Länsi-Papua Indonesia 7.-25.8. 2023

Esisanat

Joskus keväällä olin saanut Jouhkin Vesalta puhelun, jossa hän pyyteli minua/meitä reissuun Länsi-Papualle. Alun perin kyseisen reissun oli tarkoitus olla jo kolme vuotta aiemmin mutta se oli koronan takia peruuntunut. Alkuperäisestä ryhmästä oli reissun pariinkin otteeseen siirryttyä pari henkilöä joutunut perumaan osallistumisensa ja niinpä Vesa etsi kuumeisesti uusia lähtijöitä. Lupasin palata asiaan seuraavana päivänä, mutta taisi mennä pari päivää ennen kuin olin saanut Hannalta tiedon, että hänelle reissu ei sopisi ajankohdan takia ja niinpä ilmoittelin Vesalle, että tuskin olisin itsekään mukana reissussa, mutta tarvitsisin vielä vähän harkinta-aikaa. Ehkä viikkoa myöhemmin olin järkeillyt, että tilaisuus oli takuulla ns. once in a lifetime tyylinen ja ilmoitin kuitenkin olevani mukana.

Lauantaina 5.8. käppäilin aamukymmenen aikaan rautatieasemalle ja klo 10:20 hyppäsin junaan. Muutaman tunnin jälkeen vaihdoin Tikkurilassa paikallisjunaan, joka vei minut Helsinki-Vantaan lentoasemalle, jossa olin klo 13:40, tietysti aivan turhan aikaisin. Menin kuitenkin saman tien läpi kaikista passintarkistuksista ja turvatarkastuksista ja lopulta kuluttelin aikaa lähellä lähtöporttia.

Pikkuhiljaa portille saapui muitakin ryhmäämme kuuluvia ja lopulta paikalla olivat kaikki: Reissun ideoija ja ryhmän kasannut Vesa Jouhki, Markku Vesterinen, Jyri Strandberg, Andreas Uppstu, Matias Castrén sekä Mikko Ala-Kojola. Ison osan porukasta tunsin vähän paremmin ennestään, mutta Jyrin olin tavannut vain joitakin kertoja ja Markun kanssa emme ehkä olleet edes tavanneet. Hyvää ystävääni Mikkoa olin itse pyytänyt reissuun. Koska Hanna ei ollut pystynyt lähtemään, oli Vesa ehdottanut, että kysyisin jotain kaveriani. Ja Mikko tuli tietysti mieleen ja olihan loistavaa, että Mikko innostui ja pääsi reissuun!

Matkaan

Lopulta klo 17:10 oli aika nousta Finnairin koneeseen, joka lähti kohti Qataria. Yritin katsella elokuvia, mutta valikoima oli käsittämättömän surkea. Korona taisi näkyä uusien elokuvien laadussa aika pahasti! Lopulta sain hieman nukahdettuakin.

Laskeuduimme hieman ennen keskiyötä Qatariin, jossa jouduimme kuluttamaan aikaa käytännössä koko yön. Niin Matiaksella kuin Markulla oli pääsy loungeen ja he saivat ottaa juuri sen verran seuralaisia, että kaikki pääsimme hieman haukkaamaan jotain ja istuskelemaan. Mutta me saimme olla loungessa vain muutaman tunnin, joten loppuyö meni todella epämukavilla penkeillä torkkumista yrittäen.

Lopulta klo 8:30 lähti Qatar airwaysin lentomme kohti Indonesian Jakartaa. Lento oli puuduttavan pitkä mutta lopulta laskeuduimme Jakartan lentoasemalle, jossa kello oli 21:30 illalla – olimme lentäneet päivän aikana monen aikavyöhykkeen yli.

Passintarkastusten ym. jälkeen löysimme laukkumme ja sitten edessä oli vielä viisumin hakua ja kaiken maailman outoja jonotuksia. Aivan tolkuttoman väsyneinä yritimme saada tolkkua, mitä minkäkin jonon päässä kysyttiin – oudoin oli netin kautta haettava QR-koodi, jota piti sitten näyttää virkailijalle. Kun tästäkin selvittiin löysimme lopulta aulasta intialaisen matkanjärjestäjämme Sujan Chatterjeen.

Pidimme jostain syystä koko ajan kauheaa kiirettä ja siksipä paikallisen rahan nostaminenkin tehtiin lähes lennossa. Ja vaikka rahaa nostettiin miljoonia, nostin sitä ainakin itse liian vähän. Ja eipä siten ollut kauhea ihme, että ulos lopulta päästyämme ja paikalliskontaktimme ja autokuskimme löydettyämme ja tavaroita autoihin lastattuamme huomasin, että kevyt matkakassini, johon olin tunkenut mm. tyynyn, liivin, hattuni, lintukirjani sekä kansion kaikkine papereineni, oli kadonnut! Olin joko unohtanut sen rahan noston yhteydessä automaateille tai sitten joku oli napannut sen minulta vauhdissa? Singahdin saman tien kassia etsimään, mutta eipä sitä tietenkään löytynyt. Vaikka rahallistakin menetystä oli tietysti tullut, niin eniten harmitti se, että olin tehnyt aivan järjettömän työn merkitsemällä lintukirjaani sekä pariinkin eri lajilistaan erilaisia tietoja linnuista, niiden elinympäristöistä, äänistä ja todennäköisimmistä havaintopaikoista – tämä työ oli nyt mennyt hukkaan. Onneksi en kuitenkaan ollut juuri tällä hetkellä pitänyt kassissa passiani.

Pian kuitenkin ajelimme hotellille, jossa saimme huoneemme, kaivoimme pakolliset retkivarusteet esiin ja aika pian olimme valmiit nukkumaan.

Jakartanlahdella

7.8. hyvän aamupalan jälkeen olimme valmiit maastoon ja pian pihassa oli autot meitä noutamassa. Kohta ajoimme yllättävän vehreässä ja miellyttävän näköisessä maisemassa kohti Jakartanlahtea.

Ensimmäisiksi havainnoiksi näimme aikalailla tavallisia kaupunkilajeja mutta jokirantaan päästyämme näimme muutamia käärmekauloja, jaavanmainoja ym. Kohta nousimme veneeseen ja lähdimme ajamaan jokea pitkin Muare Angkelle.

Meillä oli oppaana Vesaa aiemmin Jaavalla opastanut nuori Kalev. Vesa oli ollut samaisella jokiretkelläkin aiemmin. Haikaroita (yö-, jaavanriisi-, idänlehmä-, kyyry-, silkki-, jalo-, harmaa- ja rusko-) oli mukavasti kuvattavanakin ja kohta näkyivät ensimmäiset jaavaniibishaikaratkin.

Purple HeronMilky Stork

Pääsimme kuvailemaan myös laivanraadoilla pesineitä suomutaveja (gibberifrons). Valkoposkitiiroja oli runsaasti ja kuvat saatiin myös ojasuokanasta ja malesiankeijumalurista. Kuulimme myös useamman papyruskerttusen. Elikseksi napsahtivat sundanpriinia, pitkäjalka (leucocephalus) sekä sulttaanikana (indicus).

Sunda TealWhite-breasted Waterhen

Jaavanmakakeja näkyi rannan puissa ja laitureilla ja juovavaraaneja päivysti rannalla. Punakaulakyyhkyjä sekä punarintakaijoja näkyi puiden latvoissa ja lopulta löysimme kukaalinkin, jonka toivottiin olevan jaavankukaali mutta se näytti kyllä lähinnä tavalliselta aasiankukaalilta.

Crab-eating Macaque

Lopulta pääsimme merelle ja kauan ei tarvinnut seilata, kun löysimme ensimmäisen joulusaarenfregattilinnun, jota pääsimme myös kuvaamaan upeasti. Myös pari valkomerikotkaa poseerasi komeasti ja 40 pronssi-iibiksen parvi lensi ylitsemme. Ihmeeksemme merellä oli muuten todella hiljaista ja toivomiamme tiiroja saati enempää fregattilintuja ei meinannut löytyä.

Christmas FrigatebirdWhite-bellied Sea Eagle

Mustamerimetsoja riitti ja töyhtötiirojakin näkyi jonkin verran tolpilla istuskelemassa ja lukuisten valkoposkitiirojen seasta onnistuimme löytämään yhden valkosiipitiiran ja myös pikkutiira nähtiin lentämässä ohitsemme.

White-winged TernJavan Plover

Palattuamme taas rannan tuntumaan, löysimme yhden jaavantyllin ja jokivarressa kuvasimme taas lisää haikaroita ja näimmepä ylitsemme lentäneitä valkohuppu- ja kastanjamanikkeja (ferruginosa) sekä kirjolivertäjän, aasiankirjotikkoja (analis) sekä ruskolakkitikkoja (moluccensis).

Laituriin palattuamme hyppäsimme taas autoihin ja jatkoimme pikkumatkan Taman Wisata Alam Kapukin mangrovella sijainneeseen puistoon, jossa kuljimme noin tunnin verran havaiten joitakin harmaavihermesikoita, joria, jaavanmanikkeja, tulikukastajia, mustavyöviuhkoja sekä jaavansinikalastajan. Pienen kävelyn jälkeen näimme vielä muutaman jaavanturturikyyhkyn (bitorquata).

Common IoraBrown Honeyeater

Päivä alkoi lämmetä aika kuumaksi ja oppaallamme oli myös muita menoja, joten palailimme hotellille ottamaan iisisti ja lopulta oli aika palata taas lentoasemalle. Parin tunnin odotuksen jälkeen lähti klo 21:00 seuraava pitkä lentomme kohti Länsi-Papuan Biakia.

Biak

8.8. Nukuin tosi hyvin lennolla mutta kesken lennon oli välilasku Sulawesin Kendarissa, jossa jouduimme nousemaan koneesta ja odottamaan jonkin aikaa, ennen kuin pääsimme taas koneeseen jatkamaan matkaa. Ja aamu oli sarastamassa, kun laskeuduimme klo 7:00 Biakiin Frans Kaisiepon lentokentälle.

Kentällä matkatavaroita odottaessamme törmäsimme paikalliseen avustajaan, Sujanin vanhaan tuttuun. Ja niinhän siinä kävi, että lopulta kaikki muut olivat kadonneet koko asemalta, kun itse vielä odottelin omaa laukkuani saapuvaksi. Kävin jo aika kuumana, kunnes lopulta selvisi, että laukkuni oli jo viety hotellille kuskiemme toimesta minulle siitä mitään kertomatta. Sitä en vieläkään tiedä, miten he olivat laukkuni tunnistaneet…

Mutta lopulta pääsin itsekin kävelemään pikkumatkan majapaikallemme, jonne muut olivat menneet autoilla jo paljon aikaisemmin. Nautimme pikaisen aamiaisen ja kohta olimme valmiita lähtemään maastoon. Oli jo aikakin olla niin sanotusti perillä ja päästä maastoon!

Meillä oli taas apuna kolme autonkuljettajaa sekä paikallisopaskin mutta ainakin itselläni meni jonkin aikaa selvittää kuka ujoista tai muuten vain mitään kontaktia meihin ottamattomista paikallisista oli opas. Onneksi Sujan oli Länsi-Papualla jo 15:sta kertaa ja olimme tietysti itsekin lajistoa opetelleet, joten Papuan lajilistamme alkoi pikkuhiljaa saada täytettä.

Ensimmäiset tunnistetut lajit olivat varsin tavallisia eli pikkuvarpunen, nokipääbulbuli, tyynenmerenpääsky, kesy- ja aasianturturikyyhky mutta, kun aloimme päästä pois kylältä, alkoi näkyä muitakin lintuja, joista toki vauhdissa valtaosa jäi vielä tunnistamatta. Kuitenkin mm. valkokulmaviuhko, loistosalangaani (esculenta) sekä alankosalangaani määrittyivät.

Pienen ajon jälkeen jalkauduimme pienen tien varteen, josta jatkoimme kävellen pusikkoista metsätietä. Papuankukastaja, mustamedestäjä, papuanhuiluvaris, pensaskäki, papuanharakkakyyhky, punakurkkukyyhky ja ensimmäiset Biakin endeemit mustakyhmykyyhky (geelvinkiana) sekä keltakupukyyhky (speciosus) saatiin plakkariin.

Hooded ButcherbirdGeelvink Fruit-Dove

Muutamia minulle ennestään Balilta tai muualta Aasiasta tuttuja lajejakin havaittiin. Tällaisia olivat pyhimyskalastaja, aasiansininärhi ja oliivimedestäjä. Valtaosa lajeista oli kuitenkin uusia ja elistykitys jatkui kuulluilla huppupitoilla ja paremmin näkyivät mm. australianmehiläissyöjät sekä viher- ja biakinkottaraiset. Lisäksi eritasoisia vilahduksia nähtiin mm. naurulivertäjästä (leucoptera), avoparikaijasta (polychloros) ja kobolttimonarkista.

Long-tailed StarlingBiak Black Flycatcher

Atrapinsoitto tuotti upean biakinparatiisikalastajan. Kalastaja ei kuitenkaan suostunut näyttäytymään kuin aivan vilauksilta sen lennettyä pariin otteeseen aivan käsittämättömän kovaa ylitsemme . Samaisia kalastajia havaittiin lopulta useita mutta kuvattavaksi ne eivät kerta kaikkiaan suostuneet.

Kävelimme tien päähän ja seisoskelimme aika pitkään aukealla oppaidemme huudattaessa erilaisia atrappeja, joiden kohteista meillä ei ollut aavistustakaan. Lopulta atrapit kuitenkin toimivat, kun kuulin juuri soitetunlaista ääntä takaamme ja puskista löytyi vilahtelemasta pieni parvi biakinrillejä.

Willy Wagtail

Päivä alkoi lämmetä kuumaksi, joten ajelimme takaisin majapaikallemme nähden matkalla taivaalla lentäneen kultatöyhtökakadun. Kämpillä simahdimme parin tunnin unille, sillä nukkuminen oli jäänyt todella vähiin matkustusvuorokausien aikana. Herättyämme kävelimme Mikon kanssa hieman majapaikkamme pihassa ja olimmepahan upeassa mestassa! Kuvasimme pihassa kesyhköä valkokulmaviuhkoa sekä pyhimyskalastajaa mutta kohta palasimme ilmastoituun huoneeseemme rentoutumaan.

Iltapäivällä suuntasimme retkelle hieman metsäisempään kohteeseen. Uusia lajeja olivat mm. ruusukäkikyyhky (amboinensis), paljettidrongo, mangrovemonarkki, keltamustamonarkki, joka poseerasi reissun ekoihin kunnon kuviinkin, biakinkukaali, joita vain kuultiin, töyhtöhaukka, isopuukiitäjä, sinilakkikaijanen, luri, papuansinimaluri, mustasiipiluri, sateenkaariluri (rosenbergii), pensaskeijumaluri (hypoxantha) sekä kaitanokkakäpinkäinen (tenuirostre). Myös aamulta tuttuja lajeja päästiin näkemään ja kuulemaan hieman paremmin mutta edelleen hyvät kuvat jäivät todella vähiin.

Golden MonarchGeelvink Pygmy Parrot

Biak Scops Owl

Illan hämärryttyä jatkoimme vielä hoitamaan atrapin avulla ääneen biakinpöllösen, joka löytyi puun latvasta ja taskulampun valokeilassa saimme siitä otettua hyvät kuvatkin. Pöllö jätettiin tietysti pian rauhaan ja se jäi samalle oksalle huutelemaan. Samaan paikkaan saimme atrapilla kuulumaan myös papuanpöllökehrääjän ja kuuluipa toinen pöllönenkin vähän kauempaa, mutta kohta oli lähdettävä majapaikallemme nukkumaan.

9.8. heräsimme aikaisin ja lähdimme jo pimeässä liikenteeseen. Lopulta kun pääsimme lintupaikalle aloimmekin siellä sitten maastoaamupalalle. Tämä ei ehkä ollut se järkevin ratkaisu, sillä lopulta kun pääsimme kävelemään pikkutietä pitkin, oli aamu jo valkenemassa. Siksipä ei ollut kauhean yllättävää, että kohdelajiamme supiorinisojalkaa ei näkynyt eikä kuulunut.

Biak Lorikeet1

Elikseksi hoitui sentään punanaamiokaija, harmaavyöviuhko ja biakinmonarkki ja jokunen pitkäpyrstökehrääjäkin havaittiin. Kuvia tuli todella vähän, mukavimmat kuvat sain mustasiipilurista. Siirryttyämme taas kerran ja oppaamme johdolla porukkamme taas lähdettyä aivan saman tien kiiruhtamaan yhtä polkua pitkin, pölähti ensimmäisten edestä lentoon supiorinisojalka! Itse olin aivan jonon hännillä ja missasin tilanteen, mutta onneksi lintu äänteli kohta pariin otteeseen ja elis sentään hoitui. Soittelimme linnulle atrappia vielä pitkään mutta vain kerran se enää äännähti, niinpä näköhavainto tästä lajista jäi minulta saamatta.

Aamuretkellä löytyi vielä laulava papuanuunilintu (misorensis) ja kun vihdoin olimme hieman päässeet juttuun oppaamme Ekon kanssa, hän alkoi ymmärtää, että meille todellakin äänihavaintokin oli tyhjää parempi havainto. Niinpä aloimme edes yrittää vaikeasti nähtävän molukkienviheltäjän (melanorhyncha) löytämistä ja lopulta yritys myös palkittiin ja pääsimme kuuntelemaan tämän vähälukuisen endeemin viheltelyä.

Mangrove

Päivällä koomasimme taas huoneessamme univelkoja takaisin perien ja iltapäivällä suuntasimme pitemmän ajomatkan saaren kaakkoisnurkkaan tsunamin aikanaan runtelemalle mangrovelle. Kävelimme mangroven reunaa ja heti alkoi löytyä pyhimyskalastajaa, valkopääkalastajaa ja siellä täällä lennelleitä australiankeisarikyyhkyjä (spilorrhoa). Pienen haeskelun jälkeen löysimme joitakin täpläviheltäjäsorsia sekä näimme muutaman ylitsemme lentäneen upean jättikäen sekä räpäyttäjävariksen.

Beach KingfisherTorresian Imperial Pigeon

Keisarikyyhkyjä ja australianmehiläissyöjiä näkyi lopulta todella paljon ja mukavaa oli nähdä myös bramiinihaukka sekä sääksi, jonka itäinen alalaji jossain vaiheessa oli oma lajinsakin. Kahlaajiakin näimme; liroja, pikkukuoveja, valkoviklon, pari taigavikloa sekä kovimpana pari punajalkavikloa, joista ei pahemmin ole havaintoja Papualta.

Illan jo hämärtäessä staijailimme mangroven ylle haikaroiden toivossa ja useiden jalo- ja silkkihaikaroiden jälkeen Mikko löysi kaukana aukean takana lentäneen suuren harmaan haikaran, jonka vain minä onnistuin löytämään ennen kuin se laskeutui kauas mangroven perälle suureen puuhun tai sen taakse – lintu oli paksunokkahaikara!

Aivan pimeässä alkoi ylitsemme lentää australianyöhaikaroita pikkuparvissa mutta lopulta alkoi olla turhan pimeää, joten lähdimme palailemaan majapaikallemme.

Illalla söimme taas hyvin paikallisessa ravintolassa, jossa tarjolla oli kalaa ja muita mereneläviä, nuudelia, riisiä ja tällä kertaa halukkaille jopa olutta. Ihmeeksemme olutta tuntui saavan ravintoloista helpommin kuin coca-colaa – pepsiä ei koko reissussa näkynyt missään kertaakaan.

Illalla osa jaksoi vielä mennä altaalle uimaan ja iltahuutokin oli pidettävä. ”Onneksi” lajimäärät olivat pieniä ja iltahuuto oli nopeasti ohi ja pääsimme nukkumaan.

Sentani

10.8. olimme pakanneet tavaramme jo valmiiksi ja aamuvarhain suuntasimme lentoasemalle ja pian lähti lentomme kohti Jayapuraa.

Laskeuduimme Bandar Udara Sentanin lentokentälle ja aika pian olimme saaneet tavaramme pakattua autoihin ja lähdimme liikenteeseen. Pienen ajon jälkeen kurvasimme Sentanin nurmialueille, jossa heti stopattuamme huomasimme taivaalla kaarrelleen uudenguineanpikkukotkan.

Pygmy EagleWhistling Kite

Kohta löysimme myös kypäräapotteja (novaeguineae) ja australianpääskyjä sekä näimme lyhyesti suoviiriäisen lennossa. Sitten aukean perällä näkyi siperiansuohaukka (spilothorax) kaartelemassa ennen kuin pari viheltäjähaukkaa lensi aika hienosti ylitsemme. Niin kultapääherttuja kuin safiirimehiläissyöjiä nähtiin muutamia kymmeniä.

Crimson Finch

Jatkettuamme tien varressa kävelyä, löysimme mustamalurin sekä useammankin kauniin punatuliperän. Sekä varis- että fasaanikukaaleja (phasianus) kuului ja sitten näkyi lennosta edellistä viiriäistä pienempi idänsiniviiriäinen.

Kultavatsalavastaja laskeutui erääseen puuhun ja tien yli juoksi itkuluhtakana, jonka vain pari meistä ehti nähdä. Kun lisäksi näimme vielä niin isonokka- kuin mustahuppumanikkeja ja kuulimme vyötiheikköviuhkon sekä papuanvariskäen, saatoimme tyytyväisinä lähteä jatkamaan kohti Nimbokrangia.

Nimbokrang

Puolentoista tunnin ajon päästä pääsimme lopulta majapaikkallemme Jamal’s homestaylle. Majoittauduttuamme parihuoneisiimme vietimme hieman siestaa ja kävimme sitten Mikon, Andreaksen ja Jyrin kanssa lyhyellä kävelyllä kylällä mutta uskomattoman paahtavassa kelissä ainoa mainittavampi havainto oli punakanahaukka.

Iltapäivällä suuntasimme niin kutsutulle KM9 näköalapaikalle. Meillä oli taas paikallisopaskin mukana, mutta olipahan taas erikoinen kaveri. Hän seisoskeli lähes koko ajan aika paljon meistä erillään eikä ottanut meihin juuri mitään kontaktia. Kun häntä muutamaan otteeseen käytiin vähän ”herättelemässä”, valpastui hän hieman ja tunnisti kyllä hyvin kysymämme linnut mutta kohta hän taas vajosi muihin maailmoihin.

Havaintoja kertyi mm. oranssivatsakyyhkyistä, kelo- ja vyökeisarikyyhkyistä, papuankukaalista, naurulivertäjistä (atrovirens), rusko-, harmaakurkku- ja isonokkamesikoista, kultanaamamainoista, rusko- ja sateenkaarilureista (haematodus), papuankukaaleista, harmaalintuhaukasta, rusokainalokäpinkäisestä, papuankookaburrasta, papuankiitäjistä, pikkurastasviheltäjästä (obscura) ja useammista jo tutuksi tulleista lajeista.

Tawny-breasted HoneyeaterPuff-backed Honeyeater

Papuan Nightjar1

Illan hämärtäessä siirryimme vielä KM8-paikkeilla olleelle aukiolle, jolle kuskimme kantoivat meille tuolit, joilla istua ja odotella. Koukkunokkakalastaja äänteli ja löytyi minulla ja Andreaksella mukana olleilla lämpökameroilla puun oksalta, joista se kuitenkin pian lennähti kauemmas metsään. Sitten vain istuskelimme ja odottelimme vastausta oppaamme soittamaan atrappiin ja aika pian vastaus kuuluikin ja papuankehrääjä saapui lentelemään yläpuolellemme. Pilkkopimeässä kuvaaminen oli lähes mahdotonta mutta parissa kuvassa linnusta näkyi jopa tuntomerkkejä.

Teimme vielä lyhyen kävelyn syvemmälle metsään, jossa alkoi pian kuulua marmoripöllökehrääjän ääntä. Lintu löytyi puun latvasta mutta se oli niin pahasti lehtien takana, että kuvat jäivät vaatimattomiksi. Iltaretki oli ollut onnistunut ja onneksi oppaamme Kolik oli alkanut hieman skarpata kunnon target-lajien ollessa kyseessä.

11.8. aamu alkoi aikaisin ja pian kävelimme Korea Swampin metsään pimeää polkua pitkin ja lopulta pääsimme perille. Taas meille oli kannettu tuolit, joille istahdimme odottamaan aamun valkenemista. Oli vielä varsin hämärää ja olimme kuulleet vain papuanpöllökehrääjien ääntelyä, kun odottamamme lintu saapui edessämme olleen katkenneen puunrungon nokkaan – se oli yksi haavelejaistani, jouhiparatiisilintu!

Jouhiparatiisilintu kieppui ja kääntyili tolpan nokassa ja lennähti välillä pois mutta palasi kohta taas takaisin. Pikkuhiljaa valoa alkoi olla sen verran, että jotain kuviakin saatiin aikaiseksi, mutta lintu oli aika korkealla, joten ei kuvista mitään priimaa tullut.

Twelve-wired Bird-of-ParadiseTwelve-wired bird-of-Paradise

Kun ensimmäinen paratiisilintumme taas kerran poistui, viittoili Kolik meidät luokseen ja puiden latvustoista löysimme helmihedelmäkyyhkyn sekä viheltäjämanukin (ater). Kohta kuulimme myös kirjokäyränokan, joka kävi lyhyesti näytilläkin, mutta kuvaamaan emme sitä päässeet (kuin yhden tosi surkean kuvan verran).

Glossy-mantled manucodePale-billed Sicklebill

Kuulimme myös rubiinijousipyrstön, harmaavyöviuhkon (rufiventris) ja mustahuiluvariksen ennen kuin palasimme tielle, jonka vartta kävelimme vielä jonkin aikaa edes takaisin havaiten tuhka- ja mustakäpinkäisiä, kauniin alankokirjomonarkin, uudenguineanmonarkin, pensaskeijumalurin (magnirostris), tumma-apotin, metsämanikkeja, yli lentäneen irianinviikunakaijan sekä huippuna aika kaukaisessa puussa olleita palmukakaduja! Näistä toinen avustajamme, entinen metsästäjä Mr Dante innostui silminnähden – ja olivathan ne hienoja!

Lowland PeltopsPalm Cockatoo

Blyth's Hornbill

Näimme myös lisää viheltäjämanukkeja (ater), valtavan sundansarvinokan hienon ylilennon, lureja sekä toisen kirjokäyränokan mutta aika kaukaa ja lyhyesti.

Seuraavaksi jatkoimme eräälle puistomaiselle piha-alueelle, jossa odottelimme ison puun alla keltapääkaijasia saapuviksi kiipeilemään puun rungoille, mutta kun niitä ei millään meinannut löytyä, kävimme aivan vieressä kuvaamassa hauskan näköisiä papuanpöllökehrääjiä – emoa poikasensa kanssa. Pääsimme myös kuvaamaan keltanokkakalastajaa, joka suunnitteli pesimistä isossa ampiaispesässä ja huusi koko ajan aktiivisesti.

Papuan FrogmouthYellow-billed Kingfisher

Kiertelimme puistossa tovin ja lopulta kuulimme useita keltapääkaijasia ja näimmekin muutaman vilaukselta lennossa mutta kunnolla emme niitä päässeet näkemään saati kuvaamaan lainkaan.

Rice fields

Iltapäivällä vietimme aikaa parissakin kojussa, mutta eivät suostuneet sinipenkojat saati pitat saapumaan kuvattaviksi. Illalla suuntasimme vielä läheisille riisipelloille mutta saavuimme paikalle turhan myöhään ja havainnot jäivät sielläkin aika vähiin. Moneen eri tapaan äänteleviä papuanhuiluvariksia kuultiin ja Sujan kutsuikin leikkisästi lintua nimellä ”5 dollar bird”. Hän sanoi, että oppaalle pitäisi maksaa 5 dollaria joka kerta, kun kysyy mikä tuo on ja kyseessä on papuanhuiluvaris. Ainakin eräs ryhmäläisistämme olisi köyhtynyt aika paljon.

12.8.suuntasimme taas anivarhain metsäpolkua kulkemaan ja pitkän kävelyn päätteeksi saavuimme jo pimeässä kojulle kuluttamaan aikaa. Kävellessä olimme kuulleet vuoritalekanan ja kojuun kuulimme papuanisojalan sekä papuanpittoja mutta eipä suostunut odottamamme hapsuviuhkasiipi tulemaan näytille – kuului sentään muutamaan otteeseen.

Luovutettuamme jatkoimme taas metsässä kävelyä ja kohta pääsimme näkemään jo aiemmin kuulemamme prinsessaparatiisilinnut. Ei niitäkään oikein kuvaamaan päästy, sillä ne olivat aika kaukana ja todella korkealla – ja valtaosan ajasta piilossa puun tiheässä latvustossa.

Lesser Bird-of-paradiseLesser Bird-of-paradise

Jatkoimme taas kävelyä ja päädyimme tuijottamaan puuta, josta kohta löytyikin liikettä. Latvustossa touhusi aivan käsittämättömän upea rubiinijousipyrstö! Tämäkin unelmalaji oli aika kaukana ja pimeässä latvustossa mutta kun tarpeeksi oli yritystä ja otti tolkuttoman määrän kuvia, saattoi muutamaan napsuun olla jopa hieman tyytyväinen – ainakin olosuhteisiin nähden.

King bird-of ParadiseKing bird-of Paradise

Muutenkin metsästä kertyi havaintoja todella mukavasti, etenkin kun Kolik oli valpastunut ihan omatoimisesti kertomaan meille ääniäkin. Koru-, diadeemi- ja pikkuhedelmäkyyhky, valkokruunukäki, melanesianpikkukalastaja (solitarius), kaljunaama- ja viikunakaija, papuanpenkoja, pitkänokka- ja viirupäämesikko, papuankäkikyyhky, kultakäpinkäinen, isoviheltäjä, parvipitohui (kirhocephalus), nokitiheikköviuhko, punaselkäviuhko, mustavalkomonarkki, mustamarjastaja ja oliivikerttusieppo saatiin kirjata haviksiimme,

Iltapäivällä suuntasimme taas Korean Swamp metsään siltojen tienoille käppäilemään tietä pitkin. Jostain syystä emme saaneet Kolikia mukaamme mutta Mr. Dante tuli mukaamme. Hän oli jonkinlainen kyläpäällikkö ja entinen metsästäjä, joka nykyisin kulki metsissä etsimässä vaikeimpia target-lajeja macheten kanssa itselleen polkuja raivaten. Hän oli parilla aikaisemmallakin retkellä ollut mukana, mutta aina hävinnyt jonnekin metsään kaiketi hakemaan jotain erittäin vaikeaa lajia, jota ei kuitenkaan ollut löytynyt. Yksi tärkeimmistä kohdelajeista paikalla on ollut idänkruunukyyhky, mutta Dante oli sitäkin nyt jo hakenut ja hän piti lajia nykyisin käytännössä mahdottomana löytää.

Havaintoja kertyi taas ja lajilista karttui loistohedelmäkyyhkyllä, lyhytpyrstömanukilla, rilli- sekä harmaarintamesikolla. Myös pari jouhiparatiisilintua, koiras ja naaras, näyttäytyi aika kaukana metsän reunassa, mutta kuvia ei saatu taaskaan kerta kaikkiaan mistään..

Salvadori's Fig Parrot

13.8. aloitimme aamulla pitkällä kävelyllä irianinviikunakaijojen pesäpuulle. Laji oli jäänyt parilta meistä aiemmin näkemättä, joten paikalle oli mentävä. Kävely oli taas pitkä mutta matkalla havaittiin mukavia lajeja, kuten papuannaukuja (geislerorum), pikkukorpraalisieppo, papuanvaris, mustakruunukäki, sekä täpläsiipimonarkki.

Lopulta pääsimme suuren puun alle taas toijottamaan suoraan ylöspäin. Latvustossa liikkuikin irianinviikunakaijoja enimmillään kuusi lintua ja siinä kävi myös muita ennestään tuttuja lintuja kuten bramiinihaukka.

Hooded Pitta

Puulta lähdettyämme tuotti kävely metsäpoluilla tietysti runsaasti havaintoja jo aiemmin havaitsemistamme lajeista. Lopulta olimme taas pittakojulla, jossa odotus tällä kertaa palkittiin mutta vain puolittain – tai oikeastaan vähän alle, sillä näytille tuli huppupitta, josta saatiin oikein mukavia kuvia, mutta toiveissa myös ollut ja kuitenkin se parempi laji eli papuanpitta ei suostunut tulemaan esiin, vaikka ääntelikin aktiivisesti lähistöllä. Mutta oli upeaa päästä kuvaamaan huppupittaa hyvästä kojusta.

Seuraavaksi jatkoimme ehdottomasti parhaiten toteutetulle kuvauspaikalle, jossa oli kunnon aukea hyvällä taustalla ja keskellä aukeaa vaakaoksa, jolle oppaamme alkoivat ripustella kastemadon näköisiä lieroja. Sitten vain atrappi soimaan ja odottelemaan.

Jonkin ajan kuluttua alkoi lähimetsästä kuulua vastausta atrapille ja sitten oksistoon pyrähti käsittämättömän kaunis molukkienparatiisikalastaja. Kohta se lennähti oksalle ja alkoi popsia matoja. Pari matoa syötyään se pomppasi vielä maahan, josta se nappasi yhden maahan pudonneen madon, ennen kuin lensi takaisin sinne, mistä oli tullutkin. Vihdoin oli parikin kuvausprojektia onnistunut!

Common Paradise KingfisherCommon Paradise Kingfisher

Päivän lämmettyä jatkoimme vielä näköalapaikalle staijaamaan. Sujan hieman naureskeli aikeillemme nähdä petolintuja, hänen mukaansa kun paikalliset petolinnut pysyttelivät metsissä. No eipä hän kauan naureskellut, kun muiden istuskellessa varjossa näimme Jyrin kanssa lyhyesti papuanharpyijan, jonka perään vain Mikko ehti juosta nähdäkseen sen kuitenkin vain suoraan takaa päin katoavan metsän siimekseen. Ja kohta perään taivaalta löytyi parikin kappaletta ampiaishaukkoja, muutama viheltäjähaukka sekä punakanahaukka – eli kyllä petoja näki täälläkin, kun edes vähän yritti.

Iltapäiväretkemme suuntasi kylän lähistölle, jossa käppäilimme tien varressa lähimetsiin kuikuillen. Havainnot jäivät todella vähiin, mutta sentään mustakruunukäki sekä pari papuankäpinkäistä havaittiin.

Dwarf KoelWhite-bellied Cuckooshrike

Jostain syystä lähdimme tästä paikasta aika aikaisin pois ja yllättäen suuntasimme kämpillemme, josta kävelimme aivan vieressä sijainneelle sillalle. Paikka tuntui niin kälyiseltä, että päätimme vielä palata takaisin edelliseen paikkaan, mutta ilta alkoi olla jo liian pitkällä. Atrapin soitto tuotti sentään ääntelevän ruosteperähuitin, joka oli sama laji, jota olisimme yrittäneet sillaltakin.

Illalla saimme kuulla huonoja uutisia: Seuraavan aamun lentomme oli peruttu. Lento olisi ainakin toivottavasti vuorokautta myöhemmin. Meidän piti näin jäädä Nimbokrangiin vielä yhdeksi lisäpäiväksi.

14.8. aamu aloitettiin sitten taas Korean Swampin metsästä. Oppaanamme oli nyt vain Mr. Dante, joka ei puhunut käytännössä lainkaan englantia mutta oli kyllä muuten ehdottomasti hauskin persoona paikallisista, joita meillä oli ollut apuna. Toki pian hän taas katosi pitkäksi ajaksi metsään hakemaan jotain. Niinpä retkeilimme tien vartta keskenämme ja hyvää kertausta saatiin monien jo tuttujen lajien osalta. Ainoaksi elikseksi löytyi matkijamesikko. Kirjokäyränokasta saatiin nyt sentään jonkinlaiset kuvat mutta kaukaa.

Boyer's CuckooshrikePale-billed Sicklebill

Aamun lämmettyä emme oikein muuta keksineet kuin mennä taas samaan pihapuistoon, jossa ainakin oli helppo retkeillä. Papuallahan retkeilyä vaikeuttaa huomattavasti se, että kaikki maat ovat yksityisessä omistuksessa ja joka paikkaan täytyy aina olla lupa – tai sitten pitää olla valmis lahjomaan jonnekin päästäkeen tai tyytymään siihen, että jonnekin ei pääse vaikka mitä tekisi.

Papuanpöllökehrääjä oli yhä pesällään ja nyt keltapääkaijasia tuntui lentävän siellä sun täällä mutta vieläkään emme päässeet näkemään niitä paikallaan. Lopulta päätimme lähteä takaisin kämpille hieman huilaamaan.

Iltapäivällä suuntasimme taas kerran näköalapaikalle, kun emme oikein muutakaan keksineet. Näimme taas runsaasti tuttuja lajeja, joista näköelis tuli papuanvariksesta. Osan aiemmin nuijaamia ruskolureja ei valitettavasti näkynyt vaikka kaikki kaukanakin lentäneet papukaijat kuvattiin.

View

Illan hämärtyessä kuulin kaukaisuudesta kumean ja soivan kuu –äänen, jonka mielestäni tunnistin. Tämä oli yksi ainoista äänistä, jonka olin jo Suomessa suorittamallani kaikkien potentiaalsten reissulajien kertakuuntelulla todennut osaavani. Menin heti kysymään mukanamme taas olleelta Kolikilta, olisiko ääntelijä papuanharpyija. Sain kuitenkin osakseni lähinnä naureskelua ja lintu todettiin mukamas joksikin keisarikyyhkyksi. En oikein sulattanut määritystä, sillä ääni kuului selvästi aivan tolkuttoman kaukaa ja se kuului aina kertaalleen lähes tarkalleen 30 sekunnin välein, mikä ei sopinut mielestäni kyyhkylle. Kysyin äänestä myös Sujanilta sekä myöskin paikalle saapuneen toisen linturyhmän oppaalta, mutta sain taas osakseni vain naureskelua. En kuitenkaan luovuttanut ja otin linnusta pitkiä pätkiä äänityksiä ja noin kymmenen minuuttia myöhemmin minua jo ärsytti sen verran, että menin vielä kertaalleen pyytämään Kolikia kuuntelemaan lintua huolellisemmin – aikaisemmin hän ei ollut mielestäni lainkaan ottanut minua tosissaan. Nyt hän kuunteli ääntä useamman toiston ja oli kiva katsoa, kuinka hänen ilmeensä muuttui ja lopulta hän totesi: ”It is a Harpy – I was wrong”. Perään hän vielä kertoi, että oli juuri linnun äänen suunnassa eli KM 7 paikkeilta metsään lähtevän polun varressa useammankin kerran kuullut papuanharpyijan ääntä nähnytkin pariskunnan. Hän ei ilmeisesti ollut hoksannut, että ääni voisi kantaa tänne saakka?

Taas Sentania

15.8. lähdimme ajamaan kohti Jayapuran lentokenttää aikaisin, jotta ehtisimme taas retkeillä Sentanin nurmialueilla. Heti paikalle päästyämme näimme lentävän mustapikkuhaikaran. Käppäily tien varressa tuotti vielä useita ruskorintamanikkeja sekä tietysti samoja jo tulomatkalla nähtyjä lajeja. Joistain lajeista saatiin nyt kuviakin, etenkin neljän jättikäen ylilento oli vaikuttava! Kun vielä löysin todella kaukaa taivaalta australiankäärmekaulan, voi aamun katsoa olleen varsin onnistunut.

Hooded MannikinChannel-billed Cuckoo

Ja taas matkantekoa

Pian oli aika jatkaa lentoasemalle, josta lentomme lähti kohti Manokwaria. Bandar Udara Rendanin lentoasemalla meitä oltiin taas vastassa ja nyt nousimme isoihin maastoautoihin ja ensimmäiseksi otimme suunnan kohti keskustan kauppakeskusta.

Sujan

Söimme aika tuliset riisipöperöt ja sitten meidän piti shoppailla seuraavien päivien eväät mukaamme. Kaupassa vierähtikin melkoisesti aikaa mutta lopulta kaikki oli pakattu autojemme lavalle ja pääsimme vihdoin matkaan kohti Arfakvuoria.

Heti alkumatkasta jouduimme ongelmiin, kun poliisi pysäytti meidät ja ensimmäisessä autossa olleilta pyydettiin passeja nähtäväksi. Ja tietysti Andreaksella oli passi matkalaukussa ja matkalaukku oli kolmannen auton lavalla, joka oli kadonnut. Tässä autossa oli jotain epäselvyyksiä joidenkin muiden papereiden kanssa ja kuski oli huomannut poliisit ajoissa ja lähtenyt kiertoreiteille.

Lopulta poliiseista selvittiin, kun heidän kanssa oli otettu selfieitä ja muutenkin nauratettu heitä tarpeeksi. Seuraavaksi matkantekomme tyssäsi karnevaaleihin, jossa oli vuorossa ilmeisesti koululuokkien ryhmätanssikilpailut, jossa lapset etenivät kulkueessa omina ryhminään tanssien. Saimme suut jonkinlaisen huumekasvin pureskelusta punaisina huutaneilta naisilta enemmän huomiota kuin kaikkensa likoon laittaneet lapset, mutta lopulta pääsimme kiertämään karkelot ja jatkamaan matkaa.

Group

Arfakvuorilla

Iltapäivä oli jo pitkällä, kun olimme nousseet korkealle vuorille ja asfalttitie lopulta päättyi ja sitten kurvasimme surkeakuntoiselle todella jyrkälle Syoubrin kylätielle, jonka päässä oli majapaikkamme Syoubri Guest house.

Beetle

Koska valoa oli vielä hieman, kävelimme aivan pihapiirissä tovin, mutta havaintoja ei juuri tullut. Niinpä saatoimme suunnata illalliselle. Sitten majoituimme kahteen mökkiin ja omassa mökissämme saimme Sujanin, Matiaksen ja Mikon kanssa kaikki omat huoneet. Lisäksi kämpässämme oli tilava olohuone, jossa oli hyvä pitää iltahuutoja.

Kuistimme kaiteella oli aivan järisyttävän upea koppakuoriainen, jota kaikki innostuivat kuvaamaan.Iltahämärissä kuuntelimme vielä pihaan kuulunutta nokihaukkapöllöä ja kun muut olivat jo lähteneet yöpuulle, kuulimme Mikon kanssa pariin otteeseen sinettikehrääjänkin.

16.8. herätys oli aikaisin ja pikaisen aamupalan jälkeen olimme pimeässä lähdössä maastoon oppaamme Chetin johdolla. Jo pihapiirissä Chet osoitti olevansa paras, tai ainakin aktiivisin opas tähän asti, kun hän heti nappasi meille äänessä olleen nokipöllön.

Ajelimme pikkumatkan päähän ja sitten kävelimme pimeässä metsässä taas kauheaa vauhtia edenneen Chetin perässä könyten kojulle, jonne istuuduimme odottamaan.

Olimme jo kävellessä kuulleet todella upean kuuloisen smaragdinaukujan (arfakianus) ja nyt toinen naukui kojun lähistöllä. Kojun edessä oli tarjolla suuri hedelmä ja toiveenamme oli tietysti, että kohdelajimme saapuisi hedelmää pupeltamaan mutta myös se, että paikalla kävisi muitakin lintuja.

Aika pitkään saimme odotella, ennen kuin ensimmäinen lintu saapui mutta onneksi se oli kohdelajimme käyränokka! Tämä hauskan näköinen paratiisilintu alkoi kohta syödä hedelmää pitkällä nokallaan ja saimme siitä kohtuullisia kuvia, vaikka yhä oli todella hämärää. Kun lintu lopulta lähti, odottelimme sitä saapuvaksi uudelleen mutta seuraava saapuja olikin nuori papuanharakkakyyhky. Kyyhky oli varsin ujo eikä lopulta uskaltanut aloittaa ruokailua vaan katosi sekin kohta metsään. Ja sitten mitään muuta ei hedelmälle saapunutkaan.

Black-billed SicklebillGreat Cuckoo-dove

Feline Owlet-nightjar

Polkuja taas kävellessä palasivat kohta pari mukanamme ollutta nuorempaa avustajaa polkua meitä vastaan ja meidät kehotettiin seuraamaan heitä. Könysimme aivan umpimetsään todella jyrkkiä rinteitä avustajan raivatessa meille polkua machetellaan. Aivan kaikki meistä ei lopulta lähtenyt tälle pistolle mukaan, sillä eteneminen oli varsin haastavaa. Mutta kyllä kannatti, sillä aika pian oppaamme osoitti edessämme olleeseen puskaan, josta emme meinanneet millään erottaa mitään lintua, kunnes lopulta äkkäsimme, että siinähän kökötti aivan avoimesti, mutta huikean hienosti maisemaan maastoutuen, sinettikehrääjä.

Mountain Owlet-nightjar

Palattuamme polulle ja nähtyämme hauskan näköisen isolatuskamonarkin, käännyimme kohta taas samalla porukalla könyämään vielä edellistäkin jyrkempää rinnettä machetemiestä seuraten mutta nyt matka oli lyhyempi ja pian kyyristyimme erään puskan alle katsomaan suoraan yläpuolellamme, vain korkeintaan parin metrin päässä meitä tuijottanutta vuorikehrääjää. Lintu oli niin lähellä, että Mikolla ei kuvaus onnistunut 600-millisellä, mutta saihan siitä kuvia kännykälläkin!

Polkua taas kiiruhtaessamme näkyi punarintakukastaja ja kuului Chetin avustuksella taas useita uusia lajeja, joista ei meinannut pysyä kärryillä. Saldona oli uskomaton määrä pinnoja, joista valtaosa oli ääniä, joiden päästäjiä ei joko nähty tai sitten nähtiin huonosti tai vilaukselta eli kuvia niistä ei ainakaan päästy ottamaan. Valkokupu- ja papuanvuorikyyhky, molukkienkuningaskaija, viiksi-, keiju- ja papuanlurikki (papou), majalavastaja, punakylki-, marmori- ja punamesikko (cruentata), kirjonoki- ja valkonaamamesikko, keltanaamaviheltäjä, alanko- ja vuorihiirimaluri, pikkusilkkimaluri, rinnemarjastaja, pikku- ja keltarintamesikko, suomuviheltäjä, mustavatsakäpinkäinen, punaniska-, vogelkopvuoren- ja valkokurkkuviheltäjä, myrkkypitohui, mustaviuhko, papuandrongo, nokipensas- ja vihersieppo sekä myöskin harmittavasti vain kuullut rusettiparatiisilintu (niedda) sekä kultajousipyrstö rikastuttivat pinnalistojamme.

Tielle palattuamme löytyi tien varren puista taas paljon tavaraa. Lähipuissa oli mm. mustaotsa- (chrysolaemus) ja oliivivatsarillejä (fuscicapilla), pikkupunamesikkoja, latvuskeijumaluri sekä tammimesikko. Taivaalla kierrelleet salangaanit oli ihan vain paikan ja korkeuden perusteella määritettävissä vuorisalangaaneiksi.

Capped White-eyeMountain Myzomela

Ruokailun jälkeen ajoimme päätien ylimpään kohtaan, josta lähdimme kävelemään tietä pitkin takaisin kylälle päin. Valitettavasti keli oli muuttunut todella pilviseksi ja näytti, että alkaisi sataa hetkenä minä hyvänsä.

Black-breasted BoatbillBlack-breasted Boatbill

Tien varresta löytyi isolatuskamonarkki poikasensa kanssa, nokiviuhko, punaviittamesikko (rosenbergii), arfakinkaljumesikko, arfakinsilkkimaluri, kauluskäki sekä laulava papuanuunilintu (poliocephalus) ja yksi papuanvuorikyyhky lensi aika hienosti ohitsemme. Tietysti joistain aiemmin huonosti havaituista linnuista saatiin edes vähän parempia havaintoja mutta edelleen moni laji jäi vain kuulohavainnon varaan ja kuvia saatiin vain ihan muutamista linnuista.

Red-collared MyzomelaArfak Honeyeater

Sitten alkoikin sataa niin rankasti, että meidän oli kiiruhdettava autoillemme ja annettava periksi loppupäivän osalta, sillä sadetta riitti.

Iltahuudossa tuli tehtyä jonkin sortin ennätys, kun jopa 26 peräkkäin huudettua lajia oli minulle eliksiä (vihkon sivun sarake täyteen) ja päivän aikana niitä oli tullut jopa 50. Paljonkohan niitä olisi tullut ilman alkanutta rankkasadetta?

Iltayöstä sade oli hetkellisesti tauonnut ja kävin pihalla hieman kuulostelemassa ja sinettikehrääjä olikin taas äänessä. Onnistuimme Sujanin kanssa löytämään linnun lämpökameroilla näkyvillekin mutta kohta se lennähti kauemmas ja päätimme lähteä unten maille.

17.8. sadetta riitti koko yön mutta meillä oli hieman myöhäisempi herätys. Aamun sarastaessa sade onneksi osoitti sen verran hiipumisen merkkejä, että päätimme pysyä alkuperäisessä suunnitelmassamme ja lähteä aamupalan jälkeen kipuamaan ylös vuorille, jossa meidän oli tarkoitus yöpyä ja palata vasta seuraavana päivänä kämpille. Eli meillä oli pakattuna yöpymis- ym. tavarat kantajille kannettaviksi ja itsellä repuissa se, mitä päivän aikana tarvitsisimme.

Papuan Leaf Warbler

Pihassa ehdin vielä kuvata papuanuunilinnun (poliocephalus) ennen kuin alkoi taas tihuttaa ja oli parempi pakata kamerakin vedenpitävästi. Sitten lähdimme pihastamme alkanutta polkua pitkin kipuamaan vuorille.

Alkumatkan satoi taas joten matkanteko oli nopeaa. Onneksi sade lopulta hellitti mutta pian alkoi todella jyrkkä nousu, jota riitti ja riitti ja jossa lintujen havainnointi oli vaikeaa. Ruskoraitakaija suostui näkyvillekin, mutta vuoriraitakaijoja vain kuultiin. Pari papuankiipijää saatiin atrapilla näkyville ja aurinkolurikkeja lähinnä vain kuultiin tai nähtiin vilahtelevan lennossa latvustojen yläpuolella.

Modest Tiger ParrotPapuan Treecreeper

Kiipeämistä todellakin riitti ja paikoin oli niin jyrkkää, että hirvitti, kuinka osa porukastamme selviää. Ja taas oppaamme piti aivan turhan kovaa vauhtia eli perä jäi koko ajan. Sitten oli tympeää aina odotella, kun joku pinna oli tarjolla – ja kaikkiin eivät sitten hitaimmat kiipeäjät ehtineetkään. Ja sitten, kun viimeinen oli vihdoin saanut muun porukan kiinni ja olisi vähän päässyt henkähtämään, ravi taas jatkui.

Tervamesikko, isovuorimaluri (virgatus), mustamonarkki, pittali, papuanrastas, papuankäki, vuorimarjastaja, helmisinipenkoja, mustaisoviheltäjä, keltaniskaviheltäjä, tiheikkösieppo (albispecularis) ja mustarintasieppo olivat lajeja, joita kuultiin ja joista vain osasta nähtiin joku vilaus. Vilaukselta nähtyihin saatiin lisättyä myös aiemmin vain kuultu rusettiparatiisilintu (niedda) sekä arfakinliputtaja, valitettavasti naaraslintuja molemmat. Yksi koko kiipeämisen syistä eli samettisirppinokka saatiin hyvin kuulluksi ja lopulta vilaukselta nähdyksikin.

Cinnamon-browed MelidectesBlack Pitohui

Muutamia tuttujakin lajeja nähtiin ja jotain saatiin kuvattuakin, kuten ystävällisesti poseerannut nokiviuhko sekä puun latvustossa piilotellut papuanlurikki (papou).

Friendly FantailWest Papuan Lorikeet

Lopulta ylämäki loiveni ja pian pääsimme German Campille perille, jossa lyhyen huilin jälkeen kävimme osalla porukasta pienellä kävelyllä ruokailua odotellessa mutta päivällä linnut olivat aika vähissä, suomuviheltäjä sentään kuultiin.

Ruokailun jälkeen kävelimme laella jonkin matkaa mutta iltapäivästäkin oli aika hiljaista. Vogelkopvuorenviheltäjän, mustaisoviheltäjän ja ”melidecteksen” sain kuviinkin ja Andreas löysi lämpökameralla hauskan pussioravan piilottelemasta puun latvasta.

BirdingReclusive Ringtail Possum

Sitten edessä olikin koko reissun järjettömin episodi, sillä oppaamme alkoi muutaman muun apurin kanssa rakentamaan piilokojua seuraavan aamun samettisirppinokkakuvausta varten. Ja me jäimme niille aloillemme kököttämään ja odottamaan, että koju saataisiin valmiiksi. Niinpä seisoimme illan parhaaseen retkeilyaikaan aloillamme ilman opasta toista tuntia – ja kun vaihteeksi ei edes satanut…

Sujanin avustuksella sentään jokunen äännellyt lintu saatiin määritettyä ja mm. savupensasieppo ja molukkienkuningaskaija saatiin jonkinlaisiin ja mustarintasieppo surkeisiin kuviinkin, lisäksi papuankerttusieppo tunnistettiin laulavana ja huppukeisarikyyhkyn huutelua kuultiin.

Ilta alkoi jo hämärtää, kun koju oli valmis ja kiiruhdimme taas Chetin perässä takaisin leiriä kohti. Matkalla ohitimme yhden vanhan majalavastajan pesän ja sitten könysimme, ensin kuvaajat, koska valo oli jo käymässä vähiin, asutun pesän edustalle rakennettuun kojuun. Chet kävi siirtämässä yhtä pesän koristetta hieman pois paikaltaan ja lupasi, että kohta itse pesän asukas tulee paikalle. Oletimme majalavastajan huomaavan, että jotain hänen koristettaan on siirretty ja tulevan korjaamaan sen takaisin paikoilleen, mutta kun se pienen odottelun jälkeen saapui paikalle, ei se tyytynyt siirtämään pelkästään tätä pientä sinistä muovirattia vaan se pisti myös koko kuistin uusiksi siirtämällä kaikkia punaisia sipsipusseja! Pesän koristelu siis koostui pääasiassa roskista, joita se kertoman mukaan haki aina kylältä saakka. Papualla luonnossa tuntui olevan erittäin siistiä eikä roskia maastossa näkynyt. Kertoipa Sujan, että joskus yksi majalavastaja oli koristellut pesänsä edustaa lusikoilla ja se oli pöllinyt pikkuhiljaa lähes kaikki kylän lusikat!

Vogelkop BowerbirdVogelkop Bowerbird

Valo oli vähissä, mutta saimme kuitenkin majalavastajasta ihan mukavia kuvia, joten linnun poistuttua lähdimme pois. Ja toisen porukkamme könyttyä kojuun yhtä lavastetta taas siirrettiin ja sama toistui.

Lopulta palailimme leiriin, jossa oli vuorossa illallinen ja aika pian olimme valmiit nukkumaan. Edes iltahuutoa ei pidetty, sillä kukaan ei ollut ottanut mukaan mitään muistiinpanoja.

18.8. sain nukuttua hyvin hökkelimajassa, jossa siis kaikki nukuimme lattialla. Minulla oli mukana ennen reissua ostamani todella kevyt mutta erittäin hyvä makuualusta sekä ohut makuupussi, joka oli sekin tarpeen, sillä yöllä lämpötila laski huomattavasti.

Heräsimme todella aikaisin ja suuntasimme matkalla nokihaukkapöllön kuullen kojuilemaan. Me kameralliset kömmimme siihen edellisiltana rakennettuun kojuun ja muut suoraan alapuolellamme olleeseen vanhaan kojuun. Jos joku olisi vähän neuvonut, niin olisimme totta kai sijoittuneet juuri toisin päin, sillä nyt me kameralliset jäimme kauemmaksi. Lisäksi edellisiltana rakennettu koju oli aivan järkyttävän huono! Se sijaitsi jyrkässä rinteessä ja penkki oli niin kalteva, ettei siinä pysynyt ja tietysti vielä niin korkealla, etteivät jalat yltäneet maahan. Itse pystyin juuri ja juuri istumaan siten, että olin täysin toisen jalan varassa, jolla nojasin keskellä kojua kasvaneen puun runkoon. Samaisen rungon takia pitikin sitten jäkittää aivan vinossa. Lisäksi kamera-aukot olivat niin kaukana, ettei niihin yltänyt kameralla ja Mikko, joka oli kantanut 600-millistään sekä jalustaa, ei millään meinannut saada jalustaansa pystyyn kaltevalle maalle. Mutta lopulta onnistuimme jotenkin saamaan itsemme kuvausvalmiuteen ja aloillemme odottamaan jotain tapahtuvaksi.

Black Sicklebill

Eihän se oikeasti ollut mikään yllätys, kun koju oli rakennettu edellisiltana, että tuolloin koko ajan lähistöllä huudellut samettisirppinokka ei nyt uskaltanut tulla soidintolpalleen. Lintu kyllä taas äänteli lähistöllä käsittämätöntä ääntään mutta näytille se ei suostunut. Eikä mitään muutakaan tietenkään kojusta näkynyt, joten lopulta oli annettava periksi.

Ja tietysti juuri, kun olimme viimeisinä kiiruhtamassa muiden jo ties minne juosseiden perään (meillä kun oli kameroissa hieman purettavaa ja pakattavaa), saapui samettisirppinokka suoraan yläpuolellamme olleen rungon latvaan. Saimme näin linnusta edes jonkinlaiset kuvat toki surkeimpaan mahdolliseen valoon ja taivasta vasten mutta jotain kuitenkin.

Samassa tilanteessa aiemmin kuulunut keikarilintuhaukka päätti suorittaa ylilennon, joten aamun kojuilu ei lopulta ollut mennyt hukkaan, mutta paljon oli taas mennyt aamun parasta retkiaikaa.

Rainforest

Sitten olikin edessä pitkä kävely, jolle aivan kaikki eivät lähteneet, sillä kävelyä oli taas pääasiassa ylämäkeen. Kiipesimme jyrkkiä ylämäkiä pitkän matkan yrittämään arfakinparatiisiharakkaa, jonka piti käymän joka päivä muutaman yksilön voimin yhdessä hedelmäpuussa ruokailemassa.

Perillä saimme todeta näkyvyyden hedelmäpuulle olevan varsin huono, mutta ei siinä auttanut kuin jäädä odottelemaan tähtilajia saapuvaksi. Odotimme ja odotimme mutta havainnot jäivät moniin ennestään tuttuihin lajeihin. Pitkän odotuksen jälkeen sentään kuulimme muutamaan otteeseen arfakinparatiisiharakan omituista klopsetta mutta näytille lintu ei saapunut.

Ja sitten alkoi taas sataa ihan urakalla, joten meidän oli lähdettävä palailemaan leiriin, josta lähdimmekin sitten aika pian laskeutumaan alas kohti kylää.

Nyt sateessa alamäen jyrkkä polku oli todella vaarallisen liukas, joten eteneminen oli aika hidasta. Linnuista ei pahemmin tarvinnut välittää ennen kuin sade vihdoin alkoi hieman hellittää. Ruskoviuhko, vuorilaulumesikko ja punaselkäsieppo olivat ainoita uusia lajeja jyrkältä pätkältä ja loivemmalla osuudella vähän ennen kylää kuulimme vielä ainakin parin sininaamapeipon lähes liian korkeaa ääntelyä – onneksi linnut olivat lähellä, muuten en olisi niitä kuullut.

Kylään päästyämme saimme odottaa aika pitkään viimeisiä mutta lopulta saatoimme huokaista helpotuksesta. Kaikki olivat selvinneet reissusta ainakin lähes ehjin nahoin vaikka läheltäpititilanteitakin oli sattunut.

Sade oli hieman ennen kylään pääsyämme loppunut ja päivää vielä jäljellä, joten vaikka olimme kävelystä pirun väsyneitä, päätimme pikkuporukalla lähteä vielä saman tien maastoon. Sujanin ja Chetin mukaan ei ollut mitään järkeä yrittää löytää mitään uusia lajeja muualta kuin kiipeämällä taas samaa polkua takaisin ylemmäksi rinnemetsään. Onneksi Chet lähti mukaamme ja kävelimme vielä viljelysten takaiseen metsään pienelle purolle saakka ja löysimme kuin löysimmekin pari uutta lajia, harmaakeijumalurin sekä hapsumanikin.

ChetGrey-headed Goshawk

Palattuamme sain vielä kuvattua pihapuussa käyneen harmaalintuhaukan mutta loppuilta meni parin päivän havaintoja huutaessa ja hyvin syödessä. Ja kylläpä uni taas maittoi!

19.8. olimme liikenteessä todella aikaisin. Ja taas kun nousimme pilkkopimeässä autoista, oli porukalla kauhea kiire lähteä marssimaan tällä kertaa jyrkkää alamäkeä. Olimme siinä luulossa, että aamuohjelmamme olisi alkanut 300 metrin kävelyllä ja sitten kojuilulla, joten päätin lähteä kevyillä kantamuksilla liikkeelle enkä ottanut mukaan sadeviittaa, sateenvarjoa, hyttysmyrkkyä saati edes juomista. Onneksi viimehetkellä vaihdoin sentään sandaalit kevyisiin vaelluskenkiin. Mikko puolestaan kantoi tietysti mukanaan koko kameravarustustaan.

Andreas

Aika pian oli selvää, ettemme olleet Chetin kanssa aamusuunnitelmissa ihan samalla sivulla, sillä painoimme alamäkeen pari kilometriä kauheaa vauhtia pilkkopimeässä – eivätkä kaikki olleet hoksanneet ottaa edes otsalamppua mukaan. Lopulta olimme laskeutuneet alas jokivarteen, jossa joki ylitettiin kapeaa siltaa pitkin.

Tässä vaiheessa meille kerrottiin, että olimmekin kävelemässä vielä pitkän matkaa hedelmäpuulle. Niinpä oli selvää, että ihan koko porukkamme ei tulisi aamukävelystä selviämään, sillä jalat olivat edellispäivienkin kävelystä aika poikki. Onneksi jokivarressa saatiin ensimmäiset lintuhavainnot, kun aurinko oli nousemassa ja pinnalistalle saatiin lisätä kirjohedelmäkyyhky. Pari porukastamme jäikin jatkamaan havainnointia jokivarteen meidän muiden jatkaessa matkaa.

Seuraava etappi oli sitten aivan järjettömän jyrkkä ylämäki. Kipusimme kapeaa polkua kauheaa vauhtia aivan loppumattomalta tuntuneen ajan aivan hikimärkinä ja juomista alkoi olla aika kova ikävä. Onneksi sain paikattua aiemmin nuijaamani vuorikirjomonarkin ja polun varressa näimme pikkukasuaarin jätökset.

Kiipeämistä riitti ja riitti ja taas osa porukasta jäi aika pahasti jälkeen. Ja sitten yhtäkkiä ilman mitään ennakkovaroitusta olimmekin perillä. Kohteemme oli aika tavallisen näköinen iso puu, jossa oli hedelmiä, joita linnut kävivät aamuisin syömässä. Yhtäkkiä oppaamme osoittelivat puun latvustoon, jossa kuulemma oli naamiohuntulavastajia. Pari ensimmäistä meistä ehti nähdä komean koiraankin mutta itse jäin hieman jälkeen, koska tapoihini kuuluu auttaa muitakin ja osa porukastamme ei ollut vielä lähellekään perillä.

Tilanne oli aika kaoottinen, kun piti saada porukkaa ajantasalle ja tästä seurasi tietysti rynnimistä, huutelua ja kaikenlaista muuta toimintaa, joka osaltaan aiheutti sen, että itsellänikin jäi naamiohuntulavastajakoiras näkemättä.

Pääasiallisena oppaanamme oli nyt Chetin poika, joka ei osannut englantia lainkaan ja hän kaverinsa kanssa osoitteli vuoron perään eri suuntiin ja kävi nykimässä aina jotakuta hihasta tai ihan kiskomassa jonkin puun alle. Onneksi itse päätin alkaa vain seuloa alkuperäisen puun latvustoa ja löysinkin sieltä naaras naamiohuntulavastajan sekä myöskin naaras kultajousipyrstön, jotka sain myös kuvattua. Onneksi naamiohuntulavastajan ääntä kuului vielä ja kaikki paikalle lopulta kiivenneet saivat lajin ainakin jollakin tavalla plakkariin.

Masked BowerbirdMagnificent Bird-of-paradise

Pian puun latvus oli kuitenkin tyhjä, vain jokunen kyyhky ja pääosin tunnistamattomia pikkulintuja vilahteli latvustossa. Olimme arvatenkin paikalla aivan liian myöhään mutta emmepä olleet aamulla aavistaneet, minkälainen marssi meillä oli ollut edessä. Jälkikäteen oli helppo sanoa, että meidän olisi pitänyt lähteä liikkeelle ainakin tuntia aikaisemmin.

No ei tässä vielä kaikki. Seuraavaksi päätimme yrittää vielä helmisinipenkojaa, jonka piti löytyä neljän sadan metrin päästä. Tietysti edessä oli taas pelkkää jyrkkää ylämäkeä ja matka oli kyllä ainakin jonkin verran pitempi. Paikalle päästyämme soittelimme atrappia aika kauan mutta eipä tätä penkojaa löytynyt.

Grey Whistler

Palailimme takaisin hedelmäpuulle ja latvusto näytti taas tyhjältä, mutta päätimme silti viettää vielä aikaa paikalla, sillä emme oikein jaksaneet vielä lähteä kävelemäänkään. Ja tämä kannatti, sillä pikkuhiljaa löytyi ympäriltämme uusia lajeja; erakkomesikko, pikkuviheltäjärastas (megarhyncha), harmaaviheltäjä, harmaapäämaluri sekä uudenguineanrastas ja vielä alas kävellessämme hoituivat valkoviiksimaluri, mustasiipimonarkki sekä ruskoselkäviuhko.

Lopulta alas jokivarteen päästyämme lähti edestämme lentoon pari mustavalkoista lintua, joista toinen jäi onneksi oksalle näkyville niin pitkäksi aikaa, että perässämme tulleetkin pääsivät tämän hienon koskiharakan näkemään.

Torrent-larkMikko

Huilimme taas tovin jokivarressa ennen kuin jaksoimme lähteä kiipeämään. Loppuylämäki oli aivan järkyttävän raskas! Olimme jo lähes päässeet autolle, kun yhtäkkiä yksi autoistamme ajoi alas meitä vastaan ja saman tien ohi. Ja palasi kohta ohitsemme jälkeen jäänyt osa porukastamme kyydissään. Kaikista meistä ei olisi ollut enää kiipeämään metriäkään. Minä en kyytiä olisi ollut vailla, mutta olisivat perhana voineet sen verran hidastaa, että olisin saanut takapenkillä olleen juomapulloni!

Syoubri

Autolle päästyämme olin aika pahasti nestehukassa ja aurinkokin oli käryttänyt ylöskävellessä todella polttavasti. Olisi ollut kiva aamulla tietää, että meillä oli koko reissun rankin kävely edessä.

Palailimme vielä Syoubriin kämpille, jossa pakkasimme loput tavaramme ja söimme ja lähdimme sitten ajelemaan kohti Manokwaria. Pääsimme alamäkeä noin sata metriä, kun autostamme tussahti kumi. Onneksi meidän piti vain kaartaa lähimpään pihaan, josta singahti ulos useampikin mies ja kymmentä minuuttia myöhemmin oli kumi vaihdettu ja matka jatkui.

Vuoristotietä ajaessa selvisi aika pian, että autossamme oli jotain muutakin pahasti vialla. Jarrut eivät toimineet kunnolla, joten kuskimme ajoi todella hiljaa ja etenkin alamäissä jarrutti käytännössä moottorijarrutuksella. Ihme kyllä kuitenkin lopulta selvisimme Manokwariin, jossa parkkeerasimme hienon neljän tähden Aston hotellin pihaan.

Illemmalla saimme taas todella huonoja uutisia. Seuraavan aamun klo 9:20 lentoamme oli siirretty tuntikaupalla myöhemmäksi ja ei siinä vielä kaikki – seuraavan kohteemme Mulagufikin edustajat olivat ilmoittaneet, että he eivät ottaisi lainkaan majoittujia sunnuntaina! Ja koska meillä oli lento kuitenkin myöhässä, meille olisi jäänyt tämän järjestelyn jälkeen alle päivä aikaa olla tässä paikassa. Kaiken piti olla sovittuna jo etukäteen, mutta mikä tahansa taitaa Papualla olla mahdollista. Itse asiassa jälkikäteen kuulin huhuja, että Malagufukin porukka oli yhtäkkiä päättänyt, että vuorokausi heillä maksaisi 650 dollaria! Meidän reissumme budjetti ei tähän olisi riittänyt.

Mutta ei meidän auttanut alkaa murjottamaan. Tilanteeseen oli pakko sopeutua. Osa porukastamme oli aika pahasti poikki, joten ehkä yksi lepopäivä oli enemmän kuin paikallaan.

Manokwari ja Sorong

Manokwari

20.8. ohjelmamme oli siis leppoisa. Aamulla kokoonnuimme omalla porukallamme aamupalalle ja teimme sitten reilun tunnin kävelyn hotellin lähimaastossa. Eikä kävely aivan hukkaan mennyt, sillä löysimme useita pensasmesikoita. Kaikki muut löytämämme lajit olivat jo ennestään havaittuja.

Päivällä suuntasimme lentoasemalle ja siellä saimme toden teolla jännittää, oliko koneemme tulossa lainkaan vai ei! Ensin koneen merkittiin olevan myöhässä, mutta katsoimme itse netistä, ettei koko kone ollut koskaan lähtenytkään. Aika pitkän odotuksen jälkeen saimme lopulta tiedon, että Biakista oli tulossa uusi kone ja lopulta klo 15:30 pääsimme lähtemään kohti Sorongia.

Vain tuntia myöhemmin laskeuduimme Sorongin Domine Eduard Osok lentokentälle, jossa osa toisella puolella konetta istuvista onnistui kiitoradan varressa näkemään sulttanikanan. Kaikista ohjelmanmuutoksista huolimatta Sujan oli taas onnistunut järjestämään meille ohjelman erinomaisesti ja asemalla meillä oli taas Sujanin tuttu paikalliskontakti sekä kyydit odottamassa.

Sitten ajelimme Fave-hotellille majoittumaan. Olimme hotellilla niin aikaisin, ettei kaikille ollut vielä huoneita valmiina, mutta pystyimme jättämään matkatavaroitamme tiskin taakse ja pian jatkoimmekin tämän Sujanin tutun omistamaan kiinalaiseen ravintolaan syömään parasta kalaruokaa, mitä olin koskaan syönyt.

Pipa forest

21.8. lähdimme aamusta paikallisoppaaksemme saapuneen Absalonin johtamina kohti Pipan metsää. Aika pian oli selvää, että oppaamme oli taas aika erilainen tapaus kuin, mihin olimme yleensä tottuneet ja hänellä eivät ainakaan lähellekään kaikki äänet olleet hallinnassa mutta, mikä tärkeintä, hänellä oli kuitenkin selvä visio muutamien parempin lajien löytämiseksi – sekä tietysti kontaktit viedä meidät tähän hienoon metsään retkelle.

Heti perille päästyämme kuulimme punanokkatalekanan ääntelyä ja kohta lensi pari mustaluria äännellen ohitsemme, mutta emme niitä latvojen takaa nähneet. Parin äännelleen kyyhkyn määrittäminen tuotti ongelmia, mutta ruskosmaragdikyyhky lopulta naulattiin ja myöhemmin onneksi pari sellaista nähtiinkin jahtaamassa toisiaan tien yli.

Roadside birdingSulphur-crested Cockatoo

Kova atrapin huudatus palkittiin hyvin atrappiin vastanneella neitoparatiisikalastajalla, mutta lintu ei valitettavasti suostunut tulemaan näytille. Vertailuksi kuulimme useita varsin saman kuuloisia keltanokkakalastajia sekä koukkunokkakalastajan. Myös rubiinijousipyrstönaaras nähtiin yhden puun latvustossa, pari hapsuviuhkasiipeä kuultiin ja komea kaljunaamakaija lensi ylitsemme.

Absalon sai neuvoteltua meidät vartioidun portin läpi hieman pitemmällekin metsään ja tämä oli hyvä, sillä kohta näimme useita sammalkaijasia kiipeilemässä puiden latvusrungoilla ja myös täplälaulumesikko nähtiin lyhyesti. Pari papuankuhankeittäjää lauloi ja toinen niistä päästiin näkemäänkin, sinipenkoja vain kuultiin mutta kaksi paria hienoja röyhelömonarkkeja esiintyi oikein hienosti ja koiraasta sain kuviakin.

Superb Fruit-doveBrown Oriole

Blyth's HornbillFrilled Monarch

Lopulta meidän oli kuitenkin palattava Sorongiin, jossa kävimme Pizza Hutissa syömässä ja sitten hotellilla hakemassa tavaramme. Sitten suuntasimme satamaan, jossa olikin melkoinen härdelli. Ajoimme kuitenkin aivan laivan viereen ja kohta jo tavaroitamme kannettiin laivaan, jossa meille oli paikat VIP-tiloista.

Waigeo

Olimme laivassa aivan turhan aikaisin, mutta pitkän odotuksen jälkeen paatti lähti liikkelle ja me tietysti kiipesimme keulakannelle staijaamaan. Satamassa näimme kaukana tunnistamatta jääneen tyllin, joka mielestäni näytti lähinnä ylänkötyllitä.

Alkuun merellä ei näkynyt kuin töyhtö- ja muutamia valkoposkitiiroja ja sitten pikkufregattilintuja. Mutta reilun tunnin seilaamisen jälkeen löytyi ensin muutamia ohjasnokitiiroja ja sitten ensimmäinen tyrskyliitäjä ja lopulta niitä näkyi yhteensä kuusi lintua.

Lesser FrigatebirdBulwer's Petrel

Myös ruskosuula, vesipääsky, kalatiiroja sekä pari etelänkeijua nähtiin ja lisää pikkufregatteja. Hieman ennen Waigeota näimme vielä muutaman kymmenen delfiinin porukan.

Red-necked PhalaropeWilson's Storm Petrel

Lopulta rantauduimme Waigeon Sapokrengiin Waisain satamaan, jossa meitä oli taas autot vastassa. Laukkumme kannettiin autoihin, meille käytiin ostamassa jonkin sortin turistiviisumit ja sitten ajoimme yllättävän pitkän matkan, noin kymmenen kilometriä, majapaikallemme sukellusmesta Scuba Republiciin.

Majoituimme kämppiimme ja käppäilimme hieman pihamaastossa mutta pian alkoi olla turhan hämärää, joten teimme vielä iltahuudon ennen ruokailua, jonka jälkeen simahdimme aika nopeasti.

22.8. herätys oli aikaisin ja pian olimme ajamassa todella kapeaa tietä jyrkkiä ylämäkiä kivuten sisemmäksi saarta. Sitten oli edessä taas pimeämarssi kohti kojua matkalla isojalan ääntelyä kuullen – kyseessä ei kyllä ollut se legendaarinen bigfoot, vaan pieni kanalintu. Lopulta olimme kojulla, johon istuuduimme odottelemaan aamun päätähteä saapuvaksi.

Kauhean kauan ei tarvinnut odotella, kunnes näimme värikkään vilahduksen ja kohta legendaarinen kaljujousipyrstö saapui oksistoon piilottelemaan. Pian se nousi paremminkin näkyville, mutta koko ajan se osasi olla osittain jonkun oksan takana.

Pian kaljujousipyrstöjä saapui lisää ja parhaimmillaan paikalla oli kolme koirasta ja yksi naaras ja näimme kerran jopa pikaisen parittelunkin. Pimeä haittasi kuvaamista ja linnut olivat aivan tolkuttoman nopeita, mutta lopulta yksi kaunis koiras jämähti paikalleen sellaiseen kohtaan, että sain kelvolliset kuvat otettua.

Wilson's Bird-of-paradiseWilson's Bird-of-paradise

Ja valon hieman parannuttua, se laskeutui vielä kertaalleen kannolle temppuilemaan ja sain muutamia kuvia linnusta soidinpuuhissakin.

Wilson's Bird-of-paradiseWilson's Bird-of-paradise

Kuultuamme ruskopäävariksen ääntelyä oli kaljujousipyrstöjen soidin tauonnut, joten lähdimme kojusta ja kävelimme takaisin autoille. Ajoimme tietä vähän matkaa ja nousimme kävelemään tietä pitkin. Kohta käännyimme olemattoman pienelle polulle keskelle metsää ja haeskelimme maassa viihtyvää suurehkoa lintua. Seuloimme maisemaa välillä lämpökameroilla mutta oppaanamme ollut entinen metsästäjä Yopi oli kuitenkin se, joka plokkasi etsimämme linnun kiiruhtamasta meitä pakoon parin kymmenen metrin päässä puiden runkojen takana piilotellen. Onneksi löysin linnun itse nopeasti ja myös pari muuta näki tämän ison harjapäisen sinisen linnun vilahtavan puun taakse. Huidoin muita paikalle ja vielä ainakin yhden onnistui nähdä tämä upea lännenkruunukyyhky, mutta osalta lintu jäi valitettavasti näkemättä, sillä se onnistui jotenkin juoksemaan meitä piiloon siten, ettemme enää sitä löytäneet. Yleensä lintu yritetään saada säikäytettyä ilmaan, jolloin se nousee puuhun, josta on sitten hoidettavissa koko porukalle, mutta tämä yksilö onnistui juoksemaan meitä pakoon.

Haimme lännenkruunukyyhkyä vielä jonkin aikaa ja kuulimme metsässä ensimmäiset prinssiparatiisilinnut, löysimme polulta jalkojeni välistä liikkeelle lähteneen kuristajakäärmeen, jonka yli lähes kaikki olivat jo kävelleet ja kuvailimme lämpökameralla löytyneitä lepakkoa sekä marmoripöllökehrääjää mutta lopulta jatkoimme takaisin tielle kävelemään.

BoaMarbled Frogmouth

Tien varressa onnistuimme vielä näkemään parvipitohuin (cerviniventris) sekä vihdoin löytämään papuanpitan näkyville ja jotenkin kuvattavaksi, mutta muuta uutta emme enää löytäneet.

Papuan PittaRaja Ampat Pitohui

Palattuamme majapaikallemme näimme pihassa muutaman ylitsemme lentäneen kirjokeisarikyyhkyn. Päivällä huilimme huoneissamme, sillä ulkona oli aivan tolkuttoman kuuma. Iltapäivällä meille oli varattu vene, jolla lähdimme merelle. Ajoimme jopa toista tuntia pieneen Merpatin paratiisisaareen, johon rantauduimme riutalle kaivetun kapeikon läpi varovasti lipuen.

Heti rannassa löysimme molukkienkottaraisia sekä vaaleaviher- ja mangrovelaulumesikoita. Muutama kaulusluri lensi palmujen latvoissa ja kohta kuultiin ja nähtiin ensimmäiset mustakyhmykyyhkyt (myristicivora) sekä molukkienviheltäjät (phaionota).

Beach KingfisherMoluccan Starling

Olive HoneyeaterVaried Honeyeater

Kävelimme polkua sisemmäs saareen ja löysimme valkokupukyyhkyjä ja jostain puusta tipahti viereemme räpiköiden nuori isojalka kuvattavaksi. Pienellä hakemisella löysimme useampia arafuranviuhkoja ja rantaa pitkin kävellessämme vielä pari mangroverillia (chloris). Sitten alkoi sataa kaatamalla ja jouduimme pitämään jonkin aikaa sadetta paikallisten majoissa. Samaan aikaan yksi ryhmäläisistämme voi varsin pahoin mutta onneksi mistään vakavammasta ei ollut kyse.

Island WhistlerDusky Megapode

Fruit-BatCrab

Paluumatkalla poikkesimme vielä toiseen upeaan paratiisisaareen, jolla oli aivan tolkuttomasti hedelmälepakoita! Niitä kuvaillessa meni jonkin aikaa ja hetken ehdimme ihan vain käppäillä hiekkarannalla ja näimme joitakin ohjasnoki- sekä yhden mustaniskatiiran ja metsän puolella tuttuja mesikoita ennen kuin meillä oli taas jostain syystä kiire paluumatkalle.

Paluumatkalla näimme kaukaisella poijulla muutamia tiiroja sekä korallihaikaran. Pyysimme venekuskia ajamaan lähemmäksi mutta meillä oli bensa niin vähissä, ettemme voineet enää tehdä yhtään ylimääräistä mutkaa. Ilmeisesti toisessa saaressa käynti oli ollut ns. ylimääräinen pisto aivan turhan tarkkaan lasketulle bensamäärlle ja kohta kone alkoikin pätkiä ja aika nilkuttamalla pääsimme lopulta kotirantaan.

23.8. heräsimme taas aikaisin ja pian olimme taas ajamassa kapeita ja jyrkkiä teitä. Lopulta stoppasimme Warkesi forest campin lintupolun parkkipaikalle ja kohta lähdimme kipuamaan polkua pitkin.

Taaskaan kukaan ei ollut varoittanut, että kiivettävää riitti ihan tolkuttomasti ja taas juostiin aivan järjetöntä vauhtia. Vaikka kaikki olivatkin taas terveenä, perä jäi aika pahasti. Ihme kyllä onnistuimme jotenkin saamaan paikallisoppaamme hieman hidastamaan ja lopulta olimme perille mäen huipulla, jossa pääsimme kipuamaan ylös tornimaiseen latvakojuun (jota ei pitänyt ennakkotietojemme mukaan olla olemassa).

Aamu alkoi valjeta aika pian mutta sitten alkoi sadella. Ja sade yltyikin todella kovaksi, joten homma alkoi näyttää aivan toivottomalta. Lopulta kuitenkin sade hetkeksi taukosi ja tällöin prinssiparatiisilintujen äänet alkoivat kuulua lähempää. Kipusin itse kamerani kanssa valmiiksi kuvausaukolle ja aivan hetken kuluttua lensi upea prinssiparatiisilintu oksalle soidintamaan. Paikallisopas päätti sitten tästä vetää hepulit ja työnsi kätensä juuri minun kamera-aukosta ulos ja alkoi huitoa linnun suuntaan, ihan kuin emme olisi jo lintua itse huomanneet. Lintu tietysti säikähti tätä mesoamista ja lensi piiloon eikä enää palannut oksalle lainkaan.

Red Bird-of-paradiseRed Bird-of-paradise

Hetken odotettuamme pari prinssiparatiisilintua lennähti vielä samaisen puun latvaan mutta taas alkoi sataa kaatamalla ja saimme niistä vain surkeita kuvia niiden värjötellessä apaattisina kaukana latvustossa sateen suojassa.

Sadetta jatkui ja jatkui, joten lopulta meidän oli lähdettävä palailemaan takaisin alas. Matkalla sade onneksi taukosi ja aloimme pysähdellä atrappeja soittelemaan. Pari valkonokkamaluria kuultiin mutta pikkurastasviheltäjä (affinis) saapui atrapille niin nopeasti, että vain minun onnistui nähdä lintu edes vähän paremmin.

Autoille palattuamme ajoimme pienen lammen lähelle ja kävelimme rantaan, josta löytyi heti pari hienosti näkynyttä täpläviheltäjäsorsaa. Rannasta löytyi tosi hauskan näköinen pulmussorsakin, joka oli yksi toivelajeista reissulle ihan sen suomenkielisen nimen takia.

Spotted Whistling DuckRadjah Shelduck

Keli oli lämpenemässä ja taivaalle alkoi nousta petolintuja ja parin töyhtö- ja bramiinihaukan jälkeen saapui ruosteniskahaukka kaartelemaan yläpuolellemme ja heti perään plokkasin kotkan lentämässä suoraan meitä kohtia – se oli upea papuankotka, joka lensi mäen rinnettä vasten ohitsemme ja jäi sitten kaartelemaan taivaalle. Olin kuitenkin itse onnistunut saamaan kameraani juuri sopivasti kosteutta sisään ja kuvani näistä petolinnuista jäivät ihan sumeiksi. Onneksi huuru lähti linsseistä ihan vain objektiivia irti käyttämällä.

Collared SparrowhawkGurney's Eagle

Iltapäivällä teimme taas veneretken ja suuntasimme suoraan edellisiltaiselle poijulle havaiten matkalla pienen vesipääskyparven kellumassa meressä. Onneksi poijulla näkyi edelleen tiiroja, ja kuinka ollakaan edellisillan suttuisista kuvista ruskotiiroiksi epäilemämme linnut paljastuivatkin tummaruskotiiroiksi ja pääsimme kuvaamaan hienosti myös ohjasnoki- ja töyhtötiiroja.

TernsBridled Tern

Black Noddies and Bridled TernBlack Noddy

Sitten jatkoimme vielä lepakkosaareen ihan vain nauttimaan upeasta paikasta – tai ainakin ne, jotka ylipäänsä osasivat tällaisesta nauttia – pinnoja kun ei enää ollut tarjolla.

Bat IslandIsland

Takaisin majapaikalle päästyämme vietimme aikaa vielä laiturilla ylilentäviä lintuja tarkistellen ja kuvaillen sekä auringonlaskua ihaillen. Kyyryhaikara, isopuukiitäjiä, pikkufregattilintuja, kirjokeisarikyyhkyjä, avoparikaijoja (polychloros) ym. nähtiin ja kuvailtiin.

Moustached TreeswiftPied Imperial Pigeon

24.8. aamulla käppäilimme vielä vähän aivan majapaikkamme tuntumassa metsiä kuunnellen eikä kävely todellakaan hukkaan mennyt, sillä kuulimme nyt koko porukalla pikkurastasviheltäjän (affinis) ja näimme pari ylitsemme lentänyttä isonokkakaijaa sekä 16 linnun parven yöpymästä liikkeelle lähteneitä isoviheltäjiä ym.

Pian oli aika pakata tavaramme autoihin ja lähteä kohti satamaa. Lentokentän lahden ohi ajaessa meidän oli pakko vielä pysähtyä, sillä kerrankin vesi oli alhaalla. Lahdelta löytyikin mm. taigaviklo, pikkukuovi sekä rantasipejä.

Kohta olimme taas satamassa ja tutussa VIP-hytissä. Laivan lähdettyä liikkeelle suuntasimme taas keulaan staijaamaan mutta nyt merellä oli todella hiljaista. Saimme tyytyä muutamiin lentokaloihin, yhteen tyrskyliitäjään, ruskosuulaan, pkkufregattilintuihin ja muutamiin tiiroihin.

Sorongin mangrovet

Lopulta olimme taas Sorongissa, jossa suuntasimme syömään ja hotellille hieman huilimaan ja iltapäivästä olimme taas valmiita maastoon. Absalon oli taas oppaanamme ja suuntasimme Sorongin valtaville mangroveille.

Taas oppaamme toiminta oli aika erikoista ja vaikka muitakin lintuja oli tarjolla ja kuului ja näkyikin, soitti hän vain koko ajan samaa atrappia meistä hieman erillään pysyen. Me saimme keskenämme pinnata oranssiotsakyyhkyt ja mangrovemesikot ja etsiä muita puuttuvia lajeja. Lopulta Absalonin sinnikkyys kuitenkin palkittiin, kun teräskalastaja vihdoin vastasi atrappiin ja itse löysin linnun istuskelemasta erään tiheän puskan keskellä. Pienellä hamemisella löysin aukon, josta lintu näkyi lähes kokonaan ja pääsimme kuvaamaankin tätä upean väristä lintua oikein mainiosti.

Orange-fronted Fruit DoveBlue-black Kingfisher

Onnistuimme näkemään myös australianpikkukalastajan lennossa ennen kuin päätimme jatkaa toiseen osaan mangrovea. Siellä käppäilimme tietä pitkin havaiten ylitsemme lentäneen mustakauluskyyhkyn ennen kuin saimme jonkun yli-innokkaan vartijan kimppuumme. Tien vieressä oli öljyputki ja tien päässä ilmeisesti jotain tehtaita, joten ilmeisesti alueella ei olisi saanut liikkua. Myöhemmin hoksasimme, että kaikista autoistamme oli otettu rekisterikilvet pois tällä paikalla käynnin ajaksi ilmeisesti juuri siitä syystä, että ongelmia voisi olla luvassa. Paikalle saapui kohta vähän vakavammin otettavakin opas, joka oli kuitenkin paljon asiallisempi ja pääsimme lähtemään paikalta. Onneksi juuri ennen lähtöämme huomasin vielä australianiibiksen lentävän ylitsemme, joten saimme vielä yhden pinnan.

Sitten suuntasimme Sorongille hotellillemme, jossa kävimme taas erinomaisessa kalaravintolassa ja loppuilta meni levätessä ja pakkaillessa.

Koti kohti

25.8. anivarhain suuntasimme lentoasemalle, jossa onneksi hoksasin muistuttaa, että muutamien tulomatkalla näkemä sulttaanikana oli täällä eri lajia kuin Jakartassa, jossa kaikki olimme niitä nähneet. Andreas sinnikkäimpänä kaivoi useammankin sulttaanikanan (melanotus) esiin lentoaseman ikkunoista staijaamalla.

Lopulta klo 10:45 lähti lentomme kohti Jakartaa ja kumma kyllä uni maittoi! Jakartassa meillä oli sitten aivan järjettömän pitkä odotus, kunhan olimme junailleet oikeaan terminaaliin.

Osa porukastamme innostui vielä käydä lentokentän lähimetsissä retkelläkin mutta itsellä on kyllä joskus tarkoitus tulla Jaavalle ihan oikeallekin retkelle, joten päätin keskittyä tuliaisten osteluun ja lepäämiseen.

Lopulta yöllä klo 01:10 lähtii lentomme Dohaan ja taas lento meni mukavasti unten mailla. Dohassa olimme klo 05:25 ja siellä ostelin vielä lisää tuliaisia. Klo 8:10 lähti sitten viimeinen lento Helsinki-Vantaalle, jossa olimme iltapäivällä klo 15:15.

Group

Sitten oli aika kiitellä ja hyvästellä matkatoverit ja itselläni oli vielä muutaman tunnin odotus ennen kuin pääsin junailemaan Tikkurilan vaihdon kautta Parikkalaan, jossa olin lopulta iltakymmenen aikaan. Ja muutaman tunnin yöunien jälkeen olimme taas Hannan kanssa rengastelemassa.

J.A.

Pohjois-Suomi ja Norjan Varanki 6.-21.6. 2023

6.6. alkoi kauan odotettu loma. Jo ruokatunnilla olin käynyt pakkaamassa auton valmiiksi ja suoraan töistä lähdimme ajamaan kohti pohjoista. Tuttuun tapaan retkipinnoja alettiin listata heti, kun Parikkalan raja ylittyi.

Matka taittui ja tavallisia lajeja nähtiin, joista mainittavin alkumatkasta oli Kiteen Puhoksessa näkynyt tikli. Seuraava parempi havainto tehtiin Juukassa, jossa lähes taajama-alueella, vain kilometri-pari ABC-aseman jälkeen käpötteli tiellä ukkometso. Vieläkään ei kuitenkaan pysähdetty vaan matka jatkui kohti Kainuuta.

Raribongailua

Kun Kajaani alkoi olla jo lähellä, alkoi suunnitelmamme hahmottua siten, että meidän kannattaisi ensin suunnata Sotkamon puolelle Pirkan jo Tornien Taistosta palatessaan löytämää arohyyppää bongaamaan. Saimme kuitenkin tietää, että lintu oli ollut pari tuntia hukassa ja paikalla oli etsijöitä, joten muutimme suunnitelmaa, kun aikataulut näyttivätkin sopivan täydellisesti siihen, että ajaisimmekin Kajaaniin.

Kajaanin rautatieasemalla odottelimme lopulta kymmenisen minuuttia etelästä saapunutta junaa, josta Allan Hamari hyppäsi autoomme, johon olimme ihme kyllä saaneet raivattua sen verran tilaa, että ”Allu” mahtui kyytiin. Sitten jatkoimme Koutaniemeen, jossa oli porukkaa pihassa paikalla ja saman tien pääsimme näkemään pihan kukkivassa tuomessa lepäilevän, pihapiirissä  pari päivää viihtyneen vihermehiläissyöjän!

Vihermeropsi esitteli muutamia lentonäytöksiä ja laskeutui kertaalleen paremmin kuvattavaksi ja mieluustihan näin harvinaisen ja kauniin linnun parissa vietimme aikaa hieman enemmänkin. Saatuamme tiedon, että arohyyppä oli taas löytynyt, päätimme kuitenkin lähteä kohti Sotkamoa.

Blue-cheeked Bee-eater

Kajaanin ja Sotkamon rajan tienoilla näimme tien varresta saaliin napanneen lapinpöllön, joka kuitenkin sujahti metsän siimekseen, ennen kuin ehdimme kuvaamaan sitä. Ja pian olimme Huuskonniemessä, jossa ei enää ollut ketään paikalla mutta lähes saman tien näimme muutaman muun paikalle perässämme saapuneen kanssa arohyypän lentävän lähemmältä pellolta kauas pellon perälle ja laskeutuvan katveeseen.

ArohyyppäHyyppä lennähti uudelleen pariin otteeseen ja kertaalleen se laskeutui meriharakan seuraksi tiellekin mutta niin kauas, että kuvat jäivät vaatimattomiksi ja kohta se taas lensi pellon perälle katveeseen. Huuskonniemen pellolla näimme myös mm. metsähanhen ja kapustarinnan. Lopulta ilta alkoi olla jo sen verran pitkällä, että päätimme lähteä jatkamaan pitkää matkaamme.

Aamuyön pikkutunneilla parkkeerasimme lopulta Kemissä Allun pihalle ja pian olimme valmiita nukkumaan.

Meri-Lapissa

7.6. nukuimme hyvin mutta seitsemältä suuntasimme Meri-Lapin retkelle. Aloitimme retken mainiosti kuulemalla eräältä tehdasalueelta sponttaanisti rantakurvin soidinta. Jatkoimme Tuhka-altaalle, jossa käppäilimme aluetta kovaa vauhtia tuhoavien työkoneiden ohi alueen perälle, josta alkoi löytyä lintuja. Pikkutyllejä, meriharakoita, lapintiiroja, parikymmentä harmaasorsaa, muutama lapasorsa ja lopulta näyttäytyi etsimämme sitruunavästäräkkikin. Muitakin vasta Lappiin saapumassa olevia myöhäisiä muuttajia havaittiin kuten esim. lehto- ja hernekerttu, ruokokerttunen sekä punavarpunen.

SitruunavästäräkkiPunavarpunen

Retkemme jatkui ja Rytikarista staijasimme sekunneissa mereltä räyskän, lyhyellä petostaijilla Holstinharjulla näimme pari merikotkaa, käynti Simon rajamaastossa Matinaavalla tuotti ylläri-haarahaukan ja sitten olikin suokävelyn paljastamana edessä pakollinen käynti Keminmaan puolella Hankkijalla, josta ostimme molemmat Hannan kanssa uudet kumisaappaat.

Tornion puolella kaatopaikalla näkyi niin tuhka- kuin tavallisia selkälokkeja ja merilokkeja, Ala-Raumossa kuului merihanhia ja näkyi pari piekanaa, Oravaisensaaressa merikotka ja Kaupunginlahdella nokikana, silkkiuikkuja sekä kanadanhanhi. Golfekentän tienoilta yritimme kovasti löytää tiibetinhanhea mutta löysimme vain läjäpäin kanukkeja sekä valkoposkihanhen.

Pakollisen Haaparannan karkkikauppakäynnin jälkeen kävimme vielä Kivirannassa näkemässä yhden Lappi-pinnan lisää – turkinkyyhkyn. Sitten alkoikin päivä olla pulkassa ja ilta meni syöden ja saunoen ja lopulta painuimme aikaisin pehkuihin, sillä retkemme seuraava osuus oli alkamassa.

Pohjoiseen

8.6. lähdimme taas seitsemän aikaan liikenteeseen ja ensimmäisen kunnon stoppimme teimme Rovaniemellä Paavalniemessä, josta bongasimme kultarinnan ja kuulimme myös pari tiltalttia.

Lopulta jatkoimme Kemijärvelle veljeni Pirkan luokse ja näin oli Lapin rallijoukkueemme kasassa. Pian olimme lastanneet kaikki muutamana seuraavana päivänä tarvitsemamme tavarat Pirkan autoon ja lähdimme taas jatkamaan kohti pohjoista.

Pelkosenniemen Sokanaavalla stoppi tuotti mainittavimpina pesivän metsähanhen sekä laulavan pohjansirkun. Sodankylän puolella Moskujärven pohjustuskäynti tuotti muutaman pilkkasiiven, pari merikotkaa ja kapustarintaa ym., eikä kovin kummoinen ollut Sompiojärvenkään pohjustuskäynti, sillä näimme vain 4 merikotkaa ja paluumatkalla pari riekkoa. Ilmakkiaavan pakollinen stoppi tuotti perinteiset mustalinnut sekä isolepinkäisen mutta Porttipahdan padolla sentään näkyi pari merilokkia.

Ajoa riitti mutta illalla kurvasimme vielä Kaunispäälle, josta löytyi suht helposti keräkurmitsa ja törmäsimme paikalla myös pohjoiseen pitkälle rengastusreissulle saapuneeseen Tuomaalan Juhaan, joka oli nähnyt toisen ”kekun” eri puolella nyppylää – hyvältä siis vaikutti lajin saaminen rallissa.

Keräkurmitsa

TaviokuurnaLopulta kurvasimme Neljän tuulen tuvan pihaan, josta löytyi tuttuja rengastusreissulaisia sekä tietysti taviokuurnia. Menimme nopeasti nukkumaan, sillä edessä oli perinteisesti (täysin vastoin kaikkea järkeä) retkipäivä vielä pohjoisemmaksi. Moni muu olisi varmaan käyttänyt päivän rallin pohjustamiseen mutta me suuntaisimme pohjoisemmaksi paikoille, joissa emme rallissa kävisi lainkaan.

Pohjustusta

Willow Grouse

9.6. keli oli aivan surkea! Tuuli oli todella kova ja välillä satoi vettäkin. Suuntasimme kuitenkin hyvissä ajoin maastoon. Ensimmäisestä kohteestamme Kaamasesta löysimme spontaanin lapintiaisen ja Kenespahdalla hautoi piekana. Seuraavana suuntasimme Skalluvaaraan, jossa oli pari vesipääskyä, 5 tunturikihua sekä muutama sinirinta mutta kelin ajamina jatkoimme pian matkaa.

Utsjoen Ailigaksen komppaus tuotti aivan laelta kanalinnun, joka kuitenkin oli riekko! Myös merikotka sekä parit tunturikihut nähtiin.

Muutamilla Tenonvarsistaijeilla ei irronnut piekanoja ja tuulihaukkoja sekä yhtä ampuhaukkaa kummempaa mutta hiiripöllön löytäminen kuitenkin ilahduttaa aina. Samoin oli hienoa nähdä maakotkan pesässä iso poikanen.

Surkean kelin takia muuten havainnot jäivät kuitenkin todella vaisuiksi. Lopulta olimme perillä Utsjoen Karigasniemellä, jossa majoituimme tuttuun hotelliin.

Illallisen yteydessä suunnittelimme vielä hieman ralliamme, jonka pohja oli kuitenkin sama kuin Pirkalla ja Allulla oli jo vuosia ollut. Edessä olisi seuraavana päivänä aivan tolkuton määrä ajoa mutta samalla retkeilyä ja paljon lintuja lähes Lapin ääripäissä!

Lapin ralli

10.6. nukuimme pitkään ja heräsimme kahdeksaksi aamupalalle ja ennen ysiä olimme valmiita ja käytyämme vielä kaupassa lähdimme ajamaan kohti Piesjänkää – perinteistä aloituspaikkaa. Matkalla Basijärven pikkulätäköllä näkyi naaras uivelo ja Piesjänkällä sovimme, että keuhkoputken tulehduksesta vielä toipumassa oleva Hanna jäisi pohjustamaan erotusaidan tienoon lintuja, kun me muut suuntaisimme Piejänkän perukkaan aloittamaan rallia.

Kävelimme tunnin verran jänkhää, tai lähinnä sen reunoja, havaiten mitättömän vähän lintuja – erikoisimpina pari kurkea sekä viherpeipon. Lopulta saavuimme aloituspaikallemme Ailigasjärven rantaan ja onneksi täällä oli tuttuun tapaan mukavasti lintuja!

TunturikihuRallimme polkaistiin käyntiin pian klo 10:49, kun taivaalta löytyi piekana ja samaan aikaan oli näkyvissä myös 10 metsähanhen parvi. Ja jo pohjustettuina hoituivat nopeasti niin mustalintu-, pilkkasiipi kuin allikin, vesipääskyt, suokukot, tunturikihut (25), sinirinta, lapinsirkut, keltavästäräkit ym. Yllärinä löysin kaukaa tunturien päältä kaartelevan maakotkan (2kv) ja kohta päällämme soidinsi jänkäkurppa. Aloitus oli siis ollut mitä mainioin!

Pitkällä kävelyllä ja kovalla komppauksella takaisin erotukselle emme löytäneet oikein mitään ja Hannan pohjustamista linnuistakaan ei heti irronnut kuin tyllit ja lapinsirrit. Onneksi suosirrikin alkoi surista mutta niin punakuiri kuin riekotkin olivat tiessään. Meidän ei kuitenkaan auttanut jäädä murehtimaan vaan aikataulumme tiukkuus oli jo hyvissä ajoin tiedossa ja rallin oli edettävä.

Parit tienvarren paikat tuottivat lisää vesipääskyjä, mustaviklon ja kovalla komppauksella lopulta jänkäsirriäisenkin. Allu (71-v) kovakuntoisimpana puki taas piikkarit ja suunnistushousut jalkaan ja kävi leikkimässä Mika Myllylää märällä suolla.

Kuntaraja ylittyi ja Inarin puolella vauhdista tai ainakin lähes irtosi uiveloa, kuikkaa, sinisuohaukkaa, taviokuurnaa sekä tilheä ym. Lapintiainen hoidettiin pesäpöntöltä, jonka olimme saaneet tietoomme – kiitos tästä asianosaiselle! Yllärinä pöntön takaa nousi lentoon koppelo. Inarijärveltä löytyi nopeasti kaakkureita, merimetso sekä tuhkaselkälokki (ainoa selkälokkimme).

Ivalon Pikku-Petsamo petti pahemman kerran ja kylän kiepauskin tuotti vain pulua ja sinitiaista. Ja pahiten petti lopulta Kaunispää, jolta ei löytynyt keräkurmitsaa – ainoastaan pikkukuovi kuului listallemme. Laanilasta sentään onneksi hoitui koskikara nopeasti.

Alkuperäiseen suunnitelmaamme ei Kiilopää kuulunut, mutta itse halusin epätoivoisesti rallipinnaksi kiirunan ja koska meiltä yhä puuttuivat käytännössä kaikki muutkin tunturilajit, päätimme kipaista tunturiin.

RiekkoHanna jäi taas pohjustamaan alas kun me muut lähdimme kipuamaan ylös rivakkaa vauhtia. Portaiden yläpäästä löytyi kuin löytyikin kiiruna helposti ja kohtuullisella laen komppauksella löysin pulmusparin. Hauskinta oli se, että linnut löytyivät lähes jaloistani heti kun olin nostanut lämpökameran silmilleni. Ilman tätä kivien koloissa piilotelleet linnut olisivat varmaan jääneet huomaamatta. Ja kuinka ollakaan lisäkomppauksella irtosi lopulta vielä keräkurmitsakin. Reissu oli mennyt niin putkeen, että päätimme maksimoida suorituksemme ja hölkkäsimme koko matkan alas, jossa Hannalla oli pohjustettuna muutamakin riekko, mutta taas ne olivat tehneet täydellisen katoamistempun.

Koska olimme tunturikäynnistä huolimatta onnistuneet säästämään aikaa, päädyimme virheratkaisuun ja käännyimme kuin käännyimmekin Sompiojärvelle. Tietä oli lanattu edellisen käyntimme aikana, joten tiesimme selviävämme reissusta hieman aiempaa nopeammin mutta hukkaan meni silti varmaan tunti, kun edes merikotkaa emme alkuöiseltä järveltä löytänet. Onneksi sentään ukkometson ohella riekko viimein antautui paluumatkalla ja niskat kenossa sivuikkunasta metsään tuijottamiseni ei mennyt hukkaan.

Ilmakkiaavalla näkyi teerikukko keskellä sivutietä ja Korteaavalla oli viimein kurkia. Porttipahdan lokit olivat muualla yöpuulla mutta Tiirabongauksena saimme hoidettua kuukkelin, joka vastaili kiltisti vihellyksiimme.

Vuorokausi vaihtui saapuessamme Sodankylä-cityyn, jossa ainoaksi pinnaksi näkyi naakka. Puuduttava ajo jatkui Pelkosenniemen halki ja palkittiin lopulta suopöllöllä ja Kairalan stopilla nähdyillä kuoveilla, lehtokurpalla ja pensastaskulla. Matkan jatkuttua näkyi tien yli lentänyt mustarastas – olimme siis jo eteläisemmän lajiston piirissä.

Rallissa

Kemijärvellä oltiin tuttuun tapaan aamuyöstä ja jätevesijärveltä hoidettiin mm. harmaa-, lapa sekä jouhisorsa,ruokokerttunen, peippo ja punavarpunen. Kemijärven kiertelyllä hoituivat myös pikkutylli, lehtokerttu, kiuru, metsäkirvinen, kalatiira, pikkukäpylintu, pikkuvarpunen sekä kivitasku. Pirkan ainakin neljästä paikasta pohjustamat härkälinnut kuitenkin pysyivät piilossa.

Taas oli edessä puuduttava ajo Rovaniemelle. Vikakönkäällä havaitsimme isokäpylintuja ja Viirinkankaan pikkulutakosta löytyi yllättäen heinätavi, kuultiin hautausmaan sirittäjä, pointsattiin Harjulammen silkkiuikut sekä hernekerttu, Niskanperän pensaskerttu, Paavalniemen kultarinta, Hirvaksen rautiainen sekä tiltaltti ja Matkajänkän pikkusirkku.

Seuraavaksi kiiruhdimme Muurolan uimarannalle, josta Allu kaivoi esiin käsittämättömän kaukana vastarannalla seisoskelleen kanadanhanhen. Suksiaavalla vietettiin aikaa niin pitkään kuin aikataulu vain suinkaan antoi myöten ja lopulta vähän enemmänkin ja pointsasimme mustakurkku-uikut, mehiläishaukan, palokärjen, kulorastaan sekä punajalkaviklon ja näimme myös mm. lapasorsia ja heinätavin.

PohjansirkkuSitten edessä oli rallimme älyttömin osuus eli lopetus Posion Korouomassa. Tämä tarkoitti toista tuntia ajoa ohi monien potentiaalisten lintupaikkojen (vain Vanttauskoskella tehtiin muutama pysähdys), sillä aikamme oli todella käymässä vähiin. Lopulta Korouomaan päästyämme saimme lähes hölkätä kohti kurun pohjaa. Onneksi olimme silti tarkkana ja löysimme hippiäisiä, hömötiaisen, peukaloisia, varpushaukan sekä kaksi paria pohjansirkkuja! Lopulta emme aivan ehtineet laavulle saakka, kun vuorokauden mittainen rallimme tuli päätökseen!

Väsyneinä mutta tyytyväisinä suoritukseemme huilailimme tovin laavulla – toki Hanna kuvasi tämänkin ajan pohjansirkkuja – ja lähdimme sitten kipuamaan takaisin autollemme.

Allun rallin aikana pitämän lajilistan perusteella luulimme rikkoneemme vanhan ralliennätyksen juuri ja juuri yhdellä lajilla, mutta tarkistuslaskenta alkoi heti tuottaa positiivisempaa tulosta. Mutta sitten huomasin, että meille oli ruksattu lajeihin pilkkaniska… Sitten puolestaan pikkusirkku oli unohtunut merkitä… Lopulta tarkistuslaskennan tulos oli 129 lajia eli lajin päässä Allun unelmoimasta 130 lajista. Mutta kuinka ollakaan lopulta Allu huomasi vielä, että mustakurkku-uikku oli jäänyt vielä väsynein silmin tehdyssä tarkistuksessakin merkkaamatta ja lopullinen tuloksemme oli kuin olikin komeat 130 lajia!

Pitkän ajon jälkeen olimme lopulta taas Kemijärvellä, jossa Pirkan vaimo Anitta oli valmistanut meille huippuhyvät ateriat, joiden jälkeen suuntasimme pihaan pystyttämäämme telttaan päiväunille. Herättyämme oli Allu jo lähtenyt junailemaan kohti Kemiä. Ilta meni seurustellessa mutta aika pian olimme valmiit yöunille.

Taas pohjoiseen

12.6. nukuimme pitkään ja lopulta lähdimme Hannan kanssa reissumme seuraavalle osuudelle. Pelkosenniemessä tien yli lensi lapinpöllö ja Inarissa stoppasimme hetkeksi kuvaamaan tuttuja lapintiaisia. Koppelolle oli varmaan käynyt huonosti, sillä pöntön takaa nousi lentoon raskaasti lentänyt kanahaukka.

Neljän tuulen tuvalla näkyi taas tuttuja sekä taviokuurnia mutta matka jatkui. Hauskan nimisellä Silmänkaivamajänkällä näkyi riekko ja pohjoisempana sitten taas useampiakin piekanoja. Meillä ei oikein ollut mitään suunnitelmaa, mutta käytyämme aivan järkyttävän tuulisella Njallavaaran huipulla nähden siellä ainostaan yhden keräkurmitsan, jonka senkin tuuli tempaisi saman tien mukaansa, päätimme ajella Pulmankijärveä kohti. Pulmangintiellä näkyi kapustarintoja, jokunen tunturikihu sekä mustaviklo ja kuului suosirri.

PulmankijärviPulmankijärven eteläpään jokisuistossa oli jo epämiellyttävän paljon hyttysiä, joten jatkoimme saman tien telttapaikan etsintää muualta järven linnustoa välillä putkeillen. Havainnot jäivät kuikkiin ja kaakkureihin sekä suopöllöön ym. Lopulta pystytimme järven keskivaiheilla sijainneelle hiekkarannalle leirimme ja kokkailtuamme olimme valmiit unten maille.

13.6. nukuimme kuin tukit ja kunnon aamupalan jälkeen mulkaisimme vielä lyhyesti Pulmankijärvelle ja lähdimme sitten taas kohti pohjoista.

Varanginvuono

Ennen Norjan rajaa havainnot jäivät tien yli lentäneeseen hömötiaiseen ja Norjan puolella aloitimme tietysti kerätä reissun Norja-pinnoja. Mitään mainittavaa ei näkynyt ennen kuin pääsimme Varanginvuonon pohjukkaan, jossa stoppasimme vasta Nyborgin levikkeellä, jolta oli jo kymmenkunta päivää bongattu pilkkaniskaa.

Mereltä löytyi tavanomaisia lajeja kuten kuikkaa, kaakkuria, ristisorsia, punakuireja, pikkukajavaa, riskilä ja jonkin aikaa vaahtopäistä merta seulottuamme löysin todella kaukaisen mustalintuparven. Pari kertaa pystyimme kuvittelemaan yhdellä linnuista jotain valkoista päässä, mutta pakko oli päästä lähemmäksi. Niinpä ajoimme jonkin matkaa eteenpäin ja kurvasimme paikallisen terveyskeskuksen pihaan ja kävelimme sen taakse katsomaan merta hyvästä tuulen suojasta. Täältä parvi näkyi jo hieman paremmin ja saimme pilkkaniskan tunnistettua. Parveen laskeutui myös koiras lapasotka, muutama allikin näkyi ja yllättäen naapuripihassa lauloi leppälintu.

Seuraava stoppimme oli perinteisesti Nessebyn kirkolla mutta tuuli oli niin älytön, ettei autolta kauheasti viitsinyt poistua. Vähän aikaa yritimme saada edes jotain kuvattua mutta huonolla menestyksellä. Lajilistalle kirjattiin kuitenkin mm. merikihu, merihanhi, haapana, suosirri, haahka ja vesipääsky.

VesipääskyVadsössä eli vesisaaressa tarkistimme ensin haahkaparven, joista ei löytynyt muita lajeja ja kävelimme sitten lätäkölle vesipääskyjä kuvaamaan. Ne esiintyivätkin todella nätisti ja kuvia tuli otettua aivan liikaakin. Muutamia lapinkirvisiä ja suokukkoja ym. havaittiin myös.

Eckerön pikkukajavakielekkeellä kuvailtiin tietysti ”rissoja” mutta nähtiin myös pari ruokkia ja tien varresta lentoon noussut 10 pulmussirrin parvi.

SuosirrejäEnsimmäinen oikeasti parempi havainto näkyi Skallelvin kylän takana, kun haahkaparvessa oli naaraspukuinen allihaahka. Parvessa oli myös isokoskeloita, jotka aiheuttivat sen, että koko parvi lähti saman tien lentoon eikä ”stelleriä” enää sen koommin löytynyt. Skallelvin niemessä törmäsimme vanhaan tuttuumme Jukka Könöseen, joka vinkkasi, että rannassa oli hyvin kuvauksellisia kahlaajia. Vesi oli laskussa, joten kuvaaminen ei ollut kauhean helppoa sillä linnut kipittivät koko ajan kauemmaksi rantaviivaa seuraten mutta lopulta punakuireja, karikukkoja, pulmus-, suo- ja pikkusirrejä päästiin kuvaamaan ihan kohtuullisesti. Merellä näkyi reissun ensimmäinen suulakin.

Kävimme vielä kokeilemassa ajaa Komakväeristä sisämaahan etsimään hyvää leiripaikkaa mutta tie oli niin surkeassa kunnossa, etten jaksanut ajaa kuin vajaaseen puoleen väliin, jossa käännyimme takaisin ja lopulta löysimme hyvän leiripaikan läheltä päätietä.

14.6. leiripaikallamme näkyi aamulla mm. koko yön soidintanut tylli, piekana sekä tunturikihu. Mutta pian olimme pakanneet tavaramme ja ajamassa kohti Vardötä. Vardön satamassa Hanna kävi lunastamassa veneliput Hornöyan lintusaarelle sekä varmistamassa, että edellisiltapäivänä viimein onnistuneesti varaamamme majoitus Hornöyan majakanvartijan rakennuksessa oli OK. Hanna oli jo pitempään yrittänyt soittaa varausta mutta edellispäivänä venelippuja varatessa oli selvinnyt, että majoituksen pystyi varaamaan vain sähköpostitse. Onneksi saimme kuitenkin vastauksen sähköpostiin vain parissa tunnissa, joten suunnitelmamme pysyivät hyvin aikataulussaan.

Hornöya

Yhdeksältä lähdimme luotsiveneellä reilun kymmenen muun ”turistin” kanssa kohti Hornöyaa. Heti rantaan päästyämme saimme huomata, kuinka saaren linnusto oli muuttunut, sillä karimetsoja oli rannassa joka paikassa. Niitä oli rannoilla, pesi kiven koloissa ja yksi nokki kävelijöiden nilkkoja portaiden välistä. Merikotkia kaarteli taivaalla ja säikytteli pikkukajavia ja ruokkilintuja lentoon ja tällöin niin meri- kuin harmaalokeille avautui ovet ruoka-apajille. Juuri merikotkien takia karimetsotkin olivat muuttaneet alemmaksi pesimään sillä ihmisten suojassa ne saivat pesinnät onnistumaan paremmalla todennäköisyydellä.

KarimetsoLunni

Etelänkiisloja oli aivan tolkuttomasti mutta niiden seasta sai todella hakea, että löysi edes yksittäisiä pareja pohjankiisloja. Lunnit sen sijaan tuntuivat vasta aloittelevan pesintöjään, joten niitäkin oli vielä aika vähän ja riskilöitä ei saaressa näkynyt ainoatakaan. Etsiskelimme tovin myös parilla aikaisemmalla käynnillä (20 ja 15 vuotta sitten) löytämäämme myrskylinnun pesää mutta näytti, että kallion seinämä oli tältä kohdalta romahtanut alas ja pesää ei enää löytynyt. Tiesimme kuitenkin jossain seinämillä yhden parin yhä pesivän.

Kiertelimme ensin tovin alhaalla ja pääsimme seuraamaan parin paikallisen tutkijan karimetson sateelliittilähetinprtojektia. He nappasivat muutamia karimetsoja kiinni ja asettivat niille lähettimiä, joita sitten vuoden päästä pääsisivät lukemaan mikäli saisivat samat linnut uudelleen kiinni. Alhaalla näimme myös muutamia luotokirvisiä sekä pari vuorihemppoa.

Kun muu porukka oli hieman levinnyt alueelle ja suurin osa kiivennyt ylös majakalle, aloimme keskittyä kuvaamiseen enemmän. Itse otin pääasiassa lentokuvia ruokkilinnuista ja Hanna puolestaan tuntui enemmän ottavan kuvia kaikesta muusta.

Aika pian huomasin, että mikäli halusin yhtään kuvaa pohjankiisloista, piti kiivetä lentävän ruokkilintumassan yläpuolelle, jossa harvat pohjankiislat lensivät. Pohjankiislat pesivät ylempänä kalliolla, joten siksi ne myös siksi lensivät ylempänä. Pohjankiislaprojekti oli todella vaikea, sillä kovassa tuulessa oli vaikea ylipäänsä pysyä paikoillaan kameran kanssa ja nyt piti ensin yrittää hyvissä ajoin tunnistaa se yksi ja oikea kiisla aina muutamien satojen ohi kiitävien etelänkiislojen, lunnien ja ruokkien seasta ja saada siitä kuvatkin otettua. Mikäli kuvaus ei onnistunut, piti aina aika kauan odottaa seuraavaa yritystä.

Atlantic PuffinCommon Guillemot

Pohjankiisla

Etelänkiisla-, ruokki- ja lunnikuvia kertyi ja kertyi mutta lopulta sain pari kertaa pohjankiislankin kuvaushollille mutta ihan onnistunutta kuvaa en saanut – mutta jotain kuitenkin. Lopulta aloimme olla jo niin yltä päältä linnun paskassa ja kädet väsyneitä kuvaamisesta, että päätimme hakea tavaramme satamasta ja kantaa ne ylös majakalle.

Hikipäässä saavuimme majakanvartijan rakennukselle ja siellä tapasimme tutut tutkijat, jotka neuvoivat meille huoneemme. Ikäväksemme saimme kuulla, että saaressa oli vesi niin vähissä, ettemme pääsisi täällä kauan jo odottamaamme suihkuun.

Hieman huilittuamme laskeuduimme taas alas jatkamaan kuvauksiamme. Porukkaa kävi saaressa päivän mittaan aika vähän ja illalla ei tainnut ketään uusia enää saapua. Ehkä se johtui yhä vain kiihtyneestä tuulesta? Saimme siten kuvailla lintuja aivan keskenämme ja kuvailimmekin niitä oikein antaumuksella iltaan saakka.

Yöpyminen Hornöyan majakanvartijan rakennuksessa oli ikimuistoinen. Rakennusta oli aivan viime aikoina remontoitu ja huoneet ja keittiö olivat aivan huippukuntoiset, vaikka muuten rakennus olikin aika rähjäinen. Nukuimme todella hyvin, kun pitkästä aikaa ihan sänkyihin pääsimme ja heräsimme vasta ihmisten aikaan ja tukevan aamupalan jälkeen lähdimme taas ulos.

Tuuli oli nyt myrskylukemissa ja ulkona oli vaikea pysyä edes pystyssä! Silti kuvailimme ensin hieman huipun kielekkeeltä lunneja ennen kuin laskeuduimme taas alas kuvaamaan muitakin ruokkilintuja ym.

Edelleen jahtasin parempaa kuvaa pohjankiislasta mutta nyt niitä näkyi vielä edellispäivääkin vähemmän. Tuulen takia kuvaaminen oli vielä vaikeampaa ja aamun edetessä valo kääntyi pian huonoksi lentokuvia ajatellen.

RuokkiKiertelimme alhaalla tovin kuvaillen nyt aivan kesyiksi heittäytyneitä lintuja. Tuulen takia koko aamuna ei tullut saareen ketään muita ja tutkijatkin viettivät turvallisuussyistä vapaapäivää, joten saimme olla lintujen kanssa ihan keskenämme. Niinpä lunneja kuvaillessani yksi ruokki kävi niin tuttavalliseksi, että lopulta rapsuttelin sitä niskasta pariin otteeseen eikä se ollut moksiskaan. Lunnejakin tuli viereeni tuulensuojaan  – aivan liian lähelle kuvausta ajatellen.

Muutaman tunnin kuvailun jälkeen kiipesimme majakalle aamupalalle ja polun yläosissa edessämme lennähti virtavästäräkki, joka laskeutui kielekkeen koloon tuulen suojaan. Sieltä se nousi vielä uudelleen lentoon ja lensi kauas alas toiselle puolelle niittyjä. Ylempänä näkyi tuttuun tapaan taas lapinkirvisiäkin.

EtelänkiislaRuokailun jälkeen palailimme taas alas kaikki tavarat jo puoleen rinteeseen kantaen. Tuulen tuiverruksessa taas kiisloja kuvatessani huomasin yhden aivan vitivalkoisen etelänkiislan ja huusin tästä Hannalle, joka myös ehti nähdä linnun. Ihme kyllä onnistuin kaikkien lähempää viilettäneiden lintujen välistä ottamaan siitä jokusen kuvankin ja niistä lintu oli varmistettavissa albiinoksi punaisine silmineen.

Iltapäivällä kiertelin taas pesimäkielekkeen alapuolella ja yllätyksekseni näin kielekkeellä kivitaskun joka jahtasi naaraspukuista mustaleppälintua! Valitettavasti molemmat katosivat tuulen mukana jonnekin ennen kuin ehdin saada ”mulelista” yhtään kuvaa. Myös pari vuorihemppoa ja luotokirvisiä näkyi taas ja taivaalla merikotkat leikkivät tuulessa.

Kannoimme lopulta tavaramme satamaan asti ja ehdimme vielä jonkin aikaa kuvailla taas muuttuneessa valossa kunnes venekyytimme yhtäkkiä saapuikin satamaan puolta tuntia etuajassa. Meille tuli kiire hypätä kyytiin ja pian olimme taas Vardön satamassa.

Maailmanlopunniemellä

Satamassa autoa pakatessamme viereemme ilmestyi tuttu henkilö – Sampsa Cairenius oli Lapin vuodarikierroksen päätteeksi jatkanut Varangillekin muutaman puuttuvan WP-vuodenpinnan perässä. Saatuamme auton pakattua kävimme Vardössä kaupassa, jonka löytäminen oli taas yhtä vaikeaa kuin aina ennenkin.

Sitten jatkoimme Svartnesiin etsimään satama-altaan rannassa vielä ainakin alkukuusta havaittua palsasirriä. Altaalla oli vielä muutamaan päivää aiemmin ollut paikallisena kesysti poseerannut jääkuikkakin, mutta me löysimme nyt vain pari merisirriä, pulmussirrin, tunturikihun sekä muita vielä tavallisempia lajeja.

Kun palsasirriä ei löytynyt päätimme jatkaa kohti Hamningbergiä. Matkalla emme juuri turhia pysähdelleet ja niinpä kuumaiseman halkovan kapean tien päässä stoppasimme lopulta meristaijille. Sampsalla oli hieman niukasti vaatetta mutta staiji onnistui mainiosti autostakin. Meillä Hannan kanssa oli kaikki mahdolliset vatteet päällä, joten tuuli ei niin pahasti haitannut.

Tuulen ansiosta merellä oli kuitenkin melkoinen kuhina ja etenkin myrskylintuja ja pikkukajavia liikkui länttä kohti todella runsaasti. Myös etelänkiisloja mukanaan selvästi paremmin pohjankiislojakin sekä suulia, ruokkeja ja lunneja nähtiin. Kohta Sampsa plokkasi itää kohti matkanneen upean juhlapukuisen jääkuikan ja vähän myöhemmin samaan suuntaan matkasi pari kyhmyhaahkanaarasta.

Lopulta vain noin tunnin staijattuamme, päätti Sampsa lähteä paluumatkalle ja mekin aloimme pystyttää leiriämme. Aika pian olimme unten mailla.

16.6. tuuli oli yhä todella kova, joten aamulla staijasimme merelle vain hetken. Merellä oli hiljaisempaa, mutta edelleen myrskylintuja ja muita edellisiltaisia lajeja tuntui liikkuvan mukavasti. Hauskin havainto oli näkemäni vaalea leukistinen ruokki.

Vastarannan Syltefjordenin kielekkeet olivat sen verran lähellä, että jopa suulakolonia erottui. Olimme käyneet suulakolonialla 20 vuotta aiemmin ja koska se nyt kuitenkin oli lähempänä kuin kertaakaan tällä välillä, päätimme, että paikalle pitäisi taas päästä!  Toki todellisuudessa paikka oli 350 kilometrin ajon sekä kunnon päiväkävelyn päässä!

Pitkä kierto

Niinpä aika pian olimme ajelemassa taas uskomattomien maisemien poikki takaisin päin. Tuuli oli niin kova, että päätimme tehdä taas vain pakolliset pysähdykset, mutta oikein mitään mainittavia havaintoja ei alkumatkasta kertynyt.

Barvikmyranin ylänköjärvellä stoppasimme yhdelle lintujen katselua varten rakennetuista mutta turhan matalista ja muutenkin aika omituisista katselumajoista ja löysimme järveltä muutaman lapasotkan, allin, kaakkuriparin, suosirrejä sekä järveltä nousseen ja kohti Vardötä lähteneen lyhytnokkahanhen.

Svartnesissa stoppasimme taas tarkistamaan kahlaajat mutta mitään uutta ei ollut paikalla ja vanhojakin vain vähän. Matkan taas jatkuttua näimme taas yksittäisen tunturikihun ja sitten Domenin näköalapaikan jälkeen tien yli lensi tunturikiuru. Singahdimme linnun perään ja nurmikkoiselta niityltä löysimme lopulta kaksi paria ”erejä”. Kuvailimme niitä tovin ennen kuin jatkoimme taas matkaamme, jonka varrella näkyi pian riekko ja piekana.

Tunturikiuru

Skallelvissa kelluneesta haahkaparvesta löysimme nyt koiras ja naaras kyhmyhaahkan ja sitten päätin itse ottaa tunnin torkut autossa, kun Hanna suuntasi vähiä kahlaajia kuvaamaan. Ollessamme taas jatkamassa matkaa näimme vielä suopöllön.

PilkkaniskaSeuraava stoppi oli taas Nessebyssä mutta tuuli oli edelleen aivan älytön, joten pian jatkoimme Nybergiin, jossa oli tietyö menossa ja pystyimme pysähtymään vasta levikkeen kohdalla. Tästä näimme, että mustalintuparvi pilkkaniskoineen oli aivan terkkarin rannassa! kävelimme paikalle, johon oli saapunut muutama muukin lintuharrastelija ja valitettavasti parvi oli jo siirtynyt hieman kauemmaksi mutta kuitenkin ihan kohtuulliset parvikuvat saatiin. Näytimme linnun myös meitä ihmettelemään tulleelle suomalaiselle hoitsulle, joka iloisena kertoi, että heillä on terkkarilla aina avoimet ovet lintuharrastajillekin.

Sisämaassa hetken huristeltuamme käännyimme kohti Tenon suistoa ja Harrelvissa näimme hiiripöllön – havainto tuntui ihan deja vulta – olimme nähneet hipön paikalla ensimmäisellä Varangin reissullamme – 20 vuotta sitten.

LapinsirriTenon suulla piti tietysti käydä ihastelemassa upeita maisemia ja ohessa saimme kuvattua ristisorsaperheen sekä soidintavia lapinsirrejä. Pian kuitenkin matka taas jatkui ja kohta nousimme todella upeille tunturiylängöille, joilla kevät oli vielä ihan alkutekijöissään. Tunturikihuja, kaakkureita, kapustarintoja, tundraurpiainen, suokukkoja, pulmunen, lapinsirrejä jne. nähtiin ennen kuin lopulta olimme perillä Syltefjordenissa, jossa parkkeerasimme automme tien päähän.

Syltevuono

Olimme suunnitelleet syövämme ja leiriytyvämme tien päässä mutta koska olimme niin hyvävoimaisia, päätimme pakata parin päivän tavarat rinkkaan minulle selkään ja loput tavarat Hannalle kameralaukkuun ja lähteä talsimaan. Tiesimme edessä olevan kävelyn olevan aivan älyttömän vaikeakulkuista rakkakivikkoa, joten olin itse ajaessani päättänyt, että kävelisimme nyt yön viileydessä (max 5 astetta) niin pitkälle kuin jaksaisimme ja pystyttäisimme sitten vasta leirin.

ReittiPtarmigan

Kävely alkoi heti rankalla nousulla rinteeseen linkkimastolle, josta nousu jatkui tunturin yli rakkakivikkoista maastoa ylemmäksi. Alkuun meidän piti seurata kepein merkittyä polkua mutta aika pian oli selvää, että talven myrskyt olivat katkoneet lähes kaikki merkkikepit ja epämääräisiä siellä täällä näkyneitä kepin puolikkaita seurattuamme, olimme aika varmoja, että meidän kannatti suunnistaa mieluummin ihan omin nokkinemme.

Kiirunoita pärisi joka laella ja näimme niitä vähän väliä mutta aina ne nousivat jo aika kaukaa soidinlentoon naristen, joten kunnolla emme päässeet niitä kuvaamaan. Sen sijaan toista varoittelevaa punakuiriparia pääsin jotenkin kuvaamaan ja lisäksi näimme runsaasti merikihuja, useita kaakkureita, kapustarintoja, muutaman ylänköjärvellä puljanneen haahkan, alleja, pikkukuoveja, tundraurpiaisen sekä muutaman pulmusen.

Lopulta olimme laskeutuneet alas Ytre Syltefjordenin vanhaan kylään, jonne pääsi vain kävellen tai veneellä. Ylitettyämme sillan pystytimme saman tien teltan ja kömmimme nukkumaan – kello olikin jo pitkälti yli kolmen aamuyöllä. Karttaan on piirretty helpoin reitti vanhalle kylälle.

Kiiruna

17.6. reilun neljän tunnin unien jälkeen söimme todella tukevan aamiaisen ja olin pikkuhiljaa kypsytellyt mielessäni suunnitelman, jota päätimme noudattaa eli jätimme leirimme paikoilleen ja pakkasimme mukaamme tavarat, mitä tarvitsimme viimeiselle rutistukselle suulakolonialle.

SepelrastasMuistimme että reitti kulki seuraten kivikasoja mutta pian oli selvä, että kivikasoja oli aivan liikaa siellä täällä noin joka toisella huipulla, jonne jurpot turistit olivat niitä pystytelleet. Niinpä yritimme kävellä kolonialle mahdollisimman lyhyttä reittiä vaikkemme aivan muistaneetkaan, missä se sijaitsi. Oikaisimme aika pian yhden lahdelman kauempaa kiertäen mahdollisimman suoraan kohti luulemaamme määränpäätä. Haviksiakin pikkuhiljaa kertyi: kiirunat olivat paljon vaikeampia löytää kuin yöllä mutta havaitsimme silti 6 lintua, Mukavin havainto oli sepelrastaspari, joka tuntui pesivän aivan uskomattoman karussa maastossa!

SyltevuonoOlimme taivaltaneet  aika pitkään ja olimme jo aika poikki kunnes lopulta saavuimme sopivan näköiselle jyrkänteelle, jolta kuvittelimme suulakolonian näkyvän mutta kauhuksemme emme nähneetkään koloniaa jyrkänteen alla! Hanna jäi tutkimaan heikolla yhteydellä toimineita kännykän karttoja ja pääsipä hän internettiinkin hakemaan jotkut gps-koordinatit, jotka oli kuitenkin helppo todeta olevan aivan vikapaikassa. Mutta vikapaikassa olimme mekin! Niinpä jätin kaikki kantamukseni ja kävin lähes hölkkäämässä rakkakivikossa vielä ainakin puolentoista kilometrin päässä edempänä kielekkeellä, josta avautui henkeäsalpaavat maisemat mutta koloniaa sieltäkään ei löytynyt. Aiemmin paikalla olleesta reilun sadan tuhannen pikkukajavan koloniastakin oli paikalla enää vain aivan rippeet, minkä olimme toki jo aiemminkin jostain kuulleet.

Palasin Hannan luokse ja kävelin sitten kilometrin verran rannan kielekettä seuraten takaisin päin todetakseni lopulta, että suulakolonia näkyi kuin näkyikin siintävän kaukana suuri siinä lahdelmassa, jonka kohdalla olimme noin puolimatkassa oikaiseet!

Ei siinä muutamat nähdyt pulmuset ja vuorihempot kauheasti lämmittäneet, kun palailimme rantaa seuraten kantamuksinemme kohti koloniaa, jonka yläpuolella huilasimme hetken ja yritimme muistaa, kuinka ihmeessä olimme 20 vuotta aiemmin jotenkin onnistuneet kiipeämään jyrkänteeltä alas suulakolonian tasalle niitä kuvaamaan.

Route down

Lopulta saimme kävellä vielä pitkän matkan takaisin päin ja sielläkin kävellä vähän edes takaisin enne kuin lopulta löysin kapean rännin, joka näytti tutulta! Tätä pitkin olimme aikanaan jotenkin uskaltaneet mennä alas!

Nyt reitti näytti aivan kammottavan vaaralliselta, varsinkin kun jalat tuntuivat jo ihan loppuun kävellyiltä! Mutta kun kerran tänne asti oli tultu niin ei siinä auttanut enää alkaa jänistämäänkään! Niinpä lähdin pelkän kameran ja vara-akun kanssa laskeutumaan todella jyrkkää solaa alaspäin. Parissa kohdassa piti siirtyä hieman loivempaan kohtaan, jossa oli kuitenkin pelkkää irtokiveä ja vaarana oli tietysti, että kivet lähtisivät liikkelle ja aiheuttaisivat maanvyöryn – siinä mukana itsekin tietysti vyöryen.

Lopulta onnistuin kuin onnistuinkin pääsemään kolonian tasalle ja sieltä löysin kapean kielekkeen, jota pitkin olimme 20 vuotta nuorempina (ja 20 kiloa kevyempinä) katsoneet, että oikean kameran omistajat voisivat ehkä mahdollisesti päästä jotenkin kiipeämään vielä paljon lähemmäksi koloniaa.

Hanna oli juuri vuorollaan lähtemässä laskemaan alaspäin, kun minä päätin lähteä könyämään kuvaushollille. Nurmikkoinen kieleke oli todella kapea ja kapeimmalla kohdalla jouduin oikein kunnolla vetämään mahaa sisään, että pystyin juuri ja juuri pitämään painon sen verran kalliota vasten etten tipahtaisi takana olevaan rotkoon. Lopulta kuitenkin pääsin kielekkeelle perille ja saatoin todeta riskin kannattaneen.

Valitettavasti jalkani olivat kävelystä (etenkin siitä ylimääräisestä), alas könyämisestä ja silkasta kauhustakin aivan tärinässä, joten kuvaamisesta ei meinannut tulla yhtään mitään. Kaiken lisäksi kolonialla olevat ja sen ympärillä lentelevät suulat osoittautuivat aivan tolkuttoman vaikeiksi kuvata niin kokonsa, muotonsa kuin värityksensäkin puolesta. Kuvia oli todella vaikea saada valotettua oikein, kun linnut lensivät aika harvoin läheltä, vuoroin merta, taivasta tai takana ollutta vuorenseinämää vasten.

Suula

Kuvailin suulia lopulta ehkä vain parikymmentä minuuttia eli sen ajan, että Hanna oli päässyt laskeutumaan kielekkeen juurelle. Kielekkeelle ei mitenkään olisi mahtunut kahta kuvaajaa kerralla ainakaan turvallisesti, joten päätin tehdä Hannalle tilaa. Palaaminen kielekkeeltä oli vielä huomattavasti vaikeampaa ja vaarallisempaa kuin sinne meno oli ollut mutta jotenkin onnistuin pääsemään Hannan luokse. Ja jos minua oli oma menemiseni kielekkeelle pelottanut niin nyt vasta pelottikin, kun Hanna päätti lähteä kauhean kokoinen kamerareppu selässään kohti kielekettä.

Alkuun Hanna eteni kontaten, jolloin reppu heilui aivan holtittomasti puolelta toiselle ja näytti koko ajan siltä, että repun paino keikauttaisi tämän hetkenä minä hyvänsä alas rotkoon. Kun Hanna jatkoi kävellen en enää pystynyt edes katsomaan. Hitaasti mutta varmasti Hanna kuitenkin onnistui pääsemään suulia kuvaamaan ja kokeneempana ja paremman kamerakalustonkin omaavana kuvaajana Hanna onnistui saamaan huomattavasti parempia kuvia kuin minä olin saanut.

SuulatSen verran paluumatkat kuitenkin kauhistuttivat, etten lopulta antanut Hannan ihan kauhean kauan kielekkeellä tötterönsä kanssa heilua. Hannan paluu kielekkeeltä kesti ja kesti ja etenkin kapeimmassa kohdassa hän tuntui miettivän paikoillaan sitä kohtalokasta askelmaa vaikka kuinka kauan enkä taaskaan pystynyt lopulta etenemistä katsomaan. Voin ihan rehellisesti sanoa, etten ollut koskaan pelännyt niin paljon! Mutta lopulta Hanna pääsi tasalleni ja jonkinlaisen adrenaliiniryöpyn tästä saatuani, kipusin pian ylös rotkon päälle varmaan noin kymmenessä minuutissa (tähän oli 20 vuotta ja 20 kiloa sitten mennyt retkikertomukseni mukaan puolisen tuntia). Ja pitkän odotuksen jälkeen Hannakin pääsi hitaasti mutta turvallisesti ylös ja kuin onnitellakseen turvaan pääsystä juuri Hannan ollessa pääsemässä laelle kuului jostain aika läheltä muutamaan kertaan keräkurmitsan ääntä.

Jonkin aikaa huilittuaemme päätimme kokkailla aivan näillä sijoilla seuraavan aterian. Maisemat olivat upeat mutta täytyy kyllä myöntää, ettei niistä oikein osannut nauttia, sen verran oli jalat loppu.

Paluu leiriimme sujui todella nopeasti kun osasimme nyt optimoida reittimme emmekä turhia harhailleet minkään kivikasojen perässä. Leirissä koitimme taas nukkua ja jotenkin onnistuimmekin vaikka alkuun oli todella kuuma auringon lämmittäessä telttaamme. Kartassa on reitti suulakolonialle. Sininen piste on kolonian kohdalla. Yksittäisen punaisen pisteen kohdalla on leiriytymiseen sopiva piste, jossa on vettä ja tasaista.

Reitti kolonialle

Punakuiri18.6. herättyämme kokkasimme taas ja lähdimme palailemaan taas optimiksi ajattelemaamme reittiä kohti sivilisaatiota. Nyt oli ensimmäinen oikeasti lämpimämpi päivä, joten meillä oli aivan liikaa vaatetta! Matkan varrella näkyi taas tuttuja kiirunoita, alleja, merikihuja, punakuireja ja pikkukuoveja sekä myöskin muutama vesipääsky ja karikukko ym. Söimme vielä kertaalleen parin järven välissä ja huilasimme tovin, että jaksaisimme vielä viimeisen rutistuksen. Lopulta laskeuduimme vielä jyrkän kivikkorinteen alas autolle, josta oli mahtava löytää muita eväitä ja juomisia kuin mitä olimme kantaneet mukanamme.

Ja taas Suomipinnoja

Kauan emme laakereilla levänneet vaan lähdimme paluumatkalle, jonka mainittavin havainto oli ylängöillä auton editse lapinsirrin kanssa lentänyt merisirri. Lopulta ajoimme Norjan puoleista Tenon rantaa Utsjoelle saakka, jossa kävimme Annukan Grillillä syömässä kunnon mätöt eli poroburgeria ja porokebapia ym.

HiiripöllöMitään tarkempaa suunnitelmaa meillä ei ollut mutta pikkuhiljaa kypsyttelin ajatusta, että olisi mukava herätä seuraavana aamuna sepelrastaan lauluun Nuvvuksessa. Niinpä ajelimme Tenon vartta muutamaan otteeseen staijaamaan pysähtyen mutta havainnot jäivät taas piekanoihin ja tuulihaukkoihin. Törmäsimme myös samaan hiiripöllöön ja kuinka ollakaan vielä näin iltapäivällä kuulimme parin poikasen kerjuuääntä. Aika helposti Hanna löysi toisen poikasen maasta ja pitihän sille laittaa hilu kinttuun. Odottelimme vielä reilut puoli tuntia, että toinen poikanenkin suostuisi paljastamaan sijaintinsa muttase pysyi hiljaa emmekä lopulta sitä löytäneet.

Sama maakotkan poikanen oli tietysti yhä kotonaan ja jossain lensi tien yli kuukkelikin. Lopulta olimme Nuvvus Ailigaksella, jossa rautiainen lauloi pää punaisena ja tutussa paikassa kurun juurella pysähdyimme, josko tuurilla sepelrastas olisi näin illallakin äänessä. Kävelimme tietä pitkin edes takaisin ja yllättäen kaukaa rinteeltä kuului pari lyhyttä laulun säettä. Ja tähän alkoi sitten toinen lintu vastata aivan täysillä laulaen! Sepelrastas lauloi yhä, kun pääsimme autollemme ja niinpä kun tämäkin laji oli saatu plakkariin, olivat suunnitelmamme taas ihan avoinna.

Yllättäen saimme tiedon, että Hannan äiti Helka ja sisko Elissa eivät omalla Lapin retkellään enää olleetkaan käsivarren Lapissa vaan menossa vielä illan aikana bongaamaan paria päivää aiemmin löytynyttä taigauunilintua. Katsoimme vasta nyt, missä Piesjoki sijaitsi ja saatoimme todeta olevamme vain kolmenkymmenen kilometrin päässä! Soitto ”Ellille” paljasti heidän olevan kohta jo perillä mutta he suostuivat odottamaan, että mekin tulisimme samaan aikaa bongaamaan ”inoa”.

Piesjoen levikkeellä oli sitten melkoisen yllättävä Soikkelien sukutapaaminen ja vihdoin vaatetta kevennettyämme lähdimme talsimaan mönkijäuraa kohti inopaikkaa. Tiesimme kellonajan olevan huonoin mahdollinen minkään linnun havaitsemiselle, mutta puolisentoista kilometriä taivallettuamme ja lopulta polulta jokivartta kohti käveltyämme kuulimme taigauunilinnun heleän laulun säkeen, jota seurasi todella aktiivista kutsuääntelyä!

TaigauunilintuHetken jo luulimme, että paikalla oli kaksi inoa – laulava ja kutsuääntelevä – mutta kyseessä oli vain yksi hyperaktiivinen yksilö, joka piti reviiristään tiukasti kiinni jahdaten paikalle saapuneita pajulintuja kauemmaksi. Lintu oli todella liikkuva ja jostain syystä se vielä hiljenikin, joten emme saaneet siitä kuin pari surkeaa kuvaa. Mutta vihdoin olimme havainneet inon Suomessa muulloinkin kuin syksyllä! Olimmehan Hannan ja Elissan kanssa yrittäneet bongata lajia edellisellä Lapin reissullamme Kemijärveltä mutta lintu oli tuolloin jatkanut matkaansa.

Ilta oli jo pitkällä, kun käppäilimme takaisin kohti autojamme havaiten edistemme lentäneen hiiripöllön.  Elissalla ja Helkalla oli jo kiirus varaamalleen mökille Karigasniemelle nukkumaan, mutta sovimme seuraavan aamun ohjelmaksi yhteisen Piesjängän komppauksen. Me päätimme lopulta ajaa aina poroaitauksen taakse leiriytymään. Kävimme toki vielä katsomassa lähilätäkön mutta emme löytäneet vesipääskyjä ja lapinsirrejä kummempaa. Muutama tunturikihu lenteli yhä taivaalla ja pikkukuovi möykkäsi, kun kömmimme telttaan ja pian olimme syvässä unessa.

Mustaviklo19.6. aamuviideltä olimme jo käyneet lähilutakolla ja valmistaneet aamupalaa ja lopettelemassa syömistä, kun Helka je Elissa saapuivat. Kohta lähdimme taivaltamaan jänkhän reunaa kohti kunnon soita. Reviirilleen asettunutta tunturikihuparia taas kerran tovin kuvailtuamme ja kapustarintoja sekä viiden metsähanhen parven nähtyämme, päätin itse jatkaa eteenpäin keskellä suota. Tämä olikin fiksu veto, sillä aika yllättävästä osasta löysin varoittelevat mustaviklon ja punakuirin sekä pari jänkäsirriäistä, joista kaikista sain ainakin jonkinlaisia kuvia. Samaan aikaan jänkäkurppakin soidinsi päälläni, joten ei voinut valittaa. Lintuatlashavaintoja kertyi roppakaupalla. Helpompaa reittiäkin kulkeneet onnistuivat lajit ainakin valtaosin hoitamaan, joten taivallus jatkui pian kohti Ailigasjärveä.

Broad-billed SandpiperLong-tailed Skua

Aamu lämpeni uhkaavasti mutta suopöllöparin ensin nähtyämme pääsimme lopulta järven rantaan asti ja järveltä löytyi taas mm. alleja, mustalintuja, tällä kertaa naaras pilkkasiipi, vesipääskyjä sekä suokukkoja ja tunturikihuja lenteli kauempana tunturien rinteiden yllä. Sinirinta lauloi ja lapinsirkkukin lurautti muutamaan otteeseen – toki molempia myös nähtiin useita. Ei voinut kuin hattua nostaa Helkalle, joka pitkän Lapin turneen jatkona painoi meidän mukana jänkää pitkin 77-vuotiaana!

Palailimme takaisin päin Hannan kanssa molemmat suolla kompaten ja monia lajeja löytyi lisää ja mustaviklosta saatiin taas kuvia. Onnistuimme näkemään myös muutaman tundraurpiaisen. Lopulta kuitenkin mekin jatkoimme helpommalle reitille, jolla ei kuitenkaan enää juuri lintuja näkynyt ja niinpä aika pian olimme takaisin erotuksella.

Päätimme jatkaa seuraavaksi Muotkanruoktuun syömään kunnon poronkäristykset ja samalla tietysti pääsimme katsomaan taviokuurniakin. Sitten oli aika heittää hyvästit Ellille ja Helkalle ja lähteä ajelemaan kohti etelää.

Matka eteni ja lopulta parkkeerasimme Neljän tuulen tuvalle, josta olimme varanneet samaisen pikkumökin kuin tulomatkalla. Arvatkaapa huviksenne oliko mahtava päästä suihkuun – öö kahdeksan päivän jälkeen…

Ilta meni jutustellessa taas rengastajien kanssa, joiden joukossa oli Sebastian Andrejeffkin. Hanna hieman kohenteli ruokinnan kuvausmahdollisuuksia ja yhdeksän aikaan pääsimme vielä rantasaunaan ja olipas virkistävää käydä ihan uimassakin!

20.6. Hanna heräsi tuntia aiemmin ja onnistui tapansa mukaan saamaan hyvät kuvat taviokuurnista. Lopulta olimme pakanneet automme ja matka jatkui taas.

LapintiainenMatkan varrella moikkasimme taas tuttuja lapintiasia ja nyt pöntön lapset olivat jo niin isoja, että huusivat iloisina meidän tulomme kuullessaan.  Inarin Törmäsestä bongasimme Lentokentäntien varressa aktiivisesti laulaneen lapinuunilinnun ja Sodankylän Porttipahdassa stoppasimme taas tarkistamaan lokit ja tekojärvellä kelluikin harmaalokkien seurassa pari idänselkälokkia sekä merilokki.

Lyhyellä Pelkosenniemen stopilla saatoimme todeta hyttysiä olevan ihan riittävästi, joten jatkoimme pikimmiten Kemijärvelle, jossa kävimme taas moikkaamassa Pirkan perhettä. Koolla olikin nyt koko porukka, joten saatoimme tovin seurusteltuamme ja Pirkan kanssa vielä pizzalla käytyämme lähteä taas jatkamaan matkaa.

Kuusamon Rukalla näimme muuttohaukan ja sitten kävimme kävelemässä hieman Julma Ölkyn kanjonilla sirittäjän ja peukaloisen siellä kuullen. Päätimme lopulta pitkän ajon kartalta aikalailla umpimähkään valitsemaamme Suomussalmen Varpavaaraan, jossa heti autosta noustuamme lauloi sinipyrstö!

Illalla yritimme tovin saada ”tarsaa” kihlattua mutta emme siinä onnistuneet. Niinpä aika pian pystytimme tällä kertaa riippumattoleirin ja kömmimme nukkumaan.

Varpavaara

Sinipyrstö21.6. nukuimme kuin tukit ja heräsimme taas sinipyrstön lauluun. Onnistuimme kuin onnistuimmekin jallittamaan tämän komean vanhan sinipyrstökoiraan verkkoon ja antamaan sille renkaan muistoksi. Toinen sinipyrstö kuului niin kaukaa, ettemme jaksaneet lähteä sitä yrittämään. Sen sijaan idänuunilintu lauloi lähempänä mutta vain lyhyesti eikä sitä sen koommin enää näkynyt saati kuulunut.

Atlastelimme alueella tovin tavallisia lajeja kirjaten ja kuulimme vielä yhden sinipyrstön Pienen Housuvaaran suunnasta sekä havaitsimme niin iso- kuin pikkukäpylintuja ym. ennen kuin lähdimme taas tien päälle.

Ala-Vuokin pienellä kyläkaupalla pysähdyksellä kuului laulava viitakerttunen ja seuraavan pysähdyksen teimme Kuhmossa erittäin huonokuntoisella Rytilammen lintutornilla.

Loppukojuilut

Lopulta käännyimme tutulle kivitielle, jonka varteen pystytimme vielä riippumatot ja kömmimme lyhyille päiväunille, joiden jälkeen ajoimme vielä viimeiset kilometrit Kuikan kämpälle. Pihassa tapasimme legendaarisen luontokuvaajan Lassi Rautiaisen, jonka kojun olimme seuraavaksi yöksi varanneet.

Kulutimme pihassa aikaa eväitämme syöden ja ihan vain lorvien kunnes viideksi laitoimme kaiken valmiiksi ja olimme valmiit lähtemään kojuille. Kaikki muut kuitenkin lorvehtivat yhä edes takaisin ja sitten alkoi sataa. Lassi kävi puolta tuntia myöhemmin sanomassa, että lähtöä oli päätetty viivästyttää puolella tunnilla, jonka ymmärsimme, että sitä oli nyt viivästytetty jo toista kertaa. Lopulta kuudelta lähti autokolonia ajamaan kohti kojuja.

Me olimme varanneet suokojun ja pääsimme ns. luksuskojuun ja kanssamme suolle jäikin vain yksi muu kuvaaja. Kun olimme saaneet kaiken valmiiksi, saimme vielä odotella tovin, että Lassi saapui tuomaan syötävää elukoille.

Kun kaikki oli valmista näkyi haarahaukka pariin kertaan lennossa mutta sitten alkoi taas sataa ja ihan kunnolla. Vain kalalokkeja, variksia ja pari korppia saapui ruokailemaan ja suolla näkyi tai sieltä kuului lisäksi pikkukuovi, liro, valkoviklo, töyhtöhyyppäpari sekä suon takametsässä laulanut sinipyrstö.

Koska aika pian oli selvää, ettei elukoita oikein ollut ainakaan tungokseksi asti tulossa kuvattavaksi, päätin yrittää nukkua hieman Hannan jäädessä pitämään vahtivuoroa. Pari tuntia nukuttuani heräsin omituiseen ääneen ja näin Hannan singahtavan ovea ja vessaa kohti naama vihreänä ja kädet suunsa edessä.

SusiOmakin väsymys oli nopeasti tiessään, kun huoli kaikelle allergisen vaimon kunnosta oli kova. Onneksi Hannan olo ei vaikuttanut sen pahemmalta vaan kyseessä oli selvästi jonkin sortin ruokamyrkytys. Olimme edellisen vuorokauden syöneet eri purkkiruokia, joten minulla ei ollut mitään ongelmia.

Yöllä Hannakin yritti välillä nukkua mutta joutui taas heräämään pahaan oloon. Ja tietysti kohta tämän jälkeen huomasin upean suden olevan tulossa kohti! Onneksi Hannakin kykeni tulemaan kuvaamaan tätä valitettavan pimeässä saapunutta uljasta otusta. Valitettavasti meillä moelmmilla oli ajatukset olleet niin solmussa kaiken tapahtuneen jäljiltä, että meillä oli illan kuvausten jäljeltä telejatkeet huonontamassa valovoimaa kameroissamme.

Susi ruokaili vain lyhyesti mutta käveli edustallamme hienon kierroksen ennen kuin katosi metsän pimeyteen eikä enää palannut.

Wolverine

Aamuyöllä Hannan olo oli parantunut sen verran, että saatoin minäkin vuorostani nukahtaa pariksi tunniksi ja lopulta kuuden aikaan aamulla Hanna herätti minut, kun ahma saapui paikalle. Valitettavasti aamulla oli noussut sankka sumu ja kuvat tästä upeasta näätäeläimestä jäivät vaatimattomiksi.

Jo seitsemältä aamulla oli edessä lähtö kojulta, kun jollain porukalla oli kiirus lentokentälle. Meitä aikataulu ei todellakaan haitannut, sillä Hannan sairastumisen takia ei haitannut yhtään päästä kotimatkalle. Ja pian olimme ajamassa pitkin pieniä, huonokuntoisia teitä kohti etelää.

Mitään lintuhavaintoja ei reilun neljän tunnin ajon aikana tehty. Lopulta olimme Parikkalassa, jossa heitin Hannan kotiin lepäämään ja koska minulla oli loma vielä pahasti kesken ja kotiin en viitsinyt jämähtää, lähdin saman tien kohti Imatraa, jossa oli parina edellispäivänä havaittu käärmekotka. Mutta kerrotaan tästä bongauksesta sitten toisaalla.

Yhteenveto

Reilu pari viikkoinen reissumme oli mitä onnistunein ja vaikka välillä oli kylmä, välillä kuuma ja välillä kovat tuulet ja lopussa hieman sadettakin, niin pääpiirteissään säät olivat kyllä suosineet. Yhteensä olimme reissussa havainneet 189 lintulajia, joissa oli mukana elis Hannalle, pari tuplaa minulle, useita Lappipinnoja, jokunen Norjan- ja kuukausipinna ym. Ja olimmepa päässeet näkemään pari upeaa petoeläintäkin!

J.A.

Pohjois-Ecuador 9.-19.12. 2022

Alkusanat

Olimme Joensuussa juhlistamassa Pohjois-Karjalan lintutieteellisen yhdistyksen 50-vuotista taivalta BirdLifen kokousviikonlopun merkeissä, kun sain puhelimeeni viestin Mika Ohtoselta, jossa tämä kyseli, kiinnostaisiko minua reissu Ecuadoriin vain muutamaa viikkoa myöhemmin. Eihän tällaisesta tarjouksesta voinut kieltäytyä, kun kerrankin oli mahdollisuus päästä reissuun, joka oli ns. valmis paketti eli oppaan valmiiksi räätälöimä reissu Maailman pinnoja keräävälle. Eli varattuna oli siis jo opas ja kuski ja reitti suunniteltuna siten, että jo viisi kertaa aiemmin Ecuadorissa käyneelle Mikalle olisi reitin varrella hoidettavana vielä mahdollisimman monta Maailman pinnaa.

Pian minulla oli Ecuadorin lintukirja tilattuna ja puhelimessa jo entuudestaan Birds of Northern South America applikaatio. Mutta koska Ecuadorissa on havaittu käsittämättömät yli 1600 lintulajia, jäi lintulajien opiskelu aika pintapuoliseksi. Sain Mikalta alustavan reittisuunnitelmankin, joka saattaisi kuitenkin elää vielä ns. lennostakin riippuen, miten tärkeimpiä kohdelajeja saataisiin hoidettua. Tarkoitus oli kuitenkin Quiton pääkaupunkiin saavuttuamme suunnata heti Andien itäpuolelle, jossa oltaisiin pari-kolme päivää ja sitten suunnata länsipuolelle Chocon sademetsiin ja kiertää lopuksi rannikon ja maan pohjoisrajan ja Kolumbian rajaseudun kautta takaisin Quitoon.

Lopulta loma koitti ja ajoin 8.12. Helsinki-Vantaan lähelle tuttuun Skyline hotelliin, jonka parkkipaikka oli aivan lumen peitossa. Onnistuin jättämään autoni kaoottiselle parkkipaikalle ja syötyäni ravintolassa olin valmis unten maille.

Matkaan

9.12. herätyskello soi epäinhimillisen aikaisin ja pian matkasin lentokenttäbussin kyydissä Helsinki-Vantaalle, jonne pian Mikakin saapui. Lentomme Amsterdamiin lähti klo 7:00 ja Amsterdamissa nousimme vain reilua tuntia myöhemmin Quiton koneeseen. Lento oli todella pitkä, yli 10 tuntia. Pari elokuvaa katsottuani, onnistuin onneksi nukkumaankin jonkin verran.

Koska lensimme aikavyöhykkeitä vastaan, laskeuduimme Quitoon jo iltapäivällä klo 16:15. Matkatavaramme saapuivat onneksi ja aulasta löytyi kuskimme German, joka ei juuri englantia puhunut. Nostimme ja vaihdoimme vielä käteistä ja pian pakkasimme tavaramme Germanin VW Golfiin ja lähdimme ajamaan kohti Andeja.

Alkumatkasta oli vielä hieman valoa havaita lintujakin, mutta havainnot jäivät pariin täpläkorvakyyhkyyn, teräspääskyihin, muutamaan eteläamerikansirkkuun, amerikantuulihaukkaan sekä amerikanliitohaukkaan.

Quito sijaitsee sekin jopa 2850 metrin korkeudessa, mutta ajomatkalla nousimme lähes saman tien todella ylös Andien päälle ja korkeimmalla kohdalla tie oli yli 4000 metrin korkeudella. Mutta yhtä nopeasti laskeuduimme huippujen toisella puolella taas alemmas ja lopulta Baezaan saavuttuamme olimme taas parissa tuhannessa metrissä.

Baezassa parkkeerasimme motellin pihaan ja pian kannoimme tavaramme huoneeseen, joka tuoksahti aika tunkkaiselle. Mutta majapaikan pizzaravintola ylitti sitten kaikki odotukset, sillä pizza oli yksi parhaista, mitä olen koskaan syönyt. Tilasimme varmuuden vuoksi vielä yhden pizzan siten, että saisimme sen aamulla retkievääksi, kun retkelle lähtö oli sovittu niin aikaiseksi, ettei muuta aamupalaa olisi vielä saatavilla.

Maastoon Guacamayoksen rinteille

10.12. aamuviideltä tapasimme Germanin sekä nyt edelliseltä opasreissultaan vasta illalla saapuneen oppaamme Marcelo Quipon, joka oli ollut Mikan oppaana parilla aiemmallakin Ecuadorin retkellä. Pian lähdimme ajamaan kohti etelää ja aamun pikkuhiljaa alkaessa valjeta, stoppasimme Cosangassa aamupalalle.

Aamupalan jatkoimme vielä pikkumatkan Guacamayoksen polun parkkipaikalle, jonne German jäi odottelemaan, kun me muut lähdimme laskeutumaan polkua alaspäin.

Alkuun linnut olivat vähissä – vain joitakin ääniä kuului mutta kohta saatiin kaivaa kamerakin esille, kun ensin ruskopäätypäkkö ja sitten punavatsarastas näyttäytyivät. Mutta sitten metsän linnut olivat taas äänihavaintojen varassa. Marcelo ammattilaisen tavoin tunnisti kaikki äänet ja hän osasi mestarillisesti matkia ääniä, joten kun jotain jostain kuului hän heti perään matki ääntä ja siten etenkin minun, jolle kaikki äänet tuppasivat olemaan uusia, oli helppo tunnistaa, mitä ääntä milloinkin oli tarkoitus kuunnella.

Rufous-headed Pygmy TyrantChestnut-bellied Thrush

Pahemmin emme kuitenkaan ns. tavallisiin lajeihin tuhlanneet aikaa emmekä yrittäneet houkutella niitä esiin viheltämällä tai atrappia soittamalla vaan atrappia soitettiin lähinnä vain koville lajeille, joista tärkein tässä kohteessa oli viiksisirppikipuaja. Lajia oli havaittu polun varressa viime vuosina ja ihan viime aikoinakin, mutta helppo sitä ei ollut paikalta löytää – olipa Mikakin käynyt paikalla jo pari kertaa aiemmin.

Spillmann's Tapaculo

Kävelimme polkua alas, sitten takaisin ylös ja taas alas ja ylös kilometritolkulla ja havaintoja kertyi tasaista vauhtia, vaikka välillä saimme niskaamme kunnon vesisadettakin. Mukavimpia havaintoja olivat savu-, mustarinta- ja huppukotinga, vuorikipuaja, kaunotikka, useat erilaiset tangarat ja kolibrit, hiiren lailla polulla piipertänyt ecuadorintapakulo sekä monet muut vilaukselta näkyneet tai vain kuuluneet lajit, joista mm. kiilanokkakolibria (geoffroyi) kuultiin vaikka kuinka kauan, mutta näkyville se ei suostunut. Myös ruskopääluura, liuskelakkiluuranen, smaragditukaani (albivitta), smaragdisukkakolibri sekä viirupyrstökolibri (leucura) jäivät vain äänihavainnon varaan – kuten moni muukin laji.

Onneksi meillä oli pizzapalat eväänä, sillä muuten kävely korkeassa ilmanalassa olisi vienyt kaikki voimamme. Lopulta olimme kiivenneet takaisin parkkipaikalle, jossa German meitä odotteli ja jatkoimme pienen matkan päähän Guacamayoksen pohjoisrinteelle. Matkalla näimme muutamia eteläamerikanhyyppiä. Perillä kiipesimme aivan tolkuttoman jyrkkää ja liukasta öljyputken vieressä kulkenutta polkua aina rinteen huipulle asti mutta näin keskipäivällä linnut olivat todella tiukassa. Sirppisiipisaku ja andientulikärki nähtiin ja muutamia muita uusia lajeja kuultiin mutta täältäkään ei viiksisirppikipuajaa löytynyt.

Suunnitelmissamme oli lähteä Baezaan syömään, mutta lopulta Mikan johdolla päätimme, että palaisimme vielä aamuiselle polulle uudelleen. Parkkipaikalla lähetimme Germanin syömään, jottei raukka näkisi nälkää meitä odottaessaan ja lähdimme taas kävelemään polkua alaspäin. Emme kovin kauaksi ehtinyt, kun Mika näki kookkaahkon punertavan linnun lennähtävän erään puun latvukseen ja siinähän se viiksisirppikipuaja oli! Kohta toinenkin lintu lennähti näkyviin ja paikalla oli vanha ja nuori lintu. Nuori jäi aika mukavasti paikalle näyttäytyen atrapin kannustamana moneen kertaan ihan mukavasti. Niinpä saimme aivan mukiinmenevät kuvatkin tästä superharvinaisesta ja vain harvan näkemästä lajista otettua.

Greater ScythebillGreater Scythebill

Green-and-black Fruiteater

Koska German oli vasta lähtenyt, kävelimme polkua lopulta vielä alemmas kuin aamulla. Aika pian törmäsimme pariin britti Maailmanpinnaajaan, jotka olivat kävelleet polkua koko aamun käyden paljon alempana vuoren rinteellä. Heillä oli toisella pitkälti yli 8000 ja toisella yli 9000 lajia Maailmasta mutta viiksisirppikipuaja heiltä puuttui. Neuvoimme heille paikan ja aika kiireellä he lähtivätkin kipuamaan ylemmäksi. Myöhemmin saimme kuulla, etteivät he olleet enää lintuja löytäneet.

Alempana Mikan onnistui kuulla harvinainen perunluuranen, mutta vaikka jonkin aikaa yritimme, ei lintu enää suostunut sanomaan mitään saati tulemaan näytille. Monia muitakin hyviä lajeja saatiin hoidettua nyt, kun pahin laji oli plakkarissa ja saatoimme näin keskittyä hieman enemmän muuhun linnustoon.

Rufous-banded Owl

Ilta hämärsi jo, kun palailimme Baezaa kohti ja klo 18:45 San Isidron tien varresta hoidimme atrapilla näkyville komean andienmetsäpöllön. Olin itse varustautunut vain lämpökameralla enkä tajunnut kantaa tavallista kameraa ja siksi järkevä kuva sai pöllöstä saamatta. Toki Marcelon taskulamppu ei olisi ollut aivan tarpeeksi voimakas valaistakseen korkealla ollutta pöllöä kunnolla.

Illalla kävimme syömässä ja majoituimme eri majapaikkaan, sillä emme oikein halunneet altistaa keuhkojamme enää homeelle tai mikä ikinä edellisessä huoneessamme olikaan haissut. Sen verran paljon olimme keuhkojamme rääkänneet kävelemällä noin kolmen tuhannen metrin korkeudessa vuorten rinteitä ylös-alas arviolta noin parinkymmenen kilometrin matkan. Sykemittarini kertoi minun liikkuneen päivittäisestä tavoiteannoksesta 389%.

Hostal La Casa de Rodrigo -majapaikassa oli erinomainen ravintola ja tällä kertaa syötiin kalaa. Paikassa majoittui myös koskimelojia, joille lähistöllä oli varmasti upeita mestoja.

Cosangan seudulla

Geoffroyi's Daggerbill

11.12. saapui Marcelo uuden kuskin Byronin ja isomman auton kanssa ja kohta olimme taas Cosangassa aamupalalla. Liikkeelle taas lähdettyämme stoppasimme pian läheisen jokivarren koskipaikalla, josta ei löytynyt toivomiani koskisorsia tai andienkoskikaroja, mutta joitakin koskinapsijoita ja mustafiivejä sentään. Pian jatkoimme Rio Bemejon jokilaaksoon. Hoidimme alkuun kiilanokkakolibrin (geoffroyi) tyylikkäästi, kun saimme linnun näkyvillekin ja jollain tavalla kuvattuakin ja sitten jatkoimme etsimään pilvimetsähaukkaa.

Vuorten rinnemaisemat olivat upeat mutta aika monta kuivaa puun latvustoa tarkistimme kiikarein sekä Marcelon kaukoputkella mutta etsimäämme haukkaa ei löytynyt. Muita havaintoja tietysti tehtiin vaikka kuinka ja minulla elikset ropisivat: smaragditukaani (albivitta), andienpyrstömuura, vuori- ja töyhtöketsaali, keltanaamasirkkunen, andienpippurivireo, nätti ruskolakkinäpsy, todella hieno loistonärhi (yncas), musta- ja kolumbiantapakulo, sitruunavatsanapsija, andienrastuli, orneeroita, peukaloisia, tanagereita, kerttuleita ym. ym.

Streak-headed AntwrenRufous-crowned Tody-Flycatcher

Inca JayGolden-headed Quetzal

Puolen päivän jälkeen parkkeerasimme Guango Lodgen parkkiin ja pian olimme kävelemässä tien toisella puolella olevaa luontopolkua, jonka varresta toivoimme löytävämme andientulitangaroita. Tätäkään lintua emme löytäneet mutta muita kyllä, mm. kolibreja havaittiin useita lajeja mutta niillä oli kauhea vauhti päällä. Mukavia havaintoja olivat myös mm. andienvuoritukaani, nokipiivi, ruostevatsa- (cinnamomeiventris) ja punarintapitaho jne.

Lodgen pihaan käveltyämme löytyi heti mm. andiensaku ja naamiotrogoni ja pihassa pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni näkemään kolibriruokintoja. Niinpä kolibreja näkyi ja kuvattiin nopeasti useita lajeja, mm. turmaliinienenkeli-, kanelipyrstö- ja piikkitöpökolibreja, turkoosihännys-, kastanjakolibri ja peitsikolibri. Myös andienkasikki (leucoramphus), turkoosinaakka, samettikerttuli, kultaviiruorneero ja paljon muuta havaittiin.

Buff-tailed CoronetChestnut-breasted Coronet

Tourmaline SunangelLong-tailed Sylph

White-bellied WoodstarHooded Mountain Tanager

Mutta pian matka jatkui Andien huippuja kohti ja Papallactassa etsimme kuumeisesti rinteiden ryteiköistä raitanaamaluurasta mutta tänään ei onni tuntunut olevan myötä target-lajien kanssa. Muutenkin linnut olivat ihmeen vähissä, parhaina lajeina löytyi frakkisirkku, pikkuluura (saturata) sekä ylänkötapakulo (opacus). Lopulta oli aika luovuttaa ja jatkaa vuoren ylitystä.

Black-backed Bush TanagerPlumbeous Sierra Finch

Ilta oli jo hämärtymässä, kun stoppasimme pikaisesti tien ylimmällä kohdalla, jossa tien varresta löytyi lampiorneero sekä pari sierransirkkua. Ylhäällä huipulla ei monta lämpöastetta ollut ja tuulikin oli melkoisen vilakka. Kohta stoppasimme vielä lyhyesti yrittämään silmälasikarhua vakioaukealtaan, mutta eipä onnistanut sekään. Tänään ei ollut onni potkinut projektilajiemme suhteen.

Ajoimme lopulta aina Quiton laitamille saakka, jossa majoituimme Casa Magnolian hienoon sisäpiha-alueella sijainneeseen omakotitalomaiseen majapaikkaan. Paikalla olisi varmasti viihtynyt kauemminkin kuin muutaman tunnin unten mailla.

Yanacocha

12.12. olimme aikaisessa, sillä halusimme ehtiä pelipaikoille jo selvästi ennen auringon nousua. Niinpä jo klo 3:30 olimme ajamassa ja pikkuhiljaa kipuamassa pienempiä ja pienempiä teitä kohti Yanacochan huippuja.

Matkan varrella näkyi tieltä edestämme lentoon noussut pilvikehrääjä (longirostis). Lopulta olimme hieman ennen viittä portilla, jonka avaajan piti saapua paikalle viideksi. Odottelimme hieman kärsimättöminä, sillä Mika tiesi, että target-lajimme aloittaisi soitimensa noin klo 5:15 ja ei kovin kauan välttämättä soidintaisi. Lopulta onneksi avaimenhaltija saapui ja pääsimme ajamaan yhä vain pienemmäksi kinttupoluksi muuttunutta tietä tälle yksityiselle suojelualueelle.

Marcelo kertoi, että yleensä hän oli kävellyt kauempaa kohti huippua, mutta nyt aikataulu oli niin tiukka, että ajoimme niin pitkälle kuin autolla vain ikinä uskalsi mutta lopulta oli jätettävä auton ja ottaa kaikki tavarat mukaan ja jatkaa jalkaisin. Emme ehtineet monta askelta ottaa, kun ensimmäinen inkakurppa kuului edestämme mutta olimme puiden ympäröimänä eikä meillä oikein ollut näkyvyyttä ja koska tavoitteena oli myös nähdä tämä laji, oli meidän jatkettava rinnettä ylemmäksi.

Hölkkäsimme ihan reipasta vauhtia kilometrin verran kunnes saavuimme aukealle, josta pystyimme alkaa seulomaan maisemaa niin lampuilla kuin lämpökamerallakin. Aika pian Marcelo näki yhden kurpan lennossa ja kohta näin itsekin lämpökameralla yhden soidintavan taivaalla. Marcelo soitti välillä atrappia ja kohta yksi kurppa lensi aivan suoraan ylitsemme täysillä soiden! Valitettavasti vielä oli niin pimeää, etten itse ollut edes kaivanut kameraa vielä esille. Seuraavan ylilennon taitavampi kuvaaja olisi varmaan jo saanutkin ikuistettua, mutta itse en saanut osumaa.

Jonkin aikaa kuulimme vielä kauempaa yhteensä ainakin kolmen inkakurpan soidinta mutta kuvaushollille ne eivät enää tulleet ja pian ne hiljenivät kokonaan. Oli todella hyvä, että olimme lähteneet todella aikaisin ja pitäneet kiirettä, muuten olisimme olleet kyllä pahasti myöhässä!

Kävelimme vielä polkua edes takaisin atrappia välillä soitellen ja pari yksittäistä soidinääntä vielä kuulimme mutta kaukaa ja selvästi jo maassa tai puissa olleilta linnuilta. Muita lintuja alkoi auringon noustua näkyä mukavasti ja itselläni tietysti taas elikset ropisivat. Mm. muutama aaltoluura, viitaorneero, isojuovanapsija, helmitapakulo, andientangara, erakkopuhkoja ym. havaittiin.

Lopulta lähdimme palailemaan kohti autoa mutta soittelimme vielä aika ajoin kurppa-atrappia ja yllättäen kuulimme taas yhden vastauksen edestämme. Lähemmäs polkua pitkin käveltyämme Mika ja Marcelo rymysivät todella jyrkkään rinnemetsään kurppaa etsimään mutta itse jäin tielle katsomaan, mitä muita lintuja näkyisi. Täytyy myöntää, etten oikein uskonut kurpan löytämisen olevan mahdollista järkyttävän jyrkästä ja tiheästä metsiköstä – mutta väärässä olin! Jonkin ajan päästä kuulin Marcelon vihellyksen ja pakkohan minunkin oli lähteä metsään könyämään. Ja siellähän se inkakurppa oli tiheän ja naavaisen puun oksalla kököttämässä! Sain itsekin linnusta erinomaiset kuvat otettua vaikken ihan kauhean lähelle kehdannut lintua lähestyä, jotten olisi ajanut sitä lentoon. Lopulta lintu liikkui kävellen alemmas oksien suojaan ja sitten lennähtikin hieman etäämmäksi kuitenkin taas oksalle laskeutuen. Mutta me jätimme linnun rauhaan.

Imperial SnipeImperial Snipe

Kiivettyämme takaisin polulle lähdimme erittäin tyytyväisinä palailemaan autolle ottaen muutamia maisemakuvia matkalla. Parissa kohdassa vuoret olivat puiden välistä hienosti näkyvissä.

View on AndesCarunculated Caracara

Ajoimme hieman alemmas havaiten matkan varrella viirukarakaraparin sekä deguhaukan. Alempana rinteessä kävelimme polkua pitkin parisen kilometriä tietysti lintuja havainnoiden kolibrien ruokintapaikalle, jossa pääsimme kuvaamaan taas aivan eri kolibreja kuin aiemmin.

Kolibreja kuvaillessamme kuului lähimetsästä valkokurkkupöllösen ääntä ja pari lintua löytyikin näkyville ja jotenkin kuvattavaksi. Pian oli kuitenkin palattava kuvaamaan pilkkasiipi-, kultasukka-, ja sinisiipikolibreja sekä naamio- ja erakkopuhkojia, uskomattoman upeita verikorvatangaroita, keltaviiksisirkkuja (latinuchus) ja lopulta kun sinnikkäästi jaksoin odottaa sain kuvat safiirisukka- ja peitsikolibristakin. Paljon muutakin näkyi, joten lopulta tyytyväisinä käppäilimme takaisin autolle.

Golden-breasted PufflegWhite-throated Screech Owl

Scarlet-bellied Mountain Tanager and Masked FlowerpiercerSapphire-vented Puffleg

Buff-winged StarfrontletSword-billed Hummingbird

Shining Sunbeam

Ruokailimme alempana ravintolassa, jonne Marcelo oli meille järjestänyt tarjoilun. Ulkona oli todella sankka sumu ja siksi linnut pihan ruokinnoilla varsin vähissä. Onneksi kuitenkin pari hohtoselkäkolibria löytyi ja toista pääsin kuvaamaankin. Harmi vain, että sumu oli niin sakea, että kameran etsin ei meinannut löytää lintua lainkaan.

Bellavistan alueella

Ajo jatkui Tandayapan laakson kautta Bellavistaan ja havaintoja tuli taas niin vauhdista kuin parilla lyhyellä stopillakin. Helmiä olivat andienvarpuspöllö, viheltäjähiirihaukka, kultaviiruorneero, nuohoojatapakulo, keltajuovasirkku ym.

Bellavista Lodgen ruokinnoilta löytyi taas kolibreja mm. kanelipyrstö-, keltasäihky-, pisama-, sepelinka- ecuadorinenkeli- ja säihkyhännyskolibreja ym. Valitettavasti valo ei ollut kovinkaan kummoinen kuvaamista ajatellen.

Collared IncaGorgeted SunangelFawn-breasted BrilliantViolet-tailed Sylph

Pian meidän piti taas jatkaa matkaa ja kultakuvetukaanin nähtyämme alkoi ilta jo hämärtää. Lähestyimme pilvisirkun harvoja esiintymispaikkoja, kun Mika sanoi, että taisimme viimeksi löytää sirkut tämän mutkan takaa. Niinpä pysähdyimme ja lähes heti tien varresta löytyi kaksi vanhaa sekä yksi nuori pilvisirkku, joita pääsimme ihastelemaan oikein urakalla! Harmi, että valo oli jo todella vähissä mutta kesyt linnut näyttäytyivät niin upeasti, että ihan kelpo kuvia lopulta saatiin.

Tanager FinchTanager Finch

Illan jo pimennyttyä ajelimme Mindoon, jossa suuntasimme vielä etsimään sepelmetsäpöllöä. Marcelo oli vain viikkoa aiemmin havainnut paikalla kolmekin lintua mutta nyt niitä ei meinannut löytyä sitten millään. Kävelimme lopulta tien vartta edes takaisin useamman kilometrin liikenteen haitatessa havainnointia. Soitimme atrappia, kuuntelimme, seuloimme puita lampuin ja lämpökameran avulla ja löysinkin puiden latvustoista niin pikkulintuja kuin yhden laiskiaisen sekä oselotin, mutta pöllöä emme löytäneet. Hauskan kuuloinen harmaapökkelökehrääjä sentään vähän piristi mieltä.

Black-and-white Owl

Lopulta päätimme ajaa tietä vielä vähän matkaa ja yrittää vielä kerran eri paikasta ja kuinka ollakaan atrappiin kuului vastaus! Ja sepelmetsäpöllö löytyi myös näkyville ja jotenkin kuvattavaksikin. Ilta oli todella pitkällä, kun viimein pääsimme San Sebastian de Los Blancosissa sijainneeseen majapaikkamme. Päivä oli ollut todella pitkä mutta erittäin antoisa!

Rio Canandeen

13.12. nukuimme vähän pitempään ja niin ehdimme olla majapaikan pihapiirissä vielä hieman aamun valjettua ja niinpä sain tukun tavallisia lajeja pointsattua ja lisäksi näkyi jonkin verran Ranskan Guianasta tuttuja lajeja. Minulle elikseksi havaittiin ruostepyrstö- ja andientimanttikolibri, ecuadorinrastas, mustasiipikardinaali, harmaalakkiorneero (cinnamomeus) ja choconnapsija.

Lopulta lähdimme ajamaan pitkää siirtymää kohti Rio Canandea. Matkan varrella havainnot jäivät vähiin, toki jokunen elis kuitenkin näkyi. Ajon yllättävin tapahtuma oli lauttamatka, kun pieni joki ylitettiin autolautalla, jota ohjattiin perämoottorilla. Lauttaan mahtui kuitenkin useampi auto kerrallaan.

Little Cuckoo

Joen ylityksen jälkeen alkoi näkyä lintuja enemmänkin ja useiden tangaroiden ohella havaitsimme Mikan kovasti toivoman pikkuruostekäenkin sekä mm. sinirintakolibrin, kotilohaukan, etelänkarhe- ja sukkapääskyjä ym. ym.

Lopulta kurvasimme Rio Cananden Choco Lodgelle, joka oli sademetsäntutkimuslaitoksen yhteydessä. Meille oli pitkien portaiden alapuolella oma mökki, jossa oli huoneet niin meille Mikan kanssa kuin Marcelolle ja Byronille.

Lintuja alkoi jo pihapiiristä löytyä ja oikein mukavaa lajistoa: raitalaiskuri, purppurarintakolibri, mustanokkatukaaneja, joukossaan kolumbiantukaani, ecuadorintäpläarakareja ja ruusuposkiaratteja ym.

Barred PuffbirdYellow-throated Toucan

Aika pian olimme valmiit lähtemään maastoon ja lähdimme kävelemään Lodgen pihasta lähteneitä polkuja sademetsään, jossa nousimme pikkuhiljaa kohti lähirinteitä. Polut oli nimetty lintujen mukaan ja aloitimme kulkemalla Choco Tapaculo polkua, jolta jatkoimme yhä ylemmäksi Banded Ground Cuckoo polulle.

Lajisto oli taas muuttunut siinä määrin, että kaikki vastaan tulleet linnut tuppasivat olemaan eliksiä. Löysimme mm. helmilakkimuuran, ruostelaulutyrannin, rusopäänapsijan, kolumbianlaulupeukaloisen, ruskopeukaloiskertun, liekkikaulurikolibrin, vihertanssijan (litae), räikkäorneeron (virgatus) sekä erilaisia sieppoja, tyranneja, peukaloisia, ”antteja” eli antbirdin sukuisia jne.

Speckled MournerBand-tailed Barbthroat

Lisää paikoin liukkaalla polulla ylös-alas könyttyämme löysimme mm. laulavan hohtokardinaalin (cyanoides), mustapäänäpsyn, kultaposki- ja suomutöyhtötikan, lapionapparin (flavotectus), ruostekotingan, parit kipuajat, tangaroita, peukaloisia ja kuuluipa ensimmäinen isotinamikin. Mutta tiheässä ja hämärässä metsässä jo lintujen näkeminen oli todella vaikeaa – saati sitten kuvaaminen. Etenkin kun linnut liikkuivat pääasiassa aivan puiden latvuksissa.

Armadillo

Yhden nyppylän ylitettyämme huomasimme polulla edessämme jotain tonkineen vyötiäisen. Onnistuimme lähestyä sitä kuvaushollille ja onnistuin itsekin saada siitä jokusen kuvan vaikka olin kapealla polulla hieman muiden takana ja otus touhusi hankalasti alempana polulla ja vieläpä todella pimeässä paikassa.

Kun olimme kipuamassa jyrkintä rinnettä, kun läheltämme alkoi kuulua todennäköistä viidakkosakun ääntä. Yritimme hiipiä lähemmäs ja Marcelo onnistuikin löytää linnun puun oksalta, mutta sitten valitettava liukastuminen säikäytti niin meidät kuin linnunkin, joka lensi tiehensä ilman että me ehdimme nähdä lintua.

Ilta hämärsi jo kun kiiruhdimme pitkää kävelymatkaa takaisin päin. Oli jo ihan hämärää, kun kuulimme ensimmäinen amerikanpöllösen (centralis) ja kohta toinen kuului niin läheltä, että se löytyi helposti näkyville ja kuvattavaksikin. Samaan aikaan lähistöllä huuteli pariin otteeseen myös viirumetsäpöllö.

Choco Screech OwlSpectacled Owl

Lopulta pääsimme majapaikallemme, jossa olikin saman tien vuorossa ruokailu ravintolarakennuksessa, joka oli aivan kämppämme vieressä. Ruokailun jälkeen kävimme vielä lyhyellä ajelulla tien varressa toiveenamme löytää kolumbiankehrääjiä, mutta ilmeisesti oli jo liian myöhä. Lämpökameran kanssa puiden selaaminen ei kuitenkaan mennyt hukkaan, sillä löysin sillä aivan vieressämme puussa olleen kultapöllön! Lopulta olin itse aivan naatti ja valmis nukkumaan saman tien, kun päivän ohjelma oli valmis – mikä noudatti aika hyvin samaa kaavaa aiempienkin päivien kanssa.

Botrosan tiellä

14.12. herätys oli taas aikaisin ja tarkoitus oli ajaa Botrosan tietä pitkälle ja retkeillä tien varressa koko päivä. Niinpä meille oli pakattu matkaan niin kenttäaamiainen kuin -lounaskin.

Eipä kauan tarvinnut pysähdellä, kun kuulimme ensimmäisen kolumbiankehrääjän ja kohta yksi löytyi jotenkin näkyvillekin huutelemasta vaakatasossa olleen oksan päällä. Kuvaamiselle se kuitenkin oli liian kaukana sillä vielä oli aivan pilkkipimeää.

Varhaisaamun mukavia havaintoja olivat pari isosakua, amazonian- ja leveänokkamomotit, panamanpillimuura, valkosilmätrogonit ja ensin kuuluneet ja sitten kaukaa löytyneet ja sitten vähän lähempää ohitsemme lentäneet kolme käpyröyhelökotingaa, joista koirailla oli aivan käsittämättömät kaulalerpattimet. Myös pari valkonaama-araa, ecuadorintulikärki, aina yhtä komeita amerikansirohaukkoja, pari rastaslaiskuria sekä lavertajarastas (daguae) löydettiin.

Crested GuanLong-wattled Umbrellawing

Roadside birding tyyliin kävelimme pitkiä matkoja siten, että Byron seurasi meitä vähän matkan päässä autolla ja kun linnut olivat vähissä tai biotooppi muuten heikompaa, hyppäsimme auton kyytiin pysähtyäksemme kohta taas kävelemään.

Koko ajan Marcelolla soi joku atrappi tai sitten hän vihelteli jotain hakemaamme lajia. Etenkin keskiamerikanvarpuspöllön sekä narinonhaukkasen äänet kaikuivat korvissamme ilman vastausta mutta mm. nokitinamin, tuliniskatangaran ja tuliperätikan löydettyämme kuului viimein atrappiin vastauskin, kun vihdoin peltopyyviiriäisen ääni kantautui metsästä korviimme. Ryynäsimme metsään etsimään viiriäisiä ja aika pitkään saimme hakea, kunnes lopulta lämpökameran avulla paikansimme linnun ja pääsimme näkemään sen oikein hyvin ja ottamaan jonkinlaiset kuvatkin oksien ja lehtien välistä.

Lanceolated MonkletTawny-faced Quail

Viiriäisen haun yhteydessä havaitsimme myös helmirintamuuran sekä ruskopystynokan sekä pääsimme kuulemaan kolumbianlaulupeukaloisen erikoista laulua.

Oli mukava huomata, että Ranskan Guayanassa tutuksi tulleet linnut tunnistuivat täällä jopa äänestäkin, sillä jonkin verran havaittiin ennestään minulle tuttujakin lajeja. Mutta muutamat uudet tuttavuudet olivat todella saman näköisiä ja jopa korvakuulolta aivan saman kuuloisia. Yksi komeimmista ennestään tutuista lajeista oli kuningaskondori, joita näimme jopa neljä lintua kaartelemassa taivaalla.

Ecuadorinvalkohaukka, viherpikkuelenia, viiksikääpiömuuranen, rubiinitanssija, lyijybekardi ja pitkän hakemisen jälkeen lopulta lyhyesti näyttäytynyt chocontikka olivat kaikki uusia tuttavuuksia, kuten myöhemmin löytyneet valko-otsalaiskuri, tulikulmatangara, tuliotsaseppä, keijukolibri, valkokurkkutyranni, pääskytangara sekä kaunis punavyötangarapariskuntakin.

White-necked PuffbirdScarlet-breasted Dacnis

Black-tipped Cotinga

Eräällä komealla maisemapaikalla pystytimme kaukoputken ja pian löytyi kaukaa puiden latvustoista pari lumivalkoista valkokotingaa. Koiraiden soidinkäytökseen kuuluu puiden latvoissa avoimesti kököttäminen sillä minkäänlaista laulua näillä ei ole.

Atrappi raikasi vielä monella stopilla mutta target-lajeja ei enempää löytynyt. Lopulta ilta oli jo todella pitkällä, kun ajoimme hieman vauhdikkaammin takaisin Lodgelle, jossa uni taas maittoi.

Vielä tuttuja paikkoja

15.12. saimme nukkua hieman pitempään, sillä aamiaisen jälkeen lähdimme taas kävelemään samoja polkuja, jotka lähtivät käytännössä pihastamme.

Lajisto oli aika pitkälti samaa kuin edelliselläkin kävelyllä mutta toki uuttakin löytyi. Jo kuistille olimme kuulleet hauskan kuuloisen helttasakun ja pian törmäsimme kanelityranniin ja ruostekotingaan, kuulimme virtakerttulin sekä ruutukurkkumuurasen ja vilaukselta näkyi sinilakkitanssija (velutina).

Crested Guan

Keli oli sateinen ja ylempänä oli sankka sumu, joten kuvaamisesta ei tullut yhtään mitään. Sumun takia emme edes nähneet päällämme käyneitä siniotsa-arasia, vaikka ne lensivät parikin kertaa aika läheltä ylitsemme. Huipulla törmäsimme myös pieneen parveen aktiivisesti äännelleitä ja liikkuneita harmaakorva- ja siniposkimuuria. Niillä oli todennäköisesti jossain lähistöllä muurahaisia seurattavanaan. Myös mm. valkokulmaväijy kuultiin.

Kelin ajamina olimme jo aika pian palailemassa takaisin alaspäin, kun vihdoin törmäsimme ainakin viiteen sakuun, joista pari saatiin varmasti määritettyä viidakkosakuiksi mutta loput kolme olivat ilmeisesti isosakuja – ainakin ainoa paikoilleen kuvattavaksi jämähtänyt oli sellainen.

Black Howler

Hieman alempana kuulimme vihdoin ensimmäisen tiheikkötapakulon, joka saatiin lyhyesti näkyvillekin mutta sitten yläpuolellamme ollut iso mustamölyapina veti aivan järjettömät kilarit ja alkoi syöksyillä puussa meitä kohti. Se myös heitti meitä metrin pituisella kepillä! Tilanne alkoi oikeasti tuntua niin uhkaavalta, että päätimme jättää tapakulon kuvausyritykset väliin ja peruuttaa kauemmaksi.

Kämpälle palattuamme otimme taas aivan erinomaisen maittavan lounaan jälkeen hetken jopa hieman rennosti ja Byron yllätti meidät kaivamalla terassilta putkeen puussa kököttäneen kuningasjakamarin.

Great JacamarPale-mandibled Aracari

Rose-faced Parrot

Kävimme myös tutustumassa tutkimusasemaan paikkaa johtavan naisen opastuksella ja kattotoimistolla ollessamme huomasimme aivan käsittämättömän moninaisen, värikkään lintuparven mesoavan aivan kämppämme viereisessä puussa. Putkea meillä ei ollut mukana mutta saimme heti monia tangaralajeja tunnistettua. Kiiruhdimme terassillemme, josta löysimme putkella puusta jopa 22 lajia lintuja! Mm. ruusuposkiaratteja, pari kobolttikolibria, siniviiksi- ja mustakurkkutangara nähtiin uusiksi lajeiksi. Epäilimme, että puussa olisi ollut käärme kiipeämässä ja siksi linnut olivat niin vauhkona. Käärmeistä yleensäkin varoiteltiin alueella ja mm. portaiden lähistöllä suositeltiin pihassa käyttämään kumisaappaita. Vain yhden pienen käärmeen onnistuimme kuitenkaan näkemään koko reissulla – ja se oli juuri näillä portailla.

Iltapäivällä tienvarsiretkeilimme taas Botrosan tien varressa mutta havainnot jäivät ihmeen vähiin. Jo ollessamme palailemassa majapaikalle teimme vielä viimeisen stopin pienen kylän lähellä hienolla rinneaukealla, josta löytyi pari kukkivaa puutakin. Mika näki heti vilauksen epäilyttävän näköisestä kolibrista, jota sitten odoteltiin aika pitkään saapuvaksi takaisin – ja kyllä kannatti, sillä kun se lopulta reilun puolen tunnin odottelun jälkeen palasi paikalle alkoi se viimeistään ottamistamme kuvista näyttää naaras ecuadorintöpökolibrilta! Mika sai näin täysin odottamattoman sponden eliksen, jota ei nyt tarvitse tulevilla reissuilla erikseen hakea maan eteläosista. Sain kolibrista parhaat kuvani aika sattumalta, kun olin kuvailemassa puskassa ollutta kultahupputangaraa, kun taas kateissa ollut kolibri tupsahtikin samaan kuvaan tangaran kanssa ja siirtyi siitä sitten samalle etäisyydelle hetkeksi istumaan. Näin kerrankin nopeaa tilannetta varten oli kaikki kameran säädöt valmiina. Toki kuvat silti jäivät etäisyyden takia aika vaatimattomiksi.

Golden-hooded TanagerEsmeralda's Woodstar

16.12. lähdimme vielä kerran ajamaan Botrosan tietä pitkälle paikoille, josta toivoimme vielä löytävän keskiamerikanvarpuspöllöä tai narinonhaukkasta. Artappi huusi taas niin, että korvissa alkoi tuntua mutta kumpaakaan lajia emme löytäneet. Löysimme kuitenkin pitkään etsimämme kirjoviheltäjätyrannin, joka näyttäytyi oikein mainiosti ja siitä saatiin kuviakin, vaikkei se koskaan tullut alemmas puiden latvoista. Läheisen puun latvassa kökötti myös valkokurkkutyranni, joten siitäkin piti ottaa kuvia vaikka sekin oli turhan kaukana.

Choco SirystesSnowy-throated Kingbird

Botrosan tien varressa oli pientä metsän raivausta menossa, kun jonnekin tien päähän oltiin rakentamassa sähkölinjaa. Tämän takia tien varret olivat kauttaaltaan pieneltä alueelta hakattu. Koska kaikkea muuta oli jo kokeiltu, päätimme kävellä yhtä polkua sisemmäksi metsään, josko löytäisimme näin vielä etsimämme. Löysimmekin alkuun ääntelevän nokitinamin, joka ei suostunut tulemaan näytille ja kohta pienen haukkaparin erään puut latvustosta pesänrakennuspuuhissa mutta valitettavasti nämä eivät olleet etsimiämme haukkasia vaan kolibrihaukkoja, jotka olivat toki kiva havainto nekin.

Tiny HawkSouthern Mealy Amazon

Muuten havainnot olivat yllättävän pitkälti samoja kuin edellisellä ajelulla. Toki kaikki harvat uudet laji olivat minulle eliksiä kuten esim. pikkuviidakkohaukka, harmaapikkuelenia (parambae), keltavatsatikli jne. Kuvaustilanteet jäivät hämmästyttävän vähiin, mutta jotain sentään onnistuimme kuvaamaankin.

Chestnut-fronted MacawLong-tailed Tyrant

Rannikolle

Söimme vielä majapaikkamme ravintolassa aamulla tilaamamme ylimääräisen superkalliin lounaan ja sitten oli aika lähteä ajelemaan takaisin sivistystä kohti. Yllättävän pian olimme taas lautalla, jonka jälkeen asutusta alkoi olla enemmän. Edessä meillä oli pitkä ajo kohti rannikkoa ja matkan varrella ei ollut pahemmin syytä pysähdellä.

Rannikolle päästyämme näimme autosta muutamia retkipinnoja kuten kalasääsken, keisarifregattilinnun, ruskopelikaanin sekä muutamia haikaroita mutta meillä oli vielä pitkä ajo Las Peñasiin, jossa olimme lopulta iltamyöhään. Yllättäen ensimmäinen majapaikka ei ollut auki mutta onneksi toisessa hotellissa oli tilaa ja näin saimme turvallisen oloisen majapaikan. Olimme kuitenkin nyt jo aika lähellä Kolumbian rajaa ja näille seuduille matkailua ei kauheasti suositella.

Las Peñas

17.12. aamuyöstä heräsin siihen, että sänky tärisee ja pihalla kanat pitävät kauheaa meteliä. Hetken kesti tajuta, että oli maanjäristys! Koko talo tärisi arviolta parisen kymmentä sekuntia mutta olin niin väsynyt, etten kauheasti jaksanut asiasta välittää vaan käänsin kylkeä ja jatkoin nukkumista. Oli melkoinen yllätys, kun myöhemmin saimme selville, että kyseessä oli ollut Ecuadorin suurin maanjäristys koko vuonna, 5,3 magnitudia ja järistyksen keskus oli ollut meistä vain muutaman kymmenen kilometrin päässä meren pohjassa. Myöhemmin oli ollut vielä toinenkin 4,4 magnitudin järistys mutta sitä emme olleet huomanneet.

Aamulla etsimme hetken aamupalapaikkaa mutta kun mikään paikka ei vielä ollut auki, päätimme lähteä retkelle. Emme kovin pitkälle ajaneet, kun stoppasimme ensimmäisen kerran tien varteen ja Marcelo alkoi taas soittaa atrappia. Ja lähes saman tien lensi lähipuuhun etsimämme kääpiökäki!

Dwarf CuckooGreen Kingfisher

Yritimme jonkin aikaa saada kelvollisia kuvia kääpiökäestä, mutta ainakin omat kuvani jäivät aika surkeiksi. Ohessa näimme ja kuvailimme myös mm jokinapsuja, keltakerttuleita (petechia), naaras rubiinityrannia (obscurus), viherkalastajaa sekä ylitsemme lentänyttä amerikanvalkoiibisparvea.

Masked Water TyrantAmerican White Ibis

Seuraavaksi jatkoimme tietä pitkin pienten allasalueiden ohi pienen joen ylittävälle sillalle, jonka ympäristöstä yritimme löytää vihersafiirikolibria. Olimme alueella aika pitkään mutta näimme vain muutaman muun kolibrilajin. Lajille olisi ilmeisesti ollut toinen potentiaalinen paikka läheisen San Andreaksen kaupungin slummialueen lähistöllä mutta tälle seudulle emme todellakaan halunneet mennä. Toki muuten lintuja näkyi, parhaimpina liuskebekardi, panamanviirumuuranen sekä sääskikerttu (bilineata) ja paikalla kyllä viihtyi vaikka pikkuhiljaa lämpötila alkoi nousta aika korkeaksi.

White-browed GnatcatcherPacific Antwren

Red-legged HoneycreeperTropical Parula

Kävimme välissä Las Peñasissa syömässä merenrantaravintolassa, jonka parkkipaikalla jo pääsin kuvaamaan kurnuttajavarpuskyyhkyä. Terassilta oli mukava katsella merellä lentäneitä kuningastiiroja ja ruskopelikaaneja sekä välillä aikavan päällämme kiepuneita keisarifregattilintuja ym.

Croaking Ground DoveMagnificent Frigatebird

Neotropic Cormorant

Sitten palasimme taas allasalueiden ohi vauhdikkaasti ajaen sillan pieleen kolibreja etsimään mutta vieläkään emme löytäneet oikean merkkisiä. Oliivimerimetsoa pääsin kuvaamaankin ja puiden latvustossa näyttäytyi lyhyesti pari oliivitikkasta mutta targetti pysyi piilossa.

Kävimme myös kävelemässä läheisen mangrovealueen pitkospuupoluilla, jossa toivoimme kolibriyllätyksiä mutta havainnot jäivät aika vähiin. Pihapiirissä kuvailimme nättiä väliamerikanpikkutrogonia sekä ecuadorinvarpuskyyhkyä ja kuulimme sinimaakyyhkyn mutta etsimäämme kolibria emme löytäneet.

Ecuadorian Ground DoveGartered Trogon

Lopulta meidän oli lähdettävä hakemaan tavaroitamme hotellilta ja vihdoin ehdimme edes muutamaksi kymmeneksi sekunniksi pysähtyä altaidenkin kohdalla, jotta sinisiipitavien seassa uiskennellut valkoposkisorsakin saatiin kuitattua. Haikaroita ja kahlaajia olisi varmasti löytynyt retkipinnaksi ja minulle jokunen eliskin varmasti mutta aikataulut painoivat päälle ja matkan oli jatkuttava.

Lyhyempiä stoppeja

Seuraavan stoppimme teimme San Franciscon metsäalueella, josta etsimme pääasiassa sinikotingaa. Haviksia tuli heti mm. suomukyyhkyistä ja pienen roadside-birdingin tuloksena löytyi myös mm. mustarintalaiskuri ja kolumbiankruunuseppä ja kuului sekä kauluriseppä sekä pikkumangrovekana. Parilla näköalapaikalla katselimme kaukoputkella puiden latvustoja ja löysimme erään puun latvasta naamiotityran kunnes Mika nyppäsi aivan tolkuttoman kaukana puun latvassa kököttäneen sinikotingan!

Five-colored BarbetBlue Cotinga

Illaksi ajelimme San Lorenzon kaupunkiin, joka on kuuluisa huumeiden salakuljetuksesta. Menimme suoraan syömään, jotta minimoisimme kaupungilla liikkumista. Ruoka-annokset olivat taas aivan järjettömän kokoiset!

Lopulta ajelimme hotellille, jossa oli varmaan jonkun paikallisen huumeparonin juhlat alkamassa illalla. Onneksi sain mahdollisimman etäältä kerrostalorakennuksesta huoneen, johon portaita könytessäni näin ohitseni lentäneen tornipöllön (furcata). Lopulta sain nukuttua yllättävänkin hyvin, vaikka juhlat jatkuivat pitkään.

18.12. herätys oli aikaisin ja hotellin aulassa oli yhä muutamia juhlijoita pöydissä nukkumassa. Suuntasimme ensin Carondeletin alueelle, josta löysimme heti pysähdyttyämme pikkuhaukan sekä myöskin puun latvassa oleilleen pikkujalohaukan.

Jatkoimme pian Awan tietä kohti mutta pysähdyimme vielä pariin otteeseen jyrkän mäen nyppylän rinteessä ja huipulla soittelemaan atrappeja. Huipulta avautui näkymä jyrkänteelle, jonka edustalta löytyi jalohaukka lentämästä. Valitettavasti haukka katosi saman tien kielekkeen taakse mutta onneksi tuli kohta taas esiin ja jopa laskeutui näkyville kielekkeelle. Se oli punajalohaukka!

Pearl KiteOrange-breasted Falcon

Awan tiellä

Koska atrappeihin ei kuulunut vastausta, jatkoimme lopulta Awan tielle, jossa pari pysähdyksen jälkeen olimme paikassa, josta ei enää autolla päässyt ajamaan, joten jatkoimme kävellen. Näin aamusta tiellä oli yllättävän paljon muitakin kulkijoita, kun lapset olivat menossa kouluun ja aikuiset töihin. Kovin monta taloa ei tien varressa ollut, joten ties mistä osa oli lähtenyt liikenteeseen?

Lintuja alkoi taas löytyä ja elikseksi irtosi mm. kruununeitokolibri, kolumbiantäpläarakari, negrosinaratti, töpömuura, kolumbiannaamiokerttuli sekä vihdoin löytyneet latvustangarat, joiden kanssa samaan aikaan kuvattavissa oli myös aivan käsittämättömän värinen rubiinitangarakoiras, jonka vaatimattomamman näköinen naaras pysytteli hyvin oksien takana piilossa.

Yellow-green TanagerScarlet-and-white Tanager

Ja kun olimme taas vaihteeksi kävelleet aika monta kilometriä löytyivät lopulta myös kultarintatangarat, joita niitäkin päästiin kuvaamaan oikein mukavasti! Ja jotta tangararetki olisi ollut täydellinen, paluukävelyllä tangarat poseerasivat yhä vain paremmin ja kimaran täydensi vielä aivan erkillä ollut keltalakkitangara ja myös keltalepinkäisvireo näyttäytyi hienosti.

Golden-chested TanagerEmerald Tanager

Retki oli ollut mitä onnistunein mutta entisestään sitä kruunasi Marcelon Byronilta saama viesti, että Argentiina johti jalkapallon MM-loppuottelua Ranskaa vastaan 2-0. Autolle päästyämme tilanne oli yhä sama mutta lähes välittömästi Ranska kavensi ja ei aikaakaan, kun peli oli tasan 2-2. Ei siinä auttanut kuin jäädä pikkutien varteen tuijottamaan ottelua Byronin kännykästä!

Aivan ottelun viime minuuteilla Ranska sai vapaapotkun erinomaisesta paikasta ja silloin yhteys katkesi. Ei siinä auttanut kuin ajaa hieman päätielle päin ja toivoa, että kenttä taas löytyisi ja kun se vihdoin löytyi, oli jatkoaika alkamassa.

Katselimme ottelua ulkona seisten Byronin istuskellessa kuskin paikalla kännykkä ratin päällä. Marcelolla ei hermot kestäneet katsoa peliä ja hän käppäili edes takaisin välillä eri lajeja atrapilla soittaen. Ja sitten Messi teki 3-2 maalin! Mutta riemua ei kauan kestänyt kun Mbabbe toi Ranskan taas tasoihin. Ja vielä aivan viimeisillä sekunneilla ranskalaispelaaja oli yksi läpi, mutta argentiinan maalivahti Emilio Martinez torjui uskomattomalla jalkatorjunnalla! Niinpä edessä oli rangaistuspotkukilpailu!

Rankkarien katselua ”häiritsi”, kun Marcelo löysi ja onnistui houkuttelemaan auton viereen kuvaushollille chocontikan! Siinä vuoron perää käytiin katsomassa rankkari ja kuvailtiin hienosti näytillä ollutta tikkaa! Ja Argentiina hoiti lopulta kannun kotiin! Fiilikset oli aika korkealla. Argentiina oli selvästi meidän kaikkien suosikki!

Slaty-capped Shrike-VireoChoco Woodpecker

Maailmanmestaruuden ratkettua oli meillä edessä taas pitkä ajo ja ajoimme aina Hosteria San Geronimolle saakka, josta saimme huoneet. Ravintolakin oli onneksi vielä auki, joten saimme kuvut ravittua ja sitten unten maille – aamulla oli taas aikainen herätys!

Chicalin tiellä

19.12. Ei ollut kukko vielä edes pieraissut, kun ylitimme joen ja lähdimme ajamaan taas vaihteeksi Kolumbian rajaa kohti Chicalin tietä pitkin ja auringon noustessa olimme jo pelipaikoilla vuoristossa.

Atrapit raikasivat taas upeissa maisemissa mutta etsimäämme lajia ei meinannut löytyä. Ohessa löytyi kuitenkin mm. keltarintaluura, harmaarintaelenia (albiceps), ruskoviiru- ja pisaraorneeroa, sametti-, tuhkapää- ja smaragditangaraa ja sitten kova tähtiorneero, jota päästiin taas kuvaamaan kohtuullisesti.

Star-chested TreerunnerBrown Inca

Kova löytö oli myös valkokurkkununna, joka huuteli erään kaukaisen puun latvustossa näkyvissä. Eikä onneksi mennyt kauhean kauan, kun etsimämme purppuranaakkakin löytyi! Lintu kävi lyhyesti katsomassa meitä ja palasi taas alarinteeseen. Kovin kummoisia kuvia ei tästä pinnasta tullut mutta jotain kuitenkin.

White-faced NunbirdBeautiful Jay

Myös mm. kultakuvetukaani kävi kuvattavissa ja lopulta aiemmin lyhyesti näyttäytynyt kultakorutangarakin poseerasi meille oikein antaumuksella. Mutta sitten alkoi aikataulu painaa päälle siihen malliin, että palailimme aika vauhdikkaasti kohti hotellia. Matkalla Marcelo nyppäsi vielä vauhdista meille kovan pinnan, kun tien varren pensaan oksalla istuskeli hienon sininen ecuadorinsirkkunen.

Plate-billed Mountain ToucanPurplish-mantled Tanager

Takaisin Quitoon

Hotellilla itselläni aika meni siihen, kun yritin huonolla internetyhteydellä saada check-iniä tehtyä. Ja pian lähdimme ajelemaan mutkaisia vuoristoteitä kohti Quitoa. Onneksi matkan varrella ei ollut muita yllätyksiä kuin ojaan ajanut rekka, joka kuitenkin oli niin pihalla tieltä, ettei se viivästyttänyt saati tukkinunt liikennettä.

Meillä oli vielä tavoitteena retkeillä lyhyesti ylängön järvillä joko Ibarran Yanacochalla tai Otavalon lähellä San Pablolla mutta aikaa tuhraantui matkan tekoon sekä lopulta myös avoimen ravintolan etsintään San Pablon lähellä niin paljon, että yhteenkään pysähdykseen ei jäänyt aikaa. Niinpä retken viimeiseksi elikseksi näkyi vauhdista muutama andiennokikana. Onneksi lopulta ruokaakin saatiin ja matka jatkui vauhdikkaasti aina Quiton Mariscal Sucren lentoasemalle saakka.

Lentoaseman parkissa kiittelimme ja hyvästelimme Marcelon ja Byronin ja edessä oli aivan tolkuttoman pitkät matkustelut talviseen Suomeen!

Group photo

Kotimatka

Lentoasemalla oli aivan tolkuttomat jonot ja lopulta jouduimme pyytämään ihmisiä päästämään meidät keulille, jotta ehtisimme boardingiin! Ja tietysti koneemme oli sitten reilusti myöhässä eikä boarding ollut edes alkanut.

Lopulta lentomme kuitenkin lähti ennen iltakuutta. Lentomme lensi hieman yllättäenkin, kun ei ainakaan minun lentolipussani asiaa mitenkään mainittu, Guayaquiliin. Itse toki nukahdin koneessa jo ennen nousua ja heräsin aivan pallohukkaisena koneen laskeutuessa. Jouduimme taas nousemaan koneesta ja viettämään aikaa Guayaquilin lentoasemalla lähes tunnin ennen kuin pääsimme takaisin samaan koneeseen ja matka vasta toden teolla alkoi.

Nukuin taas kuin tukki yli puolet lähes 11 tunnin lennosta ja lopulta laskeuduimme Amsterdamiin (20.12. klo 13:20 paikallista aikaa), jossa oli leppoisa seitsemän tunnin odotus ennen jatkolentoa Suomeen. Ihme kyllä aika saatiin jotenkin kulutettua ja illalla klo 20:20 lähti koneemme kohti Helsinki-Vantaata. Suomessa olimme puolilta öin ja onneksemme matkatavaramme saapuivat. Mikaa oli perhettä vastassa ja oli aika sanoa kiitokset ja heiheit!

Itse busseilin Skyline hotellille, jossa parkkipaikan lumikaaos oli edellisten päivien lauhojen kelien ansiosta helpottanut siihen malliin, että päätin, koska olin niin tolkuttoman hyvin nukkunut lennoilla, lähteä ajamaan kohti Parikkalaa. Lopulta olin kotona joskus ennen viittä aamulla ja onneksi minulla oli vielä yksi vapaapäivä jäljellä ennen paluuta arkeen!

J.A.Alkusanat

Olimme Joensuussa juhlistamassa Pohjois-Karjalan lintutieteellisen yhdistyksen 50-vuotista taivalta BirdLifen kokousviikonlopun merkeissä, kun sain puhelimeeni viestin Mika Ohtoselta, jossa tämä kyseli, kiinnostaisiko minua reissu Ecuadoriin vain muutamaa viikkoa myöhemmin. Eihän tällaisesta tarjouksesta voinut kieltäytyä, kun kerrankin oli mahdollisuus päästä reissuun, joka oli ns. valmis paketti eli oppaan valmiiksi räätälöimä reissu Maailman pinnoja keräävälle. Eli varattuna oli siis jo opas ja kuski ja reitti suunniteltuna siten, että jo viisi kertaa aiemmin Ecuadorissa käyneelle Mikalle olisi reitin varrella hoidettavana vielä mahdollisimman monta Maailman pinnaa.

Pian minulla oli Ecuadorin lintukirja tilattuna ja puhelimessa jo entuudestaan Birds of Northern South America applikaatio. Mutta koska Ecuadorissa on havaittu käsittämättömät yli 1600 lintulajia, jäi lintulajien opiskelu aika pintapuoliseksi. Sain Mikalta alustavan reittisuunnitelmankin, joka saattaisi kuitenkin elää vielä ns. lennostakin riippuen, miten tärkeimpiä kohdelajeja saataisiin hoidettua. Tarkoitus oli kuitenkin Quiton pääkaupunkiin saavuttuamme suunnata heti Andien itäpuolelle, jossa oltaisiin pari-kolme päivää ja sitten suunnata länsipuolelle Chocon sademetsiin ja kiertää lopuksi rannikon ja maan pohjoisrajan ja Kolumbian rajaseudun kautta takaisin Quitoon.

Lopulta loma koitti ja ajoin 8.12. Helsinki-Vantaan lähelle tuttuun Skyline hotelliin, jonka parkkipaikka oli aivan lumen peitossa. Onnistuin jättämään autoni kaoottiselle parkkipaikalle ja syötyäni ravintolassa olin valmis unten maille.

Matkaan

9.12. herätyskello soi epäinhimillisen aikaisin ja pian matkasin lentokenttäbussin kyydissä Helsinki-Vantaalle, jonne pian Mikakin saapui. Lentomme Amsterdamiin lähti klo 7:00 ja Amsterdamissa nousimme vain reilua tuntia myöhemmin Quiton koneeseen. Lento oli todella pitkä, yli 10 tuntia. Pari elokuvaa katsottuani, onnistuin onneksi nukkumaankin jonkin verran.

Koska lensimme aikavyöhykkeitä vastaan, laskeuduimme Quitoon jo iltapäivällä klo 16:15. Matkatavaramme saapuivat onneksi ja aulasta löytyi kuskimme German, joka ei juuri englantia puhunut. Nostimme ja vaihdoimme vielä käteistä ja pian pakkasimme tavaramme Germanin VW Golfiin ja lähdimme ajamaan kohti Andeja.

Alkumatkasta oli vielä hieman valoa havaita lintujakin, mutta havainnot jäivät pariin täpläkorvakyyhkyyn, teräspääskyihin, muutamaan eteläamerikansirkkuun, amerikantuulihaukkaan sekä amerikanliitohaukkaan.

Quito sijaitsee sekin jopa 2850 metrin korkeudessa, mutta ajomatkalla nousimme lähes saman tien todella ylös Andien päälle ja korkeimmalla kohdalla tie oli yli 4000 metrin korkeudella. Mutta yhtä nopeasti laskeuduimme huippujen toisella puolella taas alemmas ja lopulta Baezaan saavuttuamme olimme taas parissa tuhannessa metrissä.

Baezassa parkkeerasimme motellin pihaan ja pian kannoimme tavaramme huoneeseen, joka tuoksahti aika tunkkaiselle. Mutta majapaikan pizzaravintola ylitti sitten kaikki odotukset, sillä pizza oli yksi parhaista, mitä olen koskaan syönyt. Tilasimme varmuuden vuoksi vielä yhden pizzan siten, että saisimme sen aamulla retkievääksi, kun retkelle lähtö oli sovittu niin aikaiseksi, ettei muuta aamupalaa olisi vielä saatavilla.

Maastoon Guacamayoksen rinteille

10.12. aamuviideltä tapasimme Germanin sekä nyt edelliseltä opasreissultaan vasta illalla saapuneen oppaamme Marcelo Quipon, joka oli ollut Mikan oppaana parilla aiemmallakin Ecuadorin retkellä. Pian lähdimme ajamaan kohti etelää ja aamun pikkuhiljaa alkaessa valjeta, stoppasimme Cosangassa aamupalalle.

Aamupalan jatkoimme vielä pikkumatkan Guacamayoksen polun parkkipaikalle, jonne German jäi odottelemaan, kun me muut lähdimme laskeutumaan polkua alaspäin.

Alkuun linnut olivat vähissä – vain joitakin ääniä kuului mutta kohta saatiin kaivaa kamerakin esille, kun ensin ruskopäätypäkkö ja sitten punavatsarastas näyttäytyivät. Mutta sitten metsän linnut olivat taas äänihavaintojen varassa. Marcelo ammattilaisen tavoin tunnisti kaikki äänet ja hän osasi mestarillisesti matkia ääniä, joten kun jotain jostain kuului hän heti perään matki ääntä ja siten etenkin minun, jolle kaikki äänet tuppasivat olemaan uusia, oli helppo tunnistaa, mitä ääntä milloinkin oli tarkoitus kuunnella.

Rufous-headed Pygmy TyrantChestnut-bellied Thrush

Pahemmin emme kuitenkaan ns. tavallisiin lajeihin tuhlanneet aikaa emmekä yrittäneet houkutella niitä esiin viheltämällä tai atrappia soittamalla vaan atrappia soitettiin lähinnä vain koville lajeille, joista tärkein tässä kohteessa oli viiksisirppikipuaja. Lajia oli havaittu polun varressa viime vuosina ja ihan viime aikoinakin, mutta helppo sitä ei ollut paikalta löytää – olipa Mikakin käynyt paikalla jo pari kertaa aiemmin.

Spillmann's Tapaculo

Kävelimme polkua alas, sitten takaisin ylös ja taas alas ja ylös kilometritolkulla ja havaintoja kertyi tasaista vauhtia, vaikka välillä saimme niskaamme kunnon vesisadettakin. Mukavimpia havaintoja olivat savu-, mustarinta- ja huppukotinga, vuorikipuaja, kaunotikka, useat erilaiset tangarat ja kolibrit, hiiren lailla polulla piipertänyt ecuadorintapakulo sekä monet muut vilaukselta näkyneet tai vain kuuluneet lajit, joista mm. kiilanokkakolibria (geoffroyi) kuultiin vaikka kuinka kauan, mutta näkyville se ei suostunut. Myös ruskopääluura, liuskelakkiluuranen, smaragditukaani (albivitta), smaragdisukkakolibri sekä viirupyrstökolibri (leucura) jäivät vain äänihavainnon varaan – kuten moni muukin laji.

Onneksi meillä oli pizzapalat eväänä, sillä muuten kävely korkeassa ilmanalassa olisi vienyt kaikki voimamme. Lopulta olimme kiivenneet takaisin parkkipaikalle, jossa German meitä odotteli ja jatkoimme pienen matkan päähän Guacamayoksen pohjoisrinteelle. Matkalla näimme muutamia eteläamerikanhyyppiä. Perillä kiipesimme aivan tolkuttoman jyrkkää ja liukasta öljyputken vieressä kulkenutta polkua aina rinteen huipulle asti mutta näin keskipäivällä linnut olivat todella tiukassa. Sirppisiipisaku ja andientulikärki nähtiin ja muutamia muita uusia lajeja kuultiin mutta täältäkään ei viiksisirppikipuajaa löytynyt.

Suunnitelmissamme oli lähteä Baezaan syömään, mutta lopulta Mikan johdolla päätimme, että palaisimme vielä aamuiselle polulle uudelleen. Parkkipaikalla lähetimme Germanin syömään, jottei raukka näkisi nälkää meitä odottaessaan ja lähdimme taas kävelemään polkua alaspäin. Emme kovin kauaksi ehtinyt, kun Mika näki kookkaahkon punertavan linnun lennähtävän erään puun latvukseen ja siinähän se viiksisirppikipuaja oli! Kohta toinenkin lintu lennähti näkyviin ja paikalla oli vanha ja nuori lintu. Nuori jäi aika mukavasti paikalle näyttäytyen atrapin kannustamana moneen kertaan ihan mukavasti. Niinpä saimme aivan mukiinmenevät kuvatkin tästä superharvinaisesta ja vain harvan näkemästä lajista otettua.

Greater ScythebillGreater Scythebill

Green-and-black Fruiteater

Koska German oli vasta lähtenyt, kävelimme polkua lopulta vielä alemmas kuin aamulla. Aika pian törmäsimme pariin britti Maailmanpinnaajaan, jotka olivat kävelleet polkua koko aamun käyden paljon alempana vuoren rinteellä. Heillä oli toisella pitkälti yli 8000 ja toisella yli 9000 lajia Maailmasta mutta viiksisirppikipuaja heiltä puuttui. Neuvoimme heille paikan ja aika kiireellä he lähtivätkin kipuamaan ylemmäksi. Myöhemmin saimme kuulla, etteivät he olleet enää lintuja löytäneet.

Alempana Mikan onnistui kuulla harvinainen perunluuranen, mutta vaikka jonkin aikaa yritimme, ei lintu enää suostunut sanomaan mitään saati tulemaan näytille. Monia muitakin hyviä lajeja saatiin hoidettua nyt, kun pahin laji oli plakkarissa ja saatoimme näin keskittyä hieman enemmän muuhun linnustoon.

Rufous-banded Owl

Ilta hämärsi jo, kun palailimme Baezaa kohti ja klo 18:45 San Isidron tien varresta hoidimme atrapilla näkyville komean andienmetsäpöllön. Olin itse varustautunut vain lämpökameralla enkä tajunnut kantaa tavallista kameraa ja siksi järkevä kuva sai pöllöstä saamatta. Toki Marcelon taskulamppu ei olisi ollut aivan tarpeeksi voimakas valaistakseen korkealla ollutta pöllöä kunnolla.

Illalla kävimme syömässä ja majoituimme eri majapaikkaan, sillä emme oikein halunneet altistaa keuhkojamme enää homeelle tai mikä ikinä edellisessä huoneessamme olikaan haissut. Sen verran paljon olimme keuhkojamme rääkänneet kävelemällä noin kolmen tuhannen metrin korkeudessa vuorten rinteitä ylös-alas arviolta noin parinkymmenen kilometrin matkan. Sykemittarini kertoi minun liikkuneen päivittäisestä tavoiteannoksesta 389%.

Hostal La Casa de Rodrigo -majapaikassa oli erinomainen ravintola ja tällä kertaa syötiin kalaa. Paikassa majoittui myös koskimelojia, joille lähistöllä oli varmasti upeita mestoja.

Cosangan seudulla

Geoffroyi's Daggerbill

11.12. saapui Marcelo uuden kuskin Byronin ja isomman auton kanssa ja kohta olimme taas Cosangassa aamupalalla. Liikkeelle taas lähdettyämme stoppasimme pian läheisen jokivarren koskipaikalla, josta ei löytynyt toivomiani koskisorsia tai andienkoskikaroja, mutta joitakin koskinapsijoita ja mustafiivejä sentään. Pian jatkoimme Rio Bemejon jokilaaksoon. Hoidimme alkuun kiilanokkakolibrin (geoffroyi) tyylikkäästi, kun saimme linnun näkyvillekin ja jollain tavalla kuvattuakin ja sitten jatkoimme etsimään pilvimetsähaukkaa.

Vuorten rinnemaisemat olivat upeat mutta aika monta kuivaa puun latvustoa tarkistimme kiikarein sekä Marcelon kaukoputkella mutta etsimäämme haukkaa ei löytynyt. Muita havaintoja tietysti tehtiin vaikka kuinka ja minulla elikset ropisivat: smaragditukaani (albivitta), andienpyrstömuura, vuori- ja töyhtöketsaali, keltanaamasirkkunen, andienpippurivireo, nätti ruskolakkinäpsy, todella hieno loistonärhi (yncas), musta- ja kolumbiantapakulo, sitruunavatsanapsija, andienrastuli, orneeroita, peukaloisia, tanagereita, kerttuleita ym. ym.

Streak-headed AntwrenRufous-crowned Tody-Flycatcher

Inca JayGolden-headed Quetzal

Puolen päivän jälkeen parkkeerasimme Guango Lodgen parkkiin ja pian olimme kävelemässä tien toisella puolella olevaa luontopolkua, jonka varresta toivoimme löytävämme andientulitangaroita. Tätäkään lintua emme löytäneet mutta muita kyllä, mm. kolibreja havaittiin useita lajeja mutta niillä oli kauhea vauhti päällä. Mukavia havaintoja olivat myös mm. andienvuoritukaani, nokipiivi, ruostevatsa- (cinnamomeiventris) ja punarintapitaho jne.

Lodgen pihaan käveltyämme löytyi heti mm. andiensaku ja naamiotrogoni ja pihassa pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni näkemään kolibriruokintoja. Niinpä kolibreja näkyi ja kuvattiin nopeasti useita lajeja, mm. turmaliinienenkeli-, kanelipyrstö- ja piikkitöpökolibreja, turkoosihännys-, kastanjakolibri ja peitsikolibri. Myös andienkasikki (leucoramphus), turkoosinaakka, samettikerttuli, kultaviiruorneero ja paljon muuta havaittiin.

Buff-tailed CoronetChestnut-breasted Coronet

Tourmaline SunangelLong-tailed Sylph

White-bellied WoodstarHooded Mountain Tanager

Mutta pian matka jatkui Andien huippuja kohti ja Papallactassa etsimme kuumeisesti rinteiden ryteiköistä raitanaamaluurasta mutta tänään ei onni tuntunut olevan myötä target-lajien kanssa. Muutenkin linnut olivat ihmeen vähissä, parhaina lajeina löytyi frakkisirkku, pikkuluura (saturata) sekä ylänkötapakulo (opacus). Lopulta oli aika luovuttaa ja jatkaa vuoren ylitystä.

Black-backed Bush TanagerPlumbeous Sierra Finch

Ilta oli jo hämärtymässä, kun stoppasimme pikaisesti tien ylimmällä kohdalla, jossa tien varresta löytyi lampiorneero sekä pari sierransirkkua. Ylhäällä huipulla ei monta lämpöastetta ollut ja tuulikin oli melkoisen vilakka. Kohta stoppasimme vielä lyhyesti yrittämään silmälasikarhua vakioaukealtaan, mutta eipä onnistanut sekään. Tänään ei ollut onni potkinut projektilajiemme suhteen.

Ajoimme lopulta aina Quiton laitamille saakka, jossa majoituimme Casa Magnolian hienoon sisäpiha-alueella sijainneeseen omakotitalomaiseen majapaikkaan. Paikalla olisi varmasti viihtynyt kauemminkin kuin muutaman tunnin unten mailla.

Yanacocha

12.12. olimme aikaisessa, sillä halusimme ehtiä pelipaikoille jo selvästi ennen auringon nousua. Niinpä jo klo 3:30 olimme ajamassa ja pikkuhiljaa kipuamassa pienempiä ja pienempiä teitä kohti Yanacochan huippuja.

Matkan varrella näkyi tieltä edestämme lentoon noussut pilvikehrääjä (longirostis). Lopulta olimme hieman ennen viittä portilla, jonka avaajan piti saapua paikalle viideksi. Odottelimme hieman kärsimättöminä, sillä Mika tiesi, että target-lajimme aloittaisi soitimensa noin klo 5:15 ja ei kovin kauan välttämättä soidintaisi. Lopulta onneksi avaimenhaltija saapui ja pääsimme ajamaan yhä vain pienemmäksi kinttupoluksi muuttunutta tietä tälle yksityiselle suojelualueelle.

Marcelo kertoi, että yleensä hän oli kävellyt kauempaa kohti huippua, mutta nyt aikataulu oli niin tiukka, että ajoimme niin pitkälle kuin autolla vain ikinä uskalsi mutta lopulta oli jätettävä auton ja ottaa kaikki tavarat mukaan ja jatkaa jalkaisin. Emme ehtineet monta askelta ottaa, kun ensimmäinen inkakurppa kuului edestämme mutta olimme puiden ympäröimänä eikä meillä oikein ollut näkyvyyttä ja koska tavoitteena oli myös nähdä tämä laji, oli meidän jatkettava rinnettä ylemmäksi.

Hölkkäsimme ihan reipasta vauhtia kilometrin verran kunnes saavuimme aukealle, josta pystyimme alkaa seulomaan maisemaa niin lampuilla kuin lämpökamerallakin. Aika pian Marcelo näki yhden kurpan lennossa ja kohta näin itsekin lämpökameralla yhden soidintavan taivaalla. Marcelo soitti välillä atrappia ja kohta yksi kurppa lensi aivan suoraan ylitsemme täysillä soiden! Valitettavasti vielä oli niin pimeää, etten itse ollut edes kaivanut kameraa vielä esille. Seuraavan ylilennon taitavampi kuvaaja olisi varmaan jo saanutkin ikuistettua, mutta itse en saanut osumaa.

Jonkin aikaa kuulimme vielä kauempaa yhteensä ainakin kolmen inkakurpan soidinta mutta kuvaushollille ne eivät enää tulleet ja pian ne hiljenivät kokonaan. Oli todella hyvä, että olimme lähteneet todella aikaisin ja pitäneet kiirettä, muuten olisimme olleet kyllä pahasti myöhässä!

Kävelimme vielä polkua edes takaisin atrappia välillä soitellen ja pari yksittäistä soidinääntä vielä kuulimme mutta kaukaa ja selvästi jo maassa tai puissa olleilta linnuilta. Muita lintuja alkoi auringon noustua näkyä mukavasti ja itselläni tietysti taas elikset ropisivat. Mm. muutama aaltoluura, viitaorneero, isojuovanapsija, helmitapakulo, andientangara, erakkopuhkoja ym. havaittiin.

Lopulta lähdimme palailemaan kohti autoa mutta soittelimme vielä aika ajoin kurppa-atrappia ja yllättäen kuulimme taas yhden vastauksen edestämme. Lähemmäs polkua pitkin käveltyämme Mika ja Marcelo rymysivät todella jyrkkään rinnemetsään kurppaa etsimään mutta itse jäin tielle katsomaan, mitä muita lintuja näkyisi. Täytyy myöntää, etten oikein uskonut kurpan löytämisen olevan mahdollista järkyttävän jyrkästä ja tiheästä metsiköstä – mutta väärässä olin! Jonkin ajan päästä kuulin Marcelon vihellyksen ja pakkohan minunkin oli lähteä metsään könyämään. Ja siellähän se inkakurppa oli tiheän ja naavaisen puun oksalla kököttämässä! Sain itsekin linnusta erinomaiset kuvat otettua vaikken ihan kauhean lähelle kehdannut lintua lähestyä, jotten olisi ajanut sitä lentoon. Lopulta lintu liikkui kävellen alemmas oksien suojaan ja sitten lennähtikin hieman etäämmäksi kuitenkin taas oksalle laskeutuen. Mutta me jätimme linnun rauhaan.

Imperial SnipeImperial Snipe

Kiivettyämme takaisin polulle lähdimme erittäin tyytyväisinä palailemaan autolle ottaen muutamia maisemakuvia matkalla. Parissa kohdassa vuoret olivat puiden välistä hienosti näkyvissä.

View on AndesCarunculated Caracara

Ajoimme hieman alemmas havaiten matkan varrella viirukarakaraparin sekä deguhaukan. Alempana rinteessä kävelimme polkua pitkin parisen kilometriä tietysti lintuja havainnoiden kolibrien ruokintapaikalle, jossa pääsimme kuvaamaan taas aivan eri kolibreja kuin aiemmin.

Kolibreja kuvaillessamme kuului lähimetsästä valkokurkkupöllösen ääntä ja pari lintua löytyikin näkyville ja jotenkin kuvattavaksi. Pian oli kuitenkin palattava kuvaamaan pilkkasiipi-, kultasukka-, ja sinisiipikolibreja sekä naamio- ja erakkopuhkojia, uskomattoman upeita verikorvatangaroita, keltaviiksisirkkuja (latinuchus) ja lopulta kun sinnikkäästi jaksoin odottaa sain kuvat safiirisukka- ja peitsikolibristakin. Paljon muutakin näkyi, joten lopulta tyytyväisinä käppäilimme takaisin autolle.

Golden-breasted PufflegWhite-throated Screech Owl

Scarlet-bellied Mountain Tanager and Masked FlowerpiercerSapphire-vented Puffleg

Buff-winged StarfrontletSword-billed Hummingbird

Shining Sunbeam

Ruokailimme alempana ravintolassa, jonne Marcelo oli meille järjestänyt tarjoilun. Ulkona oli todella sankka sumu ja siksi linnut pihan ruokinnoilla varsin vähissä. Onneksi kuitenkin pari hohtoselkäkolibria löytyi ja toista pääsin kuvaamaankin. Harmi vain, että sumu oli niin sakea, että kameran etsin ei meinannut löytää lintua lainkaan.

Bellavistan alueella

Ajo jatkui Tandayapan laakson kautta Bellavistaan ja havaintoja tuli taas niin vauhdista kuin parilla lyhyellä stopillakin. Helmiä olivat andienvarpuspöllö, viheltäjähiirihaukka, kultaviiruorneero, nuohoojatapakulo, keltajuovasirkku ym.

Bellavista Lodgen ruokinnoilta löytyi taas kolibreja mm. kanelipyrstö-, keltasäihky-, pisama-, sepelinka- ecuadorinenkeli- ja säihkyhännyskolibreja ym. Valitettavasti valo ei ollut kovinkaan kummoinen kuvaamista ajatellen.

Collared IncaGorgeted SunangelFawn-breasted BrilliantViolet-tailed Sylph

Pian meidän piti taas jatkaa matkaa ja kultakuvetukaanin nähtyämme alkoi ilta jo hämärtää. Lähestyimme pilvisirkun harvoja esiintymispaikkoja, kun Mika sanoi, että taisimme viimeksi löytää sirkut tämän mutkan takaa. Niinpä pysähdyimme ja lähes heti tien varresta löytyi kaksi vanhaa sekä yksi nuori pilvisirkku, joita pääsimme ihastelemaan oikein urakalla! Harmi, että valo oli jo todella vähissä mutta kesyt linnut näyttäytyivät niin upeasti, että ihan kelpo kuvia lopulta saatiin.

Tanager FinchTanager Finch

Illan jo pimennyttyä ajelimme Mindoon, jossa suuntasimme vielä etsimään sepelmetsäpöllöä. Marcelo oli vain viikkoa aiemmin havainnut paikalla kolmekin lintua mutta nyt niitä ei meinannut löytyä sitten millään. Kävelimme lopulta tien vartta edes takaisin useamman kilometrin liikenteen haitatessa havainnointia. Soitimme atrappia, kuuntelimme, seuloimme puita lampuin ja lämpökameran avulla ja löysinkin puiden latvustoista niin pikkulintuja kuin yhden laiskiaisen sekä oselotin, mutta pöllöä emme löytäneet. Hauskan kuuloinen harmaapökkelökehrääjä sentään vähän piristi mieltä.

Black-and-white Owl

Lopulta päätimme ajaa tietä vielä vähän matkaa ja yrittää vielä kerran eri paikasta ja kuinka ollakaan atrappiin kuului vastaus! Ja sepelmetsäpöllö löytyi myös näkyville ja jotenkin kuvattavaksikin. Ilta oli todella pitkällä, kun viimein pääsimme San Sebastian de Los Blancosissa sijainneeseen majapaikkamme. Päivä oli ollut todella pitkä mutta erittäin antoisa!

Rio Canandeen

13.12. nukuimme vähän pitempään ja niin ehdimme olla majapaikan pihapiirissä vielä hieman aamun valjettua ja niinpä sain tukun tavallisia lajeja pointsattua ja lisäksi näkyi jonkin verran Ranskan Guianasta tuttuja lajeja. Minulle elikseksi havaittiin ruostepyrstö- ja andientimanttikolibri, ecuadorinrastas, mustasiipikardinaali, harmaalakkiorneero (cinnamomeus) ja choconnapsija.

Lopulta lähdimme ajamaan pitkää siirtymää kohti Rio Canandea. Matkan varrella havainnot jäivät vähiin, toki jokunen elis kuitenkin näkyi. Ajon yllättävin tapahtuma oli lauttamatka, kun pieni joki ylitettiin autolautalla, jota ohjattiin perämoottorilla. Lauttaan mahtui kuitenkin useampi auto kerrallaan.

Little Cuckoo

Joen ylityksen jälkeen alkoi näkyä lintuja enemmänkin ja useiden tangaroiden ohella havaitsimme Mikan kovasti toivoman pikkuruostekäenkin sekä mm. sinirintakolibrin, kotilohaukan, etelänkarhe- ja sukkapääskyjä ym. ym.

Lopulta kurvasimme Rio Cananden Choco Lodgelle, joka oli sademetsäntutkimuslaitoksen yhteydessä. Meille oli pitkien portaiden alapuolella oma mökki, jossa oli huoneet niin meille Mikan kanssa kuin Marcelolle ja Byronille.

Lintuja alkoi jo pihapiiristä löytyä ja oikein mukavaa lajistoa: raitalaiskuri, purppurarintakolibri, mustanokkatukaaneja, joukossaan kolumbiantukaani, ecuadorintäpläarakareja ja ruusuposkiaratteja ym.

Barred PuffbirdYellow-throated Toucan

Aika pian olimme valmiit lähtemään maastoon ja lähdimme kävelemään Lodgen pihasta lähteneitä polkuja sademetsään, jossa nousimme pikkuhiljaa kohti lähirinteitä. Polut oli nimetty lintujen mukaan ja aloitimme kulkemalla Choco Tapaculo polkua, jolta jatkoimme yhä ylemmäksi Banded Ground Cuckoo polulle.

Lajisto oli taas muuttunut siinä määrin, että kaikki vastaan tulleet linnut tuppasivat olemaan eliksiä. Löysimme mm. helmilakkimuuran, ruostelaulutyrannin, rusopäänapsijan, kolumbianlaulupeukaloisen, ruskopeukaloiskertun, liekkikaulurikolibrin, vihertanssijan (litae), räikkäorneeron (virgatus) sekä erilaisia sieppoja, tyranneja, peukaloisia, ”antteja” eli antbirdin sukuisia jne.

Speckled MournerBand-tailed Barbthroat

Lisää paikoin liukkaalla polulla ylös-alas könyttyämme löysimme mm. laulavan hohtokardinaalin (cyanoides), mustapäänäpsyn, kultaposki- ja suomutöyhtötikan, lapionapparin (flavotectus), ruostekotingan, parit kipuajat, tangaroita, peukaloisia ja kuuluipa ensimmäinen isotinamikin. Mutta tiheässä ja hämärässä metsässä jo lintujen näkeminen oli todella vaikeaa – saati sitten kuvaaminen. Etenkin kun linnut liikkuivat pääasiassa aivan puiden latvuksissa.

Armadillo

Yhden nyppylän ylitettyämme huomasimme polulla edessämme jotain tonkineen vyötiäisen. Onnistuimme lähestyä sitä kuvaushollille ja onnistuin itsekin saada siitä jokusen kuvan vaikka olin kapealla polulla hieman muiden takana ja otus touhusi hankalasti alempana polulla ja vieläpä todella pimeässä paikassa.

Kun olimme kipuamassa jyrkintä rinnettä, kun läheltämme alkoi kuulua todennäköistä viidakkosakun ääntä. Yritimme hiipiä lähemmäs ja Marcelo onnistuikin löytää linnun puun oksalta, mutta sitten valitettava liukastuminen säikäytti niin meidät kuin linnunkin, joka lensi tiehensä ilman että me ehdimme nähdä lintua.

Ilta hämärsi jo kun kiiruhdimme pitkää kävelymatkaa takaisin päin. Oli jo ihan hämärää, kun kuulimme ensimmäinen amerikanpöllösen (centralis) ja kohta toinen kuului niin läheltä, että se löytyi helposti näkyville ja kuvattavaksikin. Samaan aikaan lähistöllä huuteli pariin otteeseen myös viirumetsäpöllö.

Choco Screech OwlSpectacled Owl

Lopulta pääsimme majapaikallemme, jossa olikin saman tien vuorossa ruokailu ravintolarakennuksessa, joka oli aivan kämppämme vieressä. Ruokailun jälkeen kävimme vielä lyhyellä ajelulla tien varressa toiveenamme löytää kolumbiankehrääjiä, mutta ilmeisesti oli jo liian myöhä. Lämpökameran kanssa puiden selaaminen ei kuitenkaan mennyt hukkaan, sillä löysin sillä aivan vieressämme puussa olleen kultapöllön! Lopulta olin itse aivan naatti ja valmis nukkumaan saman tien, kun päivän ohjelma oli valmis – mikä noudatti aika hyvin samaa kaavaa aiempienkin päivien kanssa.

Botrosan tiellä

14.12. herätys oli taas aikaisin ja tarkoitus oli ajaa Botrosan tietä pitkälle ja retkeillä tien varressa koko päivä. Niinpä meille oli pakattu matkaan niin kenttäaamiainen kuin -lounaskin.

Eipä kauan tarvinnut pysähdellä, kun kuulimme ensimmäisen kolumbiankehrääjän ja kohta yksi löytyi jotenkin näkyvillekin huutelemasta vaakatasossa olleen oksan päällä. Kuvaamiselle se kuitenkin oli liian kaukana sillä vielä oli aivan pilkkipimeää.

Varhaisaamun mukavia havaintoja olivat pari isosakua, amazonian- ja leveänokkamomotit, panamanpillimuura, valkosilmätrogonit ja ensin kuuluneet ja sitten kaukaa löytyneet ja sitten vähän lähempää ohitsemme lentäneet kolme käpyröyhelökotingaa, joista koirailla oli aivan käsittämättömät kaulalerpattimet. Myös pari valkonaama-araa, ecuadorintulikärki, aina yhtä komeita amerikansirohaukkoja, pari rastaslaiskuria sekä lavertajarastas (daguae) löydettiin.

Crested GuanLong-wattled Umbrellawing

Roadside birding tyyliin kävelimme pitkiä matkoja siten, että Byron seurasi meitä vähän matkan päässä autolla ja kun linnut olivat vähissä tai biotooppi muuten heikompaa, hyppäsimme auton kyytiin pysähtyäksemme kohta taas kävelemään.

Koko ajan Marcelolla soi joku atrappi tai sitten hän vihelteli jotain hakemaamme lajia. Etenkin keskiamerikanvarpuspöllön sekä narinonhaukkasen äänet kaikuivat korvissamme ilman vastausta mutta mm. nokitinamin, tuliniskatangaran ja tuliperätikan löydettyämme kuului viimein atrappiin vastauskin, kun vihdoin peltopyyviiriäisen ääni kantautui metsästä korviimme. Ryynäsimme metsään etsimään viiriäisiä ja aika pitkään saimme hakea, kunnes lopulta lämpökameran avulla paikansimme linnun ja pääsimme näkemään sen oikein hyvin ja ottamaan jonkinlaiset kuvatkin oksien ja lehtien välistä.

Lanceolated MonkletTawny-faced Quail

Viiriäisen haun yhteydessä havaitsimme myös helmirintamuuran sekä ruskopystynokan sekä pääsimme kuulemaan kolumbianlaulupeukaloisen erikoista laulua.

Oli mukava huomata, että Ranskan Guayanassa tutuksi tulleet linnut tunnistuivat täällä jopa äänestäkin, sillä jonkin verran havaittiin ennestään minulle tuttujakin lajeja. Mutta muutamat uudet tuttavuudet olivat todella saman näköisiä ja jopa korvakuulolta aivan saman kuuloisia. Yksi komeimmista ennestään tutuista lajeista oli kuningaskondori, joita näimme jopa neljä lintua kaartelemassa taivaalla.

Ecuadorinvalkohaukka, viherpikkuelenia, viiksikääpiömuuranen, rubiinitanssija, lyijybekardi ja pitkän hakemisen jälkeen lopulta lyhyesti näyttäytynyt chocontikka olivat kaikki uusia tuttavuuksia, kuten myöhemmin löytyneet valko-otsalaiskuri, tulikulmatangara, tuliotsaseppä, keijukolibri, valkokurkkutyranni, pääskytangara sekä kaunis punavyötangarapariskuntakin.

White-necked PuffbirdScarlet-breasted Dacnis

Black-tipped Cotinga

Eräällä komealla maisemapaikalla pystytimme kaukoputken ja pian löytyi kaukaa puiden latvustoista pari lumivalkoista valkokotingaa. Koiraiden soidinkäytökseen kuuluu puiden latvoissa avoimesti kököttäminen sillä minkäänlaista laulua näillä ei ole.

Atrappi raikasi vielä monella stopilla mutta target-lajeja ei enempää löytynyt. Lopulta ilta oli jo todella pitkällä, kun ajoimme hieman vauhdikkaammin takaisin Lodgelle, jossa uni taas maittoi.

Vielä tuttuja paikkoja

15.12. saimme nukkua hieman pitempään, sillä aamiaisen jälkeen lähdimme taas kävelemään samoja polkuja, jotka lähtivät käytännössä pihastamme.

Lajisto oli aika pitkälti samaa kuin edelliselläkin kävelyllä mutta toki uuttakin löytyi. Jo kuistille olimme kuulleet hauskan kuuloisen helttasakun ja pian törmäsimme kanelityranniin ja ruostekotingaan, kuulimme virtakerttulin sekä ruutukurkkumuurasen ja vilaukselta näkyi sinilakkitanssija (velutina).

Crested Guan

Keli oli sateinen ja ylempänä oli sankka sumu, joten kuvaamisesta ei tullut yhtään mitään. Sumun takia emme edes nähneet päällämme käyneitä siniotsa-arasia, vaikka ne lensivät parikin kertaa aika läheltä ylitsemme. Huipulla törmäsimme myös pieneen parveen aktiivisesti äännelleitä ja liikkuneita harmaakorva- ja siniposkimuuria. Niillä oli todennäköisesti jossain lähistöllä muurahaisia seurattavanaan. Myös mm. valkokulmaväijy kuultiin.

Kelin ajamina olimme jo aika pian palailemassa takaisin alaspäin, kun vihdoin törmäsimme ainakin viiteen sakuun, joista pari saatiin varmasti määritettyä viidakkosakuiksi mutta loput kolme olivat ilmeisesti isosakuja – ainakin ainoa paikoilleen kuvattavaksi jämähtänyt oli sellainen.

Black Howler

Hieman alempana kuulimme vihdoin ensimmäisen tiheikkötapakulon, joka saatiin lyhyesti näkyvillekin mutta sitten yläpuolellamme ollut iso mustamölyapina veti aivan järjettömät kilarit ja alkoi syöksyillä puussa meitä kohti. Se myös heitti meitä metrin pituisella kepillä! Tilanne alkoi oikeasti tuntua niin uhkaavalta, että päätimme jättää tapakulon kuvausyritykset väliin ja peruuttaa kauemmaksi.

Kämpälle palattuamme otimme taas aivan erinomaisen maittavan lounaan jälkeen hetken jopa hieman rennosti ja Byron yllätti meidät kaivamalla terassilta putkeen puussa kököttäneen kuningasjakamarin.

Great JacamarPale-mandibled Aracari

Rose-faced Parrot

Kävimme myös tutustumassa tutkimusasemaan paikkaa johtavan naisen opastuksella ja kattotoimistolla ollessamme huomasimme aivan käsittämättömän moninaisen, värikkään lintuparven mesoavan aivan kämppämme viereisessä puussa. Putkea meillä ei ollut mukana mutta saimme heti monia tangaralajeja tunnistettua. Kiiruhdimme terassillemme, josta löysimme putkella puusta jopa 22 lajia lintuja! Mm. ruusuposkiaratteja, pari kobolttikolibria, siniviiksi- ja mustakurkkutangara nähtiin uusiksi lajeiksi. Epäilimme, että puussa olisi ollut käärme kiipeämässä ja siksi linnut olivat niin vauhkona. Käärmeistä yleensäkin varoiteltiin alueella ja mm. portaiden lähistöllä suositeltiin pihassa käyttämään kumisaappaita. Vain yhden pienen käärmeen onnistuimme kuitenkaan näkemään koko reissulla – ja se oli juuri näillä portailla.

Iltapäivällä tienvarsiretkeilimme taas Botrosan tien varressa mutta havainnot jäivät ihmeen vähiin. Jo ollessamme palailemassa majapaikalle teimme vielä viimeisen stopin pienen kylän lähellä hienolla rinneaukealla, josta löytyi pari kukkivaa puutakin. Mika näki heti vilauksen epäilyttävän näköisestä kolibrista, jota sitten odoteltiin aika pitkään saapuvaksi takaisin – ja kyllä kannatti, sillä kun se lopulta reilun puolen tunnin odottelun jälkeen palasi paikalle alkoi se viimeistään ottamistamme kuvista näyttää naaras ecuadorintöpökolibrilta! Mika sai näin täysin odottamattoman sponden eliksen, jota ei nyt tarvitse tulevilla reissuilla erikseen hakea maan eteläosista. Sain kolibrista parhaat kuvani aika sattumalta, kun olin kuvailemassa puskassa ollutta kultahupputangaraa, kun taas kateissa ollut kolibri tupsahtikin samaan kuvaan tangaran kanssa ja siirtyi siitä sitten samalle etäisyydelle hetkeksi istumaan. Näin kerrankin nopeaa tilannetta varten oli kaikki kameran säädöt valmiina. Toki kuvat silti jäivät etäisyyden takia aika vaatimattomiksi.

Golden-hooded TanagerEsmeralda's Woodstar

16.12. lähdimme vielä kerran ajamaan Botrosan tietä pitkälle paikoille, josta toivoimme vielä löytävän keskiamerikanvarpuspöllöä tai narinonhaukkasta. Artappi huusi taas niin, että korvissa alkoi tuntua mutta kumpaakaan lajia emme löytäneet. Löysimme kuitenkin pitkään etsimämme kirjoviheltäjätyrannin, joka näyttäytyi oikein mainiosti ja siitä saatiin kuviakin, vaikkei se koskaan tullut alemmas puiden latvoista. Läheisen puun latvassa kökötti myös valkokurkkutyranni, joten siitäkin piti ottaa kuvia vaikka sekin oli turhan kaukana.

Choco SirystesSnowy-throated Kingbird

Botrosan tien varressa oli pientä metsän raivausta menossa, kun jonnekin tien päähän oltiin rakentamassa sähkölinjaa. Tämän takia tien varret olivat kauttaaltaan pieneltä alueelta hakattu. Koska kaikkea muuta oli jo kokeiltu, päätimme kävellä yhtä polkua sisemmäksi metsään, josko löytäisimme näin vielä etsimämme. Löysimmekin alkuun ääntelevän nokitinamin, joka ei suostunut tulemaan näytille ja kohta pienen haukkaparin erään puut latvustosta pesänrakennuspuuhissa mutta valitettavasti nämä eivät olleet etsimiämme haukkasia vaan kolibrihaukkoja, jotka olivat toki kiva havainto nekin.

Tiny HawkSouthern Mealy Amazon

Muuten havainnot olivat yllättävän pitkälti samoja kuin edellisellä ajelulla. Toki kaikki harvat uudet laji olivat minulle eliksiä kuten esim. pikkuviidakkohaukka, harmaapikkuelenia (parambae), keltavatsatikli jne. Kuvaustilanteet jäivät hämmästyttävän vähiin, mutta jotain sentään onnistuimme kuvaamaankin.

Chestnut-fronted MacawLong-tailed Tyrant

Rannikolle

Söimme vielä majapaikkamme ravintolassa aamulla tilaamamme ylimääräisen superkalliin lounaan ja sitten oli aika lähteä ajelemaan takaisin sivistystä kohti. Yllättävän pian olimme taas lautalla, jonka jälkeen asutusta alkoi olla enemmän. Edessä meillä oli pitkä ajo kohti rannikkoa ja matkan varrella ei ollut pahemmin syytä pysähdellä.

Rannikolle päästyämme näimme autosta muutamia retkipinnoja kuten kalasääsken, keisarifregattilinnun, ruskopelikaanin sekä muutamia haikaroita mutta meillä oli vielä pitkä ajo Las Peñasiin, jossa olimme lopulta iltamyöhään. Yllättäen ensimmäinen majapaikka ei ollut auki mutta onneksi toisessa hotellissa oli tilaa ja näin saimme turvallisen oloisen majapaikan. Olimme kuitenkin nyt jo aika lähellä Kolumbian rajaa ja näille seuduille matkailua ei kauheasti suositella.

Las Peñas

17.12. aamuyöstä heräsin siihen, että sänky tärisee ja pihalla kanat pitävät kauheaa meteliä. Hetken kesti tajuta, että oli maanjäristys! Koko talo tärisi arviolta parisen kymmentä sekuntia mutta olin niin väsynyt, etten kauheasti jaksanut asiasta välittää vaan käänsin kylkeä ja jatkoin nukkumista. Oli melkoinen yllätys, kun myöhemmin saimme selville, että kyseessä oli ollut Ecuadorin suurin maanjäristys koko vuonna, 5,3 magnitudia ja järistyksen keskus oli ollut meistä vain muutaman kymmenen kilometrin päässä meren pohjassa. Myöhemmin oli ollut vielä toinenkin 4,4 magnitudin järistys mutta sitä emme olleet huomanneet.

Aamulla etsimme hetken aamupalapaikkaa mutta kun mikään paikka ei vielä ollut auki, päätimme lähteä retkelle. Emme kovin pitkälle ajaneet, kun stoppasimme ensimmäisen kerran tien varteen ja Marcelo alkoi taas soittaa atrappia. Ja lähes saman tien lensi lähipuuhun etsimämme kääpiökäki!

Dwarf CuckooGreen Kingfisher

Yritimme jonkin aikaa saada kelvollisia kuvia kääpiökäestä, mutta ainakin omat kuvani jäivät aika surkeiksi. Ohessa näimme ja kuvailimme myös mm jokinapsuja, keltakerttuleita (petechia), naaras rubiinityrannia (obscurus), viherkalastajaa sekä ylitsemme lentänyttä amerikanvalkoiibisparvea.

Masked Water TyrantAmerican White Ibis

Seuraavaksi jatkoimme tietä pitkin pienten allasalueiden ohi pienen joen ylittävälle sillalle, jonka ympäristöstä yritimme löytää vihersafiirikolibria. Olimme alueella aika pitkään mutta näimme vain muutaman muun kolibrilajin. Lajille olisi ilmeisesti ollut toinen potentiaalinen paikka läheisen San Andreaksen kaupungin slummialueen lähistöllä mutta tälle seudulle emme todellakaan halunneet mennä. Toki muuten lintuja näkyi, parhaimpina liuskebekardi, panamanviirumuuranen sekä sääskikerttu (bilineata) ja paikalla kyllä viihtyi vaikka pikkuhiljaa lämpötila alkoi nousta aika korkeaksi.

White-browed GnatcatcherPacific Antwren

Red-legged HoneycreeperTropical Parula

Kävimme välissä Las Peñasissa syömässä merenrantaravintolassa, jonka parkkipaikalla jo pääsin kuvaamaan kurnuttajavarpuskyyhkyä. Terassilta oli mukava katsella merellä lentäneitä kuningastiiroja ja ruskopelikaaneja sekä välillä aikavan päällämme kiepuneita keisarifregattilintuja ym.

Croaking Ground DoveMagnificent Frigatebird

Neotropic Cormorant

Sitten palasimme taas allasalueiden ohi vauhdikkaasti ajaen sillan pieleen kolibreja etsimään mutta vieläkään emme löytäneet oikean merkkisiä. Oliivimerimetsoa pääsin kuvaamaankin ja puiden latvustossa näyttäytyi lyhyesti pari oliivitikkasta mutta targetti pysyi piilossa.

Kävimme myös kävelemässä läheisen mangrovealueen pitkospuupoluilla, jossa toivoimme kolibriyllätyksiä mutta havainnot jäivät aika vähiin. Pihapiirissä kuvailimme nättiä väliamerikanpikkutrogonia sekä ecuadorinvarpuskyyhkyä ja kuulimme sinimaakyyhkyn mutta etsimäämme kolibria emme löytäneet.

Ecuadorian Ground DoveGartered Trogon

Lopulta meidän oli lähdettävä hakemaan tavaroitamme hotellilta ja vihdoin ehdimme edes muutamaksi kymmeneksi sekunniksi pysähtyä altaidenkin kohdalla, jotta sinisiipitavien seassa uiskennellut valkoposkisorsakin saatiin kuitattua. Haikaroita ja kahlaajia olisi varmasti löytynyt retkipinnaksi ja minulle jokunen eliskin varmasti mutta aikataulut painoivat päälle ja matkan oli jatkuttava.

Lyhyempiä stoppeja

Seuraavan stoppimme teimme San Franciscon metsäalueella, josta etsimme pääasiassa sinikotingaa. Haviksia tuli heti mm. suomukyyhkyistä ja pienen roadside-birdingin tuloksena löytyi myös mm. mustarintalaiskuri ja kolumbiankruunuseppä ja kuului sekä kauluriseppä sekä pikkumangrovekana. Parilla näköalapaikalla katselimme kaukoputkella puiden latvustoja ja löysimme erään puun latvasta naamiotityran kunnes Mika nyppäsi aivan tolkuttoman kaukana puun latvassa kököttäneen sinikotingan!

Five-colored BarbetBlue Cotinga

Illaksi ajelimme San Lorenzon kaupunkiin, joka on kuuluisa huumeiden salakuljetuksesta. Menimme suoraan syömään, jotta minimoisimme kaupungilla liikkumista. Ruoka-annokset olivat taas aivan järjettömän kokoiset!

Lopulta ajelimme hotellille, jossa oli varmaan jonkun paikallisen huumeparonin juhlat alkamassa illalla. Onneksi sain mahdollisimman etäältä kerrostalorakennuksesta huoneen, johon portaita könytessäni näin ohitseni lentäneen tornipöllön (furcata). Lopulta sain nukuttua yllättävänkin hyvin, vaikka juhlat jatkuivat pitkään.

18.12. herätys oli aikaisin ja hotellin aulassa oli yhä muutamia juhlijoita pöydissä nukkumassa. Suuntasimme ensin Carondeletin alueelle, josta löysimme heti pysähdyttyämme pikkuhaukan sekä myöskin puun latvassa oleilleen pikkujalohaukan.

Jatkoimme pian Awan tietä kohti mutta pysähdyimme vielä pariin otteeseen jyrkän mäen nyppylän rinteessä ja huipulla soittelemaan atrappeja. Huipulta avautui näkymä jyrkänteelle, jonka edustalta löytyi jalohaukka lentämästä. Valitettavasti haukka katosi saman tien kielekkeen taakse mutta onneksi tuli kohta taas esiin ja jopa laskeutui näkyville kielekkeelle. Se oli punajalohaukka!

Pearl KiteOrange-breasted Falcon

Awan tiellä

Koska atrappeihin ei kuulunut vastausta, jatkoimme lopulta Awan tielle, jossa pari pysähdyksen jälkeen olimme paikassa, josta ei enää autolla päässyt ajamaan, joten jatkoimme kävellen. Näin aamusta tiellä oli yllättävän paljon muitakin kulkijoita, kun lapset olivat menossa kouluun ja aikuiset töihin. Kovin monta taloa ei tien varressa ollut, joten ties mistä osa oli lähtenyt liikenteeseen?

Lintuja alkoi taas löytyä ja elikseksi irtosi mm. kruununeitokolibri, kolumbiantäpläarakari, negrosinaratti, töpömuura, kolumbiannaamiokerttuli sekä vihdoin löytyneet latvustangarat, joiden kanssa samaan aikaan kuvattavissa oli myös aivan käsittämättömän värinen rubiinitangarakoiras, jonka vaatimattomamman näköinen naaras pysytteli hyvin oksien takana piilossa.

Yellow-green TanagerScarlet-and-white Tanager

Ja kun olimme taas vaihteeksi kävelleet aika monta kilometriä löytyivät lopulta myös kultarintatangarat, joita niitäkin päästiin kuvaamaan oikein mukavasti! Ja jotta tangararetki olisi ollut täydellinen, paluukävelyllä tangarat poseerasivat yhä vain paremmin ja kimaran täydensi vielä aivan erkillä ollut keltalakkitangara ja myös keltalepinkäisvireo näyttäytyi hienosti.

Golden-chested TanagerEmerald Tanager

Retki oli ollut mitä onnistunein mutta entisestään sitä kruunasi Marcelon Byronilta saama viesti, että Argentiina johti jalkapallon MM-loppuottelua Ranskaa vastaan 2-0. Autolle päästyämme tilanne oli yhä sama mutta lähes välittömästi Ranska kavensi ja ei aikaakaan, kun peli oli tasan 2-2. Ei siinä auttanut kuin jäädä pikkutien varteen tuijottamaan ottelua Byronin kännykästä!

Aivan ottelun viime minuuteilla Ranska sai vapaapotkun erinomaisesta paikasta ja silloin yhteys katkesi. Ei siinä auttanut kuin ajaa hieman päätielle päin ja toivoa, että kenttä taas löytyisi ja kun se vihdoin löytyi, oli jatkoaika alkamassa.

Katselimme ottelua ulkona seisten Byronin istuskellessa kuskin paikalla kännykkä ratin päällä. Marcelolla ei hermot kestäneet katsoa peliä ja hän käppäili edes takaisin välillä eri lajeja atrapilla soittaen. Ja sitten Messi teki 3-2 maalin! Mutta riemua ei kauan kestänyt kun Mbabbe toi Ranskan taas tasoihin. Ja vielä aivan viimeisillä sekunneilla ranskalaispelaaja oli yksi läpi, mutta argentiinan maalivahti Emilio Martinez torjui uskomattomalla jalkatorjunnalla! Niinpä edessä oli rangaistuspotkukilpailu!

Rankkarien katselua ”häiritsi”, kun Marcelo löysi ja onnistui houkuttelemaan auton viereen kuvaushollille chocontikan! Siinä vuoron perää käytiin katsomassa rankkari ja kuvailtiin hienosti näytillä ollutta tikkaa! Ja Argentiina hoiti lopulta kannun kotiin! Fiilikset oli aika korkealla. Argentiina oli selvästi meidän kaikkien suosikki!

Slaty-capped Shrike-VireoChoco Woodpecker

Maailmanmestaruuden ratkettua oli meillä edessä taas pitkä ajo ja ajoimme aina Hosteria San Geronimolle saakka, josta saimme huoneet. Ravintolakin oli onneksi vielä auki, joten saimme kuvut ravittua ja sitten unten maille – aamulla oli taas aikainen herätys!

Chicalin tiellä

19.12. Ei ollut kukko vielä edes pieraissut, kun ylitimme joen ja lähdimme ajamaan taas vaihteeksi Kolumbian rajaa kohti Chicalin tietä pitkin ja auringon noustessa olimme jo pelipaikoilla vuoristossa.

Atrapit raikasivat taas upeissa maisemissa mutta etsimäämme lajia ei meinannut löytyä. Ohessa löytyi kuitenkin mm. keltarintaluura, harmaarintaelenia (albiceps), ruskoviiru- ja pisaraorneeroa, sametti-, tuhkapää- ja smaragditangaraa ja sitten kova tähtiorneero, jota päästiin taas kuvaamaan kohtuullisesti.

Star-chested TreerunnerBrown Inca

Kova löytö oli myös valkokurkkununna, joka huuteli erään kaukaisen puun latvustossa näkyvissä. Eikä onneksi mennyt kauhean kauan, kun etsimämme purppuranaakkakin löytyi! Lintu kävi lyhyesti katsomassa meitä ja palasi taas alarinteeseen. Kovin kummoisia kuvia ei tästä pinnasta tullut mutta jotain kuitenkin.

White-faced NunbirdBeautiful Jay

Myös mm. kultakuvetukaani kävi kuvattavissa ja lopulta aiemmin lyhyesti näyttäytynyt kultakorutangarakin poseerasi meille oikein antaumuksella. Mutta sitten alkoi aikataulu painaa päälle siihen malliin, että palailimme aika vauhdikkaasti kohti hotellia. Matkalla Marcelo nyppäsi vielä vauhdista meille kovan pinnan, kun tien varren pensaan oksalla istuskeli hienon sininen ecuadorinsirkkunen.

Plate-billed Mountain ToucanPurplish-mantled Tanager

Takaisin Quitoon

Hotellilla itselläni aika meni siihen, kun yritin huonolla internetyhteydellä saada check-iniä tehtyä. Ja pian lähdimme ajelemaan mutkaisia vuoristoteitä kohti Quitoa. Onneksi matkan varrella ei ollut muita yllätyksiä kuin ojaan ajanut rekka, joka kuitenkin oli niin pihalla tieltä, ettei se viivästyttänyt saati tukkinunt liikennettä.

Meillä oli vielä tavoitteena retkeillä lyhyesti ylängön järvillä joko Ibarran Yanacochalla tai Otavalon lähellä San Pablolla mutta aikaa tuhraantui matkan tekoon sekä lopulta myös avoimen ravintolan etsintään San Pablon lähellä niin paljon, että yhteenkään pysähdykseen ei jäänyt aikaa. Niinpä retken viimeiseksi elikseksi näkyi vauhdista muutama andiennokikana. Onneksi lopulta ruokaakin saatiin ja matka jatkui vauhdikkaasti aina Quiton Mariscal Sucren lentoasemalle saakka.

Lentoaseman parkissa kiittelimme ja hyvästelimme Marcelon ja Byronin ja edessä oli aivan tolkuttoman pitkät matkustelut talviseen Suomeen!

Group photo

Kotimatka

Lentoasemalla oli aivan tolkuttomat jonot ja lopulta jouduimme pyytämään ihmisiä päästämään meidät keulille, jotta ehtisimme boardingiin! Ja tietysti koneemme oli sitten reilusti myöhässä eikä boarding ollut edes alkanut.

Lopulta lentomme kuitenkin lähti ennen iltakuutta. Lentomme lensi hieman yllättäenkin, kun ei ainakaan minun lentolipussani asiaa mitenkään mainittu, Guayaquiliin. Itse toki nukahdin koneessa jo ennen nousua ja heräsin aivan pallohukkaisena koneen laskeutuessa. Jouduimme taas nousemaan koneesta ja viettämään aikaa Guayaquilin lentoasemalla lähes tunnin ennen kuin pääsimme takaisin samaan koneeseen ja matka vasta toden teolla alkoi.

Nukuin taas kuin tukki yli puolet lähes 11 tunnin lennosta ja lopulta laskeuduimme Amsterdamiin (20.12. klo 13:20 paikallista aikaa), jossa oli leppoisa seitsemän tunnin odotus ennen jatkolentoa Suomeen. Ihme kyllä aika saatiin jotenkin kulutettua ja illalla klo 20:20 lähti koneemme kohti Helsinki-Vantaata. Suomessa olimme puolilta öin ja onneksemme matkatavaramme saapuivat. Mikaa oli perhettä vastassa ja oli aika sanoa kiitokset ja heiheit!

Itse busseilin Skyline hotellille, jossa parkkipaikan lumikaaos oli edellisten päivien lauhojen kelien ansiosta helpottanut siihen malliin, että päätin, koska olin niin tolkuttoman hyvin nukkunut lennoilla, lähteä ajamaan kohti Parikkalaa. Lopulta olin kotona joskus ennen viittä aamulla ja onneksi minulla oli vielä yksi vapaapäivä jäljellä ennen paluuta arkeen!

J.A.

Ranskan Guayana 16.7. – 5.8. 2022

Alkusanat

Korona oli jo reilut kaksi ja puoli vuotta estäneet yhteiset reissumme ja vaikka itse olin keväällä päässyt Tansaniaan helpottamaan reissuahdistusta, oli jo aikakin alkaa suunnitella yhteistä reissua. Vielä talvella suunnitelmamme olivat tyssänneet, kun kohteemme oli suljettu tämän viheliäisen taudin takia, mutta nyt alkoi vihdoin näyttää paremmalta. Aika pikaisella tahdilla etenkin Hanna alkoi järjestellä matkaamme yhteen EU:n vähiten tunnetuista alueista eli Ranskan eteläamerikkalaiseen departementtiin Guayanaan.

Olimme vuosia jo puhelleet, että joskus pitäisi tällä Ranskan hallinnoimalla alueella käydä, koska siellä sijaitsee ESA:n kansainvälinen avaruuskeskus. Etenkin Hannalla kun on aina ollut haaveena nähdä raketin laukaisu läheltä. Raketteja kuitenkin laukaistaan aika tavalla lyhyillä varoitusajoilla ja silloinkin päivämäärät saattavat siirtyillä useita kertoja teknisten ongelmien, sään tms. takia.

Ranskalaisporukka oli ollut edellistalvena linturetkellä Ranskan Guayanassa ja me tunsimme yhden heistä, Paul Duforneyn. Saimmekin Paulilta heidän havislistauksensa sekä vähän muitakin vinkkejä. Heillä oli ollut paikallisopas suurimman osan reissustaan ja siten mekin otimme samaiseen henkilöön yhteyttä. Pian kuitenkin selvisi, että hänellä olisi juuri reissumme aikaan loma ja hän olisi Ranskassa. Niinpä otimme yhteyttä muutamiin muihinkin paikallisiin lintuharrastajiin, joista yhteen saimme kontaktin, hän kun taisi olla alueen toinen harrastaja, joka osasi englantia. Valitettavasti kuitenkin myös hän oli lähdössä Ranskaan reissumme ajaksi. Molemmilta kontakteiltamme saimme jonkin verran vinkkejä sekä mm. liittymisohjeet heidän käyttämään lintuhavaintojärjestelmään. Suunnitellessamme reissua käytimme tietysti myös ebirdiä, jossa oli havaintoja ihan kohtuullisesti.

Jouduimme hankkimaan nettikauppaa tehden aika paljon erilaisia kuumaan keliin sopivia retkeilyvarusteita ja tavaroita pakkailtiin jo hyvissä ajoin ja viimeisellä viikolla ennen reissuamme saimme vihdoin matkasuunnitelmamme valmiiksi. Hanna oli saanut kovan työn jälkeen kaikki tarvitsemamme majapaikat ja muut varaukset tehtyä ranskaksi, Googlen kääntäjää käyttäen. Jännitys kohosi siksikin, että kesän rakettilaukaisua, jonka päivämäärää emme olleet matkojamme varatessa vielä tienneet, oli siirretty jo muutamalla viikolla ja laukaisu tapahtuisi nyt vain paria päivää ennen reissuamme. Jospa vielä tulisi joku pieni viivästys? (Ei tullut)

Matkaan

Lopulta torstaina 14.7. lähdimme ajelemaan kohti Helsinki-Vantaata ja pari kertaa matkalla stopattuamme olimme Skyline lentokenttähotellilla. Vakituinen lentokenttäparkkimme oli koronan aikana lopettanut ja tutkittuamme parkkivaihtoehtoja olimme todenneet, että ehdottomasti paras vaihtoehto olisi tulla jo lähtöä edellisenä iltana hotelliin, jonne voisi sitten varsin edullisesti jättää auton reiluksi kolmeksi viikoksi. Kahden viikon pysäköinti kuului jo huonehintaan.

Illalla kävimme hotellin ravintolassa syömässä ja pakkailimme vielä tavaroitamme ennen kuin kävimme ajoissa nukkumaan.

15.7. herätys oli ennen neljää aamulla ja pian olimme bussikyydissä matkalla kohti lentoasemaa. Matkalaukkumme ja rinkkamme painoivat juuri ja juuri sallitun verran ja onneksi käsimatkatavaroitamme ei tällä kertaa punnittu lainkaan. Mitään koronatodistuksia ei myöskään enää kyselty. Niinpä olimme taas kerran aivan turhan aikaisin lähtöportillamme, kun peloteltuja ruuhkia ei ollutkaan.

Klo 9:25 koneemme Pariisiin lähti lopulta reippaasti myöhässä ja lento sujui leffoja katsellen. Laskeuduttuamme Pariisiin puolilta päivin oli meillä pitkät bussiajelut toiseen terminaaliin ja edelleen kävelyä portillemme, jonne pääsimme kuitenkin ajoissa ja taas kerran alkoi näyttää siltä, että lentomme olisi myöhässä. Lentomme Ranskan Guayanan Cayenneen lähti sekin hieman reilun tunnin myöhässä klo 16 jälkeen.

Lento oli tuskaisen pitkä ja taas kerran takanani istui penkkiä potkinut tenava. Niinpä unet jäivät vähiin. Lensimme aikavyöhykkeitä ylittäen siihen tahtiin, että laskeuduimme Cayenneen lopulta ennen iltakahdeksaa ja onneksemme kaikki matkatavaramme olivat saapuneet perille.

Saimme Sixtiltä vuokra-automme avaimet ja pian olimme kävelemässä ulos lentoasemalta. Raahasimme tavaramme kuumassa ja sumuisen kosteassa kelissä parkkipaikkojen perälle, josta löytyivät vuokra-autot ja pian löysimme pienen Suzukimme, joka oli kyllä varmasti ainakin luokkaa pienempi kuin minkä olimme vuokranneet. Olimme kuitenkin jo niin väsyneitä kaikesta matkustamisesta, ettemme jaksaneet pienestä takaiskusta välittää ja tungimme tavaramme autoon ja lähdimme pian liikenteeseen.

Autonavigaattorimme oli mukana ja olimme ladanneet siihen Etelä-Amerikan kartat, joten matkanteko oli varsin helppoa. Liikennettä oli yllättävän paljon, mutta kaikki liikenne sujui hyvin ja liikennesäännöt olivat aivan eurooppalaiset – olimmehan Ranskassa ja jopa EU:ssa! Tiet toki olivat varsin huonoja, etenkin heti kun poikkesi yhtään pienemmälle tielle – valtavia kuoppia oli heti joka paikassa ja niinpä pian tuli selväksi, että vuokra-autossamme oli järjettömän huono maavara!

Pari kertaa pysähdyimme kuuntelemaan kosteassa illassa surisseita ja piipittäneitä kaskaita mutta yhtään lintua emme niiden joukosta ainakaan tunnistaneet.

Lopulta kurvasimme Hotelli Belovan pihaan ja saimme etukäteen varaamamme huoneen, jossa purimme vielä retkeilyvarustuksen aamua varten valmiiksi ja aika pian olimme valmiita pehkuihin.

Retkeilyä Cayennessa

Pale-breasted Thrush

Lauantaina 16.7. heräsimme klo 5:30 ja kuuden aikaan olimme ajelemassa kohti läheistä Mont Rorotaa, jonka olimme valinneet ensimmäiseksi retkikohteeksemme, jossa voisimme aloittaa tutustumisen eteläamerikkalaiseen linnustoon. Rorotan tielle kääntyessämme näimme aamuhämärässä reissun ensimmäiseksi linnuksi harmaapäärastaan ja kohta näkyi myös hieno piispatangarakin. Ja tietä taas ylöspäin jatkettuamme löysimme ensimmäiset naamio- ja trilliväijyt.

Parkkipaikalle päästyämme alkoi aurinko nousta ja lähilammelta löytyi mm. valkosiipi-, harmaasini- ja savupääskyjä joukossaan yksi haarapääskykin ja puskista löysimme näkyviin ensimmäiset hopeanokkatangarat. Taivaalla lenteli lyhytpyrstökiitäjiä sekä pari mustakondoria. Kaikenlaisia omituisia ääniä kuului lammen rannasta, mutta emme saaneet varmuutta, olivatko ääntelijät lintuja, sammakoita vai hyönteisiä. Kaivoin kuitenkin äänityslaitteeni esiin ja otin muutaman lyhyen äänityksen. Ja selvimmin laulanut lintu tunnistettiinkin myöhemmin kaneliattilaksi.

Parkkipaikan puskissa näimme ensimmäisen kolibrin, todella kirkkaan vihreän pienen huristelijan, mutta meillä ei valitettavasti ollut vielä kamerat esillä, kun vielä oli turhan hämärää ja kolibri katosikin liian pian, että olisimme ehtineet nähdä sitä paremmin. Tämä ensimmäinen kolibri kuitenkin antoi jo hieman kuvaa siitä, kuinka vaikeata näiden pienten kauheaa vauhtia edestakaisin huristavien ja aina nopeasti katoavien minilintujen tunnistaminen tulisi jatkossakin olemaan…

Koska oikein mitään muuta emme lammen rannasta löytäneet, lähdimme kävelemään 5,5 kilometrin mittaista Mt Rorotan kävelyreittiä, joka lähti heti nousemaan varsin huonokuntoista polkua vuoren rinteelle.

Streaked Flycatcher

Vuorenrinnemetsässä oli arvatenkin hyvin hämärää auringonnousun jälkeenkin ja myös hämmästyttävän hiljaista! Emme meinanneet ainoatakaan lintua löytää sitten millään. Lopulta ensimmäinen löytynyt ja kuvattu lintu oli polun yläpuolella hyönteisiä oksistossa napsinut viiruväijy.

Kunnon ylämäkikävelyn jälkeen löysimme ensimmäiset papukaijat, jotka osoittautuivat mustalakkiarateiksi mutta sitten meni taas todella pitkään ennen kuin näimme yhtään mitään. Ja suurinta osaa kuulemistamme linnuista emme tunnistaneet. Otin taas äänityksiä tunnistamattomista linnuista ja niihin tarttuikin mm. pikkutrogoni sekä suomuvatsakipuaja.

Little Hermit

Savanniorneero kävi pikaisesti viereisessä puskassa näytillä kadoten kuitenkin saman tien ja käpytikkamaisesti ääntelevät linnut paljastuivat pikkutöyhtötypäköiksi, erään puun latvustosta löysimme sääskikertun ja toisessa puussa vilaukselta näkynyt lintu määrittyi kuvasta punasilmävireoksi (chivi). Polun varresta löytyi muutamia kukkivia pensaita ja pian löysimmekin ensimmäisen kukissa vierailevan kolibrin. Lintu palasi samoille kukille aina noin viiden minuutin välein, mutta sen vierailut olivat lyhyitä ja yhdellä kukalla se ei koskaan viipynyt sekuntia kauempaa. Saimme kuitenkin lopulta kohtuullisia kuvia otetuksi ja kuvista lintu määrittyi erakkokolibriksi.

Lopulta olimme kävelleet Lac du Rorotalle, jossa aukeni näkymää vähän enemmän ja heti taivaalta alkoi löytyä petolintuja. Mustakondoreita oli vaikka kuinka, mutta näimme myös jokusen kalkkuna- ja pikkukondorin sekä väkänokkahaukan, pitkäjalkahaukkoja, siro- ja viheltäjähiirihaukan sekä yllättäen myös kolme keisarifregattilintua.

Crane HawkGrey-lined Hawk

Anhinga

Lammen rannassa eräällä kuivalla puulla kökötti amerikankäärmekaula, jota pääsimme kuvaamaan oikein mukavasti ja näimme myös nopeasti ohitsemme vilahtaneen pikkuviherkalastajan.

Päivä alkoi lämmetä todella kuumaksi ja meillä oli matkustuksen aiheuttamaa nestehukkaa jo ennestäänkin, joten kävely alkoi olla aika raskasta. Polulla oli aika paljon muitakin ulkoilijoita, jotka tietysti etenivät kaikki paljon meitä vauhdikkaammin. Eräs vastaamme tullut pariskunta pysähtyi juttelemaan kanssamme ja he kertoivat nähneensä kolmivarvaslaiskiaisen polun varressa. Saimmekin heiltä kartalle kohtuu tarkat nuotit ja lähes pari kilometriä käveltyämme löysimme kuin löysimmekin otuksen roikkumasta liaanissa polun yläpuolella! Samassa puussa näkyi myös muutamia pieniä oravasaimiriapinoita. Otukset eivät kuitenkaan esiintyneet kovinkaan kuvauksellisesti, joten jatkoimme pian kävelyä.

Maisema Rorotalta

Three-toed Sloth

Toinen löytämämme laiskiainen oli vielä huonommin näytillä ja linnut tuntuivat kadonneen täysin. Pian aloimme laskeutua takaisin kohti parkkipaikkaa ja kävelymatkalla tunnistimme ainoiksi uusiksi lajeiksi puussa kiipeilleen pikkukipuajan sekä äännelleen isonokkamuuran. Parkkipaikalle päästyämme eräs paikallinen nainen kertoi taas parista laiskiaisesta ja hän lähti ystävällisesti näyttämään meille, missä oli ne nähnyt. Kipusimme toista polkua taas ylemmäksi muutaman sataa metriä ja onneksi laiskiaiset eivät ole kovin nopeita liikkeissään vaan löytyivät helposti. Nämä äiti ja lapsi kolmivarvaslaiskiainen olivatkin sitten oikein mukavasti kuvattavissa.

Parkkipaikalle palattuamme näimme vielä pikkutyranninapsijan ja kohta lähdimme palailemaan tietä alaspäin paikka paikoin pysähdellen. Livertäjätyranneja, tummasiipinapsun ja kastanjavarpuskyyhkyn nähtyämme olimme meren rannassa, jossa parkkeerasimme tien laitaan ja nostimme kaukoputken pystyyn. Vesi oli todella alhaalla ja lintuja näkyi vain vähän, mutta sini- ja lumihaikaroita, nokisiipilokki ja lähistöltä löytyneet samettisirkkuset, anit sekä pihaturpiaalit nähtiin.

Snowy EgretLittle Blue Heron

Kuumuus oli varsin läkähdyttävä ja etenkin auringonpaiste pistävä, joten päätimme seuraavaksi käydä kaupassa ostamassa juomista ja hotellilla hetken hengähtämässä. Hieman taas palauduttuamme lähdimme ajelemaan Lagune du Larivotin jätevedenpuhdistamolle.

Boat-billed Flycatcher

Puhdistamolla lintuja alkoi heti näkyä mukavasti ja etenkin helttajassanoita riitti. Kävelimme altaiden äärelle ja löysimme vielä mm. pikkuruostekäen, sointumuuraparin, punarintasirkkusia, lampinapsuja, rantaorneeroja, viirurintanäpsyn, sitruunahupputurpiaaleja, isonokkaväijyn, kaljusilmärastaan, säämiskäkurkku- ja tikkakipuajan sekä tuttuna lintuna näimme myös kalasääsken. Muutamia aiemmin näkemiämme lajeja näkyi myös sekä kauheaa vauhtia tien yli juossut iguaani.

Little CuckooPied water Tyrant

Läheinen Port du Larivot oli hankala paikka sikäli, ettemme oikein tienneet, miten siellä pääsi mihinkään näkemään, alue kun oli ympäröity korkeilla muureilla. Onnistuimme kuitenkin saamaan atrapilla ääneen paikalla olleen paikallisittain harvinaisen tummapuumuuran ja löysimme puiden latvustosta mangrovekerttuliparin. Näimme joella myös muutamia lentäviä amazonianpikkutiiroja.

Lesser Kiskadee

Seuraava kohteemme oli Marais Le Blond jätäri, jossa jassanoita oli taas jonkin verran. Muutenkin lajisto oli varsin samanlaista kuin edelliselläkin jätärillä, mutta nyt näimme myös mm. kyyryhaikaroita, hohtoturpiaaleja, valkohuppunapsuja, pikkunaamioväijyjä, pihapeukaloisia, mustapääpeukaloisen, sitruunaturpiaalin sekä äänekkäitä kultaperäkasikkeja.

Yellow-hooded BlackbirdYellow-rumped Cacique

Teimme vielä yhden turhahkon stopin Poudrieren linnoituksella, jossa havainnot jäivät juoksukyyhkyyn sekä palmutangaraan ennen kuin jatkoimme Vieoux de Portin satamaan, jossa olikin parahiksi nousuvesi nousemassa.

Sataman laiturilta näkyi aivan tolkuttomasti lintuja, joista huomio kohdistui etenkin kahlaajiin, mutta mm. haikaroita ja tiiroja sekä amerikansaksinokkia riitti! Pian löysimme ensimmäiset upean väriset rubiini-iibikset, tiiroista huomio kiinnittyi kahden eri alalajin amerikanriuttatiiroihin, joista paikallinen alalaji on kokonaan keltanokkainen. Kahlaajien joukosta löytyi amerikan-, keltajalka ja preeriavikloja, amerikanpikkukuoveja, rämekurppeloita, amerikansipejä sekä todella paljon kanadansirrejä. Myös tundrakurmitsa, kruunuyöhaikaroita sekä muita haikaroita, mm. täällä harvinainen silkkihaikara, nähtiin.

Black SkimmerBlack Vulture

Scarlet IbisStraight-billed Woodcreeper

Vesi nousi kuitenkin turhan nopeasti ja pian linnut olivat lähteneet muualle, joten mekin siirryimme vielä illaksi Sentier de Montaboon, jossa näimme samoja lajeja mutta varsin huonossa valossa. Ainoaksi pinnaksi näkyi illan jo hämärtäessä löytynyt tikkakipuaja. Pimeän laskeuduttua ajelimme takaisin hotellille, jossa oli mukava päästä viileään huoneeseen.

Ilta kului päivän havaintoja pähkäillessä. Iltahuuto oli melkoisen vaikeaa saada tehdyksi, kun väsymys alkoi painaa todella pahasti. Mielellämme olisimme käyneet kuvia ja äänityksiäkin läpi, mutta ei ollut mitään mahdollisuutta. Ja sama ongelma oli meillä edessä lähes kaikkina tulevinakin iltoina…

Montjolyn puolella

17.7. sunnuntaina heräsimme taas aikaisin ennen auringon nousua ja ajelimme Cayennen viereisen Montjolyn kunnan puolelle La Leveen rantaan. Teimme jo La Leveen tien varressa ensimmäiset pysähdykset ja lopulta parkkeerasimme jokirantaan, jossa olleelta laiturilta aukesi näkymä niin joelle kuin vastarannan metsiin. Hyväksi paikaksi osoittautui myös pari sataa metriä ennen parkkipaikkaa ollut aukea alue, jossa oli suuria puita ja keloja. Poltettu auton raato ja tienvarsille dumpatut jätekuormat hieman himmensivät paikan houkuttelevuutta. Autojen varastaminen ja syrjäisillä paikoilla polttaminen paljastui myöhemmin yleiseksi syrjäytyneiden teinien huviksi.

Havaintoja alkoi kertyä mukavasti ja mm. amazoniankaklattajia (motmot) kuultiin ja kymmeniä kultaposkiamatsoneja sekä jokunen töpöaratti, pari rapuhaukkaa, väkänokkahaukka, isosepelkalastaja, kultapyrstö, mesismaragdi- sekä hohtotimanttikolibri, olkainpalokärki, muutama tulikärki, niin kruunuyö- kuin yöhaikaroita, pari viheriibistä sekä ensimmäiset tukaanin sukuiset verinokka-arakarit nähtiin. Muuten tunnistetut linnut olivat samoja kuin mitä olimme edellispäivänä jo nähneet ja iso osa vain kuulluista linnuista jäi määrittämättä.

Glittering-throated Emerald1Hook-billed Kite

Orange-winged AmazonRufous Crab Hawk

Harpy Eagle

Jatkettuamme matkaa, näimme eräällä aukealla kaulusturpiaaleja sekä komean valkohaukan. Seuraava kohteemme oli heikkokuntoisen tien päässä ollut Paramana Sud, josta olimme saaneet niin ebirdin kuin paikallisten kontaktienkin avulla koordinaatit erään unelmalajin pesälle. Parkkipaikalle päästyämme törmäsimme vanhempaan lintuharrastelijapariskuntaan, jotka neuvoivat meidät heti oikeaan pisteeseen, josta kaukana oleva pesä näkyi. Iso petolintu näkyi jo kiikareillakin puussa istumassa pesän lähistöllä mutta hain silti saman tien kaukoputken autosta ja pääsimme näin ihastelemaan nuorta harpyijaa oikein antaumuksella!

Harpy EagleOrnate Hawk-Eagle

Kiertelimme alueella jonkin aikaa, mutta havainnot jäivät vähiin. Sentään brasilianaratteja ja sepelsirkkusia sekä nopeati ylitsemme lentänyt kuningasjalokotka nähtiin. Taas jokunen kolibri vilahti kovaa ja korkealla ylitsemme, mutta niistä ei keritty näkemään yhtään mitään tuntomerkkejä.

Seuraava kohteemme oli Station d’epuration Concorden jätäri, jonka portin raosta näkyivät altaalla kelluvat kuusi kääpiöuikkua, amazoniankondori kaarteli taivaalla ja pari kaluunakäkeä lauloi mutta muuten lajisto oli tuttua. Komea varaani näkyi myös tietä ylittämässä ja ollessamme jo ajamassa ylitti tien parimetrinen mustakeltainen käärmekin (Spilotes pullatus, Tiger rat snake).

Seuraavaksi suuntasimme päivän kuumimmaksi ajaksi hoitamaan seuraavien päivien ruokaostokset, mikä olikin yllättävän vaikeaa, sillä retkiruoaksi tarkoitettua ruokaa oli tarjolla todella vähän ja etenkin mitään sellaista, mitä Hannakin saisi syödä, ei meinannut löytyä millään. Onneksi meillä oli aika moneksi päiväksi kuivamuonaa tuotuna Suomestakin, mutta olimme suunnitelleet säästävämme parhaat ruoat reissun raskaimmille päiville. Onneksi lopulta jotain löydettiin ja pääsimme jatkamaan retkelle.

Seuraava kohteemme oli ensimmäinen savannialue. Ancien Aerodrome du Galionilla näimme joki- sekä pitkäjalkahaukan, pari erakkokolibria, yhden vyöerakkokolibrin ja törmäneitokolibrin, hauskan näköisen viherpyrstöjakamarin, surutangaran, banaanikerttuleita, ruohosirkkusen sekä kauniin matkijamarjukan.

Green-tailed JacamarGrassland Sparrow

Kohti Kawia

Matka jatkui Rouran sataman jokivarren sekä toisen pikastopin, jolla näimme isomesitangaran, jälkeen Kawin tielle, joka alkoi Rouran kylän takaa. Tie paljastui heti todella huonokuntoiseksi! Meidän surkean matalalla autolla eteneminen oli todella hidasta! Pian alkoi sataa oikein urakalla, joten pysähdyksiin ei siten kulunut aikaa.

Collared Trogon

Matkan varren havainnot jäivät sateen takia todella vähiin, vaikka ympärillämme oli koko ajan upeat metsät. Yksi stoppi tuotti kuitenkin kauniin käkitrogonin.

Guianan Warbling Antbird

Lopulta olimme nousseet Mont Kawin rinteelle Tresorin kävelypolun parkkipaikalle ja sopivasti sade alkoi hiipua ja pian taukosi kokonaan. Niinpä kävimme lyhyellä kävelyllä polun varressa, mutta polku oli todella mutainen ja märkä, joten kovin pitkää kävelyä emme tehneet. Lintujakin oli märässä metsässä todella vähän, mutta löysimme kuitenkin mustaposkipeukaloisen, rastas-, laulu- sekä rusoselkämuuran ja parkkipaikalle palattuamme hopeanokka- ja palmutangaraparvessa näkyi amazonianharjatangarapariskunta.

Pian alkoi taas sataa ja niinpä jatkoimme Kawin tietä vielä pitkään ennen kuin löysimme illan jo hämärtäessä sopivan parkkipaikan autolle paikasta, josta metsään lähti pieni polku. Pystytimme leirimme tähän ripustaen riippumattomme ja tarppimme polun poikki heti automme taakse.

Syötyämme ja kirjattuamme ylös päivän havainnot lähdimme vielä pöllö- ja kehrääjäretkelle. Teimme vaikka kuinka monta pysähdystä kuulematta mitään linnuksi tulkittavaa. Lopulta törmäsimme Nature Lodgen risteyksen lähellä nuoreen käärmeharrastajaan, jonka kanssa rupattelimme tovin ja kun tämä oli lähtenyt soitin taas kerran atrapista amerikanpöllösen (roraimae) ääntä ja kuinka ollakaan aika kaukaa metsästä alkoi kuulua aktiivista puputusta!

Tyytyväisinä palasimme leiriin havaiten matkalla vielä tien yli kipittäneen brasilianagoutin. Leirissä kuulimme vielä kaukaisen pöllön, joka määrittyi äänitysten avulla viirumetsäpöllöksi. Ihastelimme vielä tien yllä lentäneitä kirkkaasti vilkkuvia hyönteisiä ja ihmettelimme sammakoiden tuottamaa meteliä, mutta aika pian olimme valmiit unten maille – päivä oli ollut taas todella pitkä!

Kawin tien varressa

18.7. herätys oli taas niin aikaisin, että oli vielä pimeää ja pian oli leiri purettu ja olimme taas retkellä. Stoppailimme tien varren metsiköitä kuulostelemaan sekä useammalla aukealla, joita oli mm. parin leirintäalueen kohdilla. Näihinkin Hanna oli laittanut sähköpostia, mutta yksi oli kiinni, toinen täynnä ja kolmannesta ei ollut tullut vastausta.

Havaintoja alkoi ropista ja muutaman pikkujalohaukan lisäksi näkyi suurempi punajalohaukka, myös erilaisia kyyhkyjä kuului, joista isorusokyyhkyn ääni tuli nopeasti tutuksi. Kohta parkkeerasimme tien varteen Sentier du coq de rochen parkkipaikalle ja lähdimme kävelemään polkua alamäkeen.

Kävelymatkalla emme nähneet oikeastaan mitään vaikka kävely oli aika pitkä. Lopulta olimme perillä aidalla, jonka läpi pystyi tarkkailemaan oranssiharjakotingojen pesimäaluetta. Valitettavasti jo polun alkupäässä olleesta infotaulusta olimme kääntäneet ranskankielistä tekstiä sen verran, että meille oli varmistunut se, minkä olimme jo ebirdin havaintojen perusteella päätelleet -linnut olivat pesimäpaikalla marraskuun ja huhtikuun välisenä aikana.

Olimme paikalla pitkän aikaa mutta havainnot jäivät todella vähiin. Oikeastaan mitään ei näkynyt eikä kuulunut! Pitkään odoteltuamme lähipuissa kävi sentään epolettiturpiaaleja sekä kultapyrstöjä kääntymässä. Soittelin aika ajoin atrapista oranssiharjakotingan ääntä ja lopulta kuulimme vastauksen! Yhteensä saimme linnun vastaamaan neljä kertaa ja yhden vastauksista sain jopa äänitettyä mutta vilaustakaan emme linnusta nähneet.

Paluukävely takaisin autolle oli todella raskas, sillä koko matka juurakkoista polkua oli ylämäkeä. Matkan varrella oli äänessä vain kaskaita ja lintuhavainnot jäivät aivan nollaan.

Kawin tie parhaimmillaanJatkettuamme taas ajoa stoppailimme aina hyvän näköisillä paikoilla ja eräällä aukealla puun latvustosta kuului kovaa raakuntaa ja latvasta löytyi neljä upeaa puna-araa, jotka kohta lensivät pareittain ylitsemme. Parviarasia, rusokyyhkyjä, harmaaotsakyyhky, vyökiitäjiä, pari silkkikiitäjää, useita kuultuja latvus- ja pikkutrogoneita, törmäneitokolibri, todella hauskan näköinen kultapäätanssija sekä nopeasti vilahtanut pikkupallotanssija, oliivikultapyrstö, nokikanelityranni, kaksi paria kerttulitangaroita, pääskylaiskureita, pikkuväijy, tummasiipinapsu, viirutyranni, viirurinta- ja harmaanäpsy, todella äänekkäitä piiskakotingoja sekä oliivivyövireo nähtiin ja äänimaailmasta tunnistettiin lisäksi raita- ja harmaahaukkanen, kaneliattila, punasilmävireo (chivi) sekä hiiripuumuura, mutta paljon jäi taas tunnistamattakin. Tietä pitkin lenteli myös valtavan kokoisia upean sinisiä morfoperhosia, joiden kuvaamisesta saatoimme vain haaveilla. Ne eivät laskeutuneet koskaan.

Green-backed TrogonScarlet Macaw

Blue DacnisGolden-headed Manakin

Kaw marshes

Lopulta olimme Kawin satamassa, jossa alkoi pian sataa. Kokkailimme trangialla lounaan katoksen suojissa, jossa meitä kävi jututtamassa paikallinen luonnonpuistojen huoltomies, joka puhui hyvää englantia. Havaintojakin kertyi ja onneksi sade loppui sopivasti ennen varaamaamme veneretkeä, jolle lähdettiin aika pienellä kapealla veneellä klo 14:30.

Tigdilo firman veneretkelle saapui osallistujia lähes veneen täydeltä eli kymmenkunta immeistä. Oppaamme ei puhunut sanaakaan englantia mutta useampi osallistuja ihan kelvollista. Oppaamme paljastui kuitenkin erinomaiseksi, sillä hän aina huomasi, mitä me olimme katsomassa ja esitteli sitten näkemämme linnut muillekin. Ja jonkin verran hän huomasi lintuja ennen meitä ja samoin myös muut osallistujat alkoivat osoitella kaikkia huomaamiaan lintuja meille. Niinpä retki muuttui meidän riemuksemme takuulla lintupainotteisemmaksi kuin yleensä.

Ukkospilvi lähestyyKaw Marshes

Retken ensimmäinen stoppi oli aika pian, kun rantauduimme Kawin kylälle, johon ei siis pääse muuten kuin veneellä. Kylä on yksi Ranskan Guayanan kolmestatoista kylästä, johon ei mene teitä. Käppäilimme kylässä noin tunnin verran ja kylän linnut olivat poikkeuksellisen kesyjä ja näin helppoja kuvata. Rannassa näimme pari amerikanliejukanaa ja amerikansipiä ja kylällä monia entuudestaan tuttuja lajeja mutta myös hienoja ruohikkoturpiaaleja sekä harmaabekardin.

Red-breasted BlackbirdPalm Tanager

Ringed Kingfisher

Jatkettuamme taas veneilyä alkoi kuvia kertyä mukavasti, kun venekuskimme osasi taitavasti lähestyä lintuja. Niin amerikankäärmekaulaa kuin oliivimerimetsoa, kyyry-, jalo- ja eteläamerikanhaikaroita, helttajassanoita ja isoaneja kuvattiin ja lisäksi näkyi useampaakin lajia kuningaskalastajia ym. Jatkoimme jokea pitkälle lopulta yhä pienempiä ja pienempiä haaroja jatkaen ja maisemat olivat hienot. Kun kelikin oli mitä mainioin, oli suorastaan varsin leppoisaa!

Smooth-billed AniNeotropic Cormorant

Yksittäinen myskisorsa, kaulusturpiaaleja, viherpyrstöjakamareja, valkohuppunapsuja, pikkunaamioväijyjä, mustapääpeukaloisia, useita kauheaa vauhtia ylitsemme lentäneitä kolibreja sekä tietysti monia ennestään tuttuja lajeja nähtiin. Paras havainto oli kuitenkin ruskotiikerihaikara, jota päästiin katsomaan ja kuvaamaan aivan vierestä. Havainnointia haittasi ukkoskuuro, johon olimme kaikki onneksi varautuneet.

Muscovy DuckRufescent Tiger Heron

Lopulta parkkeerasimme veneemme kapeaan uomaan, jossa pääsimme jaloittelemaan metsään ja odottelemaan hämärän laskeutumista.

Punarintatinami alkoi huudella lähimetsässä ja kuulimme myös kauluskehrääjän sekä säämiskäkurkkukipuajan. Lähdettyämme taas liikkeelle alkoi kalotti- ja juovapyrstökehrääjiä sekä useita erikokoisia lepakoita lennellä matalalla joen yllä. Ilta pimeni mutta aika pitkään saimme otsalamppujen valossa hakea etsimäämme ennen kuin ensimmäinen kiiltävä silmä näkyi joen pinnan tasalla. Tämä aika kookas kaimaani kuitenkin sukelsi ennen kuin pääsimme lähemmäs. Pian löytyi kuitenkin kiilusilmiä lisää ja pieniä kaimaaneja pääsimme veneellä aivan viereen – jopa kosketusetäsisyydelle, mutta silti ei kyllä käynyt mielessä koskea terävähampaisiin otuksiin.

Kaimaani

Lopulta löysimme vajaat kolmekymmentä kaimaania, joita lähes kaikkia käytiin katsomassa läheltä – toki noin joka kolmas polskahti meitä karkuun. Yhtään isompaa otusta emme valitettavasti nähneet läheltä. Löysimme myös yksitoista uskomattoman hassun näköistä harmaapökkelökehrääjää, joista yhtä päästiin katsomaan todella läheltä lamppujen valossa.

Common Potootropical screech owl

Ollessamme jo lähes takaisin Kawin satamassa, näkyi vesikasvustossa muutama yksittäinen valkoinen haikara. Kuskimme ajoi taas näitä lähemmäksi ja ne osoittautuivat ruuhinokiksi! Valitettavasti aivan kuvausetäisyydelle emme näistä päässeet, kun lamppujen valo ei kuitenkaan kauhean kauas valaissut ja näin kamerat eivät ehtineet tarkentaa lintuihin ennen kuin ne nousivat lentoon ja katosivat pimeyteen.

Lopulta olimme takaisin Kawin satamassa, jossa kiittelimme oppaamme ja sitten kokkailimme iltapalat. Ruokailun keskeytti aivan viereemme huutamaan tullut eteläamerikanpöllönen, jonka löysimme näkyvillekin. Syötyämme kiipesimme mäen polkua ylös ja pystytimme leirimme polun varteen.

Toinen Kaw päivä

19.7. eteläamerikanpöllönen huuteli vielä aamulla herätessämme ja myös punapäätinamin ääntä kuului mäen metsästä. Käveltyämme alas parkkipaikalle, löytyi sieltä kauluskehrääjä ja metsästä kuului viherselkäsakun ääntä.

Sataman ympäristöstä löytyi tuttuja lajeja mutta myös sinikotilohaukka, raitapuumuurapari, liuskepuumuura, kalastajahaukka, viherkeijukolibri, kalastajia sekä vihdoin pari punaliivitukaania.

Slender-billed KiteChannel-billed Toucan

Black-collared HawkNorthern Slaty Antshrike

Aamulla ajelimme hieman Kawin tietä edes takaisin mutta keli oli taas sateinen ja havainnot jäivät aika vähiin. Palasimme takaisin satamaan, jossa pidimme vaihteeksi taas sadetta ja söimme kunnes oli taas veneretken vuoro. Tällä kertaa nousimme Le Morphon isoon kaksikerroksiseen jokipaattiin, jolla hurruuttelimme vähän edes takaisin ennen kuin rantauduimme taas Kawin kylään. Kylällä meillä oli ruokailu, joka oli erinomainen – tarjolla oli tapiiria. Jälkiruokakin oli eksoottista paikallisista Yautia madera hedelmistä tehtyä jäätelöä.

Kylän linnut olivat samoja kuin edellispäivänäkin ja samaa voisi sanoa oikeastaan myös jokiristeilystäkin. Tällä laivalla ei tietenkään päässyt lintuja lähelle ja eteneminenkin oli hidasta. Myös reitti oli paljon huonompi, sillä aika iso osa ajasta liikuttiin kaivetulla uomalla, jossa oli jopa ruoppaus menossa. Pitkä uimataukokin pidettiin ehkä juuri kaikkein tylsimmässä paikassa, ehkä paikka valittiin siksi, ettei siinä ollut nälkäisiä kaimaaneja? Kelikin oli varsin sateinen, mutta toki havaintoja tehtiin ja kuvia otettiin, mm. mangrovenapsija ja viherkultakolibri nähtiin uusina lajeina. Mutta jos joskus vielä Kawiin tullaan, niin nyt tiedämme, että jo etukäteen pitää järjestää parin päivän veneretki jokisuistoon saakka, sillä näillä reissuillamme emme nyt saaneet hoidettua tavoitteinamme olleita hoatsinia ja keihäshaikaraa.

Cocoi HeronWhite-headed Marsh Tyrant

Lopulta alkoi sataa yhäjaksoisesti ja palasimme satamaan, josta mekin lähdimme pian ajelemaan Kawin tietä. Stoppailimme taas aika ajoin ja havaitsimme mm. punaliivitukaanin, verinokka- ja punavyöarakareja, helmiselkähaukan, amerikansirohaukkoja, harmaanäpsyn, mustalakki- ja haukka-aratteja, pikkupallotanssijan, tien yli juosseen marmoriviiriäisen, amazonianharjatangaraparin, viherkardinaalin sekä kuulimme rusoselkämuuran ja rantamuuran ym. Lopulta alkoi taas sataa kunnolla ja ajoimme niin vauhdikkaasti kuin surkealla autollamme pystyi surkeaa tietä ajamaan aina Rouraan saakka, jossa kävimme shoppailemassa. Autossamme oli kaiken lisäksi todella pieni tankki, mikä aiheutti meille tästä eteenpäin ongelmia. Rouran jälkeen piti olla huoltoasema, mutta se oli kiinni. Niinpä jouduimme lopulta ajamaan takaisin Cayanneen tankkaamaan, koska seuraavalla ajotaipaleellamme ei varmasti olisi yhtään huoltoasemaa.

Illan pimeydessä jatkoimme vielä pitkän matkan sisämaahan kääntyen lopulta pienelle Belizonin metsätielle. Matkan varrella näimme tien yli kipittäneet aito-opossumin, paka-agoutin sekä huulipekarin. Lopulta käytyämme ensin kääntymässä armeijan sulkemalla tiellä (joka on suljettu laittomille kultakaivoksille pääsyn estämiseksi), löysimme aivan järkyttävän huonokuntoisen tien Bonaventure Campille. Ihme kyllä selvisimme autollamme kolme kilometriä perille leiriin, josta löysimme pari heppua, jotka kertoivat omistajan olevan jossain, mutta nämä neuvoivat meidät varaamallemme mökille. Majapaikkamme oli iso avoin katos, jossa oli vain matalat seinä, mutta katto pään päällä ja tilaa yllin kyllin. Miehet myös kertoivat, että jos tarvitsisimme jotain heiltä voisi tulla pyytämään. En ole ihan varma, mutta mielestäni sanat olivat: ”If you need anything, cocaine or something, you can come to ask…”

Sänkyjäkään ei siis kämpässämme ollut, vaan tarkoitus oli mökissäkin nukkua riippumatoissa. Pian oli meillä kaikki valmiina mutta ilta venyi vielä pitkäksi, kun havikset piti kirjoittaa ja syödäkin jotain. Jostain kauemmasta mökistä kuului välillä bilettävien teinien mekkalaa, mutta ihmisten äänet hukkuivat sammakoiden, kaskaiden ja muiden öisten ääntelijöiden sekaan. Kaukaisuudesta kantautui myös töyhtöpöllön karhea ääni.

Bonaventure

Bonaventure20.7. aamulla heräsimme taas aikaisin ja kun aamu alkoi sarastaa aloimme tajuta, kuinka upeaan paikkaan olimme yön pimeydessä saapuneet! Heti pihapiiristämme alkoi uskomattoman vehreät puutarhat erilaisine hedelmäpuineen ja kukkivine pensaineen ja ympärillämme oli komeat alkuperäistä sademetsää kasvavat mäet. Laakson halki virtasi vielä puro, jonka rannoilla kasvoi tiheää bambupöhelikköä. Lintujen ääntä alkoi pikkuhiljaa kuulua joka puolelta. Ensin kuului pikkutinamin ääntä ja pian alkoi kuulua muitakin, pääasiassa tunnistamattomia ääniä. Jauhoamatsonitkin lensivät ylitsemme niin hämärissä, että ne tunnistettiin vain äänestä.

Kuljimme alkuun ihan vain Campin alueella mutta kävimme myös kävelemässä yhtä alueen poluista edes takaisin muutaman kilometrin. Metsässä lintujen löytäminen oli todella vaikeaa, joten havainnot jäivät kuultuun harmaaotsakyyhkyyn, isonokkamuuraan, rastasluuraan, kääpiömuurasiin, pikkukipuajiin sekä ruskokipuajaan ja useisiin kuultuihin ”antteihin” eli muuriin, luuriin ja vastaaviin tai muihin lintuihin, joilla niilläkin tuppaa olemaan samantyylisiä ääniä. Tunnistimme näistä laulumuuran, ruskoviirumuurasen sekä kovaäänisen mustaposkipeukaloisen. Niinpä palasimme aika pian takaisin pihan aukeammalle alueelle, jossa lintuja riitti helpommin nähtäväksi ja näin helpommin tunnistettavaksi. Mainittakoon, että linnuissa oli kuitenkin aivan tolkuttoman vaikeastikin tunnistettavia lajeja hyvin nähtyinäkin – napsijoita, napsuja, näpsyjä, naappaajia, väijyjä ym.

Green AracariBlack-necked Aracari

Molempia arakareja, punaliivitukaani, rusko- ja pyöveliaratteja, munkki-, valkolakki- ja kultapäätanssijoita, olkaintulikärkiä, piiskakotingoja, kultapyrstöjä, kultaperäkasikkeja, turkoosimesitangaroita, nokinäpsyjä, harmaanäpsy, isopeukaloiskerttu (melanurus), punarinta- ja sepelsirkkusia, mustanaamiotöpökkä, erakkonapsija sekä monia tuttuja lajeja riitti. Yhdessä kukkivassa pensaassa kävi törmäneito-, vyöerakko- sekä harmaasapelikolibri vuoron perään ja pyrstöerakkokolibri kävi keräämässä jotain ötököitä meidän oman kämppämme katon alta.

Fork-tailed WoodnymphReddish Hermit

Yllärinä näin lyhyesti erään puskan keskellä viherselkäsakun naaman, mutta lintu katosi puskien taakse mutta pian se äänteli kavereidensä kanssa lähimetsässä. Myös monia muita pikkulintuja nähtiin ja kuvattiin ja moni näistä tunnistettinkin vasta kuvista – osa saman tien, osa illalla ja jokunen vasta reissun jälkeen.

White-bearded ManakinShort-tailed Nighthawk

Petolintujakin näkyi taivaalla, mm. amazonian- ja pikkukondoreita, hammashaukkoja ja illan alkaessa hämärtää alkoi taivaalla lennellä kehrääjiä. Sepelkehrääjiä lenteli aivan pihassamme lopulta ainakin 25 linnun porukka. Pikkuhiljaa ne siirtyivät kauemmaksi ja lopulta katosivat kokonaan ja sen jälkeen näimme enää erilaisia lepakoita.

21.7. retkeilimme taas aamun Campin alueella ja sitten kävimme kävelemässä lyhyimmän, muutaman kilometrin pituisen osittain veden vallassa olevan polun. Lajisto oli pitkälti samaa kuin edellispäivänäkin, mutta myös mm. helmitikkanen, isopeukaloiskerttu, mesitangara, amazonian- ja hiiripuumuura, savanni-, viuhkapyrstö-, guiananlehvä-, rusoselkä-, savanni-, savi- ja mustalakkimuura, harmaarintamuuranen, rastas- ja isopalloluura, laulupeukaloinen ja paljon muuta saatiin tunnistettua. Myös karmiininokkatukaani huuteli hetken lähistöllä äänekkäästi ja hohtokardinaali (rothschildii) lauloi mutta kumpikaan ei saapunut näkyville.

Black-throated AntbirdGolden-spangled Piculet

Keskipäivällä alkoi sataa, mikä helpotti meidän lähtemistä mukavasta ja kotoisasta Camp Bonaventuresta, jossa olisi helposti saanut kulumaan vaikka viikon, jolloin olisi voinut kiertää pitempiäkin kävelyreittejä ym. Seuraavalla kerralla olemme varmasti pidempään.

Belizonin tien varressa kuulimme taas yhden rastasluuran ja näimme pari haukka-arattia. Lähellä risteystä näimme myös kesysti poseeranneen hohtokardinaalinaaraan (rothschildii) ja risteyksessä upean punapäisen amazoniantulikärjen, sekä isomesitangaran ym.

Red-fan ParrotAmazonian Grosbeak

Red-necked WoodpeckerCoraya Wren

Edessämme oli pitkähkö ajo, jolla ei pahemmin stoppailtu, joten havainnotkin jäivät aika vähiin. Lopulta kurvasimme myöhään iltapäivällä Botanique La Rosan pihaan, josta Hanna oli löytänyt netistä tiedon, että paikalla olisi mahdollisuus majoittua katoksessa, johon saisi riippumatot. Talon emäntä oli vanha ja ilmeisen sairas, sillä paikalla oli myös tämän sairaanhoitaja, joka olikin sitten ainoa, joka puhui englantia ja näin saimme majoituksen järjestettyä. Lähiseudulla ei oikein ollut muita mahdollisia majoitusmahdollisuuksia ja koska alue oli aika tiheään asuttua, ei maastoonkaan oikein pystynyt leiriä pystyttämään.

ruostekalastaja

Botaniquen puutarhasta toivoimme löytävämme kolibreja kuvattavaksi, mutta vain yksittäinen erakkokolibri näkyi lennossa ja katoksemme viereisellä lammella näkyi parit eri kalastajat.

Muutenkin illan havainnot olivat tutuista lajeista. Illan pimennyttyä kävi pari opossumia (Didelphus imperfecta) juoksentelemassa katoksemme ympärillä. Ja taas kerran nukahdimme todella aikaisin, noin yhdeksän aikaan.

Savannikomppausta ja eläintarhaa

Purple Gallinule

22.7. puutarhasta ei aamullakaan löytynyt ihmeitä, joten pakkasimme pian tavaramme ja lähdimme liikenteeseen. Pian löysimme tien varresta hienon keltatikan, joka kuitenkin lähti ennen kuin ehdimme kaivaa kameroitamme esille. Ja kohta tien varren kasvustossa näkyi yllättäen siniliejukana ja tien varren puissa pari soreahiirihaukkaa.

Jouduimme etsimään reittiä Savane Marivatiin aika kauan, mutta lopulta löysimme oikean tien, jonka päähän parkkeerasimme Marivatin suomaisen savannin viereen. Komppasimme saappaat jalassa märkää aluetta varhaisen aamun havaiten mm. kaktushiirihaukkoja, pensaselenioita, ruohosirkkusia, pyrstösirkkuja, pari preeriaturpiaalia ja surutangaraa, ison parven brasilianaratteja, pussikiitäjiä sekä pari laahustyrannia. Kuulimme myös kaappariattilan laulua. Aika pitkään komppasimme ihan märkiäkin paikkoja toiveenamme löytää kurppia, mutta yhtään kurppaa emme havainneet. Savane Marivat

White-tailed HawkWedge-tailed Grass Finch

Fork-tailed Palm SwiftFork-tailed Flycatcher

Kello alkoi lähestyä yhdeksää, kun palasimme autolle ja lähdimme ajamaan kohti Zoo de Guianaa. Suurin syy eläntarhassa käyntiin oli alueella lähiaikoina muutamaan kertaan havaittu aurinkokurki. Toki eläintarha oli maan suurimpia turistinähtävyyksiäkin eli oikein hyväkuntoinen ja juuri Ranskan Guayanan eläimiä esittelevä, joten oli toki mukava nähdä, mitä kaikkea alueella oli mahdollista nähdä.

Maksettuamme pääsyliput kävelimme tarhan alueelle, jossa oli muutamia kukkapuskia ja heti näimme ensimmäisen kolibrin lentävän vauhdilla ylitsemme. Mutta muuten alueella oli hämmästyttävän vähän lintuja. Apinahäkkien luona oli aamiainen tulossa tarjolle ja apinoita saapui kärkkymään ruokaa myös lähimetsistä. Ainakin kahta lajia apinoita nähtiin siis ihan villinäkin, töyhtökapusiiniapinoita sekä oravasaimireita.

Harmaaraitahaukka, kastanjaperäkipuaja, isonokkaväijyjä, pikkuelenia, ruskotöyhtönapsu ja hohtotimanttikolibri nähtiin uusina lajeina mutta vaikka kiersimme pitkähkön metsälenkin eläintarha-alueen perälläkin, emme kuitenkaan aurinkokurkea löytäneet.

Route de Guatemala

Seuraavaksi otimme suunnan kohti rannikkoa ja Guatemalan tietä, jolle olimme saaneet ehkä eniten suosituksia sekä vinkkejä. Retkeilimme tällä aika pienellä alueella koko loppupäivän ajaen parikin kertaa alueen ympäri pysähdellen hyvän näköisissä paikoissa ja havaintoja kertyi todella paljon! Tämän yhden tien varresta löytyy niin pensaikkoisia rannikkometsiä, laitumia, peltoja kuin savanneja. Erilaisia habitaatteja on siis paljon ja lintuja pystyy katselemaan sujuvasti tienpenkalta.

Mukavimpia havaintoja olivat harvinainen mangrovekäki, kahdeksan amerikaniibihaikaran parvi, nauruhaukka, pari töyhtö- ja vaaleakarakaraa, pikkuvarpuskyyhkyt, harmaasirkkunen, sinileuka-, solmiotimantti- ja rubiinihohtokolibri, kultakaulustikka, sammaltikan pesä, hopeatityra, hiiri- ja raitapuu- sekä sointu- ja mustalakkimuura, pikku- ja guayananlehvämuura, viiruhippiäisnappari, pikibekardi, amazoniantangara, kolme taivaalla lennellyttä myskisorsaa sekä töyhtövalkokotka. Lisäksi rannoilla näkyi runsaasti kahlaajia ja haikaroita sekä tiiroja ym.

Crested CaracaraRuby-topaz Hummingbird

Eastern Meadow LarkBlack-tailed Tityra

Illan jo hämärtäessä ajoimme paikkaan, jossa oli kuolleita isoja palmuja ja emme kauan ehtineet odotella, kun savanniarat jo saapuivat paikalle. Oli jo pimeää, kun jatkoimme vielä viimeisille nuoteille ja etsimämme lintu löytyi jo ennen määränpäätä, kun amerikanhuuhkaja istuskeli langalla tien vieressä. Sen poikanen kerjäsi vähän matkan päässä ja samaan paikkaan kuului todella hauskan kuuloista mölymangrovekanan soidinta. Pitkään emme pystyneet lintuja havainnoimaan, sillä verenhimoiset hyttyset hyökkäsivät kimppuumme laumoittain. Näiden hyttysten takia maahan matkustavilla on oltava keltakuumerokotus.

Great Horned Owl

Ajoimme pimeässä vielä Roche Corailin metsiin, jossa yllätykseksemme olikin asutusta aika paljon ja paikalla oli myös jotain porukkaa siellä täällä loimottaneila leirinuotioilla. Niinpä saimme hakea sopivaa leiripaikkaa jonkin aikaa. Lopulta löysimme tien, joka vei rakenteilla olevalle talolle ja päätimme parkkeerata tien risteykseen ja pystyttää leirimme tien poikki. Koko yön kuului jostain kauempaa parin kultapöllön huutelua, ilmeisesti poikaset kerjäsivät vielä?

Roche Corail

Red-and-black Grosbeak

23.7. heräsimme taas aikaisin ja huomasimme, että olimme kuitenkin yöpyneet aika lähellä yhtä nuotioleiriä. Tämä porukka oli myös jo hereillä ja aloittelemassa metsätöitä, siis valmiina kaatamaan upeaa sademetsää. Google mapsin muutaman vuoden vanhoissa kuvissa metsä oli vielä raivattuja tieuria lukuun ottamatta koskematonta.

Vaikka paikkamme oli hieman rauhaton, aloitimme retkeilyn heti leirimme purettuamme. Jonkun tinamin ääntä kuului taas jostain kauempaa ja pikkuhiljaa metsä alkoi muutenkin herätä. Erilaisia muuria ym. alkoi kuulua mutta taas tuntui siltä, ettemme olleet vieläkään oppineet yhtään mitään ääniä. Onneksi lintuja alkoi löytyä näkyvillekin ja jopa helppoja tunnistettavia kuten kaksi paria upeita ruusukardinaaleja.

Roche Corail

Jatkettuamme ajelemaan metsässä olleita teitä ristiin rastiin törmäsimme yhä useampiin metsätyöporukoihin. Retkeilimme kuitenkin aamun alueella ja niin punaliivi- kuin karmiininokkatukaaneja kuului ja näkyi lennossa, papukaijoista näimme brasilian-, rusko- ja pyöveliaratteja, mustaselkäarasia, safiiriarasia sekä kultaposkiamatsoneja, petolinnuista parhaiten esillä olivat amerikansirohaukat, mutta myös muita petoja nähtiin. Kolibreista määritimme liinasolmiokolibrin, pensassafiirikolibrin sekä harmaapensaskolibrin ja muita löytämiämme lajeja olivat mm. ruskokipuaja, laulumuura, savumuura, kääpiömuuranen, kultarintavireo ym. Oli aika haikeaa retkeillä moottorisahojen soidessa taustalla ja ajatuksiin hiipi väkisin, että olimmeko viimeiset lintuharrastajat, jotka vielä ehtivät tässä helposti saavutettavassa paikassa retkeillä?

Plain-brown WoodcreeperSwallow-tailed Kite

Kävimme vielä päätien toisella puolella läheisen louhoksen takana kävelemässä pientä ja umpeen kasvanutta polkua, mutta päivä oli jo lämmennyt todella kuumaksi ja emme havainneet oikein mitään uutta. Niinpä lähdimme ajelemaan kohti seuraavia kohteita, jotka sijaitsivat lähempänä Kouroun kaupunkia.

Kouroun tienoota

Valitettavasti surkea automme oli liian matala useammallekin pikkutielle, joita meidän oli tarkoitus ajaa, mutta kävimme kuitenkin ainakin lähellä paikkoja, joita paikalliset kutsuivat nimillä PK11, Piste H sekä Piste U. Havaitsimme näillä mm. kaluunakäkiä, pikkuhaarakiitäjän, mustatangaroita, viiruhippiäisnapparin, ruskoluhtahaukkoja, helmisiipinapsijan, nauruhaukan ym. Keskipäivä oli kuitenkin vaikeaa aikaa retkeillä, kun linnut olivat todella piilossa ja kaskaat pitivät aivan mahdotonta meteliä – ja tietysti oli myös melko kuuma!

White-lined TanagerBarred Antshrike

Kouroussa kurvasimme tsekkaamaan pari pientä järveä, joista toisella ei näkynyt kuin yksi siniliejukana mutta toisella oli niin siniliejukanoja kuin amerikanliejukanoja. Kävimme pikaisesti myös Pointe des Rochesin niemen kärjessä mutta merelle oli vielä aivan älytön väreily ja vesikin oli aika korkealla, joten päätimme käydä tutustumassa rakettien laukaisualueeseen.

KourouLaughing Falcon

Ajelimme alkuun ESA:n museolle saakka, jonne emme kuitenkaan menneet vaan päätimme kokeilla, miten pitkälle tietä pääsisi ajamaan lähemmäksi rakettien laukaisupaikkoja. Emme oikein saanut selvää, saiko tietä ajaa vai ei, varsinkin kun kaikki vastaan tulleet autot olivat jotain vartijoiden tms. autoja. Lopulta näimme joitakin Hannalle jo netin kautta tuttuja rakennuksia horisontissa ennen kuin tie oli suljettu puomilla. Tiellä ei olisi saanut lainkaan pysähtyä mutta toki tarkistimme muutamat linnut sekä kuvasimme yhden hauskimmista näkemistämme liikennemerkeistä – muurahaiskarhuvaaramerkin. Havaintomme jäivät nauruhaukkaan, suomuvarpuskyyhkyyn, useisiin pääskylaiskureihin, pitkäjalkahaukkaan ja vihernappaajaan.

Semipalmated Sandpiper

Illan vietimme sitten Pointe des Rochesissa kahlaajia, lokkeja, haikaroita ym. katsellen ja yhden rarin ääntelemisen aloittamista odotellen. Kahlaajia, etenkin kanadansirrejä oli taas aivan älyttömästi ja haikaramäärät olivat nekin aika hurjia, laskinpa mm. 160 rubiini-iibistä. Muita havaintoja olivat mm. rapuhaukka, pari pikkuarattia, pitkäjalkoja (mexicanus), karikukko, pari kalatiiraa, amerikankuningastiira sekä muutamat kaupunkilinnut – turpiaalit, pulut, varpuset ja mustakondorit.

Point des RochesCabot's (Cayenne) Tern

Ilta oli jo pimentynyt, kun lopulta kuulimme aika kaukaa odottamamme rannikkomangrovekanan ääntä ja päätimme saman tien lähteä ajelemaan kohti Cayennea ja tuttua hotelli Belowaa.

Marais de Fouillee

24.7. lähdimme taas jo pimeässä liikenteeseen ja lopulta parkkeerasimme ison kaupan parkkipaikalle. Parkkipaikalla lenteli harmaahaukkakehrääjä. Kohta kävelimme sillan yli ja käännyimme kuraiselle tieuralle, joka kulki kanavan vartta viljelysten keskelle Marais de Fouilleen. Lintuja oli heti joka puolella mukavasti äänessä.

Helttajassanoita, ruohikkorääkkä, erakkoviklo, viini- ja juoksukyyhkyjä, parviarasia, pari kaluuna- ja pikkuruostekäkeä, kalastajia, raita- ja amazonianpuumuuria, mangrove- ja mustaposkipeukaloisia, luhtanaamiokerttuli, rantaorneeroita, viherpyrstöjakamari ja paljon muuta nähtiin ja kuultiin kanavan varren edes takaisin kävelyllä.

Striped CuckooYellow-chinned Spinetail

Masked YellowthroatBlack-capped Donacobius

Jatkoimme vielä rannoille Pointe Buzareen, jossa näimme sinileukakolibrin ja Vieoux de Portin satamaan, jossa näkyi taas paljon haikaroita ja kahlaajia ym. muttei mitään uutta.

Tehtyämme kaikki shoppailut, pakattuamme kaikki tavaramme ja jätettyämme matkalaukkumme täynnä ns. ylimääräistä tavaraa hotellille säilytykseen, oli aika ajella lentokentälle. Palautimme automme ja pian olimme odottelemassa maan sisäistä lentoa.

Saüliin

Lentoasemalla ei meinannut tapahtua mitään ja kun vihdoin alkoi tapahtua, oli touhu melkoista sähläämistä. Meiltä punnittiin kaikki tavarat (myös meidät punnittiin) ja tiesimme kyllä hyvin, että meillä oli paljon ylipainoa mukana, mutta rahalla tästä selvittiin – eikä onneksi ollut edes kallista; reilut kolmekymppiä. Normaalisti matkatavaraa saa olla 10kg + 5kg käsimatkatavaroita. Lähes kaikilla on kuitenkin enemmän tavaraa, sillä kaikki asukkaiden tarvitsemat tavarat ja ruoat on kuljetettava Saüliin lentokoneella. Lennot ovat usein täynnä ja suurin osa Saülin majoituspalveluista vaatii todisteet lentolipuista majoitusvarauksen yhteydessä.

Lento SaüliinVihdoin lentomme sitten lähti kohti Saülin pikkukylää keskellä Amazonasia! Pieni potkurikoneemme lensi yli La Leveen ja Kawin kosteikon ja kääntyi sitten sisämaahan sademetsien päälle. Hieman yllättäen lensimme ensin lounaaseen Maripa Soulaan, jonne laskeutuminen oli todella hurja! Koneemme teki aivan käsittämättömän jyrkän U-käännöksen lähes puiden latvuksia hipoen ja hieman Surinamen puoleltakin koukaten ja laskeutui aivan heti käännöksen jälkeen pienelle kaatosateen piiskaamalle lentokentälle.

Amazonas

Jätettyämme noin puolet matkustajista Maripa Soulaan jatkoimme sitten pikkumatkan Saüliin. Matkalla oli hieno kuvata koneen ikkunasta sademetsämaisemaa, jossa ei pahemmin ihmisjälkiä näkynyt, mutta muutama kultakaivos kuitenkin.

Laskeuduimme Saülin hiekkaiselle kiitoradalle ja lentokentällä pakkasimme tavaramme paikallisen taksin eli mönkijän kyytiin ja päätimme sitten itsekin hypätä kyytiin vaikka vaihtoehtona olisi ollut kävellä metsäpolkuja parin kilometrin matka kylään. Näin illasta ajattelimme itse kylän olevan parempi paikka aloittaa retkeily.

Näkymä parvekkeeltaKöröttelimme kuoppaista tietä Saüliin, joka on noin sadan asukkaan kylä aivan keskellä Amazonasin sademetsiä. Mönkijä tiputti meidät varaamallemme majapaikalle A-Ke-Nouhun, joka oli todella mukavan näköinen paikka ravintoloineen! Matkailijoita oli sen verran paljon, että vain tässä kalleimmassa (40€ 2 hengen huone) majapaikassa oli tilaa. Saimme huoneemme, jonne lastasimme tavaramme ja pian olimme käppäilemässä ulkona ja tutustumassa kylään ja sen linnustoon.

Ja lintujahan riitti! Pari amazoniankaklattajaa (motmot), silkkikiitäjiä lyhytpyrstökiitäjien parvessa, munkkitanssija, turkoosimesitangaroita, epolettiturpiaaleja mukanaan myös yksi chrysocephalus-alalajin yksilö, pikkutyranninapsija, nokinäpsyn pesä roikkumassa aivan tien päällä ym.

Epaulet (Moriche) OrioleCommon Tody-Flycatcher

Mutta lopulta palasimme majapaikallemme, jossa oli kuitenkin lintuja aivan selvästi parhaiten! Paras paikka oli oma parvekkeemme, jonka viereisessä puussa kävi koko ajan kauhea kuhina! Tuntui, että puussa oli koko eri lintuja. Erilaisia tangaroita ja matkijamarjukoita, punarintasirkkusia, töyhtöelenia, viiruhippiäisnappari, mustahohto- ja törmäneitokolibri ym. kävivät puussa ja olivat hienosti kuvattavissa. Kirkon edustan isommissa puissa oli myös lintuja mm. kultaperäkasikkeja ja kävipä puussa kultalaikkumarjukkakin. Suurin osa pihan linnuista meni yöpymään tienvarren suureen bambupuskaan.

Yellow-bellied ElaeniaBran-colored Flycatcher

Illan tullen parvekkeelta oli mukava katsella kylän aktiivisten nuorten lentopallo-otteluita. Lopulta ilta laskeutui ja alkoi taas sataakin. Niinpä me olimme aikaisin valmiit nukkumaan.

Saülin kylä ympäristössä retkeilyä

25.7. aloitimme aamun kävelemällä metsän läpi oikopolkuja lentokentälle, mutta mutaisen polun varrella metsät olivat aamuvarhaisella todella hiljaisia. Havaintoja kertyi mm. rastasluurasta, savu-, savi-, savanni- ja laulumuurasta sekä haukka-arateista. Levähdimme ja staijailimme sitten lentokentän aukealla, jossa näimme mm. amerikansirohaukan sekä tangaroiden kanssa samassa puussa olleen pippurivireon.

Sitten jatkoimme reilut pari kilometriä Roche Bateaun polkua ja kuultuamme alkuun todella monta piispakotingaa, törmäsimme pieneen töyhtökapusiiniapinaporukkaan, joita seuraillessani hoksasin, että Capuchinbird eli härkäkotinga oli jostain syystä nimetty samaan tapaan kuin Capuchin-apinat. Ehdin juuri sanoa Hannalle, että voisikohan härkäkotinga seurailla näitä vaaleakapusiiniapinoita, kun löysin variksen kokoisen oranssin linnun puiden latvustosta – siinähän se härkäkotinga oli! Onneksi Hannakin ehti linnun nähdä ennen kuin se lennähti latvustoon piiloon.

Löysimme myös parven hauskasti äännelleitä munkkikotingoja, pari täpläkurkkukipuajaa, amazoniantulikärjen, hammashaukan, keltanokkajakamarin, helmi-, mustaleuka- ja sieppomuuria, valkokuvemuurasen sekä monia jo tuttuja lajeja. Kuulimme myös aivan viirupöllöltä kuulostaneen siniotsamomotin ja polun yli kipitti kymmenen kauluspekarin lauma.

Yellow-billed JacamarWhite-flanked Antwren

Päivän kuumennuttua palasimme samaa polkua lentokentälle ja enää vain piiskakotingat olivat äänessä – ne lienevät ainoat linnut, joilla on niin kova ääni, ettei kaskaiden meteli haittaa niiden keskusteluja?

Lentokentältä palaillessamme näin vilaukselta siniotsamomotin ja polulla näimme myös yhdessä liikkuneet kaakao- sekä valkukurkkurastaan sekä viuhkapyrstömuuran ja kuulimme viheltäjätrogonin. Etelänsirkkahaukkoja näkyi useita ja kylään palaillessamme törmäsimme muutamaan käärmeharrastajaan, joilta saimme vinkin kylältä löytyvista aroista, jotka oleilivat kaupan lähellä.

Screaming PihaWhite-necked Thrush

Red-and-green Macaw

Hiukan kämpillä huilittuamme ja pihapuun lintuja kuvailtuamme lähdimme kiertämään kylää ja lintuja taas riitti. Kävimme alkuun katsastamassa kaupan, jossa oli myynnissä ehkä pariakymmentä tuotetta. Kun kylän kaikki ruokatavarat tuodaan lentokoneella ylipainomaksuja maksaen, ovat hinnat 2-3 kertaiset normaaleihin kaupan hintoihin verrattuna. Matkailijat ottavat siksi yleensä omat eväät mukaan, tai majoittuvat paikoissa, joissa isäntä hoitaa ruokatarjoilut. Kaupalla asusteli kesy mölyapina (Alouatta macconnelli), joka lähti meidän kaveriksi kiertämään kylää.

Kaupan pihapiiristä löytyi myös etsimämme vihersiipiarapari. Toinen lintu oli kuitenkin ”jalkamiehenä”. Sen siipi oli rikki ja se käpötteli kylällä puolisolleen huudellen. Puoliso kuitenkin ruokaili lähipuissa ja lenteli välillä kauemmaskin. Emme kyselleet, kuinka nämä linnut olivat kylälle päätyneet. Oliko toinen lintu löytynyt siipivammaisena ja tuotu hoitoon ja puoliso oli sitten seurannut tätä ja linnut olivat sitten jääneet kylälle asumaan, kun ruokaa oli yllin kyllin saatavilla? Vai oliko selitys synkempi? Tietysti mieleen tulee, että toista lintua oli ammuttu ja se oli tuotu kylään lemmikiksi? Metsästystä ja häkkilintuja kuitenkin Ranskan Guayanassa harrastettiin runsaasti, tälläkin kylällä monella oli häkissä lintuja ja etenkin kylän liepeillä olevan pienen laoslaiskylän asukkaat kantoivat häkeissä pikkulintuja kylään päivittäin. Miten vain, niin tervettä vihersiipiaraa oli mukava päästä katselemaan ja kuvaamaan läheltä. Hieman kuitenkin mietitytti, kehtasiko tällaisesta linnusta ottaa pinnaa? Onneksi hieman myöhemmin iltapäivällä näimme toisen vihersiipiaraparin lentävän kylän ylitse, joten asiaa ei tarvinnut kauan miettiä.

Muita kyläkierroksen mukavampia havaintoja olivat munkkitanssijat, viherkardinaalit, amazoniantangarat, keltakurkkuväijy sekä ylitsemme pariin otteeseen lentäneet puna-arat.

Illalla kuvailimme vielä pihapuissa mm. mustahohtokolibria, hopeatityraa ja vihernappaajaa ym. Pakkailimme tavaramme mahdollisimman hyvin siten, että rinkassa ja laukussa oli vain kaikki ihan välttämätön mukana ja vielä ennen kuin puiston asemarakennus meni kiinni, veimme ylimääräiset tavarat sinne talteen. Olimme tästä säilytysmahdollisuudesta tiedustelleet jo ennen reissuamme. Puiston toimiston väelle olimme myös kertoneet vaellussuunnitelmistamme ja siitä, mihin mennessä meidän pitäisi olla varmasti palanneet takaisin. Illalla taas sateli ja saatuamme huoneemme tarpeeksi viileäksi painuimme pehkuihin.

BananaquitBlue-grey Tanager

Yellow-crowned TyrannuletOchre-bellied Flycatcher

Vaeltamaan sademetsään

26.7. lähdimme jo hämärissä isot laukut selässämme kävelemään. Minulla oli selässä rinkka, joka takuulla painoi parisenkymmentä kiloa ja Hanna kantoi täyteen pakattua kameralaukkuamme, joka oli sekin oikein mukavan painoinen. Jalassa meillä oli taas saappaat, sillä luvassa oli mutaisia polkuja sekä kosteutta yllin kyllin.

Lähdimme kävelemään Cascadeksen polkua tavoitteenamme kävellä päivän aikana niin pitkälle kuin ikinä vain jaksaisimme. Intoa oli yllin kyllin, sillä olimme aloittamassa reissumme takuulla odotetuimman osion eli vaelluksen Mt Galbaon vuorelle.

Rufous-rumped Foliage-gleaner

Aamusta poluilla näkyi niin kaakao- kuin valkokurkkurastaita sekä kapustarintamuura (grisea) ja metsän tuttuja ääniä olivat taas kääpiömuuranen, savimuura, rusokyyhky, latvus- ja pikkutrogoni ym. Koska meillä oli virtaa enemmän kuin järkeä, kävelimme pienen ylimääräisenkin lenkin, toki jättäen laukkumme odottamaan erään ison puun rungon suojiin. Eipä tämä hukkaan mennyt sillä kuulimme vihdoin härkäkotingan uskomattoman upeaa ääntelyä. Pieni latvustossa piilotellen liikkunut parvi saatiin kuin saatiinkin tuhannen otetun kuvan jälkeen määritettyä oliiviorneeroiksi. Niiden seurassa liikkunut isovartiotangara sentään määrittyi hieman helpommin. Näimme lyhyesti myös punertavanruskean mustakurkkumuuran.

Yellow-throated Woodpecker

Jatkettuamme taas kävelyä täyspakkauksessa havaitsimme banaanikerttuleita, viheltäjätrogonin, muutaman keltaposkitikan, helmitikkasen, suomuselkä-, savu- ja sieppomuuran, guayananlehvämuuran, pitkäsiipimuurasen, täplärintanäpsyn, tulipäänapparin, harmaavatsaorneeroja sekä suomukipuajan ym. Hieman ennen Camp Rochea näimme myös parven uskomattoman hauskan näköisiä valkonaamiomuuria sekä samassa parvessa liikkuneita ja välillä laulaneita punaleukamuuria.

Keli oli taas todella kuuma ja kostea ja lintujen aktiivinen aika oli taas aamulla ollut lyhyt. Tämän jälkeen suurin osa linnuista muuttui todella hiljaisiksi ja vaikeiksi havaita kunnes illalla taas oli hieman pitempi aktiivinen jakso. Päivä kuului äänekkäille ötököille. Monesti päivällä tai illalla saapui sateita ja mikäli illalla ei satanut, saattoi olla melko varma, että yöllä sitten sataisi. Nyt Camp Rocheen saavuttuamme alkoi päiväsade. Joesta saimme kaipaamaamme juomavettä, sillä nyt olimme tarpeeksi kaukana kylästä. Lepäilimme ja ruokailimme Camp Rochessa tarppimme alla, mutta lopulta päätimme, ettemme anna sateen häiritä, vaan lähdimme jatkamaan matkaa kohti Cascadesta.

Jalat alkoivat jo painaa ja polku sen kuin vain pieneni pienenemistään. Välillä polkua sai etsiä ihan tosissaan ja viidakkoveitselle olisi ollut tarvetta. Sadeviitat päällä oli todella kuuma raahata reppujamme, mutta ei auttanut, sillä matkaa oli paljon taivallettavaksi.

Polkua parhaimmillaanPolkua heikoimmillaan

Lintuhavainnot jäivät tiheässä ja kosteassa kulkiessa todella vähiin. Siniotsamomotti, amazonianpuumuura sekä isonokkamuura kuultiin ja harmaapensaskolibri lähti polun vierestä sateensuojastaan lentoon ja myöhemmin vielä näkyi munkkitanssijapari ja taas kerran ne vain tuijottivat meitä lehvästön keskellä ohi kulkiessamme.

Viimeinen pari kilometriä Camp Cascadekselle oli aivan järkyttävää pusikkoa, jossa piikkiset kasvit repivät vaatteita ja ihoa. Viimeistään nyt kastuimme aivan läpimäriksi. Ylitettyämme puolitoistametrisen puunrungon, joka makasi polun poikki, tuli loppuun vielä aivan käsittämättömän jyrkkä alamäki, jossa kadotimme polun kokonaan. Ihme kyllä onnistuimme pääsemään alas jokivarteen putouksen alapuolelle ehjinä. Huilittuamme tovin, pystytimme leirin ja onneksi sadekin vihdoin lakkasi.

Iltapalaa kokkaillessamme kaskaiden meteli kuului hyvin putouksen pauhun läpi ja hetken luulimme kuuntelevamme valkoseppäkotingojen viheltelyä, joka on Maailman kovin linnun ääni, mutta nämäkin äänet osoittautuivat kaskaiksi – ehkä Maailman kovaäänisimmiksi sellaisiksi? Hauskoja punaisia taskurapuja heilutteli meille saksiaan illan jo pimetessä. Lopulta kiipesimme taas riippumattoihin nukkumaan. Hankkimamme ENO skylite riippumatot mahdollistivat ihan hyvät unet ja vaikka olimme vähän pelänneet miten riippumatossa nukkuminen onnistuisi. Hyttysverkon sulkevan vetoketjun kanssa vaan piti olla todella varovainen.

Mt Galbao

27.7. heräsimme aikaisin ja tankkasimme ihan kunnon ruoan aamupalaksi. Sitten pakkasimme vain välttämättömät tavarat matkaan ja lähdimme kipuamaan rinnettä ylös kohti Mt Galbaota.

Polku Mont GalbaolleKiipeäminen oli heti alkuun todella jyrkkää ja paikoin sateiden jälkeen liukastakin. Yllätykseksemme rinteessä kulki yhä punaisin haalistunein nauhoin merkitty polku, jota ei kuitenkaan selvästi oltu enää vuosiin juuri kuljettu. Välillä hukkasimme polun kokonaan, mutta GPS:n ja puhelimen karttojen avulla pysyimme suunnitellussa suunnassa ja tallensimme aika ajoin pisteitä muistiin, jotta osaisimme sitten tulla samaa reittiä takaisin. Muutamiin jyrkimpiin kohtiin oli viritetty vuorikiipeilyköysiä, jotka mahdollistivat kiipeämisen.

Äänimaailmaan kuuluivat lepinkäismuura sekä savi- ja savumuurat, rantamuura, liuskepuumuura, latvustrogoni, munkki- ja piiskakotingat, siniotsamomotti ym. Eräällä pienellä aukiolla, jolla näimme hieman puiden latvuksia, näimme värikkään sinisafiirikolibrin sekä valkokuvemuurasen ja vihdoin kuulimme myös varpusmaista sitruunakardinaalin tsilputusta.

Kiipeäminen oli todella raskasta ja vaivalloista. Alkuperäinen toiveemme oli ollut jatkaa vielä rinteen päällekin kaikkine tavaroinemme, mutta emme olisi millään jaksaneet saati edes pystyneet ainakaan tällä aikataululla siihen. Lopulta olimme kuitenkin kiipeämässä loppujyrkkää Mt Galbaon toiseksi korkeimmalle nyppylälle. Huipulle olisi ollut vielä parin kilometrin kävely, mutta oli selvää, ettemme enää sinne asti jatkaisi. Ehkä seuraavalla kerralla sitten? Tässä vaiheessa olimme kuitenkin jo varmoja, että valkoseppäkotingat eivät olleet ainakaan aktiivisina, jos lainkaan paikalla tähän aikaan vuodesta, muuten olisimme tämän Maailman kovaänisimmän linnun jo kuulleet ja ehkä nähneetkin. Tämä toki oli jo meillä ollut jossain määrin tiedossa, mutta olimme toivoneet, että edes yksittäinen lintu olisi samaan tapaan paikalla kuin oranssiharjakotingakin oli ollut.

Huipulle päästyämme löytyi pienen aukean takaisen suuren puun latvustosta upea isohokko! Hanna oli hieman minua jäljessä mutta onneksi hänkin näki linnun lähtevän puusta lentoon. Pienen huilin jälkeen löysimme taivaalta upean kuningaskondorin, joka päätti laskeutua tähän samaan latvustoon. Kondorin puolisokin lenteli kohta yläpuolellamme, joten tunnelma oli korkealla!

Black CurassowKing Vulture

White-fronted Manakin

Kävimme vielä hieman kävelemässä vastakkaisellakin rinteellä ja näimme hienosti poseeranneen valko-otsatanssijan, mutta pian palasimme takaisin ja lähdimme palailemaan kohti Camp Cascadesta eli leiripaikkaamme, jonne halusimme ehtiä ennen iltapäiväsadetta. Halusimme ehdottomasti alas ennen kuin sade muuttaisi rinteet mutavelliksi. Hiiripuu- ja kiipijämuura sekä käkitrogoni ja kultarintavireo lauloivat ja pieni parvi oliiviorneeroja nähtiin mutta muuten alas kävellessä havainnot jäivät vähiin.

Alas kävellessä alkoi erään ison puun latvustosta kuulua ryskettä. Siellä oli selvästi isompia apinoita mutta mitään emme onnistuneet näkemään, sillä taas kerran latvusto oli aivan liian korkealla ja aivan liian tiheä. Maahan ropisi aika ajoin hedelmiä ja kun olimme jonkin aikaa tähystelleet latvustoa, alkoi hedelmiä selvästi tippua koko ajan lähemmäksi ja lähemmäksi meitä – ja kohta jo osuikin! Aapot olivat selvästi kyllästyneet meihin ja alkaneet viskoa meitä hedelmillä! Niinpä meidän oli lähdettävä jatkamaan matkaa. Onneksi alas pääsi aika paljon nopeammin ja parin tunnin suunnistamisen jälkeen palasimme leiriimme, jonne oli yllättäen saapunut pari paikallista käärmeharrastajaa joen toiselle puolelle leiriytymään.

LeirissäSöimme taas tukevasti ja illalla kävelimme vielä hieman lähirinteessä havaiten mm. pari punasilmävireota (chivi) sekä parven pikkuaratteja. Illalla tutkiskelimme vielä taskulampun valossa hämähäkkejä ym. mutta käärmeitä emme löytäneet. Naapurimme olivat yöllä pari puissa piilotellutta käärmettä löytäneet, mutta he heiluivatkin valtavine valonheittimineen hieman pitempään, aina siihen saakka kunnes saapui taas sade. Ukkonenkin jyrisi jossain Saülin suunnassa, mutta se ei onneksemme osunut kohdallemme. Leiripaikalla oli onneksemme juuri sopivan kokoinen kivi, jolle saimme kasattua kaikki tavaramme. Tavarakasan ja kiven yli viriteltiin vedenpitävä suojapeite.

Takaisin päin

28.7. kunnon aamiaisen jälkeen purimme leirimme ja lähdimme palailemaan takaisin Saüliin päin. Suunnitelmanamme oli kävellä takaisin kahdessa päivässä, jotta pystyisimme retkeilemään paluumatkalla vielä tehokkaammin. Jaloissa painoi aika pahasti ainakin minulla ja vaikka rinkka oli ruoista hieman keventynyt, olivat kaikki tavarat keränneet hikeä ja kosteutta niin paljon, että rinkka tuntui yhä ihan yhtä painavalta.

Heti alkumatkasta kuulimme lepinkäismuuran ja tuttuja ääniä olivat ruskoviiru-, ruskoselkä- ja kääpiömuuraset, rastasluura, isorusokyyhkyt ym. Parilta isolta aukealta löysimme todella paljon lintuja. Vietimmekin niillä aikaa ja ensimmäistä kertaa törmäsimme myös kunnon lintuaaltoon kun yhdessä parvessa meidät ohitti puiden latvustoja seuraten iso parvi lintuja ja joukossa oli monia eri lajeja, ehkä mukavimpina pari helmitikkasta sekä pilkkasiipitangara.

Kävely oli pitkä ja uuvuttava mutta palkitseva, sillä mm. kiipijämuura ja viuhkapyrstömuura saatiin tunnistettua kuten myös mm. nokisiipiorneero, ruostenappari, oliivivyövireo, pari keltaposkitikkaa ja yksi raitatöyhtötikka, kerttulitangara, tummasiipinapsu, pyrstöerakkokolibri, suomukipuaja, isovartiotangara ym.

Cinnamon-rumped Foliage-gleanerFulvous Shrike-tanager

Lopulta pääsimme jalat ihan katkinaisina Camp Rochelle, jossa oli sen verran hyvä lintuhulina, että pitkään huiliin ei ollut varaa. Mutta lintuja toki näkyi ihan ruokaa laittaessa ja syödessäkin. Latvustossa möykkäsi täpläsuomuarattiparvi ja löysimme myös paria lajia mesitangaroita, banaanikerttuleita ym.

Iltakävelyllä leirin lähellä törmäsimme viimein upeaan kyssäkurkeen, joka valitettavasti katosi saman tien kasvustojen taakse. Myös valkonaamio- ja punaleukamuuria sekä poikkeuksellisen poseeraava suomuselkämuura nähtiin. Leiriin palattuamme alkoi ilta jo hämärtää ja silloin kuulimme punarintatinamin, rastasmuuran, isopallo- ja rastasluuran sekä lähipuissa käkättämässä käyneen raitahaukkasparin. Kyssäkurkienkin ääntä kuului pariin otteeseen ja jo nukkumaan asetuttuamme kuulimme kuinka jotkut isommat elukat kiertelivät leiriämme tuhisten. Toivoimme, etteivät ne olleet jaguaareja tai puumia tai sekä että…

Grey-winged TrumpeterCommon Scale-backed Antbird

Ollessamme juuri käymässä nukkumaan alkoi metsä yhtäkkiä humista oudosti ja pian tajusimme että nyt oli tulossa vettä ja kunnolla! Olin itse jo riippukeinussa makaamassa, mutta Hanna alkoi heti pakata viimeisiä tavaroitamme ja peittää niitä mahdollisimman vedenpitävästi.

Hanna sai juuri ja juuri kaiken hyvin pakattua ennen kuin sade ja ukkonen alkoi. Rinkat ja laukut oli mm. ripustettu kantoon roikkumaan siten, etteivät ne osuneet maahan lainkaan. Mutta jos muut tavarat oli hyvin sateelta suojassa, olimme kuitenkin olleet hieman huolimattomia riippumattojemme asettamisessa sillä minun selkämystäni kasteli muutama allani kasvanut puska, jotka osuivat riippumattoon selkäni kohdalla ja kastelivat pikkuhiljaa koko riippumaton. Lopulta minun oli noustava ylös ja käytävä ne katkomassa. Olisinpa tehnyt sen hieman aiemmin… Hannalla puolestaan yhdestä oksasta roiskui vettä riippumattoon ja hänkin kastui siksi jonkin verran. Lopulta kuitenkin onnistuimme nukahtamaan ainakin joksikin aikaa.

Raskasta taivallusta

29.7. vettä tuli kaatamalla lähes aamuun asti mutta sade loppui kuitenkin ennen herätystämme. Iloiseksi yllätykseksi kannosta roikkuneet reput ja kamerat olivat säilyneet kuivina, vaikka yön sademäärä oli 100mm paikkeilla. Retkeilimme aamun vielä Camp Rochen ympäristössä ja havaitsimme pitkälti samoja lintuja kuin illallakin. Uusina lintuina kuultiin hopeavatsamuura sekä guayanansurukki. Tukevan aamuruokailun jälkeen lähdimme taas kävelemään loppumatkaa kohti Saülia.

Alkuun kävely oli helppoa tulvivista jokiuomista huolimatta ja taas näimme saman valkonaamio- sekä punaleukamuuraporukan ja taas niiden mukana oli yksi hienosti poseerannut lintu, joka ei yllättäen ollutkaan sama suomuselkämuura kuin illalla vaan punaperämuuranen. Sateen kastelema metsä osoittautui vaaralliseksi paikaksi, sillä kuulimme tukkipetäjän kokoisten puun oksien romahtelevan puista ja polulle oli kaatunut puita. Sademetsän puilla on niiden kokoon nähden pienet juurakot ja ne kaatuvat helposti.

White-plumed AntbirdRufous-bellied Antwren

Pikkuhiljaa voimat alkoivat olla jo useamman rankan päivän jälkeen aika vähissä. Kun matka jatkui tiheässä sademetsässä kulkien, olivat jatkossa linnutkin aika vähissä. Askel askeleelta vain jatkettiin rahnustamista.

Toki havaintoja kertyi mm. useista porukoista harmaarintamuurasia, mustaleuka- ja pikkulehvämuurista, kaappariattilasta ym. jo tutuista lajeista. Hauskin havainto oli vierestäni liikkelle lähtenyt tamandua, eli muurahaiskarhu, joka kiipesi lähimpään puuhun ja jäi sinne meitä piiloon. Tämä piilo ei vain ollut kovin hyvä, sillä se, ettei se nähnyt meitä tarkoita sitä, ettemmekö me olisi nähneet sitä. Ehkä se kuitenkin tunsi olevansa hyvässäkin piilossa, kun se piti käpäläänsä silmiensä edessä lähes paljaalla rungolla roikkuessaan?

Punaiset nauhat polun merkkinäSouthern Tamandua

Olin ainakin itse ihan katki-poikki, kun kävelimme viimeisiä mutapolkuja ja lopulta laskeuduimme kylälle. Jäin istumaan opastuskeskukselle, kun Hanna lähti kysymään saisimmeko A-Ke-Noulta taas majoituksen. Onneksi tämä onnistui ja kannoimme tavaramme huoneeseemme, joka oli viereinen kuin aiemmin – eli emme olleet aivan yhtä lähellä lintupuuta. Mutta ensimmäisen illan jälkeen samanlaista kuhinaa ei puussa kuitenkaan ollut nähty.

Päivällä kävimme opparilla hakemassa säilössä olleet tavaramme ja illan retkeilimme taas kylällä. Lajisto oli tuttua mutta oli kiva taas nähdä lintuja muutenkin kuin vilaukselta! Metsässä kulkiessa lintujen näkeminen oli ollut todella vaikeaa! Uutena lajina näimme vain pienen parven siniaratteja. Kuivattelimme kastuneet vaatteet ja leirivarusteet läheisellä nurmikolla samalla ruokaa kokkaillen. Sademetsissä on niin kosteaa, että vaatteet kuivuvat vain suorassa auringon paisteessa. Puuvillavaatteet eivät meinanneet kuivua edes auringossa.

Black-throated Mango

Illalla kuvailimme taas tuttuja lintuja pihapuussa. Siinä parvekkeella istuskellessamme huomasimme kaikkien lintujen napsivan jotain hyönteisiä ilmasta. Niin pikkulinnut kuin petolinnutkin olivat tätä tekemässä. Rinteiden yllä olikin petolintuja ihan parvissa mutta meillä ei ollut kaukoputkea mukana, joten emme millään meinanneet saada niitä määritettyä. Onneksi kuvista ne kuitenkin määrittyivät naurukarakaroiksi.

Illalla Hanna huomasi saaneensa iltapäivän kokkailupaikalta mukaan kymmenittäin pienen pieniä punkkeja. Yöllä oli lämmin, ja avonaisesta parvekkeen ovesta lenteli aina välillä utelias lepakko huoneeseen räpistelemään.

Toinen vaellus

30.7. olimme taas pakanneet vain välttämättömimmät laukkuihimme ja jätimme loput tavarat huoneeseemme, jonka olimme nyt buukanneet loppureissumme ajaksi. Tästä toki tuli hieman lisäkustannuksia, mutta ratkaisu helpotti kyllä elämää.

Lähdimme aikaisin aamusta kävelemään lentokenttää kohti tällä kertaa tietä pitkin ja kyllä kannatti, sillä avoimemman maiseman ansiosta monet linnut olivat helpompia nähdä. Tien reunaan sai kerrankin joitakin lajeja myös atrapilla näkyviin edes lyhyen vilahduksen ajaksi. Niinpä havikseen kirjautuivat mm. marmoriviiriäinen, savu- ja mustalakkimuura, liuskepuumuura, amazoniankaklattaja (motmot), haukka-aratti, jauhoamatsoni, pari härkäkotingaa, joista toinen näkyikin sekä vihdoin muutama valkonaama-ara. Kovimpana lajina näkyi lyhyesti punanokkakipuaja, joka valitettavasti katosi, ennen kuin siitä saatiin kuvia, mutta tämä oli helposti tunnistettava laji kirkkaan punaisine nokkineen.

Chestnut-fronted MacawDusky Antbird

Lentokentältä jatkoimme Roche Bateauta kohti ja alkuun kävely oli aika helppoa vaikka polku nousikin aika paljon rinnettä ylöspäin mutta pikkuhiljaa jaloissa alkoi painaa edellisen lenkin kilometrit. Havaintoja kertyi kuitenkin mukavasti mm. isovartiotangara, pari rastasluuraa, harmaarintamuurasia ja oliiviorneeroja.

Tämä polku oli varsin paljon retkeilty, joten jokienkin yli oli rakennettu EU-rahalla ihan kunnon sillat. Ruokailutauon pidimmekin joen ylittäneellä sillalla, joka oli tarpeeksi kaukana kylästä, että vesi oli puhdasta. Toki otimme veden joesta suodatinpumpulla tai käytimme suodattimella varustettua juomapulloa. Ruokailun yhteydessä kuuntelimme ja äänittelimme paria äänessä ja hetken näkyvilläkin ollutta amazonianpuumuuraa.

Keskipäivällä linnut olivat aika vähissä vaikka metsä näytti todella hyvältä. Hopeavatsamuura, kaappariattila, pyrstöerakkokolibri, isonokkamuura, taas rastasluura, seuraavalla pienellä suomaisella aukolla kuulunut isosuomuluura sekä mustapyrstötrogoni, rillinäpsijä, viherlattanokka ja ruskoperämuuranen havaittiin ennen kuin olimme vihdoin Roche Bateaun leirissä.

White-eyed Tody-tyrantOlivaceous Flatbill

Paikalle oli yllättäen leiriytynyt neljän ranskalaisen porukka, jolla oli aivan tolkuttomasti tavaraa. Meillä oli tiedossa, että leiri oli kyläläisiä varten mutta siellä saisi majoittua, mikäli paikallisia ei ole paikalla. Tämä porukka teki ystävällisesti meille tilaa ja saimme pian riippumattomme sekä kaikki tavaramme katoksen alle. Tämä porukka oli aloittelemassa kuukauden vaellusta keskelle amazonasia! He olivat nyt vieneet ruokaa 15 kilometrin päähän ja palailemassa Sauliin, jonne saapuisi seuraavana päivänä kymmenkunta muuta vaellukselle osallistujaa. Sadeyönä heillä oli ollut ongelmia, kun he olivat majoittuneet erään joen varressa ja vesi oli tulvinut leiriin. Heidän kaikki tavarat olivat kastuneet ja mm. ainakin yksi kamera hajonnut ja aamulla heillä oli mennyt pari tuntia veden viemien kenkien etsimiseen…

Ilta hämärsi mutta havaitsimme vielä mm. pitkäsiipimuurasen, isonokkamuuran, pikkutinamin sekä leirissä käpötelleen ruskoviiriäiskyyhkyn.

Ruddy Quail DoveAnchylometes

Illalla laittelimme ruokaa ja pimeässä ”ihastelimme” valtavia hämähäkkejä, joita oli leirin läheisyydessä runsaasti sekä muutamia isompia sammakoita. Ranskalaisetkin kävivät hämähäkkejä katsastamassa eivätkä he sen jälkeen enää lainkaan ihmetelleet, miksi meillä oli saappaat jalassa leirissäkin…

Jokivarren lintuja kuhisevaa metsää

Upea aamu

31.7. heräsimme aikaisin ja heti piti äänittää upeaa mölyapinoiden aamuhuutoa, joka kiiri taas läpi koko metsän! Kävimme sitten kävelemässä polkua takaisin päin. Pikkuhiljaa metsä alkoi herätä ja aika pian alkoi kuulua todella huikeaa härkäkotingojen meteliä. Löysimme paikan, jossa soidinsi ainakin kuusi lintua ja pääsin äänittämään niitä todella hienosti. Tietysti nämäkin linnut olivat niin korkealla puiden latvustossa, ettei niitä oikein päässyt kuvaamaan.

Aamukävely oli muutenkin loistava, sillä löysimme mm. siniotsamomotteja, kaikki kolme lajia luuria, sieppo- ja helmimuuran, muutaman munkkikotingan, amazoniantulikärjen ym. Leiriin palattuamme ja aamuruokaa kokkaillessamme leirin ison puun latvustosta löytyi mm. pari liinasolmiokolibria, useita mesitangaroita ja punavyöarakareja, mustanunnapari, tuhkalaulutyranni ym. Karmiininokkatukaani huuteli kovaa lähistöllä ja mustaposkipeukaloinen sekä tutut ”antit” lauloivat. Härkäkotingakin tuli hienosti näytille lähimpään puuhun! Jokivarressa oli todella paljon lintuja.

Cinereous MournerCapuchinbird

Tufted CoquetteWedge-billed Woodcreeper

Mutapolkuja

Lopulta olimme valmiit viimeiselle vaellusetapillemme, joka olikin sitten pitkälti aika kauheaa mutapolkua! Onneksi sateiden jälkeiset tulvat olivat helpottaneet emmekä me joutuneet rämpimään polkua reisiä myöten vedessä, kuten pari päivää aiemmin oli ollut. Nyt saappailla pärjäsi oikein hyvin pahimmissakin paikoissa.

Itse aloin olla todella väsynyt, joten eteneminen oli melkoista taistelua. Havainnointiteho oli varsin matalalalla, kun vain keskittyi pysymään mutaisella ja paikoin vetiselläkin polulla pystyssä kaikkine kantamuksineen. Onneksi lintuja kuitenkin yhä löytyi mm. kastanjaperäkipuaja, rantamuura, puna-aroja sekä hopeavatsamuura ym. Hitaasti edetessämme näimme myös keltakurkkuoravia, kaikenlaisia hienoja ötököitä ja muita pikkueläimiä. Pari pientä käärmettäkin lähti karkuun saappaittemme alta.

Lopulta olimme lentokentällä, jossa huilimme tovin ennen kuin jatkoimme taas tietä pitkin kylälle. Havaitsimme matkalla vielä oravakäen, hammashaukan, siniaratteja, pari puna-araa, amazonianpuumuuria ja verinokka-arakareja ym.

Scarlet MacawChestnut-rumped Woodcreeper

Kylällä joimme taas opparin hanoista kylmää vettä, johon tuttuun tapaan laitoimme parit Dexalin poretabletit helpottamaan juoman imeytymistä ja tuomaan elektrolyyttejä ym. Ilman näitä emme olisi varmaan reissusta selvinneet. Sitten kävelimme majapaikallemme, jossa itse otin lyhyet tyrmät Hannan kuvaillessa taas pihalintuja.

Iltapäivällä jaksoimme vielä kävellä kylän ympäristössä ja havaitsimme taas kaikki tutut lajit sekä mm. musta-, pilkkasiipi- ja amazoniantangaran, kaakaorastaan sekä valkokurkkunapsijan ym.

Guianan TyrannuletTropical Kingbird

Illaksi olimme tilanneet ravintolaan kunnon ruoan. Hannallekin oli tehty sopivaa ruokaa ja ahdoimme mahat täyteen. Saulissa illan ruokailut käydään sopimassa viimeistään päivällä, jotta ravintoloitsija saa hankittua raaka-aineet ja tehtyä juuri oikean määrän ruokaa.

Lentokentillä

1.8. olimme pakanneet kaikki tavaramme jo illalla. Jätimme isot laukkumme sovitusti mönkijän kuskattaviksi ja lähdimme itse ensin hieman kiertelemään kylän ympäristössä ja sitten pikkuhiljaa kävelemään kohti lentokenttää.

Kylällä kävimme vielä katsomassa vihersiipiaroja ja näimme muita tuttuja lintuja. Lentokentän tiellä näkyi taas mukavasti kaikenlaista mm. tuttuja papukaijoja, pari amazoniankaklattajaa, pikkujalohaukka, useita etelänsirkkahaukkoja, kolibrihaukka, viuhkapyrstömuura, pari mustanunnaa, kultapäätanssija, härkäkotinga, pari valkonaama-araa ym. Tien vartta meidät ohitti vauhdikkaasti pomppien myös pieni täplikäs (Mazama nemorivaga) kauriinvasa.

Black NunbirdLittle Chachalaca

Lopulta olimme lentokentällä, jonne koneemme saapui hyvissä ajoin. Staijailimme Mount Galbaon suuntaan jossa oli runsaasti petolintuja. Löysimme taivaalta aika läheltä töyhtövalkokotkaparin, mutta kun olimme aikeissa kaivaa kameroitamme esiin, tuli virkaili hoputtamaan meitä koneeseen ja silloin vasta huomasimme, että kaikki muut olivat jo menneet koneeseen!

Mount Galbao

Lentomme lähti reilusti etuajassa ja lopulta laskeuduimme Cayenneen 45 minuuttia etuajassa. Niinpä olimme autovuokraamolla 40 minuuttia etuajassa eikä siellä tietenkään ollut ketään paikalla. Viitisenkymmentä minuuttia odotettuamme virkailija viimein saapui ja kylläpä oli taas auton vuokraus vaikeaa, vaikka olimme jo kertaalleen samalta firmalta auton vuokranneet. Onneksi lopulta saimme auton, vaikka minulla ei ollut lainkaan ajokorttia mukana, sillä olin jättänyt sen vahingossa Cayennen hotellille muiden sinne jätettyjen ”ylimääräisten” tavaroiden kanssa. Toki heillä ainakin piti olla kaikki tietoni jo edellisen vuokrauksen jäljiltä.

Taas Cayennessa

Parkkipaikalle käveltyämme, oli automme juuri vasta saapunut ja sitä alettiin nyt vasta siivota. Meille olikin sanottu, että vuokraamolla oli aivan kaikki autot liikenteessä. Puolisen tuntia lisää odoteltuamme pääsimme vihdoin pakkaamaan autoamme ja liikenteeseen. Ja kuinka ollakaan autossamme paloi varoitusvalo, joka ilmoitti tyhjästä eturenkaasta. Niinpä kurvasimme takaisin parkkipaikalle valittamaan ongelmasta. Auton siivouksesta vastannut henkilö ei tietenkään puhunut sanaakaan englantia mutta hän soitteli ilmeisesti toimistolle asiasta ja sen jälkeen vain huitoi meille, että kaikki on OK. Sen ymmärsimme, että hän kehotti meitä menemään huoltoasemalle täyttämään renkaan. Koskapa henkilökunta oli käyttäytynyt tällä tavalla, ajattelimme, että tuskin renkaan vuoto sitten kummoista oli ja että tämä varoitusvalon palaminen varmaan oli ollut heillä jo ennestään tiedossa.

Löysimme pian huoltoaseman, joita Ranskan Guayanassa on vain isommissa kaupungeissa. Rengas oli vain hieman tyhjempi kuin muut ja kaiken lisäksi yhdessä renkaassa oli aivan älyttömästi ylipainetta. Tasoitimme rengaspaineet kaikkiin samoiksi ja lähdimme liikenteeseen.

Ajoimme taas tuttuun Hotelli Belovaan, jossa olimme niin aikaisin, ettei huonettamme oltu vielä siivottu, mutta menimme hotellin ravintolaan syömään kunnon ruokaa odotellessamme. Oli mukava päästä nettiin katsomaan hieman, mitä Maailmalla oli viimeisen reilun viikon aikana tapahtunut.

Lopulta saimme huoneemme ja myöskin kaikki varastoon jättämämme tavarat ja pienen huilin jälkeen lähdimme rantaretkelle. Ajoimme ensin Marais Le Blondille, jossa näkyi taas älyttömästi kahlaajia joukossaan isosirri retkipinnaksi. Jatkoimme aika pian Vieoux de Portin satamaan. Huoasimme jo autoa laiturille parkkeeratessamme olevamme taas hieman myöhässä. Nousuvesi oli jo nousemassa ja monet linnut siksi ilmassa. Hanna keskittyi kuvaamiseen ja itse yritin löytää kahlaajien ja haikaroiden seasta jotain uutta. Amerikansirrejä oli nyt kymmenkunta, kanadantyllejä muutamia, haikaroiden joukossa näkyi taas silkkihaikara ja ainakin yhdestä ohilentäneestä sirriparvesta erotimme pari tundrasirriä, mutta muuten linnusto oli tuttua aiemmilta käynneiltä.

Laughing GullWillet

Aika aikaisin palailimme takaisin hotellille huilaamaan. Seuraavana päivänä olimme suuntaamassa taas aivan uuteen osaan Ranskan Guayanaa, joten lepo oli tarpeen.

Pripris de Yiyi

2.8. lähdimme liikenteeseen jo pimeässä ja käytyämme huoltoasemalla taas täyttämässä rengasta, joka oli onneksi vajentunut niin vähän, ettei se oikein herättänyt huolta, ajelimme aika pitkän matkan Pripris de Yiyin kosteikolle. Matkan varrella näimme pitkäjalkahaukkoja ja lepakkohaukan, punaliivitukaaneja, verinokka-arakareja jne. Yritimme matkan varrella pitkään etsiä pientä lätäkköä (Lagune de Paracou), jolla piti oleman kääpiöuikkuja ym. mutta emme löytäneet sitä lainkaan. (Löysimme lammikon myöhemmin vain todetaksemme sen kuivuneen kokonaan) Näimme sitä etsiessämme kuitenkin jo kauan kaipaamamme surutukaaniparin, kahdeksan vihersiipiaran parven, isomustahaukan, runsaasti oliivikultapyrstöjä sekä solmiotimanttikolibrin ym.

Red-and-green MacawGreat Black Hawk

Pripriksessä parkkerasimme auton ja kipusimme ensin näköalatorniin, josta ei kuitenkaan ollut näkymää kuin tien suuntaan ja sen takana oleville savanneille. Niinpä aika pian lähdimme kävelemään luontopolkua, jonka varressa tiesimme olevan pari piilokojuakin. Polku oli hieman mutainen, mutta onneksi selvisin kuitenkin sandaaleillakin kuivin jaloin.

Kävelymatkan varrella näkyi mm. sointumuuria, sääskikerttu, pari kalastajaa sekä luhtanaamiokerttuli ym. ja ensimmäisen kojun edustalla olleella lutakolla kellui tasan yksi lintu mutta se oli paksunokkauikku. Toiselle kojulle jatkettuamme törmäsimme mm. pariin oravakäkeen ja rubiinihohtokolibriin.

Black-crested AntshrikeSquirrel Cuckoo

Azure GallinuleWhite-fringed Antwren

Crimson-hooded Manakin

Toisella kojullakaan ei oikein lintuja näkynyt mutta pienen odottelun jälkeen vastarannan kanavan varteen käpötteli turkoosi amazonianliejukana. Jatkoimme luontopolun ympäri ja löysimme vielä mm. pari upean värikästä tulitanssijaa, kaneliattilan ja kapustarintamuuran ym. Ensimmäistä kertaa koko reissulla oli hyttysiä ärsyttävän paljon myös päiväsaikaan.

Cinnamon Attila

Jatkoimme evästelemään läheiselle picnic-paikalle (Crique Canceler), jossa kokkailimme mutta havainnot jäivät pariin kalastajaan sekä väkänokkahaukkaan. Komea amerikankäärmekaula kaarteli taivaalla.

St Elie

Sitten olikin aika lähteä ajelemaan St Elien savannien läpi kohti Sentier Botaniqueta. St Elien savanneja lähestyessämme alkoi keli mennä pilviseksi. Ehdimme katsella lintuja vain vauhdista ennen kuin alkoi sataa taas ihan kunnolla. Onneksi sade jossain välissä taukosi sen verran, että päätimme tehdä lyhyen kävelyn yhtä pikkutietä pitkin ja se kannatti, sillä pääsimme kuvaamaan siipiään kuivatelleita yllättävän kesyjä kondoreita ja näimme puissa myös mm. tuhkapäävireon, pilkkasiipitangaran sekä pillisiepparin.

Turkey VultureLesser Yellow-headed Vulture

St Elien tien varressa näkyi tihkusateessa muutenkin mukavasti lintuja ja hyvällä kelillä katsottavaa olisi ollut varmasti vaikka kuinka. Nytkin saimme kuitenkin kuvattuakin savanniaraparven, pääskylaiskurin ja näimme runsaasti muita savanni- ja laidunmaalajeja.

Red-bellied MacawSwallow-winged Puffbird

Sentier Botanique

Sade jatkui taas ja niinpä ajelimme tien päähän Sentier Botaniquelle, josta löytyi pieni katos, jonne laittaa riippumattomme. Virallisesti se olisi pitänyt varata lähikaupungissa sijaitsevalta kaupungintalolta. Piilossa tien toisella puolella oli carbet ainakin kolmellekymmenelle hengelle, joten voisimme tarvittaessa väistää katoksen varanneita sinne. Sateen hellitettyä kiersimme parikilometrisen luontopolun ja löysimme mm. valkometsäpeukaloisen, kuulimme pikku- ja punapäätinamin, suomuselkämuuran, ruskokipuajan, nokikanelityrannin sekä leiriin palattuamme näimme yläpuolellamme upeasti lennelleen kuningaskondoriparin. Isosepelkalastajalla oli pesä tien penkassa ja se mekasti kovaan ääneen lähes koko ajan. Polun varressa oli myös hienoja kämmenen kokoisten hämähäkkien seittejä.

White-crowned ManakinKing Vulture

Yöllä kuului taas jotain pöllömäistä ääntelyä mutta lajia emme keksineet vaikka sen äänitimmekin.

3.8. aamulla taas satoi, mutta tinamit kuitenkin huutelivat yhä lähimetsässä. Pakkailimme pikkuhiljaa tavaramme ja sateen hieman tauottua kävelimme tietä pitkin edes takaisin havaiten tuhkapäävireon, vihernappaajan poikasensa kanssa, pyrstöerakkokolibrin, papukaijoja, isonokkamuuran ja sitten äkkäsin mäen päällä olleen ison kuivan puun latvustosta kauan odottamamme violettikotingan!

Pompadour CotingaFasciated Antshrike

Kohti länttä

Autoa pakatessamme huomasimme, että eturenkaamme oli todella lussun näköinen! Se siis todellakin vuosi! Ja me olimme jatkamassa matkaamme maan länsiosiin. Tiesimme, että koko alueella ei olisi kuin pari huoltoasemaa St Laurent du Maronin kaupungissa, joka ei välttämättä kuulunut lainkaan reitillemme.

Sade kiihtyi taas ja jatkui yhä, kun ajoimme St Elienin tietä savannien poikki. Havainnot jäivät pariin punaliivitukaaniin ja verinokka-arakariin ym. Jatkoimme ajoa länttä kohti havaiten eräällä pylväällä kaktushiirihaukan, mutta muuten olivat linnut vähissä.

Päätimme pakon sanelemina muuttaa reittisuunnitelmaamme täysin ja ajaa suoraan St Laurent du Maroniin, jossa voisi olla mahdollisuus saada auton rengas korjattua tai vaihdettua – tai koko auto vaihdettua.

Burrowing Owl

Ennen Iracouboa oli poliisin pysäytyspaikka ja poliisikin huomautti meille tyhjästä renkaasta. Samoin teki erään tietyön työntekijä meidät pysäytettyään. Vaan eipä meillä oikein ollut muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa ajoa. Pian edessä oli pakollinen stoppi Iracoubon jalkapallokentällä, josta löytyi jo vauhdista etsimämme preeriapöllö! Lintu kökötti avoimesti lyhyellä tolpalla meille poseeraten vaikka yhä vain satoi vettä.

Lopulta olimme St Laurent du Maronissa, jossa ajoimme suoraan huoltoasemalle, jossa täytin 1,2 barin paineisen renkaan täydemmäksi ja jatkoimme sitten satamalle, jossa itse menin rantaan staijaamaan ja Hanna otti puhelimen kouraansa ja soitti Sixtille. Noin viidennellä yrittämällä sieltä vastattiin ja ehkä seitsemännellä osattiin hieman englantiakin. Sekin puhelu kuitenkin katkesi kesken mutta Hanna oli onneksi jo saanut selville, että kaupungissa olisi Sixtin toimisto, jonne meidän tulisi mennä heidän aukaistessa. Heille olisi siihen mennessä jo soitettu ja selitetty asiamme.

Large-biled Tern

Rannassa oli uponneen veneen hylystä muodostunut saari, joka kasvoi vehreänä. Pääskyjä lenteli veden päällä ja valkosiipipääskyjen ym. joukossa näkyi muutama mustavyöpääsky ja jokea pitkin matkasi meren suuntaan useita komeita isonokkatiiroja.

Ajelimme pian Sixtille ja eihän sielläkään puhuttu sanaakaan englantia. Koko hommaa sotki vielä joku äijä, joka tuli mukamas auttamaan, mutta ei hänkään mitään ymmärtänyt, mesosi vain. Oli selvää, ettei tilanteestamme oltu soitettu toimistolle vaikka näin oli luvattu. Onneksi kohta paikalle saapui vanhempi ja erittäin pätevän oloinen työntekijä, joka osasi englantia ja otti heti homman hienosti haltuun. Hän kertoi, että meidän piti mennä läheiselle korjaamolle ja kertoa siellä tietylle henkilölle, että olimme Sixtiltä ja rengas korjattaisiin. Pahaksi onneksemme korjaamo oli aukeamassa siestan jälkeen vasta parin tunnin päästä.

White-winged Swallow

Niinpä me jatkoimme taas maastoon ja ajoimme läheiselle jätärille, jossa teimme yhden reissun harvoista onnistuneista bongauksista ja näimme pääskyjen joukossa pari teräspääskyä.

Kaupassa käytyämme kuluttelimme vielä aikaa rannassa nestehukkaamme korjaillen ennen kuin ajelimme autokorjaamolle, josta oikea henkilö löytyi helposti ja homma alkoi sujumaan. Pian oli rengas vesitynnyrissä ja vuotoa etsittiin koko porukalla. Mitään ei kuitenkaan meinannut löytyä! Tunnelma alkoi olla jo aika epätoivoinen, kunnes Hanna lopulta löysi aivan minimaalisen pienen vuodon renkaasta. Huoltamon työntekijä ei millään uskonut, että niin pieni vuoto voisi olla syypää ongelmiimme, mutta paikkasi kuitenkin tämän kohdan ja lopulta pääsimme jatkamaan matkaamme. Ja onneksemme tämän jälkeen ei renkaamme kanssa ollut enää mitään ongelmia.

Pääsimme vihdoin ajelemaan alkuperäistä kohdettamme eli Yalimapoa kohti ja vaikka olin koko reissun ajanut huomattavan paljon hiljempaa kuin paikalliset, onnistuin väläyttämään ehkä koko Ranskan Guayanan ainoaa peltipoliisia! Alkoi pikkuhiljaa olla sellainen fiilis, että olisi pitänyt jäädä Sauliin koko loppureissuksi.

Ohitimme köyhän näköisiä kyliä ja näimme vain jokusen soreahiirihaukan ennen kuin lopulta ohitimme Manan ja jatkoimme älyttömän hitaita nopeusrajoituksia ajellen kohti maan länsireunaa ja Yalimapoa. Vihdoin saavuimme Hattesin kärkeen, mutta emme olleet matkalta löytäneet ainuttakaan potentiaalista yöpymispaikkaa. Koronahan oli kurittanut Ranskan Guayanaa kovalla kädellä ja etenkin majoituspaikat olivat ottaneet osumaa ja valtaosa niistä oli suljettu. Käännyimme takaisin ja kävimme näkemällämme suojelualueen luontokeskuksella (joka sekin oli kiinni, mutta löysimme kuitenkin yhden englantia vähän puhuneen työntekijän) kysymässä majoitusvinkkejä ja saimme nuotit erääseen pihaan, jossa oli taas katoksia riippumattomajoittumista varten. Sieltä saimmekin oman katoksen ja pian olimme taas valmiit retkelle. Yöpyminen maksoi 10€/ henkilö.

Digue del Panato

Ash-throated Crake

Suuntasimme Digue del Panaton ruovikkoiselle alueelle, jonka läpi kulki tie rehevään metsään. Lintuja oli heti runsaasti ja tien alkupäässä olleen pienen jätärin ympärikävelyllä näimme kultavatsatikan ja ensimmäiset sepelhuitit. Jatkoimme suoran tien varressa pysähdellen ja kuulimme useita pensasrääkkiä ja näimme solmiotimanttikolibreja, amerikanpikkuhaikaran, soreahiirihaukan, ylitsemme lentäneen punaviheltäjäsorsan, marjatyrannin ym.

Least BitternRoadside Hawk

Metsän puolella oli pajon hiljaisempaa, vain pari amazoniankaklattajaa (motmot) meuhkasi, mutta ehkä se johtui siitä, että ilta alkoi jo hämärtää. Takaisin päin ajellessamme törmäsimme vielä edes takaisin lepakoiden kanssa lennelleeseen harmaahaukkakehrääjään.

Illalla majoituspaikassamme oli hieman rauhatonta, sillä porukkaa käveli edes takaisin pihapiirin vierestä ja yksi nuorukainen kävi kämpässämme sisällä ihan pilkkopimeässä muka myymässä jotain rihkamaa, vaikka olimme jo makoilemassa riippumatoissamme. Hän siis selvästi kävi tarkistamassa, mitä kaikkea varastettavaa meillä olisi. Niinpä otimme arvokkaimmat tavarat autostammekin riippumattoihimme, mikä tietysti haittasi jonkin verran nukkumista.

Koska emme meinanneet millään saada unta kävimme vielä pimeässä kävelemässä Hattesin rannalla, jossa toivoimme, että olisi vielä edes jokunen kilpikonna munintaretkellään. Kuuluisa munintatapahtuma oli ollut muutamaa viikkoa aiemmin ja otsalamppujen valossa löysimme useita kilpikonnien munapesiä, jotka koirat olivat kaivaneet auki, mutta yhtään elukkaa emme löytäneet.

Palattuamme nukkumista yrittämään asettautui oviaukollemme jossain vaiheessa suuri koira. Pikkuhiljaa tajusimme, että se oli ihan koulutettu vahti. Takuulla ei kukaan olisi päässyt meiltä mitään viemään sen huomaamatta, sillä se tarjosi pieniä murinoita ja haukahduksia kaikille ohikulkijoille, joita riitti koko yön. Paikalliset kun kävivät rannoilla keräämässä simpukoita ja taskurapuja. Turvallisuuden tunnetta koira meille tietysti antoi, mutta ei se mikään hyvän unen edistäjä ollut.

4.8. heräsin, kun eteläamerikanpöllönen kävi huutamassa aivan vieressämme. Ajelimme jo pimeässä Digue del Panatoon, jossa äänessä olivat sama linnut kuin illallakin. Muutama punaviheltäjäsorsa näkyi taas lennossa ja amerikanpikkuhaikaroita niin näkyi kuin kuuluikin. Ylitsemme lensi myös pampasuohaukka ja molempia edellisillalta tuttuja rantakanoja nähtiin ainakin vilaukselta ja kuultiin useita. Raitapuu- sekä sointumuurat olivat nekin äänekkäinä kuten myös siniarattiparvet, joita lensi ylitsemme. Muita mukavaia havaintoja olivat mm. sammaltikka, savanniarat, marjatyranni ja punasirkkunen ym.

Blue-headed ParrotLong-winged Harrier

Uusia tuttavuuksia olivat mm. hopeakylkimuura, harmaakardinaali (olivascens), sinileukakolibri sekä siniviidakkohaukka. Metsän puolella äänekkäät savanniarattiparvet lentelivät ja näimme pari amazoniankaklattajaa (motmot) ja yleisesti ottaen lintuja oli runsaasti, joten aamu oli mitä erinomaisin.

Brown-throated ParakeetPlain-bellied Emerald

Palaillessamme takaisin päin kuvailimme vielä pesää rakennellutta sitruunaturpiaalia sekä harmaabekardeja. Lopulta meidän piti lähteä ajelemaan takaisin itää kohti.

Epätoivoista etsimistä

Teimme vielä niin Yalimapossa kuin Manassakin parit stopit ilman muita mainittavia havaintoja kuin pikku porukka söpöjä mustatamariiniapinoita. Sitten jatkoimme kohti Manan riisipeltoja, joiden lähellä stoppasimme vielä Terre Rougen farmin portilla, jossa ylitsemme lensi töyhtökarakara, sirohiirihaukka sekä pari ruskoluhtahaukkaa, eräästä puusta lähti lentoon vaaleakarakara ja liuskepuumuura lauloi.

Zone-tailed HawkSavanna Hawk

Entisillä riisipelloilla yritimme päästä useaa eri polkua keskelle valtavaa aluetta, jossa tiesimme parhaiden altaiden sijaitsevan. Mutta polut joko loppuivat tai olivat edellisten päivien kaatosateiden jäljiltä niin tiukkaa ja syvää mutaa, ettei niitä voinut mitenkään kulkea. Kaiken lisäksi alue oli suurelta osin lehmälaidunta piikkilanka-aitoineen. Päivällä alkoi olla tuskaisen kuuma mutta silti yritimme löytää uusia mahdollisia reittejä ainakin parin tunnin ajan mutta lopulta oli myönnettävä, ettemme koskaan pääseet lähellekään parhaita altaita!

Burrowing Owl

Parilla tienvierusaltaalla näimme onneksi jonkin verran kahlaajia. Mukavimpina lajeina löysimme joitakin amerikan-, palsa- ja pitkäkoipisirrejä. Taas näimme punaviheltäjäsorsia lennossa mutta ainoatakaan valkoposkisorsaa emme nähneet. Myös muita eliksiä ja retkipinnoja olisi ollut toiveissamme, mutta ei auttanut! Takuulla teimme kaikkemme oikeille paikoille päästäksemme, mutta kun ei niin ei…

Lopulta meidän piti lähteä ajelemaan pitkää paluusiirtymäämme, jolla stoppasimme vain Iracoubossa preeriapöllöä taas moikataksemme.

Trou Poissons

Illalla käännyimme Pripris de Yiyin lähellä Trou Poissonsin tielle, joka heti 20 metrin jälkeen oli täysin ajokelvoton! Niinpä jouduimme jättämään automme lähes risteykseen ja jatkamaan matkaa jalan. Vähän hirvitti jättää auto tavaroineen aivan päätien varteen.

Oli kuumaa ja kosteaa ja olimme jo valmiiksi aika väsyneitä, kun kävelimme pitkää suoraa parasta savannialuetta kohti. Ainoasta tien varressa olleesta pihasta hyökkäsi todella aggressiivisesti haukkunut koira peräämme ja piti aivan järkyttävää meteliä seuraavat puoli tuntia perässämme. Taas oli ikävä Saülin metsiin…

Lopulta koira luovutti, kun aloimme sopivasti päästä keskelle savannia. Mutta heti tieltä komppaamaan poistuttuamme huomasimme kauhuksemme huomasimme, että savanni tulvi! Vettä oli joka paikassa viidestä pariin kymmeneen senttiin! Ei sellaisesta maastosta mitään kirvisiä tai vastaavia löytyisi! Niinpä palasimme ajouralle ja jatkoimme sitä pitkin eteenpäin.

Onneksi havaintoja alkoi kuitenkin kertyä ja löysimme mm. jokihaukkoja, pensas- ja savannielenioita, harmaasirkkusia sekä preeriaturpiaalin ja näimme pari savannilla lennellyttä pampasuohaukkaa. Eräässä puiden latvustossa lenteli solmiotimantti- ja mesikolibreja sekä rubiinihohtokolibri.

Common Ground DovePlain-crested Elaenia

Bearded Tachuri

Jatkoimme komppaamaan lopulta löytämäämme kuivempaa aluetta, jolta löysimme useita ruohosirkkusia sekä vihdoin perheen ruohonapsijoita, muttemme eteläamerikankirvistä. Pieni parvi savanniaroja sekä muita papukaijoja nähtiin mutta lopulta meidän oli pakko lähteä kävelemään takaisin päin, sillä ilta alkoi hämärtää.

Pois kävellessämme kuulimme useita punapäätinameja ja taas näkyi joku kehrääjäkin, mutta lopulta palasimme autolle saman hullun koiran saattamina.

Meillä ei oikein ollut mitään suunnitelmaa, mitä tehdä seuraavaksi. Lopulta ollessamme ajamassa Sinnamaryn ohi, päätimme kurvata tien varressa olleen ison hotellin pihaan ja mennä kysymään, saisimmeko huoneen. Majoitus oli kallis ja hotellin ravintolakin suljettu, mutta olimme jo niin väsyneitä, että mielellämme otimme huoneen päästäksemme pakkaamaan tavaroitamme kunnolla ja sänkyyn nukkumaan. Suihkukin kuulosti erittäin houkuttelevalta, mutta eihän sieltä tullut kuin jääkylmää vettä… Koko valtavassa hotellikompleksissa oli meitä yöpujiä vain kourallinen.

Valmistimme illallisen trangialla hotellin parvekkeella ja pakkailimme jo tavaroitamme alustavasti ennen kuin pääsimme nukkumaan.

Viimeinen päivä

5.8. heräsimme vähän myöhemmin ja pian olimme taas ajelemassa kohti itää. Teimme tien varren metsissä muutamia stoppeja silloin harvoin, kun löysimme jonkun levikkeen, jolle pysähtyä liikenteen seasta.

Näimme yllättäen taas violettikotingan, vierestämme lentäneen guianansurukin ym. Roche Corailin risteyksessä päätimme kurvata vielä metsiin ja löysimmekin lyhyellä visiitillä mm. paratiisijakamarin, violettikotingaparin (taas), raitatöyhtötikan sekä useita äänekkäitä amerikansirohaukkoja.

Pompadour CotingaParadise Jacamar

Lopulta päätimme jatkaa Kourouhun ja siellä ESA:n avaruuskeskukselle turisteiksi. Museossa onneksi oli kuin olikin tietojemme vastaisesti jotain englanniksikin ja niinpä reissun pakollinen turistiosuuskin oli ihan onnistunut.

Little Wood Rail

Sitten jatkoimme Pointe des Rochesiin ottamaan rennosti ja samalla katselemaan, mitä nousuvesi toisi näkyville. Päädyimme istuskelemaan vähän matkan päähän laiturista suojaiseen paikkaan rantametsän reunaan, josta näkyi hieman mangrovelle. Itse olin jo nukahtamaisillani penkille, kun Hanna äkkäsi rantakanan hiippailemasta varjoissa aivan lähellämme. Rannikkomangrovekana kiiruhti lopulta edestämme avoimen kohdan yli mutta aivan emme kerinneet siihen kameroillamme mukaan. Mutta kohta äkkäsin toisen linnun, joka kulki samaa reittiä ja nyt tästä mm. Birds of Northern South America kirjasta puuttuvasta harvinaisuudesta saatiin kuvatkin otettua.

Samaa reittiä hiippaili kohta sinihaikara ja myös rubiini-iibis upeasti. Kuvailimme myös lähipuissa olleita kruunuyöhaikaroita sekä viheriibistä. Lopulta meidän piti kuitenkin lähteä ajelemaan kohti Cayennea.

Scarlet IbisYellow-crowned Night-Heron

Green IbisYellow-billed Tern

Jossain matkan varrella näin, kun joku tinami juoksi tien yli mutta lajista en saanut varmuutta. Illaksi suuntasimme vielä La Leveelle, jossa oli paikallisen ”Tiiran” mukaan havaittu pitkän tauon jälkeen paria päivää aiemmin kuningastukaani. Meillä oli aikataulu aika tiukka mutta ehdimme odotella juuri siihen kellonlyömään asti, kun lintu oli tuolloin havaittu eli viiteen. Emme kuitenkaan havainneet kuin reissun viimeiseksi uudeksi ja reissun 385. lajiksi mustalakkitityran sekä verinokka-arakareja, töpöaratteja, kultavatsatikan sekä tien yli kiiruhtaneen mölymangrovekanan ym.

Kotia kohti

Lopulta meidän piti ajella lentoasemalle, jossa jätimme auton parkkipaikalle ja vaikka minun teki mieli käydä vierailemassa Sixtin toimistolla ja haukkumassa siellä kaikki, en kuitenkaan näin tehnyt vaan pian olimme odottamassa lentoamme.

Lentokentällä oli taas aivan ihme meininki! Alkuun ei tapahtunut yhtään mitään ja lopulta, kun pääsimme hakemaan lippujamme meille sanottiin, ettemme ehkä mahtuisi koneeseen! Kone oli ylibuukattu ja vaikka me olimme takuulla ostaneet lippumme ajoissa ja nyt kentälläkin hyvissä ajoin – paljon aikaisemmin kuin moni muu – olimme tietenkin me, pitkämatkalaisimmat, ne joita uhattiin kyydistä jättämisellä. Poltin nyt sitten päreeni näille virkailijoille ja kuinka ollakaan ehkä sen ansiosta asiat saatiin kuin saatiinkin järjestymään.

Koneemme oli lopulta reilusti myöhässä, mutta pääasia oli, että me mahduimme kyytiin! Lennolla nukuimme kuin tukit ja tuntui, että pitkä lento oli jopa aika nopeasti ohi.

Pariisiissa oli taas pitkä bussikierros oikeaan terminaaliin ja niinpä jatkolennon odotus ei ollut kovinkaan pitkä. Vihdoin lähti lentomme Suomeen ja taaskaan ei tarvinnut Nukku-Mattia odotella.

Laskeuduttuamme Helsinki-Vantaalle, ei ollut minkäänlainen yllätys, että Hannan rinkka ei saapunut. Osasimme heti arvata, että se oli jäänyt kyydistä jo Cayennessa. Toki mieluummin siellä kuin Pariisissa, jossa oli jo pitempään ollut kaaos ja monien tavarat hukassa viikkotolkulla.

Busseilimme lentokenttähotellille, josta lähdimme sitten ajamaan kohti kotia. Matkan varrella näimme Haminassa kehrääjän ja Simpeleellä huuhkajan ja lopulta yhden aikaan yöllä olimme kotona. Heitimme tavarat jätesäkeissä parvekkeelle ja lähdimme Papinlahdelle pystyttämään verkkoja! Parin tunnin unien jälkeen meillä oli taas SSP-rengastus.

J.A.

Vinkkejä Ranskan Gayanaan matkustaville:

Ranskan Guyana voisi hyvin olla yksi Etelä-Amerikan suosituimmista lintukohteista. Vaikka retkeily on haasteellista, on se myös hyvin palkitsevaa. Ranskan Guyana on varmasti myös yksi Etelä- ja Keski-Amerikan turvallisimmista kohteista.

Paikallinen “Tiira”: https://www.faune-guyane.fr/

Löydät sivuilta havaintoja niin linnuista, kuin muistakin eliöryhmistä. Sivuilta löytyy myös määritystietoutta ja hyviä linkkejä

Lintupaikkojen esittelyjä ranskaksi:

http://www.gepog.org/Observation-des-oiseaux/O%C3%B9-observer-les-oiseaux-en-Guyane/7-La-piste-de-Saint-%C3%A9lie

Tältä sivulta löydät lintukuvia auttamaan määrityksessä:

http://www.gepog.org/Phototh%C3%A8que

Ladattava esite rannikon lajistosta:

https://cdnfiles1.biolovision.net/www.faune-guyane.fr/userfiles/Documentsdivers/Dewynter2022.PetitguideillustrsalinesMontjoly.pdf

Esite Cayannen lajistosta:

https://cdnfiles1.biolovision.net/www.faune-guyane.fr/userfiles/Documentsdivers/Dewynter2022.PetitguideillustrVidal.pdf

Esite kahlaajista:

https://cdnfiles1.biolovision.net/www.faune-guyane.fr/userfiles/Documentsdivers/Oiseaux/LimicolesdeGuyaneguideVersionfinaleversionweb.pdf

Saulin nisäkkäistä ja sammakkoeläimistä on myös olemassa omat esitteensä, mutta ne eivät ole internetissä tiedostoina.

Esite myrkyllisistä käärmeistä:

https://cdnfiles1.biolovision.net/www.faune-guyane.fr/userfiles/Documentsdivers/Reptiles/PosterSerpentsvenimeuxWEBVFinale.pdf

Esite Sammakoista ja konnista:

https://cdnfiles1.biolovision.net/www.faune-guyane.fr/userfiles/Documentsdivers/Amphibiens/GuideAmphibiensLIFE4BEST.pdf

Luontokohteita:

Luontopolkuja ja vaellusreittejä:

https://www.guyane-amazonie.fr/randonnees-itineraires-touristiques

Sentier: lenkin kiertävä polku

Layon: reitti, jota kävellään edestakaisin

Piste: Ura, jota on joskus ajettu kulkuneuvoilla. Voi olla nyt umpimetsää tai ajettavissa oleva metsätien kaltainen ajoura. Karttaan merkitty tie voi olla todellisuudessa heikkokuntoinen ajoura märässä maastossa. Asfaltoitujen teiden jälkeen seuraavaksi suurimmat tiet olivat juuri ja juuri pikkuautolla ajettavissa.

Saulin polkukartta, jota et välttämättä saa paperisena paikanpäältä:

https://eps.dis.ac-guyane.fr/IMG/pdf/cartesentierssaul2018web.pdf

Amazonian puiston sivut:

https://www.espritparcnational.com/en/destination-national-park/amazonian-park-guyana

Majoittuminen:

Majoitusvaraukset pitää tehdä ranskaksi. Vain harvat majoitusyrittäjät rohkenevat viestitellä englanniksi. Googlen kääntäjä toimii englannista ranskaan hyvin.

Hotelleja on vain kaupungeissa. Osa hotelleista ja muista majoittajista oli nyt kiinni talousvaikeuksien vuoksi tai kokonaan lopettanut toimintansa.

Edullisia majoituksia: http://www.escapade-carbet.com

Carbet: paikka jossa nukut yleensä tuomassasi riippumatossa katoksen alla. Kohteessa on usein yhteiskeittiö ja wc leirintäaluetyyliin.

Gite: Rakennelma, jossa on seinät ja katto. Nukkuminen sängyissä hyttysverkon alla. Keittomahdollisuus, jollei majoituspalvelun tarjoaja järjestä myös ruokailua.

Hamac: riippumatto. Öisin on sen verran lämmintä, että tarvitset ehkä vain kevyen peiton tai ohuen makuupussin ja senkin lähinnä selän alle. Hyttysverkko on välttämätön, samoin tarppi, jos nukkuminen tapahtuu taivasalla. Riippumattoilu on oma taiteenlajinsa ja siihen löytyy runsaasti ohjevideoita.Esimerkiksi kiinnitysnaruihin tarvitaan tippalangat, jos ei halua veden valuvan naruja pitkin suoraan riippumatton. Muista, että tavarasi tarvitsevat myös oman sadesuojan.

H.A.

Pohjois-Tansania 7.-17.2. 2022

Syksyllä 2021, kun Maailma oli Covidin takia synkimmillään, lupauduin heikkona hetkenä varamieheksi mukaan kaukalopallon SM-turnaukseen päivän varoitusajalla, vaikken ollut nähnyt mitään mailaa saati luistimia reiluun puoleentoista vuoteen. Seuraavana päivänä matkalla Kuopioon tein sitten toisenkin pari päivää mielessä pyörineen päätöksen – Normajan Jyrki oli järjestämässä helmikuussa lintu- ja nisäkäsreissua Tansaniaan ja nyt matkalle oli enää yksi vapaa paikka jäljellä – jos kerran olin kylmiltään menossa kaukiksen SM-turnaukseen 44-vuotiaana veteraanina, niin kaipa sitä voisi Tansaniaankin lähteä!

Talvi oli synkkä ja todella luminen ja korona pisti pahintaan. Omikronin myötä näytti siltä, että tuskin reissuun päästäisiinkään. Vaikeuksia oli myös Tansanian viisumin hankinnassa, jonka sain lopulta kolmannella yrittämällä – maksukin siis meni kolmesti. Lopulta kuitenkin helmikuu koitti ja viimeisen viikon ennen reissua elin niin eristyksissä kuin työssäkäyvä suinkaan voi. Perjantaina 4.2. pystyin lopettamaan työpäiväni hyvissä ajoin ja lähtemään ajamaan kohti Helsinki-Vantaata, jossa edessä oli PCR-testi, joka piti olla otettuna 72 tuntia ennen Tansaniaan saapumista. Ruuhkautuneiden laboratorioiden takia, testi piti kuitenkin ottaa mahdollisimman aikaisin, jotta tulokset ehtisivät varmasti saapua ajoissa.

Jo seuraavana yönä sain negatiivisen tuloksen, joka piti tulostaa useana kappaleena reissuun. 6.2. päivän vietin Asikkalassa mahdollista taigaisolepinkäistä bongaten – lintu suostui lopulta näyttäytymään yhdeksän tunnin odotuksen jälkeen!

7.2. aamulla kävimme vielä isäni kanssa kauheassa lumisateessa bongaamassa Kirkkonummen Masalassa mäntysirkkua, jonka itse näin lyhyesti. Retkeilimme vielä hieman muuallakin mutta lopulta piti kiiruhtaa pakkaamaan kaikki tavarat lopulliseen kuosiin ja lähteä ajelemaan kohti Helsinki-Vantaata, jossa olin lopulta aivan turhan aikaisin, kolme tuntia ennen lentomme lähtöä.

Matkaan

Asemalla olivat kuitenkin jo lähes kaikki muutkin retkiseurueestamme: Jyrki ja Lotta Normaja, Matti ja Liisa Kapanen, Tom ja Kaija Lindroos, Henrik Lindholm, Hannu Huhtinen ja pian saapui Mika Ohtonenkin. Lentomme lähti lopulta hieman myöhässä ja lento sujui tuttuun tapaan leffoja katsellen ja hieman nukkumistakin yrittäen.

Lopulta laskeuduimme Qatarin Dohaan ennen vuorokauden vaihtumista ja parin tunnin päästä lähti jatkolentomme kohti Tansanian Arushaa – taas hieman myöhässä aamukahden aikaan. Itselläni unet jäivät olemattomiin, kun takanani istui turhan äänekästä porukkaa. Ehkä tunniksi onnituin torkahtaa.

Vihdoin seitsemän jälkeen aamulla laskeuduimme Arushan kansainväliselle lentoasemalle, jossa olikin sitten seuraavat jännityshetket, kun luvassa piti olla koronatestiä jne. PCR-testitodistuksen ja esitäytetyn terveyskyselyn tarkistamisella kuitenkin selvittiin ja aika pian olimme ulkona asemalta odottelemassa jonoihin juuttuneita koneen peräosassa olleita retkiseuralaisiamme sekä opastamme ja kuskejamme.

Linnustoon tutustumista

Aseman pihalla oli heti melkoista lintupaljoutta. Pikkukiitäjäparvi mekasti aseman päällä ja eliksiäkin alkoi ropista. Kolme turturikyyhkylajia eli vaikertaja-, aro- sekä hieman myöhemmin myös savanniturturikyyhky nähtiin. Upean värisiä loistokottaraisia sekä afrikanvariksia pyöri lähes jaloissamme ja kyläbulbulit (tricolor) ääntelivät lähipuissa. Taivaalla lenteli erilaisia pääskyjä ja kiitäjiä, joista viirupääsky sekä häätö-, pahta-, törmä- ja juovakiitäjä saatiin pinnoihin. Puskissa ja puissa pyrähteli medestäjiä, joista ruusurinta- ja sitruunavihermedestäjä määrittyivät. Kauempana olleen kelon latvustossa näkyi useita lintuja, joista saimme määritettyä viirukalastajan sekä mustan muodon haukan, joka oli joko savannilintuhaukka tai pikkulauluhaukka. Myös kobolttihaikara lensi ohitsemme, afrikanvästäräkit istuskelivat katoksen päällä suoraan yläpuolellamme ja kalliorakkeleitakin näkyi kauempana, joten ei oikein tiennyt miten päin olisi pitänyt olla.

Jonkin aikaa odoteltumme oppaamme Anthony Raphael sekä kuskimme Edson ja Geitan saapuivat ja vihdoin viimeisetkin seurueestamme pääsivät aseman pihalle. Olipa osalta mitattu kuumekin terveyskortin tarkistuksen yhteydessä. Kohta pakkasimme tavaramme kahteen isoon safariautoon ja lähdimme matkaan.

Pysähdyimme jo lentokentälle tuovan suoran varrella pointsaamaan eliksiä; äänekkäät tuhkapriiniat, sininiskahiirot, savannikäärmekotkan sekä keltavatsamedestäjän. Ja matkan jatkuttua näkyi vauhdista vielä mm. etelänpuhvelikutojia, sieppodrongo sekä frakkilepinkäisiä.

Ajelimme puolisen tuntia Mt Merua kohti, jossa lopulta jalkauduimme kävelemään pientä metsätietä ja olipahan lintusekamelska, kun mitään ääniä saati näkyneitäkään lintuja ei tuntenut… Afrikanpalmukiitäjät lensivät taivaalla, latvustosta löytyi smaragdikäki, erään rakennuksen katolla seisoskeli pari hadadaiibistä ja puskista löytyi mm. pensaspunatasku, valkokulmaseppä ja harmaasavannisieppo. Duettolepinkäiset (major) ääntelivät hassusti, myös uikuttaja- ja tamburiinikyyhkyt ääntelivät ja molempia nähtiinkin. Erään puun latvustossa seisoskeli palmukorppikotka ja lyijykertun (brevicaudata) selän väriä tutkailtiin, mutta harmaalta näytti. Anthony osoitteli meille useammankin laulavan timanttirintataskun, mutta niitä ei millään saatu näkyville. Puistopunatasku opittiin erottamaan jo nähdystä pensaspunataskusta pyrstön näkyessä kunnolla ja mustalatvuskottaraiset sekä afrikansepelkyyhkykin saatiin pointsattua.

Uikuttajakyyhky

Lopulta jatkoimme Ngare Sero Lodgen pihapiiriin, jossa pinnoja ropisi yhä vain kiihtyvää tahtia. Koko ajan huutanut sinikäki (australis) oli hieno ja viirutäplätikkakin nähtiin ennen kuin laskeuduimme alas lammen rantaan, jossa näimme mm. kaislamerimetsoja, kekonokka- ja leirikutojia, muutaman afrikanjassanan ja mustahuitin, pronssi- ja seepramanikkeja (nigriceps), kirjohelttasieppoja, huiskulepinkäisen sekä upeimpina kiljumerikotkan sekä afrikankeisarikalastajan. Tutumpina lajeina näimme mm. pikku-uikkuja, liejukanoja sekä jalohaikaran.

Anthony osoitteli lähes taukoamatta eliksiä eri suunnista ja kaikki kuuluneet äänetkin tuppasivat olemaan uusien lajien aiheuttamia. Nakkelitöpökerttunen, savupääkalastaja, loistikka, harmaahunajaopas, harmaaviherbulbuli, akasiakäpinkäinen sekä pienen kävelyn päästä löytyneet hauska vasarapäähaikara sekä afrikannokisorsapari näkyivät sellaista tahtia, että heikompaa hirvitti. Kuuluneita ääniä olivat mm. töyhtökotka, punarinta- ja malakiittikäki, ruokometsäkerttunen sekä afrikanhiirihaukka.

Aikamme kierreltyämme kokoonnuimme lammen yläpuolella olevalle katokselle kenttälounaalle ja lounas keskeytyi monta kertaa lintujen katselemisen ja kuvaamisen takia. Mm. lammen vastarannalla puissa liikkuneet gueretsat eli mustavalkoiset todella pörröhäntäiset apinat saivat osakseen ansaitsemaansa huomiota.

Lounaan jälkeen kiertelimme alueella vielä lisää, osan keskittyessä kuvaamaan tai jopa hieman lepäämään järjettömän raskaan matkustamisen väsyttäminä. Ohtosen Mikan kanssa me suuntasimme pienelle metsäpolulle kävelemään. Alkuun oli hiljaista, olihan päivä lämmennyt jo melkoisesti, mutta sitten tärppäsi, kun löysimme punahelmipeippoparin, tuliruusupeippoja sekä pikkubulbulin. Kohta törmäsimme Henkkaan ja Hannuun, joiden kanssa jatkoimme metsän läpi jokivartta lammen rantaan havaiten vielä mm. vaaleasilmäkutojan sekä pari koskivästäräkkiä ym. Myös muutama sinimarakatti sekä etiopianpensasorava nähtiin.

Parkkipaikalle päästyämme löytyi lähipuista ensin ruso-otsatikkanen sekä pian myös muutama kekäleseppä. Samoissa latvoissa kävi myös harmaatoko sekä hopeasarvinokkakin. Autoihin istahdettuamme ja liikkeelle hädin tuskin päästyämme näkyi pienellä niityllä vielä viiksihemppoja sekä lisää tuliruusupeippoja.

Ilta oli hämärtymässä, kun saavuimme Arushaan tilanteeseen sopivasti nimetyn Korona Villan pihaan, jossa työntekijät ottivat meidät avosylin vastaan. Kohta olimme saaneet huoneemme ja saman tien saimme kiiruhtaa ruokailuun. Ruoan jälkeen pidimme tietysti vielä iltahuudon, joka kesti aika kauan, vaikka emme vielä olleet ehtineet kuin tekemään reissuohjelmamme mukaisen Introductionary to birdingin eli pikaisen linturetkeilyyn tutustumisen…

Arusha National Park

8.2. aamupalan jälkeen olimme osa porukasta jo hyvissä ajoin pihassa odottelemassa kyytiämme ja tutustumassa linnustoon. Pihapiirissä näkyi mm. töyhtöhiiroja, pari valkoniskakorppia sekä jokunen ihan puhtaan näköinen viktoriankaijanen useamman risteymän näköisen seassa. Suurin osa Arushassa esiintyvistä kaijasista ovat viktorian- ja naamiokaijasen erinäköisiä risteymiä. Klo 7:30 saapui toinenkin automme ja lähdimme ajelemaan kohti Arushan kansallispuistoa. Anthony oli aina joka toinen päivä toisessa autossa ja tällä kertaa olimme Normajan sekä Kapasten pariskuntien kanssa ns. ykkösautossa.

Stoppasimme pariin otteeseen matkan varrella ja heti ensimmäinen stoppi oli hieno, sillä näimme etelänkruunukurkiparin ja riisiviljelmällä näkyi pyhäiibis ja kolmivyötyllikin. Kylälepinkäisiä ja afrikanpensastaskuparin ohitettuamme näkyi jo kansallispuiston portti rakennuksineen. Portilla kuskit joutuivat täyttelemään papereita, joten me jalkauduimme lähistölle, josta löytyi tietysti mukavasti uusia lintuja. Hauskan näköisen akasiatöpösiepon, matkijapunataskun, pronssimedestäjiä, keltarinta-apalin ja mustaselkäapalin nähtyämme lähdimme ajamaan kansallispuistoon. Puistossa ei sitten enää noin vain noustukaan autosta, sillä puistossa eleli leijonia ja muita vaarallisia eläimiä ja jalkautuminen oli sallittua vain muutamilla piknikpaikoilla ja vastaavilla.

Muutaman suomufrankoliinin ja kääpiömehiläissyöjiä nähtyämme löytyi eräältä aukealta sekalauma afrikanpuhveleita ja seeproja seuranaan myös pahkasikoja sekä ensimmäinen loisnokkelikin puhvelin selässä. Tien vieressä patsasteli myös komea afrikansatulahaikara ja samalla aukealla näkyi myös kylälepinkäinen sekä valkosiipipiispoja ja miljoonakutojia. Pikkuhiljaa nousimme ylemmäksi ja ylemmäksi vuoristometsään ja lopulta parkkeerasimme aivan uskomattoman ison puun juurelle. Itse asiassa tie kulki puun läpi!

Puun juurella saimme taas jalkautua pienelle aukealle ja tässä olikin sitten melkoisia lajeja tarjolla. Anthony alkoi saman tien soittaa eri lajeja kaijuttimestaan ja pikkuhiljaa vastauksiakin alkoi kuulua. Ensimmäinen targetti saapui puun latvaan raakkumaan ja lopulta lintu nähtiinkin useamman kerran lyhyesti – etenkin lennossa. Laji oli uskomattoman hieno kenianturako! Pian atrappi raikasi taas ja seuraavaa targettia odotellessa nähtiin mm. vuoriharmaasieppoja, pari bambu-uunilintua, vuori- sekä raitaposkibulbuli (striifacies), isonokipeippo sekä etiopianrillejä (eurycricotus) ja lopulta atrappikin tuotti tulosta, kun yläpuolellemme saapui taas uskomattoman värikäs lintu – viirupyrstötrogoni! Ja kuten värikkäiden lintujen kuuluukin olla, myös trogoni oli todella vaikea nähdä ja etenkin kuvata, mutta lopulta jonkinlaisia kuvia saatiin.

Matka jatkui ja nisäkkäitä alkoi näkyä; kirahveja, dikdik-antilooppeja, savannipuikkija, gueretsoja, kirjo- ja vesiantilooppeja sekä kovimpana nisäkkäänä servaali. Lisää afrikanpuhveleita ja seeproja nähtyämme ja kuvattuamme ja linnuista helmikanoja, keltakertun, punaniskakiuruja sekä kääpiömehiläissyöjiä havaittuamme, saavuimme Momellajärvien alueelle ja pian stoppasimme ensimmäisen järven rantaan piknikpaikalle. Nautimme taas kenttälounaan samalla monenlaisia lintuja ja elukoita havaiten. Ylänkökutoja ja jokimehiläissyöjä liikkuivat lähipuskassa ja järveltä löytyi ruskonarsku, punanokkasorsapari, afrikanmerimetsoja sekä rannalta pari seppähyyppää. Olipa kauempana järvellä kolme virtahepoakin! Ja pienen käppäilyn aikana löytyi vielä ruostevahanokkia.

Pian matka jatkui seuraavalle järvelle, jolla oli flamingoja runsaasti, niin pikkuflamingoja kuin tavallisiakin. Myös punanokkataveja, sininokipääskyjä, muutama isotörmäpääsky sekä yksinäinen afrikankuparisorsakoiras nähtiin. Puputtajakukaali (superciliosus) näyttäytyi vihdoin minullekin ja muita pinnoja olivat bulbulikerttu, valkosilmäseppä, kuparikäki, afrikantervakiitäjä (barbatus), oliiviseppä sekä keltaperäpiispa. Myös seeproja, kirahveja, afrikanpuhveleita ja pahkasikoja päästiin taas ihastelemaan ja unohtaa ei sovi sinimarakatteja ja vaippapaviaanejakaan. Jottei touhu kuulostaisi koko ajan hirveän eksoottiselta niin voisi mainita, että havaittujen lajien listalla olivat myös mm. pitkäjalat, pikku-uikut (aivan tuhottomasti), suokukkoja, liroja, metsäviklo, rantasipi jne.

Yhtäkkiä automme stoppasi ja Anthony sanoi, että kuskimme oli nähnyt jonkin vilauksen. Peruuttelimme aika pitkään ja lopulta Anthony alkoi soittaa atrappia ja kuinka ollakaan kakkosauton porukka näki vilauksen lentävästä afrikantrogonista. Skannasin itsekin kiikareilla latvustoa ja yhdestä pienestä aukosta näkyikin ylemmäs latvustoon ja siinähän se lintu pojotti! Lintu näkyi niin pienestä aukosta, että sitä oli mahdoton nähdä muualta kuin minun penkillä seisomalla, joten meidän autokuntamme kävi pointsaamassa trogonin vuorollaan minun paikaltani. Lopulta linnusta saatiin jonkinlaiset kuvatkin otettua.

Matka jatkui savannille, jossa seuraava upea lintu oli kultakurkkuvästäräkki. Ensimmäinen monista hertuistakin hoidettiin ohimennen – ties kuinka monta eri lajia oltiin jo tunnistamatta kuultu – tämä sai nimekseen kyläherttu. Muutama afrikanviherkyyhkyjä näkyi erään aika kaukaisen puun latvustossa ja toinen herttu sai nimekseen livertäjäsellainen. Värikäs idänkirjolepinkäinen näyttäytyi lyhyesti ja muita havaittuja lajeja olivat myös mm. akasiakuhankeittäjä, liekkitikkanen (spodocephalus), tansaniansitruunahemppo sekä hieno dominikaanileski.

Lopulta kierros oli heitetty ja olimme taas portilla, jossa ulkoiltiin sen aikaa, kun kuskit selvittivät paperityöt. Sitten jatkoimme Arushaan Korona Villaan, jossa taas oli saman tien ruokaa tarjolla, todella pitkä iltahuuto ja sitten olinkin itse aivan valmis unten maille.

Pitkä siirtymä

9.2. aamupala oli taas klo 6:30 ja nyt olimme hieman saaneet aikaistettua lähtöä, sillä emme olleet nyt minkään turhan myöhään aukeavan portin aikataulutettavana, vaan edessä oli pitkä ajo kohti Serengetiä. Pihalla kyytiä odotellessa näkyi taas jo tuttuja lintuja mutta sähkölangalla istuskeli myös kyläleski. Pian olimme tien päällä ja onneksi autot saatiin paikka paikoin pysähtymäänkin, kunhan iso armeija-alueeksi kerrottu alue oli saatu ohitettua. Niinpä pinnalistalle lisättiin matkalta mm. varpuskiuru, ruskokäärmekotka, afrikanhaarahaukka, keltapäähaukka, naamioviheltäjäsorsa, kruunuhyyppä, mustanaama-, suomu-, pisamaotsa- ja tuliperäkutoja, kordofanin- (rufocintus) ja kastanjavarpunen sekä tankkaamaan pysähdyttyämme myös naamiokaijanen. Savannihaikaroita näkyi isoja parvia niin maassa kuin taivaallakin ja ensimmäiset pumpuliturakot nähtiin vauhdista.

Lopulta stoppasimme kävelemään akaasiametsikköön puoleksi tunniksi, joka venähti ainakin tunniksi, sillä uusia lajeja oli taas aivan tolkuttomasti! Tummaraitakerttu, okalepinkäinen, sinipää- ja punaposkipeippo, viirusininärhi, etelänmustasieppo, varpusseppä, aavikkoapali, ruusurintalepinkäinen, rikkihemppo, täpläpalmutasku, viiruruostepyrstö, keniankottarainen, afrikankelta- ja kultaperähemppo, liitolepinkäinen, punaposki- ja akasiaherttu, hopeasieppo, kauno- ja violettimedestäjä sekä pikkusirppisäihkyjä nähtiin. Paikalla olisi helposti viettänyt vaikka koko päivän, sillä lintuja oli todella paljon ja kuvattavaa olisi riittänyt! Nyt kun kävelimme aika isolla porukalla ja joka puolella riitti katsottavaa, niin kuvien ottamiseen ei ehtinyt juuri keskittyä.

Matka jatkui ja taas näkyi mm. somalianlauluhaukka, savannisininärhiä, etiopiansurutaskuja sekä kanelimehiläissyöjä. Matkan varrella näkyivät myös ensimmäiset maasaikylät, jossa savimajan näköiset rakennukset oli ympäröity sankoin risuaidoin. Näimme myös hauskan kameleontin ylittämässä tietä.

Lopulta kurvasimme Ngorongoron porteille, jossa vaippapaviaaneja sekä keltaperähemppoja, punaotsaseppää sekä ruskopääapalia hetken katseltuamme jatkoimme kraatterivuoren rinteen näköalapaikalle kenttälounaalle ja taas riitti katsottavaa ja ihmeteltävää niin paljon, ettei syömisestä meinannut tulla mitään!

Osa meistä oli kaivanut kaukoputken esiin ja suunnannut sen kraatteriin, jossa oli nisäkkäitä todella runsaasti ja eipä aikaakaan, kun ensin näin kiikareilla ensimmäisen norsun ja heti perään löytyi putkiin äärimmäisen uhanalaisia pensassarvikuonoja! Sarvikuonoja ei todellakaan ollut alueella paljon, joten se piti heti käydä putkesta pointsaamassa. Lopulta niitä löytyi neljä kappaletta ja muita nisäkkäitä olikin sitten lukematon määrä, mutta niihin ei ehtinyt keskittyä, kun lintujakin oli ympärillä – ja kaikki taas uusia lajeja.

Lounaan syönnin ohessa näimme mm. etiopianrillejä (mbuluensis), aprikoosirastaan, valkokurkkusepän, viiruhempon sekä upean kultasiipimedestäjän. Edes lyhyeen vessakäyntiin ei olisi ollut oikeasti varaa, sillä heti taisi mennä parikin elistä ohariksi – ja vielä ei ainakaan minulla ollut mitään haisua siitä, mitä lajeja olisi jatkossa helppo nähdä, sillä linnut tuntuivat olevan joka paikassa aina aivan erimerkkisiä…

Portilta taas selvittyämme matka jatkui kohti Serengetiä ja matkalla näkyivät ensimmäiset upeat kuningastrapit, savannituulihaukat, punalakkikiurut, ruohikkokirviset, muutamia afrikanmustavariksia, suomupaksujalkoja ja pian alkoi myös elukkaa näkyä aivan tolkuttomasti! Etupäässä juovagnuita, seeproja, afrikanpuhveleita sekä thomsoningaselleja oli silmänkantamattomiin molemmin puolin tietä ja niiden seasta löytyi myös joitakin hirvi- ja topiantilooppeja, grantingaselleja, susisakaaleja sekä hyeenoja. Eläinten suuri muutto oli täällä nyt menossa! Ihmeteltävää olisi riittänyt mutta meillä oli kiire, sillä meidän piti olla viiden aikaan Serengetin portilla.

Aika pitkään ajoimme järkyttävää vauhtia surkeaa tietä ja saimme auton pysäytettyä vain aivan pakosta eli elisten takia – ja pari kertaa onneksi myös ohittamattoman kuvaustilanteen takia.

Niinpä jokunen savannituulihaukka, kapustatrappi, keltakurkkuvästäräkki, liitohaukka, mustavyötasku ja lopulta myös ensimmäiset strutsit saatiin kuvattuakin. Ja hieman ennen porttia tehtiin sitten huikea stoppi, kun tien vieressä nieli käärmettä upea sihteeri ja vähän kauempana loikoili leijona valitettavan pahasti kasvien takana!

Vihdoin olimme Serengetin kansallispuiston portilla ja taas oli kuskeilla paperitöitä ja me pääsimme käppäilemään lähistölle. Kääpiölepinkäinen, punatöpökerttunen ja akasia- sekä vyötiaiskerttu saatiin kuitattua pinnoiksi ja eräässä latvassa piilotellut hyönteissyöjä määritettyä ihan tavalliseksi kultarinnaksi ennen kuin matka taas jatkui kohti majapaikkaamme, jonne oli vielä vajaan tunnin ajo.

Kun portista oli päästy, ei meillä ollut enää niin kiire ja Anthony kaivoikin meille atrapin avulla esiin parven valkosilmätimaleita ja pari keltapääfrankoliiniakin nähtiin lyhyesti, ennen kuin aurinko alkoi laskea. Tie oli surkea ja vauhti taas melkoinen. Illan jo hämärtäessä näimme taivaalla yksittäiset kirjo- ja korvakorppikotkat ja pian näkyi puiden latvustoissa lisääkin korppikotkia. Muita nähtyjä lintuja olivat valkovatsatrappi, afrikanmarabut sekä muutama parvi helttakottaraisia. Oli jo pimeää, kun ohitimme lutakon, jonka rannalla seisoskeli muutamia virtahepoja ja enemmänkin niitä oli uimassa.

Sitten alkoi sataa ja oikein kunnolla! Lopulta parkkeerasimme Thorn Tree Campin pihaan, jossa työntekijät ottivat meidät vastaan sateenvarjoin ja saattoivat respaan, johon tavarammekin kannettiin. Ja pian olimme nauttimassa taas erinomaista illallista, jonka jälkeen iltahuuto kesti taas pitkään.

Kun iltahuuto oli pidetty piti meidän pyytää majoituksen työntekijä saattamaan meidät kämpällemme, sillä alueella ei pimeässä saanut liikkua lainkaan itsekseen sillä olimmehan aivan keskellä Serengetin kansallispuistoa ja pihapiirissä saattoi liikkua pimeän turvin mitä tahansa villieläimiä.

Serengetissä

10.2. yöllä oli satanut todella kovaa, mutta onneksi aamuksi sää selkeni ja auringon noustessa käppäilimme aamupalalle, jolle saimme seuraksi sosiaalisia harmaahilkkakutojia. Aamupalan jälkeen pääsimme liikenteeseen ja tutustumaan kunnolla Serengetin kansallispuistoon.

Vaikutti siltä, että vasta jonkin aikaa ennen reissuamme alkaneet sateet, joiden ansiosta maasto oli käsittämättömän vihreätä, olivat saaneet eläimet normaalista aikataulusta myöhässä liikenteeseen. Siksi olimme edellisiltana nähneet valtaisia laumoja, jotka eivät kuitenkaan vielä olleet ehtineet itse kansallispuistoon asti. Gnuita ei näkynyt päivän aikana lainkaan ja seeprojakin vain vähän.

Lintumaailmaa edustivat mm. savannitäplätikka, lauluhaukka, kyläkutoja, hauskasti pärissyt pärinäkiuru, täpläotsatikkanen, punasavannisieppo, viheltäjäkiuru, parvilepinkäinen, tummapensaskiuru, naamiovahanokka, afrikankaija, liuskelepinkäinen, liitokotka, kobolttipeippo, olkipyrstö-, kiilto- sekä paratiisileski, akasiaeremomela, raakkujaherttu, pikkulauluhaukka, huppuhopeanokka, harjalintu (africanus), punanokkatoko (ruahae), mustaharakkalepinkäinen, pronssipääkottarainen, naamioturako, sahelinkutoja sekä maaseppä (usambiro). Mukavimmin päästiin kuvaamaan kapusta- ja valkovatsatrappeja, piispahaikaraa (microscelis) ym. Nisäkkäistä kennoille tarttuivat impalat, topinantiloopit, kääpiömangustit, dikdik-antiloopit, afrikanpuhvelit isoloisnokkelit selässään ja myös leopardikilpikonna ja kameleontti nähtiin. Tutuksi tulivat myös tsetsekärpäset, mutta onneksi niitä, kuten muitakin hyönteisiä, oli todella vähän.

Aika pitkään ajeltuamme biotooppi muuttui erikoiseksi aukeaksi ylängöksi, jossa kasvoi muutaman metrin korkuista piikkistä puuta harvakseltaan – tämä oli akasia-apalin aluetta. Niinpä atrapit raikasivat molemmista autoista ja pysähdyimme aina parin sadan metrin välein lintua etsimään. Sen kuulemma oli tapana saapua hiljaa paikalle, olla tovi näkyvissä ja kadota sitten kokonaan. Me olimme taas Anthonyn johdolla jatkaneet matkaa, kun radiopuhelimitse tuli tieto, että taka-auto oli kuin olikin löytänyt apalin paikasta, jossa olimme olleet jo vaikka kuinka kauan. Onneksi saimme auton käännettyä ja palattua paikalle ja lintukin oli yhä hallinnassa. Tämä oli taas yksi todella kova laji listallemme! Kun samaan aikaan maisemassa puiden takana lompsi norsulauma, oli tunnelma varsin korkealla!

Jatkoimme matkaa ja pian tien varresta löytyi kääpiöhaukka. Sitten alkoi taas kova atrapin huudatus liikkuvasta autosta mutta mitään ei meinannut löytyä – yleensäkin tuntui, että kaikki linnut olivat kadonneet. Mutta lopulta Anthony löysi etsimämme, kun parvellinen harmaaharjalepinkäisiä saapui lentelemään lähistölle atrapin houkuttamana. Ne laskeutuivat aina vähän turhan kauas, mutta pääsimme kyllä hyvin näkemään ja jotenkin kuvaamaankin nämä hassun näköiset veijarit.

Pikkumatkan jatkettuamme pysähdyimme aukealle, jonka takana oli valtavan suuria puita vuoren rinteellä. Pian näimme ensimmäisen afrikanmetsäkalastajan ja sitten vuorossa oli melkoinen yllätys, kun metsän reunassa loisti punaisena upea punalepinkäinen. Atrapin houkuttelemana saapui samaan aikaan puiden latvuksiin piiloon helmitöyhtöturako, joka näkyi muutamaan kertaan lennossa ihan mukavasti. Akasiatoko (deckeni) saapui automme viereen poseeraamaan ja kohta atrappi houkutteli kauas puiden latvustoon pari idänharmaaturakoa raakkumaan – näitä ei kuitenkaan nähty kuin pari kertaa hyvin lyhyesti lennossa. Stoppi oli kuitenkin ollut aivan käsittämätön, sillä lajien laatu oli ollut todella korkea!

Palailimme leiriimme varsin vauhdikkaasti ja leirissä ehdimme kuvailla hieman tavallista pihalinnustoa mm. loisto- ja pronssipääkottaraista, tuhkavarpusta (suahelicus) ym. ja löytyipä parkkipaikan vierestä maasaitiainenkin.

Ruokailun jälkeisellä lyhyemmällä iltapäiväretkellä saldona olivat mm. aro- ja luhtaherttu (marginalis), töyhtökotka, viktoriankaijaset, tansanianfrankoliini sekä nuolitimalit. Kovin juttu oli kuitenkin vastaan tulleen auton meille vinkkaama gepardi. Kissa oli hävinnyt jokin aika sitten heinikkoon, mutta me onneksi löysimme sen makoilemasta varsin läheltä tietä. Lopulta se nousi istuma-asentoon ja kunnolla näkyviin, joten olimme todella tyytyväisiä!

Jatkettuamme taas matkaa näyttäytyi minullekin savannivarpuspöllö ja myös ensimmäiset sirokotka, afrikanvuorikotka sekä keltakurkkuvarpuset nähtiin. Illan valot olivat upeat ja monista lajeista saatiin nyt erinomaisia kuvia, kun mihinkään ei ollut kiire. Kuskinamme toiminut Edson pysähteli aina pyynnöstämme ja hän tuntui olevan porukan puhelian muutenkin. Silloin kun oppaamme Anthony ei ollut kyydissä, kertoili Edson mukavia tarinoita ja informatiivisia tiedonantoja niin paikoista, paikallisista asukkaista, nisäkkäistä kuin jopa linnuistakin. Oppaamme aktivoitui lähinnä vain kysyttäessä ja (onneksi) silloin, kun joku tärkeä target-laji oli tiedossa.

Kämpille palailimme hieman ennen auringonlaskua ja pian oli taas ruokailu ja muut tutut iltarutiinit. Kämppäämme menin taas saattajan johdolla ja Mika saapui nukkumaan taas tuttuun tapaan paljon myöhemmin.

Toinen Serengetipäivä

11.2. Yöllä oli norsu rymistellyt osan porukastamme telttakämpän vierestä ja vääntänyt melkoiset tortut keskelle parkkipaikan polkua. Aamunpalan jälkeen lähdimme taas puistoon ajelemaan tavoitteena vielä puuttuneet linnut sekä nisäkkäistä etenkin leopardi, joka oli toivelistoillamme korkealla. Puistossa ajelevilla ryhmillä oli autoissaan radiopuhelimet, joten tieto kyllä liikkui kissaeläimistä ym. joten saatoimme aika huoleti keskittyä lintuihin ja lähteä sitten tarvittaessa bongaamaan.

Ajelimme hieman kosteampia alueita pikkuhiljaa pohjoista kohti ja havikseksi kertyi alkuun afrikankaijaa, pikkutuulihaukkaa, lauluhaukkaa, maaseppää (usambiro), nunnataskua, mustahuittia, afrikanmetsäkalastajaa ym. jo tuttua eli elikset olivat ensimmäistä kertaa tiukemmassa. Nisäkkäistä näkyi mm. virtahepoja, vaippashakaaleja, dikdikejä ym.

Vihdoin löytyi etsimiämme hautaajaviippoja ja seuraavaksi paukahti elikset afrikaniibishaikarasta, ruskovyötyllistä, tulikauluspiispasta (laticaudata) sekä krokotiilistakin. Pääsimme myös seuraamaan parin virtahevon tappelua, joka jatkui ja jatkui. Oli myös hauska nähdä meikäläisen rantasipin talvehtivan virtahepolautalla yhdessä loisnokkelin kanssa otusten selästä hyönteisiä nokkien.

Matkan taas jatkuttua lenteli taivaalla afrikanhietakyyhkyparvia ja tien varressa päästiin kuvaamaan paria naamiohietakyyhkyä. Sitten kuskimme Edson äkkäsi eräässä puussa töröttäneen upean savannihuuhkajan. Muita havaintoja olivat tien varressa makoillut pikkuruokoantilooppi sekä tien ylitti valtava pytonkäärme.

Taas yhden cisticolan, nummihertun, nähtyämme, löytyi eräästä puusta rosvohaukka työssään eli jotain pesää kaivamassa. Tätä haukkaa päästiin kuvaamaan oikein antaumuksella ja itselleni tämä oli hyvä paikko, sillä edellisen rosvohaukan olin nuijannut. Vielä löytyi taivaalta huppu- ja savannikorppikotkaa ja sitten pienen lentokentän lähistöltä löytyi pieni leijonaporukka makoilemasta puun varjossa. Yksi isompi jellona kävi järsimässä meidän kohdaltamme ikävästi piilossa ollutta vesipuhvelinraatoa. Myös punalehmäantilooppeja näkyi muutama ja pienen lutakon rannasta löytyi tutun näköiset taivaanvuohi ja liro sekä hieman eksoottisempia afrikan- ja kolmivyötyllejä.

Lentokentän leirintäalueella pääsimme hetkeksi jalkautumaan ja taas riitti tavallisia lintuja kuvattavaksi. Mukava oli päästä kuvaamaan mm. kesyjä kenian- ja pronssipääkottaraisia, liuskelepinkäistä, maasaitiaista, huppuhopeanokkia, täpläpalmutaskua sekä myöskin söpöjä kääpiömangusteja ja puutamaaneja.

Jatkettuamme matkaa, ohitimme taas leijonaporukan, joista yksi komea naaras oli nyt saapunut lätäkön rantaan juomaan ja sitä päästiin kuvaamaan kunnolla. Olipahan melkoinen elämys päästä katselemaan leijonaa läheltä! Seuraavaksi matka jatkui aika vauhdikkaasti kohti etelää ja näimme vielä mm. kahlaajapääskyjä, kapustatrappeja ja vihdoin myös muutaman käätyviipan, joista yhdellä oli poikanenkin mukana.

Ajo oli vauhdikasta ja taas alkoi näkyä elukoita aivan tolkuttomasti! Gnuita ja seeproja oli silmänkantamattomiin, ensin mainittuja satojatuhansia ja jälkimmäisiä kymmeniätuhansia. Myös hyeenoja, sihteerejä ja savannikotkia päästiin kuvaamaan hienosti. Eläinmassaa olisi jaksanut katsella ja kuvailla paljon kauemminkin.

Seuraavan stoppimme teimme Serengeti Media Centerin pihapiirissä, jossa oli taas mukava hieman oikaista jalkoja. Paikka oli hieno, mutta linnut olivat aika vähissä. Pääsimme kuitenkin kuvaamaan mm. erilaisia liskoja, mm. värikästä kyläagamaa. Ja kohta taas matka jatkui ja nisäkkäiden seasta löytyi hieno servaali, lisää hyeenoja ja illan jo alkaessa hämärtää ja Ndutun lähestyessä, alkoi puissa näkyä korppikotkia.

Ndutu Safari Lodgeen päästyämme pääsimme taas suoraan ruokapöytään, jota rakennuksen kattoparrelle saapui seuraamaan kaunis genetti! Iltahuutomme sai karmivan käänteen, kun eräs retkueemme jäsenistä oli flunssaoireidensa takia tehnyt koronatestin, joka olikin positiivinen! Shokki oli melkoinen, sillä reissumme saattoi pahimmassa tapauksessa olla tässä! Keskustelimme ensin hetken keskenämme ja lopputulema oli, että jos jollain meistä oli korona, olimme takuulla jo kaikki altistuneet. Olimme keskellä Serengetin kansallispuistoa, joten paljon ei ollut tehtävissä. Olimme jo päiviä eläneet porukalla kuplassa ja sama oli jatkumassa, joten kaikki oli kiinni siitä, mitä oppaamme ja kuskimme suostuisivat tekemään kanssamme – toki hekin olivat jo samaan tapaan altistuneet. Onneksemme oppaidemme suhtautuminen oli varsin samanlainen ja päätimme jatkaa reissuamme suunnitelmien mukaan, mutta mikäli joku tulisi enemmän sairaaksi, olisi asiaa tietysti harkittava uudelleen. Ruokapöytiin tarjottiin jatkossa myös aina inkivääriteetä, joka taisi olla paikallisten parannuskeino kaikkeen.

Uni ei kuitenkaan meinannut itsellänikään tulla silmään ja tietysti jonkinlaisia flunssan oireita alkoi itsellenikin tulla aamuyöstä…

Ngorongoron rinteille

12.2. aamusta herättiin kuitenkin samaan aikaan ja aamupalan jälkeen oli ohjelma seuraavanlainen. Olimme jakautuneet kahdeksi porukaksi, joista toinen oli lähdössä Ngorongoron kraatteriin nisäkkäitä sekä ohessa tietysti lintujakin katsomaan ja toinen porukka ajamassa Ngorongoron rinteille lintujen perään. Alun perin nämä molemmat olivat olleet matkasuunnitelmassamme, mutta porukkamme eteneminen oli sen verran hidasta lukuisten pysähdysten takia, että oppaallemme oli tullut selväksi, ettei molempia voisi mitenkään tehdä yhden päivän aikana. Itseäni olisi todella paljon kiinnostanut molemmat ohjelmat, mutta lopulta päätös oli selkeä ja liityin pelkälle linturetkelle, sillä olimme kuitenkin jo aiemmin nähneet sarvikuonot kraaterin näköalapaikalta ja oletettavissa oli, että kovemmat lintulajit löytyvät kuitenkin ylempää rinteiltä. Tuskin koskaan tulisi toista mahdollisuutta päästä näin kovassa porukassa kyseisiä lajeja hakemaan. Sen sijaan olen melko varma, että Ngorongoron kraatteriin tulen vielä menemään, kun tulemme joskus Tansaniaan Hannan kanssa.

Niinpä meidän autossamme oli lopulta viisi henkilöä Anthonyn ja Geitanin kanssa – minä, Mika, Henkka, Hannu sekä Matti.

Molemmilla ryhmillä oli alkuun pitkä ajomatka Ndutusta Ngorongoroon. Aivan aamusta kurvasimme Ndutu-järven rantaan, josta löytyi mm. suomu- ym. muita korppikotkia, puussa kuvattavissa ollut liitokotka, lymyhemppo sekä afrikankäki.

Tutulta suoralta, jota olimme edellisiltanakin ajelleet, löytyi lisää korppikotkia, hyeenoja, sakaaleja, tolkuttomasti gnuita, punalehmä- ja hirviantilooppeja sekä gaselleja, pari laidunhyyppää, kaspiantylliparvi sekä pikkuaavikkojuoksija ym.

Pikkuhiljaa Ngorongoron rinteet lähestyivät ja sitten aloimme kiivetä ylemmäksi. Aika pitkään ajettuamme löytyi useampia sahelinmuurahaistaskuja ja sitten stoppasimme komealle näköalapaikalle, josta löytyi helposti vaikertajaherttu (distinctus) sekä näkyi useampiakin ruostesiipikyyhkyjä.

Pian matka jatkui ja seuraava pinna oli lyhyesti näkynyt mustatäpläfrankoliinipari ja sitten pointsasimme helposti löytyneet vuorihertut.

Tutulta näköalapaikalta näkyi nyt pikavilauksella seitsemän pensassarvikuonoa sekä taas etiopianrillejä (mbuluensis), mutta pian jatkoimme ylemmäksi. Aika pitkän ajon jälkeen löytyi viimein pari ylänkötaskua mutta kapealla ja mutkaisella tiellä pysähtyminen oli haastavaa, joten matka jatkui.

Lopulta edessämme aukesi laaja ylänkö, jolla oli maasaiasutusta todella paljon – savimajoja levittäytyi alueella kuin kaupungiksi! Saimme taas oppaaltamme varsin ehdottoman kiellon kuvata rakennuksia tai ihmisiä, joten keskityimme lintujen etsimiseen. Pienen hakemisen jälkeen löysimme ensin muutamia punakauluspiispoja ja lopulta löytyi myös kenianpiispa. Nämä piispat olivat aika kaukana, mutta jonkinlaisia kuvia sentään saatiin ja ovelasti linnun taustalle sai kuvatuksi pakolliset kuvat maasaiden asutuksistakin.

Maasaiasutusta

Ohiajaessamme maasailapset vilkuttelivat meille samalla, kun paimensivat lampaita ja vuohia. Mutta pian me käännyimme ympäri ja lähdimme palailemaan takaisin päin. Suomuselkäkutojan ja vuorimedestäjän nähtyämme, oli seuraavana vuorossa taivaalla kaarrellut uljas gasellikotka. Seuraavaksi pysähdyimme erään rinteen alle pitemmäksi aikaa ja näimme mm. ruskopää- sekä jokiapaleja, varjoissa vilahdelleen nykyisin kerttuihin kuuluvan lyijytimalin sekä säihkymedestäjän.

Näköalapaikalle päästyämme, oli toinenkin porukkamme yllättäen siellä mutta pitempään havainnointiin tai jutusteluun ei ollut aikaa, sillä meillä oli kauhea kiire ajella Ngorongoron portille, jotta ehtisimme portista ulos ennen sitä aikaa, kun olimme paria päivää aikaisemmin alueelle saapuneet. Myöhästyessämme olisimme joutuneet lunastamaan vuorokauden lisämaksun.

Seuraavaksi meillä oli edessä pitkä ajo Karatuun, jossa majoituimme upealle Villa Lodgelle. Kämpät olivat aivan tolkuttoman hienot ja illalla ehdimme tovin staijata parvekkeeltamme ja näimme mm. mustakanahaukan. Illalla porukka oli väsynyttä ja selviä koronan oireita oli jo useammallakin, mutta silti yritimme pihapiirissä vielä kuulostella kehrääjiä.

Ihan koko porukka ei enää osallistunut ainakaan koko iltahuutoon, joka tietysti nyt kesti ennätyspitkään, sillä huudettavana oli kahden porukan hyvinkin toisistaan poikkeavat havainnot. Olisipa kraatteristakin tullut ainakin itselle aika monta elistä, sillä kosteikot olivat jääneet reitillämme todella pieneen osaan.

Lake Manyaran kansallispuisto

13.2. aamusta oli edessä paluu vanhoihin autokuntiin, mutta meidän autostamme oli nyt pari henkilöä jäänyt potemaan. Ajelimme Lake Manyaran kansallispuistoon, mutta kuten tiedossamme jo oli, olivat järvellä olleet tulvat katkoneet suurimman osan rantoihin vievistä teistä ja tulvan takia yleensäkin vesi- ja rantalintuja oli alueella todella vähän – rannat kun olivat nyt keskellä metsiä.

Niinpä kansallispuiston portista päästyämme keskityimme metsälinnustoon ja heti alkoikin hienosti, kun eräästä puusta löytyi pari etelänkalkkunasarvekasta. Katsottavaksi ja kuvattavaksi löytyi myös mm. vasarapäähaikara, hopeasarvinokkia, valkopääseppäpari, idänruskobulbuli sekä kruunutoko. Sitten näkyi tien yli vauhdilla lentänyt afrikanpikkukalastaja ja perään erään puun latvasta komea keisarijalokotka ja kohta löytyi vielä mukavaksi paikoksi neljä afrikansininärheä, jotka olin nuijannut reissun ensimmäisenä päivänä. Kun perään löytyi vielä täysin odottamaton laji viiksipalmutasku sekä kaunis kultakurkkulepinkäinen, oli taas fiilis, että meillä menee aika hyvin!

Eikä yhtään huonommin mennyt jatkossakaan, sillä atrapin soitto tuotti ruostelörppötimaleita ja eräästä puusta löytyi saalista syömästä pikkulauluhaukka, punasiipipiispa näkyi myös elikseksi ja sitten olivat tien vieressä ensimmäiset läheltä nähdyt norsut.

Pidimme taas tauon ja käppäilyhetken eräällä piknikpaikalla, jota ennen näkyi lyhyesti helmiseppä ja piknikpaikalta löytyi muutama keltakurkkuvarpunen. Onneksi helmiseppä lensi pari kertaa ylitsemme, mutta koska meillä ei ollut eväitä, ei se ollut kiinnostunut tulemaan sen koommin näytille. Komeita afrikanvuorikotkia liihotteli taivaalla, mutta kaukana näkyneellä järvellä ei näkynyt lintuja käytännössä lainkaan. Ja pian matkamme taas jatkui.

Atrapin houkuttamana löytyi seuraava targettimme eli violettiharjaturako helposti ja lopulta näkyi ensin pariin kertaan lennossa ja jäi sitten hetkeksi jopa suht avoimesti näkyville – toki valitettavan kauas. Mutta olipahan taas melkoisen eksoottisen näköinen otus!

Ollessamme jo aika vauhdikkaasti palailemassa takaisin päin, plokkasi Anthony varjoisassa aluskasvillisuudessa piilotelleen parven töyhtöhelmikanoja (pucherani). Tämäkin laji oli ollut toivelistallani korkealla!

Aika pian olimme takaisin kämpillä, jossa söimme taas maittavan aterian, ennen kuin lähdimme vain viiden hengen porukalla iltapäiväretkelle. Oli oikein ymmärrettävää, että muutama toipilas jäi mielettömän mukavaan majapaikkaan hieman hengähtämään, kuvailemaan ja staijailemaan – sekä tietysti potemaan…

Iltapäiväretkikohteenamme olivat muutamat stopit ihan vain päätien varren akaasiametsiköissä ja viljelysten lähellä. Mutta taas kerran lintulajisto oli aivan uutta. Mm. pensaslepinkäisiä, isokulta- sekä kultaselkäkutojia, puna- sekä kultakauluspiispoja, afrikanrillirastas, maaseppiä (darnaudii), afrikanparatiisimonarkkeja, oliivirillejä (flavilateralis) sekä pari purppurakottaraista ym. nähtiin. Sain vihdoin kuvattua toivomani afrikanhiirihaukan ja näin yhden helposti tunnistettavan retkipinnan – pensaskertun. Muita vielä mainitsemattomia Suomesta tuttuja pitkänmatkanmuuttajia, joita olimme nähneet reissussa olivat yleiset haara- ja räystäspääskyt sekä tervapääskyt ja jonkin verran olimme nähneet myös kivi-ja pensastaskuja, pikkulepinkäisiä, mustapääkerttuja, pajulintuja ja harmaasieppoja, pari keltavästäräkkiä sekä kalasääsken. Yllättävän vähän olimme mielestämme nähneet Suomeen kesäksi saapuvia muuttajia.

Illalla edessä oli taas illallinen (vaikka taaskaan ei ollut yhtään nälkä) ja iltahuuto.

Taas vuoristolajeja

14.2. olimme aamupalan jälkeen taas matkalla Ngorongoron ylängöille, jossa pysähdyttiin ensimmäisen kerran katsomaan punaposkiherttua, joka löytyi jo liikkuvasta autosta. Samalta paikalta löytyi myös oliivivahanokkia, viherpäämedestäjä sekä eminia.

Yöllä oli satanut ja maasto, etenkin tie, oli todella liejuinen. Tiukka savimainen muta kerääntyi kivasti kengänpohjiin. Kohta jatkoimme autolla vielä hieman ylemmäksi Elephant Cave Trailin alkuun, jossa vartijat olivat varmistaneet, että polku oli jo tyhjä eläimistä eli afrikanpuhvelit ja norsut olivat tapansa mukaisesti nousseet ylemmäksi päivää viettämään.

Tapasimme paikallisoppaaksi polulle mukaan tulevan Emmanuelin ja mukaamme lähti myös aseistettu vartija. Kohta kävelimme vuoren rinteellä kiemurrellutta todella mutaista ja paikoin liukasta ja jyrkkääkin polkua lintuja havainnoiden. Emmanuel paljastui oikein skarpiksi nuoreksi lintuharrastajaksi, joka tunsi äänetkin varsin hyvin.

Niinpä kohta pointsasimme latvustossa pyrstöään levitelleet tuhkatöyhtömonarkit, laulavan punataskun, näimme Mikan kanssa aivan vierestämme lentäneen mutta katveeseen polulta pääsemättömiin laskeutuneen luumukyyhkyn ja pääsimme taas kuulemaan ja näkemään vilaukselta helmitöyhtöturakoja. Myös etiopianrillejä (mbuluensis) sekä ihan tavallinen käki nähtiin.

Aika pitkään käveltyämme, löytyi puun latvustosta ensin purppurakäpinkäispari ja heti perään kaunis kultakurkkulepinkäinen. Myös punapeippoja, samettimedestäjä sekä muutama afrikanparatiisimonarkki näkyi ja lopulta löytyi myös toivelistallamme korkealla ollut rusovatsakottarainen, joka lensi pesäkololleen.

Liukastelimme painavine kengänpohjinemme vielä jyrkkää rinnettä alas pienen puron varteen, josta nousimme takaisin eri polkua ja sitten lähdimme palailemaan hieman nopeammin autolle päin. Linnut olivat selvästi hiljentyneet ja havainnot jäivät paluukävelyllä aika vähiin. Parhaana lintuna näkyi kuitenkin afrikanharmaakäpinkäinen.

Kävimme vielä Lodgella syömässä ja hakemassa jo aamulla pakkaamamme tavarat kyytiin ja sitten edessä oli taas hiukan pitempi ajo kohti Tarangiren kansallispuistoa. Ja vaikka siirtymä ei ollut pitkä, niin Tarangiren lähestyessä saimme taas kerran huomata, kuinka linnusto oli muuttunut aivan täydellisesti.

Tarangire

Ensimmäiseksi elikseksi kuitattiin punakurkkufrankoliini ja myös naamiokaijasia näkyi nyt siellä täällä ja Mika kuittasikin lajista 5000. Maailmanpinnansa! Portilla jaloitellessamme, löytyivät ensimmäiset valkokulmakutojat, punanokkatokot (erythrorhynchus) sekä tuhkakottaraiset. Ja matkan taas jatkuttua kansallispuiston sisällä kuittasimme pian ensimmäiset keltakurkkufrankoliinitkin.

Nisäkkäitäkin näkyi ja kuvailimme matkalla vielä mm. pahkasikoja, kääpiömangusteja, norsuja sekä strutseja – ai niin strutsi onkin lintu… Muita iltavaloissa kerrankin ilman kauheaa kiirettä kuvattuja lintuja olivat mm. em. frankoliinit, punanokkatoko (erythrorhynchus), akasiatoko (deckeni), liitolepinkäinen, kääpiöhaukka, sieppodrongo sekä vihermehiläissyöjä.

Majapaikkamme oli taas aivan käsittämättömän upea Safari Lodge, jonka ravintolan terassilta aukesi aivan uskomaton maisema jokivarteen ja savannille! Ilta menikin terassilla Mikan 5000. pinnan kunniaksi kilistellen ja savannille staijaillen. Retkipinnaksi jokivarresta kuului valkoviklo ja pihapiirissä havaittiin suomukiitäjiä ja pimeyden laskeuduttua lensi pisamakehrääjä ohitsemme. Iltahuutoa piristi lähistöllä hurisemaan alkanut afrikanpöllönen (senegalensis).

15.2. teltassa vietetyn yön jälkeen kävelimme taas auringon noustessa aamupalalle, jonka jälkeen kuvailtiin lähimmässä puussa päivehtinyttä afrikanpöllöstä ja terassilta näkyneitä norsuja. Ehdin löytää myös mustakurkkukutojan sekä kuvailla tuliperä-, suomu sekä etelänpuhvelikutojia ennen kuin lähdimme taas keikkumaan autoon kansallispuistoon.

Sirokotkaparia kuvattuamme jatkui stopit kirahvi-, raitamangusti- ja viirusiipifrankoliini- ym. kuvausstopeilla ennen kuin löytyi ensimmäiseksi elikseksi hauskoja vihersäihkyjiä. Punakurkkufrankoliineja sekä valkovatsatrappia jne. kuvailtuamme seuraava elis oli sitten puskassa hedelmiä syömässä ollut somaliankaija.

Mukavia kuvia tuli myös mustaharakkalepinkäisistä, savannisininärhestä, pumpuliturakoista ja savannitäplätikasta ja yhtäkkiä eräällä oksalla kökötti kivasti paikoillaan hunajaopas. Ja kohta eräästä puusta löytyi komea kyhmysorsa. Läheisen lutakon rannalla käpötteli naamiohietakyyhkyjä ja kyhmysorsakoiraskin laskeutui lätäkköön paria naarasta jahtaamaan. Toiselta lätäköltä löytyi naamioviheltäjäsorsia, lisää kyhmysorsia sekä afrikanhanhia ja kun puissa oleviin sorsiin oli päästy, niin läheisen puun latvustossa jökötti kynsihanhi. Vihdoin sain myös itse siedettävän ja siten pinnakelpoisen havainnon isoruostepääskystä.

Piknikpaikan stopin kuvailut jäivät loistokottaraisiin mutta jokivarresta löytyi putkella pari rantapaksujalkaa. Liikkeelle päästyämme löytyi puun latvasta gasellikotka ja samaan aikaan auton toisella puolella lätäkön rannassa kookas varaani käpötteli hitaasti lampeen uimaan.

Tarangiren upeita apinanleipäpuita piti tietysti myös kuvailla ja samalla tähyillä oksistoja, josko se viimeinen Big Fiven otus eli leopardikin löytyisi, mutta nisäkäskuvailut saivat jäädä seeproihin ja norsuihin, joita näkyi ilahduttavan paljon. Onneksi lintuelikseksi löytyi kulohyyppä ja pian pääsimme kuvailemaan myös savannihuuhkajaa, joka puhisi erään puun oksalla vähän turhan kaukana väreilyssä. Puussa oli oletettu naaraskin, mutta aivan liian piilossa oksistossa.

Seuraava pinna oli etiopiantrappi, jota päästiin kuvaamaan jopa liiankin läheltä ja mukava oli nähdä tumman muodon pikkulauluhaukka paremmin kuin lentokentällä. Näimme lyhyesti myös palmikkokäen ja myöhemmin harakkakäenkin.

Palasimme syömään taas leiriin, jossa ehdimme hieman käppäillä ja kuvailla kesyjä lintuja. Uima-altaan yläpuolelle pesää rakennellut kaunis punakaapukutoja oli uskomattoman kirkkaan punainen ja kerrankin ehdin kuvaamaan loistokottaraisia kunnolla sekä saamaan kuvat myös telttapolun varresta löytyneistä punaposkipeipoista, naamiokaijasista, näköalapaikan vieressä taivaalla kaarrelleesta afrikanvuorikotkasta, kaunomedestäjästä, akasiatokosta (deckeni), valkokulma- ja tuliperäkutojista, tuhkakottaraisista, liuskelepinkäisestä, keltarinta-apalista (flavida) sekä itäafrikansavannioravasta ym.

Koska pinnat alkoivat olla jo vähän tiukemmassa, ehdimme iltapäiväretkelläkin hieman enemmän keskittymään kuvaamiseen ja oli mukava saada etenkin sihteeristä kunnon otokset. Myös käätyviippoja, kulohyyppiä ja useampiakin kauriseläimiä päästiin taas kuvaamaan ennen kuin ensimmäiseksi elikseksi löytyi akasiatimaleita ja heti perään nokisavannisieppopari. Pääsimme myös kuvaamaan loisnokkelia työssään eli impalan korvia puhdistamassa ja harmaatokostakin sain vihdoin kunnon kuvat.

Myös afrikaniibishaikaraa, keltakurkkufrankoliinia, naamiohietakyyhkyjä ja sinipääpeippoa päästiin kuvaamaan kunnolla. Illalla palasimme kämpille taas sen verran ajoissa, että muutamia lintuja ehti vielä kuvailemaan ennen kuin oli taas iltatoimien aika.

16.2. aamupalan jälkeen pääsimme kerrankin kohtuullisen aikaisin maastoon ja olimme päättäneet suunnata suoraan trappipaikoille, sillä meiltä puuttui vielä yksi laji. Edellispäivänä emme olleet menneet kovinkaan pitkälle trappialangolla ja nyt ei ollut toivoakaan päästä niinkään pitkälle, sillä edellisyönä oli taas satanut ja tiet olivat todella upottavia. Trapit kuitenkin olivat nyt todella aktiivisina ja näimme heti valkovatsatrappeja lentelemässä ympäriinsä.

Pian näkyi ensimmäinen etiopiantrappikin ja yhtä kapustatrappia katseltiin jo sillä silmällä, mutta eivätpä tuntomerkit täsmänneet. Mutta pian samalla paikalla näkyi lentämässä paljon vaaleampi kapistus ja sehän tunnistuikin keniantrapiksi. Myös arosuohaukka, kyhmysorsa, keltakurkkufrankoliineja, kultakurkkuvästäräkki ja tuttuja nisäkkäitä ja lintuja nähtiin. Etenkin hyeenoja päästiin kuvaamaan mukavasti, parin otuksen makoillessa mahallaan lätäköissä viilentymässä.

Helmiseppäpari paritteli termiittikeon päällä, isoloisnokkelit kiipeilivät kirahvin kaulalla, dikdik-antilooppi heilutteli nenäänsä meitä katsellessaan, somaliankaija söi hedelmiä puun latvassa, jakobiinikäki lensi editsemme, kilpikonna kiiruhti tien vierusnurmikkoon ja raitamangustit painivat tiellä. Ihan perus aamu siis…

Mukava oli saada myös maaseppä (darnaudii), naamioturako, afrikankaija sekä liitelevä liitokotka paremmin kuvattua. Erään kuolleen puun latvasta löytyi pari komeaa etelänkalkkunasarvekasta, joka oli myös mukava nähdä ja kuvata paremmin. Myös strutsit olivat vielä mukavasti hollilla ja pääsimme kuvaamaan vielä viirukalastajaa, suomukiitäjiä sekä näimme taas lyhyesti mustatäpläfrankoliiniparin.

Leiriin palattuamme löytyi vielä viinivyömedestäjä sekä muutama ruusupeippo ja Jyrki oli tuhkakottaraisia ym. kuvatessaan törmätä valtaisaan pytoniin, jonka me muutkin toki bongasimme. Valitettavasti käärme oli jo ehtinyt lähes kokonaan piiloutumaan telttapolkumme alta kulkevaan vesiputkeen.

Ruokailun jälkeen oli edessä lähtö kohti Arushaa, mutta saimme vielä niin ennen porttia kuin sen jälkeenkin ajaa pitkät tovit maastossa, jossa vielä näkyi lintuja ja nisäkkäitä mukavasti. Norsujakin nähtiin nyt enemmän kuin vielä kertaakaan. Portilla käppäillessä mukavimmin olivat näytillä harmaapää- ja afrikanmetsäkalastaja sekä punarintakäki.

Ilta menikin sitten ajellessa Arushaan. Matkalla pääsimme näkemään kyliä hieman aktiivisempina, kun oli toripäivä. Lopulta olimme tutun ja turvallisen, mutta yhä vain kauheammalta kuulostavan Korona Villan pihassa. Varmaan noin puolilla porukastamme oli kuitenkin korona tälläkin hetkellä…

Kiurutasangoilla

17.2. aamulla herättiin aamupalalle jopa normaalia aikaisemmin ja auringon noustessa olimme jo matkalla kohti Arushan pohjoispuolella sijaitsevia kiurutasankoja. Matka oli yllättävän pitkä, mutta onneksi taas näkyi lintuja, joista mainittavimpina langalla ollut liskohaukka sekä useat parvet jokimehiläissyöjiä.

Pääsimme tasangoille yhdeksän aikaan ja kuskimme otti yhteyden maasaihin, joka vastasi paikalla esiintyvän endeemin arushankannuskiurun tutkimisesta ja suojelusta. Mies oli jo aamuseitsemältä lähtenyt etsimään lintuja meille ja hän oli juuri sopivasti niitä löytänyt! Näimmekin miehen pienenä pisteenä keskellä tasankoa ja ajelimme hitaasti hänen luokseen. Ja siellähän niitä oli – arushankannuskiuruja! Näimme yhteensä viisi yksilöä näitä käsittämättömän harvinaisia lintuja, joita esiintyy koko Maailmassa vain tällä tasangolla ja edellisen, muutaman vuoden takaisen, laskennan tuloksena oli löydetty 23 yksilöä! Tasangolla esiintyy kuulemma niin voimakkaita tuulia, että koko maan pinta pahimmillaan kuoriutuu ja tuhoaa lintujen pesinnät.

Lähestyimme pienellä porukalla varovasti paria arushankannuskiurua ja saimme kohtalaiset kuvat otettua. Käppäilimme sitten alueella jonkin aikaa havaiten mm. varpus- ja punalakkikiuruja sekä savannihietakyyhkyjä ja hieman paikkaa vaihdettuamme löytyi myös ensin pari somalianpikkukiurua (athiensis) ja sitten myös lyhytpyrstökiuru. Aro- ja kivitaskuja näkyi myös sekä pikkuaavikkojuoksijapari.

Sitten jatkoimme pieneen akasiametsikköön, josta löytyi varsin pian pari pikkutöpösieppoa, tummaraitakerttu, helmiseppä sekä valkolakkihiiroja. Paikalla törmäsimme myös ensimmäistä kertaa hieman vihamielisempiin paikallisiin, jotka olivat ilmeisesti rahaa vailla, kun olimme mukamas heidän maillaan. Liikkeelle taas lähdettyämme näimme kuningastrapin, joka päätti suorittaa uljaan ohilennon! Kyseessähän on Maailman painavin lentävä lintu!

Näimme kohta myös kivikkorastasnaaraan ja viimeisen jalkautumisen teimme toisessa akasiapusikossa, josta löytyi helposti pikkuherttuja, muutamia viheltäjäkiuruja (alopex), olkipyrstöleski, nakkelitöpökerttunen, soidintanut pari ruusurintamedestäjiä sekä reissun viimeiseksi elikseksi näkynyt etelänarohemppo, joka valitettavasti jäi kuvaamatta, kun kamerani akku loppui ja vara-akut olivat autossa. Eka kunnon kameramoka tuli siis tehtyä viime hetkellä.

Paluumatkalla stoppasimme vielä kerran yhtä uutta herttulajia yrittämään, mutta onneksi olimme loppuun asti skarppeja emmekä suostuneet määrittämään lajia ehdotetuksi vaan jo tutuksi luhtahertuksi (marginalis).

Kotimatkalle

Lopulta olimme takaisin Korona Villassa, jossa söimme oikein maittavat pizzat ja sitten oli aika kiitellä ja heittää hyvästit Anthonylle. Olimme keränneet ihan kunnon tipit kirjekuoriin niin oppaalle kuin kuskeillemmekin ja luovutimme ne ruokailun jälkeen. Sitten pakkailimme tavarat lopulliseen kuosiin ja pidimme vielä iltapäivähuudon, jota ei aivan loppuun asti saatu tehtyä ennen kuin meidän piti lähteä kuskiemme kyyditseminä kohti lentokenttää.

Mitään koronatarkistuksia ei kentällä onneksemme tehty, sillä emme todellakaan halunneet jäädä jatkamaan reissua koronakaranteeniin. Vain Suomessa ennen reissua otetun PRC-testin tulosta kysyttiin. Koska tarkistuksia ei tehty, emme voineet oikein omatoimisestikaan harkita karanteeniin jäämistä vaikka eettisesti se olisi tietysti ollut oikein. Mikään matkavakuutus ei meille ylimääräisiä matkakuluja olisi korvannut ilman virallista testitulosta ja lääkärintodistusta. Niinpä yritimme päästä matkaamaan koti-Suomeen potemaan.

Ensimmäinen lentomme oli Dar Er Salamiin, jossa saimme taas jännittää, tehdäänkö testejä, mutta eipä sielläkään mitään testailtu. Ehdimme hieman jopa shoppailla, vaikka jouduimme taas tsekkaamaan matkatavarammekin. Sitten seuraava pitempi lentomme oli Qatarin Dohaan. Itse sain nukuttua lennolla todella hyvin ja Dohassa hommat sujuivat taas samaan tapaan eli odottelujen jälkeen lähti lentomme Suomeen. Nukuin taas ihan kohtuullisesti ja Helsinki-Vantaalle laskeuduimme lopulta lumiseen maisemaan.

Matkatavaroita oli samalla hihnalla odottamassa Pekingin koneella saapuneet koko naisten jääkiekkomaajoukkue sekä iso osa olympiahiihtäjistä Iivo Niskasen johdolla. Eli mitaleja kiikkui aika monella kaulassa! Me pysyttelimme urheilijoista mahdollisimman kaukana, sillä emme todellakaan halunneet sairastuttaa ketään huippu-urheilijaa koronaan.

Lopulta oli aika heittää hyvästit koko retkiseurueelle ja isäni oli saapunut minua hakemaan. Koska itsekin pelkäsin olevani koronassa, sovimme että isäni ei kyytiini hyppäisi vaan annoin vain hänelle tuliaiset ja hän lähti palailemaan Kirkkonummelle junalla. Itse lähdin saman tien ajelemaan kohti Parikkalaa, jossa olin aivan mukavan ajoissa illalla ja koska oli vasta lauantai, oli minulla hyvin aikaa ennen arkeen palaamista.

Tunsin viikonloppuna itseni hieman flunssaiseksi ja todella väsyneeksi (mikä ei ole kyllä ihmekään reissun jälkeen), mutta jo tehty kotitesti näytti koronaa. Niinpä maanantaina suuntasin töissä ensimmäiseksi viralliseen testiin ja positiivistahan sieltäkin tuli. Niinpä podin lopulta koronaa vielä neljä päivää ja vasta perjantaina palasin arkeen.

Reissu oli aivan käsittämättömän onnistunut! Koko porukalla havaitsimme yhteensä 474 lintulajia, joista itseltäni jäi havaitsematta kuusi sellaista lajia, jotka periaatteessa olisin voinut havaita, mutta havaittiin vain parin henkilön toimesta pikaisesti tai sitten vain toisesta autosta ja lisäksi tietysti Ngorongoron kraaterissa käynyt porukka näki kourallisen sellaisia lajeja, joita ei muuten reissussa nähty. Niinpä oma Tansanialistani kertyi 459 lajin mittaiseksi ja näistä uskomattomat 356 oli eliksiä eli uusia Maailmanpinnoja! Afrikassa on kyllä aivan tolkuttomasti lintuja! Ja tietysti unohtumattomia muistoja kertyi myös nisäkkäistä, joita näimme ja pääsimme kuvaamaan! Afrikkaan pitää kyllä päästä uudelleenkin! Kiitokset vielä Tanzania Birding and Beyond Safarsin oppaallemme Anthonylle, kuskeillemme, muille meitä avustaneille sekä tietysti mainiolle retkiporukalle, etenkin Jyrkille!

J.A.