Reissu alkaa

Koskapa Orniolle eli Hannan firmalle oli taas opastettavaksi tullijoita ruuhkaksi asti, päätimme ottaa parhaaseen aikaan pari ryhmää, joista lupasin ottaa itselleni opastettavaksi mielenkiintoisemman lajilistan sekä ehkä myös tiukempaa revitystä haluavan, jotta pääsisin itsekin pitkästä aikaa kiertämään Suomea vuodenpinnojen keräillen ja muita mukavia havaintoja tehden.

23.5. lähdin aamukuudelta ajamaan kohti Tamperetta ja ajoinkin lähes yhtä kyytiä Hervantaan saakka, jonne jätin Berlingon viikoksi huoltoon ja tilasin taksin Pirkkalan lentoasemalle. Ehdin odotella brittejä vain puolisen tuntia, kunnes he viimein saapuivat. Ryhmäni koostui Sean Minnsista, johon olinkin ollut ennen reissua yhteydessä sekä kolmesta muusta: David Bruce, Dave Bywater ja Robert Ulph – ryhmän ikähaitari oli 39-64 vuotta. Kohta saimme tavaramme sullottua vuokrattuun Opel Astraamme ja eipä autossa ollut liikaa tilaa viidelle raavaalle miehelle. Lopulta kuitenkin pääsimme matkaan ja rankassa vesisateessa otimme saman tien suunnan kohti Oulua.

Havainnot matkalla olivat todella vähissä, mitä nyt laulujoutsenia, jokunen kurki ja kuikka sentään. Nesteidentyhjennyspysäys Kärsämäellä palkittiin laulavalla pyyllä. Viritin atrapin soimaan ja otushan innostui lentelemään ylitsemme! Koska ilta oli jo pitkällä eikä mitään järkevää ollut tähtäimessä tälle päivälle, päätimme ajaa Utajärven Ahmasjärvelle, josta oli löytynyt päivällä valkoposkitiira, olisihan laji minulle Suomen pinna. Perille päästyämme lintu oli kuitenkin lähtenyt järveltä tuntia aiemmin, joten muutamia reissupinnoja kuitattuamme jatkoimme kohti Oulua.

Oulussa ajoimme suoraan perinteisille rantakurvipaikoille, jossa tapasimme Vierimaan Antin, joka luovutti meille Liminganlahden avaimensa, joilla pääsisimme vanhalle opparille yöpymään sekä myös käyttämään uuden opparin keittiötä, suihkuja ym. Hetken odottelun jälkeen löysimme kurvin, joka soidinsi erään multakasan päällä illan jo pimentyessä. Pian jatkoimme kohti Liminkaa ja Virkkulaa, jossa iltapalan jälkeen kömmimme vanhan opparin lattialla makuualustoillamme makuupusseihimme.

24.5. Osa briteistä oli herännyt aikaisin ja aikainen lintu madon nappaa! Haviksiin oli jo kirjattu mm. suopöllöjä, punavarpunen, metsähanhi, muuttohaukka ym. Osan näistä sain näytettyä muillekin, kun koko porukka viimein oli tornissa, mutta esim. vuodareista itseltäni puuttuva muuttohaukka ei enää näyttäytynyt. Pari valkoposkihanhea, mustapyrstökuireja, jopa neljä keskenään kisaillutta merikotkaa, heinätavi, pari uiveloa ym. kuitenkin nähtiin ennen kuin lähdimme jatkamaan seikkailujamme.

Oulunsalossa löysimme laulavan peltosirkun, kun matkasimme yrittämään Letossa edellispäivänä havaittua hiiripöllöä. Keli oli muuttunut todella tuuliseksi, joten ei ollut yllätys, ettei pöllöä löytynyt. Ennen puoltapäivää tapasimme Oulussa Hukkasen Pentin, joka ystävällisesti lähti näyttämään meille pöllöjä! Ensin suuntasimme Kiiminkiin, jossa ajomatkalla näkyi sinisuohaukka sekä yllättäen jo nyt reissun ensimmäiset porot! Pienen kävelyn jälkeen löytyi sankasta kuusikosta risupesä, josta meitä tuijotti yksi brittien koko reissun tärkeimmistä tavoitelajeista – lapinpöllö!

Hetken lintua tuijoteltuamme ja kuvailtuamme, Pentti ehdotti, että soittaisin hieman lapinpöllöatrappia, josko koiraskin löytyisi jostain näkösälle. Soitin muutaman sarjan mp3 -soittimestani, jolloin päällemme saapui kaartelemaan petolintu – koiras arosuohaukka! Macro lie saapunut paikalle atrapin houkuttelemana? Palattuamme autolle kävimme vielä toiseen suuntaan kävellen varpuspöllön luonnonkololla, mutta pesässä oli vielä liian pienet poikaset, joten emo ei tullut näyttäytymään eikä koiraskaan saapunut atrapille. Havainto jäi siis pelkkään nokan napsutukseen, mikä ei briteille tietenkään riittänyt. Niinpä palasimme autolle.

Havaittuamme matkalla fasaanin ja käytyämme tarkistamassa yhden vanhan huuhkajan pesäpaikan tyhjäksi, jatkoimme vielä toiselle varpuspöllön pesälle, joka oli pöntössä. Niinpä tämä emo oli helppo näyttää koko ryhmälle. Pesässä oli viisi todella pientä poikasta ja vielä pari munaa oli kuoriutumatta.

Kiitettyämme ja hyvästeltyämme Pentin ja saatuamme tiedon, ettei Utajärvelle enää kannattaisi mennä, sillä taas aamusta asti paikalla ollut valkoposkitiira oli taas kadonnut. Käytyämme syömässä ja pysähdyttyämme pikaisesti Hirvisuolla, otimme suunnan kohti Kuusamoa. Matkan varrelle oli kuitenkin vielä yksi mutka suunniteltuna, sillä Taivalkosken eteläpuolella meillä oli nuotit hiiripöllön pesäpaikalle. Pitkien pikkutieseikkailujen jälkeen löysimme oikealle paikalle ja kovasta tuulesta huolimatta emopöllö löytyi alta aikayksikön! Ja kohta löytyi myös toinen emo ja pian ensimmäinen maastopoikanenkin. Lopulta maastosta löytyi jopa kolme poikasta ja yhtä emot ruokkivat vielä pesäkoloon.

Emot eivät meistä juuri välittäneet, vaan ne kantoivat ruokaa koko ajan, aina sille poikaselle, joka oli meistä kauimpana. Lopulta kuvattuamme pöllöperhettä jonkin aikaa, lähdimme jatkamaan Kuusamoon.

Kuusamo

Loppumatkasta näimme vielä hirven sekä tietysti lisää poroja ja Rukan lähistöllä tien varresta löytyi riekkopari! Kello oli jo todella paljon ja keli oli yhä tuulinen sekä sateinen. Silti ajoimme Konttaiselle parkkiin ja lähdimme kipuamaan ylös Valtavaaran rinnettä ja huipulla majoituimme telttoihimme. Olisipahan ainakin ikimuistoinen paikka herätä!

25.5. yö oli sateinen, mutta onneksi aamulla ei enää satanut – tuuli kyllä! Mutta kuten oli ounastellutkin, heräsimme sinipyrstön lauluun! Valitettavasti lintu oli todella liikkuva eikä se laulanut kuin lyhyesti, joten se jäi näkemättä. Seanin Ja Davidin kanssa pakkasimme tavaramme nopeasti ja kävelimme takaisin Konttaisen parkkipaikalle, jossa Dave oli nukkunut autossa. Rob jäi yhä telttaansa nukkumaan. Ohjelmassa oli siis vapaata retkeilyä muutama seuraava tunti ja itse kipusin parin tunnin jälkeen takaisin Valtavaaralle auttamaan Robia heräilemään ja kantamaan tavaransa. Havaintoja kertyi mukavasti ainakin kolmesta sinipyrstöstä, mutta edelleen näimme niistä vain vilauksia. Kuukkeleita näimme muutaman perhekunnan, muita havaintoja olivat tiltaltti, peukaloinen, punatulkkuja, kaakkuri, muutama laulava pyy, runsaasti pikkukäpylintuja sekä muutama isokäpylintu sekä aktiivisimpien toimesta koppelo ja varpuspöllö.

Lopulta jatkoimme Vuotungin lintutornille, joka perinteisesti on hyvä sirkkupaikka ja muutenkin mukava paikka. Pilkkasiipien seassa kellui muita pienempi, alkuun hyvin allihaahkalta näyttänyt, mutta kuitenkin ihan vain tavallinen pilkkasiipi. Pikkutikka kävi tornin vieressä ja pohjansirkun tiksuttelua kuultiin useampaankin otteeseen, mutta kohta alkoi taas sataa kaatamalla. Saatuani Hannalta puhelimitse sääennustetietoja, päätimme jatkaa kohti Oulankaa.

Matkalla Oulangalle näimme koskikaran ja Oulangassa kävimme ensin Kiutakönkäällä, jossa kuulimme lyhyesti virtavästäräkin. Metsäkävely tuotti etsimämme neidonkengät sekä pari töyhtötiaisista. Sean näki vilaukselta myös viirupöllön, joka kuitenkin katosi nopeasti.

Rukan tienoilla näimme kuusen latvassa tilhen ja sitten jatkoimme perinteiselle pöntötysalueelle hoitamaan lapintiaisen, jolle saimme hyvät nuotit Konttaisella tapaamaltamme Hukkasen Markulta. Oikea pönttö löytyi pienen etsinnän jälkeen ja kohta katselimme vihaisesti meille reviiritunkeutuille itseään ilmaissutta lapintiaista. Jätimme nopeasti tintin rauhaan ja kuinka ollakaan autolle kävellessämme löysimme palokärjen.

Ilta oli jo pitkällä mutta kävimme silti vielä kaatopaikalla katsomassa olisiko lutakolla muutakin kuin lokkeja. Lapinsirri oli ainoa mielenkiintoinen kahlaaja mutta lokkimassasta löytyi merilokki, runsaasti selkälokkeja sekä 6 eripukuista ”idänselkälokkia”, myös merikotka lensi ylitsemme.

Säynäjänperällä pysähdyimme vielä perinteiselle pikkusirkkupaikalle, jossa ruovikon päällä lenteli ruskosuohaukka ja järvellä kellui härkälintuja. Suurin pommi oli kuitenkin helmipöllö, joka lensi editsemme ja kävi viemässä ruokaa eräälle pöntölle! Se siis pesi rannan uivelon/telkän pöntössä!

Ilta oli hämärtymässä, kun ajoimme kohti Iivaaraa. Vihdoin näimme ensimmäiset teeret ja lopulta pystytimme telttamme Iivaaran parkkipaikalle ja kömmimme nukkumaan.

26.5. Ensimmäiset ryhmästämme heräsivät ennen kuutta ja sillalta löytyi pian pohjansirkkukoiras, joka lopulta näyttäytyi erinomaisesti myös mattimyöhäsille. Aika pian pääsimme taivaltamaan porukalla kohti Iivaaraan huippua. Linnut olivat hämmästyttävän hiljaa ja niinpä ennen huippua ei juuri havaittu mitään. Pääsin itse laelle hieman muita edellä, kun porukka jäi lepäämään hieman alemmas. Aivan huipulla törmäsin sitten kirjosiipikäpylintupariin! Viheltelyni ei ilmeisesti kantautunut tarpeeksi kauas, joten lähdin juoksemalla hakemaan muita.

Onneksi Rob oli kuullut mesoamiseni ja tämä pääsi paikalle pitämään lintuja hallinnassa. Kohta loputkin ehtivät paikalle ja kaikki pääsivät näkemään nämä ehkä reissumme vaikeimmat projektilajit hienosti! Kohta linnut jatkoivat rinnettä alemmas ja kuinka ollakaan sieltä löytyi myös parin jälkikasvu, jota päästiin kuvaamaan aivan mielettömän komeasti! Kirjosiipikäpylintunuorukaisia kuvatessamme kantautui läheltä korviimme taviokuurnan laulu ja kohta meillä oli kuvattavana komea 2kv koiras taviokuurna! Huikeaa!

Laskeuduttuamme takaisin teltoillemme iski päällemme todella rankka raekuuro! Kaikki muut paitsi Rob saivat onneksi tavarat autoon ennen kuin pahemmin kastuimme ja Robilla oli onneksi vedenpitävä varustus.

Peekoo

Sitten oli edessä pitkä päivän ajomatka Pohjois-Karjalaan Lieksaan Loma-Kitsille. Ajokeli oli taas todella sateinen, joten pysähtymisiä ei tarvinnut edes harkita. Toki pakolliset kuvat otettiin Hiljainen kansa -taideteoksesta. Käytyämme Lieksassa kaupassa, josta ostimme parin seuraavan päivän eväät, jatkoimme viimeiset muutamat kymmenet kilometrit Kitsiin, jossa pihasta löytyi heti kuvattavaksi punavarpusia ja pikkulepinkäinen. Majoituttuamme, nautittuamme hirvikeitot ja saunottuamme pääsimme vihdoin nukkumaan.

27.5. heräsimme taas ennen kuutta ja ensin kuulostelimme hetken pihalla laulaneita sirittäjiä, pyytä sekä viitakerttusta, joka kuitenkin jatkoi kohta muutolle, ennen kuin lähdimme ajamaan kohti päivän ensimmäistä retkikohdettamme Hemminvaaraa.

Hemminvaaraan parkeerattuamme kuulin jo autolle idänuunilinnun ja tämäpä löytyi kohta hienosti kuvattavaksemmekin. Muutaman tunnin kävely upeissa metsissä tuotti pari idulia lisää, taas katoamistempun tehneen sinipyrstön, pikkusiepon, useita pohjantikkoja, pyyn, mehiläishaukan, kanahaukan, sirittäjiä ym. Monta tärkeää projektilajia tärppäsi näin kertaheitolla!

Seuraavaksi kohteeksemme päätin suokohteen eli Teretin vaikka näyttikin, ettei meillä olisi aikaa kävellä aivan lintutornille saakka. Ja taas valinta oli onnistunut. Kahlaajat olivat ihmeen hiljaa ja vaikka osan porukasta näkemä kotkalaji (jota epäiltiin lähinnä kiljukotkaksi) jäikin minulta näkemättä, kruunasi kävelyn pitkoksilla meidän kimppuumme hyökännyt, reviiriään todella aktiivisesti puolustanut riekko!

Erityisesti Robin punaruskeat maastokengät olivat sen hyökkäilyn kohteena. Pian meidän oli kuitenkin kiiruhdettava takaisin autolle, sillä meidän oli oltava Erä-Eeron pirtillä kolmelta iltapäivällä.

Erä-Eerolla

Ehdimme juuri kolmeksi pirtille ja tapasimme Eeron sekä toisen oppaan, joka oli suunnitellut lähtevänsä mukanamme kojulle, mutta kun Eero tapasi meidät hän muisti minut ja sen, että olimme edelliselläkin kerralla olleet kojulla keskenämme, joten yhteisellä päätöksellä totesimme, että voisimme nytkin mennä kojulle ilman opasta.

Viiden pintaan olimme jo kävelemässä kojuille ja Eeron piiloteltua lihanpaloja maastoon, jäimme pian kojuihin odottelemaan, mitä ilta ja yö toisivat tullessaan.

Alkuun testailimme kameroiden toimivuutta harmaa- ja kalalokeilla sekä käpytikoilla, mutta kauan ei tarvinnut odotella illan päätähteäkään, sillä jo ennen seitsemää saapui ahma lammen toiselle puolelle. Varovaisesti se tarkkaili hetken ympäristöä, kunnes uskaltautui ylittämään joen puunrunkoa pitkin ja kameramme lauloivat! Otus saapui hitaasti lönkötellen etsimään ilta-ateriaansa ja pian se löysikin ensimmäisen lihapalan ja palasi samaa reittiä kuin oli tullutkin takaisin kalliorinteeseen. Se kuitenkin jäi näkyville kuusen alle syömään ateriaansa ja sen syötyään se tuli taas samaa reittiä takaisin. Nyt se haki ateriansa jo hieman lähempää ja kohta se taas palasi rinteeseen piiloon.

Olimme ehkä hieman liian äänekkäitä kojussa, vaikka parhaani yritin, että porukka pysyisi hiljaa. Vaikka puhetta ei ollutkaan niin muuta liikettä oli sen verran, etteivät korpit uskaltautuneet lainkaan lihapaloille. Ehkä tämän vuoksi myöskään karhusta ei havaittu kuin ehkä yksi vilaus yhden ryhmäläisemme toimesta. Ahmaakin saimme odotella saapuvan takaisin todella pitkään! Vasta klo 23 aikaan saapui selvästi edellistä pienempi ahma, mutta nyt oli jo liian pimeää kuvaukselle.

28.5. Vuorokauden jo vaihduttua klo 01:00 saapui taas ahma, mutta sitten oli taas piiitkään hiljaista. Itsekin otin parin tunnin unet ja herättyäni kaikui kojussa melkoinen kuorsauskonsertti. Ei siis ollut odotettavissa, että ainakaan karhu enää saapuisikaan. Ahma sen sijaan saapui vielä klo 4:30, jonka jälkeen menin taas nukkumaan, sillä kuorsausta ei kestänyt enempää kuunnella. Vielä kuuden aikaan oli Sean nähnyt ahman, joten yhteensä 6 visiittiä ahmat meille tarjosivat. Epäselväksi jäi, olimmeko havainneet kaksi vai kolme ahmaa.

Muut olivat nukkuneet yöllä niin paljon, että suunnittelemiani päiväunia ei enää tarvittu, kun yhdeksän jälkeen poistuimme kojulta. Niinpä suuntasimme suoraan Autiovaaraan, jonka kolme kilometriä pitkälle polulle lähdimme kävelemään. Pian kuului metsän siimeksestä tuttu säe ja sinipyrstöhän siellä taas lauloi! Viimein pääsimme näkemäänkin tämän 2kv koiraslinnun, jonka lajitoverit olivat meitä tähän saakka onnistunut piilottelemaan. Lenkin varresta löytyi myös 3 pikkusieppoa, 2 peukaloista, pyy ym.

Aamupalan parkkiksella nautittuamme, lähdimme taas siirtymätaipaleelle ja otimme suunnaksi Tohmajärven Värtsilän. Taas satoi kaatamalla, joten pysähdyksiin ei tarvinnut aikaa tuhlata. Värtsilään päästyämme suuntasimme heinäkurppien soidinpaikalle, sillä olin saanut tiedon, että lintuja oli sekä nähty että kuultu myös päiväsaikaan. Olimme tiellä vasta kävelemässä paikkaa kohti, kun edestämme nousi lentoon 3 heinäkurppaa, jotka kaarsivat lentäen suoraan ylitsemme ja kadoten kauas peltojen toiselle puolelle. Heti perään alkoi taas sataa kaatamalla, joten ilmeisesti kurpatkin lähtivät sateensuojaan. Pensassirkkalinnun ja satakielen laulaessa taustalla päätimme palata autolle ja lähteä ajamaan vielä Parikkalaan! Olimme hyvin aikataulussa jatkon kannalta!

Parikkalassa

Porukkamme alkoi olla jo melkoisen ryytynyttä, joten järjestin heille Hannan avustuksella kahdeksi viimeiseksi yöksi hulppean majoituksen Loikonsaaresta. Porukasta näki, ettei heistä kerta kaikkiaan enää ollut telttailijoiksi. Mutta skarppina silti oltiin, sillä Kesälahdella plokkasimme vauhdista tien varressa päivystäneen viirupöllön!

Parikkalassa pysähdyimme pikaisesti Akanvaaran Tetrisuolla, jossa näkyi 29 teertä, 2 sinisuohaukkaa sekä 2 peltosirkkua. Pohjanrannan lintutornista ei sen sijaan näkynyt ihmeitä. Lopulta pääsimme Loikonsaareen ja Kähkösen Matin näytettyä porukalle talon tavat lähdin itse kotiin yöpymään.

29.5. aamukuudelta haimme Hannan kanssa porukan ja suuntasimme heti alkuun Siikalahdelle. Matkalla ainoa stoppi tehtiin Särkisalmella, jossa useiden viitakerttusten keskellä lauloi myös luhtakerttunen sekä pari satakieltä. Patotien stoppi oli hiljaisempi kuin olimme kuvitelleet, mutta ainoa äänessä ollut luhtahuitti oli heti lavan edustan rannassa ja sehän innostui esittäytymään meille lennossakin, vaikkemme edes olleet harkinneet sen komppaamista. Ja kohta ylitsemme lensi myös kaulushaikara, joten alkoi tuntua, että tämän porukan kanssa voi todella nähdä spondesti mitä tahansa. Luhtakana, kanadanhanhi, punasotkat ja mustakurkku-uikut lisättiin reissun lajilistalle ja matka jatkui kohti Sammallampea, josta perinteiseen tapaan löytyi varhainen ruisrääkkä. Tätä ei kuitenkaan saatu atrapilla eikä komppaamallakaan näkyviin. Myös kuhankeittäjä lauloi taustalla vuodariksi.

Suurisuolla kuului toinen rääkkä ja sitten jatkoimme Hannan edellispäivänä löytämälle valkoselkätikan pesälle, jossa jo isot poikaset kerjäsivät ruokaa emoiltaan. Samalla paikalla kuului pariin otteeseen myös harmaapäätikka, jota ei kuitenkaan saatu houkuteltua näkyviin.

Seuraavaksi suuntasimme Kolmikantaan helmipöllön pöntölle, jossa kolme aiemmin rengastettua poikasta olivat varsin odotetusti syöneet paljon itseään pienemmän pahnan pohjimmaisen pahimpaan nälkäänsä. Tyrjän viirupöllön pöntössä oli myös ylläri, sillä emo hautoi yhä yhtä ainoaa munaa – saa nähdä tuleeko tästä mitään?

Tässä vaiheessa alkoi koko porukka, sekä oppaat että opastettavat pilkkiä siihen malliin, että päätimme viheltää pelin poikki ja suuntasimme päiväunille. Mainittakoon, että ohimennen olimme kuulleet 25 viitakerttusta ja 7 satakieltä, joita toki oli saatua näkyvillekin.

Neljältä iltapäivällä olimme taas maastossa ja suuntasimme taas Siikalahdelle. Parkkipaikalla lauloi yllättäen peltosirkku ja opastuskeskuksen puissa huuteli käenpiika, mutta tornilla oli todella hiljaista. Niinpä kohta suuntasimme rengastamaan varmaa viirupöllöpoikuetta ja tervetuliaisiksi yksi poikasista oli jo pöntön suuaukolla meitä odottamassa. Kyseessä oli tuttu todella äkäinen mamma ja poikasten rengastus suoritettiinkin aiemmin hyväksi koettuun tyyliin autossa. Pitkään selvisin ilman osumaa, kunnes viimein pöntön kantta sulkiessani pöllö sai osuman pehmustettuun palomiehenkypärääni.

Stoppi Rautalahdella tuotti taas ison luppojoutsenparven sekä myös vuoden ensimmäisen sarvipöllön. Seuraavalla viirupöllön pesällä oli sitten neljä poikasta, joista 2 rengastettiin ja 2 jätettiin vielä kasvamaan. Emo oli täysi mammari edelliseen verrattuna.

Jatkoimme vielä Punkaharjun puolelle kaakkurilammelle, jota tarkkailimme kaukaa kaukoputkella. Hetken jo luulimme lammen olevan tyhjän, kunnes yläpuoleltamme kuului kova kaakatus ja kaakkuri laskeutui lammelle uimaan. Lieneeköhän naaras ollut rannalla hautomassa? Perinteinen pesäsaareke ainakin oli yhä tyhjä. Pois ajaessamme Hanna muisti, että olimme pönttöreissulla nähneet erään matkan varrella olevan pöntön luona pyrstötiaisia, joten pysähdyimme paikalle ja piiskutukseeni kuuluikin pian vastaus ja pyrstötiaispari saapui meitä ihmettelemään. Vielä pari pikkulepinkäistä nähtyämme oli päivä täysi ja suuntasimme mökille, jossa lämmitimme briteille puusaunan ja kohta koko porukka oli valmis pakkaamaan ja nukkumaan.

Tourin päätös

30.5. porukalla oli auto ajoissa pakattuna ja pääsimme matkaan klo 6:15. Ainoan stopin matkan varrella olimme suunnitelleet Lappeenrannan Joutsenon Kotasaareen, jossa oli edellispäivinä havaittu jänkäsirriäisiä. Parkkeerasimme automme risteykseen ja kävelimme altaille, joilta ei kuitenkaan löytynyt kuin pari pikkutylliä. Onneksi tarkistimme kuitenkin myös turvekentän lätäkön ja sieltä löytyi kuin löytyikin 11 jänkäsirriäistä! Dave oli näin saanut eliksen kaikkina reissun päivinä!

Klo 12:00 aikaan saavuimme Tampereelle, jossa porukka heitti minut autokorjaamolle, josta sain auton lähes saman tien, joten pääsin saattamaan porukan lentoasemalle. Tankkaushässäkässä onnistuin jotenkin hukkaamaan yhden luottokorttini, mutta onneksi huomasin tämän pian ja sain sen suljetuksi. Lopulta hyvästelin porukan, jonka kanssa saimme viikon aikana havaittua 167 lintulajia käymättä lähes lainkaan meren rannalla. Mikä kuitenkin tärkeintä, kaikki tärkeimmät lajit saatiin hyvin havaittua. Etukäteen saamaltani toivelajilistalta puuttumaan jääneistä lajeista pikkusirkkua ja lapinuunilintua ei vielä ollut koko maassa havaittu ja vesipääskylle en kerta kaikkiaan keksinyt paikkaa, josta lajin saisi hoidettua ilman saappaita. Kaikki pöllöt, tikat, kanalinnut, sinipyrstö, lapintiainen, kuukkeli, viitakerttunen, satakieli, heinäkurppa, arosuohaukka ym. ym. ym. kuitenkin nähtiin, joten ei ihme, että porukkamme kehui reissuaan parhaaksi lintureissukseen koskaan – ja osalla porukasta oli aika monta reissua takana!

Itselläni lomareissu kuitenkin sen kuin jatkui! Suunnitelmia ei ollut, mutta en sentään Tampereellekaan meinannut jäädä!

J.A.