Maaliskuun loppu ja Pääsiäinen

Maaliskuun puolen välin paikkeilla alkaneet lämpimät kelit olivat sulattaneet lumet ennätysvauhtia ja jopa jäät olivat pikkuhiljaa sulamassa auringon porottaessa ja lämpimän etelätuulen puhaltaessa.

Odotukset olivat korkealla vaikka mille saapujille mutta muutto pysyi silti yllättävän rauhallisena ja valtaosa linnuista tuli lähes kalenterin mukaan, mutta aikaisuusennätyksiäkin rikkoontui useilla lajeilla. Valitettavasti työt haittasivat harrastamista ja viikolla havainnointi jäi pääasiassa lyhyiksi visiiteiksi Siikalahdella. Revontulet näyttäytyivät useampana iltana.

Revontulet

23.3. Siikalahdella näkyi 2 kanadan- ja 3 tundrahanhea, 12 sinisorsaa, 28 sepel- ja 5 uuttukyyhkyä sekä 2 merikotkaa. Särkisalmen sulalla näkyi 2 telkkää ja isokoskelo, Kannaksella pähkinänakkeli ja Kullinsuolla tuulihaukka. 24.3. Siikalahdella näkyi aikainen kurki, 3 merikotkaa, palokärki sekä räkättirastas ja Kannaksella aikainen västäräkki. 25.3. terkkarin pihan yli muutti 30 tundrametsähanhen parvi ja Siikalahden käynnillä näkyi pari tavia ja peippo. Tällä päivämäärällä saimme vihdoin pitkään kyteneen auton hankinnan päätökseen ja perheemme kasvoi Skoda Karoqilla. Illalla kiertelimme peltoja lämpökameran kanssa mutta havainnot jäivät kymmeniin töyhtöhyyppiin ja pariin lehtokurppaan. 26.3. tundra- ja tundrametsähanhia sekä sinisorsia ja taveja näkyi jo enemmän. Muita saapujia olivat luhtakana, 7 naurulokkia, sinisuohaukkanaaras, kulo- ja punakylkirastas, 2 hemppoa, pulmunen ym. Ja 27.3. luhtakanoja oli jo kaksi, taas näkyi kurki sekä jo muita aiemmin havaittuja lajeja.

Viikonloppuna staijasimme pitkät aamustaijit patotiellä. 28.3. havaintoja kertyi kanadanhanhesta, 80 tundra-, 120 tundrametsä- ja 2 taigametsähanhesta, 4 haapanasta, 2 jouhisorsasta, 6 uuttukyyhkystä, 8 kurjesta, 4 luhtakanasta, taivaanvuohesta, 15 nauru- ja 1 kalalokista, kana-, sinisuo- ja tuulihaukasta, pikkutikasta, niittykirvisestä, 2 kulorastasta, jo 70 peiposta, 2 hemposta, 4 pikkukäpylinnusta ja 7 tiklistä ym.

Sunnuntaina keli oli edelleen mitä mainion mutta muutto hieman vaisumpaa. Siikalahden havaintoja olivat 4 uiveloa, 8 haapanaa, 4 jouhisorsaa, 8 kurkea, 3 taivaanvuohta, aivan tolkuttoman superaikainen suokukko, ruskosuohaukkanaaras, punakylkirastas, pulmunen ym. Lisäksi Kannaksen tulvalta bongasimme metsäviklon. Teimme myös Saaren kierroksen, jonka anti oli kuitenkin varsin vaisu: sinisuohaukkaapari Suurenjärvenlietteellä, tuulihaukkoja jo siellä täällä, 4 jouhisorsaa Kanavalammella, pari isolepinkäistä ym.

Merikotkat30.3. Kannaksen tulva oli jo pitkälti kuivunut, mutta kevään ensimmäinen västäräkki oli yhä paikalla. Päivän havainnot jäivät muutenkin vaisuiksi. Illalla sentään näkyi Siikalahdella pari lehtokurppaa sekä sarvipöllö.

Kuun viimeisenä päivänä sää muuttui sateiseksi ja tuulen suuntakin vaihtui pohjoiseksi. Retkeilin niin ennen töitä, ruokatunnilla kuin töiden jälkeenkin aina pimeään saakka toiveissa löytää vielä aikaisia saapujia, mutta jouduin tyytymään järripeipon ja punarinnan bongaukseen, kun itse en mitään löytänyt. Näistäkään en kuitenkaan ollut aiemmin havainnut maaliskuussa järriä Parikkalassa enkä punarintaa Siikalahdella. Itse en löytänyt oikein mitään mainittavaa, uiveloita, valkoselkä- ja pikkutikkaa, punakylkirastaita ja hippiäisen ym. ja iltahämärissä näin vielä punasotkan yöpymälennollaan, muutamia lehtokurppia ja kuulin sarvipöllön.

Maaliskuu oli ollut lopulta melkoinen. Spontaania kuukausipinnaa ei kovin usein enää näillä aamuilla tule vastaan ja suokukko oli sellainen. Lisäksi kolmea lajia; suopöllöä, metsävikloa ja järripeippoa en ollut aiemmin havainnut Parikkalassa maaliskuussa ja jouhisorsaa, lehtokurppaa ja punarintaa en ollut aiemmin havainnut Siikalahdella maaliskuussa. Yhteensä noin 15 lajia havaitsin Parikkalassa aiemmin kuin koskaan.

Huhtikuun alussa 1.4. ainoa mainittava havainto oli merihanhi Särkisalmen sulassa taigametsähanhiparvessa. 2.4. merihanhia näkyi Siikalahdella jopa 7 (4+3) lintua sekä lisäksi sama ruskosuohaukkanaaras edelleen yksinään eikä mitään muutakaan uutta. Illalla kävimme peltokierroksella, mutta pilvien takaa pilkottanut kuutamo oli syynä, että mitään ei jäänyt haaviin, vaikka hyyppiä ja lehtokurppia pelloilla olikin. Roikottelimme samalla pöllöverkkoa ja sentään yksi sarvipöllö saatiin rengastettavaksi.

Pitkäperjantaina 3.4. retkeilimme Saarella mutta kierros ei kummoisia yllätyksiä tarjonnut. Pari metsoa näkyi vakiopaikalla, mutta valitettavasti tuoreen hakkuun reunoilla. Samalla paikalla kuului yli lentänyt isokäpylintu. Muuten havainnot jäivät molempiin metsä- sekä tundrahanhiin, pariin uiveloon, jouhisorsaan, sinisuohaukkaa ja lopulta kierroksen paras havainto oli varpuspari Pohjasuolla.

Ollessamme jo lopettelemassa Saaren kierrosta, tuli tieto, että Kiteeltä oli Järvisen Kimmon toimesta löytynyt Suomen toinen (tai kolmas) tammitikka. Hanna ja retkiseuralainen palasivat Parikkalaan mutta itse jäin 6-tien varteen odottelemaan kyytiä ja hyppäsin bongaamaan Hannan sisarusten Elissan ja Miikan kyydissä. Matka sujui nopeasti ja perille päästyämme tammitikka oli sopivasti nokosilla pihapuun oksalla ja saimme sen näin saman tien pointsattua.

Kohta tikka heräsi ja oli seuraavan vajaan tunnin erinomaisesti hallinnassa ja pariin kertaan oikein mukavasti kuvattavissakin etenkin minulle, joka olin ainoa, joka seurasi lintua sen lennettyä erään talon taakse katveeseen. Siellä se poseerasi omenapuun rungolle oikein mukavasti. Lopulta lintu jatkoi kauemmaksi metsään ja mekin päätimme lähteä kotia päin. Tikkaa nähtiin vielä illalla ja hyvin aikaisin seuraavana aamuna muttei enää sen koommin.

Iltapäivällä kävimme vielä Hannan kanssa Tiviän suunnalla ja näimme pellolla sinisuohaukan ja pienellä metsäkävelyllä varpuspöllön. Paluumatkalla pikastopilla patotiellä kuului vielä pikkutikka.

4.4. oli sadepäivä mutta kiertelin itse aamusta lähipaikkoja mutta havainnot jäivät pähkinänakkeliin Siikalahdella. Sitten suuntasimme Rautjärven Simpeleen Kokkolanjoelle, jossa Kangaskoskella näkyi virtavästäräkkipari ja 2 koskikaraa ja Lahnasella myöskin 2 koskikaraa. Paluumatkalla Kankaan pelloilla näkyi vielä 2 mustavarista.

Iltapäiväkierroksella en nähnyt mitään mielenkiintoista, niinpä sorruin bongaamaan Höltän Harrin Savikummun Alavasta sekalaisesta hanhi-joutsenparvesta löytämän pikkujoutsenen. Kävin myös kuuntelemassa samaa edellispäivänä löytynyttä varpuspöllöä.

5.4. teimme Saaren kierroksen, jolle Elissa lähti matkaan. Vuodareita olivat Lahdenpohjan 2 valkoposkihanhea ja Akonpohjan 3 nokikanaa ja kaulushaikara. Tarassiinlahdella näkyi ruskosuohaukkapari mutta muuten havainnot jäivät merikotkiin, isolepinkäisiin ja hemppoihin ym. Retken päätteeksi bongasimme Särkisalmen suunnilla ruokinnalla käyneen nokkavarpusen.

Iltapäivällä kävimme rengastamassa porukalla tutun aikaisin pesintänsä aloittavan viirupöllömamman. Iltaretkellä näimme vielä merihanhen, 7 tukkasotkaa sekä majavan, joka on rakentanut komean pesän Siikalahden tornin viereen. Sitten kävimme vielä pointsaamassa varpuspöllön.

6.4. toisena Pääsiäispäivänä keli oli aika surkea mutta pienillä retkillä käytiin kuitenkin. Kala- ja naurulokit olivat saapuneet ja Härskiinmutkassa näkyi selkälokkikin. Muuten havainnot jäivät vaisuiksi, sentään punasotkapari Siikalahdella ja tuttu helmipöllömamma jo kolostaan kurkkimassa.

J.A.