Pohjois-Ecuador 9.-19.12. 2022

Alkusanat

Olimme Joensuussa juhlistamassa Pohjois-Karjalan lintutieteellisen yhdistyksen 50-vuotista taivalta BirdLifen kokousviikonlopun merkeissä, kun sain puhelimeeni viestin Mika Ohtoselta, jossa tämä kyseli, kiinnostaisiko minua reissu Ecuadoriin vain muutamaa viikkoa myöhemmin. Eihän tällaisesta tarjouksesta voinut kieltäytyä, kun kerrankin oli mahdollisuus päästä reissuun, joka oli ns. valmis paketti eli oppaan valmiiksi räätälöimä reissu Maailman pinnoja keräävälle. Eli varattuna oli siis jo opas ja kuski ja reitti suunniteltuna siten, että jo viisi kertaa aiemmin Ecuadorissa käyneelle Mikalle olisi reitin varrella hoidettavana vielä mahdollisimman monta Maailman pinnaa.

Pian minulla oli Ecuadorin lintukirja tilattuna ja puhelimessa jo entuudestaan Birds of Northern South America applikaatio. Mutta koska Ecuadorissa on havaittu käsittämättömät yli 1600 lintulajia, jäi lintulajien opiskelu aika pintapuoliseksi. Sain Mikalta alustavan reittisuunnitelmankin, joka saattaisi kuitenkin elää vielä ns. lennostakin riippuen, miten tärkeimpiä kohdelajeja saataisiin hoidettua. Tarkoitus oli kuitenkin Quiton pääkaupunkiin saavuttuamme suunnata heti Andien itäpuolelle, jossa oltaisiin pari-kolme päivää ja sitten suunnata länsipuolelle Chocon sademetsiin ja kiertää lopuksi rannikon ja maan pohjoisrajan ja Kolumbian rajaseudun kautta takaisin Quitoon.

Lopulta loma koitti ja ajoin 8.12. Helsinki-Vantaan lähelle tuttuun Skyline hotelliin, jonka parkkipaikka oli aivan lumen peitossa. Onnistuin jättämään autoni kaoottiselle parkkipaikalle ja syötyäni ravintolassa olin valmis unten maille.

Matkaan

9.12. herätyskello soi epäinhimillisen aikaisin ja pian matkasin lentokenttäbussin kyydissä Helsinki-Vantaalle, jonne pian Mikakin saapui. Lentomme Amsterdamiin lähti klo 7:00 ja Amsterdamissa nousimme vain reilua tuntia myöhemmin Quiton koneeseen. Lento oli todella pitkä, yli 10 tuntia. Pari elokuvaa katsottuani, onnistuin onneksi nukkumaankin jonkin verran.

Koska lensimme aikavyöhykkeitä vastaan, laskeuduimme Quitoon jo iltapäivällä klo 16:15. Matkatavaramme saapuivat onneksi ja aulasta löytyi kuskimme German, joka ei juuri englantia puhunut. Nostimme ja vaihdoimme vielä käteistä ja pian pakkasimme tavaramme Germanin VW Golfiin ja lähdimme ajamaan kohti Andeja.

Alkumatkasta oli vielä hieman valoa havaita lintujakin, mutta havainnot jäivät pariin täpläkorvakyyhkyyn, teräspääskyihin, muutamaan eteläamerikansirkkuun, amerikantuulihaukkaan sekä amerikanliitohaukkaan.

Quito sijaitsee sekin jopa 2850 metrin korkeudessa, mutta ajomatkalla nousimme lähes saman tien todella ylös Andien päälle ja korkeimmalla kohdalla tie oli yli 4000 metrin korkeudella. Mutta yhtä nopeasti laskeuduimme huippujen toisella puolella taas alemmas ja lopulta Baezaan saavuttuamme olimme taas parissa tuhannessa metrissä.

Baezassa parkkeerasimme motellin pihaan ja pian kannoimme tavaramme huoneeseen, joka tuoksahti aika tunkkaiselle. Mutta majapaikan pizzaravintola ylitti sitten kaikki odotukset, sillä pizza oli yksi parhaista, mitä olen koskaan syönyt. Tilasimme varmuuden vuoksi vielä yhden pizzan siten, että saisimme sen aamulla retkievääksi, kun retkelle lähtö oli sovittu niin aikaiseksi, ettei muuta aamupalaa olisi vielä saatavilla.

Maastoon Guacamayoksen rinteille

10.12. aamuviideltä tapasimme Germanin sekä nyt edelliseltä opasreissultaan vasta illalla saapuneen oppaamme Marcelo Quipon, joka oli ollut Mikan oppaana parilla aiemmallakin Ecuadorin retkellä. Pian lähdimme ajamaan kohti etelää ja aamun pikkuhiljaa alkaessa valjeta, stoppasimme Cosangassa aamupalalle.

Aamupalan jatkoimme vielä pikkumatkan Guacamayoksen polun parkkipaikalle, jonne German jäi odottelemaan, kun me muut lähdimme laskeutumaan polkua alaspäin.

Alkuun linnut olivat vähissä – vain joitakin ääniä kuului mutta kohta saatiin kaivaa kamerakin esille, kun ensin ruskopäätypäkkö ja sitten punavatsarastas näyttäytyivät. Mutta sitten metsän linnut olivat taas äänihavaintojen varassa. Marcelo ammattilaisen tavoin tunnisti kaikki äänet ja hän osasi mestarillisesti matkia ääniä, joten kun jotain jostain kuului hän heti perään matki ääntä ja siten etenkin minun, jolle kaikki äänet tuppasivat olemaan uusia, oli helppo tunnistaa, mitä ääntä milloinkin oli tarkoitus kuunnella.

Rufous-headed Pygmy TyrantChestnut-bellied Thrush

Pahemmin emme kuitenkaan ns. tavallisiin lajeihin tuhlanneet aikaa emmekä yrittäneet houkutella niitä esiin viheltämällä tai atrappia soittamalla vaan atrappia soitettiin lähinnä vain koville lajeille, joista tärkein tässä kohteessa oli viiksisirppikipuaja. Lajia oli havaittu polun varressa viime vuosina ja ihan viime aikoinakin, mutta helppo sitä ei ollut paikalta löytää – olipa Mikakin käynyt paikalla jo pari kertaa aiemmin.

Spillmann's Tapaculo

Kävelimme polkua alas, sitten takaisin ylös ja taas alas ja ylös kilometritolkulla ja havaintoja kertyi tasaista vauhtia, vaikka välillä saimme niskaamme kunnon vesisadettakin. Mukavimpia havaintoja olivat savu-, mustarinta- ja huppukotinga, vuorikipuaja, kaunotikka, useat erilaiset tangarat ja kolibrit, hiiren lailla polulla piipertänyt ecuadorintapakulo sekä monet muut vilaukselta näkyneet tai vain kuuluneet lajit, joista mm. kiilanokkakolibria (geoffroyi) kuultiin vaikka kuinka kauan, mutta näkyville se ei suostunut. Myös ruskopääluura, liuskelakkiluuranen, smaragditukaani (albivitta), smaragdisukkakolibri sekä viirupyrstökolibri (leucura) jäivät vain äänihavainnon varaan – kuten moni muukin laji.

Onneksi meillä oli pizzapalat eväänä, sillä muuten kävely korkeassa ilmanalassa olisi vienyt kaikki voimamme. Lopulta olimme kiivenneet takaisin parkkipaikalle, jossa German meitä odotteli ja jatkoimme pienen matkan päähän Guacamayoksen pohjoisrinteelle. Matkalla näimme muutamia eteläamerikanhyyppiä. Perillä kiipesimme aivan tolkuttoman jyrkkää ja liukasta öljyputken vieressä kulkenutta polkua aina rinteen huipulle asti mutta näin keskipäivällä linnut olivat todella tiukassa. Sirppisiipisaku ja andientulikärki nähtiin ja muutamia muita uusia lajeja kuultiin mutta täältäkään ei viiksisirppikipuajaa löytynyt.

Suunnitelmissamme oli lähteä Baezaan syömään, mutta lopulta Mikan johdolla päätimme, että palaisimme vielä aamuiselle polulle uudelleen. Parkkipaikalla lähetimme Germanin syömään, jottei raukka näkisi nälkää meitä odottaessaan ja lähdimme taas kävelemään polkua alaspäin. Emme kovin kauaksi ehtinyt, kun Mika näki kookkaahkon punertavan linnun lennähtävän erään puun latvukseen ja siinähän se viiksisirppikipuaja oli! Kohta toinenkin lintu lennähti näkyviin ja paikalla oli vanha ja nuori lintu. Nuori jäi aika mukavasti paikalle näyttäytyen atrapin kannustamana moneen kertaan ihan mukavasti. Niinpä saimme aivan mukiinmenevät kuvatkin tästä superharvinaisesta ja vain harvan näkemästä lajista otettua.

Greater ScythebillGreater Scythebill

Green-and-black Fruiteater

Koska German oli vasta lähtenyt, kävelimme polkua lopulta vielä alemmas kuin aamulla. Aika pian törmäsimme pariin britti Maailmanpinnaajaan, jotka olivat kävelleet polkua koko aamun käyden paljon alempana vuoren rinteellä. Heillä oli toisella pitkälti yli 8000 ja toisella yli 9000 lajia Maailmasta mutta viiksisirppikipuaja heiltä puuttui. Neuvoimme heille paikan ja aika kiireellä he lähtivätkin kipuamaan ylemmäksi. Myöhemmin saimme kuulla, etteivät he olleet enää lintuja löytäneet.

Alempana Mikan onnistui kuulla harvinainen perunluuranen, mutta vaikka jonkin aikaa yritimme, ei lintu enää suostunut sanomaan mitään saati tulemaan näytille. Monia muitakin hyviä lajeja saatiin hoidettua nyt, kun pahin laji oli plakkarissa ja saatoimme näin keskittyä hieman enemmän muuhun linnustoon.

Rufous-banded Owl

Ilta hämärsi jo, kun palailimme Baezaa kohti ja klo 18:45 San Isidron tien varresta hoidimme atrapilla näkyville komean andienmetsäpöllön. Olin itse varustautunut vain lämpökameralla enkä tajunnut kantaa tavallista kameraa ja siksi järkevä kuva sai pöllöstä saamatta. Toki Marcelon taskulamppu ei olisi ollut aivan tarpeeksi voimakas valaistakseen korkealla ollutta pöllöä kunnolla.

Illalla kävimme syömässä ja majoituimme eri majapaikkaan, sillä emme oikein halunneet altistaa keuhkojamme enää homeelle tai mikä ikinä edellisessä huoneessamme olikaan haissut. Sen verran paljon olimme keuhkojamme rääkänneet kävelemällä noin kolmen tuhannen metrin korkeudessa vuorten rinteitä ylös-alas arviolta noin parinkymmenen kilometrin matkan. Sykemittarini kertoi minun liikkuneen päivittäisestä tavoiteannoksesta 389%.

Hostal La Casa de Rodrigo -majapaikassa oli erinomainen ravintola ja tällä kertaa syötiin kalaa. Paikassa majoittui myös koskimelojia, joille lähistöllä oli varmasti upeita mestoja.

Cosangan seudulla

Geoffroyi's Daggerbill

11.12. saapui Marcelo uuden kuskin Byronin ja isomman auton kanssa ja kohta olimme taas Cosangassa aamupalalla. Liikkeelle taas lähdettyämme stoppasimme pian läheisen jokivarren koskipaikalla, josta ei löytynyt toivomiani koskisorsia tai andienkoskikaroja, mutta joitakin koskinapsijoita ja mustafiivejä sentään. Pian jatkoimme Rio Bemejon jokilaaksoon. Hoidimme alkuun kiilanokkakolibrin (geoffroyi) tyylikkäästi, kun saimme linnun näkyvillekin ja jollain tavalla kuvattuakin ja sitten jatkoimme etsimään pilvimetsähaukkaa.

Vuorten rinnemaisemat olivat upeat mutta aika monta kuivaa puun latvustoa tarkistimme kiikarein sekä Marcelon kaukoputkella mutta etsimäämme haukkaa ei löytynyt. Muita havaintoja tietysti tehtiin vaikka kuinka ja minulla elikset ropisivat: smaragditukaani (albivitta), andienpyrstömuura, vuori- ja töyhtöketsaali, keltanaamasirkkunen, andienpippurivireo, nätti ruskolakkinäpsy, todella hieno loistonärhi (yncas), musta- ja kolumbiantapakulo, sitruunavatsanapsija, andienrastuli, orneeroita, peukaloisia, tanagereita, kerttuleita ym. ym.

Streak-headed AntwrenRufous-crowned Tody-Flycatcher

Inca JayGolden-headed Quetzal

Puolen päivän jälkeen parkkeerasimme Guango Lodgen parkkiin ja pian olimme kävelemässä tien toisella puolella olevaa luontopolkua, jonka varresta toivoimme löytävämme andientulitangaroita. Tätäkään lintua emme löytäneet mutta muita kyllä, mm. kolibreja havaittiin useita lajeja mutta niillä oli kauhea vauhti päällä. Mukavia havaintoja olivat myös mm. andienvuoritukaani, nokipiivi, ruostevatsa- (cinnamomeiventris) ja punarintapitaho jne.

Lodgen pihaan käveltyämme löytyi heti mm. andiensaku ja naamiotrogoni ja pihassa pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni näkemään kolibriruokintoja. Niinpä kolibreja näkyi ja kuvattiin nopeasti useita lajeja, mm. turmaliinienenkeli-, kanelipyrstö- ja piikkitöpökolibreja, turkoosihännys-, kastanjakolibri ja peitsikolibri. Myös andienkasikki (leucoramphus), turkoosinaakka, samettikerttuli, kultaviiruorneero ja paljon muuta havaittiin.

Buff-tailed CoronetChestnut-breasted Coronet

Tourmaline SunangelLong-tailed Sylph

White-bellied WoodstarHooded Mountain Tanager

Mutta pian matka jatkui Andien huippuja kohti ja Papallactassa etsimme kuumeisesti rinteiden ryteiköistä raitanaamaluurasta mutta tänään ei onni tuntunut olevan myötä target-lajien kanssa. Muutenkin linnut olivat ihmeen vähissä, parhaina lajeina löytyi frakkisirkku, pikkuluura (saturata) sekä ylänkötapakulo (opacus). Lopulta oli aika luovuttaa ja jatkaa vuoren ylitystä.

Black-backed Bush TanagerPlumbeous Sierra Finch

Ilta oli jo hämärtymässä, kun stoppasimme pikaisesti tien ylimmällä kohdalla, jossa tien varresta löytyi lampiorneero sekä pari sierransirkkua. Ylhäällä huipulla ei monta lämpöastetta ollut ja tuulikin oli melkoisen vilakka. Kohta stoppasimme vielä lyhyesti yrittämään silmälasikarhua vakioaukealtaan, mutta eipä onnistanut sekään. Tänään ei ollut onni potkinut projektilajiemme suhteen.

Ajoimme lopulta aina Quiton laitamille saakka, jossa majoituimme Casa Magnolian hienoon sisäpiha-alueella sijainneeseen omakotitalomaiseen majapaikkaan. Paikalla olisi varmasti viihtynyt kauemminkin kuin muutaman tunnin unten mailla.

Yanacocha

12.12. olimme aikaisessa, sillä halusimme ehtiä pelipaikoille jo selvästi ennen auringon nousua. Niinpä jo klo 3:30 olimme ajamassa ja pikkuhiljaa kipuamassa pienempiä ja pienempiä teitä kohti Yanacochan huippuja.

Matkan varrella näkyi tieltä edestämme lentoon noussut pilvikehrääjä (longirostis). Lopulta olimme hieman ennen viittä portilla, jonka avaajan piti saapua paikalle viideksi. Odottelimme hieman kärsimättöminä, sillä Mika tiesi, että target-lajimme aloittaisi soitimensa noin klo 5:15 ja ei kovin kauan välttämättä soidintaisi. Lopulta onneksi avaimenhaltija saapui ja pääsimme ajamaan yhä vain pienemmäksi kinttupoluksi muuttunutta tietä tälle yksityiselle suojelualueelle.

Marcelo kertoi, että yleensä hän oli kävellyt kauempaa kohti huippua, mutta nyt aikataulu oli niin tiukka, että ajoimme niin pitkälle kuin autolla vain ikinä uskalsi mutta lopulta oli jätettävä auton ja ottaa kaikki tavarat mukaan ja jatkaa jalkaisin. Emme ehtineet monta askelta ottaa, kun ensimmäinen inkakurppa kuului edestämme mutta olimme puiden ympäröimänä eikä meillä oikein ollut näkyvyyttä ja koska tavoitteena oli myös nähdä tämä laji, oli meidän jatkettava rinnettä ylemmäksi.

Hölkkäsimme ihan reipasta vauhtia kilometrin verran kunnes saavuimme aukealle, josta pystyimme alkaa seulomaan maisemaa niin lampuilla kuin lämpökamerallakin. Aika pian Marcelo näki yhden kurpan lennossa ja kohta näin itsekin lämpökameralla yhden soidintavan taivaalla. Marcelo soitti välillä atrappia ja kohta yksi kurppa lensi aivan suoraan ylitsemme täysillä soiden! Valitettavasti vielä oli niin pimeää, etten itse ollut edes kaivanut kameraa vielä esille. Seuraavan ylilennon taitavampi kuvaaja olisi varmaan jo saanutkin ikuistettua, mutta itse en saanut osumaa.

Jonkin aikaa kuulimme vielä kauempaa yhteensä ainakin kolmen inkakurpan soidinta mutta kuvaushollille ne eivät enää tulleet ja pian ne hiljenivät kokonaan. Oli todella hyvä, että olimme lähteneet todella aikaisin ja pitäneet kiirettä, muuten olisimme olleet kyllä pahasti myöhässä!

Kävelimme vielä polkua edes takaisin atrappia välillä soitellen ja pari yksittäistä soidinääntä vielä kuulimme mutta kaukaa ja selvästi jo maassa tai puissa olleilta linnuilta. Muita lintuja alkoi auringon noustua näkyä mukavasti ja itselläni tietysti taas elikset ropisivat. Mm. muutama aaltoluura, viitaorneero, isojuovanapsija, helmitapakulo, andientangara, erakkopuhkoja ym. havaittiin.

Lopulta lähdimme palailemaan kohti autoa mutta soittelimme vielä aika ajoin kurppa-atrappia ja yllättäen kuulimme taas yhden vastauksen edestämme. Lähemmäs polkua pitkin käveltyämme Mika ja Marcelo rymysivät todella jyrkkään rinnemetsään kurppaa etsimään mutta itse jäin tielle katsomaan, mitä muita lintuja näkyisi. Täytyy myöntää, etten oikein uskonut kurpan löytämisen olevan mahdollista järkyttävän jyrkästä ja tiheästä metsiköstä – mutta väärässä olin! Jonkin ajan päästä kuulin Marcelon vihellyksen ja pakkohan minunkin oli lähteä metsään könyämään. Ja siellähän se inkakurppa oli tiheän ja naavaisen puun oksalla kököttämässä! Sain itsekin linnusta erinomaiset kuvat otettua vaikken ihan kauhean lähelle kehdannut lintua lähestyä, jotten olisi ajanut sitä lentoon. Lopulta lintu liikkui kävellen alemmas oksien suojaan ja sitten lennähtikin hieman etäämmäksi kuitenkin taas oksalle laskeutuen. Mutta me jätimme linnun rauhaan.

Imperial SnipeImperial Snipe

Kiivettyämme takaisin polulle lähdimme erittäin tyytyväisinä palailemaan autolle ottaen muutamia maisemakuvia matkalla. Parissa kohdassa vuoret olivat puiden välistä hienosti näkyvissä.

View on AndesCarunculated Caracara

Ajoimme hieman alemmas havaiten matkan varrella viirukarakaraparin sekä deguhaukan. Alempana rinteessä kävelimme polkua pitkin parisen kilometriä tietysti lintuja havainnoiden kolibrien ruokintapaikalle, jossa pääsimme kuvaamaan taas aivan eri kolibreja kuin aiemmin.

Kolibreja kuvaillessamme kuului lähimetsästä valkokurkkupöllösen ääntä ja pari lintua löytyikin näkyville ja jotenkin kuvattavaksi. Pian oli kuitenkin palattava kuvaamaan pilkkasiipi-, kultasukka-, ja sinisiipikolibreja sekä naamio- ja erakkopuhkojia, uskomattoman upeita verikorvatangaroita, keltaviiksisirkkuja (latinuchus) ja lopulta kun sinnikkäästi jaksoin odottaa sain kuvat safiirisukka- ja peitsikolibristakin. Paljon muutakin näkyi, joten lopulta tyytyväisinä käppäilimme takaisin autolle.

Golden-breasted PufflegWhite-throated Screech Owl

Scarlet-bellied Mountain Tanager and Masked FlowerpiercerSapphire-vented Puffleg

Buff-winged StarfrontletSword-billed Hummingbird

Shining Sunbeam

Ruokailimme alempana ravintolassa, jonne Marcelo oli meille järjestänyt tarjoilun. Ulkona oli todella sankka sumu ja siksi linnut pihan ruokinnoilla varsin vähissä. Onneksi kuitenkin pari hohtoselkäkolibria löytyi ja toista pääsin kuvaamaankin. Harmi vain, että sumu oli niin sakea, että kameran etsin ei meinannut löytää lintua lainkaan.

Bellavistan alueella

Ajo jatkui Tandayapan laakson kautta Bellavistaan ja havaintoja tuli taas niin vauhdista kuin parilla lyhyellä stopillakin. Helmiä olivat andienvarpuspöllö, viheltäjähiirihaukka, kultaviiruorneero, nuohoojatapakulo, keltajuovasirkku ym.

Bellavista Lodgen ruokinnoilta löytyi taas kolibreja mm. kanelipyrstö-, keltasäihky-, pisama-, sepelinka- ecuadorinenkeli- ja säihkyhännyskolibreja ym. Valitettavasti valo ei ollut kovinkaan kummoinen kuvaamista ajatellen.

Collared IncaGorgeted SunangelFawn-breasted BrilliantViolet-tailed Sylph

Pian meidän piti taas jatkaa matkaa ja kultakuvetukaanin nähtyämme alkoi ilta jo hämärtää. Lähestyimme pilvisirkun harvoja esiintymispaikkoja, kun Mika sanoi, että taisimme viimeksi löytää sirkut tämän mutkan takaa. Niinpä pysähdyimme ja lähes heti tien varresta löytyi kaksi vanhaa sekä yksi nuori pilvisirkku, joita pääsimme ihastelemaan oikein urakalla! Harmi, että valo oli jo todella vähissä mutta kesyt linnut näyttäytyivät niin upeasti, että ihan kelpo kuvia lopulta saatiin.

Tanager FinchTanager Finch

Illan jo pimennyttyä ajelimme Mindoon, jossa suuntasimme vielä etsimään sepelmetsäpöllöä. Marcelo oli vain viikkoa aiemmin havainnut paikalla kolmekin lintua mutta nyt niitä ei meinannut löytyä sitten millään. Kävelimme lopulta tien vartta edes takaisin useamman kilometrin liikenteen haitatessa havainnointia. Soitimme atrappia, kuuntelimme, seuloimme puita lampuin ja lämpökameran avulla ja löysinkin puiden latvustoista niin pikkulintuja kuin yhden laiskiaisen sekä oselotin, mutta pöllöä emme löytäneet. Hauskan kuuloinen harmaapökkelökehrääjä sentään vähän piristi mieltä.

Black-and-white Owl

Lopulta päätimme ajaa tietä vielä vähän matkaa ja yrittää vielä kerran eri paikasta ja kuinka ollakaan atrappiin kuului vastaus! Ja sepelmetsäpöllö löytyi myös näkyville ja jotenkin kuvattavaksikin. Ilta oli todella pitkällä, kun viimein pääsimme San Sebastian de Los Blancosissa sijainneeseen majapaikkamme. Päivä oli ollut todella pitkä mutta erittäin antoisa!

Rio Canandeen

13.12. nukuimme vähän pitempään ja niin ehdimme olla majapaikan pihapiirissä vielä hieman aamun valjettua ja niinpä sain tukun tavallisia lajeja pointsattua ja lisäksi näkyi jonkin verran Ranskan Guianasta tuttuja lajeja. Minulle elikseksi havaittiin ruostepyrstö- ja andientimanttikolibri, ecuadorinrastas, mustasiipikardinaali, harmaalakkiorneero (cinnamomeus) ja choconnapsija.

Lopulta lähdimme ajamaan pitkää siirtymää kohti Rio Canandea. Matkan varrella havainnot jäivät vähiin, toki jokunen elis kuitenkin näkyi. Ajon yllättävin tapahtuma oli lauttamatka, kun pieni joki ylitettiin autolautalla, jota ohjattiin perämoottorilla. Lauttaan mahtui kuitenkin useampi auto kerrallaan.

Little Cuckoo

Joen ylityksen jälkeen alkoi näkyä lintuja enemmänkin ja useiden tangaroiden ohella havaitsimme Mikan kovasti toivoman pikkuruostekäenkin sekä mm. sinirintakolibrin, kotilohaukan, etelänkarhe- ja sukkapääskyjä ym. ym.

Lopulta kurvasimme Rio Cananden Choco Lodgelle, joka oli sademetsäntutkimuslaitoksen yhteydessä. Meille oli pitkien portaiden alapuolella oma mökki, jossa oli huoneet niin meille Mikan kanssa kuin Marcelolle ja Byronille.

Lintuja alkoi jo pihapiiristä löytyä ja oikein mukavaa lajistoa: raitalaiskuri, purppurarintakolibri, mustanokkatukaaneja, joukossaan kolumbiantukaani, ecuadorintäpläarakareja ja ruusuposkiaratteja ym.

Barred PuffbirdYellow-throated Toucan

Aika pian olimme valmiit lähtemään maastoon ja lähdimme kävelemään Lodgen pihasta lähteneitä polkuja sademetsään, jossa nousimme pikkuhiljaa kohti lähirinteitä. Polut oli nimetty lintujen mukaan ja aloitimme kulkemalla Choco Tapaculo polkua, jolta jatkoimme yhä ylemmäksi Banded Ground Cuckoo polulle.

Lajisto oli taas muuttunut siinä määrin, että kaikki vastaan tulleet linnut tuppasivat olemaan eliksiä. Löysimme mm. helmilakkimuuran, ruostelaulutyrannin, rusopäänapsijan, kolumbianlaulupeukaloisen, ruskopeukaloiskertun, liekkikaulurikolibrin, vihertanssijan (litae), räikkäorneeron (virgatus) sekä erilaisia sieppoja, tyranneja, peukaloisia, ”antteja” eli antbirdin sukuisia jne.

Speckled MournerBand-tailed Barbthroat

Lisää paikoin liukkaalla polulla ylös-alas könyttyämme löysimme mm. laulavan hohtokardinaalin (cyanoides), mustapäänäpsyn, kultaposki- ja suomutöyhtötikan, lapionapparin (flavotectus), ruostekotingan, parit kipuajat, tangaroita, peukaloisia ja kuuluipa ensimmäinen isotinamikin. Mutta tiheässä ja hämärässä metsässä jo lintujen näkeminen oli todella vaikeaa – saati sitten kuvaaminen. Etenkin kun linnut liikkuivat pääasiassa aivan puiden latvuksissa.

Armadillo

Yhden nyppylän ylitettyämme huomasimme polulla edessämme jotain tonkineen vyötiäisen. Onnistuimme lähestyä sitä kuvaushollille ja onnistuin itsekin saada siitä jokusen kuvan vaikka olin kapealla polulla hieman muiden takana ja otus touhusi hankalasti alempana polulla ja vieläpä todella pimeässä paikassa.

Kun olimme kipuamassa jyrkintä rinnettä, kun läheltämme alkoi kuulua todennäköistä viidakkosakun ääntä. Yritimme hiipiä lähemmäs ja Marcelo onnistuikin löytää linnun puun oksalta, mutta sitten valitettava liukastuminen säikäytti niin meidät kuin linnunkin, joka lensi tiehensä ilman että me ehdimme nähdä lintua.

Ilta hämärsi jo kun kiiruhdimme pitkää kävelymatkaa takaisin päin. Oli jo ihan hämärää, kun kuulimme ensimmäinen amerikanpöllösen (centralis) ja kohta toinen kuului niin läheltä, että se löytyi helposti näkyville ja kuvattavaksikin. Samaan aikaan lähistöllä huuteli pariin otteeseen myös viirumetsäpöllö.

Choco Screech OwlSpectacled Owl

Lopulta pääsimme majapaikallemme, jossa olikin saman tien vuorossa ruokailu ravintolarakennuksessa, joka oli aivan kämppämme vieressä. Ruokailun jälkeen kävimme vielä lyhyellä ajelulla tien varressa toiveenamme löytää kolumbiankehrääjiä, mutta ilmeisesti oli jo liian myöhä. Lämpökameran kanssa puiden selaaminen ei kuitenkaan mennyt hukkaan, sillä löysin sillä aivan vieressämme puussa olleen kultapöllön! Lopulta olin itse aivan naatti ja valmis nukkumaan saman tien, kun päivän ohjelma oli valmis – mikä noudatti aika hyvin samaa kaavaa aiempienkin päivien kanssa.

Botrosan tiellä

14.12. herätys oli taas aikaisin ja tarkoitus oli ajaa Botrosan tietä pitkälle ja retkeillä tien varressa koko päivä. Niinpä meille oli pakattu matkaan niin kenttäaamiainen kuin -lounaskin.

Eipä kauan tarvinnut pysähdellä, kun kuulimme ensimmäisen kolumbiankehrääjän ja kohta yksi löytyi jotenkin näkyvillekin huutelemasta vaakatasossa olleen oksan päällä. Kuvaamiselle se kuitenkin oli liian kaukana sillä vielä oli aivan pilkkipimeää.

Varhaisaamun mukavia havaintoja olivat pari isosakua, amazonian- ja leveänokkamomotit, panamanpillimuura, valkosilmätrogonit ja ensin kuuluneet ja sitten kaukaa löytyneet ja sitten vähän lähempää ohitsemme lentäneet kolme käpyröyhelökotingaa, joista koirailla oli aivan käsittämättömät kaulalerpattimet. Myös pari valkonaama-araa, ecuadorintulikärki, aina yhtä komeita amerikansirohaukkoja, pari rastaslaiskuria sekä lavertajarastas (daguae) löydettiin.

Crested GuanLong-wattled Umbrellawing

Roadside birding tyyliin kävelimme pitkiä matkoja siten, että Byron seurasi meitä vähän matkan päässä autolla ja kun linnut olivat vähissä tai biotooppi muuten heikompaa, hyppäsimme auton kyytiin pysähtyäksemme kohta taas kävelemään.

Koko ajan Marcelolla soi joku atrappi tai sitten hän vihelteli jotain hakemaamme lajia. Etenkin keskiamerikanvarpuspöllön sekä narinonhaukkasen äänet kaikuivat korvissamme ilman vastausta mutta mm. nokitinamin, tuliniskatangaran ja tuliperätikan löydettyämme kuului viimein atrappiin vastauskin, kun vihdoin peltopyyviiriäisen ääni kantautui metsästä korviimme. Ryynäsimme metsään etsimään viiriäisiä ja aika pitkään saimme hakea, kunnes lopulta lämpökameran avulla paikansimme linnun ja pääsimme näkemään sen oikein hyvin ja ottamaan jonkinlaiset kuvatkin oksien ja lehtien välistä.

Lanceolated MonkletTawny-faced Quail

Viiriäisen haun yhteydessä havaitsimme myös helmirintamuuran sekä ruskopystynokan sekä pääsimme kuulemaan kolumbianlaulupeukaloisen erikoista laulua.

Oli mukava huomata, että Ranskan Guayanassa tutuksi tulleet linnut tunnistuivat täällä jopa äänestäkin, sillä jonkin verran havaittiin ennestään minulle tuttujakin lajeja. Mutta muutamat uudet tuttavuudet olivat todella saman näköisiä ja jopa korvakuulolta aivan saman kuuloisia. Yksi komeimmista ennestään tutuista lajeista oli kuningaskondori, joita näimme jopa neljä lintua kaartelemassa taivaalla.

Ecuadorinvalkohaukka, viherpikkuelenia, viiksikääpiömuuranen, rubiinitanssija, lyijybekardi ja pitkän hakemisen jälkeen lopulta lyhyesti näyttäytynyt chocontikka olivat kaikki uusia tuttavuuksia, kuten myöhemmin löytyneet valko-otsalaiskuri, tulikulmatangara, tuliotsaseppä, keijukolibri, valkokurkkutyranni, pääskytangara sekä kaunis punavyötangarapariskuntakin.

White-necked PuffbirdScarlet-breasted Dacnis

Black-tipped Cotinga

Eräällä komealla maisemapaikalla pystytimme kaukoputken ja pian löytyi kaukaa puiden latvustoista pari lumivalkoista valkokotingaa. Koiraiden soidinkäytökseen kuuluu puiden latvoissa avoimesti kököttäminen sillä minkäänlaista laulua näillä ei ole.

Atrappi raikasi vielä monella stopilla mutta target-lajeja ei enempää löytynyt. Lopulta ilta oli jo todella pitkällä, kun ajoimme hieman vauhdikkaammin takaisin Lodgelle, jossa uni taas maittoi.

Vielä tuttuja paikkoja

15.12. saimme nukkua hieman pitempään, sillä aamiaisen jälkeen lähdimme taas kävelemään samoja polkuja, jotka lähtivät käytännössä pihastamme.

Lajisto oli aika pitkälti samaa kuin edelliselläkin kävelyllä mutta toki uuttakin löytyi. Jo kuistille olimme kuulleet hauskan kuuloisen helttasakun ja pian törmäsimme kanelityranniin ja ruostekotingaan, kuulimme virtakerttulin sekä ruutukurkkumuurasen ja vilaukselta näkyi sinilakkitanssija (velutina).

Crested Guan

Keli oli sateinen ja ylempänä oli sankka sumu, joten kuvaamisesta ei tullut yhtään mitään. Sumun takia emme edes nähneet päällämme käyneitä siniotsa-arasia, vaikka ne lensivät parikin kertaa aika läheltä ylitsemme. Huipulla törmäsimme myös pieneen parveen aktiivisesti äännelleitä ja liikkuneita harmaakorva- ja siniposkimuuria. Niillä oli todennäköisesti jossain lähistöllä muurahaisia seurattavanaan. Myös mm. valkokulmaväijy kuultiin.

Kelin ajamina olimme jo aika pian palailemassa takaisin alaspäin, kun vihdoin törmäsimme ainakin viiteen sakuun, joista pari saatiin varmasti määritettyä viidakkosakuiksi mutta loput kolme olivat ilmeisesti isosakuja – ainakin ainoa paikoilleen kuvattavaksi jämähtänyt oli sellainen.

Black Howler

Hieman alempana kuulimme vihdoin ensimmäisen tiheikkötapakulon, joka saatiin lyhyesti näkyvillekin mutta sitten yläpuolellamme ollut iso mustamölyapina veti aivan järjettömät kilarit ja alkoi syöksyillä puussa meitä kohti. Se myös heitti meitä metrin pituisella kepillä! Tilanne alkoi oikeasti tuntua niin uhkaavalta, että päätimme jättää tapakulon kuvausyritykset väliin ja peruuttaa kauemmaksi.

Kämpälle palattuamme otimme taas aivan erinomaisen maittavan lounaan jälkeen hetken jopa hieman rennosti ja Byron yllätti meidät kaivamalla terassilta putkeen puussa kököttäneen kuningasjakamarin.

Great JacamarPale-mandibled Aracari

Rose-faced Parrot

Kävimme myös tutustumassa tutkimusasemaan paikkaa johtavan naisen opastuksella ja kattotoimistolla ollessamme huomasimme aivan käsittämättömän moninaisen, värikkään lintuparven mesoavan aivan kämppämme viereisessä puussa. Putkea meillä ei ollut mukana mutta saimme heti monia tangaralajeja tunnistettua. Kiiruhdimme terassillemme, josta löysimme putkella puusta jopa 22 lajia lintuja! Mm. ruusuposkiaratteja, pari kobolttikolibria, siniviiksi- ja mustakurkkutangara nähtiin uusiksi lajeiksi. Epäilimme, että puussa olisi ollut käärme kiipeämässä ja siksi linnut olivat niin vauhkona. Käärmeistä yleensäkin varoiteltiin alueella ja mm. portaiden lähistöllä suositeltiin pihassa käyttämään kumisaappaita. Vain yhden pienen käärmeen onnistuimme kuitenkaan näkemään koko reissulla – ja se oli juuri näillä portailla.

Iltapäivällä tienvarsiretkeilimme taas Botrosan tien varressa mutta havainnot jäivät ihmeen vähiin. Jo ollessamme palailemassa majapaikalle teimme vielä viimeisen stopin pienen kylän lähellä hienolla rinneaukealla, josta löytyi pari kukkivaa puutakin. Mika näki heti vilauksen epäilyttävän näköisestä kolibrista, jota sitten odoteltiin aika pitkään saapuvaksi takaisin – ja kyllä kannatti, sillä kun se lopulta reilun puolen tunnin odottelun jälkeen palasi paikalle alkoi se viimeistään ottamistamme kuvista näyttää naaras ecuadorintöpökolibrilta! Mika sai näin täysin odottamattoman sponden eliksen, jota ei nyt tarvitse tulevilla reissuilla erikseen hakea maan eteläosista. Sain kolibrista parhaat kuvani aika sattumalta, kun olin kuvailemassa puskassa ollutta kultahupputangaraa, kun taas kateissa ollut kolibri tupsahtikin samaan kuvaan tangaran kanssa ja siirtyi siitä sitten samalle etäisyydelle hetkeksi istumaan. Näin kerrankin nopeaa tilannetta varten oli kaikki kameran säädöt valmiina. Toki kuvat silti jäivät etäisyyden takia aika vaatimattomiksi.

Golden-hooded TanagerEsmeralda's Woodstar

16.12. lähdimme vielä kerran ajamaan Botrosan tietä pitkälle paikoille, josta toivoimme vielä löytävän keskiamerikanvarpuspöllöä tai narinonhaukkasta. Artappi huusi taas niin, että korvissa alkoi tuntua mutta kumpaakaan lajia emme löytäneet. Löysimme kuitenkin pitkään etsimämme kirjoviheltäjätyrannin, joka näyttäytyi oikein mainiosti ja siitä saatiin kuviakin, vaikkei se koskaan tullut alemmas puiden latvoista. Läheisen puun latvassa kökötti myös valkokurkkutyranni, joten siitäkin piti ottaa kuvia vaikka sekin oli turhan kaukana.

Choco SirystesSnowy-throated Kingbird

Botrosan tien varressa oli pientä metsän raivausta menossa, kun jonnekin tien päähän oltiin rakentamassa sähkölinjaa. Tämän takia tien varret olivat kauttaaltaan pieneltä alueelta hakattu. Koska kaikkea muuta oli jo kokeiltu, päätimme kävellä yhtä polkua sisemmäksi metsään, josko löytäisimme näin vielä etsimämme. Löysimmekin alkuun ääntelevän nokitinamin, joka ei suostunut tulemaan näytille ja kohta pienen haukkaparin erään puut latvustosta pesänrakennuspuuhissa mutta valitettavasti nämä eivät olleet etsimiämme haukkasia vaan kolibrihaukkoja, jotka olivat toki kiva havainto nekin.

Tiny HawkSouthern Mealy Amazon

Muuten havainnot olivat yllättävän pitkälti samoja kuin edellisellä ajelulla. Toki kaikki harvat uudet laji olivat minulle eliksiä kuten esim. pikkuviidakkohaukka, harmaapikkuelenia (parambae), keltavatsatikli jne. Kuvaustilanteet jäivät hämmästyttävän vähiin, mutta jotain sentään onnistuimme kuvaamaankin.

Chestnut-fronted MacawLong-tailed Tyrant

Rannikolle

Söimme vielä majapaikkamme ravintolassa aamulla tilaamamme ylimääräisen superkalliin lounaan ja sitten oli aika lähteä ajelemaan takaisin sivistystä kohti. Yllättävän pian olimme taas lautalla, jonka jälkeen asutusta alkoi olla enemmän. Edessä meillä oli pitkä ajo kohti rannikkoa ja matkan varrella ei ollut pahemmin syytä pysähdellä.

Rannikolle päästyämme näimme autosta muutamia retkipinnoja kuten kalasääsken, keisarifregattilinnun, ruskopelikaanin sekä muutamia haikaroita mutta meillä oli vielä pitkä ajo Las Peñasiin, jossa olimme lopulta iltamyöhään. Yllättäen ensimmäinen majapaikka ei ollut auki mutta onneksi toisessa hotellissa oli tilaa ja näin saimme turvallisen oloisen majapaikan. Olimme kuitenkin nyt jo aika lähellä Kolumbian rajaa ja näille seuduille matkailua ei kauheasti suositella.

Las Peñas

17.12. aamuyöstä heräsin siihen, että sänky tärisee ja pihalla kanat pitävät kauheaa meteliä. Hetken kesti tajuta, että oli maanjäristys! Koko talo tärisi arviolta parisen kymmentä sekuntia mutta olin niin väsynyt, etten kauheasti jaksanut asiasta välittää vaan käänsin kylkeä ja jatkoin nukkumista. Oli melkoinen yllätys, kun myöhemmin saimme selville, että kyseessä oli ollut Ecuadorin suurin maanjäristys koko vuonna, 5,3 magnitudia ja järistyksen keskus oli ollut meistä vain muutaman kymmenen kilometrin päässä meren pohjassa. Myöhemmin oli ollut vielä toinenkin 4,4 magnitudin järistys mutta sitä emme olleet huomanneet.

Aamulla etsimme hetken aamupalapaikkaa mutta kun mikään paikka ei vielä ollut auki, päätimme lähteä retkelle. Emme kovin pitkälle ajaneet, kun stoppasimme ensimmäisen kerran tien varteen ja Marcelo alkoi taas soittaa atrappia. Ja lähes saman tien lensi lähipuuhun etsimämme kääpiökäki!

Dwarf CuckooGreen Kingfisher

Yritimme jonkin aikaa saada kelvollisia kuvia kääpiökäestä, mutta ainakin omat kuvani jäivät aika surkeiksi. Ohessa näimme ja kuvailimme myös mm jokinapsuja, keltakerttuleita (petechia), naaras rubiinityrannia (obscurus), viherkalastajaa sekä ylitsemme lentänyttä amerikanvalkoiibisparvea.

Masked Water TyrantAmerican White Ibis

Seuraavaksi jatkoimme tietä pitkin pienten allasalueiden ohi pienen joen ylittävälle sillalle, jonka ympäristöstä yritimme löytää vihersafiirikolibria. Olimme alueella aika pitkään mutta näimme vain muutaman muun kolibrilajin. Lajille olisi ilmeisesti ollut toinen potentiaalinen paikka läheisen San Andreaksen kaupungin slummialueen lähistöllä mutta tälle seudulle emme todellakaan halunneet mennä. Toki muuten lintuja näkyi, parhaimpina liuskebekardi, panamanviirumuuranen sekä sääskikerttu (bilineata) ja paikalla kyllä viihtyi vaikka pikkuhiljaa lämpötila alkoi nousta aika korkeaksi.

White-browed GnatcatcherPacific Antwren

Red-legged HoneycreeperTropical Parula

Kävimme välissä Las Peñasissa syömässä merenrantaravintolassa, jonka parkkipaikalla jo pääsin kuvaamaan kurnuttajavarpuskyyhkyä. Terassilta oli mukava katsella merellä lentäneitä kuningastiiroja ja ruskopelikaaneja sekä välillä aikavan päällämme kiepuneita keisarifregattilintuja ym.

Croaking Ground DoveMagnificent Frigatebird

Neotropic Cormorant

Sitten palasimme taas allasalueiden ohi vauhdikkaasti ajaen sillan pieleen kolibreja etsimään mutta vieläkään emme löytäneet oikean merkkisiä. Oliivimerimetsoa pääsin kuvaamaankin ja puiden latvustossa näyttäytyi lyhyesti pari oliivitikkasta mutta targetti pysyi piilossa.

Kävimme myös kävelemässä läheisen mangrovealueen pitkospuupoluilla, jossa toivoimme kolibriyllätyksiä mutta havainnot jäivät aika vähiin. Pihapiirissä kuvailimme nättiä väliamerikanpikkutrogonia sekä ecuadorinvarpuskyyhkyä ja kuulimme sinimaakyyhkyn mutta etsimäämme kolibria emme löytäneet.

Ecuadorian Ground DoveGartered Trogon

Lopulta meidän oli lähdettävä hakemaan tavaroitamme hotellilta ja vihdoin ehdimme edes muutamaksi kymmeneksi sekunniksi pysähtyä altaidenkin kohdalla, jotta sinisiipitavien seassa uiskennellut valkoposkisorsakin saatiin kuitattua. Haikaroita ja kahlaajia olisi varmasti löytynyt retkipinnaksi ja minulle jokunen eliskin varmasti mutta aikataulut painoivat päälle ja matkan oli jatkuttava.

Lyhyempiä stoppeja

Seuraavan stoppimme teimme San Franciscon metsäalueella, josta etsimme pääasiassa sinikotingaa. Haviksia tuli heti mm. suomukyyhkyistä ja pienen roadside-birdingin tuloksena löytyi myös mm. mustarintalaiskuri ja kolumbiankruunuseppä ja kuului sekä kauluriseppä sekä pikkumangrovekana. Parilla näköalapaikalla katselimme kaukoputkella puiden latvustoja ja löysimme erään puun latvasta naamiotityran kunnes Mika nyppäsi aivan tolkuttoman kaukana puun latvassa kököttäneen sinikotingan!

Five-colored BarbetBlue Cotinga

Illaksi ajelimme San Lorenzon kaupunkiin, joka on kuuluisa huumeiden salakuljetuksesta. Menimme suoraan syömään, jotta minimoisimme kaupungilla liikkumista. Ruoka-annokset olivat taas aivan järjettömän kokoiset!

Lopulta ajelimme hotellille, jossa oli varmaan jonkun paikallisen huumeparonin juhlat alkamassa illalla. Onneksi sain mahdollisimman etäältä kerrostalorakennuksesta huoneen, johon portaita könytessäni näin ohitseni lentäneen tornipöllön (furcata). Lopulta sain nukuttua yllättävänkin hyvin, vaikka juhlat jatkuivat pitkään.

18.12. herätys oli aikaisin ja hotellin aulassa oli yhä muutamia juhlijoita pöydissä nukkumassa. Suuntasimme ensin Carondeletin alueelle, josta löysimme heti pysähdyttyämme pikkuhaukan sekä myöskin puun latvassa oleilleen pikkujalohaukan.

Jatkoimme pian Awan tietä kohti mutta pysähdyimme vielä pariin otteeseen jyrkän mäen nyppylän rinteessä ja huipulla soittelemaan atrappeja. Huipulta avautui näkymä jyrkänteelle, jonka edustalta löytyi jalohaukka lentämästä. Valitettavasti haukka katosi saman tien kielekkeen taakse mutta onneksi tuli kohta taas esiin ja jopa laskeutui näkyville kielekkeelle. Se oli punajalohaukka!

Pearl KiteOrange-breasted Falcon

Awan tiellä

Koska atrappeihin ei kuulunut vastausta, jatkoimme lopulta Awan tielle, jossa pari pysähdyksen jälkeen olimme paikassa, josta ei enää autolla päässyt ajamaan, joten jatkoimme kävellen. Näin aamusta tiellä oli yllättävän paljon muitakin kulkijoita, kun lapset olivat menossa kouluun ja aikuiset töihin. Kovin monta taloa ei tien varressa ollut, joten ties mistä osa oli lähtenyt liikenteeseen?

Lintuja alkoi taas löytyä ja elikseksi irtosi mm. kruununeitokolibri, kolumbiantäpläarakari, negrosinaratti, töpömuura, kolumbiannaamiokerttuli sekä vihdoin löytyneet latvustangarat, joiden kanssa samaan aikaan kuvattavissa oli myös aivan käsittämättömän värinen rubiinitangarakoiras, jonka vaatimattomamman näköinen naaras pysytteli hyvin oksien takana piilossa.

Yellow-green TanagerScarlet-and-white Tanager

Ja kun olimme taas vaihteeksi kävelleet aika monta kilometriä löytyivät lopulta myös kultarintatangarat, joita niitäkin päästiin kuvaamaan oikein mukavasti! Ja jotta tangararetki olisi ollut täydellinen, paluukävelyllä tangarat poseerasivat yhä vain paremmin ja kimaran täydensi vielä aivan erkillä ollut keltalakkitangara ja myös keltalepinkäisvireo näyttäytyi hienosti.

Golden-chested TanagerEmerald Tanager

Retki oli ollut mitä onnistunein mutta entisestään sitä kruunasi Marcelon Byronilta saama viesti, että Argentiina johti jalkapallon MM-loppuottelua Ranskaa vastaan 2-0. Autolle päästyämme tilanne oli yhä sama mutta lähes välittömästi Ranska kavensi ja ei aikaakaan, kun peli oli tasan 2-2. Ei siinä auttanut kuin jäädä pikkutien varteen tuijottamaan ottelua Byronin kännykästä!

Aivan ottelun viime minuuteilla Ranska sai vapaapotkun erinomaisesta paikasta ja silloin yhteys katkesi. Ei siinä auttanut kuin ajaa hieman päätielle päin ja toivoa, että kenttä taas löytyisi ja kun se vihdoin löytyi, oli jatkoaika alkamassa.

Katselimme ottelua ulkona seisten Byronin istuskellessa kuskin paikalla kännykkä ratin päällä. Marcelolla ei hermot kestäneet katsoa peliä ja hän käppäili edes takaisin välillä eri lajeja atrapilla soittaen. Ja sitten Messi teki 3-2 maalin! Mutta riemua ei kauan kestänyt kun Mbabbe toi Ranskan taas tasoihin. Ja vielä aivan viimeisillä sekunneilla ranskalaispelaaja oli yksi läpi, mutta argentiinan maalivahti Emilio Martinez torjui uskomattomalla jalkatorjunnalla! Niinpä edessä oli rangaistuspotkukilpailu!

Rankkarien katselua ”häiritsi”, kun Marcelo löysi ja onnistui houkuttelemaan auton viereen kuvaushollille chocontikan! Siinä vuoron perää käytiin katsomassa rankkari ja kuvailtiin hienosti näytillä ollutta tikkaa! Ja Argentiina hoiti lopulta kannun kotiin! Fiilikset oli aika korkealla. Argentiina oli selvästi meidän kaikkien suosikki!

Slaty-capped Shrike-VireoChoco Woodpecker

Maailmanmestaruuden ratkettua oli meillä edessä taas pitkä ajo ja ajoimme aina Hosteria San Geronimolle saakka, josta saimme huoneet. Ravintolakin oli onneksi vielä auki, joten saimme kuvut ravittua ja sitten unten maille – aamulla oli taas aikainen herätys!

Chicalin tiellä

19.12. Ei ollut kukko vielä edes pieraissut, kun ylitimme joen ja lähdimme ajamaan taas vaihteeksi Kolumbian rajaa kohti Chicalin tietä pitkin ja auringon noustessa olimme jo pelipaikoilla vuoristossa.

Atrapit raikasivat taas upeissa maisemissa mutta etsimäämme lajia ei meinannut löytyä. Ohessa löytyi kuitenkin mm. keltarintaluura, harmaarintaelenia (albiceps), ruskoviiru- ja pisaraorneeroa, sametti-, tuhkapää- ja smaragditangaraa ja sitten kova tähtiorneero, jota päästiin taas kuvaamaan kohtuullisesti.

Star-chested TreerunnerBrown Inca

Kova löytö oli myös valkokurkkununna, joka huuteli erään kaukaisen puun latvustossa näkyvissä. Eikä onneksi mennyt kauhean kauan, kun etsimämme purppuranaakkakin löytyi! Lintu kävi lyhyesti katsomassa meitä ja palasi taas alarinteeseen. Kovin kummoisia kuvia ei tästä pinnasta tullut mutta jotain kuitenkin.

White-faced NunbirdBeautiful Jay

Myös mm. kultakuvetukaani kävi kuvattavissa ja lopulta aiemmin lyhyesti näyttäytynyt kultakorutangarakin poseerasi meille oikein antaumuksella. Mutta sitten alkoi aikataulu painaa päälle siihen malliin, että palailimme aika vauhdikkaasti kohti hotellia. Matkalla Marcelo nyppäsi vielä vauhdista meille kovan pinnan, kun tien varren pensaan oksalla istuskeli hienon sininen ecuadorinsirkkunen.

Plate-billed Mountain ToucanPurplish-mantled Tanager

Takaisin Quitoon

Hotellilla itselläni aika meni siihen, kun yritin huonolla internetyhteydellä saada check-iniä tehtyä. Ja pian lähdimme ajelemaan mutkaisia vuoristoteitä kohti Quitoa. Onneksi matkan varrella ei ollut muita yllätyksiä kuin ojaan ajanut rekka, joka kuitenkin oli niin pihalla tieltä, ettei se viivästyttänyt saati tukkinunt liikennettä.

Meillä oli vielä tavoitteena retkeillä lyhyesti ylängön järvillä joko Ibarran Yanacochalla tai Otavalon lähellä San Pablolla mutta aikaa tuhraantui matkan tekoon sekä lopulta myös avoimen ravintolan etsintään San Pablon lähellä niin paljon, että yhteenkään pysähdykseen ei jäänyt aikaa. Niinpä retken viimeiseksi elikseksi näkyi vauhdista muutama andiennokikana. Onneksi lopulta ruokaakin saatiin ja matka jatkui vauhdikkaasti aina Quiton Mariscal Sucren lentoasemalle saakka.

Lentoaseman parkissa kiittelimme ja hyvästelimme Marcelon ja Byronin ja edessä oli aivan tolkuttoman pitkät matkustelut talviseen Suomeen!

Group photo

Kotimatka

Lentoasemalla oli aivan tolkuttomat jonot ja lopulta jouduimme pyytämään ihmisiä päästämään meidät keulille, jotta ehtisimme boardingiin! Ja tietysti koneemme oli sitten reilusti myöhässä eikä boarding ollut edes alkanut.

Lopulta lentomme kuitenkin lähti ennen iltakuutta. Lentomme lensi hieman yllättäenkin, kun ei ainakaan minun lentolipussani asiaa mitenkään mainittu, Guayaquiliin. Itse toki nukahdin koneessa jo ennen nousua ja heräsin aivan pallohukkaisena koneen laskeutuessa. Jouduimme taas nousemaan koneesta ja viettämään aikaa Guayaquilin lentoasemalla lähes tunnin ennen kuin pääsimme takaisin samaan koneeseen ja matka vasta toden teolla alkoi.

Nukuin taas kuin tukki yli puolet lähes 11 tunnin lennosta ja lopulta laskeuduimme Amsterdamiin (20.12. klo 13:20 paikallista aikaa), jossa oli leppoisa seitsemän tunnin odotus ennen jatkolentoa Suomeen. Ihme kyllä aika saatiin jotenkin kulutettua ja illalla klo 20:20 lähti koneemme kohti Helsinki-Vantaata. Suomessa olimme puolilta öin ja onneksemme matkatavaramme saapuivat. Mikaa oli perhettä vastassa ja oli aika sanoa kiitokset ja heiheit!

Itse busseilin Skyline hotellille, jossa parkkipaikan lumikaaos oli edellisten päivien lauhojen kelien ansiosta helpottanut siihen malliin, että päätin, koska olin niin tolkuttoman hyvin nukkunut lennoilla, lähteä ajamaan kohti Parikkalaa. Lopulta olin kotona joskus ennen viittä aamulla ja onneksi minulla oli vielä yksi vapaapäivä jäljellä ennen paluuta arkeen!

J.A.Alkusanat

Olimme Joensuussa juhlistamassa Pohjois-Karjalan lintutieteellisen yhdistyksen 50-vuotista taivalta BirdLifen kokousviikonlopun merkeissä, kun sain puhelimeeni viestin Mika Ohtoselta, jossa tämä kyseli, kiinnostaisiko minua reissu Ecuadoriin vain muutamaa viikkoa myöhemmin. Eihän tällaisesta tarjouksesta voinut kieltäytyä, kun kerrankin oli mahdollisuus päästä reissuun, joka oli ns. valmis paketti eli oppaan valmiiksi räätälöimä reissu Maailman pinnoja keräävälle. Eli varattuna oli siis jo opas ja kuski ja reitti suunniteltuna siten, että jo viisi kertaa aiemmin Ecuadorissa käyneelle Mikalle olisi reitin varrella hoidettavana vielä mahdollisimman monta Maailman pinnaa.

Pian minulla oli Ecuadorin lintukirja tilattuna ja puhelimessa jo entuudestaan Birds of Northern South America applikaatio. Mutta koska Ecuadorissa on havaittu käsittämättömät yli 1600 lintulajia, jäi lintulajien opiskelu aika pintapuoliseksi. Sain Mikalta alustavan reittisuunnitelmankin, joka saattaisi kuitenkin elää vielä ns. lennostakin riippuen, miten tärkeimpiä kohdelajeja saataisiin hoidettua. Tarkoitus oli kuitenkin Quiton pääkaupunkiin saavuttuamme suunnata heti Andien itäpuolelle, jossa oltaisiin pari-kolme päivää ja sitten suunnata länsipuolelle Chocon sademetsiin ja kiertää lopuksi rannikon ja maan pohjoisrajan ja Kolumbian rajaseudun kautta takaisin Quitoon.

Lopulta loma koitti ja ajoin 8.12. Helsinki-Vantaan lähelle tuttuun Skyline hotelliin, jonka parkkipaikka oli aivan lumen peitossa. Onnistuin jättämään autoni kaoottiselle parkkipaikalle ja syötyäni ravintolassa olin valmis unten maille.

Matkaan

9.12. herätyskello soi epäinhimillisen aikaisin ja pian matkasin lentokenttäbussin kyydissä Helsinki-Vantaalle, jonne pian Mikakin saapui. Lentomme Amsterdamiin lähti klo 7:00 ja Amsterdamissa nousimme vain reilua tuntia myöhemmin Quiton koneeseen. Lento oli todella pitkä, yli 10 tuntia. Pari elokuvaa katsottuani, onnistuin onneksi nukkumaankin jonkin verran.

Koska lensimme aikavyöhykkeitä vastaan, laskeuduimme Quitoon jo iltapäivällä klo 16:15. Matkatavaramme saapuivat onneksi ja aulasta löytyi kuskimme German, joka ei juuri englantia puhunut. Nostimme ja vaihdoimme vielä käteistä ja pian pakkasimme tavaramme Germanin VW Golfiin ja lähdimme ajamaan kohti Andeja.

Alkumatkasta oli vielä hieman valoa havaita lintujakin, mutta havainnot jäivät pariin täpläkorvakyyhkyyn, teräspääskyihin, muutamaan eteläamerikansirkkuun, amerikantuulihaukkaan sekä amerikanliitohaukkaan.

Quito sijaitsee sekin jopa 2850 metrin korkeudessa, mutta ajomatkalla nousimme lähes saman tien todella ylös Andien päälle ja korkeimmalla kohdalla tie oli yli 4000 metrin korkeudella. Mutta yhtä nopeasti laskeuduimme huippujen toisella puolella taas alemmas ja lopulta Baezaan saavuttuamme olimme taas parissa tuhannessa metrissä.

Baezassa parkkeerasimme motellin pihaan ja pian kannoimme tavaramme huoneeseen, joka tuoksahti aika tunkkaiselle. Mutta majapaikan pizzaravintola ylitti sitten kaikki odotukset, sillä pizza oli yksi parhaista, mitä olen koskaan syönyt. Tilasimme varmuuden vuoksi vielä yhden pizzan siten, että saisimme sen aamulla retkievääksi, kun retkelle lähtö oli sovittu niin aikaiseksi, ettei muuta aamupalaa olisi vielä saatavilla.

Maastoon Guacamayoksen rinteille

10.12. aamuviideltä tapasimme Germanin sekä nyt edelliseltä opasreissultaan vasta illalla saapuneen oppaamme Marcelo Quipon, joka oli ollut Mikan oppaana parilla aiemmallakin Ecuadorin retkellä. Pian lähdimme ajamaan kohti etelää ja aamun pikkuhiljaa alkaessa valjeta, stoppasimme Cosangassa aamupalalle.

Aamupalan jatkoimme vielä pikkumatkan Guacamayoksen polun parkkipaikalle, jonne German jäi odottelemaan, kun me muut lähdimme laskeutumaan polkua alaspäin.

Alkuun linnut olivat vähissä – vain joitakin ääniä kuului mutta kohta saatiin kaivaa kamerakin esille, kun ensin ruskopäätypäkkö ja sitten punavatsarastas näyttäytyivät. Mutta sitten metsän linnut olivat taas äänihavaintojen varassa. Marcelo ammattilaisen tavoin tunnisti kaikki äänet ja hän osasi mestarillisesti matkia ääniä, joten kun jotain jostain kuului hän heti perään matki ääntä ja siten etenkin minun, jolle kaikki äänet tuppasivat olemaan uusia, oli helppo tunnistaa, mitä ääntä milloinkin oli tarkoitus kuunnella.

Rufous-headed Pygmy TyrantChestnut-bellied Thrush

Pahemmin emme kuitenkaan ns. tavallisiin lajeihin tuhlanneet aikaa emmekä yrittäneet houkutella niitä esiin viheltämällä tai atrappia soittamalla vaan atrappia soitettiin lähinnä vain koville lajeille, joista tärkein tässä kohteessa oli viiksisirppikipuaja. Lajia oli havaittu polun varressa viime vuosina ja ihan viime aikoinakin, mutta helppo sitä ei ollut paikalta löytää – olipa Mikakin käynyt paikalla jo pari kertaa aiemmin.

Spillmann's Tapaculo

Kävelimme polkua alas, sitten takaisin ylös ja taas alas ja ylös kilometritolkulla ja havaintoja kertyi tasaista vauhtia, vaikka välillä saimme niskaamme kunnon vesisadettakin. Mukavimpia havaintoja olivat savu-, mustarinta- ja huppukotinga, vuorikipuaja, kaunotikka, useat erilaiset tangarat ja kolibrit, hiiren lailla polulla piipertänyt ecuadorintapakulo sekä monet muut vilaukselta näkyneet tai vain kuuluneet lajit, joista mm. kiilanokkakolibria (geoffroyi) kuultiin vaikka kuinka kauan, mutta näkyville se ei suostunut. Myös ruskopääluura, liuskelakkiluuranen, smaragditukaani (albivitta), smaragdisukkakolibri sekä viirupyrstökolibri (leucura) jäivät vain äänihavainnon varaan – kuten moni muukin laji.

Onneksi meillä oli pizzapalat eväänä, sillä muuten kävely korkeassa ilmanalassa olisi vienyt kaikki voimamme. Lopulta olimme kiivenneet takaisin parkkipaikalle, jossa German meitä odotteli ja jatkoimme pienen matkan päähän Guacamayoksen pohjoisrinteelle. Matkalla näimme muutamia eteläamerikanhyyppiä. Perillä kiipesimme aivan tolkuttoman jyrkkää ja liukasta öljyputken vieressä kulkenutta polkua aina rinteen huipulle asti mutta näin keskipäivällä linnut olivat todella tiukassa. Sirppisiipisaku ja andientulikärki nähtiin ja muutamia muita uusia lajeja kuultiin mutta täältäkään ei viiksisirppikipuajaa löytynyt.

Suunnitelmissamme oli lähteä Baezaan syömään, mutta lopulta Mikan johdolla päätimme, että palaisimme vielä aamuiselle polulle uudelleen. Parkkipaikalla lähetimme Germanin syömään, jottei raukka näkisi nälkää meitä odottaessaan ja lähdimme taas kävelemään polkua alaspäin. Emme kovin kauaksi ehtinyt, kun Mika näki kookkaahkon punertavan linnun lennähtävän erään puun latvukseen ja siinähän se viiksisirppikipuaja oli! Kohta toinenkin lintu lennähti näkyviin ja paikalla oli vanha ja nuori lintu. Nuori jäi aika mukavasti paikalle näyttäytyen atrapin kannustamana moneen kertaan ihan mukavasti. Niinpä saimme aivan mukiinmenevät kuvatkin tästä superharvinaisesta ja vain harvan näkemästä lajista otettua.

Greater ScythebillGreater Scythebill

Green-and-black Fruiteater

Koska German oli vasta lähtenyt, kävelimme polkua lopulta vielä alemmas kuin aamulla. Aika pian törmäsimme pariin britti Maailmanpinnaajaan, jotka olivat kävelleet polkua koko aamun käyden paljon alempana vuoren rinteellä. Heillä oli toisella pitkälti yli 8000 ja toisella yli 9000 lajia Maailmasta mutta viiksisirppikipuaja heiltä puuttui. Neuvoimme heille paikan ja aika kiireellä he lähtivätkin kipuamaan ylemmäksi. Myöhemmin saimme kuulla, etteivät he olleet enää lintuja löytäneet.

Alempana Mikan onnistui kuulla harvinainen perunluuranen, mutta vaikka jonkin aikaa yritimme, ei lintu enää suostunut sanomaan mitään saati tulemaan näytille. Monia muitakin hyviä lajeja saatiin hoidettua nyt, kun pahin laji oli plakkarissa ja saatoimme näin keskittyä hieman enemmän muuhun linnustoon.

Rufous-banded Owl

Ilta hämärsi jo, kun palailimme Baezaa kohti ja klo 18:45 San Isidron tien varresta hoidimme atrapilla näkyville komean andienmetsäpöllön. Olin itse varustautunut vain lämpökameralla enkä tajunnut kantaa tavallista kameraa ja siksi järkevä kuva sai pöllöstä saamatta. Toki Marcelon taskulamppu ei olisi ollut aivan tarpeeksi voimakas valaistakseen korkealla ollutta pöllöä kunnolla.

Illalla kävimme syömässä ja majoituimme eri majapaikkaan, sillä emme oikein halunneet altistaa keuhkojamme enää homeelle tai mikä ikinä edellisessä huoneessamme olikaan haissut. Sen verran paljon olimme keuhkojamme rääkänneet kävelemällä noin kolmen tuhannen metrin korkeudessa vuorten rinteitä ylös-alas arviolta noin parinkymmenen kilometrin matkan. Sykemittarini kertoi minun liikkuneen päivittäisestä tavoiteannoksesta 389%.

Hostal La Casa de Rodrigo -majapaikassa oli erinomainen ravintola ja tällä kertaa syötiin kalaa. Paikassa majoittui myös koskimelojia, joille lähistöllä oli varmasti upeita mestoja.

Cosangan seudulla

Geoffroyi's Daggerbill

11.12. saapui Marcelo uuden kuskin Byronin ja isomman auton kanssa ja kohta olimme taas Cosangassa aamupalalla. Liikkeelle taas lähdettyämme stoppasimme pian läheisen jokivarren koskipaikalla, josta ei löytynyt toivomiani koskisorsia tai andienkoskikaroja, mutta joitakin koskinapsijoita ja mustafiivejä sentään. Pian jatkoimme Rio Bemejon jokilaaksoon. Hoidimme alkuun kiilanokkakolibrin (geoffroyi) tyylikkäästi, kun saimme linnun näkyvillekin ja jollain tavalla kuvattuakin ja sitten jatkoimme etsimään pilvimetsähaukkaa.

Vuorten rinnemaisemat olivat upeat mutta aika monta kuivaa puun latvustoa tarkistimme kiikarein sekä Marcelon kaukoputkella mutta etsimäämme haukkaa ei löytynyt. Muita havaintoja tietysti tehtiin vaikka kuinka ja minulla elikset ropisivat: smaragditukaani (albivitta), andienpyrstömuura, vuori- ja töyhtöketsaali, keltanaamasirkkunen, andienpippurivireo, nätti ruskolakkinäpsy, todella hieno loistonärhi (yncas), musta- ja kolumbiantapakulo, sitruunavatsanapsija, andienrastuli, orneeroita, peukaloisia, tanagereita, kerttuleita ym. ym.

Streak-headed AntwrenRufous-crowned Tody-Flycatcher

Inca JayGolden-headed Quetzal

Puolen päivän jälkeen parkkeerasimme Guango Lodgen parkkiin ja pian olimme kävelemässä tien toisella puolella olevaa luontopolkua, jonka varresta toivoimme löytävämme andientulitangaroita. Tätäkään lintua emme löytäneet mutta muita kyllä, mm. kolibreja havaittiin useita lajeja mutta niillä oli kauhea vauhti päällä. Mukavia havaintoja olivat myös mm. andienvuoritukaani, nokipiivi, ruostevatsa- (cinnamomeiventris) ja punarintapitaho jne.

Lodgen pihaan käveltyämme löytyi heti mm. andiensaku ja naamiotrogoni ja pihassa pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni näkemään kolibriruokintoja. Niinpä kolibreja näkyi ja kuvattiin nopeasti useita lajeja, mm. turmaliinienenkeli-, kanelipyrstö- ja piikkitöpökolibreja, turkoosihännys-, kastanjakolibri ja peitsikolibri. Myös andienkasikki (leucoramphus), turkoosinaakka, samettikerttuli, kultaviiruorneero ja paljon muuta havaittiin.

Buff-tailed CoronetChestnut-breasted Coronet

Tourmaline SunangelLong-tailed Sylph

White-bellied WoodstarHooded Mountain Tanager

Mutta pian matka jatkui Andien huippuja kohti ja Papallactassa etsimme kuumeisesti rinteiden ryteiköistä raitanaamaluurasta mutta tänään ei onni tuntunut olevan myötä target-lajien kanssa. Muutenkin linnut olivat ihmeen vähissä, parhaina lajeina löytyi frakkisirkku, pikkuluura (saturata) sekä ylänkötapakulo (opacus). Lopulta oli aika luovuttaa ja jatkaa vuoren ylitystä.

Black-backed Bush TanagerPlumbeous Sierra Finch

Ilta oli jo hämärtymässä, kun stoppasimme pikaisesti tien ylimmällä kohdalla, jossa tien varresta löytyi lampiorneero sekä pari sierransirkkua. Ylhäällä huipulla ei monta lämpöastetta ollut ja tuulikin oli melkoisen vilakka. Kohta stoppasimme vielä lyhyesti yrittämään silmälasikarhua vakioaukealtaan, mutta eipä onnistanut sekään. Tänään ei ollut onni potkinut projektilajiemme suhteen.

Ajoimme lopulta aina Quiton laitamille saakka, jossa majoituimme Casa Magnolian hienoon sisäpiha-alueella sijainneeseen omakotitalomaiseen majapaikkaan. Paikalla olisi varmasti viihtynyt kauemminkin kuin muutaman tunnin unten mailla.

Yanacocha

12.12. olimme aikaisessa, sillä halusimme ehtiä pelipaikoille jo selvästi ennen auringon nousua. Niinpä jo klo 3:30 olimme ajamassa ja pikkuhiljaa kipuamassa pienempiä ja pienempiä teitä kohti Yanacochan huippuja.

Matkan varrella näkyi tieltä edestämme lentoon noussut pilvikehrääjä (longirostis). Lopulta olimme hieman ennen viittä portilla, jonka avaajan piti saapua paikalle viideksi. Odottelimme hieman kärsimättöminä, sillä Mika tiesi, että target-lajimme aloittaisi soitimensa noin klo 5:15 ja ei kovin kauan välttämättä soidintaisi. Lopulta onneksi avaimenhaltija saapui ja pääsimme ajamaan yhä vain pienemmäksi kinttupoluksi muuttunutta tietä tälle yksityiselle suojelualueelle.

Marcelo kertoi, että yleensä hän oli kävellyt kauempaa kohti huippua, mutta nyt aikataulu oli niin tiukka, että ajoimme niin pitkälle kuin autolla vain ikinä uskalsi mutta lopulta oli jätettävä auton ja ottaa kaikki tavarat mukaan ja jatkaa jalkaisin. Emme ehtineet monta askelta ottaa, kun ensimmäinen inkakurppa kuului edestämme mutta olimme puiden ympäröimänä eikä meillä oikein ollut näkyvyyttä ja koska tavoitteena oli myös nähdä tämä laji, oli meidän jatkettava rinnettä ylemmäksi.

Hölkkäsimme ihan reipasta vauhtia kilometrin verran kunnes saavuimme aukealle, josta pystyimme alkaa seulomaan maisemaa niin lampuilla kuin lämpökamerallakin. Aika pian Marcelo näki yhden kurpan lennossa ja kohta näin itsekin lämpökameralla yhden soidintavan taivaalla. Marcelo soitti välillä atrappia ja kohta yksi kurppa lensi aivan suoraan ylitsemme täysillä soiden! Valitettavasti vielä oli niin pimeää, etten itse ollut edes kaivanut kameraa vielä esille. Seuraavan ylilennon taitavampi kuvaaja olisi varmaan jo saanutkin ikuistettua, mutta itse en saanut osumaa.

Jonkin aikaa kuulimme vielä kauempaa yhteensä ainakin kolmen inkakurpan soidinta mutta kuvaushollille ne eivät enää tulleet ja pian ne hiljenivät kokonaan. Oli todella hyvä, että olimme lähteneet todella aikaisin ja pitäneet kiirettä, muuten olisimme olleet kyllä pahasti myöhässä!

Kävelimme vielä polkua edes takaisin atrappia välillä soitellen ja pari yksittäistä soidinääntä vielä kuulimme mutta kaukaa ja selvästi jo maassa tai puissa olleilta linnuilta. Muita lintuja alkoi auringon noustua näkyä mukavasti ja itselläni tietysti taas elikset ropisivat. Mm. muutama aaltoluura, viitaorneero, isojuovanapsija, helmitapakulo, andientangara, erakkopuhkoja ym. havaittiin.

Lopulta lähdimme palailemaan kohti autoa mutta soittelimme vielä aika ajoin kurppa-atrappia ja yllättäen kuulimme taas yhden vastauksen edestämme. Lähemmäs polkua pitkin käveltyämme Mika ja Marcelo rymysivät todella jyrkkään rinnemetsään kurppaa etsimään mutta itse jäin tielle katsomaan, mitä muita lintuja näkyisi. Täytyy myöntää, etten oikein uskonut kurpan löytämisen olevan mahdollista järkyttävän jyrkästä ja tiheästä metsiköstä – mutta väärässä olin! Jonkin ajan päästä kuulin Marcelon vihellyksen ja pakkohan minunkin oli lähteä metsään könyämään. Ja siellähän se inkakurppa oli tiheän ja naavaisen puun oksalla kököttämässä! Sain itsekin linnusta erinomaiset kuvat otettua vaikken ihan kauhean lähelle kehdannut lintua lähestyä, jotten olisi ajanut sitä lentoon. Lopulta lintu liikkui kävellen alemmas oksien suojaan ja sitten lennähtikin hieman etäämmäksi kuitenkin taas oksalle laskeutuen. Mutta me jätimme linnun rauhaan.

Imperial SnipeImperial Snipe

Kiivettyämme takaisin polulle lähdimme erittäin tyytyväisinä palailemaan autolle ottaen muutamia maisemakuvia matkalla. Parissa kohdassa vuoret olivat puiden välistä hienosti näkyvissä.

View on AndesCarunculated Caracara

Ajoimme hieman alemmas havaiten matkan varrella viirukarakaraparin sekä deguhaukan. Alempana rinteessä kävelimme polkua pitkin parisen kilometriä tietysti lintuja havainnoiden kolibrien ruokintapaikalle, jossa pääsimme kuvaamaan taas aivan eri kolibreja kuin aiemmin.

Kolibreja kuvaillessamme kuului lähimetsästä valkokurkkupöllösen ääntä ja pari lintua löytyikin näkyville ja jotenkin kuvattavaksi. Pian oli kuitenkin palattava kuvaamaan pilkkasiipi-, kultasukka-, ja sinisiipikolibreja sekä naamio- ja erakkopuhkojia, uskomattoman upeita verikorvatangaroita, keltaviiksisirkkuja (latinuchus) ja lopulta kun sinnikkäästi jaksoin odottaa sain kuvat safiirisukka- ja peitsikolibristakin. Paljon muutakin näkyi, joten lopulta tyytyväisinä käppäilimme takaisin autolle.

Golden-breasted PufflegWhite-throated Screech Owl

Scarlet-bellied Mountain Tanager and Masked FlowerpiercerSapphire-vented Puffleg

Buff-winged StarfrontletSword-billed Hummingbird

Shining Sunbeam

Ruokailimme alempana ravintolassa, jonne Marcelo oli meille järjestänyt tarjoilun. Ulkona oli todella sankka sumu ja siksi linnut pihan ruokinnoilla varsin vähissä. Onneksi kuitenkin pari hohtoselkäkolibria löytyi ja toista pääsin kuvaamaankin. Harmi vain, että sumu oli niin sakea, että kameran etsin ei meinannut löytää lintua lainkaan.

Bellavistan alueella

Ajo jatkui Tandayapan laakson kautta Bellavistaan ja havaintoja tuli taas niin vauhdista kuin parilla lyhyellä stopillakin. Helmiä olivat andienvarpuspöllö, viheltäjähiirihaukka, kultaviiruorneero, nuohoojatapakulo, keltajuovasirkku ym.

Bellavista Lodgen ruokinnoilta löytyi taas kolibreja mm. kanelipyrstö-, keltasäihky-, pisama-, sepelinka- ecuadorinenkeli- ja säihkyhännyskolibreja ym. Valitettavasti valo ei ollut kovinkaan kummoinen kuvaamista ajatellen.

Collared IncaGorgeted SunangelFawn-breasted BrilliantViolet-tailed Sylph

Pian meidän piti taas jatkaa matkaa ja kultakuvetukaanin nähtyämme alkoi ilta jo hämärtää. Lähestyimme pilvisirkun harvoja esiintymispaikkoja, kun Mika sanoi, että taisimme viimeksi löytää sirkut tämän mutkan takaa. Niinpä pysähdyimme ja lähes heti tien varresta löytyi kaksi vanhaa sekä yksi nuori pilvisirkku, joita pääsimme ihastelemaan oikein urakalla! Harmi, että valo oli jo todella vähissä mutta kesyt linnut näyttäytyivät niin upeasti, että ihan kelpo kuvia lopulta saatiin.

Tanager FinchTanager Finch

Illan jo pimennyttyä ajelimme Mindoon, jossa suuntasimme vielä etsimään sepelmetsäpöllöä. Marcelo oli vain viikkoa aiemmin havainnut paikalla kolmekin lintua mutta nyt niitä ei meinannut löytyä sitten millään. Kävelimme lopulta tien vartta edes takaisin useamman kilometrin liikenteen haitatessa havainnointia. Soitimme atrappia, kuuntelimme, seuloimme puita lampuin ja lämpökameran avulla ja löysinkin puiden latvustoista niin pikkulintuja kuin yhden laiskiaisen sekä oselotin, mutta pöllöä emme löytäneet. Hauskan kuuloinen harmaapökkelökehrääjä sentään vähän piristi mieltä.

Black-and-white Owl

Lopulta päätimme ajaa tietä vielä vähän matkaa ja yrittää vielä kerran eri paikasta ja kuinka ollakaan atrappiin kuului vastaus! Ja sepelmetsäpöllö löytyi myös näkyville ja jotenkin kuvattavaksikin. Ilta oli todella pitkällä, kun viimein pääsimme San Sebastian de Los Blancosissa sijainneeseen majapaikkamme. Päivä oli ollut todella pitkä mutta erittäin antoisa!

Rio Canandeen

13.12. nukuimme vähän pitempään ja niin ehdimme olla majapaikan pihapiirissä vielä hieman aamun valjettua ja niinpä sain tukun tavallisia lajeja pointsattua ja lisäksi näkyi jonkin verran Ranskan Guianasta tuttuja lajeja. Minulle elikseksi havaittiin ruostepyrstö- ja andientimanttikolibri, ecuadorinrastas, mustasiipikardinaali, harmaalakkiorneero (cinnamomeus) ja choconnapsija.

Lopulta lähdimme ajamaan pitkää siirtymää kohti Rio Canandea. Matkan varrella havainnot jäivät vähiin, toki jokunen elis kuitenkin näkyi. Ajon yllättävin tapahtuma oli lauttamatka, kun pieni joki ylitettiin autolautalla, jota ohjattiin perämoottorilla. Lauttaan mahtui kuitenkin useampi auto kerrallaan.

Little Cuckoo

Joen ylityksen jälkeen alkoi näkyä lintuja enemmänkin ja useiden tangaroiden ohella havaitsimme Mikan kovasti toivoman pikkuruostekäenkin sekä mm. sinirintakolibrin, kotilohaukan, etelänkarhe- ja sukkapääskyjä ym. ym.

Lopulta kurvasimme Rio Cananden Choco Lodgelle, joka oli sademetsäntutkimuslaitoksen yhteydessä. Meille oli pitkien portaiden alapuolella oma mökki, jossa oli huoneet niin meille Mikan kanssa kuin Marcelolle ja Byronille.

Lintuja alkoi jo pihapiiristä löytyä ja oikein mukavaa lajistoa: raitalaiskuri, purppurarintakolibri, mustanokkatukaaneja, joukossaan kolumbiantukaani, ecuadorintäpläarakareja ja ruusuposkiaratteja ym.

Barred PuffbirdYellow-throated Toucan

Aika pian olimme valmiit lähtemään maastoon ja lähdimme kävelemään Lodgen pihasta lähteneitä polkuja sademetsään, jossa nousimme pikkuhiljaa kohti lähirinteitä. Polut oli nimetty lintujen mukaan ja aloitimme kulkemalla Choco Tapaculo polkua, jolta jatkoimme yhä ylemmäksi Banded Ground Cuckoo polulle.

Lajisto oli taas muuttunut siinä määrin, että kaikki vastaan tulleet linnut tuppasivat olemaan eliksiä. Löysimme mm. helmilakkimuuran, ruostelaulutyrannin, rusopäänapsijan, kolumbianlaulupeukaloisen, ruskopeukaloiskertun, liekkikaulurikolibrin, vihertanssijan (litae), räikkäorneeron (virgatus) sekä erilaisia sieppoja, tyranneja, peukaloisia, ”antteja” eli antbirdin sukuisia jne.

Speckled MournerBand-tailed Barbthroat

Lisää paikoin liukkaalla polulla ylös-alas könyttyämme löysimme mm. laulavan hohtokardinaalin (cyanoides), mustapäänäpsyn, kultaposki- ja suomutöyhtötikan, lapionapparin (flavotectus), ruostekotingan, parit kipuajat, tangaroita, peukaloisia ja kuuluipa ensimmäinen isotinamikin. Mutta tiheässä ja hämärässä metsässä jo lintujen näkeminen oli todella vaikeaa – saati sitten kuvaaminen. Etenkin kun linnut liikkuivat pääasiassa aivan puiden latvuksissa.

Armadillo

Yhden nyppylän ylitettyämme huomasimme polulla edessämme jotain tonkineen vyötiäisen. Onnistuimme lähestyä sitä kuvaushollille ja onnistuin itsekin saada siitä jokusen kuvan vaikka olin kapealla polulla hieman muiden takana ja otus touhusi hankalasti alempana polulla ja vieläpä todella pimeässä paikassa.

Kun olimme kipuamassa jyrkintä rinnettä, kun läheltämme alkoi kuulua todennäköistä viidakkosakun ääntä. Yritimme hiipiä lähemmäs ja Marcelo onnistuikin löytää linnun puun oksalta, mutta sitten valitettava liukastuminen säikäytti niin meidät kuin linnunkin, joka lensi tiehensä ilman että me ehdimme nähdä lintua.

Ilta hämärsi jo kun kiiruhdimme pitkää kävelymatkaa takaisin päin. Oli jo ihan hämärää, kun kuulimme ensimmäinen amerikanpöllösen (centralis) ja kohta toinen kuului niin läheltä, että se löytyi helposti näkyville ja kuvattavaksikin. Samaan aikaan lähistöllä huuteli pariin otteeseen myös viirumetsäpöllö.

Choco Screech OwlSpectacled Owl

Lopulta pääsimme majapaikallemme, jossa olikin saman tien vuorossa ruokailu ravintolarakennuksessa, joka oli aivan kämppämme vieressä. Ruokailun jälkeen kävimme vielä lyhyellä ajelulla tien varressa toiveenamme löytää kolumbiankehrääjiä, mutta ilmeisesti oli jo liian myöhä. Lämpökameran kanssa puiden selaaminen ei kuitenkaan mennyt hukkaan, sillä löysin sillä aivan vieressämme puussa olleen kultapöllön! Lopulta olin itse aivan naatti ja valmis nukkumaan saman tien, kun päivän ohjelma oli valmis – mikä noudatti aika hyvin samaa kaavaa aiempienkin päivien kanssa.

Botrosan tiellä

14.12. herätys oli taas aikaisin ja tarkoitus oli ajaa Botrosan tietä pitkälle ja retkeillä tien varressa koko päivä. Niinpä meille oli pakattu matkaan niin kenttäaamiainen kuin -lounaskin.

Eipä kauan tarvinnut pysähdellä, kun kuulimme ensimmäisen kolumbiankehrääjän ja kohta yksi löytyi jotenkin näkyvillekin huutelemasta vaakatasossa olleen oksan päällä. Kuvaamiselle se kuitenkin oli liian kaukana sillä vielä oli aivan pilkkipimeää.

Varhaisaamun mukavia havaintoja olivat pari isosakua, amazonian- ja leveänokkamomotit, panamanpillimuura, valkosilmätrogonit ja ensin kuuluneet ja sitten kaukaa löytyneet ja sitten vähän lähempää ohitsemme lentäneet kolme käpyröyhelökotingaa, joista koirailla oli aivan käsittämättömät kaulalerpattimet. Myös pari valkonaama-araa, ecuadorintulikärki, aina yhtä komeita amerikansirohaukkoja, pari rastaslaiskuria sekä lavertajarastas (daguae) löydettiin.

Crested GuanLong-wattled Umbrellawing

Roadside birding tyyliin kävelimme pitkiä matkoja siten, että Byron seurasi meitä vähän matkan päässä autolla ja kun linnut olivat vähissä tai biotooppi muuten heikompaa, hyppäsimme auton kyytiin pysähtyäksemme kohta taas kävelemään.

Koko ajan Marcelolla soi joku atrappi tai sitten hän vihelteli jotain hakemaamme lajia. Etenkin keskiamerikanvarpuspöllön sekä narinonhaukkasen äänet kaikuivat korvissamme ilman vastausta mutta mm. nokitinamin, tuliniskatangaran ja tuliperätikan löydettyämme kuului viimein atrappiin vastauskin, kun vihdoin peltopyyviiriäisen ääni kantautui metsästä korviimme. Ryynäsimme metsään etsimään viiriäisiä ja aika pitkään saimme hakea, kunnes lopulta lämpökameran avulla paikansimme linnun ja pääsimme näkemään sen oikein hyvin ja ottamaan jonkinlaiset kuvatkin oksien ja lehtien välistä.

Lanceolated MonkletTawny-faced Quail

Viiriäisen haun yhteydessä havaitsimme myös helmirintamuuran sekä ruskopystynokan sekä pääsimme kuulemaan kolumbianlaulupeukaloisen erikoista laulua.

Oli mukava huomata, että Ranskan Guayanassa tutuksi tulleet linnut tunnistuivat täällä jopa äänestäkin, sillä jonkin verran havaittiin ennestään minulle tuttujakin lajeja. Mutta muutamat uudet tuttavuudet olivat todella saman näköisiä ja jopa korvakuulolta aivan saman kuuloisia. Yksi komeimmista ennestään tutuista lajeista oli kuningaskondori, joita näimme jopa neljä lintua kaartelemassa taivaalla.

Ecuadorinvalkohaukka, viherpikkuelenia, viiksikääpiömuuranen, rubiinitanssija, lyijybekardi ja pitkän hakemisen jälkeen lopulta lyhyesti näyttäytynyt chocontikka olivat kaikki uusia tuttavuuksia, kuten myöhemmin löytyneet valko-otsalaiskuri, tulikulmatangara, tuliotsaseppä, keijukolibri, valkokurkkutyranni, pääskytangara sekä kaunis punavyötangarapariskuntakin.

White-necked PuffbirdScarlet-breasted Dacnis

Black-tipped Cotinga

Eräällä komealla maisemapaikalla pystytimme kaukoputken ja pian löytyi kaukaa puiden latvustoista pari lumivalkoista valkokotingaa. Koiraiden soidinkäytökseen kuuluu puiden latvoissa avoimesti kököttäminen sillä minkäänlaista laulua näillä ei ole.

Atrappi raikasi vielä monella stopilla mutta target-lajeja ei enempää löytynyt. Lopulta ilta oli jo todella pitkällä, kun ajoimme hieman vauhdikkaammin takaisin Lodgelle, jossa uni taas maittoi.

Vielä tuttuja paikkoja

15.12. saimme nukkua hieman pitempään, sillä aamiaisen jälkeen lähdimme taas kävelemään samoja polkuja, jotka lähtivät käytännössä pihastamme.

Lajisto oli aika pitkälti samaa kuin edelliselläkin kävelyllä mutta toki uuttakin löytyi. Jo kuistille olimme kuulleet hauskan kuuloisen helttasakun ja pian törmäsimme kanelityranniin ja ruostekotingaan, kuulimme virtakerttulin sekä ruutukurkkumuurasen ja vilaukselta näkyi sinilakkitanssija (velutina).

Crested Guan

Keli oli sateinen ja ylempänä oli sankka sumu, joten kuvaamisesta ei tullut yhtään mitään. Sumun takia emme edes nähneet päällämme käyneitä siniotsa-arasia, vaikka ne lensivät parikin kertaa aika läheltä ylitsemme. Huipulla törmäsimme myös pieneen parveen aktiivisesti äännelleitä ja liikkuneita harmaakorva- ja siniposkimuuria. Niillä oli todennäköisesti jossain lähistöllä muurahaisia seurattavanaan. Myös mm. valkokulmaväijy kuultiin.

Kelin ajamina olimme jo aika pian palailemassa takaisin alaspäin, kun vihdoin törmäsimme ainakin viiteen sakuun, joista pari saatiin varmasti määritettyä viidakkosakuiksi mutta loput kolme olivat ilmeisesti isosakuja – ainakin ainoa paikoilleen kuvattavaksi jämähtänyt oli sellainen.

Black Howler

Hieman alempana kuulimme vihdoin ensimmäisen tiheikkötapakulon, joka saatiin lyhyesti näkyvillekin mutta sitten yläpuolellamme ollut iso mustamölyapina veti aivan järjettömät kilarit ja alkoi syöksyillä puussa meitä kohti. Se myös heitti meitä metrin pituisella kepillä! Tilanne alkoi oikeasti tuntua niin uhkaavalta, että päätimme jättää tapakulon kuvausyritykset väliin ja peruuttaa kauemmaksi.

Kämpälle palattuamme otimme taas aivan erinomaisen maittavan lounaan jälkeen hetken jopa hieman rennosti ja Byron yllätti meidät kaivamalla terassilta putkeen puussa kököttäneen kuningasjakamarin.

Great JacamarPale-mandibled Aracari

Rose-faced Parrot

Kävimme myös tutustumassa tutkimusasemaan paikkaa johtavan naisen opastuksella ja kattotoimistolla ollessamme huomasimme aivan käsittämättömän moninaisen, värikkään lintuparven mesoavan aivan kämppämme viereisessä puussa. Putkea meillä ei ollut mukana mutta saimme heti monia tangaralajeja tunnistettua. Kiiruhdimme terassillemme, josta löysimme putkella puusta jopa 22 lajia lintuja! Mm. ruusuposkiaratteja, pari kobolttikolibria, siniviiksi- ja mustakurkkutangara nähtiin uusiksi lajeiksi. Epäilimme, että puussa olisi ollut käärme kiipeämässä ja siksi linnut olivat niin vauhkona. Käärmeistä yleensäkin varoiteltiin alueella ja mm. portaiden lähistöllä suositeltiin pihassa käyttämään kumisaappaita. Vain yhden pienen käärmeen onnistuimme kuitenkaan näkemään koko reissulla – ja se oli juuri näillä portailla.

Iltapäivällä tienvarsiretkeilimme taas Botrosan tien varressa mutta havainnot jäivät ihmeen vähiin. Jo ollessamme palailemassa majapaikalle teimme vielä viimeisen stopin pienen kylän lähellä hienolla rinneaukealla, josta löytyi pari kukkivaa puutakin. Mika näki heti vilauksen epäilyttävän näköisestä kolibrista, jota sitten odoteltiin aika pitkään saapuvaksi takaisin – ja kyllä kannatti, sillä kun se lopulta reilun puolen tunnin odottelun jälkeen palasi paikalle alkoi se viimeistään ottamistamme kuvista näyttää naaras ecuadorintöpökolibrilta! Mika sai näin täysin odottamattoman sponden eliksen, jota ei nyt tarvitse tulevilla reissuilla erikseen hakea maan eteläosista. Sain kolibrista parhaat kuvani aika sattumalta, kun olin kuvailemassa puskassa ollutta kultahupputangaraa, kun taas kateissa ollut kolibri tupsahtikin samaan kuvaan tangaran kanssa ja siirtyi siitä sitten samalle etäisyydelle hetkeksi istumaan. Näin kerrankin nopeaa tilannetta varten oli kaikki kameran säädöt valmiina. Toki kuvat silti jäivät etäisyyden takia aika vaatimattomiksi.

Golden-hooded TanagerEsmeralda's Woodstar

16.12. lähdimme vielä kerran ajamaan Botrosan tietä pitkälle paikoille, josta toivoimme vielä löytävän keskiamerikanvarpuspöllöä tai narinonhaukkasta. Artappi huusi taas niin, että korvissa alkoi tuntua mutta kumpaakaan lajia emme löytäneet. Löysimme kuitenkin pitkään etsimämme kirjoviheltäjätyrannin, joka näyttäytyi oikein mainiosti ja siitä saatiin kuviakin, vaikkei se koskaan tullut alemmas puiden latvoista. Läheisen puun latvassa kökötti myös valkokurkkutyranni, joten siitäkin piti ottaa kuvia vaikka sekin oli turhan kaukana.

Choco SirystesSnowy-throated Kingbird

Botrosan tien varressa oli pientä metsän raivausta menossa, kun jonnekin tien päähän oltiin rakentamassa sähkölinjaa. Tämän takia tien varret olivat kauttaaltaan pieneltä alueelta hakattu. Koska kaikkea muuta oli jo kokeiltu, päätimme kävellä yhtä polkua sisemmäksi metsään, josko löytäisimme näin vielä etsimämme. Löysimmekin alkuun ääntelevän nokitinamin, joka ei suostunut tulemaan näytille ja kohta pienen haukkaparin erään puut latvustosta pesänrakennuspuuhissa mutta valitettavasti nämä eivät olleet etsimiämme haukkasia vaan kolibrihaukkoja, jotka olivat toki kiva havainto nekin.

Tiny HawkSouthern Mealy Amazon

Muuten havainnot olivat yllättävän pitkälti samoja kuin edellisellä ajelulla. Toki kaikki harvat uudet laji olivat minulle eliksiä kuten esim. pikkuviidakkohaukka, harmaapikkuelenia (parambae), keltavatsatikli jne. Kuvaustilanteet jäivät hämmästyttävän vähiin, mutta jotain sentään onnistuimme kuvaamaankin.

Chestnut-fronted MacawLong-tailed Tyrant

Rannikolle

Söimme vielä majapaikkamme ravintolassa aamulla tilaamamme ylimääräisen superkalliin lounaan ja sitten oli aika lähteä ajelemaan takaisin sivistystä kohti. Yllättävän pian olimme taas lautalla, jonka jälkeen asutusta alkoi olla enemmän. Edessä meillä oli pitkä ajo kohti rannikkoa ja matkan varrella ei ollut pahemmin syytä pysähdellä.

Rannikolle päästyämme näimme autosta muutamia retkipinnoja kuten kalasääsken, keisarifregattilinnun, ruskopelikaanin sekä muutamia haikaroita mutta meillä oli vielä pitkä ajo Las Peñasiin, jossa olimme lopulta iltamyöhään. Yllättäen ensimmäinen majapaikka ei ollut auki mutta onneksi toisessa hotellissa oli tilaa ja näin saimme turvallisen oloisen majapaikan. Olimme kuitenkin nyt jo aika lähellä Kolumbian rajaa ja näille seuduille matkailua ei kauheasti suositella.

Las Peñas

17.12. aamuyöstä heräsin siihen, että sänky tärisee ja pihalla kanat pitävät kauheaa meteliä. Hetken kesti tajuta, että oli maanjäristys! Koko talo tärisi arviolta parisen kymmentä sekuntia mutta olin niin väsynyt, etten kauheasti jaksanut asiasta välittää vaan käänsin kylkeä ja jatkoin nukkumista. Oli melkoinen yllätys, kun myöhemmin saimme selville, että kyseessä oli ollut Ecuadorin suurin maanjäristys koko vuonna, 5,3 magnitudia ja järistyksen keskus oli ollut meistä vain muutaman kymmenen kilometrin päässä meren pohjassa. Myöhemmin oli ollut vielä toinenkin 4,4 magnitudin järistys mutta sitä emme olleet huomanneet.

Aamulla etsimme hetken aamupalapaikkaa mutta kun mikään paikka ei vielä ollut auki, päätimme lähteä retkelle. Emme kovin pitkälle ajaneet, kun stoppasimme ensimmäisen kerran tien varteen ja Marcelo alkoi taas soittaa atrappia. Ja lähes saman tien lensi lähipuuhun etsimämme kääpiökäki!

Dwarf CuckooGreen Kingfisher

Yritimme jonkin aikaa saada kelvollisia kuvia kääpiökäestä, mutta ainakin omat kuvani jäivät aika surkeiksi. Ohessa näimme ja kuvailimme myös mm jokinapsuja, keltakerttuleita (petechia), naaras rubiinityrannia (obscurus), viherkalastajaa sekä ylitsemme lentänyttä amerikanvalkoiibisparvea.

Masked Water TyrantAmerican White Ibis

Seuraavaksi jatkoimme tietä pitkin pienten allasalueiden ohi pienen joen ylittävälle sillalle, jonka ympäristöstä yritimme löytää vihersafiirikolibria. Olimme alueella aika pitkään mutta näimme vain muutaman muun kolibrilajin. Lajille olisi ilmeisesti ollut toinen potentiaalinen paikka läheisen San Andreaksen kaupungin slummialueen lähistöllä mutta tälle seudulle emme todellakaan halunneet mennä. Toki muuten lintuja näkyi, parhaimpina liuskebekardi, panamanviirumuuranen sekä sääskikerttu (bilineata) ja paikalla kyllä viihtyi vaikka pikkuhiljaa lämpötila alkoi nousta aika korkeaksi.

White-browed GnatcatcherPacific Antwren

Red-legged HoneycreeperTropical Parula

Kävimme välissä Las Peñasissa syömässä merenrantaravintolassa, jonka parkkipaikalla jo pääsin kuvaamaan kurnuttajavarpuskyyhkyä. Terassilta oli mukava katsella merellä lentäneitä kuningastiiroja ja ruskopelikaaneja sekä välillä aikavan päällämme kiepuneita keisarifregattilintuja ym.

Croaking Ground DoveMagnificent Frigatebird

Neotropic Cormorant

Sitten palasimme taas allasalueiden ohi vauhdikkaasti ajaen sillan pieleen kolibreja etsimään mutta vieläkään emme löytäneet oikean merkkisiä. Oliivimerimetsoa pääsin kuvaamaankin ja puiden latvustossa näyttäytyi lyhyesti pari oliivitikkasta mutta targetti pysyi piilossa.

Kävimme myös kävelemässä läheisen mangrovealueen pitkospuupoluilla, jossa toivoimme kolibriyllätyksiä mutta havainnot jäivät aika vähiin. Pihapiirissä kuvailimme nättiä väliamerikanpikkutrogonia sekä ecuadorinvarpuskyyhkyä ja kuulimme sinimaakyyhkyn mutta etsimäämme kolibria emme löytäneet.

Ecuadorian Ground DoveGartered Trogon

Lopulta meidän oli lähdettävä hakemaan tavaroitamme hotellilta ja vihdoin ehdimme edes muutamaksi kymmeneksi sekunniksi pysähtyä altaidenkin kohdalla, jotta sinisiipitavien seassa uiskennellut valkoposkisorsakin saatiin kuitattua. Haikaroita ja kahlaajia olisi varmasti löytynyt retkipinnaksi ja minulle jokunen eliskin varmasti mutta aikataulut painoivat päälle ja matkan oli jatkuttava.

Lyhyempiä stoppeja

Seuraavan stoppimme teimme San Franciscon metsäalueella, josta etsimme pääasiassa sinikotingaa. Haviksia tuli heti mm. suomukyyhkyistä ja pienen roadside-birdingin tuloksena löytyi myös mm. mustarintalaiskuri ja kolumbiankruunuseppä ja kuului sekä kauluriseppä sekä pikkumangrovekana. Parilla näköalapaikalla katselimme kaukoputkella puiden latvustoja ja löysimme erään puun latvasta naamiotityran kunnes Mika nyppäsi aivan tolkuttoman kaukana puun latvassa kököttäneen sinikotingan!

Five-colored BarbetBlue Cotinga

Illaksi ajelimme San Lorenzon kaupunkiin, joka on kuuluisa huumeiden salakuljetuksesta. Menimme suoraan syömään, jotta minimoisimme kaupungilla liikkumista. Ruoka-annokset olivat taas aivan järjettömän kokoiset!

Lopulta ajelimme hotellille, jossa oli varmaan jonkun paikallisen huumeparonin juhlat alkamassa illalla. Onneksi sain mahdollisimman etäältä kerrostalorakennuksesta huoneen, johon portaita könytessäni näin ohitseni lentäneen tornipöllön (furcata). Lopulta sain nukuttua yllättävänkin hyvin, vaikka juhlat jatkuivat pitkään.

18.12. herätys oli aikaisin ja hotellin aulassa oli yhä muutamia juhlijoita pöydissä nukkumassa. Suuntasimme ensin Carondeletin alueelle, josta löysimme heti pysähdyttyämme pikkuhaukan sekä myöskin puun latvassa oleilleen pikkujalohaukan.

Jatkoimme pian Awan tietä kohti mutta pysähdyimme vielä pariin otteeseen jyrkän mäen nyppylän rinteessä ja huipulla soittelemaan atrappeja. Huipulta avautui näkymä jyrkänteelle, jonka edustalta löytyi jalohaukka lentämästä. Valitettavasti haukka katosi saman tien kielekkeen taakse mutta onneksi tuli kohta taas esiin ja jopa laskeutui näkyville kielekkeelle. Se oli punajalohaukka!

Pearl KiteOrange-breasted Falcon

Awan tiellä

Koska atrappeihin ei kuulunut vastausta, jatkoimme lopulta Awan tielle, jossa pari pysähdyksen jälkeen olimme paikassa, josta ei enää autolla päässyt ajamaan, joten jatkoimme kävellen. Näin aamusta tiellä oli yllättävän paljon muitakin kulkijoita, kun lapset olivat menossa kouluun ja aikuiset töihin. Kovin monta taloa ei tien varressa ollut, joten ties mistä osa oli lähtenyt liikenteeseen?

Lintuja alkoi taas löytyä ja elikseksi irtosi mm. kruununeitokolibri, kolumbiantäpläarakari, negrosinaratti, töpömuura, kolumbiannaamiokerttuli sekä vihdoin löytyneet latvustangarat, joiden kanssa samaan aikaan kuvattavissa oli myös aivan käsittämättömän värinen rubiinitangarakoiras, jonka vaatimattomamman näköinen naaras pysytteli hyvin oksien takana piilossa.

Yellow-green TanagerScarlet-and-white Tanager

Ja kun olimme taas vaihteeksi kävelleet aika monta kilometriä löytyivät lopulta myös kultarintatangarat, joita niitäkin päästiin kuvaamaan oikein mukavasti! Ja jotta tangararetki olisi ollut täydellinen, paluukävelyllä tangarat poseerasivat yhä vain paremmin ja kimaran täydensi vielä aivan erkillä ollut keltalakkitangara ja myös keltalepinkäisvireo näyttäytyi hienosti.

Golden-chested TanagerEmerald Tanager

Retki oli ollut mitä onnistunein mutta entisestään sitä kruunasi Marcelon Byronilta saama viesti, että Argentiina johti jalkapallon MM-loppuottelua Ranskaa vastaan 2-0. Autolle päästyämme tilanne oli yhä sama mutta lähes välittömästi Ranska kavensi ja ei aikaakaan, kun peli oli tasan 2-2. Ei siinä auttanut kuin jäädä pikkutien varteen tuijottamaan ottelua Byronin kännykästä!

Aivan ottelun viime minuuteilla Ranska sai vapaapotkun erinomaisesta paikasta ja silloin yhteys katkesi. Ei siinä auttanut kuin ajaa hieman päätielle päin ja toivoa, että kenttä taas löytyisi ja kun se vihdoin löytyi, oli jatkoaika alkamassa.

Katselimme ottelua ulkona seisten Byronin istuskellessa kuskin paikalla kännykkä ratin päällä. Marcelolla ei hermot kestäneet katsoa peliä ja hän käppäili edes takaisin välillä eri lajeja atrapilla soittaen. Ja sitten Messi teki 3-2 maalin! Mutta riemua ei kauan kestänyt kun Mbabbe toi Ranskan taas tasoihin. Ja vielä aivan viimeisillä sekunneilla ranskalaispelaaja oli yksi läpi, mutta argentiinan maalivahti Emilio Martinez torjui uskomattomalla jalkatorjunnalla! Niinpä edessä oli rangaistuspotkukilpailu!

Rankkarien katselua ”häiritsi”, kun Marcelo löysi ja onnistui houkuttelemaan auton viereen kuvaushollille chocontikan! Siinä vuoron perää käytiin katsomassa rankkari ja kuvailtiin hienosti näytillä ollutta tikkaa! Ja Argentiina hoiti lopulta kannun kotiin! Fiilikset oli aika korkealla. Argentiina oli selvästi meidän kaikkien suosikki!

Slaty-capped Shrike-VireoChoco Woodpecker

Maailmanmestaruuden ratkettua oli meillä edessä taas pitkä ajo ja ajoimme aina Hosteria San Geronimolle saakka, josta saimme huoneet. Ravintolakin oli onneksi vielä auki, joten saimme kuvut ravittua ja sitten unten maille – aamulla oli taas aikainen herätys!

Chicalin tiellä

19.12. Ei ollut kukko vielä edes pieraissut, kun ylitimme joen ja lähdimme ajamaan taas vaihteeksi Kolumbian rajaa kohti Chicalin tietä pitkin ja auringon noustessa olimme jo pelipaikoilla vuoristossa.

Atrapit raikasivat taas upeissa maisemissa mutta etsimäämme lajia ei meinannut löytyä. Ohessa löytyi kuitenkin mm. keltarintaluura, harmaarintaelenia (albiceps), ruskoviiru- ja pisaraorneeroa, sametti-, tuhkapää- ja smaragditangaraa ja sitten kova tähtiorneero, jota päästiin taas kuvaamaan kohtuullisesti.

Star-chested TreerunnerBrown Inca

Kova löytö oli myös valkokurkkununna, joka huuteli erään kaukaisen puun latvustossa näkyvissä. Eikä onneksi mennyt kauhean kauan, kun etsimämme purppuranaakkakin löytyi! Lintu kävi lyhyesti katsomassa meitä ja palasi taas alarinteeseen. Kovin kummoisia kuvia ei tästä pinnasta tullut mutta jotain kuitenkin.

White-faced NunbirdBeautiful Jay

Myös mm. kultakuvetukaani kävi kuvattavissa ja lopulta aiemmin lyhyesti näyttäytynyt kultakorutangarakin poseerasi meille oikein antaumuksella. Mutta sitten alkoi aikataulu painaa päälle siihen malliin, että palailimme aika vauhdikkaasti kohti hotellia. Matkalla Marcelo nyppäsi vielä vauhdista meille kovan pinnan, kun tien varren pensaan oksalla istuskeli hienon sininen ecuadorinsirkkunen.

Plate-billed Mountain ToucanPurplish-mantled Tanager

Takaisin Quitoon

Hotellilla itselläni aika meni siihen, kun yritin huonolla internetyhteydellä saada check-iniä tehtyä. Ja pian lähdimme ajelemaan mutkaisia vuoristoteitä kohti Quitoa. Onneksi matkan varrella ei ollut muita yllätyksiä kuin ojaan ajanut rekka, joka kuitenkin oli niin pihalla tieltä, ettei se viivästyttänyt saati tukkinunt liikennettä.

Meillä oli vielä tavoitteena retkeillä lyhyesti ylängön järvillä joko Ibarran Yanacochalla tai Otavalon lähellä San Pablolla mutta aikaa tuhraantui matkan tekoon sekä lopulta myös avoimen ravintolan etsintään San Pablon lähellä niin paljon, että yhteenkään pysähdykseen ei jäänyt aikaa. Niinpä retken viimeiseksi elikseksi näkyi vauhdista muutama andiennokikana. Onneksi lopulta ruokaakin saatiin ja matka jatkui vauhdikkaasti aina Quiton Mariscal Sucren lentoasemalle saakka.

Lentoaseman parkissa kiittelimme ja hyvästelimme Marcelon ja Byronin ja edessä oli aivan tolkuttoman pitkät matkustelut talviseen Suomeen!

Group photo

Kotimatka

Lentoasemalla oli aivan tolkuttomat jonot ja lopulta jouduimme pyytämään ihmisiä päästämään meidät keulille, jotta ehtisimme boardingiin! Ja tietysti koneemme oli sitten reilusti myöhässä eikä boarding ollut edes alkanut.

Lopulta lentomme kuitenkin lähti ennen iltakuutta. Lentomme lensi hieman yllättäenkin, kun ei ainakaan minun lentolipussani asiaa mitenkään mainittu, Guayaquiliin. Itse toki nukahdin koneessa jo ennen nousua ja heräsin aivan pallohukkaisena koneen laskeutuessa. Jouduimme taas nousemaan koneesta ja viettämään aikaa Guayaquilin lentoasemalla lähes tunnin ennen kuin pääsimme takaisin samaan koneeseen ja matka vasta toden teolla alkoi.

Nukuin taas kuin tukki yli puolet lähes 11 tunnin lennosta ja lopulta laskeuduimme Amsterdamiin (20.12. klo 13:20 paikallista aikaa), jossa oli leppoisa seitsemän tunnin odotus ennen jatkolentoa Suomeen. Ihme kyllä aika saatiin jotenkin kulutettua ja illalla klo 20:20 lähti koneemme kohti Helsinki-Vantaata. Suomessa olimme puolilta öin ja onneksemme matkatavaramme saapuivat. Mikaa oli perhettä vastassa ja oli aika sanoa kiitokset ja heiheit!

Itse busseilin Skyline hotellille, jossa parkkipaikan lumikaaos oli edellisten päivien lauhojen kelien ansiosta helpottanut siihen malliin, että päätin, koska olin niin tolkuttoman hyvin nukkunut lennoilla, lähteä ajamaan kohti Parikkalaa. Lopulta olin kotona joskus ennen viittä aamulla ja onneksi minulla oli vielä yksi vapaapäivä jäljellä ennen paluuta arkeen!

J.A.

Ranskan Guayana 16.7. – 5.8. 2022

Alkusanat

Korona oli jo reilut kaksi ja puoli vuotta estäneet yhteiset reissumme ja vaikka itse olin keväällä päässyt Tansaniaan helpottamaan reissuahdistusta, oli jo aikakin alkaa suunnitella yhteistä reissua. Vielä talvella suunnitelmamme olivat tyssänneet, kun kohteemme oli suljettu tämän viheliäisen taudin takia, mutta nyt alkoi vihdoin näyttää paremmalta. Aika pikaisella tahdilla etenkin Hanna alkoi järjestellä matkaamme yhteen EU:n vähiten tunnetuista alueista eli Ranskan eteläamerikkalaiseen departementtiin Guayanaan.

Olimme vuosia jo puhelleet, että joskus pitäisi tällä Ranskan hallinnoimalla alueella käydä, koska siellä sijaitsee ESA:n kansainvälinen avaruuskeskus. Etenkin Hannalla kun on aina ollut haaveena nähdä raketin laukaisu läheltä. Raketteja kuitenkin laukaistaan aika tavalla lyhyillä varoitusajoilla ja silloinkin päivämäärät saattavat siirtyillä useita kertoja teknisten ongelmien, sään tms. takia.

Ranskalaisporukka oli ollut edellistalvena linturetkellä Ranskan Guayanassa ja me tunsimme yhden heistä, Paul Duforneyn. Saimmekin Paulilta heidän havislistauksensa sekä vähän muitakin vinkkejä. Heillä oli ollut paikallisopas suurimman osan reissustaan ja siten mekin otimme samaiseen henkilöön yhteyttä. Pian kuitenkin selvisi, että hänellä olisi juuri reissumme aikaan loma ja hän olisi Ranskassa. Niinpä otimme yhteyttä muutamiin muihinkin paikallisiin lintuharrastajiin, joista yhteen saimme kontaktin, hän kun taisi olla alueen toinen harrastaja, joka osasi englantia. Valitettavasti kuitenkin myös hän oli lähdössä Ranskaan reissumme ajaksi. Molemmilta kontakteiltamme saimme jonkin verran vinkkejä sekä mm. liittymisohjeet heidän käyttämään lintuhavaintojärjestelmään. Suunnitellessamme reissua käytimme tietysti myös ebirdiä, jossa oli havaintoja ihan kohtuullisesti.

Jouduimme hankkimaan nettikauppaa tehden aika paljon erilaisia kuumaan keliin sopivia retkeilyvarusteita ja tavaroita pakkailtiin jo hyvissä ajoin ja viimeisellä viikolla ennen reissuamme saimme vihdoin matkasuunnitelmamme valmiiksi. Hanna oli saanut kovan työn jälkeen kaikki tarvitsemamme majapaikat ja muut varaukset tehtyä ranskaksi, Googlen kääntäjää käyttäen. Jännitys kohosi siksikin, että kesän rakettilaukaisua, jonka päivämäärää emme olleet matkojamme varatessa vielä tienneet, oli siirretty jo muutamalla viikolla ja laukaisu tapahtuisi nyt vain paria päivää ennen reissuamme. Jospa vielä tulisi joku pieni viivästys? (Ei tullut)

Matkaan

Lopulta torstaina 14.7. lähdimme ajelemaan kohti Helsinki-Vantaata ja pari kertaa matkalla stopattuamme olimme Skyline lentokenttähotellilla. Vakituinen lentokenttäparkkimme oli koronan aikana lopettanut ja tutkittuamme parkkivaihtoehtoja olimme todenneet, että ehdottomasti paras vaihtoehto olisi tulla jo lähtöä edellisenä iltana hotelliin, jonne voisi sitten varsin edullisesti jättää auton reiluksi kolmeksi viikoksi. Kahden viikon pysäköinti kuului jo huonehintaan.

Illalla kävimme hotellin ravintolassa syömässä ja pakkailimme vielä tavaroitamme ennen kuin kävimme ajoissa nukkumaan.

15.7. herätys oli ennen neljää aamulla ja pian olimme bussikyydissä matkalla kohti lentoasemaa. Matkalaukkumme ja rinkkamme painoivat juuri ja juuri sallitun verran ja onneksi käsimatkatavaroitamme ei tällä kertaa punnittu lainkaan. Mitään koronatodistuksia ei myöskään enää kyselty. Niinpä olimme taas kerran aivan turhan aikaisin lähtöportillamme, kun peloteltuja ruuhkia ei ollutkaan.

Klo 9:25 koneemme Pariisiin lähti lopulta reippaasti myöhässä ja lento sujui leffoja katsellen. Laskeuduttuamme Pariisiin puolilta päivin oli meillä pitkät bussiajelut toiseen terminaaliin ja edelleen kävelyä portillemme, jonne pääsimme kuitenkin ajoissa ja taas kerran alkoi näyttää siltä, että lentomme olisi myöhässä. Lentomme Ranskan Guayanan Cayenneen lähti sekin hieman reilun tunnin myöhässä klo 16 jälkeen.

Lento oli tuskaisen pitkä ja taas kerran takanani istui penkkiä potkinut tenava. Niinpä unet jäivät vähiin. Lensimme aikavyöhykkeitä ylittäen siihen tahtiin, että laskeuduimme Cayenneen lopulta ennen iltakahdeksaa ja onneksemme kaikki matkatavaramme olivat saapuneet perille.

Saimme Sixtiltä vuokra-automme avaimet ja pian olimme kävelemässä ulos lentoasemalta. Raahasimme tavaramme kuumassa ja sumuisen kosteassa kelissä parkkipaikkojen perälle, josta löytyivät vuokra-autot ja pian löysimme pienen Suzukimme, joka oli kyllä varmasti ainakin luokkaa pienempi kuin minkä olimme vuokranneet. Olimme kuitenkin jo niin väsyneitä kaikesta matkustamisesta, ettemme jaksaneet pienestä takaiskusta välittää ja tungimme tavaramme autoon ja lähdimme pian liikenteeseen.

Autonavigaattorimme oli mukana ja olimme ladanneet siihen Etelä-Amerikan kartat, joten matkanteko oli varsin helppoa. Liikennettä oli yllättävän paljon, mutta kaikki liikenne sujui hyvin ja liikennesäännöt olivat aivan eurooppalaiset – olimmehan Ranskassa ja jopa EU:ssa! Tiet toki olivat varsin huonoja, etenkin heti kun poikkesi yhtään pienemmälle tielle – valtavia kuoppia oli heti joka paikassa ja niinpä pian tuli selväksi, että vuokra-autossamme oli järjettömän huono maavara!

Pari kertaa pysähdyimme kuuntelemaan kosteassa illassa surisseita ja piipittäneitä kaskaita mutta yhtään lintua emme niiden joukosta ainakaan tunnistaneet.

Lopulta kurvasimme Hotelli Belovan pihaan ja saimme etukäteen varaamamme huoneen, jossa purimme vielä retkeilyvarustuksen aamua varten valmiiksi ja aika pian olimme valmiita pehkuihin.

Retkeilyä Cayennessa

Pale-breasted Thrush

Lauantaina 16.7. heräsimme klo 5:30 ja kuuden aikaan olimme ajelemassa kohti läheistä Mont Rorotaa, jonka olimme valinneet ensimmäiseksi retkikohteeksemme, jossa voisimme aloittaa tutustumisen eteläamerikkalaiseen linnustoon. Rorotan tielle kääntyessämme näimme aamuhämärässä reissun ensimmäiseksi linnuksi harmaapäärastaan ja kohta näkyi myös hieno piispatangarakin. Ja tietä taas ylöspäin jatkettuamme löysimme ensimmäiset naamio- ja trilliväijyt.

Parkkipaikalle päästyämme alkoi aurinko nousta ja lähilammelta löytyi mm. valkosiipi-, harmaasini- ja savupääskyjä joukossaan yksi haarapääskykin ja puskista löysimme näkyviin ensimmäiset hopeanokkatangarat. Taivaalla lenteli lyhytpyrstökiitäjiä sekä pari mustakondoria. Kaikenlaisia omituisia ääniä kuului lammen rannasta, mutta emme saaneet varmuutta, olivatko ääntelijät lintuja, sammakoita vai hyönteisiä. Kaivoin kuitenkin äänityslaitteeni esiin ja otin muutaman lyhyen äänityksen. Ja selvimmin laulanut lintu tunnistettiinkin myöhemmin kaneliattilaksi.

Parkkipaikan puskissa näimme ensimmäisen kolibrin, todella kirkkaan vihreän pienen huristelijan, mutta meillä ei valitettavasti ollut vielä kamerat esillä, kun vielä oli turhan hämärää ja kolibri katosikin liian pian, että olisimme ehtineet nähdä sitä paremmin. Tämä ensimmäinen kolibri kuitenkin antoi jo hieman kuvaa siitä, kuinka vaikeata näiden pienten kauheaa vauhtia edestakaisin huristavien ja aina nopeasti katoavien minilintujen tunnistaminen tulisi jatkossakin olemaan…

Koska oikein mitään muuta emme lammen rannasta löytäneet, lähdimme kävelemään 5,5 kilometrin mittaista Mt Rorotan kävelyreittiä, joka lähti heti nousemaan varsin huonokuntoista polkua vuoren rinteelle.

Streaked Flycatcher

Vuorenrinnemetsässä oli arvatenkin hyvin hämärää auringonnousun jälkeenkin ja myös hämmästyttävän hiljaista! Emme meinanneet ainoatakaan lintua löytää sitten millään. Lopulta ensimmäinen löytynyt ja kuvattu lintu oli polun yläpuolella hyönteisiä oksistossa napsinut viiruväijy.

Kunnon ylämäkikävelyn jälkeen löysimme ensimmäiset papukaijat, jotka osoittautuivat mustalakkiarateiksi mutta sitten meni taas todella pitkään ennen kuin näimme yhtään mitään. Ja suurinta osaa kuulemistamme linnuista emme tunnistaneet. Otin taas äänityksiä tunnistamattomista linnuista ja niihin tarttuikin mm. pikkutrogoni sekä suomuvatsakipuaja.

Little Hermit

Savanniorneero kävi pikaisesti viereisessä puskassa näytillä kadoten kuitenkin saman tien ja käpytikkamaisesti ääntelevät linnut paljastuivat pikkutöyhtötypäköiksi, erään puun latvustosta löysimme sääskikertun ja toisessa puussa vilaukselta näkynyt lintu määrittyi kuvasta punasilmävireoksi (chivi). Polun varresta löytyi muutamia kukkivia pensaita ja pian löysimmekin ensimmäisen kukissa vierailevan kolibrin. Lintu palasi samoille kukille aina noin viiden minuutin välein, mutta sen vierailut olivat lyhyitä ja yhdellä kukalla se ei koskaan viipynyt sekuntia kauempaa. Saimme kuitenkin lopulta kohtuullisia kuvia otetuksi ja kuvista lintu määrittyi erakkokolibriksi.

Lopulta olimme kävelleet Lac du Rorotalle, jossa aukeni näkymää vähän enemmän ja heti taivaalta alkoi löytyä petolintuja. Mustakondoreita oli vaikka kuinka, mutta näimme myös jokusen kalkkuna- ja pikkukondorin sekä väkänokkahaukan, pitkäjalkahaukkoja, siro- ja viheltäjähiirihaukan sekä yllättäen myös kolme keisarifregattilintua.

Crane HawkGrey-lined Hawk

Anhinga

Lammen rannassa eräällä kuivalla puulla kökötti amerikankäärmekaula, jota pääsimme kuvaamaan oikein mukavasti ja näimme myös nopeasti ohitsemme vilahtaneen pikkuviherkalastajan.

Päivä alkoi lämmetä todella kuumaksi ja meillä oli matkustuksen aiheuttamaa nestehukkaa jo ennestäänkin, joten kävely alkoi olla aika raskasta. Polulla oli aika paljon muitakin ulkoilijoita, jotka tietysti etenivät kaikki paljon meitä vauhdikkaammin. Eräs vastaamme tullut pariskunta pysähtyi juttelemaan kanssamme ja he kertoivat nähneensä kolmivarvaslaiskiaisen polun varressa. Saimmekin heiltä kartalle kohtuu tarkat nuotit ja lähes pari kilometriä käveltyämme löysimme kuin löysimmekin otuksen roikkumasta liaanissa polun yläpuolella! Samassa puussa näkyi myös muutamia pieniä oravasaimiriapinoita. Otukset eivät kuitenkaan esiintyneet kovinkaan kuvauksellisesti, joten jatkoimme pian kävelyä.

Maisema Rorotalta

Three-toed Sloth

Toinen löytämämme laiskiainen oli vielä huonommin näytillä ja linnut tuntuivat kadonneen täysin. Pian aloimme laskeutua takaisin kohti parkkipaikkaa ja kävelymatkalla tunnistimme ainoiksi uusiksi lajeiksi puussa kiipeilleen pikkukipuajan sekä äännelleen isonokkamuuran. Parkkipaikalle päästyämme eräs paikallinen nainen kertoi taas parista laiskiaisesta ja hän lähti ystävällisesti näyttämään meille, missä oli ne nähnyt. Kipusimme toista polkua taas ylemmäksi muutaman sataa metriä ja onneksi laiskiaiset eivät ole kovin nopeita liikkeissään vaan löytyivät helposti. Nämä äiti ja lapsi kolmivarvaslaiskiainen olivatkin sitten oikein mukavasti kuvattavissa.

Parkkipaikalle palattuamme näimme vielä pikkutyranninapsijan ja kohta lähdimme palailemaan tietä alaspäin paikka paikoin pysähdellen. Livertäjätyranneja, tummasiipinapsun ja kastanjavarpuskyyhkyn nähtyämme olimme meren rannassa, jossa parkkeerasimme tien laitaan ja nostimme kaukoputken pystyyn. Vesi oli todella alhaalla ja lintuja näkyi vain vähän, mutta sini- ja lumihaikaroita, nokisiipilokki ja lähistöltä löytyneet samettisirkkuset, anit sekä pihaturpiaalit nähtiin.

Snowy EgretLittle Blue Heron

Kuumuus oli varsin läkähdyttävä ja etenkin auringonpaiste pistävä, joten päätimme seuraavaksi käydä kaupassa ostamassa juomista ja hotellilla hetken hengähtämässä. Hieman taas palauduttuamme lähdimme ajelemaan Lagune du Larivotin jätevedenpuhdistamolle.

Boat-billed Flycatcher

Puhdistamolla lintuja alkoi heti näkyä mukavasti ja etenkin helttajassanoita riitti. Kävelimme altaiden äärelle ja löysimme vielä mm. pikkuruostekäen, sointumuuraparin, punarintasirkkusia, lampinapsuja, rantaorneeroja, viirurintanäpsyn, sitruunahupputurpiaaleja, isonokkaväijyn, kaljusilmärastaan, säämiskäkurkku- ja tikkakipuajan sekä tuttuna lintuna näimme myös kalasääsken. Muutamia aiemmin näkemiämme lajeja näkyi myös sekä kauheaa vauhtia tien yli juossut iguaani.

Little CuckooPied water Tyrant

Läheinen Port du Larivot oli hankala paikka sikäli, ettemme oikein tienneet, miten siellä pääsi mihinkään näkemään, alue kun oli ympäröity korkeilla muureilla. Onnistuimme kuitenkin saamaan atrapilla ääneen paikalla olleen paikallisittain harvinaisen tummapuumuuran ja löysimme puiden latvustosta mangrovekerttuliparin. Näimme joella myös muutamia lentäviä amazonianpikkutiiroja.

Lesser Kiskadee

Seuraava kohteemme oli Marais Le Blond jätäri, jossa jassanoita oli taas jonkin verran. Muutenkin lajisto oli varsin samanlaista kuin edelliselläkin jätärillä, mutta nyt näimme myös mm. kyyryhaikaroita, hohtoturpiaaleja, valkohuppunapsuja, pikkunaamioväijyjä, pihapeukaloisia, mustapääpeukaloisen, sitruunaturpiaalin sekä äänekkäitä kultaperäkasikkeja.

Yellow-hooded BlackbirdYellow-rumped Cacique

Teimme vielä yhden turhahkon stopin Poudrieren linnoituksella, jossa havainnot jäivät juoksukyyhkyyn sekä palmutangaraan ennen kuin jatkoimme Vieoux de Portin satamaan, jossa olikin parahiksi nousuvesi nousemassa.

Sataman laiturilta näkyi aivan tolkuttomasti lintuja, joista huomio kohdistui etenkin kahlaajiin, mutta mm. haikaroita ja tiiroja sekä amerikansaksinokkia riitti! Pian löysimme ensimmäiset upean väriset rubiini-iibikset, tiiroista huomio kiinnittyi kahden eri alalajin amerikanriuttatiiroihin, joista paikallinen alalaji on kokonaan keltanokkainen. Kahlaajien joukosta löytyi amerikan-, keltajalka ja preeriavikloja, amerikanpikkukuoveja, rämekurppeloita, amerikansipejä sekä todella paljon kanadansirrejä. Myös tundrakurmitsa, kruunuyöhaikaroita sekä muita haikaroita, mm. täällä harvinainen silkkihaikara, nähtiin.

Black SkimmerBlack Vulture

Scarlet IbisStraight-billed Woodcreeper

Vesi nousi kuitenkin turhan nopeasti ja pian linnut olivat lähteneet muualle, joten mekin siirryimme vielä illaksi Sentier de Montaboon, jossa näimme samoja lajeja mutta varsin huonossa valossa. Ainoaksi pinnaksi näkyi illan jo hämärtäessä löytynyt tikkakipuaja. Pimeän laskeuduttua ajelimme takaisin hotellille, jossa oli mukava päästä viileään huoneeseen.

Ilta kului päivän havaintoja pähkäillessä. Iltahuuto oli melkoisen vaikeaa saada tehdyksi, kun väsymys alkoi painaa todella pahasti. Mielellämme olisimme käyneet kuvia ja äänityksiäkin läpi, mutta ei ollut mitään mahdollisuutta. Ja sama ongelma oli meillä edessä lähes kaikkina tulevinakin iltoina…

Montjolyn puolella

17.7. sunnuntaina heräsimme taas aikaisin ennen auringon nousua ja ajelimme Cayennen viereisen Montjolyn kunnan puolelle La Leveen rantaan. Teimme jo La Leveen tien varressa ensimmäiset pysähdykset ja lopulta parkkeerasimme jokirantaan, jossa olleelta laiturilta aukesi näkymä niin joelle kuin vastarannan metsiin. Hyväksi paikaksi osoittautui myös pari sataa metriä ennen parkkipaikkaa ollut aukea alue, jossa oli suuria puita ja keloja. Poltettu auton raato ja tienvarsille dumpatut jätekuormat hieman himmensivät paikan houkuttelevuutta. Autojen varastaminen ja syrjäisillä paikoilla polttaminen paljastui myöhemmin yleiseksi syrjäytyneiden teinien huviksi.

Havaintoja alkoi kertyä mukavasti ja mm. amazoniankaklattajia (motmot) kuultiin ja kymmeniä kultaposkiamatsoneja sekä jokunen töpöaratti, pari rapuhaukkaa, väkänokkahaukka, isosepelkalastaja, kultapyrstö, mesismaragdi- sekä hohtotimanttikolibri, olkainpalokärki, muutama tulikärki, niin kruunuyö- kuin yöhaikaroita, pari viheriibistä sekä ensimmäiset tukaanin sukuiset verinokka-arakarit nähtiin. Muuten tunnistetut linnut olivat samoja kuin mitä olimme edellispäivänä jo nähneet ja iso osa vain kuulluista linnuista jäi määrittämättä.

Glittering-throated Emerald1Hook-billed Kite

Orange-winged AmazonRufous Crab Hawk

Harpy Eagle

Jatkettuamme matkaa, näimme eräällä aukealla kaulusturpiaaleja sekä komean valkohaukan. Seuraava kohteemme oli heikkokuntoisen tien päässä ollut Paramana Sud, josta olimme saaneet niin ebirdin kuin paikallisten kontaktienkin avulla koordinaatit erään unelmalajin pesälle. Parkkipaikalle päästyämme törmäsimme vanhempaan lintuharrastelijapariskuntaan, jotka neuvoivat meidät heti oikeaan pisteeseen, josta kaukana oleva pesä näkyi. Iso petolintu näkyi jo kiikareillakin puussa istumassa pesän lähistöllä mutta hain silti saman tien kaukoputken autosta ja pääsimme näin ihastelemaan nuorta harpyijaa oikein antaumuksella!

Harpy EagleOrnate Hawk-Eagle

Kiertelimme alueella jonkin aikaa, mutta havainnot jäivät vähiin. Sentään brasilianaratteja ja sepelsirkkusia sekä nopeati ylitsemme lentänyt kuningasjalokotka nähtiin. Taas jokunen kolibri vilahti kovaa ja korkealla ylitsemme, mutta niistä ei keritty näkemään yhtään mitään tuntomerkkejä.

Seuraava kohteemme oli Station d’epuration Concorden jätäri, jonka portin raosta näkyivät altaalla kelluvat kuusi kääpiöuikkua, amazoniankondori kaarteli taivaalla ja pari kaluunakäkeä lauloi mutta muuten lajisto oli tuttua. Komea varaani näkyi myös tietä ylittämässä ja ollessamme jo ajamassa ylitti tien parimetrinen mustakeltainen käärmekin (Spilotes pullatus, Tiger rat snake).

Seuraavaksi suuntasimme päivän kuumimmaksi ajaksi hoitamaan seuraavien päivien ruokaostokset, mikä olikin yllättävän vaikeaa, sillä retkiruoaksi tarkoitettua ruokaa oli tarjolla todella vähän ja etenkin mitään sellaista, mitä Hannakin saisi syödä, ei meinannut löytyä millään. Onneksi meillä oli aika moneksi päiväksi kuivamuonaa tuotuna Suomestakin, mutta olimme suunnitelleet säästävämme parhaat ruoat reissun raskaimmille päiville. Onneksi lopulta jotain löydettiin ja pääsimme jatkamaan retkelle.

Seuraava kohteemme oli ensimmäinen savannialue. Ancien Aerodrome du Galionilla näimme joki- sekä pitkäjalkahaukan, pari erakkokolibria, yhden vyöerakkokolibrin ja törmäneitokolibrin, hauskan näköisen viherpyrstöjakamarin, surutangaran, banaanikerttuleita, ruohosirkkusen sekä kauniin matkijamarjukan.

Green-tailed JacamarGrassland Sparrow

Kohti Kawia

Matka jatkui Rouran sataman jokivarren sekä toisen pikastopin, jolla näimme isomesitangaran, jälkeen Kawin tielle, joka alkoi Rouran kylän takaa. Tie paljastui heti todella huonokuntoiseksi! Meidän surkean matalalla autolla eteneminen oli todella hidasta! Pian alkoi sataa oikein urakalla, joten pysähdyksiin ei siten kulunut aikaa.

Collared Trogon

Matkan varren havainnot jäivät sateen takia todella vähiin, vaikka ympärillämme oli koko ajan upeat metsät. Yksi stoppi tuotti kuitenkin kauniin käkitrogonin.

Guianan Warbling Antbird

Lopulta olimme nousseet Mont Kawin rinteelle Tresorin kävelypolun parkkipaikalle ja sopivasti sade alkoi hiipua ja pian taukosi kokonaan. Niinpä kävimme lyhyellä kävelyllä polun varressa, mutta polku oli todella mutainen ja märkä, joten kovin pitkää kävelyä emme tehneet. Lintujakin oli märässä metsässä todella vähän, mutta löysimme kuitenkin mustaposkipeukaloisen, rastas-, laulu- sekä rusoselkämuuran ja parkkipaikalle palattuamme hopeanokka- ja palmutangaraparvessa näkyi amazonianharjatangarapariskunta.

Pian alkoi taas sataa ja niinpä jatkoimme Kawin tietä vielä pitkään ennen kuin löysimme illan jo hämärtäessä sopivan parkkipaikan autolle paikasta, josta metsään lähti pieni polku. Pystytimme leirimme tähän ripustaen riippumattomme ja tarppimme polun poikki heti automme taakse.

Syötyämme ja kirjattuamme ylös päivän havainnot lähdimme vielä pöllö- ja kehrääjäretkelle. Teimme vaikka kuinka monta pysähdystä kuulematta mitään linnuksi tulkittavaa. Lopulta törmäsimme Nature Lodgen risteyksen lähellä nuoreen käärmeharrastajaan, jonka kanssa rupattelimme tovin ja kun tämä oli lähtenyt soitin taas kerran atrapista amerikanpöllösen (roraimae) ääntä ja kuinka ollakaan aika kaukaa metsästä alkoi kuulua aktiivista puputusta!

Tyytyväisinä palasimme leiriin havaiten matkalla vielä tien yli kipittäneen brasilianagoutin. Leirissä kuulimme vielä kaukaisen pöllön, joka määrittyi äänitysten avulla viirumetsäpöllöksi. Ihastelimme vielä tien yllä lentäneitä kirkkaasti vilkkuvia hyönteisiä ja ihmettelimme sammakoiden tuottamaa meteliä, mutta aika pian olimme valmiit unten maille – päivä oli ollut taas todella pitkä!

Kawin tien varressa

18.7. herätys oli taas niin aikaisin, että oli vielä pimeää ja pian oli leiri purettu ja olimme taas retkellä. Stoppailimme tien varren metsiköitä kuulostelemaan sekä useammalla aukealla, joita oli mm. parin leirintäalueen kohdilla. Näihinkin Hanna oli laittanut sähköpostia, mutta yksi oli kiinni, toinen täynnä ja kolmannesta ei ollut tullut vastausta.

Havaintoja alkoi ropista ja muutaman pikkujalohaukan lisäksi näkyi suurempi punajalohaukka, myös erilaisia kyyhkyjä kuului, joista isorusokyyhkyn ääni tuli nopeasti tutuksi. Kohta parkkeerasimme tien varteen Sentier du coq de rochen parkkipaikalle ja lähdimme kävelemään polkua alamäkeen.

Kävelymatkalla emme nähneet oikeastaan mitään vaikka kävely oli aika pitkä. Lopulta olimme perillä aidalla, jonka läpi pystyi tarkkailemaan oranssiharjakotingojen pesimäaluetta. Valitettavasti jo polun alkupäässä olleesta infotaulusta olimme kääntäneet ranskankielistä tekstiä sen verran, että meille oli varmistunut se, minkä olimme jo ebirdin havaintojen perusteella päätelleet -linnut olivat pesimäpaikalla marraskuun ja huhtikuun välisenä aikana.

Olimme paikalla pitkän aikaa mutta havainnot jäivät todella vähiin. Oikeastaan mitään ei näkynyt eikä kuulunut! Pitkään odoteltuamme lähipuissa kävi sentään epolettiturpiaaleja sekä kultapyrstöjä kääntymässä. Soittelin aika ajoin atrapista oranssiharjakotingan ääntä ja lopulta kuulimme vastauksen! Yhteensä saimme linnun vastaamaan neljä kertaa ja yhden vastauksista sain jopa äänitettyä mutta vilaustakaan emme linnusta nähneet.

Paluukävely takaisin autolle oli todella raskas, sillä koko matka juurakkoista polkua oli ylämäkeä. Matkan varrella oli äänessä vain kaskaita ja lintuhavainnot jäivät aivan nollaan.

Kawin tie parhaimmillaanJatkettuamme taas ajoa stoppailimme aina hyvän näköisillä paikoilla ja eräällä aukealla puun latvustosta kuului kovaa raakuntaa ja latvasta löytyi neljä upeaa puna-araa, jotka kohta lensivät pareittain ylitsemme. Parviarasia, rusokyyhkyjä, harmaaotsakyyhky, vyökiitäjiä, pari silkkikiitäjää, useita kuultuja latvus- ja pikkutrogoneita, törmäneitokolibri, todella hauskan näköinen kultapäätanssija sekä nopeasti vilahtanut pikkupallotanssija, oliivikultapyrstö, nokikanelityranni, kaksi paria kerttulitangaroita, pääskylaiskureita, pikkuväijy, tummasiipinapsu, viirutyranni, viirurinta- ja harmaanäpsy, todella äänekkäitä piiskakotingoja sekä oliivivyövireo nähtiin ja äänimaailmasta tunnistettiin lisäksi raita- ja harmaahaukkanen, kaneliattila, punasilmävireo (chivi) sekä hiiripuumuura, mutta paljon jäi taas tunnistamattakin. Tietä pitkin lenteli myös valtavan kokoisia upean sinisiä morfoperhosia, joiden kuvaamisesta saatoimme vain haaveilla. Ne eivät laskeutuneet koskaan.

Green-backed TrogonScarlet Macaw

Blue DacnisGolden-headed Manakin

Kaw marshes

Lopulta olimme Kawin satamassa, jossa alkoi pian sataa. Kokkailimme trangialla lounaan katoksen suojissa, jossa meitä kävi jututtamassa paikallinen luonnonpuistojen huoltomies, joka puhui hyvää englantia. Havaintojakin kertyi ja onneksi sade loppui sopivasti ennen varaamaamme veneretkeä, jolle lähdettiin aika pienellä kapealla veneellä klo 14:30.

Tigdilo firman veneretkelle saapui osallistujia lähes veneen täydeltä eli kymmenkunta immeistä. Oppaamme ei puhunut sanaakaan englantia mutta useampi osallistuja ihan kelvollista. Oppaamme paljastui kuitenkin erinomaiseksi, sillä hän aina huomasi, mitä me olimme katsomassa ja esitteli sitten näkemämme linnut muillekin. Ja jonkin verran hän huomasi lintuja ennen meitä ja samoin myös muut osallistujat alkoivat osoitella kaikkia huomaamiaan lintuja meille. Niinpä retki muuttui meidän riemuksemme takuulla lintupainotteisemmaksi kuin yleensä.

Ukkospilvi lähestyyKaw Marshes

Retken ensimmäinen stoppi oli aika pian, kun rantauduimme Kawin kylälle, johon ei siis pääse muuten kuin veneellä. Kylä on yksi Ranskan Guayanan kolmestatoista kylästä, johon ei mene teitä. Käppäilimme kylässä noin tunnin verran ja kylän linnut olivat poikkeuksellisen kesyjä ja näin helppoja kuvata. Rannassa näimme pari amerikanliejukanaa ja amerikansipiä ja kylällä monia entuudestaan tuttuja lajeja mutta myös hienoja ruohikkoturpiaaleja sekä harmaabekardin.

Red-breasted BlackbirdPalm Tanager

Ringed Kingfisher

Jatkettuamme taas veneilyä alkoi kuvia kertyä mukavasti, kun venekuskimme osasi taitavasti lähestyä lintuja. Niin amerikankäärmekaulaa kuin oliivimerimetsoa, kyyry-, jalo- ja eteläamerikanhaikaroita, helttajassanoita ja isoaneja kuvattiin ja lisäksi näkyi useampaakin lajia kuningaskalastajia ym. Jatkoimme jokea pitkälle lopulta yhä pienempiä ja pienempiä haaroja jatkaen ja maisemat olivat hienot. Kun kelikin oli mitä mainioin, oli suorastaan varsin leppoisaa!

Smooth-billed AniNeotropic Cormorant

Yksittäinen myskisorsa, kaulusturpiaaleja, viherpyrstöjakamareja, valkohuppunapsuja, pikkunaamioväijyjä, mustapääpeukaloisia, useita kauheaa vauhtia ylitsemme lentäneitä kolibreja sekä tietysti monia ennestään tuttuja lajeja nähtiin. Paras havainto oli kuitenkin ruskotiikerihaikara, jota päästiin katsomaan ja kuvaamaan aivan vierestä. Havainnointia haittasi ukkoskuuro, johon olimme kaikki onneksi varautuneet.

Muscovy DuckRufescent Tiger Heron

Lopulta parkkeerasimme veneemme kapeaan uomaan, jossa pääsimme jaloittelemaan metsään ja odottelemaan hämärän laskeutumista.

Punarintatinami alkoi huudella lähimetsässä ja kuulimme myös kauluskehrääjän sekä säämiskäkurkkukipuajan. Lähdettyämme taas liikkeelle alkoi kalotti- ja juovapyrstökehrääjiä sekä useita erikokoisia lepakoita lennellä matalalla joen yllä. Ilta pimeni mutta aika pitkään saimme otsalamppujen valossa hakea etsimäämme ennen kuin ensimmäinen kiiltävä silmä näkyi joen pinnan tasalla. Tämä aika kookas kaimaani kuitenkin sukelsi ennen kuin pääsimme lähemmäs. Pian löytyi kuitenkin kiilusilmiä lisää ja pieniä kaimaaneja pääsimme veneellä aivan viereen – jopa kosketusetäsisyydelle, mutta silti ei kyllä käynyt mielessä koskea terävähampaisiin otuksiin.

Kaimaani

Lopulta löysimme vajaat kolmekymmentä kaimaania, joita lähes kaikkia käytiin katsomassa läheltä – toki noin joka kolmas polskahti meitä karkuun. Yhtään isompaa otusta emme valitettavasti nähneet läheltä. Löysimme myös yksitoista uskomattoman hassun näköistä harmaapökkelökehrääjää, joista yhtä päästiin katsomaan todella läheltä lamppujen valossa.

Common Potootropical screech owl

Ollessamme jo lähes takaisin Kawin satamassa, näkyi vesikasvustossa muutama yksittäinen valkoinen haikara. Kuskimme ajoi taas näitä lähemmäksi ja ne osoittautuivat ruuhinokiksi! Valitettavasti aivan kuvausetäisyydelle emme näistä päässeet, kun lamppujen valo ei kuitenkaan kauhean kauas valaissut ja näin kamerat eivät ehtineet tarkentaa lintuihin ennen kuin ne nousivat lentoon ja katosivat pimeyteen.

Lopulta olimme takaisin Kawin satamassa, jossa kiittelimme oppaamme ja sitten kokkailimme iltapalat. Ruokailun keskeytti aivan viereemme huutamaan tullut eteläamerikanpöllönen, jonka löysimme näkyvillekin. Syötyämme kiipesimme mäen polkua ylös ja pystytimme leirimme polun varteen.

Toinen Kaw päivä

19.7. eteläamerikanpöllönen huuteli vielä aamulla herätessämme ja myös punapäätinamin ääntä kuului mäen metsästä. Käveltyämme alas parkkipaikalle, löytyi sieltä kauluskehrääjä ja metsästä kuului viherselkäsakun ääntä.

Sataman ympäristöstä löytyi tuttuja lajeja mutta myös sinikotilohaukka, raitapuumuurapari, liuskepuumuura, kalastajahaukka, viherkeijukolibri, kalastajia sekä vihdoin pari punaliivitukaania.

Slender-billed KiteChannel-billed Toucan

Black-collared HawkNorthern Slaty Antshrike

Aamulla ajelimme hieman Kawin tietä edes takaisin mutta keli oli taas sateinen ja havainnot jäivät aika vähiin. Palasimme takaisin satamaan, jossa pidimme vaihteeksi taas sadetta ja söimme kunnes oli taas veneretken vuoro. Tällä kertaa nousimme Le Morphon isoon kaksikerroksiseen jokipaattiin, jolla hurruuttelimme vähän edes takaisin ennen kuin rantauduimme taas Kawin kylään. Kylällä meillä oli ruokailu, joka oli erinomainen – tarjolla oli tapiiria. Jälkiruokakin oli eksoottista paikallisista Yautia madera hedelmistä tehtyä jäätelöä.

Kylän linnut olivat samoja kuin edellispäivänäkin ja samaa voisi sanoa oikeastaan myös jokiristeilystäkin. Tällä laivalla ei tietenkään päässyt lintuja lähelle ja eteneminenkin oli hidasta. Myös reitti oli paljon huonompi, sillä aika iso osa ajasta liikuttiin kaivetulla uomalla, jossa oli jopa ruoppaus menossa. Pitkä uimataukokin pidettiin ehkä juuri kaikkein tylsimmässä paikassa, ehkä paikka valittiin siksi, ettei siinä ollut nälkäisiä kaimaaneja? Kelikin oli varsin sateinen, mutta toki havaintoja tehtiin ja kuvia otettiin, mm. mangrovenapsija ja viherkultakolibri nähtiin uusina lajeina. Mutta jos joskus vielä Kawiin tullaan, niin nyt tiedämme, että jo etukäteen pitää järjestää parin päivän veneretki jokisuistoon saakka, sillä näillä reissuillamme emme nyt saaneet hoidettua tavoitteinamme olleita hoatsinia ja keihäshaikaraa.

Cocoi HeronWhite-headed Marsh Tyrant

Lopulta alkoi sataa yhäjaksoisesti ja palasimme satamaan, josta mekin lähdimme pian ajelemaan Kawin tietä. Stoppailimme taas aika ajoin ja havaitsimme mm. punaliivitukaanin, verinokka- ja punavyöarakareja, helmiselkähaukan, amerikansirohaukkoja, harmaanäpsyn, mustalakki- ja haukka-aratteja, pikkupallotanssijan, tien yli juosseen marmoriviiriäisen, amazonianharjatangaraparin, viherkardinaalin sekä kuulimme rusoselkämuuran ja rantamuuran ym. Lopulta alkoi taas sataa kunnolla ja ajoimme niin vauhdikkaasti kuin surkealla autollamme pystyi surkeaa tietä ajamaan aina Rouraan saakka, jossa kävimme shoppailemassa. Autossamme oli kaiken lisäksi todella pieni tankki, mikä aiheutti meille tästä eteenpäin ongelmia. Rouran jälkeen piti olla huoltoasema, mutta se oli kiinni. Niinpä jouduimme lopulta ajamaan takaisin Cayanneen tankkaamaan, koska seuraavalla ajotaipaleellamme ei varmasti olisi yhtään huoltoasemaa.

Illan pimeydessä jatkoimme vielä pitkän matkan sisämaahan kääntyen lopulta pienelle Belizonin metsätielle. Matkan varrella näimme tien yli kipittäneet aito-opossumin, paka-agoutin sekä huulipekarin. Lopulta käytyämme ensin kääntymässä armeijan sulkemalla tiellä (joka on suljettu laittomille kultakaivoksille pääsyn estämiseksi), löysimme aivan järkyttävän huonokuntoisen tien Bonaventure Campille. Ihme kyllä selvisimme autollamme kolme kilometriä perille leiriin, josta löysimme pari heppua, jotka kertoivat omistajan olevan jossain, mutta nämä neuvoivat meidät varaamallemme mökille. Majapaikkamme oli iso avoin katos, jossa oli vain matalat seinä, mutta katto pään päällä ja tilaa yllin kyllin. Miehet myös kertoivat, että jos tarvitsisimme jotain heiltä voisi tulla pyytämään. En ole ihan varma, mutta mielestäni sanat olivat: ”If you need anything, cocaine or something, you can come to ask…”

Sänkyjäkään ei siis kämpässämme ollut, vaan tarkoitus oli mökissäkin nukkua riippumatoissa. Pian oli meillä kaikki valmiina mutta ilta venyi vielä pitkäksi, kun havikset piti kirjoittaa ja syödäkin jotain. Jostain kauemmasta mökistä kuului välillä bilettävien teinien mekkalaa, mutta ihmisten äänet hukkuivat sammakoiden, kaskaiden ja muiden öisten ääntelijöiden sekaan. Kaukaisuudesta kantautui myös töyhtöpöllön karhea ääni.

Bonaventure

Bonaventure20.7. aamulla heräsimme taas aikaisin ja kun aamu alkoi sarastaa aloimme tajuta, kuinka upeaan paikkaan olimme yön pimeydessä saapuneet! Heti pihapiiristämme alkoi uskomattoman vehreät puutarhat erilaisine hedelmäpuineen ja kukkivine pensaineen ja ympärillämme oli komeat alkuperäistä sademetsää kasvavat mäet. Laakson halki virtasi vielä puro, jonka rannoilla kasvoi tiheää bambupöhelikköä. Lintujen ääntä alkoi pikkuhiljaa kuulua joka puolelta. Ensin kuului pikkutinamin ääntä ja pian alkoi kuulua muitakin, pääasiassa tunnistamattomia ääniä. Jauhoamatsonitkin lensivät ylitsemme niin hämärissä, että ne tunnistettiin vain äänestä.

Kuljimme alkuun ihan vain Campin alueella mutta kävimme myös kävelemässä yhtä alueen poluista edes takaisin muutaman kilometrin. Metsässä lintujen löytäminen oli todella vaikeaa, joten havainnot jäivät kuultuun harmaaotsakyyhkyyn, isonokkamuuraan, rastasluuraan, kääpiömuurasiin, pikkukipuajiin sekä ruskokipuajaan ja useisiin kuultuihin ”antteihin” eli muuriin, luuriin ja vastaaviin tai muihin lintuihin, joilla niilläkin tuppaa olemaan samantyylisiä ääniä. Tunnistimme näistä laulumuuran, ruskoviirumuurasen sekä kovaäänisen mustaposkipeukaloisen. Niinpä palasimme aika pian takaisin pihan aukeammalle alueelle, jossa lintuja riitti helpommin nähtäväksi ja näin helpommin tunnistettavaksi. Mainittakoon, että linnuissa oli kuitenkin aivan tolkuttoman vaikeastikin tunnistettavia lajeja hyvin nähtyinäkin – napsijoita, napsuja, näpsyjä, naappaajia, väijyjä ym.

Green AracariBlack-necked Aracari

Molempia arakareja, punaliivitukaani, rusko- ja pyöveliaratteja, munkki-, valkolakki- ja kultapäätanssijoita, olkaintulikärkiä, piiskakotingoja, kultapyrstöjä, kultaperäkasikkeja, turkoosimesitangaroita, nokinäpsyjä, harmaanäpsy, isopeukaloiskerttu (melanurus), punarinta- ja sepelsirkkusia, mustanaamiotöpökkä, erakkonapsija sekä monia tuttuja lajeja riitti. Yhdessä kukkivassa pensaassa kävi törmäneito-, vyöerakko- sekä harmaasapelikolibri vuoron perään ja pyrstöerakkokolibri kävi keräämässä jotain ötököitä meidän oman kämppämme katon alta.

Fork-tailed WoodnymphReddish Hermit

Yllärinä näin lyhyesti erään puskan keskellä viherselkäsakun naaman, mutta lintu katosi puskien taakse mutta pian se äänteli kavereidensä kanssa lähimetsässä. Myös monia muita pikkulintuja nähtiin ja kuvattiin ja moni näistä tunnistettinkin vasta kuvista – osa saman tien, osa illalla ja jokunen vasta reissun jälkeen.

White-bearded ManakinShort-tailed Nighthawk

Petolintujakin näkyi taivaalla, mm. amazonian- ja pikkukondoreita, hammashaukkoja ja illan alkaessa hämärtää alkoi taivaalla lennellä kehrääjiä. Sepelkehrääjiä lenteli aivan pihassamme lopulta ainakin 25 linnun porukka. Pikkuhiljaa ne siirtyivät kauemmaksi ja lopulta katosivat kokonaan ja sen jälkeen näimme enää erilaisia lepakoita.

21.7. retkeilimme taas aamun Campin alueella ja sitten kävimme kävelemässä lyhyimmän, muutaman kilometrin pituisen osittain veden vallassa olevan polun. Lajisto oli pitkälti samaa kuin edellispäivänäkin, mutta myös mm. helmitikkanen, isopeukaloiskerttu, mesitangara, amazonian- ja hiiripuumuura, savanni-, viuhkapyrstö-, guiananlehvä-, rusoselkä-, savanni-, savi- ja mustalakkimuura, harmaarintamuuranen, rastas- ja isopalloluura, laulupeukaloinen ja paljon muuta saatiin tunnistettua. Myös karmiininokkatukaani huuteli hetken lähistöllä äänekkäästi ja hohtokardinaali (rothschildii) lauloi mutta kumpikaan ei saapunut näkyville.

Black-throated AntbirdGolden-spangled Piculet

Keskipäivällä alkoi sataa, mikä helpotti meidän lähtemistä mukavasta ja kotoisasta Camp Bonaventuresta, jossa olisi helposti saanut kulumaan vaikka viikon, jolloin olisi voinut kiertää pitempiäkin kävelyreittejä ym. Seuraavalla kerralla olemme varmasti pidempään.

Belizonin tien varressa kuulimme taas yhden rastasluuran ja näimme pari haukka-arattia. Lähellä risteystä näimme myös kesysti poseeranneen hohtokardinaalinaaraan (rothschildii) ja risteyksessä upean punapäisen amazoniantulikärjen, sekä isomesitangaran ym.

Red-fan ParrotAmazonian Grosbeak

Red-necked WoodpeckerCoraya Wren

Edessämme oli pitkähkö ajo, jolla ei pahemmin stoppailtu, joten havainnotkin jäivät aika vähiin. Lopulta kurvasimme myöhään iltapäivällä Botanique La Rosan pihaan, josta Hanna oli löytänyt netistä tiedon, että paikalla olisi mahdollisuus majoittua katoksessa, johon saisi riippumatot. Talon emäntä oli vanha ja ilmeisen sairas, sillä paikalla oli myös tämän sairaanhoitaja, joka olikin sitten ainoa, joka puhui englantia ja näin saimme majoituksen järjestettyä. Lähiseudulla ei oikein ollut muita mahdollisia majoitusmahdollisuuksia ja koska alue oli aika tiheään asuttua, ei maastoonkaan oikein pystynyt leiriä pystyttämään.

ruostekalastaja

Botaniquen puutarhasta toivoimme löytävämme kolibreja kuvattavaksi, mutta vain yksittäinen erakkokolibri näkyi lennossa ja katoksemme viereisellä lammella näkyi parit eri kalastajat.

Muutenkin illan havainnot olivat tutuista lajeista. Illan pimennyttyä kävi pari opossumia (Didelphus imperfecta) juoksentelemassa katoksemme ympärillä. Ja taas kerran nukahdimme todella aikaisin, noin yhdeksän aikaan.

Savannikomppausta ja eläintarhaa

Purple Gallinule

22.7. puutarhasta ei aamullakaan löytynyt ihmeitä, joten pakkasimme pian tavaramme ja lähdimme liikenteeseen. Pian löysimme tien varresta hienon keltatikan, joka kuitenkin lähti ennen kuin ehdimme kaivaa kameroitamme esille. Ja kohta tien varren kasvustossa näkyi yllättäen siniliejukana ja tien varren puissa pari soreahiirihaukkaa.

Jouduimme etsimään reittiä Savane Marivatiin aika kauan, mutta lopulta löysimme oikean tien, jonka päähän parkkeerasimme Marivatin suomaisen savannin viereen. Komppasimme saappaat jalassa märkää aluetta varhaisen aamun havaiten mm. kaktushiirihaukkoja, pensaselenioita, ruohosirkkusia, pyrstösirkkuja, pari preeriaturpiaalia ja surutangaraa, ison parven brasilianaratteja, pussikiitäjiä sekä pari laahustyrannia. Kuulimme myös kaappariattilan laulua. Aika pitkään komppasimme ihan märkiäkin paikkoja toiveenamme löytää kurppia, mutta yhtään kurppaa emme havainneet. Savane Marivat

White-tailed HawkWedge-tailed Grass Finch

Fork-tailed Palm SwiftFork-tailed Flycatcher

Kello alkoi lähestyä yhdeksää, kun palasimme autolle ja lähdimme ajamaan kohti Zoo de Guianaa. Suurin syy eläntarhassa käyntiin oli alueella lähiaikoina muutamaan kertaan havaittu aurinkokurki. Toki eläintarha oli maan suurimpia turistinähtävyyksiäkin eli oikein hyväkuntoinen ja juuri Ranskan Guayanan eläimiä esittelevä, joten oli toki mukava nähdä, mitä kaikkea alueella oli mahdollista nähdä.

Maksettuamme pääsyliput kävelimme tarhan alueelle, jossa oli muutamia kukkapuskia ja heti näimme ensimmäisen kolibrin lentävän vauhdilla ylitsemme. Mutta muuten alueella oli hämmästyttävän vähän lintuja. Apinahäkkien luona oli aamiainen tulossa tarjolle ja apinoita saapui kärkkymään ruokaa myös lähimetsistä. Ainakin kahta lajia apinoita nähtiin siis ihan villinäkin, töyhtökapusiiniapinoita sekä oravasaimireita.

Harmaaraitahaukka, kastanjaperäkipuaja, isonokkaväijyjä, pikkuelenia, ruskotöyhtönapsu ja hohtotimanttikolibri nähtiin uusina lajeina mutta vaikka kiersimme pitkähkön metsälenkin eläintarha-alueen perälläkin, emme kuitenkaan aurinkokurkea löytäneet.

Route de Guatemala

Seuraavaksi otimme suunnan kohti rannikkoa ja Guatemalan tietä, jolle olimme saaneet ehkä eniten suosituksia sekä vinkkejä. Retkeilimme tällä aika pienellä alueella koko loppupäivän ajaen parikin kertaa alueen ympäri pysähdellen hyvän näköisissä paikoissa ja havaintoja kertyi todella paljon! Tämän yhden tien varresta löytyy niin pensaikkoisia rannikkometsiä, laitumia, peltoja kuin savanneja. Erilaisia habitaatteja on siis paljon ja lintuja pystyy katselemaan sujuvasti tienpenkalta.

Mukavimpia havaintoja olivat harvinainen mangrovekäki, kahdeksan amerikaniibihaikaran parvi, nauruhaukka, pari töyhtö- ja vaaleakarakaraa, pikkuvarpuskyyhkyt, harmaasirkkunen, sinileuka-, solmiotimantti- ja rubiinihohtokolibri, kultakaulustikka, sammaltikan pesä, hopeatityra, hiiri- ja raitapuu- sekä sointu- ja mustalakkimuura, pikku- ja guayananlehvämuura, viiruhippiäisnappari, pikibekardi, amazoniantangara, kolme taivaalla lennellyttä myskisorsaa sekä töyhtövalkokotka. Lisäksi rannoilla näkyi runsaasti kahlaajia ja haikaroita sekä tiiroja ym.

Crested CaracaraRuby-topaz Hummingbird

Eastern Meadow LarkBlack-tailed Tityra

Illan jo hämärtäessä ajoimme paikkaan, jossa oli kuolleita isoja palmuja ja emme kauan ehtineet odotella, kun savanniarat jo saapuivat paikalle. Oli jo pimeää, kun jatkoimme vielä viimeisille nuoteille ja etsimämme lintu löytyi jo ennen määränpäätä, kun amerikanhuuhkaja istuskeli langalla tien vieressä. Sen poikanen kerjäsi vähän matkan päässä ja samaan paikkaan kuului todella hauskan kuuloista mölymangrovekanan soidinta. Pitkään emme pystyneet lintuja havainnoimaan, sillä verenhimoiset hyttyset hyökkäsivät kimppuumme laumoittain. Näiden hyttysten takia maahan matkustavilla on oltava keltakuumerokotus.

Great Horned Owl

Ajoimme pimeässä vielä Roche Corailin metsiin, jossa yllätykseksemme olikin asutusta aika paljon ja paikalla oli myös jotain porukkaa siellä täällä loimottaneila leirinuotioilla. Niinpä saimme hakea sopivaa leiripaikkaa jonkin aikaa. Lopulta löysimme tien, joka vei rakenteilla olevalle talolle ja päätimme parkkeerata tien risteykseen ja pystyttää leirimme tien poikki. Koko yön kuului jostain kauempaa parin kultapöllön huutelua, ilmeisesti poikaset kerjäsivät vielä?

Roche Corail

Red-and-black Grosbeak

23.7. heräsimme taas aikaisin ja huomasimme, että olimme kuitenkin yöpyneet aika lähellä yhtä nuotioleiriä. Tämä porukka oli myös jo hereillä ja aloittelemassa metsätöitä, siis valmiina kaatamaan upeaa sademetsää. Google mapsin muutaman vuoden vanhoissa kuvissa metsä oli vielä raivattuja tieuria lukuun ottamatta koskematonta.

Vaikka paikkamme oli hieman rauhaton, aloitimme retkeilyn heti leirimme purettuamme. Jonkun tinamin ääntä kuului taas jostain kauempaa ja pikkuhiljaa metsä alkoi muutenkin herätä. Erilaisia muuria ym. alkoi kuulua mutta taas tuntui siltä, ettemme olleet vieläkään oppineet yhtään mitään ääniä. Onneksi lintuja alkoi löytyä näkyvillekin ja jopa helppoja tunnistettavia kuten kaksi paria upeita ruusukardinaaleja.

Roche Corail

Jatkettuamme ajelemaan metsässä olleita teitä ristiin rastiin törmäsimme yhä useampiin metsätyöporukoihin. Retkeilimme kuitenkin aamun alueella ja niin punaliivi- kuin karmiininokkatukaaneja kuului ja näkyi lennossa, papukaijoista näimme brasilian-, rusko- ja pyöveliaratteja, mustaselkäarasia, safiiriarasia sekä kultaposkiamatsoneja, petolinnuista parhaiten esillä olivat amerikansirohaukat, mutta myös muita petoja nähtiin. Kolibreista määritimme liinasolmiokolibrin, pensassafiirikolibrin sekä harmaapensaskolibrin ja muita löytämiämme lajeja olivat mm. ruskokipuaja, laulumuura, savumuura, kääpiömuuranen, kultarintavireo ym. Oli aika haikeaa retkeillä moottorisahojen soidessa taustalla ja ajatuksiin hiipi väkisin, että olimmeko viimeiset lintuharrastajat, jotka vielä ehtivät tässä helposti saavutettavassa paikassa retkeillä?

Plain-brown WoodcreeperSwallow-tailed Kite

Kävimme vielä päätien toisella puolella läheisen louhoksen takana kävelemässä pientä ja umpeen kasvanutta polkua, mutta päivä oli jo lämmennyt todella kuumaksi ja emme havainneet oikein mitään uutta. Niinpä lähdimme ajelemaan kohti seuraavia kohteita, jotka sijaitsivat lähempänä Kouroun kaupunkia.

Kouroun tienoota

Valitettavasti surkea automme oli liian matala useammallekin pikkutielle, joita meidän oli tarkoitus ajaa, mutta kävimme kuitenkin ainakin lähellä paikkoja, joita paikalliset kutsuivat nimillä PK11, Piste H sekä Piste U. Havaitsimme näillä mm. kaluunakäkiä, pikkuhaarakiitäjän, mustatangaroita, viiruhippiäisnapparin, ruskoluhtahaukkoja, helmisiipinapsijan, nauruhaukan ym. Keskipäivä oli kuitenkin vaikeaa aikaa retkeillä, kun linnut olivat todella piilossa ja kaskaat pitivät aivan mahdotonta meteliä – ja tietysti oli myös melko kuuma!

White-lined TanagerBarred Antshrike

Kouroussa kurvasimme tsekkaamaan pari pientä järveä, joista toisella ei näkynyt kuin yksi siniliejukana mutta toisella oli niin siniliejukanoja kuin amerikanliejukanoja. Kävimme pikaisesti myös Pointe des Rochesin niemen kärjessä mutta merelle oli vielä aivan älytön väreily ja vesikin oli aika korkealla, joten päätimme käydä tutustumassa rakettien laukaisualueeseen.

KourouLaughing Falcon

Ajelimme alkuun ESA:n museolle saakka, jonne emme kuitenkaan menneet vaan päätimme kokeilla, miten pitkälle tietä pääsisi ajamaan lähemmäksi rakettien laukaisupaikkoja. Emme oikein saanut selvää, saiko tietä ajaa vai ei, varsinkin kun kaikki vastaan tulleet autot olivat jotain vartijoiden tms. autoja. Lopulta näimme joitakin Hannalle jo netin kautta tuttuja rakennuksia horisontissa ennen kuin tie oli suljettu puomilla. Tiellä ei olisi saanut lainkaan pysähtyä mutta toki tarkistimme muutamat linnut sekä kuvasimme yhden hauskimmista näkemistämme liikennemerkeistä – muurahaiskarhuvaaramerkin. Havaintomme jäivät nauruhaukkaan, suomuvarpuskyyhkyyn, useisiin pääskylaiskureihin, pitkäjalkahaukkaan ja vihernappaajaan.

Semipalmated Sandpiper

Illan vietimme sitten Pointe des Rochesissa kahlaajia, lokkeja, haikaroita ym. katsellen ja yhden rarin ääntelemisen aloittamista odotellen. Kahlaajia, etenkin kanadansirrejä oli taas aivan älyttömästi ja haikaramäärät olivat nekin aika hurjia, laskinpa mm. 160 rubiini-iibistä. Muita havaintoja olivat mm. rapuhaukka, pari pikkuarattia, pitkäjalkoja (mexicanus), karikukko, pari kalatiiraa, amerikankuningastiira sekä muutamat kaupunkilinnut – turpiaalit, pulut, varpuset ja mustakondorit.

Point des RochesCabot's (Cayenne) Tern

Ilta oli jo pimentynyt, kun lopulta kuulimme aika kaukaa odottamamme rannikkomangrovekanan ääntä ja päätimme saman tien lähteä ajelemaan kohti Cayennea ja tuttua hotelli Belowaa.

Marais de Fouillee

24.7. lähdimme taas jo pimeässä liikenteeseen ja lopulta parkkeerasimme ison kaupan parkkipaikalle. Parkkipaikalla lenteli harmaahaukkakehrääjä. Kohta kävelimme sillan yli ja käännyimme kuraiselle tieuralle, joka kulki kanavan vartta viljelysten keskelle Marais de Fouilleen. Lintuja oli heti joka puolella mukavasti äänessä.

Helttajassanoita, ruohikkorääkkä, erakkoviklo, viini- ja juoksukyyhkyjä, parviarasia, pari kaluuna- ja pikkuruostekäkeä, kalastajia, raita- ja amazonianpuumuuria, mangrove- ja mustaposkipeukaloisia, luhtanaamiokerttuli, rantaorneeroita, viherpyrstöjakamari ja paljon muuta nähtiin ja kuultiin kanavan varren edes takaisin kävelyllä.

Striped CuckooYellow-chinned Spinetail

Masked YellowthroatBlack-capped Donacobius

Jatkoimme vielä rannoille Pointe Buzareen, jossa näimme sinileukakolibrin ja Vieoux de Portin satamaan, jossa näkyi taas paljon haikaroita ja kahlaajia ym. muttei mitään uutta.

Tehtyämme kaikki shoppailut, pakattuamme kaikki tavaramme ja jätettyämme matkalaukkumme täynnä ns. ylimääräistä tavaraa hotellille säilytykseen, oli aika ajella lentokentälle. Palautimme automme ja pian olimme odottelemassa maan sisäistä lentoa.

Saüliin

Lentoasemalla ei meinannut tapahtua mitään ja kun vihdoin alkoi tapahtua, oli touhu melkoista sähläämistä. Meiltä punnittiin kaikki tavarat (myös meidät punnittiin) ja tiesimme kyllä hyvin, että meillä oli paljon ylipainoa mukana, mutta rahalla tästä selvittiin – eikä onneksi ollut edes kallista; reilut kolmekymppiä. Normaalisti matkatavaraa saa olla 10kg + 5kg käsimatkatavaroita. Lähes kaikilla on kuitenkin enemmän tavaraa, sillä kaikki asukkaiden tarvitsemat tavarat ja ruoat on kuljetettava Saüliin lentokoneella. Lennot ovat usein täynnä ja suurin osa Saülin majoituspalveluista vaatii todisteet lentolipuista majoitusvarauksen yhteydessä.

Lento SaüliinVihdoin lentomme sitten lähti kohti Saülin pikkukylää keskellä Amazonasia! Pieni potkurikoneemme lensi yli La Leveen ja Kawin kosteikon ja kääntyi sitten sisämaahan sademetsien päälle. Hieman yllättäen lensimme ensin lounaaseen Maripa Soulaan, jonne laskeutuminen oli todella hurja! Koneemme teki aivan käsittämättömän jyrkän U-käännöksen lähes puiden latvuksia hipoen ja hieman Surinamen puoleltakin koukaten ja laskeutui aivan heti käännöksen jälkeen pienelle kaatosateen piiskaamalle lentokentälle.

Amazonas

Jätettyämme noin puolet matkustajista Maripa Soulaan jatkoimme sitten pikkumatkan Saüliin. Matkalla oli hieno kuvata koneen ikkunasta sademetsämaisemaa, jossa ei pahemmin ihmisjälkiä näkynyt, mutta muutama kultakaivos kuitenkin.

Laskeuduimme Saülin hiekkaiselle kiitoradalle ja lentokentällä pakkasimme tavaramme paikallisen taksin eli mönkijän kyytiin ja päätimme sitten itsekin hypätä kyytiin vaikka vaihtoehtona olisi ollut kävellä metsäpolkuja parin kilometrin matka kylään. Näin illasta ajattelimme itse kylän olevan parempi paikka aloittaa retkeily.

Näkymä parvekkeeltaKöröttelimme kuoppaista tietä Saüliin, joka on noin sadan asukkaan kylä aivan keskellä Amazonasin sademetsiä. Mönkijä tiputti meidät varaamallemme majapaikalle A-Ke-Nouhun, joka oli todella mukavan näköinen paikka ravintoloineen! Matkailijoita oli sen verran paljon, että vain tässä kalleimmassa (40€ 2 hengen huone) majapaikassa oli tilaa. Saimme huoneemme, jonne lastasimme tavaramme ja pian olimme käppäilemässä ulkona ja tutustumassa kylään ja sen linnustoon.

Ja lintujahan riitti! Pari amazoniankaklattajaa (motmot), silkkikiitäjiä lyhytpyrstökiitäjien parvessa, munkkitanssija, turkoosimesitangaroita, epolettiturpiaaleja mukanaan myös yksi chrysocephalus-alalajin yksilö, pikkutyranninapsija, nokinäpsyn pesä roikkumassa aivan tien päällä ym.

Epaulet (Moriche) OrioleCommon Tody-Flycatcher

Mutta lopulta palasimme majapaikallemme, jossa oli kuitenkin lintuja aivan selvästi parhaiten! Paras paikka oli oma parvekkeemme, jonka viereisessä puussa kävi koko ajan kauhea kuhina! Tuntui, että puussa oli koko eri lintuja. Erilaisia tangaroita ja matkijamarjukoita, punarintasirkkusia, töyhtöelenia, viiruhippiäisnappari, mustahohto- ja törmäneitokolibri ym. kävivät puussa ja olivat hienosti kuvattavissa. Kirkon edustan isommissa puissa oli myös lintuja mm. kultaperäkasikkeja ja kävipä puussa kultalaikkumarjukkakin. Suurin osa pihan linnuista meni yöpymään tienvarren suureen bambupuskaan.

Yellow-bellied ElaeniaBran-colored Flycatcher

Illan tullen parvekkeelta oli mukava katsella kylän aktiivisten nuorten lentopallo-otteluita. Lopulta ilta laskeutui ja alkoi taas sataakin. Niinpä me olimme aikaisin valmiit nukkumaan.

Saülin kylä ympäristössä retkeilyä

25.7. aloitimme aamun kävelemällä metsän läpi oikopolkuja lentokentälle, mutta mutaisen polun varrella metsät olivat aamuvarhaisella todella hiljaisia. Havaintoja kertyi mm. rastasluurasta, savu-, savi-, savanni- ja laulumuurasta sekä haukka-arateista. Levähdimme ja staijailimme sitten lentokentän aukealla, jossa näimme mm. amerikansirohaukan sekä tangaroiden kanssa samassa puussa olleen pippurivireon.

Sitten jatkoimme reilut pari kilometriä Roche Bateaun polkua ja kuultuamme alkuun todella monta piispakotingaa, törmäsimme pieneen töyhtökapusiiniapinaporukkaan, joita seuraillessani hoksasin, että Capuchinbird eli härkäkotinga oli jostain syystä nimetty samaan tapaan kuin Capuchin-apinat. Ehdin juuri sanoa Hannalle, että voisikohan härkäkotinga seurailla näitä vaaleakapusiiniapinoita, kun löysin variksen kokoisen oranssin linnun puiden latvustosta – siinähän se härkäkotinga oli! Onneksi Hannakin ehti linnun nähdä ennen kuin se lennähti latvustoon piiloon.

Löysimme myös parven hauskasti äännelleitä munkkikotingoja, pari täpläkurkkukipuajaa, amazoniantulikärjen, hammashaukan, keltanokkajakamarin, helmi-, mustaleuka- ja sieppomuuria, valkokuvemuurasen sekä monia jo tuttuja lajeja. Kuulimme myös aivan viirupöllöltä kuulostaneen siniotsamomotin ja polun yli kipitti kymmenen kauluspekarin lauma.

Yellow-billed JacamarWhite-flanked Antwren

Päivän kuumennuttua palasimme samaa polkua lentokentälle ja enää vain piiskakotingat olivat äänessä – ne lienevät ainoat linnut, joilla on niin kova ääni, ettei kaskaiden meteli haittaa niiden keskusteluja?

Lentokentältä palaillessamme näin vilaukselta siniotsamomotin ja polulla näimme myös yhdessä liikkuneet kaakao- sekä valkukurkkurastaan sekä viuhkapyrstömuuran ja kuulimme viheltäjätrogonin. Etelänsirkkahaukkoja näkyi useita ja kylään palaillessamme törmäsimme muutamaan käärmeharrastajaan, joilta saimme vinkin kylältä löytyvista aroista, jotka oleilivat kaupan lähellä.

Screaming PihaWhite-necked Thrush

Red-and-green Macaw

Hiukan kämpillä huilittuamme ja pihapuun lintuja kuvailtuamme lähdimme kiertämään kylää ja lintuja taas riitti. Kävimme alkuun katsastamassa kaupan, jossa oli myynnissä ehkä pariakymmentä tuotetta. Kun kylän kaikki ruokatavarat tuodaan lentokoneella ylipainomaksuja maksaen, ovat hinnat 2-3 kertaiset normaaleihin kaupan hintoihin verrattuna. Matkailijat ottavat siksi yleensä omat eväät mukaan, tai majoittuvat paikoissa, joissa isäntä hoitaa ruokatarjoilut. Kaupalla asusteli kesy mölyapina (Alouatta macconnelli), joka lähti meidän kaveriksi kiertämään kylää.

Kaupan pihapiiristä löytyi myös etsimämme vihersiipiarapari. Toinen lintu oli kuitenkin ”jalkamiehenä”. Sen siipi oli rikki ja se käpötteli kylällä puolisolleen huudellen. Puoliso kuitenkin ruokaili lähipuissa ja lenteli välillä kauemmaskin. Emme kyselleet, kuinka nämä linnut olivat kylälle päätyneet. Oliko toinen lintu löytynyt siipivammaisena ja tuotu hoitoon ja puoliso oli sitten seurannut tätä ja linnut olivat sitten jääneet kylälle asumaan, kun ruokaa oli yllin kyllin saatavilla? Vai oliko selitys synkempi? Tietysti mieleen tulee, että toista lintua oli ammuttu ja se oli tuotu kylään lemmikiksi? Metsästystä ja häkkilintuja kuitenkin Ranskan Guayanassa harrastettiin runsaasti, tälläkin kylällä monella oli häkissä lintuja ja etenkin kylän liepeillä olevan pienen laoslaiskylän asukkaat kantoivat häkeissä pikkulintuja kylään päivittäin. Miten vain, niin tervettä vihersiipiaraa oli mukava päästä katselemaan ja kuvaamaan läheltä. Hieman kuitenkin mietitytti, kehtasiko tällaisesta linnusta ottaa pinnaa? Onneksi hieman myöhemmin iltapäivällä näimme toisen vihersiipiaraparin lentävän kylän ylitse, joten asiaa ei tarvinnut kauan miettiä.

Muita kyläkierroksen mukavampia havaintoja olivat munkkitanssijat, viherkardinaalit, amazoniantangarat, keltakurkkuväijy sekä ylitsemme pariin otteeseen lentäneet puna-arat.

Illalla kuvailimme vielä pihapuissa mm. mustahohtokolibria, hopeatityraa ja vihernappaajaa ym. Pakkailimme tavaramme mahdollisimman hyvin siten, että rinkassa ja laukussa oli vain kaikki ihan välttämätön mukana ja vielä ennen kuin puiston asemarakennus meni kiinni, veimme ylimääräiset tavarat sinne talteen. Olimme tästä säilytysmahdollisuudesta tiedustelleet jo ennen reissuamme. Puiston toimiston väelle olimme myös kertoneet vaellussuunnitelmistamme ja siitä, mihin mennessä meidän pitäisi olla varmasti palanneet takaisin. Illalla taas sateli ja saatuamme huoneemme tarpeeksi viileäksi painuimme pehkuihin.

BananaquitBlue-grey Tanager

Yellow-crowned TyrannuletOchre-bellied Flycatcher

Vaeltamaan sademetsään

26.7. lähdimme jo hämärissä isot laukut selässämme kävelemään. Minulla oli selässä rinkka, joka takuulla painoi parisenkymmentä kiloa ja Hanna kantoi täyteen pakattua kameralaukkuamme, joka oli sekin oikein mukavan painoinen. Jalassa meillä oli taas saappaat, sillä luvassa oli mutaisia polkuja sekä kosteutta yllin kyllin.

Lähdimme kävelemään Cascadeksen polkua tavoitteenamme kävellä päivän aikana niin pitkälle kuin ikinä vain jaksaisimme. Intoa oli yllin kyllin, sillä olimme aloittamassa reissumme takuulla odotetuimman osion eli vaelluksen Mt Galbaon vuorelle.

Rufous-rumped Foliage-gleaner

Aamusta poluilla näkyi niin kaakao- kuin valkokurkkurastaita sekä kapustarintamuura (grisea) ja metsän tuttuja ääniä olivat taas kääpiömuuranen, savimuura, rusokyyhky, latvus- ja pikkutrogoni ym. Koska meillä oli virtaa enemmän kuin järkeä, kävelimme pienen ylimääräisenkin lenkin, toki jättäen laukkumme odottamaan erään ison puun rungon suojiin. Eipä tämä hukkaan mennyt sillä kuulimme vihdoin härkäkotingan uskomattoman upeaa ääntelyä. Pieni latvustossa piilotellen liikkunut parvi saatiin kuin saatiinkin tuhannen otetun kuvan jälkeen määritettyä oliiviorneeroiksi. Niiden seurassa liikkunut isovartiotangara sentään määrittyi hieman helpommin. Näimme lyhyesti myös punertavanruskean mustakurkkumuuran.

Yellow-throated Woodpecker

Jatkettuamme taas kävelyä täyspakkauksessa havaitsimme banaanikerttuleita, viheltäjätrogonin, muutaman keltaposkitikan, helmitikkasen, suomuselkä-, savu- ja sieppomuuran, guayananlehvämuuran, pitkäsiipimuurasen, täplärintanäpsyn, tulipäänapparin, harmaavatsaorneeroja sekä suomukipuajan ym. Hieman ennen Camp Rochea näimme myös parven uskomattoman hauskan näköisiä valkonaamiomuuria sekä samassa parvessa liikkuneita ja välillä laulaneita punaleukamuuria.

Keli oli taas todella kuuma ja kostea ja lintujen aktiivinen aika oli taas aamulla ollut lyhyt. Tämän jälkeen suurin osa linnuista muuttui todella hiljaisiksi ja vaikeiksi havaita kunnes illalla taas oli hieman pitempi aktiivinen jakso. Päivä kuului äänekkäille ötököille. Monesti päivällä tai illalla saapui sateita ja mikäli illalla ei satanut, saattoi olla melko varma, että yöllä sitten sataisi. Nyt Camp Rocheen saavuttuamme alkoi päiväsade. Joesta saimme kaipaamaamme juomavettä, sillä nyt olimme tarpeeksi kaukana kylästä. Lepäilimme ja ruokailimme Camp Rochessa tarppimme alla, mutta lopulta päätimme, ettemme anna sateen häiritä, vaan lähdimme jatkamaan matkaa kohti Cascadesta.

Jalat alkoivat jo painaa ja polku sen kuin vain pieneni pienenemistään. Välillä polkua sai etsiä ihan tosissaan ja viidakkoveitselle olisi ollut tarvetta. Sadeviitat päällä oli todella kuuma raahata reppujamme, mutta ei auttanut, sillä matkaa oli paljon taivallettavaksi.

Polkua parhaimmillaanPolkua heikoimmillaan

Lintuhavainnot jäivät tiheässä ja kosteassa kulkiessa todella vähiin. Siniotsamomotti, amazonianpuumuura sekä isonokkamuura kuultiin ja harmaapensaskolibri lähti polun vierestä sateensuojastaan lentoon ja myöhemmin vielä näkyi munkkitanssijapari ja taas kerran ne vain tuijottivat meitä lehvästön keskellä ohi kulkiessamme.

Viimeinen pari kilometriä Camp Cascadekselle oli aivan järkyttävää pusikkoa, jossa piikkiset kasvit repivät vaatteita ja ihoa. Viimeistään nyt kastuimme aivan läpimäriksi. Ylitettyämme puolitoistametrisen puunrungon, joka makasi polun poikki, tuli loppuun vielä aivan käsittämättömän jyrkkä alamäki, jossa kadotimme polun kokonaan. Ihme kyllä onnistuimme pääsemään alas jokivarteen putouksen alapuolelle ehjinä. Huilittuamme tovin, pystytimme leirin ja onneksi sadekin vihdoin lakkasi.

Iltapalaa kokkaillessamme kaskaiden meteli kuului hyvin putouksen pauhun läpi ja hetken luulimme kuuntelevamme valkoseppäkotingojen viheltelyä, joka on Maailman kovin linnun ääni, mutta nämäkin äänet osoittautuivat kaskaiksi – ehkä Maailman kovaäänisimmiksi sellaisiksi? Hauskoja punaisia taskurapuja heilutteli meille saksiaan illan jo pimetessä. Lopulta kiipesimme taas riippumattoihin nukkumaan. Hankkimamme ENO skylite riippumatot mahdollistivat ihan hyvät unet ja vaikka olimme vähän pelänneet miten riippumatossa nukkuminen onnistuisi. Hyttysverkon sulkevan vetoketjun kanssa vaan piti olla todella varovainen.

Mt Galbao

27.7. heräsimme aikaisin ja tankkasimme ihan kunnon ruoan aamupalaksi. Sitten pakkasimme vain välttämättömät tavarat matkaan ja lähdimme kipuamaan rinnettä ylös kohti Mt Galbaota.

Polku Mont GalbaolleKiipeäminen oli heti alkuun todella jyrkkää ja paikoin sateiden jälkeen liukastakin. Yllätykseksemme rinteessä kulki yhä punaisin haalistunein nauhoin merkitty polku, jota ei kuitenkaan selvästi oltu enää vuosiin juuri kuljettu. Välillä hukkasimme polun kokonaan, mutta GPS:n ja puhelimen karttojen avulla pysyimme suunnitellussa suunnassa ja tallensimme aika ajoin pisteitä muistiin, jotta osaisimme sitten tulla samaa reittiä takaisin. Muutamiin jyrkimpiin kohtiin oli viritetty vuorikiipeilyköysiä, jotka mahdollistivat kiipeämisen.

Äänimaailmaan kuuluivat lepinkäismuura sekä savi- ja savumuurat, rantamuura, liuskepuumuura, latvustrogoni, munkki- ja piiskakotingat, siniotsamomotti ym. Eräällä pienellä aukiolla, jolla näimme hieman puiden latvuksia, näimme värikkään sinisafiirikolibrin sekä valkokuvemuurasen ja vihdoin kuulimme myös varpusmaista sitruunakardinaalin tsilputusta.

Kiipeäminen oli todella raskasta ja vaivalloista. Alkuperäinen toiveemme oli ollut jatkaa vielä rinteen päällekin kaikkine tavaroinemme, mutta emme olisi millään jaksaneet saati edes pystyneet ainakaan tällä aikataululla siihen. Lopulta olimme kuitenkin kiipeämässä loppujyrkkää Mt Galbaon toiseksi korkeimmalle nyppylälle. Huipulle olisi ollut vielä parin kilometrin kävely, mutta oli selvää, ettemme enää sinne asti jatkaisi. Ehkä seuraavalla kerralla sitten? Tässä vaiheessa olimme kuitenkin jo varmoja, että valkoseppäkotingat eivät olleet ainakaan aktiivisina, jos lainkaan paikalla tähän aikaan vuodesta, muuten olisimme tämän Maailman kovaänisimmän linnun jo kuulleet ja ehkä nähneetkin. Tämä toki oli jo meillä ollut jossain määrin tiedossa, mutta olimme toivoneet, että edes yksittäinen lintu olisi samaan tapaan paikalla kuin oranssiharjakotingakin oli ollut.

Huipulle päästyämme löytyi pienen aukean takaisen suuren puun latvustosta upea isohokko! Hanna oli hieman minua jäljessä mutta onneksi hänkin näki linnun lähtevän puusta lentoon. Pienen huilin jälkeen löysimme taivaalta upean kuningaskondorin, joka päätti laskeutua tähän samaan latvustoon. Kondorin puolisokin lenteli kohta yläpuolellamme, joten tunnelma oli korkealla!

Black CurassowKing Vulture

White-fronted Manakin

Kävimme vielä hieman kävelemässä vastakkaisellakin rinteellä ja näimme hienosti poseeranneen valko-otsatanssijan, mutta pian palasimme takaisin ja lähdimme palailemaan kohti Camp Cascadesta eli leiripaikkaamme, jonne halusimme ehtiä ennen iltapäiväsadetta. Halusimme ehdottomasti alas ennen kuin sade muuttaisi rinteet mutavelliksi. Hiiripuu- ja kiipijämuura sekä käkitrogoni ja kultarintavireo lauloivat ja pieni parvi oliiviorneeroja nähtiin mutta muuten alas kävellessä havainnot jäivät vähiin.

Alas kävellessä alkoi erään ison puun latvustosta kuulua ryskettä. Siellä oli selvästi isompia apinoita mutta mitään emme onnistuneet näkemään, sillä taas kerran latvusto oli aivan liian korkealla ja aivan liian tiheä. Maahan ropisi aika ajoin hedelmiä ja kun olimme jonkin aikaa tähystelleet latvustoa, alkoi hedelmiä selvästi tippua koko ajan lähemmäksi ja lähemmäksi meitä – ja kohta jo osuikin! Aapot olivat selvästi kyllästyneet meihin ja alkaneet viskoa meitä hedelmillä! Niinpä meidän oli lähdettävä jatkamaan matkaa. Onneksi alas pääsi aika paljon nopeammin ja parin tunnin suunnistamisen jälkeen palasimme leiriimme, jonne oli yllättäen saapunut pari paikallista käärmeharrastajaa joen toiselle puolelle leiriytymään.

LeirissäSöimme taas tukevasti ja illalla kävelimme vielä hieman lähirinteessä havaiten mm. pari punasilmävireota (chivi) sekä parven pikkuaratteja. Illalla tutkiskelimme vielä taskulampun valossa hämähäkkejä ym. mutta käärmeitä emme löytäneet. Naapurimme olivat yöllä pari puissa piilotellutta käärmettä löytäneet, mutta he heiluivatkin valtavine valonheittimineen hieman pitempään, aina siihen saakka kunnes saapui taas sade. Ukkonenkin jyrisi jossain Saülin suunnassa, mutta se ei onneksemme osunut kohdallemme. Leiripaikalla oli onneksemme juuri sopivan kokoinen kivi, jolle saimme kasattua kaikki tavaramme. Tavarakasan ja kiven yli viriteltiin vedenpitävä suojapeite.

Takaisin päin

28.7. kunnon aamiaisen jälkeen purimme leirimme ja lähdimme palailemaan takaisin Saüliin päin. Suunnitelmanamme oli kävellä takaisin kahdessa päivässä, jotta pystyisimme retkeilemään paluumatkalla vielä tehokkaammin. Jaloissa painoi aika pahasti ainakin minulla ja vaikka rinkka oli ruoista hieman keventynyt, olivat kaikki tavarat keränneet hikeä ja kosteutta niin paljon, että rinkka tuntui yhä ihan yhtä painavalta.

Heti alkumatkasta kuulimme lepinkäismuuran ja tuttuja ääniä olivat ruskoviiru-, ruskoselkä- ja kääpiömuuraset, rastasluura, isorusokyyhkyt ym. Parilta isolta aukealta löysimme todella paljon lintuja. Vietimmekin niillä aikaa ja ensimmäistä kertaa törmäsimme myös kunnon lintuaaltoon kun yhdessä parvessa meidät ohitti puiden latvustoja seuraten iso parvi lintuja ja joukossa oli monia eri lajeja, ehkä mukavimpina pari helmitikkasta sekä pilkkasiipitangara.

Kävely oli pitkä ja uuvuttava mutta palkitseva, sillä mm. kiipijämuura ja viuhkapyrstömuura saatiin tunnistettua kuten myös mm. nokisiipiorneero, ruostenappari, oliivivyövireo, pari keltaposkitikkaa ja yksi raitatöyhtötikka, kerttulitangara, tummasiipinapsu, pyrstöerakkokolibri, suomukipuaja, isovartiotangara ym.

Cinnamon-rumped Foliage-gleanerFulvous Shrike-tanager

Lopulta pääsimme jalat ihan katkinaisina Camp Rochelle, jossa oli sen verran hyvä lintuhulina, että pitkään huiliin ei ollut varaa. Mutta lintuja toki näkyi ihan ruokaa laittaessa ja syödessäkin. Latvustossa möykkäsi täpläsuomuarattiparvi ja löysimme myös paria lajia mesitangaroita, banaanikerttuleita ym.

Iltakävelyllä leirin lähellä törmäsimme viimein upeaan kyssäkurkeen, joka valitettavasti katosi saman tien kasvustojen taakse. Myös valkonaamio- ja punaleukamuuria sekä poikkeuksellisen poseeraava suomuselkämuura nähtiin. Leiriin palattuamme alkoi ilta jo hämärtää ja silloin kuulimme punarintatinamin, rastasmuuran, isopallo- ja rastasluuran sekä lähipuissa käkättämässä käyneen raitahaukkasparin. Kyssäkurkienkin ääntä kuului pariin otteeseen ja jo nukkumaan asetuttuamme kuulimme kuinka jotkut isommat elukat kiertelivät leiriämme tuhisten. Toivoimme, etteivät ne olleet jaguaareja tai puumia tai sekä että…

Grey-winged TrumpeterCommon Scale-backed Antbird

Ollessamme juuri käymässä nukkumaan alkoi metsä yhtäkkiä humista oudosti ja pian tajusimme että nyt oli tulossa vettä ja kunnolla! Olin itse jo riippukeinussa makaamassa, mutta Hanna alkoi heti pakata viimeisiä tavaroitamme ja peittää niitä mahdollisimman vedenpitävästi.

Hanna sai juuri ja juuri kaiken hyvin pakattua ennen kuin sade ja ukkonen alkoi. Rinkat ja laukut oli mm. ripustettu kantoon roikkumaan siten, etteivät ne osuneet maahan lainkaan. Mutta jos muut tavarat oli hyvin sateelta suojassa, olimme kuitenkin olleet hieman huolimattomia riippumattojemme asettamisessa sillä minun selkämystäni kasteli muutama allani kasvanut puska, jotka osuivat riippumattoon selkäni kohdalla ja kastelivat pikkuhiljaa koko riippumaton. Lopulta minun oli noustava ylös ja käytävä ne katkomassa. Olisinpa tehnyt sen hieman aiemmin… Hannalla puolestaan yhdestä oksasta roiskui vettä riippumattoon ja hänkin kastui siksi jonkin verran. Lopulta kuitenkin onnistuimme nukahtamaan ainakin joksikin aikaa.

Raskasta taivallusta

29.7. vettä tuli kaatamalla lähes aamuun asti mutta sade loppui kuitenkin ennen herätystämme. Iloiseksi yllätykseksi kannosta roikkuneet reput ja kamerat olivat säilyneet kuivina, vaikka yön sademäärä oli 100mm paikkeilla. Retkeilimme aamun vielä Camp Rochen ympäristössä ja havaitsimme pitkälti samoja lintuja kuin illallakin. Uusina lintuina kuultiin hopeavatsamuura sekä guayanansurukki. Tukevan aamuruokailun jälkeen lähdimme taas kävelemään loppumatkaa kohti Saülia.

Alkuun kävely oli helppoa tulvivista jokiuomista huolimatta ja taas näimme saman valkonaamio- sekä punaleukamuuraporukan ja taas niiden mukana oli yksi hienosti poseerannut lintu, joka ei yllättäen ollutkaan sama suomuselkämuura kuin illalla vaan punaperämuuranen. Sateen kastelema metsä osoittautui vaaralliseksi paikaksi, sillä kuulimme tukkipetäjän kokoisten puun oksien romahtelevan puista ja polulle oli kaatunut puita. Sademetsän puilla on niiden kokoon nähden pienet juurakot ja ne kaatuvat helposti.

White-plumed AntbirdRufous-bellied Antwren

Pikkuhiljaa voimat alkoivat olla jo useamman rankan päivän jälkeen aika vähissä. Kun matka jatkui tiheässä sademetsässä kulkien, olivat jatkossa linnutkin aika vähissä. Askel askeleelta vain jatkettiin rahnustamista.

Toki havaintoja kertyi mm. useista porukoista harmaarintamuurasia, mustaleuka- ja pikkulehvämuurista, kaappariattilasta ym. jo tutuista lajeista. Hauskin havainto oli vierestäni liikkelle lähtenyt tamandua, eli muurahaiskarhu, joka kiipesi lähimpään puuhun ja jäi sinne meitä piiloon. Tämä piilo ei vain ollut kovin hyvä, sillä se, ettei se nähnyt meitä tarkoita sitä, ettemmekö me olisi nähneet sitä. Ehkä se kuitenkin tunsi olevansa hyvässäkin piilossa, kun se piti käpäläänsä silmiensä edessä lähes paljaalla rungolla roikkuessaan?

Punaiset nauhat polun merkkinäSouthern Tamandua

Olin ainakin itse ihan katki-poikki, kun kävelimme viimeisiä mutapolkuja ja lopulta laskeuduimme kylälle. Jäin istumaan opastuskeskukselle, kun Hanna lähti kysymään saisimmeko A-Ke-Noulta taas majoituksen. Onneksi tämä onnistui ja kannoimme tavaramme huoneeseemme, joka oli viereinen kuin aiemmin – eli emme olleet aivan yhtä lähellä lintupuuta. Mutta ensimmäisen illan jälkeen samanlaista kuhinaa ei puussa kuitenkaan ollut nähty.

Päivällä kävimme opparilla hakemassa säilössä olleet tavaramme ja illan retkeilimme taas kylällä. Lajisto oli tuttua mutta oli kiva taas nähdä lintuja muutenkin kuin vilaukselta! Metsässä kulkiessa lintujen näkeminen oli ollut todella vaikeaa! Uutena lajina näimme vain pienen parven siniaratteja. Kuivattelimme kastuneet vaatteet ja leirivarusteet läheisellä nurmikolla samalla ruokaa kokkaillen. Sademetsissä on niin kosteaa, että vaatteet kuivuvat vain suorassa auringon paisteessa. Puuvillavaatteet eivät meinanneet kuivua edes auringossa.

Black-throated Mango

Illalla kuvailimme taas tuttuja lintuja pihapuussa. Siinä parvekkeella istuskellessamme huomasimme kaikkien lintujen napsivan jotain hyönteisiä ilmasta. Niin pikkulinnut kuin petolinnutkin olivat tätä tekemässä. Rinteiden yllä olikin petolintuja ihan parvissa mutta meillä ei ollut kaukoputkea mukana, joten emme millään meinanneet saada niitä määritettyä. Onneksi kuvista ne kuitenkin määrittyivät naurukarakaroiksi.

Illalla Hanna huomasi saaneensa iltapäivän kokkailupaikalta mukaan kymmenittäin pienen pieniä punkkeja. Yöllä oli lämmin, ja avonaisesta parvekkeen ovesta lenteli aina välillä utelias lepakko huoneeseen räpistelemään.

Toinen vaellus

30.7. olimme taas pakanneet vain välttämättömimmät laukkuihimme ja jätimme loput tavarat huoneeseemme, jonka olimme nyt buukanneet loppureissumme ajaksi. Tästä toki tuli hieman lisäkustannuksia, mutta ratkaisu helpotti kyllä elämää.

Lähdimme aikaisin aamusta kävelemään lentokenttää kohti tällä kertaa tietä pitkin ja kyllä kannatti, sillä avoimemman maiseman ansiosta monet linnut olivat helpompia nähdä. Tien reunaan sai kerrankin joitakin lajeja myös atrapilla näkyviin edes lyhyen vilahduksen ajaksi. Niinpä havikseen kirjautuivat mm. marmoriviiriäinen, savu- ja mustalakkimuura, liuskepuumuura, amazoniankaklattaja (motmot), haukka-aratti, jauhoamatsoni, pari härkäkotingaa, joista toinen näkyikin sekä vihdoin muutama valkonaama-ara. Kovimpana lajina näkyi lyhyesti punanokkakipuaja, joka valitettavasti katosi, ennen kuin siitä saatiin kuvia, mutta tämä oli helposti tunnistettava laji kirkkaan punaisine nokkineen.

Chestnut-fronted MacawDusky Antbird

Lentokentältä jatkoimme Roche Bateauta kohti ja alkuun kävely oli aika helppoa vaikka polku nousikin aika paljon rinnettä ylöspäin mutta pikkuhiljaa jaloissa alkoi painaa edellisen lenkin kilometrit. Havaintoja kertyi kuitenkin mukavasti mm. isovartiotangara, pari rastasluuraa, harmaarintamuurasia ja oliiviorneeroja.

Tämä polku oli varsin paljon retkeilty, joten jokienkin yli oli rakennettu EU-rahalla ihan kunnon sillat. Ruokailutauon pidimmekin joen ylittäneellä sillalla, joka oli tarpeeksi kaukana kylästä, että vesi oli puhdasta. Toki otimme veden joesta suodatinpumpulla tai käytimme suodattimella varustettua juomapulloa. Ruokailun yhteydessä kuuntelimme ja äänittelimme paria äänessä ja hetken näkyvilläkin ollutta amazonianpuumuuraa.

Keskipäivällä linnut olivat aika vähissä vaikka metsä näytti todella hyvältä. Hopeavatsamuura, kaappariattila, pyrstöerakkokolibri, isonokkamuura, taas rastasluura, seuraavalla pienellä suomaisella aukolla kuulunut isosuomuluura sekä mustapyrstötrogoni, rillinäpsijä, viherlattanokka ja ruskoperämuuranen havaittiin ennen kuin olimme vihdoin Roche Bateaun leirissä.

White-eyed Tody-tyrantOlivaceous Flatbill

Paikalle oli yllättäen leiriytynyt neljän ranskalaisen porukka, jolla oli aivan tolkuttomasti tavaraa. Meillä oli tiedossa, että leiri oli kyläläisiä varten mutta siellä saisi majoittua, mikäli paikallisia ei ole paikalla. Tämä porukka teki ystävällisesti meille tilaa ja saimme pian riippumattomme sekä kaikki tavaramme katoksen alle. Tämä porukka oli aloittelemassa kuukauden vaellusta keskelle amazonasia! He olivat nyt vieneet ruokaa 15 kilometrin päähän ja palailemassa Sauliin, jonne saapuisi seuraavana päivänä kymmenkunta muuta vaellukselle osallistujaa. Sadeyönä heillä oli ollut ongelmia, kun he olivat majoittuneet erään joen varressa ja vesi oli tulvinut leiriin. Heidän kaikki tavarat olivat kastuneet ja mm. ainakin yksi kamera hajonnut ja aamulla heillä oli mennyt pari tuntia veden viemien kenkien etsimiseen…

Ilta hämärsi mutta havaitsimme vielä mm. pitkäsiipimuurasen, isonokkamuuran, pikkutinamin sekä leirissä käpötelleen ruskoviiriäiskyyhkyn.

Ruddy Quail DoveAnchylometes

Illalla laittelimme ruokaa ja pimeässä ”ihastelimme” valtavia hämähäkkejä, joita oli leirin läheisyydessä runsaasti sekä muutamia isompia sammakoita. Ranskalaisetkin kävivät hämähäkkejä katsastamassa eivätkä he sen jälkeen enää lainkaan ihmetelleet, miksi meillä oli saappaat jalassa leirissäkin…

Jokivarren lintuja kuhisevaa metsää

Upea aamu

31.7. heräsimme aikaisin ja heti piti äänittää upeaa mölyapinoiden aamuhuutoa, joka kiiri taas läpi koko metsän! Kävimme sitten kävelemässä polkua takaisin päin. Pikkuhiljaa metsä alkoi herätä ja aika pian alkoi kuulua todella huikeaa härkäkotingojen meteliä. Löysimme paikan, jossa soidinsi ainakin kuusi lintua ja pääsin äänittämään niitä todella hienosti. Tietysti nämäkin linnut olivat niin korkealla puiden latvustossa, ettei niitä oikein päässyt kuvaamaan.

Aamukävely oli muutenkin loistava, sillä löysimme mm. siniotsamomotteja, kaikki kolme lajia luuria, sieppo- ja helmimuuran, muutaman munkkikotingan, amazoniantulikärjen ym. Leiriin palattuamme ja aamuruokaa kokkaillessamme leirin ison puun latvustosta löytyi mm. pari liinasolmiokolibria, useita mesitangaroita ja punavyöarakareja, mustanunnapari, tuhkalaulutyranni ym. Karmiininokkatukaani huuteli kovaa lähistöllä ja mustaposkipeukaloinen sekä tutut ”antit” lauloivat. Härkäkotingakin tuli hienosti näytille lähimpään puuhun! Jokivarressa oli todella paljon lintuja.

Cinereous MournerCapuchinbird

Tufted CoquetteWedge-billed Woodcreeper

Mutapolkuja

Lopulta olimme valmiit viimeiselle vaellusetapillemme, joka olikin sitten pitkälti aika kauheaa mutapolkua! Onneksi sateiden jälkeiset tulvat olivat helpottaneet emmekä me joutuneet rämpimään polkua reisiä myöten vedessä, kuten pari päivää aiemmin oli ollut. Nyt saappailla pärjäsi oikein hyvin pahimmissakin paikoissa.

Itse aloin olla todella väsynyt, joten eteneminen oli melkoista taistelua. Havainnointiteho oli varsin matalalalla, kun vain keskittyi pysymään mutaisella ja paikoin vetiselläkin polulla pystyssä kaikkine kantamuksineen. Onneksi lintuja kuitenkin yhä löytyi mm. kastanjaperäkipuaja, rantamuura, puna-aroja sekä hopeavatsamuura ym. Hitaasti edetessämme näimme myös keltakurkkuoravia, kaikenlaisia hienoja ötököitä ja muita pikkueläimiä. Pari pientä käärmettäkin lähti karkuun saappaittemme alta.

Lopulta olimme lentokentällä, jossa huilimme tovin ennen kuin jatkoimme taas tietä pitkin kylälle. Havaitsimme matkalla vielä oravakäen, hammashaukan, siniaratteja, pari puna-araa, amazonianpuumuuria ja verinokka-arakareja ym.

Scarlet MacawChestnut-rumped Woodcreeper

Kylällä joimme taas opparin hanoista kylmää vettä, johon tuttuun tapaan laitoimme parit Dexalin poretabletit helpottamaan juoman imeytymistä ja tuomaan elektrolyyttejä ym. Ilman näitä emme olisi varmaan reissusta selvinneet. Sitten kävelimme majapaikallemme, jossa itse otin lyhyet tyrmät Hannan kuvaillessa taas pihalintuja.

Iltapäivällä jaksoimme vielä kävellä kylän ympäristössä ja havaitsimme taas kaikki tutut lajit sekä mm. musta-, pilkkasiipi- ja amazoniantangaran, kaakaorastaan sekä valkokurkkunapsijan ym.

Guianan TyrannuletTropical Kingbird

Illaksi olimme tilanneet ravintolaan kunnon ruoan. Hannallekin oli tehty sopivaa ruokaa ja ahdoimme mahat täyteen. Saulissa illan ruokailut käydään sopimassa viimeistään päivällä, jotta ravintoloitsija saa hankittua raaka-aineet ja tehtyä juuri oikean määrän ruokaa.

Lentokentillä

1.8. olimme pakanneet kaikki tavaramme jo illalla. Jätimme isot laukkumme sovitusti mönkijän kuskattaviksi ja lähdimme itse ensin hieman kiertelemään kylän ympäristössä ja sitten pikkuhiljaa kävelemään kohti lentokenttää.

Kylällä kävimme vielä katsomassa vihersiipiaroja ja näimme muita tuttuja lintuja. Lentokentän tiellä näkyi taas mukavasti kaikenlaista mm. tuttuja papukaijoja, pari amazoniankaklattajaa, pikkujalohaukka, useita etelänsirkkahaukkoja, kolibrihaukka, viuhkapyrstömuura, pari mustanunnaa, kultapäätanssija, härkäkotinga, pari valkonaama-araa ym. Tien vartta meidät ohitti vauhdikkaasti pomppien myös pieni täplikäs (Mazama nemorivaga) kauriinvasa.

Black NunbirdLittle Chachalaca

Lopulta olimme lentokentällä, jonne koneemme saapui hyvissä ajoin. Staijailimme Mount Galbaon suuntaan jossa oli runsaasti petolintuja. Löysimme taivaalta aika läheltä töyhtövalkokotkaparin, mutta kun olimme aikeissa kaivaa kameroitamme esiin, tuli virkaili hoputtamaan meitä koneeseen ja silloin vasta huomasimme, että kaikki muut olivat jo menneet koneeseen!

Mount Galbao

Lentomme lähti reilusti etuajassa ja lopulta laskeuduimme Cayenneen 45 minuuttia etuajassa. Niinpä olimme autovuokraamolla 40 minuuttia etuajassa eikä siellä tietenkään ollut ketään paikalla. Viitisenkymmentä minuuttia odotettuamme virkailija viimein saapui ja kylläpä oli taas auton vuokraus vaikeaa, vaikka olimme jo kertaalleen samalta firmalta auton vuokranneet. Onneksi lopulta saimme auton, vaikka minulla ei ollut lainkaan ajokorttia mukana, sillä olin jättänyt sen vahingossa Cayennen hotellille muiden sinne jätettyjen ”ylimääräisten” tavaroiden kanssa. Toki heillä ainakin piti olla kaikki tietoni jo edellisen vuokrauksen jäljiltä.

Taas Cayennessa

Parkkipaikalle käveltyämme, oli automme juuri vasta saapunut ja sitä alettiin nyt vasta siivota. Meille olikin sanottu, että vuokraamolla oli aivan kaikki autot liikenteessä. Puolisen tuntia lisää odoteltuamme pääsimme vihdoin pakkaamaan autoamme ja liikenteeseen. Ja kuinka ollakaan autossamme paloi varoitusvalo, joka ilmoitti tyhjästä eturenkaasta. Niinpä kurvasimme takaisin parkkipaikalle valittamaan ongelmasta. Auton siivouksesta vastannut henkilö ei tietenkään puhunut sanaakaan englantia mutta hän soitteli ilmeisesti toimistolle asiasta ja sen jälkeen vain huitoi meille, että kaikki on OK. Sen ymmärsimme, että hän kehotti meitä menemään huoltoasemalle täyttämään renkaan. Koskapa henkilökunta oli käyttäytynyt tällä tavalla, ajattelimme, että tuskin renkaan vuoto sitten kummoista oli ja että tämä varoitusvalon palaminen varmaan oli ollut heillä jo ennestään tiedossa.

Löysimme pian huoltoaseman, joita Ranskan Guayanassa on vain isommissa kaupungeissa. Rengas oli vain hieman tyhjempi kuin muut ja kaiken lisäksi yhdessä renkaassa oli aivan älyttömästi ylipainetta. Tasoitimme rengaspaineet kaikkiin samoiksi ja lähdimme liikenteeseen.

Ajoimme taas tuttuun Hotelli Belovaan, jossa olimme niin aikaisin, ettei huonettamme oltu vielä siivottu, mutta menimme hotellin ravintolaan syömään kunnon ruokaa odotellessamme. Oli mukava päästä nettiin katsomaan hieman, mitä Maailmalla oli viimeisen reilun viikon aikana tapahtunut.

Lopulta saimme huoneemme ja myöskin kaikki varastoon jättämämme tavarat ja pienen huilin jälkeen lähdimme rantaretkelle. Ajoimme ensin Marais Le Blondille, jossa näkyi taas älyttömästi kahlaajia joukossaan isosirri retkipinnaksi. Jatkoimme aika pian Vieoux de Portin satamaan. Huoasimme jo autoa laiturille parkkeeratessamme olevamme taas hieman myöhässä. Nousuvesi oli jo nousemassa ja monet linnut siksi ilmassa. Hanna keskittyi kuvaamiseen ja itse yritin löytää kahlaajien ja haikaroiden seasta jotain uutta. Amerikansirrejä oli nyt kymmenkunta, kanadantyllejä muutamia, haikaroiden joukossa näkyi taas silkkihaikara ja ainakin yhdestä ohilentäneestä sirriparvesta erotimme pari tundrasirriä, mutta muuten linnusto oli tuttua aiemmilta käynneiltä.

Laughing GullWillet

Aika aikaisin palailimme takaisin hotellille huilaamaan. Seuraavana päivänä olimme suuntaamassa taas aivan uuteen osaan Ranskan Guayanaa, joten lepo oli tarpeen.

Pripris de Yiyi

2.8. lähdimme liikenteeseen jo pimeässä ja käytyämme huoltoasemalla taas täyttämässä rengasta, joka oli onneksi vajentunut niin vähän, ettei se oikein herättänyt huolta, ajelimme aika pitkän matkan Pripris de Yiyin kosteikolle. Matkan varrella näimme pitkäjalkahaukkoja ja lepakkohaukan, punaliivitukaaneja, verinokka-arakareja jne. Yritimme matkan varrella pitkään etsiä pientä lätäkköä (Lagune de Paracou), jolla piti oleman kääpiöuikkuja ym. mutta emme löytäneet sitä lainkaan. (Löysimme lammikon myöhemmin vain todetaksemme sen kuivuneen kokonaan) Näimme sitä etsiessämme kuitenkin jo kauan kaipaamamme surutukaaniparin, kahdeksan vihersiipiaran parven, isomustahaukan, runsaasti oliivikultapyrstöjä sekä solmiotimanttikolibrin ym.

Red-and-green MacawGreat Black Hawk

Pripriksessä parkkerasimme auton ja kipusimme ensin näköalatorniin, josta ei kuitenkaan ollut näkymää kuin tien suuntaan ja sen takana oleville savanneille. Niinpä aika pian lähdimme kävelemään luontopolkua, jonka varressa tiesimme olevan pari piilokojuakin. Polku oli hieman mutainen, mutta onneksi selvisin kuitenkin sandaaleillakin kuivin jaloin.

Kävelymatkan varrella näkyi mm. sointumuuria, sääskikerttu, pari kalastajaa sekä luhtanaamiokerttuli ym. ja ensimmäisen kojun edustalla olleella lutakolla kellui tasan yksi lintu mutta se oli paksunokkauikku. Toiselle kojulle jatkettuamme törmäsimme mm. pariin oravakäkeen ja rubiinihohtokolibriin.

Black-crested AntshrikeSquirrel Cuckoo

Azure GallinuleWhite-fringed Antwren

Crimson-hooded Manakin

Toisella kojullakaan ei oikein lintuja näkynyt mutta pienen odottelun jälkeen vastarannan kanavan varteen käpötteli turkoosi amazonianliejukana. Jatkoimme luontopolun ympäri ja löysimme vielä mm. pari upean värikästä tulitanssijaa, kaneliattilan ja kapustarintamuuran ym. Ensimmäistä kertaa koko reissulla oli hyttysiä ärsyttävän paljon myös päiväsaikaan.

Cinnamon Attila

Jatkoimme evästelemään läheiselle picnic-paikalle (Crique Canceler), jossa kokkailimme mutta havainnot jäivät pariin kalastajaan sekä väkänokkahaukkaan. Komea amerikankäärmekaula kaarteli taivaalla.

St Elie

Sitten olikin aika lähteä ajelemaan St Elien savannien läpi kohti Sentier Botaniqueta. St Elien savanneja lähestyessämme alkoi keli mennä pilviseksi. Ehdimme katsella lintuja vain vauhdista ennen kuin alkoi sataa taas ihan kunnolla. Onneksi sade jossain välissä taukosi sen verran, että päätimme tehdä lyhyen kävelyn yhtä pikkutietä pitkin ja se kannatti, sillä pääsimme kuvaamaan siipiään kuivatelleita yllättävän kesyjä kondoreita ja näimme puissa myös mm. tuhkapäävireon, pilkkasiipitangaran sekä pillisiepparin.

Turkey VultureLesser Yellow-headed Vulture

St Elien tien varressa näkyi tihkusateessa muutenkin mukavasti lintuja ja hyvällä kelillä katsottavaa olisi ollut varmasti vaikka kuinka. Nytkin saimme kuitenkin kuvattuakin savanniaraparven, pääskylaiskurin ja näimme runsaasti muita savanni- ja laidunmaalajeja.

Red-bellied MacawSwallow-winged Puffbird

Sentier Botanique

Sade jatkui taas ja niinpä ajelimme tien päähän Sentier Botaniquelle, josta löytyi pieni katos, jonne laittaa riippumattomme. Virallisesti se olisi pitänyt varata lähikaupungissa sijaitsevalta kaupungintalolta. Piilossa tien toisella puolella oli carbet ainakin kolmellekymmenelle hengelle, joten voisimme tarvittaessa väistää katoksen varanneita sinne. Sateen hellitettyä kiersimme parikilometrisen luontopolun ja löysimme mm. valkometsäpeukaloisen, kuulimme pikku- ja punapäätinamin, suomuselkämuuran, ruskokipuajan, nokikanelityrannin sekä leiriin palattuamme näimme yläpuolellamme upeasti lennelleen kuningaskondoriparin. Isosepelkalastajalla oli pesä tien penkassa ja se mekasti kovaan ääneen lähes koko ajan. Polun varressa oli myös hienoja kämmenen kokoisten hämähäkkien seittejä.

White-crowned ManakinKing Vulture

Yöllä kuului taas jotain pöllömäistä ääntelyä mutta lajia emme keksineet vaikka sen äänitimmekin.

3.8. aamulla taas satoi, mutta tinamit kuitenkin huutelivat yhä lähimetsässä. Pakkailimme pikkuhiljaa tavaramme ja sateen hieman tauottua kävelimme tietä pitkin edes takaisin havaiten tuhkapäävireon, vihernappaajan poikasensa kanssa, pyrstöerakkokolibrin, papukaijoja, isonokkamuuran ja sitten äkkäsin mäen päällä olleen ison kuivan puun latvustosta kauan odottamamme violettikotingan!

Pompadour CotingaFasciated Antshrike

Kohti länttä

Autoa pakatessamme huomasimme, että eturenkaamme oli todella lussun näköinen! Se siis todellakin vuosi! Ja me olimme jatkamassa matkaamme maan länsiosiin. Tiesimme, että koko alueella ei olisi kuin pari huoltoasemaa St Laurent du Maronin kaupungissa, joka ei välttämättä kuulunut lainkaan reitillemme.

Sade kiihtyi taas ja jatkui yhä, kun ajoimme St Elienin tietä savannien poikki. Havainnot jäivät pariin punaliivitukaaniin ja verinokka-arakariin ym. Jatkoimme ajoa länttä kohti havaiten eräällä pylväällä kaktushiirihaukan, mutta muuten olivat linnut vähissä.

Päätimme pakon sanelemina muuttaa reittisuunnitelmaamme täysin ja ajaa suoraan St Laurent du Maroniin, jossa voisi olla mahdollisuus saada auton rengas korjattua tai vaihdettua – tai koko auto vaihdettua.

Burrowing Owl

Ennen Iracouboa oli poliisin pysäytyspaikka ja poliisikin huomautti meille tyhjästä renkaasta. Samoin teki erään tietyön työntekijä meidät pysäytettyään. Vaan eipä meillä oikein ollut muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa ajoa. Pian edessä oli pakollinen stoppi Iracoubon jalkapallokentällä, josta löytyi jo vauhdista etsimämme preeriapöllö! Lintu kökötti avoimesti lyhyellä tolpalla meille poseeraten vaikka yhä vain satoi vettä.

Lopulta olimme St Laurent du Maronissa, jossa ajoimme suoraan huoltoasemalle, jossa täytin 1,2 barin paineisen renkaan täydemmäksi ja jatkoimme sitten satamalle, jossa itse menin rantaan staijaamaan ja Hanna otti puhelimen kouraansa ja soitti Sixtille. Noin viidennellä yrittämällä sieltä vastattiin ja ehkä seitsemännellä osattiin hieman englantiakin. Sekin puhelu kuitenkin katkesi kesken mutta Hanna oli onneksi jo saanut selville, että kaupungissa olisi Sixtin toimisto, jonne meidän tulisi mennä heidän aukaistessa. Heille olisi siihen mennessä jo soitettu ja selitetty asiamme.

Large-biled Tern

Rannassa oli uponneen veneen hylystä muodostunut saari, joka kasvoi vehreänä. Pääskyjä lenteli veden päällä ja valkosiipipääskyjen ym. joukossa näkyi muutama mustavyöpääsky ja jokea pitkin matkasi meren suuntaan useita komeita isonokkatiiroja.

Ajelimme pian Sixtille ja eihän sielläkään puhuttu sanaakaan englantia. Koko hommaa sotki vielä joku äijä, joka tuli mukamas auttamaan, mutta ei hänkään mitään ymmärtänyt, mesosi vain. Oli selvää, ettei tilanteestamme oltu soitettu toimistolle vaikka näin oli luvattu. Onneksi kohta paikalle saapui vanhempi ja erittäin pätevän oloinen työntekijä, joka osasi englantia ja otti heti homman hienosti haltuun. Hän kertoi, että meidän piti mennä läheiselle korjaamolle ja kertoa siellä tietylle henkilölle, että olimme Sixtiltä ja rengas korjattaisiin. Pahaksi onneksemme korjaamo oli aukeamassa siestan jälkeen vasta parin tunnin päästä.

White-winged Swallow

Niinpä me jatkoimme taas maastoon ja ajoimme läheiselle jätärille, jossa teimme yhden reissun harvoista onnistuneista bongauksista ja näimme pääskyjen joukossa pari teräspääskyä.

Kaupassa käytyämme kuluttelimme vielä aikaa rannassa nestehukkaamme korjaillen ennen kuin ajelimme autokorjaamolle, josta oikea henkilö löytyi helposti ja homma alkoi sujumaan. Pian oli rengas vesitynnyrissä ja vuotoa etsittiin koko porukalla. Mitään ei kuitenkaan meinannut löytyä! Tunnelma alkoi olla jo aika epätoivoinen, kunnes Hanna lopulta löysi aivan minimaalisen pienen vuodon renkaasta. Huoltamon työntekijä ei millään uskonut, että niin pieni vuoto voisi olla syypää ongelmiimme, mutta paikkasi kuitenkin tämän kohdan ja lopulta pääsimme jatkamaan matkaamme. Ja onneksemme tämän jälkeen ei renkaamme kanssa ollut enää mitään ongelmia.

Pääsimme vihdoin ajelemaan alkuperäistä kohdettamme eli Yalimapoa kohti ja vaikka olin koko reissun ajanut huomattavan paljon hiljempaa kuin paikalliset, onnistuin väläyttämään ehkä koko Ranskan Guayanan ainoaa peltipoliisia! Alkoi pikkuhiljaa olla sellainen fiilis, että olisi pitänyt jäädä Sauliin koko loppureissuksi.

Ohitimme köyhän näköisiä kyliä ja näimme vain jokusen soreahiirihaukan ennen kuin lopulta ohitimme Manan ja jatkoimme älyttömän hitaita nopeusrajoituksia ajellen kohti maan länsireunaa ja Yalimapoa. Vihdoin saavuimme Hattesin kärkeen, mutta emme olleet matkalta löytäneet ainuttakaan potentiaalista yöpymispaikkaa. Koronahan oli kurittanut Ranskan Guayanaa kovalla kädellä ja etenkin majoituspaikat olivat ottaneet osumaa ja valtaosa niistä oli suljettu. Käännyimme takaisin ja kävimme näkemällämme suojelualueen luontokeskuksella (joka sekin oli kiinni, mutta löysimme kuitenkin yhden englantia vähän puhuneen työntekijän) kysymässä majoitusvinkkejä ja saimme nuotit erääseen pihaan, jossa oli taas katoksia riippumattomajoittumista varten. Sieltä saimmekin oman katoksen ja pian olimme taas valmiit retkelle. Yöpyminen maksoi 10€/ henkilö.

Digue del Panato

Ash-throated Crake

Suuntasimme Digue del Panaton ruovikkoiselle alueelle, jonka läpi kulki tie rehevään metsään. Lintuja oli heti runsaasti ja tien alkupäässä olleen pienen jätärin ympärikävelyllä näimme kultavatsatikan ja ensimmäiset sepelhuitit. Jatkoimme suoran tien varressa pysähdellen ja kuulimme useita pensasrääkkiä ja näimme solmiotimanttikolibreja, amerikanpikkuhaikaran, soreahiirihaukan, ylitsemme lentäneen punaviheltäjäsorsan, marjatyrannin ym.

Least BitternRoadside Hawk

Metsän puolella oli pajon hiljaisempaa, vain pari amazoniankaklattajaa (motmot) meuhkasi, mutta ehkä se johtui siitä, että ilta alkoi jo hämärtää. Takaisin päin ajellessamme törmäsimme vielä edes takaisin lepakoiden kanssa lennelleeseen harmaahaukkakehrääjään.

Illalla majoituspaikassamme oli hieman rauhatonta, sillä porukkaa käveli edes takaisin pihapiirin vierestä ja yksi nuorukainen kävi kämpässämme sisällä ihan pilkkopimeässä muka myymässä jotain rihkamaa, vaikka olimme jo makoilemassa riippumatoissamme. Hän siis selvästi kävi tarkistamassa, mitä kaikkea varastettavaa meillä olisi. Niinpä otimme arvokkaimmat tavarat autostammekin riippumattoihimme, mikä tietysti haittasi jonkin verran nukkumista.

Koska emme meinanneet millään saada unta kävimme vielä pimeässä kävelemässä Hattesin rannalla, jossa toivoimme, että olisi vielä edes jokunen kilpikonna munintaretkellään. Kuuluisa munintatapahtuma oli ollut muutamaa viikkoa aiemmin ja otsalamppujen valossa löysimme useita kilpikonnien munapesiä, jotka koirat olivat kaivaneet auki, mutta yhtään elukkaa emme löytäneet.

Palattuamme nukkumista yrittämään asettautui oviaukollemme jossain vaiheessa suuri koira. Pikkuhiljaa tajusimme, että se oli ihan koulutettu vahti. Takuulla ei kukaan olisi päässyt meiltä mitään viemään sen huomaamatta, sillä se tarjosi pieniä murinoita ja haukahduksia kaikille ohikulkijoille, joita riitti koko yön. Paikalliset kun kävivät rannoilla keräämässä simpukoita ja taskurapuja. Turvallisuuden tunnetta koira meille tietysti antoi, mutta ei se mikään hyvän unen edistäjä ollut.

4.8. heräsin, kun eteläamerikanpöllönen kävi huutamassa aivan vieressämme. Ajelimme jo pimeässä Digue del Panatoon, jossa äänessä olivat sama linnut kuin illallakin. Muutama punaviheltäjäsorsa näkyi taas lennossa ja amerikanpikkuhaikaroita niin näkyi kuin kuuluikin. Ylitsemme lensi myös pampasuohaukka ja molempia edellisillalta tuttuja rantakanoja nähtiin ainakin vilaukselta ja kuultiin useita. Raitapuu- sekä sointumuurat olivat nekin äänekkäinä kuten myös siniarattiparvet, joita lensi ylitsemme. Muita mukavaia havaintoja olivat mm. sammaltikka, savanniarat, marjatyranni ja punasirkkunen ym.

Blue-headed ParrotLong-winged Harrier

Uusia tuttavuuksia olivat mm. hopeakylkimuura, harmaakardinaali (olivascens), sinileukakolibri sekä siniviidakkohaukka. Metsän puolella äänekkäät savanniarattiparvet lentelivät ja näimme pari amazoniankaklattajaa (motmot) ja yleisesti ottaen lintuja oli runsaasti, joten aamu oli mitä erinomaisin.

Brown-throated ParakeetPlain-bellied Emerald

Palaillessamme takaisin päin kuvailimme vielä pesää rakennellutta sitruunaturpiaalia sekä harmaabekardeja. Lopulta meidän piti lähteä ajelemaan takaisin itää kohti.

Epätoivoista etsimistä

Teimme vielä niin Yalimapossa kuin Manassakin parit stopit ilman muita mainittavia havaintoja kuin pikku porukka söpöjä mustatamariiniapinoita. Sitten jatkoimme kohti Manan riisipeltoja, joiden lähellä stoppasimme vielä Terre Rougen farmin portilla, jossa ylitsemme lensi töyhtökarakara, sirohiirihaukka sekä pari ruskoluhtahaukkaa, eräästä puusta lähti lentoon vaaleakarakara ja liuskepuumuura lauloi.

Zone-tailed HawkSavanna Hawk

Entisillä riisipelloilla yritimme päästä useaa eri polkua keskelle valtavaa aluetta, jossa tiesimme parhaiden altaiden sijaitsevan. Mutta polut joko loppuivat tai olivat edellisten päivien kaatosateiden jäljiltä niin tiukkaa ja syvää mutaa, ettei niitä voinut mitenkään kulkea. Kaiken lisäksi alue oli suurelta osin lehmälaidunta piikkilanka-aitoineen. Päivällä alkoi olla tuskaisen kuuma mutta silti yritimme löytää uusia mahdollisia reittejä ainakin parin tunnin ajan mutta lopulta oli myönnettävä, ettemme koskaan pääseet lähellekään parhaita altaita!

Burrowing Owl

Parilla tienvierusaltaalla näimme onneksi jonkin verran kahlaajia. Mukavimpina lajeina löysimme joitakin amerikan-, palsa- ja pitkäkoipisirrejä. Taas näimme punaviheltäjäsorsia lennossa mutta ainoatakaan valkoposkisorsaa emme nähneet. Myös muita eliksiä ja retkipinnoja olisi ollut toiveissamme, mutta ei auttanut! Takuulla teimme kaikkemme oikeille paikoille päästäksemme, mutta kun ei niin ei…

Lopulta meidän piti lähteä ajelemaan pitkää paluusiirtymäämme, jolla stoppasimme vain Iracoubossa preeriapöllöä taas moikataksemme.

Trou Poissons

Illalla käännyimme Pripris de Yiyin lähellä Trou Poissonsin tielle, joka heti 20 metrin jälkeen oli täysin ajokelvoton! Niinpä jouduimme jättämään automme lähes risteykseen ja jatkamaan matkaa jalan. Vähän hirvitti jättää auto tavaroineen aivan päätien varteen.

Oli kuumaa ja kosteaa ja olimme jo valmiiksi aika väsyneitä, kun kävelimme pitkää suoraa parasta savannialuetta kohti. Ainoasta tien varressa olleesta pihasta hyökkäsi todella aggressiivisesti haukkunut koira peräämme ja piti aivan järkyttävää meteliä seuraavat puoli tuntia perässämme. Taas oli ikävä Saülin metsiin…

Lopulta koira luovutti, kun aloimme sopivasti päästä keskelle savannia. Mutta heti tieltä komppaamaan poistuttuamme huomasimme kauhuksemme huomasimme, että savanni tulvi! Vettä oli joka paikassa viidestä pariin kymmeneen senttiin! Ei sellaisesta maastosta mitään kirvisiä tai vastaavia löytyisi! Niinpä palasimme ajouralle ja jatkoimme sitä pitkin eteenpäin.

Onneksi havaintoja alkoi kuitenkin kertyä ja löysimme mm. jokihaukkoja, pensas- ja savannielenioita, harmaasirkkusia sekä preeriaturpiaalin ja näimme pari savannilla lennellyttä pampasuohaukkaa. Eräässä puiden latvustossa lenteli solmiotimantti- ja mesikolibreja sekä rubiinihohtokolibri.

Common Ground DovePlain-crested Elaenia

Bearded Tachuri

Jatkoimme komppaamaan lopulta löytämäämme kuivempaa aluetta, jolta löysimme useita ruohosirkkusia sekä vihdoin perheen ruohonapsijoita, muttemme eteläamerikankirvistä. Pieni parvi savanniaroja sekä muita papukaijoja nähtiin mutta lopulta meidän oli pakko lähteä kävelemään takaisin päin, sillä ilta alkoi hämärtää.

Pois kävellessämme kuulimme useita punapäätinameja ja taas näkyi joku kehrääjäkin, mutta lopulta palasimme autolle saman hullun koiran saattamina.

Meillä ei oikein ollut mitään suunnitelmaa, mitä tehdä seuraavaksi. Lopulta ollessamme ajamassa Sinnamaryn ohi, päätimme kurvata tien varressa olleen ison hotellin pihaan ja mennä kysymään, saisimmeko huoneen. Majoitus oli kallis ja hotellin ravintolakin suljettu, mutta olimme jo niin väsyneitä, että mielellämme otimme huoneen päästäksemme pakkaamaan tavaroitamme kunnolla ja sänkyyn nukkumaan. Suihkukin kuulosti erittäin houkuttelevalta, mutta eihän sieltä tullut kuin jääkylmää vettä… Koko valtavassa hotellikompleksissa oli meitä yöpujiä vain kourallinen.

Valmistimme illallisen trangialla hotellin parvekkeella ja pakkailimme jo tavaroitamme alustavasti ennen kuin pääsimme nukkumaan.

Viimeinen päivä

5.8. heräsimme vähän myöhemmin ja pian olimme taas ajelemassa kohti itää. Teimme tien varren metsissä muutamia stoppeja silloin harvoin, kun löysimme jonkun levikkeen, jolle pysähtyä liikenteen seasta.

Näimme yllättäen taas violettikotingan, vierestämme lentäneen guianansurukin ym. Roche Corailin risteyksessä päätimme kurvata vielä metsiin ja löysimmekin lyhyellä visiitillä mm. paratiisijakamarin, violettikotingaparin (taas), raitatöyhtötikan sekä useita äänekkäitä amerikansirohaukkoja.

Pompadour CotingaParadise Jacamar

Lopulta päätimme jatkaa Kourouhun ja siellä ESA:n avaruuskeskukselle turisteiksi. Museossa onneksi oli kuin olikin tietojemme vastaisesti jotain englanniksikin ja niinpä reissun pakollinen turistiosuuskin oli ihan onnistunut.

Little Wood Rail

Sitten jatkoimme Pointe des Rochesiin ottamaan rennosti ja samalla katselemaan, mitä nousuvesi toisi näkyville. Päädyimme istuskelemaan vähän matkan päähän laiturista suojaiseen paikkaan rantametsän reunaan, josta näkyi hieman mangrovelle. Itse olin jo nukahtamaisillani penkille, kun Hanna äkkäsi rantakanan hiippailemasta varjoissa aivan lähellämme. Rannikkomangrovekana kiiruhti lopulta edestämme avoimen kohdan yli mutta aivan emme kerinneet siihen kameroillamme mukaan. Mutta kohta äkkäsin toisen linnun, joka kulki samaa reittiä ja nyt tästä mm. Birds of Northern South America kirjasta puuttuvasta harvinaisuudesta saatiin kuvatkin otettua.

Samaa reittiä hiippaili kohta sinihaikara ja myös rubiini-iibis upeasti. Kuvailimme myös lähipuissa olleita kruunuyöhaikaroita sekä viheriibistä. Lopulta meidän piti kuitenkin lähteä ajelemaan kohti Cayennea.

Scarlet IbisYellow-crowned Night-Heron

Green IbisYellow-billed Tern

Jossain matkan varrella näin, kun joku tinami juoksi tien yli mutta lajista en saanut varmuutta. Illaksi suuntasimme vielä La Leveelle, jossa oli paikallisen ”Tiiran” mukaan havaittu pitkän tauon jälkeen paria päivää aiemmin kuningastukaani. Meillä oli aikataulu aika tiukka mutta ehdimme odotella juuri siihen kellonlyömään asti, kun lintu oli tuolloin havaittu eli viiteen. Emme kuitenkaan havainneet kuin reissun viimeiseksi uudeksi ja reissun 385. lajiksi mustalakkitityran sekä verinokka-arakareja, töpöaratteja, kultavatsatikan sekä tien yli kiiruhtaneen mölymangrovekanan ym.

Kotia kohti

Lopulta meidän piti ajella lentoasemalle, jossa jätimme auton parkkipaikalle ja vaikka minun teki mieli käydä vierailemassa Sixtin toimistolla ja haukkumassa siellä kaikki, en kuitenkaan näin tehnyt vaan pian olimme odottamassa lentoamme.

Lentokentällä oli taas aivan ihme meininki! Alkuun ei tapahtunut yhtään mitään ja lopulta, kun pääsimme hakemaan lippujamme meille sanottiin, ettemme ehkä mahtuisi koneeseen! Kone oli ylibuukattu ja vaikka me olimme takuulla ostaneet lippumme ajoissa ja nyt kentälläkin hyvissä ajoin – paljon aikaisemmin kuin moni muu – olimme tietenkin me, pitkämatkalaisimmat, ne joita uhattiin kyydistä jättämisellä. Poltin nyt sitten päreeni näille virkailijoille ja kuinka ollakaan ehkä sen ansiosta asiat saatiin kuin saatiinkin järjestymään.

Koneemme oli lopulta reilusti myöhässä, mutta pääasia oli, että me mahduimme kyytiin! Lennolla nukuimme kuin tukit ja tuntui, että pitkä lento oli jopa aika nopeasti ohi.

Pariisiissa oli taas pitkä bussikierros oikeaan terminaaliin ja niinpä jatkolennon odotus ei ollut kovinkaan pitkä. Vihdoin lähti lentomme Suomeen ja taaskaan ei tarvinnut Nukku-Mattia odotella.

Laskeuduttuamme Helsinki-Vantaalle, ei ollut minkäänlainen yllätys, että Hannan rinkka ei saapunut. Osasimme heti arvata, että se oli jäänyt kyydistä jo Cayennessa. Toki mieluummin siellä kuin Pariisissa, jossa oli jo pitempään ollut kaaos ja monien tavarat hukassa viikkotolkulla.

Busseilimme lentokenttähotellille, josta lähdimme sitten ajamaan kohti kotia. Matkan varrella näimme Haminassa kehrääjän ja Simpeleellä huuhkajan ja lopulta yhden aikaan yöllä olimme kotona. Heitimme tavarat jätesäkeissä parvekkeelle ja lähdimme Papinlahdelle pystyttämään verkkoja! Parin tunnin unien jälkeen meillä oli taas SSP-rengastus.

J.A.

Vinkkejä Ranskan Gayanaan matkustaville:

Ranskan Guyana voisi hyvin olla yksi Etelä-Amerikan suosituimmista lintukohteista. Vaikka retkeily on haasteellista, on se myös hyvin palkitsevaa. Ranskan Guyana on varmasti myös yksi Etelä- ja Keski-Amerikan turvallisimmista kohteista.

Paikallinen “Tiira”: https://www.faune-guyane.fr/

Löydät sivuilta havaintoja niin linnuista, kuin muistakin eliöryhmistä. Sivuilta löytyy myös määritystietoutta ja hyviä linkkejä

Lintupaikkojen esittelyjä ranskaksi:

http://www.gepog.org/Observation-des-oiseaux/O%C3%B9-observer-les-oiseaux-en-Guyane/7-La-piste-de-Saint-%C3%A9lie

Tältä sivulta löydät lintukuvia auttamaan määrityksessä:

http://www.gepog.org/Phototh%C3%A8que

Ladattava esite rannikon lajistosta:

https://cdnfiles1.biolovision.net/www.faune-guyane.fr/userfiles/Documentsdivers/Dewynter2022.PetitguideillustrsalinesMontjoly.pdf

Esite Cayannen lajistosta:

https://cdnfiles1.biolovision.net/www.faune-guyane.fr/userfiles/Documentsdivers/Dewynter2022.PetitguideillustrVidal.pdf

Esite kahlaajista:

https://cdnfiles1.biolovision.net/www.faune-guyane.fr/userfiles/Documentsdivers/Oiseaux/LimicolesdeGuyaneguideVersionfinaleversionweb.pdf

Saulin nisäkkäistä ja sammakkoeläimistä on myös olemassa omat esitteensä, mutta ne eivät ole internetissä tiedostoina.

Esite myrkyllisistä käärmeistä:

https://cdnfiles1.biolovision.net/www.faune-guyane.fr/userfiles/Documentsdivers/Reptiles/PosterSerpentsvenimeuxWEBVFinale.pdf

Esite Sammakoista ja konnista:

https://cdnfiles1.biolovision.net/www.faune-guyane.fr/userfiles/Documentsdivers/Amphibiens/GuideAmphibiensLIFE4BEST.pdf

Luontokohteita:

Luontopolkuja ja vaellusreittejä:

https://www.guyane-amazonie.fr/randonnees-itineraires-touristiques

Sentier: lenkin kiertävä polku

Layon: reitti, jota kävellään edestakaisin

Piste: Ura, jota on joskus ajettu kulkuneuvoilla. Voi olla nyt umpimetsää tai ajettavissa oleva metsätien kaltainen ajoura. Karttaan merkitty tie voi olla todellisuudessa heikkokuntoinen ajoura märässä maastossa. Asfaltoitujen teiden jälkeen seuraavaksi suurimmat tiet olivat juuri ja juuri pikkuautolla ajettavissa.

Saulin polkukartta, jota et välttämättä saa paperisena paikanpäältä:

https://eps.dis.ac-guyane.fr/IMG/pdf/cartesentierssaul2018web.pdf

Amazonian puiston sivut:

https://www.espritparcnational.com/en/destination-national-park/amazonian-park-guyana

Majoittuminen:

Majoitusvaraukset pitää tehdä ranskaksi. Vain harvat majoitusyrittäjät rohkenevat viestitellä englanniksi. Googlen kääntäjä toimii englannista ranskaan hyvin.

Hotelleja on vain kaupungeissa. Osa hotelleista ja muista majoittajista oli nyt kiinni talousvaikeuksien vuoksi tai kokonaan lopettanut toimintansa.

Edullisia majoituksia: http://www.escapade-carbet.com

Carbet: paikka jossa nukut yleensä tuomassasi riippumatossa katoksen alla. Kohteessa on usein yhteiskeittiö ja wc leirintäaluetyyliin.

Gite: Rakennelma, jossa on seinät ja katto. Nukkuminen sängyissä hyttysverkon alla. Keittomahdollisuus, jollei majoituspalvelun tarjoaja järjestä myös ruokailua.

Hamac: riippumatto. Öisin on sen verran lämmintä, että tarvitset ehkä vain kevyen peiton tai ohuen makuupussin ja senkin lähinnä selän alle. Hyttysverkko on välttämätön, samoin tarppi, jos nukkuminen tapahtuu taivasalla. Riippumattoilu on oma taiteenlajinsa ja siihen löytyy runsaasti ohjevideoita.Esimerkiksi kiinnitysnaruihin tarvitaan tippalangat, jos ei halua veden valuvan naruja pitkin suoraan riippumatton. Muista, että tavarasi tarvitsevat myös oman sadesuojan.

H.A.

Pohjois-Tansania 7.-17.2. 2022

Syksyllä 2021, kun Maailma oli Covidin takia synkimmillään, lupauduin heikkona hetkenä varamieheksi mukaan kaukalopallon SM-turnaukseen päivän varoitusajalla, vaikken ollut nähnyt mitään mailaa saati luistimia reiluun puoleentoista vuoteen. Seuraavana päivänä matkalla Kuopioon tein sitten toisenkin pari päivää mielessä pyörineen päätöksen – Normajan Jyrki oli järjestämässä helmikuussa lintu- ja nisäkäsreissua Tansaniaan ja nyt matkalle oli enää yksi vapaa paikka jäljellä – jos kerran olin kylmiltään menossa kaukiksen SM-turnaukseen 44-vuotiaana veteraanina, niin kaipa sitä voisi Tansaniaankin lähteä!

Talvi oli synkkä ja todella luminen ja korona pisti pahintaan. Omikronin myötä näytti siltä, että tuskin reissuun päästäisiinkään. Vaikeuksia oli myös Tansanian viisumin hankinnassa, jonka sain lopulta kolmannella yrittämällä – maksukin siis meni kolmesti. Lopulta kuitenkin helmikuu koitti ja viimeisen viikon ennen reissua elin niin eristyksissä kuin työssäkäyvä suinkaan voi. Perjantaina 4.2. pystyin lopettamaan työpäiväni hyvissä ajoin ja lähtemään ajamaan kohti Helsinki-Vantaata, jossa edessä oli PCR-testi, joka piti olla otettuna 72 tuntia ennen Tansaniaan saapumista. Ruuhkautuneiden laboratorioiden takia, testi piti kuitenkin ottaa mahdollisimman aikaisin, jotta tulokset ehtisivät varmasti saapua ajoissa.

Jo seuraavana yönä sain negatiivisen tuloksen, joka piti tulostaa useana kappaleena reissuun. 6.2. päivän vietin Asikkalassa mahdollista taigaisolepinkäistä bongaten – lintu suostui lopulta näyttäytymään yhdeksän tunnin odotuksen jälkeen!

7.2. aamulla kävimme vielä isäni kanssa kauheassa lumisateessa bongaamassa Kirkkonummen Masalassa mäntysirkkua, jonka itse näin lyhyesti. Retkeilimme vielä hieman muuallakin mutta lopulta piti kiiruhtaa pakkaamaan kaikki tavarat lopulliseen kuosiin ja lähteä ajelemaan kohti Helsinki-Vantaata, jossa olin lopulta aivan turhan aikaisin, kolme tuntia ennen lentomme lähtöä.

Matkaan

Asemalla olivat kuitenkin jo lähes kaikki muutkin retkiseurueestamme: Jyrki ja Lotta Normaja, Matti ja Liisa Kapanen, Tom ja Kaija Lindroos, Henrik Lindholm, Hannu Huhtinen ja pian saapui Mika Ohtonenkin. Lentomme lähti lopulta hieman myöhässä ja lento sujui tuttuun tapaan leffoja katsellen ja hieman nukkumistakin yrittäen.

Lopulta laskeuduimme Qatarin Dohaan ennen vuorokauden vaihtumista ja parin tunnin päästä lähti jatkolentomme kohti Tansanian Arushaa – taas hieman myöhässä aamukahden aikaan. Itselläni unet jäivät olemattomiin, kun takanani istui turhan äänekästä porukkaa. Ehkä tunniksi onnituin torkahtaa.

Vihdoin seitsemän jälkeen aamulla laskeuduimme Arushan kansainväliselle lentoasemalle, jossa olikin sitten seuraavat jännityshetket, kun luvassa piti olla koronatestiä jne. PCR-testitodistuksen ja esitäytetyn terveyskyselyn tarkistamisella kuitenkin selvittiin ja aika pian olimme ulkona asemalta odottelemassa jonoihin juuttuneita koneen peräosassa olleita retkiseuralaisiamme sekä opastamme ja kuskejamme.

Linnustoon tutustumista

Aseman pihalla oli heti melkoista lintupaljoutta. Pikkukiitäjäparvi mekasti aseman päällä ja eliksiäkin alkoi ropista. Kolme turturikyyhkylajia eli vaikertaja-, aro- sekä hieman myöhemmin myös savanniturturikyyhky nähtiin. Upean värisiä loistokottaraisia sekä afrikanvariksia pyöri lähes jaloissamme ja kyläbulbulit (tricolor) ääntelivät lähipuissa. Taivaalla lenteli erilaisia pääskyjä ja kiitäjiä, joista viirupääsky sekä häätö-, pahta-, törmä- ja juovakiitäjä saatiin pinnoihin. Puskissa ja puissa pyrähteli medestäjiä, joista ruusurinta- ja sitruunavihermedestäjä määrittyivät. Kauempana olleen kelon latvustossa näkyi useita lintuja, joista saimme määritettyä viirukalastajan sekä mustan muodon haukan, joka oli joko savannilintuhaukka tai pikkulauluhaukka. Myös kobolttihaikara lensi ohitsemme, afrikanvästäräkit istuskelivat katoksen päällä suoraan yläpuolellamme ja kalliorakkeleitakin näkyi kauempana, joten ei oikein tiennyt miten päin olisi pitänyt olla.

Jonkin aikaa odoteltumme oppaamme Anthony Raphael sekä kuskimme Edson ja Geitan saapuivat ja vihdoin viimeisetkin seurueestamme pääsivät aseman pihalle. Olipa osalta mitattu kuumekin terveyskortin tarkistuksen yhteydessä. Kohta pakkasimme tavaramme kahteen isoon safariautoon ja lähdimme matkaan.

Pysähdyimme jo lentokentälle tuovan suoran varrella pointsaamaan eliksiä; äänekkäät tuhkapriiniat, sininiskahiirot, savannikäärmekotkan sekä keltavatsamedestäjän. Ja matkan jatkuttua näkyi vauhdista vielä mm. etelänpuhvelikutojia, sieppodrongo sekä frakkilepinkäisiä.

Ajelimme puolisen tuntia Mt Merua kohti, jossa lopulta jalkauduimme kävelemään pientä metsätietä ja olipahan lintusekamelska, kun mitään ääniä saati näkyneitäkään lintuja ei tuntenut… Afrikanpalmukiitäjät lensivät taivaalla, latvustosta löytyi smaragdikäki, erään rakennuksen katolla seisoskeli pari hadadaiibistä ja puskista löytyi mm. pensaspunatasku, valkokulmaseppä ja harmaasavannisieppo. Duettolepinkäiset (major) ääntelivät hassusti, myös uikuttaja- ja tamburiinikyyhkyt ääntelivät ja molempia nähtiinkin. Erään puun latvustossa seisoskeli palmukorppikotka ja lyijykertun (brevicaudata) selän väriä tutkailtiin, mutta harmaalta näytti. Anthony osoitteli meille useammankin laulavan timanttirintataskun, mutta niitä ei millään saatu näkyville. Puistopunatasku opittiin erottamaan jo nähdystä pensaspunataskusta pyrstön näkyessä kunnolla ja mustalatvuskottaraiset sekä afrikansepelkyyhkykin saatiin pointsattua.

Uikuttajakyyhky

Lopulta jatkoimme Ngare Sero Lodgen pihapiiriin, jossa pinnoja ropisi yhä vain kiihtyvää tahtia. Koko ajan huutanut sinikäki (australis) oli hieno ja viirutäplätikkakin nähtiin ennen kuin laskeuduimme alas lammen rantaan, jossa näimme mm. kaislamerimetsoja, kekonokka- ja leirikutojia, muutaman afrikanjassanan ja mustahuitin, pronssi- ja seepramanikkeja (nigriceps), kirjohelttasieppoja, huiskulepinkäisen sekä upeimpina kiljumerikotkan sekä afrikankeisarikalastajan. Tutumpina lajeina näimme mm. pikku-uikkuja, liejukanoja sekä jalohaikaran.

Anthony osoitteli lähes taukoamatta eliksiä eri suunnista ja kaikki kuuluneet äänetkin tuppasivat olemaan uusien lajien aiheuttamia. Nakkelitöpökerttunen, savupääkalastaja, loistikka, harmaahunajaopas, harmaaviherbulbuli, akasiakäpinkäinen sekä pienen kävelyn päästä löytyneet hauska vasarapäähaikara sekä afrikannokisorsapari näkyivät sellaista tahtia, että heikompaa hirvitti. Kuuluneita ääniä olivat mm. töyhtökotka, punarinta- ja malakiittikäki, ruokometsäkerttunen sekä afrikanhiirihaukka.

Aikamme kierreltyämme kokoonnuimme lammen yläpuolella olevalle katokselle kenttälounaalle ja lounas keskeytyi monta kertaa lintujen katselemisen ja kuvaamisen takia. Mm. lammen vastarannalla puissa liikkuneet gueretsat eli mustavalkoiset todella pörröhäntäiset apinat saivat osakseen ansaitsemaansa huomiota.

Lounaan jälkeen kiertelimme alueella vielä lisää, osan keskittyessä kuvaamaan tai jopa hieman lepäämään järjettömän raskaan matkustamisen väsyttäminä. Ohtosen Mikan kanssa me suuntasimme pienelle metsäpolulle kävelemään. Alkuun oli hiljaista, olihan päivä lämmennyt jo melkoisesti, mutta sitten tärppäsi, kun löysimme punahelmipeippoparin, tuliruusupeippoja sekä pikkubulbulin. Kohta törmäsimme Henkkaan ja Hannuun, joiden kanssa jatkoimme metsän läpi jokivartta lammen rantaan havaiten vielä mm. vaaleasilmäkutojan sekä pari koskivästäräkkiä ym. Myös muutama sinimarakatti sekä etiopianpensasorava nähtiin.

Parkkipaikalle päästyämme löytyi lähipuista ensin ruso-otsatikkanen sekä pian myös muutama kekäleseppä. Samoissa latvoissa kävi myös harmaatoko sekä hopeasarvinokkakin. Autoihin istahdettuamme ja liikkeelle hädin tuskin päästyämme näkyi pienellä niityllä vielä viiksihemppoja sekä lisää tuliruusupeippoja.

Ilta oli hämärtymässä, kun saavuimme Arushaan tilanteeseen sopivasti nimetyn Korona Villan pihaan, jossa työntekijät ottivat meidät avosylin vastaan. Kohta olimme saaneet huoneemme ja saman tien saimme kiiruhtaa ruokailuun. Ruoan jälkeen pidimme tietysti vielä iltahuudon, joka kesti aika kauan, vaikka emme vielä olleet ehtineet kuin tekemään reissuohjelmamme mukaisen Introductionary to birdingin eli pikaisen linturetkeilyyn tutustumisen…

Arusha National Park

8.2. aamupalan jälkeen olimme osa porukasta jo hyvissä ajoin pihassa odottelemassa kyytiämme ja tutustumassa linnustoon. Pihapiirissä näkyi mm. töyhtöhiiroja, pari valkoniskakorppia sekä jokunen ihan puhtaan näköinen viktoriankaijanen useamman risteymän näköisen seassa. Suurin osa Arushassa esiintyvistä kaijasista ovat viktorian- ja naamiokaijasen erinäköisiä risteymiä. Klo 7:30 saapui toinenkin automme ja lähdimme ajelemaan kohti Arushan kansallispuistoa. Anthony oli aina joka toinen päivä toisessa autossa ja tällä kertaa olimme Normajan sekä Kapasten pariskuntien kanssa ns. ykkösautossa.

Stoppasimme pariin otteeseen matkan varrella ja heti ensimmäinen stoppi oli hieno, sillä näimme etelänkruunukurkiparin ja riisiviljelmällä näkyi pyhäiibis ja kolmivyötyllikin. Kylälepinkäisiä ja afrikanpensastaskuparin ohitettuamme näkyi jo kansallispuiston portti rakennuksineen. Portilla kuskit joutuivat täyttelemään papereita, joten me jalkauduimme lähistölle, josta löytyi tietysti mukavasti uusia lintuja. Hauskan näköisen akasiatöpösiepon, matkijapunataskun, pronssimedestäjiä, keltarinta-apalin ja mustaselkäapalin nähtyämme lähdimme ajamaan kansallispuistoon. Puistossa ei sitten enää noin vain noustukaan autosta, sillä puistossa eleli leijonia ja muita vaarallisia eläimiä ja jalkautuminen oli sallittua vain muutamilla piknikpaikoilla ja vastaavilla.

Muutaman suomufrankoliinin ja kääpiömehiläissyöjiä nähtyämme löytyi eräältä aukealta sekalauma afrikanpuhveleita ja seeproja seuranaan myös pahkasikoja sekä ensimmäinen loisnokkelikin puhvelin selässä. Tien vieressä patsasteli myös komea afrikansatulahaikara ja samalla aukealla näkyi myös kylälepinkäinen sekä valkosiipipiispoja ja miljoonakutojia. Pikkuhiljaa nousimme ylemmäksi ja ylemmäksi vuoristometsään ja lopulta parkkeerasimme aivan uskomattoman ison puun juurelle. Itse asiassa tie kulki puun läpi!

Puun juurella saimme taas jalkautua pienelle aukealle ja tässä olikin sitten melkoisia lajeja tarjolla. Anthony alkoi saman tien soittaa eri lajeja kaijuttimestaan ja pikkuhiljaa vastauksiakin alkoi kuulua. Ensimmäinen targetti saapui puun latvaan raakkumaan ja lopulta lintu nähtiinkin useamman kerran lyhyesti – etenkin lennossa. Laji oli uskomattoman hieno kenianturako! Pian atrappi raikasi taas ja seuraavaa targettia odotellessa nähtiin mm. vuoriharmaasieppoja, pari bambu-uunilintua, vuori- sekä raitaposkibulbuli (striifacies), isonokipeippo sekä etiopianrillejä (eurycricotus) ja lopulta atrappikin tuotti tulosta, kun yläpuolellemme saapui taas uskomattoman värikäs lintu – viirupyrstötrogoni! Ja kuten värikkäiden lintujen kuuluukin olla, myös trogoni oli todella vaikea nähdä ja etenkin kuvata, mutta lopulta jonkinlaisia kuvia saatiin.

Matka jatkui ja nisäkkäitä alkoi näkyä; kirahveja, dikdik-antilooppeja, savannipuikkija, gueretsoja, kirjo- ja vesiantilooppeja sekä kovimpana nisäkkäänä servaali. Lisää afrikanpuhveleita ja seeproja nähtyämme ja kuvattuamme ja linnuista helmikanoja, keltakertun, punaniskakiuruja sekä kääpiömehiläissyöjiä havaittuamme, saavuimme Momellajärvien alueelle ja pian stoppasimme ensimmäisen järven rantaan piknikpaikalle. Nautimme taas kenttälounaan samalla monenlaisia lintuja ja elukoita havaiten. Ylänkökutoja ja jokimehiläissyöjä liikkuivat lähipuskassa ja järveltä löytyi ruskonarsku, punanokkasorsapari, afrikanmerimetsoja sekä rannalta pari seppähyyppää. Olipa kauempana järvellä kolme virtahepoakin! Ja pienen käppäilyn aikana löytyi vielä ruostevahanokkia.

Pian matka jatkui seuraavalle järvelle, jolla oli flamingoja runsaasti, niin pikkuflamingoja kuin tavallisiakin. Myös punanokkataveja, sininokipääskyjä, muutama isotörmäpääsky sekä yksinäinen afrikankuparisorsakoiras nähtiin. Puputtajakukaali (superciliosus) näyttäytyi vihdoin minullekin ja muita pinnoja olivat bulbulikerttu, valkosilmäseppä, kuparikäki, afrikantervakiitäjä (barbatus), oliiviseppä sekä keltaperäpiispa. Myös seeproja, kirahveja, afrikanpuhveleita ja pahkasikoja päästiin taas ihastelemaan ja unohtaa ei sovi sinimarakatteja ja vaippapaviaanejakaan. Jottei touhu kuulostaisi koko ajan hirveän eksoottiselta niin voisi mainita, että havaittujen lajien listalla olivat myös mm. pitkäjalat, pikku-uikut (aivan tuhottomasti), suokukkoja, liroja, metsäviklo, rantasipi jne.

Yhtäkkiä automme stoppasi ja Anthony sanoi, että kuskimme oli nähnyt jonkin vilauksen. Peruuttelimme aika pitkään ja lopulta Anthony alkoi soittaa atrappia ja kuinka ollakaan kakkosauton porukka näki vilauksen lentävästä afrikantrogonista. Skannasin itsekin kiikareilla latvustoa ja yhdestä pienestä aukosta näkyikin ylemmäs latvustoon ja siinähän se lintu pojotti! Lintu näkyi niin pienestä aukosta, että sitä oli mahdoton nähdä muualta kuin minun penkillä seisomalla, joten meidän autokuntamme kävi pointsaamassa trogonin vuorollaan minun paikaltani. Lopulta linnusta saatiin jonkinlaiset kuvatkin otettua.

Matka jatkui savannille, jossa seuraava upea lintu oli kultakurkkuvästäräkki. Ensimmäinen monista hertuistakin hoidettiin ohimennen – ties kuinka monta eri lajia oltiin jo tunnistamatta kuultu – tämä sai nimekseen kyläherttu. Muutama afrikanviherkyyhkyjä näkyi erään aika kaukaisen puun latvustossa ja toinen herttu sai nimekseen livertäjäsellainen. Värikäs idänkirjolepinkäinen näyttäytyi lyhyesti ja muita havaittuja lajeja olivat myös mm. akasiakuhankeittäjä, liekkitikkanen (spodocephalus), tansaniansitruunahemppo sekä hieno dominikaanileski.

Lopulta kierros oli heitetty ja olimme taas portilla, jossa ulkoiltiin sen aikaa, kun kuskit selvittivät paperityöt. Sitten jatkoimme Arushaan Korona Villaan, jossa taas oli saman tien ruokaa tarjolla, todella pitkä iltahuuto ja sitten olinkin itse aivan valmis unten maille.

Pitkä siirtymä

9.2. aamupala oli taas klo 6:30 ja nyt olimme hieman saaneet aikaistettua lähtöä, sillä emme olleet nyt minkään turhan myöhään aukeavan portin aikataulutettavana, vaan edessä oli pitkä ajo kohti Serengetiä. Pihalla kyytiä odotellessa näkyi taas jo tuttuja lintuja mutta sähkölangalla istuskeli myös kyläleski. Pian olimme tien päällä ja onneksi autot saatiin paikka paikoin pysähtymäänkin, kunhan iso armeija-alueeksi kerrottu alue oli saatu ohitettua. Niinpä pinnalistalle lisättiin matkalta mm. varpuskiuru, ruskokäärmekotka, afrikanhaarahaukka, keltapäähaukka, naamioviheltäjäsorsa, kruunuhyyppä, mustanaama-, suomu-, pisamaotsa- ja tuliperäkutoja, kordofanin- (rufocintus) ja kastanjavarpunen sekä tankkaamaan pysähdyttyämme myös naamiokaijanen. Savannihaikaroita näkyi isoja parvia niin maassa kuin taivaallakin ja ensimmäiset pumpuliturakot nähtiin vauhdista.

Lopulta stoppasimme kävelemään akaasiametsikköön puoleksi tunniksi, joka venähti ainakin tunniksi, sillä uusia lajeja oli taas aivan tolkuttomasti! Tummaraitakerttu, okalepinkäinen, sinipää- ja punaposkipeippo, viirusininärhi, etelänmustasieppo, varpusseppä, aavikkoapali, ruusurintalepinkäinen, rikkihemppo, täpläpalmutasku, viiruruostepyrstö, keniankottarainen, afrikankelta- ja kultaperähemppo, liitolepinkäinen, punaposki- ja akasiaherttu, hopeasieppo, kauno- ja violettimedestäjä sekä pikkusirppisäihkyjä nähtiin. Paikalla olisi helposti viettänyt vaikka koko päivän, sillä lintuja oli todella paljon ja kuvattavaa olisi riittänyt! Nyt kun kävelimme aika isolla porukalla ja joka puolella riitti katsottavaa, niin kuvien ottamiseen ei ehtinyt juuri keskittyä.

Matka jatkui ja taas näkyi mm. somalianlauluhaukka, savannisininärhiä, etiopiansurutaskuja sekä kanelimehiläissyöjä. Matkan varrella näkyivät myös ensimmäiset maasaikylät, jossa savimajan näköiset rakennukset oli ympäröity sankoin risuaidoin. Näimme myös hauskan kameleontin ylittämässä tietä.

Lopulta kurvasimme Ngorongoron porteille, jossa vaippapaviaaneja sekä keltaperähemppoja, punaotsaseppää sekä ruskopääapalia hetken katseltuamme jatkoimme kraatterivuoren rinteen näköalapaikalle kenttälounaalle ja taas riitti katsottavaa ja ihmeteltävää niin paljon, ettei syömisestä meinannut tulla mitään!

Osa meistä oli kaivanut kaukoputken esiin ja suunnannut sen kraatteriin, jossa oli nisäkkäitä todella runsaasti ja eipä aikaakaan, kun ensin näin kiikareilla ensimmäisen norsun ja heti perään löytyi putkiin äärimmäisen uhanalaisia pensassarvikuonoja! Sarvikuonoja ei todellakaan ollut alueella paljon, joten se piti heti käydä putkesta pointsaamassa. Lopulta niitä löytyi neljä kappaletta ja muita nisäkkäitä olikin sitten lukematon määrä, mutta niihin ei ehtinyt keskittyä, kun lintujakin oli ympärillä – ja kaikki taas uusia lajeja.

Lounaan syönnin ohessa näimme mm. etiopianrillejä (mbuluensis), aprikoosirastaan, valkokurkkusepän, viiruhempon sekä upean kultasiipimedestäjän. Edes lyhyeen vessakäyntiin ei olisi ollut oikeasti varaa, sillä heti taisi mennä parikin elistä ohariksi – ja vielä ei ainakaan minulla ollut mitään haisua siitä, mitä lajeja olisi jatkossa helppo nähdä, sillä linnut tuntuivat olevan joka paikassa aina aivan erimerkkisiä…

Portilta taas selvittyämme matka jatkui kohti Serengetiä ja matkalla näkyivät ensimmäiset upeat kuningastrapit, savannituulihaukat, punalakkikiurut, ruohikkokirviset, muutamia afrikanmustavariksia, suomupaksujalkoja ja pian alkoi myös elukkaa näkyä aivan tolkuttomasti! Etupäässä juovagnuita, seeproja, afrikanpuhveleita sekä thomsoningaselleja oli silmänkantamattomiin molemmin puolin tietä ja niiden seasta löytyi myös joitakin hirvi- ja topiantilooppeja, grantingaselleja, susisakaaleja sekä hyeenoja. Eläinten suuri muutto oli täällä nyt menossa! Ihmeteltävää olisi riittänyt mutta meillä oli kiire, sillä meidän piti olla viiden aikaan Serengetin portilla.

Aika pitkään ajoimme järkyttävää vauhtia surkeaa tietä ja saimme auton pysäytettyä vain aivan pakosta eli elisten takia – ja pari kertaa onneksi myös ohittamattoman kuvaustilanteen takia.

Niinpä jokunen savannituulihaukka, kapustatrappi, keltakurkkuvästäräkki, liitohaukka, mustavyötasku ja lopulta myös ensimmäiset strutsit saatiin kuvattuakin. Ja hieman ennen porttia tehtiin sitten huikea stoppi, kun tien vieressä nieli käärmettä upea sihteeri ja vähän kauempana loikoili leijona valitettavan pahasti kasvien takana!

Vihdoin olimme Serengetin kansallispuiston portilla ja taas oli kuskeilla paperitöitä ja me pääsimme käppäilemään lähistölle. Kääpiölepinkäinen, punatöpökerttunen ja akasia- sekä vyötiaiskerttu saatiin kuitattua pinnoiksi ja eräässä latvassa piilotellut hyönteissyöjä määritettyä ihan tavalliseksi kultarinnaksi ennen kuin matka taas jatkui kohti majapaikkaamme, jonne oli vielä vajaan tunnin ajo.

Kun portista oli päästy, ei meillä ollut enää niin kiire ja Anthony kaivoikin meille atrapin avulla esiin parven valkosilmätimaleita ja pari keltapääfrankoliiniakin nähtiin lyhyesti, ennen kuin aurinko alkoi laskea. Tie oli surkea ja vauhti taas melkoinen. Illan jo hämärtäessä näimme taivaalla yksittäiset kirjo- ja korvakorppikotkat ja pian näkyi puiden latvustoissa lisääkin korppikotkia. Muita nähtyjä lintuja olivat valkovatsatrappi, afrikanmarabut sekä muutama parvi helttakottaraisia. Oli jo pimeää, kun ohitimme lutakon, jonka rannalla seisoskeli muutamia virtahepoja ja enemmänkin niitä oli uimassa.

Sitten alkoi sataa ja oikein kunnolla! Lopulta parkkeerasimme Thorn Tree Campin pihaan, jossa työntekijät ottivat meidät vastaan sateenvarjoin ja saattoivat respaan, johon tavarammekin kannettiin. Ja pian olimme nauttimassa taas erinomaista illallista, jonka jälkeen iltahuuto kesti taas pitkään.

Kun iltahuuto oli pidetty piti meidän pyytää majoituksen työntekijä saattamaan meidät kämpällemme, sillä alueella ei pimeässä saanut liikkua lainkaan itsekseen sillä olimmehan aivan keskellä Serengetin kansallispuistoa ja pihapiirissä saattoi liikkua pimeän turvin mitä tahansa villieläimiä.

Serengetissä

10.2. yöllä oli satanut todella kovaa, mutta onneksi aamuksi sää selkeni ja auringon noustessa käppäilimme aamupalalle, jolle saimme seuraksi sosiaalisia harmaahilkkakutojia. Aamupalan jälkeen pääsimme liikenteeseen ja tutustumaan kunnolla Serengetin kansallispuistoon.

Vaikutti siltä, että vasta jonkin aikaa ennen reissuamme alkaneet sateet, joiden ansiosta maasto oli käsittämättömän vihreätä, olivat saaneet eläimet normaalista aikataulusta myöhässä liikenteeseen. Siksi olimme edellisiltana nähneet valtaisia laumoja, jotka eivät kuitenkaan vielä olleet ehtineet itse kansallispuistoon asti. Gnuita ei näkynyt päivän aikana lainkaan ja seeprojakin vain vähän.

Lintumaailmaa edustivat mm. savannitäplätikka, lauluhaukka, kyläkutoja, hauskasti pärissyt pärinäkiuru, täpläotsatikkanen, punasavannisieppo, viheltäjäkiuru, parvilepinkäinen, tummapensaskiuru, naamiovahanokka, afrikankaija, liuskelepinkäinen, liitokotka, kobolttipeippo, olkipyrstö-, kiilto- sekä paratiisileski, akasiaeremomela, raakkujaherttu, pikkulauluhaukka, huppuhopeanokka, harjalintu (africanus), punanokkatoko (ruahae), mustaharakkalepinkäinen, pronssipääkottarainen, naamioturako, sahelinkutoja sekä maaseppä (usambiro). Mukavimmin päästiin kuvaamaan kapusta- ja valkovatsatrappeja, piispahaikaraa (microscelis) ym. Nisäkkäistä kennoille tarttuivat impalat, topinantiloopit, kääpiömangustit, dikdik-antiloopit, afrikanpuhvelit isoloisnokkelit selässään ja myös leopardikilpikonna ja kameleontti nähtiin. Tutuksi tulivat myös tsetsekärpäset, mutta onneksi niitä, kuten muitakin hyönteisiä, oli todella vähän.

Aika pitkään ajeltuamme biotooppi muuttui erikoiseksi aukeaksi ylängöksi, jossa kasvoi muutaman metrin korkuista piikkistä puuta harvakseltaan – tämä oli akasia-apalin aluetta. Niinpä atrapit raikasivat molemmista autoista ja pysähdyimme aina parin sadan metrin välein lintua etsimään. Sen kuulemma oli tapana saapua hiljaa paikalle, olla tovi näkyvissä ja kadota sitten kokonaan. Me olimme taas Anthonyn johdolla jatkaneet matkaa, kun radiopuhelimitse tuli tieto, että taka-auto oli kuin olikin löytänyt apalin paikasta, jossa olimme olleet jo vaikka kuinka kauan. Onneksi saimme auton käännettyä ja palattua paikalle ja lintukin oli yhä hallinnassa. Tämä oli taas yksi todella kova laji listallemme! Kun samaan aikaan maisemassa puiden takana lompsi norsulauma, oli tunnelma varsin korkealla!

Jatkoimme matkaa ja pian tien varresta löytyi kääpiöhaukka. Sitten alkoi taas kova atrapin huudatus liikkuvasta autosta mutta mitään ei meinannut löytyä – yleensäkin tuntui, että kaikki linnut olivat kadonneet. Mutta lopulta Anthony löysi etsimämme, kun parvellinen harmaaharjalepinkäisiä saapui lentelemään lähistölle atrapin houkuttamana. Ne laskeutuivat aina vähän turhan kauas, mutta pääsimme kyllä hyvin näkemään ja jotenkin kuvaamaankin nämä hassun näköiset veijarit.

Pikkumatkan jatkettuamme pysähdyimme aukealle, jonka takana oli valtavan suuria puita vuoren rinteellä. Pian näimme ensimmäisen afrikanmetsäkalastajan ja sitten vuorossa oli melkoinen yllätys, kun metsän reunassa loisti punaisena upea punalepinkäinen. Atrapin houkuttelemana saapui samaan aikaan puiden latvuksiin piiloon helmitöyhtöturako, joka näkyi muutamaan kertaan lennossa ihan mukavasti. Akasiatoko (deckeni) saapui automme viereen poseeraamaan ja kohta atrappi houkutteli kauas puiden latvustoon pari idänharmaaturakoa raakkumaan – näitä ei kuitenkaan nähty kuin pari kertaa hyvin lyhyesti lennossa. Stoppi oli kuitenkin ollut aivan käsittämätön, sillä lajien laatu oli ollut todella korkea!

Palailimme leiriimme varsin vauhdikkaasti ja leirissä ehdimme kuvailla hieman tavallista pihalinnustoa mm. loisto- ja pronssipääkottaraista, tuhkavarpusta (suahelicus) ym. ja löytyipä parkkipaikan vierestä maasaitiainenkin.

Ruokailun jälkeisellä lyhyemmällä iltapäiväretkellä saldona olivat mm. aro- ja luhtaherttu (marginalis), töyhtökotka, viktoriankaijaset, tansanianfrankoliini sekä nuolitimalit. Kovin juttu oli kuitenkin vastaan tulleen auton meille vinkkaama gepardi. Kissa oli hävinnyt jokin aika sitten heinikkoon, mutta me onneksi löysimme sen makoilemasta varsin läheltä tietä. Lopulta se nousi istuma-asentoon ja kunnolla näkyviin, joten olimme todella tyytyväisiä!

Jatkettuamme taas matkaa näyttäytyi minullekin savannivarpuspöllö ja myös ensimmäiset sirokotka, afrikanvuorikotka sekä keltakurkkuvarpuset nähtiin. Illan valot olivat upeat ja monista lajeista saatiin nyt erinomaisia kuvia, kun mihinkään ei ollut kiire. Kuskinamme toiminut Edson pysähteli aina pyynnöstämme ja hän tuntui olevan porukan puhelian muutenkin. Silloin kun oppaamme Anthony ei ollut kyydissä, kertoili Edson mukavia tarinoita ja informatiivisia tiedonantoja niin paikoista, paikallisista asukkaista, nisäkkäistä kuin jopa linnuistakin. Oppaamme aktivoitui lähinnä vain kysyttäessä ja (onneksi) silloin, kun joku tärkeä target-laji oli tiedossa.

Kämpille palailimme hieman ennen auringonlaskua ja pian oli taas ruokailu ja muut tutut iltarutiinit. Kämppäämme menin taas saattajan johdolla ja Mika saapui nukkumaan taas tuttuun tapaan paljon myöhemmin.

Toinen Serengetipäivä

11.2. Yöllä oli norsu rymistellyt osan porukastamme telttakämpän vierestä ja vääntänyt melkoiset tortut keskelle parkkipaikan polkua. Aamunpalan jälkeen lähdimme taas puistoon ajelemaan tavoitteena vielä puuttuneet linnut sekä nisäkkäistä etenkin leopardi, joka oli toivelistoillamme korkealla. Puistossa ajelevilla ryhmillä oli autoissaan radiopuhelimet, joten tieto kyllä liikkui kissaeläimistä ym. joten saatoimme aika huoleti keskittyä lintuihin ja lähteä sitten tarvittaessa bongaamaan.

Ajelimme hieman kosteampia alueita pikkuhiljaa pohjoista kohti ja havikseksi kertyi alkuun afrikankaijaa, pikkutuulihaukkaa, lauluhaukkaa, maaseppää (usambiro), nunnataskua, mustahuittia, afrikanmetsäkalastajaa ym. jo tuttua eli elikset olivat ensimmäistä kertaa tiukemmassa. Nisäkkäistä näkyi mm. virtahepoja, vaippashakaaleja, dikdikejä ym.

Vihdoin löytyi etsimiämme hautaajaviippoja ja seuraavaksi paukahti elikset afrikaniibishaikarasta, ruskovyötyllistä, tulikauluspiispasta (laticaudata) sekä krokotiilistakin. Pääsimme myös seuraamaan parin virtahevon tappelua, joka jatkui ja jatkui. Oli myös hauska nähdä meikäläisen rantasipin talvehtivan virtahepolautalla yhdessä loisnokkelin kanssa otusten selästä hyönteisiä nokkien.

Matkan taas jatkuttua lenteli taivaalla afrikanhietakyyhkyparvia ja tien varressa päästiin kuvaamaan paria naamiohietakyyhkyä. Sitten kuskimme Edson äkkäsi eräässä puussa töröttäneen upean savannihuuhkajan. Muita havaintoja olivat tien varressa makoillut pikkuruokoantilooppi sekä tien ylitti valtava pytonkäärme.

Taas yhden cisticolan, nummihertun, nähtyämme, löytyi eräästä puusta rosvohaukka työssään eli jotain pesää kaivamassa. Tätä haukkaa päästiin kuvaamaan oikein antaumuksella ja itselleni tämä oli hyvä paikko, sillä edellisen rosvohaukan olin nuijannut. Vielä löytyi taivaalta huppu- ja savannikorppikotkaa ja sitten pienen lentokentän lähistöltä löytyi pieni leijonaporukka makoilemasta puun varjossa. Yksi isompi jellona kävi järsimässä meidän kohdaltamme ikävästi piilossa ollutta vesipuhvelinraatoa. Myös punalehmäantilooppeja näkyi muutama ja pienen lutakon rannasta löytyi tutun näköiset taivaanvuohi ja liro sekä hieman eksoottisempia afrikan- ja kolmivyötyllejä.

Lentokentän leirintäalueella pääsimme hetkeksi jalkautumaan ja taas riitti tavallisia lintuja kuvattavaksi. Mukava oli päästä kuvaamaan mm. kesyjä kenian- ja pronssipääkottaraisia, liuskelepinkäistä, maasaitiaista, huppuhopeanokkia, täpläpalmutaskua sekä myöskin söpöjä kääpiömangusteja ja puutamaaneja.

Jatkettuamme matkaa, ohitimme taas leijonaporukan, joista yksi komea naaras oli nyt saapunut lätäkön rantaan juomaan ja sitä päästiin kuvaamaan kunnolla. Olipahan melkoinen elämys päästä katselemaan leijonaa läheltä! Seuraavaksi matka jatkui aika vauhdikkaasti kohti etelää ja näimme vielä mm. kahlaajapääskyjä, kapustatrappeja ja vihdoin myös muutaman käätyviipan, joista yhdellä oli poikanenkin mukana.

Ajo oli vauhdikasta ja taas alkoi näkyä elukoita aivan tolkuttomasti! Gnuita ja seeproja oli silmänkantamattomiin, ensin mainittuja satojatuhansia ja jälkimmäisiä kymmeniätuhansia. Myös hyeenoja, sihteerejä ja savannikotkia päästiin kuvaamaan hienosti. Eläinmassaa olisi jaksanut katsella ja kuvailla paljon kauemminkin.

Seuraavan stoppimme teimme Serengeti Media Centerin pihapiirissä, jossa oli taas mukava hieman oikaista jalkoja. Paikka oli hieno, mutta linnut olivat aika vähissä. Pääsimme kuitenkin kuvaamaan mm. erilaisia liskoja, mm. värikästä kyläagamaa. Ja kohta taas matka jatkui ja nisäkkäiden seasta löytyi hieno servaali, lisää hyeenoja ja illan jo alkaessa hämärtää ja Ndutun lähestyessä, alkoi puissa näkyä korppikotkia.

Ndutu Safari Lodgeen päästyämme pääsimme taas suoraan ruokapöytään, jota rakennuksen kattoparrelle saapui seuraamaan kaunis genetti! Iltahuutomme sai karmivan käänteen, kun eräs retkueemme jäsenistä oli flunssaoireidensa takia tehnyt koronatestin, joka olikin positiivinen! Shokki oli melkoinen, sillä reissumme saattoi pahimmassa tapauksessa olla tässä! Keskustelimme ensin hetken keskenämme ja lopputulema oli, että jos jollain meistä oli korona, olimme takuulla jo kaikki altistuneet. Olimme keskellä Serengetin kansallispuistoa, joten paljon ei ollut tehtävissä. Olimme jo päiviä eläneet porukalla kuplassa ja sama oli jatkumassa, joten kaikki oli kiinni siitä, mitä oppaamme ja kuskimme suostuisivat tekemään kanssamme – toki hekin olivat jo samaan tapaan altistuneet. Onneksemme oppaidemme suhtautuminen oli varsin samanlainen ja päätimme jatkaa reissuamme suunnitelmien mukaan, mutta mikäli joku tulisi enemmän sairaaksi, olisi asiaa tietysti harkittava uudelleen. Ruokapöytiin tarjottiin jatkossa myös aina inkivääriteetä, joka taisi olla paikallisten parannuskeino kaikkeen.

Uni ei kuitenkaan meinannut itsellänikään tulla silmään ja tietysti jonkinlaisia flunssan oireita alkoi itsellenikin tulla aamuyöstä…

Ngorongoron rinteille

12.2. aamusta herättiin kuitenkin samaan aikaan ja aamupalan jälkeen oli ohjelma seuraavanlainen. Olimme jakautuneet kahdeksi porukaksi, joista toinen oli lähdössä Ngorongoron kraatteriin nisäkkäitä sekä ohessa tietysti lintujakin katsomaan ja toinen porukka ajamassa Ngorongoron rinteille lintujen perään. Alun perin nämä molemmat olivat olleet matkasuunnitelmassamme, mutta porukkamme eteneminen oli sen verran hidasta lukuisten pysähdysten takia, että oppaallemme oli tullut selväksi, ettei molempia voisi mitenkään tehdä yhden päivän aikana. Itseäni olisi todella paljon kiinnostanut molemmat ohjelmat, mutta lopulta päätös oli selkeä ja liityin pelkälle linturetkelle, sillä olimme kuitenkin jo aiemmin nähneet sarvikuonot kraaterin näköalapaikalta ja oletettavissa oli, että kovemmat lintulajit löytyvät kuitenkin ylempää rinteiltä. Tuskin koskaan tulisi toista mahdollisuutta päästä näin kovassa porukassa kyseisiä lajeja hakemaan. Sen sijaan olen melko varma, että Ngorongoron kraatteriin tulen vielä menemään, kun tulemme joskus Tansaniaan Hannan kanssa.

Niinpä meidän autossamme oli lopulta viisi henkilöä Anthonyn ja Geitanin kanssa – minä, Mika, Henkka, Hannu sekä Matti.

Molemmilla ryhmillä oli alkuun pitkä ajomatka Ndutusta Ngorongoroon. Aivan aamusta kurvasimme Ndutu-järven rantaan, josta löytyi mm. suomu- ym. muita korppikotkia, puussa kuvattavissa ollut liitokotka, lymyhemppo sekä afrikankäki.

Tutulta suoralta, jota olimme edellisiltanakin ajelleet, löytyi lisää korppikotkia, hyeenoja, sakaaleja, tolkuttomasti gnuita, punalehmä- ja hirviantilooppeja sekä gaselleja, pari laidunhyyppää, kaspiantylliparvi sekä pikkuaavikkojuoksija ym.

Pikkuhiljaa Ngorongoron rinteet lähestyivät ja sitten aloimme kiivetä ylemmäksi. Aika pitkään ajettuamme löytyi useampia sahelinmuurahaistaskuja ja sitten stoppasimme komealle näköalapaikalle, josta löytyi helposti vaikertajaherttu (distinctus) sekä näkyi useampiakin ruostesiipikyyhkyjä.

Pian matka jatkui ja seuraava pinna oli lyhyesti näkynyt mustatäpläfrankoliinipari ja sitten pointsasimme helposti löytyneet vuorihertut.

Tutulta näköalapaikalta näkyi nyt pikavilauksella seitsemän pensassarvikuonoa sekä taas etiopianrillejä (mbuluensis), mutta pian jatkoimme ylemmäksi. Aika pitkän ajon jälkeen löytyi viimein pari ylänkötaskua mutta kapealla ja mutkaisella tiellä pysähtyminen oli haastavaa, joten matka jatkui.

Lopulta edessämme aukesi laaja ylänkö, jolla oli maasaiasutusta todella paljon – savimajoja levittäytyi alueella kuin kaupungiksi! Saimme taas oppaaltamme varsin ehdottoman kiellon kuvata rakennuksia tai ihmisiä, joten keskityimme lintujen etsimiseen. Pienen hakemisen jälkeen löysimme ensin muutamia punakauluspiispoja ja lopulta löytyi myös kenianpiispa. Nämä piispat olivat aika kaukana, mutta jonkinlaisia kuvia sentään saatiin ja ovelasti linnun taustalle sai kuvatuksi pakolliset kuvat maasaiden asutuksistakin.

Maasaiasutusta

Ohiajaessamme maasailapset vilkuttelivat meille samalla, kun paimensivat lampaita ja vuohia. Mutta pian me käännyimme ympäri ja lähdimme palailemaan takaisin päin. Suomuselkäkutojan ja vuorimedestäjän nähtyämme, oli seuraavana vuorossa taivaalla kaarrellut uljas gasellikotka. Seuraavaksi pysähdyimme erään rinteen alle pitemmäksi aikaa ja näimme mm. ruskopää- sekä jokiapaleja, varjoissa vilahdelleen nykyisin kerttuihin kuuluvan lyijytimalin sekä säihkymedestäjän.

Näköalapaikalle päästyämme, oli toinenkin porukkamme yllättäen siellä mutta pitempään havainnointiin tai jutusteluun ei ollut aikaa, sillä meillä oli kauhea kiire ajella Ngorongoron portille, jotta ehtisimme portista ulos ennen sitä aikaa, kun olimme paria päivää aikaisemmin alueelle saapuneet. Myöhästyessämme olisimme joutuneet lunastamaan vuorokauden lisämaksun.

Seuraavaksi meillä oli edessä pitkä ajo Karatuun, jossa majoituimme upealle Villa Lodgelle. Kämpät olivat aivan tolkuttoman hienot ja illalla ehdimme tovin staijata parvekkeeltamme ja näimme mm. mustakanahaukan. Illalla porukka oli väsynyttä ja selviä koronan oireita oli jo useammallakin, mutta silti yritimme pihapiirissä vielä kuulostella kehrääjiä.

Ihan koko porukka ei enää osallistunut ainakaan koko iltahuutoon, joka tietysti nyt kesti ennätyspitkään, sillä huudettavana oli kahden porukan hyvinkin toisistaan poikkeavat havainnot. Olisipa kraatteristakin tullut ainakin itselle aika monta elistä, sillä kosteikot olivat jääneet reitillämme todella pieneen osaan.

Lake Manyaran kansallispuisto

13.2. aamusta oli edessä paluu vanhoihin autokuntiin, mutta meidän autostamme oli nyt pari henkilöä jäänyt potemaan. Ajelimme Lake Manyaran kansallispuistoon, mutta kuten tiedossamme jo oli, olivat järvellä olleet tulvat katkoneet suurimman osan rantoihin vievistä teistä ja tulvan takia yleensäkin vesi- ja rantalintuja oli alueella todella vähän – rannat kun olivat nyt keskellä metsiä.

Niinpä kansallispuiston portista päästyämme keskityimme metsälinnustoon ja heti alkoikin hienosti, kun eräästä puusta löytyi pari etelänkalkkunasarvekasta. Katsottavaksi ja kuvattavaksi löytyi myös mm. vasarapäähaikara, hopeasarvinokkia, valkopääseppäpari, idänruskobulbuli sekä kruunutoko. Sitten näkyi tien yli vauhdilla lentänyt afrikanpikkukalastaja ja perään erään puun latvasta komea keisarijalokotka ja kohta löytyi vielä mukavaksi paikoksi neljä afrikansininärheä, jotka olin nuijannut reissun ensimmäisenä päivänä. Kun perään löytyi vielä täysin odottamaton laji viiksipalmutasku sekä kaunis kultakurkkulepinkäinen, oli taas fiilis, että meillä menee aika hyvin!

Eikä yhtään huonommin mennyt jatkossakaan, sillä atrapin soitto tuotti ruostelörppötimaleita ja eräästä puusta löytyi saalista syömästä pikkulauluhaukka, punasiipipiispa näkyi myös elikseksi ja sitten olivat tien vieressä ensimmäiset läheltä nähdyt norsut.

Pidimme taas tauon ja käppäilyhetken eräällä piknikpaikalla, jota ennen näkyi lyhyesti helmiseppä ja piknikpaikalta löytyi muutama keltakurkkuvarpunen. Onneksi helmiseppä lensi pari kertaa ylitsemme, mutta koska meillä ei ollut eväitä, ei se ollut kiinnostunut tulemaan sen koommin näytille. Komeita afrikanvuorikotkia liihotteli taivaalla, mutta kaukana näkyneellä järvellä ei näkynyt lintuja käytännössä lainkaan. Ja pian matkamme taas jatkui.

Atrapin houkuttamana löytyi seuraava targettimme eli violettiharjaturako helposti ja lopulta näkyi ensin pariin kertaan lennossa ja jäi sitten hetkeksi jopa suht avoimesti näkyville – toki valitettavan kauas. Mutta olipahan taas melkoisen eksoottisen näköinen otus!

Ollessamme jo aika vauhdikkaasti palailemassa takaisin päin, plokkasi Anthony varjoisassa aluskasvillisuudessa piilotelleen parven töyhtöhelmikanoja (pucherani). Tämäkin laji oli ollut toivelistallani korkealla!

Aika pian olimme takaisin kämpillä, jossa söimme taas maittavan aterian, ennen kuin lähdimme vain viiden hengen porukalla iltapäiväretkelle. Oli oikein ymmärrettävää, että muutama toipilas jäi mielettömän mukavaan majapaikkaan hieman hengähtämään, kuvailemaan ja staijailemaan – sekä tietysti potemaan…

Iltapäiväretkikohteenamme olivat muutamat stopit ihan vain päätien varren akaasiametsiköissä ja viljelysten lähellä. Mutta taas kerran lintulajisto oli aivan uutta. Mm. pensaslepinkäisiä, isokulta- sekä kultaselkäkutojia, puna- sekä kultakauluspiispoja, afrikanrillirastas, maaseppiä (darnaudii), afrikanparatiisimonarkkeja, oliivirillejä (flavilateralis) sekä pari purppurakottaraista ym. nähtiin. Sain vihdoin kuvattua toivomani afrikanhiirihaukan ja näin yhden helposti tunnistettavan retkipinnan – pensaskertun. Muita vielä mainitsemattomia Suomesta tuttuja pitkänmatkanmuuttajia, joita olimme nähneet reissussa olivat yleiset haara- ja räystäspääskyt sekä tervapääskyt ja jonkin verran olimme nähneet myös kivi-ja pensastaskuja, pikkulepinkäisiä, mustapääkerttuja, pajulintuja ja harmaasieppoja, pari keltavästäräkkiä sekä kalasääsken. Yllättävän vähän olimme mielestämme nähneet Suomeen kesäksi saapuvia muuttajia.

Illalla edessä oli taas illallinen (vaikka taaskaan ei ollut yhtään nälkä) ja iltahuuto.

Taas vuoristolajeja

14.2. olimme aamupalan jälkeen taas matkalla Ngorongoron ylängöille, jossa pysähdyttiin ensimmäisen kerran katsomaan punaposkiherttua, joka löytyi jo liikkuvasta autosta. Samalta paikalta löytyi myös oliivivahanokkia, viherpäämedestäjä sekä eminia.

Yöllä oli satanut ja maasto, etenkin tie, oli todella liejuinen. Tiukka savimainen muta kerääntyi kivasti kengänpohjiin. Kohta jatkoimme autolla vielä hieman ylemmäksi Elephant Cave Trailin alkuun, jossa vartijat olivat varmistaneet, että polku oli jo tyhjä eläimistä eli afrikanpuhvelit ja norsut olivat tapansa mukaisesti nousseet ylemmäksi päivää viettämään.

Tapasimme paikallisoppaaksi polulle mukaan tulevan Emmanuelin ja mukaamme lähti myös aseistettu vartija. Kohta kävelimme vuoren rinteellä kiemurrellutta todella mutaista ja paikoin liukasta ja jyrkkääkin polkua lintuja havainnoiden. Emmanuel paljastui oikein skarpiksi nuoreksi lintuharrastajaksi, joka tunsi äänetkin varsin hyvin.

Niinpä kohta pointsasimme latvustossa pyrstöään levitelleet tuhkatöyhtömonarkit, laulavan punataskun, näimme Mikan kanssa aivan vierestämme lentäneen mutta katveeseen polulta pääsemättömiin laskeutuneen luumukyyhkyn ja pääsimme taas kuulemaan ja näkemään vilaukselta helmitöyhtöturakoja. Myös etiopianrillejä (mbuluensis) sekä ihan tavallinen käki nähtiin.

Aika pitkään käveltyämme, löytyi puun latvustosta ensin purppurakäpinkäispari ja heti perään kaunis kultakurkkulepinkäinen. Myös punapeippoja, samettimedestäjä sekä muutama afrikanparatiisimonarkki näkyi ja lopulta löytyi myös toivelistallamme korkealla ollut rusovatsakottarainen, joka lensi pesäkololleen.

Liukastelimme painavine kengänpohjinemme vielä jyrkkää rinnettä alas pienen puron varteen, josta nousimme takaisin eri polkua ja sitten lähdimme palailemaan hieman nopeammin autolle päin. Linnut olivat selvästi hiljentyneet ja havainnot jäivät paluukävelyllä aika vähiin. Parhaana lintuna näkyi kuitenkin afrikanharmaakäpinkäinen.

Kävimme vielä Lodgella syömässä ja hakemassa jo aamulla pakkaamamme tavarat kyytiin ja sitten edessä oli taas hiukan pitempi ajo kohti Tarangiren kansallispuistoa. Ja vaikka siirtymä ei ollut pitkä, niin Tarangiren lähestyessä saimme taas kerran huomata, kuinka linnusto oli muuttunut aivan täydellisesti.

Tarangire

Ensimmäiseksi elikseksi kuitattiin punakurkkufrankoliini ja myös naamiokaijasia näkyi nyt siellä täällä ja Mika kuittasikin lajista 5000. Maailmanpinnansa! Portilla jaloitellessamme, löytyivät ensimmäiset valkokulmakutojat, punanokkatokot (erythrorhynchus) sekä tuhkakottaraiset. Ja matkan taas jatkuttua kansallispuiston sisällä kuittasimme pian ensimmäiset keltakurkkufrankoliinitkin.

Nisäkkäitäkin näkyi ja kuvailimme matkalla vielä mm. pahkasikoja, kääpiömangusteja, norsuja sekä strutseja – ai niin strutsi onkin lintu… Muita iltavaloissa kerrankin ilman kauheaa kiirettä kuvattuja lintuja olivat mm. em. frankoliinit, punanokkatoko (erythrorhynchus), akasiatoko (deckeni), liitolepinkäinen, kääpiöhaukka, sieppodrongo sekä vihermehiläissyöjä.

Majapaikkamme oli taas aivan käsittämättömän upea Safari Lodge, jonka ravintolan terassilta aukesi aivan uskomaton maisema jokivarteen ja savannille! Ilta menikin terassilla Mikan 5000. pinnan kunniaksi kilistellen ja savannille staijaillen. Retkipinnaksi jokivarresta kuului valkoviklo ja pihapiirissä havaittiin suomukiitäjiä ja pimeyden laskeuduttua lensi pisamakehrääjä ohitsemme. Iltahuutoa piristi lähistöllä hurisemaan alkanut afrikanpöllönen (senegalensis).

15.2. teltassa vietetyn yön jälkeen kävelimme taas auringon noustessa aamupalalle, jonka jälkeen kuvailtiin lähimmässä puussa päivehtinyttä afrikanpöllöstä ja terassilta näkyneitä norsuja. Ehdin löytää myös mustakurkkukutojan sekä kuvailla tuliperä-, suomu sekä etelänpuhvelikutojia ennen kuin lähdimme taas keikkumaan autoon kansallispuistoon.

Sirokotkaparia kuvattuamme jatkui stopit kirahvi-, raitamangusti- ja viirusiipifrankoliini- ym. kuvausstopeilla ennen kuin löytyi ensimmäiseksi elikseksi hauskoja vihersäihkyjiä. Punakurkkufrankoliineja sekä valkovatsatrappia jne. kuvailtuamme seuraava elis oli sitten puskassa hedelmiä syömässä ollut somaliankaija.

Mukavia kuvia tuli myös mustaharakkalepinkäisistä, savannisininärhestä, pumpuliturakoista ja savannitäplätikasta ja yhtäkkiä eräällä oksalla kökötti kivasti paikoillaan hunajaopas. Ja kohta eräästä puusta löytyi komea kyhmysorsa. Läheisen lutakon rannalla käpötteli naamiohietakyyhkyjä ja kyhmysorsakoiraskin laskeutui lätäkköön paria naarasta jahtaamaan. Toiselta lätäköltä löytyi naamioviheltäjäsorsia, lisää kyhmysorsia sekä afrikanhanhia ja kun puissa oleviin sorsiin oli päästy, niin läheisen puun latvustossa jökötti kynsihanhi. Vihdoin sain myös itse siedettävän ja siten pinnakelpoisen havainnon isoruostepääskystä.

Piknikpaikan stopin kuvailut jäivät loistokottaraisiin mutta jokivarresta löytyi putkella pari rantapaksujalkaa. Liikkeelle päästyämme löytyi puun latvasta gasellikotka ja samaan aikaan auton toisella puolella lätäkön rannassa kookas varaani käpötteli hitaasti lampeen uimaan.

Tarangiren upeita apinanleipäpuita piti tietysti myös kuvailla ja samalla tähyillä oksistoja, josko se viimeinen Big Fiven otus eli leopardikin löytyisi, mutta nisäkäskuvailut saivat jäädä seeproihin ja norsuihin, joita näkyi ilahduttavan paljon. Onneksi lintuelikseksi löytyi kulohyyppä ja pian pääsimme kuvailemaan myös savannihuuhkajaa, joka puhisi erään puun oksalla vähän turhan kaukana väreilyssä. Puussa oli oletettu naaraskin, mutta aivan liian piilossa oksistossa.

Seuraava pinna oli etiopiantrappi, jota päästiin kuvaamaan jopa liiankin läheltä ja mukava oli nähdä tumman muodon pikkulauluhaukka paremmin kuin lentokentällä. Näimme lyhyesti myös palmikkokäen ja myöhemmin harakkakäenkin.

Palasimme syömään taas leiriin, jossa ehdimme hieman käppäillä ja kuvailla kesyjä lintuja. Uima-altaan yläpuolelle pesää rakennellut kaunis punakaapukutoja oli uskomattoman kirkkaan punainen ja kerrankin ehdin kuvaamaan loistokottaraisia kunnolla sekä saamaan kuvat myös telttapolun varresta löytyneistä punaposkipeipoista, naamiokaijasista, näköalapaikan vieressä taivaalla kaarrelleesta afrikanvuorikotkasta, kaunomedestäjästä, akasiatokosta (deckeni), valkokulma- ja tuliperäkutojista, tuhkakottaraisista, liuskelepinkäisestä, keltarinta-apalista (flavida) sekä itäafrikansavannioravasta ym.

Koska pinnat alkoivat olla jo vähän tiukemmassa, ehdimme iltapäiväretkelläkin hieman enemmän keskittymään kuvaamiseen ja oli mukava saada etenkin sihteeristä kunnon otokset. Myös käätyviippoja, kulohyyppiä ja useampiakin kauriseläimiä päästiin taas kuvaamaan ennen kuin ensimmäiseksi elikseksi löytyi akasiatimaleita ja heti perään nokisavannisieppopari. Pääsimme myös kuvaamaan loisnokkelia työssään eli impalan korvia puhdistamassa ja harmaatokostakin sain vihdoin kunnon kuvat.

Myös afrikaniibishaikaraa, keltakurkkufrankoliinia, naamiohietakyyhkyjä ja sinipääpeippoa päästiin kuvaamaan kunnolla. Illalla palasimme kämpille taas sen verran ajoissa, että muutamia lintuja ehti vielä kuvailemaan ennen kuin oli taas iltatoimien aika.

16.2. aamupalan jälkeen pääsimme kerrankin kohtuullisen aikaisin maastoon ja olimme päättäneet suunnata suoraan trappipaikoille, sillä meiltä puuttui vielä yksi laji. Edellispäivänä emme olleet menneet kovinkaan pitkälle trappialangolla ja nyt ei ollut toivoakaan päästä niinkään pitkälle, sillä edellisyönä oli taas satanut ja tiet olivat todella upottavia. Trapit kuitenkin olivat nyt todella aktiivisina ja näimme heti valkovatsatrappeja lentelemässä ympäriinsä.

Pian näkyi ensimmäinen etiopiantrappikin ja yhtä kapustatrappia katseltiin jo sillä silmällä, mutta eivätpä tuntomerkit täsmänneet. Mutta pian samalla paikalla näkyi lentämässä paljon vaaleampi kapistus ja sehän tunnistuikin keniantrapiksi. Myös arosuohaukka, kyhmysorsa, keltakurkkufrankoliineja, kultakurkkuvästäräkki ja tuttuja nisäkkäitä ja lintuja nähtiin. Etenkin hyeenoja päästiin kuvaamaan mukavasti, parin otuksen makoillessa mahallaan lätäköissä viilentymässä.

Helmiseppäpari paritteli termiittikeon päällä, isoloisnokkelit kiipeilivät kirahvin kaulalla, dikdik-antilooppi heilutteli nenäänsä meitä katsellessaan, somaliankaija söi hedelmiä puun latvassa, jakobiinikäki lensi editsemme, kilpikonna kiiruhti tien vierusnurmikkoon ja raitamangustit painivat tiellä. Ihan perus aamu siis…

Mukava oli saada myös maaseppä (darnaudii), naamioturako, afrikankaija sekä liitelevä liitokotka paremmin kuvattua. Erään kuolleen puun latvasta löytyi pari komeaa etelänkalkkunasarvekasta, joka oli myös mukava nähdä ja kuvata paremmin. Myös strutsit olivat vielä mukavasti hollilla ja pääsimme kuvaamaan vielä viirukalastajaa, suomukiitäjiä sekä näimme taas lyhyesti mustatäpläfrankoliiniparin.

Leiriin palattuamme löytyi vielä viinivyömedestäjä sekä muutama ruusupeippo ja Jyrki oli tuhkakottaraisia ym. kuvatessaan törmätä valtaisaan pytoniin, jonka me muutkin toki bongasimme. Valitettavasti käärme oli jo ehtinyt lähes kokonaan piiloutumaan telttapolkumme alta kulkevaan vesiputkeen.

Ruokailun jälkeen oli edessä lähtö kohti Arushaa, mutta saimme vielä niin ennen porttia kuin sen jälkeenkin ajaa pitkät tovit maastossa, jossa vielä näkyi lintuja ja nisäkkäitä mukavasti. Norsujakin nähtiin nyt enemmän kuin vielä kertaakaan. Portilla käppäillessä mukavimmin olivat näytillä harmaapää- ja afrikanmetsäkalastaja sekä punarintakäki.

Ilta menikin sitten ajellessa Arushaan. Matkalla pääsimme näkemään kyliä hieman aktiivisempina, kun oli toripäivä. Lopulta olimme tutun ja turvallisen, mutta yhä vain kauheammalta kuulostavan Korona Villan pihassa. Varmaan noin puolilla porukastamme oli kuitenkin korona tälläkin hetkellä…

Kiurutasangoilla

17.2. aamulla herättiin aamupalalle jopa normaalia aikaisemmin ja auringon noustessa olimme jo matkalla kohti Arushan pohjoispuolella sijaitsevia kiurutasankoja. Matka oli yllättävän pitkä, mutta onneksi taas näkyi lintuja, joista mainittavimpina langalla ollut liskohaukka sekä useat parvet jokimehiläissyöjiä.

Pääsimme tasangoille yhdeksän aikaan ja kuskimme otti yhteyden maasaihin, joka vastasi paikalla esiintyvän endeemin arushankannuskiurun tutkimisesta ja suojelusta. Mies oli jo aamuseitsemältä lähtenyt etsimään lintuja meille ja hän oli juuri sopivasti niitä löytänyt! Näimmekin miehen pienenä pisteenä keskellä tasankoa ja ajelimme hitaasti hänen luokseen. Ja siellähän niitä oli – arushankannuskiuruja! Näimme yhteensä viisi yksilöä näitä käsittämättömän harvinaisia lintuja, joita esiintyy koko Maailmassa vain tällä tasangolla ja edellisen, muutaman vuoden takaisen, laskennan tuloksena oli löydetty 23 yksilöä! Tasangolla esiintyy kuulemma niin voimakkaita tuulia, että koko maan pinta pahimmillaan kuoriutuu ja tuhoaa lintujen pesinnät.

Lähestyimme pienellä porukalla varovasti paria arushankannuskiurua ja saimme kohtalaiset kuvat otettua. Käppäilimme sitten alueella jonkin aikaa havaiten mm. varpus- ja punalakkikiuruja sekä savannihietakyyhkyjä ja hieman paikkaa vaihdettuamme löytyi myös ensin pari somalianpikkukiurua (athiensis) ja sitten myös lyhytpyrstökiuru. Aro- ja kivitaskuja näkyi myös sekä pikkuaavikkojuoksijapari.

Sitten jatkoimme pieneen akasiametsikköön, josta löytyi varsin pian pari pikkutöpösieppoa, tummaraitakerttu, helmiseppä sekä valkolakkihiiroja. Paikalla törmäsimme myös ensimmäistä kertaa hieman vihamielisempiin paikallisiin, jotka olivat ilmeisesti rahaa vailla, kun olimme mukamas heidän maillaan. Liikkeelle taas lähdettyämme näimme kuningastrapin, joka päätti suorittaa uljaan ohilennon! Kyseessähän on Maailman painavin lentävä lintu!

Näimme kohta myös kivikkorastasnaaraan ja viimeisen jalkautumisen teimme toisessa akasiapusikossa, josta löytyi helposti pikkuherttuja, muutamia viheltäjäkiuruja (alopex), olkipyrstöleski, nakkelitöpökerttunen, soidintanut pari ruusurintamedestäjiä sekä reissun viimeiseksi elikseksi näkynyt etelänarohemppo, joka valitettavasti jäi kuvaamatta, kun kamerani akku loppui ja vara-akut olivat autossa. Eka kunnon kameramoka tuli siis tehtyä viime hetkellä.

Paluumatkalla stoppasimme vielä kerran yhtä uutta herttulajia yrittämään, mutta onneksi olimme loppuun asti skarppeja emmekä suostuneet määrittämään lajia ehdotetuksi vaan jo tutuksi luhtahertuksi (marginalis).

Kotimatkalle

Lopulta olimme takaisin Korona Villassa, jossa söimme oikein maittavat pizzat ja sitten oli aika kiitellä ja heittää hyvästit Anthonylle. Olimme keränneet ihan kunnon tipit kirjekuoriin niin oppaalle kuin kuskeillemmekin ja luovutimme ne ruokailun jälkeen. Sitten pakkailimme tavarat lopulliseen kuosiin ja pidimme vielä iltapäivähuudon, jota ei aivan loppuun asti saatu tehtyä ennen kuin meidän piti lähteä kuskiemme kyyditseminä kohti lentokenttää.

Mitään koronatarkistuksia ei kentällä onneksemme tehty, sillä emme todellakaan halunneet jäädä jatkamaan reissua koronakaranteeniin. Vain Suomessa ennen reissua otetun PRC-testin tulosta kysyttiin. Koska tarkistuksia ei tehty, emme voineet oikein omatoimisestikaan harkita karanteeniin jäämistä vaikka eettisesti se olisi tietysti ollut oikein. Mikään matkavakuutus ei meille ylimääräisiä matkakuluja olisi korvannut ilman virallista testitulosta ja lääkärintodistusta. Niinpä yritimme päästä matkaamaan koti-Suomeen potemaan.

Ensimmäinen lentomme oli Dar Er Salamiin, jossa saimme taas jännittää, tehdäänkö testejä, mutta eipä sielläkään mitään testailtu. Ehdimme hieman jopa shoppailla, vaikka jouduimme taas tsekkaamaan matkatavarammekin. Sitten seuraava pitempi lentomme oli Qatarin Dohaan. Itse sain nukuttua lennolla todella hyvin ja Dohassa hommat sujuivat taas samaan tapaan eli odottelujen jälkeen lähti lentomme Suomeen. Nukuin taas ihan kohtuullisesti ja Helsinki-Vantaalle laskeuduimme lopulta lumiseen maisemaan.

Matkatavaroita oli samalla hihnalla odottamassa Pekingin koneella saapuneet koko naisten jääkiekkomaajoukkue sekä iso osa olympiahiihtäjistä Iivo Niskasen johdolla. Eli mitaleja kiikkui aika monella kaulassa! Me pysyttelimme urheilijoista mahdollisimman kaukana, sillä emme todellakaan halunneet sairastuttaa ketään huippu-urheilijaa koronaan.

Lopulta oli aika heittää hyvästit koko retkiseurueelle ja isäni oli saapunut minua hakemaan. Koska itsekin pelkäsin olevani koronassa, sovimme että isäni ei kyytiini hyppäisi vaan annoin vain hänelle tuliaiset ja hän lähti palailemaan Kirkkonummelle junalla. Itse lähdin saman tien ajelemaan kohti Parikkalaa, jossa olin aivan mukavan ajoissa illalla ja koska oli vasta lauantai, oli minulla hyvin aikaa ennen arkeen palaamista.

Tunsin viikonloppuna itseni hieman flunssaiseksi ja todella väsyneeksi (mikä ei ole kyllä ihmekään reissun jälkeen), mutta jo tehty kotitesti näytti koronaa. Niinpä maanantaina suuntasin töissä ensimmäiseksi viralliseen testiin ja positiivistahan sieltäkin tuli. Niinpä podin lopulta koronaa vielä neljä päivää ja vasta perjantaina palasin arkeen.

Reissu oli aivan käsittämättömän onnistunut! Koko porukalla havaitsimme yhteensä 474 lintulajia, joista itseltäni jäi havaitsematta kuusi sellaista lajia, jotka periaatteessa olisin voinut havaita, mutta havaittiin vain parin henkilön toimesta pikaisesti tai sitten vain toisesta autosta ja lisäksi tietysti Ngorongoron kraaterissa käynyt porukka näki kourallisen sellaisia lajeja, joita ei muuten reissussa nähty. Niinpä oma Tansanialistani kertyi 459 lajin mittaiseksi ja näistä uskomattomat 356 oli eliksiä eli uusia Maailmanpinnoja! Afrikassa on kyllä aivan tolkuttomasti lintuja! Ja tietysti unohtumattomia muistoja kertyi myös nisäkkäistä, joita näimme ja pääsimme kuvaamaan! Afrikkaan pitää kyllä päästä uudelleenkin! Kiitokset vielä Tanzania Birding and Beyond Safarsin oppaallemme Anthonylle, kuskeillemme, muille meitä avustaneille sekä tietysti mainiolle retkiporukalle, etenkin Jyrkille!

J.A.

Pohjois-Suomi 18.-27.6 2020

Koskapa COVID19 oli sulkenut maamme rajat ja perinteinen kesäinen ulkomaanmatka ei näin tullut kysymykseen, oli ainoa mahdollisuus lomareissuun kotimaan rajojen sisäpuolella. Kun kävi ilmi, että veljenpojan rippileiri järjestetäänkin ja samalla myös pienimuotoiset rippijuhlat, oli päätös helppo, että suuntaisimme Lappiin, mikäli vain viikon varotusajalla onnistuisin saamaan lomaa. Olin ollut koko kevään lomakiellossa ja alkukesän parit lyhyet laskentalomat olin ottanut edellisvuodelta säästyneistä lomapäivistä, joten esimieheni oli ymmärtäväinen, että nyt oli hyvä aika suunnata Lappiin, jotta pääsisi juhliinkin ja sukua tapaamaan.

Koskapa Hannan siskolla Elissalla oli myös oma lomansa ja hän oli suunnitellut myös lintureissua Lappiin, oli meidän helppo yhdistää voimamme ja saada näin kaivattua säästöäkin, kun lähtisimme yhdellä autolla liikenteeseen.

Niinpä 18.6. Juhannusaatonaattona saatuani työpäiväni pakettiin lastasimme jo valmiiksi pakkaamamme tavarat autoon ja suuntasimme Tarvaslammelle, jossa ”Elli” oli valmiina meitä odottamassa. Saimme ihme kyllä hänenkin tavaransa mahdutettua autoon ja pian olimme tien päällä matkalla kohti pohjoista.

Keli oli sateinen ja välillä jopa myrskyinen mutta teimme silti, tai ehkä juuri sen takia, pikaisen stopin Saaren Pohjanrannassa, jossa havainnot jäivät kuitenkin vain pariin suokukkoon. Pohjois-Karjalaan päästyämme korkkasimme reissupinnalistan ja Kiteellä näimmekin vauhdista pikkulepinkäisen ja valkoposkihanhen. Sateen kokonaan loputtua päätimme kurvata Kontiolahden Linnunsuolle, jossa käppäilimme tunnin verran havaiten mustaviklon, pyrstötiaisia ja keltavästäräkkejä ym.

Sinipyrstöjä

Matka jatkui lopulta Sotkamon Talvivaaraan, jossa ajoimme todella jyrkkää ja huonokuntoista tietä huipulla olleelle mastolle ja emme olleet ehtineet edes autosta kunnolla ulos, kun kuulimme pari laulavaa sinipyrstöä. Niinpä emme vielä purkaneet muita tavaroitamme kuin rengastusvälineet ja pian meillä oli verkko viritettynä ja atrappi soimassa. Ja eipä aikaakaan, kun verkossa roikkui hieno vanha koiras sinipyrstö! Koska homma tuntui olevan helppoa, kokeilimme saman tien myös toista lintua, mutta tämäpä olikin hiljentynyt eikä sitä havaittu illan aikana enää lainkaan. Sen sijaan renkaan jalkaansa saanut lintu lauloi koko illan, yön ja seuraavan aamunkin koko ajan.

Pystytettyämme telttamme ja syötyämme olimme varsin pian valmiit unten maille. Olihan meillä Hannan kanssa koko keväältä melkoiset univelat kerättynä ja tältä reissulta niitä olisi takuulla lisää luvassa.

19.6. heräsimmekin jo ennen aamuyhtä ja taas olivat molemmat sinipyrstöt äänessä. Kohta meillä oli verkko pystyssä ja eipä mennyt kuin hetki, kun meillä oli vielä edellisiltaista lintua upeampi sininen vanha sinipyrstö hyppysissämme.

Jatkoimme sitten rengastusvälineistö mukanamme kiertämään Talvivaaran länsirinteen metsiä ja pienen kävelyn jälkeen löysimme seuraavan sinipyrstön. Ja pian alkoi tuntua, että sinipyrstö oli selvästi runsain laulava lintu metsissä! Aina kun edellisen laulu alkoi jäädä taaksemme, löytyi seuraava ja usein kuului parikin uutta lintua. Yritimme saada verkkoon ainakin lähes kaikkia löytämiämme lintuja mutta vain yksi vanha lintu kävi törmäämässä verkkoon kimmoten siitä kuitenkin vapaaksi. Nuoret linnut lähestyivät verkkoa aina huomattavasti varovaisemmin ja epäluuloisemmin puiden latvuksista ja yhtäkään lintua emme saaneet kiinni. Yksi varoitteleva naaraskin löydettiin mutta tätäkään emme kiinni saaneet. Lopulta kuulimme aamun aikana yhteensä 13 sinipyrstöä, mutta vain telttamme lähellä olleet oltiin saatu kiinni.

Muita aamukävelyn havaintoja olivat neljä idänuunilintua, joista kolme kuului samaan pisteeseen, kaksi käenpiikaa, muutama peukaloinen, töyhtötiainen, pikkukäpylintuja, punatulkkuja ja metsäviklo. Ja mainittakoon että hyttysiä oli aivan riittävästi! Ehdimme kävellä aamun ja aamupäivän aikana vain pienen osan Talvivaaran rinteestä. Sinipyrstöjä olisi varmaankin ollut vaaralla vielä runsaasti lisää? Talvivaaran hienot kuusikot ja lakialueen suot tekivät meihin vaikutuksen luonnontilaisuudellaan. Ihmistoiminnasta ei näkynyt metsissä jälkiä.

Leiriimme palattuamme nukuimme muutaman tunnin päiväunet ja lähdimme sitten jatkamaan matkaamme.

Ristijärvellä näimme tien ylittäneen mehiläishaukan ja matkalla päätimme seuraavan kohteemme ja lopulta kurvasimme Puolangan Kuirivaaran lähellä olevalle aukealle etsimään sopivaa telttapaikkaa.

Itse vaara ei juuri edes näkynyt telttapaikkaamme, joten odotukset eivät kohonneet kovinkaan korkealle seuraavaa aamua ajatellen – etenkin kun hyttysiä ja muitakin verenimijöitä oli nyt jo todella paljon. Illan ainoaksi havainnoksi näkyi aukean päällä lentänyt hiirihaukka.

20.6. heräsimme taas aikaisin ja pian olimme kiipeämässä jyrkkiä rinteitä kohti Kuirivaaran etelärinteitä. Eipä meidän tarvinnut taaskaan kauan kävellä, kun kuulimme edestämme tutun matalan varsin yksitoikkoisen sinipyrstön laulun. Ja kohta meillä oli taas yksi vanha sinipyrstö kihlattavana.

Kävelimme aamuyön ja aamun metsässä kuullen yhteensä yhdeksän sinipyrstöä, joista onnistuimme nyt jallittaa kaksi 2kv lintuakin verkkoon. Myös kaikki muut näkemämme linnut olivat näitä nuorempia koiraita. Näiden lopullinen verkkoon saanti edellytti lopulta sitä, että kun ne olivat viimein tarpeeksi lähellä verkkoa atrappia etsimässä, piti ne ajaa verkkoon.

Muita havaintoja olivat naaras pohjantikka, muutama tiltaltti ja järripeippo, palokärki, liro, metsäviklo, puukiipijä jne. Kuirivaaran kuusikot olivat Talvivaaraan verrattuna vähän harvempia ja avonaisempia. Myös kaatuneita puita oli vähemmän. Kuirivaaran reittimme kattoi vanhan metsän alueesta ehkä maksimissaan kuudesosan.

Pakollinen sukuloimisosuus

Nukuttuamme taas aamu-unet, jatkoimme matkaa Pudasjärven Syötteelle veljeni Rikun mökille, jossa oli mukava tavata pitkästä aikaa koko Rikun perhettä. Ilta meni leppoisasti rupatellen ja hyvin syöden ja ehdinpä käydä Rikun kanssa lenkilläkin.

21.6. aamulla kävimme Rikun vaimon Pirjon kanssa lenkillä ja yllätys-yllätys lenkin ensimmäinen laulava lintu oli Aurinkokalliolla laulanut sinipyrstö! Näitä todellakin tuntuu tänä vuonna olevan enemmän kuin koskaan!

Päivällä otimme sitten taas suunnan kohti pohjoista ja Rikun porukkakin lähti peräämme uudella asuntoautollaan. Lopulta käytyämme Kemijärven ABC:lla odottamassa ruokaa yli 40 minuuttia sitä lopulta lainkaan saamatta, kiiruhdimme kolmeksi veljeni Pirkan pojan Veikan rippijuhliin. Näin koronakesänä juhlat olivat ymmärrettävästi varsin pienimuotoiset, mutta meille tämä oli jopa mukavampi, kun paikalla oli lähinnä vain lähisukua.

Juhlien ohessa tehtiin jokunen lintuhavaintokin, kun Pirkan ruokinnalla kävi koiras punavarpunen ja illalla pihalle telttojamme pystyttäessä lensi ylitsemme lehtokurppa.

22.6. teimme Pirkan kanssa aamuretken Kemijärven lintupaikoille, joilla ei tietenkään näin keskikesällä kauheasti havainnoilla juhlittu, mutta mm. jokunen kaakkuri ja härkälintu sekä yksittäiset sinisuohaukka ja piekana nähtiin.

Käytyämme vielä aamulenkillä Pirkan kanssa, oli meidän pakko lähteä jatkamaan matkaamme kohti pohjoista. Seuraavan stoppimme teimme Pelkosenniemen Sokanaavalla, jossa näkyi pari tilheä ja keltaväiskiä sekä suolampareessa uiskennellut kuikka ja sitten matka jatkui Sodankylän Ilmakkiaavalle, jossa näkyi kalasääski sekä taas keltavästäräkkejä. Matkan jatkuttua näkyi eräällä tietyöllä odottaessamme tien yli juossut kärppä.

Inarin Ivalon Mellanaapa

Tehtyämme pikastopin Sodankylän Porttipahdan padolla ja hoidettuamme Inarin Laanilasta pienen odottelun jälkeen lyhyesti näyttäytyneen virtavästäräkin, pääsimme lopulta kohteeseemme Inarin Ivalon Mellanaavalle, jossa pian tapasimme Osmosen Ollin, jonka kanssa kävelimme jätevedenpuhdistamon alueelle, jonne Ollin ansiosta oli viime vuosien aikana noussut yllättävänkin toimiva lintuasema. Kiersimme verkkopaikat ja totesimme muutaman verkkotolpan kaatuneen keväällä paikalla olleiden mastonpystytystöiden takia. Koska olimme vuoden ensimmäiset rengastajat alueella, ei näitä vielä oltu ehditty korjata. Niinpä aika pian olimme laittamassa verkkoja paikoilleen ja kunnostamassa verkkopaikkoja, joita toki Olli oli onneksi jo edellispäivänä ehtinyt käydä raivaamassa avoimiksi.

Ilta oli jo pitkällä, kun saimme kaiken valmiiksi ja verkot olivat pauloilla ja leirikin pystyssä.

23.6. herätyskellot soivat aivan liian aikaisin. Pian olimme kuitenkin saaneet verkot Hannan kanssa avattua ja koska verkkokierros oli tolkuttoman pitkä jaoimme kierroksen siten, että Hanna ja Elli kiersivät jätärin alueen ja itse kiersin altaiden ympärillä olleita verkkoja. Hanna sitten rengasti linnut ns. asemapömpelin pihalla.

Elli oli jo telttaan kuullut soidintavan jänkäkurpan, joka onneksi kuului vielä verkkokierroksillakin. Ensimmäinen kierros tuotti pari pajusirkkua ja koska toinenkin kierros oli vielä hiljainen, päätimme Ellin kanssa jättää Hannan vastaamaan asematoiminnasta ja lähdimme bongaamaan. Matka oli lyhyt, mutta iso osa ajasta meni siihen, että kävelimme autollemme, jonka olimme jättäneet jätärin portille. Noin kymmenen minuutin ajon jälkeen olimme Ivalon uimarannalla, jossa kuulimme heti vastarannalla laulaneen lapinuunilinnun. Yllättäen rannasta nousi hiekalla makoilleen porotokan takaa siivilleen 2kv harmaahaikarakin, joten pari mukavaa havaintoa tuli tehtyä. Ja koska lapinfyllari siirtyi pikkuhiljaa kauemmaksi ja kuului rantaan enää varsin huonosti, pääsimme pian palailemaan kohti Mellanaapaa.

Ennen porttia tiesimme pysähtyä kohtaan, jossa autosta noustuamme kuulimme heti laulavan pikkusirkun. Lintu näkyikin lyhyesti puun latvassa laulamassa, mutta koska paikalla alkoi olla aivan tolkuttomasti hyttysiä ja koska meillä alkoi olla jo kiire seuraavalle verkkokierrokselle, olimme pian käppäilemässä kohti asemaa. Elli oli aloittanut aamun mukavasti parilla eliksellä ja ekalla koskaan kuulemallaan vuodari-jänkäkurpalla. Ja eipä Hanna ollut ehtinyt käydä tässä välissä yhdelläkään kierroksella, joten suuntasimme saman tien verkoille.

Verkoilla oli varsin hiljaista mutta kylläpä aamun aikana tuli kävelyä, vaikka itsekin kiersin vain toista puolikasta kierroksesta. Simahdin aamulla pariksi tunniksi telttaankin Hannan ja Ellin kierrettyä vielä tyhjä verkkoja. Lähes helteinen sää vähensi lintujen liikkumista selvästi. Lopulta puolilta päivin suljimme Hannan kanssa verkot ja aamun saaliksi oli tullut keltavästäräkki, västäräkki, 2 leppälintua, laulurastas, 9r+2k pajulintua, järripeippo, nuori punatulkku sekä 3r+2k pajusirkkua. Ohessa olimme vielä kuulleet laulavat sinirinnan sekä ruokokerttusen ja hetken sirisseen jänkäsirriäisen ja nähneet tyllin, tilhiä, pikkukäpylintuja ym. Olimme nähneet myös pari hirveä juoksemassa suolla.

Lyhyiden päiväunien jälkeen matkamme jatkui taas kohti pohjoista ja seuraava stoppimme oli Kaamasen Neljän tuulen tuvalla, jossa näimme odottamiamme taviokuurnia 4 koirasta ja 3 naarasta. Yllättäen näimme myös useita lapinmyyriä mutta valitettavasti ilmeisestikin paremmin aamulla näyttäytyviä kuukkeleita ja lapintiaisia emme nähneet.

Piesjänkä ja Ailigas

Jatkettuamme matkaa näkyi Ahvenjärvellä koiras pilkkasiipi ja Basijávren läheisellä pikkulutakolla naaras uivelo. Lopulta kävimme vielä tsekkaamassa, miltä Piesjängällä näytti ennen kuin kipusimme Karigasniemen Ailigakselle portin viereen perinteiselle paikalle pystyttämään telttojamme.

24.6. heräsimme ennen yhtä yöllä ja lähes välittömästi ulos könyttyämme lensi ylitsemme tunturikihu. Me kuitenkin ajoimme kohta rinnettä alas ja suuntasimme Piesjänkälle. Nähtyämme matkalla piekanan, olimme pian käppäilemässä kohti soisempia alueita.

Tunturikihuja löytyi pari paria ja heti ensimmäisessä lutakossa puljasi 16 vesipääskyä, joita näkyi muutama yksittäinen vielä myöhemminkin. Lapinsirri ja suosirrikin nähtiin saman lutakon liepeillä mutta jatkettuamme pitemmälle suolle, oli lintumaailma häkellyttävän hiljaista. Jotenkin tuntui, että suo oli paljon kuivempi kuin koskaan aiemmin ja vähät linnut eivät vielä oikein olleet pesimäpuuhissa. Luntahan oli keväällä ollut todella paljon ja pitkään. Niinpä etenkin pikkulinnut loistivat täysin poissaolollaan. Ensimmäistäkään lapinsirkkua emme löytäneet ja sinirintojakin näkyi ja kuului vain muutama. Urpiaisia näkyi ja kuului harvakseltaan ja yksi pari näytti lähinnä tundraurpiaisilta, mutta ne katosivat liian pian.

Kävelimme aina vetisen suon reunaan asti, josta näimme järvillä tukkasotkien ja telkkien ohella 3 koirasta ja yhden naaras allin. Lopulta päätimme lähteä kävelemään takaisin autolle päin, sillä lintuja oli sen verran vähän, että mieli alkoi jo tehdä tunturiin. Onneksi Hanna löysi vielä naaras riekon ja jänkäkurppa kävi klopsuttelemassa yläpuolellamme ja läysimme vielä kesyhkön vesipääskyn, joten lopulta aamuyö oli kuitenkin ollut lajistollisesti varsin onnistunut.

Eipä aikaakaan, kun olimme taas Ailigaksen portilla ja kiipeämässä kohti tunturia ihmetellen matkalla tunturikasveja ja rinteillä kasvaneita terhakoita männyntaimia. Könysimme Ailigaksen huipulle, jossa kiersimme huippua jonkin aikaa ja taas alkoi tuntua siltä, että missä ihmeessä kaikki linnut olivat? Kiirunoista olivat merkkinä vain sieltä täältä löytyneet höyhenet. Kapustarintoja oli jokunen hassu pari mutta enemmän niitä näkyi yhdessä parvessa, olivat nämäkin tainneet jättää pesimisen kokonaan väliin tältä kesältä? Taas lensi ylitsemme tunturikihukin. Päätimme jatkaa kävelyä läheistä Gaskkamusalasin huippua kohti, kun kelikin oli kerrankin hyvä. Aikaisemmilla reissuillamme emme olleet kävelleet näin pitkälle.

Olin itse nähnyt kiikareilla vilauksen lentävästä pulmusesta ja Gaskkamusalasin huipun tuntumasta niitä löytyikin pari lisää ja löysimme myös munapesänkin. Mutta edelleenkään emme löytäneet muita lintuja. Lopulta koko huippu oli koluttu ja lähdimme alaspäin oikaisemaan lyhintä reittiä kohti linkkimastolle vievää tietä. Ja kuinka ollakaan ollessamme varsin alhaalla kolmen huipun välissä olevalla kivikkoisella tasangolla, kuului vielä alempaa kiirunan soidinääntä! Kohta lintu lensi edestämme ja alkoi narista yhä lähempänä meitä. Pääsimme lintua mukavan lähelle ja lopulta saimme hyviä kuviakin, ennen kuin lintu lensi ylemmäs rinteelle jatkamaan narinaansa.

Ennen tielle pääsyä törmäsimme vielä piekanaa varoitelleeseen tunturikihupariin ja tietä pitkin ikuisuuksilta tuntunutta taivalta takaisin kohti leiriämme taivaltaessamme törmäsimme vielä toiseen kiirunaan, joka sekin narahteli soidinta muttei niin aktiivisesti. Matkalla leiriimme näimme vielä parinkymmenen kapustarinnan parven ja laulavan sinirinnan ja lopulta olimme teltoilla ja varsin pian unten mailla. Ja sopivasti alkoi sadella eli aikataulumme oli taas kerran ollut oivallinen.

Iltapäivällä ajellessamme näimme Nuoppiniemessä piekanan Ja Dalvadasissa Tenojokivarressa Norjan puolella oli lokkiparvessa tuhkaselkälokki. Lintu oli erittäin kookas ja rotevan oloinen ja sillä oli ainoastaan hyvin pienet siipilaikut – jotenkin tästä tuli mieleen graelssii-alalaji – eihän tässä kaukana Norjan rannikosta oltu… Myös pari suokukkoa näkyi ennen kuin matka jatkui taas.

Nuvvus Ailigas

Lopulta kipusimme Nuvvuksessa erään pikkutien varteen leiriytymään. Herätys sovittiin ”myöhäiseksi” eli vasta aamukolmeksi.

25.6. aamuneljän aikaan olimme Nuvvus Ailigaksen juurella ja lähdimme kipuamaan tunturiin jyrkkää ja louhikkoista Cihkagurraa pitkin. Linnut olivat kortilla, kun alkumatkasta näkyi vain hömötiainen sekä sinirinta. Saimme kivuta ihan hiki hatussa aina puurajan yläpuolelle asti ennen kuin vihdoin kuului etsimämme sepelrastaan laulua. Saimme linnun lyhyesti näkyviinkin, mutta emme päässeet sitä kuvaamaan.

Lähes huipulle päästyämme kuulimme outoa viheltävää ääntä, joka sopi lähinnä keräkurmitsalle, mutta emme saaneet ääntelijää näkyviin ja laji jäi epävarmaksi.

Huipulla kolusimme hieman ristiin rastiin ja kohta editsemme lensi toiseen tapaan kireästi äännellyt keräkurmitsa. Se kuitenkin jatkoi matkaansa kauemmaksi eikä sitäkään päästy kuvaamaan. Muuten laelta ei löytynyt kuin jokunen kapustarinta ja pikkukuovi sekä tuulihaukka mutta maisemat tuntureille sekä Tenolle olivat sitäkin komeammat!

Paluumatkalla yritimme taas saada sepelrastasta näytille mutta näimme sen vain lennossa. Alaspäin kävely sujui huomattavasti ylös kipuamista nopeammin. Ollessamme jo aika alhaalla lensi ylitsemme kaksi sepelrastasta kotkottaen. Jalat alkoivat olla jo aika väsyneet, kun vihdoin olimme takaisin autollamme. Kävimme vielä virallisella parkkipaikalla kuuntelemassa, kuinka yksi sepelrastas lauloi ylhäällä rinteessä ja kuulimme yllättäen myös rautiaisen.

Keli oli synkentymään päin ja tuuli oli yltymässä navakaksi, kun jatkoimme matkaa kohti pohjoista. Staijasimme pohjoisempana lyhyesti Tenojokivarressa nähden piekanan mutta keli oli turhan huono enemmille petolinnuille. Lopulta olimme Utsjoella, jossa kävimme pikaisesti kaupassa ja matkan varrella aikatauluja pähkäiltyämme, olimme tulleet siihen tulokseen, että etelään päin olisi käännyttävä.

Spondeja lapuleita

Seuraavaksi kohteeksi valikoitui Skalluvaaran erotusalue, jossa komppasimme kovassa tuulessa Ellille yhä vain puuttuvaa lapinsirkkua vuodariksi, mutta näin itse vain yhden naaraan pariin kertaan lennossa puskissa todella taitavasti piilotellen. Onneksi muita lintuja kuitenkin näkyi mm. piekana, 12 vesipääskyä, mustaviklo, muutama sinirinta sekä isolepinkäinen. Ja ollessamme jo ajelemassa takaisin päin lähellä teurastamoa kuulimme avoimesta ikkunasta lapinuunilinnun! Nousimme sitä kuuntelemaan ja yllättäen sen takaa kuului jokivarresta toinenkin ”lapuli”. Saimme pari lintua näkyviinkin, joista ei ihan voitu olla varmoja, oliko toinen uusi äänetön yksilö vai oliko kauempikin koiras tullut atrappiamme katsomaan?

Matka jatkui etelää kohti ja teimme muutamia pysähdyksiä Kevon tienoolla lähinnä jokivarsissa mutta havikseen kirjautui vain bongattu muuttohaukkapari, tuulihaukka sekä Inarin puolella näkynyt sinisuohaukka. Neljän tuulen tuvalla oli hiljaista ja vain yksi kuurna oli ruokinnalla. Ja matkan jatkuttua näkyi lähilutakolla naaras uivelo.

Lopulta ajoimme Toivoniemen lintutornille, jossa pystytimme leirin turhan lähelle myöhemmin yllättävän vilkkaaksi osoittautunutta tietä. Teltat piti kuitenkin saada kunnolla varjoon, muuten päivällä nukkumisesta ei olisi tullut mitään. Teltan pystytyksen lomassa näimme vilaukselta lapintiaisen, jota hömötiainen tuntui ajavan pois reviiriltään. Pian simahdimme telttaamme ja tarkoitus oli nukkua niin pitkään kuin nukuttaisi. Ja lopulta meillä Hannan kanssa unta riitti reiluksi viideksi tunniksi mutta Elli oli herännyt jo reilua paria tuntia aiemmin ja kivunnut torniin ihailemaan upeita maisemia. Samalla hän oli ihmetellyt korkeita vinkuvia ääniä joita kuului lähimetsiköstä. Kun hiiripöllö oli tupsahtanut jostain puun oksalle näkyviin, oli hän alkanut epäillä ääntelijöitä hiiripöllön maastopoikasiksi ja olipa hän laittanut meillekin viestin asiaa koskien, mutta me heräsimme sitten vasta paria tuntia myöhemmin…

Onneksi herättyämme pöllönpojat olivat yhä äänessä ja helposti löysimme lähimetsästä näkyville pari menninkäistä oksilta kerjäämästä emolta ruokaa. Yhteensä poikasia kuulosti olevan viisi. Emokin näyttäytyi ja ihan kivoja kuviakin saatiin ennen kuin päätimme jättää pöllöperheen rauhaan ja mennä purkamaan leiriämme. Toki tornillakin käytiin vielä ihailemassa hienoja maisemia ja itse kuulin lyhyesti punajalkaviklon ääntelyä.

Ivalon läpi ajoimme lehtokurpan jo lentäessä soidintaan. Sodankylän Madetkoskella näkyi langalla istuskellut suopöllö ja Ilmakkiaavalla sirahti jänkäsirriäinen lyhyesti. Yöllä liikennettä oli vähän, mutta tienvarsissa oli tolkuttoman paljon metsäjäniksiä.

Sirkkuja

Lopulta stoppasimme Vuojärven Kantolassa, jossa oli oleillut Lapissa, ja nykyään lähes missä tahansa, harvinainen peltosirkku. Hetken odottelun jälkeen sirkku alkoi laulaa ja se lauloi aivan yhtä oudosti kuin olimme kuulleet sen Mellanaavalla Osmosen Ollin puhelimessa olleella äänityksellä laulavan. Lintu kuulosti omiin korviimme enemmän ruostekurkkusirkulta, mutta valitettavasti siitä oli olemassa niin hyviä kuvia, että olimme itsekin sen jo todenneet peltosirkuksi, jolta se nyt edelleenkin näytti. Peltosirkku jahtasi erittäin aggressiivisesti paria keltasirkkua pois reviiriltään. Myöhemmin sain kuulla, että Pohjois-Ruotsissa esiintyy tällä tavalla laulavia peltosirkkuja.

Matkamme jatkui Kemijärvelle, josta oli edellisaamuna löytynyt taigauunilintu, mutta tunnin haeskelulla emme sitä löytäneet eikä sitä kukaan havainnut myöhemminkään. Omat havaintomme jäivät hetken laulaneeseen hernekerttuun.

Kuusamoa kohti ajaessamme sain kuningasidean kääntyäkin Sallaa kohti ja lopulta stoppasimme Ruuhijärven rannassa kulkevalle suoralle tielle, jonka molemmin puolin on pensaikkoista suota. Heti ensi stopilla kuului vierestämme aktiivisesti laulanut pohjansirkku. Laitoimme verkon pystyyn mutta sirkku kävi vain kääntymässä verkon vieressä ja jatkoi kauemmaksi laulamaan. Itse käppäilin tietä pitkin hieman edemmäksi ja kuulin pian laulavan pikkusirkun, joka kuitenkin hiljeni ja katosi pian. Kun olin palailemassa verkkopaikalle, oli Hannalla siellä pikkusirkkunauha päällä ja juuri pikkusirkku lentänyt verkkoon!

Stoppailimme parin sadan metrin välein tien varressa ja kuulimme useita pikkusirkkuja lisää ja näimme yhden pariskunnankin ja lopulta onnistuimme saamaan toisenkin linnun verkkoon aika pitkän yrityksen jälkeen, mutta pohjansirkkuja emme löytäneet enempää. Niinpä palailimme vielä yrittämään tien alussa havaitsemaamme lintua. Lopulta verkolla kävi 2 koirasta sekä naaras pohjansirkku mutta yltyneen tuulen takia ne ilmeisesti näkivät verkon eivätkä näin kapsahtaneet ansaan.

Pyydystelyn ohessa kuulimme ampuhaukan, pikkukuoveja ja muita tavallisia suolajeja mutta lopulta väsy alkoi painaa pahasti päälle. Ajoimme läheisen Termusjärven lintutornin parkkipaikalle ja kävimme vielä kävellen tornillakin, joka oli yllättävän kaukana. Emme jaksaneet enää kantaa putkea tornille, joten kaukaiset vesilinnut jäivät määrittämättä, mutta kävelymatkan varrella törmäsimme todella kesyyn koiras pohjantikkaan. Ja telttoja pystytellessämme näin naaras riekon kipittävän tien yli.

Kuusamo

Herättyämme päikkäreiltä auringon lämmittäessä telttojamme liiaksi, söimme ja pakkasimme taas automme ja lähdimme ajelemaan kohti Kuusamoa. Päivä oli pitkällä, joten Kuusamoon ei oltu niinkään enää menossa linturetkelle vaan turistiksi. Mutta toki ns. turistipaikoillakin näkee lintuja. Niinpä ensimmäinen stoppimme Oulangan kämmekkämetsissä tuotti hienojen tikankonttien lisäksi tiltaltin, töyhtötiaisen sekä pari isokäpylintua. Neidonkenkiä emme löytäneet, olivat varmaan jo lopettaneet kukintansa?

Jatkoimme turistikierrosta Kiutakönkäälle koskia ja putouksia ihastelemaan ja ohessa näimme kaksi koirasta ja yhden naarasvirtavästäräkin sekä kuulimme peukaloisen. Sitten stoppasimme Koskipuistossa Käylänkoskella, jossa virtasi vettä todella paljon. Yllättäen löysimme kuitenkin pienestä sivuhaarasta koskikaranpoikasen. Sitten kävimme vielä uudella lintupaikalla Oivangin kosteikolla, mutta havainnot jäivät pariin isokäpylintuun.

Ja pian jatkui taas matkamme kohti etelää, sillä olin itse päättänyt, että meidän pitäisi päästä mahdollisimman pitkälle, jotta lauantaista, reissun viimeisestä päivästä, tulisi kevyempi päivä ennen sunnuntain kiireistä päivää Parikkalassa. Taivalkosken Siltasuolla näkyi suopöllö ja tietysti Hiljainen kansa taideteosta piti stopata ihastelemaan. Hyrynsalmen Hoikkajärven kohdalla koppelo meinasi tulla tuulilasiin ja lopulta ajomatka jatkui ja jatkui muiden aika pitkälti nukkuessa aina Sotkamoon saakka, jossa edessämme näkyi niin hurjan näköinen ukkospilvi, että päätimme pysähtyä eräälle levikkeelle nukkumaan autossa siksi aikaa, että pilvi liikkuisi kohti itää. Edellisöisen myräkän jäljiltä tien varsien metsää oli kaatunut paljon.

Itse en kuitenkaan saanut nukuttua silmäystäkään, joten tuntia myöhemmin jatkoin ajoa ja onneksemme pilvet väistyivät sen verran, ettemme joutuneet ajamaan myrskyssä. Lopulta olimme perillä viimeiseksi retkikohteeksi valitsemallamme Kontiolahden Kolvananuurolla ja pienen etsinnän jälkeen olimme löytäneet kelvolliset telttapaikat ja saaneet teltat pystyyn. Vasta sitten alkoi lähistöllä jyrähdellä oikein kunnolla ja pian sataa varsin rankasti.

Me kuitenkin nukuimme sateen pauhusta piittaamatta ja kuinka ollakaan sade oli loppunut sopivasti, kun aamuseitsemän aikaan heräilimme muutaman tunnin unien virkistäminä.

Erinomainen viimeinen aamu

Ja kohta olimme käppäilemässä kohti Uuroa. Jo telttapaikan vierestä löysimme nuoren naaras valkoselkätikan ja toinen kuului polun varressa. Sitten äkkäsimme pikkulintujen varoittelevan hurjasti erään männyn latvustossa eikä ollut yllätys, kun pienen odottelun jälkeen latvasta lennähti varpuspöllö pakoon hyökkäileviä pikkulintuja. Ja vain pienen matkan jatkettuamme kuului edestämme viirupöllön poikasten kerjuuääntä! Ja yksi pöllönpoikanen löytyi helposti näkyville parin muun poikasen kuuluessa ympäriltämme.

Kuultuamme kaukaisen idänuunilinnun, laskeuduimme uuron pohjalle kävelemään vaikeakulkuista kivikkoa, joka oli sateen takia todella liukasta. Niinpä eteneminen oli hidasta ja vaivalloista, mutta kun lintuja löytyi yhä vain lisää, niin eipä tuo menoa haitannut. Alkuun kuului yksi sinipyrstö vastarinteestä ja kohta toinen ja lopulta vielä kolmaskin. Peukaloisia oli joka puolella ja yhteensä ynnäsimme kävelyn varresta 13 laulavaa ja kolme rätisevää. Tiltaltteja kuului kolme, töyhtötiaisia kaksi ja pikkusieppojakin rätisi lyhyesti kaksi lintua. Ihmettelimme myös uuron pohjalla olleessa purossa asustelleita mutuja. Lopulta polku nousi todella jyrkästi takaisin ylös ja lähdimme palailemaan takaisin autolle päin.

Käveltyämme jo lähes koko lenkin ympäri alkoi vierestämme kuulua tutun kuuloista hiittailua, jota itse väsyneenä mietin pitkään, että mikä tämä tuttu ääni nyt taas olikaan, kunnes Hanna huusi, että täällä on sinipyrstöpoikue! Ja silloin alkoi kuulua myös tuttua raksahtelua, jota olimme hiittailun ohessa kuulleet vaikka kuinka paljon alkureissusta. Pari lentopoikasta sekä naaras saatiin näkyville ja toinen poikasista poseerasi hetken Hannan kuviinkin.

Lopulta olimme takaisin teltoillamme ja pakkasimme hyvin kuivuneet telttamme ja auton muutenkin ja lähdimme taas kohti etelää.

Viimeinen stoppimme oli sitten Kiteen Puhoksessa, josta oli lähes viikkoa aiemmin löytynyt naaras sepeltasku. Lintu löytyi helposti ja se poseerasi todella nätisti kuviinkin. Ohessa kuului pensaskerttuja sekä näkyi jokunen hemppo viimeisiksi retkipinnoiksi, joita kertyi lopulta sen ihmeemmin keräämättä yhteensä 144 lajia.

Lopulta olimme yhteensä 1800 kilometriä ajettuamme takaisin Parikkalassa ja Tarvaslammella meitä odotti lämmin sauna ja valmis ruoka! Olipahan mukava saada itsensä puhtaaksi ja kunnolla ravittua ennen kuin suuntasimme kotiin nukkumaan. Mutta ei me laakereilla lepäämään päästy, sillä seuraavana aamuna oli edessä SSP-rengastus ja illalla vesilintujen poikuelaskenta – eli lomani viimeinenkin päivä oli kyllä varsin tiukasti ohjelmoitu…

J.A.

Indonesia, Bali (ja Itä-Jaava) 24.12. 2019 – 5.1. 2020

Alkusanat

Syksyn 2018 Lintumessuilla Helsingissä törmäsimme vanhaan tuttuumme Seppo Hjerppeen, jonka kanssa jutellessa meille selvisi, että hän on oleillut elämästään ison siivun Indonesiassa ja etenkin Balilla. Parina kymmenenä talvena hän on käynyt saaressa ensin pitkälti työnsä takia, mutta viimeiset kuusi talvea asunut siellä. Juttelimme niitä näitä omista reissuistammekin ja heitimme ohimennen idean, että joku talvi tulisimme moikkaamaan Seppo ja retkeilemään kimpassa Balilla ja Seppokin tuntui innostuvan ideasta.

Vajaata vuotta myöhemmin mietiskellessämme sopivaa talvilomakohdetta, laitoimme Sepolle viestiä ja hänhän oli yhä innoissaan siitä, että saisi meistä retkiseuraa Balille. Niinpä reissu alkoi pikkuhiljaa konkretisoitua. Ja Lintumessujen aikaan olimme sitten ostaneet jo lentoliputkin. Sepon käydessä alkutalvesta Suomessa tapasimme Lappeenrannassa ja ideoimme hieman pohjaa parin viikon reissullemme ja tätä pohjaa sitten hieman viilailtiin pitkin talvea, mutta aivan lopullinen aikataulutus päätettiin jättää kuitenkin perille, kun pääsisimme taas saman pöydän ääreen Balilla.

Matkaan

Joululomalla 22.12. iltapäivällä-illalla ajelimme Hannan kanssa Vantaan Lentoparkkiin, josta saimme kyydin lentoasemalle. Olimme taas kerran kentällä hieman turhan ajoissa, mutta lopulta Qatar Airwaysin lentomme kohti Qatarin Dohaa lähti klo 22:40.

Lennolla katselimme alkuun leffan ja sitten yritimme nukkua niin paljon kuin mahdollista. Lento oli hiljainen; ihmiset olivat hiljaa ja kuulutuksetkin olivat todella vähissä, niinpä saimme nukuttua oikein hyvin. Lopulta laskeuduimme Dohaan, jossa seikkailimme itsemme oikealle portille ja kulutimme aikaa ikkunasta ulos tuijotellen ja näimme Qatar-lajeiksi pikkuvarpusia, arabianbulbuleita, palmu- ja kesykyyhkyjä sekä pihamainoja.

Lopulta lähti lentomme kohti Balin Denpasaria ja taas yritimme nukkua niin paljon kuin mahdollista, mutta yhdet leffatkin ehdimme taas katsoa. Ja ajallaan klo 23:00 laskeuduimme lopulta Denpasariin, jossa edessä oli sitten jonottelua matkatavaroita odottamaan. Minun matkalaukkuni tulikin nopeasti, mutta Hannalla taas mukana ollutta rinkkaa saimme odotella pitkään. Onneksi rinkkakin lopulta löytyi ja pian löysimme viimeisestä aulasta Sepon meille järjestämän kuskin Bungin, jolla oli hieno Hanna & Janne Aalto -kyltti mukanaan.

Ulos päästyämme odottelimme, kun Bung haki autonsa ja kylläpä parkkitunnelissa kuumuus ja kosteus iskivät päälle! Lopulta Bung saapui ja pääsimme ilmastoituun autoon huokaisemaan helpotuksesta! Liikennettä oli keskellä yötäkin Balin kapeilla kaduilla meidän mielestä ihan ruuhkaksi asti, mutta Bungin kommentti oli: ”There is no traffic”.

Ajoimme pohjoiseen kohti sisämaata ja vajaan tunnin ajon jälkeen saavuimme Ubudin liepeillä Jukut Pakussa olleen talon pihaan, jossa Seppo oli meitä vastassa. Kannoimme kapean käytävän päässä olevasta portista tavaramme pihaan, jossa tapasimme myös Riipisen Karin, joka asusteli tässä Sepon ja Karin rakentamassa kämpässä ympärivuotisesti nyt jo seitsemättä vuotta. Seppo ja Karihan olivat aikanaan omistaneet liikkeen, jossa he myivät indonesialaisia huonekaluja ym. ja siksi he olivat jo parinkymmenen vuoden ajan oleilleet paljon Indonesiassa, etenkin Balilla. Myös Topi-koira oli herännyt meitä vastaanottamaan.

Sepelpöllösen (lempiji) (splitillä ei siis vielä suomenkielistä nimeä, mutta tullee olemaan sundanpöllönen) huudellessa kannoimme tavaramme vierasmajaan, jutustelimme vielä hetken isäntiemme kanssa, kunnes silmäluomet alkoivat painaa siihen malliin, että meidän kaikkien oli suunnattava unten maille kellon oltua jo pitkälti jouluaaton puolella.

Jouluaatto lintumaailmaan tutustuen

24.12. Unta olisi riittänyt pitempäänkin mutta, kun ulkoa alkoi ensin kuulua naapurin kukkojen ohessa viherviidakkokanan huuto ja pian myös aasiankukaalin puputus, oli minun pakko kiivetä vierasmajan katolla olevalle tasanteelle avaamaan retkipinnalista. Vierasmajahan oli siis rakennettu tavallaan myös lintutorniksi, josta avautuikin hieno, uskomattoman vehreä maisema.

Auringon nousun aikaan oli jo niin lämmintä, että hiki meinasi tulla ihan vaan paikoillaan seisoskellessa. Äänimaailmaan kuului pääasiassa kukkojen ja kanojen ja kukaalien äänet sekä keltaperäbulbulien moninainen ääntely, mutta myös joitakin tunnistamattomia ääniä kuului kauempaa. Heti pistin merkille sen, että varsinaisia laululintuja oli todella vähän. Indonesiassahan lintujen pyydystys häkkilinnuiksi on valtava ongelma. Lähes joka pihassa roikkuu häkissä lintuja ja nytkin kuului läheltä harakkataskun laulu, mutten voinut olla varma kuuluiko se lähimetsästä vaiko naapurin häkistä. Ohitseni viuhahteli vauhdikkaita tyynenmerenpääskyjä ja taivaalla kieppui kahdenlaisia salangaaneja, joista valtaosan määritin sumatranloistosalangaaneiksi (linchi) ja muutaman jaavansalagaaniksi (fugiphagus) (nämäkin siis niin tuoreita splittejä, ettei virallisia suomenkielisiä nimiä spliteille ole). Keltaperäbulbulin ja salangaanien ohella aasianturturikyyhky oli lajeista ehkä näkyvin, mutta myös idänlehmähaikaroita sekä jaavanriisihaikaroita näkyi lentämässä riisipeltoja kohti, suomumanikkeja viiletti taivaalla ja oliivimedestäjiä pörräsi latvustoissa. Tuttuna äänenä taivaalta kuului liron lentoääni.

Hannan ja Sepon kiivettyä ”torniin” alkoi tietysti lajit määrittyä paremmin. Pari kertaa kuulunut korkea kimitys paljastui sammakkohaukaksi, joka kohta saatiin näkyvillekin. Kaukaisesta puunlatvuksesta löytyi käkätystä pitänyt turkoosikalastaja, pihan puihin saapui pieni parvi mustakaulamanikkeja, drongokäki (lugubris) laskeutui lähipuun latvukseen viheltelemään, läheisen jokivarren suunnasta kantautui pikkukukaalin klonksunta sekä ainakin parin kaulanauhatimalin puputus. Jora sekä pari tuhkaräätäliä lauleskelivat lähimetsikön katveessa, pieni parvi harmaaposkikyyhkyjä lensi ylitsemme ja laskeutui puun latvaan katsottavaksikin, kiiltokottarainen lensi vauhdikkaasti ylitsemme ja välillä lähistöllä käkätti jaavankalastaja, joka ei kuitenkaan suostunut näyttäytymään. Aamun avauksen lopuksi näkyi vielä uskomattoman punainen tulikukastaja, mutta sitten oli aamupalan vuoro. Leppoisa reissun avaus oli siis tehty kämppämme katolla pihalinnustoon tutustuen (pihasta oli saatu jo 13 elistä)!

Pitkien matkustusten jälkeen olimme sopineet aloittavamme aika leppoisasti Indonesian ja Balin lajistoon tutustumisen, joten aamupalan jälkeen suuntasimme käppäilemään riisipelloille. Oli hauska tavata paikallisia, joiden kanssa Seppo tuli erittäin hyvin juttuun. Muutenkin kaikki tuntemattomatkin lapsesta vanhukseen hymyilivät leveästi tavattaessa. Oli taas mukava olla Aasiassa!

Seeprakyyhkyjen ”barbababa-ujellus” kantautui joka suunnasta, valittajakäki vihelsi ja marmoriseppä hurisi kauempana ja nyt näkyi vuorostaan parvi punakaulakyyhkyjä. Pelloille päästyämme lensi ylitsemme idänmehiläishaukka ja pian löytyivät ensimmäiset lirot, suippopyrstö-/siperiankurpat, joista ennemminkin määritettiin ensimmäisiä sekä ojasuokana. Muutaman heinäkertun nähtyämme ja kuultuamme, löytyi ensimmäinen todella hauskaääninen kultapääherttu ja kohta näitä löytyi useita lisää. Yllätykseksemme löysimme myös pari intiantuhkapriiniaa, joita ei kirjojen tai nettitietojen perusteella pitäisi Balilla olla lainkaan, mutta Seppo on näitä löytänyt sieltä täältä. Ja pian näimme riisipelloilla töissä olleiden paikallisten lentoon säikyttämän koiras kultakurpon. Suomu- ja mustakaulamanikkien ohella näimme yhden hienon valkohuppumanikin, kiiltokottaraisia lensi vauhdikkaasti ylitsemme pieniä parvia ja tyynenmerenpääskyjen ohella näimme joitakin haara- sekä idänruostepääskyjä.

Jatkoimme kyläteitä kävellen kohti Ubudia nähden matkalla idänruostepääskyjen pesiä vesitornien kattojen pohjissa. Lisäksi näimme vielä pikkuvarpusia sekä pari kookosmedestäjää. Apinametsän läpi kävellessämme kuvasimme tietysti jaavanmakakeja, jotka olivat erittäin taitavia varastamaan turisteilta syömistä ja muutakin tavaraa. Mekin olimme varautuneet tähän piilottamalla kaikki tavaramme mahdollisimman huolella, mutta silti yksi apinanuorukainen hyppäsi Hannan selässä olleen repun päälle ja nappasi salamannopeasti Hannan repun sivutaskussa olleen lähes tyhjän kokispullon hyppysiinsä, vaikka siitä oli näkynyt taskusta vain korkki. Hölmö apina kuitenkin kiersi korkin auki siten, että pullo oli ylösalaisin ja niinpä se sai vain varpaansa kasteltua kokiksella.

Lopulta olimme Ubudissa, jossa vaihdoimme paikallista rahaa eli rupioita miljoonittain, kurssihan on sellainen, että 7 euroa on 100 000 rupiaa, joka onkin suurin käytössä oleva seteli. Kävimme vielä kaupassakin ja otimme sitten taksikyydin takaisin kämpille.

Päivällä pidimme siestaa kuumimman hetken ja iltapäivällä kävelimme ensin läheiseen jokivarteen, jossa näimme vastarannan puiden latvustossa kiikkuneen suuren kastanjamalkohan. Olinkin jo aamulla epäillyt kuulleeni samasta suunnasta jonkin malkohan kolisevaa ääntelyä. Metsässä ohitsemme lensi smaragdikyyhky ja taas näkyi turkoosikalastaja saman puun latvassa käkättämässä.

Jatkoimme sitten kylän länsipuoleisille pelloille, joilta löysimme lisää heinäkerttuja ja kultapääherttuja, suippopyrstö-/siperiankurppia, ojasuokanoja sekä näimme lennossa sekä koiras että naaras kultakurpon. Lisäksi kuulimme muutaman valittajakäen, pari drongokäkeä, tulitöyhdön sekä joran. Kämpille palaillessamme ylitsemme lensi vielä pari nokipääbulbulia. Näimme myös muutaman kookkaan juovavaraanin.

Illalla nautimme jouluillallisen, jolla oli tarjolla jopa suolakalaa sekä ruisleipää. Meillä oli isännillemme pienet joululahjat-/tuliaiset hankittuna. Pitkään rupattelimme terassilla luonnon ääniä kuunnellen. Yöhaikaroita kvaakkui pimeällä taivaalla, pian alkoi pari ”sundanpöllöstä” äännellä ja lopulta kiipesimme vielä torniin kuuntelemaan punakoipiräikän ääntelyä. Pihan eläimistössä riitti muutakin ihmeteltävää. Auringon laskun jälkeen alkoi valtaisa kaskaiden meteli, joka onneksi kesti vain kymmenkunta minuuttia. Pimeässä alkoi pihan yllä lennellä lepakoita, useamman kokoisia. Isoin niistä lensi aina suoraan isoimpaan puuhun piiloon, mutta muut kiertelivät pimeällä taivaalla eri korkeuksilla. Perhosia näkyi päivin ja öin. Seinillä asusteli gekkoja, pienempiä sekä suurempia ja todella paljon kovaäänisempiä tokee-gekkoja ja puskien kätköistä saapui välillä näkyviin myös kookkaita keltakupeisia skinkkejä. Näimmepä pihassa myös parittelevat myrkylliset vihreät kyyt. Ja pihan kala-altaassa asusteli myös sammakoita, jotka aloittivat ääntelynsä pimeässä, kovaäänisimmät rupikonnat saivat aina häädön, jotteivat häirinneet nukkumista.

Joulupäivän lähiretkeilyt

25.12. Joulupäivänä heräsimme taas ajoissa ja kipusimme torniin kertaamaan lähilintujen määrittämistä. Viherviidakkokana, kaulanauhatimali, kookosmedestäjäpari, idänruostepääskyjä, drongokäki, sammakkohaukka, mustakaulamanikkeja sekä pari valkohuppumanikkia, harmaaposkikyyhkyjä ym. nähtiin ja kuultiin ja vihdoin nähtiin edes vilaukselta pari jaavankalastajaakin, joiden ääntä kyllä kuului vähän väliä. Pieni parvi kanelikorvakottaraisia näkyi kiiltokottaraisten ohella ja salangaanien seassa viiletti muutama aasiankiitäjä.

Seponkin kiivettyä torniin ihmettelimme lähistöllä laulanutta bulbulimaista laulajaa, jota ei sitten millään saatu näkyville. Otin siitä äänitykset ja myöhemmin laji selvisi ja kyseessä oli keltatäpläbulbuli.

Aamupalan jälkeen otimme Topin matkaan ja kävelimme ensin lähijokivarteen, josta löysimme yllättäen jopa kolme sukeltajahaarapyrstöä! Harakkatasku rähisi lähipuissa ja rantasipi näkyi retkipinnaksi. Jatkoimme läheisen temppelin luo samaisen joen varteen, jossa oli muutamia länsimaalaisia etsimässä itseään joogan parissa. Topi sen sijaan löysi itsensä vilvoittelemasta pienestä mutaisesta ojasta. Yllättäen täälläkin näkyi sukeltajahaarapyrstö ja ohitsemme kiiti tummansinisenä vilauksena sinikorvakalastaja. Virtavästäräkki edusti sitä tavallisempaa retkipinnalajistoa. Seppo innostui käymään uimassa joessa, jossa virta oli sen verran kova, että Topi oli aika huolissaan isännästään.

Päivähuilin jälkeen suuntasimme vielä pelloille, mutta havainnot jäivät kultapääherttuihin, valkohuppumanikkeihin sekä jalohaikaraan. Sitten alkoi näyttää siltä, että illaksi tulisi ihan kunnon sade, joten palailimme kämpille. Lopulta sadetta ei kuitenkaan vieläkään tullut kuin muutama pisara. Sadekaudenhan olisi pitänyt alkaa jo kuukautta aiemmin, mutta toistaiseksi oli satanut vain muutamana päivänä ja noinakin vain kohtuudella.

Ylös vuorille

Tapaninpäivänä alkoi sitten kunnon retkiosuus. Aamuneljältä saapui Bung ja pian olimme ajamassa pohjoista kohti ylös vuorille. Seppo oli löytänyt aiemmin uuden erinomaisen metsäretkikohteen, jota emme sen tarkemmin paljasta kuin, että se sijaitsi tulivuoren rinteillä. Lintujen pyydystys on niin suuri ongelma Indonesiassa, ettemme voi ottaa sitä riskiä, että joku lintujen pyytäjä löytäisi tälle paikalle juttumme perusteella.

Parkkeerattuamme auton jäi Bung jatkamaan uniaan autoon ja me lähdimme kävelemään tietä pitkin metsään ruskotöpökerttusten laulaessa ja kaulanauhatimalien äännellessä ympärillämme. Pienen kävelyn jälkeen löytyi latvustosta ensimmäinen kunnon lintuparvi ns. wave, josta löytyi sundansieppokäpinkäinen, sundanuunilintuja, sundansieppokerttuja sekä kaksi paria pilkkaminivettejä (speciosus). Ympärillämme hurisi useampikin kultasepelseppä. Indonesiankäkikyyhky ensin kuului ja pian myös näkyi lentämässä tien yli ja myös viherkeisarikyyhkyjä huhuili ja pari kiinanidänkäkeä (lepidus) (myöhemmin sundankäki, joka lajista kaiketi tulee) puputti rinnemetsissä. Harmaaposkikyyhkyjä näkyi pikkuparvi ja pian näkyivät ensimmäiset tuhkadrongot ja hieman myöhemmin viiridrongotkin. Täällä metsässäkin linnut olivat erittäin arkoja ja kovin monta lintua emme päässeet näkemään hyvin. Metsässä oli myös runsaasti hämäävän äänekkäitä harmahtavia banaanioravia.

Jatkoimme kävelyä ja lajilista täyttyi yllättävän runsaslukuisilla jaavanisorilleillä sekä ruskoperälepinkäisillä, viitasiepoilla, pikkukirjosieppokoiraalla ja sitten löytyi erään puun varjoista muutama luumuselkäsieppo. Näitä hetken seurailtuamme, huomasimme erilaisen siepon korkeammalla puun latvustossa ja se oli kuin olikin mantsuriansieppo. Näitä naaraspukuisia lintuja löytyi pari lisääkin ennen kuin näimme lyhyesti myös järkyttävän upean koiraslinnun.

Eräällä aukealla etsimme tovin Sepon aiemmin paikalla kuulemia keltasilkkikerttusia, mutta emme niitä löytäneet. Jatkettuamme matkaamme metsätietä eteenpäin kuulimme onneksi niitä pian. Laulu kuulosti omiin korviimme aivan samalta kuin miltä laji oli kuulostanut Thaimaassakin. Ei siis mikään ihme, että vaikka välillä täällä esiintyvää lintu pidettiin omana lajina, jaavanmetsäkerttusena, ovat ne nykyisin samaa lajia. Kerttuset eivät reagoineet atrappiin millään tavalla, emmekä näin saaneet tätä piilottelevaa lajia nähdyksi lainkaan.

Jatkettuamme taas matkaa kuului yläpuoleltamme jaavanriippukaijan korkea tirskahtava ääni, mutta emme ehtineet lintua nähdä. Mutta heti perään kiinnittyi huomiomme uudenlaiseen kyyhkyn ääneen, jonka määritimme xeno-cantosta puhelimeen lataamieni äänten avulla pikkukäkikyyhkyksi, joka oli yllättäen Sepollekin elis! Myöhemmin toinen yksilö näkyi lentämässä tien yli.

Tovin taas käveltyämme kuului läheltä taas Sepollekin outoa ääntelyä ja yllättäen löysimme puskasta pari bulbulia, joita emme tunteneet. Onneksi linnut olivat lyhyen aikaa hyvin näytillä ja Hanna sai niistä ihan kelpo kuvat. Laji selviäisi kyllä, kunhan pääsisimme takaisin autolle, jonne olin vahingossa jättänyt lintukirjan. Lajinmääritys ei pitkäksi aikaa jäänyt vaivaamaan, sillä kohta läheltä kuului paljon tutumman kuuloista talitiaismaista ääntelyä ja löysimme pian pari tuhkatalitiaista näytillekin. Ja lähes samaan aikaan alkoi ympäriltämme kuulua kovaäänisten kastanjasirppitimalien ääntelyä. Pienen tikistelyn jälkeen pääsimme näkemään näitä käyränokkia vilaukselta niiden piilotellessa oksiston varjoissa.

Harvempikasvustoisessa metsän osassa kävellessämme äänimaailma oli hiljainen eikä lintuja juuri näkynyt tai kuulunut, vain muutamia viiridrongoja kilkatti kauempana. Yhtäkkiä kuitenkin kuului metallisen kova sirahdus, kun ensimmäinen sundanjokirastas lensi äännellen meitä pakoon, ja pian toinen, kolmas jne.

Eräällä aukealla staijailimme tovin puiden latvustoja sekä taivasta ja rinteiden ylle nousikin rosvokotka kaartelemaan hetkeksi. Samalla kuulimme jaavankäpinkäisen (javensis) ääntelyä ja sitten vieressämme alkoi laulaa lintu, jota emme heti tunnistaneet. Löysin kuitenkin puhelimeni äänien joukosta samanlaisen ääntelijän ja tätä soittamalla saimme sundansilkkikerttusen hetkeksi näkyviinkin.

Ylitsemme oli jo joitakin kertoja lentänyt kiiltokottaraisia, mutta täällä ylempänä lajin kuului olla vaihtuneen celebesinkiiltokottaraiseksi. Linnut lensivät aina niin lujaa ylitsemme, ettei niitä oikein hyvin päässyt näkemään muuten kuin, että saatoimme arvella niiden näyttävän lyhempipyrstöisiltä kuin alempana näkemämme kiiltokottaraiset.

Polkumme kävi jo pienemmäksi ja vaikeampikulkuisemmaksi, mutta onneksi lajistokin samalla taas hieman muuttui, sillä ympärillämme lauloi nyt ruskotöpökerttusten ohella muutamia punaotsaräätäleitä. Kyyhkyjen ääntely oli nyt kumeampaa ja könyttyämme viidakkoon jonkin määrittämättä jääneen piippaajan perässä, onnistuin löytää eräästä latvustosta pari jaavankeisarikyyhkyä. Näitä katsellessani onnistuin samalla nojaamaan ohuilla housuillani johonkin nokkosentapaiseen kasviin, joka poltti aivan järkyttävän kovaa. Pohjettani kuumotti pari päivää koko ajan ja vielä viisi päivää myöhemmin pohkeessa tuntui hetkittäin siltä, kuin siihen olisi työnnetty neuloja. Mutta uhraus oli pieni, sillä kyyhkyt näkyivät erinomaisesti!

Käännyimme lopulta palailemaan takaisin päin ja näin keskipäivällä linnut olivat hiljentyneet. Koko paluumatkalla emme havainneet juuri muuta kuin muutamia jaavanisorilliparvia ja ruskotöpökerttuset yhä vain jaksoivat hoilottaa. Lopulta olimme takaisin autolla, jossa Bung meitä odotteli. Kaivoimme saman tien kirjan esiin ja yllättäen näkemämme bulbulit määrittyivät sumatranoliivibulbuleiksi (virescens)! Lajia ei ilmeisesti ole Balilla havaittu, mutta naapurisaarella Jaavalla laji esiintyy tismalleen samanlaisessa biotoopissa. Näkemämme pari ei mitenkään herättänyt epäilystä siitä, että kyseessä olisi voinut olla häkistä karanneet linnut.

Jatkoimme vielä Buyan-järven rantaan, jonne päästyämme alkoi kuitenkin sataa ihan kunnolla. Käpöttelimme erään katoksen alle suojaan ja putkeilimme retkipinnaksi liejukanoja, muutaman harmaarintahuitin, määritettyjä siperiakurppia, pari kiinanpikkuhaikaraa, silkkihaikaroita ja näimme myös yöhaikaroita, ojasuokanoja, pari virtavästäräkkiä ym. Sateen laannuttua alkoivat isokaislakerttuset sekä sarasirkkalinnut laulaa. Pääsimme näitä näkemäänkin muttemme oikein kunnolla. Seppo meinasi, että olisi joskus nähnyt sarasirkkalintujen jopa kantavan ruokaakin, joten tässä olisi jollekin tutkimisen paikka, että mitä sirkkalintuja nämä oikeasti oikein ovat? Mielestäni laulukin poikkesi hieman sarasirkkalinnusta.

Kävelimme rantaa pitkin pikkumatkan, mutta löysimme mainittavampina havaintoina ainoastaan ojasuokanapoikueen. Mustat karvapallopoikaset olivat melkoisen söpöjä. Hetken kuului ruovikosta myös punatiikeripeipon ääntä, mutta lintuja ei nähnyt kuin Seppo vilaukselta.

Lopulta lähdimme ajelemaan alas takaisin kohti Ubudia. Matkalla Seppo osti mansikoita, jotka eivät olleet kuulemma mistään kotoisin. Ubudin tienoilla todistimme todella pahaa kolaria, jossa skootteri törmäsi risteykseen kovaa ajaneeseen autoon. Skootterikuskilla ei tietenkään ollut kypärää, mutta ilmeisesti tilanteesta selvittiin hengissä. Apu oli ainakin paikalla saman tien ja paikallisen tavan mukaan autokuski, joka oli onnettomuudesta vastuussa, lähti viemään loukkaantunutta skootterikuskia sairaalaan. Ei voi kuin ihmetellä, kuinka kaiken maailman turistitkin uskaltavat tässä liikenteessä ajella skoottereilla? Eikä tämä jäänyt edes ainoaksi skootterionnettomuudeksi, jonka näimme…

Illalla suuntasimme läheiseen ravintolaa syömään. Tarjosimme Sepolle ja Karillekin oikein maittavat ateriat kiitokseksi tähän astisesta.

Jokisuistoretkeilyä

27.12.Bung saapui taas hakemaan meitä aamuviideltä ja pian olimme ajelemassa kohti rannikkoa. Auringon noustessa parkkeerasimme Undajoen sandurialueelle ja pysähdyimme katselemaan taivaalla lenteleviä pääskyleijuja ja safiirimehiläissyöjiä. Kahlasimme joen yli ja pääsimme näin roskaisesta maastosta puhtaammalle suistoalueelle. Punakaulakyyhkyjä näkyi isohkoja parvia, joiden koiraat ensin virheellisesti määritimme oranssiviherkyyhkyiksi. Lintujen naama oli kuitenkin harmaa eikä vihreä, joten korjasimme myöhemmin määrityksen oikeaksi.

Läheisen metsikön puissa roikkui lintujen pyydystyshäkkejä ja niissä näytti olevan saaliina ainakin jaavanmainoja. Yhtään mainaahan emme vielä olleet luonnossa nähneet.

Eräässä ruovikossa lauloi pari rastaskerttuselta kuulostavaa lintua, jotka nykytietämyksen mukaan ovat Balilla papyruskerttusia. Pikkukukaaleja ja valittajakäkiä äänteli puissa ja mustavyöviuhko sekä kuultiin että nähtiin lyhyesti. Jokivartta seuratessamme kuulimme pariin otteeseen jaavansinikalastajan korkeaa ääntä mutta vielä tätä koreaa lintua ei nähty edes vilaukselta.

Märistä lutakoista löysimme runsaasti ojasuokanoja, harmaarintahuitteja sekä kiinanpikkuhaikaroita ja myös muuta haikaralajistoa näkyi mukavasti, uusina lajeina jokunen pikkujalohaikara sekä yksittäinen kyyryhaikara. Eräässä kaislikossa äänteli viirukutojaparvi, mutta linnut nähtiin vain lyhyesti lennossa. Ohitsemme lensi myös ihan tavallisen käen näköinen lintu, mutta lajinmääritys oli mahdotonta, sillä tämän näköisiä lajeja talvehtinee alueella usempiakin – siis muita kuin se meille tavallinen käki.

Käveltyämme rannan suuntaisesti pusikoiden keskellä jo parin tunnin ajan, näimme vihdoin ensimmäisen jaavanmainan lentävän äännellen ylitsemme. Sarasirkkalintuja kuului taas joitakin laulavia kuten pari isokaislakerttustakin, turkoosikalastajia näkyi ja kuului useita, valkohuppumanikkeja löytyi pari parvea ja pääsimmepä näkemään ja kuuntelemaan paria aasiankeltavästäräkkiäkin.

Lopulta olimme aivan rannan läheisessä mangrovepuselikossa, josta Seppo tiesi löytyvän savannikehrääjiä. Ja kun ensimmäinen löytyi, pölähti niitä samasta puskasta lentoon ainakin kahdeksan lintua! Ja hieman myöhemmin toisesta pusikosta nousi vielä toinen mokoma.

Eräästä pihatosta, jossa oli karjaa, löytyi puiden varjossa piilotellut ja hetken laulanut sinimonarkki ja läheisen lutakon rannassa Hanna ja Seppo näkivät lyhyesti tummapyyjuoksijan. Ohitsemme lennähti myös kirjokäki, joka laskeutui hetkeksi kepin nokkaan, josta se saatiin määritetyksi.

Rantaan asti käveltyämme alkoi näkyä vihdoin kahlaajiakin ja retkipinnaksi hoituivat valkoviklojen ja siperiankurmitsojen ohessa mustajalkatyllien seasta vaivalla määritetyt jaavantyllit, joiden määritys varmistettiin vielä kuulemalla niiden lajityypillinen lentoääni. Ohitsemme lensi myös tummansininen kalastaja, joka biotooppimäärityksellä määritettiin kuningaskalastajaksi, josta Balilla esiintyy poikkeuksellisen tumma sinikorvakalastajamainen alalaji.

Kävelimme lopulta läheisen Jumpain kylän levävarastohalleille, josta Bung saapui meidät hakemaan. Lyhyt merelle tuijottelu ei tuottanut merilajeja mutta kaukaisella hiekkarannalla näkyi pieni pulmussirriparvi.

Länsi-Balille

28.12. Karin luottokuski Nyoman saapui hakemaan meitä aamuseitsemältä. Aamulinnuista olimme jo kuulleet tuttuja viherviidakkokanoja, sammakkohaukan, jaavankalastajan ym.

Kipusimme pian tuttua reittiä vuorille ja matkan varrella stoppasimme katselemaan auringon nousua näköalapaikalle, jolta näimme pari sammakkohaukkaa. Seuraavan stopin teimme tutussa paikassa Buyan-järven rannalla, jossa oli nyt hiljaisempaa, mutta sarasirkkalintuja ja isokaislakerttusia kuului kauempaa. Löysin taivaalta myös kiertelevän jalokotkan ja kauempaa rinnemetsästä kantautui ruostevatsakäen viheltely.

Jatkettuamme matkaa kohti uusia maisemia, löytyi Mundukissa olleen hotellin pihan tuntumasta mutkittelevan tien päällä langalla istunut parvi uurresarvinokkia! Lintuja selvästi ruokittiin hotellin pihalla ja nämä linnut olivat juuri sopivasti aamupalalla. Olivatpahan huikean näköisiä otuksia! Hetken kuvailun jälkeen linnut nousivat siivilleen ja lähtivät lentämään kotimetsänsä päälle.

Vuoristomaisemia aikamme ihasteltuamme, laskeutui tie rannan tuntumaan ja heti, kun oli mahdollista, pysähdyimme lyhyelle huilille katsomaan merta. Silkkihaikaroita näkyi rantakivikossa ja merellä liiteli pari ruskosuulaa. Muuten oli kuitenkin niin hiljaista, että päätimme jatkaa pian matkaa.

Matka jatkui joutuisasti kohti länttä kuskimme ohitellessa välillä aika ronskistikin, mutta hetkeäkään hänen kyydissään ei silti pelottanut, vaikka liikenne olikin aika kaoottista. Yleisesti ottaen autot olivat todella suuria ja tiet kapeita ja skoottereita suihki joka puolella vastaan ja ohi, välillä aivan väärää kaistaakin pitkin. Ja skootterin kyydissä oli usein koko perhe. Ja jos jollain oli kypärä, oli se yleensä vain kuskina toimineella perheen isällä. Otsikko: ”Kaksi skootteria kolaroi, kymmenen loukkaantui”, oli täällä aivan mahdollinen.

Lopulta olimme Balin länsikärjessä ja hieman ennen Gilimanukia näkyi kylien yllä aasianpalmukiitäjiä. Gilimanukissa kurvasimme hotelli Lestarin pihaan ja olimme lopulta paikalla niin aikaisin, että saimme odotella tovin, että vapautuneet mökit oli siivottu. Itse asiassa otimme lopulta hieman kalliimmat mökit kuin olimme alun perin varanneet, sillä ilmastointi tuntui aivan välttämättömältä lisävarusteelta huoneisiimme.

Majoituttuamme huilimme taas tovin keskipäivän kuumimpaan aikaan ja lähdimme sitten lähimaastoon kävelyretkelle. Kävelimme vain tien toiselle puolelle tiheään mangrovepöpelikköön, jossa Seppo oli retkeillyt aiemminkin ja tunsi polut mitä pääsi hyvin kulkemaan.

Sää oli taas läkähdyttävän kuuma mutta käpöttelimme silti ristiin rastiin pusikoiden keskellä havaiten mm. smaragdikyyhkyn, marmori- ja kilkkuseppiä, tulitöyhdön, pari aasiankirjotikkaa (analis), turkoosikalastajia, safiirimehiläissyöjiä, parikymmentä kastanjamehiläissyöjää, ruskoperälepinkäisiä, kymmenkunta joraa, pääskyleijuja, mustadrongoja, todella runsaasti nokipääbulbuleita, punakaulakyyhkyjä, pikkukukaalin, jaavanmainoja sekä vihdoin kourallisen ylitsemme yksitellen lentäneitä ruohikkolivertäjiä.

Jatkoimme hotellin ohi kylän läpi merenrantaan, josta löytyi poijulla kököttänyt tiira, joka näytti heti oudolta. Se levitteli pariin otteeseen siipiään ennen kuin kääntyi parempaan asentoon ja saatoimme tunnistaa sen mustaniskatiiraksi. Merellä seilasi myös jokunen pikkutöyhtötiira sekä kuusi ruskosuulaa.

Jatkoimme kävellen roskaista rantaa, jolle paikalliset kantoivat koko ajan lisää roskia, pitkin kohti Bali Baratin eli West Bali National Parkin opastuskeskusta, jonne Seppo sopi treffit vanhan ystävänsä ja paikallisoppaamme Iwan Melalin kanssa.

Opparilla Iwan jo odottelikin meitä kalastusveneen luona ja lyhyen jutustelun jälkeen käppäilimme hieman lähialueella, jossa oli yksi balinkottaraisten kasvatushäkeistä. Balinkottaraiselle oli myös pönttöjä lähiympäristössä ja aika pian korviimme kantautuikin balinkottaraisen laulu. Ja kohta pääsimme näkemään tämän sukupuuton partaalta pelastetun lajin. Balinkottaraisia löytyi pihapiiristä kuusi yksilöä, joista pari oli renkaattomia, muilla oli värirenkaat jaloissaan. Iwanin mukaan balinkottaraisia on nykyisin maastossa vapaana jo 350 yksilöä, joten lajin näkeminen on varsin helppoa! Lajin suojelu on kuitenkin ollut melkoisen työn ja tuskan takana, sillä häkkilintuharrastajat maksavat edelleen valtaisan rahasumman laittomasti pyydetystä balinkottaraisesta. Kovin kauan ei siitäkään ole, kun aseistautuneet ryöstäjät varastivat yhdeltä balinkottaraisten kasvatushäkiltä kaikki linnut kerralla! Tällä hetkellä balinkottaraisen tulevaisuus näyttää kuitenkin valoisalta, ehkä valoisammalta kuin monen muun lajin, joita ei Indonesiassa suojella.

Ilta oli jo hämärtymässä, mutta opparin pihamaastosta löysimme vielä pari tulikukastajaa, näimme lyhyesti lennossa intiansarvinokan sekä löysimme vielä rantaa kohti kävellessämme jaavanturturikyyhkyn. Sovittuamme seuraavan aamun aikataulun Iwanin kanssa, kävelimme takaisin hotellillemme rantaa pitkin.

Hanna jäi kokkailemaan omia eväitään hotellille, mutta Sepon kanssa käppäilimme kylälle syömään. Saimmekin kävellä melkoisen kauas ruokapaikan löytääksemme, mutta lopulta saimme syödyksi ja kadun toista puolta takaisin palaillessamme löysimme pari hieman lähempänäkin ollutta ruokapaikkaa seuraavia iltoja ajatellen.

Bali Barat

29.12. herätys oli aikaisin ja jo viideltä tapasimme Iwanin sekä hänen luottokuskinsa Dahlanin ja lähdimme liikenteeseen. Ajelimme läheiselle suojelualueen sisällä olleelle mangrovealueelle, jossa lähdimme pimeässä seuraamaan Iwania, joka näytti meille tietä taskulampullaan.

Pienen etsinnän jälkeen löysimme pari maassa kököttänyttä savannikehrääjää ja näitä hetken kuvailtuamme, kuului jostain kaukaa pitkäpyrstökehrääjänkin tsuksutus.

Jatkoimme rantaan, jossa meitä yllättäen odotti vene kuskeineen ja kohta kahlasimmekin veneen kyytiin ja auringon pikkuhiljaa noustessa lähdimme puksuttamaan kohti läheistä mangrovesaarta.

Maisema oli uskomattoman upea ja taas kerran keli oli täysin tyyni. Taivaalla lenteli suuria parvia safiirimehiläissyöjiä sekä jonkin verran kastanjamehiläissyöjiä. Saareen rantauduttuamme lähdimme kiertämään saarta ja mangrovesta kantautui heti useiden malesiankeijumalureiden laulu ja kohta kuuluivat myös ensimmäiset harmaavihermesikot (limbata), joita pienen odottelun jälkeen päästiin näkemäänkin oikein mukavasti.

Toivelajeina magroverannoilla olivat jo heti löydettyjen lajien ohella mm. riuttapaksujalka, paksunokkahaikara sekä pyhimyskalastaja. Iwan vihelteli paksujalan ääntä kävellessään, mutta vastausta ei kuulunut ja kaikki näkemämme kalastajat tuppasivat olemaan joko turkoosi- tai jaavansinikalastajia. Kaukoputkella seuloessamme löytyneet haikarat olivat pikkumarabuja ja myös yksinäinen ruskohaikaranuorukainen piilotteli mangroven reunassa. Pienempiä haikaroita edustivat useat kyyryhaikarat.

Komea esiaikuinen valkomerikotka lensi ylitsemme ja itse näin lyhyesti kaukana kaartelevat pari piispahaikaraa (episcopus). Rannalla viipotti aivan tolkuton määrä punertavia taskurapuja, jotka etenivät edellämme punaisena mattona ja luiskahtivat mutaan meitä piiloon, kun olimme turhan lähellä. Allikoissa oli myös isoja merimakkaroita ja merivuokkoja ihmeteltäväksi.

Kahlaajista näkyi pikkukuoveja, tundrakurmitsoita sekä rantasipejä, mutta kierrettyämme koko saaren, toivelajit olivat yhä löytämättä. Nousimme veneeseen ja jatkoimme kohti salmen pohjoisreunaa, josta löysimme lisää pikkumarabuja sekä samoja kahlaajia, mutta edelleenkään ei etsittyjä lajeja löytynyt. Pinnan alta löytyi kaikkea sitäkin eksoottisempaa kuten valtavia meritähtiä, ihmeellisiä pallokaloja ym. joita venekuskimme poimi meille lähempäänkin tarkasteluun.

Kävimme lopulta pyörähtämässä aika lähellä satamaa, jossa lenteli suuri parvi idänpikkukiitäjiä, mutta lopulta olimme takaisin lähtöpisteessä, josta kävelimme takaisin autolle, jossa Dahlan odotteli meitä.

Ajoimme seuraavaksi pitkähkön pätkän metsänreunoja avoimista ikkunoista tähystellen ja löysimmekin langoilta lentoon pyrähdelleitä töyhtökiitäjiä ja sitten toiselta sähkölinjalta ainakin 11 aasiansininärheä. Myös mm. pari jaavanmainaa, kilkkuseppiä ja jaavankäpinkäinen nähtiin.

Seuraava stoppi oli mangrovepohjukassa, jossa oli paikalla toinenkin opas pariskunnan kanssa, mutta heidän toimintansa näytti aika dudeilulta meihin verrattuna. Kuitenkaan mekään emme tältä paikalta löytäneet paria aasiankirjotikkaa, pikkuminivettejä, jaavansinikalastajia, ruohikkolivertäjiä ja muutamaa kalatiiraa kummempaa.

Niinpä jatkoimme pian tien toiselle puolelle metsikköpolkua pitkin kävelemään ja lähes välittömästi kuulimme ensimmäisen kolmivarvaskalastajan ja pienellä hakemisella saimme tämän varjoisten jokivarsien jalokiven myös näkyviin. Ja kuinka ollakaan näitä kirkkaan värisiä säihkylintuja löytyi kohta toinenkin.

Kohta Iwan kaivoi atrapin esiin ja soitti lyhyesti tulikulmapittaa, jollainen vastasikin kertaalleen välittömästi. Mutta lintu hiljeni sen sileän tien eikä sitä näkynyt saati kuulunut enää myöhemmin. Niinpä laitettuamme ensin Iwanin kehotuksesta hyttyskarkotetta, jatkoimme polkua syvemmälle metsään. Hyttysiä ei kuitenkaan metsässä lopulta juuri ollut.

Kohta ympäriltämme kuului parin kamtshatkanuunilinnun ääntelyä ja toisen näistä linnuista pääsimme näkemään erinomaisesti. Näitä löytyi myöhemmin polun varresta lisääkin, yhteensä ainakin kahdeksan lintua. Muutama peräsindrongo kuului lähistöltä, mutta nekin olivat arkoja ja niitä nähtiin vain vilaukselta. Viidakkosieppokin lauloi hetken löytymättä kuitenkaan näytille lainkaan. Sen sijaan erittäin piilottelevia aasianviheltäjiä onnistuin itse näkemäänkin aika hyvin, kun kaksi lintua kisaili hetken maan rajassa keskenään.

Jatkettuamme yhä vain pitemmälle, löytyi puiden latvustosta parvi todella koreita töyhtöhuppubulbuleita (dispar) sekä erään puun latvassa päivystänyt sundanhaukkanen, mutta etsimämme jaavanvarpuspöllö ei suostunut näyttäytymään, vaikka sen reviirillä tiesimme olevammekin.

Olimme jo kiertäneet lähes koko lenkin, kun Iwan näki jotain liikettä erään tiheän puskan sisällä ja vinkkasi meidätkin katsomaan. Puskan alla piilotteli uskomattoman hieno tulikulmapitta! Pääsimme näkemään tämän korean linnun hyvin ja jopa jotenkin kuvaamaankin ennen kuin se lopulta pyrähti puskaan sisemmälle. Kierrettyämme varovaisesti hiipien puskan toiselle puolelle löysimme yllättäen taas pitan näkyville, mutta tämäpä olikin edellistä vielä oranssikulmaisempi eli koiras. Paikalla oli siis pariskunta.

Keskipäivällä pidimme huilin ilmastoiduissa huoneissamme, ja iltapäivällä Iwan sekä Dahlan saapuivat taas meitä hakemaan. Suuntasimme nyt suojelualueen sisäpuolella olleeseen balinkottaraisten kasvatus- ja vapautusmetsään. Kävelimme metsätietä pitkin ja nähtyämme muutaman balinkottaraisen jatkoimme tietä pitemmälle tavoitteenamme löytää vihdoin viherviidakkokana näkyville sekä tietysti muita metsälintuja.

Aika pian löytyikin ensimmäinen viherviidakkokana, jota ei kuitenkaan metsässä päässyt lähestymään, sillä kasvusto oli tiheää ja sangen piikikästä. Punakaula- ja smaragdikyyhkyjä näkyi joitakin sekä pari viherkeisarikyyhkyä. Yllättävämpi löytö oli tien yli lentänyt kastanjamalkoha.

Muutama intiansarvinokka lennähteli puiden latvustossa, jossa asusteli myös mustalangureja, isoja mustia apinoita. Sekä kilkku-, että marmoriseppiä näkyi ja kuului useita, tulitöyhtö käkätti ja toinen tunnistamatta jäänyt tikka rummutteli hetken löytymättä kuitenkaan näkyviin. Jaavanriippukaija vilahti ylitsemme äännellen ja vihdoin kuului reissun ensimmäinen naamiokuhankeittäjä, joka saatiin viheltelemällä näkyviinkin.

Jatkoimme aika pitkälle tietä, joka vei kymmenen kilometrin päässä olleelle temppelille. Tiellä olikin koko ajan jonkin verran liikennettä, vaikka se oli varsin huonokuntoinen. Onneksi välillä oli hiljaisia hetkiä, jolloin näimme tielle tepastelleen villisian ja pääsimme näkemään viherviidakkokanojakin paremmin.

Muita kävelyllä löytyneitä lintuja olivat mm. pari sundansieppokäpinkäistä, pikkuminivetit, peräsindrongot, parikymmentä joraa, muutama jaavankäpinkäinen sekä ruohikkolivertäjä, kuuden töyhtöhuppubulbulin parvi, kamtshatkanuunilintu sekä harakkatasku.

Lopulta palailimme takaisin ja kävimme tutustumassa balinkottaraiskeskukseen, jossa linnut olivat suuressa häkissä. Tämä oli se paikka, josta aseistetut ryöstäjät olivat aikanaan vieneet lähes sata lintua kerralla! Pihan puista löysimme ensimmäisen mustajättioravan, joka ylitti tien lähes suoraan yläpuolellamme ollutta sähköjohtoa pitkin.

Illalla kävimme taas Sepon kanssa kylillä kylillä ja nyt löysimme hieman lähempää ruokapaikan, jossa ruokakin oli oikein maistuvaa. Palvelu vain oli kovin verkkaista. Illalla simahdimme aikaisin syystäkin, sillä seuraava päivä olisi taas yksi reissun odotetuimmista.

Jaavalle Baluraniin

30.12. herätys olikin taas aikaisin ja aamuviideltä olimme ajamassa kohti satamaa. Aikataulu oli suunniteltu hyvin ja pääsimme ajamaan lähes suoraan paattiin, joka veisi meidät kapean salmen yli Jaavalle, maailman asutuimmalle saarelle, jolla on yli 350 miljoonaa asukasta. Meidän kohteemme oli Baluranin kansallispuisto saaren koillisnurkassa.

Laiva lähti hämärissä liikkeelle idänpikkukiitäjäparven mekastaessa taivaalla. Pikkuhiljaa aamu alkoi valoistua ja näimme poijuilla istuskelleita ja meren yllä lentäneitä pikkutöyhtö- ja töyhtötiiroja. Yllättäen laivan ohitti myös harmaahaikara, joka oli Sepolle vasta kolmas havainto Balilta.

Laivamatka oli 12 kilometrin mittainen, sillä reitti kiersi jonkin verran, suoraan matka olisi ollut vain seitsemisen kilometriä. Aika pian rantauduimme Ketanpangin satamaan, jonne jouduimme kävelemään, sillä autot oli pakattu niin tiukasti lauttaan, ettei autoihin mahtunut kuin kuskin ovesta. Rannassa ylitsemme lensi vanha ja nuori valkomerikotka. Pian kuskimme sai ajettua auton lautalta ja otimme saman tien suunnan kohti pohjoista ja Balurania.

Noin 30 kilometriä ajettuamme saavuimme kansallispuiston portille jo ennen seitsemää ja ilmeisesti kansallispuisto ei vielä ollut auki, mutta maksettuamme kansallispuiston pääsymaksut Iwan puhui meidät portista sisään. Ja kohta parkkeerasimme korkean näkötornin juurelle ja kipusimme torniin katselemaan maisemaa sekä tietysti lintuja.

Näkymä tornista oli erinomainen ja lintuja riitti mukavasti! Jaavanpinnoja ropisi liukuhihnalta, mutta alkuun ei meinannut löytyä mitään, mitä ei olisi Balillakin näkynyt. Pääsky- ja kiitäjälajistokin oli alkuun samaa Balilta tuttua, mutta kohta parviin saapuivat ensimmäiset piikkipyrstökiitäjät ja niiden seurassa myös jymykiitäjiä – ja näitä tulikin taivaalle pikkuhiljaa enemmän ja enemmän, lopulta näitä uskomattoman upeita vauhtilentäjiä pyöri taivaalla yhteensä viitisenkymmentä lintua.

Valittaja- ja ruostevatsakäkiä kuului molempia useita ja niitä päästiin näkemäänkin. Kaukoputkilla puiden latvustoja seuloessa löytyi eräästä latvasta kookas vihreä lintu, joka määrittyi keltalakkisepäksi. Myös mm. musta- ja tuhkadrongoja, pääskyleijuja, pari tulikukastajaa, harmaaposkikyyhkyjä ym. nähtiin, mutta lopulta laskeuduimme tornista alas ja lähdimme jatkamaan matkaa kansallispuiston tietä hitaasti ajellen. Metsät olivat alkumatkasta rutikuivia ja laajan metsäpalon jäljiltä lähes lehdettömiä.

Metsistä kuului vähän väliä viherviidakkokanan käkättävä huuto ja kohta kuuluivat myös ensimmäiset naurettavan käheät punaviidakkokanat, jotka kuulostivat aivan erilaisilta kuin Thaimaassa. Aika pian molempia lajeja päästiin näkemään ja kuvaamaankin. Kuvasimme myös aivan järkyttävän pahalta haisseita valtavan kokoisia maassa kasvaneita raatokukkia.

Pysähtelimme välillä kävelemään tien varteen ja havaintoja kertyi kilkkusepistä, smaragdikyyhkyistä, kirjokäestä, pikkuminiveteistä ja sitten löytyi taas elis, kun erään puun latvustossa touhusi ruskolakkitikka (moluccensis). Jatkettuamme taas matkaa äkkäsi Iwan puun latvassa istuneen kotkan, jolla oli komea töyhtö päässään – jaavanjalokotka! Hanna ehti napata avoimesta ikkunasta muutaman kuvan kotkasta, ennen kuin se nousi siivilleen ja lensi matalalla katveeseen.

Suurin osa Baluranista oli kuivaa savannimaista aluetta, mutta keskempänä saavuimme ikivihreän metsän alueelle, jossa jalkauduimme taas tien varteen kävelemään. Aika pian vierestämme kuului kolmivarvaskalastajan ääni ja kohta kaksi upean väristä kalastajaa vilahti ohitsemme. Myös turkoosikalastajia näkyi ja kuului siellä täällä, jaavanriippukaija lensi ylitsemme ja tuhkatalitiaiset lauloivat. Jatkettuamme taas matkaa kuului auton vierestä tikan ääni ja Iwan tunnisti lajin heti palmuvihertikaksi. Muistin lajin reagoineen helposti atrappiin Thaimaassakin, eikä atrappi pettänyt tälläkään kertaa, vaan lintu saatiin lyhyeksi aikaa näkyvillekin.

Tuhkaräätälien ohella löysimme myös muutaman pitkäpyrstöräätälin, pari sinimonarkkia, jaavankäpinkäisen, sundansieppokäpinkäisen sekä kuulimme kamtshatkanuunilinnun ym. Kuulimme kauempaa pariin otteeseen mystisen kuulosta ulisevaa ääntä, joka oli lapsuudesta ja Korkeasaaren käynneiltä tuttu, tällä kertaa äänessä olivat ihan villit ja vapaat viherriikinkukot!

Päivä oli taas lämmennyt kuumaksi, kun ajoimme kuivan savannialueen läpi ja parkkeerasimme Bekolin keskukselle, jossa kipusimme mäen päällä olleeseen näkötorniin. Tornista avautui maisema savannille, jonne oli pysähtynyt paikallisia turisteja ottamaan selfieitä. Meistä rutikuiva maisema ei näyttänyt kovinkaan kuvaukselliselta. Selfiekulttuuri oli Indonesiassa muuten jotain aivan käsittämätöntä! Paikalliset ottivat joka paikassa kuvia tai videota itsestään ja joutuipa Seppokin useampaan selfieen mukaan, sillä länsimaalaisia ”turisteja” ei liiemmin Länsi-Balilla tai Itä-Jaavalla ollut.

Bekolin tornista näimme isoja laumoja timorinkauriita, jotka vaelsivat jonoissa kohti juoma-allasta. Niiden seassa kulki myös pikkuporukoissa vesipuhveleita. Lintuhavainnot jäivät aika vähiin; pari jaavanturturikyyhkyä sekä lähistöllä kiljunut harjakotka, jota ei kuitenkaan onnistuttu näkemään. Pariin otteeseen kuulimme viherrikinkukkojen huutelua. Yksi linnuista kuului todella läheltä, muttemme onnistuneet löytää sitä näkyville. Lopulta kun yksi lintu kuului aika lähellä olleiden rakennusten suunnasta, päätimme lähteä etsimään lintua näkyville. Ja kuinka ollakaan löytyihän se yllättävän helpostikin ja saimme siitä jonkinlaiset lämpöväreilykuvat ennen kuin tämä uskomattoman värikäs lintu piiloutui pitempään heinikkoon.

Kävimme vielä kuvailemassa vesipuhveleita ja Hanna kuvaili ohimennen kuvakavalkaadin paikallisten selfieposeerauksista. Olipa paikalla pari hääkuvausporukkaakin huseeraamassa.

Jatkettuamme taas matkaa pääsimme lopulta tien päähän Baman rannalle, jossa oli aivan tolkuttomasti porukkaa, suurin osa taas ottamassa selfieitä. Oli todella kuuma, joten ihan alkuun päätimme vain ottaa rennosti varjoissa mahdollisimman kaukana mekastavasta rantaporukasta sekä kammottavasta, taukoamatta soineesta ”jäätelöautomusiikista”.

Pian olimme kuitenkin kävelemässä alueen isoista puista lintuja etsien. Intiansarvinokkia löytyi useita, mutta toiveissamme ollutta puistopöllöä ei löytynyt. Kyyhkyjä näkyi sekä jaavan- että viherkeisarikyyhkyjä sekä pari jaavanturturikyyhkyä. Kuulimme lyhyesti myös punarintakaijan ääntä. Keskipäivän kuumuus meinasi hyydyttää meidät. Onneksi valtavat puut tarjosivat vähän varjoa.

Jatkoimme sitten pienelle polulle, joka kulki metsikössä rannan suuntaisesti. Olimme varautuneet pitkin vaattein sekä hyttysmyrkyin, sillä tässä metsässä piti oleman todella paljon ötököitä, mutta kuivuuden takia hyttysiäkin oli vain muutamia. Puiden latvustossa etenemistämme tarkkaili lauma mustalangureja, joukossaan muutama alle vuoden ikäinen ja vielä kullan värinen pikkuaappo.

Metsikössä lauloi useita viidakkosieppoja ja sinikorvakalastajan ääni kuului lyhyesti mutta sitten tärppäsi kunnolla. Näin jotain liikettä oksiston takaa ja tajusin katsovani lintua, jolla oli niskassa punaista sekä keltaista. Onneksi lintu nousi ylemmäksi rungolle ja näkyi kohta kunnolla – punasiipitikka! Todella upea lintu, joka oli Sepollekin elis! Samaan aikaan pusikossa edessämme touhusi parvi timaleita, joista vihdoin päästiin yksi näkemään sen verran hyvin, että se saatiin tunnistettua köynnöstimaliksi. Kun kohta perään Iwan nappasi toiselta puun rungolta parin kookkaita aasianpalokärkiä, oli lyhyessä hetkessä löytynyt usempikin toiveissa ollut laji!

Eräässä kohdassa, jossa näkyi merelle, tuijottelimme hetken aavalle ulapalle ja näimme pikkutöyhtö-, töyhtö- sekä kalatiiroja ja sitten löytyi neljä upean kevyesti lentänyttä fregattilintua. Linnut olivat kaukana, mutta määrittyivät lopulta pikkufregattilinnuiksi.

Kävely tuotti vielä kastanjamehiläissyöjiä, pari sundanhaukkasta ja aasianviheltäjää sekä useita intiansarvinokkia. Vilaukselta näkyi vielä yksi eliskin, oliivisiipibulbuli. Erään puun latvuksesta pölähti lentoon iso ruskea lintu, joka kaiketi oli puistopöllö, mutta se näkyi liian lyhyesti eikä sitä löytynyt enää, joten tämä laji jäi tällä kertaa hoitamatta.

Parkkipaikalle palattuamme lähdimme ajelemaan takaisin päin. Savannialueella ajelimme taas hitaasti ja kun löysimme timorinkaurislaumoja, pysähdyimme ja lähdimme katsomaan löytyisikö niiden läheltä lintujakin. Ja melkein heti tärppäsi ja löysimme etsimämme – ainakin kolme jaavankottaraista! Tämä laji on erittäin pyydystetty häkkilintu ja sen tulevaisuus vaikuttaa monen muun lajin tavoin paljon synkemmältä kuin balinkottaraisella.

Paluumatkalla todella tarkkasilmäinen kuskimme plokkasi vielä puussa istuneen kotkan, joka sekin nousi saman tien siivilleen, mutta ehdimme määrittää sen tumman muodon jalokotkaksi. Näimme myös tienvarressa puun alla piilotelleen viherriikinkukon.

Lopulta olimme takaisin satamassa, jossa pääsimme ajamaan saman tien lähes viimeisinä lauttaan ja lähdimme paluumatkalle Balille. Kipusimme tietysti taas kannelle ja Iwan onnistuikin puhumaan meidät parhaaseen paikkaan lähes lauttaa ohjaavan miehistön viereen. Mutta illan jo hämärtäessä näimme vain tiiroja ja jokusen ruskosuulan.

Gilimanukin satamasta ajoimme hotellillemme, jossa Hanna jäi taas kokkailemaan ja me kävimme Sepon kanssa syömässä edellisiltana hyväksi koetussa ravintolassa. Ravintolan verkkaalleen touhuava emäntä oli aivan onnesta soikeana, kun tulimme hänen ravintolaansa toistamiseen.

Uudenvuodenaatto

31.12. olimme sopineet hieman iisimmän aamuohjelman mutta kyytimme oli taas hotellilla reilusti etuajassa, kuten maassa tuntui olevan tapana. Niinpä olimme jo ennen aamukuutta ajelemassa taas kohti tuttua mangrovea. Olin halunnut tavalla tai toisella yrittää vielä riuttapaksujalkaa, paksunokkahaikaraa sekä pyhimyskalastajaa ja niinpä olimme aika pian kävelleet tuttuun rantaan, jonka laiturilta aloimme seuloa kaukoputkilla mangroverantoja.

Jaavanturturikyyhkyt turisivat ja malesiankeijumalurit lauloivat, pikkukuoveja ja rantasipejä oli kymmeniä ja taas vesirajassa kahlaili muutamia pikkumarabuja ja yksi ruskohaikara piilotteli lähempänä mangroveja. Paksunokkahaikaraa ei kuitenkaan löytynyt, se yleensä olisi ollut näkyvästi vedessä kahlaamassa. Sen sijaan pitkän seulomisen jälkeen löysin kuin löysinkin yhden riuttapaksujalan! Otus hiippaili jonkin aikaa näkyvissä kaukana mangroven reunassa ja katosi sitten kasvien kätköihin. Onneksi kaikki ehdmme kuitenkin linnun nähdä. Kun lähellä olleiden veneiden nokkaan saapui vielä pari pyhimyskalastajaa, oli aamu onnistunut vähintään toivotulla tavalla!

Palailimme aika pian autoa kohti, sillä kiitos Iwanin puhelahjojen, olimme saaneet vierailla lyhyesti suojelualueella ilman uutta puistomaksua. Kävellessämme huomasimme lähipuiden latvoissa muutaman parin oranssiviherkyyhkyjä! Nyt tämäkin laji saatiin varmasti oikein määritettyä, sillä pään värityskin nähtiin hienosti.

Koska meillä oli vielä jokunen tunti aikaa, suuntasimme vielä sataman läheisiä mangroveita putkeilemaan, mutta pikkumarabujen ohella havainnot jäivät rannassa uiskennelleisiin värikkäisiin kaloihin sekä muutamaan myrkylliseen siipisimppuun. Mereltä löytyi jokunen ruskosuula sekä yksi leveäpyrstökihu.

Loppuaamun vietimme opastuskeskuksen pihamaastossa balinkottaraisia kuvaillen ja ohessa näimme myös sundansieppokäpinkäisen, kilkku- ja marmoriseppiä, verikukastajia ym.

Yhdeksän aikaan palailimme hotellille pakkailemaan ja yllättäen Nyoman oli taas saapunut paikalle lähes tunnin etuajassa. Kävimme vielä viilentävässä suihkussa, ennen kuin hyvästelimme, kiittelimme ja tietysti maksoimme Iwanin sekä Dahlanin ja lähdimme ajamaan tällä kertaa eteläistä rantareittiä kohti Ubudia.

Kun tie ensimmäistä kertaa kaarsi kunnolla rantaan, pidimme pienen huilitauon merelle tuijotellen. Tiirojen seasta löytyi yllättäen elegantti ruskotiira ja ylitsemme lensi todella komeasti pikkufregattilintu.

Matkan jatkuttua liikenne oli yhä aika maltillista, vaikka olikin vuoden viimeinen päivä ja Uuden Vuoden viettoon valmistauduttiin täälläkin, vaikka paikallisessa kalenterissa Uudella Vuodella ei niin merkitystä ollutkaan. Kuskimme ohitteli taas ihan kiitettävästi, vaikka tiet olivat erittäin kapeita. Silti kyyti oli turvallista ja luotettavaa. Meillä oli reissussa ollut vain erinomaisia kuskeja!

Jossain riisipeltoja ohitellessamme näimme peltojen yllä pari lentävää kaitanokkavarista ja Nyoman plokkasi tien yllä metsän päällä, aika kaukana rannasta lentäneen pikkufregattilinnun, muuten havainnot jäivät pelloilla seisoskelleisiin pikkujalo- ym. haikaroihin.

Lopulta olimme varsin aikaisin päivällä Jukut Pakussa, jossa Topi otti meidät kaikki jo innolla vastaan. Illan projekti oli sitten yrittää pitää Topi tyytyväisenä, sillä pikkuhiljaa Uuden Vuoden rakettien ammuskelu kiihtyi. Ilta menikin verannalla iloisesti jutustellessamme. Topi tuntui ymmärtävän, ettei mitään hätää ollut ja oli hämmästyttävän rauhallinen koko illan. Jutustelun ohessa kuulimme taas sammakkohaukan, jaavankalastajia, harakkataskun, sundanpöllösiä sekä pari punakoipiräikkää. Keskiyöllä alkoi sitten aivan käsittämätön, aivan jatkuva pauke, mutta raketit olivat onneksi varsin maltillisen tasaäänisiä, joten yllättävän vähän pauke lopulta ärsytti. Ennenhän pauke oli kestänyt viikon molemmin puolin Uutta Vuotta, mutta uuden lain mukaan paukutuksen tuli tapahtua tänä yönä. Yllättäen pauke myös vaimeni aika pian vuoden vaihduttua ja yhden aikaan suuntasimme pehkuihin, sillä olihan meillä ollut aika vauhdikkaita päiviä vuoden päätteeksi.

Rento ekaekaa

Vuosi 2020 alkoi osaltamme aika iisisti. Aamu meni lähilintuja kerratessa mutta kaikki lajit olivat samoja tuttuja. Aamupalan jälkeen suuntasimme kävellen Ubudiin shoppailemaan. Torikadun kertaalleen läpikäveltymme, alkoi sataa oikein kunnolla! Pidimme sadetta reilut puoli tuntia erään katoksen alla, kunnes kahlasimme katettuun osaan toria ostamaan pakollisia tuliaisia. Vettä oli tullut sen verran rajusti, että kauppaan joutui kahlaamaan nilkkoja myöten. Mutta tinkaaminen oli ehkä sitäkin helpompaa, kun kaupassa ei juuri ollut muita. Niinpä saimme aika pian ostettua tuliaisemme erittäin hyvään hintaan, noin 70 prosenttia hinnasta pois tingattuamme.

Kävimme sitten syömässä ja vielä kaupassakin. Sateen loputtua ruuhka kaupungissa oli melkoinen, joten päätimme kävellä kaikkine kantamuksinemme takaisin kämpille. Apinapuiston läpi kävellessä piti meidän pitää kauppakassit visusti kiinni ja rintaa vasten, jotteivat makakit nappaisi läpikulkumaksua mukaansa.

Taas vuorille

2.1.Bung saapui meitä hakemaan klo 6:00. Otimme taas suunnan vuoristoon ja ajoimme tuttuja reittejä ja näköalapaikan lähistöllä näin auton ikkunasta nuoren bramiinihaukan.

Lopulta olimme perillä Bedugulin puutarhan parkkipaikalla, jonne Bung jäi nukkumaan, kun me suuntasimme retkelle. Heti puutarhaan päästyämme löysimme latvustosta lintukeskittymän, jossa oli sundanuunilintuja, viitasieppoja, sundansieppokerttu ja lyhyesti näin naaras jaavanviheltäjän. Ruskotöpökerttusia lauloi taas joka puolella, myös jokunen kaulanauhatimali kuului ja Hannan näki lyhyesti naaras mantsuriansiepon.

Jatkoimme kävelyä hyvän näköisessä metsässä, mutta jostain syystä linnut vähenivät selvästi. Erään joen notkanteesta kuulimme sukeltajahaarapyrstön ääntä, mutta lintu säikähti ohi ajanutta autoa eikä näkynyt lainkaan. Sundankäki puputti, jaavankeisarikyyhkyjä löytyi latvoista, drongokäki sekä muutama naamiokuhankeittäjä viheltelivät, kultasepelsepät hurisivat ja useita yksittäisiä jaavanriippukaijoja lensi vauhdilla ylitsemme. Jaavanisorillejä näkyi taas pari parvea, celebesinkiiltokottaraisia vilahteli pikkuparvissa ylitsemme ja saimme lyhyesti näkyviin pienen parven köynnöstimaleitakin. Näimmepä vihdoin kunnolla myös Balin kolmannen oravalajin indonesiantupaian. Näimme polun varressa myös hiljattain kuolleen sivettikissan.

Puistoon alkoi pikkuhiljaa kertyä porukkaa ja oli inhottava nähdä, kuinka täällä kauniissa puistossakin kaikki roskat jätettiin lojumaan minne sattuu. Porukka myös liikkui autoilla, joten liikennettä oli häiriöksi asti. Koskakasoissa sikisi myös valtavasti kärpäsiä, jotka pörräsivät jatkuvasti ympärillä.

Aasiankirjotikan, tulitöyhdön, harjakotkan sekä punaotsaräätälin ym. havaittuamme, kävimme vielä katsomassa orkideapuutarhaa, jonka jälkeen vihdoin löysin erään puun latvasta verikurkkukukastajan. Sitten käppäilimmekin aika pian takaisin parkkipaikalle, jossa Bung yhä veteli sikeitä.

Telttailemaan

Jatkoimme pikkumatkan Buyan-järven leirintäalueelle, josta oli sitten viimetiedustelujen tullut maksullinen. Sovimme Bungin kanssa paluukyydin parin päivän päähän ja otimme kaikki tavaramme kantoon ja lähdimme etsimään leiripaikkaa.

Leirintäalueella oli jo jonkin verran porukkaa ja oli odotettavaa, että porukkaa olisi tulossa illaksi lisää. Niinpä kävelimme muiden telttojen ohi polulle, joka vei metsään. Olimme jo etukäteen Google Mapsista valkkailleet sopivaa leiripaikkaa ja kävelimmekin tavaroinemme vajaan kilometrin päähän järven rantaniitylle. Kävellessämme kuulimme muutamia kultasepelseppiä sekä ensimmäisen mustaotsasepän (australis). Löysimme niityltä oivallisen paikan pystyttää leirimme ja kohta meillä olikin jo teltat pystyssä. Ajattelimme ottaa pienet päiväunet, mutta päivä oli lämmennyt siihen malliin, ettei teltassa nukkumisesta meinannut kuitenkaan tulla yhtään mitään.

Lopulta olimme yrittäneet nukkua tarpeeksi ja päätimme uskaltaa jättää teltat paikoilleen ja tavarat telttaan sisälle ja lähteä maastoon. Telttapaikallemmekin kuului jo niin sundankäkiä, valittajakäkiä kuin ruostevatsakäkikin ja näimme rosvokotkaparin lentävän hetken vuoren rinteiden yllä.

Lähdimme kävelemään rannan suuntaista metsäpolkua pitkin, jossa kultasepelseppiä sekä taas yksi mustaotsaseppä (australis) ääntelivät ja kuulimmepa lyhyesti pari jaavanviheltäjääkin. Jaavanriippukaijoja ja viiridrongoja kuului jokunen, jaavanisorillejä oli taas pari parvea, tuhkatalitiaiset lauloivat jne.

Kiersimme lopulta polkua pitkin rantaan ja päätimme palata teltalle päin rantaa pitkin. Rantaniityltä löysimme ainakin parikymmentä sarasirkkalintua, heinäkerttuja, liejukanoja sekä jokusen kiinanpikkuhaikaran. Teltalle palattuamme kuulimme lähiruovikon suunnasta toisenlaista sirkkalinnun laulua ja mielestämme laulu sopi täysin Japanissa tutuksi tulleelle ohotansirkkalinnulle. Kaivoin äänityslaitteen esiin, mutta eihän se tietenkään enää suostunut laulamaan.

Illalle olimme suunnitelleet pöllökävelyä, mutta ennen kuin ehdimme sellaiselle, saapui pari pitkäpyrstökehrääjää saalistelemaan ötököitä aivan ympäriltämme. Ja kohta alkoi sundanhuuhkaja huudella aika lähellä leiriämme. Otin siitä hetken äänitystä ja yritimme sitten mennä sen perään nähdäksemme tämän uskomattoman hienon pöllön, mutta lintu hiljeni ja kuului myöhemmin hetken aikaa kaukaa aivan järven päästä. Muita pöllöjä emme kuulleet, joten lopulta suuntasimme aikaisin pehkuihin. Onneksi olimme kaukana muista leireilijöistä, sillä yöllä oli leirissä melkoiset bileet! Musikki soi todella kovalla pitkälle aamuyöhön asti.

Buyanin rannoilla

3.1. Heräsimme muutamaan otteeseen yöllä kuulostelemaan äänimaisemaa, mutta äänessä olivat vain lähilutakon sammakot ja ojasuokanat. Aamulla heräsimme aikaisin ja nuudeliaamiaisen aikana kuulimme vastarannalta valkomerikotkaperheen kaakatusta ja nousivatpa linnut lopulta lentoonkin. Myös muutama harjakotka kaarteli taivaalla sekä idänmehiläishaukka lensi ylitsemme.

Teimme aamusta hieman edellispäiväistä pitemmän kävelyn rantametsässä, mutta havainnot jäivät hieman vaatimattomammiksi kuin olimme odottaneet. Muutama viherviidakkokana, pari vilaukselta nähtyä käkikyyhky sp:tä, harmaaposkikyyhkyjä, jaavankeisarikyyhkyjä, muutama naamiokuhankeittäjä, pari pilkkaminivettiä ja sinimonarkkia, muutama sundanuunilintu, pari sundanjokirastasta, jopa kahdeksan viidakkosieppoa ym. kuitenkin löydettiin. Rannasta kuului taas sarasirkkalintuja sekä pari isokaislakerttusta.

Teltalle palattuamme kuulimme outoa hurahtavaa ääntä lähimetsästä, mutta emme löytäneet ääntelijää. Vihdoin sain lyhyen äänityksen ohotansirkkalintukandistakin, joten ehkä laji saadaan Balin listalle?

Päivällä lepäilimme taas kuumimman hetken ja samalla taivaalle alkoi kertyä uhkaavan näköisiä pilviä. Ukkonenkin jyrähteli kauempana, mutta Hannan jäätyä vielä torkkumaan, suuntasimme Sepon kanssa iltaretkelle järven toisen pään tuttua matalikkoa kohti.

Emme päässeet kuin juuri ja juuri ulos leirintäalueelta, kun alkoi sataa, mutta onneksi sade pian taukosi ja jatkoimme matkaa. Pääsimme pohjukan reunaan, jossa ehdimme hädin tuskin nostaa putken pystyyn, kun alkoi sataa oikein kunnolla! Haikaroita, liejukanoja, kurppia ja liroja hetken katsottuamme, piti meidän singahtaa rannassa olleiden ruoppauskoneiden alle sadetta pitämään.

Kun sade vihdoin taukosi, päätimme lähteä palailemaan leiriämme kohti sadeviitat yllämme. Aika monta kertaa saimme vielä matkalla pitää sadetta erilaisten katosten alla, kerran jopa lintukaupassa, jossa onneksi valtaosa kaupan olleista linnuista oli pieniä papukaijoja, mutta myös luonnosta kiinni otettuja lintuja oli jonkin verran. Yksi linnuista oli jostain kauempaa tuotu valtava kyyhky, jota emme tunteneet. Lopulta kävimme vielä lähikaupassa ostamassa juomista ja lopulta pääsimme palaamaan takaisin teltoillemme sateen taas kiihtyessä.

Vesisadetta ja puuskaista tuulta riittikin sitten koko illan. Välillä kunnon ukkoset olivat lähellä, mutta eivät onneksemme tulleet aivan päälle. Kun ilta oli jo jonkin aikaa aiemmin hämärtynyt, taukosi sade ehkä minuutiksi ja silloin kuulimme kauempaa pari kertaa sundanhuuhkajan puhalluksen. Sitten alkoi taas sataa ja yritimme alkaa nukkua, mutta ohi liukuneiden ukonilmojen takia emme onnistuneet nukahtaa.

Kun sade vihdoin iltayöstä taukosi, kuului aivan läheltä rannasta järven yltä todella voimakas rääkäisy! Tunnistimme sen heti sundankalahuuhkajaksi, sillä olimme soitelleet ääntä edellisiltana jonkin aikaa. Onneksi Seppokin oli teltassaan yhä hereillä ja oli kuullut äänen! Kuuntelimme tietysti heti vielä verrokiksi ääntä nauhalta ja saatoimme todeta määrityksen varmaksi! Ääntä ei kuitenkaan enää kuulunut ja todella kovan sateen takia maasto oli niin märkää, ettei meillä ollut mitään asiaa ulos etsimään lintua summamutikassa.

Aika pian onnistuimme lopulta nukahtaa ja onneksemme uusia sateita, tai ainakaan kunnon ukkosia ei enää yön aikana tullutkaan. Sen sijaan leirintäalueella oli taas hyvät bileet, joita ukkosetkaan eivät juuri olleet hillinneet. Olipa kova tuuli kaatanut yhden teltan päälle ison puunkin, mutta ilmeisesti ilman henkilövahinkoja oli selvitty.

Pakkailuja

4.1. heräsimme Hannan kanssa jo pimeässä ja ulkona hurahteli taas aiemmin määrittämättä jäänyt lintu tai joku muu linnulta kuulostanut otus. Kiipesimme metsän puolelle äänen aiheuttajan perässä ja totesimme hurahtelijoita olevan useampiakin. Äänet tuntuivat kuuluvan korkeammalta puista mutta kiinnitimme pian huomion myös alempaa kuuluneisiin ”kui” -ääniin. Yritimme saada ääntelijöitä näkyviin, mutta emme millään onnistuneet.

Pian Seppokin oli herännyt ja jatkoimme ääntelijöiden etsimistä Sepon kanssa ja lopulta Seppo löysi yhden maassa äännelleen otuksen ja sehän oli tietenkin tulikulmapitta! Myöhemmin meille selvisi, että myös hurahtava ääni oli pitan ääni ja näin ollen ympärillämme oli äännellyt yhteensä kahdeksan tulikulmapittaa!

Söimme aamiaisen taas leirissä ja koska keli näytti yhä siltä, että saattaisi alkaa sataa, päätimme pysytellä lähellä leiriä. Kiipesimme kyllä vielä läheisen pienen temppelin metsikköön ja polulla Hanna näki lyhyesti vielä yhden pitan. Muuten havainnot jäivät parinkymmenen jaavankeisarikyyhkyn parveen, käkikyyhkylajiin, pariin smaragdikyyhkyyn, muutamaan viidakkosieppoon sekä sundanjokirastaaseen,

Yhdeksältä purimme leirin ja pian olimme kantamassa tavaroitamme leirintäalueen parkkipaikalle ja sinne päästyämme olikin Bung jo meitä odottamassa.

Matkan varrella kävimme eräässä käsitöihin keskittyneen kylän kaupassa, jossa valmistettiin puisia lintuja. Ostimmekin pari lintua kotiin ja tuliaiseksi. Pian olimme taas Jukut Pakussa, jossa otimme päivän iisisti. Kuivattelimme auringonpaisteessa kosteita tavaroitamme, kunnes sadekuurot ja kovaksi yltynyt tuuli pakottivat meidät sisälle pakkailemaan tavaroitamme.

Illalla suuntasimme lähiravintolaan syömään ja sen jälkeen seurustelimme vielä pitkälle iltaan tuttujen kanssa sundanpöllösten ja punakoipiräikän äännellessä taustalla.

Denpasarin tienoon lintupaikoilla

5.1. olimme aamukuudelta valmiina ja pakkasimme kaikki tavaramme Bungin kyytiin ja lähdimme ajamaan kohti Denpasaria. Koska Balin paras kahlaajapaikka Seranganin saari oli suljettu kaikilta ulkopuolisilta (valitettavasti siis myös lintuharrastajilta), aloitimme retken saaren läheisiltä matalikkorannoilta, joilla oli yleensä myös jonkin verran kahlaajia. Olimme tietysti katsoneet vuoroveden olevan sopiva nyt aamusta.

Rantatiellä ajaessamme näimme jo ensimmäisen mustamerimetson ja heti rannan tuntumaan pysähdyttyämme lensi ylitsemme ensimmäiset australianmerimetsot.

Kävelimme mangrovepuskien läpi rantaan, josta löytyi runsaasti kuoveja, pikkukuoveja sekä kohta määrittyivät myös ensimmäiset ohotankuovit. Mangroveiden alla olleissa lätäköissä piipersi lirojen ohella punajalkavikloja, rusokaulasirrejä, mustajalkatyllejä sekä muutama pikkutylli ja siperiansirri. Australian- ja mustamerimetsoja lenteli taivaalla ja mangroveiden juurella piilotteli myös pieni parvi sundantaveja. Tyllien tarkempi tarkastelu paljasti, että mustajalkatyllien seurassa oli myös ainakin parit jaavan- sekä sundantyllit. Kuoveja vielä kertaalleen seuloessa löytyi niiden seasta yksinäinen aavikkotylli. Jaavansinikalastajia viipotti ohitsemme ja kun siirryimme puiden suojaan sadekuuroa pitämään, singahti jaloistamme tummapyyjuoksija puskien alle piiloon.

Ollessamme vielä sadetta pitelemässä, saapui rantaan paikallinen vartija ajamaan meitä pois. Mitään syytä emme keksineet, miksei rannassa olisi saanut olla. Lähellä oli joku varastorakennuksen tapainen ja toki kauempana oli erilaisia työmaita, joissa tuhottiin vielä jäljellä olevaa mangrovekasvustoa kovaa tahtia. Voi hyvin olla, että lähitulevaisuudessa tälläkään alueella ei ole mitään asiaa katsella kahlaajia, jos niitä siellä enää onkaan?

Niinpä ajoimme piakkoin lahden toiselle puolelle, jossa oli myös todella isot rakennustyömaat menossa, mutta saimme luvan kävellä rantaan kahlaajia katsomaan. Valo oli kuitenkin aika huono, joten etenkään tyllien tunnistaminen ei onnistunut. Rusokaulasirriparvessa näkyi kuovisirri lyhyesti, kunnes lahdelle saapui muuttohaukka saalistamaan ja kaikki kahlaajat lensivät kauemmaksi.

Ajaessamme todella pitkää ja maksullista tullisiltaa kohti Denpasaria näimme muutamia hietatiiroja sekä pari poijuilla seisoskellutta korallihaikaraa. Kohta parkkeerasimme Nua Dusan jätevedenpuhdistamolle, jonne kävelimme portista sisään ja nimet porttikopin kirjaan kirjaamalla saimme mennä alueelle kiertelemään.

Alueella oli useita suuria todella reheviä altaita, joilla oli myös mukavasti lintuja! Heti löysimme jaavansinikalastajia, viisi valkoposkitiiraa ja yhden valkosiipitiiran sekä musta- ja australianmerimetsoja, joita molempia pääsi nyt kuvaamaankin. Haikaroista löytyi mm. jokunen rusko-, silkki- ja pikkujalohaikara, mutta toivomiamme australianyöhaikaroita ei löytynyt, tavallisia yöhaikaroitakin näkyi vain pari kappaletta. Myöskään ainoatakaan uikkua emme nähneet, toiveissa olisi ollut pikku-uikusta splitattu ”tricolor” tai australianuikku. Altaiden viertä kävellessämme, kuului puskien takaa pienen joen varresta hetken aikaa taigaviklon ääntä, joten ilman elistä emme täälläkään jääneet.

Kiersimme kaikki altaat toiselle puolelle nähden vielä kymmenkunta jaavanmainaa sekä punakaulakyyhkyä, tulikukastajan, muutaman intiantuhkapriinian sekä kuulimme useita malesiankeijumalureita. Altailla näimme myös useita todella suuria juovavaraaneja. Jalat alkoivat olla jo ihan loppu, kun kävelimme lopulta takaisin samaa reittiä autolle.

Jatkoimme vielä Ponta Kelarin rantaan lentokentän liepeille, jossa staijasimme tovin merelle havaiten 30 ruskosuulaa, ainakin 25 pikkufregattilintua, kymmenkunta leveäpyrstökihua, pikkutiiroja sekä pikkutöyhtö- ja töyhtötiiroja. Tien toisella puolella aika likaisella alueella olleesta pöpeliköstä kuulimme vielä pari australianrastaskerttusta sekä intiantuhkapriinian.

Sitten oli aika suunnata lentokentälle ja reissun viimeiseksi linnuksi näimme vauhdista vielä muuttohaukan.

Lentokentällä oli aika hyvästellä niin Bung kuin tietysti talvehtimaan jäävä Seppokin! Pian kärräsimme tavaramme asemalle, josta löytyi yllättäen varta vasten tavaroiden pakkaamiseen ja vaatteiden vaihtoon tarkoitettu tila.

Kotimatkalle

Tavarat pakattuamme meillä olikin reilut pari tuntia aikaa selvitä check-inistä, läpivalaisuista ja kuluttaa sitten aikaa shoppaillen ja ihan vain odotellen.

Lopulta klo 19:15, vartin myöhässä, lähti lentomme Dohaan ja katsoimme molemmat alkuun leffan ja yritimme sitten nukkua loppumatkan. Dohassa olimme puolisen tuntia myöhässä ja saimme junailla itsemme oikeaan terminaaliin, jossa edessä oli vielä vajaan parin tunnin odotus.

Seuraava lentomme Tukholmaan lähti sekin myöhässä ja taas ehdimme lennolla katsoa yhdet leffat mutta onnistuimme nukkumaan loppumatkan. Elettiin jo Loppiaista, kun laskeuduimme Tukholmaan yhä vain jonkin verran myöhässä, mutta siellä meillä oli lyhyt matka viimeiseen lähtöaulaan, jossa saimme vielä odotella viimeistä lentoamme.

Lentomme Helsinkiin lähti ajallaan ja perilläkin olimme vain noin tuntia myöhemmin klo 10:35. Olin jo heti ensimmäiseen läpivalaisuun mennessäni miettinyt, että olinkohan koskaan siirtänyt Leathermaniani repusta matkalaukkuun ja Dohan läpivalaisussa Hannan olikin onnistunut nähdä, että siellähän se repussa oli kaukoputken vieressä. Lopulta neljästä läpivalaisusta selvittiin ja Suomessa ei onneksi enää reppua tarkistettu. Matkatavaramme saapuivat hämmästyttävän nopeasti ja pian olimme terminaalissa, jonne vanhempani olivat tulleet meitä moikkaamaan. Kävimme tuttuun tapaan taas Caesar’silla pizzalla ja kertoilimme tarinoita reissusta syönnin lomassa.

Lopulta olimme käppäilemässä ulkona tavaroinemme ja kohta tilasinkin kyydin Lentopysäköintiin ja sitten oli vielä edessä pitkä ajomatka kotiin.

Loppusanat

Pariviikkoinen Balilla oli ollut leppoisa! Kiitos Sepon, olimme päässeet niin suunnittelussa kuin reissun toteutuksessakin lopulta aika helpolla! Niinpä kerrankin lomareissun jälkeen olo oli jopa aika levännyt, mitä nyt jetlagia saatiin sitten potea ainakin viikko. Yhteensä näimme Indonesiassa 205 lintulajia, joista 78 oli meille eliksiä. Balin puolella lajeja kertyi 192. Tästä on helppo jatkaa Indonesian lintuihin tutustumista joskus tulevaisuudessa.

J.A.