. . Lintuharrastajan päiväkirja Birders diary . .

Lokakuu – Maastokiireet helpottavat – vihdoin

Maastokiireet helpottivat lokakuun aikana. Toki alkukuusta tein vielä Siikalahden vesilintulaskentoja pari kertaa viikossa, mutta loppukuusta lintujen vähennyttyä reilusti ei lintuja enää tarvinnut laskea kuin kerran viikossa. Saarella kävin parin viikon välein, mutta siellä linnut olivat todella vähissä. Aikaa meni kuitenkin myös kesän kartoituslaskentojen koonnissa ja vesilintulaskentojen taulukoinnissa.

Kuun pari ensimmäistä laskentaa Siikalahdella olivat varsin hyviä, sillä vielä monipuolisen vesilinnuston, johon sisältyi lapasotkia ja jopa harmaasorsa, näin myös Siikalahtivuodareiksi pohjantikan sekä pari isokäpylintua. Valkoposkihanhiparvia näkyi myös matkaamassa jo pitkään puhaltaneesta etelätuulesta huolimatta.

Kävinkin vapaa-aikoinani staijaamassa arktista muuttoa lähinnä Parikkalan Tähtiniemessä, mutta muutto pysyi etelätuulen takia todella vaisuna. Hanhia tietysti näkyi pikkuparvia päivittäin ja muuttohaukkakin tuli nähtyä, mutta paljon parempaa odotettiin.

Vesilinnutkin odottelivat kuun puolivälissä parempia muuttosäitä, vaikka sama lähes vanha merikotka oli yhä niitä hätistelemässä Siikalahdella. Pikkujoutsenparvikin laskeutui muuttokeliin tympääntyneenä lahdelle rikastuttamaan laskentalajistoa.

Viimein 16.10. tuuli kääntyi ja kaikki kynnelle kykenevät lintuharrastajat miehittivät Itä-Suomen staijipaikkoja, sillä oli odotettavissa paras muuttopäivä vuosiin. Me raahauduimme Hannan kanssa Punkaharjun Hirvikoskelle todella lämpimästi pukeutuneina, ja kaikki vaatteet olivatkin tarpeen, sillä Saimaalta ei puhaltanutkaan luvattu kevyt pohjoistuuli vaan puuskittainen lähes myrskyisä jäinen viima.

Aamusta muutto oli todella vaisua, joten staiji oli varsin kurjaa. Pikkuhiljaa hanhiparvia alkoi näkyä horisontissa, mutta valtaosa parvista meni “räkänä” todella kaukana. Muualta kuulimme, että hanhimuutto oli todella räjähtänyt ja että kuikkalintuja oli myös runsaasti liikenteessä. Niinpä päätimme sinnikkäästi jatkaa staijia, vaikka olimmekin jo aivan jäässä.

Onneksi yhden aikaan päivällä saapui pelastaja Lintutiedotus -viestin muodossa: “Punakaulahanhi Parikkala Tarnala Kuposenmäen alla paikallisena 4000 valkoposkihanhen kera”. Jätimme hyisen Hirvikosken varsin mielellämme ja paahdoimme varsin vauhdikkaasti Saarelle bongaamaan.

Pääsimme Kuposenmäelle vajaassa puolessa tunnissa ja kiivettyämme mäelle saatoimme todeta tilanteen mahdottomuuden – 4000 valkoposkea laidunsi mäen alapuolen pelloilla osin katveessa ja punakaulaa ei ollut nähty sitten tiedotusviestin.

Yritimme löytää punakaulahanhea pelloilla laiduntavien valkoposkien joukosta, mutta turhaan. Noin puolen tunnin yrityksen jälkeen hanhet säikähtivät ja ne kaikki nousivat lentoon, jolloin onnistuin ihme kyllä löytää punakaulan massoista ja Hannakin ehti nähdä linnun ennen kuin se taas laskeutui valkoposkimassojen sekaan katveeseen.

Seuraavaan pariin tuntiin punakaulaa ei taas nähty, mutta Kuposenmäen yli virtasi upea hanhimuutto! Valkoposkia, sepelhanhia ja joitakin tunda- ja metsähahia meni tuhansittain jatkuvasti. Komeita pikkujoutsenparviakin matkasi haukkuen ylitsemme.

Pari kertaa paikalliset hanhet olivat säikähtäneet jotakin ja nousseet ilmaan, mutta ihmeeksemme niistä vain kourallinen oli lähtenyt muutolle, kunnes hieman ennen neljää ne taas nousivat siivilleen ja ainakin muutama sata valkoposkea lähti muutolle kohti etelää – ja tällä kertaa punakaulahanhi oli päättänyt lähteä niiden mukaan. Niinpä kaukaisemmista bongareista ainoastaan kymenlaaksolaiset ehtivät nähdä sen.

Hanhimuutto jatkui huikeana pimeään saakka ja vielä sen jälkeenkin koko yön! Illasta valtaosa parvista oli tundrahanhia, mutta yhä muutti myös valkoposki- ja sepelhanhia.

Lopulta mekin olimme nähneet Hannan kanssa päivän aikana lähes 50000 muuttavaa hanhea, 168 pikkujoutsenta, pari merikotkaa sekä saaneet viimein elikseksi punakaulahanhen.

Kaikki muutto tuntui menneen tuona yhtenä lokakuun puolivälin päivänä. Siikalahtikin oli lähes tyhjentynyt, joten pari päivää saatoin hyvin mielin kerätä voimia tulevaa Liettuan rallireissua varten. 19.10. laskettuani ruokatunnilla Siikalahden vähäiset vesilinnut ja lopetettuani työni terveyskeskuksella lähdin kohti Helsinkiä, josta matkasimme yhdessä Matti Lötjösen, Jari Kontiokorven (Konza) ja Esko Veijalaisen kanssa Tallinnan kautta Liettuaan Kuurin meren äärille retkeilemään, pohjustamaan ja rallaamaan!

Liettua Kuurin pinnarallireissu 19.-23.10. 2005

Pitkälle ajomatkalle

19.10. lähdin matkaan kahden jälkeen, kun oli saanut työpäiväni päätökseen. Ajelin kertaakaan pysähtymättä suoraan Helsinkiin ja Lötjösen Matin luokse, jossa parkkipaikalle saapui lähes heti perään myös Veijalaisen Esko ja Kontiokorven Jari, jotka olivat joutuneet toimittamaan muutamia asioita päivän aikana Etelä-Suomessa.

Käytyämme pikalounaalla läheisessä roskaruokalassa, otimme suunnan kohti satamaa, josta Nordic Jetin lauttamme lähti kohti Tallinnaa klo 19.30.

Tallinnassa laitoimme tankin täyteen ja matka jatkui… Esko ja Matti ajoivat koko yön halki Viron, Latvian ja Liettuan aina Kuurinkynnäälle saakka, jonne rantauduimme Klaipedasta 6.30 lähteneellä lautalla.

Staijia Kuurin kynnäällä

Kuurinkynnäällä suuntasimme suoraan Juodkranten itärannalle. Matkan varrella teimme ensimmäisen merkittävän havainnon, kun villisikaperhe ylitti tien edessämme. Rannalle päästyämme pystytimme teltan, jonne urhoolliset kuskimme kapusivat ansaitsemilleen aamu-unille. Me puolestaan Konzan kanssa aloimme heti havainnoinnin, vaikka olikin vielä pilkkopimeää ja näytti siltä, että aamun valkeneminen veisi aikaa, sillä maisemaa verhosi varsin sankka sumu.

Haviksia alkoi heti tulla aivan mukavasti, minulla alkoi paukkua Liettuapinnatkin, sillä aiemmin olin ollut Liettuassa vain kerran Pääsiäisenä 2001. Urpiaisia, vihervarpusia, pyrstötiaisia, peippolintuja ja kottaraisia oli ensimmäisen valoisan tunnin (8-9) aikana jonkin verran liikkeellä, mutta meno oli kuitenkin niin vaisua, että Konzakin päätti siirtyä tunnin torkuille. Niinpä jäin havainnoimaan vaisua muuttoa yksin, itse kun oli päättänyt, että nukkua ehtii talvellakin.

Eipä muutto vielä tunnissa kiihtynyt, mutta pari mukavaa havaintoa kirjautui havikseen, kun rannalla piipersi kaksi pulmussirriä, mereltä löytyi pohjoiseen matkannut sinisuohaukka ja parin tukkasotkan seurassa muutti koiras punasotka.

Paikallisena merellä näkyi kaakkureita, kuikkia, pilkkasiipiä, jokunen mustalintu ja alli, silkkiuikkuja, pari härkälintua, 5 mustakurkku-uikkua ja jonkin verran pikkulokkeja, joten kyllä katseltavaa riitti.

Kun Konza könysi tunnin uniltaan takaisin dyynille, muutto vilkastui hetkessä, ja kun hetkeä myöhemmin myös Matti ja Esko heräsivät, oli muutto jo oikein vilkasta: seuraavaan kolmeen tuntiin menikin mm. 10 pikkujoutsenta, 22 ruokkia, 32 varpushaukkaa, 63 sepel- ja 11 uuttukyyhkyä jne. Pikkulintumuutto oli kuitenkin vielä huomattavasti kovempaa, sillä mm. reilut 3000 peippolintua, 1740 viherpeippoa, 382 vihervapusta, 111 hemppoa, yli 5000 määrittämätöntä pikkulintua ja yli 200 varista ja 2500 kottaraista muutti ylitsemme mukanaan myös parempia lajeja kuten: kiuru, 22 kangaskiurua, 2 tunturikiurua, 12 tilheä, haarapääsky, 2 nokkavarpusta ja pikkukäpylintu. Paras tuuri oli kuitenkin minulla: Eskon ollessa aamupalalla kävin minäkin ensimmäistä kertaa alhaalla hörppäämässä jotain ja tällöin ylitsemme muutti äännellen keltahemppo. Lähdin saman tien kävelemään takaisin dyynille jatkamaan staijia jolloin Matti ja Konza lähtivät vuorostaan aamupalalle. Enpä ehtinyt olla kuin pari minuuttia yksin dyynin laella staijaamassa, kun vierestäni kuului kova, kirkas zi…zi…zi. Huomasin minut ohittaneen västäräkkilinnun heti ja, kun sain sen kiikareihin, oli lintu helppo tunnistaa virtavästäräkiksi. Valitettavasti lintu meni niin matalalla dyynin laen vieressä ja vieläpä vauhdilla, ettei ollut toivoakaan huutaa muille linnusta.

Klo 12.45 lopetimme staijin, sillä pikkulintujen meno oli jo lähes täysin hiipunut. Suuntasimme kaupan kautta Nidaan aurinkokellomäelle petostaijiin, jota teimmekin upeassa dyynimaisemassa klo 14.00-16.30 välisen ajan pensaan suojatessa meitä navakalta lounaistuulelta. Varpushaukkojen (30) lisäksi menikin ampuhaukka, jokunen kangaskiuru sekä yllättäen pohjoiseen paineli 28 hiirihaukkaa ja 16 piekanaa sekä sinisuohaukka. Myös merikotka suoritti komean ohilennon, joten aika kului leppoisasti, vaikka väsy alkoikin jo painaa.

Palasimme Juodkranteen, josta varasimme halvan mutta varsin mukavan hotellihuoneen (Gintaros 80 Litiä), jossa nukuimme puolentoista tunnin päiväunet ennen kuin kävelimme läheiseen ravintolaan, jossa söimme ja vietimme ilta yhdessä Krister Castrénin ja Pertti Uusivuoren joukkueiden kanssa. Olikin todella mukavaa tutustua moniin lintuharrastajiin, jotka olivat aiemmin tuttuja vain nimeltä.

Lopulta pääsimme kuitenkin nukkumaankin, sillä meillä oli ollut melko rankka reissun alku!

Pohjustuspäivä

21.10. heräsimme varhain (6.45) ja kiiruhdimme lautalle, joka lähti kuitenkin vasta puolen tunnin odotuksen jälkeen 8.15. Nyt oli vuorossa rallin pohjustuspäivä, sillä Kuurinkynnäs ei kuulunut rallialueeseen.

Ensimmäiset keltahempot löytyivät aamun ensimmäisiksi mainittaviksi havainnoiksi varsin pian ja hieman myöhemmin oli myös mustaleppälintu pohjustettuna. Eräältä mullokselta moottoritien varressa löytyi mm. 1+12 peltopyytä, 6 uuttukyyhkyä, isolepinkäinen sekä töyhtöhyyppiä ja kapustarintoja. Alku oli siis ollut hyvä, mutta paljon parempaa pohjustustyötä oli luvassa!

Sattumalta löysimme pienen lutakon, joka osoittautui aivan mielettömän hyväksi! Tavallisten vesiäisten lisäksi löysimme 4 pikku-uikkua sekä 10 punasotkaa, ja kun lähiruovikosta nousi lentoon vielä 10 viiksitimalin parvi ja niityltä pölähti lentoon 7 peltopyytä, oli varmaa, että seuraavana päivänä tulisimme samaan paikkaan rallissa.

Mutta ei tässä vielä kaikki! Aivan lutakon välittömästä läheisyydestä löysimme metsän, josta löytyi saman tien tammitikka, viitatiaisia ja laulava peukaloinen sekä pienellä komppauksella vielä töyhtötiaisia ja huutava pikkutikka!

Seuraavat pari tuntia olivat sitten hieman vaisumpia, mutta tulipahan selväksi, ettei näille paikoille olisi asiaa rallissa, vaikka mm. uuttukyyhkyjä näkyikin siellä täällä. Turkinkyyhkyn saimme kuitenkin näkyville aivan sopivalta hollilta rallireittisuunnitelmaamme ajatellen.

Iltapäiväksi suuntasimme pakollisille paikoille eli Rusnéen. Matkalla tornille löysimme noin 500 merihanhen parven sekä muutamia isolepinkäisiä ja tornilta näimme useita merikotkia, mutta muuten pelloilla oli todella hiljaista. Rusnén altailla olikin toinen meininki, sillä rallia ajatellen tärkeitä lajeja löytyi roppakaupalla. Jalohaikaroita näkyi 8, Esko näki myös kaulushaikaran sekä kuuli ainakin 4 luhtakanaa, sorsista valtaosa oli harmaasorsia (100), mutta myös lapasorsia ja taveja oli jonkin verran, 6 uiveloa ja jokunen isokoskelo olivat myös tärkeitä löytöjä.

Päivän viimeiselle etapillemme Kintain altaille matkatessamme näimme pikkujoutsenia, useita isolepinkäisiä, ja Matti näki kuningaskalastajan. Jo hämärtyvässä illassa saavuimme altaille, jotka olivat aivan täynnä lintuja! Kapustarintoja, töyhtöhyyppiä ja taivaanvuohia oli satoja! Varsinkin pässimäärä oli aivan käsittämätön! Reilun 50 suosirrin parvi, tundrakurmitsoita, suokukko sekä useita merikotkia nähtiin myös ja Esko kuuli myös tyllin sekä punajalkaviklon. Emme kuitenkaan ehtineet katsoa kuin pari allasta, sillä meillä oli jo kiire rallin ennakkopalaveriin Ventaihin.

Saimme Matin ansiosta varattua hotelli/lomakylästä alkeellisen eli juuri sopivan majoituksen pariksi seuraavaksi yöksi (yht. 260 Litiä), ja syötyämme, yritettyämme ymmärtää liettualaisten englanniksi läpikäymät rallisäännöt ja hieman seurusteltuamme painuimme hyvissä ajoin pehkuihin.

22.10. Rallipäivä

Yöllä oli ollut muutama rankka sadekuuro ja vielä ennen rallin alkua satoi, mutta rallin alettua sade loppui sopivasti. Rallin alettua me otimme äkkilähdön, kun yhteislähtöä ei meinannut alkaa tapahtua sovittuun aikaan. Niinpä starttasimme meille arvotun joukkuenumeron (1.) mukaisesti paalulta liikenteeseen.

Keli oli navakkatuulinen (S), joten suuntasimme hämärissä hieman tuulen suojaan eli rannan läheisiin metsiin kokeilemaan, josko löytäisimme edes yhden hyvän lajin jo hämärissä, ennen kuin aamun valjetessa olisi pakko olla rannassa seuraamassa aamumuuttoa.

Tuuri ei ollut hylännyt meitä, sillä heti ensimmäiseksi lajiksi tien varresta pomppasi lentoon kaksi lehtokurppaa ja kymmenen ensimmäisen lajin joukkoon saatiin muitakin hyviä lajeja kuten kuningaskalastaja sekä äännelleet merihanhi ja –kotka.

Aamun valjetessa ajoimme hotellin rantaan, josta löytyi 4 valkovikloa, 100 lapasotkaa, 300 tukkasotkaa, 2 pilkkasiipeä, mustalintu, 2 muuttanutta tundrahanhea ja pikkulintuvirrassa meni heti ensimmäiset nokkavarpuset.

Koska rallin säännöt mahdollistivat joukkueen hajaantumisen, kunhan käytössä oli vain yksi kulkuneuvo ja kaksi joukkueesta määrittäisi lajin, jätimme Konzan ja Eskon kävelemään kohti Ventes Ragasin lintuasemaa ja lähdimme Matin kanssa kohti Kintain altaita. Konzan ja Eskon tehtävänä oli siis saada meille muutolta kaikki tavalliset pikkulinnut sekä tietysti jokunen ekstralaji ja meidän oli kaivettava kahlaajamassoista esiin niitä parempiakin lajeja.

Matin kanssa otimme kuitenkin matkalta pari hyvää lajia, kun kuulimme peukaloisen, puukiipijän ja kuusitiaisen; näistä peukkua emme enää myöhemmin havainneet. Altailta löytyi helposti hyypät, pässit sekä skvatit ja kapulat sekä järjetön määrä lapasorsia, mutta pian löytyi myös västäräkki, kymmeniä mustavikloja, 3 suokukkoa, 3 tylliä sekä parhaana punajalkaviklo. Löydettyäni punkkuviklon huutelin Mattia hoitamaan lajia putkestani, mutta juuri tällöin SYK:n vanhat pierut eli Kristerin joukkue oli vaatimassa tietä, eli Matin täytyi kiireellä mennä siirtämään autoa. Kiroiltuani tälle Krister ilmoitti, että he voisivat kyllä tulla katsomaan linnun, jota katsoin, mutta onneksi he eivät kuitenkaan tulleet… Matti sai pian rauhassa katsella, kuinka punajalkaviklo tallusteli altaan lähimpänä lintuna samassa kuvassa mustaviklon kanssa. Ylitsemme lensi noin 150 pikkujoutsenta ja altailla oli myös aivan käsittämättömän monta paikallista merikotkaa, jotka pöllyyttivät kahlaajia lentoon tuon tuosta. Löydettyämme taas viimeiseltä altaalta reilun 50 suosirrin parven, näin niiden seassa hetken myös pikkusirriä, mutta se lähti muun parven mukana lentoon juuri, kun Matti oli tulossa sitä katsomaan. Niinpä pikkusirri jäi meiltä näkemättä, mutta muuten altaat oli nyt perattu tyydyttävästi.

Niinpä ajoimme hakemaan tuulen jo kypsyttämät staijarimme, jotka olivatkin jo kävelleet lähes takaisin lähtöpaikkaansa. Heillä oli kuitenkin mahtavia uutisia, sillä lajilistallemme oli saatu mm. tunturikiuru, kangaskiuru, kiuru, muuttohaukka, kulorastas, viitatiainen jne. Punatulkkumassojen vyöryessä rantaviivan tuntumassa lähdimme pienellä kiireellä kohti Palangaa ja rallin pakollista välitarkistuspaikkaa, jossa kaikkien joukkueiden oli puoliltapäivin käytävä.

Matkalla näimme pian sinisuohaukan sekä ampuhaukan kisailemassa, kanahaukan, toisen kunkkumme ja hoidimme pohjustamamme mutsaleppälinnun, joka olikin varsin vaikea, mutta lopulta yksi lintu löytyi. Mullospeltomme kuitenkin petti, sillä lajin lajia ei herunut lisää. Vähän ennen Palangaa näimme neljän metsähanhen laskeutuvan pellolle, mutta muuten pitkä siirtyminen sujui ilman lajeja. Väliaikatuloksemme ienee ollut noin 83 lajia, mutta koska emme tienneet, että se olisi pitänyt ilmoittaa, aikakirjoihin jäi Matin arvioima 65 lajia, jolla olisimme olleet aika lähelle viimeisenä…

Ja koko ajan menee paremmin

Laiturin tyveltä staijasimme lajilistalle pikkulokit, 2 kuikkaa sekä kaakkurin. Paikallisina kellui alli sekä jokunen molempia sotkia ja Melanittoja. Saimme kuin saimmekin määritettyä aroharmaalokinkin lajilistallemme kuin täysin tyypillinen nuori lintu saapui lähistölle paikalliseksi. Puistokävely ei tuottanut kuin käpytikan, joten oli aika lähteä taas kohti etelää. Rallin ainoat sadekuurot osuivat sopivasti ajomatkallemme, ja seuraavaksi pysähdyimme Klaipedan kaatopaikalla, josta löytyi helposti muutama rautiainen sekä parvellinen peltopyitä. Tämän jälkeen lähdimme kohti pohjustuksessa löytyneitä paikkoja. Konza loisti matkalla optimismia kertoen kuinka naurettavan helppoa jatko tulisi olemaan – eikä hän pahasti erehtynyt!

Salainen lätäkkömme ei pettänyt, sillä pikku-uikku ja punasotkat löytyivät helposti. Timaleita ei löytynyt, vaikka kiersimme koko lutakon, mutta yhtä monta pinnaa sai lähimännikössä äännelleistä töyhtötiaisista.

Vaikka metsäkeikkamme osui nyt myöhempään kuin pohjustauksessamme, oli se tuottoisa. Tammitikka löytyi heti eikä pikkutikkaakaan tarvinnut juuri houkutella. Lisäksi löytyi vielä kesy pähkinänakkelikin!

Seuraavaksi hoidimme hidastamatta turkinkyyhkyn (2) tismalleen samasta paikasta kuin edellispäivänäkin eikä perinteinen liejukanapaikkakaan pettänyt, vaikka pohjustuksessa emme olleet siellä mitään nähneet.

Ajaessamme kohti etelää plokkasin keskellä suuria peltoaukeita matalalla lentäneen kotkan. Pysäytimme ja ehimme vain nähdä kuin siipiään roikottanut kotka putosi alas pellonharjanteiden taakse. Juoksimme Matin kanssa pellolle linnun perään, mutta emme löytäneet lintua istumasta pellosta. Kun kävelimme takaisin autolle päin, Konza näki linnun taas nousevan siivilleen ja liitäen yhä kauemmas ja nopeasti taas katveeseen. Lintu oli hyvin todennäköisesti kiljukotka, mutta lyhyen ja varsin huonon havaintotilanteen takia päätimme jättää linnun määrittämättä.

Päivä oli jo pitkällä, kun suuntasimme taas Rusnéen. Altailla hajaannuimme taas siten, että hyväkuuloiset Esko ja Konza menivät ruovikkoaltaille ja ”hyvännäköiset” Matti ja minä suuntasimme peräaltaalle, jolla emme olleet käyneet pohjustuksessa. Jalohaikaroita, isokoskeloita ja uiveloita näkyi molemmilla altailla, ylitsemme muuttaneista Anas-parvista löytyi jouhisorsiakin, mutta pahin lintu osui minun ja Matin kohdalle.

Olimme palaamassa altaalta, ja lähestymässä puomia, jonka paikalliset asukkaat kohteliaasti olivat meille aukaisseet, kun plokkasin liikkuvasta autosta suoraan edessämme pensaan latvassa istuneen lepinkäisen. Vaikka etäisyyttä lintuun oli reilut 50 metriä, huusin heti, että: ”Pieni lepinkäinen!” Noustuani autosta ja saatuani linnun kiikarin näkökenttään vaikutelma vain vahvistui, kyseessä oli isolepinkäistä pienempi, kompaktimpi, lyhytpyrstöisempi ja suuripäisempi lepinkäinen, jolla kaiken lisäksi oli vielä varsin tumma, hieman punertava vatsapuoli. Pystytin putken ja aloin laittaa kameraa valmiiksi, sillä tiesin, että tästä olisi saatava kuvia. Tällä välin Matti ihmetteli myös linnun kokoa, muotoa ja outoa vatsan väritystä putkellani. Ennen kuin lintu lähti puskan latvasta, ehdin ottaa linnusta kymmenkunta kuvaa sekä hieman videota, josta saattaisi saada paremmin kuvaa linnun olemuksesta, sillä ilta oli jo hämärtymässä ja kuvaus oli vaikeaa. Kuvien valotusajat olivat ¼ sekuntia ja lisäksi lintuun oli etäisyyttä ja tuuli heilutteli puskaa, jossa lintu oli, voimakkaasti. Tämän jälkeen lintua ei enää näkynyt eikä sitä juuri ehditty etsiäkään, sillä meillä oli jo todella kiire rallin purkupaikalle, jossa täytyi kaikkien joukkueitten olla klo 18.30, muuten seuraisi hylkäys. Itselleni oli ensimmäiseksi tullut ajatus, että lepinkäisen täytyy olla mustaotsalepinkäinen, sillä muoto sopi siihen täydellisesti kuten myös alapuolen punertavuus. Toisena vaihtoehtona pidin etelänisolepinkäista, mutta oletin, että tämän ei olisi pitänyt näyttää näin paljon isolepinkäistä pienemmältä. Niinpä päätin määrittää linnun mustaotsalepinkäiseksi, vaikka autossa Lintuopasta vilkaistuani saatoin todeta etteivät tuntomerkit oikein täsmänneet siihenkään. Lopulta ajattelin, että määritetään sitten laji porukalla purun jälkeen. Tällöin saisimme linnut myös tietokoneen näytölle, jolloin itsekin pääsisin näkemään linnun ensi kerran kunnolla.

Lepinkäishässäkän aikana Konza ja Esko olivat seuloneet Rusnén muut altaat, joilla oli tällä kertaa jalohaikaroiden ja 100 harmaasorsan lisäksi satakunta uiveloa ja runsaasti isokoskeloita eli paljon oli altaiden linnusto muuttunut päivässä. Ikävä kyllä luhtakanoja tai kaulushaikaraa ei löytynyt, mutta meidän Matin kanssakin sännättyä ralluspaikalle olivat Konza ja Esko juuri havainneet tiltaltin ja parhaillaan meitä ylitti rallin toinen muuttohaukkanuorukaisemme.

Kiireellä ajoimme Ventaihin, jossa ehdimme vielä pari minuuttia tuijottaa hämärtyvälle merelle onnistuen kuitenkin löytää vielä parvellisen mustakurkku-uikkuja lajilistallemme vain puolitoista minuuttia ennen rallin päättymistä.

Rallin purku ja voitonjuhlat

Rallin päätyttyä söimme rallijärjestäjien tarjoaman sapuskan, ja 19.30 siirryimme viereiseen rakennukseen purkamaan rallituloksia. Jo ennakkoon oli tiedossa, että purusta tulisi rallin kaikkein jännittävin tapahtuma, sillä olihan edellisvuoden purussakin hylätty useita lajeja, tapeltu ja muutenkin ollut hyvin kiivasta. Tällä kertaa kaikki sujui kuitenkin kohtuullisesti, vaikka paikallisten laatima peruslajilista olikin aivan järjetön ja paikallisilla joukkueilla oli muutamia vääntöjä lajilistoillaan.

Vaikka Kristerin porukka olikin johtanut meitä peruslajien jälkeen muutamalla lajilla, kirimme me huutolajeissa selkeään voittoon! Voittomme irtosi rallin uudella ennätyslajimäärällä 110. Kristerin joukkue sai kasaan 99 lajia (peruslajit hyvin hanskassa), brittijoukkue (mm. pikkusirkku) ja liettualaisjoukkue (muutamia vesilintuässiä paikoista, joissa muutkin olivat käyneet ym.) saivat kokoon 97 lajia ja PU:n poppoo 93 lajia (mm. pikkukajava).

Varsin kosteissa merkeissä vietettyjen voitonjuhlien aikana pääsimme myös siirtämään lepinkäiskuvani kannettavalle ja niitä päästiin ihmettelemään koko porukalla. Kuvista paljastuikin tuntomerkkejä, joita ei ollut näkynyt kameran pieneltä näytöltä. Nämä tuntomerkit rajasivat helposti mustaotsalepinkäisen pois vaihtoehdoista ja pian porukalla oltiin lähes yksimielisiä siitä, että olin kuvannut Liettuan ensimmäisen etelänisolepinkäisen (meridionalis). Itse en kuitenkaan alkanut liiemmälti juhlia uudesta maanpinnasta vaan kaiken juhlinnan kohteena oli rallin voitto, joka oli tullut äärimmäisen mukavan ja täydellisesti onnistuneen reissun kruunuksi! Mainittakoon tähän väliin, että aloitin kotiin päästyäni lepinkäismääritysurakan useiden tuntemieni määrittäjien kanssa ja nyt näyttää siltä, että kyseessä ei kuitenkaan ole ainakaan tyypillinen meridionalis vaan lintu saattaa kaikesta omituisuudestaan huolimatta olla jonkin tyypin isolepinkäinen. (Jossain idässä ilmeisesti elää suurinpiirtein tämän näköisiä lintuja, mutta lopullista varmuutta asiaan en ole saanut.)

Voitonjuhlat ja muu seurustelu saatiin päätökseen yhden jälkeen yöllä, jolloin huoneessamme odottivat vielä Eskon tarjoamat tuhdit yömyssyt, jonka jälkeen jokainen meistä sammui kuin saunalyhty.

Paluumatkalle

23.10. heräsimme jo 7.30 ja ennen kahdeksaa olimme jo matkalla kohti pohjoista. Meillä oli todella pitkä matka taas ennen kuin olisimme takaisin kotona. Esko ja Matti toimivat taas kuskeina ja vain pakolliset pysähtymiset tehtiin ennen kuin klo 14.10 saavuimme Latvian Saulkrastiin, jossa olimme päättäneet suorittaa lyhyen meristaijin. Matkan varren havainnot olivat jääneet pariinkymmeneen turkinkyyhkyyn Joniskiksessa sekä muutamiin hiirihaukkoihin ja piekanoihin.

Staijikeli oli varsin huono eikä muuttoakaan juuri ollut; itsekin sorruin jopa katselemaan lokkeja, joiden joukossa oli ainakin joitakin aroharmaalokkeja. Vaan eipä mennyt kuin viitisen minuuttia, kun Konza plokkasi komean vaalean leveäpyrstökihun, joka muutti komeasti editsemme. Vain puolen tunnin staijin jälkeen totesimme, että tuskin mitään parempaa olisi tulossa ja lähdimme jatkamaan pitkää matkaamme.

Klo 18.30 saavuimme Tallinnaan ja 19.30 lähti lauttamme kohti Helsinkiä. Jonkinlaisten sekoilujen vuoksi Matti ei ollut saanut itselleen lippua samaan lauttaan meidän muiden kanssa, joten hän joutui jäämään pariksi tunniksi Tallinnaan (jatkamaan voitonjuhlia?).

Me muut rantauduimme Helsinkiin 21.10 ja pian olimmekin Kumpulassa Matin pihalla, jossa me Konzan kanssa hyppäsimme autooni ja lähdimme kohti Simpelettä ja Parikkalaa, Eskon jäädessä etelään.

Aika kului ihmeen nopeasti, vaikka ajo olikin rankka ja lopulta 02.00 parkkeerasin auton pihaamme ja pääsin nukkumaan muutamaksi tunniksi, ennen kuin aamulla pitäisi taas aloittaa uusi työviikko.

Yhteensä havaitsimme reissussa 125 lintulajia, joista mikä lie lepinkäisen ohella kohdalleni osunut virtavästäräkki, Latvian leveäpyrstökihu, tunturikiurut, kuningaskalastajat, tammitikat, viitatiaiset, mustaleppälinnut, varpuslintumuutot, paikallisten taivaanvuohien ja merikotkien määrät ja tietysti äärimmäisen mukava ja skarppi retkiseura yhdistettynä todella kovaan retkeilyyn teki tästä reissusta ikimuistoisen! Eiköhän Liettuan ralli kutsu Parikkalan-Simpeleen poikia taas ensi vuonna?

Lokakuun loppu

Liettuan reissu oli ollut täydellinen syksyn päätös, sillä Parikkalaan palattuani oli Siikalahti jäätynyt ja lähes kaikki linnut lähteneet – talvi oli tullut! Luntakin oli jo maassa ja oli todella hiljaista.

Kuun viimeisinä päivinä aloitimme valtaisan pöllönpönttöurakan. Meillä oli Hannan suunnitteleman projektin myötä varastossa lähes 100 pöllönpönttöä ja nyt kun lintumaailma oli muuten hiljentynyt oli hyvää aikaa alkaa viedä pönttöjä maastoon. Ja tätä urakkaa riittäisi marraskuullekin!

Syyskuu – Laskentoja ja viimein Hailuodon ralli

Syyskuun alku sujui rauhallisesti enkä ehtinyt retkeillä juuri muuta kuin pakolliset laskennat. 3.9. Mikkelistä kaukalopalloturnauksesta Imatraa kohti ajaessani, näin myöhäisen kehrääjän perhospyynnissä Savitaipaleella.

Laskennat olivat varsin hankalia, sillä elokuun viimeisenä päivänä Siikalahdelle saapunut merikotka aiheutti sen, että suurin osa sorsista oli piilossa ruovikoissa ja kotkan noustessa siivilleen se aiheutti vesilintujen keskuudessa armottoman paniikin, jolloin laskennat menivät aivan sekaisin. Onneksi joka kerta homma saatiin kuitenkin hyvin hoidettua. Saaren laskentoja puolestaan häiritsivät metsästäjät, joita souteli järvillä. Niinpä linnut olivat todella vähissä. Parempia haviksia olivat Siikalahdella kuun loppuun saakka viihtyneet mustakurkku-uikkunuorukainen sekä muutamat harmaasorsat. Näinpä yhden laskennan aikana useita luhtakanoja sekä yhden nuoren luhtahuitin. Sekä Siikalahdella että Saarella tuli tietysti havaintoja muuttomatkalaisista kuten lapinkirvisistä, pohjansirkuista, sinirinnoista, ampuhaukoista jne.

4.9. kävimme laskentojen päätteeksi Joutsenon Konnunsuolla bongaamassa sieltä jo edellisenä päivänä löytyneen tundraviklan. Olikin mukava nähdä tämä lintu nyt paljon paremmin kuin edellissyksynä Luumäellä.

Hanna kävi viettämässä perinteisestä lintumaalareiden viikonloppua Hangossa, jossa riitti jonkin verran myös kuvattavaa. Kuvia tuli pääasiassa lentävistä linnuista mutta samalla reissulla myös Helsingin YKP:lla jo jonkin aikaa viihtyneestä heinäkurpasta.

Itse kiertelin Siikalahdella runsaasti myös taigauunilintuatrappia soitellen, sillä näitä pieniä vihreitä tuntui olevan mukavasti idässäkin, vaan eipä tärpännyt. Kuun puolivälin jälkeisenä viikonloppuna retkeilin yötä-päivää aivan niska limassa, kun Hanna oli Tartossa seminaarireissulla. Lauantaina revitimme Matin kanssa, mutta parhaaksi havainnoksi jäi autoon törmännyt supikoira, josta otin kosketuspinnankin. Harrykin saapui retkiseuraksi sunnuntaiksi, mutta silti emme löytäneet mitään ihmeellisempää.

Hailuodon rallireissu

Perjantaina 23.9. koitti kauan odotettu päivä, jolloin yhdentoista aikaan aamupäivällä lopetin työpäiväni ja suuntasin kotiin pakkaamaan viimeisetkin reissutavarat. Kohta Nyströmin Harry saapui pihallemme, siirsimme hänen tavarat autooni ja pian olimme matkalla kohti Varkautta. Varkauteen ajoimme poikkeuksellisesti Juvan kautta, sillä Harryn kanssa matkanteko oli sen verran hulvatonta, että onnistuimme ajamaan Rantasalmen risteyksen ohi. Varkaudessa Potu eli Suojarinteen Miika jo odotteli meitä. Söimme Warkauden Portissa seisovasta pöydästä varsin kuivakkaan aterian, toivoen hartaasti, ettei viereisessä pöydässä istunut Apulannan Toni jäisi reissumme parhaimmaksi havikseksi.

Matka jatkui reippaasti aina tutuille retkeilyseuduille saakka. Soitettuani Pirkalle, joka oli matkalla Kemijärveltä vahvistamaan rallijoukkuettamme, selvisi, että tämä oli hieman vaiheessa. Niinpä ehdimme käydä pikakäynnin Liminganlahdella Virkkulan tornilla, ennen kuin jatkoimme kohti Oulua. Pikaretken myötä aikataulut osuivatkin niin täydellisesti kohdilleen, että lopulta osuimme Pirkan kanssa peräkkäisiksi autoiksi Kaakkurin liittymässä!

Kävimme pikakäynnillä toisen veljeni Rikun luona, jossa saimme nauttia hyvän iltapalan ja jonne Pirkka jätti autonsa. Iltayhdeksältä meillä olikin jo kiire Hailuodon lautalle.

Lautalla törmäsimme sovitusti Ala-Kojolan Mikon joukkueeseen, ja Mikko olikin ystävällisesti hankkinut meille laadukkaan Hailuodon kartan. Niinpä emme tällä kertaa olisi saaressa yhtä eksyksissä kuin edellissyksynä olimme välillä olleet.

Majapaikaksemme olimme varanneet 50 euron mökin Ranta-Sumpusta, jonka ravintolasta löysimme pari muuta joukkuetta nesteytystä suorittamasta. Hetken jaksoimme vaihdella kuulumisia ennen kuin kaikki joukkueet totesivat, että oli aika lähteä aatuutilulla.

Joukkueemme heräsi ”pirteänä” puoli kuudelta ja jo kuudelta olimme etsimässä tietä kohti Keskiniemeä. Oikea tie löytyikin parin erehdyksen jälkeen ja onneksemme tie oli kuiva ja hyväkuntoinen, joten vaaraa kiinni jäämisestä ei juuri ollut. Edellissyksynähän olimme tukkineet tien kaikilta joukkueilta pikkukiurubongauspaikalle!

Keskiniemeen kävelimme puolisen tuntia, ja pääsimme perille juuri parahiksi rallin alkamisaikaan eli seitsemäksi. Alkuun kävelimme rantaan staijaamaan, mutta merellä ei juuri ollut liikettä. Niinpä rallin aloituslajit olivat varsin vaatimattomia: kelta- ja pajusirkkuja, telkkiä, urpiaisia, kalalokkeja ym. Mantereen yllä ei näkynyt paljon pikkulintuliikehdintääkään, mitä nyt molemmat tavalliset käpylintuparvet lentelivät äännellen reunametsän yllä, niinpä päätimme koluta rantaa välillä merelle tuijottaen. Tällä tavoin irtosikin parempiakin lajeja kuten: merikotka, selkälokki, kuikka, mustalintuja, 4 nuorta pikkulokkia, pyrstötiaisia, kivitasku, suosirrejä, tyllejä sekä viimein myös pulmussirri.

Käveltyämme takaisin autollemme rantoja pitkin, ajoimme metsäteitä pointsaten tavallisia metsälintuja ja yrittäen parempia, kunnes parkkeerasimme ja kävelimme taas rantaa Virpiniemen paikkeilla. Pikavisiitti rannassa olikin tuloksellinen, sillä kapustarintojen lisäksi löytyi suosirriparvi, jossa oli mukana kolmen pulmussirrin lisäksi myös kolme isosirriä.

Seuraavaksi ajoimme Marjaniemeen, jossa oli varsin tuulista ja tyhjää. Mereltä irtosi pinnalistalle ainoastaan pilkkasiipi ja pihlajikossa vilahti kuitenkin phyllari, joka jäi tiltaltti/pajulinnuksi.

Kirkonkylällä löytyi erään maatilan vierestä langalta pari turkinkyyhkyä ja seuraava pysäys Pölläntien varressa toi listalle myös varpusen ja kottaraisen.

Ojakylänlahdella pointsasimme tavalliset vesilinnut. Parempaakin olisi kuulemma ollut tarjolla ainakin heinätavin muodossa, mutta me emme ko. lajia löytäneet. Haarapääskyjä sen sijaan kierteli taivaalla pikkuparvina.

Pöllässä meri ei tuottanut uusia lajeja, mutta taivaalta löytyi seitsemän hanhen parvi, joka näytti alkuun merihanhiparvelta, pitkään merihanhien ja metsähanhien sekaparvelta, kunnes lopulta emme enää olleet varmoja muusta kuin, että kyllä siinä ainakin metsähanhia oli. Onneksi purussa selvisi, että paremmalla hollilla ollut Finnaturen joukkue oli nähnyt saman parven ja määrittänyt ne kaikki metsureiksi. Harmi vain, että Finnaturen porukka, joka seisoi Kuivasäikällä meidän ollessamme Pöllässä, havaitsi tuolloin myös taigauunilinnun, josta olimme siis vain minuutin ajon päässä. Linnusta tiedon saatuamme, olimme kuitenkin jo matkalla kohti Järventakustan peltoja, emmekä vaivautuneet lintua bongaamaan, sillä jo viestistä kävi ilmi, ettei koko Finnaturen porukkakaan ollut lintua nähnyt.

Matkalla pelloille näkyi ensimmäinen ampuhaukka ja toinen näkyi itse pelloilla, joilta löytyi myös runsaasti kurkia, tuulihaukka, tilhiparvi, kottaraisparvi sekä isolepinkäinen.

Kirkkosalmi lupasi hyvää jo ennen kuin olimme päässeet sillalle asti, sillä seulomastamme tiaisparvesta löytyi puukiipijä. Sillalla pinnoihin kirjautuivat nokikanojen lisäksi lapa- ja harmaasorsat sekä sinisuohaukkanuorukainen. Tornilla staijailimme puolisen tuntia ja koko ajan tapahtui: petoja oli mukavasti ilmassa. Varpuhaukkoja näkyi parikin kappaletta, vanha merikotka säikytteli kurkia lentoon, komean muuttohaukan ja kanahaukkanaaraan rundailut toivat mukavia pinnalisäyksiä listallemme kuten myös koirasteeren pyrähdys takametsässä.

Pitkä ajo Rautalettoon pelotti, sillä aikaa saattaisi mennä hukkaan. Käveltyämme jonkin aikaa Rautaleton metsissä, pelkomme meinasivat osoittautua todeksi. Onneksi sentään metsäkirvinen löytyi, joten aivan tyhjin käsine ei meidän tarvinnut lähteä takaisin mantereelle päin. Taas olimme nähneet vilauksen uunilintulajista, josta emme saaneet mitään irti.

Kaarannokalle kävelimme myös pelko puserossa. Mutta pellon takaa ojasta metsän siimekseen singahtanut harmaahaikara, nosti mielialaa rutkasti! Sinisuohaukka on harvoin rallissa harmittanut niin paljon nyt – ruskiskin olisi ollut pinna! Jänkäkurppakomppauskaan ei tuottanut tulosta. Kapustarintaparvikin oli inhottavan lajipuhdas. Mustaviklo kuitenkin pärähti lentoon pinnan arvoisesti. Pirkka kaivoi tornista suuren parvet uiveloita ja nuori muuttohaukka sekä esiaikuinen merikotka näyttäytyivät komeasti, joten Kaarannokka oli kuitenkin ollut taas käymisen arvoinen.

Viimeinen paikka, johon vielä ehdimme, oli tietysti Pökönnokka. Vaikka tiesimme, että muut joukkueet olivat jo nokan kolunneet ja varmasti ajaneet osan linnuista pois, pakkohan sinne oli mennä. Olihan tiedotukseen tullut mustatiiralajikin paikalta vain hetkeä aiemmin. Nokalle tarvottuamme löytyi mereltä runsaasti pikkulokkeja. Kiuruja pomppasi lentoon edestämme odotetun pinnan arvoisesti. Mereltä löytyi myös härkälintu ja rannasta suokukko, joka jäi meidän viimeiseksi lajiksemme. Yritys oli tämänkin jälkeen kovaa, mutta mereltä ei löytynyt edes allia tai kaakkuria. Niinpä lajisaldomme osoitti täsmälleen samaa lukemaa kuin edellissyksynäkin eli 82 lajia. Silti ralli oli mennyt tällä kertaa PALJON paremmin!

Lopulta tällä 82 lajilla irtosi joukkueellemme Itämaan tietäjät neljäs sija eikä hopeakaan karannut kuin parin lajin päähän. Muutamat harmittavat peruslajipuutteet (musta- ja kulorastas, kuusitiainen jne.) osoittautuivat taas parin sijan arvoisiksi. Ja olinhan itse havainnut rallin aikana yhdessä Potun kanssa tik-sirkun, Harryn kanssa kulorastaan ja yksinäni lehtokurpan, joilla olisi jo irronnut hopeaa. No, ensi vuonna täytyy taas tulla yrittämään – ainakin rallistrategiaa voi kartan myötä hioa hieman jo etukäteen.

Rallin purkua odoteltiin jonkin aikaa alkavaksi, mutta kun se viimein alkoi, se sujui mukavan ripeästi. Yhteislajimäärä kohosi reiluun sataan, mutta taigauunilinnun ja mustatiiralajin lisäksi ei muita harvinaisuuksia ollut havaittu. Purun jälkeen kiirehdimme lauttarantaan, josta pääsimme 21.30 lautalla matkaan kohti Oulunsaloa.

Heitimme Pirkan Metelinkankaalle Rikun luokse, josta Pirkka lähti lähes saman tien ajamaan kohti Kemijärveä. Me muut suuntasimme etelään ja kohti Siikajoen Tauvon rengastusasemaa. Olimme sopineet Tynjälän Matin (Tauvon asemanhoitaja) kanssa, että saisimme majoittua Tauvossa, jossa Mattikin perheineen sattumoisin oli. Saavuimme Tauvon Hietapakalle ennen ilta yhtätoista ja parkkeerattuamme kuulimme komeaa viirupöllön haukahtelua!

Asemalla helmipöllöatrappi oli soimassa, mutta juuri ohimenneen sateen takia pöllöt eivät olleet liikenteessä. Ainoastaan yksi pöllö kävi pyörähtämässä aseman yllä, mutta verkkoon saakka se ei osunut.

Tynjälät olivat lämmittäneet saunan ja olikin mukava päästä rankan päivän päätteeksi löylyjen jälkeen nukkumaan.

Aamulla heräsimme pirteinä varpuspöllönauhan soidessa pihalla. Kiivetessäni tarkistamaan Ulkonokan vesitilannetta, huomasinkin petoverkossa roikkuvan pienen mytyn, joka lähemmässä tarkastelussa osoittautui varpuspöllöksi. Oli mukava kiikuttaa tämä minipöllö Harryn ja Potun ihmeteltäväksi.

Kiersimme ensimmäisen verkkokierroksen Matin johdolla, sillä verkkolinjat olivat sitten viime käynnin hieman eläneet. Ensimmäinen kierros oli oikein lupaava, sillä 11 pajusirkun lisäksi verkossa kiikkui muutamia tali- ja hömötiaisia, punarintoja, mustarastas sekä keltasirkku.

Pari seuraavaa rundia teimme keskenämme ja Potu ja Harrykin pääsivät harjoittelemaan lintujen irrottamista verkosta. Kierrokset tuottivat lisää pajusirkkuja, punarintoja sekä tinttejä, mutta myös puukiipijän, hippiäisiä sekä vihervarpusia. Kuulimme myös ylitsemme muuttaneen tik-sirkun.

Pian otimme kuitenkin suunnan Ulkonokalle, jossa suoritimme laskennan. Kiersimme muutaman tunnin ajan Ulkonokkaa havaiten mm. 13 kyhmyjoutsenta, muuttohaukan, 170 suosirriä, 10 tylliä, pulmussirrin, mustaviklon, tundrakurmitsan, isolepinkäisen sekä ruskosuohaukan.

Asemalle päästyämme pakkasimme, kiittelimme ja hyvästelimme Tynjälät ja otimme suunnan kohti Kaasaa ja Haikarannokkaa, joista olin suunnitellut, että yrittäisimme löytää taigauunilintua. Olin kyllä tietoinen, että ainakin pari harrastajaporukkaa oli jo aamun aikana paikoilla tuloksetta käynyt, mutta pakkohan se oli yrittää.

Ajaessamme Itä-Tauvon tietä huomasimme edessämme tiellä pari kanalintua. Huudettuamme Potun kanssa stereona, että: ”Riekkoja”, oli pari sekuntia hiljaista. Ensin huomasimme, että lintuja oli todella paljon – 14 kappaletta; ja sitten takapenkiltä alkoi kuulua riekkomaista naurua… Harry oli saanut eliksen!

Tämä kaikki yllättänyt tilanne sekoitti Harryn pään lisäksi myös meikäläisen pään, joten kohta huomasimme, ettemme olleetkaan kääntyneet Kaasan suuntaan vaan olimme jo ajaneet Raahen tielle. Pikainen kartan vilkaisu osoitti, että meidän kannattaisi lähteä kotimatkalle Raahen kautta, joten päätin, että menisimme matkan varrella yrittämään ”inoa” Yrjänästä.

Yrjänään päästyämme pysähdyimme, kun kuulimme liikkuvan auton avoimista ikkunoista ensimmäisen kerran tiaisten ääntä. Laitoin atrapin päälle (siis CD:ltä taigauunilinnun kutsuääntä) ja nousimme ulos seulomaan tiaisia. Eipä aikaakaan, kun metsästä kuului inon vastaus. Oli mahtavaa todeta, että kyllä se ääni ihan oikeasti kuului puiden latvuksista eikä CD:ltä! Ino äänteli toistakymmentä kertaa ja me yritimme löytää sitä lehvistöstä. Yhtäkkiä ääntä ei enää kuulunutkaan vaan lintu oli jatkanut tiaisparven mukana ylitsemme. Potu ja varsinkin Harry ajattelivat jo, että taasko tässä kävi näin, mutta minä yritin piristää ilmapiiriä sanomalla:” No etsitään toinen”.

Ajoimme muutamia satoja metrejä eteenpäin, kunnes kuulimme taas tiaisparven mutta tällä kertaa ei mitään lintuja saapunut atrapille. Sen sijaan kolmas pysäys näytti heti lupaavalta, kun tali-, sini- ja hömötiaisten lisäksi atrapille saapui heti töyhtötiaisiakin. Kohta huomasinkin uunilinnun erään koivun latvuksesta – ja siinä se oli! Taigauunilintu tuli atrapin houkuttelemana aivan automme yläpuolelle koivun latvaan ihailtavaksi! Tunnelma oli loistava! Harrylle tämän jo soikin! Vaikka hän Harry Hanhi onkin, oli tämä laji jo häntä ”hieman” kiertänyt. Harrylle siis toinen elis puoleen tuntiin ja Potu kuittasi inosta myös eliksen.

Saatoimme siis Yrjänästä lähteä hyvin mielin pitkälle kotimatkalle kohti itää.

Yhteensä havaitsimme reissullamme 100 lajia. Kilometrejä tuli perjantaiaamupäivä yhdentoista ja sunnuntai-ilta yhdentoista välillä rapiat 1300. Ja tästä Harry vielä jatkoi Lappeenrantaan. Silti kaikki olimme jo maanantaiaamulla töissä!

Kuun viimeiset päivät menivät taas töissä. Parit laskennatkin ehdin tehdä, mutta havainnot olivat varsin tavanomaisia. Ehdimmepä käydä Helsingissäkin pikaisesti, kun olimme jo varhain hankkineet liput Dream Theaterin keikalle. 29.9. Siikalahden laskenta tuotti jo muutamia arktisempiakin havaintoja, kun sinisorsamassoissa kellui muutama lapasotka ja lahdelle saapui pienet parvet tundra- ja valkoposkihanhia.

Reissuja

Elokuun alku oli yhtä hässäkkää. Oli töitä ja piti valmistautua lomalle! Parina ensimmäisenä päivänä en ehtinyt retkelle Siikalahtea kauemmas eikä havaintoja juuri kertynyt.

4.8. lähdimmekin heti lomani alettua kohti Tamperetta, josta lähdimme Ryan Airilla Lontoon kautta Korsikalle ja Sardiniaan (Reissustoori kokonaisuudessaan, mm. korsikannakkeleita, -hemppoja, sardiniankerttuja, partakorppikotka, alppinaakkoja, idänpikkuliitäjiä… ja jopa Suomesta sininärhi ym.)

Reissusta kotiuduttuamme ehdin käydä kerran Siikalahdella (harmaahaikaroita ym.) sekä ehdimme suorittaa Saaren vesilintulaskennan (mm. pari nuorta punajalkahaukkaa Kanavalammella) ja näinpä kotipihan yli lentäneen 50 punakuirin parvenkin ennen kuin 18.8. lähdimme taas kohti Tamperetta, josta lensimme taas Ryan Airilla Lontooseen.

Reissu Englantiin British Birdwatching Fair -messuille ja vähän muuallekin 18.-25.8. 2005

Taas reissuun

Palattuamme Korsikan ja Sardinian reissultamme meillä oli vain pari päivää aikaa järjestellä kaikki valmiiksi seuraavaa reissuamme varten. Ehdimme ihme kyllä tehdä jopa parit vesilintulaskennat ennen kuin 18.8. aamupäivällä lähdimme taas ajamaan kohti Tamperetta ja Pirkkalan lentokenttää, josta lähtisimme Ryan Airin koneella kohti Lontoota ja jo niin tutuksi tullutta Stanstedin lentokenttää.

Nyt emme olleet menossa vain välilaskulle Englantiin vaan matkalla vuosittaiseen British Birdwatching Fair –tapahtumaan Oakhamin Rutlandiin. Hanna oli pyydetty messuille Bird-hankkeen puolesta selvittämään siellä olevien kojujen tarjontaa tulevaa messuille osallistumista silmälläpitäen. Hanna puolestaan ”palkkasi” minutmukaansa, jotta voisimme suunnitella seuraavan vuoden messuja myös Hannan oman firman Ornion näkökulmasta.

Lähdimme Parikkalasta taas hyvissä ajoin, sillä eiväthän lintuharrastajat voi pitkää matkaa ajaa pysähtelemättä. Niinpä suuntasimme ensin Imatran Mellonlahdelle, josta pointasimme kyhmyjoutsenen E-K-vuodariksi. Jatkoimme Lappeenrantaan ja Askolaan, koska kuulimme matkalla, että Joutsenon Konnunsuolla oli jo miehitystä tuijottamassa tyhjiä tulvalutakoita. Tyhjää oli Askolassakin, joten pian jatkoimme matkaa kohti länttä.

Lintupaikat Lappeenrannan ja Tampereen välillä ovat tiukassa, joten turvauduimme uuteen Lintutornioppaaseen, ja niinpä pysähdyimme Pälkäneellä Vähäjärven lintutornilla. Havainnot jäivät hyittailleeseen tiltalttiin. Ennen lentokentälle saapumista kävimme vielä Kangasalan Kirkkojärven lintutornilla, jolta näkyi runsaasti harmaahaikaroita sekä keskellä järveä yksin kelluskellut vesipääsky.

Pirkkalan lentokentällä löysimme jo paikalle saapuneen Kirsi Europaeuksen, joka oli lähdössä vakoilemaan messuja majoitusyrittäjän näkökulmasta, maksoimme parkkimaksun viikoksi ja kohta jonottelimme jo check-in:iin. Jonottaminen tällä pienellä Pirkkalan lentokentällä on muuten varsin itäeurooppalaismaista touhua.

Taas yö lentokentällä

22.35 (Suomen aikaa) lähdimme matkaan kohti Lontoota, jonne laskeuduimme reilut pari tuntia myöhemmin 23.30 (paikallista aikaa). Koskapa saavuimme Stanstediin niin myöhään, meidän täytyi (taas) yöpyä lentoasemalla, sillä ensimmäinen juna Leicesteriin (lausutaan muuten Lester) lähti vasta aamu viiden jälkeen.

Parin tunnin katkonaisten unien jälkeen lunastimme järkyttävän kalliit junaliput (30,60£, hinnat laskevat reilusti klo 9.30 jälkeen) Leicesteriin. Sateen rummuttaessa tasaisesti junan kattoa, matkasimme parin tunnin matkan Leicesteriin nähden matkalla vapaavalintaisesti joko unia tai maalaismaisemia ja retkipinnoja.

Leicesterissä otimme taksin jo Suomessa varaamallemme Campanile -hotellille, jossa nautimme englantilaisen aamiaisen (nam) ja kohta istuimme taas junassa, joka kuskasi meitä pari pysäkin väliä takaisin päin Oakhamiin.

Junamatkalla juttelimme erään brittiornin kanssa, joka myös oli matkalla messuille, ja näin selvisi, että Oakhamin asemalla oli pikkubussi kuskaamassa ihmisiä Rutlandiin messualueelle. Niinpä kohta istuimme täyteen sullotussa pikkubussissa, joka kuskasi meidät ohi kanadan- ja afrikanhanhien messualueelle.

British Birdwatching Fair

Ostimme kolmen päivän liput ja kävelimme portista messualueelle. Koska olimme heti messujen auettua paikalla, ei väkeä ollut vielä kauheasti, mutta paljon kuitenkin. Fiilikset olivat aivan kuin lapsella karkkikaupassa! Ensimmäinen suuri teltta oli täynnä kansainvälisten lintumatkojen järjestäjiä, kirjakauppoja, retkeilyvaateliikkeitä, optiikkaa, linturuokintaan keskittyneitä liikkeitä jne. – yhteensä 74 näytteilleasettajaa! Ja tällaisia suuria telttoja oli yhteensä neljä ja vielä muutama pienempi päälle. Yksi valtava teltta oli täynnä pelkkää lintutaidetta maalauksineen, valokuvineen, veistoksineen ym. ja vielä oli omat telttansa optiikkafirmoille. Optiikkateltoilta oli näkyvyys lintulutakolle, ja olikin mukava testailla erilaista optiikkaa kanadan-, meri- ja afrikanhanhiin, merimetsoihin sekä kahlaajiin ym. Näkyipä eräällä tekopesällä Skotlannista paikalle onnistuneesti kotiutettu kalasääskiparikin.

Ensimmäisenä päivänä ehdimme seitsemässä tunnissa juuri ja juuri kiertämään kaikki teltat ja pyrimme tekemään valtaosan ostoksistamme heti ensimmäisenä päivänä, jotta seuraavina päivinä ei tarvitsisi kantaa taas selkä vääränä tavaroita. Mukaan tarttuikin kirjallisuutta, lintulehtiä ja muuta hauskaa – toistakymmentä kiloa!

Ja messuillahan viihtyi

Parina seuraavana päivänä keskityimme enemmän kojujen antiin, keräsimme esitteitä sekä kuvasimme mielenkiintoisia messuosastoja. Toki Hanna tutustui huolella myös taideosastoon ja jutteli taiteilijoiden kanssa saaden hyviä vinkkejä tekniikoista ja välineistä, joita eri taiteilijat käyttivät. Tietysti tapasimme myös tuttuja! Olihan messuilla omat osastonsa Kreikan Kerkinijärveltä ja kojulla päivystivät vanhat tuttumme Theodoros Naziridis sekä Gordon Ramel. Eilatin kojulta löytyivät Reuven Yosef sekä Lynette. Suomalaistuttuja oli tietysti paikalla: Peltsi ja Ola Finnaturen osastolla, jolla myös Anttu Alulaa kaupittelemassa, Lintukuva.fi -osastoa esitteli Varesvuo ja Inarilaisilla oli myös oma standinsa. Vastaan tuli tietysti myös muutamia muita suomalaisia messuturisteja. Kaikkein mukavinta oli kuitenkin tavata Paul French, johon olimme tutustuneet Eilatissa. Olimme olleet yhteydessä Pauliin ja sopineet jatkavamme messuilta pariksi päiväksi tämän luokse Lincolnshireen. Paul oli juuri edellisellä viikolla lopettanut työt Shetlannissa ja aloittanut uudessa RSPB:n työssä Bostonin lähistöllä Freishton Shoren vuorovesirantojen suojelualueella.

Jälkimmäisinä päivinä messualue oli tullut jo hieman tutuksi, vaikka alue olikin valtaisa. Muutamia uusiakin esitteille panijoita löytyi, vaikka luulimme jo kiertäneen kaikki mahdolliset paikat. Kävimme myös kuuntelemassa muutamia esitelmiä, joita alkoi 20 minuutin välein koko messujen ajan. Hauskaa oli kuulla Eilatin tutkimustuloksia, joihin olimme itsekin olleet vaikuttamassa.

Messupäivät olivat pitkiä, joten emme juuri käyneet kuin syömässä ja yöpymässä Leicesterissä, josta aina aamuksi junailimme messuille. Viimeisenä päivänä olimme kävelleet jalkamme jo aivan puhki, rahat oli tuhlattu ja helteisen sään takia oli nestehukkakin huomattava. Niinpä emme pahastuneet lainkaan, kun Paul ehdotti jo tuntia ennen messujen päättymistä, että lähtisimme ajamaan kohti Bostonia.

Matkalla kävimme kaupassa hakemassa muonaa pariksi päiväksi ja parin tunnin ajon jälkeen kaarsimme Paulin aivan käsittämättömän suuren maatalon pihaan. RSPB oli hankkinut kämpän työntekijöilleen ja Paulin lisäksi kämpässä asui Graham niminen nuori orni.

Illalla olimme kaikki käsittämättömän väsyneitä, ja kun vielä kuulimme, että Paulin piti aloittaa työt jo kuudelta aamulla, simahdimme hyvissä ajoin.

Kahlaajia, kahlaajia

22.8. heräsimme ennen viittä aamulla, sillä lähdimme avustamaan Paulia tämän töissä, jotka olivat varsin leppoisat tällä kertaa, sillä Paulin piti laskea eräälle laguunille nousuvettä pakoon saapuvat kahlaajat ja muut linnut.

Niinpä ajoimme Freiston Shorella sijainneelle laguunille ennen nousuveden huippua, joka olikin vasta yhdeksältä (Graham oli vahingossa sanonut meille edellispäivän ajan). Nyt olikin yksi vuoden huippuvuoksista, sillä vedenpinnan vaihtelu oli jopa kahdeksan metriä!

Ensin laskimme kaikki jo valmiiksi laguunilla olleet linnut: 170 kanadanhanhea, 3 merihanhea, muutamia edellisten risteymiä, taveja, haapanoita, sinisorsia, ankkoja, 3 jouhisorsaa, 2 nuorta heinätavia (1. havainto alueelta) sekä joitakin kahlaajia: meriharakoita, suosirrejä jne.

Pikkuhiljaa meren lähestyessä laguunia lintuja alkoi saapua, ja kohta meillä olikin täysi työ saada kaikki linnut laskettua, vaikka meitä kolme laskijaa. Lopulta laguunille oli ahtautunut 1302 suosirriä, 877 meriharakkaa, 455 punajalkavikloa, 321 isosirriä, 150 karikukkoa, 57 tundrakurmitsaa, 53 tylliä, 31 valkovikloa, 14 mustapyrstö- ja 5 punakuiria, 13 kuovia, 5 avosettia, 2 rantasipiä ja töyhtöhyyppää sekä pikkukuovi ja metsäviklo.

Lintujen saapuminen loppui yhtä äkisti kuin se oli alkanutkin ja eipä laguunin pienille särkille olisi paljon enempi kahlaajia mahtunutkaan. Harmi, että juuri lintuhuippujen ollessa liikenteessä, oli alkanut sataa ja nyt ropisi jo oikein kunnolla, joten kuvaamisesta ei tullut yhtikäs mitään.

Retkeilyä englantilaisessa säässä

Paulin piti vielä kävellä hiekkarantaa parin kilometrin siivu edes takaisin ja laskea linnut tältä rantakaistaleelta, ja tietysti me lähdimme mukaan. Muutamia harmaa- ja silkkihaikaroita kahlaili rannoilla, kapustarintoja lenteli peltojen yllä suurina parvina, pikkukuoveja istui tolpilla rannan tuntumassa, muutama riuttatiira lepatteli sateessa kuten myös nuori pikkutiira, joka oli Paulin ensimmäinen nuori pikkutiira briteissä ikinä. Silkkiuikkujen lisäksi mereltä löytyi kellumasta parvellinen haahkoja ja paikallisen alalajin keltavästäräkkejä päästiin myös näkemään.

Lopulta kävelimme vielä laguunin ympäri ja toisella puolella olikin RSPB:n komea lintupiilo, jossa oli muutama harrastaja katsomassa, kuinka mm. pikku-uikut ja avosetit esiintyivät avoimesti aivan piilon edustalla.

Litimärkinä ajoimme Paulin toimistolle, jossa odottelimme Grahamin saapumista (tällä oli ainoa avain kämppään). Odottaessamme Paul näpytteli laskentatulokset koneelle ja pian Graham saapuikin, joten pääsimme lähtemään kämpälle vaihtamaan kuivia vaatteita.

Paul piti palata töihin toimistolle. Me päätimme jäädä kämpälle lepäämään, touhuamaan kuvien kanssa sekä leikkelemään messuilta keräämiämme esitteitä, sillä kaikkia emme millään olisi saaneet tuoduksi koneella Suomeen, koska matkalaukkumme oli jo liian painava.

Illalla Paulin palattua, kävimme läheisessä tunnelmallisessa englantilaispubissa syömässä loistavan aterian. Ennen nukkumaan menoa viritimme pihalle vielä elävänä pyytävän perhosansan, sillä Paul oli innostunut tutkimaan, mitä perhosia pihapiirissä eleli.

Kovia lajeja – vaan ei meille

23.8. heräilimme aamulla tutkimaan, mitä perhosansasta löytyisi, mutta kylmän yön takia saalis oli varsin köyhä. Sen verran perhosia kuitenkin oli, että saatoimme hymyssä suin todeta englantilaisten perhosten nimien olevan aivan käsittämättömiä!

Pihalla liikuskeli paikallisen alalajin pyrstötiaisia ja vihertikkakin innostui kiekaisemaan pari säettä ollessamme nousemassa taas Paulin autoon. Nyt suuntasimme hieman pitemmälle Freistonin rantaan, jonne Paul jätti meidät aamupäiväksi linturetkeilemään.

Kävelimme nelisen tuntia rantaa löytäen uusiksi Englanti-pinnoiksemme mm. ruskosuohaukkoja, kivitaskuja, pari mustavikloa, pensastaskuja sekä alueen syksyn ensimmäisen kuningaskalastajan. Kuuluipa yhdestä kapustarintaparvesta pariin otteeseen siperiankurmitsamaista ääntäkin, mutta emme koskaan löytäneet oikean näköistä lintua ylistemme viuhtoneista parvista.

Paul haki meidät työmaasturilla ja päätimme käydä tsekkaamassa löytyisikö mahdollinen siperiankurmitsa läheisiltä suurilta pelloilta. Kurmitsaparvia ei löytynyt lainkaan, mutta useampi parvellinen pelto- ja punapyitä löytyi.

Iltapäivän kolusimme taas tutulla laguunilla, jossa Paulin täytyi tehdä pensaiden ja ruohikoiden siistimistöitä. Me kävelimme taas laguunin ympäri ja näimme ihmeeksemme ohitsemme lentäneen jänkäkurpan paikassa, jossa Hanna oli ollut edellispäivänä kuulevinaan jänkäkurpan soidinta, mutta oli ajatellut sen olevan täysin mahdotonta! Ei jänkäkurppia pitäisi olla tähän aikaan briteissä! Löysimme muitakin meille tavallisia mutta briteille kovia lajeja, kuten nuolihaukan ja kalasääsken sekä aikaisen ampuhaukan, parvellisen mustatiiroja ja merikihun.

Illalla Paulin työkaveri John kutsui meidät kaikki luokseen syömään, ja tämä olikin valmistanut hienon itämaisen aterian. Katsoimme myös Paulin diaesityksen, joka sisälsi nostalgisia kuvia Eilatista sekä upeita lintu- ja maisemakuvia Fair Islandilta. Niinpä kello olikin todella paljon, kun pääsimme nukkumaan.

Lontooseen

Aamuvarhain Paul lähti heittämään meitä Peterboroughiin rautatieasemalle. Muutaman kymmenen mailin ajon jälkeen jouduimme hyvästelemään Paulin, jonka piti lähteä saman tien ajamaan töihin. Istuskelimme rautatieasemalla pari tuntia, jotta saimme ostettua halvemmat liput heti puolen kymmenen jälkeen Lontooseen lähteneeseen junaan.

Junassa simahdimme molemmat aivan totaalisesti emmekä heränneet ennen kuin huomasimme olevamme jo Lontoossa. King’s Crossilla emme yrittäneet etsiä laituria 9¾ vaan kävelimme matkatavaroinemme läheiseen Hotel bookingiin, josta saimme ihmeeksemme puoleen hintaa hotellin aivan ydinkeskustasta, kävelymatkan päästä Oxford Streetia ja Natural History Museumia, joissa olimme ajatelleet käydä.

Nappasimme taksin St George hotellillemme, joka oli todella viihtyisä, ja jopa ihmeen rauhallinen, vaikka sijaitsi keskellä Lontoota! Kohta kävelimme jo Oxford Streetiä, jossa kiertelimme kauppoja muutaman tunnin, jonka jälkeen meikäläinen päätti, että pitää meidän käydä ainakin Big Ben katsomassa. Niinpä kävelimme vielä Thimesille, josta kävelimme St Jamesin lintukummajaispuiston (mm. mustajoutsenia, valkopää- ja kuparisorsia, pelikaaneja, punapäänarskuja, ruoste- ja harmaasorsia) kautta hotellillemme nukkumaan.

Museokierros

25.8. hotelliaamiaisen jälkeen kävelimme Hyde Parkin kautta aamukymmeneksi Victoria & Alberts Museumiin, jossa Hanna pääsi katselemaan vanhoja rättejä. Tiukan aikataulun takia juoksimme kohta naapuriin eli National History Museumiin, jossa ihmettelimme lähinnä dinosauruksia ja sitä, kuinka vähän lintuja oli näytillä.

Pian meidän täytyi ottaa taksi hotellillemme, sillä jo 13.15 meidän täytyi olla Marble Archille bussipysäkillä, josta nousimme Stanstedtin lentokentän bussiin.

Puolentoista tunnin bussimatkalla sai hyvän käsityksen siitä, kuinka suuri kaupunki Lontoo on, sillä kaupunkia riitti koko matkalle. Stanstedissä tuhlasimme ansiokkaasti kaikki rahamme viimeistä pennyä myöten ja kohta koneemme kohti Tamperetta jo lähtikin.

Mutkia paluumatkaan

Tampereella lähdimme iltakymmenen jälkeen kiiruusti ajamaan kohti Parikkalaa, ja matka sujuikin hyvin aina Heinolaan saakka, jossa ajaessamme kuutostietä sataa, kuului autosta yhtäkkiä omituinen pamaus. Luulimme ajaneemme jäniksen tms. yli, mutta kun mitään raatoa ei näkynyt eikä auto osoittanut mitään hajoamisen merkkejä, jatkoimme matkaa. Luumäellä päätimme pitää lyhyen tauon huoltoasemalla, ja kun ensimmäistä kertaa pariin tuntiin jouduimme kääntymään jyrkemmin, kuuluikin autosta pahaenteistä kolinaa. Auton oikean etupyörän iskarin jousi oli napsahtanut poikki!

Siinä sitä oltiin kahdelta aamuyöllä luumäkeläisellä huoltamolla. Ei siinä auttanut kuin jatkaa varovasti Lappeenrantaan autokorjaamon pihaan odottelemaan korjaamon aukeamista. Parikkalaankaan ei kannattanut ajaa, kun sieltä tuskin oli apua löytynyt. Niinpä nukuimme muutaman tunnin autossa, ja kun korjaamon henkilökunta saapui, vähän ennen seitsemää alkoi selvitystyö löytyisikö Lappeenrannastakaan varaosia.

Yhdeksän aikaan selvisi, että osat oli tilattava Helsingistä, mutta onneksi Heiskamo Oy:n palvelu oli loistavaa ja saimme korjaajan kakkosauton lainaan, jotta pääsimme ajamaan Parikkalaan.

Kotona ehdimme nukkua puolitoista tuntia, ennen kuin minun piti käydä pikaisesti tekemässä Saaren vesilintulaskenta, vaihtaa laina-autoksi appiukon Golf ja kohta köröttelimmekin kohti Kemijärveä ja Pirkan kolmannen lapsen ristiäisiä. Eli vauhtia meillä taas riitti! Loma oli siis taas ollut rentouttava ja virkistävä – saisipa toisen samanlaisen, niin ehtisi vielä levätäkin!

Loppukuu

Englannista palattuamme, kävimme viikonloppureissuna Kemijärvellä, jonne Pirkka oli perheineen muuttanut heidän kolmannen lapsensa ristiäisissä (Veikka tuli). Ehdimme sellulta bongata siipirikon tiibetinhanhen. Matkoilla näimme myös suopöllöjä, sarvipöllön, huuhkajan sekä Ilkka Jarvan, jonka luona Vuokatissa yövyimme menomatkalla.

Palattuamme kotiin jaksoin ihme kyllä retkeillä kuun viimeiset päivät varsin aktiivisesti (vaikka loma olikin ollut kaikkea muuta kuin lepoa). Siikalahdella oli kaksi nuorta punajalkahaukkaa korentojahdissa, ensimmäiset lapinkirviset muuttivat äännellen lahden yli, mutta kovin rauhallista oli. Käytyäni toteamassa, etten vieläkään osunut Joutsenon Konnunsuolle oikeana päivänä, paukahti se kauan odotettu harvinaisuus Siikalahdelta kuun viimeisenä päivänä ollessani tekemässä taas vesilintulaskentaa. Olin kävelemässä eteläpuolen laskentapaikalle, kun huomasin petolinnun lentämässä suoraan minua kohti. Nostin kiikarit silmille, ja tajusin heti, että kotkahan tuo on. Sain linnun nopeasti putkeen sen lentäessä suoraan ylleni. Lopulta lintu oli niin lähellä, että jouduin vaihtamaan taas kiikareihin. Tuskinpa voi vanhaa pikkukiljukotkaa nähdä paremmin! Kauan en ehtinyt linnulla mässäilemään, sillä se päätti lähteä jatkamaan kohti etelää, joten se katosi nopeasti puiden latvusten taakse. En ollut vielä toipunut pomarinasta, kun huomasin, että taas minua kohti oli tulossa kotka! Vanha merikotka kaarsi editseni ja palasi lahdelle jahtaamaan nokikanoja. Olipahan äksöniä kerrakseen! Vielä näin tn. naarasarosuohaukan, joka valitettavasti meni hieman liian kaukaa. No, ei makeaa mahan täydeltä.

Heinäkuun helteissä

Kuu vaihtui ollessamme Potun kanssa yöretkellä Tyrjän suunnalla. Sarvipöllöpoikueita kuului lähes joka pysäyksellä, mutta sirkkalintuja ei löytynyt millään. Lopulta rengastimme ainoan löytyneen sirkkelin – viitasirkkalinnun.

Nukuttuamme pitkälle iltapäivään suuntasimme Hannan ja Potun kanssa Saaren Mikkolanniemeen, jossa kokoontui taas perinteinen kesäralliporukka. Neljän rallijoukkueen saavuttua paikalle suoritimme rallikunnan arvonnan vähän retkeiltyjen Punkaharjun ja Kesälahden välillä. Arpa ratkaisi, että seuraavat 17 tuntia koluaisimme Kesälahtea, ja todettuamme porukalla, ettei kukaan osannut kertoa hyviä vinkkejä retkipaikoista, päätimme kaikki lähteä kohti Kesälahtea.

Kesälahden kesäralli 1.-2.7.

Heinäkuun ensimmäisen iltana kokoontui taas Parikkala-henkinen lintuharrastajajoukkio Saarelle Mikkolanniemen rallitunnelmissa. Kun kaikki olivat saapuneet, ja kuulumiset vaihdettu, seurasi jännittävä rallikunnan arvonta. Jo vuotta aiemmin oli päätetty, että rallikunta arvottaisiin vähän retkeiltyjen naapuri- ja naapuriyhdistysten kuntien Punkaharjun ja Kesälähden kesken.

Arvontakolikko pyörähti ratkaisevasti siten, että Kesälahden koko vuoden lintuhavainnointi mullistettaisiin seuraavien 17 tunnin aikana.

Keskusteltuamme hetken porukalla tulevasta rallikunnasta ja rallikunnan lintupaikoista selvisi, ettei kukaan juuri tiennyt mitään Kesälahden kesäretkeilystä. Koskapa keskusteltavaa ei siten niin paljon ollut, päätimme aloittaa rallin hieman etuajassa – ja lähdimme kaikki Kesälahdelle!

Joukkueemme, eli me ja potu eli Suojakorven Miika Mikkelistä, päätti yksimielisesti, että aloittaisimme ainoasta tutusta paikasta eli Akanvaaran Tetrisuon pelloilta, jonne kartan mukaan näkisi oikein hyvin Kesälahden puolelta Rajavaarasta erään pikkutien päästä.

Niinpä tasan 21.00 olimme kävelleet olettamallemme kunnan rajalle pellon reunaan ja aloimme kerätä rallilajeja: sepelkyyhky, pensastasku, keltasirkku, sinisorsa… suopöllö, taivaanvuohi, korppi, käpytikka, pikkulepinkäinen, sinisuohaukka… eli hyvin lähti homma käyntiin!

Parikymmentä lajia plakkarissa päätimme lähteä hiljalleen liikenteeseen vailla mitään suunnitelmia, ne kyllä muotoutuisivat hiljalleen.

Parin pysähdyksen jälkeen saavuimme Kuolemanlammelle, josta irtosivat mm. joutsenperhe, nuolihaukka ja valkoviklo.

Ilta alkoi hämärtyä, mutta päätimme silti koluta isoja järvenselkiä, sillä siihen ei olisi aikaa myöhemmin: kuikkia, härkälintuja, isokoskelo jne. löytyikin, mutta nyt jo selvisi, että vesilinnut tulisivat olemaan vähissä.

Sarvisaloon päästyämme oli jo pimeää ja sarvipöllöpoikuekin oli jo äänessä. Paikalla juttelimme erään paikallisen nuorukaisen kanssa, ja tämä kertoi meille viereisistä lammista, joilla toisella olisi sorsia ja toisella ainakin joutsenperhe. Suuntasimme ensimmäiselle ja löysimmekin tavi- ja telkkäpoikueita sekä muutaman mustakurkku-uikun sekä ensimmäisen kehrääjämme. Jostain ihmeen syystä emme kuitenkaan menneet käymään toisella lammella – olisi pitänyt, sillä pari muuta joukketta repi sieltä monta lajia, joita ei löytynyt koko kunnasta mistään muualta!

Aloitimme yölaulajaretkeilyn Mäntyniemessä yhden aikaan, ja heti alkoi sujua: 6 ruisrääkkää, 3 luhta- ja 7 viitakerttusta, 8 kehrääjää, taas sarvaripoikue ja parhaimpina viitasirkkalintu sekä lehtopöllö löydettiin vajaassa parissa tunnissa. Kuuiluipa Purujärvellä viimein projektilaji, rallissa viiden pisteen arvoinen, kaulushaikarakin.

Aamuvarhain suuntasimme Varmonniemen metsiin, jossa taas meni putkeen: mm. tiltaltti, peukaloinen, punatulkkuja, närhiä, iso- ja pikkukäpylintuja, pyy, hiirihaukkoja, kaakkuri, puukiipijöitä, mehiläishaukkoja, töyhtötiaisia, leppälintu, rautiainen, tuulihaukka ja palokärki kartuttivat pinnalistaamme parissa tunnissa.

Kirkonkylältä löytyi helposti varpuset, muutama fasaani, hernekerttu ym. ja kohta lähdimmekin koluamaan järvien pikkulahtia vesilintujen toivossa.

Poroniemi oisoittautui meille suotuisaksi, kun mustapääkertun ja tukkasotkan lisäksi löysimme myös vaihtopukuisen koirasuivelon.

Koskapa rallijoukkueemme päätavoite oli tutustua Kesälahteen ja sen lintuseutuihin, päätimme (käytyämme vielä aivan eteläisimmissä paikoissa, jotka tuottivat teeren, kurjen ja varpushaukan) aloittaa matkan kohti kunnan pohjoisosia, olivathan eteläosat suurimmalta osin tullut jo koluttua.

Matkalla kohti pohjoista muistimme jonkun maininneen, että Särkivaaran staijimäen tienoilla olisi kangaskiuruja. Niinpä ajelimme pikkuteitä Särkivaaraa kohti ja päätimme jättää turhat pysähdyksen väliin, eli pysähtyisimme vasta todella hyvällä kangaskiurubiotoopilla. Varsin pitkään ajettuamme sellainen sitten tulikin vastaan potu löysikin lullulan nousematta edes autosta – me Hannan kanssa sentään ulostauduimme ihailemaan linnun kaunista laulua.

Rastin arktikastaijipaikalla pinnaksi kellui tukkakoskeloita, mutta sitten alkoikin uuvuttava pohjoisosien järvien ja lampien koluaminen sorsien toivossa. Vaan eipä niitä sorsia kertakaikkiaan löytynyt!

Villalassa toinen projektilaji, kahden pisteen ruskosuohaukka, näyttäytyi meille kahden koiraan voimin lisäten hempon ohella sekä laji- että pistelistaamme. Seuraavat kolme tuntia sujuivatkin ilman uusia lajeja ja jopa ilman uusia parempia havaintoja. Vain rallin toiset paukaloinen ja pikkulepinkäinen löytyivät vaikka yritys oli kovaa. Lopulta kyllästyimmekin Kesälahden pohjoisosiin ja päätimme lähteä lopettamaan rallimme eteläosiin.

Väsyneen ajon jälkeen saimme todeta ratkaisumme palata etelään oikeaksi, kun viimeisen 40 minuutin aikana lajilistamme täydentyi vielä kalasääskellä, valkoposkihanhella sekä vain kolme minuuttia ennen rallin loppua ylitsemme lentäneellä jouhisorsalla.

Lopulta lajimäärämme oli 105 lajia, ja jos sitä vertaa siihen, että oli aiemmin havainnut nyky-Parikkalan naapurikunnassa ainoastaan 30 lajia, oli meillä mennyt erinomaisesti. Tuloksissa jäimme kuitenkin kokeneempien joukkueiden takana kolmanneksi ja olihan voittajajoukkue lisännyt pistemääräänsä kymmenen pisteen RK-lajillakin, lyhytvarvaskiurulla.

Yhteensä neljä joukkuetta kaivoi kesäiseltä ja helteiseltä mutta varsin tuuliselta Kesälahdelta 131 lajia 17 tunnissa, joten Kesälahti osoittautui hyväksi lintukunnaksi!

Rallin iltarientojen ollessa hyytymispisteessä päätimme jättää muut Mikkolanniemelle ja suuntasimme itse kotia kohti. Matkalla kuuntelimme Tyrjällä vuodariksi edellisyönä Lintutiedotukseen tulleen viiriäisen kuullen samalla paikalla myös karhun karjuntaa. Kotiin päästyämme ei unta tarvinnut juuri houkutella.

Haikaroita

Jatkoin heinäkuunkin töitä vuoroin terkkarilla ja Siikalahdella. Siikalahdella hiljaiselo jatkui: ensimmäiset harmaahaikarat saapuivat, kaulushaikarat kipusivat helteisimpinä päivinä ruokojen latvoihin vilvoittelemaan, fasaani jatkoi sinnikkäästi huuteluaan ja joitakin luhtahuitteja saapui vielä lisää. Vesilintulaskennat osoittivat, että ainakin nokikanoilla ja joutsenilla meni hyvin, muilla ei niinkään. Eräällä yöretkellä näin Kullinsuolla komean huuhkajan istuskelemassa puhelintolpalla ja samalla retkellä kuulin myös lehtopöllöpoikueen. Harvinaisuudet kuitenkin puuttuivat. Niinpä sorruin bongaamaan kattohaikaraparven Joutsenon Konnunsuolta, kun ei muutakaan ollut tarjolla.

17.7. suuntasimme kohti pohjoista, sillä olimme oppaina Suomen Luonnonsuojeluliiton Kevon ja Varangin luontokurssilla, jonka Hanna oli suunnitellut.

Suomen Luonnonsuojeluliiton kurssiretki Utsjoelle ja Varangille 17.-24.7.

Hanna oli jo pitkään kehitellyt ajatusta, että Varangilla olisi mukava järjestää luontokurssi. Vedettyään aiemmin kursseja Suomen Luonnonsuojeluliitolle, Hanna otti sinne yhteyttä ja esitti ideaansa, joka otettiin avosylin vastaan. Vuoden kurssia suunniteltuaan kaikki oli valmista, kurssilaisiakin oli linja-autollinen ja enemmänkin ilmoittautuneena – kaikki halukkaat siis eivät edes mahtuneet kurssille. Kurssin toiseksi vetäjäksi Hanna oli pyytänyt hyvissä ajoin Vauhkosen Markoa, joka lintujen lisäksi on ekspertti myös kasveissa. Koskapa Hannalla itsellään oli niin paljon vastuuta kurssin puitteissa, ja Markon aika menisi kurssilaisille kasveja esitellessä, kolmanneksi ja varsinaiseksi lintuoppaaksi lähdin minä.

17.7. Marko ajeli aamutuimaan Heinolasta Parikkalaan, jossa pakkasimme Hannan kanssa romppeet autoomme ja haimme kyytiin vielä Hannan äidin Helkan, joka oli lähdössä kurssilaiseksi, ennen kuin aloitimme pitkän ajon kohti pohjoista. Päätimme ajaa itäreittiä Rovaniemelle, josta olimme varanneet mökin Ounasvaaralta; kurssilaisten kokoontuminen kun oli vasta seuraavana aamuna Rovaniemen rautatieasemalla.

Aamuyhdeksältä alkoi kurssiporukka olla kasassa rautatieaseman kahvilassa aamupalalla, vaikka kaikki muutkaan eivät suinkaan olleet saapuneet junalla. Suurin osa oli kuitenkin saapunut viimeisillä junilla, joten kokoontuminen onnistui jouhevasti. Niinpä olimme jopa edellä aikataulusta, kun kurssimatka kohti pohjoista alkoi. Pienten avauspuheenvuorojen jälkeen ja muiden pakollisten kuvioiden, joihin kuului tietysti myös reissupinnalistan pito, jatkui tunnelmiltaan varsin odottavainen matka kohti ensimmäisiä pysähdyspaikkoja.

Ensimmäinen pysähdys tehtiin Saariselällä, jossa söimme kunnon aterian ja pian matka jatkui. Reissupinnoja oli tietysti kertynyt pikkuhiljaa, mutta ensimmäiset paremmat lajit tulivat vastaan Inarissa, jossa aina yhtä kiehtovan kauniin Inarijärven selällä kellui 10 kuikan parvi ja Inarin kylällä saamelaismuseo Siidassa ja kaupassa käynnin ohessa löytyi piiskuttava lapintiaispoikue.

Kevolle, joka oli majapaikkamme Suomessa ollessamme, saavuimme aikataulun mukaisesti hieman ennen iltakuutta. Majoituimme mökkeihin ja iltaohjelmaa ei ollut, sillä osalla oli takana todella rankka matkustuspäivä. Lähes kaikki kyllä kolusivat lähimaastoja innokkaasti löytäen mm. kuukkeleita, kaakkurin, sinirintoja, keminängelmää, tenonajuruohoa sekä muuta Lapin peruslajistoa.

Ensimmäinen kunnon kurssipäivä

19.7. siirryimme heti aamusta venekyydein Tenojoen toiselle rannalle, jossa Kevon tutkimusasemalla syödyn aamiaisen jälkeen suuntasimme ensimmäiselle retkelle Jesnalvaaralle. Meidät kyydittiin ensin venekyydein polun lähtöpaikalle, josta aloitimme todella helteisen nousun Jesnalvaaran rinteelle. Osa porukasta kulki rivakammin, jotta ehtisi valloittamaan huipun ja ehkä etsiä paljakan lajistoa, osan kulkiessa Markon ja Hannan kanssa hitaammin kasveja tutkien. Retkellä havaittiin runsaasti Lapin peruskasvilajistoa, mutta lintupuoli oli varsin vaatimatonta. Paras lintuhavainto oli ilman muuta rinteessä laulanut taviokuurna, mutta myös mm. riekkoja, kapustarintoja, ampuhaukka ja lapintiaisia nähtiin. Muutaman tunnin hikisen kipuamisen jälkeen palasimme takaisin rantautumispaikalle, josta meidät kyydittiin takaisin asemalle lounaalle.

Iltapäivällä oli vuorossa aseman esittely, myös muutama aseman tutkija esitteli projektejaan. Varsinkin paljon puhutuista tunturimittareista oli mukava kuulla asiantuntijan esitys. Kun vielä me kurssin omat vetäjät eli Marko (kasvit), Janne (linnut) ja Hanna (geologia) pidimme omat esityksemme, oli päivä pulkassa. Illalla meidät kyydittiinkin taas vesiteitse mökeillemme lepäämään ja valmistautumaan seuraavan päivän ohjelmaan.

Karigasniemen Ailigaksen kautta Varangille

Aamiaisen jälkeen lastasimme kaikki tavarat linja-autoon, ja aloitimme hieman kiertävän etapin Karigasniemen Ailigasta kohti. Heti linja-auton nytkähdettyä liikkeelle näkyi Kevojärveltä laskevassa koskessa lentävä koskikara.

Karigasniemen Ailigaksen lähestyessä saimme todeta kelin muuttuneen todella radikaalisti edellispäivästä. Jos Jesnalvaaralle kivutessa oli vielä ollut aivan liian kuumaa ja aurinkoista, nyt taivaalta satoi vettä ja parkkeeratessamme Ailigaksen juurelle saimme todeta tunturin huipun olevan aivan pilven sisällä. Innokkaina lähdimme kuitenkin kipuamaan kohti huippua, ja taas joukko hajaantui useaan ryhmään omien intressiensä mukaisesti. Toiset kulkivat taas nenät maassa kasveja tutkaillen kun osalla tuntui olevan jo kiire huipulle kiirunoita komppaamaan. Ja niinhän siinä kävi, että huipun lähestyessä näkyvyys meni aivan nollaan, joten ainakaan maisemilla ei päästy mässäilemään. Pulmusten ja kapustarintojen ohella lopulta kiirunoitakin näkyi, vaikka osalla ne olivat työn ja tuskan takana. Sää parani heti kun meidän piti lähteä paluumatkalle. Onnekkaimmat pääsivät näkemään myös kauniin keräkurmitsan.

Hieman pettyneinä siihen, että sää oli hieman latistanut tämän upean tunturin valloitusretkeä, palasimme takaisin tiellä, josta linja-automatkamme jatkui taas kohti pohjoista. Ruokaa nautittiin matkan varrella, tällä kertaa Utsjoella. Käsittämättömän onnen myötä pääsimme näkemään eräässä paikassa aina yhtä harvinaisen tunturihaukan, ja ohessa myös piekana merkittiin reissupinnoihin.

Norjan raja ylitettiin ilman muodollisuuksia, ja matka jatkui kohti pääkohdettamme Varanginvuonoa. Ihmeen pian meri siinsikin edessämme, ja kohta pääsimme listaamaan liukuhihnalla uusia merenrannan lintulajeja reissupinnoihin.

Ensimmäisen vuonopysähdyksen teimme Nessebyn kirkolla saapuvan illan jo hämärtäessä entisestään synkähköä päivää. Suurin osa kurssilaisista tajusi viimeistään nyt, kuinka huikeaan paikkaan olimme matkanneet koko Suomen halki. Kasvilajisto oli todella runsas linnuista puhumattakaan. Myös geologiasta kiinnostuneille riitti ihmeteltävää tilliiteissä. Lintulajisto oli pääasiassa sitä tavallista mitä Varangilla kesällä aina näkee: ristisorsia, haahkoja, isokoskeloita, merikihuja, meri- ja harmaalokkeja, pikkukajavoita, vesipääskyjä ym. mutta myös punakuireja oli runsaasti, 2 tunturikihua kierteli vuonon yllä ja naaraskyhmyhaahkakin määrittyi eräästä haahkaparvesta.

Ilta oli kuitenkin jo pitkällä, ja niinpä ajoimme Vadsöseen (Vesisaari), jossa meillä oli majoitus Rica-hotellista. Illalla oli taas vapaata aikaa, jonka sai käyttää lepäilyyn tai vaikka kiertelyyn Vadsön kaupungilla.

Maitovalaita ja Hornöya

21.7. aamiaisen jälkeen suuntasimme itse vesisaareen, jossa kävelimme pikaisen aamukävelyn maisemia, kasveja, lintuja ja lampaita ihmetellen. Linnuista täytyy mainita useita lajeja sorsia, 4 ylilentävää tunturikihua ja yli sata vesipääskyä. Eckeröyan lintuvuori oli vuorossa seuraavana. Vuoren alapuolelta äimistelimme pikkukajavien valtaisaa määrää sekä niiden huvittavaa ääntelyä. Eckeröyan kylän lahdelmassa kellui jääkuikkakin.

Ajomme jatkui kohti ”maailmanlopunniemeä” eli Hamningbergiä. Nopeimmat ja onnekkaimmat (sekä ehkä bussiin parhaiten sijoittautuneimmat) ehtivät nähdä liikkuvasta linja-autosta pari tien yli lentänyttä tunturikiurua sekä pari rannalla kykkinyttä merikotkaa. Hamningberin lähestyessä maisema muuttui upeaksi ”kuumaisemaksi”. Kasveja ei juuri enää ollut lainkaan, mutta kaikki olivat haltioissaaan jylhän louhikkoisista maisemista.

Viimeisestä lahdelmasta ennen Hamningbergiä huomasimme jo liikkuvasta autosta valkoisia möhkäleitä vilahtelemassa aaltojen väleissä – maitovalaita! Linja-auto pysäköitiin käsittämättömän nopeasti (meillä oli pirun hyvä kuski), ja kohta koko porukka tuijotti reilua 50 maitovalasta, jotka hiljalleen seilasivat aallokossa. Käsittämättömän hienoa!

Hamningbergissä meille tarjoiltu perinneruoka kalakeitto ei sitten ollutkaan käsittämättömän hienoa. Ensinnäkin sitä odoteltiin reilu tunti – jonka aikana ehdimme staijaamaan aavalla merellä lennelleitä suulia sekä ihailemaan valkokämmekkää – ja toisekseen ruoasta oli kala kaukana. Ihan hyvänmakuisessa liemessä risteili muutama kuorellinen simpukka ja pari millin ohutta porkkanasiivua. No, tulipahan selväksi, että ensi kerralla kannattaa pyytää syödäkseen turskaa.

Hamningberistä lähdettiinkin periaatteessa paluumatkalle, kun ei pitemmällekään enää olisi päässyt. Persfjordenissa teimme pakollisen lintupysähdyksen, ja taas kannatti: satojen haahkojen seassa kellui komea kyhmyhaahkakoiras, alleja, mustalintuja ja jokunen kaakkuri.

Meillä oli kuitenkin jo kiirus Vardöseen (Vuoreija), jossa ajoimme suoraan satamaan ja pian ensimmäiset olivat jo paattimatkalla kohti Hornöyan lintusaarta. Lopulta meitä kyyditsi kaksi venettä, kalastuspaatti ja moottoroitu kumivene. Ainakin jälkimmäisessä matkustaneet saivat hieman kostean reissun, mutta jo matka paljasti kurssilaisille millaiseen lintuparatiisiin olimme matkalla. Riskilöitä, lunneja, ruokkeja ja kiisloja suhahteli veneen molemmin puolin, ja saaren lähestyessä uivia ruokkilintuja oli satamäärin. Rantauduttuamme lintusaaren jyrkät lintuja täynnä olevat rinteet salpauttivat takuulla hengityksen kaikilta (eikä syynä ollut kaikkialla pöllynneet lintujen höyhenet).

Muutama tunti vierähti nopeasti lunneja, noita lintumaailman klovneja, ruokkeja, etelä- ja pohjankiisloja, ruokkeja, karimetsoja, pikkukajavia, lokkeja sekä lapin- ja luotokirvisiä ihmetellen ja kuvaten. Löytyipä myrskylintukin tutulta kololtaan istuskelemasta. Raskas päivä oli kuitenkin jo vaatinut veronsa, ja lopulta saapunutta paluukyytiä olivat jo lähes kaikki hieman odottaneetkin.

Myötätuuleen paremmin sujuneen veneilyn jälkeen suuntasimme Vardön kesä”hotelleillemme”, ja upean päivän päätteeksi ei monikaan jaksanut välittää siitä, että majapaikkamme eivät aivan hotelliluokkaa olleetkaan. Illalla porukka hajaantui taas kiertelemään Vardön kaupunkia ja oletettavasti kaikki kävivät hieman haukkamassa purtavaakin, kun edellisessä ruoassa ei purtavaa ollut ollut.

Pikkuhiljaa paluumatkalle

22.7. aamupalan jälkeen pakkasimme taas tavaramme linja-autoon, ja pienen ajon jälkeen suoritimme taas lyhyen happihyppelyn Vardötä lähimmän lahden pohjukassa simpukoita keräillen ja lintuja katsellen. Tiksuttavaa punarintaa enemmän huomiota (tavallaan perusteettomasti) saivat parikymmentä allihaahkaa, joiden seassa oli vain yksi lähes juhlapukuinen koiraslintu.

Sitten lähdettiinkin paluumatkalle tosissaan. Ainoan pysähdyksen teimme komean merikotkan vuoksi, joka antoi kaikkien tarkkailla itseään kaukoputkella, ennen kuin se otti ja näytti itsensä lennossakin. Mårtensnesillä suoritimme pikaisen kulttuuripysäyksen historiallisella asuinalueella, jolla nyt saattoi nähdä hautoja ja erilaisten asumusten pohjia. Pakollinen viimeinen jäämeripysäys suoritettiin tietysti Varangerbotnissa, jossa viimeisetkin kurssilaiset pääsivät näkemään ristisorsia sekä myös pilkkasiipiä.

Vaan ei me sentään yhtä kyytiä kotio ajettu, vaan vielä ajoimme uskomattoman upeiden maisemien halki Tenojoen suistolle Högholmeniin, jossa odotimme näkevän uusien kasvien lisäksi myös ainakin kahlaajalintuja. Lopulta lintuhavainnot jäivät vähiin, mutta uskomattoman huikeat maisemat sykähdyttivät. Kasvilajilistallekin saimme mukavaa lisää, kun löysimme komeaa valkopärskäjuurta jota kasvoi keltaisenaan yhdessä kaarlenvaltikoiden kanssa.

Matka jatkui koti-Suomeen ja käytyämme Utsjoella kaupassa ajoimme suoraan Kevon tutkimusasemalle syömään kunnon ruokaa, saunomaan ja lepäämään.

Kotia kohti

23.7. käytyämme aamiaisella lähdimme kohti etelää pysähtyen Inarissa karhunpesänkivellä sekä Kaunispäällä, jossa sai joko komppailla tuulessa ja tuiskussa tai jatkaa suoraan Saariselälle shoppailemaan ennen ruokailua. Innokkaimmat komppaajat onnistuivat näkemään rinteen alas kavuttuaan mm. kuukkeleita ja pohjantikkaperheen.

Tankavaarassa tutustuimme Koilliskairan luontokeskukseen, josta jatkoimme Sodankylän Ilmakkiaavan soidensuojelualueelle. Keli oli sateinen, mutta linnusto ja kasvillisuus olivat aivan erityyppistä kuin mitä olimme nähneet, joten kuski sai yksin pyöritellä päätään ilmastoidussa autossaan muiden ihmetellessä mustalintupoikuetta, uiveloita, sinisuohaukkaa, erilaisia saroja, raatteita ja keltasompasammalta.

Loppumatka Rovaniemelle sujui etupenkkiläisillä viimeisiä etelän vareksia reissulajilistalle hoidellen. Lopulta päästyämme taas Rovaniemen rautatieasemalle olimme havainneet reissulla yhteensä 109 lintulajia. Pian olikin koko kurssiporukka hajaantunut omille teilleen, ja me saatoimme suunnata tutulle majapaikallemme Ounasvaaralle.

Monen mutkan kautta kotiin

Seuraavana päivänä olikin edessä taas pitkä ajo Rovaniemeltä Parikkalaan. Tällä kertaa ajoimme Oulun kautta, kun Hanna piti pudottaa sinne viimeistelemään gradunsa. Käytyämme ensin pikaisesti Hietasaaren lintutornilla söimme huikean maittavat ateriat kreikkalaisessa ravintolassa kaverini Juhan kanssa.

Pian taas istuimme autossa Markon ja Helkan kanssa, ja koska kiirettä ei ollut, päätimme ajella pitemmän kaavan kautta. Niinpä teimme ensimmäisen pysäyksen Limingan Virkkulassa, jossa näimme mm. merikotkan ja pulmussirrin. Seuraavaksi ajoimme Oulaisiin bongaamaan siellä pesineitä arosuohaukkoja. Sää oli kuitenkin taas sateinen, ja pari tuntia eri arosuopaikkoja koluttuamme olimme nähneet vain pari sinisuota sekä isolepinkäisiä ja olimme jo luovuttamassa, kun löysimme eräästä joesta 5 kyhmyjoutsenta. Olivat muuten Oulaisten kautta aikain ensimmäiset gnölikset! Styrokseista innostuneena päätimme vielä kertaalleen yrittää arosuota paikasta, jossa edelliskäynnillä oli satanut kaatamalla. Nyt Helka huomasikin haukan istumassa erään tolpan nokassa, ja siinä se vihdoin oli komea arosuohaukkanuorukainen, joka vieläpä päästi meidät hyvälle kuvaushollille.

Tyytyväisinä mutta jo hieman väsyneinä jatkoimme matkaa meikäläiselle kuntapinnoja listaillen. Haapavedellä näkyikin sinisuohaukkoja ja suopöllö. Siilinjärvellä päätimme käydä Raasion altailla, joilla oli viihtynyt rantakurvikin. Pimentyneessä illassa emme kuitenkaan jaksaneet koluta valtavia altaita kovin huolellisesti, vaan totesimme, että matkaa oli jatkettava. Kuopion ja Leppävirran rajalla valotolpan nokassa istuskeli huuhkaja, jonka alitimme vauhdikkaasti, Sen sijaan sekä Leppävirralla että Varkaudessa pysähdyimme liikennemerkin päällä istuneiden pöllöjen takia. Yllättäen nämä metsäpaikoilla istuskelleet pöllöt osoittautuivat kuitenkin suopöllöiksi. Lopulta kello oli jo kaksi aamuyöllä, kun viimein pudotimme Helkan kotiinsa (ruisrääkän huutaessa lähipellolla), ja pian pääsimme mekin kömpimään pehkuihin, Markon majoittuessa meille, kun hänen piti seuraavana päivänä olla koluamassa Siikalahden kasvillisuutta. Itsekin oli pari tuntia nukuttuani matkalla töihin terveyskeskukselle.

Heinäkuun loppu

Kuun lopussa harmaahaikaroita oli Siikalahdella jo useita, mutta vaikka eteläinen Etelä-Karjala pullisteli kahlaajamassoillaan, ei Parikkalan lähiseudulta kahlaajia löytynyt juuri lainkaan. Niinpä suuntasin itsekin Lötjösen Matin kanssa Joutsenoon retkelle 30.7. mutta tietysti juuri tämä päivä oli se ainoa aurinkoinen aikoihin, joten havainnot jäivät vaatimattomiksi. Mainittavin havainto oli varhain talvipukuun vaihtamassa ollut vesipääsky Kotasaaressa.

Kuun viimeisenä päivänä tein vesilintulaskennan viimeisen kerran ennen lomiani. Laskennan ohessa näin todennäköisen arosuohaukkanaaraan, mutta otus meni hieman liian kaukaa. Sitten olikin aika jättää Siikalahti vähäksi aikaa ja suunnata lomien myötä uusiin seikkailuihin, mutta ne kuuluvat elokuun kuvauskuukausijutun tarinoihin ne seikkailut.

Kesäkuu – Ja työkiireet jatkuvat

Kesäkuu alkoi taas kiireisenä. Tein puolikasta viikkoa terveyskeskuksella, Siikalahden opastuksia sekä laskentoja, joten töitä riitti joka päivälle ja useampikin työpätkä per päivä. Kuun pari ensimmäistä päivää alkoivat heti mukavilla havainnoilla Siikalahdelta: punapäänarsku kellui edelleen paikallisena näkyen taas vesilintulaskennassa, idänuunilintu lauloi hetken muuten surkean yölaulajalaskennan päätteeksi ja opastushommissa näkyi m. harmaahaikara ja 15 tundrakurmitsan parvi, joka tipahti paikalliseksikin.

3.6. meni nukkuessa pitkään, ja iltapäivällä tultuani parin tunnin tennispeleistä huomasin, että Joensuusta oli löytynyt sepelsieppo. Jostain syystä en ollut saanut tiedotusta linnusta puhelimeeni, muuten olisin ollut jo kauan paikalla. Ei muuta kuin puhelin kouraan ja soitto Harrylle – nyt lähdetään, tämän lähemmäksi sepelsieppo ei tule koskaan!

Kello oli jo yli seitsemän ja koko ajomatkan mietimme, kuinka usein kirjosieppoja näkee iltayhdeksän jälkeen? Hieman jännittyneen, mutta huumoripitoisen ajon jälkeen kaarsimme klo 21.20 oikean pihan eteen. Noustuamme autosta kuulimme yhden säkeen korkeaa omituista laulua, mutta sitten se loppui. Mitään ei näkynyt eikä kuulunut pariin kymmeneen minuuttiin, ja tuskanhiki alkoi jo valua (Harryllä oli hieman muutakin hätää), sillä minun piti olla vetämässä yölaulajaretkeä Siikalahdella 23.40. Viimein kuulimme taas korkean laulun ja löysimme 2kv koiras sepelsiepon laulamasta puun siimeksestä. Kuvat jäivät pikaisesta yrityksestä huolimatta saamatta, olihan meillä jo kiire!

Parikkalaan saavuimme, kun minulla oli vielä 20 minuuttia yölaulajaretken alkuun. Ehdimme jopa morjenstaa sattumalta edellämme ajanutta Jarvan Ilkkaa, ja kotona olin hakemassa tavaroita 6 minuuttia ennen retken alkua. 2 minuuttia ennen retken alkua oli vain kilometrin päässä Siikalahden parkkipaikasta ja luulin jo ehtiväni ajoissa, kun… Näin tiellä minua kohti kävelevän nisäkkään, ja ajattelin, että kettuhan se siinä tulee – katsotaanpa kettua ihan kiikareilla, ja pysäytin auton ja nostin kiikarit silmille. ILVES käveli suoraan minua kohti tien viertä ja se käveli suoraan aivan autoni viereen, vain neljän metrin päähän minusta ja jäi tuijottamaan minua. Hetken päästä se loikkasi kahdella loikalla parimetriselle kalliolle, josta se vielä tuijotti minua hetken ennen kuin jatkoi tiheään kuusikkoon. Niinpä lopulta myöhästyin kokoontumisesta kaksi minuuttia, mutta olipahan heti mojova juttu kerrottavaksi retkeläisille!

Yöretkikin meni ihan mukavasti, kun löysimme mm. kissalle varoitelleen lehtopöllön, luhtahuitteja, luhtakanoja, viitakerttusia, rytikerttusen, kehrääjiä, ruisrääkän sekä pensassirkkalinnun. Jatkoin retkeä vielä aamuun oululaisen Suorsan perheen kanssa, ja niinpä havaitsimme vielä rastaskerttusen, luhtakerttusen, kultarinnan ja kuhankeittäjiä, ennen kuin oli mentävä nukkumaan.

Seuraavan päivän opastus olikin varsin väsynyt, ja havainnot jäivätkin Hannan kurssinsa kanssa löytämään paikalliseen tundrakurmitsaan. Yöllä kävimme samaisen kurssin kanssa yrittämässä Suorsien löytämän viitasirkkalinnun rengastusta, mutta saimme renkaisiin lopulta vain pari viitakerttusta.

Seuraavien päivien Siikalahtihavaintoja olivat mm. idänuunilintu, käenpiika, pari kanadanhanhea ja olipa yksi joutsenpareista saanut jo kuusi poikastakin.

Odotettu Siikalahtiralli lähestyi ja joukkueeni Ala-Kojolan Mikko ja Suojarinteen Miika saapuivatkin paria päivää ennen rallia hieman pohjustamaan/retkeilemään kanssani. Olin jopa varannut pari vapaapäivääkin pohjustamiseen/lepäämiseen, ja voinee sanoa että lepääminen jäi taas aika vähäiseksi. Pohjustukset eivät kuitenkaan tuottaneet kovinkaan ihmeellisiä havaintoja. Lähinnä tarkistimme kannattaisiko rallissa käydä muutamissa perinteisissä paikoissa. Siikalahdella näkyi harmaapäätikka, Haikanniemessä ja Soininmäellä laulivat idulit, Oronmyllyllä oli yhä tilhiä ja Saarella oli suopöllöjä vaikka kuinka. Ehdinpä käydä bongaamassa turkinkyyhkynkin Koitsanlahdelta. Silti päätimme jo hyvissä ajoin, että rallin aloituspaikka olisi Siikalahti. Rallihan alkaisi liukuvasti klo 20-22.00, joten päätimme, että aloituslajimme olisi punapäänarsku.

9.6. illalla vielä kuivaharjoittelimme potun kanssa rallin aloitusta klo 20-22.00 ja hyvältä näytti, kun koko ajan narsku oli näkyvissä samassa kuvassa parin uivelon kanssa. Luottavaisina saatoimme lähteä lepäämään rengastettuamme ensin yhden pensassirkkalinnun Sammallammella.

Vihdoin koitti rallipäivä, jona levättiin ja ladattiin akkuja iltaan saakka. Siikalahdelle suuntasimme siten, että kiipesimme torniin juuri kahdeksaksi, ja aloimme odotella sopivaa aloituslajia jäätelöitä syöden. Leppoisaa!

Siikalahtiralli 2005

Hilpeä joukkiomme koostui siis meikäläisen lisäksi Mikko Ala-Kojolasta (Oulu) sekä Miika Suojarinteestä = Potu (Mikkeli). Koskapa joukkueeseemme saapui varsin kaukaisiakin vieraita ja vieläpä paria päivää ennen rallia, olimme siis hieman pohjustaneetkin. Silti voisi sanoa, ettei pohjustuksista tälläkään kertaa ollut juuri mitään hyötyä. Kaikki pohjustetut lajit kun tulivat vastaan useampaankin kertaan sponttaanistikin rallin aikana.

Aloitimme rallimme Siikalahdelta, ja aloituslajiksi oli tarkoitus nähdä kauan paikalla ollut punapäänarsku. Otusta ei kuitenkaan ollut näkynyt koko päivänä, eikä näkynyt nytkään. Uiveloita näkyi kyllä, mutta emme raaskineet aloittaa rallia niistä silloin, kun ne vielä olivat näkyvissä. Niinpä rallimme alkoi klo 21.30 heinätavilla. Sitten hoidimme pikaisesti Siikalahden tavalliset lajit ja extrana näkyi tornista vielä sarvipöllö. Piilokojun rytikerttunenkin onneksi oli äänessä, ja jo kymmeneltä olimme parkkipaikalla. Siikalahti oli siis hoidettu niin nopeasti kuin oli suunniteltukin, mutta kahta tärkeintä lajia ei oltukaan saatu avaamaan lajilistaamme.

Siikalahden 1. kiertely meni hieman odotuksiamme paremmin ja tuotti mm. sinisuohaukan, varpushaukan, suopöllön, pikkulepinkäisen, kivitaskun, kalasääsken jne.

Siikalahden kiertelyn jälkeen pääsimme aloittamaan yölaulajakuuntelun, ja satakieli, luhtakerttunen, viitakerttunen, viitasirkkalintu, pensassirkkalintu, kehrääjä ja luhtahuitti olivat odotetusti hanskassa hyvissä ajoin ennen puoltayötä.

Luhtakanaa jouduimmekin sitten etsimään urakalla, ja vasta 4. paikka (toki Siikalahdella sekin) tuotti tulosta. Tässä vaiheessa mietimme suunnitelmiimme täydellistä muutosta ja meinasimme jo lähteä ajamaan Lappeenrantaan, sillä yöaikaa olisi ollut jo varaa hukata ajamiseen. Kuitenkin pari puuttuvaa lajia (mm. rääkkä ja kuhankeittäjä) saivat meidät järkiimme ja lähdimme alkuperäisen suunnitelman mukaisesti Saaren suuntaan.

Saarelta ja matkan varrelta hoidimme mm. metsäviklon, kuhankeittäjän, teeret, kultarinnan, valkoviklon, kurjet (40 parvi Jyrkilässä), keltavästäräkin, närhen ja peltosirkun. Suopöllöjä näkyi muutamia siellä täällä – lajilla on huikea vuosi Parikkalassa. Myös jokunen luhtakerttunen ja pensassirkkalintu löytyi lisää.

Kun saaren perinteiset paikat, joista ei pohjustuksissakaan ollut löytynyt yhtään mitään oli koluttu alkoikin aamu sarastaa ja singahdimme omituisia oikoreittejä, jotka tuottivat mm. käpylintuparven,Tyrjänkoskelle.Tyrjänkosken metsästä löytyivät peukaloinen, punatulkut, puukiipijät, pyy sekä hömötiainen.

Pian olimmekin taas seuraavalla Siikalahtikierroksella, joka tuotti nyt mustapääkerttuhoidon ohella mukavat yllättäjät – harmaapäätikan ja pyrstötiaisperheen. Viimein myös sirittäjä suostui sirittämään pinnalistallemme ja kauan ja monesta paikasta etsimämme fasaani yritti väkisin jäädä automme alle Kaukolassa.

Seuraavaksi suuntasimme Soininmäen metsiin, joista ei pohjustuksissa ollut löytynyt muita parempia lajeja kuin idänuunilintu. Nyt idulin lisäksi löytyi muitakin mukavia lajeja, kun kulorastas, korppi, tiltaltti, palokärki, kuusitiainen, leppälintu sekä tähän aikaan vuodesta äärimmäisen vaikeasti havaittavat kuukkelit löytyivät. Onneksi näiden kuukkeleiden kanssa ollaan jo hyviä kavereita.

Oronmyllyltä löytyi vielä toinen valkoviklo, maassa istuskellut mehiläishaukka sekä tiedossa olleet tilhet, ennen kuin aloitimme matkan kohti etelää. Ajaessamme vielä Parikkalassa tien yli lensi ainoa käpytikkamme. Niinpä Parikkalasta kokosimme yön ja aamun aikana yhteensä 119 lajia, mutta loput olikin hoidettava muualta. (Toki ainakin pulu ja muutama petolintu olisivat löytyneet Parikkalastakin, mutta muutamien lisälajien takia täytyi suunnata etelään.)

Hiirihaukka näkyi ajomatkalla Rautjärvellä, ja kanadanhanhi piti käydä katsomassa matkalla Ruokolahden Laurniemeen. Hannes näyttäytyikin, mutta ei siitä näkynyt kuin puolet päästä sen kököttäessä eräässä saaressa reilun kilometrin päässä. Onneksi näkyi sentään sen verran! Meriharakat ja pikkutyllit näkyivät Laurniemessä, ja matka jatkui.

Imatran Immolanjärveltä oli tarkoitus kuulla rastaskerttunen,joka oli jo oettänyt niin Särkisalmella, Siikalahdella kuin Tarassiinlahdellakin. Onneksi sellainen nyt raksutti kolme kertaa sekunnin pätkän joukkueemme muiden jäsenten päästessä vertaamaan sen syvää raksutusta suoraan vieressä laulaneeseen rytikerttuseen. Molemmille kun nämä lajit ovat melkoisia harvinaisuuksia. Yllätyksenä järveltä löytyi myös alli ja pilkkasiipi!

Imatran ja Joutsenon rajalta löytyi pienellä Harryn joukkueen avustuksella jo kauan paikalla oleskellut pikkukultarinta, joka oli päätetty löytää potulle elikseksi. Aikaa meni runsaasti mutta toinen rallin kannalta aivan yhtä tärkeä laji – pulu – näkyi myös etsinnän aikana. Vihdoin tämä täysin äänetön caligatakin saatiin paremmin näkösälle koko porukalle, ja päätimme lähteä mahdollisimman pian pois sitä häiritsemästä.

Joutsenon Konnunsuolla Mikko kuuli kuusikosta mahdollisen pikkusiepon varoituksen, mutta meiltä muilta se jäi kuulematta. Eikä lintua löytynyt uudelleen. Kivisaaressa näkyi mielettömän kaukana väreilyssä yksinäinen nukkuva lapinsirri ja Kotasaari tuotti uutena lajina ainoastaan meitä vältelleen nuolihaukan. 6 mustavikloa siellä näkyi myös – vähän parempaa olimme paikalta odottaneet.

Lappeenrannan Karhusjärvellä näkyi kalatiirojen seassa 1-2 lapintiiraa. Kaislasella näkyi kaukainen naarasuivelo ja Askolassa ainoaksi ja rallimme viimeiseksi lajiksi näyttäytyi pari tikliä. Askolassa staijailimme pitempäänkin, mutta kahlaajiakaan ei paikalla ollut kuin yksi meriharakka ja pari pikkutylliä.

Viimeisen vartin aikana yritimme vielä löytää ainoata peruslajipuutettamme – töyhtötiaista, mutta eipä löytynyt, vaikka ehdimmekin löytää yhden ihan sopivan näköisen metsän.

Niinpä lopulta lajimääräksemme kertyi 133 lajia – ja HYVIN OLI MENNYT! Mukavaa oli ollut koko ajan, vaikka hieman olimmekin aamuyöllä väsyneitä. Jotenkin jäi sellainen fiilis, että jos vielä töyhtötiainenkin olisi löytynyt, olisi ralli ollut täydellinen – eikä sellaista rallia toivottavasti osu koskaan kohdalle… Ainahan täytyy jäädä parannettavaa!

Loppukuu

Kauan ei hyvin menneen rallin jälkeen ollut lepoaikaa, kun piti taas olla laskentatöissä. Rallia seuraavana päivänä Siikalahdella näkyi kaksikin harmaasorsaa, suokukkoja ja liroja – näistä liro oli ainoastaan yhdellä joukkueella muita ei kellään. Kartoituslaskennat sujuivat ilman yllätyksiä, kuten yleensä. Kartoittaminen on perhanan rankkaa, muttei kovin palkitsevaa.

Vesilintulaskennatkin vaikeutuivat, sillä varsinkin nokikanoilla alkoi olla jo runsaasti poikasia. Niinpä taas alkoi keskikesän työntäyteinen mutta varsin tylsä jakso, sillä harvinaisuuksia ei yleensä ole tarjolla.

Jonkin verran rengastelin vastaan tulleita yölaulajia, mutta varsinkin sirkkalinnut loistivat poissaolollaan. Toki rengastin vain ne linnut, joita sattumalta tuli vastaan, resurssit eivät riittäneet kunnon yöretkelle.

Ensimmäistä kunnon action-tapausta piti odottaa 22. päivään, jolloin puhelin kertoi, että konza oli nähnyt välimerenhaukan Parikkalan Saaren Akanvaaran Tetrisuolla! Parikymmentä minuuttia myöhemmin oli paikalla, mutta haukasta ei enää näkynyt vilaustakaan. Sen parin tunnin aikana, jonka ehdin ennen terveyskeskukselle menoa lintua etsiä, näimme kuitenkin haarahaukan.

Loppukuu menikin taas vuoroin terkkarilla ja Siikalahdella. Havainnot olivat varsin tavanomaisia: valkoselkätikkoja, iduli, valkoposkihanhi, rastaskerttusia, useita kultarintoja…

Töitä enemmän kuin koskaan – Maailman kiireisin toukokuu!

Toukokuu alkoi kuten jo arvata saattaa töiden merkeissä. Heti ensimmäisenä aamuna laskimme kartoituslaskentaa Siikalahdella, vaikka takatalvi olikin. Siikalahden pohjoisosan saariin pääsi juuri ja juuri soutamalla, sillä Sokkiinselkä oli suurelta osin vielä jäässä. Soutaminen aamuöisellä lahdella oli kuitenkin taas ikimuistoista, ja muutamia lintuhavaintojakin kertyi, kun jään reunalla kökötti mm. 8 meriharakan parvi sekä kanadanhanhi. Päivällä lahdella näkyi mm. pikkukuoveja, kivitaskupari, pensastasku, liro ja Särkisalmella näkyi heinätavikoiras. Ehdimmepä Harryn kanssa laskemaan iltapäivällä vesilintulaskennankin, joka tuotti 18 lajia vesilintuja, yllättävimpinä jopa 3/1 harmaasorsaa sekä 3 allia.

2.5. eli synttäripäiväni meni pääosin terveyskeskustöissä, mutta muutamia synttäripäiväpinnoja ehdin pointsaamaan, esim. harmaasorsat ja suopöllön.

3.5. oli taas vesilintulaskennan vuoro. Laskenta ei tuottanut mustalintua kummallisempaa, mutta tornilta näkyi muuttava haarahaukka ja matkan varrella lauloi pohjansirkku. Ensimmäiset pikkulokit, kalatiirat ja haarapääskyt saapuivat päivän aikana.

4.5. aamustaiji ennen puoltapäivää, jolloin piti taas menemän terkkarille staijailimme Hannan kanssa taas tornilla. Muutto oli hiljaista, ja vain kaakkuri ja räystäspääsky kirjattiin vuodenpinnoihin, kunnes plokkasin kotkan saapumasta suoraan meitä kohti. Upea lähes vanha (5kv?) kiljukotka ohitti meidät vain noin 500m etäisyydeltä, kaarteli hetken patotien päällä ja jatkoi pohjoiseen.

5.5. kiertelin luoksemme kylään saapuneiden vanhempieni kanssa Saaren lintupaikoilla lähinnä maisemia katsellen, mutta eihän hyvillä paikoilla voi lintuhavainnoiltakaan välttyä. Kanavalammella näin lyhyesti lintumassojen seassa lennähtäneen mustapyrstökuirin, Tarassiinlahdella muutti pohjansirkku ja näkyi harmaasorsa sekä suokukkoja ja iltapäivällä vielä Siikalahdella mustaviklo sekä päivän toinen mustapyrstökuiri.

Yöllä teimme Hannan kanssa ensimmäisen yölaulaja/huutajalaskennan, jonka tulos ennakoi surkeaa rantakanavuotta, niin vähän kuulimme luhtahuitteja ja –kanoja. Yön paras havainto oli säkkipimeässä huutaen muuttanut meriharakka.

6.5. sopivasti vesilintulaskennan jälkeen puhelimeni hälytti – Lappeenrannan Eväksenjärvellä oli ruskosotka! Ruskosotkahälyäkin suurempi yllätys oli seuraava puhelimeni hälytys, kun Ala-Kojolan Mikko soitti olevansa Parikkalassa, ja kysyvänsä pääseekö kyytiin. Niinpä bongausreissu menikin harvinaisen leppoisasti jutellessa. Lintukin oli Harrylla ja kumppaneilla putkessa saapuessamme pelipaikalle, ja pian olimme jo matkalla takaisin Parikkalaan elistä rikkaampina.

7.5. oli vuorossa kauan jo odotettu Tornien Taisto. Joukkueessamme oli minun ja Hannan lisäksi, Keskitalon Markus, Kuusisalon Ilpo, Hännisen Johannes ja Uotilan Teemu. Myös Lötjösen Matti oli pitkään meitä ansiokkaasti avustamassa. Lajimäärämme kohosi jopa 90 lajiin, joista parhaimpia olivat Siikalahtipinnaksi paukahtanut leveäpyrstökihu, lyhytnokkahanhi, harmaasorsat, fasaani, punajalkaviklo, pari tilhiparvea, vuodaritormäpääskyt ja -kirjosiepot sekä lapinsirkku. Sisämaasarjassa sijoituimme ties monettako kertaa toiseksi – taas Parikkalan Tarassiinlahden jälkeen, jossa havaittiin huikeat 98 lajia.

Loppupäiväkin sujui rattoisasti, kun matkalla opparilla näimme Markukselle kovan valkoselkätikan ja kotipihamme edustalla Simpelejärvessä kellui 8/11 allihaahkan parvi. Iltapäivä menikin sukuloidessa.

8.5. oli kohtuullinen muuttopäivä, kun kotirannasta näkyi reilut 750 muuttavaa hanhea. Lähes kaikki määrittyivät tundrametsähanhiksi, mutta olipa seassa jo ensimmäinen valkoposkihanhiparvikin sekä muutamia tundrahanhia. Merikotkankin näin pihapinnaksi. Koitsanlahdelta bongasimme Lötjösen Matin kanssa Valosen Jussin löytämän 4/5 allihaahkan parven ja illalla ehdin taas vesilintulaskentaan, jonka paras havainto oli 5 punajalkavikloa.

Seuraavien parin (lepo)päivän ainoa lintuhavainto oli kotipihalta nähty muuttava suopöllö.

Eikä mainittavampia havaintoja tullut seuraavissa laskennoissakaan, mutta 12.5. Siikalahdella oli taas oikein mukavaa. Metsähanhia muutti 46 parvessa reilut 2300 mukanaan 10 tundraa ja valkoposkea sekä 7 merimetsoa. Vuodareiksi kuului pari hernekerttua ja näkyi käki, mehiläishaukka, pari nuolihaukkaa sekä paremmat 2kv muuttohaukkanaaras ja niittysuohaukkakoiras. Muuttipa ylitseni todennäköinen arosuohaukkanaaraskin, joka kuitenkin jäi vain todennäköiseksi.

13.5. laskennassa vuodariksi olivat saapuneet satakieli, sirittäjä ja sinirinta ja tornilta näkyi tervapääsky sekä komea aivan vierestä muuttanut 70 punakuirin parvi. Seuraavan päivän merkittävin havainto oli Sounion kuopalta löytynyt kangaskiurupari.

15.5. laskenta tuotti vuodariksi ainoastaan pensaskertun, mutta sadetta nuotiopaikalla pitäessämme saimme tiedon, että tornilta näkyi mustatiira. Sännättyämme paikalle saimme todeta linnun olevan yhä paikalla, ja vesialueella kellui myös 2 Etelä-Karjalan ennätysaikaista vesipääskyäkin ja näimmepä vielä muuttavan merikotkan.

Toinen yölaulajalaskenta oli taas aivan yhtä köyhä kuin ensimmäinenkin, ja 17.5. oli muutenkin yhtä tuskaa. Oli töissä terkkarilla, ja Siikalahdella tapahtui. Ruokatunnilla näimme kyllä Hannan kotipihalta muuttavan pikkukiljukotkan, mutta silti kohtuullisen valkoposkimuuton lomassa muuttaneiden punakaulahanhien nuijaus tuntuu vieläkin pahalta! Ehdin päivän aikana nuijata muutakin, mutta onneksi illalla hoidin Siikalahtipinnaksi pikkusiepon, joten ei päivä kuitenkaan ihan penkin alle mennyt.

Arktikaloma alkaa hyvin

18.5. tarjosi murtuneelle miehelle lisää lääkettä, kun vesilintulaskennassa löysimme Hannan kanssa järisyttävän komean koiraspunapäänarskun! Kun vielä illalla terkkaritöiden jälkeen pääsin suuntaamaan Virolahdelle parin päivän ”lomalle”, alkoi elämä taas hymyillä. Matkalla Ylämaalla näin sponden punajalkahaukan, mutta kuitatessani tästä potulle (Miika Suojarinne), jonka kanssa olin menossa retkeilemään, sain vastaukseksi, että tämä oli juuri nähnyt sponden jalohaikaran. Miehikkälässä bongasin keräkurmitsan vuodariksi ja illalla potun kanssa staijailimme Hurpussa, jossa irtosi vuodariksi huikeita lajeja kuten kyhmyjoutsen, lapintiira, karikukko, haahka jne.

19.5. tarjosikin Hurpussa jo parempaa. Aamusta kuikkamuutto oli kohtalaista, mutta hiipui kuitenkin nopeasti. Valkoposkimuutto jatkuikin sitten hissukseen koko aamun, ja reilut 35000 valkoposkea sekä muutama tuhat sepelhanhea. Heti aamusta mukavana lajina havaitsimme tumman muodon leveäpyrstökihun. Sinihanhityyppinen lumihanhikin ohitti meidät kaukaa, muttei onneksi liian kaukaa. Päivän ihmeellisin havainto oli kuitenkin valkkariparvessa muuttanut lähes täysin albiino meriharakka, jonka tunnistaminen oli käsittämättömän vaikeaa ennen kuin se ylitti meidät täysin plusmiikasta. Väitettiinpä porukassa havaitun myös punakaulahanhen eräässä valkoposkiparvessa, mutta itse en ainakaan nähnyt mitään tarpeeksi punakaulahanhen näköistä vaan vain sepelhanhen, joka oli varsin nigricans-tyylinen valkoisine kylkijuovineen, mutta tähän ei osattu kiinnittää huomiota, kun parvesta etsittiin elistä. Erikoista punakaulahavainnossa oli se, ettei yksikään kokenut havainnoitsija sitä parvessa havainnut, mutta muut kyllä – eli… Muita aamun aikana Hurpussa havaitsemiamme lintuja olivat mm. pari merikihua, harmaahaikara, 100 tundrahanhea, vesipääsky, suopöllö, suosirri, tyllejä ja niemen toisella puolella jo jonkin aikaa majaillut upea koiras kyhmyhaahka.

Päivällä staijailimme Kurkelan tornissa havaiten vain vähän petoja, parempana havaintona ainoastaan haarahaukan. Lintulahden valkoselkätikkojakin piti tietysti käydä katsomassa, olihan naaras syntynyt edelliskesänä Parikkalassa.

Pari tuntia Hurpun leirintäalueella teltassa nukuttuamme suuntasimme taas aamustaijille, joka alkoi varsin hiljaisena. Onnistuinpa mähertämään aamun ainoan haviksenkin, kun kiljuhanhi muutti siinä ainoassa hanhiparvessa, joka meni sinä aikana, kun kävin metsikössä surffipaskalla. Yksi oudon näköinen kanadanhanhimainen valkoposkihanhi nähtiin tämän päivän oudoksi havainnoksi. Muita hiljaisen aamun haviksia olivat ristisorsa, riskilä ja taas suopöllö.

Potun lähdettyä ajamaan Mikkeliä kohti jäin vielä Kurkelaan petostaijiin, ja onneksi jäin sillä plokattuani ensin naarasarosuohaukan vuodariksi Haminasta tuli aivan omituinen rarikotkaviesti, jonka sisältö oli tulkittavissa ainoastaan siten, että meitä kohti oli saapumassa keisarikotka. Porukkaa saapui tornin täydeltä, mutta itse olin tietysti ns. parhailla paikoilla. Staiji oli varsin intensiivistä vaikka osa oli hieman liiankin täpinöissään. Naaraspunajalkahaukka ohitti tornin aivan järisyttävän upeasti, mutta odotukset olivat korkeammalla. Pikkukilju(-/kilju)kotka löytyi eteläiseltä taivaalta kaukaa, mutta sitä ei oikein kukaan kiinnostunut katsomaan. 6 tuntia staijasimme kotkaa odottaen, mutta mitään ei saapunut. Lopulta saimmekin tiedon, että Haminan mystinen viesti oli tarkoittanut kuitenkin näkemäämme pikkukiljukotkaa. Illalla ajoin kotia Parikkalaan.

Potukin saapui hieman yllättäen aamupäivästä Siikalahdelle, jossa oli opastamassa. Punapäänarsku oli edelleen sinnikkäästi paikalla, ja aamulla rastaskerttunenkin oli raksuttanut muutaman säkeen. Päivällä näimme vielä pari lyhytnokkahanhea päivän ainoassa metsuriparvessa. Paras havis tuli kuitenkin työpäivän jälkeen, kun haimme jäätelöt kaupasta. Päätin, että käymme uimarannalla vilkaisemassa olisiko siellä vihdoin minulle pikkutylli vuodariksi. Eipä ollut, mutta terijoensalavista löytyi 2kv koiras kirjokerttu! Meinasipa jäätelöt mennä väärään kurkkuun!

Seuraavana yönä vedimme Potun kanssa yöretken Hannan BirdLife kurssilaisille. Hiljaista oli edelleen, mutta luhtahuittien ja –kanan lisäksi löytyi ensimmäinen ruisrääkkäkin.

22.5. kiersimme aamuvarhain potun kanssa Saaren lintupaikkoja. Mikkolanniemestä löytyi tylli ja muutama kanadanhanhi, Tarassiinlahdella näkyi harmaahaikara ja 2 paria lapasotkia ja kuului rastaskerttunen sekä fasaani. Päivällä Siikalahdella muutti 7000 valkoposkihanhea sekä 550 sepelhanhea sekä mm. kolme tylliä. Iltapuolella laskimme vielä vesilinnutkin, joten taas oli ollut aika pitkä päivä.

Seuraavien päivien vuodenpinnoja olivat viitakerttunen, kultarinta, lapinsirri, rytikerttunen, luhtakerttunen, kehrääjä, pensassirkkalintu, kuhankeittäjä ja käenpiika, eli kesä oli tullut. Bongasinpa Hannan kurssinsa kanssa löytämän idänuunilinnun Soininmäestä ja pähkinähakit Punkaharjun metlalta, jossa näin myös nokkavarpusen.

Lieksan lintukurssi

27.5. oli minun vuoro lähteä BirdLifen kurssin pitoon Lieksan Kitsiin. Kurssin aiheena olivat suo- ja metsälinnut ja retkikohteina Lieksan upeat vanhat metsät sekä Patvinsuon huikeat suomaisemat. Lähdin ajamaan pohjoista kohti puoliltapäivin, joten minulla oli juuri ja juuri aikaa tehdä muutamia tarkkaan harkittuja pysähdyksiä matkalla. Niinpä löysinkin heti ensimmäisellä pysähdykselläni Akavaaran Tetrisuolta 3+9 keräkurmitsaa. Toisen pysähdykseni suoritin Tohmajärven Rantakylässä, josta löytyi valkoposkihanhen lisäksi kuvauksellinen pikkujoutsen.

Iltapäivällä pääsin perille Kitsiin, jossa kurssilaiset olivatkin kaikki jo paikalla. Kuudelta aloitimme kurssin ensin tutustumalla toisiimme, ja pian jo opiskelimme tyypillisten suo- ja metsälintujen lajintuntemusta.

28.5. aamuviideltä suuntasimme kurssilaisten kanssa Autiovaaraan, jossa kävelimme upeassa metsässä muutaman kilometrin lenkin kuullen pari pikkusieppoa ja peukaloisen sekä runsaasti tavallisia metsälintuja, joiden kaikkien laulu toivon mukaan tuli kurssilaisille tutuksi. Autiovaarasta jatkoimme Patvinsuon susilenkille. Lintutornille oli neljän kilometrin matka, jolla havaitsimme useita pikkukuoveja ja kapustarintoja, mutta monet pienemmät linnut olivat kavahtaneet hurjaksi yltynyttä tuulta. Tornilla näimme kuitenkin joitakin tavallisia kahlaajia sekä mm. metsähanhia, kanadanhanhen, uiveloita, keltavästäräkkejä, järripeippoja sekä pikkukäpylintuja. Paluumatkalla näimme vielä kyykäärmeen sekä nuolihaukan, ja pian olimmekin päivälevolla Kitsin Lomatuvilla. Illalla tuuli yltyi niin kovaksi, että kämpiltämme katkesi sähkötkin, mutta onneksi päivän opiskelutkin saatiin suoritettua ja saunan jälkeen porukka pääsi varhain nukkumaan.

Toisena kurssiaamuna suuntasimme Hemminvaaran metsiin. Itse olin retkeillyt koko yön löytäen muutamia idänuunilintuja, mutta kurssilaisten kanssa päästyämme Hemminvaaraan oli tuuli taas yltynyt todella rajuksi. Onneksi saimme vielä idänuunilinnunkin ääneen ja jopa hienosti näkyville. Monia tavallisia lajejakin onneksi löysimme aina yhden kutakin, vaikka tiesimme metsissä niitä olevan lisää. Tuuli kuitenkin piti valtaosan linnuista piilossa. Puoliltapäivin päätöspalaverin ja mm. kurssilla havaittujen lajien laskun (70) jälkeen kurssi olikin pulkassa, ja saatoin itsekin aloittaa paluumatkan kohti Parikkalaa. Paluumatkalla havainnot jäivät Tetrisuolla vielä taapertaneisiin 4 keräkurmitsaan.

Kuun viimeisinä päivinä löytyi se kaivattu pikkutylli vuodariksi, kuten myös tavallisista yölaulajista viimeinen eli viitasirkkalintukin. Imatran ja Joutsenon rajalta kävin vielä hoitelemassa pikkukultarinnan kuukausipinnaksi, ja sitten olikin jo aika aloittaa lähes yhtä työntäyteinen kesäkuu.