Huippuvuoret 9.-15.6. 2009
Kun Helsingin seudun lintutieteellisen yhdistyksen – Tringan sähköpostiverkossa alettiin talvella kysellä lähtijöitä Huippuvuorille, otin reissun puheeksi Hannan kanssa ja eipä tätä tarvinnut pahemmin suostutella. Saatuani reissun vetäjältä Jukka Hintikalta vastauksia muutamiin reissua koskeviin kysymyksiin, oli lopullinen päätös helppo tehdä. Saimmepa liityttyä Tringaankin viimein, koska reissu oli tarkoitettu vain jäsenille – Hanna toki liittyi perhejäseneksi.
Olin ollut viikon Kuusamossa pinnarallissa, josta ajoin sunnuntaina vanhempieni luokse Kirkkonummelle lepäämään ja pyykkäämään. Hannalla puolestaan oli vielä maanantaina 8.6. ryhmä Parikkalassa opastettavanaan, joten Hanna saapui Kirkkonummelle vasta maanantain ja tiistain välisenä yönä yhden aikaan.
Reissuun
Tiistaina 9.6. meillä soi herätyskello jo klo 4.15 – klo 5.00 oli aika lähteä kohti Helsinki-Vantaata. Tuntia myöhemmin olimme aulassa, jonne saapuivat pian reissun järkännyt Jukka Hintikka sekä Antero Lindholm, Annika Forstén, Gustaf Nordenswan sekä Inga-Lill ja Eero Jaakkola. Pian saapuivat loputkin ryhmästämme eli Aarne Hirvonen sekä Ari Sandstedt ja Päivi Gustafsson. Jukka oli jo netin kautta hoidellut check-in:in ja saatuamme lippumme, laitoimme tavarat menemään ja suuntasimme viimeisille ostoksille.
Blue1 -koneemme lähti ajallaan klo 7.25 ja lyhyen lennon jälkeen teimme välilaskun Osloon, jossa jouduimme checkaamaan tavaramme uudelleen. Parin tunnin odottelun jälkeen klo 9.55. Norjan aikaa lähti SAS:n jatkolentomme kohti pohjoista. Puolivälin pysäys tehtiin Tromssassa, jossa jouduimme taas tutustumaan lentoasemaan, ennen kuin jatkoimme samalla koneella matkaamme.
Longyearbyen
Laskeuduimme lopulta Isfjordenin maisemia ihaillen klo 13.55 Huippuvuorille Spitsbergenin saarelle Longyearbyeniin. Lentoasemalla saimme tavaroita odotellessamme jo ihailla täytettyä jääkarhua ja ikkunasta näkyi pulmusia sekä vuonossa kelluvia haahkoja ja vielä runsaammin kyhmyhaahkoja sekä edestakaisin lenteleviä pikkukajavia.
Matkatavarat saapuivat nopeasti ja aseman edessä nousimme linja-autoon, joka lähti viemään meitä kohti kaupunkia ja Spitsbergen -hotelliamme. Hotellilla heitimme kamat huoneisiimme ja lähdimme saman tien kävelemään alas kohti suuresta Isfjordenista haarautuvan pienen Adventfjordenin rantaa. Longyearbyen on eloisa noin 2000 asukkaan kaupunki, jonka katujen varsilla näimme useita laiduntavia valkoposkihanhia sekä ensimmäiset huippuvuortenpeurat.
Rannasta löytyi helposti lapintiiroja, isolokkeja ja merisirrejä ja kolmen tunnin staijin tuloksena löysimme myös merellisempiä lajeja kuten 100 myrskylintuja, 150 pohjankiislaa, 70 riskilää ja muita illan havaintoja olivat mm. kaakkuri, 10 lyhytnokkahanhea, 60 sepelhanhea, 2 tavia, 5 allia, suosirri sekä 7 merikihua. Aiemmin mainittujen lajien määriksi tuli päivältä mm. 100 haahkaa, 130 kyhmyhaahkaa, 25 merisirriä, 50 isolokkia, 300 pikkukajavaa, 20 pulmusta ja 500 pikkuruokkia, joita ei juuri näin vuonon pohjukan lähellä näkynyt merellä, mutta kaupungin yläpuolella olevien vuorten huipuilla oli suuria kolonioita, joilla näitä pieniä pörriäisiä vilisi suurissa parvissa. Olipa Jukka nähnyt jo isovesipääskynkin, ennen kuin saavuimme staijipaikalle, jonne muut olivat suorempaa reittiä käytettyään ennättäneet meitä aikaisemmin.
Arktista lajistoa, naaleja ja rari
10.6. Heräsimme aamulla klo 4.30 ja pian olimme kävelleet alas Adventfjordenin rantaan, pulmusia toki ääniteltiin matkalla. Antero ja Annika olivat aamuvirkkuina jo retkeilleet jonkin aikaa ja olivatpa onnistuneet nähdä jo naalinkin. Me staijailimme aina klo 6.30 saakka ja havaitsimme mm. 3 pulmussirriä, tyllin ja isovesipääskyn. Lapintiiroja oli nyt paljon enemmän kuin edellispäivänä ja kyhmyhaahkat olivat puolestaan vähentyneet – kevätliikennettä siis.
Hotellilla nautimme ruhtinaallisen aamupalan ja pienen levon jälkeen lähdimme klo 8.00 kahdella taksilla kohti luodetta ja lentokentän läheisiä Hotellnesetin lutakoita. Autoteitähän ei saaressa ollut kuin parikymmentä kilometriä, mutta silti taksit olivat tarpeen. Eihän asutusten ulkopuolella jääkarhuvaaran takia oikein saanutkaan liikkua ilman asetta.
Lutakoilta löytyi heti kuvattavia alleja ja haahkaparvista kyhmyhaahkoja ja pian löytyi myös hauska ”vaihtopukuinen” naali! Otus oli lähes talvikarvassa, mutta sillä oli kesäpukuiset uimahousut jalassa. Seurailimme putkilla naalin liikkeitä sen kävellessä kivikkoisessa rannassa penkereen päällä niin pitkään, kunnes se katosi vallin taakse. Eipä aikaakaan, kun se taas löytyi ja sen oli onnistunut löytää itselleen haahkanaaras saaliikseen. Saalis oli naalille sen verran kookas, että ajattelimme pääsevämme seuraamaan sitä paljon lähemmäksikin ja pian tavoitimmekin otuksen parin mökin takaa saaliinsa kanssa. Pääsimme kuvaamaan naalia oikein mukavasti, mutta lopulta se singahti saaliinsa kanssa lentokentän aidan alitse turvaan.
Naalitilanteen ollessa vielä täysin kesken, plokkasimme viiden tavin parven, joka laskeutui lutakon perukkaan. Ehdin hädin tuskin sanoa Hannalle, että: ”Nuo kannattaa katsoa tarkkaan, ettei joukossa ole amerikantavia”, kun Hanna jo vastasi, että: ”Onhan siinä!”. Siinä sitten ihmeteltiin yhtä aikaa elämän ensimmäistä naalia ja Huippuvuorten kautta aikain toista amerikantavia! Huikeaa! Täytyy kyllä myöntää, että omalla kohdallani naali vei voiton sata-nolla, kun noita amerikantaveja on alkanut pään auettua löytyä kunnon ketsuppipullo -ilmiön tavoin.
Retken muita mukavia haviksia olivat lunni, 2 kaakkuria, 3 tylliä, pulmussirri ja noin 30 maitovalaan parvi, joka ohitti meidät varsin läheltä vuonon rantaa seuraillen. Tietysti haahkoja, kyhmyhaahkoja, myrskylintuja, pikkukajavia ja pikkuruokkeja näkyi taas runsaasti. Vuonon tyven ollessa lähempänä, näkyi pikkuruokkeja nyt paljon merelläkin.
Ruokailun jälkeen noin klo 20.00 kiipesimme Hannan kanssa vielä Nybyenin yläpuoleisille rinteille ihmettelemään hyönteisparvien tavoin taivaalla vellovia pikkuruokkiparvia ja kuuntelemaan niiden hauskaa ääntelyä. Lopulta kiipesimme jyrkkää rakkakivikkoseinämää niin lähelle koloniaa kuin uskalsimme, mutta aivan perille asti emme päässeet, kun irtokiveä alkoi olla rinteessä liikaa. Kielekkeillä majaili myös runsaasti pikkuruokkeja välipaloiksi hamuavia isolokkeja ja aivan huipulla ja seinämän pahdoilla oli runsaasti valkoposkihanhia, jotka siis ihan oikeasti pesivät siellä! Rinteellä poukkoili ketterästi varsin kesäkarvainen naalikin, joka ilmeisesti hamusi pikkuruokki- tai kiirunapaistia.
Palattuamme hotellin pihaan ilta oli jo pitkällä. Ylitsemme lentänyt västäräkki sai kunnian olla se reissumme toinen varpuslintu. Nukkumaan pääsimme klo 23.00.
Päivän saldoja olivat jo mainittujen lisäksi mm. 1000 myrskylintua, 40 lyhytnokkahanhea, 200 valkoposkihanhea, 25 sepelhanhea, 400 haahkaa, 200 kyhmyhaahkaa, 10 allia, 35 merisirriä, 3 suosirriä, 10 merikihua, 70 isolokkia, 1000 pikkukajavaa, 300 lapintiiraa, 200 pohjankiislaa, 100 riskilää, 3000 pikkuruokkia sekä 50 pulmusta.
Jäätävää!
11.6. Heräsimme hieman klo 5 jälkeen ja suuntasimme saman tien lähirinteelle kiirunakomppaukseen. Kipusimme vaivalloisesti kivikossa aina rinteen ensimmäiselle harjanteelle saakka ja olimme jo varsin puhki ja mietimme, vieläkö jaksaisimme kävellä rinteitä edestakaisin, kun yläpuoleltamme kuului kiirunan soidinnarinaa. Kiiruna huuteli vauhdikkaassa soidinlennossaan, kiersi editsemme ja lähti laskeutumaan alas vuoren rinnettä seuraten ja tippui lopulta aivan hotellimme viereen!
Rinteeltä alastulo olikin sitten paljon helpompaa, kun tajusimme kokeilla, onnistuisiko laskeutuminen lumisia rinteitä pitkin. Lopulta juoksimme puolijäisiä rinteitä kantapäillä lumeen astuen, jolloin jalka upposi juuri sopivasti, jotta askellus oli tukevaa ja varmaa. Niinpä olimme takaisin hotellillamme 10 minuutissa, kun ylöskipuaminen oli kestänyt toista tuntia! Pihaan päästyämme kuulimme taivaalta kiirunan narinaa ja näimme taas linnun soidinlennossaan. Tällä kertaa lintu siirtyi vain toiselle rinteelle, joten kuvat kiirunasta jäi saamatta, mutta tulipahan tämä oman alalajinsa edustaja kuitattua retkipinnoihin.
Aamupalan jälkeen klo 8.00 suuntasimme tilataksilla vuonon pohjukkaan Adventdaleniin. Heti kaupungin ulkopuolella olevalla koiratarhalla paukahti! Jo liikkuvasta autosta plokkasimme avoimen koiranruoka- tms. pöntön päällä seisoskelevat kaksi vanhaa JÄÄLOKKIA! Linnut olivat varsin yhteistyökykyisiä ja niitä päästiin kuvaamaan ruudun täydeltä! Kauniita olivat! Reissun ainoa odotettu wp-pinna oli vihdoin kuitattu. Koiratarhan ympärillä pesi runsaasti haahkoja, jotka hakivat huskeista ja sen tapaisista vetokoirista arvatenkin suojaa naaleja vastaan.
Toinen mukava havainto oli 22 tavin parvi, joka lensi nopeasti ohitsemme. Kuvastakaan ei kuitenkaan paljastunut enempää raritaveja, vaan kaikki näyttivät tavallisilta.
Ohitettuamme Isdammenin järven, josta paikalliset saavat juomavetensä ja jossa uiskenteli mm. kaakkureita ja pikkukajavia, saavuimme Lomdammenin lutakoille, joilta tiesimme odottaa löytävämme isovesipääskyjä, joita aiemmin tapaamamme ruotsalaiset olivat paikalla nähneet (he eivät muuten olleet viikon reissullaan nähneet lainkaan jäälokkia, mutta pääsivät nyt ilmoituksemme myötä viimeisenä päivänään pointsaamaan lajin koiratarhalta). Alkuun löysimme 6 tavia lisää, 2 telkkää, runsaasti meri- ja suosirrejä sekä lyhytnokkahanhia, ennen kuin vihdoin löysimme 2 isovesipääskyä. Isovesipääskyjen väritys antoi yllättävän hyvän suojan ja linnut todella piiloutuivat hyvin lutakoiden kasvien punertamaan rantaviivaan.
Kävimme tietysti myös paikallisella kaatopaikalla, jolla ei ikäväksemme ollut oikeastaan lainkaan lokkeja, mitä nyt pari isolokkia. Lähistöllä laidunsi pari lyhytnokkahanhiparvea sekä 6 sepelhanhea. Tundralla näimme paljon huippuvuortenpeuroja ja paluumatkalla pääsimme vielä kuvaamaan paremmin isovesipääskyjä, kun ne olivat nyt siirtyneet tien vieruslätäkköön. Jäälokit eivät enää olleet paikalla huskytarhalla, mutta myöhemmin paikalla nähtiin vielä kuulemma kaksi renkaallista lintua – meidän lintumme olivat olleet renkaattomia.
Klo 10.00 olimme takaisin hotellilla ja klo 11.00 oli huoneiden luovutus. Saimme onneksi siirtää tavaramme tavarahuoneeseen odottamaan. Pikakävelyllä Nybyeniin ei nähty mitään erikoista. Pikkuruokkikoloniatkin olivat varsin hiljaa, pääasiassa huipuilta kuului vain valkoposkihanhien ääntä. Yhdeltä syötiin taas.
Klo 14.00 pakkasimme kaikki matkatavaramme taas linja-autoon, jonka mukana osa porukastamme lähti Longyearbyenin turistikiertoajelulle, joka päättyisi satamaan, jossa klo 17.00 meidänkin piti oleman nostamassa tavaroitamme laivaan. Me kuitenkin otimme Jukan kanssa taksin ja ajoimme koiratarhalle.
Pari karannutta huskya juoksenteli haahkojen seassa vain toisiinsa kiinnitettyinä ja vaikka ne eivät haahkoja jahdanneetkaan, aiheuttivat ne paniikkia haahkamammojen keskuudessa, jotka näin joutuivat pitkiksi ajoiksi pois hautomasta. Lopulta paikalliset ohiajaneet soittivat koiratarhan omistajat paikalle ja koirat saatiin kiinni. Pikkuhiljaa kävelimme perinteiselle staijipaikallemme, josta pointsasimme aamulla löytyneen mustalintukoiraan. Myös 6 kaakkuria nähtiin, ennen kuin Jukka plokkasi kaukaa ilmeisesti pinnassa jo meidät ohittaneen komean vanhan tiiralokin! Lintu nousi kohta taivaalle ja kääntyi lentämään suoraan meitä kohti. Lintu ylitti meidät korkealla, liittyi kahden pikkukajavan seuraan, otti yhä korkeutta nousten todella korkealle ja lähti kohti sisämaata. Vaikka yritimme puhelimitse neuvoa muille rannassa olleille linnun paikkaa, eivät muut tätä kaunista lintua nähneet.
Laivalle
Pian jatkoimme kävellen satamaan, jossa pääsimme nousemaan Expedition -laivaamme, joka oli entinen Viking Linen paatti. Saimme jo ottaa omat hyttimme ennen kuin linja-autot saapuivat ja pääsimme kirjaamaan matkatavarammekin kannettaviksi hytteihimme.
Kipusimme jo satamassa laivan kannelle staijaamaan, mutta klo 18.00 kaikkien, siis meidän 11 suomalaisen ja noin 90 muun turistin, joista valtaosa oli saksalaisia sekä noin 50 henkilökuntaan kuuluvan, piti kokoontua laivan keskiosiin kokoontumistiloihin kuuntelemaan alkutilaisuuksia. Tilaisuuden jälkeen seurasivat erinomaiset hätätilanneharjoitukset, joissa konkreettisesti toimittiin kuten oikeassa hätätilanteessa eli juoksenneltiin käytäviä pitkin pelastusliivit päällä samaiseen kokoontumistilaan kuuntelemaan lisäohjeita ym.
Ja merille
Pian vapauduimme taas kannelle, josta näimme reissun ensimmäisen isokihun ja tietysti runsaasti myrskylintuja, pikkukajavia, pohjankiisloja, isolokkeja, pikkuruokkeja ym. Myöhemmin näkyi vielä mm. lunneja ja reissun ainoa nuori merilokki.
Ruokailun jälkeen klo 21.00 saavuimme venäläisten asuttaman Barentsburgin satamaan, jossa halukkaat kipusivat pelastusliiveissä kumiveneisiin ja heidät kuljetettiin illaksi tutustumaan kaupunkiin. Meidän mielestä kaupunkiin sai ihan tarpeeksi tuntumaa jo laivan kanneltakin, joten päätimme mieluummin mennä nukkumaan. Mehän pääsisimme kyllä Venäjälle muutenkin milloin haluaisimme, jos haluaisimme…
Päivän havaintolistasta tuli poikkeuksellisen pitkä, kun jopa 30 lintulajia havaittiin! Mainittavia määriä jo aiemmin mainittujen ohella olivat mm. 3000 myrskylintua, 32 tavia, 800 haahkaa, 100 kyhmyhaahkaa (määrät olivat siis yhä laskussa), 170 merisirriä, 10 merikihua, 200 isolokkia, 7000 pikkukajavaa, 1000 pohjankiislaa, 150 riskilää, 15 lunnia, 15000 pikkuruokkia ym.
Laivaelämää
12.6. Nukuimme kuin tukit aina klo 5.30 saakka ja ehdimme staijailla kannella vain pari tuntia ennen aamupalaa. Keli oli sateinen ja sumuinen ja linnusto oli näin merellä varsin yksipuolista, lähinnä ruokkilintuja ja pikkukajavia sekä myrskylintuja.
Aamupalan jälkeenkin ehdimme staijata vain lyhyesti ennen lyhyttä turvallisuuspalaveria, jossa kerrattiin kumiveneellä maihinnousun käytäntöä ja maissa liikkumista jääkarhualueella. Pian rantauduimmekin kumiveneillä Magdalenefjordenissa sijainneeseen Gravnesetiin jaloittelemaan.
Magdalenefjorden oli maisemiltaan kaunis paikka. Sitä ympäröivien terävähuippuisten vuorten uskotaan olleen niitä, jotka Wilhelm Barents löysi saapuessaan ensimmäisenä ihmisenä Huippuvuorille. Gravneset sen sijaan oli vain pieni valaanpyytäjien hautapaikka, joka sekin oli paksun lumikerroksen alla. Eli paikka ei todellakaan ollut kovin kiinnostava. Lintujakin olisi nähnyt enemmän, jos olisi pysynyt laivan kannella, mutta olihan se ihan mukava päästä lumihankeen tarpomaan 100 turistin keskellä… Hulluimmat kävivät vielä uimassakin…
Todella pohjoiseen
Onneksi matka jatkui pian kohti pohjoista ja kohta meressä kellui jo pieniä jäälauttoja, jotka kasvoivat pikkuhiljaa suuremmiksi. Tällöin tiesimme, että aloimme olla tarpeeksi pohjoisessa jääkarhuille ja aloitimme entistäkin tiukemman staijin. Varsin pian olimme jostain syystä jääneet hetkiseksi Anteron kanssa kahdestaan kannelle, kun plokkasin eräältä jäälautalta kolme suurta pötkylää makaamasta. Nämä hieman vaaleapunertavan ruskeat otukset oli helppo tunnistaa mursuiksi! Pian löytyi yksi mursu lisää uimasta ja tämän oli osa muusta porukastammekin plokannut ravintolan ikkunasta ja näin hälytys mursuista tavoitti sisätiloissa olleetkin. Jäälautalla makoilleet otukset olivat nekin yhä näkyvissä, joten koko porukkamme pääsi näkemään myös ne. Mursut olivat kuulemma reilusti etelämpänä kuin yleensä.
Matkamme jatkui Amsterdamöyan ja Dansköyan saarten ohi kapeaa väylää pitkin kohti pääsaaren eli Spitsbergenin pohjoisrantaa. Näillä seuduilla aikoinaan valaanpyytäjät tekivät tuhojaan oikein urakalla. Yhdellä uloimmaisista saarista oli aivan valtaisa pikkuruokkikolonia, lintuja oli vuoren rinteellä kuin surviaisparvia kesäisellä Siikalahdella!
Jäätävää osa II
Iltapäivällä klo 17 aikaan olimme jo lähes yhtenäisten jäälauttojen ympäröimänä, kun Hanna plokkasi kaukana jäätiköllä käppäilleen JÄÄKARHUN! Reissun tärkein tavoitelaji oli viimein löytynyt! Jääkarhu oli todellakin hämmästyttävän kellertävä kävellessään vitivalkoisella jäätiköllä noin 2 kilometrin päässä meistä. Ehdimme katsoa otusta reilun minuutin, kunnes se pulahti veteen uimaan ja kadotimme sen. Kaikki meistä eivät olleet taaskaan olleet kannella, joten singahdimme ilmoittamaan jääkarhusta komentosillalle, josko siitä kuulutettaisiin koko porukalle laivan sisällä. Vaikka jo reissun alussa oli sovittu, että tarvittaessa eläinten takia pysähdyttäisiin, ei henkilökunta suostunut edes kuuluttamaan jääkarhusta. Lähinnä tuntuivat vähättelevän havaintoamme, ehkä eivät siihen edes uskoneet, kun eivät kerran sitä itse paljain silmin samean lasinsa läpi olleet huomanneet. Annoimme asian olla ja yritimme hakea itse omaa porukkaamme paikalle. Onneksi merellä näkee kauas ja me olimme juuri pujottelemassa suurten ajojäiden keskellä, joten pian huomasimme olevamme taas lähestymässä paikkaa, jossa olimme jääkarhun nähneet. Paattimme pujotteli jäälauttoja siten, että ainakin allekirjoittanut oli aivan pihalla suunnista, mutta sinnikäs tapitus palkittiin taas ja löysimme kuin löysimmekin jääkarhumme tallustelemasta pienten jääkasojen välissä. Lopulta kaikki omasta porukastamme sai jääkarhun pointsattua!
Jääkarhupointsailun ohessa ylitimme 80. leveyspiirin rajan, jonka takia paatti kyllä pysäytettiin ja pidettiin juhlalliset maljapuheet ym. Skoolailun ollessa käynnissä meillä oli yhä jääkarhu välillä hallinnassa pienenä pisteenä, joten mekin skoolasimme mieluusti, yhdessä pohjoisimmalle paikalle, jossa koskaan olimme olleet ja jääkarhulle. Kesken juhlinnan jääkarhu taas katosi jäiden sekaan, kun yritimme näyttää sitä edes parille muullekin siitä kiinnostuneelle.
Palailimme 80. leveyspiiriltä takaisin kohti etelää jäälauttoja kierrellen ja näin taas lähemmäksi jääkarhuamme ja pian löysimme sen taas! Lopulta löysimme ja hukkasimme saman otuksen yhteensä jopa 5 kertaa seuraavan tunnin aikana. Juhlat oli kuitenkin kannella juhlittu, eikä kannella enää ollut muita kuin suomalaisia jääkarhustaijareita. Karhu tietysti oli koko ajan kauempana ja kauempana, kunnes katosi lopullisesti.
Klo 19.00 oli taas ruokailu, jonka jälkeen olimme kaukana avomerellä jäälauttojen keskellä, joten päätimme painua hetkeksi hyttiin lepäämään, mutta vain hetkeksi, sillä kohta kuulutettiin, että olimme lähestymässä Moffenin mursusaarta. Saari oli kuitenkin aivan lumen ja jään peittämä ja ympäröimä, joten mursuhietikkoa ei ollut lainkaan eikä oikein lintujakaan. Moffenillahan pesii jokunen pari tiiralokkeja, mutta jouduimme jäätilanteen takia kiertämään saaren niin kaukaa pohjoispuolelta, etteivät lokkilinnut olleet oikein tunnistettavissa.
Mursuja löytyi kuitenkin läheisiltä jäälautoilta jonkin verran makoilemasta sekä muutama uimasta. Kun Moffen jäi taakse suuntasimme taas lepäämään, Hanna ensin ja Janne tuntia myöhemmin klo 22.15.
Miehistön pitämän kiireen syykin muuten lopulta selvisi. Meidän oli ollut tarkoitus pelastaa jotain ihmeen hiihtäjiä, jotka olivat olleet saaren pohjoiskärjessä jumissa jo muutaman päivän ajan, koska ajojäät olivat estäneet heidän noutamisensa. Ilmeisesti tämän takia emme olleet voineet edes hidastaa jääkarhunkaan takia? Toisaalta ymmärrettävää, jos huhut telttaleiriä ympäröivistä neljästä jääkarhusta ja ruoan vähyydestä pitivät paikkansa. Mutta ihmetytti, että turhalle 80. leveyspiirin ylitykselle maljapuheineen kuitenkin riitti aikaa, sillä jatkossa olimme kuitenkin menossa samaisen leveyspiirin ylitse hiihtäjien takia.
Ensimmäisen kokonaisen meripäivän havaintoja olivat 1000 myrskylintua, 2 lyhynokkahanhea, 50 valkoposkihanhea, 2 sepelhanhea, 250 haahkaa, 2 kyhmyhaahkaa, 6 merikihua, 6 isokihua, 70 isolokkia, 750 pikkukajavaa, 40 lapintiiraa, 30 lunnia, 5000 pohjankiislaa, 500 riskilää ja 50000 pikkuruokkia. Pikkuruokkeja näimme päivän aikana pari aivan valtavaa koloniaa! Nisäkkäistä näin pohjoisessa näkyi 6 huippuvuortenpeuraa, 11 norppaa (mukaan lukien hylje sp), 23 mursua sekä jääkarhu.
Jäälauttojen pujottelua
13.6. Heräsimme useita kertoja yöllä katsomaan ulos hyttimme pienestä pyöreästä ikkunasta, mutta aina näkyi lähinnä vain avomerta – ei edes jäälauttoja. Lopulta klo 5.30 näkyi kunnolla jäätikköäkin, joten kipusimme kiireellä kannelle. Anteron GPS ja pitkälle yöhön valvonut ”gusse” osasivat kertoa, että olimme koko yön pujotelleet jäitä yhä kauempana ja kauempana koillisessa, muttemme olleet löytäneet väylää lähellekään rantaa ja lopulta olimme kääntyneet takaisin kohti länttä. Osasimme siis päätellä, että hiihtäjäsankarit olivat jääneet noutamatta.
Isokihuja näkyi heti useita ja noin 45 minuutin staijin jälkeen plokkasin taas jääkarhun! Tämä otus oli jo mukavan lähellä ja niinpä taas ryntäsimme kannelle kertomaan miehistölle siitä. Hannan saama vastaus kuitenkin kuului, että: ”Entä sitten? Pitäisikö se ampua?” Niinpä annoimme taas asian olla ja tyydyimme itse nautiskelemaan tästä otuksesta, kun se väliin pulahti uimaan nousten taas seuraavalle jäälautalle vesiä turkistaan puistellen.
Mikäli miehistö olisi ollut yhteistyökykyistä, olisimme helposti voineet lähestyä tätä lähimmän jäälautan reunassa liikkunutta otusta hyvinkin lähelle, mutta nyt jouduimme tyytymään noin kilometrin etäisyyteen, jolloin liikkuvasta lautasta ottamani digiscoping-kuvanikin jäivät perin vaatimattomiksi. Ja koskapa kello oli yhä 6.45, eivät muut turistit vielä olleet tulleet hyteistään, joten saimme taas äimistellä jääkarhua keskenämme suomalaisporukassa.
Pitkien jäätikkökiertelyiden jälkeen saavuimme taas Moffenin lähistölle, jossa kävimme lyhyellä ajojäihin tutustumisreissulla kumivenein. Itse olisin ollut kiinnostuneempi esim. jääkarhun tai mursun takia tehdystä kumiveneretkestä, mutta kun miehistö ei osannut muuta meille tarjota kuin joka puolella ollutta jäätä niin sekin kelpasi. Kannelle jääneet Jaakkolat onnistuivat tietysti juuri kierroksemme aikana nähdä paatin ohittaneen tiiralokin.
Kannelle staijiin palattuamme Hanna löysi Moffenin päällä lentäneen kolmen isovesipääskyn parven ja lähdettyämme liikkeelle onnistuin itse löytää jäätiköllä myrskylintujen ja pikkukajavien seurassa pyörineen jäälokin. Ja eipä aikaakaan, kun Antero plokkasi reissumme kolmannen jääkarhun. Tämä oli kuitenkin niin toivottoman kaukana, ettemme enää kovin tosissaan yrittäneetkään saada miehistöä tekemään mitään sen eteen, että muut turistitkin näkisivät nallen.
Navakat pohjoistuulet olivat työntäneet reitillemme todella runsaasti ajojäitä ja välillä näytti, että reittimme olisi täysin tukossa, mutta varovaisesti (ehkä turhankin varovaisesti) kapteenimme pujotteli jäitä välttäen mahdollisimman pitkään jäiden murtamista paatin voimalla. Ilmeisesti viimein laivan miehistö alkoi tajuta, että jääkarhu saattaisi todellakin jäädä suurelta osalta turistiporukkaa näkemättä. Niinpä oikein erikseen kuuluteltiin, että porukka olisi tarkkana ja kiinnittäisi huomiota laivaa ympäröivään luontoon – mitä hemmettiä ne oikein kuvittelivat meidän tehneen koko matkan, istuneen sisällä lipittämässä keskiolutta kuin keskiverto saksalaiseläkeläisturisti vai? Me toki epäilimme, että reissun jääkarhut oli jo nähty, jäätilanteen vuoksi ne olivat kaikki pohjoisessa ahtojäävyöhykkeellä, kun vuonot olivat täysin ummessa eikä niistä siten ollut ruokaa tarjolla. No tästä eteenpäin miehistö kuulutti sitten joka ikisen jäällä maanneen pötkäleen mursuna, olivat ne sitten mursuja tai hylkeitä – ja turistit juoksivat ympäri kantta. Saivatpa he lopulta nähdäkseen jääkarhun jäljetkin – wau!
Nähtyämme vielä reissumme ensimmäisen tunturikihun sekä pari jäälokkia lisää, tunsin itseni aivan järkyttävän väsyneeksi ja laskeuduin hyttiimme yrittämään nukkumista. Lopulta tokkurassa missasin reissun ainoan miehistön tekemän kiinnostavan kuulutuksen, jossa kerrottiin reissun ensimmäisistä lahtivalaista laivan edustalla. Hanna herätti lopulta minut mukaan ottamallamme radiopuhelimella ja singahdin kannelle mutta liian myöhään. Olimme tällöin keskellä valtavia jäälauttoja, joiden välisissä railoissa kuljimme aivan kävelyvauhtia. Mutta ehkä juuri siksi valaita löytyi pian lisää ja minäkin pääsin ihailemaan näitä suuria nopeasti pinnalla ilmaa haukkaamassa käyneitä merinisäkkäitä. Pian näimme myös reissumme ensimmäiset tunnistetuiksi saadut partahylkeet.
Jatkoimme kannella aina puolille öin asti, jolloin meri lopulta aukesi. Tällöin horisontissa näytti myös pahasti siltä, että kaunis aurinkoinen keli (keskiyölläkin aurinko paistoi korkealta kirkkaalta taivaalta) oli dramaattisesti muuttumassa. Edessämme velloi sankka sumu ja vuorten yllä kohosi synkkä myrskypilvirintama. Niinpä päätimme lähteä nukkumaan ennen kuin meri muuttuisi myrskyisäksi ja mahdollinen paatin keinunta haittaisi nukahtamista.
Toisen meripäivän havaintoja: kaakkuri 4, myrskylintu 500, valkoposkihanhi 6, sepelhanhi 12, haahka 40, merikihu 5, tunturikihu 1, isokihu 16, isolokki 100, tiiralokki 1, jäälokki 3, lapintiira 150, pikkukajava 500, merisirri 1, isovesipääsky 3, lunni 15, pohjankiisla 3000, riskilä 150, pikkuruokki 1500, mursu 38, partahylje 4, norppa+sp 8, jääkarhu 2, maitovalas 10 ja lahtivalas 6.
Mainittakoon tähän vielä, että sen jälkeen, kun olimme käyneet juhlistamassa 80. leveyspiirin ylitystä ja lähteneet mukamas kiireellä yrittämään hiihtäjien pelastusoperaatiota, vietimme yhtäjaksoisesti noin vuorokauden 80. leveyspiirin pohjoispuolella ja pohjoisimmaksi pisteeksemme saimme GPS:stä 80,19 astetta ja koillisimmassa pisteessämme gusse oli edellisyönä nähnyt jo Nordaustlandetin vuoret.
Ny Ålesund ja jo rennompaa otetta
14.6. Heräsimme taas pari kertaa yöllä mutta keli oli todella sumuinen. Onneksi alitimme myrskyn jotenkin ja meri oli yhä mukavan rauhallinen. Lopulta heräsimme vasta klo 6.30 ja kipusimme tavaroita pakattuamme suoraan aamupalalle. Yön aikana olimme saapuneet Kongsfjordenille. Aamupalan jälkeen ankkuroiduimme Blomstrandhalvöyalle, johon pari miehistön jäsentä rantautui ensin pystyttämään telttaleiriä kesän risteilyjä varten ja me saimme kannelta ihailla vuonoa ympäröiviä upeita jäätiköitä.
Kello 9.30 saimme taas ohjeet rantautumista varten ja klo 10.00 saavuimme Ny Ålesundin tutkijakylän satamaan. Jo satamassa näimme jäälokin, joka lopulta lensi kylälle. Kuunneltuamme hetken kertomuksia kylästä ja sen historiasta, saimme reilun tunnin vapaata kiertelyaikaa kylällä. Kylän lutakoilta löytyi todella kesyjä alleja ja pulmusia lauloi lähes joka talon katolla. Tästä Maailman pohjoisimmasta kommuunista löytyi tietysti kunnon rihkamapuoti, jossa oli kyllä ihan laadukastakin tavaraa tarjolla. Shoppailumme kuitenkin loppui kuin seinään, kun saimme tiedon, että kaupan ulkopuolella oli naali kuvattavana! Tämä korvamerkitty kylän asukki majaili aivan erään talon nurkalla ja sain sitä kuvattua oikein ruudun täydeltä. Oltuaan pitkään vain makuulla lepäämässä, se viimein nousi jaloilleen ja poseerasi oikein kunnolla. Tietysti juuri tällöin laivan miehistö tuli taas hoputtamaan, että meidän pitäisi palata takaisin laivalle! Kyllä tämä porukka todella osasi sotkea järjestään lähes kaikki luontohavikset retkellä jollakin tavalla! Onneksi sain aivan riittävät kuvat otettua, ennen kuin piti singahtaa laivaan odottamaan niitä turisteja ja oppaita, jotka saapuivat laivaan vielä reilusti meidän jälkeen.
Reissun viimeinen kumiveneajelu oli taas yhtä turha kuin aikaisemmatkin, jollekin vanhalle metsästysmajalle Camp Zoëlle. Reissun ainoa merkittävä havainto oli vuoren lakikiven päällä patsastellut kiiruna.
Pian lähdimme taas suorinta reittiä kohti kotisatamaa. Me yritimme alkuun nukkua mutta tietysti juuri tällöin alkoi järjetön kuulutusrumba, kun henkilökunta aloitti reissun juomalaskujen laskuttamisen. Ruokailun jälkeen oli hyvästien aika henkilökunnan puolesta. Muistipa kapteeni erikseen pahoitella sitä, ettemme olleet reissun aikana havainneet ainoatakaan jääkarhua. Teki mieli mennä näyttämään hänelle kuvaa ja kysymään asiasta hieman lisää, mutta maltoimme mielemme.
Matkaa oli toki vielä paljon jäljellä ja lopulta klo 23.00 painuimme nukkumaan. Osa porukastamme jaksoi vielä sinnitellä joko kannella tai kannen viereisessä ravintolassa, mutta me olimme varautuneet jo aikaiseen herätykseen maissa. Niinpä missasimme yöllä osan porukasta kaukaa näkemät 2 miekkavalasta.
Viimeisen meripäivän sekä osin seuraavan yön haviksia olivat mm. kaakkuri 10, myrskylintu 300, lyhytnokkahanhi 15, valkoposkihanhi 100, sepelhanhi 3, kyhmyhaahka 6, haahka 500, alli 4, kiiruna, merisirri 30, suosirri 1, merikihu 15, isokihu 5, isolokki 250, jäälokki 1, pikkukajava 1000, lapintiira 200, pohjankiisla 5000, lunni 80, riskilä 80, pikkuruokki 8000, pulmunen 15, naali 1, huippuvuortenpeura 70, mursu 9, partahylje 3, norppa+sp 30, maitovalas 50, lahtivalas 1 sekä miekkavalas 2.
Selvitettäköön vielä, että vaikka aika kovaa kritiikkiä annankin laivan henkilökunnalle, niin kritiikki kohdistuu tarkemmin vain päällystöön sekä osin paikallisoppaisiin, jotka eivät pystyneet päällystöön vaikuttamaan. Pääosin filippiiniläinen keittiö- ja puhtaanapitohenkilökunta oli aivan käsittämättömän tehokasta ja ystävällistä – ja ruoka oli hyvää! Ja samaan hengenvetoon mainittakoon vielä, että laivareissu oli kokonaisuudessa kuitenkin aivan käsittämättömän upea kokemus! Täytyy vain olla luottamatta siihen, että elukat tulevat kuin tarjottimella ja tehdä työtä havaintojen eteen!
Loppupaikkailua myrskyssä
15.6. Heräsimme ennen neljää, kun laiva oli jo ollut Longyearbyenin satamassa jonkin aikaa. Pakkasimme tavaramme kasaan ja kannoimme yhdessä Annikan ja Anteron kanssa romppeemme paatista satamalaiturille. Anteron kanssa lähdimme jäljittämään vuokraamaamme autoa, jonka piti löytyä satamasta. Kun autoa ei meinannut löytyä, jatkoimme ensin toiselle satama-alueelle, jossa kävin jo yhdessä vuokra-auton tapaisessa sisällä, kun ovet olivat auki, mutten onneksi löytänyt avaimia, sillä auto oli melkoisen paljon hienompi kuin se, minkä luulimme varanneemme, olimmehan nähneet samaisen auton ruotsalaisten käytössä.
Lopulta löysimme Toyota Yariksemme vuokraamon pihalta ja onneksemme avaimet tai joku ihmeen tunnistin, jonka avulla auto nappia painamalla käynnistyi. Vaikka aiemmat kokemukseni Yariksesta olivat kehnot (Madeiralta), niin sain auton liikkeelle ja pian olimme satamassa lastaamassa autoa täyteen matkalaukkuja. Heitimme matkalaukut hotellin tavarahuoneeseen ja haimme sitten Hannan ja Annikan kyytiin ja lähdimme viimeisen päivän paikkailuretkellemme.
Suuntasimme heti lentokentän lutakoiden ohi Björndaleniin, josta tiesimme etsiä pikkuruokkikoloniaa, jossa näitä veijareita pystyisi lähestyään kuvaus- sekä äänitysetäisyydelle. Ensin suuntasimme kävellen aivan laakson takareunaan, josta löysimme komeat lintujyrkänteet, mutta niillä asusteli vain pohjankiisloja ja nekin aivan liian kaukana ja korkealla. Palattuamme hieman autolla takaisin päin, löysimme varsin loivan rakkakivikkorinteen, jonka yläpuolisilla pahdoilla istuskeli pikkuruokkeja ja ylempänä niitä lenteli enemmänkin. Päätimme lähteä kiipeämään rinnettä lähemmäksi lintuja. Antero lähti toiselle puolelle rinnettä ja mekin onneksemme tajusimme lähteä taas kiipeämään lumilaikkuja pitkin, sillä rinne oli kuitenkin varsin jyrkkä ja irtokivivaara oli koko ajan olemassa. Irtikivikkoisessa rinteessähän ei missään nimessä saa kiivetä siten, että ketään on suoraan toisen alapuolella, sillä pienikin irtokivi voi saada aikaan melkoisen maanvyöryn.
Ensimmäiset pikkuruokit löytyivät lopulta jo rinteen kivikosta patsastelemasta ja Hanna ja Annika jäivät niitä kuvaamaan. Itse kiipesin vielä reilusti ylemmäksi pahtojen väliin äänitysten toivossa. Korkealla rinteessä näin naalin kipittelevän metsästyspuuhissa ja kuulin kiirunan narisevan, mutta valitettavasti todella kovapuhurinen tuuli osui ylemmäksi pahemmin kuin rinteeseen ja pikkuruokit olivat varsin hiljaa – yksi huusi siellä toinen täällä, joten äänittäminen ei oikein onnistunut. Tuulenpuuskien välissä onnistuin äänittää lyhyesti myös riskiläparin piipitystä, jota en ensin meinannut millään uskoa niiden ääneksi. Paluu autolle onnistui helposti lumessa persemäkeä laskien. Onneksi ei osunut teräviä kiviä kohdalle!
Jatkoimme tien vieressä tepastellutta sepelhanhea kuvattuamme kylille, jossa kaupat aukesivat parahiksi kymmeneltä. Pian suuntasimme kaupungin toiselle puolelle, jossa ohitin puolivahingossa koiratarhan ja jatkoimme aina isovesipääskylutakoille saakka. Tuuli oli yltynyt aivan järkyttävän kovaksi ja oli myös alkanut sataa, joten autosta ei todellakaan tehnyt mieli nousta lainkaan, mutta onneksi löysimme hyviä autostakuvauskohteita! Ensin pääsimme kuvaamaan erään pikkutienvieruslutakossa kahta kyhmyhaahkaparia. Tämän jälkeen löysimme maassa seisoskelleen tunturikihun, joka kuitenkin lennähti saman tien tuulen vietävänä kauemmaksi. Seuraavana oli vuorossa komea koiras alli, joka sukelteli tien vieressä ja kameroiden sulkimet lauloivat.
Kaatopaikan ympäristössä oli taas lyhytnokkahanhia, mutta me jatkoimme tietä niin pitkälle ja ylös kaivostietä kuin pääsimme. Aika ylös pääsimmekin ennen kuin tie muuttui niin huonoksi, ettei pitemmälle ollut enää pikkuautolla menemistä. Annika uhrautui myrskytuuleen ottamaan maisemakuvat alas laaksoon ja meinasi todella tempautua tuulen mukaan! Tuuli oli niin kova, ettei ulkona meinannut pysyä pystyssä ja hengittäminenkin oli lähes mahdotonta, lisäksi sade piiskasi todella ilkeästi! Paluumatkalla pääsimme vielä kertaalleen kuvaamaan autosta isovesipääskyjäkin.
Klo 12.00 suuntasimme ensimmäisenä iltanamme hyväksi kokemaamme ravintola Kroaan syömään. Muu porukkammekin oli sattumalta paikalla. Ravintola oli rakennettu ajopuista, joita meri oli aikojen saatossa tuonut vuonon rantaan. Ruoka-annokset olivat valtavia ja ruoka hyvää.
Yhden aikaan heitimme Hannan ja Annikan lentoasemalle ja kävimme Anteron kanssa noutamassa matkatavaramme hotellilta. Auto jätettiin avainsysteemi sisällään lentoaseman parkkiin (eihän varas toki kauas pääsisikään) ja enää oli edessä tavaroiden lopullinen pakkaus.
Lentomme Longyearbyenistä lähti ajallaan klo 14.45 ja ensimmäinen välilasku oli taas Tromssassa, jossa jouduimme taas kerran uudelleen kaikkiin tarkastuksiin, vaikka matkamme jatkui Osloon samalla koneella. Klo 18.50 laskeuduimme Osloon, jossa kulutimme aikaa pari tuntia ennen kuin seuraava lentomme jatkoi Tukholmaan. Jossain vaiheessa ehdimme pitää viimeisen päivän iltahuudonkin, jonka lintusaldoa olivat mm. 9 kaakkuria, 500 myrskylintua, 40 lyhytnokkahanhea, 150 valkoposkihanhea, 2 sepelhanhea, 2 tavia, 600 haahkaa, 100 kyhmyhaahkaa, 15 allia, kiiruna, 100 merisirriä, 10 suosirriä, 4 tylliä, 3 isovesipääskyä, 15 merikihua, 2 isokihua, tunturikihu, 140 isolokkia, 700 pikkukajavaa, 350 lapintiiraa, 200 pohjankiislaa, 4 lunnia, 60 riskilää, 500 pikkuruokkia, 30 pulmusta ja muiden koiratarhalla näkemä västäräkki.
Vihdoin klo 01.00 saavuimme Helsinki-Vantaalle, jossa matkatavaramme löytyivät nopeasti. Hyvästelimme matkaseuramme ja lähdimme kukin omille teillemme, kuka lähelle kotiin, kuka kauemmas kotiin ja kuka suoraan Kalajoelle kirjorastasta bongaamaan… Olipahan taas ollut upea reissu!
Vielä tietoisku Huippuvuorilla näkemästämme lajistosta:
Havaitsimme Huippuvuorilla yhteensä 33 lintu- ja 9 nisäkäslajia.
Säännöllisesti Huippuvuorilla pesii kolmisenkymmentä lintulajia, mutta kaikkiaan saariryhmällä (Karhusaari mukaan lukien) on havaittu ainakin 203 lajia. Suhteellisen säännöllisesti pääsaarilla pesivistä ja tähän aikaan havaittavista lajeista emme havainneet karikukkoa, jouhisorsaa, kapustarintaa, grönlanninlokkia, selkälokkia eikä leveäpyrstökihua. Longyearbyenissä näimme kaikkiaan 32 lintulajia. Merellä näkemättömistä lajeista taveja havaittiin lopulta reilut 40 ja Huippuvuorten kautta aikain 2. amerikantavi. Mustalintu kellui satamassa yhtenä päivänä ja 2 telkkää Lomdammenilla. Pulmussirrejä ja tyllejä havaittiin puolisen tusinaa ja västäräkki havaittiin kahdesti. Laivalta havaitsimme yhteensä 26 lintulajia, joista sellaisia mitä ei nähty lainkaan Longyearbyenissä oli vain yksi – merilokki. Toki ainoa Longyearbyenin isokihu nähtiin laivalta ja lunneja nähtiin Longyearbyeniltä vain yksi. Tiiralokkeja nähtiin yhdet niin kaupungista kuin laivaltakin Moffenilla ja tunturikihuja nähtiin myös yksi maissa ja yksi merellä. Ja kiiruna löydettiin rantauduttuamme laivalta Camp Zoëlle, mutta se nähtiin sittemmin kyllä laivastakin.
Nisäkkäistä Longyearbyenissä havaitsimme yleisten huippuvuortenpeurojen lisäksi muutamia naaleja sekä vuonossa uiskennelleen maitovalasparven. Laivareissu tuotti sitten 3 jääkarhua, 70 mursua, 49 norppaa+sp:t, 7 partahyljettä, 7 lahtivalasta, 2 miekkavalasta ja 60 maitovalasta, lisää huippuvuortenpeuroja sekä Ny Ålesundin naalin.
Ja havaitsemistamme lintulajeista enemmän:
Kaakkuri: (toistakymmentä Longyearbyenillä ja 17 laivareissulla) Huippuvuorten pesimäkantaa ei tunneta kovin hyvin, mutta suuruusluokaksi on arvioitu 500-1000 paria.
Myrskylintu: (parisentuhatta Longyearbyeniltä ja 4100 laivalta) esiintyy näin pohjoisessa vallitsevasti tummana muotona, mutta kaikenlaisia valkoisesta syvän tummanharmaisiin nähtiin. 125 koloniaa tiedetään Huippuvuorilta.
Lyhytnokkahanhi: (toista sataa Longyearbyenillä ja 17 laivareissulla) kannan koon arvioidaan olevan noin 52000 yksilöä. Laskennat on tehty vuonna 2005 talvehtimisalueilla Tanskassa, Hollannissa ja Belgiassa.
Valkoposkihanhi: (nelisensataa Longyearbyenillä ja 256 laivareissulla) kanta on kasvanut Huippuvuorillakin voimakkaasti ja kannan kooksi on arvioitu 27000 yksilöä vuoden 2005 laskennoissa talvehtimisalueilla Iso-Britanniassa.
Sepelhanhi: (noin 60 Longyearbyenillä ja 17 laivalta) Huippuvuorilla esiintyy vaaleavatsainen alalaji hrota. Pesimäkanta on varsin pieni ja vuonna 2005 talvehtimisalueilla Iso-Britanniassa laskettiin vain 7000-7500 lintua. Kanta on taantunut dramaattisesti, kun 1900-luvun alussa kannan arvioitiin olevan jopa 50000 paria.
Tavi: (noin 40 Longyearbyenillä) lajista on vain satunnaisia pesimähavaintoja Huippuvuorilta.
Amerikantavi: (1k taviparvessa, jossa 3k ja 1n) havaittu Huippuvuorilla vain kerran aikaisemmin.
Haahka: (viitisensataa Longyearbyenillä ja 1470 laivareissulla) on alueen runsain sorsa. Kannan kooksi on arvioitu 13500-27500 paria. Syyskanta on kuitenkin jopa 80000-140000 yksilöä.
Kyhmyhaahka: (muutama sata Longyearbyenillä ja 8 laivareissulla) syyskannan on arvioitu olevan 2500 ja 5000 parin välillä.
Alli: (kolmisenkymmentä Longyearbyenillä ja 4 Ny Ålesundissa) Huippuvuorten kanta on korkeintaan tuhat paria. Leutoina talvina lajia myös talvehtii alueella.
Mustalintu: (1k Longyearbyenissa) on säännöllinen vierailija saariryhmällä, mahdollisesti jopa pesimälaji – ainakin Karhusaarilla.
Telkkä: (2 Lomdammenilla, joista toinen 2kv k ja toinen n-puk.) on havaittu saarilla alle 20 kertaa ennen havaintoamme. Kolopuut kun ovat hieman vähissä.
Kiiruna: (13 Longyearbyenillä ja 1 laivalta) on ainoa Huippuvuorilla ympäri vuoden tavattava lintulaji! Saarilla on oma ala-lajinsa hyperborea. Kunnollista kannan arviota ei ole tehty, mutta lajia tavataan saariryhmän koillisimpia osia ja Karhusaarta lukuun ottamatta lähes kaikkialla jäättömillä alueilla. Tutkimuksissa kannan tiheydeksi on arvioitu kolmesta viiteen paria neliökilometriä kohden.
Tylli: (vajaa kymmenen Longyearbyenillä) kanta on huonosti tunnettu, mutta kooksi arvioidaan 300-600 paria.
Pulmussirri: (noin 5kpl Longyearbyenillä) pesimäkanta on varsin pieni, vain 20-100 paria.
Merisirri: (parisen sataa Longyearbyenissä ja 31 laivareissulla) on alueen ylivoimaisesti runsain kahlaaja, ja kannan arvioksi on esitetty 2000-10000 paria.
Suosirri: (parikymmentä Longyearbyenillä ja 1 Ny Ålesund) pesii saarilla ainoastaan 100-200 parin voimin, mutta kanta on kasvussa.
Isovesipääsky: (5-8 Longyearbyenillä ja 3 laivalta Moffenilla) pesimäkanta on 200-1000 paria.
Merikihu: (reilut parikymmentä Longyearbyenillä ja 34 laivareissulla) pesii Huippuvuorilla 1000-2000 parin voimin.
Tunturikihu: (1 Lomdammenilla ja 1 laivalta) pesintä on varmistettu vain muutamia kertoja näillä jyrsijättömillä saarilla.
Isokihu: (30 laivareissulla) on runsastunut nopeasti. Ensipesintä on vuodelta 1970 Karhusaarilta, ja kanta on nykyisin 300-500 paria, joista noin 150 paria on Karhusaarilla.
Tiiralokki: (1 Longyearbyen ja 1 Moffen) Moffenilla pesii vuosittain 1-5 paria, ja saariryhmän muista osista tunnetaan viime vuosikymmeniltä vain satunnaisia pesintöjä. Viimeaikaiset havainnot (kuten meidänkin) Longyearbyenissä ja muualla Isfjordenin alueella viittaavat pesintään alueella. Laji suosii pesimäpaikkanaan lapintiirakolonioita, joita länsirannikolla on runsaasti.
Isolokki: (parisataa Longyearbyenillä ja 700 laivareissulla) on Huippuvuorten pahin peto muille linnuille. Pesimäkannan arvioidaan olevan 4000-10000 paria.
Merilokki: (1 2kv laivalta) on harvalukuinen pesijä saarilla noin 150-200 parin voimin. Ensipesintä oli Karhusaarilla 1921 ja Huippuvuorilla 1930.
Pikkukajava: (pari tuhatta Longyearbyenillä ja 16750 laivalta) on erittäin runsas ja näkyvä laji, jonka kannaksi on arvioitu noin 270000 paria.
Jäälokki: (2 Longyearbyenin koiratarhalla + Annikan ja Anteron näkemä renkaallinen + toinenkin ruotsalaisten näkemä renkaallinen, 1 Ny Ålesundissa sekä 3 merellä) kannaksi on arvioitu noin 270 paria tai vaihtoehtoisesti 200-750 paria. Koko maailman jäälokkikanta on noin 14000 paria.
Lapintiira: (kolmisensataa Longyearbyenillä ja 440 laivareissulla) kannan arvio on vaikeaa kolonioiden siirtymisten takia, mutta sen on arvioitu olevan noin 10000 paria.
Pohjankiisla: (Pari sataa Longyearbyenillä ja 13900 laivalta) kolonioita tunnetaan Huippuvuorilta 142, ja niistä suurimmassa on yli 100000 paria! Pesimäkanta saariryhmällä on noin 850000 paria.
Riskilä: (satakunta Longyearbyenillä ja 880 laivareissulla) viihtyy kiisloja paremmin pesimäpaikkojen läheisyydessä ympäri vuoden ja laji voi leutona talvena talvehtia Huippuvuorilla. Pesimäkannaksi on arvioitu noin 20000 paria.
Pikkuruokki: (tuhatkunta Longyearbyenillä ja 70000 laivalta) on saariryhmän runsain pesimälaji, yli miljoona pesivää paria! Maailmankannaksi on arvioitu 15 miljoonaa pesivää paria, joten laji on todennäköisesti Maailman runsain merilintu.
Lunni: (vain 1 Hotellnesetissä ja 144 laivalta) kannaksi on arvioitu noin 10000 paria.
Västäräkki: (1k hotellimme yli ja ehkä sama koiratarhalla) on hyvin harvinainen pesimälaji tai satunnainen vierailija Huippuvuorilla.
Pulmunen: (noin 60 Longyearbyenillä ja 15 laivareissulla) on asutuksen liepeillä runsas ja ominut varpusen roolin pihalintuna. Pulmusia toki pesii siellä täällä myös tundralla. Se on saariryhmän ainoa säännöllisesti pesivä varpuslintu!
Nisäkkäät:
Jääkarhu: (3 kaukana luoteessa ahtojäillä) jääkarhuja elää Barentsinmeren alueella (Huippuvuorilta Frans Joosefin maalle) elokuun 2004 laskentojen perusteella noin 3000, joista puolet käyttää Huippuvuoria lisääntymisalueenaan. Jääkarhujen takia liikkuminen asutuksen ulkopuolella ilman ampuma-asetta on kiellettyä ja nykyisin kiväärin kantamiseen tarvitaan paikallinen aseenkantolupa.
Partahylje: (7 länsirannalla) Huippuvuorten kannaksi arvioidaan ainakin muutamia tuhansia yksilöitä.
Norppa: (49 pääosin länsirannalla) on Huippuvuorten runsaslukuisin hylje: yksilöitä on ainakin 100000.
Mursu: (70 muutamia länsirannalla, muuten luoteessa ja pohjoisessa) kanta saarilla on nykyisin noin 2000 yksilöä ja kanta on hitaassa kasvussa.
Lahtivalas: (7 länsirannalla) on selvästi yleisin Huippuvuorilla tavattava hetulavalas, jonka kannan arvioidaan olevan Koillis-Atlantilla noin 100000 yksilöä.
Miekkavalas: (2 länsirannalla) Maailman kanta on noin 100000 yksilöä, mutta Huippuvuorilla sen näkeminen ei ole helppoa – mekään emme sitä nähneet, ainoastaan sinnikkäimmät yhä viimeisenä laivayönäkin staijanneet ryhmämme jäsenet.
Maitovalas: (90, joista 30 Adventdalenin suulla ja 60 laivalta länsirannalla) kannasta ei ole tarkkaa arviota, mutta se on saariryhmän selvästi runsain valaslaji. Koko Maailman maitovalaskannaksi on arvioitu 200000 yksilöä.
Peura: (reilut 200 Longyearbyenillä ja 76 laivareissulla) Huippuvuorilla esiintyy oma pienikokoinen ja lyhytjalkainen sekä suuripäinen alalaji platyrhynchos – huippuvuortenpeura, joka on tutkijoiden mukaan läheisempää sukua itäisemmille peuroille kuin Skandinavian poroille. Kannasta ei ole luotettavaa kokonaisarviota, mutta se on vakaa ja lajia tavataan runsaana lähes kaikkialla jäätikköalueiden ulkopuolella.
Naali: (4 Longyearbyenin tienoilla ja 1 Ny Ålesund) kanta Huippuvuorilla on vakaa, mutta kannasta ei ole arvioita koko alueelta, ainoastaan Adventdalenin ja Sassadalenin väliseltä noin 900km2 väliseltä alueelta, jolla on arviotu olevan noin 1-1,5 naalia 10 km2 kohti. Naalin tiedetään kantavan alueella vesikauhua.
J.A.
