PPLY-ralli

Perjantaina 24.5. työpäivän jälkeen ajoin lähes yhdellä istumalla Ouluun (kerran piti pysähtyä tankkaamaan). Meinasin ostaa pikaisesti viikonlopun eväät Kaakkurin Citymarketista, mutta sielläpä olikin sellaiset kassajonot, että niissä vierähti sitten useampikin tovi. Taas kerran tuli sellainen fiilis, että Oulu on paisunut liian suureksi kaupungiksi minun makuuni. Sitten suuntasin Vierimaan Antin luokse, jossa edellisyön rallia pohjustaneet Antit eli Vierimaa ja Peuna olivat vasta heräilleet. Vierimaa kaivoi meille jääkaapista ruokaa ja syötyämme saapui joukkueemme neljäs jäsen eli Nyströmin Harrykin paikalle ja pääsimme aloittamaan rallistrategian suunnittelun. Pohjana käytimme edellisvuotista rallireittiämme, sillä olimme kokeneet löytäneemme lähes täydellisen rallireitin. Harry oli tehnyt jonkin verran pohjustuksia Oulussa ja Antit pääasiassa Raahe-Siikajoki-Pyhäjoki -akselilla ja lisäksi Vierimaalla oli tietysti pohjalla runsaasti työssään Finnaturen oppaana tehtyjä havaintoja. Suurin pohdinta kohdistui rallin aloituspaikkaan. Edellisinä vuosinahan olimme aloittaneet Oulun Sanginjoen metsistä, jotka olivat kuitenkin nyt olleet poikkeuksellisen hiljaisia. Lisäksi ralliajaksi oli luvassa todella lämmintä säätä, joten oletimme, että rallin liukuva aloitusaika 10-12 olisi liian myöhäinen monille metsien linnuille. Niinpä aloimme pohtia ehdottamaani aloitusta Oulun Hietasaaressa. Onneksi muistimme, että kuten edellisvuonnakin rallipäiväksi osui myös Terwamaraton sekä -kymppi, jotka edellisvuonna olivat todella haitanneet Hietasaaren käyntiämme, koska liikenne oli ollut täysin jumissa ja juoksureitti oli kulkenut paikoilla, joilla olimme olleet aikeissa käydä. Niinpä tarkistimme juoksun alkamisajat ja totesimme, että mikäli Hietasaaressa ajattelisimme käydä, oli meidän ehdottomasti aloitettava sieltä. Onneksi tiedossamme oli sieltä hyviä havaintoja, joten valinta oli helppo – aloittaisimme Hietasaaresta. Muu rallireitti olikin sitten helppo suunnitella edellisvuoden pohjalta. Lisäsimme vain muutaman paikan ja poistimme pari turhaksi toteamaamme kohdetta. Lopulta olimme valmiita ja sovimme tapaavamme samassa paikassa seuraavana aamuna klo 9:00. Itse ajoin veljeni Rikun luokse, jossa ilta venyi hieman turhankin pitkäksi, mutta onneksi pääsin lopulta nukkumaan puolilta öin.

25.5. heräsin ennen seitsemää ja hieman ennen kahdeksaa kävimme Rikun kanssa heittämässä autoni Tupoksen huoltoasemalle, jotta rallin jälkeen autoni ei turhan kaukana Limingan Virkkulan purkupaikasta. Sitten Riku heitti minut Vierimaan pihaan, jossa joukkueemme oli pian kasassa. Pakkauduimme Nyströmin Harryn Qashqaihin ja lähdimme kohti Hietasaarta. Ajoimme suoraan Toppilansalmen Möljänpäähän, jossa satakieli lauloi kävellessämme rantaan. Merellä oli jonkin verran muuttoa ja näimme pari pilkkasiipi- ja alliparvea sekä lapasotkaparin, joka laskeutui tyynelle merelle kellumaan. Päivä oli lämpiämässä jo oikein toden teolla ja rannassakin tarkeni t-paidassa! Havaitsimme vielä muutaman pikkutiiran, pari kuikkaa jne. mutta lopulta päätimme lähteä kohti laululintupaikkoja – kello alkoi kuitenkin jo olla rallin aloitusajassa.

Parkkeerasimme pohjustetulle paikalle, mutta pikkutikkaa ei kuulunut eikä näkynyt. Hajaannuimme kävelemään siten, että Vierimaa lähti kävelemään eri teitä kuin me muut. Eipä aikaakaan, kun me löysimme puista kolme nokkavarpusta! Kello oli vasta 10:15 – suunnitelmissamme oli ollut aloittaa vasta mahdollisimman myöhään, jotta seuraavana päivänä olisi mahdollisimman paljon aikaa mm. petostaijille. Päätimme yrittää pitää nokkavarpuset hallinnassa mahdollisimman pitkään ja odottaa, josko saisimme samaan aloitukseen jonkun muunkin lajin. Nisset onneksi pysyivät aika hyvin hallinnassa, mutta löytyneet tiltaltit, mustapääkertut ym. eivät oikein vielä riittäneet. Lopulta kun nokkavarpuset alkoivat liikkua jo liiaksi pysyäkseen kunnolla hallinnassa, lensi ylitsemme urpiaisparvi, josta päätimme aloittaa rallin kellon olleessa 10:34. Tiltaltti ja mustapääkertut hoidettiin heti ja sitten kiirehdimme hoitamaan Antin löytämää puukiipijää. Matkalla näin ylitsemme lentäneen pyrstötiaisen, mutta vain Harry ehti nähdä sen lisäkseni. Onneksi se saapui kohta takaisin ääntelemään ja lintu saatiin näin kolmen hoitamaksi. Vierimaan puukiipijä oli kadonnut eikä pikkutikka vieläkään suvainnut tulla havaituksi. Sen sijaan selkälokki lisättiin monen tavallisen lajin ohella lajilistaamme. Jäin vielä itse etsimään pikkutikkaa, kun muu porukkamme kävi pikakäynnin toisella puolella Hietasaarta, josta he saivat sirittäjän ja uuttukyyhkyn, mutta kohta olimme jo koko porukalla ajamassa kohti Möljänpäätä. Liikenne oli jo hieman tukkiutumassa, sillä juoksijoita oli jo runsaasti lämmittelemässä ja lisää saapui koko ajan autoillaan, mutta pääsimme onneksi nopeasti perille. Lapasotkat olivat lähteneet, eikä muuttoakaan enää ollut lainkaan. Merellä oli lisäksi todella paha väreily, mutta pikkutiirat, pari pilkkasiipeä ja merimetsoja löytyi nopeasti. Sitten Vierimaa plokkasi tumman tiiran kaukaa Oulunsalon niemenkärjen suunnasta ja todellakin lokki- tiirasekaparvessa oli mukana mustatiira! Staijasimme vielä hetken ja se kannatti, sillä näimme vielä merellä viilettäneen härkälinnun ennen kuin päätimme lähteä kohti Oritkaria.

Matkalla Oritkariin näimme tavallisia lajeja, joista parhaat olivat aina yllättävän hankalat käpytikka ja kottarainen. Oritkarissa hoidettiin alueen tyyppilajit helposti, siis lähinnä eriprofiilisilla nokilla varustettuja kahlaajia. Sitten kiiruhdimmekin jo Kiviniemeen, jossa lintutornille kävellessä kuului aina paikalla oleva pensaskerttu ja tornista näkyi pari ristisorsaa, muttei oikeastaan mitään muuta järkevää. Seuraava kohteemme oli Vihiluodon kärki, jossa heinätavi- ja harmaasorsaparit, uiveloparvi, kuikka sekä mustapyrstökuiri edustivat sitä parempaa lajistoa, lähistöllä näkyi myös pari fasaania. Akionlahden käynti taas oli pitkälti pelkkää ajanhukkaa, sentään nokikanoja nähtiin ja hippiäinen ja hömötiainen kuultiin. Kempeleen Teppola sen sijaan näytti parastaan, sillä aivan muutaman minuutin stoppi tuotti pari tikliä, hempon sekä kaukana muuttaneen piekanankin!

Sitten oli vuorossa lyhyt petostaiji Iinatin kasalla, jolle kiivetessämme näimme jo taivaalla kaarrelleen nuoren merikotkan. Muuten havainnot jäivät pariin varpushaukkaan. sitten suuntasimme Limingan ja Tyrnävän rajamaastoon, josta hoidimme viirupöllön Antin löytämästä pökkelöpesästä kaukaa kiikaroiden sekä myöskin pesässä hautoneen kanahaukan, jonka onnistuimme näkemään autosta nousematta ja näin lintua vähääkään häiritsemättä. Ajaessamme kohti Liminkaa näimme vielä koiras sinisuohaukankin. Limingassa turkinkyyhky hoitui taas kerran todella helposti ja lajilistalle lisättiin vihdoin pikkuvarpunenkin. Virkkulan tornilla törmäsimme eka kertaa vihulaisiinkin ja jopa ennakkoon siihen pahimpaan kilpakumppaniimme eli Petri Lampilan, Harri Taavetin ja Samuli Lehikoisen muodostamaan joukkioon. Niinpä joukkueiden välinen keskustelu jäi pikaisiin tervehdyksiin ja sitten tornissa vallitsi syvä hiljaisuus, kun molemmat joukkueet yrittivät kartuttaa lajilistojaan hämmästyttävän tyhjältä Liminganlahdelta. Meillä uuden lajit jäivät vain suokukkoon ja liroon! Toki tornilta näkyi myös mm. 16 mustapyrstökuiria, merikotka ja soidintava sinisuohaukka.

Jätimme Virkkulan aika nopeasti taaksemme ja Limingan ja Lumijoen rajalla hoidimme todella kaukaa kuuluneen peltosirkun. Sitten singahdimme hoitamaan helmipöllön, jolla oli pöntössä jo sen verran isot poikaset, että kuultuamme poikasten kerjuuäänet, lähdimme saman tien pois paikalta. Pian jo kipusimme Sannanlahden lintutorniin, josta sentään näkyi jonkin verran lintujakin. Pitkällä nokalla pari merikihua syöksähteli kurkien kimpussa ja viklojen seassa näin lyhyesti lyhytjalkaisen kahlaajan, joka kuitenkin meni osin mättään taakse nukkumaan. Sanoinkin muille, että oli nähnyt lyhyesti rantakurvin näköisen epelin, mutta se ei ollut jäänyt näkyviin, joten ajattelin, josko se löytyisi uudelleen, kunhan lähtisi taas liikkeelle. Kohta Harry löysikin oudon näköisen kahlaajan ja saatuani linnun putkeen, totesin sen samaksi linnuksi, jota olin katsellut. Tikistimme lintua aikamme ja rantakurvihan se oli! Edellisvuoden rallissa olimme myös löytäneet Sannanlahdelta sponden kurvin, joten vaikkemme nyt linnusta saaneet edes rallilajia, oli havainto varsin fiiliksiä nostattava!

Varjakan tienhaaran paikkeilla Harry näki liikkuvasta autosta jotain pellolla kököttämässä ja peruutimme paikalle ja jopa komppasimme hieman, mutta mitään ei löytynyt. Kun lähdimme taas liikkeelle, näkyi seuraavalla pellolla sitten pellolla hyvin näkyvästi patsastellut peltopyy! Epäselväksi jäi, oliko lintu samassa paikassa kuin Harry oli sen nähnyt ja olimme näin peruuttaneet väärään paikkaan komppaaman, vai oliko lintu siirtynyt, vai oliko kyseessä aivan eri lintu? Mukava pinna kuitenkin! Suopöllökin tuli pinnaksi joltain lähipellolta. Siikajoella ensimmäinen stoppi tehtiin Alhonmäellä, jossa komppasimme aikamme kangaskiurua, jota ei millään löytynyt vakioalueelta. Mutta palatessamme autollemme lauloi sellainen toisella puolella tietä kuin missä olimme kompanneet. Pian jo käännyimme kohti Tauvoa ja heti ensimmäisillä pelloilla näimme lennossa metsähanhen ja taas parikin suopöllöä. Tauvossa suuntasimme Munahiedalle, jolle päästyämme saatoimme todeta veden olevan todellakin aivan käsittämättömän alhaalla! Ulkonokka oli suurempi kuin koskaan ja lintuja tuntui olevan todella vähän! Niinpä tiesimme, että paikalla kuluisi aikaa, mikäli meinaisimme edes jotain nähdä! Onneksi lähistöllä puhallellut kaulushaikara ja mereltä löytyneet kuikka, kaakkuri, mustalinnut ja alliparvet kannustivat jatkamaan pitemmälle. Lampilan porukkahan oli aiemmin löytänyt alueelta mustaotsalepinkäisen, joten katselimme tarkasti myös sisämaan suuntaan puskien latvustoja tarkistellen, mutta löysimme vain pikkulepinkäisiä, ainakin 4 yksilöä. Ruisrääkkä narisi ja pikkutiiroja saapui kitisemään ympärillemme, mutta odottamiamme kahlaajia ei näkynyt missään. Kävelimme ja kävelimme pitemmälle, mutta lopulta homma alkoi tuntua toivottomalta. Mutta taas näimme uusia lajeja räyskän ja nuolihaukan muodossa, joten jatkoimme vielä hieman. Lopulta totesimme, ettei hietikko tainnut loppua koskaan ja päätimme lähteä palailemaan autollemme. Aikaa säästääksemme kävelimme todella reipasta vauhtia autollemme ja pian olimme jo matkalla kohti Säikänlahtea. Punasotkat löytyivät helposti ja olipahan lahdella muutenkin lintuja aivan sairaasti! Ei kuitenkaan mitään muuta uutta, kunnes jätkät plokkasivat pienen hanhiparven, joista yksi oli selvästi muita pienempi. Saimme linnut putkiimme ja kylläpä se pienin oli oudon näköinen, käsittämättömän pieninokkainen, korkeaotsainen, pieni ja pitkäsiipinen. Linnut olivat täydellisessä vastavalossa, mutta yhteen ääneen totesimme, että sen parven pienimmän linnun täytyi olla kiljuhanhi! Kun parvi oli kadonnut soitimme parvesta vielä Ulkonokalla olleelle Karvojen “Junnun” joukkuelle, mutta he näkivät parven liian myöhään liian kaukana – se yksi oli kyllä erottunut selvästi pienempänä heillekin. Keskustelimme lyhyesti mitä oikein olimme nähneet ja tulimme siihen tulokseen, että parven pienin lintu oli ollut selvä kiljuhanhi, mutta kukaan ei oikein ollut sen takia pystynyt kiinnittämään huomiota, mitä parven muut 5 lintua olivat olleet. Mielestäni nekin olivat olleet varsin pieniä ja lyhytkaulaisia, todennäköisesti tundra- tai lyhytnokkahanhia, mutta ne jäivät haviksiimme anser sp:ksi.

Kello lähestyi jo puoltayötä, kun suuntasimme perinteisille hyville metsäpaikoillemme. Heti ensimmäinen pysähdys toimi ja kuulimme useammankin jänkäkurpan klopsuttelua. Käkiä tuntui olevan todella paljon ja naaraskäen pulinaakin kuului yhtenään. Komppailimme metsässä riekon toivossa, mutta ensimmäisellä paikalla ei löytynyt mitään. Sen sijaan toisella paikalla tärppäsi. Kun olimme jo palailemassa autoamme kohti, lähti edestämme kaksi riekkoa lentoon nauraa räkättäen. Hieman myöhemmin kuulimme vielä ison pöllön ja tuulettelimme jo huuhkajapinnasta, kun se sitten puhalsikin vielä komeat loppupuhallukset ja paljastautuikin näin viirupöllöksi.

Seuraavaksi hoidimme edellisvuonna tutuksi tulleesta paikasta mustakurkku-uikun ja sitten olikin seuraava pysäys Raahen Aittalahdella. Hiljaista oli, mutta huonoksi onneksi täälläkin oli mustakurkku-uikkupari, joten tämä monesti vaikea laji olisi kaikilla muillakin. Näin lyhyesti lennossa pienen rantakanan, jonka myös paikalla ollut “Junnun” joukkue näki. Keskustelimme hyvässä yhteishengessä heidän kanssaan linnun määrityksestä ja päädyimme luhtahuittiin. Valitettavasti lintu pysyi hiljaa ja näin meidän joukkueelta jäi laji saamatta. Lapaluodossa olimme pimeimpään aikaan ja uudet lajit jäivät kyhmyjoutseneen. Pyhäjokea kohti ajellessamme näimme taas pari suopöllöä ja vihdoin Heinikarinlammen jo lähestyessä ensimmäisen tiellä seisoneen lehtokurpankin. Mainittakoon, että ilmeisesti kovaksi virinneen kylmän merituulen takia emme koko yön aikana nähneet yhtään lehtokurppaa lentämässä reviirikierrostaan ja muutenkin näimme “väyrysiä” vain kourallisen. Heinikarinlammella huittaili aivan outoääninen luhtahuitti. Äänen sävy ja voimakkuus tai pikemminkin voimattomuus olisivat sopineet paremmin pikkuhuitille, mutta saundi oli kuitenkin selvästi luhtahuitin. Onneksi saimme siis lajin paikattua. Hietakarinlahdella huuteli sitten kuin kaupan päälle vielä ihan normaaliääninenkin luhtahuitti. Sitten teimme radikaalin päätöksen ja päätimme mennä jo näin keskellä yötä Takarannalle, jossa oli edellispäivinä ollut runsaasti hyviä kahlaajalajeja. Jo kävellessämme kohti rantaa, nousi edestämme lentoon metsäviklo. Yllättäen monet aamulaulajat lauloivat jo täyttä päätä, puukiipijäkin sirisi ihan hulluna ja hieman pelkäsimme tehneemme vikavalinnan, sillä meillä alkaisi olla kiire yrittää muutamia yölaulajia ja monia aamulaulajia ja meristaijiinkin pitäisi ehtiä. Alustavasti olimme suunnitelleet tulevamme Takarantaan vasta aamustaijin jälkeen. Rantaan päästyämme emme heti nähneet pimeyden takia juuri mitään, mutta kohta huomasimme kaukana rannassa sirriparven, jossa näytti olevan erikokoisia ja muotoisia lintuja. Päätimme kävellä saman tien lähemmäksi, mikä oli sekin oikea päätös, sillä emme ehtineet kovinkaan pitkälle, kun näimme lintujen nousevan lentoon ja osa parvesta otti korkeutta ja nousi taivaalle ja lähti muutolle. Onneksi saimme nämä 4 lintua määritettyä jänkäsirriäisiksi. Kohta näimme parvesta sen suurimman linnun palanneen alkuperäiselle paikalleen ja totesimme sen isosirriksi. Vielä oli kateissa pari pikkusirriksi jo kaukaa määrittämäämme lintua, mutta kohta nekin löytyivät hieman eri paikasta. Muuta uutta emme kuitenkaan löytäneet, vaikka toiveissa oli ihan peruslajilistallakin olevia kahlaajia kuten suosirri ja vesipääsky sekä tietysti punakuiri, tundrakurmista ym.

Parhalahden tornilla pysähdyimme vain muutaman minuutin, mutta viklot olivat pääosin unten mailla, joten emme huomanneet paikalla muiden näkemää lampivikloa (toki tätä ei ollut tiedotettu, mutta tarkistimme tietysti kaikki näkemämme kahlaajat tarkkaan). Parhalahden tien varresta hoitui kuitenkin onneksi punatulkku ja pikkukäpylintuparvia. Sitten suuntasimme hoitamaan Anttien pohjustamaa viitakerttusta mutta sitäpä ei löytynytkään. Pyhäjoen penkkatien havikset jäivät kaukana rummuttaneeseen palokärkeen, satakieleen ja muutamaan mustapääkerttuun. Jossain matkalla kuulimme myös ruisrääkän. Sitten kurvasimme erääseen metsäpaikkaan, jossa oli oudon hiljaista, ehkä syynä tähän oli vierestämme oksalta lentoon räpsähtänyt huuhkaja? Lintu lensi todella komeasti edessämme tietä pitkin ennen kuin katosi metsään.

Sitten olikin taas kiire staijaamaan. Olimme kovasti harkinneet Hanhikiven ja Elävisluodon välillä, mutta päätyneet Elävisluotoon, joka oli edellisvuonna ollut meille niin kovin antoisa. Ehdimme hädin tuskin kalliolle, kun plokkasin mereltä kaksi muuttavaa koiras haahkaa! Kuikkia, alleja, pilkkasiipiä ym. tavallista oli liikkeellä jonkin verran ja lähisaarissa oli valkoposkihanhia ja selkälokkeja, muttei mitään uutta. Sitten kuulin aika kaukaa pari kirvisen lentoääntä ja sanoin muille, että: Olkaahan tarkkana, jostain kaukaa kuului pari kirvisen ääntä ja jotenkin äänistä tuli mieleen luotokirvinen”. Ja heti tämän sanottuani lintu äänteli aivan päällämme “vyiist” – selvä luotsi! Lintu kuului pari kertaa, muttemme sitä nähneet. Hieman komppasinkin rantaa, mutta se lie laskeutunut edessämme olevaan pikkusaareen piiloon. Staijailimme vielä hetken, mutta lopulta päätimme lähteä jatkamaan matkaa, sillä meillä oli vielä todella paljon puutelajeja hieman turhankin monenlaisista biotoopeista! Onneksi pikapysähdys lähimetsässä tuotti heti yhden hyvän lisälajin, kun ylitsemme lensi 7 isokäpylinnun parvi.

Raahen Kaijanaron pysäkiltä bongasimme Hervan Tuomaksen joukkueen löytämän viitasirkkalinnun, josta Peuna sai jopa eliksen! Kävimme myös yrittämässä yhtä Tiirassa ollutta pikkusieppoa, mutta sitä ei kuulunut eikä ihan komeasta metsästä mitään muutakaan irronnut. Jossain matkoilla näimme vielä pari suopöllöä ja palokärjenkin.
Sitten oli vuorossa Vierimaan erittäin hyvin pohjustamat metsäpaikat. Eipä aikaakaan, kun lajilistaamme kartutti käenpiika, järripeippo, yllättäen tien varresta löytyneet hetken jopa soidintaneet 2 ukkometsoa sekä pienen komppauksen jälkeen löytynyt töyhtötiainen. Sitten vuorossa oli siirtyminen edellisvuonna löytämäämme salaiseen paikkaan, jossa silloin oli näkynyt 2 koiras niittysuohaukkaa. Paikalle päästyämme ei mennyt kuin hetki, kun Harry plokkasi suohaukkakoiraan lentämässä kaukana aukean perällä ja siinähän se taas oli – komea niittysuohaukkakoiras! Ja homma jatkui hyvin, sillä pian lajilistaamme kartutti myös pikkukuovi ja hieman ehkä kärsimättömänkin kauan odotuttanut kapustarintakin. Nyt alkoi mennä jo todella hyvin!

Matka jatkui lähinnä ne puuttuvat peruskahlaajat mielessä Siikajoen rannoille, mutta Säären ja Savilahden rannat eivät tarjonneet muuta kuin liian kaukaisen väreilyssä hädin tuskin erottuneen rantaviivan. Sitten olikin jo kiire lopetuspaikkaan eli Alhonmäelle staijaamaan. Olimme todenneet, että vaikka petolintujakin puuttui listaltamme vaikka kuinka, ei tällä kelillä olisi odotettavissa muuttoa, joten reilun puolen tunnin pitäisi riittää, jotta saisimme ne pakolliset paikalliset pedot eli hiiri- ja mehiläishaukan hoidettua. Paikalle päästyämme ei näiden kahden lajin hoitamiseen lopulta kulunut kuin pari minuuttia, joten harkitsimme vielä lähtevämme koluamaan Karinkannan peltoja keräkurmitsojen toivossa, mutta päätimme kuitenkin jäädä staijaamaan vielä viimeiset puolisen tuntiakin. Lisälajeja ei kuitenkaan enää löytynyt, joten lopulta rallimme loppui kellon napsahdettua 10:34.
Hieman puhalleltuamme päätin laskea lajimme ja summan saatuani arvuuttelin lukemaa muilta. Antti heitti hetken mietittyään että 154 joka täsmäsi laskelmaani. Onnittelin jo hyvästä arvauksesta, kunnes tajusin, että laskelmassani oli pieni numeron virhe. Eikä se numero ollut se luvun viimeinen vaan keskimmäinen – oikea lajimäärämme olikin 164! Tarkistimme tämän moneen kertaan, sillä emme oikein itsekään uskoneet, että monista kahlaaja- ja petolintupuutteistamme johtuen lajimäärä voisi mitenkään olla niin korkea, mutta oli se! Tuuletimme pitkään ja totesimme, että olimme todennäköisesti keränneet kasaan voittotuloksen. Toki epäilimme, että hyvänä päivänä etenkin Lampilan porukka kyllä kykenisi samanlaiseen suoritukseen. Mutta meillehän ei koskaan ole tulos tai sijoitus ole ollut se tärkein asia vaan se fiilis, että ralli on mennyt hyvin ja se, että meillä on ollut hauskaa – ja sitä meillä oli kyllä taas kerran ollut! Niinpä ajaessamme Alhonmäen tiellä vielä ralliaan jatkaneiden joukkueiden ohi, päätimme jo hieman tuuletella autossamme hyvin menneen rallin merkiksi.

Rallin jälkeen Harry heitti minut Tupokseen, jossa autoni oli. Vaikka kovasti teki mieli jäädä purkuun jännittämään sijoitustamme, niin päätin silti lähteä ajamaan kotia kohti. Olinhan toissavuonna ollut jo Varkaudessa, kun purku oli päättynyt. Ja nyt purku alkaisi vasta yhdeltä ja meillä ralli oli loppunut normaalia aikaisemmin. Otimme huoltsikan pihalla vielä joukkuekuvat ja hyvästelin muut ja lähdin kotimatkalle. Lopulta jaksoin ajaa Siilinjärvelle asti, jossa lopulta simahdin ja nukuin autossa jossain tien varressa. Heräsin lopulta Harryn soittoon lähes puolitoista tuntia nukuttuani ja Harry kertoi odotetun uutisen, olimme voittaneet! Yllätys ei ehkä ollut sekään, että marginaali seuraavaan joukkueeseen oli selvä, mutta emme kuitenkaan odottaneet, että se olisi ollut jopa 7 lajia ja kolmanneksi jäänyt joukkue oli jopa 17 lajin päässä! Koko rallin yhteislajimäärä oli kohonnut huikeaksi, jopa 211 lajiin, joka on uusi ennätys. Lajeja siis oli, vaikkeivät yksilömäärät oikein millään lajiryhmällä olleet kovin korkeita olleet. Ehkäpä voimme tulevaisuudessa alkaa haaveilla jopa uudesta ralliennätyksestä, sillä meidän rallistrategiamme ja -reittimme tästä jatkossa varmasti vaan paranee entisestään!

J.A.