Aihearkisto: Suomi

Pohjois-Suomi 18.-27.6 2020

Koskapa COVID19 oli sulkenut maamme rajat ja perinteinen kesäinen ulkomaanmatka ei näin tullut kysymykseen, oli ainoa mahdollisuus lomareissuun kotimaan rajojen sisäpuolella. Kun kävi ilmi, että veljenpojan rippileiri järjestetäänkin ja samalla myös pienimuotoiset rippijuhlat, oli päätös helppo, että suuntaisimme Lappiin, mikäli vain viikon varotusajalla onnistuisin saamaan lomaa. Olin ollut koko kevään lomakiellossa ja alkukesän parit lyhyet laskentalomat olin ottanut edellisvuodelta säästyneistä lomapäivistä, joten esimieheni oli ymmärtäväinen, että nyt oli hyvä aika suunnata Lappiin, jotta pääsisi juhliinkin ja sukua tapaamaan.

Koskapa Hannan siskolla Elissalla oli myös oma lomansa ja hän oli suunnitellut myös lintureissua Lappiin, oli meidän helppo yhdistää voimamme ja saada näin kaivattua säästöäkin, kun lähtisimme yhdellä autolla liikenteeseen.

Niinpä 18.6. Juhannusaatonaattona saatuani työpäiväni pakettiin lastasimme jo valmiiksi pakkaamamme tavarat autoon ja suuntasimme Tarvaslammelle, jossa ”Elli” oli valmiina meitä odottamassa. Saimme ihme kyllä hänenkin tavaransa mahdutettua autoon ja pian olimme tien päällä matkalla kohti pohjoista.

Keli oli sateinen ja välillä jopa myrskyinen mutta teimme silti, tai ehkä juuri sen takia, pikaisen stopin Saaren Pohjanrannassa, jossa havainnot jäivät kuitenkin vain pariin suokukkoon. Pohjois-Karjalaan päästyämme korkkasimme reissupinnalistan ja Kiteellä näimmekin vauhdista pikkulepinkäisen ja valkoposkihanhen. Sateen kokonaan loputtua päätimme kurvata Kontiolahden Linnunsuolle, jossa käppäilimme tunnin verran havaiten mustaviklon, pyrstötiaisia ja keltavästäräkkejä ym.

Sinipyrstöjä

Matka jatkui lopulta Sotkamon Talvivaaraan, jossa ajoimme todella jyrkkää ja huonokuntoista tietä huipulla olleelle mastolle ja emme olleet ehtineet edes autosta kunnolla ulos, kun kuulimme pari laulavaa sinipyrstöä. Niinpä emme vielä purkaneet muita tavaroitamme kuin rengastusvälineet ja pian meillä oli verkko viritettynä ja atrappi soimassa. Ja eipä aikaakaan, kun verkossa roikkui hieno vanha koiras sinipyrstö! Koska homma tuntui olevan helppoa, kokeilimme saman tien myös toista lintua, mutta tämäpä olikin hiljentynyt eikä sitä havaittu illan aikana enää lainkaan. Sen sijaan renkaan jalkaansa saanut lintu lauloi koko illan, yön ja seuraavan aamunkin koko ajan.

Pystytettyämme telttamme ja syötyämme olimme varsin pian valmiit unten maille. Olihan meillä Hannan kanssa koko keväältä melkoiset univelat kerättynä ja tältä reissulta niitä olisi takuulla lisää luvassa.

19.6. heräsimmekin jo ennen aamuyhtä ja taas olivat molemmat sinipyrstöt äänessä. Kohta meillä oli verkko pystyssä ja eipä mennyt kuin hetki, kun meillä oli vielä edellisiltaista lintua upeampi sininen vanha sinipyrstö hyppysissämme.

Jatkoimme sitten rengastusvälineistö mukanamme kiertämään Talvivaaran länsirinteen metsiä ja pienen kävelyn jälkeen löysimme seuraavan sinipyrstön. Ja pian alkoi tuntua, että sinipyrstö oli selvästi runsain laulava lintu metsissä! Aina kun edellisen laulu alkoi jäädä taaksemme, löytyi seuraava ja usein kuului parikin uutta lintua. Yritimme saada verkkoon ainakin lähes kaikkia löytämiämme lintuja mutta vain yksi vanha lintu kävi törmäämässä verkkoon kimmoten siitä kuitenkin vapaaksi. Nuoret linnut lähestyivät verkkoa aina huomattavasti varovaisemmin ja epäluuloisemmin puiden latvuksista ja yhtäkään lintua emme saaneet kiinni. Yksi varoitteleva naaraskin löydettiin mutta tätäkään emme kiinni saaneet. Lopulta kuulimme aamun aikana yhteensä 13 sinipyrstöä, mutta vain telttamme lähellä olleet oltiin saatu kiinni.

Muita aamukävelyn havaintoja olivat neljä idänuunilintua, joista kolme kuului samaan pisteeseen, kaksi käenpiikaa, muutama peukaloinen, töyhtötiainen, pikkukäpylintuja, punatulkkuja ja metsäviklo. Ja mainittakoon että hyttysiä oli aivan riittävästi! Ehdimme kävellä aamun ja aamupäivän aikana vain pienen osan Talvivaaran rinteestä. Sinipyrstöjä olisi varmaankin ollut vaaralla vielä runsaasti lisää? Talvivaaran hienot kuusikot ja lakialueen suot tekivät meihin vaikutuksen luonnontilaisuudellaan. Ihmistoiminnasta ei näkynyt metsissä jälkiä.

Leiriimme palattuamme nukuimme muutaman tunnin päiväunet ja lähdimme sitten jatkamaan matkaamme.

Ristijärvellä näimme tien ylittäneen mehiläishaukan ja matkalla päätimme seuraavan kohteemme ja lopulta kurvasimme Puolangan Kuirivaaran lähellä olevalle aukealle etsimään sopivaa telttapaikkaa.

Itse vaara ei juuri edes näkynyt telttapaikkaamme, joten odotukset eivät kohonneet kovinkaan korkealle seuraavaa aamua ajatellen – etenkin kun hyttysiä ja muitakin verenimijöitä oli nyt jo todella paljon. Illan ainoaksi havainnoksi näkyi aukean päällä lentänyt hiirihaukka.

20.6. heräsimme taas aikaisin ja pian olimme kiipeämässä jyrkkiä rinteitä kohti Kuirivaaran etelärinteitä. Eipä meidän tarvinnut taaskaan kauan kävellä, kun kuulimme edestämme tutun matalan varsin yksitoikkoisen sinipyrstön laulun. Ja kohta meillä oli taas yksi vanha sinipyrstö kihlattavana.

Kävelimme aamuyön ja aamun metsässä kuullen yhteensä yhdeksän sinipyrstöä, joista onnistuimme nyt jallittaa kaksi 2kv lintuakin verkkoon. Myös kaikki muut näkemämme linnut olivat näitä nuorempia koiraita. Näiden lopullinen verkkoon saanti edellytti lopulta sitä, että kun ne olivat viimein tarpeeksi lähellä verkkoa atrappia etsimässä, piti ne ajaa verkkoon.

Muita havaintoja olivat naaras pohjantikka, muutama tiltaltti ja järripeippo, palokärki, liro, metsäviklo, puukiipijä jne. Kuirivaaran kuusikot olivat Talvivaaraan verrattuna vähän harvempia ja avonaisempia. Myös kaatuneita puita oli vähemmän. Kuirivaaran reittimme kattoi vanhan metsän alueesta ehkä maksimissaan kuudesosan.

Pakollinen sukuloimisosuus

Nukuttuamme taas aamu-unet, jatkoimme matkaa Pudasjärven Syötteelle veljeni Rikun mökille, jossa oli mukava tavata pitkästä aikaa koko Rikun perhettä. Ilta meni leppoisasti rupatellen ja hyvin syöden ja ehdinpä käydä Rikun kanssa lenkilläkin.

21.6. aamulla kävimme Rikun vaimon Pirjon kanssa lenkillä ja yllätys-yllätys lenkin ensimmäinen laulava lintu oli Aurinkokalliolla laulanut sinipyrstö! Näitä todellakin tuntuu tänä vuonna olevan enemmän kuin koskaan!

Päivällä otimme sitten taas suunnan kohti pohjoista ja Rikun porukkakin lähti peräämme uudella asuntoautollaan. Lopulta käytyämme Kemijärven ABC:lla odottamassa ruokaa yli 40 minuuttia sitä lopulta lainkaan saamatta, kiiruhdimme kolmeksi veljeni Pirkan pojan Veikan rippijuhliin. Näin koronakesänä juhlat olivat ymmärrettävästi varsin pienimuotoiset, mutta meille tämä oli jopa mukavampi, kun paikalla oli lähinnä vain lähisukua.

Juhlien ohessa tehtiin jokunen lintuhavaintokin, kun Pirkan ruokinnalla kävi koiras punavarpunen ja illalla pihalle telttojamme pystyttäessä lensi ylitsemme lehtokurppa.

22.6. teimme Pirkan kanssa aamuretken Kemijärven lintupaikoille, joilla ei tietenkään näin keskikesällä kauheasti havainnoilla juhlittu, mutta mm. jokunen kaakkuri ja härkälintu sekä yksittäiset sinisuohaukka ja piekana nähtiin.

Käytyämme vielä aamulenkillä Pirkan kanssa, oli meidän pakko lähteä jatkamaan matkaamme kohti pohjoista. Seuraavan stoppimme teimme Pelkosenniemen Sokanaavalla, jossa näkyi pari tilheä ja keltaväiskiä sekä suolampareessa uiskennellut kuikka ja sitten matka jatkui Sodankylän Ilmakkiaavalle, jossa näkyi kalasääski sekä taas keltavästäräkkejä. Matkan jatkuttua näkyi eräällä tietyöllä odottaessamme tien yli juossut kärppä.

Inarin Ivalon Mellanaapa

Tehtyämme pikastopin Sodankylän Porttipahdan padolla ja hoidettuamme Inarin Laanilasta pienen odottelun jälkeen lyhyesti näyttäytyneen virtavästäräkin, pääsimme lopulta kohteeseemme Inarin Ivalon Mellanaavalle, jossa pian tapasimme Osmosen Ollin, jonka kanssa kävelimme jätevedenpuhdistamon alueelle, jonne Ollin ansiosta oli viime vuosien aikana noussut yllättävänkin toimiva lintuasema. Kiersimme verkkopaikat ja totesimme muutaman verkkotolpan kaatuneen keväällä paikalla olleiden mastonpystytystöiden takia. Koska olimme vuoden ensimmäiset rengastajat alueella, ei näitä vielä oltu ehditty korjata. Niinpä aika pian olimme laittamassa verkkoja paikoilleen ja kunnostamassa verkkopaikkoja, joita toki Olli oli onneksi jo edellispäivänä ehtinyt käydä raivaamassa avoimiksi.

Ilta oli jo pitkällä, kun saimme kaiken valmiiksi ja verkot olivat pauloilla ja leirikin pystyssä.

23.6. herätyskellot soivat aivan liian aikaisin. Pian olimme kuitenkin saaneet verkot Hannan kanssa avattua ja koska verkkokierros oli tolkuttoman pitkä jaoimme kierroksen siten, että Hanna ja Elli kiersivät jätärin alueen ja itse kiersin altaiden ympärillä olleita verkkoja. Hanna sitten rengasti linnut ns. asemapömpelin pihalla.

Elli oli jo telttaan kuullut soidintavan jänkäkurpan, joka onneksi kuului vielä verkkokierroksillakin. Ensimmäinen kierros tuotti pari pajusirkkua ja koska toinenkin kierros oli vielä hiljainen, päätimme Ellin kanssa jättää Hannan vastaamaan asematoiminnasta ja lähdimme bongaamaan. Matka oli lyhyt, mutta iso osa ajasta meni siihen, että kävelimme autollemme, jonka olimme jättäneet jätärin portille. Noin kymmenen minuutin ajon jälkeen olimme Ivalon uimarannalla, jossa kuulimme heti vastarannalla laulaneen lapinuunilinnun. Yllättäen rannasta nousi hiekalla makoilleen porotokan takaa siivilleen 2kv harmaahaikarakin, joten pari mukavaa havaintoa tuli tehtyä. Ja koska lapinfyllari siirtyi pikkuhiljaa kauemmaksi ja kuului rantaan enää varsin huonosti, pääsimme pian palailemaan kohti Mellanaapaa.

Ennen porttia tiesimme pysähtyä kohtaan, jossa autosta noustuamme kuulimme heti laulavan pikkusirkun. Lintu näkyikin lyhyesti puun latvassa laulamassa, mutta koska paikalla alkoi olla aivan tolkuttomasti hyttysiä ja koska meillä alkoi olla jo kiire seuraavalle verkkokierrokselle, olimme pian käppäilemässä kohti asemaa. Elli oli aloittanut aamun mukavasti parilla eliksellä ja ekalla koskaan kuulemallaan vuodari-jänkäkurpalla. Ja eipä Hanna ollut ehtinyt käydä tässä välissä yhdelläkään kierroksella, joten suuntasimme saman tien verkoille.

Verkoilla oli varsin hiljaista mutta kylläpä aamun aikana tuli kävelyä, vaikka itsekin kiersin vain toista puolikasta kierroksesta. Simahdin aamulla pariksi tunniksi telttaankin Hannan ja Ellin kierrettyä vielä tyhjä verkkoja. Lähes helteinen sää vähensi lintujen liikkumista selvästi. Lopulta puolilta päivin suljimme Hannan kanssa verkot ja aamun saaliksi oli tullut keltavästäräkki, västäräkki, 2 leppälintua, laulurastas, 9r+2k pajulintua, järripeippo, nuori punatulkku sekä 3r+2k pajusirkkua. Ohessa olimme vielä kuulleet laulavat sinirinnan sekä ruokokerttusen ja hetken sirisseen jänkäsirriäisen ja nähneet tyllin, tilhiä, pikkukäpylintuja ym. Olimme nähneet myös pari hirveä juoksemassa suolla.

Lyhyiden päiväunien jälkeen matkamme jatkui taas kohti pohjoista ja seuraava stoppimme oli Kaamasen Neljän tuulen tuvalla, jossa näimme odottamiamme taviokuurnia 4 koirasta ja 3 naarasta. Yllättäen näimme myös useita lapinmyyriä mutta valitettavasti ilmeisestikin paremmin aamulla näyttäytyviä kuukkeleita ja lapintiaisia emme nähneet.

Piesjänkä ja Ailigas

Jatkettuamme matkaa näkyi Ahvenjärvellä koiras pilkkasiipi ja Basijávren läheisellä pikkulutakolla naaras uivelo. Lopulta kävimme vielä tsekkaamassa, miltä Piesjängällä näytti ennen kuin kipusimme Karigasniemen Ailigakselle portin viereen perinteiselle paikalle pystyttämään telttojamme.

24.6. heräsimme ennen yhtä yöllä ja lähes välittömästi ulos könyttyämme lensi ylitsemme tunturikihu. Me kuitenkin ajoimme kohta rinnettä alas ja suuntasimme Piesjänkälle. Nähtyämme matkalla piekanan, olimme pian käppäilemässä kohti soisempia alueita.

Tunturikihuja löytyi pari paria ja heti ensimmäisessä lutakossa puljasi 16 vesipääskyä, joita näkyi muutama yksittäinen vielä myöhemminkin. Lapinsirri ja suosirrikin nähtiin saman lutakon liepeillä mutta jatkettuamme pitemmälle suolle, oli lintumaailma häkellyttävän hiljaista. Jotenkin tuntui, että suo oli paljon kuivempi kuin koskaan aiemmin ja vähät linnut eivät vielä oikein olleet pesimäpuuhissa. Luntahan oli keväällä ollut todella paljon ja pitkään. Niinpä etenkin pikkulinnut loistivat täysin poissaolollaan. Ensimmäistäkään lapinsirkkua emme löytäneet ja sinirintojakin näkyi ja kuului vain muutama. Urpiaisia näkyi ja kuului harvakseltaan ja yksi pari näytti lähinnä tundraurpiaisilta, mutta ne katosivat liian pian.

Kävelimme aina vetisen suon reunaan asti, josta näimme järvillä tukkasotkien ja telkkien ohella 3 koirasta ja yhden naaras allin. Lopulta päätimme lähteä kävelemään takaisin autolle päin, sillä lintuja oli sen verran vähän, että mieli alkoi jo tehdä tunturiin. Onneksi Hanna löysi vielä naaras riekon ja jänkäkurppa kävi klopsuttelemassa yläpuolellamme ja läysimme vielä kesyhkön vesipääskyn, joten lopulta aamuyö oli kuitenkin ollut lajistollisesti varsin onnistunut.

Eipä aikaakaan, kun olimme taas Ailigaksen portilla ja kiipeämässä kohti tunturia ihmetellen matkalla tunturikasveja ja rinteillä kasvaneita terhakoita männyntaimia. Könysimme Ailigaksen huipulle, jossa kiersimme huippua jonkin aikaa ja taas alkoi tuntua siltä, että missä ihmeessä kaikki linnut olivat? Kiirunoista olivat merkkinä vain sieltä täältä löytyneet höyhenet. Kapustarintoja oli jokunen hassu pari mutta enemmän niitä näkyi yhdessä parvessa, olivat nämäkin tainneet jättää pesimisen kokonaan väliin tältä kesältä? Taas lensi ylitsemme tunturikihukin. Päätimme jatkaa kävelyä läheistä Gaskkamusalasin huippua kohti, kun kelikin oli kerrankin hyvä. Aikaisemmilla reissuillamme emme olleet kävelleet näin pitkälle.

Olin itse nähnyt kiikareilla vilauksen lentävästä pulmusesta ja Gaskkamusalasin huipun tuntumasta niitä löytyikin pari lisää ja löysimme myös munapesänkin. Mutta edelleenkään emme löytäneet muita lintuja. Lopulta koko huippu oli koluttu ja lähdimme alaspäin oikaisemaan lyhintä reittiä kohti linkkimastolle vievää tietä. Ja kuinka ollakaan ollessamme varsin alhaalla kolmen huipun välissä olevalla kivikkoisella tasangolla, kuului vielä alempaa kiirunan soidinääntä! Kohta lintu lensi edestämme ja alkoi narista yhä lähempänä meitä. Pääsimme lintua mukavan lähelle ja lopulta saimme hyviä kuviakin, ennen kuin lintu lensi ylemmäs rinteelle jatkamaan narinaansa.

Ennen tielle pääsyä törmäsimme vielä piekanaa varoitelleeseen tunturikihupariin ja tietä pitkin ikuisuuksilta tuntunutta taivalta takaisin kohti leiriämme taivaltaessamme törmäsimme vielä toiseen kiirunaan, joka sekin narahteli soidinta muttei niin aktiivisesti. Matkalla leiriimme näimme vielä parinkymmenen kapustarinnan parven ja laulavan sinirinnan ja lopulta olimme teltoilla ja varsin pian unten mailla. Ja sopivasti alkoi sadella eli aikataulumme oli taas kerran ollut oivallinen.

Iltapäivällä ajellessamme näimme Nuoppiniemessä piekanan Ja Dalvadasissa Tenojokivarressa Norjan puolella oli lokkiparvessa tuhkaselkälokki. Lintu oli erittäin kookas ja rotevan oloinen ja sillä oli ainoastaan hyvin pienet siipilaikut – jotenkin tästä tuli mieleen graelssii-alalaji – eihän tässä kaukana Norjan rannikosta oltu… Myös pari suokukkoa näkyi ennen kuin matka jatkui taas.

Nuvvus Ailigas

Lopulta kipusimme Nuvvuksessa erään pikkutien varteen leiriytymään. Herätys sovittiin ”myöhäiseksi” eli vasta aamukolmeksi.

25.6. aamuneljän aikaan olimme Nuvvus Ailigaksen juurella ja lähdimme kipuamaan tunturiin jyrkkää ja louhikkoista Cihkagurraa pitkin. Linnut olivat kortilla, kun alkumatkasta näkyi vain hömötiainen sekä sinirinta. Saimme kivuta ihan hiki hatussa aina puurajan yläpuolelle asti ennen kuin vihdoin kuului etsimämme sepelrastaan laulua. Saimme linnun lyhyesti näkyviinkin, mutta emme päässeet sitä kuvaamaan.

Lähes huipulle päästyämme kuulimme outoa viheltävää ääntä, joka sopi lähinnä keräkurmitsalle, mutta emme saaneet ääntelijää näkyviin ja laji jäi epävarmaksi.

Huipulla kolusimme hieman ristiin rastiin ja kohta editsemme lensi toiseen tapaan kireästi äännellyt keräkurmitsa. Se kuitenkin jatkoi matkaansa kauemmaksi eikä sitäkään päästy kuvaamaan. Muuten laelta ei löytynyt kuin jokunen kapustarinta ja pikkukuovi sekä tuulihaukka mutta maisemat tuntureille sekä Tenolle olivat sitäkin komeammat!

Paluumatkalla yritimme taas saada sepelrastasta näytille mutta näimme sen vain lennossa. Alaspäin kävely sujui huomattavasti ylös kipuamista nopeammin. Ollessamme jo aika alhaalla lensi ylitsemme kaksi sepelrastasta kotkottaen. Jalat alkoivat olla jo aika väsyneet, kun vihdoin olimme takaisin autollamme. Kävimme vielä virallisella parkkipaikalla kuuntelemassa, kuinka yksi sepelrastas lauloi ylhäällä rinteessä ja kuulimme yllättäen myös rautiaisen.

Keli oli synkentymään päin ja tuuli oli yltymässä navakaksi, kun jatkoimme matkaa kohti pohjoista. Staijasimme pohjoisempana lyhyesti Tenojokivarressa nähden piekanan mutta keli oli turhan huono enemmille petolinnuille. Lopulta olimme Utsjoella, jossa kävimme pikaisesti kaupassa ja matkan varrella aikatauluja pähkäiltyämme, olimme tulleet siihen tulokseen, että etelään päin olisi käännyttävä.

Spondeja lapuleita

Seuraavaksi kohteeksi valikoitui Skalluvaaran erotusalue, jossa komppasimme kovassa tuulessa Ellille yhä vain puuttuvaa lapinsirkkua vuodariksi, mutta näin itse vain yhden naaraan pariin kertaan lennossa puskissa todella taitavasti piilotellen. Onneksi muita lintuja kuitenkin näkyi mm. piekana, 12 vesipääskyä, mustaviklo, muutama sinirinta sekä isolepinkäinen. Ja ollessamme jo ajelemassa takaisin päin lähellä teurastamoa kuulimme avoimesta ikkunasta lapinuunilinnun! Nousimme sitä kuuntelemaan ja yllättäen sen takaa kuului jokivarresta toinenkin ”lapuli”. Saimme pari lintua näkyviinkin, joista ei ihan voitu olla varmoja, oliko toinen uusi äänetön yksilö vai oliko kauempikin koiras tullut atrappiamme katsomaan?

Matka jatkui etelää kohti ja teimme muutamia pysähdyksiä Kevon tienoolla lähinnä jokivarsissa mutta havikseen kirjautui vain bongattu muuttohaukkapari, tuulihaukka sekä Inarin puolella näkynyt sinisuohaukka. Neljän tuulen tuvalla oli hiljaista ja vain yksi kuurna oli ruokinnalla. Ja matkan jatkuttua näkyi lähilutakolla naaras uivelo.

Lopulta ajoimme Toivoniemen lintutornille, jossa pystytimme leirin turhan lähelle myöhemmin yllättävän vilkkaaksi osoittautunutta tietä. Teltat piti kuitenkin saada kunnolla varjoon, muuten päivällä nukkumisesta ei olisi tullut mitään. Teltan pystytyksen lomassa näimme vilaukselta lapintiaisen, jota hömötiainen tuntui ajavan pois reviiriltään. Pian simahdimme telttaamme ja tarkoitus oli nukkua niin pitkään kuin nukuttaisi. Ja lopulta meillä Hannan kanssa unta riitti reiluksi viideksi tunniksi mutta Elli oli herännyt jo reilua paria tuntia aiemmin ja kivunnut torniin ihailemaan upeita maisemia. Samalla hän oli ihmetellyt korkeita vinkuvia ääniä joita kuului lähimetsiköstä. Kun hiiripöllö oli tupsahtanut jostain puun oksalle näkyviin, oli hän alkanut epäillä ääntelijöitä hiiripöllön maastopoikasiksi ja olipa hän laittanut meillekin viestin asiaa koskien, mutta me heräsimme sitten vasta paria tuntia myöhemmin…

Onneksi herättyämme pöllönpojat olivat yhä äänessä ja helposti löysimme lähimetsästä näkyville pari menninkäistä oksilta kerjäämästä emolta ruokaa. Yhteensä poikasia kuulosti olevan viisi. Emokin näyttäytyi ja ihan kivoja kuviakin saatiin ennen kuin päätimme jättää pöllöperheen rauhaan ja mennä purkamaan leiriämme. Toki tornillakin käytiin vielä ihailemassa hienoja maisemia ja itse kuulin lyhyesti punajalkaviklon ääntelyä.

Ivalon läpi ajoimme lehtokurpan jo lentäessä soidintaan. Sodankylän Madetkoskella näkyi langalla istuskellut suopöllö ja Ilmakkiaavalla sirahti jänkäsirriäinen lyhyesti. Yöllä liikennettä oli vähän, mutta tienvarsissa oli tolkuttoman paljon metsäjäniksiä.

Sirkkuja

Lopulta stoppasimme Vuojärven Kantolassa, jossa oli oleillut Lapissa, ja nykyään lähes missä tahansa, harvinainen peltosirkku. Hetken odottelun jälkeen sirkku alkoi laulaa ja se lauloi aivan yhtä oudosti kuin olimme kuulleet sen Mellanaavalla Osmosen Ollin puhelimessa olleella äänityksellä laulavan. Lintu kuulosti omiin korviimme enemmän ruostekurkkusirkulta, mutta valitettavasti siitä oli olemassa niin hyviä kuvia, että olimme itsekin sen jo todenneet peltosirkuksi, jolta se nyt edelleenkin näytti. Peltosirkku jahtasi erittäin aggressiivisesti paria keltasirkkua pois reviiriltään. Myöhemmin sain kuulla, että Pohjois-Ruotsissa esiintyy tällä tavalla laulavia peltosirkkuja.

Matkamme jatkui Kemijärvelle, josta oli edellisaamuna löytynyt taigauunilintu, mutta tunnin haeskelulla emme sitä löytäneet eikä sitä kukaan havainnut myöhemminkään. Omat havaintomme jäivät hetken laulaneeseen hernekerttuun.

Kuusamoa kohti ajaessamme sain kuningasidean kääntyäkin Sallaa kohti ja lopulta stoppasimme Ruuhijärven rannassa kulkevalle suoralle tielle, jonka molemmin puolin on pensaikkoista suota. Heti ensi stopilla kuului vierestämme aktiivisesti laulanut pohjansirkku. Laitoimme verkon pystyyn mutta sirkku kävi vain kääntymässä verkon vieressä ja jatkoi kauemmaksi laulamaan. Itse käppäilin tietä pitkin hieman edemmäksi ja kuulin pian laulavan pikkusirkun, joka kuitenkin hiljeni ja katosi pian. Kun olin palailemassa verkkopaikalle, oli Hannalla siellä pikkusirkkunauha päällä ja juuri pikkusirkku lentänyt verkkoon!

Stoppailimme parin sadan metrin välein tien varressa ja kuulimme useita pikkusirkkuja lisää ja näimme yhden pariskunnankin ja lopulta onnistuimme saamaan toisenkin linnun verkkoon aika pitkän yrityksen jälkeen, mutta pohjansirkkuja emme löytäneet enempää. Niinpä palailimme vielä yrittämään tien alussa havaitsemaamme lintua. Lopulta verkolla kävi 2 koirasta sekä naaras pohjansirkku mutta yltyneen tuulen takia ne ilmeisesti näkivät verkon eivätkä näin kapsahtaneet ansaan.

Pyydystelyn ohessa kuulimme ampuhaukan, pikkukuoveja ja muita tavallisia suolajeja mutta lopulta väsy alkoi painaa pahasti päälle. Ajoimme läheisen Termusjärven lintutornin parkkipaikalle ja kävimme vielä kävellen tornillakin, joka oli yllättävän kaukana. Emme jaksaneet enää kantaa putkea tornille, joten kaukaiset vesilinnut jäivät määrittämättä, mutta kävelymatkan varrella törmäsimme todella kesyyn koiras pohjantikkaan. Ja telttoja pystytellessämme näin naaras riekon kipittävän tien yli.

Kuusamo

Herättyämme päikkäreiltä auringon lämmittäessä telttojamme liiaksi, söimme ja pakkasimme taas automme ja lähdimme ajelemaan kohti Kuusamoa. Päivä oli pitkällä, joten Kuusamoon ei oltu niinkään enää menossa linturetkelle vaan turistiksi. Mutta toki ns. turistipaikoillakin näkee lintuja. Niinpä ensimmäinen stoppimme Oulangan kämmekkämetsissä tuotti hienojen tikankonttien lisäksi tiltaltin, töyhtötiaisen sekä pari isokäpylintua. Neidonkenkiä emme löytäneet, olivat varmaan jo lopettaneet kukintansa?

Jatkoimme turistikierrosta Kiutakönkäälle koskia ja putouksia ihastelemaan ja ohessa näimme kaksi koirasta ja yhden naarasvirtavästäräkin sekä kuulimme peukaloisen. Sitten stoppasimme Koskipuistossa Käylänkoskella, jossa virtasi vettä todella paljon. Yllättäen löysimme kuitenkin pienestä sivuhaarasta koskikaranpoikasen. Sitten kävimme vielä uudella lintupaikalla Oivangin kosteikolla, mutta havainnot jäivät pariin isokäpylintuun.

Ja pian jatkui taas matkamme kohti etelää, sillä olin itse päättänyt, että meidän pitäisi päästä mahdollisimman pitkälle, jotta lauantaista, reissun viimeisestä päivästä, tulisi kevyempi päivä ennen sunnuntain kiireistä päivää Parikkalassa. Taivalkosken Siltasuolla näkyi suopöllö ja tietysti Hiljainen kansa taideteosta piti stopata ihastelemaan. Hyrynsalmen Hoikkajärven kohdalla koppelo meinasi tulla tuulilasiin ja lopulta ajomatka jatkui ja jatkui muiden aika pitkälti nukkuessa aina Sotkamoon saakka, jossa edessämme näkyi niin hurjan näköinen ukkospilvi, että päätimme pysähtyä eräälle levikkeelle nukkumaan autossa siksi aikaa, että pilvi liikkuisi kohti itää. Edellisöisen myräkän jäljiltä tien varsien metsää oli kaatunut paljon.

Itse en kuitenkaan saanut nukuttua silmäystäkään, joten tuntia myöhemmin jatkoin ajoa ja onneksemme pilvet väistyivät sen verran, ettemme joutuneet ajamaan myrskyssä. Lopulta olimme perillä viimeiseksi retkikohteeksi valitsemallamme Kontiolahden Kolvananuurolla ja pienen etsinnän jälkeen olimme löytäneet kelvolliset telttapaikat ja saaneet teltat pystyyn. Vasta sitten alkoi lähistöllä jyrähdellä oikein kunnolla ja pian sataa varsin rankasti.

Me kuitenkin nukuimme sateen pauhusta piittaamatta ja kuinka ollakaan sade oli loppunut sopivasti, kun aamuseitsemän aikaan heräilimme muutaman tunnin unien virkistäminä.

Erinomainen viimeinen aamu

Ja kohta olimme käppäilemässä kohti Uuroa. Jo telttapaikan vierestä löysimme nuoren naaras valkoselkätikan ja toinen kuului polun varressa. Sitten äkkäsimme pikkulintujen varoittelevan hurjasti erään männyn latvustossa eikä ollut yllätys, kun pienen odottelun jälkeen latvasta lennähti varpuspöllö pakoon hyökkäileviä pikkulintuja. Ja vain pienen matkan jatkettuamme kuului edestämme viirupöllön poikasten kerjuuääntä! Ja yksi pöllönpoikanen löytyi helposti näkyville parin muun poikasen kuuluessa ympäriltämme.

Kuultuamme kaukaisen idänuunilinnun, laskeuduimme uuron pohjalle kävelemään vaikeakulkuista kivikkoa, joka oli sateen takia todella liukasta. Niinpä eteneminen oli hidasta ja vaivalloista, mutta kun lintuja löytyi yhä vain lisää, niin eipä tuo menoa haitannut. Alkuun kuului yksi sinipyrstö vastarinteestä ja kohta toinen ja lopulta vielä kolmaskin. Peukaloisia oli joka puolella ja yhteensä ynnäsimme kävelyn varresta 13 laulavaa ja kolme rätisevää. Tiltaltteja kuului kolme, töyhtötiaisia kaksi ja pikkusieppojakin rätisi lyhyesti kaksi lintua. Ihmettelimme myös uuron pohjalla olleessa purossa asustelleita mutuja. Lopulta polku nousi todella jyrkästi takaisin ylös ja lähdimme palailemaan takaisin autolle päin.

Käveltyämme jo lähes koko lenkin ympäri alkoi vierestämme kuulua tutun kuuloista hiittailua, jota itse väsyneenä mietin pitkään, että mikä tämä tuttu ääni nyt taas olikaan, kunnes Hanna huusi, että täällä on sinipyrstöpoikue! Ja silloin alkoi kuulua myös tuttua raksahtelua, jota olimme hiittailun ohessa kuulleet vaikka kuinka paljon alkureissusta. Pari lentopoikasta sekä naaras saatiin näkyville ja toinen poikasista poseerasi hetken Hannan kuviinkin.

Lopulta olimme takaisin teltoillamme ja pakkasimme hyvin kuivuneet telttamme ja auton muutenkin ja lähdimme taas kohti etelää.

Viimeinen stoppimme oli sitten Kiteen Puhoksessa, josta oli lähes viikkoa aiemmin löytynyt naaras sepeltasku. Lintu löytyi helposti ja se poseerasi todella nätisti kuviinkin. Ohessa kuului pensaskerttuja sekä näkyi jokunen hemppo viimeisiksi retkipinnoiksi, joita kertyi lopulta sen ihmeemmin keräämättä yhteensä 144 lajia.

Lopulta olimme yhteensä 1800 kilometriä ajettuamme takaisin Parikkalassa ja Tarvaslammella meitä odotti lämmin sauna ja valmis ruoka! Olipahan mukava saada itsensä puhtaaksi ja kunnolla ravittua ennen kuin suuntasimme kotiin nukkumaan. Mutta ei me laakereilla lepäämään päästy, sillä seuraavana aamuna oli edessä SSP-rengastus ja illalla vesilintujen poikuelaskenta – eli lomani viimeinenkin päivä oli kyllä varsin tiukasti ohjelmoitu…

J.A.

Käsivarren Lappi 4.-13.7. 2014

Kohti pohjoista

Perjantaina 4.7. alkoi minulla viikon mittainen loma ja heti työpäivän jälkeen lähdimmekin Hannan kanssa ajamaan kohti pohjoista. Aikataulu oli tiukka, sillä illaksi piti tietysti ehtiä katsomaan jalkapallon MM-kisojen otteluita. Niinpä ajoimme yhden pysähdyksen taktiikalla aina Pudasjärven Syötteelle ja veljeni Rikun perheen mökille asti. Riku oli jemmannut avaimen meille, joten pääsimme majoittumaan ja illan ensimmäinen peli alkoikin vain varttia myöhemmin.

Syötteellä

5.7. nukuimme univelkojamme pitkään ja vasta kymmenen aikaan kävimme kävelemässä läheisen Vattukurun kierroksen. Hellesäässä linnut olivat tietysti varsin hiljaa, joten toivomiamme lajeja ei kuulunut; ainoa mainittavampi havainto oli saalista kantanut kanahaukka. Mökille päästyämme simahdimme taas unten maille. Iltapäivällä saapui Riku tyttöjensä Oonan ja Ellen kanssa ja loppupäivä meni pihalla Puma -koiran kanssa telmiessä ja ilta taas futista katsellessa.

Rippijuhlat

6.7. lähdimme jo seitsemän jälkeen ajamaan kohti Kemijärveä ja näimme Taivalkoskella pari koppeloa ja Posiolla suopöllön. jossa olimme lopulta parahiksi vähän ennen kymmentä. Suuntasimme kirkkoon, jossa oli toisen veljeni Pirkan pojan, kummipoikamme Tuukan konfirmaatio. Päivä meni sitten juhlien merkeissä Pirkan kotona. Illalla pystytimme pihalle teltan ja kömmimme nukkumaan.

Pallastunturissa

7.7. emme pitäneet kiirettä, vaan jutustelimme Pirkan perheen kanssa ja pikkuhiljaa suunnittelimme loppulomaa. Emmehän olleet vielä suunnitelleet mitään. Lopulta päätimme suunnata käsivarteen. Lopulta Muoniossa käännyimme Pallastunturiin, jossa hotellin takaa löytyi heti aktiivisesti äännellyt virtavästäräkki. Välillä kuulimme selvästi kahden linnun ääntä ja lopulta näimme toisen linnuista lentävän ylitsemme ja laskeutuvan hotellin katolle. Liekö pari pesinyt siellä, kun katossa oli aika monta sopivan näköistä reikää?

Taivaskerolla

Kävimme hotellin ravintolassa syömässä todella herkullisen aterian, jolla samalla juhlistimme päivää etuajassa hääpäiväämme. Harvoin tulee kehuttua ruokaa julkisesti, mutta Pallas-leike ja Padallinen poronkäristystä tekivät kyllä kauppansa. Vatsat täynnä lähdimme sitten kipuamaan Taivaskerolle ja kiersimme tämän noin 8 kilometrin tunturireitin seuranamme runsaasti paarmoja ja mäkäräisiä. Lintujakin oli ihan mukavasti ja etenkin 4 keräkurmitsapoikuetta, joissa oli yhteensä 10 poikasta, lämmitti mieltä. Myös 4 pulmusta, 6 kivitaskua sekä 2 sinirintaa havaittiin.

Dotterel

Dotterel baby

Kävimme vielä kävelemässä osan Pallasjoen vehreästä polusta, mutta illalla metsä oli aika hiljainen. Havainnot jäivät pariin Hannan löytämään kämmekkään sekä hippiäisiin. Lopulta kävimme vielä Pallasjärven rannassa, jossa näimme 3 etelään muuttanutta pikkukuovia, etsimässä sopivaa yöpymispaikkaa, mutta kun sellaista ei löytynyt, niin päätimme lähteä ajamaan kohti pohjoista.

Muonion Kätkäsuvannossa bongasimme lauleskelemaan intoutuneen pikkusirkun, joka näkyikin lyhyesti. Sitten näimme Enontekiön puolella vielä pari suopöllöä ennen kuin lopulta olimme liian väsyneitä jatkaaksemme ja pysähdyimme pystyttämään telttaa. Teltan pystyttelyn lomassa Hanna näki sepelrastasparin ja kohta niitä lauloi lähistöllä ainakin kolme koirasta. Hyönteisiä alkoi kuitenkin olla teltan liepeillä niin sairaasti, ettei teltan ovea enää tohtinut avata, joten pian olimme unten mailla.

Hääpäiväretkeilyä

8.7. heräsimme, kun teltassa alkoi olla liian kuuma ja lähdimme jatkamaan matkaa kohti Kilpisjärveä. Autoa pakatessa auto täyttyi hyttysistä, joita listiessä menikin loppumatka rattoisasti. Lopulta kurvasimme suoraan biologisen aseman pihaan ja kävelimme ruokinnalle, joka löytyi helposti ja jäimme odottelemaan ruokinnalla käyvää vuorihemppopariskuntaa saapuvaksi paikalle. Jutustelimme odotellessamme erään työntekijän kanssa, joka kertoi, että jotkut olivat odottaneet lintuja useampiakin vuorokausia ja joskus odotus palkittiin ja joskus ei. Mutta meillä on usein hyvä tuuri ja pian sen jälkeen, kun ruokinnalle oli saapunut ensimmäinen urpiaispari, tipahti ruokinnan alle katveeseen ”Twait” -äännellen yksinäinen pikkulintu. Odottelimme linnun tulevan esiin, mutta lopulta jouduimme nousemaan seisomaan ja siellähän se oli odottamamme vuorihemppo ruokinnan alla popsimassa siemeniä! Olimme olleet paikalla vain hieman reilut puoli tuntia.

BluethroatTwite

Niinpä olimme valmiita lähtemään etsimään sopivaa majapaikkaa seuraaviksi pariksi päiväksi. Olin päättänyt, ettei MM-välieräotteluita sopinut missata ja onneksi lopulta löysimme mukavan kahden hengen mökin Arctic Polar -mökeiltä.

Nukuttuamme pienet päikkärit ja lähdimme vielä iltapäivälenkille Saanatunturin maisemiin. Kävelimme ensin pikkumatkan alarinteessä Hannalle kämmeköitä etsien, muttemme löytäneet mitään ihmeellistä. Sitten kipusimme polkua pitkin aina portaiden yläpäähän asti kuullen polulle pari sepelrastasta sekä useita sinirintoja. Hanna tietysti kuvasi myös kasveja.

Yellow flowersWhite flowers

Ylhäällä erkanimme polulta ja kiersimme pitkähkön lenkin laen alapuolella rakkakivikkoja komppaillen, mutta havainnot jäivät yhteen ainoaan pulmuseen, kunnes lopulta jaloistani lähti liikkeelle kiiruna. Hannan tultua kuvaamaan lintua, pelmahti Hannan edestä karkuun ainakin 4 aivan minimaalisen pientä kiirunan poikasta. Niinpä otimme vain muutaman kuvan ja jätimme emon rauhassa keräämään onneksi vain noin metrin siirtyneet poikasensa taas luokseen.

PtarmiganPtarmigan baby

Käveltyämme alas suuntasimme mökillemme, jossa pian alkoikin ensimmäinen välieräottelu, jota ei lopulta tarvinnut kauhean pitkään katsoa, sillä Saksa näytti isäntä-Brasilialle kaapin paikan heti kättelyssä.

Mallalla

9.7. herättyämme aika myöhään suuntasimme pienelle aamuretkelle, jonka saldona näkyi mm. ampuhaukka ja piekana sekä kuului taas sepelrastas. Syötyämme kunnolla lähdimme kävelemään Mallan puolelle jatkaen lopulta komealle Kitsinputoukselle saakka. 12 kilometrin kävelyn lintuhavainnot jäivät aika vähiin; piekana, ampuhaukka, sepelrastas ja sinirintoja ym. Maisemat olivat kuitenkin komeita! Ilta menikin sitten toisen välieräottelun parissa, jossa Argentiina löi Hollannin rankkareissa.

KitsiRough-legged Buzzard

Vaellukselle

10.7. huonosti nukutun yön jälkeen lähdimme jo aamuviideltä liikenteeseen ja pian olimme Haltin reitin parkkipaikalla täydessä varustuksessa rinkat selässä lähtemässä pitemmälle parin päivän vaellukselle tunturiin. Mukavasti heti parkkipaikan tunturikoivikosta löytyi 10 kirjosiipikäpylinnun mekastava parvi. Sitten olikin edessä pitkä kävely hankalakulkuisessa kivikkomaastossa. Alkumatkasta havikseen kirjautuivat mm. 5 sinirintaa, pari punajalkavikloa ja valkovikloa sekä liro. Kohta alkoi maastossa olla lapinsirkkujakin ja muutaman tunnin kävelyn jälkeen löytyi ensimmäinen vesipääsky ja lopulta pesivän oloinen pari sekä lähistöltä niiden kaveriksi noussut kolmaskin tunturikihu.

Saana on horizonLong-tailed Skua

Kuljimme noin puolet matkasta pieniä huonokuntoisia polkuja pitkin ja lopulta lähinnä vain porojen polkuja seuraillen. Niinpä ainakin pari kilometriä kuljimme todella märässä rinnemaastossa, jonne yläpuoleltamme valui lumien sulavettä. Onneksi selvisimme takaisin kuivempaan maastoon ennen kuin vaelluskenkämme olivat läpimärät.

Lapland BuntingJärvimaisema

Seitsemän tunnin ja noin 15 kilometrin kävelyn jälkeen löysimme hyvän telttapaikan ja leiriydyimme, teimme ruokaa ja nähtyämme äännellen ylitsemme lentäneen keräkurmitsan olimme aika pian valmiit nukkumaan.

Heräsimme lopulta ennen iltakahdeksaa, söimme taas ja pakkailimme retkivarustuksen reppuihin ja lähdimme klo 20:30 vaeltamaan kauemmas tuntureille kevyemmällä varustuksella. Koko vaelluksen pääkohteelle oli vielä pitkä matka.

Merisirri

Keräkurmitsa

Pienen matkan käveltyämme törmäsimme hätäilevään keräkurmitsaan, jolla oli varmaan vielä munapesä, sillä poikasia ei näkynyt. Paria tuntia myöhemmin olimme havainneet tyllin, 2 suosirriä, lapinsirrin sekä 7 laulujoutsenen parven. Lopulta olimme kohdepaikassamme, jossa kiersimme ensin pikkujärven, jolla kellui 3 allia ja sitten suuntasimme järvelle, jolle olimme saaneet tarkat nuotit. Ja eipä aikaakaan, kun kuulimme outoa ”kip” -varoitteluääntä ja löysimme merisirrin käpöttelemästä kivikosta edestämme. Lintu oli selvästi pesimäreviirillään, joten otimme siitä nopeasti muutaman kuvan ja jätimme sen rauhaan, jottemme vain häiritsisi pesintää millään tavalla. Toinen kiireen syy oli se, että hyttysiä oli tunturijärvellä aivan tajuttoman paljon ja tietysti sekin hoputti, että meillä oli vielä todella pitkä paluumatka edessämme takaisin teltallemme.

Janne walkingPurple Sandpiper

Long-tailed Skuas

Jotenkin olimme kuitenkin saaneet upeasta merisirrihavainnosta niin paljon virtaa, että paluumatka sujui todella nopeasti. Toki lintuja havainnoitiin matkalla ja mukavimmaksi havainnoksi näimme komean 21 tunturikihun parven sekä yhden uuden tyllin. Vajaata kolmea tuntia myöhemmin olimme takaisin teltalla jalat aikalailla loppuun käveltyinä ja valmiit nukkumaan.

Rankkaa kävelyä

Olimme nukkuneet vain muutaman tunnin, kun heräsimme todella kovaan ukonilmaan. Ja tietysti ukkonen tuli suoraan päällemme! Telttamme oli aukeassa tunturissa ja lähes korkeimmalla kohdalla, joten kun salamat alkoivat oikeasti iskeä aivan lähistölle, oli meidän singahdettava ulos sateeseen turvaan, sillä pelkonamme oli, että teltan metalliset kaaret vetäisivät salamoita puoleensa. Onneksi sade kuitenkin loppui pian, mutta koska meillä ei ollut mitään tietoa tulevasta säästä – ohimennyttäkään ukkosta ei ollut ennustettu silloin, kun me olimme viimeksi pystyneet sääennustuksia katsomaan ja näimme, että uusia ukkospilviä oli kertymässä Norjan puolella – päätimme valmistaa ruokaa, antaa teltan samalla kuivua auringon paisteessa ja lopulta pakata tavaramme ja lähteä paluumatkalle.

Taas mennään

Klo 8:15 lähdimme talsimaan ja päätimme alkuun valita eri reitin kuin tullessa, jotta välttäisimme märät paikat. Niinpä nousimme tunturien laille, joita pitkin kuljimme ensimmäiset kilometrit. Söimmekin ylhäällä tunturissa, kun lopulta saimme tuoreet sääennusteet, jotka paljastivat, ettei uusia ukkosia ollut luvassa. Kuulimme yhden keräkurmitsan ja lopulta seuraillessamme jo tulojälkiämme näimme vielä 3 tylliä, kuulimme suosirrin sekä tutut tunturikihut. Pikkuhiljaa jalkapohjamme alkoivat kuitenkin olla niin loppu kovassa kivikossa kävelystä, että jouduimme pitämään tauon aina jokaisen kulkemamme kilometrin jälkeen. Joka tauolla jouduimme ottamaan kengät pois ja aina, kun oli mahdollista, työnsin itse jalat tunturipuron jääkylmään veteen.

Small orchidsButterflies

Niinpä paluumatkaan vierähti lopulta kauemmin aikaa kuin menomatkaan, vaikka valtaosa reitistä oli nyt alamäkeä. Loppumatkasta näimme taas punajalkaviklon sekä sinirintoja ja vihdoin olimme perillä autolla neljän jälkeen iltapäivällä.

Käytyämme kaupassa päätimme lähteä ajamaan kohti etelää. Matkalla alkoi sataa oikein urakalla ja niinpä nukuimme viileässä autossa lähes parin tunnin nokkaunet ennen kuin taas jatkoimme matkaa. Hietajängällä näimme vauhdista naaras muuttohaukan ja sateen taas alettua Vähänivalla hiiripöllön. Sadetta riitti niin, että Enontekiö Sotkajärvellä emme nähneet kuin tuhottomasti määrittämättä jääneitä vesilintuja sekä miljoona hyttystä.

Oloksella kävimme syömässä erinomaiset pizzat Ravintola Kammarissa ja lopulta jaksoimme ajaa aina Sodankylän puolelle asti, jossa sade viimein loppui ja pystytimme teltan kuivimpaan mahdolliseen metsään, joka kuitenkin sekin oli aivan täynnä ötököitä ja kömmimme nukkumaan.

Muuttohaukkasuolla

12.7. jatkoimme aamuseitsemältä matkaa ja lopulta klo 9 tapasimme taas Pirkan Kemijärvellä. Kohta lähdimme Pirkan kyydillä retkelle. Alkumatkasta näimme palokärjen ja lopulta pysähdyimme erään suon reunaan ja lähdimme kulkemaan suon keskelle. Aika pian saapui ensimmäinen muuttohaukka räyhäämään yläpuolellemme, joten näytti lupaavalta, että suo oli asuttu. Yllättäen kohta yllemme saapui toinen samankokoinen koiras muuttohaukka, joka kuitenkin kohta sai kyytiä, kun paikalle saapui kolmaskin, isompi naaraspere. Lopulta haukkojen varoittelu kävi intensiivisemmäksi ja pian löysimmekin pesämättään, jossa oli komeasti neljä potraa untuvaista muuttohaukanpoikasta! Pirkka rengasti poikaset meidän toimiessa avustajina ja kuvaajina. Olipahan hienoa!

Löytyihän ne!

Peregrine

Lopulta palailimme tyytyväisinä autolle ja palailimme Kemijärvelle, jossa söimme, jutustelimme tovin ja sitten me lähdimme taas jatkamaan matkaa. Lopulta Kuusamoon saavuttuamme päätimme suunnata Oulangalle, josta Hanna toivoi löytävänsä muutamia kämmeköitä ja löytyihän niitä. Pääkohteemme tummaneidonvaippa löytyi helposti ja kuvasimme lisäksi monta erilaista suokämmekkää, joiden määrittämiseen menee varmasti oma aikansa. Ohimennen kävimme tietysti ihastelemassa Kiutaköngästä ja näimme kuukkelin sekä suopöllön. Sitten oli kuitenkin taas aika jatkaa matkaa.

RengastusHanna ja muuttohaukka

MM-kisojen pronssipeliä kuunnellen aina Sotkamoon saakka, jossa päätimme suunnata nukkumaan Losonvaaralle, josta oli keväämmällä ilmoitettu useita sinipyrstöjä. Lopulta teltta oli taas pystyssä ja me unten mailla.

Kotio

13.7. heräsimme klo 5 siihen, kun sinipyrstö alkoi laulaa aivan telttamme lähellä. Olimme kuitenkin niin väsyneitä, että nukahdimme saman tien uudelleen. Lopulta heräsimme klo 9, kun metsä oli jo aika hiljainen. Ruokaa tehdessämme saapui pohjansirkku tiksumaan viereemme ja lopulta oli meillä taas tavarat kasassa ja lähdimme viimeiselle etapille kohti kotia.

Kiutaköngäs

Orchids from Kuusamo and Kainuu

Iltapäivällä olimme lopulta kotona reilut 2700 kilometriä ajettuamme ja noin 75 kilometriä reissussa vaellettuamme. Lopulta voinee sanoa, että reissu, jota emme olleet etukäteen suunnitelleen lainkaan, oli ollut erittäin onnistunut. Päätavoitteena meillä oli ollut kokea ainakin jotain täysin uutta ja siihen olimme pystyneet moninkertaisesti! Merisirriä ja vuorihemppoa emme olleet koskaan nähneet aiemmin pesimämaisemissaan Suomessa ja muuttohaukkojen rengastus oli myös jotain aivan uskomatonta. Ja mainittakoon, että kyllähän me pesivän oloiseen tunturihaukkaankin törmäsimme matkan varrella, mutta siitä emme kerro teille yhtään enempää.

TunturihaukkaTunturihaukka

J.A.

Itä-Suomi 7.-14.6. 2014

Skotit saapuvat

Aroharmaalokki

Lauantaina 7.6. lähdimme Hannan kanssa iltapäivällä ajamaan kohti Lappeenrantaa. Neljän skotlantilaisen seurue oli samoihin aikoihin laskeutumassa Helsinki-Vantaalle ja porukassa oli mukana Scilly-saarilla kanssani ollut Ken Shaw. Olimme Kenin kanssa pitäneet yhteyttä lähes vuoden verran ja olimme Hannan kanssa lupautuneet toimimaan porukan oppaina viikon ajan Itä-Suomessa. Porukan päätavoitteina oli tutustua Suomen linnustoon, hoitaa elikseksi ahma sekä mahdollisuuksien mukaan ainakin lapinpöllö sekä tietysti lisäplussana nähdä muita Suomen erikoisuuksia, unelmissa oli myös liito-orava. Olimme sopineet tapaavamme illalla Lappeenrannassa. Odotellessamme että he saavat matkatavaransa ja vuokra-autonsa ja ajavat Lappeenrantaan, oli meidän tarkoitus pohjustaa hieman Joutsenon ja Lappeenrannan paikkoja. Niinpä suuntasimme ensin Joutsenon Kivisaareen, jossa oli taas päivällä ollut harmaalokkiparvessa aroharmaalokki. Lintu löytyikin helposti ja Hanna sai kuitattua Suomi-pinnan. Seuraavaksi pohjustimme Kotasaaren mustakurkku-uikut ja rastakerttusen sekä huudelleen harmaapäätikan. Sitten saimme lopulta yhteyden skotteihin, jotka kertoivat, ettei kahden heistä matkatavarat olleet saapuneet vaan he odottivat niiden saapuvan viiden lennolla. Niinpä meillä olikin yhtäkkiä pohjustus- ja retkeilyaikaa lisää. Jatkoimme Vapon altaille, joilta löytyi 17 mustavikloa, 5 suokukkoa, vesipääsky sekä 8 valkoposkihanhea. Mutta koska alkoi näyttää siltä, ettemme kuitenkaan enää illalla ehtisi käydä mitään näistä paikoista, ajoimme Lappeenrannan Vihtolaan tutustumaan heinäkurppien soidinpaikkaan, jossa päätimme sitten ottaa lyhyet iltapäiväunet, sillä meillä oli aikamoiset univelat jo ennestäänkin.

Heräsimme lopulta sovitusti, kun skotit soittivat 50 kilometriä ennen Lappeenrantaa. Matkatavarat eivät olleet tulleet, vaan ne tulisivat joskus perässä Parikkalaan. Ajoimmekin Askolan lintutornilla piipahdettuamme Lauritsalan ABC:lle, jonne kurvasivat pian skotitkin ja vihdoin tapasimme Kenin, Keith Mortonin, Stuart Bennin sekä Chris Rollien. Kävimme absilla syömässä ja kaupassa ja suuntasimme Haapajärvelle, sillä vielä ei ollut mitään järkeä mennä heinäkurppia katsomaan ja kuuntelemaan. Haapajärven tornilla skotit pääsivät tutustumaan hieman tavalliseen linnustoon pikkulokkeineen ym. Pari kultarintaa lauloi rantametsässä ja harmaasorsapari näkyi parempina havaintoina. Lopulta jatkoimme Vihtolaan, jossa olimme klo 22:30. Aika pian näkyi pellolla pari kurppaa lyhyellä lentopyrähdyksellä ja Hannan kanssa kuulimme lyhyet pilinät, mutta sitten tuli aivan hiljaista. Ruisrääkät, satakielet ja viitakerttuset toki olivat äänessä, mutta kurpat eivät. Lopulta ainakin osa skoteista näki yhden kurpan pomppivan heinikossa, mutta ääntä ei kuulunut tästäkään. Lopulta klo 00:30 annoimme periksi ja lähdimme ajamaan kohti Parikkalaa. Olivathan osa skoteista matkustaneet jo pitkälti toista vuorokautta.

Ajoimme suorinta tietä Pistoniemen Lomamökeille, josta olimme varanneet porukalle mukavan rantamökin. Pihamaalla meitä odotti tolpan nokassa kököttänyt sarvipöllö. Lopulta kuitenkin kaikki olivat valmiina ja me ajoimme Hannan kanssa kotiin nukkumaan.

Helppo aloitus

Viitakerttunen

8.6. nukuimme pitkään, sillä olin sopinut tapaavani skotit vasta klo 10, jotta he saivat univelkoja nukuttua. Olimme suunnitelleet, että ensimmäinen retkipäivä olisi leppoisa paikalliseen linnustoon tutustumispäivä. Niinpä kuulosteltuamme ensin Pistoniemen pihamaastossa kuhankeittäjää, punavarpusia ja muita tavallisia lajeja, ajoimme Argusjärven rantaan, jossa kuulimme ja näimme viitakerttusia sekä runsaasti muita tavallisia laulajia. Sitten jatkoimme Siikalahdelle, jossa kävimme ensin patotiellä, jossa rastaskerttunen esiintyi hienosti, nuolihaukat lentelivät yllämme ja löytyipä pohjoispuolen pikkulokkiparvesta mustatiirakin! Sitten jatkoimme lintutornille, josta näimme muutamia petolintuja, heinätavin, härkälintuja ym.

Klo 13:30 ajoimme kylille, jossa Hanna hyppäsi oppaaksi, sillä olin itse lupautunut taas yhteispyörälenkille, olihan meillä enää viikko historialliseen Parikkala-pyöräilyyn. Hanna suuntasi ryhmän kanssa ensin syömään ja sitten Saarelle, jossa he kiersivät kaikki perinteiset paikat havaiten mm. peltosirkkuja, sinisuohaukan, valkoposkihanhia ym. Iltapäivällä porukka oli taas todella väsynyttä, joten päästimme heidät ottamaan rennosti mökilleen.

Punavarpunen

Vähän rankempaa kotiseuturetkeilyä

9.6. tapasimme aamukolmelta ja ajoimme sitten suoraan Siikalahdelle, josta hoidimme huutelevat naaras pikkuhuitit ja luhtahuitin mutta ruokosirkkalintua ei ruokokerttusmetelin takaa kuulunut, rastaskerttunen toki raksutti yhä täysillä. Stopattuamme Liuharannassa kuuntelemaan luhtakerttusta, jatkoimme Melkoniemen metsiin. Kiertelimme metsissä muutaman tunnin ja löysimme 3 idänuunilintua, pikkusiepon, monia muita tavallisempia laulajia sekä koppelon ja kuulimme kanahaukan, mutta kuukkelit pysyivät molemmilla paikoilla piilossa. Kävimme vielä pointsaamassa varpuspöllön pojat yhdestä pöntöstämme, ennen kuin itse suuntasin klo 7:30 töihin muiden jatkettua vielä katsomaan kuikkia, kaakkureita, kämmeköitä, korentoja, perhosia ym.

Töiden jälkeen iltapäivätorkut keskeytyivät, kun piti suunnata asemalle noutamaan linja-autolla saapuneita hukassa olleita matkatavaroita. Veimme ne tietysti saman tien Pistonniemeen, jossa myös pikkuhiljaa oltiin heräilemässä. Lämmitimme porukalle saunan ja sovimme seuraavan retken alkavaksi muutamaa tuntia myöhemmin.

Niinpä klo 23:30 tapasimme taas ja lähdimme yöretkelle. Jo Pistonniementiellä kuulimme ensimmäisen viitasirkkalinnun ja kohta kuuntelimme Lomahovin läheltä paria yötä aiemmin löytämääni lehtopöllöpoikuetta. Sammallammella näimme lyhyesti kehrääjän, jollainen sitten kuului hyvin Kolmikannassa. Kullinsuolla oli hiljaista mutta näimme tulvilla muutaman valkoviklon, metsäviklon, tyllin sekä valkoposkihanhia. Kontiolammella kuului kaksi viitasirkkalintua, pensasirkkalintu sekä luhtakerttunen. Viitakerttusia, ruisrääkkiä ja satakieliä kuului tietysti joka pysähdyksellä ja pari sarvipöllöpoikuettakin kuultiin. Patotiellä ruokosirkkeli oli hetken äänessä, muttei aloittanut enää uudelleen hetken odoteltuamme, mutta Ristiharjun viiriäinen pytpytti itsensä reissupinnaksi. Sitten olikin taas aika suunnata nukkumaan.

Pohjois-Karjalaan

Itse olin taas päivän töissä, mutta muut lähtivät kymmenen aikoihin ajelemaan itärajaa pitkin kohti Lieksaa. Matkan varren havainnointia haittasi todella kova tuuli, mutta tavallisten lajien lisäksi ihmeteltävää riitti erilaisissa retkeilybiotoopeissa ym. olivathan kaikki skotit RSBP:n työntekijöitä ja näin kiinnostuneita paljon muustakin kuin vain itse linnuista. Lieksan Kitsin majapaikalle päästyään, oli pihamaastossa kuitenkin taas paljon katsottavaa ja kuunneltavaa.

Minä olin ottanut loppuviikon vapaaksi, joten töistä päästyäni nukuin kunnon päikkärit ja kävin vielä lenkilläkin, ennen kuin lopulta lähdin yhdeksän jälkeen ajelemaan kohti pohjoista. Ajoin suoraan Patvinsuolle, jossa ajaessani edestäni käpötteli tien yli nuori karhu! Käännyin pikkutielle karhun menosuuntaan ja näin vielä kontion tuijottamassa minua hetken metsän reunasta ennen kuin se jatkoi metsän siimekseen. Pian parkkeerasin Autionvaaran parkkipaikalle, jossa odottelin puolisen tuntia ja lähdin sitten aamun hieman sarastaessa kiertämään luontopolkua rivakkaa kävelyvauhtia. Kuulin muutaman peukaloisen, puukiipijöitä, lukuisia hippiäisiä sekä pikkusiepon, mutten etsimääni sinipyrstöä. Lopulta jouduin kiiruhtamaan Kitsiin, jossa aamukolmelta tapasin vasta heränneet Hannan sekä skotit ja kohta lähdimme kohti Hemminvaaran metsiä. Pysähdyimme pari kertaa matkan varren pohjansirkkupaikoissa, mutta vain minä, joka komppasin eniten onnistuin kuulemaan hetken tiksuttelevaa posia. Hemminvaaran risteyksessä tiellä käpötelleet pyyt kuitenkin pelastivat paljon, sillä laji oli ainakin osalle elis.

PyyPikkusieppo

Hemminvaara

Hemminvaarassa kävelimme ensin kaikki parhaat metsät tieltä kuulostellen ja löysimme 4 idänuunilintua ja 3 pikkusieppoa sekä kuulimme ainakin pari palokärkeä, mutta muuten oli todella hiljaista. Kävelimme pitkän pätkän parhaassa metsässäkin, muttemme valitettavasti löytäneet mitään uutta. Hyönteisiä oli jo todella runsaasti, mutta onneksi olimme varautuneet niihin hyttyshatuin ym.

Erä-Eerolla

Kitsin aamupala oli klo 8, mutta itse olin tuolloin jo unten mailla. Heräsimme lopulta ennen puoltapäivää ja herkullisen päivällisen jälkeen lähdimme ajamaan kohti Erä-Eeroa ja koko reissun pääkohdetta. Kahdelta olimme perillä Eeron tiluksilla, jossa evästimme ja tietysti juttelimme Eeron kanssa pitkään, kunnes lopulta neljän aikaan lähdimme kohti kojuja. Me saimme ison kuvauskojun ja viereiseen pienempään meni kaksi italialaista kuvaajaa, jotka olivat jo aiemmin käyneet reissullaan ainakin parilla suurpetojen kuvauspaikalla.

Sorsaperhe

Eeron piiloteltua eväitä lähimaastoon, alkoi hiljainen odottelu. Iltapäivä oli todella hiljainen, joten kuvausta harjoiteltiin taas käpytikkaan, kala- ja harmaalokkeihin, 2 tavipariin, telkkään sekä omituiseen sinisorsaperheeseen, jonka emo oli lähes koirasmainen tumma, vihreäpäinen otus ja osa poikasistakin normaalia tummempia. Illan laskeuduttua jännitys tiivistyi mutta tällöin italiaanot alkoivat yhtäkkiä puhua kopissaan, toki matalaan ääneen mutta ääneen kuitenkin! Ja puhetta riitti ja riitti vaikka kertaalleen jopa käskin heidän olla hiljaa. Niinpä ei ollut ihme, ettemme nähneet valoisaan aikaan ainoatakaan suurpetoa.

Karhu

Lopulta hieman ennen puoltayötä pienehkö karhu saapui kojun eteen juosten ja pysähtyen niin että tanner tömisi. Oli kuitenkin jo aivan turhan pimeää, jotta kunnon kuvia olisi syntynyt, silti italiaanot käänsivät putkensa kohti karhua niin nopeasti, että nalle säikähti ja ryntäsi takaisin metsään. Onneksi se kuitenkin palasi vielä ja esiintyi meille lopulta jopa parisenkymmentä minuuttia. Nallen puuhastellessa kauempana metsässä, kävi sitä moikkaamassa isompikin karhu, varmaan tämän äiti, mutta tämä ei koskaan tullut lähemmäksi kojua.

Karhujen kadottua metsään vain kymmenkunta minuuttia myöhemmin rinnettä laskeutui ahma kohti kojua, mutta se ilmeisesti säikähti yhä jossain lähistöllä ollutta nallea ja kipusi pian takaisin mäen päälle ja katosi metsään. Yhä vain välillä höpöttäneet italiaanot tuskin ehtivät ahmaa edes nähdä. Meille ahman näkeminen oli kuitenkin suuri helpotus, sillä koko reissun pääkohde oli nähty!

Ja koska vähään aikaan ei taas tapahtunut mitään, päätimme hieman nukkuakin. Tietysti pari meistä oli kuitenkin koko ajan valveilla ja tarkkailemassa tilannetta. Koko yön olikin sitten todella hiljaista. Kaakkuri lensi jossain vaiheessa kakattaen kojun yli, mutta aamukaan ei enää tuottanut muuta kuin kuvia närhestä ja selkälokista. Lopulta seitsemältä lähdimme takaisin Eräkeskukselle.

NärhiSelkälokki

Eeron tarjoaman aamiaisen jälkeen lähdimme vielä aamuretkelle. Autiovaarassa tsekkasimme yhden kolon, jossa oli pesinyt helmipöllö, mutta perhe oli jo lähtenyt. Jatkoimme Patvinsuon Susitaipaleelle, jota kävelimme muutaman kilometrin ja siinä suomaisemien ihastelun ohessa havaitsimme pikkukuoveja, liroja, keltavästäräkkejä, merikotkan sekä hanhiparven, jossa oli 14 taigametsä-, 1 tundrametsä-, 1 tundra sekä 2 valkoposkihanhea. Toki myös useita suoperhosia ja korentoja havaittiin. Lopulta meidän oli kuitenkin palattava Eräkeskukselle nukkumaan, sillä meillä oli edessä vielä toinenkin yö kuvauskojuissa.

HanhiparviPatvinsuolla

Koska kojuille ei ollut muita tulijoita, antoi Eero meidän vapaasti valita, mihin kojuun halusimme, mutta päätimme silti mennä tuttuun ja turvalliseen isoon kuvauskojuun. Nyt kuitenkin tiesimme olevamme keskenämme, eikä näin ainakaan muiden metelöinti olisi esteenä suurpetohavainnoille. Syötyämme olimme neljän aikoihin taas asemissa kojussa ja toiveissamme oli edellisyötä paremmat havainnot ainakin ahmasta.

Karhu

Olimme todella väsyneitä, joten heti alkuiltapäivästä kojussa kävi kevyt tuhina ja kuorsaus, mutta illan alkaessa hämärtää valpastuimme ja olimme niin hiiren hiljaa kuin vain suinkin pystyimme. Niinpä ei ollut yllätys, että jo ennen iltakymmentä saapui ahma rinnettä laskeutuen kojumme eteen ja lopulta otus alkoi kaivella kätköjä, jolloin me uskalsimme alkaa kuvata sitä oikein kunnolla. Syötyään ensin itse pari makupalaa, se lopulta otti kaksi suurta könttiä suuhunsa ja lähti kantamaan niitä kohti lammen toiselle puolelle rinteeseen, jossa se lopulta katosi koloon, joka kaiketi vei muun perheen luokse. Ja eipä aikaakaan, kun eteemme saapui karhu puuhastelemaan ja lopulta tämä nallenuorukainen esiintyi meille koko rahan edestä, kun se etsi lihapaloja puista ja kantojen sisältä niitä heilutellen ja repien. Varmaan lähes tuntia myöhemmin se lopulta jatkoi metsään.

AhmaAhma

Kettu

Itse olin aivan uupunut ja aloin nukkua, mutta heräsin ainakin pari kertaa yön ja aamuyön aikana, kun ahma saapui taas aivan kojun eteen touhuamaan ja porukkamme oli aivan haltioissaan! Lopulta ahma kävi useita kertoja ja kertaalleen kävi kettukin puuhailemassa lähistöllä, mutta aamu oli kuitenkin taas hiljainen ja lopulta vuoron perään nukkunut porukkamme sai aika hyvin levättyä ennen kuin kahdeksan aikaan päätimme lähteä Eräkeskukselle.

Punatulkku

Eerokin oli mielissään, kun yömme oli onnistunut niin hyvin ja aamupalan jälkeen olimme taas valmiit aamuretkelle. Yhdeksän jälkeen saapui paikalle Lehtorannan Hannu, jonka kanssa olimme sopineet tsekkaavamme parit lapinpöllön pesät. Hannu oli kuitenkin jo aiemmin lähettänyt huonoja uutisia, että molemmilla pesillä oli kuulemma ollut hiljaista muutamia päiviä aiemmin. Kävimme kuitenkin ne tarkistamassa ja Hannu jopa kiipesikin toiselle, mutta ilmeisesti pesinnät olivat tuhoutuneet tai sitten poikaset olivat lähteneet maastoon huomattavasti arvioitua nopeammin. Hannu kuitenkin neuvoi meille vielä yhden paikan, jossa hän oli edellispäivänä rengastanut lapinpöllön maastopoikasen, mutta tämä paikka oli Juukassa toisella puolella Pielistä. Päätimme kuitenkin harkita sitä kautta takaisin Parikkalaan ajamista.

Hannu kiipeää

Liito-oravia

Hyvästeltyämme Hannun suuntasimme vielä kerran Eräkeskukselle kunnon päiväunille. Lopulta heräsimme ennen viittä, hyvästelimme ja kiittelimme Eeron ja lähdimme Lieksaan syömään. Seitsemältä tapasimme Esa Muikun, josta olin ensimmäistä kertaa kuullut muutamaa viikkoa aiemmin Vierimaan Antilta ja nyt olimme sopineet tapaamisen Eeron avulla. Esa oli edelliskesänä löytänyt hyvän liito-oravapaikan, jota tämä oli seurannut nyt jo toista vuotta ja kuulemma joka kerta havainnut paikalla liito-oravia. Olipa hän vetänyt paikalle muutamia ryhmiäkin, mutta jostain syystä tulijoita oli ollut niin vähän, ettei homma oikein ollut lähtenyt vetämään.

Kohta kuitenkin ajelimme jonossa pikkuteitä pienelle aukealle, jonka reunassa, aivan tien vieressä, oli kaksi suurta haapaa, joissa molemmissa oli muutamia koloja. Tietä lähemmässä oli neljä koloa, joista alimmassa ja ylimmässä asusteli Esan mukaan liito-oravia. Kävimme kuitenkin vielä lähimetsässä tutustumassa pönttöön, jossa oravat olivat viettäneet aikaa talvella ja näimme tietysti liito-oravan papanoitakin. Sitten Esa asetteli haapojen lähelle suojaverkot ja katoksen, kun välillä hieman ripotteli vettä ennen kuin koko porukka asetuimme verkon taakse väijyyn.

Liito-orava

Emme olleet odotelleet kuin hetken, kun näin taivaalla oudon näköisen linnun, jota ensin luulin nuolihaukaksi. Tarkistin kuitenkin linnun kiikareilla ja sehän olikin vanha vaalean muodon leveäpyrstökihu, joka suuntasi kohti koillista! Valitettavasti lintu livahti haapojen taakse katveeseen, ennen kuin muut ehtivät sitä nähdä. Sitten odottelimme muutaman tunnin hiljaisuudessa kunnes lopulta huomasin liikettä alimmalla kololla. Katsoin kaukoputkella ja kolosta kurkki todella suurisilmäinen liito-orava! Kohta otus pomppasi kolosta puun rungolle ja kipitti rungon taakse nousten lopulta haavan latvukseen. Pian perässä tuli toinen, kolmas ja vielä neljäskin liito-orava! Pari näistä pysähtyi komeasti rungolle näkyviin, joten niitä päästiin kuvaamaan oikein kunnolla ja nähtiinpä yhden pomppaavan liitoon puun latvuksesta ja liitävän aukean yli metsään! Lopulta kuvista paljastui, että myös ylimmästä kolosta kurkkasi vielä yksi liito-orava eli paikalla oli ainakin 5 eläintä!

Liito-oravaLiito-orava

Pöllöilyä

Esa tarjosi meille vielä evästä ja kiiteltyämme tämän lähdimme erittäin tyytyväisinä pitkälle ajomatkalle. Päätimme kiertää Pielisen pohjoispuolelta ja lopulta reilun tunnin ajon jälkeen olimme Juukassa. Hannulta saamiamme ohjeita seuraten löysimme hakkuuaukealle, jonka ylitimme kävellen päätyen komeaan metsään. Kohta edessämme oli taas tyhjä lapinpöllön pesä, mutta hajaannuimme etsimään maastopoikasta. Itse kävelin jopa parinsadan metrin päähän, kunnes lopulta löysin emon lentämästä edessäni. Kutsuin muut paikalle ja pääsimme lopulta näkemään tämän komean pöllön, joka hieman varoitteli mutta poikanen oli varmaan vielä kauempana. Jätimme pian pöllön rauhaan ja lähdimme ajamaan pitkää ja uuvuttavaa ajoa kohti Parikkalaa. Lopulta ennen viittä olimme Oronmyllyllä, jonne skotit majoittuivat Myllytupaan. Itse suuntasimme kotiin nukkumaan.

Paikkailua kotinurkilla

Skotit

Nukuimme pitkään ja lopulta vasta ennen yhtä päivällä tapasin skotit Oronmyllyllä. Hanna oli lähtenyt purkamaan näyttelyä Rantasalmelle. Pian olimme läheisellä varpuspöllönpöntöllä, josta rengastimme 8 potraa pöllön poikaa. Sitten jatkoimme taas kuukkelimetsiin, jossa vietimme aikaa useamman tunnin makkaraa paistellen ja kuulostellen. Keli oli muuttunut selvästi kylmemmäksi ja tuulisemmaksi, mutta eipähän ollut niin paljon ötököitä. Kuukkeleita ei löytynyt mutta onneksi toinen pahasti meitä karttanut laji, jota olimme odottaneet jo monesta käymästämme paikasta, hoitui – pohjantikka!

Lopulta meidän oli luovutettava ja ajoimme kylille ja Asemalle burgerille ja oluelle. Hannakin oli ehtinyt takaisin ja nukkumaankin muutaman tunnin, joten oli mukava hyvästellä skottiporukka vielä kunnolla ennen kuin he lähtivät lopulta ajamaan kohti Helsinki-Vantaata. Porukka oli erittäin tyytyväinen, sillä kaikkein tärkeimmät toivelajit olivat kaikki hoituneet ja ihan mukavasti oli näkynyt kaikkea plussaakin. Itse toki harmittelin hieman sitä, että kesä oli jo paljon pitemmällä kuin yleensä tähän aikaan, minkä takia monet linnut olivat olleet erittäin vaikeita ja osa jopa jäänyt löytymättä ja myyrien ja sitä kautta pöllöjen täydellinen romahtaminen oli pilannut lupaavan pöllökesän. Mutta jäipähän jotain seuraavaankin reissuun! Olen aina sanonut, ettei Suomen lajistoa pysty mitenkään hoitamaan yhdellä tai edes kahdella reissulla. Tällä reissulla oli kuitenkin saatu hoidettua mukava liuta niitä kaikkein vaikeimpia lajeja ja mikä tärkeintä meillä oli ollut kaikilla, niin opastettavilla kuin oppaillakin todella mukavaa!

J.A.

Pohjois-Suomi 30.6.-9.7. 2013

Keskiviikkoiltana 26.6. tehdyn sisäkorvaleikkauksen jälkeen olin seuraavana yön sairaalassa, mutta aamulla isäni haki minut Kirkkonummelle toipumaan. Olin päivän lähinnä punkan pohjalla ja nukuinkin aika paljon, mutta muuten rämppäsin uutta Nokian puhelintani ja Samsungin lääppäriä, joita asennellessa aika kului mukavasti.

28.6. aamulla lähdin ajelemaan kotia kohti, vaikka olo ei todella ollut vieläkään kovin kaksinen. Päätin silti tehdä pikapysähdyksen Espoon Laajalahdelle, jossa myöhästyin muutaman minuutin ohi lentäneestä haarahaukasta. Sain kuitenkin suosirristä (5 yksilöä) vuodarin ja havaitsin mm. 2 luhtakanaa, mustaviklon, metsäviklon, räyskän, pikkutyllejä, harmaasorsia sekä kaksi ruskourpiaista. Sitten lähdin kohti Parikkalaa.

Seuraava päivä meni sekin ihan vain löhöillessä. Hanna valmistautui jo Georgian matkaansa, jolla toimi vetäjänä. Kun pikkuhiljaa oloni alkoi parantua, aloin suunnitella itsellenikin jotain ohjelmaa. Lääkäri oli kieltänyt minulta tietysti urheilun seuraavalta 2 viikolta, mutta kiellettyjä asioita olivat lisäksi mm. niistäminen, aivastaminen ja viikon ajan myös suihkussa käynti. Aloin ajatella tulevani hulluksi, jos en pääsisi tekemään jotain ja saavani ajatuksia muualle. Kotona makoillessa tuskin olisi muuta tehnyt kuin pidättänyt aivastusta ja kaivellut korvaani. Niinpä soitin Suojarinteen ”Potulle” ja kysyin, josko lähtisimme seuraavan päivänä hieman bongailemaan. Olimme toki jo alustavasti suunnitelleet tekevämme jotain, sillä Potukin oli vapailla, mutta tarkkoja suunnitelmia meillä ei ollut. Koskapa Kokkolassa oli jo jonkin aikaa ollut bongattavissa mustajalkatylli, joka puuttui Potulta eliksistä ja Lumijoen hietatiirakin oli yhä maisemissa, päätimme suunnata ainakin aluksi Pohjanmaalle.

30.6. heräsin jo neljältä aamulla mutta ulkona satoi aivan järkyttävän rankasti, joten sain rauhassa pakkailla tavarani valmiiksi, jopa seuraavaksi 2 viikoksi. Kun sade lopulta kuuden aikaan loppui, lähdin ajamaan kohti Mikkeliä.

Kahdeksan aikaan parkkeerasin Potun parkkipaikalle ja siirsin tavarani tämän pakuun ja kohta lähdimmekin ajamaan kohti Kokkolaa. Laukaalla näimme tien vieressä lentäneen ampuhaukan ja Perhossa 10 pikkukuovia pellolla ja maisema vaihtui kunnes Evijärven risteyksessä päätimme kääntyä sinne ja suunnata katsomaan pesiviä mustatiiroja. En ollut koskaan käynyt näillä nykyisin Suomen ainoilla mustatiiran säännöllisillä pesimäjärvillä, joten oli jo aikakin niillä käydä. Suuntasimme ensin Jokisuunlahden lintutornille, josta ei alkuun meinannut tiiroja kuitenkaan näkyä. Kolmesta paikalla olleesta kaakkurista kaksi innostui esittämään meille upeaa soidintanssia ja lopulta Potu plokkasi ensimmäisen mustatiiran. Kohta löysimme toisenkin, mutta nämä eivät kuitenkaan näyttäneet olevan paikallisia vaan lähinnä vain käymässä järvellä saalistelemassa. Niinpä jatkoimme kohta Haapajärven Vasikkaniemeen, josta sitten näimme ainakin 10 mustatiiraa, jotka kuitenkin nekin saalistelivat aivan toisella puolella järveä, joten emme oikein näitäkään päässeet ihastelemaan.

Lopulta lähdimme jatkamaan kohti Kokkolaa, jossa löysimme (Uusimäen Tonin ja Pesolan Antin puhelimessa antamien ohjeiden avulla) helposti Lohtajan Lahdenkrooppin lintutornille, johon kipusimme. Tornilta ei juuri lintuja nähnyt mutta saimme hyvän käsityksen alueesta. Oikealle avautui näkymä suurelle Vattajanniemelle, jolla tylli oli viihtynyt. Ei siinä sitten auttanut kuin lähteä kävelemään kohti niemeä.

Hiekkarantaa riitti silmänkantamattomiin ja alkuun rannassa oli koiranulkoiluttajia, joten linnut olivat arvatenkin kauempana. Sitten tavoitimme edellä kulkevan miehen, joka tuntui kuvailevan kamerallaan luontoa ja vilahtipa tämän kädessä kiikaritkin. Kerroimme tälle, että olimme etsimässä harvinaista mustajalkatylliä ja toivoimme, josko voisimme kulkea samaa matkaa, jottei hän ajaisi lintua edellä kävellessään aina poispäin meistä. Niinpä kävelimme kohta tämän kanssa yhdessä pitemmälle kohti armeijan ampumamaalialueita. Havaintojakin kertyi: 8 suosirriä, 4 pikkukuovia, karikukko, 2 merikihua ja lopulta vastaamme käveli pieni bongariporukka, jotka olivat juuri nähneet mustajalkatyllinkin. Meillä oli vielä muutama sata metri käveltävänämme. Lopulta löysimme oikeaan paikkaan ja kohta Potu plokkasikin mustajalkatyllin makoilemasta hiekkarannasta. Näytimme linnun matkaamme tarttuneelle kulkijallekin, joka tällöin yllättäen paljasti olevansa linnun alkuperäinen löytäjä! Hän ilmoitti tällöin haluavansa saada linnusta parempia kuvia, joten hetken lintua katseltuamme annoimme tälle luvan lähteä lähestymään sitä. Tällöin kuitenkin toisesta suunnasta lintua lähestyi bongaripariskunta, joka käveli huolimattomasti suoraan lintua kohti ja ajoi näin linnun lentoon sitä edes näkemättä. Onneksi lintu laskeutui meidän toiselle puolelle ja pian luoksemme saapunut pariskuntakin pääsi sen avullamme näkemään.

Kuvausta suunnitellut linnun löytäjä oli tällä välin kadonnut kuin tuhka tuuleen, joten päätimme itse yrittää saada linnusta edes jonkinlaisia kuvia. Lintu oli kuitenkin äärimmäisen arka ja lähti juoksemaan jo noin sadasta metristä meitä karkuun. Lopulta yritimme kiertää sen, jottemme ajaisi sitä edellämme palatessamme kohti autoamme. Tämä osoittautui kuitenkin mahdottomaksi tehtäväksi, sillä vaikka kävelimme aivan dyynejä pitkin, emme onnistuneet lintua kiertämään. Dyynien toiselle puolelle ei voinut mennä sillä siellä kasvoi aivan käsittämättömän vaikeakulkuinen ryteikkö ja dyynillä kävellessämme lintu yhä lensi edellämme kohti Lahdenkrooppia. Lopulta lintu eteni edellämme toista kilometriä ja kerran kun luulimme taas kerran onnistuneemme kiertämään sen, se olikin aika lähellä edessämme ja pääsin vihdoin ottamaan muutaman ihan kelpo skouppikuvankin. Vasta Lahdenkrooppin jo näkyessä pääsimme sen ohitse. Tällöin pystyimme vasta laittamaan linnusta järkevän päivitysviestin, kun tiesimme suurin piirtein, mihin osaan niemeä lintu oli jäänyt. Lopulta olimme autollamme reilut kolme tuntia Vattajanniemeä koluttuamme.

Kävimme vielä pikaisesti vilkaisemassa Halkokarin, jossa kuitenkin oli aivan liian paljon turisteja, joten kohta jatkoimme rannikkoa pitkin kohti pohjoista. Kalajoella kurvasimme Letonniemeen, jossa ihme kyllä löysimme oikean parkkipaikan ja lähes olemattoman huonokuntoisen polun lintutornille, jolta näimme merikotkan, tuhansia naurulokkeja ja itse näin vilaukselta yhden pikkutiiran. Aika pian kuitenkin jatkoimme kohti Oulua.

Oulussa ajoimme veljeni Rikun luokse, johon kohta saapui toinen veljeni Pirkkakin. Potu, joka ei ollut saanut edellisyönä kunnolla nukuttua naapurinsa bileitten takia, suuntasi nukkumaan, mutta me kolme veljestä sekä Rikun poika Eetu odotimme yhdeltä yöllä alkanutta Confederations Cupin finaalia Brasilia-Espanja. Ehkä onneksikin Brasilia murskasi Espanjan niin maanrakoon, ettei peliä tarvinnut jännätä loppuun asti vaan pääsimme nukkumaan joskus puoli kolmen aikaan. Muutamaa tuntia myöhemmin näet soivat jo herätyskellomme klo 5:30. Ja kohta olimme Pirkan ja Potun kanssa matkalla kohti Lumijokea.

Kävimme Tupoksessa aamukahvilla ja keli oli surkea. Huoltoaseman pihalla suopöllö kökötti liikennemerkin nokassa kovassa vesisateessa ja näytti lähinnä säälittävältä. Limingan ohi ajaessamme näimme vielä kaksi suopöllöä lisää ja lopulta käännyimme kohti Lumijoen Sannanlahtea, kun sää vihdoin osoitti paranemisen merkkejä.

Koska nyt oli 1.7., arvelimme paikalla olevan runsaasti hietatiirabongareita, sillä kukaan ei vielä koskaan ollut havainnut lajia Suomessa heinäkuussa ja nyt lintu oli nähty vielä edellisiltanakin. Sää oli kuitenkin muuttunut todella radikaalisti edellispäivän helteestä sateiseksi ja tuuliseksi ja jopa kalseaksi.

Tornilla olikin porukkaa, mutta sateen takia osa oli alemmalla tasolla portaikossa, joten mahduimme hyvin torniin. Aloimmekin sitten kovan staijin, jonka tavoitteena oli saada Pirkalle ja Potulle elis ja tietysti kaikille muille vähintään kuukausipinna tai vuodari. Sade oli jatkuvaa muttei onneksi kovinkaan rankkaa, joten koko ajan oli mahdollista staijata. Hyönteisiä ei tietenkään ollut ilmassa, joten kauhean korkealla eivät toiveemme olleet, että Lamukarilla mahdollisesti aikaansa viettänyt hyönteisiä syövä tiira alkaisi saalistella ja tulisi näkyville. Muutama kovempi sadekuuro meni ylitsemme, mutta havaintoja kertyi sen verran mukavasti, ettei synkkyyteen ollut syytä vajota. Suosirrejä liikkui runsaasti ja päivän aikana ynnäsimme jopa 312 lintua. Kuikkia ja muutama kaakkuri kellui meressä, merihanhipoikueita näkyi uimassa jopa 120 linnun verran, merikotkia näkyi 3, mustapyrstökuireja 6, pikkukuoveja 6, merikihuja 3 ja muutaman kerran meitä säikäyttäneitä räyskiä 4. Kaulushaikara lenteli aika ajoin pitkin jokivartta ja taivaalta tipahti vesipääsky kellumaan lahdelle joksikin aikaa kunnes sekin jatkoi matkaansa. Takanamme puskissa päivysti naaras pikkulepinkäinen.

Iltapäivällä alkoi sitten sataa oikein kunnolla ja muu porukka sai tarpeekseen ja lähti hoitamaan Kokkolan mustajalkatylliä kuukausipinnaksi. Me kävimme autolla syömässä eväitä ja kuinka ollakaan yhtäkkiä sade taukosi, taivas repesi ja keli muuttui aivan upean lämpimäksi! Niinpä kiirehdimme takaisin tornille jatkamaan staijia ja tunnelma oli taas korkealla, kun tornilla tarkeni jo lyhythihaisessa! Pikkulokkeja saapui hyönteispyyntiin lahdelle, mutta kaipaamaamme hietatiiraa ei vieläkään näkynyt. Muuttohaukka lensi ohitsemme, kuoviparvessa muutti kolme punakuiria ja 5 vesipääskyä laskeutui hetkeksi lahdelle, mutta lopulta neljän jälkeen alkoi taas sataa oikein kunnolla ja koska nyt sade näytti jatkuvan pitkään, päätimme luovuttaa ja lähteä kohti Oulua.

Pirkka lähti Kemijärvelle ja me Potun kanssa kipusimme Rikun vintille nukkumaan. Illalla katselimme Rikun kanssa elokuvan, söimme ja puoliltaöin suuntasimme taas nukkumaan. Ja koska sääennusteet eivät vieläkään luvanneet kovin kummoista säätä, päätimme olla lähtemättä mihinkään muualle ja suunnata taas seuraavana aamuna tiirajahtiin Sannanlahdelle.

2.7. heräsimme kuudelta ja seitsemän aikaan käytyämme taas aamupalalla Tupoksessa, jatkoimme kohti Sannanlahtea. Näimme taas matkalla suopöllön ja tornille kivutessamme, olivat paikalla taas kuukausipinnakärjen edustajat, jotka olivat palanneet Kokkolasta ja olleet Sannanlahdella jo aamuneljästä saakka. Keli oli nyt kelvollinen, mutta tuuli oli varsin navakka. Niinpä lintuja ei tuntunut olevan liikkeellä senkään vertaa kuin edellispäivänä. Niinpä paremmat havainnot olivat pitkälti samoista paikallisista linnuista. Muuttohaukka kävi nyt kääntymässä lähempänä ja osoittautui vanhaksi koiraaksi. Pari kalasääskeä saalisteli kaukana molemmin puolin ja valkovikloja tuntui olevan liikkeellä ja niitä laskettiin kolmisenkymmentä muuttavaa ja kiertelevää. Pikkulintupuolellakin oli liikennettä etenkin vihervarpusilla, mutta myös peippoja, muutama järripeippo ja kolme isokäpylintua nähtiin. Lopulta klo 10:47 Mika I. Koskinen huusi, että nyt itäpuolella oli tiira, jota kannattaisi katsoa. Itselläni kesti aika kauan löytää lintu, koska Mika katsoi lintua ilmeisesti todella suurella suurennoksella ja nuotitus oli tästä johtuen hieman ontuvaa. Mutta lintu todellakin näytti hyvältä! Hetken lintua seurattuani olin varma, että kyseessä oli hietatiira! Sanoinkin tämän ääneen ja tällöin tornissa alkoi pieni paniikki, sillä kaikki eivät vieläkään olleet löytäneet lintua. Nyt nuotitus oli todella erinomaista koko ajan, mutta silti kaikki eivät meinanneet sitä löytää. Piinalliset minuutit vierivät ja lintu tuntui pikkuhiljaa ajautuvan tuulen mukana kohti Lamukaria ja tällöin torniin kiipesi vielä uusiakin saapujia sekä muutamia paikalta jo kertaalleen lähteneitä mutta takaisin hälytettyjä bongareita. Lopulta kaikki kuitenkin näkivät linnun ennen kuin se laskeutui Lamukarille näkyviin. Lintu oli kuitenkin karilla ollessaan niin kaukana, ettei sitä enää pystynyt määrittämään, vaikka se kertaalleen kävi jopa eräällä kivellä seisomassa. Lopulta koko tyytyväinen porukka päätti lähteä, kun vielä alkoi taas vaihteeksi sataakin.

Itse olin kesken staijin saanut puhelun Etelä-Karjalan Keskussairaalasta, että minun pitäisi jo seuraavana päivänä olla siellä korvakontrollissa ja tikkien poistossa. Tämä sopi nyt oikein hyvin suunnitelmiimme, sillä tiira oli hoidossa ja epävakaa sää oli jatkumassa vielä ainakin seuraavan päivän. Päätimme silti retkeillä Liminganlahden maisemissa vielä jonkin aikaa, kun vielä meillä ei ollut mihinkään kiire. Yhdessä Mikan, Palmgrenin ”Jössen” sekä Nummelinin ”Puten” kanssa jatkoimme Pitkällenokalle, josta pitkällisen rämminnän päätteeksi onnistuimme bongata paikalla viikon verran olleen mustaotsalepinkäisen. Muuttohaukka näyttäytyi taas komeasti ja näimme vilaukselta myös todennäköisen nuoren sitruunavästäräkin, joka kuitenkin katosi liian nopeasti. Potun kanssa jatkoimme vielä Limingan Virkkulaan, jossa kuitenkin alkoi taas sataa. Niinpä söimme luontokeskuksella maittavan aterian, tapasimme siellä myös tuttuja ja sateen tauottua kävelimme taas lintutornille. Eipä aikaakaan, kun paikalla pitkään viihtynyt arosuohaukkakoiras saapui hätyyttelemään jopa 300 päistä liroparvea.

Kävimme vielä pikakierroksen Tyrnävällä, jossa näimme vain sinisuohaukan, mutta kohta alkoi taas sataa ihan kunnolla, joten päätimme lähteä ajelemaan kohti kaakkoa. Ollessamme Kuopiossa tankkaamassa saimme viestin, että Porista oli löytynyt pitkäkoipisirri! Me tietysti käänsimme keulamme saman tien kohti Jyväskylää, tämä kun ei vielä toistaiseksi tarkoittanut meille muuta kuin eri reittiä kohti Mikkeliä. Sirri katosi pian ja niinpä jatkoimme Suonenjoelta taas Mikkeliä kohti. Tsekkasimme Haukivuoren Hirviniemen altaat, joilla näimme mustakurkku-uikkupoikueen ja sitten saimme tiedon, että sirri olikin yllättäen palannut löytöpaikalle, joten Mikkelissä otimme taas suunnan kohti Poria. Tässä vaiheessa kello oli niin paljon, että ainakin itse ajattelin sirrin nyt jäävän yöpymään löytöpaikalle. Rankkaa reissuahan tämä meille tarkoitti ja tuskin olisin iltapäivällä Lappeenrannassa, mutta WP-pinnasta kun oli kyse niin ”so what”? 50 kilometriä ajettuamme tuli kuitenkin taas viesti, että lintu oli lähtenyt ja päätimme jäädä paikoilleen pariksikymmeneksi minuutiksi odottamaan, josko tilanne vielä muuttuisi. Kun mitään ei kuulunut, päätimme puoliltaöin kääntyä takaisin Mikkeliin. Mikkelissä kävimme vielä lentokentällä kuuntelemassa muutamat ruisrääkät sekä pari viitasirkkalintua ja sitten jatkoimme Potulle nukkumaan.

3.7. nukuimme pitkään ja keskustassa käydyn aamupalan jälkeen lähdin ajamaan kohti Lappeenrantaa. Pikakäynti Askolassa ei juuri haviksia tuottanut ja kahden jälkeen kävin EKKS:n röntgenissä hoitamassa pari työasiaa ja ennen kolmea pääsin korvalekurille. Reilua puolta tuntia myöhemmin olin ajamassa kohti Parikkalaa.

Jo matkalla selvittelin seuraavan viikon sääennusteita ja vaikka aika epävakaista oli luvassa, niin ei ainakaan jatkuvaa sadetta. Niinpä soittelin taas Potulle ja päätimme toteuttaa pikkuhiljaa kypsytellyttä ajatustamme Lapin reissusta! Minulla oli vielä 6 päivää sairaslomaa jäljellä ja mikä olisi rennompaa kuin kunnon Lapin reissu – paljon autossa istumista, vähän kävelyä välillä – ja paljon lintuja! Niinpä Potu lähti jo ennen kuin olin kotona ajamaan myös kohti Parikkalaa ja kotiin päästyäni aloin saman tien pakata tavaroita, hoitaa muutamia pakollisia juoksevia asioita jne. Kun Potu saapui, katsoimme vielä Tiirasta viime hetken retkitärpit ja pian lähdimmekin matkaan.

Ensimmäisen pysähdyksemme teimme eräälle pellolle, jolta oli alkukesästä löytynyt pikkukultarintapari. Olin linnun löytäjiltä saanut pyynnön tarkistaa paikan mahdollisen pesinnän varalta, mutta en ollut kerinnyt paikalle lainkaan. Epäilin, että mikäli linnut olisivatkin pesineet, ei paikalla enää välttämättä olisi mitään. Yllätykseksemme näimme kuitenkin pari kertaa vilaukselta yhtä pikkukultarintaa, mutta lintu oli niin piilotteleva, ettemme sitä kovin hyvin nähneet, Useampaa lintua ei kyllä varmasti ainakaan ihan tällä paikalla ollut.

Sitten jatkoimme kohti Joensuuta ja Kontiolahdella käännyimme kohti Kylmäsuota, jossa parkkeerasimme turvetuotantoalueen lutakoille. Törmäsimme paikalla vanhaan biologiansijaiseeni Ohtosen ”Aveen”, mutta paikalla jonkin aikaa viipyneitä ruostesorsia ei näkynyt. Toisella puolella turvealuetta näimme pari lintuharrastajaa, jotka viittelöivät meille, joten arvasimme heidän näkevän linnut, joten lähdimme heidän luo. Ja sieltä näimme aivan toisella puolella aluetta uivat kolme naaraspukuista, arvatenkin 2kv ruostesorsaa. Potu sai näin tämän lajin paikattua nähtyjen lajien listalleen, hänhän oli saanut lajin elikseksi aikanaan pelkästä äänestä Virolahdella, kun Hurpussa niemen tyven oli takanamme ohittanut ruostesorsa kiivaasti honkottaen. Katselimme lintuja jonkin aikaa, mutta kohta sade ja hyttyset ajoivat meidät jatkamaan pitkää matkaamme.

Näimme Kontiolahdella vielä pari suopöllöä, mutta sitten jatkoimme aina Sotkamoon saakka, jossa pysähdyimme Vaarankylässä, jossa pienellä pellolla huusi pari ruisrääkkää sekä viiriäinen. Aamu alkoi jo sarastaa, kun viimein Ristijärvellä käännyimme Saukkovaaraan, jossa ajoimme korkean mäen päälle, jossa Potu kauhukseen huomasi, että komeimmat metsät oli sitten tämän viime käynnin hakattu matalaksi! Olimme jo todella väsyneitä, mutta kello oli sopivasti noin 3:30, joten päätimme tehdä vielä pienen kävelylenkin hakkuita ympäröiviin metsiin. Kävelimme jonkin aikaa komeissa metsissä, ennen kuin kuulimme ensimmäisen sinipyrstön. Lintu oli kuitenkin hyvin arka emmekä saaneet sitä näkyville. Kohta lähdimmekin takaisin autoa kohti ja matkalla kuulimme vielä toisen sinipyrstön. Olimme siis hakkuista huolimatta kuulleet sen mitä olimme tulleet hakemaan. Lopulta kellon ollessa jo noin 5 aamulla, kömmimme potun auton perään nukkumaan.

Nukuimme noin klo 11 asti, kunnes aurinko porotti autoon niin kuumasti, että oli pakko herätä. Näimme vielä autoa ajokuntoon järjestellessä sinisuohaukan ja kohta olimme taas matkaamassa kohti pohjoista. Hyryynsalmella kävimme Komulankönkäällä, jossa ei kuitenkaan löytynyt spondea virtavästäräkkiä, joten päätimme jatkaa vielä Puolangan Hepokönkäälle bongaamaan sellaista. Ennen Puolangan rajaa näimme tiellä ensin teeren ja kohta perään tien yli vilisti pyyemo kolmen pienen poikasen kanssa. Hepokönkäältäkään ei kuitenkaan virtaväiskiä löytynyt ja Tiiran tsekkaus paljastikin, että lintu oli havaittu lähes 4 km könkäältä joen varressa. Niinpä unohdimme tämän tänä kesänä yllättävän harvinaisen vuodarilajin ja lähdimme jatkamaan matkaamme.

Taivalkoskella näimme tien yli lentäneen mehiläishaukan, Suomussalmella otimme pakolliset kuvat Hiljainen kansa -taideteoksesta ja Kuusamon puolella kalasääsken. Kuusamossa kävimme kaupassa ja jatkoimme kaatopaikalle, jossa pikastopilla näimme kaksi paikalla viihtyneistä kolmesta haarahaukasta. Peurasuon sepeltaskua emme löytäneet emmekä Matolammen tienoilla havaittua lapinuunilintua vaan jouduimme tyytymään lammella kelluneisiin kahteen uiveloon. Niinpä aika pian jatkoimme kohti Kemijärveä. Kemijärvellä ajoimme veljeni Pirkan pihaan ja vietimmekin mukavan tunnin Pirkan perheen parissa. Lopulta meidän oli kuitenkin lähdettävä jatkamaan matkaa, sillä yö alkoi jo painaa päälle ja meidän oli tarkoitus päästä niin pohjoiseen kuin vain jaksaisimme.

Lopulta jatkoimme aina Inarin Saariselälle saakka ja parkkeerasimme siellä parkkipaikalle nukkumaan. Herätys oli kuitenkin vain muutaman tunnin unien jälkeen, sillä halusimme olla hyvään aikaan aamusta kävelemässä Iisakkipään luontopolkua, jolta oli Tiiraan ilmoitettu peräti kolme laulavaa lapinuunilintua. Niinpä kuuden aikaan aamulla olimme taas maastossa. Alkuun lintuja oli vähän, mutta jonkin matkaa käveltyämme kuulimme taivaalta ylilentäneen kirjosiipikäpylinnun, jonka näimmekin lyhyesti. Pian kuulin hyvän kuuloista tiaisen ääntä. Vislasin pari kertaa ja kohta ympärillämme pyöri muutama Lapintiainen sekä pari hömppääkin. Lapintiaisia näkyi vielä pari lisääkin, mutta muuten kuuden kilometrin kävely ei tuottanut mitään mainittavaa. Lapinuunilintujakaan ei siis löytynyt.

Jatkoimme läheiselle Kaunispäälle, jolla tapasimme pari kainuulaista lintuharrastajaa. Emme ehtineet kompata tunturin lakea kuin hetken, kun ensin näimme pari kapustarintaa sekä pikkukuovin ja sitten Potu plokkasi aika kaukaa rinteestä keräkurmitsan. Kävelimme paikalle ja tällä koiraalla oli mukanaan kaksi pientä poikasta. Kuvailimme lintuja hetken, kunnes oli aika jättää ne rauhaan ja lähdimme jatkamaan matkaamme.

Kaamasen Neljän tuulen tuvalla kävimme syömässä poronkäristystä, jonka hintalaatusuhde ei olisi ollut kohdallaan ilman ikkunan takaisella ruokinnalla käyneitä kahta koiras ja yhtä naaras taviokuurnaa. Näitä ikkunan läpi katsellessa ja kuvaillessa oli mukava ruokailla.

Utsjoen rajan ylitettyämme ensimmäinen havis oli Basijávressa uiskennellut uivelo. Lopulta saavuimme Karigasniemelle, jossa kurvasimme tuttuun tapaan Ailikastunturia kohti vievälle tielle. Ajoimme lähes portille saakka ja hetken kuluttua olimme valmiita lähtemään kunnon tunturikierrokselle. Potu ehti kuitenkin minun pakkaillessa nostaa kiikareita silmilleen ja kuinka ollakaan ”hawk-eye” plokkasi taivaalta 2 kv maakotkan! Sinirintakoiraan ruokkiessa poikasiaan aivan automme vieressä, nostin putken selkääni ja lähdimme kohti tunturin huippua.

Kävelimme alkuun tietä pitkin ja havaitsimme lapinsirkkuparin ja kapustarintoja ja aika ylös noustuamme plokkasi Potu ohitsemme tunturin rinnettä vasten kiitäneen tunturikihun! Lintu katosi saman tien, mutta löytyi pian uudelleen lentämästä viereisen tunturinhuipun rinnettä vasten. Se sai seurakseen myös toisen tunturikihun ja kiivas ajojahti toi linnut hetkeksi pyörimään aivan suoraan yläpuolellemmekin, hienoa!

Lopulta poistuimme tieltä ja lähdimme kipuamaan jyrkkää rakkakivikkorinnettä kohti huippua. Huipulta laskeutui pari perhostenkeräilijää, joita kävimme jututtamassa. Tuulisen kelin takia heillä ei oikein ollut ollut pyyntionnea, mutta he kertoivat nähneensä tunturikihun keräilevän jotain maasta takarinteessä. Kiirunoita he eivät olleet havainneet, vaikka olimme nähneet heidän koluavan lakea aika huolella haavejaan heilutellen.

Laen lähestyessä törmäsimme ensimmäisiin pulmusperheisiin ja niitä riittikin ainakin kymmenen linnun verran eri puolilla lakea. Keräkurmitsoja löytyi ensin kolmen linnun parvi, sitten kahden linnun porukka ja vielä neljän linnun parvi, joista yksi näytteli siipirikkoa ja oli siis selvästi pesää tai poikasia varoitteleva yksilö. Niinpä epäilimme kolmen linnun porukan osuneen sattumalta sen kanssa kimppaan ja päättelimme huipulla olleen yhteensä ainakin 6 keräkurmitsaa. Kolusimme huipun huolella ja lähdimme sitten kiertämään rinnettä pahimmissa rakkakivikoissa kävellen. Löysimmekin taas tunturikihun poimimasta marjoja rinteestä ja pääsimme näin kuvaamaan tätä aika kesyä lintua oikein mukavasti. Kiirunaa ei kuitenkaan meinannut millään löytyä. Tiesimme paikalta ilmoitetun ainakin yhden linnun mutta pikkuhiljaa alkoi näyttää siltä, että paikalla ehkä olisi todellakin vain tämä yksi yksilö, sillä jätöksiä tai höyheniäkään emme juuri nähneet. Lopulta kun olimme lähes viimeisessä rakkakivikossa, jolta olisimme lähteneet laskeutumaan takaisin alaspäin, lähti edestämme kiiruna naristen lentoon!

Palailimme autolle hieman tunturikoivikon reunaa komppailen, mutta mainittavia uusia havaintoja ei tullut. Loppuilta sujui nuotiolla makkaraa paistellen ja jutustellen. Lopulta oli pakko kömpiä autoon nukkumaan.

6.7. Heräilimme taas aikaisin ja ajoimme läheiselle Piejängälle, josta lähdimme poroerotukselta kävelemään jänkhälle. Puskissa näkyi sinirintoja ja mustaviklo lensi ylitsemme. Lähilätäköillä oli vesipääskyjä, lapinsirrejä, liroja, tyllejä ja suokukkoja ja pikku-pihoot eli lapinsirkut ääntelivät ympärillämme. Kävelimme poroaitaa seuraten toista tuntia ja löysimme vielä yhden aktiivisesti lentäneen ja surisseen jänkäsirriäisen, tundraurpiaisen, keltavästäräkkejä, useita kapustarintoja sekä kaakkurin ja kuulimme kurkien ääntelyä. Palattuamme takaisin poroerotukselle, löysimme vielä ainakin yhden tundraurpiaisen lisää, urpiaisia toki näkyi enemmänkin.

Sitten jatkoimmekin kohti länttä aina Nuvvukseen asti, jossa parkkeerasimme auton ja lähdimme kipuamaan Nuvvus Ailikakselle. Olimme päättäneet kävellä kurun pohjaa pitkin aina laelle saakka, joten edessä oli ainakin näin sairaslomalaiselle hieman raskaampi urakka. Mutta pakkojahan Lapissa on ainakin kerran patikoida oikein kunnolla. Kivuttuamme aikamme kuulimme edestämme lupaavaa taksutusta ja kohta näimmekin naaras sepelrastaan. Pian taksutusta kuului lisää ja näimme koiraankin ja molemmilla linnuilla oli nokat täynnä ruokaa. Pesä oli siis lähellä! Istahdimme rinteeseen odottelemaan, josko linnut saapuisivat pesälle ja kuvattavaksi, mutta ne olivat turhan arkoja. Niinpä jätimme ne aika pian rauhaan ja jatkoimme kiipeämistä.

Pidimme aika ajoin taukoja, sillä minun ei ollut vielä lupa hikoilla, joten kiipeäminen oli hidasta. Yllättäen mitä ylemmäksi pääsimme, sitä enemmän saimme kimppuumme hyttysiä – ja pikkuhiljaa niitä alkoi olla sietämättömän paljon! Ollessamme jo lähes laella pahimmassa rakkakivikossa, lähti edestämme juoksemaan kiirunaperhe – vanha lintu ja kaksi lähes täysikasvuisen kokoista poikasta. Nyt pääsimme myös kuvaamaan näitä kauniita arktisia kanalintuja.

Laella kipusimme aina korkeimmalle huipulle saakka, jossa ympärillämme pörräsi hyttysiä kuin pahimpaan räkkäaikaan. Kaukana naapuritunturin laella oli järvi, josta saimme tikistettyä alleja, tukkasotkia sekä lapasotkakoiraan. Lopulta lähdimme laskeutumaan takaisin alaspäin. Laskeutuminen oli todella tarkkaa puuhaa pienessä rakkakivikossa mutta selvisimme lopulta autolle ilman haavereita, mikä oli hyvä, sillä ainakaan minulla ei olisi ollut varaa saada tärskyjä. Matkalla näimme taas sepelrastaatkin ja tällä kertaa ne poseerasivat hieman paremmin. Alhaalla saimme olla rauhassa hyttysiltä, joten söimme eväitä ja nautimme upeasta kesäkelistä kauniissa Tenojoen maisemissa.

Lopulta jatkoimme kohti Utsjokea ja näimme Yläjalven kohdilla Tenoa pitkin lentäneen merilokin ja Kuoppilasvaarassa tolpan päällä päivystäneen ampuhaukan. Käytyämme kaupassa lähdimme kohti etelää ja lopulta käännyimme Skalluvaaran poroerotukselle vievälle tielle. Poroerotuksella näimme kaukaisilla lutakoilla pari pikkulokkia sekä vesipääskyn, mutta kohta ajoimme hieman takaisin päin eräälle levikkeelle majoittumaan. Ilta meni taas makkaraa paistellen ja puskissa liikkuneita sinirintoja ihaillen. Pian olimme taas valmiit nukkumaan.

7.7. heräsimme taas viiden aikaan ja lähdimme saman tien kävelemään jänkälle. Niittykirvisiä ja keltavästäräkkejä oli runsaasti ja vihdoin sain kelvolliset kuvat lapinsirkustakin, mutta saimme kävellä aika pitkään ennen kuin löysimme ensimmäisen paremman linnun, lapinkirvisen, joita löytyikin heti varoitteleva pari. Näitä kuvaillessa näimme myös vesipääskyn ja kohta kuului taivaalta jänkäkurpan soidin komeasti. Kävelimme vielä pitemmälle, muttemme löytäneet kuin yhden lapinkirvisen lisää. Lopulta palailimme ylänköä pitkin takaisin autolle.

Aika pian olimme jo ajelemassa kohti etelää. Mieraslomoplan kohdilla näimme kuolleen männyn latvassa torkkuneen isolepinkäisen ja Inarin puolella Lihavakalajärvillä kaakkuriparin, tukkasotkia ja -koskeloita sekä pari pilkkasiipiparia ja Sestjuvjeggin kohdalla tien yli lensi koiras taviokuurna.

Matka jatkui ja maisema vaihtui ja reittiä suunniteltiin ajamisen lomassa. Lopulta päätimme tehdä vielä Itä-Lappiin tutustumiskierroksen ja ajoimme yhden lettujensyöntistopin jälkeen aina Pelkosenniemen Kairanaavalle asti. Parkkeerattuamme auton kuulimme heti voimakasti Pohjansirkku ja lähipuskista löysimme useamman pienen pohjansirkun poikasen, joita molemmat vanhemmat kävivät tiuhaan ruokkimassa. Lintutornilta näimme lähinnä vain useita kurkiperheitä ja palatessamme autolle jouduimme pelastelemaan pohjansirkkupienokaisia autotieltä turvaan.

Mullakkoaavan suoralla yritimme löytää pikkusirkkuja mutta löysimme taas vain pohjansirkkuja. Kohta käännyimme Sokanaavalle, jossa lintutornista avautui taas komea suomaisema, mutta näin illasta havainnot jäivät vaatimattomiksi. Kävimme vielä kävelemässä aavan reunan metsissä, josta avautui myös välillä maisema suolle ja suolammille ja näimmekin mm. uivelopoikueen, muttemme juuri mitään ihmeempää.

Lopulta jatkoimme matkaa ja Savukoskella keräilimme huonoimpaan mahdolliseen aikaan kuntapinnoja kunnasta, jossa en ollut koskaan aiemmin käynytkään. Lopulta Sallassa ajoimme Kotolan kylän lähelle erään pikkutien päähän leiriytymään. Yön viimeiseksi havainnoksi jäi kylällä nähty suopöllö.

8.7. heräsimme ani varhain ja lähdimme kävelemään kylän tienoolle päätien varteen ja löysimmekin helposti useita tiksuttavia pikkusirkkuja, mutta vain yhden niistä saimme lyhyesti näkyville ja laulua emme kuulleet lainkaan – kesä alkoi olla jo turhan pitkällä. Paikallahan oli ennen Juhannusta havaittu linjalaskennassa reilut 30 pikku- ja pohjansirkkua.

Jatkoimme Kuusamoon, jossa Käylässä näimme Kitkajoessa nuoren koskikaran tiltaltin laulellessa taustalla. Peurasuolla sepeltaskua ei taaskaan näkynyt eikä sitä ollut kukaan muukaan enää ilmoittanut nähneensä kymmeneen päivään. Puskissa kuitenkin tiksutti taas pari nuorta pohjansirkkua. Väsymys alkoi jo painaa päälle, sillä olimme nukkuneet yöllä vain muutaman tunnin, niinpä suuntasimme kohti Konttaista, jossa ajattelimme nukkua joko parkkipaikalla tai jonkin pikkutien varressa. Matkalla törmäsimme yllättäen Kangaslammella pökkelössä päivystäneeseen hiiripöllöön, josta saimme ihan kelpo kuvat otettua.

Konttaiselle päästyämme tuuli oli yltynyt niin navakaksi, ettei mäelle kiipeily näyttänyt järkevältä. Niinpä ajoimme erään pikkutien varteen nukkumaan.

Heräsimme taas, kun aurinko oli lämmittänyt auton turhankin kuumaksi. Pian lähdimmekin sitten taas matkaan, Söimme Kuusamossa pikaisesti ja sitten ajoimme pitkän rupeaman. Ristijärvellä näimme vauhdista sinisuohaukan mutta lopulta käännyimme Juukassa pienemmälle tielle, joka vei Kaavin lintutyhjiön kautta Outokumpuun. Siellä ajoimme Vuonoksen altaille, joille päästyämme löytyi heti ensimmäiseltä altaalta satakunta lokkia, joita aloimme seuloa. Eipä mennyt kuin parikymmentä sekuntia, kun huomasin etsimämme 2kv aroharmaalokin lokkien seasta. Kyseessä oli todella ruma, pahasti sulkinut yksilö. Kamerastani loppui akku juuri sopivasti, mutta onneksi pienellä harjoittelulla sain jonkinlaisia skouppikuvia otettua uudella luurillani.

Jatkettuamme matkaa Liperin Viinijärvellä lensi tien ylitse lintu, joka sai ensin aivot lyömään tyhjää. Mutta kun näin sen laskeutuvan peltoon, tajusin että kyseessä oli viiriäinen! Stoppasimme ja menimme komppaamaan kohdan, johon lintu oli tippunut, mutta se oli ilmeisesti jo juossut läheiseen viljapeltoon piiloon.

Kävimme Joensuussa taas syömässä roskaruokaa ja pian jatkoimme Tohmajärven Värtsilän Tapiolantielle bongaamaan viirusirkkalintua. Yö oli kuitenkin todella kylmä – lämmintä oli vain 9 astetta. Kertaalleen Potu ja myöhemmin minäkin, olimme kuulevinamme alle sekunnin tirinän puskista, muttemme saaneet lajista varmuutta. Suopöllöt lentelivät pellolla Suopöllö, mutta lopulta puoli neljän aikaan aamuyöstä päätimme lähteä ajamaan viimeistä taivalta Parikkalaan.

Olimme Parikkalassa lopulta ennen viittä ja suihkun jälkeen painuimme pehkuihin. Nukuimme niin pitkään kuin nukutti ja kävimme vielä aamupäivällä Siikalahdella pointsaamassa reissun viimeiset reidarit, mutta sitten oli aika heittää Potulle hyvästit. Tämä oli, toki ihan omasta tahdostaan, toiminut potilaskuljettajanani koko reissun! Sen lisäksi hän oli vielä näyttänyt minulle lähes kaikki linnutkin!
Yhteensä olimme näiden kahden sairaslomareissun aikana havainneet 161 lintulajia pahemmin yrittämättä (120 ekalla ja 127 toisella). Mukavia kuvia, videoita ja sitäkin mukavampia muistoja oli taas kertynyt näiltäkin reissuilta! Ja olinpahan noudattanut kohtuu hyvin lääkärin antamia ohjeitakin, olin ottanut varsin iisisti ja istunut pääosan sairaslomasta paikallaan, autossa – 4500km.

J.A.

Itä-Suomi 4.-12.6. 2013

Tiistaina 4.6. olin jo aloittanut lomani, mutta poikkeuksellisesti emme olleet paenneet saman tien pois Parikkalasta vaan olimme vielä maanantai-iltana käyneet pikaisella yöretkellä vanhan ystävämme Harri Oreniuksen kanssa mm. heinäkurppia ja ruokosirkkalintua kuuntelemassa ja aamulla nukuimme pitkään ja aloimme pakata tavaroitamme seuraavia paria viikkoa varten valmiiksi.

Lopulta yhden jälkeen lähdimme kohti Helsinkiä ja ajoimme suoraan Vihtiin Nummelan autohuoltoon, johon jätin autoni huoltoon, ja isäni, joka oli meitä auttamassa, heitti meidät sitten Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Tällä kertaa meillä ei ollutkaan lentolippuja eikä näin lentoon lähtöäkään vaan olimme ottamassa vastaan Englannista saapuvaa vanhaa ystäväämme Paul Frenchiä sekä tämän kaveria Tim Sykesiä, jotka olivat saapumassa retkeilemään ympäri Suomea kanssamme 8 päiväksi.

Paul ja Tim saapuivat ajallaan ja pikaisten kuulumisten vaihtojen jälkeen olimme Sixtin autovuokraamolla, josta saimme komeamman auton kuin, minkä olimme varanneet eli Toyotan Prius hybriditila-auton. Kohta olimme pakkautuneet autoon ja lähdimme saman tien ajamaan kohti itää.

Ruokailtuamme pikaisesti huoltoasemalla, ajoimme lopulta Haminan Kirkkojärvelle saakka, jossa päätimme pitää lyhyen retkistopin. Kävelimme tornille ja vaikka kello oli noin iltayhdeksän, oli joitakin lintuja sentään liikkeellä. Heti ensimmäisistä puskista löytyi hyvin näytilläkin olleita viitakerttusia, satakielet availivat jo ääntään ja puiden latvuksissa päivysti pikkulepinkäinen. Myös punavarpusia lauloi lähipuissa. Tornille kuului parikin laulavaa rastaskerttusta ja lisäksi näkyi yksi äänetön yksilö. Kävellessämme takaisin autolle päin kuulimme pari fasaania, pikkutikka lensi ohitsemme ja auton vieressä lauleskeli parikin kultarintaa.

Jatkoimme Itä-Suomen retkiteemaa ajatellen Virolahdelle ja pysähdyimme Lintulahdella, jossa oli yllättävän hiljaista. Luhtahuitti huittaili ja 7 mustavikloa ja 4 metsävikloa kierteli laskeutumispaikkaa etsien. Kävimme vielä Hurpussakin, jossa esittelin paikkaa lähinnä arktikan katselusta esitelmöiden ja kuinka ollakaan näimme vielä pari sepelhanhiparvea yötaivaalla muuttamassa kohti itää. Leerviikin rantapysäys tuotti vielä muutamien muiden retkipinnojen ohella komeat 30 räyskää pesimäkoloniassaan.

Lopulta jatkoimme Ylämaan kautta siellä kuitenkaan pysähtymättä Lappeenrantaan, jossa kurvasimme Toikansuolle, josta en koskaan ollut yrittänyt huuhkajaa näin kesäaikaan, mutta löytyihän se aika kaukaa erään puun oksalta. Lintu aktivoitui huutelemaankin ja lennähti lyhyeksi aikaa lähemmäksikin, kunnes kuitenkin lennähti tehdasalueelle päin. Tim oli saanut bubosta 50. havaitsemansa pöllölajin Maailmassa. Tien varrella kuulimme lisäksi useita satakieliä ja viitakerttusia sekä pari luhtakerttusta. Törmäsimme myös yöretkellä olleeseen Toiskallion Tottiin, joka antoi meille vinkin seuraavaksi pysähdyspaikaksi. Niinpä ajoimme Askolaa kohti ja pysähdyimme pari sataa metriä risteyksen jälkeen pellon reunaan ja eipä aikaakaan, kun kuulimme pellolta pytpyttävän viiriäisen.

Sitten jatkoimme Joutsenoon, jossa Tuohimäen pelloilla kuulimme kanavassa huittailleen luhtahuitin ja Kivisaarentien varressa pari viitasirkkalintua. Tornille kuului yksi viitasirkkeli lisää ja peltoteille suunnattuamme vielä yksi. Pikkukultarintoja ajatellen olimme liikkeellä aivan väärään aikaan, joten jatkoimme varsin pian pikkuteillä muutamia pysähdyksiä lähinnä myöhäisten pöllöjen toivossa tehden Imatran kautta kohti Parikkalaa. Rautjärven Kankaanpelloilla kuului vielä yksi viitasirkkeli mutta Siikalahden ruokosirkkalintu oli hiljentynyt eikä sitä enää kuulunut. Patotielle kuului kyllä jokunen luhtakana sekä -huitti. Lopulta majoitimme kaverukset Siikalahden opparille ja pääsimme itsekin jatkamaan kotiin yöpuulle kellon lähestyessä jo kolmea.

Nukuimme pitkään ja lopulta lähdimme auto täynnä varusteita hakemaan kaveruksia Siikalahdelta. Kävimme pikaisesti tornillakin, mutta kalasääskiä kummempaa ei näkynyt. Kuhankeittäjä lauleskeli parkkipaikalla, kun ahtauduimme autoon ja lähdimme Parikkalan kylää kohti. Kävimme aamukahvilla ja bongasimme Saharannassa paikallisena olleen sepelhanhen ennen kuin jatkoimme kohti Melkoniemen metsiä.

Ajoimme suorinta tietä yhdelle kaukaisimmista pöntöistämme, jossa oli muutamaa viikkoa aiemmin hautonut helmipöllö. Linnulla olisi nyt pitänyt olla poikaset rengastusiässä, mutta kun kiipesin pöntölle ja aukaisin kannen saatoin kauhukseni todeta pöntön tyhjäksi! Liekö taas näätä käynyt tyhjentämässä sen?

Jatkoimme kuukkelimetsiin, jossa kävelimme ensin varpuspöllön pöntölle, joka ainakin ulkopuolelta näytti asutuksi ja kuuluihan sieltä kevyttä nokan napsettakin, kun aloin availla pöntön kantta. Tarkoitus oli taas rengastaa poikaset, mutta yllättäen pöntöstä tuijottikin emo. Nostin emon pöntöstä nähdäkseni poikas-/munatilanteen ja sen alta paljastui kolme pientä poikasta sekä vielä useita munia. Lopulta päästin emon lentoon ja se jäikin kivasti poseeraamaan meille, joten poistuimme paikalta vasta muutamat kuvat otettuamme. Ensimmäinen Paulin elisprojektilajeista oli hoitunut!

Seuraavaksi etsimme metsästä tuttuja kuukkeleita, mutta lämmin keskipäivä ei totutusti ollut paras aika niiden löytämiseksi. Yllättäen kuulimme parikin laulavaa idänuunilintua sekä pari peukaloista ja kanalintuja ja kuukkeleita aika pitkään kompattuamme törmäsimme koiras pohjantikkaan. Kyseessä oli Timin kolmas elis.

Sitten jatkoimme Rautalahden tienoille seuraavalle, aika paljon isommalle pöntölle, jolle sain kiivetä ihmeen rauhassa. Vilaukselta näimme Hannan kanssa emon lennossa, mutta vaikka poimin pöntöstä kolme potraa viirupöllön poikasta, ei emo sen koommin näyttäytynyt saati kuulunut. Rengastimme poikaset ja koska emoa ei näkynyt, päästimme hieman kauempaa tilannetta tarkkailleet Paulin ja Timin pikaisesti katsomaan ja kuvaamaan poikasia. Kohta jo kipusin poikaset takaisin pönttöön ja tässä onnistuttuani kaverukset ilmoittivat, etteivät he olleet nähneet emoa lainkaan. Niinpä etsimme sitä jonkin aikaa, sillä tiesimme sen kyllä katselevan meitä lähistöllä, mutta sitä ei meinannut löytyä. Lopulta ollessamme jo palaamassa autolle, emo lennähti näkyville ja pääsimme ottamaan tästäkin jonkinlaiset kuvat, mikä oli tietysti hienoa, sillä olihan viirupöllö molemmille briteille elis.

Sitten jatkoimme vielä Saarelle, josta tiesimme yhden helposti hoidettavan valkoselkätikan pesän, jota saattoi tarkkailla vaikka autosta. Olimme vielä paria päivää aiemmin varmistaneet pesän olevan yhä asuttu, mutta nytpä poikaset olivatkin lähteneet maailmalle emmekä näin niitä enää löytäneet. Lähistöllä asusteli kuitenkin toisessa kolossa toinen vähän isompi tikka, joka onneksi oli vielä kotona. Kolosta kurkki yksi torkkuva palokärjen poikanen ja aika pitkän odotuksen jälkeen koiras kävi ruokkimassa poikasia ja tästä saatiin jonkinlaiset kuvat.

Lopulta olimme jo aika rutussa, kun ajoimme takaisin Siikalahdelle, jonne tipautimme kaverukset nukkumaan ja itse jatkoimme kotiin tekemään sitä samaa.

Lyhyiden unien jälkeen olimme taas klo 22:35 Siikalahden parkkiksella, josta poimimme kaverukset kyytiin ja pikaisen patotiepysähdyksen jälkeen ajoimme Kullinsuolle. Emme ehtineet juuri autosta ulos, kun Hanna jo kuuli ensimmäisen heinäkurpan. Linnut eivät kuitenkaan olleet kovin aktiivisia ja kesti pitkään ennen kuin vihdoin löysimme yhden linnun pomppimasta kaukaa pellon perältä. Lintuja ei todennäköisesti ollut paikalla, tai ainakaan äänessä, kuin kaksi yksilöä.

Lahdensuolle ajaessamme kuulimme useammankin kehrääjän ja yhden näistä näimmekin surisevan eräällä oksalla ja tekevän saalistuspyrähdyksiä, palaten kuitenkin useamman kerran taas samalle oksalle surisemaan. Kuulimme myös aivan keskiyöllä kolmekin yhteisviheltelyä esittänyttä pyytä, muttemme niitä yön pimeimpänä hetkenä juuri edes yrittäneet nähdä. Liikkeelle taas lähdettyämme näimme vilaukselta tien penkalta lentoon nousseen pöllön, mutta havaintotilanne oli niin nopea, että lisäkseni vain Timin onnistui nähdä se. Ja lintu näkyi todella niin heikosti, ettei siitä kehdannut Timille elistä vääntää, vaikka mielestäni se selvä helmipöllö olikin. Peltojen keskellä näimme vielä suopöllön, tämän sitten paljon edellistä paremmin. Ruisrääkkiä, viitakerttusia ja satakieliä tietysti kuului siellä täällä.

Jatkoimme rajanpintaa kohti Saarta ja kuulimme Tyrjänjärveltä kanadanhanhen honkotusta ja Haukkavaarassa taas pari kehrääjää. Kävimme kuulostelemassa erään porukan edellisyönä kuulemaa helmipöllöä muttemme sitä kuulleet. Jyrkilässä kuulimme pensassirkkalinnun ja näimme kymmenen teerikoiraan soitimen, mutta Pohjanrannassa oli hiljaista ja Pohjasuollakaan ei kuulunut parina yönä paikalla kuulunutta pikkukultarintaa – vain luhtakerttunen. Akavaaran Tetrisuolla alkoi jo aamu sarastaa ja kuulimmekin kolmen peltosirkun viheltelyä ja yhden näistä onnistuimme myös näkemään hyvin mutta ikävän lyhyesti.

Sitten kiiruhdimmekin taas Melkoniemen metsiin ja suoraan kuukkelipaikalle. Perille päästyämme kävelimme taas hetken metsissä ennen kuin tutut kuukkelit vihdoin suvaitsivat tulla meitä moikkaamaan. Linnut seurailivat meitä hetken aikaa ennen kuin jatkoivat taas omille teilleen. Kuulimme metsissä myös 4 peukaloista, uuden idulin, pari tiltalttia sekä puukiipijän. Ajelimme vielä pikkumatkan naapurimaakunnan puolelle, jossa eräällä lammella pesii kaakkuri. Matkalla näimme pikkulepinkäisen ja perille päästyämme sirahteli lammen rantapuissa pyrstötiaispari. Kaakkuri oli yhä pesällä hautomassa mutta piiloutui pesäsaaren kasvillisuuteen niin hyvin, että päätimme antaa linnun olla rauhassa ja lähdimme kohti Parikkalaa.

Aamukahvien jälkeen otimme suunnan Simpeleelle, jossa kävelimme taas yhdelle kolopuulle, mutta kolosta ei kurkkinut ketään eikä mitään myöskään kuulunut. Olimme tämänkin kolon käyneet tarkistamassa paria päivää aiemmin ja silloin sieltä oli kuulunut kunnon metakka. Odottelimme tunnin eikä vieläkään tapahtunut mitään. Lopulta kävelin kolon alle ja painoin korvani kiinni puun kylkeen, koska pelkäsin taas pahinta, että joku tuholainen olisi käynyt tyhjentämässä kolon. Onneksi kuulin kevyttä kähinää, joten tiesimme yhä jäädä odottamaan paikalle. Odotimme lopulta vielä toisenkin tunnin, kunnes lopulta harmaapäätikkakoiras saapui puun rungolle. Lintu ei ilmeisesti meidän takia uskaltanut mennä kololle asti, vaikka olimme ainakin 25 metrin päässä puusta, joten päätimme lähteä paikalta, jotta poikaset vihdoin saisivat pitkän tauon jälkeen ruokaa. Hapätistä Tim sai kuitenkin taas yhden tikkaeliksen (mainittakoon, että molemmilla kaveruksilla oli kuin olikin vaseti jo eliksissä, joten emme lopulta lajia sen koommin yrittäneekään).

Olimme aivan tuhannen rutussa, kun palasimme Parikkalaan ja pojat tipauttivat meidät kotiin ja jatkoivat itse Siikalahdelle. Ei kauan tarvinnut Nukku-Mattia huhuilla…

Iltakuuden aikaan pojat saapuivat taas meille, söimme hyvin ja viettelimme iltaa rennosti, kunnes lopulta yhdeksän aikaan pakkasimme tavarat autoomme, hyvästelimme Hannan, joka oli seuraavana päivänä lähdössä Englantiin ja vieläpä huvittavasti Paulin kotikaupunkiin Wolverhamptoniin maalauskurssille, ja otimme suunnan kohti Pohjois-Karjalaa.

Ajoimme Joensuun Pilkonnittyille, joilla kuitenkin olimme, kuten olin arvellutkin, liian aikaisin, joten emme kuulleet oikein mitään. Niinpä jatkoimme Polvijärven Solanlahdelle ja sen pohjoispäähän ja kävelimme pientä peltotietä lähemmäksi rantaa. Alkuun emme kuulleet mitään, mutta ihailimme nuolihaukkaparin öistä hyönteispyyntiä. Kohta kuulin tutun nenäsointisen kverrr -äänen, pikkuhuittinaaras aloitteli yön huutelusessiotaan.

Koska meillä ei ollut vielä kiire mihinkään, yritimme löytää lahden eteläpäässä sijainnutta lintutornia siinä kuitenkaan onnistumatta. Onneksi tiellä seisoskeli useampiakin hölmöjä lehtokurppia, joista britit saivat yllättävänkin hyviä kuvia otettua. Lopulta jatkoimme kohti pohjoista ja erästä suonreunametsää, jolta löysimme eräältä ystävälliseltä paikalliselta rengastajalta saamiemme ohjeiden osoittamanparkkipaikan. Nousimme autosta ja vaikka oli vielä varsin pimeää, päätimme lähteä etsimään läheisestä metsästä risupesää. Kävelimme aika paljon pidemmälle kuin nuotit osoittivat, kunnes huomasin risupesän, josta meitä tuijotti kolme hölmistynyttä silmäparia – lapinpöllön pesäpoikaset! Ja kuin tilauksesta saapui emo saalis mukanaan pesälle, olipahan siinä briteille kerrassaan komea tapa saada lapinpöllöstä elis! Emo antoi poikasille tuomisensa ja jäi lähioksalle meitä ihmettelemään. Peruutimme tietysti aika paljon kauemmaksi, mutta emo päätti silti jäädä meitä vahtimaan. Aurinko oli jo nousemassa, joten valoa oli koko ajan enemmän ja enemmän, joten jätin pojat kuvaamaan pöllöä ja annoin heille toisen radiopuhelimen, joiden avulla saatoimme olla yhteydessä, kun itse lähdin pienen kävelymatkan päähän suorittamaan rengastajan meille antamaa tehtävää. Kävelin muutaman sata metriä pienen suopläntin reunaan ja kohta minua kohti hyökkäsi taas lapinpöllö! Löysin metsänreunasta tämän linnun pesän, joka kuitenkin näytti tyhjältä. Kuin asian varmistukseksi kuulin kauempaa ison maastopoikasen kerjuuhuutelua. Pian paikalle saapui toinenkin lapinpöllö ja ilmoitin asiasta briteille, joilla yhä oli paikalla vain yksi emo. Oman parini koiras alkoi huhuilla komeasti, joten aloin ottaa siitä äänitystä. Naaras yleensä vingahteli ensin ja heti tämän perään koiras päästi komean huhuilusarjan! Olipahan elämys olla lintujen lähelle niiden huudellessa toisilleen!

Lopulta radiopuhelimeni särähti ja Paul kertoi, että heillekin oli saapunut toinen pöllö! Tehtävämme oli siis suoritettu, olimme saaneet selville, että näillä vain muutaman sadan metrin päässä toisistaan sijaitsevilla pesillä oli molemmilla eri koiras. Niinpä olimme valmiit jatkamaan matkaa.

Pian olimme taas Joensuussa ja Pilkonniityillä ja kerrankin oikeaan kellon aikaan pikkukultarinnalle. Ja emmepä ehtineet edes autosta ulos, kun kuulimme jo pikkukultarinnan lurittavan lähipuskissa. Lintu löytyi pian näytillekin ja saimme siitä ihan mukavasti kuvadataa sekä lyhyet äänityksetkin.

Sitten jatkoimme Kiihtelysvaaraan Keskijärvelle, josta oli Tiiraan ilmoitettu edellispäivänä erään lintuharrastajan pihapöntöstä kurkkinut helmipöllö. Ajattelin että tuskin lintu pöntöstä enää kurkkisi, mutta kun pääsimme klo 5:30 pihaan, eräs ystävällinen naapuri opasti meidät oikeaan paikkaan ja lopulta Tim huomasi lukuisista pöntöistä sen oikean, kurkki sieltä jo valmiiksi vihaisen näköinen helmipöllö. Ihmettelimme lintua aikamme ja tietysti otimme pakolliset naamakuvat, kunnes lintu lopulta peruutti pönttöön ja me päätimme lähteä jatkamaan matkaamme. Paul oli nyt saanut sen neljännen puuttuvan pöllölajinsa, joka oli samalla viimeinen hänelle mahdollinen elislaji yleensäkään Suomesta! Reissun päätavoite oli siis jo saavutettu!

Mutta olihan meillä mukana Timkin ja pöllöjähän Suomessa riittää, joten jatkoimme seuraavaksi Tuupovaaraan, josta olin edellisiltapäivänä saanut hyvältä ystävältäni Kiljusen ”Jassilta” puhelun, että: ”Onko teillä hiiripöllö toivelistalla?”. Ai että onko? Olin sanonut aikoja sitten jo Timille ja Paulille, että Suomessa on todella huono pöllövuosi, joten voi tehdä tiukkaa saada toiveissa olevia pöllölajeja, mutta olin epäillyt, että muut lajit saattaisimme onnistua hoitamaan, mutta hiiripöllöön ei meillä olisi mitään mahiksia, koska niitä ei tainnut pesiä koko Suomessa. Jassi oli kuitenkin suunnistusreissullaan löytänyt maastopoikueen ja suunnistaja kun on, oli meillä erittäin hyvät nuotit paikalle.

Niinpä vaikka viimeinen pikkutie puuttuikin kartasta ja olin jopa jotenkin onnistunut kirjoittamaan saamamme koordinaatit väärin gepsiin, tiesimme silti olevamme oikeassa paikassa, kun parkkeerasimme lenkkitien päähän. Ja saman tien löysimme emon istuskelemasta eräästä kelosta ja toiselta puolelta aukeaa löytyi kohta toinenkin. Ja kohta alkoi kuulua poikasten kerjuuääniä ja mielestämme niitä kuului kolmesta suunnasta. Emot olivat olleet kuulemma erittäin aggressiivisia, joten yritimme välttää joutumasta lähelle poikasia. Kiersimme vain kuvaamaan toista emoista myötävalon puolelle ja saimmekin siitä ihan mukavat kuvat otettua. Lopulta tämä emo päästi aivan käsittämättömän parin kymmenen sekunnin pilinäsarjan ja nousi korkealle taivaalle ja lensi niin kauas kuin näimme – lähti ilmeisesti saalistamaan ja päätti kertoa siitä vaimolleenkin?

Olimme nyt havainneet parissa päivässä 7 pöllölajia ja eipä meillä ollut mitään tarvetta enempää havaitakaan, kun lehtopöllö ja sarvipöllö ovat tavallisia Englannissa ja tunturipöllökin tätä nykyä ehkä helpommin bongattavissa Britanniassa kuin Suomessa… Niinpä olimme erittäin tyytyväisiä aloittaessamme todella pitkän ajon kohti pohjoista. Tuupovaarassa nautimme pikaiset aamusumpit (tai siis muut kuin minä) ja Enossa kävimme kaupassa ostamassa pariksi seuraavaksi päiväksi evästä ja sitten jatkoimme tien päälle. Matkan varrella teimme lähinnä vain nisäkäshavaintoja: metsäjäniksiä ja rusakoita olimme nähneet koko reissun todella paljon ja hirviäkin näimme taas pari lisää ja yhden ketunkin.

Lopulta ajoimme yhtä soittoa Patvinsuon suomun leirintäpaikalle asti, jossa laitoimme telttamme pystyyn ja kömmimme taas kunnon päiväunille!

Nukuimme pitkälle iltaan ja kuuden aikaan valmistimme keittokatoksessa maittavan kenttälounaan, jonka aikana kuulimme yhden tilhen. Hiljalleen pakkailimme telttamme ja muut roinat autoon ja yhdeksän aikaan ajelimme Terettin luontopolun parkkipaikalle ja lähdimme reippaalle iltakävelylle komealle suopolulle. Linnustollisesti 3,6 km pitkän pitkospolun varressa oli todella hiljaista mutta maisema oli todella upea, sillä kukkivat tupasvillat värjäsivät paikka paikoin lähes koko suon valkoiseksi. Toki kävelyn varrella havaittiin joitain lintujakin, kuten kapustarintoja, pikkukuoveja, keltavästäräkkejä sekä 8 metsähanhen parvi. Lopulta kipusimme Terettin lintutorniin, jolta näkyi useita suolutakoita, mutta niilläkin oli todella vähän lintuja: vain kaksi paria uiveloita, jokunen telkkä sekä lokkeja. Kahlaajat olivat lähes kateissa ja havaitsimme vain yhdet suokukon, liron, mustaviklon ja valkoviklon. Suopöllö lensi ohitsemme saalistellen. Lopulta lähdimme paluumatkalle, jonka aikana emme enää havainneet oikeastaan yhtään mitään.

Yö oli juuri pimeimmillään, joten Autiovaaraan ei vielä ollut mitään asiaa, niinpä ajelimme hieman pikkuteitä edestakaisin kanalintujen toivossa, mutta ei niitäkään löytynyt. Lopulta parkkeerasimme Autiovaaran P-paikalle ja nukuimme hieman reilun tunnin ennen kuin vähän ennen kolmea lähdimme kävelemään tätä upeaa metsäpolkua. Lintuja oli yhä vähän ja etenkin toivomamme pyyt pysyivät piilossa. Itse näin vilaukselta yöpymiskolosta lähteneen pohjantikan ja lopulta kuulimme kolme laulavaa pikkusieppoa, pari puukiipijää, töyhtötiaisen sekä kanahaukan.

Lopulta kiiruhdimme loppumatkan autolle, jotta pääsimme ajamaan majapaikallemme Kitsiin. Olimme perillä viiden aikaan aamulla ja kömmimme saman tien vanhaan koulurakennukseen, jonka olimme itsellemme täksi ”yöksi” varanneet ja painuimme nukkumaan.

Heräsimme puolilta päivin ja yhdeksi suuntasimme päärakennukselle, jossa Kitsin emäntä oli valmistanut meille maittavan aterian, jonka nautittuamme pakkasimme taas tavaramme autoon ja otimme suunnan kohti Erä-Eeron savottakämppää. Tapasimme kämpällä Eeron, tämän sukulaispojat sekä neljä saksalaista kuvausturistia, jotka olivat tulossa kanssamme samaan kuvauskojuun sekä perheellisen suomalaisia turisteja, jotka olivat menossa suurempaan katselukojuun. Kahvittelun jälkeen lähdimme kohti kojua Eeron autoa seuraten. Perillä talsimme alakojuun, josta saimme onneksi parhaat paikat omasta kolmen hengen huoneesta. Eero laittoi pakkoja kuntoon kojun edustalla, piilotteli lihat maastoon ja pian jäimme keskenämme odottelemaan kuvauskohteita saapuviksi.

Ensimmäiset kuvauskohteet olivat pari käpytikkaa, kalalokki, harmaalokki sekä selkälokki. Korpit pysyttelivät hieman etäämmällä, mutta eivät nekään välittäneet meistä, vaikka etenkin Tim oli hieman huolissaan, josko hänen aika paha yskänsä pitäisi eläimet loitolla. Hyvin hän pystyi pysymään hiljaa, vaikka varmasti se oli vaikeaa. Odottava hiljaisuus jatkui ja jatkui… Seitsemän aikaan sanoin, että: ”Viime kerralla ahmat näyttäytyivät näihin aikoihin ensimmäistä kertaa”, mikä lisäsi hieman intensiivisyyttä, mutta kun pariin tuntiin ei mitään tapahtunut, alkoi jo hieman ihmetyttää. Puoliltaöin tapitimme yhä koko porukka tiukasti kojua ympäröivä maastoa, mutta mitään liikehdintää ei näkynyt missään. Lopulta klo 1:50 laskeutui tumma pienehkö ahma katselukojun vierestä kojumme vierustalle, mutta yhtäkkiä se säntäsi metsään etsimättä mukaansa yhtään evästä. Sitten klo 2:30 saapui samasta suunnasta isompi ja vaaleampi ahma, joka sentään kaivoi pari lihan palaa, jotka se kuljetti kauemmaksi ja piilotti maastoon palatakseen taas hakemaan uutta lihan palaa. Kymmenkunta minuuttia myöhemmin sekin kuitenkin katosi yhä pimeään maisemaan.

Sitten oli taas hiiren hiljaista, käet kukkuivat ja pulisivat kiivaasti mutta mitään mainittavaa ei tapahtunut. Itse aloin pilkkiä oikein urakalla neljän jälkeen ja kömmin petiin nukkumaan. Tim oli nukkunut jo jonkin verran mutta Paul ei silmäystäkään. Lopulta itse heräsin siihen, kun klo 7:50 kuulin supinaa ja kojun eteen oli saapunut kaksi ahmaa yhdessä touhuamaan. Vihdoin oli valoa myös kuvata niitä ja kamerat raksuttivatkin antaumuksella. Olin itsekin virittänyt Hannan vanhan kameran kuvausvalmiuteen ja vaikken sitä oikein osannutkaan käyttää, sain joitakin ihan onnistuneita otoksia otettua pahasta vastavalosta huolimatta. Pahinta tilanteessa oli se, että olimme sopineet lähtevämme pois kojusta klo 8:00, mutta emme antaneet sen häiritä vaan keskityimme täysillä ahmoihin ja niiden kuvaamiseen niin kauan kuin ne olivat näkyvissä. Lopulta otukset katosivat metsään ja saatoimme lopulta tyytyväisinä alkaa kasata tavaroitamme.

Klo 8:10 saapui Eero meitä hakemaan ja lähdimme kipuamaan autollemme. Tällöin saimme saksalaisilta tietää, että kojumme edessä oli viiden aikaan käynyt ukkometsokin, mutta me olimme onnistuneet tehdä sen isoimman virheen eli olimme kaikki nukkuneet yhtä aikaa – ei kyllä mikään ihme sinänsä, sen verran tiukka tahti meillä oli reissun ajan ollut. Kaakkurikin oli kuulemma näkynyt lammella, emmekä sitäkään olleet nähneet. Täytyy myöntää, että sain taas neljä syytä lisää inhota saksalaisia, olisivat he toki voineet meidät herättää, kun metso oli paikalla. Onneksi olimme kuitenkin saaneet aamulla pääkohteet eli ahmat hyvin nähtyä ja kuvattua, joten saatoimme silti olla erittäin tyytyväisiä! Itsehän en olisi ikinä arvannut yön olevan näin hankala – olemmehan Hannan kanssa käyneet samoja ahmoja katsomassa jo reilut puolenkymmentä kertaa ja ikinä aiemmin emme olleet joutuneet odottamaan niitä näin kauan. Olin itse ajatellut, että olisimme saaneet enemmänkin yön pimeimpinä hetkinä nukuttua, mutta emme tietenkään nyt olleet malttaneet, kun ahmoja ei illalla ollut edes nähty.

Niinpä kämpälle päästyämme kyselin Eerolta, voisimmeko nukkua jossain rakennuksessa ja minimaalisen pientä korvausta vastaan saimme aamukahvit sekä käyttöömme ison kodan, jossa nukkua niin pitkään kuin halusimme. Niinpä kohta olimme mukavan viileässä kodassa vetämässä sikeitä.

Nukuimme lopulta todella pitkään ja iltapäivästä heräsimme, kun Eerolle olisi pitänyt tulla seuraava ryhmä, mutta paikalliset metsästäjät olivat tehneet täydellisen oharin – arvostukseni metsästäjiä kohtaan laski taas… Voiko epäkohteliaampaa tekoa tehdä kuin varata joku palvelu ja olla ilmoittamatta, ettei saavukaan? No, me hyödyimme tästäkin tilanteesta ja saimme taas kahvit ja eväät, kun ei niille muitakaan syöjiä ollut. Jutustelimme lopulta Eeron ja tämän sukulaispoikien kanssa pitkään ennen kuin meidän oli lopulta klo 18:00 lähdettävä pitkälle siirtymätaipaleellemme kohti pohjoista.

Matkalla ei ollut mitään pysähtymiskohteita (mitä nyt joitakin poroja, joiden takia hieman hidastettiin vauhtia) ja koska koko ajan meitä hellinyt upean lämmin ja aurinkoinen kelikin muuttui kylmemmäksi ja sateiseksi, joten paahdoimme vauhdikkaasti kohti Kuusamoa. Soittelin taas kontaktejani läpi ja sain sovittua tapaamisen Kuusamosta kotoisin olevan Finnaturen oppaana toimivan ystäväni Antti Peunan kanssa. Onneksi sain myös käsittämättömän kuningasidean ja soitin Larssonin Kallelle, jonka arvelin saapuneen Kuusamoon, jossa heidän Kuusamon rallijoukkueellaan varmaan olisi joku kämppä vuokrattuna. Kysyin Kallelta varovasti: ”Mahtuisiko kämppään kolme karvaista miestä majoittumaan pariksi päiväksi?” ja sehän onnistui! Heidän joukkueestaan oli vasta kaksi jäsentä paikalla eli Kalle sekä Mika Korkki ja heillä oli jopa kuuden hengen rivitalohuoneisto käytössään. Tarjouduin tietysti maksamaan Kallelle asumisestamme, mutta tämä meinasi, että olin jo auttanut heidän joukkuettaan paljon, kun olin värvännyt heidän joukkueeseensa hyvän ystäväni Harry Nyströmin ja lopulta sovimme, että pohjustaisimme tietysti heidän ralliaan Kuusamossa olomme ajan korvaukseksi majapaikasta. Hyvä diili!

Jollain huoltamolla meinasimme syödäkin, mutta myöhästyimme sopivasti 5 minuuttia, ravintola oli juuri suljettu. Jotain pientä saimme sentään haukattavaksemme ja matka jatkui. Olimme lopulta Kuusamossa hieman ennen puoltayötä ja teimme Helilammilla yhden pysähdyksen jonkun epämääräisen riekkoa muistuttaneen kepin takia, mutta pysähdys ei mennyt hukkaan, sillä Paul plokkasi naurulokkien seasta yhden kauniin leukistisen yksilön. Sitten jatkoimme Kuusamon Tropiikin mökeille, jossa Kalle oli mökkimme pihalla meitä vastassa. Majoituimme kämppään, muttemme suinkaan menneet nukkumaan vaan pikaisten sääennustusten tarkistusten jälkeen tulimme siihen tulokseen, että maastoon olisi parasta lähteä saman tien! Aamukuudelta oli luvattu alkavan kovan koko päivän kestävän sateen, joten aikaa ei ollut hukattavaksi. Kalle herätti jo useita päiviä pohjustamassa olleen Mikan ja hekin päättivät lähteä pian maastoon. Me saimme tehtäväksemme koluta Valtavaaran eturinteet oikein huolella ja sehän sopi meille oikein hyvin, sillä olisimme muutenkin menneet joko Valtavaaralle tai Konttaiselle. Mika piirsi meille karttaan jokusen kilometriä pitkän kiipeilyreitin ja klo 1:30 lähdimme liikenteeseen.

Totesin ajan hieman turhan aikaiseksi Valtavaaralle menoon, joten kurvasimme Rukalle, josta bongasimme hotellirakennusten katoilla hyvin yksinkertaisesti laulaneen nuoren mustaleppälintukoiraan. Sitten ajoimme hissukseen Konttaisen parkkipaikalle ja ennen kolmea lähdimme kipuamaan Valtavaaran puolelle.

Lähdimme kipuamaan suojelualueen itäreunaa seuraten metsärinnettä yhä ylemmäksi ja ylemmäksi. Linnut olivat todella hiljaa, sentään jokunen koko kevään aivan kateissa ollut järripeippo surisi puiden latvuksissa. Pikkuhiljaa pajulinnutkin alkoivat heräillä, joten tiesimme, ettemme olleet aivan liian aikaisin liikenteessä. Pikkukäpylintuja alkoi liikkua taivaalla isompiakin parvia ja kohta kuulimme yksinäisen kirjosiipikäpylinnun urpiaismaista lentoääntä. Paul onnistui nähdäkin linnun lyhyesti sen lentäessä ylitsemme. Myös ihan oikeita urpiaisia kuultiin pari parvea. Kiivettyämme lähelle ensimmäisiä huippuja, kuulimme ensimmäisen sinipyrstön. Lähdimme kiipeämään lähemmäksi sitä ja saimme sen lopulta näkyvillekin ja sehän oli komea vanha koiras! En ollut ikinä itsekään nähnyt vanhaa koirasta hyvin, joten oli mahtava päästä katsomaan ja kuvaamaan tätä ikimetsien jalokiveä!

Jätettyämme sinipyrstön kuusen latvaan jatkamaan laulamistaan, kuulimme alempaa rinteestä pari kertaa pohjantikan rummutusta. Lähdimme katsomaan, josko löytäisimme linnun näkyvillekin, muttemme sitä löytäneet. Niinpä kohta jatkoimme taas kohti seuraavia huippuja. Niiltä löytyi sitten lisää sinipyrstöjä, ainakin kolme laulavaa ja taas yksi kaunis vanha koiras saatiin kuvaushollillekin. Sitten jatkoimme jo länsirinteelle, jota pitkin palailimme Suolammen rantaan, jonka läheltä löysimme puiden latvustoissa täyttä päätä laulaneen idänuunilinnun. Myös tämä saatiin näkyville ja kuvattavaksikin. Istuskeltuamme hetken laavulla, jatkoimme liukasta ja todella jyrkkää rinnettä varovaisesti laskeutuen alemmaksi kohti Konttaisjärveä ja lähdimme viistosti rinnettä takaisin päin. Laskeutuessamme näimme mehiläishaukan kaartelevan metsän päällä, mutta muuta emme sitten aivan hikipäässä suorittamastamme tehokomppauksesta huolimatta löytäneet, emme edes niitä yhä puuttuvia pyitä! Englantilaisillehan ei tietenkään riittänyt se, että olimme niitä jo kuulleet vaan sellaisia piti vielä nähdäkin.

Olimme aivan poikki, kun lopulta olimme kivunneet Konttaisen parkkipaikalle, jolla oli jopa kuusi muuta autoa parkissa. Taisi olla aika monta rallijoukkuetta pohjustamassa samoissa maisemissa? Törmäsimmekin pariin joukkueeseen, joista tutumpi oli Valosen Jussin porukka, jossa olivat mukana myös pojat Arttu ja Perttu. Vaihdoimme kuulumisia ja näimme jutustelun lomassa palokärjen, pari kuukkelia sekä pari muutakin ihan hyvää rallilajia. Saimme Jussilta myös ohjeet seuraavalle bongauksellemme.

Niinpä kohta ajelimme Jussin antamien nuottien mukaisesti, mutta navigaattori tekikin melkoiset temput ja vei meidät aivan väärään paikkaan. Niinpä jouduin kaivamaan Lintutiedotuksen ajo-ohjeet ja lopulta löysimme oikeaan paikkaan Peurasuolle. Pellolta kuului heti lupaavan kuuloinen pensastaskumainen laulu, mutta mitään emme löytäneet näkyville. Pian oli hiljaista ja epäilimme jo olevamme silti väärässä paikassa, kunnes laulu kuului taas aivan suoraan päältämme. Itse en lintua nähnyt, mutta Paul, joka oli hieman sivummalla, näki sen, mutta kohta se lähti lentoon ja lensi aivan pellon perälle, mutta laskeutui onneksi erään puun latvaan laulamaan jo aiemmin kuulemaamme sävelmää – kyseessä oli kaunis sepeltasku. Katselimme lintua jonkin aikaa, kunnes aloimme tuntea itsemme todella väsyneiksi. Vaikka luvattua sadetta ei ollutkaan tullut eikä sitä ollut ihan näköpiirissäkään, päätimme ajella kämpillemme nukkumaan kellon ollessa noin yhdeksän aamulla.

Nukuimme taas pitkälle iltaan ja olimme lopulta suunnittelemassa jonkinlaista leppoisaa iltaretkeä, kun Peunan Antti soitti ja ilmoitti, että hänet oli kuin olikin värvätty taas ralliporukkaan ja hänelle sopi paremmin yhteinen iltaretki saman tien kuin seuraavaksi päiväksi suunnittelemamme aamuretki. Niinpä kohta olimme hakemassa Anttia kyytiin ja suuntasimme saman tien bongaamaan pöntössä pesiviä lapintiaisia. Tiaiset olivat onneksi yhä liikekannalla, vaikka ilta oli jo varsin pitkällä ja Tim sai kaipaamansa eliksen. Brittien yrittäessä tinttien kuvausta, me katselimme Antin kanssa kartalta meille sopivia retkikohteita seuraavalle päivälle. Tintit kävivät pöntöllä hyvin harvakseltaan ja olivat liikkeissään niin nopeita, ettei niitä oikein päästy kuvaamaan, kun ne aina sujahtivat pönttöön niin nopeasti. Lopulta toinen niistä oli jäänyt pönttöön ja toinen jäänyt myös pitkäksi aikaa ruoanhakureissulle tai jopa mennyt jonnekin muualle yöpymään, joten päätimme jatkaa matkaa. Tarkistimme seuraavaa päivää varten läheisen pohjantikankin pesän, jonka lupasimme pitää salassa rallijoukkueilta, sillä lähistöllä pesi myös hyvin kuulemamme kanahaukkapari, joka tietysti arkana pesijänä ei pitäisi liian monen rallijoukkueen käynnistä. Emme pohjantikkojakaan nähneet, mutta meinasimme seuraavana päivänä tulla lapintinttien ohella tällekin paikalle parempaan aikaan vuorokaudesta.

Katseltuamme hetken eräällä järvellä uiskennelleita pilkkasiipiä, jatkoimme etsimään urbaaneja riekkoja, jotka elelivät aivan asutuksen tuntumassa eräässä kaupunginosassa. Valitettavasti riekot pysyivät meiltä piilossa, mutta ajattelimme tulevamme tällekin paikalle uudelleen. Antti näytti läheltä myös pikkusirkkupaikan, joka sekin olisi varmasti äänessä aamusta. Lopulta ilta oli jo pitkällä ja kävimme hakemassa keskusta grilliltä roskaruokaa, heitimme Antin vanhempiensa kämpille ja suuntasimme kämpille syömään ja taas vaiheeksi nukkumaan. Itse olin vuorostani nyt aika pahasti vilustunut, joten olin todella levon tarpeessa.

11.6. Heräsimme kuitenkin taas ennen kolmea ja kolmelta olimme liikenteessä. Keli oli todella kylmä ja väliin hieman ripsautti vettäkin, mutta lähdimme silti taas etsimään city-riekkoja. Eihän niitä taaskaan löytynyt, mutta lähistöllä ollut pikkusirkku lauleskeli ja näyttäytyi kivasti mutta harmittavan lyhyesti eikä valoakaan liiemmälti ollut kuvausta ajatellen. Säynäjäperästä ei löytynyt lisää sirkkuja kovasta tuulesta johtuen mutta Kuusamossa harvalukuinen lehtokerttu lauloi täysillä ja suopöllö lensi ohitsemme.

Sitten jatkoimme Kuusamon pohjoispuolelle, jossa Matolampi oli lähes tyhjä ja hyvä pyypaikkakaan ei tuottanut mitään, vaikka atrapoimme paikalla varsin pitkään. Antinperän lintutorniltakaan ei juuri näkynyt muuta kuin poroja ja 21 liroa. Jatkoimme matkaamme Heikkilään, jossa lauloi taas pikkusirkku lyhyesti ja Paul näki vilauksen sinisuohaukkanaaraasta. Täälläkin oli liikkeellä parikin pohjustajaporukkaa, vaikka keli oli kyllä varsin surkea ainakin laululintuja ajatellen.

Sitten meillä oli edessä pitkä ajo Antin nuotittamalle paikalle, jossa oli jo pitkään liikkunut hullu metso, joka oli hyökännyt ihmisten kimppuun jo heti paikalle saavuttaessa. Olipa se pahimmillaan taklaillut jo liikkuvia autojakin sekä kerran yrittänyt autoon sisään avoimesta ikkunasta.

Niinpä perille päästyämme toiveet siitä, että vihdoin näkisimme jonkin muunkin kanalinnun kuin teeren olivat korkealla. Mutta vastaanottokomitea ei ollutkaan paikalla! Kävelimme ensin tiellä edestakaisin odottaen, että minä hetkenä hyvänsä kukko saapuisi meitä jahtaamaan mutta mitään ei näkynyt. Niinpä siirryimme metsän puolelle komppaamaan ja ajattelin jo, että maineeni maailman huonoimpana kanalintujen näkijänä leviäisi kohta Britanniaankin, kunnes viimein kuulin metsästä jotain epämääräistä kähinää. Siellähän se metso soi erään puun takana kiinnostumatta lainkaan meistä, vaikka kävelimme sitä kuvaamaan. Lopulta ilmeisesti rikoimme sen ärsyyntymiskynnyksen ja lintu hyökkäsi kimppuuni, mutta jalkaa ojentamalla ja myöhemmin Paulin minulle löytämää keppiä ojentamalla sain sen pidettyä etäällä. Lopulta vain kymmenkunta metriä peruutettuamme, lintu jätti taas seuraamisemme ja päätimme jättää sen soimaan yksinäisyyttään metsään. Ilmoitimme tietysti linnun muuttuneesta köytöksestä Peunallekin, sillä sen löytäminen saattaisi tuottaa vaikeuksia myös paikalla käyville ryhmille ja myöhemmin kuulimmekin, ettei lintua enää ollut seuraavan ryhmän toimesta löydetty lainkaan.

Tyytyväisinä lähdimme palailemaan kohti Kuusamoa ja lopulta stoppasimme Kuusamon Uistimen kahvilaan aamukahville ja eräs aamujäätelölle. Lopulta stoppi tuli kalliiksi, kun ostin aivan älyttömän hyvän mutta kalliin staijipaidan itselleni. Stoppimme ajan oli satanut rankasti mutta onneksi sade taas taukosi ja jatkoimme kuvaamaan lapintiaisia. Linnut näyttäytyivätkin nyt hieman paremmin ja saimme jonkinlaisia kuvia otettua, vaikka olimmekin aivan jäässä kylmästä säästä johtuen. Jatkoimme sitten vielä pohjantikan pesälle, josta naarastikka kurkisti jo valmiiksi paikalle saapuessamme. Niinpä saimme tästäkin jonkinlaista kuvaa otettua. Odottelimme jonkin aikaa paikalla, josko koiraskin saapuisi tai naaras kävisi kokonaan ulkona pesästä, mutta kun mitään ei tapahtunut, päätimme lopulta lähteä kämpillemme taas nukkumaan.

Heräsimme taas kuuden aikohin ja suuntasimme läheiseen irkku-sporttiravintolaan syömään. Telkkarista alkoi sopivasti Valko-Venäjä – Suomi -jalkapallomatsi, jota oli mukava katsella syönnin ja jutustelun lomassa. Ruokailun jälkeen palailimme kämpille, jossa Paul suuntasi vielä nukkumaan, Tim kirjoitteli jotain ja itse kattelin matsin loppuun ennen kuin päätin itsekin Timin tapaan ummistaa silmät vielä tunniksi.

Puoliltaöin heräsimme, pakkasimme auton ja lähdimme äärimmäisen pitkälle paluumatkalle kohti Helsinkiä. Vaikka keli oli todella surkea, päätimme tehdä pikakierroksen city-riekkojen perässä. Perinteiset paikat olivat kuitenkin taas tyhjiä ja lähdimme ajamaan kohti etelää. Mutta päästyämme parin kilometrin päähän, näki Tim pyörätien yli juoksevan riekon ja kuskina ollut Paul stoppasi ja pakitti paikalle ja siinähän se koiras riekko soi keskellä pyörätietä! Tuurimme kanalintujen osalta tuntui vihdoin kääntyneen.

Kävimme vielä tankilla ja lähdimme ajamaan kohti Kajaania. Ja kuinka ollakaan juuri ennen Kuusamon rajaa tien varressa kökötti taas metso. Paltamossa näimme suopöllön ja pian ohitimme Kajaanin ja jatkoimme kohti Nurmesta ja lopulta tankkasimme taas Juukassa. Joensuussa käännyimme kohti Liperiä ja lopulta parkkeerasimme Lautasuon venerantaa ennen olevaan tienhaaraan. Paikalla oli runsaasti muitakin bongareita, jotka olivat kuitenkin jo lähdössä paikalta pois. Juttelimme hetken tuttujen Koivulan Matin sekä Lindénin Andreaksen kanssa (joista jälkimmäiseen olimme Paulin kanssa törmänneet myös kesän 2007 reissullamme), jotka kuitenkin opastivat meitä menemään pelipaikalle saman tien, sillä kenttäkerttunen oli kuulemma laulanut koko ajan lyhyempiä ja lyhyempiä pätkiä ja tauot olivat olleet koko ajan pitempiä, se saattoi olla lopettelemassa yön laulujaan. Niinpä kiiruhdimme venerantaan, jossa kuuluikin enää vain ruokokerttusten tauotonta laulua. Kun reiluun varttiin emme kuulleet mitään muuta, aloin jo hermostua, että menisikö tämäkin bongausreissu munilleen – olihan minulla jo vuoden aikana mennyt kaikki aiemmat neljä elisbongausreissua pieleen eri syistä. Lopulta kuitenkin venevalkaman toiselta puolelta kuului vaisusti ruokokerttusten takaa lurittelevaa, hieman temmoltaan luhtakerttusmaista laulua. Singahdimme kiireellä valkaman toiselle puolelle ja siellähän se lauloi – kireästi mutta silti kauniisti laulava kenttäkerttunen! Kuuntelimme lintua jonkin aikaa ja otin lyhyen äänityksenkin, mutta lintu oli sen verran kaukana tiheässä ruovikossa, ettei sitä ollut mitään toivoa nähdä. Niinpä aika pian lähdimme jatkamaan pitkää matkaamme.

Liperissä pysähdyimme vielä aamukahveille ja hieman eväitä ostamaan ja sitten lähdimme ehkä hieman yllättäen kohti Varkautta. Varkauden jälkeen otimme suunnan Mikkeliin, ja koska huomasin, että meillä oli noin puoli tuntia löysää aikaa, otin puhelimen kouraani ja järjestin meille hieman ohjelmaa matkan varrelle. Juvan paikkeilla näimme mehiläishaukan ja Mikkelin ohitettuamme, ohjasin yhä puikoissa olleen Paulin kääntymään Otavan risteyksestä ja pian parkkeeraamaan läheisellä bussipysäkillä olleen punaisen pakettiauton viereen. Suojarinteen ”Potu” oli lupautunut ohjaamaan meidät vielä viimeiselle yritykselle pyymetsään – tämä pieni viheliäinen metsäkanalintu kun oli meillä yhä näkemättä. Ja näin Potu pääsi myös tapaamaan Paulin, olivathan he tutustuneet toisiinsa muutamaa vuotta aiemmin Foulan reissullamme.

Sitten kolusimme neljän hengen rivissä Haanmäen todella komeita metsiä pyy toiveissamme, mutta havainnot jäivät naaras pikkusieppoon, pariin sirittäjään, peukaloiseen, puukiipijään ja töyhtötiaiseen. Lopulta jouduimme heittämään hyvästit niin Potulle kuin pyyhaavaillemmekin ja lähdimme kohti Helsinkiä. Olimme jo hieman tavoiteaikataulusta myöhässä, mutta Paul, joka yhä vain sinnikkäästi halusi ajaa, painoi kaasua sen verran raskaammin, että nopeita teitä pitkin olimme lopulta Helsinki-Vantaan lentoasemalla tuntia ja 45 minuuttia ennen kaverusten koneen lähtöä. Ehdimme näin hyvin tankkailla auton, samalla kun itse kannoin tavarani paikalle saapuneen isäni autoon ja sitten oli edessä hyvästien jättö. Kaverukset ajoivat palauttamaan autoa ja me lähdimme kohti Vihtiä, josta autoni oli nyt haettavissa korjaamolta. Lopulta kuitenkin huomasin vielä telttavermeitteni jääneen kaverusten kyytiin ja niin palasimme vielä niitä hakemaan ja yllättäen pojatkin olivat yhä paikalla ja sain hyvästellä heidät vielä uudemman kerran. Sitten jatkoimme Vihtiin, josta isäni perässä Kirkkonummelle, jossa kävimme syömässä ja sitten minun olikin pakko päästä nukkumaan, sillä en meinannut enää pysyä tolpillani lainkaan…

Raskas reissu oli siis takana! Yhteensä 163 lintulajia oli tullut havaittua, vaikkemme juuri merta nähneet kuin ensimmäisenä yönä muutaman minuutin. Valtaosan retkeilimme lisäksi metsissä emmekä ns. normaaleilla runsaslintuisilla lintupaikoilla. Päätavoite eli pöllöt hoituivat kaikki kuten pitikin, jopa 7 lajin voimin ja näistä Paul sai kaikki tarvitsemansa 4 ja Tim jopa 6 elistä. Toiseksi tärkein tavoite eli ahmakin nähtiin lopulta hienosti. Enemmän ongelmia oli sitten Timille ekstraelisten keräämisessä, kun kanalinnut olivat todella vaikeita, riekko ja metso sentään nähtiin mutta juuri se oikea elislaji eli pyy jäi näkemättä, muutama kyllä kuultiin. Lapintiainen, kuukkeli, pohjan- ja harmaapäätikka olivat kuitekin eliksiä ja muita todella mukavia havaintoja olivat mm. sinipyrstöt, idänuunilinnut, kaikki yölaulajat ja -huutelijat, pikkukultarinta, kenttäkerttunen, sepeltasku, mustaleppälintu ym. Lisäksi näimme valtavat määrät jäniksiä ja rusakoita, 6 hirveä, poroja, kettuja, piisameita, oravan ja muutamia pieni nisäkkäitä. Mielettömän mukavat havainnot ja mukava retkiseura sekä tietysti useammankin hyvän kotimaisen kaverin korvaamaton apu, tekivät retkestä taas unohtumattoman.

J.A.