. . Lintuharrastajan päiväkirja Birders diary . .

Huhtikuu

Huhtikuu alkoi vaisusti ja odottelin kevättä aivan rauhassa, eli en jaksanut kauheasti revittää ensimmäisiä muuttolintuja nähdäkseni. Tämä oli helmikuussa käymämme Ahvenanmaan pinnarallin ansiota, sillä moni varhainen saapuja oli jo vuodareissa.

3.4. Joukion salmella oli mustavariksia, Parikkalan ensimmäiset harmaalokit sekä Ristimäen pelloilla pulmusparvi. Seuraavana päivänä Siikalahdelle saapuivat ensimmäiset tuulihaukka ja kottaraiset ja muutolla näkyi myös pari töyhtöhyyppää, hiirihaukkaa ja jo isompi parvi pulmusia. Seuraavan päivän vuodari oli puolestaan sepelkyyhky.

7.4. kevät repesi käyntiin jo mukavammin, kun työpäivän jälkeen staijasin muutaman tunnin Siikalahden patotien lavalla. Projektilajeinani olivat maakotka ja uuttukyyhky ja yllättäen näinkin molemmat! Niinpä mietin itsekseni, että jos vielä mustavaris näkyisi Siikalahtivuodariksi niin olisi hyvä, ja kohta pari mustavaakkua saapuikin paikalliseksi viereisen vilja-aitan apajille. Mutta projektilajien lisäksi näkyi myös mm. aina täällä mukava merihanhi, ensimmäiset västäräkki, kiurut, niittykirviset, ruskosuohaukka sekä pari vanhaa merikotkaa.

Viikonlopuksi suuntasin Lappeenrannan maisemiin, sillä oli lupautunut EKLY:n havaintotoimikuntaan, jolla oli suururakka edessä uuden Tiira-havaintotietokannan myötä. Niinpä olimme sopineet retkeilevämme lauantaiaamun ja aloittavamme urakan iltapäivällä Nyströmin Harryn luona. Retkelle osallitui 3/4 HTK:sta eli minun ja Harryn lisäksi Punnosen Pekka sekä vielä Salomaan Henrik. Aamulla suuntasimme Joutsenon Konnunsuulle, josta löytyi 56 paikallista kanadanhanhea, pari ampuhaukkaa, sinisuohaukka ja joitakin muita jo vastaantulleita muuttolintuja. Kovin oli kuitenkin hiljaista, niinpä jatkoimme retkeä. Lappeenrannan Luukkaansalmelta ei löytynyt naurulokkeja kummempaa, mutta Toikansuolta mustavaristen lisäksi löytyivät lehtokurppa ja pajusirkku. Tykistä pointsasimme minulle vielä tiklin vuodariksi ennen kuin suuntasimme Harryn luokse töihin.

Hyvä, että olimme saaneet homman käyntiin, kun Harry huomasi sähköpostistaan, että Toikansuolta oli löytynyt liejukana – ja kohta meillä olikin J. Pullin löytämä lintu nähtävillä. Olimme varmaan tämän piilottelevan linnun ohi jo kertaalleen kävelleet – nytkin sen näki hyvin vain autosta. Loppuillan urakka olikin nyt rattoisampi, kun oli hyvä retki ja hyvä bongauskin alla.

Lopulta HTK:n urakka paljastui niin valtaisaksi, että päätimme jatkaa seuraavanakin päivänä. Niinpä yövyin Harrylla ja koska tämän piti vetää yhdistyksen kävelyretki päivällä, suuntasin itse taas aamusta Konnunsuolle. Nyt konnarilla olikin aivan eri meininki kuin päivää aiemmin. Lähes saman tien, kun olin kivunnut torniin ylitsemme (tornissa oli muitakin) saapuivat ensimmäiset metsähanhet ja pian äännellen yksinäinen lyhytnokkahanhi. Aikainen kivitasku istuskeli erään puun latvassa pitkään, ennen kuin päätti jatkaa muuttomatkaansa, kurkia mekasti peltojen takana, sinisuohaukkoja oli peräti 6 lintua, kulorastaita muutti muutama ja aamupäivän kohokohdat olivat tunnin välein muuttaneet merikotka, muuttohaukka ja nokkavarpunen. Myöhemmin näkyi vielä rautiainen, muutama piekana sekä runsaasti muita varhaisia saapujia kuten satoja sepelkyyhkyjä, kiuruja ja töyhtöhyyppiä. Harrykin saapui paikalle yleisöretkeltä vapauduttuaan, mutta tällöin meno oli jo hiipunut tyystin. Loppupäivän paremmiksi havainnoiksi löytyi vielä hemppo, 6 tundrahanhea, Kivisaaresta pari lapinsirkkua ja Lappenrannasta muutama selkälokki, joista yksi oli tuhkaselkäinen heuglini. Ilta työstettiin taas erilaisia määrittelyjä Tiiraa varten.

Seuraavina muutamina päivinä en ehtinyt retkeillä kuin ruokatunneilla, mutta Kaukolasta löytyi 3 kangaskiurua, vanha tuttu fasaani, joka jahtasi kiihkoissaan autoja sekä Ristisaaresta peukaloinen.

Pääsiäinen Etelä-Ruotsissa 13.-18.4. 2006

Jo vuosittaiseksi perinteeksi muodostunut asuntoautomatkamme suuntautui tänä Pääsiäisenä Etelä-Ruotsiin. Pääkohteena olivat aivan eteläisin Skoone (mm. Falsterbo) ja Hornborgansjö. Jarvan Ilkka hoiti pääasiassa reissun suunnittelun hankkien liput ja järkäten vanhempiensa asuntoauton jälleen kerran lainaan ym. Itse olin todella kiireinen, joten reissun suunnittelu lintupaikkojen ym. osalta oli pitkään täysin retuperällä, mutta onneksi Kristjan Niitepöldin (joka ei itse ehtinyt reissuun mukaan) avustamana saimme yhteyden helsinkiläisorniin Andreas Lindéniin, joka oli parin kuukauden työkeikalla Skoonessa. Näin saatoimme luottaa Andreakseen lintupaikkojen valinnassa ja retkisuunnitelman suunnittelussa Skoonen osalta, sillä hän oli seurannut alueen lintuhavaintoja tarkasti, vaikkei itse ollutkaan päässyt retkeilemään kuin aivan asuinpaikkansa Lundin läheisyydessä. Viime hetkillä Andreas sai kolleegaltaan lainaan Skoonen loistavan lintupaikkaoppaan, joka helpotti tätä päättämään parhaan mahdollisen strategian niille parille päivälle, jotka ehdimme hänen kanssaan retkeillä. Andy oli muutenkin loistava apu tulkkina, (toki Ilkankin ruotsilla olisi pärjätty) ja tietysti loistavaa retkiseuraa.

Ilkka aloitti reissunsa kiirastorstaiaamupäivällä Vuokatista, jossa hän nykyisin asustelee, ja viiden aikoihin tapasimme Imatralla hänen vanhempiensa kotona, jossa pakkasimme tavaramme asuntoautoon ja starttasimme matkaan peippojen ensilaulun raikaessa pihapiirissä.

Ajomatka Turkuun sujui leppoisasti, mutta lintuja ei juuri havaittu. Ainoa mainittava havainto tehtiin Tammelassa, jossa sarvipöllö kierteli erään puolisulan pellon yllä. Heti Turun kaupungin alueelle saavuttuamme parkkeerasimme asuntoauton levikkeelle ja painuimme pehkuihin.

Lautalla Ruotsiin – sumussa

14.4. aamuseitsemältä ajoimme Turun satamaan, jossa pikaisen aamupalan jälkeen ajoimme Viking Amorella –lauttaan ja klo 8.45 lähdimme merelle. Heti Turun satamassa oli mukavasti lintuja ja mm. punasotka ja haapana kirjautuivat itäsuomalaisten vuodarilistoille.

Kovin pitkään emme kuitenkaan saaneet kunnon staijaamisesta nauttia, sillä sula vesi loppui yllättävänkin pian ja pian saimme todeta olevamme aivan järkyttävässä sumussa. Silti sinnikkäästi seisoskelimme laivan kannella pitkään, ennen kuin totesimme homman turhaksi ja siirryimme sisälle istuskelemaan lattialle, sillä laiva oli niin tupaten täynnä, ettei tuoliakaan ollut vapaana.

Ahvenanmaan lähestyessä meri taas aukeni, mutta sumu oli entistäkin pahempaa. Staijaamisen surkeutta kuvaa hyvin se, ettemme havainneet yhtään merikotkaa, mustalintua tai pilkkasiipeä ja allejakin vain yhden suuremman parven! Meriharakat sentään saatiin vuodariksi ja aina on mukava nähdä riskilöitä.

Ruotsin puolella keli parani kertaheitolla Tukholman saaristoon saavuttuamme. Pian saatoimmekin staijata auringon porottaessa lähes kirkkaalta taivaalta, harmi vaan, että lintupaikat olivat jo huomattavasti surkeampia. Onneksi ruotsipinnoissakin riitti kirjaamista, sillä kumpikaan meistä (minä ja Ilkka) emme olleet aiemmin ollut lintureissulla Ruotsissa. (Hanna keskittyi molemmilla laivamatkoilla rästitöiden tekemiseen.)

Laivalta saimme nelisenkymmentä lajia Ruotsin puolen retkipinnoihin ja näistä mainittavampia lajeja olivat harmaahaikara, uuttukyyhky, punasotka, harmaasorsa, kuikka, merikotka, valkoposkihanhi ja kalatiira.

Tukholmaan rantauduimme klo 18.45 ja lähdimme saman tien E4:sta pitkin kohti etelää. Matkasimme vauhdikkaasti halki kaupungin maaseudulle, jossa ohitimme mm. Hölö ja Mörkö tienviitat, ensimmäiset reissumme sadoista metsäkauriista, kuusipeuroista ja rusakoista ja ennen hämärän saapumista kirjasimme vielä kanahaukan ja kalasääsken ”reidareiksi”.

Ajoimme lähes yhtä soittoa (Ilkka valtaosan) Skooneen ja Lundin risteykseen, jossa majoituimme parkkipaikalle klo 03.30 aamulla.

Retkeilyä Andyn opastamana

Kolmen tunnin unien jälkeen soitimme Andreakselle, jolta saimme ajo-ohjeet ja todettuamme, että ajo-ohjeet olivat aivan eri tieltä kuin missä olimme olleet, löysimme viimein Andyn ja saatoimme lähteä kunnolla linturetkelle!

Ajoimme saman tien ehkäpä Ruotsin parhaalle lintujärvelle Krankesjönille. Jo matkan varrella saatoimme todeta fasaanien, hiirihaukkojen sekä meri- ja kanadanhanhien lisäksi myös isohaarahaukan todella tavalliseksi linnuksi! Hauska havis oli myös alkutaipaleen haahkakoiras, joka pulikoi pienessä lammikossa keskellä peltoa – ei varmasti aivan tavallinen näky Skoonessakaan. Jo Krankesjönin parkkipaikalla kuulimme kaulushaikaran puhaltelua samalla kun merikotka ja pari ristisorsaa lensivät ylitsemme, ruskosuohaukat ääntelivät soidintaessaan taivaalla, tiltaltit, punarinnat ja rautiaiset lauloivat – oli todella kevät!

Tornilla oli tornintäydeltä paikallisia orneja putket tanassa, ja nämä hädin tuskin antoivat meille tilaa pystyttää omat putkemme. Siinä vaiheessa, kun näytimme sveduille pari ohilentänyttä pikkutikkaa, saimme sen verran tilaa, että pääsimme esteettä selaamaan myös järven linnustoa. Tavallisten vesiäisten joukossa kellui muutamia härkälintuja, uiveloita, punasotkia ja harmaasorsia ja monen muun tavallisen linnun lisäksi havaitsimme myös sinisuohaukan ja pähkinänakkelin.

Ruotsalaisten ollessa lähdössä yksi heistä hoksasi kertoa meille järven toiselle tornille johtavan polun varressa pari päivää aiemmin havaitusta tulipäähippiäisestä, ja niin päätimme lähteä kohti toista tornia.

Polun varressa kiekui heti palokärki ja pian kuulimmekin kuusikosta samanlaisen hennon tiitityksen, jollaista Andy oli juuri meille onnistuneesti imitoiden opettanut. Ja siellähän se ”hilipäätuppiainen” mekasti yhdessä parin tavallisen hipin kanssa. Osan meistä onnistui nähdä hyvin tämä silmäkulmajuovallinen harvinaisuus sen vipeltäessä kuusikon latvustossa serkkujensa kanssa. Samassa metsässä kuusitiaiset rakensivat pesää erääseen pökkelöön, närhi rääkyi ja pyrstötiainen tiititti jossain kauempana.

Seuraavaksi suuntasimme Vombin pelloille, jossa kovassa tuulessa tsekkasimme pellot paristakin eri tornista havaiten mm. tundra- ja valkoposkihanhia, urpiaisen, kurkia, pari piekanaa, punajalkavikloja sekä taas runsaasti paikallisia lintuharrastajia. Lähistöllä olleilta altailta pontsasimme vielä pikkutyllin, jouhi- ja lapasorsan, metsäviklon, pässin sekä Ilkalle reissun toisen eliksen viitatiaisen (eka oli tuplamilvus).

Ystadin kaupungissa kävimme turkkilaisten kebap-paikassa syömässä ja näimme ensimmäiset turkinkyyhkyt, ennen kuin jatkoimme Hammariin etsimään harmaasirkkuja. Päivä oli jo pitkällä ja tuuli oli yltynyt entisestään, joten harmaasirkut eivät istuneet vakiolangoillaan. Peltopyy kuitenkin onnistuttiin näkemään, kun sellainen lähti Andyn jaloista.

Iltastaijille ajoimme Sandhammarenin niemeen, jossa lyhyessä ajassa havaitsimme merikihun, kaakkurin, kalatiiran sekä paikallisen mustakurkku-uikun. Niemestä palatessamme pysähdyimme Ilkan painostuksesta vielä harmaasirkkupaikalla, jossa ei tietenkään hämärässä enää sirkkuja näkynyt, mutta paikalla huuteli täyttä päätä useita peltopyitä, jota Andy pääsi äänittämäänkin.

Illan hämärryttyä ajoimme aina Falsterbohon saakka. Perille päästyämme olimme aivan järjettömän väsyneitä. Oli suoranainen ihme, että Ilkka jaksoi ajaa aina majakalle saakka, sillä meikäläinen, jonka tehtävänä oli pitää Ilkkaa hereillä, pilkin koko ajan viimeiset 50 kilometriä. Lopulta kuitenkin pääsimme kaikki pitkälleen, ja ainakin minä näin unta seuraavan päivän lintumassoista!

Falsterbota ja pinnoja

Aamulla oli varsin arvattavaakin, että meikäläinen (hullu kun olen) olin ensimmäisenä ulkona etsimässä staijipaikkaa (ja ennen sitä vessaa). Heti asuntoautolla selvisi se, mitä olimme ounastelleetkin, että muuttoa ei näin länsituulella ollut kovinkaan paljon. Toki sekin oli tiedossa, ettei Falsterbo mikään ihmeellinen kevätmuuttopaikka olisi.

Pihalla riitti silti heti katseltavaa ja pian Hanna ja Andreas kömpivät myös pihalle. Niinpä kävelimme niemen kärkeen ja jätimme illalla ratin takana kaikkensa antaneen Ilkan jäädä vielä hetkeksi nukkumaan.

Harmaahylkeitä kölli rantahietikolla kymmenien pötköjen kerääntymänä, tyllien, meriharakoiden ja ristisorsien seurassa oli mukavampikin mustavalkoinen lintu – avosetti. Kaukana rauhoitusalueen kauimmalla hiekkasaarella pöllähteli ilmaan muutaman kymmenen suosirrin parvi ja saman saaren rannassa käpötteli kolme sepelhanhea. Muutamia pieniä riuttatiiraporukoita saapui ohitsemme laskeutuen hietikoille. Ilkkakin saapui parahiksi paikalle ja pian plokkasimme myös vanhan koiras muuttohaukan, joka laskeutui merimerkin nokkaan. Myös luotokirvinen löytyi rikastuttamaan jo varsin pitkää reissupinnalistaamme.

Muutaman tunnin jälkeen totesimme, ettei merellä liikkunut mitään ja paikallisenakaan ei ollut härkälintuja ja tukkakoskeloita kummempaa. Törmäsimme myös lintuaseman nuoriin miehittäjiin, mutta koska heilläkää ei ollut juuri meille kerrottavaa, niin päätimme lähteä jatkamaan retkeä.

Suuntasimmekin seuraavaksi Alnarpin puistometsikköön bongaamaan. Pyökkien ja tammien latvuksissa piipittivät heti ensimmäiset pähkinänakkelit, peukaloinen lauloi ja nokkavarpunen lensi ylitsemme äännellen. Pian luoksemme saapui vanha pyörätuolilla avustajansa auttamana liikkunut orni kiikarit kaulassa, joka kertoi, että etelänpuukiipijä oli bongariporukalla hallinnassa vain parin sadan metrin päässä meistä.

Sännättyämme miehen opastamaan suuntaan kuulimmekin heti pari sarjaa etelänpuukiipijän laulua ja kohta olimme paikalla, jossa kourallinen harrastajia tuijotti putkin ja kiikarein jotain, mitä me emme meinanneet löytää. Kohta kuitenkin kuulimme etelänpuukiipijän kutsuääntä ja onnistuimme nähdä linnun, kun se lensi kauemmas pienen kävelytien toiselle puolelle. Siellä lintu taas alkoi äännellä aktiivisesti, joten päätimme seurata sitä. Samaan aikaan ruotsalaiset jäivät seisoskelemaan paikoilleen yhä kiikaroiden samaan kohtaan, jota he olivat tuijottaneet koko ajan. Niinpä oli helppo päätellä, etteivät he tunteneet etelänpuukiipijän ääniä. No me emme jaksaneet alkaa heitä opettaa, vaan löysimme pian linnun kiipeämästä omenapuun rungolta ja pääsimme näkemään sen todella hyvin (jopa niin hyvin, että saatoimme todeta linnun olevan ihan oikeasti tunnistettavissa muustakin kuin äänistään). Pian lintu kuitenkin jatkoi yhä kauemmas ja myös hiljeni, joten me päätimme lähteä taas kohti uusia seikkailuja.

Seuraavaksi ajoimme Domsteniin, joka on kuuluisa petolintustaijipaikka, onhan paikalla Ruotsin ja Tanskan välinen salmi kapeimmillaan. Nyt petoja ei kuitenkaan ollut lainkaan liikenteessä (tuulen takia) mutta Andreas plokkasi mereltä muutaman suulan kalastelemasta ja heti perään kuulimme laulunluikautuksen, jonka hetken mietinnän jälkeen totesimme kuuluvan mustaleppälinnulle, vaikkei laulu ollutkaan ollut aivan sille tyypillinen. Löysimmekin pari mustaleppälintua piakkoin, harmi vaan, ettei kumpikaan ollut vanha koiras.

Helsingborgin lähellä kävimme pikaisesti ihmettelemässä muutamaa aroharmaalokkikandia ja metsässä huutanutta luhtakanaa, kunnes oli aikaa suunnata enää pariin paikkaan Ronnenin ja Sandön rantoihin ennen kuin meidän piti tiputtaa Andy kyydistä Höganäsiin, sillä tämä oli sopinut illallisen ja seuraavan päivän retken kollegansa kanssa.

Rönnenissä oli kymmeniä avosetteja, sepelhanhi ja kolme haarapääskyä ja Sandössä näimme vilaukselta pari viiksitimalia, mutta sitten oli aika ajaa Högholmeniin ja hyvästellä Andy.

Me jatkoimme vielä iltastaijille Kullabergiin, joka on Ruotsin parhaimpia merilintustaijipaikkoja ja sen oli näköinenkin! Toki vuodenaika oli väärä kunnon meristaijiin, mutta ennen sateen alkamista ehdimme nähdä suulan, etelänkiislan, viisi kaakkuria, pilkkasiipiä ja sateessa vielä lehtokurpan.

Syötyämme jatkoimme hullun aikataulumme mukaisesti ja lähdimme ajamaan kohti pohjoista ja Hornborgansjötä. Taas Ilkka ylitti inhimilliset rajat ja ajoi pitkälle aamuyöhön (minun nukuttua jo kauan viikon vaivanneen leukasäryn uuvuttamana), kunnes parkkeerasimme Hornborgansjön parkkipaikalle kolmelta yöllä.

Hornborgansjö

Aamu valkeni pian ja kurkien huuto herätti minut, joka olin saanut unta ihan tarpeeksi, joten kampesin itseni ulos parkkipaikalle. Hetken pyöriskelin ihmeissäni suurella parkkipaikalla selvittäen itselleni suunnan, mistä taukoamaton kurkien huuto kajosi. Muutaman askelen jälkeen edessäni avautui häkellyttävä maisema, jonka täytti tuhannet pitkäjalkaiset ja –kaulaiset kurjet, sadat meri- ja kanadanhanhet, joutsenet ja sorsat. Suuren tulvajärven takaosissa kohosi aavemainen kuiva metsä, jonka yllä kaarteli merikotka ja ruskosuohaukkoja, viitatiainen ja pähkinänakkeli lauloivat lähimetsässä ja hieman pitemmälle käveltyäni näin opastuskeskuksen, jonka pihalla oli kymmeniä ihmisiä kiikareineen, kaukoputkineen ja kameroineen.

Keskukselle käveltyäni Hannakin saapui paikalle ja Hannan kuvatessa ohilentäviä kurkia minä aloin seuloa järven linnustoa putkella. Satojen vesilintujen joukosta löytyi parit pikkujoutsenet, harmaasorsat ja lapasorsat, härkälintu sekä ainakin neljä mustakaulauikkua. Tällöin soitin Ilkalle herätyspuhelin ja pian tämä pääsikin hoitamaan jo reissun kuudennen eliksensä sekä tietysti ihmettelemään Hornborgasjön lintupaljoutta. Löysipä Ilkka ainoan ei meri- tai kanadanhanhen – metsurin.

Ajoimme vielä Hornborgasjö -järven toiselle rannalle, jossa kävimme toisella lintukeskuksella ja sen piilokojussa ja tornissa, mutta kova sade ja se, että huomasin jättäneeni reppuni edelliseen paikkaan 15 kilometrin päähän, hieman latistivat tunnelmaa. Harmaasorsia, pari mustakurkku- ja muutama mustakaulauikku sekä tuhansia muita vesilintuja selattiin läpi vielä edellispäivänä paikalla olleen pikkulapasotkan toivossa, mutta lintua ei löytynyt.

Pian ajoimme hakemaan kurkipaikkaan jättämääni reppua, joka onneksi löytyi, sillä sisällä oli mm. kaikki kameravehkeet kameraa lukuun ottamatta. Päätimme vielä ajaa toisellekin järven tornille etsimään pikkulapasotkaa, vaikka ajoa taas kertyi jonkin verran ylimääräistä.

Ajomatkalla pointsasimme eräältä ruokinnalta järripeipon reidariksi, mutta tornilla meidät yllätti todellinen myräkkä – tuuli oli todella voimakas ja pahimmillaan satoi lähes vaakasuoraan suuria rakeita. Silti selasimme useampaankin kertaan kaikki järvellä näkyneet vesilinnut, mutta vain satoja punasotkia, kymmeniä tukkasotkia jne. ja harmaahaikara löytyi. Toki järvi oli niin suuri, etteivät kaikki linnut olleet millään nähtävissä. Retkipinnaa emme enää tältä tornilta löytäneet, kun heuglini-selkälokistakaan ei pinnaa saa.

Illalla ajoimme taas reippaan rupeaman Tukholman lähistölle, jossa majoituimme erään rakenteilla olevan golfkentän parkkipaikalle. Juuri kun olimme nukahtamaisillamme, alkoi lehtopöllö huutaa aivan lähellämme.

Lautalla riemunhetkiä

Aamukuudelta lähdimme etsimään Tukholman satamaa, jonka nimeä emme valitettavasti olleet ottaneet selville. Niinpä kesti jonkin aikaa, että löysimme pienen Tukholma sightseeingin päätteeksi lauttarantaan. Varasimme nyt lautalta hytin, jotta saatoimme nukkua tylsän alkumatkan (nythän Tukholman saaristo tuskin enää tarjoaisi ruotsipinnoja), ja jotta Hanna voisi taas tehdä töitään lauttamatkan ajan.

Parin tunnin unien jälkeen kävimme syömässä seisovasta pöydästä kunnon aterian (itse satsasin jälkiruokiin, kun viimeksi Ahvenanmaan rallireissulla olin syönyt niin paljon eturuokaa, etten ollut jaksanut jälkkäreitä), ja sitten saavuttuamme Suomen aluevesille kiipesimme taas Ilkan kanssa kannelle staijaamaan.

Nyt keli olikin mitä parhain! Näkyvyyttä oli todella hyvin, aurinko paistoi eikä keväinen tuulikaan juuri haitannut. Ja lintujakin oli paljon! Haahkoja ja alleja tietysti oli tuhansia, mutta paljon oli myös mustalintuja, joita oli muutamia satojen lintujen parvia ja pilkkasiipiä, joita kellui siellä täällä yhteensä satoja. Riskilöissäkin olisi päässyt yli sadan, jos olisi laskenut ja Maarianhaminasta alkaen alkoi myös merikotkia näkyä – yhteensä näimme viitisentoista lintua.

Pitkään piti kuitenkin staijata ennen kuin pari ruokkia viiletti vauhdikkaasti laivan taitse. Ilkka ei ehtinyt lintuja kovin hyvin nähdä, mutta eliksen arvoisesti kuitenkin (lähinnä ainoastaan Itä-Suomessa retkeilleelle ruokkikin voi siis olla elis!).

Aivan avomerellä putkeeni osui myös parinkymmenen muuttavan kahlaajan parvi. Hetken aivot surrasivat tyhjää ennen kuin tunnistin linnut kapustarinnoiksi ja pian näkyi myös yksinäinen tylli seisomassa erääll kaukaisella luodolla.

Olimme ohittamassa Föglön pääsaarta, kun Ilkka oli juuri ajatellut itsekseen, että: ”Kuinka hemmetin monta haahkaparvea oikein pitää seuloa”, kun havahduin Ilkan kovaan huutoon: ”KYHMYHAAHKA!”. Ja siinä se oli, komea koiras, varmaan koko matkan aikana lähinnä laivaa olleessa parvessa, joka ei edes säikähtänyt lentoon; saatoimme kiikareilla ihailla tätä koreaa harvinaisuutta, josta Ilkka sai jo toisen Suomi-eliksen! Harmi vaan, että Hannaa ei saatu kiinni puhelimella, sillä hytit olivat liian syvällä laivan uumenissa ja tilanne oli liian nopeasti ohi.

Staijasimme vielä pitkään sen jälkeen, kun olimme taas keskellä jäitä nähden vielä viimeisellä sulalla avomerellä viisi ruokkia, yhdeksän laulujoutsenta sekä kymmenen kuovia. Jäiltä löytyi vielä muutama norppa pötköttelemästä, kunnes totesimme olevamme tyytyväisiä päivän staijiin ja lähdimme shoppailemaan.

Vielä ennen Turun satamaa kipusimme koko porukka kannelle, Hanna kuvaamaan laivan perässä taiteilleita lokkeja ja me Ilkan kanssa seulomaan sorsaparvia. Parin uiveloparin lisäksi löysimme haapanoita, jouhisorsaparin, ylitsemme lensi uuttukyyhkyjä ja viimein aivan sataman tuntumassa ohitsemme lensi pari kalatiiraa. Sitten olikin jo kiire singahtaa alas autokannelle.

Taas lähdimme saman tien ajamaan kohti itää ja ensimmäisen kerran pysähdyimme Kosken tl kunnassa, jossa sulalla pellolla oli mukavasti vesiäisiä – haapanoita, taveja, telkkiä, isokoskeloita, kanadanhanhia sekä metsäviklo. Sitten tulikin pimeää ja urheasti Ilkka taas ajoi koko matkan Imatralle saakka, jonne parkkeerasimme kolmen aikaan yöllä. Pikaisen asuntoauton siivouksen jälkeen Ilkka pääsi vanhempiensa luo nukkumaan, kun me vielä jatkoimme viimeisen tunnin ajon Parikkalaan. Onneksi Ilkka oli urheasti ajanut niin paljon, että itse olin päässyt nukkumaan, sillä aamulla 7.30 minun piti jo mennä terveyskeskukselle töihin. Ilkalla puolestaan oli vielä seuraavalle päivälle reipas ajo Vuokattiin, ennen kuin matka oli meidän kaikkien osalta ohi.

Lopulta reissun saldoksi tuli 125 lajia Ruotsista ja muutama laji lisää Suomesta, kruununa kyhmyhaahka. Reissu oli rankka, mutta edelliseen asuntoautoreissuumme Lofooteille verrattuna helpompi sikäli, että nyt retkeillä saattoi myös matkan varrella. Huikea reissu joka tapauksessa, ja nyt voikin alkaa keskittyä kotomaan retkeilyyn.

Kevät etenee

Kotiin palattuamme kevät oli edennyt huimasti ja lumet olivat lähes täysin sulaneet. Siikalahdella lenteli jo taivaanvuohet soidintaan, kuoveja oli jo pelloilla ja vesilinnut olivat löytäneet ainoan sulan reunalle, jouduinpa näin aloittaamaan taas vesilintulaskennatkin. Kaukolan pelloilla oli hyvä tulvalätäkkö, josta löytyikin 4 merihanhea ja mustapyrstökuiri ja pari päivää myöhemmin varhainen pikkukuovi (21.4.).

Särkisalmen ja Lemmikonsalmen sulat keräsivät myös hyvin vesilintuja, mutta paremmat lajit löytyivät taas Siikalahdelta, jossa hetken viivähtivät paikallisina muuttomatkallaan harmaahaikara (20.4.) ja haarapääsky (21.4.).

22.4. retkeilin aamun Siikalahdella havaiten mm. merikotkan, maakotkan, kaulushaikaroita, lapasorsan, 21 piekanaa, 12 varpushaukkaa, 11 hiirihaukkaa, 5m+3p kalasääskeä, 68 kurkea, 3 tundrahanhea jne. Päivemmällä suuntasin tekemään Saaren vesilintulaskennan yhdessä Matti Lötjösen kanssa, ja yllätys olikin suuri, kun Saarella oli paljon enemmän vesilintuja kuin Siikalahdella! Olin odottanut, että Saaren vesistöt olisivat ollet vielä jäässä! Ainoat paremmat havainnot olivat Kanavalammen 5 kanadanhanhea ja harmaahaikara. Toki metsähanhiakin näkyi ihan mukavasti reilut parisataa.

23.4. suuntasin taas etelään, sillä HTK:n oli aika saada Tiira-määrittelyt valmiiksi. Taas aamulla tapasimme Harryn, Pekan ja tällä kertaa Jari Kiljusen kanssa Konnunsuolla. Aamu oli kuitenkin todella hiljainen! Meikäläinen kun en ihan kauhesti jaksa muutamasta sadasta hanhesta tai kolmesta lyhytnokasta innostua, aloin pikkuhiljaa hiillostaa poikia bongausreissulle – Pukkilasta edellisiltana löytynyt mustajalkatylli, kun oli yhä paikalla. Muutaman tunnin jaksoimme kierrellä varsin aneemista Konnunsuota, ennen kun sanoin jätkille, että: “Nyt lähdetään!”. Ja pojat olivatkin täysin samaa mieltä! Niinpä pakkauduimme autooni ja suuntasimme nokan kohti Pukkalan Kantelejärveä.

Vajaan parin tunnin kuluttua olimme pelipaikalla ja mustajalkatylli löytyi saman tien putkeen. Lintu olikin oikein mukavasti näytillä ja pääsimme jopa kuvaamaan sitä sen ruokaillessa vain parinkymmenen metrin päässä meistä. Oli muuten elis numero 333!

Kantelejärvi osoittautui muutenkin oivaksi lintupaikaksi ja pääsimmepä bongaamaan mukavan sisämaavuodarin – räyskän. Orimattilan puolella Ruhan pelloilla oli mukava hanhiparvi, josta löytyi metsähanhien lisäksi tundria, merihanhia sekä pari lyhytnokkaa ja pikkujoutsen. Bongausreissu oli siis ollut oikein onnistunut, ja ennen viittä olimme taas Harrylla jauhamassa Tiira-määrittelyjä kuntoon!

Seuraavat päivät retkeilin aktiivisesti Siikalahdella, Särkisalmella ja Lemmikonsalmella ja teinpä taas vesilintulaskennatkin niin Siikalahdella kuin Saarellakin. Vuodareita paukkui mm. rantasipistä, mustakurkku-uikusta, harmaasorsaparista, heinätavista, varhaisesta keltavästäräkistä (26.4.), kuikasta, tiltaltista sekä varsin perinteisestä huhti-toukokuun pikkukivasta eli haarahaukasta, joka muutti Siikalahdella 26.4. Mainittavia havaintoja olivat myös mm. Särkisalmen 121 silkkiuikun kerääntymä, Tarassiinlahdella muuttanut pikkujoutsenperhe sekä Siikalahdelle mekastamaan saapuneet luhtakanat ja jänkäkurppa.

Ennen kuun vaihdetta vuodenpinnalista piteni vielä härkälinnulla, pajulinnulla, pikkulokilla, lirolla, mustaviklolla ja luhtahuitilla. Pari muuttohaukkaa ilahduttuvat myös aktiivista retkeilijää (mutta eivät kovin paljon).

Aivan kuun viimeisinä parina päivänä kiertelin pöllönpönttöjä laihoin tuloksin. Ehdin kiertää puolet pöntöistämme eikä yhdestäkään löytynyt mitään pesintään viittaavaa! Ehkä maan ainoa myyrätyhjiö sijaitsee juuri Parikkalassa. Metsäkierrosten parasta antia olivat Pöröpeikonpolun tienoilla näkyneet metso ja huudelleet viirupöllöt.

Talvinen maaliskuu

Koko maaliskuu oli varsin talvinen. Pakkasta oli koko kuukauden, ainoastaan muutamina päivinä elohopea kipusi plussan puolelle. Niinpä edes kuun lopussa kevät ei ollut oikein edennyt mihinkään. Päivät kuitenkin olivat jo valoisia, mikä piristi mieltä kummasti.

En ehtinyt retkeilemään juuri yhtään, sillä arkipäivät menivät töissä ja viikonloput kuluivat kaukalopallopelien merkeissä, sillä kaudestamme tuli yllättäen ennätyspitkä.

Retkeily tapahtui lähinnä peli- ja treenireissujen yhteydessä eli todella usein ajoin Imatran Vuoksenniskan jäähallille siten, että ensin kävin kurkkaamassa Rautjärven Simpeleen Kokkolanjoelle ja sitten ajoin koluamaan Vuoksea.

4.3. Kokkolanjoelle oli ilmaantunut jostain koiras isokoskelo, Korjontiellä ei enää näkynyt viitatiaista, vain pari nokkavarpusta ja Vuoksella kellui yksinäinen laulujoutsen, joka oli ilmeisesti talvehtinut Venäjän puolella.

5.3. tein taas talvilintulaskennan, joka oli tällä kertaa huomattavasti helpompi, sillä Siikalahden ympäri kulki hyvät ladut, juuri sopivasti reittiäni pitkin! Havainnot jäivät kuitenkin vaisuiksi – ehdottomasti mukavin oli patotiellä ylitseni iloisesti äännellen kohti pohjoista painanut yksinäinen pulmunen.

11.3. Vuokselle olivat saapuneet ensimmäiset kaksi harmaalokkia. 17.3. kävimme muutaman päivän luonamme kylässä vierailleiden vanhempieni kanssa hiihtelemässä kuukkelimetsissä, ja vanhat tutut tulivat vielä porukalla neljästään meitä morjenstamaan. Eivät olleet siis vielä aloittaneet pesimään.

22.3. sain töihin tiedon, että Särkisalmella 6-tien varressa istui pieni pöllö erään männyn oksalla. Koskapa röntgenlaitetta oli juuri huoltomies korjaamassa, saatoin huoletta lähteä katsomaan, mikä pöllö olisi kyseessä. Yllätys oli melkoinen kun pöllö löytyi ja osoittautui varsin isoksi, mutta laihaksi viirupöllöksi.

23.3. Vuoksella oli jo 330 harmaalokkia seuranaan yksi merilokki. 24.3. Kokkolanjoelle oli saapunut telkkäpari, Rainerin ruokinnan yli lensi valkoselkätikka ja Siikalahdella näkyi ensimmäinen hiirihaukka.

24.3. oli perinteisen (toisen) erämaarallin vuoro. Harmi kyllä en voinut osallistua ralliin kunnolla, sillä samana iltana minulla oli kaukalopallon 1-divisioonan finaaliottelu. Niinpä rallasin yksikseni omalla alueella Parikkalan Melkoniemen suunnalla klo 04.00 ja 12.00 välisen ajan. Muilla ralli jatkui 16.00 saakka. Hiljaista oli metsissä, mutta lehtopöllö ja hemipöllö hoituivat pimeässä ja aamun veljettua näin muutaman pyyn sekä pikkukäpylinnun, mustarastaan, pyrstötiaisparven sekä löysin rallin projektilajeja eli valkoselkätikkoja pari lintua.

28.3. kotipihalla istuskeli koivussa mukava pihapinna – mustavaris. Vastaavanlainen havainto ei olisi tuntunut miltään Oulussa, jossa kotipihalla oli lähes aina mustavaakkuja, mutta Parikkalassa “frugi” on varsin harvinaista herkkua. Iltapäivällä Vuoksella koko talven talvehtineiden uiveloiden seuraksi oli saapunut muutama lintu lisää ja nyt paikalla oli koiras ja kolme naarasta. Harmaalokkimäärät olivat nousseet jo 900:n.

Kovin monta muuttolintua ei siis vielä maaliskuun puolella saapunut, mutta odotettavissa on, että todella pian rytisee muuttolinturintamalla!

Helmikuun alun retkeilyä

Helmikuun avauksen suoritin Simpeleen Korjontiellä linturuokintaa tuijottaen. Työni alkoivat vasta kymmeneltä, joten ehdin hyvin pointsata viitatiaisen kuukausipinnaksi. Kuusitiainen, teeriä, koskikara ja tilhi olivat aamun muut havainnot.

Lähiseudun ainoa pakkasia kestänyt räkättirastas tuli minulle vastaan 3.2. Särkisalmella ja seuraavana päivänä retkeilimme Matti Lötjösen kanssa taas Simpeleen suunnalla. Viitatinttiä ei näkynyt, mutta pieni rastas lensi ylitsemme Korjontiellä – ilmeinen punakylki. Ruokinnan liepeillä liikuskeli myös kahdeksan nokkavarpusen parvi ja Parikkalan puolella näimme koiras varpushaukan sekä Satumäessä mustarastaan. Saimme myös selville, että Kangaskylän pulut käyvät Joukiossa eräällä ruokinnalla, jonne kertyy matkaa reilut 5 kilometriä.

5.2. Siikalahden pikakäynti tuotti talven ensimmäisen puukiipijän ja kohta huomasin taas olevani Korjontiellä. Ala-Kojolan Mikko ol pikakäynnillä Etelä-Karjalassa, joten tapasimme viitatinttipaikalla, jossa lintu taas olikin.

Helmikuun hauskin nisäkäspinna tuli Tyrjältä, jossa Joensuunjoen suulla saukko kalasteli avannollaan. Pääsin seurailemaan otusta pitkään, kun se aina edellisen kalan syötyään sukelsi hetkeksi jäiden alle ja palasi muutamassa sekunnissa uuden saaliin kanssa jäälle syömään.

Kävin taas pariin otteeseen peleihin mennessä Imatran Vuoksella, jossa kelluskeli nyt myös laulujoutsen parin uivelon seurassa. Merimetsoja sukelteli myös siellä täällä joessa. 12.2. hiihtoretki kuukkeleita katsomaan oli taas vesiperä, mutta onneksi sentään havaitsin sekä pyyn että metson. Samana päivänä näin vielä kotipihan liepeillä palokärjen.

Ahvenanmaalle

24.2. oli päivä, jota oi jo odotettukin! Puolilta päivin, lopetettuani työni, pakkasimme auton täyteen (olimme pudottamassa Hannan siskolle huonekaluja matkan varrella Kuusankoskelle) ja aloitimme matkan teon Suomen poikki Turkuun. Olimme matkalla Ahvenanmaan pinnaralliin ja kyydissämme oli myös Kainuusta saapunut vihulainen eli Keskitalon Markus.

Matkan ensimmäisen pysäyksen teimme Simpeleen Korjontiellä, kun ajattelimme hoitaa Markukselle tintistä prosun, mutta tintti ei suvainnut näyttäytyä. Sen sijaan ruokinnalla pyöri kuusi nokkavarpusta ja lähikuusen latvassa kävi pohjantikka näytillä. Toisen kerran stoppasimme Vuoksella, josta löytyi heti merimetsoja, laulujoutsen, 2 uiveloa ja valtaisa yllätys – vanha isolokki! Lokki lensi ylitsemme määrätietoisesti kohti yläjuoksua, mutta jäi lopulta kaartelemaan 6-tien ylle jatkaen lopulta hiljallee matkaansa. E-K -pinna paukahti!

Kolmas rastimme oli Lappeenrannassa Luukkaansalmen sillalla, josta bongasimme vajaassa parissa minuutissa harmaahaikaran ja kolme tavia. Sitten olikin aika jatkaa matkaamme, aloimme ollakin jo pahasti myöhässä aikataulustamme.

Kuusankoskella roudasimme kaapit Hannan siskolle ja lähdimme varsin vauhdikkaasti jatkamaan matkaamme. Aikaa oli enää vain lyhyeen kahvitaukoon, sillä lopulta Turun satamassa olimme klo 20.30 viimeinen auto, jota suorastaan odotettiin klo 21.00 lähteneelle lautalle!

Lauttarannassa saimme viimeine joukkueemme kokoon, kun Oulusta junalla saapuneet Mikko Ala-Kojola ja Antti Pesola lastasivat tavarat autooni. Lauttamatka sujuikin sitten leppoisasti Suomi-Venäjä olympiakiekon välieräottelua katsellessa.

Myöhään meni ennen kuin saavuimme Eckerön Torpissa sijainnelle majapaikallemme Eckeröön Torpiin. Huuhkajan huhuillessa ikkunan ulkopuolella sammahdimme nopeasti.

Vaan nopeasti tuli herätyskin! Hieman ennen kuutta soivat herätyskellomme ja kuudelta suuntasimme aamiaiselle. Hieman ennen seitsemää kuuntelimme hetken pihalla, olisiko huuhkaja yhä äänessä, mutta kun ei ollut päätimme lähteä aloittamaan rallia muualle, monen muun joukkueen jäädessä yhä höristelemään pihalle.

Ja teimme aivan oikean ratkaisun, sillä ajettuamme viitisen kilometriä, pysähdyimme kuuntelemaan huuhkajaa ja siellähän se huuteli! Oli pöllö tällä kertaa päättänyt kuuluttaa reviiriään sen toisella laidalla. Ralli oli avattu hyvällä lajilla!

Seuraavat lajit löytyivät ajomatkan varrelta Hammarlandin puolelta: kyhmyjoutsen, laulujoutsen, telkkä, naakka, varis, ainoa palokärkemme, mustarastas, sinitiainen ja talitiainen. Jomalan Gottbyssä pysähdyimme pariin otteeseen lisäten lajilistallemme pikkukäpylinnun, punatulkun, hömötiaisen, harakan, korpin, keltasirkun, pikkuvarpusen, varpusen, räkättirastaan, viherpeipon ja merikotkan. Tilhiparvi jäi vielä hoitamatta vain minun ja Mikon nähtyä sen.

Hammarudda oli meidän ensimmäinen retkikohteemme. Olimme suunnitelleet tämän ensimmäiseksi kohteeksemme, sillä arvasimme monen muun joukkueen aloittavan Eckeröstä joko Styrningsuddenilta tai joltain muulta niemeltä. Niinpä saimmekin aloittaa meristaijin aivan keskenämme. Urpiaisparvi lensi ylitsemme, isokoskeloita, pari uiveloa, harmaalokkeja, merilokkeja, alleja, muutama kymmentä riskilää, sinisorsia, merimetsoja, tukkakoskeloita, kalalokkeja, pari mustalintua, kaakkuri, 13 ruokkia ja pikkutikka nähtiin myös, joten alkumme oli ollut todella loistava! Ei harmittanut edes se, että vaihtoehtopaikalta styrsiltä ilmoitettiin jääkuikka, mutta sitä olikin katsomassa 20 ihmistä – 5 joukkuetta!

Sitten alkoikin suvantovaihe… Pyörittyämme pitkään ilman pinnoja Jomalan Torpfjärdeniltä sentään irtosivat hippiäinen, varpushaukka ja kuusitiainen ja Svibyvikenillä kelluivat ensimmäiset tukkasotkat.

Maarianhaminan keskustassa etsiskelimme varsin pitkään turkinkyyhkyjä, joita ei kuitenkaan löytynyt. Käpytikka ja peipponaaras sentään nostivat lajimääräämme. Kalasatamassa kellui vajaan 1500 tukkasotkan parvi, jonka seulomisessa kesti tovin, mutta parvesta löytyi lapasotkia sekä naaras allihaahka! Myös nokikanoja löytyi kellumasta laiturin tyveltä.

Seuraavat pari tuntia olivat sitten epätoivoista puistojen ja metsien koluamista ja ruokintapaikkojen etsiskelyä. Havahduimme liian myöhään siihen, että aika kului vääjäämättä kohti rallin loppua… Suuntasimme Saltvikin Hagan pelloille, joille saavuttuamme plokkasin heti liikkuvasta autosta merikotkan kanssa kaarrelleen nuoren maakotkan. Ja lähes heti perään löysimme koiras kanahaukan, mutta sitten olikin jo kiire jatkamaan kohti Eckerötä, jonka tiesimme koko rallialueen parhaasi lintukunnaksi ja jossa olimme olleet toistaiseksi vain pimeässä!

Ensin suuntasimme bongaamaan Västeröniltä löytyneitä pikku-uikkuja, mutta emme koskaan löytäneet oikeaa paikkaa. Uivelokin meillä oli jo ennestään pinnoissa, joten ei auttanut kuin suunnata Degersandiin etsimään merisirrejä ja paria vielä puuttunutta vesilintua. Heti parkkipaikalla huusi töyhtötiainen pinnan arvoisesti, mutta merisirrit olivat juuri 10 minuuttia aiemmin lentäneet erään luodon taakse piiloon. Reiluun tuntiin nämä eivät näyttäytyneet, mutta pilkkasiipi löytyi viimeiseksi rallilajiksemme. Todella suuri kuikkalintukin näkyi kaukana horisontissa lentämässä, mutta emme innostuneet vääntämään siitä edes jääkuikkalajia (kaakkuri se ei ikinä kyllä ollut, joten pinnan arvoinen se olisi ollut, mutta päätimme unohtaa koko linnun).

Lopulta saimme siis kokoon 51 lajia, jotka olivat kaikki spontaaneja. Olimme kyllä yrittäneet muutamia muiden paljastamia lajeja kuten koskikaraa, pulua, turkinkyyhkyä ja pikku-uikkua, mutta koska aivan oikeaa paikkaa meillä ei ollut ollut tiedossa ne olivat kaikki jääneet löytymättä. Sijoitukseksemme tuli 8. sija 20 joukkueen porukasta, joten varsin hyvin oli mennyt. Taaksemme jäi todella paljon kokeneempia Ahvenanmaan kävijöitä.

26.2. heräsimme taas kuuden nurkilla ja käytyämme seiskalta aamupalalle lähdimme pointsaamaan muutamia puuttumaan jääneitä ja muiden rallissa havaitsemia lajeja. Ensin ajoimme kuitenkin styrssille aamustaijille, sillä edellispäivänä emme olleet lopulta edes ehtineet käydä paikalla! Merimuutto oli kuitenkin nyt pohjoistuulten vallitessa lähes olematonta, joten muutamia riskilöitä ja mustalintuparvea kummempaa ei näkynyt. Niinpä poistuimme paikalta ensimmäisenä, parinkymmenen muun aamuvirkun jäädessä vielä staijaamaan.

Päätimme suunnata Degersandiin merisirrejä kyttäämään ja tällä kertaa kannatti, sillä parin kymmenen minuutin odottelu palkittiin, kun näimme noin 40 merisirrin parven pariin otteeseen entämässä kaukana erään luodon yllä.

Storbyn pulujen kautta jatkoimme pikku-uikku paikalle, jonne olimme nyt saaneet ajo-ohjeet. Matkalla Povikenissä automme editse lensi pajusirkku, joka laskeutui vieläpä ruo’on nokkaan ihmeteltäväksemme. Samalla ylistemme lensi myös isokäpylintupariskunta äännellen.

Pikku-uikuista vain toinen suostui näyttäytymään meille vilaukselta. Vaikka sula oli pieni pystyivät nämä pienet salamyhkäiset otukset piilottelemaan jäiden alla bongareita käsittämättömän hyvin. Seuraavaksi suuntasimme myös edellispäivänä kiireen takia väliin jätetylle Storbyn postin rannalle, jolta löytyi helposti kaksi naaras allihaahkaa. Suurempi yllätys oli, kun peukaloista etsiessämme löysimme kaislikosta luhtakanan!

Hammarlandin Bostalla bongasimme Ahvenanmaa pinnaksi koskikaran, jota olimme edellispäivän etsineet sillan väärältä puolen. Sitten olikin aika suunnata kohti Maarianhaminaa, josta lauttamme lähtisi klo 14.30.

Kalasatamassa oli nyt noin 3000 tukkasotkaa seassaan ainakin 10 lapasotkaa. Nokikanoja oli myös enemmän kuin edellispäivänä. Yksi tukkasotkan reppana suoritti päivän komeimman laskeutumisen, kun se laskeutui ohuelle jäälle, jota se oli ilmeisesti luullut sulaksi vedeksi, ja liukui kyljellään vauhdikkaasti päin laituria! Onneksi sotka kuitenkin selvisi rysäyksestä ehjänä. Se kuitenkin ui nopeasti laiturin alle häpeämään, meidän nauraessa katketaksemme tapahtuneelle.

Lautalla kipusimme putkinemme kannelle ja staijasimme niin pitkään, kun sulaa vettä riitti. Ja kyllä kannatti! 9 haahkaa, 2 silkkiuikkua, 9 uiveloa, 8 mustalintua ja 60 allihaahkaa olivat paljon mukavampaa katsottavaa kuin Suomen masentava olympiafinaalitappio Ruotsille!

Turussa tipautimme Mikon ja Antin rautatieasemalle ja lähdimme ajamaan kohti Kirkkonummea. Vanhempieni pihaan parkkeerasimme iltayhdentoista aikaan rättiväsyneinä.

27.2. lähdimme ajamaan kohti Parikkalaa hieman kymmenen jälkeen aamulla. Emme ehtineet kuin Jorvakseen, kun päivän paras havis, hiirihaukka, löytyi istumasta kylmissään erään puun latvasta. Loppumatkalla ei enää mainittavia havaintoja kertynyt, vaikka ajoimmekin itäreittiä Virolahden ja Vainikkalan kautta.

Lopulta koko reissulla paukahti 4 talvipinnaa, 16 kuukausipinnaa ja monta hyvää vuodaria, joten pinnojenkin merkeissä reissu oli ollut loistava, ja mikä vielä tärkeämpää – hauskaa oli ollut!

Ja eka ekasta alkaa taas uusi pinnavuosi

Heräsimme Uudenvuodenpäivänä varhain, sillä edellispäivän talvilintulaskenta oli väsyttänyt meikäläisen niin pahasti, että painuin nukkumaan ennen kuin rakettien pauke ehti edes kunnolla alkaa. Niinpä oli vielä pimeää, kun autoa jään ja lumen alta kaivaessamme saimme vuoden avausvuodareiksi jossain lähistöllä äännelleet variksen ja urpiaisen.

Etelää kohti ajaessa harakasta tuli vuoden kolmas laji ja Simpeleen Kokkolanjoella talveaan viettävistä sinisorsista seuraava. Korjontien ruokinta oli luonnollisesti meidän ensimmäinen retkikohteemme, ja tiaiset tulivatkin vuodenpinnaksi aika poikkeuksellisessa järjestyksessä: kuusi-, hömö-, viita-, tali- ja sinitiainen sekä vielä punatulkku.

Lakkakujalla piipahdimme hieman huonoon aikaan, sillä ruokinnalla oli varsin hiljaista. Keltasirkkujen lisäksi näkyi kuitenkin pari-kolme järripeippoa sekä viherpeippoja.

Kokkolanjoelta ei toisellakaan käynnillä löytynyt tänä talvena poikkeuksellisen harvalukuista koskikaraa, ainoastaan närhi rääkyi vuodariksi. Ajaessamme kohti Imatraa 6-tien ylitti kolmen tilhen parvi ja Imatralla Vuoksenniskalla kulttuurilinnuista näkyi naakkoja ja puluja.

Vuoksen kolusimme varsin huolellisesti Neitsytniemeltä aina niin lähelle rajaa kuin mahdollista. Sinisorsien, telkkien ja isokoskeloiden lisäksi löytyikin 2+2 uiveloa, 3 pilkkasiipeä, 3 tukkasotkaa sekä 13 merimetsoa, kanahaukka lensi ylitsemme ja Mellonlahdelta löytyi koskikara. Vellamonkadulla käpytikka hakkasi sähköpylvään metallia ja 5 nokkavarpusta löytyi viherpeippoparvista. Pikkuvarpuset tirskuttivat pihojen tiheissä pensasissa ja naaraspeippo yllätti meidät ylilennollaan.

Pian päivä alkoi taas pimentyä ja enemmiltä havainnoilta vältyttiin. Aivan kohtuullinen vuodenavausretki tuotti 29 lintulajia – tällaista täällä Suomessa!

3.1. jaksoin kävellä kotipihan vieressä olevalta ruokinnalta varpusen vuodariksi, mutta päivän paras havainto osui kohdalleni lähes puolilta öin, kun olin palaamassa Imatralta kaukalopallotreeneistä. Ajoin 6-tietä Parikkalassa Koitsanlahden ja Laatokanportin välimaastossa, kun tien ylitti kaksi ilvestä! Kokoerosta päätellen tien ylittivät äiti ja lapsi.

6.1. Loppiaisena Etelä-Karjalan lintuharrastajat kokoontuvat Imatralle kartoittamaan Imatran taajamalinnustoa. Itse en ehtinyt osallistua tähän hienoon tapahtumaan kuin lyhyesti, sillä puoliltapäivin minun piti lähteä joukkueen kanssa pelireissulle Jyväskylään. Niinpä en ehtinyt saada vuodariksi kuin korpin ja töyhtötiaisen. Paljon enemmänkin olisi ollut tarjolla.

8.1. kävimme hiihtelemässä saloilla, mutta edes vanhat tutut kuukkelit eivät tulleet meitä moikkaamaan. Ainoastaan hippiäinen äänteli vuodelle uudeksi lajiksi. Tarvaslammella Hannan vanhempien loistavalla ruokinnalla kävi vielä koiraspeippo.

10.1. Siikalahden pikakäynti tuotti isolepinkäisen lisäksi huopasaappaallisen todella haisevaa Siikalahden pohjavelliä. Koska koko talvena ei ollut ollut kunnon pakkasia, Siikalahden jäille ei näemmä olisi vielä ollut menemistä! Muutamaa päivää myöhemmin sain lahdelta vuodariksi valkoselkätikan ja näin pari nokkavarpusta. 15.1. kävin vielä lämpimien säiden houkuttelemana koluamassa Siikalahden ainoan sulan ojan ja yllätys oli melkoinen, kun löysin ojasta sinisorsakoiraan – mikä tahansa muu laji olisi kyllä ilahduttanut vielä enemmän! Teeriparvi kirjautui myös vuodarilistalle. Melkoniemeltä kävin vielä pointsaamassa eräältä ruokinnalta harmaapäätikan sekä syksyllä löytämältäni paikalta fasaanin.

Mutta sitten saapuivat pakkaset! Reilun viikon mittarit näyttivät lähes -30 astetta! Ulos ei juuri ollut asiaa! Niinpä lintuja ei juuri näkynyt. Kangaskylän pulumäärät olivat pakkasten aikana korkeimmillaan, enpä ollut vuoteen nähnyt 18 pulua Parikkalassa. Joensuunjoensuulla värjötteli koskikara, joka lienee koko vanhan Parikkalan ainoa lajiaan.

Lopulta tammikuu tuotti siis meikäläiselle kevyellä retkeilyllä 38 lintulajia. Jos tulosta vertaa vaikkapa ystäväni Oriolin Kataloniassa kasaamaan vajaaseen pariin sataan tammikuulajiin, voinee vakavalla naamalla todeta, että joku kaunis päivä täytynee muuttaa jonnekin kauas täältä jään ja pakkasen keskeltä.

Talviralli alkaa – ja jää kesken

Joulukuu toi tullessaan talvirallin. Kuun ensimmäinen päivä oli torstai, joten en ehtinyt retkelle kuin pikaisesti ruokatunnilla. Simpelejärvi oli kuitenkin vielä täysin sula, joten jo kotipihalta näkyi joutsenia, isokoskeloita ja kalalokkeja. Pikaisella autoilukierroksella löytyivät myös varpuspöllö Ristimäestä ja tilhiparvi Siikalahdelta. Kylällä pitkään pyörineet kolme kottaraistakin sinnittelivät sopivasti siten, että näin ne tällöin viimeisen kerran.

Viikonloppuna retkeilin urakalla. Lauantain aloitin tutkimalla Simpelejärveä, josta ei kuitenkaan löytynyt tavallisia lokkeja kummempaa. Simpeleen Kokkolanjoella näin taas varpuspöllön ja Rainerin ruokinnalta löytyivät helposti peipot ja järripeippo. Räkättirastas ja kanahaukka kirjautuivat talvipinnoihin ajaessani kohti Imatraa, mutta tällöin huomasin, että Kokkolanjokea kolutessani olin saanut puhelimeeni viestin – Suula Kesälahden Ruokkeessa!

Eipä ollut minulla liikaa aikaa, sillä iltapäivällä piti olla Imatralla pelaamassa kaukismatsia, mutta eihän kovaa elistä voinut sivuuttaa. Niinpä käänsin auton ympäri ja lähdin kohti pohjoista. Päästyäni Ruokkeeseen minun ei tarvinnut edes nousta autosta, kun näin jo suulan lentämässä selän yllä! Hienoa! Tämän jälkeen tunnissa näimme tätä valtameriotusta vain pari kertaa lennossa todella kaukana selän vastarannalla, joten saatoin hyvin mielin lähteä taas kohti Imatraa.

Matkalla bongasin konzan Koitsanlahdelta löytämän lapasotkanuorukaisen ja ihmeekseni minulle jäi vieläkin aikaa retkeillä Imatralla, joten suuntasin Immolanjärven uimarannalle. Onneksi, sillä mustalinnut, pilkkasiivet ja allit olivat hyviä talvikisapinnoja. Vuoksellakin ehdin piipahtaa ja nähdä tukkasotkia ennen kuin minun piti kiiruhtaa jäähallille voittamaan kaukisdivarin kärkiottelua. Olipahan onnistunut päivä!

Eikä paljon huonompi ollut seuraavakaan päivä. Aamusta suuntasin Lappeenrantaan, jossa poimin Punnosen Pekan kyytiin ja jatkoimme retkeilemään. Piiluvanselkä ja Sammonlahti tarjosivat pari silkkiuikkua sekä kaakkurin ja kuikan. Hassua oli myös nähdä samainen albinistinen sinisorsa, jonka olin nähnyt pari kuukautta aiemmin Parikkalan uimarannalla. Lappeenrannan saloilta löytyi päivän mittaan vielä pari isolepinkäistä ja hiiripöllöä sekä hiirihaukka. Ja illalla ehdin taas Imatralle voittamaan kaukismatsia. Miten tästä voisi vielä parantaa?

Helposti! Nukuimme ansaitusti pitkään, mutta herättyämme alkoi kiire. Piti pakata loput tavarat, kantaa ne autoon ja lähteä ajamaan kohti eteläistä Suomea.

Kello oli 10.45 kun starttasimme Parikkalasta kohti etelää. Kauan emme kuitenkaan ajaneet, sillä Simpeleellä piti bongata vuodariksi konzan edellispäivänä löytämä viitatiainen. Lintu löytyikin varsin nopeasti, mutta eipä tällä vilkkaalla harvinaisuudella juuri päästy mässäilemään, sillä se kävi ruokinnalla vain harvakseltaan ja todella pikaisesti.

Teimme seuraavan pysäyksen Imatran Vuoksella, jossa talvirallilajilistalle sai lisätä uivelot. Lappeenrannan Lauritsalan Murheistenniemestä sen sijaan ei lisälajeja enää löytynyt. Sulan reunalla seisoi vain yksinäinen Harry Nyström.

Iltapäivä oli jo pitkällä, kun lopulta lähdimme taittamaan matkaa ihan tosissaan. Elimäellä auton editse lentänyt hiirihaukkakaan ei tahtiamme hidastanut. Matkalla sain myös tekstiviestitse tietää saaneeni Parikkalan terveyskeskuksen röntgenhoitajan paikan nyt virallisesti. Lopulta parkkeerasimme Kirkkonummella vanhempieni pihalle klo 17.00.

Seuraavana aamuna lähdimmekin Seutulasta koneella Frankfurtin kautta Intiaan ja Goalle retkeilemään reiluksi pariksi viikoksi (Reissustoori kokonaisuudessaan, mm. 296 lajia, joista 188 elistä!). (Katso myös Galleria, jossa satoja kuvia reissulta.)

Marraskuu – Pönttöurakkaa kerrakseen!

Marraskuu alkoi pikkupakkasilla, joten Siikalahtikin paukahti suurelta osin jäähän. Satakunta nokikanaa ja parikymmentä uiveloa kuitenkin vielä porskutti sulissa. Sama lähes vanha merikotkakin vielä väijyi saalista Siikalahdella. Tiviänlammellakin oli muutama kymmentä uiveloa sekä 19 tukkasotkaa vielä kuun alussa.

Saarella kävin vielä tarkastamassa, olisiko laskenta-alueilla vielä lintuja, ja ihmeen paljon oli vielä lintuja. Tavi oli Tarassiin joessa kellumassa jäähileen seassa ja tornin edessä oli 60 sinisorsaa. Jokunen silkkiuikkukin ja yksinäinen alli näkyi.

5.11. tein talvilintulaskennan, jossa lähdin kotipihasta liikkeelle, kävelin hieman Simpelejärven rantaa ja sitten lähdin kiertämään Siikalahtea. Kävelyä tuli jopa 18 kilometriä (GPS kertoi aiempien arvioiden olleen alakanttiin)! Havaintoja tuli todella mukavasti! Heti lähes kotirannasta näin silkkiuikkuja, isokoskeloita, uivelon, kala- ja harmaalokkeja sekä parhaina neljä kuikkaa. Kylällä oli vielä 6 kottaraista ja pulutkin sain taas laskentaan. Siikalahden merikotka saalisteli näyttävästi ajaen telkkiä lentoon. Myös joutsenperhe, pari haapanaa ja sinisorsaa näkyi sulissa. Varpushaukka pyörähti taivaalla ja lensipä valkoselkätikkakin ylitseni. Metsissä oli kuitenkin todella hiljaista. Tiaisetkin olivat leudon sään takia kateissa, aina viehättäviä pyrstötiaisia näkyi kuitenkin kolme parvea. Lopulta näin yhteensä jopa 36 lintulajia!

Marraskuun pääteema oli kuitenkin pöllönpöntöt! Pönttöjä kasattiin ja kaikki vapaa-aika kului niitä metsiin viedessä. Hanna oli ansiokkaasti saanut metsänomistajilta lupia viedä pönttöjä metsiinsä, joten enää ei tarvinnut kuin löytää sopivat paikat sopiville pöllönpöntöille.

Urakka oli suuri ja ainakin viikonloppuisin sattui aina olemaan enemmän tai vähemmän huono sää. Niinpä väliin uurastimme jopa vesisateessa.

Pöllöjä ei pönttöreissuilla näkynyt, mutta oli mukava nähdä kaikkia metsäkanalintuja sekä tietysti tuttuja kuukkeleita. Vanha tuttumme, merikotka oli siirtynyt Tyrjänjärvelle. Melkoniemessä näin yllättäen fasaaniperheen (2/4) ylittämässä tietä.

12.11. näin pelireissulla linja-auton ikkunasta Hausjärvellä kurjen. Onneksi tajusin ilmoittaa linnusta tiedotuksessa, sillä kiinnostuneita kk-pinnabongareita säntäsikin paikalle. Samalla reissulla näin vielä Panelian jäähallin lähellä alkulämmittelylenkilläni vilauksen leppälintulajista, joka lensi editseni, mutta en sitä enää löytänyt.

Kuun loppuun mennessä olimme vieneet kaikki Parikkalaan suunnitellut 63 pöllönpönttöä maastoon. Loput 16 menisivät Simpeleelle ja ne laitettaisiin paikoilleen Rainer Rajakallion johdolla.

Kuun loppupuolella sairastin pari viikkoa, ja helvetillinen korvatulehdus vei kuuloni alas siitä korvasta, josta kuulo ei vielä ollut mennyt pienenä. Toivottavasti kuulo vielä palaa – muuten meikäläisen ralli- ja laskentahommat vaikeutuvat.

Vaikka sää oli yhä kuun lopullakin leuto, eikä kunnon pakkasia ollut vielä ollut lainkaan, ei lintuja enää juuri ollut lähipaikoilla. Kolme kottaraista kuitenkin sinnitteli yhä kuun viimeisenä Kangaskylällä, toivottavasti hoituvat vielä alkavaan talvipinnakisaan! Toki kauan en ehdi joulukuun alussa kisailla, sillä Itsenäisyyspäivänä lähdemme Intiaan Goalle retkeilemään pariksi viikoksi! JEE!