. . Lintuharrastajan päiväkirja Birders diary . .

Elokuussa en pahemmin vaivautunut maastoon linturetkille, sillä kelit olivat turhan kesäisiä ja lintuja tuntui olevan todella vähän. Varhainen kevät ja kaunis kesä olivat mahdollistaneet lintujen onnistuneen pesimisen normaalia aikaisemmin ja niin monet linnut myös lähtivät muutolle normaalia aikaisemmin. Pikkuhiljaa vain moni laji katosi.

Joitakin parempia havaintoja kuun alussa olivat 2. päivä kuulemani käenpiika, yhteensä 4 pähkinähakkia, jotka viihtyivät aseman lähistöllä sekä Saharannan uimarannalla laiduntanut valkoposkihanhiperhe.

9. elokuuta ajoin etelään ja piipahdin Espoon Laajalahdella, jossa näin 11 suo-, 3 lapin-, 2 kuovi- sekä yhden pikkusirrin. Myös muita tavallisia kahlaajia ja sorsia oli mukavasti ja räyskiä oli jopa 25 linnun porukka. Seuraava päivä meni kaveriporukalla Super-Match -meiningeissä. Manchester City ja Arsenal tarjosivat viihdyttävän ottelun täydelle olympiastadionille – ottelun voitti Arsenal maalein 3-1. 11. päivä kävin taas Laajalahdella, jossa oli osin samat linnut kuin pari päivää aiemmin, nyt pikkusirrejä oli 6 ja näin myös paikalla pitkään viihtyneen tundrahanhen.

14. elokuuta näin 2 pikku- ja 2 lapinsirriä Saaren Pohjanrannassa. Enpä ollut pariin vuoteen kumpaakaan lajia nähnytkään Parikkalassa. Vielä parempi havis kuitenkin oli ylitseni lentäneet 3 merikihua. Seuraavana päivänä paikalla oli lapinsirri ja tylli.

21. päivä alkoi jo tuntua varsin syksyiseltä. 13 kapustarintaa muutti Siikalahdella ja Joutsenon Kivisaareen oli kerääntynyt jo 250 kurkea. 23. päivä kiertelimme Saarella Partasen Harrin kanssa mutta havainnot jäivät 160 kurkeen, 5 sinisuohaukkaan, harmaahaikaraan sekä pariinkymmeneen pensastaskuun.

Viikonloppuna Hanna osallistui Helsingissä BirdLife Suomen hallituksen kokoukseen ja onnistui reissulla näkemään perhoselikseksi isonokkosperhosen.

25. päivä bongasin 2 pähkinänakkelia Likolammelta. Ruokinnoille oli taas saapunut yhteensä 4 lintua. Nakkelithan olivat olleet kateissa lähes vuoden, kun sitä ennen niitä oli nähty monen vuoden ajan ympäri vuoden näillä samoilla ruokinnoilla. Pyörälenkillä näin tiklin ja pari pyrstötiaista ja illalla piipahdin siikalahden tornilla, josta näin 9 taigametsähanhea ja 2 uiveloa. Seuraavana iltana lahdella näkyi vielä 2 mustakurkku-uikkua.

27. elokuuta kävin komppaamassa Kullinsuon peltoja ja näin sinisuohaukan, 5 lapinkirvistä, hernekertun ja 2 taivaanvuohta, mutta toivomaani heinäkurppaa ei löytynyt. Komppasin saman alueen myös 29. päivä mutta havainnot jäivät 2 kuoviin, lapinkirviseen ja vain yhteen taivaanvuoheen.

1. syyskuuta osallistuin kaverini Juha Honkasen kanssa Tour de Helsinki -pyöräilytapahtumaan. Kiersimme 140 kilometrin reitin 4 ja puoleen tuntiin. Alkumatkasta satoi aivan kaatamalla vettä, mutta onneksi loppupuolikkaan saimme polkea ihan mukavassa kelissä. Erikoista kyllä, vaikka lenkki oli pitkä ja menimme aika kovaa, niin eipä se tuntunut oikein missään. Kesän kovahko treeni ei liene mennyt ihan hukkaan?

J.A.

Viimeiset viikot olivat olleet linturintamalla hiljaisia. Osasyynä hiljaisuuteen oli omalla kohdallani se, että toinenkin kuulonparannusleikkaukseni oli lopulta taas mennyt pieleen ja kuuloni oikeassa korvassa oli taas mennyt selvästi entistäkin huonommaksi, mikä tietysti masensi aika tavalla. Mutta ainakin Parikkalassa heinäkuu ja varsinkin sen loppupuoli on yleensäkin niin köyhää lintuaikaa, että olisin muutenkin käyttänyt aikani pääasiassa urheilemiseen.

Lauantaina 28.7. lähdimme kuitenkin aamukahdeksan aikaan ajelemaan kohti Pohjois-Karjalaa. Ajoimme suoraan Kontiolahden Jukajärven Kylmäsuon turvealtaille, jonne parkkeeratessamme paikalla oli jo pari muutakin autoa. Lähdimme kävelemään altaan reunaa pysähdellen aina aika ajoin tarkistamaan altaiden linnut. Alkuun oli varsin hiljaista, joten jatkoimme altaiden keskelle, jossa törmäsimme muutamaan paikalliseen lintuharrastajaan. Ja he olivatkin löytäneet paikalla pari päivää aiemmin tavatun, mutta edellispäivänä kovista etsinnöistä huolimatta löytymättä jääneen palsasirrin! Sirri oli aika kaukana altaan vastarannalla mutta sain siitä ainakin jonkinlaiset dokumenttivideot otettua. Samalla altaalla näimme myös pikku- sekä lapinsirrin.

Aikamme sirriä seurailtuamme päätimme kiertää altaiden toiselle puolelle, josko siellä olisi vielä lisää kahlaajia. Kävellessämme kuulimme paikalla joitakin päiviä pyörineen sitruunavästäräkin, muttemme nähneet sitä kuin huonosti lennossa. Muuten lisähavainnot jäivät kolmeen lapinsirriin. Saimme vielä auttaa paikalle saapuneita palsasirribongareita, joilta lintu oli päässyt hukkaan, kun löysimme linnun aika läheltä alkuperäistä paikkaa nukkumasta parin ruohotuppaan juurelta. Lintu ei kuitenkaan näkynyt enää alkuperäiselle paikalle ennen kuin se lopulta lähti taas liikkeelle.

Me jatkoimme seuraavaksi Joensuuhun syömään ja hieman shoppailemaan, mutta paria tuntia myöhemmin suuntasimme Liperin Ahokylän pelloille, joilta löysimme heti paikalla jo pitkään viihtyneen mustaotsalepinkäisen. Lintu päästi meidät mukavan lähelle tarkkailemaan saalisteluaan ja saimme siitä näin ihan kelpo kuvat otettua. Samalla niityllä viihtyi myös ainakin viisi pikkulepinkäistä, joita myös kuvailimme.

Jonkin ajan kuluttua jatkoimme sitten kohti Polvijärveä, jossa ajoimme suoraan Solanlammen lintutornille. Tätä torniahan olimme kesäkuun alussa etsineet brittien kanssa, muttemme olleet löytäneet. Ilmeisesti keskellä yötä emme olleet huomanneet viimeistä puista kylttiä? Kävelimme tornille, jossa tapasimme Palojärven pariskunnan, jotka olivat saapuneet paikalle vain hetkeä aiemmin. He olivat löytäneet paikalta haapanaperheen sekä nähneet tornin takapuolella vilaukselta tavipoikueen oloisen porukan, joka oli kuitenkin kadonnut kaislikon taakse. Tuijottelimme erittäin rehevälle lammelle jonkin aikaa ja näimme mm. mustakurkku-uikun sekä punasotkanuorukaisen ennen kuin huomasin vihdoin etsimämme sorsaperheen nukkumasta aika kaukana keskellä lampea. Lintujen huomaaminen kasvuston keskeltä oli todella vaikeaa, mutta tunnistin heti valtaosan parven linnuista lapasorsan poikasen näköisiksi ja yksi linnuista oli harmaampi, pienempi ja erilainen kuvioinniltaan. Lopulta linnut alkoivat heräillä ja emolintu näytti loputkin tuntomerkkinsä ja varmistui sinisiipitavinaaraaksi, joka oli löytynyt muutamaa päivää aiemmin. Linnun poikaset paljastuivat herättyään oudomman näköisiksi lapasorsan ja sinisiipitavin risteymiksi. Ne olivat varsin lapasorsamaisia, mutta etenkin pään muoto pyöreämpi ja nokka tummempi ja jonkin verran lyhyempi kuin lapasorsilla olisi ollut. Valitettavasti linnut pysyivät koko seuraavan tunnin hyvin kaukana, joten hyviä kuvia tai videoita en niistä saanut. Lopulta päätimme lähteä, kun sorsat uivat kaislikon taakse katveeseen.

Paluumatkalla päätimme ajaa Polvijärven kautta ja Rääkkylän puolella kävimme tutustumassa useampaankin lintutorniin, joilla emme ennen olleet käyneet. Ensimmäiseksi kävimme Vuoniemen Eihvelissä, jolta avautui komeat maisemat Saimaalle. Lintuja ei kuitenkaan näin illasta näkynyt lainkaan. Sitten kävimme Kiesjärven lintutornilla, jonne kulkeva polku oli niin kekomuurahaisten peitossa, että sandaalit olivat mennen tullen täynnä niitä! Lintuja ei tältäkään tornilta näkynyt. Sitten kävimme Jouhtenuslammen tornilla, joka oli kyllä sekin hyvän näköinen rehevä lintupaikka, mutta vuodenajasta ja vuorokaudenajasta johtuen havainnoilta vältyttiin. Kiteen puolella kävimme vielä Muljulan Hovinlammen lintutornilla, joka oli lahonnut siihen kuntoon, että torniin kiipeäminen oli kielletty ja estetty naruin, mutta pitihän maisema käydä sieltäkin katsomassa. sitten edessä oli vielä tunnin ajo kotiin Parikkalaan.

Sunnuntaina ajelin Punkaharjulle, josta hoidin Laukansaaresta pähkinähakin vihdoin vuodariksi. Sitten kävin pyöräilemässä elämäni pisimmän pyörälenkin, kun Valkeapään “Masan” poljimme Puruveden ympäri eli 112 kilometriä. Aikaa tähän meni 3h40min. Ja tietysti maanantaina näin työmatkalla pähkinähakin. Viikkoa myöhemmin olikin sitten vuorossa Puruveden ympäriajo pyöräilykisa, johon myös Masan kanssa osallistuimme. En yrittänytkään pysytellä tämän perässä, mutta hyvin meni silti ja kiersin 108 kilometrin reitin aikaan 3h22min.

J.A.

Ilmaston lämpeneminen on muuttanut eläinmaailmaamme ja ehkä nopeimmin muutos on näkynyt perhoslajistossa. Kun katselimme lapsena perhoskirjoja, oli loppusivuilla kuvia lähialueiden lajeista, joita ei vielä ollut havaittu maassamme. Nykyään osa näistä on jo tavallisia ja lajistoomme on tullut vielä joukko uusia eksoottisia lajeja, joita ei 1980-luvun kirjoissa mainittu lainkaan.

Tavoitteenamme on saada elämänpinnat uudistulokkaista. Vaikka liikummekin maastossa paljon, niin heinäkuussa olemme usein olleet ulkomailla tai retkeilleet muuten vähemmän ja suurin osa uusista lajeista on näkemättä.

Päätimme lähteä perhosretkelle Suomen parhaaseen perhostelukuntaan eli Joutsenoon. Matkalla näimme tien yli pomppineen näädän. Perhospaikoille päästyämme saimme todeta olevamme taas kuitenkin vähän myöhässä, sillä löytämämme pikkuhäiveperhoset olivat jo kuluneita. Keisarinviitat olivat taas tuoreempia ja niitä olikin valtavasti.

Joutsenon retken innoittamana teimme perhosretken myös Parikkalan itä-rajan niityille ja metsänreunoihin. Tavoiteltuja häiveperhosta ja isonokkosperhosta ei löytynyt, mutta yksi pikkuhäiveperhonen sentään.

Tässä kuvakooste. Vie hiiri kuvan päälle niin saat tietää lajin. Kuvaa klikkaamalla se aukeaa suurempana.

Litteähukankorento tuli vastaan Parikkalan Patsaspuistossa, jonka kukkaistukuksista kävimme etsimässä tuloksetta perhosia.

H.A.

Brittien kanssa vietetyt kahdeksan päivää Itä-Suomea kiertäen vaativat todella veronsa ja olin aivan älyttömän väsynyt pitkän aikaa. Kävin sentään 13.6. pikaretkellä Espoon Laajalahdella, jossa näin valkoposkihanhiristeymän ja joitakin tavallisia kahlaajia sekä Suomenojalla, jossa hoidin vuodariksi liejukanan. Olin suunnitellut lähteväni kohti pohjoista, sillä minulla oli vielä muutama päivä lomaa jäljellä, mutta matkaan tuli mutkia, kun huollosta hakema autoni ei sitten kuitenkaan ollut kunnossa ja jouduin viemään sen takaisin Vihtiin. Onneksi kyseessä oli kuitenkin jo korjatun vian aiheuttama pienempi vika, joten auto tuli kuntoon seuraavaksi päiväksi eikä minua enää edes velotettu enempää – ei siinä, olin kyllä maksanut itseni kipeäksi kolmen isomman vian korjaamisesta.

Mutta niinpä lepäilin Kirkkonummella aina perjantai-iltaan asti, jolloin lähdin sitten hakemaan Englannista Wolverhamptonissa maalauskurssilla ollutta Hannaa Helsinki-Vantaalta. Siitä jatkoimme sitten yöksi Ähtäriin, jossa Hannalla oli edessä pari päivää kestäneet Eläinpuiston 40-vuotisjuhlat, joissa avattiin uusi päärakennus, jossa on kesän ajan esillä Hannan maalauksia. Hotelli Mesikämmenessä vietetyn yön jälkeen, lähdin itse aamulla ajelemaan kohti Oulua.

Iltapäivällä pysähdyin Kärsämäellä, jossa sain puolen tunnin odottelun jälkeen hoidettua vesisateen alettua muutaman säkeen laulaneen luhtakerttusen PPLY-pinnaksi. Sitten ajoin Limingan Virkkulaan, jossa toivoin tietysti näkeväni alueella taas liikkuneen hietatiiran, mutta kylmässä kelissä havainnot jäivät suokukkoparvessa liikkuneeseen kuovisirriin, pariin merikotkaan ja pariin räyskään. Näin kaukana sumussa Temmesjokisuun suunnassa jonkin valkoisen tököttimen, josta tuli lähinnä mieleen jalohaikara, mutta vaikka se ei liikkunutkaan, oli sitä pakko lähteä tarkistamaan. Niinpä ajoin Temmesjoelle ja kävelin kuolettavan pitkän matkan tornille, eksyen pari kertaa matkalla, kun opasteet ovat aivan hanurista ja vain todetakseni, että valkoinen tökötin oli joku hemmetin lippu. Illaksi ajoin Oulun Hietasaareen, josta vanhempani olivat varanneet mökin muutamaksi päiväksi. Vanhempanikin saapuivat illalla ja myöhemmin saapui myös veljeni Pirkan perhe, jotka yöpyivät Edenin hotellilla. Teimmekin lyhyen kävelyn Nallikarin hiekkarannalle ja näimme ohimennen pikkutiiran, tyllin, pkkutyllin sekä pari ohilentänyttä ristisorsaa.

Sunnuntaina 16.6. vietimme sitten veljeni Rikun pojan Eetun rippijuhlia, joten päivä meni leppoisasti juhlien merkeissä. Iltapäivällä minun oli sitten lähdettävä pitkälle paluumatkalle kohti Parikkalaa, jossa onneksi olin ihan ihmisten aikoihin, sillä edessä oli seuraavana päivänä paluu arkeen.

Lomalta palattuani aloitin melkoisen kuntokuurin ja kävin pyörälenkillä joka päivä. 18.6. Punkaharjun Laakkiilla kuulin pikkutikan ja illalla menimme Hannan, Partasen Harrin sekä Kuusamosta pikaretkelle Parikkalaan saapunen Peunan Antin kanssa rengastamaan pöntössämme pesineet varpuspöllönpojat. Kolme poikasta oli vain selvinnyt isoiksi, mutta nämä olivatkin jo niin isoja, että olivat pian lähdössä maailmalle.

Lyhyiden unien jälkeen lähdimme Hannan ja Antin kanssa pointsaamaan Antille eliksiä. Aloitimme heinäkurpilla, jotka olivatkin erittäin hyvin äänessä ja näkyvissäkin. Tämän jälkeen hoidimme kehrääjän, joita löytyikin muutama. Yksi linnuista näyttäytyi iha käsittämättömän komeasti, kun se laskeutui aivan viereemme kannon nokkaan surisemaan ja nostelemaan siipiään. Kontiolammella oli yhä pensassirkkalintu äänessä ja Kukonkannassa lauloi innokkaasti kaksikin luhtakerttusta. Sitten suuntasimme vielä kunnon Siikalahtikartoitukselle. Lintuja oli aika vähän ja etenkin Antin elislajit olivat todella tiukassa, mutta lopulta kuulimme mm. 3 kaulushaikaraa, 8 luhtakanaa, 2 luhtahuittia, 2 satakieltä sekä kaivatut rytikerttusen sekä rastaskerttusen. Antti oli yön kierroksen aikana saanut jopa 5 elistä! Mutta eipä hän pahemmin ollut aiemmin ainakaan oikeaan aikaan liikkunut Etelä- saati ainakaan Kaakkois-Suomessa. Kuudennenkin hän sai seuraavana aamuna, kun näki valkoselkätikkaparin.

Siikalahdella ollessamme näimme harvinaisen valoilmiön. Punainen sateenkaari syntyy, kun sateenkaareen valon antava aurinko on vielä horisontin takana ja vain punainen valo pääsee taittumaan ilmakehässä tarpeeksi jyrkästi kohti sadepisaroita. Auringon noustessa ylemmäs muut värit tulevat pikkuhiljaa mukaan. Valo taittui pienissä pisaroissa niin, että kaaren sisäpuolella oli hieno myös punainen hehku, jota ei sateenkaaren ulkopuolella näkynyt.

Seuraavien päivien pyörälenkitkään eivät mitään ihmeellisempiä havaintoja tarjonneet. Juhannuspäivänä 22.6. kävimme aamupäiväretkellä Siikalahdella, jossa piilokojun edustalla uiskenteli yhä pari tundrahanhea. Muuten havainnot jäivät vaisuiksi, kaulushaikaroita näkyi taas lennossa ja pari mustakurkku-uikkua uiskenteli kojun edustalla ja pohjoispään käynnillä näkyi kesän ensimmäiset haapaperhoset.

23.6. yöllä kuulin Tetrisuolla pari pensassirkkalintua sekä ehkä eka kertaa elämässäni kunnolla suopöllön soidinhuutelua. Seuraavana päivänä pyörälenkki Simpelejärven eteläosa ympäri tuotti sekin mukavan havainnon, kun tiellä tepasteli kaksi mäyrää, jotka päästivät minut aika lähelle ennen kuin singahtivat metsään pakoon. Yhteensä poljin yhdeksässä päivässä jopa 380 kilometriä ja ihan kohtuullista vauhtia, mutta sitten olikin edessä ainakin kahden viikon pakkolepo, kun keskiviikkoiltana 26.6. uusittiin talvella epäonnistunut sisäkorvaleikkaus. Toivottavasti tällä kertaa kuuloni tulisi kuntoon! Helsinkiin aamuyöstä 26.6. ajaessani bongasin Ruokolahdelta viirusirkkalinnun, mutta illalla oli sitten edessä leikkaus ja seuraava päivä menikin sitten ihan punkan pohjalla.

Ja sairaslomallani tapahtui sitten seuraavaa: Pohjois-Suomi
Samaan aikaan Hanna veti taas retken Georgiaan: Georgia

J.A. (& H.A.)

PPLY-rallin (joka oli 25.-26.5.) jälkeen palailin Parikkalaan väsyneenä selviämään arkirutiineista. 27.5. Siikalahdella kellui pari tundrahanhea sekä yksi tundrametsähanhi ja illalla singahdin Virolahdelle bongaamaan elistä. Lappeenrannassa hyppäsin Salakan Petrin kyytiin, jossa Punnosen Pekkakin oli ja jatkoimme suoraan Lintulahdelle, jossa kiipesimme torniin vain kuullaksemme, että valkosiipitiira oli nähty viimeksi 15 minuuttia aiemmin. Odottelimme ja odottelimme, mutta tiiraa ei tullut näkyviin. Kerran sydämeni jätti muutaman iskun väliin, kun löysin lahdelta tumman chlidonias -tiiran, mutta sekunnissa tajusin, että kyseessä oli kuin olikin mustatiira. Eipä ole tosisponde mustatiira ennen ketuttanut yhtä paljon. Mustatiira jäi lahdelle pyörimään joksikin aikaa, mutta elislaji oli jatkanut matkaansa. Illan hämärtyessä näimme vielä kauniin 38 punakuirin parven, mutta eipä sekään pahemmin lämmittänyt. Lopulta kymmenen aikaan lähdimme väsyneelle paluumatkalle.

Seuraavien päivien havainnot jäivät pariin muuttavaan hanhiparveen, pyyhyn, pikkulepinkäiseen ja kuhankeittäjään ym. Paras havis lie ollut pyörälenkillä Simpeleen puolella yhä laulanut pikkusieppo? 30.5. kävin aamulenkillä Siikalahden lähimetsissä ihan kunnon maastoreiteillä ja kuulin idänuunilinnun, pikkusiepon, viitasirkkalinnun, luhtakerttusen, kultarinnan sekä useita viitakerttusia ym. 31.5. Siikalahdella näkyi vielä pari valkoposkihanhea ja pyörälenkki tarjosi harmaapäätikan, pyrstötiaisen sekä vihdoin myös sarvipöllön vuodariksi.

1.6. suuntasin retkelle Lappeenrantaan, jossa yritimme Petrin ja Pekan kanssa vielä löytää Kaislasella ollutta ruskosotkaa kuukausipinnaksi, mutta eihän sitä enää löytynyt. 7 sepelhanhea nousi muutolle järveltä, jolla kellui tukka- ja punasotkien seurassa myös yksi lapasotkanaaras sekä pari allia. Toikansuolla lauloi pari luhtakerttusta mutta Askolassa oli hiljaista ja Kukkuroinmäenkin parhaaksi havainnoksi jäi tänä vuonna harvinaiset 2 koiras ja 1 naaras heinätavia. Kotasaaren miellyttävin havainto oli nähdä paikalla vielä pesivän pari paria mustakurkku-uikkuja. Kivisaaren suoralla lauloi viitasirkkalintu ja Konnunsuolta bongasimme pellolla valkoposkihanhiparvessa pari päivää viihtyneen 2kv punakaulahanhen. Peltotien varresta bongasimme sitten Pekan ja Petrin aiemmin löytämän pesivän pikkukultarintaparin. Linnut eivät juuri äännelleet mutta näkyivät hyvin keräillessään pesätarpeita ja ruokaa kasvustosta. Myös pari peltosirkkua lauloi lähistöllä. Pekan kanssa jatkoimme vielä Vainikkalaan, jossa etsiskelimme jonkin aikaa alueella ilmeisesti pesivää mustaleppälintua ja näimmekin lopulta molemmat linnun aivan vilaukselta. Sen verran molemmat linnusta kuitenkin saimme irti, että kehtasin juuri ja juuri laskea lajin vuodariksi. Haapajärveltä laskimme jopa 249 laulujoutsenta ja harmaasorsakoiraskin näkyi. Sitten oli aika palailla pahasti pätkivällä autollani kohti Parikkalaa.

Iltapäivällä suuntasimme Hannan kanssa vielä Saarelle, jossa etsiskelimme jonkin aikaa eräästä metsästä lapinpöllön pesää, mutta emme havainneet pöllöjä lainkaan. Saaren Kanavalammelta löysimme sitten puolivahingossa valkoselkätikan pesän, joka kuitenkin oli jo tiedossa alueen tikkatutkijoilla. Uukuniemen Suurenjärvenlietteellä lauloi peltosirkku ja siellä täällä kuultiin viitakerttusia ja näimme vielä muutamia valkoposkihanhiparviakin.

2.6. teimme pitkähkön yökierroksen Siikalahdelle, jossa havaitsin mm. ruokosirkkalinnun, 5 kaulushaikaraa, 4 luhtakanaa, luhtahuitin, 8 ruisrääkkää, 3 satakieltä, 9 viitakerttusta, 3 kuhankeittäjää ym. Muuallakin kuului pitkälti samoja lajeja, mutta Kullinsuolla kuulimme vielä sepelkyyhkyjen kanssa vuorolaulua esittäneen uuttukyyhkyn. Seuraavana iltayönä kävin vielä bongaamassa Kontiolammelta pensassirkkalinnun ja seuraavan vuorokauden puolella pointsasin vielä Haukkavaarassa pytpyttäneen viiriäisen vuodariksi. Ja kun kerran yöelämään oli totuttu, niin seuraavana iltana olimme taas bongaamassa ja tällä kertaa hoidimme taas tutulle soidinpaikalle saapuneet heinäkurpat, joita kuului ja näkyi kaukana eräällä pellolla ainakin kolme lintua. Valitettavasti linnut olivat varsin kaukana, joten niiden seuraaminen oli lähinnä tuskaa valtavien hyttysmäärien takia.

4.6. lähdimme sitten kohti Helsinkiä ja pohjustimme Kontiokorven Jarin meille neuvoman harmaapäätikan pesän Simpeleeltä, ennen kuin jatkoimme hakemaan vanhaa ystäväämme Paul Frenchiä sekä tämän ystävää Tim Sykesiä Helsinki-Vantaalta retkeilemään ympäri Itä-Suomea seuraavaksi 8 päiväksi. Tämä on kuitenkin oma tarinansa, jonka voi lukea täältä:

J.A.

Perjantaina 24.5. työpäivän jälkeen ajoin lähes yhdellä istumalla Ouluun (kerran piti pysähtyä tankkaamaan). Meinasin ostaa pikaisesti viikonlopun eväät Kaakkurin Citymarketista, mutta sielläpä olikin sellaiset kassajonot, että niissä vierähti sitten useampikin tovi. Taas kerran tuli sellainen fiilis, että Oulu on paisunut liian suureksi kaupungiksi minun makuuni. Sitten suuntasin Vierimaan Antin luokse, jossa edellisyön rallia pohjustaneet Antit eli Vierimaa ja Peuna olivat vasta heräilleet. Vierimaa kaivoi meille jääkaapista ruokaa ja syötyämme saapui joukkueemme neljäs jäsen eli Nyströmin Harrykin paikalle ja pääsimme aloittamaan rallistrategian suunnittelun. Pohjana käytimme edellisvuotista rallireittiämme, sillä olimme kokeneet löytäneemme lähes täydellisen rallireitin. Harry oli tehnyt jonkin verran pohjustuksia Oulussa ja Antit pääasiassa Raahe-Siikajoki-Pyhäjoki -akselilla ja lisäksi Vierimaalla oli tietysti pohjalla runsaasti työssään Finnaturen oppaana tehtyjä havaintoja. Suurin pohdinta kohdistui rallin aloituspaikkaan. Edellisinä vuosinahan olimme aloittaneet Oulun Sanginjoen metsistä, jotka olivat kuitenkin nyt olleet poikkeuksellisen hiljaisia. Lisäksi ralliajaksi oli luvassa todella lämmintä säätä, joten oletimme, että rallin liukuva aloitusaika 10-12 olisi liian myöhäinen monille metsien linnuille. Niinpä aloimme pohtia ehdottamaani aloitusta Oulun Hietasaaressa. Onneksi muistimme, että kuten edellisvuonnakin rallipäiväksi osui myös Terwamaraton sekä -kymppi, jotka edellisvuonna olivat todella haitanneet Hietasaaren käyntiämme, koska liikenne oli ollut täysin jumissa ja juoksureitti oli kulkenut paikoilla, joilla olimme olleet aikeissa käydä. Niinpä tarkistimme juoksun alkamisajat ja totesimme, että mikäli Hietasaaressa ajattelisimme käydä, oli meidän ehdottomasti aloitettava sieltä. Onneksi tiedossamme oli sieltä hyviä havaintoja, joten valinta oli helppo – aloittaisimme Hietasaaresta. Muu rallireitti olikin sitten helppo suunnitella edellisvuoden pohjalta. Lisäsimme vain muutaman paikan ja poistimme pari turhaksi toteamaamme kohdetta. Lopulta olimme valmiita ja sovimme tapaavamme samassa paikassa seuraavana aamuna klo 9:00. Itse ajoin veljeni Rikun luokse, jossa ilta venyi hieman turhankin pitkäksi, mutta onneksi pääsin lopulta nukkumaan puolilta öin.

25.5. heräsin ennen seitsemää ja hieman ennen kahdeksaa kävimme Rikun kanssa heittämässä autoni Tupoksen huoltoasemalle, jotta rallin jälkeen autoni ei turhan kaukana Limingan Virkkulan purkupaikasta. Sitten Riku heitti minut Vierimaan pihaan, jossa joukkueemme oli pian kasassa. Pakkauduimme Nyströmin Harryn Qashqaihin ja lähdimme kohti Hietasaarta. Ajoimme suoraan Toppilansalmen Möljänpäähän, jossa satakieli lauloi kävellessämme rantaan. Merellä oli jonkin verran muuttoa ja näimme pari pilkkasiipi- ja alliparvea sekä lapasotkaparin, joka laskeutui tyynelle merelle kellumaan. Päivä oli lämpiämässä jo oikein toden teolla ja rannassakin tarkeni t-paidassa! Havaitsimme vielä muutaman pikkutiiran, pari kuikkaa jne. mutta lopulta päätimme lähteä kohti laululintupaikkoja – kello alkoi kuitenkin jo olla rallin aloitusajassa.

Parkkeerasimme pohjustetulle paikalle, mutta pikkutikkaa ei kuulunut eikä näkynyt. Hajaannuimme kävelemään siten, että Vierimaa lähti kävelemään eri teitä kuin me muut. Eipä aikaakaan, kun me löysimme puista kolme nokkavarpusta! Kello oli vasta 10:15 – suunnitelmissamme oli ollut aloittaa vasta mahdollisimman myöhään, jotta seuraavana päivänä olisi mahdollisimman paljon aikaa mm. petostaijille. Päätimme yrittää pitää nokkavarpuset hallinnassa mahdollisimman pitkään ja odottaa, josko saisimme samaan aloitukseen jonkun muunkin lajin. Nisset onneksi pysyivät aika hyvin hallinnassa, mutta löytyneet tiltaltit, mustapääkertut ym. eivät oikein vielä riittäneet. Lopulta kun nokkavarpuset alkoivat liikkua jo liiaksi pysyäkseen kunnolla hallinnassa, lensi ylitsemme urpiaisparvi, josta päätimme aloittaa rallin kellon olleessa 10:34. Tiltaltti ja mustapääkertut hoidettiin heti ja sitten kiirehdimme hoitamaan Antin löytämää puukiipijää. Matkalla näin ylitsemme lentäneen pyrstötiaisen, mutta vain Harry ehti nähdä sen lisäkseni. Onneksi se saapui kohta takaisin ääntelemään ja lintu saatiin näin kolmen hoitamaksi. Vierimaan puukiipijä oli kadonnut eikä pikkutikka vieläkään suvainnut tulla havaituksi. Sen sijaan selkälokki lisättiin monen tavallisen lajin ohella lajilistaamme. Jäin vielä itse etsimään pikkutikkaa, kun muu porukkamme kävi pikakäynnin toisella puolella Hietasaarta, josta he saivat sirittäjän ja uuttukyyhkyn, mutta kohta olimme jo koko porukalla ajamassa kohti Möljänpäätä. Liikenne oli jo hieman tukkiutumassa, sillä juoksijoita oli jo runsaasti lämmittelemässä ja lisää saapui koko ajan autoillaan, mutta pääsimme onneksi nopeasti perille. Lapasotkat olivat lähteneet, eikä muuttoakaan enää ollut lainkaan. Merellä oli lisäksi todella paha väreily, mutta pikkutiirat, pari pilkkasiipeä ja merimetsoja löytyi nopeasti. Sitten Vierimaa plokkasi tumman tiiran kaukaa Oulunsalon niemenkärjen suunnasta ja todellakin lokki- tiirasekaparvessa oli mukana mustatiira! Staijasimme vielä hetken ja se kannatti, sillä näimme vielä merellä viilettäneen härkälinnun ennen kuin päätimme lähteä kohti Oritkaria.

Matkalla Oritkariin näimme tavallisia lajeja, joista parhaat olivat aina yllättävän hankalat käpytikka ja kottarainen. Oritkarissa hoidettiin alueen tyyppilajit helposti, siis lähinnä eriprofiilisilla nokilla varustettuja kahlaajia. Sitten kiiruhdimmekin jo Kiviniemeen, jossa lintutornille kävellessä kuului aina paikalla oleva pensaskerttu ja tornista näkyi pari ristisorsaa, muttei oikeastaan mitään muuta järkevää. Seuraava kohteemme oli Vihiluodon kärki, jossa heinätavi- ja harmaasorsaparit, uiveloparvi, kuikka sekä mustapyrstökuiri edustivat sitä parempaa lajistoa, lähistöllä näkyi myös pari fasaania. Akionlahden käynti taas oli pitkälti pelkkää ajanhukkaa, sentään nokikanoja nähtiin ja hippiäinen ja hömötiainen kuultiin. Kempeleen Teppola sen sijaan näytti parastaan, sillä aivan muutaman minuutin stoppi tuotti pari tikliä, hempon sekä kaukana muuttaneen piekanankin!

Sitten oli vuorossa lyhyt petostaiji Iinatin kasalla, jolle kiivetessämme näimme jo taivaalla kaarrelleen nuoren merikotkan. Muuten havainnot jäivät pariin varpushaukkaan. sitten suuntasimme Limingan ja Tyrnävän rajamaastoon, josta hoidimme viirupöllön Antin löytämästä pökkelöpesästä kaukaa kiikaroiden sekä myöskin pesässä hautoneen kanahaukan, jonka onnistuimme näkemään autosta nousematta ja näin lintua vähääkään häiritsemättä. Ajaessamme kohti Liminkaa näimme vielä koiras sinisuohaukankin. Limingassa turkinkyyhky hoitui taas kerran todella helposti ja lajilistalle lisättiin vihdoin pikkuvarpunenkin. Virkkulan tornilla törmäsimme eka kertaa vihulaisiinkin ja jopa ennakkoon siihen pahimpaan kilpakumppaniimme eli Petri Lampilan, Harri Taavetin ja Samuli Lehikoisen muodostamaan joukkioon. Niinpä joukkueiden välinen keskustelu jäi pikaisiin tervehdyksiin ja sitten tornissa vallitsi syvä hiljaisuus, kun molemmat joukkueet yrittivät kartuttaa lajilistojaan hämmästyttävän tyhjältä Liminganlahdelta. Meillä uuden lajit jäivät vain suokukkoon ja liroon! Toki tornilta näkyi myös mm. 16 mustapyrstökuiria, merikotka ja soidintava sinisuohaukka.

Jätimme Virkkulan aika nopeasti taaksemme ja Limingan ja Lumijoen rajalla hoidimme todella kaukaa kuuluneen peltosirkun. Sitten singahdimme hoitamaan helmipöllön, jolla oli pöntössä jo sen verran isot poikaset, että kuultuamme poikasten kerjuuäänet, lähdimme saman tien pois paikalta. Pian jo kipusimme Sannanlahden lintutorniin, josta sentään näkyi jonkin verran lintujakin. Pitkällä nokalla pari merikihua syöksähteli kurkien kimpussa ja viklojen seassa näin lyhyesti lyhytjalkaisen kahlaajan, joka kuitenkin meni osin mättään taakse nukkumaan. Sanoinkin muille, että oli nähnyt lyhyesti rantakurvin näköisen epelin, mutta se ei ollut jäänyt näkyviin, joten ajattelin, josko se löytyisi uudelleen, kunhan lähtisi taas liikkeelle. Kohta Harry löysikin oudon näköisen kahlaajan ja saatuani linnun putkeen, totesin sen samaksi linnuksi, jota olin katsellut. Tikistimme lintua aikamme ja rantakurvihan se oli! Edellisvuoden rallissa olimme myös löytäneet Sannanlahdelta sponden kurvin, joten vaikkemme nyt linnusta saaneet edes rallilajia, oli havainto varsin fiiliksiä nostattava!

Varjakan tienhaaran paikkeilla Harry näki liikkuvasta autosta jotain pellolla kököttämässä ja peruutimme paikalle ja jopa komppasimme hieman, mutta mitään ei löytynyt. Kun lähdimme taas liikkeelle, näkyi seuraavalla pellolla sitten pellolla hyvin näkyvästi patsastellut peltopyy! Epäselväksi jäi, oliko lintu samassa paikassa kuin Harry oli sen nähnyt ja olimme näin peruuttaneet väärään paikkaan komppaaman, vai oliko lintu siirtynyt, vai oliko kyseessä aivan eri lintu? Mukava pinna kuitenkin! Suopöllökin tuli pinnaksi joltain lähipellolta. Siikajoella ensimmäinen stoppi tehtiin Alhonmäellä, jossa komppasimme aikamme kangaskiurua, jota ei millään löytynyt vakioalueelta. Mutta palatessamme autollemme lauloi sellainen toisella puolella tietä kuin missä olimme kompanneet. Pian jo käännyimme kohti Tauvoa ja heti ensimmäisillä pelloilla näimme lennossa metsähanhen ja taas parikin suopöllöä. Tauvossa suuntasimme Munahiedalle, jolle päästyämme saatoimme todeta veden olevan todellakin aivan käsittämättömän alhaalla! Ulkonokka oli suurempi kuin koskaan ja lintuja tuntui olevan todella vähän! Niinpä tiesimme, että paikalla kuluisi aikaa, mikäli meinaisimme edes jotain nähdä! Onneksi lähistöllä puhallellut kaulushaikara ja mereltä löytyneet kuikka, kaakkuri, mustalinnut ja alliparvet kannustivat jatkamaan pitemmälle. Lampilan porukkahan oli aiemmin löytänyt alueelta mustaotsalepinkäisen, joten katselimme tarkasti myös sisämaan suuntaan puskien latvustoja tarkistellen, mutta löysimme vain pikkulepinkäisiä, ainakin 4 yksilöä. Ruisrääkkä narisi ja pikkutiiroja saapui kitisemään ympärillemme, mutta odottamiamme kahlaajia ei näkynyt missään. Kävelimme ja kävelimme pitemmälle, mutta lopulta homma alkoi tuntua toivottomalta. Mutta taas näimme uusia lajeja räyskän ja nuolihaukan muodossa, joten jatkoimme vielä hieman. Lopulta totesimme, ettei hietikko tainnut loppua koskaan ja päätimme lähteä palailemaan autollemme. Aikaa säästääksemme kävelimme todella reipasta vauhtia autollemme ja pian olimme jo matkalla kohti Säikänlahtea. Punasotkat löytyivät helposti ja olipahan lahdella muutenkin lintuja aivan sairaasti! Ei kuitenkaan mitään muuta uutta, kunnes jätkät plokkasivat pienen hanhiparven, joista yksi oli selvästi muita pienempi. Saimme linnut putkiimme ja kylläpä se pienin oli oudon näköinen, käsittämättömän pieninokkainen, korkeaotsainen, pieni ja pitkäsiipinen. Linnut olivat täydellisessä vastavalossa, mutta yhteen ääneen totesimme, että sen parven pienimmän linnun täytyi olla kiljuhanhi! Kun parvi oli kadonnut soitimme parvesta vielä Ulkonokalla olleelle Karvojen “Junnun” joukkuelle, mutta he näkivät parven liian myöhään liian kaukana – se yksi oli kyllä erottunut selvästi pienempänä heillekin. Keskustelimme lyhyesti mitä oikein olimme nähneet ja tulimme siihen tulokseen, että parven pienin lintu oli ollut selvä kiljuhanhi, mutta kukaan ei oikein ollut sen takia pystynyt kiinnittämään huomiota, mitä parven muut 5 lintua olivat olleet. Mielestäni nekin olivat olleet varsin pieniä ja lyhytkaulaisia, todennäköisesti tundra- tai lyhytnokkahanhia, mutta ne jäivät haviksiimme anser sp:ksi.

Kello lähestyi jo puoltayötä, kun suuntasimme perinteisille hyville metsäpaikoillemme. Heti ensimmäinen pysähdys toimi ja kuulimme useammankin jänkäkurpan klopsuttelua. Käkiä tuntui olevan todella paljon ja naaraskäen pulinaakin kuului yhtenään. Komppailimme metsässä riekon toivossa, mutta ensimmäisellä paikalla ei löytynyt mitään. Sen sijaan toisella paikalla tärppäsi. Kun olimme jo palailemassa autoamme kohti, lähti edestämme kaksi riekkoa lentoon nauraa räkättäen. Hieman myöhemmin kuulimme vielä ison pöllön ja tuulettelimme jo huuhkajapinnasta, kun se sitten puhalsikin vielä komeat loppupuhallukset ja paljastautuikin näin viirupöllöksi.

Seuraavaksi hoidimme edellisvuonna tutuksi tulleesta paikasta mustakurkku-uikun ja sitten olikin seuraava pysäys Raahen Aittalahdella. Hiljaista oli, mutta huonoksi onneksi täälläkin oli mustakurkku-uikkupari, joten tämä monesti vaikea laji olisi kaikilla muillakin. Näin lyhyesti lennossa pienen rantakanan, jonka myös paikalla ollut “Junnun” joukkue näki. Keskustelimme hyvässä yhteishengessä heidän kanssaan linnun määrityksestä ja päädyimme luhtahuittiin. Valitettavasti lintu pysyi hiljaa ja näin meidän joukkueelta jäi laji saamatta. Lapaluodossa olimme pimeimpään aikaan ja uudet lajit jäivät kyhmyjoutseneen. Pyhäjokea kohti ajellessamme näimme taas pari suopöllöä ja vihdoin Heinikarinlammen jo lähestyessä ensimmäisen tiellä seisoneen lehtokurpankin. Mainittakoon, että ilmeisesti kovaksi virinneen kylmän merituulen takia emme koko yön aikana nähneet yhtään lehtokurppaa lentämässä reviirikierrostaan ja muutenkin näimme “väyrysiä” vain kourallisen. Heinikarinlammella huittaili aivan outoääninen luhtahuitti. Äänen sävy ja voimakkuus tai pikemminkin voimattomuus olisivat sopineet paremmin pikkuhuitille, mutta saundi oli kuitenkin selvästi luhtahuitin. Onneksi saimme siis lajin paikattua. Hietakarinlahdella huuteli sitten kuin kaupan päälle vielä ihan normaaliääninenkin luhtahuitti. Sitten teimme radikaalin päätöksen ja päätimme mennä jo näin keskellä yötä Takarannalle, jossa oli edellispäivinä ollut runsaasti hyviä kahlaajalajeja. Jo kävellessämme kohti rantaa, nousi edestämme lentoon metsäviklo. Yllättäen monet aamulaulajat lauloivat jo täyttä päätä, puukiipijäkin sirisi ihan hulluna ja hieman pelkäsimme tehneemme vikavalinnan, sillä meillä alkaisi olla kiire yrittää muutamia yölaulajia ja monia aamulaulajia ja meristaijiinkin pitäisi ehtiä. Alustavasti olimme suunnitelleet tulevamme Takarantaan vasta aamustaijin jälkeen. Rantaan päästyämme emme heti nähneet pimeyden takia juuri mitään, mutta kohta huomasimme kaukana rannassa sirriparven, jossa näytti olevan erikokoisia ja muotoisia lintuja. Päätimme kävellä saman tien lähemmäksi, mikä oli sekin oikea päätös, sillä emme ehtineet kovinkaan pitkälle, kun näimme lintujen nousevan lentoon ja osa parvesta otti korkeutta ja nousi taivaalle ja lähti muutolle. Onneksi saimme nämä 4 lintua määritettyä jänkäsirriäisiksi. Kohta näimme parvesta sen suurimman linnun palanneen alkuperäiselle paikalleen ja totesimme sen isosirriksi. Vielä oli kateissa pari pikkusirriksi jo kaukaa määrittämäämme lintua, mutta kohta nekin löytyivät hieman eri paikasta. Muuta uutta emme kuitenkaan löytäneet, vaikka toiveissa oli ihan peruslajilistallakin olevia kahlaajia kuten suosirri ja vesipääsky sekä tietysti punakuiri, tundrakurmista ym.

Parhalahden tornilla pysähdyimme vain muutaman minuutin, mutta viklot olivat pääosin unten mailla, joten emme huomanneet paikalla muiden näkemää lampivikloa (toki tätä ei ollut tiedotettu, mutta tarkistimme tietysti kaikki näkemämme kahlaajat tarkkaan). Parhalahden tien varresta hoitui kuitenkin onneksi punatulkku ja pikkukäpylintuparvia. Sitten suuntasimme hoitamaan Anttien pohjustamaa viitakerttusta mutta sitäpä ei löytynytkään. Pyhäjoen penkkatien havikset jäivät kaukana rummuttaneeseen palokärkeen, satakieleen ja muutamaan mustapääkerttuun. Jossain matkalla kuulimme myös ruisrääkän. Sitten kurvasimme erääseen metsäpaikkaan, jossa oli oudon hiljaista, ehkä syynä tähän oli vierestämme oksalta lentoon räpsähtänyt huuhkaja? Lintu lensi todella komeasti edessämme tietä pitkin ennen kuin katosi metsään.

Sitten olikin taas kiire staijaamaan. Olimme kovasti harkinneet Hanhikiven ja Elävisluodon välillä, mutta päätyneet Elävisluotoon, joka oli edellisvuonna ollut meille niin kovin antoisa. Ehdimme hädin tuskin kalliolle, kun plokkasin mereltä kaksi muuttavaa koiras haahkaa! Kuikkia, alleja, pilkkasiipiä ym. tavallista oli liikkeellä jonkin verran ja lähisaarissa oli valkoposkihanhia ja selkälokkeja, muttei mitään uutta. Sitten kuulin aika kaukaa pari kirvisen lentoääntä ja sanoin muille, että: Olkaahan tarkkana, jostain kaukaa kuului pari kirvisen ääntä ja jotenkin äänistä tuli mieleen luotokirvinen”. Ja heti tämän sanottuani lintu äänteli aivan päällämme “vyiist” – selvä luotsi! Lintu kuului pari kertaa, muttemme sitä nähneet. Hieman komppasinkin rantaa, mutta se lie laskeutunut edessämme olevaan pikkusaareen piiloon. Staijailimme vielä hetken, mutta lopulta päätimme lähteä jatkamaan matkaa, sillä meillä oli vielä todella paljon puutelajeja hieman turhankin monenlaisista biotoopeista! Onneksi pikapysähdys lähimetsässä tuotti heti yhden hyvän lisälajin, kun ylitsemme lensi 7 isokäpylinnun parvi.

Raahen Kaijanaron pysäkiltä bongasimme Hervan Tuomaksen joukkueen löytämän viitasirkkalinnun, josta Peuna sai jopa eliksen! Kävimme myös yrittämässä yhtä Tiirassa ollutta pikkusieppoa, mutta sitä ei kuulunut eikä ihan komeasta metsästä mitään muutakaan irronnut. Jossain matkoilla näimme vielä pari suopöllöä ja palokärjenkin.
Sitten oli vuorossa Vierimaan erittäin hyvin pohjustamat metsäpaikat. Eipä aikaakaan, kun lajilistaamme kartutti käenpiika, järripeippo, yllättäen tien varresta löytyneet hetken jopa soidintaneet 2 ukkometsoa sekä pienen komppauksen jälkeen löytynyt töyhtötiainen. Sitten vuorossa oli siirtyminen edellisvuonna löytämäämme salaiseen paikkaan, jossa silloin oli näkynyt 2 koiras niittysuohaukkaa. Paikalle päästyämme ei mennyt kuin hetki, kun Harry plokkasi suohaukkakoiraan lentämässä kaukana aukean perällä ja siinähän se taas oli – komea niittysuohaukkakoiras! Ja homma jatkui hyvin, sillä pian lajilistaamme kartutti myös pikkukuovi ja hieman ehkä kärsimättömänkin kauan odotuttanut kapustarintakin. Nyt alkoi mennä jo todella hyvin!

Matka jatkui lähinnä ne puuttuvat peruskahlaajat mielessä Siikajoen rannoille, mutta Säären ja Savilahden rannat eivät tarjonneet muuta kuin liian kaukaisen väreilyssä hädin tuskin erottuneen rantaviivan. Sitten olikin jo kiire lopetuspaikkaan eli Alhonmäelle staijaamaan. Olimme todenneet, että vaikka petolintujakin puuttui listaltamme vaikka kuinka, ei tällä kelillä olisi odotettavissa muuttoa, joten reilun puolen tunnin pitäisi riittää, jotta saisimme ne pakolliset paikalliset pedot eli hiiri- ja mehiläishaukan hoidettua. Paikalle päästyämme ei näiden kahden lajin hoitamiseen lopulta kulunut kuin pari minuuttia, joten harkitsimme vielä lähtevämme koluamaan Karinkannan peltoja keräkurmitsojen toivossa, mutta päätimme kuitenkin jäädä staijaamaan vielä viimeiset puolisen tuntiakin. Lisälajeja ei kuitenkaan enää löytynyt, joten lopulta rallimme loppui kellon napsahdettua 10:34.
Hieman puhalleltuamme päätin laskea lajimme ja summan saatuani arvuuttelin lukemaa muilta. Antti heitti hetken mietittyään että 154 joka täsmäsi laskelmaani. Onnittelin jo hyvästä arvauksesta, kunnes tajusin, että laskelmassani oli pieni numeron virhe. Eikä se numero ollut se luvun viimeinen vaan keskimmäinen – oikea lajimäärämme olikin 164! Tarkistimme tämän moneen kertaan, sillä emme oikein itsekään uskoneet, että monista kahlaaja- ja petolintupuutteistamme johtuen lajimäärä voisi mitenkään olla niin korkea, mutta oli se! Tuuletimme pitkään ja totesimme, että olimme todennäköisesti keränneet kasaan voittotuloksen. Toki epäilimme, että hyvänä päivänä etenkin Lampilan porukka kyllä kykenisi samanlaiseen suoritukseen. Mutta meillehän ei koskaan ole tulos tai sijoitus ole ollut se tärkein asia vaan se fiilis, että ralli on mennyt hyvin ja se, että meillä on ollut hauskaa – ja sitä meillä oli kyllä taas kerran ollut! Niinpä ajaessamme Alhonmäen tiellä vielä ralliaan jatkaneiden joukkueiden ohi, päätimme jo hieman tuuletella autossamme hyvin menneen rallin merkiksi.

Rallin jälkeen Harry heitti minut Tupokseen, jossa autoni oli. Vaikka kovasti teki mieli jäädä purkuun jännittämään sijoitustamme, niin päätin silti lähteä ajamaan kotia kohti. Olinhan toissavuonna ollut jo Varkaudessa, kun purku oli päättynyt. Ja nyt purku alkaisi vasta yhdeltä ja meillä ralli oli loppunut normaalia aikaisemmin. Otimme huoltsikan pihalla vielä joukkuekuvat ja hyvästelin muut ja lähdin kotimatkalle. Lopulta jaksoin ajaa Siilinjärvelle asti, jossa lopulta simahdin ja nukuin autossa jossain tien varressa. Heräsin lopulta Harryn soittoon lähes puolitoista tuntia nukuttuani ja Harry kertoi odotetun uutisen, olimme voittaneet! Yllätys ei ehkä ollut sekään, että marginaali seuraavaan joukkueeseen oli selvä, mutta emme kuitenkaan odottaneet, että se olisi ollut jopa 7 lajia ja kolmanneksi jäänyt joukkue oli jopa 17 lajin päässä! Koko rallin yhteislajimäärä oli kohonnut huikeaksi, jopa 211 lajiin, joka on uusi ennätys. Lajeja siis oli, vaikkeivät yksilömäärät oikein millään lajiryhmällä olleet kovin korkeita olleet. Ehkäpä voimme tulevaisuudessa alkaa haaveilla jopa uudesta ralliennätyksestä, sillä meidän rallistrategiamme ja -reittimme tästä jatkossa varmasti vaan paranee entisestään!

J.A.