Costa Ricaan taas

Kun minua syksyllä kysyttiin Costa Rican reissulle vetäjäksi, ei minun tarvinnut kauan vastausta miettiä. Tehtävänä oli toimia oppaana ja matkanjohtajana pienelle, vain neljän hengen ryhmälle.

Olimme olleet parin vuoden sisään kaksi kertaa kunnon lintureissulla Costa Ricassa, joten lintu- ja muukin eläinlajisto sekä maa muutenkin oli varsin hyvin hallinnassa, toki hieman täytyi alkaa kerrata jo opittua sekä vähän opetella uuttakin ennen reissua.

Lopulta sovimme matkanjärjestäjän kanssa, että menen jo paria päivää ennen ryhmää Costa Ricaan, jotta pääsen hieman orientoitumaan aikaeroon sekä palautumaan matkan rasituksista – ja mikä parasta ehdin hieman retkeilemäänkin itsekseni.

Vihdoin koitti 15.11. ja junailin Tikkurilan kautta Helsinki-Vantaan lentoasemalle, jossa otin illan rennosti.

16.11. lähti Air Francen kone Pariisiin, jossa Charles de Gaullen lentokenttä oli sekasorrossa sankan sumun takia. Niinpä jouduin kävelemään, jonottelemaan ja busseilemaan todella pitkät matkat M-terminaaliin, josta jatkolentoni lähti klo 13:15.

Lopulta laskeuduin San Josen Juan Santamarian lentoasemalle paikallista aikaa klo 17:50 ja löydettyäni matkatavarani käppäilin ulos etsimään paikkaa, josta lähti bussikuljetukset hotelleille. Sain odotella toista tuntia kunnes viimein saapui oikeilla merkinnöillä ollut bussi, jolla pääsin Double Tree Hiltonin hotellille.

El Copal

17.11. Olin aivan rättiväsynyt pitkästä matkustamisesta, mutta kauan en ehtinyt nukkua, sillä jo klo 4:30 saapui Erick Guzman, johon olin saanut yhteyden edellisreissullamme San Isidron alueella oppaanamme toimineen Andres Chinchillan avustuksella. Olin alustavasti varannut päiväretken Erickiltä mutta optiona oli toinenkin päivä, jos kaikki menisi hyvin. Olimme paria päivää aiemmin lyöneet lukkoon, että suuntaisimme El Copaliin, jossa olimme olleet päiväretkellä edellisellä reissullammekin mutta tuolloin oli ollut sateista ja muutenkin retkestä oli jäänyt sellainen maku, että paljon oli jäänyt löytämättä. Niinpä oli hyvä suunnata paikkaan nyt uudelleen.

Oli vielä aivan pimeää, kun Erick saapui hotellin edustalle, hyppäsin hänen kyytiinsä ja pian ajoimme ulos San Josesta ja kohta jo ohitimme Cartagon sekä Paraison kaupungit. Pikkuhiljaa alkoi aamu valjeta ja aloimme kivuta mutkaisia vuoristoteitä ylemmäksi kunnes lopulta parkkeerasimme El Copalille.

Aloitimme retken tuttuun tapaan terassin edustalla olleelta ruokinnalta, jolla kävi mukavasti tangaroita, parempiakin lajeja kuten keltalakki-, ruskopää- ja ainakin yksi täplätangara. Pihan kukkapuskissa pörräsi pari lumilakkikolibria ja kuten edelliselläkin käynnillämme, laskeutui lähipuun latvukseen ruostehousuhaukka (bicolor). Lyhyesti näkyi myös pari tulikurkku- ja naamiotiaiskerttulia.

Haukattuamme Erickin etukäteen tilaaman aamiaisen lähdimme kulkemaan metsäpolkua, jonka suunnittelimme kävelevämme ympäri. Eipä aikaakaan, kun Erick alkoi nappailla äänestä lintuja ja vaikka lintuja ei juuri saatu näkyville oli yksi ensimmäisistä nähdyistä linnuista ruskokulmanapsija ja lähes heti perään löytyi yksi toivelajini eli sinappitangara. Valitettavasti lintu katosi turhan pian ja kuvia en tästä kauniista mustakeltaisesta tangarasta saanut.

Vähän lisää käveltyämme äkkäsin yläpuoleltani oksan päältä touhuamasta omituisen näköisen linnun, jota ensin epäilin tikkaseksi, mutta kun lintu nosti päänsä esiin oksan takaa näin sen erikoisen nokan. Epäilin jo määrittäneeni linnun mutta onneksi Erick löysi sen myös pian ja varmisti epäilyni – oranokka! Havainto oli todella kova, Erickilläkin oli lajista vain yksi aiempi havainto.

Katseltuamme tovin eräässä marjoja täynnä olleessa latvassa vilahdelleita marjukoita, joista etenkin kauniit sinipäämarjukat sekä pikkumarjukat pysyivät kameran linsseiltä hyvin piilossa, jatkoimme kävelyä. Emme kuitenkaan kovin kauas päässeet, kun Erick löysi taas yhden toivelajini panamanvuoritangaran, joka oli tovin näkyvillä mutta varsin kaukana oksistossa.

Kävely jatkui ylemmäs vuoren rinnettä mutta linnut olivat yllättävän vähissä. Leveänokkamomotti, parit oliivi- sekä yhdet täplä- ja isosirppikipuajat, ruskopystynokka (mexicanus), harmaakorvamuura, vaaleavilkkuperä (sulphureipygius) ja punasilmävireo ym. nähtiin mutta ritarijalokotka, käkitrogoni, ruostepyrstöjakamari, säämiskäkurkku- (cervinigularis) ja ruostetiaisorneero, vireo-, helmirinta- ja pari panamanpillimuuraa, tiheikköluura ja mustapäänäpsy ym. vain kuultiin.

Loppumatkasta löysimme vielä köynnöspeukaloisen, keltarintatangaran, mustatangaran sekä näimme vilauksen mustalakkirastaasta. Kävelymme oli sujunut aivan yli odotusten!

Päästyämme taas El Copalin rakennuksille nautimme ensin lounaan ja sitten tuijottelimme vielä ruokintaa ja pihan lähipuiden latvuksia. Vuoriviidakkohaukka näkyi pikaisesti lennossa ja kuvattuani hetken kukkapuskissa pörränneitä rusko-orvokki- ja viherhapsukolibria, oli lopulta aika lähteä paluumatkalle.

Matkalla näimme vielä amerikanliitohaukan, muttemme oikein muuta. Lopulta selvisimme San Josen ruuhkista hotellilleni. Olimme tietysti jo sopineet jatkavamme samaa tahtia seuraavanakin päivänä.

En jaksanut juuri muuta kuin käydä läheisessä kaupassa ostamassa juomista ja jotain naposteltavaa ennen kuin simahdin hotellihuoneeseeni.

Bongailua

18.11. tapasimme taas klo 4:30 ja lähdimme nyt ajamaan kohti länttä ja tyyntämerta. Nautimme lopulta Tarcolesissa aamiaisen, jonka aikana Erick sai tiedon, että aamun tärkein – tai ainakin Erickille tärkein – tavoitelaji oli edelleen paikalla. Niinpä kohta ajoimme erään maatalon pihaan, jossa oli alueella oppaana toimiva Erickin kaveri meitä vastassa. Hän oli onnistunut organisoimaan bongauksen maatilan alueella siten, että se maksoi jonkin verran mutta rahaa meni näin niin oppaalle kuin maanomistajallekin. Paikalle oli jopa varattu useampi pari saappaita, mikä oli helpotus minulle sillä mutapolkua ei välttämättä olisi päässyt vaelluskengillä. Saappaita en ollut tällä kertaa ottanut reissuun mukaan lainkaan.

Kohta kävelimme pikkuporukalla oppaan perässä peltojen vieruksia rantaa kohti ja lopulta olimme paikalla, jossa tavoitelajimme oli ainakin hetki sitten vielä ollut. Ihme kyllä sitä ei meinannut näkyä, vaikka kyseessä olikin melkoisen kookas lintu. Onneksi kohta äkkäsimme linnun kyyristelemästä hieman pitemmän kasvillisuuden keskeltä ja siinähän se Väli-Amerikan kautta aikain ensimmäinen hietakurki oli!

Ihastelimme ja otimme tovin kuvia hietakurjesta kunnes lopulta lähdimme käppäilemään takaisin autoille päin. Ohessa olimme nähneet vain hyvin vähän muita lintuja, joista mainittavimpia lienevät keltaniska-amatsonit. Autoille palattuamme äkkäsin yhden puun latvasta pari valko-otsa-amatsonia ja Erick hoksasi parin pensasmarjukoita (affinis) – eli sainpa minäkin eliksen.

Seuraavaksi jatkoimme muutaman kymmentä kilometriä etelään Quebrada Amarillaan, jossa pian törmäsimme tuttuun moottoripyörällä liikkuneeseen bongariin, joka oli ollut myös hietakurkea katsomassa. Tämä ei ollut löytänyt toivelajiamme, mutta me emme juuri ehtineet autolta kävelemään, kun löysin jalohaukan muotoisen otuksen kaukaa erään kelon latvuksesta. Otin linnusta kuvia samalla, kun Erick lähti hakemaan autosta kaukoputkea. Seuraavaksi kimpoilin itse Erickin kävellessä näkemien saksityrannien perässä ja niinhän siinä kävi, että itse en nähnyt tyranneja ja haukkakin oli kadonnut johonkin, kun palasimme paikalle. Moottoripyöräbongari palasi paikalle sopivasti, kun löysimme taas jalohaukan vieläkin kauempaa puusta. Tästä linnusta ei saanut putkellakaan tolkkua, ja kun paljastui, että ensimmäisen tilanteen kuvissakin oli ampuhaukka, alkoi tilanne tuntua tukalalta.

Onneksi kohta äkkäsimme keikarijalohaukan lentämästä pellon päällä töyhtökarakara perässään. Lopulta haukka laskeutui erään maatalouskoneen päälle, jossa pääsimme ihastelemaan sitä putkella. Kun pääsimme seulomaan aukeaa kunnolla, löysimme ainakin 25 saksityrannia ja muutenkin lintuja oli mukavasti; muutama myskisorsa, sinisiipitavi, ruusukapustahaikaroita, pari liian kaukana ollutta kurmitsaa (minun mielestäni amerikansellaisia mutta ihan satavarmaa määritystä emme saaneet), amerikantylli, amerikanjassana, huuteleva ruostevarpuspöllö, pikkuvarpuskyyhkyjä, puna-aroja, väliamerikanpikkutrogoni, pikkuraitatikka, panamannapsu, kaulussirkkusia (moreletti), preeria- ja ruohikkoturpiaaleja ym.

Sitten olikin aika lähteä paluumatkalle, jonka alkajaisiksi näimme vielä muuttohaukan ja hetken meren rantaa pitkin ajellessamme näimme keisarifregattilintuja ja ruskopelikaaneja ja myöhemmin vielä sirohiiri- ja amerikanliitohaukan.

Hotellille päästyämme oli aika kiitellä Erick, jonka kanssa olin kahdessa päivässä saanut jopa 10 elistä sekä jokusen Costa Rican pinnan. Sitten oli pakko huilia hetki ja ottaa lopulta yhteys reissulla toimivaan kuljettajaan Pabloon, joka ei kuitenkaan meinannut millään vastata viesteihini. Kun Pablo lopulta vastasi, kertoi hän olevansa aivan kauheissa ruuhkissa, sillä illalla oli Costa Ricalla San Josessa, vieläpä aika lähellä hotelliani olevalla stadionilla todella tärkeä jalkapallon MM-karsintaottelu.

Ryhmä saapuu

Lopulta Pablo pääsi hotellilleni niin myöhään, että jouduimme unohtamaan suunnittelupalaverimme ja lähtemään saman tien hakemaan ryhmää lentoasemalta. Lopulta pääsimme ruuhkista ajoissa ja puolisen tunnin odottelun jälkeen saapui nelihenkinen ryhmä aulaan. Eikä aikaakaan, kun olimme matkalla takaisin hotellille, jotta pitkän matkan tehnyt porukka pääsisi pian majoittumaan.

Illalla kävimme vielä ryhmän kanssa pikaisesti syömässä ja oli lopulta hyvä päästä hieman heihin tutustumaan. Reissuporukka koostui pääasiassa kuvaajista, joten reissun tahti tulisi tietysti nyt muuttumaan kovin erilaiseksi. Onneksi matkaohjelmassa oli täynnä todella mielenkiintoisia kohteita, joilla lintuja ja muuta Costa Rican luontoa kyllä pääsisi kuvaamaani todella mukavasti leppoisammallakin tahdilla. Lopulta nukkumaan mentiin ajoissa koko porukka.

Ketsaalien mailla

19.11. olin luvannut, että mikäli aikaero haittaisi ryhmäläisten nukkumista, olisin hotellin pihalla klo 6 ja 7 valmiina tekemään lyhyet kävelyt tavallisiin kaupungissa nähtäviin lintuihin tutustuen. Eipä ollut yllätys, että vain jälkimmäiselle käppäilylle tuli yksi henkilö mukaan, sillä matkaväsymys takuulla painoi. San Josen vilkkaan liikenteen seassa lintuhavainnot jäivät reilun puolen tunnin kävelyillä aika vähiin mutta sainpa kuitenkin eliksen minäkin, kun muutama kanelitimanttikolibri näkyi.

Hotelliaamiainen oli nautittu ennen yhdeksää ja tasalta lähdimme Pablon kyydissä ajamaan kohti tuttua San Gerardo do Dotan ketsaalilaaksoa. Matkan varrella lintuhavaintoja ei pahemmin kertynyt mutta pari mukavaa kuitenkin, kun auton editse lensivät niin hammashaukka kuin amerikanvarpushaukka.

Ajoimme lopulta tulevan majapaikkamme ohi San Gerardo do Dotan laaksoon ja stoppasimme vasta tutulla Miriam’s Cafella syömään ja aloittamaan lintujen katselu ja kuvailu. Oli mahtavaa päästä kuvailemaan kolibreja ja tangaroita ruokaa odotellessa. Etenkin terhotikat sekä tulikurkku- ja ruskopilvikolibrit saivat ansaitsemaansa ihailua osakseen.

Seuraavaksi jatkoimme vielä iltapäiväretkelle Savegren hotellin ruokinnalle jatkamaan ylängön tyyppilajien kuvailua. Viherorvokki- (cyanotus), ruusukurkku- ja kipinäkolibrit, amerikanhiirihaukka, kaitanokkakipuaja, punarintakardinaali sekä monet muut tutut lajit tulivat ikuistetuiksi niin verkkokalvoille kuin kameran muistikorteille.

Koska laaksossa oli tietyöt menossa, tavallaan ”jouduimme viettämään” ruokinnalla pari tuntia. Lopulta kävelimme vielä joen sillalle, josta näimme purokerttulin sekä pari koskinapsijaa ennen kuin Pablo poimi meidät taas kyytiin ja lähdimme palailemaan vuorten rinteitä nousten ylängölle, jossa majapaikkamme Paraiso Quetzal Lodge sijaitsi.

Saimme mökit siten, että ryhmäläiset majoittuivat jyrkän puutarhaisen rinteen alaosiin ja oma mökkini oli aika kaukana ylämäessä metsän keskellä. Illalliselle mennessä sai jo maistiaista, millaista kiipeilyä oli luvassa jatkossakin.

Illalla kävelin vielä pilkkopimeässä reilun tunnin kävelyn teitä pitkin aina välillä stoppailen ja ruskohelmipöllön ääntä kaiuttimesta soittaen. Ja kuinka ollakaan saapui tämä toivelistallani todella korkealla ollut pöllö vastailemaan atrappiini parin kilometrin päässä majapaikaltamme. Valitettavasti en saanut pöllöä näkyviin edes lämpökameralla, sillä olisin todella halunnut nähdä tämän söpön helmipöllön näköisen otuksen.

20.11. alun perin myöhemmälle aamulle varaamamme ketsaaliretki oli vetäjien toiveesta aikaistettu alkamaan jo 5:15, jolloin hyppäsimme Pablon kyytiin ja ajoimme vähän matkaa ylänköjä pitkin maatilan reunaan, josta jatkoimme yhä ylämäkeen kiiveten pienen katoksen alle odottelemaan ketsaalien saapumista avokadopuusta hedelmiä napsimaan.

Oppaanamme toiminut David kertoi, että yksi ketsaali oli jo puussa valmiiksi istuskelemassa ja lämpökameran avulla erotinkin sen möykkynä tiheän puun keskellä. Eikä mennyt kauankaan, kun se lennähti näkösälle ja saimme ensimmäiset kuvat tästä upeasta mayaketsaalista.

Paikalle saapui vähän mattimyöhäsinä toinenkin kuvaajaporukka ja vietimme paikalla laatuaikaa ketsaaleja kuvaillen aina kahdeksaan saakka ja näimme lopulta seitsemän eri pukuista ketsaalia, joista parilla oli komeat pitkät pyrstöt. Kuvia tuli aivan tolkuttomasti, vaikka aamu olikin varsin hämärä ja lintujen lentopyrähdykset olivat aivan turhan nopeita, jotta olisimme saaneet toivomiamme kunnon lentokuvia.

Ketsaalien ihastelun lomassa olimme kuulleet liekkiniskaviiriäisen, käkitrogonin ja pippurivireon mutta muuten aamun havainnot olivat jääneet hämmästyttävän vähiin. Smaragditukaanikin (prasinus) oli piilotellut avokadopuussa niin uskomattoman taitavasti, että oppaan lisäksi vain minä olin onnistunut sen näkemään.

Loppupäivän vietimme Paraison pihamaastossa, jossa ensin tutustuimme kukkapuistoon ja sen lintuihin ja loppupäivän vietimme kuvausterassilla ruokintojen lintuja kuvaillen. Linnuille tuotiin aika ajoin uusia hedelmiä popsittavaksi ja myös maahan kylvettiin riisiä ja tietysti vilinää riitti myös kolibriruokinnoilla, joiden kukkiin myös aika ajoin ruiskutettiin uutta sokerilientä kolibrien litkittäväksi.

Mukavimpia havaintoja olivat ainakin 15 valkokurkkupyytä pari amerikankäpytikkaa, käsittämätön määrä tulikurkku- ja huppukolibreja (spectabilis), muutama isosilkkitilhi, isojalkasirkut, pari keltahoususirkkua ym.

Välillä oli pakko käydä puutarhassa jalkoja oikomassa ja havaintoja kertyi mm. kultakuvetilhistä, nokipääsieppareista, sitruunakerttulista, kauniista kultakurkkumarjukkaparista ja panamantangarasta Läheiseltä näköalatornilta näkyi myös panamanrastas sekä töyhtösieppari ja jossain vaiheessa taivaalla pyörähti pieni parvi kastanjakiitäjiä sekä useampikin parvi amerikansepelkyyhkyjä.

21.11. oli vähän kuin toisinto edellispäivästä mutta toisin päin eli ensin kuvailimme lintuja pihapiirissä ja kuvausterassilla ja sitten lounaan jälkeen suuntasimme ketsaaleja kuvaamaan.

Keli oli sateisempi mutta silti havaintoja ja kuvia kertyi pitkälti samoista linnuista kuin edellisenäkin päivänä. Majapaikan tien varresta löysin myös ainakin kuusi laulavaa peukaloiskerttulia mutta näistä en kuvia saanut.

Osalla porukkaa kävimme kävelemässä majapaikan oman Colibri-metsäpolun, jonka varrella havainnot olivat vähissä mutta sentään punaorneero, okrapiivi, ruskolakkirastas, molempia silkkitilhiä, costaricanvireoita, liekkikerttuli ja mustaposki- sekä suruvyökerttuleita näkyi.

Ketsaaliretkellä satoi välillä todella rankasti mutta ainakin neljä mayaketsaalia nähtiin ja saatiin ainakin jonkin verran erilaisia kuvia kuin edellispäivänä, vaikka taas oli varsin hämärää.

Illallinen oli taas herkullinen kuten oli ollut edellisinäkin iltoina.

Matkanvarsiretkeilyä

22.11. Varhaisen aamun pyörimme vielä Paraiso Quetzalin pihapiirissä ilman sen kummempia havaintoja mutta aamupalan jälkeen oli tavarat pakattu autoon ja ajoimme läheiselle Antennasille eli korkeimmalle kohdalle vuoristoa, mihin autolla pääsi. Onneksi keli ei ollut kovinkaan kylmä ja huiput suojasivat mukavasti tuuleltakin. Myös pilvet olivat väistyneet, joten ympäröivät maisemat näkyivät upeasti!

Huipulla linnut olivat todella tiukassa mutta pienellä hakemisella onnistuimme nähdä lyhyesti niin laavajunkon kuin vuoripeukaloisenkin. Lisäksi näkyi tulikurkkukolibreja, lyijypuhkojia, pari nokipääsiepparia sekä lennossa lyhyesti kyyhkyhaukka.

Matkamme jatkui läpi maan entisen pääkaupungin Cartagon, jonka linnoituksen näimme vauhdista, itään ja taas tulevan majapaikkamme ohi aina Tranki Gardenille saakka. Olin hietakurkibongauksella tavannut aiemmin Rancho Naturalistalla oppaana toimineen bongarin, joka oli suositellut tätä paikkaa lämpimästi ja kun Pablo oli soittanut tänne oli selvinnyt, että pystyisimme nauttimaan paikalla myös lounaan.

Pienten suunnistusvaikeuksien jälkeen olimme perillä Tranki Gardenilla, jonne ei ollut mitään opasteita mutta pihapiiristä löytyi todella pitkähiuksinen oppaamme (taas David). Tarjolla oli saman tien lounas, jonka nautimme hieman askeettisesti pihan terassilla pienen pöydän ääressä pienillä muovijakkaroilla istuen. Lounas oli oikein maittava ja kokemus tuntui olevan ryhmälle ikimuistoinen vaikka itseäni alkuun vähän hirvittikin, että mihin olin oikein porukan johdattanut.

Ruokailun jälkeen David opasti meidät alamäkeen ensimmäiselle ruokintapaikalle, jonka päätähteä ei tarvinnut kauan odotella saapuvaksi riisitarjoilulle. Pienen pieni lymyrääkkä alkoi kohta käydä hakemassa evästä naposteltavaksi edestämme.

Kun rääkkää oli kuvailtu tarpeeksi jatkoimme Davidin perässä kohti toista ruokintapaikkaa matkan varrella useita uusia reissulajeja havaiten.

Toisella ruokinnalla päätähtinä olivat hedelmänsyöjät mutta myös kyyhkyjä ja siemensyöjiä näkyi mukavasti. Eräässä suuressa kukassa kävi kertaalleen liekkikaulurikolibri imeksimässä. Mitään harmaakardinaalia (grandis) ja keltaperäturpiaalia kummempaa ruokinnoilla ei käynyt mutta paikka tarjosi kyllä mukavan lajimäärän sekä runsaasti kuvia tavallisista ruokintavieraista. Alkureissussa ylängöillä olimme tottuneet aivan eri lajistoon.

Käppäillessämme takaisin autollemme David näytti meille vielä naaras lumilakki- ja panamansmaragdikolibrin sekä panamanpallotanssijan. Olipas onni, että olimme saaneet tiedon tästä mukavasta paikasta, jota voi kyllä lämpimästi suositella.

Rancho Naturalista

Rancho Naturalistalle oli vain pikkumatka ja siellä meidät ohjattiin huoneillemme jonkun ei niin virallisen työntekijän toimesta, kun muita ei ollut paikalla. Puitteet olivat kyllä komeat sillä itsellänikin oli huone siten, ettei tarvinnut avata kuin terassin ovi niin edessä oli kolibriruokinnat ja parvelta avautui maisema hedelmäruokinnoille sekä niiden takana olleelle aukealle. Ruokinnalla näkyikin saman tien panamankaklattajia sekä mesi-, kruununeito- ja pensashohtokolibreja.

Koska meillä oli nyt ohjelmassa hieman vapaata ja paikalla ei ollut kukaan sen kummemmin esittelemässä aluetta, päätin lähteä itse ottamaan selvää mitä alueella voisi omatoimisesti tehdä, meillä kun oli täällä ohjelman mukaan jatkossakin jonkin verran vapaata aikaa. Niinpä kiertelin teitä ja erilaisia polkuja Ranchon virallisia metsäpolkuja etsien mutta netistä ennen reissua löytämäni kartta oli surkea ja opasteet olemattomia. Siinä ristiin rastiin kävellessäni havaitsin pari mustasakua, säämiskäkurkkuorneeron (cervinigularis) sekä punanokkasirkkuja. Lopulta, kun ilta oli jo hämärtymässä, löysin parin majoituskämpän takaa polkujen lähtöpaikan.

Koska vielä ei ollut kiire illalliselle, päätin vielä tarkistaa olisivatko polut ryhmämme kuljettavissa vaiko turhan jyrkät tai mutaiset. En ehtinyt kivuta polkua ylöspäin kuin satakunta metriä, kun kuulin laulavan tuhkapäänappaajan.

Palattuani majapaikalle löytyi respasta yksi paikan managereista, joka esitteli minulle taloa hieman tarkemmin ja löytyipä talon olohuoneesta pari paikan opastakin, joista toinen, Saul, olisi oppaanamme seuraavana päivänä.

Illallisen jälkeen päätin lähteä vielä ulos käppäilemään ja katsomaan, löytyisikö poluilta mielenkiintoisia otuksia, joita voisimme ryhmän kanssa käydä sitten katsomassa seuraavana iltana? Paikan toinen opas Taylor oli yllättäen lähdössä ulos samoilla aikeilla ja hän ystävällisesti pyysi minut mukaansa. Niinpä pääsin tutustumaan polun varren asukkeihin hänen ohjauksessaan. Löysimmekin muutamia upeita tarantelloja, sammakoita ja muita otuksia sekä kuulimme kämpille palaillessamme vielä viirumetsäpöllönkin.

23.11. aikaisin herättyäni kömmin terassille, jonne Saulkin saapui klo 6:15. Lähes saman tien näimme sinikruunumomotin (lessonii), joka valitettavasti sai aamupalansa nautittua ennen kuin ryhmäläisemme saapuivat klo 6:30. Aloitimme aamun tutustumalla terassilta näkyneisiin lintuihin Saulin opastuksella ja näkyihän niitä mukavasti. Mainittavimpia havaintoja olivat meksikontulikärki, pari viidakkotikkaa (rubiginosus), kaulurierakko-, kuoro- sekä rusko-orvokkikolibri.

Kesken aamupalan syönnin Saul kävi vinkkaamassa, että pihapiirin perällä metsäreunassa viime päivinä viihtynyt erikoisuus oli nyt paikalla ja singahdin bongaamaan todella hämärässä istuskelleen ruosterintasiepparin elikseksi. Ajatuksissa oli näyttää lintu tietysti ryhmällekin myöhemmin mutta eipä sitä enää tämän kommin sitten näkynytkään.

Aamupalan jälkeen käppäilimme hetken pihapiirissä havaiten vain ruutukurkkumuurasen ja munkkitanssijan (candei) turhan nopeasti sekä pronssipyrstökolibrin. Sitten jatkoimme pikkumatkan autolla alamäkeen Ranchon toiselle lodgelle, jonka pihapiiristä avautui upeat maisemat lähiympäristöön. Pihapiirissä oli myös runsaasti kolibrien suosimia violettikukkaisia verbenapuskia.

Kohta näimmekin vilaukselta rubiinikurkkukolibrin sekä vihdoin myös koiras lumilakkikolibrin. Lähipuissa näkyi mukavasti tangaroita, joista varsin lyhyesti näkyneet kerttuli-, säihkykerttuli- ja pilkkasiipitangara olivat parhaita mutta ihmeteltävää riitti monen kirjavissa tavallisemmissakin lajeissa. Kohta löytyi näytille myös kaunis väliamerikanpikkutrogoni sekä viirupääkipuaja.

Sitten kello alkoikin olla yhdeksän ja oli aika suunnata Rio Platanillon varteen etsimään seuraavaa tavoitelajiamme. Ensimmäisellä stopilla käppäilimme tovin jokivartta havaitsematta kuitenkaan juuri muuta kuin viherkalastajan. Niinpä pian jatkoimme kauniiseen laaksoon jatkamaan jokivarsikäppäilyä mutta täälläkään ei tavoitelajiamme tavoitettu, joitakin ranta- ja virtakerttuleita ja koskinapsija sentään. Niinpä lopulta palailimmekin taas alkuperäiseen paikkaan, jossa hajaannuimme koluamaan taas jokivartta eri suuntiin. Onneksi aika pian kuulimme vihellyksen ja Saul palasi luoksemme tyytyväinen ilme naamallaan – hän oli löytänyt tavoitelajimme.

Hiivimme Saulin takana jonossa pienen sivupuron varteen, jonka pohjalla lopulta näimme kaksi ruokailevaa aurinkokurkea. Valitettavasti ne säikähtivät meitä ja lennähtivät jokivarteen, jossa sitten seuraavan vajaan tunnin yritimme jallittaa niitä kuvaushollille ja jollain tavalla lopulta onnistuimmekin, vaikka ojan pohjalla olikin taas varsin hämärää.

Lounaan jälkeen oli taas hieman vapaa-aikaa, sillä olihan meillä ollut varsin vauhdikas reissun aloitus. Tekemistä oli kuitenkin helppo keksiä itsekin, jos vain halusi, sillä ei tarvinnut kuin mennä terassille ruokintojen lintuja kuvaamaan ja osa käyttikin tilaisuuden hyväkseen, kun taas osa sai hieman levähtää tai katsella ja tarkistella jo otettuja kuvia tms.

Itse kävin parilla käppäilyllä pihapiirissä ja onnistuin oppaiden vinkin avulla hoitamaan nk. kolibrialtailta pari rotkomuuraa ääneen. En kuitenkaan nähnyt linnuista vilaustakaan, vaikka ne olivat varsin lähellä. Yhden ryhmäläisen kanssa kävimme myös etsimässä reitin aika vastikään rakennetulle näköalatornille, mutta totesimme polun olevan turhan mutainen koko ryhmän kuljettavaksi. Eivätkä havainnotkaan oikein antaneet aihetta suunnata tälle paikalle, vaikka tietysti varhain aamulla lintutilanne olisi voinut olla aivan toinen.

Illallisen jälkeen teimme porukallamme vielä ötökkäretken polun varteen ja onnistuin kuin onnistuinkin näyttämään ryhmälle edellisiltana pohjustamamme hämähäkit, muutaman sammakon sekä muun ötökän. Taskulampun valossa pimeää polkua pitkin hitaasti könyäminen ötököitä etsien oli varmasti ikimuistoinen kokemus ryhmäläisille.

24.11. pitkän edellisillan takia aamun ohjelma oli sovittu alkavaksi aamupalalta, joten minulla oli aamulla aikaa lähteä kokeilemaan kunnon bongausta polkujen kaukaisimman nurkan näköalapaikalta, jossa Taylor oli edellispäivänä viikon tauon jälkeen havainnut alueella laajalti liikkuneen huippuharvinaisen rillitanssijan.

Lähdinkin kiipeämään polkua jo aamuneljältä ja lopulta onnistuin surkean kartan ja huonojen opastusten avulla pääsemään näköalapaikalle sopivasti auringon noustessa. Matkalla en ollut havainnut kuin jokusen täplärastaan. Ehdin olla paikalla kymmenkunta minuuttia ja kuulla mm. raitahaukkasen, amazonianmomotin, isonokkamuuran, savimuuria, ruutukurkkumuurasia, säämiskäkurkkuorneeroja (cervinigularis) ja ruskoniskasirkkuja, mutta sitten alkoi sataa ja peli tuntui pelatulta. Yritin kuitenkin vielä kiertää polkua ja soitella atrappia mutta valitettavasti en rillitanssijaa löytänyt.

Lopulta palasin rivakkaa tahtia läpimärkänä jyrkkiä, mutaisia ja nyt todella liukkaita polkuja välillä hölkäten takaisin Rancholle, jonne ehdin kuin ehdinkin sopivasti aamupalalle.

Sadetta jatkui yhä, joten aamun ohjelma jäi lähinnä terassin antimiin tai muuten vain rennosti ottamiseen. Havainnoilta ei silti vältytty, sillä terassin ruokinnoille oli saapunut nyt myös violettisapeli- sekä vihererakkokolibri ja puskissa näkyi vilaukselta viherhapsukolibrikin.

Kiertelimme lounaaseen asti leppoisasti pihapiirissä mutta havainnot jäivät ruskokipuajaan. Omalla kävelylläni alalodgelle näin vielä korpirastaan ja ruskopystynokan (mexicanus) ja terassille palattuani vielä pihapuussa vilahdelleet loisto- ja tulikurkkukerttulin mutta lounaan jälkeen oli taas aika jatkaa kohti uusia seikkailuja.

Kuvailua matkalla

Ajomatkan varrelle olimme aikatauluttaneet stopin La Hoja Gardenille, joka oli aivan tien varressa ollut lintujen kuvauspaikka, jolla puitteet olivat kunnossa. Linnut olivat täällä todellakin kuin tarjottimella hyvää taustaa vasten.

Lajisto oli tavanomaista mutta pääsimme nyt kuvaamaan ensimmäistä kertaa mm. mölymangrovekanaa (albiventris), turkoosi- ja isomesitangaroita, kastanja- ja seepiakultapyrstöjä sekä valkokulma- ja viitaraitatikkaa. Päätähtinä olivat kuitenkin tukaanit, sillä mustanokka- ja rikkitukaania sekä täpläarakaria päästiin nyt niin näkemään kuin kuvaamaankin ensimmäistä kertaa.

Ajomatka jatkui kuitenkin taas pian ja jossain Puerto Viejon nurkilla näkyi myskisorsa ja sääksi lennossa, eteläamerikanhyyppiä pienellä kosteikolla ja sitten myös ensimmäiset isot panamanaratkin lennossa.

Selva Verden tienoilla

Selva Verde Lodgelle saavuimme illan jo hämärtyessä, joten ohjelmaan ei enää kuulunut muuta kuin majoittuminen sekä illallinen.

25.11. aamu oli taas sateinen, joten lupaamilleni aamukävelyille ei ollut menemistä. Itse kävin vähän pihapiiriin tutustumassa, sillä olin aiemmin ollut majoittumassa tien toisella puolella sijaitsevissa mökeissä ja liikkunut vähemmän lodgen puolella. Aamun havainnot jäivät ruskoviiriäiskyyhkyyn, sepelkalastajaan, punaotsa-amatsoneihin (autumnalis), pikkukipuajaan sekä kastanjaselkämuuraan.

Pikaisen aamupalan jälkeen otimme suunnan vajaan tunnin ajomatkan päähän Cope’s Gardenille, johon meille oli varattu aamun kuvaussessio pihapiirissä sijainneelle terassille sekä myöskin kävely lähimetsissä parien targettien perään.

Cope’s Garden sijaitse yllättävän keskellä pientä kylää, mutta puutarha oli todella rehevä ja ruokintapaikka aivan upea. Valitettavasti paikka oli taas hiukan hämärä mutta lintuja todellakin riitti. Lajisto oli pitkälti jo tuttua mutta oli kiva saada kuvia viinikyyhkystä, epolettiarateista, oropendoloista, säihkymesitangaroista sekä pitkäpyrstö- ja punaolkaturpiaaleista.

Kesken kuvailun Cope hälytti meidät kertaalleen pihatielle, kun taivaalla kaarteli komea valkohaukka ja sen yläpuolella todella korkealla vielä ritarijalokotkakin.

Kunnon kuvailun jälkeen jatkoimme pikkumatkan autolla siirtyen lyhyelle metsäreippailulle Copelta lainaamamme saappaat jalassa. Ensin kävimme katsomassa komeaa töyhtöpöllöparia ja sitten vielä toisella polulla kultapöllöparia. Ohessa ihmeteltiin myös pieniä lepakoita ja luotimuurahaisia ja näimme myös ensimmäisen tummamölyapinan.

Takaisin puutarhaan palattuamme kuvailimme vielä hetken terassilla mm. viherkalastajaa, mutta lopulta oli aika lähteä taas matkaan.

Ajoimme, matkalla muutaman oliivimerimetson nähden, nyt lähempänä majapaikkaamme sijainneelle Frog’s Heavenille, jossa meille oli tarjolla lounas.

Lounaan jälkeen käppäilimme oppaamme johdolla metsäpolkuja lähinnä lintuja havainnoiden ja näimmekin mm. amerikaniibishaikaran, kesylaiskurin, vilaukselta nicaraguantikan, paksunokkasirkkusen ja pari muurahaistangaraa ym. Ohessa kuvailimme myös puun rungolla roikkuneita pikkuaaltoselkiä sekä ison lehden pureskelemalla majapaikakseen taitelleita valkohankkoja. Sitten stoppasimme pienen katoksen kohdalle, jossa oli vuorossa sammakoiden ja käärmeiden kuvausta.

Kohta oppaamme asetteli punasilmälehti-, lasi- (Emerald Glass Frog), mansikka- ja vihernuolimyrkkysammakon yksi kerrallaan erilaisille lehdille kuvattaviksi. Kaikki kuvauskohteemme eivät olleet kauhean yhteistyöhalukkaita vaan osa pomppi sinne tänne tai sitten lösähti lepäämään lehden päälle, joten oppaamme oli varsin työllistetty saadakseen kuvauskohteemme poseeraamaan nätisti.

Kun sammakot oli kuvattu ja valo käymässä vähiin, oli käärmeiden vuoro. Ensin kuvasimme kahden eri värimuodon ripsipalmukyitä ja lopulta vielä komeaa boaa (Annulated Tree Boa).

Lopulta oli kuvailut kuvailtu ja palailimme majapaikallemme Selva Verde Lodgelle, kun ilta oli jo hämärtynyt.

26.11. ohjelma jatkui tiukkana, sillä aamulla jo ennen kuutta ajoimme pikkumatkan Puerto Viejoon ja Rio Sarapiquin rantaan, jossa hyppäsimme pitkään jokiveneeseen ja lähdimme oppaamme, taas yhden Davidin sekä hänen isänsä, venekuskina toimineen Josen kyydissä jokiretkelle.

Heti liikkeelle lähdettyämme löytyi korkean puun latvustosta hoffmanninlaiskiainen, jollaista en ollut itsekään ennen nähnyt ja kohta löytyi myös pienehkö silmälasikaimaani. Valitettavasti kuvaamiseen oli vielä kovin hämärää.

Joella ei ollut paljon lintuja, mutta pian näimme ensimmäiset amerikanrantasipit, amerikanharmaahaikaran, isosepel- sekä muutaman isoviher- ja viherkalastajan. Sitten löysimme rantaviivasta pari rusorintakerttulia, eikä aikaakaan, kun löytyi myös komeasti esillä ja kuvattavissa ollut aurinkokurki.

Seilasimme lopulta aika pitkät pätkät jokea mm. amerikankäärmekaulan, viher- ja isotiikerihaikaran, viheriibiksiä ja naamiotityran sekä hauskasti liaanin alla jonossa roikkuneita lepakoita havaiten, kunnes aloimme etsiä sitä kaikkein tärkeintä target-lajiamme, jonka haukansilmäinen Jose löysi suuren rungon alta ruokailemasta – amerikanuikkukanan! Seurailimme ja kuvailimme lintua pitkän tovin, kunnes olimme lähes La Selvan biologisen aseman tutun sillan alla. Sitten olikin aika lähteä paluumatkalle, joka sujuikin vauhdikkaasti ja lopulta olimme lähes minuutilleen aikataulussa takaisin autollamme. Parituntinen oli mennyt nopeasti hyvässä opastuksessa!

Kävimme aamupalalla ja hieman vaihtamassa varustusta Selva Verdellä ja ohessa kuvasin pihassa vihernappaajan. Sitten jatkoimme taas autolla vajaan tunnin matkan ja perille saapuessamme alkoi sataa.

Löysimme pihasta paikan omistajan, mutta alkuun jouduimme pitämään sadetta katoksen alla ja katselemaan muutamien kesyjen arapapukaijojen touhuilua. Sateen tauottua pihapiiristä löytyi muutamia kapusiiniapinoita, joille omistaja kohta saapui viskomaan pähkinöitä. Lopulta hän viittoi meitä seuraamaan itseään ja ilmeistä poikaansa.

Isä ja poika alkoivat huudella yksitoikkoista ”Lapalapalapa” -huutoa ja jokunen ara lähtikin seuraamaan meitä. Kävelimme aukealle, jossa oli pari istumaortta papukaijoille ja poika alkoi kävellä aukeaa rimojen välillä houkutellen ruoka-annosten ja huutelunsa avulla aroja lentämään aina aukean poikki rimalta toiselle. Me järjestäydyimme ottamaan lentokuvia aroista – sitä vartenhan tänne oli tultu…

Tietysti saman tien alkoi taas sataa kaatamalla ja vaikka aroista kuvia saatiinkin oli niistä moni puna- ja panamanaran risteymiä. Paikallahan oli tarinoiden mukaan alkanut aikanaan yksi sekalainen arapariskunta tuottaa poikasia, jotka eivät kuulemma onneksi olleet lisääntymiskykyisiä. Mutta ilmeisesti tämä yksi pariskunta oli ollut varsin tuottoisa, sillä näitä risteymiä oli ainakin näiden kesyjen lintujen joukosta valtaosa. Itse asiassa puna-aran näköisiä lintuja oli nyt paikalla vain muutama ja panamanaroja yksi. Ja jostain syystä nämä eivät olleet oikein innokkaita lentämään orrelta toiselle vaan lentokuvamahdollisuuksia tarjoutui lähinnä vain risteymistä. Onneksi sentään pari tilannetta syntyi molemmista aidoista lajeistakin.

Kertaalleen paikalla kävi isompi parvi puna-aroja ja muutama panamanarakin mutta kohta lennossa oli taas pelkkiä risteymiä. Ja sitten sade sen kuin vain kiihtyi.
Lopulta päätimme luovuttaa, sillä kamerakalusto alkoi olla todella vaarassa. Olimme kuitenkin kaikki varmasti saaneet jonkinlaisia kuvia, kun lähdimme palailemaan Selva Verdelle.

Lounaan söimme matkan varrella Soda Marieloksen idyllisessä ravintolassa ja iltapäivän pidimme aika pitkälti sadetta lodgella.

Illemmalla kävin lähikaupassa kävelemässä mutta taas vaihteeksi alkoi sataa aivan kaatamalla ja kastuin aivan läpimäräksi. Illallisen nautimme taas lodgen ravintolassa.

27.11. aamu oltiin vielä Selva Verdessä ja keli antoi kiertää pihassa ollutta metsäpolkuakin. Kiersin sen ensin hämärissä itsekseni havaiten mm. vihernuolimyrkkysammakoita, muutaman panamanjuoksukyyhkyn sekä ravintolan edustan metsästä löytyneen tulipääkerttulin. Sitten kiersimme samaisen lenkin vielä pikkuporukalla ja pääsimme kuvaamaan munkkitanssijaa (candei) ja näimme idänpiivin.

/>

Aamupalan jälkeen oli taas aika pakata auto ja kiiruhtaa läheiselle Dave & Davesin kuvauspaikalle, joka meille oli varattuna. Olimme onneksi Pablon avulla saaneet retkemme alkamaan jo klo 9:30, jolloin tapasimme pihassa oppaamme – nuoremman Daven (varmaan hekin olivat molemmat oikeasti Davideja?).

Kuvailimme niin puutarhassa olleella kuvauskatoksella kuin terassin kolibriruokinnoilla ja lajisto oli meille jo pitkälti tuttua aikaisemmilta kohteiltamme. Dave oli todella mainio opas ja kertoili mukavia tarinoita niin puutarhan kasvatuksen historiasta kuin muustakin. Taas kuvattiin mölymangrovekanaa (albiventris), tukaaneja, täpläarakaria, samoja tikkoja ja kolibreja, joista uutena näkyi nyt suomukolibriakin sekä mm. muurahaistangaroita, naaras säihkymesitangaraa ja viherkardinaalia.

Itselläni meni kamera kaikista sateista aiemmin selvittyään yhtäkkiä totaalisen huuruun ja jouduin käppäilemään puutarhassa kameraa pitkästä aikaa paistaneeseen aurinkoon osoittaen. Onneksi huurut lähtivät aika nopeasti mutta tällä aikaa muu porukkamme oli nähnyt ruokinnalla käyneen tairan.

Parin tunnin kuvailun jälkeen kiittelimme Daven ja lähdimme taas matkaan ja ajoimmekin aika rivakkaa tahtia, matkalla muuttohaukan nähden, pikkuteitä kierrellen ja lopussa heikompia ja heikompia teitä ylemmäs nousten aina Juan Castro Blancon ja Poasin kansallispuistojen välissä sijainneelle Bosque de Pazille.

Bosque de Paz

Perille Bosque de Pazille päästyämme meidät ohjattiin huoneisiimme ja sitten olikin vuorossa lounas, jolle ehtiäksemme olimme joutuneet pitämään kiirettä.

Majapaikan pihalla oli ruokintoja, joilla näkyi heti mm. mustasakuja sekä hopeakurkkutangaroita ja terassilla olleilla kolibriruokinnoilla oli melkoinen vilinä – niillä kävi vihererakko-, vihersäihky-, violettisapeli- ja purppurapilvikolibreja sekä mikä tärkeintä myös pari costaricanhankokolibria, joista toinen oli käsittämättömän kaunis koiraslintu!

Pihan kukkapuskissa pörräsi surukolibri, joten kolibrien parissa menikin sitten koko loppu päivä. Talon todella mukavat isännät auttoivat meitä tuomalla terassin edustalle kolibreille hienoja kukkia. Pihassa näkyi myös mustafiivejä, sammaltangaroita ja huppuviuhkakerttuli.

Illallisen jälkeen kokoonnuimme pikkuporukalla pihaan, jossa isännät lähtivät hiipimään orkideapuutarhan suuntaan ja me seurasimme perässä. Pienen hakemisen jälkeen joku ainakin luuli nähneensä jonkin vilahduksen puutarhan varjoissa mutta mitään ei saatu näkyville. Sama toistui useampaankin kertaan kunnes lopulta toisesta isännästä näki että nyt oli tosi kyseessä. Hän viittoili meidät luokseen ja onnistuimmekin pian näkemään hänen löytämänsä linnun – suomuluura värisytteli hetken siipiään pienen kiven päällä ja katosi sitten sekunnissa varjoihin.

Kävin tämän jälkeen vielä ulkoiluttamassa lämpökameraa paikalla ja näinkin yhden tai kaksi suomuluuraa mutta oli jo aivan liian pimeää. Joitain tunnistamattomia rastaita näin myös mutta muuten havainnot jäivät muutamiin nukkuviin pikkulintuihin sekä ylitseni lentäneeseen pöllön tapaiseen.

28.11. kävin taas aamulla ani varhain etsimässä suomuluuraa ja näinkin taas vilauksen mutta vieläkään en saanut lintua kunnolla hollille.

Päivä oli taas todella sateinen. Onneksi olimme jo edellisenä päivänä kuvanneet kolibreja oikein antaumuksella, sillä valo oli nyt todella vähissä. Lisäksi sateella linnut tuppasivat vain kyhjöttämään jossain sateen suojissa.

Kävimme Pablon kanssa tutustumassa alueen polkuverkostoon, joka olikin sen verran hyvässä kunnossa, että myöhemmin uskaltauduimme polkuja kiertämään erilaisilla kokoonpanoilla. Osa porukasta halusi ottaa polkujen käppäilyn ehkä enemmän kuntoilun kannalta ja osan kanssa edettiin hyvinkin rauhallisesti ja varovaisesti, mikä oli tietysti parempi luonnon havainnointia ajatellen.

Lopulta käppäilin itse eri polkuja useampaan kertaan ja havaintoja kertyi mm. aurinkokurjesta, kaulushaukkasesta, punanaamaorneerosta, rillilattanokasta, töyhtösiepparista, useista pilvimetsäsieppareista, rosvorastulista, lyijyrastaista, okrapeukaloisista, hippiäis-, kiipijä- ja huppuviuhkakerttuleista sekä parista kauluspekarista.

Lounaalla ollessamme tuli yksi isännistä, sopivasti ennen jälkiruokaa, kertomaan että pihalla oli käkitrogoni kuvattavissa. Pitihän se tietysti käydä tämä esijälkiruoka hoitamassa. Itsekään en ollut koskaan ennen lajia nähnyt, kuullut kyllä vaikka kuinka monta.

Loppupäivä sujui sateiden välillä kolibreja kuvaillen ja löytyipä puskista yksi sälepyrstökolibrikin. Ruokinnalla puolestaan piipahti yli kahdenkymmenen valkokuonokoatin touhukas porukka.

Illallisen juuri päätyttyä meidät hälytettiin katsomaan ruokintaa taskulampun valossa, kun siellä oli muutama pesukarhu evästämässä. Myöhemmin pieni porukka oli taas hämärissä luurajahdissa ja onnistuin kuin onnistuinkin saada jonkinlaiset kuvat suomuluurasta ennen kuin se lennähti tien yli metsän siimekseen.

29.11. aamu vietettiin vielä Bosque de Pazilla. Ani varhain näin taas vilauksen suomuluurasta, mutta sitten alkoi taas sataa. Kävin vielä ennen aamupalaa sateita uhmaten kiertämässä parhaaksi kokemani metsälenkin ja onnistuinkin löytämään mukavan sekaparven, jossa oli muiden kerttuleiden seassa mm. liekki-, naamiotiais- sekä juovapääkerttuli (melanotis).

Sateiden välissä tietysti kuvailtiin kolibreja, mutta lopulta oli aika taas pakata auto ja lähteä liikenteeseen.

Ajoa ei taaskaan ollut matkallisesti paljon mutta sataankin kilometriin menee näillä mutkaisilla vuoristoteillä helposti pitkälti yli pari tuntia. Matkan varrella lounastimme mukavassa pikkuravintolassa Cafe Milassa, jossa ruokinnalla kävi mm. sitruuna- ja keltakruunumarjukoita.

Sitten ajo jatkui jo hieman tasaisemmissa merkeissä ja maalaismaisemassa näimme mm. nauruhaukan ja töyhtökarakaroja. Kohta alkoi maisemassa siintää Arenalin tulivuori, josta piti pysähtyä ottamaan jokunen maisemakuvakin.

Arenalin alueella

Lopulta olimme kivunneet Arenalin tyvelle ja parkkeerasimme Lost Iguana Resortin pihaan. Saimme taas kämpät siten, että pari meistä kiipesi aivan toiselle puolelle jyrkkään ylämäkeen kuin toiset. Itselleni tietysti osui se pitempi rasti…

Iltaohjelmaa ei ollut, joten olin itse ajatellut tutustua puutarhan antiin mutta huoneeni terassilta aukeni niin upea maisema Arenalin tulivuorelle ja lähiympäristöön, että jumahdinkin terassille istuskelemaan. Lisäksi lähimmän puun latvusto oli aivan täynnä marjoja ja niitä oli syömässä iso joukko erilaisia värikkäitä tangaroita ja muita lintuja. Pienessä ajassa näinkin puussa mm. säihkykerttuli-, keltalakki- ja rusosiipitangaroita sekä panamanlörppötangaran (carmioli) monien tavallisempien lajien lisäksi.

Lopulta ehdin ihan pienelle kävelyllekin ja kolibripuistosta löysin muutaman aarnihokon mutta sitten alkoikin taas sataa ja kiiruhdin takaisin terassille istuskelemaan.

30.11. Aamulla taas satoi mutta onneksi laitoin terassilla Merlinin päälle, kun kuulin oudon kuuloista monotonista laulua talon toiselta puolelta. Merlin ehdotti lajiksi harvinaista kaljumuuraa, joten kuuntelin heti muutamia äänityksiä ja nehän täsmäsivät. Kiiruhdin talon toiselle puolelle soittelemaan atrappia ja puolen tunnin yrittämisellä sain lopulta linnun näkyville ja jopa pari surkeaa kuvaakin otettua pimeän puskan keskellä kunnon kaatosateessa. Onneksi pystyin jallittamaan lintua terassini katon suojasta. Kuulin touhun ohessa lyhyesti myös tiheikköluuran ja savumuuran. Mutta tässä aamu sitten menikin enkä siis ehtinyt lainkaan terassia edemmäksi.

Aamupalan jälkeen suuntasimme La Fortunaan matkalla pikkutöyhtöharakkaparven ja tummaraitahaukan nähden ja siellä kurvasimme Sloth Territoryn pihaan, jossa pienen odottelun jälkeen tapasimme oppaamme. Hänen perässään lähdimme kulkemaan metsäpolkuja, jonne oli jo aikaisin aamulla oppaiden toimesta laitettu lippuja osoittamaan suuntaa, jossa oli ollut laiskiainen puussa.

Ensimmäinen laiskiainen oli kohtuullisen hyvin näkyvissä ja se oli taas kaksivarvaslaiskiainen. Loput, jotka kaikki olivat hallavalaiskiaisia, olivat kuitenkin todella korkealla puiden latvustoissa, joten niitä ei juuri päästy kuvaamaan. Oppaamme kuitenkin näytti polun varrelta meille myös mukavasti muita elukoita, joista parhaat linnut olivat ritarihaukka, pari ruostepyrstöjakamaria, leveänokkamomotti, munkkitanssijapari (candei) jne. Itse onnistuin näkemään myös tarhaturpiaalin, vuorivihernappaajan ja lapionapparin (flavotectus) sekä kuulemaan kaluunakäen.

Lisäksi oppaamme (jonka nimi ei valitettavasti jäänyt mieleen, koska se ei ollut David) näytti meille mansikkasammakoita sekä kahta lajia lasisammakoita. Osan kävelystä satoi taas aivan kaatamalla mutta onneksi sade loppui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin.

Iltapäivällä kävimme kävelemässä Lost Iguana Resortin oman Puma-polun, jonka varrella havaitsimme todella vähän lintuja mutta pikkukipuajan ja ruskopeukaloiskertun kuitenkin. Lodgen puistoon palattuamme näimme vielä nauhapyrstötyrannin ja itse näin ohitseni kiitäneen keijukolibrin.

Loppuilta meni taas terassilla istuskellessa ja se kannatti sillä marjapuussa kävi pari bambukasikkia kääntymässä tuttujen tangaroiden ja tukaanien ohella. Raita- ja mustarintapeukaloiset jaksoivat laulaa illallakin, vaikka yleisesti tuntui, ettei oikein mikään muu laulanut aamullakaan.

Illallinen nautittiin taas lodgen ravintolassa, jonka jälkeen oli mukava ottaa rennosti upeassa kämpässä.

1.12. aamulla satoi taas kaatamalla ja kaljumuurakin oli äänessä vain pariin kertaan. Sateen hetkeksi tauottua käppäilin hetken puutarhassa ja ehdin nähdä lyhyesti mustahaiven- sekä varjosafiirikolibrin mutta sitten alkoi taas sataa.

Aamupalan aikaan keli parani ja uskaltauduimme pysymään suunnitelmassamme ja ajoimme vain reilun kilometrin päähän Mistico Parkiin, jonka pääpolkua lähdimme kiertämään.

Aika pian löysimme ensimmäisen lintuparven, jossa oli mukana vartiotangarapariskunta sekä useita panamanlörppötangaroita (carmioli).

Näimme myös mm. panamansuomu- ja täpläkipuajan, vaaleavilkkuperän (sulphureipygius) ja rusolakkimarjukoita kunnes taas alkoi sataa. Onneksi sade loppui ennen ensimmäistä riippusiltaa ja pääsimme ottamaan silloilta odottamiamme maisemakuvia.

Polku oli todella upea ja onneksi varsin helppokulkuinen, mutta hieman pidempi kuin olimme ajatelleet. Yhdellä lukuisista riippusilloista pääsimme kuvaamaan isosakua ja taas useita siltoja ylitettyämme löytyi sitten toinenkin lintusekaparvi, jossa oli ainakin kerttupuu- (anabatinus), viirulakki- ja vireomuuria, ruutukurkku- ja liuskemuurasia sekä joku huiskijan näköinen, joka näkyi maassa puskien taakse vilahtamassa aivan liian nopeasti. Parven jatkettua matkaansa tupsahti yläpuolellemme vielä partanunnakin. Emmekä pitkälle ehtineet kävellä, kun kuulin tuttua rotkomuuran laulua. Ja ennen parkkipaikalle palaamistamme näimme vielä amazonianmomotin.

Seuraavaksi kävimme vielä kiipeilemässä kämpillämme, josta onneksi matkatavaramme käytiin hakemassa golfkärryn tapaisilla respan edustalle. Sitten pakkasimme taas tavarat autoon ja lähdimme matkaan kohti pohjoista.

Laguna Lagarto

Edessä oli taas parin tunnin ajomatka, jonka varrella näkyi pari amerikanliitohaukka sekä jokunen puna- ja panamanara ym. Lounaalle stoppasimme loppumatkasta Cuyitoon, jossa mukavassa maalaismiljöössä näimme ruokapaikan viereisellä kostealla pellolla mm. viheriibiksiä, punaviheltäjäsorsaparven, isotiikeri-, viher-, lumi- ja pari sinihaikaraa sekä amerikanjassanan ja puissa lyijytrogonin. Pablo oli taas osannut valita meille loistavan ruokapaikan – ja nämä matkanvarsiruokailut olivat lisäksi poikkeuksetta olleet herkullisia – ja edullisia.

Näimme loppumatkasta vielä tutulla lätäköllä pari kääpiöuikkua ja kohta kurvasimme tutun Laguna Lagarto Lodgen pihaan. Saimme pian huoneemme ja pääsimme tutustumaan tähän meidän viimeiseen majapaikkaamme, jossa olisimme kolme yötä.

Lagarton pihassa tepasteli runsaasti aarnihokkoja sekä väliamerikanaguteja. Terassilla oli kuvaamassa suuri brittiporukka, joten emme kehdanneet häiritä heitä vaan tutustuimme pihamaastoon ja yllättäen pihan perältä löytyi toinen ainakin lähes yhtä hyvä kuvauskatos, jolla myös oli mukavasti lintuja kuvattavaksi. Jotenkin emme olleet pari vuotta aiemmin paikalla ollessamme tätä katosta hoksanneet.

Ilta alkoi kuitenkin pian hämärtää, joten lopulta paremmat havainnot jäivät pariin ääntelevään kanelibekardiin sekä yhteen idänpiiviin.

2.12. aamusta kävin varhain kävelemässä vähän teitä pitkin eri suuntiin ja näin korpirastaan ja kuulin kaulushaukkasen. Muuten aamupuolella retkeily jatkui samaan tapaan kuin edellisiltana, sillä brittiporukka oli varannut kuvausterassin. Me vietimme aikaa toisella terassilla ja kävimme Pablon kanssa testaamassa polkujakin, jotka oli helppo todeta aivan liian mutaisiksi ryhmälle. Metsäreissullamme iski vielä kunnon vesisadekin päälle, joten havainnot jäivät pariin kymmeneen mansikkasammakkoon. Onneksi olin lainannut lodgelta saappaat.

Niin sanotulla takaruokinnalla lajisto oli samaa kuin pääruokinnallakin olisi ollut: isosakuja, rikkitukaaneja, täpläarakareja, punakorva-aratteja sekä mm. meksikontöyhtötikka ja pari hiiritangaraa ym.

Ruokinnan vieressä piipahti kaunis rubiinitanssija kuvattavana ja myös oravakäki näyttäytyi. Taivaalla kaarteli tovin isompi amerikaniibishaikaraparvi ja päivän lämmettyä taivaalle nousivat myös musta- ja kuningaskondorit. Pihassa näkyi vielä mustaviiru- sekä ruskokipuaja.

Lounaan jälkeen suuntasimmekin kojuille kondoreita kuvaamaan ja nehän poseerasivat vaihtelevassa kelissä todella upeasti. Sade toi kuviin oman tunnelmansa mutta etenkin sateen jälkeen saatiin hienoja kuvia, kun kondorit levittivät upeasti siipensä niitä kuivatellakseen.

Kondorien kuvailun ohessa näimme pari raitapuumuuraa ja kuulimme pari parvea asteekkiaratteja. Sinnikkäimmät kondorikuvaajat pysyivät kojuissa yrittämässä vielä lentokuvia niin pitkään, että alkoi hämärtää ja kävelimme sitten tyytyväisinä takaisin lodgelle.

Ennen illallista kuului lähimetsästä isotinamin värisevää ääntelyä ja illallisella havahduin, kun aika läheltä alkoi kuulua keskiamerikanvarpuspöllön viheltelyä. Oli hauskaa huomata, kuinka muut eivät reagoineet viheltelyyn millään lailla, paitsi yksi lodgen oppaista, joka nosti minulle peukun pystyyn, kun keräsin meidän porukan kuuntelemaan pöllöä. Äkkäsin myös talon rakenteista vesiränniä pitkin alas laskeutuneen aito-opossumin, jonka koko porukkamme ehti nähdä taskulampun valossa.

3.12. oli meidän vuoromme vallata terassi, jolla jaksoimme aikalailla lounaaseen saakka. Pääasiassa keskityimme saamaan rikkitukaanista lentokuvia niiden laskeutuessa ruokintapaikan vaakaoksille.

Itselleni mielenkiintoisimmat kuvat kävin kuvaamassa ravintolan terassilta, jonka viereen kelon nokkaan laskeutui naaras naamiotityra. Ja ainoa parempi havainto määritettiin kaukaa putkella, kun kaukaisten puiden latvustossa saalisteli hyönteisiä havupiivi.

Päivällä kävimme autolla pikakäynnillä läheisen kosteikon rannassa, joka oli kuitenkin valitettavan paljon kuivempi kuin mitä se oli ollut pari vuotta sitten. Toki kelikin oli pitkästä aikaa oikein helteinen, joten näin keskipäivällä linnut eivät olleet aktiivisia. Saimme kuitenkin isotiikerihaikaran kuvattua ja näimme pari samettisirkkusta.

Lounaan jälkeen otin itse aika rennosti, taisin jopa nukahtaa hetkeksi, mutta jossain vaiheessa eksyin taas terassille, jossa ei yllättäen ollut ketään paikalla. Ja tietysti silloin näin, kun lähipensaaseen laskeutui naukumatkija, josta ehdin ottaa muutaman kuvan ennen kuin se jatkoi matkaansa.

Illallisen jälkeen hyppäsimme taas autoon ja ajoimme Adolfon eli lodgen managerin asunnolle, jossa kuvailimme medestäjälepakoita multisalamajärjestelmän avulla. Onneksi paikalla ollut opas oli todella kärsivällinen ja saimme kuin saimmekin kaikkien halukkaiden kameran toimimaan salamajärjestelmän kanssa, vaikka yhdellä oli Canon, yhdellä Nikon, yhdellä Sony ja yhdellä Olympus. Niinpä lopulta kaikki saivat kuvia kukilla mettä imemässä käyneistä lepakoista.

4.12. herätys oli aikaisin ja jo kuudeksi olimme ajaneet pikkumatkan Rio San Carloksen rantaan. Kun vene saapui, pääsimme seilaamaan joelle.

Havainnot olivat alkuun taas vähissä mutta pienen etsinnän jälkeen kultapöllö löytyi mutta oli toivottoman piilossa. Mangrovepääskyjä, amerikanharmaahaikara, pari amerikankäärmekaulaa, eteläamerikanhyyppiä sekä isoviher- ja viherkalastajia näkyi paremminkin.

Iguaaneja lötkötti joka toisessa puussa ja tarkkasilmäinen venekuskimme löysi useamman viherbasiliskin ennen kuin lopulta tulimme ruovikolle, josta löytyi useita hauskan näköisiä ruuhinokkia, joista pari poseerasi oikein hienosti näkyvissä.

Matkan jatkuttua kuvailimme lisää hyyppiä, amerikanjassanoita, paria hienosti esillä ollutta kruunuyöhaikaraa ja lopulta pääsimme ensimmäistä kertaa kuvaamaan vähän paremmin tummamölyapinoita.

Loppumatka ei tuottanut ihmeitä mutta onneksi vielä yksi pienehkö amerikankrokotiilikin nähtiin, joten saatoimme olla veneretkemme saldoon oikein tyytyväisiä.

Kävimme vielä lodgella aamiaisella ja pakkailemassa tavarat ja aika tiukassa aikataulussa jouduimme lähtemään kohti San Josea.

Vielä Poasin paikkoja

Matkalla pääsimme vihdoin kuvaamaan soreahiirihaukkaa ja vajaan parin tunnin jälkeen stoppasimme lounaalle tuttuun Cinchonan näköalaravintolaan. Tilattuamme annokset menimme terassille tuijottamaan ruokintoja mutta jostain syystä lintuja oli aika vähän. Kolibriruokinnat tuntuivat olevan todella äkäisen violettisapelikolibrin hallinnassa emmekä näin nähneet ainoatkaan toivomaamme kuparitaskukolibria, jonka olin toivonut näkevämme, jotta lajilistallemme olisi saatu edes yksi Costa Rican endeemi lintulaji. Yksi surukolibri nähtiin ja ollessamme jo syömässä, saapui hedelmäruokinnalle muiden jo tuttujen värikkäiden lajien joukkoon ensin kardinaaliseppä- ja sitten smaragditukaanipari (prasinus). Eli jälleen kerran lounaspaikkavalintamme oli ollut onnistunut.

Pian meidän piti kuitenkin taas kiiruhtaa ja Pablo ajoikin aika haipakkaa ja lopulta olimme perillä Poasilla mukavasti aikataulussa.

Käpöttelimme ylös tulivuorelle ja meillä todella oli tuuri, sillä pilvet olivat sopivasti väistyneet ja näimme kraaterimaiseman kokonaisuudessaan upeasti! En usko, että minään muuna retkipäivänämme sää olisi ollut näin kohdallaan!

Osalla porukasta kävelimme vielä ylempänä olleelle laguunille ja vähän vielä ekstraakin ihan vain kävelemisen riemusta, sillä pian edessä olisi pelkkää istumista.

Kotia kohti

Lopulta olikin palattava parkkipaikalla, jossa suoritimme viimeiset pakkailut ja vaatteiden vaihdot (autossamme oli pimennetyt ikkunat, joten se toimi hyvänä vaatekoppina) ja ajelimme vielä tunnin lentoasemalle, jossa edessä oli haikeat hyvästit loistavan kuskimme Pablon kanssa. Itse olin ainakin saanut Pablosta todella hyvän ystävän matkan aikana.

San Josen lentokentällä selvisimme kaikesta helpolla ja parin tunnin odotuksen jälkeen lähti koneemme kohti Pariisia klo 20:05.

Lento oli taas pitkä mutta ainakin itse sain hyvin nukuttua. Lopulta laskeuduimme Pariisiin 5.12. klo 13:15 ja Charles de Gaullen kentällä meillä olikin sitten tuskastuttavan pitkä odotus edessä. Onneksi aika kului yllättävän nopeasti ja klo 18:30 lähti koneemme kohti Suomea. Helsinki-Vantaalle laskeuduimme illalla klo 22:35 ja matkalaukkuja odotellessa oli aika heittää hyvästit koko muulle porukalle. Reissumme oli ollut erinomainen!

Itse käppäilin vielä yöpymään Clarionin hotelliin, josta jatkoin Itsenäisyyspäivän aamuna junalla Parikkalaan.

J.A.

Taas matkaan

Olimme ensimmäisellä helmikuussa käymällämme reissulla Costa Ricaan ihastuneet maahan, sen lintuihin ja linturetkeilyn helppouteen, kun Aratinga Toursin Peter Wiestra oli suunnitellut reissumme niin erinomaisesti. Niinpä päätimme joululomalla tehdä toisenkin reissun maahan keskittyen hieman enemmän lajilistan kartuttamiseen, kun ensimmäisellä reissulla olimme priorisoineet korkealle myös kuvaamisen.

Finnair yritti sabotoida reissuamme parhaansa mukaan peruen lentoja ja siirtäen niitä miten sattuu. Pahimmillaan reissumme oli lykkääntymässä jopa kolmella päivällä, mutta onneksi lopulta saimme lennot järjestykseen ja enää piti jännittää, millaisia muutoksia Finnairin lakot toisivat vielä viime hetkellä.

Perjantaina 20.12. työpäiväni päätyttyä pakkailimme tavarat loppuun, heitin Hannan tavaroinemme rautatieasemalle, ajoin auton takaisin pihaamme parkkiin ja kiiruhdin kävellen asemalle, josta lähdimme junalla matkaan. Tikkurilassa vaihdoimme lentoasemalle vievään junaan, jossa raahasimme tavaramme Comfort Hotel Xpressiin. Kävimme lentokentällä ravintolassa syömässä ja aika pian olimme valmiit unten maille.

21.12. herätys oli ennen aamu viittä ja hyvissä ajoin raahasimme tavaramme laukkujen jättöpisteelle ja taas kerran olimme lähtöportilla turhan aikaisin.

Yllätys-yllätys Finnairin lentomme oli myöhässä muttei kuitenkaan liikaa, joten lopulta laskeuduimme Lontoon Heathrowlle. Nokivaristen lennellessä aseman ikkunoiden takana käppäilimme taas seuraavalle lähtöportille ja lopulta klo 12:10 lähti lentomme kohti Yhdysvaltojen Texasin Dallasin Fort Worthia.

Lento oli pitkä ja puuduttava mutta onneksi lopulta ohi. Fort Worthilla yritimme netistä löytämiemme ohjeiden mukaan soittaa aseman seinällä olleilla lankapuhelimilla kyytiä varaamallemme Hyatt Place hotellille mutta eiväthän puhelimet toimineet lainkaan. Niinpä raahasimme tavaramme pihalle ja yritimme löytää oikeaa paikkaa, josta lentokenttäkyytejä kulkisi. Lopulta jouduimme soittamaan hotellille kännykällä ja saimme ohjeet raahautua aivan toiseen päähän pitkää terminaalia, jonne kyyti saapui ja pääsimme hotellillemme, joka sijaitsi pikkumatkan päässä aivan lentokentän vieressä.

Hotellilla raahasimme tavaramme huoneeseen ja kävimme pikaisesti pihalla käppäilemässä, josko näkisimme hämärtyvässä illassa vielä jonkun linnunkin. Hotelli sijaitsi lähellä järviä mutta pihan molemmin puolin kulki isot valtatiet, joten luontoa ei pahemmin kuitenkaan ollut tarjolla. Vaikertajakyyhkyjä saapui harvoihin puihin yöpymään ja lähes pimeässä näimme yöpymislennolla yhden amerikantukkasotkaparven sekä useita sinisorsaparvia, joissa oli ainakin myös harmaasorsia mukana. Nisäkkäitäkin nähtiin – kani ja pari myyrää.

Retkeilyä Dallasin Fort Worthissa

22.12. heräsimme aikaisin ja edellisiltana olin ladannut puhelimeeni Uberin appin ja tilaillut meille kyydin kohtalaisen lähellä sijainneeseen valtavaan River Legacy Parkiin, jonne saavuimme jo ennen aamun sarastusta.

Lämpökameran ja lampun avulla löysimme ensimmäisiksi linnuiksi ruostesirppimatkijan ja taiturimatkijan. Aamun valjetessa löytyi valkokurkkusirkkuja, eskimosirkkuja, erakkorastas, matkijapeukaloisia sekä punakardinaaleja.

Vähän sisemmäksi puistoa käveltyämme löysimme tammiraita- ja keijutikkoja, tammi- ja puistotiaisia, rubiini- ja amerikanhippiäisiä, kultatikan, sinitöyhtönärhiä ja harmaafiivejä. Aamulla puistossa oli lisäksemme vain muutamia koiranulkoiluttajia ja hölkkääjiä, joten saimme retkeillä rauhassa.

Puiston isolta aukealta avautui näkyvyyttä joka suuntaan ja näimme muutamat parvet amerikanmerimetsoja ja -pelikaaneja sekä valkoiibiksiä. Isoissa puissa oli runsaasti keltaperäkerttuleita, amerikantiklejä ja pihapunavarpusia ja metsän reunan puissa äänekkäitä punaolkaturpiaaliparvia sekä myöskin kotoisamman kuuloisia kottaraisia. Myös ruostehiirihaukka äänteli ja näkyikin lyhyesti ja laulusirkut lauloivat.

Muita havaitsemiamme lintuja olivat pilkkasiipikyyhky, musta- ja kalkkunakondorit, amerikanvarikset, tuhkakirviset ja purppura- sekä pitkäpyrstöturpiaalit.

Aikataulu painoi päälle ja päätimme kiertää puiston reunaa tarkistamaan, pääsikö läheiselle Arlington Drying Bedsin kosteikkoalueelle oikaisemaan polkuja pitkin ja löysimmekin hyvän oikopolun, jota lähdimme kulkemaan entisen jätärin altaiden keskelle.

Vesilintuja oli aivan tolkuttomasti ja saman tien pääsimme seulomaan sini-, harmaa-, jouhi- ja lapasorsien, seasta amerikanhaapanoita, -taveja ja -tukkasotkia sekä pikkutelkkiä ja löytyipä morsiosorsapari sekä ensimmäinen amerikannokikanakin.

Osa altaista oli kuivempia ja reheväksi umpeen kasvaneita ja altaiden takaa löytyi myös iso ruohikkoalue, joten näiltä alueilta löytyi aivan eri lajistoa. Lintuja ei ollut avomailla paljon, mutta kaikki tuppasivat olemaan eliksiä – kenttä- ja luhtasirkkunen, amerikanniittysirkku, kaisla- ja rämesirkku, kenttäsirkkuli, amerikanpeukaloinen ja sekä huilupreeria- että preeriaturpiaaleja. Ylitsemme lensi runsaasti rengasnokkalokkeja mukanaan yksinäinen kuusilokki, myös neljä hopeatiiraa ja amerikansirriä, kahdeksan kanadanhanhea sekä koiras harjakoskelo nähtiin lennossa ja altailta löytyi myös amerikantylli ja amerikantaivaanvuohia sekä naamiokerttuleita. Petolinnuista nähtiin amerikantuuli- ja -hiirihaukka sekä pari ruostehiirihaukkaa.

Aika alkoi olla tiukalla ja kiiruhdimme altaita kiertäen kohti päätietä ja löysimme vielä ison parven amerikantilhiä, pari peltoturpiaalia sekä kauniita hohtosinikoita.

Autotien varressa näimme vielä amerikanharmaahaikaran sekä paksunokkauikun. River Legacy Parkin portille päästyämme saapui kohta tilaamamme Uber, joka kuljetti meidät takaisin hotellillemme. Matkatavaramme odottivat pakattuina respassa ja pian jatkoimme hotellin omalla kyydillä lentoasemalle.

Costa Ricaan

Klo 16:55 lähti koneemme kohti Costa Rican San Josea, jonne laskeuduimme Juan Santamarian lentokentälle klo 21:00. Matkatavarat löydettyämme oli Transucan kyyti odottamassa meitä aulassa ja kyyditsi meidät tutulle Bougainvillean hotellille.

Bougainvillea

23.12. heräsimme aamuhämärissä ja pian olimme valmiit kiertelemään Bougainvillean puutarhassa. Lajisto oli pääosin helmikuulta tuttua ja varmasti iso osa yksilöistäkin oli samoja. Tihkusade ja kova tuuli häiritsivät havainnointia mutta löysimme kuitenkin mukavasti nelisenkymmentä lajia, joista mainittavimpia olivat tutussa bambupöheikössä piilotellut viirumetsäpöllö, oravakäki, inkakyyhkyt, sinikruunumomotti (lessonii), pari terästimanttikolibria (hoffmanni), täplärastas, pippurivireo, kauluspeukaloiset (capistratus), valkokorvasirkut, kastanjaposkikerttuli (delattrii), punarintakardinaali sekä kultahupputangara.

Aamupalan jälkeen saapui jo edellisillalta tuttu kuski Carlos ison autonsa kanssa meitä hakemaan ja lähdimme ajamaan pitkää siirtymää kohti Alajuelaa ja Heliconias Lodgea. Ajoimme vuorten yli sisämaareittiä ja ajoa hidastivat useat ylämäissä jumittaneet isot rekat. Koko matkan satoi edelleen ja välillä aivan kaatamallakin. Lintuja nähtiin silti matkan varrella mm. myskisorsa, isotiikerihaikara, muutama nauruhaukka, isosepel- ja sepelkalastaja jne.

Heliconias Lodge ja riippusillat

Lopulta yli viiden tunnin ajon jälkeen parkkeerasimme Heliconias Rainforest Lodgen edustalle ja kohta pääsimme majoittumaan mukavaan mökkiimme.

Keli oli yhä vain sateinen mutta pakkohan sitä oli maastoon päästä. Suuntasimmekin kävelemään luontopolkua, jolla oli parit komeat riippusillat. Linnut olivat surkeassa kelissä todella tiukassa mutta lopulta löysimme yhden pikkumomotin, näimme vilaukselta pitkäpyrstötanssijan sekä kuulimme laulavat hohtokardinaalin (cyanoides) ja ruskosurukin. Myös mm. muutama kiipijäkerttuli sekä kultasiipikerttuli nähtiin ja illan hämärryttyä palaillessamme kohti majapaikkaamme kuulimme huilutinamin.

Majapaikkamme aulassa tapasimme sattumalta seuraavien parin päivän oppaamme Jessy Lopezin ja saimme sovittua seuraavan aamun retken alkamisajan hieman alkuperäistä aikaisemmaksi.

Jouluaatto

24.12. Jouluaattona heräsimme aikaisin ja klo 6:00 tapasimme pihalla Jessyn ja kohta suuntasimme tutuille poluille kohti riippusiltoja. Onneksemme luvatut sateet oli peruttu ja keli oli kohtalaisesta tuulesta huolimatta oikein erinomainen.

Nähtyämme kaukaisen amazonianmomotin, nappasi Jessy pian äänestä aamun ensimmäisen pinnan, kun pieni parvi viirulakkimuuria liikuskeli puiden oksistossa. Kohta Jessy näytti meille yhdessä vakiopaikoistaan päivehtineen töyhtöpöllön. Lintuja oli aika vähän mutta jonkin aikaa käveltyämme löytyi pieni parvi panamanlörppötangaroita (carmioli) ja heti perään naaras purppuratangara (lutea).

Keskeltä metsätaipaletta löysimme taas pikkumomotin ja lopulta saavuimme sivupolun päässä olleelle aukealle, jonka reunapuista löysimme hauskan panamanpallotanssijan. Ja kuinka ollakkaan kohta näin isohkon linnun lentämässä suoraan meitä kohti ja läheiseen hedelmäpuuhun laskeutui ehkä koko alkureissun tärkein projektilajimme keltakorvatukaani! Yllättäen puussa oli jo kaksi sen lajitoveriakin ja pääsimme katselemaan ja kuvailemaan näitä kolmea naaraspukuista keltakorvatukaania, arvatenkin äitiä kahden lapsensa kanssa.

Aukeaa alemmas käveltyämme näimme pari panamanjuoksukyyhkyä. Aukean alaosan keskellä kasvoi yksinäinen puu, johon lensi ensin naaras lumilakkikolibri, sitten varjosafiirikolibri ja vielä atrapin houkuttelemana lavertajarastaskin (assimilis). Takaisin kohti polkua kivutessamme kuulimme vielä meksikonlatuskanapparin.

Jatkoimme polkua kivuten seuraavien riippusiltojen yli mutta hämärässä metsässä linnut ja etenkin kuvaustilanteet olivat vähissä. Lopulta kuulimme viheltäjäpeukaloisen laulua ja saimme linnun houkuteltua hienosti näkyvillekin.

Jessy soitteli vähän väliä toisen pääprojektilajimme kanamomotin ääntä mutta yleensä emme kuulleet mitään vastausta ja pari kertaa kuului aivan tismalleen samanlainen vastaus mutta saatuamme linnun lopulta näkyviin, oli joka kerta kyseessä leveänokkamomotti, jolla on tismalleen samanlainen ääni. Lajit ovat sen verran samankaltaiset, että ne joskus jopa pariutuvat keskenään. Risteymäpoikasia ei kuitenkaan synny.

Olimme jo kiertäneet valtaosan poluista, kun kuulimme etäältä koiran haukuntaa. Jessy epäili luvatta alueella olleiden koirien ajavan takaa jotain viatonta eläinraukkaa. Ja eipä aikaakaan, kun kuulimme takaamme rytinää ja näimme aivan valtavan kokoisen tapiirin juoksevan rinteestä polun poikki rinnettä alaspäin jatkaen. Ilmeisesti koirat hukkasivat tapiirin jäljet, sillä niitä emme nähneet ja haukkukin kuului yhä kaukaa. Toivottavasti ne olivat alkaneet seurata meidän jälkiämme ja tapiiri sai jatkaa eloaan rauhassa.

Palattuamme lodgelle olimme havainneet eliksiksi tai ainakin Costa Rican pinnoiksi vielä mm. rusosiipitangaroita, hippiäiskerttuleita, lehtokerttulin, verkkopeukaloisen, ruso-otsavireoita, helmirinta- ja kerttupuumuuria (anabatinus) sekä paljon muita jo edelliseltä reissultamme tuttuja lajeja, joista kanelityranni oli ehkä parasta antia. Ja tapiirin ohella muita nisäkkäitäkin olimme havainneet, kuten esim. huudelleita tummamölyapinoita, puissa kiipeilleitä kapusiiniapinoita sekä pari panamanoravaista.

Lounaan jälkeen retkeilimme Hannan kanssa keskenämme taas samoilla poluilla ja kävimme aamulla erinomaiseksi osoittautuneella aukealla mutta emme löytäneet paikalta ainoatakaan lintua. Muutenkin metsässä oli todella hiljaista. Löysimme sentään meksikonlatuskanapparin nyt kuvattavaksikin ja saimme kuvia myös viheltäjätrogonista (tenellus), panamanlörppötangarasta (carmioli) sekä taas löytyneistä leveänokkamomoteista. Keli oli oikein mukava, joten saimme myös otettua parempia maisemakuvia riippusilloilta.

Illan pimennyttyä ja ollessamme jo lähellä lodgea meidät ohitti vanhempi lady oppaansa kanssa, me kun hidastelimme tarkistamassa kaikkia lämpökameralla löytyneitä valoisia pisteitä, mitä puista löytyi – mutta löysimme ainoana parempana lintuna viirulakkimuuran.

Kun kohta taas saavutimme heidät, olivat he juuri taskulampun valossa löytäneet pesää polun reunapenkkaan kaivaneen kanamomotin! Lintu oli noussut lopulta polulta suoraan ylöspäin metsään kadoten. Oli jo aivan pilkkopimeää emmekä enää lintua löytäneet, vaikka sitä jonkin aikaa haimme. Kylläpä otti päähän, sillä olimme tätä lajia hakeneet jo aikalailla!

Lopulta palailimme väsyneinä majapaikallemme, jossa oli illallisena paikallinen joulumenü.

Joulupäivän lähiretkeilyä

25.12. Joulupäivänä herätys oli taas aikaisin ja klo 6:00 tapasimme Jessyn. Kävimme taas lyhyesti kävelemässä polulla, mutta havainnot jäivät vähiin. Kanamomotin kolo näytti siltä, että sitä oli ehkä kaivettu lisää vielä yön aikana, mutta eipä löytynyt lintua ei.

Pihaan palattuamme näimme pari isoa lintua räpistelemässä lodgen ikkunoita vasten itseään peilailemassa ja ne olivat pikkutöyhtöharakoita! Tätä pääasiassa Tyynenmeren rannikolla esiintyvää lajia emme olleet osanneet odottaa reitillemme ja oli mukava saada yksi tulevaisuuden toivelaji kuitattua jo nyt elikseksi. Lopulta linnut siirtyivät lähipuihin ja saimme niistä jonkinlaisia kuviakin otettua.

Aamupalan jälkeen ajoimme pikkumatkan Birdsongs Gardenille nähden matkalla ylitsemme lentäneen valkohaukan. Birdsongs Gardenille oli varattu ohjelmassamme koko aamu aikaa mutta olimme jo edellispäivänä väläyttäneet Jessylle, josko olisimme paikalla sen aikaa kuin tarvitsisi tai jaksaisimme ja jatkaisimme sitten muille kohteille, joita lähiseudulla riitti.

Birdsongs Garden oli pieni puutarha, jossa kasvoi runsaasti kolibrien suosimaa violettikukkaista verbena-pensasta. Mutta alkuun paikalla pyrähteli pelkästään tavallisia ruostepyrstökolibreja, jotka tuppaavat olemaan todella reviiritietoisia ja ajavat kaikki muut reviirilleen tunkevat kolibrit heti aggressiivisesti tiehensä. Virittelimme myös pienen banaaniruokinnan houkuttelemaan tangaroita kuvattavaksi.

Ensimmäiseksi pinnaksi löytyi nicaraguantikka ja kohta perään kuului puutarhan aitojen ulkopuolelta savutikan käkätystä. Olimme jo saaneet tietää, että kohdelajimme oli ollut tänä vuonna poikkeuksellisen vähissä ja Birdsongs Gardenillakin lajia oli havaittu vain pariin kertaan viime kuukausina. Mutta meillä kävi tuuri emmekä joutuneet odottelemaan kauankaan, kun äkkäsin pienen kolibrin laskeutuvan ihan sitä varten asetetun keppimäisen oksan nokkaan – siinä se upea mustahaivenkolibri oli!

Saimme kuvata mustahaivenkolibria tovin ennen kuin se lähti ruostepyrstökolibrin ajamana tiehensä. Sitten kiertelimme vielä tovin puistossa ja löysimme vielä keltanapsijan ja pääsimme kuvaamaan ruskopystynokkaa (mexicanus) ennen kuin päätimme lähteä läheiseen Tapir Valleyhin.

Maksoimme pääsymaksut Tapir Valleylle ja kohta kävelimme yksityisellä puistoalueella, jonka perällä oli isot metsäalueet ja parin hehtaarin laajuinen järvi. Löysimme heti parkkipaikalta liuskeorneeron mutta yhtäkkiä alkanut rankkasade esti linnun kuvaukset.

Sateen tauottua suuntasimme kävelemään puistoalueelle ja löysimme aika pian valkokulma- ja mustapäänäpsyn sekä kuulimme lyhyesti koukkunapsijan. Nähtyämme vielä keijukolibrin ja yritettyämme epätoivoisesti kuvata piilotelleita lehto- ja korpikerttuleita jatkoimme kävelemään metsäpoluille.

Kävelyn varrella olleella aukiolla näimme pari niittynaamiokerttulia sekä yllättäen myös tarhaturpiaalin, joka oli Jessyn ensimmäinen havainto lajista alueella.

Stoppasimme myös ruokintapaikalla, jolla oli kuvattavana aarnihokkoja, kastanjakultapyrstöjä, mustanokkatukaaneja, täpläarakareja, sitruunamarjukoita sekä tangaroita, joiden seassa oli yllättäen taas Costa Ricassa harvinainen viikunatangarakin. Myös hauska valkokuonokoati oli napsimassa maahan pudonneita banaaneja evääkseen.

Jatkettuamme tulviville metsäpoluille alkoi valitettavasti taas sataa ja lintuhavainnot jäivät lähes olemattomiin. Muutama toivelaji olisi vielä ollut mahdollinen ja joku niistä havaittiin päivän aikana muiden toimesta mutta me emme löytäneet metsistä enää mitään mullistavaa. Saimme tyytyä kuviin kaappariattilasta, valkokurkkukardinaalista sekä taas kerran leveänokkamomotista ja kuulimme myös pari ruostepyrstöjakamaria ym.

Lodgelle lounaalle palattuamme tarkkailimme taas ravintolan ikkunan takana olleen ruokinnan lintuja ja kävipä kukkivien puskien vieressä kääntymässä mustahaivenkolibrikin!

Lounaan jälkeen käppäilimme taas tutuilla poluilla etupäässä kanamomottia etsien, mutta saimme tyytyä hauskimpana havaintona lähellä kiipeilleeseen hallavalaiskiaiseen, jonka taidokas puun vaihto oli hauskaa seurattavaa.

Lopulta illan pimennyttyä palailimme takaisin lodgelle päin ja löysimme vielä lämpökameralla mm. pikkumomotin ja ruskoviiriäiskyyhkyn sekä kuulimme sepel- ja kauluskehrääjän. Illallisella oli taas jouluaterian uusinta.

Iltapimeässä kävin vielä bongaamassa Jessyn ohjeen avulla majapaikan porttien ulkopuolella pienen kävelyn päässä valotolpassa nököttäneen isopökkelökehrääjän.

Vihdoin kanamomotti

26.12. Tapaninpäivän aloitimme tuttua polkua kulkemalla ja hämärissä kävelimme ensimmäiselle sillalle asti ja sitten lähdimme palailemaan kohti lodgea. Havainnot jäivät vähiin, mutta seuloin yhä koko ajan aktiivisesti lämpökameralla ympärilleni. Olin jo aikeissa pakata lämpökameran pois mutta päätin vilkaista vielä sen läpi, että oliko se päällä vai pois päältä ja selasin vielä kerran ympärilleni, kun huomasin kirkkaan pisteen suoraan edessämme vain muutaman metrin päässä – ja siinä se kanamomotti vihdoin oli! Lintu istuskeli oksalla aivan tyytyväisenä meistä yhtään välittämättä ja olisimme helposti voineet kulkea ihan vierestä sen ohi sitä huomaamatta. Vaikka oli vielä aika hämärää, saimme mukavia kuvia tästä lajista, joka oli teettänyt meillä töitä ihan huolella!

Aamupalan jälkeen pakkailimme tavaramme ja yhdeksältä olimme valmiina lodgen aulassa odottamassa kyytiämme. Yhtäkkiä respan neitokainen pyyteli Hannaa puhelimeen ja luurin toisessa päässä oli Aratingan Pieter, joka kertoi, että kyytimme oli noutamassa meitä toiselta Heliconias -nimiseltä majapaikalta, joka sijaitsi aivan toisella puolella maata…

Niinpä saimme odotella kyytiämme reilut kolme tuntia lisää. Aikataulumuutos veti mielen sen verran matalaksi, että kauheasti emme jaksaneet enää samoilla poluilla retkeillä, joilla olimme jo kolmena päivänä tarponeet. Kävimme kuitenkin vielä kävelemässä portin ulkopuolella tien varressa muutamia tavallisia lajeja kuvaillen ja lisäksi tarkkailimme ravintolan ruokintaa ja staijailimme pihapiirissä havaiten mm. kuningaskondorin. Mutta lopulta otimme tovin ihan vain rennosti.

Lopulta kyytimme tuli vielä tuntia luvattua myöhemmin ja pääsimme lähtemään ajamaan pitkää siirtymää kohti Limonia ja Centro Manüa. Matkanteko oli taas todella hidasta pääosin muun liikenteen ja sadekuurojen, mutta osin myös aika hidasliikkeisen kuskimme takia. Matkalla ei myöskään tehty kovin kummoisia havaintoja, sentään jokunen panamanara nähtiin lennossa.

Koska olimme tietysti myöhässä Centro Manülle tilaamaltamme päivälliseltä, oli meidän tarkoitus syödä La Selvan liepeillä Puerto Viejossa. Mutta lopulta stoppasimme vasta aika pitkän matkaa tämän jälkeen kuskillemme tutussa ravintolassa. Ja kylläpä alkoikin olla jo nälkä! Niinpä tempaisin kauhean kokoisen ruoka-annoksen ja eipä tästä sitten enää ollutkaan pitkä ajo Cento Manülle – jossa meillä oli aika pian tarjolla illallinen…

Centro Manü

Centro Manüssa majoituimme aika askeettisen näköiseen mökkiin, jossa kuitenkin oli kaikki mitä me majapaikalta tarvitsemme. Ja pihapiiri oli todella mukava – ja lintuja tuntui riittävän! Valitettavasti ilta alkoi pian hämärtää ja havainnot jäivät siksi vähiin.

Illan ohjelmassa oli vielä majapaikkaa ylläpitäneen Kennethin meille vetämä sammakko-, käärme- ym. ötökkäretki. Näimme useita mielenkiintoisia sammakoita, joista mainittavimpia olivat endeemi Coronated Treefrog ja pieni lasisammakko Ghost Glass Frog. Löysimme myös toisen lasisammakkolajin munia, omituisen näköisen salamanterin sekä pari käärmettä ym. Löytyipä lämpökameralla nukkuva pari nukkuvaa täplärastasta ja panamanpallotanssijakin.

27.12. tapasimme oppaamme Gabrielin pihassa ja alkuun kiertelimme ihan Centro Manün puistossa havaiten pari päivehtivää isopökkelökehrääjää, joista toisen karmivan huudon Hanna oli kertaalleen kuullut yöllä. Muita mukavia havaintoja olivat mm. erään ison puun latvustosta löytyneet ruskopäätangarat, pihanurmikolla hiippailleet mölymangrovekanat (albiventris), pihan hedelmäruokinnalla vierailleet rikki- ja mustanokkatukaanit, täpläarakarit sekä erilaiset tangarat ym. ja näkyipä mökkimme edustalla olleen puun latvustossa lyhyesti koiras lumilakkikolibrikin.

Aamupalan jälkeen suuntasimme metsäpoluille, joilla lintuja oli vähän mutta tavoitteenamme olikin löytää lähinnä vain yksi lintu, jolle tämä paikka oli juuri tähän aikaa vuodesta ollut jo useita vuosia paras paikka Maailmassa, mutta viime aikoina havainnot olivat jostain syystä jääneet vain yhteen muutamaa viikkoa aiemmin havaittuun lintuun. Kyselimme Gabrielilta, millaisella paikalla ja millä korkeudella kyseinen laji yleensä oleskeli ja kävellessämme kapeaa ja mutaista polkua pitkin muutamia siltoja ylittäen yritin selailla ainakin kerrotunlaisia kohtia lämpökamerallakin. Ja eipä mennyt lopulta kauankaan, kun huomasin kookkaan lämpöpisteen edessäni juuri sopivassa, hieman aukeammassa kohdassa ja sopivalla korkeudella, nostin kiikarit silmille ja siinähän se varjokotinga oli! Koko reissun yksi ehdottomista tavoitelajeistamme oli löytynyt ja lintua alettiin tietysti heti kuvata antamuksella! Riemuamme ei pahemmin latistanut se, että kyseessä oli vaatimattomamman näköinen naaraslintu eikä käsittämättömän hölmön näköinen koiras.

Kun legendaarinen ”umbrellabird” lopulta lennähti kauemmas metsään katveeseen, jatkoimme vapautunein mielin retkeämme polkuja seuraillen. Tunnelma oli vähän ehkä turhankin korkealla ja osin siksikin havainnot jäivät ehkä hieman vähiin. Löysimme kuitenkin vakiopaikallaan vauhdikkaasti liikkuneen valkolakkitanssijan ja polun loppupäässä näimme vihdoin lyhyesti myös valkoperärastaan. Tietysti jokunen muukin hyvä retkipinna saatiin mutta synkässä metsässä kuvat jäivät vähiin.

Pihaan palattuamme oli opastettu aamuretki ohi ja päivällisen jälkeen kiertelimme pihapiirin puiston kolibripusikoilla, tutkailimme ruokinnan vierailijoita sekä oleilimme terassillamme, jonka edusta oli osoittautunut erinomaiseksi lintupaikaksi. Yllättävin terassiltamme nähty lintu oli rosvorastuli.

Klo 16:00 meidät saapui noutamaan iltaretkellemme Daniel niminen orni, jonka kyydissä ajelimme tunnin matkan Las Arrieras Bird Observatorylle. Koska meillä ei ollut kiire, pysähtelimme pariin otteeseen matkan varrella havaiten muutamia hyviä retkipinnoja etenkin eräässä jokivarressa. Parhaina havaintoina näimme kirjotiikerihaikaran, ruohikkoturpiaalin sekä kaulussirkkusen (morelleti).

Olimme perillä Arrieraksella illan hämärtäessä ja tavattuamme toisen oppaamme Darielin, oli meillä seuraavaksi ohjelmassa illallinen, joka nautittiin observatorion ulkoterassilla, jolle kuului keskiamerikanvarpuspöllön puputusta.

Dariel oli jo aiemmin suunnannut kohdepaikkaamme, jonne me matkasimme illallisen jälkeen Davidin kyydissä. Nyt meillä oli ohjelmassa jotain ihan erilaista – yöperhosten katselua ja kuvailua. Dariel oli pystyttänyt mäen harjanteelle kirkkaan UV-ledvalon sekä valkoisia kankaita, joille valo houkuttelisi yöperhosia sekä muita ötököitä – valitettavasti myös kaiken maailman hyttysiä, ampiaisia sekä isoja luotimuurahaisia – niin siivillä kuin ilman. Eli saimme olla aika varovaisia pyydyksen lähistöllä.

Keli oli erinomainen, mutta jostain syystä ötökkää ei pahemmin ollut liikkeellä. Ehkä pitkään vallinnut sadejakso ja etenkin viimepäiväiset rankkasateet olivat olleet kohtalokkaita isolle osalle perhosista? Jonkin aikaa odoteltuamme alkoi kankaalle kuitenkin kertyä isoja yökkösiä, kehrääjiä, pari kiitäjää sekä muita ötököitä ihmeteltäväksemme. Kuulimme mäelle myös pikkumangrovekanan sekä amerikanpöllösen (guatemalae).

Uusien yksilöiden tulo kuitenkin hiipui aika nopeasti ja kiertelimmekin Darielin johdolla ensin valon läheisiä puita tarkistellen ja löytäen niistä toinen toistaan ihmeellisemmän näköisiä hyönteisiä sekä myöskin kauniin ripsipalmukyyn. Ja lopulta suuntasimme kiertämään läheistä luontopolkua tutustuen muihinkin elukoihin kuten erilaisiin sirkkoihin ja sammakoihin. Parhaana lajina löysimme vasta joitakin vuosia aiemmin löydetyn Sylvias Leaf Frogin (Cruziohyla sylviae). Löysimmepä lämpökameran avulla taas muutamia nukkuvia lintuja, hauskan kinkajoun sekä pari pientä puissa kiipeillyttä piikkisikaakin.

Palattuamme mäelle oli kankailla yhä jotakuinkin samat perhoset, joten lopulta iltayhdentoista aikaan päätimme pistää pillit pussiin ja lähteä paluumatkalle kohti Centro Manüa. Puolen yön aikaan kiittelimme Davidin ja Darielin ja pääsimme mökkimme nukkumaan. Arrieras olisi ollut varmasti myös kunnon linturetken arvoinen retkikohde.

28.12. meillä oli ohjelmassa ihan vapaapäivä Centro Manülla. Lentojen muututtua matkamme oli pidentynyt päivällä ja tuon ylimääräisen päivän retkikohteeksi piti valita paikka, jossa saa retkeillä myös ilman opasta. Useimmissa Costa Rican lodgeissa ei sademetsään päästetä kunnolla retkeilemään ilman opasta.

Aamuvarhain kaulushaukkanen herätti meidät huutelemalla lähistöllä. Aamun kiertelimme puutarhassa havaiten parhaana lintuna valkoperärastaan.

aamupalan jälkeen suuntasimme tutuille poluille tavoitteenamme löytää koiras varjokotinga mutta sellaista emme löytäneet. Muuten havaintoja kertyi ihan mukavasti mainittavimpina smaragditukaani (caruleogularis), kesylaiskuri sekä koukkunapsija, joista kahta viimeistä pääsimme mukavasti myös kuvaamaan.

Päivällä otimme hieman rennommin ja kiertelimme pihapiirissä ja kuvailimme ruokinnan lintuja. Otimmepa jossain vaiheessa lyhyet päiväunetkin. Havainnoista mainittavimpia olivat ruokinnan liepeille puuhun laskeutunut jokihaukka sekä terassimme liepeille lounaan syöntiä häiritsemään saapunut rusolakkimarjukka. Kävimme myös henkeviä keskusteluja pihapuussamme asustaneen jauhoaratin kanssa.

Iltapäivällä kiertelimme taas pihapiirissä kolibripuskia, ruokintaa ja puiden latvuksia tarkistellen mutta havainnot eivät päätä huimanneet – toki lintuja riitti muttei mitään mullistavaa.

Illan pimennettyä suuntasimme vielä omatoimiselle ötökkäretkelle ja löysimmekin yhden mansikkanuolimyrkkysammakon sekä runsaasti muita tavallisemman näköisiä sammakoita. Alueella kiersi samaan aikaan proherppiporukka, joiden löytämiä otuksia kävimme myös vilkaisemassa.

29.12. kiertelimme vielä aamun Centro Manün pihapiirissä mutta ilman mainittavia havaintoja. Tottakai kuvailimme taas lintuja ruokinnalla. Lopulta pakkailimme tavaramme ja kyytimme saapui hieman etuajassa ja pääsimme näin jo ennen yhdeksää matkaan kohti Cartagoa ja Quelitalesta.

Quelitales

Muutaman tunnin ajon jälkeen kipusimme lopulta Hotel Quelitaleksen pihaan, josta saimme oman mökin, johon raahasimme tavaramme. Sitten suuntasimme saman tien syömään, jotta ehtisimme pikimmiten maastoon. Ravintolan ikkunan takana oli hedelmäruokinta, jolla oli kuitenkin hiljaista. Lähipuussa kävi isosepelkalastaja ja pikkuraitatikka, puskan latvassa töyhtöelenia ja laakson takana kelon latvassa tarkkaili nauruhaukka. Näimme myös isosilkkitilhen lentävän laakson poikki. Töyhtöelenia oli ilmoitettu eBird sovellukseen parina muunakin lajina. Costa Ricassa on nykyään tuhansittain aivan aloittelevia lintuharrastajia ja paljon maan linnuston huonosti tuntevia lintumatkailijoita ja eBird onkin heidän jäljiltään täynnä virheellisiä havaintoja.

Quelitaleksen omistaja oli lintukuvausta harrastava kokki, jonka oli kerrottu olevan erittäin avulias lintuharrastajia kohtaa mutta meihin hän ei kummemmin aikaansa tuhlannut. Kävi vain kysymässä pikaisesti, mitä lajeja halusimme nähdä ja sanoi kaikkien löytyvän vesiputoukselta ilman mitään sen tarkempaa ohjeistusta.

Niinpä syötyämme suuntasimme etsimään vesiputousta, joka löytyikin helposti. Putouksen lähellä oli hyvät kolibripuskat ruokintoineen ja pienen katoksen vierestä tunnistimme pienen aukion, jolta olimme nähneet paikan erikoisuuksista otettuja kuvia.

Kolibreja (viherhapsu-, suru-, vihererakko- ja violettisapeli-) tovin kuvailtuamme kuljeskelimme hieman puutarhan poluilla, sillä lähipäivien aikataulumme oli niin tiukka, että meidän oli käytännössä nyt iltapäivän aikana löydettävä kaikki alueen targetlajimme. Onneksi ensimmäinen elislajimme löytyi nopeasti ja laji olikin yksi toivelajeistamme eli aurinkokurki, jota pääsimme kuvaamaan oikein mainiosti.

Keskipäivän helteessä pidimme pienen huilitauon ja suuntasimme sitten koko iltapäiväksi vesiputouksen ympäristöön odottamaan, mitä lajeja paikalle saapuisi. Pariin ensimmäiseen tuntiin emme nähneet kuin samoja kolibreja ja valitettavasti isäntämmekään ei saapunutkaan odotusten mukaisesti paikalle lisäämään ruokia ruokinnalle saati kertomaan meille mitään, kuinka paikan erikoisuudet yleensä olisivat löydettävissä. Onneksi paikalle saapui vanhempi ornilady, joka oli ollut paikalla jo pari päivää ja hän kertoi edellisiltana nähneensä pari targetlajiamme useamman tunnin odotuksen jälkeen aivan auringonlaskun aikaan. Meidän ei siis auttanut kuin jatkaa odottamista.

Lopulta alkoi olla jo aika hämärää, kun näimme vihdoin ensimmäisen aukealle pomppivan linnun, joka tunnistui liuskerastaaksi. Sitten ruokinnalle, jossa ilmeisesti kuitenkin oli ainakin riisinjämiä, saapui valkokorvasirkku ja kohta saapuivat äänekkäästi paikalle pari nokinaamasirkkuakin.

Alkoi olla jo varsin pimeää, joten teimme työjakoa, että itse tarkkailin putouksen alla olleen kepin suuntaan ja Hanna piti silmällä ruokintaa. Selasin putouksen reunustoja lämpökamerallakin ja lopulta löysin aika ylhäältä putoksen vieressä oksalla nököttäneen vuoripistinkolibrin, joka kohta laskeutui vakiokepilleen putouksen alapuolelle. Ja pian paikalle saapui myös sen kaverikin.

Mutta se odotetuin päätähti eli suomuluura ei koskaan saapunut ruokinnalle eikä sitä ollut ainakaan parina edellispäivänäkään näkynyt. Me odottelimme paikalla lämpökameran kanssa aina klo 18:00 saakka, jolloin päätimme luovuttaa. Myöhemmin kuulimme suomuluuran ilmeisesti häiriintyneen alueelle pysähtyneestä petolinnusta (nauruhaukasta?) ja lakanneen käymästä ruokinnalla säännöllisesti.

Quelitaleksen illallinen oli jotain aivan käsittämättömän herkullista eli tämän puolesta paikka oli kyllä maineensa veroinen. Mutta jostain ihmeen syystä omistaja edelleenkin tuntui välttelevän meitä emmekä lopulta hänen kanssa vaihtaneet sanaakaan sen koomminkaan.

Päivä El Copalissa

30.12. oli edessä ehkä reissun odotetuin päivä eli koko päivän retki El Copalille. Tapasimme oppaamme Oscar Zúṅigan klo 5:30 ja pian olimme ajamassa kohti El Copalia, jonne oli lähes tunnin ajo.

Aivan loppumatkasta oli pari todella jyrkkää nousua, joita isolla autollamme oli todellisia vaikeuksia päästä kiipeämään. Lopulta jouduimme Oscarin kanssa seisomaan auton takatilassa, jotta takarenkaat saivat hieman paremmin pitoa ja niin lopulta pääsimme perille. Paikalla oli jo iso ryhmä iäkkäämpiä lintuharrastajia ruokintapaikkaa tuijottamassa. Ruokinnalle tuotiinkin hedelmiä tarjolle ja saman tien herkuttelemaan saapui runsaasti toinen toistaan värikkäämpiä tangaroita.

Elikseksi napsahti saman tien täplätangara ja upeita keltalakki- ja hopeakurkkutangaroita saapui paikalle runsain joukoin. Myös muurahais-, kultalakki- ja punahuivitangaroita sekä rusolakkimarjukoita ym. päästiin kuvaamaan.

Kuuluipa lähistöltä tiheikköluuran ja isosirppikipuajan ääntelyä mutta ne eivät tuntuneet pahemmin muita kuin meitä kiinnostavan. Mutta emme mekään onnistuneet näkemään edes lähellä huutanutta kipuajaa.

Pihan verbenapuskissa vilahteli joitakin kolibreja ja vihdoin pääsimme näkemään paremmin lumilakkikolibrikoiraita. Ne olivat kuitenkin aivan tolkuttoman nopeita ja aina ruostepyrstökolibrit ajoivat ne tiehensä ennen kuin saimme edes kohtalaisia kuvia.

Lopulta paikalla oli sen verran kova hälinä, että halusimme lähteä mahdollisimman pian maastoon kulkemaan metsäpolkuja. Saimmekin aamupalan ensimmäisinä ja kohta olimme kulkemassa kosteita ja mutaisia sademetsäpolkuja Oscarin johdolla.

Oscar ei tykännyt käyttänyt atrappeja mikä ei varmastikaan ainakaan auttanut siihen, että emme meinanneet löytää lintuja lainkaan. Onneksi jonkin aikaa kuljettuamme näimme metsän siimeksessä nopeaa vilahtelua ja saimme kuin saimmekin latuskanapparin ihan hyvin näkyviin hetkeksi aikaa.

Taas pitkän aikaa ilman mainittavia havaintoja käveltyämme näkyi erään mutkan takana polulla liikettä ja näimme juuri ja juuri, kuinka ruosteviiriäiskyyhky kipitti polun vieruskasvuston kätköihin ja katosi. Jossain vaiheessa Oscar ja Hanna kuulivat korkealta rinteen yläosista keltarintatangaraparven ääntä mutta itseltäni nämä jäivät kuulematta. Lopulta ylitimme vielä polun sortaneen maanvyörymäkohdan ennen kuin alkoi sataa ja lähdimme kiiruhtamaan takaisin alas päin.

Paluumatkalla havainnot jäivät ihan nollaan ja lopulta olimme takaisin rakennuksilla, jossa söimme lounaan ja tarkkailimme taas ruokinnan elämää. Itse staijailin hieman taivaallekin ja löysinkin vuoriviidakkohaukan kaartelemasta viheltäjähiirihaukan kanssa. Lähipuussa näkyi lyhyesti myös naamiotiaiskerttuli. Etenkin Hanna kuvaili taas kolibrejakin jonkin aikaa.

Lopulta olimme taas valmiita ryynäämään ja lähdimme tällä kertaa kipuamaan todella jyrkkää rinnettä vuoren huipulle. Kiipeämistä todellakin riitti ja taas linnut loistivat ehkä sateen takia poissaolollaan. Lopulta löysimme vain pari vireomuuraa, pienen parven keltarintatangaroita sekä ruskosurukin, joita niitäkään emme juuri päässeet ihastelemaan. Kelikin muuttui vielä enemmän sateiseksi, joten melkoiseksi juoksuksi meni tämä kierros.

Laskeuduttuamme aika väsyneinä taas alas rakennuksille, ehdotti Oscar, että lähtisimme takaisin Quelitalekselle, jotta voisimme taas illalla yrittää suomuluuraa. Itse olin kuitenkin sitä mieltä, että meillä oli El Copalissa vielä näkemättä niin monta potentiaalista lajia, että meidän kannattaisi mieluummin vaikka vain oleilla ruokinnan liepeillä hämärään saakka. Ja päätös osoittautui heti oikeaksi, kun lähipuun latvustoon laskeutui ruostehousuhaukka (bicolor). Ja eipä aikaakaan, kun ruokinnan puihin saapui hedelmiä popsimaan isohko lintuparvi, jossa oli mukana useita tuliniskatangaroita sekä myöskin ruskokulmanapsija. Tätä samaa parvea olimme yrittäneet löytää vuoren rinteiltä. Toiveenamme oli tietysti ollut löytää myös armeijamuurahaisia, joiden liepeiltä olisi voinut löytää muitakin nyt puuttumaan jääneitä lajeja. Kaikki matkan aikana tapaamamme oppaat valittelivat armeijamuurahaisten vähyyttä. Ilmeisesti sateinen ja myös poikkeuksellisen viileä sää pitivät muurahaiset passiivisempina.

Lopulta lähdimme palailemaan Quelitalekselle ehkä hieman pettyneinä, sillä potentiaalisia elislajeja olisi El Copalilla ollut mahdollista löytää paljon enemmänkin kuin mitä olimme löytäneet – ja tuntien sateisilla metsäkävelyillä emme kumpikaan olleet ottaneet ainoatakaan lintukuvaa. Mutta oli eliksiä minullekin kuitenkin tullut kymmenen ja Hannalle muutama enemmänkin, joten aika hyvä päivä meillä oli ollut.

31.12. herätys oli aikaisin ja itse kipusin klo 5:30 tuijottamaan luuraruokintaa nähden kipuamisen varrella taas aurinkokurjen, joka levitteli siipiään karkuun juostessaan. Pian paikalle saapuivat myös Hanna sekä meille aamun oppaaksi saapunut Pieter Westra eli molempien Costa Rican reissujemme organisaattori. Oli mukava vihdoin tavata tämä Costa Ricassa jo 20 vuotta asunut belgialainen.

Ruokinnalle saapui taas samat liuskerastas ja pari nokinaamasirkkusta ym. mutta ei luuraa, joten aika pian päätimme lähteä varsinaiselle retkellemme kohti Ujarrasia.

Ujarrasin tienoilla

Pienen ajon jälkeen äkkäsimme langalla olleen ison parven pronssiturpiaaleja (aeneus), joita olimme takuulla nähneet reissuillamme aiemminkin mutta vain liikkuvasta autosta ja pääsimme nyt vasta ensimmäistä kertaa määrittämään lajin varmasti. Näimmepä yhden kaulusturpiaalinkin.

Pian parkkeerasimme tien varteen keskelle kahviviljelyksiä ja lähdimme talsimaan tien vartta. Ja eipä mennyt kauankaan, kun Pieter äkkäsi jotain liikettä tien varren puskassa ja laittoi atrapin soimaan – ja kohta meillä oli katseltavana ja kuvattavana kaksi endeemiä valkonaamasirkkua (cabanisi), joka tietysti oli koko aamun tärkein projektilajimme.

Jatkoimme tien vartta etemmäksi ja kohta löysimme langalle laskeutuneen panamansmaragdikolibrin ja vähän myöhemmin myös rubiinikurkkukolibrin sekä Pieterin ensimmäisen alueella koskaan näkemän ruusukurkkukolibrin. Lisäksi näimme useita eteläamerikanhyyppiä ja viheriibiksiä ym. eli aamu oli ollut jo tuottoisampi kuin olisimme osanneet kuvitellakaan.

Palattuamme autolle jatkoimme Paraison kaupunginpuistoon, josta löytyi helposti pari eteläamerikanpöllöstä päivehtimästä. Ja koska retki sujui niin mukavasti, päätimme jatkaa vielä eräälle lutakolle kuittaamaan joitain retkipinnoja. Lätäkkö oli kuitenkin tolkuttoman umpeenkasvanut, emmekä nähneet kuin muutaman amerikanjassanan.

Niinpä, vaikka Pieterillä ehkä jo aikataulut hieman painoivat, jatkoimme vielä eräälle puistolammikolle, josta löytyi runsaasti myski- ja punaviheltäjäsorsia, jokunen amerikanjassana, pari amerikanliejukanaa sekä viherhaikara. Puiston puskista löysimme myös kultanokkarastaan ja puissa oli parvi kanadan- ja keltarintavireoita.

Palattuamme Quelitalekselle oli aika kiitellä Pieter, joka kertoi, että tapaisimme todennäköisesti taas paria päivää myöhemmin, sillä hänellä olisi opastettavanaan ryhmä samassa paikassa, jossa me tuolloin olisimme.

Aamupalan jälkeen pakkailimme taas tavaramme ja klo 10:30 saapui iso Adoben auto, jolla lähdimme ajamaan kohti Gema del Bosqueta.

Gema del Bosque

Vajaan parin tunnin ajon jälkeen saavuimme Gema del Bosquelle, joka sijaitsi samoilla hoodeilla, joilla olimme olleet helmikuisellakin reissulla eli Los Quetzales NP:n liepeillä. Saimme mahtavalla näköalalla varustetun mökin majoitettavaksemme ja aika pian olimme lounaalla. Ravintolan kuistilla oli kolibriruokinnat, joilla kävi melkoinen kuhina. Huppu- (spectabilis), viherorvokki- (cyanotus) ja ruskopilvikolibreja (cinereidauda) riitti ja pari ruusukurkkukolibria sekä yksittäinen kipinäkolibrikin nähtiin lähistöllä. Kolibreja pörräsi myös kukkivissa pensaissa, joita oli istutettu kaikkialle piha-alueille.

Ruokailun jälkeen suuntasimme puiston alaosassa sijainneelle toiselle ruokinnalle, jonne hotellin pitäjä sekä seuraavien retkien opas Erick Granados saapui auttamaan meitä ruokinnan järjestämisessä.

Iltapäivän kuvailimme ruokinnan vierailijoita, joihin kuului kolibrien ohella hauska liekkiniskaviiriäisporukka, isojalka- ja keltahoususirkut, liekkitangarat sekä terhotikka ja kävipä paikalla pikaisesti kaunis tulikurkkukolibrikin.

Illalla nautimme uuden vuoden illallisen mutta vuoden vaihtumista me juhlistimme nukkumalla, sillä painuimme pehkuihin jo tutuksi käyneeseen tyyliin ennen iltayhdeksää… Vuosi vaihtui sikäli oikeassa maassa, että Costa Rican vuodareita oli vuodelle 2024 kertynyt 457 – Suomen vuodareita oli paljon vähemmän…

Ekaekaa. Aloitimme vuoden kuulemalla heti oven avattuamme ainakin yhden tummakehrääjän. Tapasimme Erickin klo 5:30 ja pian lähdimme ajelemaan pikkuteitä kohti yksityistä maatilaa, jonka laitumien rinteisiin oli rakennettu useita tekopesiä ja istuskeluoksistoja mayaketsaaleille. Eipä mennyt kauankaan, kun löysimme ketsaalipariskunnan piilottelemasta puiden siimeksessä. Saimme naaraasta muutaman kuvat ennen kuin se siirtyi metsän siimekseen ja yrittäessämme löytää parempaa paikkaa ketsaalien näkemiseksi, näimme lintujen lentävän laakson poikki toista metsikköä kohti.

Menimme lintujen perässä ja löysimmekin taas koiraan todella sankan metsikön keskeltä, josta se juuri ja juuri oli näkyvissä. Niinpä päätimme jäädä odottelemaan, josko se joskus suostuisi liikahtamaan paremmin näkyville.

Erick soitteli atrappeja ja saimme mukavasti näkyville kauniita liekkikerttuleita ja kohta rinteen yläosien puista kuului lehtinapsijan (zeledoni) ääntä ja pian lintu lensi hetkeksi näkyvillekin. Ja kohta Erick näytti meille taas uuden kovan lajin, kun puun latvustossa pyrähteli kiilanokkasirkkupariskunta, mutta linnut katosivat yhtä nopeasti kuin ne olivat saapuneetkin.

Lopulta lähistöltä alkoi kuulua naarasketsaalin ääntä, joka pikkuhiljaa muuttui vaativammaksi. Tällöin koiras alkoi liikahdella ja lopulta lensi eräälle oksalle, josta se oli tovin minulle oikein hyvin kuvattavissa. Muille se oli valitettavasti silloinkin oksien takana. Sain kuitenkin oikein mukavat kuvat, kun ketsaali popsi yhden avokadon ja lennähti sitten metsään sitä sulattelemaan.

Me päätimme lähteä jatkamaan retkeämme ja suuntasimme eräälle pikkutielle, jonka varteen parkkeerasimme ja kävelimme pienen matkan viljelysten keskelle. Erick soitteli hieman atrappeja, joista purppuramaakyyhkyyn emme saaneet vastausta mutta valkokurkkupyy vastasi kuin vastasikin. Siirryimme äänen suuntaan ja pian Hanna näki yhden pyyn vilahtavan karhunvatukkapusikkoon piiloon. Kohta pusikosta kuului komeaa pyiden soidinhuutelua mutta pian äänet hiljenivät emmekä nähneet lintuja lainkaan.

Seuraavaksi jatkoimme Los Quetzalesin puistoon vievälle tielle, jossa retkipinnaksi napsahteli useita helmikuulta tuttuja lajeja, joista mainittavimpia olivat mm. kaitanokkakipuaja, hopeaotsatapakulo, peukaloiskerttuli, ruskoniskasirkku, okrapiivi, kultakulmamarjukka jne. Lopulta löysimme pienen parven viiruvatsaorneerojakin, joka oli meille uusi laji.

Palailtuamme majapaikallemme söimme taas lounaan ja loppupäivän etenkin Hanna keskittyi kolibrikuvaukseen. Takapihan ruokinnalla, jonne kokkimme vei aina ruoantähteitä, oli taas liekkiniskaviiriäiset mainiosti kuvattavana ja itse näin paikalla myös purppuraviiriäiskyyhkyn. Lopulta itse hyydyin lyhyille päiväunillekin mutta Hanna jatkoi yhä kolibrien parissa.

Illallisen jälkeen oli vuorossa yksi reissumme kohokohdista eli pöllöretki Erickin johdolla. Tavoitteenamme oli löytää huippuharvinainen ruskohelmipöllö ja Erick, jos joku tunsi tämän pöllön! Mutta valitettavasti koko alkuillan satoi kaatamalla ja sade ei tuntunut hellittävän lainkaan. Lähdimme kuitenkin yrittämään ja ensimmäiset stoppimme teimme lopulta melkoisen märissä olosuhteissa sateen ropistessä äänekkäästi puiden lehtiin. Niinpä ei ollut kovinkaan yllättävää, ettemme alkuun kuulleet mitään.

Onneksi pikkuhiljaa sade hellitti mutta sitten alkoi tuulla. Teimme stoppeja toinen toistaan paremman näköisissä metsissä mutta emme kuulleet mitään, kunnes lopulta metsästä kuului naukaisu – panamanpöllönen. Joten ainakin joku pöllö oli aktivoitunut.

Seuraavalla stopilla kuului taas panamanpöllönen ja tällä kertaa saimme pöllön näkyviinkin mutta pikkuhiljaa tuuli oli virinnyt varsin voimakkaaksi. Ja koska Erickillä oli edellisyönä mennyt unet pieleen naapurustossa ammuttujen rakettien vuoksi, alkoi porukassa väsy pikkuhiljaa painaa. Teimme vielä joitakin stoppeja tyynemmillä paikoilla mutta valitettavasti ruskohelmipöllö jäi meiltä löytämättä. Ajelun viimeiseksi havainnoksi näimme pari tien ylittänyttä kojoottia.

2.1. otimme aamun varsin rennosti toki kolibreja ja muita ruokintojen vakiovieraita välillä kuvaillen. Näimmepä yllättäen pihan yli lentäneen amerikanvarpushaukankin.

Lopulta kymmenen aikaan saapui Andres Chinchilla meitä hakemaan ja oli aika kiitellä ja hyvästellä Erick sekä muu Gema del Bosquen huippumukava henkilökunta.

Retkeilyä matkan varrella

Kipusimme heti alkumatkasta tutulle Las Antennasille eli korkeimmalle kohdalle, mihin tietä pitkin pääsi. Mutta jostain ihmeen syystä linnut olivat aivan totaalisen kateissa. Puolen tunnin käppäilyllä löysimme vain muutaman lyijypuhkojan, jotka nekin näkyivät vain ihan vilaukselta ennen kuin katosivat puskiin. Onneksi olimme edellisellä reissulla löytäneet paikan erikoisuudet helposti.

Niinpä lähdimme aika pian jatkamaan matkaa ja seuraavaksi oli ohjelmassa lounas niin ikään tutussa Mirador Valle del Generalin maisemaravintolassa. Maisemat olivat yhtä upeat kuin muistelimmekin ja kolibriruokinnoilla riitti taas vilinää. Aika pian pointsasimme toisen tavoitelajimme eli lumitimanttikolibrin ja ruoka-annokset saatuamme muistin mainita Andresille toisesta tavoitelajistamme eli oiivikardinaalista. Ja Andreshan näytti sitten meille, mikä hän on miehiään ja alkoi viheltää aivan käsittämättömän taidokkaasti oliivikardinaalin laulua ja ihan muutamissa sekunneissa saapui lähioksille ensin yksi ja pian toinenkin oliivikardinaali katseltavaksemme ja kuvattavaksemme.

Kuvailimme tovin muitakin kolibreja ennen kuin lähdimme jatkamaan matkaa kohti San Isidroa, jossa käännyimme ilmeisesti ruuhkien takia pikkuteille, joita pitkin jatkoimme Valle de La Lunan majapaikallemme.

Valle de La Luna

Majapaikan pitäjä Janet ei puhunut kuin ihan pari sanaa Englantia mutta Andreksen avulla saimme kaikki olennaiset tiedot ja pääsimme majoittumaan laajan puutarhan alaosissa olleeseen tilavaan mökkiimme.

Sovimme tapaavamme Andresin taas aikaisin seuraavana aamuna ja pian kipusimme takaisin ylös päärakennuksen terassille staijaamaan. Aivan tätä iltapäivää ajatellen olimme raahanneet kaukoputkenkin reissuun ja Hanna alkoikin seuloa putkella kaukaisia puiden latvuksia minun keskittyessä seulomaan lähempiä latvuksia kiikareilla.

Aika pian löysimme keltaniskatikkapariskunnan, joka laskeutui lähipuun latvaan ja sitten Hanna löysi etsimämme. Pienestä oksien välistä näkyneestä aukosta näkyi todella kaukana puun latvassa ollut turkoosinsininen piste. Kaukoputkella näkyi kuitenkin yksityiskohtiakin ja yksi tavoitelajimme eli turkoosikotinga oli löytynyt. Puutarhassa lauloi myös niin joki- kuin punarintapeukaloinenkin, joten ilta oli sujunut oikein mukavasti!

Illalla söimme Janetin kokkaaman herkkuillallisen ja selailimme hänen kanssaan lintukirjaa ”spanglishia” puhellen ja lopulta, taas aika aikaisin, olimme valmiita pehkuihin.

Cusingosin ja Nubesin tienoilla

3.1. aamulla tapasimme Andresin kuudelta ja aloitimme kiertelemällä Valle de La Lunan puutarhassa. Heti löytyi jo tuttuja peukaloisia ja kohta Andres nyppäsi puun latvustoon laskeutuneen tarhatimanttikolibrin ja näimme myös mm. oliivikardinaalin.

Aamupala oli seitsemältä ja sitä nauttiessa Andres soitteli kauempaa kuuluneen rusopeukaloisen (elutus) terassin viereen kuvattavaksi. Kaukana olleen puun latvassa kiipeili hallavalaiskiainen.

Aamupalan jälkeen lähdimme retkelle, jolla stoppasimme ensin pariin otteeseen tähyilemään rinnemetsiä ja löysimmekin toisella stopilla niin koiras kuin naaras turkoosikotingan. Seuraavaksi pysähdyimme Cusingosin suojelualueen vieressä kulkeneen tien varteen mutta metsä oli todella hiljainen. Vain muutama harmaakorvamuura löytyi kuvattavaksi. Niinpä jatkoimme pikkuhiljaa viljelysalueita ylemmäs kiiveten kohti Nubesin suojelualuetta.

Teimme muutaman stopin kolibripuskissa ja muutamilla aukeammilla paikoilla ja löysimmekin mm. savanni- ja liuskeorneeroparit sekä pari oliivitikkasta muttemme valitettavasti viherhaivenkolibria.

Lopulta parkkeerasimme Nubesin suojelualueen reunaan ja kävelimme metsäpolulle. Varsin pian kuului edestämme lintuparven ääntä ja löysimme useita kruunumuurahaistangaroita, muutaman liuskemuurasen sekä kohta myös pisaraorneeron. Ja vähän lisää käveltyämme äkkäsi Andres puiden latvustossa vilkkaasti liikkuneen vihertaskukolibrin.

Löydettyämme vielä isosirppikipuajan, joka reagoi niin voimakkaasti atrappiin, että se meinasi lentää meitä päin näköä ja kuultuamme satakielipeukaloisen, palailimme pikkuhiljaa autolle ja lähdimme laskeutumaan takaisin alaspäin. Lopulta kurvasimme Andresin kotitielle, jonka varressa parkkeerasimme pusikkoalueen keskelle. Könysimme puskaan ja pian kuulimme edessä costaricanjuovasirkkuparven vienoa ääntelyä. Linnut olivat kuitenkin tolkuttoman kähmyjä emmekä nähneet niitä kertaakaan kovin hyvin – saati saaneet ainoatakaan kuvaa. Olimme kuitenkin saaneet taas yhden todella kovan lajin pointsattua.

Tyytyväisinä kurvasimme Andresin pihan vieressä sijainneelle ruokinnalle, Aracari Birding Deckille, jonka Andres oli pari vuotta aiemmin perustanut ja olipahan hulppea ruokinta! Paikalla oli myös Pieter opastettavan perheen kanssa ja kohta meille tarjottiin katoksessa kunnon lounas, jonka Andresin vaimo oli kokkaillut.

Sitten vietimme tietysti jonkin aikaa ruokinnan lintuja kuvaillen ja kuvattavaahan riitti. Mölymangrovekanoja (cajaneus), panamankaklattajia, pari sinikorvamomottia (lessoni), pikkuraitatikka, punanokka- ja isoviirusirkkuja, keltakruunumarjukoita, täplä-, ruskopää- sekä monia muita tangaroita ym.

Ruokinnan tarjoiluja oli hyödyntämässä myös hauska väliamerikanaguti, joka välillä jahtasi mangrovekanoja. Ollessamme tekemässä lähtöä, saapui ruokinnalle myös kaunis kardinaaliseppä.

Vähän matkaa ajettuamme äkkäsi Andres puun latvassa olleen säiläkolibrin, josta piti tietysti ottaa kuvia. Lopulta jatkoimme taas Cusingosin vierusmetsään mutta alkoi sataa aivan kaatamalla. Saimme silti kaukaisen sinirintatrogonin vastaamaan atrappiin mutta näkyville se ei suostunut. Ja koska sade vain yltyi, päätimme palailla takaisin linturuokinnan lintuja kuvaamaan.

Kaatosateessakin ruokinnalla riitti vilinää mutta toivomamme pisamaotsamarjukka ei saapunut paikalle. Ruokinnan nimikkolintua emme olleet oikein osanneet toivoakaan, kun lajia ei ollut pitkään aikaan paikalla nähty, mutta ollessamme jo pakkailemassa tavaroitamme, saapui kuin saapuikin pieni porukka upeita tuliarakareja banaaneja popsimaan ja saimme tämänkin tukaanilajin hienosti kuvattua. Olimme tällä reissulla nähneet kaikki Costa Rican tukaanilajit.

Sade oli vähän hiipumassa mutta se ei loppunut ennen kuin olimme takaisin Valle de La Lunassa, jossa oli aika kiitellä ja hyvästellä Andres, jonka opastaidot – ja etenkin vihellystaidot – olivat tehneet meihin lähtemättömän vaikutuksen.

Illallisen jälkeen meidän piti vähän jo pakkailla, mutta Hanna jaksoi vielä suunnata taskulampun kanssa puutarhaan sammakoita ja muita otuksia etsimään. Löysipä hän ainakin punasilmälehtisammakon.

4.1. nukuimme vähän pitempään mutta aamun valjetessa olimme puutarhassa kiertelemässä ja löysimmekin vielä pari tuliarakaria, kauniin sinilakkitanssijan (velutina) ja saimme kuvia muutamista muista jo tutuista lajeista.

Lopulta pakkasimme loputkin tavaramme ja raahasimme ne ylös valmiiksi ja istahdimme terassille vielä staijaamaan. Näimmekin vielä yhden upean turkoosikotingan lennossa, reissun ihme kyllä nyt vasta ensimmäisen harmaasinipääskyn sekä itse näin rubiinitanssijan lennähtävän puutarhan poikki. Isompi parvi panamankaklattajia kävi vielä hyvästelemässä meidät.

Kotimatkalle

Pian päivällisen jälkeen saapui kyytimme ja oli aika kiitellä meille erinomaisia ruokia kokkaillut Janet ja lähteä pitkälle ajomatkalle kohti San Josea.

Matkalla alkoi taas sataa ihan kunnolla ja niinpä oli aikaa vähän torkahtaakin. Cartagossa oli liikenne aivan totaalisen tukossa mutta lopulta pääsimme San Josen kiertotielle ja vielä jonkin aikaa kierreltyämme olimme lopulta tutulla Buena Vista hotellillamme.

Saimme huoneemme ja aika varhain kävimme nauttimassa ruhtinaallisen illallisen ja pienten pakkailujen jälkeen olimme valmiit yöpuulle.

5.1. herätys oli epäinhimillisen aikaisin ja jo klo 03:30 lähdimme hotellin tarjoamalla kyydillä lentoasemalle. Muodollisuuksista selvittiin taas nopeasti ja lopulta lentomme Dallasiin lähti ihan ajallaan.

Fort Worthissa meillä olikin sitten pitkä odotus, kun muutenkin olisimme odottaneet konettamme kuusi tuntia niin tietysti taas kerran Finnair oli myöhässäkin. Lopulta koneemme lähti reilut pari tuntia myöhässä. Tällä lennolla saimme nukuttua erinomaisesti ja lopulta laskeuduimme Helsinki-Vantaalle Loppiaisena 6.1. puolilta päivin.

Jostain ihmen syystä meitä seisotettiin koneessa vaikka kuinka pitkään ja kun vihdoin pääsimme kävelemään loputtomia käytäviä kohti matkatavarahihnoja, tajusimme olevamme tolkuttomassa kiireessä, sillä junamme olisi lähdössä Tikkurilasta 40 minuutin kuluttua. Silti odottelimme vartin matkatavaroitamme. Kun ensimmäinen satsi matkatavaroita oli rullannut ohitsemme totesimme, etteivät laukkumme siinä olleet ja päätimme lähteä ilman matkalaukkuja kohti junalaitureita, jonne kiiruhdettuemme saimmekin saman tien hypätä junaan.

Tikkurilassa vaihdoimme raidetta ylös-alas kivuten ja lopulta saimme odotella Joensuun junaamme lähes vartin. Ehkä olisimme ehtineet odotella matkatavarammekin mukaan, mutta emme uskaltaneet ottaa riskiä, että olisimme myöhästyneet, sillä näin Loppiaisena seuraavat junat olisivat hyvinkin voineet olla tupaten täysiä.

Junamatka sujui yllättävän nopeasti ja vaikka VR oli tietysti sekin reilun vartin myöhässä, pääsimme lopulta kotiin Parikkalaan ihan ihmisten aikoihin. Edessä oli nopea paluu arkeen, sillä meillä molemmilla oli seuraavana päivänä jo töitä. Ja matkatavaratkin saapuivat perässä muutamaa päivää myöhemmin.

J.A.

Matkustusta

Lauantaina 17.2. pakkasimme automme ja lähdimme ajamaan kohti Helsinkiä. Olimme liikenteessä hyvissä ajoin, mikä oli hyvä, sillä ajokeli oli aivan karsea! Alkumatkasta kävimme kääntymässä Siikalahden suunnassa, josta olin edellispäivänä löytänyt lapinpöllön. Pääsimme juuri ja juuri pöllöpaikalle, mutta tie oli niin paksun sohjokerroksen peitossa, etten uskaltanut pysähtyä. Ja vain juuri ja juuri pääsimme ajamaan Muttelinmäen ylös ja takaisin 6-tielle, joka sekin oli Lappeenrantaan asti aivan karseassa kunnossa! Päätimmekin ajaa Kouvolan kautta mahdollisimman isoja teitä pitkin.

Lopulta pääsimme Helsinkiin, jossa kurvasimme Tokoinrantaan. Pienellä hakemisella löysimme ainakin tuhatpäisen sinisorsaporukan seasta kaksi koirasta ja yhden naaras harmaasorsan, silkkiuikun, tavin, tukkasotkan, pari kanadanhanhea, pari kyhmyjoutsenta ja näimme toki myös kala- ja harmaalokkeja sekä harvinaiseksi meillä päin käyneitä varpusia.

Kuvailtuamme sorsia jonkin aikaa järkyttävän liukkaalla rannalla jatkoimme Helsinki-Vantaata kohti ja parkkeerasimme lopulta tutun Skyline hotellin parkkipaikalle, josta olimme taas varanneet huoneen. Loppupäivän otimme rennosti, pakkailimme tavaroitamme vielä hieman paremmin, kävimme heti ravintolan viideltä auettua syömässä ja suuntasimme nukkumaan.

18.2. saimme nukkua ihan mukavan pitkään ja lopulta otimme bussikyydin lentoasemalle klo 9:00. Kentällä oli yllättävän rauhallista, joten läpäisimme kaikki muodollisuudet nopeasti ja olimme kävelemässä portille aivan liian aikaisin. Portille saapuivat pian matkaseuralaisemme Jarmo ja Sanna Pirhonen ja aika kuluikin mukavasti rupatellessa.

Vihdoin klo 12:30 lähti koneemme kohti Yhdysvaltoja. Olin suunnitellut katsovani pari elokuvaa ja sitten yrittää nukkua loppumatkasta mahdollisimman paljon, mutta Finnairin koneessa ei viihdekeskus toiminut kunnolla, vaikka se pariin kertaan resetoitiin ja niinpä valittavana oli vain kourallinen elokuvia, joista yksikään ei kiinnostanut sitten pätkääkään. Pakko oli kuitenkin saada aika kulumaan jotenkin, joten katsoin yhden jo pariin kertaan näkemäni elokuvan ja yritin sitten saada unen päästä kiinni.

Aika hyvin sain lopulta nukuttua ja 10,5 tunnin lento ei lopulta tuntunut aivan niin kauhealta. Ylitettyämme vaikka kuinka monta aikavyöhykettä, laskeutuimme lopulta Texasin Dallasiin Fort Worthin kentälle paikallista aikaa klo 15:10. Rullailimme kentällä pitkät matkat ihmetellen sitä, ettei kentällä näkynyt ainoatakaan lintua.

Kentällä jouduimme tsekkaamaan itsemme ulos ja siirtämään itse laukkumme menemään hihnaa pitkin jatkolennollemme ja sitten pitkien jonotusten jälkeen jouduimme vielä junailemaan toiseen terminaaliin. Junamatkalla näkyi sitten puluja, vaikertajakyyhkyjä sekä pitkäpyrstöturpiaali. Terminaaliimme päästyämme istuskelimme vielä kohdassa, josta näkyi ulos ja näimme vielä amerikanvariksen.
Portille päästyämme ei meillä enää ollut pitkäkään odotus ja lopulta American Airlinesin koneemme lähti klo 18:59 kohti Costa Ricaa.

Tällä lennolla ei ollut sitten mitään viihdettä tarjolla, mutta se ei haitannut, sillä lähes koko lento meni sujuvasti unten mailla. Pysyttyämme saman aikavyöhykkeen sisällä, laskeuduimme lopulta Costa Ricaan San Josen lentokentälle klo 23:03. Jonoteltuamme taas tovin löytyvät matkatavarat nopeasti ja aulasta löytyi matkanjärjestäjämme Aratinga Toursin Pieter Wiestran meille järjestämä Transucan kuski ja pian olimme matkalla kohti hotelliamme. Liikennettä ei onneksi ollut paljon, joten aika pian kurvasimme Hotel Bougainvillean eteen, josta saimme huoneemme. Me Hannan kanssa vielä purimme matkatavaroitamme sen verran, että olisimme aamulla heti valmiita maastoon ja pitihän parvekkeen ovea sen verran raottaa, että kuulimme parin kauluskehrääjän ääntelevän pihan puistossa. Mutta pian olimme valmiit nukkumaan. Päivä oli ollut pitkä!

Bougainvillea

Heräsimme klo 5:15 ja ulkona oli vielä aivan pimeää. Kauluskehrääjä oli vielä hetken äänessä mutta sitten alkoi pikkuhiljaa kuulua muita ääniä, joita emme alkuun tunteneet lainkaan mutta myöhemmin tunnistimme ääntelijät ruskonärhiksi ja tarharastaiksi.

Kun aamu alkoi sarastaa ja äänteleviä lintuja alkoi kuulua enemmän, puimme retkeilyvarustuksen päällemme ja lähdimme pihamaastoon. Olimme suunnitelleet retkiohjelmamme siten, että viettäisimme ensimmäisen päivämme kokonaan Bougainvillean puutarhassa retkeillen, jotta saisimme rennon aloituksen retkellemme ja pystyisimme näin sopeutumaan aikaeroon ja varsin radikaalisti muuttuneeseen lämpötilaan ym. Ja Bougainvillean oli kuitenkin etukäteen huolella valittu majapaikaksemme, sillä hotellilla oli kolmen hehtaarin laajuinen kasvitieteellinen puutarha, jossa oli hyvä aloittaa tutustuminen väliamerikkalaiseen linnustoon.

Pihalle päästyämme alkoi näkyä useita tarharastaita, kaulus- (capistratus) ja rusopeukaloisia (modestus), pitkäpyrstöturpiaaleja sekä pilkkasiipikyyhkyjä. Komea kastanjakultapyrstö lensi ylitsemme mutta moni muu lintu vain kuului tai vilahti turhan nopeasti jääden tunnistamatta. Ensimmäiset kuvat otin keskiamerikanoravasta. Kova tuuli haittasi retkeilyä.

Kohta kuitenkin löysimme olkainpalokärkiparin, joka intoutui parittelemaankin. Tiheästä bambupöheiköstä tiesimme etsiä piilottelevaa lintua ja kaivoin pimeänäkölaitteen esiin ja pian löysinkin kirkkaan valkoisena loistaneen täplän aivan keskeltä pöheikköä. Aika kauan sain hakea kohtaa, josta piilotellut viirumetsäpöllö lopulta näkyi tunnistettavasti.

Pienen kävelyn jälkeen löytyi upea sinikruunumomotti (lessonii), jota pääsimme kuvaamaan ihan mukavasti. Lähes samoilta jalasijoilta kuvasimme myös viitaraitatikan, harmaakardinaalin (grandis) ja vähän taas edettyämme puiden latvustossa piilotelleen kastanjaposkikerttulin (delattrii), upean punaisena puskasta paistaneen kesätangaran sekä altaalla juomassa käyneen tulinokkakyyhkyn.

Useita meille ennestään tuttujakin lajeja havaittiin mm. naamio- ja kimakkaväijyjä, livertäjätyranneja, ruostepyrstökolibreja, teräspääskyjä, piispatangaroita, pihapeukaloisia (musculus), eteläamerikansirkkuja sekä jokunen ylitsemme lentänyt töyhtö- ja vaaleakarakara. Kuuluipa hotellin parkkipaikalle varpustenkin tsilputusta.

Aamupalapöydästä näimme lauluturpiaalin ja taas pihalle palattuamme oli päivä lämmennyt jo siihen malliin, että taivaalla näkyi musta- ja kalkkunakondoreita.

Kiertelimme puistoa ties kuinka monetta kertaa jo ympäri, kun törmäsimme pariin valkokorvasirkkuun ja muita havaitsemiamme lintuja olivat mm. muutama inka-, pari suomuvarpus- ja juoksukyyhkyä, jokunen pulu, luhtahiirihaukka sekä aktiivisesti äännellyt raitapuumuura. Puiden oksistoissa vilahteli jonkin verran pikkulintuja, joista saatiin tunnistettua kuusi- ja korpisieppari, keltarinta- ja keltaperävireo, kanadanvireoita, idänlehtotupiaaleja, kanadankerttuleita sekä keltakerttuli (aestiva).

Papukaijat osoittautuivat huomattavasti odottamaamme haastavammiksi ja niitä näkyi vain ja ainoastaan kauheaa vauhtia yli lentävinä. Saimme kuitenkin tunnistettua muutaman parven costarican- ja termiittiaratteja sekä pienen punaotsa-amatsoniparven (autumnalis) ja pari valko-otsa-amatsonia.

Iltapäivä oli hämmästyttävän hiljainen, joten syötyämme maittavan lounaan otimme lyhyet päiväunet ja palasimme taas ennen hämärää puistoa kiertämään. Linnut olivat kuitenkin varsin kateissa ja ainoaksi uudeksi lajiksi näin yli lentäneen lännenkiitäjän. Jamppa oli parvekkelta staijaillut petolintuja ja nähnyt reissupinnaksi pari amerikanliitohaukkaa.

Illan hämärryttyä huilasimme hetken ennen kuin söimme tukevan illallisen. n ja aika pian olimme aivan valmiita unten maille.

20.2. aamu oli tihkusateinen nyt oli vielä kovempi tuuli kuin edellisenä päivänä oli ollut ja näin aamu oli huomattavasti hiljaisempi kuin edellinen. Retkeilimme vieläkin Bougainvillean puistossa aamupalaan asti, mutta havaitsimme ainoiksi uusiksi lajeiksi nokinäpsyn sekä Jampan näkemät punarintakardinaalin sekä palmutangaran. Kuvaustilanteetkin jäivät todella vähiin. Onneksi aamupalalla ollessamme kävi eräs linturyhmää opastanut paikallinen, jonka kanssa olimme edellisiltana rupatelleet, kertomassa, että täplämetsäpöllö oli nyt erinomaisesti näkyvissä bambukossa. Niinpä söimme aamupalan nopeasti, että ehdimme käydä pöllöä kuvaamassa ennen kuin meidän piti olla aulassa klo 8:15.

Tyynenmeren rannikolle

Kuskinamme koko reissun toiminut Emidio Soto saapui ajallaan ja meille oli pieni yllätys, ettei hän puhunut käytännössä sanaakaan englantia. Myös hänelle taisi olla yllätys, ettei kukaan meistä puhunut käytännössä sanaakaan espanjaa… Mutta eipä tämä ollut meille uusi tilanne ja etenkin Hanna on aivan loistava selittämään, kuvailemaan tai tarvittaessa piirtämään, jotta kaikki tarvittava saadaan hoidettua. Kohta olimmekin pakanneet tavaramme oikein mukavan tilavaan autoomme ja lähdimme liikenteeseen.

San Jose oli todella ruuhkainen ja joku onnettomuus oli tukkinut pääsyn reitillemme, joten saimme kiertää ylimääräisen tunnin kaupungissa ennen kuin lopulta pääsimme ajamaan kohti länttä ja Tyynenmeren rannikkoa.

Ajomatkalla lintuhavainnot jäivät vähiin. Tunnistettua saatiin vain lehmä- ja jalohaikaroita, parvi hohtoturpiaaleja, jokunen haarapääsky sekä joitakin jo havaittuja lajeja. Suunnittelemamme pysähdys krokotiilisillallakin jätettiin tekemättä, kun näimme millainen turistirysä parkkipaikalla oli. Keskipäivän helteessä ei huvittanut pysähtyä ihmisten keskelle. Yhden amerikankrokotiilin näimme kuitenkin vauhdistakin.

Olimme sen verran hyvissä ajoin rannikolla ja Tárcoleksessa, että päätimme kurvata Playa Azulin rantaan. Stoppasimme aivan hiekkarannan tyvelle ja kannoimme kaukoputken rantaan. Keskipäivän kuumuus (+35°C) iski aika pahasti ja merelle oli tolkuton väreily, mutta näimme silti ruskopelikaaneja, keisarifregattilintuja, oliivimerimetsoja, jokusen amerikankuningastiiran sekä nokisiipilokin. Rannassa piipersi pulmussirriparvi ja kauempaa löytyi pari preeriavikloa. Mangrovepääskyjä lenteli rannan puolella ja näimme myös kaukana lentäneet amerikaniibishaikaran sekä kalasääsken.

Jatkoimme vielä tien päässä olleen joen rantaan mangrovelle, josta löysimme vielä sinihaikaroita, amerikansirrin sekä erakkoviklon. Kuumuus painoi aika pahasti, joten päätimme lähteä hyvissä ajoin kohti majapaikkaamme, jonne olimme päättäneet tiputtaa tavaramme ennen iltapäiväretkeämme.

Mutta ajomme tyssäsi aika pian, kun näimme erään pariskunnan tuijottavan tien varressa puun latvaa oppaansa kaukoputkella. Kysyimme mitä he katsoivat ja kun opasta ei tuntunut vähänkään meidän läsnäolomme häiritsevän vaan päinvastoin hän oli oikein innoissaan, kun pääsi näyttämään meillekin upean sepelmetsäpöllön. Samassa puussa näimme myös viiruväijyn sekä ruusubekardinaaraan.

Jatkettuamme matkaa oli päätien risteyksessä taas porukkaa kameroiden ja kaukoputkien kanssa ja jo vauhdista näimme, että ison puun kyljessä oli upea puna-ara menossa pesäkoloonsa. Stoppasimme mekin paikalle ja otimme kuvia näistä upeista papukaijoista.

Mutta aikataulu alkoi painaa pahasti päälle, joten pian meidän oli jatkettava kohti etelää Selva Color Ecolodgelle. Onneksi portilla törmäsimme makapaikan emäntään, joka oli juuri lähtemäisillään jonnekin. Hän tietysti kääntyi ympäri ja saimme avaimet ja jatkoimme mökeillemme. Mutta lähes saman tien lähdimme Emidion kyydissä taas Tárcolesin ohi ajaen ja takaisin sisämaahan kääntyen kohti Orotinaa.

Orotina

Lopulta pikkuteiden päässä stoppasimme klo 14:00 iltapäiväksi meille buukatun oppaan Alvaro Gutierrezin pihaan ja pihassa Alvaro oli jo täysillä töissä. Hän oli atrapilla houkutellut lähipuun latvustoon komean tulinokka-arakarin. Ja kohta atrappi soi taas ja kauempaa kuului vastaus. Pian vastaus kuului lähempää ja sitten mustakurkkumomotti lensi hienosti näkyville ja kuvattavaksi lähipuskaan. Pihapuun latvassa kävi myös terästimanttikolibri (hoffmanni).

Jarmo ja Sanna jäivät pihaan kuvaamaan Alvaron ruokinnalla käyviä lintuja, kun me lähdimme aika jyrkkään rinnemaastoon poitsaamaan Alvaron meille pohjustamia lajeja. Reissumme oli suunniteltu niin, että kohteissa oli hankalille maastokävelyille vaihtoehtona kuvausmahdollisuuksia ruokinnoilla tai muuten linturikkaissa kohteissa. Kaikki majapaikkamme olivat myös hyviä lintupaikkoja.

Aika vauhtia lompsimme kuivien ja todella äänekkäiden isojen lehtien peittämässä maastossa mäkiä ylös-alas metsään, josta alkoi heti löytyä mukavia lajeja: oravakäki, viirupää- ja oliivikipuaja, isolapionappari, mistelinapsija (parvus), pikkunapsu, isonokkaväijy, jo tuttuja vireoita ja kerttuleita mukanaan vilaukselta näkynyt loistokerttuli sekä punanokkasirkku ja lopulta näimme edessämme oksien kätköissä päivehtineen kultapöllöparin. Pöllöt olivat aika huonosti näkyvillä, joten yritimme päästä hieman lähemmäksi mutta linnut olivat yllättävän arkoja ja lennähtivät kauemmaksi emmekä halunneet niitä sen enempi häiritä.

Nähtyämme kauniin väliamerikanpikkutrogonin sekä hauskan kesylaiskuriparin stoppasimme tiheään metsään soittamaan taas atrappia. Kohta kuulimme vastauksen ja pian käsittämättömän upea pitkäpyrstötanssija lennähti soidinoksalleen. Tanssijoiden soidintanssi oli vain varhain aamulla, mutta onneksi tämä kerta kaikkiaan kaunis lintu kävi meitä edes pikaisesti moikkaamassa. Paikka oli todella pimeä, joten kuvat linnusta jäivät valitettavan surkeiksi.

Pihaan palaillessamme kuulimme kaluunakäen ja pihassa olivat Jamppa ja Sannan kuvailleet mm. ruokinnalla käyviä isomesitangaroita ja olivatpa nähneet pensasmarjukankin (affinis).

Me kuitenkin hyppäsimme pian autoomme ja lähdimme Orotinan hieman kuivemmille alueille. Pari ensimmäistä stoppia eivät tuottaneet oikein mitään, kun tyynenmerenpöllösetkään eivät suostuneet näytille. Ja aika kauan saimme soitella pikkumaakäkiatrappiakin ennen kuin kuulimme vastauksen. Lintu/linnut tulivat pikkuhiljaa lähemmäksi mutta eivät sitten millään suostuneet näytille. Kuvailimme välillä mukavasti esiin lennähtänyttä ruostevarpuspöllöä ja palasimme taas yrittämään maakäkeä. Jamppa näki linnun kertaalleen vilahtavan puskien takana maassa juosten mutta me muut emme saaneet lintua nähdyksi. Onneksi kuulimme kyllä linnun hyvin.

Yllätykseksemme alueen runsain lintu oli haarapääsky mutta näimme myös pienen parven uurrenokka-aneja sekä jokusen pikku- ja kastanjavarpuskyyhkyn, muutaman epolettiaratin sekä mustasirkkusen. Näimme myös parissa paikassa puiden latvustoissa olleita tummamölyapinoita.

Seuraavalla stopilla kuulimme lyhyesti amerikanpaksujalan ja näimme niittynaamiokerttulin ja kohta näimme myös nauruhaukan. Koska iltapäivä oli jo pitkällä stoppasimme yrittämään tyynenmerenpöllöstä uudelleen. Ja nyttenpä lintu vastasikin ensin kauempaa ja lennähti kohta vakio-oksalleen meitä paheksuvasti katsomaan.

Pari stoppia turhaan yritettyämme löysimme lopulta viirupääsirkkuliperheen ja samasta kohtaa tien varresta oikein mukavan pikkulintuparven, jossa oli sametti- ja kultakurkkusirkkusia, pari sinikardinaalia sekä naaras sateenkaarikardinaali. Saatoimme olla varsin tyytyväisiä viimeiseen stoppiimme.

Tipautettuamme Alvaron takaisin kotiinsa näimme vielä tien yli lentäneen harmaahaukkakehrääjän ennen kuin stoppasimme tienvarsiruokalaan syömään paikallisen tyylin seisovasta pöydästä. Ruokailun aikana näkyi reissun ensimmäinen tropiikkimatkijakin.

Kävimme vielä kaupassa ostamassa juomisia ja eväitä seuraavaa päivää varten ja lopulta palailimme Selva Colorille, jossa ei enää lintuhavaintoja tehty vaan ilta meni itsellä päivän havaintoja kirjaillen ja muilla arvatenkin kuvia selaillen ja huonoja kuvia poistellen.

Cararan kansallispuistossa

21.2. heräsimme taas ajoissa ja pihassa näimme mm. mustanokkatukaaneja ja parven tarhaturpiaaleja sekä kuulimme ruskoviiriäiskyyhkyn ja tummaraitahaukan ääntelyä sekä banaanikerttuleiden laulua. Olimme tilanneet hieman aikaistetun aamiaisen, jonka jälkeen ajelimme kymmenisen kilometriä seitsemäksi Cararasin kansallispuiston parkkipaikalle. Heti autosta noustuamme näimme haukan etsiskelevän ruokaa kesysti lähes keskellä parkkipaikkaa mutta valitettavasti jotkut jurpot olivat menossa liian lähelle kuvaamaan sitä kännyköillään. Niinpä meillä jäi hienot kuvat tästä kauniista kaulushaukkasesta saamatta.

Tapasimme oppaamme Santiago Adanizin ja lähdimme kohta kävelemään päällystettyä polkua pitkin Cararasin sademetsään. Jarmo ja Sanna päättivät jäädä kulkemaan omaa tahtiaan, kun tiedossa oli, että käveltävää oli useampia kilometrejä.

Alkumatkasta kuulimme purppurakyyhkyn ja kaakaokipuajan ennen kuin saavuimme jokivarteen, josta oppaamme näytti aika kaukana joen mutkan takana roikkuvan viuhkanapparin (coronatus) pesän, josta poikaset olivat hänen mukaansa vastikään lähteneet. Pian emot löytyivät lentelemästä puiden oksalta toiselle ja pariin kertaan tämä hauskan näköinen harjapää kävi aika lähelläkin meitä mutta oli lähes aina oksien takana, joten kovin hyviä kuvia emme saaneet.

Jokirannassa näkyi myös reissun ensimmäiset rusokylki- ja rantakerttulit ja kävelyä taas jatkettuamme törmäsimme meksikontulikärkeen, kaulurierakkokolibriin, useisiin äännelleisiin ruostekotingoihin, ruskopystynokkaan (genibarbis), panamansuomu-, mustaviiru-, täplä- ja viirupääkipuajaan sekä muutamaan kaakaokipuajaan eli puiden rungoilla oli elämää. Pari sinilakkitanssijaa (velutina) kuultiin mutta valitettavasti vain naaras suostui näyttäytymään.

Syvemmältä metsästä löysimme useamman jo kuullun isotinamin jälkeen tämän kookkaan kanalinnun vihdoin myös näkyville ja kuvattavaksi. Ja kuultuamme jo parikin viheltäjätrogonia (tenellus) löysimme yhden trogonin näkyville mutta tämä olikin naurutrogoni. Aika pitkän matkaa käveltyämme ja eräälle purolle päästyämme huomasin jotain kirkkaan punaista puronotkon pohjalla ja suureksi yllätykseksi se olikin pienen linnun upean värinen pää. Purossa oli rubiinitanssijapariskunta kylpyreissulla!

Oikaisimme hieman mutaisempaa reitiä toiselle polulle, jota lähdimme palailemaan takaisin päin ja pian törmäsimme armeijamuurahaisiin, joita seuraili parvi harmaakorva- ja kastanjaselkämuuria, yksittäiset viuhkapyrstömuura, harmaapäätangara sekä pikkukipuaja ja pari muuta jo havaittua kipuajaa. Myös isotinami sekä väliamerikanagouti tallustelivat metsänpohjalla näyttäytyen välillä oikein mainiosti.

Palattuamme jo lähemmäs parkkipaikkaa törmäsimme vielä harvinaisen avoimesti ruokailleisiin punanokkasirkkuun ja ruskoviiriäiskyyhkyyn sekä pariin isompaan meitä myöhemmin liikkeelle lähteneeseen linturetkiryhmään.

Ja lopulta bongauksemmekin onnistui, sillä Hanna oli toivonut mahdollisuutta nähdä erästä lajia, jota olimme jo hakeneet muutamaltakin vakiopaikaltaan mutta viimein viimeisessä mahdollisessa paikassa meillä tärppäsi ja pääsimme ihmettelemään haamumaista valkolepakkoa. Nisäkkäistä olimme toki nähneet myös apinoita – niin paikallisia kapusiiniapinoita (Panaminian White-faced Capuchin) kuin geoffroynhämähäkkiapinoita. Ja Hanna oli onnesta soikeana, kun oli viimein päässyt näkemään ensimmäiset nuolimyrkkysammakotkin.

Muita havaitsemiamme lintuja olivat olleet huppupuumuurat, taituripeukaloiset, pikkuvihervireot, virta- ja kiipijäkerttuli, vaaleavilkkuperä (sulphureipygius), kanelityranni, isotöyhtönapsu, mustalakki- ja naamiotityra, kanelibekardi ym. eli aamun kierros oli ollut erinomainen.

Kuumimman hetken päivästä huilasimme majapaikallamme mutta iltapäivällä tapasimme taas Santiagon ja lähdimme nyt toiselle polulle. Iltapäivä oli taas oli yllättävän hiljainen verrattuna aamuun mutta pian pääsimme kuvaamaan huppupuumuuraa paremmin. Sitten saavuimme varsin tallotun näköiselle paikalle, josta kuului heti hassuja ääniä ja kohta näimme ensimmäisen vauhdikkaasti edes takaisin lennelleen munkkitanssijan (aurantiacus). Näitä nättejä lintuja oli paikalla useita mutta niiden kuvaaminen oli todella haasteellista, kun niillä oli niin tolkuton vauhti päällä. Samalla paikalla näkyi nimensä mukaisesti aika paljon helpomminkin kuvattava lintu – kesylaiskuri.

Kuvattuamme hetken näytillä ollutta naurutrogonia, vilahti viereisessä puskassa pitkänokkainen isopeukaloiskerttu (melanurus) ja lopulta pääsimme näkemään jo pitkään haussa olleen toisen pitkänokan – ruostepyrstöjakamarin.

Ollessamme jo lähellä tietä ilmestyi puskista eteemme tutun näköinen nisäkäs – valkohäntäkauris! Enpä olisi uskonut, että meillä tuttu elukka tulee täällä vastaan. Mutta amerikoistahan laji on Eurooppaan tuotukin. Parkkipaikalla näkyi vielä pieni parvi kultahupputangaroita ja matkalla kämpille näkyi amerikanhiirihaukka.

Iltapäivällä ehdimme vielä kierrellä hieman Selva Colorin pihamaastossa ja löysimme mm. meksikonaratteja, pikkuraitatikan, ruusubekardin, tarhaväijyn, meksikontyrannikipuajan, sääskikertun (bilineata) ja illan alkaessa hämärtää lensi terassimme yli viheltäjähiirihaukka, muutamia harmaasinipääskyjä ja useampikin pieni parvi savuvyökiitäjiä. Huoneemme seinältä poistimme reissumme komeimman hämähäkin, joka oli arvatenkin paennut ulkona kipittävää muurahaisarmeijaa.

Tárcolesjoella

22.2. herätys oli aikaisin ja pian lähdimme ajamaan kohti Tárcolesjokea ja olimme lopulta Jungle Crocodile Safarin varsin komeassa keskuksessa turhankin aikaisin. Paikalta ei valitettavasti saanut mitään aamiaiseksi sopivaa, mutta onneksi pihamaastosta löytyi heti mm. mustahaukka ihmeteltäväksemme.

Venekuskimme saapui kellontarkasti siten, että kuudelta olimme nousemassa veneeseen ja lähdimme joelle. Saimme valittavaksemme joko ylä- tai alavirtaan menon, mikä oli tietysti aika hankala päätös näin yhtäkkiä tehtäväksi, mutta arvelimme mangrovelajistoa olevan paremmin lähempänä jokisuuta ja niinpä lähdimme matkaan.

Heti alkoi löytyä katseltavaa ja kuvattavaa, kun pari myskisorsaa näkyi uimassa ja rannalla päivysti useita lajeja haikaroita sekä kahlaajia. Joen yli lensi myös useampi parvi keltaniska-amatsoneja ja mangrovepääskyjä lenteli joka puolella. Vaikka vielä oli turhan hämärää tuli kuvia räiskittyä mm. valkoiibiksistä, amerikaniibishaikaroista, isoviherkalastajasta, ruusukapustahaikaroista, amerikanharmaa-, jalo-, sini-, karibian-, lumi-, viher-, yö-, kruunuyö- ja isotiikerihaikarasta.

Venekuskimme ei ollut mikä tahansa heppu vaan Aratinga oli osannut järjestää meidän kuskiksi kaverin, joka todella osasi hommansa erinomaisesti ja mikä tärkeintä hän tunsi linnutkin oikein hyvin. Niinpä mangroveen paremmin päästyämme pointsasimme pian panamannapsun ja näimme myös mm. mustasirkkusen sekä viisi lajia kalastajia, joista sepelkalastaja oli meille uusi tuttavuus ja amerikankääpiökalastajaa päästiin kuvaamaan vähän paremminkin.

Tuulinen keli oli ollut haittanamme koko alkureissun ja nyt päätarget-lajimme ei venekuskimmekaan mielestä ollut todellakaan helppo löydettävä – etenkään tässä kelissä. Tähyilimme kuitenkin koko ajan mangroven seassa olleita violetteja kukkapuskia ja jo muutaman suomukolibrin löydettyämme näimme kuin näimmekin endeemin mangrovekolibrin, mutta äkäinen suomukolibri hyökkäsi sen kimppuun ja saman tien molemmat olivat tiessään. Ja aivan samalla tavalla kävin toisessakin paikassa mutta onneksi tämän jälkimmäisen mangrovekolibrin ehti kaikki meistä nähdä.

Kohta tulimme kohtaan, jossa puissa lepäili ja hoivaili höyhenpukujaan iso parvi keisarifregattilintuja seuranaan ruskopelikaaneja, oliivimerimetsoja sekä jokunen amerikankäärmekaula. Myös tutun näköinen kalasääski pääsi kuviin.

Seuraava targettimme mangrovevireo näyttäytyi pienen yrittämisen jälkeen sitäkin paremmin ja siitä saatiin kivat muistokuvat otetuksi. Sen sijaan upean värikkäät mangrove- ja kolokerttulit eivät juuri poseeranneet. Hanna nyppäsi vauhdista puskan sisällä piilotelleen mangrovekäen, joka pienen odottelun jälkeen suostui hieman esille. Mutta vielä ujompia tapauksia olivat kauhean ryteikön sisältä juuri ja juuri näkyneet hauskat ruuhinokat.

Palaillessamme jo joen pääuomalle kuulimme ja näimme pippurivireon, muutaman parin tropiikkipiivejä (bogotensis) sekä muutaman ylitsemme lentäneen etelänsirkkahaukan. Metsikön siimeksessä näkyi myös pari mustahaukkaa. Bongasimme myös hauskan viiruselkälepakkorivin, jotka eivät suinkaan roikkuneet oksalla päät alaspäin vaan olivat tiiviisti painautuneina puuta vasten näin erinomaisesti maastoutuen.

Paluumatkalla kuvailtiin tietysti lisää haikaroita ja kalastajia, pointsattiin viiruselkäturpiaali ja hiekkarannalla päästiin vähän katsomaan ja kuvaamaan kahlaajiakin mutta etenkin sirrit olivat aina turhan kaukana ja lopulta vain amerikan- ja tundrasirri saatiin määritetyiksi. Muuta kahlaajalajistoa edustivat runsaana esiintynyt amerikansipi ja kanadantylli, tundrakurmitsat, amerikanpikkukuovit, muutama karikukko ja preeriaviklo sekä parit paksunokka- ja sepeltyllit.

Ollessamme jo palailemassa keskuksen laituria kohti kuului rannasta jokipeukaloisen laulu ja ylitsemme lensi komea muuttohaukka. Ja koska emme vielä olleet nähneet kuin yhden aika keskenkaisvuisen amerikankrokotiilin kävimme vielä laiturin toisella puolella katsomassa yhtä kunnon mörköä.

Pari stoppia vuoristossa

Sitten olikin aika taas pakata kaikki tavarat Hiaceemme ja lähteä pitemmälle siirtymälle.

Ajomatka kulki alkuun rannikkoa seuraten etelään mutta rannikko oli todella asuttua ja tie kulki sen verran kaukana merestä, että havainnot jäivät keskipäivän helteessä taas todella vähiin. Jokunen soreahiirihaukka, tropiikkimatkija sekä yksittäinen pikkujalohaukka nähtiin mainittavimpina.

Pitkän ajon jälkeen kurvasimme sisämaata kohti ja aloimme nousta vuoristoon. Ja lopulta kurvasimme Mirador Valle Del Generalin ravintolan pihaan, jossa oli erinomaiset ruokinnat – siis niin ihmisille kuin linnuillekin. Paikka on erittäin suosittu ja linturyhmiä ja muita matkailijoita kävi paikalla jatkuvana virtana.

Linturuokinnan liepeiltä löytyi heti punaperätangaroita, violettisapeli- ja vihersäihkykolibreja sekä yksittäiset rusko-orvokki- sekä säiläkolibri ja maassa tiskivesien poistoputken päässä pienen kopin alla tepasteli mölymangrovekana (cajaneus) riisejä ym. tähteitä syömässä.

Kohta hedelmäruokinnalle tupsahti kaunis naaras kardinaaliseppä, tulipunaisen kesätangaran yrittäessä huonolla menestyksellä piilotella puskan siimeksessä. Muita ruokinnan vierailijoita olivat idänlehtoturpiaalit, viherkardinaali, kauniit hopeakurkku- ja kultahupputangarat ja sitten puskiin saapui vielä hauska panamankaklattajakolmikko. Linnut hieman häiritsivät omaa ruokailuamme…

Isoviirusirkku kävi ruokinnan alla vain kertaalleen nopeasti ja kun muut olivat maksamassa ruokiamme, näin todella lyhyesti värikkään lintuparin aika kaukana olevan puun latvustossa ja otin niistä äkkiä muutaman kuvan. Kuvista linnut tunnistuivat sinipäämarjukoiksi.

Ajomatkaa oli vielä jäljellä mutta lopulta kurvasimme nousemaan jyrkkää rinnettä ja nousimme aina puurajan yläpuolelle vuoren huipuille jatkaen aina tien päähän asti Cerro Buanavistan antennien viereen.

Vuoren huipulla kasvoi todella tiheää pusikkoa, josta pienellä odottelulla alkoi löytyä lintuja. Ruusukurkkukolibreja löytyi heti useita ja kohta löysimme myös pari laavajunkkoa, sypressikerttuleita, lyijypuhkojia ja näitä tumman harmaita vilahtajia parin muun saman näköisen lajin varalta tarkistellessa tulin kuvanneeksi puskan keskellä lyhyesti ja huonosti näkyneen panamanrastaan.

Lopulta atrapin soitteluun kuului vastauksia paristakin suunnasta ja yhden nätin vuoripeukaloisen saimme todella hienosti näytille. Peukaloiskuvailun jälkeen saimme yhden jo pitempään kuuluneen ääntelijän vihdoin näkyville ja se paljastui isojalkasirkuksi. Sitten kävelimme hieman tietä alemmaksi ja seuraavista isommista puskista löysimme useita mustaposkikerttuleita, tiaistangaroita ja laavarastaita ja lähistöltä myös yksittäiset vuorielenian, sitruunakerttulin sekä nokipääsiepparin. Taivaalla lensi parikymmentä kauluskiitäjää. Yhdellä löytämällämme laavajunkolla oli jalassaan värirengas, joten joku tätä harvinaista lajiakin tutki.

Mutta aika riensi ja matkaa oli jatkettava vaikka antenneilla olisi kyllä viihtynyt pitempäänkin. Niin tämä kuin Vista Generalin ravintolakin olivat paikkoja, jotka olimme päättäneet lisätä matkaohjelmaan matkanjärjestäjämme vinkistä.

San Gerardo de Dota

Enää ei ajoa ollut paljon jäljellä ja lopulta kurvasimme San Gerardo de Dotan laaksossa sijaitsevan Cabinas Miriamin pihaan. Itse en ainakaan millään malttanut alkaa kirjautumaan asiakkaaksi ja ottamaan huoneita vastaan, sillä valoa oli vielä ja ravintolan terassin ruokinnoilla kuhisi toinen toistaan värikkäämpiä uusia tuttavuuksia. Onneksi emme selvästi olleet ensimmäiset lintufanaatikot paikalla, joten ihailtuamme ja kuvailtuamme tovin liekkitangaroita, ruusukurkku-, huppu- (spectabilis), viherorvokki- (cyanotus) ja ruskopilvikolibreja (cinereicauda) sekä terhotikkoja, maltoimme lopulta tarttua muodollisuuksiin, jonka jälkeen pääsimme majoittumaan mökkeihimme.

Mökkimme kuistilta avautui aivan upea maisema laaksoon ja ruokailun jälkeen kuistilla olikin mukava kuunnella useammankin tummakehrääjän ääntelyä.

23.2. herätys oli aikain todella aikaisin. Jarmo ja Sanna halusivat keskittyä Miriam’sin ruokinnan lintujen kuvaamiseen, kun ei oikein ollut tarkasti tiedossa, minkälaisiin maastoihin päivän ohjelma meidät veisi. Tilauksessa kuitenkin oli yksi aivan erityislaatuinen lintu, jota ei välttämättä löytyisi ihan helposti sekä tietysti kasapäin muita lajeja, jotka kuitenkin pääsääntöisesti olivat metsien asukkeja.

Tapasimme oppaamme Raul Fernandezin klo 5:30 ja hän oli liikkeellä omalla isolla maastoautollaan, johon olisimme hyvin Hannan kanssa mahtuneet, mutta Emidio meinasi, että kun hän nyt kuitenkin oli jo hereillä, halusi hän lähteä kuskiksemme. Niinpä saimme näin Hannan kanssa molemmat etupenkin paikat, kun itse hyppäsin Raulin ja Hanna Emidion kyytiin. Ajatuksena oli myös, että jos tilanne vaatisi, voisi Emidio tällä järjestelyllä pikaisestikin hakea Jampan ja Sannan jotain löytämäämme bongaamaan.

Yö oli ollut todella kylmä ja maasto oli osin jopa kuurassa. Lämpötila oli käynyt yön aikana pakkasella. Itse en ihan näin kylmiin keleihin ollut varautunut, joten varsin kesäisissä vaatteissa olisi voinut tulla vilu, jos ei olisi ollut niin innoissaan…

Aamu alkoi tietysti heti legendaarisen mayaketsaalin etsimisellä. Raul kertoi, että edellispäivänä ketsaalia oli haettu koko päivä ja neljän tunnin hakemisen jälkeen oli nähty yksi lintu, joka kuitenkin oli aika pian kadonnut ja koko muuna päivänä ei lajia ollut löytynyt, vaikka etsijöitä oli ollut runsaasti. Ja nyt laaksossa oli Raulin mukaan poikkeuksellisen paljon ketsaalin etsijöitä – juuri nyt meidän lisäksemme jopa toistasataa!

Heti ensimmäisellä pysähdyksellämme tielle tupsahti jostain muutama lintu, jotka määrittyivät hämärästä huolimatta rosvorastuliksi, ruskolakkirastaaksi ja purokerttuliksi ja lähipuuhun ilmestyi upea smaragditukaani (caeruleogularis). Ja kohta kaukaa laakson toiselta puolelta kuului mayaketsaalin kaksiosainen vihellys. Raul yritti viheltelemällä houkutella lintua lähemmäksi mutta sitä ei nyt napannut, se jatkoi vain viheltelyään kohta toisenkin linnun kuuluttua vielä kauempaa.

Ketsaalin hakijoiden oppailla oli käytössään radiopuhelimet, johon Raul kertoikin havainnostamme ja samalla sai kuulla, miten muilla meni. Raulin vielä puhuessa puhelimeensa näimme tiellä käyneen panamanrastaan. Metallisesti laulavia rosvorastuleita lauloi useita ja myös jokunen harmaametsäpeukaloinen kuultiin.

Kohta Raul sai tiedon, että ketsaali oli löytynyt mutta kaukaa laakson päästä. Hän tietysti kysyi, haluammeko saman tien lähteä bongaamaan ja kertoi asiallisesti, että tämä hyvin todennäköisesti tarkoittaisi monen matkan varrella mahdollisen lajin nuijaamista. Me halusimme tietysti keskittyä kunnon retkeilyyn ja koskapa Raul oli jo paljastunut niin raudan lujaksi orniksi, luotimme löytävämme ketsaalin kyllä keskenämmekin. Niinpä emme lähteneet hötkyilemään vaan jatkoimme ihan rauhassa omaa retkeämme.

Seuraavalla pysähdyksellä kuului vienoääninen peukaloiskerttuli ja saimme tämän erittäin piilottelevan linnun hetkeksi näkyviinkin. Ja jotenkin ihmeellisesti onnistuin saamaan linnusta yhden oikein erinomaisen kuvankin. Vaikka kamerani ottaa 20 kuvaa sekunnissa, lintu näkyi vain sarjan ensimmäisessä kuvassa.

Jatkettuamme taas laaksoa eteenpäin pyrähti kohta edestämme oksistosta lentoon pari isoa mustasakua, joita myöhemmin näkyi lisääkin. Pysähtelimme laaksossa useita kertoja ja joka stopilla Raul nyppäsi lajeja hyvin äänestä. Elikseksi ropisi pilvimetsärastasta, töyhtösiepparia, kaunista liekkikerttulia sekä latvus- ja okrapiiviä, joista jälkimmäisiä kuulimme jopa kolme ja yhden saimme lyhyesti näkyvillekin. Mukava oli myös nähdä tuiki tavallisen näköinen ampuhaukka päivystämässä puun latvassa.

Sitten Raul sai tiedon, että naaras ketsaali oli nähty hieman tietä eteenpäin. Emme pitäneet mitään kiirettä, mutta lopulta meillä oli ajoa vain muutamia satoja metrejä. Sitten törmäsimme aivan käsittämättömään ihmispaljouteen! Ensimmäiseen ketsaalin ei lopulta ollut kukaan kerinnyt, joten tänne oli tullut kaikki! Paikalla oli oikein kunnon Big Twitch! Tien varressa oli henkilö- ja pakettiautoja ristiin rastiin sekä ainakin pari isoa linja-autoa! Ja parin sadan metrin päässä näkyi useiden kymmenien bongareiden joukkio! Onneksi emme olleet lähteneet heti aamusta tähän hullunmyllyyn mukaan.

Kävelimme aikalailla rauhassa porukan luokse ja Raul pian tulkkasi meille tilanteen, että naaras ketsaalin oli nähty jonkin aikaa aiemmin lentävän aukean keskellä olleeseen suureen puuhun. Kaivoin lämpökameran esille ja ehdin juuri löytää kirkkaana näkyvän pisteen puusta ja ollessani sanomassa tästä muille, näin paljain silmin naarasketsaalin lähtevän lentoon. Huusin linnusta saman tien ja oletettavasti moni muukin kuin meidän lähellä olleet näki linnun lentävän aukean poikki ja katoavan metsään.

Porukka alkoi hälistä ympärillä ja valtaosa jo poistua paikalta, kun huomasin, että naaraan perään oli lähtenyt aivan käsittämättömän upean pitkäpyrstöinen koiraskin. Varmaan jokunen tämänkin näki, kun asiasta äänekkäästi taas kerroimme.

Aamun päätavoite oli täyttynyt, kun mayaketsaali oli nähty mutta maha ei todellakaan ollut täynnä, sillä kuvaa emme linnuista olleet saaneet lainkaan. Mutta päätimme ottaa vastaan mitä tarjolla on ja jatkaa paineetonta retkeämme.

Kultakulmamarjukka ja amerikankäpytikka jäivät toistaiseksi vain kuulohavainnoiksi ja kohta parkkeerasimme Hotel Savegren pihaan, jonka vieressä olevalla linturuokinnalla oli aika nauttia Miriamsilta mukaan saamamme aamupalat. Raul lähti hetkeksi käymään jossain sillä aikaa, kun me katselimme ja kuvailimme ruokinnan lintuja ja siinä ohessa maltoimme juuri ja juuri haukata itsekin jotain.

Idänlehtoturpiaaleja, punarintakardinaaleja, kipinäkolibreja, kaunis koiras ruskopilvi- (cinereicauda) ja muita Miriamsilta tuttuja kolibreja ja tangaroita ym. Ja aivan kuten Raul oli sanonut, kohta ruokinnan takana olleisiin puihin saapui pieni parvi kauniita isosilkkitilhiä.

Raulin palattua olimme pian valmiit lähtemään pitemmälle metsäkävelylle Savegren poluille. Raulin isä oli myös lintuopas ja hän oli ystävällisesti ilmoittanut löytäneensä oman ryhmänsä kanssa muutaman liekkiniskaviiriäisen, joita yhä piti hallinnassa parkkipaikalta lähteneen polun alkupaikassa. Pääsimmekin katsomaan ja kuvailemaan näitä varjossa maata kaivaneita hienoja kanalintuja oikein mukavan lähietäisyydeltä.

Aamu oli jo pitkällä ja metsässä oli aika hiljaista mutta löydetyt linnut olivat aina toinen toistaan mielenkiintoisempia. Viirurintaorneerosta Raulkin hieman innostui ja kohta löytyi myös useita punaorneeroja, kaitanokkakipuaja, costaricanvireopari, kaunis suruvyökerttuli, viiruvihernappaaja (olivaceus), pilvimetsäsieppari ja jo vähän pitemmälle käveltyämme kuului aika kaukaa costaricanvarpuspöllön viheltelyä. Kuulimme myös muutamia rusokyyhkyjä.

Jatkettuamme polkua pitkin näimme ensin pari kauniin vaaleanruskeaa okrapeukaloista ja kuulimme pari keltavatsatilkiä sekä kirjobekardin, joita kuului myöhemmin pari lisää ja naaras nähtiinkin. Sitten kova etsimisemme niin atrapoiden kuin lämpökameralla seuloen palkittiin, kun kaukaa edestämme kuului panamanpöllösen viheltely. Raul meinasi, että pöllö oli jostain siirtynyt pois vakioreviiriltään ja oli nyt niin kaukana, ettei tämä halunnut häiritä sitä enempää. Tämähän tietysti meille sopi, sillä lintujen hyvinvointi on aina etusijalla ja meille kyllä kelpasi äänihavaintokin.

Olimme polun alkupäässä tavanneet aamukävelyllä olleen rouvan, joka oli kertonut Raulille nähneensä polun varressa mayaketsaalin. Kohta Raul sanoi meidän olevan lähellä paikkaa, jossa ketsaali oli ollut. Ja eipä aikaakaan, kun näin edessämme polun yläpuolella oksalla olleen aivan käsittämättömän upean koirasketsaalin! Otimme tietysti saman tien pakolliset kuvat ja kohta Raul kehotti meitä kokeilemaan lähestymistä. Lähestyimme varovasti ja lintu ei ollut meistä millänsäkään mutta lennähti ihan jostain muusta syystä vähän etäämmälle. Jatkoimme polkua sen perässä ja kohta se taas näkyi lentämässä ja nyt se laskeutui oikein mukavan avoimeen paikkaan. Pääsimme oikein mukavalle hollille ja kamerat lauloivat äänetöntä lauluaan – nykykameroistahan ei kuulu mitään ääntä…

Kohta ketsaali otti ja lennähti polun vieressä olleen kelon kylkeen, jossa näkyi pesäkolon aloitus! Nyt vasta kuvaustilanne olikin kohdillaan! Ja koska kelo oli aivan polun vieressä eikä polun ulkopuolella kuitenkaan pystynyt kulkemaan, oli meidän joka tapauksessa ohitettava ketsaali tavalla tai toisella, joten me yritimme tehdä ohituksen mahdollisimman varovaisesti mutta tietysti koko ajan kameroiden läpi lintua katsoen ja sitä kuvaten. Lopulta lintu näytti taas lentävän jostain ihan muusta syystä kuin meidän takia vähän syrjemmälle ja pystyimme ohittamaan kelon ja jatkamaan matkaamme onnellisina! Raulkin meinasi, että olimme todennäköisesti nähneet sellaisen tilanteen, jonka kaikki paikalla käyvät haluaisivat nähdä, mutta juuri kukaan ei ollut moista nähnyt. Toivottavasti lintu saa aloittaa pesintänsä ilman kauheaa bongaushärdelliä polulla. Onneksi pesäpaikka oli polun kaikkein kauimmassa nurkassa, joten suurimmasta osasta turisteja ei olisikaan tänne asti kävelijöiksi.

Polun loppuosassa löysimme vielä kultakardinaalin, hiiri- ja panamantangaran, muutama pisara- ja pari hassua keltaviiksiorneeroa (lawrencii), andienvireota, keltahoususirkun sekä useammankin hopeakorvatapakulon, joista lopulta saimme yhden parin näytille. Raul meinasi, että oli tainnut nähdä naarastapakulon vain kerran aiemmin. Myös pari käkitrogonia kuultiin sekä taas yksi pippurivireo. Lyhyellä näköalapaikkastopilla näimme taivaalla pari upeaa amerikansirohaukkaa. Mayaketsaalejakin kuultiin muutama lisää ja päivän loppusaldo oli lopulta kolme nähtyä ja kuusi kuultua.

Palattuamme parkkipaikalle ja ollessamme autolla laskeutumassa takaisin hotellille näimme rinteen ruderaatissa parven pikkutiklejä. Hotellilla kiittelimme Raulia yhdestä parhaista linturetkistä, mitä olimme koskaan tehneet ja vaihdoimme yhteystietoja, josko tapaisimme joskus toistekin jossain.

Emidion kyydissä palailimme Miriamsille, jossa Jamppa ja Sanna yhä vain kuvailivat lintuja ravintolan terassille. Heillekin päivä oli ollut tuottoisa – kuvia oli tullut muistikorttikaupalla! Kun kysyin Jampalta, oliko paikalla mitään eliksiä meille tarjolla, osoitti hän sormellaan viereiseen puskaansa ja aivan siinä Jampan vieressä kökötti puskassa kaunis tulikurkkukolibri. Ruokinnalla näkyi myös punahäntäorava, kaunis kultakulmamarjukkapari, lyijypuhkoja sekä amerikankäpytikka.

Ruokailun ja pikkuhuilin jälkeen otimme suunnan taas Savegre Hotellille ja kuvailimme iltapäivän koko porukalla ruokinnan linnustoa.

Savegrella ylitsemme lensi heti komea amerikanhiirihaukka ja ruokinnalla riitti taas kuhinaa ja kuvattavaa. Uusia retkilajeja ei kuitenkaan ruokinnalla käynyt, joten kävin itse kuvaamassa lähipuissa yhä viihtyneitä mutta inhottavan hyvin oksien takana piilotelleita isosilkkitilhiä ja näin ohessa valkoniskasirkun.

Ylitsemme lensi useita isoja parvia raita-aratteja sekä pari keltasiipiarattia. Kävin itse vielä kävelemässä jokivartta parin kilometrin matkan edes takaisin mutta havainnot jäivät pitkälti jo tuttuihin lajeihin – pari koskinapsijaa sentään näkyi.

Tarpeeksi kuvailtuamme palasimme Miriamsille, jossa taas syötiin ja ilta meni samoissa askareissa kuin joka ilta eli itsellä havisten kanssa ja muilla kuvien kanssa värkätessä.

24.2. heräsimme ajoissa ja suuntasimme pihalle, jossa viheltelimme ketsaalia, josko aika runsaaksi paljastunut laji kuuluisi pihaankin, mutta vastausta ei kuulunut. Heti kun ravintolan puolella näkyi liikettä suuntasimme terassille kuvaamaan ja saimmekin vielä mukavia kuvia tutuista ruokinnan vieraista, joista aiempaa paremmin päästiin kuvaamaan pilvimetsärastasta, keltahoususirkkua, kultakulmamarjukkaa sekä smaragditukaania (caeruleogularis).

Aamupalan jälkeen viheltelimme terassilla vielä hetken mayaketsaalia ja kuinka ollakaan vastarinteestä kuului vastaus. Lintu ei kuitenkaan tullut lähemmäksi mutta mikä mukavinta koko porukkamme sai nyt linnusta havainnon. Sitten lähdimme ajamaan kaikki tavarat mukanamme.

Casa Tangara Dowii

Noin 40 minuuttia ajon jälkeen klo 8:00 kurvasimme Casa Tangara Dowiin pihaan. Kyseessä oli yksityinen paikallisen ornin pihaansa rakentama ruokintapaikka, jolla kävi muutamia erikoisuuksia.

Tapasimme isäntämme ja seurasimme tätä sisään hänen olohuoneeseensa, jossa istuimme sohville isojen osittain avattavien ikkunoiden taakse. Sovimme kuitenkin yrittävämme hoitaa arat linnut ensin ikkunan takaa ja avaavamme ikkuinoita vasta, kun valoa olisi paremmin kuvaamista varten.

Valkoniskasirkku ja keltahoususirkku saapuivat jo hämärissä ja kohta talon reunustaa käppäili paikalle myös purppuraviiriäiskyyhky.

Seuraavat uudet lajit olivat ruskoniskasirkku sekä sammaltangara ja sitten saapuivat paikalle myös paikalle panamantangarat (Tangara dowii), joiden mukaan paikka oli saanut nimensä. Ruokinnalla vieraili myös muutama sievän näköinen pieni tummariisirattu (Dusky Rice Rat) ja muutamia parvia amerikansepelkyyhkyjä näkyi lennossa.

Kävin itse pihalla hieman kävelemässä ja näin parit sisältä vain vilaukselta nähdyt purppurapilvikolibrit ja ruskolakkirastaat sekä vuorielenian ja mistelinapsijan (parvus). Sisälle palattuani oli valo jo parempi kuvausta ajatellen.

Kävimme Hannan kanssa kävelemässä pihamaastossa olleen pienen luontopolunkin mutta ilman mainittavia havaintoja. Isäntä lupasi tulla huutelemaan mikäli vielä odottamamme valkokurkkupyyt saapuvat ruokinnalle. Pyyt kyllä käyvät joka päivä ruokinnalla mutta mitään aikataulua niillä ei ole. Pyitä ei kuitenkaan tällä kertaa meidän aikataulumme puitteissa näkynyt ja kymmenen aikaan meidän piti lähteä pitkälle ajomatkalle.

Olimme joku päivä lounaalla käydessämme nähneetkin paikallisissa uutisissa kuvaa maanvyörymästä ja nyt selvisi, että tämän maan yhden pääteistä tukkineen maavyöryn raivaus oli yhä kesken ja tietysti juuri suunnittelemallamme reitillä. Niinpä meillä oli tiedossa vielä pitempi kierto, jotta pääsisimme ajamaan kohti pohjoista. Mutta nyt ajaisimme samaa reittiä edes takaisin, mikä mahdollisti meille toisenkin pysähdyksen eräällä mielenkiintoisella kohteella, jolla olimme suunnitelleet pysähtyvämme paluumatkalla.

Chinchona

Ajo oli pitkä mutta lopulta aloimme nousta vuoristoon ja viimein parkkeerasimme Chinchonan maisemaravintolan pihaan ja kävelimme ruuhkaisaan ravintolaan, jossa oli useampikin iso lintuturistiporukka ruokinnan lintuja katsomassa ja kuvaamassa.

Valitsimme itsellemme pöydän vähän kauempaa ja tilasimme ruoan mutta samalla kuitenkin jo kuvailimme ruokinnan linnustoa. Ja kun porukka vähän väheni, pääsimme keskittymään kuvailuun paremminkin.

Ja kuvattavaahan riitti, sillä hedelmäruokinnalla kävi tangaroita ja kaikkea muuta värikästä ja useilla kolibriruokinnoilla pörräsi toinen toistaan kesympinä erilaisia kolibreja aivan ihmisten päitä hipoen.

Upeita punahuivitangaroita sekä jo tuttuja punaperä-, hopeakurkku-, piispa- ja palmutangaroita, idänlehtoturpiaaleja, kardinaaliseppäpari, viherkardinaaleja, kastanjakultapyrstöjä, smaragditukaani (caeruleogularis), pari mustasakua sekä lopulta tiedossamme ollut paikallinen harvinaisuus viikunatangarakin saapui hedelmäruokinnalle.

Lukuisten vihersäihky-, violettisapeli- ja ruostepyrstökolibrien lisäksi näimme endeemejä kuparitaskukolibreja sekä valkopilvi-, suru- ja vihererakkokolibrin.

Mutta lopulta oli taas jatkettava matkaa. Vauhdista näimme jokusen karhepääskyn, joista pari tunnistettiin etelänkarhepääskyiksi sekä pari amerikansirohaukkaa.

La Selvan alueella – Selva Verde

Perille Selva Verde Lodgella kävimme hakemassa respasta avaimemme ja majapaikkamme olivat tien toisella puolella mökeissä, jonne oli tien päästä melkoinen kiipeäminen portaita pitkin. Mökit kuitenkin olivat aivan keskellä upeaa metsää ja niiden takana alkoi kunnon sademetsä, joten olimme taas lähellä luontoa. Mökeille johtavan tien varressa oli lampia, lintuja houkuttelevia istutuksia ja kokonaan katettu ja öisin valaistu luontopolku hotellille. Retkeily onnistuu silloin sateellakin.

Heti ensimmäiset havaitsemamme linnut olivat aroja, jotka ääntelivät puiden latvustojen kätköissä. Äänet eivät kuulostaneet aivan niin ruman rääkyviltä, joten epäilimme jo kyseessä olevan panamanaroja ja pian näimmekin useamman panamanaraparven lentävän ylitsemme.

Illalla käppäilimme Hannan kanssa vielä lähimaastossa ja pihan lätäköllä päivysti viherkalastaja ja taivaalla lenteli parvina jauho- ja punaotsa-amatsoneja (autumnalis), jokunen meksikonaratti sekä pari harmaaperäkiitäjää.

Illallinen nautittiin hotellin ruokalassa, jossa ryhmien tilaamat ruoat tarjoiltiin. Erikseen maksamalla olisi voinut ruokailla myös hienommassa alakertaravintolassa. Hotellialue oli rehevää metsää ja aivan kävelytien varrella olleessa vesialtaassa päivysti silmälasikaimaani. Erilaisia sammakoita kuului paljon mutta emme oikein löytäneet kuin isoja agakonnia. Tien yli viiletti iso näätäeläin taira ja ainoa lämpökameralla löytynyt lintu, jota päästiin kunnolla katsomaan oli yllättäen amazonianmomotti.

25.2. heräsimme aikaisin ja suuntasimme pihamaastoon käppäilemään. Oli kiva kuulla pitkästä aikaa kunnon aamuhuudot, kun tummamölyapinat availivat äänijänteitään. Punanokkasirkkusperhe ja pikkuvihernapsijat sekä amazonian- ja leveänokkamomotit olivat äänessä ja valkometsäpeukaloinen lauloi. Viheltäjähiirihaukka päivysti valaisintolpan nupissa ja tunnistimme äänessä olleet kaappariattilan, kaakaokipuajan sekä kastanjaselkämuuran. Samoja papukaijoja sekä panaman- ja puna-aroja lensi ylitsemme ja kukkivilla pensailla kävi kukkia imeksimässä kauluri- sekä pohjanerakkokolibri (longirostris).

Picos y Plumas

Haettuamme mukaan tilaamamme aamiaisen respasta, lähdimme ajamaan ja noin 40 minuuttia myöhemmin kurvasimme klo 8:00 Picos y Plumasin pihaan. Tapasimme talon isännän Jairo Lacayon, joka johdatti meidät terassilleen, jossa oli taas aivan käsittämättömän upeat ruokinnat.

Pian oli ruokinnalla kuhinaa, kun niin turkoosi-, iso- kuin säihkymesitangarat, viher- ja keltakruunumarjukat, punahuivitangarat sekä muutamat jo muilta ruokinnoilta tutut lajit tungeksivat hedelmätarjonnalle. Myös isompia lintuja saapui banaaneja popsimaan; valkokulmatikkoja, kastanjakultapyrstöjä mukanaan yksi seepiakultapyrstökin, punaperäkasikki (microrhynchos), naamioväijy, maiskuttajakardinaali sekä upeat täpläarakarit ja mustanokka- ja rikkitukaanit!

Eikä tässä vielä ollut kaikki, sillä kolibrejakin riitti! Mesikolibri oli valtalaji mutta myös suomu-, pensashohto-, sinirinta- kuin tietysti ruostepyrstökolibrejakin kävi ruokinnoilla. Ja ohitsemme jo pariin kertaan salaman nopeasti vilahtanut hyvin pieni kolibri paljastui kaulurierakkokolibriksi, joka oli oppinut käymään ovesta sisällä keittiössä olevalla omalla ruokinnallaan välttäen näin yhteenotot isompien sukulaistensa kanssa. Jairo kantoi ruokinnan meille terassille näytille siten, että kolibri lensi ”kukan” mukana siitä samalla sokerivettä imeksien.

Eikä tässäkään vielä ollut kaikki vaan Jairolla oli tarjolla vielä parit bongauksetkin, joiden kohdetta emme tienneet emmekä alkaneet kyselemäänkään. Niinpä kun ruokinnalla kaikki tuntui olevan nähtynä ja kuvattuna, hyppäsimme Hannan ja Jairon kanssa Emidion kyytiin ja kuitattuamme vauhdista reissun ensimmäisen hallavalaiskiaisen jatkoimme läheisen meidät metsän reunaan, josta lähdimme kävelemään liejuista polkua metsään.

Selvästikään ensimmäisessä paikassa, jota tarkisteltiin ei oltu kotona ja muutenkin metsässä oli varsin hiljaista, sentään savumuura ja kuusisieppari nähtiin. Lopulta saavuimme kohtaan, josta näkyi iso puu ja sen latvassa omituinen vaalea möykky – isopökkelökehrääjä! Ja vain pieni kävely lisää ja oksistosta tuijotti meitä upea töyhtöpöllöpari!

Olimme jo hieman aikataulusta jäljessä mutta kun meille vieläkin oli ohjelmaa tarjolla jaksoimme tietysti kahlata vielä kultapöllöpariakin katsomaan, vaikka lajin olimme jo alkureissusta nähneet. Pöllöt on kuitenkin aina vaan niin kivoja! Paluumatkalla autolle näimme vielä pienen porukan muurahaistangaroita ja vihernappaajan sekä hauskoja katoksi leikatun banaaninlehden alla päivää roikkuen viettäneitä leikkoja eli lehtikuonolepakoita, niin valkoisia valkohankkoja (White Tent Bat) kuin ruskeita ”pitkäkuonolepakoita” (Long-nosed Bat). Puiden juurakoilla kiipeili muutamia kirkkaan oransseja ja sinijalkaisia mansikkanuolimyrkkysammakoita.

Vauhdikkaan kävelyn ansiosta olimme kuitenkin ihan sopivasti ajoissa ja Jamppa ja Sanna olivat taas täyttäneet muistikorttejaan sillä aikaa, kun olimme olleet metsäkävelyllä. Oli aika kiitellä Jairo ja täytyy kyllä antaa isot suositukset tälle paikalle! Vaikka Jairo ei itse ole lintuharrastaja eikä edes kuvaaja, oli hänellä kaikki järjestelyt aivan viimeisen päälle! Paikkaa ei löydy lainkaan eBirdistä ja muutenkin paikasta löytyy tietoa hyvin vähän, mutta isäntä kyllä toivoi kovasti lisää kävijöitä. Jairolla on facebook sivut, joiden kautta kuvausvuoron voi varata.

Nectar & Pollen

Ehdimme hyvin käydä syömässä ja jatkoimme sitten pikkumatkan yhteen itse varaamaamme paikkaan Nectar & Pollenille. Valitettavasti keli oli muuttunut pilviseksi ja alkoi myös sataa.

Normaalisti oppaana toimiva isäntä oli estynyt mutta hänen poikansa toimi nyt isäntänä ja hän ohjasi meidät metsäisen rinteen yläpuolella olevan aukean keskellä olevalle ruokintapaikalle, jossa oli meille jo penkit valmiina.

Ruokinnalle tuotiin tuoreita hedelmiä ja kohta alkoi tuttuja lintuja saapua niitä pupeltamaan. Ympärillämme oli myös hyviä kolibripensaita mutta sään takia kolibrit eivät oikein olleet liikenteessä. Paikalla havaittiin säännöllisesti legendaarista Snowcapia eli lumilakkikolibria mutta eBirdin mukaan linnusta oli jostain syystä kaikkein vähiten havaintoja juuri tähän aikaan vuodesta, mutta havaintoja kuitenkin oli jokunen aika vastakin.

Hedelmiä saapui popsimaan tutut oropendolat, tarharastaat, täpläarakarit sekä lauluturpiaali. Puskissa vilahdellut kolibri kuitenkin kiinnitti huomiomme ja lopulta se saatiin kuvattua ensin lennossa ja sitten oikein hyvin puskassakin ja paljastui kuorokolibriksi.

Sitten alkoi taas sataa oikein kunnolla mutta saimmepahan esim. arakareista hieman erilaisia kuvia niiden värjötellessä oksilla sateen loppumista odottamassa.

Sateen vaimennuttua ja lopulta loputtua kuvasimme puutarhassa juoksukyyhkyn, nokinäpsyn ja rusokylkikerttulin ja itse näin lyhyesti puun latvustossa vilahdelleen kultasiipikerttulin. Ja jonkin aikaa odoteltuamme saapui ruokinnalle myös amazonianmomotti.

Opaspoikamme halusi kovasti saada meitä kulkemaan kanssaan rinnemetsässä olleelle lyhyelle luontopolulle vaikka keli olikin yhä surkea. Lopulta vain minä uskaltauduin hänen mukaansa vaikka olin melko varma, ettei polulla olisi kauheasta tässä kelissä tarjottavaa. Lisäksi pelkäsin lumilakkikolibrin käyvän kukkivissa puskissa tietysti juuri silloin. No eipä polulla havaittu oikeastaan yhtään lintua, raitapeukaloinen kuultiin mutta se kuului kyllä ruokintapaikallekin ja nuijasin ruokinnalla käyneen keltaperäturpiaalin.

Oppaamme lisäsi muutamaan kertaan uusia hedelmiä ruokinnalle mutta aikalailla samat syöjät kävivät paikalla. Takametsässä näimme lyhyesti korpirastaan ja sitten monta kertaa jo vilaukselta nähty pronssipyrstökolibri antautui lopulta kuvattavaksi.

Lopulta meidän oli annettava periksi ja lähdettävä palailemaan kohti Selva Verdeä. Ajomatkalla näimme tien varressa seisseet jalo-, amerikanharmaa- ja isotiikerihaikaran (kyseessä ei ole karalaji isotiikerihai-kara vaan haikara) sekä tien päällä lentäneen muuttohaukan.

Selva Verdellä ilta hämärsi jo mutta näimme vielä muutaman panamanaran ja kohta alkoi isotinami huudella metsässä. Kävimme taas katsomassa yöeläimiä lämpökameran ja lampun kanssa ja näimme vielä sepelkehrääjän saalistelevan aukean yllä. Nyt sateiden jäljiltä löysimme enemmänkin sammakoita, joista hauskimpia olivat punasilmälehtisammakot. Ainoa lämpökameran avulla tarpeeksi hyvin näkyville saatu lintu paljastui täplärastaaksi, mutta illan hauskin havainto oli kuitenkin eräässä puun latvustossa oleillut kierteishäntäkarhu- eli kinkajukaksikko.

La Selvan biologisen aseman metsissä

26.2. oli edessä päivä, jonka olimme jo etukäteen arvelleet hankalimmaksi koko porukallemme. Onneksi majapaikkamme ympäristökin oli todella lintuisaa, joten kun klo 5:30 hyppäsimme Hannan kanssa Emidion kyytiin jäivät Jamppa ja Sanna retkeilemään lodgen ympäristöön, jossa oli hyvät mahdollisuudet lintujen äänittämiseenkin, kun liikenteen melu jäi suojaavien kukkuloiden taakse.

Klo 5:45 olimme perillä La Selvan biologisella asemalla, jossa emme olleet ihan varmoja, oliko meille opas varattuna, kun sitä ei ollut missään meille kerrottu. Oma arveluni osui oikeaan ja meille oli kuin olikin sovittuna sekä opastetut varhainen aamuretki että lyhyt toinenkin retki aamukävelyn jälkeen.

Löysimme oppaamme ja kohta lähdimme tämän kanssa kulkemaan betonilla päällystettyjä polkuja pitkin sademetsään. Oppaamme ei kyllä ollut mikään papupata ja lintujen nimiäkin hän heitteli alkuun vähän sinne päin mutta kun annoimme hänen ymmärtää, että olimme aikalailla tosissamme lintujen määritysten kanssa, alkoi hän onneksi skarpata. Costa Ricassa käy aivan tolkuttomasti lintuturisteja ja jo meidän kokemuksemme mukaan oli etenkin opastettavien taso oli todella kirjava – pääasiassa ei niin kirkkaita värejä…

Jo puiston pihanurmikoilta löytyivät ensimmäiset valtavat aarnihokot mutta vielä oli turhan pimeää paremmille kuville. Kuulimme myös todella hauskan kuuloisia viheriibiksiä sekä pari kaappariattilaa, joista toisen näimmekin. Joen ylittävää riippusiltaa kävellessämme lennähti lähipuuhun leveänokkamomotti ja sillan ylitettyämme päivysti tien päällä oksalla viheltäjähiirihaukka. Kohta pointsasimme uskomattoman kauniit munkkitanssijat (candei) mutta vieläkin oli vähän hämärää näiden vilkkaasti liikkuvien lintujen kuvaamiseen.

Metsässä vasta hämärää olikin, mutta etenkin äänihavaintoja alkoi sentään kertyä. Ihan kaikkia ääniä oppaamme ei joko noteerannut, tuntenut, muuten vain kertonut, tai sitten ei osannut lajien englanninkielisiä nimiä mutta valtaosalle lopulta määritys saatiin. Pikkuviidakkohaukka ja purppurakyyhky huutelivat ja kuulimme myös sekä isotinameja että yksittäisen pikkutinamin, viheltäjä- (tenellus) ja väliamerikanpikkutrogonin, leveänokka- ja amazonianmomotin ja monia muita jo tutuksi tulleita lajeja.

Hannan tilauksesta kävimme aika pitkän matkan päässä bongaamassa pari päivää samalla lehdellä viihtyneen uskomattoman kauniin ripsipalmukyyn. Näimme myös useita todella hauskan näköisiä mutta myrkyllisiä mansikkanuolimyrkkysammakoita ja vihernuolimyrkkysammakoita, joten Hanna oli tyytyväinen vaikka linnut olivatkin yllättävän tiukassa.

Kuvaustilanteet olivat todella vähissä. Amerikanpöllöspari (guatemalae) piilotteli niin tiheässä oksistossa, ettei niistä näkynyt kuin hahmot. Ruutukurkkumuuranen, ruskopystynokka (genibarbis) ja vihernappaaja näkyivät vain vilaukselta, mutta virtakerttulista saatiin sentään jonkinlaiset ja pikkukipuajasta sekä pihapiiriin jo palattuamme mustanaamakardinaalista vähän paremmatkin kuvat.

Huilasimme ihan hetken aseman pihassa mukaan saamamme aamupalan nopeasti haukaten ja sitten löysimme uuden oppaamme, joka oli onneksi paljon puheliaampi kaveri.

Lähdimme kulkemaan osittain samoja polkuja pitkin mutta tällä oppaalla oli vähän paremmin linnut hanskassa. Löysimmekin pian kesylaiskurin, ruostepyrstöjakamarin, oravakäen, pienen vilkkaasti edenneen valkosilmätangaraparven sekä muutaman täplärastaan. Sitten erään korkean kuivan puun latvasta lähti, juuri kun sinne katsoimme, lentämään valkoinen lintu, joka tipauttautui katveeseen eikä enää palannut vakiolatvaansa vaikka sitä aika kauan odottelimme, niinpä lumikotinga jäi aika heikosti nähdyksi – mutta näkyi kuitenkin.

Löysimme vielä muutaman mustarintapeukaloisen ja kuusisiepparin sekä meksikontöyhtötikan ja muurahaistangaroita. Sitten oppaamme näytti meille hassun puun kolosta kurkkineen käärmeen, joka oli ollut tismalleen samassa paikassa jo usemman kuukauden.

Samat munkkitanssijat (candei) olivat nyt paremmassa valossa ja viheltäjähiirihaukka poseerasi oikein antaumuksella mutta amerikanpöllöset (guatemalae) olivat yhä vain ihan yhtä huonosti näkyvissä. Pääsimme hetken seuraamaan tummamölyapinoiden perhe-elämää ja sitten löysimme armeijamuurahaisvirran, jonka perässä ei kuitenkaan ollut käytännössä lainkaan lintuja. Muurahaiset olivat muuttomatkalla jo tuhoamastaan puusta, jolloin ne eivät jostain syystä niinkään houkutelleet lintuja ympärilleen.

Lähistöltä löysimme kuitenkin kuvattavaksikin asti panamansuomu- ja ruskokipajan, pari panamanpuumuuraa sekä punanokkasirkkusen ja lisäksi kuulimme ja näimme lyhyesti pari isonokkamuuraa sekä isopeukaloiskertun (melanurus).

Pihaan palattuamme aarnihokot olivat paremmassa valossa mutta useita ryhmiä turisteja liikkui pihalla, joten kuvaamisen sai unohtaa. Taivaalla muutti runsaasti kalkkunakondoreita ja näimme myös ylitsemme lentäneen pikkujalohaukan sekä harmaaperäkiitäjiä. Isonokkaväijyjä näkyi ja kuului muutamia.

Asemalta löysimme paikalle saapuneet Jampan ja Sannan ja tarkoituksenamme oli retkeillä vielä hieman aseman ympäristössä. Päivä oli lämmennyt todella kuumaksi ja alueella liikkuminen ilman opasta oli tiukasti rajoitettua, joten lopulta kävimme vain jokirannan sillalla kääntymässä. Jotain tuttuja lajeja toki näimme, mukavimpina ehkä pari viheriibistä mutta aika pian lähdimme palailemaan kohti Selva Verdeä, jonka lähistöllä suuntasimme kuljettajamme suosittelemalle ravintolalle, jonka pihaan saavuttuamme lensi ylitsemme neljä asteekkiarattia.

Vielä Selva Verdellä

Kämpillä huilimme tovin mutta kolmelta suuntasimme kävelemään pihapiiristä lähtenyttä metsäpolkua. Polku oli mukamas vain kolme kilometriä pitkä mutta se meni kyllä todella jyrkästi ylös-alas rinnemetsässä. Panamanaroja mekasti puiden latvoissa mutta jonkin aikaa saimme kulkea ennen kuin löysimme ainoatakaan lintua näkyville. Mutta heti ensimmäinen oli partanunna, joka oli pyydystänyt jonkun tosi ison ötökän ja hakkasi sitä oksaa varten syömiskuntoon.

Matkaa jatkettuamme kuulimme kauniin laulunsäkeen, joka kaunistui entisestään kun sitä äänittelin ja soitin playbackinä takaisin. Ja kohta lennähti hohtokardinaali (cyanoides) viereemme mutta ikävästi se pysytteli varjoissa ja oksien takana.

Ohittaessamme polkua pitkin mökkejämme, lauloi korkealla puun latvustossa isotöyhtönapsu ja vähän lisää käveltyämme kuului taas parinkin linnun laulua, joista toisen tunnistimme valkokurkkukardinaaliksi mutta otin toki molemmista linnuista äänityksiä. Äänityksistä toisenkin linnun pystyi tunnistamaan ja se oli lavertajarastas (assimilis). Tunnistuksissa saatiin apua myöhemmin. Lavertajarastaalle meillä olisi ollut pari tuoretta havaintopaikkaa lähistöltä tiedossa, mutta nyt ei tarvinnut sortua bongaamaan. Läheisen hotellin pihamaastossa oli myös yöpynyt agamihaikara, mutta sitä oli kuvattu vain taskulampun valossa, joten toiveissa oli nähdä laji joskus vähän paremmin.

Ilta oli jo hämärtymässä, kun palasimme pihamaastoon, jossa vielä katseltiin papukaijojen iltalentoa, kuunneltiin viimeisiä vaimeita valkometsäpeukaloisen laulunsäkeitä ja kohta äänessä oli enää isotinami.

27.2. vietimme varhaisen aamun taas Selva Verden mökkien pihamaastossa ja löysimmekin vielä lyijytrogonin ja kerttulitangaran uusiksi lajeiksi sekä pari viheltäjätrogonia (tenellus), isotöyhtönapsun ym.

Siirryimme hyvissä ajoin koko porukalla tien toiselle puolelle hotellialueen pihamaastoon, jossa lintuja kävi ruokinnalla ja jossa pystyi myös kävelemään jokivarressa olleita polkuja jonkin verran. Joen toisella puolella olisi ollut laaja sademetsäsuojelualue, mutta sinne pääsi retkeilemään vain oppaan kanssa.

Ravintolan takaisen sillan pielestä löytyi jokivarresta nuori kirjotiikerihaikara sekä puskassa piilottelemassa ollut mustakondorin poikanen, jolle emo kävi välillä tuomassa ruokaa. Myös amerikankäärmekaula lensi ylitsemme.

Aivan ravintolan pihastakin löytyi mukavasti elämää, kun samassa puussa rakensi pesää tarhaväijypari ja kävi kääntymässä myös kaneli- ja pikibekardi.

Kävelimme vähän jokivartta edes takaisin nähden vain pari mustafiiviä sekä ylitsemme lentäneen hammashaukan. Niinpä palasimme pihamaastoa koluamaan, josta löytyi vielä muurahaistangaraperhe, raitapeukaloinen, mustasirkkuspari sekä viirupääkipuaja ja epolettiarattiparvi touhusi korkeampien puiden latvoissa. Taivaalla alkoi näkyi taas kalkkunakondorimuuttoa, jonka seassa muutti myös muutama kuningaskondori.

Aamupalan jälkeen hyppäsimme autoon ja lähdimme hakemaan tavaroitamme mökeiltä. Tällöin Emidio huomasi trogonin istumassa tien yläpuolella oksalla ja pääsimme kuvaamaan lyijytrogoniparia oikein hienosti. Lyhyen lounastauon jälkeen edessä olikin taas vähän pitempi ajomatka.

Laguna Lagarto

Olimme varautuneet siihen, että loppumatkasta tie voisi olla surkeassa kunnossa ja matkaan voisi mennä aikaa. Niinpä emme tehneet lainkaan stoppeja matkan varrella. Vauhdista näimme taas jonkin verran karhepääskyjä ja nyt saimme tunnistettua niin etelän- kuin pohjankarhepääskyjä ja näimme myös pari kultakurkkusirkkusta. Lopulta tie oli loppumatkastakin ihan kohtuullisen hyväkuntoinen ja niin kurvasimme Laguna Lagarton pihaan paljon aikaisemmin kuin olimme luulleet.

Saimme huoneemme ja meillä oli taas terassilta aivan uskomattoman hieno maisema. Sitten saimme jonkin aikaa odotella vuoroamme päästä juttusille paikan managerin kanssa, jotta saisimme sovittua seuraavien kahden päivän ohjelmaa.

Iltapäivä oli todella kuuma ja lintumaailma vaikutti hiljaiselta, joten käppäilimme hieman pihamaastoon tutustuen ja näimme pihanurmikolla rantakerttulin, puskissa vihermarjukoita, puissa meksikonaratteja ja pari valkokulmaväijyä, laguunien rannoilla isoviherkalastajan, pari kilpikonnaa sekä pari isoa silmälasikaimaania. Vähän pitemmälle lätäköitä seurattuamme kuulimme vastarannalta hassua klopsetta ja hoksasin tarkistaa, millainen ääni olikaan paikallisella mölymangrovekanalla (albiventris) ja sellainenhan siellä rannassa möykkäsi. Soitin ääntä vähän kovempaa ja sehän alkoi huutaa ihan kunnon soidinkiljuntaa. Ja lopulta kana tuli esiinkin ja juoksi hetken vähän avoimemmin rantaviivassa ennen kuin katosi taas puskiin.

Ilta sujui sitten pääasiassa ravintolan terassin edustan ruokinnan lintuja kuvaillessa. Mölymangrovekanan huuto kuului vähän aikaa terassillekin. Jostain syystä ruokinnalle tuotiin hedelmät vasta aivan auringon laskun aikaan, joten kuvausvaloa riitti vain hetkeksi mutta ruokinnalla oli sen verran hyvä hulina, että kuvia kyllä taas tuli! Rikkitukaaneista, isosakuista, punakorva-arateista ja kultahupputangaroista saatiin erinomaisia kuvia ennen kuin valo alkoi käydä turhan vähiin.

Pimeässä lähdimme taas kävelemään lähimaastoon ja sillan pielessä oli edessä pieni tenkkapoo. Siellä oltiin ruokkimassa muutaman kaimaaniretkelle osallistuneen kanssa silmälasikaimaaneja. Kaimaaneja oli tiellä pitkin poikin kymmenkunta toinen toistaan isompaa otusta. Ei siinä auttanut kuin yrittää pujotella niiden välistä sillan toiselle puolelle. Isointa otusta kyllä pyysimme ruokkijan siirtämään vähän, ettei sentään ihan yli tarvinnut hypätä. Sitä sitten kepin kanssa osoiteltiin vähän siirtymään ja pääsimme näin kulkemaan sen ohitse.

Päästyämme samaan paikkaan, jossa mangrovekana oli ollut aloimme soitella atrapista keskiamerikanvarpuspöllön ääntä. Ekassa paikassa ei vielä tärpännyt mutta jo toisella stopilla alkoi aika kaukaa metsästä kuulua vastaus. Soittelimme ääntä vähän lisää mutta pöllö ei tullut yhtään lähemmäksi. Lopulta se siirtyi kämppämme suuntaan, mutta sinne takaisin käveltyämme se oli jo hiljentynyt emmekä enää kehdanneet sitä häiritä.

28.2. herätessämme kuului kauluskehrääjän ääntelyä. Suuntasimme heti aamun sarastaessa ruokinnan lintuja kuvaamaan ja edellisiltaisten lajien lisäksi pääsimme kuvaamaan täpläarakareja, kastanjakultapyrstöjä, valkokulmatikkoja, palmu-, kesä- ja hiiritangaroita, lauluturpiaalia sekä uutena tuttavuutena sitruunamarjukkaparia. Terassilta näkyi myös mm. costaricanaratteja, jauho- ja punaotsa-amatsoneja (autumnalis), isosepelkalastaja, kanelibekardi, rotkoväijy ja mustalakkitityrapari. Lukuisten mustakondorien ohessa näkyi jokunen kuningaskondori ja töyhtökarakara lensi pihan poikki. Päivän kunnolla lämmettyä alkoi taivaalla virrata taas kalkkunakondorimuuttoa, jonka seassa muutti myös yksittäinen preeriahiirihaukka. Maltoimme juuri ja juuri syödä nopean aamiaisen.

Kun päivän ohjelma alkoi painaa päälle, kävimme hakemassa tavaroita huoneestamme, jolloin pihapuussamme näkyi sepellaiskuri ja muutama panamanara lensi raakkuen pihan yli.

Kohta ajoimme todella lyhyen matkan kondorikojuille, jossa olikin hurja kuhina tarjolla olleiden sianpäiden ympärillä. Oppaanamme toiminut mies kyseli, halusimmeko haaskoja siirreltävän ja lopulta yksi sianpää tuotiin vielä lisää vähän lähemmäksi kojuja.

Alkuun paikalla oli vain pari kuningaskondoria, jotka olivat pahasti joko mustakondorien takana maassa tai sitten puiden oksilla odottamassa vuoroaan. Mutta kun aikaa kului, alkoi kuvaustilanteita syntyä, kun kondorit lennähtelivät puusta maahan ja toisin päin ja käppäilivät ja juoksentelivat haaskalta toiselle.

Paikalla oli pari hauskan näköistä nuorta kuningaskondoria mutta kyllä kuvauksissa keskityttiin pääasiassa uskomattoman oudon näköisiin aikuisiin lintuihin. Nämä kuitenkin aika harvoin lennähtivät ja lopulta ainakin itselläni onnistuneet kuvat olivat todella vähissä. Kojujen välissä näkyi paksunokkasirkkusnaaras ja kojujen yli lensi pari puna-araa.

Jamppa ja Sanna jäivät kuvaamaan kotkia, kun me lähdimme oppaan kanssa toiselle kuvauskohteelle. Ajoimme taas vähän matkaa ja sitten oli edessä jonkin verran kävelyä kunnes pääsimme pienen puron varteen, josta näkyi isolle puulle, jonka kyljessä näkyi isohko kolo. Paikalla oli aasialainenkin porukka, joka vaikutti siltä, että he olivat odottaneet jo aika pitkään.

Oppaamme käveli aivan aasialaisporukan selän takana puron varteen kuin jotain tarkistaakseen ja kohta hän tuli takaisin juosten ja naureskellen – rannasta oli lähtenyt agamihaikara! Me emme olleet puiden ja puskien takaa nähneet haikaraa ollenkaan, mutta oppaamme lähti saman tien komppaamaan jokivartta ja onneksemme haikara nousi kohta taas lentoon hänen edestään. Edelleen näimme linnun vain huonosti oksien takaa, mutta se näytti taas jatkaneen purovartta eteenpäin. Oppaamme kiersi kauemmas ja yritti ajaa lintua meitä kohti ja lopulta näimme linnun taas. Se laskeutui aika lähelle meitä mutta juuri ison puun rungon taakse. Pääsimme kiertämään siten, että lintu näkyi mutta koko ajan oksien takaa ja ainakin itsellä kamera tarkensi oksiin ja juuri kun olin saamassa tarkennuksen lintuun, lennäshti se taas kauemmas jokivartta pitkin eikä sitä enää löytynyt.

Haikaran jahtauksen aikana olivat panamanaratkin tulleet katsomaan touhuamme pesäkololleen. Tai oikeasti ne olivat jostain ihan muusta syystä tulleet esiin, sillä olimme kuitenkin niiden pesäkolosta aika kaukana. Pääsimme kuitenkin ottamaan ihan hauskat pesäkolokuvat näistä isoista uhanalaisista papukaijoista.

Jarmolla ja Sannalla oli kuvia kertynyt ja kondoreitahan olisi voinut kuvata vaikka koko päivän, mutta päätimme kuitenkin palailla majapaikallemme. Terassilta sain paikattua aiemmin nuijaamaani keltaperäturpiaalin ja pihapuuhun laskeutuneesta tummaraitahaukastakin oli hyvä saada paremmat kuvat, myös pikkujalohaukka näkyi lennossa piha-aukean yllä.

Aamuinen oppaamme oli sanonut, että managerina toimivan Adolfon ruokinnat, joille olimme suunnitelleet menevämme vasta seuraavana aamuna, toimivat paremmin iltapäivisin. Niinpä sovimme Adolfon kanssa ohjelman muutoksesta ja kohta lähdimmekin hänen puutarhaansa, jossa kävi vähän eri linnut kuin ravintolan terassin ruokinnalla.

Aamuinen opas oli taas meitä jeesailemassa ja alkuun istahdimme hedelmäruokinnan lintuja kuvaamaan, kun hän meni laittamaan kolibrikuvauspaikkaa kuntoon. Jostain syystä hedelmäruokinnalla oli todella hiljaista. Ilmeisesti lähipuissa oli joku petolintu? Lopulta paikalle alkoi saapua aimmilta ruokinnoilta tuttuja lajeja, joista sitruunamarjukasta tuli nyt paremmat kuvat. Sitten paikalle saapui pieni parvi epolettiaratteja, jotka ottivat koko ruokinnan haltuunsa. Jossain kauempana huhuili sinimaakyyhky.

Toisella puolella taloa alkoi olla valmista ja paikalla olikin oikein kolibrikuvausstudio. Oli kukkaa, johon lisättiin vähän väliä sokerilientä ja lisävaloja mutta silti paikka oli vähän turhan hämärä ja ainakaan itselläni ei putkessa valovoima riittänyt ihan sellaisiin kuviin kuin olin toivonut saavani. Kolibreja oli paikalla oikein mukavasti. Eniten oli mesi- ja ruostepyrstökolibreja, pari pronssipyrstö- ja pensashohtokolibria, pohjanerakkokolibri (longirostris) sekä aika rähjäinen kruununeitokolibrinaaras. Ja kohta kukkaa taas vaihdettiin ja erilaisia kuvia syntyi.

Kolibriruokinnan vieressä oli myös pari hedelmää tarjolla ja niille saapui pari upeaa rikkitukaania. Pihan toisen puolen hedelmäruokinnallekin oli saapunut tuttuja tangaroita, joten oli vaikea valita mitä kuvata, kun joka puolella tapahtui. Lopulta valo alkoi kuitenkin käydä turhan vähiin ja jonkin aikaa ihan vaan ihailtuamme ympärillämme ollutta pörinää, päätimme lähteä taas ravintolan terassille.

Paikalle oli saapunut uutta kuvaajaporukkaa mutta onneksi terassi oli tilava ja sekaan mahtui hyvin. Valo oli jo turhan vähissä mutta aarnihokkoa ja isosakua piti silti kuvata, kun ne kököttivät puussa vierekkäin. Vihdoin sain jonkinlaiset kuvat hauskasta ”miuramistakin” eli valkokuonokoatista, joka kävi varastamassa yhden ruokinnalta maahan tippuneen banaanin. Kauempana olleessa kuivassa puussa näkyi meksikontulikärki.

Illalla pihamaastossa saalisteli sepelkehrääjä. Kävimme pimeässä vain ihan lyhyellä kävelyllä, mutta emme löytäneet kuin isoja agakonnia ja kaimaaneja.

29.2. karkauspäivän aamu oli epävakainen ja välissä satoi vettä. Suuntasimme taas terassille hyvissä ajoin ja kuvattavaa riitti. Olimme suunnitelleet lähtevämme ajamaan kahdeksalta aamulla ja olin itse ajatellut lähteväni saman tien kävelemään tien vartta isoa jokea kohti, josta minut poimittaisiin sitten matkalta kyytiin. Keli oli kuitenkin niin surkea, että jämähdin muiden sekaan terassille. Muutama costaricanaratti värjötteli puissa ja aarnihokot sekä valkokuonokoati saapuivat pihanurmikolle, joten kuvattavaa taas riitti. Täpläarakarit ja punakorva-aratit värjöttelivät ruokinnan oksilla kovimmassakin sateessa, joten saatoimme ottaa vähän erilaisiakin kuvia.

Aamupalan aikaan seitsemältä keli parani ja päätin lähteä käppäilemään. Mutta kohta alkoi taas ripsiä vettä ja metsässä oli todella hiljaista. Niinpä kävelin pienen kylän keskellä olleelle lätäkölle saakka, josta löytyi saman tien jo aiemmin pikaisesti vauhdissa näkemiämme amerikanjassanoita ja siniliejukanoja. Etenkin jassanat sekä isotiikerihaikara esiintyivät oikein kuvauksellisesti.

Kuulin pariin kertaan lymyrääkän kitinää ja ruovikosta löytyi samettisirkkusia, pari paksunokkasirkkusta sekä sitten pari varovaisesti toivomaani jymynokkasirkkusta. Jatkettuani Adolfon puutarhan ohi jokivarteen, löysin vielä muutaman kaulussirkkusen (moreletti). Taivaalla kaarteli valtavat parvet kalkkunakondoreita, mutta kohta tuttu hiace parkkeerasi viereeni ja lähdimme ajamaan pitkää matkaan kohti San Josea.

Parit stopit matkalla San Joseen

Onneksi Emidiolla oli vetää pari ässää hihasta ja hän kertoi, että matkan varrella olisi pari muutakin pysähdystä kuin vain suunnittelemamme uusi stoppi Chinchonassa. Ajomatkalla havainnot jäivät heti alkumatkasta eräällä lätäköllä nähtyyn kääpiöuikkuun, pariin tummaraita- ja amerikansirohaukkaan, amerikansepelkyyhkyihin sekä karhepääskyihin ym.

Lopulta lähdimme laskeutumaan todella jyrkkää mäkeä alas jokilaaksoon ja Sarapiquijoen ylittäneeltä sillalta hoidimme helposti ainakin kolme amerikankoskikaraa. Myös pari mustafiiviä ja punahuivitangara nähtiin, pari viheltäjätrogonia (tenellus) kuultiin ja taivaalla kierteli iso parvi kauluskiitäjiä.

Lopulta parkkeerasimme tutun Chinchonan parkkiin ja taas ravintolassa oli useita kuvausporukoita ruokinnan lintuja kuvaamassa. Tilasimme taas ruoan ja ohessa tarkkailimme ja kuvailimme niin hedelmä- kuin kolibriruokintoja. Pitkälti linnut olivat samat kuin edelliselläkin visiitillä, mutta nyt parin kardinaalisepän lisäksi paikalla oli väkänokkaseppäkin.

Vihersäihky-, kuparitasku-, suru-, ruostepyrstö- ja vihererakkokolibrista tuli kuitenkin lisää kuvia, kuten myös idänlehtoturpiaalista, banaanikerttulista, viherkardinaalista, punahuivitangarasta sekä myös lähipuissa käyneistä oliivikipuajasta ja samaragditukaanista (caeruleogularis) ym.

Matkan jatkuttua kurvasimme ylängöillä vielä isoille kukkiville puskille, joilta Emidio kertoi löytyvän jotain erikoiskolibria. Arvasimme oikein, sillä paikalta löytyi useita ruusukurkkukolibreja, jotka olivat täällä vain Poastulivuoren alueella olevaa alalajia, jonka koirailla oli kauniin kirkkaan punainen kurkku. Paikalla lauloi myös muutama preeriaturpiaali mutta emme löytäneet niitä näkyville.

Matkaa oli vielä jäljellä mutta lopulta saavuimme yllättävänkin nopeasti hotellillemme Buena Vistaan, joka oli San Josen pohjoispuolella. Hotellilla oli aika kiitellä ja hyvästellä Emidio, jolle tavan mukaisesti keräsimme ihan mukavan tipin kiitokseksi palveluistaan, jotka toki oli maksettu Aratingankin kautta.

Huoneemme parvekkeelta näimme vielä illalla meksikonaratteja, kelta- (aestiva) ja kanadankerttuleita, lännenkiitäjiä, tulinokkakyyhkyn, ruskonärhen, isonokkaväijyjä ja marjatyrannin.

Poasin tulivuorella

1.3. viimeinen päivä oli, kuten ensimmäinen päivämmekin oli ollut, vähän ylimääräinen sikäli, että olimme saaneet lentomme meille rakennetun ohjelman ympärille siten, että meillä oli extrapäivä niin alussa kuin lopussa. Alussa olimme käyttäneet extrapäivän aikaerosta ja matkan rasituksista toipumiseen sekä peruslinnustoon tutustumiseen Bouganvilleassa, mutta tähän reissun viimeiseen päivään olimme tilanneet Aratingalta vielä lisäohjelmaksi käynnin Poaksen tulivuorella.

Taas olimme lähdössä reissuun kahdestaan, sillä Jamppa ja Sanna halusivat ottaa vähän rennommin hotellilla, staijailla mahdollista petolintuliikennettä terassilla, nauttia kelistä parvekkeella ja ehkä hyödyntää hotellin uima-allastakin päivän kuumimmilla hetkillä.

Aamulla terassimme edustan pihapuussa lauleskeli töyhtöelenia ja aamupalan nautittuamme tapasimme klo 7:30 oppaamme Emanuel Guzmanin hotellin parkissa ja hyppäsimme tämän kyytiin ja lähdimme kipuamaan ylös kohti Poasin tulivuorta.

Teimme ensimmäisen stopin rinteen puolivälin paikkeilla Emanuelin ystävän omistaman ravintolan puistoon, jossa oli parit kolibriruokinnat sekä lyhyt luontopolku. Kolibreilla oli kauhea vauhti päällä mutta näimme mm. valko- ja purppurapilvikolibrin, sälepyrstökolibrin sekä vihersäihky-, huppu- (spectabilis), viherorvokki- (cyanotus) ja violettisapelikolibreja. Polun varresta löysimme huppuviuhkakerttulin sekä valkoniskasirkun ym.

Kohta jatkoimme ylös aina Poaksen portille asti ja olipahan paikalla porukkaa. Tungoksen aiheuttivat matkailijat, jotka eivät tienneet puistoon pääsevän vain varaamalla ajan etukäteen. Portista päästyämme oli tien varressa panamanrastas ja isojalka- sekä muutama keltahoususirkku kuvattavana.

Parkkipaikalle päästyämme kävelimme keskukseen, jossa meille jaettiin kypärät päähämme. Poas oli aktiivinen tulivuori ja joskus ilmassa saattoi olla muutakin kuin tuhkaa. Sitten edessä oli lyhyt esittelyvideo paikasta niin espanjaksi kuin englanniksikin ja sitten lähdimme muutaman kymmenen muun valkokypäräisen ryhmäläisemme kanssa kipuamaan kohti kraatteria.

Me tietysti kävelimme muita hitaampaa, mutta lintuja ei pahemmin näkynyt. Jokunen naaraspukuinen ruusukurkku- tai kipinäkolibri vilahteli ylitsemme, tiaistangaroita vilisi puskissa ja erään puun oksalla oli pesässä hautova amerikansepelkyyhky. Kraatterille päästyämme alkoi iso pilvi juuri saapua maisemaa peittämään mutta ehdimme kuin ehdimmekin ottaa muutamat maisemakuvat ennen kuin meille kävi perinteiset eikä kraateri näkynyt enää ollenkaan.

Olimme jo jääneet pahasti ryhmästämme ja ohitsemme laskeutui jo niin sini- kuin punakypäräisiäkin. Kraatterilla käynti oli ajoitettu 20 minuuttiin mutta ei meilläkään kyllä visiitti ollut pilven takia pahemmin venähtänyt, muilla tuntui vain olevan kauhea kiire.

Kävelimme vielä tien parkkipaikan alapuolella tietä ylös alas jonkin verran mutta linnut olivat tiukassa, vain pari tulikurkkukolibria, liekkikerttuli sekä muutamia muita jo tuttuja lajeja nähtiin.

Lopulta lähdimme taas ajamaan ja teimme muutamia pysähdyksiä välillä atrappia soitellen mutta mitään uutta ja mullistavaa ei meinannut löytyä. Olimme jo jatkamassa matkaamme yhdeltä hienolta näköalapaikalta, jossa olimme nähneet pari ohitsemme lentänyttä kultakulmamarjukkaa ja olimme jo autossa istumassa, kun näimme automme editse tien yli lentäneen kultakuvetilhen, joka näytti laskeutuvan alarinteessä olevaan isoon puuhun. Mutta vaikka jonkin aikaa odottelimme, ei sitä enää löytynyt. Ehkä se oli jatkanut pitemmälle alarinteeseen? Tärkein targetlajimme oli kuitenkin hoitunut.

Koska Emanuelillakaan ei tuntunut olevan kauhea kiire, jatkoimme vielä hänen suosittelemaan kolibripaikkaan ja yllätys-yllätys se oli sama paikka, jossa olimme edellisenä iltapäivänä stopanneet. Emanuel jäi kuitenkin portin pieleen kiikaroimaan puskiin ja sanoi, että tästä yleensä oli puskia tarkkailtu. Kuvaajat olivat jäljistä päätellen tyytyneet nojailemaan aluetta kiertäneeseen aitaan. Onneksi emme olleet tätä edellispäivänä tienneet vaan painuneet saman tien puskien keskelle kolibreja kuvaamaan. Näimme nytkin jokusen kipinäkolibrin näköisen ja lopulta pari punakurkkuista korasta tunnistuikin mutta ei niistä portilta mitään kuvia saanut.

Stoppasimme vielä parilla isolla viljelysalueella, joista jälkimmäiseltä löysimme pari laiskan näköistä eteläamerikanhyyppää. Mutta sitten oli aika lähteä palailemaan kohti hotellia. Emanuelin hyvästeltyämme kävimme jututtamassa Jamppaa, joka oli staijaillut lähes koko päivän parvekkeella ja nähnytkin jonkin verran petolintuja, muttei kuitenkaan mitään uutta.

Loppupäivän otimme rennosti, pakkailimme tavaroita, kävimme syömässä hyvin hotellin ravintolassa heti, kun ravintola viideltä aukesi ja sitten menimme ajoissa nukkumaan. Seuraavana aamuna matkustus alkaisi aikaisin – ja matkustusta sitten riittäisikin…

Kotimatkalle

2.3. herätys oli epäinhimillisen aikaisin jo kolmen aikaan aamulla mutta aulassa odotti mukava yllätys, kun meille oli kuskiksemme saapunut vanha kunnon Emidio! Ajelimme lentoasemalle, jossa pääsimme todella nopeasti kaikista muodollisuuksista ja osteltuamme vähän tuliaisia oli edessä vielä pitkä odotus. Lopulta klo 6:15 lähti lentomme kohti Dallasia.

Lento meni ihmeen nopeasti vaikkei mitään tekemistä oikein ollut eikä nukkuakaan hirvesti viitsinyt, sillä tavoitteena oli taas muuttaa vuorokausirytmiä lähes päinvastaiseksi. Laskeuduimme Dallasin Fort Worthiin, jossa koneemme rullaili aivan käsittämättömän pitkään ympäri kenttää. Näimme ikkunasta vähän lintujakin, mielenkiintoisimpina amerikantuulihaukan ja taiturimatkijan. Klo 10:36 olimme lentoasemalla ja taas edessä oli jonottelua ja sitten piti taas itse siirrellä laukkua hihnalta toiselle mutta tällä kertaa meidän ei tarvinnut vaihtaa terminaalia.

Meillä oli vielä viiden tunnin odotus ja jossain vaiheessa tajusimme, että olisimme voineet käydä ameriikoissa käppäilemässä tai jopa vaikka taksilla jossain lähipaikassa, josta varmasti olisi eliksiä meille Hannan kanssa ropissut, kun emme ole Pohjois-Amerikassa käyneet. Päätimme kuitenkin mieluummin ottaa rennosti. Itsellä aika meni erilaisten reissumuistiinpanojen parissa ja Hanna taisi taas poistella epäonnituneita kuvia. Vielä ahkeran deletoinnin jälkeenkin hänellä oli lähes 20000 kuvaa jäljellä ja minulla, joka en ollut ehtinyt juuri kuvia katsella oli toinen mokoma.

Kävimme tietysti syömässä ja kiertelimme kauppoja mutta niiden hintataso oli jotain aivan järisyttävää, joten ei käynyt pienessä mielessäkään ostaa mitään muuta kuin juomista.

Missään tauluilla ei missään vaiheessa näkynyt, mistä Finnairin lentomme lähtisi, mutta vajaata tuntia ennen lentomme lähtöä tajusin katsoa Finnairin appista, jossa näkyi lähtöportti. Jotenkin kaikki muutkin olivat onneksi portille löytäneet. Jostain ihme syystä kaikkien matkustajien piti vielä käydä uusimassa boarding passit. Noin kymmenennestä kuulutuksesta ymmärsimme itse tämän tehdä, moni muu ei koskaan saanut erittäin epäselvistä kuulutuksista selvää. Olisi luullut, että jenkkilässä olisi osattu puhua englantia selkeästi, mutta ehkä surkea lentokenttäenglanti on ihan maailmanlaajuinen tapa ja kaiuttimet samoja kuin islamilaisissa basaareissa? Lopulta lentomme lähti ajallaan klo 16:55. Finnair ei kyllä tällä reissulla saa meiltä puhtaita papereita, kun oikein mikään ei ollut toiminut. Lentäjä, joka oli sama molempiin suuntiin, kuitenkin oli oikein huumorintajuista sorttia. Onneksi paluumatkalla pääsi valitsemaan elokuvia laajemmasta valikoimasta kuin tullessa ja katsoimmekin molemmat Oppenheimerin, joka olikin niin pitkä, että sen päälle oli hyvä alkaa nukkumaan.

3.3. Nukuimme lähes koko loppureissun ja lopulta laskeuduimme Helsinki-Vantaalle klo 11:05 kellon taas siirryttyä ties kuinka monella tunnilla lennon aikana. Pitkät oli kävelyt tälläkin lentoasemalla, mutta lopulta matkatavarat löytyivät ja oli aika kiitellä Jamppaa ja Sannaa mainiosta matkaseurasta ja lähteä kohti linja-autoasemaa.

Yllätykseksemme viikonloppuna ei päivällä ollutkaan ilmaista bussikyyditystä Skyline hotellille, joten jouduimme linja-autoilemaan ihan normibussilla lähimmälle pysäkille, josta raahasimme matkatavaramme autollemme. Sitten oli vielä edessä kotimatka, jonka varrella yritimme paristakin paikasta kuningaskalastajaa maaliskuupinnaksi tuloksetta, kävimme Korian ABC:lla lähistöllä retkellä olleen Hannan siskon Elissan kanssa syömässä ja jatkoimme sitten illaksi kotiin. Seuraavana päivänä oli edessä paluu arkeen.

J.A.