Lokakuu 2005
Lokakuu – Maastokiireet helpottavat – vihdoin
Maastokiireet helpottivat lokakuun aikana. Toki alkukuusta tein vielä Siikalahden vesilintulaskentoja pari kertaa viikossa, mutta loppukuusta lintujen vähennyttyä reilusti ei lintuja enää tarvinnut laskea kuin kerran viikossa. Saarella kävin parin viikon välein, mutta siellä linnut olivat todella vähissä. Aikaa meni kuitenkin myös kesän kartoituslaskentojen koonnissa ja vesilintulaskentojen taulukoinnissa.
Kuun pari ensimmäistä laskentaa Siikalahdella olivat varsin hyviä, sillä vielä monipuolisen vesilinnuston, johon sisältyi lapasotkia ja jopa harmaasorsa, näin myös Siikalahtivuodareiksi pohjantikan sekä pari isokäpylintua. Valkoposkihanhiparvia näkyi myös matkaamassa jo pitkään puhaltaneesta etelätuulesta huolimatta.
Kävinkin vapaa-aikoinani staijaamassa arktista muuttoa lähinnä Parikkalan Tähtiniemessä, mutta muutto pysyi etelätuulen takia todella vaisuna. Hanhia tietysti näkyi pikkuparvia päivittäin ja muuttohaukkakin tuli nähtyä, mutta paljon parempaa odotettiin.
Vesilinnutkin odottelivat kuun puolivälissä parempia muuttosäitä, vaikka sama lähes vanha merikotka oli yhä niitä hätistelemässä Siikalahdella. Pikkujoutsenparvikin laskeutui muuttokeliin tympääntyneenä lahdelle rikastuttamaan laskentalajistoa.
Viimein 16.10. tuuli kääntyi ja kaikki kynnelle kykenevät lintuharrastajat miehittivät Itä-Suomen staijipaikkoja, sillä oli odotettavissa paras muuttopäivä vuosiin. Me raahauduimme Hannan kanssa Punkaharjun Hirvikoskelle todella lämpimästi pukeutuneina, ja kaikki vaatteet olivatkin tarpeen, sillä Saimaalta ei puhaltanutkaan luvattu kevyt pohjoistuuli vaan puuskittainen lähes myrskyisä jäinen viima.
Aamusta muutto oli todella vaisua, joten staiji oli varsin kurjaa. Pikkuhiljaa hanhiparvia alkoi näkyä horisontissa, mutta valtaosa parvista meni “räkänä” todella kaukana. Muualta kuulimme, että hanhimuutto oli todella räjähtänyt ja että kuikkalintuja oli myös runsaasti liikenteessä. Niinpä päätimme sinnikkäästi jatkaa staijia, vaikka olimmekin jo aivan jäässä.
Onneksi yhden aikaan päivällä saapui pelastaja Lintutiedotus -viestin muodossa: “Punakaulahanhi Parikkala Tarnala Kuposenmäen alla paikallisena 4000 valkoposkihanhen kera”. Jätimme hyisen Hirvikosken varsin mielellämme ja paahdoimme varsin vauhdikkaasti Saarelle bongaamaan.
Pääsimme Kuposenmäelle vajaassa puolessa tunnissa ja kiivettyämme mäelle saatoimme todeta tilanteen mahdottomuuden – 4000 valkoposkea laidunsi mäen alapuolen pelloilla osin katveessa ja punakaulaa ei ollut nähty sitten tiedotusviestin.
Yritimme löytää punakaulahanhea pelloilla laiduntavien valkoposkien joukosta, mutta turhaan. Noin puolen tunnin yrityksen jälkeen hanhet säikähtivät ja ne kaikki nousivat lentoon, jolloin onnistuin ihme kyllä löytää punakaulan massoista ja Hannakin ehti nähdä linnun ennen kuin se taas laskeutui valkoposkimassojen sekaan katveeseen.
Seuraavaan pariin tuntiin punakaulaa ei taas nähty, mutta Kuposenmäen yli virtasi upea hanhimuutto! Valkoposkia, sepelhanhia ja joitakin tunda- ja metsähahia meni tuhansittain jatkuvasti. Komeita pikkujoutsenparviakin matkasi haukkuen ylitsemme.
Pari kertaa paikalliset hanhet olivat säikähtäneet jotakin ja nousseet ilmaan, mutta ihmeeksemme niistä vain kourallinen oli lähtenyt muutolle, kunnes hieman ennen neljää ne taas nousivat siivilleen ja ainakin muutama sata valkoposkea lähti muutolle kohti etelää – ja tällä kertaa punakaulahanhi oli päättänyt lähteä niiden mukaan. Niinpä kaukaisemmista bongareista ainoastaan kymenlaaksolaiset ehtivät nähdä sen.
Hanhimuutto jatkui huikeana pimeään saakka ja vielä sen jälkeenkin koko yön! Illasta valtaosa parvista oli tundrahanhia, mutta yhä muutti myös valkoposki- ja sepelhanhia.
Lopulta mekin olimme nähneet Hannan kanssa päivän aikana lähes 50000 muuttavaa hanhea, 168 pikkujoutsenta, pari merikotkaa sekä saaneet viimein elikseksi punakaulahanhen.
Kaikki muutto tuntui menneen tuona yhtenä lokakuun puolivälin päivänä. Siikalahtikin oli lähes tyhjentynyt, joten pari päivää saatoin hyvin mielin kerätä voimia tulevaa Liettuan rallireissua varten. 19.10. laskettuani ruokatunnilla Siikalahden vähäiset vesilinnut ja lopetettuani työni terveyskeskuksella lähdin kohti Helsinkiä, josta matkasimme yhdessä Matti Lötjösen, Jari Kontiokorven (Konza) ja Esko Veijalaisen kanssa Tallinnan kautta Liettuaan Kuurin meren äärille retkeilemään, pohjustamaan ja rallaamaan!
Liettua Kuurin pinnarallireissu 19.-23.10. 2005
Pitkälle ajomatkalle
19.10. lähdin matkaan kahden jälkeen, kun oli saanut työpäiväni päätökseen. Ajelin kertaakaan pysähtymättä suoraan Helsinkiin ja Lötjösen Matin luokse, jossa parkkipaikalle saapui lähes heti perään myös Veijalaisen Esko ja Kontiokorven Jari, jotka olivat joutuneet toimittamaan muutamia asioita päivän aikana Etelä-Suomessa.
Käytyämme pikalounaalla läheisessä roskaruokalassa, otimme suunnan kohti satamaa, josta Nordic Jetin lauttamme lähti kohti Tallinnaa klo 19.30.
Tallinnassa laitoimme tankin täyteen ja matka jatkui… Esko ja Matti ajoivat koko yön halki Viron, Latvian ja Liettuan aina Kuurinkynnäälle saakka, jonne rantauduimme Klaipedasta 6.30 lähteneellä lautalla.
Staijia Kuurin kynnäällä
Kuurinkynnäällä suuntasimme suoraan Juodkranten itärannalle. Matkan varrella teimme ensimmäisen merkittävän havainnon, kun villisikaperhe ylitti tien edessämme. Rannalle päästyämme pystytimme teltan, jonne urhoolliset kuskimme kapusivat ansaitsemilleen aamu-unille. Me puolestaan Konzan kanssa aloimme heti havainnoinnin, vaikka olikin vielä pilkkopimeää ja näytti siltä, että aamun valkeneminen veisi aikaa, sillä maisemaa verhosi varsin sankka sumu.
Haviksia alkoi heti tulla aivan mukavasti, minulla alkoi paukkua Liettuapinnatkin, sillä aiemmin olin ollut Liettuassa vain kerran Pääsiäisenä 2001. Urpiaisia, vihervarpusia, pyrstötiaisia, peippolintuja ja kottaraisia oli ensimmäisen valoisan tunnin (8-9) aikana jonkin verran liikkeellä, mutta meno oli kuitenkin niin vaisua, että Konzakin päätti siirtyä tunnin torkuille. Niinpä jäin havainnoimaan vaisua muuttoa yksin, itse kun oli päättänyt, että nukkua ehtii talvellakin.
Eipä muutto vielä tunnissa kiihtynyt, mutta pari mukavaa havaintoa kirjautui havikseen, kun rannalla piipersi kaksi pulmussirriä, mereltä löytyi pohjoiseen matkannut sinisuohaukka ja parin tukkasotkan seurassa muutti koiras punasotka.
Paikallisena merellä näkyi kaakkureita, kuikkia, pilkkasiipiä, jokunen mustalintu ja alli, silkkiuikkuja, pari härkälintua, 5 mustakurkku-uikkua ja jonkin verran pikkulokkeja, joten kyllä katseltavaa riitti.
Kun Konza könysi tunnin uniltaan takaisin dyynille, muutto vilkastui hetkessä, ja kun hetkeä myöhemmin myös Matti ja Esko heräsivät, oli muutto jo oikein vilkasta: seuraavaan kolmeen tuntiin menikin mm. 10 pikkujoutsenta, 22 ruokkia, 32 varpushaukkaa, 63 sepel- ja 11 uuttukyyhkyä jne. Pikkulintumuutto oli kuitenkin vielä huomattavasti kovempaa, sillä mm. reilut 3000 peippolintua, 1740 viherpeippoa, 382 vihervapusta, 111 hemppoa, yli 5000 määrittämätöntä pikkulintua ja yli 200 varista ja 2500 kottaraista muutti ylitsemme mukanaan myös parempia lajeja kuten: kiuru, 22 kangaskiurua, 2 tunturikiurua, 12 tilheä, haarapääsky, 2 nokkavarpusta ja pikkukäpylintu. Paras tuuri oli kuitenkin minulla: Eskon ollessa aamupalalla kävin minäkin ensimmäistä kertaa alhaalla hörppäämässä jotain ja tällöin ylitsemme muutti äännellen keltahemppo. Lähdin saman tien kävelemään takaisin dyynille jatkamaan staijia jolloin Matti ja Konza lähtivät vuorostaan aamupalalle. Enpä ehtinyt olla kuin pari minuuttia yksin dyynin laella staijaamassa, kun vierestäni kuului kova, kirkas zi…zi…zi. Huomasin minut ohittaneen västäräkkilinnun heti ja, kun sain sen kiikareihin, oli lintu helppo tunnistaa virtavästäräkiksi. Valitettavasti lintu meni niin matalalla dyynin laen vieressä ja vieläpä vauhdilla, ettei ollut toivoakaan huutaa muille linnusta.
Klo 12.45 lopetimme staijin, sillä pikkulintujen meno oli jo lähes täysin hiipunut. Suuntasimme kaupan kautta Nidaan aurinkokellomäelle petostaijiin, jota teimmekin upeassa dyynimaisemassa klo 14.00-16.30 välisen ajan pensaan suojatessa meitä navakalta lounaistuulelta. Varpushaukkojen (30) lisäksi menikin ampuhaukka, jokunen kangaskiuru sekä yllättäen pohjoiseen paineli 28 hiirihaukkaa ja 16 piekanaa sekä sinisuohaukka. Myös merikotka suoritti komean ohilennon, joten aika kului leppoisasti, vaikka väsy alkoikin jo painaa.
Palasimme Juodkranteen, josta varasimme halvan mutta varsin mukavan hotellihuoneen (Gintaros 80 Litiä), jossa nukuimme puolentoista tunnin päiväunet ennen kuin kävelimme läheiseen ravintolaan, jossa söimme ja vietimme ilta yhdessä Krister Castrénin ja Pertti Uusivuoren joukkueiden kanssa. Olikin todella mukavaa tutustua moniin lintuharrastajiin, jotka olivat aiemmin tuttuja vain nimeltä.
Lopulta pääsimme kuitenkin nukkumaankin, sillä meillä oli ollut melko rankka reissun alku!
Pohjustuspäivä
21.10. heräsimme varhain (6.45) ja kiiruhdimme lautalle, joka lähti kuitenkin vasta puolen tunnin odotuksen jälkeen 8.15. Nyt oli vuorossa rallin pohjustuspäivä, sillä Kuurinkynnäs ei kuulunut rallialueeseen.
Ensimmäiset keltahempot löytyivät aamun ensimmäisiksi mainittaviksi havainnoiksi varsin pian ja hieman myöhemmin oli myös mustaleppälintu pohjustettuna. Eräältä mullokselta moottoritien varressa löytyi mm. 1+12 peltopyytä, 6 uuttukyyhkyä, isolepinkäinen sekä töyhtöhyyppiä ja kapustarintoja. Alku oli siis ollut hyvä, mutta paljon parempaa pohjustustyötä oli luvassa!
Sattumalta löysimme pienen lutakon, joka osoittautui aivan mielettömän hyväksi! Tavallisten vesiäisten lisäksi löysimme 4 pikku-uikkua sekä 10 punasotkaa, ja kun lähiruovikosta nousi lentoon vielä 10 viiksitimalin parvi ja niityltä pölähti lentoon 7 peltopyytä, oli varmaa, että seuraavana päivänä tulisimme samaan paikkaan rallissa.
Mutta ei tässä vielä kaikki! Aivan lutakon välittömästä läheisyydestä löysimme metsän, josta löytyi saman tien tammitikka, viitatiaisia ja laulava peukaloinen sekä pienellä komppauksella vielä töyhtötiaisia ja huutava pikkutikka!
Seuraavat pari tuntia olivat sitten hieman vaisumpia, mutta tulipahan selväksi, ettei näille paikoille olisi asiaa rallissa, vaikka mm. uuttukyyhkyjä näkyikin siellä täällä. Turkinkyyhkyn saimme kuitenkin näkyville aivan sopivalta hollilta rallireittisuunnitelmaamme ajatellen.
Iltapäiväksi suuntasimme pakollisille paikoille eli Rusnéen. Matkalla tornille löysimme noin 500 merihanhen parven sekä muutamia isolepinkäisiä ja tornilta näimme useita merikotkia, mutta muuten pelloilla oli todella hiljaista. Rusnén altailla olikin toinen meininki, sillä rallia ajatellen tärkeitä lajeja löytyi roppakaupalla. Jalohaikaroita näkyi 8, Esko näki myös kaulushaikaran sekä kuuli ainakin 4 luhtakanaa, sorsista valtaosa oli harmaasorsia (100), mutta myös lapasorsia ja taveja oli jonkin verran, 6 uiveloa ja jokunen isokoskelo olivat myös tärkeitä löytöjä.
Päivän viimeiselle etapillemme Kintain altaille matkatessamme näimme pikkujoutsenia, useita isolepinkäisiä, ja Matti näki kuningaskalastajan. Jo hämärtyvässä illassa saavuimme altaille, jotka olivat aivan täynnä lintuja! Kapustarintoja, töyhtöhyyppiä ja taivaanvuohia oli satoja! Varsinkin pässimäärä oli aivan käsittämätön! Reilun 50 suosirrin parvi, tundrakurmitsoita, suokukko sekä useita merikotkia nähtiin myös ja Esko kuuli myös tyllin sekä punajalkaviklon. Emme kuitenkaan ehtineet katsoa kuin pari allasta, sillä meillä oli jo kiire rallin ennakkopalaveriin Ventaihin.
Saimme Matin ansiosta varattua hotelli/lomakylästä alkeellisen eli juuri sopivan majoituksen pariksi seuraavaksi yöksi (yht. 260 Litiä), ja syötyämme, yritettyämme ymmärtää liettualaisten englanniksi läpikäymät rallisäännöt ja hieman seurusteltuamme painuimme hyvissä ajoin pehkuihin.
22.10. Rallipäivä
Yöllä oli ollut muutama rankka sadekuuro ja vielä ennen rallin alkua satoi, mutta rallin alettua sade loppui sopivasti. Rallin alettua me otimme äkkilähdön, kun yhteislähtöä ei meinannut alkaa tapahtua sovittuun aikaan. Niinpä starttasimme meille arvotun joukkuenumeron (1.) mukaisesti paalulta liikenteeseen.
Keli oli navakkatuulinen (S), joten suuntasimme hämärissä hieman tuulen suojaan eli rannan läheisiin metsiin kokeilemaan, josko löytäisimme edes yhden hyvän lajin jo hämärissä, ennen kuin aamun valjetessa olisi pakko olla rannassa seuraamassa aamumuuttoa.
Tuuri ei ollut hylännyt meitä, sillä heti ensimmäiseksi lajiksi tien varresta pomppasi lentoon kaksi lehtokurppaa ja kymmenen ensimmäisen lajin joukkoon saatiin muitakin hyviä lajeja kuten kuningaskalastaja sekä äännelleet merihanhi ja –kotka.
Aamun valjetessa ajoimme hotellin rantaan, josta löytyi 4 valkovikloa, 100 lapasotkaa, 300 tukkasotkaa, 2 pilkkasiipeä, mustalintu, 2 muuttanutta tundrahanhea ja pikkulintuvirrassa meni heti ensimmäiset nokkavarpuset.
Koska rallin säännöt mahdollistivat joukkueen hajaantumisen, kunhan käytössä oli vain yksi kulkuneuvo ja kaksi joukkueesta määrittäisi lajin, jätimme Konzan ja Eskon kävelemään kohti Ventes Ragasin lintuasemaa ja lähdimme Matin kanssa kohti Kintain altaita. Konzan ja Eskon tehtävänä oli siis saada meille muutolta kaikki tavalliset pikkulinnut sekä tietysti jokunen ekstralaji ja meidän oli kaivettava kahlaajamassoista esiin niitä parempiakin lajeja.
Matin kanssa otimme kuitenkin matkalta pari hyvää lajia, kun kuulimme peukaloisen, puukiipijän ja kuusitiaisen; näistä peukkua emme enää myöhemmin havainneet. Altailta löytyi helposti hyypät, pässit sekä skvatit ja kapulat sekä järjetön määrä lapasorsia, mutta pian löytyi myös västäräkki, kymmeniä mustavikloja, 3 suokukkoa, 3 tylliä sekä parhaana punajalkaviklo. Löydettyäni punkkuviklon huutelin Mattia hoitamaan lajia putkestani, mutta juuri tällöin SYK:n vanhat pierut eli Kristerin joukkue oli vaatimassa tietä, eli Matin täytyi kiireellä mennä siirtämään autoa. Kiroiltuani tälle Krister ilmoitti, että he voisivat kyllä tulla katsomaan linnun, jota katsoin, mutta onneksi he eivät kuitenkaan tulleet… Matti sai pian rauhassa katsella, kuinka punajalkaviklo tallusteli altaan lähimpänä lintuna samassa kuvassa mustaviklon kanssa. Ylitsemme lensi noin 150 pikkujoutsenta ja altailla oli myös aivan käsittämättömän monta paikallista merikotkaa, jotka pöllyyttivät kahlaajia lentoon tuon tuosta. Löydettyämme taas viimeiseltä altaalta reilun 50 suosirrin parven, näin niiden seassa hetken myös pikkusirriä, mutta se lähti muun parven mukana lentoon juuri, kun Matti oli tulossa sitä katsomaan. Niinpä pikkusirri jäi meiltä näkemättä, mutta muuten altaat oli nyt perattu tyydyttävästi.
Niinpä ajoimme hakemaan tuulen jo kypsyttämät staijarimme, jotka olivatkin jo kävelleet lähes takaisin lähtöpaikkaansa. Heillä oli kuitenkin mahtavia uutisia, sillä lajilistallemme oli saatu mm. tunturikiuru, kangaskiuru, kiuru, muuttohaukka, kulorastas, viitatiainen jne. Punatulkkumassojen vyöryessä rantaviivan tuntumassa lähdimme pienellä kiireellä kohti Palangaa ja rallin pakollista välitarkistuspaikkaa, jossa kaikkien joukkueiden oli puoliltapäivin käytävä.
Matkalla näimme pian sinisuohaukan sekä ampuhaukan kisailemassa, kanahaukan, toisen kunkkumme ja hoidimme pohjustamamme mutsaleppälinnun, joka olikin varsin vaikea, mutta lopulta yksi lintu löytyi. Mullospeltomme kuitenkin petti, sillä lajin lajia ei herunut lisää. Vähän ennen Palangaa näimme neljän metsähanhen laskeutuvan pellolle, mutta muuten pitkä siirtyminen sujui ilman lajeja. Väliaikatuloksemme ienee ollut noin 83 lajia, mutta koska emme tienneet, että se olisi pitänyt ilmoittaa, aikakirjoihin jäi Matin arvioima 65 lajia, jolla olisimme olleet aika lähelle viimeisenä…
Ja koko ajan menee paremmin
Laiturin tyveltä staijasimme lajilistalle pikkulokit, 2 kuikkaa sekä kaakkurin. Paikallisina kellui alli sekä jokunen molempia sotkia ja Melanittoja. Saimme kuin saimmekin määritettyä aroharmaalokinkin lajilistallemme kuin täysin tyypillinen nuori lintu saapui lähistölle paikalliseksi. Puistokävely ei tuottanut kuin käpytikan, joten oli aika lähteä taas kohti etelää. Rallin ainoat sadekuurot osuivat sopivasti ajomatkallemme, ja seuraavaksi pysähdyimme Klaipedan kaatopaikalla, josta löytyi helposti muutama rautiainen sekä parvellinen peltopyitä. Tämän jälkeen lähdimme kohti pohjustuksessa löytyneitä paikkoja. Konza loisti matkalla optimismia kertoen kuinka naurettavan helppoa jatko tulisi olemaan – eikä hän pahasti erehtynyt!
Salainen lätäkkömme ei pettänyt, sillä pikku-uikku ja punasotkat löytyivät helposti. Timaleita ei löytynyt, vaikka kiersimme koko lutakon, mutta yhtä monta pinnaa sai lähimännikössä äännelleistä töyhtötiaisista.
Vaikka metsäkeikkamme osui nyt myöhempään kuin pohjustauksessamme, oli se tuottoisa. Tammitikka löytyi heti eikä pikkutikkaakaan tarvinnut juuri houkutella. Lisäksi löytyi vielä kesy pähkinänakkelikin!
Seuraavaksi hoidimme hidastamatta turkinkyyhkyn (2) tismalleen samasta paikasta kuin edellispäivänäkin eikä perinteinen liejukanapaikkakaan pettänyt, vaikka pohjustuksessa emme olleet siellä mitään nähneet.
Ajaessamme kohti etelää plokkasin keskellä suuria peltoaukeita matalalla lentäneen kotkan. Pysäytimme ja ehimme vain nähdä kuin siipiään roikottanut kotka putosi alas pellonharjanteiden taakse. Juoksimme Matin kanssa pellolle linnun perään, mutta emme löytäneet lintua istumasta pellosta. Kun kävelimme takaisin autolle päin, Konza näki linnun taas nousevan siivilleen ja liitäen yhä kauemmas ja nopeasti taas katveeseen. Lintu oli hyvin todennäköisesti kiljukotka, mutta lyhyen ja varsin huonon havaintotilanteen takia päätimme jättää linnun määrittämättä.
Päivä oli jo pitkällä, kun suuntasimme taas Rusnéen. Altailla hajaannuimme taas siten, että hyväkuuloiset Esko ja Konza menivät ruovikkoaltaille ja ”hyvännäköiset” Matti ja minä suuntasimme peräaltaalle, jolla emme olleet käyneet pohjustuksessa. Jalohaikaroita, isokoskeloita ja uiveloita näkyi molemmilla altailla, ylitsemme muuttaneista Anas-parvista löytyi jouhisorsiakin, mutta pahin lintu osui minun ja Matin kohdalle.
Olimme palaamassa altaalta, ja lähestymässä puomia, jonka paikalliset asukkaat kohteliaasti olivat meille aukaisseet, kun plokkasin liikkuvasta autosta suoraan edessämme pensaan latvassa istuneen lepinkäisen. Vaikka etäisyyttä lintuun oli reilut 50 metriä, huusin heti, että: ”Pieni lepinkäinen!” Noustuani autosta ja saatuani linnun kiikarin näkökenttään vaikutelma vain vahvistui, kyseessä oli isolepinkäistä pienempi, kompaktimpi, lyhytpyrstöisempi ja suuripäisempi lepinkäinen, jolla kaiken lisäksi oli vielä varsin tumma, hieman punertava vatsapuoli. Pystytin putken ja aloin laittaa kameraa valmiiksi, sillä tiesin, että tästä olisi saatava kuvia. Tällä välin Matti ihmetteli myös linnun kokoa, muotoa ja outoa vatsan väritystä putkellani. Ennen kuin lintu lähti puskan latvasta, ehdin ottaa linnusta kymmenkunta kuvaa sekä hieman videota, josta saattaisi saada paremmin kuvaa linnun olemuksesta, sillä ilta oli jo hämärtymässä ja kuvaus oli vaikeaa. Kuvien valotusajat olivat ¼ sekuntia ja lisäksi lintuun oli etäisyyttä ja tuuli heilutteli puskaa, jossa lintu oli, voimakkaasti. Tämän jälkeen lintua ei enää näkynyt eikä sitä juuri ehditty etsiäkään, sillä meillä oli jo todella kiire rallin purkupaikalle, jossa täytyi kaikkien joukkueitten olla klo 18.30, muuten seuraisi hylkäys. Itselleni oli ensimmäiseksi tullut ajatus, että lepinkäisen täytyy olla mustaotsalepinkäinen, sillä muoto sopi siihen täydellisesti kuten myös alapuolen punertavuus. Toisena vaihtoehtona pidin etelänisolepinkäista, mutta oletin, että tämän ei olisi pitänyt näyttää näin paljon isolepinkäistä pienemmältä. Niinpä päätin määrittää linnun mustaotsalepinkäiseksi, vaikka autossa Lintuopasta vilkaistuani saatoin todeta etteivät tuntomerkit oikein täsmänneet siihenkään. Lopulta ajattelin, että määritetään sitten laji porukalla purun jälkeen. Tällöin saisimme linnut myös tietokoneen näytölle, jolloin itsekin pääsisin näkemään linnun ensi kerran kunnolla.
Lepinkäishässäkän aikana Konza ja Esko olivat seuloneet Rusnén muut altaat, joilla oli tällä kertaa jalohaikaroiden ja 100 harmaasorsan lisäksi satakunta uiveloa ja runsaasti isokoskeloita eli paljon oli altaiden linnusto muuttunut päivässä. Ikävä kyllä luhtakanoja tai kaulushaikaraa ei löytynyt, mutta meidän Matin kanssakin sännättyä ralluspaikalle olivat Konza ja Esko juuri havainneet tiltaltin ja parhaillaan meitä ylitti rallin toinen muuttohaukkanuorukaisemme.
Kiireellä ajoimme Ventaihin, jossa ehdimme vielä pari minuuttia tuijottaa hämärtyvälle merelle onnistuen kuitenkin löytää vielä parvellisen mustakurkku-uikkuja lajilistallemme vain puolitoista minuuttia ennen rallin päättymistä.
Rallin purku ja voitonjuhlat
Rallin päätyttyä söimme rallijärjestäjien tarjoaman sapuskan, ja 19.30 siirryimme viereiseen rakennukseen purkamaan rallituloksia. Jo ennakkoon oli tiedossa, että purusta tulisi rallin kaikkein jännittävin tapahtuma, sillä olihan edellisvuoden purussakin hylätty useita lajeja, tapeltu ja muutenkin ollut hyvin kiivasta. Tällä kertaa kaikki sujui kuitenkin kohtuullisesti, vaikka paikallisten laatima peruslajilista olikin aivan järjetön ja paikallisilla joukkueilla oli muutamia vääntöjä lajilistoillaan.
Vaikka Kristerin porukka olikin johtanut meitä peruslajien jälkeen muutamalla lajilla, kirimme me huutolajeissa selkeään voittoon! Voittomme irtosi rallin uudella ennätyslajimäärällä 110. Kristerin joukkue sai kasaan 99 lajia (peruslajit hyvin hanskassa), brittijoukkue (mm. pikkusirkku) ja liettualaisjoukkue (muutamia vesilintuässiä paikoista, joissa muutkin olivat käyneet ym.) saivat kokoon 97 lajia ja PU:n poppoo 93 lajia (mm. pikkukajava).
Varsin kosteissa merkeissä vietettyjen voitonjuhlien aikana pääsimme myös siirtämään lepinkäiskuvani kannettavalle ja niitä päästiin ihmettelemään koko porukalla. Kuvista paljastuikin tuntomerkkejä, joita ei ollut näkynyt kameran pieneltä näytöltä. Nämä tuntomerkit rajasivat helposti mustaotsalepinkäisen pois vaihtoehdoista ja pian porukalla oltiin lähes yksimielisiä siitä, että olin kuvannut Liettuan ensimmäisen etelänisolepinkäisen (meridionalis). Itse en kuitenkaan alkanut liiemmälti juhlia uudesta maanpinnasta vaan kaiken juhlinnan kohteena oli rallin voitto, joka oli tullut äärimmäisen mukavan ja täydellisesti onnistuneen reissun kruunuksi! Mainittakoon tähän väliin, että aloitin kotiin päästyäni lepinkäismääritysurakan useiden tuntemieni määrittäjien kanssa ja nyt näyttää siltä, että kyseessä ei kuitenkaan ole ainakaan tyypillinen meridionalis vaan lintu saattaa kaikesta omituisuudestaan huolimatta olla jonkin tyypin isolepinkäinen. (Jossain idässä ilmeisesti elää suurinpiirtein tämän näköisiä lintuja, mutta lopullista varmuutta asiaan en ole saanut.)
Voitonjuhlat ja muu seurustelu saatiin päätökseen yhden jälkeen yöllä, jolloin huoneessamme odottivat vielä Eskon tarjoamat tuhdit yömyssyt, jonka jälkeen jokainen meistä sammui kuin saunalyhty.
Paluumatkalle
23.10. heräsimme jo 7.30 ja ennen kahdeksaa olimme jo matkalla kohti pohjoista. Meillä oli todella pitkä matka taas ennen kuin olisimme takaisin kotona. Esko ja Matti toimivat taas kuskeina ja vain pakolliset pysähtymiset tehtiin ennen kuin klo 14.10 saavuimme Latvian Saulkrastiin, jossa olimme päättäneet suorittaa lyhyen meristaijin. Matkan varren havainnot olivat jääneet pariinkymmeneen turkinkyyhkyyn Joniskiksessa sekä muutamiin hiirihaukkoihin ja piekanoihin.
Staijikeli oli varsin huono eikä muuttoakaan juuri ollut; itsekin sorruin jopa katselemaan lokkeja, joiden joukossa oli ainakin joitakin aroharmaalokkeja. Vaan eipä mennyt kuin viitisen minuuttia, kun Konza plokkasi komean vaalean leveäpyrstökihun, joka muutti komeasti editsemme. Vain puolen tunnin staijin jälkeen totesimme, että tuskin mitään parempaa olisi tulossa ja lähdimme jatkamaan pitkää matkaamme.
Klo 18.30 saavuimme Tallinnaan ja 19.30 lähti lauttamme kohti Helsinkiä. Jonkinlaisten sekoilujen vuoksi Matti ei ollut saanut itselleen lippua samaan lauttaan meidän muiden kanssa, joten hän joutui jäämään pariksi tunniksi Tallinnaan (jatkamaan voitonjuhlia?).
Me muut rantauduimme Helsinkiin 21.10 ja pian olimmekin Kumpulassa Matin pihalla, jossa me Konzan kanssa hyppäsimme autooni ja lähdimme kohti Simpelettä ja Parikkalaa, Eskon jäädessä etelään.
Aika kului ihmeen nopeasti, vaikka ajo olikin rankka ja lopulta 02.00 parkkeerasin auton pihaamme ja pääsin nukkumaan muutamaksi tunniksi, ennen kuin aamulla pitäisi taas aloittaa uusi työviikko.
Yhteensä havaitsimme reissussa 125 lintulajia, joista mikä lie lepinkäisen ohella kohdalleni osunut virtavästäräkki, Latvian leveäpyrstökihu, tunturikiurut, kuningaskalastajat, tammitikat, viitatiaiset, mustaleppälinnut, varpuslintumuutot, paikallisten taivaanvuohien ja merikotkien määrät ja tietysti äärimmäisen mukava ja skarppi retkiseura yhdistettynä todella kovaan retkeilyyn teki tästä reissusta ikimuistoisen! Eiköhän Liettuan ralli kutsu Parikkalan-Simpeleen poikia taas ensi vuonna?
Lokakuun loppu
Liettuan reissu oli ollut täydellinen syksyn päätös, sillä Parikkalaan palattuani oli Siikalahti jäätynyt ja lähes kaikki linnut lähteneet – talvi oli tullut! Luntakin oli jo maassa ja oli todella hiljaista.
Kuun viimeisinä päivinä aloitimme valtaisan pöllönpönttöurakan. Meillä oli Hannan suunnitteleman projektin myötä varastossa lähes 100 pöllönpönttöä ja nyt kun lintumaailma oli muuten hiljentynyt oli hyvää aikaa alkaa viedä pönttöjä maastoon. Ja tätä urakkaa riittäisi marraskuullekin!