Huhtikuu 2006
Huhtikuu
Huhtikuu alkoi vaisusti ja odottelin kevättä aivan rauhassa, eli en jaksanut kauheasti revittää ensimmäisiä muuttolintuja nähdäkseni. Tämä oli helmikuussa käymämme Ahvenanmaan pinnarallin ansiota, sillä moni varhainen saapuja oli jo vuodareissa.
3.4. Joukion salmella oli mustavariksia, Parikkalan ensimmäiset harmaalokit sekä Ristimäen pelloilla pulmusparvi. Seuraavana päivänä Siikalahdelle saapuivat ensimmäiset tuulihaukka ja kottaraiset ja muutolla näkyi myös pari töyhtöhyyppää, hiirihaukkaa ja jo isompi parvi pulmusia. Seuraavan päivän vuodari oli puolestaan sepelkyyhky.
7.4. kevät repesi käyntiin jo mukavammin, kun työpäivän jälkeen staijasin muutaman tunnin Siikalahden patotien lavalla. Projektilajeinani olivat maakotka ja uuttukyyhky ja yllättäen näinkin molemmat! Niinpä mietin itsekseni, että jos vielä mustavaris näkyisi Siikalahtivuodariksi niin olisi hyvä, ja kohta pari mustavaakkua saapuikin paikalliseksi viereisen vilja-aitan apajille. Mutta projektilajien lisäksi näkyi myös mm. aina täällä mukava merihanhi, ensimmäiset västäräkki, kiurut, niittykirviset, ruskosuohaukka sekä pari vanhaa merikotkaa.
Viikonlopuksi suuntasin Lappeenrannan maisemiin, sillä oli lupautunut EKLY:n havaintotoimikuntaan, jolla oli suururakka edessä uuden Tiira-havaintotietokannan myötä. Niinpä olimme sopineet retkeilevämme lauantaiaamun ja aloittavamme urakan iltapäivällä Nyströmin Harryn luona. Retkelle osallitui 3/4 HTK:sta eli minun ja Harryn lisäksi Punnosen Pekka sekä vielä Salomaan Henrik. Aamulla suuntasimme Joutsenon Konnunsuulle, josta löytyi 56 paikallista kanadanhanhea, pari ampuhaukkaa, sinisuohaukka ja joitakin muita jo vastaantulleita muuttolintuja. Kovin oli kuitenkin hiljaista, niinpä jatkoimme retkeä. Lappeenrannan Luukkaansalmelta ei löytynyt naurulokkeja kummempaa, mutta Toikansuolta mustavaristen lisäksi löytyivät lehtokurppa ja pajusirkku. Tykistä pointsasimme minulle vielä tiklin vuodariksi ennen kuin suuntasimme Harryn luokse töihin.
Hyvä, että olimme saaneet homman käyntiin, kun Harry huomasi sähköpostistaan, että Toikansuolta oli löytynyt liejukana – ja kohta meillä olikin J. Pullin löytämä lintu nähtävillä. Olimme varmaan tämän piilottelevan linnun ohi jo kertaalleen kävelleet – nytkin sen näki hyvin vain autosta. Loppuillan urakka olikin nyt rattoisampi, kun oli hyvä retki ja hyvä bongauskin alla.
Lopulta HTK:n urakka paljastui niin valtaisaksi, että päätimme jatkaa seuraavanakin päivänä. Niinpä yövyin Harrylla ja koska tämän piti vetää yhdistyksen kävelyretki päivällä, suuntasin itse taas aamusta Konnunsuolle. Nyt konnarilla olikin aivan eri meininki kuin päivää aiemmin. Lähes saman tien, kun olin kivunnut torniin ylitsemme (tornissa oli muitakin) saapuivat ensimmäiset metsähanhet ja pian äännellen yksinäinen lyhytnokkahanhi. Aikainen kivitasku istuskeli erään puun latvassa pitkään, ennen kuin päätti jatkaa muuttomatkaansa, kurkia mekasti peltojen takana, sinisuohaukkoja oli peräti 6 lintua, kulorastaita muutti muutama ja aamupäivän kohokohdat olivat tunnin välein muuttaneet merikotka, muuttohaukka ja nokkavarpunen. Myöhemmin näkyi vielä rautiainen, muutama piekana sekä runsaasti muita varhaisia saapujia kuten satoja sepelkyyhkyjä, kiuruja ja töyhtöhyyppiä. Harrykin saapui paikalle yleisöretkeltä vapauduttuaan, mutta tällöin meno oli jo hiipunut tyystin. Loppupäivän paremmiksi havainnoiksi löytyi vielä hemppo, 6 tundrahanhea, Kivisaaresta pari lapinsirkkua ja Lappenrannasta muutama selkälokki, joista yksi oli tuhkaselkäinen heuglini. Ilta työstettiin taas erilaisia määrittelyjä Tiiraa varten.
Seuraavina muutamina päivinä en ehtinyt retkeillä kuin ruokatunneilla, mutta Kaukolasta löytyi 3 kangaskiurua, vanha tuttu fasaani, joka jahtasi kiihkoissaan autoja sekä Ristisaaresta peukaloinen.
Pääsiäinen Etelä-Ruotsissa 13.-18.4. 2006
Jo vuosittaiseksi perinteeksi muodostunut asuntoautomatkamme suuntautui tänä Pääsiäisenä Etelä-Ruotsiin. Pääkohteena olivat aivan eteläisin Skoone (mm. Falsterbo) ja Hornborgansjö. Jarvan Ilkka hoiti pääasiassa reissun suunnittelun hankkien liput ja järkäten vanhempiensa asuntoauton jälleen kerran lainaan ym. Itse olin todella kiireinen, joten reissun suunnittelu lintupaikkojen ym. osalta oli pitkään täysin retuperällä, mutta onneksi Kristjan Niitepöldin (joka ei itse ehtinyt reissuun mukaan) avustamana saimme yhteyden helsinkiläisorniin Andreas Lindéniin, joka oli parin kuukauden työkeikalla Skoonessa. Näin saatoimme luottaa Andreakseen lintupaikkojen valinnassa ja retkisuunnitelman suunnittelussa Skoonen osalta, sillä hän oli seurannut alueen lintuhavaintoja tarkasti, vaikkei itse ollutkaan päässyt retkeilemään kuin aivan asuinpaikkansa Lundin läheisyydessä. Viime hetkillä Andreas sai kolleegaltaan lainaan Skoonen loistavan lintupaikkaoppaan, joka helpotti tätä päättämään parhaan mahdollisen strategian niille parille päivälle, jotka ehdimme hänen kanssaan retkeillä. Andy oli muutenkin loistava apu tulkkina, (toki Ilkankin ruotsilla olisi pärjätty) ja tietysti loistavaa retkiseuraa.
Ilkka aloitti reissunsa kiirastorstaiaamupäivällä Vuokatista, jossa hän nykyisin asustelee, ja viiden aikoihin tapasimme Imatralla hänen vanhempiensa kotona, jossa pakkasimme tavaramme asuntoautoon ja starttasimme matkaan peippojen ensilaulun raikaessa pihapiirissä.
Ajomatka Turkuun sujui leppoisasti, mutta lintuja ei juuri havaittu. Ainoa mainittava havainto tehtiin Tammelassa, jossa sarvipöllö kierteli erään puolisulan pellon yllä. Heti Turun kaupungin alueelle saavuttuamme parkkeerasimme asuntoauton levikkeelle ja painuimme pehkuihin.
Lautalla Ruotsiin – sumussa
14.4. aamuseitsemältä ajoimme Turun satamaan, jossa pikaisen aamupalan jälkeen ajoimme Viking Amorella –lauttaan ja klo 8.45 lähdimme merelle. Heti Turun satamassa oli mukavasti lintuja ja mm. punasotka ja haapana kirjautuivat itäsuomalaisten vuodarilistoille.
Kovin pitkään emme kuitenkaan saaneet kunnon staijaamisesta nauttia, sillä sula vesi loppui yllättävänkin pian ja pian saimme todeta olevamme aivan järkyttävässä sumussa. Silti sinnikkäästi seisoskelimme laivan kannella pitkään, ennen kuin totesimme homman turhaksi ja siirryimme sisälle istuskelemaan lattialle, sillä laiva oli niin tupaten täynnä, ettei tuoliakaan ollut vapaana.
Ahvenanmaan lähestyessä meri taas aukeni, mutta sumu oli entistäkin pahempaa. Staijaamisen surkeutta kuvaa hyvin se, ettemme havainneet yhtään merikotkaa, mustalintua tai pilkkasiipeä ja allejakin vain yhden suuremman parven! Meriharakat sentään saatiin vuodariksi ja aina on mukava nähdä riskilöitä.
Ruotsin puolella keli parani kertaheitolla Tukholman saaristoon saavuttuamme. Pian saatoimmekin staijata auringon porottaessa lähes kirkkaalta taivaalta, harmi vaan, että lintupaikat olivat jo huomattavasti surkeampia. Onneksi ruotsipinnoissakin riitti kirjaamista, sillä kumpikaan meistä (minä ja Ilkka) emme olleet aiemmin ollut lintureissulla Ruotsissa. (Hanna keskittyi molemmilla laivamatkoilla rästitöiden tekemiseen.)
Laivalta saimme nelisenkymmentä lajia Ruotsin puolen retkipinnoihin ja näistä mainittavampia lajeja olivat harmaahaikara, uuttukyyhky, punasotka, harmaasorsa, kuikka, merikotka, valkoposkihanhi ja kalatiira.
Tukholmaan rantauduimme klo 18.45 ja lähdimme saman tien E4:sta pitkin kohti etelää. Matkasimme vauhdikkaasti halki kaupungin maaseudulle, jossa ohitimme mm. Hölö ja Mörkö tienviitat, ensimmäiset reissumme sadoista metsäkauriista, kuusipeuroista ja rusakoista ja ennen hämärän saapumista kirjasimme vielä kanahaukan ja kalasääsken ”reidareiksi”.
Ajoimme lähes yhtä soittoa (Ilkka valtaosan) Skooneen ja Lundin risteykseen, jossa majoituimme parkkipaikalle klo 03.30 aamulla.
Retkeilyä Andyn opastamana
Kolmen tunnin unien jälkeen soitimme Andreakselle, jolta saimme ajo-ohjeet ja todettuamme, että ajo-ohjeet olivat aivan eri tieltä kuin missä olimme olleet, löysimme viimein Andyn ja saatoimme lähteä kunnolla linturetkelle!
Ajoimme saman tien ehkäpä Ruotsin parhaalle lintujärvelle Krankesjönille. Jo matkan varrella saatoimme todeta fasaanien, hiirihaukkojen sekä meri- ja kanadanhanhien lisäksi myös isohaarahaukan todella tavalliseksi linnuksi! Hauska havis oli myös alkutaipaleen haahkakoiras, joka pulikoi pienessä lammikossa keskellä peltoa – ei varmasti aivan tavallinen näky Skoonessakaan. Jo Krankesjönin parkkipaikalla kuulimme kaulushaikaran puhaltelua samalla kun merikotka ja pari ristisorsaa lensivät ylitsemme, ruskosuohaukat ääntelivät soidintaessaan taivaalla, tiltaltit, punarinnat ja rautiaiset lauloivat – oli todella kevät!
Tornilla oli tornintäydeltä paikallisia orneja putket tanassa, ja nämä hädin tuskin antoivat meille tilaa pystyttää omat putkemme. Siinä vaiheessa, kun näytimme sveduille pari ohilentänyttä pikkutikkaa, saimme sen verran tilaa, että pääsimme esteettä selaamaan myös järven linnustoa. Tavallisten vesiäisten joukossa kellui muutamia härkälintuja, uiveloita, punasotkia ja harmaasorsia ja monen muun tavallisen linnun lisäksi havaitsimme myös sinisuohaukan ja pähkinänakkelin.
Ruotsalaisten ollessa lähdössä yksi heistä hoksasi kertoa meille järven toiselle tornille johtavan polun varressa pari päivää aiemmin havaitusta tulipäähippiäisestä, ja niin päätimme lähteä kohti toista tornia.
Polun varressa kiekui heti palokärki ja pian kuulimmekin kuusikosta samanlaisen hennon tiitityksen, jollaista Andy oli juuri meille onnistuneesti imitoiden opettanut. Ja siellähän se ”hilipäätuppiainen” mekasti yhdessä parin tavallisen hipin kanssa. Osan meistä onnistui nähdä hyvin tämä silmäkulmajuovallinen harvinaisuus sen vipeltäessä kuusikon latvustossa serkkujensa kanssa. Samassa metsässä kuusitiaiset rakensivat pesää erääseen pökkelöön, närhi rääkyi ja pyrstötiainen tiititti jossain kauempana.
Seuraavaksi suuntasimme Vombin pelloille, jossa kovassa tuulessa tsekkasimme pellot paristakin eri tornista havaiten mm. tundra- ja valkoposkihanhia, urpiaisen, kurkia, pari piekanaa, punajalkavikloja sekä taas runsaasti paikallisia lintuharrastajia. Lähistöllä olleilta altailta pontsasimme vielä pikkutyllin, jouhi- ja lapasorsan, metsäviklon, pässin sekä Ilkalle reissun toisen eliksen viitatiaisen (eka oli tuplamilvus).
Ystadin kaupungissa kävimme turkkilaisten kebap-paikassa syömässä ja näimme ensimmäiset turkinkyyhkyt, ennen kuin jatkoimme Hammariin etsimään harmaasirkkuja. Päivä oli jo pitkällä ja tuuli oli yltynyt entisestään, joten harmaasirkut eivät istuneet vakiolangoillaan. Peltopyy kuitenkin onnistuttiin näkemään, kun sellainen lähti Andyn jaloista.
Iltastaijille ajoimme Sandhammarenin niemeen, jossa lyhyessä ajassa havaitsimme merikihun, kaakkurin, kalatiiran sekä paikallisen mustakurkku-uikun. Niemestä palatessamme pysähdyimme Ilkan painostuksesta vielä harmaasirkkupaikalla, jossa ei tietenkään hämärässä enää sirkkuja näkynyt, mutta paikalla huuteli täyttä päätä useita peltopyitä, jota Andy pääsi äänittämäänkin.
Illan hämärryttyä ajoimme aina Falsterbohon saakka. Perille päästyämme olimme aivan järjettömän väsyneitä. Oli suoranainen ihme, että Ilkka jaksoi ajaa aina majakalle saakka, sillä meikäläinen, jonka tehtävänä oli pitää Ilkkaa hereillä, pilkin koko ajan viimeiset 50 kilometriä. Lopulta kuitenkin pääsimme kaikki pitkälleen, ja ainakin minä näin unta seuraavan päivän lintumassoista!
Falsterbota ja pinnoja
Aamulla oli varsin arvattavaakin, että meikäläinen (hullu kun olen) olin ensimmäisenä ulkona etsimässä staijipaikkaa (ja ennen sitä vessaa). Heti asuntoautolla selvisi se, mitä olimme ounastelleetkin, että muuttoa ei näin länsituulella ollut kovinkaan paljon. Toki sekin oli tiedossa, ettei Falsterbo mikään ihmeellinen kevätmuuttopaikka olisi.
Pihalla riitti silti heti katseltavaa ja pian Hanna ja Andreas kömpivät myös pihalle. Niinpä kävelimme niemen kärkeen ja jätimme illalla ratin takana kaikkensa antaneen Ilkan jäädä vielä hetkeksi nukkumaan.
Harmaahylkeitä kölli rantahietikolla kymmenien pötköjen kerääntymänä, tyllien, meriharakoiden ja ristisorsien seurassa oli mukavampikin mustavalkoinen lintu – avosetti. Kaukana rauhoitusalueen kauimmalla hiekkasaarella pöllähteli ilmaan muutaman kymmenen suosirrin parvi ja saman saaren rannassa käpötteli kolme sepelhanhea. Muutamia pieniä riuttatiiraporukoita saapui ohitsemme laskeutuen hietikoille. Ilkkakin saapui parahiksi paikalle ja pian plokkasimme myös vanhan koiras muuttohaukan, joka laskeutui merimerkin nokkaan. Myös luotokirvinen löytyi rikastuttamaan jo varsin pitkää reissupinnalistaamme.
Muutaman tunnin jälkeen totesimme, ettei merellä liikkunut mitään ja paikallisenakaan ei ollut härkälintuja ja tukkakoskeloita kummempaa. Törmäsimme myös lintuaseman nuoriin miehittäjiin, mutta koska heilläkää ei ollut juuri meille kerrottavaa, niin päätimme lähteä jatkamaan retkeä.
Suuntasimmekin seuraavaksi Alnarpin puistometsikköön bongaamaan. Pyökkien ja tammien latvuksissa piipittivät heti ensimmäiset pähkinänakkelit, peukaloinen lauloi ja nokkavarpunen lensi ylitsemme äännellen. Pian luoksemme saapui vanha pyörätuolilla avustajansa auttamana liikkunut orni kiikarit kaulassa, joka kertoi, että etelänpuukiipijä oli bongariporukalla hallinnassa vain parin sadan metrin päässä meistä.
Sännättyämme miehen opastamaan suuntaan kuulimmekin heti pari sarjaa etelänpuukiipijän laulua ja kohta olimme paikalla, jossa kourallinen harrastajia tuijotti putkin ja kiikarein jotain, mitä me emme meinanneet löytää. Kohta kuitenkin kuulimme etelänpuukiipijän kutsuääntä ja onnistuimme nähdä linnun, kun se lensi kauemmas pienen kävelytien toiselle puolelle. Siellä lintu taas alkoi äännellä aktiivisesti, joten päätimme seurata sitä. Samaan aikaan ruotsalaiset jäivät seisoskelemaan paikoilleen yhä kiikaroiden samaan kohtaan, jota he olivat tuijottaneet koko ajan. Niinpä oli helppo päätellä, etteivät he tunteneet etelänpuukiipijän ääniä. No me emme jaksaneet alkaa heitä opettaa, vaan löysimme pian linnun kiipeämästä omenapuun rungolta ja pääsimme näkemään sen todella hyvin (jopa niin hyvin, että saatoimme todeta linnun olevan ihan oikeasti tunnistettavissa muustakin kuin äänistään). Pian lintu kuitenkin jatkoi yhä kauemmas ja myös hiljeni, joten me päätimme lähteä taas kohti uusia seikkailuja.
Seuraavaksi ajoimme Domsteniin, joka on kuuluisa petolintustaijipaikka, onhan paikalla Ruotsin ja Tanskan välinen salmi kapeimmillaan. Nyt petoja ei kuitenkaan ollut lainkaan liikenteessä (tuulen takia) mutta Andreas plokkasi mereltä muutaman suulan kalastelemasta ja heti perään kuulimme laulunluikautuksen, jonka hetken mietinnän jälkeen totesimme kuuluvan mustaleppälinnulle, vaikkei laulu ollutkaan ollut aivan sille tyypillinen. Löysimmekin pari mustaleppälintua piakkoin, harmi vaan, ettei kumpikaan ollut vanha koiras.
Helsingborgin lähellä kävimme pikaisesti ihmettelemässä muutamaa aroharmaalokkikandia ja metsässä huutanutta luhtakanaa, kunnes oli aikaa suunnata enää pariin paikkaan Ronnenin ja Sandön rantoihin ennen kuin meidän piti tiputtaa Andy kyydistä Höganäsiin, sillä tämä oli sopinut illallisen ja seuraavan päivän retken kollegansa kanssa.
Rönnenissä oli kymmeniä avosetteja, sepelhanhi ja kolme haarapääskyä ja Sandössä näimme vilaukselta pari viiksitimalia, mutta sitten oli aika ajaa Högholmeniin ja hyvästellä Andy.
Me jatkoimme vielä iltastaijille Kullabergiin, joka on Ruotsin parhaimpia merilintustaijipaikkoja ja sen oli näköinenkin! Toki vuodenaika oli väärä kunnon meristaijiin, mutta ennen sateen alkamista ehdimme nähdä suulan, etelänkiislan, viisi kaakkuria, pilkkasiipiä ja sateessa vielä lehtokurpan.
Syötyämme jatkoimme hullun aikataulumme mukaisesti ja lähdimme ajamaan kohti pohjoista ja Hornborgansjötä. Taas Ilkka ylitti inhimilliset rajat ja ajoi pitkälle aamuyöhön (minun nukuttua jo kauan viikon vaivanneen leukasäryn uuvuttamana), kunnes parkkeerasimme Hornborgansjön parkkipaikalle kolmelta yöllä.
Hornborgansjö
Aamu valkeni pian ja kurkien huuto herätti minut, joka olin saanut unta ihan tarpeeksi, joten kampesin itseni ulos parkkipaikalle. Hetken pyöriskelin ihmeissäni suurella parkkipaikalla selvittäen itselleni suunnan, mistä taukoamaton kurkien huuto kajosi. Muutaman askelen jälkeen edessäni avautui häkellyttävä maisema, jonka täytti tuhannet pitkäjalkaiset ja –kaulaiset kurjet, sadat meri- ja kanadanhanhet, joutsenet ja sorsat. Suuren tulvajärven takaosissa kohosi aavemainen kuiva metsä, jonka yllä kaarteli merikotka ja ruskosuohaukkoja, viitatiainen ja pähkinänakkeli lauloivat lähimetsässä ja hieman pitemmälle käveltyäni näin opastuskeskuksen, jonka pihalla oli kymmeniä ihmisiä kiikareineen, kaukoputkineen ja kameroineen.
Keskukselle käveltyäni Hannakin saapui paikalle ja Hannan kuvatessa ohilentäviä kurkia minä aloin seuloa järven linnustoa putkella. Satojen vesilintujen joukosta löytyi parit pikkujoutsenet, harmaasorsat ja lapasorsat, härkälintu sekä ainakin neljä mustakaulauikkua. Tällöin soitin Ilkalle herätyspuhelin ja pian tämä pääsikin hoitamaan jo reissun kuudennen eliksensä sekä tietysti ihmettelemään Hornborgasjön lintupaljoutta. Löysipä Ilkka ainoan ei meri- tai kanadanhanhen – metsurin.
Ajoimme vielä Hornborgasjö -järven toiselle rannalle, jossa kävimme toisella lintukeskuksella ja sen piilokojussa ja tornissa, mutta kova sade ja se, että huomasin jättäneeni reppuni edelliseen paikkaan 15 kilometrin päähän, hieman latistivat tunnelmaa. Harmaasorsia, pari mustakurkku- ja muutama mustakaulauikku sekä tuhansia muita vesilintuja selattiin läpi vielä edellispäivänä paikalla olleen pikkulapasotkan toivossa, mutta lintua ei löytynyt.
Pian ajoimme hakemaan kurkipaikkaan jättämääni reppua, joka onneksi löytyi, sillä sisällä oli mm. kaikki kameravehkeet kameraa lukuun ottamatta. Päätimme vielä ajaa toisellekin järven tornille etsimään pikkulapasotkaa, vaikka ajoa taas kertyi jonkin verran ylimääräistä.
Ajomatkalla pointsasimme eräältä ruokinnalta järripeipon reidariksi, mutta tornilla meidät yllätti todellinen myräkkä – tuuli oli todella voimakas ja pahimmillaan satoi lähes vaakasuoraan suuria rakeita. Silti selasimme useampaankin kertaan kaikki järvellä näkyneet vesilinnut, mutta vain satoja punasotkia, kymmeniä tukkasotkia jne. ja harmaahaikara löytyi. Toki järvi oli niin suuri, etteivät kaikki linnut olleet millään nähtävissä. Retkipinnaa emme enää tältä tornilta löytäneet, kun heuglini-selkälokistakaan ei pinnaa saa.
Illalla ajoimme taas reippaan rupeaman Tukholman lähistölle, jossa majoituimme erään rakenteilla olevan golfkentän parkkipaikalle. Juuri kun olimme nukahtamaisillamme, alkoi lehtopöllö huutaa aivan lähellämme.
Lautalla riemunhetkiä
Aamukuudelta lähdimme etsimään Tukholman satamaa, jonka nimeä emme valitettavasti olleet ottaneet selville. Niinpä kesti jonkin aikaa, että löysimme pienen Tukholma sightseeingin päätteeksi lauttarantaan. Varasimme nyt lautalta hytin, jotta saatoimme nukkua tylsän alkumatkan (nythän Tukholman saaristo tuskin enää tarjoaisi ruotsipinnoja), ja jotta Hanna voisi taas tehdä töitään lauttamatkan ajan.
Parin tunnin unien jälkeen kävimme syömässä seisovasta pöydästä kunnon aterian (itse satsasin jälkiruokiin, kun viimeksi Ahvenanmaan rallireissulla olin syönyt niin paljon eturuokaa, etten ollut jaksanut jälkkäreitä), ja sitten saavuttuamme Suomen aluevesille kiipesimme taas Ilkan kanssa kannelle staijaamaan.
Nyt keli olikin mitä parhain! Näkyvyyttä oli todella hyvin, aurinko paistoi eikä keväinen tuulikaan juuri haitannut. Ja lintujakin oli paljon! Haahkoja ja alleja tietysti oli tuhansia, mutta paljon oli myös mustalintuja, joita oli muutamia satojen lintujen parvia ja pilkkasiipiä, joita kellui siellä täällä yhteensä satoja. Riskilöissäkin olisi päässyt yli sadan, jos olisi laskenut ja Maarianhaminasta alkaen alkoi myös merikotkia näkyä – yhteensä näimme viitisentoista lintua.
Pitkään piti kuitenkin staijata ennen kuin pari ruokkia viiletti vauhdikkaasti laivan taitse. Ilkka ei ehtinyt lintuja kovin hyvin nähdä, mutta eliksen arvoisesti kuitenkin (lähinnä ainoastaan Itä-Suomessa retkeilleelle ruokkikin voi siis olla elis!).
Aivan avomerellä putkeeni osui myös parinkymmenen muuttavan kahlaajan parvi. Hetken aivot surrasivat tyhjää ennen kuin tunnistin linnut kapustarinnoiksi ja pian näkyi myös yksinäinen tylli seisomassa erääll kaukaisella luodolla.
Olimme ohittamassa Föglön pääsaarta, kun Ilkka oli juuri ajatellut itsekseen, että: ”Kuinka hemmetin monta haahkaparvea oikein pitää seuloa”, kun havahduin Ilkan kovaan huutoon: ”KYHMYHAAHKA!”. Ja siinä se oli, komea koiras, varmaan koko matkan aikana lähinnä laivaa olleessa parvessa, joka ei edes säikähtänyt lentoon; saatoimme kiikareilla ihailla tätä koreaa harvinaisuutta, josta Ilkka sai jo toisen Suomi-eliksen! Harmi vaan, että Hannaa ei saatu kiinni puhelimella, sillä hytit olivat liian syvällä laivan uumenissa ja tilanne oli liian nopeasti ohi.
Staijasimme vielä pitkään sen jälkeen, kun olimme taas keskellä jäitä nähden vielä viimeisellä sulalla avomerellä viisi ruokkia, yhdeksän laulujoutsenta sekä kymmenen kuovia. Jäiltä löytyi vielä muutama norppa pötköttelemästä, kunnes totesimme olevamme tyytyväisiä päivän staijiin ja lähdimme shoppailemaan.
Vielä ennen Turun satamaa kipusimme koko porukka kannelle, Hanna kuvaamaan laivan perässä taiteilleita lokkeja ja me Ilkan kanssa seulomaan sorsaparvia. Parin uiveloparin lisäksi löysimme haapanoita, jouhisorsaparin, ylitsemme lensi uuttukyyhkyjä ja viimein aivan sataman tuntumassa ohitsemme lensi pari kalatiiraa. Sitten olikin jo kiire singahtaa alas autokannelle.
Taas lähdimme saman tien ajamaan kohti itää ja ensimmäisen kerran pysähdyimme Kosken tl kunnassa, jossa sulalla pellolla oli mukavasti vesiäisiä – haapanoita, taveja, telkkiä, isokoskeloita, kanadanhanhia sekä metsäviklo. Sitten tulikin pimeää ja urheasti Ilkka taas ajoi koko matkan Imatralle saakka, jonne parkkeerasimme kolmen aikaan yöllä. Pikaisen asuntoauton siivouksen jälkeen Ilkka pääsi vanhempiensa luo nukkumaan, kun me vielä jatkoimme viimeisen tunnin ajon Parikkalaan. Onneksi Ilkka oli urheasti ajanut niin paljon, että itse olin päässyt nukkumaan, sillä aamulla 7.30 minun piti jo mennä terveyskeskukselle töihin. Ilkalla puolestaan oli vielä seuraavalle päivälle reipas ajo Vuokattiin, ennen kuin matka oli meidän kaikkien osalta ohi.
Lopulta reissun saldoksi tuli 125 lajia Ruotsista ja muutama laji lisää Suomesta, kruununa kyhmyhaahka. Reissu oli rankka, mutta edelliseen asuntoautoreissuumme Lofooteille verrattuna helpompi sikäli, että nyt retkeillä saattoi myös matkan varrella. Huikea reissu joka tapauksessa, ja nyt voikin alkaa keskittyä kotomaan retkeilyyn.
Kevät etenee
Kotiin palattuamme kevät oli edennyt huimasti ja lumet olivat lähes täysin sulaneet. Siikalahdella lenteli jo taivaanvuohet soidintaan, kuoveja oli jo pelloilla ja vesilinnut olivat löytäneet ainoan sulan reunalle, jouduinpa näin aloittaamaan taas vesilintulaskennatkin. Kaukolan pelloilla oli hyvä tulvalätäkkö, josta löytyikin 4 merihanhea ja mustapyrstökuiri ja pari päivää myöhemmin varhainen pikkukuovi (21.4.).
Särkisalmen ja Lemmikonsalmen sulat keräsivät myös hyvin vesilintuja, mutta paremmat lajit löytyivät taas Siikalahdelta, jossa hetken viivähtivät paikallisina muuttomatkallaan harmaahaikara (20.4.) ja haarapääsky (21.4.).
22.4. retkeilin aamun Siikalahdella havaiten mm. merikotkan, maakotkan, kaulushaikaroita, lapasorsan, 21 piekanaa, 12 varpushaukkaa, 11 hiirihaukkaa, 5m+3p kalasääskeä, 68 kurkea, 3 tundrahanhea jne. Päivemmällä suuntasin tekemään Saaren vesilintulaskennan yhdessä Matti Lötjösen kanssa, ja yllätys olikin suuri, kun Saarella oli paljon enemmän vesilintuja kuin Siikalahdella! Olin odottanut, että Saaren vesistöt olisivat ollet vielä jäässä! Ainoat paremmat havainnot olivat Kanavalammen 5 kanadanhanhea ja harmaahaikara. Toki metsähanhiakin näkyi ihan mukavasti reilut parisataa.
23.4. suuntasin taas etelään, sillä HTK:n oli aika saada Tiira-määrittelyt valmiiksi. Taas aamulla tapasimme Harryn, Pekan ja tällä kertaa Jari Kiljusen kanssa Konnunsuolla. Aamu oli kuitenkin todella hiljainen! Meikäläinen kun en ihan kauhesti jaksa muutamasta sadasta hanhesta tai kolmesta lyhytnokasta innostua, aloin pikkuhiljaa hiillostaa poikia bongausreissulle – Pukkilasta edellisiltana löytynyt mustajalkatylli, kun oli yhä paikalla. Muutaman tunnin jaksoimme kierrellä varsin aneemista Konnunsuota, ennen kun sanoin jätkille, että: “Nyt lähdetään!”. Ja pojat olivatkin täysin samaa mieltä! Niinpä pakkauduimme autooni ja suuntasimme nokan kohti Pukkalan Kantelejärveä.
Vajaan parin tunnin kuluttua olimme pelipaikalla ja mustajalkatylli löytyi saman tien putkeen. Lintu olikin oikein mukavasti näytillä ja pääsimme jopa kuvaamaan sitä sen ruokaillessa vain parinkymmenen metrin päässä meistä. Oli muuten elis numero 333!
Kantelejärvi osoittautui muutenkin oivaksi lintupaikaksi ja pääsimmepä bongaamaan mukavan sisämaavuodarin – räyskän. Orimattilan puolella Ruhan pelloilla oli mukava hanhiparvi, josta löytyi metsähanhien lisäksi tundria, merihanhia sekä pari lyhytnokkaa ja pikkujoutsen. Bongausreissu oli siis ollut oikein onnistunut, ja ennen viittä olimme taas Harrylla jauhamassa Tiira-määrittelyjä kuntoon!
Seuraavat päivät retkeilin aktiivisesti Siikalahdella, Särkisalmella ja Lemmikonsalmella ja teinpä taas vesilintulaskennatkin niin Siikalahdella kuin Saarellakin. Vuodareita paukkui mm. rantasipistä, mustakurkku-uikusta, harmaasorsaparista, heinätavista, varhaisesta keltavästäräkistä (26.4.), kuikasta, tiltaltista sekä varsin perinteisestä huhti-toukokuun pikkukivasta eli haarahaukasta, joka muutti Siikalahdella 26.4. Mainittavia havaintoja olivat myös mm. Särkisalmen 121 silkkiuikun kerääntymä, Tarassiinlahdella muuttanut pikkujoutsenperhe sekä Siikalahdelle mekastamaan saapuneet luhtakanat ja jänkäkurppa.
Ennen kuun vaihdetta vuodenpinnalista piteni vielä härkälinnulla, pajulinnulla, pikkulokilla, lirolla, mustaviklolla ja luhtahuitilla. Pari muuttohaukkaa ilahduttuvat myös aktiivista retkeilijää (mutta eivät kovin paljon).
Aivan kuun viimeisinä parina päivänä kiertelin pöllönpönttöjä laihoin tuloksin. Ehdin kiertää puolet pöntöistämme eikä yhdestäkään löytynyt mitään pesintään viittaavaa! Ehkä maan ainoa myyrätyhjiö sijaitsee juuri Parikkalassa. Metsäkierrosten parasta antia olivat Pöröpeikonpolun tienoilla näkyneet metso ja huudelleet viirupöllöt.