Kohti pohjoista

Perjantaina 4.7. alkoi minulla viikon mittainen loma ja heti työpäivän jälkeen lähdimmekin Hannan kanssa ajamaan kohti pohjoista. Aikataulu oli tiukka, sillä illaksi piti tietysti ehtiä katsomaan jalkapallon MM-kisojen otteluita. Niinpä ajoimme yhden pysähdyksen taktiikalla aina Pudasjärven Syötteelle ja veljeni Rikun perheen mökille asti. Riku oli jemmannut avaimen meille, joten pääsimme majoittumaan ja illan ensimmäinen peli alkoikin vain varttia myöhemmin.

Syötteellä

5.7. nukuimme univelkojamme pitkään ja vasta kymmenen aikaan kävimme kävelemässä läheisen Vattukurun kierroksen. Hellesäässä linnut olivat tietysti varsin hiljaa, joten toivomiamme lajeja ei kuulunut; ainoa mainittavampi havainto oli saalista kantanut kanahaukka. Mökille päästyämme simahdimme taas unten maille. Iltapäivällä saapui Riku tyttöjensä Oonan ja Ellen kanssa ja loppupäivä meni pihalla Puma -koiran kanssa telmiessä ja ilta taas futista katsellessa.

Rippijuhlat

6.7. lähdimme jo seitsemän jälkeen ajamaan kohti Kemijärveä ja näimme Taivalkoskella pari koppeloa ja Posiolla suopöllön. jossa olimme lopulta parahiksi vähän ennen kymmentä. Suuntasimme kirkkoon, jossa oli toisen veljeni Pirkan pojan, kummipoikamme Tuukan konfirmaatio. Päivä meni sitten juhlien merkeissä Pirkan kotona. Illalla pystytimme pihalle teltan ja kömmimme nukkumaan.

Pallastunturissa

7.7. emme pitäneet kiirettä, vaan jutustelimme Pirkan perheen kanssa ja pikkuhiljaa suunnittelimme loppulomaa. Emmehän olleet vielä suunnitelleet mitään. Lopulta päätimme suunnata käsivarteen. Lopulta Muoniossa käännyimme Pallastunturiin, jossa hotellin takaa löytyi heti aktiivisesti äännellyt virtavästäräkki. Välillä kuulimme selvästi kahden linnun ääntä ja lopulta näimme toisen linnuista lentävän ylitsemme ja laskeutuvan hotellin katolle. Liekö pari pesinyt siellä, kun katossa oli aika monta sopivan näköistä reikää?

Kävimme hotellin ravintolassa syömässä todella herkullisen aterian, jolla samalla juhlistimme päivää etuajassa hääpäiväämme. Harvoin tulee kehuttua ruokaa julkisesti, mutta Pallas-leike ja Padallinen poronkäristystä tekivät kyllä kauppansa. Vatsat täynnä lähdimme sitten kipuamaan Taivaskerolle ja kiersimme tämän noin 8 kilometrin tunturireitin seuranamme runsaasti paarmoja ja mäkäräisiä. Lintujakin oli ihan mukavasti ja etenkin 4 keräkurmitsapoikuetta, joissa oli yhteensä 10 poikasta, lämmitti mieltä. Myös 4 pulmusta, 6 kivitaskua sekä 2 sinirintaa havaittiin.

Kävimme vielä kävelemässä osan Pallasjoen vehreästä polusta, mutta illalla metsä oli aika hiljainen. Havainnot jäivät pariin Hannan löytämään kämmekkään sekä hippiäisiin. Lopulta kävimme vielä Pallasjärven rannassa, jossa näimme 3 etelään muuttanutta pikkukuovia, etsimässä sopivaa yöpymispaikkaa, mutta kun sellaista ei löytynyt, niin päätimme lähteä ajamaan kohti pohjoista.

Muonion Kätkäsuvannossa bongasimme lauleskelemaan intoutuneen pikkusirkun, joka näkyikin lyhyesti. Sitten näimme Enontekiön puolella vielä pari suopöllöä ennen kuin lopulta olimme liian väsyneitä jatkaaksemme ja pysähdyimme pystyttämään telttaa. Teltan pystyttelyn lomassa Hanna näki sepelrastasparin ja kohta niitä lauloi lähistöllä ainakin kolme koirasta. Hyönteisiä alkoi kuitenkin olla teltan liepeillä niin sairaasti, ettei teltan ovea enää tohtinut avata, joten pian olimme unten mailla.

Hääpäiväretkeilyä

8.7. heräsimme, kun teltassa alkoi olla liian kuuma ja lähdimme jatkamaan matkaa kohti Kilpisjärveä. Autoa pakatessa auto täyttyi hyttysistä, joita listiessä menikin loppumatka rattoisasti. Lopulta kurvasimme suoraan biologisen aseman pihaan ja kävelimme ruokinnalle, joka löytyi helposti ja jäimme odottelemaan ruokinnalla käyvää vuorihemppopariskuntaa saapuvaksi paikalle. Jutustelimme odotellessamme erään työntekijän kanssa, joka kertoi, että jotkut olivat odottaneet lintuja useampiakin vuorokausia ja joskus odotus palkittiin ja joskus ei. Mutta meillä on usein hyvä tuuri ja pian sen jälkeen, kun ruokinnalle oli saapunut ensimmäinen urpiaispari, tipahti ruokinnan alle katveeseen ”Twait” -äännellen yksinäinen pikkulintu. Odottelimme linnun tulevan esiin, mutta lopulta jouduimme nousemaan seisomaan ja siellähän se oli odottamamme vuorihemppo ruokinnan alla popsimassa siemeniä! Olimme olleet paikalla vain hieman reilut puoli tuntia.

Niinpä olimme valmiita lähtemään etsimään sopivaa majapaikkaa seuraaviksi pariksi päiväksi. Olin päättänyt, ettei MM-välieräotteluita sopinut missata ja onneksi lopulta löysimme mukavan kahden hengen mökin Arctic Polar -mökeiltä.

Nukuttuamme pienet päikkärit ja lähdimme vielä iltapäivälenkille Saanatunturin maisemiin. Kävelimme ensin pikkumatkan alarinteessä Hannalle kämmeköitä etsien, muttemme löytäneet mitään ihmeellistä. Sitten kipusimme polkua pitkin aina portaiden yläpäähän asti kuullen polulle pari sepelrastasta sekä useita sinirintoja. Hanna tietysti kuvasi myös kasveja.

Ylhäällä erkanimme polulta ja kiersimme pitkähkön lenkin laen alapuolella rakkakivikkoja komppaillen, mutta havainnot jäivät yhteen ainoaan pulmuseen, kunnes lopulta jaloistani lähti liikkeelle kiiruna. Hannan tultua kuvaamaan lintua, pelmahti Hannan edestä karkuun ainakin 4 aivan minimaalisen pientä kiirunan poikasta. Niinpä otimme vain muutaman kuvan ja jätimme emon rauhassa keräämään onneksi vain noin metrin siirtyneet poikasensa taas luokseen.

Käveltyämme alas suuntasimme mökillemme, jossa pian alkoikin ensimmäinen välieräottelu, jota ei lopulta tarvinnut kauhean pitkään katsoa, sillä Saksa näytti isäntä-Brasilialle kaapin paikan heti kättelyssä.

Mallalla

9.7. herättyämme aika myöhään suuntasimme pienelle aamuretkelle, jonka saldona näkyi mm. ampuhaukka ja piekana sekä kuului taas sepelrastas. Syötyämme kunnolla lähdimme kävelemään Mallan puolelle jatkaen lopulta komealle Kitsinputoukselle saakka. 12 kilometrin kävelyn lintuhavainnot jäivät aika vähiin; piekana, ampuhaukka, sepelrastas ja sinirintoja ym. Maisemat olivat kuitenkin komeita! Ilta menikin sitten toisen välieräottelun parissa, jossa Argentiina löi Hollannin rankkareissa.

Vaellukselle

10.7. huonosti nukutun yön jälkeen lähdimme jo aamuviideltä liikenteeseen ja pian olimme Haltin reitin parkkipaikalla täydessä varustuksessa rinkat selässä lähtemässä pitemmälle parin päivän vaellukselle tunturiin. Mukavasti heti parkkipaikan tunturikoivikosta löytyi 10 kirjosiipikäpylinnun mekastava parvi. Sitten olikin edessä pitkä kävely hankalakulkuisessa kivikkomaastossa. Alkumatkasta havikseen kirjautuivat mm. 5 sinirintaa, pari punajalkavikloa ja valkovikloa sekä liro. Kohta alkoi maastossa olla lapinsirkkujakin ja muutaman tunnin kävelyn jälkeen löytyi ensimmäinen vesipääsky ja lopulta pesivän oloinen pari sekä lähistöltä niiden kaveriksi noussut kolmaskin tunturikihu.

Kuljimme noin puolet matkasta pieniä huonokuntoisia polkuja pitkin ja lopulta lähinnä vain porojen polkuja seuraillen. Niinpä ainakin pari kilometriä kuljimme todella märässä rinnemaastossa, jonne yläpuoleltamme valui lumien sulavettä. Onneksi selvisimme takaisin kuivempaan maastoon ennen kuin vaelluskenkämme olivat läpimärät.

Seitsemän tunnin ja noin 15 kilometrin kävelyn jälkeen löysimme hyvän telttapaikan ja leiriydyimme, teimme ruokaa ja nähtyämme äännellen ylitsemme lentäneen keräkurmitsan olimme aika pian valmiit nukkumaan.

Heräsimme lopulta ennen iltakahdeksaa, söimme taas ja pakkailimme retkivarustuksen reppuihin ja lähdimme klo 20:30 vaeltamaan kauemmas tuntureille kevyemmällä varustuksella. Koko vaelluksen pääkohteelle oli vielä pitkä matka.

Merisirri

Pienen matkan käveltyämme törmäsimme hätäilevään keräkurmitsaan, jolla oli varmaan vielä munapesä, sillä poikasia ei näkynyt. Paria tuntia myöhemmin olimme havainneet tyllin, 2 suosirriä, lapinsirrin sekä 7 laulujoutsenen parven. Lopulta olimme kohdepaikassamme, jossa kiersimme ensin pikkujärven, jolla kellui 3 allia ja sitten suuntasimme järvelle, jolle olimme saaneet tarkat nuotit. Ja eipä aikaakaan, kun kuulimme outoa ”kip” -varoitteluääntä ja löysimme merisirrin käpöttelemästä kivikosta edestämme. Lintu oli selvästi pesimäreviirillään, joten otimme siitä nopeasti muutaman kuvan ja jätimme sen rauhaan, jottemme vain häiritsisi pesintää millään tavalla. Toinen kiireen syy oli se, että hyttysiä oli tunturijärvellä aivan tajuttoman paljon ja tietysti sekin hoputti, että meillä oli vielä todella pitkä paluumatka edessämme takaisin teltallemme.

Jotenkin olimme kuitenkin saaneet upeasta merisirrihavainnosta niin paljon virtaa, että paluumatka sujui todella nopeasti. Toki lintuja havainnoitiin matkalla ja mukavimmaksi havainnoksi näimme komean 21 tunturikihun parven sekä yhden uuden tyllin. Vajaata kolmea tuntia myöhemmin olimme takaisin teltalla jalat aikalailla loppuun käveltyinä ja valmiit nukkumaan.

Rankkaa kävelyä

Olimme nukkuneet vain muutaman tunnin, kun heräsimme todella kovaan ukonilmaan. Ja tietysti ukkonen tuli suoraan päällemme! Telttamme oli aukeassa tunturissa ja lähes korkeimmalla kohdalla, joten kun salamat alkoivat oikeasti iskeä aivan lähistölle, oli meidän singahdettava ulos sateeseen turvaan, sillä pelkonamme oli, että teltan metalliset kaaret vetäisivät salamoita puoleensa. Onneksi sade kuitenkin loppui pian, mutta koska meillä ei ollut mitään tietoa tulevasta säästä – ohimennyttäkään ukkosta ei ollut ennustettu silloin, kun me olimme viimeksi pystyneet sääennustuksia katsomaan ja näimme, että uusia ukkospilviä oli kertymässä Norjan puolella – päätimme valmistaa ruokaa, antaa teltan samalla kuivua auringon paisteessa ja lopulta pakata tavaramme ja lähteä paluumatkalle.

Klo 8:15 lähdimme talsimaan ja päätimme alkuun valita eri reitin kuin tullessa, jotta välttäisimme märät paikat. Niinpä nousimme tunturien laille, joita pitkin kuljimme ensimmäiset kilometrit. Söimmekin ylhäällä tunturissa, kun lopulta saimme tuoreet sääennusteet, jotka paljastivat, ettei uusia ukkosia ollut luvassa. Kuulimme yhden keräkurmitsan ja lopulta seuraillessamme jo tulojälkiämme näimme vielä 3 tylliä, kuulimme suosirrin sekä tutut tunturikihut. Pikkuhiljaa jalkapohjamme alkoivat kuitenkin olla niin loppu kovassa kivikossa kävelystä, että jouduimme pitämään tauon aina jokaisen kulkemamme kilometrin jälkeen. Joka tauolla jouduimme ottamaan kengät pois ja aina, kun oli mahdollista, työnsin itse jalat tunturipuron jääkylmään veteen.

Niinpä paluumatkaan vierähti lopulta kauemmin aikaa kuin menomatkaan, vaikka valtaosa reitistä oli nyt alamäkeä. Loppumatkasta näimme taas punajalkaviklon sekä sinirintoja ja vihdoin olimme perillä autolla neljän jälkeen iltapäivällä.

Käytyämme kaupassa päätimme lähteä ajamaan kohti etelää. Matkalla alkoi sataa oikein urakalla ja niinpä nukuimme viileässä autossa lähes parin tunnin nokkaunet ennen kuin taas jatkoimme matkaa. Hietajängällä näimme vauhdista naaras muuttohaukan ja sateen taas alettua Vähänivalla hiiripöllön. Sadetta riitti niin, että Enontekiö Sotkajärvellä emme nähneet kuin tuhottomasti määrittämättä jääneitä vesilintuja sekä miljoona hyttystä.

Oloksella kävimme syömässä erinomaiset pizzat Ravintola Kammarissa ja lopulta jaksoimme ajaa aina Sodankylän puolelle asti, jossa sade viimein loppui ja pystytimme teltan kuivimpaan mahdolliseen metsään, joka kuitenkin sekin oli aivan täynnä ötököitä ja kömmimme nukkumaan.

Muuttohaukkasuolla

12.7. jatkoimme aamuseitsemältä matkaa ja lopulta klo 9 tapasimme taas Pirkan Kemijärvellä. Kohta lähdimme Pirkan kyydillä retkelle. Alkumatkasta näimme palokärjen ja lopulta pysähdyimme erään suon reunaan ja lähdimme kulkemaan suon keskelle. Aika pian saapui ensimmäinen muuttohaukka räyhäämään yläpuolellemme, joten näytti lupaavalta, että suo oli asuttu. Yllättäen kohta yllemme saapui toinen samankokoinen koiras muuttohaukka, joka kuitenkin kohta sai kyytiä, kun paikalle saapui kolmaskin, isompi naaraspere. Lopulta haukkojen varoittelu kävi intensiivisemmäksi ja pian löysimmekin pesämättään, jossa oli komeasti neljä potraa untuvaista muuttohaukanpoikasta! Pirkka rengasti poikaset meidän toimiessa avustajina ja kuvaajina. Olipahan hienoa!

Lopulta palailimme tyytyväisinä autolle ja palailimme Kemijärvelle, jossa söimme, jutustelimme tovin ja sitten me lähdimme taas jatkamaan matkaa. Lopulta Kuusamoon saavuttuamme päätimme suunnata Oulangalle, josta Hanna toivoi löytävänsä muutamia kämmeköitä ja löytyihän niitä. Pääkohteemme tummaneidonvaippa löytyi helposti ja kuvasimme lisäksi monta erilaista suokämmekkää, joiden määrittämiseen menee varmasti oma aikansa. Ohimennen kävimme tietysti ihastelemassa Kiutaköngästä ja näimme kuukkelin sekä suopöllön. Sitten oli kuitenkin taas aika jatkaa matkaa.

MM-kisojen pronssipeliä kuunnellen aina Sotkamoon saakka, jossa päätimme suunnata nukkumaan Losonvaaralle, josta oli keväämmällä ilmoitettu useita sinipyrstöjä. Lopulta teltta oli taas pystyssä ja me unten mailla.

Kotio

13.7. heräsimme klo 5 siihen, kun sinipyrstö alkoi laulaa aivan telttamme lähellä. Olimme kuitenkin niin väsyneitä, että nukahdimme saman tien uudelleen. Lopulta heräsimme klo 9, kun metsä oli jo aika hiljainen. Ruokaa tehdessämme saapui pohjansirkku tiksumaan viereemme ja lopulta oli meillä taas tavarat kasassa ja lähdimme viimeiselle etapille kohti kotia.

Iltapäivällä olimme lopulta kotona reilut 2700 kilometriä ajettuamme ja noin 75 kilometriä reissussa vaellettuamme. Lopulta voinee sanoa, että reissu, jota emme olleet etukäteen suunnitelleen lainkaan, oli ollut erittäin onnistunut. Päätavoitteena meillä oli ollut kokea ainakin jotain täysin uutta ja siihen olimme pystyneet moninkertaisesti! Merisirriä ja vuorihemppoa emme olleet koskaan nähneet aiemmin pesimämaisemissaan Suomessa ja muuttohaukkojen rengastus oli myös jotain aivan uskomatonta. Ja mainittakoon, että kyllähän me pesivän oloiseen tunturihaukkaankin törmäsimme matkan varrella, mutta siitä emme kerro teille yhtään enempää.

J.A.