. . Lintuharrastajan päiväkirja Birders diary . .

Palattuani kaakosta, otin pari päivää hieman rennommin. Kävin parilla kunnon pyörälenkillä ja tietysti pari kertaa Siikalahdella, jossa 14.5. näkyi muuttava pikkutylli, 2 muuttavaa kuhankeittäjää ja kuului yksi laulava ja myös lehtokerttu oli saapunut laulamaan patotien viereen. Pönttöjäkin kävin taas kiertämässä ja Melkoniemen kymmenistä pöntöistä vain yhdestä löytyi mieluisia asukkaita, kun varpuspöllömamma hautoi jopa yhdeksää munaa. Muuten arkiviikon havainnot eivät juuri päätä huimanneet.

Torstaina olivat Hannan ja parin muun taiteilijan Siikalahden juhlavuosinäyttelyn avajaiset Savonlinnan Riihisaaressa. Paikalle saapui todella mukavasti porukkaa ihailemaan upeaa näyttelyä!

17.5. perjantaina lähdin taas ajamaan kohti Virolahtea. Matkalla tarkistin Rautjärven pöllönpöntöt ja Laikossa näin kangaskiurun ja Virolahdella ajoin suoraan Leerviikkiin, jossa jo pari päivää maisemissa ollut kaverini “Potu” Suojarinne oli retkellä. Keli oli aika surkea – tuuli oli kova ja suoraan idästä ja välillä ripsi vettä. Niinpä iltaretkelle suuntasimme pelloille. Pointsasimme turkinkyyhkyn Klamilasta ja kiertelimme sitten hieman syrjäisempiä peltoalueita, mutta vesisateessa havainnot jäivät aika vähiin. Iltamuuttoa ei ollut lainkaan, joten Lakakalliolla pääsimme ajoissa nukkumaan autoihimme.

18.5. aamulla heräsin klo 4:30 kun pari äänekästä aamuvirkkua kipusi kalliolle. Päätin itsekin nousta ja aloittaa aamustaijin, mutta eihän siitä mitään meinannut tulla, kun lintuja ei ollut ja nämä kaksi heppua saarnasivat kuin jossain radio-ohjelmassa. Pari kertaa jo pyysin hiljaisuutta, mutta pisin tauko saarnassa oli koko aamuna hieman reilut 10 sekuntia. Lopulta kun muitakin alkoi kivuta kalliolle staijiin, saatoin huokaista helpotuksesta, kun porukalla saimme heput hieman syrjemmälle hölöttämään. Ei heita juuri linnut olleet tuntuneet kiinnostavan. Samoihin aikoihin alkoi myös ihan mukava kuikkamuutto, mitään muuta ei sitten muuttanutkaan. Kello yhteentoista mennessä olin ynnännyt 277 kuikkaa, 1 kaakkurin, 2 lapasorsaa, 2 haapanaa, 2 mehiläishaukkaa sekä harmaasiepon ja hetken lähipuissa laulaneen punavarpusen ainoiksi muuttaneiksi linnuiksi.

Päivällä staijasimme petolintuja Elokalliolla. Muualla lähistöllä toki määritettiin molemmat kiljukotkalajit. Me tyydyimme poikkeuksellisen vaaleaan ja ihan normaalin näköiseen nuoreen merikotkaan sekä pariin mehiläishaukkaan. Illalla osallistuimme Mikkelistä saapuneen Juha Rummukaisen kanssa Arktikaristeilylle, joka kiersi merellä 4 tunnin rundin rajavyöhykkeen tuntumassa. Paluumatkalla näimme 2 merikihua sekä loppumatkasta jonkinlaista allimuuttoa sekä aivan sataman tuntumassa 55 pilkkasiipeäkin. Kiiruhdimme Lakakalliolle katsomaan loppuillan muuttoa ja alleja menikin ihan mukavasti. Niitä meni yhä makkaranpaiston aikana ja muuttoa jatkui pitkälle yöhön.

19.5. heräsin ennen neljää, jotta varmistin staijariporukalle parhaat paikat kalliolta ennen kuin saarnamiehet saapuisivat. Samaa olivat ajatelleet pari muutakin ja niinpä kohta staijasimme jo pikkuporukalla muuttoa, joka pikkuhijlaa virisikin oikein mukavaksi. Menopäällä olivat etenkin kuikat ja yllättäen lapasotkat! Lapasotkia näkyi lyhyessä ajassa useita isoja parvia ja vaikka pikkuhiljaa niiden muuttovirta loittoni kauemmas merelle, riitti niitä vielä jonkin verran alliparviinkin, joiden seasta niitä erottelimme huolella. Muutto kuitenkin tyrehtyi jo kahdeksaan mennessä, joten yhdeksältä päätimme lopettaa. Aamun saldoksi olimme saaneet 737 kuikkaa, 20 kaakkuria, 617 lapasotkaa, 25 tukkasotkaa, 2 merikihua, 4 sepelhanhea, noin 500 harmaata hanhea, noin saman verran valkoposkia, 35 pilkkasiipeä, 5 harmaahaikaraa ja parhaana haviksena olin klo 6:30 plokannut ohimuuttavan jalohaukan, josta sanoin heti, että: “Tuossa tulee mielenkiintoisen näköinen jalohaukka” ja kun muutkin olivat saaneet sen putkiinsa: “Ei kait tuossa kukaan muukaan näe muuta kuin mustaa?”. Muoto ja lentotyyli sopivat nekin täysin punajalkahaukkakoiraaseen, joten aloin saman tien näpytellä viestiä Lintutiedotukseen. Mutta viestipä ei suostunut lähtemään ollenkaan. Onneksi kohta tuli viesti, että Leerviikistä oli nähty sama lintu, joten sen jälkeenhän lintu oli jo Venäjällä, joten omma viestiäni ei enää tarvittu. Viestini lähti lopulta vasta ollessamme ajamassa pois lakalta.

Me siis suuntasimme Haminaan ja pointsattuamme matkan varrelta kultarinnan, parkkeerasimme Kirkkojärven parkkipaikalle klo 9:30 ja auton vieressä lauloi yllätys, yllätys kultarinta. Mäellä oli jo kymmeniä ihmisiä staijaamassa, sillä odotettavissa oli, että Kirkkonummelta Porvoolle edellisiltana edennyt pikkukotka saapuisi Haminaan päivän aikana. Pussitiainen huuteli ja rastaskerttuset raksuttivat mutta muuten mäellä oli jopa aika tylsää. Hanhimuuttoa meni todella mukavasti mutta pääosin kaukana mutta onneksi pikkuhiljaa alkoi näkyä mehiläis- ja hiirihaukkoja. Mehiläishaukkoja ynnäsimme lopulta jopa 18 muuttavaa. Klo 14:43 löytyi taivaalta vihdoin ensimmäinen kotkakin, joka osoittautui jo toukokuun kolmanneksi spondeksi pikkukiljukotkakseni. Säpinää aiheutti myös keltahemppomainen ääni, mutta koska kukaan ei nähnyt lintua edes vilaukselta, jäi havainto kirjaamatta. Neljältä aloimme Potun kanssa olla liian rutussa jatkaaksemme. Helteinen auringonpaiste oli jo polttanut käsivarret ja naamaakin kiristi. Niinpä päätimme luovuttaa ja lähdimme ajamaan Luumäen kautta kotejamme kohti. Ja niinhän siinä tietysti kävi, että kun olimme Taavetissa ylitti pikkukotka Kirkkojärven! Itse päätin kääntyä Virojoentielle ja mennä yrittämään lintua vielä EastGatelle. Ehdinkin ihme kyllä perille ennen kuin linnusta tuli viestejä Virolahdelta ja homma vaikutti todella lupaavalta, kun linnun lopulta ilmoitettiin olevan tulossa Virojoella meitä kohti – siis vain 5 kilometri päässä! Mutta lintua ei vain näkynyt! Mehiläishaukkoja kyllä näkyi ja ruisrääkkä nauroi karheasti lähipellossa. Sitten alkoi tyypillinen virolahtelaissekoilu. Ensin lintu nähtiin yhdestä liikkuvasta autosta taas Virojoen länsipuolella ja kohta vain kilometrin päässä meistä! Mutta ainoa lintu, joka saapui meille asti, oli itään matalalla matkannut haarahaukka. Lopulta oletin, että lintu oli kuitenkin mennyt ohitsemme liian pohjoisesta, jotta olisimme sitä edes voineet nähdä ja seitsemältä päätin lähteä ajamaan kotiin. Kylläpä ketutti!

20.5. alkoi taas arki ja havainnot jäivät aamulla kotipihalla ja terkkarin pihalla laulaneisiin viitakerttusiin. Iltapäivällä lähdin ehkä edellispäivän ketutuksen ajamana pitkälle pyörälenkille koko Simpelejärven ympäri. Päätin pitää vielä ihan kunnon matkavauhtia, jota ei edes Simpeleellä kuulunut pikkusieppo jarruttanut. Matkalla kuulin myös 4 viitakerttusta, pari sirittäjää ja tiltaltti sekä näkyi pikkulepinkäinen. Lopulta olin kotona 3 tuntia ja 19 minuuttia sekä 82,7 kilometriä myöhemmin ja voin sanoa, että fiilis oli huikea – ei ketuttanut enää tippaakaan!

Seuraavana iltana saimme vihdoin viimeisetkin pöllön pöntöt tarkistettua, kun kävimme tarkistamassa Punkaharjun puolella olevat pöntöt. Eipä ollut asukkaita niissäkään, mutta Haukmäessä kuulimme pari pikkusieppoa sekä näimme pari pyytä. Hannan “mummolan” pihalla lauloi mustapääkerttu, 2 viitakerttusta ja ruisrääkkä. Pöllösaldomme jäi taas kerran todella vaatimattomaksi: 1 viiru-, 1 helmi- ja 1 varpupöllöpesintä – toivottavasti edes nämä onistuvat!

Seuraavana yönä heräsin kahdelta yöllä ja tein parin tunnin Siikalahti-yökierroksen. Yö oli yllättävän viileä, joten osa laululinnuista oli hiljaa. Kuulin kuitenkin ruisrääkän, viitakerttusen, rastaskerttusen, kultarinnan, 2 kuhankeittäjää sekä saman ruokosirkkalinnun, joka pirisee yhä samalla paikalla. Näin myös muuttavan suopöllön sekä yhden Tetrisuolla saalistelleen asion eli suo- tai sarvipöllön.

Iltapäivällä tein taas kunnon pyörälenkin Valkeapään “Masan” kanssa ja kävimme lenkin varrella myös moottoriveneilemässä Simpelejärvellä. Valkoposkihanhet olivat palanneet pesimäsaareensa ja laskimme paikalta ainakin 18 lintua. Samalla saarella oli myös kaksi paria selkälokkeja. Eräällä pikkuluodolla näimme nuoren merimetson ja pyörämatkoilla kuului muutama viitakerttunen sekä yksi luhtakerttunen.

23.5. työpäivän aikana tuli tieto, että Kotkasta oli löytynyt mahdollinen etelänisolepinkäinen. Koska linnusta ei seuraavaan 3 tuntiin kuulunut mitään muuta uutta kuin, että se oli mustanokkainen, piti sitä tietysti lähteä katsomaan, sillä en ollut etelänisolepinkäistä Suomessa koskaan nähnyt. Salomaan Henrik hyppäsi kyytiini Lappeenrannassa ja kuuden aikaan olimme perillä Kotkan Kaarniemen Papinniityllä. Bongareita valui meitä vastaankin ja lintu olikin hyvin hallinassa pellon keskellä sähkölangalla. Sain putken pystyyn ja laitoin linnun kuvaan ja petyin. Lintuhan näytti heti aivan isolepinkäiseltä. Pari kuvaa ja lyhyen videon otettuani kysyin vieressä olijoilta, että: “Miksei tuo olisi isolepinkäinen?”. En saanut vastausta. Jatkoin sitten: “Entä miksi tuo olisi etelänisolepinkäinen?”. Ei vieläkään vastausta vähään aikaan, kunnes joku alkoi sopertaa jotain siipien suurista valkoisista laikuista. Heti perään litnu venyttelikin ja paljasti suuret siipilaikkunsa – se oli siis homeyeri -alalajin isolepinkäinen. Odotin vielä hetken, kun näin auton lähestyvän lepinkäistä ja kohta se lennähtikin pellon taakse pihlajaan istumaan ja lennossa näimme hyvin, että sillä oli normaalia isolepinkäistä enemmän valkoista pyrstön tyvellä. Pyrstön reunoilla olisin luullut homeyerilla olevan vieläkin enemmän valkoista, mutta päätin silti alkaa laittaa viestiä homeyeristä Lintutiedotukseen. Olin jo lähes näpytellyt viestin, kun tulikin päivitysviesti, että lintu oli kuvakonsultaation jälkeen määritetty homeyeriksi. Olipahan määrittäminen kestänyt – jopa 5 tuntia linnun löytymisestä! Toisaalta lintua oli kuitenkin piipitetty koko ajan vain mahdollisena etelänisolepinkäisenä. No tuskin olisin ainakaan matkan varrelta enää kääntynyt takaisin kotia, sillä enpä ollut aiemmin homeyeritäkään nähnyt, mutta silti olihan tämä pieni pettymys.

Henrik ehdotteli josko kävisimme vielä Hovinsaaressa, josta oli edellispäivänä ilmoitettu lyhytvarvaskiuru ja mustatiira. Linnuista ei ollut havaintoilmoituksia tältä päivältä, mutta päätimme suunnata paikalle. Parkkeerasimme lumenkaatopaikan viereen ja kävelimme hiekkaisille lumikasoille ja eipä aikaakaan, kun näin hyvän näköisen pikkulinnun lennossa. Henrik näki linnun laskeutuvan tielle mutta se katosi saman tien johonkin. Päätimme lähestyä paikkaa mutta lintu lähti taas kaukaa lentoon ja lensi takaisin lumikasoille. Nyt kuitenkin olimme jo varmoja, että kyseessä oli lyhytvarvaskiuru. Seurasimme sitä taas kasoille ja näimme kohta taas linnun siirtyvän eri paikkaan. Henrik jäi kauemmas seuraamaan paikkaa ja itse lähdin kiertämään sivustalta, josko pääsisin näkemään linnun maassa. Hiivin lähemmäksi ja lähemmäksi ja löysinkin linnun lumikasan päältä patsastelemasta. Olin unohtanut kamerani sovitteen autoon, mutta onnistuin silti digiscouppaamaan siitä kuvia ja videoita oikein hyvin. Lopulta se taas lennähti kauemmaksi ja päätimme vielä katsoa olisiko lähialtaalla mustatiiraa tai jotain muuta. Keli oli kuitenkin niin kylmä, märkä ja tuulinen, että luovutimme aika pian. Parikkalaan palattuani kävin vielä kuuntelemassa, että ruokosirkkalintu oli yhä paikalla Siikalahden patotien vieressä.

J.A.