Elokuu 2005

Reissuja

Elokuun alku oli yhtä hässäkkää. Oli töitä ja piti valmistautua lomalle! Parina ensimmäisenä päivänä en ehtinyt retkelle Siikalahtea kauemmas eikä havaintoja juuri kertynyt.

4.8. lähdimmekin heti lomani alettua kohti Tamperetta, josta lähdimme Ryan Airilla Lontoon kautta Korsikalle ja Sardiniaan (Reissustoori kokonaisuudessaan, mm. korsikannakkeleita, -hemppoja, sardiniankerttuja, partakorppikotka, alppinaakkoja, idänpikkuliitäjiä… ja jopa Suomesta sininärhi ym.)

Reissusta kotiuduttuamme ehdin käydä kerran Siikalahdella (harmaahaikaroita ym.) sekä ehdimme suorittaa Saaren vesilintulaskennan (mm. pari nuorta punajalkahaukkaa Kanavalammella) ja näinpä kotipihan yli lentäneen 50 punakuirin parvenkin ennen kuin 18.8. lähdimme taas kohti Tamperetta, josta lensimme taas Ryan Airilla Lontooseen.

Reissu Englantiin British Birdwatching Fair -messuille ja vähän muuallekin 18.-25.8. 2005

Taas reissuun

Palattuamme Korsikan ja Sardinian reissultamme meillä oli vain pari päivää aikaa järjestellä kaikki valmiiksi seuraavaa reissuamme varten. Ehdimme ihme kyllä tehdä jopa parit vesilintulaskennat ennen kuin 18.8. aamupäivällä lähdimme taas ajamaan kohti Tamperetta ja Pirkkalan lentokenttää, josta lähtisimme Ryan Airin koneella kohti Lontoota ja jo niin tutuksi tullutta Stanstedin lentokenttää.

Nyt emme olleet menossa vain välilaskulle Englantiin vaan matkalla vuosittaiseen British Birdwatching Fair –tapahtumaan Oakhamin Rutlandiin. Hanna oli pyydetty messuille Bird-hankkeen puolesta selvittämään siellä olevien kojujen tarjontaa tulevaa messuille osallistumista silmälläpitäen. Hanna puolestaan ”palkkasi” minutmukaansa, jotta voisimme suunnitella seuraavan vuoden messuja myös Hannan oman firman Ornion näkökulmasta.

Lähdimme Parikkalasta taas hyvissä ajoin, sillä eiväthän lintuharrastajat voi pitkää matkaa ajaa pysähtelemättä. Niinpä suuntasimme ensin Imatran Mellonlahdelle, josta pointasimme kyhmyjoutsenen E-K-vuodariksi. Jatkoimme Lappeenrantaan ja Askolaan, koska kuulimme matkalla, että Joutsenon Konnunsuolla oli jo miehitystä tuijottamassa tyhjiä tulvalutakoita. Tyhjää oli Askolassakin, joten pian jatkoimme matkaa kohti länttä.

Lintupaikat Lappeenrannan ja Tampereen välillä ovat tiukassa, joten turvauduimme uuteen Lintutornioppaaseen, ja niinpä pysähdyimme Pälkäneellä Vähäjärven lintutornilla. Havainnot jäivät hyittailleeseen tiltalttiin. Ennen lentokentälle saapumista kävimme vielä Kangasalan Kirkkojärven lintutornilla, jolta näkyi runsaasti harmaahaikaroita sekä keskellä järveä yksin kelluskellut vesipääsky.

Pirkkalan lentokentällä löysimme jo paikalle saapuneen Kirsi Europaeuksen, joka oli lähdössä vakoilemaan messuja majoitusyrittäjän näkökulmasta, maksoimme parkkimaksun viikoksi ja kohta jonottelimme jo check-in:iin. Jonottaminen tällä pienellä Pirkkalan lentokentällä on muuten varsin itäeurooppalaismaista touhua.

Taas yö lentokentällä

22.35 (Suomen aikaa) lähdimme matkaan kohti Lontoota, jonne laskeuduimme reilut pari tuntia myöhemmin 23.30 (paikallista aikaa). Koskapa saavuimme Stanstediin niin myöhään, meidän täytyi (taas) yöpyä lentoasemalla, sillä ensimmäinen juna Leicesteriin (lausutaan muuten Lester) lähti vasta aamu viiden jälkeen.

Parin tunnin katkonaisten unien jälkeen lunastimme järkyttävän kalliit junaliput (30,60£, hinnat laskevat reilusti klo 9.30 jälkeen) Leicesteriin. Sateen rummuttaessa tasaisesti junan kattoa, matkasimme parin tunnin matkan Leicesteriin nähden matkalla vapaavalintaisesti joko unia tai maalaismaisemia ja retkipinnoja.

Leicesterissä otimme taksin jo Suomessa varaamallemme Campanile -hotellille, jossa nautimme englantilaisen aamiaisen (nam) ja kohta istuimme taas junassa, joka kuskasi meitä pari pysäkin väliä takaisin päin Oakhamiin.

Junamatkalla juttelimme erään brittiornin kanssa, joka myös oli matkalla messuille, ja näin selvisi, että Oakhamin asemalla oli pikkubussi kuskaamassa ihmisiä Rutlandiin messualueelle. Niinpä kohta istuimme täyteen sullotussa pikkubussissa, joka kuskasi meidät ohi kanadan- ja afrikanhanhien messualueelle.

British Birdwatching Fair

Ostimme kolmen päivän liput ja kävelimme portista messualueelle. Koska olimme heti messujen auettua paikalla, ei väkeä ollut vielä kauheasti, mutta paljon kuitenkin. Fiilikset olivat aivan kuin lapsella karkkikaupassa! Ensimmäinen suuri teltta oli täynnä kansainvälisten lintumatkojen järjestäjiä, kirjakauppoja, retkeilyvaateliikkeitä, optiikkaa, linturuokintaan keskittyneitä liikkeitä jne. – yhteensä 74 näytteilleasettajaa! Ja tällaisia suuria telttoja oli yhteensä neljä ja vielä muutama pienempi päälle. Yksi valtava teltta oli täynnä pelkkää lintutaidetta maalauksineen, valokuvineen, veistoksineen ym. ja vielä oli omat telttansa optiikkafirmoille. Optiikkateltoilta oli näkyvyys lintulutakolle, ja olikin mukava testailla erilaista optiikkaa kanadan-, meri- ja afrikanhanhiin, merimetsoihin sekä kahlaajiin ym. Näkyipä eräällä tekopesällä Skotlannista paikalle onnistuneesti kotiutettu kalasääskiparikin.

Ensimmäisenä päivänä ehdimme seitsemässä tunnissa juuri ja juuri kiertämään kaikki teltat ja pyrimme tekemään valtaosan ostoksistamme heti ensimmäisenä päivänä, jotta seuraavina päivinä ei tarvitsisi kantaa taas selkä vääränä tavaroita. Mukaan tarttuikin kirjallisuutta, lintulehtiä ja muuta hauskaa – toistakymmentä kiloa!

Ja messuillahan viihtyi

Parina seuraavana päivänä keskityimme enemmän kojujen antiin, keräsimme esitteitä sekä kuvasimme mielenkiintoisia messuosastoja. Toki Hanna tutustui huolella myös taideosastoon ja jutteli taiteilijoiden kanssa saaden hyviä vinkkejä tekniikoista ja välineistä, joita eri taiteilijat käyttivät. Tietysti tapasimme myös tuttuja! Olihan messuilla omat osastonsa Kreikan Kerkinijärveltä ja kojulla päivystivät vanhat tuttumme Theodoros Naziridis sekä Gordon Ramel. Eilatin kojulta löytyivät Reuven Yosef sekä Lynette. Suomalaistuttuja oli tietysti paikalla: Peltsi ja Ola Finnaturen osastolla, jolla myös Anttu Alulaa kaupittelemassa, Lintukuva.fi -osastoa esitteli Varesvuo ja Inarilaisilla oli myös oma standinsa. Vastaan tuli tietysti myös muutamia muita suomalaisia messuturisteja. Kaikkein mukavinta oli kuitenkin tavata Paul French, johon olimme tutustuneet Eilatissa. Olimme olleet yhteydessä Pauliin ja sopineet jatkavamme messuilta pariksi päiväksi tämän luokse Lincolnshireen. Paul oli juuri edellisellä viikolla lopettanut työt Shetlannissa ja aloittanut uudessa RSPB:n työssä Bostonin lähistöllä Freishton Shoren vuorovesirantojen suojelualueella.

Jälkimmäisinä päivinä messualue oli tullut jo hieman tutuksi, vaikka alue olikin valtaisa. Muutamia uusiakin esitteille panijoita löytyi, vaikka luulimme jo kiertäneen kaikki mahdolliset paikat. Kävimme myös kuuntelemassa muutamia esitelmiä, joita alkoi 20 minuutin välein koko messujen ajan. Hauskaa oli kuulla Eilatin tutkimustuloksia, joihin olimme itsekin olleet vaikuttamassa.

Messupäivät olivat pitkiä, joten emme juuri käyneet kuin syömässä ja yöpymässä Leicesterissä, josta aina aamuksi junailimme messuille. Viimeisenä päivänä olimme kävelleet jalkamme jo aivan puhki, rahat oli tuhlattu ja helteisen sään takia oli nestehukkakin huomattava. Niinpä emme pahastuneet lainkaan, kun Paul ehdotti jo tuntia ennen messujen päättymistä, että lähtisimme ajamaan kohti Bostonia.

Matkalla kävimme kaupassa hakemassa muonaa pariksi päiväksi ja parin tunnin ajon jälkeen kaarsimme Paulin aivan käsittämättömän suuren maatalon pihaan. RSPB oli hankkinut kämpän työntekijöilleen ja Paulin lisäksi kämpässä asui Graham niminen nuori orni.

Illalla olimme kaikki käsittämättömän väsyneitä, ja kun vielä kuulimme, että Paulin piti aloittaa työt jo kuudelta aamulla, simahdimme hyvissä ajoin.

Kahlaajia, kahlaajia

22.8. heräsimme ennen viittä aamulla, sillä lähdimme avustamaan Paulia tämän töissä, jotka olivat varsin leppoisat tällä kertaa, sillä Paulin piti laskea eräälle laguunille nousuvettä pakoon saapuvat kahlaajat ja muut linnut.

Niinpä ajoimme Freiston Shorella sijainneelle laguunille ennen nousuveden huippua, joka olikin vasta yhdeksältä (Graham oli vahingossa sanonut meille edellispäivän ajan). Nyt olikin yksi vuoden huippuvuoksista, sillä vedenpinnan vaihtelu oli jopa kahdeksan metriä!

Ensin laskimme kaikki jo valmiiksi laguunilla olleet linnut: 170 kanadanhanhea, 3 merihanhea, muutamia edellisten risteymiä, taveja, haapanoita, sinisorsia, ankkoja, 3 jouhisorsaa, 2 nuorta heinätavia (1. havainto alueelta) sekä joitakin kahlaajia: meriharakoita, suosirrejä jne.

Pikkuhiljaa meren lähestyessä laguunia lintuja alkoi saapua, ja kohta meillä olikin täysi työ saada kaikki linnut laskettua, vaikka meitä kolme laskijaa. Lopulta laguunille oli ahtautunut 1302 suosirriä, 877 meriharakkaa, 455 punajalkavikloa, 321 isosirriä, 150 karikukkoa, 57 tundrakurmitsaa, 53 tylliä, 31 valkovikloa, 14 mustapyrstö- ja 5 punakuiria, 13 kuovia, 5 avosettia, 2 rantasipiä ja töyhtöhyyppää sekä pikkukuovi ja metsäviklo.

Lintujen saapuminen loppui yhtä äkisti kuin se oli alkanutkin ja eipä laguunin pienille särkille olisi paljon enempi kahlaajia mahtunutkaan. Harmi, että juuri lintuhuippujen ollessa liikenteessä, oli alkanut sataa ja nyt ropisi jo oikein kunnolla, joten kuvaamisesta ei tullut yhtikäs mitään.

Retkeilyä englantilaisessa säässä

Paulin piti vielä kävellä hiekkarantaa parin kilometrin siivu edes takaisin ja laskea linnut tältä rantakaistaleelta, ja tietysti me lähdimme mukaan. Muutamia harmaa- ja silkkihaikaroita kahlaili rannoilla, kapustarintoja lenteli peltojen yllä suurina parvina, pikkukuoveja istui tolpilla rannan tuntumassa, muutama riuttatiira lepatteli sateessa kuten myös nuori pikkutiira, joka oli Paulin ensimmäinen nuori pikkutiira briteissä ikinä. Silkkiuikkujen lisäksi mereltä löytyi kellumasta parvellinen haahkoja ja paikallisen alalajin keltavästäräkkejä päästiin myös näkemään.

Lopulta kävelimme vielä laguunin ympäri ja toisella puolella olikin RSPB:n komea lintupiilo, jossa oli muutama harrastaja katsomassa, kuinka mm. pikku-uikut ja avosetit esiintyivät avoimesti aivan piilon edustalla.

Litimärkinä ajoimme Paulin toimistolle, jossa odottelimme Grahamin saapumista (tällä oli ainoa avain kämppään). Odottaessamme Paul näpytteli laskentatulokset koneelle ja pian Graham saapuikin, joten pääsimme lähtemään kämpälle vaihtamaan kuivia vaatteita.

Paul piti palata töihin toimistolle. Me päätimme jäädä kämpälle lepäämään, touhuamaan kuvien kanssa sekä leikkelemään messuilta keräämiämme esitteitä, sillä kaikkia emme millään olisi saaneet tuoduksi koneella Suomeen, koska matkalaukkumme oli jo liian painava.

Illalla Paulin palattua, kävimme läheisessä tunnelmallisessa englantilaispubissa syömässä loistavan aterian. Ennen nukkumaan menoa viritimme pihalle vielä elävänä pyytävän perhosansan, sillä Paul oli innostunut tutkimaan, mitä perhosia pihapiirissä eleli.

Kovia lajeja – vaan ei meille

23.8. heräilimme aamulla tutkimaan, mitä perhosansasta löytyisi, mutta kylmän yön takia saalis oli varsin köyhä. Sen verran perhosia kuitenkin oli, että saatoimme hymyssä suin todeta englantilaisten perhosten nimien olevan aivan käsittämättömiä!

Pihalla liikuskeli paikallisen alalajin pyrstötiaisia ja vihertikkakin innostui kiekaisemaan pari säettä ollessamme nousemassa taas Paulin autoon. Nyt suuntasimme hieman pitemmälle Freistonin rantaan, jonne Paul jätti meidät aamupäiväksi linturetkeilemään.

Kävelimme nelisen tuntia rantaa löytäen uusiksi Englanti-pinnoiksemme mm. ruskosuohaukkoja, kivitaskuja, pari mustavikloa, pensastaskuja sekä alueen syksyn ensimmäisen kuningaskalastajan. Kuuluipa yhdestä kapustarintaparvesta pariin otteeseen siperiankurmitsamaista ääntäkin, mutta emme koskaan löytäneet oikean näköistä lintua ylistemme viuhtoneista parvista.

Paul haki meidät työmaasturilla ja päätimme käydä tsekkaamassa löytyisikö mahdollinen siperiankurmitsa läheisiltä suurilta pelloilta. Kurmitsaparvia ei löytynyt lainkaan, mutta useampi parvellinen pelto- ja punapyitä löytyi.

Iltapäivän kolusimme taas tutulla laguunilla, jossa Paulin täytyi tehdä pensaiden ja ruohikoiden siistimistöitä. Me kävelimme taas laguunin ympäri ja näimme ihmeeksemme ohitsemme lentäneen jänkäkurpan paikassa, jossa Hanna oli ollut edellispäivänä kuulevinaan jänkäkurpan soidinta, mutta oli ajatellut sen olevan täysin mahdotonta! Ei jänkäkurppia pitäisi olla tähän aikaan briteissä! Löysimme muitakin meille tavallisia mutta briteille kovia lajeja, kuten nuolihaukan ja kalasääsken sekä aikaisen ampuhaukan, parvellisen mustatiiroja ja merikihun.

Illalla Paulin työkaveri John kutsui meidät kaikki luokseen syömään, ja tämä olikin valmistanut hienon itämaisen aterian. Katsoimme myös Paulin diaesityksen, joka sisälsi nostalgisia kuvia Eilatista sekä upeita lintu- ja maisemakuvia Fair Islandilta. Niinpä kello olikin todella paljon, kun pääsimme nukkumaan.

Lontooseen

Aamuvarhain Paul lähti heittämään meitä Peterboroughiin rautatieasemalle. Muutaman kymmenen mailin ajon jälkeen jouduimme hyvästelemään Paulin, jonka piti lähteä saman tien ajamaan töihin. Istuskelimme rautatieasemalla pari tuntia, jotta saimme ostettua halvemmat liput heti puolen kymmenen jälkeen Lontooseen lähteneeseen junaan.

Junassa simahdimme molemmat aivan totaalisesti emmekä heränneet ennen kuin huomasimme olevamme jo Lontoossa. King’s Crossilla emme yrittäneet etsiä laituria 9¾ vaan kävelimme matkatavaroinemme läheiseen Hotel bookingiin, josta saimme ihmeeksemme puoleen hintaa hotellin aivan ydinkeskustasta, kävelymatkan päästä Oxford Streetia ja Natural History Museumia, joissa olimme ajatelleet käydä.

Nappasimme taksin St George hotellillemme, joka oli todella viihtyisä, ja jopa ihmeen rauhallinen, vaikka sijaitsi keskellä Lontoota! Kohta kävelimme jo Oxford Streetiä, jossa kiertelimme kauppoja muutaman tunnin, jonka jälkeen meikäläinen päätti, että pitää meidän käydä ainakin Big Ben katsomassa. Niinpä kävelimme vielä Thimesille, josta kävelimme St Jamesin lintukummajaispuiston (mm. mustajoutsenia, valkopää- ja kuparisorsia, pelikaaneja, punapäänarskuja, ruoste- ja harmaasorsia) kautta hotellillemme nukkumaan.

Museokierros

25.8. hotelliaamiaisen jälkeen kävelimme Hyde Parkin kautta aamukymmeneksi Victoria & Alberts Museumiin, jossa Hanna pääsi katselemaan vanhoja rättejä. Tiukan aikataulun takia juoksimme kohta naapuriin eli National History Museumiin, jossa ihmettelimme lähinnä dinosauruksia ja sitä, kuinka vähän lintuja oli näytillä.

Pian meidän täytyi ottaa taksi hotellillemme, sillä jo 13.15 meidän täytyi olla Marble Archille bussipysäkillä, josta nousimme Stanstedtin lentokentän bussiin.

Puolentoista tunnin bussimatkalla sai hyvän käsityksen siitä, kuinka suuri kaupunki Lontoo on, sillä kaupunkia riitti koko matkalle. Stanstedissä tuhlasimme ansiokkaasti kaikki rahamme viimeistä pennyä myöten ja kohta koneemme kohti Tamperetta jo lähtikin.

Mutkia paluumatkaan

Tampereella lähdimme iltakymmenen jälkeen kiiruusti ajamaan kohti Parikkalaa, ja matka sujuikin hyvin aina Heinolaan saakka, jossa ajaessamme kuutostietä sataa, kuului autosta yhtäkkiä omituinen pamaus. Luulimme ajaneemme jäniksen tms. yli, mutta kun mitään raatoa ei näkynyt eikä auto osoittanut mitään hajoamisen merkkejä, jatkoimme matkaa. Luumäellä päätimme pitää lyhyen tauon huoltoasemalla, ja kun ensimmäistä kertaa pariin tuntiin jouduimme kääntymään jyrkemmin, kuuluikin autosta pahaenteistä kolinaa. Auton oikean etupyörän iskarin jousi oli napsahtanut poikki!

Siinä sitä oltiin kahdelta aamuyöllä luumäkeläisellä huoltamolla. Ei siinä auttanut kuin jatkaa varovasti Lappeenrantaan autokorjaamon pihaan odottelemaan korjaamon aukeamista. Parikkalaankaan ei kannattanut ajaa, kun sieltä tuskin oli apua löytynyt. Niinpä nukuimme muutaman tunnin autossa, ja kun korjaamon henkilökunta saapui, vähän ennen seitsemää alkoi selvitystyö löytyisikö Lappeenrannastakaan varaosia.

Yhdeksän aikaan selvisi, että osat oli tilattava Helsingistä, mutta onneksi Heiskamo Oy:n palvelu oli loistavaa ja saimme korjaajan kakkosauton lainaan, jotta pääsimme ajamaan Parikkalaan.

Kotona ehdimme nukkua puolitoista tuntia, ennen kuin minun piti käydä pikaisesti tekemässä Saaren vesilintulaskenta, vaihtaa laina-autoksi appiukon Golf ja kohta köröttelimmekin kohti Kemijärveä ja Pirkan kolmannen lapsen ristiäisiä. Eli vauhtia meillä taas riitti! Loma oli siis taas ollut rentouttava ja virkistävä – saisipa toisen samanlaisen, niin ehtisi vielä levätäkin!

Loppukuu

Englannista palattuamme, kävimme viikonloppureissuna Kemijärvellä, jonne Pirkka oli perheineen muuttanut heidän kolmannen lapsensa ristiäisissä (Veikka tuli). Ehdimme sellulta bongata siipirikon tiibetinhanhen. Matkoilla näimme myös suopöllöjä, sarvipöllön, huuhkajan sekä Ilkka Jarvan, jonka luona Vuokatissa yövyimme menomatkalla.

Palattuamme kotiin jaksoin ihme kyllä retkeillä kuun viimeiset päivät varsin aktiivisesti (vaikka loma olikin ollut kaikkea muuta kuin lepoa). Siikalahdella oli kaksi nuorta punajalkahaukkaa korentojahdissa, ensimmäiset lapinkirviset muuttivat äännellen lahden yli, mutta kovin rauhallista oli. Käytyäni toteamassa, etten vieläkään osunut Joutsenon Konnunsuolle oikeana päivänä, paukahti se kauan odotettu harvinaisuus Siikalahdelta kuun viimeisenä päivänä ollessani tekemässä taas vesilintulaskentaa. Olin kävelemässä eteläpuolen laskentapaikalle, kun huomasin petolinnun lentämässä suoraan minua kohti. Nostin kiikarit silmille, ja tajusin heti, että kotkahan tuo on. Sain linnun nopeasti putkeen sen lentäessä suoraan ylleni. Lopulta lintu oli niin lähellä, että jouduin vaihtamaan taas kiikareihin. Tuskinpa voi vanhaa pikkukiljukotkaa nähdä paremmin! Kauan en ehtinyt linnulla mässäilemään, sillä se päätti lähteä jatkamaan kohti etelää, joten se katosi nopeasti puiden latvusten taakse. En ollut vielä toipunut pomarinasta, kun huomasin, että taas minua kohti oli tulossa kotka! Vanha merikotka kaarsi editseni ja palasi lahdelle jahtaamaan nokikanoja. Olipahan äksöniä kerrakseen! Vielä näin tn. naarasarosuohaukan, joka valitettavasti meni hieman liian kaukaa. No, ei makeaa mahan täydeltä.