. . Lintuharrastajan päiväkirja Birders diary . .

Lokakuun ensimmäisenä menin jo ennen työpäivän alkua Siikalahdelle. Ruskosuohaukka lenteli yhä patotien ruovikoiden yllä, mutta vaikka staijailin lahdella pari tuntia, ei juuri mitään muuta näkynyt. Tiltaltti vielä lauleskeli lähipuissa ja valkoposkihanhiparvia kierteli eteläpuolella lahtea. Muistelin, että ruskis olisi puuttunut kuukausipinnoistani, mutta karu totuus paljastui kotona – olin edellisvuonna nähnyt sellaisen vielä lähes viikkoa myöhemminkin.

2.10. suuntasin työpäivän jälkeen bongausreissulle Luumäen Nuoppolaan, jossa oli parina päivänä nähty hippiäisuunilintua. Odotukset eivät olleet kovin korkealla, sillä ehdin paikalle vasta aika myöhään. Tiaisia löytyi paikalta jonkin verran sekä pari hippiäistä ja puukiipijäkin, mutta etsimääni lintua ei enää löytynyt.

3.10. oli lähes edellispäivän toisinto, sillä lähdin taas bongaamaan uunilintulajia ja taas reilun 130 kilometrin päähän, mutta tällä kertaa kohti pohjoista Joensuuhun ja tällä kertaa kyseessä oli paljon kovempi pinna kuin edellispäiväinen ekly-pinna – nyt bongattiin ruskouunilintua WP- tai itse asiassa jopa Maailmanpinnaksi. Pääsin lähtemään töistä tunnin etuajassa, joten lopulta olin perillä Höylaksen lintuasemalla jo klo 16:30. Variksen Jani oli juuri saapunut paikalle ja kuullut heti ruovikosta oikeanlaista taksutusta. Vain alle minuutin odottelun jälkeen kuulin itsekin kolme vaimeaa taksahdusta, mutta sitten oli jonkin aikaa hiljaista. Lopulta kuitenkin kuulimme pari selkeää pitkää sarjaa taksutuksia ja saimme linnun paikallistettua suurin piirtein yhteen pieneen pusikkoon. Hiivimme hieman lähemmäksi ja yritimme saada linnusta näköhavaintoa, mutta puolisen tuntia myöhemmin kuulimme taksutusta paljon kauempaa. Maasto oli todella vaikeaa ja linnun näkeminen alkoi tuntua mahdottomalta, itse asiassa lintua ei ollut nähnyt päivän aikana muutkaan bongarit, ainoastaan linnun löytäjät Ari Latja ja Mauri Leivo. Ryhmityimme taas 5 hengen porukalla ruovikkoon ja tuijottelimme puskia vielä tunnin mutta ainoastaan pari tiltalttia suostui hyvin näkyville. Kerran kuultuamme taas taksutussarjan näin oikeasta puskasta pyrähtävän ruskean uunilinnun lyhyesti, kun se nappasi jonkin hyönteisen ja painui heti perään isoon puskaan. Sitten oli taas pitkään hiljaista ja kerran näimme Ohtosen Arvon kanssa ruskean uunilinnun jahtaavan lennossa sekunnin tiltalttia, mutta tämän jälkeen kuulimme enää pari taksutussarjaa ja viimeiseen puoleen tuntiin emme enää kuulleet mitään. Niinpä klo 18:00 päätin lähteä kotimatkalle, mutta yhtä pinnaa rikkaampana – lukema on nyt 675! Ehkä helpoin WP-pinnapuutteeni oli nyt hoidettu ja samalla oli tullut tehtyä uusi oma vuodenpinnaennätyskin 269 lajia.

4.10. kävin ruokatunnilla Siikalahden lintutornilla ja nostettuani kiikarit silmilleni löysin heti ison petolinnun kaakkoistaivaalta. Sain linnun heti putkeen ja sehän oli komea vanhemman puoleinen maakotka! En nähnyt linnussa lainkaan valkoista siivissä taikka pyrstössä, mutta lintu oli hieman sivuvastaisessa valossa, joten ikämääritys jääköön sub-ad/ad:ksi.

5.10. kävimme Hannan kanssa aamupäivästä Saarella kiertelemässä, mutta havainnot jäivät Akanvaaran Tetrisuon isolepinkäiseen, 8 kapustarintaan ja 4 kiuruun, Pohjanrannan harmaahaikaraan sekä pariin parveen valkoposkihanhia, joissa yhteensä oli kuitenkin enää vain noin 1400 lintua.

6.10. osallistuimme FotoFennican järjestämään Lintupaikkakisaan Siikalahdella. Hannan ja meille jo illalla saapuneen Suojarinteen “Potun” kanssa suuntasimme lahdelle jo klo 6:30. Aika pian lähdimme kävellen pohjoispäähän eli Raikanniemeen ja tässä kävelyssä menikin pitkälti toista tuntia, mutta havainnot jäivät varsin vaatimattomiksi: parhaimpina kuusitiainen, hippiäisiä, rautiainen, teeri ja lapasorsa. Palattuamme patotielle, olivat Partasen Harri ja Kiljusen “Jassi” käyneet lahden länsirantaa etelässä päin havaiten mm. pyyn, ampuhaukan ja harmaapäätikan. Yhteensä lajilistallamme oli nyt 45 lajia. Paikalle saapui myös Matti Lötjönen ja Veijo Vilska sekä Kontiokorven perhe, josta “Konza” jäikin staijiseuraksi pitemmäksikin aikaa. Muuten porukastamme osa joutui lähtemään pikkuhiljaa kotiin.

Pikkuhiljaa havaintoja kertyi lisää ja etenkin allimuutto paukahti oikein kunnolla käyntiin. Muutaman seuraavan tunnin aikana laskimme 5002 allia. Muita mukavampia haviksia olivat 1000 paikallista valkoposkihanhea, 5 muuttanutta tundrahanhea, 11 kuikkaa, 3 kaakkuria, hiirihaukka, piekana, uivelo, 2 luhtakanaa, uuttukyyhky, palokärki, 18 tilheä jne. klo 15:55 kun katsoimme koko päivän ainoaa kunnon gaviaparvea (8 kuikkaa), alkoi aivan edestämme pajupusikoista kuulua tiasparven äänten seasta näppäilevää, nasaalia bytt, bytt -ääntä, joka välillä kiihtyi sarjaksi. Ensin olimme vain hiljaa, kunnes sanoin: “Mikä hemmetti tuo on?”. Tähän “Konza” vastasi, että: “Joku mitä en tunne – varmaan taas joku isolepinkäisen ihmeääni?” Tähän sanoin perään, että:” Mun mielestä tuo on schwarzii! (siperianuunilintu)”. Lintu jatkoi ääntelyä noin minuutin ja yritimme tietysti saada lintua näkyviin. Piiskutin ja sainkin saikin näin tiaiset tulemaan näkyville, mutta samalla ne hiljenivät. Mitään muuta emme kuitenkaan nähneet. Niinpä kiiruhdin autolle hakemaan atrappivehkeet. Muistin, että minulla oli valmiina soittimessa ruskouunilintu, jota olin kuunnellut paria päivää aiemmin matkalla bongaamaan lajia Joensuusta, niinpä vain parikymmentä sekuntia myöhemmin soi atrapilla seuraavana lajina ollut siperianuunilintu soittimesta. Kun ensimmäiset näppäilyt kuuluivat soittimesta, totesimme kohtuullisen kokeneella paikalla olleella porukalla (minä, Jari Kontiokorpi ja Miika Suojarinne sekä myöskin Harri Partanen ja Veijo Vilska) että ääni oli aivan identtinen kuulemamme kanssa -molemmat, yksittäiset äänet, että sarjat. Valitettavasti atrappia tuli enää katsomaan pari paikallista talitiaista, sinitiaiset olivat jatkaneet kohti länttä, hiljentynyt ääntelijä mukanaan. Ei auttanut vaikka kiiruhdin perään ja soitin yhä atrappia. Linnut käyttäytyivät kuten vaeltavat linnut näillä nurkilla aina tekevät, eivät juuri pysähtele…

Loppupäivä meni vähän tämän takia poskelleen, sillä soittelimme yhä atrappia ja odotimme kuulevamme ääntä uudelleen, mutta valitettavasti näin ei käynyt. Keli kyllä muuttui upeaksi ja ilta oli sateisen aamun jälkeen oikein nautinnollista havainnointia ajatellen. Viiden aikaan kävimme “Potun” kanssa vielä lintutornilla, josta näimme vielä parisensataa laulujoutsenta sekä mm. lapasotkan ja kuudelta palasimme vielä patotielle hetkeksi atrapoimaan ja laskemaan päivän aikana havaitsemamme lintulajit, joita oli lopulta havaittu 66 – lukema sisältää siperianuunilinnun.

Päällimmäisenä päivästä jäi kuitenkin huono fiilis, sillä siperianuunilintua ei oltu nähty eikä dokumentoitu! Iso mokamme havainnointitilanteessa oli tietysti ollut se, että olimme yrittäneet nähdä linnun, emmekä heti olleet tajunneet ottaa puhelinta taskusta ja äänittää lintua! Näin koska lintu ei nähty, lienee havainto yhtä kuin nolla rariteettikomitean mielestä. Oma fiilis on kyllä, että olin kuullut siperianuunilinnun hemmetin paljon paremmin kuin muutamaa päivää aiemmin ruskouunilinnun! Onneksi molemmat ovat kuitenkin WP-pinnoissa anyway… Ja eiköhän tästä vielä fiiliskin parane, kun pääsen syömään eräältä lintuharrastajalta saamiani kuhafileitä.

J.A.

23.9. Syksy todellakin saapui! Parikkalassa oli harmaata, sateista ja todella tuulista. Mutta tuuli oli kääntynyt puhaltamaan pohjoisista ilmansuunnista, joten lintujen muutto oli todella voimakasta. Kaakkois-Suomen ja etenkin Parikkalan päälle jumiutui kuitenkin saderintama, jota linnut, etenkin hanhet lähtivät kiertämään ja niinpä hanhimassoista saatiin ihailla Keski-Suomessa mutta parvia riitti jopa Länsi-Suomeen. Itse olin taas enemmän tai vähemmän sairaana, joten kylmään sadekeliin meno aika rupuista muuttoa katsomaan ei kiinnostanut, niinpä näin vain joitakin hajaparvia ruokatunneilla. 24.9. suuntasin sentään työpäivän jälkeen Siikalahdelle, jossa näkyikin jotain. Lähes heti patotien torniin noustuani plokkasin ison pedon lahden päältä – komea 2kv maakotkahan se siinä rundaili! Lintu pyöri lahden päällä vartin verran noin 3500 valkoposkihanhen lennellessä välillä sen alapuolella. Sitten alkoi sataa ihan kunnolla ja päätin lähteä katsomaan, olisiko Saarelle tippunut paljon hanhia paikalliseksi.
Saarella oli kuitenkin yllättävän vaisua. Joitakin satoja valkoposkihanhia löytyi pelloilta ja lopulta Jyrkilästä noin 2500 ja Tarassiinlahdelta 7500 valkoposkea. Tundrametsä- ja tundrahanhia näkyi aika vähän, etenkin tundrahanhia oli vain muutama. Joutsenparvetkin olivat vielä puhtaita laulujoutsenparvia, joten vielä on odotettavissa arktikaa lähiviikoillekin…

25.9. satoi koko päivän ja oli todella kylmä – hetken satoi jopa räntää! Kävin kiertämässä Siikalahden pellot, mutten löytänyt kuin parin tuhannen valkoposkihanhen parven. Illalla sain viestin, että Kontiokorvet olivat löytäneet Kinnarniemen pelloilta tiibetinhanhen! Kello oli jo paljon ja ilta alkoi hämärtää, joten päätin singahtaa paikalla nopeasti. Parvi löytyi helposti Jarin ohjeiden mukaan ja jo vauhdista löytyi tiibetinhanhikin, joka tallusteli varsin lähellä 6-tietä parven etuosassa. Pysähdyin varovaisesti tien varteen ja en uskaltanut nousta lainkaan autosta, sillä parvi olisi voinut säikähtää. Tiesin, että paikalle saattoi olla tulossa muitakin. Ehdin katsella lintua kiikareilla märän auton ikkunan läpi ja todeta linnun renkaattomaksi, kunnes iso rekka ja linja-auto ajoivat parven ohi ja kaikki linnut nousivat ilmaan. Parvi suuntasi suoraan Simpelejärvelle ja itse ajoin perään. Löysinkin parven kellumasta kaukaa järven selältä, mutta oli jo niin hämärä ja lisäksi järvellä oli paha väreily, ettei yksittäiset linnut enää erottuneet.

Seuraavana aamuna suuntasin jo ennen seitsemää katsomaan, olisiko parvi palannut samalle pellolle yövyttyään järvellä. Alkuun pelto näytti tyhjältä, mutta onneksi näin jotain aivan pellon perällä. Ajoin Matikaisennurkantietä toista kilometriä ja siellähän se parvi oli! Tiibetinhanhikin löytyi nopeasti ja onnistuin ajamaan metsän taakse aika lähelle parvea ja digiskouppaamaan sitä. Linnut eivät välittäneet minusta lainkaan vaan hanhet kävelivät jopa lähemmäksi koko ajan, mutta pian tietä pitkin lähestyi varovasti erään paikallisen lintuharrastajan auto, jota linnut lähtivät ensin kävellen kauemmaksi ja sitten nousivat taas ilmaan. Onneksi koko parvi kuitenkin tippui taas toiselle puolelle peltoa, joten saatoin todeta linnun yhä löytyvän paikalta ja suunnata töihin.

Ruokatunnilla oli hetken taukoa sateesta, joten suuntasin taas kerran katsomaan tiibetinhanhea. Lintu nukkui pienemmässä valkoposkihanhiparvessa, josta siirtyi koko ajan lintuja aivan pellon perällä olleeseen isompaan hanhilössiin. Kohta tiibetiläinen heräsi ja alkoi sukia itseään ja sitten viimeistenkin valkoposkien lähdettyä, nousi sekin lentoon ja siirtyi isompaan parveen.

27.9. muutti taas hanhia ihan jonkin verran, mutta alkuiltapäivä oli kuitenkin aika hiljainen. Niinpä Kiljusen “Jassin” kanssa kävimme kiertämässä lähipeltoja, joilta ei kuitenkaan löytynyt mitään mainittavaa. Ylitsemme kuitenkin muutti komea anser-parvi, jossa oli mukana 39 pikkujoutsenta. Niinpä arvelimme muuton paranevan ja palasinkin itse taas Siikalahdelle. Muutto vilkastuikin ja iltapäivällä arvioin Siikalahden ohittaneen noin 1200 harmaata hanhea ja 2500 valkoposkea. Pikkujoutseniakin näkyi vielä 42 lintua lisää, kurkia näkyi yhteensä vielä 110. Valkoposkia pyöri paikallisena noin 5000 lintua.Muita mainittavia havaintoja olivat suokukko, pikkutikka ja myöhäiset nuoret ruskosuohaukka ja mehiläishaukka.

28.9. staijasin aamusta 4 tuntia Punkaharjun Punkasalmen levikkeellä paikallisten kanssa, mutta muutto oli aika vaisua. Hanhiparvia ruiskutti molemmin puolin mutta kaukaa. Yhteensä hanhia näkyi noin nelisen tuhatta. Muita haviksia olivat 40 kuikkaa, 5 kaakkuria, alli, merimetso ja 2 nuorta merikotkaa. Parikkalaan palattuani suuntasin Siikalahden patotielle ja juuri ollessani parkkeeraamassa, soitti Rantasen Jouko Saaren Vaaranmäeltä, että tiibetinhanhi oli käynyt isossa valkoposkihanhiparvessa pyörimässä tornin lähellä ja olivat jokin aika lähteneet muuttavan oloisesti kohti Siikalahtea. Nousin nopeasti torniin ja löysin heti kaksi isoa valkoposkihanhiparvea tulossa lahden pohjoispuolelta kohti. Ensimmäinen parvi oli puhdas valkoposkiparvi, mutta toisesta löysin kuin löysinkin tiibetinhanhen, vaikka parvi oli varsin kaukana. Parvi näytti jatkavan matalalla noin 6-tietä seuraillen kohti etelää. Tetrisuon pelloilla näin yllättäen vielä leppälinnun.

Illalla yritimme taas Tarvaslammella pöllöpyyntiä, mutta vain yksi helmipöllö kävi naksumassa taivaalla. Hanhi kuitenkin muutti koko illan ja alkuyön aivan järjettömän paljon! Parvia kuului käytännössä koko ajan! Valtalajina oli selvästi tundrahanhi, mutta myös valkoposkia ja metsähanhia muutti todella paljon!

29.9. staijailimme todella kylmässä, noin +2 ateen kelissä patotiellä pari tuntia, mutta muutto oli yllättävän vaisua. Noin 3500 valkoposkea muutti ja niiden mukana yksi valkoposken ja kanadanhanhen risteymä. Muita mainittavampia havaintoja olivat sama ruskis, palokärki, tiltaltti, 3 isolepinkäistä ja 7 pyrstötiaista. Kotimatkalla Tokmannin semroilla näkyi pari pähkinähakkia. Iltapäivällä kiersin Saaren paikat, mutta löysin lähinnä vain valkoposkihanhia – noin 15000 lintua. Muita haviksia oivat pyy, metso, 2 pyrstötiaista, 2 sinisuohaukkaa, pikkujoutsen, kapustarinta ja jänkäkurppa.

J.A.

Syksy alkoi tehdä tuloaan oikein urakalla ja niinpä retkillä alkoi näkyä myös niitä tämän seudun tyypillisimpiä syksylintuja eli hanhia. 17.9. Siikalahdella oli vielä 3 taigametsähanhea, 18.9. Sammallammen lähipelloilla näkyi 2 kanadanhanhea ja Lahdensuon pelloilla kompatessani näin ylilentävän 200 sepelhanhen parven. Komppaus ei juuri tuottanut kuin 5 taivaanvuohta ja lapinkirvisen. 19.9. Siikalahdella näkyi jo 400 paikallista valkoposkihanhea ja Härskiinmutkassa uikkuja laskiessani näin myös Simpelejärvelle kellumaan laskeutuneen pikkuparven valkoposkia. Silkkiuikkumäärät olivat yhä vain kasvussa, niitä oli 157 mukanaan härkälintu ja mustakurkku-uikkukin.

20.9. oli aika pahassa korvatulehduksessa, mutta iltapäivällä, kun olo alkoi helpottaa, kävin pikaisesti Saarella ja ynnäsin vakiopaikoilta yhteensä jo parituhatta valkoposkihanhea, tundrahanhia näkyi 57, tundrahanhia 6 ja vielä merihanhikin. Muita havaintoja olivat teeri, pyy, 3 sinisuohaukkaa, mehiläishaukka, 3 piekanaa, kalasääski, 13 kapustarintaa sekä Parikkala-vuodariksi napsahtaneet jänkäkurppa Suurenjärvenlietteellä sekä kiertelevä suosirri Kanavalammella.

21.9. aamulla kävin laskemassa taas uikut, nyt 186 silkkiukkua ja härkkinson ja mukuru. Päivällä osallistuimme Honkasen Juhan kanssa Joutsenon puolimaratonille. Olin yhä hieman kipeänä, mutta kuumetta minulla ei ollut missään vaiheessa ollutkaan ja lähinnä aamuisin vain olin tukkoinen ja tietysti korva oli yhä täysin tukossa. Niinpä päätin ottaa rauhallisesti ja lähdin juoksemaan aika hiljaa. Koska olo oli kuitenkin lopulta hyvä ja juoksu kulki kiristin puolimatkassa ja lopulta pääsin maaliin ajassa 1:53. Teinpä lenkin aikana hyvän havainnonkin, kun kuulin kirjosiipikäpylinnun.

Koskapa olin Joutsenossa, suuntasin tietysti iltapäivästä retkelle ja Konnunsuolle. Peltoaukealla oli jo ainakin 3000 paikallista ja lisäksi tuhatkunta kiertelevää valkoposkihanhea, noin 70 tundrametsähanhea ja 30 tundrahanhea sekä 2 meri- ja 1 sepelhanhi. Ylitseni muutti tundrakurmitsa vihellellen ja ruskosuo-, sinisuo (3), ampu-, tuuli- (useita) ja kanahaukka sekä pari piekanaa nähtiin ennen kuin sain tiedon, että Sojamon Esa oli löytänyt läheiseltä Kivisaaren Vapon altaalta punakaulahanhen. Singahdin tietysti paikalle ja Esalla olikin lintu putkessa. Se oli keskellä valtaisaa valkoposkihanhiparvea ja en ensin meinannut löytää sitä millään edes Esan putkesta. Kuovisirri kävi kävelemässä juuri sopivasti punakaulan jaloissa kadoten kohta taas hanhimassan sekaan. Jonkin aikaa hanhia katseltuamme, parvi nousi yhtäkkiä ilmaan ja punakaula tietysti katosi massaan. Parvi kuitenkin laskeutui pian takaisin ja yllättäen punakaula löytyi kaikkien lähimpien hanhien joukosta. Paikalle saapui lisääkin bongareita ja niinpä hanhea tuli ihailtua lopulta liiankin tarkasti, sillä Esa alkoi epäillä, että linnulla olisi pieni rengas oikeassa jalassaan. Vaikka lintu oli todella lähellä, en meinannut millään ensin uskoa tätä, mutta lopulta se oli selvää, linnulla oli aivan kapea, huomaamaton ja vieläpä mudan peitossa oleva rengas! Siis kyseessä oli alkuperältään tarhakarkulainen! Ilmeisesti kyseessä oli sama sinirenkainen lintu, joka oli myös keväällä nähty Konnunsuolla? Yhteensä Konnunsuon alueella olin jo nähnyt yli 10000 valkoposkihanhea.

22.9. Siikalahdella näkyi aamulla muutama tuhat valkoposkihanhea, merikotka, 5 piekanaa, 6 hiirihaukkaa, kanahaukka ja mehiläishaukka mutta sitten muutto tyrehtyi täysin. Paikallisina näkyi mm. valkoselkätikka, isolepinkäinen ja kuului pikkutikan rummutus. Illalla tuli viesti, että Kuitusen Karri oli löytänyt Ruokolahden Utulasta arotaskun. Mietin hetken, jaksanko lähteä bongaamaan, mutta koskapa vuodenpinnaennätykseni alkoi olla niin lähellä, päätin lähteä matkaan. Perille päästyäni oli Karri jo lähtenyt, mutta Caireniuksen Sampsalla oli lintu valmiina putkessa. Lintu ruokailu pellon keskellä pienellä hiekkatiellä ja se näkyi hyvin Utulantielle, joten bongaaminen oli helppoa. Ilta alkoi kuitenkin hämärtää eikä lopulta paikalle enää monta bongaria tullut. Saimme pikkuporukalla ihailla tätä nättiä aron lintua, kun se kävi lähimmillään vain noin 25 metrin päässä meistä. Tämä oli 268. vuodarini ja tällä lukemalla sivuan jo omaa vuodariennätystäni.

J.A.

Tauvon reissusta palattuani olin maanantaina töissä ja kuten yleensä aamupäivä oli varsin kiireinen. Ruokatunnilla onnistuin sitten jotenkin aivan käsittämättömästi hukkaamaan autoni avaimen jonnekin ja vaikka iltapäivästä, kun töissä oli hiljaista, kävin etsimässä sitä pariinkin otteeseen kotoa, ei sitä löytynyt mistään. Vara-avaimen löysin, mutta pääsin sillä kyllä ovista, mutta virtalukossa se ei inahtanutkaan. Virtalukko lie kulunut yhtä tahtia avaimen kanssa niin paljon, ettei kulumaton vara-avain enää oikein sopinut yhteen muidenkin kuin ovien kanssa, jotka olin pääavaimella aina avannut nappia painamalla. Tietenkin tähän hässäkkään sain sitten puhelun, että Imatralta oli löytynyt pikkutrappi ja paikalla oli käynyt kiukkuinen maanomistaja hätistelemässä paikalla olleita löytäjää sekä tämän paikalle hälyttämiä paria ei bongariliittolaista ja yhtä liittoon kuuluvaa harrastajaa. Onneksi sen verran ymmärsin paikalla olijoiden selityksistä, että linnusta toivottiin minun kuitenkin tiedottavan eikä isompiin järjestelyihin ollut aihetta, kunhan autot pysyisivät pois peltotieltä ja lintuharrastajat ainakin toistaiseksi pois pelloilta, kunnes tilanne olisi paremmin selvillä.

Sain viestit laitettua Lintutiedotukseen ja tietysti sitten alkoi puhelimeni soida. Töitä riitti ja kävinpä vielä kerran etsimässä avaintanikin, mutta eipä sitä löytynyt. Jouduin taas jossain välissä tiedottelemaan trapin paikallaoloa, kun se oli kertaalleen lennähtänyt mutta taas asettunut aloilleen ja vihdoin siitä alkoi tulla päivityksiä muiltakin – paikallaolijoilta, jotka oikeasti tiesivät enemmänkin tilanteesta.

Työpäiväni päättyi ja tietysti mieleni teki päästä bongaamaan trappia, joka ei kuitenkaan ollut kovin kaukana ja itse en ollut lajia havainnut kuin kerran Kiteellä ja kerran Portugalissa. Minulla oli hieronta varattuna Partasen Harrille klo 15:30, joten lopulta menin hierontaan, jossa kuitenkin ehdottelin Harrille, josko tämä haluaisi lähteä elämänsä toiselle edes vähän pitemmälle bongausreissulle – se ensimmäinen oli ollut juuri se Kiteen pikkutrappi minun ja Hannan kanssa – vuonna 2002! Harrilla oli kuitenkin muuta menoa, mutta onneksi kohta sain viestin Punkaharjulla asuvalta hollantilaisharrastajalta Boy Possenilta, joka kysyi, oliko Imatralla todellakin pikkutrappi. Tämä oli huomannut havainnon Tiirasta, kun ei kuulu Bongariliittoon. Vastasin, että on, ja että minulle kelpaisi kyyti ja niinpä lopulta suoraan hieronnasta hyppäsin Boyn kyytiin.

Hieman ennen Imatraa varmistin vielä, että paikalla olevat pitäisivät lintua meille hallinnassa, mutta kun lopulta pääsimme Saunasuolle, oli lintu juuri sinisuohaukan säikäyttämänä lentänyt kilometrin päähän korkeaan peltoon piiloon. Ei siinä auttanut kuin taas jatkaa bongauksen koordinointia, kun kerran Bongariliiton Työvaliokunnassa olen. Linnun löytäjällä Liesman Jormalla oli kovat paineet näyttää lintua muillekin mahdollisimman nopeasti ja jouduin pidättelemään tätä aloillaan, ettemme vain olisi säikyttäneet lintua pois, sillä tiesin, että lisäkseni paikalle oli varmasti muitakin mattimyöhäsiä tulossa. Ryhmityimme myös niin, että me Liesman ja Boyn kanssa siirryimme toiselle puolelle aukeaa, lähemmäs paikkaa, johon trapin oli nähty laskeutuvan, muiden jäätyä tarkkailemaan peltoa kauempaa.

Sinisuohaukka kävi taas pyörähtämässä pariin kertaan pellon päällä mutta trappi pysyi piilossa. Kun nyt oli selvinnyt, ettei kyseiseen peltoon menoa ollut millään lailla kielletty eikä siinä kasvanutkaan mitään muuta kuin rikkakasveja, aloin suunnitella pellon komppaamista jossain vaiheessa, jos lintu ei meinaisi ennen iltaa tulla muuten esiin. Lopulta konsultoin paria kokeneempaa vastaavassa tilanteessa rutinoitunutta konkaria sekä myös paikallaolijoita ja klo 18:00 laitoin viestin, että klo 18:30 alkaisimme ryhmittyä komppausta varten pellon reunaan. Ajattelin saavani saman tien puheluita, joissa pyydettäisiin lykkäämään komppausta, jotta vielä matkalla olleita odotettaisiin, mutta koska puhelimeni ei soinut kertaakaan eikä muutenkaan enää uusia tulijoita saapunut, pyysin vielä paria autollista bongareita saapumaan meidän luoksemme ja osallistumaan komppaukseen, jossa komppaisimme laajaa peltoa kävellen muita havainnoitsijoita kohti.

Lopulta kello löi 18:30 ja lähdimme pellon viertä ojan vartta ryhmittäytymään 10 metrin välein pellon reunaan. Kun kaikki olivat paikoillaan, lähdimme hiljalleen kävelemään kohti satojen metrien päässä olevia muita havainnoijia. Meillä oli suurinpiirtein tiedossa paikka, johon trapin oli nähty laskeutuvan ja pitkähkön kävelyn jälkeen olimme lopulta oikealla alueella ja kohta pikkutrappi ponkaisikin lentoon suoraan edestäni noin 40 metrin etäisyydeltä. Huusin heti muille ja vislasin ja viittoilin vielä kaukana edessämme tiellä olleille muille bongareille. Lintu lensi komeat kierrokset taivaalla ja lopulta laskeutui kauas, noin kilometrin päähän vihreään peltoon. Olipahan näytös – komea koiras pikkutrappi lennossa jo hiljalleen hämärtyvässä illassa! Soitin heti Toiskallion Totille, joka oli tiellä olevassa bongariporukassa ja varmistin, että kaikki olivat onnistuneet linnut näkemään ja oli mukava todeta kaiken menneen suunnitelmani mukaan.

Kävelimme pitkän matkan takaisin autollemme ja suuntasimme vielä katsomaan peltoa, johon olimme nähneet trapin laskeutuvan. Paikalla oli myös suurin osa tiellä olleista bongareista ja pian porukkaan liittyi myös ensimmäinen myöhästyjä. Harmi, ettei tämä ollut ottanut minuun yhteyttä, sillä olin alustavasti päättänyt, että vartin verran olisimme voineet myöhästyttää komppausta, mutta emme yhtään enempää, sillä hämärä alkoi jo uhkaavasti painaa päälle. Niinpä nyt, kun yritimme taas haroa putkilla lintua valtavalta vihreältä pellolta, alkoi homma tuntua hämärän takia jo epätoivoiselta. Lisäksi sankka sumu valtasi pian pellon, joten mekin päätimme lähteä kotimatkalle.

Lopulta surkea päivä oli siis päättynyt ihan hyvin. Auton avainta ei löytynyt, mutta sain kuin sainkin vara-avaimen toimimaan, joten en ole aivan pulassa, jos vallitseva kaakkoisputki tuo lähiseudulle muitakin harvinaisuuksia.

J.A.

Olin jo jonkin aikaa ajatellut, että olisi mukava tehdä yksi kunnon viikonloppuretki jonnekin ennen kuin linnut alkavat olla oikeasti vähissä. Viikolla soittelin veljeni Pirkan kanssa ihan muuten vain ja tämä mainitsi, että suunnitteli menevänsä Siikajoen Tauvoon lintuasemalle viikonloppuna. Tällöin en kuitenkaan vielä ajatellutkaan asiaa sen enempää. Perjantaina töissä ollessani aloin miettiä, josko itsekin lähtisin Tauvoon. Laitoin Pirkalle viestiä ja varmistin, että tämä oli menossa vielä samana iltana Tauvoon yhdessä lastensa kanssa. Tämä ratkaisi asian, pääsisin Pirkan lisäksi näkemään tämän kolmea lastakin, joita näen niin harvoin, Kemijärvelle kun on niin pitkä matka. Niinpä vain paria tuntia myöhemmin, heti työpäiväni päätyttyä, lähdin ajamaan kohti Siikajokea.

Ajo oli pitkä, mutta en pysähtynyt kuin kerran tankkaamaan. Matkan varren havainnot jäivät muutamaan teereen ja lopulta kurvasin kohti Tauvoa. Valoa oli vielä sen verran, että päätin käydä kääntymässä Kaasan kärjessä katsomassa, josko merellä näkyisi mitään, mutta siellä oli todella hiljaista. Kohta jatkoin Tauvolantielle ja Tauvolan peltoaukealta löysin sähkötolpalla päivystäneen hiiripöllön. Otin siitä muutaman skouppikuvan ja jatkoin vielä viimeiset kilometrit Hietapakan parkkipaikalle, jonne parkkeerasin iltakahdeksan aikaan ja lähdin kantamaan kamppeitani kohti Tauvon lintuasemaa varpuspöllöatrapin kuuluessa asemalta.

Asemalla tapasin miehittäjiksi nyt muutamaksi päiväksi saapuneet Mikko ja Liisa Ojasen sekä yliopistolle vaihtoon tulleen belgialaisen lintuharrastajan Sander Bruylantsin. Sander oli aamulla nähnyt elämänsä ensimmäisen hiiripöllön, mutta se oli tullut verkosta ja hän ei halunnut laskea elikseksi verkosta tulleita lintuja, joten päätimme käydä vielä katsomassa, josko hiiripöllö olisi jäänyt Tauvolaan, mutta se oli lähtenyt. Palattuamme asemalle oli atrappiin vaihtunut helmipöllö ja pian olikin aivan pimeää, joten majoituttuani piharakennukseen siirryin asemarakennukseen jutustelemaan miehittäjien kanssa ja aina vartin välein kävimme kiertämässä harjuverkot pöllöjen varalta – ja niitähän alkoikin tulla mukavasti.

Kymmeneltä kiersimme kaikki verkot ja pian tämän jälkeen saapui Pirkka lastensa Tuukan, Iinan ja Veikan kanssa. He pääsivätkin pian ihmettelemään verkoista taas tulleita helmipöllöjä. Annoimme atrapin soida puoleen yöhön asti ja saimme saaliiksi seitsemän helmipöllöä. Sitten oli aika painua pehkuihin, sillä aamulla olisi aikainen herätys.

14.9. heräsimme Pirkan ja Sanderin kanssa kuuden jälkeen ja löydettyämme harjun verkoista vielä pari helmipöllöä ja vietyämme ne asemalle odottamaan rengastusta, kipusimme aseman lintutorniin ihailemaan hämärästä avautuvaa maisemaa Tauvon ulkonokalle. Klo 6:30 alkoi sitten kova staiji, sillä tänä päivänä oli Siikajoen kunnan alueella perinteinen Surnian syysralli, joten ajattelimme itsekin laskea päivän aikana havaitsemamme lajit. Alkuun oli todella hiljaista, mutta pikkuhiljaa keltasirkkuja, peippoja, järrejä, urpiaisia ja rastaita ym. alkoi liikkua. Sitten Sander plokkasi erään pienen männyn latvasta hiiripöllön, joka kuitenkin lähes heti koukkasi alas ja kuinkas ollakaan törmäsi männyn alla kulkevaan verkkoon! Singahdin itse heti alas tornista ja hakemaan lintua verkosta, sillä oletettavaa oli, että se oli hyökännyt verkkoon killuneen pikkulinnun kimppuun. Näin ei kuitenkaan ollut asian laita, vaan pöllö kiikkui verkossa ihan itsekseen. Irrotin linnun verkosta ja tarkistin heti, ettei sillä ollut rengasta, sillä Sander olisi pettynyt, mikäli lintu olisi ollut sama kuin edellispäivänä, sillä tämä oli höpissyt jotain jostain 24 tunnin säännöstä verkosta tulleisiin lintuihin koskien. Rengasta ei kuitenkaan ollut, joten Sander oli nyt saanut viimeistään eliksen ja vieläpä ihan tosisponden sellaisen.

Laitoin asemalla pöllön pahvilaatikkoon odottamaan, sillä Mikko oli juuri aamupalalla ja lähdössä kiertämään aamun ensimmäistä verkkokierrosta. Kiipesin itse torniin, kun muut hereillä olleet lähtivät verkoille. Tornissa olijat olivat ehtineet pöllöepisodin aikana ehtineet havaita pikkukäpylintuparven, jossa oli ollut mukana tööt-tööt eli kirjosiipikäpylintu.

Ekalla kierroksella verkoista tuli lähinnä vain punarintoja, mutta seuraavilla alkoi tulla myös pajusirkkuja ja yksittäisiä tiaisia, joista osa oli kontrolleja eli lähinnä aseman ruokinnalla viihtyviä lintuja. Kiersimme toisen kierroksen siten, että Liisa lähti normaalisuuntaan ja me Pirkan ja Mikon kanssa tätä vastaan, sillä asetimme verkkolinjojen viereen muutaman atrapin soittamaan mm. sirkkuja ja rautiaista. Liisa tuli pian meitä vastaan ja sanoi, että oli jättänyt ainoan linnun verkkoon odottamaan meitä, kun se oli niin pahasti kiinni. Kohta poimimme verkosta tiltaltin, joka kuitenkaan ei ollut lainkaan pahasti kiinni. Sitten kohta seuraavassa verkossa näkyi toinen pieni ja vihreä lintu, jota katsoin kaukaa jo kiikareilla ja sehän oli ino – taigauunilintu! Liisa oli huijannut meitä, ei siellä mikään ollut vaikeasti kiinni ollut, olipahan vain jättänyt meille koettavaksi linnun verkosta löytämisen riemun! Asemalle päästyämme kävi Pirkka herättämässä lapsetkin, jotka pääsivät vielä katsomaan taigauunilintua sekä hiiripöllöä.

Lähinnä Sanderin kanssa vietimme aamun tornissa staijaillen ja parempia havaintoja olivat mm. ampuhaukka, pari teertä, kuikka, 2 merikotkaa, ruskosuohaukka, varpushaukka, parisen sataa kurkea, muutama palokärki, muutama haarapääsky, ohitsemme muuttaneet pohjantikka ja tornin vieritse lentänyt pikkutikka, lähipuissa huudellut pyy jne. Närhiä alkoi liikkua pikkuhiljaa ja nämä kertyivät lopulta valtavaksi 78 linnun parveksi, joka meinasi lähteä merelle, mutta kääntyi lopulta takaisin kohti itää, josta olivat saapuneetkin. Yhteensä aamun aikana näkyi 98 närheä. Liikkeellä oli mukavasti myös rastaita, joista räkättejä arvioin noin 500 lintua. Käpylintuparvia liikkui vähän koko ajan ja yhteensä havaitsimme 45 pikku-, 5 iso- ja 5 kirjosiipikäpylintua sekä 30 tunnistamatonta.

Muut, jopa lapset kiersivät verkkoja ja Veikan ensimmäinen verkkorundi oli ikimuistoinen. Vauhdikas kun on, ei ollut yllätys, että Veikka singahti etenemään verkkolinjaa ensimmäisenä. Kohta kuului jopa meille torniin asti huuto: “Täällä on lintu. Se on vihreä väriltään!”. Naureskelin jo itseksenikin, että mikäköhän siellä oikein oli? Poppoon kierrettyä lenkin Veikka huusi meille torniin, että: “Minä löysin inon!”. Verkosta oli siis tullut jo päivän toinen ino.

Me jatkoimme Sanderin kanssa yhä staijia tornissa ja näimme vielä päivän toisen hiiripöllön ja yhden ohilentäneen palokärjen houkuttelimme palaamaan takaisin atrapilla ja sehän lensikin lopulta verkkoon. Olipahan melkoisen vahva lintu!

Pikkuhiljaa lintuja liikkui vähemmän ja vähemmän ja verkotkaan eivät enää pyytäneet, joten puoliltapäivin lähdimme Pirkan ja Sanderin kanssa kiertämään Ulkonokkaa. Nokalla oli kuivempaa kuin koskaan ja vaikka pitkään jouduimme rämpimään kaislikossa ennen kuin pääsimme lopulta hiekkarannalle, selvisin hyvin vaelluskengissä, joilla ei koskaan aikaisemmin ollut Ulkonokalle ollut mitään asiaa. Munahiedan puolella oli todella hiljaista, joten kävelimme aika vauhdikkaasti länttä kohti ja pikkuhiljaa alkoi havaintojakin kertyä. Kahlaajat ja vesilinnut näyttivät kuitenkin olevan aivan Merikylänlahden suulla, joten alkuun näimme vain muutamia tyllejä sekä pari pulmus- ja pikkusirriä. Käveltyämme kilometritolkulla pääsimme lopulta katsomaan isompia kahlaajamääriä ja ynnäsimme lopulta 25 suo-, 4 pikku-, 9 pulmus- ja 3 isosirriä sekä 15 suokukkoa, 17 taivaanvuohta, 33 tylliä, 10 kapustarintaa sekä 1 tundrakurmitsan, josta tuli minulle jo päivän kolmas vuodenpinna. Mukava havainto oli myös myöhäinen lapintiiranuorukainen.

Helteisen ja hikisen Ulkonokan kierroksen jälkeen otimme aikalailla rennosti mutta vietimme toki vielä aikaa aseman tornilla, josta näimme vielä muuttohaukan, joka yritti pitkään napata saalikseen nuorta naurulokkia tässä kuitenkaan onnistumatta. Verkoista tuli lintuja hyvin vähän, mutta urpiaisatrappi toimi ja 9 urpon lisäksi saimme pari nuorta tundraurpiaistakin, yhden olin aiemmin jo nähnytkin ohilentävänä urpiaisen kanssa. Siikajoen ralli päättyi klo 18:30 ja tähän mennessä olimme havainneet 74 lintulajia, joista ainoastaan verkosta olivat tulleet helmipöllö ja taigauunilintu, muut oli havaittu ihan maastossakin.

Illalla laitoimme ensin varpuspöllöatrapin soimaan mutta varppareita ei ollut liikkeellä. Illan pimennyttyä vaihdoimme taas helmipöllöön ja niitähän tuli taas oikein urakalla. Puoleenyöhön mennessä olimme saaneet 13 helmaria ja lisää olisi tullut, mutta päätimme taas sulkea atrapin ja mennä nukkumaan.

15.9. heräsimme puolen seitsemän aikaan ja kipusimme pian torniin. Lintuja liikkui kuitenkin selvästi vähemmän kuin edellisaamuna. Kelikään ei enää ollut aivan yhtä lämmin, vaikkei kylmä kyllä vieläkään ollut. Harjuverkosta löytyi taas yksi helmipöllö ja ensimmäisellä kierroksella tuli muutamia rastaita. Aamulla valtalaji oli sitten pajusirkku, joita tuli muutamakymmentä, mukana oli jopa yksi italialainen kontrolli! Ainoat paremmat verkkolajit olivat reissun ainoa pajulintumme sekä tiltaltti ja hernekerttu. Päivän kolmanneksi uunilintulajiksi kuulimme aseman pihan halki latvuksia pitkin länttä kohti edenneen taigauunilinnun, jota emme kuitenkaan onnistuneet nähdä lainkaan.

Pirkka rengasteli Mikon poltellessa roskia pihalla ja me Sanderin kanssa staijailimme välillä tornissa. Havaitsimme 3 itään matkannutta kyhmyjoutsenta, länteen matkanneen pohjantikan, taas ohilentävänä kaikkia käpylintuja sekä parhaana äännellen editsemme länttä kohti matkanneen kangaskiurun. Närhisumma kohosi tällä kertaa 60 lintuun.

Verkoilla hiljeni todella aikaisin ja pakkailtuamme jo vähän tavaroitamme, lähdimme yhden aikaan vielä käymään Ulkonokalla pikaisella Merikylänlahden suun kahlaajatsekkauksella. Kävelimme siis suoraan vanhan Ulkonokan tornin paikalle (tornihan on siis purettu) ja tästä rantaa pitkin kohti kahlaajapaikkoja. Laskimme mm. 40 suo-, 5 pulmus-, 5 pikku- ja 3 isosirriä, 4 tundrakurmitsaa, 12 kapustarintaa, 20 tylliä ja uutena lajina havaitsimme 4 punakuiria.

Asemalle palattuamme, saapuivat Tynjälän Matti ja Annikki, joista Matti oli taas jäämässä pitkälle miehitysjaksolle. Pian olimme siivoilleet ja pakkailleet ja hyvästelimme muut ja lähdimme roudaamaan tavaroita kohti Hietapakkaa. Siellä heitin hyvästit Pirkan perheelle ja lähdin pitkälle kotimatkalle.

Lopulta olin kotona klo 22:30 ja aika pian rojahdin rättiväsyneenä sänkyyn nukkumaan. Olipahan ollut hyvä reissu!

J.A.

Syyskuun alussa kelit jatkuivat yhä vain lämpiminä ja useimpina päivinä oli aivan tyyntä, joten kävin selaamassa Simpelejärven selkää joka päivä Härskiinmutkasta. Silkkiuikkuja oli kerääntynyt selällä poikkeuksellisen paljon, enimmillään 2.9. jopa 145 lintua, jolloin näkyi myös 4 härkälintua ja 1 mustakurkku-uikku. Lokkeja oli jonkin verran etenkin iltaisin, muutamia selkälokkeja ja 1 nuori pikkulokkikin. Muita haviksia paikalta olivat 2 harmaahaikaraa, 3 kanadanhanhea sekä valkoposkihanhi.

2.9. kävimme illalla kävimme Hannan ja Partasen Harrin kanssa taas komppaamassa Kullinsuon peltoja, josta nousi lentoon 10 taivaanvuohta, 4 kiurua, 35 niittykirvistä ja 3 keltavästäräkkiä. Kontiolammella näkyi 115 kurkea ja Kolmikannan tien varressa seisoskeli nuori metso. Lahdensuolla näkyi teeri ja sinisuohaukka. Jalkauduimme vielä keskellä peltoaukeaa ja komppaamisemme palkittiin, kun Hannan jaloista nousi lentoon nuori heinäkurppa!

3.9. Kangaskylällä näkyi taas pähkinähakki ja Siikalahdella sain sitten ihmetellä vesilintujen vähyyttä, muutaman puna- ja tukkasotkan lisäksi ei juuri muuta näkynyt, sentään härkälintu ja 2 nuorta mustakurkku-uikkua sekä 6 harmaahaikaraa. Valkoselkätikka rummutteli pitkosten varressa, jossa näin lyhyesti myös sinirinnan.

4.9. kävimme pystyttämässä pöllöverkot taas Tarvaslammelle, mutta pöllöhavainnot jäivät atrapillemme täysillä ihan normaalisoidinviheltelyä huutelemassa käyneeseen varpuspöllöön, joka ei kuitenkaan suostunut lentämään verkkoon.

Seuraavana päivänä näin Siikalahdella ensimmäisen kanahaukan sitten kevään ja luhtakananuorukainen käkätti ruovikossa. Illalla suuntasin staijille Lappeenrannan Joutsenon Konnunsuolle, jossa oli edellispäivinä herkuteltu arosuo- ja punajalkahaukoilla. Ehdin hädin tuskin nousta torniin, kun huomasin siron suohaukan lentävän pellon pinnassa ja huusin heti linnun kiikareihin saatuani muille, että arosuohaukka! Lintu tippui pian peltoon ja emme ehtineet nähdä sitä kovinkaan hyvin, mutta se oli todella siro, punertavarintainen, kohtuu selväkaulurinen ja siiven alapintojen kuvioinniltaankin selvä arosuo. Hämäämään kuitenkin jäi linnun heikosti punertavassa rinnassa näkynyt selvä muttei voimakas viirutus. Olisiko kyseessä 2 kv naaras. Torniin saapui lisämiehitystä ja havaintojakin tuli mukavasti, näimme yhteensä 7 sinisuohaukkaa, 5 ruskosuohaukkaa, ampuhaukan, 2 pähkinähakkia, tiklejä, hemppoja ja jopa 55 uuttukyyhkyä jne. Pitkään suohaukkaa odoteltuamme plokkasi Sojamon Esa edessämme lentävän toisen siron suohaukan, selvän nuoren arosuohaukkanaaraan, joka lopulta nosti lentoon myös ensin näkemämme siron suohaukankin. Ne lensivät hetken yhdessä, kunnes molemmat taas tipahtivat peltoon. Emme tulleet edelleenkään yhtään viisaammiksi tämän toisen linnun kanssa – itse kyllä aloin pitää lintua 2kv arosuohaukkanaaraana, vaikka linnussa edelleen hämäsi se, ettemme olleet nähneet siinä mitään sulkimiseen viittaavaa – se näytti hyvinkin ehjältä ja jopa tuoreelta. Mutta havaintotilanteet olivat yhä olleet nopeita. Aika kului ja kului ja alkoi jo hämärtää, kunnes vihdoin plokkasimme taas tämän suohaukan tulossa suoraan meitä kohti. Mutta juuri, kun Kuitusen Karri alkoi ottaa siitä kuvia, se tipahti taas keskelle viljapeltoa – ja jäi tällä kertaa yöpymään.

Seuraavana päivänä Totti Toiskallio kuitenkin onnistui näkemään ja lopulta kuvaamaankin tämän suohaukan. Näissä linnulla näkyi hyvin jo Totin maastossakin näkemä sulkimisaukko ja eri-ikäisiä sulkia erottui myös muualla puvussa. Niinpä määritys tuntui lopulta varmistuneen lopullisesti, ainakin minun mielestäni. Mutta sitten sainkin tiedon, että kuvia oli näytetty isommille pojille ja lintu olisi pitkähkön 6. käsisulan ja siinä näkyvän kovertuman takia kuitenkin risteymä. Onneksi episodi ei kuitenkaan vielä päättynyt tähänkään vaan petoguru Dick Forsman lähetti vielä oman mielipiteensä linnusta ja hänen mukaansa se oli arosuohaukka. Vanhemmilla (2kv???) naarailla saattoi hyvin olla 6. käs kyseisenlainen ja koska mitään muuta risteymään viittaavaa linnussa ei ollut eikä mitään useamman sukupolven takaisia mahdollisia risteymiä kuitenkaan toivottavasti koskaan pystytä poissulkemaan, saimme lopulta kirjata linnun macrona haviksiimme.

6.9. Siikalahdella vilahti taas sinirinta ja valkoselkätikka rummutteli taas uuden tornin vieressä ja mustakurkku-uikuista ainakin yksi oli yhä paikalla. Peippoparvista alkoi kuulua järripeippojen jäkätystä, joten alkoi todella tuntua syksyiseltä, vaikka keli yhä oli lämmin ja tyyni. Seuraava päivä meni salibandyn Suomen Cup -turnauksessa, mutta 8.9. kävimme Hannan ja Lötjösen Matin kanssa kiertämässä Saaren lintupaikkoja oikein huolella. Komppailimme Akanvaaran Tetrisuon pellot läpikotaisin, mutta löysimme vain sinisuohaukan, 35 niitty- ja 2 lapinkirvistä, 4 lapinsirkkua, pohjansirkun jne. Pohjasuo ja Pohjanranta tuottivat sinisuon, lapinkirvisen ja -sirkun ja Uukuniemen Suurenjärvenlietteellä näkyi 10 suokukkoa, lapinkirvinen, keltavästäräkki, lapinsirkku ja 2 tiltalttia ja Jyrkilässä 100 kurkea. Tarassiinlahdella näkyi 3 harmaahaikaraa ja Kanavalammella merikotka, sinisuo sekä 2 kapustarintaa. Illalla yritimme taas pöllöjä Tarvaslammella mutta vain yksi helmipöllö kävi naukaisemassa korkealla verkkojen yläpuolella.

9.9. kävin taas komppaamassa Kullinsuon ja Lahdensuon ja löysin pari sinisuohaukkaa, kiuruja, niittykirvisiä, lapinkirvisen, kivitaskun, pensastaskun ja 5 taivaanvuohta sekä syksyn toisen heinäkurpan.

10.-11.9. olin koulutuksessa Helsingissä ja ehdin käydä muutaman kerran Espoon Laajalahdella lyhyesti. Lintumäärät olivat taas kerran huikeita, etenkin iltaisin, kun tuhannet valkoposkihanhetkin olivat saapuneet lahdelle. Mukavampia havaintoja olivat tundrahanhi, muutama sinirinta ja lapinkirvinen, 3 suosirriä, pikkusirri, kuovi, kanahaukka ja jopa 164 harmaasorsaa.

J.A.