Englanti 15.-26.10. 2008

Englantiin

15.10. Lyhyemmän työpäivän jälkeen lähdimme klo 13.45 kohti Tamperetta ja Pirkkalan lentokenttää. Ainoan pysähdyksen teimme Lahdessa, jossa töyhtökiurua ei pikakomppauksella löytynyt. Tampereella olimme lopulta aivan liian aikaisin noin klo 19.00 ja odottelimme pitkään Ryan Airin lentoamme, joka viimein lähti klo 23.05. Lontoon Stanstediin laskeuduimme paikallista aikaa klo 23.55.

16.10. Yövyimme ainakin sadan muun matkailijan tapaan lentoaseman lattialla. Väkeä ramppasi koko yön, joten lähin ulko-ovi tuntui olevan enemmän auki kuin kiinni ja pahimmillaan vain parinkymmenen metrin päässä meistä tehtiin lattian poraustöitä. Silti onnistuimme nukkua muutaman tunnin.

Noin kuuden aikaan heräilimme ja kävimme lunastamassa netin kautta jo ostamamme junaliput sekä tarkistamassa, mistä junat lähtivät. Klo 7.20 lähti junamme ja saavuimme Peterbourghiin klo 8.50. Pikaisen aamupalan jälkeen matka jatkui klo 9.35 Sleafordiin, jonne matkasimme astetta heikommalla dieseljunalla ja vain 9 minuutin vaihdon jälkeen jatkoimme klo 10.35 Bostoniin, johon saavuimme viimein klo 10.57. Junamatkojen aikana olimme havainneet kolmisenkymmentä lintulajia, parhaimpina mm. vihertikan ja uuttukyyhkyn.

Vanhan ystävämme Paul Frenchin työkaveri Tony oli meitä vastassa ja hänen kyydillään pääsimme Paulin suurelle asunnolle, jonka viereisessä rakennuksessa nykyisin oli myös RSBP:n toimisto, jossa Paul työskenteli. Pian tapasimme Paulin, tämän tyttöystävän Keeleyn sekä työkaverit Grahamin ja Johnin. Päästimme kuitenkin työläiset töihin ja suuntasimme itse yläkertaan majoittumaan ja päiväunille.

Kolmen tunnin päiväunien jälkeen kävelimme iltapäivällä tuulisessa säässä Frampton Marshin laitamille havaiten mm. silkkihaikaroita, tuulihaukan, varpushaukan, pyrstötiaisia, mustapääkertun ym. tavallista lajistoa. Viideksi palasimme kämpille, jossa ilta sujui ruokaa laittaen ja takkatulen ääressä jutustellen. Lopulta painuimme pehkuihin kymmenen jälkeen.

Frampton Marshilla

17.10. Heräsimme klo 6.20 ja aamupalan jälkeen ajelimme Frampton Marshin niemen kärkeen asti. Kahdeksan aikaan oli yksi koko syksyn korkeimmista nousuvesistä, jopa n. 8 metriä, joten kahlaajat ja muutkin linnut tulivat hyvin näytille nousuveden ajamina. Paulkin ehti ennen työpäivänsä alkua olla hetken seuranamme ja näimme mm. joitakin satoja sepelhanhia, pari parvea lyhytnokkahanhia, 50 silkkihaikaraa, 2 riuttatiiraa, karimetson, luotokirvisiä sekä runsaasti kahlaajia. Paulin lähdettyä tuijottelimme merelle ja laskuveden myötä paljastuneelle mutelikolle reilut kolmisen tuntia havaiten tuhansia mustapyrstökuireja ja kapustarintoja, runsaasti muita kahlaajia ja parempina lajeina mm. muuttohaukan, ampuhaukan, merikihun ja härkälinnun. Klo 12.30 lähdimme lampsimaan kohti kämppäämme. Peltojen varsipusikoissa oli lintuja varsin vähän, mutta havaitsimme mm. punapyitä, sekä pari mustapäätaskua.

Neljän aikaan olimme kämpillä ja kävimme tutustumassa Paulin toimistoon. Illalla kävimme kaupassa ja pakkailimme tavaramme ja suunnittelimme seuraavan viikon ohjelmaa. Sääennusteet lupailivat kovaa länsituulta koko viikoksi, joten muutimme suunnitelmiamme täysin ja päätimme lähteä viikoksi aivan Englannin saaren eteläisimpään kärkeen Lizard Pointiin telttailemaan ja etsimään amerikkalaisia harvinaisuuksia ja bongaamaan kaikkea, mitä lähistöltä löytyisi. Olimme saaneet Paulin pomon autoa lainaksi, joten suunnitelmat kuulostivat todella erinomaisilta! Illalla autoa pakatessa talon yli lensi lyhytnokkahanhiparvi ja lopulta menimme varsin ajoissa nukkumaan.

Kohti eteläkärkeä

18.10. Heräilimme ennen neljää ja lähdimme piakkoin matkaan kohti etelää. Ajoimme tuntitolkulla ja saavuttuamme Cornwalliin teimme puolenpäivän aikaan ensimmäisen varsinaisen stopin Haylessa. Amerikanhaapanaa etsiskellessämme löysimme runsaasti mukavia lajeja, kuten mustanmerenlokkeja, punakuireja, virtavästäräkin sekä heinätavin; amerikanhaapanaa ei kuitenkaan löytynyt.

Jatkoimme rantareittejä pikkukylään, jossa oli aamulla havaittu punakottarainen, mutta pikainen etsintä ei tuottanut tulosta. Seuraavaksi ajoimme Senneniin, jossa oli jo jonkin aikaa oleillut Brittien toinen atlantis etelänharmaalokki. Trevonian Poolin ympäristöstä löysimmekin ihan hyvän näköisen kandiin, mutta vaikka muut siitä jo pinnaa olivat ottamassa, määritimme me sen selkälokiksi. Jatkoimme vielä Lands Endiin katsomaan lähisaaret, joilla lokkikummajainen oli myös havaittu, mutta meitä kiinnostavimmat havainnot löytyivät mereltä, jossa seilasi useita suulia ja pikkukajavia sekä jokunen ruokki. Paulin saamat tekstiviestit kertoivat karua kieltä; kaikki harvinaisuudet tuntuivat kadonneen juuri parin edellispäivän aikana eikä mitään uutta ollut koko ”mantereella”. Ainoastaan Scilly-saarilla oli jokunen rari yhä paikalla, mutta me olimme jo hyvissä ajoin päättäneet pysyä mantereella, jotta matkakustannukset eivät nousisi kohtuuttomiksi.

Ajelimme vielä jonkin matkaa kohti Lizard Pointia aina retkeilyalueellemme saakka, jonne pystytimme valtaisan Grahamilta lainaamamme teltan ja suuntasimme sitten lähikylän pubiin syömään. Illalla menimme aikaisin, Paulin mielestä aivan liian aikaisin nukkumaan, mutta uni oli tarpeen, sillä seuraavana aamuna alkaisi armoton puskakomppaus, jonka tavoitteena oli löytää megarari!

Puskakomppausta ja loistavaa meristaijia

19.10. Heräsimme klo 6.30 ja lähdimme aika pian kohti aivan eteläisintä kärkeä Lizard Pointia. Cornvallilaiset tiet olivat aivan käsittämättömiä ja eteläisintä kärkeä kohti ne vain kapenivat kapenemistaan kiviaitojen välissä, kunnes jäljellä oli hädin tuskin yhden auton levyinen ränni. Tien lopulta päätyttyä, aivan parkkipaikan tuntumassa kallioisten jyrkänteiden luona näimme kaksi alppivarista, jotka ovat Englannin ainoa pesivä pari. Aamun hiljalleen valjetessa lähdimme kävelemään kohti länttä puskia koluten aina Kynance Coveen saakka. Reilun viiden tunnin uuvuttavan kävelyn jälkeen olimme takaisin kylällä. Havainnot olivat jääneet hippiäisiin, peippoihin, pyrstötiaisiin sekä muutamaan tiltalttiin ym., mutta päätimme jatkaa vielä itäpuolelle Church Coveen. Vihdoin löytyi jotain parempaakin, kun erään pienen puron varresta löytyi taigauunilintu. Tätä vikkelää lintua kuvatessa kuului toinenkin ino puiden latvuksista.

Kiersimme lopulta rantoja pitkin takaisin kärkeen parkkipaikalle ja yhteensä 7 tunnin aikana olimme kävelleet noin 10 kilometriä. Virtaa oli silti vielä jäljellä, joten päätimme jäädä vielä iltapäiväksi meristaijille. Sää oli erinomainen ja niin oli merilajistokin! Suulia näkyi reilu tuhat, pikkukajavia runsaasti, ruokkeja ja etelänkiisloja mukavasti sekä jokunen lunni ja merikihu, myrskylintu, leveäpyrstö- ja isokihu, jopa 18 baleaarienliitäjää joukossaan yksi hyvin todennäköinen idänpikkuliitäjä (olisi ollut Brittien toinen) sekä isovesipääsky – ja kaikki tämä vain kolmessa tunnissa!

Illan hämärtyessä ajoimme Helstonin kaupunkiin syömään ja lopulta pääsimme taas nukkumaan ennen kymmentä.

Sadepäivä

20.10. Heräsimme taas klo 6.30 ja suuntasimme aamun valjetessa Lizardin kärkeen aamustaijille. Heti ensimmäinen laji oli mukava, kun nuori tunturikihu viipotti editsemme. Tunnin ja 45 minuutin staijilla näimme 1000 suulaa, 10 baleaarienliitäjää, pikkuliitäjän, 5 iso- ja 3 merikihua sekä myrskylinnun. Sade päätti staijimme, joten suuntasimme Cadgwithiin metsään pikkulintujahtiin. Keli kuitenkin huononi niin paljon, että lopulta luovutimme ja ajoimme Helstoniin syömään ja kuivattelemaan vaatteitamme. Ravintolassa vaan oli niin kylmä, etteivät vaatteet juuri kuivuneet.

Iltapäivällä palasimme Lizardiin, jossa kolusimme kärjen puskia ja staijasimme vielä puoli tuntia havaiten 2 baleaarienliitäjää sekä mustaleppälinnun. Illalla ajoimme St Kevernen kylään pubiin, jossa myös oli niin kylmä, ettei lämmittely onnistunut, mutta olut maistui silti.

ja lisää sadetta

21.10. Alkuyön satoi kaatamalla, mutta aamuyöllä selkeni ja tuli todella kylmä; lehtopöllökin innostui ääntelemään lämpimikseen. Heräsimme taas tuttuun aikaan ja suuntasimme Lizardiin länsipuolen puskakierrokselle. Puolimatkassa Kynance Coveen puskista löytyi taas taigauunilintu ja reissun ensimmäinen ruskokerttu. Palattuamme autollemme muutaman tunnin komppauksen jälkeen, jatkoimme Mullion Coveen, jossa Paul näki autoa siirtäessään tulipäähippiäisen, tavallisia hippiäisiä oli runsaasti ja tiltaltteja löytyi myös useita.

Raekuuron saattelemana siirryimme niemen itäpuolelle Keggnac Covelle, jossa pyrstötiaisia näkyi enemmän kuin muualla. Rannasta löytyi 3 mustanmerenlokkia ja silkkihaikara, mutta sade yltyi pian liian rankaksi, joten varsinkin pikkulintujen etsintä oli toivotonta.

Iltapäivällä kävimme taas Church Covella, jossa tapasimme taas Tonyn, paikallisen ornin, jonka kanssa löysimme taas saman tutun taigauunilinnun, jolla oli selvästi tapana hakeutua ruokailemaan mustavaristen pesien pohjille. Löysimme myös hernekertun, mutta muuten lajisto oli perus-brittiläistä: punarintoja, rautiaisia ym.

Illalla ajoimme taas Helstoniin syömään ja paluumatkalla kolari oli tukkinut kapeat tiet, joten jouduimme palaamaan leirintäalueellemme aivan käsittämättömän mutkaista reittiä pitkin. Onni onnettomuudessa – näimme lehtopöllön lyhyesti istuskelemassa puun oksalla sekä tien yli lentäneen tornipöllön.

Kiertelyä

22.10. Yö oli taas todella kylmä! Pari lehtopöllöä huuteli varsin aktiivisesti alkuyöstä, mutta varsin pian nukuimme jo kuin tukit!

Olimme jo hieman pitkästyneet, kun sinnikäs puskien komppaus ei oikein ollut ollut tuottoisaa, joten olimme päättäneet lähteä hieman kiertelemään muita lähipaikkoja. Niinpä ajoimme aamusta Redruthin lähelle Stithiansin tekojärvelle, josta löytyi heti pikku-uikkuja, tukkasotkia, taivaanvuohia, liro ja toiselta pysäykseltä piilokojusta näkyi telkkä, muutamia mustanmerenlokkeja ja muutamia muitakin kuvauksellisesti piilokojun edustalla esiintyneitä tavallisempia lajeja.

Jatkoimme seuraavaksi Hayleen, jossa oli pitkälti samat linnut kuin edelliselläkin kerralla, mutta nyt löysimme lähes välittömästi haapanoiden seasta omituisen näköisen yksilön. Pitkällinen tuijotus paljasti linnun risteymäksi – ilmeisesti haapanan ja harmaasorsan risteymäksi. Saatuamme tämän ensimmäisen linnun selvitetyksi, löytyi toisesta haapanaparvesta todella hyvän näköinen nuori amerikanhaapanakandi. Tuijottelimme tätä yksilöä seuraavan tunnin ja lopulta pääsimme näkemään jopa kainalotkin, jotka olivat kuitenkin hieman liian harmaankirjavat – eli tämäkin yksilö lienee ollut ennemmin amerikanhaapan ja haapanan risteymä. Lopultakaan meille ei selvinnyt mitä yksilöä paikalla oli jo toista viikkoa bongattu tuloksekkaasti amerikanhaapanana, mutta uskaltanemme sanoa, ettei paikalla kyllä ainoatakaan puhdasta lajin edustajaa ollut. Lyhytnokkahanhet, merihanhet ja kanadanhanhet, joiden mukana kulki toinen toistaan rumempia risteymähanhia, uskaltautuivat aivan eteemme uiskentelemaan, joten kuvasin niitä antaumuksella. Myös reissun ensimmäinen harmaasorsa löytyi haapanamassoista.

Jatkoimme Lands Endin suunnan pelloille etsimään kapustarintaparvia, sillä paikalla oli aiemmin nähty amerikankurmitsa. Löydettyämme yhden parven, se kuitenkin nousi taivaalle ennen kuin olimme ehtineet sitä kunnolla seuloa. Kun kapulaparvi kerran nousee taivaalle, saattaa se kierrellä korkeuksissa pitkään ennen kuin se taas laskeutuu jonnekin. Niinpä singahdimme tekstiviestihälyn myötä Sennenin suuntaan. Brittien tiedonkulku rareista oli jo aiemminkin tuntunut huonolta sillä viestejä tuli myöhässä – keskellä yötä tai jopa päiviä myöhässä; havainnoitsijoita ei mainittu, joten koskaan ei tiennyt, oliko havainto uskottava vai ei eikä myöskään tarkkaa paikkaa saati sitten ajo-ohjeita tuntunut koskaan olevan viesteissä. Nyt kuitenkin saimme tiedon, että ainakin samana päivänä jossain Trevonian Poolin lähistöllä oli taas atlantis etelänharmaalokki ollut paikalla. Ensimmäinen pieni lokkiparvi löytyi varsin pian, mutta siinä ei ollut kuin harmaalokkeja, mutta heti seuraavalta kynnöspellolta, jolla traktori oli vielä työssään, löytyi satoja lokkeja ja lähes heti plokkasin mm. Madeiralta tutunnäköisen 2 kv atlantis mica-rumiluksen singahtelemasta traktorin perässä muiden lokkien seassa.

Jonkin aikaa atlantis etelänharmaalokkia ihmeteltyämme ja kivitaskunkin reissupinnoihin lisättyämme, palasimme tarkistamaan kapustarintapellot, mutta linnut kiertelivät yhä korkealla taivaalla. Niinpä jatkoimme matkaamme Driftin tekojärvelle, jolla ei näkynyt kuin pari pikku-uikkua, tukkasotkaa ja lokkeja. Illan jo hämärtäessä jatkoimme Penzanceen, jossa rannasta löytyi 16 hrota sepelhanhen parvi, muttei juuri muuta. Ruokailimme taas Helstonissa pubissa ja koskapa leirintäalueemme suihkut eivät vieläkään toimineet, ehdimme nukkumaan taas kymmeneltä lehtopöllön äännellessä lähistöllä.

Sinnikästä yritystä – ilman palkintoja

23.10. Herätys oli taas tuttuun aikaan klo 6.30 ja aamun sarastaessa ajoimme Lizardin kärkeen aamustaijille. 1,5 tunnin staiji tuotti 12 myrskylintua, 3 baleaarienliitäjää, 2 pikkuliitäjää sekä iso- ja merikihun. Mukavin yllätys oli kuitenkin 7 alppivariksen parvi, joka kierteli yllämme – Englannin ainoat alppivarikset olivat onnistuneet pesinnässään erinomaisesti!

Jatkoimme Church Covelle, josta ei löytynyt mitään mainittavaa, mutta Poltescosta löysimme upean jokivarsimetsikön, josta myllyn vierestä löytyi taas yksi taigauunilintu ja muuta tavallista. Mullionista löytyi kuusitiainen, mutta me jatkoimme pian kävellen kohti lentokenttää, josta löytyi suurehko kapustarintaparvi, mutta kiitoradalla oleillut parvi oli hieman turhan kaukana. Mitään sopivan näköistä lintua joukossa ei kuitenkaan näyttänyt olevan, joten sateen pahennuttua kiiruhdimme takaisin autolle.

Staijasimme taas iltapäivällä Lizardissa 1,5 tuntia havaiten kovassa tuulessa ihan mukavasti 4 nokiliitäjää, 3 baleaarienliitäjää, pikkuliitäjän ja myrskylinnun. Sitten alkoi taas sataa liian rankasti, joten ajoimme Helstoniin pubiin syömään ja juomaan.

Paluumatkalla pimeässä näkyi tien varressa seisoskellut lehtopöllö, joka kuitenkin katosi, kun yritimme lähestyä sitä. Sade jatkui rankkana pitkälle yöhön.

Ja vielä kerran puskiin ja pois

24.10. Kuten joka aamu, heräsimme taas klo 6.30 ja pian suuntasimme Lizardin kärkeen komppaamaan puskia. Lintuja oli nyt liikenteessä runsaasti: niittykirvisiä, peippoja, järripeippo, urpiaisia, vihervarpusia ja haarapääskyjä ym. Liiketta oli taivaalla selvsti enemmän kuin aikaisempina aamuina. Jokunen nokivaris näytti yrittävän lähtöä kohti etelää, mutta sisukkaimmatkin palasivat lopulta kaukaa mereltä takaisin kärkeen. Parikin muuttohaukkaa kierteli jyrkänteiden yläpuolella ja kylältä löytyi pari mustaleppälintua.

Puskat olivat sitten aivan tyhjiä! Vaikka kolusimme kaikki pusikot länteen aina Kynance Coveen saakka, emme löytäneet kuin muutaman hippiäisen ja yhden tiltaltin. Ruskokerttuja löytyi jopa 7 lintua, mutta muuten saimme tyytyä mustapäätaskuihin.

Mullion Cove oli aivan yhtä hiljainen, vain jokunen tiltaltti sekä reissun ainoa pajulintu löytyi. Church Cove oli myös lähes tyhjä: Tony ja ino löytyivät kuitenkin tuttuun tapaan.

Päivät olivat todellakin alkaneet toistaa itseään pahemman kerran. Vielä kun seuraavaksi yöksi oli luvattu kovaa sadetta, päätimme lähteä purkamaan teltan jo nyt, kun se kerrankin oli kuiva. Maksettuamme yöpymisemme (saimme syystäkin hieman alennusta, kun suihkut eivät olleet toimineet koko aikana), lähdimme matkaan kohti pohjoista. Vain noin tunnin ajon jälkeen tuli Paulille viimein viesti, jollaista olimme koko reissun odottaneet: ”MEGA”! Walesissa oli havaittu varmistamaton sinihaikara. Varmistamaton siksi, ettei kukaan tunnettu harrastaja ollut sitä vielä havainnut. Mainittakoon, että Walesissa havaittiin neljän päivän ajan varmistamatonta siperianrastastakin – ihmeellisen huono on brittien tiedotussysteemi! Kuitenkin nyt noin tunnin ajon jälkeen tuli sinihaikarasta varmistus, lintu oli yhä paikalla ja laji väitettiin varmistuneen!

Meillä oli enää noin tunti valoisaa aikaa ja olimme yhä aivan liian kaukana Walesista, mutta teimme päätöksen lähteä paikalle ja yöpyä siellä autossa, jotta olisimme aamulla saman tien pelipaikalla. Matka oli pitkä, joten vasta ennen puoltayötä olimme perillä Walesin lounaisnurkassa sijainneessa Kidwellyn kylässä, jonka lounaispuolella haikara oli havaittu Carmathen Bayn pienen Gwendraethin lahden pohjukassa. Sullouduimme autossa makuupusseihin ja yritimme saada unen päästä kiinni.

Walesissa

25.10. Yö oli tuskainen, sillä autossa nukkuminen oli mahdotonta – Paul siirtyikin varsin pian ulos kuravelliin nukkumaan. Toinen bongariporukka saapui paikalle noin viiden aikaan ja aamuhämärässä herättyämme oli parkkipaikalla neljä autoa, joka oli tietenkin aivan liian vähän! Suomessa opastettavanamme ollut kova WP-pinnamies Richard Bonser oli kuitenkin paikalla ja jutustelun lomassa selvisi, että emme kuitenkaan olleet aivan oikealla paikalla – mitä sitä turhaan ajo-ohjeita Brittien ensimmäiselle sinihaikaralle ilmoittamaan? Päätimme kävellä rantapengertä pitkin kohti oikeaa paikkaa ja lahden pohjukassa näimmekin kymmeniä bongareita paikalla. Päätimme jäädä staijaamaan lahden pohjukan tyvelle, sillä laskuveden takia pohjukkaan muiden bongareiden tavoin meneminen olisi ollut aivan turhaa. Mielestämme olimme nyt paljon paremmissa asemissa vastaanottamaan pohjukkaan nousuveden ajamia lintuja.

Lahdella oli mukavasti lintuja, mutta päähuomio meni silkkihaikaroiden tuijottamiseen. Nuori sinihaikarahan ei kovin paljon eroa silkkihaikarasta, joita lahdella lennähteli runsaasti. Silkkihaikaroita oli aina vain lyhyesti lennossa näkyvissä, kunnes ne taas laskeutuivat vuoroveden muokkaamiin ojiin katveeseen. Ainakin 40 silkkihaikaraa tuli parin tunnin aikana tarkistettua, kunnes alkoi sataa ja sitten vielä tuulla aivan järkyttävän kovaa. Tällöin paikalle saapuneiden noin 170 bongarin tavoin päätimme lähteä autoon kuivattelemaan. Me kuitenkin, toisin kuin valtaosa muista, emme jääneet vain autoon istumaan, vaan päätimme lähteä tsekkaamaan muita läheisiä lahtia, josko sinihaikara löytyisi jostain muualta.

Valitettavasti tuuli oli niin käsittämättömän kova, ettei lahtien koluamisesta meinannut tulla mitään. Jokunen uusi silkkihaikara löytyi, mutta viimein tuuli oli niin kova, että ilmassa lentänyt hiekka tunki silmiin ja optiikka alkoi olla vaarassa. Niinpä päätimme mennä syömään Ferrysideen pieneen aamiaispaikkaan, jonka aamiainen ei ollut pieni! Täällä törmäsimme myös Kuwaitissa tapaamaamme Lee Gregoryyn, jonka kanssa vaihdoimme kuulumisia.

Puoliltapäivin palasimme alkuperäiselle havaintopaikalle, jossa vietimme koko loppupäivän aina kuuteen saakka, jolloin taas alkoi sataa kaatamalla. Silkkihaikaroita näkyi koko ajan, mutta valitettavasti päivä oli niin synkkä ja nousuvesi niin myöhään, että haikarat eivät edellispäivän tavoin ajautuneet nousuveden myötä pohjukkaan, vaan suurin osa lähti suoraan yöpymään jonnekin muualle. Sinihaikaraa ei siten löytynyt, mutta Walesin-pinnoja tuli reilut 50 mukavimpina 2 päällemme raakkuen tappelemaan saapunutta muuttohaukkaa, ampuhaukka, sinisuohaukka, metsäviklo, kuningaskalastaja ym. Paikalla kävi päivän aikana ainakin 500 bongaria ja liikennettä oli koko ajan, sillä osa kävi vain kääntymässä paikalla ja koko ajan oli porukkaa tulossa ja menossa. Bongarijoukko oli kirjavaa ja uskaltanen sanoa, että kovia orneja oli joukossa huomattavan pieni prosentti. Koko ajan oli sellainen tunne, että mikäli sinihaikara jossain lennähtää, pitää se huomata itse. Bongausporukassa tiukkapipoisuus oli myös kaukana, väki rupatteli koko ajan eikä illallakaan oikeastaan kenenkään eleistä ja ilmeistä huomannut pettymystä. Sinihaikaraa ei enää paikalla havaittu (ja liekö lopulta paikalla koskaan sellaista ollutkaan, sillä lintua ei kuitenkaan hyväksytty Britannian lajilistalle. Aiemmin syksyllä Irlannissa laji oli toki havaittu).

Illalla me lähdimme kohti Bostonia, jossa olimme rättiväsyneinä noin klo 23.00. Pikaisen suihkun jälkeen olimme valmiit unten maille.

Ei löydy pinnoja ei

26.10. Koskapa olimme onnistuneet viettämään jo reilut 10 päivää Iso-Britanniassa ilman ainoatakaan WP-pinnaa, herättyämme, pakattuamme ja hieman aamupalaa naposteltuamme, päätimme noin klo 9.00 lähteä King’s Lynnin läheiselle kultafasaanipaikalle kokoilemaan, josko saisimme edes säälittävän tarhalinnun pinnoihimme. Samalla otimme jo kaikki tavaramme mukaan, sillä iltapäivällä paluulentomme lähtisi Stanstedista kohti Tamperetta.

Eipä ollut suurikaan yllätys, että juuri kun olimme pääsemässä kultafasaanimetsikköön, alkoi sataa oikein kunnolla. Silti päätimme komppailla metsissä tunnin verran, mutta havainnot jäivät harmaaoravaan sekä metsä- ja kuusikauriiseen, puukiipijään ja pariin tavalliseen fasaaniin.

Kävimme vielä tutustumassa RSBP:n ehkäpä kuuluisimpaan lintukohteeseen, Washin etelärannalla sijaitsevaan Snettishamiin, jossa näimme mm. jokusen avosetin, kuulimme silkkikerttusen, pääsimme ihailemaan kaukana pellon yllä liihotelleen tornipöllön saalistelua sekä ihmettelemään käsittämätöntä ihmispaljoutta, joka paikalla oli lintuja tarkkailemassa! Vierailimme pikaisesti myös keskuksella, jossa oli mainio kirjakauppakin, mutta valitettavasti matkakassa oli jo huventunut ja matkatavaroiden kanssa oli jo tullessa ollut ongelmia, joten kirjaostokset jäivät yhteen.

Lopulta lähdimme kohti Stanstedia, jossa olimme kolmen jälkeen. Hyvästelimme Paulin ja Keeleyn ja kävelimme lentoasemalle kiertelemään ja syömään. Lopulta ruokailussa meni niin kauan, että saimme juosta lähtöterminaaliimme, josta koneemme lähti klo 17.50.

Tampereelle laskeuduimme Suomen aikaa klo 22.30 ja pitkän ajorupeaman jälkeen olimme kotona Parikkalassa klo 03.00 aamulla. Muutaman tunnin unien jälkeen oli edessä paluu arkeen ja töihin.

J.A.