Intia, Rajasthan ja Gujarat 5.-18.2. 2025

Reissuun taas

3.2. työpäivän päätyttyä pakkailin vielä tavaroita ja Hannan palattua töistä puhelimme vielä pitkän WhatsApp-puhelun vanhan ystäväni kanssa Ugandaan. Juteltavaa riitti ja lopulta minulle tuli kiire ehtiä junaan. Hanna heitti minut rautatieasemalle, josta junani lähti klo 16:31.

Tikkurilassa vaihdoin lentoasemalle vievään paikallisjunaan ja lentoasemalla suuntasin Comfort Xpress hotellille, josta sain varaamani huoneen. Sitten suuntasin lentoasemalle syömään ja lopulta pääsin nukkumaan ajoissa.

4.2. herätys oli taas kerran aivan epäinhimillisen aikaisin ja viideksi käppäilin aseman aulaan, josta löytyi jo koko muu reissuporukkamme: Vesa Jouhki, Andreas Uppstu, Matti Soini, Gustaf Nordenswan sekä Frans Silvenius.

Asemalla oli varsin rauhallista, joten aika pian olimme päässeet eroon matkalaukuistamme, läpäisseet turvatarkastukset ja odottelemassa Lufthansan lentoamme lähtöportilla. Koneemme lähti klo 7:00 Frankfurtiin, jonne laskeuduimme paikallista aikaa vähän ennen aamuyhdeksää.

Saksan maalla ei näemmä pelleillä turvatarkastusten kanssa, mutta lopulta pääsimme taas lähtöaulaan odottelemaan seuraavaa lentoamme. Lopulta Lufthansan lento Delhiin lähti puolisen tuntia myöhässä noin klo 13:30.

Lento oli pitkä eikä elokuvatarjonta päätä huimannut. Onneksi sain lopulta vähän nukuttuakin ennen kuin lentomme laskeutui Delhin lentokentälle vuorokauden jo vaihduttua reilua tuntia aiemmin.

Delhin lähistöllä

5.2. matkatavaramme tulivat kuin tulivatkin perille, vaikka Matin laukkua odotellessamme ehdimme jo hieman huolestua. Asemalla oli yllättävän rauhallista ja lopulta pääsimme monimutkaisten muodollisuuksien läpi terminaalimme pääaulaan.

Istuskelimme väsyneinä aulassa odottelemassa reissumme pääorganisaattoria Sathyan Meppayuria, joka oli saapumassa samaiselle lentokentälle omalla lennollaan kotikulmiltaan Keralan suunnalta. Lopulta saimme yhteyden Sathyaniin ja pienten etsiskelyjen jälkeen löysimme hänet sekä toisen oppaamme Sunil Kumarin ja pääsimme raahaamaan tavaroitamme isolle autollemme, jolla tapasimme myös reissumme kuskimme.

Maisema oli näin aamuyöllä vielä aivan pimeä, mutta Delhin valoissakin näki, että ilma oli saasteista sumuinen. Lähdimme ajamaan kohti ensimmäistä retkikohdettamme Delhin lounaispuolella. Lopulta parkkeerasimme tien varteen, sillä vielä oli aivan pimeää. Jotkut onnistuivat jopa nukkumaan hieman ennen kuin ajoimme vielä pikkumatkan ennen kuin parkkeerasimme Haryanin Gurugramin (Gurgaon) Budheraan.

Nousimme autosta vesialtaan vieressä ja pikkuhiljaa aamu alkoi valjeta ja saatoimme tunnistaa reissupinnalistallemme ensimmäiset vesilintu- ja kalhaajalajit. Jatkoimme kuitenkin pian kävelyä Andreaksen ebirdistä tonkimaa paikkaa kohti. Lopulta pääsimme ruovikkoisen kanavan varteen ja aloimme kuulostella toiveissamme olleita naamiopussitiaista (coronatus) ja nepalinmetsäkerttusta.

Ensimmäiseksi eliksekseni sain intianiibiksen ja pienen kävelyn jälkeen löysimme ensimmäiset viirupensastimalit ja sitten kanavan varresta pienen parven indusinvarpusia, josta napsahti elis muillekin. Ylitsemme lentäneet lyhytvarvaskiurun näköiset linnut kuulostivat todella oudoilta ja vasta vähän myöhemmin tajusimme, että alueella talvehtii karakoruminkiuruja (acutirostris). Löysimme myös useita priinialajeja sekä pari kashmirinuunilintua ym. sekä näimme muutamia pakistaninpalmuoravia.

Haaveenamme olleet harvinaisuudet pysyivät kuitenkin piilossa, kunnes lopulta kuulimme pari varsin selvää pussitiaisen vihellystä. Emme kuitenkaan löytäneet lintua näkyville ja lopulta jäi kuitenkin fiilis, että havaintotilanne oli ollut turhan nopea.

Kävimme toisessakin ebird-pisteessä, mutta tämä vaikutti aika paljon huonommalta. Tapasimme kuitenkin muutaman paikallisen harrastajan, jotka kertoivat, että nepalinmetsäkerttusia oli kuultu viimeisen kerran paria viikkoa aiemmin. Joko ne olivat siis lähteneet tai hiljentyneet. He olivat kuitenkin menossa alkuperäiseen paikkaan, joka oli se missä olimme aiemmin olleet, yrittämään lintuja, joten päätimme seurata heitä.

Paikalle päästyämme kuulimme ja näimme lyhyesti niin silkki- kuin osmankäämikerttusen, kunnes kuulin taas aivan selvän naamiopussitiaisen (coronatus) äänen. Soittelimme linnulle atrappia ja se vastaili hyvin muttei tullut yhtään sen lähemmäksi. Niinpä emme tätä lintua nähneet mutta olimme kaikki kuulleet sen oikein hyvin. Paikalliset kertoivat, etteivät olleet lintua koskaan nähneet, vaikka kävivät paikalla usein – melkoinen kähmy siis kyseessä.

Koska nepalinmetsäkerttusta ei löytynyt, kiertelimme paikalla vielä vähän kävellen ja löysimme pari himalajankirvistä sekä lisää viirupensastimaleita ym. ja saipa joku eliksen mustafrankoliinistakin ja kotoinen käenpiika oli myös mukava havainto. Retkipinnoja tietysti ropisi muutenkin mukavasti.

Lopulta jatkoimme Chandun kosteikkoalueen rantaan, josta löysimme heti parven tiibetinhanhia ja niiden seurassa loikoili jo pitempään paikalla viihtynyt tosi kova Intian pinna – kiljuhanhi!

Laitoimme muutaman kaukoputken pystyyn ja rannasta löytyi muutamia kymmeniä jokitiiroja, mukavasti kahlaajia, mm. 200 pitkäjalkaa, pari avosettia ja kymmenkunta pikkutylliä, muutama naurulokki sekä runsaasti sorsia ym.

Mutta aikataulu alkoi painaa päälle ja oli lähdettävä jatkamaan matkaa. Takaisin isompia teitä kohti ajaessamme tarkistimme vielä aamuiset altaat, joilta nyt päivän valossa löytyi kyhmynokkasorsa (melanotos) sekä runsaasti lisää kahlaajia.

Seuraavaksi suuntasimme Sultanpurin kansallispuiston aidan vierustalle, jossa tien varressa käppäilemällä yritimme kauheassa liikenteen melussa löytää afganistaninuunilintua. Pienen hakemisen jälkeen kuulimmekin oikeanlaista ääntä mutta ainoa uunilintu, jonka löysimme näkyville oli tutumman näköinen idänuunilintu. Otin äänitystä myös siitä paremman kuuloisesta linnusta, joten ehkä laji vielä varmistuu? Tien varressa näimme vielä isopensastimalin sekä huppuviidakkoharakan.

Kohti Rajasthania

Lopulta oli lähdettävä pitkälle siirtymälle ja matkaan päästyämme näimme Haryanan osavaltion puolella vielä idänmehiläishaukan. Matka jatkui hitaasti rekkojen täyttämillä teillä halki roskaisten kylien ja kaupunkien muoviroskaa syöviä lehmiä väistellen kohti etelää ja havainnot jäivät lähinnä ränsistyneiden talojen katoilla ja muureilla keikkuneihin reesusmakakeihin.

Muutaman tunnin ajon jälkeen stoppasimme Uttar Pradeshin osavaltiossa tien varteen peltojen keskellä ja Sunil osoitti meille pellolta pienen parven saruskurkia! Läheiseltä lätäköltä löysimme myös muutaman kyhmynokkasorsan (melanotos), intianviheltäjäsorsan, intian- ja jaavanmerimetsoja ym.

Lopulta vielä tunnin verran ajettuamme ja ylitettyäemm matkalla Rajasthanin rajan, saavuimme Bharatpuriin, jossa olimme niin myöhään, ettei alkuperäisen ohjelman mukaiselle iltaretkelle ollut enää aikaa (toki olimme muuttaneet aamun ohjelman ihan uudenlaiseksi ihan omin päin). Kurvasimme aivan Bharatpurin Bird Sanctuaryn vieressä sijainneen Hotel Sunbirdin pihaan ja saatuamme huoneet oli aika tehdä iltahuuto saman tien, ennen illallista.

Chambalin jokiretki

6.2. lähdimme aamulla liikenteeseen viideltä aamiainen hotellilta mukaan pakattuna ja puolentoista tunnin ajon jälkeen parkkeerasimme Dholpurin länsipuolella sijainneelle pensaikkoiselle aroalueelle. Vielä oli hieman hämärää, mutta lähdimme silti koko porukalla komppaamaan aluetta. Heti löytyi muutama intianhyyppä mutta sitten meni aika pitkään ennen kuin löysimme mitään mielenkiintoisempaa. Yleisesti ottaen alueella oli varsin vähän lintuja mutta lopulta Vesan jaloista lähti liikkeelle pari etsimäämme intianpensaskiurua.

Aamupalaa tien varressa syödessämme näin tien varresta lentoon pompanneen linnun, joka lensi aivan maata viistäen suoraan poispäin pensaikoiden taakse kadoten. En lainkaan tajunnut, mistä lajista oli kyse ja epäilin ensin nuorta arovarpushaukkaa, mutta komppaamaan lähdettyämme löysi Andreas samaisen linnun ja se varmistui haukkakäeksi.

Reissupinnalista tietysti kasvoi mutta mainittavampia havaintoja taisi olla vain paikallisesti harvinainen kyyryhaikara (atricapilla), pari aasianrakonokkaa, pari pronssijassanaa, yksi pitkäpyrstöjassana sekä sinirastas. Myös viidakkopensasviiriäinen kuultiin.

Melko pian liikkeelle lähdettyämme stoppasimme Chandpurin kylässä todetaksemme tumman varpuslinnun mustaleppälintunaaraaksi, mutta yllättäen lähipuusta lähti lentoon pari intiantokoa. Ja pienen ajon jälkeen löytyi etsimämme tumma varpuslintu ja pääsimme katsomaan ja kuvaamaankin pihataskua. Ja seuraavalla stopilla näimme vielä isopensastimalinkin.

Sitten oli aika lähteä kohti National Chambar Sanctuarylle varaamaamme veneretkeä. Vaihdettuamme nippa nappa Madhya Pradeshin osavaltion puolelle ja ajaessamme alas Chambaljoen varteen ison sillan pieleen, näimme muutaman riikinkukon sekä pari kultashakaalia. Parkkeerattuamme tapasimme saman tien venekuskimme, jonka perässä lähdimme kohti jokivenettämme.

Veneeseen päästyämme lähdimme saman tien liikenteeseen, mutta emme päässeet kauas, sillä heti ensimmäisellä pikkusaarella oli vaikka sun mitä katsottavaa ja kuvattavaa! Ensin huomiomme kiinnittyi vähemmän yllättäen muihin kuin lintuihin, sillä rannassa loikoili aivan valtavia gangesingaviaaleja sekä suokrokodiilejä!

Mutta oli samaisella saarella lintujakin, pari omituisen näköistä intianpaksujalkaa, muutama jokihyyppä sekä pari mustavästäräkkiä.

Jatkettuamme jokea pitkin kohti etelää näimme pari ruostesorsaa, nuoremman puoleisen mustapäälokin, pari pikkukorppikotkaa ja sitten Andreas äkkäsi riutalla loikoilleen yksinäisen tiiran, joka oli kuitenkin niin pahassa vastavalossa, ettemme me muut pahemmin kiinnittäneet siihen huomiota, sillä huomiomme oli kiinnittynyt edessämme siintäneeseen hiekkasaareen, joka näytti olevan täynnä lintuja. Niinpä jatkoimme kohti tätä saarta ja lopulta laskimme siltä 123 intiansaksinokkaa. Mutta näiden seassa ei ollut ainoatakaan tiiraa, joten aloimme hieman huolestua.

Andreas katseli kuvia vastavalossa aiemmin kuvaamastaan tiirasta ja piti lintua etsimänämme mustavatsatiirana. Mutta etelää kohti veneiltyämme lensi ylitsemme vain kolme jokitiiraa. Taivaalla kaarteli vuorikotka idänlehmähaikara kynsissään ja kohta näimme toisen linnun pesällään.

Onneksi lopulta venekuskimme löysi kaukana rannassa lepäilleen yksinäisen tiiran. Lähestyimme lintua varovasti ja saimme sen määritettyä mustavatsatiiraksi, jota pääsimme kuvaamaankin ihan mukavasti. Sitten olikin aika lähteä palailemaan kohti satamaa. Lähempi mustavatsatiira oli yhä riutallaan ja näimme senkin nyt paremmin ja kohta äkkäsin vielä kolmannenkin linnun.

Satamaan päästyämme näimme vielä arohiirihaukan ja ihmettelimme suurelta sillalta jatkuvasti tippuneita roskia. Sillan verkkoaidassa oli pieni aukko, josta paikalliset olivat tiputamassa roskia jokeen. Sieltä näytti tippuvan kaikkea mahdollista tauluista huonekaluihin. Lopulta oli aika kiitellä venekuskimme ja lähteä palailemaan kohti Bharatpuria.

Mutta taaskaan emme ajaneet suorinta reittiä vaan olimme ihan keskenämme lisänneet reittiimme vähän mutkaa. Onneksi liikenne oli yllättävän sujuvaa eikä kiertoomme mennyt ihan kauheasti ylimääräistä aikaa ja lopulta näimme Bayanan kielekkeen edessämme ja saman tien näin kielekkeen edustalla lentävän ison korppikotkan. Niinpä ajoimme kiiruusti kielekkeen alle ja onneksi tämä todella uhanalainen intiankorppikotka löytyi saman tien lentämästä kielekettä vasten. Löysimme kielekkeeltä muutaman korppikotkan lisää ja näitä tovin katseltuamme ja kuvailtuamme oli jatkettava matkaa.

Bharatpur Bird Sanctuary

Lounaan jälkeen oli hotellimme pihassa rivi riksan tapaisia sähköisiä kolmipyöräisiä sähkökulkuneuvoja, joihin meidät ohjattiin nousemaan pareittain. Parin sadan metrin ajon jälkeen meille hankittiin Bharatpurin Geoladeo Ghanan kansallispuiston portilta liput ja kohta ajelimme hyvää asfalttitietä sisälle puistoon.

Kaikesta huomasi, että aikataulumme oli turhan tiukka ja niinpä keulassa ajaneen paikallisoppaamme johdolla stoppasimme vain välttämättömissä kohdissa vaikka lintuja oli joka puolella! Ohitettuamme ties kuinka monta tien varren metsikössä hiippaillutta upeaa riikinkukkoa stoppasimme pointsaamaan reissupinnaksi brahmanpöllön. Seuraavan stopin pöllö olikin sitten pinna, mutta sepelpöllönen (bakkamoena) oli niin taidokkaasti piilossa puun siimeksessä, ettei sitä juuri päässyt ihailemaan, mutta onneksi kohta oli tarjolla paljon paremmin näkyvillä ollut, pesäkolostaan kurkistellut yksilö.

Ohitimme vauhdikkaasti muutamat nilgait sekä pari aksiskaurista, jotka piilottelivat puskien takana. Kosteikoilla tien molemmin puolin näkyi aivan tolkuttomasti sorsia, haikaroita ja merimetsoja ym. ja lopulta pysähdyimme niitä katsomaan. Aasianiibishaikaroita oli aivan satoja mutta myös mm. 800 harmaasorsaa, 300 punapäänarskua, 100 tukka- ja 5 ruskosotkaa, 2500 noki-, 200 lieju- ja 100 sulttaanikanaa (poliocephalus), 50 pikku-uikkua ym. ynnättiin. Parempia lajeja olivat kaukana muiden haikaroiden seassa ollut yksinäinen aasiansatulahaikara, muutama ylitsemme lentänyt aro- ja keisarikotka, reissun ensimmäiset valkoposkibulbulit ym. Kosteikolla kahlaili lehmien ja vesipuhveleiden ohella myös useita nilgaita. Paikalla olisi helposti viettänyt useamman päivän lintuja ihastellen ja kuvaillen, mutta me jatkoimme pian ajelua.

Seuraavalla stopilla puskan sisältä löytyi erittäin piilotteleva mustapikkuhaikara ja eipä aikaakaan, kun kuvailimme paremmin näytillä ollutta kiinanpikkuhaikaraa. Ohi mennen kuvia tuli napsittua muistakin haikaroista. Mutta kohta ajo taas jatkui ja lopulta stoppasimme tien päässä, josta jatkoimme kapeaa polkua pitkin kävellen.

Haimme jonkin aikaa ruskosuokanaa mutta valitettavasti lintu oli tällä kertaa liian piilotteleva eikä sitä löytynyt. Ilta alkoi jo hämärtää ja ensimmäiset puissa pää alaspäin roikkuvista intianlentäväkoirista alkoi jo ottaa siipiä alleen. Ihasteltimme kuitenkin vielä jonkin aikaa upeita lintumääriä ennen kuin lopulta oli lähdettävä palailemaan kohti porttia.

Paluumatkalla stoppasimme vielä kuvaamaan toista, paremmin näkyvillä ollutta mustapikkuhaikaraa ja näimme pikaisesti noin 50 pelikaanin parven, joka laskeutui kauas järvelle.

Yritimme vielä kysellä mahdollisuutta päästä hoitamaan harmaahuuhkajaa, joita tiesimme bongatun alueella pesältään, mutta jostain syystä tämän todettiin olevan meille nyt mahdotonta. Koskaan emme oikein saaneet selitystä, miksemme päässeet tätä yhtä toivelajiamme bongaamaan. Niin ennen kuin jälkeen reissumme lintuja oli kyllä ebirdin mukaan hoidettu.

Kiireinen retkipäivä oli lopulta ohi, kun parkkeerasimme ajopelimme hotellin pihaan ja vuorossa oli taas Vesan johdolla pidetty nopea iltahuuto sekä illallinen – ja nukkumaan päästiin taas mukavan aikaisin.

Pikku detour

7.2. edessä oli taas täysin alkuperäisestä ohjelmastamme poiketen kauhea ajopäivä. Lähinnä ”Gussen” toiveissa oli ollut nähdä Intian endeemi, jolle olisi ollut kohtuullisen hyviä paikkoja lähempänäkin, mutta Sunilin tiedossa ollut paras paikka oli varsin kaukana. Niinpä lähdimme kaikki tavarat mukanamme ajamaan kohti lounasta ja Ranthamboren kansallispuistoa. Ja minullehan tämä ”detour” myös kelpasi, sillä Ranthambore on yksi parhaista paikoista Intiassa nähdä tiikeri!

Ajoa riitti mutta onneksi itsekin sain matkalla vähän nukuttua. Matkan varrella havainnot jäivät pariin lennossa näkyneeseen intiantokoon ja aasianturturikyyhkyyn sekä reissun ensimmäisiin hanumaaneihin.

Ranthamboreen päästyämme ostimme portilta liput suojelualueelle ja lähdimme ajamaan metsän siimekseen. Vastaan tuli aivan tolkuttomasti tiikeribongaajien isoja autoja matkalla aamupalalleen.

kirjopyyfasaani

Lopulta emme ehtineet ajaa kuin korkeintaan pari kilometriä, kun saavuimme kallioiseen kohtaan, jonka Sunil sanoi olevan hyvä paikka kohdelajillemme kirjopyyfasaanille – ja lähes saman tien hän löysi pariskunnan. Linnut olivat hieman piilossa mutta onneksi liikkuivat pikkuhiljaa näkyville ja koko porukkamme pääsi ihastelemaan näitä kirjavia kanalintuja ja Andreaksen kanssa tietysti otimme myös kuvia.

Todella pitkä ajomme oli siis palkittu ja itse huokaisin, sillä ajattelin meillä olevan nyt hyvin aikaa myös tiikerin etsimiseen. Jatkoimmekin ajoa sisemmäs puistoon mutta sitten yhtäkkiä teimmekin U-käännöksen ja lähdimme ajamaan pois kansallispuistosta. Ja lopulta ajoimme ulos porteista ilman, että kukaan oppaista olisi selittänyt asiaa meille millään tavalla. Ei siinä piispahaikara (episcopus) tai nisäskäseliksiksi nähdyt pari sambarhirveä ja ruostemungo kauheasti lämmittäneet.

Ja kohta ajoimme helkutin tylsän näköiselle kivikkoiselle ja piikkipuskaiselle kumpareelle komppaamaan aavikkopensasviiriäistä. Ei siinä piikkien lävistäessä kengänpohjia olisi pieni ruppainen kanalintu meikäläistä välttämättä hirveästi piristänyt, kun haaveet olivat jo olleet raidallisessa kissapedossa.

Ja eihän sieltä tunnin hikisellä komppauksella tietenkään mitään aavikkopensasviiriäistä löytynyt. Sentään kauhean piikkipuskan keskellä piilotellut tummapyyjuoksija nähtiin ja itse näin ylitsemme lentäneen aasiankalliopääskyn. Muita havaintoja olivat kupariseppä, 20 isokaulus- ja 50 luumupääkaijaa sekä 10 isopensastimalia ym.

Siirryimme vielä komppaamaan toistakin kuivaa aluetta aavikkopensasviiriäisen toivossa ja täältä löysimme sentään noin 30 paksujalan (indicus) parven. Olisin kyllä vähintään 29 näistä vaihtanut tiikeriin…

Puolilta päivin olikin sitten aika aloittaa pitkä ajo luoteeseen kohti Jaipuria. Matkaan pakatun lounaan söimme Deeppurassa olleen altaan vieressä. Altailla oli mukavasti vesilintuja, kahlaajia, haikaroita ym. muttei mitään kauhean erikoista. Ja pian matka jatkui taas…

Lopulta saavuimme Jaipuriin ja majoituksemme Hotel Arya Niwas oli jostain syystä aivan tämän valtavan, kolmen miljoonan asukkaan Rajasthanin pääkaupungin keskustassa.

Tal Chhapar

8.2. lähdimme liikenteeseen jo aamukolmelta, sillä edessä oli taas pitkä ajo luoteeseen ja Tal Chhapariin. Matkalla onnistuin taas hieman torkahtaakin ja perillä olimme juuri sopivasti aamun sarastaessa.

Andreaksella oli taas tarkka piste tärkeimmälle kohdelajillemme ja niinpä porukkamme lähti vauhdilla talsimaan tätä pistettä kohti.

Puoliaavikkoalueelta löytyi saman tien parvi pensastimaleita (caudata) mutta niitä ei pahemmin pysähdytty katselemaan vaan kovemman pinnan kiilto oli kaikilla silmissä. Totesin porukkamme kävelevän vähän turhankin laput silmillä ja jäin itse hidastelemaan ja katselemaan, missä voisi olla hyvä paikka kohdelajillemme näin aamun sarastaessa kylmän yön jälkeen. Löysinkin pienen metsikön reunasta isompia puita, joihin aamun ensimmäiset auringonsäteet osuivat. Matti oli myös jäänyt hieman muista jälkeen ja huikkasinkin Matille, että: ”Jos olisin itse etsimämme laji, olisin noissa puissa”. Ja viisi sekuntia myöhemmin löysin etsimämme intianhelmikiipijän!

Lintu lennähti kauemmas seuraaviin puihin ennen kuin kaikki porukastamme ehti paikalle, mutta löytyi onneksi pian uudelleen ja pääsimme koko porukalla katselemaan tätä tärkeää target-lajiamme. Kiipijä pysyi katseltavana ja kuvattavana vain minuutin-pari ennen kuin jatkoi pienen aukean yli toiseen metsikköön.

Aukealla oli iso lauma besoaarigaselleja, joita juoksenteli välillä vauhdikkaasti ohitsemme. Muutama komea tumma koiras taalusteli rauhallisesti rinta ylväästi korostetun pystyssä. Alueella oli myös korppikotkaruokintaa ja haisevia lehmän raatoja lojui siellä täällä.

Pikkukorppikotkia näkyi useita ja ylistemme lensi myös komea munkkikorppikotka. Porukkamme levisi kävelemään ympäri aluetta ja haviksia alkoi ropista lisää. Valko-otsaviuhkoja löytyi useita, intianpikku- ja isolepinkäinen, helmiselkätikka ja tarhavarpusia. Intianhelmikiipijöitäkin löytyi pari lisää, mutta ne eivät juuri pysähtyneet ihailtaviksi.

Lähdettyämme liikenteeseen äkkäsimme liikkuvasta autosta puun latvasta parven huiluviherkyyhkyjä. Sitten jatkoimme ajoa tavoitteenamme löytää paikka, josta nähdä Tal Chhapar Sanctuaryn suojelualueen sisäpuolelle, jossa oli viime aikoina nähty niin intianjalo- kuin palmuhaukkoja. Meillä ei kuitenkaan ollut aikaa mennä suojelualueen sisäpuolelle kiertelemään, joten stoppasimme eräälle aukealle alueen aitojen ulkopuolelle. Paikasta olisi ollut ihan hyvin näkyvyyttä joka suuntaan, mutta jostain syystä paikka ei porukallemme kelvannut ja aika pian jatkoimme matkaa kohti länttä.

Jorbeer

Ajoa riitti taas muutama tunti mutta onneksi matkan varrella vihdoin paukahti, kun näimme liikkuvasta autosta ison falcon lentämässä. Onneksi lintu jäi kaartelemaan suoraan yläpuolellemme ja pääsimme kuvaamaan tätä intianjalohaukkaa. Ja matkan jatkuttua löysimme kohta toisenkin intianjalohaukan, joka laskeutui sähkötolpassa olleelle pesälleen.

Lopulta kurvasimme Jorbeerin kaatopaikan liepeille, jonka voimalinjoilta löytyi heti valtava parvi kyyhkyjä – eivätkä nämä olleet mitä tahansa kyyhkyjä vaan Keski-Aasiasta tänne talvehtimaan tulleita aasianuuttukyyhkyjä! Kuvailimme kyyhkyjä tovin ja saimme laskettua niitä aika tarkalleen 2000 lintua.

Kaatopaikan suunnassa lenteli runsaasti niin kotkia kuin korppikotkiakin ja päätimme jatkaa korppikotkakeskukselle, jonka portille pian parkkeerasimme. Jostain kumman syystä me emme kuitenkaan menneet sisään keskukselle, josta olisi ollut paljon paremmat näkymät alueelle ja tietysti siellä olisi päässyt kuvaamaan lintuja lähempää. Me kuitenkin jouduimme jäämään aitojen ulkopuolelle ja näin kuvaamaan aika kaukana lentäneitä kotkia.

Pikku- ja hanhikorppikotkia sekä aro- ja keisarikotkia oli mukavasti ja löytyipä parvien seasta myös munkkikorppikotkia, yksi kattohaikara ja lopulta ainakin yksi himalajankorppikotkakin. Näimme myös valtavan noin 5000 punakottaraisen parven lennossa!

Sitten edessä oli vielä muutama tunti ajoa lounaaseen. Itse näin auton ikkunasta pari louhikkotaskua ennen kuin lopulta saavuimme Kheechaniin, jossa majoituimme Kurja Resortiin.

Neitokurkia – paljon!

9.2. saimme nukkua hieman pitempään ja hämärissä siirryimme pikkumatkan keskellä kylää olleelle rakennukselle, jonka isäntä päästi meidät kipuamaan rappusia pitkin kattoterassilleen. Viereisellä tontilla oli tyhjä aidattu jalkapallokenttämäinen alue, jolle neitokurjet saapuisivat pian ruokailemaan.

Koska vielä oli turhan aikaista, tarjosi isäntä kahvinjuojille kahvia sekä esitteli paikasta tehtyjä lehtileikkeitä, joita oli kansiokaupalla. Kohta neitokurkiparvia alkoi saapua kiertelemään kylän päälle mutta ne kuitenkin laskeutuivat vielä kauemmaksi kylän laitamilla olleelle puoliaavikkoiselle pensaikkoalueelle. Ensimmäisen jalkavaivaisen neitokurjen laskeuduttua ruokailemaan meni vielä aika pitkän aikaa ennen kuin muut alkoivat saapua paikalle.

Lopulta alkoi kunnon rynnistys ja kenttä alkoi pikkuhiljaa täyttyä neitokurjista! Kuvaamisen kannalta aamuvalo oli todella hankala ja en ainakaan itse ollut tyytyväinen kuvieni laatuun ja tietysti se osa porukastamme, jotka eivät kuvanneet ja olivat jo pinnansa saaneet, alkoivat kärsimättöminä haluta aamupalalle.

Valo oli koko ajan muuttumassa paremmaksi ja paremmaksi mutta osa porukasta oli jo kyllästynyt kurkiin ja seisoskelemassa kadulla automme vieressä. Niinpä meidän piti Andreaksenkin kanssa pakata kimpsumme ja lähteä, vaikka olisimme mieluusti kuvailleet tällä ainutlaatuisella paikalla vaikka kuinka pitkään.

Aamupalan jälkeen pihamaastosta löytyi ensimmäinen koko porukalle näyttäytynyt louhikkotasku ja sitten meillä olikin taas edessä pelkkää ajoa kohti länttä ja Jaisalmeria. Matkan varrella näkyi lisää louhikkotaskuja, pari savannihietakyyhkyä, savannikotka, käärmekotka sekä hiirihaukka ym.

Aavikolle

Jaisalmerissa kuvasimme maailmanperintökohteeksikin valitun, vuonna 1156 rakennetun kukkulalinnoituksen sekä kävimme syömässä ja sitten jatkoimme vielä länteen keskelle aavikkoa.

Koska aurinko ei vielä ollut laskeutunut suuntasimme vielä Desert National Parkin portille, jolla ei ollut ketään, joten jatkoimme suojelualueen sisäpuolelle, jossa pian stoppasimme komppaamaan hyvän näköistä aavikkoa. Lintuja oli vähän mutta parhaina löytyi punapyrstölepinkäinen, pari aavikkokerttua sekä kaukana aavikon yllä lentänyt korppi. Ylänkö- ja lyhytvarvaskiuruja näkyi isoja parvia. Näimme myös ensimmäiset persiangasellit sekä pari piikkipyrstöliskoa.

Loppumatkasta näkyi vielä lisää aavikkolintuja ja Samin hiekkadyynien liepeillä runsaasti turistiajelua odottelevia dromedaareja. Jatkoimme ajoa aika huonokuntoista tietä keskellä aavikkoa sijainneelle Prince Desert Campin telttaleirille, jossa meidät otti vastaan kaunis perinteiseen asuun pukeutunut neitokainen, joka antoi meille bindin eli hindulaisten käyttämän punaisen maalipisteen otsaan ja heitti ruusun terälehtiä yllemme paikallisen rumpalin säestäessä juhlallisuutta.

Pian leirin keskellä oli tanssijoiden ja soittajien esitys, jota itse siirryin seuraamaan toviksi, ennen kuin oli illallisen aika. Ruokailun jälkeen suuntasimme telttoihimme yrittämään nukkumista, mutta tanssi ja soitanta jatkui lopulta iltakymmeneen asti. Mutta onneksi sitten tuli hiljaista ja saatoimme vihdoin nukahtaa.

Desert National Parkin tienoilla

10.2. aamulla ajoimme pikkumatkan Musa’s Wild Excursionin pihaan, jossa tapasimme päivän oppaamme, hyppäsimme Jeeppeihin ja lähdimme kohti ehkä koko reissumme odotetuinta kohdetta eli Desert National Parkia.

Ajoimme saman tien pienemmälle aavikolla kulkevalle tielle ja heti alkumatkasta näkyi taas suuria parvia lyhytvarvas- ja ylänkökiuruja ja ensimmäisellä stopilla löytyivät ensimmäiset saharanvarpuskiurut.

Jatkettuamme matkaa aavistelimme olevamme hakemassa yhtä koko maailman uhanalaisinta lajia eli intiantrappia. Olimme ns. taka-autossa ja taas jonkin matkaa ajettuamme stoppasimme paikkaan, jossa etuautomme oli pysähdyksissä. Emme oikein tienneet, mitä etuautosta oltiin katsomassa mutta heidän lähdettyä liikkelle huomasin lähipuskan latvassa sepeltaskun. Kohta tasku lennähti pois mutta samaan puskaan laskeutui toinen, enemmän pensastaskulta näyttänyt lintu, joka kohta alkoi pullistella hassusti rintaansa – naaras aavikkopensastasku! Toinen auto oli jo liian kaukana eikä oppaamme saanut heitä kiinni puhelimellakaan, joten jatkoimme kohta heidän peräänsä.

Jatkoimme ajelua seuraten suojelualueen aidan viertä, kun oppaamme tyynesti totesi, että: ”Trappi”. Hän stoppasi auton ja pienen hakemisen jälkeen löysimme intiantrapin todella kaukaa näkyen juuri ja juuri parin puskan välistä. Etuautommekin saapui tätä lintua katsomaan, mutta lintu näkyi niin huonosti, että lopulta ajoimme hieman eteenpäin, josta alue näkyi hieman paremmin ja täältä löysimmekin lisää trappeja.

Lopulta näimme ainakin yhdeksän intiantrappia, mutta valitettavasti ne olivat turhan kaukana edes kelvollisia kuvia ajatellen. Ja välissämme oli aita, jota ei päässyt kiertämään ainakaan kohtalaisella ajolla. Niinpä meidän oli tyytyminen kaukaisiin trappeihin, joista onneksi päästiin katsomaan myös kaukoputkilla. Todettuamme, etteivät trapit valitettavasti olleet tulossa yhtään lähemmäksi, päätimme jatkaa matkaa. Ja tietysti heti liikkeelle lähdettyämme näimme pari trappia lennossa ja pysähdyttyämme ehdimme vielä ottaa muutaman kuvan valtavista linnuista lennostakin.

Seuraavaksi jatkoimme aukealle, jolta pienellä hakemisella löytyi aavikkopensastaskunaaras loppuporukallemmekin ja tätä yksilöä pääsimme kuvaamaan oikein antaumuksella. Pikkukorppikotka esitti komean ohilennon.

Päivä kuumeni sen verran lämpimäksi, että jatkoimme Musa’s Desert Nestille huilaamaan ja kuluttamaan aikaa ennen iltapäiväretkeä. Kuskimme omalta majapaikaltamme tuoma lounaskin toki syötiin ja innokkaimmat komppasivat hikipäisinä tai staijasivat pihamaastossa mutta ilman uusia lajeja.

Iltapäiväretkelle lähdimme kolmen aikaan ja suuntasimme saman tien kivikkoiselle mäennyppylälle, jolta löytyi saman tien pari persiantaskua, pari aavikkokiurua, pieni parvi aavikkotulkkuja sekä pari saharanvarpuskiurua.

Onneksi nämä linnut eivät turhia arastelleet ja niitä pääsi kuvaamaan läheltä eikä lämpöväreily näin pilannut kuvia.

Seuraavaksi ajoimme aavikolle tekemään autokomppausta ja ajelimme ristiin rastiin tasaista vaaleankellertävää kasvia kasvanutta aluetta mutta emme löytäneet etsimäämme. Kohta jatkoimmekin taas ajoa halki aavikon isolle tulvivan oloiselle järvelle, jolla näkyi lintuja todella mukavasti: runsaasti sorsia, kahlaajia, paikallisesti harvinainen tylli, mustajalkatyllejä, pikku- ja lapinsirrejä, 20 mustahaikaraa, tuttuja petolintuja, aasiantörmäpääsky, lepinkäisiä, taskuja ja kirvisiä – muutama vuorikirvinenkin jne.

Järveltä jatkoimme taas autokomppaukseen ja tällä kertaa tärppäsi, kun löysimme kovaksi Intianpinnaksi pari aavikkojuoksijaa. Ja hieman paikkaa vaihdettuamme löytyi toinenkin todella kova Intianpinna eli kirjosiipikiuru! Paikallisoppaammekin oli aivan haltioissaan, kun oli onnistunut löytää meille nämä molemmat kovat lajit, joista jälkimmäisestä Sunilkin sai eliksen.

Mutta lopulta oli aika kiitellä ja hyvästellä Musan oppaat ja lähteä ajamaan kohti Jaisalmeria. Majapaikaksi oli valittu Rawan Kotin meille vähän turhankin pramea hotelli, jonka terassilta oli näkymä linnoitukselle. Kantajien raahatessa tavaroita huoneisiimme kuului hotellin pihamaastosta intianvariskäen aktiivista ääntelyä.

Ajopäivä

11.2. nukuimme vähän pitempään ja taas oli edessä lähes pelkkä ajopäivä kauas eteläkaakkoon Mount Abulle. Matkan varren ei maisemilla eikä juuri havainnoillakaan kauheasti juhlittu: aasiankalliopääsky lienee ainoa mainittava. Illan hämärtäessä ja kivutessamme jo Abun vuorelle näimme vielä joitakin idänturturikyyhkyjä sekä runsaasti hanumaaneja ja pari hauskaa mungoa.

Lopulta saavuimme majapaikallemme Ratan Villas Resortille rättiväsyneinä. Onneksi iltahuuto oli lyhyt ja illallisen jälkeen olimme valmiit unten maille.

Mt Abu

12.2. oli taas yksi reissun tärkeimmistä päivistä, sillä Mount Abulla oli tarjottavana useampikin elis ainakin lähes koko porukalle ja pari kovimmillekin Intian kävijöille.

Auringon nousun aikaan olimme kävelemässä Oriyan kylän takaisella rinteellä 1722 metriä korkean Mount Abun huipun alapuolella. Idänturturikyyhkyjä näkyi pian lentämässä ylitsemme ja kuulimme parin rusohuppusepän ääntelyä kunnes aika pian löysimme ensimmäisen mustakurkkusirkkunaaraan ja kohta lähipuun latvustossa oli lyhyesti koiraskin näkyvillä. Ja pian löysimme sirkkuja isomman parvenkin, mutta kuvaamaan näitä ei juuri päästy.

Jonkin aikaa lisää käveltyämme löysimme kivikkouunilinnun, joka vilahteli nopeasti puskissa ja nousi lopulta turhan korkealle puihin, jotta olisimme saaneet kunnon kuvia. Ja pian tämän jälkeen Gusse löysi lähes jaloistaan puskan alta pienen hyvin piilotelleen vihertiikeripeippoparven, joten tärkeimmät projektilajimme olivat löytyneet helposti! Linnut liikkuivat maassa puskan sisällä, joten kuvaaminen oli erittäin haastavaa ja lopulta parvi nousi taivaalle ja me jatkoimme kulkuamme.

Ja kun elisten makuun oli päästy, kuului kohta alarinteen metsistä intiansirppitimalin hauskaa ääntelyä ja eipä kauankaan, kun aivan edestäni lensi tummanharmaa kellertävänoranssinokkainen rastas. Rastas lensi vain parin metrin päästä edestäni, mutta jotenkin kukaan muu ei onnistunut sitä näkemään. Lähellä ollut porukkamme kokoontui puskan ympärille, johon lintu oli lentänyt ja soitimme hieman atrappia, johon rastas alkoi kutsuäänellä vastailla, mutta näkyviin sitä ei saatu. Ja sen koommin sitä ei kuulunutkaan.

Kävelyn varrella oli kuvia tullut mm. huppuviidakkoharakasta, mustaleppälinnuista, intianharjatiaisesta (aplonotus), luumupääkaijoista sekä punaposkibulbuleista ja niin vihertiikeripeippoparvia kuin kivikkouunilintujakin löydettiin useampia, joten niitäkin päästiin vähän paremmin kuvaamaan. Näimme myös mm puistosinisiepon (tickelliae), ruostevatsatimaliparven, aasianrillejä (palpebrosus), kashmirinuunilintuja, pari pikkusieppoa, pakistaninpalmuoravia, mungo sekä söpö Indian Bush Rat.

Olimme jo palailemassa majapaikallemme, kun löysimme vielä muutaman rillimupinian, joten aamu oli ollut todella onnistunut!

Aamupalan jälkeen kiertelimme vielä vähän eri kohdassa kylän liepeillä etsien lähinnä sulttaanisirkkuja mutta havainnot jäivät turkoosisieppoon, harmaavatsaviuhkoihin (albigularis), aasiankalliopääskyihin ja niiden seassa lyhyesti näkyneeseen kalliopääskyyn, pariin pihataskuun ym.

Mutta koska tämän reissun teemana oli autossa istuminen, piti meidän kohta taas lähteä ajamaan lounaaseen ja kohti Gujaratin osavaltiota ja Little Rann of Kutchia sekä Dasadan kylän länsipuolella ollutta majapaikkaamme Rann Ridersia.

Ylitettyämme Gujaratin rajan muuttui Maailma monin tavoin, mutta (muulle) porukallemme pahin koettelemus tulisi olemaan se, kuinka selvitä ilman iltaolutta. Alkoholi on Gujaratissa kielletty ja vaikka turisti selviääkin varsin kevyelle rangaistuksella paikallisiin verrattuna, ei poliisikyyti lentokentälle ja omakustannelento seuraavalla koneella kotiin kuulostanut houkuttelevalta.

Ajoa riitti taas mutta lopulta kurvasimme Rann Ridersin pihaan, jonka pihamaastossa ehdimme vielä käppäillä lyhyen iltaretken ennen auringonlaskua. Havainnoista mainittavampia olivat pari äänessä ollutta kilkkuseppää, useampi intiankuhankeittäjä, muutama pikkusieppo sekä pihamedestäjä.

Little Rann of Kutch

13.2. ajoimme taas aamuhämärissä tapaamaan paikallisoppaamme, joiden jeeppeihin nousimme ja lähdimme ajamaan Little Rann of Kutchin suolamarskille. Jostain hieman itselleni tuntemattomasta syystä päivän päätavoitteemme tuntui olevan löytää Intiassa erittäin uhanalaisia idänkaulustrappeja, joka toki meillä kaikilla oli eliksissä ja Gussella Intianpinnoissakin. Onneksi valtava suolamarskiali oli koko maailmassa vain täällä elelevän aasianvilliaasin eli onagerin asuinaluetta.

Emmekä lopulta joutuneet kauhean kauan ajelemaan pusikoiden keskellä trappeja hakien, ennen kuin törmäsimme ensimmäisiin aaseihin. Nämä olivat kuitenkin todella arkoja ja hyvät kuvat jäivät vielä saamatta, kun automme jo suuntasi kohti uusia pusikkoalueita, joilla trapit tuppasivat piilotella.

Ajoimme lopulta aavikkoa ristiin rastiin useamman tunnin ajan havaiten parempina lajeina oikeastaan vain muutaman pikkukotkan ja pari kalliokirvistä. Trappeja ei meinannut löytyä sitten millään, mutta onneksi lopulta pääsimme katsomaan ja kuvaamaan isompaa aasilaumaa vähän lähempää ja löysimme myös puskan juurella päivehtineen suopöllön Intianpinnaksi muille kuin Intiankonkari Gusselle.

Päivän kuumennuttua hiostavaksi etsiskelimme vielä persianpöllöstä pienestä kylänpahasesta koirien haukkuessa kovaäänisesti ja paikallisten mulkoillessa. Eikä löytynyt sitäkään.

Palaillessamme kohti majapaikkaa koluten taas autolla kiertäen matkan varrella sopivia pusikkoalueita sai oppaamme puhelun, että toinen autokunta oli löytänyt kovasti jo kaipaamamme valkosilmähaukan. Harmi vain, että puhelinkenttä oli surkea ja meillä ei ollut aavistustakaan, minne jokin aika aiemmin meidät ohittanut toinen automme oli mennyt.

Pyörimme tovin edes takaisin ennen kuin Sathyan sai onneksi Sunililta WhatsAppiin karttapisteen ja pääsimme ajamaan kohti toista autokuntaamme. Hämmästyttävää kyllä ajoa riitti ja olimme lopulta ainakin kymmenen kilometriä heitä perässä! Kun vihdoin saavutimme heidät, ei haukkaa näkynyt mutta meille kerrottiin, että se istui pensaassa heti seuraavan mutkan takana. Kylläpä jännitti, kun tässä oli jo aika tovi edellisestä pinnasta, mutta onneksi haukka oli yhä paikoillaan ja lopulta pääsimme katsomaan ja kuvaamaan tätä valkosilmähaukkaa.

Majapaikalle palattuamme huilasimme päivän kuumuudessa vähän pitempään ja lähdimme maastoon vähän totuttua myöhemmin iltapäivällä. Yllätykseksemme retken pääkohteena olivat taas idänkaulustrapit, joita ei vieläkään löytynyt mutta näimme sentään meidän autokunnalla toisen valkosilmähaukan. Aasejakin nähtiin vielä vähän lisää ja lopulta olimme kirjanneet nähneemme 89 onageria.

Vihdoin annoimme periksi trappien suhteen ja aloimme pysähdellä vähän muissakin biotoopeissa. Ensin näimme eräällä pienellä lätäköllä kahdeksan aasiankääpiösorsaa ja sitten Sathyan äkkäsi tien varressa rauhallisesti ruokailleen intianaavikkokiurun, josta sain jokusen kuvan auton ikkunasta ennen kuin lintu lähti lentoon.

Sitten jatkoimme suuren tulvajärven rantaan, jolta löysimme runsaasti sorsia ja kahlaajia, mm. 250 avosettia, valtavan – jopa 600 pikkuflamingon ja 50 flamingon kerääntymän, 14 kiharapelikaania mukanaan yksi tavallinen pelikaani ym. Myös varsin kookas villisika nähtiin.

Illan jo hämärtäessä jatkoimme vielä aavikon laitamille, jossa nautimme pienen iltapalan ja odottelimme pimeää. Kuulimme ensin pari intiankehrääjää ja lopulta lähdimme taas ajamaan. Emmekä ehtineet kauan ajaa, kun auton valoista löytyi etsimämme sindinkehrääjä, jota pääsimme autosta noustuamme kuvaamaan oikein antaumuksella.

Kerrankin olimme samassa majoituksessa toisenkin yön, joten iltahuudon ja illallisen jälkeen pääsimme ajoissa nukkumaan.

Ja taas ajoa

14.2. oli taas ajopäivä. Matkan varrelta haviksia kirjautui lähinnä isolta allasalueelta, jonka silloilta näkyi runsaasti haikaroita ja kahlaajia. Ajoa oli kuitenkin niin paljon, että turhia stoppeja ei tehty. Andreas kuitenkin merkkasi ebirdiin muutamia pisteitä, joilla voisimme stopata paluumatkalla, jos olisi aikaa. Riuttahaikaroita, intianpaksujalkoja, valkoposki- ja hietatiiroja ym. tunnistettiin vauhdistakin.

Nakhatranan tienoilla

Ilta oli jo pitkällä, kun viimein kurvasimme noin 15 km Nakhatranin koillispuolella sijainneen Kunj Homestayn pihaan. Tapasimme paikan omistajan ja parin tulevan päivän oppaamme, saimme huoneemme, joihin raahasimme tavaramme ja lähdimme vielä pihamaastoon iltaretkelle.

Läheisen padon lätäköiltä löytyi mm. intianhyyppiä ja pihalla pörräsi ainakin 60 tarhavarpusen parvi ja reissupinnaksi näkyi riisikutoja. Pienen haeskelun jälkeen löytyi puista pari intianjoraa ja puskista pari aavikkokultarintaa. Osa meistä näki myös persianpöllösen vauhdikkaan ohilennon.

Illallisen jälkeen menimme vielä padolle odottelemaan hietakyyhkyjä saapuvaksi juomaan, mutta emme niitä nähneet. Oli kuitenkin leppoisaa istuskella lämpimässä katsella joella olleita lintuja ja ihastelemassa auringonlaskua intiankehrääjän äännellessä taustalla.

15.2. suuntasimme taas parilla Jeepillä maastoon ja heti auringonnousuksi vajaan tunnin ajomatkan päähän luoteeseen, jossa lopulta jalkauduimme pusikkoiselle puoliaavikkoalueelle. Jonkin aikaa saimme kohdelajiamme haeskella, ennen kuin Sunil löysi etsimämme hopeatilhen. Kova Intianpinna ja saipa pari ryhmästämme eliksenkin.

Kiertelimme alueella vielä jonkin aikaa. Ylitsemme lensi pari kurkiparvea ja myös pari rillimupiniaa, aavikkokultarinta, punakottaraisia ym. nähtiin. Pois ajaessamme löytyi tieltä intianhietakyyhkypari, joista naarasta pääsimme kuvaamaan hyvin, mutta koiras makoili hiekkakuopassa ja näkyi paremmin vasta, kun molemmat linnut pölähtivät lentoon.

Seuraavaksi ajoimme Bannin avonaiseen maastoon, jossa kurkia oli muutamia tuhansia. Me kuitenkin haimme muutamilta kallioisilta mäen nyppylöiltä kalliohuuhkajaa kuitenkaan siinä onnistumatta.

Hieman pettyneinä jatkoimme Kohti Nakhatranaa, jonka pohjoispuolelta Bharaparista eräältä pellolta löytyi vihdoin kuuden intianaavikkojuoksijan parvi ja näitä pääsimme kuvaamaan oikein mukavasti, vaikka päivä oli jo lämmennyt siihen malliin, että ilma väreili aika pahasti. Lähipuskista löytyi myös idänorfeuskerttu.

Kunjin majoituksellemme palattua päätin hieman huilia mutta juuri, kun olin nukahtamaisillani tuli Vesa herättämään, sillä hän oli löytänyt persianpöllösen päivehtimästä pihatien varressa olleesa puusta. Lintua ei meinannut enää löytyä ja sen pelättiin jo lentäneen tiehensä, kun sen piilopaikka oli paljastunut, mutta lopulta äkkäsin sen aivan siitä, missä sen pitikin olla – sen suojaväri vain oli niin uskomattoman hyvä, ettei sitä millään meinannut huomata. Nyt kuitenkin lopulta koko porukkamme näki tämän pöllösen.

Kahden aikaan lähdimme taas maastoon ja kylläpä oli kuuma! Lämpötila lähenteli neljääkymmentä astetta mutta eihän tämä vielä ollut mitään, samoilla paikoilla kun voi kesäisin olla jopa 55 asteen päiviä! Meille tämäkin kuumuus oli kuitenkin liikaa varsinkin, kun heti suuntasimme komppaamaan läheiseltä rinteeltä intianhietakyyhkyjä. Kuuma keli oli kuitenkin liikaa linnuillekin emmekä nähneet oikeastaan mitään.

Sitten jatkoimme Rawalpir Dargahin piikkimetsäiselle mäelle, jossa heti autosta noustuamme näimme pari kivikkosirkkua. Pienen hakemisen jälkeen löytyi vihdoin meitä jotenkin karttamaan onnistunut aropriiniakin, joka ei kuitenkaan suostunut kuvattavaksi.

Lopulta porukka alkoi levitä ympäriinsä mutta itse seurasin paikallisopastamme, joka kiipesi korkeamman mäen päälle. Aika pitkän aikaa tilanne oli ihan levällään, kun osa porukasta oli ties missä ja oppaamme vain puhui puhelimessa. Lopulta minun oli kysyttävä, mitä lintua olimme hakemassa ja mitä pitäisi tehdä. Enkä tähänkään oikein saanut järkevää vastausta, mutta ymmärsin, että tälle paikalle voisi illan hämärtäessä saapua valkosiipiminivetti tai -minivettejä yöpymään. Iltapäivä oli kuitenkin vielä nuori, joten turha tähän oli vielä jäädä iltaa odottamaan, kun havainnot olivat olleet varsin vähäisiä: Mainittavimpia olivat intianjora sekä mustakaulajänis. Lopulta saimme porukkamme kasaan ja päätimme lähteä yrittämään uutta kalliohuuhkajapaikkaa.

Bhukhin padolle oli parin kilometrin kävely mutta matkalla näkyi ihan mukavasti lintuja. Lopulta istuskelimme padon portailla iltahämärään saakka mutta huuhkajaa ei näkynyt eikä kuulunut kuin ehkä yksi puhallus, mutta sekin jäi epävarmaksi. Intianhietakyyhkyjä saapui hämärissä ainakin kuusi lintua juomaan, mutta lopulta oli kuitenkin annettava periksi ja käppäillä takaisin autoille ja ajella kämpille.

16.2. suuntasimme aikaisin aamusta Nakhatranasta parikymmentä kilometriä lounaaseen sijainneelle Fot Mahadevin metsäalueelle, jonne parkkeerattuamme oppaamme kuuli heti yhden tärkeimmistä projektilajeistamme kirjoharjatiaisen laulua. Kävelimme parisen sataa metriä ääntä kohti ja oppaamme laittoi atrapin soimaan ja kohta tämä kaunis mustavalkoinen tiainen saapui lähipuuhun laulamaan. Lintu oli kaikille meille elis, mutta Matille erityisen tärkeä, sillä hän oli 15 vuotta aiemmin yrittänyt lajia turhaan.

Kuvailimme tiaista jonkin aikaa kunnes se päätti lentää takaisin metsään, josta se oli tullutkin. Niinpä saatoimme keskittyä kuvaamaan tiaisen pesän rakentajaa eli helmiselkätikkaa.

Kohta löysimme myös pari aropriiniaa, joista myös saimme nyt jonkinlaisia kuvia. Ja lähdettyämme jatkamaan matkaa kuulimme auton ikkunasta toisenkin kirjoharjatiaisen laulua ja vähän myöhemmin tehdyllä stopilla kuului laulava viidakkopriinia, joka löytyi näkyviinkin kaukaisen puskan latvasta.

Pienen matkan ajettuamme ja kuvattuamme tien varressa hienosti näytillä ollutta smyrnankalastajaa, kertoi oppaamme, että yrittäisimme nähdä autosta aavikkopensasviiriäistä. Ne olivat todella arkoja ja parhaiten niiden löytäminen onnistuisi hiljaa ajamalla ja tien reunoja tarkkaan katsoen. Hän ei kuitenkaan kovin suuria mahdollisuuksia lajin löytymiselle antanut, sillä laji oli todella vaikea löytää tähän aikaan vuodesta. Emme kuitenkaan ehtineet ajaa kuin muutaman sata metriä, kun ”Fräne” äkkäsi tien varresta parven pieniä kanalintuja – ja siinähän oli ainakin tusina erikokoisia aavikkopensasviiriäisiä! Parvessa oli todennäköisesti koiraita ja naaraita sekä ehkä jopa kahden ikäisiä poikasia.

Me ehdimme nähdä linnut hyvin mutta olimme tällä kertaa etuautona mutta taka-autossa osalla oli vaikeuksia nähdä lintuja. Ja kun heille asti ei ollut kulkeutunut tieto autossa pysymisestä, olivat linnut heti tiessään, kun niiden perään rynnättiin autosta ulos. Eikä niitä meinannut millään löytyä komppaamallakaan ja tunteet alkoivat jo hieman kuumentua, kunnes lopulta juuri siitä puskasta, johon olin epäillyt lintujen menneen piiloon ja jota olin jo kerran käynyt vähän kopisuttamassa, lähti aikuinen lintu lentoon. Toisen aikuisen linnun olimme jo aiemmin nähneet lentävän tien toiselle puolelle, mutta poikasten täytyi yhä olla tässä puskassa piilossa. Lopulta jätimme linnun vielä vain heikosti nähneet rauhassa odottamaan lintujen esiin tulemista, mutta ilmeisesti lintujen emo kutsui niitä luokseen ja niiden nähtiin juoksevan kovaa vauhtia seuraavalle pellolle piiloon. Onneksi kaikki kuitenkin lopulta pääsivät näkemään linnut varsin hyvin.

Aamuretken lopuksi näimme vielä kalliokirvisen metsäkäpinkäisiä (pondicerianus) sekä useita pikkuparvia pensastimaleita (caudata) ennen kuin alkoi olla taas turhan kuuma jatkaa.

Päivällä huilasimme pitempään ja edellisestä päivästä viisastuneina lähdimme maastoon vasta neljältä, kun ei enää ollut niin paahtavan kuumaa. Komppailimme taas lähimäellä intianhietakyyhkyjä turhaan mutta sainpahan hyvät kuvat isolepinkäisestä ja jotain kuvia taas aropriiniastakin.

Sitten jatkoimme taas Rawalpir Dargahin mäen suuntaan mutta emme päässeet kuin vähän rinteeseen, kun Sathyan äkkäsi automme edessä olleesta puskasta etsimämme valkosiipiminivetin. Olin takapenkillä siten, etten nähnyt lintua ja tietysti se lensi tietä pitkin eteenpäin seuraavaan puskaan. Koska muilla oli laji hoidossa jo edellisiltä Intian reissuiltaan, singahdin Sathyanin kanssa linnun perään ja onneksi se löytyi seuraavasta puskasta. Lintu oli lopulta aika liikkuva mutta kaikki pääsivät tämän naaraslinnun näkemään ja joitakin kuviakin saatiin.

Koskapa meillä ei lähistöllä oikein ollut mitään tarjolla, päätimme palailla Kunjin pihamaastoon ja mennä leppoisalle iltaretkelle padolle. Iltahämärissä aloimme huudattaa kalliohuuhkaja-atrappia mutta tuloksetta. Pimeässä saapui sentään lähistöllä alkuun äännellyt brahmanpöllö mulkoilemaan meitä lähitolpan nokkaan.

17.2. Alun perin ohjelmassamme oli ollut vielä aamuretki mutta koska edessä oli taas aivan tolkuton ajomatka, hyvästelimme Kunjin oppaamme ja muun väen ja lähdimme ajamaan kohti Gujaratin suurinta, yli viiden miljoonan asukkaan kaupunkia Ahmedabadia. Vajaat puoli tuntia itää kohti ajettuamme oli tien vieressä lutakolla tolkuttomasti haikaroita, joita piti pysähtyä kuvaamaan. Olipa lätäkön takana myös kultasakaali mukavasti näytillä.

Liikkeelle taas lähdettyämme näimme, kun tien ylitse lennähti kookkaahko vaalea lintu – malkoha! Onneksi lintu jäi puskaan osittain näkyville ja peruuttelemalla onnistui koko porukkamme nähdä tämän todella hankalan lajin eli viirukäen, jota ei oikein voi muuten nähdäkään kuin juuri tuurilla. Pääsimme kuvaamaankin puskassa piilotellutta lintua ihan kohtuullisesti.

Ahmedabadiin

Sitten olikin ajomatkalla yllätykset vähissä. Mutta koska olimme lähteneet liikkeelle aikaisin, oli meillä aikaa pysähdellä niillä pisteillä, joita Andreas oli merkannut ebirdiin tulomatkallamme. Ensimmäisen stopin teimme taas puolisentoista tuntia ajettuamme Kotdassa olleelle pikkujärvelle, jolla olimme viimeksi ohiajaessa nähneet ainakin runsaasti sotkia. Ja retkipinnaksi napsahtikin punasotka sekä silkkiuikku ja papyruskerttunen lauloi lähiruovikossa.

Ja taas puolisentoista tuntia ajettuamme olimme suola-altaiden läpi kulkevalla sillalla, jolla stoppasimme katsomaan lähinnä kahlaajia. Löysimmekin satakunta ylänkötylliä (atrifrons) sekä parit kaitanokka- ja tiibetinlokit ym. Näkyipä haikaroiden seassa yksi kaukainen aasiansatulahaikarakin.

Ja viimeinen pisteemme oli tuntia myöhemmin Halvadissa Samantsarjärvellä, jolla oli sorsia, haikaroita, tiiroja ym. muttei mitään uutta. Sitten oli edessä vielä pitkä ajo itään ja Ahmedabadiin, jossa ajoimme lopulta pitkät pätkät pikkuteitä ilmeisesti pahimmat ruuhkasumput välttääksemme.

Ilta oli jo hämärtymässä, kun lopulta saavuimme Hotel Fern Metropolelle ja näimme vielä useita isoja, satojen ja jopa tuhannen linnun punakottaraisparvia lentämässä jonnekin yöpymään. Iltahuudossa ei kauan nokka tuhissut ja sitten oli edessä koko reissun ehdottomasti ruhtinaallisin illallinen.

Viimeinen aamu Nalsarovarin tienoilla

18.2. Alun perin oli varmaan suunniteltu, että lentomme takaisin Delhiin olisi ollut aamusta ja siksi majapaikkamme oli varattu Ahmedabadin multimiljoonakaupingin keskustasta. Mutta meilläpä oli lento vasta iltamyöhään ja siten vielä koko aamupuoli retkiaikaa. Valitettavasti Sathuanin lento oli muutamaa tuntia meidän lentoamme aiemmin, sillä muuten retkiaikaa olisi ollut lähes koko päivä.

Anivarhain viideltä lähdimme ajamaan parin tunnin päähän lounaaseen ja Nalsarovariin. Olisi tietysti ollut aika paljon järkevämpää, jos majapaikkamme olisi ollut missä tahansa lännempänä, niin olisimme säästyneet useamman tunnin ajolta. Onneksi näin aamuyöllä liikenne oli varsin sujuvaa ja pääsimme Nalsarovariin jopa hieman etuajassa. Löysimme paikallisoppaamme, joka hyppäsi kyytiimme ja lähdimme ajamaan kohti ensimmäistä retkikohdettamme.

Aloitimme Nalsarovarin pohjoispuolelta avomaa-alueelta, jolle stopattuamme saatoimme heti alkaa ihmetellä jatkuvaa lyhytvarvaskiurujen tai niiden tapaisten (ainakin osa kaiketi oli karakoruminkiuruja (dukhunensis) ja muiden pikkulintujen muuttoa kohti pohjoista. Myös niin kurkia kuin neitokurkia näkyi satoja. Lintuja oli ilmassa aivan tolkuttomasti! Kohdelajimme oli kuitenkin hukassa, mutta lopulta aika pitkän odottelun jälkeen löysimme naamiokyyhkyparin eräästä puskasta. Pääsimme myös kuvaamaan näitä Intian huippuharvinaisuuksia hyvin. Eipä laji kuitenkaan ollut elis muille kuin omille oppaillemme.

Koska aikataulumme oli tiukka, jatkoimme rallityyliin seuraavalle kohteellemme idemmäksi, jossa stoppasimme aika saastaiselle pusikkoalueelle, jossa pari puskaa oli täynnä sirkkuja. Ruskopääsirkkuja oli kymmeniä ja niiden seassa näkyi ainakin yksi mustapääsirkku. Olimme tietoisia, että lähialueella talvehti myös Intiassa (ja nykyisin lähes missä tahansa) huippuharvinainen kultasirkkukin, mutta valitettavasti aikataulumme ei antanut myöden sen yrittämiseksi.

Matkamme jatkui vauhdikkaasti taas idemmäksi isojen peltojen keskelle. Sopivasti paikassa jossa pysähdyimme oli puskassa melkoinen lintuvilinä – parisataa bengalinkutojaa! Sain siis vielä vähän odottamatta eliksen, jota en kauheasti ollut kehdannut pyydellä, sillä muilla laji oli jo hoidossa. Olin toivonut tämän lajin hoituvan näin niinku muun ohessa.

Jalkauduimme kävelemään kostealle peltotöyräälle kohti peltojen keskustaa. Päivä oli jo lämpenemässä ja kävelyä tuntui riittävän. Pari viiriäistä pytpytti ja pääskyjä lenteli ympärillämme – alkoi tulla hiki. Lopulta, kun olimme kävelleet ihan tarpeeksi ja homma alkoi jo tuntua aika turhalta, oppaamme kertoi, että olimme oikeassa paikassa. Alueella talvehti arohyyppiä, mutta kellon aika niiden havaitsemiseksi oli huono, sillä yleensä linnut olivat paikalla aamulla. Olisipa meille taas kerran kerrottu edes jotain, niin olisimme ehkä voineet käyttää tämän ajan johonkin muuhun? No kävelimme vielä vähän lisää ja onneksi olimme tällä kertaa onnekkaita ja löysimme kuin löysimmekin viisi arohyyppä, joka ei tietenkään ollut meille kenellekään elis mutta en itsekään kyllä ollut lajia nähnyt muualla kuin Suomessa. Itselleni tuli ehkä kuitenkin parempi fiilis, kun pari saruskurkiparvea lensi ohitsemme ja jälkimmäisestä perheparvesta sain ihan kelvolliset kuvat.

Lopulta retkemme olikin sitten tässä. Onneksi pystyimme tipauttamaan oppaamme kyydistä täälläkin emmekä näin joutuneet vielä palaamaan Nalsarovariin, olimmehan valuneet jo lähes puolimatkaan itään kohti Ahmedabadia.

Kotia kohti

Yllättävän kivuttomasti selvisimme taas Ahmedabadin keskustaan ja lentokentän lähistölle, jossa kävimme vielä kunnon lounaalla. Ravintolalla hyvästelimme Sunilin, joka jatkoi kotiseudulleen junalla. Lentoasemalle jatkettuamme hyvästelimme uskomattoman hyvän ja mukavan kuskimme, jolla oli edessä vielä tolkuttoman pitkä ajo Delhiin.

Lentokentällä selvittelimme monimutkaiset muodollisuudet ja sitten oli aika hyvästellä Sathyankin. Ja sitten meillä oli edessä aina yhtä mukavaa lentokenttäelämää ennen kuin IndiGon lentomme Delhiin lähti vähän myöhässä noin klo 19:30.

Reilun puolentoista tunnin lento meni nopeasti, mutta Delhissä meillä oli edessä melkoiset seikkailut terminaalin vaihtoineen bussilla ja useine jonotuksineen. Lopulta Lufthansan lentomme lähti 19.2. aamuyöstä klo 02:00.

Onnistuin nukkua todella hyvin lennolla ja Saksan Müncheniin laskeuduimme klo 06:25 paikallista aikaa. Taas meni aikaa turvatarkastuksissa, mutta lopulta Suomen lennon lähtöportille päästyämme alkoi tuntua siltä, että reissu alkoi olla voiton puolella. Mutta tietysti taas kerran Suomen lento oli myöhässä ja lähti lopulta vasta yhdeksän aikaan.

Koska lento oli myöhässä, oli minulla taas kerran jännitettävää. Minulla oli alun perin vaihtoaikaa Joensuun junaan vain 1h20min ja nyt alkoi taas näyttää pahalta, ehtisinkö junaan tai ehtisinkö ainakaan odotella matkatavaroita mukaan.

Kone laskeutui Helsinki-Vantaalle puolisen tuntia myöhässä klo 12:30 mutta onneksi kerrankin tuloportti ei ollut se kaikkein perimmäisin ja pääsin aika nopeasti matkatavaroita odottelemaan. Hyvästelin koko reissuporukkamme ja siirryin hihnan alkupäähän odottelemaan matkalaukkuani, joka ihme kyllä sekin tuli, ei nyt ensimmäisten joukossa, mutta pian kuitenkin! Niinpä pääsin singahtamaan kohti rautatie-asemaa, jolle onneksi pääsee nopeasti.

Lopulta pääsin Tikkurilaan jo aikaisemmalla junalla ja näin vaihtoaikaa Joensuun junaankin jäi yllin kyllin. Junamatka sujui hämmästyttävän nopeasti ja lopulta olin Parikkalassa ihan aikataulussaan klo 16:30. Hanna oli minua vastassa ja oli ihan mukava päästä kuumasta, ruuhkaisesta ja roskaisesta Intiasta kevättalviseen Parikkalaan.

J.A.

Costa Rica 23.12. 2024 – 4.1. 2025

Taas matkaan

Olimme ensimmäisellä helmikuussa käymällämme reissulla Costa Ricaan ihastuneet maahan, sen lintuihin ja linturetkeilyn helppouteen, kun Aratinga Toursin Peter Wiestra oli suunnitellut reissumme niin erinomaisesti. Niinpä päätimme joululomalla tehdä toisenkin reissun maahan keskittyen hieman enemmän lajilistan kartuttamiseen, kun ensimmäisellä reissulla olimme priorisoineet korkealle myös kuvaamisen.

Finnair yritti sabotoida reissuamme parhaansa mukaan peruen lentoja ja siirtäen niitä miten sattuu. Pahimmillaan reissumme oli lykkääntymässä jopa kolmella päivällä, mutta onneksi lopulta saimme lennot järjestykseen ja enää piti jännittää, millaisia muutoksia Finnairin lakot toisivat vielä viime hetkellä.

Perjantaina 20.12. työpäiväni päätyttyä pakkailimme tavarat loppuun, heitin Hannan tavaroinemme rautatieasemalle, ajoin auton takaisin pihaamme parkkiin ja kiiruhdin kävellen asemalle, josta lähdimme junalla matkaan. Tikkurilassa vaihdoimme lentoasemalle vievään junaan, jossa raahasimme tavaramme Comfort Hotel Xpressiin. Kävimme lentokentällä ravintolassa syömässä ja aika pian olimme valmiit unten maille.

21.12. herätys oli ennen aamu viittä ja hyvissä ajoin raahasimme tavaramme laukkujen jättöpisteelle ja taas kerran olimme lähtöportilla turhan aikaisin.

Yllätys-yllätys Finnairin lentomme oli myöhässä muttei kuitenkaan liikaa, joten lopulta laskeuduimme Lontoon Heathrowlle. Nokivaristen lennellessä aseman ikkunoiden takana käppäilimme taas seuraavalle lähtöportille ja lopulta klo 12:10 lähti lentomme kohti Yhdysvaltojen Texasin Dallasin Fort Worthia.

Lento oli pitkä ja puuduttava mutta onneksi lopulta ohi. Fort Worthilla yritimme netistä löytämiemme ohjeiden mukaan soittaa aseman seinällä olleilla lankapuhelimilla kyytiä varaamallemme Hyatt Place hotellille mutta eiväthän puhelimet toimineet lainkaan. Niinpä raahasimme tavaramme pihalle ja yritimme löytää oikeaa paikkaa, josta lentokenttäkyytejä kulkisi. Lopulta jouduimme soittamaan hotellille kännykällä ja saimme ohjeet raahautua aivan toiseen päähän pitkää terminaalia, jonne kyyti saapui ja pääsimme hotellillemme, joka sijaitsi pikkumatkan päässä aivan lentokentän vieressä.

Hotellilla raahasimme tavaramme huoneeseen ja kävimme pikaisesti pihalla käppäilemässä, josko näkisimme hämärtyvässä illassa vielä jonkun linnunkin. Hotelli sijaitsi lähellä järviä mutta pihan molemmin puolin kulki isot valtatiet, joten luontoa ei pahemmin kuitenkaan ollut tarjolla. Vaikertajakyyhkyjä saapui harvoihin puihin yöpymään ja lähes pimeässä näimme yöpymislennolla yhden amerikantukkasotkaparven sekä useita sinisorsaparvia, joissa oli ainakin myös harmaasorsia mukana. Nisäkkäitäkin nähtiin – kani ja pari myyrää.

Retkeilyä Dallasin Fort Worthissa

22.12. heräsimme aikaisin ja edellisiltana olin ladannut puhelimeeni Uberin appin ja tilaillut meille kyydin kohtalaisen lähellä sijainneeseen valtavaan River Legacy Parkiin, jonne saavuimme jo ennen aamun sarastusta.

Lämpökameran ja lampun avulla löysimme ensimmäisiksi linnuiksi ruostesirppimatkijan ja taiturimatkijan. Aamun valjetessa löytyi valkokurkkusirkkuja, eskimosirkkuja, erakkorastas, matkijapeukaloisia sekä punakardinaaleja.

EskimosirkkuRubiinihippiäinen

Vähän sisemmäksi puistoa käveltyämme löysimme tammiraita- ja keijutikkoja, tammi- ja puistotiaisia, rubiini- ja amerikanhippiäisiä, kultatikan, sinitöyhtönärhiä ja harmaafiivejä. Aamulla puistossa oli lisäksemme vain muutamia koiranulkoiluttajia ja hölkkääjiä, joten saimme retkeillä rauhassa.

TammitiainenKeijutikka

Puiston isolta aukealta avautui näkyvyyttä joka suuntaan ja näimme muutamat parvet amerikanmerimetsoja ja -pelikaaneja sekä valkoiibiksiä. Isoissa puissa oli runsaasti keltaperäkerttuleita, amerikantiklejä ja pihapunavarpusia ja metsän reunan puissa äänekkäitä punaolkaturpiaaliparvia sekä myöskin kotoisamman kuuloisia kottaraisia. Myös ruostehiirihaukka äänteli ja näkyikin lyhyesti ja laulusirkut lauloivat.

KeltaperäkerttuliRuostehiirihaukka

Muita havaitsemiamme lintuja olivat pilkkasiipikyyhky, musta- ja kalkkunakondorit, amerikanvarikset, tuhkakirviset ja purppura- sekä pitkäpyrstöturpiaalit.

Aikataulu painoi päälle ja päätimme kiertää puiston reunaa tarkistamaan, pääsikö läheiselle Arlington Drying Bedsin kosteikkoalueelle oikaisemaan polkuja pitkin ja löysimmekin hyvän oikopolun, jota lähdimme kulkemaan entisen jätärin altaiden keskelle.

Vesilintuja oli aivan tolkuttomasti ja saman tien pääsimme seulomaan sini-, harmaa-, jouhi- ja lapasorsien, seasta amerikanhaapanoita, -taveja ja -tukkasotkia sekä pikkutelkkiä ja löytyipä morsiosorsapari sekä ensimmäinen amerikannokikanakin.

SorsiaPikkutelkkiä

Osa altaista oli kuivempia ja reheväksi umpeen kasvaneita ja altaiden takaa löytyi myös iso ruohikkoalue, joten näiltä alueilta löytyi aivan eri lajistoa. Lintuja ei ollut avomailla paljon, mutta kaikki tuppasivat olemaan eliksiä – kenttä- ja luhtasirkkunen, amerikanniittysirkku, kaisla- ja rämesirkku, kenttäsirkkuli, amerikanpeukaloinen ja sekä huilupreeria- että preeriaturpiaaleja. Ylitsemme lensi runsaasti rengasnokkalokkeja mukanaan yksinäinen kuusilokki, myös neljä hopeatiiraa ja amerikansirriä, kahdeksan kanadanhanhea sekä koiras harjakoskelo nähtiin lennossa ja altailta löytyi myös amerikantylli ja amerikantaivaanvuohia sekä naamiokerttuleita. Petolinnuista nähtiin amerikantuuli- ja -hiirihaukka sekä pari ruostehiirihaukkaa.

RämesirkkuPunakardinaali

Aika alkoi olla tiukalla ja kiiruhdimme altaita kiertäen kohti päätietä ja löysimme vielä ison parven amerikantilhiä, pari peltoturpiaalia sekä kauniita hohtosinikoita.

AmerikantilhiHohtosinikka

Autotien varressa näimme vielä amerikanharmaahaikaran sekä paksunokkauikun. River Legacy Parkin portille päästyämme saapui kohta tilaamamme Uber, joka kuljetti meidät takaisin hotellillemme. Matkatavaramme odottivat pakattuina respassa ja pian jatkoimme hotellin omalla kyydillä lentoasemalle.

Costa Ricaan

Klo 16:55 lähti koneemme kohti Costa Rican San Josea, jonne laskeuduimme Juan Santamarian lentokentälle klo 21:00. Matkatavarat löydettyämme oli Transucan kyyti odottamassa meitä aulassa ja kyyditsi meidät tutulle Bougainvillean hotellille.

Bougainvillea

23.12. heräsimme aamuhämärissä ja pian olimme valmiit kiertelemään Bougainvillean puutarhassa. Lajisto oli pääosin helmikuulta tuttua ja varmasti iso osa yksilöistäkin oli samoja. Tihkusade ja kova tuuli häiritsivät havainnointia mutta löysimme kuitenkin mukavasti nelisenkymmentä lajia, joista mainittavimpia olivat tutussa bambupöheikössä piilotellut viirumetsäpöllö, oravakäki, inkakyyhkyt, sinikruunumomotti (lessonii), pari terästimanttikolibria (hoffmanni), täplärastas, pippurivireo, kauluspeukaloiset (capistratus), valkokorvasirkut, kastanjaposkikerttuli (delattrii), punarintakardinaali sekä kultahupputangara.

OravakäkiOlkainpalokärki

Aamupalan jälkeen saapui jo edellisillalta tuttu kuski Carlos ison autonsa kanssa meitä hakemaan ja lähdimme ajamaan pitkää siirtymää kohti Alajuelaa ja Heliconias Lodgea. Ajoimme vuorten yli sisämaareittiä ja ajoa hidastivat useat ylämäissä jumittaneet isot rekat. Koko matkan satoi edelleen ja välillä aivan kaatamallakin. Lintuja nähtiin silti matkan varrella mm. myskisorsa, isotiikerihaikara, muutama nauruhaukka, isosepel- ja sepelkalastaja jne.

Heliconias Lodge ja riippusillat

Lopulta yli viiden tunnin ajon jälkeen parkkeerasimme Heliconias Rainforest Lodgen edustalle ja kohta pääsimme majoittumaan mukavaan mökkiimme.

Keli oli yhä vain sateinen mutta pakkohan sitä oli maastoon päästä. Suuntasimmekin kävelemään luontopolkua, jolla oli parit komeat riippusillat. Linnut olivat surkeassa kelissä todella tiukassa mutta lopulta löysimme yhden pikkumomotin, näimme vilaukselta pitkäpyrstötanssijan sekä kuulimme laulavat hohtokardinaalin (cyanoides) ja ruskosurukin. Myös mm. muutama kiipijäkerttuli sekä kultasiipikerttuli nähtiin ja illan hämärryttyä palaillessamme kohti majapaikkaamme kuulimme huilutinamin.

RiippusiltaPikkumomotti

Majapaikkamme aulassa tapasimme sattumalta seuraavien parin päivän oppaamme Jessy Lopezin ja saimme sovittua seuraavan aamun retken alkamisajan hieman alkuperäistä aikaisemmaksi.

Jouluaatto

24.12. Jouluaattona heräsimme aikaisin ja klo 6:00 tapasimme pihalla Jessyn ja kohta suuntasimme tutuille poluille kohti riippusiltoja. Onneksemme luvatut sateet oli peruttu ja keli oli kohtalaisesta tuulesta huolimatta oikein erinomainen.

Nähtyämme kaukaisen amazonianmomotin, nappasi Jessy pian äänestä aamun ensimmäisen pinnan, kun pieni parvi viirulakkimuuria liikuskeli puiden oksistossa. Kohta Jessy näytti meille yhdessä vakiopaikoistaan päivehtineen töyhtöpöllön. Lintuja oli aika vähän mutta jonkin aikaa käveltyämme löytyi pieni parvi panamanlörppötangaroita (carmioli) ja heti perään naaras purppuratangara (lutea).

TöyhtöpöllöPanamanlörppötangara (carmioli)

Keskeltä metsätaipaletta löysimme taas pikkumomotin ja lopulta saavuimme sivupolun päässä olleelle aukealle, jonka reunapuista löysimme hauskan panamanpallotanssijan. Ja kuinka ollakkaan kohta näin isohkon linnun lentämässä suoraan meitä kohti ja läheiseen hedelmäpuuhun laskeutui ehkä koko alkureissun tärkein projektilajimme keltakorvatukaani! Yllättäen puussa oli jo kaksi sen lajitoveriakin ja pääsimme katselemaan ja kuvailemaan näitä kolmea naaraspukuista keltakorvatukaania, arvatenkin äitiä kahden lapsensa kanssa.

PanamanpallotanssijaKeltakorvatukaani

Lavertajarastas (assimilis)

Aukeaa alemmas käveltyämme näimme pari panamanjuoksukyyhkyä. Aukean alaosan keskellä kasvoi yksinäinen puu, johon lensi ensin naaras lumilakkikolibri, sitten varjosafiirikolibri ja vielä atrapin houkuttelemana lavertajarastaskin (assimilis). Takaisin kohti polkua kivutessamme kuulimme vielä meksikonlatuskanapparin.

Jatkoimme polkua kivuten seuraavien riippusiltojen yli mutta hämärässä metsässä linnut ja etenkin kuvaustilanteet olivat vähissä. Lopulta kuulimme viheltäjäpeukaloisen laulua ja saimme linnun houkuteltua hienosti näkyvillekin.

ViheltäjäpeukaloinenLeveänokkamomotti

Jessy soitteli vähän väliä toisen pääprojektilajimme kanamomotin ääntä mutta yleensä emme kuulleet mitään vastausta ja pari kertaa kuului aivan tismalleen samanlainen vastaus mutta saatuamme linnun lopulta näkyviin, oli joka kerta kyseessä leveänokkamomotti, jolla on tismalleen samanlainen ääni. Lajit ovat sen verran samankaltaiset, että ne joskus jopa pariutuvat keskenään. Risteymäpoikasia ei kuitenkaan synny.

Tapiiri

Olimme jo kiertäneet valtaosan poluista, kun kuulimme etäältä koiran haukuntaa. Jessy epäili luvatta alueella olleiden koirien ajavan takaa jotain viatonta eläinraukkaa. Ja eipä aikaakaan, kun kuulimme takaamme rytinää ja näimme aivan valtavan kokoisen tapiirin juoksevan rinteestä polun poikki rinnettä alaspäin jatkaen. Ilmeisesti koirat hukkasivat tapiirin jäljet, sillä niitä emme nähneet ja haukkukin kuului yhä kaukaa. Toivottavasti ne olivat alkaneet seurata meidän jälkiämme ja tapiiri sai jatkaa eloaan rauhassa.

Palattuamme lodgelle olimme havainneet eliksiksi tai ainakin Costa Rican pinnoiksi vielä mm. rusosiipitangaroita, hippiäiskerttuleita, lehtokerttulin, verkkopeukaloisen, ruso-otsavireoita, helmirinta- ja kerttupuumuuria (anabatinus) sekä paljon muita jo edelliseltä reissultamme tuttuja lajeja, joista kanelityranni oli ehkä parasta antia. Ja tapiirin ohella muita nisäkkäitäkin olimme havainneet, kuten esim. huudelleita tummamölyapinoita, puissa kiipeilleitä kapusiiniapinoita sekä pari panamanoravaista.

Lounaan jälkeen retkeilimme Hannan kanssa keskenämme taas samoilla poluilla ja kävimme aamulla erinomaiseksi osoittautuneella aukealla mutta emme löytäneet paikalta ainoatakaan lintua. Muutenkin metsässä oli todella hiljaista. Löysimme sentään meksikonlatuskanapparin nyt kuvattavaksikin ja saimme kuvia myös viheltäjätrogonista (tenellus), panamanlörppötangarasta (carmioli) sekä taas löytyneistä leveänokkamomoteista. Keli oli oikein mukava, joten saimme myös otettua parempia maisemakuvia riippusilloilta.

Viheltäjätrogoni (tenellus)Meksikonlatuskanappari

Illan pimennyttyä ja ollessamme jo lähellä lodgea meidät ohitti vanhempi lady oppaansa kanssa, me kun hidastelimme tarkistamassa kaikkia lämpökameralla löytyneitä valoisia pisteitä, mitä puista löytyi – mutta löysimme ainoana parempana lintuna viirulakkimuuran.

TurkoosimesitangaraViirulakkimuura

Kun kohta taas saavutimme heidät, olivat he juuri taskulampun valossa löytäneet pesää polun reunapenkkaan kaivaneen kanamomotin! Lintu oli noussut lopulta polulta suoraan ylöspäin metsään kadoten. Oli jo aivan pilkkopimeää emmekä enää lintua löytäneet, vaikka sitä jonkin aikaa haimme. Kylläpä otti päähän, sillä olimme tätä lajia hakeneet jo aikalailla!

Lopulta palailimme väsyneinä majapaikallemme, jossa oli illallisena paikallinen joulumenü.

Joulupäivän lähiretkeilyä

25.12. Joulupäivänä herätys oli taas aikaisin ja klo 6:00 tapasimme Jessyn. Kävimme taas lyhyesti kävelemässä polulla, mutta havainnot jäivät vähiin. Kanamomotin kolo näytti siltä, että sitä oli ehkä kaivettu lisää vielä yön aikana, mutta eipä löytynyt lintua ei.

Pikkutöyhtöharakka

Pihaan palattuamme näimme pari isoa lintua räpistelemässä lodgen ikkunoita vasten itseään peilailemassa ja ne olivat pikkutöyhtöharakoita! Tätä pääasiassa Tyynenmeren rannikolla esiintyvää lajia emme olleet osanneet odottaa reitillemme ja oli mukava saada yksi tulevaisuuden toivelaji kuitattua jo nyt elikseksi. Lopulta linnut siirtyivät lähipuihin ja saimme niistä jonkinlaisia kuviakin otettua.

Aamupalan jälkeen ajoimme pikkumatkan Birdsongs Gardenille nähden matkalla ylitsemme lentäneen valkohaukan. Birdsongs Gardenille oli varattu ohjelmassamme koko aamu aikaa mutta olimme jo edellispäivänä väläyttäneet Jessylle, josko olisimme paikalla sen aikaa kuin tarvitsisi tai jaksaisimme ja jatkaisimme sitten muille kohteille, joita lähiseudulla riitti.

Birdsongs Garden oli pieni puutarha, jossa kasvoi runsaasti kolibrien suosimaa violettikukkaista verbena-pensasta. Mutta alkuun paikalla pyrähteli pelkästään tavallisia ruostepyrstökolibreja, jotka tuppaavat olemaan todella reviiritietoisia ja ajavat kaikki muut reviirilleen tunkevat kolibrit heti aggressiivisesti tiehensä. Virittelimme myös pienen banaaniruokinnan houkuttelemaan tangaroita kuvattavaksi.

Ensimmäiseksi pinnaksi löytyi nicaraguantikka ja kohta perään kuului puutarhan aitojen ulkopuolelta savutikan käkätystä. Olimme jo saaneet tietää, että kohdelajimme oli ollut tänä vuonna poikkeuksellisen vähissä ja Birdsongs Gardenillakin lajia oli havaittu vain pariin kertaan viime kuukausina. Mutta meillä kävi tuuri emmekä joutuneet odottelemaan kauankaan, kun äkkäsin pienen kolibrin laskeutuvan ihan sitä varten asetetun keppimäisen oksan nokkaan – siinä se upea mustahaivenkolibri oli!

NicaraguantikkaMustahaivenkolibri

Saimme kuvata mustahaivenkolibria tovin ennen kuin se lähti ruostepyrstökolibrin ajamana tiehensä. Sitten kiertelimme vielä tovin puistossa ja löysimme vielä keltanapsijan ja pääsimme kuvaamaan ruskopystynokkaa (mexicanus) ennen kuin päätimme lähteä läheiseen Tapir Valleyhin.

KeltanapsijaRuskopystynokka (mexicanus)

Maksoimme pääsymaksut Tapir Valleylle ja kohta kävelimme yksityisellä puistoalueella, jonka perällä oli isot metsäalueet ja parin hehtaarin laajuinen järvi. Löysimme heti parkkipaikalta liuskeorneeron mutta yhtäkkiä alkanut rankkasade esti linnun kuvaukset.

Sateen tauottua suuntasimme kävelemään puistoalueelle ja löysimme aika pian valkokulma- ja mustapäänäpsyn sekä kuulimme lyhyesti koukkunapsijan. Nähtyämme vielä keijukolibrin ja yritettyämme epätoivoisesti kuvata piilotelleita lehto- ja korpikerttuleita jatkoimme kävelemään metsäpoluille.

LehtokerttuliKorpikerttuli

Valkokuonokoati

Kävelyn varrella olleella aukiolla näimme pari niittynaamiokerttulia sekä yllättäen myös tarhaturpiaalin, joka oli Jessyn ensimmäinen havainto lajista alueella.

Stoppasimme myös ruokintapaikalla, jolla oli kuvattavana aarnihokkoja, kastanjakultapyrstöjä, mustanokkatukaaneja, täpläarakareja, sitruunamarjukoita sekä tangaroita, joiden seassa oli yllättäen taas Costa Ricassa harvinainen viikunatangarakin. Myös hauska valkokuonokoati oli napsimassa maahan pudonneita banaaneja evääkseen.

NiittynaamiokerttuliAarnihokko

Jatkettuamme tulviville metsäpoluille alkoi valitettavasti taas sataa ja lintuhavainnot jäivät lähes olemattomiin. Muutama toivelaji olisi vielä ollut mahdollinen ja joku niistä havaittiin päivän aikana muiden toimesta mutta me emme löytäneet metsistä enää mitään mullistavaa. Saimme tyytyä kuviin kaappariattilasta, valkokurkkukardinaalista sekä taas kerran leveänokkamomotista ja kuulimme myös pari ruostepyrstöjakamaria ym.

KaappatiattilaValkokurkkukardinaali

Lodgelle lounaalle palattuamme tarkkailimme taas ravintolan ikkunan takana olleen ruokinnan lintuja ja kävipä kukkivien puskien vieressä kääntymässä mustahaivenkolibrikin!

Lounaan jälkeen käppäilimme taas tutuilla poluilla etupäässä kanamomottia etsien, mutta saimme tyytyä hauskimpana havaintona lähellä kiipeilleeseen hallavalaiskiaiseen, jonka taidokas puun vaihto oli hauskaa seurattavaa.

HelmirintamuuraPikkumomotti

Lopulta illan pimennyttyä palailimme takaisin lodgelle päin ja löysimme vielä lämpökameralla mm. pikkumomotin ja ruskoviiriäiskyyhkyn sekä kuulimme sepel- ja kauluskehrääjän. Illallisella oli taas jouluaterian uusinta.

Iltapimeässä kävin vielä bongaamassa Jessyn ohjeen avulla majapaikan porttien ulkopuolella pienen kävelyn päässä valotolpassa nököttäneen isopökkelökehrääjän.

Vihdoin kanamomotti

Kanamomotti

26.12. Tapaninpäivän aloitimme tuttua polkua kulkemalla ja hämärissä kävelimme ensimmäiselle sillalle asti ja sitten lähdimme palailemaan kohti lodgea. Havainnot jäivät vähiin, mutta seuloin yhä koko ajan aktiivisesti lämpökameralla ympärilleni. Olin jo aikeissa pakata lämpökameran pois mutta päätin vilkaista vielä sen läpi, että oliko se päällä vai pois päältä ja selasin vielä kerran ympärilleni, kun huomasin kirkkaan pisteen suoraan edessämme vain muutaman metrin päässä – ja siinä se kanamomotti vihdoin oli! Lintu istuskeli oksalla aivan tyytyväisenä meistä yhtään välittämättä ja olisimme helposti voineet kulkea ihan vierestä sen ohi sitä huomaamatta. Vaikka oli vielä aika hämärää, saimme mukavia kuvia tästä lajista, joka oli teettänyt meillä töitä ihan huolella!

Aamupalan jälkeen pakkailimme tavaramme ja yhdeksältä olimme valmiina lodgen aulassa odottamassa kyytiämme. Yhtäkkiä respan neitokainen pyyteli Hannaa puhelimeen ja luurin toisessa päässä oli Aratingan Pieter, joka kertoi, että kyytimme oli noutamassa meitä toiselta Heliconias -nimiseltä majapaikalta, joka sijaitsi aivan toisella puolella maata…

Niinpä saimme odotella kyytiämme reilut kolme tuntia lisää. Aikataulumuutos veti mielen sen verran matalaksi, että kauheasti emme jaksaneet enää samoilla poluilla retkeillä, joilla olimme jo kolmena päivänä tarponeet. Kävimme kuitenkin vielä kävelemässä portin ulkopuolella tien varressa muutamia tavallisia lajeja kuvaillen ja lisäksi tarkkailimme ravintolan ruokintaa ja staijailimme pihapiirissä havaiten mm. kuningaskondorin. Mutta lopulta otimme tovin ihan vain rennosti.

ViirulakkimuuraPurppuratangara (lutea)

Lopulta kyytimme tuli vielä tuntia luvattua myöhemmin ja pääsimme lähtemään ajamaan pitkää siirtymää kohti Limonia ja Centro Manüa. Matkanteko oli taas todella hidasta pääosin muun liikenteen ja sadekuurojen, mutta osin myös aika hidasliikkeisen kuskimme takia. Matkalla ei myöskään tehty kovin kummoisia havaintoja, sentään jokunen panamanara nähtiin lennossa.

Koska olimme tietysti myöhässä Centro Manülle tilaamaltamme päivälliseltä, oli meidän tarkoitus syödä La Selvan liepeillä Puerto Viejossa. Mutta lopulta stoppasimme vasta aika pitkän matkaa tämän jälkeen kuskillemme tutussa ravintolassa. Ja kylläpä alkoikin olla jo nälkä! Niinpä tempaisin kauhean kokoisen ruoka-annoksen ja eipä tästä sitten enää ollutkaan pitkä ajo Cento Manülle – jossa meillä oli aika pian tarjolla illallinen…

Centro Manü

Centro Manüssa majoituimme aika askeettisen näköiseen mökkiin, jossa kuitenkin oli kaikki mitä me majapaikalta tarvitsemme. Ja pihapiiri oli todella mukava – ja lintuja tuntui riittävän! Valitettavasti ilta alkoi pian hämärtää ja havainnot jäivät siksi vähiin.

Illan ohjelmassa oli vielä majapaikkaa ylläpitäneen Kennethin meille vetämä sammakko-, käärme- ym. ötökkäretki. Näimme useita mielenkiintoisia sammakoita, joista mainittavimpia olivat endeemi Coronated Treefrog ja pieni lasisammakko Ghost Glass Frog. Löysimme myös toisen lasisammakkolajin munia, omituisen näköisen salamanterin sekä pari käärmettä ym. Löytyipä lämpökameralla nukkuva pari nukkuvaa täplärastasta ja panamanpallotanssijakin.

Coronated TreefrogGhost Glass Frog

27.12. tapasimme oppaamme Gabrielin pihassa ja alkuun kiertelimme ihan Centro Manün puistossa havaiten pari päivehtivää isopökkelökehrääjää, joista toisen karmivan huudon Hanna oli kertaalleen kuullut yöllä. Muita mukavia havaintoja olivat mm. erään ison puun latvustosta löytyneet ruskopäätangarat, pihanurmikolla hiippailleet mölymangrovekanat (albiventris), pihan hedelmäruokinnalla vierailleet rikki- ja mustanokkatukaanit, täpläarakarit sekä erilaiset tangarat ym. ja näkyipä mökkimme edustalla olleen puun latvustossa lyhyesti koiras lumilakkikolibrikin.

IsopökkelökehrääjäMölymangrovekana (albiventris)

Varjokotinga

Aamupalan jälkeen suuntasimme metsäpoluille, joilla lintuja oli vähän mutta tavoitteenamme olikin löytää lähinnä vain yksi lintu, jolle tämä paikka oli juuri tähän aikaa vuodesta ollut jo useita vuosia paras paikka Maailmassa, mutta viime aikoina havainnot olivat jostain syystä jääneet vain yhteen muutamaa viikkoa aiemmin havaittuun lintuun. Kyselimme Gabrielilta, millaisella paikalla ja millä korkeudella kyseinen laji yleensä oleskeli ja kävellessämme kapeaa ja mutaista polkua pitkin muutamia siltoja ylittäen yritin selailla ainakin kerrotunlaisia kohtia lämpökamerallakin. Ja eipä mennyt lopulta kauankaan, kun huomasin kookkaan lämpöpisteen edessäni juuri sopivassa, hieman aukeammassa kohdassa ja sopivalla korkeudella, nostin kiikarit silmille ja siinähän se varjokotinga oli! Koko reissun yksi ehdottomista tavoitelajeistamme oli löytynyt ja lintua alettiin tietysti heti kuvata antamuksella! Riemuamme ei pahemmin latistanut se, että kyseessä oli vaatimattomamman näköinen naaraslintu eikä käsittämättömän hölmön näköinen koiras.

Valkolakkitanssija

Kun legendaarinen ”umbrellabird” lopulta lennähti kauemmas metsään katveeseen, jatkoimme vapautunein mielin retkeämme polkuja seuraillen. Tunnelma oli vähän ehkä turhankin korkealla ja osin siksikin havainnot jäivät ehkä hieman vähiin. Löysimme kuitenkin vakiopaikallaan vauhdikkaasti liikkuneen valkolakkitanssijan ja polun loppupäässä näimme vihdoin lyhyesti myös valkoperärastaan. Tietysti jokunen muukin hyvä retkipinna saatiin mutta synkässä metsässä kuvat jäivät vähiin.

Pihaan palattuamme oli opastettu aamuretki ohi ja päivällisen jälkeen kiertelimme pihapiirin puiston kolibripusikoilla, tutkailimme ruokinnan vierailijoita sekä oleilimme terassillamme, jonka edusta oli osoittautunut erinomaiseksi lintupaikaksi. Yllättävin terassiltamme nähty lintu oli rosvorastuli.

TäplärastasRosvorastuli

Klo 16:00 meidät saapui noutamaan iltaretkellemme Daniel niminen orni, jonka kyydissä ajelimme tunnin matkan Las Arrieras Bird Observatorylle. Koska meillä ei ollut kiire, pysähtelimme pariin otteeseen matkan varrella havaiten muutamia hyviä retkipinnoja etenkin eräässä jokivarressa. Parhaina havaintoina näimme kirjotiikerihaikaran, ruohikkoturpiaalin sekä kaulussirkkusen (morelleti).

Olimme perillä Arrieraksella illan hämärtäessä ja tavattuamme toisen oppaamme Darielin, oli meillä seuraavaksi ohjelmassa illallinen, joka nautittiin observatorion ulkoterassilla, jolle kuului keskiamerikanvarpuspöllön puputusta.

Dariel oli jo aiemmin suunnannut kohdepaikkaamme, jonne me matkasimme illallisen jälkeen Davidin kyydissä. Nyt meillä oli ohjelmassa jotain ihan erilaista – yöperhosten katselua ja kuvailua. Dariel oli pystyttänyt mäen harjanteelle kirkkaan UV-ledvalon sekä valkoisia kankaita, joille valo houkuttelisi yöperhosia sekä muita ötököitä – valitettavasti myös kaiken maailman hyttysiä, ampiaisia sekä isoja luotimuurahaisia – niin siivillä kuin ilman. Eli saimme olla aika varovaisia pyydyksen lähistöllä.

Keli oli erinomainen, mutta jostain syystä ötökkää ei pahemmin ollut liikkeellä. Ehkä pitkään vallinnut sadejakso ja etenkin viimepäiväiset rankkasateet olivat olleet kohtalokkaita isolle osalle perhosista? Jonkin aikaa odoteltuamme alkoi kankaalle kuitenkin kertyä isoja yökkösiä, kehrääjiä, pari kiitäjää sekä muita ötököitä ihmeteltäväksemme. Kuulimme mäelle myös pikkumangrovekanan sekä amerikanpöllösen (guatemalae).

KehrääjäKiitäjä

Uusien yksilöiden tulo kuitenkin hiipui aika nopeasti ja kiertelimmekin Darielin johdolla ensin valon läheisiä puita tarkistellen ja löytäen niistä toinen toistaan ihmeellisemmän näköisiä hyönteisiä sekä myöskin kauniin ripsipalmukyyn. Ja lopulta suuntasimme kiertämään läheistä luontopolkua tutustuen muihinkin elukoihin kuten erilaisiin sirkkoihin ja sammakoihin. Parhaana lajina löysimme vasta joitakin vuosia aiemmin löydetyn Sylvias Leaf Frogin (Cruziohyla sylviae). Löysimmepä lämpökameran avulla taas muutamia nukkuvia lintuja, hauskan kinkajoun sekä pari pientä puissa kiipeillyttä piikkisikaakin.

Shield MantisSylvia's Leaf Frog

Palattuamme mäelle oli kankailla yhä jotakuinkin samat perhoset, joten lopulta iltayhdentoista aikaan päätimme pistää pillit pussiin ja lähteä paluumatkalle kohti Centro Manüa. Puolen yön aikaan kiittelimme Davidin ja Darielin ja pääsimme mökkimme nukkumaan. Arrieras olisi ollut varmasti myös kunnon linturetken arvoinen retkikohde.

Valkoperärastas

28.12. meillä oli ohjelmassa ihan vapaapäivä Centro Manülla. Lentojen muututtua matkamme oli pidentynyt päivällä ja tuon ylimääräisen päivän retkikohteeksi piti valita paikka, jossa saa retkeillä myös ilman opasta. Useimmissa Costa Rican lodgeissa ei sademetsään päästetä kunnolla retkeilemään ilman opasta.

Aamuvarhain kaulushaukkanen herätti meidät huutelemalla lähistöllä. Aamun kiertelimme puutarhassa havaiten parhaana lintuna valkoperärastaan.

aamupalan jälkeen suuntasimme tutuille poluille tavoitteenamme löytää koiras varjokotinga mutta sellaista emme löytäneet. Muuten havaintoja kertyi ihan mukavasti mainittavimpina smaragditukaani (caruleogularis), kesylaiskuri sekä koukkunapsija, joista kahta viimeistä pääsimme mukavasti myös kuvaamaan.

KesylaiskuriKoukkunapsija

Päivällä otimme hieman rennommin ja kiertelimme pihapiirissä ja kuvailimme ruokinnan lintuja. Otimmepa jossain vaiheessa lyhyet päiväunetkin. Havainnoista mainittavimpia olivat ruokinnan liepeille puuhun laskeutunut jokihaukka sekä terassimme liepeille lounaan syöntiä häiritsemään saapunut rusolakkimarjukka. Kävimme myös henkeviä keskusteluja pihapuussamme asustaneen jauhoaratin kanssa.

JokihaukkaRusolakkimarjukka

Iltapäivällä kiertelimme taas pihapiirissä kolibripuskia, ruokintaa ja puiden latvuksia tarkistellen mutta havainnot eivät päätä huimanneet – toki lintuja riitti muttei mitään mullistavaa.

Mansikkanuolimyrkkysammakko

Illan pimennettyä suuntasimme vielä omatoimiselle ötökkäretkelle ja löysimmekin yhden mansikkanuolimyrkkysammakon sekä runsaasti muita tavallisemman näköisiä sammakoita. Alueella kiersi samaan aikaan proherppiporukka, joiden löytämiä otuksia kävimme myös vilkaisemassa.

29.12. kiertelimme vielä aamun Centro Manün pihapiirissä mutta ilman mainittavia havaintoja. Tottakai kuvailimme taas lintuja ruokinnalla. Lopulta pakkailimme tavaramme ja kyytimme saapui hieman etuajassa ja pääsimme näin jo ennen yhdeksää matkaan kohti Cartagoa ja Quelitalesta.

TäpläarakariKastanjakultapyrstö

Quelitales

Muutaman tunnin ajon jälkeen kipusimme lopulta Hotel Quelitaleksen pihaan, josta saimme oman mökin, johon raahasimme tavaramme. Sitten suuntasimme saman tien syömään, jotta ehtisimme pikimmiten maastoon. Ravintolan ikkunan takana oli hedelmäruokinta, jolla oli kuitenkin hiljaista. Lähipuussa kävi isosepelkalastaja ja pikkuraitatikka, puskan latvassa töyhtöelenia ja laakson takana kelon latvassa tarkkaili nauruhaukka. Näimme myös isosilkkitilhen lentävän laakson poikki. Töyhtöelenia oli ilmoitettu eBird sovellukseen parina muunakin lajina. Costa Ricassa on nykyään tuhansittain aivan aloittelevia lintuharrastajia ja paljon maan linnuston huonosti tuntevia lintumatkailijoita ja eBird onkin heidän jäljiltään täynnä virheellisiä havaintoja.

PikkuraitatikkaIsosepelkalastaja

Quelitaleksen omistaja oli lintukuvausta harrastava kokki, jonka oli kerrottu olevan erittäin avulias lintuharrastajia kohtaa mutta meihin hän ei kummemmin aikaansa tuhlannut. Kävi vain kysymässä pikaisesti, mitä lajeja halusimme nähdä ja sanoi kaikkien löytyvän vesiputoukselta ilman mitään sen tarkempaa ohjeistusta.

Aurinkokurki

Niinpä syötyämme suuntasimme etsimään vesiputousta, joka löytyikin helposti. Putouksen lähellä oli hyvät kolibripuskat ruokintoineen ja pienen katoksen vierestä tunnistimme pienen aukion, jolta olimme nähneet paikan erikoisuuksista otettuja kuvia.

Kolibreja (viherhapsu-, suru-, vihererakko- ja violettisapeli-) tovin kuvailtuamme kuljeskelimme hieman puutarhan poluilla, sillä lähipäivien aikataulumme oli niin tiukka, että meidän oli käytännössä nyt iltapäivän aikana löydettävä kaikki alueen targetlajimme. Onneksi ensimmäinen elislajimme löytyi nopeasti ja laji olikin yksi toivelajeistamme eli aurinkokurki, jota pääsimme kuvaamaan oikein mainiosti.

ValkopilvikolibriViherhapsukolibri

Keskipäivän helteessä pidimme pienen huilitauon ja suuntasimme sitten koko iltapäiväksi vesiputouksen ympäristöön odottamaan, mitä lajeja paikalle saapuisi. Pariin ensimmäiseen tuntiin emme nähneet kuin samoja kolibreja ja valitettavasti isäntämmekään ei saapunutkaan odotusten mukaisesti paikalle lisäämään ruokia ruokinnalle saati kertomaan meille mitään, kuinka paikan erikoisuudet yleensä olisivat löydettävissä. Onneksi paikalle saapui vanhempi ornilady, joka oli ollut paikalla jo pari päivää ja hän kertoi edellisiltana nähneensä pari targetlajiamme useamman tunnin odotuksen jälkeen aivan auringonlaskun aikaan. Meidän ei siis auttanut kuin jatkaa odottamista.

ViherhapsukolibriSurukolibri

Lopulta alkoi olla jo aika hämärää, kun näimme vihdoin ensimmäisen aukealle pomppivan linnun, joka tunnistui liuskerastaaksi. Sitten ruokinnalle, jossa ilmeisesti kuitenkin oli ainakin riisinjämiä, saapui valkokorvasirkku ja kohta saapuivat äänekkäästi paikalle pari nokinaamasirkkuakin.

NokinaamasirkkunenLiuskerastas

Vuoripistinkolibri

Alkoi olla jo varsin pimeää, joten teimme työjakoa, että itse tarkkailin putouksen alla olleen kepin suuntaan ja Hanna piti silmällä ruokintaa. Selasin putouksen reunustoja lämpökamerallakin ja lopulta löysin aika ylhäältä putoksen vieressä oksalla nököttäneen vuoripistinkolibrin, joka kohta laskeutui vakiokepilleen putouksen alapuolelle. Ja pian paikalle saapui myös sen kaverikin.

Mutta se odotetuin päätähti eli suomuluura ei koskaan saapunut ruokinnalle eikä sitä ollut ainakaan parina edellispäivänäkään näkynyt. Me odottelimme paikalla lämpökameran kanssa aina klo 18:00 saakka, jolloin päätimme luovuttaa. Myöhemmin kuulimme suomuluuran ilmeisesti häiriintyneen alueelle pysähtyneestä petolinnusta (nauruhaukasta?) ja lakanneen käymästä ruokinnalla säännöllisesti.

Quelitaleksen illallinen oli jotain aivan käsittämättömän herkullista eli tämän puolesta paikka oli kyllä maineensa veroinen. Mutta jostain ihmeen syystä omistaja edelleenkin tuntui välttelevän meitä emmekä lopulta hänen kanssa vaihtaneet sanaakaan sen koomminkaan.

Päivä El Copalissa

30.12. oli edessä ehkä reissun odotetuin päivä eli koko päivän retki El Copalille. Tapasimme oppaamme Oscar Zúṅigan klo 5:30 ja pian olimme ajamassa kohti El Copalia, jonne oli lähes tunnin ajo.

Aivan loppumatkasta oli pari todella jyrkkää nousua, joita isolla autollamme oli todellisia vaikeuksia päästä kiipeämään. Lopulta jouduimme Oscarin kanssa seisomaan auton takatilassa, jotta takarenkaat saivat hieman paremmin pitoa ja niin lopulta pääsimme perille. Paikalla oli jo iso ryhmä iäkkäämpiä lintuharrastajia ruokintapaikkaa tuijottamassa. Ruokinnalle tuotiinkin hedelmiä tarjolle ja saman tien herkuttelemaan saapui runsaasti toinen toistaan värikkäämpiä tangaroita.

KeltalakkitangaraHopeakurkkutangara

Elikseksi napsahti saman tien täplätangara ja upeita keltalakki- ja hopeakurkkutangaroita saapui paikalle runsain joukoin. Myös muurahais-, kultalakki- ja punahuivitangaroita sekä rusolakkimarjukoita ym. päästiin kuvaamaan.

KultahupputangaraPunahuivitangara

Täplätangara

Kuuluipa lähistöltä tiheikköluuran ja isosirppikipuajan ääntelyä mutta ne eivät tuntuneet pahemmin muita kuin meitä kiinnostavan. Mutta emme mekään onnistuneet näkemään edes lähellä huutanutta kipuajaa.

Pihan verbenapuskissa vilahteli joitakin kolibreja ja vihdoin pääsimme näkemään paremmin lumilakkikolibrikoiraita. Ne olivat kuitenkin aivan tolkuttoman nopeita ja aina ruostepyrstökolibrit ajoivat ne tiehensä ennen kuin saimme edes kohtalaisia kuvia.

LumilakkikolibriLumilakkikolibri

Lopulta paikalla oli sen verran kova hälinä, että halusimme lähteä mahdollisimman pian maastoon kulkemaan metsäpolkuja. Saimmekin aamupalan ensimmäisinä ja kohta olimme kulkemassa kosteita ja mutaisia sademetsäpolkuja Oscarin johdolla.

Oscar ei tykännyt käyttänyt atrappeja mikä ei varmastikaan ainakaan auttanut siihen, että emme meinanneet löytää lintuja lainkaan. Onneksi jonkin aikaa kuljettuamme näimme metsän siimeksessä nopeaa vilahtelua ja saimme kuin saimmekin latuskanapparin ihan hyvin näkyviin hetkeksi aikaa.

Taas pitkän aikaa ilman mainittavia havaintoja käveltyämme näkyi erään mutkan takana polulla liikettä ja näimme juuri ja juuri, kuinka ruosteviiriäiskyyhky kipitti polun vieruskasvuston kätköihin ja katosi. Jossain vaiheessa Oscar ja Hanna kuulivat korkealta rinteen yläosista keltarintatangaraparven ääntä mutta itseltäni nämä jäivät kuulematta. Lopulta ylitimme vielä polun sortaneen maanvyörymäkohdan ennen kuin alkoi sataa ja lähdimme kiiruhtamaan takaisin alas päin.

Vuoriviidakkohaukka

Paluumatkalla havainnot jäivät ihan nollaan ja lopulta olimme takaisin rakennuksilla, jossa söimme lounaan ja tarkkailimme taas ruokinnan elämää. Itse staijailin hieman taivaallekin ja löysinkin vuoriviidakkohaukan kaartelemasta viheltäjähiirihaukan kanssa. Lähipuussa näkyi lyhyesti myös naamiotiaiskerttuli. Etenkin Hanna kuvaili taas kolibrejakin jonkin aikaa.

LumilakkikolibriNaamiotiaiskerttuli

Lopulta olimme taas valmiita ryynäämään ja lähdimme tällä kertaa kipuamaan todella jyrkkää rinnettä vuoren huipulle. Kiipeämistä todellakin riitti ja taas linnut loistivat ehkä sateen takia poissaolollaan. Lopulta löysimme vain pari vireomuuraa, pienen parven keltarintatangaroita sekä ruskosurukin, joita niitäkään emme juuri päässeet ihastelemaan. Kelikin muuttui vielä enemmän sateiseksi, joten melkoiseksi juoksuksi meni tämä kierros.

Ruostehousuhaukka (bicolor)

Laskeuduttuamme aika väsyneinä taas alas rakennuksille, ehdotti Oscar, että lähtisimme takaisin Quelitalekselle, jotta voisimme taas illalla yrittää suomuluuraa. Itse olin kuitenkin sitä mieltä, että meillä oli El Copalissa vielä näkemättä niin monta potentiaalista lajia, että meidän kannattaisi mieluummin vaikka vain oleilla ruokinnan liepeillä hämärään saakka. Ja päätös osoittautui heti oikeaksi, kun lähipuun latvustoon laskeutui ruostehousuhaukka (bicolor). Ja eipä aikaakaan, kun ruokinnan puihin saapui hedelmiä popsimaan isohko lintuparvi, jossa oli mukana useita tuliniskatangaroita sekä myöskin ruskokulmanapsija. Tätä samaa parvea olimme yrittäneet löytää vuoren rinteiltä. Toiveenamme oli tietysti ollut löytää myös armeijamuurahaisia, joiden liepeiltä olisi voinut löytää muitakin nyt puuttumaan jääneitä lajeja. Kaikki matkan aikana tapaamamme oppaat valittelivat armeijamuurahaisten vähyyttä. Ilmeisesti sateinen ja myös poikkeuksellisen viileä sää pitivät muurahaiset passiivisempina.

Lopulta lähdimme palailemaan Quelitalekselle ehkä hieman pettyneinä, sillä potentiaalisia elislajeja olisi El Copalilla ollut mahdollista löytää paljon enemmänkin kuin mitä olimme löytäneet – ja tuntien sateisilla metsäkävelyillä emme kumpikaan olleet ottaneet ainoatakaan lintukuvaa. Mutta oli eliksiä minullekin kuitenkin tullut kymmenen ja Hannalle muutama enemmänkin, joten aika hyvä päivä meillä oli ollut.

31.12. herätys oli aikaisin ja itse kipusin klo 5:30 tuijottamaan luuraruokintaa nähden kipuamisen varrella taas aurinkokurjen, joka levitteli siipiään karkuun juostessaan. Pian paikalle saapuivat myös Hanna sekä meille aamun oppaaksi saapunut Pieter Westra eli molempien Costa Rican reissujemme organisaattori. Oli mukava vihdoin tavata tämä Costa Ricassa jo 20 vuotta asunut belgialainen.

Ruokinnalle saapui taas samat liuskerastas ja pari nokinaamasirkkusta ym. mutta ei luuraa, joten aika pian päätimme lähteä varsinaiselle retkellemme kohti Ujarrasia.

Ujarrasin tienoilla

Pienen ajon jälkeen äkkäsimme langalla olleen ison parven pronssiturpiaaleja (aeneus), joita olimme takuulla nähneet reissuillamme aiemminkin mutta vain liikkuvasta autosta ja pääsimme nyt vasta ensimmäistä kertaa määrittämään lajin varmasti. Näimmepä yhden kaulusturpiaalinkin.

Valkonaamasirkku (cabanisi)

Pian parkkeerasimme tien varteen keskelle kahviviljelyksiä ja lähdimme talsimaan tien vartta. Ja eipä mennyt kauankaan, kun Pieter äkkäsi jotain liikettä tien varren puskassa ja laittoi atrapin soimaan – ja kohta meillä oli katseltavana ja kuvattavana kaksi endeemiä valkonaamasirkkua (cabanisi), joka tietysti oli koko aamun tärkein projektilajimme.

Jatkoimme tien vartta etemmäksi ja kohta löysimme langalle laskeutuneen panamansmaragdikolibrin ja vähän myöhemmin myös rubiinikurkkukolibrin sekä Pieterin ensimmäisen alueella koskaan näkemän ruusukurkkukolibrin. Lisäksi näimme useita eteläamerikanhyyppiä ja viheriibiksiä ym. eli aamu oli ollut jo tuottoisampi kuin olisimme osanneet kuvitellakaan.

RubiinikurkkukolibriPanamansmaragdikolibri

Palattuamme autolle jatkoimme Paraison kaupunginpuistoon, josta löytyi helposti pari eteläamerikanpöllöstä päivehtimästä. Ja koska retki sujui niin mukavasti, päätimme jatkaa vielä eräälle lutakolle kuittaamaan joitain retkipinnoja. Lätäkkö oli kuitenkin tolkuttoman umpeenkasvanut, emmekä nähneet kuin muutaman amerikanjassanan.

EteläamerikanpöllönenAmerikanjassana

Punaviheltäjäsorsa

Niinpä, vaikka Pieterillä ehkä jo aikataulut hieman painoivat, jatkoimme vielä eräälle puistolammikolle, josta löytyi runsaasti myski- ja punaviheltäjäsorsia, jokunen amerikanjassana, pari amerikanliejukanaa sekä viherhaikara. Puiston puskista löysimme myös kultanokkarastaan ja puissa oli parvi kanadan- ja keltarintavireoita.

KultanokkarastasKeltarintavireo

Palattuamme Quelitalekselle oli aika kiitellä Pieter, joka kertoi, että tapaisimme todennäköisesti taas paria päivää myöhemmin, sillä hänellä olisi opastettavanaan ryhmä samassa paikassa, jossa me tuolloin olisimme.

Aamupalan jälkeen pakkailimme taas tavaramme ja klo 10:30 saapui iso Adoben auto, jolla lähdimme ajamaan kohti Gema del Bosqueta.

Isosilkkitilhi

Gema del Bosque

Vajaan parin tunnin ajon jälkeen saavuimme Gema del Bosquelle, joka sijaitsi samoilla hoodeilla, joilla olimme olleet helmikuisellakin reissulla eli Los Quetzales NP:n liepeillä. Saimme mahtavalla näköalalla varustetun mökin majoitettavaksemme ja aika pian olimme lounaalla. Ravintolan kuistilla oli kolibriruokinnat, joilla kävi melkoinen kuhina. Huppu- (spectabilis), viherorvokki- (cyanotus) ja ruskopilvikolibreja (cinereidauda) riitti ja pari ruusukurkkukolibria sekä yksittäinen kipinäkolibrikin nähtiin lähistöllä. Kolibreja pörräsi myös kukkivissa pensaissa, joita oli istutettu kaikkialle piha-alueille.

Viherorvokkikolibri (cyanotus)Ruusukurkkukolibri

Ruokailun jälkeen suuntasimme puiston alaosassa sijainneelle toiselle ruokinnalle, jonne hotellin pitäjä sekä seuraavien retkien opas Erick Granados saapui auttamaan meitä ruokinnan järjestämisessä.

TerhotikkaKeltahoususirkku

Iltapäivän kuvailimme ruokinnan vierailijoita, joihin kuului kolibrien ohella hauska liekkiniskaviiriäisporukka, isojalka- ja keltahoususirkut, liekkitangarat sekä terhotikka ja kävipä paikalla pikaisesti kaunis tulikurkkukolibrikin.

LiekkitangaraTulikurkkukolibri

Illalla nautimme uuden vuoden illallisen mutta vuoden vaihtumista me juhlistimme nukkumalla, sillä painuimme pehkuihin jo tutuksi käyneeseen tyyliin ennen iltayhdeksää… Vuosi vaihtui sikäli oikeassa maassa, että Costa Rican vuodareita oli vuodelle 2024 kertynyt 457 – Suomen vuodareita oli paljon vähemmän…

Mayaketsaali

Ekaekaa. Aloitimme vuoden kuulemalla heti oven avattuamme ainakin yhden tummakehrääjän. Tapasimme Erickin klo 5:30 ja pian lähdimme ajelemaan pikkuteitä kohti yksityistä maatilaa, jonka laitumien rinteisiin oli rakennettu useita tekopesiä ja istuskeluoksistoja mayaketsaaleille. Eipä mennyt kauankaan, kun löysimme ketsaalipariskunnan piilottelemasta puiden siimeksessä. Saimme naaraasta muutaman kuvat ennen kuin se siirtyi metsän siimekseen ja yrittäessämme löytää parempaa paikkaa ketsaalien näkemiseksi, näimme lintujen lentävän laakson poikki toista metsikköä kohti.

Menimme lintujen perässä ja löysimmekin taas koiraan todella sankan metsikön keskeltä, josta se juuri ja juuri oli näkyvissä. Niinpä päätimme jäädä odottelemaan, josko se joskus suostuisi liikahtamaan paremmin näkyville.

Erick soitteli atrappeja ja saimme mukavasti näkyville kauniita liekkikerttuleita ja kohta rinteen yläosien puista kuului lehtinapsijan (zeledoni) ääntä ja pian lintu lensi hetkeksi näkyvillekin. Ja kohta Erick näytti meille taas uuden kovan lajin, kun puun latvustossa pyrähteli kiilanokkasirkkupariskunta, mutta linnut katosivat yhtä nopeasti kuin ne olivat saapuneetkin.

Lehtinapsija (zeledoni)Liekkikerttuli

Mayaketsaali

Lopulta lähistöltä alkoi kuulua naarasketsaalin ääntä, joka pikkuhiljaa muuttui vaativammaksi. Tällöin koiras alkoi liikahdella ja lopulta lensi eräälle oksalle, josta se oli tovin minulle oikein hyvin kuvattavissa. Muille se oli valitettavasti silloinkin oksien takana. Sain kuitenkin oikein mukavat kuvat, kun ketsaali popsi yhden avokadon ja lennähti sitten metsään sitä sulattelemaan.

Me päätimme lähteä jatkamaan retkeämme ja suuntasimme eräälle pikkutielle, jonka varteen parkkeerasimme ja kävelimme pienen matkan viljelysten keskelle. Erick soitteli hieman atrappeja, joista purppuramaakyyhkyyn emme saaneet vastausta mutta valkokurkkupyy vastasi kuin vastasikin. Siirryimme äänen suuntaan ja pian Hanna näki yhden pyyn vilahtavan karhunvatukkapusikkoon piiloon. Kohta pusikosta kuului komeaa pyiden soidinhuutelua mutta pian äänet hiljenivät emmekä nähneet lintuja lainkaan.

Viiruvatsaorneero

Seuraavaksi jatkoimme Los Quetzalesin puistoon vievälle tielle, jossa retkipinnaksi napsahteli useita helmikuulta tuttuja lajeja, joista mainittavimpia olivat mm. kaitanokkakipuaja, hopeaotsatapakulo, peukaloiskerttuli, ruskoniskasirkku, okrapiivi, kultakulmamarjukka jne. Lopulta löysimme pienen parven viiruvatsaorneerojakin, joka oli meille uusi laji.

Palailtuamme majapaikallemme söimme taas lounaan ja loppupäivän etenkin Hanna keskittyi kolibrikuvaukseen. Takapihan ruokinnalla, jonne kokkimme vei aina ruoantähteitä, oli taas liekkiniskaviiriäiset mainiosti kuvattavana ja itse näin paikalla myös purppuraviiriäiskyyhkyn. Lopulta itse hyydyin lyhyille päiväunillekin mutta Hanna jatkoi yhä kolibrien parissa.

LiekkiniskaviiriäinenPurppuraviiriäiskyyhky

Illallisen jälkeen oli vuorossa yksi reissumme kohokohdista eli pöllöretki Erickin johdolla. Tavoitteenamme oli löytää huippuharvinainen ruskohelmipöllö ja Erick, jos joku tunsi tämän pöllön! Mutta valitettavasti koko alkuillan satoi kaatamalla ja sade ei tuntunut hellittävän lainkaan. Lähdimme kuitenkin yrittämään ja ensimmäiset stoppimme teimme lopulta melkoisen märissä olosuhteissa sateen ropistessä äänekkäästi puiden lehtiin. Niinpä ei ollut kovinkaan yllättävää, ettemme alkuun kuulleet mitään.

Panamanpöllönen

Onneksi pikkuhiljaa sade hellitti mutta sitten alkoi tuulla. Teimme stoppeja toinen toistaan paremman näköisissä metsissä mutta emme kuulleet mitään, kunnes lopulta metsästä kuului naukaisu – panamanpöllönen. Joten ainakin joku pöllö oli aktivoitunut.

Seuraavalla stopilla kuului taas panamanpöllönen ja tällä kertaa saimme pöllön näkyviinkin mutta pikkuhiljaa tuuli oli virinnyt varsin voimakkaaksi. Ja koska Erickillä oli edellisyönä mennyt unet pieleen naapurustossa ammuttujen rakettien vuoksi, alkoi porukassa väsy pikkuhiljaa painaa. Teimme vielä joitakin stoppeja tyynemmillä paikoilla mutta valitettavasti ruskohelmipöllö jäi meiltä löytämättä. Ajelun viimeiseksi havainnoksi näimme pari tien ylittänyttä kojoottia.

2.1. otimme aamun varsin rennosti toki kolibreja ja muita ruokintojen vakiovieraita välillä kuvaillen. Näimmepä yllättäen pihan yli lentäneen amerikanvarpushaukankin.

Ruskopilvikolibri (cinereicauda)Huppukolibri (spectabilis)

Lopulta kymmenen aikaan saapui Andres Chinchilla meitä hakemaan ja oli aika kiitellä ja hyvästellä Erick sekä muu Gema del Bosquen huippumukava henkilökunta.

Retkeilyä matkan varrella

Kipusimme heti alkumatkasta tutulle Las Antennasille eli korkeimmalle kohdalle, mihin tietä pitkin pääsi. Mutta jostain ihmeen syystä linnut olivat aivan totaalisen kateissa. Puolen tunnin käppäilyllä löysimme vain muutaman lyijypuhkojan, jotka nekin näkyivät vain ihan vilaukselta ennen kuin katosivat puskiin. Onneksi olimme edellisellä reissulla löytäneet paikan erikoisuudet helposti.

Niinpä lähdimme aika pian jatkamaan matkaa ja seuraavaksi oli ohjelmassa lounas niin ikään tutussa Mirador Valle del Generalin maisemaravintolassa. Maisemat olivat yhtä upeat kuin muistelimmekin ja kolibriruokinnoilla riitti taas vilinää. Aika pian pointsasimme toisen tavoitelajimme eli lumitimanttikolibrin ja ruoka-annokset saatuamme muistin mainita Andresille toisesta tavoitelajistamme eli oiivikardinaalista. Ja Andreshan näytti sitten meille, mikä hän on miehiään ja alkoi viheltää aivan käsittämättömän taidokkaasti oliivikardinaalin laulua ja ihan muutamissa sekunneissa saapui lähioksille ensin yksi ja pian toinenkin oliivikardinaali katseltavaksemme ja kuvattavaksemme.

LumitimanttikolibriOliivikardinaali

Kuvailimme tovin muitakin kolibreja ennen kuin lähdimme jatkamaan matkaa kohti San Isidroa, jossa käännyimme ilmeisesti ruuhkien takia pikkuteille, joita pitkin jatkoimme Valle de La Lunan majapaikallemme.

KeijukolibriViolettisapelikolibri

Valle de La Luna

Majapaikan pitäjä Janet ei puhunut kuin ihan pari sanaa Englantia mutta Andreksen avulla saimme kaikki olennaiset tiedot ja pääsimme majoittumaan laajan puutarhan alaosissa olleeseen tilavaan mökkiimme.

Sovimme tapaavamme Andresin taas aikaisin seuraavana aamuna ja pian kipusimme takaisin ylös päärakennuksen terassille staijaamaan. Aivan tätä iltapäivää ajatellen olimme raahanneet kaukoputkenkin reissuun ja Hanna alkoikin seuloa putkella kaukaisia puiden latvuksia minun keskittyessä seulomaan lähempiä latvuksia kiikareilla.

Aika pian löysimme keltaniskatikkapariskunnan, joka laskeutui lähipuun latvaan ja sitten Hanna löysi etsimämme. Pienestä oksien välistä näkyneestä aukosta näkyi todella kaukana puun latvassa ollut turkoosinsininen piste. Kaukoputkella näkyi kuitenkin yksityiskohtiakin ja yksi tavoitelajimme eli turkoosikotinga oli löytynyt. Puutarhassa lauloi myös niin joki- kuin punarintapeukaloinenkin, joten ilta oli sujunut oikein mukavasti!

KeltaniskatikkaTurkoosikotinga

Illalla söimme Janetin kokkaaman herkkuillallisen ja selailimme hänen kanssaan lintukirjaa ”spanglishia” puhellen ja lopulta, taas aika aikaisin, olimme valmiita pehkuihin.

Rusopeukaloinen (elutus)

Cusingosin ja Nubesin tienoilla

3.1. aamulla tapasimme Andresin kuudelta ja aloitimme kiertelemällä Valle de La Lunan puutarhassa. Heti löytyi jo tuttuja peukaloisia ja kohta Andres nyppäsi puun latvustoon laskeutuneen tarhatimanttikolibrin ja näimme myös mm. oliivikardinaalin.

Aamupala oli seitsemältä ja sitä nauttiessa Andres soitteli kauempaa kuuluneen rusopeukaloisen (elutus) terassin viereen kuvattavaksi. Kaukana olleen puun latvassa kiipeili hallavalaiskiainen.

Harmaakorvamuura

Aamupalan jälkeen lähdimme retkelle, jolla stoppasimme ensin pariin otteeseen tähyilemään rinnemetsiä ja löysimmekin toisella stopilla niin koiras kuin naaras turkoosikotingan. Seuraavaksi pysähdyimme Cusingosin suojelualueen vieressä kulkeneen tien varteen mutta metsä oli todella hiljainen. Vain muutama harmaakorvamuura löytyi kuvattavaksi. Niinpä jatkoimme pikkuhiljaa viljelysalueita ylemmäs kiiveten kohti Nubesin suojelualuetta.

Teimme muutaman stopin kolibripuskissa ja muutamilla aukeammilla paikoilla ja löysimmekin mm. savanni- ja liuskeorneeroparit sekä pari oliivitikkasta muttemme valitettavasti viherhaivenkolibria.

SavanniorneeroLiuskeorneero

Lopulta parkkeerasimme Nubesin suojelualueen reunaan ja kävelimme metsäpolulle. Varsin pian kuului edestämme lintuparven ääntä ja löysimme useita kruunumuurahaistangaroita, muutaman liuskemuurasen sekä kohta myös pisaraorneeron. Ja vähän lisää käveltyämme äkkäsi Andres puiden latvustossa vilkkaasti liikkuneen vihertaskukolibrin.

Oliivitikkanen

Löydettyämme vielä isosirppikipuajan, joka reagoi niin voimakkaasti atrappiin, että se meinasi lentää meitä päin näköä ja kuultuamme satakielipeukaloisen, palailimme pikkuhiljaa autolle ja lähdimme laskeutumaan takaisin alaspäin. Lopulta kurvasimme Andresin kotitielle, jonka varressa parkkeerasimme pusikkoalueen keskelle. Könysimme puskaan ja pian kuulimme edessä costaricanjuovasirkkuparven vienoa ääntelyä. Linnut olivat kuitenkin tolkuttoman kähmyjä emmekä nähneet niitä kertaakaan kovin hyvin – saati saaneet ainoatakaan kuvaa. Olimme kuitenkin saaneet taas yhden todella kovan lajin pointsattua.

Tyytyväisinä kurvasimme Andresin pihan vieressä sijainneelle ruokinnalle, Aracari Birding Deckille, jonka Andres oli pari vuotta aiemmin perustanut ja olipahan hulppea ruokinta! Paikalla oli myös Pieter opastettavan perheen kanssa ja kohta meille tarjottiin katoksessa kunnon lounas, jonka Andresin vaimo oli kokkaillut.

Väliamerikanaguti

Sitten vietimme tietysti jonkin aikaa ruokinnan lintuja kuvaillen ja kuvattavaahan riitti. Mölymangrovekanoja (cajaneus), panamankaklattajia, pari sinikorvamomottia (lessoni), pikkuraitatikka, punanokka- ja isoviirusirkkuja, keltakruunumarjukoita, täplä-, ruskopää- sekä monia muita tangaroita ym.

Sinikruunumomotti (lessonii)Mölymangrovekana (cajaneus)

Ruokinnan tarjoiluja oli hyödyntämässä myös hauska väliamerikanaguti, joka välillä jahtasi mangrovekanoja. Ollessamme tekemässä lähtöä, saapui ruokinnalle myös kaunis kardinaaliseppä.

RuskopäätangaraKardinaaliseppä

Säiläkolibri

Vähän matkaa ajettuamme äkkäsi Andres puun latvassa olleen säiläkolibrin, josta piti tietysti ottaa kuvia. Lopulta jatkoimme taas Cusingosin vierusmetsään mutta alkoi sataa aivan kaatamalla. Saimme silti kaukaisen sinirintatrogonin vastaamaan atrappiin mutta näkyville se ei suostunut. Ja koska sade vain yltyi, päätimme palailla takaisin linturuokinnan lintuja kuvaamaan.

Kaatosateessakin ruokinnalla riitti vilinää mutta toivomamme pisamaotsamarjukka ei saapunut paikalle. Ruokinnan nimikkolintua emme olleet oikein osanneet toivoakaan, kun lajia ei ollut pitkään aikaan paikalla nähty, mutta ollessamme jo pakkailemassa tavaroitamme, saapui kuin saapuikin pieni porukka upeita tuliarakareja banaaneja popsimaan ja saimme tämänkin tukaanilajin hienosti kuvattua. Olimme tällä reissulla nähneet kaikki Costa Rican tukaanilajit.

TuliarakariKiipijäkerttuli

Sade oli vähän hiipumassa mutta se ei loppunut ennen kuin olimme takaisin Valle de La Lunassa, jossa oli aika kiitellä ja hyvästellä Andres, jonka opastaidot – ja etenkin vihellystaidot – olivat tehneet meihin lähtemättömän vaikutuksen.

Illallisen jälkeen meidän piti vähän jo pakkailla, mutta Hanna jaksoi vielä suunnata taskulampun kanssa puutarhaan sammakoita ja muita otuksia etsimään. Löysipä hän ainakin punasilmälehtisammakon.

4.1. nukuimme vähän pitempään mutta aamun valjetessa olimme puutarhassa kiertelemässä ja löysimmekin vielä pari tuliarakaria, kauniin sinilakkitanssijan (velutina) ja saimme kuvia muutamista muista jo tutuista lajeista.

Sinilakkitanssija (velutina)Jokipeukaloinen

Panamankaklattaja

Lopulta pakkasimme loputkin tavaramme ja raahasimme ne ylös valmiiksi ja istahdimme terassille vielä staijaamaan. Näimmekin vielä yhden upean turkoosikotingan lennossa, reissun ihme kyllä nyt vasta ensimmäisen harmaasinipääskyn sekä itse näin rubiinitanssijan lennähtävän puutarhan poikki. Isompi parvi panamankaklattajia kävi vielä hyvästelemässä meidät.

Kotimatkalle

Pian päivällisen jälkeen saapui kyytimme ja oli aika kiitellä meille erinomaisia ruokia kokkaillut Janet ja lähteä pitkälle ajomatkalle kohti San Josea.

Matkalla alkoi taas sataa ihan kunnolla ja niinpä oli aikaa vähän torkahtaakin. Cartagossa oli liikenne aivan totaalisen tukossa mutta lopulta pääsimme San Josen kiertotielle ja vielä jonkin aikaa kierreltyämme olimme lopulta tutulla Buena Vista hotellillamme.

Saimme huoneemme ja aika varhain kävimme nauttimassa ruhtinaallisen illallisen ja pienten pakkailujen jälkeen olimme valmiit yöpuulle.

5.1. herätys oli epäinhimillisen aikaisin ja jo klo 03:30 lähdimme hotellin tarjoamalla kyydillä lentoasemalle. Muodollisuuksista selvittiin taas nopeasti ja lopulta lentomme Dallasiin lähti ihan ajallaan.

Fort Worthissa meillä olikin sitten pitkä odotus, kun muutenkin olisimme odottaneet konettamme kuusi tuntia niin tietysti taas kerran Finnair oli myöhässäkin. Lopulta koneemme lähti reilut pari tuntia myöhässä. Tällä lennolla saimme nukuttua erinomaisesti ja lopulta laskeuduimme Helsinki-Vantaalle Loppiaisena 6.1. puolilta päivin.

Jostain ihmen syystä meitä seisotettiin koneessa vaikka kuinka pitkään ja kun vihdoin pääsimme kävelemään loputtomia käytäviä kohti matkatavarahihnoja, tajusimme olevamme tolkuttomassa kiireessä, sillä junamme olisi lähdössä Tikkurilasta 40 minuutin kuluttua. Silti odottelimme vartin matkatavaroitamme. Kun ensimmäinen satsi matkatavaroita oli rullannut ohitsemme totesimme, etteivät laukkumme siinä olleet ja päätimme lähteä ilman matkalaukkuja kohti junalaitureita, jonne kiiruhdettuemme saimmekin saman tien hypätä junaan.

Tikkurilassa vaihdoimme raidetta ylös-alas kivuten ja lopulta saimme odotella Joensuun junaamme lähes vartin. Ehkä olisimme ehtineet odotella matkatavarammekin mukaan, mutta emme uskaltaneet ottaa riskiä, että olisimme myöhästyneet, sillä näin Loppiaisena seuraavat junat olisivat hyvinkin voineet olla tupaten täysiä.

Junamatka sujui yllättävän nopeasti ja vaikka VR oli tietysti sekin reilun vartin myöhässä, pääsimme lopulta kotiin Parikkalaan ihan ihmisten aikoihin. Edessä oli nopea paluu arkeen, sillä meillä molemmilla oli seuraavana päivänä jo töitä. Ja matkatavaratkin saapuivat perässä muutamaa päivää myöhemmin.

J.A.

Costa Rica 19.2. – 1.3. 2024

Matkustusta

Lauantaina 17.2. pakkasimme automme ja lähdimme ajamaan kohti Helsinkiä. Olimme liikenteessä hyvissä ajoin, mikä oli hyvä, sillä ajokeli oli aivan karsea! Alkumatkasta kävimme kääntymässä Siikalahden suunnassa, josta olin edellispäivänä löytänyt lapinpöllön. Pääsimme juuri ja juuri pöllöpaikalle, mutta tie oli niin paksun sohjokerroksen peitossa, etten uskaltanut pysähtyä. Ja vain juuri ja juuri pääsimme ajamaan Muttelinmäen ylös ja takaisin 6-tielle, joka sekin oli Lappeenrantaan asti aivan karseassa kunnossa! Päätimmekin ajaa Kouvolan kautta mahdollisimman isoja teitä pitkin.

Lopulta pääsimme Helsinkiin, jossa kurvasimme Tokoinrantaan. Pienellä hakemisella löysimme ainakin tuhatpäisen sinisorsaporukan seasta kaksi koirasta ja yhden naaras harmaasorsan, silkkiuikun, tavin, tukkasotkan, pari kanadanhanhea, pari kyhmyjoutsenta ja näimme toki myös kala- ja harmaalokkeja sekä harvinaiseksi meillä päin käyneitä varpusia.

Kuvailtuamme sorsia jonkin aikaa järkyttävän liukkaalla rannalla jatkoimme Helsinki-Vantaata kohti ja parkkeerasimme lopulta tutun Skyline hotellin parkkipaikalle, josta olimme taas varanneet huoneen. Loppupäivän otimme rennosti, pakkailimme tavaroitamme vielä hieman paremmin, kävimme heti ravintolan viideltä auettua syömässä ja suuntasimme nukkumaan.

18.2. saimme nukkua ihan mukavan pitkään ja lopulta otimme bussikyydin lentoasemalle klo 9:00. Kentällä oli yllättävän rauhallista, joten läpäisimme kaikki muodollisuudet nopeasti ja olimme kävelemässä portille aivan liian aikaisin. Portille saapuivat pian matkaseuralaisemme Jarmo ja Sanna Pirhonen ja aika kuluikin mukavasti rupatellessa.

Vihdoin klo 12:30 lähti koneemme kohti Yhdysvaltoja. Olin suunnitellut katsovani pari elokuvaa ja sitten yrittää nukkua loppumatkasta mahdollisimman paljon, mutta Finnairin koneessa ei viihdekeskus toiminut kunnolla, vaikka se pariin kertaan resetoitiin ja niinpä valittavana oli vain kourallinen elokuvia, joista yksikään ei kiinnostanut sitten pätkääkään. Pakko oli kuitenkin saada aika kulumaan jotenkin, joten katsoin yhden jo pariin kertaan näkemäni elokuvan ja yritin sitten saada unen päästä kiinni.

Aika hyvin sain lopulta nukuttua ja 10,5 tunnin lento ei lopulta tuntunut aivan niin kauhealta. Ylitettyämme vaikka kuinka monta aikavyöhykettä, laskeutuimme lopulta Texasin Dallasiin Fort Worthin kentälle paikallista aikaa klo 15:10. Rullailimme kentällä pitkät matkat ihmetellen sitä, ettei kentällä näkynyt ainoatakaan lintua.

Kentällä jouduimme tsekkaamaan itsemme ulos ja siirtämään itse laukkumme menemään hihnaa pitkin jatkolennollemme ja sitten pitkien jonotusten jälkeen jouduimme vielä junailemaan toiseen terminaaliin. Junamatkalla näkyi sitten puluja, vaikertajakyyhkyjä sekä pitkäpyrstöturpiaali. Terminaaliimme päästyämme istuskelimme vielä kohdassa, josta näkyi ulos ja näimme vielä amerikanvariksen.
Portille päästyämme ei meillä enää ollut pitkäkään odotus ja lopulta American Airlinesin koneemme lähti klo 18:59 kohti Costa Ricaa.

Tällä lennolla ei ollut sitten mitään viihdettä tarjolla, mutta se ei haitannut, sillä lähes koko lento meni sujuvasti unten mailla. Pysyttyämme saman aikavyöhykkeen sisällä, laskeuduimme lopulta Costa Ricaan San Josen lentokentälle klo 23:03. Jonoteltuamme taas tovin löytyvät matkatavarat nopeasti ja aulasta löytyi matkanjärjestäjämme Aratinga Toursin Pieter Wiestran meille järjestämä Transucan kuski ja pian olimme matkalla kohti hotelliamme. Liikennettä ei onneksi ollut paljon, joten aika pian kurvasimme Hotel Bougainvillean eteen, josta saimme huoneemme. Me Hannan kanssa vielä purimme matkatavaroitamme sen verran, että olisimme aamulla heti valmiita maastoon ja pitihän parvekkeen ovea sen verran raottaa, että kuulimme parin kauluskehrääjän ääntelevän pihan puistossa. Mutta pian olimme valmiit nukkumaan. Päivä oli ollut pitkä!

Bougainvillea

Heräsimme klo 5:15 ja ulkona oli vielä aivan pimeää. Kauluskehrääjä oli vielä hetken äänessä mutta sitten alkoi pikkuhiljaa kuulua muita ääniä, joita emme alkuun tunteneet lainkaan mutta myöhemmin tunnistimme ääntelijät ruskonärhiksi ja tarharastaiksi.

Kun aamu alkoi sarastaa ja äänteleviä lintuja alkoi kuulua enemmän, puimme retkeilyvarustuksen päällemme ja lähdimme pihamaastoon. Olimme suunnitelleet retkiohjelmamme siten, että viettäisimme ensimmäisen päivämme kokonaan Bougainvillean puutarhassa retkeillen, jotta saisimme rennon aloituksen retkellemme ja pystyisimme näin sopeutumaan aikaeroon ja varsin radikaalisti muuttuneeseen lämpötilaan ym. Ja Bougainvillean oli kuitenkin etukäteen huolella valittu majapaikaksemme, sillä hotellilla oli kolmen hehtaarin laajuinen kasvitieteellinen puutarha, jossa oli hyvä aloittaa tutustuminen väliamerikkalaiseen linnustoon.

Pihalle päästyämme alkoi näkyä useita tarharastaita, kaulus- (capistratus) ja rusopeukaloisia (modestus), pitkäpyrstöturpiaaleja sekä pilkkasiipikyyhkyjä. Komea kastanjakultapyrstö lensi ylitsemme mutta moni muu lintu vain kuului tai vilahti turhan nopeasti jääden tunnistamatta. Ensimmäiset kuvat otin keskiamerikanoravasta. Kova tuuli haittasi retkeilyä.

kauluspeukaloinenrusopeukaloinen

Kohta kuitenkin löysimme olkainpalokärkiparin, joka intoutui parittelemaankin. Tiheästä bambupöheiköstä tiesimme etsiä piilottelevaa lintua ja kaivoin pimeänäkölaitteen esiin ja pian löysinkin kirkkaan valkoisena loistaneen täplän aivan keskeltä pöheikköä. Aika kauan sain hakea kohtaa, josta piilotellut viirumetsäpöllö lopulta näkyi tunnistettavasti.

olkainpalokärkisinikruunumomotti (lessonii)

Pienen kävelyn jälkeen löytyi upea sinikruunumomotti (lessonii), jota pääsimme kuvaamaan ihan mukavasti. Lähes samoilta jalasijoilta kuvasimme myös viitaraitatikan, harmaakardinaalin (grandis) ja vähän taas edettyämme puiden latvustossa piilotelleen kastanjaposkikerttulin (delattrii), upean punaisena puskasta paistaneen kesätangaran sekä altaalla juomassa käyneen tulinokkakyyhkyn.

viitaraitatikkaharmaakardinaali (grandis)

Useita meille ennestään tuttujakin lajeja havaittiin mm. naamio- ja kimakkaväijyjä, livertäjätyranneja, ruostepyrstökolibreja, teräspääskyjä, piispatangaroita, pihapeukaloisia (musculus), eteläamerikansirkkuja sekä jokunen ylitsemme lentänyt töyhtö- ja vaaleakarakara. Kuuluipa hotellin parkkipaikalle varpustenkin tsilputusta.

Aamupalapöydästä näimme lauluturpiaalin ja taas pihalle palattuamme oli päivä lämmennyt jo siihen malliin, että taivaalla näkyi musta- ja kalkkunakondoreita.

Kiertelimme puistoa ties kuinka monetta kertaa jo ympäri, kun törmäsimme pariin valkokorvasirkkuun ja muita havaitsemiamme lintuja olivat mm. muutama inka-, pari suomuvarpus- ja juoksukyyhkyä, jokunen pulu, luhtahiirihaukka sekä aktiivisesti äännellyt raitapuumuura. Puiden oksistoissa vilahteli jonkin verran pikkulintuja, joista saatiin tunnistettua kuusi- ja korpisieppari, keltarinta- ja keltaperävireo, kanadanvireoita, idänlehtotupiaaleja, kanadankerttuleita sekä keltakerttuli (aestiva).

valkokorvasirkkutulinokkakyyhky

Papukaijat osoittautuivat huomattavasti odottamaamme haastavammiksi ja niitä näkyi vain ja ainoastaan kauheaa vauhtia yli lentävinä. Saimme kuitenkin tunnistettua muutaman parven costarican- ja termiittiaratteja sekä pienen punaotsa-amatsoniparven (autumnalis) ja pari valko-otsa-amatsonia.

Iltapäivä oli hämmästyttävän hiljainen, joten syötyämme maittavan lounaan otimme lyhyet päiväunet ja palasimme taas ennen hämärää puistoa kiertämään. Linnut olivat kuitenkin varsin kateissa ja ainoaksi uudeksi lajiksi näin yli lentäneen lännenkiitäjän. Jamppa oli parvekkelta staijaillut petolintuja ja nähnyt reissupinnaksi pari amerikanliitohaukkaa.

Illan hämärryttyä huilasimme hetken ennen kuin söimme tukevan illallisen. n ja aika pian olimme aivan valmiita unten maille.

täplämetsäpöllö

20.2. aamu oli tihkusateinen nyt oli vielä kovempi tuuli kuin edellisenä päivänä oli ollut ja näin aamu oli huomattavasti hiljaisempi kuin edellinen. Retkeilimme vieläkin Bougainvillean puistossa aamupalaan asti, mutta havaitsimme ainoiksi uusiksi lajeiksi nokinäpsyn sekä Jampan näkemät punarintakardinaalin sekä palmutangaran. Kuvaustilanteetkin jäivät todella vähiin. Onneksi aamupalalla ollessamme kävi eräs linturyhmää opastanut paikallinen, jonka kanssa olimme edellisiltana rupatelleet, kertomassa, että täplämetsäpöllö oli nyt erinomaisesti näkyvissä bambukossa. Niinpä söimme aamupalan nopeasti, että ehdimme käydä pöllöä kuvaamassa ennen kuin meidän piti olla aulassa klo 8:15.

Tyynenmeren rannikolle

Kuskinamme koko reissun toiminut Emidio Soto saapui ajallaan ja meille oli pieni yllätys, ettei hän puhunut käytännössä sanaakaan englantia. Myös hänelle taisi olla yllätys, ettei kukaan meistä puhunut käytännössä sanaakaan espanjaa… Mutta eipä tämä ollut meille uusi tilanne ja etenkin Hanna on aivan loistava selittämään, kuvailemaan tai tarvittaessa piirtämään, jotta kaikki tarvittava saadaan hoidettua. Kohta olimmekin pakanneet tavaramme oikein mukavan tilavaan autoomme ja lähdimme liikenteeseen.

San Jose oli todella ruuhkainen ja joku onnettomuus oli tukkinut pääsyn reitillemme, joten saimme kiertää ylimääräisen tunnin kaupungissa ennen kuin lopulta pääsimme ajamaan kohti länttä ja Tyynenmeren rannikkoa.

Ajomatkalla lintuhavainnot jäivät vähiin. Tunnistettua saatiin vain lehmä- ja jalohaikaroita, parvi hohtoturpiaaleja, jokunen haarapääsky sekä joitakin jo havaittuja lajeja. Suunnittelemamme pysähdys krokotiilisillallakin jätettiin tekemättä, kun näimme millainen turistirysä parkkipaikalla oli. Keskipäivän helteessä ei huvittanut pysähtyä ihmisten keskelle. Yhden amerikankrokotiilin näimme kuitenkin vauhdistakin.

Olimme sen verran hyvissä ajoin rannikolla ja Tárcoleksessa, että päätimme kurvata Playa Azulin rantaan. Stoppasimme aivan hiekkarannan tyvelle ja kannoimme kaukoputken rantaan. Keskipäivän kuumuus (+35°C) iski aika pahasti ja merelle oli tolkuton väreily, mutta näimme silti ruskopelikaaneja, keisarifregattilintuja, oliivimerimetsoja, jokusen amerikankuningastiiran sekä nokisiipilokin. Rannassa piipersi pulmussirriparvi ja kauempaa löytyi pari preeriavikloa. Mangrovepääskyjä lenteli rannan puolella ja näimme myös kaukana lentäneet amerikaniibishaikaran sekä kalasääsken.

amerikankuningastiiramangrovepääsky

Jatkoimme vielä tien päässä olleen joen rantaan mangrovelle, josta löysimme vielä sinihaikaroita, amerikansirrin sekä erakkoviklon. Kuumuus painoi aika pahasti, joten päätimme lähteä hyvissä ajoin kohti majapaikkaamme, jonne olimme päättäneet tiputtaa tavaramme ennen iltapäiväretkeämme.

Mutta ajomme tyssäsi aika pian, kun näimme erään pariskunnan tuijottavan tien varressa puun latvaa oppaansa kaukoputkella. Kysyimme mitä he katsoivat ja kun opasta ei tuntunut vähänkään meidän läsnäolomme häiritsevän vaan päinvastoin hän oli oikein innoissaan, kun pääsi näyttämään meillekin upean sepelmetsäpöllön. Samassa puussa näimme myös viiruväijyn sekä ruusubekardinaaraan.

sepelmetsäpöllöpuna-ara

Jatkettuamme matkaa oli päätien risteyksessä taas porukkaa kameroiden ja kaukoputkien kanssa ja jo vauhdista näimme, että ison puun kyljessä oli upea puna-ara menossa pesäkoloonsa. Stoppasimme mekin paikalle ja otimme kuvia näistä upeista papukaijoista.

Mutta aikataulu alkoi painaa pahasti päälle, joten pian meidän oli jatkettava kohti etelää Selva Color Ecolodgelle. Onneksi portilla törmäsimme makapaikan emäntään, joka oli juuri lähtemäisillään jonnekin. Hän tietysti kääntyi ympäri ja saimme avaimet ja jatkoimme mökeillemme. Mutta lähes saman tien lähdimme Emidion kyydissä taas Tárcolesin ohi ajaen ja takaisin sisämaahan kääntyen kohti Orotinaa.

Orotina

Lopulta pikkuteiden päässä stoppasimme klo 14:00 iltapäiväksi meille buukatun oppaan Alvaro Gutierrezin pihaan ja pihassa Alvaro oli jo täysillä töissä. Hän oli atrapilla houkutellut lähipuun latvustoon komean tulinokka-arakarin. Ja kohta atrappi soi taas ja kauempaa kuului vastaus. Pian vastaus kuului lähempää ja sitten mustakurkkumomotti lensi hienosti näkyville ja kuvattavaksi lähipuskaan. Pihapuun latvassa kävi myös terästimanttikolibri (hoffmanni).

tulinokka-arakarimustakurkkumomotti

Jarmo ja Sanna jäivät pihaan kuvaamaan Alvaron ruokinnalla käyviä lintuja, kun me lähdimme aika jyrkkään rinnemaastoon poitsaamaan Alvaron meille pohjustamia lajeja. Reissumme oli suunniteltu niin, että kohteissa oli hankalille maastokävelyille vaihtoehtona kuvausmahdollisuuksia ruokinnoilla tai muuten linturikkaissa kohteissa. Kaikki majapaikkamme olivat myös hyviä lintupaikkoja.

Aika vauhtia lompsimme kuivien ja todella äänekkäiden isojen lehtien peittämässä maastossa mäkiä ylös-alas metsään, josta alkoi heti löytyä mukavia lajeja: oravakäki, viirupää- ja oliivikipuaja, isolapionappari, mistelinapsija (parvus), pikkunapsu, isonokkaväijy, jo tuttuja vireoita ja kerttuleita mukanaan vilaukselta näkynyt loistokerttuli sekä punanokkasirkku ja lopulta näimme edessämme oksien kätköissä päivehtineen kultapöllöparin. Pöllöt olivat aika huonosti näkyvillä, joten yritimme päästä hieman lähemmäksi mutta linnut olivat yllättävän arkoja ja lennähtivät kauemmaksi emmekä halunneet niitä sen enempi häiritä.

kultapöllöväliamerikanpikkutrogoni

pitkäpyrstötanssija

Nähtyämme kauniin väliamerikanpikkutrogonin sekä hauskan kesylaiskuriparin stoppasimme tiheään metsään soittamaan taas atrappia. Kohta kuulimme vastauksen ja pian käsittämättömän upea pitkäpyrstötanssija lennähti soidinoksalleen. Tanssijoiden soidintanssi oli vain varhain aamulla, mutta onneksi tämä kerta kaikkiaan kaunis lintu kävi meitä edes pikaisesti moikkaamassa. Paikka oli todella pimeä, joten kuvat linnusta jäivät valitettavan surkeiksi.

Pihaan palaillessamme kuulimme kaluunakäen ja pihassa olivat Jamppa ja Sannan kuvailleet mm. ruokinnalla käyviä isomesitangaroita ja olivatpa nähneet pensasmarjukankin (affinis).

ruostevarpuspöllö

Me kuitenkin hyppäsimme pian autoomme ja lähdimme Orotinan hieman kuivemmille alueille. Pari ensimmäistä stoppia eivät tuottaneet oikein mitään, kun tyynenmerenpöllösetkään eivät suostuneet näytille. Ja aika kauan saimme soitella pikkumaakäkiatrappiakin ennen kuin kuulimme vastauksen. Lintu/linnut tulivat pikkuhiljaa lähemmäksi mutta eivät sitten millään suostuneet näytille. Kuvailimme välillä mukavasti esiin lennähtänyttä ruostevarpuspöllöä ja palasimme taas yrittämään maakäkeä. Jamppa näki linnun kertaalleen vilahtavan puskien takana maassa juosten mutta me muut emme saaneet lintua nähdyksi. Onneksi kuulimme kyllä linnun hyvin.

Yllätykseksemme alueen runsain lintu oli haarapääsky mutta näimme myös pienen parven uurrenokka-aneja sekä jokusen pikku- ja kastanjavarpuskyyhkyn, muutaman epolettiaratin sekä mustasirkkusen. Näimme myös parissa paikassa puiden latvustoissa olleita tummamölyapinoita.

Seuraavalla stopilla kuulimme lyhyesti amerikanpaksujalan ja näimme niittynaamiokerttulin ja kohta näimme myös nauruhaukan. Koska iltapäivä oli jo pitkällä stoppasimme yrittämään tyynenmerenpöllöstä uudelleen. Ja nyttenpä lintu vastasikin ensin kauempaa ja lennähti kohta vakio-oksalleen meitä paheksuvasti katsomaan.

tyynenmerenpöllönenviirupääsirkkuli

Pari stoppia turhaan yritettyämme löysimme lopulta viirupääsirkkuliperheen ja samasta kohtaa tien varresta oikein mukavan pikkulintuparven, jossa oli sametti- ja kultakurkkusirkkusia, pari sinikardinaalia sekä naaras sateenkaarikardinaali. Saatoimme olla varsin tyytyväisiä viimeiseen stoppiimme.

Tipautettuamme Alvaron takaisin kotiinsa näimme vielä tien yli lentäneen harmaahaukkakehrääjän ennen kuin stoppasimme tienvarsiruokalaan syömään paikallisen tyylin seisovasta pöydästä. Ruokailun aikana näkyi reissun ensimmäinen tropiikkimatkijakin.

Kävimme vielä kaupassa ostamassa juomisia ja eväitä seuraavaa päivää varten ja lopulta palailimme Selva Colorille, jossa ei enää lintuhavaintoja tehty vaan ilta meni itsellä päivän havaintoja kirjaillen ja muilla arvatenkin kuvia selaillen ja huonoja kuvia poistellen.

Cararan kansallispuistossa

kaulushaukkanen

21.2. heräsimme taas ajoissa ja pihassa näimme mm. mustanokkatukaaneja ja parven tarhaturpiaaleja sekä kuulimme ruskoviiriäiskyyhkyn ja tummaraitahaukan ääntelyä sekä banaanikerttuleiden laulua. Olimme tilanneet hieman aikaistetun aamiaisen, jonka jälkeen ajelimme kymmenisen kilometriä seitsemäksi Cararasin kansallispuiston parkkipaikalle. Heti autosta noustuamme näimme haukan etsiskelevän ruokaa kesysti lähes keskellä parkkipaikkaa mutta valitettavasti jotkut jurpot olivat menossa liian lähelle kuvaamaan sitä kännyköillään. Niinpä meillä jäi hienot kuvat tästä kauniista kaulushaukkasesta saamatta.

Tapasimme oppaamme Santiago Adanizin ja lähdimme kohta kävelemään päällystettyä polkua pitkin Cararasin sademetsään. Jarmo ja Sanna päättivät jäädä kulkemaan omaa tahtiaan, kun tiedossa oli, että käveltävää oli useampia kilometrejä.

viuhkanappari (coronatus)

Alkumatkasta kuulimme purppurakyyhkyn ja kaakaokipuajan ennen kuin saavuimme jokivarteen, josta oppaamme näytti aika kaukana joen mutkan takana roikkuvan viuhkanapparin (coronatus) pesän, josta poikaset olivat hänen mukaansa vastikään lähteneet. Pian emot löytyivät lentelemästä puiden oksalta toiselle ja pariin kertaan tämä hauskan näköinen harjapää kävi aika lähelläkin meitä mutta oli lähes aina oksien takana, joten kovin hyviä kuvia emme saaneet.

Jokirannassa näkyi myös reissun ensimmäiset rusokylki- ja rantakerttulit ja kävelyä taas jatkettuamme törmäsimme meksikontulikärkeen, kaulurierakkokolibriin, useisiin äännelleisiin ruostekotingoihin, ruskopystynokkaan (genibarbis), panamansuomu-, mustaviiru-, täplä- ja viirupääkipuajaan sekä muutamaan kaakaokipuajaan eli puiden rungoilla oli elämää. Pari sinilakkitanssijaa (velutina) kuultiin mutta valitettavasti vain naaras suostui näyttäytymään.

Syvemmältä metsästä löysimme useamman jo kuullun isotinamin jälkeen tämän kookkaan kanalinnun vihdoin myös näkyville ja kuvattavaksi. Ja kuultuamme jo parikin viheltäjätrogonia (tenellus) löysimme yhden trogonin näkyville mutta tämä olikin naurutrogoni. Aika pitkän matkaa käveltyämme ja eräälle purolle päästyämme huomasin jotain kirkkaan punaista puronotkon pohjalla ja suureksi yllätykseksi se olikin pienen linnun upean värinen pää. Purossa oli rubiinitanssijapariskunta kylpyreissulla!

isotinamirubiinitanssija

Oikaisimme hieman mutaisempaa reitiä toiselle polulle, jota lähdimme palailemaan takaisin päin ja pian törmäsimme armeijamuurahaisiin, joita seuraili parvi harmaakorva- ja kastanjaselkämuuria, yksittäiset viuhkapyrstömuura, harmaapäätangara sekä pikkukipuaja ja pari muuta jo havaittua kipuajaa. Myös isotinami sekä väliamerikanagouti tallustelivat metsänpohjalla näyttäytyen välillä oikein mainiosti.

harmaakorvamuuraväliamerikanaguti

Palattuamme jo lähemmäs parkkipaikkaa törmäsimme vielä harvinaisen avoimesti ruokailleisiin punanokkasirkkuun ja ruskoviiriäiskyyhkyyn sekä pariin isompaan meitä myöhemmin liikkeelle lähteneeseen linturetkiryhmään.

punanokkasirkkuruskoviiriäiskyyhky

valkolepakko

Ja lopulta bongauksemmekin onnistui, sillä Hanna oli toivonut mahdollisuutta nähdä erästä lajia, jota olimme jo hakeneet muutamaltakin vakiopaikaltaan mutta viimein viimeisessä mahdollisessa paikassa meillä tärppäsi ja pääsimme ihmettelemään haamumaista valkolepakkoa. Nisäkkäistä olimme toki nähneet myös apinoita – niin paikallisia kapusiiniapinoita (Panaminian White-faced Capuchin) kuin geoffroynhämähäkkiapinoita. Ja Hanna oli onnesta soikeana, kun oli viimein päässyt näkemään ensimmäiset nuolimyrkkysammakotkin.

panamankapusiiniapina

Muita havaitsemiamme lintuja olivat olleet huppupuumuurat, taituripeukaloiset, pikkuvihervireot, virta- ja kiipijäkerttuli, vaaleavilkkuperä (sulphureipygius), kanelityranni, isotöyhtönapsu, mustalakki- ja naamiotityra, kanelibekardi ym. eli aamun kierros oli ollut erinomainen.

Kuumimman hetken päivästä huilasimme majapaikallamme mutta iltapäivällä tapasimme taas Santiagon ja lähdimme nyt toiselle polulle. Iltapäivä oli taas oli yllättävän hiljainen verrattuna aamuun mutta pian pääsimme kuvaamaan huppupuumuuraa paremmin. Sitten saavuimme varsin tallotun näköiselle paikalle, josta kuului heti hassuja ääniä ja kohta näimme ensimmäisen vauhdikkaasti edes takaisin lennelleen munkkitanssijan (aurantiacus). Näitä nättejä lintuja oli paikalla useita mutta niiden kuvaaminen oli todella haasteellista, kun niillä oli niin tolkuton vauhti päällä. Samalla paikalla näkyi nimensä mukaisesti aika paljon helpomminkin kuvattava lintu – kesylaiskuri.

munkkitanssija (aurantiacus)kesylaiskuri

Kuvattuamme hetken näytillä ollutta naurutrogonia, vilahti viereisessä puskassa pitkänokkainen isopeukaloiskerttu (melanurus) ja lopulta pääsimme näkemään jo pitkään haussa olleen toisen pitkänokan – ruostepyrstöjakamarin.

isopeukaloiskerttu (melanurus)ruostepyrstöjakamari

Ollessamme jo lähellä tietä ilmestyi puskista eteemme tutun näköinen nisäkäs – valkohäntäkauris! Enpä olisi uskonut, että meillä tuttu elukka tulee täällä vastaan. Mutta amerikoistahan laji on Eurooppaan tuotukin. Parkkipaikalla näkyi vielä pieni parvi kultahupputangaroita ja matkalla kämpille näkyi amerikanhiirihaukka.

meksikontyrannikipuaja

Iltapäivällä ehdimme vielä kierrellä hieman Selva Colorin pihamaastossa ja löysimme mm. meksikonaratteja, pikkuraitatikan, ruusubekardin, tarhaväijyn, meksikontyrannikipuajan, sääskikertun (bilineata) ja illan alkaessa hämärtää lensi terassimme yli viheltäjähiirihaukka, muutamia harmaasinipääskyjä ja useampikin pieni parvi savuvyökiitäjiä. Huoneemme seinältä poistimme reissumme komeimman hämähäkin, joka oli arvatenkin paennut ulkona kipittävää muurahaisarmeijaa.

Tárcolesjoella

mustahaukka

22.2. herätys oli aikaisin ja pian lähdimme ajamaan kohti Tárcolesjokea ja olimme lopulta Jungle Crocodile Safarin varsin komeassa keskuksessa turhankin aikaisin. Paikalta ei valitettavasti saanut mitään aamiaiseksi sopivaa, mutta onneksi pihamaastosta löytyi heti mm. mustahaukka ihmeteltäväksemme.

Venekuskimme saapui kellontarkasti siten, että kuudelta olimme nousemassa veneeseen ja lähdimme joelle. Saimme valittavaksemme joko ylä- tai alavirtaan menon, mikä oli tietysti aika hankala päätös näin yhtäkkiä tehtäväksi, mutta arvelimme mangrovelajistoa olevan paremmin lähempänä jokisuuta ja niinpä lähdimme matkaan.

Heti alkoi löytyä katseltavaa ja kuvattavaa, kun pari myskisorsaa näkyi uimassa ja rannalla päivysti useita lajeja haikaroita sekä kahlaajia. Joen yli lensi myös useampi parvi keltaniska-amatsoneja ja mangrovepääskyjä lenteli joka puolella. Vaikka vielä oli turhan hämärää tuli kuvia räiskittyä mm. valkoiibiksistä, amerikaniibishaikaroista, isoviherkalastajasta, ruusukapustahaikaroista, amerikanharmaa-, jalo-, sini-, karibian-, lumi-, viher-, yö-, kruunuyö- ja isotiikerihaikarasta.

amerikanharmaahaikararuusukapustahaikara

Venekuskimme ei ollut mikä tahansa heppu vaan Aratinga oli osannut järjestää meidän kuskiksi kaverin, joka todella osasi hommansa erinomaisesti ja mikä tärkeintä hän tunsi linnutkin oikein hyvin. Niinpä mangroveen paremmin päästyämme pointsasimme pian panamannapsun ja näimme myös mm. mustasirkkusen sekä viisi lajia kalastajia, joista sepelkalastaja oli meille uusi tuttavuus ja amerikankääpiökalastajaa päästiin kuvaamaan vähän paremminkin.

panamannapsuamerikankääpiökalastaja

Tuulinen keli oli ollut haittanamme koko alkureissun ja nyt päätarget-lajimme ei venekuskimmekaan mielestä ollut todellakaan helppo löydettävä – etenkään tässä kelissä. Tähyilimme kuitenkin koko ajan mangroven seassa olleita violetteja kukkapuskia ja jo muutaman suomukolibrin löydettyämme näimme kuin näimmekin endeemin mangrovekolibrin, mutta äkäinen suomukolibri hyökkäsi sen kimppuun ja saman tien molemmat olivat tiessään. Ja aivan samalla tavalla kävin toisessakin paikassa mutta onneksi tämän jälkimmäisen mangrovekolibrin ehti kaikki meistä nähdä.

Kohta tulimme kohtaan, jossa puissa lepäili ja hoivaili höyhenpukujaan iso parvi keisarifregattilintuja seuranaan ruskopelikaaneja, oliivimerimetsoja sekä jokunen amerikankäärmekaula. Myös tutun näköinen kalasääski pääsi kuviin.

keisarifregattilinturuskopelikaani

Seuraava targettimme mangrovevireo näyttäytyi pienen yrittämisen jälkeen sitäkin paremmin ja siitä saatiin kivat muistokuvat otetuksi. Sen sijaan upean värikkäät mangrove- ja kolokerttulit eivät juuri poseeranneet. Hanna nyppäsi vauhdista puskan sisällä piilotelleen mangrovekäen, joka pienen odottelun jälkeen suostui hieman esille. Mutta vielä ujompia tapauksia olivat kauhean ryteikön sisältä juuri ja juuri näkyneet hauskat ruuhinokat.

mangrovevireokolokerttuli

ruuhinokkamangrovekäki

Palaillessamme jo joen pääuomalle kuulimme ja näimme pippurivireon, muutaman parin tropiikkipiivejä (bogotensis) sekä muutaman ylitsemme lentäneen etelänsirkkahaukan. Metsikön siimeksessä näkyi myös pari mustahaukkaa. Bongasimme myös hauskan viiruselkälepakkorivin, jotka eivät suinkaan roikkuneet oksalla päät alaspäin vaan olivat tiiviisti painautuneina puuta vasten näin erinomaisesti maastoutuen.

Paluumatkalla kuvailtiin tietysti lisää haikaroita ja kalastajia, pointsattiin viiruselkäturpiaali ja hiekkarannalla päästiin vähän katsomaan ja kuvaamaan kahlaajiakin mutta etenkin sirrit olivat aina turhan kaukana ja lopulta vain amerikan- ja tundrasirri saatiin määritetyiksi. Muuta kahlaajalajistoa edustivat runsaana esiintynyt amerikansipi ja kanadantylli, tundrakurmitsat, amerikanpikkukuovit, muutama karikukko ja preeriaviklo sekä parit paksunokka- ja sepeltyllit.

isotiikerihaikarakalkkunakondori

Ollessamme jo palailemassa keskuksen laituria kohti kuului rannasta jokipeukaloisen laulu ja ylitsemme lensi komea muuttohaukka. Ja koska emme vielä olleet nähneet kuin yhden aika keskenkaisvuisen amerikankrokotiilin kävimme vielä laiturin toisella puolella katsomassa yhtä kunnon mörköä.

keisarifregattilintuamerikankrokotiili

Pari stoppia vuoristossa

Sitten olikin aika taas pakata kaikki tavarat Hiaceemme ja lähteä pitemmälle siirtymälle.

Ajomatka kulki alkuun rannikkoa seuraten etelään mutta rannikko oli todella asuttua ja tie kulki sen verran kaukana merestä, että havainnot jäivät keskipäivän helteessä taas todella vähiin. Jokunen soreahiirihaukka, tropiikkimatkija sekä yksittäinen pikkujalohaukka nähtiin mainittavimpina.

Pitkän ajon jälkeen kurvasimme sisämaata kohti ja aloimme nousta vuoristoon. Ja lopulta kurvasimme Mirador Valle Del Generalin ravintolan pihaan, jossa oli erinomaiset ruokinnat – siis niin ihmisille kuin linnuillekin. Paikka on erittäin suosittu ja linturyhmiä ja muita matkailijoita kävi paikalla jatkuvana virtana.

Linturuokinnan liepeiltä löytyi heti punaperätangaroita, violettisapeli- ja vihersäihkykolibreja sekä yksittäiset rusko-orvokki- sekä säiläkolibri ja maassa tiskivesien poistoputken päässä pienen kopin alla tepasteli mölymangrovekana (cajaneus) riisejä ym. tähteitä syömässä.

violettisapelikolibripunaperätangara

rusko-orvokkikolibrisäiläkolibri

mölymangrovekana (cajaneus)panamankaklattaja

Kohta hedelmäruokinnalle tupsahti kaunis naaras kardinaaliseppä, tulipunaisen kesätangaran yrittäessä huonolla menestyksellä piilotella puskan siimeksessä. Muita ruokinnan vierailijoita olivat idänlehtoturpiaalit, viherkardinaali, kauniit hopeakurkku- ja kultahupputangarat ja sitten puskiin saapui vielä hauska panamankaklattajakolmikko. Linnut hieman häiritsivät omaa ruokailuamme…

hopeakurkkutangarakardinaaliseppä

Isoviirusirkku kävi ruokinnan alla vain kertaalleen nopeasti ja kun muut olivat maksamassa ruokiamme, näin todella lyhyesti värikkään lintuparin aika kaukana olevan puun latvustossa ja otin niistä äkkiä muutaman kuvan. Kuvista linnut tunnistuivat sinipäämarjukoiksi.

isoviirusirkkusinipäämarjukka

Ajomatkaa oli vielä jäljellä mutta lopulta kurvasimme nousemaan jyrkkää rinnettä ja nousimme aina puurajan yläpuolelle vuoren huipuille jatkaen aina tien päähän asti Cerro Buanavistan antennien viereen.

Vuoren huipulla kasvoi todella tiheää pusikkoa, josta pienellä odottelulla alkoi löytyä lintuja. Ruusukurkkukolibreja löytyi heti useita ja kohta löysimme myös pari laavajunkkoa, sypressikerttuleita, lyijypuhkojia ja näitä tumman harmaita vilahtajia parin muun saman näköisen lajin varalta tarkistellessa tulin kuvanneeksi puskan keskellä lyhyesti ja huonosti näkyneen panamanrastaan.

ruusukurkkukolibrilaavajunkko

Lopulta atrapin soitteluun kuului vastauksia paristakin suunnasta ja yhden nätin vuoripeukaloisen saimme todella hienosti näytille. Peukaloiskuvailun jälkeen saimme yhden jo pitempään kuuluneen ääntelijän vihdoin näkyville ja se paljastui isojalkasirkuksi. Sitten kävelimme hieman tietä alemmaksi ja seuraavista isommista puskista löysimme useita mustaposkikerttuleita, tiaistangaroita ja laavarastaita ja lähistöltä myös yksittäiset vuorielenian, sitruunakerttulin sekä nokipääsiepparin. Taivaalla lensi parikymmentä kauluskiitäjää. Yhdellä löytämällämme laavajunkolla oli jalassaan värirengas, joten joku tätä harvinaista lajiakin tutki.

vuoripeukaloinenmustaposkikerttuli

Mutta aika riensi ja matkaa oli jatkettava vaikka antenneilla olisi kyllä viihtynyt pitempäänkin. Niin tämä kuin Vista Generalin ravintolakin olivat paikkoja, jotka olimme päättäneet lisätä matkaohjelmaan matkanjärjestäjämme vinkistä.

San Gerardo de Dota

Enää ei ajoa ollut paljon jäljellä ja lopulta kurvasimme San Gerardo de Dotan laaksossa sijaitsevan Cabinas Miriamin pihaan. Itse en ainakaan millään malttanut alkaa kirjautumaan asiakkaaksi ja ottamaan huoneita vastaan, sillä valoa oli vielä ja ravintolan terassin ruokinnoilla kuhisi toinen toistaan värikkäämpiä uusia tuttavuuksia. Onneksi emme selvästi olleet ensimmäiset lintufanaatikot paikalla, joten ihailtuamme ja kuvailtuamme tovin liekkitangaroita, ruusukurkku-, huppu- (spectabilis), viherorvokki- (cyanotus) ja ruskopilvikolibreja (cinereicauda) sekä terhotikkoja, maltoimme lopulta tarttua muodollisuuksiin, jonka jälkeen pääsimme majoittumaan mökkeihimme.

terhotikkaruskopilvikolibri

Mökkimme kuistilta avautui aivan upea maisema laaksoon ja ruokailun jälkeen kuistilla olikin mukava kuunnella useammankin tummakehrääjän ääntelyä.

23.2. herätys oli aikain todella aikaisin. Jarmo ja Sanna halusivat keskittyä Miriam’sin ruokinnan lintujen kuvaamiseen, kun ei oikein ollut tarkasti tiedossa, minkälaisiin maastoihin päivän ohjelma meidät veisi. Tilauksessa kuitenkin oli yksi aivan erityislaatuinen lintu, jota ei välttämättä löytyisi ihan helposti sekä tietysti kasapäin muita lajeja, jotka kuitenkin pääsääntöisesti olivat metsien asukkeja.

Tapasimme oppaamme Raul Fernandezin klo 5:30 ja hän oli liikkeellä omalla isolla maastoautollaan, johon olisimme hyvin Hannan kanssa mahtuneet, mutta Emidio meinasi, että kun hän nyt kuitenkin oli jo hereillä, halusi hän lähteä kuskiksemme. Niinpä saimme näin Hannan kanssa molemmat etupenkin paikat, kun itse hyppäsin Raulin ja Hanna Emidion kyytiin. Ajatuksena oli myös, että jos tilanne vaatisi, voisi Emidio tällä järjestelyllä pikaisestikin hakea Jampan ja Sannan jotain löytämäämme bongaamaan.

Yö oli ollut todella kylmä ja maasto oli osin jopa kuurassa. Lämpötila oli käynyt yön aikana pakkasella. Itse en ihan näin kylmiin keleihin ollut varautunut, joten varsin kesäisissä vaatteissa olisi voinut tulla vilu, jos ei olisi ollut niin innoissaan…

Aamu alkoi tietysti heti legendaarisen mayaketsaalin etsimisellä. Raul kertoi, että edellispäivänä ketsaalia oli haettu koko päivä ja neljän tunnin hakemisen jälkeen oli nähty yksi lintu, joka kuitenkin oli aika pian kadonnut ja koko muuna päivänä ei lajia ollut löytynyt, vaikka etsijöitä oli ollut runsaasti. Ja nyt laaksossa oli Raulin mukaan poikkeuksellisen paljon ketsaalin etsijöitä – juuri nyt meidän lisäksemme jopa toistasataa!

Heti ensimmäisellä pysähdyksellämme tielle tupsahti jostain muutama lintu, jotka määrittyivät hämärästä huolimatta rosvorastuliksi, ruskolakkirastaaksi ja purokerttuliksi ja lähipuuhun ilmestyi upea smaragditukaani (caeruleogularis). Ja kohta kaukaa laakson toiselta puolelta kuului mayaketsaalin kaksiosainen vihellys. Raul yritti viheltelemällä houkutella lintua lähemmäksi mutta sitä ei nyt napannut, se jatkoi vain viheltelyään kohta toisenkin linnun kuuluttua vielä kauempaa.

Ketsaalin hakijoiden oppailla oli käytössään radiopuhelimet, johon Raul kertoikin havainnostamme ja samalla sai kuulla, miten muilla meni. Raulin vielä puhuessa puhelimeensa näimme tiellä käyneen panamanrastaan. Metallisesti laulavia rosvorastuleita lauloi useita ja myös jokunen harmaametsäpeukaloinen kuultiin.

Kohta Raul sai tiedon, että ketsaali oli löytynyt mutta kaukaa laakson päästä. Hän tietysti kysyi, haluammeko saman tien lähteä bongaamaan ja kertoi asiallisesti, että tämä hyvin todennäköisesti tarkoittaisi monen matkan varrella mahdollisen lajin nuijaamista. Me halusimme tietysti keskittyä kunnon retkeilyyn ja koskapa Raul oli jo paljastunut niin raudan lujaksi orniksi, luotimme löytävämme ketsaalin kyllä keskenämmekin. Niinpä emme lähteneet hötkyilemään vaan jatkoimme ihan rauhassa omaa retkeämme.

peukaloiskerttuli

Seuraavalla pysähdyksellä kuului vienoääninen peukaloiskerttuli ja saimme tämän erittäin piilottelevan linnun hetkeksi näkyviinkin. Ja jotenkin ihmeellisesti onnistuin saamaan linnusta yhden oikein erinomaisen kuvankin. Vaikka kamerani ottaa 20 kuvaa sekunnissa, lintu näkyi vain sarjan ensimmäisessä kuvassa.

liekkikerttuli

Jatkettuamme taas laaksoa eteenpäin pyrähti kohta edestämme oksistosta lentoon pari isoa mustasakua, joita myöhemmin näkyi lisääkin. Pysähtelimme laaksossa useita kertoja ja joka stopilla Raul nyppäsi lajeja hyvin äänestä. Elikseksi ropisi pilvimetsärastasta, töyhtösiepparia, kaunista liekkikerttulia sekä latvus- ja okrapiiviä, joista jälkimmäisiä kuulimme jopa kolme ja yhden saimme lyhyesti näkyvillekin. Mukava oli myös nähdä tuiki tavallisen näköinen ampuhaukka päivystämässä puun latvassa.

Sitten Raul sai tiedon, että naaras ketsaali oli nähty hieman tietä eteenpäin. Emme pitäneet mitään kiirettä, mutta lopulta meillä oli ajoa vain muutamia satoja metrejä. Sitten törmäsimme aivan käsittämättömään ihmispaljouteen! Ensimmäiseen ketsaalin ei lopulta ollut kukaan kerinnyt, joten tänne oli tullut kaikki! Paikalla oli oikein kunnon Big Twitch! Tien varressa oli henkilö- ja pakettiautoja ristiin rastiin sekä ainakin pari isoa linja-autoa! Ja parin sadan metrin päässä näkyi useiden kymmenien bongareiden joukkio! Onneksi emme olleet lähteneet heti aamusta tähän hullunmyllyyn mukaan.

Kävelimme aikalailla rauhassa porukan luokse ja Raul pian tulkkasi meille tilanteen, että naaras ketsaalin oli nähty jonkin aikaa aiemmin lentävän aukean keskellä olleeseen suureen puuhun. Kaivoin lämpökameran esille ja ehdin juuri löytää kirkkaana näkyvän pisteen puusta ja ollessani sanomassa tästä muille, näin paljain silmin naarasketsaalin lähtevän lentoon. Huusin linnusta saman tien ja oletettavasti moni muukin kuin meidän lähellä olleet näki linnun lentävän aukean poikki ja katoavan metsään.

Porukka alkoi hälistä ympärillä ja valtaosa jo poistua paikalta, kun huomasin, että naaraan perään oli lähtenyt aivan käsittämättömän upean pitkäpyrstöinen koiraskin. Varmaan jokunen tämänkin näki, kun asiasta äänekkäästi taas kerroimme.

Aamun päätavoite oli täyttynyt, kun mayaketsaali oli nähty mutta maha ei todellakaan ollut täynnä, sillä kuvaa emme linnuista olleet saaneet lainkaan. Mutta päätimme ottaa vastaan mitä tarjolla on ja jatkaa paineetonta retkeämme.

Kultakulmamarjukka ja amerikankäpytikka jäivät toistaiseksi vain kuulohavainnoiksi ja kohta parkkeerasimme Hotel Savegren pihaan, jonka vieressä olevalla linturuokinnalla oli aika nauttia Miriamsilta mukaan saamamme aamupalat. Raul lähti hetkeksi käymään jossain sillä aikaa, kun me katselimme ja kuvailimme ruokinnan lintuja ja siinä ohessa maltoimme juuri ja juuri haukata itsekin jotain.

Idänlehtoturpiaaleja, punarintakardinaaleja, kipinäkolibreja, kaunis koiras ruskopilvi- (cinereicauda) ja muita Miriamsilta tuttuja kolibreja ja tangaroita ym. Ja aivan kuten Raul oli sanonut, kohta ruokinnan takana olleisiin puihin saapui pieni parvi kauniita isosilkkitilhiä.

ruskopilvikolibri (cinereicauda)huppukolibri (spectabilis)

viherorvokkikolibri (cyanotus)kipinäkolibri

Raulin palattua olimme pian valmiit lähtemään pitemmälle metsäkävelylle Savegren poluille. Raulin isä oli myös lintuopas ja hän oli ystävällisesti ilmoittanut löytäneensä oman ryhmänsä kanssa muutaman liekkiniskaviiriäisen, joita yhä piti hallinnassa parkkipaikalta lähteneen polun alkupaikassa. Pääsimmekin katsomaan ja kuvailemaan näitä varjossa maata kaivaneita hienoja kanalintuja oikein mukavan lähietäisyydeltä.

liekkiniskaviiriäinencostaricanvireo

Aamu oli jo pitkällä ja metsässä oli aika hiljaista mutta löydetyt linnut olivat aina toinen toistaan mielenkiintoisempia. Viirurintaorneerosta Raulkin hieman innostui ja kohta löytyi myös useita punaorneeroja, kaitanokkakipuaja, costaricanvireopari, kaunis suruvyökerttuli, viiruvihernappaaja (olivaceus), pilvimetsäsieppari ja jo vähän pitemmälle käveltyämme kuului aika kaukaa costaricanvarpuspöllön viheltelyä. Kuulimme myös muutamia rusokyyhkyjä.

Jatkettuamme polkua pitkin näimme ensin pari kauniin vaaleanruskeaa okrapeukaloista ja kuulimme pari keltavatsatilkiä sekä kirjobekardin, joita kuului myöhemmin pari lisää ja naaras nähtiinkin. Sitten kova etsimisemme niin atrapoiden kuin lämpökameralla seuloen palkittiin, kun kaukaa edestämme kuului panamanpöllösen viheltely. Raul meinasi, että pöllö oli jostain siirtynyt pois vakioreviiriltään ja oli nyt niin kaukana, ettei tämä halunnut häiritä sitä enempää. Tämähän tietysti meille sopi, sillä lintujen hyvinvointi on aina etusijalla ja meille kyllä kelpasi äänihavaintokin.

Olimme polun alkupäässä tavanneet aamukävelyllä olleen rouvan, joka oli kertonut Raulille nähneensä polun varressa mayaketsaalin. Kohta Raul sanoi meidän olevan lähellä paikkaa, jossa ketsaali oli ollut. Ja eipä aikaakaan, kun näin edessämme polun yläpuolella oksalla olleen aivan käsittämättömän upean koirasketsaalin! Otimme tietysti saman tien pakolliset kuvat ja kohta Raul kehotti meitä kokeilemaan lähestymistä. Lähestyimme varovasti ja lintu ei ollut meistä millänsäkään mutta lennähti ihan jostain muusta syystä vähän etäämmälle. Jatkoimme polkua sen perässä ja kohta se taas näkyi lentämässä ja nyt se laskeutui oikein mukavan avoimeen paikkaan. Pääsimme oikein mukavalle hollille ja kamerat lauloivat äänetöntä lauluaan – nykykameroistahan ei kuulu mitään ääntä…

mayaketsaali

Kohta ketsaali otti ja lennähti polun vieressä olleen kelon kylkeen, jossa näkyi pesäkolon aloitus! Nyt vasta kuvaustilanne olikin kohdillaan! Ja koska kelo oli aivan polun vieressä eikä polun ulkopuolella kuitenkaan pystynyt kulkemaan, oli meidän joka tapauksessa ohitettava ketsaali tavalla tai toisella, joten me yritimme tehdä ohituksen mahdollisimman varovaisesti mutta tietysti koko ajan kameroiden läpi lintua katsoen ja sitä kuvaten. Lopulta lintu näytti taas lentävän jostain ihan muusta syystä kuin meidän takia vähän syrjemmälle ja pystyimme ohittamaan kelon ja jatkamaan matkaamme onnellisina! Raulkin meinasi, että olimme todennäköisesti nähneet sellaisen tilanteen, jonka kaikki paikalla käyvät haluaisivat nähdä, mutta juuri kukaan ei ollut moista nähnyt. Toivottavasti lintu saa aloittaa pesintänsä ilman kauheaa bongaushärdelliä polulla. Onneksi pesäpaikka oli polun kaikkein kauimmassa nurkassa, joten suurimmasta osasta turisteja ei olisikaan tänne asti kävelijöiksi.

mayaketsaalimayaketsaali

Polun loppuosassa löysimme vielä kultakardinaalin, hiiri- ja panamantangaran, muutama pisara- ja pari hassua keltaviiksiorneeroa (lawrencii), andienvireota, keltahoususirkun sekä useammankin hopeakorvatapakulon, joista lopulta saimme yhden parin näytille. Raul meinasi, että oli tainnut nähdä naarastapakulon vain kerran aiemmin. Myös pari käkitrogonia kuultiin sekä taas yksi pippurivireo. Lyhyellä näköalapaikkastopilla näimme taivaalla pari upeaa amerikansirohaukkaa. Mayaketsaalejakin kuultiin muutama lisää ja päivän loppusaldo oli lopulta kolme nähtyä ja kuusi kuultua.

keltaviiksiorneero (lawrencii)hopeakorvatapakulo

Palattuamme parkkipaikalle ja ollessamme autolla laskeutumassa takaisin hotellille näimme rinteen ruderaatissa parven pikkutiklejä. Hotellilla kiittelimme Raulia yhdestä parhaista linturetkistä, mitä olimme koskaan tehneet ja vaihdoimme yhteystietoja, josko tapaisimme joskus toistekin jossain.

Emidion kyydissä palailimme Miriamsille, jossa Jamppa ja Sanna yhä vain kuvailivat lintuja ravintolan terassille. Heillekin päivä oli ollut tuottoisa – kuvia oli tullut muistikorttikaupalla! Kun kysyin Jampalta, oliko paikalla mitään eliksiä meille tarjolla, osoitti hän sormellaan viereiseen puskaansa ja aivan siinä Jampan vieressä kökötti puskassa kaunis tulikurkkukolibri. Ruokinnalla näkyi myös punahäntäorava, kaunis kultakulmamarjukkapari, lyijypuhkoja sekä amerikankäpytikka.

tulikurkkukolibrikultakulmamarjukka

Ruokailun ja pikkuhuilin jälkeen otimme suunnan taas Savegre Hotellille ja kuvailimme iltapäivän koko porukalla ruokinnan linnustoa.

Savegrella ylitsemme lensi heti komea amerikanhiirihaukka ja ruokinnalla riitti taas kuhinaa ja kuvattavaa. Uusia retkilajeja ei kuitenkaan ruokinnalla käynyt, joten kävin itse kuvaamassa lähipuissa yhä viihtyneitä mutta inhottavan hyvin oksien takana piilotelleita isosilkkitilhiä ja näin ohessa valkoniskasirkun.

amerikanhiirihaukkaisosilkkitilhi

Ylitsemme lensi useita isoja parvia raita-aratteja sekä pari keltasiipiarattia. Kävin itse vielä kävelemässä jokivartta parin kilometrin matkan edes takaisin mutta havainnot jäivät pitkälti jo tuttuihin lajeihin – pari koskinapsijaa sentään näkyi.

idänlehtoturpiaaliliekkitangara

Tarpeeksi kuvailtuamme palasimme Miriamsille, jossa taas syötiin ja ilta meni samoissa askareissa kuin joka ilta eli itsellä havisten kanssa ja muilla kuvien kanssa värkätessä.

viherorvokkikolibri (cyanotus)ruusukurkkukolibri

24.2. heräsimme ajoissa ja suuntasimme pihalle, jossa viheltelimme ketsaalia, josko aika runsaaksi paljastunut laji kuuluisi pihaankin, mutta vastausta ei kuulunut. Heti kun ravintolan puolella näkyi liikettä suuntasimme terassille kuvaamaan ja saimmekin vielä mukavia kuvia tutuista ruokinnan vieraista, joista aiempaa paremmin päästiin kuvaamaan pilvimetsärastasta, keltahoususirkkua, kultakulmamarjukkaa sekä smaragditukaania (caeruleogularis).

tiaistangarasmaragditukaani (caeruleogularis)

Aamupalan jälkeen viheltelimme terassilla vielä hetken mayaketsaalia ja kuinka ollakaan vastarinteestä kuului vastaus. Lintu ei kuitenkaan tullut lähemmäksi mutta mikä mukavinta koko porukkamme sai nyt linnusta havainnon. Sitten lähdimme ajamaan kaikki tavarat mukanamme.

kultakulmamarjukkakeltahoususirkku

Casa Tangara Dowii

Noin 40 minuuttia ajon jälkeen klo 8:00 kurvasimme Casa Tangara Dowiin pihaan. Kyseessä oli yksityinen paikallisen ornin pihaansa rakentama ruokintapaikka, jolla kävi muutamia erikoisuuksia.

Tapasimme isäntämme ja seurasimme tätä sisään hänen olohuoneeseensa, jossa istuimme sohville isojen osittain avattavien ikkunoiden taakse. Sovimme kuitenkin yrittävämme hoitaa arat linnut ensin ikkunan takaa ja avaavamme ikkuinoita vasta, kun valoa olisi paremmin kuvaamista varten.

Valkoniskasirkku ja keltahoususirkku saapuivat jo hämärissä ja kohta talon reunustaa käppäili paikalle myös purppuraviiriäiskyyhky.

valkoniskasirkkuruskoniskasirkku

Seuraavat uudet lajit olivat ruskoniskasirkku sekä sammaltangara ja sitten saapuivat paikalle myös paikalle panamantangarat (Tangara dowii), joiden mukaan paikka oli saanut nimensä. Ruokinnalla vieraili myös muutama sievän näköinen pieni tummariisirattu (Dusky Rice Rat) ja muutamia parvia amerikansepelkyyhkyjä näkyi lennossa.

purppuraviiriäiskyyhkysammaltangara

Kävin itse pihalla hieman kävelemässä ja näin parit sisältä vain vilaukselta nähdyt purppurapilvikolibrit ja ruskolakkirastaat sekä vuorielenian ja mistelinapsijan (parvus). Sisälle palattuani oli valo jo parempi kuvausta ajatellen.

panamantangarapurppurapilvikolibri

Kävimme Hannan kanssa kävelemässä pihamaastossa olleen pienen luontopolunkin mutta ilman mainittavia havaintoja. Isäntä lupasi tulla huutelemaan mikäli vielä odottamamme valkokurkkupyyt saapuvat ruokinnalle. Pyyt kyllä käyvät joka päivä ruokinnalla mutta mitään aikataulua niillä ei ole. Pyitä ei kuitenkaan tällä kertaa meidän aikataulumme puitteissa näkynyt ja kymmenen aikaan meidän piti lähteä pitkälle ajomatkalle.

Olimme joku päivä lounaalla käydessämme nähneetkin paikallisissa uutisissa kuvaa maanvyörymästä ja nyt selvisi, että tämän maan yhden pääteistä tukkineen maavyöryn raivaus oli yhä kesken ja tietysti juuri suunnittelemallamme reitillä. Niinpä meillä oli tiedossa vielä pitempi kierto, jotta pääsisimme ajamaan kohti pohjoista. Mutta nyt ajaisimme samaa reittiä edes takaisin, mikä mahdollisti meille toisenkin pysähdyksen eräällä mielenkiintoisella kohteella, jolla olimme suunnitelleet pysähtyvämme paluumatkalla.

Chinchona

Ajo oli pitkä mutta lopulta aloimme nousta vuoristoon ja viimein parkkeerasimme Chinchonan maisemaravintolan pihaan ja kävelimme ruuhkaisaan ravintolaan, jossa oli useampikin iso lintuturistiporukka ruokinnan lintuja katsomassa ja kuvaamassa.

Valitsimme itsellemme pöydän vähän kauempaa ja tilasimme ruoan mutta samalla kuitenkin jo kuvailimme ruokinnan linnustoa. Ja kun porukka vähän väheni, pääsimme keskittymään kuvailuun paremminkin.

Ja kuvattavaahan riitti, sillä hedelmäruokinnalla kävi tangaroita ja kaikkea muuta värikästä ja useilla kolibriruokinnoilla pörräsi toinen toistaan kesympinä erilaisia kolibreja aivan ihmisten päitä hipoen.

Upeita punahuivitangaroita sekä jo tuttuja punaperä-, hopeakurkku-, piispa- ja palmutangaroita, idänlehtoturpiaaleja, kardinaaliseppäpari, viherkardinaaleja, kastanjakultapyrstöjä, smaragditukaani (caeruleogularis), pari mustasakua sekä lopulta tiedossamme ollut paikallinen harvinaisuus viikunatangarakin saapui hedelmäruokinnalle.

kardinaaliseppäpunahuivitangara

smaragditukaani (caeruleogularis)viikunatangara

Lukuisten vihersäihky-, violettisapeli- ja ruostepyrstökolibrien lisäksi näimme endeemejä kuparitaskukolibreja sekä valkopilvi-, suru- ja vihererakkokolibrin.

vihersäihkykolibrivihererakkokolibri

kuparitaskukolibrisurukolibri

Mutta lopulta oli taas jatkettava matkaa. Vauhdista näimme jokusen karhepääskyn, joista pari tunnistettiin etelänkarhepääskyiksi sekä pari amerikansirohaukkaa.

La Selvan alueella – Selva Verde

Perille Selva Verde Lodgella kävimme hakemassa respasta avaimemme ja majapaikkamme olivat tien toisella puolella mökeissä, jonne oli tien päästä melkoinen kiipeäminen portaita pitkin. Mökit kuitenkin olivat aivan keskellä upeaa metsää ja niiden takana alkoi kunnon sademetsä, joten olimme taas lähellä luontoa. Mökeille johtavan tien varressa oli lampia, lintuja houkuttelevia istutuksia ja kokonaan katettu ja öisin valaistu luontopolku hotellille. Retkeily onnistuu silloin sateellakin.

panamanara

Heti ensimmäiset havaitsemamme linnut olivat aroja, jotka ääntelivät puiden latvustojen kätköissä. Äänet eivät kuulostaneet aivan niin ruman rääkyviltä, joten epäilimme jo kyseessä olevan panamanaroja ja pian näimmekin useamman panamanaraparven lentävän ylitsemme.

Illalla käppäilimme Hannan kanssa vielä lähimaastossa ja pihan lätäköllä päivysti viherkalastaja ja taivaalla lenteli parvina jauho- ja punaotsa-amatsoneja (autumnalis), jokunen meksikonaratti sekä pari harmaaperäkiitäjää.

Illallinen nautittiin hotellin ruokalassa, jossa ryhmien tilaamat ruoat tarjoiltiin. Erikseen maksamalla olisi voinut ruokailla myös hienommassa alakertaravintolassa. Hotellialue oli rehevää metsää ja aivan kävelytien varrella olleessa vesialtaassa päivysti silmälasikaimaani. Erilaisia sammakoita kuului paljon mutta emme oikein löytäneet kuin isoja agakonnia. Tien yli viiletti iso näätäeläin taira ja ainoa lämpökameralla löytynyt lintu, jota päästiin kunnolla katsomaan oli yllättäen amazonianmomotti.

25.2. heräsimme aikaisin ja suuntasimme pihamaastoon käppäilemään. Oli kiva kuulla pitkästä aikaa kunnon aamuhuudot, kun tummamölyapinat availivat äänijänteitään. Punanokkasirkkusperhe ja pikkuvihernapsijat sekä amazonian- ja leveänokkamomotit olivat äänessä ja valkometsäpeukaloinen lauloi. Viheltäjähiirihaukka päivysti valaisintolpan nupissa ja tunnistimme äänessä olleet kaappariattilan, kaakaokipuajan sekä kastanjaselkämuuran. Samoja papukaijoja sekä panaman- ja puna-aroja lensi ylitsemme ja kukkivilla pensailla kävi kukkia imeksimässä kauluri- sekä pohjanerakkokolibri (longirostris).

Picos y Plumas

Haettuamme mukaan tilaamamme aamiaisen respasta, lähdimme ajamaan ja noin 40 minuuttia myöhemmin kurvasimme klo 8:00 Picos y Plumasin pihaan. Tapasimme talon isännän Jairo Lacayon, joka johdatti meidät terassilleen, jossa oli taas aivan käsittämättömän upeat ruokinnat.

Pian oli ruokinnalla kuhinaa, kun niin turkoosi-, iso- kuin säihkymesitangarat, viher- ja keltakruunumarjukat, punahuivitangarat sekä muutamat jo muilta ruokinnoilta tutut lajit tungeksivat hedelmätarjonnalle. Myös isompia lintuja saapui banaaneja popsimaan; valkokulmatikkoja, kastanjakultapyrstöjä mukanaan yksi seepiakultapyrstökin, punaperäkasikki (microrhynchos), naamioväijy, maiskuttajakardinaali sekä upeat täpläarakarit ja mustanokka- ja rikkitukaanit!

mustanokkatukaanitäpläarakari

kastanjakultapyrstöpunaperäkasikki (microrhynchus)

maiskuttajakardinaalikultahupputangara

Eikä tässä vielä ollut kaikki, sillä kolibrejakin riitti! Mesikolibri oli valtalaji mutta myös suomu-, pensashohto-, sinirinta- kuin tietysti ruostepyrstökolibrejakin kävi ruokinnoilla. Ja ohitsemme jo pariin kertaan salaman nopeasti vilahtanut hyvin pieni kolibri paljastui kaulurierakkokolibriksi, joka oli oppinut käymään ovesta sisällä keittiössä olevalla omalla ruokinnallaan välttäen näin yhteenotot isompien sukulaistensa kanssa. Jairo kantoi ruokinnan meille terassille näytille siten, että kolibri lensi ”kukan” mukana siitä samalla sokerivettä imeksien.

isomesitangarasäihkymesitangara

suomukolibrimesikolibri

Eikä tässäkään vielä ollut kaikki vaan Jairolla oli tarjolla vielä parit bongauksetkin, joiden kohdetta emme tienneet emmekä alkaneet kyselemäänkään. Niinpä kun ruokinnalla kaikki tuntui olevan nähtynä ja kuvattuna, hyppäsimme Hannan ja Jairon kanssa Emidion kyytiin ja kuitattuamme vauhdista reissun ensimmäisen hallavalaiskiaisen jatkoimme läheisen meidät metsän reunaan, josta lähdimme kävelemään liejuista polkua metsään.

Selvästikään ensimmäisessä paikassa, jota tarkisteltiin ei oltu kotona ja muutenkin metsässä oli varsin hiljaista, sentään savumuura ja kuusisieppari nähtiin. Lopulta saavuimme kohtaan, josta näkyi iso puu ja sen latvassa omituinen vaalea möykky – isopökkelökehrääjä! Ja vain pieni kävely lisää ja oksistosta tuijotti meitä upea töyhtöpöllöpari!

isopökkelökehrääjätöyhtöpöllö

Olimme jo hieman aikataulusta jäljessä mutta kun meille vieläkin oli ohjelmaa tarjolla jaksoimme tietysti kahlata vielä kultapöllöpariakin katsomaan, vaikka lajin olimme jo alkureissusta nähneet. Pöllöt on kuitenkin aina vaan niin kivoja! Paluumatkalla autolle näimme vielä pienen porukan muurahaistangaroita ja vihernappaajan sekä hauskoja katoksi leikatun banaaninlehden alla päivää roikkuen viettäneitä leikkoja eli lehtikuonolepakoita, niin valkoisia valkohankkoja (White Tent Bat) kuin ruskeita ”pitkäkuonolepakoita” (Long-nosed Bat). Puiden juurakoilla kiipeili muutamia kirkkaan oransseja ja sinijalkaisia mansikkanuolimyrkkysammakoita.

valkohankkomansikkanuolimyrkkysammakko

Vauhdikkaan kävelyn ansiosta olimme kuitenkin ihan sopivasti ajoissa ja Jamppa ja Sanna olivat taas täyttäneet muistikorttejaan sillä aikaa, kun olimme olleet metsäkävelyllä. Oli aika kiitellä Jairo ja täytyy kyllä antaa isot suositukset tälle paikalle! Vaikka Jairo ei itse ole lintuharrastaja eikä edes kuvaaja, oli hänellä kaikki järjestelyt aivan viimeisen päälle! Paikkaa ei löydy lainkaan eBirdistä ja muutenkin paikasta löytyy tietoa hyvin vähän, mutta isäntä kyllä toivoi kovasti lisää kävijöitä. Jairolla on facebook sivut, joiden kautta kuvausvuoron voi varata.

Nectar & Pollen

Ehdimme hyvin käydä syömässä ja jatkoimme sitten pikkumatkan yhteen itse varaamaamme paikkaan Nectar & Pollenille. Valitettavasti keli oli muuttunut pilviseksi ja alkoi myös sataa.

kuvaamassa

Normaalisti oppaana toimiva isäntä oli estynyt mutta hänen poikansa toimi nyt isäntänä ja hän ohjasi meidät metsäisen rinteen yläpuolella olevan aukean keskellä olevalle ruokintapaikalle, jossa oli meille jo penkit valmiina.

Ruokinnalle tuotiin tuoreita hedelmiä ja kohta alkoi tuttuja lintuja saapua niitä pupeltamaan. Ympärillämme oli myös hyviä kolibripensaita mutta sään takia kolibrit eivät oikein olleet liikenteessä. Paikalla havaittiin säännöllisesti legendaarista Snowcapia eli lumilakkikolibria mutta eBirdin mukaan linnusta oli jostain syystä kaikkein vähiten havaintoja juuri tähän aikaan vuodesta, mutta havaintoja kuitenkin oli jokunen aika vastakin.

Hedelmiä saapui popsimaan tutut oropendolat, tarharastaat, täpläarakarit sekä lauluturpiaali. Puskissa vilahdellut kolibri kuitenkin kiinnitti huomiomme ja lopulta se saatiin kuvattua ensin lennossa ja sitten oikein hyvin puskassakin ja paljastui kuorokolibriksi.

kuorokolibriamazonianmotmotti

Sitten alkoi taas sataa oikein kunnolla mutta saimmepahan esim. arakareista hieman erilaisia kuvia niiden värjötellessä oksilla sateen loppumista odottamassa.

Sateen vaimennuttua ja lopulta loputtua kuvasimme puutarhassa juoksukyyhkyn, nokinäpsyn ja rusokylkikerttulin ja itse näin lyhyesti puun latvustossa vilahdelleen kultasiipikerttulin. Ja jonkin aikaa odoteltuamme saapui ruokinnalle myös amazonianmomotti.

Opaspoikamme halusi kovasti saada meitä kulkemaan kanssaan rinnemetsässä olleelle lyhyelle luontopolulle vaikka keli olikin yhä surkea. Lopulta vain minä uskaltauduin hänen mukaansa vaikka olin melko varma, ettei polulla olisi kauheasta tässä kelissä tarjottavaa. Lisäksi pelkäsin lumilakkikolibrin käyvän kukkivissa puskissa tietysti juuri silloin. No eipä polulla havaittu oikeastaan yhtään lintua, raitapeukaloinen kuultiin mutta se kuului kyllä ruokintapaikallekin ja nuijasin ruokinnalla käyneen keltaperäturpiaalin.

keltaperäturpiaalipronssipyrstökolibri

Oppaamme lisäsi muutamaan kertaan uusia hedelmiä ruokinnalle mutta aikalailla samat syöjät kävivät paikalla. Takametsässä näimme lyhyesti korpirastaan ja sitten monta kertaa jo vilaukselta nähty pronssipyrstökolibri antautui lopulta kuvattavaksi.

Lopulta meidän oli annettava periksi ja lähdettävä palailemaan kohti Selva Verdeä. Ajomatkalla näimme tien varressa seisseet jalo-, amerikanharmaa- ja isotiikerihaikaran (kyseessä ei ole karalaji isotiikerihai-kara vaan haikara) sekä tien päällä lentäneen muuttohaukan.

Selva Verdellä ilta hämärsi jo mutta näimme vielä muutaman panamanaran ja kohta alkoi isotinami huudella metsässä. Kävimme taas katsomassa yöeläimiä lämpökameran ja lampun kanssa ja näimme vielä sepelkehrääjän saalistelevan aukean yllä. Nyt sateiden jäljiltä löysimme enemmänkin sammakoita, joista hauskimpia olivat punasilmälehtisammakot. Ainoa lämpökameran avulla tarpeeksi hyvin näkyville saatu lintu paljastui täplärastaaksi, mutta illan hauskin havainto oli kuitenkin eräässä puun latvustossa oleillut kierteishäntäkarhu- eli kinkajukaksikko.

sepelkehrääjäpunasilmälehtisammakko

La Selvan biologisen aseman metsissä

26.2. oli edessä päivä, jonka olimme jo etukäteen arvelleet hankalimmaksi koko porukallemme. Onneksi majapaikkamme ympäristökin oli todella lintuisaa, joten kun klo 5:30 hyppäsimme Hannan kanssa Emidion kyytiin jäivät Jamppa ja Sanna retkeilemään lodgen ympäristöön, jossa oli hyvät mahdollisuudet lintujen äänittämiseenkin, kun liikenteen melu jäi suojaavien kukkuloiden taakse.

Klo 5:45 olimme perillä La Selvan biologisella asemalla, jossa emme olleet ihan varmoja, oliko meille opas varattuna, kun sitä ei ollut missään meille kerrottu. Oma arveluni osui oikeaan ja meille oli kuin olikin sovittuna sekä opastetut varhainen aamuretki että lyhyt toinenkin retki aamukävelyn jälkeen.

La Selva

Löysimme oppaamme ja kohta lähdimme tämän kanssa kulkemaan betonilla päällystettyjä polkuja pitkin sademetsään. Oppaamme ei kyllä ollut mikään papupata ja lintujen nimiäkin hän heitteli alkuun vähän sinne päin mutta kun annoimme hänen ymmärtää, että olimme aikalailla tosissamme lintujen määritysten kanssa, alkoi hän onneksi skarpata. Costa Ricassa käy aivan tolkuttomasti lintuturisteja ja jo meidän kokemuksemme mukaan oli etenkin opastettavien taso oli todella kirjava – pääasiassa ei niin kirkkaita värejä…

Jo puiston pihanurmikoilta löytyivät ensimmäiset valtavat aarnihokot mutta vielä oli turhan pimeää paremmille kuville. Kuulimme myös todella hauskan kuuloisia viheriibiksiä sekä pari kaappariattilaa, joista toisen näimmekin. Joen ylittävää riippusiltaa kävellessämme lennähti lähipuuhun leveänokkamomotti ja sillan ylitettyämme päivysti tien päällä oksalla viheltäjähiirihaukka. Kohta pointsasimme uskomattoman kauniit munkkitanssijat (candei) mutta vieläkin oli vähän hämärää näiden vilkkaasti liikkuvien lintujen kuvaamiseen.

leveänokkamomottiviheltäjähiirihaukka

Metsässä vasta hämärää olikin, mutta etenkin äänihavaintoja alkoi sentään kertyä. Ihan kaikkia ääniä oppaamme ei joko noteerannut, tuntenut, muuten vain kertonut, tai sitten ei osannut lajien englanninkielisiä nimiä mutta valtaosalle lopulta määritys saatiin. Pikkuviidakkohaukka ja purppurakyyhky huutelivat ja kuulimme myös sekä isotinameja että yksittäisen pikkutinamin, viheltäjä- (tenellus) ja väliamerikanpikkutrogonin, leveänokka- ja amazonianmomotin ja monia muita jo tutuksi tulleita lajeja.

Hannan tilauksesta kävimme aika pitkän matkan päässä bongaamassa pari päivää samalla lehdellä viihtyneen uskomattoman kauniin ripsipalmukyyn. Näimme myös useita todella hauskan näköisiä mutta myrkyllisiä mansikkanuolimyrkkysammakoita ja vihernuolimyrkkysammakoita, joten Hanna oli tyytyväinen vaikka linnut olivatkin yllättävän tiukassa.

ripsipalmukyyvihernuolimyrkkysammakko

Kuvaustilanteet olivat todella vähissä. Amerikanpöllöspari (guatemalae) piilotteli niin tiheässä oksistossa, ettei niistä näkynyt kuin hahmot. Ruutukurkkumuuranen, ruskopystynokka (genibarbis) ja vihernappaaja näkyivät vain vilaukselta, mutta virtakerttulista saatiin sentään jonkinlaiset ja pikkukipuajasta sekä pihapiiriin jo palattuamme mustanaamakardinaalista vähän paremmatkin kuvat.

mustanaamakardinaalimeksikontöyhtötikka

Huilasimme ihan hetken aseman pihassa mukaan saamamme aamupalan nopeasti haukaten ja sitten löysimme uuden oppaamme, joka oli onneksi paljon puheliaampi kaveri.

Lähdimme kulkemaan osittain samoja polkuja pitkin mutta tällä oppaalla oli vähän paremmin linnut hanskassa. Löysimmekin pian kesylaiskurin, ruostepyrstöjakamarin, oravakäen, pienen vilkkaasti edenneen valkosilmätangaraparven sekä muutaman täplärastaan. Sitten erään korkean kuivan puun latvasta lähti, juuri kun sinne katsoimme, lentämään valkoinen lintu, joka tipauttautui katveeseen eikä enää palannut vakiolatvaansa vaikka sitä aika kauan odottelimme, niinpä lumikotinga jäi aika heikosti nähdyksi – mutta näkyi kuitenkin.

Löysimme vielä muutaman mustarintapeukaloisen ja kuusisiepparin sekä meksikontöyhtötikan ja muurahaistangaroita. Sitten oppaamme näytti meille hassun puun kolosta kurkkineen käärmeen, joka oli ollut tismalleen samassa paikassa jo usemman kuukauden.

tummamölyapinamunkkitanssija (candei)

Samat munkkitanssijat (candei) olivat nyt paremmassa valossa ja viheltäjähiirihaukka poseerasi oikein antaumuksella mutta amerikanpöllöset (guatemalae) olivat yhä vain ihan yhtä huonosti näkyvissä. Pääsimme hetken seuraamaan tummamölyapinoiden perhe-elämää ja sitten löysimme armeijamuurahaisvirran, jonka perässä ei kuitenkaan ollut käytännössä lainkaan lintuja. Muurahaiset olivat muuttomatkalla jo tuhoamastaan puusta, jolloin ne eivät jostain syystä niinkään houkutelleet lintuja ympärilleen.

Lähistöltä löysimme kuitenkin kuvattavaksikin asti panamansuomu- ja ruskokipajan, pari panamanpuumuuraa sekä punanokkasirkkusen ja lisäksi kuulimme ja näimme lyhyesti pari isonokkamuuraa sekä isopeukaloiskertun (melanurus).

panamansuomukipuajapanamanpuumuura

Pihaan palattuamme aarnihokot olivat paremmassa valossa mutta useita ryhmiä turisteja liikkui pihalla, joten kuvaamisen sai unohtaa. Taivaalla muutti runsaasti kalkkunakondoreita ja näimme myös ylitsemme lentäneen pikkujalohaukan sekä harmaaperäkiitäjiä. Isonokkaväijyjä näkyi ja kuului muutamia.

Asemalta löysimme paikalle saapuneet Jampan ja Sannan ja tarkoituksenamme oli retkeillä vielä hieman aseman ympäristössä. Päivä oli lämmennyt todella kuumaksi ja alueella liikkuminen ilman opasta oli tiukasti rajoitettua, joten lopulta kävimme vain jokirannan sillalla kääntymässä. Jotain tuttuja lajeja toki näimme, mukavimpina ehkä pari viheriibistä mutta aika pian lähdimme palailemaan kohti Selva Verdeä, jonka lähistöllä suuntasimme kuljettajamme suosittelemalle ravintolalle, jonka pihaan saavuttuamme lensi ylitsemme neljä asteekkiarattia.

Vielä Selva Verdellä

Kämpillä huilimme tovin mutta kolmelta suuntasimme kävelemään pihapiiristä lähtenyttä metsäpolkua. Polku oli mukamas vain kolme kilometriä pitkä mutta se meni kyllä todella jyrkästi ylös-alas rinnemetsässä. Panamanaroja mekasti puiden latvoissa mutta jonkin aikaa saimme kulkea ennen kuin löysimme ainoatakaan lintua näkyville. Mutta heti ensimmäinen oli partanunna, joka oli pyydystänyt jonkun tosi ison ötökän ja hakkasi sitä oksaa varten syömiskuntoon.

partanunnahohtokardinaali (cyanoides)

Matkaa jatkettuamme kuulimme kauniin laulunsäkeen, joka kaunistui entisestään kun sitä äänittelin ja soitin playbackinä takaisin. Ja kohta lennähti hohtokardinaali (cyanoides) viereemme mutta ikävästi se pysytteli varjoissa ja oksien takana.

Ohittaessamme polkua pitkin mökkejämme, lauloi korkealla puun latvustossa isotöyhtönapsu ja vähän lisää käveltyämme kuului taas parinkin linnun laulua, joista toisen tunnistimme valkokurkkukardinaaliksi mutta otin toki molemmista linnuista äänityksiä. Äänityksistä toisenkin linnun pystyi tunnistamaan ja se oli lavertajarastas (assimilis). Tunnistuksissa saatiin apua myöhemmin. Lavertajarastaalle meillä olisi ollut pari tuoretta havaintopaikkaa lähistöltä tiedossa, mutta nyt ei tarvinnut sortua bongaamaan. Läheisen hotellin pihamaastossa oli myös yöpynyt agamihaikara, mutta sitä oli kuvattu vain taskulampun valossa, joten toiveissa oli nähdä laji joskus vähän paremmin.

Ilta oli jo hämärtymässä, kun palasimme pihamaastoon, jossa vielä katseltiin papukaijojen iltalentoa, kuunneltiin viimeisiä vaimeita valkometsäpeukaloisen laulunsäkeitä ja kohta äänessä oli enää isotinami.

27.2. vietimme varhaisen aamun taas Selva Verden mökkien pihamaastossa ja löysimmekin vielä lyijytrogonin ja kerttulitangaran uusiksi lajeiksi sekä pari viheltäjätrogonia (tenellus), isotöyhtönapsun ym.

Selva Verde

Siirryimme hyvissä ajoin koko porukalla tien toiselle puolelle hotellialueen pihamaastoon, jossa lintuja kävi ruokinnalla ja jossa pystyi myös kävelemään jokivarressa olleita polkuja jonkin verran. Joen toisella puolella olisi ollut laaja sademetsäsuojelualue, mutta sinne pääsi retkeilemään vain oppaan kanssa.

Ravintolan takaisen sillan pielestä löytyi jokivarresta nuori kirjotiikerihaikara sekä puskassa piilottelemassa ollut mustakondorin poikanen, jolle emo kävi välillä tuomassa ruokaa. Myös amerikankäärmekaula lensi ylitsemme.

Aivan ravintolan pihastakin löytyi mukavasti elämää, kun samassa puussa rakensi pesää tarhaväijypari ja kävi kääntymässä myös kaneli- ja pikibekardi.

Kävelimme vähän jokivartta edes takaisin nähden vain pari mustafiiviä sekä ylitsemme lentäneen hammashaukan. Niinpä palasimme pihamaastoa koluamaan, josta löytyi vielä muurahaistangaraperhe, raitapeukaloinen, mustasirkkuspari sekä viirupääkipuaja ja epolettiarattiparvi touhusi korkeampien puiden latvoissa. Taivaalla alkoi näkyi taas kalkkunakondorimuuttoa, jonka seassa muutti myös muutama kuningaskondori.

hammashaukkalyijytrogoni

Aamupalan jälkeen hyppäsimme autoon ja lähdimme hakemaan tavaroitamme mökeiltä. Tällöin Emidio huomasi trogonin istumassa tien yläpuolella oksalla ja pääsimme kuvaamaan lyijytrogoniparia oikein hienosti. Lyhyen lounastauon jälkeen edessä olikin taas vähän pitempi ajomatka.

Laguna Lagarto

Olimme varautuneet siihen, että loppumatkasta tie voisi olla surkeassa kunnossa ja matkaan voisi mennä aikaa. Niinpä emme tehneet lainkaan stoppeja matkan varrella. Vauhdista näimme taas jonkin verran karhepääskyjä ja nyt saimme tunnistettua niin etelän- kuin pohjankarhepääskyjä ja näimme myös pari kultakurkkusirkkusta. Lopulta tie oli loppumatkastakin ihan kohtuullisen hyväkuntoinen ja niin kurvasimme Laguna Lagarton pihaan paljon aikaisemmin kuin olimme luulleet.

Laguna Lagarto

Saimme huoneemme ja meillä oli taas terassilta aivan uskomattoman hieno maisema. Sitten saimme jonkin aikaa odotella vuoroamme päästä juttusille paikan managerin kanssa, jotta saisimme sovittua seuraavien kahden päivän ohjelmaa.

Iltapäivä oli todella kuuma ja lintumaailma vaikutti hiljaiselta, joten käppäilimme hieman pihamaastoon tutustuen ja näimme pihanurmikolla rantakerttulin, puskissa vihermarjukoita, puissa meksikonaratteja ja pari valkokulmaväijyä, laguunien rannoilla isoviherkalastajan, pari kilpikonnaa sekä pari isoa silmälasikaimaania. Vähän pitemmälle lätäköitä seurattuamme kuulimme vastarannalta hassua klopsetta ja hoksasin tarkistaa, millainen ääni olikaan paikallisella mölymangrovekanalla (albiventris) ja sellainenhan siellä rannassa möykkäsi. Soitin ääntä vähän kovempaa ja sehän alkoi huutaa ihan kunnon soidinkiljuntaa. Ja lopulta kana tuli esiinkin ja juoksi hetken vähän avoimemmin rantaviivassa ennen kuin katosi taas puskiin.

silmälasikaimaanimölymangrovekana (albiventris)

Ilta sujui sitten pääasiassa ravintolan terassin edustan ruokinnan lintuja kuvaillessa. Mölymangrovekanan huuto kuului vähän aikaa terassillekin. Jostain syystä ruokinnalle tuotiin hedelmät vasta aivan auringon laskun aikaan, joten kuvausvaloa riitti vain hetkeksi mutta ruokinnalla oli sen verran hyvä hulina, että kuvia kyllä taas tuli! Rikkitukaaneista, isosakuista, punakorva-arateista ja kultahupputangaroista saatiin erinomaisia kuvia ennen kuin valo alkoi käydä turhan vähiin.

rikkitukaaniisosaku

Pimeässä lähdimme taas kävelemään lähimaastoon ja sillan pielessä oli edessä pieni tenkkapoo. Siellä oltiin ruokkimassa muutaman kaimaaniretkelle osallistuneen kanssa silmälasikaimaaneja. Kaimaaneja oli tiellä pitkin poikin kymmenkunta toinen toistaan isompaa otusta. Ei siinä auttanut kuin yrittää pujotella niiden välistä sillan toiselle puolelle. Isointa otusta kyllä pyysimme ruokkijan siirtämään vähän, ettei sentään ihan yli tarvinnut hypätä. Sitä sitten kepin kanssa osoiteltiin vähän siirtymään ja pääsimme näin kulkemaan sen ohitse.

Päästyämme samaan paikkaan, jossa mangrovekana oli ollut aloimme soitella atrapista keskiamerikanvarpuspöllön ääntä. Ekassa paikassa ei vielä tärpännyt mutta jo toisella stopilla alkoi aika kaukaa metsästä kuulua vastaus. Soittelimme ääntä vähän lisää mutta pöllö ei tullut yhtään lähemmäksi. Lopulta se siirtyi kämppämme suuntaan, mutta sinne takaisin käveltyämme se oli jo hiljentynyt emmekä enää kehdanneet sitä häiritä.

28.2. herätessämme kuului kauluskehrääjän ääntelyä. Suuntasimme heti aamun sarastaessa ruokinnan lintuja kuvaamaan ja edellisiltaisten lajien lisäksi pääsimme kuvaamaan täpläarakareja, kastanjakultapyrstöjä, valkokulmatikkoja, palmu-, kesä- ja hiiritangaroita, lauluturpiaalia sekä uutena tuttavuutena sitruunamarjukkaparia. Terassilta näkyi myös mm. costaricanaratteja, jauho- ja punaotsa-amatsoneja (autumnalis), isosepelkalastaja, kanelibekardi, rotkoväijy ja mustalakkitityrapari. Lukuisten mustakondorien ohessa näkyi jokunen kuningaskondori ja töyhtökarakara lensi pihan poikki. Päivän kunnolla lämmettyä alkoi taivaalla virrata taas kalkkunakondorimuuttoa, jonka seassa muutti myös yksittäinen preeriahiirihaukka. Maltoimme juuri ja juuri syödä nopean aamiaisen.

täpläarakaripunakorva-aratti

valkokulmatikkaviherkardinaali

Kun päivän ohjelma alkoi painaa päälle, kävimme hakemassa tavaroita huoneestamme, jolloin pihapuussamme näkyi sepellaiskuri ja muutama panamanara lensi raakkuen pihan yli.

Kohta ajoimme todella lyhyen matkan kondorikojuille, jossa olikin hurja kuhina tarjolla olleiden sianpäiden ympärillä. Oppaanamme toiminut mies kyseli, halusimmeko haaskoja siirreltävän ja lopulta yksi sianpää tuotiin vielä lisää vähän lähemmäksi kojuja.

Alkuun paikalla oli vain pari kuningaskondoria, jotka olivat pahasti joko mustakondorien takana maassa tai sitten puiden oksilla odottamassa vuoroaan. Mutta kun aikaa kului, alkoi kuvaustilanteita syntyä, kun kondorit lennähtelivät puusta maahan ja toisin päin ja käppäilivät ja juoksentelivat haaskalta toiselle.

kuningaskondorikuningaskondori

Paikalla oli pari hauskan näköistä nuorta kuningaskondoria mutta kyllä kuvauksissa keskityttiin pääasiassa uskomattoman oudon näköisiin aikuisiin lintuihin. Nämä kuitenkin aika harvoin lennähtivät ja lopulta ainakin itselläni onnistuneet kuvat olivat todella vähissä. Kojujen välissä näkyi paksunokkasirkkusnaaras ja kojujen yli lensi pari puna-araa.

kuningaskondorimustakondori

Jamppa ja Sanna jäivät kuvaamaan kotkia, kun me lähdimme oppaan kanssa toiselle kuvauskohteelle. Ajoimme taas vähän matkaa ja sitten oli edessä jonkin verran kävelyä kunnes pääsimme pienen puron varteen, josta näkyi isolle puulle, jonka kyljessä näkyi isohko kolo. Paikalla oli aasialainenkin porukka, joka vaikutti siltä, että he olivat odottaneet jo aika pitkään.

Oppaamme käveli aivan aasialaisporukan selän takana puron varteen kuin jotain tarkistaakseen ja kohta hän tuli takaisin juosten ja naureskellen – rannasta oli lähtenyt agamihaikara! Me emme olleet puiden ja puskien takaa nähneet haikaraa ollenkaan, mutta oppaamme lähti saman tien komppaamaan jokivartta ja onneksemme haikara nousi kohta taas lentoon hänen edestään. Edelleen näimme linnun vain huonosti oksien takaa, mutta se näytti taas jatkaneen purovartta eteenpäin. Oppaamme kiersi kauemmas ja yritti ajaa lintua meitä kohti ja lopulta näimme linnun taas. Se laskeutui aika lähelle meitä mutta juuri ison puun rungon taakse. Pääsimme kiertämään siten, että lintu näkyi mutta koko ajan oksien takaa ja ainakin itsellä kamera tarkensi oksiin ja juuri kun olin saamassa tarkennuksen lintuun, lennäshti se taas kauemmas jokivartta pitkin eikä sitä enää löytynyt.

Haikaran jahtauksen aikana olivat panamanaratkin tulleet katsomaan touhuamme pesäkololleen. Tai oikeasti ne olivat jostain ihan muusta syystä tulleet esiin, sillä olimme kuitenkin niiden pesäkolosta aika kaukana. Pääsimme kuitenkin ottamaan ihan hauskat pesäkolokuvat näistä isoista uhanalaisista papukaijoista.

panamanaratummaraitahaukka

Jarmolla ja Sannalla oli kuvia kertynyt ja kondoreitahan olisi voinut kuvata vaikka koko päivän, mutta päätimme kuitenkin palailla majapaikallemme. Terassilta sain paikattua aiemmin nuijaamaani keltaperäturpiaalin ja pihapuuhun laskeutuneesta tummaraitahaukastakin oli hyvä saada paremmat kuvat, myös pikkujalohaukka näkyi lennossa piha-aukean yllä.

Aamuinen oppaamme oli sanonut, että managerina toimivan Adolfon ruokinnat, joille olimme suunnitelleet menevämme vasta seuraavana aamuna, toimivat paremmin iltapäivisin. Niinpä sovimme Adolfon kanssa ohjelman muutoksesta ja kohta lähdimmekin hänen puutarhaansa, jossa kävi vähän eri linnut kuin ravintolan terassin ruokinnalla.

Aamuinen opas oli taas meitä jeesailemassa ja alkuun istahdimme hedelmäruokinnan lintuja kuvaamaan, kun hän meni laittamaan kolibrikuvauspaikkaa kuntoon. Jostain syystä hedelmäruokinnalla oli todella hiljaista. Ilmeisesti lähipuissa oli joku petolintu? Lopulta paikalle alkoi saapua aimmilta ruokinnoilta tuttuja lajeja, joista sitruunamarjukasta tuli nyt paremmat kuvat. Sitten paikalle saapui pieni parvi epolettiaratteja, jotka ottivat koko ruokinnan haltuunsa. Jossain kauempana huhuili sinimaakyyhky.

sitruunamarjukkaepolettiaratti

Toisella puolella taloa alkoi olla valmista ja paikalla olikin oikein kolibrikuvausstudio. Oli kukkaa, johon lisättiin vähän väliä sokerilientä ja lisävaloja mutta silti paikka oli vähän turhan hämärä ja ainakaan itselläni ei putkessa valovoima riittänyt ihan sellaisiin kuviin kuin olin toivonut saavani. Kolibreja oli paikalla oikein mukavasti. Eniten oli mesi- ja ruostepyrstökolibreja, pari pronssipyrstö- ja pensashohtokolibria, pohjanerakkokolibri (longirostris) sekä aika rähjäinen kruununeitokolibrinaaras. Ja kohta kukkaa taas vaihdettiin ja erilaisia kuvia syntyi.

pensashohtokolibripohjanerakkokolibri (longirostris)

mesikolibrisuomukolibri

Kolibriruokinnan vieressä oli myös pari hedelmää tarjolla ja niille saapui pari upeaa rikkitukaania. Pihan toisen puolen hedelmäruokinnallekin oli saapunut tuttuja tangaroita, joten oli vaikea valita mitä kuvata, kun joka puolella tapahtui. Lopulta valo alkoi kuitenkin käydä turhan vähiin ja jonkin aikaa ihan vaan ihailtuamme ympärillämme ollutta pörinää, päätimme lähteä taas ravintolan terassille.

rikkitukaanimesikolibri

isohokko ja isosakuvalkokuonokoati

Paikalle oli saapunut uutta kuvaajaporukkaa mutta onneksi terassi oli tilava ja sekaan mahtui hyvin. Valo oli jo turhan vähissä mutta aarnihokkoa ja isosakua piti silti kuvata, kun ne kököttivät puussa vierekkäin. Vihdoin sain jonkinlaiset kuvat hauskasta ”miuramistakin” eli valkokuonokoatista, joka kävi varastamassa yhden ruokinnalta maahan tippuneen banaanin. Kauempana olleessa kuivassa puussa näkyi meksikontulikärki.

Illalla pihamaastossa saalisteli sepelkehrääjä. Kävimme pimeässä vain ihan lyhyellä kävelyllä, mutta emme löytäneet kuin isoja agakonnia ja kaimaaneja.

29.2. karkauspäivän aamu oli epävakainen ja välissä satoi vettä. Suuntasimme taas terassille hyvissä ajoin ja kuvattavaa riitti. Olimme suunnitelleet lähtevämme ajamaan kahdeksalta aamulla ja olin itse ajatellut lähteväni saman tien kävelemään tien vartta isoa jokea kohti, josta minut poimittaisiin sitten matkalta kyytiin. Keli oli kuitenkin niin surkea, että jämähdin muiden sekaan terassille. Muutama costaricanaratti värjötteli puissa ja aarnihokot sekä valkokuonokoati saapuivat pihanurmikolle, joten kuvattavaa taas riitti. Täpläarakarit ja punakorva-aratit värjöttelivät ruokinnan oksilla kovimmassakin sateessa, joten saatoimme ottaa vähän erilaisiakin kuvia.

rikkitukaaniaarnihokko

Aamupalan aikaan seitsemältä keli parani ja päätin lähteä käppäilemään. Mutta kohta alkoi taas ripsiä vettä ja metsässä oli todella hiljaista. Niinpä kävelin pienen kylän keskellä olleelle lätäkölle saakka, josta löytyi saman tien jo aiemmin pikaisesti vauhdissa näkemiämme amerikanjassanoita ja siniliejukanoja. Etenkin jassanat sekä isotiikerihaikara esiintyivät oikein kuvauksellisesti.

amerikanjassanaisotiikerihaikara

Kuulin pariin kertaan lymyrääkän kitinää ja ruovikosta löytyi samettisirkkusia, pari paksunokkasirkkusta sekä sitten pari varovaisesti toivomaani jymynokkasirkkusta. Jatkettuani Adolfon puutarhan ohi jokivarteen, löysin vielä muutaman kaulussirkkusen (moreletti). Taivaalla kaarteli valtavat parvet kalkkunakondoreita, mutta kohta tuttu hiace parkkeerasi viereeni ja lähdimme ajamaan pitkää matkaan kohti San Josea.

jymynokkasirkkunenkaulussirkkunen (moreletti)

Parit stopit matkalla San Joseen

amerikankoskikara

Onneksi Emidiolla oli vetää pari ässää hihasta ja hän kertoi, että matkan varrella olisi pari muutakin pysähdystä kuin vain suunnittelemamme uusi stoppi Chinchonassa. Ajomatkalla havainnot jäivät heti alkumatkasta eräällä lätäköllä nähtyyn kääpiöuikkuun, pariin tummaraita- ja amerikansirohaukkaan, amerikansepelkyyhkyihin sekä karhepääskyihin ym.

Lopulta lähdimme laskeutumaan todella jyrkkää mäkeä alas jokilaaksoon ja Sarapiquijoen ylittäneeltä sillalta hoidimme helposti ainakin kolme amerikankoskikaraa. Myös pari mustafiiviä ja punahuivitangara nähtiin, pari viheltäjätrogonia (tenellus) kuultiin ja taivaalla kierteli iso parvi kauluskiitäjiä.

Lopulta parkkeerasimme tutun Chinchonan parkkiin ja taas ravintolassa oli useita kuvausporukoita ruokinnan lintuja kuvaamassa. Tilasimme taas ruoan ja ohessa tarkkailimme ja kuvailimme niin hedelmä- kuin kolibriruokintoja. Pitkälti linnut olivat samat kuin edelliselläkin visiitillä, mutta nyt parin kardinaalisepän lisäksi paikalla oli väkänokkaseppäkin.

kardinaaliseppäväkänokkaseppä

Vihersäihky-, kuparitasku-, suru-, ruostepyrstö- ja vihererakkokolibrista tuli kuitenkin lisää kuvia, kuten myös idänlehtoturpiaalista, banaanikerttulista, viherkardinaalista, punahuivitangarasta sekä myös lähipuissa käyneistä oliivikipuajasta ja samaragditukaanista (caeruleogularis) ym.

vihererakkokolibrioliivikipuaja

ruusukurkkukolibri

Matkan jatkuttua kurvasimme ylängöillä vielä isoille kukkiville puskille, joilta Emidio kertoi löytyvän jotain erikoiskolibria. Arvasimme oikein, sillä paikalta löytyi useita ruusukurkkukolibreja, jotka olivat täällä vain Poastulivuoren alueella olevaa alalajia, jonka koirailla oli kauniin kirkkaan punainen kurkku. Paikalla lauloi myös muutama preeriaturpiaali mutta emme löytäneet niitä näkyville.

Matkaa oli vielä jäljellä mutta lopulta saavuimme yllättävänkin nopeasti hotellillemme Buena Vistaan, joka oli San Josen pohjoispuolella. Hotellilla oli aika kiitellä ja hyvästellä Emidio, jolle tavan mukaisesti keräsimme ihan mukavan tipin kiitokseksi palveluistaan, jotka toki oli maksettu Aratingankin kautta.

Huoneemme parvekkeelta näimme vielä illalla meksikonaratteja, kelta- (aestiva) ja kanadankerttuleita, lännenkiitäjiä, tulinokkakyyhkyn, ruskonärhen, isonokkaväijyjä ja marjatyrannin.

Poasin tulivuorella

1.3. viimeinen päivä oli, kuten ensimmäinen päivämmekin oli ollut, vähän ylimääräinen sikäli, että olimme saaneet lentomme meille rakennetun ohjelman ympärille siten, että meillä oli extrapäivä niin alussa kuin lopussa. Alussa olimme käyttäneet extrapäivän aikaerosta ja matkan rasituksista toipumiseen sekä peruslinnustoon tutustumiseen Bouganvilleassa, mutta tähän reissun viimeiseen päivään olimme tilanneet Aratingalta vielä lisäohjelmaksi käynnin Poaksen tulivuorella.

Taas olimme lähdössä reissuun kahdestaan, sillä Jamppa ja Sanna halusivat ottaa vähän rennommin hotellilla, staijailla mahdollista petolintuliikennettä terassilla, nauttia kelistä parvekkeella ja ehkä hyödyntää hotellin uima-allastakin päivän kuumimmilla hetkillä.

Aamulla terassimme edustan pihapuussa lauleskeli töyhtöelenia ja aamupalan nautittuamme tapasimme klo 7:30 oppaamme Emanuel Guzmanin hotellin parkissa ja hyppäsimme tämän kyytiin ja lähdimme kipuamaan ylös kohti Poasin tulivuorta.

Teimme ensimmäisen stopin rinteen puolivälin paikkeilla Emanuelin ystävän omistaman ravintolan puistoon, jossa oli parit kolibriruokinnat sekä lyhyt luontopolku. Kolibreilla oli kauhea vauhti päällä mutta näimme mm. valko- ja purppurapilvikolibrin, sälepyrstökolibrin sekä vihersäihky-, huppu- (spectabilis), viherorvokki- (cyanotus) ja violettisapelikolibreja. Polun varresta löysimme huppuviuhkakerttulin sekä valkoniskasirkun ym.

Kohta jatkoimme ylös aina Poaksen portille asti ja olipahan paikalla porukkaa. Tungoksen aiheuttivat matkailijat, jotka eivät tienneet puistoon pääsevän vain varaamalla ajan etukäteen. Portista päästyämme oli tien varressa panamanrastas ja isojalka- sekä muutama keltahoususirkku kuvattavana.

panamanrastasisojalkasirkku

Parkkipaikalle päästyämme kävelimme keskukseen, jossa meille jaettiin kypärät päähämme. Poas oli aktiivinen tulivuori ja joskus ilmassa saattoi olla muutakin kuin tuhkaa. Sitten edessä oli lyhyt esittelyvideo paikasta niin espanjaksi kuin englanniksikin ja sitten lähdimme muutaman kymmenen muun valkokypäräisen ryhmäläisemme kanssa kipuamaan kohti kraatteria.

Me tietysti kävelimme muita hitaampaa, mutta lintuja ei pahemmin näkynyt. Jokunen naaraspukuinen ruusukurkku- tai kipinäkolibri vilahteli ylitsemme, tiaistangaroita vilisi puskissa ja erään puun oksalla oli pesässä hautova amerikansepelkyyhky. Kraatterille päästyämme alkoi iso pilvi juuri saapua maisemaa peittämään mutta ehdimme kuin ehdimmekin ottaa muutamat maisemakuvat ennen kuin meille kävi perinteiset eikä kraateri näkynyt enää ollenkaan.

Poas

tulikurkkukolibri

Olimme jo jääneet pahasti ryhmästämme ja ohitsemme laskeutui jo niin sini- kuin punakypäräisiäkin. Kraatterilla käynti oli ajoitettu 20 minuuttiin mutta ei meilläkään kyllä visiitti ollut pilven takia pahemmin venähtänyt, muilla tuntui vain olevan kauhea kiire.

Kävelimme vielä tien parkkipaikan alapuolella tietä ylös alas jonkin verran mutta linnut olivat tiukassa, vain pari tulikurkkukolibria, liekkikerttuli sekä muutamia muita jo tuttuja lajeja nähtiin.

Lopulta lähdimme taas ajamaan ja teimme muutamia pysähdyksiä välillä atrappia soitellen mutta mitään uutta ja mullistavaa ei meinannut löytyä. Olimme jo jatkamassa matkaamme yhdeltä hienolta näköalapaikalta, jossa olimme nähneet pari ohitsemme lentänyttä kultakulmamarjukkaa ja olimme jo autossa istumassa, kun näimme automme editse tien yli lentäneen kultakuvetilhen, joka näytti laskeutuvan alarinteessä olevaan isoon puuhun. Mutta vaikka jonkin aikaa odottelimme, ei sitä enää löytynyt. Ehkä se oli jatkanut pitemmälle alarinteeseen? Tärkein targetlajimme oli kuitenkin hoitunut.

maisema

Koska Emanuelillakaan ei tuntunut olevan kauhea kiire, jatkoimme vielä hänen suosittelemaan kolibripaikkaan ja yllätys-yllätys se oli sama paikka, jossa olimme edellisenä iltapäivänä stopanneet. Emanuel jäi kuitenkin portin pieleen kiikaroimaan puskiin ja sanoi, että tästä yleensä oli puskia tarkkailtu. Kuvaajat olivat jäljistä päätellen tyytyneet nojailemaan aluetta kiertäneeseen aitaan. Onneksi emme olleet tätä edellispäivänä tienneet vaan painuneet saman tien puskien keskelle kolibreja kuvaamaan. Näimme nytkin jokusen kipinäkolibrin näköisen ja lopulta pari punakurkkuista korasta tunnistuikin mutta ei niistä portilta mitään kuvia saanut.

eteläamerikanhyyppä

Stoppasimme vielä parilla isolla viljelysalueella, joista jälkimmäiseltä löysimme pari laiskan näköistä eteläamerikanhyyppää. Mutta sitten oli aika lähteä palailemaan kohti hotellia. Emanuelin hyvästeltyämme kävimme jututtamassa Jamppaa, joka oli staijaillut lähes koko päivän parvekkeella ja nähnytkin jonkin verran petolintuja, muttei kuitenkaan mitään uutta.

Loppupäivän otimme rennosti, pakkailimme tavaroita, kävimme syömässä hyvin hotellin ravintolassa heti, kun ravintola viideltä aukesi ja sitten menimme ajoissa nukkumaan. Seuraavana aamuna matkustus alkaisi aikaisin – ja matkustusta sitten riittäisikin…

Kotimatkalle

2.3. herätys oli epäinhimillisen aikaisin jo kolmen aikaan aamulla mutta aulassa odotti mukava yllätys, kun meille oli kuskiksemme saapunut vanha kunnon Emidio! Ajelimme lentoasemalle, jossa pääsimme todella nopeasti kaikista muodollisuuksista ja osteltuamme vähän tuliaisia oli edessä vielä pitkä odotus. Lopulta klo 6:15 lähti lentomme kohti Dallasia.

Lento meni ihmeen nopeasti vaikkei mitään tekemistä oikein ollut eikä nukkuakaan hirvesti viitsinyt, sillä tavoitteena oli taas muuttaa vuorokausirytmiä lähes päinvastaiseksi. Laskeuduimme Dallasin Fort Worthiin, jossa koneemme rullaili aivan käsittämättömän pitkään ympäri kenttää. Näimme ikkunasta vähän lintujakin, mielenkiintoisimpina amerikantuulihaukan ja taiturimatkijan. Klo 10:36 olimme lentoasemalla ja taas edessä oli jonottelua ja sitten piti taas itse siirrellä laukkua hihnalta toiselle mutta tällä kertaa meidän ei tarvinnut vaihtaa terminaalia.

Meillä oli vielä viiden tunnin odotus ja jossain vaiheessa tajusimme, että olisimme voineet käydä ameriikoissa käppäilemässä tai jopa vaikka taksilla jossain lähipaikassa, josta varmasti olisi eliksiä meille Hannan kanssa ropissut, kun emme ole Pohjois-Amerikassa käyneet. Päätimme kuitenkin mieluummin ottaa rennosti. Itsellä aika meni erilaisten reissumuistiinpanojen parissa ja Hanna taisi taas poistella epäonnituneita kuvia. Vielä ahkeran deletoinnin jälkeenkin hänellä oli lähes 20000 kuvaa jäljellä ja minulla, joka en ollut ehtinyt juuri kuvia katsella oli toinen mokoma.

Kävimme tietysti syömässä ja kiertelimme kauppoja mutta niiden hintataso oli jotain aivan järisyttävää, joten ei käynyt pienessä mielessäkään ostaa mitään muuta kuin juomista.

Missään tauluilla ei missään vaiheessa näkynyt, mistä Finnairin lentomme lähtisi, mutta vajaata tuntia ennen lentomme lähtöä tajusin katsoa Finnairin appista, jossa näkyi lähtöportti. Jotenkin kaikki muutkin olivat onneksi portille löytäneet. Jostain ihme syystä kaikkien matkustajien piti vielä käydä uusimassa boarding passit. Noin kymmenennestä kuulutuksesta ymmärsimme itse tämän tehdä, moni muu ei koskaan saanut erittäin epäselvistä kuulutuksista selvää. Olisi luullut, että jenkkilässä olisi osattu puhua englantia selkeästi, mutta ehkä surkea lentokenttäenglanti on ihan maailmanlaajuinen tapa ja kaiuttimet samoja kuin islamilaisissa basaareissa? Lopulta lentomme lähti ajallaan klo 16:55. Finnair ei kyllä tällä reissulla saa meiltä puhtaita papereita, kun oikein mikään ei ollut toiminut. Lentäjä, joka oli sama molempiin suuntiin, kuitenkin oli oikein huumorintajuista sorttia. Onneksi paluumatkalla pääsi valitsemaan elokuvia laajemmasta valikoimasta kuin tullessa ja katsoimmekin molemmat Oppenheimerin, joka olikin niin pitkä, että sen päälle oli hyvä alkaa nukkumaan.

3.3. Nukuimme lähes koko loppureissun ja lopulta laskeuduimme Helsinki-Vantaalle klo 11:05 kellon taas siirryttyä ties kuinka monella tunnilla lennon aikana. Pitkät oli kävelyt tälläkin lentoasemalla, mutta lopulta matkatavarat löytyivät ja oli aika kiitellä Jamppaa ja Sannaa mainiosta matkaseurasta ja lähteä kohti linja-autoasemaa.

Yllätykseksemme viikonloppuna ei päivällä ollutkaan ilmaista bussikyyditystä Skyline hotellille, joten jouduimme linja-autoilemaan ihan normibussilla lähimmälle pysäkille, josta raahasimme matkatavaramme autollemme. Sitten oli vielä edessä kotimatka, jonka varrella yritimme paristakin paikasta kuningaskalastajaa maaliskuupinnaksi tuloksetta, kävimme Korian ABC:lla lähistöllä retkellä olleen Hannan siskon Elissan kanssa syömässä ja jatkoimme sitten illaksi kotiin. Seuraavana päivänä oli edessä paluu arkeen.

J.A.

Länsi-Papua Indonesia 7.-25.8. 2023

Esisanat

Joskus keväällä olin saanut Jouhkin Vesalta puhelun, jossa hän pyyteli minua/meitä reissuun Länsi-Papualle. Alun perin kyseisen reissun oli tarkoitus olla jo kolme vuotta aiemmin mutta se oli koronan takia peruuntunut. Alkuperäisestä ryhmästä oli reissun pariinkin otteeseen siirryttyä pari henkilöä joutunut perumaan osallistumisensa ja niinpä Vesa etsi kuumeisesti uusia lähtijöitä. Lupasin palata asiaan seuraavana päivänä, mutta taisi mennä pari päivää ennen kuin olin saanut Hannalta tiedon, että hänelle reissu ei sopisi ajankohdan takia ja niinpä ilmoittelin Vesalle, että tuskin olisin itsekään mukana reissussa, mutta tarvitsisin vielä vähän harkinta-aikaa. Ehkä viikkoa myöhemmin olin järkeillyt, että tilaisuus oli takuulla ns. once in a lifetime tyylinen ja ilmoitin kuitenkin olevani mukana.

Lauantaina 5.8. käppäilin aamukymmenen aikaan rautatieasemalle ja klo 10:20 hyppäsin junaan. Muutaman tunnin jälkeen vaihdoin Tikkurilassa paikallisjunaan, joka vei minut Helsinki-Vantaan lentoasemalle, jossa olin klo 13:40, tietysti aivan turhan aikaisin. Menin kuitenkin saman tien läpi kaikista passintarkistuksista ja turvatarkastuksista ja lopulta kuluttelin aikaa lähellä lähtöporttia.

Pikkuhiljaa portille saapui muitakin ryhmäämme kuuluvia ja lopulta paikalla olivat kaikki: Reissun ideoija ja ryhmän kasannut Vesa Jouhki, Markku Vesterinen, Jyri Strandberg, Andreas Uppstu, Matias Castrén sekä Mikko Ala-Kojola. Ison osan porukasta tunsin vähän paremmin ennestään, mutta Jyrin olin tavannut vain joitakin kertoja ja Markun kanssa emme ehkä olleet edes tavanneet. Hyvää ystävääni Mikkoa olin itse pyytänyt reissuun. Koska Hanna ei ollut pystynyt lähtemään, oli Vesa ehdottanut, että kysyisin jotain kaveriani. Ja Mikko tuli tietysti mieleen ja olihan loistavaa, että Mikko innostui ja pääsi reissuun!

Matkaan

Lopulta klo 17:10 oli aika nousta Finnairin koneeseen, joka lähti kohti Qataria. Yritin katsella elokuvia, mutta valikoima oli käsittämättömän surkea. Korona taisi näkyä uusien elokuvien laadussa aika pahasti! Lopulta sain hieman nukahdettuakin.

Laskeuduimme hieman ennen keskiyötä Qatariin, jossa jouduimme kuluttamaan aikaa käytännössä koko yön. Niin Matiaksella kuin Markulla oli pääsy loungeen ja he saivat ottaa juuri sen verran seuralaisia, että kaikki pääsimme hieman haukkaamaan jotain ja istuskelemaan. Mutta me saimme olla loungessa vain muutaman tunnin, joten loppuyö meni todella epämukavilla penkeillä torkkumista yrittäen.

Lopulta klo 8:30 lähti Qatar airwaysin lentomme kohti Indonesian Jakartaa. Lento oli puuduttavan pitkä mutta lopulta laskeuduimme Jakartan lentoasemalle, jossa kello oli 21:30 illalla – olimme lentäneet päivän aikana monen aikavyöhykkeen yli.

Passintarkastusten ym. jälkeen löysimme laukkumme ja sitten edessä oli vielä viisumin hakua ja kaiken maailman outoja jonotuksia. Aivan tolkuttoman väsyneinä yritimme saada tolkkua, mitä minkäkin jonon päässä kysyttiin – oudoin oli netin kautta haettava QR-koodi, jota piti sitten näyttää virkailijalle. Kun tästäkin selvittiin löysimme lopulta aulasta intialaisen matkanjärjestäjämme Sujan Chatterjeen.

Pidimme jostain syystä koko ajan kauheaa kiirettä ja siksipä paikallisen rahan nostaminenkin tehtiin lähes lennossa. Ja vaikka rahaa nostettiin miljoonia, nostin sitä ainakin itse liian vähän. Ja eipä siten ollut kauhea ihme, että ulos lopulta päästyämme ja paikalliskontaktimme ja autokuskimme löydettyämme ja tavaroita autoihin lastattuamme huomasin, että kevyt matkakassini, johon olin tunkenut mm. tyynyn, liivin, hattuni, lintukirjani sekä kansion kaikkine papereineni, oli kadonnut! Olin joko unohtanut sen rahan noston yhteydessä automaateille tai sitten joku oli napannut sen minulta vauhdissa? Singahdin saman tien kassia etsimään, mutta eipä sitä tietenkään löytynyt. Vaikka rahallistakin menetystä oli tietysti tullut, niin eniten harmitti se, että olin tehnyt aivan järjettömän työn merkitsemällä lintukirjaani sekä pariinkin eri lajilistaan erilaisia tietoja linnuista, niiden elinympäristöistä, äänistä ja todennäköisimmistä havaintopaikoista – tämä työ oli nyt mennyt hukkaan. Onneksi en kuitenkaan ollut juuri tällä hetkellä pitänyt kassissa passiani.

Pian kuitenkin ajelimme hotellille, jossa saimme huoneemme, kaivoimme pakolliset retkivarusteet esiin ja aika pian olimme valmiit nukkumaan.

Jakartanlahdella

7.8. hyvän aamupalan jälkeen olimme valmiit maastoon ja pian pihassa oli autot meitä noutamassa. Kohta ajoimme yllättävän vehreässä ja miellyttävän näköisessä maisemassa kohti Jakartanlahtea.

Ensimmäisiksi havainnoiksi näimme aikalailla tavallisia kaupunkilajeja mutta jokirantaan päästyämme näimme muutamia käärmekauloja, jaavanmainoja ym. Kohta nousimme veneeseen ja lähdimme ajamaan jokea pitkin Muare Angkelle.

Meillä oli oppaana Vesaa aiemmin Jaavalla opastanut nuori Kalev. Vesa oli ollut samaisella jokiretkelläkin aiemmin. Haikaroita (yö-, jaavanriisi-, idänlehmä-, kyyry-, silkki-, jalo-, harmaa- ja rusko-) oli mukavasti kuvattavanakin ja kohta näkyivät ensimmäiset jaavaniibishaikaratkin.

Purple HeronMilky Stork

Pääsimme kuvailemaan myös laivanraadoilla pesineitä suomutaveja (gibberifrons). Valkoposkitiiroja oli runsaasti ja kuvat saatiin myös ojasuokanasta ja malesiankeijumalurista. Kuulimme myös useamman papyruskerttusen. Elikseksi napsahtivat sundanpriinia, pitkäjalka (leucocephalus) sekä sulttaanikana (indicus).

Sunda TealWhite-breasted Waterhen

Jaavanmakakeja näkyi rannan puissa ja laitureilla ja juovavaraaneja päivysti rannalla. Punakaulakyyhkyjä sekä punarintakaijoja näkyi puiden latvoissa ja lopulta löysimme kukaalinkin, jonka toivottiin olevan jaavankukaali mutta se näytti kyllä lähinnä tavalliselta aasiankukaalilta.

Crab-eating Macaque

Lopulta pääsimme merelle ja kauan ei tarvinnut seilata, kun löysimme ensimmäisen joulusaarenfregattilinnun, jota pääsimme myös kuvaamaan upeasti. Myös pari valkomerikotkaa poseerasi komeasti ja 40 pronssi-iibiksen parvi lensi ylitsemme. Ihmeeksemme merellä oli muuten todella hiljaista ja toivomiamme tiiroja saati enempää fregattilintuja ei meinannut löytyä.

Christmas FrigatebirdWhite-bellied Sea Eagle

Mustamerimetsoja riitti ja töyhtötiirojakin näkyi jonkin verran tolpilla istuskelemassa ja lukuisten valkoposkitiirojen seasta onnistuimme löytämään yhden valkosiipitiiran ja myös pikkutiira nähtiin lentämässä ohitsemme.

White-winged TernJavan Plover

Palattuamme taas rannan tuntumaan, löysimme yhden jaavantyllin ja jokivarressa kuvasimme taas lisää haikaroita ja näimmepä ylitsemme lentäneitä valkohuppu- ja kastanjamanikkeja (ferruginosa) sekä kirjolivertäjän, aasiankirjotikkoja (analis) sekä ruskolakkitikkoja (moluccensis).

Laituriin palattuamme hyppäsimme taas autoihin ja jatkoimme pikkumatkan Taman Wisata Alam Kapukin mangrovella sijainneeseen puistoon, jossa kuljimme noin tunnin verran havaiten joitakin harmaavihermesikoita, joria, jaavanmanikkeja, tulikukastajia, mustavyöviuhkoja sekä jaavansinikalastajan. Pienen kävelyn jälkeen näimme vielä muutaman jaavanturturikyyhkyn (bitorquata).

Common IoraBrown Honeyeater

Päivä alkoi lämmetä aika kuumaksi ja oppaallamme oli myös muita menoja, joten palailimme hotellille ottamaan iisisti ja lopulta oli aika palata taas lentoasemalle. Parin tunnin odotuksen jälkeen lähti klo 21:00 seuraava pitkä lentomme kohti Länsi-Papuan Biakia.

Biak

8.8. Nukuin tosi hyvin lennolla mutta kesken lennon oli välilasku Sulawesin Kendarissa, jossa jouduimme nousemaan koneesta ja odottamaan jonkin aikaa, ennen kuin pääsimme taas koneeseen jatkamaan matkaa. Ja aamu oli sarastamassa, kun laskeuduimme klo 7:00 Biakiin Frans Kaisiepon lentokentälle.

Kentällä matkatavaroita odottaessamme törmäsimme paikalliseen avustajaan, Sujanin vanhaan tuttuun. Ja niinhän siinä kävi, että lopulta kaikki muut olivat kadonneet koko asemalta, kun itse vielä odottelin omaa laukkuani saapuvaksi. Kävin jo aika kuumana, kunnes lopulta selvisi, että laukkuni oli jo viety hotellille kuskiemme toimesta minulle siitä mitään kertomatta. Sitä en vieläkään tiedä, miten he olivat laukkuni tunnistaneet…

Mutta lopulta pääsin itsekin kävelemään pikkumatkan majapaikallemme, jonne muut olivat menneet autoilla jo paljon aikaisemmin. Nautimme pikaisen aamiaisen ja kohta olimme valmiita lähtemään maastoon. Oli jo aikakin olla niin sanotusti perillä ja päästä maastoon!

Meillä oli taas apuna kolme autonkuljettajaa sekä paikallisopaskin mutta ainakin itselläni meni jonkin aikaa selvittää kuka ujoista tai muuten vain mitään kontaktia meihin ottamattomista paikallisista oli opas. Onneksi Sujan oli Länsi-Papualla jo 15:sta kertaa ja olimme tietysti itsekin lajistoa opetelleet, joten Papuan lajilistamme alkoi pikkuhiljaa saada täytettä.

Ensimmäiset tunnistetut lajit olivat varsin tavallisia eli pikkuvarpunen, nokipääbulbuli, tyynenmerenpääsky, kesy- ja aasianturturikyyhky mutta, kun aloimme päästä pois kylältä, alkoi näkyä muitakin lintuja, joista toki vauhdissa valtaosa jäi vielä tunnistamatta. Kuitenkin mm. valkokulmaviuhko, loistosalangaani (esculenta) sekä alankosalangaani määrittyivät.

Pienen ajon jälkeen jalkauduimme pienen tien varteen, josta jatkoimme kävellen pusikkoista metsätietä. Papuankukastaja, mustamedestäjä, papuanhuiluvaris, pensaskäki, papuanharakkakyyhky, punakurkkukyyhky ja ensimmäiset Biakin endeemit mustakyhmykyyhky (geelvinkiana) sekä keltakupukyyhky (speciosus) saatiin plakkariin.

Hooded ButcherbirdGeelvink Fruit-Dove

Muutamia minulle ennestään Balilta tai muualta Aasiasta tuttuja lajejakin havaittiin. Tällaisia olivat pyhimyskalastaja, aasiansininärhi ja oliivimedestäjä. Valtaosa lajeista oli kuitenkin uusia ja elistykitys jatkui kuulluilla huppupitoilla (rosenbergii) ja paremmin näkyivät mm. australianmehiläissyöjät sekä viher- ja biakinkottaraiset. Lisäksi eritasoisia vilahduksia nähtiin mm. naurulivertäjästä (leucoptera), avoparikaijasta (polychloros) ja kobolttimonarkista.

Long-tailed StarlingBiak Black Flycatcher

Atrapinsoitto tuotti upean biakinparatiisikalastajan. Kalastaja ei kuitenkaan suostunut näyttäytymään kuin aivan vilauksilta sen lennettyä pariin otteeseen aivan käsittämättömän kovaa ylitsemme . Samaisia kalastajia havaittiin lopulta useita mutta kuvattavaksi ne eivät kerta kaikkiaan suostuneet.

Kävelimme tien päähän ja seisoskelimme aika pitkään aukealla oppaidemme huudattaessa erilaisia atrappeja, joiden kohteista meillä ei ollut aavistustakaan. Lopulta atrapit kuitenkin toimivat, kun kuulin juuri soitetunlaista ääntä takaamme ja puskista löytyi vilahtelemasta pieni parvi biakinrillejä.

Willy Wagtail

Päivä alkoi lämmetä kuumaksi, joten ajelimme takaisin majapaikallemme nähden matkalla taivaalla lentäneen kultatöyhtökakadun. Kämpillä simahdimme parin tunnin unille, sillä nukkuminen oli jäänyt todella vähiin matkustusvuorokausien aikana. Herättyämme kävelimme Mikon kanssa hieman majapaikkamme pihassa ja olimmepahan upeassa mestassa! Kuvasimme pihassa kesyhköä valkokulmaviuhkoa sekä pyhimyskalastajaa mutta kohta palasimme ilmastoituun huoneeseemme rentoutumaan.

Iltapäivällä suuntasimme retkelle hieman metsäisempään kohteeseen. Uusia lajeja olivat mm. ruusukäkikyyhky (amboinensis), paljettidrongo, mangrovemonarkki, keltamustamonarkki, joka poseerasi reissun ekoihin kunnon kuviinkin, biakinkukaali, joita vain kuultiin, töyhtöhaukka, isopuukiitäjä, sinilakkikaijanen, luri, papuansinimaluri, mustasiipiluri, sateenkaariluri (rosenbergii), pensaskeijumaluri (hypoxantha) sekä kaitanokkakäpinkäinen (meyerii). Myös aamulta tuttuja lajeja päästiin näkemään ja kuulemaan hieman paremmin mutta edelleen hyvät kuvat jäivät todella vähiin.

Golden MonarchGeelvink Pygmy Parrot

Biak Scops Owl

Illan hämärryttyä jatkoimme vielä hoitamaan atrapin avulla ääneen biakinpöllösen, joka löytyi puun latvasta ja taskulampun valokeilassa saimme siitä otettua hyvät kuvatkin. Pöllö jätettiin tietysti pian rauhaan ja se jäi samalle oksalle huutelemaan. Samaan paikkaan saimme atrapilla kuulumaan myös papuanpöllökehrääjän ja kuuluipa toinen pöllönenkin vähän kauempaa, mutta kohta oli lähdettävä majapaikallemme nukkumaan.

9.8. heräsimme aikaisin ja lähdimme jo pimeässä liikenteeseen. Lopulta kun pääsimme lintupaikalle aloimmekin siellä sitten maastoaamupalalle. Tämä ei ehkä ollut se järkevin ratkaisu, sillä lopulta kun pääsimme kävelemään pikkutietä pitkin, oli aamu jo valkenemassa. Siksipä ei ollut kauhean yllättävää, että kohdelajiamme supiorinisojalkaa ei näkynyt eikä kuulunut.

Biak Lorikeet1

Elikseksi hoitui sentään punanaamiokaija, harmaavyöviuhko ja biakinmonarkki ja jokunen pitkäpyrstökehrääjäkin havaittiin. Kuvia tuli todella vähän, mukavimmat kuvat sain mustasiipilurista. Siirryttyämme taas kerran ja oppaamme johdolla porukkamme taas lähdettyä aivan saman tien kiiruhtamaan yhtä polkua pitkin, pölähti ensimmäisten edestä lentoon supiorinisojalka! Itse olin aivan jonon hännillä ja missasin tilanteen, mutta onneksi lintu äänteli kohta pariin otteeseen ja elis sentään hoitui. Soittelimme linnulle atrappia vielä pitkään mutta vain kerran se enää äännähti, niinpä näköhavainto tästä lajista jäi minulta saamatta.

Aamuretkellä löytyi vielä laulava papuanuunilintu (misorensis) ja kun vihdoin olimme hieman päässeet juttuun oppaamme Ekon kanssa, hän alkoi ymmärtää, että meille todellakin äänihavaintokin oli tyhjää parempi havainto. Niinpä aloimme edes yrittää vaikeasti nähtävän molukkienviheltäjän (melanorhyncha) löytämistä ja lopulta yritys myös palkittiin ja pääsimme kuuntelemaan tämän vähälukuisen endeemin viheltelyä.

Mangrove

Päivällä koomasimme taas huoneessamme univelkoja takaisin perien ja iltapäivällä suuntasimme pitemmän ajomatkan saaren kaakkoisnurkkaan tsunamin aikanaan runtelemalle mangrovelle. Kävelimme mangroven reunaa ja heti alkoi löytyä pyhimyskalastajaa, valkopääkalastajaa ja siellä täällä lennelleitä australiankeisarikyyhkyjä (spilorrhoa). Pienen haeskelun jälkeen löysimme joitakin täpläviheltäjäsorsia sekä näimme muutaman ylitsemme lentäneen upean jättikäen sekä räpäyttäjävariksen.

Beach KingfisherTorresian Imperial Pigeon

Keisarikyyhkyjä ja australianmehiläissyöjiä näkyi lopulta todella paljon ja mukavaa oli nähdä myös bramiinihaukka sekä sääksi, jonka itäinen alalaji jossain vaiheessa oli oma lajinsakin. Kahlaajiakin näimme; liroja, pikkukuoveja, valkoviklon, pari taigavikloa sekä kovimpana pari punajalkavikloa, joista ei pahemmin ole havaintoja Papualta.

Illan jo hämärtäessä staijailimme mangroven ylle haikaroiden toivossa ja useiden jalo- ja silkkihaikaroiden jälkeen Mikko löysi kaukana aukean takana lentäneen suuren harmaan haikaran, jonka vain minä onnistuin löytämään ennen kuin se laskeutui kauas mangroven perälle suureen puuhun tai sen taakse – lintu oli paksunokkahaikara!

Aivan pimeässä alkoi ylitsemme lentää australianyöhaikaroita pikkuparvissa mutta lopulta alkoi olla turhan pimeää, joten lähdimme palailemaan majapaikallemme.

Illalla söimme taas hyvin paikallisessa ravintolassa, jossa tarjolla oli kalaa ja muita mereneläviä, nuudelia, riisiä ja tällä kertaa halukkaille jopa olutta. Ihmeeksemme olutta tuntui saavan ravintoloista helpommin kuin coca-colaa – pepsiä ei koko reissussa näkynyt missään kertaakaan.

Illalla osa jaksoi vielä mennä altaalle uimaan ja iltahuutokin oli pidettävä. ”Onneksi” lajimäärät olivat pieniä ja iltahuuto oli nopeasti ohi ja pääsimme nukkumaan.

Sentani

10.8. olimme pakanneet tavaramme jo valmiiksi ja aamuvarhain suuntasimme lentoasemalle ja pian lähti lentomme kohti Jayapuraa.

Laskeuduimme Bandar Udara Sentanin lentokentälle ja aika pian olimme saaneet tavaramme pakattua autoihin ja lähdimme liikenteeseen. Pienen ajon jälkeen kurvasimme Sentanin nurmialueille, jossa heti stopattuamme huomasimme taivaalla kaarrelleen uudenguineanpikkukotkan.

Pygmy EagleWhistling Kite

Kohta löysimme myös kypäräapotteja (novaeguineae) ja australianpääskyjä sekä näimme lyhyesti suoviiriäisen lennossa. Sitten aukean perällä näkyi siperiansuohaukka (spilothorax) kaartelemassa ennen kuin pari viheltäjähaukkaa lensi aika hienosti ylitsemme. Niin kultapääherttuja kuin safiirimehiläissyöjiä nähtiin muutamia kymmeniä.

Crimson Finch

Jatkettuamme tien varressa kävelyä, löysimme mustamalurin sekä useammankin kauniin punatuliperän. Sekä varis- että fasaanikukaaleja (phasianus) kuului ja sitten näkyi lennosta edellistä viiriäistä pienempi idänsiniviiriäinen.

Kultavatsalavastaja laskeutui erääseen puuhun ja tien yli juoksi itkuluhtakana, jonka vain pari meistä ehti nähdä. Kun lisäksi näimme vielä niin isonokka- kuin mustahuppumanikkeja ja kuulimme vyötiheikköviuhkon sekä papuanvariskäen, saatoimme tyytyväisinä lähteä jatkamaan kohti Nimbokrangia.

Nimbokrang

Puolentoista tunnin ajon päästä pääsimme lopulta majapaikkallemme Jamal’s homestaylle. Majoittauduttuamme parihuoneisiimme vietimme hieman siestaa ja kävimme sitten Mikon, Andreaksen ja Jyrin kanssa lyhyellä kävelyllä kylällä mutta uskomattoman paahtavassa kelissä ainoa mainittavampi havainto oli punakanahaukka.

Iltapäivällä suuntasimme niin kutsutulle KM9 näköalapaikalle. Meillä oli taas paikallisopaskin mukana, mutta olipahan taas erikoinen kaveri. Hän seisoskeli lähes koko ajan aika paljon meistä erillään eikä ottanut meihin juuri mitään kontaktia. Kun häntä muutamaan otteeseen käytiin vähän ”herättelemässä”, valpastui hän hieman ja tunnisti kyllä hyvin kysymämme linnut mutta kohta hän taas vajosi muihin maailmoihin.

Havaintoja kertyi mm. oranssivatsakyyhkyistä, kelo- ja vyökeisarikyyhkyistä, papuankukaalista, naurulivertäjistä (atrovirens), rusko-, harmaakurkku- ja isonokkamesikoista, kultanaamamainoista, rusko- ja sateenkaarilureista (haematodus), papuankukaaleista, harmaalintuhaukasta, rusokainalokäpinkäisestä, papuankookaburrasta, papuankiitäjistä, pikkurastasviheltäjästä (obscura) ja useammista jo tutuksi tulleista lajeista.

Tawny-breasted HoneyeaterPuff-backed Honeyeater

Papuan Nightjar1

Illan hämärtäessä siirryimme vielä KM8-paikkeilla olleelle aukiolle, jolle kuskimme kantoivat meille tuolit, joilla istua ja odotella. Koukkunokkakalastaja äänteli ja löytyi minulla ja Andreaksella mukana olleilla lämpökameroilla puun oksalta, joista se kuitenkin pian lennähti kauemmas metsään. Sitten vain istuskelimme ja odottelimme vastausta oppaamme soittamaan atrappiin ja aika pian vastaus kuuluikin ja papuankehrääjä saapui lentelemään yläpuolellemme. Pilkkopimeässä kuvaaminen oli lähes mahdotonta mutta parissa kuvassa linnusta näkyi jopa tuntomerkkejä.

Teimme vielä lyhyen kävelyn syvemmälle metsään, jossa alkoi pian kuulua marmoripöllökehrääjän ääntä. Lintu löytyi puun latvasta mutta se oli niin pahasti lehtien takana, että kuvat jäivät vaatimattomiksi. Iltaretki oli ollut onnistunut ja onneksi oppaamme Kolik oli alkanut hieman skarpata kunnon target-lajien ollessa kyseessä.

11.8. aamu alkoi aikaisin ja pian kävelimme Korea Swampin metsään pimeää polkua pitkin ja lopulta pääsimme perille. Taas meille oli kannettu tuolit, joille istahdimme odottamaan aamun valkenemista. Oli vielä varsin hämärää ja olimme kuulleet vain papuanpöllökehrääjien ääntelyä, kun odottamamme lintu saapui edessämme olleen katkenneen puunrungon nokkaan – se oli yksi haavelejaistani, jouhiparatiisilintu!

Jouhiparatiisilintu kieppui ja kääntyili tolpan nokassa ja lennähti välillä pois mutta palasi kohta taas takaisin. Pikkuhiljaa valoa alkoi olla sen verran, että jotain kuviakin saatiin aikaiseksi, mutta lintu oli aika korkealla, joten ei kuvista mitään priimaa tullut.

Twelve-wired Bird-of-ParadiseTwelve-wired bird-of-Paradise

Kun ensimmäinen paratiisilintumme taas kerran poistui, viittoili Kolik meidät luokseen ja puiden latvustoista löysimme helmihedelmäkyyhkyn sekä viheltäjämanukin (ater). Kohta kuulimme myös kirjokäyränokan, joka kävi lyhyesti näytilläkin, mutta kuvaamaan emme sitä päässeet (kuin yhden tosi surkean kuvan verran).

Glossy-mantled manucodePale-billed Sicklebill

Kuulimme myös rubiinijousipyrstön, harmaavyöviuhkon (rufiventris) ja mustahuiluvariksen ennen kuin palasimme tielle, jonka vartta kävelimme vielä jonkin aikaa edes takaisin havaiten tuhka- ja mustakäpinkäisiä, kauniin alankokirjomonarkin, uudenguineanmonarkin, pensaskeijumalurin (magnirostris), tumma-apotin, metsämanikkeja, yli lentäneen irianinviikunakaijan sekä huippuna aika kaukaisessa puussa olleita palmukakaduja! Näistä toinen avustajamme, entinen metsästäjä Mr Dante innostui silminnähden – ja olivathan ne hienoja!

Lowland PeltopsPalm Cockatoo

Blyth's Hornbill

Näimme myös lisää viheltäjämanukkeja (ater), valtavan sundansarvinokan hienon ylilennon, lureja sekä toisen kirjokäyränokan mutta aika kaukaa ja lyhyesti.

Seuraavaksi jatkoimme eräälle puistomaiselle piha-alueelle, jossa odottelimme ison puun alla keltapääkaijasia saapuviksi kiipeilemään puun rungoille, mutta kun niitä ei millään meinannut löytyä, kävimme aivan vieressä kuvaamassa hauskan näköisiä papuanpöllökehrääjiä – emoa poikasensa kanssa. Pääsimme myös kuvaamaan keltanokkakalastajaa, joka suunnitteli pesimistä isossa ampiaispesässä ja huusi koko ajan aktiivisesti.

Papuan FrogmouthYellow-billed Kingfisher

Kiertelimme puistossa tovin ja lopulta kuulimme useita keltapääkaijasia ja näimmekin muutaman vilaukselta lennossa mutta kunnolla emme niitä päässeet näkemään saati kuvaamaan lainkaan.

Rice fields

Iltapäivällä vietimme aikaa parissakin kojussa, mutta eivät suostuneet sinipenkojat saati pitat saapumaan kuvattaviksi. Illalla suuntasimme vielä läheisille riisipelloille mutta saavuimme paikalle turhan myöhään ja havainnot jäivät sielläkin aika vähiin. Moneen eri tapaan äänteleviä papuanhuiluvariksia kuultiin ja Sujan kutsuikin leikkisästi lintua nimellä ”5 dollar bird”. Hän sanoi, että oppaalle pitäisi maksaa 5 dollaria joka kerta, kun kysyy mikä tuo on ja kyseessä on papuanhuiluvaris. Ainakin eräs ryhmäläisistämme olisi köyhtynyt aika paljon.

12.8.suuntasimme taas anivarhain metsäpolkua kulkemaan ja pitkän kävelyn päätteeksi saavuimme jo pimeässä kojulle kuluttamaan aikaa. Kävellessä olimme kuulleet vuoritalekanan ja kojuun kuulimme papuanisojalan sekä papuanpittoja mutta eipä suostunut odottamamme hapsuviuhkasiipi tulemaan näytille – kuului sentään muutamaan otteeseen.

Luovutettuamme jatkoimme taas metsässä kävelyä ja kohta pääsimme näkemään jo aiemmin kuulemamme prinsessaparatiisilinnut. Ei niitäkään oikein kuvaamaan päästy, sillä ne olivat aika kaukana ja todella korkealla – ja valtaosan ajasta piilossa puun tiheässä latvustossa.

Lesser Bird-of-paradiseLesser Bird-of-paradise

Jatkoimme taas kävelyä ja päädyimme tuijottamaan puuta, josta kohta löytyikin liikettä. Latvustossa touhusi aivan käsittämättömän upea rubiinijousipyrstö! Tämäkin unelmalaji oli aika kaukana ja pimeässä latvustossa mutta kun tarpeeksi oli yritystä ja otti tolkuttoman määrän kuvia, saattoi muutamaan napsuun olla jopa hieman tyytyväinen – ainakin olosuhteisiin nähden.

King bird-of ParadiseKing bird-of Paradise

Muutenkin metsästä kertyi havaintoja todella mukavasti, etenkin kun Kolik oli valpastunut ihan omatoimisesti kertomaan meille ääniäkin. Koru-, diadeemi- ja pikkuhedelmäkyyhky, valkokruunukäki, melanesianpikkukalastaja (solitarius), kaljunaama- ja viikunakaija, papuanpenkoja, pitkänokka- ja viirupäämesikko, papuankäkikyyhky, kultakäpinkäinen, isoviheltäjä, parvipitohui (kirhocephalus), nokitiheikköviuhko, punaselkäviuhko, mustavalkomonarkki, mustamarjastaja ja oliivikerttusieppo saatiin kirjata haviksiimme,

Iltapäivällä suuntasimme taas Korean Swamp metsään siltojen tienoille käppäilemään tietä pitkin. Jostain syystä emme saaneet Kolikia mukaamme mutta Mr. Dante tuli mukaamme. Hän oli jonkinlainen kyläpäällikkö ja entinen metsästäjä, joka nykyisin kulki metsissä etsimässä vaikeimpia target-lajeja macheten kanssa itselleen polkuja raivaten. Hän oli parilla aikaisemmallakin retkellä ollut mukana, mutta aina hävinnyt jonnekin metsään kaiketi hakemaan jotain erittäin vaikeaa lajia, jota ei kuitenkaan ollut löytynyt. Yksi tärkeimmistä kohdelajeista paikalla on ollut idänkruunukyyhky, mutta Dante oli sitäkin nyt jo hakenut ja hän piti lajia nykyisin käytännössä mahdottomana löytää.

Havaintoja kertyi taas ja lajilista karttui loistohedelmäkyyhkyllä, lyhytpyrstömanukilla, rilli- sekä harmaarintamesikolla. Myös pari jouhiparatiisilintua, koiras ja naaras, näyttäytyi aika kaukana metsän reunassa, mutta kuvia ei saatu taaskaan kerta kaikkiaan mistään..

Salvadori's Fig Parrot

13.8. aloitimme aamulla pitkällä kävelyllä irianinviikunakaijojen pesäpuulle. Laji oli jäänyt parilta meistä aiemmin näkemättä, joten paikalle oli mentävä. Kävely oli taas pitkä mutta matkalla havaittiin mukavia lajeja, kuten papuannaukuja (geislerorum), pikkukorpraalisieppo, papuanvaris, kaitanokkakäpinkäinen (tenuirostre), mustakruunukäki, sekä täpläsiipimonarkki.

Lopulta pääsimme suuren puun alle taas toijottamaan suoraan ylöspäin. Latvustossa liikkuikin irianinviikunakaijoja enimmillään kuusi lintua ja siinä kävi myös muita ennestään tuttuja lintuja kuten bramiinihaukka.

Hooded Pitta

Puulta lähdettyämme tuotti kävely metsäpoluilla tietysti runsaasti havaintoja jo aiemmin havaitsemistamme lajeista. Lopulta olimme taas pittakojulla, jossa odotus tällä kertaa palkittiin mutta vain puolittain – tai oikeastaan vähän alle, sillä näytille tuli huppupitta (novaeguineae), josta saatiin oikein mukavia kuvia, mutta toiveissa myös ollut ja kuitenkin se parempi laji eli papuanpitta ei suostunut tulemaan esiin, vaikka ääntelikin aktiivisesti lähistöllä. Mutta oli upeaa päästä kuvaamaan huppupittaa hyvästä kojusta.

Seuraavaksi jatkoimme ehdottomasti parhaiten toteutetulle kuvauspaikalle, jossa oli kunnon aukea hyvällä taustalla ja keskellä aukeaa vaakaoksa, jolle oppaamme alkoivat ripustella kastemadon näköisiä lieroja. Sitten vain atrappi soimaan ja odottelemaan.

Jonkin ajan kuluttua alkoi lähimetsästä kuulua vastausta atrapille ja sitten oksistoon pyrähti käsittämättömän kaunis molukkienparatiisikalastaja. Kohta se lennähti oksalle ja alkoi popsia matoja. Pari matoa syötyään se pomppasi vielä maahan, josta se nappasi yhden maahan pudonneen madon, ennen kuin lensi takaisin sinne, mistä oli tullutkin. Vihdoin oli parikin kuvausprojektia onnistunut!

Common Paradise KingfisherCommon Paradise Kingfisher

Päivän lämmettyä jatkoimme vielä näköalapaikalle staijaamaan. Sujan hieman naureskeli aikeillemme nähdä petolintuja, hänen mukaansa kun paikalliset petolinnut pysyttelivät metsissä. No eipä hän kauan naureskellut, kun muiden istuskellessa varjossa näimme Jyrin kanssa lyhyesti papuanharpyijan, jonka perään vain Mikko ehti juosta nähdäkseen sen kuitenkin vain suoraan takaa päin katoavan metsän siimekseen. Ja kohta perään taivaalta löytyi parikin kappaletta ampiaishaukkoja, muutama viheltäjähaukka sekä punakanahaukka – eli kyllä petoja näki täälläkin, kun edes vähän yritti.

Iltapäiväretkemme suuntasi kylän lähistölle, jossa käppäilimme tien varressa lähimetsiin kuikuillen. Havainnot jäivät todella vähiin, mutta sentään mustakruunukäki sekä pari papuankäpinkäistä havaittiin.

Dwarf KoelWhite-bellied Cuckooshrike

Jostain syystä lähdimme tästä paikasta aika aikaisin pois ja yllättäen suuntasimme kämpillemme, josta kävelimme aivan vieressä sijainneelle sillalle. Paikka tuntui niin kälyiseltä, että päätimme vielä palata takaisin edelliseen paikkaan, mutta ilta alkoi olla jo liian pitkällä. Atrapin soitto tuotti sentään ääntelevän ruosteperähuitin, joka oli sama laji, jota olisimme yrittäneet sillaltakin.

Illalla saimme kuulla huonoja uutisia: Seuraavan aamun lentomme oli peruttu. Lento olisi ainakin toivottavasti vuorokautta myöhemmin. Meidän piti näin jäädä Nimbokrangiin vielä yhdeksi lisäpäiväksi.

14.8. aamu aloitettiin sitten taas Korean Swampin metsästä. Oppaanamme oli nyt vain Mr. Dante, joka ei puhunut käytännössä lainkaan englantia mutta oli kyllä muuten ehdottomasti hauskin persoona paikallisista, joita meillä oli ollut apuna. Toki pian hän taas katosi pitkäksi ajaksi metsään hakemaan jotain. Niinpä retkeilimme tien vartta keskenämme ja hyvää kertausta saatiin monien jo tuttujen lajien osalta. Ainoaksi elikseksi löytyi matkijamesikko. Kirjokäyränokasta saatiin nyt sentään jonkinlaiset kuvat mutta kaukaa.

Boyer's CuckooshrikePale-billed Sicklebill

Aamun lämmettyä emme oikein muuta keksineet kuin mennä taas samaan pihapuistoon, jossa ainakin oli helppo retkeillä. Papuallahan retkeilyä vaikeuttaa huomattavasti se, että kaikki maat ovat yksityisessä omistuksessa ja joka paikkaan täytyy aina olla lupa – tai sitten pitää olla valmis lahjomaan jonnekin päästäkeen tai tyytymään siihen, että jonnekin ei pääse vaikka mitä tekisi.

Papuanpöllökehrääjä oli yhä pesällään ja nyt keltapääkaijasia tuntui lentävän siellä sun täällä mutta vieläkään emme päässeet näkemään niitä paikallaan. Lopulta päätimme lähteä takaisin kämpille hieman huilaamaan.

Iltapäivällä suuntasimme taas kerran näköalapaikalle, kun emme oikein muutakaan keksineet. Näimme taas runsaasti tuttuja lajeja, joista näköelis tuli papuanvariksesta. Osan aiemmin nuijaamia ruskolureja ei valitettavasti näkynyt vaikka kaikki kaukanakin lentäneet papukaijat kuvattiin.

View

Illan hämärtyessä kuulin kaukaisuudesta kumean ja soivan kuu –äänen, jonka mielestäni tunnistin. Tämä oli yksi ainoista äänistä, jonka olin jo Suomessa suorittamallani kaikkien potentiaalsten reissulajien kertakuuntelulla todennut osaavani. Menin heti kysymään mukanamme taas olleelta Kolikilta, olisiko ääntelijä papuanharpyija. Sain kuitenkin osakseni lähinnä naureskelua ja lintu todettiin mukamas joksikin keisarikyyhkyksi. En oikein sulattanut määritystä, sillä ääni kuului selvästi aivan tolkuttoman kaukaa ja se kuului aina kertaalleen lähes tarkalleen 30 sekunnin välein, mikä ei sopinut mielestäni kyyhkylle. Kysyin äänestä myös Sujanilta sekä myöskin paikalle saapuneen toisen linturyhmän oppaalta, mutta sain taas osakseni vain naureskelua. En kuitenkaan luovuttanut ja otin linnusta pitkiä pätkiä äänityksiä ja noin kymmenen minuuttia myöhemmin minua jo ärsytti sen verran, että menin vielä kertaalleen pyytämään Kolikia kuuntelemaan lintua huolellisemmin – aikaisemmin hän ei ollut mielestäni lainkaan ottanut minua tosissaan. Nyt hän kuunteli ääntä useamman toiston ja oli kiva katsoa, kuinka hänen ilmeensä muuttui ja lopulta hän totesi: ”It is a Harpy – I was wrong”. Perään hän vielä kertoi, että oli juuri linnun äänen suunnassa eli KM 7 paikkeilta metsään lähtevän polun varressa useammankin kerran kuullut papuanharpyijan ääntä nähnytkin pariskunnan. Hän ei ilmeisesti ollut hoksannut, että ääni voisi kantaa tänne saakka?

Taas Sentania

15.8. lähdimme ajamaan kohti Jayapuran lentokenttää aikaisin, jotta ehtisimme taas retkeillä Sentanin nurmialueilla. Heti paikalle päästyämme näimme lentävän mustapikkuhaikaran. Käppäily tien varressa tuotti vielä useita ruskorintamanikkeja sekä tietysti samoja jo tulomatkalla nähtyjä lajeja. Joistain lajeista saatiin nyt kuviakin, etenkin neljän jättikäen ylilento oli vaikuttava! Kun vielä löysin todella kaukaa taivaalta australiankäärmekaulan, voi aamun katsoa olleen varsin onnistunut.

Hooded MannikinChannel-billed Cuckoo

Ja taas matkantekoa

Pian oli aika jatkaa lentoasemalle, josta lentomme lähti kohti Manokwaria. Bandar Udara Rendanin lentoasemalla meitä oltiin taas vastassa ja nyt nousimme isoihin maastoautoihin ja ensimmäiseksi otimme suunnan kohti keskustan kauppakeskusta.

Sujan

Söimme aika tuliset riisipöperöt ja sitten meidän piti shoppailla seuraavien päivien eväät mukaamme. Kaupassa vierähtikin melkoisesti aikaa mutta lopulta kaikki oli pakattu autojemme lavalle ja pääsimme vihdoin matkaan kohti Arfakvuoria.

Heti alkumatkasta jouduimme ongelmiin, kun poliisi pysäytti meidät ja ensimmäisessä autossa olleilta pyydettiin passeja nähtäväksi. Ja tietysti Andreaksella oli passi matkalaukussa ja matkalaukku oli kolmannen auton lavalla, joka oli kadonnut. Tässä autossa oli jotain epäselvyyksiä joidenkin muiden papereiden kanssa ja kuski oli huomannut poliisit ajoissa ja lähtenyt kiertoreiteille.

Lopulta poliiseista selvittiin, kun heidän kanssa oli otettu selfieitä ja muutenkin nauratettu heitä tarpeeksi. Seuraavaksi matkantekomme tyssäsi karnevaaleihin, jossa oli vuorossa ilmeisesti koululuokkien ryhmätanssikilpailut, jossa lapset etenivät kulkueessa omina ryhminään tanssien. Saimme suut jonkinlaisen huumekasvin pureskelusta punaisina huutaneilta naisilta enemmän huomiota kuin kaikkensa likoon laittaneet lapset, mutta lopulta pääsimme kiertämään karkelot ja jatkamaan matkaa.

Group

Arfakvuorilla

Iltapäivä oli jo pitkällä, kun olimme nousseet korkealle vuorille ja asfalttitie lopulta päättyi ja sitten kurvasimme surkeakuntoiselle todella jyrkälle Syoubrin kylätielle, jonka päässä oli majapaikkamme Syoubri Guest house.

Beetle

Koska valoa oli vielä hieman, kävelimme aivan pihapiirissä tovin, mutta havaintoja ei juuri tullut. Niinpä saatoimme suunnata illalliselle. Sitten majoituimme kahteen mökkiin ja omassa mökissämme saimme Sujanin, Matiaksen ja Mikon kanssa kaikki omat huoneet. Lisäksi kämpässämme oli tilava olohuone, jossa oli hyvä pitää iltahuutoja.

Kuistimme kaiteella oli aivan järisyttävän upea koppakuoriainen, jota kaikki innostuivat kuvaamaan.Iltahämärissä kuuntelimme vielä pihaan kuulunutta nokihaukkapöllöä ja kun muut olivat jo lähteneet yöpuulle, kuulimme Mikon kanssa pariin otteeseen sinettikehrääjänkin.

16.8. herätys oli aikaisin ja pikaisen aamupalan jälkeen olimme pimeässä lähdössä maastoon oppaamme Chetin johdolla. Jo pihapiirissä Chet osoitti olevansa paras, tai ainakin aktiivisin opas tähän asti, kun hän heti nappasi meille äänessä olleen nokipöllön.

Ajelimme pikkumatkan päähän ja sitten kävelimme pimeässä metsässä taas kauheaa vauhtia edenneen Chetin perässä könyten kojulle, jonne istuuduimme odottamaan.

Olimme jo kävellessä kuulleet todella upean kuuloisen smaragdinaukujan (arfakianus) ja nyt toinen naukui kojun lähistöllä. Kojun edessä oli tarjolla suuri hedelmä ja toiveenamme oli tietysti, että kohdelajimme saapuisi hedelmää pupeltamaan mutta myös se, että paikalla kävisi muitakin lintuja.

Aika pitkään saimme odotella, ennen kuin ensimmäinen lintu saapui mutta onneksi se oli kohdelajimme käyränokka! Tämä hauskan näköinen paratiisilintu alkoi kohta syödä hedelmää pitkällä nokallaan ja saimme siitä kohtuullisia kuvia, vaikka yhä oli todella hämärää. Kun lintu lopulta lähti, odottelimme sitä saapuvaksi uudelleen mutta seuraava saapuja olikin nuori papuanharakkakyyhky. Kyyhky oli varsin ujo eikä lopulta uskaltanut aloittaa ruokailua vaan katosi sekin kohta metsään. Ja sitten mitään muuta ei hedelmälle saapunutkaan.

Black-billed SicklebillGreat Cuckoo-dove

Feline Owlet-nightjar

Polkuja taas kävellessä palasivat kohta pari mukanamme ollutta nuorempaa avustajaa polkua meitä vastaan ja meidät kehotettiin seuraamaan heitä. Könysimme aivan umpimetsään todella jyrkkiä rinteitä avustajan raivatessa meille polkua machetellaan. Aivan kaikki meistä ei lopulta lähtenyt tälle pistolle mukaan, sillä eteneminen oli varsin haastavaa. Mutta kyllä kannatti, sillä aika pian oppaamme osoitti edessämme olleeseen puskaan, josta emme meinanneet millään erottaa mitään lintua, kunnes lopulta äkkäsimme, että siinähän kökötti aivan avoimesti, mutta huikean hienosti maisemaan maastoutuen, sinettikehrääjä.

Mountain Owlet-nightjar

Palattuamme polulle ja nähtyämme hauskan näköisen isolatuskamonarkin, käännyimme kohta taas samalla porukalla könyämään vielä edellistäkin jyrkempää rinnettä machetemiestä seuraten mutta nyt matka oli lyhyempi ja pian kyyristyimme erään puskan alle katsomaan suoraan yläpuolellamme, vain korkeintaan parin metrin päässä meitä tuijottanutta vuorikehrääjää. Lintu oli niin lähellä, että Mikolla ei kuvaus onnistunut 600-millisellä, mutta saihan siitä kuvia kännykälläkin!

Polkua taas kiiruhtaessamme näkyi punarintakukastaja ja kuului Chetin avustuksella taas useita uusia lajeja, joista ei meinannut pysyä kärryillä. Saldona oli uskomaton määrä pinnoja, joista valtaosa oli ääniä, joiden päästäjiä ei joko nähty tai sitten nähtiin huonosti tai vilaukselta eli kuvia niistä ei ainakaan päästy ottamaan. Valkokupu- ja papuanvuorikyyhky, molukkienkuningaskaija, viiksi-, keiju- ja papuanlurikki (papou), majalavastaja, punakylki-, marmori- ja punamesikko (cruentata), kirjonoki- ja valkonaamamesikko, keltanaamaviheltäjä, alanko- ja vuorihiirimaluri, pikkusilkkimaluri, rinnemarjastaja, pikku- ja keltarintamesikko, suomuviheltäjä, mustavatsakäpinkäinen, punaniska-, vogelkopvuoren- ja valkokurkkuviheltäjä, myrkkypitohui, mustaviuhko, papuandrongo, nokipensas- ja vihersieppo sekä myöskin harmittavasti vain kuullut rusettiparatiisilintu (superba) sekä kultajousipyrstö rikastuttivat pinnalistojamme.

Tielle palattuamme löytyi tien varren puista taas paljon tavaraa. Lähipuissa oli mm. mustaotsa- (chrysolaemus) ja oliivivatsarillejä (fuscicapilla), pikkupunamesikkoja, latvuskeijumaluri sekä tammimesikko. Taivaalla kierrelleet salangaanit oli ihan vain paikan ja korkeuden perusteella määritettävissä vuorisalangaaneiksi.

Capped White-eyeMountain Myzomela

Ruokailun jälkeen ajoimme päätien ylimpään kohtaan, josta lähdimme kävelemään tietä pitkin takaisin kylälle päin. Valitettavasti keli oli muuttunut todella pilviseksi ja näytti, että alkaisi sataa hetkenä minä hyvänsä.

Black-breasted BoatbillBlack-breasted Boatbill

Tien varresta löytyi isolatuskamonarkki poikasensa kanssa, nokiviuhko, punaviittamesikko (rosenbergii), arfakinkaljumesikko, arfakinsilkkimaluri, kauluskäki sekä laulava papuanuunilintu (poliocephalus) ja yksi papuanvuorikyyhky lensi aika hienosti ohitsemme. Tietysti joistain aiemmin huonosti havaituista linnuista saatiin edes vähän parempia havaintoja mutta edelleen moni laji jäi vain kuulohavainnon varaan ja kuvia saatiin vain ihan muutamista linnuista.

Red-collared MyzomelaArfak Honeyeater

Sitten alkoikin sataa niin rankasti, että meidän oli kiiruhdettava autoillemme ja annettava periksi loppupäivän osalta, sillä sadetta riitti.

Iltahuudossa tuli tehtyä jonkin sortin ennätys, kun jopa 26 peräkkäin huudettua lajia oli minulle eliksiä (vihkon sivun sarake täyteen) ja päivän aikana niitä oli tullut jopa 50. Paljonkohan niitä olisi tullut ilman alkanutta rankkasadetta?

Iltayöstä sade oli hetkellisesti tauonnut ja kävin pihalla hieman kuulostelemassa ja sinettikehrääjä olikin taas äänessä. Onnistuimme Sujanin kanssa löytämään linnun lämpökameroilla näkyvillekin mutta kohta se lennähti kauemmas ja päätimme lähteä unten maille.

17.8. sadetta riitti koko yön mutta meillä oli hieman myöhäisempi herätys. Aamun sarastaessa sade onneksi osoitti sen verran hiipumisen merkkejä, että päätimme pysyä alkuperäisessä suunnitelmassamme ja lähteä aamupalan jälkeen kipuamaan ylös vuorille, jossa meidän oli tarkoitus yöpyä ja palata vasta seuraavana päivänä kämpille. Eli meillä oli pakattuna yöpymis- ym. tavarat kantajille kannettaviksi ja itsellä repuissa se, mitä päivän aikana tarvitsisimme.

Papuan Leaf Warbler

Pihassa ehdin vielä kuvata papuanuunilinnun (poliocephalus) ennen kuin alkoi taas tihuttaa ja oli parempi pakata kamerakin vedenpitävästi. Sitten lähdimme pihastamme alkanutta polkua pitkin kipuamaan vuorille.

Alkumatkan satoi taas joten matkanteko oli nopeaa. Onneksi sade lopulta hellitti mutta pian alkoi todella jyrkkä nousu, jota riitti ja riitti ja jossa lintujen havainnointi oli vaikeaa. Ruskoraitakaija suostui näkyvillekin, mutta vuoriraitakaijoja vain kuultiin. Pari papuankiipijää saatiin atrapilla näkyville ja aurinkolurikkeja lähinnä vain kuultiin tai nähtiin vilahtelevan lennossa latvustojen yläpuolella.

Modest Tiger ParrotPapuan Treecreeper

Kiipeämistä todellakin riitti ja paikoin oli niin jyrkkää, että hirvitti, kuinka osa porukastamme selviää. Ja taas oppaamme piti aivan turhan kovaa vauhtia eli perä jäi koko ajan. Sitten oli tympeää aina odotella, kun joku pinna oli tarjolla – ja kaikkiin eivät sitten hitaimmat kiipeäjät ehtineetkään. Ja sitten, kun viimeinen oli vihdoin saanut muun porukan kiinni ja olisi vähän päässyt henkähtämään, ravi taas jatkui.

Tervamesikko, isovuorimaluri (virgatus), mustamonarkki, pittali, papuanrastas, papuankäki, vuorimarjastaja, helmisinipenkoja, mustaisoviheltäjä, keltaniskaviheltäjä, tiheikkösieppo (albispecularis) ja mustarintasieppo olivat lajeja, joita kuultiin ja joista vain osasta nähtiin joku vilaus. Vilaukselta nähtyihin saatiin lisättyä myös aiemmin vain kuultu rusettiparatiisilintu (nsuperba) sekä arfakinliputtaja, valitettavasti naaraslintuja molemmat. Yksi koko kiipeämisen syistä eli samettisirppinokka saatiin hyvin kuulluksi ja lopulta vilaukselta nähdyksikin.

Cinnamon-browed MelidectesBlack Pitohui

Muutamia tuttujakin lajeja nähtiin ja jotain saatiin kuvattuakin, kuten ystävällisesti poseerannut nokiviuhko sekä puun latvustossa piilotellut papuanlurikki (papou).

Friendly FantailWest Papuan Lorikeet

Lopulta ylämäki loiveni ja pian pääsimme German Campille perille, jossa lyhyen huilin jälkeen kävimme osalla porukasta pienellä kävelyllä ruokailua odotellessa mutta päivällä linnut olivat aika vähissä, suomuviheltäjä sentään kuultiin.

Ruokailun jälkeen kävelimme laella jonkin matkaa mutta iltapäivästäkin oli aika hiljaista. Vogelkopvuorenviheltäjän, mustaisoviheltäjän ja ”melidecteksen” sain kuviinkin ja Andreas löysi lämpökameralla hauskan pussioravan piilottelemasta puun latvasta.

BirdingReclusive Ringtail Possum

Sitten edessä olikin koko reissun järjettömin episodi, sillä oppaamme alkoi muutaman muun apurin kanssa rakentamaan piilokojua seuraavan aamun samettisirppinokkakuvausta varten. Ja me jäimme niille aloillemme kököttämään ja odottamaan, että koju saataisiin valmiiksi. Niinpä seisoimme illan parhaaseen retkeilyaikaan aloillamme ilman opasta toista tuntia – ja kun vaihteeksi ei edes satanut…

Sujanin avustuksella sentään jokunen äännellyt lintu saatiin määritettyä ja mm. savupensasieppo ja molukkienkuningaskaija saatiin jonkinlaisiin ja mustarintasieppo surkeisiin kuviinkin, lisäksi papuankerttusieppo tunnistettiin laulavana ja huppukeisarikyyhkyn huutelua kuultiin.

Ilta alkoi jo hämärtää, kun koju oli valmis ja kiiruhdimme taas Chetin perässä takaisin leiriä kohti. Matkalla ohitimme yhden vanhan majalavastajan pesän ja sitten könysimme, ensin kuvaajat, koska valo oli jo käymässä vähiin, asutun pesän edustalle rakennettuun kojuun. Chet kävi siirtämässä yhtä pesän koristetta hieman pois paikaltaan ja lupasi, että kohta itse pesän asukas tulee paikalle. Oletimme majalavastajan huomaavan, että jotain hänen koristettaan on siirretty ja tulevan korjaamaan sen takaisin paikoilleen, mutta kun se pienen odottelun jälkeen saapui paikalle, ei se tyytynyt siirtämään pelkästään tätä pientä sinistä muovirattia vaan se pisti myös koko kuistin uusiksi siirtämällä kaikkia punaisia sipsipusseja! Pesän koristelu siis koostui pääasiassa roskista, joita se kertoman mukaan haki aina kylältä saakka. Papualla luonnossa tuntui olevan erittäin siistiä eikä roskia maastossa näkynyt. Kertoipa Sujan, että joskus yksi majalavastaja oli koristellut pesänsä edustaa lusikoilla ja se oli pöllinyt pikkuhiljaa lähes kaikki kylän lusikat!

Vogelkop BowerbirdVogelkop Bowerbird

Valo oli vähissä, mutta saimme kuitenkin majalavastajasta ihan mukavia kuvia, joten linnun poistuttua lähdimme pois. Ja toisen porukkamme könyttyä kojuun yhtä lavastetta taas siirrettiin ja sama toistui.

Lopulta palailimme leiriin, jossa oli vuorossa illallinen ja aika pian olimme valmiit nukkumaan. Edes iltahuutoa ei pidetty, sillä kukaan ei ollut ottanut mukaan mitään muistiinpanoja.

18.8. sain nukuttua hyvin hökkelimajassa, jossa siis kaikki nukuimme lattialla. Minulla oli mukana ennen reissua ostamani todella kevyt mutta erittäin hyvä makuualusta sekä ohut makuupussi, joka oli sekin tarpeen, sillä yöllä lämpötila laski huomattavasti.

Heräsimme todella aikaisin ja suuntasimme matkalla nokihaukkapöllön kuullen kojuilemaan. Me kameralliset kömmimme siihen edellisiltana rakennettuun kojuun ja muut suoraan alapuolellamme olleeseen vanhaan kojuun. Jos joku olisi vähän neuvonut, niin olisimme totta kai sijoittuneet juuri toisin päin, sillä nyt me kameralliset jäimme kauemmaksi. Lisäksi edellisiltana rakennettu koju oli aivan järkyttävän huono! Se sijaitsi jyrkässä rinteessä ja penkki oli niin kalteva, ettei siinä pysynyt ja tietysti vielä niin korkealla, etteivät jalat yltäneet maahan. Itse pystyin juuri ja juuri istumaan siten, että olin täysin toisen jalan varassa, jolla nojasin keskellä kojua kasvaneen puun runkoon. Samaisen rungon takia pitikin sitten jäkittää aivan vinossa. Lisäksi kamera-aukot olivat niin kaukana, ettei niihin yltänyt kameralla ja Mikko, joka oli kantanut 600-millistään sekä jalustaa, ei millään meinannut saada jalustaansa pystyyn kaltevalle maalle. Mutta lopulta onnistuimme jotenkin saamaan itsemme kuvausvalmiuteen ja aloillemme odottamaan jotain tapahtuvaksi.

Black Sicklebill

Eihän se oikeasti ollut mikään yllätys, kun koju oli rakennettu edellisiltana, että tuolloin koko ajan lähistöllä huudellut samettisirppinokka ei nyt uskaltanut tulla soidintolpalleen. Lintu kyllä taas äänteli lähistöllä käsittämätöntä ääntään mutta näytille se ei suostunut. Eikä mitään muutakaan tietenkään kojusta näkynyt, joten lopulta oli annettava periksi.

Ja tietysti juuri, kun olimme viimeisinä kiiruhtamassa muiden jo ties minne juosseiden perään (meillä kun oli kameroissa hieman purettavaa ja pakattavaa), saapui samettisirppinokka suoraan yläpuolellamme olleen rungon latvaan. Saimme näin linnusta edes jonkinlaiset kuvat toki surkeimpaan mahdolliseen valoon ja taivasta vasten mutta jotain kuitenkin.

Samassa tilanteessa aiemmin kuulunut keikarilintuhaukka päätti suorittaa ylilennon, joten aamun kojuilu ei lopulta ollut mennyt hukkaan, mutta paljon oli taas mennyt aamun parasta retkiaikaa.

Rainforest

Sitten olikin edessä pitkä kävely, jolle aivan kaikki eivät lähteneet, sillä kävelyä oli taas pääasiassa ylämäkeen. Kiipesimme jyrkkiä ylämäkiä pitkän matkan yrittämään arfakinparatiisiharakkaa, jonka piti käymän joka päivä muutaman yksilön voimin yhdessä hedelmäpuussa ruokailemassa.

Perillä saimme todeta näkyvyyden hedelmäpuulle olevan varsin huono, mutta ei siinä auttanut kuin jäädä odottelemaan tähtilajia saapuvaksi. Odotimme ja odotimme mutta havainnot jäivät moniin ennestään tuttuihin lajeihin. Pitkän odotuksen jälkeen sentään kuulimme muutamaan otteeseen arfakinparatiisiharakan omituista klopsetta mutta näytille lintu ei saapunut.

Ja sitten alkoi taas sataa ihan urakalla, joten meidän oli lähdettävä palailemaan leiriin, josta lähdimmekin sitten aika pian laskeutumaan alas kohti kylää.

Nyt sateessa alamäen jyrkkä polku oli todella vaarallisen liukas, joten eteneminen oli aika hidasta. Linnuista ei pahemmin tarvinnut välittää ennen kuin sade vihdoin alkoi hieman hellittää. Ruskoviuhko, vuorilaulumesikko ja punaselkäsieppo olivat ainoita uusia lajeja jyrkältä pätkältä ja loivemmalla osuudella vähän ennen kylää kuulimme vielä ainakin parin sininaamapeipon lähes liian korkeaa ääntelyä – onneksi linnut olivat lähellä, muuten en olisi niitä kuullut.

Kylään päästyämme saimme odottaa aika pitkään viimeisiä mutta lopulta saatoimme huokaista helpotuksesta. Kaikki olivat selvinneet reissusta ainakin lähes ehjin nahoin vaikka läheltäpititilanteitakin oli sattunut.

Sade oli hieman ennen kylään pääsyämme loppunut ja päivää vielä jäljellä, joten vaikka olimme kävelystä pirun väsyneitä, päätimme pikkuporukalla lähteä vielä saman tien maastoon. Sujanin ja Chetin mukaan ei ollut mitään järkeä yrittää löytää mitään uusia lajeja muualta kuin kiipeämällä taas samaa polkua takaisin ylemmäksi rinnemetsään. Onneksi Chet lähti mukaamme ja kävelimme vielä viljelysten takaiseen metsään pienelle purolle saakka ja löysimme kuin löysimmekin pari uutta lajia, harmaakeijumalurin sekä viikunamanukin.

ChetGrey-headed Goshawk

Palattuamme sain vielä kuvattua pihapuussa käyneen harmaalintuhaukan mutta loppuilta meni parin päivän havaintoja huutaessa ja hyvin syödessä. Ja kylläpä uni taas maittoi!

19.8. olimme liikenteessä todella aikaisin. Ja taas kun nousimme pilkkopimeässä autoista, oli porukalla kauhea kiire lähteä marssimaan tällä kertaa jyrkkää alamäkeä. Olimme siinä luulossa, että aamuohjelmamme olisi alkanut 300 metrin kävelyllä ja sitten kojuilulla, joten päätin lähteä kevyillä kantamuksilla liikkeelle enkä ottanut mukaan sadeviittaa, sateenvarjoa, hyttysmyrkkyä saati edes juomista. Onneksi viimehetkellä vaihdoin sentään sandaalit kevyisiin vaelluskenkiin. Mikko puolestaan kantoi tietysti mukanaan koko kameravarustustaan.

Andreas

Aika pian oli selvää, ettemme olleet Chetin kanssa aamusuunnitelmissa ihan samalla sivulla, sillä painoimme alamäkeen pari kilometriä kauheaa vauhtia pilkkopimeässä – eivätkä kaikki olleet hoksanneet ottaa edes otsalamppua mukaan. Lopulta olimme laskeutuneet alas jokivarteen, jossa joki ylitettiin kapeaa siltaa pitkin.

Tässä vaiheessa meille kerrottiin, että olimmekin kävelemässä vielä pitkän matkaa hedelmäpuulle. Niinpä oli selvää, että ihan koko porukkamme ei tulisi aamukävelystä selviämään, sillä jalat olivat edellispäivienkin kävelystä aika poikki. Onneksi jokivarressa saatiin ensimmäiset lintuhavainnot, kun aurinko oli nousemassa ja pinnalistalle saatiin lisätä kirjohedelmäkyyhky. Pari porukastamme jäikin jatkamaan havainnointia jokivarteen meidän muiden jatkaessa matkaa.

Seuraava etappi oli sitten aivan järjettömän jyrkkä ylämäki. Kipusimme kapeaa polkua kauheaa vauhtia aivan loppumattomalta tuntuneen ajan aivan hikimärkinä ja juomista alkoi olla aika kova ikävä. Onneksi sain paikattua aiemmin nuijaamani vuorikirjomonarkin ja polun varressa näimme pikkukasuaarin jätökset.

Kiipeämistä riitti ja riitti ja taas osa porukasta jäi aika pahasti jälkeen. Ja sitten yhtäkkiä ilman mitään ennakkovaroitusta olimmekin perillä. Kohteemme oli aika tavallisen näköinen iso puu, jossa oli hedelmiä, joita linnut kävivät aamuisin syömässä. Yhtäkkiä oppaamme osoittelivat puun latvustoon, jossa kuulemma oli naamiohuntulavastajia. Pari ensimmäistä meistä ehti nähdä komean koiraankin mutta itse jäin hieman jälkeen, koska tapoihini kuuluu auttaa muitakin ja osa porukastamme ei ollut vielä lähellekään perillä.

Tilanne oli aika kaoottinen, kun piti saada porukkaa ajantasalle ja tästä seurasi tietysti rynnimistä, huutelua ja kaikenlaista muuta toimintaa, joka osaltaan aiheutti sen, että itsellänikin jäi naamiohuntulavastajakoiras näkemättä.

Pääasiallisena oppaanamme oli nyt Chetin poika, joka ei osannut englantia lainkaan ja hän kaverinsa kanssa osoitteli vuoron perään eri suuntiin ja kävi nykimässä aina jotakuta hihasta tai ihan kiskomassa jonkin puun alle. Onneksi itse päätin alkaa vain seuloa alkuperäisen puun latvustoa ja löysinkin sieltä naaras naamiohuntulavastajan sekä myöskin naaras kultajousipyrstön, jotka sain myös kuvattua. Onneksi naamiohuntulavastajan ääntä kuului vielä ja kaikki paikalle lopulta kiivenneet saivat lajin ainakin jollakin tavalla plakkariin.

Masked BowerbirdMagnificent Bird-of-paradise

Pian puun latvus oli kuitenkin tyhjä, vain jokunen kyyhky ja pääosin tunnistamattomia pikkulintuja vilahteli latvustossa. Olimme arvatenkin paikalla aivan liian myöhään mutta emmepä olleet aamulla aavistaneet, minkälainen marssi meillä oli ollut edessä. Jälkikäteen oli helppo sanoa, että meidän olisi pitänyt lähteä liikkeelle ainakin tuntia aikaisemmin.

No ei tässä vielä kaikki. Seuraavaksi päätimme yrittää vielä helmisinipenkojaa, jonka piti löytyä neljän sadan metrin päästä. Tietysti edessä oli taas pelkkää jyrkkää ylämäkeä ja matka oli kyllä ainakin jonkin verran pitempi. Paikalle päästyämme soittelimme atrappia aika kauan mutta eipä tätä penkojaa löytynyt.

Grey Whistler

Palailimme takaisin hedelmäpuulle ja latvusto näytti taas tyhjältä, mutta päätimme silti viettää vielä aikaa paikalla, sillä emme oikein jaksaneet vielä lähteä kävelemäänkään. Ja tämä kannatti, sillä pikkuhiljaa löytyi ympäriltämme uusia lajeja; erakkomesikko, pikkuviheltäjärastas (megarhyncha), harmaaviheltäjä, harmaapäämaluri sekä uudenguineanrastas ja vielä alas kävellessämme hoituivat hapsumanukki, valkoviiksimaluri, mustasiipimonarkki sekä ruskoselkäviuhko.

Lopulta alas jokivarteen päästyämme lähti edestämme lentoon pari mustavalkoista lintua, joista toinen jäi onneksi oksalle näkyville niin pitkäksi aikaa, että perässämme tulleetkin pääsivät tämän hienon koskiharakan näkemään.

Torrent-larkMikko

Huilimme taas tovin jokivarressa ennen kuin jaksoimme lähteä kiipeämään. Loppuylämäki oli aivan järkyttävän raskas! Olimme jo lähes päässeet autolle, kun yhtäkkiä yksi autoistamme ajoi alas meitä vastaan ja saman tien ohi. Ja palasi kohta ohitsemme jälkeen jäänyt osa porukastamme kyydissään. Kaikista meistä ei olisi ollut enää kiipeämään metriäkään. Minä en kyytiä olisi ollut vailla, mutta olisivat perhana voineet sen verran hidastaa, että olisin saanut takapenkillä olleen juomapulloni!

Syoubri

Autolle päästyämme olin aika pahasti nestehukassa ja aurinkokin oli käryttänyt ylöskävellessä todella polttavasti. Olisi ollut kiva aamulla tietää, että meillä oli koko reissun rankin kävely edessä.

Palailimme vielä Syoubriin kämpille, jossa pakkasimme loput tavaramme ja söimme ja lähdimme sitten ajelemaan kohti Manokwaria. Pääsimme alamäkeä noin sata metriä, kun autostamme tussahti kumi. Onneksi meidän piti vain kaartaa lähimpään pihaan, josta singahti ulos useampikin mies ja kymmentä minuuttia myöhemmin oli kumi vaihdettu ja matka jatkui.

Vuoristotietä ajaessa selvisi aika pian, että autossamme oli jotain muutakin pahasti vialla. Jarrut eivät toimineet kunnolla, joten kuskimme ajoi todella hiljaa ja etenkin alamäissä jarrutti käytännössä moottorijarrutuksella. Ihme kyllä kuitenkin lopulta selvisimme Manokwariin, jossa parkkeerasimme hienon neljän tähden Aston hotellin pihaan.

Illemmalla saimme taas todella huonoja uutisia. Seuraavan aamun klo 9:20 lentoamme oli siirretty tuntikaupalla myöhemmäksi ja ei siinä vielä kaikki – seuraavan kohteemme Mulagufikin edustajat olivat ilmoittaneet, että he eivät ottaisi lainkaan majoittujia sunnuntaina! Ja koska meillä oli lento kuitenkin myöhässä, meille olisi jäänyt tämän järjestelyn jälkeen alle päivä aikaa olla tässä paikassa. Kaiken piti olla sovittuna jo etukäteen, mutta mikä tahansa taitaa Papualla olla mahdollista. Itse asiassa jälkikäteen kuulin huhuja, että Malagufukin porukka oli yhtäkkiä päättänyt, että vuorokausi heillä maksaisi 650 dollaria! Meidän reissumme budjetti ei tähän olisi riittänyt.

Mutta ei meidän auttanut alkaa murjottamaan. Tilanteeseen oli pakko sopeutua. Osa porukastamme oli aika pahasti poikki, joten ehkä yksi lepopäivä oli enemmän kuin paikallaan.

Manokwari ja Sorong

Manokwari

20.8. ohjelmamme oli siis leppoisa. Aamulla kokoonnuimme omalla porukallamme aamupalalle ja teimme sitten reilun tunnin kävelyn hotellin lähimaastossa. Eikä kävely aivan hukkaan mennyt, sillä löysimme useita pensasmesikoita. Kaikki muut löytämämme lajit olivat jo ennestään havaittuja.

Päivällä suuntasimme lentoasemalle ja siellä saimme toden teolla jännittää, oliko koneemme tulossa lainkaan vai ei! Ensin koneen merkittiin olevan myöhässä, mutta katsoimme itse netistä, ettei koko kone ollut koskaan lähtenytkään. Aika pitkän odotuksen jälkeen saimme lopulta tiedon, että Biakista oli tulossa uusi kone ja lopulta klo 15:30 pääsimme lähtemään kohti Sorongia.

Vain tuntia myöhemmin laskeuduimme Sorongin Domine Eduard Osok lentokentälle, jossa osa toisella puolella konetta istuvista onnistui kiitoradan varressa näkemään sulttanikanan. Kaikista ohjelmanmuutoksista huolimatta Sujan oli taas onnistunut järjestämään meille ohjelman erinomaisesti ja asemalla meillä oli taas Sujanin tuttu paikalliskontakti sekä kyydit odottamassa.

Sitten ajelimme Fave-hotellille majoittumaan. Olimme hotellilla niin aikaisin, ettei kaikille ollut vielä huoneita valmiina, mutta pystyimme jättämään matkatavaroitamme tiskin taakse ja pian jatkoimmekin tämän Sujanin tutun omistamaan kiinalaiseen ravintolaan syömään parasta kalaruokaa, mitä olin koskaan syönyt.

Pipa forest

21.8. lähdimme aamusta paikallisoppaaksemme saapuneen Absalonin johtamina kohti Pipan metsää. Aika pian oli selvää, että oppaamme oli taas aika erilainen tapaus kuin, mihin olimme yleensä tottuneet ja hänellä eivät ainakaan lähellekään kaikki äänet olleet hallinnassa mutta, mikä tärkeintä, hänellä oli kuitenkin selvä visio muutamien parempin lajien löytämiseksi – sekä tietysti kontaktit viedä meidät tähän hienoon metsään retkelle.

Heti perille päästyämme kuulimme punanokkatalekanan ääntelyä ja kohta lensi pari mustaluria äännellen ohitsemme, mutta emme niitä latvojen takaa nähneet. Parin äännelleen kyyhkyn määrittäminen tuotti ongelmia, mutta ruskosmaragdikyyhky lopulta naulattiin ja myöhemmin onneksi pari sellaista nähtiinkin jahtaamassa toisiaan tien yli.

Roadside birdingSulphur-crested Cockatoo

Kova atrapin huudatus palkittiin hyvin atrappiin vastanneella neitoparatiisikalastajalla, mutta lintu ei valitettavasti suostunut tulemaan näytille. Vertailuksi kuulimme useita varsin saman kuuloisia keltanokkakalastajia sekä koukkunokkakalastajan. Myös rubiinijousipyrstönaaras nähtiin yhden puun latvustossa, pari hapsuviuhkasiipeä kuultiin ja komea kaljunaamakaija lensi ylitsemme.

Absalon sai neuvoteltua meidät vartioidun portin läpi hieman pitemmällekin metsään ja tämä oli hyvä, sillä kohta näimme useita sammalkaijasia kiipeilemässä puiden latvusrungoilla ja myös täplälaulumesikko nähtiin lyhyesti. Pari papuankuhankeittäjää lauloi ja toinen niistä päästiin näkemäänkin, sinipenkoja vain kuultiin mutta kaksi paria hienoja röyhelömonarkkeja esiintyi oikein hienosti ja koiraasta sain kuviakin.

Superb Fruit-doveBrown Oriole

Blyth's HornbillFrilled Monarch

Lopulta meidän oli kuitenkin palattava Sorongiin, jossa kävimme Pizza Hutissa syömässä ja sitten hotellilla hakemassa tavaramme. Sitten suuntasimme satamaan, jossa olikin melkoinen härdelli. Ajoimme kuitenkin aivan laivan viereen ja kohta jo tavaroitamme kannettiin laivaan, jossa meille oli paikat VIP-tiloista.

Waigeo

Olimme laivassa aivan turhan aikaisin, mutta pitkän odotuksen jälkeen paatti lähti liikkelle ja me tietysti kiipesimme keulakannelle staijaamaan. Satamassa näimme kaukana tunnistamatta jääneen tyllin, joka mielestäni näytti lähinnä ylänkötyllitä.

Alkuun merellä ei näkynyt kuin töyhtö- ja muutamia valkoposkitiiroja ja sitten pikkufregattilintuja. Mutta reilun tunnin seilaamisen jälkeen löytyi ensin muutamia ohjasnokitiiroja ja sitten ensimmäinen tyrskyliitäjä ja lopulta niitä näkyi yhteensä kuusi lintua.

Lesser FrigatebirdBulwer's Petrel

Myös ruskosuula, vesipääsky, kalatiiroja sekä pari etelänkeijua nähtiin ja lisää pikkufregatteja. Hieman ennen Waigeota näimme vielä muutaman kymmenen delfiinin porukan.

Red-necked PhalaropeWilson's Storm Petrel

Lopulta rantauduimme Waigeon Sapokrengiin Waisain satamaan, jossa meitä oli taas autot vastassa. Laukkumme kannettiin autoihin, meille käytiin ostamassa jonkin sortin turistiviisumit ja sitten ajoimme yllättävän pitkän matkan, noin kymmenen kilometriä, majapaikallemme sukellusmesta Scuba Republiciin.

Majoituimme kämppiimme ja käppäilimme hieman pihamaastossa mutta pian alkoi olla turhan hämärää, joten teimme vielä iltahuudon ennen ruokailua, jonka jälkeen simahdimme aika nopeasti.

22.8. herätys oli aikaisin ja pian olimme ajamassa todella kapeaa tietä jyrkkiä ylämäkiä kivuten sisemmäksi saarta. Sitten oli edessä taas pimeämarssi kohti kojua matkalla isojalan ääntelyä kuullen – kyseessä ei kyllä ollut se legendaarinen bigfoot, vaan pieni kanalintu. Lopulta olimme kojulla, johon istuuduimme odottelemaan aamun päätähteä saapuvaksi.

Kauhean kauan ei tarvinnut odotella, kunnes näimme värikkään vilahduksen ja kohta legendaarinen kaljujousipyrstö saapui oksistoon piilottelemaan. Pian se nousi paremminkin näkyville, mutta koko ajan se osasi olla osittain jonkun oksan takana.

Pian kaljujousipyrstöjä saapui lisää ja parhaimmillaan paikalla oli kolme koirasta ja yksi naaras ja näimme kerran jopa pikaisen parittelunkin. Pimeä haittasi kuvaamista ja linnut olivat aivan tolkuttoman nopeita, mutta lopulta yksi kaunis koiras jämähti paikalleen sellaiseen kohtaan, että sain kelvolliset kuvat otettua.

Wilson's Bird-of-paradiseWilson's Bird-of-paradise

Ja valon hieman parannuttua, se laskeutui vielä kertaalleen kannolle temppuilemaan ja sain muutamia kuvia linnusta soidinpuuhissakin.

Wilson's Bird-of-paradiseWilson's Bird-of-paradise

Kuultuamme ruskopäävariksen ääntelyä oli kaljujousipyrstöjen soidin tauonnut, joten lähdimme kojusta ja kävelimme takaisin autoille. Ajoimme tietä vähän matkaa ja nousimme kävelemään tietä pitkin. Kohta käännyimme olemattoman pienelle polulle keskelle metsää ja haeskelimme maassa viihtyvää suurehkoa lintua. Seuloimme maisemaa välillä lämpökameroilla mutta oppaanamme ollut entinen metsästäjä Yopi oli kuitenkin se, joka plokkasi etsimämme linnun kiiruhtamasta meitä pakoon parin kymmenen metrin päässä puiden runkojen takana piilotellen. Onneksi löysin linnun itse nopeasti ja myös pari muuta näki tämän ison harjapäisen sinisen linnun vilahtavan puun taakse. Huidoin muita paikalle ja vielä ainakin yhden onnistui nähdä tämä upea lännenkruunukyyhky, mutta osalta lintu jäi valitettavasti näkemättä, sillä se onnistui jotenkin juoksemaan meitä piiloon siten, ettemme enää sitä löytäneet. Yleensä lintu yritetään saada säikäytettyä ilmaan, jolloin se nousee puuhun, josta on sitten hoidettavissa koko porukalle, mutta tämä yksilö onnistui juoksemaan meitä pakoon.

Haimme lännenkruunukyyhkyä vielä jonkin aikaa ja kuulimme metsässä ensimmäiset prinssiparatiisilinnut, löysimme polulta jalkojeni välistä liikkeelle lähteneen kuristajakäärmeen, jonka yli lähes kaikki olivat jo kävelleet ja kuvailimme lämpökameralla löytyneitä lepakkoa sekä marmoripöllökehrääjää mutta lopulta jatkoimme takaisin tielle kävelemään.

BoaMarbled Frogmouth

Tien varressa onnistuimme vielä näkemään parvipitohuin (cerviniventris) sekä vihdoin löytämään papuanpitan näkyville ja jotenkin kuvattavaksi, mutta muuta uutta emme enää löytäneet.

Papuan PittaRaja Ampat Pitohui

Palattuamme majapaikallemme näimme pihassa muutaman ylitsemme lentäneen kirjokeisarikyyhkyn. Päivällä huilimme huoneissamme, sillä ulkona oli aivan tolkuttoman kuuma. Iltapäivällä meille oli varattu vene, jolla lähdimme merelle. Ajoimme jopa toista tuntia pieneen Merpatin paratiisisaareen, johon rantauduimme riutalle kaivetun kapeikon läpi varovasti lipuen.

Heti rannassa löysimme molukkienkottaraisia sekä vaaleaviher- ja mangrovelaulumesikoita. Muutama kaulusluri lensi palmujen latvoissa ja kohta kuultiin ja nähtiin ensimmäiset mustakyhmykyyhkyt (myristicivora) sekä molukkienviheltäjät (phaionota).

Beach KingfisherMoluccan Starling

Olive HoneyeaterVaried Honeyeater

Kävelimme polkua sisemmäs saareen ja löysimme valkokupukyyhkyjä ja jostain puusta tipahti viereemme räpiköiden nuori isojalka kuvattavaksi. Pienellä hakemisella löysimme useampia arafuranviuhkoja ja rantaa pitkin kävellessämme vielä pari mangroverillia (chloris). Sitten alkoi sataa kaatamalla ja jouduimme pitämään jonkin aikaa sadetta paikallisten majoissa. Samaan aikaan yksi ryhmäläisistämme voi varsin pahoin mutta onneksi mistään vakavammasta ei ollut kyse.

Island WhistlerDusky Megapode

Fruit-BatCrab

Paluumatkalla poikkesimme vielä toiseen upeaan paratiisisaareen, jolla oli aivan tolkuttomasti hedelmälepakoita! Niitä kuvaillessa meni jonkin aikaa ja hetken ehdimme ihan vain käppäillä hiekkarannalla ja näimme joitakin ohjasnoki- sekä yhden mustaniskatiiran ja metsän puolella tuttuja mesikoita ennen kuin meillä oli taas jostain syystä kiire paluumatkalle.

Paluumatkalla näimme kaukaisella poijulla muutamia tiiroja sekä korallihaikaran. Pyysimme venekuskia ajamaan lähemmäksi mutta meillä oli bensa niin vähissä, ettemme voineet enää tehdä yhtään ylimääräistä mutkaa. Ilmeisesti toisessa saaressa käynti oli ollut ns. ylimääräinen pisto aivan turhan tarkkaan lasketulle bensamäärlle ja kohta kone alkoikin pätkiä ja aika nilkuttamalla pääsimme lopulta kotirantaan.

23.8. heräsimme taas aikaisin ja pian olimme taas ajamassa kapeita ja jyrkkiä teitä. Lopulta stoppasimme Warkesi forest campin lintupolun parkkipaikalle ja kohta lähdimme kipuamaan polkua pitkin.

Taaskaan kukaan ei ollut varoittanut, että kiivettävää riitti ihan tolkuttomasti ja taas juostiin aivan järjetöntä vauhtia. Vaikka kaikki olivatkin taas terveenä, perä jäi aika pahasti. Ihme kyllä onnistuimme jotenkin saamaan paikallisoppaamme hieman hidastamaan ja lopulta olimme perille mäen huipulla, jossa pääsimme kipuamaan ylös tornimaiseen latvakojuun (jota ei pitänyt ennakkotietojemme mukaan olla olemassa).

Aamu alkoi valjeta aika pian mutta sitten alkoi sadella. Ja sade yltyikin todella kovaksi, joten homma alkoi näyttää aivan toivottomalta. Lopulta kuitenkin sade hetkeksi taukosi ja tällöin prinssiparatiisilintujen äänet alkoivat kuulua lähempää. Kipusin itse kamerani kanssa valmiiksi kuvausaukolle ja aivan hetken kuluttua lensi upea prinssiparatiisilintu oksalle soidintamaan. Paikallisopas päätti sitten tästä vetää hepulit ja työnsi kätensä juuri minun kamera-aukosta ulos ja alkoi huitoa linnun suuntaan, ihan kuin emme olisi jo lintua itse huomanneet. Lintu tietysti säikähti tätä mesoamista ja lensi piiloon eikä enää palannut oksalle lainkaan.

Red Bird-of-paradiseRed Bird-of-paradise

Hetken odotettuamme pari prinssiparatiisilintua lennähti vielä samaisen puun latvaan mutta taas alkoi sataa kaatamalla ja saimme niistä vain surkeita kuvia niiden värjötellessä apaattisina kaukana latvustossa sateen suojassa.

Sadetta jatkui ja jatkui, joten lopulta meidän oli lähdettävä palailemaan takaisin alas. Matkalla sade onneksi taukosi ja aloimme pysähdellä atrappeja soittelemaan. Pari valkonokkamaluria kuultiin mutta pikkurastasviheltäjä (affinis) saapui atrapille niin nopeasti, että vain minun onnistui nähdä lintu edes vähän paremmin.

Autoille palattuamme ajoimme pienen lammen lähelle ja kävelimme rantaan, josta löytyi heti pari hienosti näkynyttä täpläviheltäjäsorsaa. Rannasta löytyi tosi hauskan näköinen pulmussorsakin, joka oli yksi toivelajeista reissulle ihan sen suomenkielisen nimen takia.

Spotted Whistling DuckRadjah Shelduck

Keli oli lämpenemässä ja taivaalle alkoi nousta petolintuja ja parin töyhtö- ja bramiinihaukan jälkeen saapui ruosteniskahaukka kaartelemaan yläpuolellemme ja heti perään plokkasin kotkan lentämässä suoraan meitä kohtia – se oli upea papuankotka, joka lensi mäen rinnettä vasten ohitsemme ja jäi sitten kaartelemaan taivaalle. Olin kuitenkin itse onnistunut saamaan kameraani juuri sopivasti kosteutta sisään ja kuvani näistä petolinnuista jäivät ihan sumeiksi. Onneksi huuru lähti linsseistä ihan vain objektiivia irti käyttämällä.

Collared SparrowhawkGurney's Eagle

Iltapäivällä teimme taas veneretken ja suuntasimme suoraan edellisiltaiselle poijulle havaiten matkalla pienen vesipääskyparven kellumassa meressä. Onneksi poijulla näkyi edelleen tiiroja, ja kuinka ollakaan edellisillan suttuisista kuvista ruskotiiroiksi epäilemämme linnut paljastuivatkin tummaruskotiiroiksi ja pääsimme kuvaamaan hienosti myös ohjasnoki- ja töyhtötiiroja.

TernsBridled Tern

Black Noddies and Bridled TernBlack Noddy

Sitten jatkoimme vielä lepakkosaareen ihan vain nauttimaan upeasta paikasta – tai ainakin ne, jotka ylipäänsä osasivat tällaisesta nauttia – pinnoja kun ei enää ollut tarjolla.

Bat IslandIsland

Takaisin majapaikalle päästyämme vietimme aikaa vielä laiturilla ylilentäviä lintuja tarkistellen ja kuvaillen sekä auringonlaskua ihaillen. Kyyryhaikara, isopuukiitäjiä, pikkufregattilintuja, kirjokeisarikyyhkyjä, avoparikaijoja (polychloros) ym. nähtiin ja kuvailtiin.

Moustached TreeswiftPied Imperial Pigeon

24.8. aamulla käppäilimme vielä vähän aivan majapaikkamme tuntumassa metsiä kuunnellen eikä kävely todellakaan hukkaan mennyt, sillä kuulimme nyt koko porukalla pikkurastasviheltäjän (affinis) ja näimme pari ylitsemme lentänyttä isonokkakaijaa sekä 16 linnun parven yöpymästä liikkeelle lähteneitä isoviheltäjiä ym.

Pian oli aika pakata tavaramme autoihin ja lähteä kohti satamaa. Lentokentän lahden ohi ajaessa meidän oli pakko vielä pysähtyä, sillä kerrankin vesi oli alhaalla. Lahdelta löytyikin mm. taigaviklo, pikkukuovi sekä rantasipejä.

Kohta olimme taas satamassa ja tutussa VIP-hytissä. Laivan lähdettyä liikkeelle suuntasimme taas keulaan staijaamaan mutta nyt merellä oli todella hiljaista. Saimme tyytyä muutamiin lentokaloihin, yhteen tyrskyliitäjään, ruskosuulaan, pkkufregattilintuihin ja muutamiin tiiroihin.

Sorongin mangrovet

Lopulta olimme taas Sorongissa, jossa suuntasimme syömään ja hotellille hieman huilimaan ja iltapäivästä olimme taas valmiita maastoon. Absalon oli taas oppaanamme ja suuntasimme Sorongin valtaville mangroveille.

Taas oppaamme toiminta oli aika erikoista ja vaikka muitakin lintuja oli tarjolla ja kuului ja näkyikin, soitti hän vain koko ajan samaa atrappia meistä hieman erillään pysyen. Me saimme keskenämme pinnata oranssiotsakyyhkyt ja mangrovemesikot ja etsiä muita puuttuvia lajeja. Lopulta Absalonin sinnikkyys kuitenkin palkittiin, kun teräskalastaja vihdoin vastasi atrappiin ja itse löysin linnun istuskelemasta erään tiheän puskan keskellä. Pienellä hamemisella löysin aukon, josta lintu näkyi lähes kokonaan ja pääsimme kuvaamaankin tätä upean väristä lintua oikein mainiosti.

Orange-fronted Fruit DoveBlue-black Kingfisher

Onnistuimme näkemään myös australianpikkukalastajan lennossa ennen kuin päätimme jatkaa toiseen osaan mangrovea. Siellä käppäilimme tietä pitkin havaiten ylitsemme lentäneen mustakauluskyyhkyn ennen kuin saimme jonkun yli-innokkaan vartijan kimppuumme. Tien vieressä oli öljyputki ja tien päässä ilmeisesti jotain tehtaita, joten ilmeisesti alueella ei olisi saanut liikkua. Myöhemmin hoksasimme, että kaikista autoistamme oli otettu rekisterikilvet pois tällä paikalla käynnin ajaksi ilmeisesti juuri siitä syystä, että ongelmia voisi olla luvassa. Paikalle saapui kohta vähän vakavammin otettavakin opas, joka oli kuitenkin paljon asiallisempi ja pääsimme lähtemään paikalta. Onneksi juuri ennen lähtöämme huomasin vielä australianiibiksen lentävän ylitsemme, joten saimme vielä yhden pinnan.

Sitten suuntasimme Sorongille hotellillemme, jossa kävimme taas erinomaisessa kalaravintolassa ja loppuilta meni levätessä ja pakkaillessa.

Koti kohti

25.8. anivarhain suuntasimme lentoasemalle, jossa onneksi hoksasin muistuttaa, että muutamien tulomatkalla näkemä sulttaanikana oli täällä eri lajia kuin Jakartassa, jossa kaikki olimme niitä nähneet. Andreas sinnikkäimpänä kaivoi useammankin sulttaanikanan (melanotus) esiin lentoaseman ikkunoista staijaamalla.

Lopulta klo 10:45 lähti lentomme kohti Jakartaa ja kumma kyllä uni maittoi! Jakartassa meillä oli sitten aivan järjettömän pitkä odotus, kunhan olimme junailleet oikeaan terminaaliin.

Osa porukastamme innostui vielä käydä lentokentän lähimetsissä retkelläkin mutta itsellä on kyllä joskus tarkoitus tulla Jaavalle ihan oikeallekin retkelle, joten päätin keskittyä tuliaisten osteluun ja lepäämiseen.

Lopulta yöllä klo 01:10 lähtii lentomme Dohaan ja taas lento meni mukavasti unten mailla. Dohassa olimme klo 05:25 ja siellä ostelin vielä lisää tuliaisia. Klo 8:10 lähti sitten viimeinen lento Helsinki-Vantaalle, jossa olimme iltapäivällä klo 15:15.

Group

Sitten oli aika kiitellä ja hyvästellä matkatoverit ja itselläni oli vielä muutaman tunnin odotus ennen kuin pääsin junailemaan Tikkurilan vaihdon kautta Parikkalaan, jossa olin lopulta iltakymmenen aikaan. Ja muutaman tunnin yöunien jälkeen olimme taas Hannan kanssa rengastelemassa.

J.A.

Pohjois-Suomi ja Norjan Varanki 6.-21.6. 2023

6.6. alkoi kauan odotettu loma. Jo ruokatunnilla olin käynyt pakkaamassa auton valmiiksi ja suoraan töistä lähdimme ajamaan kohti pohjoista. Tuttuun tapaan retkipinnoja alettiin listata heti, kun Parikkalan raja ylittyi.

Matka taittui ja tavallisia lajeja nähtiin, joista mainittavin alkumatkasta oli Kiteen Puhoksessa näkynyt tikli. Seuraava parempi havainto tehtiin Juukassa, jossa lähes taajama-alueella, vain kilometri-pari ABC-aseman jälkeen käpötteli tiellä ukkometso. Vieläkään ei kuitenkaan pysähdetty vaan matka jatkui kohti Kainuuta.

Raribongailua

Kun Kajaani alkoi olla jo lähellä, alkoi suunnitelmamme hahmottua siten, että meidän kannattaisi ensin suunnata Sotkamon puolelle Pirkan jo Tornien Taistosta palatessaan löytämää arohyyppää bongaamaan. Saimme kuitenkin tietää, että lintu oli ollut pari tuntia hukassa ja paikalla oli etsijöitä, joten muutimme suunnitelmaa, kun aikataulut näyttivätkin sopivan täydellisesti siihen, että ajaisimmekin Kajaaniin.

Kajaanin rautatieasemalla odottelimme lopulta kymmenisen minuuttia etelästä saapunutta junaa, josta Allan Hamari hyppäsi autoomme, johon olimme ihme kyllä saaneet raivattua sen verran tilaa, että ”Allu” mahtui kyytiin. Sitten jatkoimme Koutaniemeen, jossa oli porukkaa pihassa paikalla ja saman tien pääsimme näkemään pihan kukkivassa tuomessa lepäilevän, pihapiirissä  pari päivää viihtyneen vihermehiläissyöjän!

Vihermeropsi esitteli muutamia lentonäytöksiä ja laskeutui kertaalleen paremmin kuvattavaksi ja mieluustihan näin harvinaisen ja kauniin linnun parissa vietimme aikaa hieman enemmänkin. Saatuamme tiedon, että arohyyppä oli taas löytynyt, päätimme kuitenkin lähteä kohti Sotkamoa.

Blue-cheeked Bee-eater

Kajaanin ja Sotkamon rajan tienoilla näimme tien varresta saaliin napanneen lapinpöllön, joka kuitenkin sujahti metsän siimekseen, ennen kuin ehdimme kuvaamaan sitä. Ja pian olimme Huuskonniemessä, jossa ei enää ollut ketään paikalla mutta lähes saman tien näimme muutaman muun paikalle perässämme saapuneen kanssa arohyypän lentävän lähemmältä pellolta kauas pellon perälle ja laskeutuvan katveeseen.

ArohyyppäHyyppä lennähti uudelleen pariin otteeseen ja kertaalleen se laskeutui meriharakan seuraksi tiellekin mutta niin kauas, että kuvat jäivät vaatimattomiksi ja kohta se taas lensi pellon perälle katveeseen. Huuskonniemen pellolla näimme myös mm. metsähanhen ja kapustarinnan. Lopulta ilta alkoi olla jo sen verran pitkällä, että päätimme lähteä jatkamaan pitkää matkaamme.

Aamuyön pikkutunneilla parkkeerasimme lopulta Kemissä Allun pihalle ja pian olimme valmiita nukkumaan.

Meri-Lapissa

7.6. nukuimme hyvin mutta seitsemältä suuntasimme Meri-Lapin retkelle. Aloitimme retken mainiosti kuulemalla eräältä tehdasalueelta sponttaanisti rantakurvin soidinta. Jatkoimme Tuhka-altaalle, jossa käppäilimme aluetta kovaa vauhtia tuhoavien työkoneiden ohi alueen perälle, josta alkoi löytyä lintuja. Pikkutyllejä, meriharakoita, lapintiiroja, parikymmentä harmaasorsaa, muutama lapasorsa ja lopulta näyttäytyi etsimämme sitruunavästäräkkikin. Muitakin vasta Lappiin saapumassa olevia myöhäisiä muuttajia havaittiin kuten esim. lehto- ja hernekerttu, ruokokerttunen sekä punavarpunen.

SitruunavästäräkkiPunavarpunen

Retkemme jatkui ja Rytikarista staijasimme sekunneissa mereltä räyskän, lyhyellä petostaijilla Holstinharjulla näimme pari merikotkaa, käynti Simon rajamaastossa Matinaavalla tuotti ylläri-haarahaukan ja sitten olikin suokävelyn paljastamana edessä pakollinen käynti Keminmaan puolella Hankkijalla, josta ostimme molemmat Hannan kanssa uudet kumisaappaat.

Tornion puolella kaatopaikalla näkyi niin tuhka- kuin tavallisia selkälokkeja ja merilokkeja, Ala-Raumossa kuului merihanhia ja näkyi pari piekanaa, Oravaisensaaressa merikotka ja Kaupunginlahdella nokikana, silkkiuikkuja sekä kanadanhanhi. Golfekentän tienoilta yritimme kovasti löytää tiibetinhanhea mutta löysimme vain läjäpäin kanukkeja sekä valkoposkihanhen.

Pakollisen Haaparannan karkkikauppakäynnin jälkeen kävimme vielä Kivirannassa näkemässä yhden Lappi-pinnan lisää – turkinkyyhkyn. Sitten alkoikin päivä olla pulkassa ja ilta meni syöden ja saunoen ja lopulta painuimme aikaisin pehkuihin, sillä retkemme seuraava osuus oli alkamassa.

Pohjoiseen

8.6. lähdimme taas seitsemän aikaan liikenteeseen ja ensimmäisen kunnon stoppimme teimme Rovaniemellä Paavalniemessä, josta bongasimme kultarinnan ja kuulimme myös pari tiltalttia.

Lopulta jatkoimme Kemijärvelle veljeni Pirkan luokse ja näin oli Lapin rallijoukkueemme kasassa. Pian olimme lastanneet kaikki muutamana seuraavana päivänä tarvitsemamme tavarat Pirkan autoon ja lähdimme taas jatkamaan kohti pohjoista.

Pelkosenniemen Sokanaavalla stoppi tuotti mainittavimpina pesivän metsähanhen sekä laulavan pohjansirkun. Sodankylän puolella Moskujärven pohjustuskäynti tuotti muutaman pilkkasiiven, pari merikotkaa ja kapustarintaa ym., eikä kovin kummoinen ollut Sompiojärvenkään pohjustuskäynti, sillä näimme vain 4 merikotkaa ja paluumatkalla pari riekkoa. Ilmakkiaavan pakollinen stoppi tuotti perinteiset mustalinnut sekä isolepinkäisen mutta Porttipahdan padolla sentään näkyi pari merilokkia.

Ajoa riitti mutta illalla kurvasimme vielä Kaunispäälle, josta löytyi suht helposti keräkurmitsa ja törmäsimme paikalla myös pohjoiseen pitkälle rengastusreissulle saapuneeseen Tuomaalan Juhaan, joka oli nähnyt toisen ”kekun” eri puolella nyppylää – hyvältä siis vaikutti lajin saaminen rallissa.

Keräkurmitsa

TaviokuurnaLopulta kurvasimme Neljän tuulen tuvan pihaan, josta löytyi tuttuja rengastusreissulaisia sekä tietysti taviokuurnia. Menimme nopeasti nukkumaan, sillä edessä oli perinteisesti (täysin vastoin kaikkea järkeä) retkipäivä vielä pohjoisemmaksi. Moni muu olisi varmaan käyttänyt päivän rallin pohjustamiseen mutta me suuntaisimme pohjoisemmaksi paikoille, joissa emme rallissa kävisi lainkaan.

Pohjustusta

Willow Grouse

9.6. keli oli aivan surkea! Tuuli oli todella kova ja välillä satoi vettäkin. Suuntasimme kuitenkin hyvissä ajoin maastoon. Ensimmäisestä kohteestamme Kaamasesta löysimme spontaanin lapintiaisen ja Kenespahdalla hautoi piekana. Seuraavana suuntasimme Skalluvaaraan, jossa oli pari vesipääskyä, 5 tunturikihua sekä muutama sinirinta mutta kelin ajamina jatkoimme pian matkaa.

Utsjoen Ailigaksen komppaus tuotti aivan laelta kanalinnun, joka kuitenkin oli riekko! Myös merikotka sekä parit tunturikihut nähtiin.

Muutamilla Tenonvarsistaijeilla ei irronnut piekanoja ja tuulihaukkoja sekä yhtä ampuhaukkaa kummempaa mutta hiiripöllön löytäminen kuitenkin ilahduttaa aina. Samoin oli hienoa nähdä maakotkan pesässä iso poikanen.

Surkean kelin takia muuten havainnot jäivät kuitenkin todella vaisuiksi. Lopulta olimme perillä Utsjoen Karigasniemellä, jossa majoituimme tuttuun hotelliin.

Illallisen yteydessä suunnittelimme vielä hieman ralliamme, jonka pohja oli kuitenkin sama kuin Pirkalla ja Allulla oli jo vuosia ollut. Edessä olisi seuraavana päivänä aivan tolkuton määrä ajoa mutta samalla retkeilyä ja paljon lintuja lähes Lapin ääripäissä!

Lapin ralli

10.6. nukuimme pitkään ja heräsimme kahdeksaksi aamupalalle ja ennen ysiä olimme valmiita ja käytyämme vielä kaupassa lähdimme ajamaan kohti Piesjänkää – perinteistä aloituspaikkaa. Matkalla Basijärven pikkulätäköllä näkyi naaras uivelo ja Piesjänkällä sovimme, että keuhkoputken tulehduksesta vielä toipumassa oleva Hanna jäisi pohjustamaan erotusaidan tienoon lintuja, kun me muut suuntaisimme Piejänkän perukkaan aloittamaan rallia.

Kävelimme tunnin verran jänkhää, tai lähinnä sen reunoja, havaiten mitättömän vähän lintuja – erikoisimpina pari kurkea sekä viherpeipon. Lopulta saavuimme aloituspaikallemme Ailigasjärven rantaan ja onneksi täällä oli tuttuun tapaan mukavasti lintuja!

TunturikihuRallimme polkaistiin käyntiin pian klo 10:49, kun taivaalta löytyi piekana ja samaan aikaan oli näkyvissä myös 10 metsähanhen parvi. Ja jo pohjustettuina hoituivat nopeasti niin mustalintu-, pilkkasiipi kuin allikin, vesipääskyt, suokukot, tunturikihut (25), sinirinta, lapinsirkut, keltavästäräkit ym. Yllärinä löysin kaukaa tunturien päältä kaartelevan maakotkan (2kv) ja kohta päällämme soidinsi jänkäkurppa. Aloitus oli siis ollut mitä mainioin!

Pitkällä kävelyllä ja kovalla komppauksella takaisin erotukselle emme löytäneet oikein mitään ja Hannan pohjustamista linnuistakaan ei heti irronnut kuin tyllit ja lapinsirrit. Onneksi suosirrikin alkoi surista mutta niin punakuiri kuin riekotkin olivat tiessään. Meidän ei kuitenkaan auttanut jäädä murehtimaan vaan aikataulumme tiukkuus oli jo hyvissä ajoin tiedossa ja rallin oli edettävä.

Parit tienvarren paikat tuottivat lisää vesipääskyjä, mustaviklon ja kovalla komppauksella lopulta jänkäsirriäisenkin. Allu (71-v) kovakuntoisimpana puki taas piikkarit ja suunnistushousut jalkaan ja kävi leikkimässä Mika Myllylää märällä suolla.

Kuntaraja ylittyi ja Inarin puolella vauhdista tai ainakin lähes irtosi uiveloa, kuikkaa, sinisuohaukkaa, taviokuurnaa sekä tilheä ym. Lapintiainen hoidettiin pesäpöntöltä, jonka olimme saaneet tietoomme – kiitos tästä asianosaiselle! Yllärinä pöntön takaa nousi lentoon koppelo. Inarijärveltä löytyi nopeasti kaakkureita, merimetso sekä tuhkaselkälokki (ainoa selkälokkimme).

Ivalon Pikku-Petsamo petti pahemman kerran ja kylän kiepauskin tuotti vain pulua ja sinitiaista. Ja pahiten petti lopulta Kaunispää, jolta ei löytynyt keräkurmitsaa – ainoastaan pikkukuovi kuului listallemme. Laanilasta sentään onneksi hoitui koskikara nopeasti.

Alkuperäiseen suunnitelmaamme ei Kiilopää kuulunut, mutta itse halusin epätoivoisesti rallipinnaksi kiirunan ja koska meiltä yhä puuttuivat käytännössä kaikki muutkin tunturilajit, päätimme kipaista tunturiin.

RiekkoHanna jäi taas pohjustamaan alas kun me muut lähdimme kipuamaan ylös rivakkaa vauhtia. Portaiden yläpäästä löytyi kuin löytyikin kiiruna helposti ja kohtuullisella laen komppauksella löysin pulmusparin. Hauskinta oli se, että linnut löytyivät lähes jaloistani heti kun olin nostanut lämpökameran silmilleni. Ilman tätä kivien koloissa piilotelleet linnut olisivat varmaan jääneet huomaamatta. Ja kuinka ollakaan lisäkomppauksella irtosi lopulta vielä keräkurmitsakin. Reissu oli mennyt niin putkeen, että päätimme maksimoida suorituksemme ja hölkkäsimme koko matkan alas, jossa Hannalla oli pohjustettuna muutamakin riekko, mutta taas ne olivat tehneet täydellisen katoamistempun.

Koska olimme tunturikäynnistä huolimatta onnistuneet säästämään aikaa, päädyimme virheratkaisuun ja käännyimme kuin käännyimmekin Sompiojärvelle. Tietä oli lanattu edellisen käyntimme aikana, joten tiesimme selviävämme reissusta hieman aiempaa nopeammin mutta hukkaan meni silti varmaan tunti, kun edes merikotkaa emme alkuöiseltä järveltä löytänet. Onneksi sentään ukkometson ohella riekko viimein antautui paluumatkalla ja niskat kenossa sivuikkunasta metsään tuijottamiseni ei mennyt hukkaan.

Ilmakkiaavalla näkyi teerikukko keskellä sivutietä ja Korteaavalla oli viimein kurkia. Porttipahdan lokit olivat muualla yöpuulla mutta Tiirabongauksena saimme hoidettua kuukkelin, joka vastaili kiltisti vihellyksiimme.

Vuorokausi vaihtui saapuessamme Sodankylä-cityyn, jossa ainoaksi pinnaksi näkyi naakka. Puuduttava ajo jatkui Pelkosenniemen halki ja palkittiin lopulta suopöllöllä ja Kairalan stopilla nähdyillä kuoveilla, lehtokurpalla ja pensastaskulla. Matkan jatkuttua näkyi tien yli lentänyt mustarastas – olimme siis jo eteläisemmän lajiston piirissä.

Rallissa

Kemijärvellä oltiin tuttuun tapaan aamuyöstä ja jätevesijärveltä hoidettiin mm. harmaa-, lapa sekä jouhisorsa,ruokokerttunen, peippo ja punavarpunen. Kemijärven kiertelyllä hoituivat myös pikkutylli, lehtokerttu, kiuru, metsäkirvinen, kalatiira, pikkukäpylintu, pikkuvarpunen sekä kivitasku. Pirkan ainakin neljästä paikasta pohjustamat härkälinnut kuitenkin pysyivät piilossa.

Taas oli edessä puuduttava ajo Rovaniemelle. Vikakönkäällä havaitsimme isokäpylintuja ja Viirinkankaan pikkulutakosta löytyi yllättäen heinätavi, kuultiin hautausmaan sirittäjä, pointsattiin Harjulammen silkkiuikut sekä hernekerttu, Niskanperän pensaskerttu, Paavalniemen kultarinta, Hirvaksen rautiainen sekä tiltaltti ja Matkajänkän pikkusirkku.

Seuraavaksi kiiruhdimme Muurolan uimarannalle, josta Allu kaivoi esiin käsittämättömän kaukana vastarannalla seisoskelleen kanadanhanhen. Suksiaavalla vietettiin aikaa niin pitkään kuin aikataulu vain suinkaan antoi myöten ja lopulta vähän enemmänkin ja pointsasimme mustakurkku-uikut, mehiläishaukan, palokärjen, kulorastaan sekä punajalkaviklon ja näimme myös mm. lapasorsia ja heinätavin.

PohjansirkkuSitten edessä oli rallimme älyttömin osuus eli lopetus Posion Korouomassa. Tämä tarkoitti toista tuntia ajoa ohi monien potentiaalisten lintupaikkojen (vain Vanttauskoskella tehtiin muutama pysähdys), sillä aikamme oli todella käymässä vähiin. Lopulta Korouomaan päästyämme saimme lähes hölkätä kohti kurun pohjaa. Onneksi olimme silti tarkkana ja löysimme hippiäisiä, hömötiaisen, peukaloisia, varpushaukan sekä kaksi paria pohjansirkkuja! Lopulta emme aivan ehtineet laavulle saakka, kun vuorokauden mittainen rallimme tuli päätökseen!

Väsyneinä mutta tyytyväisinä suoritukseemme huilailimme tovin laavulla – toki Hanna kuvasi tämänkin ajan pohjansirkkuja – ja lähdimme sitten kipuamaan takaisin autollemme.

Allun rallin aikana pitämän lajilistan perusteella luulimme rikkoneemme vanhan ralliennätyksen juuri ja juuri yhdellä lajilla, mutta tarkistuslaskenta alkoi heti tuottaa positiivisempaa tulosta. Mutta sitten huomasin, että meille oli ruksattu lajeihin pilkkaniska… Sitten puolestaan pikkusirkku oli unohtunut merkitä… Lopulta tarkistuslaskennan tulos oli 129 lajia eli lajin päässä Allun unelmoimasta 130 lajista. Mutta kuinka ollakaan lopulta Allu huomasi vielä, että mustakurkku-uikku oli jäänyt vielä väsynein silmin tehdyssä tarkistuksessakin merkkaamatta ja lopullinen tuloksemme oli kuin olikin komeat 130 lajia!

Pitkän ajon jälkeen olimme lopulta taas Kemijärvellä, jossa Pirkan vaimo Anitta oli valmistanut meille huippuhyvät ateriat, joiden jälkeen suuntasimme pihaan pystyttämäämme telttaan päiväunille. Herättyämme oli Allu jo lähtenyt junailemaan kohti Kemiä. Ilta meni seurustellessa mutta aika pian olimme valmiit yöunille.

Taas pohjoiseen

12.6. nukuimme pitkään ja lopulta lähdimme Hannan kanssa reissumme seuraavalle osuudelle. Pelkosenniemessä tien yli lensi lapinpöllö ja Inarissa stoppasimme hetkeksi kuvaamaan tuttuja lapintiaisia. Koppelolle oli varmaan käynyt huonosti, sillä pöntön takaa nousi lentoon raskaasti lentänyt kanahaukka.

Neljän tuulen tuvalla näkyi taas tuttuja sekä taviokuurnia mutta matka jatkui. Hauskan nimisellä Silmänkaivamajänkällä näkyi riekko ja pohjoisempana sitten taas useampiakin piekanoja. Meillä ei oikein ollut mitään suunnitelmaa, mutta käytyämme aivan järkyttävän tuulisella Njallavaaran huipulla nähden siellä ainostaan yhden keräkurmitsan, jonka senkin tuuli tempaisi saman tien mukaansa, päätimme ajella Pulmankijärveä kohti. Pulmangintiellä näkyi kapustarintoja, jokunen tunturikihu sekä mustaviklo ja kuului suosirri.

PulmankijärviPulmankijärven eteläpään jokisuistossa oli jo epämiellyttävän paljon hyttysiä, joten jatkoimme saman tien telttapaikan etsintää muualta järven linnustoa välillä putkeillen. Havainnot jäivät kuikkiin ja kaakkureihin sekä suopöllöön ym. Lopulta pystytimme järven keskivaiheilla sijainneelle hiekkarannalle leirimme ja kokkailtuamme olimme valmiit unten maille.

13.6. nukuimme kuin tukit ja kunnon aamupalan jälkeen mulkaisimme vielä lyhyesti Pulmankijärvelle ja lähdimme sitten taas kohti pohjoista.

Varanginvuono

Ennen Norjan rajaa havainnot jäivät tien yli lentäneeseen hömötiaiseen ja Norjan puolella aloitimme tietysti kerätä reissun Norja-pinnoja. Mitään mainittavaa ei näkynyt ennen kuin pääsimme Varanginvuonon pohjukkaan, jossa stoppasimme vasta Nyborgin levikkeellä, jolta oli jo kymmenkunta päivää bongattu pilkkaniskaa.

Mereltä löytyi tavanomaisia lajeja kuten kuikkaa, kaakkuria, ristisorsia, punakuireja, pikkukajavaa, riskilä ja jonkin aikaa vaahtopäistä merta seulottuamme löysin todella kaukaisen mustalintuparven. Pari kertaa pystyimme kuvittelemaan yhdellä linnuista jotain valkoista päässä, mutta pakko oli päästä lähemmäksi. Niinpä ajoimme jonkin matkaa eteenpäin ja kurvasimme paikallisen terveyskeskuksen pihaan ja kävelimme sen taakse katsomaan merta hyvästä tuulen suojasta. Täältä parvi näkyi jo hieman paremmin ja saimme pilkkaniskan tunnistettua. Parveen laskeutui myös koiras lapasotka, muutama allikin näkyi ja yllättäen naapuripihassa lauloi leppälintu.

Seuraava stoppimme oli perinteisesti Nessebyn kirkolla mutta tuuli oli niin älytön, ettei autolta kauheasti viitsinyt poistua. Vähän aikaa yritimme saada edes jotain kuvattua mutta huonolla menestyksellä. Lajilistalle kirjattiin kuitenkin mm. merikihu, merihanhi, haapana, suosirri, haahka ja vesipääsky.

VesipääskyVadsössä eli vesisaaressa tarkistimme ensin haahkaparven, joista ei löytynyt muita lajeja ja kävelimme sitten lätäkölle vesipääskyjä kuvaamaan. Ne esiintyivätkin todella nätisti ja kuvia tuli otettua aivan liikaakin. Muutamia lapinkirvisiä ja suokukkoja ym. havaittiin myös.

Eckerön pikkukajavakielekkeellä kuvailtiin tietysti ”rissoja” mutta nähtiin myös pari ruokkia ja tien varresta lentoon noussut 10 pulmussirrin parvi.

SuosirrejäEnsimmäinen oikeasti parempi havainto näkyi Skallelvin kylän takana, kun haahkaparvessa oli naaraspukuinen allihaahka. Parvessa oli myös isokoskeloita, jotka aiheuttivat sen, että koko parvi lähti saman tien lentoon eikä ”stelleriä” enää sen koommin löytynyt. Skallelvin niemessä törmäsimme vanhaan tuttuumme Jukka Könöseen, joka vinkkasi, että rannassa oli hyvin kuvauksellisia kahlaajia. Vesi oli laskussa, joten kuvaaminen ei ollut kauhean helppoa sillä linnut kipittivät koko ajan kauemmaksi rantaviivaa seuraten mutta lopulta punakuireja, karikukkoja, pulmus-, suo- ja pikkusirrejä päästiin kuvaamaan ihan kohtuullisesti. Merellä näkyi reissun ensimmäinen suulakin.

Kävimme vielä kokeilemassa ajaa Komakväeristä sisämaahan etsimään hyvää leiripaikkaa mutta tie oli niin surkeassa kunnossa, etten jaksanut ajaa kuin vajaaseen puoleen väliin, jossa käännyimme takaisin ja lopulta löysimme hyvän leiripaikan läheltä päätietä.

14.6. leiripaikallamme näkyi aamulla mm. koko yön soidintanut tylli, piekana sekä tunturikihu. Mutta pian olimme pakanneet tavaramme ja ajamassa kohti Vardötä. Vardön satamassa Hanna kävi lunastamassa veneliput Hornöyan lintusaarelle sekä varmistamassa, että edellisiltapäivänä viimein onnistuneesti varaamamme majoitus Hornöyan majakanvartijan rakennuksessa oli OK. Hanna oli jo pitempään yrittänyt soittaa varausta mutta edellispäivänä venelippuja varatessa oli selvinnyt, että majoituksen pystyi varaamaan vain sähköpostitse. Onneksi saimme kuitenkin vastauksen sähköpostiin vain parissa tunnissa, joten suunnitelmamme pysyivät hyvin aikataulussaan.

Hornöya

Yhdeksältä lähdimme luotsiveneellä reilun kymmenen muun ”turistin” kanssa kohti Hornöyaa. Heti rantaan päästyämme saimme huomata, kuinka saaren linnusto oli muuttunut, sillä karimetsoja oli rannassa joka paikassa. Niitä oli rannoilla, pesi kiven koloissa ja yksi nokki kävelijöiden nilkkoja portaiden välistä. Merikotkia kaarteli taivaalla ja säikytteli pikkukajavia ja ruokkilintuja lentoon ja tällöin niin meri- kuin harmaalokeille avautui ovet ruoka-apajille. Juuri merikotkien takia karimetsotkin olivat muuttaneet alemmaksi pesimään sillä ihmisten suojassa ne saivat pesinnät onnistumaan paremmalla todennäköisyydellä.

KarimetsoLunni

Etelänkiisloja oli aivan tolkuttomasti mutta niiden seasta sai todella hakea, että löysi edes yksittäisiä pareja pohjankiisloja. Lunnit sen sijaan tuntuivat vasta aloittelevan pesintöjään, joten niitäkin oli vielä aika vähän ja riskilöitä ei saaressa näkynyt ainoatakaan. Etsiskelimme tovin myös parilla aikaisemmalla käynnillä (20 ja 15 vuotta sitten) löytämäämme myrskylinnun pesää mutta näytti, että kallion seinämä oli tältä kohdalta romahtanut alas ja pesää ei enää löytynyt. Tiesimme kuitenkin jossain seinämillä yhden parin yhä pesivän.

Kiertelimme ensin tovin alhaalla ja pääsimme seuraamaan parin paikallisen tutkijan karimetson sateelliittilähetinprtojektia. He nappasivat muutamia karimetsoja kiinni ja asettivat niille lähettimiä, joita sitten vuoden päästä pääsisivät lukemaan mikäli saisivat samat linnut uudelleen kiinni. Alhaalla näimme myös muutamia luotokirvisiä sekä pari vuorihemppoa.

Kun muu porukka oli hieman levinnyt alueelle ja suurin osa kiivennyt ylös majakalle, aloimme keskittyä kuvaamiseen enemmän. Itse otin pääasiassa lentokuvia ruokkilinnuista ja Hanna puolestaan tuntui enemmän ottavan kuvia kaikesta muusta.

Aika pian huomasin, että mikäli halusin yhtään kuvaa pohjankiisloista, piti kiivetä lentävän ruokkilintumassan yläpuolelle, jossa harvat pohjankiislat lensivät. Pohjankiislat pesivät ylempänä kalliolla, joten siksi ne myös siksi lensivät ylempänä. Pohjankiislaprojekti oli todella vaikea, sillä kovassa tuulessa oli vaikea ylipäänsä pysyä paikoillaan kameran kanssa ja nyt piti ensin yrittää hyvissä ajoin tunnistaa se yksi ja oikea kiisla aina muutamien satojen ohi kiitävien etelänkiislojen, lunnien ja ruokkien seasta ja saada siitä kuvatkin otettua. Mikäli kuvaus ei onnistunut, piti aina aika kauan odottaa seuraavaa yritystä.

Atlantic PuffinCommon Guillemot

Pohjankiisla

Etelänkiisla-, ruokki- ja lunnikuvia kertyi ja kertyi mutta lopulta sain pari kertaa pohjankiislankin kuvaushollille mutta ihan onnistunutta kuvaa en saanut – mutta jotain kuitenkin. Lopulta aloimme olla jo niin yltä päältä linnun paskassa ja kädet väsyneitä kuvaamisesta, että päätimme hakea tavaramme satamasta ja kantaa ne ylös majakalle.

Hikipäässä saavuimme majakanvartijan rakennukselle ja siellä tapasimme tutut tutkijat, jotka neuvoivat meille huoneemme. Ikäväksemme saimme kuulla, että saaressa oli vesi niin vähissä, ettemme pääsisi täällä kauan jo odottamaamme suihkuun.

Hieman huilittuamme laskeuduimme taas alas jatkamaan kuvauksiamme. Porukkaa kävi saaressa päivän mittaan aika vähän ja illalla ei tainnut ketään uusia enää saapua. Ehkä se johtui yhä vain kiihtyneestä tuulesta? Saimme siten kuvailla lintuja aivan keskenämme ja kuvailimmekin niitä oikein antaumuksella iltaan saakka.

Yöpyminen Hornöyan majakanvartijan rakennuksessa oli ikimuistoinen. Rakennusta oli aivan viime aikoina remontoitu ja huoneet ja keittiö olivat aivan huippukuntoiset, vaikka muuten rakennus olikin aika rähjäinen. Nukuimme todella hyvin, kun pitkästä aikaa ihan sänkyihin pääsimme ja heräsimme vasta ihmisten aikaan ja tukevan aamupalan jälkeen lähdimme taas ulos.

Tuuli oli nyt myrskylukemissa ja ulkona oli vaikea pysyä edes pystyssä! Silti kuvailimme ensin hieman huipun kielekkeeltä lunneja ennen kuin laskeuduimme taas alas kuvaamaan muitakin ruokkilintuja ym.

Edelleen jahtasin parempaa kuvaa pohjankiislasta mutta nyt niitä näkyi vielä edellispäivääkin vähemmän. Tuulen takia kuvaaminen oli vielä vaikeampaa ja aamun edetessä valo kääntyi pian huonoksi lentokuvia ajatellen.

RuokkiKiertelimme alhaalla tovin kuvaillen nyt aivan kesyiksi heittäytyneitä lintuja. Tuulen takia koko aamuna ei tullut saareen ketään muita ja tutkijatkin viettivät turvallisuussyistä vapaapäivää, joten saimme olla lintujen kanssa ihan keskenämme. Niinpä lunneja kuvaillessani yksi ruokki kävi niin tuttavalliseksi, että lopulta rapsuttelin sitä niskasta pariin otteeseen eikä se ollut moksiskaan. Lunnejakin tuli viereeni tuulensuojaan  – aivan liian lähelle kuvausta ajatellen.

Muutaman tunnin kuvailun jälkeen kiipesimme majakalle aamupalalle ja polun yläosissa edessämme lennähti virtavästäräkki, joka laskeutui kielekkeen koloon tuulen suojaan. Sieltä se nousi vielä uudelleen lentoon ja lensi kauas alas toiselle puolelle niittyjä. Ylempänä näkyi tuttuun tapaan taas lapinkirvisiäkin.

EtelänkiislaRuokailun jälkeen palailimme taas alas kaikki tavarat jo puoleen rinteeseen kantaen. Tuulen tuiverruksessa taas kiisloja kuvatessani huomasin yhden aivan vitivalkoisen etelänkiislan ja huusin tästä Hannalle, joka myös ehti nähdä linnun. Ihme kyllä onnistuin kaikkien lähempää viilettäneiden lintujen välistä ottamaan siitä jokusen kuvankin ja niistä lintu oli varmistettavissa albiinoksi punaisine silmineen.

Iltapäivällä kiertelin taas pesimäkielekkeen alapuolella ja yllätyksekseni näin kielekkeellä kivitaskun joka jahtasi naaraspukuista mustaleppälintua! Valitettavasti molemmat katosivat tuulen mukana jonnekin ennen kuin ehdin saada ”mulelista” yhtään kuvaa. Myös pari vuorihemppoa ja luotokirvisiä näkyi taas ja taivaalla merikotkat leikkivät tuulessa.

Kannoimme lopulta tavaramme satamaan asti ja ehdimme vielä jonkin aikaa kuvailla taas muuttuneessa valossa kunnes venekyytimme yhtäkkiä saapuikin satamaan puolta tuntia etuajassa. Meille tuli kiire hypätä kyytiin ja pian olimme taas Vardön satamassa.

Maailmanlopunniemellä

Satamassa autoa pakatessamme viereemme ilmestyi tuttu henkilö – Sampsa Cairenius oli Lapin vuodarikierroksen päätteeksi jatkanut Varangillekin muutaman puuttuvan WP-vuodenpinnan perässä. Saatuamme auton pakattua kävimme Vardössä kaupassa, jonka löytäminen oli taas yhtä vaikeaa kuin aina ennenkin.

Sitten jatkoimme Svartnesiin etsimään satama-altaan rannassa vielä ainakin alkukuusta havaittua palsasirriä. Altaalla oli vielä muutamaan päivää aiemmin ollut paikallisena kesysti poseerannut jääkuikkakin, mutta me löysimme nyt vain pari merisirriä, pulmussirrin, tunturikihun sekä muita vielä tavallisempia lajeja.

Kun palsasirriä ei löytynyt päätimme jatkaa kohti Hamningbergiä. Matkalla emme juuri turhia pysähdelleet ja niinpä kuumaiseman halkovan kapean tien päässä stoppasimme lopulta meristaijille. Sampsalla oli hieman niukasti vaatetta mutta staiji onnistui mainiosti autostakin. Meillä Hannan kanssa oli kaikki mahdolliset vatteet päällä, joten tuuli ei niin pahasti haitannut.

Tuulen ansiosta merellä oli kuitenkin melkoinen kuhina ja etenkin myrskylintuja ja pikkukajavia liikkui länttä kohti todella runsaasti. Myös etelänkiisloja mukanaan selvästi paremmin pohjankiislojakin sekä suulia, ruokkeja ja lunneja nähtiin. Kohta Sampsa plokkasi itää kohti matkanneen upean juhlapukuisen jääkuikan ja vähän myöhemmin samaan suuntaan matkasi pari kyhmyhaahkanaarasta.

Lopulta vain noin tunnin staijattuamme, päätti Sampsa lähteä paluumatkalle ja mekin aloimme pystyttää leiriämme. Aika pian olimme unten mailla.

16.6. tuuli oli yhä todella kova, joten aamulla staijasimme merelle vain hetken. Merellä oli hiljaisempaa, mutta edelleen myrskylintuja ja muita edellisiltaisia lajeja tuntui liikkuvan mukavasti. Hauskin havainto oli näkemäni vaalea leukistinen ruokki.

Vastarannan Syltefjordenin kielekkeet olivat sen verran lähellä, että jopa suulakolonia erottui. Olimme käyneet suulakolonialla 20 vuotta aiemmin ja koska se nyt kuitenkin oli lähempänä kuin kertaakaan tällä välillä, päätimme, että paikalle pitäisi taas päästä!  Toki todellisuudessa paikka oli 350 kilometrin ajon sekä kunnon päiväkävelyn päässä!

Pitkä kierto

Niinpä aika pian olimme ajelemassa taas uskomattomien maisemien poikki takaisin päin. Tuuli oli niin kova, että päätimme tehdä taas vain pakolliset pysähdykset, mutta oikein mitään mainittavia havaintoja ei alkumatkasta kertynyt.

Barvikmyranin ylänköjärvellä stoppasimme yhdelle lintujen katselua varten rakennetuista mutta turhan matalista ja muutenkin aika omituisista katselumajoista ja löysimme järveltä muutaman lapasotkan, allin, kaakkuriparin, suosirrejä sekä järveltä nousseen ja kohti Vardötä lähteneen lyhytnokkahanhen.

Svartnesissa stoppasimme taas tarkistamaan kahlaajat mutta mitään uutta ei ollut paikalla ja vanhojakin vain vähän. Matkan taas jatkuttua näimme taas yksittäisen tunturikihun ja sitten Domenin näköalapaikan jälkeen tien yli lensi tunturikiuru. Singahdimme linnun perään ja nurmikkoiselta niityltä löysimme lopulta kaksi paria ”erejä”. Kuvailimme niitä tovin ennen kuin jatkoimme taas matkaamme, jonka varrella näkyi pian riekko ja piekana.

Tunturikiuru

Skallelvissa kelluneesta haahkaparvesta löysimme nyt koiras ja naaras kyhmyhaahkan ja sitten päätin itse ottaa tunnin torkut autossa, kun Hanna suuntasi vähiä kahlaajia kuvaamaan. Ollessamme taas jatkamassa matkaa näimme vielä suopöllön.

PilkkaniskaSeuraava stoppi oli taas Nessebyssä mutta tuuli oli edelleen aivan älytön, joten pian jatkoimme Nybergiin, jossa oli tietyö menossa ja pystyimme pysähtymään vasta levikkeen kohdalla. Tästä näimme, että mustalintuparvi pilkkaniskoineen oli aivan terkkarin rannassa! kävelimme paikalle, johon oli saapunut muutama muukin lintuharrastelija ja valitettavasti parvi oli jo siirtynyt hieman kauemmaksi mutta kuitenkin ihan kohtuulliset parvikuvat saatiin. Näytimme linnun myös meitä ihmettelemään tulleelle suomalaiselle hoitsulle, joka iloisena kertoi, että heillä on terkkarilla aina avoimet ovet lintuharrastajillekin.

Sisämaassa hetken huristeltuamme käännyimme kohti Tenon suistoa ja Harrelvissa näimme hiiripöllön – havainto tuntui ihan deja vulta – olimme nähneet hipön paikalla ensimmäisellä Varangin reissullamme – 20 vuotta sitten.

LapinsirriTenon suulla piti tietysti käydä ihastelemassa upeita maisemia ja ohessa saimme kuvattua ristisorsaperheen sekä soidintavia lapinsirrejä. Pian kuitenkin matka taas jatkui ja kohta nousimme todella upeille tunturiylängöille, joilla kevät oli vielä ihan alkutekijöissään. Tunturikihuja, kaakkureita, kapustarintoja, tundraurpiainen, suokukkoja, pulmunen, lapinsirrejä jne. nähtiin ennen kuin lopulta olimme perillä Syltefjordenissa, jossa parkkeerasimme automme tien päähän.

Syltevuono

Olimme suunnitelleet syövämme ja leiriytyvämme tien päässä mutta koska olimme niin hyvävoimaisia, päätimme pakata parin päivän tavarat rinkkaan minulle selkään ja loput tavarat Hannalle kameralaukkuun ja lähteä talsimaan. Tiesimme edessä olevan kävelyn olevan aivan älyttömän vaikeakulkuista rakkakivikkoa, joten olin itse ajaessani päättänyt, että kävelisimme nyt yön viileydessä (max 5 astetta) niin pitkälle kuin jaksaisimme ja pystyttäisimme sitten vasta leirin.

ReittiPtarmigan

Kävely alkoi heti rankalla nousulla rinteeseen linkkimastolle, josta nousu jatkui tunturin yli rakkakivikkoista maastoa ylemmäksi. Alkuun meidän piti seurata kepein merkittyä polkua mutta aika pian oli selvää, että talven myrskyt olivat katkoneet lähes kaikki merkkikepit ja epämääräisiä siellä täällä näkyneitä kepin puolikkaita seurattuamme, olimme aika varmoja, että meidän kannatti suunnistaa mieluummin ihan omin nokkinemme.

Kiirunoita pärisi joka laella ja näimme niitä vähän väliä mutta aina ne nousivat jo aika kaukaa soidinlentoon naristen, joten kunnolla emme päässeet niitä kuvaamaan. Sen sijaan toista varoittelevaa punakuiriparia pääsin jotenkin kuvaamaan ja lisäksi näimme runsaasti merikihuja, useita kaakkureita, kapustarintoja, muutaman ylänköjärvellä puljanneen haahkan, alleja, pikkukuoveja, tundraurpiaisen sekä muutaman pulmusen.

Lopulta olimme laskeutuneet alas Ytre Syltefjordenin vanhaan kylään, jonne pääsi vain kävellen tai veneellä. Ylitettyämme sillan pystytimme saman tien teltan ja kömmimme nukkumaan – kello olikin jo pitkälti yli kolmen aamuyöllä. Karttaan on piirretty helpoin reitti vanhalle kylälle.

Kiiruna

17.6. reilun neljän tunnin unien jälkeen söimme todella tukevan aamiaisen ja olin pikkuhiljaa kypsytellyt mielessäni suunnitelman, jota päätimme noudattaa eli jätimme leirimme paikoilleen ja pakkasimme mukaamme tavarat, mitä tarvitsimme viimeiselle rutistukselle suulakolonialle.

SepelrastasMuistimme että reitti kulki seuraten kivikasoja mutta pian oli selvä, että kivikasoja oli aivan liikaa siellä täällä noin joka toisella huipulla, jonne jurpot turistit olivat niitä pystytelleet. Niinpä yritimme kävellä kolonialle mahdollisimman lyhyttä reittiä vaikkemme aivan muistaneetkaan, missä se sijaitsi. Oikaisimme aika pian yhden lahdelman kauempaa kiertäen mahdollisimman suoraan kohti luulemaamme määränpäätä. Haviksiakin pikkuhiljaa kertyi: kiirunat olivat paljon vaikeampia löytää kuin yöllä mutta havaitsimme silti 6 lintua, Mukavin havainto oli sepelrastaspari, joka tuntui pesivän aivan uskomattoman karussa maastossa!

SyltevuonoOlimme taivaltaneet  aika pitkään ja olimme jo aika poikki kunnes lopulta saavuimme sopivan näköiselle jyrkänteelle, jolta kuvittelimme suulakolonian näkyvän mutta kauhuksemme emme nähneetkään koloniaa jyrkänteen alla! Hanna jäi tutkimaan heikolla yhteydellä toimineita kännykän karttoja ja pääsipä hän internettiinkin hakemaan jotkut gps-koordinatit, jotka oli kuitenkin helppo todeta olevan aivan vikapaikassa. Mutta vikapaikassa olimme mekin! Niinpä jätin kaikki kantamukseni ja kävin lähes hölkkäämässä rakkakivikossa vielä ainakin puolentoista kilometrin päässä edempänä kielekkeellä, josta avautui henkeäsalpaavat maisemat mutta koloniaa sieltäkään ei löytynyt. Aiemmin paikalla olleesta reilun sadan tuhannen pikkukajavan koloniastakin oli paikalla enää vain aivan rippeet, minkä olimme toki jo aiemminkin jostain kuulleet.

Palasin Hannan luokse ja kävelin sitten kilometrin verran rannan kielekettä seuraten takaisin päin todetakseni lopulta, että suulakolonia näkyi kuin näkyikin siintävän kaukana suuri siinä lahdelmassa, jonka kohdalla olimme noin puolimatkassa oikaiseet!

Ei siinä muutamat nähdyt pulmuset ja vuorihempot kauheasti lämmittäneet, kun palailimme rantaa seuraten kantamuksinemme kohti koloniaa, jonka yläpuolella huilasimme hetken ja yritimme muistaa, kuinka ihmeessä olimme 20 vuotta aiemmin jotenkin onnistuneet kiipeämään jyrkänteeltä alas suulakolonian tasalle niitä kuvaamaan.

Route down

Lopulta saimme kävellä vielä pitkän matkan takaisin päin ja sielläkin kävellä vähän edes takaisin enne kuin lopulta löysin kapean rännin, joka näytti tutulta! Tätä pitkin olimme aikanaan jotenkin uskaltaneet mennä alas!

Nyt reitti näytti aivan kammottavan vaaralliselta, varsinkin kun jalat tuntuivat jo ihan loppuun kävellyiltä! Mutta kun kerran tänne asti oli tultu niin ei siinä auttanut enää alkaa jänistämäänkään! Niinpä lähdin pelkän kameran ja vara-akun kanssa laskeutumaan todella jyrkkää solaa alaspäin. Parissa kohdassa piti siirtyä hieman loivempaan kohtaan, jossa oli kuitenkin pelkkää irtokiveä ja vaarana oli tietysti, että kivet lähtisivät liikkelle ja aiheuttaisivat maanvyöryn – siinä mukana itsekin tietysti vyöryen.

Lopulta onnistuin kuin onnistuinkin pääsemään kolonian tasalle ja sieltä löysin kapean kielekkeen, jota pitkin olimme 20 vuotta nuorempina (ja 20 kiloa kevyempinä) katsoneet, että oikean kameran omistajat voisivat ehkä mahdollisesti päästä jotenkin kiipeämään vielä paljon lähemmäksi koloniaa.

Hanna oli juuri vuorollaan lähtemässä laskemaan alaspäin, kun minä päätin lähteä könyämään kuvaushollille. Nurmikkoinen kieleke oli todella kapea ja kapeimmalla kohdalla jouduin oikein kunnolla vetämään mahaa sisään, että pystyin juuri ja juuri pitämään painon sen verran kalliota vasten etten tipahtaisi takana olevaan rotkoon. Lopulta kuitenkin pääsin kielekkeelle perille ja saatoin todeta riskin kannattaneen.

Valitettavasti jalkani olivat kävelystä (etenkin siitä ylimääräisestä), alas könyämisestä ja silkasta kauhustakin aivan tärinässä, joten kuvaamisesta ei meinannut tulla yhtään mitään. Kaiken lisäksi kolonialla olevat ja sen ympärillä lentelevät suulat osoittautuivat aivan tolkuttoman vaikeiksi kuvata niin kokonsa, muotonsa kuin värityksensäkin puolesta. Kuvia oli todella vaikea saada valotettua oikein, kun linnut lensivät aika harvoin läheltä, vuoroin merta, taivasta tai takana ollutta vuorenseinämää vasten.

Suula

Kuvailin suulia lopulta ehkä vain parikymmentä minuuttia eli sen ajan, että Hanna oli päässyt laskeutumaan kielekkeen juurelle. Kielekkeelle ei mitenkään olisi mahtunut kahta kuvaajaa kerralla ainakaan turvallisesti, joten päätin tehdä Hannalle tilaa. Palaaminen kielekkeeltä oli vielä huomattavasti vaikeampaa ja vaarallisempaa kuin sinne meno oli ollut mutta jotenkin onnistuin pääsemään Hannan luokse. Ja jos minua oli oma menemiseni kielekkeelle pelottanut niin nyt vasta pelottikin, kun Hanna päätti lähteä kauhean kokoinen kamerareppu selässään kohti kielekettä.

Alkuun Hanna eteni kontaten, jolloin reppu heilui aivan holtittomasti puolelta toiselle ja näytti koko ajan siltä, että repun paino keikauttaisi tämän hetkenä minä hyvänsä alas rotkoon. Kun Hanna jatkoi kävellen en enää pystynyt edes katsomaan. Hitaasti mutta varmasti Hanna kuitenkin onnistui pääsemään suulia kuvaamaan ja kokeneempana ja paremman kamerakalustonkin omaavana kuvaajana Hanna onnistui saamaan huomattavasti parempia kuvia kuin minä olin saanut.

SuulatSen verran paluumatkat kuitenkin kauhistuttivat, etten lopulta antanut Hannan ihan kauhean kauan kielekkeellä tötterönsä kanssa heilua. Hannan paluu kielekkeeltä kesti ja kesti ja etenkin kapeimmassa kohdassa hän tuntui miettivän paikoillaan sitä kohtalokasta askelmaa vaikka kuinka kauan enkä taaskaan pystynyt lopulta etenemistä katsomaan. Voin ihan rehellisesti sanoa, etten ollut koskaan pelännyt niin paljon! Mutta lopulta Hanna pääsi tasalleni ja jonkinlaisen adrenaliiniryöpyn tästä saatuani, kipusin pian ylös rotkon päälle varmaan noin kymmenessä minuutissa (tähän oli 20 vuotta ja 20 kiloa sitten mennyt retkikertomukseni mukaan puolisen tuntia). Ja pitkän odotuksen jälkeen Hannakin pääsi hitaasti mutta turvallisesti ylös ja kuin onnitellakseen turvaan pääsystä juuri Hannan ollessa pääsemässä laelle kuului jostain aika läheltä muutamaan kertaan keräkurmitsan ääntä.

Jonkin aikaa huilittuaemme päätimme kokkailla aivan näillä sijoilla seuraavan aterian. Maisemat olivat upeat mutta täytyy kyllä myöntää, ettei niistä oikein osannut nauttia, sen verran oli jalat loppu.

Paluu leiriimme sujui todella nopeasti kun osasimme nyt optimoida reittimme emmekä turhia harhailleet minkään kivikasojen perässä. Leirissä koitimme taas nukkua ja jotenkin onnistuimmekin vaikka alkuun oli todella kuuma auringon lämmittäessä telttaamme. Kartassa on reitti suulakolonialle. Sininen piste on kolonian kohdalla. Yksittäisen punaisen pisteen kohdalla on leiriytymiseen sopiva piste, jossa on vettä ja tasaista.

Reitti kolonialle

Punakuiri18.6. herättyämme kokkasimme taas ja lähdimme palailemaan taas optimiksi ajattelemaamme reittiä kohti sivilisaatiota. Nyt oli ensimmäinen oikeasti lämpimämpi päivä, joten meillä oli aivan liikaa vaatetta! Matkan varrella näkyi taas tuttuja kiirunoita, alleja, merikihuja, punakuireja ja pikkukuoveja sekä myöskin muutama vesipääsky ja karikukko ym. Söimme vielä kertaalleen parin järven välissä ja huilasimme tovin, että jaksaisimme vielä viimeisen rutistuksen. Lopulta laskeuduimme vielä jyrkän kivikkorinteen alas autolle, josta oli mahtava löytää muita eväitä ja juomisia kuin mitä olimme kantaneet mukanamme.

Ja taas Suomipinnoja

Kauan emme laakereilla levänneet vaan lähdimme paluumatkalle, jonka mainittavin havainto oli ylängöillä auton editse lapinsirrin kanssa lentänyt merisirri. Lopulta ajoimme Norjan puoleista Tenon rantaa Utsjoelle saakka, jossa kävimme Annukan Grillillä syömässä kunnon mätöt eli poroburgeria ja porokebapia ym.

HiiripöllöMitään tarkempaa suunnitelmaa meillä ei ollut mutta pikkuhiljaa kypsyttelin ajatusta, että olisi mukava herätä seuraavana aamuna sepelrastaan lauluun Nuvvuksessa. Niinpä ajelimme Tenon vartta muutamaan otteeseen staijaamaan pysähtyen mutta havainnot jäivät taas piekanoihin ja tuulihaukkoihin. Törmäsimme myös samaan hiiripöllöön ja kuinka ollakaan vielä näin iltapäivällä kuulimme parin poikasen kerjuuääntä. Aika helposti Hanna löysi toisen poikasen maasta ja pitihän sille laittaa hilu kinttuun. Odottelimme vielä reilut puoli tuntia, että toinen poikanenkin suostuisi paljastamaan sijaintinsa muttase pysyi hiljaa emmekä lopulta sitä löytäneet.

Sama maakotkan poikanen oli tietysti yhä kotonaan ja jossain lensi tien yli kuukkelikin. Lopulta olimme Nuvvus Ailigaksella, jossa rautiainen lauloi pää punaisena ja tutussa paikassa kurun juurella pysähdyimme, josko tuurilla sepelrastas olisi näin illallakin äänessä. Kävelimme tietä pitkin edes takaisin ja yllättäen kaukaa rinteeltä kuului pari lyhyttä laulun säettä. Ja tähän alkoi sitten toinen lintu vastata aivan täysillä laulaen! Sepelrastas lauloi yhä, kun pääsimme autollemme ja niinpä kun tämäkin laji oli saatu plakkariin, olivat suunnitelmamme taas ihan avoinna.

Yllättäen saimme tiedon, että Hannan äiti Helka ja sisko Elissa eivät omalla Lapin retkellään enää olleetkaan käsivarren Lapissa vaan menossa vielä illan aikana bongaamaan paria päivää aiemmin löytynyttä taigauunilintua. Katsoimme vasta nyt, missä Piesjoki sijaitsi ja saatoimme todeta olevamme vain kolmenkymmenen kilometrin päässä! Soitto ”Ellille” paljasti heidän olevan kohta jo perillä mutta he suostuivat odottamaan, että mekin tulisimme samaan aikaa bongaamaan ”inoa”.

Piesjoen levikkeellä oli sitten melkoisen yllättävä Soikkelien sukutapaaminen ja vihdoin vaatetta kevennettyämme lähdimme talsimaan mönkijäuraa kohti inopaikkaa. Tiesimme kellonajan olevan huonoin mahdollinen minkään linnun havaitsemiselle, mutta puolisentoista kilometriä taivallettuamme ja lopulta polulta jokivartta kohti käveltyämme kuulimme taigauunilinnun heleän laulun säkeen, jota seurasi todella aktiivista kutsuääntelyä!

TaigauunilintuHetken jo luulimme, että paikalla oli kaksi inoa – laulava ja kutsuääntelevä – mutta kyseessä oli vain yksi hyperaktiivinen yksilö, joka piti reviiristään tiukasti kiinni jahdaten paikalle saapuneita pajulintuja kauemmaksi. Lintu oli todella liikkuva ja jostain syystä se vielä hiljenikin, joten emme saaneet siitä kuin pari surkeaa kuvaa. Mutta vihdoin olimme havainneet inon Suomessa muulloinkin kuin syksyllä! Olimmehan Hannan ja Elissan kanssa yrittäneet bongata lajia edellisellä Lapin reissullamme Kemijärveltä mutta lintu oli tuolloin jatkanut matkaansa.

Ilta oli jo pitkällä, kun käppäilimme takaisin kohti autojamme havaiten edistemme lentäneen hiiripöllön.  Elissalla ja Helkalla oli jo kiirus varaamalleen mökille Karigasniemelle nukkumaan, mutta sovimme seuraavan aamun ohjelmaksi yhteisen Piesjängän komppauksen. Me päätimme lopulta ajaa aina poroaitauksen taakse leiriytymään. Kävimme toki vielä katsomassa lähilätäkön mutta emme löytäneet vesipääskyjä ja lapinsirrejä kummempaa. Muutama tunturikihu lenteli yhä taivaalla ja pikkukuovi möykkäsi, kun kömmimme telttaan ja pian olimme syvässä unessa.

Mustaviklo19.6. aamuviideltä olimme jo käyneet lähilutakolla ja valmistaneet aamupalaa ja lopettelemassa syömistä, kun Helka je Elissa saapuivat. Kohta lähdimme taivaltamaan jänkhän reunaa kohti kunnon soita. Reviirilleen asettunutta tunturikihuparia taas kerran tovin kuvailtuamme ja kapustarintoja sekä viiden metsähanhen parven nähtyämme, päätin itse jatkaa eteenpäin keskellä suota. Tämä olikin fiksu veto, sillä aika yllättävästä osasta löysin varoittelevat mustaviklon ja punakuirin sekä pari jänkäsirriäistä, joista kaikista sain ainakin jonkinlaisia kuvia. Samaan aikaan jänkäkurppakin soidinsi päälläni, joten ei voinut valittaa. Lintuatlashavaintoja kertyi roppakaupalla. Helpompaa reittiäkin kulkeneet onnistuivat lajit ainakin valtaosin hoitamaan, joten taivallus jatkui pian kohti Ailigasjärveä.

Broad-billed SandpiperLong-tailed Skua

Aamu lämpeni uhkaavasti mutta suopöllöparin ensin nähtyämme pääsimme lopulta järven rantaan asti ja järveltä löytyi taas mm. alleja, mustalintuja, tällä kertaa naaras pilkkasiipi, vesipääskyjä sekä suokukkoja ja tunturikihuja lenteli kauempana tunturien rinteiden yllä. Sinirinta lauloi ja lapinsirkkukin lurautti muutamaan otteeseen – toki molempia myös nähtiin useita. Ei voinut kuin hattua nostaa Helkalle, joka pitkän Lapin turneen jatkona painoi meidän mukana jänkää pitkin 77-vuotiaana!

Palailimme takaisin päin Hannan kanssa molemmat suolla kompaten ja monia lajeja löytyi lisää ja mustaviklosta saatiin taas kuvia. Onnistuimme näkemään myös muutaman tundraurpiaisen. Lopulta kuitenkin mekin jatkoimme helpommalle reitille, jolla ei kuitenkaan enää juuri lintuja näkynyt ja niinpä aika pian olimme takaisin erotuksella.

Päätimme jatkaa seuraavaksi Muotkanruoktuun syömään kunnon poronkäristykset ja samalla tietysti pääsimme katsomaan taviokuurniakin. Sitten oli aika heittää hyvästit Ellille ja Helkalle ja lähteä ajelemaan kohti etelää.

Matka eteni ja lopulta parkkeerasimme Neljän tuulen tuvalle, josta olimme varanneet samaisen pikkumökin kuin tulomatkalla. Arvatkaapa huviksenne oliko mahtava päästä suihkuun – öö kahdeksan päivän jälkeen…

Ilta meni jutustellessa taas rengastajien kanssa, joiden joukossa oli Sebastian Andrejeffkin. Hanna hieman kohenteli ruokinnan kuvausmahdollisuuksia ja yhdeksän aikaan pääsimme vielä rantasaunaan ja olipas virkistävää käydä ihan uimassakin!

20.6. Hanna heräsi tuntia aiemmin ja onnistui tapansa mukaan saamaan hyvät kuvat taviokuurnista. Lopulta olimme pakanneet automme ja matka jatkui taas.

LapintiainenMatkan varrella moikkasimme taas tuttuja lapintiasia ja nyt pöntön lapset olivat jo niin isoja, että huusivat iloisina meidän tulomme kuullessaan.  Inarin Törmäsestä bongasimme Lentokentäntien varressa aktiivisesti laulaneen lapinuunilinnun ja Sodankylän Porttipahdassa stoppasimme taas tarkistamaan lokit ja tekojärvellä kelluikin harmaalokkien seurassa pari idänselkälokkia sekä merilokki.

Lyhyellä Pelkosenniemen stopilla saatoimme todeta hyttysiä olevan ihan riittävästi, joten jatkoimme pikimmiten Kemijärvelle, jossa kävimme taas moikkaamassa Pirkan perhettä. Koolla olikin nyt koko porukka, joten saatoimme tovin seurusteltuamme ja Pirkan kanssa vielä pizzalla käytyämme lähteä taas jatkamaan matkaa.

Kuusamon Rukalla näimme muuttohaukan ja sitten kävimme kävelemässä hieman Julma Ölkyn kanjonilla sirittäjän ja peukaloisen siellä kuullen. Päätimme lopulta pitkän ajon kartalta aikalailla umpimähkään valitsemaamme Suomussalmen Varpavaaraan, jossa heti autosta noustuamme lauloi sinipyrstö!

Illalla yritimme tovin saada ”tarsaa” kihlattua mutta emme siinä onnistuneet. Niinpä aika pian pystytimme tällä kertaa riippumattoleirin ja kömmimme nukkumaan.

Varpavaara

Sinipyrstö21.6. nukuimme kuin tukit ja heräsimme taas sinipyrstön lauluun. Onnistuimme kuin onnistuimmekin jallittamaan tämän komean vanhan sinipyrstökoiraan verkkoon ja antamaan sille renkaan muistoksi. Toinen sinipyrstö kuului niin kaukaa, ettemme jaksaneet lähteä sitä yrittämään. Sen sijaan idänuunilintu lauloi lähempänä mutta vain lyhyesti eikä sitä sen koommin enää näkynyt saati kuulunut.

Atlastelimme alueella tovin tavallisia lajeja kirjaten ja kuulimme vielä yhden sinipyrstön Pienen Housuvaaran suunnasta sekä havaitsimme niin iso- kuin pikkukäpylintuja ym. ennen kuin lähdimme taas tien päälle.

Ala-Vuokin pienellä kyläkaupalla pysähdyksellä kuului laulava viitakerttunen ja seuraavan pysähdyksen teimme Kuhmossa erittäin huonokuntoisella Rytilammen lintutornilla.

Loppukojuilut

Lopulta käännyimme tutulle kivitielle, jonka varteen pystytimme vielä riippumatot ja kömmimme lyhyille päiväunille, joiden jälkeen ajoimme vielä viimeiset kilometrit Kuikan kämpälle. Pihassa tapasimme legendaarisen luontokuvaajan Lassi Rautiaisen, jonka kojun olimme seuraavaksi yöksi varanneet.

Kulutimme pihassa aikaa eväitämme syöden ja ihan vain lorvien kunnes viideksi laitoimme kaiken valmiiksi ja olimme valmiit lähtemään kojuille. Kaikki muut kuitenkin lorvehtivat yhä edes takaisin ja sitten alkoi sataa. Lassi kävi puolta tuntia myöhemmin sanomassa, että lähtöä oli päätetty viivästyttää puolella tunnilla, jonka ymmärsimme, että sitä oli nyt viivästytetty jo toista kertaa. Lopulta kuudelta lähti autokolonia ajamaan kohti kojuja.

Me olimme varanneet suokojun ja pääsimme ns. luksuskojuun ja kanssamme suolle jäikin vain yksi muu kuvaaja. Kun olimme saaneet kaiken valmiiksi, saimme vielä odotella tovin, että Lassi saapui tuomaan syötävää elukoille.

Kun kaikki oli valmista näkyi haarahaukka pariin kertaan lennossa mutta sitten alkoi taas sataa ja ihan kunnolla. Vain kalalokkeja, variksia ja pari korppia saapui ruokailemaan ja suolla näkyi tai sieltä kuului lisäksi pikkukuovi, liro, valkoviklo, töyhtöhyyppäpari sekä suon takametsässä laulanut sinipyrstö.

Koska aika pian oli selvää, ettei elukoita oikein ollut ainakaan tungokseksi asti tulossa kuvattavaksi, päätin yrittää nukkua hieman Hannan jäädessä pitämään vahtivuoroa. Pari tuntia nukuttuani heräsin omituiseen ääneen ja näin Hannan singahtavan ovea ja vessaa kohti naama vihreänä ja kädet suunsa edessä.

SusiOmakin väsymys oli nopeasti tiessään, kun huoli kaikelle allergisen vaimon kunnosta oli kova. Onneksi Hannan olo ei vaikuttanut sen pahemmalta vaan kyseessä oli selvästi jonkin sortin ruokamyrkytys. Olimme edellisen vuorokauden syöneet eri purkkiruokia, joten minulla ei ollut mitään ongelmia.

Yöllä Hannakin yritti välillä nukkua mutta joutui taas heräämään pahaan oloon. Ja tietysti kohta tämän jälkeen huomasin upean suden olevan tulossa kohti! Onneksi Hannakin kykeni tulemaan kuvaamaan tätä valitettavan pimeässä saapunutta uljasta otusta. Valitettavasti meillä moelmmilla oli ajatukset olleet niin solmussa kaiken tapahtuneen jäljiltä, että meillä oli illan kuvausten jäljeltä telejatkeet huonontamassa valovoimaa kameroissamme.

Susi ruokaili vain lyhyesti mutta käveli edustallamme hienon kierroksen ennen kuin katosi metsän pimeyteen eikä enää palannut.

Wolverine

Aamuyöllä Hannan olo oli parantunut sen verran, että saatoin minäkin vuorostani nukahtaa pariksi tunniksi ja lopulta kuuden aikaan aamulla Hanna herätti minut, kun ahma saapui paikalle. Valitettavasti aamulla oli noussut sankka sumu ja kuvat tästä upeasta näätäeläimestä jäivät vaatimattomiksi.

Jo seitsemältä aamulla oli edessä lähtö kojulta, kun jollain porukalla oli kiirus lentokentälle. Meitä aikataulu ei todellakaan haitannut, sillä Hannan sairastumisen takia ei haitannut yhtään päästä kotimatkalle. Ja pian olimme ajamassa pitkin pieniä, huonokuntoisia teitä kohti etelää.

Mitään lintuhavaintoja ei reilun neljän tunnin ajon aikana tehty. Lopulta olimme Parikkalassa, jossa heitin Hannan kotiin lepäämään ja koska minulla oli loma vielä pahasti kesken ja kotiin en viitsinyt jämähtää, lähdin saman tien kohti Imatraa, jossa oli parina edellispäivänä havaittu käärmekotka. Mutta kerrotaan tästä bongauksesta sitten toisaalla.

Yhteenveto

Reilu pari viikkoinen reissumme oli mitä onnistunein ja vaikka välillä oli kylmä, välillä kuuma ja välillä kovat tuulet ja lopussa hieman sadettakin, niin pääpiirteissään säät olivat kyllä suosineet. Yhteensä olimme reissussa havainneet 189 lintulajia, joissa oli mukana elis Hannalle, pari tuplaa minulle, useita Lappipinnoja, jokunen Norjan- ja kuukausipinna ym. Ja olimmepa päässeet näkemään pari upeaa petoeläintäkin!

J.A.