. . Lintuharrastajan päiväkirja Birders diary . .

Arki alkoi taas ja päätin hieman ladata akkuja ja ottaa vähän rennommin viikonlopun revityksen jälkeen. Niinpä 6.5. havikset jäivät Härskiinmutkassa kelluneeseen 50 mustalinnun parveen sekä yhteen alliin. Yöllä kävin pikaisesti kiertämässä Siikalahden perinteisimmät yöhuutajapaikat ja ynnäsin lahdelta 10 luhtahuittia, 5 -kanaa sekä yhden aktiivisesti huudelleen heinätavin ja kuulin taivaalta muutaman muuttavan mustalintuparven ääntelyä.

7.5. Siikalahden ruokatuntikäynti tuotti vain tiedon, että törmäpääskyt olivat palailemassa Sounion hiekkakuopan pesimäkolonialleen. Illalla suuntasimme Partasen Harrin kanssa kertämään Parikkalan kaukaisimmat pöllön pönttömme ja reissu olikin oikein tuloksekas, sillä havaitsimme teeriä, pari pyytä, komean ukkometson, kuulimme kukkuvan käen ja lopulta yhdestä pöntöstä löytyi hautova helmipöllömamma, jonka tietysti rengastin. 8.5. ruokatuntikäynti tuotti vain lintutornin yli äännelleen muuttaneen hempon ja ilta meni jääkiekkoa ja jalkapalloa telkkarista katsellen. Lähes puoliltaöin päätin silti suunnata vielä pikakäynnille Siikalahdelle, sillä patotieltä oli neljäkin eri porukkaa ilmoittanut kuulleensa pensassirkkalinnun. Pienen kipinän käyntiin antoi myös se, että olin päättänyt osallistua ihan vain huvin ja urheilun vuoksi erään lintuharrastajan järjestämään ja Facebookissa mainostamaan 100 tunnin pinnakisaan. Niinpä ajelin patotiellä auton ikkunat auki ja enpä ehtinyt edes kurvata parkkipaikalle, kun kuulin ikkunasta tuttua surinaa – en siis sirinää – ruokosirkkalintu surisi lintulavan kohdalla pohjoisuolella ruovikossa! Laitoin linnusta tiedon piippiin ja ajoin saman tien hakemaan äänityslaitteet kotoa ja kymmenkunta minuuttia myöhemmin olin taas paikalla ja äänittämässä lintua. Pensassirkkalintua en paikalla kuullut ja vieläkin on hieman epäselvää, oliko sellaista paikalla ollutkaan. Lintu oli kuultu ymmärtääkseni hieman eri paikassa ensihavainnoijien toimesta, mutta ainakin pari viimeistä porukkaa oli käynyt bongaamassa pensassirkkalintua ja kuitanneet linnun väärästä lajista. Hyvä näin tietysti minulle, sillä mukava toukokuun tosispondeputkeni sai taas jatkoa.

Helatorstai 9.5. oli sitten vapaapäivä ja jotenkin onnistuin herätä vain muutaman tunnin unien jälkeen jo viideltä ja kohta olin jo maastossa. Tsekkasin ensin Simpelejärvelle parista pisteestä mutta tyhjää oli. Liuharannan pelloilta löytyi mukavan kokoinen hanhiparvi, jota tarkistaessani kuulin lähimetsistä satakielen sekä käenpiian. Parvessa oli jo 155 valkoposkihanhea tundra- ja metsähanhien seassa. Siikalahdella ehdin vain piipahtaa, ennen kuin paikalle saapui pari bussilastillista dudeja, joita lähdin pakoon. Havainnot jäivät yhä patotiellä surisseeseen ruokosirkkeliin, Kasinniemessä laulaneeseen satakieleen, naaras uiveloon sekä siellä täällä laulaneisiin ruokokerttusiin.

Kahdeksan aikaan soitin Mortensenin “Rollelle”, joka innostui hyppäämään kyytiini ja suuntasimme perinteiselle Saaren kierrokselle. Kiersimme taas Akanvaaran Tetrisuo, Pohjasuon, Pohjanrannan, Suurenjärvenlietteen, Jyrkilän, Tarassiinlahden ja Kanavalammen, mutta olipahan Saari tyhjentynyt muutamassa päivässä! Neljän tunnin kierrokselta ei jäänyt paljon kerrottavaa! Tulvat olivat kaikkialla jo kuivuneet ja vaikka ajoittain satoikin, ei paikallisia kahlaajia ollut juuri lainkaan. Muutamia pieniä muuttoparvia kierteli parissa paikassa, mutta nekin olivat lähinnä vain liroja. Suurenjärvenlietteellä sentään oli vielä isohko hanhiparvi, jossa oli satakunta valkoposkea, 250 tundraa ja 30 tundrametsähanhea sekä 1 taigametsähanhikin, mutta siinäpä ne havikset sitten olivatkin.

Kotiin palattuani otin puolentoista tunnin voimaunet, joita todella tarvittiin. Heräsin kuitenkin hiukan etuajassa, joten ehdin käydä Koitsanlahdessa kuvaamassa siellä pellolla seisoskelleet pari kattohaikaraa. Sitten lähdin Honkasen veljesten kanssa heittämään yhden kevään kovimmista juoksulenkeistä! Lenkin jälkeen lähdimme taas Partasen Harrin kanssa kiertämään pöllön pönttöjä Melkoniemen saloille. Aloitimme Oronmyllyn metsistä, mutta tyhjää oli.Havainnot jäivät hämäävän suureen metsäkauriiseen, josta onneksi sain hyvät kuvat, joista laji varmistui. Jatkoimme sitten Tarvaslammen pöntöille, joilta ei niiltäkään löytynyt muita asukkeja kuin talitiaisia. Näätäkanta vaikuttaa olevan vahva sillä, turhan monen pöntön katolla oli suuret näädän paskat! Heralamminkankaalla sitten rysähti, kun Harri huomasi auton vierestä lentoon nousseen kanalinnun, jota tämä alkoi nuotittaa minulle, mutten millään meinannut sitä nahdä parin edessä olleen puun rungon takaa. Harri puhui valkoisista siivistä ja paniikki alkoi jo iskeä, kun viimein lintu lensi tien poikki ja näin itsekin punertavan keskikokoisen kanalinnun katoavan metsään – RIEKKO! Tenttasin vielä Harrilta, joka oli nähnyt lintua pitkään ja paljon lähempää kuin minä ja hän oli nähnyt kaikki tuntomerkit erinomaisesti ja oma lyhyt havaintoni tuki tätä vielä täysin! Olimme nähneet Etelä-Karjalan ensimmäisen riekon kymmeniin vuosiin!

Onnesta soikeina jaksoimme kiertää vielä useita pönttöjä, mutta Parikkalan pöllövuosi tuntuu taas kerran olevan yhtä surka kuin koko meidän pöntötysajan on ollut. Onneksi näimme kuitenkin vielä kovassa sateessa soidinta esittäneen metson ja kuulimme perinteisellä kuukkelipaikalla hieman kuukkeliperheen jupinaa. Sateen ja varmaan aika nuoren poikueenkin takia linnut eivät kuitenkaan suvainneet näyttäytyä. Pönttöreissumme tuuri ei todellakaan ollut rajoittunut vain haviksiin, sillä naureskelimme oikeastaan koko reissun sille, kuinka aina kun siirryimme pitempiä matkoja niin silloin satoi todella kovaa, mutta aina kun pysähdyimme tsekkaamaan pönttöjä, sade taukosi. Emme näin olleet lopulta kastuneet reissulla lainkaan! Uskomaton tuurini siis tuntuu ulottuvan jo lintu- ja nisäkäshavaintojenkin ulkopuolelle!

Seuraava aamu alkoi sekin hyvin, sillä tehdessäni lähtöä töihin sain viestin, että “Konza” oli löytänyt Pistoniemestä pari koiras haahkaa! Lähdin tietysti niitä bongaamaan ja näinkin nämä linnut helposti ja sain niistä jopa EKLY- ja tietysti myös Parikkalapinnan! Työpäivän jälkeen lähdinkin sitten viikonlopun viettoon Virolahden suuntaan.

J.A.

5.5. nukuimme pitkään, koska edellinen päivä oli ollut todella pitkä! Yhdeksän jälkeen suuntasimme Pirkan ja Allun kanssa maastoon ja taas vaihteeksi Saarelle päin. Matkalla laitoimme yhden viirupöllön pöntön puuhun ja kävimme myös tarkistamassa, olisiko se yksi pöntöstä lähtenyt viirupöllömamma nyt aloittanut pesinnän, mutta pöntöllä ei näkynyt mitään elämää. Pian olimmekin taas Kanavalammen ympäristössä etsimässä paikalla aamulla havaittua lampivikloa sekä tietysti yhä Lapin miehiä kiertänyttä myöskin aamulla lyhyesti näkynyttä pikkukanadanhanhea. Hanhiparvia löytyi nyt sieltä täältä, mutta mukana ei ollut toivomaamme yksilöä, joten paremmat havainnot jäivät lopulta palokärkeen. Jatkoimmekin taas Suurenjärvenlietteelle, jossa törmäsimme taas Pirhosen Jamppaan. Tulvat olivat jo pahasti kuivuneet, mutta paikalla oli silti lähes 500 hanhea, joista jopa parisataa oli tundrahanhia. Kahlaajiakin oli nyt vähemmän ja parhaimmaksi lajiksi löysimme tyllin.

Jyrkilässä näkyi vain teeriä ja kohta olimme taas Pohjanrannassa. Pirkka ja Allu alkoivat seuloa paikalla laiduntanutta pientä hanhiparvea, kun itse aloitin taas kahlaajista. Niinpä tosisponde napsahti taas tililleni, kun huomasin viklojen seassa linnun, joka piileskeli puskan takana, mutta sanoinkin heti löytötilanteessä, että: “Nyt tuossa on kahlaaja, jolla on kyllä sen väriset jalat, että sen täytyy olla kurvi!” Kohta lintu tuli hieman esiin ja näin selän mustat kuviot ja pian sen näytti senkin – pitkän ylöspäin käyrän nokkansa. Rantakurvi! Kyseessä oli ensimmäinen sponde kurvi minulle Etelä-Karjalasta tai itse asiassa mistään muualta kuin Oulun seudulta ja saipa Allu linnusta jopa eliksen, vaikka Kemin tienoilla onkin paljon retkeillyt. Laitoimme linnun piippiin ja soitimme varalta Jampallekin, joka olikin jo aivan lähistöllä ja pääsi pointsaamaan linnun saman tien.

Vain muutamaa minuuttia myöhemmin kurvi kuitenkin nousi taivaalle 12 liron kanssa, mutta pienen kaarroksen tehtyään koko porukka kuitenkin suuntasi kohti katveessa olevaa lahden pohjukkaa ja näin ainakin 9 liron laskeutuvan katveeseen, mutten ollut aivan varma oliko kurvi porukassa vai ei. Kurvia ei kuitenkaan enää löytynyt, joten ehkä se oli lähtenyt parin liron kanssa jatkamaan muuttoaan kohti tuntemattomia pesimäseutujaan.

Kävimme vielä kertaalleen koluamassa huolella kaikki paikat, missä pikkukanadanhanhea oli nähty, mutta lintu pysyi yhä kateissa, vaikka muutaman sopivan kokoisen parven löysimmekin. Paluumatkalla Parikkalaan kävimme tarkistamassa ensin perinteisimmän viirupöllön pesimäpaikkamme, mutta ilmeisesti rakas pöllömamma oli nyt tullut tiensä päähän, sillä muuten tämä kyllä olisi pesinyt – se oli tehnyt niin aivan järkyttävän huonoinakin myyrävuosina. Kävimme sitten vielä kontrolloimassa aiemmin löytämäni viirukasmamman, joka oli kuin olikin sama lintu, joka oli paria vuotta aiemmin pesinyt samassa pöntössä.

Kello olikin jo 17:00 kun olimme kotosalla ja Pirkka ja Allu pääsivät lähtemään todella pitkälle kotimatkalleen kohti pohjoista. Olipahan Pirkkakin saanut viettää melkoisen ikimuistoisen viikonlopun Parikkalassa! Milloin lie viimeksi saanut kahtena peräkkäisenä päivänä sponden eliksen ja olihan meillä ollut melkoisen mukava Tornien Taistokin!

Itsekin olin aika tyytyväinen toukokuun alkuun, olinhan löytänyt tosispondesti jo pikkukanadanhanhen, tundraviklan, pikkukiljukotkan sekä rantakurvin. Illaksi oli luvattu sadetta, mutta päätin silti lähteä kiertämään Simpelejärveä polkupyörällä. En ollut päässyt kovinkaan pitkälle, kun vettä alkoi tulla kaatamalla! Hiekkatieosuuden alettua järven toisella puolella, lensi vettä ja rapaa naamalleni niin, että hampaissa rahisi ja myös silmät olivat täynnä hiekkaa. Eräässä ylämäessä huomasin, kuinka mäen päällä metsän siimeksestä tepasteli joku suuri ja ruskea eläin tielle. Ensin minulla löi aivan tyhjää, että voiko noin rumaa koiraa ollakaan, kunnes tajusin, että sehän olikin villisika! Jopa huudahdin itsekseni onnestä – havoin sitä kuitenkaan nisäkäseliksiä saa! Sikahan tietysti kääntyi ympäri ja käveli aika rauhallisesti takaisin metsään. Kohta kuitenkin pääsin mäen laelle ja näin metsässä piiloon hölkkäävät kolme erikokoista villisikaa! Laumassa taisivat olla äiti, edellisvuotinen lapsi sekä selvästikin tämän vuoden porsas. Loppumatka menikin sitten hymy korvissa, vaikka vettä tuli koko matkan ja olin aivan kurassa ja läpimärkä, kun viimein pääsin kotiin.

J.A.

Herätyskellot soivat hieman ennen neljää aamulla ja puolta tuntia myöhemmin olimme Hannan ja Potun kanssa matkalla Siikalahdelle. Allu ja Pirkka olivat jo opparilla ja jatkoimmekin saman tien kohti lintutornia. Pitkospuiden alkupäässä näimme aamun ensimmäiseksi linnuksi valkoselkätikan. Toivoimme tietysti linnun näyttäytyvän myöhemminkin päivän aikana.

Tornilla ryhmityimme taisteluasemiin ja pikkuhiljaa tornille valui muukin joukkueemme: Matti Lötjönen, Ilpo Kuusisalo sekä Boy Possen. Meillä oli siis kasassa ennätyssuuri täysi kahdeksan hengen joukkue! Aloimme tietysti etsiä jotain hyvää aloituslajia, mutta kellon oltua pykälässä eli viisi, emme olleet havainneet oikeastaan mitään muuta kuin aivan tavallisia lajeja. Niinpä aloitus olikin todella vaisu. Tietysti tavallisia lajeja piti alkaa kuitata, mutta vain kanadanhanhi, kalatiira ja pikkukuovi tuntuivan olevan sellaisia, jolla olisi lopulta mitään merkitystä, muuta lajit olivat niitä, jotka olisivat loppu päivänkin näkyvissä.

Ensimmäistä parempaa lajia saimme odotella pitkään. Onneksi vihdoin saarten päälle saapui kiertelemään suuri haarapääskyparvi, josta pitkän seulonnan jälkeen vihdoin löytyi yksi törmäpääskykin. Aamu sujui samaan tapaan: Tavallisia lajeja tuli tietysti vähän väliä uusia, mutta paremmat lajit olivat kortilla. Kuitenkin monia aina meille niin vaikeita lajeja, kuten kirjosieppo, punarinta, laulurastas, metsäkirvinen, vihervarpunen, viherpeippo ym. saatiin lajilistalle. Näkyvyys oli täyspilvisen taivaan ansiosta niin erinomainen, että myös varpunen ja pikkuvarpunen olivat listallamme ennätysaikaisin.

Ensimmäiset piekanat nousivat muutolle yllättävän aikaisin, mutta muuten petolintulajilistallemme kertyi vain tavallisia lajeja. Kahlaajalajistomme koostui myös vain tavallisista lajeista, mustavikloja ja suokukkoja näkyi yllättävänkin paljon, mutta vihdoin näimme metsäviklonkin ja tarkistettuamme ties kuinka monta muuttavaa kuikkaa, näkyi vihdoin ensimmäinen kaakkurikin. Muita mukavia lisäyksiä lajilistallemme olivat mm. uivelo, jouhisorsa, luhtakana, selkälokki, käki, pensastasku, kulorastas ja lapinsirkku. Närhikin näkyi kerrankin helposti, kun jopa 7 närheä matkasi lahden poikki kohti länttä kuin vaelluksella ollen. Ja tornin lähisaaren puiden latvaan päivystämään ilmestynyt isolepinkäinen oli niin kova laji, ettei sitä oltu ennen Tornien Taistoissamme havaittu! Hanna oli reilun tunnin ajan ollut kävelemässä lahden itärannalla, mutta yllättäen kävely ei auttanut meitä saamaan ainuttakaan uutta lajia.

Yhdeksän jälkeen alkoi kuitenkin sitten pitkä lajiton jakso! Allu puolestaan uhrautui ja lähti koluamaan lahden länsirantaa, josko puskista ja pelloilta löytyisi meille jotain uutta. Me muut tapitimme taivasta koko ajan aivan täysillä ja vaikka sää oli mitä mainioin, ei meille palkintoja herunut! Muutolla ei tuntunut olevan mikään muu laji kuin keltavästäräkki. Vihdoin reilun tunnin täysin tapahtumaköyhä jakso katkesi, kun Tetrisuon hanhimassat alkoivat vyöryä lahdelle. Hanhia tuli suurissa parvissa, mutta ne laskeutuivat aivan lahden perimmäiseen nurkkaan saarten taakse ja niinhän siinä tietysti kävi, että vain yksi meistä ehti nähdä kahden valkoposkihanhan tipahtavan katveeseen! Ja ainakaan seuraavaan puoleen tuntiin ei taas tapahtunut mitään – toki seuloimme tiukasti välillä kaislikon reunan takaa esiin tulleita hanhia ja vihdoin valkoposkihanhetkin suvaitsivat uida esiin. Pirkka lausui tällöin ikimuistoiset sanat: “Nämä valkoposkihanhet ovat nyt tämän kisan kulminaatiopiste! Nyt alkaa taas tapahtua!” Ja kuinka oikeassa hän olikaan…

Klo 11:30 löysin saarten yläpuolelta aika kaukaa meitä kohti hiljalleen valuvan petolinnun ja sanoinkin heti, että: “Nyt tuolta tulee hyvän näköinen roikkosiipi, täytyy olla clarina eli kilju-/pikkukiljukotka!” Lintu onneksi lähti tulemaan suoraan meitä kohti samalla kaarrellen ja korkeutta ottaen. Niinpä se oli jo kaukaa helppo tunnistaa siksi paremmaksi vaihtoehdoksi eli pikkukiljukotkaksi! Pirkalle siis jo toinen sponde elis pariin päivään! Lintu nousi yhä ylemmäksi ja lähti lopulta liukuun ja liukui komeasti patotienkin yli, jossa ollut joukkue onnistui myös nähdä linnun, kun siitä heille soitimme. Allu, joka oli vanhana eränkävijämestarina innostunut kävelemään koko lahden eteläisen osan ympäri, ei valitettavasti onnistunut löytää kotkaa taivaalta. Pikaisten kättelyiden ja herkistelyiden jälkeen staiji jatkui ja eipä aikaakaan, kun Boy vinkkasi, että lahden lounaispuolella kaarteli kaukana pari kattohaikaraa! Saimme kaikki linnut pian putkiimme ja nämä linnut saatiin onneksi nuotitettua patotien väen lisäksi Allullekin, joka näin sai tämän odottamansa eliksen korvaamaan edellisen menetystä.

Vain hieman tästä Potu plokkasi roikkosiiven taas saarten päältä ja tällä kertaa ohitsemme muutti komea haarahaukka, joka taas nuotitettiin niin jo tornille palaamassa olleelle Allulle kuin patotieläisillekin. Ja lähes heti perään Potu plokkasi taas pari kattohaikaraa lisää sitten kanahaukan ja vielä odottamamme nuolihaukankin kahden yksilön voimin. Potu oli liekeissä! Itse löysin vielä parin isokoskelon matkassa matkanneen naaras tukkakoskelon ja 6 muuttavaa mustavarista ja Boy nyppäsi upeasti lahden rannan puskissa pomppineen leppälintukoiraan, joten alle tunnin sisään oli todella tapahtunut!

Viimeiset 45 minuuttia tikistimme taas niin taivasta kuin kaikkia lahtea ympäröiviä alueitakin, mutta lajien tuli oli taas tyrehtynyt. Viimeiset minuutit yritimme epätoivoisesti löytää keltasirkkua ja vihdoin viimeisellä minuutilla tärppäsi, kun näin yhden linnun lentävän perinteiseen paikkaan eli lahden länsipuolella olevan viljavaraston edustalle. Se kuitenkin laskeutui suuren hiekkakasan taakse, mutta aivan kisan viime sekunneilla näimme, kun se vihdoin lennähti sisään vilja-aittaan ja saimme vihdoin tämän helpoimman puutelajimmekin hoidettua!

Keltasirkku oli lopulta 93. lajimme eli olimme tehneet uuden komean ennätyksemme! Ennätystuloksemme riitti myös komeasti Parikkalan sisäisen kisan ykkössijaan, kun sekä Tarassiinlahden että Pohjanrannan kovat joukkueet jäivät yhden lajin päähän eli 92 lajiin. Lajimäärämme riitti myös jaettuun voittoon sisämaasarjassa, sillä Outokummun Sysmäjärvi ja Tohmajärven Värtsilän Uusikylä päätyivät myös 93 lajiin. Mainittakoon tähän vielä, että valkoselkätikkaa emme Taistossa havainneet.

Pienen huilin jälkeen meinasimme jäädä vielä staijaamaan torniin, mutta keli muuttui yhtäkkiä taas todella tuuliseksi. Niinpä nähtyämme vielä päivän ensimmäisen ampuhaukan ja kuultuamme opparin lähellä hetken laulaneen sinirinnan päätimme lähteä kohti Lappeenrantaa.

Yritimme pari tuntia nähdä Kaislasella jo pitkään viihtynyttä ruskosotkaa mutta tuloksetta. Ainoat paremmat havaintomme olivat 3 harmaasorsaa, tiltaltti ja paluumatkalla tien yli lentänyt metso. Illalla singahdimme vielä järjen rajoja uhmaten Saarelle, jossa taas oli nähty nyt erittäin vaikeaksi käynyt pikkukanadanhanhi, mutta eipä sitäkään enää löytynyt miltään niistä paikoista, missä sitä oli havaittu. Ainoaksi paremmaksi havainnoksi Saarella jäi laulujoutsenten seurassa ollut pikkujoutsen. Puoliltaöin vasta pääsimme vihdoin nukkumaan.

J.A.

2.5. Suojarinteen “Potu” saapui meille illalla ja kävimme tietysti saman tien hoitamassa Saaren pikkukanadanhanhen tälle elikseksi. Muuta emme sitten olleet kerinneetkään ennen kuin alkoi sataa ja myrskytä. Seuraavana aamuna töihin suunnatessani ja Potun suunnatessa Siikalahdelle huusi pihassamme käenpiika. Siikalahdella tuuli yhä todella kovaa, joten kovin ihmeellisiä haviksia ei Potu tehnyt.
Klo 13:00 aikaan lopetin työpäiväni ja pian tapasimme Särkisalmella pohjoisesta saapuneet veljeni Pirkan ja Hamarin “Allun” ja suuntasimme Saarelle perinteiselle Tornien Taistoa edeltävälle retkelle. Olimme suunnitelleet koluavamme kaikki parhaat paikat huolella ja käymme sitten hoitamassa pikkukanadanhanhen, kun sen vuoro tulee. Tsekattuamme Rautalahden, jossa pohjoisen pojat saivat jo läjäpäin vuodareita, saimme tiedon, että pikkukanukkia ei enää ollut tunnin etsinnällä löytynyt.
Niinpä jatkoimme Akanvaaran Tetrisuolle, jossa näkyi vain nuolihaukka ja piekana ja sitten Pohjasuon kautta Pohjanrannan lintutornille, jossa taas oli mukavasti kahlaajia.
Pointsasimme jo suokukon vuodariksi, kunnes huomasin suokukkonaarasmaisen linnun valkovikloparven keskeltä. Lintu oli suoraan selkä meihin päin, mutta jokin ei vain täsmännyt. Väreily oli auringonpaisteen ja tuulen takia kova, mutta lopulta lintu kääntyi ja näin sen lyhyen nokan. Sitten se kääntyi lisää ja rinnan väritys paljastui ja kohta tajusin kirkkaan keltaiset jalat ja tuulen hieman tyynnyttyä näkyi silmärengaskin! TUNDRAVIKLA!
Ehdimme kaikki nähdä linnun hyvin, mutta kohta se nousi lentoon ja näimme siiven alapinnan puolikuukuviotkin. Lintu onneksi laskeutui samaan paikkaan ja tuli jopa hieman lähemmäksikin. Pikkuhiljaa onneksi väreilykin väheni ja lintua päästiin jopa vähän ihailemaankin. Kuvausta ajatellen lintu oli kuitenkin kaukana, joten kuvat jäivät aika heikoiksi.

Pian paikalle saapuivat ekat bongaritkin eli Harri ja “Rolle” ja sitten ensimmäiset porukat kauempaakin. Nähtyämme vielä sinisuohaukan, heinätavin ja laskettuamme kaikki kahlaajat, päätimme lähteä jatkamaan retkeämme.

Jatkoimme Suurenjärvenlietteelle, josta oletin pikkukanadanhanhen löytyvän, mutta vaikka hanhia oli paljon, ei tava-hannesten seassa ollut kuin 14 valkoposkihanhea. Kahlaajalajisto oli mukavaa, parhaimpina 3 pikkutylliä ja 2 mustapyrstökuiria! Allun onneksi näimme myös naaras valkoselkätikan. Sorsatkin tietysti seulottiin tarkkaan, mutta sitten pitikin jo jatkella Jyrkilän kautta Tarassiinlahdelle. Tornin edustan puskissa näkyi pajulintu, muttei juuri muuta.

Kanavalammen yllä pyöri vanha merikotka, joka saattoi olla syynä pikkukanadanhanhen paikalta lähtöön? Sitten kävimme vielä Pohjanrannassa, johon olivat jo hesalaisetkin saapuneet kuukausipinnapointsaamaan tundraviklaa. Vikla oli yhä rauhallisesti paikalla, vaikka vikloja tuli ja lähti nyt tyyntyvässä kelissä. Eipä siis ollut yllätys, että aika pian Parikkalaa kohti lähdettyämme oli paikalle saapunut lampiviklokin.

Söimme taas ABC:lla ja tsekkasimme vielä Särkisalmen ja Härskiinmutkan, mutta havikset jäivät jälkimmäisen mustalintuun. Ilta meni syrjäsilmällä Suomi-Saksa lätkämatsia katsellen ja haviksia Tiiraan naputellen. Pirkka ja Allu lähtivät Siikalahdelle yöpymään ja mekin pääsimme lopulta nukkumaan ennen aikaista aamuherätystä ja Tornien Taistoa!

J.A.

Vappuretki Saarelle oli ollut varsin perusretki. Vuodareita oli ropissut kyllä lirosta, kapustarinnasta, mustaviklosta, pikkutyllistä ja pikkukuovista, mutta muuten lintuja oli ollut tavanomaisen vähän. Valkovikloja kuitenkin oli Pohjanrannalta laskettu jopa 83 yksilöä ja Suurenjärvenlietteellä oli ollut mukavat määrät metsä- (rossicus) sekä tundrahanhia. Olimme jo retken viimeisessä varsinaisessa kohteessa Honkakylän Kanavalammella, kun takapellon perältä nousi yli lentäneenlentokoneen säikyttämänä lentoon pieni hanhiparvi. Hanhet lensivät suoraan meitä kohti ja plokkasin parvesta pienen kanadanhanhen! Hanna oli tuolloin jo ottamassa parvesta maisemakuvia Kanavalampi taustallaan, mutta onneksi linnut laskeutuivat eteemme peltoon ja näin pääsin itsekin harjoittelemaan digiscopingia uudella Lumixin kamerallani.

Heti oli selvää, että nyt kyseessä ei ollut minima, jonka olin pari kertaa aiemmin löytänyt Saarelta vaan ennemmin ns. hutchinsii-tyyppinen lintu, joka myös oli kerran tullut muinoin (1988) vastaan spondesti Lumijoella (tätä ei kuitenkaan ollut hyväksytty RK:n toimesta kuin pienikokoisena kanadanhanhena). Nyt kun pikkukanadanhanhi on splitattu omaksi lajikseen ja hutchinsiin oletetaan olevan se rotu, joka voisi hyvinkin harhautua maahamme aivan luonnollisesti, alkoi luonnollisesti bongareita soitella minulle. Hutchinsiitahan ei vielä ollut Suomessa koskaan hyväksytysti havaittu! Niinpä päätimme ajella kotiin laittamaan kuvia näytille ja Pirhosen Jamppa jäi Saarelle retkeilemään ja lupasi käydä välillä katsomassa, että hanhi oli yhä paikalla. Osa kärkibongareista luotti jo määritykseemme ja oli lähtenyt jo ajamaan kohti Parikkalaa mutta saatuani kuvat nettiin, alkoi porukkaa liikkua isomminkin. Onneksi Jamppa sai hanhen pidettyä hallinnassa ensimmäisten bongareiden tuloon saakka ja niinpä illan aikana paikalla kävi jo ainakin muutama kymmentä bongaria. Seuraavana aamuna niitä saapui lisää ja lintu onneksi löytyi yhä paikalta jo ennen viittä aamulla.

J.A.

25.4. Särkisalmelle oli saapunut lapasorsapari japari käyntiä Siikalahdella tuottivat ihan mukavia havaintoja kuten 8 uiveloa, merikotkan, 10 piekanaa, muuttohaukan, mustapyrstökuirin, valkoselkätikan sekä räystäspääskyn. Tetrisuon pelloilla laulujoutsen, tundrametsä- ja tundrahanhimassoissa oli nyt 5 pikkujoutsenta, 2 merihanhea ja 9 kanadanhanhea.

26.4. suuntasin työpäivän jälkeen Lappeenrantaan. Keli oli aivan järkyttävän tuulinen, joten Konnunsuon pysähdys tuotti ainoastaan hempon – toki vuodari sekin… Pari haarapääskyä lenteli tien yli ajellessani Kivisaareen, jossa valkoviklojen seurassa kahlaili punajalkaviklo. Sovimme Jarvan Ilkan kanssa treffit Kaislaselle, jossa ruskosotka yhä viihtyi punasotkien seurassa. Paikalla oli myös ainakin 2 mustakurkku-uikkua, 11 valkoposkihanhea sekä lähinnä tundra- ja metsähanhen risteymän näköinen hanhi. Kävimme vielä Toikansuollakin, jossa ei kuitenkaan ihmeitä näkynyt ennen kuin minun piti suunnata urheilutalolle, josta lähdimme Eksoten joukkueen kanssa sairaaloiden kaukalopalloturnaukseen Jyväskylään. Turnaus tietysti voitettiin ja matkan varren havaintoja olivat mennessä nähty metso ja palatessa nähty koppelo.

28.4. tein aamusta Siikalahdella jonkinlaisen vesilintulaskennan, jonka parhaimmistoa olivat 3 mustakurkku-uikkua, 2 härkälintua ja 17 uiveloa. Vesilintuja oli yhä todella vähän! Kirjosieppo ja pikkulokki lisäsivät vuodarilistaani. Päivällä teimme Partasen Harrin kanssa kunnon Saaren kierroksen, mutta eipä ollut lintuja Saarellakaan! Ainoat paremmat havainnot olivat mustapyrstökuiri ja punajalkaviklo Suurenjärvenlietteella ja harmaasorsa Kanavalammella. Illalla Hanna osallistui Siikalahdella talkoisiin ja itse aloitin taas pöllönpönttökierrokset. Tyrjän suunnalla eräästä viirupöllön pöntöstä lähtikin emo lentoon. Pöntössä ei kuitenkaan ollut munia, joten ajattelin, että vielä saattoi olla liian aikaista jatkaa kierrosta muualle.

Keli jatkui todella tuulisena ja 29.4. havainnot jäivät todella vähiin, sentään pajulintu ja keltavästäräkki tulivat vuodelle uusiksi lajeiksi. Vapun aattona Tetrisuolla oli hanhimassoissa pari valkoposkihanheakin ja Siikalahdella lenteli jo kalatiira paikallisena. Puoliltaöin kävimme vielä pikakäynnillä Siikalahdella, kun tuuli oli hieman tyyntynyt, mutta havainnot jäivät pariin luhtahuittiin sekä taivaalta kuuluneeseen pieneen mustalintuparveen.

J.A.