Alkusanat

Jarvan Ilkka oli tehnyt suuren työn; hommannut taas vanhempiensa asuntoauton lainaan ja järjestellyt kaikki käytännön seikat kuntoon, niinpä me muut – Janne ja Hanna, Ilkan tyttöystävä Marisanna sekä oululaiset kaverimme Juha Heimovirta ja Paulus Tulppo – saimme suunnata tämän kesäiselle reissulle Norjan Lofooteille kuin katettuun pöytään.

Ilkka oli selvittänyt reittisuunnitelman, lautta-aikataulut sekä myös majoituksen tärkeimmässä kohteessamme Røstin saarella kaukana ulkomerellä. Yhdessä Jannen kanssa hän oli myös selvittänyt, että pääsisimme osallistumaan tavallista paremmalle keijuretkelle, joten kaikki valmistelut olivat kunnossa.

Porukka kasaan ja menoksi

Reissuun lähtö tapahtui Ilkan ja Marisannan osalta 31.7. päivällä, reilusti muita aiemmin, Imatralta. Me kaikki muut kun olimme jo Oulussa. Janne ja Hannakin olivat saapuneet Ouluun ystävänsä häihin jo paria päivää aiemmin. Niinpä Ilkka ja Marisanna ajelivat koko lauantain ylös Limingalle saakka, jossa he majoittuivat Virkkulan opastuskeskuksen parkkipaikalle.

1.8. sunnuntaiaamuna (Ilkan jo ehdittyä käymään jopa Virkkulan tornissa) oli Jannen ja Hannan vuoro nousta kyytiin Oulun Saarelasta, jossa Jannen Riku-veljen luona he olivat yöpyneet. Seuraavaksi haettiin Juha kyytiin Toppilasta ja pian oli Palekin haettu Ranta-Kastellista. Ja matkamme alkoi jo ennen kuutta!

Iissä tankkailimme tankin täyteen ja Ilkka, joka oli jo ajanut ihan tarpeeksi, päästi Jannen ohjaksiin. Aamulla ennen kauppojen aukeamista ohitimme Haaparannan, ja Ruotsipinnojen listaus alkoi. Lintuja oli teidenvarsipuskissa aivan älyttömästi. Nuoret pikkulinnut olivat väen väkisin tunkemassa auton alle, joten Janne ei kehdannut ajaa edes sitä kahdeksaakymppiä, jota matkailuautolla olisi saanut ajaa. Mukavimpina lajeina listalle kirjattiin piakkoin mm. ruskosuohaukka, pikkulepinkäinen ja varpushaukka. Hieman pohjoisempana näkyi kurkia, hiirihaukkoja, pari suopöllöä, sinirintoja, pikkukäpylintuja ja kuului palokärki jne.

Tasaista vauhtia ajoimme Ruotsin halki pysähtyen hieman pitemmäksi ajaksi ainoastaan Kiirunassa, jossa taas tankkasimmekin. Ehtipä Marisanna ja Ilkka käydä tervehtimässä Marisannan tätiäkin. Pian Kiirunan jälkeen tie nousi komeille tuntureille, ja fiilis nousi maisemien muututtua komeammiksi. Lintuhavainnot olivat kuitenkin vähissä, sentään tilhiä, kuikkia ja pari kaakkuria havaittiin. Muuten matkan kulku noudatti perinteistä kaavaa; juttua riitti ja jätehuumorin kaatopaikan portit tuntuivat näin sunnuntainakin olevan avoimet. Hauskaa siis oli, vaikka matkanteko olikin puuduttavaa.

Rankkaa matkantekoa

Norjan raja ylitettiin perinteisesti juhlien. Eläimellistä Norge, Norge –huutoa olisi luultavasti säikähtänyt normaaliakin lunkimpi norjalainen. Jannen kännykkään alkoi nyt kerääntyä Norjassa havaittuja lintulajeja.

Kuten aina Varangillekin mennessä, olivat nytkin linnut tiukassa ennen kuin meri avautui eteemme hieman ennen Narvikia, jonka ohitimme pohjoispuolelta. Sisimmät vuononpohjukat olivat linnustollisesti varsin köyhiä, mutta maisemat olivat heti kerralla todella komeat! Korkeita vuoria nousi suoraan turkoosinsinisestä merestä. Kelikin oli kuin morsian, oli lähes tyyntä ja lämpöä lähes 25 astetta, joten aavistelimme jo, että pakkaamamme toppatakit ja pipot yms. saattaisivat osoittautua koko reissulla tarpeettomiksi.

Vuonojen tavallisinta linnustoa edustivat mm. meriharakat, punajalkaviklot, harmaa-, kala- ja merilokit, kala- ja lapintiirat, merimetsot, haahkat sekä tukka- ja isokoskelot sekä hämmästyttävän runsaina esiintyneet harmaahaikarat. Harvakseltaan näkyi mm. naurulokkeja, merikihuja, kuikkia, pikkukuoveja, kuoveja, merikihuja, riskilöitä, ja sinisorsia. Yksittäiset mustakurkku-uikku, merikotka ja mustaviklokin havaittiin. Varpuslintupuolta edustivat yleisinä mm. västäräkit, räkätti- ja punakylkirastaat, urpiaiset, niittykirviset, pajulinnut sekä hömö- ja talitiaiset. Myös kivitasku, viherpeippoja, varpusia, haara-, törmä- ja räystäspääskyjä, harakoita ja mm. sepel- ja kesykyyhkyjä nähtiin.

Muutaman kerran olimme pysähdelleet komeiden maisemien ja kauppakäyntien takia mutta jatkoimme tasaista tahtia kohti Lofootteja. Parinkymmenen minuutin odottelun jälkeen ylitimme lautalla viimein Hadselfjordenin ja saavuimme Lofooteille. Tämä lautta kulki Melbusta Fiskeböliin aivan aikataulussaan ja 25 minuutin lauttamatkalla näkyivät mm. ensimmäiset pyöriäiset.

Ilta oli jo pitkällä, joten emme aikailleet, vaan etsimme lähes heti sopivan yöpymispaikan erään pikkutien varresta. Iltapuuhastelut eivät kauan kestäneet, sillä kaikki olivat äärimmäisen väsyneitä. Pian kaikki olivat jo pitkällään laskemassa lampaita.

Tämä lampaiden laskeminen kuitenkin jatkui ja jatkui eräillä johtuen erään nimeltämainitsemattoman Heimo Virran käsittämättömän äänekkäästä kuorsauksesta. Eräs kävi ulkonakin kastelemassa makuupussiaan käsittämättömän kosteassa ja sumuisessa kelissä. Riekotkin nauroivat tälle rassukalle unettomalle, kun tämä lopulta palasi autoon kuuntelemaan maanvyörymää muistuttanutta rohinaa.

Lopulta kuitenkin kaikki saivat kuin saivatkin ainakin hetken nukutuksi, ja aamu valkeni ehkäpä jopa onneksemme huomattavasti suunnitelmiamme myöhemmin. Äärimmäisen sankan sumun takia näkyvyyttä oli alle 50 metriä, joten nukuimme varsin pitkään.

Ensimmäiset meristaijit

2.8. Aamupalan jälkeen matkamme jatkui ensimmäiseen meristaijipaikkaamme Henningsværiin, jossa meinasimme ensin parkkeerata käyttämättömän näköiselle jalkapallokentälle. Eräs paikallinen kuitenkin ”ystävällisesti” ohjasi meidät muualle parkkiin sanomalla: ”They will kill you if you stop here!”. Me otimme neuvosta vaarin, sillä emme halunneet jo näin alkumatkasta saada isosta turskasta päähämme.

Kalliolle kiivettyämme saimme todeta, että merellä ei liikkunut mitään, mutta onneksi paikallisissakin linnuissa riitti katsomista vähäksi aikaa. Karimetsot ja vuorihempot saivat kunnian lisätä Jannen ja Hannan varsin kattavaa WP-vuodenpinnalistaakin.

Toinen meristaiji suoritettiin Eggumissa, jonne ajaessamme löysimme eräästä lutakosta lapasotkapoikueen sekä toisen yksinäisen lapasotkanaaraan. Eggumista löysimme ensimmäiset luotokirviset, joita olikin sitten vähän joka puolella. Sumun seassa näkyi vain yksinäinen pikkukajava, tavallisten lokkien ollessa varsin runsaita.

Koskapa staijaus oli varsin turhaa, päätimme jatkaa kohti Lofoottien eteläkärkeä eli Åta. Ajoimme pari tuntia sankassa sumussa, havaiten ainoastaan sorsalintuja eräällä rehevällä järvellä, mutta illan jo hämärtyessä saimme huomata, että sää eteläisimmässä osassa Lofootteja olikin mitä mainion. Niinpä hieman ennen Måskenesia pysähdyimme pariin otteeseen mulkoilemaan merelle ennen kuin ajoimme aivan Å:n kärkeen staijaamaan auringonlaskuun saakka.

Aivan eteläisimmässä kärjessä pikkukajavakolonioita oli jo siellä täällä sekä talojen seinustoilla että rantakielekkeillä. Ensimmäiset esiaikuiset suulat havaittiin kaukana merellä samoin kuin muutamat kaukana viipottaneet lunnit. Riskilöitä oli runsaasti, mutta mm. ruokki ja etelänkiisla loistivat poissaolollaan. Komean auringonlaskun siivittäminä ajoimme Måskenesin satamaan yöpymään. Aamullahan tästä lähtisi lautta kohti reissumme tärkeintä pistettä Røstiä.

Lauttamatkalla vihdoin merilintuja

3.8. aamulla heräsimme ennen kahdeksaa, vain puolta tuntia ennen Røstin lautan lähtöä. Aamupalaa satamassa syödessämme havaitsimme laulavan tiltaltin, useita pikkuparvia tilhiä sekä yhden parven pikkukäpylintuja. Huippuvaellus oli siis yltänyt näinkin länteen.

Lautalla kiipesimme heti kannelle ja aloitimme staijin suurin odotuksin. Olihan enemmän kuin todennäköistä, että näkisimme keijuja, jos vain sinnikkäästi staijisimme. Varsin pian näkyivät ensimmäiset lunnit ja pian myös ensimmäiset keijut. Ensin Janne näki keijun, joka oli mahdollisesti myrskykeiju, mutta lintu oli liian kaukana, jotta määritys olisi ollut varma. Kohta löytyivät seuraavat keijut, jotka määritettiin yhteistuumin merikeijuiksi.

Ennen Værøyn saarta löytyivät ensimmäiset myrskylinnut. Ensin niitä lenteli ja oli uimassa kaukana merellä, mutta pian saapuivat ensimmäiset lentämään aivan lauttamme viereen. Niinpä valokuvaajamme pääsivät treenaamaan lentokuvausta näiden putkisieraimisten merilintujen kanssa. Værøyn lähistöllä liikkui runsaasti lunneja ja myös ensimmäiset ruokit ja etelänkiislat saatiin määritettyä. Pikaisen pysähdyksen jälkeen matka kohti Røstiä jatkui.

Lautalta näimme vielä satoja myrskylintuja ja lunneja, suulan, kaukaisen isokihun sekä muutamia merikeijuja, mutta Røstin lähestyessä näimme enää pääasiassa riskilöitä ja pikkukajavia.

Kolmen ja puolen tunnin lauttamatkan päätteeksi oli mukava saada taas maata jalkojen alle. Satamassa meitä oli vastassa eräs Rorbukampingin pitäjistä, joka kyyditsi meidät erillisellä saarella sijainneeseen majapaikkaamme. Majapaikkamme olikin aivan uskomaton! Pikkukajavia pesi joka puolella punaisten talojen seinustoilla ja kattorakenteissa. Saimme kaksi huonetta, neljän ja kahden hengen huoneet, ja hinta oli 125 kruunua/yö henkeä kohti.

Kahlaajakomppausta Røstin rannoilla

Pienen huilin jälkeen, olimme valmiit lähtemään kävelylle kohti saaren parhaiksi väitettyjä lintualueita, jotka sijaitsivat lentokentän takana. Niinpä soudimme pääsaarelle ja kävelimme muutaman kilometrin lentokentän reunalle. Hotellin pitäjä oli neuvonut meille parhaan reitin kahlaajarannoille, joten jouduimme ylittämään ainoastaan kerran lammasaidan. Luotokirvisiä ja merikihuja löytyi niityiltä runsaasti. Kahlaajarannoilla lintuja oli huomattavasti vähemmän kuin olimme odottaneet, kuitenkin suosirrejä, karikukkoja, suokukkoja, pari pulmussirriä sekä pikku- ja lapinsirrit havaittiin. Törmäsimme myös ruotsalaisporukkaan, joka oli kolunnut rantoja jo pitempäänkin. He eivät kuitenkaan olleet havainneet mitään sen ihmeellisempää, näyttivät kuitenkin meille eräällä rannalla lojuneen kaskelotin jäänteet. (Tämä 13 ruotsalaisen porukka oli se, jonka mukaan onnistuimme lyöttäytymään keijuretkelle.)

Aikamme kierreltyämme palasimme takaisin kotisaarellemme, jossa ehdimme hädin tuskin syödä ja hieman levätä ennen kuin oli aika suunnata ruotsalaisporukan tilaamalle keijuretkelle. Yhdeksältä olimme koko porukka, 13 ruotsalaista ja meidän porukkamme lintuharrastajat Hanna, Janne ja Ilkka pihalla valmiina koko reissun kohokohdalle.

Paatilla ulkomerelle keijujahtiin

Ruotsalaiset miehittivät paatin yläosan, joten me jäimme peräpäähän ja aloitimme staijin saman tien veneen päästyä pois Røstin rantaviivasta. Yllätykseksemme Janne löysi lähes heti haahkanaaraan, joka näytti aivan liian hyväntuuliselta ollakseen vain tavallinen haahka, kyseessä oli myös muiden tuntomerkkien perusteella kyhmyhaahka.

Päästyämme ensimmäisille Røstin eteläpuolella sijaitseville lintusaarille näimme aivan järjettömät määrät lunneja sekä todella upeilla, korkeilla, kielekkeillä suuria pikkukajavakolonioita. Oli outoa huomata, että kaikki ruokkilinnut todellakin olivat lunneja – ruokkeja ja etelänkiisloja näkyi vain muutamia.

Jatkoimme matkaa upean Trenykenin saaren ohitse, jolla oli aivan uskomaton määrä merikotkia. Noin 50 merikotkaa näkyi istuskelemassa rantakalliolla ja pikkuluodoilla tai lentelemässä saaren korkeiden huippujen luona. Näimme vielä muutaman merisirrin ennen kuin hiljalleen ohitimme viimeisenkin saaren ja jatkoimme vielä hetken matkaa ulkomerelle. Sieltä oli tarkoitus kaivaa niitä kaikkien odottamia keijuja.

Paatin miehistö alkoi kalastaa houkutellakseen lintuja laivan lähistölle, ja heti mereltä saapui runsaasti myrskylintuja kärkkymään osuuttaan. Me puolestaan kipusimme kannen kautta veneen keulaan, jossa ruotsalaisryhmän norjalaisopas yritti löytää ensimmäisiä keijuja. Pian niitä alkoi löytyäkin, mutta ainoastaan merikeijuja. Osa näistä pienistä uskomattoman erikoisista merenelävistä lensi todella läheltä venettämme. Oli uskomattoman hienoa päästä näkemään näitä lintuja auringon valaistessa vielä viimeisillä säteillään ulappaa.

Myrskylintujen joukosta löytyi muutamia harmaan muodon edustajia ja pari suulaakin näkyi, mutta myrskykeijua emme meinanneet löytää sitten millään. ensimmäisenä turhautuivat ruotsalaiset, jotka tuskin ilman opastaan ja meitä olisivat nähneet monta merikeijuakaan. Joku sveduista lupasi jo kaljan ensimmäisen myrskykeijun löytäjälle, jolloin me Ilkan ja Hannan kanssa hieman hymähdimme, sillä tiesimme olevamme skarpeimmat tällä aluksella. Eipä mennyt varmaan minuuttiakaan, kun ensin Ilkka näki todennäköisen myrskykeijun, jota ei valitettavasti muut ehtinyt nähdä, ja hieman myöhemmin Janne löysi myrskykeijun lentämästä niin läheltä paattiamme, että todennäköisesti kaikki ruotsalaisetkin onnistuvat linnun näkemään.

Myrskykeijusta sai varmaankin kaikki paitsi norjalaisopas eliksen, joten fiilis oli heti korkeammalla. Kuvailimme vielä jonkin aikaa myrskylintuja, jotka saivat evääkseen kaikki pienemmät turskat, joita pelkällä koukulla merestä nousi. Suuren noin 12 kiloisen turskan päätimme viedä Hernykenin lintuaseman väelle.

Hernykenin lintuasemasaarella

Hernykeniin rantauduttuamme tapasimme lintuaseman kaksi rengastajaa, josta toiseen, Tomas Arvaakiin Janne oli ollut yhteydessä tekstiviestitse ennen reissua. Rengastajat kertoivat lintuaseman historiasta ja toiminnasta norjaksi, joten Hanna ja Ilkka kaiketi ymmärsivät edes vähän, Janne ei edes yrittänyt. Tomas myös kantoi lunnifellasta (pari aitaa ohjasivat rinnettä alas juosseet lunninpoikaset koppiin) nuoren lunnin, jota pääsimme ihmettelemään kädessä.

Pian kävelimme rantaan odottelemaan keijujen saapumista ja rengastajat lähtivät pystyttämään verkkoja sekä laittamaan nauhuria soittamaan sekä meri- että myrskykeijun ääntä. Vain hetken merelle katseltuamme löysimme ensimmäiset merikeijut lentelemästä rantaviivaa edestakaisin, ja pian ensimmäiset lensivät ylös kohti pesäkolojaan, jolloin ensimmäinen lintu osui myös verkkoon. Tomasin irrottaessa lintua verkosta, löysimme ensimmäisen myrskykeijun lentämästä merikeijujen seassa, ja myös tämä saapui lentämään aivan edustallemme, jolloin kaikki pääsivät näkemään tuntomerkit hyvin.

Merikeijuja osui pian verkkoihin useampiakin, joten pääsimme ihmettelemään tätä pientä mutta pippurista lintua kädestämme. (Kaikille lintua ei tietenkään annettu käteen, mutta Tomas tiesi, että meillä oli ennestään runsaasti kokemusta lintujen käsittelystä.) Pakolliset kuvatkin saatiin näin otettua Jannen pitäessä lintua kaikissa haluamissamme asennoissa.

Yhteensä 15 merikeijua osui verkkoihin, mutta valitettavasti ensimmäistäkään myrskykeijua emme saaneet kiinni. Näiden suurempien keijujen voimakasta lentoa sekä myös soidinääntelyä saatiin kyllä ihailla aivan riittämiin, useamman linnun lennellessä välillä suuren ryhmämme keskeltäkin. Myrskykeijun äänet ovat todella hupaisia!

Aamu alkoi jo sarastaa, kun verkot suljettiin ja pian aloitimme matkamme takaisin kohti Røstiä. Olimme kaikki todella väsyneitä mutta myös todella onnellisia ohittaessamme taas kymmenet merikotkat sekä tuhannet lunnit ja viimein saapuessamme kotisaaremme laituriin.

Marisanna, Pale ja Juha olivat nukkuneet jo tuntikausia, kun me viimein pääsimme kapuamaan sänkyihimme.

Täydellistä lomailua

Heräsimme virkeinä vasta aamupäivällä. Todennäköisesti heräsimme siksi, että huoneessamme haisi aivan turskalta! Olimmehan olleet reissussa jo jonkin aikaa, joten oli varsin autuasta päästä taas suihkuunkin! Koko porukka tuntui olevan sen verran väsynyttä, että päätimme ottaa koko päivän aivan iisisti. Niinpä halukkaat kuvailivat pihapiirin maisemia sekä joka paikassa määkyneitä pikkukajavia. Hauskimmat kuvat saatiin keittiön ikkunalaudalla istuskelleista rissoista, jotka eivät pelänneet juuri mitään.

Päivän aikana ei todellakaan tehty mitään kovin suurenmoista. Toki pelkkä kaupassa käynti oli aivan riittävän suuri urakka, kun ensin piti soutaa norjalaismallisilla airoilla ja sitten vielä kävellä pari kilometriä useamman satama-altaan takana sijainneelle kaupalle. Jäätelö maistui kyllä helteessä normaaliakin paremmalta.

Illalla nousimme ruotsalaisten kera lauttaan ja paluumatkamme kohti manner-Lofootteja alkoi. Kaikilla riitti vielä virtaa staijata merelle ja havaitsimmekin taas 15 merikeijuja, 4 suulaa, 3 isokihua, valtavat määrät myrskylintuja sekä parhaimpana 3 kv isolokin.

Mantereelle päästyämme ajoimme vielä pari tuntia ennen kuin yövyimme Flakstadiin levikkeelle komean hiekkarannan viereen. Valokuvaajamme Juha ja Pale suuntasivat vielä kuvaamaan rantamaisemaa viimeisessä valossa muiden jo painuessa pehkuihin.

Paluumatka

5.8. aamulla kaikki tiesivät, että paluumatkasta tulisi todella raskas. Kuitenkin porukkamme oli niin loistava, ettei mieliala laskenut hetkeksikään. Juttua riitti ja kaikki tulivat todella hyvin toimeen, vaikka porukastamme Janne oli ainoa joka oli koskaan edes tavannut kaikki ennen reissua. Matkaa taitettiin taas tasaisen tappavaa vauhtia, mutta silti päätimme vielä toistaa osin sumun takia pilalle menneen stoppimme Eggumissa.

Upeassa kelissä staijasimme merelle hieman toista tuntia yhdessä brittiryhmän kanssa, jolla oli mukanaan vanha tuttu norjalaisopas. Havaintojakin kertyi mm. 9 suulaa, parikymmentä myrskylintua, isokihu sekä pari paikallista muuttohaukkanuorukaista.

Matkamme jatkui ja oli mukava nähdä uusia maisemia, jotka olivat tulomatkallamme olleet täysin sumun peitossa. Fiskeböl – Melbu välikin oli varsin komea maisemiltaan. Kaikki onnistuivat viimein näkemään pyöriäisiäkin. Piekanakin saatiin lisättyä reissupinnalistaamme.

Ilkka ajoi urhoollisesti niin pitkään kunnes tiet hieman levenivät, jolloin Janne jatkoi ajoa päästäen koko ajan Norjassa ajaneen Ilkan lepäämään. Janne ajoikin sitten reippaat 12 tuntia yhtä kyytiä Palen pitäessä seuraa ja kertoessa aina sopivaan väliin vitsejä, jotta meno jatkuisi tasaisena. Muut painuivat piakkoin pehkuihin. Norjan viimeisiksi lintuhavainnoiksi jäivät tien ylittänyt riekkoperhe sekä eräässä järvessä uiskennellut joutsenperhe.

Ruotsin puolella meno jatkui samanlaisena. Janne ajoi yön aikana halki koko maan havaiten mm. 5 itsemurhasuopöllöä, joista kolme yritti väkisin jäädä auton alle. Sen sijaan 10 riekkoa sekä korkealla tunturissa näkynyt jättiyllätys, heinäkurppa, katosivat tieltä jo auton valoissa.

Torniossa Janne oli jo niin sippi, että oli pakko herättää muut hoitamaan ajovuoroaan. Janne painui pehkuihin ja Ilkka otti taas ajovuoron. Ouluun saavuttiin jo aamutuimaan, kyydistä jäivät Janne, Pale ja Juha. Marisanna ajoi vuorostaan Paltamoon kotiinsa, josta Ilkka ja Hanna saivat jatkaa vatsat täynnä matkaansa kohti Etelä-Karjalaa.

J.A.