Koskapa COVID19 oli sulkenut maamme rajat ja perinteinen kesäinen ulkomaanmatka ei näin tullut kysymykseen, oli ainoa mahdollisuus lomareissuun kotimaan rajojen sisäpuolella. Kun kävi ilmi, että veljenpojan rippileiri järjestetäänkin ja samalla myös pienimuotoiset rippijuhlat, oli päätös helppo, että suuntaisimme Lappiin, mikäli vain viikon varotusajalla onnistuisin saamaan lomaa. Olin ollut koko kevään lomakiellossa ja alkukesän parit lyhyet laskentalomat olin ottanut edellisvuodelta säästyneistä lomapäivistä, joten esimieheni oli ymmärtäväinen, että nyt oli hyvä aika suunnata Lappiin, jotta pääsisi juhliinkin ja sukua tapaamaan.

Koskapa Hannan siskolla Elissalla oli myös oma lomansa ja hän oli suunnitellut myös lintureissua Lappiin, oli meidän helppo yhdistää voimamme ja saada näin kaivattua säästöäkin, kun lähtisimme yhdellä autolla liikenteeseen.

Niinpä 18.6. Juhannusaatonaattona saatuani työpäiväni pakettiin lastasimme jo valmiiksi pakkaamamme tavarat autoon ja suuntasimme Tarvaslammelle, jossa ”Elli” oli valmiina meitä odottamassa. Saimme ihme kyllä hänenkin tavaransa mahdutettua autoon ja pian olimme tien päällä matkalla kohti pohjoista.

Keli oli sateinen ja välillä jopa myrskyinen mutta teimme silti, tai ehkä juuri sen takia, pikaisen stopin Saaren Pohjanrannassa, jossa havainnot jäivät kuitenkin vain pariin suokukkoon. Pohjois-Karjalaan päästyämme korkkasimme reissupinnalistan ja Kiteellä näimmekin vauhdista pikkulepinkäisen ja valkoposkihanhen. Sateen kokonaan loputtua päätimme kurvata Kontiolahden Linnunsuolle, jossa käppäilimme tunnin verran havaiten mustaviklon, pyrstötiaisia ja keltavästäräkkejä ym.

Sinipyrstöjä

Matka jatkui lopulta Sotkamon Talvivaaraan, jossa ajoimme todella jyrkkää ja huonokuntoista tietä huipulla olleelle mastolle ja emme olleet ehtineet edes autosta kunnolla ulos, kun kuulimme pari laulavaa sinipyrstöä. Niinpä emme vielä purkaneet muita tavaroitamme kuin rengastusvälineet ja pian meillä oli verkko viritettynä ja atrappi soimassa. Ja eipä aikaakaan, kun verkossa roikkui hieno vanha koiras sinipyrstö! Koska homma tuntui olevan helppoa, kokeilimme saman tien myös toista lintua, mutta tämäpä olikin hiljentynyt eikä sitä havaittu illan aikana enää lainkaan. Sen sijaan renkaan jalkaansa saanut lintu lauloi koko illan, yön ja seuraavan aamunkin koko ajan.

Pystytettyämme telttamme ja syötyämme olimme varsin pian valmiit unten maille. Olihan meillä Hannan kanssa koko keväältä melkoiset univelat kerättynä ja tältä reissulta niitä olisi takuulla lisää luvassa.

19.6. heräsimmekin jo ennen aamuyhtä ja taas olivat molemmat sinipyrstöt äänessä. Kohta meillä oli verkko pystyssä ja eipä mennyt kuin hetki, kun meillä oli vielä edellisiltaista lintua upeampi sininen vanha sinipyrstö hyppysissämme.

Jatkoimme sitten rengastusvälineistö mukanamme kiertämään Talvivaaran länsirinteen metsiä ja pienen kävelyn jälkeen löysimme seuraavan sinipyrstön. Ja pian alkoi tuntua, että sinipyrstö oli selvästi runsain laulava lintu metsissä! Aina kun edellisen laulu alkoi jäädä taaksemme, löytyi seuraava ja usein kuului parikin uutta lintua. Yritimme saada verkkoon ainakin lähes kaikkia löytämiämme lintuja mutta vain yksi vanha lintu kävi törmäämässä verkkoon kimmoten siitä kuitenkin vapaaksi. Nuoret linnut lähestyivät verkkoa aina huomattavasti varovaisemmin ja epäluuloisemmin puiden latvuksista ja yhtäkään lintua emme saaneet kiinni. Yksi varoitteleva naaraskin löydettiin mutta tätäkään emme kiinni saaneet. Lopulta kuulimme aamun aikana yhteensä 13 sinipyrstöä, mutta vain telttamme lähellä olleet oltiin saatu kiinni.

Muita aamukävelyn havaintoja olivat neljä idänuunilintua, joista kolme kuului samaan pisteeseen, kaksi käenpiikaa, muutama peukaloinen, töyhtötiainen, pikkukäpylintuja, punatulkkuja ja metsäviklo. Ja mainittakoon että hyttysiä oli aivan riittävästi! Ehdimme kävellä aamun ja aamupäivän aikana vain pienen osan Talvivaaran rinteestä. Sinipyrstöjä olisi varmaankin ollut vaaralla vielä runsaasti lisää? Talvivaaran hienot kuusikot ja lakialueen suot tekivät meihin vaikutuksen luonnontilaisuudellaan. Ihmistoiminnasta ei näkynyt metsissä jälkiä.

Leiriimme palattuamme nukuimme muutaman tunnin päiväunet ja lähdimme sitten jatkamaan matkaamme.

Ristijärvellä näimme tien ylittäneen mehiläishaukan ja matkalla päätimme seuraavan kohteemme ja lopulta kurvasimme Puolangan Kuirivaaran lähellä olevalle aukealle etsimään sopivaa telttapaikkaa.

Itse vaara ei juuri edes näkynyt telttapaikkaamme, joten odotukset eivät kohonneet kovinkaan korkealle seuraavaa aamua ajatellen – etenkin kun hyttysiä ja muitakin verenimijöitä oli nyt jo todella paljon. Illan ainoaksi havainnoksi näkyi aukean päällä lentänyt hiirihaukka.

20.6. heräsimme taas aikaisin ja pian olimme kiipeämässä jyrkkiä rinteitä kohti Kuirivaaran etelärinteitä. Eipä meidän tarvinnut taaskaan kauan kävellä, kun kuulimme edestämme tutun matalan varsin yksitoikkoisen sinipyrstön laulun. Ja kohta meillä oli taas yksi vanha sinipyrstö kihlattavana.

Kävelimme aamuyön ja aamun metsässä kuullen yhteensä yhdeksän sinipyrstöä, joista onnistuimme nyt jallittaa kaksi 2kv lintuakin verkkoon. Myös kaikki muut näkemämme linnut olivat näitä nuorempia koiraita. Näiden lopullinen verkkoon saanti edellytti lopulta sitä, että kun ne olivat viimein tarpeeksi lähellä verkkoa atrappia etsimässä, piti ne ajaa verkkoon.

Muita havaintoja olivat naaras pohjantikka, muutama tiltaltti ja järripeippo, palokärki, liro, metsäviklo, puukiipijä jne. Kuirivaaran kuusikot olivat Talvivaaraan verrattuna vähän harvempia ja avonaisempia. Myös kaatuneita puita oli vähemmän. Kuirivaaran reittimme kattoi vanhan metsän alueesta ehkä maksimissaan kuudesosan.

Pakollinen sukuloimisosuus

Nukuttuamme taas aamu-unet, jatkoimme matkaa Pudasjärven Syötteelle veljeni Rikun mökille, jossa oli mukava tavata pitkästä aikaa koko Rikun perhettä. Ilta meni leppoisasti rupatellen ja hyvin syöden ja ehdinpä käydä Rikun kanssa lenkilläkin.

21.6. aamulla kävimme Rikun vaimon Pirjon kanssa lenkillä ja yllätys-yllätys lenkin ensimmäinen laulava lintu oli Aurinkokalliolla laulanut sinipyrstö! Näitä todellakin tuntuu tänä vuonna olevan enemmän kuin koskaan!

Päivällä otimme sitten taas suunnan kohti pohjoista ja Rikun porukkakin lähti peräämme uudella asuntoautollaan. Lopulta käytyämme Kemijärven ABC:lla odottamassa ruokaa yli 40 minuuttia sitä lopulta lainkaan saamatta, kiiruhdimme kolmeksi veljeni Pirkan pojan Veikan rippijuhliin. Näin koronakesänä juhlat olivat ymmärrettävästi varsin pienimuotoiset, mutta meille tämä oli jopa mukavampi, kun paikalla oli lähinnä vain lähisukua.

Juhlien ohessa tehtiin jokunen lintuhavaintokin, kun Pirkan ruokinnalla kävi koiras punavarpunen ja illalla pihalle telttojamme pystyttäessä lensi ylitsemme lehtokurppa.

22.6. teimme Pirkan kanssa aamuretken Kemijärven lintupaikoille, joilla ei tietenkään näin keskikesällä kauheasti havainnoilla juhlittu, mutta mm. jokunen kaakkuri ja härkälintu sekä yksittäiset sinisuohaukka ja piekana nähtiin.

Käytyämme vielä aamulenkillä Pirkan kanssa, oli meidän pakko lähteä jatkamaan matkaamme kohti pohjoista. Seuraavan stoppimme teimme Pelkosenniemen Sokanaavalla, jossa näkyi pari tilheä ja keltaväiskiä sekä suolampareessa uiskennellut kuikka ja sitten matka jatkui Sodankylän Ilmakkiaavalle, jossa näkyi kalasääski sekä taas keltavästäräkkejä. Matkan jatkuttua näkyi eräällä tietyöllä odottaessamme tien yli juossut kärppä.

Inarin Ivalon Mellanaapa

Tehtyämme pikastopin Sodankylän Porttipahdan padolla ja hoidettuamme Inarin Laanilasta pienen odottelun jälkeen lyhyesti näyttäytyneen virtavästäräkin, pääsimme lopulta kohteeseemme Inarin Ivalon Mellanaavalle, jossa pian tapasimme Osmosen Ollin, jonka kanssa kävelimme jätevedenpuhdistamon alueelle, jonne Ollin ansiosta oli viime vuosien aikana noussut yllättävänkin toimiva lintuasema. Kiersimme verkkopaikat ja totesimme muutaman verkkotolpan kaatuneen keväällä paikalla olleiden mastonpystytystöiden takia. Koska olimme vuoden ensimmäiset rengastajat alueella, ei näitä vielä oltu ehditty korjata. Niinpä aika pian olimme laittamassa verkkoja paikoilleen ja kunnostamassa verkkopaikkoja, joita toki Olli oli onneksi jo edellispäivänä ehtinyt käydä raivaamassa avoimiksi.

Ilta oli jo pitkällä, kun saimme kaiken valmiiksi ja verkot olivat pauloilla ja leirikin pystyssä.

23.6. herätyskellot soivat aivan liian aikaisin. Pian olimme kuitenkin saaneet verkot Hannan kanssa avattua ja koska verkkokierros oli tolkuttoman pitkä jaoimme kierroksen siten, että Hanna ja Elli kiersivät jätärin alueen ja itse kiersin altaiden ympärillä olleita verkkoja. Hanna sitten rengasti linnut ns. asemapömpelin pihalla.

Elli oli jo telttaan kuullut soidintavan jänkäkurpan, joka onneksi kuului vielä verkkokierroksillakin. Ensimmäinen kierros tuotti pari pajusirkkua ja koska toinenkin kierros oli vielä hiljainen, päätimme Ellin kanssa jättää Hannan vastaamaan asematoiminnasta ja lähdimme bongaamaan. Matka oli lyhyt, mutta iso osa ajasta meni siihen, että kävelimme autollemme, jonka olimme jättäneet jätärin portille. Noin kymmenen minuutin ajon jälkeen olimme Ivalon uimarannalla, jossa kuulimme heti vastarannalla laulaneen lapinuunilinnun. Yllättäen rannasta nousi hiekalla makoilleen porotokan takaa siivilleen 2kv harmaahaikarakin, joten pari mukavaa havaintoa tuli tehtyä. Ja koska lapinfyllari siirtyi pikkuhiljaa kauemmaksi ja kuului rantaan enää varsin huonosti, pääsimme pian palailemaan kohti Mellanaapaa.

Ennen porttia tiesimme pysähtyä kohtaan, jossa autosta noustuamme kuulimme heti laulavan pikkusirkun. Lintu näkyikin lyhyesti puun latvassa laulamassa, mutta koska paikalla alkoi olla aivan tolkuttomasti hyttysiä ja koska meillä alkoi olla jo kiire seuraavalle verkkokierrokselle, olimme pian käppäilemässä kohti asemaa. Elli oli aloittanut aamun mukavasti parilla eliksellä ja ekalla koskaan kuulemallaan vuodari-jänkäkurpalla. Ja eipä Hanna ollut ehtinyt käydä tässä välissä yhdelläkään kierroksella, joten suuntasimme saman tien verkoille.

Verkoilla oli varsin hiljaista mutta kylläpä aamun aikana tuli kävelyä, vaikka itsekin kiersin vain toista puolikasta kierroksesta. Simahdin aamulla pariksi tunniksi telttaankin Hannan ja Ellin kierrettyä vielä tyhjä verkkoja. Lähes helteinen sää vähensi lintujen liikkumista selvästi. Lopulta puolilta päivin suljimme Hannan kanssa verkot ja aamun saaliksi oli tullut keltavästäräkki, västäräkki, 2 leppälintua, laulurastas, 9r+2k pajulintua, järripeippo, nuori punatulkku sekä 3r+2k pajusirkkua. Ohessa olimme vielä kuulleet laulavat sinirinnan sekä ruokokerttusen ja hetken sirisseen jänkäsirriäisen ja nähneet tyllin, tilhiä, pikkukäpylintuja ym. Olimme nähneet myös pari hirveä juoksemassa suolla.

Lyhyiden päiväunien jälkeen matkamme jatkui taas kohti pohjoista ja seuraava stoppimme oli Kaamasen Neljän tuulen tuvalla, jossa näimme odottamiamme taviokuurnia 4 koirasta ja 3 naarasta. Yllättäen näimme myös useita lapinmyyriä mutta valitettavasti ilmeisestikin paremmin aamulla näyttäytyviä kuukkeleita ja lapintiaisia emme nähneet.

Piesjänkä ja Ailigas

Jatkettuamme matkaa näkyi Ahvenjärvellä koiras pilkkasiipi ja Basijávren läheisellä pikkulutakolla naaras uivelo. Lopulta kävimme vielä tsekkaamassa, miltä Piesjängällä näytti ennen kuin kipusimme Karigasniemen Ailigakselle portin viereen perinteiselle paikalle pystyttämään telttojamme.

24.6. heräsimme ennen yhtä yöllä ja lähes välittömästi ulos könyttyämme lensi ylitsemme tunturikihu. Me kuitenkin ajoimme kohta rinnettä alas ja suuntasimme Piesjänkälle. Nähtyämme matkalla piekanan, olimme pian käppäilemässä kohti soisempia alueita.

Tunturikihuja löytyi pari paria ja heti ensimmäisessä lutakossa puljasi 16 vesipääskyä, joita näkyi muutama yksittäinen vielä myöhemminkin. Lapinsirri ja suosirrikin nähtiin saman lutakon liepeillä mutta jatkettuamme pitemmälle suolle, oli lintumaailma häkellyttävän hiljaista. Jotenkin tuntui, että suo oli paljon kuivempi kuin koskaan aiemmin ja vähät linnut eivät vielä oikein olleet pesimäpuuhissa. Luntahan oli keväällä ollut todella paljon ja pitkään. Niinpä etenkin pikkulinnut loistivat täysin poissaolollaan. Ensimmäistäkään lapinsirkkua emme löytäneet ja sinirintojakin näkyi ja kuului vain muutama. Urpiaisia näkyi ja kuului harvakseltaan ja yksi pari näytti lähinnä tundraurpiaisilta, mutta ne katosivat liian pian.

Kävelimme aina vetisen suon reunaan asti, josta näimme järvillä tukkasotkien ja telkkien ohella 3 koirasta ja yhden naaras allin. Lopulta päätimme lähteä kävelemään takaisin autolle päin, sillä lintuja oli sen verran vähän, että mieli alkoi jo tehdä tunturiin. Onneksi Hanna löysi vielä naaras riekon ja jänkäkurppa kävi klopsuttelemassa yläpuolellamme ja läysimme vielä kesyhkön vesipääskyn, joten lopulta aamuyö oli kuitenkin ollut lajistollisesti varsin onnistunut.

Eipä aikaakaan, kun olimme taas Ailigaksen portilla ja kiipeämässä kohti tunturia ihmetellen matkalla tunturikasveja ja rinteillä kasvaneita terhakoita männyntaimia. Könysimme Ailigaksen huipulle, jossa kiersimme huippua jonkin aikaa ja taas alkoi tuntua siltä, että missä ihmeessä kaikki linnut olivat? Kiirunoista olivat merkkinä vain sieltä täältä löytyneet höyhenet. Kapustarintoja oli jokunen hassu pari mutta enemmän niitä näkyi yhdessä parvessa, olivat nämäkin tainneet jättää pesimisen kokonaan väliin tältä kesältä? Taas lensi ylitsemme tunturikihukin. Päätimme jatkaa kävelyä läheistä Gaskkamusalasin huippua kohti, kun kelikin oli kerrankin hyvä. Aikaisemmilla reissuillamme emme olleet kävelleet näin pitkälle.

Olin itse nähnyt kiikareilla vilauksen lentävästä pulmusesta ja Gaskkamusalasin huipun tuntumasta niitä löytyikin pari lisää ja löysimme myös munapesänkin. Mutta edelleenkään emme löytäneet muita lintuja. Lopulta koko huippu oli koluttu ja lähdimme alaspäin oikaisemaan lyhintä reittiä kohti linkkimastolle vievää tietä. Ja kuinka ollakaan ollessamme varsin alhaalla kolmen huipun välissä olevalla kivikkoisella tasangolla, kuului vielä alempaa kiirunan soidinääntä! Kohta lintu lensi edestämme ja alkoi narista yhä lähempänä meitä. Pääsimme lintua mukavan lähelle ja lopulta saimme hyviä kuviakin, ennen kuin lintu lensi ylemmäs rinteelle jatkamaan narinaansa.

Ennen tielle pääsyä törmäsimme vielä piekanaa varoitelleeseen tunturikihupariin ja tietä pitkin ikuisuuksilta tuntunutta taivalta takaisin kohti leiriämme taivaltaessamme törmäsimme vielä toiseen kiirunaan, joka sekin narahteli soidinta muttei niin aktiivisesti. Matkalla leiriimme näimme vielä parinkymmenen kapustarinnan parven ja laulavan sinirinnan ja lopulta olimme teltoilla ja varsin pian unten mailla. Ja sopivasti alkoi sadella eli aikataulumme oli taas kerran ollut oivallinen.

Iltapäivällä ajellessamme näimme Nuoppiniemessä piekanan Ja Dalvadasissa Tenojokivarressa Norjan puolella oli lokkiparvessa tuhkaselkälokki. Lintu oli erittäin kookas ja rotevan oloinen ja sillä oli ainoastaan hyvin pienet siipilaikut – jotenkin tästä tuli mieleen graelssii-alalaji – eihän tässä kaukana Norjan rannikosta oltu… Myös pari suokukkoa näkyi ennen kuin matka jatkui taas.

Nuvvus Ailigas

Lopulta kipusimme Nuvvuksessa erään pikkutien varteen leiriytymään. Herätys sovittiin ”myöhäiseksi” eli vasta aamukolmeksi.

25.6. aamuneljän aikaan olimme Nuvvus Ailigaksen juurella ja lähdimme kipuamaan tunturiin jyrkkää ja louhikkoista Cihkagurraa pitkin. Linnut olivat kortilla, kun alkumatkasta näkyi vain hömötiainen sekä sinirinta. Saimme kivuta ihan hiki hatussa aina puurajan yläpuolelle asti ennen kuin vihdoin kuului etsimämme sepelrastaan laulua. Saimme linnun lyhyesti näkyviinkin, mutta emme päässeet sitä kuvaamaan.

Lähes huipulle päästyämme kuulimme outoa viheltävää ääntä, joka sopi lähinnä keräkurmitsalle, mutta emme saaneet ääntelijää näkyviin ja laji jäi epävarmaksi.

Huipulla kolusimme hieman ristiin rastiin ja kohta editsemme lensi toiseen tapaan kireästi äännellyt keräkurmitsa. Se kuitenkin jatkoi matkaansa kauemmaksi eikä sitäkään päästy kuvaamaan. Muuten laelta ei löytynyt kuin jokunen kapustarinta ja pikkukuovi sekä tuulihaukka mutta maisemat tuntureille sekä Tenolle olivat sitäkin komeammat!

Paluumatkalla yritimme taas saada sepelrastasta näytille mutta näimme sen vain lennossa. Alaspäin kävely sujui huomattavasti ylös kipuamista nopeammin. Ollessamme jo aika alhaalla lensi ylitsemme kaksi sepelrastasta kotkottaen. Jalat alkoivat olla jo aika väsyneet, kun vihdoin olimme takaisin autollamme. Kävimme vielä virallisella parkkipaikalla kuuntelemassa, kuinka yksi sepelrastas lauloi ylhäällä rinteessä ja kuulimme yllättäen myös rautiaisen.

Keli oli synkentymään päin ja tuuli oli yltymässä navakaksi, kun jatkoimme matkaa kohti pohjoista. Staijasimme pohjoisempana lyhyesti Tenojokivarressa nähden piekanan mutta keli oli turhan huono enemmille petolinnuille. Lopulta olimme Utsjoella, jossa kävimme pikaisesti kaupassa ja matkan varrella aikatauluja pähkäiltyämme, olimme tulleet siihen tulokseen, että etelään päin olisi käännyttävä.

Spondeja lapuleita

Seuraavaksi kohteeksi valikoitui Skalluvaaran erotusalue, jossa komppasimme kovassa tuulessa Ellille yhä vain puuttuvaa lapinsirkkua vuodariksi, mutta näin itse vain yhden naaraan pariin kertaan lennossa puskissa todella taitavasti piilotellen. Onneksi muita lintuja kuitenkin näkyi mm. piekana, 12 vesipääskyä, mustaviklo, muutama sinirinta sekä isolepinkäinen. Ja ollessamme jo ajelemassa takaisin päin lähellä teurastamoa kuulimme avoimesta ikkunasta lapinuunilinnun! Nousimme sitä kuuntelemaan ja yllättäen sen takaa kuului jokivarresta toinenkin ”lapuli”. Saimme pari lintua näkyviinkin, joista ei ihan voitu olla varmoja, oliko toinen uusi äänetön yksilö vai oliko kauempikin koiras tullut atrappiamme katsomaan?

Matka jatkui etelää kohti ja teimme muutamia pysähdyksiä Kevon tienoolla lähinnä jokivarsissa mutta havikseen kirjautui vain bongattu muuttohaukkapari, tuulihaukka sekä Inarin puolella näkynyt sinisuohaukka. Neljän tuulen tuvalla oli hiljaista ja vain yksi kuurna oli ruokinnalla. Ja matkan jatkuttua näkyi lähilutakolla naaras uivelo.

Lopulta ajoimme Toivoniemen lintutornille, jossa pystytimme leirin turhan lähelle myöhemmin yllättävän vilkkaaksi osoittautunutta tietä. Teltat piti kuitenkin saada kunnolla varjoon, muuten päivällä nukkumisesta ei olisi tullut mitään. Teltan pystytyksen lomassa näimme vilaukselta lapintiaisen, jota hömötiainen tuntui ajavan pois reviiriltään. Pian simahdimme telttaamme ja tarkoitus oli nukkua niin pitkään kuin nukuttaisi. Ja lopulta meillä Hannan kanssa unta riitti reiluksi viideksi tunniksi mutta Elli oli herännyt jo reilua paria tuntia aiemmin ja kivunnut torniin ihailemaan upeita maisemia. Samalla hän oli ihmetellyt korkeita vinkuvia ääniä joita kuului lähimetsiköstä. Kun hiiripöllö oli tupsahtanut jostain puun oksalle näkyviin, oli hän alkanut epäillä ääntelijöitä hiiripöllön maastopoikasiksi ja olipa hän laittanut meillekin viestin asiaa koskien, mutta me heräsimme sitten vasta paria tuntia myöhemmin…

Onneksi herättyämme pöllönpojat olivat yhä äänessä ja helposti löysimme lähimetsästä näkyville pari menninkäistä oksilta kerjäämästä emolta ruokaa. Yhteensä poikasia kuulosti olevan viisi. Emokin näyttäytyi ja ihan kivoja kuviakin saatiin ennen kuin päätimme jättää pöllöperheen rauhaan ja mennä purkamaan leiriämme. Toki tornillakin käytiin vielä ihailemassa hienoja maisemia ja itse kuulin lyhyesti punajalkaviklon ääntelyä.

Ivalon läpi ajoimme lehtokurpan jo lentäessä soidintaan. Sodankylän Madetkoskella näkyi langalla istuskellut suopöllö ja Ilmakkiaavalla sirahti jänkäsirriäinen lyhyesti. Yöllä liikennettä oli vähän, mutta tienvarsissa oli tolkuttoman paljon metsäjäniksiä.

Sirkkuja

Lopulta stoppasimme Vuojärven Kantolassa, jossa oli oleillut Lapissa, ja nykyään lähes missä tahansa, harvinainen peltosirkku. Hetken odottelun jälkeen sirkku alkoi laulaa ja se lauloi aivan yhtä oudosti kuin olimme kuulleet sen Mellanaavalla Osmosen Ollin puhelimessa olleella äänityksellä laulavan. Lintu kuulosti omiin korviimme enemmän ruostekurkkusirkulta, mutta valitettavasti siitä oli olemassa niin hyviä kuvia, että olimme itsekin sen jo todenneet peltosirkuksi, jolta se nyt edelleenkin näytti. Peltosirkku jahtasi erittäin aggressiivisesti paria keltasirkkua pois reviiriltään. Myöhemmin sain kuulla, että Pohjois-Ruotsissa esiintyy tällä tavalla laulavia peltosirkkuja.

Matkamme jatkui Kemijärvelle, josta oli edellisaamuna löytynyt taigauunilintu, mutta tunnin haeskelulla emme sitä löytäneet eikä sitä kukaan havainnut myöhemminkään. Omat havaintomme jäivät hetken laulaneeseen hernekerttuun.

Kuusamoa kohti ajaessamme sain kuningasidean kääntyäkin Sallaa kohti ja lopulta stoppasimme Ruuhijärven rannassa kulkevalle suoralle tielle, jonka molemmin puolin on pensaikkoista suota. Heti ensi stopilla kuului vierestämme aktiivisesti laulanut pohjansirkku. Laitoimme verkon pystyyn mutta sirkku kävi vain kääntymässä verkon vieressä ja jatkoi kauemmaksi laulamaan. Itse käppäilin tietä pitkin hieman edemmäksi ja kuulin pian laulavan pikkusirkun, joka kuitenkin hiljeni ja katosi pian. Kun olin palailemassa verkkopaikalle, oli Hannalla siellä pikkusirkkunauha päällä ja juuri pikkusirkku lentänyt verkkoon!

Stoppailimme parin sadan metrin välein tien varressa ja kuulimme useita pikkusirkkuja lisää ja näimme yhden pariskunnankin ja lopulta onnistuimme saamaan toisenkin linnun verkkoon aika pitkän yrityksen jälkeen, mutta pohjansirkkuja emme löytäneet enempää. Niinpä palailimme vielä yrittämään tien alussa havaitsemaamme lintua. Lopulta verkolla kävi 2 koirasta sekä naaras pohjansirkku mutta yltyneen tuulen takia ne ilmeisesti näkivät verkon eivätkä näin kapsahtaneet ansaan.

Pyydystelyn ohessa kuulimme ampuhaukan, pikkukuoveja ja muita tavallisia suolajeja mutta lopulta väsy alkoi painaa pahasti päälle. Ajoimme läheisen Termusjärven lintutornin parkkipaikalle ja kävimme vielä kävellen tornillakin, joka oli yllättävän kaukana. Emme jaksaneet enää kantaa putkea tornille, joten kaukaiset vesilinnut jäivät määrittämättä, mutta kävelymatkan varrella törmäsimme todella kesyyn koiras pohjantikkaan. Ja telttoja pystytellessämme näin naaras riekon kipittävän tien yli.

Kuusamo

Herättyämme päikkäreiltä auringon lämmittäessä telttojamme liiaksi, söimme ja pakkasimme taas automme ja lähdimme ajelemaan kohti Kuusamoa. Päivä oli pitkällä, joten Kuusamoon ei oltu niinkään enää menossa linturetkelle vaan turistiksi. Mutta toki ns. turistipaikoillakin näkee lintuja. Niinpä ensimmäinen stoppimme Oulangan kämmekkämetsissä tuotti hienojen tikankonttien lisäksi tiltaltin, töyhtötiaisen sekä pari isokäpylintua. Neidonkenkiä emme löytäneet, olivat varmaan jo lopettaneet kukintansa?

Jatkoimme turistikierrosta Kiutakönkäälle koskia ja putouksia ihastelemaan ja ohessa näimme kaksi koirasta ja yhden naarasvirtavästäräkin sekä kuulimme peukaloisen. Sitten stoppasimme Koskipuistossa Käylänkoskella, jossa virtasi vettä todella paljon. Yllättäen löysimme kuitenkin pienestä sivuhaarasta koskikaranpoikasen. Sitten kävimme vielä uudella lintupaikalla Oivangin kosteikolla, mutta havainnot jäivät pariin isokäpylintuun.

Ja pian jatkui taas matkamme kohti etelää, sillä olin itse päättänyt, että meidän pitäisi päästä mahdollisimman pitkälle, jotta lauantaista, reissun viimeisestä päivästä, tulisi kevyempi päivä ennen sunnuntain kiireistä päivää Parikkalassa. Taivalkosken Siltasuolla näkyi suopöllö ja tietysti Hiljainen kansa taideteosta piti stopata ihastelemaan. Hyrynsalmen Hoikkajärven kohdalla koppelo meinasi tulla tuulilasiin ja lopulta ajomatka jatkui ja jatkui muiden aika pitkälti nukkuessa aina Sotkamoon saakka, jossa edessämme näkyi niin hurjan näköinen ukkospilvi, että päätimme pysähtyä eräälle levikkeelle nukkumaan autossa siksi aikaa, että pilvi liikkuisi kohti itää. Edellisöisen myräkän jäljiltä tien varsien metsää oli kaatunut paljon.

Itse en kuitenkaan saanut nukuttua silmäystäkään, joten tuntia myöhemmin jatkoin ajoa ja onneksemme pilvet väistyivät sen verran, ettemme joutuneet ajamaan myrskyssä. Lopulta olimme perillä viimeiseksi retkikohteeksi valitsemallamme Kontiolahden Kolvananuurolla ja pienen etsinnän jälkeen olimme löytäneet kelvolliset telttapaikat ja saaneet teltat pystyyn. Vasta sitten alkoi lähistöllä jyrähdellä oikein kunnolla ja pian sataa varsin rankasti.

Me kuitenkin nukuimme sateen pauhusta piittaamatta ja kuinka ollakaan sade oli loppunut sopivasti, kun aamuseitsemän aikaan heräilimme muutaman tunnin unien virkistäminä.

Erinomainen viimeinen aamu

Ja kohta olimme käppäilemässä kohti Uuroa. Jo telttapaikan vierestä löysimme nuoren naaras valkoselkätikan ja toinen kuului polun varressa. Sitten äkkäsimme pikkulintujen varoittelevan hurjasti erään männyn latvustossa eikä ollut yllätys, kun pienen odottelun jälkeen latvasta lennähti varpuspöllö pakoon hyökkäileviä pikkulintuja. Ja vain pienen matkan jatkettuamme kuului edestämme viirupöllön poikasten kerjuuääntä! Ja yksi pöllönpoikanen löytyi helposti näkyville parin muun poikasen kuuluessa ympäriltämme.

Kuultuamme kaukaisen idänuunilinnun, laskeuduimme uuron pohjalle kävelemään vaikeakulkuista kivikkoa, joka oli sateen takia todella liukasta. Niinpä eteneminen oli hidasta ja vaivalloista, mutta kun lintuja löytyi yhä vain lisää, niin eipä tuo menoa haitannut. Alkuun kuului yksi sinipyrstö vastarinteestä ja kohta toinen ja lopulta vielä kolmaskin. Peukaloisia oli joka puolella ja yhteensä ynnäsimme kävelyn varresta 13 laulavaa ja kolme rätisevää. Tiltaltteja kuului kolme, töyhtötiaisia kaksi ja pikkusieppojakin rätisi lyhyesti kaksi lintua. Ihmettelimme myös uuron pohjalla olleessa purossa asustelleita mutuja. Lopulta polku nousi todella jyrkästi takaisin ylös ja lähdimme palailemaan takaisin autolle päin.

Käveltyämme jo lähes koko lenkin ympäri alkoi vierestämme kuulua tutun kuuloista hiittailua, jota itse väsyneenä mietin pitkään, että mikä tämä tuttu ääni nyt taas olikaan, kunnes Hanna huusi, että täällä on sinipyrstöpoikue! Ja silloin alkoi kuulua myös tuttua raksahtelua, jota olimme hiittailun ohessa kuulleet vaikka kuinka paljon alkureissusta. Pari lentopoikasta sekä naaras saatiin näkyville ja toinen poikasista poseerasi hetken Hannan kuviinkin.

Lopulta olimme takaisin teltoillamme ja pakkasimme hyvin kuivuneet telttamme ja auton muutenkin ja lähdimme taas kohti etelää.

Viimeinen stoppimme oli sitten Kiteen Puhoksessa, josta oli lähes viikkoa aiemmin löytynyt naaras sepeltasku. Lintu löytyi helposti ja se poseerasi todella nätisti kuviinkin. Ohessa kuului pensaskerttuja sekä näkyi jokunen hemppo viimeisiksi retkipinnoiksi, joita kertyi lopulta sen ihmeemmin keräämättä yhteensä 144 lajia.

Lopulta olimme yhteensä 1800 kilometriä ajettuamme takaisin Parikkalassa ja Tarvaslammella meitä odotti lämmin sauna ja valmis ruoka! Olipahan mukava saada itsensä puhtaaksi ja kunnolla ravittua ennen kuin suuntasimme kotiin nukkumaan. Mutta ei me laakereilla lepäämään päästy, sillä seuraavana aamuna oli edessä SSP-rengastus ja illalla vesilintujen poikuelaskenta – eli lomani viimeinenkin päivä oli kyllä varsin tiukasti ohjelmoitu…

J.A.

Kohti pohjoista

Perjantaina 4.7. alkoi minulla viikon mittainen loma ja heti työpäivän jälkeen lähdimmekin Hannan kanssa ajamaan kohti pohjoista. Aikataulu oli tiukka, sillä illaksi piti tietysti ehtiä katsomaan jalkapallon MM-kisojen otteluita. Niinpä ajoimme yhden pysähdyksen taktiikalla aina Pudasjärven Syötteelle ja veljeni Rikun perheen mökille asti. Riku oli jemmannut avaimen meille, joten pääsimme majoittumaan ja illan ensimmäinen peli alkoikin vain varttia myöhemmin.

Syötteellä

5.7. nukuimme univelkojamme pitkään ja vasta kymmenen aikaan kävimme kävelemässä läheisen Vattukurun kierroksen. Hellesäässä linnut olivat tietysti varsin hiljaa, joten toivomiamme lajeja ei kuulunut; ainoa mainittavampi havainto oli saalista kantanut kanahaukka. Mökille päästyämme simahdimme taas unten maille. Iltapäivällä saapui Riku tyttöjensä Oonan ja Ellen kanssa ja loppupäivä meni pihalla Puma -koiran kanssa telmiessä ja ilta taas futista katsellessa.

Rippijuhlat

6.7. lähdimme jo seitsemän jälkeen ajamaan kohti Kemijärveä ja näimme Taivalkoskella pari koppeloa ja Posiolla suopöllön. jossa olimme lopulta parahiksi vähän ennen kymmentä. Suuntasimme kirkkoon, jossa oli toisen veljeni Pirkan pojan, kummipoikamme Tuukan konfirmaatio. Päivä meni sitten juhlien merkeissä Pirkan kotona. Illalla pystytimme pihalle teltan ja kömmimme nukkumaan.

Pallastunturissa

7.7. emme pitäneet kiirettä, vaan jutustelimme Pirkan perheen kanssa ja pikkuhiljaa suunnittelimme loppulomaa. Emmehän olleet vielä suunnitelleet mitään. Lopulta päätimme suunnata käsivarteen. Lopulta Muoniossa käännyimme Pallastunturiin, jossa hotellin takaa löytyi heti aktiivisesti äännellyt virtavästäräkki. Välillä kuulimme selvästi kahden linnun ääntä ja lopulta näimme toisen linnuista lentävän ylitsemme ja laskeutuvan hotellin katolle. Liekö pari pesinyt siellä, kun katossa oli aika monta sopivan näköistä reikää?

Kävimme hotellin ravintolassa syömässä todella herkullisen aterian, jolla samalla juhlistimme päivää etuajassa hääpäiväämme. Harvoin tulee kehuttua ruokaa julkisesti, mutta Pallas-leike ja Padallinen poronkäristystä tekivät kyllä kauppansa. Vatsat täynnä lähdimme sitten kipuamaan Taivaskerolle ja kiersimme tämän noin 8 kilometrin tunturireitin seuranamme runsaasti paarmoja ja mäkäräisiä. Lintujakin oli ihan mukavasti ja etenkin 4 keräkurmitsapoikuetta, joissa oli yhteensä 10 poikasta, lämmitti mieltä. Myös 4 pulmusta, 6 kivitaskua sekä 2 sinirintaa havaittiin.

Kävimme vielä kävelemässä osan Pallasjoen vehreästä polusta, mutta illalla metsä oli aika hiljainen. Havainnot jäivät pariin Hannan löytämään kämmekkään sekä hippiäisiin. Lopulta kävimme vielä Pallasjärven rannassa, jossa näimme 3 etelään muuttanutta pikkukuovia, etsimässä sopivaa yöpymispaikkaa, mutta kun sellaista ei löytynyt, niin päätimme lähteä ajamaan kohti pohjoista.

Muonion Kätkäsuvannossa bongasimme lauleskelemaan intoutuneen pikkusirkun, joka näkyikin lyhyesti. Sitten näimme Enontekiön puolella vielä pari suopöllöä ennen kuin lopulta olimme liian väsyneitä jatkaaksemme ja pysähdyimme pystyttämään telttaa. Teltan pystyttelyn lomassa Hanna näki sepelrastasparin ja kohta niitä lauloi lähistöllä ainakin kolme koirasta. Hyönteisiä alkoi kuitenkin olla teltan liepeillä niin sairaasti, ettei teltan ovea enää tohtinut avata, joten pian olimme unten mailla.

Hääpäiväretkeilyä

8.7. heräsimme, kun teltassa alkoi olla liian kuuma ja lähdimme jatkamaan matkaa kohti Kilpisjärveä. Autoa pakatessa auto täyttyi hyttysistä, joita listiessä menikin loppumatka rattoisasti. Lopulta kurvasimme suoraan biologisen aseman pihaan ja kävelimme ruokinnalle, joka löytyi helposti ja jäimme odottelemaan ruokinnalla käyvää vuorihemppopariskuntaa saapuvaksi paikalle. Jutustelimme odotellessamme erään työntekijän kanssa, joka kertoi, että jotkut olivat odottaneet lintuja useampiakin vuorokausia ja joskus odotus palkittiin ja joskus ei. Mutta meillä on usein hyvä tuuri ja pian sen jälkeen, kun ruokinnalle oli saapunut ensimmäinen urpiaispari, tipahti ruokinnan alle katveeseen ”Twait” -äännellen yksinäinen pikkulintu. Odottelimme linnun tulevan esiin, mutta lopulta jouduimme nousemaan seisomaan ja siellähän se oli odottamamme vuorihemppo ruokinnan alla popsimassa siemeniä! Olimme olleet paikalla vain hieman reilut puoli tuntia.

Niinpä olimme valmiita lähtemään etsimään sopivaa majapaikkaa seuraaviksi pariksi päiväksi. Olin päättänyt, ettei MM-välieräotteluita sopinut missata ja onneksi lopulta löysimme mukavan kahden hengen mökin Arctic Polar -mökeiltä.

Nukuttuamme pienet päikkärit ja lähdimme vielä iltapäivälenkille Saanatunturin maisemiin. Kävelimme ensin pikkumatkan alarinteessä Hannalle kämmeköitä etsien, muttemme löytäneet mitään ihmeellistä. Sitten kipusimme polkua pitkin aina portaiden yläpäähän asti kuullen polulle pari sepelrastasta sekä useita sinirintoja. Hanna tietysti kuvasi myös kasveja.

Ylhäällä erkanimme polulta ja kiersimme pitkähkön lenkin laen alapuolella rakkakivikkoja komppaillen, mutta havainnot jäivät yhteen ainoaan pulmuseen, kunnes lopulta jaloistani lähti liikkeelle kiiruna. Hannan tultua kuvaamaan lintua, pelmahti Hannan edestä karkuun ainakin 4 aivan minimaalisen pientä kiirunan poikasta. Niinpä otimme vain muutaman kuvan ja jätimme emon rauhassa keräämään onneksi vain noin metrin siirtyneet poikasensa taas luokseen.

Käveltyämme alas suuntasimme mökillemme, jossa pian alkoikin ensimmäinen välieräottelu, jota ei lopulta tarvinnut kauhean pitkään katsoa, sillä Saksa näytti isäntä-Brasilialle kaapin paikan heti kättelyssä.

Mallalla

9.7. herättyämme aika myöhään suuntasimme pienelle aamuretkelle, jonka saldona näkyi mm. ampuhaukka ja piekana sekä kuului taas sepelrastas. Syötyämme kunnolla lähdimme kävelemään Mallan puolelle jatkaen lopulta komealle Kitsinputoukselle saakka. 12 kilometrin kävelyn lintuhavainnot jäivät aika vähiin; piekana, ampuhaukka, sepelrastas ja sinirintoja ym. Maisemat olivat kuitenkin komeita! Ilta menikin sitten toisen välieräottelun parissa, jossa Argentiina löi Hollannin rankkareissa.

Vaellukselle

10.7. huonosti nukutun yön jälkeen lähdimme jo aamuviideltä liikenteeseen ja pian olimme Haltin reitin parkkipaikalla täydessä varustuksessa rinkat selässä lähtemässä pitemmälle parin päivän vaellukselle tunturiin. Mukavasti heti parkkipaikan tunturikoivikosta löytyi 10 kirjosiipikäpylinnun mekastava parvi. Sitten olikin edessä pitkä kävely hankalakulkuisessa kivikkomaastossa. Alkumatkasta havikseen kirjautuivat mm. 5 sinirintaa, pari punajalkavikloa ja valkovikloa sekä liro. Kohta alkoi maastossa olla lapinsirkkujakin ja muutaman tunnin kävelyn jälkeen löytyi ensimmäinen vesipääsky ja lopulta pesivän oloinen pari sekä lähistöltä niiden kaveriksi noussut kolmaskin tunturikihu.

Kuljimme noin puolet matkasta pieniä huonokuntoisia polkuja pitkin ja lopulta lähinnä vain porojen polkuja seuraillen. Niinpä ainakin pari kilometriä kuljimme todella märässä rinnemaastossa, jonne yläpuoleltamme valui lumien sulavettä. Onneksi selvisimme takaisin kuivempaan maastoon ennen kuin vaelluskenkämme olivat läpimärät.

Seitsemän tunnin ja noin 15 kilometrin kävelyn jälkeen löysimme hyvän telttapaikan ja leiriydyimme, teimme ruokaa ja nähtyämme äännellen ylitsemme lentäneen keräkurmitsan olimme aika pian valmiit nukkumaan.

Heräsimme lopulta ennen iltakahdeksaa, söimme taas ja pakkailimme retkivarustuksen reppuihin ja lähdimme klo 20:30 vaeltamaan kauemmas tuntureille kevyemmällä varustuksella. Koko vaelluksen pääkohteelle oli vielä pitkä matka.

Merisirri

Pienen matkan käveltyämme törmäsimme hätäilevään keräkurmitsaan, jolla oli varmaan vielä munapesä, sillä poikasia ei näkynyt. Paria tuntia myöhemmin olimme havainneet tyllin, 2 suosirriä, lapinsirrin sekä 7 laulujoutsenen parven. Lopulta olimme kohdepaikassamme, jossa kiersimme ensin pikkujärven, jolla kellui 3 allia ja sitten suuntasimme järvelle, jolle olimme saaneet tarkat nuotit. Ja eipä aikaakaan, kun kuulimme outoa ”kip” -varoitteluääntä ja löysimme merisirrin käpöttelemästä kivikosta edestämme. Lintu oli selvästi pesimäreviirillään, joten otimme siitä nopeasti muutaman kuvan ja jätimme sen rauhaan, jottemme vain häiritsisi pesintää millään tavalla. Toinen kiireen syy oli se, että hyttysiä oli tunturijärvellä aivan tajuttoman paljon ja tietysti sekin hoputti, että meillä oli vielä todella pitkä paluumatka edessämme takaisin teltallemme.

Jotenkin olimme kuitenkin saaneet upeasta merisirrihavainnosta niin paljon virtaa, että paluumatka sujui todella nopeasti. Toki lintuja havainnoitiin matkalla ja mukavimmaksi havainnoksi näimme komean 21 tunturikihun parven sekä yhden uuden tyllin. Vajaata kolmea tuntia myöhemmin olimme takaisin teltalla jalat aikalailla loppuun käveltyinä ja valmiit nukkumaan.

Rankkaa kävelyä

Olimme nukkuneet vain muutaman tunnin, kun heräsimme todella kovaan ukonilmaan. Ja tietysti ukkonen tuli suoraan päällemme! Telttamme oli aukeassa tunturissa ja lähes korkeimmalla kohdalla, joten kun salamat alkoivat oikeasti iskeä aivan lähistölle, oli meidän singahdettava ulos sateeseen turvaan, sillä pelkonamme oli, että teltan metalliset kaaret vetäisivät salamoita puoleensa. Onneksi sade kuitenkin loppui pian, mutta koska meillä ei ollut mitään tietoa tulevasta säästä – ohimennyttäkään ukkosta ei ollut ennustettu silloin, kun me olimme viimeksi pystyneet sääennustuksia katsomaan ja näimme, että uusia ukkospilviä oli kertymässä Norjan puolella – päätimme valmistaa ruokaa, antaa teltan samalla kuivua auringon paisteessa ja lopulta pakata tavaramme ja lähteä paluumatkalle.

Klo 8:15 lähdimme talsimaan ja päätimme alkuun valita eri reitin kuin tullessa, jotta välttäisimme märät paikat. Niinpä nousimme tunturien laille, joita pitkin kuljimme ensimmäiset kilometrit. Söimmekin ylhäällä tunturissa, kun lopulta saimme tuoreet sääennusteet, jotka paljastivat, ettei uusia ukkosia ollut luvassa. Kuulimme yhden keräkurmitsan ja lopulta seuraillessamme jo tulojälkiämme näimme vielä 3 tylliä, kuulimme suosirrin sekä tutut tunturikihut. Pikkuhiljaa jalkapohjamme alkoivat kuitenkin olla niin loppu kovassa kivikossa kävelystä, että jouduimme pitämään tauon aina jokaisen kulkemamme kilometrin jälkeen. Joka tauolla jouduimme ottamaan kengät pois ja aina, kun oli mahdollista, työnsin itse jalat tunturipuron jääkylmään veteen.

Niinpä paluumatkaan vierähti lopulta kauemmin aikaa kuin menomatkaan, vaikka valtaosa reitistä oli nyt alamäkeä. Loppumatkasta näimme taas punajalkaviklon sekä sinirintoja ja vihdoin olimme perillä autolla neljän jälkeen iltapäivällä.

Käytyämme kaupassa päätimme lähteä ajamaan kohti etelää. Matkalla alkoi sataa oikein urakalla ja niinpä nukuimme viileässä autossa lähes parin tunnin nokkaunet ennen kuin taas jatkoimme matkaa. Hietajängällä näimme vauhdista naaras muuttohaukan ja sateen taas alettua Vähänivalla hiiripöllön. Sadetta riitti niin, että Enontekiö Sotkajärvellä emme nähneet kuin tuhottomasti määrittämättä jääneitä vesilintuja sekä miljoona hyttystä.

Oloksella kävimme syömässä erinomaiset pizzat Ravintola Kammarissa ja lopulta jaksoimme ajaa aina Sodankylän puolelle asti, jossa sade viimein loppui ja pystytimme teltan kuivimpaan mahdolliseen metsään, joka kuitenkin sekin oli aivan täynnä ötököitä ja kömmimme nukkumaan.

Muuttohaukkasuolla

12.7. jatkoimme aamuseitsemältä matkaa ja lopulta klo 9 tapasimme taas Pirkan Kemijärvellä. Kohta lähdimme Pirkan kyydillä retkelle. Alkumatkasta näimme palokärjen ja lopulta pysähdyimme erään suon reunaan ja lähdimme kulkemaan suon keskelle. Aika pian saapui ensimmäinen muuttohaukka räyhäämään yläpuolellemme, joten näytti lupaavalta, että suo oli asuttu. Yllättäen kohta yllemme saapui toinen samankokoinen koiras muuttohaukka, joka kuitenkin kohta sai kyytiä, kun paikalle saapui kolmaskin, isompi naaraspere. Lopulta haukkojen varoittelu kävi intensiivisemmäksi ja pian löysimmekin pesämättään, jossa oli komeasti neljä potraa untuvaista muuttohaukanpoikasta! Pirkka rengasti poikaset meidän toimiessa avustajina ja kuvaajina. Olipahan hienoa!

Lopulta palailimme tyytyväisinä autolle ja palailimme Kemijärvelle, jossa söimme, jutustelimme tovin ja sitten me lähdimme taas jatkamaan matkaa. Lopulta Kuusamoon saavuttuamme päätimme suunnata Oulangalle, josta Hanna toivoi löytävänsä muutamia kämmeköitä ja löytyihän niitä. Pääkohteemme tummaneidonvaippa löytyi helposti ja kuvasimme lisäksi monta erilaista suokämmekkää, joiden määrittämiseen menee varmasti oma aikansa. Ohimennen kävimme tietysti ihastelemassa Kiutaköngästä ja näimme kuukkelin sekä suopöllön. Sitten oli kuitenkin taas aika jatkaa matkaa.

MM-kisojen pronssipeliä kuunnellen aina Sotkamoon saakka, jossa päätimme suunnata nukkumaan Losonvaaralle, josta oli keväämmällä ilmoitettu useita sinipyrstöjä. Lopulta teltta oli taas pystyssä ja me unten mailla.

Kotio

13.7. heräsimme klo 5 siihen, kun sinipyrstö alkoi laulaa aivan telttamme lähellä. Olimme kuitenkin niin väsyneitä, että nukahdimme saman tien uudelleen. Lopulta heräsimme klo 9, kun metsä oli jo aika hiljainen. Ruokaa tehdessämme saapui pohjansirkku tiksumaan viereemme ja lopulta oli meillä taas tavarat kasassa ja lähdimme viimeiselle etapille kohti kotia.

Iltapäivällä olimme lopulta kotona reilut 2700 kilometriä ajettuamme ja noin 75 kilometriä reissussa vaellettuamme. Lopulta voinee sanoa, että reissu, jota emme olleet etukäteen suunnitelleen lainkaan, oli ollut erittäin onnistunut. Päätavoitteena meillä oli ollut kokea ainakin jotain täysin uutta ja siihen olimme pystyneet moninkertaisesti! Merisirriä ja vuorihemppoa emme olleet koskaan nähneet aiemmin pesimämaisemissaan Suomessa ja muuttohaukkojen rengastus oli myös jotain aivan uskomatonta. Ja mainittakoon, että kyllähän me pesivän oloiseen tunturihaukkaankin törmäsimme matkan varrella, mutta siitä emme kerro teille yhtään enempää.

J.A.

Skotit saapuvat

Lauantaina 7.6. lähdimme Hannan kanssa iltapäivällä ajamaan kohti Lappeenrantaa. Neljän skotlantilaisen seurue oli samoihin aikoihin laskeutumassa Helsinki-Vantaalle ja porukassa oli mukana Scilly-saarilla kanssani ollut Ken Shaw. Olimme Kenin kanssa pitäneet yhteyttä lähes vuoden verran ja olimme Hannan kanssa lupautuneet toimimaan porukan oppaina viikon ajan Itä-Suomessa. Porukan päätavoitteina oli tutustua Suomen linnustoon, hoitaa elikseksi ahma sekä mahdollisuuksien mukaan ainakin lapinpöllö sekä tietysti lisäplussana nähdä muita Suomen erikoisuuksia, unelmissa oli myös liito-orava. Olimme sopineet tapaavamme illalla Lappeenrannassa. Odotellessamme että he saavat matkatavaransa ja vuokra-autonsa ja ajavat Lappeenrantaan, oli meidän tarkoitus pohjustaa hieman Joutsenon ja Lappeenrannan paikkoja. Niinpä suuntasimme ensin Joutsenon Kivisaareen, jossa oli taas päivällä ollut harmaalokkiparvessa aroharmaalokki. Lintu löytyikin helposti ja Hanna sai kuitattua Suomi-pinnan. Seuraavaksi pohjustimme Kotasaaren mustakurkku-uikut ja rastakerttusen sekä huudelleen harmaapäätikan. Sitten saimme lopulta yhteyden skotteihin, jotka kertoivat, ettei kahden heistä matkatavarat olleet saapuneet vaan he odottivat niiden saapuvan viiden lennolla. Niinpä meillä olikin yhtäkkiä pohjustus- ja retkeilyaikaa lisää. Jatkoimme Vapon altaille, joilta löytyi 17 mustavikloa, 5 suokukkoa, vesipääsky sekä 8 valkoposkihanhea. Mutta koska alkoi näyttää siltä, ettemme kuitenkaan enää illalla ehtisi käydä mitään näistä paikoista, ajoimme Lappeenrannan Vihtolaan tutustumaan heinäkurppien soidinpaikkaan, jossa päätimme sitten ottaa lyhyet iltapäiväunet, sillä meillä oli aikamoiset univelat jo ennestäänkin.

Heräsimme lopulta sovitusti, kun skotit soittivat 50 kilometriä ennen Lappeenrantaa. Matkatavarat eivät olleet tulleet, vaan ne tulisivat joskus perässä Parikkalaan. Ajoimmekin Askolan lintutornilla piipahdettuamme Lauritsalan ABC:lle, jonne kurvasivat pian skotitkin ja vihdoin tapasimme Kenin, Keith Mortonin, Stuart Bennin sekä Chris Rollien. Kävimme absilla syömässä ja kaupassa ja suuntasimme Haapajärvelle, sillä vielä ei ollut mitään järkeä mennä heinäkurppia katsomaan ja kuuntelemaan. Haapajärven tornilla skotit pääsivät tutustumaan hieman tavalliseen linnustoon pikkulokkeineen ym. Pari kultarintaa lauloi rantametsässä ja harmaasorsapari näkyi parempina havaintoina. Lopulta jatkoimme Vihtolaan, jossa olimme klo 22:30. Aika pian näkyi pellolla pari kurppaa lyhyellä lentopyrähdyksellä ja Hannan kanssa kuulimme lyhyet pilinät, mutta sitten tuli aivan hiljaista. Ruisrääkät, satakielet ja viitakerttuset toki olivat äänessä, mutta kurpat eivät. Lopulta ainakin osa skoteista näki yhden kurpan pomppivan heinikossa, mutta ääntä ei kuulunut tästäkään. Lopulta klo 00:30 annoimme periksi ja lähdimme ajamaan kohti Parikkalaa. Olivathan osa skoteista matkustaneet jo pitkälti toista vuorokautta.

Ajoimme suorinta tietä Pistoniemen Lomamökeille, josta olimme varanneet porukalle mukavan rantamökin. Pihamaalla meitä odotti tolpan nokassa kököttänyt sarvipöllö. Lopulta kuitenkin kaikki olivat valmiina ja me ajoimme Hannan kanssa kotiin nukkumaan.

Helppo aloitus

8.6. nukuimme pitkään, sillä olin sopinut tapaavani skotit vasta klo 10, jotta he saivat univelkoja nukuttua. Olimme suunnitelleet, että ensimmäinen retkipäivä olisi leppoisa paikalliseen linnustoon tutustumispäivä. Niinpä kuulosteltuamme ensin Pistoniemen pihamaastossa kuhankeittäjää, punavarpusia ja muita tavallisia lajeja, ajoimme Argusjärven rantaan, jossa kuulimme ja näimme viitakerttusia sekä runsaasti muita tavallisia laulajia. Sitten jatkoimme Siikalahdelle, jossa kävimme ensin patotiellä, jossa rastaskerttunen esiintyi hienosti, nuolihaukat lentelivät yllämme ja löytyipä pohjoispuolen pikkulokkiparvesta mustatiirakin! Sitten jatkoimme lintutornille, josta näimme muutamia petolintuja, heinätavin, härkälintuja ym.

Klo 13:30 ajoimme kylille, jossa Hanna hyppäsi oppaaksi, sillä olin itse lupautunut taas yhteispyörälenkille, olihan meillä enää viikko historialliseen Parikkala-pyöräilyyn. Hanna suuntasi ryhmän kanssa ensin syömään ja sitten Saarelle, jossa he kiersivät kaikki perinteiset paikat havaiten mm. peltosirkkuja, sinisuohaukan, valkoposkihanhia ym. Iltapäivällä porukka oli taas todella väsynyttä, joten päästimme heidät ottamaan rennosti mökilleen.

Vähän rankempaa kotiseuturetkeilyä

9.6. tapasimme aamukolmelta ja ajoimme sitten suoraan Siikalahdelle, josta hoidimme huutelevat naaras pikkuhuitit ja luhtahuitin mutta ruokosirkkalintua ei ruokokerttusmetelin takaa kuulunut, rastaskerttunen toki raksutti yhä täysillä. Stopattuamme Liuharannassa kuuntelemaan luhtakerttusta, jatkoimme Melkoniemen metsiin. Kiertelimme metsissä muutaman tunnin ja löysimme 3 idänuunilintua, pikkusiepon, monia muita tavallisempia laulajia sekä koppelon ja kuulimme kanahaukan, mutta kuukkelit pysyivät molemmilla paikoilla piilossa. Kävimme vielä pointsaamassa varpuspöllön pojat yhdestä pöntöstämme, ennen kuin itse suuntasin klo 7:30 töihin muiden jatkettua vielä katsomaan kuikkia, kaakkureita, kämmeköitä, korentoja, perhosia ym.

Töiden jälkeen iltapäivätorkut keskeytyivät, kun piti suunnata asemalle noutamaan linja-autolla saapuneita hukassa olleita matkatavaroita. Veimme ne tietysti saman tien Pistonniemeen, jossa myös pikkuhiljaa oltiin heräilemässä. Lämmitimme porukalle saunan ja sovimme seuraavan retken alkavaksi muutamaa tuntia myöhemmin.

Niinpä klo 23:30 tapasimme taas ja lähdimme yöretkelle. Jo Pistonniementiellä kuulimme ensimmäisen viitasirkkalinnun ja kohta kuuntelimme Lomahovin läheltä paria yötä aiemmin löytämääni lehtopöllöpoikuetta. Sammallammella näimme lyhyesti kehrääjän, jollainen sitten kuului hyvin Kolmikannassa. Kullinsuolla oli hiljaista mutta näimme tulvilla muutaman valkoviklon, metsäviklon, tyllin sekä valkoposkihanhia. Kontiolammella kuului kaksi viitasirkkalintua, pensasirkkalintu sekä luhtakerttunen. Viitakerttusia, ruisrääkkiä ja satakieliä kuului tietysti joka pysähdyksellä ja pari sarvipöllöpoikuettakin kuultiin. Patotiellä ruokosirkkeli oli hetken äänessä, muttei aloittanut enää uudelleen hetken odoteltuamme, mutta Ristiharjun viiriäinen pytpytti itsensä reissupinnaksi. Sitten olikin taas aika suunnata nukkumaan.

Pohjois-Karjalaan

Itse olin taas päivän töissä, mutta muut lähtivät kymmenen aikoihin ajelemaan itärajaa pitkin kohti Lieksaa. Matkan varren havainnointia haittasi todella kova tuuli, mutta tavallisten lajien lisäksi ihmeteltävää riitti erilaisissa retkeilybiotoopeissa ym. olivathan kaikki skotit RSBP:n työntekijöitä ja näin kiinnostuneita paljon muustakin kuin vain itse linnuista. Lieksan Kitsin majapaikalle päästyään, oli pihamaastossa kuitenkin taas paljon katsottavaa ja kuunneltavaa.

Minä olin ottanut loppuviikon vapaaksi, joten töistä päästyäni nukuin kunnon päikkärit ja kävin vielä lenkilläkin, ennen kuin lopulta lähdin yhdeksän jälkeen ajelemaan kohti pohjoista. Ajoin suoraan Patvinsuolle, jossa ajaessani edestäni käpötteli tien yli nuori karhu! Käännyin pikkutielle karhun menosuuntaan ja näin vielä kontion tuijottamassa minua hetken metsän reunasta ennen kuin se jatkoi metsän siimekseen. Pian parkkeerasin Autionvaaran parkkipaikalle, jossa odottelin puolisen tuntia ja lähdin sitten aamun hieman sarastaessa kiertämään luontopolkua rivakkaa kävelyvauhtia. Kuulin muutaman peukaloisen, puukiipijöitä, lukuisia hippiäisiä sekä pikkusiepon, mutten etsimääni sinipyrstöä. Lopulta jouduin kiiruhtamaan Kitsiin, jossa aamukolmelta tapasin vasta heränneet Hannan sekä skotit ja kohta lähdimme kohti Hemminvaaran metsiä. Pysähdyimme pari kertaa matkan varren pohjansirkkupaikoissa, mutta vain minä, joka komppasin eniten onnistuin kuulemaan hetken tiksuttelevaa posia. Hemminvaaran risteyksessä tiellä käpötelleet pyyt kuitenkin pelastivat paljon, sillä laji oli ainakin osalle elis.

Hemminvaarassa kävelimme ensin kaikki parhaat metsät tieltä kuulostellen ja löysimme 4 idänuunilintua ja 3 pikkusieppoa sekä kuulimme ainakin pari palokärkeä, mutta muuten oli todella hiljaista. Kävelimme pitkän pätkän parhaassa metsässäkin, muttemme valitettavasti löytäneet mitään uutta. Hyönteisiä oli jo todella runsaasti, mutta onneksi olimme varautuneet niihin hyttyshatuin ym.

Erä-Eerolla

Kitsin aamupala oli klo 8, mutta itse olin tuolloin jo unten mailla. Heräsimme lopulta ennen puoltapäivää ja herkullisen päivällisen jälkeen lähdimme ajamaan kohti Erä-Eeroa ja koko reissun pääkohdetta. Kahdelta olimme perillä Eeron tiluksilla, jossa evästimme ja tietysti juttelimme Eeron kanssa pitkään, kunnes lopulta neljän aikaan lähdimme kohti kojuja. Me saimme ison kuvauskojun ja viereiseen pienempään meni kaksi italialaista kuvaajaa, jotka olivat jo aiemmin käyneet reissullaan ainakin parilla suurpetojen kuvauspaikalla.

Eeron piiloteltua eväitä lähimaastoon, alkoi hiljainen odottelu. Iltapäivä oli todella hiljainen, joten kuvausta harjoiteltiin taas käpytikkaan, kala- ja harmaalokkeihin, 2 tavipariin, telkkään sekä omituiseen sinisorsaperheeseen, jonka emo oli lähes koirasmainen tumma, vihreäpäinen otus ja osa poikasistakin normaalia tummempia. Illan laskeuduttua jännitys tiivistyi mutta tällöin italiaanot alkoivat yhtäkkiä puhua kopissaan, toki matalaan ääneen mutta ääneen kuitenkin! Ja puhetta riitti ja riitti vaikka kertaalleen jopa käskin heidän olla hiljaa. Niinpä ei ollut ihme, ettemme nähneet valoisaan aikaan ainoatakaan suurpetoa.

Lopulta hieman ennen puoltayötä pienehkö karhu saapui kojun eteen juosten ja pysähtyen niin että tanner tömisi. Oli kuitenkin jo aivan turhan pimeää, jotta kunnon kuvia olisi syntynyt, silti italiaanot käänsivät putkensa kohti karhua niin nopeasti, että nalle säikähti ja ryntäsi takaisin metsään. Onneksi se kuitenkin palasi vielä ja esiintyi meille lopulta jopa parisenkymmentä minuuttia. Nallen puuhastellessa kauempana metsässä, kävi sitä moikkaamassa isompikin karhu, varmaan tämän äiti, mutta tämä ei koskaan tullut lähemmäksi kojua.

Karhujen kadottua metsään vain kymmenkunta minuuttia myöhemmin rinnettä laskeutui ahma kohti kojua, mutta se ilmeisesti säikähti yhä jossain lähistöllä ollutta nallea ja kipusi pian takaisin mäen päälle ja katosi metsään. Yhä vain välillä höpöttäneet italiaanot tuskin ehtivät ahmaa edes nähdä. Meille ahman näkeminen oli kuitenkin suuri helpotus, sillä koko reissun pääkohde oli nähty!

Ja koska vähään aikaan ei taas tapahtunut mitään, päätimme hieman nukkuakin. Tietysti pari meistä oli kuitenkin koko ajan valveilla ja tarkkailemassa tilannetta. Koko yön olikin sitten todella hiljaista. Kaakkuri lensi jossain vaiheessa kakattaen kojun yli, mutta aamukaan ei enää tuottanut muuta kuin kuvia närhestä ja selkälokista. Lopulta seitsemältä lähdimme takaisin Eräkeskukselle.

Eeron tarjoaman aamiaisen jälkeen lähdimme vielä aamuretkelle. Autiovaarassa tsekkasimme yhden kolon, jossa oli pesinyt helmipöllö, mutta perhe oli jo lähtenyt. Jatkoimme Patvinsuon Susitaipaleelle, jota kävelimme muutaman kilometrin ja siinä suomaisemien ihastelun ohessa havaitsimme pikkukuoveja, liroja, keltavästäräkkejä, merikotkan sekä hanhiparven, jossa oli 14 taigametsä-, 1 tundrametsä-, 1 tundra sekä 2 valkoposkihanhea. Toki myös useita suoperhosia ja korentoja havaittiin. Lopulta meidän oli kuitenkin palattava Eräkeskukselle nukkumaan, sillä meillä oli edessä vielä toinenkin yö kuvauskojuissa.

Koska kojuille ei ollut muita tulijoita, antoi Eero meidän vapaasti valita, mihin kojuun halusimme, mutta päätimme silti mennä tuttuun ja turvalliseen isoon kuvauskojuun. Nyt kuitenkin tiesimme olevamme keskenämme, eikä näin ainakaan muiden metelöinti olisi esteenä suurpetohavainnoille. Syötyämme olimme neljän aikoihin taas asemissa kojussa ja toiveissamme oli edellisyötä paremmat havainnot ainakin ahmasta.

Olimme todella väsyneitä, joten heti alkuiltapäivästä kojussa kävi kevyt tuhina ja kuorsaus, mutta illan alkaessa hämärtää valpastuimme ja olimme niin hiiren hiljaa kuin vain suinkin pystyimme. Niinpä ei ollut yllätys, että jo ennen iltakymmentä saapui ahma rinnettä laskeutuen kojumme eteen ja lopulta otus alkoi kaivella kätköjä, jolloin me uskalsimme alkaa kuvata sitä oikein kunnolla. Syötyään ensin itse pari makupalaa, se lopulta otti kaksi suurta könttiä suuhunsa ja lähti kantamaan niitä kohti lammen toiselle puolelle rinteeseen, jossa se lopulta katosi koloon, joka kaiketi vei muun perheen luokse. Ja eipä aikaakaan, kun eteemme saapui karhu puuhastelemaan ja lopulta tämä nallenuorukainen esiintyi meille koko rahan edestä, kun se etsi lihapaloja puista ja kantojen sisältä niitä heilutellen ja repien. Varmaan lähes tuntia myöhemmin se lopulta jatkoi metsään.

Itse olin aivan uupunut ja aloin nukkua, mutta heräsin ainakin pari kertaa yön ja aamuyön aikana, kun ahma saapui taas aivan kojun eteen touhuamaan ja porukkamme oli aivan haltioissaan! Lopulta ahma kävi useita kertoja ja kertaalleen kävi kettukin puuhailemassa lähistöllä, mutta aamu oli kuitenkin taas hiljainen ja lopulta vuoron perään nukkunut porukkamme sai aika hyvin levättyä ennen kuin kahdeksan aikaan päätimme lähteä Eräkeskukselle.

Eerokin oli mielissään, kun yömme oli onnistunut niin hyvin ja aamupalan jälkeen olimme taas valmiit aamuretkelle. Yhdeksän jälkeen saapui paikalle Lehtorannan Hannu, jonka kanssa olimme sopineet tsekkaavamme parit lapinpöllön pesät. Hannu oli kuitenkin jo aiemmin lähettänyt huonoja uutisia, että molemmilla pesillä oli kuulemma ollut hiljaista muutamia päiviä aiemmin. Kävimme kuitenkin ne tarkistamassa ja Hannu jopa kiipesikin toiselle, mutta ilmeisesti pesinnät olivat tuhoutuneet tai sitten poikaset olivat lähteneet maastoon huomattavasti arvioitua nopeammin. Hannu kuitenkin neuvoi meille vielä yhden paikan, jossa hän oli edellispäivänä rengastanut lapinpöllön maastopoikasen, mutta tämä paikka oli Juukassa toisella puolella Pielistä. Päätimme kuitenkin harkita sitä kautta takaisin Parikkalaan ajamista.

Liito-oravia

Hyvästeltyämme Hannun suuntasimme vielä kerran Eräkeskukselle kunnon päiväunille. Lopulta heräsimme ennen viittä, hyvästelimme ja kiittelimme Eeron ja lähdimme Lieksaan syömään. Seitsemältä tapasimme Esa Muikun, josta olin ensimmäistä kertaa kuullut muutamaa viikkoa aiemmin Vierimaan Antilta ja nyt olimme sopineet tapaamisen Eeron avulla. Esa oli edelliskesänä löytänyt hyvän liito-oravapaikan, jota tämä oli seurannut nyt jo toista vuotta ja kuulemma joka kerta havainnut paikalla liito-oravia. Olipa hän vetänyt paikalle muutamia ryhmiäkin, mutta jostain syystä tulijoita oli ollut niin vähän, ettei homma oikein ollut lähtenyt vetämään.

Kohta kuitenkin ajelimme jonossa pikkuteitä pienelle aukealle, jonka reunassa, aivan tien vieressä, oli kaksi suurta haapaa, joissa molemmissa oli muutamia koloja. Tietä lähemmässä oli neljä koloa, joista alimmassa ja ylimmässä asusteli Esan mukaan liito-oravia. Kävimme kuitenkin vielä lähimetsässä tutustumassa pönttöön, jossa oravat olivat viettäneet aikaa talvella ja näimme tietysti liito-oravan papanoitakin. Sitten Esa asetteli haapojen lähelle suojaverkot ja katoksen, kun välillä hieman ripotteli vettä ennen kuin koko porukka asetuimme verkon taakse väijyyn.

Emme olleet odotelleet kuin hetken, kun näin taivaalla oudon näköisen linnun, jota ensin luulin nuolihaukaksi. Tarkistin kuitenkin linnun kiikareilla ja sehän olikin vanha vaalean muodon leveäpyrstökihu, joka suuntasi kohti koillista! Valitettavasti lintu livahti haapojen taakse katveeseen, ennen kuin muut ehtivät sitä nähdä. Sitten odottelimme muutaman tunnin hiljaisuudessa kunnes lopulta huomasin liikettä alimmalla kololla. Katsoin kaukoputkella ja kolosta kurkki todella suurisilmäinen liito-orava! Kohta otus pomppasi kolosta puun rungolle ja kipitti rungon taakse nousten lopulta haavan latvukseen. Pian perässä tuli toinen, kolmas ja vielä neljäskin liito-orava! Pari näistä pysähtyi komeasti rungolle näkyviin, joten niitä päästiin kuvaamaan oikein kunnolla ja nähtiinpä yhden pomppaavan liitoon puun latvuksesta ja liitävän aukean yli metsään! Lopulta kuvista paljastui, että myös ylimmästä kolosta kurkkasi vielä yksi liito-orava eli paikalla oli ainakin 5 eläintä!

Pöllöilyä

Esa tarjosi meille vielä evästä ja kiiteltyämme tämän lähdimme erittäin tyytyväisinä pitkälle ajomatkalle. Päätimme kiertää Pielisen pohjoispuolelta ja lopulta reilun tunnin ajon jälkeen olimme Juukassa. Hannulta saamiamme ohjeita seuraten löysimme hakkuuaukealle, jonka ylitimme kävellen päätyen komeaan metsään. Kohta edessämme oli taas tyhjä lapinpöllön pesä, mutta hajaannuimme etsimään maastopoikasta. Itse kävelin jopa parinsadan metrin päähän, kunnes lopulta löysin emon lentämästä edessäni. Kutsuin muut paikalle ja pääsimme lopulta näkemään tämän komean pöllön, joka hieman varoitteli mutta poikanen oli varmaan vielä kauempana. Jätimme pian pöllön rauhaan ja lähdimme ajamaan pitkää ja uuvuttavaa ajoa kohti Parikkalaa. Lopulta ennen viittä olimme Oronmyllyllä, jonne skotit majoittuivat Myllytupaan. Itse suuntasimme kotiin nukkumaan.

Paikkailua kotinurkilla

Nukuimme pitkään ja lopulta vasta ennen yhtä päivällä tapasin skotit Oronmyllyllä. Hanna oli lähtenyt purkamaan näyttelyä Rantasalmelle. Pian olimme läheisellä varpuspöllönpöntöllä, josta rengastimme 8 potraa pöllön poikaa. Sitten jatkoimme taas kuukkelimetsiin, jossa vietimme aikaa useamman tunnin makkaraa paistellen ja kuulostellen. Keli oli muuttunut selvästi kylmemmäksi ja tuulisemmaksi, mutta eipähän ollut niin paljon ötököitä. Kuukkeleita ei löytynyt mutta onneksi toinen pahasti meitä karttanut laji, jota olimme odottaneet jo monesta käymästämme paikasta, hoitui – pohjantikka!

Lopulta meidän oli luovutettava ja ajoimme kylille ja Asemalle burgerille ja oluelle. Hannakin oli ehtinyt takaisin ja nukkumaankin muutaman tunnin, joten oli mukava hyvästellä skottiporukka vielä kunnolla ennen kuin he lähtivät lopulta ajamaan kohti Helsinki-Vantaata. Porukka oli erittäin tyytyväinen, sillä kaikkein tärkeimmät toivelajit olivat kaikki hoituneet ja ihan mukavasti oli näkynyt kaikkea plussaakin. Itse toki harmittelin hieman sitä, että kesä oli jo paljon pitemmällä kuin yleensä tähän aikaan, minkä takia monet linnut olivat olleet erittäin vaikeita ja osa jopa jäänyt löytymättä ja myyrien ja sitä kautta pöllöjen täydellinen romahtaminen oli pilannut lupaavan pöllökesän. Mutta jäipähän jotain seuraavaankin reissuun! Olen aina sanonut, ettei Suomen lajistoa pysty mitenkään hoitamaan yhdellä tai edes kahdella reissulla. Tällä reissulla oli kuitenkin saatu hoidettua mukava liuta niitä kaikkein vaikeimpia lajeja ja mikä tärkeintä meillä oli ollut kaikilla, niin opastettavilla kuin oppaillakin todella mukavaa!

J.A.

Keskiviikkoiltana 26.6. tehdyn sisäkorvaleikkauksen jälkeen olin seuraavana yön sairaalassa, mutta aamulla isäni haki minut Kirkkonummelle toipumaan. Olin päivän lähinnä punkan pohjalla ja nukuinkin aika paljon, mutta muuten rämppäsin uutta Nokian puhelintani ja Samsungin lääppäriä, joita asennellessa aika kului mukavasti.

28.6. aamulla lähdin ajelemaan kotia kohti, vaikka olo ei todella ollut vieläkään kovin kaksinen. Päätin silti tehdä pikapysähdyksen Espoon Laajalahdelle, jossa myöhästyin muutaman minuutin ohi lentäneestä haarahaukasta. Sain kuitenkin suosirristä (5 yksilöä) vuodarin ja havaitsin mm. 2 luhtakanaa, mustaviklon, metsäviklon, räyskän, pikkutyllejä, harmaasorsia sekä kaksi ruskourpiaista. Sitten lähdin kohti Parikkalaa.

Seuraava päivä meni sekin ihan vain löhöillessä. Hanna valmistautui jo Georgian matkaansa, jolla toimi vetäjänä. Kun pikkuhiljaa oloni alkoi parantua, aloin suunnitella itsellenikin jotain ohjelmaa. Lääkäri oli kieltänyt minulta tietysti urheilun seuraavalta 2 viikolta, mutta kiellettyjä asioita olivat lisäksi mm. niistäminen, aivastaminen ja viikon ajan myös suihkussa käynti. Aloin ajatella tulevani hulluksi, jos en pääsisi tekemään jotain ja saavani ajatuksia muualle. Kotona makoillessa tuskin olisi muuta tehnyt kuin pidättänyt aivastusta ja kaivellut korvaani. Niinpä soitin Suojarinteen ”Potulle” ja kysyin, josko lähtisimme seuraavan päivänä hieman bongailemaan. Olimme toki jo alustavasti suunnitelleet tekevämme jotain, sillä Potukin oli vapailla, mutta tarkkoja suunnitelmia meillä ei ollut. Koskapa Kokkolassa oli jo jonkin aikaa ollut bongattavissa mustajalkatylli, joka puuttui Potulta eliksistä ja Lumijoen hietatiirakin oli yhä maisemissa, päätimme suunnata ainakin aluksi Pohjanmaalle.

30.6. heräsin jo neljältä aamulla mutta ulkona satoi aivan järkyttävän rankasti, joten sain rauhassa pakkailla tavarani valmiiksi, jopa seuraavaksi 2 viikoksi. Kun sade lopulta kuuden aikaan loppui, lähdin ajamaan kohti Mikkeliä.

Kahdeksan aikaan parkkeerasin Potun parkkipaikalle ja siirsin tavarani tämän pakuun ja kohta lähdimmekin ajamaan kohti Kokkolaa. Laukaalla näimme tien vieressä lentäneen ampuhaukan ja Perhossa 10 pikkukuovia pellolla ja maisema vaihtui kunnes Evijärven risteyksessä päätimme kääntyä sinne ja suunnata katsomaan pesiviä mustatiiroja. En ollut koskaan käynyt näillä nykyisin Suomen ainoilla mustatiiran säännöllisillä pesimäjärvillä, joten oli jo aikakin niillä käydä. Suuntasimme ensin Jokisuunlahden lintutornille, josta ei alkuun meinannut tiiroja kuitenkaan näkyä. Kolmesta paikalla olleesta kaakkurista kaksi innostui esittämään meille upeaa soidintanssia ja lopulta Potu plokkasi ensimmäisen mustatiiran. Kohta löysimme toisenkin, mutta nämä eivät kuitenkaan näyttäneet olevan paikallisia vaan lähinnä vain käymässä järvellä saalistelemassa. Niinpä jatkoimme kohta Haapajärven Vasikkaniemeen, josta sitten näimme ainakin 10 mustatiiraa, jotka kuitenkin nekin saalistelivat aivan toisella puolella järveä, joten emme oikein näitäkään päässeet ihastelemaan.

Lopulta lähdimme jatkamaan kohti Kokkolaa, jossa löysimme (Uusimäen Tonin ja Pesolan Antin puhelimessa antamien ohjeiden avulla) helposti Lohtajan Lahdenkrooppin lintutornille, johon kipusimme. Tornilta ei juuri lintuja nähnyt mutta saimme hyvän käsityksen alueesta. Oikealle avautui näkymä suurelle Vattajanniemelle, jolla tylli oli viihtynyt. Ei siinä sitten auttanut kuin lähteä kävelemään kohti niemeä.

Hiekkarantaa riitti silmänkantamattomiin ja alkuun rannassa oli koiranulkoiluttajia, joten linnut olivat arvatenkin kauempana. Sitten tavoitimme edellä kulkevan miehen, joka tuntui kuvailevan kamerallaan luontoa ja vilahtipa tämän kädessä kiikaritkin. Kerroimme tälle, että olimme etsimässä harvinaista mustajalkatylliä ja toivoimme, josko voisimme kulkea samaa matkaa, jottei hän ajaisi lintua edellä kävellessään aina poispäin meistä. Niinpä kävelimme kohta tämän kanssa yhdessä pitemmälle kohti armeijan ampumamaalialueita. Havaintojakin kertyi: 8 suosirriä, 4 pikkukuovia, karikukko, 2 merikihua ja lopulta vastaamme käveli pieni bongariporukka, jotka olivat juuri nähneet mustajalkatyllinkin. Meillä oli vielä muutama sata metri käveltävänämme. Lopulta löysimme oikeaan paikkaan ja kohta Potu plokkasikin mustajalkatyllin makoilemasta hiekkarannasta. Näytimme linnun matkaamme tarttuneelle kulkijallekin, joka tällöin yllättäen paljasti olevansa linnun alkuperäinen löytäjä! Hän ilmoitti tällöin haluavansa saada linnusta parempia kuvia, joten hetken lintua katseltuamme annoimme tälle luvan lähteä lähestymään sitä. Tällöin kuitenkin toisesta suunnasta lintua lähestyi bongaripariskunta, joka käveli huolimattomasti suoraan lintua kohti ja ajoi näin linnun lentoon sitä edes näkemättä. Onneksi lintu laskeutui meidän toiselle puolelle ja pian luoksemme saapunut pariskuntakin pääsi sen avullamme näkemään.

Kuvausta suunnitellut linnun löytäjä oli tällä välin kadonnut kuin tuhka tuuleen, joten päätimme itse yrittää saada linnusta edes jonkinlaisia kuvia. Lintu oli kuitenkin äärimmäisen arka ja lähti juoksemaan jo noin sadasta metristä meitä karkuun. Lopulta yritimme kiertää sen, jottemme ajaisi sitä edellämme palatessamme kohti autoamme. Tämä osoittautui kuitenkin mahdottomaksi tehtäväksi, sillä vaikka kävelimme aivan dyynejä pitkin, emme onnistuneet lintua kiertämään. Dyynien toiselle puolelle ei voinut mennä sillä siellä kasvoi aivan käsittämättömän vaikeakulkuinen ryteikkö ja dyynillä kävellessämme lintu yhä lensi edellämme kohti Lahdenkrooppia. Lopulta lintu eteni edellämme toista kilometriä ja kerran kun luulimme taas kerran onnistuneemme kiertämään sen, se olikin aika lähellä edessämme ja pääsin vihdoin ottamaan muutaman ihan kelpo skouppikuvankin. Vasta Lahdenkrooppin jo näkyessä pääsimme sen ohitse. Tällöin pystyimme vasta laittamaan linnusta järkevän päivitysviestin, kun tiesimme suurin piirtein, mihin osaan niemeä lintu oli jäänyt. Lopulta olimme autollamme reilut kolme tuntia Vattajanniemeä koluttuamme.

Kävimme vielä pikaisesti vilkaisemassa Halkokarin, jossa kuitenkin oli aivan liian paljon turisteja, joten kohta jatkoimme rannikkoa pitkin kohti pohjoista. Kalajoella kurvasimme Letonniemeen, jossa ihme kyllä löysimme oikean parkkipaikan ja lähes olemattoman huonokuntoisen polun lintutornille, jolta näimme merikotkan, tuhansia naurulokkeja ja itse näin vilaukselta yhden pikkutiiran. Aika pian kuitenkin jatkoimme kohti Oulua.

Oulussa ajoimme veljeni Rikun luokse, johon kohta saapui toinen veljeni Pirkkakin. Potu, joka ei ollut saanut edellisyönä kunnolla nukuttua naapurinsa bileitten takia, suuntasi nukkumaan, mutta me kolme veljestä sekä Rikun poika Eetu odotimme yhdeltä yöllä alkanutta Confederations Cupin finaalia Brasilia-Espanja. Ehkä onneksikin Brasilia murskasi Espanjan niin maanrakoon, ettei peliä tarvinnut jännätä loppuun asti vaan pääsimme nukkumaan joskus puoli kolmen aikaan. Muutamaa tuntia myöhemmin näet soivat jo herätyskellomme klo 5:30. Ja kohta olimme Pirkan ja Potun kanssa matkalla kohti Lumijokea.

Kävimme Tupoksessa aamukahvilla ja keli oli surkea. Huoltoaseman pihalla suopöllö kökötti liikennemerkin nokassa kovassa vesisateessa ja näytti lähinnä säälittävältä. Limingan ohi ajaessamme näimme vielä kaksi suopöllöä lisää ja lopulta käännyimme kohti Lumijoen Sannanlahtea, kun sää vihdoin osoitti paranemisen merkkejä.

Koska nyt oli 1.7., arvelimme paikalla olevan runsaasti hietatiirabongareita, sillä kukaan ei vielä koskaan ollut havainnut lajia Suomessa heinäkuussa ja nyt lintu oli nähty vielä edellisiltanakin. Sää oli kuitenkin muuttunut todella radikaalisti edellispäivän helteestä sateiseksi ja tuuliseksi ja jopa kalseaksi.

Tornilla olikin porukkaa, mutta sateen takia osa oli alemmalla tasolla portaikossa, joten mahduimme hyvin torniin. Aloimmekin sitten kovan staijin, jonka tavoitteena oli saada Pirkalle ja Potulle elis ja tietysti kaikille muille vähintään kuukausipinna tai vuodari. Sade oli jatkuvaa muttei onneksi kovinkaan rankkaa, joten koko ajan oli mahdollista staijata. Hyönteisiä ei tietenkään ollut ilmassa, joten kauhean korkealla eivät toiveemme olleet, että Lamukarilla mahdollisesti aikaansa viettänyt hyönteisiä syövä tiira alkaisi saalistella ja tulisi näkyville. Muutama kovempi sadekuuro meni ylitsemme, mutta havaintoja kertyi sen verran mukavasti, ettei synkkyyteen ollut syytä vajota. Suosirrejä liikkui runsaasti ja päivän aikana ynnäsimme jopa 312 lintua. Kuikkia ja muutama kaakkuri kellui meressä, merihanhipoikueita näkyi uimassa jopa 120 linnun verran, merikotkia näkyi 3, mustapyrstökuireja 6, pikkukuoveja 6, merikihuja 3 ja muutaman kerran meitä säikäyttäneitä räyskiä 4. Kaulushaikara lenteli aika ajoin pitkin jokivartta ja taivaalta tipahti vesipääsky kellumaan lahdelle joksikin aikaa kunnes sekin jatkoi matkaansa. Takanamme puskissa päivysti naaras pikkulepinkäinen.

Iltapäivällä alkoi sitten sataa oikein kunnolla ja muu porukka sai tarpeekseen ja lähti hoitamaan Kokkolan mustajalkatylliä kuukausipinnaksi. Me kävimme autolla syömässä eväitä ja kuinka ollakaan yhtäkkiä sade taukosi, taivas repesi ja keli muuttui aivan upean lämpimäksi! Niinpä kiirehdimme takaisin tornille jatkamaan staijia ja tunnelma oli taas korkealla, kun tornilla tarkeni jo lyhythihaisessa! Pikkulokkeja saapui hyönteispyyntiin lahdelle, mutta kaipaamaamme hietatiiraa ei vieläkään näkynyt. Muuttohaukka lensi ohitsemme, kuoviparvessa muutti kolme punakuiria ja 5 vesipääskyä laskeutui hetkeksi lahdelle, mutta lopulta neljän jälkeen alkoi taas sataa oikein kunnolla ja koska nyt sade näytti jatkuvan pitkään, päätimme luovuttaa ja lähteä kohti Oulua.

Pirkka lähti Kemijärvelle ja me Potun kanssa kipusimme Rikun vintille nukkumaan. Illalla katselimme Rikun kanssa elokuvan, söimme ja puoliltaöin suuntasimme taas nukkumaan. Ja koska sääennusteet eivät vieläkään luvanneet kovin kummoista säätä, päätimme olla lähtemättä mihinkään muualle ja suunnata taas seuraavana aamuna tiirajahtiin Sannanlahdelle.

2.7. heräsimme kuudelta ja seitsemän aikaan käytyämme taas aamupalalla Tupoksessa, jatkoimme kohti Sannanlahtea. Näimme taas matkalla suopöllön ja tornille kivutessamme, olivat paikalla taas kuukausipinnakärjen edustajat, jotka olivat palanneet Kokkolasta ja olleet Sannanlahdella jo aamuneljästä saakka. Keli oli nyt kelvollinen, mutta tuuli oli varsin navakka. Niinpä lintuja ei tuntunut olevan liikkeellä senkään vertaa kuin edellispäivänä. Niinpä paremmat havainnot olivat pitkälti samoista paikallisista linnuista. Muuttohaukka kävi nyt kääntymässä lähempänä ja osoittautui vanhaksi koiraaksi. Pari kalasääskeä saalisteli kaukana molemmin puolin ja valkovikloja tuntui olevan liikkeellä ja niitä laskettiin kolmisenkymmentä muuttavaa ja kiertelevää. Pikkulintupuolellakin oli liikennettä etenkin vihervarpusilla, mutta myös peippoja, muutama järripeippo ja kolme isokäpylintua nähtiin. Lopulta klo 10:47 Mika I. Koskinen huusi, että nyt itäpuolella oli tiira, jota kannattaisi katsoa. Itselläni kesti aika kauan löytää lintu, koska Mika katsoi lintua ilmeisesti todella suurella suurennoksella ja nuotitus oli tästä johtuen hieman ontuvaa. Mutta lintu todellakin näytti hyvältä! Hetken lintua seurattuani olin varma, että kyseessä oli hietatiira! Sanoinkin tämän ääneen ja tällöin tornissa alkoi pieni paniikki, sillä kaikki eivät vieläkään olleet löytäneet lintua. Nyt nuotitus oli todella erinomaista koko ajan, mutta silti kaikki eivät meinanneet sitä löytää. Piinalliset minuutit vierivät ja lintu tuntui pikkuhiljaa ajautuvan tuulen mukana kohti Lamukaria ja tällöin torniin kiipesi vielä uusiakin saapujia sekä muutamia paikalta jo kertaalleen lähteneitä mutta takaisin hälytettyjä bongareita. Lopulta kaikki kuitenkin näkivät linnun ennen kuin se laskeutui Lamukarille näkyviin. Lintu oli kuitenkin karilla ollessaan niin kaukana, ettei sitä enää pystynyt määrittämään, vaikka se kertaalleen kävi jopa eräällä kivellä seisomassa. Lopulta koko tyytyväinen porukka päätti lähteä, kun vielä alkoi taas vaihteeksi sataakin.

Itse olin kesken staijin saanut puhelun Etelä-Karjalan Keskussairaalasta, että minun pitäisi jo seuraavana päivänä olla siellä korvakontrollissa ja tikkien poistossa. Tämä sopi nyt oikein hyvin suunnitelmiimme, sillä tiira oli hoidossa ja epävakaa sää oli jatkumassa vielä ainakin seuraavan päivän. Päätimme silti retkeillä Liminganlahden maisemissa vielä jonkin aikaa, kun vielä meillä ei ollut mihinkään kiire. Yhdessä Mikan, Palmgrenin ”Jössen” sekä Nummelinin ”Puten” kanssa jatkoimme Pitkällenokalle, josta pitkällisen rämminnän päätteeksi onnistuimme bongata paikalla viikon verran olleen mustaotsalepinkäisen. Muuttohaukka näyttäytyi taas komeasti ja näimme vilaukselta myös todennäköisen nuoren sitruunavästäräkin, joka kuitenkin katosi liian nopeasti. Potun kanssa jatkoimme vielä Limingan Virkkulaan, jossa kuitenkin alkoi taas sataa. Niinpä söimme luontokeskuksella maittavan aterian, tapasimme siellä myös tuttuja ja sateen tauottua kävelimme taas lintutornille. Eipä aikaakaan, kun paikalla pitkään viihtynyt arosuohaukkakoiras saapui hätyyttelemään jopa 300 päistä liroparvea.

Kävimme vielä pikakierroksen Tyrnävällä, jossa näimme vain sinisuohaukan, mutta kohta alkoi taas sataa ihan kunnolla, joten päätimme lähteä ajelemaan kohti kaakkoa. Ollessamme Kuopiossa tankkaamassa saimme viestin, että Porista oli löytynyt pitkäkoipisirri! Me tietysti käänsimme keulamme saman tien kohti Jyväskylää, tämä kun ei vielä toistaiseksi tarkoittanut meille muuta kuin eri reittiä kohti Mikkeliä. Sirri katosi pian ja niinpä jatkoimme Suonenjoelta taas Mikkeliä kohti. Tsekkasimme Haukivuoren Hirviniemen altaat, joilla näimme mustakurkku-uikkupoikueen ja sitten saimme tiedon, että sirri olikin yllättäen palannut löytöpaikalle, joten Mikkelissä otimme taas suunnan kohti Poria. Tässä vaiheessa kello oli niin paljon, että ainakin itse ajattelin sirrin nyt jäävän yöpymään löytöpaikalle. Rankkaa reissuahan tämä meille tarkoitti ja tuskin olisin iltapäivällä Lappeenrannassa, mutta WP-pinnasta kun oli kyse niin ”so what”? 50 kilometriä ajettuamme tuli kuitenkin taas viesti, että lintu oli lähtenyt ja päätimme jäädä paikoilleen pariksikymmeneksi minuutiksi odottamaan, josko tilanne vielä muuttuisi. Kun mitään ei kuulunut, päätimme puoliltaöin kääntyä takaisin Mikkeliin. Mikkelissä kävimme vielä lentokentällä kuuntelemassa muutamat ruisrääkät sekä pari viitasirkkalintua ja sitten jatkoimme Potulle nukkumaan.

3.7. nukuimme pitkään ja keskustassa käydyn aamupalan jälkeen lähdin ajamaan kohti Lappeenrantaa. Pikakäynti Askolassa ei juuri haviksia tuottanut ja kahden jälkeen kävin EKKS:n röntgenissä hoitamassa pari työasiaa ja ennen kolmea pääsin korvalekurille. Reilua puolta tuntia myöhemmin olin ajamassa kohti Parikkalaa.

Jo matkalla selvittelin seuraavan viikon sääennusteita ja vaikka aika epävakaista oli luvassa, niin ei ainakaan jatkuvaa sadetta. Niinpä soittelin taas Potulle ja päätimme toteuttaa pikkuhiljaa kypsytellyttä ajatustamme Lapin reissusta! Minulla oli vielä 6 päivää sairaslomaa jäljellä ja mikä olisi rennompaa kuin kunnon Lapin reissu – paljon autossa istumista, vähän kävelyä välillä – ja paljon lintuja! Niinpä Potu lähti jo ennen kuin olin kotona ajamaan myös kohti Parikkalaa ja kotiin päästyäni aloin saman tien pakata tavaroita, hoitaa muutamia pakollisia juoksevia asioita jne. Kun Potu saapui, katsoimme vielä Tiirasta viime hetken retkitärpit ja pian lähdimmekin matkaan.

Ensimmäisen pysähdyksemme teimme eräälle pellolle, jolta oli alkukesästä löytynyt pikkukultarintapari. Olin linnun löytäjiltä saanut pyynnön tarkistaa paikan mahdollisen pesinnän varalta, mutta en ollut kerinnyt paikalle lainkaan. Epäilin, että mikäli linnut olisivatkin pesineet, ei paikalla enää välttämättä olisi mitään. Yllätykseksemme näimme kuitenkin pari kertaa vilaukselta yhtä pikkukultarintaa, mutta lintu oli niin piilotteleva, ettemme sitä kovin hyvin nähneet, Useampaa lintua ei kyllä varmasti ainakaan ihan tällä paikalla ollut.

Sitten jatkoimme kohti Joensuuta ja Kontiolahdella käännyimme kohti Kylmäsuota, jossa parkkeerasimme turvetuotantoalueen lutakoille. Törmäsimme paikalla vanhaan biologiansijaiseeni Ohtosen ”Aveen”, mutta paikalla jonkin aikaa viipyneitä ruostesorsia ei näkynyt. Toisella puolella turvealuetta näimme pari lintuharrastajaa, jotka viittelöivät meille, joten arvasimme heidän näkevän linnut, joten lähdimme heidän luo. Ja sieltä näimme aivan toisella puolella aluetta uivat kolme naaraspukuista, arvatenkin 2kv ruostesorsaa. Potu sai näin tämän lajin paikattua nähtyjen lajien listalleen, hänhän oli saanut lajin elikseksi aikanaan pelkästä äänestä Virolahdella, kun Hurpussa niemen tyven oli takanamme ohittanut ruostesorsa kiivaasti honkottaen. Katselimme lintuja jonkin aikaa, mutta kohta sade ja hyttyset ajoivat meidät jatkamaan pitkää matkaamme.

Näimme Kontiolahdella vielä pari suopöllöä, mutta sitten jatkoimme aina Sotkamoon saakka, jossa pysähdyimme Vaarankylässä, jossa pienellä pellolla huusi pari ruisrääkkää sekä viiriäinen. Aamu alkoi jo sarastaa, kun viimein Ristijärvellä käännyimme Saukkovaaraan, jossa ajoimme korkean mäen päälle, jossa Potu kauhukseen huomasi, että komeimmat metsät oli sitten tämän viime käynnin hakattu matalaksi! Olimme jo todella väsyneitä, mutta kello oli sopivasti noin 3:30, joten päätimme tehdä vielä pienen kävelylenkin hakkuita ympäröiviin metsiin. Kävelimme jonkin aikaa komeissa metsissä, ennen kuin kuulimme ensimmäisen sinipyrstön. Lintu oli kuitenkin hyvin arka emmekä saaneet sitä näkyville. Kohta lähdimmekin takaisin autoa kohti ja matkalla kuulimme vielä toisen sinipyrstön. Olimme siis hakkuista huolimatta kuulleet sen mitä olimme tulleet hakemaan. Lopulta kellon ollessa jo noin 5 aamulla, kömmimme potun auton perään nukkumaan.

Nukuimme noin klo 11 asti, kunnes aurinko porotti autoon niin kuumasti, että oli pakko herätä. Näimme vielä autoa ajokuntoon järjestellessä sinisuohaukan ja kohta olimme taas matkaamassa kohti pohjoista. Hyryynsalmella kävimme Komulankönkäällä, jossa ei kuitenkaan löytynyt spondea virtavästäräkkiä, joten päätimme jatkaa vielä Puolangan Hepokönkäälle bongaamaan sellaista. Ennen Puolangan rajaa näimme tiellä ensin teeren ja kohta perään tien yli vilisti pyyemo kolmen pienen poikasen kanssa. Hepokönkäältäkään ei kuitenkaan virtaväiskiä löytynyt ja Tiiran tsekkaus paljastikin, että lintu oli havaittu lähes 4 km könkäältä joen varressa. Niinpä unohdimme tämän tänä kesänä yllättävän harvinaisen vuodarilajin ja lähdimme jatkamaan matkaamme.

Taivalkoskella näimme tien yli lentäneen mehiläishaukan, Suomussalmella otimme pakolliset kuvat Hiljainen kansa -taideteoksesta ja Kuusamon puolella kalasääsken. Kuusamossa kävimme kaupassa ja jatkoimme kaatopaikalle, jossa pikastopilla näimme kaksi paikalla viihtyneistä kolmesta haarahaukasta. Peurasuon sepeltaskua emme löytäneet emmekä Matolammen tienoilla havaittua lapinuunilintua vaan jouduimme tyytymään lammella kelluneisiin kahteen uiveloon. Niinpä aika pian jatkoimme kohti Kemijärveä. Kemijärvellä ajoimme veljeni Pirkan pihaan ja vietimmekin mukavan tunnin Pirkan perheen parissa. Lopulta meidän oli kuitenkin lähdettävä jatkamaan matkaa, sillä yö alkoi jo painaa päälle ja meidän oli tarkoitus päästä niin pohjoiseen kuin vain jaksaisimme.

Lopulta jatkoimme aina Inarin Saariselälle saakka ja parkkeerasimme siellä parkkipaikalle nukkumaan. Herätys oli kuitenkin vain muutaman tunnin unien jälkeen, sillä halusimme olla hyvään aikaan aamusta kävelemässä Iisakkipään luontopolkua, jolta oli Tiiraan ilmoitettu peräti kolme laulavaa lapinuunilintua. Niinpä kuuden aikaan aamulla olimme taas maastossa. Alkuun lintuja oli vähän, mutta jonkin matkaa käveltyämme kuulimme taivaalta ylilentäneen kirjosiipikäpylinnun, jonka näimmekin lyhyesti. Pian kuulin hyvän kuuloista tiaisen ääntä. Vislasin pari kertaa ja kohta ympärillämme pyöri muutama Lapintiainen sekä pari hömppääkin. Lapintiaisia näkyi vielä pari lisääkin, mutta muuten kuuden kilometrin kävely ei tuottanut mitään mainittavaa. Lapinuunilintujakaan ei siis löytynyt.

Jatkoimme läheiselle Kaunispäälle, jolla tapasimme pari kainuulaista lintuharrastajaa. Emme ehtineet kompata tunturin lakea kuin hetken, kun ensin näimme pari kapustarintaa sekä pikkukuovin ja sitten Potu plokkasi aika kaukaa rinteestä keräkurmitsan. Kävelimme paikalle ja tällä koiraalla oli mukanaan kaksi pientä poikasta. Kuvailimme lintuja hetken, kunnes oli aika jättää ne rauhaan ja lähdimme jatkamaan matkaamme.

Kaamasen Neljän tuulen tuvalla kävimme syömässä poronkäristystä, jonka hintalaatusuhde ei olisi ollut kohdallaan ilman ikkunan takaisella ruokinnalla käyneitä kahta koiras ja yhtä naaras taviokuurnaa. Näitä ikkunan läpi katsellessa ja kuvaillessa oli mukava ruokailla.

Utsjoen rajan ylitettyämme ensimmäinen havis oli Basijávressa uiskennellut uivelo. Lopulta saavuimme Karigasniemelle, jossa kurvasimme tuttuun tapaan Ailikastunturia kohti vievälle tielle. Ajoimme lähes portille saakka ja hetken kuluttua olimme valmiita lähtemään kunnon tunturikierrokselle. Potu ehti kuitenkin minun pakkaillessa nostaa kiikareita silmilleen ja kuinka ollakaan ”hawk-eye” plokkasi taivaalta 2 kv maakotkan! Sinirintakoiraan ruokkiessa poikasiaan aivan automme vieressä, nostin putken selkääni ja lähdimme kohti tunturin huippua.

Kävelimme alkuun tietä pitkin ja havaitsimme lapinsirkkuparin ja kapustarintoja ja aika ylös noustuamme plokkasi Potu ohitsemme tunturin rinnettä vasten kiitäneen tunturikihun! Lintu katosi saman tien, mutta löytyi pian uudelleen lentämästä viereisen tunturinhuipun rinnettä vasten. Se sai seurakseen myös toisen tunturikihun ja kiivas ajojahti toi linnut hetkeksi pyörimään aivan suoraan yläpuolellemmekin, hienoa!

Lopulta poistuimme tieltä ja lähdimme kipuamaan jyrkkää rakkakivikkorinnettä kohti huippua. Huipulta laskeutui pari perhostenkeräilijää, joita kävimme jututtamassa. Tuulisen kelin takia heillä ei oikein ollut ollut pyyntionnea, mutta he kertoivat nähneensä tunturikihun keräilevän jotain maasta takarinteessä. Kiirunoita he eivät olleet havainneet, vaikka olimme nähneet heidän koluavan lakea aika huolella haavejaan heilutellen.

Laen lähestyessä törmäsimme ensimmäisiin pulmusperheisiin ja niitä riittikin ainakin kymmenen linnun verran eri puolilla lakea. Keräkurmitsoja löytyi ensin kolmen linnun parvi, sitten kahden linnun porukka ja vielä neljän linnun parvi, joista yksi näytteli siipirikkoa ja oli siis selvästi pesää tai poikasia varoitteleva yksilö. Niinpä epäilimme kolmen linnun porukan osuneen sattumalta sen kanssa kimppaan ja päättelimme huipulla olleen yhteensä ainakin 6 keräkurmitsaa. Kolusimme huipun huolella ja lähdimme sitten kiertämään rinnettä pahimmissa rakkakivikoissa kävellen. Löysimmekin taas tunturikihun poimimasta marjoja rinteestä ja pääsimme näin kuvaamaan tätä aika kesyä lintua oikein mukavasti. Kiirunaa ei kuitenkaan meinannut millään löytyä. Tiesimme paikalta ilmoitetun ainakin yhden linnun mutta pikkuhiljaa alkoi näyttää siltä, että paikalla ehkä olisi todellakin vain tämä yksi yksilö, sillä jätöksiä tai höyheniäkään emme juuri nähneet. Lopulta kun olimme lähes viimeisessä rakkakivikossa, jolta olisimme lähteneet laskeutumaan takaisin alaspäin, lähti edestämme kiiruna naristen lentoon!

Palailimme autolle hieman tunturikoivikon reunaa komppailen, mutta mainittavia uusia havaintoja ei tullut. Loppuilta sujui nuotiolla makkaraa paistellen ja jutustellen. Lopulta oli pakko kömpiä autoon nukkumaan.

6.7. Heräilimme taas aikaisin ja ajoimme läheiselle Piejängälle, josta lähdimme poroerotukselta kävelemään jänkhälle. Puskissa näkyi sinirintoja ja mustaviklo lensi ylitsemme. Lähilätäköillä oli vesipääskyjä, lapinsirrejä, liroja, tyllejä ja suokukkoja ja pikku-pihoot eli lapinsirkut ääntelivät ympärillämme. Kävelimme poroaitaa seuraten toista tuntia ja löysimme vielä yhden aktiivisesti lentäneen ja surisseen jänkäsirriäisen, tundraurpiaisen, keltavästäräkkejä, useita kapustarintoja sekä kaakkurin ja kuulimme kurkien ääntelyä. Palattuamme takaisin poroerotukselle, löysimme vielä ainakin yhden tundraurpiaisen lisää, urpiaisia toki näkyi enemmänkin.

Sitten jatkoimmekin kohti länttä aina Nuvvukseen asti, jossa parkkeerasimme auton ja lähdimme kipuamaan Nuvvus Ailikakselle. Olimme päättäneet kävellä kurun pohjaa pitkin aina laelle saakka, joten edessä oli ainakin näin sairaslomalaiselle hieman raskaampi urakka. Mutta pakkojahan Lapissa on ainakin kerran patikoida oikein kunnolla. Kivuttuamme aikamme kuulimme edestämme lupaavaa taksutusta ja kohta näimmekin naaras sepelrastaan. Pian taksutusta kuului lisää ja näimme koiraankin ja molemmilla linnuilla oli nokat täynnä ruokaa. Pesä oli siis lähellä! Istahdimme rinteeseen odottelemaan, josko linnut saapuisivat pesälle ja kuvattavaksi, mutta ne olivat turhan arkoja. Niinpä jätimme ne aika pian rauhaan ja jatkoimme kiipeämistä.

Pidimme aika ajoin taukoja, sillä minun ei ollut vielä lupa hikoilla, joten kiipeäminen oli hidasta. Yllättäen mitä ylemmäksi pääsimme, sitä enemmän saimme kimppuumme hyttysiä – ja pikkuhiljaa niitä alkoi olla sietämättömän paljon! Ollessamme jo lähes laella pahimmassa rakkakivikossa, lähti edestämme juoksemaan kiirunaperhe – vanha lintu ja kaksi lähes täysikasvuisen kokoista poikasta. Nyt pääsimme myös kuvaamaan näitä kauniita arktisia kanalintuja.

Laella kipusimme aina korkeimmalle huipulle saakka, jossa ympärillämme pörräsi hyttysiä kuin pahimpaan räkkäaikaan. Kaukana naapuritunturin laella oli järvi, josta saimme tikistettyä alleja, tukkasotkia sekä lapasotkakoiraan. Lopulta lähdimme laskeutumaan takaisin alaspäin. Laskeutuminen oli todella tarkkaa puuhaa pienessä rakkakivikossa mutta selvisimme lopulta autolle ilman haavereita, mikä oli hyvä, sillä ainakaan minulla ei olisi ollut varaa saada tärskyjä. Matkalla näimme taas sepelrastaatkin ja tällä kertaa ne poseerasivat hieman paremmin. Alhaalla saimme olla rauhassa hyttysiltä, joten söimme eväitä ja nautimme upeasta kesäkelistä kauniissa Tenojoen maisemissa.

Lopulta jatkoimme kohti Utsjokea ja näimme Yläjalven kohdilla Tenoa pitkin lentäneen merilokin ja Kuoppilasvaarassa tolpan päällä päivystäneen ampuhaukan. Käytyämme kaupassa lähdimme kohti etelää ja lopulta käännyimme Skalluvaaran poroerotukselle vievälle tielle. Poroerotuksella näimme kaukaisilla lutakoilla pari pikkulokkia sekä vesipääskyn, mutta kohta ajoimme hieman takaisin päin eräälle levikkeelle majoittumaan. Ilta meni taas makkaraa paistellen ja puskissa liikkuneita sinirintoja ihaillen. Pian olimme taas valmiit nukkumaan.

7.7. heräsimme taas viiden aikaan ja lähdimme saman tien kävelemään jänkälle. Niittykirvisiä ja keltavästäräkkejä oli runsaasti ja vihdoin sain kelvolliset kuvat lapinsirkustakin, mutta saimme kävellä aika pitkään ennen kuin löysimme ensimmäisen paremman linnun, lapinkirvisen, joita löytyikin heti varoitteleva pari. Näitä kuvaillessa näimme myös vesipääskyn ja kohta kuului taivaalta jänkäkurpan soidin komeasti. Kävelimme vielä pitemmälle, muttemme löytäneet kuin yhden lapinkirvisen lisää. Lopulta palailimme ylänköä pitkin takaisin autolle.

Aika pian olimme jo ajelemassa kohti etelää. Mieraslomoplan kohdilla näimme kuolleen männyn latvassa torkkuneen isolepinkäisen ja Inarin puolella Lihavakalajärvillä kaakkuriparin, tukkasotkia ja -koskeloita sekä pari pilkkasiipiparia ja Sestjuvjeggin kohdalla tien yli lensi koiras taviokuurna.

Matka jatkui ja maisema vaihtui ja reittiä suunniteltiin ajamisen lomassa. Lopulta päätimme tehdä vielä Itä-Lappiin tutustumiskierroksen ja ajoimme yhden lettujensyöntistopin jälkeen aina Pelkosenniemen Kairanaavalle asti. Parkkeerattuamme auton kuulimme heti voimakasti Pohjansirkku ja lähipuskista löysimme useamman pienen pohjansirkun poikasen, joita molemmat vanhemmat kävivät tiuhaan ruokkimassa. Lintutornilta näimme lähinnä vain useita kurkiperheitä ja palatessamme autolle jouduimme pelastelemaan pohjansirkkupienokaisia autotieltä turvaan.

Mullakkoaavan suoralla yritimme löytää pikkusirkkuja mutta löysimme taas vain pohjansirkkuja. Kohta käännyimme Sokanaavalle, jossa lintutornista avautui taas komea suomaisema, mutta näin illasta havainnot jäivät vaatimattomiksi. Kävimme vielä kävelemässä aavan reunan metsissä, josta avautui myös välillä maisema suolle ja suolammille ja näimmekin mm. uivelopoikueen, muttemme juuri mitään ihmeempää.

Lopulta jatkoimme matkaa ja Savukoskella keräilimme huonoimpaan mahdolliseen aikaan kuntapinnoja kunnasta, jossa en ollut koskaan aiemmin käynytkään. Lopulta Sallassa ajoimme Kotolan kylän lähelle erään pikkutien päähän leiriytymään. Yön viimeiseksi havainnoksi jäi kylällä nähty suopöllö.

8.7. heräsimme ani varhain ja lähdimme kävelemään kylän tienoolle päätien varteen ja löysimmekin helposti useita tiksuttavia pikkusirkkuja, mutta vain yhden niistä saimme lyhyesti näkyville ja laulua emme kuulleet lainkaan – kesä alkoi olla jo turhan pitkällä. Paikallahan oli ennen Juhannusta havaittu linjalaskennassa reilut 30 pikku- ja pohjansirkkua.

Jatkoimme Kuusamoon, jossa Käylässä näimme Kitkajoessa nuoren koskikaran tiltaltin laulellessa taustalla. Peurasuolla sepeltaskua ei taaskaan näkynyt eikä sitä ollut kukaan muukaan enää ilmoittanut nähneensä kymmeneen päivään. Puskissa kuitenkin tiksutti taas pari nuorta pohjansirkkua. Väsymys alkoi jo painaa päälle, sillä olimme nukkuneet yöllä vain muutaman tunnin, niinpä suuntasimme kohti Konttaista, jossa ajattelimme nukkua joko parkkipaikalla tai jonkin pikkutien varressa. Matkalla törmäsimme yllättäen Kangaslammella pökkelössä päivystäneeseen hiiripöllöön, josta saimme ihan kelpo kuvat otettua.

Konttaiselle päästyämme tuuli oli yltynyt niin navakaksi, ettei mäelle kiipeily näyttänyt järkevältä. Niinpä ajoimme erään pikkutien varteen nukkumaan.

Heräsimme taas, kun aurinko oli lämmittänyt auton turhankin kuumaksi. Pian lähdimmekin sitten taas matkaan, Söimme Kuusamossa pikaisesti ja sitten ajoimme pitkän rupeaman. Ristijärvellä näimme vauhdista sinisuohaukan mutta lopulta käännyimme Juukassa pienemmälle tielle, joka vei Kaavin lintutyhjiön kautta Outokumpuun. Siellä ajoimme Vuonoksen altaille, joille päästyämme löytyi heti ensimmäiseltä altaalta satakunta lokkia, joita aloimme seuloa. Eipä mennyt kuin parikymmentä sekuntia, kun huomasin etsimämme 2kv aroharmaalokin lokkien seasta. Kyseessä oli todella ruma, pahasti sulkinut yksilö. Kamerastani loppui akku juuri sopivasti, mutta onneksi pienellä harjoittelulla sain jonkinlaisia skouppikuvia otettua uudella luurillani.

Jatkettuamme matkaa Liperin Viinijärvellä lensi tien ylitse lintu, joka sai ensin aivot lyömään tyhjää. Mutta kun näin sen laskeutuvan peltoon, tajusin että kyseessä oli viiriäinen! Stoppasimme ja menimme komppaamaan kohdan, johon lintu oli tippunut, mutta se oli ilmeisesti jo juossut läheiseen viljapeltoon piiloon.

Kävimme Joensuussa taas syömässä roskaruokaa ja pian jatkoimme Tohmajärven Värtsilän Tapiolantielle bongaamaan viirusirkkalintua. Yö oli kuitenkin todella kylmä – lämmintä oli vain 9 astetta. Kertaalleen Potu ja myöhemmin minäkin, olimme kuulevinamme alle sekunnin tirinän puskista, muttemme saaneet lajista varmuutta. Suopöllöt lentelivät pellolla Suopöllö, mutta lopulta puoli neljän aikaan aamuyöstä päätimme lähteä ajamaan viimeistä taivalta Parikkalaan.

Olimme Parikkalassa lopulta ennen viittä ja suihkun jälkeen painuimme pehkuihin. Nukuimme niin pitkään kuin nukutti ja kävimme vielä aamupäivällä Siikalahdella pointsaamassa reissun viimeiset reidarit, mutta sitten oli aika heittää Potulle hyvästit. Tämä oli, toki ihan omasta tahdostaan, toiminut potilaskuljettajanani koko reissun! Sen lisäksi hän oli vielä näyttänyt minulle lähes kaikki linnutkin!
Yhteensä olimme näiden kahden sairaslomareissun aikana havainneet 161 lintulajia pahemmin yrittämättä (120 ekalla ja 127 toisella). Mukavia kuvia, videoita ja sitäkin mukavampia muistoja oli taas kertynyt näiltäkin reissuilta! Ja olinpahan noudattanut kohtuu hyvin lääkärin antamia ohjeitakin, olin ottanut varsin iisisti ja istunut pääosan sairaslomasta paikallaan, autossa – 4500km.

J.A.