. . Lintuharrastajan päiväkirja Birders diary . .

Syyskuu – Laskentoja ja viimein Hailuodon ralli

Syyskuun alku sujui rauhallisesti enkä ehtinyt retkeillä juuri muuta kuin pakolliset laskennat. 3.9. Mikkelistä kaukalopalloturnauksesta Imatraa kohti ajaessani, näin myöhäisen kehrääjän perhospyynnissä Savitaipaleella.

Laskennat olivat varsin hankalia, sillä elokuun viimeisenä päivänä Siikalahdelle saapunut merikotka aiheutti sen, että suurin osa sorsista oli piilossa ruovikoissa ja kotkan noustessa siivilleen se aiheutti vesilintujen keskuudessa armottoman paniikin, jolloin laskennat menivät aivan sekaisin. Onneksi joka kerta homma saatiin kuitenkin hyvin hoidettua. Saaren laskentoja puolestaan häiritsivät metsästäjät, joita souteli järvillä. Niinpä linnut olivat todella vähissä. Parempia haviksia olivat Siikalahdella kuun loppuun saakka viihtyneet mustakurkku-uikkunuorukainen sekä muutamat harmaasorsat. Näinpä yhden laskennan aikana useita luhtakanoja sekä yhden nuoren luhtahuitin. Sekä Siikalahdella että Saarella tuli tietysti havaintoja muuttomatkalaisista kuten lapinkirvisistä, pohjansirkuista, sinirinnoista, ampuhaukoista jne.

4.9. kävimme laskentojen päätteeksi Joutsenon Konnunsuolla bongaamassa sieltä jo edellisenä päivänä löytyneen tundraviklan. Olikin mukava nähdä tämä lintu nyt paljon paremmin kuin edellissyksynä Luumäellä.

Hanna kävi viettämässä perinteisestä lintumaalareiden viikonloppua Hangossa, jossa riitti jonkin verran myös kuvattavaa. Kuvia tuli pääasiassa lentävistä linnuista mutta samalla reissulla myös Helsingin YKP:lla jo jonkin aikaa viihtyneestä heinäkurpasta.

Itse kiertelin Siikalahdella runsaasti myös taigauunilintuatrappia soitellen, sillä näitä pieniä vihreitä tuntui olevan mukavasti idässäkin, vaan eipä tärpännyt. Kuun puolivälin jälkeisenä viikonloppuna retkeilin yötä-päivää aivan niska limassa, kun Hanna oli Tartossa seminaarireissulla. Lauantaina revitimme Matin kanssa, mutta parhaaksi havainnoksi jäi autoon törmännyt supikoira, josta otin kosketuspinnankin. Harrykin saapui retkiseuraksi sunnuntaiksi, mutta silti emme löytäneet mitään ihmeellisempää.

Hailuodon rallireissu

Perjantaina 23.9. koitti kauan odotettu päivä, jolloin yhdentoista aikaan aamupäivällä lopetin työpäiväni ja suuntasin kotiin pakkaamaan viimeisetkin reissutavarat. Kohta Nyströmin Harry saapui pihallemme, siirsimme hänen tavarat autooni ja pian olimme matkalla kohti Varkautta. Varkauteen ajoimme poikkeuksellisesti Juvan kautta, sillä Harryn kanssa matkanteko oli sen verran hulvatonta, että onnistuimme ajamaan Rantasalmen risteyksen ohi. Varkaudessa Potu eli Suojarinteen Miika jo odotteli meitä. Söimme Warkauden Portissa seisovasta pöydästä varsin kuivakkaan aterian, toivoen hartaasti, ettei viereisessä pöydässä istunut Apulannan Toni jäisi reissumme parhaimmaksi havikseksi.

Matka jatkui reippaasti aina tutuille retkeilyseuduille saakka. Soitettuani Pirkalle, joka oli matkalla Kemijärveltä vahvistamaan rallijoukkuettamme, selvisi, että tämä oli hieman vaiheessa. Niinpä ehdimme käydä pikakäynnin Liminganlahdella Virkkulan tornilla, ennen kuin jatkoimme kohti Oulua. Pikaretken myötä aikataulut osuivatkin niin täydellisesti kohdilleen, että lopulta osuimme Pirkan kanssa peräkkäisiksi autoiksi Kaakkurin liittymässä!

Kävimme pikakäynnillä toisen veljeni Rikun luona, jossa saimme nauttia hyvän iltapalan ja jonne Pirkka jätti autonsa. Iltayhdeksältä meillä olikin jo kiire Hailuodon lautalle.

Lautalla törmäsimme sovitusti Ala-Kojolan Mikon joukkueeseen, ja Mikko olikin ystävällisesti hankkinut meille laadukkaan Hailuodon kartan. Niinpä emme tällä kertaa olisi saaressa yhtä eksyksissä kuin edellissyksynä olimme välillä olleet.

Majapaikaksemme olimme varanneet 50 euron mökin Ranta-Sumpusta, jonka ravintolasta löysimme pari muuta joukkuetta nesteytystä suorittamasta. Hetken jaksoimme vaihdella kuulumisia ennen kuin kaikki joukkueet totesivat, että oli aika lähteä aatuutilulla.

Joukkueemme heräsi ”pirteänä” puoli kuudelta ja jo kuudelta olimme etsimässä tietä kohti Keskiniemeä. Oikea tie löytyikin parin erehdyksen jälkeen ja onneksemme tie oli kuiva ja hyväkuntoinen, joten vaaraa kiinni jäämisestä ei juuri ollut. Edellissyksynähän olimme tukkineet tien kaikilta joukkueilta pikkukiurubongauspaikalle!

Keskiniemeen kävelimme puolisen tuntia, ja pääsimme perille juuri parahiksi rallin alkamisaikaan eli seitsemäksi. Alkuun kävelimme rantaan staijaamaan, mutta merellä ei juuri ollut liikettä. Niinpä rallin aloituslajit olivat varsin vaatimattomia: kelta- ja pajusirkkuja, telkkiä, urpiaisia, kalalokkeja ym. Mantereen yllä ei näkynyt paljon pikkulintuliikehdintääkään, mitä nyt molemmat tavalliset käpylintuparvet lentelivät äännellen reunametsän yllä, niinpä päätimme koluta rantaa välillä merelle tuijottaen. Tällä tavoin irtosikin parempiakin lajeja kuten: merikotka, selkälokki, kuikka, mustalintuja, 4 nuorta pikkulokkia, pyrstötiaisia, kivitasku, suosirrejä, tyllejä sekä viimein myös pulmussirri.

Käveltyämme takaisin autollemme rantoja pitkin, ajoimme metsäteitä pointsaten tavallisia metsälintuja ja yrittäen parempia, kunnes parkkeerasimme ja kävelimme taas rantaa Virpiniemen paikkeilla. Pikavisiitti rannassa olikin tuloksellinen, sillä kapustarintojen lisäksi löytyi suosirriparvi, jossa oli mukana kolmen pulmussirrin lisäksi myös kolme isosirriä.

Seuraavaksi ajoimme Marjaniemeen, jossa oli varsin tuulista ja tyhjää. Mereltä irtosi pinnalistalle ainoastaan pilkkasiipi ja pihlajikossa vilahti kuitenkin phyllari, joka jäi tiltaltti/pajulinnuksi.

Kirkonkylällä löytyi erään maatilan vierestä langalta pari turkinkyyhkyä ja seuraava pysäys Pölläntien varressa toi listalle myös varpusen ja kottaraisen.

Ojakylänlahdella pointsasimme tavalliset vesilinnut. Parempaakin olisi kuulemma ollut tarjolla ainakin heinätavin muodossa, mutta me emme ko. lajia löytäneet. Haarapääskyjä sen sijaan kierteli taivaalla pikkuparvina.

Pöllässä meri ei tuottanut uusia lajeja, mutta taivaalta löytyi seitsemän hanhen parvi, joka näytti alkuun merihanhiparvelta, pitkään merihanhien ja metsähanhien sekaparvelta, kunnes lopulta emme enää olleet varmoja muusta kuin, että kyllä siinä ainakin metsähanhia oli. Onneksi purussa selvisi, että paremmalla hollilla ollut Finnaturen joukkue oli nähnyt saman parven ja määrittänyt ne kaikki metsureiksi. Harmi vain, että Finnaturen porukka, joka seisoi Kuivasäikällä meidän ollessamme Pöllässä, havaitsi tuolloin myös taigauunilinnun, josta olimme siis vain minuutin ajon päässä. Linnusta tiedon saatuamme, olimme kuitenkin jo matkalla kohti Järventakustan peltoja, emmekä vaivautuneet lintua bongaamaan, sillä jo viestistä kävi ilmi, ettei koko Finnaturen porukkakaan ollut lintua nähnyt.

Matkalla pelloille näkyi ensimmäinen ampuhaukka ja toinen näkyi itse pelloilla, joilta löytyi myös runsaasti kurkia, tuulihaukka, tilhiparvi, kottaraisparvi sekä isolepinkäinen.

Kirkkosalmi lupasi hyvää jo ennen kuin olimme päässeet sillalle asti, sillä seulomastamme tiaisparvesta löytyi puukiipijä. Sillalla pinnoihin kirjautuivat nokikanojen lisäksi lapa- ja harmaasorsat sekä sinisuohaukkanuorukainen. Tornilla staijailimme puolisen tuntia ja koko ajan tapahtui: petoja oli mukavasti ilmassa. Varpuhaukkoja näkyi parikin kappaletta, vanha merikotka säikytteli kurkia lentoon, komean muuttohaukan ja kanahaukkanaaraan rundailut toivat mukavia pinnalisäyksiä listallemme kuten myös koirasteeren pyrähdys takametsässä.

Pitkä ajo Rautalettoon pelotti, sillä aikaa saattaisi mennä hukkaan. Käveltyämme jonkin aikaa Rautaleton metsissä, pelkomme meinasivat osoittautua todeksi. Onneksi sentään metsäkirvinen löytyi, joten aivan tyhjin käsine ei meidän tarvinnut lähteä takaisin mantereelle päin. Taas olimme nähneet vilauksen uunilintulajista, josta emme saaneet mitään irti.

Kaarannokalle kävelimme myös pelko puserossa. Mutta pellon takaa ojasta metsän siimekseen singahtanut harmaahaikara, nosti mielialaa rutkasti! Sinisuohaukka on harvoin rallissa harmittanut niin paljon nyt – ruskiskin olisi ollut pinna! Jänkäkurppakomppauskaan ei tuottanut tulosta. Kapustarintaparvikin oli inhottavan lajipuhdas. Mustaviklo kuitenkin pärähti lentoon pinnan arvoisesti. Pirkka kaivoi tornista suuren parvet uiveloita ja nuori muuttohaukka sekä esiaikuinen merikotka näyttäytyivät komeasti, joten Kaarannokka oli kuitenkin ollut taas käymisen arvoinen.

Viimeinen paikka, johon vielä ehdimme, oli tietysti Pökönnokka. Vaikka tiesimme, että muut joukkueet olivat jo nokan kolunneet ja varmasti ajaneet osan linnuista pois, pakkohan sinne oli mennä. Olihan tiedotukseen tullut mustatiiralajikin paikalta vain hetkeä aiemmin. Nokalle tarvottuamme löytyi mereltä runsaasti pikkulokkeja. Kiuruja pomppasi lentoon edestämme odotetun pinnan arvoisesti. Mereltä löytyi myös härkälintu ja rannasta suokukko, joka jäi meidän viimeiseksi lajiksemme. Yritys oli tämänkin jälkeen kovaa, mutta mereltä ei löytynyt edes allia tai kaakkuria. Niinpä lajisaldomme osoitti täsmälleen samaa lukemaa kuin edellissyksynäkin eli 82 lajia. Silti ralli oli mennyt tällä kertaa PALJON paremmin!

Lopulta tällä 82 lajilla irtosi joukkueellemme Itämaan tietäjät neljäs sija eikä hopeakaan karannut kuin parin lajin päähän. Muutamat harmittavat peruslajipuutteet (musta- ja kulorastas, kuusitiainen jne.) osoittautuivat taas parin sijan arvoisiksi. Ja olinhan itse havainnut rallin aikana yhdessä Potun kanssa tik-sirkun, Harryn kanssa kulorastaan ja yksinäni lehtokurpan, joilla olisi jo irronnut hopeaa. No, ensi vuonna täytyy taas tulla yrittämään – ainakin rallistrategiaa voi kartan myötä hioa hieman jo etukäteen.

Rallin purkua odoteltiin jonkin aikaa alkavaksi, mutta kun se viimein alkoi, se sujui mukavan ripeästi. Yhteislajimäärä kohosi reiluun sataan, mutta taigauunilinnun ja mustatiiralajin lisäksi ei muita harvinaisuuksia ollut havaittu. Purun jälkeen kiirehdimme lauttarantaan, josta pääsimme 21.30 lautalla matkaan kohti Oulunsaloa.

Heitimme Pirkan Metelinkankaalle Rikun luokse, josta Pirkka lähti lähes saman tien ajamaan kohti Kemijärveä. Me muut suuntasimme etelään ja kohti Siikajoen Tauvon rengastusasemaa. Olimme sopineet Tynjälän Matin (Tauvon asemanhoitaja) kanssa, että saisimme majoittua Tauvossa, jossa Mattikin perheineen sattumoisin oli. Saavuimme Tauvon Hietapakalle ennen ilta yhtätoista ja parkkeerattuamme kuulimme komeaa viirupöllön haukahtelua!

Asemalla helmipöllöatrappi oli soimassa, mutta juuri ohimenneen sateen takia pöllöt eivät olleet liikenteessä. Ainoastaan yksi pöllö kävi pyörähtämässä aseman yllä, mutta verkkoon saakka se ei osunut.

Tynjälät olivat lämmittäneet saunan ja olikin mukava päästä rankan päivän päätteeksi löylyjen jälkeen nukkumaan.

Aamulla heräsimme pirteinä varpuspöllönauhan soidessa pihalla. Kiivetessäni tarkistamaan Ulkonokan vesitilannetta, huomasinkin petoverkossa roikkuvan pienen mytyn, joka lähemmässä tarkastelussa osoittautui varpuspöllöksi. Oli mukava kiikuttaa tämä minipöllö Harryn ja Potun ihmeteltäväksi.

Kiersimme ensimmäisen verkkokierroksen Matin johdolla, sillä verkkolinjat olivat sitten viime käynnin hieman eläneet. Ensimmäinen kierros oli oikein lupaava, sillä 11 pajusirkun lisäksi verkossa kiikkui muutamia tali- ja hömötiaisia, punarintoja, mustarastas sekä keltasirkku.

Pari seuraavaa rundia teimme keskenämme ja Potu ja Harrykin pääsivät harjoittelemaan lintujen irrottamista verkosta. Kierrokset tuottivat lisää pajusirkkuja, punarintoja sekä tinttejä, mutta myös puukiipijän, hippiäisiä sekä vihervarpusia. Kuulimme myös ylitsemme muuttaneen tik-sirkun.

Pian otimme kuitenkin suunnan Ulkonokalle, jossa suoritimme laskennan. Kiersimme muutaman tunnin ajan Ulkonokkaa havaiten mm. 13 kyhmyjoutsenta, muuttohaukan, 170 suosirriä, 10 tylliä, pulmussirrin, mustaviklon, tundrakurmitsan, isolepinkäisen sekä ruskosuohaukan.

Asemalle päästyämme pakkasimme, kiittelimme ja hyvästelimme Tynjälät ja otimme suunnan kohti Kaasaa ja Haikarannokkaa, joista olin suunnitellut, että yrittäisimme löytää taigauunilintua. Olin kyllä tietoinen, että ainakin pari harrastajaporukkaa oli jo aamun aikana paikoilla tuloksetta käynyt, mutta pakkohan se oli yrittää.

Ajaessamme Itä-Tauvon tietä huomasimme edessämme tiellä pari kanalintua. Huudettuamme Potun kanssa stereona, että: ”Riekkoja”, oli pari sekuntia hiljaista. Ensin huomasimme, että lintuja oli todella paljon – 14 kappaletta; ja sitten takapenkiltä alkoi kuulua riekkomaista naurua… Harry oli saanut eliksen!

Tämä kaikki yllättänyt tilanne sekoitti Harryn pään lisäksi myös meikäläisen pään, joten kohta huomasimme, ettemme olleetkaan kääntyneet Kaasan suuntaan vaan olimme jo ajaneet Raahen tielle. Pikainen kartan vilkaisu osoitti, että meidän kannattaisi lähteä kotimatkalle Raahen kautta, joten päätin, että menisimme matkan varrella yrittämään ”inoa” Yrjänästä.

Yrjänään päästyämme pysähdyimme, kun kuulimme liikkuvan auton avoimista ikkunoista ensimmäisen kerran tiaisten ääntä. Laitoin atrapin päälle (siis CD:ltä taigauunilinnun kutsuääntä) ja nousimme ulos seulomaan tiaisia. Eipä aikaakaan, kun metsästä kuului inon vastaus. Oli mahtavaa todeta, että kyllä se ääni ihan oikeasti kuului puiden latvuksista eikä CD:ltä! Ino äänteli toistakymmentä kertaa ja me yritimme löytää sitä lehvistöstä. Yhtäkkiä ääntä ei enää kuulunutkaan vaan lintu oli jatkanut tiaisparven mukana ylitsemme. Potu ja varsinkin Harry ajattelivat jo, että taasko tässä kävi näin, mutta minä yritin piristää ilmapiiriä sanomalla:” No etsitään toinen”.

Ajoimme muutamia satoja metrejä eteenpäin, kunnes kuulimme taas tiaisparven mutta tällä kertaa ei mitään lintuja saapunut atrapille. Sen sijaan kolmas pysäys näytti heti lupaavalta, kun tali-, sini- ja hömötiaisten lisäksi atrapille saapui heti töyhtötiaisiakin. Kohta huomasinkin uunilinnun erään koivun latvuksesta – ja siinä se oli! Taigauunilintu tuli atrapin houkuttelemana aivan automme yläpuolelle koivun latvaan ihailtavaksi! Tunnelma oli loistava! Harrylle tämän jo soikin! Vaikka hän Harry Hanhi onkin, oli tämä laji jo häntä ”hieman” kiertänyt. Harrylle siis toinen elis puoleen tuntiin ja Potu kuittasi inosta myös eliksen.

Saatoimme siis Yrjänästä lähteä hyvin mielin pitkälle kotimatkalle kohti itää.

Yhteensä havaitsimme reissullamme 100 lajia. Kilometrejä tuli perjantaiaamupäivä yhdentoista ja sunnuntai-ilta yhdentoista välillä rapiat 1300. Ja tästä Harry vielä jatkoi Lappeenrantaan. Silti kaikki olimme jo maanantaiaamulla töissä!

Kuun viimeiset päivät menivät taas töissä. Parit laskennatkin ehdin tehdä, mutta havainnot olivat varsin tavanomaisia. Ehdimmepä käydä Helsingissäkin pikaisesti, kun olimme jo varhain hankkineet liput Dream Theaterin keikalle. 29.9. Siikalahden laskenta tuotti jo muutamia arktisempiakin havaintoja, kun sinisorsamassoissa kellui muutama lapasotka ja lahdelle saapui pienet parvet tundra- ja valkoposkihanhia.