Aihearkisto: Indonesia

Länsi-Papua Indonesia 7.-25.8. 2023

Esisanat

Joskus keväällä olin saanut Jouhkin Vesalta puhelun, jossa hän pyyteli minua/meitä reissuun Länsi-Papualle. Alun perin kyseisen reissun oli tarkoitus olla jo kolme vuotta aiemmin mutta se oli koronan takia peruuntunut. Alkuperäisestä ryhmästä oli reissun pariinkin otteeseen siirryttyä pari henkilöä joutunut perumaan osallistumisensa ja niinpä Vesa etsi kuumeisesti uusia lähtijöitä. Lupasin palata asiaan seuraavana päivänä, mutta taisi mennä pari päivää ennen kuin olin saanut Hannalta tiedon, että hänelle reissu ei sopisi ajankohdan takia ja niinpä ilmoittelin Vesalle, että tuskin olisin itsekään mukana reissussa, mutta tarvitsisin vielä vähän harkinta-aikaa. Ehkä viikkoa myöhemmin olin järkeillyt, että tilaisuus oli takuulla ns. once in a lifetime tyylinen ja ilmoitin kuitenkin olevani mukana.

Lauantaina 5.8. käppäilin aamukymmenen aikaan rautatieasemalle ja klo 10:20 hyppäsin junaan. Muutaman tunnin jälkeen vaihdoin Tikkurilassa paikallisjunaan, joka vei minut Helsinki-Vantaan lentoasemalle, jossa olin klo 13:40, tietysti aivan turhan aikaisin. Menin kuitenkin saman tien läpi kaikista passintarkistuksista ja turvatarkastuksista ja lopulta kuluttelin aikaa lähellä lähtöporttia.

Pikkuhiljaa portille saapui muitakin ryhmäämme kuuluvia ja lopulta paikalla olivat kaikki: Reissun ideoija ja ryhmän kasannut Vesa Jouhki, Markku Vesterinen, Jyri Strandberg, Andreas Uppstu, Matias Castrén sekä Mikko Ala-Kojola. Ison osan porukasta tunsin vähän paremmin ennestään, mutta Jyrin olin tavannut vain joitakin kertoja ja Markun kanssa emme ehkä olleet edes tavanneet. Hyvää ystävääni Mikkoa olin itse pyytänyt reissuun. Koska Hanna ei ollut pystynyt lähtemään, oli Vesa ehdottanut, että kysyisin jotain kaveriani. Ja Mikko tuli tietysti mieleen ja olihan loistavaa, että Mikko innostui ja pääsi reissuun!

Matkaan

Lopulta klo 17:10 oli aika nousta Finnairin koneeseen, joka lähti kohti Qataria. Yritin katsella elokuvia, mutta valikoima oli käsittämättömän surkea. Korona taisi näkyä uusien elokuvien laadussa aika pahasti! Lopulta sain hieman nukahdettuakin.

Laskeuduimme hieman ennen keskiyötä Qatariin, jossa jouduimme kuluttamaan aikaa käytännössä koko yön. Niin Matiaksella kuin Markulla oli pääsy loungeen ja he saivat ottaa juuri sen verran seuralaisia, että kaikki pääsimme hieman haukkaamaan jotain ja istuskelemaan. Mutta me saimme olla loungessa vain muutaman tunnin, joten loppuyö meni todella epämukavilla penkeillä torkkumista yrittäen.

Lopulta klo 8:30 lähti Qatar airwaysin lentomme kohti Indonesian Jakartaa. Lento oli puuduttavan pitkä mutta lopulta laskeuduimme Jakartan lentoasemalle, jossa kello oli 21:30 illalla – olimme lentäneet päivän aikana monen aikavyöhykkeen yli.

Passintarkastusten ym. jälkeen löysimme laukkumme ja sitten edessä oli vielä viisumin hakua ja kaiken maailman outoja jonotuksia. Aivan tolkuttoman väsyneinä yritimme saada tolkkua, mitä minkäkin jonon päässä kysyttiin – oudoin oli netin kautta haettava QR-koodi, jota piti sitten näyttää virkailijalle. Kun tästäkin selvittiin löysimme lopulta aulasta intialaisen matkanjärjestäjämme Sujan Chatterjeen.

Pidimme jostain syystä koko ajan kauheaa kiirettä ja siksipä paikallisen rahan nostaminenkin tehtiin lähes lennossa. Ja vaikka rahaa nostettiin miljoonia, nostin sitä ainakin itse liian vähän. Ja eipä siten ollut kauhea ihme, että ulos lopulta päästyämme ja paikalliskontaktimme ja autokuskimme löydettyämme ja tavaroita autoihin lastattuamme huomasin, että kevyt matkakassini, johon olin tunkenut mm. tyynyn, liivin, hattuni, lintukirjani sekä kansion kaikkine papereineni, oli kadonnut! Olin joko unohtanut sen rahan noston yhteydessä automaateille tai sitten joku oli napannut sen minulta vauhdissa? Singahdin saman tien kassia etsimään, mutta eipä sitä tietenkään löytynyt. Vaikka rahallistakin menetystä oli tietysti tullut, niin eniten harmitti se, että olin tehnyt aivan järjettömän työn merkitsemällä lintukirjaani sekä pariinkin eri lajilistaan erilaisia tietoja linnuista, niiden elinympäristöistä, äänistä ja todennäköisimmistä havaintopaikoista – tämä työ oli nyt mennyt hukkaan. Onneksi en kuitenkaan ollut juuri tällä hetkellä pitänyt kassissa passiani.

Pian kuitenkin ajelimme hotellille, jossa saimme huoneemme, kaivoimme pakolliset retkivarusteet esiin ja aika pian olimme valmiit nukkumaan.

Jakartanlahdella

7.8. hyvän aamupalan jälkeen olimme valmiit maastoon ja pian pihassa oli autot meitä noutamassa. Kohta ajoimme yllättävän vehreässä ja miellyttävän näköisessä maisemassa kohti Jakartanlahtea.

Ensimmäisiksi havainnoiksi näimme aikalailla tavallisia kaupunkilajeja mutta jokirantaan päästyämme näimme muutamia käärmekauloja, jaavanmainoja ym. Kohta nousimme veneeseen ja lähdimme ajamaan jokea pitkin Muare Angkelle.

Meillä oli oppaana Vesaa aiemmin Jaavalla opastanut nuori Kalev. Vesa oli ollut samaisella jokiretkelläkin aiemmin. Haikaroita (yö-, jaavanriisi-, idänlehmä-, kyyry-, silkki-, jalo-, harmaa- ja rusko-) oli mukavasti kuvattavanakin ja kohta näkyivät ensimmäiset jaavaniibishaikaratkin.

Purple HeronMilky Stork

Pääsimme kuvailemaan myös laivanraadoilla pesineitä suomutaveja (gibberifrons). Valkoposkitiiroja oli runsaasti ja kuvat saatiin myös ojasuokanasta ja malesiankeijumalurista. Kuulimme myös useamman papyruskerttusen. Elikseksi napsahtivat sundanpriinia, pitkäjalka (leucocephalus) sekä sulttaanikana (indicus).

Sunda TealWhite-breasted Waterhen

Jaavanmakakeja näkyi rannan puissa ja laitureilla ja juovavaraaneja päivysti rannalla. Punakaulakyyhkyjä sekä punarintakaijoja näkyi puiden latvoissa ja lopulta löysimme kukaalinkin, jonka toivottiin olevan jaavankukaali mutta se näytti kyllä lähinnä tavalliselta aasiankukaalilta.

Crab-eating Macaque

Lopulta pääsimme merelle ja kauan ei tarvinnut seilata, kun löysimme ensimmäisen joulusaarenfregattilinnun, jota pääsimme myös kuvaamaan upeasti. Myös pari valkomerikotkaa poseerasi komeasti ja 40 pronssi-iibiksen parvi lensi ylitsemme. Ihmeeksemme merellä oli muuten todella hiljaista ja toivomiamme tiiroja saati enempää fregattilintuja ei meinannut löytyä.

Christmas FrigatebirdWhite-bellied Sea Eagle

Mustamerimetsoja riitti ja töyhtötiirojakin näkyi jonkin verran tolpilla istuskelemassa ja lukuisten valkoposkitiirojen seasta onnistuimme löytämään yhden valkosiipitiiran ja myös pikkutiira nähtiin lentämässä ohitsemme.

White-winged TernJavan Plover

Palattuamme taas rannan tuntumaan, löysimme yhden jaavantyllin ja jokivarressa kuvasimme taas lisää haikaroita ja näimmepä ylitsemme lentäneitä valkohuppu- ja kastanjamanikkeja (ferruginosa) sekä kirjolivertäjän, aasiankirjotikkoja (analis) sekä ruskolakkitikkoja (moluccensis).

Laituriin palattuamme hyppäsimme taas autoihin ja jatkoimme pikkumatkan Taman Wisata Alam Kapukin mangrovella sijainneeseen puistoon, jossa kuljimme noin tunnin verran havaiten joitakin harmaavihermesikoita, joria, jaavanmanikkeja, tulikukastajia, mustavyöviuhkoja sekä jaavansinikalastajan. Pienen kävelyn jälkeen näimme vielä muutaman jaavanturturikyyhkyn (bitorquata).

Common IoraBrown Honeyeater

Päivä alkoi lämmetä aika kuumaksi ja oppaallamme oli myös muita menoja, joten palailimme hotellille ottamaan iisisti ja lopulta oli aika palata taas lentoasemalle. Parin tunnin odotuksen jälkeen lähti klo 21:00 seuraava pitkä lentomme kohti Länsi-Papuan Biakia.

Biak

8.8. Nukuin tosi hyvin lennolla mutta kesken lennon oli välilasku Sulawesin Kendarissa, jossa jouduimme nousemaan koneesta ja odottamaan jonkin aikaa, ennen kuin pääsimme taas koneeseen jatkamaan matkaa. Ja aamu oli sarastamassa, kun laskeuduimme klo 7:00 Biakiin Frans Kaisiepon lentokentälle.

Kentällä matkatavaroita odottaessamme törmäsimme paikalliseen avustajaan, Sujanin vanhaan tuttuun. Ja niinhän siinä kävi, että lopulta kaikki muut olivat kadonneet koko asemalta, kun itse vielä odottelin omaa laukkuani saapuvaksi. Kävin jo aika kuumana, kunnes lopulta selvisi, että laukkuni oli jo viety hotellille kuskiemme toimesta minulle siitä mitään kertomatta. Sitä en vieläkään tiedä, miten he olivat laukkuni tunnistaneet…

Mutta lopulta pääsin itsekin kävelemään pikkumatkan majapaikallemme, jonne muut olivat menneet autoilla jo paljon aikaisemmin. Nautimme pikaisen aamiaisen ja kohta olimme valmiita lähtemään maastoon. Oli jo aikakin olla niin sanotusti perillä ja päästä maastoon!

Meillä oli taas apuna kolme autonkuljettajaa sekä paikallisopaskin mutta ainakin itselläni meni jonkin aikaa selvittää kuka ujoista tai muuten vain mitään kontaktia meihin ottamattomista paikallisista oli opas. Onneksi Sujan oli Länsi-Papualla jo 15:sta kertaa ja olimme tietysti itsekin lajistoa opetelleet, joten Papuan lajilistamme alkoi pikkuhiljaa saada täytettä.

Ensimmäiset tunnistetut lajit olivat varsin tavallisia eli pikkuvarpunen, nokipääbulbuli, tyynenmerenpääsky, kesy- ja aasianturturikyyhky mutta, kun aloimme päästä pois kylältä, alkoi näkyä muitakin lintuja, joista toki vauhdissa valtaosa jäi vielä tunnistamatta. Kuitenkin mm. valkokulmaviuhko, loistosalangaani (esculenta) sekä alankosalangaani määrittyivät.

Pienen ajon jälkeen jalkauduimme pienen tien varteen, josta jatkoimme kävellen pusikkoista metsätietä. Papuankukastaja, mustamedestäjä, papuanhuiluvaris, pensaskäki, papuanharakkakyyhky, punakurkkukyyhky ja ensimmäiset Biakin endeemit mustakyhmykyyhky (geelvinkiana) sekä keltakupukyyhky (speciosus) saatiin plakkariin.

Hooded ButcherbirdGeelvink Fruit-Dove

Muutamia minulle ennestään Balilta tai muualta Aasiasta tuttuja lajejakin havaittiin. Tällaisia olivat pyhimyskalastaja, aasiansininärhi ja oliivimedestäjä. Valtaosa lajeista oli kuitenkin uusia ja elistykitys jatkui kuulluilla huppupitoilla ja paremmin näkyivät mm. australianmehiläissyöjät sekä viher- ja biakinkottaraiset. Lisäksi eritasoisia vilahduksia nähtiin mm. naurulivertäjästä (leucoptera), avoparikaijasta (polychloros) ja kobolttimonarkista.

Long-tailed StarlingBiak Black Flycatcher

Atrapinsoitto tuotti upean biakinparatiisikalastajan. Kalastaja ei kuitenkaan suostunut näyttäytymään kuin aivan vilauksilta sen lennettyä pariin otteeseen aivan käsittämättömän kovaa ylitsemme . Samaisia kalastajia havaittiin lopulta useita mutta kuvattavaksi ne eivät kerta kaikkiaan suostuneet.

Kävelimme tien päähän ja seisoskelimme aika pitkään aukealla oppaidemme huudattaessa erilaisia atrappeja, joiden kohteista meillä ei ollut aavistustakaan. Lopulta atrapit kuitenkin toimivat, kun kuulin juuri soitetunlaista ääntä takaamme ja puskista löytyi vilahtelemasta pieni parvi biakinrillejä.

Willy Wagtail

Päivä alkoi lämmetä kuumaksi, joten ajelimme takaisin majapaikallemme nähden matkalla taivaalla lentäneen kultatöyhtökakadun. Kämpillä simahdimme parin tunnin unille, sillä nukkuminen oli jäänyt todella vähiin matkustusvuorokausien aikana. Herättyämme kävelimme Mikon kanssa hieman majapaikkamme pihassa ja olimmepahan upeassa mestassa! Kuvasimme pihassa kesyhköä valkokulmaviuhkoa sekä pyhimyskalastajaa mutta kohta palasimme ilmastoituun huoneeseemme rentoutumaan.

Iltapäivällä suuntasimme retkelle hieman metsäisempään kohteeseen. Uusia lajeja olivat mm. ruusukäkikyyhky (amboinensis), paljettidrongo, mangrovemonarkki, keltamustamonarkki, joka poseerasi reissun ekoihin kunnon kuviinkin, biakinkukaali, joita vain kuultiin, töyhtöhaukka, isopuukiitäjä, sinilakkikaijanen, luri, papuansinimaluri, mustasiipiluri, sateenkaariluri (rosenbergii), pensaskeijumaluri (hypoxantha) sekä kaitanokkakäpinkäinen (tenuirostre). Myös aamulta tuttuja lajeja päästiin näkemään ja kuulemaan hieman paremmin mutta edelleen hyvät kuvat jäivät todella vähiin.

Golden MonarchGeelvink Pygmy Parrot

Biak Scops Owl

Illan hämärryttyä jatkoimme vielä hoitamaan atrapin avulla ääneen biakinpöllösen, joka löytyi puun latvasta ja taskulampun valokeilassa saimme siitä otettua hyvät kuvatkin. Pöllö jätettiin tietysti pian rauhaan ja se jäi samalle oksalle huutelemaan. Samaan paikkaan saimme atrapilla kuulumaan myös papuanpöllökehrääjän ja kuuluipa toinen pöllönenkin vähän kauempaa, mutta kohta oli lähdettävä majapaikallemme nukkumaan.

9.8. heräsimme aikaisin ja lähdimme jo pimeässä liikenteeseen. Lopulta kun pääsimme lintupaikalle aloimmekin siellä sitten maastoaamupalalle. Tämä ei ehkä ollut se järkevin ratkaisu, sillä lopulta kun pääsimme kävelemään pikkutietä pitkin, oli aamu jo valkenemassa. Siksipä ei ollut kauhean yllättävää, että kohdelajiamme supiorinisojalkaa ei näkynyt eikä kuulunut.

Biak Lorikeet1

Elikseksi hoitui sentään punanaamiokaija, harmaavyöviuhko ja biakinmonarkki ja jokunen pitkäpyrstökehrääjäkin havaittiin. Kuvia tuli todella vähän, mukavimmat kuvat sain mustasiipilurista. Siirryttyämme taas kerran ja oppaamme johdolla porukkamme taas lähdettyä aivan saman tien kiiruhtamaan yhtä polkua pitkin, pölähti ensimmäisten edestä lentoon supiorinisojalka! Itse olin aivan jonon hännillä ja missasin tilanteen, mutta onneksi lintu äänteli kohta pariin otteeseen ja elis sentään hoitui. Soittelimme linnulle atrappia vielä pitkään mutta vain kerran se enää äännähti, niinpä näköhavainto tästä lajista jäi minulta saamatta.

Aamuretkellä löytyi vielä laulava papuanuunilintu (misorensis) ja kun vihdoin olimme hieman päässeet juttuun oppaamme Ekon kanssa, hän alkoi ymmärtää, että meille todellakin äänihavaintokin oli tyhjää parempi havainto. Niinpä aloimme edes yrittää vaikeasti nähtävän molukkienviheltäjän (melanorhyncha) löytämistä ja lopulta yritys myös palkittiin ja pääsimme kuuntelemaan tämän vähälukuisen endeemin viheltelyä.

Mangrove

Päivällä koomasimme taas huoneessamme univelkoja takaisin perien ja iltapäivällä suuntasimme pitemmän ajomatkan saaren kaakkoisnurkkaan tsunamin aikanaan runtelemalle mangrovelle. Kävelimme mangroven reunaa ja heti alkoi löytyä pyhimyskalastajaa, valkopääkalastajaa ja siellä täällä lennelleitä australiankeisarikyyhkyjä (spilorrhoa). Pienen haeskelun jälkeen löysimme joitakin täpläviheltäjäsorsia sekä näimme muutaman ylitsemme lentäneen upean jättikäen sekä räpäyttäjävariksen.

Beach KingfisherTorresian Imperial Pigeon

Keisarikyyhkyjä ja australianmehiläissyöjiä näkyi lopulta todella paljon ja mukavaa oli nähdä myös bramiinihaukka sekä sääksi, jonka itäinen alalaji jossain vaiheessa oli oma lajinsakin. Kahlaajiakin näimme; liroja, pikkukuoveja, valkoviklon, pari taigavikloa sekä kovimpana pari punajalkavikloa, joista ei pahemmin ole havaintoja Papualta.

Illan jo hämärtäessä staijailimme mangroven ylle haikaroiden toivossa ja useiden jalo- ja silkkihaikaroiden jälkeen Mikko löysi kaukana aukean takana lentäneen suuren harmaan haikaran, jonka vain minä onnistuin löytämään ennen kuin se laskeutui kauas mangroven perälle suureen puuhun tai sen taakse – lintu oli paksunokkahaikara!

Aivan pimeässä alkoi ylitsemme lentää australianyöhaikaroita pikkuparvissa mutta lopulta alkoi olla turhan pimeää, joten lähdimme palailemaan majapaikallemme.

Illalla söimme taas hyvin paikallisessa ravintolassa, jossa tarjolla oli kalaa ja muita mereneläviä, nuudelia, riisiä ja tällä kertaa halukkaille jopa olutta. Ihmeeksemme olutta tuntui saavan ravintoloista helpommin kuin coca-colaa – pepsiä ei koko reissussa näkynyt missään kertaakaan.

Illalla osa jaksoi vielä mennä altaalle uimaan ja iltahuutokin oli pidettävä. ”Onneksi” lajimäärät olivat pieniä ja iltahuuto oli nopeasti ohi ja pääsimme nukkumaan.

Sentani

10.8. olimme pakanneet tavaramme jo valmiiksi ja aamuvarhain suuntasimme lentoasemalle ja pian lähti lentomme kohti Jayapuraa.

Laskeuduimme Bandar Udara Sentanin lentokentälle ja aika pian olimme saaneet tavaramme pakattua autoihin ja lähdimme liikenteeseen. Pienen ajon jälkeen kurvasimme Sentanin nurmialueille, jossa heti stopattuamme huomasimme taivaalla kaarrelleen uudenguineanpikkukotkan.

Pygmy EagleWhistling Kite

Kohta löysimme myös kypäräapotteja (novaeguineae) ja australianpääskyjä sekä näimme lyhyesti suoviiriäisen lennossa. Sitten aukean perällä näkyi siperiansuohaukka (spilothorax) kaartelemassa ennen kuin pari viheltäjähaukkaa lensi aika hienosti ylitsemme. Niin kultapääherttuja kuin safiirimehiläissyöjiä nähtiin muutamia kymmeniä.

Crimson Finch

Jatkettuamme tien varressa kävelyä, löysimme mustamalurin sekä useammankin kauniin punatuliperän. Sekä varis- että fasaanikukaaleja (phasianus) kuului ja sitten näkyi lennosta edellistä viiriäistä pienempi idänsiniviiriäinen.

Kultavatsalavastaja laskeutui erääseen puuhun ja tien yli juoksi itkuluhtakana, jonka vain pari meistä ehti nähdä. Kun lisäksi näimme vielä niin isonokka- kuin mustahuppumanikkeja ja kuulimme vyötiheikköviuhkon sekä papuanvariskäen, saatoimme tyytyväisinä lähteä jatkamaan kohti Nimbokrangia.

Nimbokrang

Puolentoista tunnin ajon päästä pääsimme lopulta majapaikkallemme Jamal’s homestaylle. Majoittauduttuamme parihuoneisiimme vietimme hieman siestaa ja kävimme sitten Mikon, Andreaksen ja Jyrin kanssa lyhyellä kävelyllä kylällä mutta uskomattoman paahtavassa kelissä ainoa mainittavampi havainto oli punakanahaukka.

Iltapäivällä suuntasimme niin kutsutulle KM9 näköalapaikalle. Meillä oli taas paikallisopaskin mukana, mutta olipahan taas erikoinen kaveri. Hän seisoskeli lähes koko ajan aika paljon meistä erillään eikä ottanut meihin juuri mitään kontaktia. Kun häntä muutamaan otteeseen käytiin vähän ”herättelemässä”, valpastui hän hieman ja tunnisti kyllä hyvin kysymämme linnut mutta kohta hän taas vajosi muihin maailmoihin.

Havaintoja kertyi mm. oranssivatsakyyhkyistä, kelo- ja vyökeisarikyyhkyistä, papuankukaalista, naurulivertäjistä (atrovirens), rusko-, harmaakurkku- ja isonokkamesikoista, kultanaamamainoista, rusko- ja sateenkaarilureista (haematodus), papuankukaaleista, harmaalintuhaukasta, rusokainalokäpinkäisestä, papuankookaburrasta, papuankiitäjistä, pikkurastasviheltäjästä (obscura) ja useammista jo tutuksi tulleista lajeista.

Tawny-breasted HoneyeaterPuff-backed Honeyeater

Papuan Nightjar1

Illan hämärtäessä siirryimme vielä KM8-paikkeilla olleelle aukiolle, jolle kuskimme kantoivat meille tuolit, joilla istua ja odotella. Koukkunokkakalastaja äänteli ja löytyi minulla ja Andreaksella mukana olleilla lämpökameroilla puun oksalta, joista se kuitenkin pian lennähti kauemmas metsään. Sitten vain istuskelimme ja odottelimme vastausta oppaamme soittamaan atrappiin ja aika pian vastaus kuuluikin ja papuankehrääjä saapui lentelemään yläpuolellemme. Pilkkopimeässä kuvaaminen oli lähes mahdotonta mutta parissa kuvassa linnusta näkyi jopa tuntomerkkejä.

Teimme vielä lyhyen kävelyn syvemmälle metsään, jossa alkoi pian kuulua marmoripöllökehrääjän ääntä. Lintu löytyi puun latvasta mutta se oli niin pahasti lehtien takana, että kuvat jäivät vaatimattomiksi. Iltaretki oli ollut onnistunut ja onneksi oppaamme Kolik oli alkanut hieman skarpata kunnon target-lajien ollessa kyseessä.

11.8. aamu alkoi aikaisin ja pian kävelimme Korea Swampin metsään pimeää polkua pitkin ja lopulta pääsimme perille. Taas meille oli kannettu tuolit, joille istahdimme odottamaan aamun valkenemista. Oli vielä varsin hämärää ja olimme kuulleet vain papuanpöllökehrääjien ääntelyä, kun odottamamme lintu saapui edessämme olleen katkenneen puunrungon nokkaan – se oli yksi haavelejaistani, jouhiparatiisilintu!

Jouhiparatiisilintu kieppui ja kääntyili tolpan nokassa ja lennähti välillä pois mutta palasi kohta taas takaisin. Pikkuhiljaa valoa alkoi olla sen verran, että jotain kuviakin saatiin aikaiseksi, mutta lintu oli aika korkealla, joten ei kuvista mitään priimaa tullut.

Twelve-wired Bird-of-ParadiseTwelve-wired bird-of-Paradise

Kun ensimmäinen paratiisilintumme taas kerran poistui, viittoili Kolik meidät luokseen ja puiden latvustoista löysimme helmihedelmäkyyhkyn sekä viheltäjämanukin (ater). Kohta kuulimme myös kirjokäyränokan, joka kävi lyhyesti näytilläkin, mutta kuvaamaan emme sitä päässeet (kuin yhden tosi surkean kuvan verran).

Glossy-mantled manucodePale-billed Sicklebill

Kuulimme myös rubiinijousipyrstön, harmaavyöviuhkon (rufiventris) ja mustahuiluvariksen ennen kuin palasimme tielle, jonka vartta kävelimme vielä jonkin aikaa edes takaisin havaiten tuhka- ja mustakäpinkäisiä, kauniin alankokirjomonarkin, uudenguineanmonarkin, pensaskeijumalurin (magnirostris), tumma-apotin, metsämanikkeja, yli lentäneen irianinviikunakaijan sekä huippuna aika kaukaisessa puussa olleita palmukakaduja! Näistä toinen avustajamme, entinen metsästäjä Mr Dante innostui silminnähden – ja olivathan ne hienoja!

Lowland PeltopsPalm Cockatoo

Blyth's Hornbill

Näimme myös lisää viheltäjämanukkeja (ater), valtavan sundansarvinokan hienon ylilennon, lureja sekä toisen kirjokäyränokan mutta aika kaukaa ja lyhyesti.

Seuraavaksi jatkoimme eräälle puistomaiselle piha-alueelle, jossa odottelimme ison puun alla keltapääkaijasia saapuviksi kiipeilemään puun rungoille, mutta kun niitä ei millään meinannut löytyä, kävimme aivan vieressä kuvaamassa hauskan näköisiä papuanpöllökehrääjiä – emoa poikasensa kanssa. Pääsimme myös kuvaamaan keltanokkakalastajaa, joka suunnitteli pesimistä isossa ampiaispesässä ja huusi koko ajan aktiivisesti.

Papuan FrogmouthYellow-billed Kingfisher

Kiertelimme puistossa tovin ja lopulta kuulimme useita keltapääkaijasia ja näimmekin muutaman vilaukselta lennossa mutta kunnolla emme niitä päässeet näkemään saati kuvaamaan lainkaan.

Rice fields

Iltapäivällä vietimme aikaa parissakin kojussa, mutta eivät suostuneet sinipenkojat saati pitat saapumaan kuvattaviksi. Illalla suuntasimme vielä läheisille riisipelloille mutta saavuimme paikalle turhan myöhään ja havainnot jäivät sielläkin aika vähiin. Moneen eri tapaan äänteleviä papuanhuiluvariksia kuultiin ja Sujan kutsuikin leikkisästi lintua nimellä ”5 dollar bird”. Hän sanoi, että oppaalle pitäisi maksaa 5 dollaria joka kerta, kun kysyy mikä tuo on ja kyseessä on papuanhuiluvaris. Ainakin eräs ryhmäläisistämme olisi köyhtynyt aika paljon.

12.8.suuntasimme taas anivarhain metsäpolkua kulkemaan ja pitkän kävelyn päätteeksi saavuimme jo pimeässä kojulle kuluttamaan aikaa. Kävellessä olimme kuulleet vuoritalekanan ja kojuun kuulimme papuanisojalan sekä papuanpittoja mutta eipä suostunut odottamamme hapsuviuhkasiipi tulemaan näytille – kuului sentään muutamaan otteeseen.

Luovutettuamme jatkoimme taas metsässä kävelyä ja kohta pääsimme näkemään jo aiemmin kuulemamme prinsessaparatiisilinnut. Ei niitäkään oikein kuvaamaan päästy, sillä ne olivat aika kaukana ja todella korkealla – ja valtaosan ajasta piilossa puun tiheässä latvustossa.

Lesser Bird-of-paradiseLesser Bird-of-paradise

Jatkoimme taas kävelyä ja päädyimme tuijottamaan puuta, josta kohta löytyikin liikettä. Latvustossa touhusi aivan käsittämättömän upea rubiinijousipyrstö! Tämäkin unelmalaji oli aika kaukana ja pimeässä latvustossa mutta kun tarpeeksi oli yritystä ja otti tolkuttoman määrän kuvia, saattoi muutamaan napsuun olla jopa hieman tyytyväinen – ainakin olosuhteisiin nähden.

King bird-of ParadiseKing bird-of Paradise

Muutenkin metsästä kertyi havaintoja todella mukavasti, etenkin kun Kolik oli valpastunut ihan omatoimisesti kertomaan meille ääniäkin. Koru-, diadeemi- ja pikkuhedelmäkyyhky, valkokruunukäki, melanesianpikkukalastaja (solitarius), kaljunaama- ja viikunakaija, papuanpenkoja, pitkänokka- ja viirupäämesikko, papuankäkikyyhky, kultakäpinkäinen, isoviheltäjä, parvipitohui (kirhocephalus), nokitiheikköviuhko, punaselkäviuhko, mustavalkomonarkki, mustamarjastaja ja oliivikerttusieppo saatiin kirjata haviksiimme,

Iltapäivällä suuntasimme taas Korean Swamp metsään siltojen tienoille käppäilemään tietä pitkin. Jostain syystä emme saaneet Kolikia mukaamme mutta Mr. Dante tuli mukaamme. Hän oli jonkinlainen kyläpäällikkö ja entinen metsästäjä, joka nykyisin kulki metsissä etsimässä vaikeimpia target-lajeja macheten kanssa itselleen polkuja raivaten. Hän oli parilla aikaisemmallakin retkellä ollut mukana, mutta aina hävinnyt jonnekin metsään kaiketi hakemaan jotain erittäin vaikeaa lajia, jota ei kuitenkaan ollut löytynyt. Yksi tärkeimmistä kohdelajeista paikalla on ollut idänkruunukyyhky, mutta Dante oli sitäkin nyt jo hakenut ja hän piti lajia nykyisin käytännössä mahdottomana löytää.

Havaintoja kertyi taas ja lajilista karttui loistohedelmäkyyhkyllä, lyhytpyrstömanukilla, rilli- sekä harmaarintamesikolla. Myös pari jouhiparatiisilintua, koiras ja naaras, näyttäytyi aika kaukana metsän reunassa, mutta kuvia ei saatu taaskaan kerta kaikkiaan mistään..

Salvadori's Fig Parrot

13.8. aloitimme aamulla pitkällä kävelyllä irianinviikunakaijojen pesäpuulle. Laji oli jäänyt parilta meistä aiemmin näkemättä, joten paikalle oli mentävä. Kävely oli taas pitkä mutta matkalla havaittiin mukavia lajeja, kuten papuannaukuja (geislerorum), pikkukorpraalisieppo, papuanvaris, mustakruunukäki, sekä täpläsiipimonarkki.

Lopulta pääsimme suuren puun alle taas toijottamaan suoraan ylöspäin. Latvustossa liikkuikin irianinviikunakaijoja enimmillään kuusi lintua ja siinä kävi myös muita ennestään tuttuja lintuja kuten bramiinihaukka.

Hooded Pitta

Puulta lähdettyämme tuotti kävely metsäpoluilla tietysti runsaasti havaintoja jo aiemmin havaitsemistamme lajeista. Lopulta olimme taas pittakojulla, jossa odotus tällä kertaa palkittiin mutta vain puolittain – tai oikeastaan vähän alle, sillä näytille tuli huppupitta, josta saatiin oikein mukavia kuvia, mutta toiveissa myös ollut ja kuitenkin se parempi laji eli papuanpitta ei suostunut tulemaan esiin, vaikka ääntelikin aktiivisesti lähistöllä. Mutta oli upeaa päästä kuvaamaan huppupittaa hyvästä kojusta.

Seuraavaksi jatkoimme ehdottomasti parhaiten toteutetulle kuvauspaikalle, jossa oli kunnon aukea hyvällä taustalla ja keskellä aukeaa vaakaoksa, jolle oppaamme alkoivat ripustella kastemadon näköisiä lieroja. Sitten vain atrappi soimaan ja odottelemaan.

Jonkin ajan kuluttua alkoi lähimetsästä kuulua vastausta atrapille ja sitten oksistoon pyrähti käsittämättömän kaunis molukkienparatiisikalastaja. Kohta se lennähti oksalle ja alkoi popsia matoja. Pari matoa syötyään se pomppasi vielä maahan, josta se nappasi yhden maahan pudonneen madon, ennen kuin lensi takaisin sinne, mistä oli tullutkin. Vihdoin oli parikin kuvausprojektia onnistunut!

Common Paradise KingfisherCommon Paradise Kingfisher

Päivän lämmettyä jatkoimme vielä näköalapaikalle staijaamaan. Sujan hieman naureskeli aikeillemme nähdä petolintuja, hänen mukaansa kun paikalliset petolinnut pysyttelivät metsissä. No eipä hän kauan naureskellut, kun muiden istuskellessa varjossa näimme Jyrin kanssa lyhyesti papuanharpyijan, jonka perään vain Mikko ehti juosta nähdäkseen sen kuitenkin vain suoraan takaa päin katoavan metsän siimekseen. Ja kohta perään taivaalta löytyi parikin kappaletta ampiaishaukkoja, muutama viheltäjähaukka sekä punakanahaukka – eli kyllä petoja näki täälläkin, kun edes vähän yritti.

Iltapäiväretkemme suuntasi kylän lähistölle, jossa käppäilimme tien varressa lähimetsiin kuikuillen. Havainnot jäivät todella vähiin, mutta sentään mustakruunukäki sekä pari papuankäpinkäistä havaittiin.

Dwarf KoelWhite-bellied Cuckooshrike

Jostain syystä lähdimme tästä paikasta aika aikaisin pois ja yllättäen suuntasimme kämpillemme, josta kävelimme aivan vieressä sijainneelle sillalle. Paikka tuntui niin kälyiseltä, että päätimme vielä palata takaisin edelliseen paikkaan, mutta ilta alkoi olla jo liian pitkällä. Atrapin soitto tuotti sentään ääntelevän ruosteperähuitin, joka oli sama laji, jota olisimme yrittäneet sillaltakin.

Illalla saimme kuulla huonoja uutisia: Seuraavan aamun lentomme oli peruttu. Lento olisi ainakin toivottavasti vuorokautta myöhemmin. Meidän piti näin jäädä Nimbokrangiin vielä yhdeksi lisäpäiväksi.

14.8. aamu aloitettiin sitten taas Korean Swampin metsästä. Oppaanamme oli nyt vain Mr. Dante, joka ei puhunut käytännössä lainkaan englantia mutta oli kyllä muuten ehdottomasti hauskin persoona paikallisista, joita meillä oli ollut apuna. Toki pian hän taas katosi pitkäksi ajaksi metsään hakemaan jotain. Niinpä retkeilimme tien vartta keskenämme ja hyvää kertausta saatiin monien jo tuttujen lajien osalta. Ainoaksi elikseksi löytyi matkijamesikko. Kirjokäyränokasta saatiin nyt sentään jonkinlaiset kuvat mutta kaukaa.

Boyer's CuckooshrikePale-billed Sicklebill

Aamun lämmettyä emme oikein muuta keksineet kuin mennä taas samaan pihapuistoon, jossa ainakin oli helppo retkeillä. Papuallahan retkeilyä vaikeuttaa huomattavasti se, että kaikki maat ovat yksityisessä omistuksessa ja joka paikkaan täytyy aina olla lupa – tai sitten pitää olla valmis lahjomaan jonnekin päästäkeen tai tyytymään siihen, että jonnekin ei pääse vaikka mitä tekisi.

Papuanpöllökehrääjä oli yhä pesällään ja nyt keltapääkaijasia tuntui lentävän siellä sun täällä mutta vieläkään emme päässeet näkemään niitä paikallaan. Lopulta päätimme lähteä takaisin kämpille hieman huilaamaan.

Iltapäivällä suuntasimme taas kerran näköalapaikalle, kun emme oikein muutakaan keksineet. Näimme taas runsaasti tuttuja lajeja, joista näköelis tuli papuanvariksesta. Osan aiemmin nuijaamia ruskolureja ei valitettavasti näkynyt vaikka kaikki kaukanakin lentäneet papukaijat kuvattiin.

View

Illan hämärtyessä kuulin kaukaisuudesta kumean ja soivan kuu –äänen, jonka mielestäni tunnistin. Tämä oli yksi ainoista äänistä, jonka olin jo Suomessa suorittamallani kaikkien potentiaalsten reissulajien kertakuuntelulla todennut osaavani. Menin heti kysymään mukanamme taas olleelta Kolikilta, olisiko ääntelijä papuanharpyija. Sain kuitenkin osakseni lähinnä naureskelua ja lintu todettiin mukamas joksikin keisarikyyhkyksi. En oikein sulattanut määritystä, sillä ääni kuului selvästi aivan tolkuttoman kaukaa ja se kuului aina kertaalleen lähes tarkalleen 30 sekunnin välein, mikä ei sopinut mielestäni kyyhkylle. Kysyin äänestä myös Sujanilta sekä myöskin paikalle saapuneen toisen linturyhmän oppaalta, mutta sain taas osakseni vain naureskelua. En kuitenkaan luovuttanut ja otin linnusta pitkiä pätkiä äänityksiä ja noin kymmenen minuuttia myöhemmin minua jo ärsytti sen verran, että menin vielä kertaalleen pyytämään Kolikia kuuntelemaan lintua huolellisemmin – aikaisemmin hän ei ollut mielestäni lainkaan ottanut minua tosissaan. Nyt hän kuunteli ääntä useamman toiston ja oli kiva katsoa, kuinka hänen ilmeensä muuttui ja lopulta hän totesi: ”It is a Harpy – I was wrong”. Perään hän vielä kertoi, että oli juuri linnun äänen suunnassa eli KM 7 paikkeilta metsään lähtevän polun varressa useammankin kerran kuullut papuanharpyijan ääntä nähnytkin pariskunnan. Hän ei ilmeisesti ollut hoksannut, että ääni voisi kantaa tänne saakka?

Taas Sentania

15.8. lähdimme ajamaan kohti Jayapuran lentokenttää aikaisin, jotta ehtisimme taas retkeillä Sentanin nurmialueilla. Heti paikalle päästyämme näimme lentävän mustapikkuhaikaran. Käppäily tien varressa tuotti vielä useita ruskorintamanikkeja sekä tietysti samoja jo tulomatkalla nähtyjä lajeja. Joistain lajeista saatiin nyt kuviakin, etenkin neljän jättikäen ylilento oli vaikuttava! Kun vielä löysin todella kaukaa taivaalta australiankäärmekaulan, voi aamun katsoa olleen varsin onnistunut.

Hooded MannikinChannel-billed Cuckoo

Ja taas matkantekoa

Pian oli aika jatkaa lentoasemalle, josta lentomme lähti kohti Manokwaria. Bandar Udara Rendanin lentoasemalla meitä oltiin taas vastassa ja nyt nousimme isoihin maastoautoihin ja ensimmäiseksi otimme suunnan kohti keskustan kauppakeskusta.

Sujan

Söimme aika tuliset riisipöperöt ja sitten meidän piti shoppailla seuraavien päivien eväät mukaamme. Kaupassa vierähtikin melkoisesti aikaa mutta lopulta kaikki oli pakattu autojemme lavalle ja pääsimme vihdoin matkaan kohti Arfakvuoria.

Heti alkumatkasta jouduimme ongelmiin, kun poliisi pysäytti meidät ja ensimmäisessä autossa olleilta pyydettiin passeja nähtäväksi. Ja tietysti Andreaksella oli passi matkalaukussa ja matkalaukku oli kolmannen auton lavalla, joka oli kadonnut. Tässä autossa oli jotain epäselvyyksiä joidenkin muiden papereiden kanssa ja kuski oli huomannut poliisit ajoissa ja lähtenyt kiertoreiteille.

Lopulta poliiseista selvittiin, kun heidän kanssa oli otettu selfieitä ja muutenkin nauratettu heitä tarpeeksi. Seuraavaksi matkantekomme tyssäsi karnevaaleihin, jossa oli vuorossa ilmeisesti koululuokkien ryhmätanssikilpailut, jossa lapset etenivät kulkueessa omina ryhminään tanssien. Saimme suut jonkinlaisen huumekasvin pureskelusta punaisina huutaneilta naisilta enemmän huomiota kuin kaikkensa likoon laittaneet lapset, mutta lopulta pääsimme kiertämään karkelot ja jatkamaan matkaa.

Group

Arfakvuorilla

Iltapäivä oli jo pitkällä, kun olimme nousseet korkealle vuorille ja asfalttitie lopulta päättyi ja sitten kurvasimme surkeakuntoiselle todella jyrkälle Syoubrin kylätielle, jonka päässä oli majapaikkamme Syoubri Guest house.

Beetle

Koska valoa oli vielä hieman, kävelimme aivan pihapiirissä tovin, mutta havaintoja ei juuri tullut. Niinpä saatoimme suunnata illalliselle. Sitten majoituimme kahteen mökkiin ja omassa mökissämme saimme Sujanin, Matiaksen ja Mikon kanssa kaikki omat huoneet. Lisäksi kämpässämme oli tilava olohuone, jossa oli hyvä pitää iltahuutoja.

Kuistimme kaiteella oli aivan järisyttävän upea koppakuoriainen, jota kaikki innostuivat kuvaamaan.Iltahämärissä kuuntelimme vielä pihaan kuulunutta nokihaukkapöllöä ja kun muut olivat jo lähteneet yöpuulle, kuulimme Mikon kanssa pariin otteeseen sinettikehrääjänkin.

16.8. herätys oli aikaisin ja pikaisen aamupalan jälkeen olimme pimeässä lähdössä maastoon oppaamme Chetin johdolla. Jo pihapiirissä Chet osoitti olevansa paras, tai ainakin aktiivisin opas tähän asti, kun hän heti nappasi meille äänessä olleen nokipöllön.

Ajelimme pikkumatkan päähän ja sitten kävelimme pimeässä metsässä taas kauheaa vauhtia edenneen Chetin perässä könyten kojulle, jonne istuuduimme odottamaan.

Olimme jo kävellessä kuulleet todella upean kuuloisen smaragdinaukujan (arfakianus) ja nyt toinen naukui kojun lähistöllä. Kojun edessä oli tarjolla suuri hedelmä ja toiveenamme oli tietysti, että kohdelajimme saapuisi hedelmää pupeltamaan mutta myös se, että paikalla kävisi muitakin lintuja.

Aika pitkään saimme odotella, ennen kuin ensimmäinen lintu saapui mutta onneksi se oli kohdelajimme käyränokka! Tämä hauskan näköinen paratiisilintu alkoi kohta syödä hedelmää pitkällä nokallaan ja saimme siitä kohtuullisia kuvia, vaikka yhä oli todella hämärää. Kun lintu lopulta lähti, odottelimme sitä saapuvaksi uudelleen mutta seuraava saapuja olikin nuori papuanharakkakyyhky. Kyyhky oli varsin ujo eikä lopulta uskaltanut aloittaa ruokailua vaan katosi sekin kohta metsään. Ja sitten mitään muuta ei hedelmälle saapunutkaan.

Black-billed SicklebillGreat Cuckoo-dove

Feline Owlet-nightjar

Polkuja taas kävellessä palasivat kohta pari mukanamme ollutta nuorempaa avustajaa polkua meitä vastaan ja meidät kehotettiin seuraamaan heitä. Könysimme aivan umpimetsään todella jyrkkiä rinteitä avustajan raivatessa meille polkua machetellaan. Aivan kaikki meistä ei lopulta lähtenyt tälle pistolle mukaan, sillä eteneminen oli varsin haastavaa. Mutta kyllä kannatti, sillä aika pian oppaamme osoitti edessämme olleeseen puskaan, josta emme meinanneet millään erottaa mitään lintua, kunnes lopulta äkkäsimme, että siinähän kökötti aivan avoimesti, mutta huikean hienosti maisemaan maastoutuen, sinettikehrääjä.

Mountain Owlet-nightjar

Palattuamme polulle ja nähtyämme hauskan näköisen isolatuskamonarkin, käännyimme kohta taas samalla porukalla könyämään vielä edellistäkin jyrkempää rinnettä machetemiestä seuraten mutta nyt matka oli lyhyempi ja pian kyyristyimme erään puskan alle katsomaan suoraan yläpuolellamme, vain korkeintaan parin metrin päässä meitä tuijottanutta vuorikehrääjää. Lintu oli niin lähellä, että Mikolla ei kuvaus onnistunut 600-millisellä, mutta saihan siitä kuvia kännykälläkin!

Polkua taas kiiruhtaessamme näkyi punarintakukastaja ja kuului Chetin avustuksella taas useita uusia lajeja, joista ei meinannut pysyä kärryillä. Saldona oli uskomaton määrä pinnoja, joista valtaosa oli ääniä, joiden päästäjiä ei joko nähty tai sitten nähtiin huonosti tai vilaukselta eli kuvia niistä ei ainakaan päästy ottamaan. Valkokupu- ja papuanvuorikyyhky, molukkienkuningaskaija, viiksi-, keiju- ja papuanlurikki (papou), majalavastaja, punakylki-, marmori- ja punamesikko (cruentata), kirjonoki- ja valkonaamamesikko, keltanaamaviheltäjä, alanko- ja vuorihiirimaluri, pikkusilkkimaluri, rinnemarjastaja, pikku- ja keltarintamesikko, suomuviheltäjä, mustavatsakäpinkäinen, punaniska-, vogelkopvuoren- ja valkokurkkuviheltäjä, myrkkypitohui, mustaviuhko, papuandrongo, nokipensas- ja vihersieppo sekä myöskin harmittavasti vain kuullut rusettiparatiisilintu (niedda) sekä kultajousipyrstö rikastuttivat pinnalistojamme.

Tielle palattuamme löytyi tien varren puista taas paljon tavaraa. Lähipuissa oli mm. mustaotsa- (chrysolaemus) ja oliivivatsarillejä (fuscicapilla), pikkupunamesikkoja, latvuskeijumaluri sekä tammimesikko. Taivaalla kierrelleet salangaanit oli ihan vain paikan ja korkeuden perusteella määritettävissä vuorisalangaaneiksi.

Capped White-eyeMountain Myzomela

Ruokailun jälkeen ajoimme päätien ylimpään kohtaan, josta lähdimme kävelemään tietä pitkin takaisin kylälle päin. Valitettavasti keli oli muuttunut todella pilviseksi ja näytti, että alkaisi sataa hetkenä minä hyvänsä.

Black-breasted BoatbillBlack-breasted Boatbill

Tien varresta löytyi isolatuskamonarkki poikasensa kanssa, nokiviuhko, punaviittamesikko (rosenbergii), arfakinkaljumesikko, arfakinsilkkimaluri, kauluskäki sekä laulava papuanuunilintu (poliocephalus) ja yksi papuanvuorikyyhky lensi aika hienosti ohitsemme. Tietysti joistain aiemmin huonosti havaituista linnuista saatiin edes vähän parempia havaintoja mutta edelleen moni laji jäi vain kuulohavainnon varaan ja kuvia saatiin vain ihan muutamista linnuista.

Red-collared MyzomelaArfak Honeyeater

Sitten alkoikin sataa niin rankasti, että meidän oli kiiruhdettava autoillemme ja annettava periksi loppupäivän osalta, sillä sadetta riitti.

Iltahuudossa tuli tehtyä jonkin sortin ennätys, kun jopa 26 peräkkäin huudettua lajia oli minulle eliksiä (vihkon sivun sarake täyteen) ja päivän aikana niitä oli tullut jopa 50. Paljonkohan niitä olisi tullut ilman alkanutta rankkasadetta?

Iltayöstä sade oli hetkellisesti tauonnut ja kävin pihalla hieman kuulostelemassa ja sinettikehrääjä olikin taas äänessä. Onnistuimme Sujanin kanssa löytämään linnun lämpökameroilla näkyvillekin mutta kohta se lennähti kauemmas ja päätimme lähteä unten maille.

17.8. sadetta riitti koko yön mutta meillä oli hieman myöhäisempi herätys. Aamun sarastaessa sade onneksi osoitti sen verran hiipumisen merkkejä, että päätimme pysyä alkuperäisessä suunnitelmassamme ja lähteä aamupalan jälkeen kipuamaan ylös vuorille, jossa meidän oli tarkoitus yöpyä ja palata vasta seuraavana päivänä kämpille. Eli meillä oli pakattuna yöpymis- ym. tavarat kantajille kannettaviksi ja itsellä repuissa se, mitä päivän aikana tarvitsisimme.

Papuan Leaf Warbler

Pihassa ehdin vielä kuvata papuanuunilinnun (poliocephalus) ennen kuin alkoi taas tihuttaa ja oli parempi pakata kamerakin vedenpitävästi. Sitten lähdimme pihastamme alkanutta polkua pitkin kipuamaan vuorille.

Alkumatkan satoi taas joten matkanteko oli nopeaa. Onneksi sade lopulta hellitti mutta pian alkoi todella jyrkkä nousu, jota riitti ja riitti ja jossa lintujen havainnointi oli vaikeaa. Ruskoraitakaija suostui näkyvillekin, mutta vuoriraitakaijoja vain kuultiin. Pari papuankiipijää saatiin atrapilla näkyville ja aurinkolurikkeja lähinnä vain kuultiin tai nähtiin vilahtelevan lennossa latvustojen yläpuolella.

Modest Tiger ParrotPapuan Treecreeper

Kiipeämistä todellakin riitti ja paikoin oli niin jyrkkää, että hirvitti, kuinka osa porukastamme selviää. Ja taas oppaamme piti aivan turhan kovaa vauhtia eli perä jäi koko ajan. Sitten oli tympeää aina odotella, kun joku pinna oli tarjolla – ja kaikkiin eivät sitten hitaimmat kiipeäjät ehtineetkään. Ja sitten, kun viimeinen oli vihdoin saanut muun porukan kiinni ja olisi vähän päässyt henkähtämään, ravi taas jatkui.

Tervamesikko, isovuorimaluri (virgatus), mustamonarkki, pittali, papuanrastas, papuankäki, vuorimarjastaja, helmisinipenkoja, mustaisoviheltäjä, keltaniskaviheltäjä, tiheikkösieppo (albispecularis) ja mustarintasieppo olivat lajeja, joita kuultiin ja joista vain osasta nähtiin joku vilaus. Vilaukselta nähtyihin saatiin lisättyä myös aiemmin vain kuultu rusettiparatiisilintu (niedda) sekä arfakinliputtaja, valitettavasti naaraslintuja molemmat. Yksi koko kiipeämisen syistä eli samettisirppinokka saatiin hyvin kuulluksi ja lopulta vilaukselta nähdyksikin.

Cinnamon-browed MelidectesBlack Pitohui

Muutamia tuttujakin lajeja nähtiin ja jotain saatiin kuvattuakin, kuten ystävällisesti poseerannut nokiviuhko sekä puun latvustossa piilotellut papuanlurikki (papou).

Friendly FantailWest Papuan Lorikeet

Lopulta ylämäki loiveni ja pian pääsimme German Campille perille, jossa lyhyen huilin jälkeen kävimme osalla porukasta pienellä kävelyllä ruokailua odotellessa mutta päivällä linnut olivat aika vähissä, suomuviheltäjä sentään kuultiin.

Ruokailun jälkeen kävelimme laella jonkin matkaa mutta iltapäivästäkin oli aika hiljaista. Vogelkopvuorenviheltäjän, mustaisoviheltäjän ja ”melidecteksen” sain kuviinkin ja Andreas löysi lämpökameralla hauskan pussioravan piilottelemasta puun latvasta.

BirdingReclusive Ringtail Possum

Sitten edessä olikin koko reissun järjettömin episodi, sillä oppaamme alkoi muutaman muun apurin kanssa rakentamaan piilokojua seuraavan aamun samettisirppinokkakuvausta varten. Ja me jäimme niille aloillemme kököttämään ja odottamaan, että koju saataisiin valmiiksi. Niinpä seisoimme illan parhaaseen retkeilyaikaan aloillamme ilman opasta toista tuntia – ja kun vaihteeksi ei edes satanut…

Sujanin avustuksella sentään jokunen äännellyt lintu saatiin määritettyä ja mm. savupensasieppo ja molukkienkuningaskaija saatiin jonkinlaisiin ja mustarintasieppo surkeisiin kuviinkin, lisäksi papuankerttusieppo tunnistettiin laulavana ja huppukeisarikyyhkyn huutelua kuultiin.

Ilta alkoi jo hämärtää, kun koju oli valmis ja kiiruhdimme taas Chetin perässä takaisin leiriä kohti. Matkalla ohitimme yhden vanhan majalavastajan pesän ja sitten könysimme, ensin kuvaajat, koska valo oli jo käymässä vähiin, asutun pesän edustalle rakennettuun kojuun. Chet kävi siirtämässä yhtä pesän koristetta hieman pois paikaltaan ja lupasi, että kohta itse pesän asukas tulee paikalle. Oletimme majalavastajan huomaavan, että jotain hänen koristettaan on siirretty ja tulevan korjaamaan sen takaisin paikoilleen, mutta kun se pienen odottelun jälkeen saapui paikalle, ei se tyytynyt siirtämään pelkästään tätä pientä sinistä muovirattia vaan se pisti myös koko kuistin uusiksi siirtämällä kaikkia punaisia sipsipusseja! Pesän koristelu siis koostui pääasiassa roskista, joita se kertoman mukaan haki aina kylältä saakka. Papualla luonnossa tuntui olevan erittäin siistiä eikä roskia maastossa näkynyt. Kertoipa Sujan, että joskus yksi majalavastaja oli koristellut pesänsä edustaa lusikoilla ja se oli pöllinyt pikkuhiljaa lähes kaikki kylän lusikat!

Vogelkop BowerbirdVogelkop Bowerbird

Valo oli vähissä, mutta saimme kuitenkin majalavastajasta ihan mukavia kuvia, joten linnun poistuttua lähdimme pois. Ja toisen porukkamme könyttyä kojuun yhtä lavastetta taas siirrettiin ja sama toistui.

Lopulta palailimme leiriin, jossa oli vuorossa illallinen ja aika pian olimme valmiit nukkumaan. Edes iltahuutoa ei pidetty, sillä kukaan ei ollut ottanut mukaan mitään muistiinpanoja.

18.8. sain nukuttua hyvin hökkelimajassa, jossa siis kaikki nukuimme lattialla. Minulla oli mukana ennen reissua ostamani todella kevyt mutta erittäin hyvä makuualusta sekä ohut makuupussi, joka oli sekin tarpeen, sillä yöllä lämpötila laski huomattavasti.

Heräsimme todella aikaisin ja suuntasimme matkalla nokihaukkapöllön kuullen kojuilemaan. Me kameralliset kömmimme siihen edellisiltana rakennettuun kojuun ja muut suoraan alapuolellamme olleeseen vanhaan kojuun. Jos joku olisi vähän neuvonut, niin olisimme totta kai sijoittuneet juuri toisin päin, sillä nyt me kameralliset jäimme kauemmaksi. Lisäksi edellisiltana rakennettu koju oli aivan järkyttävän huono! Se sijaitsi jyrkässä rinteessä ja penkki oli niin kalteva, ettei siinä pysynyt ja tietysti vielä niin korkealla, etteivät jalat yltäneet maahan. Itse pystyin juuri ja juuri istumaan siten, että olin täysin toisen jalan varassa, jolla nojasin keskellä kojua kasvaneen puun runkoon. Samaisen rungon takia pitikin sitten jäkittää aivan vinossa. Lisäksi kamera-aukot olivat niin kaukana, ettei niihin yltänyt kameralla ja Mikko, joka oli kantanut 600-millistään sekä jalustaa, ei millään meinannut saada jalustaansa pystyyn kaltevalle maalle. Mutta lopulta onnistuimme jotenkin saamaan itsemme kuvausvalmiuteen ja aloillemme odottamaan jotain tapahtuvaksi.

Black Sicklebill

Eihän se oikeasti ollut mikään yllätys, kun koju oli rakennettu edellisiltana, että tuolloin koko ajan lähistöllä huudellut samettisirppinokka ei nyt uskaltanut tulla soidintolpalleen. Lintu kyllä taas äänteli lähistöllä käsittämätöntä ääntään mutta näytille se ei suostunut. Eikä mitään muutakaan tietenkään kojusta näkynyt, joten lopulta oli annettava periksi.

Ja tietysti juuri, kun olimme viimeisinä kiiruhtamassa muiden jo ties minne juosseiden perään (meillä kun oli kameroissa hieman purettavaa ja pakattavaa), saapui samettisirppinokka suoraan yläpuolellamme olleen rungon latvaan. Saimme näin linnusta edes jonkinlaiset kuvat toki surkeimpaan mahdolliseen valoon ja taivasta vasten mutta jotain kuitenkin.

Samassa tilanteessa aiemmin kuulunut keikarilintuhaukka päätti suorittaa ylilennon, joten aamun kojuilu ei lopulta ollut mennyt hukkaan, mutta paljon oli taas mennyt aamun parasta retkiaikaa.

Rainforest

Sitten olikin edessä pitkä kävely, jolle aivan kaikki eivät lähteneet, sillä kävelyä oli taas pääasiassa ylämäkeen. Kiipesimme jyrkkiä ylämäkiä pitkän matkan yrittämään arfakinparatiisiharakkaa, jonka piti käymän joka päivä muutaman yksilön voimin yhdessä hedelmäpuussa ruokailemassa.

Perillä saimme todeta näkyvyyden hedelmäpuulle olevan varsin huono, mutta ei siinä auttanut kuin jäädä odottelemaan tähtilajia saapuvaksi. Odotimme ja odotimme mutta havainnot jäivät moniin ennestään tuttuihin lajeihin. Pitkän odotuksen jälkeen sentään kuulimme muutamaan otteeseen arfakinparatiisiharakan omituista klopsetta mutta näytille lintu ei saapunut.

Ja sitten alkoi taas sataa ihan urakalla, joten meidän oli lähdettävä palailemaan leiriin, josta lähdimmekin sitten aika pian laskeutumaan alas kohti kylää.

Nyt sateessa alamäen jyrkkä polku oli todella vaarallisen liukas, joten eteneminen oli aika hidasta. Linnuista ei pahemmin tarvinnut välittää ennen kuin sade vihdoin alkoi hieman hellittää. Ruskoviuhko, vuorilaulumesikko ja punaselkäsieppo olivat ainoita uusia lajeja jyrkältä pätkältä ja loivemmalla osuudella vähän ennen kylää kuulimme vielä ainakin parin sininaamapeipon lähes liian korkeaa ääntelyä – onneksi linnut olivat lähellä, muuten en olisi niitä kuullut.

Kylään päästyämme saimme odottaa aika pitkään viimeisiä mutta lopulta saatoimme huokaista helpotuksesta. Kaikki olivat selvinneet reissusta ainakin lähes ehjin nahoin vaikka läheltäpititilanteitakin oli sattunut.

Sade oli hieman ennen kylään pääsyämme loppunut ja päivää vielä jäljellä, joten vaikka olimme kävelystä pirun väsyneitä, päätimme pikkuporukalla lähteä vielä saman tien maastoon. Sujanin ja Chetin mukaan ei ollut mitään järkeä yrittää löytää mitään uusia lajeja muualta kuin kiipeämällä taas samaa polkua takaisin ylemmäksi rinnemetsään. Onneksi Chet lähti mukaamme ja kävelimme vielä viljelysten takaiseen metsään pienelle purolle saakka ja löysimme kuin löysimmekin pari uutta lajia, harmaakeijumalurin sekä viikunamanukin.

ChetGrey-headed Goshawk

Palattuamme sain vielä kuvattua pihapuussa käyneen harmaalintuhaukan mutta loppuilta meni parin päivän havaintoja huutaessa ja hyvin syödessä. Ja kylläpä uni taas maittoi!

19.8. olimme liikenteessä todella aikaisin. Ja taas kun nousimme pilkkopimeässä autoista, oli porukalla kauhea kiire lähteä marssimaan tällä kertaa jyrkkää alamäkeä. Olimme siinä luulossa, että aamuohjelmamme olisi alkanut 300 metrin kävelyllä ja sitten kojuilulla, joten päätin lähteä kevyillä kantamuksilla liikkeelle enkä ottanut mukaan sadeviittaa, sateenvarjoa, hyttysmyrkkyä saati edes juomista. Onneksi viimehetkellä vaihdoin sentään sandaalit kevyisiin vaelluskenkiin. Mikko puolestaan kantoi tietysti mukanaan koko kameravarustustaan.

Andreas

Aika pian oli selvää, ettemme olleet Chetin kanssa aamusuunnitelmissa ihan samalla sivulla, sillä painoimme alamäkeen pari kilometriä kauheaa vauhtia pilkkopimeässä – eivätkä kaikki olleet hoksanneet ottaa edes otsalamppua mukaan. Lopulta olimme laskeutuneet alas jokivarteen, jossa joki ylitettiin kapeaa siltaa pitkin.

Tässä vaiheessa meille kerrottiin, että olimmekin kävelemässä vielä pitkän matkaa hedelmäpuulle. Niinpä oli selvää, että ihan koko porukkamme ei tulisi aamukävelystä selviämään, sillä jalat olivat edellispäivienkin kävelystä aika poikki. Onneksi jokivarressa saatiin ensimmäiset lintuhavainnot, kun aurinko oli nousemassa ja pinnalistalle saatiin lisätä kirjohedelmäkyyhky. Pari porukastamme jäikin jatkamaan havainnointia jokivarteen meidän muiden jatkaessa matkaa.

Seuraava etappi oli sitten aivan järjettömän jyrkkä ylämäki. Kipusimme kapeaa polkua kauheaa vauhtia aivan loppumattomalta tuntuneen ajan aivan hikimärkinä ja juomista alkoi olla aika kova ikävä. Onneksi sain paikattua aiemmin nuijaamani vuorikirjomonarkin ja polun varressa näimme pikkukasuaarin jätökset.

Kiipeämistä riitti ja riitti ja taas osa porukasta jäi aika pahasti jälkeen. Ja sitten yhtäkkiä ilman mitään ennakkovaroitusta olimmekin perillä. Kohteemme oli aika tavallisen näköinen iso puu, jossa oli hedelmiä, joita linnut kävivät aamuisin syömässä. Yhtäkkiä oppaamme osoittelivat puun latvustoon, jossa kuulemma oli naamiohuntulavastajia. Pari ensimmäistä meistä ehti nähdä komean koiraankin mutta itse jäin hieman jälkeen, koska tapoihini kuuluu auttaa muitakin ja osa porukastamme ei ollut vielä lähellekään perillä.

Tilanne oli aika kaoottinen, kun piti saada porukkaa ajantasalle ja tästä seurasi tietysti rynnimistä, huutelua ja kaikenlaista muuta toimintaa, joka osaltaan aiheutti sen, että itsellänikin jäi naamiohuntulavastajakoiras näkemättä.

Pääasiallisena oppaanamme oli nyt Chetin poika, joka ei osannut englantia lainkaan ja hän kaverinsa kanssa osoitteli vuoron perään eri suuntiin ja kävi nykimässä aina jotakuta hihasta tai ihan kiskomassa jonkin puun alle. Onneksi itse päätin alkaa vain seuloa alkuperäisen puun latvustoa ja löysinkin sieltä naaras naamiohuntulavastajan sekä myöskin naaras kultajousipyrstön, jotka sain myös kuvattua. Onneksi naamiohuntulavastajan ääntä kuului vielä ja kaikki paikalle lopulta kiivenneet saivat lajin ainakin jollakin tavalla plakkariin.

Masked BowerbirdMagnificent Bird-of-paradise

Pian puun latvus oli kuitenkin tyhjä, vain jokunen kyyhky ja pääosin tunnistamattomia pikkulintuja vilahteli latvustossa. Olimme arvatenkin paikalla aivan liian myöhään mutta emmepä olleet aamulla aavistaneet, minkälainen marssi meillä oli ollut edessä. Jälkikäteen oli helppo sanoa, että meidän olisi pitänyt lähteä liikkeelle ainakin tuntia aikaisemmin.

No ei tässä vielä kaikki. Seuraavaksi päätimme yrittää vielä helmisinipenkojaa, jonka piti löytyä neljän sadan metrin päästä. Tietysti edessä oli taas pelkkää jyrkkää ylämäkeä ja matka oli kyllä ainakin jonkin verran pitempi. Paikalle päästyämme soittelimme atrappia aika kauan mutta eipä tätä penkojaa löytynyt.

Grey Whistler

Palailimme takaisin hedelmäpuulle ja latvusto näytti taas tyhjältä, mutta päätimme silti viettää vielä aikaa paikalla, sillä emme oikein jaksaneet vielä lähteä kävelemäänkään. Ja tämä kannatti, sillä pikkuhiljaa löytyi ympäriltämme uusia lajeja; erakkomesikko, pikkuviheltäjärastas (megarhyncha), harmaaviheltäjä, harmaapäämaluri sekä uudenguineanrastas ja vielä alas kävellessämme hoituivat hapsumanukki, valkoviiksimaluri, mustasiipimonarkki sekä ruskoselkäviuhko.

Lopulta alas jokivarteen päästyämme lähti edestämme lentoon pari mustavalkoista lintua, joista toinen jäi onneksi oksalle näkyville niin pitkäksi aikaa, että perässämme tulleetkin pääsivät tämän hienon koskiharakan näkemään.

Torrent-larkMikko

Huilimme taas tovin jokivarressa ennen kuin jaksoimme lähteä kiipeämään. Loppuylämäki oli aivan järkyttävän raskas! Olimme jo lähes päässeet autolle, kun yhtäkkiä yksi autoistamme ajoi alas meitä vastaan ja saman tien ohi. Ja palasi kohta ohitsemme jälkeen jäänyt osa porukastamme kyydissään. Kaikista meistä ei olisi ollut enää kiipeämään metriäkään. Minä en kyytiä olisi ollut vailla, mutta olisivat perhana voineet sen verran hidastaa, että olisin saanut takapenkillä olleen juomapulloni!

Syoubri

Autolle päästyämme olin aika pahasti nestehukassa ja aurinkokin oli käryttänyt ylöskävellessä todella polttavasti. Olisi ollut kiva aamulla tietää, että meillä oli koko reissun rankin kävely edessä.

Palailimme vielä Syoubriin kämpille, jossa pakkasimme loput tavaramme ja söimme ja lähdimme sitten ajelemaan kohti Manokwaria. Pääsimme alamäkeä noin sata metriä, kun autostamme tussahti kumi. Onneksi meidän piti vain kaartaa lähimpään pihaan, josta singahti ulos useampikin mies ja kymmentä minuuttia myöhemmin oli kumi vaihdettu ja matka jatkui.

Vuoristotietä ajaessa selvisi aika pian, että autossamme oli jotain muutakin pahasti vialla. Jarrut eivät toimineet kunnolla, joten kuskimme ajoi todella hiljaa ja etenkin alamäissä jarrutti käytännössä moottorijarrutuksella. Ihme kyllä kuitenkin lopulta selvisimme Manokwariin, jossa parkkeerasimme hienon neljän tähden Aston hotellin pihaan.

Illemmalla saimme taas todella huonoja uutisia. Seuraavan aamun klo 9:20 lentoamme oli siirretty tuntikaupalla myöhemmäksi ja ei siinä vielä kaikki – seuraavan kohteemme Mulagufikin edustajat olivat ilmoittaneet, että he eivät ottaisi lainkaan majoittujia sunnuntaina! Ja koska meillä oli lento kuitenkin myöhässä, meille olisi jäänyt tämän järjestelyn jälkeen alle päivä aikaa olla tässä paikassa. Kaiken piti olla sovittuna jo etukäteen, mutta mikä tahansa taitaa Papualla olla mahdollista. Itse asiassa jälkikäteen kuulin huhuja, että Malagufukin porukka oli yhtäkkiä päättänyt, että vuorokausi heillä maksaisi 650 dollaria! Meidän reissumme budjetti ei tähän olisi riittänyt.

Mutta ei meidän auttanut alkaa murjottamaan. Tilanteeseen oli pakko sopeutua. Osa porukastamme oli aika pahasti poikki, joten ehkä yksi lepopäivä oli enemmän kuin paikallaan.

Manokwari ja Sorong

Manokwari

20.8. ohjelmamme oli siis leppoisa. Aamulla kokoonnuimme omalla porukallamme aamupalalle ja teimme sitten reilun tunnin kävelyn hotellin lähimaastossa. Eikä kävely aivan hukkaan mennyt, sillä löysimme useita pensasmesikoita. Kaikki muut löytämämme lajit olivat jo ennestään havaittuja.

Päivällä suuntasimme lentoasemalle ja siellä saimme toden teolla jännittää, oliko koneemme tulossa lainkaan vai ei! Ensin koneen merkittiin olevan myöhässä, mutta katsoimme itse netistä, ettei koko kone ollut koskaan lähtenytkään. Aika pitkän odotuksen jälkeen saimme lopulta tiedon, että Biakista oli tulossa uusi kone ja lopulta klo 15:30 pääsimme lähtemään kohti Sorongia.

Vain tuntia myöhemmin laskeuduimme Sorongin Domine Eduard Osok lentokentälle, jossa osa toisella puolella konetta istuvista onnistui kiitoradan varressa näkemään sulttanikanan. Kaikista ohjelmanmuutoksista huolimatta Sujan oli taas onnistunut järjestämään meille ohjelman erinomaisesti ja asemalla meillä oli taas Sujanin tuttu paikalliskontakti sekä kyydit odottamassa.

Sitten ajelimme Fave-hotellille majoittumaan. Olimme hotellilla niin aikaisin, ettei kaikille ollut vielä huoneita valmiina, mutta pystyimme jättämään matkatavaroitamme tiskin taakse ja pian jatkoimmekin tämän Sujanin tutun omistamaan kiinalaiseen ravintolaan syömään parasta kalaruokaa, mitä olin koskaan syönyt.

Pipa forest

21.8. lähdimme aamusta paikallisoppaaksemme saapuneen Absalonin johtamina kohti Pipan metsää. Aika pian oli selvää, että oppaamme oli taas aika erilainen tapaus kuin, mihin olimme yleensä tottuneet ja hänellä eivät ainakaan lähellekään kaikki äänet olleet hallinnassa mutta, mikä tärkeintä, hänellä oli kuitenkin selvä visio muutamien parempin lajien löytämiseksi – sekä tietysti kontaktit viedä meidät tähän hienoon metsään retkelle.

Heti perille päästyämme kuulimme punanokkatalekanan ääntelyä ja kohta lensi pari mustaluria äännellen ohitsemme, mutta emme niitä latvojen takaa nähneet. Parin äännelleen kyyhkyn määrittäminen tuotti ongelmia, mutta ruskosmaragdikyyhky lopulta naulattiin ja myöhemmin onneksi pari sellaista nähtiinkin jahtaamassa toisiaan tien yli.

Roadside birdingSulphur-crested Cockatoo

Kova atrapin huudatus palkittiin hyvin atrappiin vastanneella neitoparatiisikalastajalla, mutta lintu ei valitettavasti suostunut tulemaan näytille. Vertailuksi kuulimme useita varsin saman kuuloisia keltanokkakalastajia sekä koukkunokkakalastajan. Myös rubiinijousipyrstönaaras nähtiin yhden puun latvustossa, pari hapsuviuhkasiipeä kuultiin ja komea kaljunaamakaija lensi ylitsemme.

Absalon sai neuvoteltua meidät vartioidun portin läpi hieman pitemmällekin metsään ja tämä oli hyvä, sillä kohta näimme useita sammalkaijasia kiipeilemässä puiden latvusrungoilla ja myös täplälaulumesikko nähtiin lyhyesti. Pari papuankuhankeittäjää lauloi ja toinen niistä päästiin näkemäänkin, sinipenkoja vain kuultiin mutta kaksi paria hienoja röyhelömonarkkeja esiintyi oikein hienosti ja koiraasta sain kuviakin.

Superb Fruit-doveBrown Oriole

Blyth's HornbillFrilled Monarch

Lopulta meidän oli kuitenkin palattava Sorongiin, jossa kävimme Pizza Hutissa syömässä ja sitten hotellilla hakemassa tavaramme. Sitten suuntasimme satamaan, jossa olikin melkoinen härdelli. Ajoimme kuitenkin aivan laivan viereen ja kohta jo tavaroitamme kannettiin laivaan, jossa meille oli paikat VIP-tiloista.

Waigeo

Olimme laivassa aivan turhan aikaisin, mutta pitkän odotuksen jälkeen paatti lähti liikkelle ja me tietysti kiipesimme keulakannelle staijaamaan. Satamassa näimme kaukana tunnistamatta jääneen tyllin, joka mielestäni näytti lähinnä ylänkötyllitä.

Alkuun merellä ei näkynyt kuin töyhtö- ja muutamia valkoposkitiiroja ja sitten pikkufregattilintuja. Mutta reilun tunnin seilaamisen jälkeen löytyi ensin muutamia ohjasnokitiiroja ja sitten ensimmäinen tyrskyliitäjä ja lopulta niitä näkyi yhteensä kuusi lintua.

Lesser FrigatebirdBulwer's Petrel

Myös ruskosuula, vesipääsky, kalatiiroja sekä pari etelänkeijua nähtiin ja lisää pikkufregatteja. Hieman ennen Waigeota näimme vielä muutaman kymmenen delfiinin porukan.

Red-necked PhalaropeWilson's Storm Petrel

Lopulta rantauduimme Waigeon Sapokrengiin Waisain satamaan, jossa meitä oli taas autot vastassa. Laukkumme kannettiin autoihin, meille käytiin ostamassa jonkin sortin turistiviisumit ja sitten ajoimme yllättävän pitkän matkan, noin kymmenen kilometriä, majapaikallemme sukellusmesta Scuba Republiciin.

Majoituimme kämppiimme ja käppäilimme hieman pihamaastossa mutta pian alkoi olla turhan hämärää, joten teimme vielä iltahuudon ennen ruokailua, jonka jälkeen simahdimme aika nopeasti.

22.8. herätys oli aikaisin ja pian olimme ajamassa todella kapeaa tietä jyrkkiä ylämäkiä kivuten sisemmäksi saarta. Sitten oli edessä taas pimeämarssi kohti kojua matkalla isojalan ääntelyä kuullen – kyseessä ei kyllä ollut se legendaarinen bigfoot, vaan pieni kanalintu. Lopulta olimme kojulla, johon istuuduimme odottelemaan aamun päätähteä saapuvaksi.

Kauhean kauan ei tarvinnut odotella, kunnes näimme värikkään vilahduksen ja kohta legendaarinen kaljujousipyrstö saapui oksistoon piilottelemaan. Pian se nousi paremminkin näkyville, mutta koko ajan se osasi olla osittain jonkun oksan takana.

Pian kaljujousipyrstöjä saapui lisää ja parhaimmillaan paikalla oli kolme koirasta ja yksi naaras ja näimme kerran jopa pikaisen parittelunkin. Pimeä haittasi kuvaamista ja linnut olivat aivan tolkuttoman nopeita, mutta lopulta yksi kaunis koiras jämähti paikalleen sellaiseen kohtaan, että sain kelvolliset kuvat otettua.

Wilson's Bird-of-paradiseWilson's Bird-of-paradise

Ja valon hieman parannuttua, se laskeutui vielä kertaalleen kannolle temppuilemaan ja sain muutamia kuvia linnusta soidinpuuhissakin.

Wilson's Bird-of-paradiseWilson's Bird-of-paradise

Kuultuamme ruskopäävariksen ääntelyä oli kaljujousipyrstöjen soidin tauonnut, joten lähdimme kojusta ja kävelimme takaisin autoille. Ajoimme tietä vähän matkaa ja nousimme kävelemään tietä pitkin. Kohta käännyimme olemattoman pienelle polulle keskelle metsää ja haeskelimme maassa viihtyvää suurehkoa lintua. Seuloimme maisemaa välillä lämpökameroilla mutta oppaanamme ollut entinen metsästäjä Yopi oli kuitenkin se, joka plokkasi etsimämme linnun kiiruhtamasta meitä pakoon parin kymmenen metrin päässä puiden runkojen takana piilotellen. Onneksi löysin linnun itse nopeasti ja myös pari muuta näki tämän ison harjapäisen sinisen linnun vilahtavan puun taakse. Huidoin muita paikalle ja vielä ainakin yhden onnistui nähdä tämä upea lännenkruunukyyhky, mutta osalta lintu jäi valitettavasti näkemättä, sillä se onnistui jotenkin juoksemaan meitä piiloon siten, ettemme enää sitä löytäneet. Yleensä lintu yritetään saada säikäytettyä ilmaan, jolloin se nousee puuhun, josta on sitten hoidettavissa koko porukalle, mutta tämä yksilö onnistui juoksemaan meitä pakoon.

Haimme lännenkruunukyyhkyä vielä jonkin aikaa ja kuulimme metsässä ensimmäiset prinssiparatiisilinnut, löysimme polulta jalkojeni välistä liikkeelle lähteneen kuristajakäärmeen, jonka yli lähes kaikki olivat jo kävelleet ja kuvailimme lämpökameralla löytyneitä lepakkoa sekä marmoripöllökehrääjää mutta lopulta jatkoimme takaisin tielle kävelemään.

BoaMarbled Frogmouth

Tien varressa onnistuimme vielä näkemään parvipitohuin (cerviniventris) sekä vihdoin löytämään papuanpitan näkyville ja jotenkin kuvattavaksi, mutta muuta uutta emme enää löytäneet.

Papuan PittaRaja Ampat Pitohui

Palattuamme majapaikallemme näimme pihassa muutaman ylitsemme lentäneen kirjokeisarikyyhkyn. Päivällä huilimme huoneissamme, sillä ulkona oli aivan tolkuttoman kuuma. Iltapäivällä meille oli varattu vene, jolla lähdimme merelle. Ajoimme jopa toista tuntia pieneen Merpatin paratiisisaareen, johon rantauduimme riutalle kaivetun kapeikon läpi varovasti lipuen.

Heti rannassa löysimme molukkienkottaraisia sekä vaaleaviher- ja mangrovelaulumesikoita. Muutama kaulusluri lensi palmujen latvoissa ja kohta kuultiin ja nähtiin ensimmäiset mustakyhmykyyhkyt (myristicivora) sekä molukkienviheltäjät (phaionota).

Beach KingfisherMoluccan Starling

Olive HoneyeaterVaried Honeyeater

Kävelimme polkua sisemmäs saareen ja löysimme valkokupukyyhkyjä ja jostain puusta tipahti viereemme räpiköiden nuori isojalka kuvattavaksi. Pienellä hakemisella löysimme useampia arafuranviuhkoja ja rantaa pitkin kävellessämme vielä pari mangroverillia (chloris). Sitten alkoi sataa kaatamalla ja jouduimme pitämään jonkin aikaa sadetta paikallisten majoissa. Samaan aikaan yksi ryhmäläisistämme voi varsin pahoin mutta onneksi mistään vakavammasta ei ollut kyse.

Island WhistlerDusky Megapode

Fruit-BatCrab

Paluumatkalla poikkesimme vielä toiseen upeaan paratiisisaareen, jolla oli aivan tolkuttomasti hedelmälepakoita! Niitä kuvaillessa meni jonkin aikaa ja hetken ehdimme ihan vain käppäillä hiekkarannalla ja näimme joitakin ohjasnoki- sekä yhden mustaniskatiiran ja metsän puolella tuttuja mesikoita ennen kuin meillä oli taas jostain syystä kiire paluumatkalle.

Paluumatkalla näimme kaukaisella poijulla muutamia tiiroja sekä korallihaikaran. Pyysimme venekuskia ajamaan lähemmäksi mutta meillä oli bensa niin vähissä, ettemme voineet enää tehdä yhtään ylimääräistä mutkaa. Ilmeisesti toisessa saaressa käynti oli ollut ns. ylimääräinen pisto aivan turhan tarkkaan lasketulle bensamäärlle ja kohta kone alkoikin pätkiä ja aika nilkuttamalla pääsimme lopulta kotirantaan.

23.8. heräsimme taas aikaisin ja pian olimme taas ajamassa kapeita ja jyrkkiä teitä. Lopulta stoppasimme Warkesi forest campin lintupolun parkkipaikalle ja kohta lähdimme kipuamaan polkua pitkin.

Taaskaan kukaan ei ollut varoittanut, että kiivettävää riitti ihan tolkuttomasti ja taas juostiin aivan järjetöntä vauhtia. Vaikka kaikki olivatkin taas terveenä, perä jäi aika pahasti. Ihme kyllä onnistuimme jotenkin saamaan paikallisoppaamme hieman hidastamaan ja lopulta olimme perille mäen huipulla, jossa pääsimme kipuamaan ylös tornimaiseen latvakojuun (jota ei pitänyt ennakkotietojemme mukaan olla olemassa).

Aamu alkoi valjeta aika pian mutta sitten alkoi sadella. Ja sade yltyikin todella kovaksi, joten homma alkoi näyttää aivan toivottomalta. Lopulta kuitenkin sade hetkeksi taukosi ja tällöin prinssiparatiisilintujen äänet alkoivat kuulua lähempää. Kipusin itse kamerani kanssa valmiiksi kuvausaukolle ja aivan hetken kuluttua lensi upea prinssiparatiisilintu oksalle soidintamaan. Paikallisopas päätti sitten tästä vetää hepulit ja työnsi kätensä juuri minun kamera-aukosta ulos ja alkoi huitoa linnun suuntaan, ihan kuin emme olisi jo lintua itse huomanneet. Lintu tietysti säikähti tätä mesoamista ja lensi piiloon eikä enää palannut oksalle lainkaan.

Red Bird-of-paradiseRed Bird-of-paradise

Hetken odotettuamme pari prinssiparatiisilintua lennähti vielä samaisen puun latvaan mutta taas alkoi sataa kaatamalla ja saimme niistä vain surkeita kuvia niiden värjötellessä apaattisina kaukana latvustossa sateen suojassa.

Sadetta jatkui ja jatkui, joten lopulta meidän oli lähdettävä palailemaan takaisin alas. Matkalla sade onneksi taukosi ja aloimme pysähdellä atrappeja soittelemaan. Pari valkonokkamaluria kuultiin mutta pikkurastasviheltäjä (affinis) saapui atrapille niin nopeasti, että vain minun onnistui nähdä lintu edes vähän paremmin.

Autoille palattuamme ajoimme pienen lammen lähelle ja kävelimme rantaan, josta löytyi heti pari hienosti näkynyttä täpläviheltäjäsorsaa. Rannasta löytyi tosi hauskan näköinen pulmussorsakin, joka oli yksi toivelajeista reissulle ihan sen suomenkielisen nimen takia.

Spotted Whistling DuckRadjah Shelduck

Keli oli lämpenemässä ja taivaalle alkoi nousta petolintuja ja parin töyhtö- ja bramiinihaukan jälkeen saapui ruosteniskahaukka kaartelemaan yläpuolellemme ja heti perään plokkasin kotkan lentämässä suoraan meitä kohtia – se oli upea papuankotka, joka lensi mäen rinnettä vasten ohitsemme ja jäi sitten kaartelemaan taivaalle. Olin kuitenkin itse onnistunut saamaan kameraani juuri sopivasti kosteutta sisään ja kuvani näistä petolinnuista jäivät ihan sumeiksi. Onneksi huuru lähti linsseistä ihan vain objektiivia irti käyttämällä.

Collared SparrowhawkGurney's Eagle

Iltapäivällä teimme taas veneretken ja suuntasimme suoraan edellisiltaiselle poijulle havaiten matkalla pienen vesipääskyparven kellumassa meressä. Onneksi poijulla näkyi edelleen tiiroja, ja kuinka ollakaan edellisillan suttuisista kuvista ruskotiiroiksi epäilemämme linnut paljastuivatkin tummaruskotiiroiksi ja pääsimme kuvaamaan hienosti myös ohjasnoki- ja töyhtötiiroja.

TernsBridled Tern

Black Noddies and Bridled TernBlack Noddy

Sitten jatkoimme vielä lepakkosaareen ihan vain nauttimaan upeasta paikasta – tai ainakin ne, jotka ylipäänsä osasivat tällaisesta nauttia – pinnoja kun ei enää ollut tarjolla.

Bat IslandIsland

Takaisin majapaikalle päästyämme vietimme aikaa vielä laiturilla ylilentäviä lintuja tarkistellen ja kuvaillen sekä auringonlaskua ihaillen. Kyyryhaikara, isopuukiitäjiä, pikkufregattilintuja, kirjokeisarikyyhkyjä, avoparikaijoja (polychloros) ym. nähtiin ja kuvailtiin.

Moustached TreeswiftPied Imperial Pigeon

24.8. aamulla käppäilimme vielä vähän aivan majapaikkamme tuntumassa metsiä kuunnellen eikä kävely todellakaan hukkaan mennyt, sillä kuulimme nyt koko porukalla pikkurastasviheltäjän (affinis) ja näimme pari ylitsemme lentänyttä isonokkakaijaa sekä 16 linnun parven yöpymästä liikkeelle lähteneitä isoviheltäjiä ym.

Pian oli aika pakata tavaramme autoihin ja lähteä kohti satamaa. Lentokentän lahden ohi ajaessa meidän oli pakko vielä pysähtyä, sillä kerrankin vesi oli alhaalla. Lahdelta löytyikin mm. taigaviklo, pikkukuovi sekä rantasipejä.

Kohta olimme taas satamassa ja tutussa VIP-hytissä. Laivan lähdettyä liikkeelle suuntasimme taas keulaan staijaamaan mutta nyt merellä oli todella hiljaista. Saimme tyytyä muutamiin lentokaloihin, yhteen tyrskyliitäjään, ruskosuulaan, pkkufregattilintuihin ja muutamiin tiiroihin.

Sorongin mangrovet

Lopulta olimme taas Sorongissa, jossa suuntasimme syömään ja hotellille hieman huilimaan ja iltapäivästä olimme taas valmiita maastoon. Absalon oli taas oppaanamme ja suuntasimme Sorongin valtaville mangroveille.

Taas oppaamme toiminta oli aika erikoista ja vaikka muitakin lintuja oli tarjolla ja kuului ja näkyikin, soitti hän vain koko ajan samaa atrappia meistä hieman erillään pysyen. Me saimme keskenämme pinnata oranssiotsakyyhkyt ja mangrovemesikot ja etsiä muita puuttuvia lajeja. Lopulta Absalonin sinnikkyys kuitenkin palkittiin, kun teräskalastaja vihdoin vastasi atrappiin ja itse löysin linnun istuskelemasta erään tiheän puskan keskellä. Pienellä hamemisella löysin aukon, josta lintu näkyi lähes kokonaan ja pääsimme kuvaamaankin tätä upean väristä lintua oikein mainiosti.

Orange-fronted Fruit DoveBlue-black Kingfisher

Onnistuimme näkemään myös australianpikkukalastajan lennossa ennen kuin päätimme jatkaa toiseen osaan mangrovea. Siellä käppäilimme tietä pitkin havaiten ylitsemme lentäneen mustakauluskyyhkyn ennen kuin saimme jonkun yli-innokkaan vartijan kimppuumme. Tien vieressä oli öljyputki ja tien päässä ilmeisesti jotain tehtaita, joten ilmeisesti alueella ei olisi saanut liikkua. Myöhemmin hoksasimme, että kaikista autoistamme oli otettu rekisterikilvet pois tällä paikalla käynnin ajaksi ilmeisesti juuri siitä syystä, että ongelmia voisi olla luvassa. Paikalle saapui kohta vähän vakavammin otettavakin opas, joka oli kuitenkin paljon asiallisempi ja pääsimme lähtemään paikalta. Onneksi juuri ennen lähtöämme huomasin vielä australianiibiksen lentävän ylitsemme, joten saimme vielä yhden pinnan.

Sitten suuntasimme Sorongille hotellillemme, jossa kävimme taas erinomaisessa kalaravintolassa ja loppuilta meni levätessä ja pakkaillessa.

Koti kohti

25.8. anivarhain suuntasimme lentoasemalle, jossa onneksi hoksasin muistuttaa, että muutamien tulomatkalla näkemä sulttaanikana oli täällä eri lajia kuin Jakartassa, jossa kaikki olimme niitä nähneet. Andreas sinnikkäimpänä kaivoi useammankin sulttaanikanan (melanotus) esiin lentoaseman ikkunoista staijaamalla.

Lopulta klo 10:45 lähti lentomme kohti Jakartaa ja kumma kyllä uni maittoi! Jakartassa meillä oli sitten aivan järjettömän pitkä odotus, kunhan olimme junailleet oikeaan terminaaliin.

Osa porukastamme innostui vielä käydä lentokentän lähimetsissä retkelläkin mutta itsellä on kyllä joskus tarkoitus tulla Jaavalle ihan oikeallekin retkelle, joten päätin keskittyä tuliaisten osteluun ja lepäämiseen.

Lopulta yöllä klo 01:10 lähtii lentomme Dohaan ja taas lento meni mukavasti unten mailla. Dohassa olimme klo 05:25 ja siellä ostelin vielä lisää tuliaisia. Klo 8:10 lähti sitten viimeinen lento Helsinki-Vantaalle, jossa olimme iltapäivällä klo 15:15.

Group

Sitten oli aika kiitellä ja hyvästellä matkatoverit ja itselläni oli vielä muutaman tunnin odotus ennen kuin pääsin junailemaan Tikkurilan vaihdon kautta Parikkalaan, jossa olin lopulta iltakymmenen aikaan. Ja muutaman tunnin yöunien jälkeen olimme taas Hannan kanssa rengastelemassa.

J.A.

Indonesia, Bali (ja Itä-Jaava) 24.12. 2019 – 5.1. 2020

Alkusanat

Syksyn 2018 Lintumessuilla Helsingissä törmäsimme vanhaan tuttuumme Seppo Hjerppeen, jonka kanssa jutellessa meille selvisi, että hän on oleillut elämästään ison siivun Indonesiassa ja etenkin Balilla. Parina kymmenenä talvena hän on käynyt saaressa ensin pitkälti työnsä takia, mutta viimeiset kuusi talvea asunut siellä. Juttelimme niitä näitä omista reissuistammekin ja heitimme ohimennen idean, että joku talvi tulisimme moikkaamaan Seppo ja retkeilemään kimpassa Balilla ja Seppokin tuntui innostuvan ideasta.

Vajaata vuotta myöhemmin mietiskellessämme sopivaa talvilomakohdetta, laitoimme Sepolle viestiä ja hänhän oli yhä innoissaan siitä, että saisi meistä retkiseuraa Balille. Niinpä reissu alkoi pikkuhiljaa konkretisoitua. Ja Lintumessujen aikaan olimme sitten ostaneet jo lentoliputkin. Sepon käydessä alkutalvesta Suomessa tapasimme Lappeenrannassa ja ideoimme hieman pohjaa parin viikon reissullemme ja tätä pohjaa sitten hieman viilailtiin pitkin talvea, mutta aivan lopullinen aikataulutus päätettiin jättää kuitenkin perille, kun pääsisimme taas saman pöydän ääreen Balilla.

Matkaan

Joululomalla 22.12. iltapäivällä-illalla ajelimme Hannan kanssa Vantaan Lentoparkkiin, josta saimme kyydin lentoasemalle. Olimme taas kerran kentällä hieman turhan ajoissa, mutta lopulta Qatar Airwaysin lentomme kohti Qatarin Dohaa lähti klo 22:40.

Lennolla katselimme alkuun leffan ja sitten yritimme nukkua niin paljon kuin mahdollista. Lento oli hiljainen; ihmiset olivat hiljaa ja kuulutuksetkin olivat todella vähissä, niinpä saimme nukuttua oikein hyvin. Lopulta laskeuduimme Dohaan, jossa seikkailimme itsemme oikealle portille ja kulutimme aikaa ikkunasta ulos tuijotellen ja näimme Qatar-lajeiksi pikkuvarpusia, arabianbulbuleita, palmu- ja kesykyyhkyjä sekä pihamainoja.

Lopulta lähti lentomme kohti Balin Denpasaria ja taas yritimme nukkua niin paljon kuin mahdollista, mutta yhdet leffatkin ehdimme taas katsoa. Ja ajallaan klo 23:00 laskeuduimme lopulta Denpasariin, jossa edessä oli sitten jonottelua matkatavaroita odottamaan. Minun matkalaukkuni tulikin nopeasti, mutta Hannalla taas mukana ollutta rinkkaa saimme odotella pitkään. Onneksi rinkkakin lopulta löytyi ja pian löysimme viimeisestä aulasta Sepon meille järjestämän kuskin Bungin, jolla oli hieno Hanna & Janne Aalto -kyltti mukanaan.

Ulos päästyämme odottelimme, kun Bung haki autonsa ja kylläpä parkkitunnelissa kuumuus ja kosteus iskivät päälle! Lopulta Bung saapui ja pääsimme ilmastoituun autoon huokaisemaan helpotuksesta! Liikennettä oli keskellä yötäkin Balin kapeilla kaduilla meidän mielestä ihan ruuhkaksi asti, mutta Bungin kommentti oli: ”There is no traffic”.

Ajoimme pohjoiseen kohti sisämaata ja vajaan tunnin ajon jälkeen saavuimme Ubudin liepeillä Jukut Pakussa olleen talon pihaan, jossa Seppo oli meitä vastassa. Kannoimme kapean käytävän päässä olevasta portista tavaramme pihaan, jossa tapasimme myös Riipisen Karin, joka asusteli tässä Sepon ja Karin rakentamassa kämpässä ympärivuotisesti nyt jo seitsemättä vuotta. Seppo ja Karihan olivat aikanaan omistaneet liikkeen, jossa he myivät indonesialaisia huonekaluja ym. ja siksi he olivat jo parinkymmenen vuoden ajan oleilleet paljon Indonesiassa, etenkin Balilla. Myös Topi-koira oli herännyt meitä vastaanottamaan.

Sepelpöllösen (lempiji) (splitillä ei siis vielä suomenkielistä nimeä, mutta tullee olemaan sundanpöllönen) huudellessa kannoimme tavaramme vierasmajaan, jutustelimme vielä hetken isäntiemme kanssa, kunnes silmäluomet alkoivat painaa siihen malliin, että meidän kaikkien oli suunnattava unten maille kellon oltua jo pitkälti jouluaaton puolella.

Jouluaatto lintumaailmaan tutustuen

24.12. Unta olisi riittänyt pitempäänkin mutta, kun ulkoa alkoi ensin kuulua naapurin kukkojen ohessa viherviidakkokanan huuto ja pian myös aasiankukaalin puputus, oli minun pakko kiivetä vierasmajan katolla olevalle tasanteelle avaamaan retkipinnalista. Vierasmajahan oli siis rakennettu tavallaan myös lintutorniksi, josta avautuikin hieno, uskomattoman vehreä maisema.

Auringon nousun aikaan oli jo niin lämmintä, että hiki meinasi tulla ihan vaan paikoillaan seisoskellessa. Äänimaailmaan kuului pääasiassa kukkojen ja kanojen ja kukaalien äänet sekä keltaperäbulbulien moninainen ääntely, mutta myös joitakin tunnistamattomia ääniä kuului kauempaa. Heti pistin merkille sen, että varsinaisia laululintuja oli todella vähän. Indonesiassahan lintujen pyydystys häkkilinnuiksi on valtava ongelma. Lähes joka pihassa roikkuu häkissä lintuja ja nytkin kuului läheltä harakkataskun laulu, mutten voinut olla varma kuuluiko se lähimetsästä vaiko naapurin häkistä. Ohitseni viuhahteli vauhdikkaita tyynenmerenpääskyjä ja taivaalla kieppui kahdenlaisia salangaaneja, joista valtaosan määritin sumatranloistosalangaaneiksi (linchi) ja muutaman jaavansalagaaniksi (fugiphagus) (nämäkin siis niin tuoreita splittejä, ettei virallisia suomenkielisiä nimiä spliteille ole). Keltaperäbulbulin ja salangaanien ohella aasianturturikyyhky oli lajeista ehkä näkyvin, mutta myös idänlehmähaikaroita sekä jaavanriisihaikaroita näkyi lentämässä riisipeltoja kohti, suomumanikkeja viiletti taivaalla ja oliivimedestäjiä pörräsi latvustoissa. Tuttuna äänenä taivaalta kuului liron lentoääni.

Hannan ja Sepon kiivettyä ”torniin” alkoi tietysti lajit määrittyä paremmin. Pari kertaa kuulunut korkea kimitys paljastui sammakkohaukaksi, joka kohta saatiin näkyvillekin. Kaukaisesta puunlatvuksesta löytyi käkätystä pitänyt turkoosikalastaja, pihan puihin saapui pieni parvi mustakaulamanikkeja, drongokäki (lugubris) laskeutui lähipuun latvukseen viheltelemään, läheisen jokivarren suunnasta kantautui pikkukukaalin klonksunta sekä ainakin parin kaulanauhatimalin puputus. Jora sekä pari tuhkaräätäliä lauleskelivat lähimetsikön katveessa, pieni parvi harmaaposkikyyhkyjä lensi ylitsemme ja laskeutui puun latvaan katsottavaksikin, kiiltokottarainen lensi vauhdikkaasti ylitsemme ja välillä lähistöllä käkätti jaavankalastaja, joka ei kuitenkaan suostunut näyttäytymään. Aamun avauksen lopuksi näkyi vielä uskomattoman punainen tulikukastaja, mutta sitten oli aamupalan vuoro. Leppoisa reissun avaus oli siis tehty kämppämme katolla pihalinnustoon tutustuen (pihasta oli saatu jo 13 elistä)!

Pitkien matkustusten jälkeen olimme sopineet aloittavamme aika leppoisasti Indonesian ja Balin lajistoon tutustumisen, joten aamupalan jälkeen suuntasimme käppäilemään riisipelloille. Oli hauska tavata paikallisia, joiden kanssa Seppo tuli erittäin hyvin juttuun. Muutenkin kaikki tuntemattomatkin lapsesta vanhukseen hymyilivät leveästi tavattaessa. Oli taas mukava olla Aasiassa!

Seeprakyyhkyjen ”barbababa-ujellus” kantautui joka suunnasta, valittajakäki vihelsi ja marmoriseppä hurisi kauempana ja nyt näkyi vuorostaan parvi punakaulakyyhkyjä. Pelloille päästyämme lensi ylitsemme idänmehiläishaukka ja pian löytyivät ensimmäiset lirot, suippopyrstö-/siperiankurpat, joista ennemminkin määritettiin ensimmäisiä sekä ojasuokana. Muutaman heinäkertun nähtyämme ja kuultuamme, löytyi ensimmäinen todella hauskaääninen kultapääherttu ja kohta näitä löytyi useita lisää. Yllätykseksemme löysimme myös pari intiantuhkapriiniaa, joita ei kirjojen tai nettitietojen perusteella pitäisi Balilla olla lainkaan, mutta Seppo on näitä löytänyt sieltä täältä. Ja pian näimme riisipelloilla töissä olleiden paikallisten lentoon säikyttämän koiras kultakurpon. Suomu- ja mustakaulamanikkien ohella näimme yhden hienon valkohuppumanikin, kiiltokottaraisia lensi vauhdikkaasti ylitsemme pieniä parvia ja tyynenmerenpääskyjen ohella näimme joitakin haara- sekä idänruostepääskyjä.

Jatkoimme kyläteitä kävellen kohti Ubudia nähden matkalla idänruostepääskyjen pesiä vesitornien kattojen pohjissa. Lisäksi näimme vielä pikkuvarpusia sekä pari kookosmedestäjää. Apinametsän läpi kävellessämme kuvasimme tietysti jaavanmakakeja, jotka olivat erittäin taitavia varastamaan turisteilta syömistä ja muutakin tavaraa. Mekin olimme varautuneet tähän piilottamalla kaikki tavaramme mahdollisimman huolella, mutta silti yksi apinanuorukainen hyppäsi Hannan selässä olleen repun päälle ja nappasi salamannopeasti Hannan repun sivutaskussa olleen lähes tyhjän kokispullon hyppysiinsä, vaikka siitä oli näkynyt taskusta vain korkki. Hölmö apina kuitenkin kiersi korkin auki siten, että pullo oli ylösalaisin ja niinpä se sai vain varpaansa kasteltua kokiksella.

Lopulta olimme Ubudissa, jossa vaihdoimme paikallista rahaa eli rupioita miljoonittain, kurssihan on sellainen, että 7 euroa on 100 000 rupiaa, joka onkin suurin käytössä oleva seteli. Kävimme vielä kaupassakin ja otimme sitten taksikyydin takaisin kämpille.

Päivällä pidimme siestaa kuumimman hetken ja iltapäivällä kävelimme ensin läheiseen jokivarteen, jossa näimme vastarannan puiden latvustossa kiikkuneen suuren kastanjamalkohan. Olinkin jo aamulla epäillyt kuulleeni samasta suunnasta jonkin malkohan kolisevaa ääntelyä. Metsässä ohitsemme lensi smaragdikyyhky ja taas näkyi turkoosikalastaja saman puun latvassa käkättämässä.

Jatkoimme sitten kylän länsipuoleisille pelloille, joilta löysimme lisää heinäkerttuja ja kultapääherttuja, suippopyrstö-/siperiankurppia, ojasuokanoja sekä näimme lennossa sekä koiras että naaras kultakurpon. Lisäksi kuulimme muutaman valittajakäen, pari drongokäkeä, tulitöyhdön sekä joran. Kämpille palaillessamme ylitsemme lensi vielä pari nokipääbulbulia. Näimme myös muutaman kookkaan juovavaraanin.

Illalla nautimme jouluillallisen, jolla oli tarjolla jopa suolakalaa sekä ruisleipää. Meillä oli isännillemme pienet joululahjat-/tuliaiset hankittuna. Pitkään rupattelimme terassilla luonnon ääniä kuunnellen. Yöhaikaroita kvaakkui pimeällä taivaalla, pian alkoi pari ”sundanpöllöstä” äännellä ja lopulta kiipesimme vielä torniin kuuntelemaan punakoipiräikän ääntelyä. Pihan eläimistössä riitti muutakin ihmeteltävää. Auringon laskun jälkeen alkoi valtaisa kaskaiden meteli, joka onneksi kesti vain kymmenkunta minuuttia. Pimeässä alkoi pihan yllä lennellä lepakoita, useamman kokoisia. Isoin niistä lensi aina suoraan isoimpaan puuhun piiloon, mutta muut kiertelivät pimeällä taivaalla eri korkeuksilla. Perhosia näkyi päivin ja öin. Seinillä asusteli gekkoja, pienempiä sekä suurempia ja todella paljon kovaäänisempiä tokee-gekkoja ja puskien kätköistä saapui välillä näkyviin myös kookkaita keltakupeisia skinkkejä. Näimmepä pihassa myös parittelevat myrkylliset vihreät kyyt. Ja pihan kala-altaassa asusteli myös sammakoita, jotka aloittivat ääntelynsä pimeässä, kovaäänisimmät rupikonnat saivat aina häädön, jotteivat häirinneet nukkumista.

Joulupäivän lähiretkeilyt

25.12. Joulupäivänä heräsimme taas ajoissa ja kipusimme torniin kertaamaan lähilintujen määrittämistä. Viherviidakkokana, kaulanauhatimali, kookosmedestäjäpari, idänruostepääskyjä, drongokäki, sammakkohaukka, mustakaulamanikkeja sekä pari valkohuppumanikkia, harmaaposkikyyhkyjä ym. nähtiin ja kuultiin ja vihdoin nähtiin edes vilaukselta pari jaavankalastajaakin, joiden ääntä kyllä kuului vähän väliä. Pieni parvi kanelikorvakottaraisia näkyi kiiltokottaraisten ohella ja salangaanien seassa viiletti muutama aasiankiitäjä.

Seponkin kiivettyä torniin ihmettelimme lähistöllä laulanutta bulbulimaista laulajaa, jota ei sitten millään saatu näkyville. Otin siitä äänitykset ja myöhemmin laji selvisi ja kyseessä oli keltatäpläbulbuli.

Aamupalan jälkeen otimme Topin matkaan ja kävelimme ensin lähijokivarteen, josta löysimme yllättäen jopa kolme sukeltajahaarapyrstöä! Harakkatasku rähisi lähipuissa ja rantasipi näkyi retkipinnaksi. Jatkoimme läheisen temppelin luo samaisen joen varteen, jossa oli muutamia länsimaalaisia etsimässä itseään joogan parissa. Topi sen sijaan löysi itsensä vilvoittelemasta pienestä mutaisesta ojasta. Yllättäen täälläkin näkyi sukeltajahaarapyrstö ja ohitsemme kiiti tummansinisenä vilauksena sinikorvakalastaja. Virtavästäräkki edusti sitä tavallisempaa retkipinnalajistoa. Seppo innostui käymään uimassa joessa, jossa virta oli sen verran kova, että Topi oli aika huolissaan isännästään.

Päivähuilin jälkeen suuntasimme vielä pelloille, mutta havainnot jäivät kultapääherttuihin, valkohuppumanikkeihin sekä jalohaikaraan. Sitten alkoi näyttää siltä, että illaksi tulisi ihan kunnon sade, joten palailimme kämpille. Lopulta sadetta ei kuitenkaan vieläkään tullut kuin muutama pisara. Sadekaudenhan olisi pitänyt alkaa jo kuukautta aiemmin, mutta toistaiseksi oli satanut vain muutamana päivänä ja noinakin vain kohtuudella.

Ylös vuorille

Tapaninpäivänä alkoi sitten kunnon retkiosuus. Aamuneljältä saapui Bung ja pian olimme ajamassa pohjoista kohti ylös vuorille. Seppo oli löytänyt aiemmin uuden erinomaisen metsäretkikohteen, jota emme sen tarkemmin paljasta kuin, että se sijaitsi tulivuoren rinteillä. Lintujen pyydystys on niin suuri ongelma Indonesiassa, ettemme voi ottaa sitä riskiä, että joku lintujen pyytäjä löytäisi tälle paikalle juttumme perusteella.

Parkkeerattuamme auton jäi Bung jatkamaan uniaan autoon ja me lähdimme kävelemään tietä pitkin metsään ruskotöpökerttusten laulaessa ja kaulanauhatimalien äännellessä ympärillämme. Pienen kävelyn jälkeen löytyi latvustosta ensimmäinen kunnon lintuparvi ns. wave, josta löytyi sundansieppokäpinkäinen, sundanuunilintuja, sundansieppokerttuja sekä kaksi paria pilkkaminivettejä (speciosus). Ympärillämme hurisi useampikin kultasepelseppä. Indonesiankäkikyyhky ensin kuului ja pian myös näkyi lentämässä tien yli ja myös viherkeisarikyyhkyjä huhuili ja pari kiinanidänkäkeä (lepidus) (myöhemmin sundankäki, joka lajista kaiketi tulee) puputti rinnemetsissä. Harmaaposkikyyhkyjä näkyi pikkuparvi ja pian näkyivät ensimmäiset tuhkadrongot ja hieman myöhemmin viiridrongotkin. Täällä metsässäkin linnut olivat erittäin arkoja ja kovin monta lintua emme päässeet näkemään hyvin. Metsässä oli myös runsaasti hämäävän äänekkäitä harmahtavia banaanioravia.

Jatkoimme kävelyä ja lajilista täyttyi yllättävän runsaslukuisilla jaavanisorilleillä sekä ruskoperälepinkäisillä, viitasiepoilla, pikkukirjosieppokoiraalla ja sitten löytyi erään puun varjoista muutama luumuselkäsieppo. Näitä hetken seurailtuamme, huomasimme erilaisen siepon korkeammalla puun latvustossa ja se oli kuin olikin mantsuriansieppo. Näitä naaraspukuisia lintuja löytyi pari lisääkin ennen kuin näimme lyhyesti myös järkyttävän upean koiraslinnun.

Eräällä aukealla etsimme tovin Sepon aiemmin paikalla kuulemia keltasilkkikerttusia, mutta emme niitä löytäneet. Jatkettuamme matkaamme metsätietä eteenpäin kuulimme onneksi niitä pian. Laulu kuulosti omiin korviimme aivan samalta kuin miltä laji oli kuulostanut Thaimaassakin. Ei siis mikään ihme, että vaikka välillä täällä esiintyvää lintu pidettiin omana lajina, jaavanmetsäkerttusena, ovat ne nykyisin samaa lajia. Kerttuset eivät reagoineet atrappiin millään tavalla, emmekä näin saaneet tätä piilottelevaa lajia nähdyksi lainkaan.

Jatkettuamme taas matkaa kuului yläpuoleltamme jaavanriippukaijan korkea tirskahtava ääni, mutta emme ehtineet lintua nähdä. Mutta heti perään kiinnittyi huomiomme uudenlaiseen kyyhkyn ääneen, jonka määritimme xeno-cantosta puhelimeen lataamieni äänten avulla pikkukäkikyyhkyksi, joka oli yllättäen Sepollekin elis! Myöhemmin toinen yksilö näkyi lentämässä tien yli.

Tovin taas käveltyämme kuului läheltä taas Sepollekin outoa ääntelyä ja yllättäen löysimme puskasta pari bulbulia, joita emme tunteneet. Onneksi linnut olivat lyhyen aikaa hyvin näytillä ja Hanna sai niistä ihan kelpo kuvat. Laji selviäisi kyllä, kunhan pääsisimme takaisin autolle, jonne olin vahingossa jättänyt lintukirjan. Lajinmääritys ei pitkäksi aikaa jäänyt vaivaamaan, sillä kohta läheltä kuului paljon tutumman kuuloista talitiaismaista ääntelyä ja löysimme pian pari tuhkatalitiaista näytillekin. Ja lähes samaan aikaan alkoi ympäriltämme kuulua kovaäänisten kastanjasirppitimalien ääntelyä. Pienen tikistelyn jälkeen pääsimme näkemään näitä käyränokkia vilaukselta niiden piilotellessa oksiston varjoissa.

Harvempikasvustoisessa metsän osassa kävellessämme äänimaailma oli hiljainen eikä lintuja juuri näkynyt tai kuulunut, vain muutamia viiridrongoja kilkatti kauempana. Yhtäkkiä kuitenkin kuului metallisen kova sirahdus, kun ensimmäinen sundanjokirastas lensi äännellen meitä pakoon, ja pian toinen, kolmas jne.

Eräällä aukealla staijailimme tovin puiden latvustoja sekä taivasta ja rinteiden ylle nousikin rosvokotka kaartelemaan hetkeksi. Samalla kuulimme jaavankäpinkäisen (javensis) ääntelyä ja sitten vieressämme alkoi laulaa lintu, jota emme heti tunnistaneet. Löysin kuitenkin puhelimeni äänien joukosta samanlaisen ääntelijän ja tätä soittamalla saimme sundansilkkikerttusen hetkeksi näkyviinkin.

Ylitsemme oli jo joitakin kertoja lentänyt kiiltokottaraisia, mutta täällä ylempänä lajin kuului olla vaihtuneen celebesinkiiltokottaraiseksi. Linnut lensivät aina niin lujaa ylitsemme, ettei niitä oikein hyvin päässyt näkemään muuten kuin, että saatoimme arvella niiden näyttävän lyhempipyrstöisiltä kuin alempana näkemämme kiiltokottaraiset.

Polkumme kävi jo pienemmäksi ja vaikeampikulkuisemmaksi, mutta onneksi lajistokin samalla taas hieman muuttui, sillä ympärillämme lauloi nyt ruskotöpökerttusten ohella muutamia punaotsaräätäleitä. Kyyhkyjen ääntely oli nyt kumeampaa ja könyttyämme viidakkoon jonkin määrittämättä jääneen piippaajan perässä, onnistuin löytää eräästä latvustosta pari jaavankeisarikyyhkyä. Näitä katsellessani onnistuin samalla nojaamaan ohuilla housuillani johonkin nokkosentapaiseen kasviin, joka poltti aivan järkyttävän kovaa. Pohjettani kuumotti pari päivää koko ajan ja vielä viisi päivää myöhemmin pohkeessa tuntui hetkittäin siltä, kuin siihen olisi työnnetty neuloja. Mutta uhraus oli pieni, sillä kyyhkyt näkyivät erinomaisesti!

Käännyimme lopulta palailemaan takaisin päin ja näin keskipäivällä linnut olivat hiljentyneet. Koko paluumatkalla emme havainneet juuri muuta kuin muutamia jaavanisorilliparvia ja ruskotöpökerttuset yhä vain jaksoivat hoilottaa. Lopulta olimme takaisin autolla, jossa Bung meitä odotteli. Kaivoimme saman tien kirjan esiin ja yllättäen näkemämme bulbulit määrittyivät sumatranoliivibulbuleiksi (virescens)! Lajia ei ilmeisesti ole Balilla havaittu, mutta naapurisaarella Jaavalla laji esiintyy tismalleen samanlaisessa biotoopissa. Näkemämme pari ei mitenkään herättänyt epäilystä siitä, että kyseessä olisi voinut olla häkistä karanneet linnut.

Jatkoimme vielä Buyan-järven rantaan, jonne päästyämme alkoi kuitenkin sataa ihan kunnolla. Käpöttelimme erään katoksen alle suojaan ja putkeilimme retkipinnaksi liejukanoja, muutaman harmaarintahuitin, määritettyjä siperiakurppia, pari kiinanpikkuhaikaraa, silkkihaikaroita ja näimme myös yöhaikaroita, ojasuokanoja, pari virtavästäräkkiä ym. Sateen laannuttua alkoivat isokaislakerttuset sekä sarasirkkalinnut laulaa. Pääsimme näitä näkemäänkin muttemme oikein kunnolla. Seppo meinasi, että olisi joskus nähnyt sarasirkkalintujen jopa kantavan ruokaakin, joten tässä olisi jollekin tutkimisen paikka, että mitä sirkkalintuja nämä oikeasti oikein ovat? Mielestäni laulukin poikkesi hieman sarasirkkalinnusta.

Kävelimme rantaa pitkin pikkumatkan, mutta löysimme mainittavampina havaintoina ainoastaan ojasuokanapoikueen. Mustat karvapallopoikaset olivat melkoisen söpöjä. Hetken kuului ruovikosta myös punatiikeripeipon ääntä, mutta lintuja ei nähnyt kuin Seppo vilaukselta.

Lopulta lähdimme ajelemaan alas takaisin kohti Ubudia. Matkalla Seppo osti mansikoita, jotka eivät olleet kuulemma mistään kotoisin. Ubudin tienoilla todistimme todella pahaa kolaria, jossa skootteri törmäsi risteykseen kovaa ajaneeseen autoon. Skootterikuskilla ei tietenkään ollut kypärää, mutta ilmeisesti tilanteesta selvittiin hengissä. Apu oli ainakin paikalla saman tien ja paikallisen tavan mukaan autokuski, joka oli onnettomuudesta vastuussa, lähti viemään loukkaantunutta skootterikuskia sairaalaan. Ei voi kuin ihmetellä, kuinka kaiken maailman turistitkin uskaltavat tässä liikenteessä ajella skoottereilla? Eikä tämä jäänyt edes ainoaksi skootterionnettomuudeksi, jonka näimme…

Illalla suuntasimme läheiseen ravintolaa syömään. Tarjosimme Sepolle ja Karillekin oikein maittavat ateriat kiitokseksi tähän astisesta.

Jokisuistoretkeilyä

27.12.Bung saapui taas hakemaan meitä aamuviideltä ja pian olimme ajelemassa kohti rannikkoa. Auringon noustessa parkkeerasimme Undajoen sandurialueelle ja pysähdyimme katselemaan taivaalla lenteleviä pääskyleijuja ja safiirimehiläissyöjiä. Kahlasimme joen yli ja pääsimme näin roskaisesta maastosta puhtaammalle suistoalueelle. Punakaulakyyhkyjä näkyi isohkoja parvia, joiden koiraat ensin virheellisesti määritimme oranssiviherkyyhkyiksi. Lintujen naama oli kuitenkin harmaa eikä vihreä, joten korjasimme myöhemmin määrityksen oikeaksi.

Läheisen metsikön puissa roikkui lintujen pyydystyshäkkejä ja niissä näytti olevan saaliina ainakin jaavanmainoja. Yhtään mainaahan emme vielä olleet luonnossa nähneet.

Eräässä ruovikossa lauloi pari rastaskerttuselta kuulostavaa lintua, jotka nykytietämyksen mukaan ovat Balilla papyruskerttusia. Pikkukukaaleja ja valittajakäkiä äänteli puissa ja mustavyöviuhko sekä kuultiin että nähtiin lyhyesti. Jokivartta seuratessamme kuulimme pariin otteeseen jaavansinikalastajan korkeaa ääntä mutta vielä tätä koreaa lintua ei nähty edes vilaukselta.

Märistä lutakoista löysimme runsaasti ojasuokanoja, harmaarintahuitteja sekä kiinanpikkuhaikaroita ja myös muuta haikaralajistoa näkyi mukavasti, uusina lajeina jokunen pikkujalohaikara sekä yksittäinen kyyryhaikara. Eräässä kaislikossa äänteli viirukutojaparvi, mutta linnut nähtiin vain lyhyesti lennossa. Ohitsemme lensi myös ihan tavallisen käen näköinen lintu, mutta lajinmääritys oli mahdotonta, sillä tämän näköisiä lajeja talvehtinee alueella usempiakin – siis muita kuin se meille tavallinen käki.

Käveltyämme rannan suuntaisesti pusikoiden keskellä jo parin tunnin ajan, näimme vihdoin ensimmäisen jaavanmainan lentävän äännellen ylitsemme. Sarasirkkalintuja kuului taas joitakin laulavia kuten pari isokaislakerttustakin, turkoosikalastajia näkyi ja kuului useita, valkohuppumanikkeja löytyi pari parvea ja pääsimmepä näkemään ja kuuntelemaan paria aasiankeltavästäräkkiäkin.

Lopulta olimme aivan rannan läheisessä mangrovepuselikossa, josta Seppo tiesi löytyvän savannikehrääjiä. Ja kun ensimmäinen löytyi, pölähti niitä samasta puskasta lentoon ainakin kahdeksan lintua! Ja hieman myöhemmin toisesta pusikosta nousi vielä toinen mokoma.

Eräästä pihatosta, jossa oli karjaa, löytyi puiden varjossa piilotellut ja hetken laulanut sinimonarkki ja läheisen lutakon rannassa Hanna ja Seppo näkivät lyhyesti tummapyyjuoksijan. Ohitsemme lennähti myös kirjokäki, joka laskeutui hetkeksi kepin nokkaan, josta se saatiin määritetyksi.

Rantaan asti käveltyämme alkoi näkyä vihdoin kahlaajiakin ja retkipinnaksi hoituivat valkoviklojen ja siperiankurmitsojen ohessa mustajalkatyllien seasta vaivalla määritetyt jaavantyllit, joiden määritys varmistettiin vielä kuulemalla niiden lajityypillinen lentoääni. Ohitsemme lensi myös tummansininen kalastaja, joka biotooppimäärityksellä määritettiin kuningaskalastajaksi, josta Balilla esiintyy poikkeuksellisen tumma sinikorvakalastajamainen alalaji.

Kävelimme lopulta läheisen Jumpain kylän levävarastohalleille, josta Bung saapui meidät hakemaan. Lyhyt merelle tuijottelu ei tuottanut merilajeja mutta kaukaisella hiekkarannalla näkyi pieni pulmussirriparvi.

Länsi-Balille

28.12. Karin luottokuski Nyoman saapui hakemaan meitä aamuseitsemältä. Aamulinnuista olimme jo kuulleet tuttuja viherviidakkokanoja, sammakkohaukan, jaavankalastajan ym.

Kipusimme pian tuttua reittiä vuorille ja matkan varrella stoppasimme katselemaan auringon nousua näköalapaikalle, jolta näimme pari sammakkohaukkaa. Seuraavan stopin teimme tutussa paikassa Buyan-järven rannalla, jossa oli nyt hiljaisempaa, mutta sarasirkkalintuja ja isokaislakerttusia kuului kauempaa. Löysin taivaalta myös kiertelevän jalokotkan ja kauempaa rinnemetsästä kantautui ruostevatsakäen viheltely.

Jatkettuamme matkaa kohti uusia maisemia, löytyi Mundukissa olleen hotellin pihan tuntumasta mutkittelevan tien päällä langalla istunut parvi uurresarvinokkia! Lintuja selvästi ruokittiin hotellin pihalla ja nämä linnut olivat juuri sopivasti aamupalalla. Olivatpahan huikean näköisiä otuksia! Hetken kuvailun jälkeen linnut nousivat siivilleen ja lähtivät lentämään kotimetsänsä päälle.

Vuoristomaisemia aikamme ihasteltuamme, laskeutui tie rannan tuntumaan ja heti, kun oli mahdollista, pysähdyimme lyhyelle huilille katsomaan merta. Silkkihaikaroita näkyi rantakivikossa ja merellä liiteli pari ruskosuulaa. Muuten oli kuitenkin niin hiljaista, että päätimme jatkaa pian matkaa.

Matka jatkui joutuisasti kohti länttä kuskimme ohitellessa välillä aika ronskistikin, mutta hetkeäkään hänen kyydissään ei silti pelottanut, vaikka liikenne olikin aika kaoottista. Yleisesti ottaen autot olivat todella suuria ja tiet kapeita ja skoottereita suihki joka puolella vastaan ja ohi, välillä aivan väärää kaistaakin pitkin. Ja skootterin kyydissä oli usein koko perhe. Ja jos jollain oli kypärä, oli se yleensä vain kuskina toimineella perheen isällä. Otsikko: ”Kaksi skootteria kolaroi, kymmenen loukkaantui”, oli täällä aivan mahdollinen.

Lopulta olimme Balin länsikärjessä ja hieman ennen Gilimanukia näkyi kylien yllä aasianpalmukiitäjiä. Gilimanukissa kurvasimme hotelli Lestarin pihaan ja olimme lopulta paikalla niin aikaisin, että saimme odotella tovin, että vapautuneet mökit oli siivottu. Itse asiassa otimme lopulta hieman kalliimmat mökit kuin olimme alun perin varanneet, sillä ilmastointi tuntui aivan välttämättömältä lisävarusteelta huoneisiimme.

Majoituttuamme huilimme taas tovin keskipäivän kuumimpaan aikaan ja lähdimme sitten lähimaastoon kävelyretkelle. Kävelimme vain tien toiselle puolelle tiheään mangrovepöpelikköön, jossa Seppo oli retkeillyt aiemminkin ja tunsi polut mitä pääsi hyvin kulkemaan.

Sää oli taas läkähdyttävän kuuma mutta käpöttelimme silti ristiin rastiin pusikoiden keskellä havaiten mm. smaragdikyyhkyn, marmori- ja kilkkuseppiä, tulitöyhdön, pari aasiankirjotikkaa (analis), turkoosikalastajia, safiirimehiläissyöjiä, parikymmentä kastanjamehiläissyöjää, ruskoperälepinkäisiä, kymmenkunta joraa, pääskyleijuja, mustadrongoja, todella runsaasti nokipääbulbuleita, punakaulakyyhkyjä, pikkukukaalin, jaavanmainoja sekä vihdoin kourallisen ylitsemme yksitellen lentäneitä ruohikkolivertäjiä.

Jatkoimme hotellin ohi kylän läpi merenrantaan, josta löytyi poijulla kököttänyt tiira, joka näytti heti oudolta. Se levitteli pariin otteeseen siipiään ennen kuin kääntyi parempaan asentoon ja saatoimme tunnistaa sen mustaniskatiiraksi. Merellä seilasi myös jokunen pikkutöyhtötiira sekä kuusi ruskosuulaa.

Jatkoimme kävellen roskaista rantaa, jolle paikalliset kantoivat koko ajan lisää roskia, pitkin kohti Bali Baratin eli West Bali National Parkin opastuskeskusta, jonne Seppo sopi treffit vanhan ystävänsä ja paikallisoppaamme Iwan Melalin kanssa.

Opparilla Iwan jo odottelikin meitä kalastusveneen luona ja lyhyen jutustelun jälkeen käppäilimme hieman lähialueella, jossa oli yksi balinkottaraisten kasvatushäkeistä. Balinkottaraiselle oli myös pönttöjä lähiympäristössä ja aika pian korviimme kantautuikin balinkottaraisen laulu. Ja kohta pääsimme näkemään tämän sukupuuton partaalta pelastetun lajin. Balinkottaraisia löytyi pihapiiristä kuusi yksilöä, joista pari oli renkaattomia, muilla oli värirenkaat jaloissaan. Iwanin mukaan balinkottaraisia on nykyisin maastossa vapaana jo 350 yksilöä, joten lajin näkeminen on varsin helppoa! Lajin suojelu on kuitenkin ollut melkoisen työn ja tuskan takana, sillä häkkilintuharrastajat maksavat edelleen valtaisan rahasumman laittomasti pyydetystä balinkottaraisesta. Kovin kauan ei siitäkään ole, kun aseistautuneet ryöstäjät varastivat yhdeltä balinkottaraisten kasvatushäkiltä kaikki linnut kerralla! Tällä hetkellä balinkottaraisen tulevaisuus näyttää kuitenkin valoisalta, ehkä valoisammalta kuin monen muun lajin, joita ei Indonesiassa suojella.

Ilta oli jo hämärtymässä, mutta opparin pihamaastosta löysimme vielä pari tulikukastajaa, näimme lyhyesti lennossa intiansarvinokan sekä löysimme vielä rantaa kohti kävellessämme jaavanturturikyyhkyn. Sovittuamme seuraavan aamun aikataulun Iwanin kanssa, kävelimme takaisin hotellillemme rantaa pitkin.

Hanna jäi kokkailemaan omia eväitään hotellille, mutta Sepon kanssa käppäilimme kylälle syömään. Saimmekin kävellä melkoisen kauas ruokapaikan löytääksemme, mutta lopulta saimme syödyksi ja kadun toista puolta takaisin palaillessamme löysimme pari hieman lähempänäkin ollutta ruokapaikkaa seuraavia iltoja ajatellen.

Bali Barat

29.12. herätys oli aikaisin ja jo viideltä tapasimme Iwanin sekä hänen luottokuskinsa Dahlanin ja lähdimme liikenteeseen. Ajelimme läheiselle suojelualueen sisällä olleelle mangrovealueelle, jossa lähdimme pimeässä seuraamaan Iwania, joka näytti meille tietä taskulampullaan.

Pienen etsinnän jälkeen löysimme pari maassa kököttänyttä savannikehrääjää ja näitä hetken kuvailtuamme, kuului jostain kaukaa pitkäpyrstökehrääjänkin tsuksutus.

Jatkoimme rantaan, jossa meitä yllättäen odotti vene kuskeineen ja kohta kahlasimmekin veneen kyytiin ja auringon pikkuhiljaa noustessa lähdimme puksuttamaan kohti läheistä mangrovesaarta.

Maisema oli uskomattoman upea ja taas kerran keli oli täysin tyyni. Taivaalla lenteli suuria parvia safiirimehiläissyöjiä sekä jonkin verran kastanjamehiläissyöjiä. Saareen rantauduttuamme lähdimme kiertämään saarta ja mangrovesta kantautui heti useiden malesiankeijumalureiden laulu ja kohta kuuluivat myös ensimmäiset harmaavihermesikot (limbata), joita pienen odottelun jälkeen päästiin näkemäänkin oikein mukavasti.

Toivelajeina magroverannoilla olivat jo heti löydettyjen lajien ohella mm. riuttapaksujalka, paksunokkahaikara sekä pyhimyskalastaja. Iwan vihelteli paksujalan ääntä kävellessään, mutta vastausta ei kuulunut ja kaikki näkemämme kalastajat tuppasivat olemaan joko turkoosi- tai jaavansinikalastajia. Kaukoputkella seuloessamme löytyneet haikarat olivat pikkumarabuja ja myös yksinäinen ruskohaikaranuorukainen piilotteli mangroven reunassa. Pienempiä haikaroita edustivat useat kyyryhaikarat.

Komea esiaikuinen valkomerikotka lensi ylitsemme ja itse näin lyhyesti kaukana kaartelevat pari piispahaikaraa (episcopus). Rannalla viipotti aivan tolkuton määrä punertavia taskurapuja, jotka etenivät edellämme punaisena mattona ja luiskahtivat mutaan meitä piiloon, kun olimme turhan lähellä. Allikoissa oli myös isoja merimakkaroita ja merivuokkoja ihmeteltäväksi.

Kahlaajista näkyi pikkukuoveja, tundrakurmitsoita sekä rantasipejä, mutta kierrettyämme koko saaren, toivelajit olivat yhä löytämättä. Nousimme veneeseen ja jatkoimme kohti salmen pohjoisreunaa, josta löysimme lisää pikkumarabuja sekä samoja kahlaajia, mutta edelleenkään ei etsittyjä lajeja löytynyt. Pinnan alta löytyi kaikkea sitäkin eksoottisempaa kuten valtavia meritähtiä, ihmeellisiä pallokaloja ym. joita venekuskimme poimi meille lähempäänkin tarkasteluun.

Kävimme lopulta pyörähtämässä aika lähellä satamaa, jossa lenteli suuri parvi idänpikkukiitäjiä, mutta lopulta olimme takaisin lähtöpisteessä, josta kävelimme takaisin autolle, jossa Dahlan odotteli meitä.

Ajoimme seuraavaksi pitkähkön pätkän metsänreunoja avoimista ikkunoista tähystellen ja löysimmekin langoilta lentoon pyrähdelleitä töyhtökiitäjiä ja sitten toiselta sähkölinjalta ainakin 11 aasiansininärheä. Myös mm. pari jaavanmainaa, kilkkuseppiä ja jaavankäpinkäinen nähtiin.

Seuraava stoppi oli mangrovepohjukassa, jossa oli paikalla toinenkin opas pariskunnan kanssa, mutta heidän toimintansa näytti aika dudeilulta meihin verrattuna. Kuitenkaan mekään emme tältä paikalta löytäneet paria aasiankirjotikkaa, pikkuminivettejä, jaavansinikalastajia, ruohikkolivertäjiä ja muutamaa kalatiiraa kummempaa.

Niinpä jatkoimme pian tien toiselle puolelle metsikköpolkua pitkin kävelemään ja lähes välittömästi kuulimme ensimmäisen kolmivarvaskalastajan ja pienellä hakemisella saimme tämän varjoisten jokivarsien jalokiven myös näkyviin. Ja kuinka ollakaan näitä kirkkaan värisiä säihkylintuja löytyi kohta toinenkin.

Kohta Iwan kaivoi atrapin esiin ja soitti lyhyesti tulikulmapittaa, jollainen vastasikin kertaalleen välittömästi. Mutta lintu hiljeni sen sileän tien eikä sitä näkynyt saati kuulunut enää myöhemmin. Niinpä laitettuamme ensin Iwanin kehotuksesta hyttyskarkotetta, jatkoimme polkua syvemmälle metsään. Hyttysiä ei kuitenkaan metsässä lopulta juuri ollut.

Kohta ympäriltämme kuului parin kamtshatkanuunilinnun ääntelyä ja toisen näistä linnuista pääsimme näkemään erinomaisesti. Näitä löytyi myöhemmin polun varresta lisääkin, yhteensä ainakin kahdeksan lintua. Muutama peräsindrongo kuului lähistöltä, mutta nekin olivat arkoja ja niitä nähtiin vain vilaukselta. Viidakkosieppokin lauloi hetken löytymättä kuitenkaan näytille lainkaan. Sen sijaan erittäin piilottelevia aasianviheltäjiä onnistuin itse näkemäänkin aika hyvin, kun kaksi lintua kisaili hetken maan rajassa keskenään.

Jatkettuamme yhä vain pitemmälle, löytyi puiden latvustosta parvi todella koreita töyhtöhuppubulbuleita (dispar) sekä erään puun latvassa päivystänyt sundanhaukkanen, mutta etsimämme jaavanvarpuspöllö ei suostunut näyttäytymään, vaikka sen reviirillä tiesimme olevammekin.

Olimme jo kiertäneet lähes koko lenkin, kun Iwan näki jotain liikettä erään tiheän puskan sisällä ja vinkkasi meidätkin katsomaan. Puskan alla piilotteli uskomattoman hieno tulikulmapitta! Pääsimme näkemään tämän korean linnun hyvin ja jopa jotenkin kuvaamaankin ennen kuin se lopulta pyrähti puskaan sisemmälle. Kierrettyämme varovaisesti hiipien puskan toiselle puolelle löysimme yllättäen taas pitan näkyville, mutta tämäpä olikin edellistä vielä oranssikulmaisempi eli koiras. Paikalla oli siis pariskunta.

Keskipäivällä pidimme huilin ilmastoiduissa huoneissamme, ja iltapäivällä Iwan sekä Dahlan saapuivat taas meitä hakemaan. Suuntasimme nyt suojelualueen sisäpuolella olleeseen balinkottaraisten kasvatus- ja vapautusmetsään. Kävelimme metsätietä pitkin ja nähtyämme muutaman balinkottaraisen jatkoimme tietä pitemmälle tavoitteenamme löytää vihdoin viherviidakkokana näkyville sekä tietysti muita metsälintuja.

Aika pian löytyikin ensimmäinen viherviidakkokana, jota ei kuitenkaan metsässä päässyt lähestymään, sillä kasvusto oli tiheää ja sangen piikikästä. Punakaula- ja smaragdikyyhkyjä näkyi joitakin sekä pari viherkeisarikyyhkyä. Yllättävämpi löytö oli tien yli lentänyt kastanjamalkoha.

Muutama intiansarvinokka lennähteli puiden latvustossa, jossa asusteli myös mustalangureja, isoja mustia apinoita. Sekä kilkku-, että marmoriseppiä näkyi ja kuului useita, tulitöyhtö käkätti ja toinen tunnistamatta jäänyt tikka rummutteli hetken löytymättä kuitenkaan näkyviin. Jaavanriippukaija vilahti ylitsemme äännellen ja vihdoin kuului reissun ensimmäinen naamiokuhankeittäjä, joka saatiin viheltelemällä näkyviinkin.

Jatkoimme aika pitkälle tietä, joka vei kymmenen kilometrin päässä olleelle temppelille. Tiellä olikin koko ajan jonkin verran liikennettä, vaikka se oli varsin huonokuntoinen. Onneksi välillä oli hiljaisia hetkiä, jolloin näimme tielle tepastelleen villisian ja pääsimme näkemään viherviidakkokanojakin paremmin.

Muita kävelyllä löytyneitä lintuja olivat mm. pari sundansieppokäpinkäistä, pikkuminivetit, peräsindrongot, parikymmentä joraa, muutama jaavankäpinkäinen sekä ruohikkolivertäjä, kuuden töyhtöhuppubulbulin parvi, kamtshatkanuunilintu sekä harakkatasku.

Lopulta palailimme takaisin ja kävimme tutustumassa balinkottaraiskeskukseen, jossa linnut olivat suuressa häkissä. Tämä oli se paikka, josta aseistetut ryöstäjät olivat aikanaan vieneet lähes sata lintua kerralla! Pihan puista löysimme ensimmäisen mustajättioravan, joka ylitti tien lähes suoraan yläpuolellamme ollutta sähköjohtoa pitkin.

Illalla kävimme taas Sepon kanssa kylillä kylillä ja nyt löysimme hieman lähempää ruokapaikan, jossa ruokakin oli oikein maistuvaa. Palvelu vain oli kovin verkkaista. Illalla simahdimme aikaisin syystäkin, sillä seuraava päivä olisi taas yksi reissun odotetuimmista.

Jaavalle Baluraniin

30.12. herätys olikin taas aikaisin ja aamuviideltä olimme ajamassa kohti satamaa. Aikataulu oli suunniteltu hyvin ja pääsimme ajamaan lähes suoraan paattiin, joka veisi meidät kapean salmen yli Jaavalle, maailman asutuimmalle saarelle, jolla on yli 350 miljoonaa asukasta. Meidän kohteemme oli Baluranin kansallispuisto saaren koillisnurkassa.

Laiva lähti hämärissä liikkeelle idänpikkukiitäjäparven mekastaessa taivaalla. Pikkuhiljaa aamu alkoi valoistua ja näimme poijuilla istuskelleita ja meren yllä lentäneitä pikkutöyhtö- ja töyhtötiiroja. Yllättäen laivan ohitti myös harmaahaikara, joka oli Sepolle vasta kolmas havainto Balilta.

Laivamatka oli 12 kilometrin mittainen, sillä reitti kiersi jonkin verran, suoraan matka olisi ollut vain seitsemisen kilometriä. Aika pian rantauduimme Ketanpangin satamaan, jonne jouduimme kävelemään, sillä autot oli pakattu niin tiukasti lauttaan, ettei autoihin mahtunut kuin kuskin ovesta. Rannassa ylitsemme lensi vanha ja nuori valkomerikotka. Pian kuskimme sai ajettua auton lautalta ja otimme saman tien suunnan kohti pohjoista ja Balurania.

Noin 30 kilometriä ajettuamme saavuimme kansallispuiston portille jo ennen seitsemää ja ilmeisesti kansallispuisto ei vielä ollut auki, mutta maksettuamme kansallispuiston pääsymaksut Iwan puhui meidät portista sisään. Ja kohta parkkeerasimme korkean näkötornin juurelle ja kipusimme torniin katselemaan maisemaa sekä tietysti lintuja.

Näkymä tornista oli erinomainen ja lintuja riitti mukavasti! Jaavanpinnoja ropisi liukuhihnalta, mutta alkuun ei meinannut löytyä mitään, mitä ei olisi Balillakin näkynyt. Pääsky- ja kiitäjälajistokin oli alkuun samaa Balilta tuttua, mutta kohta parviin saapuivat ensimmäiset piikkipyrstökiitäjät ja niiden seurassa myös jymykiitäjiä – ja näitä tulikin taivaalle pikkuhiljaa enemmän ja enemmän, lopulta näitä uskomattoman upeita vauhtilentäjiä pyöri taivaalla yhteensä viitisenkymmentä lintua.

Valittaja- ja ruostevatsakäkiä kuului molempia useita ja niitä päästiin näkemäänkin. Kaukoputkilla puiden latvustoja seuloessa löytyi eräästä latvasta kookas vihreä lintu, joka määrittyi keltalakkisepäksi. Myös mm. musta- ja tuhkadrongoja, pääskyleijuja, pari tulikukastajaa, harmaaposkikyyhkyjä ym. nähtiin, mutta lopulta laskeuduimme tornista alas ja lähdimme jatkamaan matkaa kansallispuiston tietä hitaasti ajellen. Metsät olivat alkumatkasta rutikuivia ja laajan metsäpalon jäljiltä lähes lehdettömiä.

Metsistä kuului vähän väliä viherviidakkokanan käkättävä huuto ja kohta kuuluivat myös ensimmäiset naurettavan käheät punaviidakkokanat, jotka kuulostivat aivan erilaisilta kuin Thaimaassa. Aika pian molempia lajeja päästiin näkemään ja kuvaamaankin. Kuvasimme myös aivan järkyttävän pahalta haisseita valtavan kokoisia maassa kasvaneita raatokukkia.

Pysähtelimme välillä kävelemään tien varteen ja havaintoja kertyi kilkkusepistä, smaragdikyyhkyistä, kirjokäestä, pikkuminiveteistä ja sitten löytyi taas elis, kun erään puun latvustossa touhusi ruskolakkitikka (moluccensis). Jatkettuamme taas matkaa äkkäsi Iwan puun latvassa istuneen kotkan, jolla oli komea töyhtö päässään – jaavanjalokotka! Hanna ehti napata avoimesta ikkunasta muutaman kuvan kotkasta, ennen kuin se nousi siivilleen ja lensi matalalla katveeseen.

Suurin osa Baluranista oli kuivaa savannimaista aluetta, mutta keskempänä saavuimme ikivihreän metsän alueelle, jossa jalkauduimme taas tien varteen kävelemään. Aika pian vierestämme kuului kolmivarvaskalastajan ääni ja kohta kaksi upean väristä kalastajaa vilahti ohitsemme. Myös turkoosikalastajia näkyi ja kuului siellä täällä, jaavanriippukaija lensi ylitsemme ja tuhkatalitiaiset lauloivat. Jatkettuamme taas matkaa kuului auton vierestä tikan ääni ja Iwan tunnisti lajin heti palmuvihertikaksi. Muistin lajin reagoineen helposti atrappiin Thaimaassakin, eikä atrappi pettänyt tälläkään kertaa, vaan lintu saatiin lyhyeksi aikaa näkyvillekin.

Tuhkaräätälien ohella löysimme myös muutaman pitkäpyrstöräätälin, pari sinimonarkkia, jaavankäpinkäisen, sundansieppokäpinkäisen sekä kuulimme kamtshatkanuunilinnun ym. Kuulimme kauempaa pariin otteeseen mystisen kuulosta ulisevaa ääntä, joka oli lapsuudesta ja Korkeasaaren käynneiltä tuttu, tällä kertaa äänessä olivat ihan villit ja vapaat viherriikinkukot!

Päivä oli taas lämmennyt kuumaksi, kun ajoimme kuivan savannialueen läpi ja parkkeerasimme Bekolin keskukselle, jossa kipusimme mäen päällä olleeseen näkötorniin. Tornista avautui maisema savannille, jonne oli pysähtynyt paikallisia turisteja ottamaan selfieitä. Meistä rutikuiva maisema ei näyttänyt kovinkaan kuvaukselliselta. Selfiekulttuuri oli Indonesiassa muuten jotain aivan käsittämätöntä! Paikalliset ottivat joka paikassa kuvia tai videota itsestään ja joutuipa Seppokin useampaan selfieen mukaan, sillä länsimaalaisia ”turisteja” ei liiemmin Länsi-Balilla tai Itä-Jaavalla ollut.

Bekolin tornista näimme isoja laumoja timorinkauriita, jotka vaelsivat jonoissa kohti juoma-allasta. Niiden seassa kulki myös pikkuporukoissa vesipuhveleita. Lintuhavainnot jäivät aika vähiin; pari jaavanturturikyyhkyä sekä lähistöllä kiljunut harjakotka, jota ei kuitenkaan onnistuttu näkemään. Pariin otteeseen kuulimme viherrikinkukkojen huutelua. Yksi linnuista kuului todella läheltä, muttemme onnistuneet löytää sitä näkyville. Lopulta kun yksi lintu kuului aika lähellä olleiden rakennusten suunnasta, päätimme lähteä etsimään lintua näkyville. Ja kuinka ollakaan löytyihän se yllättävän helpostikin ja saimme siitä jonkinlaiset lämpöväreilykuvat ennen kuin tämä uskomattoman värikäs lintu piiloutui pitempään heinikkoon.

Kävimme vielä kuvailemassa vesipuhveleita ja Hanna kuvaili ohimennen kuvakavalkaadin paikallisten selfieposeerauksista. Olipa paikalla pari hääkuvausporukkaakin huseeraamassa.

Jatkettuamme taas matkaa pääsimme lopulta tien päähän Baman rannalle, jossa oli aivan tolkuttomasti porukkaa, suurin osa taas ottamassa selfieitä. Oli todella kuuma, joten ihan alkuun päätimme vain ottaa rennosti varjoissa mahdollisimman kaukana mekastavasta rantaporukasta sekä kammottavasta, taukoamatta soineesta ”jäätelöautomusiikista”.

Pian olimme kuitenkin kävelemässä alueen isoista puista lintuja etsien. Intiansarvinokkia löytyi useita, mutta toiveissamme ollutta puistopöllöä ei löytynyt. Kyyhkyjä näkyi sekä jaavan- että viherkeisarikyyhkyjä sekä pari jaavanturturikyyhkyä. Kuulimme lyhyesti myös punarintakaijan ääntä. Keskipäivän kuumuus meinasi hyydyttää meidät. Onneksi valtavat puut tarjosivat vähän varjoa.

Jatkoimme sitten pienelle polulle, joka kulki metsikössä rannan suuntaisesti. Olimme varautuneet pitkin vaattein sekä hyttysmyrkyin, sillä tässä metsässä piti oleman todella paljon ötököitä, mutta kuivuuden takia hyttysiäkin oli vain muutamia. Puiden latvustossa etenemistämme tarkkaili lauma mustalangureja, joukossaan muutama alle vuoden ikäinen ja vielä kullan värinen pikkuaappo.

Metsikössä lauloi useita viidakkosieppoja ja sinikorvakalastajan ääni kuului lyhyesti mutta sitten tärppäsi kunnolla. Näin jotain liikettä oksiston takaa ja tajusin katsovani lintua, jolla oli niskassa punaista sekä keltaista. Onneksi lintu nousi ylemmäksi rungolle ja näkyi kohta kunnolla – punasiipitikka! Todella upea lintu, joka oli Sepollekin elis! Samaan aikaan pusikossa edessämme touhusi parvi timaleita, joista vihdoin päästiin yksi näkemään sen verran hyvin, että se saatiin tunnistettua köynnöstimaliksi. Kun kohta perään Iwan nappasi toiselta puun rungolta parin kookkaita aasianpalokärkiä, oli lyhyessä hetkessä löytynyt usempikin toiveissa ollut laji!

Eräässä kohdassa, jossa näkyi merelle, tuijottelimme hetken aavalle ulapalle ja näimme pikkutöyhtö-, töyhtö- sekä kalatiiroja ja sitten löytyi neljä upean kevyesti lentänyttä fregattilintua. Linnut olivat kaukana, mutta määrittyivät lopulta pikkufregattilinnuiksi.

Kävely tuotti vielä kastanjamehiläissyöjiä, pari sundanhaukkasta ja aasianviheltäjää sekä useita intiansarvinokkia. Vilaukselta näkyi vielä yksi eliskin, oliivisiipibulbuli. Erään puun latvuksesta pölähti lentoon iso ruskea lintu, joka kaiketi oli puistopöllö, mutta se näkyi liian lyhyesti eikä sitä löytynyt enää, joten tämä laji jäi tällä kertaa hoitamatta.

Parkkipaikalle palattuamme lähdimme ajelemaan takaisin päin. Savannialueella ajelimme taas hitaasti ja kun löysimme timorinkaurislaumoja, pysähdyimme ja lähdimme katsomaan löytyisikö niiden läheltä lintujakin. Ja melkein heti tärppäsi ja löysimme etsimämme – ainakin kolme jaavankottaraista! Tämä laji on erittäin pyydystetty häkkilintu ja sen tulevaisuus vaikuttaa monen muun lajin tavoin paljon synkemmältä kuin balinkottaraisella.

Paluumatkalla todella tarkkasilmäinen kuskimme plokkasi vielä puussa istuneen kotkan, joka sekin nousi saman tien siivilleen, mutta ehdimme määrittää sen tumman muodon jalokotkaksi. Näimme myös tienvarressa puun alla piilotelleen viherriikinkukon.

Lopulta olimme takaisin satamassa, jossa pääsimme ajamaan saman tien lähes viimeisinä lauttaan ja lähdimme paluumatkalle Balille. Kipusimme tietysti taas kannelle ja Iwan onnistuikin puhumaan meidät parhaaseen paikkaan lähes lauttaa ohjaavan miehistön viereen. Mutta illan jo hämärtäessä näimme vain tiiroja ja jokusen ruskosuulan.

Gilimanukin satamasta ajoimme hotellillemme, jossa Hanna jäi taas kokkailemaan ja me kävimme Sepon kanssa syömässä edellisiltana hyväksi koetussa ravintolassa. Ravintolan verkkaalleen touhuava emäntä oli aivan onnesta soikeana, kun tulimme hänen ravintolaansa toistamiseen.

Uudenvuodenaatto

31.12. olimme sopineet hieman iisimmän aamuohjelman mutta kyytimme oli taas hotellilla reilusti etuajassa, kuten maassa tuntui olevan tapana. Niinpä olimme jo ennen aamukuutta ajelemassa taas kohti tuttua mangrovea. Olin halunnut tavalla tai toisella yrittää vielä riuttapaksujalkaa, paksunokkahaikaraa sekä pyhimyskalastajaa ja niinpä olimme aika pian kävelleet tuttuun rantaan, jonka laiturilta aloimme seuloa kaukoputkilla mangroverantoja.

Jaavanturturikyyhkyt turisivat ja malesiankeijumalurit lauloivat, pikkukuoveja ja rantasipejä oli kymmeniä ja taas vesirajassa kahlaili muutamia pikkumarabuja ja yksi ruskohaikara piilotteli lähempänä mangroveja. Paksunokkahaikaraa ei kuitenkaan löytynyt, se yleensä olisi ollut näkyvästi vedessä kahlaamassa. Sen sijaan pitkän seulomisen jälkeen löysin kuin löysinkin yhden riuttapaksujalan! Otus hiippaili jonkin aikaa näkyvissä kaukana mangroven reunassa ja katosi sitten kasvien kätköihin. Onneksi kaikki ehdmme kuitenkin linnun nähdä. Kun lähellä olleiden veneiden nokkaan saapui vielä pari pyhimyskalastajaa, oli aamu onnistunut vähintään toivotulla tavalla!

Palailimme aika pian autoa kohti, sillä kiitos Iwanin puhelahjojen, olimme saaneet vierailla lyhyesti suojelualueella ilman uutta puistomaksua. Kävellessämme huomasimme lähipuiden latvoissa muutaman parin oranssiviherkyyhkyjä! Nyt tämäkin laji saatiin varmasti oikein määritettyä, sillä pään värityskin nähtiin hienosti.

Koska meillä oli vielä jokunen tunti aikaa, suuntasimme vielä sataman läheisiä mangroveita putkeilemaan, mutta pikkumarabujen ohella havainnot jäivät rannassa uiskennelleisiin värikkäisiin kaloihin sekä muutamaan myrkylliseen siipisimppuun. Mereltä löytyi jokunen ruskosuula sekä yksi leveäpyrstökihu.

Loppuaamun vietimme opastuskeskuksen pihamaastossa balinkottaraisia kuvaillen ja ohessa näimme myös sundansieppokäpinkäisen, kilkku- ja marmoriseppiä, verikukastajia ym.

Yhdeksän aikaan palailimme hotellille pakkailemaan ja yllättäen Nyoman oli taas saapunut paikalle lähes tunnin etuajassa. Kävimme vielä viilentävässä suihkussa, ennen kuin hyvästelimme, kiittelimme ja tietysti maksoimme Iwanin sekä Dahlanin ja lähdimme ajamaan tällä kertaa eteläistä rantareittiä kohti Ubudia.

Kun tie ensimmäistä kertaa kaarsi kunnolla rantaan, pidimme pienen huilitauon merelle tuijotellen. Tiirojen seasta löytyi yllättäen elegantti ruskotiira ja ylitsemme lensi todella komeasti pikkufregattilintu.

Matkan jatkuttua liikenne oli yhä aika maltillista, vaikka olikin vuoden viimeinen päivä ja Uuden Vuoden viettoon valmistauduttiin täälläkin, vaikka paikallisessa kalenterissa Uudella Vuodella ei niin merkitystä ollutkaan. Kuskimme ohitteli taas ihan kiitettävästi, vaikka tiet olivat erittäin kapeita. Silti kyyti oli turvallista ja luotettavaa. Meillä oli reissussa ollut vain erinomaisia kuskeja!

Jossain riisipeltoja ohitellessamme näimme peltojen yllä pari lentävää kaitanokkavarista ja Nyoman plokkasi tien yllä metsän päällä, aika kaukana rannasta lentäneen pikkufregattilinnun, muuten havainnot jäivät pelloilla seisoskelleisiin pikkujalo- ym. haikaroihin.

Lopulta olimme varsin aikaisin päivällä Jukut Pakussa, jossa Topi otti meidät kaikki jo innolla vastaan. Illan projekti oli sitten yrittää pitää Topi tyytyväisenä, sillä pikkuhiljaa Uuden Vuoden rakettien ammuskelu kiihtyi. Ilta menikin verannalla iloisesti jutustellessamme. Topi tuntui ymmärtävän, ettei mitään hätää ollut ja oli hämmästyttävän rauhallinen koko illan. Jutustelun ohessa kuulimme taas sammakkohaukan, jaavankalastajia, harakkataskun, sundanpöllösiä sekä pari punakoipiräikkää. Keskiyöllä alkoi sitten aivan käsittämätön, aivan jatkuva pauke, mutta raketit olivat onneksi varsin maltillisen tasaäänisiä, joten yllättävän vähän pauke lopulta ärsytti. Ennenhän pauke oli kestänyt viikon molemmin puolin Uutta Vuotta, mutta uuden lain mukaan paukutuksen tuli tapahtua tänä yönä. Yllättäen pauke myös vaimeni aika pian vuoden vaihduttua ja yhden aikaan suuntasimme pehkuihin, sillä olihan meillä ollut aika vauhdikkaita päiviä vuoden päätteeksi.

Rento ekaekaa

Vuosi 2020 alkoi osaltamme aika iisisti. Aamu meni lähilintuja kerratessa mutta kaikki lajit olivat samoja tuttuja. Aamupalan jälkeen suuntasimme kävellen Ubudiin shoppailemaan. Torikadun kertaalleen läpikäveltymme, alkoi sataa oikein kunnolla! Pidimme sadetta reilut puoli tuntia erään katoksen alla, kunnes kahlasimme katettuun osaan toria ostamaan pakollisia tuliaisia. Vettä oli tullut sen verran rajusti, että kauppaan joutui kahlaamaan nilkkoja myöten. Mutta tinkaaminen oli ehkä sitäkin helpompaa, kun kaupassa ei juuri ollut muita. Niinpä saimme aika pian ostettua tuliaisemme erittäin hyvään hintaan, noin 70 prosenttia hinnasta pois tingattuamme.

Kävimme sitten syömässä ja vielä kaupassakin. Sateen loputtua ruuhka kaupungissa oli melkoinen, joten päätimme kävellä kaikkine kantamuksinemme takaisin kämpille. Apinapuiston läpi kävellessä piti meidän pitää kauppakassit visusti kiinni ja rintaa vasten, jotteivat makakit nappaisi läpikulkumaksua mukaansa.

Taas vuorille

2.1.Bung saapui meitä hakemaan klo 6:00. Otimme taas suunnan vuoristoon ja ajoimme tuttuja reittejä ja näköalapaikan lähistöllä näin auton ikkunasta nuoren bramiinihaukan.

Lopulta olimme perillä Bedugulin puutarhan parkkipaikalla, jonne Bung jäi nukkumaan, kun me suuntasimme retkelle. Heti puutarhaan päästyämme löysimme latvustosta lintukeskittymän, jossa oli sundanuunilintuja, viitasieppoja, sundansieppokerttu ja lyhyesti näin naaras jaavanviheltäjän. Ruskotöpökerttusia lauloi taas joka puolella, myös jokunen kaulanauhatimali kuului ja Hannan näki lyhyesti naaras mantsuriansiepon.

Jatkoimme kävelyä hyvän näköisessä metsässä, mutta jostain syystä linnut vähenivät selvästi. Erään joen notkanteesta kuulimme sukeltajahaarapyrstön ääntä, mutta lintu säikähti ohi ajanutta autoa eikä näkynyt lainkaan. Sundankäki puputti, jaavankeisarikyyhkyjä löytyi latvoista, drongokäki sekä muutama naamiokuhankeittäjä viheltelivät, kultasepelsepät hurisivat ja useita yksittäisiä jaavanriippukaijoja lensi vauhdilla ylitsemme. Jaavanisorillejä näkyi taas pari parvea, celebesinkiiltokottaraisia vilahteli pikkuparvissa ylitsemme ja saimme lyhyesti näkyviin pienen parven köynnöstimaleitakin. Näimmepä vihdoin kunnolla myös Balin kolmannen oravalajin indonesiantupaian. Näimme polun varressa myös hiljattain kuolleen sivettikissan.

Puistoon alkoi pikkuhiljaa kertyä porukkaa ja oli inhottava nähdä, kuinka täällä kauniissa puistossakin kaikki roskat jätettiin lojumaan minne sattuu. Porukka myös liikkui autoilla, joten liikennettä oli häiriöksi asti. Koskakasoissa sikisi myös valtavasti kärpäsiä, jotka pörräsivät jatkuvasti ympärillä.

Aasiankirjotikan, tulitöyhdön, harjakotkan sekä punaotsaräätälin ym. havaittuamme, kävimme vielä katsomassa orkideapuutarhaa, jonka jälkeen vihdoin löysin erään puun latvasta verikurkkukukastajan. Sitten käppäilimmekin aika pian takaisin parkkipaikalle, jossa Bung yhä veteli sikeitä.

Telttailemaan

Jatkoimme pikkumatkan Buyan-järven leirintäalueelle, josta oli sitten viimetiedustelujen tullut maksullinen. Sovimme Bungin kanssa paluukyydin parin päivän päähän ja otimme kaikki tavaramme kantoon ja lähdimme etsimään leiripaikkaa.

Leirintäalueella oli jo jonkin verran porukkaa ja oli odotettavaa, että porukkaa olisi tulossa illaksi lisää. Niinpä kävelimme muiden telttojen ohi polulle, joka vei metsään. Olimme jo etukäteen Google Mapsista valkkailleet sopivaa leiripaikkaa ja kävelimmekin tavaroinemme vajaan kilometrin päähän järven rantaniitylle. Kävellessämme kuulimme muutamia kultasepelseppiä sekä ensimmäisen mustaotsasepän (australis). Löysimme niityltä oivallisen paikan pystyttää leirimme ja kohta meillä olikin jo teltat pystyssä. Ajattelimme ottaa pienet päiväunet, mutta päivä oli lämmennyt siihen malliin, ettei teltassa nukkumisesta meinannut kuitenkaan tulla yhtään mitään.

Lopulta olimme yrittäneet nukkua tarpeeksi ja päätimme uskaltaa jättää teltat paikoilleen ja tavarat telttaan sisälle ja lähteä maastoon. Telttapaikallemmekin kuului jo niin sundankäkiä, valittajakäkiä kuin ruostevatsakäkikin ja näimme rosvokotkaparin lentävän hetken vuoren rinteiden yllä.

Lähdimme kävelemään rannan suuntaista metsäpolkua pitkin, jossa kultasepelseppiä sekä taas yksi mustaotsaseppä (australis) ääntelivät ja kuulimmepa lyhyesti pari jaavanviheltäjääkin. Jaavanriippukaijoja ja viiridrongoja kuului jokunen, jaavanisorillejä oli taas pari parvea, tuhkatalitiaiset lauloivat jne.

Kiersimme lopulta polkua pitkin rantaan ja päätimme palata teltalle päin rantaa pitkin. Rantaniityltä löysimme ainakin parikymmentä sarasirkkalintua, heinäkerttuja, liejukanoja sekä jokusen kiinanpikkuhaikaran. Teltalle palattuamme kuulimme lähiruovikon suunnasta toisenlaista sirkkalinnun laulua ja mielestämme laulu sopi täysin Japanissa tutuksi tulleelle ohotansirkkalinnulle. Kaivoin äänityslaitteen esiin, mutta eihän se tietenkään enää suostunut laulamaan.

Illalle olimme suunnitelleet pöllökävelyä, mutta ennen kuin ehdimme sellaiselle, saapui pari pitkäpyrstökehrääjää saalistelemaan ötököitä aivan ympäriltämme. Ja kohta alkoi sundanhuuhkaja huudella aika lähellä leiriämme. Otin siitä hetken äänitystä ja yritimme sitten mennä sen perään nähdäksemme tämän uskomattoman hienon pöllön, mutta lintu hiljeni ja kuului myöhemmin hetken aikaa kaukaa aivan järven päästä. Muita pöllöjä emme kuulleet, joten lopulta suuntasimme aikaisin pehkuihin. Onneksi olimme kaukana muista leireilijöistä, sillä yöllä oli leirissä melkoiset bileet! Musikki soi todella kovalla pitkälle aamuyöhön asti.

Buyanin rannoilla

3.1. Heräsimme muutamaan otteeseen yöllä kuulostelemaan äänimaisemaa, mutta äänessä olivat vain lähilutakon sammakot ja ojasuokanat. Aamulla heräsimme aikaisin ja nuudeliaamiaisen aikana kuulimme vastarannalta valkomerikotkaperheen kaakatusta ja nousivatpa linnut lopulta lentoonkin. Myös muutama harjakotka kaarteli taivaalla sekä idänmehiläishaukka lensi ylitsemme.

Teimme aamusta hieman edellispäiväistä pitemmän kävelyn rantametsässä, mutta havainnot jäivät hieman vaatimattomammiksi kuin olimme odottaneet. Muutama viherviidakkokana, pari vilaukselta nähtyä käkikyyhky sp:tä, harmaaposkikyyhkyjä, jaavankeisarikyyhkyjä, muutama naamiokuhankeittäjä, pari pilkkaminivettiä ja sinimonarkkia, muutama sundanuunilintu, pari sundanjokirastasta, jopa kahdeksan viidakkosieppoa ym. kuitenkin löydettiin. Rannasta kuului taas sarasirkkalintuja sekä pari isokaislakerttusta.

Teltalle palattuamme kuulimme outoa hurahtavaa ääntä lähimetsästä, mutta emme löytäneet ääntelijää. Vihdoin sain lyhyen äänityksen ohotansirkkalintukandistakin, joten ehkä laji saadaan Balin listalle?

Päivällä lepäilimme taas kuumimman hetken ja samalla taivaalle alkoi kertyä uhkaavan näköisiä pilviä. Ukkonenkin jyrähteli kauempana, mutta Hannan jäätyä vielä torkkumaan, suuntasimme Sepon kanssa iltaretkelle järven toisen pään tuttua matalikkoa kohti.

Emme päässeet kuin juuri ja juuri ulos leirintäalueelta, kun alkoi sataa, mutta onneksi sade pian taukosi ja jatkoimme matkaa. Pääsimme pohjukan reunaan, jossa ehdimme hädin tuskin nostaa putken pystyyn, kun alkoi sataa oikein kunnolla! Haikaroita, liejukanoja, kurppia ja liroja hetken katsottuamme, piti meidän singahtaa rannassa olleiden ruoppauskoneiden alle sadetta pitämään.

Kun sade vihdoin taukosi, päätimme lähteä palailemaan leiriämme kohti sadeviitat yllämme. Aika monta kertaa saimme vielä matkalla pitää sadetta erilaisten katosten alla, kerran jopa lintukaupassa, jossa onneksi valtaosa kaupan olleista linnuista oli pieniä papukaijoja, mutta myös luonnosta kiinni otettuja lintuja oli jonkin verran. Yksi linnuista oli jostain kauempaa tuotu valtava kyyhky, jota emme tunteneet. Lopulta kävimme vielä lähikaupassa ostamassa juomista ja lopulta pääsimme palaamaan takaisin teltoillemme sateen taas kiihtyessä.

Vesisadetta ja puuskaista tuulta riittikin sitten koko illan. Välillä kunnon ukkoset olivat lähellä, mutta eivät onneksemme tulleet aivan päälle. Kun ilta oli jo jonkin aikaa aiemmin hämärtynyt, taukosi sade ehkä minuutiksi ja silloin kuulimme kauempaa pari kertaa sundanhuuhkajan puhalluksen. Sitten alkoi taas sataa ja yritimme alkaa nukkua, mutta ohi liukuneiden ukonilmojen takia emme onnistuneet nukahtaa.

Kun sade vihdoin iltayöstä taukosi, kuului aivan läheltä rannasta järven yltä todella voimakas rääkäisy! Tunnistimme sen heti sundankalahuuhkajaksi, sillä olimme soitelleet ääntä edellisiltana jonkin aikaa. Onneksi Seppokin oli teltassaan yhä hereillä ja oli kuullut äänen! Kuuntelimme tietysti heti vielä verrokiksi ääntä nauhalta ja saatoimme todeta määrityksen varmaksi! Ääntä ei kuitenkaan enää kuulunut ja todella kovan sateen takia maasto oli niin märkää, ettei meillä ollut mitään asiaa ulos etsimään lintua summamutikassa.

Aika pian onnistuimme lopulta nukahtaa ja onneksemme uusia sateita, tai ainakaan kunnon ukkosia ei enää yön aikana tullutkaan. Sen sijaan leirintäalueella oli taas hyvät bileet, joita ukkosetkaan eivät juuri olleet hillinneet. Olipa kova tuuli kaatanut yhden teltan päälle ison puunkin, mutta ilmeisesti ilman henkilövahinkoja oli selvitty.

Pakkailuja

4.1. heräsimme Hannan kanssa jo pimeässä ja ulkona hurahteli taas aiemmin määrittämättä jäänyt lintu tai joku muu linnulta kuulostanut otus. Kiipesimme metsän puolelle äänen aiheuttajan perässä ja totesimme hurahtelijoita olevan useampiakin. Äänet tuntuivat kuuluvan korkeammalta puista mutta kiinnitimme pian huomion myös alempaa kuuluneisiin ”kui” -ääniin. Yritimme saada ääntelijöitä näkyviin, mutta emme millään onnistuneet.

Pian Seppokin oli herännyt ja jatkoimme ääntelijöiden etsimistä Sepon kanssa ja lopulta Seppo löysi yhden maassa äännelleen otuksen ja sehän oli tietenkin tulikulmapitta! Myöhemmin meille selvisi, että myös hurahtava ääni oli pitan ääni ja näin ollen ympärillämme oli äännellyt yhteensä kahdeksan tulikulmapittaa!

Söimme aamiaisen taas leirissä ja koska keli näytti yhä siltä, että saattaisi alkaa sataa, päätimme pysytellä lähellä leiriä. Kiipesimme kyllä vielä läheisen pienen temppelin metsikköön ja polulla Hanna näki lyhyesti vielä yhden pitan. Muuten havainnot jäivät parinkymmenen jaavankeisarikyyhkyn parveen, käkikyyhkylajiin, pariin smaragdikyyhkyyn, muutamaan viidakkosieppoon sekä sundanjokirastaaseen,

Yhdeksältä purimme leirin ja pian olimme kantamassa tavaroitamme leirintäalueen parkkipaikalle ja sinne päästyämme olikin Bung jo meitä odottamassa.

Matkan varrella kävimme eräässä käsitöihin keskittyneen kylän kaupassa, jossa valmistettiin puisia lintuja. Ostimmekin pari lintua kotiin ja tuliaiseksi. Pian olimme taas Jukut Pakussa, jossa otimme päivän iisisti. Kuivattelimme auringonpaisteessa kosteita tavaroitamme, kunnes sadekuurot ja kovaksi yltynyt tuuli pakottivat meidät sisälle pakkailemaan tavaroitamme.

Illalla suuntasimme lähiravintolaan syömään ja sen jälkeen seurustelimme vielä pitkälle iltaan tuttujen kanssa sundanpöllösten ja punakoipiräikän äännellessä taustalla.

Denpasarin tienoon lintupaikoilla

5.1. olimme aamukuudelta valmiina ja pakkasimme kaikki tavaramme Bungin kyytiin ja lähdimme ajamaan kohti Denpasaria. Koska Balin paras kahlaajapaikka Seranganin saari oli suljettu kaikilta ulkopuolisilta (valitettavasti siis myös lintuharrastajilta), aloitimme retken saaren läheisiltä matalikkorannoilta, joilla oli yleensä myös jonkin verran kahlaajia. Olimme tietysti katsoneet vuoroveden olevan sopiva nyt aamusta.

Rantatiellä ajaessamme näimme jo ensimmäisen mustamerimetson ja heti rannan tuntumaan pysähdyttyämme lensi ylitsemme ensimmäiset australianmerimetsot.

Kävelimme mangrovepuskien läpi rantaan, josta löytyi runsaasti kuoveja, pikkukuoveja sekä kohta määrittyivät myös ensimmäiset ohotankuovit. Mangroveiden alla olleissa lätäköissä piipersi lirojen ohella punajalkavikloja, rusokaulasirrejä, mustajalkatyllejä sekä muutama pikkutylli ja siperiansirri. Australian- ja mustamerimetsoja lenteli taivaalla ja mangroveiden juurella piilotteli myös pieni parvi sundantaveja. Tyllien tarkempi tarkastelu paljasti, että mustajalkatyllien seurassa oli myös ainakin parit jaavan- sekä sundantyllit. Kuoveja vielä kertaalleen seuloessa löytyi niiden seasta yksinäinen aavikkotylli. Jaavansinikalastajia viipotti ohitsemme ja kun siirryimme puiden suojaan sadekuuroa pitämään, singahti jaloistamme tummapyyjuoksija puskien alle piiloon.

Ollessamme vielä sadetta pitelemässä, saapui rantaan paikallinen vartija ajamaan meitä pois. Mitään syytä emme keksineet, miksei rannassa olisi saanut olla. Lähellä oli joku varastorakennuksen tapainen ja toki kauempana oli erilaisia työmaita, joissa tuhottiin vielä jäljellä olevaa mangrovekasvustoa kovaa tahtia. Voi hyvin olla, että lähitulevaisuudessa tälläkään alueella ei ole mitään asiaa katsella kahlaajia, jos niitä siellä enää onkaan?

Niinpä ajoimme piakkoin lahden toiselle puolelle, jossa oli myös todella isot rakennustyömaat menossa, mutta saimme luvan kävellä rantaan kahlaajia katsomaan. Valo oli kuitenkin aika huono, joten etenkään tyllien tunnistaminen ei onnistunut. Rusokaulasirriparvessa näkyi kuovisirri lyhyesti, kunnes lahdelle saapui muuttohaukka saalistamaan ja kaikki kahlaajat lensivät kauemmaksi.

Ajaessamme todella pitkää ja maksullista tullisiltaa kohti Denpasaria näimme muutamia hietatiiroja sekä pari poijuilla seisoskellutta korallihaikaraa. Kohta parkkeerasimme Nua Dusan jätevedenpuhdistamolle, jonne kävelimme portista sisään ja nimet porttikopin kirjaan kirjaamalla saimme mennä alueelle kiertelemään.

Alueella oli useita suuria todella reheviä altaita, joilla oli myös mukavasti lintuja! Heti löysimme jaavansinikalastajia, viisi valkoposkitiiraa ja yhden valkosiipitiiran sekä musta- ja australianmerimetsoja, joita molempia pääsi nyt kuvaamaankin. Haikaroista löytyi mm. jokunen rusko-, silkki- ja pikkujalohaikara, mutta toivomiamme australianyöhaikaroita ei löytynyt, tavallisia yöhaikaroitakin näkyi vain pari kappaletta. Myöskään ainoatakaan uikkua emme nähneet, toiveissa olisi ollut pikku-uikusta splitattu ”tricolor” tai australianuikku. Altaiden viertä kävellessämme, kuului puskien takaa pienen joen varresta hetken aikaa taigaviklon ääntä, joten ilman elistä emme täälläkään jääneet.

Kiersimme kaikki altaat toiselle puolelle nähden vielä kymmenkunta jaavanmainaa sekä punakaulakyyhkyä, tulikukastajan, muutaman intiantuhkapriinian sekä kuulimme useita malesiankeijumalureita. Altailla näimme myös useita todella suuria juovavaraaneja. Jalat alkoivat olla jo ihan loppu, kun kävelimme lopulta takaisin samaa reittiä autolle.

Jatkoimme vielä Ponta Kelarin rantaan lentokentän liepeille, jossa staijasimme tovin merelle havaiten 30 ruskosuulaa, ainakin 25 pikkufregattilintua, kymmenkunta leveäpyrstökihua, pikkutiiroja sekä pikkutöyhtö- ja töyhtötiiroja. Tien toisella puolella aika likaisella alueella olleesta pöpeliköstä kuulimme vielä pari australianrastaskerttusta sekä intiantuhkapriinian.

Sitten oli aika suunnata lentokentälle ja reissun viimeiseksi linnuksi näimme vauhdista vielä muuttohaukan.

Lentokentällä oli aika hyvästellä niin Bung kuin tietysti talvehtimaan jäävä Seppokin! Pian kärräsimme tavaramme asemalle, josta löytyi yllättäen varta vasten tavaroiden pakkaamiseen ja vaatteiden vaihtoon tarkoitettu tila.

Kotimatkalle

Tavarat pakattuamme meillä olikin reilut pari tuntia aikaa selvitä check-inistä, läpivalaisuista ja kuluttaa sitten aikaa shoppaillen ja ihan vain odotellen.

Lopulta klo 19:15, vartin myöhässä, lähti lentomme Dohaan ja katsoimme molemmat alkuun leffan ja yritimme sitten nukkua loppumatkan. Dohassa olimme puolisen tuntia myöhässä ja saimme junailla itsemme oikeaan terminaaliin, jossa edessä oli vielä vajaan parin tunnin odotus.

Seuraava lentomme Tukholmaan lähti sekin myöhässä ja taas ehdimme lennolla katsoa yhdet leffat mutta onnistuimme nukkumaan loppumatkan. Elettiin jo Loppiaista, kun laskeuduimme Tukholmaan yhä vain jonkin verran myöhässä, mutta siellä meillä oli lyhyt matka viimeiseen lähtöaulaan, jossa saimme vielä odotella viimeistä lentoamme.

Lentomme Helsinkiin lähti ajallaan ja perilläkin olimme vain noin tuntia myöhemmin klo 10:35. Olin jo heti ensimmäiseen läpivalaisuun mennessäni miettinyt, että olinkohan koskaan siirtänyt Leathermaniani repusta matkalaukkuun ja Dohan läpivalaisussa Hannan olikin onnistunut nähdä, että siellähän se repussa oli kaukoputken vieressä. Lopulta neljästä läpivalaisusta selvittiin ja Suomessa ei onneksi enää reppua tarkistettu. Matkatavaramme saapuivat hämmästyttävän nopeasti ja pian olimme terminaalissa, jonne vanhempani olivat tulleet meitä moikkaamaan. Kävimme tuttuun tapaan taas Caesar’silla pizzalla ja kertoilimme tarinoita reissusta syönnin lomassa.

Lopulta olimme käppäilemässä ulkona tavaroinemme ja kohta tilasinkin kyydin Lentopysäköintiin ja sitten oli vielä edessä pitkä ajomatka kotiin.

Loppusanat

Pariviikkoinen Balilla oli ollut leppoisa! Kiitos Sepon, olimme päässeet niin suunnittelussa kuin reissun toteutuksessakin lopulta aika helpolla! Niinpä kerrankin lomareissun jälkeen olo oli jopa aika levännyt, mitä nyt jetlagia saatiin sitten potea ainakin viikko. Yhteensä näimme Indonesiassa 205 lintulajia, joista 78 oli meille eliksiä. Balin puolella lajeja kertyi 192. Tästä on helppo jatkaa Indonesian lintuihin tutustumista joskus tulevaisuudessa.

J.A.