. . Lintuharrastajan päiväkirja Birders diary . .

Ilmaston lämpeneminen on muuttanut eläinmaailmaamme ja ehkä nopeimmin muutos on näkynyt perhoslajistossa. Kun katselimme lapsena perhoskirjoja, oli loppusivuilla kuvia lähialueiden lajeista, joita ei vielä ollut havaittu maassamme. Nykyään osa näistä on jo tavallisia ja lajistoomme on tullut vielä joukko uusia eksoottisia lajeja, joita ei 1980-luvun kirjoissa mainittu lainkaan.

Tavoitteenamme on saada elämänpinnat uudistulokkaista. Vaikka liikummekin maastossa paljon, niin heinäkuussa olemme usein olleet ulkomailla tai retkeilleet muuten vähemmän ja suurin osa uusista lajeista on näkemättä.

Päätimme lähteä perhosretkelle Suomen parhaaseen perhostelukuntaan eli Joutsenoon. Matkalla näimme tien yli pomppineen näädän. Perhospaikoille päästyämme saimme todeta olevamme taas kuitenkin vähän myöhässä, sillä löytämämme pikkuhäiveperhoset olivat jo kuluneita. Keisarinviitat olivat taas tuoreempia ja niitä olikin valtavasti.

Joutsenon retken innoittamana teimme perhosretken myös Parikkalan itä-rajan niityille ja metsänreunoihin. Tavoiteltuja häiveperhosta ja isonokkosperhosta ei löytynyt, mutta yksi pikkuhäiveperhonen sentään.

Tässä kuvakooste. Vie hiiri kuvan päälle niin saat tietää lajin. Kuvaa klikkaamalla se aukeaa suurempana.

Litteähukankorento tuli vastaan Parikkalan Patsaspuistossa, jonka kukkaistukuksista kävimme etsimässä tuloksetta perhosia.

H.A.

Brittien kanssa vietetyt kahdeksan päivää Itä-Suomea kiertäen vaativat todella veronsa ja olin aivan älyttömän väsynyt pitkän aikaa. Kävin sentään 13.6. pikaretkellä Espoon Laajalahdella, jossa näin valkoposkihanhiristeymän ja joitakin tavallisia kahlaajia sekä Suomenojalla, jossa hoidin vuodariksi liejukanan. Olin suunnitellut lähteväni kohti pohjoista, sillä minulla oli vielä muutama päivä lomaa jäljellä, mutta matkaan tuli mutkia, kun huollosta hakema autoni ei sitten kuitenkaan ollut kunnossa ja jouduin viemään sen takaisin Vihtiin. Onneksi kyseessä oli kuitenkin jo korjatun vian aiheuttama pienempi vika, joten auto tuli kuntoon seuraavaksi päiväksi eikä minua enää edes velotettu enempää – ei siinä, olin kyllä maksanut itseni kipeäksi kolmen isomman vian korjaamisesta.

Mutta niinpä lepäilin Kirkkonummella aina perjantai-iltaan asti, jolloin lähdin sitten hakemaan Englannista Wolverhamptonissa maalauskurssilla ollutta Hannaa Helsinki-Vantaalta. Siitä jatkoimme sitten yöksi Ähtäriin, jossa Hannalla oli edessä pari päivää kestäneet Eläinpuiston 40-vuotisjuhlat, joissa avattiin uusi päärakennus, jossa on kesän ajan esillä Hannan maalauksia. Hotelli Mesikämmenessä vietetyn yön jälkeen, lähdin itse aamulla ajelemaan kohti Oulua.

Iltapäivällä pysähdyin Kärsämäellä, jossa sain puolen tunnin odottelun jälkeen hoidettua vesisateen alettua muutaman säkeen laulaneen luhtakerttusen PPLY-pinnaksi. Sitten ajoin Limingan Virkkulaan, jossa toivoin tietysti näkeväni alueella taas liikkuneen hietatiiran, mutta kylmässä kelissä havainnot jäivät suokukkoparvessa liikkuneeseen kuovisirriin, pariin merikotkaan ja pariin räyskään. Näin kaukana sumussa Temmesjokisuun suunnassa jonkin valkoisen tököttimen, josta tuli lähinnä mieleen jalohaikara, mutta vaikka se ei liikkunutkaan, oli sitä pakko lähteä tarkistamaan. Niinpä ajoin Temmesjoelle ja kävelin kuolettavan pitkän matkan tornille, eksyen pari kertaa matkalla, kun opasteet ovat aivan hanurista ja vain todetakseni, että valkoinen tökötin oli joku hemmetin lippu. Illaksi ajoin Oulun Hietasaareen, josta vanhempani olivat varanneet mökin muutamaksi päiväksi. Vanhempanikin saapuivat illalla ja myöhemmin saapui myös veljeni Pirkan perhe, jotka yöpyivät Edenin hotellilla. Teimmekin lyhyen kävelyn Nallikarin hiekkarannalle ja näimme ohimennen pikkutiiran, tyllin, pkkutyllin sekä pari ohilentänyttä ristisorsaa.

Sunnuntaina 16.6. vietimme sitten veljeni Rikun pojan Eetun rippijuhlia, joten päivä meni leppoisasti juhlien merkeissä. Iltapäivällä minun oli sitten lähdettävä pitkälle paluumatkalle kohti Parikkalaa, jossa onneksi olin ihan ihmisten aikoihin, sillä edessä oli seuraavana päivänä paluu arkeen.

Lomalta palattuani aloitin melkoisen kuntokuurin ja kävin pyörälenkillä joka päivä. 18.6. Punkaharjun Laakkiilla kuulin pikkutikan ja illalla menimme Hannan, Partasen Harrin sekä Kuusamosta pikaretkelle Parikkalaan saapunen Peunan Antin kanssa rengastamaan pöntössämme pesineet varpuspöllönpojat. Kolme poikasta oli vain selvinnyt isoiksi, mutta nämä olivatkin jo niin isoja, että olivat pian lähdössä maailmalle.

Lyhyiden unien jälkeen lähdimme Hannan ja Antin kanssa pointsaamaan Antille eliksiä. Aloitimme heinäkurpilla, jotka olivatkin erittäin hyvin äänessä ja näkyvissäkin. Tämän jälkeen hoidimme kehrääjän, joita löytyikin muutama. Yksi linnuista näyttäytyi iha käsittämättömän komeasti, kun se laskeutui aivan viereemme kannon nokkaan surisemaan ja nostelemaan siipiään. Kontiolammella oli yhä pensassirkkalintu äänessä ja Kukonkannassa lauloi innokkaasti kaksikin luhtakerttusta. Sitten suuntasimme vielä kunnon Siikalahtikartoitukselle. Lintuja oli aika vähän ja etenkin Antin elislajit olivat todella tiukassa, mutta lopulta kuulimme mm. 3 kaulushaikaraa, 8 luhtakanaa, 2 luhtahuittia, 2 satakieltä sekä kaivatut rytikerttusen sekä rastaskerttusen. Antti oli yön kierroksen aikana saanut jopa 5 elistä! Mutta eipä hän pahemmin ollut aiemmin ainakaan oikeaan aikaan liikkunut Etelä- saati ainakaan Kaakkois-Suomessa. Kuudennenkin hän sai seuraavana aamuna, kun näki valkoselkätikkaparin.

Siikalahdella ollessamme näimme harvinaisen valoilmiön. Punainen sateenkaari syntyy, kun sateenkaareen valon antava aurinko on vielä horisontin takana ja vain punainen valo pääsee taittumaan ilmakehässä tarpeeksi jyrkästi kohti sadepisaroita. Auringon noustessa ylemmäs muut värit tulevat pikkuhiljaa mukaan. Valo taittui pienissä pisaroissa niin, että kaaren sisäpuolella oli hieno myös punainen hehku, jota ei sateenkaaren ulkopuolella näkynyt.

Seuraavien päivien pyörälenkitkään eivät mitään ihmeellisempiä havaintoja tarjonneet. Juhannuspäivänä 22.6. kävimme aamupäiväretkellä Siikalahdella, jossa piilokojun edustalla uiskenteli yhä pari tundrahanhea. Muuten havainnot jäivät vaisuiksi, kaulushaikaroita näkyi taas lennossa ja pari mustakurkku-uikkua uiskenteli kojun edustalla ja pohjoispään käynnillä näkyi kesän ensimmäiset haapaperhoset.

23.6. yöllä kuulin Tetrisuolla pari pensassirkkalintua sekä ehkä eka kertaa elämässäni kunnolla suopöllön soidinhuutelua. Seuraavana päivänä pyörälenkki Simpelejärven eteläosa ympäri tuotti sekin mukavan havainnon, kun tiellä tepasteli kaksi mäyrää, jotka päästivät minut aika lähelle ennen kuin singahtivat metsään pakoon. Yhteensä poljin yhdeksässä päivässä jopa 380 kilometriä ja ihan kohtuullista vauhtia, mutta sitten olikin edessä ainakin kahden viikon pakkolepo, kun keskiviikkoiltana 26.6. uusittiin talvella epäonnistunut sisäkorvaleikkaus. Toivottavasti tällä kertaa kuuloni tulisi kuntoon! Helsinkiin aamuyöstä 26.6. ajaessani bongasin Ruokolahdelta viirusirkkalinnun, mutta illalla oli sitten edessä leikkaus ja seuraava päivä menikin sitten ihan punkan pohjalla.

Ja sairaslomallani tapahtui sitten seuraavaa: Pohjois-Suomi
Samaan aikaan Hanna veti taas retken Georgiaan: Georgia

J.A. (& H.A.)

PPLY-rallin (joka oli 25.-26.5.) jälkeen palailin Parikkalaan väsyneenä selviämään arkirutiineista. 27.5. Siikalahdella kellui pari tundrahanhea sekä yksi tundrametsähanhi ja illalla singahdin Virolahdelle bongaamaan elistä. Lappeenrannassa hyppäsin Salakan Petrin kyytiin, jossa Punnosen Pekkakin oli ja jatkoimme suoraan Lintulahdelle, jossa kiipesimme torniin vain kuullaksemme, että valkosiipitiira oli nähty viimeksi 15 minuuttia aiemmin. Odottelimme ja odottelimme, mutta tiiraa ei tullut näkyviin. Kerran sydämeni jätti muutaman iskun väliin, kun löysin lahdelta tumman chlidonias -tiiran, mutta sekunnissa tajusin, että kyseessä oli kuin olikin mustatiira. Eipä ole tosisponde mustatiira ennen ketuttanut yhtä paljon. Mustatiira jäi lahdelle pyörimään joksikin aikaa, mutta elislaji oli jatkanut matkaansa. Illan hämärtyessä näimme vielä kauniin 38 punakuirin parven, mutta eipä sekään pahemmin lämmittänyt. Lopulta kymmenen aikaan lähdimme väsyneelle paluumatkalle.

Seuraavien päivien havainnot jäivät pariin muuttavaan hanhiparveen, pyyhyn, pikkulepinkäiseen ja kuhankeittäjään ym. Paras havis lie ollut pyörälenkillä Simpeleen puolella yhä laulanut pikkusieppo? 30.5. kävin aamulenkillä Siikalahden lähimetsissä ihan kunnon maastoreiteillä ja kuulin idänuunilinnun, pikkusiepon, viitasirkkalinnun, luhtakerttusen, kultarinnan sekä useita viitakerttusia ym. 31.5. Siikalahdella näkyi vielä pari valkoposkihanhea ja pyörälenkki tarjosi harmaapäätikan, pyrstötiaisen sekä vihdoin myös sarvipöllön vuodariksi.

1.6. suuntasin retkelle Lappeenrantaan, jossa yritimme Petrin ja Pekan kanssa vielä löytää Kaislasella ollutta ruskosotkaa kuukausipinnaksi, mutta eihän sitä enää löytynyt. 7 sepelhanhea nousi muutolle järveltä, jolla kellui tukka- ja punasotkien seurassa myös yksi lapasotkanaaras sekä pari allia. Toikansuolla lauloi pari luhtakerttusta mutta Askolassa oli hiljaista ja Kukkuroinmäenkin parhaaksi havainnoksi jäi tänä vuonna harvinaiset 2 koiras ja 1 naaras heinätavia. Kotasaaren miellyttävin havainto oli nähdä paikalla vielä pesivän pari paria mustakurkku-uikkuja. Kivisaaren suoralla lauloi viitasirkkalintu ja Konnunsuolta bongasimme pellolla valkoposkihanhiparvessa pari päivää viihtyneen 2kv punakaulahanhen. Peltotien varresta bongasimme sitten Pekan ja Petrin aiemmin löytämän pesivän pikkukultarintaparin. Linnut eivät juuri äännelleet mutta näkyivät hyvin keräillessään pesätarpeita ja ruokaa kasvustosta. Myös pari peltosirkkua lauloi lähistöllä. Pekan kanssa jatkoimme vielä Vainikkalaan, jossa etsiskelimme jonkin aikaa alueella ilmeisesti pesivää mustaleppälintua ja näimmekin lopulta molemmat linnun aivan vilaukselta. Sen verran molemmat linnusta kuitenkin saimme irti, että kehtasin juuri ja juuri laskea lajin vuodariksi. Haapajärveltä laskimme jopa 249 laulujoutsenta ja harmaasorsakoiraskin näkyi. Sitten oli aika palailla pahasti pätkivällä autollani kohti Parikkalaa.

Iltapäivällä suuntasimme Hannan kanssa vielä Saarelle, jossa etsiskelimme jonkin aikaa eräästä metsästä lapinpöllön pesää, mutta emme havainneet pöllöjä lainkaan. Saaren Kanavalammelta löysimme sitten puolivahingossa valkoselkätikan pesän, joka kuitenkin oli jo tiedossa alueen tikkatutkijoilla. Uukuniemen Suurenjärvenlietteellä lauloi peltosirkku ja siellä täällä kuultiin viitakerttusia ja näimme vielä muutamia valkoposkihanhiparviakin.

2.6. teimme pitkähkön yökierroksen Siikalahdelle, jossa havaitsin mm. ruokosirkkalinnun, 5 kaulushaikaraa, 4 luhtakanaa, luhtahuitin, 8 ruisrääkkää, 3 satakieltä, 9 viitakerttusta, 3 kuhankeittäjää ym. Muuallakin kuului pitkälti samoja lajeja, mutta Kullinsuolla kuulimme vielä sepelkyyhkyjen kanssa vuorolaulua esittäneen uuttukyyhkyn. Seuraavana iltayönä kävin vielä bongaamassa Kontiolammelta pensassirkkalinnun ja seuraavan vuorokauden puolella pointsasin vielä Haukkavaarassa pytpyttäneen viiriäisen vuodariksi. Ja kun kerran yöelämään oli totuttu, niin seuraavana iltana olimme taas bongaamassa ja tällä kertaa hoidimme taas tutulle soidinpaikalle saapuneet heinäkurpat, joita kuului ja näkyi kaukana eräällä pellolla ainakin kolme lintua. Valitettavasti linnut olivat varsin kaukana, joten niiden seuraaminen oli lähinnä tuskaa valtavien hyttysmäärien takia.

4.6. lähdimme sitten kohti Helsinkiä ja pohjustimme Kontiokorven Jarin meille neuvoman harmaapäätikan pesän Simpeleeltä, ennen kuin jatkoimme hakemaan vanhaa ystäväämme Paul Frenchiä sekä tämän ystävää Tim Sykesiä Helsinki-Vantaalta retkeilemään ympäri Itä-Suomea seuraavaksi 8 päiväksi. Tämä on kuitenkin oma tarinansa, jonka voi lukea täältä:

J.A.

Perjantaina 24.5. työpäivän jälkeen ajoin lähes yhdellä istumalla Ouluun (kerran piti pysähtyä tankkaamaan). Meinasin ostaa pikaisesti viikonlopun eväät Kaakkurin Citymarketista, mutta sielläpä olikin sellaiset kassajonot, että niissä vierähti sitten useampikin tovi. Taas kerran tuli sellainen fiilis, että Oulu on paisunut liian suureksi kaupungiksi minun makuuni. Sitten suuntasin Vierimaan Antin luokse, jossa edellisyön rallia pohjustaneet Antit eli Vierimaa ja Peuna olivat vasta heräilleet. Vierimaa kaivoi meille jääkaapista ruokaa ja syötyämme saapui joukkueemme neljäs jäsen eli Nyströmin Harrykin paikalle ja pääsimme aloittamaan rallistrategian suunnittelun. Pohjana käytimme edellisvuotista rallireittiämme, sillä olimme kokeneet löytäneemme lähes täydellisen rallireitin. Harry oli tehnyt jonkin verran pohjustuksia Oulussa ja Antit pääasiassa Raahe-Siikajoki-Pyhäjoki -akselilla ja lisäksi Vierimaalla oli tietysti pohjalla runsaasti työssään Finnaturen oppaana tehtyjä havaintoja. Suurin pohdinta kohdistui rallin aloituspaikkaan. Edellisinä vuosinahan olimme aloittaneet Oulun Sanginjoen metsistä, jotka olivat kuitenkin nyt olleet poikkeuksellisen hiljaisia. Lisäksi ralliajaksi oli luvassa todella lämmintä säätä, joten oletimme, että rallin liukuva aloitusaika 10-12 olisi liian myöhäinen monille metsien linnuille. Niinpä aloimme pohtia ehdottamaani aloitusta Oulun Hietasaaressa. Onneksi muistimme, että kuten edellisvuonnakin rallipäiväksi osui myös Terwamaraton sekä -kymppi, jotka edellisvuonna olivat todella haitanneet Hietasaaren käyntiämme, koska liikenne oli ollut täysin jumissa ja juoksureitti oli kulkenut paikoilla, joilla olimme olleet aikeissa käydä. Niinpä tarkistimme juoksun alkamisajat ja totesimme, että mikäli Hietasaaressa ajattelisimme käydä, oli meidän ehdottomasti aloitettava sieltä. Onneksi tiedossamme oli sieltä hyviä havaintoja, joten valinta oli helppo – aloittaisimme Hietasaaresta. Muu rallireitti olikin sitten helppo suunnitella edellisvuoden pohjalta. Lisäsimme vain muutaman paikan ja poistimme pari turhaksi toteamaamme kohdetta. Lopulta olimme valmiita ja sovimme tapaavamme samassa paikassa seuraavana aamuna klo 9:00. Itse ajoin veljeni Rikun luokse, jossa ilta venyi hieman turhankin pitkäksi, mutta onneksi pääsin lopulta nukkumaan puolilta öin.

25.5. heräsin ennen seitsemää ja hieman ennen kahdeksaa kävimme Rikun kanssa heittämässä autoni Tupoksen huoltoasemalle, jotta rallin jälkeen autoni ei turhan kaukana Limingan Virkkulan purkupaikasta. Sitten Riku heitti minut Vierimaan pihaan, jossa joukkueemme oli pian kasassa. Pakkauduimme Nyströmin Harryn Qashqaihin ja lähdimme kohti Hietasaarta. Ajoimme suoraan Toppilansalmen Möljänpäähän, jossa satakieli lauloi kävellessämme rantaan. Merellä oli jonkin verran muuttoa ja näimme pari pilkkasiipi- ja alliparvea sekä lapasotkaparin, joka laskeutui tyynelle merelle kellumaan. Päivä oli lämpiämässä jo oikein toden teolla ja rannassakin tarkeni t-paidassa! Havaitsimme vielä muutaman pikkutiiran, pari kuikkaa jne. mutta lopulta päätimme lähteä kohti laululintupaikkoja – kello alkoi kuitenkin jo olla rallin aloitusajassa.

Parkkeerasimme pohjustetulle paikalle, mutta pikkutikkaa ei kuulunut eikä näkynyt. Hajaannuimme kävelemään siten, että Vierimaa lähti kävelemään eri teitä kuin me muut. Eipä aikaakaan, kun me löysimme puista kolme nokkavarpusta! Kello oli vasta 10:15 – suunnitelmissamme oli ollut aloittaa vasta mahdollisimman myöhään, jotta seuraavana päivänä olisi mahdollisimman paljon aikaa mm. petostaijille. Päätimme yrittää pitää nokkavarpuset hallinnassa mahdollisimman pitkään ja odottaa, josko saisimme samaan aloitukseen jonkun muunkin lajin. Nisset onneksi pysyivät aika hyvin hallinnassa, mutta löytyneet tiltaltit, mustapääkertut ym. eivät oikein vielä riittäneet. Lopulta kun nokkavarpuset alkoivat liikkua jo liiaksi pysyäkseen kunnolla hallinnassa, lensi ylitsemme urpiaisparvi, josta päätimme aloittaa rallin kellon olleessa 10:34. Tiltaltti ja mustapääkertut hoidettiin heti ja sitten kiirehdimme hoitamaan Antin löytämää puukiipijää. Matkalla näin ylitsemme lentäneen pyrstötiaisen, mutta vain Harry ehti nähdä sen lisäkseni. Onneksi se saapui kohta takaisin ääntelemään ja lintu saatiin näin kolmen hoitamaksi. Vierimaan puukiipijä oli kadonnut eikä pikkutikka vieläkään suvainnut tulla havaituksi. Sen sijaan selkälokki lisättiin monen tavallisen lajin ohella lajilistaamme. Jäin vielä itse etsimään pikkutikkaa, kun muu porukkamme kävi pikakäynnin toisella puolella Hietasaarta, josta he saivat sirittäjän ja uuttukyyhkyn, mutta kohta olimme jo koko porukalla ajamassa kohti Möljänpäätä. Liikenne oli jo hieman tukkiutumassa, sillä juoksijoita oli jo runsaasti lämmittelemässä ja lisää saapui koko ajan autoillaan, mutta pääsimme onneksi nopeasti perille. Lapasotkat olivat lähteneet, eikä muuttoakaan enää ollut lainkaan. Merellä oli lisäksi todella paha väreily, mutta pikkutiirat, pari pilkkasiipeä ja merimetsoja löytyi nopeasti. Sitten Vierimaa plokkasi tumman tiiran kaukaa Oulunsalon niemenkärjen suunnasta ja todellakin lokki- tiirasekaparvessa oli mukana mustatiira! Staijasimme vielä hetken ja se kannatti, sillä näimme vielä merellä viilettäneen härkälinnun ennen kuin päätimme lähteä kohti Oritkaria.

Matkalla Oritkariin näimme tavallisia lajeja, joista parhaat olivat aina yllättävän hankalat käpytikka ja kottarainen. Oritkarissa hoidettiin alueen tyyppilajit helposti, siis lähinnä eriprofiilisilla nokilla varustettuja kahlaajia. Sitten kiiruhdimmekin jo Kiviniemeen, jossa lintutornille kävellessä kuului aina paikalla oleva pensaskerttu ja tornista näkyi pari ristisorsaa, muttei oikeastaan mitään muuta järkevää. Seuraava kohteemme oli Vihiluodon kärki, jossa heinätavi- ja harmaasorsaparit, uiveloparvi, kuikka sekä mustapyrstökuiri edustivat sitä parempaa lajistoa, lähistöllä näkyi myös pari fasaania. Akionlahden käynti taas oli pitkälti pelkkää ajanhukkaa, sentään nokikanoja nähtiin ja hippiäinen ja hömötiainen kuultiin. Kempeleen Teppola sen sijaan näytti parastaan, sillä aivan muutaman minuutin stoppi tuotti pari tikliä, hempon sekä kaukana muuttaneen piekanankin!

Sitten oli vuorossa lyhyt petostaiji Iinatin kasalla, jolle kiivetessämme näimme jo taivaalla kaarrelleen nuoren merikotkan. Muuten havainnot jäivät pariin varpushaukkaan. sitten suuntasimme Limingan ja Tyrnävän rajamaastoon, josta hoidimme viirupöllön Antin löytämästä pökkelöpesästä kaukaa kiikaroiden sekä myöskin pesässä hautoneen kanahaukan, jonka onnistuimme näkemään autosta nousematta ja näin lintua vähääkään häiritsemättä. Ajaessamme kohti Liminkaa näimme vielä koiras sinisuohaukankin. Limingassa turkinkyyhky hoitui taas kerran todella helposti ja lajilistalle lisättiin vihdoin pikkuvarpunenkin. Virkkulan tornilla törmäsimme eka kertaa vihulaisiinkin ja jopa ennakkoon siihen pahimpaan kilpakumppaniimme eli Petri Lampilan, Harri Taavetin ja Samuli Lehikoisen muodostamaan joukkioon. Niinpä joukkueiden välinen keskustelu jäi pikaisiin tervehdyksiin ja sitten tornissa vallitsi syvä hiljaisuus, kun molemmat joukkueet yrittivät kartuttaa lajilistojaan hämmästyttävän tyhjältä Liminganlahdelta. Meillä uuden lajit jäivät vain suokukkoon ja liroon! Toki tornilta näkyi myös mm. 16 mustapyrstökuiria, merikotka ja soidintava sinisuohaukka.

Jätimme Virkkulan aika nopeasti taaksemme ja Limingan ja Lumijoen rajalla hoidimme todella kaukaa kuuluneen peltosirkun. Sitten singahdimme hoitamaan helmipöllön, jolla oli pöntössä jo sen verran isot poikaset, että kuultuamme poikasten kerjuuäänet, lähdimme saman tien pois paikalta. Pian jo kipusimme Sannanlahden lintutorniin, josta sentään näkyi jonkin verran lintujakin. Pitkällä nokalla pari merikihua syöksähteli kurkien kimpussa ja viklojen seassa näin lyhyesti lyhytjalkaisen kahlaajan, joka kuitenkin meni osin mättään taakse nukkumaan. Sanoinkin muille, että oli nähnyt lyhyesti rantakurvin näköisen epelin, mutta se ei ollut jäänyt näkyviin, joten ajattelin, josko se löytyisi uudelleen, kunhan lähtisi taas liikkeelle. Kohta Harry löysikin oudon näköisen kahlaajan ja saatuani linnun putkeen, totesin sen samaksi linnuksi, jota olin katsellut. Tikistimme lintua aikamme ja rantakurvihan se oli! Edellisvuoden rallissa olimme myös löytäneet Sannanlahdelta sponden kurvin, joten vaikkemme nyt linnusta saaneet edes rallilajia, oli havainto varsin fiiliksiä nostattava!

Varjakan tienhaaran paikkeilla Harry näki liikkuvasta autosta jotain pellolla kököttämässä ja peruutimme paikalle ja jopa komppasimme hieman, mutta mitään ei löytynyt. Kun lähdimme taas liikkeelle, näkyi seuraavalla pellolla sitten pellolla hyvin näkyvästi patsastellut peltopyy! Epäselväksi jäi, oliko lintu samassa paikassa kuin Harry oli sen nähnyt ja olimme näin peruuttaneet väärään paikkaan komppaaman, vai oliko lintu siirtynyt, vai oliko kyseessä aivan eri lintu? Mukava pinna kuitenkin! Suopöllökin tuli pinnaksi joltain lähipellolta. Siikajoella ensimmäinen stoppi tehtiin Alhonmäellä, jossa komppasimme aikamme kangaskiurua, jota ei millään löytynyt vakioalueelta. Mutta palatessamme autollemme lauloi sellainen toisella puolella tietä kuin missä olimme kompanneet. Pian jo käännyimme kohti Tauvoa ja heti ensimmäisillä pelloilla näimme lennossa metsähanhen ja taas parikin suopöllöä. Tauvossa suuntasimme Munahiedalle, jolle päästyämme saatoimme todeta veden olevan todellakin aivan käsittämättömän alhaalla! Ulkonokka oli suurempi kuin koskaan ja lintuja tuntui olevan todella vähän! Niinpä tiesimme, että paikalla kuluisi aikaa, mikäli meinaisimme edes jotain nähdä! Onneksi lähistöllä puhallellut kaulushaikara ja mereltä löytyneet kuikka, kaakkuri, mustalinnut ja alliparvet kannustivat jatkamaan pitemmälle. Lampilan porukkahan oli aiemmin löytänyt alueelta mustaotsalepinkäisen, joten katselimme tarkasti myös sisämaan suuntaan puskien latvustoja tarkistellen, mutta löysimme vain pikkulepinkäisiä, ainakin 4 yksilöä. Ruisrääkkä narisi ja pikkutiiroja saapui kitisemään ympärillemme, mutta odottamiamme kahlaajia ei näkynyt missään. Kävelimme ja kävelimme pitemmälle, mutta lopulta homma alkoi tuntua toivottomalta. Mutta taas näimme uusia lajeja räyskän ja nuolihaukan muodossa, joten jatkoimme vielä hieman. Lopulta totesimme, ettei hietikko tainnut loppua koskaan ja päätimme lähteä palailemaan autollemme. Aikaa säästääksemme kävelimme todella reipasta vauhtia autollemme ja pian olimme jo matkalla kohti Säikänlahtea. Punasotkat löytyivät helposti ja olipahan lahdella muutenkin lintuja aivan sairaasti! Ei kuitenkaan mitään muuta uutta, kunnes jätkät plokkasivat pienen hanhiparven, joista yksi oli selvästi muita pienempi. Saimme linnut putkiimme ja kylläpä se pienin oli oudon näköinen, käsittämättömän pieninokkainen, korkeaotsainen, pieni ja pitkäsiipinen. Linnut olivat täydellisessä vastavalossa, mutta yhteen ääneen totesimme, että sen parven pienimmän linnun täytyi olla kiljuhanhi! Kun parvi oli kadonnut soitimme parvesta vielä Ulkonokalla olleelle Karvojen “Junnun” joukkuelle, mutta he näkivät parven liian myöhään liian kaukana – se yksi oli kyllä erottunut selvästi pienempänä heillekin. Keskustelimme lyhyesti mitä oikein olimme nähneet ja tulimme siihen tulokseen, että parven pienin lintu oli ollut selvä kiljuhanhi, mutta kukaan ei oikein ollut sen takia pystynyt kiinnittämään huomiota, mitä parven muut 5 lintua olivat olleet. Mielestäni nekin olivat olleet varsin pieniä ja lyhytkaulaisia, todennäköisesti tundra- tai lyhytnokkahanhia, mutta ne jäivät haviksiimme anser sp:ksi.

Kello lähestyi jo puoltayötä, kun suuntasimme perinteisille hyville metsäpaikoillemme. Heti ensimmäinen pysähdys toimi ja kuulimme useammankin jänkäkurpan klopsuttelua. Käkiä tuntui olevan todella paljon ja naaraskäen pulinaakin kuului yhtenään. Komppailimme metsässä riekon toivossa, mutta ensimmäisellä paikalla ei löytynyt mitään. Sen sijaan toisella paikalla tärppäsi. Kun olimme jo palailemassa autoamme kohti, lähti edestämme kaksi riekkoa lentoon nauraa räkättäen. Hieman myöhemmin kuulimme vielä ison pöllön ja tuulettelimme jo huuhkajapinnasta, kun se sitten puhalsikin vielä komeat loppupuhallukset ja paljastautuikin näin viirupöllöksi.

Seuraavaksi hoidimme edellisvuonna tutuksi tulleesta paikasta mustakurkku-uikun ja sitten olikin seuraava pysäys Raahen Aittalahdella. Hiljaista oli, mutta huonoksi onneksi täälläkin oli mustakurkku-uikkupari, joten tämä monesti vaikea laji olisi kaikilla muillakin. Näin lyhyesti lennossa pienen rantakanan, jonka myös paikalla ollut “Junnun” joukkue näki. Keskustelimme hyvässä yhteishengessä heidän kanssaan linnun määrityksestä ja päädyimme luhtahuittiin. Valitettavasti lintu pysyi hiljaa ja näin meidän joukkueelta jäi laji saamatta. Lapaluodossa olimme pimeimpään aikaan ja uudet lajit jäivät kyhmyjoutseneen. Pyhäjokea kohti ajellessamme näimme taas pari suopöllöä ja vihdoin Heinikarinlammen jo lähestyessä ensimmäisen tiellä seisoneen lehtokurpankin. Mainittakoon, että ilmeisesti kovaksi virinneen kylmän merituulen takia emme koko yön aikana nähneet yhtään lehtokurppaa lentämässä reviirikierrostaan ja muutenkin näimme “väyrysiä” vain kourallisen. Heinikarinlammella huittaili aivan outoääninen luhtahuitti. Äänen sävy ja voimakkuus tai pikemminkin voimattomuus olisivat sopineet paremmin pikkuhuitille, mutta saundi oli kuitenkin selvästi luhtahuitin. Onneksi saimme siis lajin paikattua. Hietakarinlahdella huuteli sitten kuin kaupan päälle vielä ihan normaaliääninenkin luhtahuitti. Sitten teimme radikaalin päätöksen ja päätimme mennä jo näin keskellä yötä Takarannalle, jossa oli edellispäivinä ollut runsaasti hyviä kahlaajalajeja. Jo kävellessämme kohti rantaa, nousi edestämme lentoon metsäviklo. Yllättäen monet aamulaulajat lauloivat jo täyttä päätä, puukiipijäkin sirisi ihan hulluna ja hieman pelkäsimme tehneemme vikavalinnan, sillä meillä alkaisi olla kiire yrittää muutamia yölaulajia ja monia aamulaulajia ja meristaijiinkin pitäisi ehtiä. Alustavasti olimme suunnitelleet tulevamme Takarantaan vasta aamustaijin jälkeen. Rantaan päästyämme emme heti nähneet pimeyden takia juuri mitään, mutta kohta huomasimme kaukana rannassa sirriparven, jossa näytti olevan erikokoisia ja muotoisia lintuja. Päätimme kävellä saman tien lähemmäksi, mikä oli sekin oikea päätös, sillä emme ehtineet kovinkaan pitkälle, kun näimme lintujen nousevan lentoon ja osa parvesta otti korkeutta ja nousi taivaalle ja lähti muutolle. Onneksi saimme nämä 4 lintua määritettyä jänkäsirriäisiksi. Kohta näimme parvesta sen suurimman linnun palanneen alkuperäiselle paikalleen ja totesimme sen isosirriksi. Vielä oli kateissa pari pikkusirriksi jo kaukaa määrittämäämme lintua, mutta kohta nekin löytyivät hieman eri paikasta. Muuta uutta emme kuitenkaan löytäneet, vaikka toiveissa oli ihan peruslajilistallakin olevia kahlaajia kuten suosirri ja vesipääsky sekä tietysti punakuiri, tundrakurmista ym.

Parhalahden tornilla pysähdyimme vain muutaman minuutin, mutta viklot olivat pääosin unten mailla, joten emme huomanneet paikalla muiden näkemää lampivikloa (toki tätä ei ollut tiedotettu, mutta tarkistimme tietysti kaikki näkemämme kahlaajat tarkkaan). Parhalahden tien varresta hoitui kuitenkin onneksi punatulkku ja pikkukäpylintuparvia. Sitten suuntasimme hoitamaan Anttien pohjustamaa viitakerttusta mutta sitäpä ei löytynytkään. Pyhäjoen penkkatien havikset jäivät kaukana rummuttaneeseen palokärkeen, satakieleen ja muutamaan mustapääkerttuun. Jossain matkalla kuulimme myös ruisrääkän. Sitten kurvasimme erääseen metsäpaikkaan, jossa oli oudon hiljaista, ehkä syynä tähän oli vierestämme oksalta lentoon räpsähtänyt huuhkaja? Lintu lensi todella komeasti edessämme tietä pitkin ennen kuin katosi metsään.

Sitten olikin taas kiire staijaamaan. Olimme kovasti harkinneet Hanhikiven ja Elävisluodon välillä, mutta päätyneet Elävisluotoon, joka oli edellisvuonna ollut meille niin kovin antoisa. Ehdimme hädin tuskin kalliolle, kun plokkasin mereltä kaksi muuttavaa koiras haahkaa! Kuikkia, alleja, pilkkasiipiä ym. tavallista oli liikkeellä jonkin verran ja lähisaarissa oli valkoposkihanhia ja selkälokkeja, muttei mitään uutta. Sitten kuulin aika kaukaa pari kirvisen lentoääntä ja sanoin muille, että: Olkaahan tarkkana, jostain kaukaa kuului pari kirvisen ääntä ja jotenkin äänistä tuli mieleen luotokirvinen”. Ja heti tämän sanottuani lintu äänteli aivan päällämme “vyiist” – selvä luotsi! Lintu kuului pari kertaa, muttemme sitä nähneet. Hieman komppasinkin rantaa, mutta se lie laskeutunut edessämme olevaan pikkusaareen piiloon. Staijailimme vielä hetken, mutta lopulta päätimme lähteä jatkamaan matkaa, sillä meillä oli vielä todella paljon puutelajeja hieman turhankin monenlaisista biotoopeista! Onneksi pikapysähdys lähimetsässä tuotti heti yhden hyvän lisälajin, kun ylitsemme lensi 7 isokäpylinnun parvi.

Raahen Kaijanaron pysäkiltä bongasimme Hervan Tuomaksen joukkueen löytämän viitasirkkalinnun, josta Peuna sai jopa eliksen! Kävimme myös yrittämässä yhtä Tiirassa ollutta pikkusieppoa, mutta sitä ei kuulunut eikä ihan komeasta metsästä mitään muutakaan irronnut. Jossain matkoilla näimme vielä pari suopöllöä ja palokärjenkin.
Sitten oli vuorossa Vierimaan erittäin hyvin pohjustamat metsäpaikat. Eipä aikaakaan, kun lajilistaamme kartutti käenpiika, järripeippo, yllättäen tien varresta löytyneet hetken jopa soidintaneet 2 ukkometsoa sekä pienen komppauksen jälkeen löytynyt töyhtötiainen. Sitten vuorossa oli siirtyminen edellisvuonna löytämäämme salaiseen paikkaan, jossa silloin oli näkynyt 2 koiras niittysuohaukkaa. Paikalle päästyämme ei mennyt kuin hetki, kun Harry plokkasi suohaukkakoiraan lentämässä kaukana aukean perällä ja siinähän se taas oli – komea niittysuohaukkakoiras! Ja homma jatkui hyvin, sillä pian lajilistaamme kartutti myös pikkukuovi ja hieman ehkä kärsimättömänkin kauan odotuttanut kapustarintakin. Nyt alkoi mennä jo todella hyvin!

Matka jatkui lähinnä ne puuttuvat peruskahlaajat mielessä Siikajoen rannoille, mutta Säären ja Savilahden rannat eivät tarjonneet muuta kuin liian kaukaisen väreilyssä hädin tuskin erottuneen rantaviivan. Sitten olikin jo kiire lopetuspaikkaan eli Alhonmäelle staijaamaan. Olimme todenneet, että vaikka petolintujakin puuttui listaltamme vaikka kuinka, ei tällä kelillä olisi odotettavissa muuttoa, joten reilun puolen tunnin pitäisi riittää, jotta saisimme ne pakolliset paikalliset pedot eli hiiri- ja mehiläishaukan hoidettua. Paikalle päästyämme ei näiden kahden lajin hoitamiseen lopulta kulunut kuin pari minuuttia, joten harkitsimme vielä lähtevämme koluamaan Karinkannan peltoja keräkurmitsojen toivossa, mutta päätimme kuitenkin jäädä staijaamaan vielä viimeiset puolisen tuntiakin. Lisälajeja ei kuitenkaan enää löytynyt, joten lopulta rallimme loppui kellon napsahdettua 10:34.
Hieman puhalleltuamme päätin laskea lajimme ja summan saatuani arvuuttelin lukemaa muilta. Antti heitti hetken mietittyään että 154 joka täsmäsi laskelmaani. Onnittelin jo hyvästä arvauksesta, kunnes tajusin, että laskelmassani oli pieni numeron virhe. Eikä se numero ollut se luvun viimeinen vaan keskimmäinen – oikea lajimäärämme olikin 164! Tarkistimme tämän moneen kertaan, sillä emme oikein itsekään uskoneet, että monista kahlaaja- ja petolintupuutteistamme johtuen lajimäärä voisi mitenkään olla niin korkea, mutta oli se! Tuuletimme pitkään ja totesimme, että olimme todennäköisesti keränneet kasaan voittotuloksen. Toki epäilimme, että hyvänä päivänä etenkin Lampilan porukka kyllä kykenisi samanlaiseen suoritukseen. Mutta meillehän ei koskaan ole tulos tai sijoitus ole ollut se tärkein asia vaan se fiilis, että ralli on mennyt hyvin ja se, että meillä on ollut hauskaa – ja sitä meillä oli kyllä taas kerran ollut! Niinpä ajaessamme Alhonmäen tiellä vielä ralliaan jatkaneiden joukkueiden ohi, päätimme jo hieman tuuletella autossamme hyvin menneen rallin merkiksi.

Rallin jälkeen Harry heitti minut Tupokseen, jossa autoni oli. Vaikka kovasti teki mieli jäädä purkuun jännittämään sijoitustamme, niin päätin silti lähteä ajamaan kotia kohti. Olinhan toissavuonna ollut jo Varkaudessa, kun purku oli päättynyt. Ja nyt purku alkaisi vasta yhdeltä ja meillä ralli oli loppunut normaalia aikaisemmin. Otimme huoltsikan pihalla vielä joukkuekuvat ja hyvästelin muut ja lähdin kotimatkalle. Lopulta jaksoin ajaa Siilinjärvelle asti, jossa lopulta simahdin ja nukuin autossa jossain tien varressa. Heräsin lopulta Harryn soittoon lähes puolitoista tuntia nukuttuani ja Harry kertoi odotetun uutisen, olimme voittaneet! Yllätys ei ehkä ollut sekään, että marginaali seuraavaan joukkueeseen oli selvä, mutta emme kuitenkaan odottaneet, että se olisi ollut jopa 7 lajia ja kolmanneksi jäänyt joukkue oli jopa 17 lajin päässä! Koko rallin yhteislajimäärä oli kohonnut huikeaksi, jopa 211 lajiin, joka on uusi ennätys. Lajeja siis oli, vaikkeivät yksilömäärät oikein millään lajiryhmällä olleet kovin korkeita olleet. Ehkäpä voimme tulevaisuudessa alkaa haaveilla jopa uudesta ralliennätyksestä, sillä meidän rallistrategiamme ja -reittimme tästä jatkossa varmasti vaan paranee entisestään!

J.A.

Palattuani kaakosta, otin pari päivää hieman rennommin. Kävin parilla kunnon pyörälenkillä ja tietysti pari kertaa Siikalahdella, jossa 14.5. näkyi muuttava pikkutylli, 2 muuttavaa kuhankeittäjää ja kuului yksi laulava ja myös lehtokerttu oli saapunut laulamaan patotien viereen. Pönttöjäkin kävin taas kiertämässä ja Melkoniemen kymmenistä pöntöistä vain yhdestä löytyi mieluisia asukkaita, kun varpuspöllömamma hautoi jopa yhdeksää munaa. Muuten arkiviikon havainnot eivät juuri päätä huimanneet.

Torstaina olivat Hannan ja parin muun taiteilijan Siikalahden juhlavuosinäyttelyn avajaiset Savonlinnan Riihisaaressa. Paikalle saapui todella mukavasti porukkaa ihailemaan upeaa näyttelyä!

17.5. perjantaina lähdin taas ajamaan kohti Virolahtea. Matkalla tarkistin Rautjärven pöllönpöntöt ja Laikossa näin kangaskiurun ja Virolahdella ajoin suoraan Leerviikkiin, jossa jo pari päivää maisemissa ollut kaverini “Potu” Suojarinne oli retkellä. Keli oli aika surkea – tuuli oli kova ja suoraan idästä ja välillä ripsi vettä. Niinpä iltaretkelle suuntasimme pelloille. Pointsasimme turkinkyyhkyn Klamilasta ja kiertelimme sitten hieman syrjäisempiä peltoalueita, mutta vesisateessa havainnot jäivät aika vähiin. Iltamuuttoa ei ollut lainkaan, joten Lakakalliolla pääsimme ajoissa nukkumaan autoihimme.

18.5. aamulla heräsin klo 4:30 kun pari äänekästä aamuvirkkua kipusi kalliolle. Päätin itsekin nousta ja aloittaa aamustaijin, mutta eihän siitä mitään meinannut tulla, kun lintuja ei ollut ja nämä kaksi heppua saarnasivat kuin jossain radio-ohjelmassa. Pari kertaa jo pyysin hiljaisuutta, mutta pisin tauko saarnassa oli koko aamuna hieman reilut 10 sekuntia. Lopulta kun muitakin alkoi kivuta kalliolle staijiin, saatoin huokaista helpotuksesta, kun porukalla saimme heput hieman syrjemmälle hölöttämään. Ei heita juuri linnut olleet tuntuneet kiinnostavan. Samoihin aikoihin alkoi myös ihan mukava kuikkamuutto, mitään muuta ei sitten muuttanutkaan. Kello yhteentoista mennessä olin ynnännyt 277 kuikkaa, 1 kaakkurin, 2 lapasorsaa, 2 haapanaa, 2 mehiläishaukkaa sekä harmaasiepon ja hetken lähipuissa laulaneen punavarpusen ainoiksi muuttaneiksi linnuiksi.

Päivällä staijasimme petolintuja Elokalliolla. Muualla lähistöllä toki määritettiin molemmat kiljukotkalajit. Me tyydyimme poikkeuksellisen vaaleaan ja ihan normaalin näköiseen nuoreen merikotkaan sekä pariin mehiläishaukkaan. Illalla osallistuimme Mikkelistä saapuneen Juha Rummukaisen kanssa Arktikaristeilylle, joka kiersi merellä 4 tunnin rundin rajavyöhykkeen tuntumassa. Paluumatkalla näimme 2 merikihua sekä loppumatkasta jonkinlaista allimuuttoa sekä aivan sataman tuntumassa 55 pilkkasiipeäkin. Kiiruhdimme Lakakalliolle katsomaan loppuillan muuttoa ja alleja menikin ihan mukavasti. Niitä meni yhä makkaranpaiston aikana ja muuttoa jatkui pitkälle yöhön.

19.5. heräsin ennen neljää, jotta varmistin staijariporukalle parhaat paikat kalliolta ennen kuin saarnamiehet saapuisivat. Samaa olivat ajatelleet pari muutakin ja niinpä kohta staijasimme jo pikkuporukalla muuttoa, joka pikkuhijlaa virisikin oikein mukavaksi. Menopäällä olivat etenkin kuikat ja yllättäen lapasotkat! Lapasotkia näkyi lyhyessä ajassa useita isoja parvia ja vaikka pikkuhiljaa niiden muuttovirta loittoni kauemmas merelle, riitti niitä vielä jonkin verran alliparviinkin, joiden seasta niitä erottelimme huolella. Muutto kuitenkin tyrehtyi jo kahdeksaan mennessä, joten yhdeksältä päätimme lopettaa. Aamun saldoksi olimme saaneet 737 kuikkaa, 20 kaakkuria, 617 lapasotkaa, 25 tukkasotkaa, 2 merikihua, 4 sepelhanhea, noin 500 harmaata hanhea, noin saman verran valkoposkia, 35 pilkkasiipeä, 5 harmaahaikaraa ja parhaana haviksena olin klo 6:30 plokannut ohimuuttavan jalohaukan, josta sanoin heti, että: “Tuossa tulee mielenkiintoisen näköinen jalohaukka” ja kun muutkin olivat saaneet sen putkiinsa: “Ei kait tuossa kukaan muukaan näe muuta kuin mustaa?”. Muoto ja lentotyyli sopivat nekin täysin punajalkahaukkakoiraaseen, joten aloin saman tien näpytellä viestiä Lintutiedotukseen. Mutta viestipä ei suostunut lähtemään ollenkaan. Onneksi kohta tuli viesti, että Leerviikistä oli nähty sama lintu, joten sen jälkeenhän lintu oli jo Venäjällä, joten omma viestiäni ei enää tarvittu. Viestini lähti lopulta vasta ollessamme ajamassa pois lakalta.

Me siis suuntasimme Haminaan ja pointsattuamme matkan varrelta kultarinnan, parkkeerasimme Kirkkojärven parkkipaikalle klo 9:30 ja auton vieressä lauloi yllätys, yllätys kultarinta. Mäellä oli jo kymmeniä ihmisiä staijaamassa, sillä odotettavissa oli, että Kirkkonummelta Porvoolle edellisiltana edennyt pikkukotka saapuisi Haminaan päivän aikana. Pussitiainen huuteli ja rastaskerttuset raksuttivat mutta muuten mäellä oli jopa aika tylsää. Hanhimuuttoa meni todella mukavasti mutta pääosin kaukana mutta onneksi pikkuhiljaa alkoi näkyä mehiläis- ja hiirihaukkoja. Mehiläishaukkoja ynnäsimme lopulta jopa 18 muuttavaa. Klo 14:43 löytyi taivaalta vihdoin ensimmäinen kotkakin, joka osoittautui jo toukokuun kolmanneksi spondeksi pikkukiljukotkakseni. Säpinää aiheutti myös keltahemppomainen ääni, mutta koska kukaan ei nähnyt lintua edes vilaukselta, jäi havainto kirjaamatta. Neljältä aloimme Potun kanssa olla liian rutussa jatkaaksemme. Helteinen auringonpaiste oli jo polttanut käsivarret ja naamaakin kiristi. Niinpä päätimme luovuttaa ja lähdimme ajamaan Luumäen kautta kotejamme kohti. Ja niinhän siinä tietysti kävi, että kun olimme Taavetissa ylitti pikkukotka Kirkkojärven! Itse päätin kääntyä Virojoentielle ja mennä yrittämään lintua vielä EastGatelle. Ehdinkin ihme kyllä perille ennen kuin linnusta tuli viestejä Virolahdelta ja homma vaikutti todella lupaavalta, kun linnun lopulta ilmoitettiin olevan tulossa Virojoella meitä kohti – siis vain 5 kilometri päässä! Mutta lintua ei vain näkynyt! Mehiläishaukkoja kyllä näkyi ja ruisrääkkä nauroi karheasti lähipellossa. Sitten alkoi tyypillinen virolahtelaissekoilu. Ensin lintu nähtiin yhdestä liikkuvasta autosta taas Virojoen länsipuolella ja kohta vain kilometrin päässä meistä! Mutta ainoa lintu, joka saapui meille asti, oli itään matalalla matkannut haarahaukka. Lopulta oletin, että lintu oli kuitenkin mennyt ohitsemme liian pohjoisesta, jotta olisimme sitä edes voineet nähdä ja seitsemältä päätin lähteä ajamaan kotiin. Kylläpä ketutti!

20.5. alkoi taas arki ja havainnot jäivät aamulla kotipihalla ja terkkarin pihalla laulaneisiin viitakerttusiin. Iltapäivällä lähdin ehkä edellispäivän ketutuksen ajamana pitkälle pyörälenkille koko Simpelejärven ympäri. Päätin pitää vielä ihan kunnon matkavauhtia, jota ei edes Simpeleellä kuulunut pikkusieppo jarruttanut. Matkalla kuulin myös 4 viitakerttusta, pari sirittäjää ja tiltaltti sekä näkyi pikkulepinkäinen. Lopulta olin kotona 3 tuntia ja 19 minuuttia sekä 82,7 kilometriä myöhemmin ja voin sanoa, että fiilis oli huikea – ei ketuttanut enää tippaakaan!

Seuraavana iltana saimme vihdoin viimeisetkin pöllön pöntöt tarkistettua, kun kävimme tarkistamassa Punkaharjun puolella olevat pöntöt. Eipä ollut asukkaita niissäkään, mutta Haukmäessä kuulimme pari pikkusieppoa sekä näimme pari pyytä. Hannan “mummolan” pihalla lauloi mustapääkerttu, 2 viitakerttusta ja ruisrääkkä. Pöllösaldomme jäi taas kerran todella vaatimattomaksi: 1 viiru-, 1 helmi- ja 1 varpupöllöpesintä – toivottavasti edes nämä onistuvat!

Seuraavana yönä heräsin kahdelta yöllä ja tein parin tunnin Siikalahti-yökierroksen. Yö oli yllättävän viileä, joten osa laululinnuista oli hiljaa. Kuulin kuitenkin ruisrääkän, viitakerttusen, rastaskerttusen, kultarinnan, 2 kuhankeittäjää sekä saman ruokosirkkalinnun, joka pirisee yhä samalla paikalla. Näin myös muuttavan suopöllön sekä yhden Tetrisuolla saalistelleen asion eli suo- tai sarvipöllön.

Iltapäivällä tein taas kunnon pyörälenkin Valkeapään “Masan” kanssa ja kävimme lenkin varrella myös moottoriveneilemässä Simpelejärvellä. Valkoposkihanhet olivat palanneet pesimäsaareensa ja laskimme paikalta ainakin 18 lintua. Samalla saarella oli myös kaksi paria selkälokkeja. Eräällä pikkuluodolla näimme nuoren merimetson ja pyörämatkoilla kuului muutama viitakerttunen sekä yksi luhtakerttunen.

23.5. työpäivän aikana tuli tieto, että Kotkasta oli löytynyt mahdollinen etelänisolepinkäinen. Koska linnusta ei seuraavaan 3 tuntiin kuulunut mitään muuta uutta kuin, että se oli mustanokkainen, piti sitä tietysti lähteä katsomaan, sillä en ollut etelänisolepinkäistä Suomessa koskaan nähnyt. Salomaan Henrik hyppäsi kyytiini Lappeenrannassa ja kuuden aikaan olimme perillä Kotkan Kaarniemen Papinniityllä. Bongareita valui meitä vastaankin ja lintu olikin hyvin hallinassa pellon keskellä sähkölangalla. Sain putken pystyyn ja laitoin linnun kuvaan ja petyin. Lintuhan näytti heti aivan isolepinkäiseltä. Pari kuvaa ja lyhyen videon otettuani kysyin vieressä olijoilta, että: “Miksei tuo olisi isolepinkäinen?”. En saanut vastausta. Jatkoin sitten: “Entä miksi tuo olisi etelänisolepinkäinen?”. Ei vieläkään vastausta vähään aikaan, kunnes joku alkoi sopertaa jotain siipien suurista valkoisista laikuista. Heti perään litnu venyttelikin ja paljasti suuret siipilaikkunsa – se oli siis homeyeri -alalajin isolepinkäinen. Odotin vielä hetken, kun näin auton lähestyvän lepinkäistä ja kohta se lennähtikin pellon taakse pihlajaan istumaan ja lennossa näimme hyvin, että sillä oli normaalia isolepinkäistä enemmän valkoista pyrstön tyvellä. Pyrstön reunoilla olisin luullut homeyerilla olevan vieläkin enemmän valkoista, mutta päätin silti alkaa laittaa viestiä homeyeristä Lintutiedotukseen. Olin jo lähes näpytellyt viestin, kun tulikin päivitysviesti, että lintu oli kuvakonsultaation jälkeen määritetty homeyeriksi. Olipahan määrittäminen kestänyt – jopa 5 tuntia linnun löytymisestä! Toisaalta lintua oli kuitenkin piipitetty koko ajan vain mahdollisena etelänisolepinkäisenä. No tuskin olisin ainakaan matkan varrelta enää kääntynyt takaisin kotia, sillä enpä ollut aiemmin homeyeritäkään nähnyt, mutta silti olihan tämä pieni pettymys.

Henrik ehdotteli josko kävisimme vielä Hovinsaaressa, josta oli edellispäivänä ilmoitettu lyhytvarvaskiuru ja mustatiira. Linnuista ei ollut havaintoilmoituksia tältä päivältä, mutta päätimme suunnata paikalle. Parkkeerasimme lumenkaatopaikan viereen ja kävelimme hiekkaisille lumikasoille ja eipä aikaakaan, kun näin hyvän näköisen pikkulinnun lennossa. Henrik näki linnun laskeutuvan tielle mutta se katosi saman tien johonkin. Päätimme lähestyä paikkaa mutta lintu lähti taas kaukaa lentoon ja lensi takaisin lumikasoille. Nyt kuitenkin olimme jo varmoja, että kyseessä oli lyhytvarvaskiuru. Seurasimme sitä taas kasoille ja näimme kohta taas linnun siirtyvän eri paikkaan. Henrik jäi kauemmas seuraamaan paikkaa ja itse lähdin kiertämään sivustalta, josko pääsisin näkemään linnun maassa. Hiivin lähemmäksi ja lähemmäksi ja löysinkin linnun lumikasan päältä patsastelemasta. Olin unohtanut kamerani sovitteen autoon, mutta onnistuin silti digiscouppaamaan siitä kuvia ja videoita oikein hyvin. Lopulta se taas lennähti kauemmaksi ja päätimme vielä katsoa olisiko lähialtaalla mustatiiraa tai jotain muuta. Keli oli kuitenkin niin kylmä, märkä ja tuulinen, että luovutimme aika pian. Parikkalaan palattuani kävin vielä kuuntelemassa, että ruokosirkkalintu oli yhä paikalla Siikalahden patotien vieressä.

J.A.

Perjantaina 10.5. lähdin yhden jälkeen töistä kotiin, pakkailin pikaisesti ja tankkasin auton kuullen siinä ohessa hernekertun ja käenpiian ja lähdin ajamaan kohti etelää. Pysähdyin pikaisesti Imatran Immolanjärven Lietteen uimarannalla, jossa kaislikossa raksutteli rastaskerttunen. Joutsenossa poimin Caireniuksen Sampsan kyytiin ja päätimme retkeillä iltapäivän Joutsenossa. Alkuun vuodariksi tulivat sirittäjä ja kangaskiuru ja Pätilä pelloilta peltosirkku ja pikkulepinkäinen. Konnunsuolla saalisteli suopöllö mutta hanhimassojen (2400 anseria ja 320 valkoposkea) seasta ei löytynyt mitään parempaa. Jatkoimme Kotasaaren ja Kukkuroinmäen turvekentille, jossa olikin useita upeita kahlaajalutakoita. Kahlaajia ei kuitenkaan ollut kovin paljon, mutta 47 tyllin parvi oli hieno ja pari meriharakkaa myös hyvä havis. Lapinkirvinen lensi ylitsemme äännellen mutta aikaa vei lähinnä aivan järjettömien hanhimassojen seulonta! Alueella oli ainakin 14 000 harmaata hanhea (noin puolet metsureita ja puolet tundria) ja 1600 valkoposkea ja löytyipä massojen seasta pari lyhytnokkahanheakin.

Lopulta jatkoimme suoraan Virolahdelle ja Lakakalliolle, jossa aika pian alkoi vesilintujen, lähinnä mustalintujen iltamuutto. Ynnäsimme 7000 vessua, kuikkia muutti 30 ja 13 pikkujoutsenen parvi. Pari kangaskiurua liikkui taas huipulla ja koiras lauloikin kauniisti. Vuodariksi tulivat tietysti räyskä ja lapintiira. Yöllä kävimme vielä Lintulahdella, jossa ei kuitenkaan kuulunut oikein mitään. Vilkkilänturan P-paikalla näimme pari kehrääjää. Palasimme Lakalle nukkumaan puoliltaöin.

Lauantaina 11.5. heräsimme neljän aikaan mutta meri oli aivan täysin sumun peitossa. Niinpä lähdimme pian taas Lintulahdelle, jonka lietteillä piipersi suokukkojen ja lirojen ohella 3 lapinsirriä. Pensaskerttuja lauloi jo useampiakin. Päätimme pienen mietinnän jälkeen suunnata Haminaan, sillä näytti että sumua todellakin oli vain merellä. Matkalla näimme mustavariksen. Lupinlahdella kuului 3 rastaskerttusta ja näkyi harmaasieppo mutta jo klo 8 parkkeerasimme Kirkkojärvelle ja suuntasimme kohti lintutornia, jossa päätimme viettää pitkään petolintuja staijaten. Olimme vasta kävelemässä kohti tornia, kun kuulimme pussitiaisen ääntä. Kohta lintu näkyikin ja se näytti olevan pesän rakennuspuuhissa. Siksipä en kerro havainnosta enempää.

Kiivettyämme torniin saapuivat paikalle Tero Ilomäki ja Hannu Kettunen ja pian näiden jälkeen myös Pirhosen “Jamppa”. Jampan oltua vielä tornin juurella kuului päältämme sitruunavästäräkin lentoääni. Jamppa kuuli linnun parhaiten ja huusikin heti siitä muille ja löysimme linnun taivaalta lentämästä ylitsemme. Sain sen putkeenkin ja tunnistetua sen koiraaksi. Ei se silti mitenkään hyvin näkynyt. Aamun aikana havaitsimme myös parin pikkulepinkäisiä, rytikerttusen, pari rastaskerttusta, mustapääkertun ja jopa 30 tervapääskyä.

Muu porukka vaihtoi petostaijiin Hevossaareen, mutta me jäimme Sampsan kanssa torniin ja seuraksi saimme myöhemmin Haatajan Karin Uusivuoren Pertin ja Vinarin Kimin. Pikkuhiljaa petolintumuuttoa alkoikin näkyä ja pääosissa olivat vulpinus hiirihaukat ja lähinnä 2 kv linnut. Varpushaukkojakin näkyi kymmenkunta ja jokunen ruskosuohaukka ihan muutollakin. Puolen päivän jälkeen saimme tiedon Kotkasta hyvää reittiä tulossa olevasta pikkukiljukotkasta, joka sitten ilmoitettiin 12:48 ohittaneen Haminan Hevossaarenkin. 25 minuuttia myöhemmin plokkasi Kari kotkan tulossa suoraan meitä kohti ja lintu ohittikin meidät todella komeasti myötävalon puolelta. Kymmenkunta minuuttia myöhemmin löysimme myös aiemmin kotkan kanssa yhdessä muuttaneen mutta nyt jälkeen jääneen haarahaukan. Muita iltapäivän haviksia olivat 2 merikihua, 7 pikkujoutsenta, piekana, pari IK parvea (tn. punakuireja) ja klo 15:50 mennyt taas Hevossaarestakin nähty päivän toinen haarahaukka. Lopulta lopetimme staijin klo 16:30.

Käytyämme syömässä palailimme Lakakalliolle, jossa iltamuutto lähti ihan mukavasti käyntiin ja näimme mukavan 30 000 vesilinnun muuton. Kuikkalintuja muutti 30 ja pikkujoutsenia muutama parvi. Hauskin havainto oli kuitenkin, kun yhtäkkiä taivaalta kuului ääni, jota säikähdimme. Se oli kuin lentokone olisi syöksynyt tai jotain olisi tippumassa kovaa ja korkealta suoraan meitä kohti. Se olikin syöksyvä vesilintuparvi, jonka Sampsa löysi yhä todella korkealta yläpuoleltamme. Saimme parven putkiimme ja linnut osoittautuivat 19 allihaahkaksi! Linnut olivat yhä todella korkealla ja jatkoivat sitten Hurpun yli muuttoaan.

Sunnuntaina 12.5. heräsimme neljän pintaan ja puolta tuntia myöhemmin kalliolla oli vielä hiljaista. Viiden aikaan alkoi muuttaa pikkuhiljaa anser-hanhia, valkoposkia ja kuikkalintuja. Paremmaksi havainnoksi näimme ristisorsan, 3 suopöllöä, 2 nokkavarpusta, yhden punakuiri- (38) sekä jokusen pikkujoutsenparven (myös yht. 38). Lopulta kymmeneen mennessä olimme nähneet jopa 413 kuikkaa, 28 kaakkuria, 259 kuikkalintua, 5100 valkoposkihanhea ja 2324 harmaata hanhea.

Vilkkilänturassa ja Lintulahdella oli varsin hiljaista ja keli vaikutti liian hyvältä paremmalle petomuutolle. Niinpä lähdimme palailemaan kohti Etelä-Karjalaa. Pysähdyimme pari kertaa pikaisesti Väkevänjärvellä, mutta lopulta jatkoimme aina Kaislaselle asti. Pussitiainen löytyi täältäkin helposti ja lopulta jätin Sampsan tarkistamaan vesilintutilannetta, sillä tämä meinasi palata Kolin Juhan kanssa vielä iltamuutolle Virolahdelle. Itse ajoin Parikkalaan, jossa painuin syötyäni kunnon päiväunille.

Illalla kiersin vielä Siikalahden pyörällä ja ruokosirkkalintu lauloi yhä patotiellä ja Tiviältä löytynyt helmipöllö suvaitsi aloittaa varovaisen puputtelun klo 23:23. Sain siitä parin vuoden tauon jälkeen uuden Siikalahtipinnan numero 239! Kehrääjä surahti lyhyesti Sounion kuopalla, johon helmipöllö yhä kuului mutta muuta parempaa en enää havainnut. Palasimme vielä paikalle Hannankin kanssa mutta helmipöllö oli hiljentynyt. 100 tunnin kisaan olin lopulta havainnut 152 lintulajia.

J.A.