Costa Ricaan taas

Kun minua syksyllä kysyttiin Kuvausmatkojen Costa Rican reissulle vetäjäksi, ei minun tarvinnut kauan vastausta miettiä. Tehtävänä oli toimia oppaana ja matkanjohtajana pienelle, vain neljän hengen ryhmälle.

Olimme olleet parin vuoden sisään kaksi kertaa kunnon lintureissulla Costa Ricassa, joten lintu- ja muukin eläinlajisto sekä maa muutenkin oli varsin hyvin hallinnassa, toki hieman täytyi alkaa kerrata jo opittua sekä vähän opetella uuttakin ennen reissua.

Lopulta sovimme Kuvausmatkojen kanssa, että menen jo paria päivää ennen ryhmää Costa Ricaan, jotta pääsen hieman orientoitumaan aikaeroon sekä palautumaan matkan rasituksista – ja mikä parasta hieman retkeilemäänkin itsekseni.

Vihdoin koitti 15.11. ja junailin Tikkurilan kautta Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Minulle oli huone Clarion hotellista, jossa ehdin ottaa tovin rennosti, ennen kuin illalla tapasimme Kuvausmatkojen Jouni Klingan kanssa, joka oli aamulla saapunut omalta reissultaan. Kertasimme ja hieman korjasimmekin retkisuunnitelmaa, johon yhä jäi pieniä irtopalasia, muttei onneksi enää mitään isompaa.

16.11. lähti Air Francen kone Pariisiin, jossa Charles de Gaullen lentokenttä oli sekasorrossa sankan sumun takia. Niinpä jouduin kävelemään, jonottelemaan ja busseilemaan todella pitkät matkat M-terminaaliin, josta jatkolentoni lähti klo 13:15.

Lopulta laskeuduin San Josen Juan Santamarian lentoasemalle paikallista aikaa klo 17:50 ja löydettyäni matkatavarani käppäilin ulos etsimään paikkaa, josta lähti bussikuljetukset hotelleille. Sain odotella toista tuntia kunnes viimein saapui oikeilla merkinnöillä ollut bussi, jolla pääsin Double Tree Hiltonin hotellille.

El Copal

17.11. Olin aivan rättiväsynyt pitkästä matkustamisesta, mutta kauan en ehtinyt nukkua, sillä jo klo 4:30 saapui Erick Guzman, johon olin saanut yhteyden edellisreissullamme San Isidron alueella oppaanamme toimineen Andres Chinchillan avustuksella. Olin alustavasti varannut päiväretken Erickiltä mutta optiona oli toinenkin päivä, jos kaikki menisi hyvin. Olimme paria päivää aiemmin lyöneet lukkoon, että suuntaisimme El Copaliin, jossa olimme olleet päiväretkellä edellisellä reissullammekin mutta tuolloin oli ollut sateista ja muutenkin retkestä oli jäänyt sellainen maku, että paljon oli jäänyt löytämättä. Niinpä oli hyvä suunnata paikkaan nyt uudelleen.

Oli vielä aivan pimeää, kun Erick saapui hotellin edustalle, hyppäsin hänen kyytiinsä ja pian ajoimme ulos San Josesta ja kohta jo ohitimme Cartagon sekä Paraison kaupungit. Pikkuhiljaa alkoi aamu valjeta ja aloimme kivuta mutkaisia vuoristoteitä ylemmäksi kunnes lopulta parkkeerasimme El Copalille.

Aloitimme retken tuttuun tapaan terassin edustalla olleelta ruokinnalta, jolla kävi mukavasti tangaroita, parempiakin lajeja kuten keltalakki-, ruskopää- ja ainakin yksi täplätangara. Pihan kukkapuskissa pörräsi pari lumilakkikolibria ja kuten edelliselläkin käynnillämme, laskeutui lähipuun latvukseen ruostehousuhaukka (bicolor). Lyhyesti näkyi myös pari tulikurkku- ja naamiotiaiskerttulia.

Haukattuamme Erickin etukäteen tilaaman aamiaisen lähdimme kulkemaan metsäpolkua, jonka suunnittelimme kävelevämme ympäri. Eipä aikaakaan, kun Erick alkoi nappailla äänestä lintuja ja vaikka lintuja ei juuri saatu näkyville oli yksi ensimmäisistä nähdyistä linnuista ruskokulmanapsija ja lähes heti perään löytyi yksi toivelajini eli sinappitangara. Valitettavasti lintu katosi turhan pian ja kuvia en tästä kauniista mustakeltaisesta tangarasta saanut.

Vähän lisää käveltyämme äkkäsin yläpuoleltani oksan päältä touhuamasta omituisen näköisen linnun, jota ensin epäilin tikkaseksi, mutta kun lintu nosti päänsä esiin oksan takaa näin sen erikoisen nokan. Epäilin jo määrittäneeni linnun mutta onneksi Erick löysi sen myös pian ja varmisti epäilyni – oranokka! Havainto oli todella kova, Erickilläkin oli lajista vain yksi aiempi havainto.

Katseltuamme tovin eräässä marjoja täynnä olleessa latvassa vilahdelleita marjukoita, joista etenkin kauniit sinipäämarjukat sekä pikkumarjukat pysyivät kameran linsseiltä hyvin piilossa, jatkoimme kävelyä. Emme kuitenkaan kovin kauas päässeet, kun Erick löysi taas yhden toivelajini panamanvuoritangaran, joka oli tovin näkyvillä mutta varsin kaukana oksistossa.

Kävely jatkui ylemmäs vuoren rinnettä mutta linnut olivat yllättävän vähissä. Leveänokkamomotti, parit oliivi- sekä yhdet täplä- ja isosirppikipuajat, ruskopystynokka (mexicanus), harmaakorvamuura, vaaleavilkkuperä (sulphureipygius) ja punasilmävireo ym. nähtiin mutta ritarijalokotka, käkitrogoni, ruostepyrstöjakamari, säämiskäkurkku- (cervinigularis) ja ruostetiaisorneero, vireo-, helmirinta- ja pari panamanpillimuuraa, tiheikköluura ja mustapäänäpsy ym. vain kuultiin.

Loppumatkasta löysimme vielä köynnöspeukaloisen, keltarintatangaran, mustatangaran sekä näimme vilauksen mustalakkirastaasta. Kävelymme oli sujunut aivan yli odotusten!

Päästyämme taas El Copalin rakennuksille nautimme ensin lounaan ja sitten tuijottelimme vielä ruokintaa ja pihan lähipuiden latvuksia. Vuoriviidakkohaukka näkyi pikaisesti lennossa ja kuvattuani hetken kukkapuskissa pörränneitä rusko-orvokki- ja viherhapsukolibria, oli lopulta aika lähteä paluumatkalle.

Matkalla näimme vielä amerikanliitohaukan, muttemme oikein muuta. Lopulta selvisimme San Josen ruuhkista hotellilleni. Olimme tietysti jo sopineet jatkavamme samaa tahtia seuraavanakin päivänä.

En jaksanut juuri muuta kuin käydä läheisessä kaupassa ostamassa juomista ja jotain naposteltavaa ennen kuin simahdin hotellihuoneeseeni.

Bongailua

18.11. tapasimme taas klo 4:30 ja lähdimme nyt ajamaan kohti länttä ja tyyntämerta. Nautimme lopulta Tarcolesissa aamiaisen, jonka aikana Erick sai tiedon, että aamun tärkein – tai ainakin Erickille tärkein – tavoitelaji oli edelleen paikalla. Niinpä kohta ajoimme erään maatalon pihaan, jossa oli alueella oppaana toimiva Erickin kaveri meitä vastassa. Hän oli onnistunut organisoimaan bongauksen maatilan alueella siten, että se maksoi jonkin verran mutta rahaa meni näin niin oppaalle kuin maanomistajallekin. Paikalle oli jopa varattu useampi pari saappaita, mikä oli helpotus minulle sillä mutapolkua ei välttämättä olisi päässyt vaelluskengillä. Saappaita en ollut tällä kertaa ottanut reissuun mukaan lainkaan.

Kohta kävelimme pikkuporukalla oppaan perässä peltojen vieruksia rantaa kohti ja lopulta olimme paikalla, jossa tavoitelajimme oli ainakin hetki sitten vielä ollut. Ihme kyllä sitä ei meinannut näkyä, vaikka kyseessä olikin melkoisen kookas lintu. Onneksi kohta äkkäsimme linnun kyyristelemästä hieman pitemmän kasvillisuuden keskeltä ja siinähän se Väli-Amerikan kautta aikain ensimmäinen hietakurki oli!

Ihastelimme ja otimme tovin kuvia hietakurjesta kunnes lopulta lähdimme käppäilemään takaisin autoille päin. Ohessa olimme nähneet vain hyvin vähän muita lintuja, joista mainittavimpia lienevät keltaniska-amatsonit. Autoille palattuamme äkkäsin yhden puun latvasta pari valko-otsa-amatsonia ja Erick hoksasi parin pensasmarjukoita (affinis) – eli sainpa minäkin eliksen.

Seuraavaksi jatkoimme muutaman kymmentä kilometriä etelään Quebrada Amarillaan, jossa pian törmäsimme tuttuun moottoripyörällä liikkuneeseen bongariin, joka oli ollut myös hietakurkea katsomassa. Tämä ei ollut löytänyt toivelajiamme, mutta me emme juuri ehtineet autolta kävelemään, kun löysin jalohaukan muotoisen otuksen kaukaa erään kelon latvuksesta. Otin linnusta kuvia samalla, kun Erick lähti hakemaan autosta kaukoputkea. Seuraavaksi kimpoilin itse Erickin kävellessä näkemien saksityrannien perässä ja niinhän siinä kävi, että itse en nähnyt tyranneja ja haukkakin oli kadonnut johonkin, kun palasimme paikalle. Moottoripyöräbongari palasi paikalle sopivasti, kun löysimme taas jalohaukan vieläkin kauempaa puusta. Tästä linnusta ei saanut putkellakaan tolkkua, ja kun paljastui, että ensimmäisen tilanteen kuvissakin oli ampuhaukka, alkoi tilanne tuntua tukalalta.

Onneksi kohta äkkäsimme keikarijalohaukan lentämästä pellon päällä töyhtökarakara perässään. Lopulta haukka laskeutui erään maatalouskoneen päälle, jossa pääsimme ihastelemaan sitä putkella. Kun pääsimme seulomaan aukeaa kunnolla, löysimme ainakin 25 saksityrannia ja muutenkin lintuja oli mukavasti; muutama myskisorsa, sinisiipitavi, ruusukapustahaikaroita, pari liian kaukana ollutta kurmitsaa (minun mielestäni amerikansellaisia mutta ihan satavarmaa määritystä emme saaneet), amerikantylli, amerikanjassana, huuteleva ruostevarpuspöllö, pikkuvarpuskyyhkyjä, puna-aroja, väliamerikanpikkutrogoni, pikkuraitatikka, panamannapsu, kaulussirkkusia (moreletti), preeria- ja ruohikkoturpiaaleja ym.

Sitten olikin aika lähteä paluumatkalle, jonka alkajaisiksi näimme vielä muuttohaukan ja hetken meren rantaa pitkin ajellessamme näimme keisarifregattilintuja ja ruskopelikaaneja ja myöhemmin vielä sirohiiri- ja amerikanliitohaukan.

Hotellille päästyämme oli aika kiitellä Erick, jonka kanssa olin kahdessa päivässä saanut jopa 10 elistä sekä jokusen Costa Rican pinnan. Sitten oli pakko huilia hetki ja ottaa lopulta yhteys Kuvausmatkojen reissulla toimivaan kuljettajaan Pablo Aquilar Vargasiin, joka ei kuitenkaan meinannut millään vastata viesteihini. Kun Pablo lopulta vastasi, kertoi hän olevansa aivan kauheissa ruuhkissa, sillä illalla oli Costa Ricalla San Josessa, vieläpä aika lähellä hotelliani olevalla stadionilla todella tärkeä jalkapallon MM-karsintaottelu.

Ryhmä saapuu

Lopulta Pablo pääsi hotellilleni niin myöhään, että jouduimme unohtamaan suunnittelupalaverimme ja lähtemään saman tien hakemaan Kuvausmatkojen ryhmää lentoasemalta. Lopulta pääsimme ruuhkista ajoissa ja puolisen tunnin odottelun jälkeen saapui nelihenkinen ryhmä aulaan. Eikä aikaakaan, kun olimme matkalla takaisin hotellille, jotta pitkän matkan tehnyt porukka pääsisi pian majoittumaan.

Illalla kävimme vielä ryhmän kanssa pikaisesti syömässä ja oli lopulta hyvä päästä hieman heihin tutustumaan. Yksikään ryhmäläisistä ei ollut varsinaisesti lintuharrastaja, joten reissun tahti tulisi tietysti nyt muuttumaan kovin erilaiseksi. Onneksi matkaohjelmassa olisi todella mielenkiintoisia kohteita, joilla lintuja ja muuta Costa Rican luontoa kyllä näkisi ja (mikä tietysti näin Kuvausmatkojen ollessa kyseessä tärkeintä) pääsisi kuvaamaani todella mukavasti leppoisammallakin tahdilla. Lopulta nukkumaan mentiin ajoissa koko porukka.

Ketsaalien mailla

19.11. olin luvannut, että mikäli aikaero haittaisi ryhmäläisten nukkumista, olisin hotellin pihalla klo 6 ja 7 valmiina tekemään lyhyet kävelyt tavallisiin kaupungissa nähtäviin lintuihin tutustuen. Eipä ollut yllätys, että vain jälkimmäiselle käppäilylle tuli yksi henkilö mukaan, sillä matkaväsymys takuulla painoi. San Josen vilkkaan liikenteen seassa lintuhavainnot jäivät reilun puolen tunnin kävelyillä aika vähiin mutta sainpa kuitenkin eliksen minäkin, kun muutama kanelitimanttikolibri näkyi.

Hotelliaamiainen oli nautittu ennen yhdeksää ja tasalta lähdettiin Pablon kyydissä ajamaan kohti tuttua San Gerardo do Dotan ketsaalilaaksoa. Matkan varrella lintuhavaintoja ei pahemmin kertynyt mutta pari mukavaa kuitenkin, kun auton editse lensivät niin hammashaukka kuin amerikanvarpushaukka.

Alkuperäisessä suunnitelmissamme oli ollut syödä jossain matkan varrella, mutta olimme Pablon kanssa päättäneet ajaakin tulevan majapaikkamme ohi San Gerardo do Dotan laaksoon ja stopata vasta tutulla Miriam’s Cafella syömään ja aloittamaan lintujen katselu ja kuvailu.

Oli mahtava päästä kuvailemaan kolibreja ja tangaroita ruokaa odotellessa. Etenkin terhotikat sekä tulikurkku- ja ruskopilvikolibrit saivat ansaitsemaansa ihailua osakseen.

Koska ohjelmassa oli ollut väljää jatkoimme vielä iltapäiväretkelle Savegren hotellin ruokinnalle jatkamaan ylängön tyyppilajien kuvailua. Myöhemmin aikataulu ei olisi sallinut täällä käyntiä. Viherorvokki- (cyanotus), ruusukurkku- ja kipinäkolibrit, amerikanhiirihaukka, kaitanokkakipuaja, punarintakardinaali sekä monet muut tutut lajit tulivat ikuistetuiksi niin verkkokalvoille kuin kameran muistikorteille.

Koska laaksossa oli tietyöt menossa, tavallaan ”jouduimme viettämään” ruokinnalla pari tuntia. Lopulta kävelimme vielä joen sillalle, josta näimme purokerttulin sekä pari koskinapsijaa ennen kuin Pablo poimi meidät taas kyytiin ja lähdimme palailemaan vuorten rinteitä nousten ylängölle, jossa majapaikkamme Paraiso Quetzal Lodge sijaitsi.

Saimme mökit siten, että ryhmäläiset majoittuivat jyrkän puutarhaisen rinteen alaosiin ja oma mökkini oli aika kaukana ylämäessä metsän keskellä. Illalliselle mennessä sai jo maistiaista, millaista kiipeilyä oli luvassa jatkossakin.

Illalla kävelin vielä pilkkopimeässä reilun tunnin kävelyn teitä pitkin aina välillä stoppailen ja ruskohelmipöllön ääntä kaiuttimesta soittaen. Ja kuinka ollakaan saapui tämä toivelistallani todella korkealla ollut pöllö vastailemaan atrappiini parin kilometrin päässä majapaikaltamme. Valitettavasti en saanut pöllöä näkyviin edes lämpökameralla, sillä olisin todella halunnut nähdä tämän söpön helmipöllön näköisen otuksen.

20.11. alun perin myöhemmälle aamulle varaamamme ketsaaliretki oli vetäjien toiveesta aikaistettu alkamaan jo 5:15, jolloin hyppäsimme Pablon kyytiin ja ajoimme vähän matkaa ylänköjä pitkin maatilan reunaan, josta jatkoimme yhä ylämäkeen kiiveten pienen katoksen alle odottelemaan ketsaalien saapumista avokadopuusta hedelmiä napsimaan.

Oppaanamme toiminut David kertoi, että yksi ketsaali oli jo puussa valmiiksi istuskelemassa ja lämpökameran avulla erotinkin sen möykkynä tiheän puun keskellä. Eikä mennyt kauankaan, kun se lennähti näkösälle ja saimme ensimmäiset kuvat tästä upeasta mayaketsaalista.

Paikalle saapui vähän mattimyöhäsinä toinenkin kuvaajaporukka ja vietimme paikalla laatuaikaa ketsaaleja kuvaillen aina kahdeksaan saakka ja näimme lopulta seitsemän eri pukuista ketsaalia, joista parilla oli komeat pitkät pyrstöt. Kuvia tuli aivan tolkuttomasti, vaikka aamu olikin varsin hämärä ja lintujen lentopyrähdykset olivat aivan turhan nopeita, jotta olisimme saaneet toivomiamme kunnon lentokuvia.

Ketsaalien ihastelun lomassa olimme kuulleet liekkiniskaviiriäisen, käkitrogonin ja pippurivireon mutta muuten aamun havainnot olivat jääneet hämmästyttävän vähiin. Smaragditukaanikin (prasinus) oli piilotellut avokadopuussa niin uskomattoman taitavasti, että oppaan lisäksi vain minä olin onnistunut sen näkemään.

Loppupäivän vietimme Paraison pihamaastossa, jossa ensin tutustuimme kukkapuistoon ja sen lintuihin ja loppupäivän vietimme kuvausterassilla ruokintojen lintuja kuvaillen. Linnuille tuotiin aika ajoin uusia hedelmiä popsittavaksi ja myös maahan kylvettiin riisiä ja tietysti vilinää riitti myös kolibriruokinnoilla, joiden kukkiin myös aika ajoin ruiskutettiin uutta sokerilientä kolibrien litkittäväksi.

Mukavimpia havaintoja olivat ainakin 15 valkokurkkupyytä pari amerikankäpytikkaa, käsittämätön määrä tulikurkku- ja huppukolibreja (spectabilis), muutama isosilkkitilhi, isojalkasirkut, pari keltahoususirkkua ym.

Välillä oli pakko käydä puutarhassa jalkoja oikomassa ja havaintoja kertyi mm. kultakuvetilhistä, nokipääsieppareista, sitruunakerttulista, kauniista kultakurkkumarjukkaparista ja panamantangarasta Läheiseltä näköalatornilta näkyi myös panamanrastas sekä töyhtösieppari ja jossain vaiheessa taivaalla pyörähti pieni parvi kastanjakiitäjiä sekä useampikin parvi amerikansepelkyyhkyjä.

21.11. oli vähän kuin toisinto edellispäivästä mutta toisin päin eli ensin kuvailimme lintuja pihapiirissä ja kuvausterassilla ja sitten lounaan jälkeen suuntasimme ketsaaleja kuvaamaan.

Keli oli sateisempi mutta silti havaintoja ja kuvia kertyi pitkälti samoista linnuista kuin edellisenäkin päivänä. Majapaikan tien varresta löysin myös ainakin kuusi laulavaa peukaloiskerttulia mutta näistä en kuvia saanut.

Osalla porukkaa kävimme kävelemässä majapaikan oman Colibri-metsäpolun, jonka varrella havainnot olivat vähissä mutta sentään punaorneero, okrapiivi, ruskolakkirastas, molempia silkkitilhiä, costaricanvireoita, liekkikerttuli ja mustaposki- sekä suruvyökerttuleita näkyi.

Ketsaaliretkellä satoi välillä todella rankasti mutta ainakin neljä mayaketsaalia nähtiin ja saatiin ainakin jonkin verran erilaisia kuvia kuin edellispäivänä, vaikka taas oli varsin hämärää.

Illallinen oli taas herkullinen kuten oli ollut edellisinäkin iltoina.

Matkanvarsiretkeilyä

22.11. Varhaisen aamun pyörimme vielä Paraiso Quetzalin pihapiirissä ilman sen kummempia havaintoja mutta aamupalan jälkeen oli tavarat pakattu autoon ja ajoimme läheiselle Antennasille eli korkeimmalle kohdalle vuoristoa, mihin autolla pääsi. Onneksi keli ei ollut kovinkaan kylmä ja huiput suojasivat mukavasti tuuleltakin. Myös pilvet olivat väistyneet, joten ympäröivät maisemat näkyivät upeasti!

Huipulla linnut olivat todella tiukassa mutta pienellä hakemisella onnistuimme nähdä lyhyesti niin laavajunkon kuin vuoripeukaloisenkin. Lisäksi näkyi tulikurkkukolibreja, lyijypuhkojia, pari nokipääsiepparia sekä lennossa lyhyesti kyyhkyhaukka.

Matkamme jatkui läpi maan entisen pääkaupungin Cartagon, jonka linnoituksen näimme vauhdista, itään ja taas tulevan majapaikkamme ohi aina Tranki Gardenille saakka. Olin hietakurkibongauksella tavannut aiemmin Rancho Naturalistalla oppaana toimineen bongarin, joka oli suositellut tätä paikkaa lämpimästi ja kun Pablo oli soittanut tänne oli selvinnyt, että pystyisimme nauttimaan paikalla myös lounaan, joka oli ohjelmassamme suunniteltu taas ns. matkan varrelle.

Pienten suunnistusvaikeuksien jälkeen olimme perillä Tranki Gardenilla, jonne ei ollut mitään opasteita mutta pihapiiristä löytyi todella pitkähiuksinen oppaamme (taas David). Tarjolla oli saman tien lounas, jonka nautimme varsin askeettisen kotitalon eteisessä pienen pöydän ääressä pienillä muovijakkaroilla istuen. Lounas oli oikein maittava ja kokemus tuntui olevan ryhmälle ikimuistoinen vaikka itseäni alkuun vähän hirvittikin, että mihin olin oikein porukan johdattanut.

Ruokailun jälkeen David opasti meidät alamäkeen ensimmäiselle ruokintapaikalle, jonka päätähteä ei tarvinnut kauan odotella saapuvaksi riisitarjoilulle. Pienen pieni lymyrääkkä alkoi kohta käydä hakemassa evästä naposteltavaksi edestämme.

Kun rääkkää oli kuvailtu tarpeeksi jatkoimme Davidin perässä kohti toista ruokintapaikkaa matkan varrella useita uusia reissulajeja havaiten.

Toisella ruokinnalla päätähtinä olivat hedelmänsyöjät mutta myös kyyhkyjä ja siemensyöjiä näkyi mukavasti. Eräässä suuressa kukassa kävi kertaalleen liekkikaulurikolibri imeksimässä. Mitään harmaakardinaalia (grandis) ja keltaperäturpiaalia kummempaa ruokinnoilla ei käynyt mutta paikka tarjosi kyllä mukavan lajimäärän sekä runsaasti kuvia tavallisista ruokintavieraista. Alkureissussa ylängöillä olimme tottuneet aivan eri lajistoon.

Käppäillessämme takaisin autollemme David näytti meille vielä naaras lumilakki- ja panamansmaragdikolibrin sekä panamanpallotanssijan. Olipas onni, että olimme saaneet tiedon tästä mukavasta paikasta, jota voi kyllä lämpimästi suositella.

Rancho Naturalista

Rancho Naturalistalle oli vain pikkumatka ja siellä meidät ohjattiin huoneillemme jonkun ei niin virallisen työntekijän toimesta, kun muita ei ollut paikalla. Puitteet olivat kyllä komeat sillä itsellänikin oli huone siten, ettei tarvinnut avata kuin terassin ovi niin edessä oli kolibriruokinnat ja parvelta avautui maisema hedelmäruokinnoille sekä niiden takana olleelle aukealle. Ruokinnalla näkyikin saman tien panamankaklattajia sekä mesi-, kruununeito- ja pensashohtokolibreja.

Koska meillä oli nyt ohjelmassa hieman vapaata ja paikalla ei ollut kukaan sen kummemmin esittelemässä aluetta, päätin lähteä itse ottamaan selvää mitä alueella voisi omatoimisesti tehdä, meillä kun oli täällä ohjelman mukaan jatkossakin jonkin verran vapaata aikaa. Niinpä kiertelin teitä ja erilaisia polkuja Ranchon virallisia metsäpolkuja etsien mutta netistä ennen reissua löytämäni kartta oli surkea ja opasteet olemattomia. Siinä ristiin rastiin kävellessäni havaitsin pari mustasakua, säämiskäkurkkuorneeron (cervinigularis) sekä punanokkasirkkuja. Lopulta, kun ilta oli jo hämärtymässä, löysin parin majoituskämpän takaa polkujen lähtöpaikan.

Koska vielä ei ollut kiire illalliselle, päätin vielä tarkistaa olisivatko polut ryhmämme kuljettavissa vaiko turhan jyrkät tai mutaiset. En ehtinyt kivuta polkua ylöspäin kuin satakunta metriä, kun kuulin laulavan tuhkapäänappaajan.

Palattuani majapaikalle löytyi respasta vihdoin yksi paikan managereista, joka esitteli minulle taloa hieman tarkemmin ja löytyipä talon olohuoneesta pari paikan opastakin, joista toinen, Saul, olisi oppaanamme seuraavana päivänä.

Illallisen jälkeen päätin lähteä vielä ulos käppäilemään ja katsomaan, löytyisikö poluilta mielenkiintoisia otuksia, joita voisimme ryhmän kanssa käydä sitten katsomassa seuraavana iltana? Paikan toinen opas Taylor oli yllättäen lähdössä ulos samoilla aikeilla ja hän ystävällisesti pyysi minut mukaansa. Niinpä pääsin tutustumaan polun varren asukkeihin hänen ohjauksessaan. Löysimmekin muutamia upeita tarantelloja, sammakoita ja muita otuksia sekä kuulimme kämpille palaillessamme vielä viirumetsäpöllönkin.

23.11. aikaisin herättyäni kömmin terassille, jonne Saulkin saapui klo 6:15. Lähes saman tien näimme sinikruunumomotin (lessonii), joka valitettavasti sai aamupalansa nautittua ennen kuin ryhmäläisemme saapuivat klo 6:30. Aloitimme aamun tutustumalla terassilta näkyneisiin lintuihin Saulin opastuksella ja näkyihän niitä mukavasti. Mainittavimpia havaintoja olivat meksikontulikärki, pari viidakkotikkaa (rubiginosus), kaulurierakko-, kuoro- sekä rusko-orvokkikolibri.

Kesken aamupalan syönnin Saul kävi vinkkaamassa, että pihapiirin perällä metsäreunassa viime päivinä viihtynyt erikoisuus oli nyt paikalla ja singahdin bongaamaan todella hämärässä istuskelleen ruosterintasiepparin elikseksi. Ajatuksissa oli näyttää lintu tietysti ryhmällekin myöhemmin mutta eipä sitä enää tämän kommin sitten näkynytkään.

Aamupalan jälkeen käppäilimme hetken pihapiirissä havaiten vain ruutukurkkumuurasen ja munkkitanssijan (candei) turhan nopeasti sekä pronssipyrstökolibrin. Sitten jatkoimme pikkumatkan autolla alamäkeen Ranchon toiselle lodgelle, jonka pihapiiristä avautui upeat maisemat lähiympäristöön. Pihapiirissä oli myös runsaasti kolibrien suosimia violettikukkaisia verbenapuskia.

Kohta näimmekin vilaukselta rubiinikurkkukolibrin sekä vihdoin myös koiras lumilakkikolibrin. Lähipuissa näkyi mukavasti tangaroita, joista varsin lyhyesti näkyneet kerttuli-, säihkykerttuli- ja pilkkasiipitangara olivat parhaita mutta ihmeteltävää riitti monen kirjavissa tavallisemmissakin lajeissa. Kohta löytyi näytille myös kaunis väliamerikanpikkutrogoni sekä viirupääkipuaja.

Sitten kello alkoikin olla yhdeksän ja oli aika suunnata Rio Platanillon varteen etsimään seuraavaa tavoitelajiamme. Ensimmäisellä stopilla käppäilimme tovin jokivartta havaitsematta kuitenkaan juuri muuta kuin viherkalastajan. Niinpä pian jatkoimme kauniiseen laaksoon jatkamaan jokivarsikäppäilyä mutta täälläkään ei tavoitelajiamme tavoitettu, joitakin ranta- ja virtakerttuleita ja koskinapsija sentään. Niinpä lopulta palailimmekin taas alkuperäiseen paikkaan, jossa hajaannuimme koluamaan taas jokivartta eri suuntiin. Onneksi aika pian kuulimme vihellyksen ja Saul palasi luoksemme tyytyväinen ilme naamallaan – hän oli löytänyt tavoitelajimme.

Hiivimme Saulin takana jonossa pienen sivupuron varteen, jonka pohjalla lopulta näimme kaksi ruokailevaa aurinkokurkea. Valitettavasti ne säikähtivät meitä ja lennähtivät jokivarteen, jossa sitten seuraavan vajaan tunnin yritimme jallittaa niitä kuvaushollille ja jollain tavalla lopulta onnistuimmekin, vaikka ojan pohjalla olikin taas varsin hämärää.

Lounaan jälkeen oli porukallamme hieman vapaata, sillä olihan meillä ollut varsin vauhdikas reissun aloitus. Tekemistä oli kuitenkin helppo keksiä itsekin, jos vain halusi, sillä ei tarvinnut kuin mennä terassille ruokintojen lintuja kuvaamaan ja osa käyttikin tilaisuuden hyväkseen, kun taas osa sai hieman levähtää tai katsella ja tarkistella jo otettuja kuvia tms.

Itse kävin parilla käppäilyllä pihapiirissä ja onnistuin oppaiden vinkin avulla hoitamaan nk. kolibrialtailta pari rotkomuuraa ääneen. En kuitenkaan nähnyt linnuista vilaustakaan, vaikka ne olivat varsin lähellä. Yhden ryhmäläisen kanssa kävimme myös etsimässä reitin aika vastikään rakennetulle näköalatornille, mutta totesimme polun olevan turhan mutainen koko ryhmän kuljettavaksi. Eivätkä havainnotkaan oikein antaneet aihetta suunnata tälle paikalle, vaikka tietysti varhain aamulla lintutilanne olisi voinut olla aivan toinen.

Illallisen jälkeen teimme porukallamme vielä ötökkäretken polun varteen ja onnistuin kuin onnistuinkin näyttämään ryhmälle edellisiltana pohjustamamme hämähäkit, muutaman sammakon sekä muun ötökän. Taskulampun valossa pimeää polkua pitkin hitaasti könyäminen ötököitä etsien oli varmasti ikimuistoinen kokemus ryhmäläisille.

24.11. pitkän edellisillan takia aamun ohjelma oli sovittu alkavaksi aamupalalta, joten minulla oli aamulla aikaa lähteä kokeilemaan kunnon bongausta polkujen kaukaisimman nurkan näköalapaikalta, jossa Taylor oli edellispäivänä viikon tauon jälkeen havainnut alueella laajalti liikkuneen huippuharvinaisen rillitanssijan.

Lähdinkin kiipeämään polkua jo aamuneljältä ja lopulta onnistuin surkean kartan ja huonojen opastusten avulla pääsemään näköalapaikalle sopivasti auringon noustessa. Matkalla en ollut havainnut kuin jokusen täplärastaan. Ehdin olla paikalla kymmenkunta minuuttia ja kuulla mm. raitahaukkasen, amazonianmomotin, isonokkamuuran, savimuuria, ruutukurkkumuurasia, säämiskäkurkkuorneeroja (cervinigularis) ja ruskoniskasirkkuja, mutta sitten alkoi sataa ja peli tuntui pelatulta. Yritin kuitenkin vielä kiertää polkua ja soitella atrappia mutta valitettavasti en rillitanssijaa löytänyt.

Lopulta palasin rivakkaa tahtia läpimärkänä jyrkkiä, mutaisia ja nyt todella liukkaita polkuja välillä hölkäten takaisin Rancholle, jonne ehdin kuin ehdinkin sopivasti aamupalalle.

Sadetta jatkui yhä, joten aamun ohjelma jäi lähinnä terassin antimiin tai muuten vain rennosti ottamiseen. Havainnoilta ei silti vältytty, sillä terassin ruokinnoille oli saapunut nyt myös violettisapeli- sekä vihererakkokolibri ja puskissa näkyi vilaukselta viherhapsukolibrikin.

Kiertelimme lounaaseen asti leppoisasti pihapiirissä mutta havainnot jäivät ruskokipuajaan. Omalla kävelylläni alalodgelle näin vielä korpirastaan ja ruskopystynokan (mexicanus) ja terassille palattuani vielä pihapuussa vilahdelleet loisto- ja tulikurkkukerttulin mutta lounaan jälkeen oli taas aika jatkaa kohti uusia seikkailuja.

Kuvailua matkalla

Ajomatkan varrelle Pablo oli aikatauluttanut stopin La Hoja Gardenille, joka oli aivan tien varressa ollut lintujen kuvauspaikka, jolla puitteet olivat kunnossa. Linnut olivat täällä todellakin kuin tarjottimella hyvää taustaa vasten.

Lajisto oli tavanomaista mutta pääsimme nyt kuvaamaan ensimmäistä kertaa mm. mölymangrovekanaa (albiventris), turkoosi- ja isomesitangaroita, kastanja- ja seepiakultapyrstöjä sekä valkokulma- ja viitaraitatikkaa. Päätähtinä olivat kuitenkin tukaanit, sillä mustanokka- ja rikkitukaania sekä täpläarakaria päästiin nyt niin näkemään kuin kuvaamaankin ensimmäistä kertaa.

Ajomatka jatkui kuitenkin taas pian ja jossain Puerto Viejon nurkilla näkyi myskisorsa ja sääksi lennossa, eteläamerikanhyyppiä pienellä kosteikolla ja sitten myös ensimmäiset isot panamanaratkin lennossa.

Selva Verden tienoilla

Selva Verde Lodgelle saavuimme illan jo hämärtyessä, joten ohjelmaan ei enää kuulunut muuta kuin majoittuminen sekä illallinen.

25.11. aamu oli taas sateinen, joten lupaamilleni aamukävelyille ei ollut menemistä. Itse kävin vähän pihapiiriin tutustumassa, sillä olin aiemmin ollut majoittumassa tien toisella puolella sijaitsevissa mökeissä ja liikkunut vähemmän lodgen puolella. Aamun havainnot jäivät ruskoviiriäiskyyhkyyn, sepelkalastajaan, punaotsa-amatsoneihin (autumnalis), pikkukipuajaan sekä kastanjaselkämuuraan.

Pikaisen aamupalan jälkeen otimme suunnan vajaan tunnin ajomatkan päähän Cope’s Gardenille, johon meille oli varattu aamun kuvaussessio pihapiirissä sijainneelle terassille sekä myöskin kävely lähimetsissä parien targettien perään.

Cope’s Garden sijaitse yllättävän keskellä pientä kylää, mutta puutarha oli todella rehevä ja ruokintapaikka aivan upea. Valitettavasti paikka oli taas hiukan hämärä mutta lintuja todellakin riitti. Lajisto oli pitkälti jo tuttua mutta oli kiva saada kuvia viinikyyhkystä, epolettiarateista, oropendoloista, säihkymesitangaroista sekä pitkäpyrstö- ja punaolkaturpiaaleista.

Kesken kuvailun Cope hälytti meidät kertaalleen pihatielle, kun taivaalla kaarteli komea valkohaukka ja sen yläpuolella todella korkealla vielä ritarijalokotkakin.

Kunnon kuvailun jälkeen jatkoimme pikkumatkan autolla siirtyen lyhyelle metsäreippailulle Copelta lainaamamme saappaat jalassa. Ensin kävimme katsomassa komeaa töyhtöpöllöparia ja sitten vielä toisella polulla kultapöllöparia. Ohessa ihmeteltiin myös pieniä lepakoita ja luotimuurahaisia ja näimme myös ensimmäisen tummamölyapinan.

Takaisin puutarhaan palattuamme kuvailimme vielä hetken terassilla mm. viherkalastajaa, mutta lopulta oli aika lähteä taas matkaan.

Ajoimme, matkalla muutaman oliivimerimetson nähden, nyt lähempänä majapaikkaamme sijainneelle Frog’s Heavenille, jossa meille oli tarjolla lounas.

Lounaan jälkeen käppäilimme oppaamme johdolla metsäpolkuja lähinnä lintuja havainnoiden ja näimmekin mm. amerikaniibishaikaran, kesylaiskurin, vilaukselta nicaraguantikan, paksunokkasirkkusen ja pari muurahaistangaraa ym. Ohessa kuvailimme myös puun rungolla roikkuneita pikkuaaltoselkiä sekä ison lehden pureskelemalla majapaikakseen taitelleita valkohankkoja. Sitten stoppasimme pienen katoksen kohdalle, jossa oli vuorossa sammakoiden ja käärmeiden kuvausta.

Valitettavasti kuvauspaikka oli varsin hämärä enkä ollut tajunnut ottaa omia itsekyhättyjä lamppusysteemejäni mukaan. Alkuun kuvat onnistuivat vielä mukavasti, kun oppaamme asetteli punasilmälehti-, lasi- (Emerald Glass Frog), mansikka- ja vihernuolimyrkkysammakon yksi kerrallaan erilaisille lehdille kuvattaviksi. Kaikki kuvauskohteemme eivät olleet kauhean yhteistyöhalukkaita vaan osa pomppi sinne tänne tai sitten lösähti lepäämään lehden päälle, joten oppaamme oli varsin työllistetty saadakseen kuvauskohteemme poseeraamaan nätisti.

Kun sammakot oli kuvattu ja valo käymässä entistä niukemmaksi, oli käärmeiden vuoro. Ensin kuvasimme kahden eri värimuodon ripsipalmukyitä ja lopulta vielä komeaa boaa (Annulated Tree Boa).

Lopulta oli kuvailut kuvailtu ja palailimme majapaikallemme Selva Verde Lodgelle, kun ilta oli jo hämärtynyt.

26.11. ohjelma jatkui tiukkana, sillä aamulla jo ennen kuutta ajoimme pikkumatkan Puerto Viejoon ja Rio Sarapiquin rantaan, jossa hyppäsimme pitkään jokiveneeseen ja lähdimme oppaamme, taas yhden Davidin sekä hänen isänsä, venekuskina toimineen Josen kyydissä jokiretkelle.

Heti liikkeelle lähdettyämme löytyi korkean puun latvustosta hoffmanninlaiskiainen, jollaista en ollut itsekään ennen nähnyt ja kohta löytyi myös pienehkö silmälasikaimaani. Valitettavasti kuvaamiseen oli vielä kovin hämärää.

Joella ei ollut paljon lintuja, mutta pian näimme ensimmäiset amerikanrantasipit, amerikanharmaahaikaran, isosepel- sekä muutaman isoviher- ja viherkalastajan. Sitten löysimme rantaviivasta pari rusorintakerttulia, eikä aikaakaan, kun löytyi myös komeasti esillä ja kuvattavissa ollut aurinkokurki.

Seilasimme lopulta aika pitkät pätkät jokea mm. amerikankäärmekaulan, viher- ja isotiikerihaikaran, viheriibiksiä ja naamiotityran sekä hauskasti liaanin alla jonossa roikkuneita lepakoita havaiten, kunnes aloimme etsiä sitä kaikkein tärkeintä target-lajiamme, jonka haukansilmäinen Jose löysi suuren rungon alta ruokailemasta – amerikanuikkukanan! Seurailimme ja kuvailimme lintua pitkän tovin, kunnes olimme lähes La Selvan biologisen aseman tutun sillan alla. Sitten olikin aika lähteä paluumatkalle, joka sujuikin vauhdikkaasti ja lopulta olimme lähes minuutilleen aikataulussa takaisin autollamme. Parituntinen oli mennyt nopeasti hyvässä opastuksessa!

Kävimme aamupalalla ja hieman vaihtamassa varustusta Selva Verdellä ja ohessa kuvasin pihassa vihernappaajan. Sitten jatkoimme taas autolla vajaan tunnin matkan Alvar’s Macawsille, jonne saapuessamme alkoi sataa.

Löysimme pihasta paikan omistajan Alvarin, tai ainakin oletimme löytäneemme oikean henkilön, mutta hän ei osoittanut minkäänlaista elettäkään meitä kohtaan. Pari sanaa hän vaihtoi Pablon kanssa ja tuijotteli sitten puhelintaan. Sade välillä taukosi ja odotimme jotain tapahtuvan mutta mies vain jatkoi puhelimensa tuijottamista. Kyselin Pablolta oliko jotain hämminkiä ja ilmeisesti minulla olisi pitänyt olla Selva Verdeltä joku tosite siitä, että olimme tilanneet palvelun Alvarilta. Pari puhelua soitettuaan ukko päätti sitten alkaa syömään ja seuraavat puoli tuntia katselimme kaverin ruokailua.

Pihassa toki näkyi muutamia puna-aroja sekä puna- ja panamanaran risteymiä, joita mies hätisteli ruokailuaan häiritsemästä. Kun sade taas taukosi, alkoi minulla pettää hermot ja kävin ilmoittamassa ukolle, että hänen palvelunsa oli koko reissumme kallein enkä todellakaan meinannut maksaa siitä, että saimme katsella hänen ruokailuaan. Tähän hän tokaisi, että menkää itse etsimään pihasta apinoita kuvattavaksi.

Emmepä me muutakaan keksineet kuin marssia pihalle, josta kohta löytyikin muutamia kapusiiniapinoita, joille ukko kohta saapui viskomaan pähkinöitä. Pihapiiirissä näkyi joitakin häkkejä, joissa oli erilaisia papukaijoja ym. mutta minkäänlaista esittelyä hän ei meille järjestänyt. Onneksi lopulta hän viittoi meitä seuraamaan itseään ja ilmeistä poikaansa, joka ei myöskään mitään sanonut mutta sentään pari kertaa esitti jotain hymyn tapaista.

Isä ja poika alkoivat huudella yksitoikkoista ”Lapalapalapa” -huutoa ja jokunen ara lähtikin seuraamaan meitä. Kävelimme aukealle, jossa oli pari istumaortta papukaijoille ja ilman mitään ohjeistusta poika alkoi kävellä aukeaa rimojen välillä houkutellen ruoka-annosten ja huutelunsa avulla aroja lentämään aina aukean poikki rimalta toiselle. Me tietysti yritimme jotenkin ryhmittyä ottamaan toivomiamme lentokuvia aroista – sitä vartenhan tänne oli tultu…

Tietysti saman tien alkoi taas sataa kaatamalla ja vaikka aroista kuvia saatiinkin, tuppasi isä tai poika seisomaan vähintään joka toisessa kuvassa lintujen takana kuvat pilaten. Lisäksi lentävät linnut olivat lähes poikkeuksetta puna- ja panamanaran risteymiä. Paikallahan oli tarinoiden (jotka oli siis pitänyt lukea ihan muualta) mukaan alkanut aikanaan yksi sekalainen arapariskunta tuottaa poikasia, jotka eivät kuulemma onneksi olleet lisääntymiskykyisiä. Mutta ilmeisesti tämä yksi pariskunta oli ollut varsin tuottoisa, sillä näitä risteymiä oli ainakin näiden kesytettyjen lintujen joukosta valtaosa. Itse asiassa puna-aran näköisiä lintuja oli nyt paikalla vain muutama ja panamanaroja yksi. Ja jostain syystä nämä eivät olleet oikein innokkaita lentämään orrelta toiselle vaan lentokuvamahdollisuuksia tarjoutui lähinnä vain risteymistä. Onneksi sentään pari tilannetta syntyi molemmista aidoista lajeistakin.

Kertaalleen paikalla kävi isompi parvi puna-aroja ja muutama panamanarakin mutta ne säikähtivät älämölöä kauemmaksi ja kohta lennossa oli taas pelkkiä risteymiä. Ja sitten sade sen kuin vain kiihtyi.
Lopulta päätimme luovuttaa, sillä kamerakalusto alkoi olla todella vaarassa. Olimme varmasti saaneet jonkinlaisia kuvia, mutta olimme silti pettyneitä saamaamme palveluun sekä tietysti myös sään huonouteen, kun lähdimme palailemaan Selva Verdelle.

Lounaan söimme matkan varrella Soda Marieloksen idyllisessä ravintolassa ja iltapäivän pidimme aika pitkälti sadetta lodgella.

Illemmalla pyykkipalveluun vaatteita viedessäni annoin Selva Verden respassa palautetta Alvar’s Macawsilla saamastamme palvelusta ja lopulta saimmekin hyvitystä ja ihan aiheesta. Kävin myös lähikaupassa kävelemässä mutta taas vaihteeksi alkoi sataa aivan kaatamalla ja kastuin aivan läpimäräksi. Illallisen nautimme taas lodgen ravintolassa.

27.11. aamu oltiin vielä Selva Verdessä ja keli antoi kiertää pihassa ollutta metsäpolkuakin. Kiersin sen ensin hämärissä itsekseni havaiten mm. vihernuolimyrkkysammakoita, muutaman panamanjuoksukyyhkyn sekä ravintolan edustan metsästä löytyneen tulipääkerttulin. Sitten kiersimme samaisen lenkin vielä pikkuporukalla ja pääsimme kuvaamaan munkkitanssijaa (candei) ja näimme idänpiivin.

/>

Aamupalan jälkeen oli taas aika pakata auto ja kiiruhtaa läheiselle Dave & Davesin kuvauspaikalle, joka meille oli varattuna. Olimme onneksi Pablon avulla saaneet retkemme alkamaan jo klo 9:30, jolloin tapasimme pihassa oppaamme – nuoremman Daven (varmaan hekin olivat molemmat oikeasti Davideja?).

Kuvailimme niin puutarhassa olleella kuvauskatoksella kuin terassin kolibriruokinnoilla ja lajisto oli meille jo pitkälti tuttua aikaisemmilta kohteiltamme. Dave oli todella mainio opas ja kertoili mukavia tarinoita niin puutarhan kasvatuksen historiasta kuin muustakin. Taas kuvattiin mölymangrovekanaa (albiventris), tukaaneja, täpläarakaria, samoja tikkoja ja kolibreja, joista uutena näkyi nyt suomukolibriakin sekä mm. muurahaistangaroita, naaras säihkymesitangaraa ja viherkardinaalia.

Itselläni meni kamera kaikista sateista aiemmin selvittyään yhtäkkiä totaalisen huuruun ja jouduin käppäilemään puutarhassa kameraa pitkästä aikaa paistaneeseen aurinkoon osoittaen. Onneksi huurut lähtivät aika nopeasti mutta tällä aikaa muu porukkamme oli nähnyt ruokinnalla käyneen tairan.

Parin tunnin kuvailun jälkeen kiittelimme Daven ja lähdimme taas matkaan ja ajoimmekin aika rivakkaa tahtia, matkalla muuttohaukan nähden, pikkuteitä kierrellen ja lopussa heikompia ja heikompia teitä ylemmäs nousten aina Juan Castro Blancon ja Poasin kansallispuistojen välissä sijainneelle Bosque de Pazille.

Bosque de Paz

Perille Bosque de Pazille päästyämme meidät ohjattiin huoneisiimme ja sitten olikin vuorossa lounas, jolle ehtiäksemme olimme joutuneet pitämään kiirettä.

Majapaikan pihalla oli ruokintoja, joilla näkyi heti mm. mustasakuja sekä hopeakurkkutangaroita ja terassilla olleilla kolibriruokinnoilla oli melkoinen vilinä – niillä kävi vihererakko-, vihersäihky-, violettisapeli- ja purppurapilvikolibreja sekä mikä tärkeintä myös pari costaricanhankokolibria, joista toinen oli käsittämättömän kaunis koiraslintu!

Pihan kukkapuskissa pörräsi surukolibri, joten kolibrien parissa menikin sitten koko loppu päivä. Talon todella mukavat isännät auttoivat meitä tuomalla terassin edustalle kolibreille hienoja kukkia. Pihassa näkyi myös mustafiivejä, sammaltangaroita ja huppuviuhkakerttuli.

Illallisen jälkeen kokoonnuimme pikkuporukalla pihaan, jossa isännät lähtivät hiipimään orkideapuutarhan suuntaan ja me seurasimme perässä. Pienen hakemisen jälkeen joku ainakin luuli nähneensä jonkin vilahduksen puutarhan varjoissa mutta mitään ei saatu näkyville. Sama toistui useampaankin kertaan kunnes lopulta toisesta isännästä näki että nyt oli tosi kyseessä. Hän viittoili meidät luokseen ja onnistuimmekin pian näkemään hänen löytämänsä linnun – suomuluura värisytteli hetken siipiään pienen kiven päällä ja katosi sitten sekunnissa varjoihin.

Kävin tämän jälkeen vielä ulkoiluttamassa lämpökameraa paikalla ja näinkin yhden tai kaksi suomuluuraa mutta oli jo aivan liian pimeää. Joitain tunnistamattomia rastaita näin myös mutta muuten havainnot jäivät muutamiin nukkuviin pikkulintuihin sekä ylitseni lentäneeseen pöllön tapaiseen.

28.11. kävin taas aamulla ani varhain etsimässä suomuluuraa ja näinkin taas vilauksen mutta vieläkään en saanut lintua kunnolla hollille.

Päivä oli taas todella sateinen. Onneksi olimme jo edellisenä päivänä kuvanneet kolibreja oikein antaumuksella, sillä valo oli nyt todella vähissä. Lisäksi sateella linnut tuppasivat vain kyhjöttämään jossain sateen suojissa.

Kävimme Pablon kanssa tutustumassa alueen polkuverkostoon, joka olikin sen verran hyvässä kunnossa, että myöhemmin uskaltauduimme polkuja kiertämään erilaisilla kokoonpanoilla. Osa porukasta halusi ottaa polkujen käppäilyn ehkä enemmän kuntoilun kannalta ja osan kanssa edettiin hyvinkin rauhallisesti ja varovaisesti, mikä oli tietysti parempi lintujen havainnointia ajatellen.

Lopulta käppäilin itse eri polkuja useampaan kertaan ja havaintoja kertyi mm. aurinkokurjesta, kaulushaukkasesta, punanaamaorneerosta, rillilattanokasta, töyhtösiepparista, useista pilvimetsäsieppareista, rosvorastulista, lyijyrastaista, okrapeukaloisista, hippiäis-, kiipijä- ja huppuviuhkakerttuleista sekä parista kauluspekarista.

Lounaalla ollessamme tuli yksi isännistä, sopivasti ennen jälkiruokaa, kertomaan että pihalla oli käkitrogoni kuvattavissa. Pitihän se tietysti käydä tämä esijälkiruoka hoitamassa. Itsekään en ollut koskaan ennen lajia nähnyt, kuullut kyllä vaikka kuinka monta.

Loppupäivä sujui sateiden välillä kolibreja kuvaillen ja löytyipä puskista yksi sälepyrstökolibrikin. Ruokinnalla puolestaan piipahti yli kahdenkymmenen valkokuonokoatin touhukas porukka.

Illallisen juuri päätyttyä meidät hälytettiin katsomaan ruokintaa taskulampun valossa, kun siellä oli muutama pesukarhu evästämässä. Myöhemmin pieni porukka oli taas hämärissä luurajahdissa ja onnistuin kuin onnistuinkin saada jonkinlaiset kuvat suomuluurasta ennen kuin se lennähti tien yli metsän siimekseen.

29.11. aamu vietettiin vielä Bosque de Pazilla. Ani varhain näin taas vilauksen suomuluurasta, mutta sitten alkoi taas sataa. Kävin vielä ennen aamupalaa sateita uhmaten kiertämässä parhaaksi kokemani metsälenkin ja onnistuinkin löytämään mukavan sekaparven, jossa oli muiden kerttuleiden seassa mm. liekki-, naamiotiais- sekä juovapääkerttuli (melanotis).

Sateiden välissä tietysti kuvailtiin kolibreja, mutta lopulta oli aika taas pakata auto ja lähteä liikenteeseen.

Ajoa ei taaskaan ollut matkallisesti paljon mutta sataankin kilometriin menee näillä mutkaisilla vuoristoteillä helposti pitkälti yli pari tuntia. Matkan varrella lounastimme mukavassa pikkuravintolassa Cafe Milassa, jossa ruokinnalla kävi mm. sitruuna- ja keltakruunumarjukoita.

Sitten ajo jatkui jo hieman tasaisemmissa merkeissä ja maalaismaisemassa näimme mm. nauruhaukan ja töyhtökarakaroja. Kohta alkoi maisemassa siintää Arenalin tulivuori, josta piti pysähtyä ottamaan jokunen maisemakuvakin.

Arenalin alueella

Lopulta olimme kivunneet Arenalin tyvelle ja parkkeerasimme Lost Iguana Resortin pihaan. Saimme taas kämpät siten, että pari meistä kiipesi aivan toiselle puolelle jyrkkään ylämäkeen kuin toiset. Itselleni tietysti osui se pitempi rasti…

Iltaohjelmaa ei ollut, joten olin itse ajatellut tutustua puutarhan antiin mutta huoneeni terassilta aukeni niin upea maisema Arenalin tulivuorelle ja lähiympäristöön, että jumahdinkin terassille istuskelemaan. Lisäksi lähimmän puun latvusto oli aivan täynnä marjoja ja niitä oli syömässä iso joukko erilaisia värikkäitä tangaroita ja muita lintuja. Pienessä ajassa näinkin puussa mm. säihkykerttuli-, keltalakki- ja rusosiipitangaroita sekä panamanlörppötangaran (carmioli) monien tavallisempien lajien lisäksi.

Lopulta ehdin ihan pienelle kävelyllekin ja kolibripuistosta löysin muutaman aarnihokon mutta sitten alkoikin taas sataa ja kiiruhdin takaisin terassille istuskelemaan.

Illallisella koko porukka vaikutti hieman sateisiin väsyneeltä mutta onneksi nyt olimme päässeet edellisiä lämpimämpiin huoneisiin, joten unta tuskin tarvitsi kenenkään odotella.

30.11. Aamulla taas satoi mutta onneksi laitoin terassilla Merlinin päälle, kun kuulin oudon kuuloista monotonista laulua talon toiselta puolelta. Merlin ehdotti lajiksi harvinaista kaljumuuraa, joten kuuntelin heti muutamia äänityksiä ja nehän täsmäsivät. Kiiruhdin talon toiselle puolelle soittelemaan atrappia ja puolen tunnin yrittämisellä sain lopulta linnun näkyville ja jopa pari surkeaa kuvaakin otettua pimeän puskan keskellä kunnon kaatosateessa. Onneksi pystyin jallittamaan lintua terassini katon suojasta. Kuulin touhun ohessa lyhyesti myös tiheikköluuran ja savumuuran. Mutta tässä aamu sitten menikin enkä siis ehtinyt lainkaan terassia edemmäksi.

Aamupalan jälkeen suuntasimme La Fortunaan matkalla pikkutöyhtöharakkaparven ja tummaraitahaukan nähden ja siellä kurvasimme Sloth Territoryn pihaan, jossa pienen odottelun jälkeen tapasimme oppaamme. Hänen perässään lähdimme kulkemaan metsäpolkuja, jonne oli jo aikaisin aamulla oppaiden toimesta laitettu lippuja osoittamaan suuntaa, jossa oli ollut laiskiainen puussa.

Ensimmäinen laiskiainen oli kohtuullisen hyvin näkyvissä ja se oli taas kaksivarvaslaiskiainen. Loput, jotka kaikki olivat hallavalaiskiaisia, olivat kuitenkin todella korkealla puiden latvustoissa, joten niitä ei juuri päästy kuvaamaan. Oppaamme kuitenkin näytti polun varrelta meille myös mukavasti muita elukoita, joista parhaat linnut olivat ritarihaukka, pari ruostepyrstöjakamaria, leveänokkamomotti, munkkitanssijapari (candei) jne. Itse onnistuin näkemään myös tarhaturpiaalin, vuorivihernappaajan ja lapionapparin (flavotectus) sekä kuulemaan kaluunakäen.

Lisäksi oppaamme (jonka nimi ei valitettavasti jäänyt mieleen, koska se ei ollut David) näytti meille mansikkasammakoita sekä kahta lajia lasisammakoita. Osan kävelystä satoi taas aivan kaatamalla mutta onneksi sade loppui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin.

Iltapäivällä kävimme kävelemässä Lost Iguana Resortin oman Puma-polun, jonka varrella havaitsimme todella vähän lintuja mutta pikkukipuajan ja ruskopeukaloiskertun kuitenkin. Lodgen puistoon palattuamme näimme vielä nauhapyrstötyrannin ja itse näin ohitseni kiitäneen keijukolibrin.

Loppuilta meni taas terassilla istuskellessa ja se kannatti sillä marjapuussa kävi pari bambukasikkia kääntymässä tuttujen tangaroiden ja tukaanien ohella. Raita- ja mustarintapeukaloiset jaksoivat laulaa illallakin, vaikka yleisesti tuntui, ettei oikein mikään muu laulanut aamullakaan.

Illallinen nautittiin taas lodgen ravintolassa, jonka jälkeen oli mukava ottaa rennosti upeassa kämpässä.

1.12. aamulla satoi taas kaatamalla ja kaljumuurakin oli äänessä vain pariin kertaan. Sateen hetkeksi tauottua käppäilin hetken puutarhassa ja ehdin nähdä lyhyesti mustahaiven- sekä varjosafiirikolibrin mutta sitten alkoi taas sataa.

Aamupalan aikaan keli parani ja uskaltauduimme pysymään Pablon kanssa tekemässämme suunnitelmassa ja ajoimme vain reilun kilometrin päähän Mistico Parkiin, jonka pääpolkua lähdimme kiertämään.

Aika pian löysimme ensimmäisen lintuparven, jossa oli mukana vartiotangarapariskunta sekä useita panamanlörppötangaroita (carmioli).

Näimme myös mm. panamansuomu- ja täpläkipuajan, vaaleavilkkuperän (sulphureipygius) ja rusolakkimarjukoita kunnes taas alkoi sataa. Onneksi sade loppui ennen ensimmäistä riippusiltaa ja pääsimme ottamaan silloilta odottamiamme maisemakuvia.

Polku oli todella upea ja onneksi varins helppokulkuinen, mutta hieman pidempi kuin olimme ajatelleet. Yhdellä lukuisista riippusilloista pääsimme kuvaamaan isosakua ja taas useita siltoja ylitettyämme löytyi sitten toinenkin lintusekaparvi, jossa oli ainakin kerttupuu- (anabatinus), viirulakki- ja vireomuuria, ruutukurkku- ja liuskemuurasia sekä joku huiskijan näköinen, joka näkyi maassa puskien taakse vilahtamassa aivan liian nopeasti. Parven jatkettua matkaansa tupsahti yläpuolellemme vielä partanunnakin. Emmekä pitkälle ehtineet kävellä, kun kuulin tuttua rotkomuuran laulua. Ja ennen parkkipaikalle palaamistamme näimme vielä amazonianmomotin.

Seuraavaksi kävimme vielä kiipeilemässä kämpillämme, josta onneksi matkatavaramme käytiin hakemassa golfkärryn tapaisilla respan edustalle. Sitten pakkasimme taas tavarat autoon ja lähdimme matkaan kohti pohjoista.

Laguna Lagarto

Edessä oli taas parin tunnin ajomatka, jonka varrella näkyi pari amerikanliitohaukka sekä jokunen puna- ja panamanara ym. Lounaalle stoppasimme loppumatkasta Cuyitoon, jossa mukavassa maalaismiljöössä näimme ruokapaikan viereisellä kostealla pellolla mm. viheriibiksiä, punaviheltäjäsorsaparven, isotiikeri-, viher-, lumi- ja pari sinihaikaraa sekä amerikanjassanan ja puissa lyijytrogonin. Pablo oli taas osannut valita meille loistavan ruokapaikan – ja nämä matkanvarsiruokailut olivat lisäksi poikkeuksetta olleet herkullisia – ja edullisia.

Näimme loppumatkasta vielä tutulla lätäköllä pari kääpiöuikkua ja kohta kurvasimme tutun Laguna Lagarto Lodgen pihaan. Saimme pian huoneemme ja pääsimme tutustumaan tähän meidän viimeiseen majapaikkaamme, jossa olisimme kolme yötä.

Lagarton pihassa tepasteli runsaasti aarnihokkoja sekä väliamerikanaguteja. Terassilla oli kuvaamassa suuri brittiporukka, joten emme kehdanneet häiritä heitä vaan tutustuimme pihamaastoon ja yllättäen pihan perältä löytyi toinen ainakin lähes yhtä hyvä kuvauskatos, jolla myös oli mukavasti lintuja kuvattavaksi. Jotenkin emme olleet pari vuotta aiemmin paikalla ollessamme tätä katosta hoksanneet.

Ilta alkoi kuitenkin pian hämärtää, joten lopulta paremmat havainnot jäivät pariin ääntelevään kanelibekardiin sekä yhteen idänpiiviin.

2.12. aamusta kävin varhain kävelemässä vähän teitä pitkin eri suuntiin ja näin korpirastaan ja kuulin kaulushaukkasen. Muuten aamupuolella retkeily jatkui samaan tapaan kuin edellisiltana, sillä brittiporukka oli varannut kuvausterassin. Me vietimme aikaa toisella terassilla ja kävimme Pablon kanssa testaamassa polkujakin, jotka oli helppo todeta aivan liian mutaisiksi ryhmälle. Metsäreissullamme iski vielä kunnon vesisadekin päälle, joten havainnot jäivät pariin kymmeneen mansikkasammakkoon. Onneksi olin lainannut lodgelta saappaat.

Niin sanotulla takaruokinnalla lajisto oli samaa kuin pääruokinnallakin olisi ollut: isosakuja, rikkitukaaneja, täpläarakareja, punakorva-aratteja sekä mm. meksikontöyhtötikka ja pari hiiritangaraa ym.

Ruokinnan vieressä piipahti kaunis rubiinitanssija kuvattavana ja myös oravakäki näyttäytyi. Taivaalla kaarteli tovin isompi amerikaniibishaikaraparvi ja päivän lämmettyä taivaalle nousivat myös musta- ja kuningaskondorit. Pihassa näkyi vielä mustaviiru- sekä ruskokipuaja.

Lounaan jälkeen suuntasimmekin kojuille kondoreita kuvaamaan ja nehän poseerasivat vaihtelevassa kelissä todella upeasti. Sade toi kuviin oman tunnelmansa mutta etenkin sateen jälkeen saatiin hienoja kuvia, kun kondorit levittivät upeasti siipensä niitä kuivatellakseen.

Kondorien kuvailun ohessa näimme pari raitapuumuuraa ja kuulimme pari parvea asteekkiaratteja. Sinnikkäimmät kondorikuvaajat pysyivät kojuissa yrittämässä vielä lentokuvia niin pitkään, että alkoi hämärtää ja kävelimme sitten tyytyväisinä takaisin lodgelle.

Ennen illallista kuului lähimetsästä isotinamin värisevää ääntelyä ja illallisella havahduin, kun aika läheltä alkoi kuulua keskiamerikanvarpuspöllön viheltelyä. Oli hauskaa huomata, kuinka muut eivät reagoineet viheltelyyn millään lailla, paitsi yksi lodgen oppaista, joka nosti minulle peukun pystyyn, kun keräsin meidän porukan kuuntelemaan pöllöä. Äkkäsin myös talon rakenteista vesiränniä pitkin alas laskeutuneen aito-opossumin, jonka koko porukkamme ehti nähdä taskulampun valossa.

3.12. oli meidän vuoromme vallata terassi, jolla jaksoimme aikalailla lounaaseen saakka, vaikkei sen anti juuri poikennut takaterassin annista. Pääasiassa keskityimme saamaan rikkitukaanista edes jonkinlaiset lentokuvat, mutta ainakaan minä en onnistunut tyydyttävällä tavalla. Jotenkin linnut onnistuivat aina laskeutumaan oksille niiden takaa koukaten.

Itselleni mielenkiintoisimmat kuvat kävin kuvaamassa ravintolan terassilta, jonka viereen kelon nokkaan laskeutui naaras naamiotityra. Ja ainoa parempi havainto määritettiin kaukaa putkella, kun kaukaisten puiden latvustossa saalisteli hyönteisiä havupiivi.

Päivällä kävimme autolla pikakäynnillä läheisen kosteikon rannassa, joka oli kuitenkin valitettavan paljon kuivempi kuin mitä se oli ollut pari vuotta sitten. Toki kelikin oli pitkästä aikaa oikein helteinen, joten näin keskipäivällä linnut eivät olleet aktiivisia. Saimme kuitenkin isotiikerihaikaran kuvattua ja näimme pari samettisirkkusta.

Lounaan jälkeen otin itse aika rennosti, taisin jopa nukahtaa hetkeksi, mutta jossain vaiheessa eksyin taas terassille, jossa ei yllättäen ollut ketään paikalla. Ja tietysti silloin näin, kun lähipensaaseen laskeutui naukumatkija, josta ehdin ottaa muutaman kuvan ennen kuin se jatkoi matkaansa.

Illallisen jälkeen hyppäsimme taas autoon ja ajoimme Adolfon eli lodgen managerin asunnolle, jossa kuvailimme medestäjälepakoita multisalamajärjestelmän avulla. Onneksi paikalla ollut huonoa englantia puhunut opas oli todella kärsivällinen ja saimme kuin saimmekin kaikkien halukkaiden kameran toimimaan salamajärjestelmän kanssa, vaikka yhdellä oli Canon, yhdellä Nikon, yhdellä Sony ja yhdellä Olympus. Niinpä lopulta kaikki saivat ainakin kohtalaisia kuvia kukilla mettä imemässä käyneistä lepakoista. Ja mainittakoon tässä, että salamajärjestelmän käytöstä piti vielä maksaa erikseen vaikka olimmekin jo etukäteen varanneet ja maksaneet lepakkokuvauksen, Maksu salamajärjestelmän käytöstä menee aivan eri henkilölle kuin itse retken maksu.

4.12. herätys oli aikaisin ja jo kuudeksi olimme ajaneet pikkumatkan Rio San Carloksen rantaan, jossa lopulta odottelimme vartin verran venekyytiämme saapuvaksi. Vihdoin vene saapui ja pääsimme seilaamaan joelle.

Linnut olivat alkuun taas vähissä mutta pienen etsinnän jälkeen kultapöllö löytyi mutta oli toivottoman piilossa. Mangrovepääskyjä, amerikanharmaahaikara, pari amerikankäärmekaulaa, eteläamerikanhyyppiä sekä isoviher- ja viherkalastajia näkyi paremminkin.

Iguaaneja lötkötti joka toisessa puussa ja tarkkasilmäinen venekuskimme löysi useamman viherbasiliskin ennen kuin lopulta tulimme ruovikolle, josta löytyi useita hauskan näköisiä ruuhinokkia, joista pari poseerasi oikein hienosti näkyvissä.

Matkan jatkuttua kuvailimme lisää hyyppiä, amerikanjassanoita, paria hienosti esillä ollutta kruunuyöhaikaraa ja lopulta pääsimme ensimmäistä kertaa kuvaamaan vähän paremmin tummamölyapinoita.

Loppumatka ei tuottanut ihmeitä mutta onneksi vielä yksi pienehkö amerikankrokotiilikin nähtiin, joten saatoimme olla veneretkemme saldoon oikein tyytyväisiä.

Kävimme vielä lodgella aamiaisella ja pakkailemassa tavarat ja aika tiukassa aikataulussa jouduimme lähtemään kohti San Josea.

Vielä Poasin paikkoja

Matkalla pääsimme vihdoin kuvaamaan soreahiirihaukkaa ja vajaan parin tunnin jälkeen stoppasimme lounaalle tuttuun Cinchonan näköalaravintolaan. Tilattuamme annokset menimme terassille tuijottamaan ruokintoja mutta jostain syystä lintuja oli aika vähän. Kolibriruokinnat tuntuivat olevan todella äkäisen violettisapelikolibrin hallinnassa emmekä näin nähneet ainoatkaan toivomaamme kuparitaskukolibria, jonka olin toivonut näkevämme, jotta lajilistallemme olisi saatu edes yksi Costa Rican endeemi lintulaji. Yksi surukolibri nähtiin ja ollessamme jo syömässä, saapui hedelmäruokinnalle muiden jo tuttujen värikkäiden lajien joukkoon ensin kardinaaliseppä- ja sitten smaragditukaanipari (prasinus). Eli jälleen kerran lounaspaikkavalintamme oli ollut onnistunut.

Pian meidän piti kuitenkin taas kiiruhtaa, sillä olimme varanneet vielä käynnin Poasin tulivuorelle, jonne piti tehdä varaus vähintään päivää aiemmin 20 minuutin aikaikkunalla ja varauksemme oli jo klo 13:20. Pablo ajoikin aika haipakkaa ja lopulta olimme perillä lähes minuutilleen aikataulussa. Eikä tulivuorella ollut juuri ketään muita, joten olisimme varmaan päässeet alueelle sisään myöhemminkin…

Käpöttelimme ylös tulivuorelle ja meillä todella oli tuuri, sillä pilvet olivat sopivasti väistyneet ja näimme kraaterimaiseman kokonaisuudessaan upeasti! En usko, että minään muuna retkipäivänämme sää olisi ollut näin kohdallaan!

Osalla porukasta kävelimme vielä ylempänä olleelle laguunille ja vähän vielä ekstraakin ihan vain kävelemisen riemusta, sillä pian edessä olisi pelkkää istumista.

Kotia kohti

Lopulta olikin palattava parkkipaikalla, jossa suoritimme viimeiset pakkailut ja vaatteiden vaihdot (autossamme oli pimennetyt ikkunat, joten se toimi hyvänä vaatekoppina) ja ajelimme vielä tunnin lentoasemalle, jossa edessä oli haikeat hyvästit loistavan kuskimme Pablon kanssa. Itse olin ainakin saanut Pablosta todella hyvän ystävän matkan aikana.

San Josen lentokentällä selvisimme kaikesta helpolla ja parin tunnin odotuksen jälkeen lähti koneemme kohti Pariisia klo 20:05.

Lento oli taas pitkä mutta ainakin itse sain hyvin nukuttua. Lopulta laskeuduimme Pariisiin 5.12. klo 13:15 ja Charles de Gaullen kentällä meillä olikin sitten tuskastuttavan pitkä odotus edessä. Onneksi aika kului yllättävän nopeasti ja klo 18:30 lähti koneemme kohti Suomea. Helsinki-Vantaalle laskeuduimme illalla klo 22:35 ja matkalaukkuja odotellessa oli aika heittää hyvästit koko muulle porukalle. Reissumme oli ollut erinomainen!

Itse käppäilin vielä yöpymään Clarionin hotelliin, josta jatkoin Itsenäisyyspäivän aamuna junalla Parikkalaan.

J.A.