Ihastuin Georgian vuoristomaisemiin vieraillessani maassa ensimmäistä kertaa 2006. Nyt olen käynyt maassa jo viisi kertaa, mutta siitä huolimatta joka reissulla tulee vastaan jotakin uutta. Kiersimme Kontikin 8 henkilön ryhmän kanssa Suur- ja Vähäkaukasuksella, Tbilisin ympäristössä ja laajalla Jevakhetin tulivuoriylängöllä.

Matkamme oli ajoitettu niin, että lintujen lisäksi olisi muutakin nähtävää. Heinäkuun alkupuolella Georgian vuoristojen ja ylänköjen maisemat ovat kauneimmillaan. Kukkaniityt ovat upeimmillaan, joka puolella lentää perhosia ja sudenkorentoja ja lintupoikueet ovat liikkeellä. Kuumilla aroilla ruoho on kuitenkin jo kulottunut ja linnut kertyvät lampien ja järvien ympärille.

Liikuimme nelivetomaasturilla ja pikkubussilla. Majoittumiset olivat pienehköissä hotelleissa lintupaikkojen naapurikaupungeissa. Illalliset ja osan lounaista söimme paikallisia herkkuja tarjoavissa ravintoloissa. Kolmella koko päivän retkellä oli mukana retkieväät ja trangiat veden kuumentamista varten.

Retkipäiväkirja

1.7. Lennot Helsinki-Kiova-Tbilisi

Ryhmämme saapui tuuliseen Tbilisiin illalla yhdentoista maissa Ukraina airlines:in siivin. Lentokentällä saimme ikäväksemme huomata että ainakin 25 matkustajan, meidän mukaan lukien, matkalaukut olivat unohtuneet Kiovaan. Täyttelimme katoamisilmoitukset ja harmiksemme kuulimme, että tavarat tulisivat vasta seuraavana iltana.

Sovimme oppaamme Giorgin kanssa että muuttaisimme matkaohjelmaamme ja retkeilisimme seuraavan aamun Tbilisin ympäristössä.

2.7. Tbilisin ympäristö

Aamiaisen jälkeen suuntasimme Lisi-järvelle Tbilisin länsipuolelle. Matalan järven ympärillä on ruovikkoiset rannat, laajoja ruohoniittyjä ja istutettuja mäntymetsiköitä. Järvellä näkyi vain vähän lintuja, mutta lähimetsissä törmäsimme mm. kuhankeittäjä- ja mustaotsalepinkäispoikueisiin. Näimme myös espanjankilpikonnan, seltopusikin (valtava vaskitsalaji) ja pari pientä käärmettä. Petolinnuista havaitsimme mm. käärmekotkan, ruskosuohaukkoja ja hiirihaukkoja. Tuuli nousi välillä myrskylukemiin, mikä haittasi retkeilyä.

Koska tuuli tuntui vain kiihtyvän, päätimme etsiä tuulensuojaa Tsodoreti kylän takaisesta metsäisestä laaksosta, jossa virtasi pohjalla kirkas puro. Metsässä lauloi kaskaiden lisäksi kaukasianuunilintuja ja runsaasti mustapääkerttuja. Myös perhosia oli valtavasti liikkeellä!

Iltapäivällä kiertelimme ryhmäläisten toiveesta Tbilisin vanhassa kaupungissa, vuoren rinteen linnakkeella ja kävimme kansallismuseossa ihmettelemässä upeita kultakoruja. Kaupungin halkaisevan joen yllä lenteli viitisenkymmentä armenianlokkia, kuumien lähteiden päällä olevien kylpylöiden vieressä näimme palmukyyhkyjä ja virtavästäräkkejä.

Noudimme matkatavaramme puoli kuudelta lentokentältä ja jatkoimme sieltä suoraan kohti seuraavaa matkakohdettamme Kazbegia, jota nykyisin kutsutaan nimellä Stepantsminda. Ilta pimeni ennen yhdeksää, jolloin olimme lähestymässä vuoristotien korkeinta kohtaa Jvary Pass:ia (2380m). Liikennettä oli yllättävän paljon aikaisempaan verrattuna. Venäjälle menevän raja-aseman avauduttua ovat liikenne määrät ainakin kymmenkertaistuneet ja tien korkeimmalla oleva osa oli remontissa. Suomen mittakaavassa tie olisi ollut ajokelvoton, mutta niin vain jopa isot rekat matelivat kuoppia kierrellen meitä vastaan. Vuoriston ajo-olosuhteisiin tottuneille kuljettajille tie ei näyttänyt tuottavan ongelmia.

Majoituimme yliopiston tutkimusaseman asuntolaan, jossa oli ennestään iso ryhmä tanskalaisia ja pieni porukka suomalaisia lintuharrastajia. Suomalaisryhmän kokemuksista voi lukea täältä.

3.7.- 4.7. Kazbegi

Seuraavat päivät vietimme laaksossa ja vuorten rinteillä retkeillen. Tarkoituksenamme oli yöpyä ylhäällä vuorella, mutta lämpimän kostea ilmamassa suoraan Mustaltamereltä teki suunnitelmastamme mahdottoman. Vielä viikkoa aikaisemmin puhalsivat kuivemmat tuulet, jolloin mitään ongelmia ei olisi ollut. Nyt aamuisin oli hyvä puolipilvinen sää, mutta jo ennen puoltapäivää vuorten rinteet peittyivät pilviin ja iltapäivällä kosteus tiivistyi kaatosateiksi. Lisäksi meillä oli matkatavaroiden viipymisen vuoksi yksi päivä vähemmän retkeilyaikaa.

Kävimme puolen päivän retkillä kylän läheisillä pensaikoilla ja parin kymmenen kilometrin päässä Tsuron laaksossa, jossa uusi tie nousee korkealle vuoren rinteille. Lintujen lisäksi ihmettelimme valtavaa kukkapaljoutta. Havaitsimme mm. partakorppikotkan, 15 hanhikorppikotkaa, kolme muuttohaukkaa, pari maakotkaa, seitsemän alppitervapääskyä, vuorikirvisiä, 15 kivikkorastasta, runsaasti sepelrastaita, 8 kaukasianuunilintua, 30 vuoritiltalttia, alppivariksia sekä parikymmentä kultahemppoa.

Pääretkelle Kazbegin rinteille lähdimme jo ennen auringon nousua. Aivan huiput olivat pilvessä, mutta pääsimme nousemaan rinteen polkua ylös hyvässä säässä. Katseltavaa oli paljon ja hitaampi osa ryhmästä käytti neljän kilometrin matkaan viisi tuntia. Osa ryhmästämme ehti huippukorkeuteen noin 3000 metriin jälkijoukkoa nopeammin. Tee- ja kahviveden keittelyn ja eväiden nauttimisen ohessa he havaitsivat mm. varoittelevan kaukasianlumikanan, rakkapunavarpusia sekä vuorileppälinnun. Hitaampi jälkijoukko kuuli harjanteen ylityskohdassa olevalle kiviselle alttarille useita rakkapunavarpusia ja yksi retkeläisistämme näki vuorileppälinnun. Muita ylhäällä yleisiä lajeja olivat mustaleppälintu, kivitaskut, vuorihempot sekä vuorikirviset, joita arvioimme reitillemme osuneen 140. Rakkakivikoiden reunoilla ja rododendronpuskissa viihtyivät mm. rautiainen, kivikkorastas, sepelrastas ja vuoritiltaltti.

Pilvimassat alkoivat vyöryä vuoren rinteiltä jo lounaan aikana. Aikaisemmin ylös ehtinyt porukka päätti lähteä alaspäin saman tien, kun pilvistä alkoi tulla pisaroita ja lämpötila laski reilusti alle kymmeneen asteeseen. Hitaampi ryhmä jäi vielä kuuntelemaan kuuluisiko lumikanoja. Alttarin kohdalla sateeseen tuli tauko ja saimme viheltämällä ääneen kolme kaukasianlumikanaa, joista yksi oli luultavasti toisen porukan kuulema lintu tai sen pari. Viereisellä lumella piipersi hetken aikaa tunturikiuru. Sateen yllyttyä lähdimme mekin etenemään varovasti polkua alaspäin vitsejä ja hauskoja juttuja kertoillen. Sade teki reitin liukkaaksi ja lopulta olimme alhaalla reilut kaksi tuntia aikaisemmin lähteneen ryhmän jälkeen. Hotellilla kuulimme, että he eivät olleet kastuneet lainkaan!

Ylävuoriston kukkaniityt olivat hienoimmillaan.

5.7. Suurkaukasukselta Vähäkaukasukselle

Aamulla kuulostelimme vielä vuoren rinteen juurella kuuluisiko lumikanoja tai rakkapunavarpusia. Aamupalan jälkeen lähdimme ajamaan kohti Vähäkaukasusta. Pysähtelimme alkumatkasta hyvillä lintupaikoilla. Suurkaukasuksen tien korkeimman kohdan lähellä meidät ohitti partakorppikotka. Lumivarpusten pesäpaikka oli tuhoutunut tietöissä, joten ne eivät olleet paikalla. “Kansojen ystävyyden” muistomerkillä oli mm. alppikiitäjiä, alppivariksia ja -naakkoja sekä kultahemppoja.

Vähäkaukasuksen reunaan saavuttuamme nousi taivaalle laaja ukkosrintama rankkasateineen, joten retkeily piti unohtaa.

6.7. Vähäkaukasus Akhaltsikhe-Abastumani-Zekari Pass (2182) ja takaisin

Päivän retkikohteena olivat metsäiset Vähäkaukasuksen vuoret. Alarinteillä kasvaa lehtimetsää, joka vähitellen muuttuu jykeväksi sekametsäksi mäntyineen, kuusineen, jalokuusineen ja haapoineen. Matalia pensaita ja pikkupuita on myös kymmeniä lajeja. Vuorten kivisten huippujen ympärillä on laidunnettuja kosteita niittyjä. Karttaan merkittäväksi paikallistieksi merkitty tieura oli jälleen sateiden jäljiltä paikoin hyvin huonokuntoinen. Nelivetomaastureilla pääsi juuri ja juuri läpi huonoimmista paikoista! Nyt tie oli onneksi lähes kuiva eikä niin kuin 2006, jolloin tie muistutti koskea. Vähäkaukasuksen retkellä autoletkaamme liittyi myös toinen suomalaisryhmä.

Pysähtelimme metsässä muutamissa paikoissa, kunnes vastaan tuli kolme tutkijaa, joista yksi oli kamerallaan juuri hetkeä aikaisemmin napannut kuvan kalliolla poseeraavasta kaspianlumikanasta. Päätimme lähteä saman tien ylös kohti huippuja. Ylhäällä jakaannuimme kahteen ryhmään eri puolille vuoren huippuja. Tehtävänämme oli etsiä kallion väreihin hyvin naamioituvia kaspianlumikanoja. Tunnin etsinnän jälkeen saimme radiopuhelimeen viestin, että toinen ryhmä oli löytänyt lumikanat. Ajoimme vuoren toiselle puolelle, missä kolme lumikanaa odotti kaukoputkissa. Ylhäällä lajistoon kuuluivat mm. kaukasianuunilintu, vuoritiltaltti, kultahemppo ja punavarpunen.

Pilvet saavuttivat meidät jälleen lounaan aikana. Suuntasimme takaisin alas metsiin. Pyysimme saada kävellä joitain kilometrejä tietä alaspäin. Autot tulisivat myöhemmin perästä. Reilun parin kilometrin kävelyn jälkeen alkoi kuulua outoja ääniä ja eräästä männystä löytyi punarintanakkeli. Lähipuista kuului vielä kahden muun linnun äänet. Nämä yksilöt eivät olleet lainkaan kiinnostuneita niille soitetusta atrapista, jolla yritimme saada niitä latvuksesta paremmin näkyville. Muita metsälajeja olivat erittäin runsaana esiintynyt kuusitiainen, pikkukäpylinnut, punarinta ja leppälintu.

Palattuamme Akhaltsikheen kävimme katsomassa kolmen uskonnon yhteistä ”kirkonmäkeä”.

7.7. Jevakhetin ylänkö

Jevakhetin ylänkö on noin 2000 metrin korkeudessa oleva laaja loivasti kumpuileva ruohostoinen alue, josta nousee vielä tuhat metriä korkeammalle tulivuorten tuhkakartioita. Laavakenttien päälle on muodostunut paljon järviä, joista vierailimme mm. Khozapini- (Kartsakhi-), Khanchali- ja Burnashenijärvillä.

Järviltä löysimme mm. armenianlokkeja, runsaasti sorsia, uikkuja, merimetsoja, yö-, silkki-, harmaa-, katto- ja jalohaikaroita. Runsain laji oli nokikana, joita oli järvillä tuhansia. Kauempana lietteillä piipersi kahlaajia, joista vain osa oli väreilyn takia määritettävissä. Rantaniityiltä kuului mm. viiriäisiä, keltavästäräkkejä ja hemppoja. Pelikaaneja ja kiharapelikaaneja näimme yhteensä 160. Niityillä viihtyviä jyrsijöitä oli kyttäämässä runsaasti hiiri- ja arohiirihaukkoja, ruskosuohaukkoja, niittysuohaukka, pari pikkukiljukotkaa sekä käärmekotka.

Harvinaisin havainto oli kuitenkin Georgian presidentti, joka ajoi seurueineen ohitsemme kohti tulevaa raja-asemaa.

8.7. David Gareji

Georgian kaakkoisosat ovat kuivaa aroa, jota halkovat kukkularivit. Päätieltä on David Garejin luostarille viitisenkymmentä kilometriä. Pysähtelimme matkalla linturikkaimmilla kohdilla. Tien varren järvillä havaitsimme rastaskerttusia, liejukanoja ja yksittäisiä kahlaajia. Udabnon kylällä ihmettelimme valtavaa punakottaraisten pesimäyhdyskuntaa. Näillä linnuilla on erikoinen tapa lentää hakemaan ruokaa aina muutaman linnun ryhminä.

Luostarin alueelle saavuimme noin puoli yhdeltätoista, jolloin oli jo hyvin kuuma. Keskipäivää kohti lämpötila nousi aina +35°C asti. Pensaikkojen pikkulintujen kiikaroinnin lisäksi kävimme Azerbaijanin puolella staijaamassa. Puskien tuijotus tuotti mm. etelänsatakielen, idänorfeuskertun, vaaleakultarinnan, vuorisirkun, ruostepyrstön ja useita hernekerttuja. Tien varren multakasoilla oli mukavasti idänruso-, nunna- ja arotaskuja.

Lounaan jälkeen ajoimme rajaa pitkin kohti Jandarajärveä. Matkalla näimme sininärhiä, mehiläissyöjiä sekä pikkukotkan ja pikkukorppikotkan. Jandarajärvellä paras havainto oli syyriantikka.

Matkamme jatkui Rustavin teollisuuskaupungin ohi takaisin Tbilisiin.

9.7.

Lentomme takaisin Suomeen lähti jo kuuden jälkeen aamulla. Kiovassa oli parin tunnin vaihto ja Helsinkiin laskeuduimme yhdenmaissa.

Lopuksi:

Vaikka muutamat tavoitelajit jäivät lajilistaltamme yrityksestä huolimatta puuttumaan, saivat retkeläiset minua lukuun ottamatta mukavasti elämänpinnoja. Itse sain nostettua Georgian lajimäärän 213 lajiin.

Päiväkohtainen lajilista havaintomäärineen on ladattavissa tästä

H.A.