Matkustusta
Lauantaina 17.2. pakkasimme automme ja lähdimme ajamaan kohti Helsinkiä. Olimme liikenteessä hyvissä ajoin, mikä oli hyvä, sillä ajokeli oli aivan karsea! Alkumatkasta kävimme kääntymässä Siikalahden suunnassa, josta olin edellispäivänä löytänyt lapinpöllön. Pääsimme juuri ja juuri pöllöpaikalle, mutta tie oli niin paksun sohjokerroksen peitossa, etten uskaltanut pysähtyä. Ja vain juuri ja juuri pääsimme ajamaan Muttelinmäen ylös ja takaisin 6-tielle, joka sekin oli Lappeenrantaan asti aivan karseassa kunnossa! Päätimmekin ajaa Kouvolan kautta mahdollisimman isoja teitä pitkin.
Lopulta pääsimme Helsinkiin, jossa kurvasimme Tokoinrantaan. Pienellä hakemisella löysimme ainakin tuhatpäisen sinisorsaporukan seasta kaksi koirasta ja yhden naaras harmaasorsan, silkkiuikun, tavin, tukkasotkan, pari kanadanhanhea, pari kyhmyjoutsenta ja näimme toki myös kala- ja harmaalokkeja sekä harvinaiseksi meillä päin käyneitä varpusia.
Kuvailtuamme sorsia jonkin aikaa järkyttävän liukkaalla rannalla jatkoimme Helsinki-Vantaata kohti ja parkkeerasimme lopulta tutun Skyline hotellin parkkipaikalle, josta olimme taas varanneet huoneen. Loppupäivän otimme rennosti, pakkailimme tavaroitamme vielä hieman paremmin, kävimme heti ravintolan viideltä auettua syömässä ja suuntasimme nukkumaan.
18.2. saimme nukkua ihan mukavan pitkään ja lopulta otimme bussikyydin lentoasemalle klo 9:00. Kentällä oli yllättävän rauhallista, joten läpäisimme kaikki muodollisuudet nopeasti ja olimme kävelemässä portille aivan liian aikaisin. Portille saapuivat pian matkaseuralaisemme Jarmo ja Sanna Pirhonen ja aika kuluikin mukavasti rupatellessa.
Vihdoin klo 12:30 lähti koneemme kohti Yhdysvaltoja. Olin suunnitellut katsovani pari elokuvaa ja sitten yrittää nukkua loppumatkasta mahdollisimman paljon, mutta Finnairin koneessa ei viihdekeskus toiminut kunnolla, vaikka se pariin kertaan resetoitiin ja niinpä valittavana oli vain kourallinen elokuvia, joista yksikään ei kiinnostanut sitten pätkääkään. Pakko oli kuitenkin saada aika kulumaan jotenkin, joten katsoin yhden jo pariin kertaan näkemäni elokuvan ja yritin sitten saada unen päästä kiinni.
Aika hyvin sain lopulta nukuttua ja 10,5 tunnin lento ei lopulta tuntunut aivan niin kauhealta. Ylitettyämme vaikka kuinka monta aikavyöhykettä, laskeutuimme lopulta Texasin Dallasiin Fort Worthin kentälle paikallista aikaa klo 15:10. Rullailimme kentällä pitkät matkat ihmetellen sitä, ettei kentällä näkynyt ainoatakaan lintua.
Kentällä jouduimme tsekkaamaan itsemme ulos ja siirtämään itse laukkumme menemään hihnaa pitkin jatkolennollemme ja sitten pitkien jonotusten jälkeen jouduimme vielä junailemaan toiseen terminaaliin. Junamatkalla näkyi sitten puluja, vaikertajakyyhkyjä sekä pitkäpyrstöturpiaali. Terminaaliimme päästyämme istuskelimme vielä kohdassa, josta näkyi ulos ja näimme vielä amerikanvariksen.
Portille päästyämme ei meillä enää ollut pitkäkään odotus ja lopulta American Airlinesin koneemme lähti klo 18:59 kohti Costa Ricaa.
Tällä lennolla ei ollut sitten mitään viihdettä tarjolla, mutta se ei haitannut, sillä lähes koko lento meni sujuvasti unten mailla. Pysyttyämme saman aikavyöhykkeen sisällä, laskeuduimme lopulta Costa Ricaan San Josen lentokentälle klo 23:03. Jonoteltuamme taas tovin löytyvät matkatavarat nopeasti ja aulasta löytyi matkanjärjestäjämme Aratinga Toursin Pieter Wiestran meille järjestämä Transucan kuski ja pian olimme matkalla kohti hotelliamme. Liikennettä ei onneksi ollut paljon, joten aika pian kurvasimme Hotel Bougainvillean eteen, josta saimme huoneemme. Me Hannan kanssa vielä purimme matkatavaroitamme sen verran, että olisimme aamulla heti valmiita maastoon ja pitihän parvekkeen ovea sen verran raottaa, että kuulimme parin kauluskehrääjän ääntelevän pihan puistossa. Mutta pian olimme valmiit nukkumaan. Päivä oli ollut pitkä!
Bougainvillea
Heräsimme klo 5:15 ja ulkona oli vielä aivan pimeää. Kauluskehrääjä oli vielä hetken äänessä mutta sitten alkoi pikkuhiljaa kuulua muita ääniä, joita emme alkuun tunteneet lainkaan mutta myöhemmin tunnistimme ääntelijät ruskonärhiksi ja tarharastaiksi.
Kun aamu alkoi sarastaa ja äänteleviä lintuja alkoi kuulua enemmän, puimme retkeilyvarustuksen päällemme ja lähdimme pihamaastoon. Olimme suunnitelleet retkiohjelmamme siten, että viettäisimme ensimmäisen päivämme kokonaan Bougainvillean puutarhassa retkeillen, jotta saisimme rennon aloituksen retkellemme ja pystyisimme näin sopeutumaan aikaeroon ja varsin radikaalisti muuttuneeseen lämpötilaan ym. Ja Bougainvillean oli kuitenkin etukäteen huolella valittu majapaikaksemme, sillä hotellilla oli kolmen hehtaarin laajuinen kasvitieteellinen puutarha, jossa oli hyvä aloittaa tutustuminen väliamerikkalaiseen linnustoon.
Pihalle päästyämme alkoi näkyä useita tarharastaita, kaulus- (capistratus) ja rusopeukaloisia (modestus), pitkäpyrstöturpiaaleja sekä pilkkasiipikyyhkyjä. Komea kastanjakultapyrstö lensi ylitsemme mutta moni muu lintu vain kuului tai vilahti turhan nopeasti jääden tunnistamatta. Ensimmäiset kuvat otin keskiamerikanoravasta. Kova tuuli haittasi retkeilyä.
Kohta kuitenkin löysimme olkainpalokärkiparin, joka intoutui parittelemaankin. Tiheästä bambupöheiköstä tiesimme etsiä piilottelevaa lintua ja kaivoin pimeänäkölaitteen esiin ja pian löysinkin kirkkaan valkoisena loistaneen täplän aivan keskeltä pöheikköä. Aika kauan sain hakea kohtaa, josta piilotellut viirumetsäpöllö lopulta näkyi tunnistettavasti.
Pienen kävelyn jälkeen löytyi upea sinikruunumomotti (lessonii), jota pääsimme kuvaamaan ihan mukavasti. Lähes samoilta jalasijoilta kuvasimme myös viitaraitatikan, harmaakardinaalin (grandis) ja vähän taas edettyämme puiden latvustossa piilotelleen kastanjaposkikerttulin (delattrii), upean punaisena puskasta paistaneen kesätangaran sekä altaalla juomassa käyneen tulinokkakyyhkyn.
Useita meille ennestään tuttujakin lajeja havaittiin mm. naamio- ja kimakkaväijyjä, livertäjätyranneja, ruostepyrstökolibreja, teräspääskyjä, piispatangaroita, pihapeukaloisia (musculus), eteläamerikansirkkuja sekä jokunen ylitsemme lentänyt töyhtö- ja vaaleakarakara. Kuuluipa hotellin parkkipaikalle varpustenkin tsilputusta.
Aamupalapöydästä näimme lauluturpiaalin ja taas pihalle palattuamme oli päivä lämmennyt jo siihen malliin, että taivaalla näkyi musta- ja kalkkunakondoreita.
Kiertelimme puistoa ties kuinka monetta kertaa jo ympäri, kun törmäsimme pariin valkokorvasirkkuun ja muita havaitsemiamme lintuja olivat mm. muutama inka-, pari suomuvarpus- ja juoksukyyhkyä, jokunen pulu, luhtahiirihaukka sekä aktiivisesti äännellyt raitapuumuura. Puiden oksistoissa vilahteli jonkin verran pikkulintuja, joista saatiin tunnistettua kuusi- ja korpisieppari, keltarinta- ja keltaperävireo, kanadanvireoita, idänlehtotupiaaleja, kanadankerttuleita sekä keltakerttuli (aestiva).
Papukaijat osoittautuivat huomattavasti odottamaamme haastavammiksi ja niitä näkyi vain ja ainoastaan kauheaa vauhtia yli lentävinä. Saimme kuitenkin tunnistettua muutaman parven costarican- ja termiittiaratteja sekä pienen punaotsa-amatsoniparven (autumnalis) ja pari valko-otsa-amatsonia.
Iltapäivä oli hämmästyttävän hiljainen, joten syötyämme maittavan lounaan otimme lyhyet päiväunet ja palasimme taas ennen hämärää puistoa kiertämään. Linnut olivat kuitenkin varsin kateissa ja ainoaksi uudeksi lajiksi näin yli lentäneen lännenkiitäjän. Jamppa oli parvekkelta staijaillut petolintuja ja nähnyt reissupinnaksi pari amerikanliitohaukkaa.
Illan hämärryttyä huilasimme hetken ennen kuin söimme tukevan illallisen. n ja aika pian olimme aivan valmiita unten maille.
20.2. aamu oli tihkusateinen nyt oli vielä kovempi tuuli kuin edellisenä päivänä oli ollut ja näin aamu oli huomattavasti hiljaisempi kuin edellinen. Retkeilimme vieläkin Bougainvillean puistossa aamupalaan asti, mutta havaitsimme ainoiksi uusiksi lajeiksi nokinäpsyn sekä Jampan näkemät punarintakardinaalin sekä palmutangaran. Kuvaustilanteetkin jäivät todella vähiin. Onneksi aamupalalla ollessamme kävi eräs linturyhmää opastanut paikallinen, jonka kanssa olimme edellisiltana rupatelleet, kertomassa, että täplämetsäpöllö oli nyt erinomaisesti näkyvissä bambukossa. Niinpä söimme aamupalan nopeasti, että ehdimme käydä pöllöä kuvaamassa ennen kuin meidän piti olla aulassa klo 8:15.
Tyynenmeren rannikolle
Kuskinamme koko reissun toiminut Emidio Soto saapui ajallaan ja meille oli pieni yllätys, ettei hän puhunut käytännössä sanaakaan englantia. Myös hänelle taisi olla yllätys, ettei kukaan meistä puhunut käytännössä sanaakaan espanjaa… Mutta eipä tämä ollut meille uusi tilanne ja etenkin Hanna on aivan loistava selittämään, kuvailemaan tai tarvittaessa piirtämään, jotta kaikki tarvittava saadaan hoidettua. Kohta olimmekin pakanneet tavaramme oikein mukavan tilavaan autoomme ja lähdimme liikenteeseen.
San Jose oli todella ruuhkainen ja joku onnettomuus oli tukkinut pääsyn reitillemme, joten saimme kiertää ylimääräisen tunnin kaupungissa ennen kuin lopulta pääsimme ajamaan kohti länttä ja Tyynenmeren rannikkoa.
Ajomatkalla lintuhavainnot jäivät vähiin. Tunnistettua saatiin vain lehmä- ja jalohaikaroita, parvi hohtoturpiaaleja, jokunen haarapääsky sekä joitakin jo havaittuja lajeja. Suunnittelemamme pysähdys krokotiilisillallakin jätettiin tekemättä, kun näimme millainen turistirysä parkkipaikalla oli. Keskipäivän helteessä ei huvittanut pysähtyä ihmisten keskelle. Yhden amerikankrokotiilin näimme kuitenkin vauhdistakin.
Olimme sen verran hyvissä ajoin rannikolla ja Tárcoleksessa, että päätimme kurvata Playa Azulin rantaan. Stoppasimme aivan hiekkarannan tyvelle ja kannoimme kaukoputken rantaan. Keskipäivän kuumuus (+35°C) iski aika pahasti ja merelle oli tolkuton väreily, mutta näimme silti ruskopelikaaneja, keisarifregattilintuja, oliivimerimetsoja, jokusen amerikankuningastiiran sekä nokisiipilokin. Rannassa piipersi pulmussirriparvi ja kauempaa löytyi pari preeriavikloa. Mangrovepääskyjä lenteli rannan puolella ja näimme myös kaukana lentäneet amerikaniibishaikaran sekä kalasääsken.
Jatkoimme vielä tien päässä olleen joen rantaan mangrovelle, josta löysimme vielä sinihaikaroita, amerikansirrin sekä erakkoviklon. Kuumuus painoi aika pahasti, joten päätimme lähteä hyvissä ajoin kohti majapaikkaamme, jonne olimme päättäneet tiputtaa tavaramme ennen iltapäiväretkeämme.
Mutta ajomme tyssäsi aika pian, kun näimme erään pariskunnan tuijottavan tien varressa puun latvaa oppaansa kaukoputkella. Kysyimme mitä he katsoivat ja kun opasta ei tuntunut vähänkään meidän läsnäolomme häiritsevän vaan päinvastoin hän oli oikein innoissaan, kun pääsi näyttämään meillekin upean sepelmetsäpöllön. Samassa puussa näimme myös viiruväijyn sekä ruusubekardinaaraan.
Jatkettuamme matkaa oli päätien risteyksessä taas porukkaa kameroiden ja kaukoputkien kanssa ja jo vauhdista näimme, että ison puun kyljessä oli upea puna-ara menossa pesäkoloonsa. Stoppasimme mekin paikalle ja otimme kuvia näistä upeista papukaijoista.
Mutta aikataulu alkoi painaa pahasti päälle, joten pian meidän oli jatkettava kohti etelää Selva Color Ecolodgelle. Onneksi portilla törmäsimme makapaikan emäntään, joka oli juuri lähtemäisillään jonnekin. Hän tietysti kääntyi ympäri ja saimme avaimet ja jatkoimme mökeillemme. Mutta lähes saman tien lähdimme Emidion kyydissä taas Tárcolesin ohi ajaen ja takaisin sisämaahan kääntyen kohti Orotinaa.
Orotina
Lopulta pikkuteiden päässä stoppasimme klo 14:00 iltapäiväksi meille buukatun oppaan Alvaro Gutierrezin pihaan ja pihassa Alvaro oli jo täysillä töissä. Hän oli atrapilla houkutellut lähipuun latvustoon komean tulinokka-arakarin. Ja kohta atrappi soi taas ja kauempaa kuului vastaus. Pian vastaus kuului lähempää ja sitten mustakurkkumomotti lensi hienosti näkyville ja kuvattavaksi lähipuskaan. Pihapuun latvassa kävi myös terästimanttikolibri (hoffmanni).
Jarmo ja Sanna jäivät pihaan kuvaamaan Alvaron ruokinnalla käyviä lintuja, kun me lähdimme aika jyrkkään rinnemaastoon poitsaamaan Alvaron meille pohjustamia lajeja. Reissumme oli suunniteltu niin, että kohteissa oli hankalille maastokävelyille vaihtoehtona kuvausmahdollisuuksia ruokinnoilla tai muuten linturikkaissa kohteissa. Kaikki majapaikkamme olivat myös hyviä lintupaikkoja.
Aika vauhtia lompsimme kuivien ja todella äänekkäiden isojen lehtien peittämässä maastossa mäkiä ylös-alas metsään, josta alkoi heti löytyä mukavia lajeja: oravakäki, viirupää- ja oliivikipuaja, isolapionappari, mistelinapsija (parvus), pikkunapsu, isonokkaväijy, jo tuttuja vireoita ja kerttuleita mukanaan vilaukselta näkynyt loistokerttuli sekä punanokkasirkku ja lopulta näimme edessämme oksien kätköissä päivehtineen kultapöllöparin. Pöllöt olivat aika huonosti näkyvillä, joten yritimme päästä hieman lähemmäksi mutta linnut olivat yllättävän arkoja ja lennähtivät kauemmaksi emmekä halunneet niitä sen enempi häiritä.
Nähtyämme kauniin väliamerikanpikkutrogonin sekä hauskan kesylaiskuriparin stoppasimme tiheään metsään soittamaan taas atrappia. Kohta kuulimme vastauksen ja pian käsittämättömän upea pitkäpyrstötanssija lennähti soidinoksalleen. Tanssijoiden soidintanssi oli vain varhain aamulla, mutta onneksi tämä kertakaikkiaan kaunis lintu kävi meitä edes pikaisesti moikkaamassa. Paikka oli todella pimeä, joten kuvat linnusta jäivät valitettavan surkeiksi.
Pihaan palaillessamme kuulimme kaluunakäen ja pihassa olivat Jamppa ja Sannan kuvailleet mm. ruokinnalla käyviä isomesitangaroita ja olivatpa nähneet pensasmarjukankin (affinis).
Me kuitenkin hyppäsimme pian autoomme ja lähdimme Orotinan hieman kuivemmille alueille. Pari ensimmäistä stoppia eivät tuottaneet oikein mitään, kun tyynenmerenpöllösetkään eivät suostuneet näytille. Ja aika kauan saimme soitella pikkumaakäkiatrappiakin ennen kuin kuulimme vastauksen. Lintu/linnut tulivat pikkuhiljaa lähemmäksi mutta eivät sitten millään suostuneet näytille. Kuvailimme välillä mukavasti esiin lennähtänyttä ruostevarpuspöllöä ja palasimme taas yrittämään maakäkeä. Jamppa näki linnun kertaalleen vilahtavan puskien takana maassa juosten mutta me muut emme saaneet lintua nähdyksi. Onneksi kuulimme kyllä linnun hyvin.
Yllätykseksemme alueen runsain lintu oli haarapääsky mutta näimme myös pienen parven uurrenokka-aneja sekä jokusen pikku- ja kastanjavarpuskyyhkyn, muutaman epolettiaratin sekä mustasirkkusen. Näimme myös parissa paikassa puiden latvustoissa olleita tummamölyapinoita.
Seuraavalla stopilla kuulimme lyhyesti amerikanpaksujalan ja näimme niittynaamiokerttulin ja kohta näimme myös nauruhaukan. Koska iltapäivä oli jo pitkällä stoppasimme yrittämään tyynenmerenpöllöstä uudelleen. Ja nyttenpä lintu vastasikin ensin kauempaa ja lennähti kohta vakio-oksalleen meitä paheksuvasti katsomaan.
Pari stoppia turhaan yritettyämme löysimme lopulta viirupääsirkkuliperheen ja samasta kohtaa tien varresta oikein mukavan pikkulintuparven, jossa oli sametti- ja kultakurkkusirkkusia, pari sinikardinaalia sekä naaras sateenkaarikardinaali. Saatoimme olla varsin tyytyväisiä viimeiseen stoppiimme.
Tipautettuamme Alvaron takaisin kotiinsa näimme vielä tien yli lentäneen harmaahaukkakehrääjän ennen kuin stoppasimme tienvarsiruokalaan syömään paikallisen tyylin seisovasta pöydästä. Ruokailun aikana näkyi reissun ensimmäinen tropiikkimatkijakin.
Kävimme vielä kaupassa ostamassa juomisia ja eväitä seuraavaa päivää varten ja lopulta palailimme Selva Colorille, jossa ei enää lintuhavaintoja tehty vaan ilta meni itsellä päivän havaintoja kirjaillen ja muilla arvatenkin kuvia selaillen ja huonoja kuvia poistellen.
Cararan kansallispuistossa
21.2. heräsimme taas ajoissa ja pihassa näimme mm. mustanokkatukaaneja ja parven tarhaturpiaaleja sekä kuulimme ruskoviiriäiskyyhkyn ja tummaraitahaukan ääntelyä sekä banaanikerttuleiden laulua. Olimme tilanneet hieman aikaistetun aamiaisen, jonka jälkeen ajelimme kymmenisen kilometriä seitsemäksi Cararasin kansallispuiston parkkipaikalle. Heti autosta noustuamme näimme haukan etsiskelevän ruokaa kesysti lähes keskellä parkkipaikkaa mutta valitettavasti jotkut jurpot olivat menossa liian lähelle kuvaamaan sitä kännyköillään. Niinpä meillä jäi hienot kuvat tästä kauniista kaulushaukkasesta saamatta.
Tapasimme oppaamme Santiago Adanizin ja lähdimme kohta kävelemään päällystettyä polkua pitkin Cararasin sademetsään. Jarmo ja Sanna päättivät jäädä kulkemaan omaa tahtiaan, kun tiedossa oli, että käveltävää oli useampia kilometrejä.
Alkumatkasta kuulimme purppurakyyhkyn ja kaakaokipuajan ennen kuin saavuimme jokivarteen, josta oppaamme näytti aika kaukana joen mutkan takana roikkuvan viuhkanapparin (coronatus) pesän, josta poikaset olivat hänen mukaansa vastikään lähteneet. Pian emot löytyivät lentelemästä puiden oksalta toiselle ja pariin kertaan tämä hauskan näköinen harjapää kävi aika lähelläkin meitä mutta oli lähes aina oksien takana, joten kovin hyviä kuvia emme saaneet.
Jokirannassa näkyi myös reissun ensimmäiset rusokylki- ja rantakerttulit ja kävelyä taas jatkettuamme törmäsimme meksikontulikärkeen, kaulurierakkokolibriin, useisiin äännelleisiin ruostekotingoihin, ruskopystynokkaan (genibarbis), panamansuomu-, mustaviiru-, täplä- ja viirupääkipuajaan sekä muutamaan kaakaokipuajaan eli puiden rungoilla oli elämää. Pari sinilakkitanssijaa (velutina) kuultiin mutta valitettavasti vain naaras suostui näyttäytymään.
Syvemmältä metsästä löysimme useamman jo kuullun isotinamin jälkeen tämän kookkaan kanalinnun vihdoin myös näkyville ja kuvattavaksi. Ja kuultuamme jo parikin viheltäjätrogonia (tenellus) löysimme yhden trogonin näkyville mutta tämä olikin naurutrogoni. Aika pitkän matkaa käveltyämme ja eräälle purolle päästyämme huomasin jotain kirkkaan punaista puronotkon pohjalla ja suureksi yllätykseksi se olikin pienen linnun upean värinen pää. Purossa oli rubiinitanssijapariskunta kylpyreissulla!
Oikaisimme hieman mutaisempaa reitiä toiselle polulle, jota lähdimme palailemaan takaisin päin ja pian törmäsimme armeijamuurahaisiin, joita seuraili parvi harmaakorva- ja kastanjaselkämuuria, yksittäiset viuhkapyrstömuura, harmaapäätangara sekä pikkukipuaja ja pari muuta jo havaittua kipuajaa. Myös isotinami sekä väliamerikanagouti tallustelivat metsänpohjalla näyttäytyen välillä oikein mainiosti.
Palattuamme jo lähemmäs parkkipaikkaa törmäsimme vielä harvinaisen avoimesti ruokailleisiin punanokkasirkkuun ja ruskoviiriäiskyyhkyyn sekä pariin isompaan meitä myöhemmin liikkeelle lähteneeseen linturetkiryhmään.
Ja lopulta bongauksemmekin onnistui, sillä Hanna oli toivonut mahdollisuutta nähdä erästä lajia, jota olimme jo hakeneet muutamaltakin vakiopaikaltaan mutta viimein viimeisessä mahdollisessa paikassa meillä tärppäsi ja pääsimme ihmettelemään haamumaista valkolepakkoa. Nisäkkäistä olimme toki nähneet myös apinoita – niin paikallisia kapusiiniapinoita (Panaminian White-faced Capuchin) kuin geoffroynhämähäkkiapinoita. Ja Hanna oli onnesta soikeana, kun oli viimein päässyt näkemään ensimmäiset nuolimyrkkysammakotkin.
Muita havaitsemiamme lintuja olivat olleet huppupuumuurat, taituripeukaloiset, pikkuvihervireot, virta- ja kiipijäkerttuli, vaaleavilkkuperä (sulphureipygius), kanelityranni, isotöyhtönapsu, mustalakki- ja naamiotityra, kanelibekardi ym. eli aamun kierros oli ollut erinomainen.
Kuumimman hetken päivästä huilasimme majapaikallamme mutta iltapäivällä tapasimme taas Santiagon ja lähdimme nyt toiselle polulle. Iltapäivä oli taas oli yllättävän hiljainen verrattuna aamuun mutta pian pääsimme kuvaamaan huppupuumuuraa paremmin. Sitten saavuimme varsin tallotun näköiselle paikalle, josta kuului heti hassuja ääniä ja kohta näimme ensimmäisen vauhdikkaasti edes takaisin lennelleen munkkitanssijan (aurantiacus). Näitä nättejä lintuja oli paikalla useita mutta niiden kuvaaminen oli todella haasteellista, kun niillä oli niin tolkuton vauhti päällä. Samalla paikalla näkyi nimensä mukaisesti aika paljon helpomminkin kuvattava lintu – kesylaiskuri.
Kuvattuamme hetken näytillä ollutta naurutrogonia, vilahti viereisessä puskassa pitkänokkainen isopeukaloiskerttu (melanurus) ja lopulta pääsimme näkemään jo pitkään haussa olleen toisen pitkänokan – ruostepyrstöjakamarin.
Ollessamme jo lähellä tietä ilmestyi puskista eteemme tutun näköinen nisäkäs – valkohäntäkauris! Enpä olisi uskonut, että meillä tuttu elukka tulee täällä vastaan. Mutta amerikoistahan laji on Eurooppaan tuotukin. Parkkipaikalla näkyi vielä pieni parvi kultahupputangaroita ja matkalla kämpille näkyi amerikanhiirihaukka.
Iltapäivällä ehdimme vielä kierrellä hieman Selva Colorin pihamaastossa ja löysimme mm. meksikonaratteja, pikkuraitatikan, ruusubekardin, tarhaväijyn, meksikontyrannikipuajan, sääskikertun (bilineata) ja illan alkaessa hämärtää lensi terassimme yli viheltäjähiirihaukka, muutamia harmaasinipääskyjä ja useampikin pieni parvi savuvyökiitäjiä. Huoneemme seinältä poistimme reissumme komeimman hämähäkin, joka oli arvatenkin paennut ulkona kipittävää muurahaisarmeijaa.
Tárcolesjoella
22.2. herätys oli aikaisin ja pian lähdimme ajamaan kohti Tárcolesjokea ja olimme lopulta Jungle Crocodile Safarin varsin komeassa keskuksessa turhankin aikaisin. Paikalta ei valitettavasti saanut mitään aamiaiseksi sopivaa, mutta onneksi pihamaastosta löytyi heti mm. mustahaukka ihmeteltäväksemme.
Venekuskimme saapui kellontarkasti siten, että kuudelta olimme nousemassa veneeseen ja lähdimme joelle. Saimme valittavaksemme joko ylä- tai alavirtaan menon, mikä oli tietysti aika hankala päätös näin yhtäkkiä tehtäväksi, mutta arvelimme mangrovelajistoa olevan paremmin lähempänä jokisuuta ja niinpä lähdimme matkaan.
Heti alkoi löytyä katseltavaa ja kuvattavaa, kun pari myskisorsaa näkyi uimassa ja rannalla päivysti useita lajeja haikaroita sekä kahlaajia. Joen yli lensi myös useampi parvi keltaniska-amatsoneja ja mangrovepääskyjä lenteli joka puolella. Vaikka vielä oli turhan hämärää tuli kuvia räiskittyä mm. valkoiibiksistä, amerikaniibishaikaroista, isoviherkalastajasta, ruusukapustahaikaroista, amerikanharmaa-, jalo-, sini-, karibian-, lumi-, viher-, yö-, kruunuyö- ja isotiikerihaikarasta.
Venekuskimme ei ollut mikä tahansa heppu vaan Aratinga oli osannut järjestää meidän kuskiksi kaverin, joka todella osasi hommansa erinomaisesti ja mikä tärkeintä hän tunsi linnutkin oikein hyvin. Niinpä mangroveen paremmin päästyämme pointsasimme pian panamannapsun ja näimme myös mm. mustasirkkusen sekä viisi lajia kalastajia, joista sepelkalastaja oli meille uusi tuttavuus ja amerikankääpiökalastajaa päästiin kuvaamaan vähän paremminkin.
Tuulinen keli oli ollut haittanamme koko alkureissun ja nyt päätarget-lajimme ei venekuskimmekaan mielestä ollut todellakaan helppo löydettävä – etenkään tässä kelissä. Tähyilimme kuitenkin koko ajan mangroven seassa olleita violetteja kukkapuskia ja jo muutaman suomukolibrin löydettyämme näimme kuin näimmekin endeemin mangrovekolibrin, mutta äkäinen suomukolibri hyökkäsi sen kimppuun ja saman tien molemmat olivat tiessään. Ja aivan samalla tavalla kävin toisessakin paikassa mutta onneksi tämän jälkimmäisen mangrovekolibrin ehti kaikki meistä nähdä.
Kohta tulimme kohtaan, jossa puissa lepäili ja hoivaili höyhenpukujaan iso parvi keisarifregattilintuja seuranaan ruskopelikaaneja, oliivimerimetsoja sekä jokunen amerikankäärmekaula. Myös tutun näköinen kalasääski pääsi kuviin.
Seuraava targettimme mangrovevireo näyttäytyi pienen yrittämisen jälkeen sitäkin paremmin ja siitä saatiin kivat muistokuvat otetuksi. Sen sijaan upean värikkäät mangrove- ja kolokerttulit eivät juuri poseeranneet. Hanna nyppäsi vauhdista puskan sisällä piilotelleen mangrovekäen, joka pienen odottelun jälkeen suostui hieman esille. Mutta vielä ujompia tapauksia olivat kauhean ryteikön sisältä juuri ja juuri näkyneet hauskat ruuhinokat.
Palaillessamme jo joen pääuomalle kuulimme ja näimme pippurivireon, muutaman parin tropiikkipiivejä (bogotensis) sekä muutaman ylitsemme lentäneen etelänsirkkahaukan. Metsikön siimeksessä näkyi myös pari mustahaukkaa. Bongasimme myös hauskan viiruselkälepakkorivin, jotka eivät suinkaan roikkuneet oksalla päät alaspäin vaan olivat tiiviisti painautuneina puuta vasten näin erinomaisesti maastoutuen.
Paluumatkalla kuvailtiin tietysti lisää haikaroita ja kalastajia, pointsattiin viiruselkäturpiaali ja hiekkarannalla päästiin vähän katsomaan ja kuvaamaan kahlaajiakin mutta etenkin sirrit olivat aina turhan kaukana ja lopulta vain amerikan- ja tundrasirri saatiin määritetyiksi. Muuta kahlaajalajistoa edustivat runsaana esiintynyt amerikansipi ja kanadantylli, tundrakurmitsat, amerikanpikkukuovit, muutama karikukko ja preeriaviklo sekä parit paksunokka- ja sepeltyllit.
Ollessamme jo palailemassa keskuksen laituria kohti kuului rannasta jokipeukaloisen laulu ja ylitsemme lensi komea muuttohaukka. Ja koska emme vielä olleet nähneet kuin yhden aika keskenkaisvuisen amerikankrokotiilin kävimme vielä laiturin toisella puolella katsomassa yhtä kunnon mörköä.
Pari stoppia vuoristossa
Sitten olikin aika taas pakata kaikki tavarat Hiaceemme ja lähteä pitemmälle siirtymälle.
Ajomatka kulki alkuun rannikkoa seuraten etelään mutta rannikko oli todella asuttua ja tie kulki sen verran kaukana merestä, että havainnot jäivät keskipäivän helteessä taas todella vähiin. Jokunen soreahiirihaukka, tropiikkimatkija sekä yksittäinen pikkujalohaukka nähtiin mainittavimpina.
Pitkän ajon jälkeen kurvasimme sisämaata kohti ja aloimme nousta vuoristoon. Ja lopulta kurvasimme Mirador Valle Del Generalin ravintolan pihaan, jossa oli erinomaiset ruokinnat – siis niin ihmisille kuin linnuillekin. Paikka on erittäin suosittu ja linturyhmiä ja muita matkailijoita kävi paikalla jatkuvana virtana.
Linturuokinnan liepeiltä löytyi heti punaperätangaroita, violettisapeli- ja vihersäihkykolibreja sekä yksittäiset rusko-orvokki- sekä säiläkolibri ja maassa tiskivesien poistoputken päässä pienen kopin alla tepasteli mölymangrovekana (cajaneus) riisejä ym. tähteitä syömässä.
Kohta hedelmäruokinnalle tupsahti kaunis naaras kardinaaliseppä, tulipunaisen kesätangaran yrittäessä huonolla menestyksellä piilotella puskan siimeksessä. Muita ruokinnan vierailijoita olivat idänlehtoturpiaalit, viherkardinaali, kauniit hopeakurkku- ja kultahupputangarat ja sitten puskiin saapui vielä hauska panamankaklattajakolmikko. Linnut hieman häiritsivät omaa ruokailuamme…
Isoviirusirkku kävi ruokinnan alla vain kertaalleen nopeasti ja kun muut olivat maksamassa ruokiamme, näin todella lyhyesti värikkään lintuparin aika kaukana olevan puun latvustossa ja otin niistä äkkiä muutaman kuvan. Kuvista linnut tunnistuivat sinipäämarjukoiksi.
Ajomatkaa oli vielä jäljellä mutta lopulta kurvasimme nousemaan jyrkkää rinnettä ja nousimme aina puurajan yläpuolelle vuoren huipuille jatkaen aina tien päähän asti Cerro Buanavistan antennien viereen.
Vuoren huipulla kasvoi todella tiheää pusikkoa, josta pienellä odottelulla alkoi löytyä lintuja. Ruusukurkkukolibreja löytyi heti useita ja kohta löysimme myös pari laavajunkkoa, sypressikerttuleita, lyijypuhkojia ja näitä tumman harmaita vilahtajia parin muun saman näköisen lajin varalta tarkistellessa tulin kuvanneeksi puskan keskellä lyhyesti ja huonosti näkyneen panamanrastaan.
Lopulta atrapin soitteluun kuului vastauksia paristakin suunnasta ja yhden nätin vuoripeukaloisen saimme todella hienosti näytille. Peukaloiskuvailun jälkeen saimme yhden jo pitempään kuuluneen ääntelijän vihdoin näkyville ja se paljastui isojalkasirkuksi. Sitten kävelimme hieman tietä alemmaksi ja seuraavista isommista puskista löysimme useita mustaposkikerttuleita, tiaistangaroita ja laavarastaita ja lähistöltä myös yksittäiset vuorielenian, sitruunakerttulin sekä nokipääsiepparin. Taivaalla lensi parikymmentä kauluskiitäjää. Yhdellä löytämällämme laavajunkolla oli jalassaan värirengas, joten joku tätä harvinaista lajiakin tutki.
Mutta aika riensi ja matkaa oli jatkettava vaikka antenneilla olisi kyllä viihtynyt pitempäänkin. Niin tämä kuin Vista Generalin ravintolakin olivat paikkoja, jotka olimme päättäneet lisätä matkaohjelmaan matkanjärjestäjämme vinkistä.
San Gerardo de Dota
Enää ei ajoa ollut paljon jäljellä ja lopulta kurvasimme San Gerardo de Dotan laaksossa sijaitsevan Cabinas Miriamin pihaan. Itse en ainakaan millään malttanut alkaa kirjautumaan asiakkaaksi ja ottamaan huoneita vastaan, sillä valoa oli vielä ja ravintolan terassin ruokinnoilla kuhisi toinen toistaan värikkäämpiä uusia tuttavuuksia. Onneksi emme selvästi olleet ensimmäiset lintufanaatikot paikalla, joten ihailtuamme ja kuvailtuamme tovin liekkitangaroita, ruusukurkku-, huppu- (spectabilis), viherorvokki- (cyanotus) ja ruskopilvikolibreja (cinereicauda) sekä terhotikkoja, maltoimme lopulta tarttua muodollisuuksiin, jonka jälkeen pääsimme majoittumaan mökkeihimme.
Mökkimme kuistilta avautui aivan upea maisema laaksoon ja ruokailun jälkeen kuistilla olikin mukava kuunnella useammankin tummakehrääjän ääntelyä.
23.2. herätys oli aikain todella aikaisin. Jarmo ja Sanna halusivat keskittyä Miriam’sin ruokinnan lintujen kuvaamiseen, kun ei oikein ollut tarkasti tiedossa, minkälaisiin maastoihin päivän ohjelma meidät veisi. Tilauksessa kuitenkin oli yksi aivan erityislaatuinen lintu, jota ei välttämättä löytyisi ihan helposti sekä tietysti kasapäin muita lajeja, jotka kuitenkin pääsääntöisesti olivat metsien asukkeja.
Tapasimme oppaamme Raul Fernandezin klo 5:30 ja hän oli liikkeellä omalla isolla maastoautollaan, johon olisimme hyvin Hannan kanssa mahtuneet, mutta Emidio meinasi, että kun hän nyt kuitenkin oli jo hereillä, halusi hän lähteä kuskiksemme. Niinpä saimme näin Hannan kanssa molemmat etupenkin paikat, kun itse hyppäsin Raulin ja Hanna Emidion kyytiin. Ajatuksena oli myös, että jos tilanne vaatisi, voisi Emidio tällä järjestelyllä pikaisestikin hakea Jampan ja Sannan jotain löytämäämme bongaamaan.
Yö oli ollut todella kylmä ja maasto oli osin jopa kuurassa. Lämpötila oli käynyt yön aikana pakkasella. Itse en ihan näin kylmiin keleihin ollut varautunut, joten varsin kesäisissä vaatteissa olisi voinut tulla vilu, jos ei olisi ollut niin innoissaan…
Aamu alkoi tietysti heti legendaarisen mayaketsaalin etsimisellä. Raul kertoi, että edellispäivänä ketsaalia oli haettu koko päivä ja neljän tunnin hakemisen jälkeen oli nähty yksi lintu, joka kuitenkin oli aika pian kadonnut ja koko muuna päivänä ei lajia ollut löytynyt, vaikka etsijöitä oli ollut runsaasti. Ja nyt laaksossa oli Raulin mukaan poikkeuksellisen paljon ketsaalin etsijöitä – juuri nyt meidän lisäksemme jopa toistasataa!
Heti ensimmäisellä pysähdyksellämme tielle tupsahti jostain muutama lintu, jotka määrittyivät hämärästä huolimatta rosvorastuliksi, ruskolakkirastaaksi ja purokerttuliksi ja lähipuuhun ilmestyi upea smaragditukaani (caeruleogularis). Ja kohta kaukaa laakson toiselta puolelta kuului mayaketsaalin kaksiosainen vihellys. Raul yritti viheltelemällä houkutella lintua lähemmäksi mutta sitä ei nyt napannut, se jatkoi vain viheltelyään kohta toisenkin linnun kuuluttua vielä kauempaa.
Ketsaalin hakijoiden oppailla oli käytössään radiopuhelimet, johon Raul kertoikin havainnostamme ja samalla sai kuulla, miten muilla meni. Raulin vielä puhuessa puhelimeensa näimme tiellä käyneen panamanrastaan. Metallisesti laulavia rosvorastuleita lauloi useita ja myös jokunen harmaametsäpeukaloinen kuultiin.
Kohta Raul sai tiedon, että ketsaali oli löytynyt mutta kaukaa laakson päästä. Hän tietysti kysyi, haluammeko saman tien lähteä bongaamaan ja kertoi asiallisesti, että tämä hyvin todennäköisesti tarkoittaisi monen matkan varrella mahdollisen lajin nuijaamista. Me halusimme tietysti keskittyä kunnon retkeilyyn ja koskapa Raul oli jo paljastunut niin raudan lujaksi orniksi, luotimme löytävämme ketsaalin kyllä keskenämmekin. Niinpä emme lähteneet hötkyilemään vaan jatkoimme ihan rauhassa omaa retkeämme.
Seuraavalla pysähdyksellä kuului vienoääninen peukaloiskerttuli ja saimme tämän erittäin piilottelevan linnun hetkeksi näkyviinkin. Ja jotenkin ihmeellisesti onnistuin saamaan linnusta yhden oikein erinomaisen kuvankin. Vaikka kamerani ottaa 20 kuvaa sekunnissa, lintu näkyi vain sarjan ensimmäisessä kuvassa.
Jatkettuamme taas laaksoa eteenpäin pyrähti kohta edestämme oksistosta lentoon pari isoa mustasakua, joita myöhemmin näkyi lisääkin. Pysähtelimme laaksossa useita kertoja ja joka stopilla Raul nyppäsi lajeja hyvin äänestä. Elikseksi ropisi pilvimetsärastasta, töyhtösiepparia, kaunista liekkikerttulia sekä latvus- ja okrapiiviä, joista jälkimmäisiä kuulimme jopa kolme ja yhden saimme lyhyesti näkyvillekin. Mukava oli myös nähdä tuiki tavallisen näköinen ampuhaukka päivystämässä puun latvassa.
Sitten Raul sai tiedon, että naaras ketsaali oli nähty hieman tietä eteenpäin. Emme pitäneet mitään kiirettä, mutta lopulta meillä oli ajoa vain muutamia satoja metrejä. Sitten törmäsimme aivan käsittämättömään ihmispaljouteen! Ensimmäiseen ketsaalin ei lopulta ollut kukaan kerinnyt, joten tänne oli tullut kaikki! Paikalla oli oikein kunnon Big Twitch! Tien varressa oli henkilö- ja pakettiautoja ristiin rastiin sekä ainakin pari isoa linja-autoa! Ja parin sadan metrin päässä näkyi useiden kymmenien bongareiden joukkio! Onneksi emme olleet lähteneet heti aamusta tähän hullunmyllyyn mukaan.
Kävelimme aikalailla rauhassa porukan luokse ja Raul pian tulkkasi meille tilanteen, että naaras ketsaalin oli nähty jonkin aikaa aiemmin lentävän aukean keskellä olleeseen suureen puuhun. Kaivoin lämpökameran esille ja ehdin juuri löytää kirkkaana näkyvän pisteen puusta ja ollessani sanomassa tästä muille, näin paljain silmin naarasketsaalin lähtevän lentoon. Huusin linnusta saman tien ja oletettavasti moni muukin kuin meidän lähellä olleet näki linnun lentävän aukean poikki ja katoavan metsään.
Porukka alkoi hälistä ympärillä ja valtaosa jo poistua paikalta, kun huomasin, että naaraan perään oli lähtenyt aivan käsittämättömän upean pitkäpyrstöinen koiraskin. Varmaan jokunen tämänkin näki, kun asiasta äänekkäästi taas kerroimme.
Aamun päätavoite oli täyttynyt, kun mayaketsaali oli nähty mutta maha ei todellakaan ollut täynnä, sillä kuvaa emme linnuista olleet saaneet lainkaan. Mutta päätimme ottaa vastaan mitä tarjolla on ja jatkaa paineetonta retkeämme.
Kultakulmamarjukka ja amerikankäpytikka jäivät toistaiseksi vain kuulohavainnoiksi ja kohta parkkeerasimme Hotel Savegren pihaan, jonka vieressä olevalla linturuokinnalla oli aika nauttia Miriamsilta mukaan saamamme aamupalat. Raul lähti hetkeksi käymään jossain sillä aikaa, kun me katselimme ja kuvailimme ruokinnan lintuja ja siinä ohessa maltoimme juuri ja juuri haukata itsekin jotain.
Idänlehtoturpiaaleja, punarintakardinaaleja, kipinäkolibreja, kaunis koiras ruskopilvi- (cinereicauda) ja muita Miriamsilta tuttuja kolibreja ja tangaroita ym. Ja aivan kuten Raul oli sanonut, kohta ruokinnan takana olleisiin puihin saapui pieni parvi kauniita isosilkkitilhiä.
Raulin palattua olimme pian valmiit lähtemään pitemmälle metsäkävelylle Savegren poluille. Raulin isä oli myös lintuopas ja hän oli ystävällisesti ilmoittanut löytäneensä oman ryhmänsä kanssa muutaman liekkiniskaviiriäisen, joita yhä piti hallinnassa parkkipaikalta lähteneen polun alkupaikassa. Pääsimmekin katsomaan ja kuvailemaan näitä varjossa maata kaivaneita hienoja kanalintuja oikein mukavan lähietäisyydeltä.
Aamu oli jo pitkällä ja metsässä oli aika hiljaista mutta löydetyt linnut olivat aina toinen toistaan mielenkiintoisempia. Viirurintaorneerosta Raulkin hieman innostui ja kohta löytyi myös useita punaorneeroja, kaitanokkakipuaja, costaricanvireopari, kaunis suruvyökerttuli, viiruvihernappaaja (olivaceus), pilvimetsäsieppari ja jo vähän pitemmälle käveltyämme kuului aika kaukaa costaricanvarpuspöllön viheltelyä. Kuulimme myös muutamia rusokyyhkyjä.
Jatkettuamme polkua pitkin näimme ensin pari kauniin vaaleanruskeaa okrapeukaloista ja kuulimme pari keltavatsatilkiä sekä kirjobekardin, joita kuului myöhemmin pari lisää ja naaras nähtiinkin. Sitten kova etsimisemme niin atrapoiden kuin lämpökameralla seuloen palkittiin, kun kaukaa edestämme kuului panamanpöllösen viheltely. Raul meinasi, että pöllö oli jostain siirtynyt pois vakioreviiriltään ja oli nyt niin kaukana, ettei tämä halunnut häiritä sitä enempää. Tämähän tietysti meille sopi, sillä lintujen hyvinvointi on aina etusijalla ja meille kyllä kelpasi äänihavaintokin.
Olimme polun alkupäässä tavanneet aamukävelyllä olleen rouvan, joka oli kertonut Raulille nähneensä polun varressa mayaketsaalin. Kohta Raul sanoi meidän olevan lähellä paikkaa, jossa ketsaali oli ollut. Ja eipä aikaakaan, kun näin edessämme polun yläpuolella oksalla olleen aivan käsittämättömän upean koirasketsaalin! Otimme tietysti saman tien pakolliset kuvat ja kohta Raul kehotti meitä kokeilemaan lähestymistä. Lähestyimme varovasti ja lintu ei ollut meistä millänsäkään mutta lennähti ihan jostain muusta syystä vähän etäämmälle. Jatkoimme polkua sen perässä ja kohta se taas näkyi lentämässä ja nyt se laskeutui oikein mukavan avoimeen paikkaan. Pääsimme oikein mukavalle hollille ja kamerat lauloivat äänetöntä lauluaan – nykykameroistahan ei kuulu mitään ääntä…
Kohta ketsaali otti ja lennähti polun vieressä olleen kelon kylkeen, jossa näkyi pesäkolon aloitus! Nyt vasta kuvaustilanne olikin kohdillaan! Ja koska kelo oli aivan polun vieressä eikä polun ulkopuolella kuitenkaan pystynyt kulkemaan, oli meidän joka tapauksessa ohitettava ketsaali tavalla tai toisella, joten me yritimme tehdä ohituksen mahdollisimman varovaisesti mutta tietysti koko ajan kameroiden läpi lintua katsoen ja sitä kuvaten. Lopulta lintu näytti taas lentävän jostain ihan muusta syystä kuin meidän takia vähän syrjemmälle ja pystyimme ohittamaan kelon ja jatkamaan matkaamme onnellisina! Raulkin meinasi, että olimme todennäköisesti nähneet sellaisen tilanteen, jonka kaikki paikalla käyvät haluaisivat nähdä, mutta juuri kukaan ei ollut moista nähnyt. Toivottavasti lintu saa aloittaa pesintänsä ilman kauheaa bongaushärdelliä polulla. Onneksi pesäpaikka oli polun kaikkein kauimmassa nurkassa, joten suurimmasta osasta turisteja ei olisikaan tänne asti kävelijöiksi.
Polun loppuosassa löysimme vielä kultakardinaalin, hiiri- ja panamantangaran, muutama pisara- ja pari hassua keltaviiksiorneeroa (lawrencii), andienvireota, keltahoususirkun sekä useammankin hopeakorvatapakulon, joista lopulta saimme yhden parin näytille. Raul meinasi, että oli tainnut nähdä naarastapakulon vain kerran aiemmin. Myös pari käkitrogonia kuultiin sekä taas yksi pippurivireo. Lyhyellä näköalapaikkastopilla näimme taivaalla pari upeaa amerikansirohaukkaa. Mayaketsaalejakin kuultiin muutama lisää ja päivän loppusaldo oli lopulta kolme nähtyä ja kuusi kuultua.
Palattuamme parkkipaikalle ja ollessamme autolla laskeutumassa takaisin hotellille näimme rinteen ruderaatissa parven pikkutiklejä. Hotellilla kiittelimme Raulia yhdestä parhaista linturetkistä, mitä olimme koskaan tehneet ja vaihdoimme yhteystietoja, josko tapaisimme joskus toistekin jossain.
Emidion kyydissä palailimme Miriamsille, jossa Jamppa ja Sanna yhä vain kuvailivat lintuja ravintolan terassille. Heillekin päivä oli ollut tuottoisa – kuvia oli tullut muistikorttikaupalla! Kun kysyin Jampalta, oliko paikalla mitään eliksiä meille tarjolla, osoitti hän sormellaan viereiseen puskaansa ja aivan siinä Jampan vieressä kökötti puskassa kaunis tulikurkkukolibri. Ruokinnalla näkyi myös punahäntäorava, kaunis kultakulmamarjukkapari, lyijypuhkoja sekä amerikankäpytikka.
Ruokailun ja pikkuhuilin jälkeen otimme suunnan taas Savegre Hotellille ja kuvailimme iltapäivän koko porukalla ruokinnan linnustoa.
Savegrella ylitsemme lensi heti komea amerikanhiirihaukka ja ruokinnalla riitti taas kuhinaa ja kuvattavaa. Uusia retkilajeja ei kuitenkaan ruokinnalla käynyt, joten kävin itse kuvaamassa lähipuissa yhä viihtyneitä mutta inhottavan hyvin oksien takana piilotelleita isosilkkitilhiä ja näin ohessa valkoniskasirkun.
Ylitsemme lensi useita isoja parvia raita-aratteja sekä pari keltasiipiarattia. Kävin itse vielä kävelemässä jokivartta parin kilometrin matkan edes takaisin mutta havainnot jäivät pitkälti jo tuttuihin lajeihin – pari koskinapsijaa sentään näkyi.
Tarpeeksi kuvailtuamme palasimme Miriamsille, jossa taas syötiin ja ilta meni samoissa askareissa kuin joka ilta eli itsellä havisten kanssa ja muilla kuvien kanssa värkätessä.
24.2. heräsimme ajoissa ja suuntasimme pihalle, jossa viheltelimme ketsaalia, josko aika runsaaksi paljastunut laji kuuluisi pihaankin, mutta vastausta ei kuulunut. Heti kun ravintolan puolella näkyi liikettä suuntasimme terassille kuvaamaan ja saimmekin vielä mukavia kuvia tutuista ruokinnan vieraista, joista aiempaa paremmin päästiin kuvaamaan pilvimetsärastasta, keltahoususirkkua, kultakulmamarjukkaa sekä smaragditukaania (caeruleogularis).
Aamupalan jälkeen viheltelimme terassilla vielä hetken mayaketsaalia ja kuinka ollakaan vastarinteestä kuului vastaus. Lintu ei kuitenkaan tullut lähemmäksi mutta mikä mukavinta koko porukkamme sai nyt linnusta havainnon. Sitten lähdimme ajamaan kaikki tavarat mukanamme.
Casa Tangara Dowii
Noin 40 minuuttia ajon jälkeen klo 8:00 kurvasimme Casa Tangara Dowiin pihaan. Kyseessä oli yksityinen paikallisen ornin pihaansa rakentama ruokintapaikka, jolla kävi muutamia erikoisuuksia.
Tapasimme isäntämme ja seurasimme tätä sisään hänen olohuoneeseensa, jossa istuimme sohville isojen osittain avattavien ikkunoiden taakse. Sovimme kuitenkin yrittävämme hoitaa arat linnut ensin ikkunan takaa ja avaavamme ikkuinoita vasta, kun valoa olisi paremmin kuvaamista varten.
Valkoniskasirkku ja keltahoususirkku saapuivat jo hämärissä ja kohta talon reunustaa käppäili paikalle myös purppuraviiriäiskyyhky.
Seuraavat uudet lajit olivat ruskoniskasirkku sekä sammaltangara ja sitten saapuivat paikalle myös paikalle panamantangarat (Tangara dowii), joiden mukaan paikka oli saanut nimensä. Ruokinnalla vieraili myös muutama sievän näköinen pieni tummariisirattu (Dusky Rice Rat) ja muutamia parvia amerikansepelkyyhkyjä näkyi lennossa.
Kävin itse pihalla hieman kävelemässä ja näin parit sisältä vain vilaukselta nähdyt purppurapilvikolibrit ja ruskolakkirastaat sekä vuorielenian ja mistelinapsijan (parvus). Sisälle palattuani oli valo jo parempi kuvausta ajatellen.
Kävimme Hannan kanssa kävelemässä pihamaastossa olleen pienen luontopolunkin mutta ilman mainittavia havaintoja. Isäntä lupasi tulla huutelemaan mikäli vielä odottamamme valkokurkkupyyt saapuvat ruokinnalle. Pyyt kyllä käyvät joka päivä ruokinnalla mutta mitään aikataulua niillä ei ole. Pyitä ei kuitenkaan tällä kertaa meidän aikataulumme puitteissa näkynyt ja kymmenen aikaan meidän piti lähteä pitkälle ajomatkalle.
Olimme joku päivä lounaalla käydessämme nähneetkin paikallisissa uutisissa kuvaa maanvyörymästä ja nyt selvisi, että tämän maan yhden pääteistä tukkineen maavyöryn raivaus oli yhä kesken ja tietysti juuri suunnittelemallamme reitillä. Niinpä meillä oli tiedossa vielä pitempi kierto, jotta pääsisimme ajamaan kohti pohjoista. Mutta nyt ajaisimme samaa reittiä edes takaisin, mikä mahdollisti meille toisenkin pysähdyksen eräällä mielenkiintoisella kohteella, jolla olimme suunnitelleet pysähtyvämme paluumatkalla.
Chinchona
Ajo oli pitkä mutta lopulta aloimme nousta vuoristoon ja viimein parkkeerasimme Chinchonan maisemaravintolan pihaan ja kävelimme ruuhkaisaan ravintolaan, jossa oli useampikin iso lintuturistiporukka ruokinnan lintuja katsomassa ja kuvaamassa.
Valitsimme itsellemme pöydän vähän kauempaa ja tilasimme ruoan mutta samalla kuitenkin jo kuvailimme ruokinnan linnustoa. Ja kun porukka vähän väheni, pääsimme keskittymään kuvailuun paremminkin.
Ja kuvattavaahan riitti, sillä hedelmäruokinnalla kävi tangaroita ja kaikkea muuta värikästä ja useilla kolibriruokinnoilla pörräsi toinen toistaan kesympinä erilaisia kolibreja aivan ihmisten päitä hipoen.
Upeita punahuivitangaroita sekä jo tuttuja punaperä-, hopeakurkku-, piispa- ja palmutangaroita, idänlehtoturpiaaleja, kardinaaliseppäpari, viherkardinaaleja, kastanjakultapyrstöjä, smaragditukaani (caeruleogularis), pari mustasakua sekä lopulta tiedossamme ollut paikallinen harvinaisuus viikunatangarakin saapui hedelmäruokinnalle.
Lukuisten vihersäihky-, violettisapeli- ja ruostepyrstökolibrien lisäksi näimme endeemejä kuparitaskukolibreja sekä valkopilvi-, suru- ja vihererakkokolibrin.
Mutta lopulta oli taas jatkettava matkaa. Vauhdista näimme jokusen karhepääskyn, joista pari tunnistettiin etelänkarhepääskyiksi sekä pari amerikansirohaukkaa.
La Selvan alueella – Selva Verde
Perille Selva Verde Lodgella kävimme hakemassa respasta avaimemme ja majapaikkamme olivat tien toisella puolella mökeissä, jonne oli tien päästä melkoinen kiipeäminen portaita pitkin. Mökit kuitenkin olivat aivan keskellä upeaa metsää ja niiden takana alkoi kunnon sademetsä, joten olimme taas lähellä luontoa. Mökeille johtavan tien varressa oli lampia, lintuja houkuttelevia istutuksia ja kokonaan katettu ja öisin valaistu luontopolku hotellille. Retkeily onnistuu silloin sateellakin.
Heti ensimmäiset havaitsemamme linnut olivat aroja, jotka ääntelivät puiden latvustojen kätköissä. Äänet eivät kuulostaneet aivan niin ruman rääkyviltä, joten epäilimme jo kyseessä olevan panamanaroja ja pian näimmekin useamman panamanaraparven lentävän ylitsemme.
Illalla käppäilimme Hannan kanssa vielä lähimaastossa ja pihan lätäköllä päivysti viherkalastaja ja taivaalla lenteli parvina jauho- ja punaotsa-amatsoneja (autumnalis), jokunen meksikonaratti sekä pari harmaaperäkiitäjää.
Illallinen nautittiin hotellin ruokalassa, jossa ryhmien tilaamat ruoat tarjoiltiin. Erikseen maksamalla olisi voinut ruokailla myös hienommassa alakertaravintolassa. Hotellialue oli rehevää metsää ja aivan kävelytien varrella olleessa vesialtaassa päivysti silmälasikaimaani. Erilaisia sammakoita kuului paljon mutta emme oikein löytäneet kuin isoja agakonnia. Tien yli viiletti iso näätäeläin taira ja ainoa lämpökameralla löytynyt lintu, jota päästiin kunnolla katsomaan oli yllättäen amazonianmomotti.
25.2. heräsimme aikaisin ja suuntasimme pihamaastoon käppäilemään. Oli kiva kuulla pitkästä aikaa kunnon aamuhuudot, kun tummamölyapinat availivat äänijänteitään. Punanokkasirkkusperhe ja pikkuvihernapsijat sekä amazonian- ja leveänokkamomotit olivat äänessä ja valkometsäpeukaloinen lauloi. Viheltäjähiirihaukka päivysti valaisintolpan nupissa ja tunnistimme äänessä olleet kaappariattilan, kaakaokipuajan sekä kastanjaselkämuuran. Samoja papukaijoja sekä panaman- ja puna-aroja lensi ylitsemme ja kukkivilla pensailla kävi kukkia imeksimässä kauluri- sekä pohjanerakkokolibri (longirostris).
Picos y Plumas
Haettuamme mukaan tilaamamme aamiaisen respasta, lähdimme ajamaan ja noin 40 minuuttia myöhemmin kurvasimme klo 8:00 Picos y Plumasin pihaan. Tapasimme talon isännän Jairo Lacayon, joka johdatti meidät terassilleen, jossa oli taas aivan käsittämättömän upeat ruokinnat.
Pian oli ruokinnalla kuhinaa, kun niin turkoosi-, iso- kuin säihkymesitangarat, viher- ja keltakruunumarjukat, punahuivitangarat sekä muutamat jo muilta ruokinnoilta tutut lajit tungeksivat hedelmätarjonnalle. Myös isompia lintuja saapui banaaneja popsimaan; valkokulmatikkoja, kastanjakultapyrstöjä mukanaan yksi seepiakultapyrstökin, punaperäkasikki (microrhynchos), naamioväijy, maiskuttajakardinaali sekä upeat täpläarakarit ja mustanokka- ja rikkitukaanit!
Eikä tässä vielä ollut kaikki, sillä kolibrejakin riitti! Mesikolibri oli valtalaji mutta myös suomu-, pensashohto-, sinirinta- kuin tietysti ruostepyrstökolibrejakin kävi ruokinnoilla. Ja ohitsemme jo pariin kertaan salaman nopeasti vilahtanut hyvin pieni kolibri paljastui kaulurierakkokolibriksi, joka oli oppinut käymään ovesta sisällä keittiössä olevalla omalla ruokinnallaan välttäen näin yhteenotot isompien sukulaistensa kanssa. Jairo kantoi ruokinnan meille terassille näytille siten, että kolibri lensi ”kukan” mukana siitä samalla sokerivettä imeksien.
Eikä tässäkään vielä ollut kaikki vaan Jairolla oli tarjolla vielä parit bongauksetkin, joiden kohdetta emme tienneet emmekä alkaneet kyselemäänkään. Niinpä kun ruokinnalla kaikki tuntui olevan nähtynä ja kuvattuna, hyppäsimme Hannan ja Jairon kanssa Emidion kyytiin ja kuitattuamme vauhdista reissun ensimmäisen hallavalaiskiaisen jatkoimme läheisen meidät metsän reunaan, josta lähdimme kävelemään liejuista polkua metsään.
Selvästikään ensimmäisessä paikassa, jota tarkisteltiin ei oltu kotona ja muutenkin metsässä oli varsin hiljaista, sentään savumuura ja kuusisieppari nähtiin. Lopulta saavuimme kohtaan, josta näkyi iso puu ja sen latvassa omituinen vaalea möykky – isopökkelökehrääjä! Ja vain pieni kävely lisää ja oksistosta tuijotti meitä upea töyhtöpöllöpari!
Olimme jo hieman aikataulusta jäljessä mutta kun meille vieläkin oli ohjelmaa tarjolla jaksoimme tietysti kahlata vielä kultapöllöpariakin katsomaan, vaikka lajin olimme jo alkureissusta nähneet. Pöllöt on kuitenkin aina vaan niin kivoja! Paluumatkalla autolle näimme vielä pienen porukan muurahaistangaroita ja vihernappaajan sekä hauskoja katoksi leikatun banaaninlehden alla päivää roikkuen viettäneitä leikkoja eli lehtikuonolepakoita, niin valkoisia valkohankkoja (White Tent Bat) kuin ruskeita ”pitkäkuonolepakoita” (Long-nosed Bat). Puiden juurakoilla kiipeili muutamia kirkkaan oransseja ja sinijalkaisia mansikkanuolimyrkkysammakoita.
Vauhdikkaan kävelyn ansiosta olimme kuitenkin ihan sopivasti ajoissa ja Jamppa ja Sanna olivat taas täyttäneet muistikorttejaan sillä aikaa, kun olimme olleet metsäkävelyllä. Oli aika kiitellä Jairo ja täytyy kyllä antaa isot suositukset tälle paikalle! Vaikka Jairo ei itse ole lintuharrastaja eikä edes kuvaaja, oli hänellä kaikki järjestelyt aivan viimeisen päälle! Paikkaa ei löydy lainkaan eBirdistä ja muutenkin paikasta löytyy tietoa hyvin vähän, mutta isäntä kyllä toivoi kovasti lisää kävijöitä. Jairolla on facebook sivut, joiden kautta kuvausvuoron voi varata.
Nectar & Pollen
Ehdimme hyvin käydä syömässä ja jatkoimme sitten pikkumatkan yhteen itse varaamaamme paikkaan Nectar & Pollenille. Valitettavasti keli oli muuttunut pilviseksi ja alkoi myös sataa.
Normaalisti oppaana toimiva isäntä oli estynyt mutta hänen poikansa toimi nyt isäntänä ja hän ohjasi meidät metsäisen rinteen yläpuolella olevan aukean keskellä olevalle ruokintapaikalle, jossa oli meille jo penkit valmiina.
Ruokinnalle tuotiin tuoreita hedelmiä ja kohta alkoi tuttuja lintuja saapua niitä pupeltamaan. Ympärillämme oli myös hyviä kolibripensaita mutta sään takia kolibrit eivät oikein olleet liikenteessä. Paikalla havaittiin säännöllisesti legendaarista Snowcapia eli lumilakkikolibria mutta eBirdin mukaan linnusta oli jostain syystä kaikkein vähiten havaintoja juuri tähän aikaan vuodesta, mutta havaintoja kuitenkin oli jokunen aika vastakin.
Hedelmiä saapui popsimaan tutut oropendolat, tarharastaat, täpläarakarit sekä lauluturpiaali. Puskissa vilahdellut kolibri kuitenkin kiinnitti huomiomme ja lopulta se saatiin kuvattua ensin lennossa ja sitten oikein hyvin puskassakin ja paljastui kuorokolibriksi.
Sitten alkoi taas sataa oikein kunnolla mutta saimmepahan esim. arakareista hieman erilaisia kuvia niiden värjötellessä oksilla sateen loppumista odottamassa.
Sateen vaimennuttua ja lopulta loputtua kuvasimme puutarhassa juoksukyyhkyn, nokinäpsyn ja rusokylkikerttulin ja itse näin lyhyesti puun latvustossa vilahdelleen kultasiipikerttulin. Ja jonkin aikaa odoteltuamme saapui ruokinnalle myös amazonianmomotti.
Opaspoikamme halusi kovasti saada meitä kulkemaan kanssaan rinnemetsässä olleelle lyhyelle luontopolulle vaikka keli olikin yhä surkea. Lopulta vain minä uskaltauduin hänen mukaansa vaikka olin melko varma, ettei polulla olisi kauheasta tässä kelissä tarjottavaa. Lisäksi pelkäsin lumilakkikolibrin käyvän kukkivissa puskissa tietysti juuri silloin. No eipä polulla havaittu oikeastaan yhtään lintua, raitapeukaloinen kuultiin mutta se kuului kyllä ruokintapaikallekin ja nuijasin ruokinnalla käyneen keltaperäturpiaalin.
Oppaamme lisäsi muutamaan kertaan uusia hedelmiä ruokinnalle mutta aikalailla samat syöjät kävivät paikalla. Takametsässä näimme lyhyesti korpirastaan ja sitten monta kertaa jo vilaukselta nähty pronssipyrstökolibri antautui lopulta kuvattavaksi.
Lopulta meidän oli annettava periksi ja lähdettävä palailemaan kohti Selva Verdeä. Ajomatkalla näimme tien varressa seisseet jalo-, amerikanharmaa- ja isotiikerihaikaran (kyseessä ei ole karalaji isotiikerihai-kara vaan haikara) sekä tien päällä lentäneen muuttohaukan.
Selva Verdellä ilta hämärsi jo mutta näimme vielä muutaman panamanaran ja kohta alkoi isotinami huudella metsässä. Kävimme taas katsomassa yöeläimiä lämpökameran ja lampun kanssa ja näimme vielä sepelkehrääjän saalistelevan aukean yllä. Nyt sateiden jäljiltä löysimme enemmänkin sammakoita, joista hauskimpia olivat punasilmälehtisammakot. Ainoa lämpökameran avulla tarpeeksi hyvin näkyville saatu lintu paljastui täplärastaaksi, mutta illan hauskin havainto oli kuitenkin eräässä puun latvustossa oleillut kierteishäntäkarhu- eli kinkajukaksikko.
La Selvan biologisen aseman metsissä
26.2. oli edessä päivä, jonka olimme jo etukäteen arvelleet hankalimmaksi koko porukallemme. Onneksi majapaikkamme ympäristökin oli todella lintuisaa, joten kun klo 5:30 hyppäsimme Hannan kanssa Emidion kyytiin jäivät Jamppa ja Sanna retkeilemään lodgen ympäristöön, jossa oli hyvät mahdollisuudet lintujen äänittämiseenkin, kun liikenteen melu jäi suojaavien kukkuloiden taakse.
Klo 5:45 olimme perillä La Selvan biologisella asemalla, jossa emme olleet ihan varmoja, oliko meille opas varattuna, kun sitä ei ollut missään meille kerrottu. Oma arveluni osui oikeaan ja meille oli kuin olikin sovittuna sekä opastetut varhainen aamuretki että lyhyt toinenkin retki aamukävelyn jälkeen.
Löysimme oppaamme ja kohta lähdimme tämän kanssa kulkemaan betonilla päällystettyjä polkuja pitkin sademetsään. Oppaamme ei kyllä ollut mikään papupata ja lintujen nimiäkin hän heitteli alkuun vähän sinne päin mutta kun annoimme hänen ymmärtää, että olimme aikalailla tosissamme lintujen määritysten kanssa, alkoi hän onneksi skarpata. Costa Ricassa käy aivan tolkuttomasti lintuturisteja ja jo meidän kokemuksemme mukaan oli etenkin opastettavien taso oli todella kirjava – pääasiassa ei niin kirkkaita värejä…
Jo puiston pihanurmikoilta löytyivät ensimmäiset valtavat aarnihokot mutta vielä oli turhan pimeää paremmille kuville. Kuulimme myös todella hauskan kuuloisia viheriibiksiä sekä pari kaappariattilaa, joista toisen näimmekin. Joen ylittävää riippusiltaa kävellessämme lennähti lähipuuhun leveänokkamomotti ja sillan ylitettyämme päivysti tien päällä oksalla viheltäjähiirihaukka. Kohta pointsasimme uskomattoman kauniit munkkitanssijat (candei) mutta vieläkin oli vähän hämärää näiden vilkkaasti liikkuvien lintujen kuvaamiseen.
Metsässä vasta hämärää olikin, mutta etenkin äänihavaintoja alkoi sentään kertyä. Ihan kaikkia ääniä oppaamme ei joko noteerannut, tuntenut, muuten vain kertonut, tai sitten ei osannut lajien englanninkielisiä nimiä mutta valtaosalle lopulta määritys saatiin. Pikkuviidakkohaukka ja purppurakyyhky huutelivat ja kuulimme myös sekä isotinameja että yksittäisen pikkutinamin, viheltäjä- (tenellus) ja väliamerikanpikkutrogonin, leveänokka- ja amazonianmomotin ja monia muita jo tutuksi tulleita lajeja.
Hannan tilauksesta kävimme aika pitkän matkan päässä bongaamassa pari päivää samalla lehdellä viihtyneen uskomattoman kauniin ripsipalmukyyn. Näimme myös useita todella hauskan näköisiä mutta myrkyllisiä mansikkanuolimyrkkysammakoita ja vihernuolimyrkkysammakoita, joten Hanna oli tyytyväinen vaikka linnut olivatkin yllättävän tiukassa.
Kuvaustilanteet olivat todella vähissä. Amerikanpöllöspari (guatemalae) piilotteli niin tiheässä oksistossa, ettei niistä näkynyt kuin hahmot. Ruutukurkkumuuranen, ruskopystynokka (genibarbis) ja vihernappaaja näkyivät vain vilaukselta, mutta virtakerttulista saatiin sentään jonkinlaiset ja pikkukipuajasta sekä pihapiiriin jo palattuamme mustanaamakardinaalista vähän paremmatkin kuvat.
Huilasimme ihan hetken aseman pihassa mukaan saamamme aamupalan nopeasti haukaten ja sitten löysimme uuden oppaamme, joka oli onneksi paljon puheliaampi kaveri.
Lähdimme kulkemaan osittain samoja polkuja pitkin mutta tällä oppaalla oli vähän paremmin linnut hanskassa. Löysimmekin pian kesylaiskurin, ruostepyrstöjakamarin, oravakäen, pienen vilkkaasti edenneen valkosilmätangaraparven sekä muutaman täplärastaan. Sitten erään korkean kuivan puun latvasta lähti, juuri kun sinne katsoimme, lentämään valkoinen lintu, joka tipauttautui katveeseen eikä enää palannut vakiolatvaansa vaikka sitä aika kauan odottelimme, niinpä lumikotinga jäi aika heikosti nähdyksi – mutta näkyi kuitenkin.
Löysimme vielä muutaman mustarintapeukaloisen ja kuusisiepparin sekä meksikontöyhtötikan ja muurahaistangaroita. Sitten oppaamme näytti meille hassun puun kolosta kurkkineen käärmeen, joka oli ollut tismalleen samassa paikassa jo usemman kuukauden.
Samat munkkitanssijat (candei) olivat nyt paremmassa valossa ja viheltäjähiirihaukka poseerasi oikein antaumuksella mutta amerikanpöllöset (guatemalae) olivat yhä vain ihan yhtä huonosti näkyvissä. Pääsimme hetken seuraamaan tummamölyapinoiden perhe-elämää ja sitten löysimme armeijamuurahaisvirran, jonka perässä ei kuitenkaan ollut käytännössä lainkaan lintuja. Muurahaiset olivat muuttomatkalla jo tuhoamastaan puusta, jolloin ne eivät jostain syystä niinkään houkutelleet lintuja ympärilleen.
Lähistöltä löysimme kuitenkin kuvattavaksikin asti panamansuomu- ja ruskokipajan, pari panamanpuumuuraa sekä punanokkasirkkusen ja lisäksi kuulimme ja näimme lyhyesti pari isonokkamuuraa sekä isopeukaloiskertun (melanurus).
Pihaan palattuamme aarnihokot olivat paremmassa valossa mutta useita ryhmiä turisteja liikkui pihalla, joten kuvaamisen sai unohtaa. Taivaalla muutti runsaasti kalkkunakondoreita ja näimme myös ylitsemme lentäneen pikkujalohaukan sekä harmaaperäkiitäjiä. Isonokkaväijyjä näkyi ja kuului muutamia.
Asemalta löysimme paikalle saapuneet Jampan ja Sannan ja tarkoituksenamme oli retkeillä vielä hieman aseman ympäristössä. Päivä oli lämmennyt todella kuumaksi ja alueella liikkuminen ilman opasta oli tiukasti rajoitettua, joten lopulta kävimme vain jokirannan sillalla kääntymässä. Jotain tuttuja lajeja toki näimme, mukavimpina ehkä pari viheriibistä mutta aika pian lähdimme palailemaan kohti Selva Verdeä, jonka lähistöllä suuntasimme kuljettajamme suosittelemalle ravintolalle, jonka pihaan saavuttuamme lensi ylitsemme neljä asteekkiarattia.
Vielä Selva Verdellä
Kämpillä huilimme tovin mutta kolmelta suuntasimme kävelemään pihapiiristä lähtenyttä metsäpolkua. Polku oli mukamas vain kolme kilometriä pitkä mutta se meni kyllä todella jyrkästi ylös-alas rinnemetsässä. Panamanaroja mekasti puiden latvoissa mutta jonkin aikaa saimme kulkea ennen kuin löysimme ainoatakaan lintua näkyville. Mutta heti ensimmäinen oli partanunna, joka oli pyydystänyt jonkun tosi ison ötökän ja hakkasi sitä oksaa varten syömiskuntoon.
Matkaa jatkettuamme kuulimme kauniin laulunsäkeen, joka kaunistui entisestään kun sitä äänittelin ja soitin playbackinä takaisin. Ja kohta lennähti hohtokardinaali (cyanoides) viereemme mutta ikävästi se pysytteli varjoissa ja oksien takana.
Ohittaessamme polkua pitkin mökkejämme, lauloi korkealla puun latvustossa isotöyhtönapsu ja vähän lisää käveltyämme kuului taas parinkin linnun laulua, joista toisen tunnistimme valkokurkkukardinaaliksi mutta otin toki molemmista linnuista äänityksiä. Äänityksistä toisenkin linnun pystyi tunnistamaan ja se oli lavertajarastas (assimilis). Tunnistuksissa saatiin apua myöhemmin. Lavertajarastaalle meillä olisi ollut pari tuoretta havaintopaikkaa lähistöltä tiedossa, mutta nyt ei tarvinnut sortua bongaamaan. Läheisen hotellin pihamaastossa oli myös yöpynyt agamihaikara, mutta sitä oli kuvattu vain taskulampun valossa, joten toiveissa oli nähdä laji joskus vähän paremmin.
Ilta oli jo hämärtymässä, kun palasimme pihamaastoon, jossa vielä katseltiin papukaijojen iltalentoa, kuunneltiin viimeisiä vaimeita valkometsäpeukaloisen laulunsäkeitä ja kohta äänessä oli enää isotinami.
27.2. vietimme varhaisen aamun taas Selva Verden mökkien pihamaastossa ja löysimmekin vielä lyijytrogonin ja kerttulitangaran uusiksi lajeiksi sekä pari viheltäjätrogonia (tenellus), isotöyhtönapsun ym.
Siirryimme hyvissä ajoin koko porukalla tien toiselle puolelle hotellialueen pihamaastoon, jossa lintuja kävi ruokinnalla ja jossa pystyi myös kävelemään jokivarressa olleita polkuja jonkin verran. Joen toisella puolella olisi ollut laaja sademetsäsuojelualue, mutta sinne pääsi retkeilemään vain oppaan kanssa.
Ravintolan takaisen sillan pielestä löytyi jokivarresta nuori kirjotiikerihaikara sekä puskassa piilottelemassa ollut mustakondorin poikanen, jolle emo kävi välillä tuomassa ruokaa. Myös amerikankäärmekaula lensi ylitsemme.
Aivan ravintolan pihastakin löytyi mukavasti elämää, kun samassa puussa rakensi pesää tarhaväijypari ja kävi kääntymässä myös kaneli- ja pikibekardi.
Kävelimme vähän jokivartta edes takaisin nähden vain pari mustafiiviä sekä ylitsemme lentäneen hammashaukan. Niinpä palasimme pihamaastoa koluamaan, josta löytyi vielä muurahaistangaraperhe, raitapeukaloinen, mustasirkkuspari sekä viirupääkipuaja ja epolettiarattiparvi touhusi korkeampien puiden latvoissa. Taivaalla alkoi näkyi taas kalkkunakondorimuuttoa, jonka seassa muutti myös muutama kuningaskondori.
Aamupalan jälkeen hyppäsimme autoon ja lähdimme hakemaan tavaroitamme mökeiltä. Tällöin Emidio huomasi trogonin istumassa tien yläpuolella oksalla ja pääsimme kuvaamaan lyijytrogoniparia oikein hienosti. Lyhyen lounastauon jälkeen edessä olikin taas vähän pitempi ajomatka.
Laguna Lagarto
Olimme varautuneet siihen, että loppumatkasta tie voisi olla surkeassa kunnossa ja matkaan voisi mennä aikaa. Niinpä emme tehneet lainkaan stoppeja matkan varrella. Vauhdista näimme taas jonkin verran karhepääskyjä ja nyt saimme tunnistettua niin etelän- kuin pohjankarhepääskyjä ja näimme myös pari kultakurkkusirkkusta. Lopulta tie oli loppumatkastakin ihan kohtuullisen hyväkuntoinen ja niin kurvasimme Laguna Lagarton pihaan paljon aikaisemmin kuin olimme luulleet.
Saimme huoneemme ja meillä oli taas terassilta aivan uskomattoman hieno maisema. Sitten saimme jonkin aikaa odotella vuoroamme päästä juttusille paikan managerin kanssa, jotta saisimme sovittua seuraavien kahden päivän ohjelmaa.
Iltapäivä oli todella kuuma ja lintumaailma vaikutti hiljaiselta, joten käppäilimme hieman pihamaastoon tutustuen ja näimme pihanurmikolla rantakerttulin, puskissa vihermarjukoita, puissa meksikonaratteja ja pari valkokulmaväijyä, laguunien rannoilla isoviherkalastajan, pari kilpikonnaa sekä pari isoa silmälasikaimaania. Vähän pitemmälle lätäköitä seurattuamme kuulimme vastarannalta hassua klopsetta ja hoksasin tarkistaa, millainen ääni olikaan paikallisella mölymangrovekanalla (albiventris) ja sellainenhan siellä rannassa möykkäsi. Soitin ääntä vähän kovempaa ja sehän alkoi huutaa ihan kunnon soidinkiljuntaa. Ja lopulta kana tuli esiinkin ja juoksi hetken vähän avoimemmin rantaviivassa ennen kuin katosi taas puskiin.
Ilta sujui sitten pääasiassa ravintolan terassin edustan ruokinnan lintuja kuvaillessa. Mölymangrovekanan huuto kuului vähän aikaa terassillekin. Jostain syystä ruokinnalle tuotiin hedelmät vasta aivan auringon laskun aikaan, joten kuvausvaloa riitti vain hetkeksi mutta ruokinnalla oli sen verran hyvä hulina, että kuvia kyllä taas tuli! Rikkitukaaneista, isosakuista, punakorva-arateista ja kultahupputangaroista saatiin erinomaisia kuvia ennen kuin valo alkoi käydä turhan vähiin.
Pimeässä lähdimme taas kävelemään lähimaastoon ja sillan pielessä oli edessä pieni tenkkapoo. Siellä oltiin ruokkimassa muutaman kaimaaniretkelle osallistuneen kanssa silmälasikaimaaneja. Kaimaaneja oli tiellä pitkin poikin kymmenkunta toinen toistaan isompaa otusta. Ei siinä auttanut kuin yrittää pujotella niiden välistä sillan toiselle puolelle. Isointa otusta kyllä pyysimme ruokkijan siirtämään vähän, ettei sentään ihan yli tarvinnut hypätä. Sitä sitten kepin kanssa osoiteltiin vähän siirtymään ja pääsimme näin kulkemaan sen ohitse.
Päästyämme samaan paikkaan, jossa mangrovekana oli ollut aloimme soitella atrapista keskiamerikanvarpuspöllön ääntä. Ekassa paikassa ei vielä tärpännyt mutta jo toisella stopilla alkoi aika kaukaa metsästä kuulua vastaus. Soittelimme ääntä vähän lisää mutta pöllö ei tullut yhtään lähemmäksi. Lopulta se siirtyi kämppämme suuntaan, mutta sinne takaisin käveltyämme se oli jo hiljentynyt emmekä enää kehdanneet sitä häiritä.
28.2. herätessämme kuului kauluskehrääjän ääntelyä. Suuntasimme heti aamun sarastaessa ruokinnan lintuja kuvaamaan ja edellisiltaisten lajien lisäksi pääsimme kuvaamaan täpläarakareja, kastanjakultapyrstöjä, valkokulmatikkoja, palmu-, kesä- ja hiiritangaroita, lauluturpiaalia sekä uutena tuttavuutena sitruunamarjukkaparia. Terassilta näkyi myös mm. costaricanaratteja, jauho- ja punaotsa-amatsoneja (autumnalis), isosepelkalastaja, kanelibekardi, rotkoväijy ja mustalakkitityrapari. Lukuisten mustakondorien ohessa näkyi jokunen kuningaskondori ja töyhtökarakara lensi pihan poikki. Päivän kunnolla lämmettyä alkoi taivaalla virrata taas kalkkunakondorimuuttoa, jonka seassa muutti myös yksittäinen preeriahiirihaukka. Maltoimme juuri ja juuri syödä nopean aamiaisen.
Kun päivän ohjelma alkoi painaa päälle, kävimme hakemassa tavaroita huoneestamme, jolloin pihapuussamme näkyi sepellaiskuri ja muutama panamanara lensi raakkuen pihan yli.
Kohta ajoimme todella lyhyen matkan kondorikojuille, jossa olikin hurja kuhina tarjolla olleiden sianpäiden ympärillä. Oppaanamme toiminut mies kyseli, halusimmeko haaskoja siirreltävän ja lopulta yksi sianpää tuotiin vielä lisää vähän lähemmäksi kojuja.
Alkuun paikalla oli vain pari kuningaskondoria, jotka olivat pahasti joko mustakondorien takana maassa tai sitten puiden oksilla odottamassa vuoroaan. Mutta kun aikaa kului, alkoi kuvaustilanteita syntyä, kun kondorit lennähtelivät puusta maahan ja toisin päin ja käppäilivät ja juoksentelivat haaskalta toiselle.
Paikalla oli pari hauskan näköistä nuorta kuningaskondoria mutta kyllä kuvauksissa keskityttiin pääasiassa uskomattoman oudon näköisiin aikuisiin lintuihin. Nämä kuitenkin aika harvoin lennähtivät ja lopulta ainakin itselläni onnistuneet kuvat olivat todella vähissä. Kojujen välissä näkyi paksunokkasirkkusnaaras ja kojujen yli lensi pari puna-araa.
Jamppa ja Sanna jäivät kuvaamaan kotkia, kun me lähdimme oppaan kanssa toiselle kuvauskohteelle. Ajoimme taas vähän matkaa ja sitten oli edessä jonkin verran kävelyä kunnes pääsimme pienen puron varteen, josta näkyi isolle puulle, jonka kyljessä näkyi isohko kolo. Paikalla oli aasialainenkin porukka, joka vaikutti siltä, että he olivat odottaneet jo aika pitkään.
Oppaamme käveli aivan aasialaisporukan selän takana puron varteen kuin jotain tarkistaakseen ja kohta hän tuli takaisin juosten ja naureskellen – rannasta oli lähtenyt agamihaikara! Me emme olleet puiden ja puskien takaa nähneet haikaraa ollenkaan, mutta oppaamme lähti saman tien komppaamaan jokivartta ja onneksemme haikara nousi kohta taas lentoon hänen edestään. Edelleen näimme linnun vain huonosti oksien takaa, mutta se näytti taas jatkaneen purovartta eteenpäin. Oppaamme kiersi kauemmas ja yritti ajaa lintua meitä kohti ja lopulta näimme linnun taas. Se laskeutui aika lähelle meitä mutta juuri ison puun rungon taakse. Pääsimme kiertämään siten, että lintu näkyi mutta koko ajan oksien takaa ja ainakin itsellä kamera tarkensi oksiin ja juuri kun olin saamassa tarkennuksen lintuun, lennäshti se taas kauemmas jokivartta pitkin eikä sitä enää löytynyt.
Haikaran jahtauksen aikana olivat panamanaratkin tulleet katsomaan touhuamme pesäkololleen. Tai oikeasti ne olivat jostain ihan muusta syystä tulleet esiin, sillä olimme kuitenkin niiden pesäkolosta aika kaukana. Pääsimme kuitenkin ottamaan ihan hauskat pesäkolokuvat näistä isoista uhanalaisista papukaijoista.
Jarmolla ja Sannalla oli kuvia kertynyt ja kondoreitahan olisi voinut kuvata vaikka koko päivän, mutta päätimme kuitenkin palailla majapaikallemme. Terassilta sain paikattua aiemmin nuijaamaani keltaperäturpiaalin ja pihapuuhun laskeutuneesta tummaraitahaukastakin oli hyvä saada paremmat kuvat, myös pikkujalohaukka näkyi lennossa piha-aukean yllä.
Aamuinen oppaamme oli sanonut, että managerina toimivan Adolfon ruokinnat, joille olimme suunnitelleet menevämme vasta seuraavana aamuna, toimivat paremmin iltapäivisin. Niinpä sovimme Adolfon kanssa ohjelman muutoksesta ja kohta lähdimmekin hänen puutarhaansa, jossa kävi vähän eri linnut kuin ravintolan terassin ruokinnalla.
Aamuinen opas oli taas meitä jeesailemassa ja alkuun istahdimme hedelmäruokinnan lintuja kuvaamaan, kun hän meni laittamaan kolibrikuvauspaikkaa kuntoon. Jostain syystä hedelmäruokinnalla oli todella hiljaista. Ilmeisesti lähipuissa oli joku petolintu? Lopulta paikalle alkoi saapua aimmilta ruokinnoilta tuttuja lajeja, joista sitruunamarjukasta tuli nyt paremmat kuvat. Sitten paikalle saapui pieni parvi epolettiaratteja, jotka ottivat koko ruokinnan haltuunsa. Jossain kauempana huhuili sinimaakyyhky.
Toisella puolella taloa alkoi olla valmista ja paikalla olikin oikein kolibrikuvausstudio. Oli kukkaa, johon lisättiin vähän väliä sokerilientä ja lisävaloja mutta silti paikka oli vähän turhan hämärä ja ainakaan itselläni ei putkessa valovoima riittänyt ihan sellaisiin kuviin kuin olin toivonut saavani. Kolibreja oli paikalla oikein mukavasti. Eniten oli mesi- ja ruostepyrstökolibreja, pari pronssipyrstö- ja pensashohtokolibria, pohjanerakkokolibri (longirostris) sekä aika rähjäinen kruununeitokolibrinaaras. Ja kohta kukkaa taas vaihdettiin ja erilaisia kuvia syntyi.
Kolibriruokinnan vieressä oli myös pari hedelmää tarjolla ja niille saapui pari upeaa rikkitukaania. Pihan toisen puolen hedelmäruokinnallekin oli saapunut tuttuja tangaroita, joten oli vaikea valita mitä kuvata, kun joka puolella tapahtui. Lopulta valo alkoi kuitenkin käydä turhan vähiin ja jonkin aikaa ihan vaan ihailtuamme ympärillämme ollutta pörinää, päätimme lähteä taas ravintolan terassille.
Paikalle oli saapunut uutta kuvaajaporukkaa mutta onneksi terassi oli tilava ja sekaan mahtui hyvin. Valo oli jo turhan vähissä mutta aarnihokkoa ja isosakua piti silti kuvata, kun ne kököttivät puussa vierekkäin. Vihdoin sain jonkinlaiset kuvat hauskasta ”miuramistakin” eli valkokuonokoatista, joka kävi varastamassa yhden ruokinnalta maahan tippuneen banaanin. Kauempana olleessa kuivassa puussa näkyi meksikontulikärki.
Illalla pihamaastossa saalisteli sepelkehrääjä. Kävimme pimeässä vain ihan lyhyellä kävelyllä, mutta emme löytäneet kuin isoja agakonnia ja kaimaaneja.
29.2. karkauspäivän aamu oli epävakainen ja välissä satoi vettä. Suuntasimme taas terassille hyvissä ajoin ja kuvattavaa riitti. Olimme suunnitelleet lähtevämme ajamaan kahdeksalta aamulla ja olin itse ajatellut lähteväni saman tien kävelemään tien vartta isoa jokea kohti, josta minut poimittaisiin sitten matkalta kyytiin. Keli oli kuitenkin niin surkea, että jämähdin muiden sekaan terassille. Muutama costaricanaratti värjötteli puissa ja aarnihokot sekä valkokuonokoati saapuivat pihanurmikolle, joten kuvattavaa taas riitti. Täpläarakarit ja punakorva-aratit värjöttelivät ruokinnan oksilla kovimmassakin sateessa, joten saatoimme ottaa vähän erilaisiakin kuvia.
Aamupalan aikaan seitsemältä keli parani ja päätin lähteä käppäilemään. Mutta kohta alkoi taas ripsiä vettä ja metsässä oli todella hiljaista. Niinpä kävelin pienen kylän keskellä olleelle lätäkölle saakka, josta löytyi saman tien jo aiemmin pikaisesti vauhdissa näkemiämme amerikanjassanoita ja siniliejukanoja. Etenkin jassanat sekä isotiikerihaikara esiintyivät oikein kuvauksellisesti.
Kuulin pariin kertaan lymyrääkän kitinää ja ruovikosta löytyi samettisirkkusia, pari paksunokkasirkkusta sekä sitten pari varovaisesti toivomaani jymynokkasirkkusta. Jatkettuani Adolfon puutarhan ohi jokivarteen, löysin vielä muutaman kaulussirkkusen (moreletti). Taivaalla kaarteli valtavat parvet kalkkunakondoreita, mutta kohta tuttu hiace parkkeerasi viereeni ja lähdimme ajamaan pitkää matkaan kohti San Josea.
Parit stopit matkalla San Joseen
Onneksi Emidiolla oli vetää pari ässää hihasta ja hän kertoi, että matkan varrella olisi pari muutakin pysähdystä kuin vain suunnittelemamme uusi stoppi Chinchonassa. Ajomatkalla havainnot jäivät heti alkumatkasta eräällä lätäköllä nähtyyn kääpiöuikkuun, pariin tummaraita- ja amerikansirohaukkaan, amerikansepelkyyhkyihin sekä karhepääskyihin ym.
Lopulta lähdimme laskeutumaan todella jyrkkää mäkeä alas jokilaaksoon ja Sarapiquijoen ylittäneeltä sillalta hoidimme helposti ainakin kolme amerikankoskikaraa. Myös pari mustafiiviä ja punahuivitangara nähtiin, pari viheltäjätrogonia (tenellus) kuultiin ja taivaalla kierteli iso parvi kauluskiitäjiä.
Lopulta parkkeerasimme tutun Chinchonan parkkiin ja taas ravintolassa oli useita kuvausporukoita ruokinnan lintuja kuvaamassa. Tilasimme taas ruoan ja ohessa tarkkailimme ja kuvailimme niin hedelmä- kuin kolibriruokintoja. Pitkälti linnut olivat samat kuin edelliselläkin visiitillä, mutta nyt parin kardinaalisepän lisäksi paikalla oli väkänokkaseppäkin.
Vihersäihky-, kuparitasku-, suru-, ruostepyrstö- ja vihererakkokolibrista tuli kuitenkin lisää kuvia, kuten myös idänlehtoturpiaalista, banaanikerttulista, viherkardinaalista, punahuivitangarasta sekä myös lähipuissa käyneistä oliivikipuajasta ja samaragditukaanista (caeruleogularis) ym.
Matkan jatkuttua kurvasimme ylängöillä vielä isoille kukkiville puskille, joilta Emidio kertoi löytyvän jotain erikoiskolibria. Arvasimme oikein, sillä paikalta löytyi useita ruusukurkkukolibreja, jotka olivat täällä vain Poastulivuoren alueella olevaa alalajia, jonka koirailla oli kauniin kirkkaan punainen kurkku. Paikalla lauloi myös muutama preeriaturpiaali mutta emme löytäneet niitä näkyville.
Matkaa oli vielä jäljellä mutta lopulta saavuimme yllättävänkin nopeasti hotellillemme Buena Vistaan, joka oli San Josen pohjoispuolella. Hotellilla oli aika kiitellä ja hyvästellä Emidio, jolle tavan mukaisesti keräsimme ihan mukavan tipin kiitokseksi palveluistaan, jotka toki oli maksettu Aratingankin kautta.
Huoneemme parvekkeelta näimme vielä illalla meksikonaratteja, kelta- (aestiva) ja kanadankerttuleita, lännenkiitäjiä, tulinokkakyyhkyn, ruskonärhen, isonokkaväijyjä ja marjatyrannin.
Poasin tulivuorella
1.3. viimeinen päivä oli, kuten ensimmäinen päivämmekin oli ollut, vähän ylimääräinen sikäli, että olimme saaneet lentomme meille rakennetun ohjelman ympärille siten, että meillä oli extrapäivä niin alussa kuin lopussa. Alussa olimme käyttäneet extrapäivän aikaerosta ja matkan rasituksista toipumiseen sekä peruslinnustoon tutustumiseen Bouganvilleassa, mutta tähän reissun viimeiseen päivään olimme tilanneet Aratingalta vielä lisäohjelmaksi käynnin Poaksen tulivuorella.
Taas olimme lähdössä reissuun kahdestaan, sillä Jamppa ja Sanna halusivat ottaa vähän rennommin hotellilla, staijailla mahdollista petolintuliikennettä terassilla, nauttia kelistä parvekkeella ja ehkä hyödyntää hotellin uima-allastakin päivän kuumimmilla hetkillä.
Aamulla terassimme edustan pihapuussa lauleskeli töyhtöelenia ja aamupalan nautittuamme tapasimme klo 7:30 oppaamme Emanuel Guzmanin hotellin parkissa ja hyppäsimme tämän kyytiin ja lähdimme kipuamaan ylös kohti Poasin tulivuorta.
Teimme ensimmäisen stopin rinteen puolivälin paikkeilla Emanuelin ystävän omistaman ravintolan puistoon, jossa oli parit kolibriruokinnat sekä lyhyt luontopolku. Kolibreilla oli kauhea vauhti päällä mutta näimme mm. valko- ja purppurapilvikolibrin, sälepyrstökolibrin sekä vihersäihky-, huppu- (spectabilis), viherorvokki- (cyanotus) ja violettisapelikolibreja. Polun varresta löysimme huppuviuhkakerttulin sekä valkoniskasirkun ym.
Kohta jatkoimme ylös aina Poaksen portille asti ja olipahan paikalla porukkaa. Tungoksen aiheuttivat matkailijat, jotka eivät tienneet puistoon pääsevän vain varaamalla ajan etukäteen. Portista päästyämme oli tien varressa panamanrastas ja isojalka- sekä muutama keltahoususirkku kuvattavana.
Parkkipaikalle päästyämme kävelimme keskukseen, jossa meille jaettiin kypärät päähämme. Poas oli aktiivinen tulivuori ja joskus ilmassa saattoi olla muutakin kuin tuhkaa. Sitten edessä oli lyhyt esittelyvideo paikasta niin espanjaksi kuin englanniksikin ja sitten lähdimme muutaman kymmenen muun valkokypäräisen ryhmäläisemme kanssa kipuamaan kohti kraatteria.
Me tietysti kävelimme muita hitaampaa, mutta lintuja ei pahemmin näkynyt. Jokunen naaraspukuinen ruusukurkku- tai kipinäkolibri vilahteli ylitsemme, tiaistangaroita vilisi puskissa ja erään puun oksalla oli pesässä hautova amerikansepelkyyhky. Kraatterille päästyämme alkoi iso pilvi juuri saapua maisemaa peittämään mutta ehdimme kuin ehdimmekin ottaa muutamat maisemakuvat ennen kuin meille kävi perinteiset eikä kraateri näkynyt enää ollenkaan.
Olimme jo jääneet pahasti ryhmästämme ja ohitsemme laskeutui jo niin sini- kuin punakypäräisiäkin. Kraatterilla käynti oli ajoitettu 20 minuuttiin mutta ei meilläkään kyllä visiitti ollut pilven takia pahemmin venähtänyt, muilla tuntui vain olevan kauhea kiire.
Kävelimme vielä tien parkkipaikan alapuolella tietä ylös alas jonkin verran mutta linnut olivat tiukassa, vain pari tulikurkkukolibria, liekkikerttuli sekä muutamia muita jo tuttuja lajeja nähtiin.
Lopulta lähdimme taas ajamaan ja teimme muutamia pysähdyksiä välillä atrappia soitellen mutta mitään uutta ja mullistavaa ei meinannut löytyä. Olimme jo jatkamassa matkaamme yhdeltä hienolta näköalapaikalta, jossa olimme nähneet pari ohitsemme lentänyttä kultakulmamarjukkaa ja olimme jo autossa istumassa, kun näimme automme editse tien yli lentäneen kultakuvetilhen, joka näytti laskeutuvan alarinteessä olevaan isoon puuhun. Mutta vaikka jonkin aikaa odottelimme, ei sitä enää löytynyt. Ehkä se oli jatkanut pitemmälle alarinteeseen? Tärkein targetlajimme oli kuitenkin hoitunut.
Koska Emanuelillakaan ei tuntunut olevan kauhea kiire, jatkoimme vielä hänen suosittelemaan kolibripaikkaan ja yllätys-yllätys se oli sama paikka, jossa olimme edellisenä iltapäivänä stopanneet. Emanuel jäi kuitenkin portin pieleen kiikaroimaan puskiin ja sanoi, että tästä yleensä oli puskia tarkkailtu. Kuvaajat olivat jäljistä päätellen tyytyneet nojailemaan aluetta kiertäneeseen aitaan. Onneksi emme olleet tätä edellispäivänä tienneet vaan painuneet saman tien puskien keskelle kolibreja kuvaamaan. Näimme nytkin jokusen kipinäkolibrin näköisen ja lopulta pari punakurkkuista korasta tunnistuikin mutta ei niistä portilta mitään kuvia saanut.
Stoppasimme vielä parilla isolla viljelysalueella, joista jälkimmäiseltä löysimme pari laiskan näköistä eteläamerikanhyyppää. Mutta sitten oli aika lähteä palailemaan kohti hotellia. Emanuelin hyvästeltyämme kävimme jututtamassa Jamppaa, joka oli staijaillut lähes koko päivän parvekkeella ja nähnytkin jonkin verran petolintuja, muttei kuitenkaan mitään uutta.
Loppupäivän otimme rennosti, pakkailimme tavaroita, kävimme syömässä hyvin hotellin ravintolassa heti, kun ravintola viideltä aukesi ja sitten menimme ajoissa nukkumaan. Seuraavana aamuna matkustus alkaisi aikaisin – ja matkustusta sitten riittäisikin…
Kotimatkalle
2.3. herätys oli epäinhimillisen aikaisin jo kolmen aikaan aamulla mutta aulassa odotti mukava yllätys, kun meille oli kuskiksemme saapunut vanha kunnon Emidio! Ajelimme lentoasemalle, jossa pääsimme todella nopeasti kaikista muodollisuuksista ja osteltuamme vähän tuliaisia oli edessä vielä pitkä odotus. Lopulta klo 6:15 lähti lentomme kohti Dallasia.
Lento meni ihmeen nopeasti vaikkei mitään tekemistä oikein ollut eikä nukkuakaan hirvesti viitsinyt, sillä tavoitteena oli taas muuttaa vuorokausirytmiä lähes päinvastaiseksi. Laskeuduimme Dallasin Fort Worthiin, jossa koneemme rullaili aivan käsittämättömän pitkään ympäri kenttää. Näimme ikkunasta vähän lintujakin, mielenkiintoisimpina amerikantuulihaukan ja taiturimatkijan. Klo 10:36 olimme lentoasemalla ja taas edessä oli jonottelua ja sitten piti taas itse siirrellä laukkua hihnalta toiselle mutta tällä kertaa meidän ei tarvinnut vaihtaa terminaalia.
Meillä oli vielä viiden tunnin odotus ja jossain vaiheessa tajusimme, että olisimme voineet käydä ameriikoissa käppäilemässä tai jopa vaikka taksilla jossain lähipaikassa, josta varmasti olisi eliksiä meille Hannan kanssa ropissut, kun emme ole Pohjois-Amerikassa käyneet. Päätimme kuitenkin mieluummin ottaa rennosti. Itsellä aika meni erilaisten reissumuistiinpanojen parissa ja Hanna taisi taas poistella epäonnituneita kuvia. Vielä ahkeran deletoinnin jälkeenkin hänellä oli lähes 20000 kuvaa jäljellä ja minulla, joka en ollut ehtinyt juuri kuvia katsella oli toinen mokoma.
Kävimme tietysti syömässä ja kiertelimme kauppoja mutta niiden hintataso oli jotain aivan järisyttävää, joten ei käynyt pienessä mielessäkään ostaa mitään muuta kuin juomista.
Missään tauluilla ei missään vaiheessa näkynyt, mistä Finnairin lentomme lähtisi, mutta vajaata tuntia ennen lentomme lähtöä tajusin katsoa Finnairin appista, jossa näkyi lähtöportti. Jotenkin kaikki muutkin olivat onneksi portille löytäneet. Jostain ihme syystä kaikkien matkustajien piti vielä käydä uusimassa boarding passit. Noin kymmenennestä kuulutuksesta ymmärsimme itse tämän tehdä, moni muu ei koskaan saanut erittäin epäselvistä kuulutuksista selvää. Olisi luullut, että jenkkilässä olisi osattu puhua englantia selkeästi, mutta ehkä surkea lentokenttäenglanti on ihan maailmanlaajuinen tapa ja kaiuttimet samoja kuin islamilaisissa basaareissa? Lopulta lentomme lähti ajallaan klo 16:55. Finnair ei kyllä tällä reissulla saa meiltä puhtaita papereita, kun oikein mikään ei ollut toiminut. Lentäjä, joka oli sama molempiin suuntiin, kuitenkin oli oikein huumorintajuista sorttia. Onneksi paluumatkalla pääsi valitsemaan elokuvia laajemmasta valikoimasta kuin tullessa ja katsoimmekin molemmat Oppenheimerin, joka olikin niin pitkä, että sen päälle oli hyvä alkaa nukkumaan.
3.3. Nukuimme lähes koko loppureissun ja lopulta laskeuduimme Helsinki-Vantaalle klo 11:05 kellon taas siirryttyä ties kuinka monella tunnilla lennon aikana. Pitkät oli kävelyt tälläkin lentoasemalla, mutta lopulta matkatavarat löytyivät ja oli aika kiitellä Jamppaa ja Sannaa mainiosta matkaseurasta ja lähteä kohti linja-autoasemaa.
Yllätykseksemme viikonloppuna ei päivällä ollutkaan ilmaista bussikyyditystä Skyline hotellille, joten jouduimme linja-autoilemaan ihan normibussilla lähimmälle pysäkille, josta raahasimme matkatavaramme autollemme. Sitten oli vielä edessä kotimatka, jonka varrella yritimme paristakin paikasta kuningaskalastajaa maaliskuupinnaksi tuloksetta, kävimme Korian ABC:lla lähistöllä retkellä olleen Hannan siskon Elissan kanssa syömässä ja jatkoimme sitten illaksi kotiin. Seuraavana päivänä oli edessä paluu arkeen.
J.A.
