Alkusanat

Korona oli jo reilut kaksi ja puoli vuotta estäneet yhteiset reissumme ja vaikka itse olin keväällä päässyt Tansaniaan helpottamaan reissuahdistusta, oli jo aikakin alkaa suunnitella yhteistä reissua. Vielä talvella suunnitelmamme olivat tyssänneet, kun kohteemme oli suljettu tämän viheliäisen taudin takia, mutta nyt alkoi vihdoin näyttää paremmalta. Aika pikaisella tahdilla etenkin Hanna alkoi järjestellä matkaamme yhteen EU:n vähiten tunnetuista alueista eli Ranskan eteläamerikkalaiseen departementtiin Guayanaan.

Olimme vuosia jo puhelleet, että joskus pitäisi tällä Ranskan hallinnoimalla alueella käydä, koska siellä sijaitsee ESA:n kansainvälinen avaruuskeskus. Etenkin Hannalla kun on aina ollut haaveena nähdä raketin laukaisu läheltä. Raketteja kuitenkin laukaistaan aika tavalla lyhyillä varoitusajoilla ja silloinkin päivämäärät saattavat siirtyillä useita kertoja teknisten ongelmien, sään tms. takia.

Ranskalaisporukka oli ollut edellistalvena linturetkellä Ranskan Guayanassa ja me tunsimme yhden heistä, Paul Duforneyn. Saimmekin Paulilta heidän havislistauksensa sekä vähän muitakin vinkkejä. Heillä oli ollut paikallisopas suurimman osan reissustaan ja siten mekin otimme samaiseen henkilöön yhteyttä. Pian kuitenkin selvisi, että hänellä olisi juuri reissumme aikaan loma ja hän olisi Ranskassa. Niinpä otimme yhteyttä muutamiin muihinkin paikallisiin lintuharrastajiin, joista yhteen saimme kontaktin, hän kun taisi olla alueen toinen harrastaja, joka osasi englantia. Valitettavasti kuitenkin myös hän oli lähdössä Ranskaan reissumme ajaksi. Molemmilta kontakteiltamme saimme jonkin verran vinkkejä sekä mm. liittymisohjeet heidän käyttämään lintuhavaintojärjestelmään. Suunnitellessamme reissua käytimme tietysti myös ebirdiä, jossa oli havaintoja ihan kohtuullisesti.

Jouduimme hankkimaan nettikauppaa tehden aika paljon erilaisia kuumaan keliin sopivia retkeilyvarusteita ja tavaroita pakkailtiin jo hyvissä ajoin ja viimeisellä viikolla ennen reissuamme saimme vihdoin matkasuunnitelmamme valmiiksi. Hanna oli saanut kovan työn jälkeen kaikki tarvitsemamme majapaikat ja muut varaukset tehtyä ranskaksi, Googlen kääntäjää käyttäen. Jännitys kohosi siksikin, että kesän rakettilaukaisua, jonka päivämäärää emme olleet matkojamme varatessa vielä tienneet, oli siirretty jo muutamalla viikolla ja laukaisu tapahtuisi nyt vain paria päivää ennen reissuamme. Jospa vielä tulisi joku pieni viivästys? (Ei tullut)

Matkaan

Lopulta torstaina 14.7. lähdimme ajelemaan kohti Helsinki-Vantaata ja pari kertaa matkalla stopattuamme olimme Skyline lentokenttähotellilla. Vakituinen lentokenttäparkkimme oli koronan aikana lopettanut ja tutkittuamme parkkivaihtoehtoja olimme todenneet, että ehdottomasti paras vaihtoehto olisi tulla jo lähtöä edellisenä iltana hotelliin, jonne voisi sitten varsin edullisesti jättää auton reiluksi kolmeksi viikoksi. Kahden viikon pysäköinti kuului jo huonehintaan.

Illalla kävimme hotellin ravintolassa syömässä ja pakkailimme vielä tavaroitamme ennen kuin kävimme ajoissa nukkumaan.

15.7. herätys oli ennen neljää aamulla ja pian olimme bussikyydissä matkalla kohti lentoasemaa. Matkalaukkumme ja rinkkamme painoivat juuri ja juuri sallitun verran ja onneksi käsimatkatavaroitamme ei tällä kertaa punnittu lainkaan. Mitään koronatodistuksia ei myöskään enää kyselty. Niinpä olimme taas kerran aivan turhan aikaisin lähtöportillamme, kun peloteltuja ruuhkia ei ollutkaan.

Klo 9:25 koneemme Pariisiin lähti lopulta reippaasti myöhässä ja lento sujui leffoja katsellen. Laskeuduttuamme Pariisiin puolilta päivin oli meillä pitkät bussiajelut toiseen terminaaliin ja edelleen kävelyä portillemme, jonne pääsimme kuitenkin ajoissa ja taas kerran alkoi näyttää siltä, että lentomme olisi myöhässä. Lentomme Ranskan Guayanan Cayenneen lähti sekin hieman reilun tunnin myöhässä klo 16 jälkeen.

Lento oli tuskaisen pitkä ja taas kerran takanani istui penkkiä potkinut tenava. Niinpä unet jäivät vähiin. Lensimme aikavyöhykkeitä ylittäen siihen tahtiin, että laskeuduimme Cayenneen lopulta ennen iltakahdeksaa ja onneksemme kaikki matkatavaramme olivat saapuneet perille.

Saimme Sixtiltä vuokra-automme avaimet ja pian olimme kävelemässä ulos lentoasemalta. Raahasimme tavaramme kuumassa ja sumuisen kosteassa kelissä parkkipaikkojen perälle, josta löytyivät vuokra-autot ja pian löysimme pienen Suzukimme, joka oli kyllä varmasti ainakin luokkaa pienempi kuin minkä olimme vuokranneet. Olimme kuitenkin jo niin väsyneitä kaikesta matkustamisesta, ettemme jaksaneet pienestä takaiskusta välittää ja tungimme tavaramme autoon ja lähdimme pian liikenteeseen.

Autonavigaattorimme oli mukana ja olimme ladanneet siihen Etelä-Amerikan kartat, joten matkanteko oli varsin helppoa. Liikennettä oli yllättävän paljon, mutta kaikki liikenne sujui hyvin ja liikennesäännöt olivat aivan eurooppalaiset – olimmehan Ranskassa ja jopa EU:ssa! Tiet toki olivat varsin huonoja, etenkin heti kun poikkesi yhtään pienemmälle tielle – valtavia kuoppia oli heti joka paikassa ja niinpä pian tuli selväksi, että vuokra-autossamme oli järjettömän huono maavara!

Pari kertaa pysähdyimme kuuntelemaan kosteassa illassa surisseita ja piipittäneitä kaskaita mutta yhtään lintua emme niiden joukosta ainakaan tunnistaneet.

Lopulta kurvasimme Hotelli Belovan pihaan ja saimme etukäteen varaamamme huoneen, jossa purimme vielä retkeilyvarustuksen aamua varten valmiiksi ja aika pian olimme valmiita pehkuihin.

Retkeilyä Cayennessa

Lauantaina 16.7. heräsimme klo 5:30 ja kuuden aikaan olimme ajelemassa kohti läheistä Mont Rorotaa, jonka olimme valinneet ensimmäiseksi retkikohteeksemme, jossa voisimme aloittaa tutustumisen eteläamerikkalaiseen linnustoon. Rorotan tielle kääntyessämme näimme aamuhämärässä reissun ensimmäiseksi linnuksi harmaapäärastaan ja kohta näkyi myös hieno piispatangarakin. Ja tietä taas ylöspäin jatkettuamme löysimme ensimmäiset naamio- ja trilliväijyt.

Parkkipaikalle päästyämme alkoi aurinko nousta ja lähilammelta löytyi mm. valkosiipi-, harmaasini- ja savupääskyjä joukossaan yksi haarapääskykin ja puskista löysimme näkyviin ensimmäiset hopeanokkatangarat. Taivaalla lenteli lyhytpyrstökiitäjiä sekä pari mustakondoria. Kaikenlaisia omituisia ääniä kuului lammen rannasta, mutta emme saaneet varmuutta, olivatko ääntelijät lintuja, sammakoita vai hyönteisiä. Kaivoin kuitenkin äänityslaitteeni esiin ja otin muutaman lyhyen äänityksen. Ja selvimmin laulanut lintu tunnistettiinkin myöhemmin kaneliattilaksi.

Parkkipaikan puskissa näimme ensimmäisen kolibrin, todella kirkkaan vihreän pienen huristelijan, mutta meillä ei valitettavasti ollut vielä kamerat esillä, kun vielä oli turhan hämärää ja kolibri katosikin liian pian, että olisimme ehtineet nähdä sitä paremmin. Tämä ensimmäinen kolibri kuitenkin antoi jo hieman kuvaa siitä, kuinka vaikeata näiden pienten kauheaa vauhtia edestakaisin huristavien ja aina nopeasti katoavien minilintujen tunnistaminen tulisi jatkossakin olemaan…

Koska oikein mitään muuta emme lammen rannasta löytäneet, lähdimme kävelemään 5,5 kilometrin mittaista Mt Rorotan kävelyreittiä, joka lähti heti nousemaan varsin huonokuntoista polkua vuoren rinteelle.

Vuorenrinnemetsässä oli arvatenkin hyvin hämärää auringonnousun jälkeenkin ja myös hämmästyttävän hiljaista! Emme meinanneet ainoatakaan lintua löytää sitten millään. Lopulta ensimmäinen löytynyt ja kuvattu lintu oli polun yläpuolella hyönteisiä oksistossa napsinut viiruväijy.

Kunnon ylämäkikävelyn jälkeen löysimme ensimmäiset papukaijat, jotka osoittautuivat mustalakkiarateiksi mutta sitten meni taas todella pitkään ennen kuin näimme yhtään mitään. Ja suurinta osaa kuulemistamme linnuista emme tunnistaneet. Otin taas äänityksiä tunnistamattomista linnuista ja niihin tarttuikin mm. pikkutrogoni sekä suomuvatsakipuaja.

Savanniorneero kävi pikaisesti viereisessä puskassa näytillä kadoten kuitenkin saman tien ja käpytikkamaisesti ääntelevät linnut paljastuivat pikkutöyhtötypäköiksi, erään puun latvustosta löysimme sääskikertun ja toisessa puussa vilaukselta näkynyt lintu määrittyi kuvasta punasilmävireoksi (chivi). Polun varresta löytyi muutamia kukkivia pensaita ja pian löysimmekin ensimmäisen kukissa vierailevan kolibrin. Lintu palasi samoille kukille aina noin viiden minuutin välein, mutta sen vierailut olivat lyhyitä ja yhdellä kukalla se ei koskaan viipynyt sekuntia kauempaa. Saimme kuitenkin lopulta kohtuullisia kuvia otetuksi ja kuvista lintu määrittyi erakkokolibriksi.

Lopulta olimme kävelleet Lac du Rorotalle, jossa aukeni näkymää vähän enemmän ja heti taivaalta alkoi löytyä petolintuja. Mustakondoreita oli vaikka kuinka, mutta näimme myös jokusen kalkkuna- ja pikkukondorin sekä väkänokkahaukan, pitkäjalkahaukkoja, siro- ja viheltäjähiirihaukan sekä yllättäen myös kolme keisarifregattilintua.

Lammen rannassa eräällä kuivalla puulla kökötti amerikankäärmekaula, jota pääsimme kuvaamaan oikein mukavasti ja näimme myös nopeasti ohitsemme vilahtaneen pikkuviherkalastajan.

Päivä alkoi lämmetä todella kuumaksi ja meillä oli matkustuksen aiheuttamaa nestehukkaa jo ennestäänkin, joten kävely alkoi olla aika raskasta. Polulla oli aika paljon muitakin ulkoilijoita, jotka tietysti etenivät kaikki paljon meitä vauhdikkaammin. Eräs vastaamme tullut pariskunta pysähtyi juttelemaan kanssamme ja he kertoivat nähneensä kolmivarvaslaiskiaisen polun varressa. Saimmekin heiltä kartalle kohtuu tarkat nuotit ja lähes pari kilometriä käveltyämme löysimme kuin löysimmekin otuksen roikkumasta liaanissa polun yläpuolella! Samassa puussa näkyi myös muutamia pieniä oravasaimiriapinoita. Otukset eivät kuitenkaan esiintyneet kovinkaan kuvauksellisesti, joten jatkoimme pian kävelyä.

Toinen löytämämme laiskiainen oli vielä huonommin näytillä ja linnut tuntuivat kadonneen täysin. Pian aloimme laskeutua takaisin kohti parkkipaikkaa ja kävelymatkalla tunnistimme ainoiksi uusiksi lajeiksi puussa kiipeilleen pikkukipuajan sekä äännelleen isonokkamuuran. Parkkipaikalle päästyämme eräs paikallinen nainen kertoi taas parista laiskiaisesta ja hän lähti ystävällisesti näyttämään meille, missä oli ne nähnyt. Kipusimme toista polkua taas ylemmäksi muutaman sataa metriä ja onneksi laiskiaiset eivät ole kovin nopeita liikkeissään vaan löytyivät helposti. Nämä äiti ja lapsi kolmivarvaslaiskiainen olivatkin sitten oikein mukavasti kuvattavissa.

Parkkipaikalle palattuamme näimme vielä pikkutyranninapsijan ja kohta lähdimme palailemaan tietä alaspäin paikka paikoin pysähdellen. Livertäjätyranneja, tummasiipinapsun ja kastanjavarpuskyyhkyn nähtyämme olimme meren rannassa, jossa parkkeerasimme tien laitaan ja nostimme kaukoputken pystyyn. Vesi oli todella alhaalla ja lintuja näkyi vain vähän, mutta sini- ja lumihaikaroita, nokisiipilokki ja lähistöltä löytyneet samettisirkkuset, anit sekä pihaturpiaalit nähtiin.

Kuumuus oli varsin läkähdyttävä ja etenkin auringonpaiste pistävä, joten päätimme seuraavaksi käydä kaupassa ostamassa juomista ja hotellilla hetken hengähtämässä. Hieman taas palauduttuamme lähdimme ajelemaan Lagune du Larivotin jätevedenpuhdistamolle.

Puhdistamolla lintuja alkoi heti näkyä mukavasti ja etenkin helttajassanoita riitti. Kävelimme altaiden äärelle ja löysimme vielä mm. pikkuruostekäen, sointumuuraparin, punarintasirkkusia, lampinapsuja, rantaorneeroja, viirurintanäpsyn, sitruunahupputurpiaaleja, isonokkaväijyn, kaljusilmärastaan, säämiskäkurkku- ja tikkakipuajan sekä tuttuna lintuna näimme myös kalasääsken. Muutamia aiemmin näkemiämme lajeja näkyi myös sekä kauheaa vauhtia tien yli juossut iguaani.

Läheinen Port du Larivot oli hankala paikka sikäli, ettemme oikein tienneet, miten siellä pääsi mihinkään näkemään, alue kun oli ympäröity korkeilla muureilla. Onnistuimme kuitenkin saamaan atrapilla ääneen paikalla olleen paikallisittain harvinaisen tummapuumuuran ja löysimme puiden latvustosta mangrovekerttuliparin. Näimme joella myös muutamia lentäviä amazonianpikkutiiroja.

Seuraava kohteemme oli Marais Le Blond jätäri, jossa jassanoita oli taas jonkin verran. Muutenkin lajisto oli varsin samanlaista kuin edelliselläkin jätärillä, mutta nyt näimme myös mm. kyyryhaikaroita, hohtoturpiaaleja, valkohuppunapsuja, pikkunaamioväijyjä, pihapeukaloisia (musculus), mustapääpeukaloisen, sitruunaturpiaalin sekä äänekkäitä kultaperäkasikkeja.

Teimme vielä yhden turhahkon stopin Poudrieren linnoituksella, jossa havainnot jäivät juoksukyyhkyyn sekä palmutangaraan ennen kuin jatkoimme Vieoux de Portin satamaan, jossa olikin parahiksi nousuvesi nousemassa.

Sataman laiturilta näkyi aivan tolkuttomasti lintuja, joista huomio kohdistui etenkin kahlaajiin, mutta mm. haikaroita ja tiiroja sekä amerikansaksinokkia riitti! Pian löysimme ensimmäiset upean väriset rubiini-iibikset, tiiroista huomio kiinnittyi kahden eri alalajin amerikanriuttatiiroihin, joista paikallinen alalaji on kokonaan keltanokkainen. Kahlaajien joukosta löytyi amerikan-, keltajalka ja preeriavikloja, amerikanpikkukuoveja, rämekurppeloita, amerikansipejä sekä todella paljon kanadansirrejä. Myös tundrakurmitsa, kruunuyöhaikaroita sekä muita haikaroita, mm. täällä harvinainen silkkihaikara, nähtiin.

Vesi nousi kuitenkin turhan nopeasti ja pian linnut olivat lähteneet muualle, joten mekin siirryimme vielä illaksi Sentier de Montaboon, jossa näimme samoja lajeja mutta varsin huonossa valossa. Ainoaksi pinnaksi näkyi illan jo hämärtäessä löytynyt tikkakipuaja. Pimeän laskeuduttua ajelimme takaisin hotellille, jossa oli mukava päästä viileään huoneeseen.

Ilta kului päivän havaintoja pähkäillessä. Iltahuuto oli melkoisen vaikeaa saada tehdyksi, kun väsymys alkoi painaa todella pahasti. Mielellämme olisimme käyneet kuvia ja äänityksiäkin läpi, mutta ei ollut mitään mahdollisuutta. Ja sama ongelma oli meillä edessä lähes kaikkina tulevinakin iltoina…

Montjolyn puolella

17.7. sunnuntaina heräsimme taas aikaisin ennen auringon nousua ja ajelimme Cayennen viereisen Montjolyn kunnan puolelle La Leveen rantaan. Teimme jo La Leveen tien varressa ensimmäiset pysähdykset ja lopulta parkkeerasimme jokirantaan, jossa olleelta laiturilta aukesi näkymä niin joelle kuin vastarannan metsiin. Hyväksi paikaksi osoittautui myös pari sataa metriä ennen parkkipaikkaa ollut aukea alue, jossa oli suuria puita ja keloja. Poltettu auton raato ja tienvarsille dumpatut jätekuormat hieman himmensivät paikan houkuttelevuutta. Autojen varastaminen ja syrjäisillä paikoilla polttaminen paljastui myöhemmin yleiseksi syrjäytyneiden teinien huviksi.

Havaintoja alkoi kertyä mukavasti ja mm. amazoniankaklattajia (motmot) kuultiin ja kymmeniä kultaposkiamatsoneja sekä jokunen töpöaratti, pari rapuhaukkaa, väkänokkahaukka, isosepelkalastaja, kultapyrstö, mesismaragdi- sekä hohtotimanttikolibri, olkainpalokärki, muutama tulikärki, niin kruunuyö- kuin yöhaikaroita, pari viheriibistä sekä ensimmäiset tukaanin sukuiset verinokka-arakarit nähtiin. Muuten tunnistetut linnut olivat samoja kuin mitä olimme edellispäivänä jo nähneet ja iso osa vain kuulluista linnuista jäi määrittämättä.

Jatkettuamme matkaa, näimme eräällä aukealla kaulusturpiaaleja sekä komean valkohaukan. Seuraava kohteemme oli heikkokuntoisen tien päässä ollut Paramana Sud, josta olimme saaneet niin ebirdin kuin paikallisten kontaktienkin avulla koordinaatit erään unelmalajin pesälle. Parkkipaikalle päästyämme törmäsimme vanhempaan lintuharrastelijapariskuntaan, jotka neuvoivat meidät heti oikeaan pisteeseen, josta kaukana oleva pesä näkyi. Iso petolintu näkyi jo kiikareillakin puussa istumassa pesän lähistöllä mutta hain silti saman tien kaukoputken autosta ja pääsimme näin ihastelemaan nuorta harpyijaa oikein antaumuksella!

Kiertelimme alueella jonkin aikaa, mutta havainnot jäivät vähiin. Sentään brasilianaratteja ja sepelsirkkusia sekä nopeati ylitsemme lentänyt kuningasjalokotka nähtiin. Taas jokunen kolibri vilahti kovaa ja korkealla ylitsemme, mutta niistä ei keritty näkemään yhtään mitään tuntomerkkejä.

Seuraava kohteemme oli Station d’epuration Concorden jätäri, jonka portin raosta näkyivät altaalla kelluvat kuusi kääpiöuikkua, amazoniankondori kaarteli taivaalla ja pari kaluunakäkeä lauloi mutta muuten lajisto oli tuttua. Komea varaani näkyi myös tietä ylittämässä ja ollessamme jo ajamassa ylitti tien parimetrinen mustakeltainen käärmekin (Spilotes pullatus, Tiger rat snake).

Seuraavaksi suuntasimme päivän kuumimmaksi ajaksi hoitamaan seuraavien päivien ruokaostokset, mikä olikin yllättävän vaikeaa, sillä retkiruoaksi tarkoitettua ruokaa oli tarjolla todella vähän ja etenkin mitään sellaista, mitä Hannakin saisi syödä, ei meinannut löytyä millään. Onneksi meillä oli aika moneksi päiväksi kuivamuonaa tuotuna Suomestakin, mutta olimme suunnitelleet säästävämme parhaat ruoat reissun raskaimmille päiville. Onneksi lopulta jotain löydettiin ja pääsimme jatkamaan retkelle.

Seuraava kohteemme oli ensimmäinen savannialue. Ancien Aerodrome du Galionilla näimme joki- sekä pitkäjalkahaukan, pari erakkokolibria, yhden vyöerakkokolibrin ja törmäneitokolibrin, hauskan näköisen viherpyrstöjakamarin, surutangaran, banaanikerttuleita, ruohosirkkusen sekä kauniin matkijamarjukan.

Kohti Kawia

Matka jatkui Rouran sataman jokivarren sekä toisen pikastopin, jolla näimme isomesitangaran, jälkeen Kawin tielle, joka alkoi Rouran kylän takaa. Tie paljastui heti todella huonokuntoiseksi! Meidän surkean matalalla autolla eteneminen oli todella hidasta! Pian alkoi sataa oikein urakalla, joten pysähdyksiin ei siten kulunut aikaa.

Matkan varren havainnot jäivät sateen takia todella vähiin, vaikka ympärillämme oli koko ajan upeat metsät. Yksi stoppi tuotti kuitenkin kauniin käkitrogonin.

Lopulta olimme nousseet Mont Kawin rinteelle Tresorin kävelypolun parkkipaikalle ja sopivasti sade alkoi hiipua ja pian taukosi kokonaan. Niinpä kävimme lyhyellä kävelyllä polun varressa, mutta polku oli todella mutainen ja märkä, joten kovin pitkää kävelyä emme tehneet. Lintujakin oli märässä metsässä todella vähän, mutta löysimme kuitenkin mustaposkipeukaloisen, rastas-, laulu- sekä rusoselkämuuran ja parkkipaikalle palattuamme hopeanokka- ja palmutangaraparvessa näkyi amazonianharjatangarapariskunta.

Pian alkoi taas sataa ja niinpä jatkoimme Kawin tietä vielä pitkään ennen kuin löysimme illan jo hämärtäessä sopivan parkkipaikan autolle paikasta, josta metsään lähti pieni polku. Pystytimme leirimme tähän ripustaen riippumattomme ja tarppimme polun poikki heti automme taakse.

Syötyämme ja kirjattuamme ylös päivän havainnot lähdimme vielä pöllö- ja kehrääjäretkelle. Teimme vaikka kuinka monta pysähdystä kuulematta mitään linnuksi tulkittavaa. Lopulta törmäsimme Nature Lodgen risteyksen lähellä nuoreen käärmeharrastajaan, jonka kanssa rupattelimme tovin ja kun tämä oli lähtenyt soitin taas kerran atrapista amerikanpöllösen (roraimae) ääntä ja kuinka ollakaan aika kaukaa metsästä alkoi kuulua aktiivista puputusta!

Tyytyväisinä palasimme leiriin havaiten matkalla vielä tien yli kipittäneen brasilianagoutin. Leirissä kuulimme vielä kaukaisen pöllön, joka määrittyi äänitysten avulla viirumetsäpöllöksi. Ihastelimme vielä tien yllä lentäneitä kirkkaasti vilkkuvia hyönteisiä ja ihmettelimme sammakoiden tuottamaa meteliä, mutta aika pian olimme valmiit unten maille – päivä oli ollut taas todella pitkä!

Kawin tien varressa

18.7. herätys oli taas niin aikaisin, että oli vielä pimeää ja pian oli leiri purettu ja olimme taas retkellä. Stoppailimme tien varren metsiköitä kuulostelemaan sekä useammalla aukealla, joita oli mm. parin leirintäalueen kohdilla. Näihinkin Hanna oli laittanut sähköpostia, mutta yksi oli kiinni, toinen täynnä ja kolmannesta ei ollut tullut vastausta.

Havaintoja alkoi ropista ja muutaman pikkujalohaukan lisäksi näkyi suurempi punajalohaukka, myös erilaisia kyyhkyjä kuului, joista isorusokyyhkyn ääni tuli nopeasti tutuksi. Kohta parkkeerasimme tien varteen Sentier du coq de rochen parkkipaikalle ja lähdimme kävelemään polkua alamäkeen.

Kävelymatkalla emme nähneet oikeastaan mitään vaikka kävely oli aika pitkä. Lopulta olimme perillä aidalla, jonka läpi pystyi tarkkailemaan oranssiharjakotingojen pesimäaluetta. Valitettavasti jo polun alkupäässä olleesta infotaulusta olimme kääntäneet ranskankielistä tekstiä sen verran, että meille oli varmistunut se, minkä olimme jo ebirdin havaintojen perusteella päätelleet -linnut olivat pesimäpaikalla marraskuun ja huhtikuun välisenä aikana.

Olimme paikalla pitkän aikaa mutta havainnot jäivät todella vähiin. Oikeastaan mitään ei näkynyt eikä kuulunut! Pitkään odoteltuamme lähipuissa kävi sentään epolettiturpiaaleja sekä kultapyrstöjä kääntymässä. Soittelin aika ajoin atrapista oranssiharjakotingan ääntä ja lopulta kuulimme vastauksen! Yhteensä saimme linnun vastaamaan neljä kertaa ja yhden vastauksista sain jopa äänitettyä mutta vilaustakaan emme linnusta nähneet.

Paluukävely takaisin autolle oli todella raskas, sillä koko matka juurakkoista polkua oli ylämäkeä. Matkan varrella oli äänessä vain kaskaita ja lintuhavainnot jäivät aivan nollaan.

Jatkettuamme taas ajoa stoppailimme aina hyvän näköisillä paikoilla ja eräällä aukealla puun latvustosta kuului kovaa raakuntaa ja latvasta löytyi neljä upeaa puna-araa, jotka kohta lensivät pareittain ylitsemme. Parviarasia, rusokyyhkyjä, harmaaotsakyyhky, vyökiitäjiä, pari silkkikiitäjää, useita kuultuja latvus- ja pikkutrogoneita, törmäneitokolibri, todella hauskan näköinen kultapäätanssija sekä nopeasti vilahtanut pikkupallotanssija, oliivikultapyrstö, nokikanelityranni, kaksi paria kerttulitangaroita, pääskylaiskureita, pikkuväijy, tummasiipinapsu, viirutyranni, viirurinta- ja harmaanäpsy, todella äänekkäitä piiskakotingoja sekä oliivivyövireo nähtiin ja äänimaailmasta tunnistettiin lisäksi raita- ja harmaahaukkanen, kaneliattila, punasilmävireo (chivi) sekä hiiripuumuura, mutta paljon jäi taas tunnistamattakin. Tietä pitkin lenteli myös valtavan kokoisia upean sinisiä morfoperhosia, joiden kuvaamisesta saatoimme vain haaveilla. Ne eivät laskeutuneet koskaan.

Kaw marshes

Lopulta olimme Kawin satamassa, jossa alkoi pian sataa. Kokkailimme trangialla lounaan katoksen suojissa, jossa meitä kävi jututtamassa paikallinen luonnonpuistojen huoltomies, joka puhui hyvää englantia. Havaintojakin kertyi ja onneksi sade loppui sopivasti ennen varaamaamme veneretkeä, jolle lähdettiin aika pienellä kapealla veneellä klo 14:30.

Tigdilo firman veneretkelle saapui osallistujia lähes veneen täydeltä eli kymmenkunta immeistä. Oppaamme ei puhunut sanaakaan englantia mutta useampi osallistuja ihan kelvollista. Oppaamme paljastui kuitenkin erinomaiseksi, sillä hän aina huomasi, mitä me olimme katsomassa ja esitteli sitten näkemämme linnut muillekin. Ja jonkin verran hän huomasi lintuja ennen meitä ja samoin myös muut osallistujat alkoivat osoitella kaikkia huomaamiaan lintuja meille. Niinpä retki muuttui meidän riemuksemme takuulla lintupainotteisemmaksi kuin yleensä.

Retken ensimmäinen stoppi oli aika pian, kun rantauduimme Kawin kylälle, johon ei siis pääse muuten kuin veneellä. Kylä on yksi Ranskan Guayanan kolmestatoista kylästä, johon ei mene teitä. Käppäilimme kylässä noin tunnin verran ja kylän linnut olivat poikkeuksellisen kesyjä ja näin helppoja kuvata. Rannassa näimme pari amerikanliejukanaa ja amerikansipiä ja kylällä monia entuudestaan tuttuja lajeja mutta myös hienoja ruohikkoturpiaaleja sekä harmaabekardin.

Jatkettuamme taas veneilyä alkoi kuvia kertyä mukavasti, kun venekuskimme osasi taitavasti lähestyä lintuja. Niin amerikankäärmekaulaa kuin oliivimerimetsoa, kyyry-, jalo- ja eteläamerikanhaikaroita, helttajassanoita ja isoaneja kuvattiin ja lisäksi näkyi useampaakin lajia kuningaskalastajia ym. Jatkoimme jokea pitkälle lopulta yhä pienempiä ja pienempiä haaroja jatkaen ja maisemat olivat hienot. Kun kelikin oli mitä mainioin, oli suorastaan varsin leppoisaa!

Yksittäinen myskisorsa, kaulusturpiaaleja, viherpyrstöjakamareja, valkohuppunapsuja, pikkunaamioväijyjä, mustapääpeukaloisia, useita kauheaa vauhtia ylitsemme lentäneitä kolibreja sekä tietysti monia ennestään tuttuja lajeja nähtiin. Paras havainto oli kuitenkin ruskotiikerihaikara, jota päästiin katsomaan ja kuvaamaan aivan vierestä. Havainnointia haittasi ukkoskuuro, johon olimme kaikki onneksi varautuneet.

Lopulta parkkeerasimme veneemme kapeaan uomaan, jossa pääsimme jaloittelemaan metsään ja odottelemaan hämärän laskeutumista.

Punarintatinami alkoi huudella lähimetsässä ja kuulimme myös kauluskehrääjän sekä säämiskäkurkkukipuajan. Lähdettyämme taas liikkeelle alkoi kalotti- ja juovapyrstökehrääjiä sekä useita erikokoisia lepakoita lennellä matalalla joen yllä. Ilta pimeni mutta aika pitkään saimme otsalamppujen valossa hakea etsimäämme ennen kuin ensimmäinen kiiltävä silmä näkyi joen pinnan tasalla. Tämä aika kookas kaimaani kuitenkin sukelsi ennen kuin pääsimme lähemmäs. Pian löytyi kuitenkin kiilusilmiä lisää ja pieniä kaimaaneja pääsimme veneellä aivan viereen – jopa kosketusetäsisyydelle, mutta silti ei kyllä käynyt mielessä koskea terävähampaisiin otuksiin.

Lopulta löysimme vajaat kolmekymmentä kaimaania, joita lähes kaikkia käytiin katsomassa läheltä – toki noin joka kolmas polskahti meitä karkuun. Yhtään isompaa otusta emme valitettavasti nähneet läheltä. Löysimme myös yksitoista uskomattoman hassun näköistä harmaapökkelökehrääjää, joista yhtä päästiin katsomaan todella läheltä lamppujen valossa.

Ollessamme jo lähes takaisin Kawin satamassa, näkyi vesikasvustossa muutama yksittäinen valkoinen haikara. Kuskimme ajoi taas näitä lähemmäksi ja ne osoittautuivat ruuhinokiksi! Valitettavasti aivan kuvausetäisyydelle emme näistä päässeet, kun lamppujen valo ei kuitenkaan kauhean kauas valaissut ja näin kamerat eivät ehtineet tarkentaa lintuihin ennen kuin ne nousivat lentoon ja katosivat pimeyteen.

Lopulta olimme takaisin Kawin satamassa, jossa kiittelimme oppaamme ja sitten kokkailimme iltapalat. Ruokailun keskeytti aivan viereemme huutamaan tullut eteläamerikanpöllönen, jonka löysimme näkyvillekin. Syötyämme kiipesimme mäen polkua ylös ja pystytimme leirimme polun varteen.

Toinen Kaw päivä

19.7. eteläamerikanpöllönen huuteli vielä aamulla herätessämme ja myös punapäätinamin ääntä kuului mäen metsästä. Käveltyämme alas parkkipaikalle, löytyi sieltä kauluskehrääjä ja metsästä kuului viherselkäsakun ääntä.

Sataman ympäristöstä löytyi tuttuja lajeja mutta myös sinikotilohaukka, raitapuumuurapari, liuskepuumuura, kalastajahaukka, viherkeijukolibri, kalastajia sekä vihdoin pari punaliivitukaania.

Aamulla ajelimme hieman Kawin tietä edes takaisin mutta keli oli taas sateinen ja havainnot jäivät aika vähiin. Palasimme takaisin satamaan, jossa pidimme vaihteeksi taas sadetta ja söimme kunnes oli taas veneretken vuoro. Tällä kertaa nousimme Le Morphon isoon kaksikerroksiseen jokipaattiin, jolla hurruuttelimme vähän edes takaisin ennen kuin rantauduimme taas Kawin kylään. Kylällä meillä oli ruokailu, joka oli erinomainen – tarjolla oli tapiiria. Jälkiruokakin oli eksoottista paikallisista Yautia madera hedelmistä tehtyä jäätelöä.

Kylän linnut olivat samoja kuin edellispäivänäkin ja samaa voisi sanoa oikeastaan myös jokiristeilystäkin. Tällä laivalla ei tietenkään päässyt lintuja lähelle ja eteneminenkin oli hidasta. Myös reitti oli paljon huonompi, sillä aika iso osa ajasta liikuttiin kaivetulla uomalla, jossa oli jopa ruoppaus menossa. Pitkä uimataukokin pidettiin ehkä juuri kaikkein tylsimmässä paikassa, ehkä paikka valittiin siksi, ettei siinä ollut nälkäisiä kaimaaneja? Kelikin oli varsin sateinen, mutta toki havaintoja tehtiin ja kuvia otettiin, mm. mangrovenapsija ja viherkultakolibri nähtiin uusina lajeina. Mutta jos joskus vielä Kawiin tullaan, niin nyt tiedämme, että jo etukäteen pitää järjestää parin päivän veneretki jokisuistoon saakka, sillä näillä reissuillamme emme nyt saaneet hoidettua tavoitteinamme olleita hoatsinia ja keihäshaikaraa.

Lopulta alkoi sataa yhäjaksoisesti ja palasimme satamaan, josta mekin lähdimme pian ajelemaan Kawin tietä. Stoppailimme taas aika ajoin ja havaitsimme mm. punaliivitukaanin, verinokka- ja punavyöarakareja, helmiselkähaukan, amerikansirohaukkoja, harmaanäpsyn, mustalakki- ja haukka-aratteja, pikkupallotanssijan, tien yli juosseen marmoriviiriäisen, amazonianharjatangaraparin, viherkardinaalin sekä kuulimme rusoselkämuuran ja rantamuuran ym. Lopulta alkoi taas sataa kunnolla ja ajoimme niin vauhdikkaasti kuin surkealla autollamme pystyi surkeaa tietä ajamaan aina Rouraan saakka, jossa kävimme shoppailemassa. Autossamme oli kaiken lisäksi todella pieni tankki, mikä aiheutti meille tästä eteenpäin ongelmia. Rouran jälkeen piti olla huoltoasema, mutta se oli kiinni. Niinpä jouduimme lopulta ajamaan takaisin Cayanneen tankkaamaan, koska seuraavalla ajotaipaleellamme ei varmasti olisi yhtään huoltoasemaa.

Illan pimeydessä jatkoimme vielä pitkän matkan sisämaahan kääntyen lopulta pienelle Belizonin metsätielle. Matkan varrella näimme tien yli kipittäneet aito-opossumin, paka-agoutin sekä huulipekarin. Lopulta käytyämme ensin kääntymässä armeijan sulkemalla tiellä (joka on suljettu laittomille kultakaivoksille pääsyn estämiseksi), löysimme aivan järkyttävän huonokuntoisen tien Bonaventure Campille. Ihme kyllä selvisimme autollamme kolme kilometriä perille leiriin, josta löysimme pari heppua, jotka kertoivat omistajan olevan jossain, mutta nämä neuvoivat meidät varaamallemme mökille. Majapaikkamme oli iso avoin katos, jossa oli vain matalat seinä, mutta katto pään päällä ja tilaa yllin kyllin. Miehet myös kertoivat, että jos tarvitsisimme jotain heiltä voisi tulla pyytämään. En ole ihan varma, mutta mielestäni sanat olivat: ”If you need anything, cocaine or something, you can come to ask…”

Sänkyjäkään ei siis kämpässämme ollut, vaan tarkoitus oli mökissäkin nukkua riippumatoissa. Pian oli meillä kaikki valmiina mutta ilta venyi vielä pitkäksi, kun havikset piti kirjoittaa ja syödäkin jotain. Jostain kauemmasta mökistä kuului välillä bilettävien teinien mekkalaa, mutta ihmisten äänet hukkuivat sammakoiden, kaskaiden ja muiden öisten ääntelijöiden sekaan. Kaukaisuudesta kantautui myös töyhtöpöllön karhea ääni.

Bonaventure

20.7. aamulla heräsimme taas aikaisin ja kun aamu alkoi sarastaa aloimme tajuta, kuinka upeaan paikkaan olimme yön pimeydessä saapuneet! Heti pihapiiristämme alkoi uskomattoman vehreät puutarhat erilaisine hedelmäpuineen ja kukkivine pensaineen ja ympärillämme oli komeat alkuperäistä sademetsää kasvavat mäet. Laakson halki virtasi vielä puro, jonka rannoilla kasvoi tiheää bambupöhelikköä. Lintujen ääntä alkoi pikkuhiljaa kuulua joka puolelta. Ensin kuului pikkutinamin ääntä ja pian alkoi kuulua muitakin, pääasiassa tunnistamattomia ääniä. Jauhoamatsonitkin lensivät ylitsemme niin hämärissä, että ne tunnistettiin vain äänestä.

Kuljimme alkuun ihan vain Campin alueella mutta kävimme myös kävelemässä yhtä alueen poluista edes takaisin muutaman kilometrin. Metsässä lintujen löytäminen oli todella vaikeaa, joten havainnot jäivät kuultuun harmaaotsakyyhkyyn, isonokkamuuraan, rastasluuraan, kääpiömuurasiin, pikkukipuajiin sekä ruskokipuajaan ja useisiin kuultuihin ”antteihin” eli muuriin, luuriin ja vastaaviin tai muihin lintuihin, joilla niilläkin tuppaa olemaan samantyylisiä ääniä. Tunnistimme näistä laulumuuran, ruskoviirumuurasen sekä kovaäänisen mustaposkipeukaloisen. Niinpä palasimme aika pian takaisin pihan aukeammalle alueelle, jossa lintuja riitti helpommin nähtäväksi ja näin helpommin tunnistettavaksi. Mainittakoon, että linnuissa oli kuitenkin aivan tolkuttoman vaikeastikin tunnistettavia lajeja hyvin nähtyinäkin – napsijoita, napsuja, näpsyjä, naappaajia, väijyjä ym.

Molempia arakareja, punaliivitukaani, rusko- ja pyöveliaratteja, munkki-, valkolakki- ja kultapäätanssijoita, olkaintulikärkiä, piiskakotingoja, kultapyrstöjä, kultaperäkasikkeja, turkoosimesitangaroita, nokinäpsyjä, harmaanäpsy, isopeukaloiskerttu (melanurus), punarinta- ja sepelsirkkusia, mustanaamiotöpökkä, erakkonapsija sekä monia tuttuja lajeja riitti. Yhdessä kukkivassa pensaassa kävi törmäneito-, vyöerakko- sekä harmaasapelikolibri vuoron perään ja pyrstöerakkokolibri kävi keräämässä jotain ötököitä meidän oman kämppämme katon alta.

Yllärinä näin lyhyesti erään puskan keskellä viherselkäsakun naaman, mutta lintu katosi puskien taakse mutta pian se äänteli kavereidensä kanssa lähimetsässä. Myös monia muita pikkulintuja nähtiin ja kuvattiin ja moni näistä tunnistettinkin vasta kuvista – osa saman tien, osa illalla ja jokunen vasta reissun jälkeen.

Petolintujakin näkyi taivaalla, mm. amazonian- ja pikkukondoreita, hammashaukkoja ja illan alkaessa hämärtää alkoi taivaalla lennellä kehrääjiä. Sepelkehrääjiä lenteli aivan pihassamme lopulta ainakin 25 linnun porukka. Pikkuhiljaa ne siirtyivät kauemmaksi ja lopulta katosivat kokonaan ja sen jälkeen näimme enää erilaisia lepakoita.

21.7. retkeilimme taas aamun Campin alueella ja sitten kävimme kävelemässä lyhyimmän, muutaman kilometrin pituisen osittain veden vallassa olevan polun. Lajisto oli pitkälti samaa kuin edellispäivänäkin, mutta myös mm. helmitikkanen, isopeukaloiskerttu, mesitangara, amazonian- ja hiiripuumuura, savanni-, viuhkapyrstö-, guiananlehvä-, rusoselkä-, savanni-, savi- ja mustalakkimuura, harmaarintamuuranen, rastas- ja isopalloluura, laulupeukaloinen ja paljon muuta saatiin tunnistettua. Myös karmiininokkatukaani huuteli hetken lähistöllä äänekkäästi ja hohtokardinaali (rothschildii) lauloi mutta kumpikaan ei saapunut näkyville.

Keskipäivällä alkoi sataa, mikä helpotti meidän lähtemistä mukavasta ja kotoisasta Camp Bonaventuresta, jossa olisi helposti saanut kulumaan vaikka viikon, jolloin olisi voinut kiertää pitempiäkin kävelyreittejä ym. Seuraavalla kerralla olemme varmasti pidempään.

Belizonin tien varressa kuulimme taas yhden rastasluuran ja näimme pari haukka-arattia. Lähellä risteystä näimme myös kesysti poseeranneen hohtokardinaalinaaraan (rothschildii) ja risteyksessä upean punapäisen amazoniantulikärjen, sekä isomesitangaran ym.

Edessämme oli pitkähkö ajo, jolla ei pahemmin stoppailtu, joten havainnotkin jäivät aika vähiin. Lopulta kurvasimme myöhään iltapäivällä Botanique La Rosan pihaan, josta Hanna oli löytänyt netistä tiedon, että paikalla olisi mahdollisuus majoittua katoksessa, johon saisi riippumatot. Talon emäntä oli vanha ja ilmeisen sairas, sillä paikalla oli myös tämän sairaanhoitaja, joka olikin sitten ainoa, joka puhui englantia ja näin saimme majoituksen järjestettyä. Lähiseudulla ei oikein ollut muita mahdollisia majoitusmahdollisuuksia ja koska alue oli aika tiheään asuttua, ei maastoonkaan oikein pystynyt leiriä pystyttämään.

Botaniquen puutarhasta toivoimme löytävämme kolibreja kuvattavaksi, mutta vain yksittäinen erakkokolibri näkyi lennossa ja katoksemme viereisellä lammella näkyi parit eri kalastajat.

Muutenkin illan havainnot olivat tutuista lajeista. Illan pimennyttyä kävi pari opossumia (Didelphus imperfecta) juoksentelemassa katoksemme ympärillä. Ja taas kerran nukahdimme todella aikaisin, noin yhdeksän aikaan.

Savannikomppausta ja eläintarhaa

22.7. puutarhasta ei aamullakaan löytynyt ihmeitä, joten pakkasimme pian tavaramme ja lähdimme liikenteeseen. Pian löysimme tien varresta hienon keltatikan, joka kuitenkin lähti ennen kuin ehdimme kaivaa kameroitamme esille. Ja kohta tien varren kasvustossa näkyi yllättäen siniliejukana ja tien varren puissa pari soreahiirihaukkaa.

Jouduimme etsimään reittiä Savane Marivatiin aika kauan, mutta lopulta löysimme oikean tien, jonka päähän parkkeerasimme Marivatin suomaisen savannin viereen. Komppasimme saappaat jalassa märkää aluetta varhaisen aamun havaiten mm. kaktushiirihaukkoja, pensaselenioita, ruohosirkkusia, pyrstösirkkuja, pari preeriaturpiaalia ja surutangaraa, ison parven brasilianaratteja, pussikiitäjiä sekä pari laahustyrannia. Kuulimme myös kaappariattilan laulua. Aika pitkään komppasimme ihan märkiäkin paikkoja toiveenamme löytää kurppia, mutta yhtään kurppaa emme havainneet.

Kello alkoi lähestyä yhdeksää, kun palasimme autolle ja lähdimme ajamaan kohti Zoo de Guianaa. Suurin syy eläntarhassa käyntiin oli alueella lähiaikoina muutamaan kertaan havaittu aurinkokurki. Toki eläintarha oli maan suurimpia turistinähtävyyksiäkin eli oikein hyväkuntoinen ja juuri Ranskan Guayanan eläimiä esittelevä, joten oli toki mukava nähdä, mitä kaikkea alueella oli mahdollista nähdä.

Maksettuamme pääsyliput kävelimme tarhan alueelle, jossa oli muutamia kukkapuskia ja heti näimme ensimmäisen kolibrin lentävän vauhdilla ylitsemme. Mutta muuten alueella oli hämmästyttävän vähän lintuja. Apinahäkkien luona oli aamiainen tulossa tarjolle ja apinoita saapui kärkkymään ruokaa myös lähimetsistä. Ainakin kahta lajia apinoita nähtiin siis ihan villinäkin, töyhtökapusiiniapinoita sekä oravasaimireita.

Harmaaraitahaukka, kastanjaperäkipuaja, isonokkaväijyjä, pikkuelenia, ruskotöyhtönapsu ja hohtotimanttikolibri nähtiin uusina lajeina mutta vaikka kiersimme pitkähkön metsälenkin eläintarha-alueen perälläkin, emme kuitenkaan aurinkokurkea löytäneet.

Route de Guatemala

Seuraavaksi otimme suunnan kohti rannikkoa ja Guatemalan tietä, jolle olimme saaneet ehkä eniten suosituksia sekä vinkkejä. Retkeilimme tällä aika pienellä alueella koko loppupäivän ajaen parikin kertaa alueen ympäri pysähdellen hyvän näköisissä paikoissa ja havaintoja kertyi todella paljon! Tämän yhden tien varresta löytyy niin pensaikkoisia rannikkometsiä, laitumia, peltoja kuin savanneja. Erilaisia habitaatteja on siis paljon ja lintuja pystyy katselemaan sujuvasti tienpenkalta.

Mukavimpia havaintoja olivat harvinainen mangrovekäki, kahdeksan amerikaniibihaikaran parvi, nauruhaukka, pari töyhtö- ja vaaleakarakaraa, pikkuvarpuskyyhkyt, harmaasirkkunen, sinileuka-, solmiotimantti- ja rubiinihohtokolibri, kultakaulustikka, sammaltikan pesä, hopeatityra, hiiri- ja raitapuu- sekä sointu- ja mustalakkimuura, pikku- ja guayananlehvämuura, viiruhippiäisnappari, pikibekardi, amazoniantangara, kolme taivaalla lennellyttä myskisorsaa sekä töyhtövalkokotka. Lisäksi rannoilla näkyi runsaasti kahlaajia ja haikaroita sekä tiiroja ym.

Illan jo hämärtäessä ajoimme paikkaan, jossa oli kuolleita isoja palmuja ja emme kauan ehtineet odotella, kun savanniarat jo saapuivat paikalle. Oli jo pimeää, kun jatkoimme vielä viimeisille nuoteille ja etsimämme lintu löytyi jo ennen määränpäätä, kun amerikanhuuhkaja istuskeli langalla tien vieressä. Sen poikanen kerjäsi vähän matkan päässä ja samaan paikkaan kuului todella hauskan kuuloista mölymangrovekanan soidinta. Pitkään emme pystyneet lintuja havainnoimaan, sillä verenhimoiset hyttyset hyökkäsivät kimppuumme laumoittain. Näiden hyttysten takia maahan matkustavilla on oltava keltakuumerokotus.

Ajoimme pimeässä vielä Roche Corailin metsiin, jossa yllätykseksemme olikin asutusta aika paljon ja paikalla oli myös jotain porukkaa siellä täällä loimottaneila leirinuotioilla. Niinpä saimme hakea sopivaa leiripaikkaa jonkin aikaa. Lopulta löysimme tien, joka vei rakenteilla olevalle talolle ja päätimme parkkeerata tien risteykseen ja pystyttää leirimme tien poikki. Koko yön kuului jostain kauempaa parin kultapöllön huutelua, ilmeisesti poikaset kerjäsivät vielä?

Roche Corail

23.7. heräsimme taas aikaisin ja huomasimme, että olimme kuitenkin yöpyneet aika lähellä yhtä nuotioleiriä. Tämä porukka oli myös jo hereillä ja aloittelemassa metsätöitä, siis valmiina kaatamaan upeaa sademetsää. Google mapsin muutaman vuoden vanhoissa kuvissa metsä oli vielä raivattuja tieuria lukuun ottamatta koskematonta.

Vaikka paikkamme oli hieman rauhaton, aloitimme retkeilyn heti leirimme purettuamme. Jonkun tinamin ääntä kuului taas jostain kauempaa ja pikkuhiljaa metsä alkoi muutenkin herätä. Erilaisia muuria ym. alkoi kuulua mutta taas tuntui siltä, ettemme olleet vieläkään oppineet yhtään mitään ääniä. Onneksi lintuja alkoi löytyä näkyvillekin ja jopa helppoja tunnistettavia kuten kaksi paria upeita ruusukardinaaleja.

Jatkettuamme ajelemaan metsässä olleita teitä ristiin rastiin törmäsimme yhä useampiin metsätyöporukoihin. Retkeilimme kuitenkin aamun alueella ja niin punaliivi- kuin karmiininokkatukaaneja kuului ja näkyi lennossa, papukaijoista näimme brasilian-, rusko- ja pyöveliaratteja, mustaselkäarasia, safiiriarasia sekä kultaposkiamatsoneja, petolinnuista parhaiten esillä olivat amerikansirohaukat, mutta myös muita petoja nähtiin. Kolibreista määritimme liinasolmiokolibrin, pensassafiirikolibrin sekä harmaapensaskolibrin ja muita löytämiämme lajeja olivat mm. ruskokipuaja, laulumuura, savumuura, kääpiömuuranen, kultarintavireo ym. Oli aika haikeaa retkeillä moottorisahojen soidessa taustalla ja ajatuksiin hiipi väkisin, että olimmeko viimeiset lintuharrastajat, jotka vielä ehtivät tässä helposti saavutettavassa paikassa retkeillä?

Kävimme vielä päätien toisella puolella läheisen louhoksen takana kävelemässä pientä ja umpeen kasvanutta polkua, mutta päivä oli jo lämmennyt todella kuumaksi ja emme havainneet oikein mitään uutta. Niinpä lähdimme ajelemaan kohti seuraavia kohteita, jotka sijaitsivat lähempänä Kouroun kaupunkia.

Kouroun tienoota

Valitettavasti surkea automme oli liian matala useammallekin pikkutielle, joita meidän oli tarkoitus ajaa, mutta kävimme kuitenkin ainakin lähellä paikkoja, joita paikalliset kutsuivat nimillä PK11, Piste H sekä Piste U. Havaitsimme näillä mm. kaluunakäkiä, pikkuhaarakiitäjän, mustatangaroita, viiruhippiäisnapparin, ruskoluhtahaukkoja, helmisiipinapsijan, nauruhaukan ym. Keskipäivä oli kuitenkin vaikeaa aikaa retkeillä, kun linnut olivat todella piilossa ja kaskaat pitivät aivan mahdotonta meteliä – ja tietysti oli myös melko kuuma!

Kouroussa kurvasimme tsekkaamaan pari pientä järveä, joista toisella ei näkynyt kuin yksi siniliejukana mutta toisella oli niin siniliejukanoja kuin amerikanliejukanoja. Kävimme pikaisesti myös Pointe des Rochesin niemen kärjessä mutta merelle oli vielä aivan älytön väreily ja vesikin oli aika korkealla, joten päätimme käydä tutustumassa rakettien laukaisualueeseen.

Ajelimme alkuun ESA:n museolle saakka, jonne emme kuitenkaan menneet vaan päätimme kokeilla, miten pitkälle tietä pääsisi ajamaan lähemmäksi rakettien laukaisupaikkoja. Emme oikein saanut selvää, saiko tietä ajaa vai ei, varsinkin kun kaikki vastaan tulleet autot olivat jotain vartijoiden tms. autoja. Lopulta näimme joitakin Hannalle jo netin kautta tuttuja rakennuksia horisontissa ennen kuin tie oli suljettu puomilla. Tiellä ei olisi saanut lainkaan pysähtyä mutta toki tarkistimme muutamat linnut sekä kuvasimme yhden hauskimmista näkemistämme liikennemerkeistä – muurahaiskarhuvaaramerkin. Havaintomme jäivät nauruhaukkaan, suomuvarpuskyyhkyyn, useisiin pääskylaiskureihin, pitkäjalkahaukkaan ja vihernappaajaan.

Illan vietimme sitten Pointe des Rochesissa kahlaajia, lokkeja, haikaroita ym. katsellen ja yhden rarin ääntelemisen aloittamista odotellen. Kahlaajia, etenkin kanadansirrejä oli taas aivan älyttömästi ja haikaramäärät olivat nekin aika hurjia, laskinpa mm. 160 rubiini-iibistä. Muita havaintoja olivat mm. rapuhaukka, pari pikkuarattia, pitkäjalkoja (mexicanus), karikukko, pari kalatiiraa, amerikankuningastiira sekä muutamat kaupunkilinnut – turpiaalit, pulut, varpuset ja mustakondorit.

Ilta oli jo pimentynyt, kun lopulta kuulimme aika kaukaa odottamamme rannikkomangrovekanan ääntä ja päätimme saman tien lähteä ajelemaan kohti Cayennea ja tuttua hotelli Belowaa.

Marais de Fouillee

24.7. lähdimme taas jo pimeässä liikenteeseen ja lopulta parkkeerasimme ison kaupan parkkipaikalle. Parkkipaikalla lenteli harmaahaukkakehrääjä. Kohta kävelimme sillan yli ja käännyimme kuraiselle tieuralle, joka kulki kanavan vartta viljelysten keskelle Marais de Fouilleen. Lintuja oli heti joka puolella mukavasti äänessä.

Helttajassanoita, ruohikkorääkkä, erakkoviklo, viini- ja juoksukyyhkyjä, parviarasia, pari kaluuna- ja pikkuruostekäkeä, kalastajia, raita- ja amazonianpuumuuria, mangrove- ja mustaposkipeukaloisia, luhtanaamiokerttuli, rantaorneeroita, viherpyrstöjakamari ja paljon muuta nähtiin ja kuultiin kanavan varren edes takaisin kävelyllä.

Jatkoimme vielä rannoille Pointe Buzareen, jossa näimme sinileukakolibrin ja Vieoux de Portin satamaan, jossa näkyi taas paljon haikaroita ja kahlaajia ym. muttei mitään uutta.

Tehtyämme kaikki shoppailut, pakattuamme kaikki tavaramme ja jätettyämme matkalaukkumme täynnä ns. ylimääräistä tavaraa hotellille säilytykseen, oli aika ajella lentokentälle. Palautimme automme ja pian olimme odottelemassa maan sisäistä lentoa.

Saüliin

Lentoasemalla ei meinannut tapahtua mitään ja kun vihdoin alkoi tapahtua, oli touhu melkoista sähläämistä. Meiltä punnittiin kaikki tavarat (myös meidät punnittiin) ja tiesimme kyllä hyvin, että meillä oli paljon ylipainoa mukana, mutta rahalla tästä selvittiin – eikä onneksi ollut edes kallista; reilut kolmekymppiä. Normaalisti matkatavaraa saa olla 10kg + 5kg käsimatkatavaroita. Lähes kaikilla on kuitenkin enemmän tavaraa, sillä kaikki asukkaiden tarvitsemat tavarat ja ruoat on kuljetettava Saüliin lentokoneella. Lennot ovat usein täynnä ja suurin osa Saülin majoituspalveluista vaatii todisteet lentolipuista majoitusvarauksen yhteydessä.

Vihdoin lentomme sitten lähti kohti Saülin pikkukylää keskellä Amazonasia! Pieni potkurikoneemme lensi yli La Leveen ja Kawin kosteikon ja kääntyi sitten sisämaahan sademetsien päälle. Hieman yllättäen lensimme ensin lounaaseen Maripa Soulaan, jonne laskeutuminen oli todella hurja! Koneemme teki aivan käsittämättömän jyrkän U-käännöksen lähes puiden latvuksia hipoen ja hieman Surinamen puoleltakin koukaten ja laskeutui aivan heti käännöksen jälkeen pienelle kaatosateen piiskaamalle lentokentälle.

Jätettyämme noin puolet matkustajista Maripa Soulaan jatkoimme sitten pikkumatkan Saüliin. Matkalla oli hieno kuvata koneen ikkunasta sademetsämaisemaa, jossa ei pahemmin ihmisjälkiä näkynyt, mutta muutama kultakaivos kuitenkin.

Laskeuduimme Saülin hiekkaiselle kiitoradalle ja lentokentällä pakkasimme tavaramme paikallisen taksin eli mönkijän kyytiin ja päätimme sitten itsekin hypätä kyytiin vaikka vaihtoehtona olisi ollut kävellä metsäpolkuja parin kilometrin matka kylään. Näin illasta ajattelimme itse kylän olevan parempi paikka aloittaa retkeily.

Köröttelimme kuoppaista tietä Saüliin, joka on noin sadan asukkaan kylä aivan keskellä Amazonasin sademetsiä. Mönkijä tiputti meidät varaamallemme majapaikalle A-Ke-Nouhun, joka oli todella mukavan näköinen paikka ravintoloineen! Matkailijoita oli sen verran paljon, että vain tässä kalleimmassa (40€ 2 hengen huone) majapaikassa oli tilaa. Saimme huoneemme, jonne lastasimme tavaramme ja pian olimme käppäilemässä ulkona ja tutustumassa kylään ja sen linnustoon.

Ja lintujahan riitti! Pari amazoniankaklattajaa (motmot), silkkikiitäjiä lyhytpyrstökiitäjien parvessa, munkkitanssija, turkoosimesitangaroita, epolettiturpiaaleja mukanaan myös yksi chrysocephalus-alalajin yksilö, pikkutyranninapsija, nokinäpsyn pesä roikkumassa aivan tien päällä ym.

Mutta lopulta palasimme majapaikallemme, jossa oli kuitenkin lintuja aivan selvästi parhaiten! Paras paikka oli oma parvekkeemme, jonka viereisessä puussa kävi koko ajan kauhea kuhina! Tuntui, että puussa oli koko eri lintuja. Erilaisia tangaroita ja matkijamarjukoita, punarintasirkkusia, töyhtöelenia, viiruhippiäisnappari, mustahohto- ja törmäneitokolibri ym. kävivät puussa ja olivat hienosti kuvattavissa. Kirkon edustan isommissa puissa oli myös lintuja mm. kultaperäkasikkeja ja kävipä puussa kultalaikkumarjukkakin. Suurin osa pihan linnuista meni yöpymään tienvarren suureen bambupuskaan.

Illan tullen parvekkeelta oli mukava katsella kylän aktiivisten nuorten lentopallo-otteluita. Lopulta ilta laskeutui ja alkoi taas sataakin. Niinpä me olimme aikaisin valmiit nukkumaan.

Saülin kylä ympäristössä retkeilyä

25.7. aloitimme aamun kävelemällä metsän läpi oikopolkuja lentokentälle, mutta mutaisen polun varrella metsät olivat aamuvarhaisella todella hiljaisia. Havaintoja kertyi mm. rastasluurasta, savu-, savi-, savanni- ja laulumuurasta sekä haukka-arateista. Levähdimme ja staijailimme sitten lentokentän aukealla, jossa näimme mm. amerikansirohaukan sekä tangaroiden kanssa samassa puussa olleen pippurivireon.

Sitten jatkoimme reilut pari kilometriä Roche Bateaun polkua ja kuultuamme alkuun todella monta piispakotingaa, törmäsimme pieneen töyhtökapusiiniapinaporukkaan, joita seuraillessani hoksasin, että Capuchinbird eli härkäkotinga oli jostain syystä nimetty samaan tapaan kuin Capuchin-apinat. Ehdin juuri sanoa Hannalle, että voisikohan härkäkotinga seurailla näitä vaaleakapusiiniapinoita, kun löysin variksen kokoisen oranssin linnun puiden latvustosta – siinähän se härkäkotinga oli! Onneksi Hannakin ehti linnun nähdä ennen kuin se lennähti latvustoon piiloon.

Löysimme myös parven hauskasti äännelleitä munkkikotingoja, pari täpläkurkkukipuajaa, amazoniantulikärjen, hammashaukan, keltanokkajakamarin, helmi-, mustaleuka- ja sieppomuuria, valkokuvemuurasen sekä monia jo tuttuja lajeja. Kuulimme myös aivan viirupöllöltä kuulostaneen siniotsamomotin ja polun yli kipitti kymmenen kauluspekarin lauma.

Päivän kuumennuttua palasimme samaa polkua lentokentälle ja enää vain piiskakotingat olivat äänessä – ne lienevät ainoat linnut, joilla on niin kova ääni, ettei kaskaiden meteli haittaa niiden keskusteluja?

Lentokentältä palaillessamme näin vilaukselta siniotsamomotin ja polulla näimme myös yhdessä liikkuneet kaakao- sekä valkukurkkurastaan sekä viuhkapyrstömuuran ja kuulimme viheltäjätrogonin. Etelänsirkkahaukkoja näkyi useita ja kylään palaillessamme törmäsimme muutamaan käärmeharrastajaan, joilta saimme vinkin kylältä löytyvista aroista, jotka oleilivat kaupan lähellä.

Hiukan kämpillä huilittuamme ja pihapuun lintuja kuvailtuamme lähdimme kiertämään kylää ja lintuja taas riitti. Kävimme alkuun katsastamassa kaupan, jossa oli myynnissä ehkä pariakymmentä tuotetta. Kun kylän kaikki ruokatavarat tuodaan lentokoneella ylipainomaksuja maksaen, ovat hinnat 2-3 kertaiset normaaleihin kaupan hintoihin verrattuna. Matkailijat ottavat siksi yleensä omat eväät mukaan, tai majoittuvat paikoissa, joissa isäntä hoitaa ruokatarjoilut. Kaupalla asusteli kesy mölyapina (Alouatta macconnelli), joka lähti meidän kaveriksi kiertämään kylää.

Kaupan pihapiiristä löytyi myös etsimämme vihersiipiarapari. Toinen lintu oli kuitenkin ”jalkamiehenä”. Sen siipi oli rikki ja se käpötteli kylällä puolisolleen huudellen. Puoliso kuitenkin ruokaili lähipuissa ja lenteli välillä kauemmaskin. Emme kyselleet, kuinka nämä linnut olivat kylälle päätyneet. Oliko toinen lintu löytynyt siipivammaisena ja tuotu hoitoon ja puoliso oli sitten seurannut tätä ja linnut olivat sitten jääneet kylälle asumaan, kun ruokaa oli yllin kyllin saatavilla? Vai oliko selitys synkempi? Tietysti mieleen tulee, että toista lintua oli ammuttu ja se oli tuotu kylään lemmikiksi? Metsästystä ja häkkilintuja kuitenkin Ranskan Guayanassa harrastettiin runsaasti, tälläkin kylällä monella oli häkissä lintuja ja etenkin kylän liepeillä olevan pienen laoslaiskylän asukkaat kantoivat häkeissä pikkulintuja kylään päivittäin. Miten vain, niin tervettä vihersiipiaraa oli mukava päästä katselemaan ja kuvaamaan läheltä. Hieman kuitenkin mietitytti, kehtasiko tällaisesta linnusta ottaa pinnaa? Onneksi hieman myöhemmin iltapäivällä näimme toisen vihersiipiaraparin lentävän kylän ylitse, joten asiaa ei tarvinnut kauan miettiä.

Muita kyläkierroksen mukavampia havaintoja olivat munkkitanssijat, viherkardinaalit, amazoniantangarat, keltakurkkuväijy sekä ylitsemme pariin otteeseen lentäneet puna-arat.

Illalla kuvailimme vielä pihapuissa mm. mustahohtokolibria, hopeatityraa ja vihernappaajaa ym. Pakkailimme tavaramme mahdollisimman hyvin siten, että rinkassa ja laukussa oli vain kaikki ihan välttämätön mukana ja vielä ennen kuin puiston asemarakennus meni kiinni, veimme ylimääräiset tavarat sinne talteen. Olimme tästä säilytysmahdollisuudesta tiedustelleet jo ennen reissuamme. Puiston toimiston väelle olimme myös kertoneet vaellussuunnitelmistamme ja siitä, mihin mennessä meidän pitäisi olla varmasti palanneet takaisin. Illalla taas sateli ja saatuamme huoneemme tarpeeksi viileäksi painuimme pehkuihin.

Vaeltamaan sademetsään

26.7. lähdimme jo hämärissä isot laukut selässämme kävelemään. Minulla oli selässä rinkka, joka takuulla painoi parisenkymmentä kiloa ja Hanna kantoi täyteen pakattua kameralaukkuamme, joka oli sekin oikein mukavan painoinen. Jalassa meillä oli taas saappaat, sillä luvassa oli mutaisia polkuja sekä kosteutta yllin kyllin.

Lähdimme kävelemään Cascadeksen polkua tavoitteenamme kävellä päivän aikana niin pitkälle kuin ikinä vain jaksaisimme. Intoa oli yllin kyllin, sillä olimme aloittamassa reissumme takuulla odotetuimman osion eli vaelluksen Mt Galbaon vuorelle.

Aamusta poluilla näkyi niin kaakao- kuin valkokurkkurastaita sekä kapustarintamuura (grisea) ja metsän tuttuja ääniä olivat taas kääpiömuuranen, savimuura, rusokyyhky, latvus- ja pikkutrogoni ym. Koska meillä oli virtaa enemmän kuin järkeä, kävelimme pienen ylimääräisenkin lenkin, toki jättäen laukkumme odottamaan erään ison puun rungon suojiin. Eipä tämä hukkaan mennyt sillä kuulimme vihdoin härkäkotingan uskomattoman upeaa ääntelyä. Pieni latvustossa piilotellen liikkunut parvi saatiin kuin saatiinkin tuhannen otetun kuvan jälkeen määritettyä oliiviorneeroiksi. Niiden seurassa liikkunut isovartiotangara sentään määrittyi hieman helpommin. Näimme lyhyesti myös punertavanruskean mustakurkkumuuran.

Jatkettuamme taas kävelyä täyspakkauksessa havaitsimme banaanikerttuleita, viheltäjätrogonin, muutaman keltaposkitikan, helmitikkasen, suomuselkä-, savu- ja sieppomuuran, guayananlehvämuuran, pitkäsiipimuurasen, täplärintanäpsyn, tulipäänapparin, harmaavatsaorneeroja sekä suomukipuajan ym. Hieman ennen Camp Rochea näimme myös parven uskomattoman hauskan näköisiä valkonaamiomuuria sekä samassa parvessa liikkuneita ja välillä laulaneita punaleukamuuria.

Keli oli taas todella kuuma ja kostea ja lintujen aktiivinen aika oli taas aamulla ollut lyhyt. Tämän jälkeen suurin osa linnuista muuttui todella hiljaisiksi ja vaikeiksi havaita kunnes illalla taas oli hieman pitempi aktiivinen jakso. Päivä kuului äänekkäille ötököille. Monesti päivällä tai illalla saapui sateita ja mikäli illalla ei satanut, saattoi olla melko varma, että yöllä sitten sataisi. Nyt Camp Rocheen saavuttuamme alkoi päiväsade. Joesta saimme kaipaamaamme juomavettä, sillä nyt olimme tarpeeksi kaukana kylästä. Lepäilimme ja ruokailimme Camp Rochessa tarppimme alla, mutta lopulta päätimme, ettemme anna sateen häiritä, vaan lähdimme jatkamaan matkaa kohti Cascadesta.

Jalat alkoivat jo painaa ja polku sen kuin vain pieneni pienenemistään. Välillä polkua sai etsiä ihan tosissaan ja viidakkoveitselle olisi ollut tarvetta. Sadeviitat päällä oli todella kuuma raahata reppujamme, mutta ei auttanut, sillä matkaa oli paljon taivallettavaksi.

Lintuhavainnot jäivät tiheässä ja kosteassa kulkiessa todella vähiin. Siniotsamomotti, amazonianpuumuura sekä isonokkamuura kuultiin ja harmaapensaskolibri lähti polun vierestä sateensuojastaan lentoon ja myöhemmin vielä näkyi munkkitanssijapari ja taas kerran ne vain tuijottivat meitä lehvästön keskellä ohi kulkiessamme.

Viimeinen pari kilometriä Camp Cascadekselle oli aivan järkyttävää pusikkoa, jossa piikkiset kasvit repivät vaatteita ja ihoa. Viimeistään nyt kastuimme aivan läpimäriksi. Ylitettyämme puolitoistametrisen puunrungon, joka makasi polun poikki, tuli loppuun vielä aivan käsittämättömän jyrkkä alamäki, jossa kadotimme polun kokonaan. Ihme kyllä onnistuimme pääsemään alas jokivarteen putouksen alapuolelle ehjinä. Huilittuamme tovin, pystytimme leirin ja onneksi sadekin vihdoin lakkasi.

Iltapalaa kokkaillessamme kaskaiden meteli kuului hyvin putouksen pauhun läpi ja hetken luulimme kuuntelevamme valkoseppäkotingojen viheltelyä, joka on Maailman kovin linnun ääni, mutta nämäkin äänet osoittautuivat kaskaiksi – ehkä Maailman kovaäänisimmiksi sellaisiksi? Hauskoja punaisia taskurapuja heilutteli meille saksiaan illan jo pimetessä. Lopulta kiipesimme taas riippumattoihin nukkumaan. Hankkimamme ENO skylite riippumatot mahdollistivat ihan hyvät unet ja vaikka olimme vähän pelänneet miten riippumatossa nukkuminen onnistuisi. Hyttysverkon sulkevan vetoketjun kanssa vaan piti olla todella varovainen.

Mt Galbao

27.7. heräsimme aikaisin ja tankkasimme ihan kunnon ruoan aamupalaksi. Sitten pakkasimme vain välttämättömät tavarat matkaan ja lähdimme kipuamaan rinnettä ylös kohti Mt Galbaota.

Kiipeäminen oli heti alkuun todella jyrkkää ja paikoin sateiden jälkeen liukastakin. Yllätykseksemme rinteessä kulki yhä punaisin haalistunein nauhoin merkitty polku, jota ei kuitenkaan selvästi oltu enää vuosiin juuri kuljettu. Välillä hukkasimme polun kokonaan, mutta GPS:n ja puhelimen karttojen avulla pysyimme suunnitellussa suunnassa ja tallensimme aika ajoin pisteitä muistiin, jotta osaisimme sitten tulla samaa reittiä takaisin. Muutamiin jyrkimpiin kohtiin oli viritetty vuorikiipeilyköysiä, jotka mahdollistivat kiipeämisen.

Äänimaailmaan kuuluivat lepinkäismuura sekä savi- ja savumuurat, rantamuura, liuskepuumuura, latvustrogoni, munkki- ja piiskakotingat, siniotsamomotti ym. Eräällä pienellä aukiolla, jolla näimme hieman puiden latvuksia, näimme värikkään sinisafiirikolibrin sekä valkokuvemuurasen ja vihdoin kuulimme myös varpusmaista sitruunakardinaalin tsilputusta.

Kiipeäminen oli todella raskasta ja vaivalloista. Alkuperäinen toiveemme oli ollut jatkaa vielä rinteen päällekin kaikkine tavaroinemme, mutta emme olisi millään jaksaneet saati edes pystyneet ainakaan tällä aikataululla siihen. Lopulta olimme kuitenkin kiipeämässä loppujyrkkää Mt Galbaon toiseksi korkeimmalle nyppylälle. Huipulle olisi ollut vielä parin kilometrin kävely, mutta oli selvää, ettemme enää sinne asti jatkaisi. Ehkä seuraavalla kerralla sitten? Tässä vaiheessa olimme kuitenkin jo varmoja, että valkoseppäkotingat eivät olleet ainakaan aktiivisina, jos lainkaan paikalla tähän aikaan vuodesta, muuten olisimme tämän Maailman kovaänisimmän linnun jo kuulleet ja ehkä nähneetkin. Tämä toki oli jo meillä ollut jossain määrin tiedossa, mutta olimme toivoneet, että edes yksittäinen lintu olisi samaan tapaan paikalla kuin oranssiharjakotingakin oli ollut.

Huipulle päästyämme löytyi pienen aukean takaisen suuren puun latvustosta upea isohokko! Hanna oli hieman minua jäljessä mutta onneksi hänkin näki linnun lähtevän puusta lentoon. Pienen huilin jälkeen löysimme taivaalta upean kuningaskondorin, joka päätti laskeutua tähän samaan latvustoon. Kondorin puolisokin lenteli kohta yläpuolellamme, joten tunnelma oli korkealla!

Kävimme vielä hieman kävelemässä vastakkaisellakin rinteellä ja näimme hienosti poseeranneen valko-otsatanssijan, mutta pian palasimme takaisin ja lähdimme palailemaan kohti Camp Cascadesta eli leiripaikkaamme, jonne halusimme ehtiä ennen iltapäiväsadetta. Halusimme ehdottomasti alas ennen kuin sade muuttaisi rinteet mutavelliksi. Hiiripuu- ja kiipijämuura sekä käkitrogoni ja kultarintavireo lauloivat ja pieni parvi oliiviorneeroja nähtiin mutta muuten alas kävellessä havainnot jäivät vähiin.

Alas kävellessä alkoi erään ison puun latvustosta kuulua ryskettä. Siellä oli selvästi isompia apinoita mutta mitään emme onnistuneet näkemään, sillä taas kerran latvusto oli aivan liian korkealla ja aivan liian tiheä. Maahan ropisi aika ajoin hedelmiä ja kun olimme jonkin aikaa tähystelleet latvustoa, alkoi hedelmiä selvästi tippua koko ajan lähemmäksi ja lähemmäksi meitä – ja kohta jo osuikin! Aapot olivat selvästi kyllästyneet meihin ja alkaneet viskoa meitä hedelmillä! Niinpä meidän oli lähdettävä jatkamaan matkaa. Onneksi alas pääsi aika paljon nopeammin ja parin tunnin suunnistamisen jälkeen palasimme leiriimme, jonne oli yllättäen saapunut pari paikallista käärmeharrastajaa joen toiselle puolelle leiriytymään.

Söimme taas tukevasti ja illalla kävelimme vielä hieman lähirinteessä havaiten mm. pari punasilmävireota (chivi) sekä parven pikkuaratteja. Illalla tutkiskelimme vielä taskulampun valossa hämähäkkejä ym. mutta käärmeitä emme löytäneet. Naapurimme olivat yöllä pari puissa piilotellutta käärmettä löytäneet, mutta he heiluivatkin valtavine valonheittimineen hieman pitempään, aina siihen saakka kunnes saapui taas sade. Ukkonenkin jyrisi jossain Saülin suunnassa, mutta se ei onneksemme osunut kohdallemme. Leiripaikalla oli onneksemme juuri sopivan kokoinen kivi, jolle saimme kasattua kaikki tavaramme. Tavarakasan ja kiven yli viriteltiin vedenpitävä suojapeite.

Takaisin päin

28.7. kunnon aamiaisen jälkeen purimme leirimme ja lähdimme palailemaan takaisin Saüliin päin. Suunnitelmanamme oli kävellä takaisin kahdessa päivässä, jotta pystyisimme retkeilemään paluumatkalla vielä tehokkaammin. Jaloissa painoi aika pahasti ainakin minulla ja vaikka rinkka oli ruoista hieman keventynyt, olivat kaikki tavarat keränneet hikeä ja kosteutta niin paljon, että rinkka tuntui yhä ihan yhtä painavalta.

Heti alkumatkasta kuulimme lepinkäismuuran ja tuttuja ääniä olivat ruskoviiru-, ruskoselkä- ja kääpiömuuraset, rastasluura, isorusokyyhkyt ym. Parilta isolta aukealta löysimme todella paljon lintuja. Vietimmekin niillä aikaa ja ensimmäistä kertaa törmäsimme myös kunnon lintuaaltoon kun yhdessä parvessa meidät ohitti puiden latvustoja seuraten iso parvi lintuja ja joukossa oli monia eri lajeja, ehkä mukavimpina pari helmitikkasta sekä pilkkasiipitangara.

Kävely oli pitkä ja uuvuttava mutta palkitseva, sillä mm. kiipijämuura ja viuhkapyrstömuura saatiin tunnistettua kuten myös mm. nokisiipiorneero, ruostenappari, oliivivyövireo, pari keltaposkitikkaa ja yksi raitatöyhtötikka, kerttulitangara, tummasiipinapsu, pyrstöerakkokolibri, suomukipuaja, isovartiotangara ym.

Lopulta pääsimme jalat ihan katkinaisina Camp Rochelle, jossa oli sen verran hyvä lintuhulina, että pitkään huiliin ei ollut varaa. Mutta lintuja toki näkyi ihan ruokaa laittaessa ja syödessäkin. Latvustossa möykkäsi täpläsuomuarattiparvi ja löysimme myös paria lajia mesitangaroita, banaanikerttuleita ym.

Iltakävelyllä leirin lähellä törmäsimme viimein upeaan kyssäkurkeen, joka valitettavasti katosi saman tien kasvustojen taakse. Myös valkonaamio- ja punaleukamuuria sekä poikkeuksellisen poseeraava suomuselkämuura nähtiin. Leiriin palattuamme alkoi ilta jo hämärtää ja silloin kuulimme punarintatinamin, rastasmuuran, isopallo- ja rastasluuran sekä lähipuissa käkättämässä käyneen raitahaukkasparin. Kyssäkurkienkin ääntä kuului pariin otteeseen ja jo nukkumaan asetuttuamme kuulimme kuinka jotkut isommat elukat kiertelivät leiriämme tuhisten. Toivoimme, etteivät ne olleet jaguaareja tai puumia tai sekä että…

Ollessamme juuri käymässä nukkumaan alkoi metsä yhtäkkiä humista oudosti ja pian tajusimme että nyt oli tulossa vettä ja kunnolla! Olin itse jo riippukeinussa makaamassa, mutta Hanna alkoi heti pakata viimeisiä tavaroitamme ja peittää niitä mahdollisimman vedenpitävästi.

Hanna sai juuri ja juuri kaiken hyvin pakattua ennen kuin sade ja ukkonen alkoi. Rinkat ja laukut oli mm. ripustettu kantoon roikkumaan siten, etteivät ne osuneet maahan lainkaan. Mutta jos muut tavarat oli hyvin sateelta suojassa, olimme kuitenkin olleet hieman huolimattomia riippumattojemme asettamisessa sillä minun selkämystäni kasteli muutama allani kasvanut puska, jotka osuivat riippumattoon selkäni kohdalla ja kastelivat pikkuhiljaa koko riippumaton. Lopulta minun oli noustava ylös ja käytävä ne katkomassa. Olisinpa tehnyt sen hieman aiemmin… Hannalla puolestaan yhdestä oksasta roiskui vettä riippumattoon ja hänkin kastui siksi jonkin verran. Lopulta kuitenkin onnistuimme nukahtamaan ainakin joksikin aikaa.

Raskasta taivallusta

29.7. vettä tuli kaatamalla lähes aamuun asti mutta sade loppui kuitenkin ennen herätystämme. Iloiseksi yllätykseksi kannosta roikkuneet reput ja kamerat olivat säilyneet kuivina, vaikka yön sademäärä oli 100mm paikkeilla. Retkeilimme aamun vielä Camp Rochen ympäristössä ja havaitsimme pitkälti samoja lintuja kuin illallakin. Uusina lintuina kuultiin hopeavatsamuura sekä guayanansurukki. Tukevan aamuruokailun jälkeen lähdimme taas kävelemään loppumatkaa kohti Saülia.

Alkuun kävely oli helppoa tulvivista jokiuomista huolimatta ja taas näimme saman valkonaamio- sekä punaleukamuuraporukan ja taas niiden mukana oli yksi hienosti poseerannut lintu, joka ei yllättäen ollutkaan sama suomuselkämuura kuin illalla vaan punaperämuuranen. Sateen kastelema metsä osoittautui vaaralliseksi paikaksi, sillä kuulimme tukkipetäjän kokoisten puun oksien romahtelevan puista ja polulle oli kaatunut puita. Sademetsän puilla on niiden kokoon nähden pienet juurakot ja ne kaatuvat helposti.

Pikkuhiljaa voimat alkoivat olla jo useamman rankan päivän jälkeen aika vähissä. Kun matka jatkui tiheässä sademetsässä kulkien, olivat jatkossa linnutkin aika vähissä. Askel askeleelta vain jatkettiin rahnustamista.

Toki havaintoja kertyi mm. useista porukoista harmaarintamuurasia, mustaleuka- ja pikkulehvämuurista, kaappariattilasta ym. jo tutuista lajeista. Hauskin havainto oli vierestäni liikkelle lähtenyt tamandua, eli muurahaiskarhu, joka kiipesi lähimpään puuhun ja jäi sinne meitä piiloon. Tämä piilo ei vain ollut kovin hyvä, sillä se, ettei se nähnyt meitä tarkoita sitä, ettemmekö me olisi nähneet sitä. Ehkä se kuitenkin tunsi olevansa hyvässäkin piilossa, kun se piti käpäläänsä silmiensä edessä lähes paljaalla rungolla roikkuessaan?

Olin ainakin itse ihan katki-poikki, kun kävelimme viimeisiä mutapolkuja ja lopulta laskeuduimme kylälle. Jäin istumaan opastuskeskukselle, kun Hanna lähti kysymään saisimmeko A-Ke-Noulta taas majoituksen. Onneksi tämä onnistui ja kannoimme tavaramme huoneeseemme, joka oli viereinen kuin aiemmin – eli emme olleet aivan yhtä lähellä lintupuuta. Mutta ensimmäisen illan jälkeen samanlaista kuhinaa ei puussa kuitenkaan ollut nähty.

Päivällä kävimme opparilla hakemassa säilössä olleet tavaramme ja illan retkeilimme taas kylällä. Lajisto oli tuttua mutta oli kiva taas nähdä lintuja muutenkin kuin vilaukselta! Metsässä kulkiessa lintujen näkeminen oli ollut todella vaikeaa! Uutena lajina näimme vain pienen parven siniaratteja. Kuivattelimme kastuneet vaatteet ja leirivarusteet läheisellä nurmikolla samalla ruokaa kokkaillen. Sademetsissä on niin kosteaa, että vaatteet kuivuvat vain suorassa auringon paisteessa. Puuvillavaatteet eivät meinanneet kuivua edes auringossa.

Illalla kuvailimme taas tuttuja lintuja pihapuussa. Siinä parvekkeella istuskellessamme huomasimme kaikkien lintujen napsivan jotain hyönteisiä ilmasta. Niin pikkulinnut kuin petolinnutkin olivat tätä tekemässä. Rinteiden yllä olikin petolintuja ihan parvissa mutta meillä ei ollut kaukoputkea mukana, joten emme millään meinanneet saada niitä määritettyä. Onneksi kuvista ne kuitenkin määrittyivät naurukarakaroiksi.

Illalla Hanna huomasi saaneensa iltapäivän kokkailupaikalta mukaan kymmenittäin pienen pieniä punkkeja. Yöllä oli lämmin, ja avonaisesta parvekkeen ovesta lenteli aina välillä utelias lepakko huoneeseen räpistelemään.

Toinen vaellus

30.7. olimme taas pakanneet vain välttämättömimmät laukkuihimme ja jätimme loput tavarat huoneeseemme, jonka olimme nyt buukanneet loppureissumme ajaksi. Tästä toki tuli hieman lisäkustannuksia, mutta ratkaisu helpotti kyllä elämää.

Lähdimme aikaisin aamusta kävelemään lentokenttää kohti tällä kertaa tietä pitkin ja kyllä kannatti, sillä avoimemman maiseman ansiosta monet linnut olivat helpompia nähdä. Tien reunaan sai kerrankin joitakin lajeja myös atrapilla näkyviin edes lyhyen vilahduksen ajaksi. Niinpä havikseen kirjautuivat mm. marmoriviiriäinen, savu- ja mustalakkimuura, liuskepuumuura, amazoniankaklattaja (motmot), haukka-aratti, jauhoamatsoni, pari härkäkotingaa, joista toinen näkyikin sekä vihdoin muutama valkonaama-ara. Kovimpana lajina näkyi lyhyesti punanokkakipuaja, joka valitettavasti katosi, ennen kuin siitä saatiin kuvia, mutta tämä oli helposti tunnistettava laji kirkkaan punaisine nokkineen.

Lentokentältä jatkoimme Roche Bateauta kohti ja alkuun kävely oli aika helppoa vaikka polku nousikin aika paljon rinnettä ylöspäin mutta pikkuhiljaa jaloissa alkoi painaa edellisen lenkin kilometrit. Havaintoja kertyi kuitenkin mukavasti mm. isovartiotangara, pari rastasluuraa, harmaarintamuurasia ja oliiviorneeroja.

Tämä polku oli varsin paljon retkeilty, joten jokienkin yli oli rakennettu EU-rahalla ihan kunnon sillat. Ruokailutauon pidimmekin joen ylittäneellä sillalla, joka oli tarpeeksi kaukana kylästä, että vesi oli puhdasta. Toki otimme veden joesta suodatinpumpulla tai käytimme suodattimella varustettua juomapulloa. Ruokailun yhteydessä kuuntelimme ja äänittelimme paria äänessä ja hetken näkyvilläkin ollutta amazonianpuumuuraa.

Keskipäivällä linnut olivat aika vähissä vaikka metsä näytti todella hyvältä. Hopeavatsamuura, kaappariattila, pyrstöerakkokolibri, isonokkamuura, taas rastasluura, seuraavalla pienellä suomaisella aukolla kuulunut isosuomuluura sekä mustapyrstötrogoni, rillinäpsijä, viherlattanokka ja ruskoperämuuranen havaittiin ennen kuin olimme vihdoin Roche Bateaun leirissä.

Paikalle oli yllättäen leiriytynyt neljän ranskalaisen porukka, jolla oli aivan tolkuttomasti tavaraa. Meillä oli tiedossa, että leiri oli kyläläisiä varten mutta siellä saisi majoittua, mikäli paikallisia ei ole paikalla. Tämä porukka teki ystävällisesti meille tilaa ja saimme pian riippumattomme sekä kaikki tavaramme katoksen alle. Tämä porukka oli aloittelemassa kuukauden vaellusta keskelle amazonasia! He olivat nyt vieneet ruokaa 15 kilometrin päähän ja palailemassa Sauliin, jonne saapuisi seuraavana päivänä kymmenkunta muuta vaellukselle osallistujaa. Sadeyönä heillä oli ollut ongelmia, kun he olivat majoittuneet erään joen varressa ja vesi oli tulvinut leiriin. Heidän kaikki tavarat olivat kastuneet ja mm. ainakin yksi kamera hajonnut ja aamulla heillä oli mennyt pari tuntia veden viemien kenkien etsimiseen…

Ilta hämärsi mutta havaitsimme vielä mm. pitkäsiipimuurasen, isonokkamuuran, pikkutinamin sekä leirissä käpötelleen ruskoviiriäiskyyhkyn.

Illalla laittelimme ruokaa ja pimeässä ”ihastelimme” valtavia hämähäkkejä, joita oli leirin läheisyydessä runsaasti sekä muutamia isompia sammakoita. Ranskalaisetkin kävivät hämähäkkejä katsastamassa eivätkä he sen jälkeen enää lainkaan ihmetelleet, miksi meillä oli saappaat jalassa leirissäkin…

Upea aamu

31.7. heräsimme aikaisin ja heti piti äänittää upeaa mölyapinoiden aamuhuutoa, joka kiiri taas läpi koko metsän! Kävimme sitten kävelemässä polkua takaisin päin. Pikkuhiljaa metsä alkoi herätä ja aika pian alkoi kuulua todella huikeaa härkäkotingojen meteliä. Löysimme paikan, jossa soidinsi ainakin kuusi lintua ja pääsin äänittämään niitä todella hienosti. Tietysti nämäkin linnut olivat niin korkealla puiden latvustossa, ettei niitä oikein päässyt kuvaamaan.

Aamukävely oli muutenkin loistava, sillä löysimme mm. siniotsamomotteja, kaikki kolme lajia luuria, sieppo- ja helmimuuran, muutaman munkkikotingan, amazoniantulikärjen ym. Leiriin palattuamme ja aamuruokaa kokkaillessamme leirin ison puun latvustosta löytyi mm. pari liinasolmiokolibria, useita mesitangaroita ja punavyöarakareja, mustanunnapari, tuhkalaulutyranni ym. Karmiininokkatukaani huuteli kovaa lähistöllä ja mustaposkipeukaloinen sekä tutut ”antit” lauloivat. Härkäkotingakin tuli hienosti näytille lähimpään puuhun! Jokivarressa oli todella paljon lintuja.

Mutapolkuja

Lopulta olimme valmiit viimeiselle vaellusetapillemme, joka olikin sitten pitkälti aika kauheaa mutapolkua! Onneksi sateiden jälkeiset tulvat olivat helpottaneet emmekä me joutuneet rämpimään polkua reisiä myöten vedessä, kuten pari päivää aiemmin oli ollut. Nyt saappailla pärjäsi oikein hyvin pahimmissakin paikoissa.

Itse aloin olla todella väsynyt, joten eteneminen oli melkoista taistelua. Havainnointiteho oli varsin matalalalla, kun vain keskittyi pysymään mutaisella ja paikoin vetiselläkin polulla pystyssä kaikkine kantamuksineen. Onneksi lintuja kuitenkin yhä löytyi mm. kastanjaperäkipuaja, rantamuura, puna-aroja sekä hopeavatsamuura ym. Hitaasti edetessämme näimme myös keltakurkkuoravia, kaikenlaisia hienoja ötököitä ja muita pikkueläimiä. Pari pientä käärmettäkin lähti karkuun saappaittemme alta.

Lopulta olimme lentokentällä, jossa huilimme tovin ennen kuin jatkoimme taas tietä pitkin kylälle. Havaitsimme matkalla vielä oravakäen, hammashaukan, siniaratteja, pari puna-araa, amazonianpuumuuria ja verinokka-arakareja ym.

Kylällä joimme taas opparin hanoista kylmää vettä, johon tuttuun tapaan laitoimme parit Dexalin poretabletit helpottamaan juoman imeytymistä ja tuomaan elektrolyyttejä ym. Ilman näitä emme olisi varmaan reissusta selvinneet. Sitten kävelimme majapaikallemme, jossa itse otin lyhyet tyrmät Hannan kuvaillessa taas pihalintuja.

Iltapäivällä jaksoimme vielä kävellä kylän ympäristössä ja havaitsimme taas kaikki tutut lajit sekä mm. musta-, pilkkasiipi- ja amazoniantangaran, kaakaorastaan sekä valkokurkkunapsijan ym.

Illaksi olimme tilanneet ravintolaan kunnon ruoan. Hannallekin oli tehty sopivaa ruokaa ja ahdoimme mahat täyteen. Saulissa illan ruokailut käydään sopimassa viimeistään päivällä, jotta ravintoloitsija saa hankittua raaka-aineet ja tehtyä juuri oikean määrän ruokaa.

Lentokentillä

1.8. olimme pakanneet kaikki tavaramme jo illalla. Jätimme isot laukkumme sovitusti mönkijän kuskattaviksi ja lähdimme itse ensin hieman kiertelemään kylän ympäristössä ja sitten pikkuhiljaa kävelemään kohti lentokenttää.

Kylällä kävimme vielä katsomassa vihersiipiaroja ja näimme muita tuttuja lintuja. Lentokentän tiellä näkyi taas mukavasti kaikenlaista mm. tuttuja papukaijoja, pari amazoniankaklattajaa, pikkujalohaukka, useita etelänsirkkahaukkoja, kolibrihaukka, viuhkapyrstömuura, pari mustanunnaa, kultapäätanssija, härkäkotinga, pari valkonaama-araa ym. Tien vartta meidät ohitti vauhdikkaasti pomppien myös pieni täplikäs (Mazama nemorivaga) kauriinvasa.

Lopulta olimme lentokentällä, jonne koneemme saapui hyvissä ajoin. Staijailimme Mount Galbaon suuntaan jossa oli runsaasti petolintuja. Löysimme taivaalta aika läheltä töyhtövalkokotkaparin, mutta kun olimme aikeissa kaivaa kameroitamme esiin, tuli virkaili hoputtamaan meitä koneeseen ja silloin vasta huomasimme, että kaikki muut olivat jo menneet koneeseen!

Lentomme lähti reilusti etuajassa ja lopulta laskeuduimme Cayenneen 45 minuuttia etuajassa. Niinpä olimme autovuokraamolla 40 minuuttia etuajassa eikä siellä tietenkään ollut ketään paikalla. Viitisenkymmentä minuuttia odotettuamme virkailija viimein saapui ja kylläpä oli taas auton vuokraus vaikeaa, vaikka olimme jo kertaalleen samalta firmalta auton vuokranneet. Onneksi lopulta saimme auton, vaikka minulla ei ollut lainkaan ajokorttia mukana, sillä olin jättänyt sen vahingossa Cayennen hotellille muiden sinne jätettyjen ”ylimääräisten” tavaroiden kanssa. Toki heillä ainakin piti olla kaikki tietoni jo edellisen vuokrauksen jäljiltä.

Taas Cayennessa

Parkkipaikalle käveltyämme, oli automme juuri vasta saapunut ja sitä alettiin nyt vasta siivota. Meille olikin sanottu, että vuokraamolla oli aivan kaikki autot liikenteessä. Puolisen tuntia lisää odoteltuamme pääsimme vihdoin pakkaamaan autoamme ja liikenteeseen. Ja kuinka ollakaan autossamme paloi varoitusvalo, joka ilmoitti tyhjästä eturenkaasta. Niinpä kurvasimme takaisin parkkipaikalle valittamaan ongelmasta. Auton siivouksesta vastannut henkilö ei tietenkään puhunut sanaakaan englantia mutta hän soitteli ilmeisesti toimistolle asiasta ja sen jälkeen vain huitoi meille, että kaikki on OK. Sen ymmärsimme, että hän kehotti meitä menemään huoltoasemalle täyttämään renkaan. Koskapa henkilökunta oli käyttäytynyt tällä tavalla, ajattelimme, että tuskin renkaan vuoto sitten kummoista oli ja että tämä varoitusvalon palaminen varmaan oli ollut heillä jo ennestään tiedossa.

Löysimme pian huoltoaseman, joita Ranskan Guayanassa on vain isommissa kaupungeissa. Rengas oli vain hieman tyhjempi kuin muut ja kaiken lisäksi yhdessä renkaassa oli aivan älyttömästi ylipainetta. Tasoitimme rengaspaineet kaikkiin samoiksi ja lähdimme liikenteeseen.

Ajoimme taas tuttuun Hotelli Belovaan, jossa olimme niin aikaisin, ettei huonettamme oltu vielä siivottu, mutta menimme hotellin ravintolaan syömään kunnon ruokaa odotellessamme. Oli mukava päästä nettiin katsomaan hieman, mitä Maailmalla oli viimeisen reilun viikon aikana tapahtunut.

Lopulta saimme huoneemme ja myöskin kaikki varastoon jättämämme tavarat ja pienen huilin jälkeen lähdimme rantaretkelle. Ajoimme ensin Marais Le Blondille, jossa näkyi taas älyttömästi kahlaajia joukossaan isosirri retkipinnaksi. Jatkoimme aika pian Vieoux de Portin satamaan. Huoasimme jo autoa laiturille parkkeeratessamme olevamme taas hieman myöhässä. Nousuvesi oli jo nousemassa ja monet linnut siksi ilmassa. Hanna keskittyi kuvaamiseen ja itse yritin löytää kahlaajien ja haikaroiden seasta jotain uutta. Amerikansirrejä oli nyt kymmenkunta, kanadantyllejä muutamia, haikaroiden joukossa näkyi taas silkkihaikara ja ainakin yhdestä ohilentäneestä sirriparvesta erotimme pari tundrasirriä, mutta muuten linnusto oli tuttua aiemmilta käynneiltä.

Aika aikaisin palailimme takaisin hotellille huilaamaan. Seuraavana päivänä olimme suuntaamassa taas aivan uuteen osaan Ranskan Guayanaa, joten lepo oli tarpeen.

Pripris de Yiyi

2.8. lähdimme liikenteeseen jo pimeässä ja käytyämme huoltoasemalla taas täyttämässä rengasta, joka oli onneksi vajentunut niin vähän, ettei se oikein herättänyt huolta, ajelimme aika pitkän matkan Pripris de Yiyin kosteikolle. Matkan varrella näimme pitkäjalkahaukkoja ja lepakkohaukan, punaliivitukaaneja, verinokka-arakareja jne. Yritimme matkan varrella pitkään etsiä pientä lätäkköä (Lagune de Paracou), jolla piti oleman kääpiöuikkuja ym. mutta emme löytäneet sitä lainkaan. (Löysimme lammikon myöhemmin vain todetaksemme sen kuivuneen kokonaan) Näimme sitä etsiessämme kuitenkin jo kauan kaipaamamme surutukaaniparin, kahdeksan vihersiipiaran parven, isomustahaukan, runsaasti oliivikultapyrstöjä sekä solmiotimanttikolibrin ym.

Pripriksessä parkkerasimme auton ja kipusimme ensin näköalatorniin, josta ei kuitenkaan ollut näkymää kuin tien suuntaan ja sen takana oleville savanneille. Niinpä aika pian lähdimme kävelemään luontopolkua, jonka varressa tiesimme olevan pari piilokojuakin. Polku oli hieman mutainen, mutta onneksi selvisin kuitenkin sandaaleillakin kuivin jaloin.

Kävelymatkan varrella näkyi mm. sointumuuria, sääskikerttu, pari kalastajaa sekä luhtanaamiokerttuli ym. ja ensimmäisen kojun edustalla olleella lutakolla kellui tasan yksi lintu mutta se oli paksunokkauikku. Toiselle kojulle jatkettuamme törmäsimme mm. pariin oravakäkeen ja rubiinihohtokolibriin.

Toisella kojullakaan ei oikein lintuja näkynyt mutta pienen odottelun jälkeen vastarannan kanavan varteen käpötteli turkoosi amazonianliejukana. Jatkoimme luontopolun ympäri ja löysimme vielä mm. pari upean värikästä tulitanssijaa, kaneliattilan ja kapustarintamuuran ym. Ensimmäistä kertaa koko reissulla oli hyttysiä ärsyttävän paljon myös päiväsaikaan.

Jatkoimme evästelemään läheiselle picnic-paikalle (Crique Canceler), jossa kokkailimme mutta havainnot jäivät pariin kalastajaan sekä väkänokkahaukkaan. Komea amerikankäärmekaula kaarteli taivaalla.

St Elie

Sitten olikin aika lähteä ajelemaan St Elien savannien läpi kohti Sentier Botaniqueta. St Elien savanneja lähestyessämme alkoi keli mennä pilviseksi. Ehdimme katsella lintuja vain vauhdista ennen kuin alkoi sataa taas ihan kunnolla. Onneksi sade jossain välissä taukosi sen verran, että päätimme tehdä lyhyen kävelyn yhtä pikkutietä pitkin ja se kannatti, sillä pääsimme kuvaamaan siipiään kuivatelleita yllättävän kesyjä kondoreita ja näimme puissa myös mm. tuhkapäävireon, pilkkasiipitangaran sekä pillisiepparin.

St Elien tien varressa näkyi tihkusateessa muutenkin mukavasti lintuja ja hyvällä kelillä katsottavaa olisi ollut varmasti vaikka kuinka. Nytkin saimme kuitenkin kuvattuakin savanniaraparven, pääskylaiskurin ja näimme runsaasti muita savanni- ja laidunmaalajeja.

Sentier Botanique

Sade jatkui taas ja niinpä ajelimme tien päähän Sentier Botaniquelle, josta löytyi pieni katos, jonne laittaa riippumattomme. Virallisesti se olisi pitänyt varata lähikaupungissa sijaitsevalta kaupungintalolta. Piilossa tien toisella puolella oli carbet ainakin kolmellekymmenelle hengelle, joten voisimme tarvittaessa väistää katoksen varanneita sinne. Sateen hellitettyä kiersimme parikilometrisen luontopolun ja löysimme mm. valkometsäpeukaloisen, kuulimme pikku- ja punapäätinamin, suomuselkämuuran, ruskokipuajan, nokikanelityrannin sekä leiriin palattuamme näimme yläpuolellamme upeasti lennelleen kuningaskondoriparin. Isosepelkalastajalla oli pesä tien penkassa ja se mekasti kovaan ääneen lähes koko ajan. Polun varressa oli myös hienoja kämmenen kokoisten hämähäkkien seittejä.

Yöllä kuului taas jotain pöllömäistä ääntelyä mutta lajia emme keksineet vaikka sen äänitimmekin.

3.8. aamulla taas satoi, mutta tinamit kuitenkin huutelivat yhä lähimetsässä. Pakkailimme pikkuhiljaa tavaramme ja sateen hieman tauottua kävelimme tietä pitkin edes takaisin havaiten tuhkapäävireon, vihernappaajan poikasensa kanssa, pyrstöerakkokolibrin, papukaijoja, isonokkamuuran ja sitten äkkäsin mäen päällä olleen ison kuivan puun latvustosta kauan odottamamme violettikotingan!

Kohti länttä

Autoa pakatessamme huomasimme, että eturenkaamme oli todella lussun näköinen! Se siis todellakin vuosi! Ja me olimme jatkamassa matkaamme maan länsiosiin. Tiesimme, että koko alueella ei olisi kuin pari huoltoasemaa St Laurent du Maronin kaupungissa, joka ei välttämättä kuulunut lainkaan reitillemme.

Sade kiihtyi taas ja jatkui yhä, kun ajoimme St Elienin tietä savannien poikki. Havainnot jäivät pariin punaliivitukaaniin ja verinokka-arakariin ym. Jatkoimme ajoa länttä kohti havaiten eräällä pylväällä kaktushiirihaukan, mutta muuten olivat linnut vähissä.

Päätimme pakon sanelemina muuttaa reittisuunnitelmaamme täysin ja ajaa suoraan St Laurent du Maroniin, jossa voisi olla mahdollisuus saada auton rengas korjattua tai vaihdettua – tai koko auto vaihdettua.

Ennen Iracouboa oli poliisin pysäytyspaikka ja poliisikin huomautti meille tyhjästä renkaasta. Samoin teki erään tietyön työntekijä meidät pysäytettyään. Vaan eipä meillä oikein ollut muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa ajoa. Pian edessä oli pakollinen stoppi Iracoubon jalkapallokentällä, josta löytyi jo vauhdista etsimämme preeriapöllö! Lintu kökötti avoimesti lyhyellä tolpalla meille poseeraten vaikka yhä vain satoi vettä.

Lopulta olimme St Laurent du Maronissa, jossa ajoimme suoraan huoltoasemalle, jossa täytin 1,2 barin paineisen renkaan täydemmäksi ja jatkoimme sitten satamalle, jossa itse menin rantaan staijaamaan ja Hanna otti puhelimen kouraansa ja soitti Sixtille. Noin viidennellä yrittämällä sieltä vastattiin ja ehkä seitsemännellä osattiin hieman englantiakin. Sekin puhelu kuitenkin katkesi kesken mutta Hanna oli onneksi jo saanut selville, että kaupungissa olisi Sixtin toimisto, jonne meidän tulisi mennä heidän aukaistessa. Heille olisi siihen mennessä jo soitettu ja selitetty asiamme.

Rannassa oli uponneen veneen hylystä muodostunut saari, joka kasvoi vehreänä. Pääskyjä lenteli veden päällä ja valkosiipipääskyjen ym. joukossa näkyi muutama mustavyöpääsky ja jokea pitkin matkasi meren suuntaan useita komeita isonokkatiiroja.

Ajelimme pian Sixtille ja eihän sielläkään puhuttu sanaakaan englantia. Koko hommaa sotki vielä joku äijä, joka tuli mukamas auttamaan, mutta ei hänkään mitään ymmärtänyt, mesosi vain. Oli selvää, ettei tilanteestamme oltu soitettu toimistolle vaikka näin oli luvattu. Onneksi kohta paikalle saapui vanhempi ja erittäin pätevän oloinen työntekijä, joka osasi englantia ja otti heti homman hienosti haltuun. Hän kertoi, että meidän piti mennä läheiselle korjaamolle ja kertoa siellä tietylle henkilölle, että olimme Sixtiltä ja rengas korjattaisiin. Pahaksi onneksemme korjaamo oli aukeamassa siestan jälkeen vasta parin tunnin päästä.

Niinpä me jatkoimme taas maastoon ja ajoimme läheiselle jätärille, jossa teimme yhden reissun harvoista onnistuneista bongauksista ja näimme pääskyjen joukossa pari teräspääskyä.

Kaupassa käytyämme kuluttelimme vielä aikaa rannassa nestehukkaamme korjaillen ennen kuin ajelimme autokorjaamolle, josta oikea henkilö löytyi helposti ja homma alkoi sujumaan. Pian oli rengas vesitynnyrissä ja vuotoa etsittiin koko porukalla. Mitään ei kuitenkaan meinannut löytyä! Tunnelma alkoi olla jo aika epätoivoinen, kunnes Hanna lopulta löysi aivan minimaalisen pienen vuodon renkaasta. Huoltamon työntekijä ei millään uskonut, että niin pieni vuoto voisi olla syypää ongelmiimme, mutta paikkasi kuitenkin tämän kohdan ja lopulta pääsimme jatkamaan matkaamme. Ja onneksemme tämän jälkeen ei renkaamme kanssa ollut enää mitään ongelmia.

Pääsimme vihdoin ajelemaan alkuperäistä kohdettamme eli Yalimapoa kohti ja vaikka olin koko reissun ajanut huomattavan paljon hiljempaa kuin paikalliset, onnistuin väläyttämään ehkä koko Ranskan Guayanan ainoaa peltipoliisia! Alkoi pikkuhiljaa olla sellainen fiilis, että olisi pitänyt jäädä Sauliin koko loppureissuksi.

Ohitimme köyhän näköisiä kyliä ja näimme vain jokusen soreahiirihaukan ennen kuin lopulta ohitimme Manan ja jatkoimme älyttömän hitaita nopeusrajoituksia ajellen kohti maan länsireunaa ja Yalimapoa. Vihdoin saavuimme Hattesin kärkeen, mutta emme olleet matkalta löytäneet ainuttakaan potentiaalista yöpymispaikkaa. Koronahan oli kurittanut Ranskan Guayanaa kovalla kädellä ja etenkin majoituspaikat olivat ottaneet osumaa ja valtaosa niistä oli suljettu. Käännyimme takaisin ja kävimme näkemällämme suojelualueen luontokeskuksella (joka sekin oli kiinni, mutta löysimme kuitenkin yhden englantia vähän puhuneen työntekijän) kysymässä majoitusvinkkejä ja saimme nuotit erääseen pihaan, jossa oli taas katoksia riippumattomajoittumista varten. Sieltä saimmekin oman katoksen ja pian olimme taas valmiit retkelle. Yöpyminen maksoi 10€/ henkilö.

Digue del Panato

Suuntasimme Digue del Panaton ruovikkoiselle alueelle, jonka läpi kulki tie rehevään metsään. Lintuja oli heti runsaasti ja tien alkupäässä olleen pienen jätärin ympärikävelyllä näimme kultavatsatikan ja ensimmäiset sepelhuitit. Jatkoimme suoran tien varressa pysähdellen ja kuulimme useita pensasrääkkiä ja näimme solmiotimanttikolibreja, amerikanpikkuhaikaran, soreahiirihaukan, ylitsemme lentäneen punaviheltäjäsorsan, marjatyrannin ym.

Metsän puolella oli pajon hiljaisempaa, vain pari amazoniankaklattajaa (motmot) meuhkasi, mutta ehkä se johtui siitä, että ilta alkoi jo hämärtää. Takaisin päin ajellessamme törmäsimme vielä edes takaisin lepakoiden kanssa lennelleeseen harmaahaukkakehrääjään.

Illalla majoituspaikassamme oli hieman rauhatonta, sillä porukkaa käveli edes takaisin pihapiirin vierestä ja yksi nuorukainen kävi kämpässämme sisällä ihan pilkkopimeässä muka myymässä jotain rihkamaa, vaikka olimme jo makoilemassa riippumatoissamme. Hän siis selvästi kävi tarkistamassa, mitä kaikkea varastettavaa meillä olisi. Niinpä otimme arvokkaimmat tavarat autostammekin riippumattoihimme, mikä tietysti haittasi jonkin verran nukkumista.

Koska emme meinanneet millään saada unta kävimme vielä pimeässä kävelemässä Hattesin rannalla, jossa toivoimme, että olisi vielä edes jokunen kilpikonna munintaretkellään. Kuuluisa munintatapahtuma oli ollut muutamaa viikkoa aiemmin ja otsalamppujen valossa löysimme useita kilpikonnien munapesiä, jotka koirat olivat kaivaneet auki, mutta yhtään elukkaa emme löytäneet.

Palattuamme nukkumista yrittämään asettautui oviaukollemme jossain vaiheessa suuri koira. Pikkuhiljaa tajusimme, että se oli ihan koulutettu vahti. Takuulla ei kukaan olisi päässyt meiltä mitään viemään sen huomaamatta, sillä se tarjosi pieniä murinoita ja haukahduksia kaikille ohikulkijoille, joita riitti koko yön. Paikalliset kun kävivät rannoilla keräämässä simpukoita ja taskurapuja. Turvallisuuden tunnetta koira meille tietysti antoi, mutta ei se mikään hyvän unen edistäjä ollut.

4.8. heräsin, kun eteläamerikanpöllönen kävi huutamassa aivan vieressämme. Ajelimme jo pimeässä Digue del Panatoon, jossa äänessä olivat sama linnut kuin illallakin. Muutama punaviheltäjäsorsa näkyi taas lennossa ja amerikanpikkuhaikaroita niin näkyi kuin kuuluikin. Ylitsemme lensi myös pampasuohaukka ja molempia edellisillalta tuttuja rantakanoja nähtiin ainakin vilaukselta ja kuultiin useita. Raitapuu- sekä sointumuurat olivat nekin äänekkäinä kuten myös siniarattiparvet, joita lensi ylitsemme. Muita mukavaia havaintoja olivat mm. sammaltikka, savanniarat, marjatyranni ja punasirkkunen ym.

Uusia tuttavuuksia olivat mm. hopeakylkimuura, harmaakardinaali (olivascens), sinileukakolibri sekä siniviidakkohaukka. Metsän puolella äänekkäät savanniarattiparvet lentelivät ja näimme pari amazoniankaklattajaa (motmot) ja yleisesti ottaen lintuja oli runsaasti, joten aamu oli mitä erinomaisin.

Palaillessamme takaisin päin kuvailimme vielä pesää rakennellutta sitruunaturpiaalia sekä harmaabekardeja. Lopulta meidän piti lähteä ajelemaan takaisin itää kohti.

Epätoivoista etsimistä

Teimme vielä niin Yalimapossa kuin Manassakin parit stopit ilman muita mainittavia havaintoja kuin pikku porukka söpöjä mustatamariiniapinoita. Sitten jatkoimme kohti Manan riisipeltoja, joiden lähellä stoppasimme vielä Terre Rougen farmin portilla, jossa ylitsemme lensi töyhtökarakara, sirohiirihaukka sekä pari ruskoluhtahaukkaa, eräästä puusta lähti lentoon vaaleakarakara ja liuskepuumuura lauloi.

Entisillä riisipelloilla yritimme päästä useaa eri polkua keskelle valtavaa aluetta, jossa tiesimme parhaiden altaiden sijaitsevan. Mutta polut joko loppuivat tai olivat edellisten päivien kaatosateiden jäljiltä niin tiukkaa ja syvää mutaa, ettei niitä voinut mitenkään kulkea. Kaiken lisäksi alue oli suurelta osin lehmälaidunta piikkilanka-aitoineen. Päivällä alkoi olla tuskaisen kuuma mutta silti yritimme löytää uusia mahdollisia reittejä ainakin parin tunnin ajan mutta lopulta oli myönnettävä, ettemme koskaan pääseet lähellekään parhaita altaita!

Parilla tienvierusaltaalla näimme onneksi jonkin verran kahlaajia. Mukavimpina lajeina löysimme joitakin amerikan-, palsa- ja pitkäkoipisirrejä. Taas näimme punaviheltäjäsorsia lennossa mutta ainoatakaan valkoposkisorsaa emme nähneet. Myös muita eliksiä ja retkipinnoja olisi ollut toiveissamme, mutta ei auttanut! Takuulla teimme kaikkemme oikeille paikoille päästäksemme, mutta kun ei niin ei…

Lopulta meidän piti lähteä ajelemaan pitkää paluusiirtymäämme, jolla stoppasimme vain Iracoubossa preeriapöllöä taas moikataksemme.

Trou Poissons

Illalla käännyimme Pripris de Yiyin lähellä Trou Poissonsin tielle, joka heti 20 metrin jälkeen oli täysin ajokelvoton! Niinpä jouduimme jättämään automme lähes risteykseen ja jatkamaan matkaa jalan. Vähän hirvitti jättää auto tavaroineen aivan päätien varteen.

Oli kuumaa ja kosteaa ja olimme jo valmiiksi aika väsyneitä, kun kävelimme pitkää suoraa parasta savannialuetta kohti. Ainoasta tien varressa olleesta pihasta hyökkäsi todella aggressiivisesti haukkunut koira peräämme ja piti aivan järkyttävää meteliä seuraavat puoli tuntia perässämme. Taas oli ikävä Saülin metsiin…

Lopulta koira luovutti, kun aloimme sopivasti päästä keskelle savannia. Mutta heti tieltä komppaamaan poistuttuamme huomasimme kauhuksemme huomasimme, että savanni tulvi! Vettä oli joka paikassa viidestä pariin kymmeneen senttiin! Ei sellaisesta maastosta mitään kirvisiä tai vastaavia löytyisi! Niinpä palasimme ajouralle ja jatkoimme sitä pitkin eteenpäin.

Onneksi havaintoja alkoi kuitenkin kertyä ja löysimme mm. jokihaukkoja, pensas- ja savannielenioita, harmaasirkkusia sekä preeriaturpiaalin ja näimme pari savannilla lennellyttä pampasuohaukkaa. Eräässä puiden latvustossa lenteli solmiotimantti- ja mesikolibreja sekä rubiinihohtokolibri.

Jatkoimme komppaamaan lopulta löytämäämme kuivempaa aluetta, jolta löysimme useita ruohosirkkusia sekä vihdoin perheen ruohonapsijoita, muttemme eteläamerikankirvistä. Pieni parvi savanniaroja sekä muita papukaijoja nähtiin mutta lopulta meidän oli pakko lähteä kävelemään takaisin päin, sillä ilta alkoi hämärtää.

Pois kävellessämme kuulimme useita punapäätinameja ja taas näkyi joku kehrääjäkin, mutta lopulta palasimme autolle saman hullun koiran saattamina.

Meillä ei oikein ollut mitään suunnitelmaa, mitä tehdä seuraavaksi. Lopulta ollessamme ajamassa Sinnamaryn ohi, päätimme kurvata tien varressa olleen ison hotellin pihaan ja mennä kysymään, saisimmeko huoneen. Majoitus oli kallis ja hotellin ravintolakin suljettu, mutta olimme jo niin väsyneitä, että mielellämme otimme huoneen päästäksemme pakkaamaan tavaroitamme kunnolla ja sänkyyn nukkumaan. Suihkukin kuulosti erittäin houkuttelevalta, mutta eihän sieltä tullut kuin jääkylmää vettä… Koko valtavassa hotellikompleksissa oli meitä yöpujiä vain kourallinen.

Valmistimme illallisen trangialla hotellin parvekkeella ja pakkailimme jo tavaroitamme alustavasti ennen kuin pääsimme nukkumaan.

Viimeinen päivä

5.8. heräsimme vähän myöhemmin ja pian olimme taas ajelemassa kohti itää. Teimme tien varren metsissä muutamia stoppeja silloin harvoin, kun löysimme jonkun levikkeen, jolle pysähtyä liikenteen seasta.

Näimme yllättäen taas violettikotingan, vierestämme lentäneen guianansurukin ym. Roche Corailin risteyksessä päätimme kurvata vielä metsiin ja löysimmekin lyhyellä visiitillä mm. paratiisijakamarin, violettikotingaparin (taas), raitatöyhtötikan sekä useita äänekkäitä amerikansirohaukkoja.

Lopulta päätimme jatkaa Kourouhun ja siellä ESA:n avaruuskeskukselle turisteiksi. Museossa onneksi oli kuin olikin tietojemme vastaisesti jotain englanniksikin ja niinpä reissun pakollinen turistiosuuskin oli ihan onnistunut.

Sitten jatkoimme Pointe des Rochesiin ottamaan rennosti ja samalla katselemaan, mitä nousuvesi toisi näkyville. Päädyimme istuskelemaan vähän matkan päähän laiturista suojaiseen paikkaan rantametsän reunaan, josta näkyi hieman mangrovelle. Itse olin jo nukahtamaisillani penkille, kun Hanna äkkäsi rantakanan hiippailemasta varjoissa aivan lähellämme. Rannikkomangrovekana kiiruhti lopulta edestämme avoimen kohdan yli mutta aivan emme kerinneet siihen kameroillamme mukaan. Mutta kohta äkkäsin toisen linnun, joka kulki samaa reittiä ja nyt tästä mm. Birds of Northern South America kirjasta puuttuvasta harvinaisuudesta saatiin kuvatkin otettua.

Samaa reittiä hiippaili kohta sinihaikara ja myös rubiini-iibis upeasti. Kuvailimme myös lähipuissa olleita kruunuyöhaikaroita sekä viheriibistä. Lopulta meidän piti kuitenkin lähteä ajelemaan kohti Cayennea.

Jossain matkan varrella näin, kun joku tinami juoksi tien yli mutta lajista en saanut varmuutta. Illaksi suuntasimme vielä La Leveelle, jossa oli paikallisen ”Tiiran” mukaan havaittu pitkän tauon jälkeen paria päivää aiemmin kuningastukaani. Meillä oli aikataulu aika tiukka mutta ehdimme odotella juuri siihen kellonlyömään asti, kun lintu oli tuolloin havaittu eli viiteen. Emme kuitenkaan havainneet kuin reissun viimeiseksi uudeksi ja reissun 385. lajiksi mustalakkitityran sekä verinokka-arakareja, töpöaratteja, kultavatsatikan sekä tien yli kiiruhtaneen mölymangrovekanan ym.

Kotia kohti

Lopulta meidän piti ajella lentoasemalle, jossa jätimme auton parkkipaikalle ja vaikka minun teki mieli käydä vierailemassa Sixtin toimistolla ja haukkumassa siellä kaikki, en kuitenkaan näin tehnyt vaan pian olimme odottamassa lentoamme.

Lentokentällä oli taas aivan ihme meininki! Alkuun ei tapahtunut yhtään mitään ja lopulta, kun pääsimme hakemaan lippujamme meille sanottiin, ettemme ehkä mahtuisi koneeseen! Kone oli ylibuukattu ja vaikka me olimme takuulla ostaneet lippumme ajoissa ja nyt kentälläkin hyvissä ajoin – paljon aikaisemmin kuin moni muu – olimme tietenkin me, pitkämatkalaisimmat, ne joita uhattiin kyydistä jättämisellä. Poltin nyt sitten päreeni näille virkailijoille ja kuinka ollakaan ehkä sen ansiosta asiat saatiin kuin saatiinkin järjestymään.

Koneemme oli lopulta reilusti myöhässä, mutta pääasia oli, että me mahduimme kyytiin! Lennolla nukuimme kuin tukit ja tuntui, että pitkä lento oli jopa aika nopeasti ohi.

Pariisiissa oli taas pitkä bussikierros oikeaan terminaaliin ja niinpä jatkolennon odotus ei ollut kovinkaan pitkä. Vihdoin lähti lentomme Suomeen ja taaskaan ei tarvinnut Nukku-Mattia odotella.

Laskeuduttuamme Helsinki-Vantaalle, ei ollut minkäänlainen yllätys, että Hannan rinkka ei saapunut. Osasimme heti arvata, että se oli jäänyt kyydistä jo Cayennessa. Toki mieluummin siellä kuin Pariisissa, jossa oli jo pitempään ollut kaaos ja monien tavarat hukassa viikkotolkulla.

Busseilimme lentokenttähotellille, josta lähdimme sitten ajamaan kohti kotia. Matkan varrella näimme Haminassa kehrääjän ja Simpeleellä huuhkajan ja lopulta yhden aikaan yöllä olimme kotona. Heitimme tavarat jätesäkeissä parvekkeelle ja lähdimme Papinlahdelle pystyttämään verkkoja! Parin tunnin unien jälkeen meillä oli taas SSP-rengastus.

J.A.

Vinkkejä Ranskan Gayanaan matkustaville:

Ranskan Guyana voisi hyvin olla yksi Etelä-Amerikan suosituimmista lintukohteista. Vaikka retkeily on haasteellista, on se myös hyvin palkitsevaa. Ranskan Guyana on varmasti myös yksi Etelä- ja Keski-Amerikan turvallisimmista kohteista.

Paikallinen “Tiira”: https://www.faune-guyane.fr/

Löydät sivuilta havaintoja niin linnuista, kuin muistakin eliöryhmistä. Sivuilta löytyy myös määritystietoutta ja hyviä linkkejä

Lintupaikkojen esittelyjä ranskaksi:

http://www.gepog.org/Observation-des-oiseaux/O%C3%B9-observer-les-oiseaux-en-Guyane/7-La-piste-de-Saint-%C3%A9lie

Tältä sivulta löydät lintukuvia auttamaan määrityksessä:

http://www.gepog.org/Phototh%C3%A8que

Ladattava esite rannikon lajistosta:

https://cdnfiles1.biolovision.net/www.faune-guyane.fr/userfiles/Documentsdivers/Dewynter2022.PetitguideillustrsalinesMontjoly.pdf

Esite Cayannen lajistosta:

https://cdnfiles1.biolovision.net/www.faune-guyane.fr/userfiles/Documentsdivers/Dewynter2022.PetitguideillustrVidal.pdf

Esite kahlaajista:

https://cdnfiles1.biolovision.net/www.faune-guyane.fr/userfiles/Documentsdivers/Oiseaux/LimicolesdeGuyaneguideVersionfinaleversionweb.pdf

Saulin nisäkkäistä ja sammakkoeläimistä on myös olemassa omat esitteensä, mutta ne eivät ole internetissä tiedostoina.

Esite myrkyllisistä käärmeistä:

https://cdnfiles1.biolovision.net/www.faune-guyane.fr/userfiles/Documentsdivers/Reptiles/PosterSerpentsvenimeuxWEBVFinale.pdf

Esite Sammakoista ja konnista:

https://cdnfiles1.biolovision.net/www.faune-guyane.fr/userfiles/Documentsdivers/Amphibiens/GuideAmphibiensLIFE4BEST.pdf

Luontokohteita:

Luontopolkuja ja vaellusreittejä:

https://www.guyane-amazonie.fr/randonnees-itineraires-touristiques

Sentier: lenkin kiertävä polku

Layon: reitti, jota kävellään edestakaisin

Piste: Ura, jota on joskus ajettu kulkuneuvoilla. Voi olla nyt umpimetsää tai ajettavissa oleva metsätien kaltainen ajoura. Karttaan merkitty tie voi olla todellisuudessa heikkokuntoinen ajoura märässä maastossa. Asfaltoitujen teiden jälkeen seuraavaksi suurimmat tiet olivat juuri ja juuri pikkuautolla ajettavissa.

Saulin polkukartta, jota et välttämättä saa paperisena paikanpäältä:

https://eps.dis.ac-guyane.fr/IMG/pdf/cartesentierssaul2018web.pdf

Amazonian puiston sivut:

https://www.espritparcnational.com/en/destination-national-park/amazonian-park-guyana

Majoittuminen:

Majoitusvaraukset pitää tehdä ranskaksi. Vain harvat majoitusyrittäjät rohkenevat viestitellä englanniksi. Googlen kääntäjä toimii englannista ranskaan hyvin.

Hotelleja on vain kaupungeissa. Osa hotelleista ja muista majoittajista oli nyt kiinni talousvaikeuksien vuoksi tai kokonaan lopettanut toimintansa.

Edullisia majoituksia: http://www.escapade-carbet.com

Carbet: paikka jossa nukut yleensä tuomassasi riippumatossa katoksen alla. Kohteessa on usein yhteiskeittiö ja wc leirintäaluetyyliin.

Gite: Rakennelma, jossa on seinät ja katto. Nukkuminen sängyissä hyttysverkon alla. Keittomahdollisuus, jollei majoituspalvelun tarjoaja järjestä myös ruokailua.

Hamac: riippumatto. Öisin on sen verran lämmintä, että tarvitset ehkä vain kevyen peiton tai ohuen makuupussin ja senkin lähinnä selän alle. Hyttysverkko on välttämätön, samoin tarppi, jos nukkuminen tapahtuu taivasalla. Riippumattoilu on oma taiteenlajinsa ja siihen löytyy runsaasti ohjevideoita.Esimerkiksi kiinnitysnaruihin tarvitaan tippalangat, jos ei halua veden valuvan naruja pitkin suoraan riippumatton. Muista, että tavarasi tarvitsevat myös oman sadesuojan.

H.A.