Pleschanka!
26.9. viikonloppu alkoi samalla tavalla kuin niin monta kertaa tänä vuonna eli rengastelun merkeissä. Aloitimme Kukonkannassa taas reilua puolta tuntia ennen auringon nousua ja jatkoimme niin pitkään, kun lintuja tuntui yhtään liikkuvan, mikä tuntuu olevan tänä vuonna aikaisemmin kuin aiempina vuosina. Tällä kertaakin meno hiipui jo yhdeksän aikaan, mutta jatkoimme silti vielä lähes yhteentoista, jolloin verkot olivat täysin tyhjiä. Vaisun aamun saalis oli 4 sini- ja 12 talitiaista, hippiäinen, peukaloinen, 7 punarintaa, sinirinta, 3 rautiaista, niittykirvinen, urpiainen ja 3 pajusirkkua sekä pähkinänakkeli, joka oli mitoilta ja ulkonäöltään muuten asiatica-tyyppinen mutta vatsapuoli oli turhan värikäs eli lienee ollut ns. välimallin tyyppi. Rengastelun ohessa näkyi kana- ja sinisuohaukka, pari hemppoa sekä jopa 70 tikliä. Valkoposkihanhiakin oli jo satoja lentelemässä edes takaisin järven ja peltojen välillä.
Illalla suuntasimme taas kurppapelloille ja ajatuksissa oli tehdä pitempikin kierros, mutta taas kerran sääennusteet olivat pielessä ja käytännössä koko ajan satoi. Niinpä kiersimme vain muutaman lähipellon ja saimme saaliiksi jänkäkurpan (toinenkin näkyi), 10 lehtokurppaa (näitä näkyi runsaasti mutta olivat aika valoisan kelin, täyskuu pilvien takana, takia arkoja), kontrolliheinäkurppa sekä toinenkin nähty renkaallinen, räkättirastas, kiuru sekä pari niittykirvistä. Näimme myös pari sarvipöllöä.
Sadetta riitti 27.9. pitkälle aamuun ja sen jälkeenkin oli vielä myrskyisä tuuli, joten emme pitäneet kiirettä maastoon. Lopulta kolmen jälkeen lähdimme Saarelle ja päätimme aloittaa Akanvaaran Tetrisuolta. Ekan stopin teimme tien päässä, jonne kiersimme pikkuteitä metsiä pitkin, jottei kivikkoista Tetrisuontietä tarvitsisi ajaa edes takaisin. Tällä paikalla on hyvä mullos ja juttelimmekin autosta noustessamme, että nyt voisi löytää vaikka arotaskun. Aloin itse pystytellä putkea, kun Hanna jo sanoi, että: ”Tuolla on joku tasku”. Sain linnun putkeen ja se näytti todella lupaavalta, minkä Hanna oli nähnyt kiikareillakin, vaikka se oli reilun parin sadan metrin päässä, mutta ei yhtään ajatuksissamme olleelta arotaskulta, vaan nunnataskulta! Lintu oli todella pahassa sivuvastaisessa valossa, joten se piti päästä näkemään paremmin ja mieluusti tietysti kuvaamaankin. Niinpä siirsin autoa pienelle levikkeelle ja päätimme lähteä yrittämään päästä lähemmäksi lintua ojan vartta pitkin. Tällöin automme ohi ajoi jotain metsästäjiä, joilla ei ilmeisesti ajotaito tai -kunto meinannut riittää täysin vapaalla tiellä ajamiseen, sillä he nostivat kauhean äläkän siitä, että automme ei ollut aivan kokonaan pois tieltä. Tiellä siis mahtuu kaksi autoa ajamaan vastakkainkin ja automme oli yli puoliksi pois tieltä eli varsin hyvin syrjässä.
Ojan vartta hetken käveltyämme tajusimme, että paikalla oli taskuja enemmänkin ja kivitaskuja (5) lenteli edes takaisin ja nunnatasku välillä niiden mukana ja välillä ihan omiin suuntiinsa. Kaikki taskut olivat todella arkoja. Lopulta lintu oli meillä monta kertaa hukassa ja kerran näimme sen lentävän aivan toiselle puolelle mullosta, jonne lähdin sen perään todetakseni sinne päästyäni, että lintu oli palannut alkuperäiselle paikalle. Tässä vaiheessa lintu oli kuitenkin jo nähty tarpeeksi hyvin, jotta laitoin autoon hässäkässä unohtuneella puhelimella tiedotuksen Lintutiedotukseen. Nyt olimme paremmissa asemissa, sillä lintu oli meidän välissä. Mutta vieläkään emme päässeet sitä lähemmäksi vaan se päätti lentää Tetrisuontien varteen aivan karseaan vastavaloon. Pääsin hiipimään lähemmäksi ja lähemmäksi ja lopulta se kerran laskeutui varjon puolelle niin, että sain muutaman kelvollisen kuvan otettua, ennen kuin se lensi taas alkuperäiselle paikalleen, jonne jätimme tämän nyt 1kv koiraaksi varmistamamme linnun rauhaan.
Kohta paikalle saapuivat ensimmäiset bongarit – molemmat Savonlinnasta. Seuraava saapuja oli Kiteeltä ja sitten saapui pari Lappeenrannasta ja lopulta ainoa parikkalalainenkin eli Terävän Minna (muut paikalliset bongariliittolaiset ovat muilla mailla). Nunnatasku oli välillä pitkiäkin aikoja aika kaukana (n. 150m) pellon painanteissa piilossa mutta auringon laskun aikaan se aktivoitui, kävi selvästi lähempänäkin ja oli hyvin esillä niin pitkään asti, kun valoa riitti. Viimeiset bongarit tulivat paikalle puoli tuntia auringonlaskun jälkeen ja he näkivät linnun jopa paremmin kuin, mitä se oli aiemmin näkynyt.
Nunnatasku oli Parikkalalle uusi laji ja Etelä-Karjalankin vasta kautta aikain toinen; ensimmäisen meidänkin bongaamamme komean koiraan oltua Lappeenrannan Tuosassa 12.6. 2004. Meille tämä oli kolmas havainto lajista Suomessa ja toinen nuori lintu bongattuamme pääkaupunkiseudulla käynnin yhteydessä matkan varrelle reititetyn linnun Hollolassa 25.10. 2015.
Seuraavana päivänä 28.9. Terävän Minna näki nunnataskun vielä olleesaan jo toista kertaa sitä hakemassa. Lintu oli liikkunut kahden kivitaskun seurassa mutta tämän jälkeen paikalta löytyi valitettavasti enää ne kaksi kivitaskua, vaikka porukkaa saapui sitä bongaamaan kauempaakin.
Meillä työpäivän jälkeen päivä meni vesilintulaskennoissa, joiden antia olivat mm. Hannan tornilta näkemät 8 harmaasorsaa ja 3 punasotkaa. Ihmetystä herättivät pohjoispäässä ollut 115 isokoskelon parvi, jossa oli mukana pari tukkakoskeloakin, vain yksi nähty jalohaikara sekä eräältä polulta löytynyt vasta kuollut merimetso. Itse en ehtinyt tornille asti, sillä löysin lapinpöllön, jota piti tietysti edes hetki yrittää kuvata, kun lintu saalisteli varsin aktiivisesti erään pienen pellon reunassa. Vaikka yleensä nämä lapinpöllöt pidän aikalailla salassa tai kerron niistä vain oman Lintukerhomme WhatsAppissa, päätin ilmoittaa linnusta nunnataskubongareille, josko he saisivat edes vähän lohtua toistaiseksi vesiperälle Parikkalan visiitilleen. Parin ensimmäistä bongaria onnistui pöllön näkemään, mutta sitten tämäkin päätti kadota metsä siimekseen eivätkä muut myöhemmin paikalle saapuneet sitä nähneet.
J.A.