. . Lintuharrastajan päiväkirja Birders diary . .

Palattuani kaakosta, otin pari päivää hieman rennommin. Kävin parilla kunnon pyörälenkillä ja tietysti pari kertaa Siikalahdella, jossa 14.5. näkyi muuttava pikkutylli, 2 muuttavaa kuhankeittäjää ja kuului yksi laulava ja myös lehtokerttu oli saapunut laulamaan patotien viereen. Pönttöjäkin kävin taas kiertämässä ja Melkoniemen kymmenistä pöntöistä vain yhdestä löytyi mieluisia asukkaita, kun varpuspöllömamma hautoi jopa yhdeksää munaa. Muuten arkiviikon havainnot eivät juuri päätä huimanneet.

Torstaina olivat Hannan ja parin muun taiteilijan Siikalahden juhlavuosinäyttelyn avajaiset Savonlinnan Riihisaaressa. Paikalle saapui todella mukavasti porukkaa ihailemaan upeaa näyttelyä!

17.5. perjantaina lähdin taas ajamaan kohti Virolahtea. Matkalla tarkistin Rautjärven pöllönpöntöt ja Laikossa näin kangaskiurun ja Virolahdella ajoin suoraan Leerviikkiin, jossa jo pari päivää maisemissa ollut kaverini “Potu” Suojarinne oli retkellä. Keli oli aika surkea – tuuli oli kova ja suoraan idästä ja välillä ripsi vettä. Niinpä iltaretkelle suuntasimme pelloille. Pointsasimme turkinkyyhkyn Klamilasta ja kiertelimme sitten hieman syrjäisempiä peltoalueita, mutta vesisateessa havainnot jäivät aika vähiin. Iltamuuttoa ei ollut lainkaan, joten Lakakalliolla pääsimme ajoissa nukkumaan autoihimme.

18.5. aamulla heräsin klo 4:30 kun pari äänekästä aamuvirkkua kipusi kalliolle. Päätin itsekin nousta ja aloittaa aamustaijin, mutta eihän siitä mitään meinannut tulla, kun lintuja ei ollut ja nämä kaksi heppua saarnasivat kuin jossain radio-ohjelmassa. Pari kertaa jo pyysin hiljaisuutta, mutta pisin tauko saarnassa oli koko aamuna hieman reilut 10 sekuntia. Lopulta kun muitakin alkoi kivuta kalliolle staijiin, saatoin huokaista helpotuksesta, kun porukalla saimme heput hieman syrjemmälle hölöttämään. Ei heita juuri linnut olleet tuntuneet kiinnostavan. Samoihin aikoihin alkoi myös ihan mukava kuikkamuutto, mitään muuta ei sitten muuttanutkaan. Kello yhteentoista mennessä olin ynnännyt 277 kuikkaa, 1 kaakkurin, 2 lapasorsaa, 2 haapanaa, 2 mehiläishaukkaa sekä harmaasiepon ja hetken lähipuissa laulaneen punavarpusen ainoiksi muuttaneiksi linnuiksi.

Päivällä staijasimme petolintuja Elokalliolla. Muualla lähistöllä toki määritettiin molemmat kiljukotkalajit. Me tyydyimme poikkeuksellisen vaaleaan ja ihan normaalin näköiseen nuoreen merikotkaan sekä pariin mehiläishaukkaan. Illalla osallistuimme Mikkelistä saapuneen Juha Rummukaisen kanssa Arktikaristeilylle, joka kiersi merellä 4 tunnin rundin rajavyöhykkeen tuntumassa. Paluumatkalla näimme 2 merikihua sekä loppumatkasta jonkinlaista allimuuttoa sekä aivan sataman tuntumassa 55 pilkkasiipeäkin. Kiiruhdimme Lakakalliolle katsomaan loppuillan muuttoa ja alleja menikin ihan mukavasti. Niitä meni yhä makkaranpaiston aikana ja muuttoa jatkui pitkälle yöhön.

19.5. heräsin ennen neljää, jotta varmistin staijariporukalle parhaat paikat kalliolta ennen kuin saarnamiehet saapuisivat. Samaa olivat ajatelleet pari muutakin ja niinpä kohta staijasimme jo pikkuporukalla muuttoa, joka pikkuhijlaa virisikin oikein mukavaksi. Menopäällä olivat etenkin kuikat ja yllättäen lapasotkat! Lapasotkia näkyi lyhyessä ajassa useita isoja parvia ja vaikka pikkuhiljaa niiden muuttovirta loittoni kauemmas merelle, riitti niitä vielä jonkin verran alliparviinkin, joiden seasta niitä erottelimme huolella. Muutto kuitenkin tyrehtyi jo kahdeksaan mennessä, joten yhdeksältä päätimme lopettaa. Aamun saldoksi olimme saaneet 737 kuikkaa, 20 kaakkuria, 617 lapasotkaa, 25 tukkasotkaa, 2 merikihua, 4 sepelhanhea, noin 500 harmaata hanhea, noin saman verran valkoposkia, 35 pilkkasiipeä, 5 harmaahaikaraa ja parhaana haviksena olin klo 6:30 plokannut ohimuuttavan jalohaukan, josta sanoin heti, että: “Tuossa tulee mielenkiintoisen näköinen jalohaukka” ja kun muutkin olivat saaneet sen putkiinsa: “Ei kait tuossa kukaan muukaan näe muuta kuin mustaa?”. Muoto ja lentotyyli sopivat nekin täysin punajalkahaukkakoiraaseen, joten aloin saman tien näpytellä viestiä Lintutiedotukseen. Mutta viestipä ei suostunut lähtemään ollenkaan. Onneksi kohta tuli viesti, että Leerviikistä oli nähty sama lintu, joten sen jälkeenhän lintu oli jo Venäjällä, joten omma viestiäni ei enää tarvittu. Viestini lähti lopulta vasta ollessamme ajamassa pois lakalta.

Me siis suuntasimme Haminaan ja pointsattuamme matkan varrelta kultarinnan, parkkeerasimme Kirkkojärven parkkipaikalle klo 9:30 ja auton vieressä lauloi yllätys, yllätys kultarinta. Mäellä oli jo kymmeniä ihmisiä staijaamassa, sillä odotettavissa oli, että Kirkkonummelta Porvoolle edellisiltana edennyt pikkukotka saapuisi Haminaan päivän aikana. Pussitiainen huuteli ja rastaskerttuset raksuttivat mutta muuten mäellä oli jopa aika tylsää. Hanhimuuttoa meni todella mukavasti mutta pääosin kaukana mutta onneksi pikkuhiljaa alkoi näkyä mehiläis- ja hiirihaukkoja. Mehiläishaukkoja ynnäsimme lopulta jopa 18 muuttavaa. Klo 14:43 löytyi taivaalta vihdoin ensimmäinen kotkakin, joka osoittautui jo toukokuun kolmanneksi spondeksi pikkukiljukotkakseni. Säpinää aiheutti myös keltahemppomainen ääni, mutta koska kukaan ei nähnyt lintua edes vilaukselta, jäi havainto kirjaamatta. Neljältä aloimme Potun kanssa olla liian rutussa jatkaaksemme. Helteinen auringonpaiste oli jo polttanut käsivarret ja naamaakin kiristi. Niinpä päätimme luovuttaa ja lähdimme ajamaan Luumäen kautta kotejamme kohti. Ja niinhän siinä tietysti kävi, että kun olimme Taavetissa ylitti pikkukotka Kirkkojärven! Itse päätin kääntyä Virojoentielle ja mennä yrittämään lintua vielä EastGatelle. Ehdinkin ihme kyllä perille ennen kuin linnusta tuli viestejä Virolahdelta ja homma vaikutti todella lupaavalta, kun linnun lopulta ilmoitettiin olevan tulossa Virojoella meitä kohti – siis vain 5 kilometri päässä! Mutta lintua ei vain näkynyt! Mehiläishaukkoja kyllä näkyi ja ruisrääkkä nauroi karheasti lähipellossa. Sitten alkoi tyypillinen virolahtelaissekoilu. Ensin lintu nähtiin yhdestä liikkuvasta autosta taas Virojoen länsipuolella ja kohta vain kilometrin päässä meistä! Mutta ainoa lintu, joka saapui meille asti, oli itään matalalla matkannut haarahaukka. Lopulta oletin, että lintu oli kuitenkin mennyt ohitsemme liian pohjoisesta, jotta olisimme sitä edes voineet nähdä ja seitsemältä päätin lähteä ajamaan kotiin. Kylläpä ketutti!

20.5. alkoi taas arki ja havainnot jäivät aamulla kotipihalla ja terkkarin pihalla laulaneisiin viitakerttusiin. Iltapäivällä lähdin ehkä edellispäivän ketutuksen ajamana pitkälle pyörälenkille koko Simpelejärven ympäri. Päätin pitää vielä ihan kunnon matkavauhtia, jota ei edes Simpeleellä kuulunut pikkusieppo jarruttanut. Matkalla kuulin myös 4 viitakerttusta, pari sirittäjää ja tiltaltti sekä näkyi pikkulepinkäinen. Lopulta olin kotona 3 tuntia ja 19 minuuttia sekä 82,7 kilometriä myöhemmin ja voin sanoa, että fiilis oli huikea – ei ketuttanut enää tippaakaan!

Seuraavana iltana saimme vihdoin viimeisetkin pöllön pöntöt tarkistettua, kun kävimme tarkistamassa Punkaharjun puolella olevat pöntöt. Eipä ollut asukkaita niissäkään, mutta Haukmäessä kuulimme pari pikkusieppoa sekä näimme pari pyytä. Hannan “mummolan” pihalla lauloi mustapääkerttu, 2 viitakerttusta ja ruisrääkkä. Pöllösaldomme jäi taas kerran todella vaatimattomaksi: 1 viiru-, 1 helmi- ja 1 varpupöllöpesintä – toivottavasti edes nämä onistuvat!

Seuraavana yönä heräsin kahdelta yöllä ja tein parin tunnin Siikalahti-yökierroksen. Yö oli yllättävän viileä, joten osa laululinnuista oli hiljaa. Kuulin kuitenkin ruisrääkän, viitakerttusen, rastaskerttusen, kultarinnan, 2 kuhankeittäjää sekä saman ruokosirkkalinnun, joka pirisee yhä samalla paikalla. Näin myös muuttavan suopöllön sekä yhden Tetrisuolla saalistelleen asion eli suo- tai sarvipöllön.

Iltapäivällä tein taas kunnon pyörälenkin Valkeapään “Masan” kanssa ja kävimme lenkin varrella myös moottoriveneilemässä Simpelejärvellä. Valkoposkihanhet olivat palanneet pesimäsaareensa ja laskimme paikalta ainakin 18 lintua. Samalla saarella oli myös kaksi paria selkälokkeja. Eräällä pikkuluodolla näimme nuoren merimetson ja pyörämatkoilla kuului muutama viitakerttunen sekä yksi luhtakerttunen.

23.5. työpäivän aikana tuli tieto, että Kotkasta oli löytynyt mahdollinen etelänisolepinkäinen. Koska linnusta ei seuraavaan 3 tuntiin kuulunut mitään muuta uutta kuin, että se oli mustanokkainen, piti sitä tietysti lähteä katsomaan, sillä en ollut etelänisolepinkäistä Suomessa koskaan nähnyt. Salomaan Henrik hyppäsi kyytiini Lappeenrannassa ja kuuden aikaan olimme perillä Kotkan Kaarniemen Papinniityllä. Bongareita valui meitä vastaankin ja lintu olikin hyvin hallinassa pellon keskellä sähkölangalla. Sain putken pystyyn ja laitoin linnun kuvaan ja petyin. Lintuhan näytti heti aivan isolepinkäiseltä. Pari kuvaa ja lyhyen videon otettuani kysyin vieressä olijoilta, että: “Miksei tuo olisi isolepinkäinen?”. En saanut vastausta. Jatkoin sitten: “Entä miksi tuo olisi etelänisolepinkäinen?”. Ei vieläkään vastausta vähään aikaan, kunnes joku alkoi sopertaa jotain siipien suurista valkoisista laikuista. Heti perään litnu venyttelikin ja paljasti suuret siipilaikkunsa – se oli siis homeyeri -alalajin isolepinkäinen. Odotin vielä hetken, kun näin auton lähestyvän lepinkäistä ja kohta se lennähtikin pellon taakse pihlajaan istumaan ja lennossa näimme hyvin, että sillä oli normaalia isolepinkäistä enemmän valkoista pyrstön tyvellä. Pyrstön reunoilla olisin luullut homeyerilla olevan vieläkin enemmän valkoista, mutta päätin silti alkaa laittaa viestiä homeyeristä Lintutiedotukseen. Olin jo lähes näpytellyt viestin, kun tulikin päivitysviesti, että lintu oli kuvakonsultaation jälkeen määritetty homeyeriksi. Olipahan määrittäminen kestänyt – jopa 5 tuntia linnun löytymisestä! Toisaalta lintua oli kuitenkin piipitetty koko ajan vain mahdollisena etelänisolepinkäisenä. No tuskin olisin ainakaan matkan varrelta enää kääntynyt takaisin kotia, sillä enpä ollut aiemmin homeyeritäkään nähnyt, mutta silti olihan tämä pieni pettymys.

Henrik ehdotteli josko kävisimme vielä Hovinsaaressa, josta oli edellispäivänä ilmoitettu lyhytvarvaskiuru ja mustatiira. Linnuista ei ollut havaintoilmoituksia tältä päivältä, mutta päätimme suunnata paikalle. Parkkeerasimme lumenkaatopaikan viereen ja kävelimme hiekkaisille lumikasoille ja eipä aikaakaan, kun näin hyvän näköisen pikkulinnun lennossa. Henrik näki linnun laskeutuvan tielle mutta se katosi saman tien johonkin. Päätimme lähestyä paikkaa mutta lintu lähti taas kaukaa lentoon ja lensi takaisin lumikasoille. Nyt kuitenkin olimme jo varmoja, että kyseessä oli lyhytvarvaskiuru. Seurasimme sitä taas kasoille ja näimme kohta taas linnun siirtyvän eri paikkaan. Henrik jäi kauemmas seuraamaan paikkaa ja itse lähdin kiertämään sivustalta, josko pääsisin näkemään linnun maassa. Hiivin lähemmäksi ja lähemmäksi ja löysinkin linnun lumikasan päältä patsastelemasta. Olin unohtanut kamerani sovitteen autoon, mutta onnistuin silti digiscouppaamaan siitä kuvia ja videoita oikein hyvin. Lopulta se taas lennähti kauemmaksi ja päätimme vielä katsoa olisiko lähialtaalla mustatiiraa tai jotain muuta. Keli oli kuitenkin niin kylmä, märkä ja tuulinen, että luovutimme aika pian. Parikkalaan palattuani kävin vielä kuuntelemassa, että ruokosirkkalintu oli yhä paikalla Siikalahden patotien vieressä.

J.A.

Perjantaina 10.5. lähdin yhden jälkeen töistä kotiin, pakkailin pikaisesti ja tankkasin auton kuullen siinä ohessa hernekertun ja käenpiian ja lähdin ajamaan kohti etelää. Pysähdyin pikaisesti Imatran Immolanjärven Lietteen uimarannalla, jossa kaislikossa raksutteli rastaskerttunen. Joutsenossa poimin Caireniuksen Sampsan kyytiin ja päätimme retkeillä iltapäivän Joutsenossa. Alkuun vuodariksi tulivat sirittäjä ja kangaskiuru ja Pätilä pelloilta peltosirkku ja pikkulepinkäinen. Konnunsuolla saalisteli suopöllö mutta hanhimassojen (2400 anseria ja 320 valkoposkea) seasta ei löytynyt mitään parempaa. Jatkoimme Kotasaaren ja Kukkuroinmäen turvekentille, jossa olikin useita upeita kahlaajalutakoita. Kahlaajia ei kuitenkaan ollut kovin paljon, mutta 47 tyllin parvi oli hieno ja pari meriharakkaa myös hyvä havis. Lapinkirvinen lensi ylitsemme äännellen mutta aikaa vei lähinnä aivan järjettömien hanhimassojen seulonta! Alueella oli ainakin 14 000 harmaata hanhea (noin puolet metsureita ja puolet tundria) ja 1600 valkoposkea ja löytyipä massojen seasta pari lyhytnokkahanheakin.

Lopulta jatkoimme suoraan Virolahdelle ja Lakakalliolle, jossa aika pian alkoi vesilintujen, lähinnä mustalintujen iltamuutto. Ynnäsimme 7000 vessua, kuikkia muutti 30 ja 13 pikkujoutsenen parvi. Pari kangaskiurua liikkui taas huipulla ja koiras lauloikin kauniisti. Vuodariksi tulivat tietysti räyskä ja lapintiira. Yöllä kävimme vielä Lintulahdella, jossa ei kuitenkaan kuulunut oikein mitään. Vilkkilänturan P-paikalla näimme pari kehrääjää. Palasimme Lakalle nukkumaan puoliltaöin.

Lauantaina 11.5. heräsimme neljän aikaan mutta meri oli aivan täysin sumun peitossa. Niinpä lähdimme pian taas Lintulahdelle, jonka lietteillä piipersi suokukkojen ja lirojen ohella 3 lapinsirriä. Pensaskerttuja lauloi jo useampiakin. Päätimme pienen mietinnän jälkeen suunnata Haminaan, sillä näytti että sumua todellakin oli vain merellä. Matkalla näimme mustavariksen. Lupinlahdella kuului 3 rastaskerttusta ja näkyi harmaasieppo mutta jo klo 8 parkkeerasimme Kirkkojärvelle ja suuntasimme kohti lintutornia, jossa päätimme viettää pitkään petolintuja staijaten. Olimme vasta kävelemässä kohti tornia, kun kuulimme pussitiaisen ääntä. Kohta lintu näkyikin ja se näytti olevan pesän rakennuspuuhissa. Siksipä en kerro havainnosta enempää.

Kiivettyämme torniin saapuivat paikalle Tero Ilomäki ja Hannu Kettunen ja pian näiden jälkeen myös Pirhosen “Jamppa”. Jampan oltua vielä tornin juurella kuului päältämme sitruunavästäräkin lentoääni. Jamppa kuuli linnun parhaiten ja huusikin heti siitä muille ja löysimme linnun taivaalta lentämästä ylitsemme. Sain sen putkeenkin ja tunnistetua sen koiraaksi. Ei se silti mitenkään hyvin näkynyt. Aamun aikana havaitsimme myös parin pikkulepinkäisiä, rytikerttusen, pari rastaskerttusta, mustapääkertun ja jopa 30 tervapääskyä.

Muu porukka vaihtoi petostaijiin Hevossaareen, mutta me jäimme Sampsan kanssa torniin ja seuraksi saimme myöhemmin Haatajan Karin Uusivuoren Pertin ja Vinarin Kimin. Pikkuhiljaa petolintumuuttoa alkoikin näkyä ja pääosissa olivat vulpinus hiirihaukat ja lähinnä 2 kv linnut. Varpushaukkojakin näkyi kymmenkunta ja jokunen ruskosuohaukka ihan muutollakin. Puolen päivän jälkeen saimme tiedon Kotkasta hyvää reittiä tulossa olevasta pikkukiljukotkasta, joka sitten ilmoitettiin 12:48 ohittaneen Haminan Hevossaarenkin. 25 minuuttia myöhemmin plokkasi Kari kotkan tulossa suoraan meitä kohti ja lintu ohittikin meidät todella komeasti myötävalon puolelta. Kymmenkunta minuuttia myöhemmin löysimme myös aiemmin kotkan kanssa yhdessä muuttaneen mutta nyt jälkeen jääneen haarahaukan. Muita iltapäivän haviksia olivat 2 merikihua, 7 pikkujoutsenta, piekana, pari IK parvea (tn. punakuireja) ja klo 15:50 mennyt taas Hevossaarestakin nähty päivän toinen haarahaukka. Lopulta lopetimme staijin klo 16:30.

Käytyämme syömässä palailimme Lakakalliolle, jossa iltamuutto lähti ihan mukavasti käyntiin ja näimme mukavan 30 000 vesilinnun muuton. Kuikkalintuja muutti 30 ja pikkujoutsenia muutama parvi. Hauskin havainto oli kuitenkin, kun yhtäkkiä taivaalta kuului ääni, jota säikähdimme. Se oli kuin lentokone olisi syöksynyt tai jotain olisi tippumassa kovaa ja korkealta suoraan meitä kohti. Se olikin syöksyvä vesilintuparvi, jonka Sampsa löysi yhä todella korkealta yläpuoleltamme. Saimme parven putkiimme ja linnut osoittautuivat 19 allihaahkaksi! Linnut olivat yhä todella korkealla ja jatkoivat sitten Hurpun yli muuttoaan.

Sunnuntaina 12.5. heräsimme neljän pintaan ja puolta tuntia myöhemmin kalliolla oli vielä hiljaista. Viiden aikaan alkoi muuttaa pikkuhiljaa anser-hanhia, valkoposkia ja kuikkalintuja. Paremmaksi havainnoksi näimme ristisorsan, 3 suopöllöä, 2 nokkavarpusta, yhden punakuiri- (38) sekä jokusen pikkujoutsenparven (myös yht. 38). Lopulta kymmeneen mennessä olimme nähneet jopa 413 kuikkaa, 28 kaakkuria, 259 kuikkalintua, 5100 valkoposkihanhea ja 2324 harmaata hanhea.

Vilkkilänturassa ja Lintulahdella oli varsin hiljaista ja keli vaikutti liian hyvältä paremmalle petomuutolle. Niinpä lähdimme palailemaan kohti Etelä-Karjalaa. Pysähdyimme pari kertaa pikaisesti Väkevänjärvellä, mutta lopulta jatkoimme aina Kaislaselle asti. Pussitiainen löytyi täältäkin helposti ja lopulta jätin Sampsan tarkistamaan vesilintutilannetta, sillä tämä meinasi palata Kolin Juhan kanssa vielä iltamuutolle Virolahdelle. Itse ajoin Parikkalaan, jossa painuin syötyäni kunnon päiväunille.

Illalla kiersin vielä Siikalahden pyörällä ja ruokosirkkalintu lauloi yhä patotiellä ja Tiviältä löytynyt helmipöllö suvaitsi aloittaa varovaisen puputtelun klo 23:23. Sain siitä parin vuoden tauon jälkeen uuden Siikalahtipinnan numero 239! Kehrääjä surahti lyhyesti Sounion kuopalla, johon helmipöllö yhä kuului mutta muuta parempaa en enää havainnut. Palasimme vielä paikalle Hannankin kanssa mutta helmipöllö oli hiljentynyt. 100 tunnin kisaan olin lopulta havainnut 152 lintulajia.

J.A.

Arki alkoi taas ja päätin hieman ladata akkuja ja ottaa vähän rennommin viikonlopun revityksen jälkeen. Niinpä 6.5. havikset jäivät Härskiinmutkassa kelluneeseen 50 mustalinnun parveen sekä yhteen alliin. Yöllä kävin pikaisesti kiertämässä Siikalahden perinteisimmät yöhuutajapaikat ja ynnäsin lahdelta 10 luhtahuittia, 5 -kanaa sekä yhden aktiivisesti huudelleen heinätavin ja kuulin taivaalta muutaman muuttavan mustalintuparven ääntelyä.

7.5. Siikalahden ruokatuntikäynti tuotti vain tiedon, että törmäpääskyt olivat palailemassa Sounion hiekkakuopan pesimäkolonialleen. Illalla suuntasimme Partasen Harrin kanssa kertämään Parikkalan kaukaisimmat pöllön pönttömme ja reissu olikin oikein tuloksekas, sillä havaitsimme teeriä, pari pyytä, komean ukkometson, kuulimme kukkuvan käen ja lopulta yhdestä pöntöstä löytyi hautova helmipöllömamma, jonka tietysti rengastin. 8.5. ruokatuntikäynti tuotti vain lintutornin yli äännelleen muuttaneen hempon ja ilta meni jääkiekkoa ja jalkapalloa telkkarista katsellen. Lähes puoliltaöin päätin silti suunnata vielä pikakäynnille Siikalahdelle, sillä patotieltä oli neljäkin eri porukkaa ilmoittanut kuulleensa pensassirkkalinnun. Pienen kipinän käyntiin antoi myös se, että olin päättänyt osallistua ihan vain huvin ja urheilun vuoksi erään lintuharrastajan järjestämään ja Facebookissa mainostamaan 100 tunnin pinnakisaan. Niinpä ajelin patotiellä auton ikkunat auki ja enpä ehtinyt edes kurvata parkkipaikalle, kun kuulin ikkunasta tuttua surinaa – en siis sirinää – ruokosirkkalintu surisi lintulavan kohdalla pohjoisuolella ruovikossa! Laitoin linnusta tiedon piippiin ja ajoin saman tien hakemaan äänityslaitteet kotoa ja kymmenkunta minuuttia myöhemmin olin taas paikalla ja äänittämässä lintua. Pensassirkkalintua en paikalla kuullut ja vieläkin on hieman epäselvää, oliko sellaista paikalla ollutkaan. Lintu oli kuultu ymmärtääkseni hieman eri paikassa ensihavainnoijien toimesta, mutta ainakin pari viimeistä porukkaa oli käynyt bongaamassa pensassirkkalintua ja kuitanneet linnun väärästä lajista. Hyvä näin tietysti minulle, sillä mukava toukokuun tosispondeputkeni sai taas jatkoa.

Helatorstai 9.5. oli sitten vapaapäivä ja jotenkin onnistuin herätä vain muutaman tunnin unien jälkeen jo viideltä ja kohta olin jo maastossa. Tsekkasin ensin Simpelejärvelle parista pisteestä mutta tyhjää oli. Liuharannan pelloilta löytyi mukavan kokoinen hanhiparvi, jota tarkistaessani kuulin lähimetsistä satakielen sekä käenpiian. Parvessa oli jo 155 valkoposkihanhea tundra- ja metsähanhien seassa. Siikalahdella ehdin vain piipahtaa, ennen kuin paikalle saapui pari bussilastillista dudeja, joita lähdin pakoon. Havainnot jäivät yhä patotiellä surisseeseen ruokosirkkeliin, Kasinniemessä laulaneeseen satakieleen, naaras uiveloon sekä siellä täällä laulaneisiin ruokokerttusiin.

Kahdeksan aikaan soitin Mortensenin “Rollelle”, joka innostui hyppäämään kyytiini ja suuntasimme perinteiselle Saaren kierrokselle. Kiersimme taas Akanvaaran Tetrisuo, Pohjasuon, Pohjanrannan, Suurenjärvenlietteen, Jyrkilän, Tarassiinlahden ja Kanavalammen, mutta olipahan Saari tyhjentynyt muutamassa päivässä! Neljän tunnin kierrokselta ei jäänyt paljon kerrottavaa! Tulvat olivat kaikkialla jo kuivuneet ja vaikka ajoittain satoikin, ei paikallisia kahlaajia ollut juuri lainkaan. Muutamia pieniä muuttoparvia kierteli parissa paikassa, mutta nekin olivat lähinnä vain liroja. Suurenjärvenlietteellä sentään oli vielä isohko hanhiparvi, jossa oli satakunta valkoposkea, 250 tundraa ja 30 tundrametsähanhea sekä 1 taigametsähanhikin, mutta siinäpä ne havikset sitten olivatkin.

Kotiin palattuani otin puolentoista tunnin voimaunet, joita todella tarvittiin. Heräsin kuitenkin hiukan etuajassa, joten ehdin käydä Koitsanlahdessa kuvaamassa siellä pellolla seisoskelleet pari kattohaikaraa. Sitten lähdin Honkasen veljesten kanssa heittämään yhden kevään kovimmista juoksulenkeistä! Lenkin jälkeen lähdimme taas Partasen Harrin kanssa kiertämään pöllön pönttöjä Melkoniemen saloille. Aloitimme Oronmyllyn metsistä, mutta tyhjää oli.Havainnot jäivät hämäävän suureen metsäkauriiseen, josta onneksi sain hyvät kuvat, joista laji varmistui. Jatkoimme sitten Tarvaslammen pöntöille, joilta ei niiltäkään löytynyt muita asukkeja kuin talitiaisia. Näätäkanta vaikuttaa olevan vahva sillä, turhan monen pöntön katolla oli suuret näädän paskat! Heralamminkankaalla sitten rysähti, kun Harri huomasi auton vierestä lentoon nousseen kanalinnun, jota tämä alkoi nuotittaa minulle, mutten millään meinannut sitä nahdä parin edessä olleen puun rungon takaa. Harri puhui valkoisista siivistä ja paniikki alkoi jo iskeä, kun viimein lintu lensi tien poikki ja näin itsekin punertavan keskikokoisen kanalinnun katoavan metsään – RIEKKO! Tenttasin vielä Harrilta, joka oli nähnyt lintua pitkään ja paljon lähempää kuin minä ja hän oli nähnyt kaikki tuntomerkit erinomaisesti ja oma lyhyt havaintoni tuki tätä vielä täysin! Olimme nähneet Etelä-Karjalan ensimmäisen riekon kymmeniin vuosiin!

Onnesta soikeina jaksoimme kiertää vielä useita pönttöjä, mutta Parikkalan pöllövuosi tuntuu taas kerran olevan yhtä surka kuin koko meidän pöntötysajan on ollut. Onneksi näimme kuitenkin vielä kovassa sateessa soidinta esittäneen metson ja kuulimme perinteisellä kuukkelipaikalla hieman kuukkeliperheen jupinaa. Sateen ja varmaan aika nuoren poikueenkin takia linnut eivät kuitenkaan suvainneet näyttäytyä. Pönttöreissumme tuuri ei todellakaan ollut rajoittunut vain haviksiin, sillä naureskelimme oikeastaan koko reissun sille, kuinka aina kun siirryimme pitempiä matkoja niin silloin satoi todella kovaa, mutta aina kun pysähdyimme tsekkaamaan pönttöjä, sade taukosi. Emme näin olleet lopulta kastuneet reissulla lainkaan! Uskomaton tuurini siis tuntuu ulottuvan jo lintu- ja nisäkäshavaintojenkin ulkopuolelle!

Seuraava aamu alkoi sekin hyvin, sillä tehdessäni lähtöä töihin sain viestin, että “Konza” oli löytänyt Pistoniemestä pari koiras haahkaa! Lähdin tietysti niitä bongaamaan ja näinkin nämä linnut helposti ja sain niistä jopa EKLY- ja tietysti myös Parikkalapinnan! Työpäivän jälkeen lähdinkin sitten viikonlopun viettoon Virolahden suuntaan.

J.A.

5.5. nukuimme pitkään, koska edellinen päivä oli ollut todella pitkä! Yhdeksän jälkeen suuntasimme Pirkan ja Allun kanssa maastoon ja taas vaihteeksi Saarelle päin. Matkalla laitoimme yhden viirupöllön pöntön puuhun ja kävimme myös tarkistamassa, olisiko se yksi pöntöstä lähtenyt viirupöllömamma nyt aloittanut pesinnän, mutta pöntöllä ei näkynyt mitään elämää. Pian olimmekin taas Kanavalammen ympäristössä etsimässä paikalla aamulla havaittua lampivikloa sekä tietysti yhä Lapin miehiä kiertänyttä myöskin aamulla lyhyesti näkynyttä pikkukanadanhanhea. Hanhiparvia löytyi nyt sieltä täältä, mutta mukana ei ollut toivomaamme yksilöä, joten paremmat havainnot jäivät lopulta palokärkeen. Jatkoimmekin taas Suurenjärvenlietteelle, jossa törmäsimme taas Pirhosen Jamppaan. Tulvat olivat jo pahasti kuivuneet, mutta paikalla oli silti lähes 500 hanhea, joista jopa parisataa oli tundrahanhia. Kahlaajiakin oli nyt vähemmän ja parhaimmaksi lajiksi löysimme tyllin.

Jyrkilässä näkyi vain teeriä ja kohta olimme taas Pohjanrannassa. Pirkka ja Allu alkoivat seuloa paikalla laiduntanutta pientä hanhiparvea, kun itse aloitin taas kahlaajista. Niinpä tosisponde napsahti taas tililleni, kun huomasin viklojen seassa linnun, joka piileskeli puskan takana, mutta sanoinkin heti löytötilanteessä, että: “Nyt tuossa on kahlaaja, jolla on kyllä sen väriset jalat, että sen täytyy olla kurvi!” Kohta lintu tuli hieman esiin ja näin selän mustat kuviot ja pian sen näytti senkin – pitkän ylöspäin käyrän nokkansa. Rantakurvi! Kyseessä oli ensimmäinen sponde kurvi minulle Etelä-Karjalasta tai itse asiassa mistään muualta kuin Oulun seudulta ja saipa Allu linnusta jopa eliksen, vaikka Kemin tienoilla onkin paljon retkeillyt. Laitoimme linnun piippiin ja soitimme varalta Jampallekin, joka olikin jo aivan lähistöllä ja pääsi pointsaamaan linnun saman tien.

Vain muutamaa minuuttia myöhemmin kurvi kuitenkin nousi taivaalle 12 liron kanssa, mutta pienen kaarroksen tehtyään koko porukka kuitenkin suuntasi kohti katveessa olevaa lahden pohjukkaa ja näin ainakin 9 liron laskeutuvan katveeseen, mutten ollut aivan varma oliko kurvi porukassa vai ei. Kurvia ei kuitenkaan enää löytynyt, joten ehkä se oli lähtenyt parin liron kanssa jatkamaan muuttoaan kohti tuntemattomia pesimäseutujaan.

Kävimme vielä kertaalleen koluamassa huolella kaikki paikat, missä pikkukanadanhanhea oli nähty, mutta lintu pysyi yhä kateissa, vaikka muutaman sopivan kokoisen parven löysimmekin. Paluumatkalla Parikkalaan kävimme tarkistamassa ensin perinteisimmän viirupöllön pesimäpaikkamme, mutta ilmeisesti rakas pöllömamma oli nyt tullut tiensä päähän, sillä muuten tämä kyllä olisi pesinyt – se oli tehnyt niin aivan järkyttävän huonoinakin myyrävuosina. Kävimme sitten vielä kontrolloimassa aiemmin löytämäni viirukasmamman, joka oli kuin olikin sama lintu, joka oli paria vuotta aiemmin pesinyt samassa pöntössä.

Kello olikin jo 17:00 kun olimme kotosalla ja Pirkka ja Allu pääsivät lähtemään todella pitkälle kotimatkalleen kohti pohjoista. Olipahan Pirkkakin saanut viettää melkoisen ikimuistoisen viikonlopun Parikkalassa! Milloin lie viimeksi saanut kahtena peräkkäisenä päivänä sponden eliksen ja olihan meillä ollut melkoisen mukava Tornien Taistokin!

Itsekin olin aika tyytyväinen toukokuun alkuun, olinhan löytänyt tosispondesti jo pikkukanadanhanhen, tundraviklan, pikkukiljukotkan sekä rantakurvin. Illaksi oli luvattu sadetta, mutta päätin silti lähteä kiertämään Simpelejärveä polkupyörällä. En ollut päässyt kovinkaan pitkälle, kun vettä alkoi tulla kaatamalla! Hiekkatieosuuden alettua järven toisella puolella, lensi vettä ja rapaa naamalleni niin, että hampaissa rahisi ja myös silmät olivat täynnä hiekkaa. Eräässä ylämäessä huomasin, kuinka mäen päällä metsän siimeksestä tepasteli joku suuri ja ruskea eläin tielle. Ensin minulla löi aivan tyhjää, että voiko noin rumaa koiraa ollakaan, kunnes tajusin, että sehän olikin villisika! Jopa huudahdin itsekseni onnestä – havoin sitä kuitenkaan nisäkäseliksiä saa! Sikahan tietysti kääntyi ympäri ja käveli aika rauhallisesti takaisin metsään. Kohta kuitenkin pääsin mäen laelle ja näin metsässä piiloon hölkkäävät kolme erikokoista villisikaa! Laumassa taisivat olla äiti, edellisvuotinen lapsi sekä selvästikin tämän vuoden porsas. Loppumatka menikin sitten hymy korvissa, vaikka vettä tuli koko matkan ja olin aivan kurassa ja läpimärkä, kun viimein pääsin kotiin.

J.A.

Herätyskellot soivat hieman ennen neljää aamulla ja puolta tuntia myöhemmin olimme Hannan ja Potun kanssa matkalla Siikalahdelle. Allu ja Pirkka olivat jo opparilla ja jatkoimmekin saman tien kohti lintutornia. Pitkospuiden alkupäässä näimme aamun ensimmäiseksi linnuksi valkoselkätikan. Toivoimme tietysti linnun näyttäytyvän myöhemminkin päivän aikana.

Tornilla ryhmityimme taisteluasemiin ja pikkuhiljaa tornille valui muukin joukkueemme: Matti Lötjönen, Ilpo Kuusisalo sekä Boy Possen. Meillä oli siis kasassa ennätyssuuri täysi kahdeksan hengen joukkue! Aloimme tietysti etsiä jotain hyvää aloituslajia, mutta kellon oltua pykälässä eli viisi, emme olleet havainneet oikeastaan mitään muuta kuin aivan tavallisia lajeja. Niinpä aloitus olikin todella vaisu. Tietysti tavallisia lajeja piti alkaa kuitata, mutta vain kanadanhanhi, kalatiira ja pikkukuovi tuntuivan olevan sellaisia, jolla olisi lopulta mitään merkitystä, muuta lajit olivat niitä, jotka olisivat loppu päivänkin näkyvissä.

Ensimmäistä parempaa lajia saimme odotella pitkään. Onneksi vihdoin saarten päälle saapui kiertelemään suuri haarapääskyparvi, josta pitkän seulonnan jälkeen vihdoin löytyi yksi törmäpääskykin. Aamu sujui samaan tapaan: Tavallisia lajeja tuli tietysti vähän väliä uusia, mutta paremmat lajit olivat kortilla. Kuitenkin monia aina meille niin vaikeita lajeja, kuten kirjosieppo, punarinta, laulurastas, metsäkirvinen, vihervarpunen, viherpeippo ym. saatiin lajilistalle. Näkyvyys oli täyspilvisen taivaan ansiosta niin erinomainen, että myös varpunen ja pikkuvarpunen olivat listallamme ennätysaikaisin.

Ensimmäiset piekanat nousivat muutolle yllättävän aikaisin, mutta muuten petolintulajilistallemme kertyi vain tavallisia lajeja. Kahlaajalajistomme koostui myös vain tavallisista lajeista, mustavikloja ja suokukkoja näkyi yllättävänkin paljon, mutta vihdoin näimme metsäviklonkin ja tarkistettuamme ties kuinka monta muuttavaa kuikkaa, näkyi vihdoin ensimmäinen kaakkurikin. Muita mukavia lisäyksiä lajilistallemme olivat mm. uivelo, jouhisorsa, luhtakana, selkälokki, käki, pensastasku, kulorastas ja lapinsirkku. Närhikin näkyi kerrankin helposti, kun jopa 7 närheä matkasi lahden poikki kohti länttä kuin vaelluksella ollen. Ja tornin lähisaaren puiden latvaan päivystämään ilmestynyt isolepinkäinen oli niin kova laji, ettei sitä oltu ennen Tornien Taistoissamme havaittu! Hanna oli reilun tunnin ajan ollut kävelemässä lahden itärannalla, mutta yllättäen kävely ei auttanut meitä saamaan ainuttakaan uutta lajia.

Yhdeksän jälkeen alkoi kuitenkin sitten pitkä lajiton jakso! Allu puolestaan uhrautui ja lähti koluamaan lahden länsirantaa, josko puskista ja pelloilta löytyisi meille jotain uutta. Me muut tapitimme taivasta koko ajan aivan täysillä ja vaikka sää oli mitä mainioin, ei meille palkintoja herunut! Muutolla ei tuntunut olevan mikään muu laji kuin keltavästäräkki. Vihdoin reilun tunnin täysin tapahtumaköyhä jakso katkesi, kun Tetrisuon hanhimassat alkoivat vyöryä lahdelle. Hanhia tuli suurissa parvissa, mutta ne laskeutuivat aivan lahden perimmäiseen nurkkaan saarten taakse ja niinhän siinä tietysti kävi, että vain yksi meistä ehti nähdä kahden valkoposkihanhan tipahtavan katveeseen! Ja ainakaan seuraavaan puoleen tuntiin ei taas tapahtunut mitään – toki seuloimme tiukasti välillä kaislikon reunan takaa esiin tulleita hanhia ja vihdoin valkoposkihanhetkin suvaitsivat uida esiin. Pirkka lausui tällöin ikimuistoiset sanat: “Nämä valkoposkihanhet ovat nyt tämän kisan kulminaatiopiste! Nyt alkaa taas tapahtua!” Ja kuinka oikeassa hän olikaan…

Klo 11:30 löysin saarten yläpuolelta aika kaukaa meitä kohti hiljalleen valuvan petolinnun ja sanoinkin heti, että: “Nyt tuolta tulee hyvän näköinen roikkosiipi, täytyy olla clarina eli kilju-/pikkukiljukotka!” Lintu onneksi lähti tulemaan suoraan meitä kohti samalla kaarrellen ja korkeutta ottaen. Niinpä se oli jo kaukaa helppo tunnistaa siksi paremmaksi vaihtoehdoksi eli pikkukiljukotkaksi! Pirkalle siis jo toinen sponde elis pariin päivään! Lintu nousi yhä ylemmäksi ja lähti lopulta liukuun ja liukui komeasti patotienkin yli, jossa ollut joukkue onnistui myös nähdä linnun, kun siitä heille soitimme. Allu, joka oli vanhana eränkävijämestarina innostunut kävelemään koko lahden eteläisen osan ympäri, ei valitettavasti onnistunut löytää kotkaa taivaalta. Pikaisten kättelyiden ja herkistelyiden jälkeen staiji jatkui ja eipä aikaakaan, kun Boy vinkkasi, että lahden lounaispuolella kaarteli kaukana pari kattohaikaraa! Saimme kaikki linnut pian putkiimme ja nämä linnut saatiin onneksi nuotitettua patotien väen lisäksi Allullekin, joka näin sai tämän odottamansa eliksen korvaamaan edellisen menetystä.

Vain hieman tästä Potu plokkasi roikkosiiven taas saarten päältä ja tällä kertaa ohitsemme muutti komea haarahaukka, joka taas nuotitettiin niin jo tornille palaamassa olleelle Allulle kuin patotieläisillekin. Ja lähes heti perään Potu plokkasi taas pari kattohaikaraa lisää sitten kanahaukan ja vielä odottamamme nuolihaukankin kahden yksilön voimin. Potu oli liekeissä! Itse löysin vielä parin isokoskelon matkassa matkanneen naaras tukkakoskelon ja 6 muuttavaa mustavarista ja Boy nyppäsi upeasti lahden rannan puskissa pomppineen leppälintukoiraan, joten alle tunnin sisään oli todella tapahtunut!

Viimeiset 45 minuuttia tikistimme taas niin taivasta kuin kaikkia lahtea ympäröiviä alueitakin, mutta lajien tuli oli taas tyrehtynyt. Viimeiset minuutit yritimme epätoivoisesti löytää keltasirkkua ja vihdoin viimeisellä minuutilla tärppäsi, kun näin yhden linnun lentävän perinteiseen paikkaan eli lahden länsipuolella olevan viljavaraston edustalle. Se kuitenkin laskeutui suuren hiekkakasan taakse, mutta aivan kisan viime sekunneilla näimme, kun se vihdoin lennähti sisään vilja-aittaan ja saimme vihdoin tämän helpoimman puutelajimmekin hoidettua!

Keltasirkku oli lopulta 93. lajimme eli olimme tehneet uuden komean ennätyksemme! Ennätystuloksemme riitti myös komeasti Parikkalan sisäisen kisan ykkössijaan, kun sekä Tarassiinlahden että Pohjanrannan kovat joukkueet jäivät yhden lajin päähän eli 92 lajiin. Lajimäärämme riitti myös jaettuun voittoon sisämaasarjassa, sillä Outokummun Sysmäjärvi ja Tohmajärven Värtsilän Uusikylä päätyivät myös 93 lajiin. Mainittakoon tähän vielä, että valkoselkätikkaa emme Taistossa havainneet.

Pienen huilin jälkeen meinasimme jäädä vielä staijaamaan torniin, mutta keli muuttui yhtäkkiä taas todella tuuliseksi. Niinpä nähtyämme vielä päivän ensimmäisen ampuhaukan ja kuultuamme opparin lähellä hetken laulaneen sinirinnan päätimme lähteä kohti Lappeenrantaa.

Yritimme pari tuntia nähdä Kaislasella jo pitkään viihtynyttä ruskosotkaa mutta tuloksetta. Ainoat paremmat havaintomme olivat 3 harmaasorsaa, tiltaltti ja paluumatkalla tien yli lentänyt metso. Illalla singahdimme vielä järjen rajoja uhmaten Saarelle, jossa taas oli nähty nyt erittäin vaikeaksi käynyt pikkukanadanhanhi, mutta eipä sitäkään enää löytynyt miltään niistä paikoista, missä sitä oli havaittu. Ainoaksi paremmaksi havainnoksi Saarella jäi laulujoutsenten seurassa ollut pikkujoutsen. Puoliltaöin vasta pääsimme vihdoin nukkumaan.

J.A.

2.5. Suojarinteen “Potu” saapui meille illalla ja kävimme tietysti saman tien hoitamassa Saaren pikkukanadanhanhen tälle elikseksi. Muuta emme sitten olleet kerinneetkään ennen kuin alkoi sataa ja myrskytä. Seuraavana aamuna töihin suunnatessani ja Potun suunnatessa Siikalahdelle huusi pihassamme käenpiika. Siikalahdella tuuli yhä todella kovaa, joten kovin ihmeellisiä haviksia ei Potu tehnyt.
Klo 13:00 aikaan lopetin työpäiväni ja pian tapasimme Särkisalmella pohjoisesta saapuneet veljeni Pirkan ja Hamarin “Allun” ja suuntasimme Saarelle perinteiselle Tornien Taistoa edeltävälle retkelle. Olimme suunnitelleet koluavamme kaikki parhaat paikat huolella ja käymme sitten hoitamassa pikkukanadanhanhen, kun sen vuoro tulee. Tsekattuamme Rautalahden, jossa pohjoisen pojat saivat jo läjäpäin vuodareita, saimme tiedon, että pikkukanukkia ei enää ollut tunnin etsinnällä löytynyt.
Niinpä jatkoimme Akanvaaran Tetrisuolle, jossa näkyi vain nuolihaukka ja piekana ja sitten Pohjasuon kautta Pohjanrannan lintutornille, jossa taas oli mukavasti kahlaajia.
Pointsasimme jo suokukon vuodariksi, kunnes huomasin suokukkonaarasmaisen linnun valkovikloparven keskeltä. Lintu oli suoraan selkä meihin päin, mutta jokin ei vain täsmännyt. Väreily oli auringonpaisteen ja tuulen takia kova, mutta lopulta lintu kääntyi ja näin sen lyhyen nokan. Sitten se kääntyi lisää ja rinnan väritys paljastui ja kohta tajusin kirkkaan keltaiset jalat ja tuulen hieman tyynnyttyä näkyi silmärengaskin! TUNDRAVIKLA!
Ehdimme kaikki nähdä linnun hyvin, mutta kohta se nousi lentoon ja näimme siiven alapinnan puolikuukuviotkin. Lintu onneksi laskeutui samaan paikkaan ja tuli jopa hieman lähemmäksikin. Pikkuhiljaa onneksi väreilykin väheni ja lintua päästiin jopa vähän ihailemaankin. Kuvausta ajatellen lintu oli kuitenkin kaukana, joten kuvat jäivät aika heikoiksi.

Pian paikalle saapuivat ekat bongaritkin eli Harri ja “Rolle” ja sitten ensimmäiset porukat kauempaakin. Nähtyämme vielä sinisuohaukan, heinätavin ja laskettuamme kaikki kahlaajat, päätimme lähteä jatkamaan retkeämme.

Jatkoimme Suurenjärvenlietteelle, josta oletin pikkukanadanhanhen löytyvän, mutta vaikka hanhia oli paljon, ei tava-hannesten seassa ollut kuin 14 valkoposkihanhea. Kahlaajalajisto oli mukavaa, parhaimpina 3 pikkutylliä ja 2 mustapyrstökuiria! Allun onneksi näimme myös naaras valkoselkätikan. Sorsatkin tietysti seulottiin tarkkaan, mutta sitten pitikin jo jatkella Jyrkilän kautta Tarassiinlahdelle. Tornin edustan puskissa näkyi pajulintu, muttei juuri muuta.

Kanavalammen yllä pyöri vanha merikotka, joka saattoi olla syynä pikkukanadanhanhen paikalta lähtöön? Sitten kävimme vielä Pohjanrannassa, johon olivat jo hesalaisetkin saapuneet kuukausipinnapointsaamaan tundraviklaa. Vikla oli yhä rauhallisesti paikalla, vaikka vikloja tuli ja lähti nyt tyyntyvässä kelissä. Eipä siis ollut yllätys, että aika pian Parikkalaa kohti lähdettyämme oli paikalle saapunut lampiviklokin.

Söimme taas ABC:lla ja tsekkasimme vielä Särkisalmen ja Härskiinmutkan, mutta havikset jäivät jälkimmäisen mustalintuun. Ilta meni syrjäsilmällä Suomi-Saksa lätkämatsia katsellen ja haviksia Tiiraan naputellen. Pirkka ja Allu lähtivät Siikalahdelle yöpymään ja mekin pääsimme lopulta nukkumaan ennen aikaista aamuherätystä ja Tornien Taistoa!

J.A.