3.4. Matkaan
Aamuruuhkassa ajaessamme Kehä-III:sta pitkin kohti lentoasemaa puhelimeni soi. Jo lentoasemalle ehtinyttä muuta retkiporukkaamme, Kilpimaan Jannea, Kuhnon Petriä, Linjaman Teroa ja Toivasen Teroa, oli aseman infotaululla odottanut ikävä yllätys – lentomme Frankfurtiin oli peruttu! Viimein ruuhka hellitti ja pääsimme mekin Seutulaan, jossa onneksi lentomme oli saatu järjestettyä aina määränpäähämme Kuwaitiin saakka. Toki matkasta oli nyt tulossa pitkä, sillä alkuperäisen Frankfurtin sijaan lentäisimme nyt Tukholman kautta Istanbuliin, josta viimein Kuwait Cityyn.
Odotuksemme oli hieman pitempi, joten ehdimme hyvin käydä lentoasemalla syömässä ennen kuin klo 13.00 lähdimme SAS:illa Tuhkolmaan, jossa olimme aikataulun mukaisesti tuntia myöhemmin. Yllättäen tälläkin lennolla tarjottiin ihan kunnon ruoat ja kun 14.10. lähdimme kohti Istanbulia, tarjottiin meille kohta jo päivän neljättä lämmintä ateriaa, (olimme varalta Hannan kanssa syöneet jo vanhemmillani Kirkkonummellakin).
Käsittämättömän tukalan kuuman lennon päätteeksi laskeuduimme Istanbuliin illan jo hämärtäessä klo 18.35. Istanbulin ainoiksi lintuhavainnoiksi ehdittiin havaita etelänharmaalokkeja, merimetsoja, harakoita sekä variksia.
Muutaman tunnin norkoilun jälkeen viimeinen lentomme lähti klo 21.45 kohti Kuwaitia ja ikäväksemme myös tämä toinen Turkish Airlinesin lento oli ahdistavan kuuma. Lennon tarjoilu oli kuitenkin ihan mainio, joten ainakaan nälkä ei päässyt vaivaamaan.
4.4. Kuwaitiin
Viimein pitkän lennon jälkeen klo 01.15 laskeuduimme Kuwaitiin. Kävimme heti alkuun tyhjentämässä paikallisen pankkiautomaatin, josta nostimme väsyneinä aivan liikaa rahaa. Viisumin hankinta onnistui kohtuullisen helposti ja niinpä pääsimme etsimään aulasta Triftyn autovuokraustoimistoa, josta olimme netin kautta varanneet kaksi Mitsubishi Pajeroa käyttöömme. Kansainväliset ajokortit olivat lisäkseni hankkineet Kilpimaa ja Kuhno, joiden lisäksi toiseen autoon majautui Toivanen. Linjaman Tero tuli meidän autoomme, jolloin meillä kahdella äänityksiinkin hurahtaneella olisi edes jonkinlaiset mahdollisuudet saada välillä äänityshiljaisuutta.
Autot saatiin suhteellisen nopeasti ja eipä ollutkaan koskaan tullut edes istuttua yhtä komeassa maastoautossa. Onneksi automaattivaihteisto ei tuottanut kuskeillemme vaikeuksia, joten kohta pääsimme tien päälle! ”Tertsin” (Toivanen) kartanluvun avustuksella pääsimme varsin vaivattomasti Salmiyan kaupunginosassa sijaitsevalle Arinza Tower hotellillemme. Toki saimme matkalla jo hieman esimakua kuwaitilaisesta liikennekulttuurista.
Vaikka olimme jo etukäteen varanneet kaksi huoneistoa hotellista, tarjottiin meille ensin vain yhtä huoneistoa. Onneksi lopulta saimme toisenkin huoneiston ja majoituimme neljän hengen huoneistoihimme autokunnittain, joten tilaa oli mukavasti. Lopulta pääsimme unten maille klo 04.00.
Eka retkipäivä
Herätyskello soi tuskastuttavan pian eli vain puolitoistatuntia myöhemmin klo 5.30. Suuntasimme suorinta tietä kohti Sulaibikhatia, jossa jo toista talvea oli talvehtinut ruskoperälepinkäinen. Jostain ihmeen syystä lintu oli kuitenkin viime ajat ollut käsittämättömän hankalasti hoidettavissa ja kolmen viikon tauon jälkeen sitä oli havaittu taas edellisellä viikolla pariin otteeseen lyhyesti.
Jo matkalla elislista karttui valotolpan päällä istuneilla pihamainoilla sekä muutamilla auton editse lentäneillä valkoposkibulbuleilla. Paljon ei liikenteen seassa kuitenkaan uskaltanut lintuja tarkkailla, sillä liikenne oli aivan hirvittävää! Pari kunnon kolariakin ohitimme ja meitä ohitteli urheiluautoja lähemmäs 200 km/h ja toiset kurvailivat ja pujottelivat nelikaistaisia teitä aivan kuin autopelissä muita autoja hivotellen.
Sulaibikhatiin parkkeerasimme klo 06.20 ja pian paikalle saapui sovitusti Kuwaitissa pariin otteeseen yhteensä reilut pari vuotta majaillut Pekka Fågel, jonka avustamana Toivasen Tero oli reissuamme suunnitellut. Pekan matkassa oli myös pitkään maassa asunut Brian Foster.
Reissumme ensimmäinen retkipäivä oli tarkoituksella osutettu perjantaille, sillä kuwaitilaisten viikonloppu on perjantai-lauantai. Pekka oli tarjoutunut oppaaksemme viikonlopuksi, joten retkeily oli hyvä aloittaa!
Paikalle osui yhtä aikaa kanssamme myös edellispäivänä maahan saapunut brittiporukka, joka oli sattumalta sama, jonka kanssa Terot, Kilpimaa ja Kuhno olivat tehneet yhteistyötä myös Turkin reissullaan. Pekan johdolla ajoimme automme itse lintupaikalle, joka sijaitsi portin takana. Kuten moneen muuhunkin Kuwaitin lintupaikkaan ei Sulaibikhatiinkaan olisi ollut mitään asiaa ilman paikallisten lintuharrastajien apua.
Punapyrstölepinkäisestä napsahti elis jo ennen kuin olimme nousseet autosta ja pian niitä löytyi pari lisää. Muutenkin lintuja oli mukavasti! Mehiläissyöjiä, runsaasti tervapääskyjä, siropriiniat lauloivat, nunna- ja kirjotaskuja ym. Ruskoperälepinkäistä ei kuitenkaan löytynyt perinteisiltä istumapaikoiltaan, joten porukkamme hajaantui koluamaan pientä aitojen ja rannan välistä aluetta ja tuloksekkaasti! Ensin britit löysivät kuuden linnun parven hopeatilhiä ja kohta perään vielä kovemman pinnan eli pensastimalin, joka oli vain kerran aiemmin havaittu paikalla. Muutenhan lajia on havaittu Kuwaitissa ainostaan pohjoisessa Irakin rajan tuntumassa Abdaly Farmsilla. Ruskoperälepinkäistä ei kuitenkaan löytynyt, joten päätimme jatkaa Jahra East Outfallille. Brian jäi jatkamaan retkeilyä brittien kanssa.
Jahra East Outfall oli komea ruovikkoalue, jonka reunaa jätevesi laski mereen. Kapean uoman mutkasta oli löydetty hiljattain hyvä rantakanakerääntymä ja pian jo kuvailimme niin luhta- pikku- kuin kääpiöhuittejakin! Keltavästäräkkejä ja kirvisiä oli runsaasti, mutta kerttusista löysimme ainoastaan rastas-, ryti-, osmankäämi- ja ruokokerttusia. Etsimäämme basrankerttusta ei löytynyt – vielä. Muuta mukavaa lajistoa edustivat mm. pikkuhaikara, 100 flamingoa, pari sinirintaa, muutama ruokosirkkalintu jne.
Jatkoimme seuraavaksi Dohaan, joka on varsinkin nousuveden aikaan verraton kahlaajapaikka! Matkalla näkyi arohiirihaukka. Dohassa oli kahlaajia todella runsaasti, mutta nyt oli laskuvesi, joten linnut olivat varsin kaukana. Lisäksi päivä oli lämmennyt, joten väreily haittasi todella pahasti havainnointia. Luolakahlaajia löytyi komea 60 linnun parvi. Väreilyn ja etäisyyden takia lintujen määrittäminen oli vaikeaa, mutta lopulta sirrien ja tyllien sekamelskasta kirjasimme havikseen jopa 300 ylänkötylliä, 30 rantakurvia, 200 punakuiria sekä runsaasti muutakin kahlaajalajistoa. Lajilistaa kartutti myös mm. 80 pikkutöyhtötiiraa, aroharmaalokki, selkälokin heuglini sekä barabensis -alalajin lintuja, neljän heinätavin ja kahden tavin parvi ym.
Seuraavaksi jatkoimme Doha Southin altaille, josta löytyi muutama aasiansulttaanikana, nokikanoja sekä pikku-uikku. Myös pallidirostis alalajin isolepinkäistä päästiin opiskelemaan.
Talhaan
Päivän ollessa kuumimmillaan suuntasimme Sabal Al Ahmad Nature Reserven (SAANR) luonnonsuojelualueelle. Taas kerran pääsimme portista Pekan avustamina sisään ja näin tultuamme tutuiksi portin aukaisijoiden kanssa, meillä olisi jatkossakin pääsy alueelle. Onneksi nykytilanne oli tämä, sillä aina SAANR:iin, kuten ei muillekaan suljetuille alueille pääsy ei ole lainkaan varmaa. Pysähdykset aavikolla tuottivat pari pikkuaavikkokiurua sekä kirjosiipikiurun ym. Pian saavuimme Talhan keitaalle, joka osoittautui loistavaksi lintukohteeksi! Pienen lammikon ympärillä oli puustoa mukavasti ja ne olivat täynnä muuttomatkaltaan levähtämään laskeutuneita lintuja. Itse altaassakin oli tavallisia kahlureita sekä luhtahuitti. Törmäsimme taas paikalla britteihin, jotka olivat onnistuneet löytämään kaksi päivehtivää kyläpöllöstä. Paras pinna löytyi kuitenkin kohta, kun Kilpimaa löysi basrankerttusen, joka pomppi avoimesti maassa kuivassa ruohikossa ja antoi kuvata itseään varsin läheltä. Muuta mukavaa lajistoa keitaalla edustivat mm. kivikkosatakielikoiras, ruostepyrstö, pikku- ja käärmekotka, kalasääski, valko-otsalepinkäinen ym.
Iltapäivästä suuntasimme vielä Jahra farmsille, jossa jo parkkipaikalta löytyi intianmainoja. Kohta ylitseni lensi naarassieppo, joka kuitenkin ehti kadota liian pian. Toki maassa ei ole tavattu muita kuin balkaninsieppoa, mutta toivoin toki parempaa havaintoa. Väsyneinä kiertelimme puutarhassa tovin havaiten mm. smyrnankalastajan, 5 kauluskaijaa ym.
Päästyämme ruuhkaisesta liikenteestä hengissä hotellille, olimme niin väsyneitä, että painuimme saman tien pehkuihin klo 21.00. Päivän lajisummaksi oli kertynyt komeat 124 lintulajia. Saimme myöhemmin kuulla, että jo tämä oli rikkonut aikaisemmat Kuwaitin päiväennätykset, jotka toki olivat olleet rallisäännöin tehtyjä. Ohessa olin saanut 9 wp-pinnaa!
5.4. Pekan opastuksella uusille paikoille
Aloitimme taas aamun Sulaibikhatista, jossa olimme jo klo 6.10. Ruskoperälepinkäistä ei kuitenkaan taaskaan löytynyt, parhaaksi havikseksi löytyi aavikkotasku. Jatkoimme piakkoin Pivot fieldsin pelloille. Tällekään paikalle ei ollut asiaa ellei ensimmäisellä kerralla ollut paikallista ornia mukanaan, eikä myöhemminkään muulloin kuin klo 8-12.00. Pelloilla lintuja riitti: pääskyjä, varpusia ja mehiläissyöjiä oli todella paljon, komea keisarikotkanuorukainen poseerasi upeasti sähkölinjalla ja ylitsemme lensi myös kiljukotka.
Eräältä kuivalta aukealta löytyi molempien mehiläissyöjien ja taskujen ohella jopa 40 naamiokyyhkyä ja viiriäinen pytpytti lähipellolla. Ajaessamme takaisin vehreämmille viljelyksille eräällä tien lätäköllä oli juomassa viiden saharanvarpuskiurun koirasparvi. Peltojen yllä pikkutuulihaukkaparvi kaarteli taivaalla, sirosuohaukkoja näkyi molempia lajeja ja märältä pellolta löytyi satakunta lehmähaikaraa, 12 kottaraista sadettajalta sekä lätäköstä yli sadan pääskykahlaajan parvesta kaspiantyllipariskunta.
Abdaly farms
Puoliltapäivin lähdimme kohti pohjoista ja ajoimme toistasataa kilometriä Abdaly Farmsille. Kaspiantyllejä bongaamaan saapuneet britit olivat myös mukana. Jätettyämme autot parkkiin, kuulimme lähes välittömästi pensastimalien ääntelyä. Kohta löysimmekin parven timaleita ja yllätykseksemme useampi vanha lintu ruokki kolmea aivan juuri pesästä lähtenyttä, vielä lähes lentokyvytöntä poikasta. Pensastimaleiden perhe-elämää (5 aikuista ja 3 poikasta) jonkin aikaa seurattuamme jatkoimme kävellen seuraavan tien varteen, josta avautui näkymä risteyksen molemmin puolin avautuville viljelyksille. Muut menivät katsomaan toisen puoleista peltoa, kun minä kiipesin hiekkavallin päälle tarkistamaan toista puolta ja kuinkas ollakaan vain muutaman sadan metrin päästä minusta samanlaisen hiekkavallin päällä seisoskeli kenttähyyppä! Huusin muut paikalle, mutta vain Linjama ja Hanna ehtivät nähdä, kun hyyppä nousi lentoon ja laskeutui hiekkavallien taakse katveeseen. Valitettavasti perään ei voinut mennä, sillä näille farmeille ei ollut pääsyä. Niinpä yritimme kierrellä aluetta ja saada näkyvyyttä vallien takaiselle alueelle. Pekka löysikin pienen kävelyn päästä vallin, josta näkyi kaksi kenttähyyppää, mutta taas, kun ensimmäiset meistä nousivat vallille, hyypät säikähtivät lentoon ja lensivät suoraviivaisesti pakoon, vaikka ne olivat olleet lähes 500 metrin päässä meistä. Niinpä kaikki eivät vieläkään onnistuneet niitä näkemään. Noin puolta tuntia myöhemmin staiji tuotti tulosta, kun pari hyyppää nousi kaukana kiertelemään horisonttiin ja arvokas wp-pinna saatiin lopuillekin.
Tyytyväisinä ajoimme nopeinta reittiä takaisin hotellillemme, jossa päätimme tilata ruoan huoneeseemme. Onneksi tällainen palvelu oli mahdollista ja jo kesken iltahuudon saimme lähiravintolasta tilaamamme runsaat annoksemme. Lopulta pääsimme nukkumaan 22.30.
6.4. Etelään
Heräsimme taas perinteisesti viiden hujakoilla ja 5.30 lähdimme liikenteeseen. Suuntasimme taas SAANR:ille. Jo portilla portinvartijoita herätellessämme plokkasimme ainoassa puussa viihtyneen balkaninsiepon. Komppasimme ensimmäisellä mäellä lyhyesti, josko paikalla talvehtineita persiantaskuja löytyisi. Reissun ensimmäinen isokorvainen kettu nähtiin jolkottamassa aavikolla ja osa porukasta löysi parven arovarpusia, mutta nämä ehtivät ottaa ritolat ennen kuin koko porukka ehti niitä pointsaamaan. Pian arovarpusia kuitenkin löytyi aavikolta pari lintua ja Talhan keitaalla niitä pyöri noin 30 linnun parvi. Altaan ympäristössä havaittiin myös mm. pari kaspianpikkukiurua, turturikyyhkyä, käärmekotka, komea valkopäinen leucocephala -alalajin keltavästäräkki ja tällä kertaa ainakin kolme basrankerttusta, joista pari äänteli välillä aktiivisesti kutsuääntään, joten äänityslaitteillekin löytyi taas käyttöä.
Puoliltapäivin suuntasimme hotellillemme, jossa ehdimme levähtää puolisen tuntia ennen kuin lähdimme ajamaan kohti etelää. Klo 15.30 parkkeerasimme Power plant reedsin ruovikkolampareelle, josta löysimme 2 kirjokerttua sekä idänorfeuskertun. 16.00 olimme sovitusti Ras Al Zurin satama-alueen portin jonossa yhdessä brittien sekä edellispäivänä saapuneen itävaltalais-saksalaisryhmän kanssa.
Taas olimme siis menossa paikkaan, johon ei olisi mitään asiaa, mikäli aitojen ympäröimässä 150 perheen lähiössä, jonka asukkaat toimivat Saudi-Arabialaisen sataman työntekijöinä, olisi asunut länsimaista lintuharrastajaa, jonka vieraina alueelle pääsi. Passin ja viisumin kopiointien ym. jälkeen oppaamme amerikkalainen Mark O. Chichester kertoi meille lyhyesti alueesta ja pian lähdimme kohti meren rantaa.
Jo asutusten läpi ajaessamme näimme naaras sinirastaan ja heti ensimmäiseltä pysähdykseltä löytyi poijuilta istuskelemasta merimetsoja sekä 2 arabiantiiraa. Myöhemmät pysähdykset eivät nekään tuottaneet arabianmerimetsoa saati ohjasnokitiiroja, vain tavallisia merimetsoja sekä pikkutöyhtö- ja riuttatiiroja, pari pikkutiiraa sekä pari arabiantiiraa lisää ja myös nuolihaukka saatiin reissupinnaksi.
Merelle tuijotettiin hämärään saakka, mutta kevään ensimmäiset arabianmerimetsot ja ohjasnokitiirat eivät vielä olleet saapuneet, näiden kuten muidenkin myöhäisten saapujien osalta kevät oli selvästi myöhässä.
Hotellillemme pääsimme lopulta väsyneinä ja ehkä hieman pettyneinä klo 21.00.
7.4. Vaihteeksi länteen
Normaaliin aikaan suuntasimme Jahra east outfallille, jossa olimme kuuden jälkeen. Aikaa oli vain vähän, sillä meillä oli taas sovittu tapaaminen jo klo 8.30. Niinpä hajaannuimme koluamaan eri puolille, osa kuvaamaan huitteja, osa opiskelemaan kerttusia ja Tertsi koluamaan putkella hietikkoa ja rantaa. Tertsi vetikin kunnon pommin, kun löysi aasiankiurun ruokailemasta kirvisten ja keltavästäräkkien seasta. Laji oli yllättävänkin helppo tuntea ja sitä tietysti kuvattiin ja jopa äänitettiinkin, kun lintu kertaalleen nousi siivilleen ja kierteli hetken äännellen yllämme ennen kuin laskeutui taas nousuvesien kastelemalle hietikolle. Myös 4 pronssi-iibistä ja mustaviklo havaittiin.
Kohta jouduimme kuitenkin kiiruhtamaan, sillä meillä oli jo kiire kohti länttä, sillä 8.30 tapasimme päivän oppaamme George Gregoryn sekä britit ja jatkoimme Al Abraqin farmille pikkulintu- ja arovarpushaukkajahtiin.
Paikalla olikin jo melkoinen jahti käynnissä, kun paikalliset olivat ampumassa lintuja. Heti parkkipaikalla istui tuoleilla pöytien ääressä miehiä haulikko kourassa ja ampuivat kaikkea mikä ylitse sattui lentämään. Pöydällä lojui pari kuollutta hopeatilheä sekä turturikyyhky.
Ehkäpä onneksemme olimme paikalla varsin myöhään eikä lintuja ollut maastossa kovinkaan paljon, sillä vaikka muissa retkiraporteissa oli paikallisten ammuskeluharrastuksesta mainittu, tuntui touhun näkeminen silti äärettömän pahalta!
Kävely familla tuotti vielä mm. kuolleen rääkkähaikaran, kyläpöllösen, varpushaukan, liron, molempia mehiläissyöjiä sekä joukon hernekerttuja ja muita pikkulintuja. Puskista ja puista löytyi toki mukavasti eläviäkin lintuja, joista näistäkin mm. idänorfeuskerttua oli ammuttu ja sen jalka roikkui ikävästi. Piristäviä haviksia olivat mm. 4 harmaakultarintaa sekä pikkusieppo.
Päivän lämmettyä liian kuumaksi, ajoimme vauhdikkaasti maan halki Dohaan, jossa nyt oli nousuvesi paremmassa vaiheessa kuin ensimmäisellä käynnillämme. Niinpä nyt luolakahlaajien lisäksi pääsimme seulomaan ja laskemaan myös pienempiä kahlaajia. Ylänkötyllien seasta seulottiin kymmenkunta aavikkotylliä, suosirrejä arviotiin olevan 1000, pikkusirrejä 50, jänkäsirriäisiä 25, karikukkoja 150, lampivikloja 20, rantakurveja 120, kuoveja 600 ja punakuireja 500, punajalkavikloja 40, avosetti ym. Myös mustapäälokki ja riuttahaikara saatiin reissupinnalistalle. Illaksi suuntasimme taas Outfallille, josta britit olivat bonganneet aasiankiurumme ja todenneet paikalla olevan kaksi lintua. Ilta kului kiuruja ja huitteja kuvatessa, kerttusia äänitellessä ja rannan lintuja seuloessa. Mukavia haviksia olivat mm. naaras sitruunavästäräkki sekä iso rotantapainen otus, joka huittimutkassa hätisteli pikkuhuitteja.
Hotellille palattuamme jaksoimme vielä uupuneina kävellä läheiseen intialaiseen ravintolaan iltahuudon pitoon ja syömään. Päivän lajisaldoksi olimme taas ohi mennen kasanneet 128 lajia eli taas uuden Kuwaitin ennätyksen. Nukkumaan pääsimme vasta 23.00.
8.4. Green Islandille ja etelään
Heräsimme laiskoina vasta 5.30 ja 5.50 olimme matkalla kohti Green Islandia. Taas sattumalta britit olivat myös paikalla. He olivat jo aiemmin olleet paikalla, joten pian löysimme samoilta paikoilta ensimmäiset punaperäbulbulit sekä hopeatilhet. Aamu oli erittäin tuulinen, joten lintuja oli varsin vähän ja kuvaaminen vaikeaa. Kuitenkin niin punaperä- (yht. 4) ja valkoposkibulbuleista, hopeatilhistä, pihamainoista ja kesystä balkaninsiepostakin saatiin kuvia aikaiseksi. Ylitsemme muutti 5 ruskohaikaraa ja 21 pikkutuulihaukan parvi kierteli hetken yllämme.
Klo 10 lähdimme taas kohti etelää ja poimimme Pekan kyytiin kotipihaltaan, jossa lenteli reissun ensimmäiset vaaleakiitäjät sekä vilahti kalliopääskylaji.
Etelässä kävimme Power plant reedsillä sekä muutamalla muulla paikalla, mutta mitään ihmeellistä ei tullut vastaan, kivikkorastaita sentään jokunen. Tuuli oli yltynyt todella hurjaksi ja aavikoilla oli suorastaan hiekkamyrsky. Pölisevä hiekka haittasi myös näkyvyyttä siinä määrin, että pitkään mietimme menemmekö lainkaan Ras Al Zuriin. Onneksi lähdimme sillä matkalla näimme komean 30 hopeatilhen parven. Portilla olimme taas brittien kera klo 16.00.
Näkyvyys merelle oli niin surkea, että Mark päätti, että komppaisimme mm. aavikkokehrääjän varalta alueella olleen suuren aukean. Heti päästyämme aukean reunaan jaloistamme lähti neljä sirkkua lentoon, jotka onneksemme laskeutuivat pian maahan. Kahden peltosirkun kera oli keltapääsirkkupariskunta! Myös pari viiriäistä ja arovarpusparvi kompattiin ilmaan ennen kuin suuntasimme tutuille staijipaikoille, joilta ei kuitenkaan näkynyt senkään verta lintuja kuin edellisellä käynnillä – vain 8 merimetsoa, riuttahaikara sekä jokunen arabiantiira.
Illalla kävimme vielä uudelleen Power plant reedsillä aavikkokehrääjän toivossa, mutta havainnot jäivät kivikkosatakieliin ja kaspiankerttuihin ym. Nukkumaan pääsimme noin 21.45.
9.4. wp-pinnaton päivä, muttei sentään kaikille
Aamusta taas perinteiseen aikaan suuntasimme Sabah Al Salemiin etsimään paikalla muutamaan otteeseen havaittuja kategorialajeja eli kylä- ja viirukutojia. Havainnot jäivät kuitenkin muutamiin lutakossa hiippailleisiin kahlaajiin sekä ainakin 45 nunnataskuun. Sattumalta löysimme lähistöltä kuitenkin toisenkin hyvän näköisen ruovikkoalueen, jota kohti kävellessämme edestäni lähti pieni vaalea kerttu. Lintu tippui hetkeksi vallille heiluttelemaan pyrstöään ja sain sen tunnistettua helposti kääpiökertuksi. Lintu onneksi löytyi vielä pariin otteeseen, joten muut kuin minä ja Hanna pääsivät juhlimaan taas yhtä elistä.
Jatkoimme taas kerran Jahra east outfallille, joka osasi yhä yllättää! Jo matkalla näkyi 4 sininärheä ja lutakoilta löytyi 3 kaspiantylliä. Ruovikossa olivat kerttuset hyvin äänessä ja näkyvillä. Ainakin 5 laulavaa basrankerttusta, muutamia papyruskerttusia sekä rastas-, ruoko- ja rytikerttusia, osmankäämikerttuset sen sijaan tyytyivät vain kutsuääntelemään. Aasiankiurut olivat edelleen paikalla. Ranta puolestaan oli täynnä kahlaajia, pääosassa olivat 2000 pikkusirriä, myös räyskiä oli reilut 60, silkkihaikaroita 38, ruskohaikaroita 12 ja yöhaikaroita 3. Vielä pois ajaessamme löytyi tien varresta komea ylänkökiuru, outfall oli taas näyttänyt kyntensä!
Aamupäiväksi jatkoimme taas Talhaan, jossa ei kuitenkaan tällä kertaa ollut juuri muuta kuin reilut 30 arovarpusta, jotka arkoina eivät uskaltautuneet altaalle juomaan, ennen kuin olimme tarpeeksi kaukana altaasta.
Kävimme myös läheisellä Sabriya farmsilla, jolla oli nähty ainakin mahdollinen arovarpushaukka, mutta emme löytäneet kyläpöllöstä kummempaa. Iltapäivällä kiertelimme vielä Jahra farmsilla, jossa näkyi taas mm. intianmainoja, smyrnankalastaja, balkaninsieppo, todella runsaasti leppälintuja sekä mistä lie tullut/karannut senegalinkaija.
Illalla suuntasimme taas ravintolaan. Kuhno jäi potemaan flunssaansa ja Kilpimaa lepäämään. Ei ollut mikään ylläri, että kuskeina toimineet olivat aina iltaisin vielä muita väsyneempiä. Itsehän ajoin koko ajan.
10.4. Pitkä päivä
Linjaman ja Hannan kanssa heräsimme jo 03.45 ja suuntasimme saman tien kohti outfallia. Tarkoituksenamme oli päästä äänittämään rantakanoja sekä aamutunteina innokkainta lauluaan esittäviä kerttusia. Olimme paikalla jo klo 4.15 mutta kauhuksemme saimme huomata, että edellinen poikkeuksellisen korkea nousuvesi oli kastellut koko hietikon aivan mutavelliksi.
Kokeilimme sinnikkäästi nelivedolla mönkiä pelipaikalle ja vaikka oli pimeää, pystyimme ajamaan navigaattorin avulla tarkasti aiemmin käyttämäämme reittiä pitkin. Silti parin sadan metrin ajon jälkeen oli pakko kääntyä takaisin, sillä mutelikko oli aivan liian upottavaa ja liukasta. Niinpä päätimme ottaa muutaman päivän tauon jälkeen suunnaksi Sulaibikhatin ja yrittää ruskoperälepinkäistä.
Pienen tyyttäilyn jälkeen saimme portin aukaisijan hereille ja pääsimme komppaamaan Sulaibikhatia. Pensastimali löytyi taas ja huikeat 138 ruskohaikaraa muutti ylitsemme kuudessa parvessa; suurimmassa parvessa oli jopa 49 lintua. Edellinen Kuwaitin päiväennätys oli 22 ruskohaikaraa!
Jo aamuseitsemältä meidän piti olla Kabdin Shuwaikhissa KISR:in (Kuwait Institute for Scientific Research) tutkimusalueen portilla tapaamassa Gary Brownia, jonka avulla pääsimme yrittämään arabianaavikkokiurua. Olimme portin tuntumassa hieman etuajassa ja hetken juteltuamme Garyn kanssa saapui toinen autolastillisemmekin.
Pienen ajon jälkeen pääsimme kiurubiotooppiin eikä aikaakaan, kun ensimmäiset kaksi arabianaavikkokiurua löytyivät pensaikkoiselta aavikolta. Kiersimme Garya seuraten toistakymmentä kilometriä aavikon pikkuteitä ajellen ja näimme pari arabianaavikkokiurua lisää sekä ensimmäiset saharanvarpuskiurut. Puolentoista tunnin ajan saimme kierrellä keskenämme alueella, jolla oli myös Garyn kyhäämä lintujen juomapaikka piilokojuineen. Altaalla kävikin kuhina, sillä ainakin 50 arovarpusta ja lyhytvarvaskiurua sekä parikymmentä saharanvarpuskiurua sekä pari kaspianpikkukiurua kävi siltä juomassa. Kuvia siis saatiin näistä lajeista mukavasti, mutta arabianaavikkokiuru nähtiin enää vain kertaalleen lyhyesti suuressa lyhytvarvaskiuruparvessa eikä sitä saatu kuvattua.
Klo 10 lähdimme ajamaan kohti Pivotia, jonne saavuttuamme meillä ei enää ollut paljon aikaa, sillä alueelta piti poistua klo 12.00 mennessä. Niinpä kummempaa ei ehditty havaita, toki märällä pellolla oli taas 129 pääskykahlaajan parvi sekä kuivemmissa osissa runsaasti nunnataskuja.
Jatkoimme seuraavaksi Doha Southin altaille, jossa näkyi 4 aasiansulttaanikanaa, kahden lapasorsan ja yhden haapanan parvi, 3 kalliopääskyä sekä nuori yöhaikara. Dohassa ei näkynyt mitään uutta, joten jatkoimme pian vielä Dohan altaille. Siellä törmäsimme taas lintujen ampujiin. Isukki oli päättänyt lähteä lasten kanssa ampumaan lintuja autosta. Kerran noustessamme eräälle vallille tarkistamaan altaan kahlaajia, ammuttiin vastarannalta vedessä olevia lintuja siten, että olimme täydellisesti tulilinjalla. Eipä auttanut kuin lähteä livohkaan ja singahtaa autoon turvaan.
Kävimme Pizza Hutissa syömässä, joka kuten kaikki McDonaldsit ja Burger Kingitkin sijaitsi aivan moskeijan vieressä. Illan jo hämärtäessä ajoimme Talhaan, jossa Pekka oli meitä odotellessaan kuvannut mm. keltapääsirkkua. Pekalta saimme kuulla musertavan uutisen. Tämä oli ollut reissumme aikana ainoa päivä, kun joku muu porukka oli mennyt Ras Al Zuriin, mutta me emme. Olimme ajatelleet, että mikäli tänään näkyy arabianmerimetsoja tai ohjasnokitiiroja näemme ne vielä myöhemmin tekemällämme keikalla, jopa varmemmin kuin nyt – emmepä olleet osanneet arvata, että britit näkisivät näiden lajien lisäksi pikkufregattilinnunkin!
Musertuneina siirryimme komppaamaan keitaan aluetta vain hetken ennen pimeää, mutta onneksi piristäviä haviksia löytyi. Ensin Tertsi löysi valtaisan muurahaisten kulkuväylän, joka puolen metrin levyisenä kulki molempiin suuntiin koloissa sijaitsevalta pesältään ainakin viidenkymmenen metrin päähän. Ja kohta saatiin juosta, kun Kuhno löysi koiras tarhavarpusen keitaan uloimmasta puusta. Taas paukahti meille Turkissa käymättömille (minä ja Hanna) wp-pinna! Viherkonnat aloittivat hurinansa altaalla, mutta mitään hietakyyhkyjä ei altaalle saapunut edes pimeässä.
Iltaretkemme tavoitteena oli löytää aavikkokehrääjä ja niinpä pysähtelimme suojelualueella muutamia kertoja soittamaan atrappia. Portille mennessä emme kuitenkaan olleet havainneet mitään. Portilla pyysimme, että pääsisimme jatkamaan päätien toisella puolella olleesta portista suojelualueen toiseen osaan ja kohta pysähdyimmekin paikkaan, jossa edelliskeväänä Pekka oli ryhmän kanssa kuullut aavikkokehrääjän. Hetkeen paikalla ei kuulunut kuin käsittämättömän ärsyttävän kovaäänisiä ”tilulilu”-kaskaita, mutta kohta taustalta soi upea aavikkokehrääjän laulu! Hiippailimme Linjaman kanssa säkkipimeällä aavikolla satoja metrejä lähemmäksi lintua äänittämään, mutta se tuntui pikkuhiljaa siirtyvän samalla kauemmaksi. Onneksi keli oli äänittämiseen aivan täydellinen, joten erinomaiset äänitykset saatiin!
Havaittuamme vielä hauskan yöeläjän hyppyrotan, saatiin pitkä retkipäivä päätökseen ja kämpille pääsimme vihdoin klo 22.00 ja ei muuta kuin suihkuun ja unten maille. Taas oli ollut melkoinen lintupäivä! Toki pikkufregattilintu hieman ketutti, mutta tiesimmepähän ainakin mitä tehdä seuraavana päivänä…
11.4. Taas etelään
Lähdimme siis heti aamusta kohti etelää ja suorinta tietä ajoimme eteläisimpään mahdolliseen (ja kaiketi nykyisin ainoaan, johon on pääsy) staijipaikkaan Khiraniin. Taas kerran saimme osamme lintujen ampumiskulttuurista, kun keskellä kerrostalolähiötä ammuttiin lintuja autosta ja mekin saimme taivaalta putoavia hauleja niskaamme – Tertsi jopa päähän! Onneksi tämäkään ei staiji-intoamme vähentänyt, sillä toiveissa oli musta kapeasiipinen kummajainen. Merellä liikkui alkuun mukavasti tiiroja ja lokkeja mutta kaikkien suunta oli uhkaavasti kohti etelää; jäisikö meille vielä parhailla paikoilla Ras Al Zurissa katsottavaa? Kaukaisuudessa lepatteli muutama ohjasnokitiirakandi, mutta etäisyys ja vastavalo eivät antaneet mahdollisuutta varmaan määritykseen. Mereltä plokkasimme haukkamaisesti lentävän linnun, joka toi ensin mieleen varpushaukan ja pian minkä lie nokihaukan. Lintu lensi suoraviivaisesti meitä kohti ja oli jo aika lähellä ennen kuin tajusimme, että se oli kehrääjä.
Klo 9.00 olimme taas kerran Ras Al Zurin portilla ja saman tien ajoimme uloimmalle staijipaikalle. Paikalla oli nyt uusi suoraan lentokentältä saapunut brittiryhmä wp-pinnakärkenä itseään pitävä Lee Evans etunenässä. Vesi oli korkealla ja lähisaarilla ei ikäväksemme kököttänyt mustaa ronttia, vain kourallinen tuttuja tiiroja. Onneksi ohjasnokitiiroja alkoi sentään löytyä ja kohta muutama erehtyi ihan mukavasti sellaiselle etäisyydelle, että niitä päästiin – no jos ei nyt sentään ihailemaan, niin ainakin näkemään tuntomerkit mukavasti. Merimetsoja ei näkynyt kuin neljä, mutta yhdestä näistä Brianin johdolla saatiin esiaikuinen arabianmerimetso aikaiseksi, joten britit lähtivät kiertämään muita rannan paikkoja. Me emme kuitenkaan olleet tähän havikseen kovinkaan tyytyväisiä, sillä merimetso ei ollut todellakaan ollut määritysetäisyydellä – tai itseasiassa me olimme pitäneet sitä ennemminkin tavallisena merimetsona.
Noin klo 11.00 plokkasin äärioikealta tumman merimetson lentämässä varsin karimetsomaisesti matalalla meren yllä. Kohta tuijotimme herkeämättä koko porukka lintua, joka lensi editsemme, mutta inhottavasti kaartaen siten, että se pysyi koko ajan yhtä kaukana. Lintu lensi merimetsoa kevyemmin, oli selkeästi takapainoisempi ja pitkä kapea kaula sekä ohut nokka erottuivat hyvin. Onneksemme lintu lopulta muutaman kiepauksen jälkeen laskeutui ensin uimaan erään merimerkin juurelle ja lopulta pomppasi tolpalle istumaan – ja kuin tilauksesta tolpalla oli myös pari merimetsoa. Zoomilla onnistuimme linnun rapsuttaessa nokalla mahaansa sopivassa kulmassa näkemään jopa ohuen valkoisen silmäkulmajuovankin – vanha arabianmerimetso! Britit soitettiin paikalle, mutta juuri kun he olivat juoksemassa rantaan, ajoi moottorivene linnut lentoon ja ainoastaan parin britin onnistui nähdä oikea lintu lentämässä kaukana suoraviivaisesti kohti etelää – aivan pienenä pisteenä. Siinä tilanteessa eivät lähellä uiskennelleet pullonokkadelfiinitkään hymyilyttäneet brittejä.
Hetken vielä staijailimme merelle ja näimme noin 30 ohjasnokitiiran parven kalastelemassa kaukana merellä ja merikihun matkaavan editsemme kohti etelää. Noin klo 12.00 jatkoimme Power plant reedsille tyytyväisinä. Ruovikossa lauloi kaksi basrankerttusta ja kivikkosatakieliä löytyi muutamia.
Seuraavan stopin teimmme Fahaheelin satamassa, jossa näkyi ainoastaan pari arabiantiiraa. Läheinen puisto tarjosi kivikkorastaan ja etelänsatakielen, muttei mitään uutta. Pekka jatkoi puistolta kotiinsa ja me jatkoimme taas kerran Dohaan. Puuttuihan muilta kuin minulta ja Hannalta yhä töyhtötiira wp-pinnoista. Dohassa ei kuitenkaan ollut oikein muitakaan tiiroja tarjolla, joten annoimme ensimmäistä kertaa reissun aikana väsymykselle periksi ja päätimme jatkaa suorinta tietä hotellillemme.
Onneksi olimme hyytyneet, sillä jo hotellille klo 17.15 päästyämme huomasimme, että tuuli oli yltynyt ja synkät ukkospilvet salamoivat jatkuvasti horisontissa. Ja kun myrsky saapui kohdille tuntui kuin pommi olisi räjähtänyt! Ensin tuli hiekkaa mukanaan kuljettanut paineaaltomainen tuuli, joka oli paiskata ikkunat sisään. Hanna, joka seisoi ikkunan vieressä salamointia ihaillen, sai ikkunanpuitteista tulvahtaneet hiekat päälleen. Samaan aikaan Kuhno, joka oli suihkussa autuaan tietämättömänä mistään myrskystä, juoksi huoneeseen säikähtänyt ilme naamallaan ja sopersi, että:” Kylppärin tuuletin tuli hulluksi!”. Kohta alkoi raesade, joka piiskasi ikkunaa vasten huomattavasti vähemmän kuin sitä seurannut vesisade, joka kohta tulvi kaduilla. Tuuli taivutteli valotolppia aivan mutkalle, vei mukanaan lippuja lipputangoista, mainokset lentelivät kaduilla ja näimmepä yhden peltikatonkin matkaavan sen mukana. Onneksi emme olleet liikenteessä, sillä saatoimme vain kuvitella, minkälaisessa sekasorrossa normaalistikin sekasortoinen liikenne oli! Sateen vihdoin loputtua käpöttelimme takit päällä vakioravintolaamme syöpöttelemään sekä purkamaan kahden päivän iltahuudot.
12.4. Loppuhuipennus
Viimeinen retkipäivä aloitettiin normaaliin aikaan ja klo 5.45 lähdimme kaikki matkatavarat kyytiin pakattuina taas kohti länttä ja Al Abraqia. Myöhästyimme jonkin verran Pekan kanssa sopimastamme tapaamisesta km 41:n kohdalla, mutta tämä näytti saaneen ajan hyvin kulumaan kuvatessaan valko-otsalepinkäistä.
Tällä kertaa Al Arbraqissa oli todella paljon lintuja mutta niin oli niiden ampujiakin. Järkytyimme ihan todella menossa olleesta teurastuksesta! Mehiläissyöjiä ja haarapääskyjä tippui taivaalta koko ajan ja saimme todeta paikalliset ampujat aivan liian hyviksi, sillä lähes joka laakilla tippui lintu taivaalta. Yllämme kaarrellut pikkukotkakin sai ainakin kolmen laukauksen haulit itseensä, mutta sinnikkäästi se jatkoi kaarteluaan – mutta tuskin pitkään. Ihmeen kesyä tuulihaukkaakin kuvasimme hetken, ennen kuin tajusimme, että siltä puuttui puolet nokasta.
Siirryttyämme sisemmälle farmin puiden suojaan pääsimme onneksi kauemmaksi pihalla olleista ampujista. Toki farmin aitojen ulkopuolella oli myös sota käynnissä. Kuolleita lintuja löytyi runsaasti, mutta osasyynä oli varmasti ollut myös edellisiltainen myrsky, sillä täällä se oli aiheuttanut paljon vaurioita puustoonkin ja ainakin osa pikkulinnuista näytti enneminkin hukkuneilta kuin ammutuilta.
Eläviäkin hysyjä riitti silti joka puuhun ja lajisto oli monipuolista. Varpushaukkoja löytyi palmuista useita ja viimein ylitsemme lensi vanha arovarpushaukka! Ajoimme Pekan kanssa lintua pariin otteeseen lentoon, mutta koskaan se ei suostunut lentämään ajosuunnassa väijyneitä kuvaajiamme kohti. Linnun ajaminen oli tietysti vaarallista senkin takia, että heti selkäpuolellamme väijyivät ampujasankarit, joiden onnistuikin nähtemme tiputtaa ainakin yksi varpushaukka. Lopulta emme kaikki saaneet kovinkaan hyvää havaintoa arovarpushaukasta, mutta juuri, kun olimme menettää toivomme, näki osa porukasta nuorenkin arovarpushaukan.
Päätimme jättää haukat rauhaan ja siirryimme komppaamaan puskia. Pikkulepinkäinen näkyi reissupinnaksi ja pari harmaakultarintaa oli edelleen paikalla. Kivikkosatakieliä, ruostepyrstöjä, kaspiankerttuja, vaaleakultarintoja, basrankerttusia ja muuta sälää riitti seulottavaksi. Kilpimaa löysi 500-millisensä läpi todella mielenkiintoisen näköisen kultarinnan. Linnulla ei ollut lainkaan paneelia, sen ulottuma oli lyhyt, silmä suuri tehden ilmeen muutenkin erikoisen näköiseksi eikä se nykinyt lainkaan pyrstöään suuntaan eikä toiseen edes ollessaan hermostunut, mutta mikä ikävintä se ei äännellyt lainkaan. Maastomääritimme linnun aavikkokultarinnaksi, mutta onneksi saimme siitä myös kuvia. Kuvaustilannetta toki häiritsi vaaleakultarinta, joka välillä siirtyi naapuripuusta kuvaamamme linnun viereen ja hyökkäsi pariin otteeseen tämän kimppuunkin, niinpä kuvia tuli kaikille molemmista linnuista ja kuvien tulkinta onkin sitten kinkkistä – kumpikos lintu onkaan missäkin kuvassa? (Ja niinhän siinä kävi, ettei määritys varmentunut jälkikäteenkään muuten kuin, että lintu ei ollut aavikkokultarinta, vaan ilmeisesti joku kerttunen. Joku outo rytikerttunen lienee lähimpänä totuutta. Maastossa lintu ei kyllä pätkääkään rytkyä muistuttanut…)
Aamun lämmettyä kuumaksi vähentyi ammunta ja palattuamme parkkipaikalle olivat kaikki kuolleet linnut kadonneet, ilmeisesti siis paikalliset kuitenkin keräävät saaliinsa. Mitä lie niille tekevät? Valitettavasti ainakin mehiläissyöjiä lojui yhä maassa siipirikkoina.
Täytyy kuitenkin ottaa huomioon sekin seikka, että Al Abraqin ympäröimä aavikko tappaa lintuja paljon enemmän kuin tämän viimeisen keitaan ympäristössä tapahtuva ammuskelu. Al Abraq on lopulta varmasti pelastus valtaosalle sinne osuvista linnuista, vain pieni osa paikalle osuvista linnuista kuitenkaan tulee ammutuksi.
Kun olimme tekemässä lähtöä tuli aamun uutispommi Pekalle puhelimitse: Brian ja Lee olivat nähneet aamulla Sulaibikhatissa meitä jo neljään otteeseen karttaneen ruskoperälepinkäisen – se siis oli yhä paikalla! Edellisvuonnahan viimeinen havainto oli ollut juuri näihin aikoihin. Niinpä ajoimme seuraavaksi pitkän siirtymän Sulaibikhatiin, jossa näimme pari hopeatilheä, viiriäisen, kivikkosatakieliä ym. Brian, joka edelleen oli paikalla, ei ollut havainnut lepinkäistä enää ensihavainnon jälkeen, josta oli jo 5 tuntia, joten päätimme jättää kaikki viimeisen kortin varaan ja tulla paikalle vielä illalla, vaikka kukaan ei kaiketi koskaan ollut nähnyt lintua paikalla illalla.
Jatkoimme Jahra poolsille, jossa aasiansulttaanikanojen ja tuttujen sorsien lisäksi kellui 7 vesipääskyä. Outfallilla vesipääskyjä oli ainakin 64 lisää. Aasiankiurut olivat yhä paikalla kuten myös pari vuorikirvistä, reissun eka harmaasirkku ym. Dohassa kahlaajatilanne oli lähes ennallaan, tiiroja oli taas paikalla ihmeen vähän, joten töyhtötiirat saimme unohtaa. Jänkäsirriäisiä laskimme mukavat 70 lintua.
Hyvästelimme Pekan ja kiittelimme tätä kaikista järjestelyistä sekä opastetuista lintupäivistä ja päätimme vielä mennä viimeiseksi valoisaksi tunniksi Sulaibikhatiin lepinkäisväijyyn.
Ehdimme koluta koko alueen todella huolellisesti kunnes se tapahtui, ensin pari meistä näki pitkähköpyrstöisen linnun lentävän jostain terveysministeriön muurien takaa, jonne olin muurien rei´istä itse koko ajan tuijotellut, ja pian Kilpimaa huomasi ruskoperälepinkäisen istuvan kuivalla oksalla komeasti kuvaushollilla. Ihmeen kaupalla saimme koko porukan riittävän nopeasti kasaan ja Kuhno, joka oli kauimpana tajusi onnekseen tarkistaa jo kauempaa kiikarilla, mikä oli mesoamisemme aiheuttanut, sillä juuri kun tämä oli juossut viereemme, lepinkäinen nousi siivilleen ja lensi takaisin muurin yli ja minne lie. Ilo oli ylimmillään, sillä kukaan meistä ei ollut enää uskonut, että saisimme tämän ehkä koko reissumme kovimman wp-pinnan hoidettua ja vain vajaata tuntia ennen auringon laskua viimeisenä päivänämme! Tämä jäi myöskin koko kevään viimeiseksi havainnoksi!
Helpottuneina saatoimme käyttää lopun valoisan ajan matkatavaroidemme pakkaamiseen ja hieman säädyllisempien matkustusvaatteiden vaihtoon ym. Portin aukaisijakin varmasti jatkossakin päästää lintuharrastajia mieluusti sisälle, sillä annoimme tälle ihan kohtuulliset tipit kiitokseksi kärsivällisyydestään. Olimmehan herättäneet tämän jo monena aamuna.
Vielä kävimme McMoskeijassa syömässä ja tankilla, jonne matkalla jouduimme johonkin ratsiaankin, mutta paikalliset poliisit eivät turisteista välittäneet vaan antoivat meidän mennä suosiolla ilman mitään papereiden tarkistamisia. Olo oli käsittämättömän helpottunut, kun käännyimme viimein lentokentälle vievälle tielle. Takana oli jo 2000 kilometriä Kuwaitin aivan järkyttävässä liikenteessä, jossa läheltäpiti tilanteita oli jo tullut enemmän kuin koskaan aiemmin muualla yhteensä ja olipa meitä kerran yritetty 130 km/h vauhdissa kiilata tahallaan kylkeenkin ja ties kuinka monta raatoa olimme teiden varsilla nähneet kolareiden jäljiltä. Vaan eivätpä vaikeudet loppuneetkaan vielä, lentokentälle oli aivan järjettömän vaikea löytää! Pääsimme kyllä lähelle, mutta sinne minne kuvittelimme, että vuokra-autot tulisi palauttaa, ei tuntunut kulkevan kuin yksisuuntaisia teitä, joille kääntymispaikkaa emme löytäneet. Lopulta ajeltuamme 30 kilometriä ympyrää (mikäli erehtyi ajamaan lentokentän ohi, piti käydä kehällä asti kääntymässä), päätimme tylysti ajaa keskelle jalkakäytävää ja Hanna jäi autoon odottelemaan, kun lähdimme Teron kanssa hakemaan autovuokraamon miestä ajamaan auton minne lystää.
Lopulta olimme kaikki turvallisesti lentoasemalla, autot oli luovutettu ja hieman shoppailtuamme (kaikki ostivat kirjakaupasta löytyneen uuden painoksen Kuwaitin kartasta), kohta jo istuskelimme Lufthansan koneessa, joka oli niin suuri, että sitä alettiin lastata matkustajilla jo tuntia ennen koneen lähtöä. Kone nousi ajallaan klo 00.35.
Frankfurtiin laskeuduimme ajallaan klo 05.20 ja jaksoimme vielä huutaa viimeisen päivän havainnot pakettiin ennen kuin viimeinen lentomme Helsinkiin lähti klo 07.30. Onneksi saimme nukuttua lentojen aikana hyvin, sillä laskeuduttuamme Helsinki-Vantaalle klo 10.55 oli meillä kaikilla vielä matkaa jäljellä.
Hyvästelimme loistavan matkaseurueemme ja yllättäen vanhempani olivat meitä vastassa. Pienten auto-ongelmien jälkeen (saimme työntää vanhempieni auton käyntiin) kävimme Tikkurilassa syömässä ja lähdimme kohti koti-Parikkalaa. Matkalla Joutsenon Konnunsuolla arosuohaukkaa bongatessa saimme huomata, että vaikka lintuja oli nyt paljon enemmän kuin lähtiessämme, ei kevät ollut vieläkään oikein kunnolla alkanut. Ainakin tottuminen nollan asteen lämpötilaan tulisi kestämään jonkin aikaa…
Kiitokset reissun onnistumisesta:
Pekka Fågelille, joka auttoi meitä kaikessa mahdollisessa niin ennen reissua kuin sen aikanakin. Olimme todella onnekkaita, että Pekka vielä asui Kuwaitissa ja saimme viettää viisi mahtavaa retkipäivää yhdessä!
Retkiporukallemme, johon siis minun ja Hannan lisäksi kuuluivat Janne Kilpimaa, Petri Kuhno, Tero Linjama ja Tero Toivanen.
Mark O. Chichesterille, jota ilman emme olisi päässeet Ras Al Zuriin yrittämään kolmea kertaa arabianmerimetsoa ja ohjasnokitiiroja, onneksi kolmas kerta onnistuikin! Ja kaupan päälle hoituivat keltapääsirkutkin.
Gary Brownille, jota ilman emme olisi päässeet Kabdin KISR:iin hoitamaan arabianaavikkokiuruja.
George Gregorylle, joka toimi oppaanamme ensimmäisellä Al Abraqin retkellämme ja joka on kirjoittanut kirjan The Birds of the State of Kuwait.
Brittiryhmälle (Chris Lansdell, Justin Lansdell, Lee Gregory, Andy Wilkinson), joka löysi lintuja mukavasti aina ollessamme yhdessä. Saivatpa hekin toki säntäillä meidän havistemme perässä 😉 Ja onnittelut kavereille pikkufregattilinnusta. Onneksi mekin saimme lähes yhtä hyvän lopetuksen reissullemme!
Brian Fosterille aktiivisesta retkeilystä päivittäin, joka tuotti meille vielä sen viimeisen mahdollisuuden löytää ruskoperälepinkäinen.
Kaikille porttien vartijoille ystävällisyydestä ja lintuharrastajamyönteisyydestä niin Sulabikhatissa, Ras Al Zurissa, SAANR:issa, Jahra poolsilla kuin KISR:illäkin.
Reissussa havaitsimme yhteensä 188 lintulajia ja kaikki meistä sai noin 20 WP-pinnaa! Uskomaton reissu!
J.A.