. . Lintuharrastajan päiväkirja Birders diary . .

5.5. nukuimme pitkään, koska edellinen päivä oli ollut todella pitkä! Yhdeksän jälkeen suuntasimme Pirkan ja Allun kanssa maastoon ja taas vaihteeksi Saarelle päin. Matkalla laitoimme yhden viirupöllön pöntön puuhun ja kävimme myös tarkistamassa, olisiko se yksi pöntöstä lähtenyt viirupöllömamma nyt aloittanut pesinnän, mutta pöntöllä ei näkynyt mitään elämää. Pian olimmekin taas Kanavalammen ympäristössä etsimässä paikalla aamulla havaittua lampivikloa sekä tietysti yhä Lapin miehiä kiertänyttä myöskin aamulla lyhyesti näkynyttä pikkukanadanhanhea. Hanhiparvia löytyi nyt sieltä täältä, mutta mukana ei ollut toivomaamme yksilöä, joten paremmat havainnot jäivät lopulta palokärkeen. Jatkoimmekin taas Suurenjärvenlietteelle, jossa törmäsimme taas Pirhosen Jamppaan. Tulvat olivat jo pahasti kuivuneet, mutta paikalla oli silti lähes 500 hanhea, joista jopa parisataa oli tundrahanhia. Kahlaajiakin oli nyt vähemmän ja parhaimmaksi lajiksi löysimme tyllin.

Jyrkilässä näkyi vain teeriä ja kohta olimme taas Pohjanrannassa. Pirkka ja Allu alkoivat seuloa paikalla laiduntanutta pientä hanhiparvea, kun itse aloitin taas kahlaajista. Niinpä tosisponde napsahti taas tililleni, kun huomasin viklojen seassa linnun, joka piileskeli puskan takana, mutta sanoinkin heti löytötilanteessä, että: “Nyt tuossa on kahlaaja, jolla on kyllä sen väriset jalat, että sen täytyy olla kurvi!” Kohta lintu tuli hieman esiin ja näin selän mustat kuviot ja pian sen näytti senkin – pitkän ylöspäin käyrän nokkansa. Rantakurvi! Kyseessä oli ensimmäinen sponde kurvi minulle Etelä-Karjalasta tai itse asiassa mistään muualta kuin Oulun seudulta ja saipa Allu linnusta jopa eliksen, vaikka Kemin tienoilla onkin paljon retkeillyt. Laitoimme linnun piippiin ja soitimme varalta Jampallekin, joka olikin jo aivan lähistöllä ja pääsi pointsaamaan linnun saman tien.

Vain muutamaa minuuttia myöhemmin kurvi kuitenkin nousi taivaalle 12 liron kanssa, mutta pienen kaarroksen tehtyään koko porukka kuitenkin suuntasi kohti katveessa olevaa lahden pohjukkaa ja näin ainakin 9 liron laskeutuvan katveeseen, mutten ollut aivan varma oliko kurvi porukassa vai ei. Kurvia ei kuitenkaan enää löytynyt, joten ehkä se oli lähtenyt parin liron kanssa jatkamaan muuttoaan kohti tuntemattomia pesimäseutujaan.

Kävimme vielä kertaalleen koluamassa huolella kaikki paikat, missä pikkukanadanhanhea oli nähty, mutta lintu pysyi yhä kateissa, vaikka muutaman sopivan kokoisen parven löysimmekin. Paluumatkalla Parikkalaan kävimme tarkistamassa ensin perinteisimmän viirupöllön pesimäpaikkamme, mutta ilmeisesti rakas pöllömamma oli nyt tullut tiensä päähän, sillä muuten tämä kyllä olisi pesinyt – se oli tehnyt niin aivan järkyttävän huonoinakin myyrävuosina. Kävimme sitten vielä kontrolloimassa aiemmin löytämäni viirukasmamman, joka oli kuin olikin sama lintu, joka oli paria vuotta aiemmin pesinyt samassa pöntössä.

Kello olikin jo 17:00 kun olimme kotosalla ja Pirkka ja Allu pääsivät lähtemään todella pitkälle kotimatkalleen kohti pohjoista. Olipahan Pirkkakin saanut viettää melkoisen ikimuistoisen viikonlopun Parikkalassa! Milloin lie viimeksi saanut kahtena peräkkäisenä päivänä sponden eliksen ja olihan meillä ollut melkoisen mukava Tornien Taistokin!

Itsekin olin aika tyytyväinen toukokuun alkuun, olinhan löytänyt tosispondesti jo pikkukanadanhanhen, tundraviklan, pikkukiljukotkan sekä rantakurvin. Illaksi oli luvattu sadetta, mutta päätin silti lähteä kiertämään Simpelejärveä polkupyörällä. En ollut päässyt kovinkaan pitkälle, kun vettä alkoi tulla kaatamalla! Hiekkatieosuuden alettua järven toisella puolella, lensi vettä ja rapaa naamalleni niin, että hampaissa rahisi ja myös silmät olivat täynnä hiekkaa. Eräässä ylämäessä huomasin, kuinka mäen päällä metsän siimeksestä tepasteli joku suuri ja ruskea eläin tielle. Ensin minulla löi aivan tyhjää, että voiko noin rumaa koiraa ollakaan, kunnes tajusin, että sehän olikin villisika! Jopa huudahdin itsekseni onnestä – havoin sitä kuitenkaan nisäkäseliksiä saa! Sikahan tietysti kääntyi ympäri ja käveli aika rauhallisesti takaisin metsään. Kohta kuitenkin pääsin mäen laelle ja näin metsässä piiloon hölkkäävät kolme erikokoista villisikaa! Laumassa taisivat olla äiti, edellisvuotinen lapsi sekä selvästikin tämän vuoden porsas. Loppumatka menikin sitten hymy korvissa, vaikka vettä tuli koko matkan ja olin aivan kurassa ja läpimärkä, kun viimein pääsin kotiin.

J.A.