. . Lintuharrastajan päiväkirja Birders diary . .

Heinäkuun helteissä

Kuu vaihtui ollessamme Potun kanssa yöretkellä Tyrjän suunnalla. Sarvipöllöpoikueita kuului lähes joka pysäyksellä, mutta sirkkalintuja ei löytynyt millään. Lopulta rengastimme ainoan löytyneen sirkkelin – viitasirkkalinnun.

Nukuttuamme pitkälle iltapäivään suuntasimme Hannan ja Potun kanssa Saaren Mikkolanniemeen, jossa kokoontui taas perinteinen kesäralliporukka. Neljän rallijoukkueen saavuttua paikalle suoritimme rallikunnan arvonnan vähän retkeiltyjen Punkaharjun ja Kesälahden välillä. Arpa ratkaisi, että seuraavat 17 tuntia koluaisimme Kesälahtea, ja todettuamme porukalla, ettei kukaan osannut kertoa hyviä vinkkejä retkipaikoista, päätimme kaikki lähteä kohti Kesälahtea.

Kesälahden kesäralli 1.-2.7.

Heinäkuun ensimmäisen iltana kokoontui taas Parikkala-henkinen lintuharrastajajoukkio Saarelle Mikkolanniemen rallitunnelmissa. Kun kaikki olivat saapuneet, ja kuulumiset vaihdettu, seurasi jännittävä rallikunnan arvonta. Jo vuotta aiemmin oli päätetty, että rallikunta arvottaisiin vähän retkeiltyjen naapuri- ja naapuriyhdistysten kuntien Punkaharjun ja Kesälähden kesken.

Arvontakolikko pyörähti ratkaisevasti siten, että Kesälahden koko vuoden lintuhavainnointi mullistettaisiin seuraavien 17 tunnin aikana.

Keskusteltuamme hetken porukalla tulevasta rallikunnasta ja rallikunnan lintupaikoista selvisi, ettei kukaan juuri tiennyt mitään Kesälahden kesäretkeilystä. Koskapa keskusteltavaa ei siten niin paljon ollut, päätimme aloittaa rallin hieman etuajassa – ja lähdimme kaikki Kesälahdelle!

Joukkueemme, eli me ja potu eli Suojakorven Miika Mikkelistä, päätti yksimielisesti, että aloittaisimme ainoasta tutusta paikasta eli Akanvaaran Tetrisuon pelloilta, jonne kartan mukaan näkisi oikein hyvin Kesälahden puolelta Rajavaarasta erään pikkutien päästä.

Niinpä tasan 21.00 olimme kävelleet olettamallemme kunnan rajalle pellon reunaan ja aloimme kerätä rallilajeja: sepelkyyhky, pensastasku, keltasirkku, sinisorsa… suopöllö, taivaanvuohi, korppi, käpytikka, pikkulepinkäinen, sinisuohaukka… eli hyvin lähti homma käyntiin!

Parikymmentä lajia plakkarissa päätimme lähteä hiljalleen liikenteeseen vailla mitään suunnitelmia, ne kyllä muotoutuisivat hiljalleen.

Parin pysähdyksen jälkeen saavuimme Kuolemanlammelle, josta irtosivat mm. joutsenperhe, nuolihaukka ja valkoviklo.

Ilta alkoi hämärtyä, mutta päätimme silti koluta isoja järvenselkiä, sillä siihen ei olisi aikaa myöhemmin: kuikkia, härkälintuja, isokoskelo jne. löytyikin, mutta nyt jo selvisi, että vesilinnut tulisivat olemaan vähissä.

Sarvisaloon päästyämme oli jo pimeää ja sarvipöllöpoikuekin oli jo äänessä. Paikalla juttelimme erään paikallisen nuorukaisen kanssa, ja tämä kertoi meille viereisistä lammista, joilla toisella olisi sorsia ja toisella ainakin joutsenperhe. Suuntasimme ensimmäiselle ja löysimmekin tavi- ja telkkäpoikueita sekä muutaman mustakurkku-uikun sekä ensimmäisen kehrääjämme. Jostain ihmeen syystä emme kuitenkaan menneet käymään toisella lammella – olisi pitänyt, sillä pari muuta joukketta repi sieltä monta lajia, joita ei löytynyt koko kunnasta mistään muualta!

Aloitimme yölaulajaretkeilyn Mäntyniemessä yhden aikaan, ja heti alkoi sujua: 6 ruisrääkkää, 3 luhta- ja 7 viitakerttusta, 8 kehrääjää, taas sarvaripoikue ja parhaimpina viitasirkkalintu sekä lehtopöllö löydettiin vajaassa parissa tunnissa. Kuuiluipa Purujärvellä viimein projektilaji, rallissa viiden pisteen arvoinen, kaulushaikarakin.

Aamuvarhain suuntasimme Varmonniemen metsiin, jossa taas meni putkeen: mm. tiltaltti, peukaloinen, punatulkkuja, närhiä, iso- ja pikkukäpylintuja, pyy, hiirihaukkoja, kaakkuri, puukiipijöitä, mehiläishaukkoja, töyhtötiaisia, leppälintu, rautiainen, tuulihaukka ja palokärki kartuttivat pinnalistaamme parissa tunnissa.

Kirkonkylältä löytyi helposti varpuset, muutama fasaani, hernekerttu ym. ja kohta lähdimmekin koluamaan järvien pikkulahtia vesilintujen toivossa.

Poroniemi oisoittautui meille suotuisaksi, kun mustapääkertun ja tukkasotkan lisäksi löysimme myös vaihtopukuisen koirasuivelon.

Koskapa rallijoukkueemme päätavoite oli tutustua Kesälahteen ja sen lintuseutuihin, päätimme (käytyämme vielä aivan eteläisimmissä paikoissa, jotka tuottivat teeren, kurjen ja varpushaukan) aloittaa matkan kohti kunnan pohjoisosia, olivathan eteläosat suurimmalta osin tullut jo koluttua.

Matkalla kohti pohjoista muistimme jonkun maininneen, että Särkivaaran staijimäen tienoilla olisi kangaskiuruja. Niinpä ajelimme pikkuteitä Särkivaaraa kohti ja päätimme jättää turhat pysähdyksen väliin, eli pysähtyisimme vasta todella hyvällä kangaskiurubiotoopilla. Varsin pitkään ajettuamme sellainen sitten tulikin vastaan potu löysikin lullulan nousematta edes autosta – me Hannan kanssa sentään ulostauduimme ihailemaan linnun kaunista laulua.

Rastin arktikastaijipaikalla pinnaksi kellui tukkakoskeloita, mutta sitten alkoikin uuvuttava pohjoisosien järvien ja lampien koluaminen sorsien toivossa. Vaan eipä niitä sorsia kertakaikkiaan löytynyt!

Villalassa toinen projektilaji, kahden pisteen ruskosuohaukka, näyttäytyi meille kahden koiraan voimin lisäten hempon ohella sekä laji- että pistelistaamme. Seuraavat kolme tuntia sujuivatkin ilman uusia lajeja ja jopa ilman uusia parempia havaintoja. Vain rallin toiset paukaloinen ja pikkulepinkäinen löytyivät vaikka yritys oli kovaa. Lopulta kyllästyimmekin Kesälahden pohjoisosiin ja päätimme lähteä lopettamaan rallimme eteläosiin.

Väsyneen ajon jälkeen saimme todeta ratkaisumme palata etelään oikeaksi, kun viimeisen 40 minuutin aikana lajilistamme täydentyi vielä kalasääskellä, valkoposkihanhella sekä vain kolme minuuttia ennen rallin loppua ylitsemme lentäneellä jouhisorsalla.

Lopulta lajimäärämme oli 105 lajia, ja jos sitä vertaa siihen, että oli aiemmin havainnut nyky-Parikkalan naapurikunnassa ainoastaan 30 lajia, oli meillä mennyt erinomaisesti. Tuloksissa jäimme kuitenkin kokeneempien joukkueiden takana kolmanneksi ja olihan voittajajoukkue lisännyt pistemääräänsä kymmenen pisteen RK-lajillakin, lyhytvarvaskiurulla.

Yhteensä neljä joukkuetta kaivoi kesäiseltä ja helteiseltä mutta varsin tuuliselta Kesälahdelta 131 lajia 17 tunnissa, joten Kesälahti osoittautui hyväksi lintukunnaksi!

Rallin iltarientojen ollessa hyytymispisteessä päätimme jättää muut Mikkolanniemelle ja suuntasimme itse kotia kohti. Matkalla kuuntelimme Tyrjällä vuodariksi edellisyönä Lintutiedotukseen tulleen viiriäisen kuullen samalla paikalla myös karhun karjuntaa. Kotiin päästyämme ei unta tarvinnut juuri houkutella.

Haikaroita

Jatkoin heinäkuunkin töitä vuoroin terkkarilla ja Siikalahdella. Siikalahdella hiljaiselo jatkui: ensimmäiset harmaahaikarat saapuivat, kaulushaikarat kipusivat helteisimpinä päivinä ruokojen latvoihin vilvoittelemaan, fasaani jatkoi sinnikkäästi huuteluaan ja joitakin luhtahuitteja saapui vielä lisää. Vesilintulaskennat osoittivat, että ainakin nokikanoilla ja joutsenilla meni hyvin, muilla ei niinkään. Eräällä yöretkellä näin Kullinsuolla komean huuhkajan istuskelemassa puhelintolpalla ja samalla retkellä kuulin myös lehtopöllöpoikueen. Harvinaisuudet kuitenkin puuttuivat. Niinpä sorruin bongaamaan kattohaikaraparven Joutsenon Konnunsuolta, kun ei muutakaan ollut tarjolla.

17.7. suuntasimme kohti pohjoista, sillä olimme oppaina Suomen Luonnonsuojeluliiton Kevon ja Varangin luontokurssilla, jonka Hanna oli suunnitellut.

Suomen Luonnonsuojeluliiton kurssiretki Utsjoelle ja Varangille 17.-24.7.

Hanna oli jo pitkään kehitellyt ajatusta, että Varangilla olisi mukava järjestää luontokurssi. Vedettyään aiemmin kursseja Suomen Luonnonsuojeluliitolle, Hanna otti sinne yhteyttä ja esitti ideaansa, joka otettiin avosylin vastaan. Vuoden kurssia suunniteltuaan kaikki oli valmista, kurssilaisiakin oli linja-autollinen ja enemmänkin ilmoittautuneena – kaikki halukkaat siis eivät edes mahtuneet kurssille. Kurssin toiseksi vetäjäksi Hanna oli pyytänyt hyvissä ajoin Vauhkosen Markoa, joka lintujen lisäksi on ekspertti myös kasveissa. Koskapa Hannalla itsellään oli niin paljon vastuuta kurssin puitteissa, ja Markon aika menisi kurssilaisille kasveja esitellessä, kolmanneksi ja varsinaiseksi lintuoppaaksi lähdin minä.

17.7. Marko ajeli aamutuimaan Heinolasta Parikkalaan, jossa pakkasimme Hannan kanssa romppeet autoomme ja haimme kyytiin vielä Hannan äidin Helkan, joka oli lähdössä kurssilaiseksi, ennen kuin aloitimme pitkän ajon kohti pohjoista. Päätimme ajaa itäreittiä Rovaniemelle, josta olimme varanneet mökin Ounasvaaralta; kurssilaisten kokoontuminen kun oli vasta seuraavana aamuna Rovaniemen rautatieasemalla.

Aamuyhdeksältä alkoi kurssiporukka olla kasassa rautatieaseman kahvilassa aamupalalla, vaikka kaikki muutkaan eivät suinkaan olleet saapuneet junalla. Suurin osa oli kuitenkin saapunut viimeisillä junilla, joten kokoontuminen onnistui jouhevasti. Niinpä olimme jopa edellä aikataulusta, kun kurssimatka kohti pohjoista alkoi. Pienten avauspuheenvuorojen jälkeen ja muiden pakollisten kuvioiden, joihin kuului tietysti myös reissupinnalistan pito, jatkui tunnelmiltaan varsin odottavainen matka kohti ensimmäisiä pysähdyspaikkoja.

Ensimmäinen pysähdys tehtiin Saariselällä, jossa söimme kunnon aterian ja pian matka jatkui. Reissupinnoja oli tietysti kertynyt pikkuhiljaa, mutta ensimmäiset paremmat lajit tulivat vastaan Inarissa, jossa aina yhtä kiehtovan kauniin Inarijärven selällä kellui 10 kuikan parvi ja Inarin kylällä saamelaismuseo Siidassa ja kaupassa käynnin ohessa löytyi piiskuttava lapintiaispoikue.

Kevolle, joka oli majapaikkamme Suomessa ollessamme, saavuimme aikataulun mukaisesti hieman ennen iltakuutta. Majoituimme mökkeihin ja iltaohjelmaa ei ollut, sillä osalla oli takana todella rankka matkustuspäivä. Lähes kaikki kyllä kolusivat lähimaastoja innokkaasti löytäen mm. kuukkeleita, kaakkurin, sinirintoja, keminängelmää, tenonajuruohoa sekä muuta Lapin peruslajistoa.

Ensimmäinen kunnon kurssipäivä

19.7. siirryimme heti aamusta venekyydein Tenojoen toiselle rannalle, jossa Kevon tutkimusasemalla syödyn aamiaisen jälkeen suuntasimme ensimmäiselle retkelle Jesnalvaaralle. Meidät kyydittiin ensin venekyydein polun lähtöpaikalle, josta aloitimme todella helteisen nousun Jesnalvaaran rinteelle. Osa porukasta kulki rivakammin, jotta ehtisi valloittamaan huipun ja ehkä etsiä paljakan lajistoa, osan kulkiessa Markon ja Hannan kanssa hitaammin kasveja tutkien. Retkellä havaittiin runsaasti Lapin peruskasvilajistoa, mutta lintupuoli oli varsin vaatimatonta. Paras lintuhavainto oli ilman muuta rinteessä laulanut taviokuurna, mutta myös mm. riekkoja, kapustarintoja, ampuhaukka ja lapintiaisia nähtiin. Muutaman tunnin hikisen kipuamisen jälkeen palasimme takaisin rantautumispaikalle, josta meidät kyydittiin takaisin asemalle lounaalle.

Iltapäivällä oli vuorossa aseman esittely, myös muutama aseman tutkija esitteli projektejaan. Varsinkin paljon puhutuista tunturimittareista oli mukava kuulla asiantuntijan esitys. Kun vielä me kurssin omat vetäjät eli Marko (kasvit), Janne (linnut) ja Hanna (geologia) pidimme omat esityksemme, oli päivä pulkassa. Illalla meidät kyydittiinkin taas vesiteitse mökeillemme lepäämään ja valmistautumaan seuraavan päivän ohjelmaan.

Karigasniemen Ailigaksen kautta Varangille

Aamiaisen jälkeen lastasimme kaikki tavarat linja-autoon, ja aloitimme hieman kiertävän etapin Karigasniemen Ailigasta kohti. Heti linja-auton nytkähdettyä liikkeelle näkyi Kevojärveltä laskevassa koskessa lentävä koskikara.

Karigasniemen Ailigaksen lähestyessä saimme todeta kelin muuttuneen todella radikaalisti edellispäivästä. Jos Jesnalvaaralle kivutessa oli vielä ollut aivan liian kuumaa ja aurinkoista, nyt taivaalta satoi vettä ja parkkeeratessamme Ailigaksen juurelle saimme todeta tunturin huipun olevan aivan pilven sisällä. Innokkaina lähdimme kuitenkin kipuamaan kohti huippua, ja taas joukko hajaantui useaan ryhmään omien intressiensä mukaisesti. Toiset kulkivat taas nenät maassa kasveja tutkaillen kun osalla tuntui olevan jo kiire huipulle kiirunoita komppaamaan. Ja niinhän siinä kävi, että huipun lähestyessä näkyvyys meni aivan nollaan, joten ainakaan maisemilla ei päästy mässäilemään. Pulmusten ja kapustarintojen ohella lopulta kiirunoitakin näkyi, vaikka osalla ne olivat työn ja tuskan takana. Sää parani heti kun meidän piti lähteä paluumatkalle. Onnekkaimmat pääsivät näkemään myös kauniin keräkurmitsan.

Hieman pettyneinä siihen, että sää oli hieman latistanut tämän upean tunturin valloitusretkeä, palasimme takaisin tiellä, josta linja-automatkamme jatkui taas kohti pohjoista. Ruokaa nautittiin matkan varrella, tällä kertaa Utsjoella. Käsittämättömän onnen myötä pääsimme näkemään eräässä paikassa aina yhtä harvinaisen tunturihaukan, ja ohessa myös piekana merkittiin reissupinnoihin.

Norjan raja ylitettiin ilman muodollisuuksia, ja matka jatkui kohti pääkohdettamme Varanginvuonoa. Ihmeen pian meri siinsikin edessämme, ja kohta pääsimme listaamaan liukuhihnalla uusia merenrannan lintulajeja reissupinnoihin.

Ensimmäisen vuonopysähdyksen teimme Nessebyn kirkolla saapuvan illan jo hämärtäessä entisestään synkähköä päivää. Suurin osa kurssilaisista tajusi viimeistään nyt, kuinka huikeaan paikkaan olimme matkanneet koko Suomen halki. Kasvilajisto oli todella runsas linnuista puhumattakaan. Myös geologiasta kiinnostuneille riitti ihmeteltävää tilliiteissä. Lintulajisto oli pääasiassa sitä tavallista mitä Varangilla kesällä aina näkee: ristisorsia, haahkoja, isokoskeloita, merikihuja, meri- ja harmaalokkeja, pikkukajavoita, vesipääskyjä ym. mutta myös punakuireja oli runsaasti, 2 tunturikihua kierteli vuonon yllä ja naaraskyhmyhaahkakin määrittyi eräästä haahkaparvesta.

Ilta oli kuitenkin jo pitkällä, ja niinpä ajoimme Vadsöseen (Vesisaari), jossa meillä oli majoitus Rica-hotellista. Illalla oli taas vapaata aikaa, jonka sai käyttää lepäilyyn tai vaikka kiertelyyn Vadsön kaupungilla.

Maitovalaita ja Hornöya

21.7. aamiaisen jälkeen suuntasimme itse vesisaareen, jossa kävelimme pikaisen aamukävelyn maisemia, kasveja, lintuja ja lampaita ihmetellen. Linnuista täytyy mainita useita lajeja sorsia, 4 ylilentävää tunturikihua ja yli sata vesipääskyä. Eckeröyan lintuvuori oli vuorossa seuraavana. Vuoren alapuolelta äimistelimme pikkukajavien valtaisaa määrää sekä niiden huvittavaa ääntelyä. Eckeröyan kylän lahdelmassa kellui jääkuikkakin.

Ajomme jatkui kohti ”maailmanlopunniemeä” eli Hamningbergiä. Nopeimmat ja onnekkaimmat (sekä ehkä bussiin parhaiten sijoittautuneimmat) ehtivät nähdä liikkuvasta linja-autosta pari tien yli lentänyttä tunturikiurua sekä pari rannalla kykkinyttä merikotkaa. Hamningberin lähestyessä maisema muuttui upeaksi ”kuumaisemaksi”. Kasveja ei juuri enää ollut lainkaan, mutta kaikki olivat haltioissaaan jylhän louhikkoisista maisemista.

Viimeisestä lahdelmasta ennen Hamningbergiä huomasimme jo liikkuvasta autosta valkoisia möhkäleitä vilahtelemassa aaltojen väleissä – maitovalaita! Linja-auto pysäköitiin käsittämättömän nopeasti (meillä oli pirun hyvä kuski), ja kohta koko porukka tuijotti reilua 50 maitovalasta, jotka hiljalleen seilasivat aallokossa. Käsittämättömän hienoa!

Hamningbergissä meille tarjoiltu perinneruoka kalakeitto ei sitten ollutkaan käsittämättömän hienoa. Ensinnäkin sitä odoteltiin reilu tunti – jonka aikana ehdimme staijaamaan aavalla merellä lennelleitä suulia sekä ihailemaan valkokämmekkää – ja toisekseen ruoasta oli kala kaukana. Ihan hyvänmakuisessa liemessä risteili muutama kuorellinen simpukka ja pari millin ohutta porkkanasiivua. No, tulipahan selväksi, että ensi kerralla kannattaa pyytää syödäkseen turskaa.

Hamningberistä lähdettiinkin periaatteessa paluumatkalle, kun ei pitemmällekään enää olisi päässyt. Persfjordenissa teimme pakollisen lintupysähdyksen, ja taas kannatti: satojen haahkojen seassa kellui komea kyhmyhaahkakoiras, alleja, mustalintuja ja jokunen kaakkuri.

Meillä oli kuitenkin jo kiirus Vardöseen (Vuoreija), jossa ajoimme suoraan satamaan ja pian ensimmäiset olivat jo paattimatkalla kohti Hornöyan lintusaarta. Lopulta meitä kyyditsi kaksi venettä, kalastuspaatti ja moottoroitu kumivene. Ainakin jälkimmäisessä matkustaneet saivat hieman kostean reissun, mutta jo matka paljasti kurssilaisille millaiseen lintuparatiisiin olimme matkalla. Riskilöitä, lunneja, ruokkeja ja kiisloja suhahteli veneen molemmin puolin, ja saaren lähestyessä uivia ruokkilintuja oli satamäärin. Rantauduttuamme lintusaaren jyrkät lintuja täynnä olevat rinteet salpauttivat takuulla hengityksen kaikilta (eikä syynä ollut kaikkialla pöllynneet lintujen höyhenet).

Muutama tunti vierähti nopeasti lunneja, noita lintumaailman klovneja, ruokkeja, etelä- ja pohjankiisloja, ruokkeja, karimetsoja, pikkukajavia, lokkeja sekä lapin- ja luotokirvisiä ihmetellen ja kuvaten. Löytyipä myrskylintukin tutulta kololtaan istuskelemasta. Raskas päivä oli kuitenkin jo vaatinut veronsa, ja lopulta saapunutta paluukyytiä olivat jo lähes kaikki hieman odottaneetkin.

Myötätuuleen paremmin sujuneen veneilyn jälkeen suuntasimme Vardön kesä”hotelleillemme”, ja upean päivän päätteeksi ei monikaan jaksanut välittää siitä, että majapaikkamme eivät aivan hotelliluokkaa olleetkaan. Illalla porukka hajaantui taas kiertelemään Vardön kaupunkia ja oletettavasti kaikki kävivät hieman haukkamassa purtavaakin, kun edellisessä ruoassa ei purtavaa ollut ollut.

Pikkuhiljaa paluumatkalle

22.7. aamupalan jälkeen pakkasimme taas tavaramme linja-autoon, ja pienen ajon jälkeen suoritimme taas lyhyen happihyppelyn Vardötä lähimmän lahden pohjukassa simpukoita keräillen ja lintuja katsellen. Tiksuttavaa punarintaa enemmän huomiota (tavallaan perusteettomasti) saivat parikymmentä allihaahkaa, joiden seassa oli vain yksi lähes juhlapukuinen koiraslintu.

Sitten lähdettiinkin paluumatkalle tosissaan. Ainoan pysähdyksen teimme komean merikotkan vuoksi, joka antoi kaikkien tarkkailla itseään kaukoputkella, ennen kuin se otti ja näytti itsensä lennossakin. Mårtensnesillä suoritimme pikaisen kulttuuripysäyksen historiallisella asuinalueella, jolla nyt saattoi nähdä hautoja ja erilaisten asumusten pohjia. Pakollinen viimeinen jäämeripysäys suoritettiin tietysti Varangerbotnissa, jossa viimeisetkin kurssilaiset pääsivät näkemään ristisorsia sekä myös pilkkasiipiä.

Vaan ei me sentään yhtä kyytiä kotio ajettu, vaan vielä ajoimme uskomattoman upeiden maisemien halki Tenojoen suistolle Högholmeniin, jossa odotimme näkevän uusien kasvien lisäksi myös ainakin kahlaajalintuja. Lopulta lintuhavainnot jäivät vähiin, mutta uskomattoman huikeat maisemat sykähdyttivät. Kasvilajilistallekin saimme mukavaa lisää, kun löysimme komeaa valkopärskäjuurta jota kasvoi keltaisenaan yhdessä kaarlenvaltikoiden kanssa.

Matka jatkui koti-Suomeen ja käytyämme Utsjoella kaupassa ajoimme suoraan Kevon tutkimusasemalle syömään kunnon ruokaa, saunomaan ja lepäämään.

Kotia kohti

23.7. käytyämme aamiaisella lähdimme kohti etelää pysähtyen Inarissa karhunpesänkivellä sekä Kaunispäällä, jossa sai joko komppailla tuulessa ja tuiskussa tai jatkaa suoraan Saariselälle shoppailemaan ennen ruokailua. Innokkaimmat komppaajat onnistuivat näkemään rinteen alas kavuttuaan mm. kuukkeleita ja pohjantikkaperheen.

Tankavaarassa tutustuimme Koilliskairan luontokeskukseen, josta jatkoimme Sodankylän Ilmakkiaavan soidensuojelualueelle. Keli oli sateinen, mutta linnusto ja kasvillisuus olivat aivan erityyppistä kuin mitä olimme nähneet, joten kuski sai yksin pyöritellä päätään ilmastoidussa autossaan muiden ihmetellessä mustalintupoikuetta, uiveloita, sinisuohaukkaa, erilaisia saroja, raatteita ja keltasompasammalta.

Loppumatka Rovaniemelle sujui etupenkkiläisillä viimeisiä etelän vareksia reissulajilistalle hoidellen. Lopulta päästyämme taas Rovaniemen rautatieasemalle olimme havainneet reissulla yhteensä 109 lintulajia. Pian olikin koko kurssiporukka hajaantunut omille teilleen, ja me saatoimme suunnata tutulle majapaikallemme Ounasvaaralle.

Monen mutkan kautta kotiin

Seuraavana päivänä olikin edessä taas pitkä ajo Rovaniemeltä Parikkalaan. Tällä kertaa ajoimme Oulun kautta, kun Hanna piti pudottaa sinne viimeistelemään gradunsa. Käytyämme ensin pikaisesti Hietasaaren lintutornilla söimme huikean maittavat ateriat kreikkalaisessa ravintolassa kaverini Juhan kanssa.

Pian taas istuimme autossa Markon ja Helkan kanssa, ja koska kiirettä ei ollut, päätimme ajella pitemmän kaavan kautta. Niinpä teimme ensimmäisen pysäyksen Limingan Virkkulassa, jossa näimme mm. merikotkan ja pulmussirrin. Seuraavaksi ajoimme Oulaisiin bongaamaan siellä pesineitä arosuohaukkoja. Sää oli kuitenkin taas sateinen, ja pari tuntia eri arosuopaikkoja koluttuamme olimme nähneet vain pari sinisuota sekä isolepinkäisiä ja olimme jo luovuttamassa, kun löysimme eräästä joesta 5 kyhmyjoutsenta. Olivat muuten Oulaisten kautta aikain ensimmäiset gnölikset! Styrokseista innostuneena päätimme vielä kertaalleen yrittää arosuota paikasta, jossa edelliskäynnillä oli satanut kaatamalla. Nyt Helka huomasikin haukan istumassa erään tolpan nokassa, ja siinä se vihdoin oli komea arosuohaukkanuorukainen, joka vieläpä päästi meidät hyvälle kuvaushollille.

Tyytyväisinä mutta jo hieman väsyneinä jatkoimme matkaa meikäläiselle kuntapinnoja listaillen. Haapavedellä näkyikin sinisuohaukkoja ja suopöllö. Siilinjärvellä päätimme käydä Raasion altailla, joilla oli viihtynyt rantakurvikin. Pimentyneessä illassa emme kuitenkaan jaksaneet koluta valtavia altaita kovin huolellisesti, vaan totesimme, että matkaa oli jatkettava. Kuopion ja Leppävirran rajalla valotolpan nokassa istuskeli huuhkaja, jonka alitimme vauhdikkaasti, Sen sijaan sekä Leppävirralla että Varkaudessa pysähdyimme liikennemerkin päällä istuneiden pöllöjen takia. Yllättäen nämä metsäpaikoilla istuskelleet pöllöt osoittautuivat kuitenkin suopöllöiksi. Lopulta kello oli jo kaksi aamuyöllä, kun viimein pudotimme Helkan kotiinsa (ruisrääkän huutaessa lähipellolla), ja pian pääsimme mekin kömpimään pehkuihin, Markon majoittuessa meille, kun hänen piti seuraavana päivänä olla koluamassa Siikalahden kasvillisuutta. Itsekin oli pari tuntia nukuttuani matkalla töihin terveyskeskukselle.

Heinäkuun loppu

Kuun lopussa harmaahaikaroita oli Siikalahdella jo useita, mutta vaikka eteläinen Etelä-Karjala pullisteli kahlaajamassoillaan, ei Parikkalan lähiseudulta kahlaajia löytynyt juuri lainkaan. Niinpä suuntasin itsekin Lötjösen Matin kanssa Joutsenoon retkelle 30.7. mutta tietysti juuri tämä päivä oli se ainoa aurinkoinen aikoihin, joten havainnot jäivät vaatimattomiksi. Mainittavin havainto oli varhain talvipukuun vaihtamassa ollut vesipääsky Kotasaaressa.

Kuun viimeisenä päivänä tein vesilintulaskennan viimeisen kerran ennen lomiani. Laskennan ohessa näin todennäköisen arosuohaukkanaaraan, mutta otus meni hieman liian kaukaa. Sitten olikin aika jättää Siikalahti vähäksi aikaa ja suunnata lomien myötä uusiin seikkailuihin, mutta ne kuuluvat elokuun kuvauskuukausijutun tarinoihin ne seikkailut.