. . Lintuharrastajan päiväkirja Birders diary . .

Kesäkuu – Töitä, rallailua ja jokunen bongaus

Kesäkuu tuntui menevän nopeasti, sillä töitä oli aivan sairaasti! Laskentoja ja opastuksia oli niin paljon, ettemme ehtineet (taaskaan) yhdellekään kunnon yöretkelle. Niinpä Suomen parhaat yölaulajamaastot jäivät tänäkin vuonna kartoittamatta. Harmi, sillä naapurikunnissa jaksettiin urakoida. Vaikkei yöretkiä ehditty omatoimisesti tehdä, ehdimme kuitenkin korjaamaan satoa bongaamalla muiden löytämiä lintuja: Saarelta hoidettiin viiriäinen ja Rautjärven Änkilästä pikkukultarinta. Kääpiöhuittia kuultiin vieläkin alkukuun laskennoissa, mutta aivan keskellä suojelualuetta, joten bongauksia ei enää voitu järjestää.

6.-7.6. kisattiin Siikalahtiralli. Valitettavasti joukkueita ei ollut monta mukana, mutta onneksi paikalliset jermut pitivät huolen siitä, että ainakin kärjen taso oli kova. Meidän joukkueeseemme tuli Nyströmin Harry Lappeenrannasta, joten saimme hyvää pohjustusta myös rallialueen eteläkolkasta, sillä alueena oli koko Etelä-Karjala. Ralli aloitettiin illalla liukuvasti yhdeksän ja kymmenen välillä, ja tällöin satoi kaatamalla! Me päätimme yrittää jotain älytöntä! Keli oli niin huono, jottei mitään voinut menettääkään, joten menimme metsään! Yöajelu metsässä tuottikin mukavia lajeja kuten kaakkurin, kulorastaan, varpushaukan… Yöllä oli tietenkin selvää, että me hoidamme kivuttomasti kaikki yölinnut (sen verran kokemusta meillä on Siikalahden alueen yöretkeilystä), ja näin kävikin. Yllättävää oli kuitenkin, että Tyrjän ja Saaren välillä kuulimme myös muutaman pöllölajin. Aamulla Siikalahti hoidettiin pikaisesti, sillä pohjustukset olivat ainakin kunnossa, silti pikkuhuitin, ryti- ja rastaskerttusen ym. lisäksi saatiin mukava yllätyskin – merikotka. Sitten lähdettiin ajamaan etelään. Matkaltakin irtosi muutama irtopiste (mm. nokkanisse Imatralta), mutta Joutsenossa vasta stoppasimme kunnolla. Konnunsuulta piti hoitaa rallilajiksi mm. pikkukultarinta. Lappeenrannassa teimme muutaman tehokkaan stopin parhaina lajeina pyrstötiainen, pikkusieppo ja vesipääsky. Lopulta paikat oli kuitenkin niin nopeasti koluttu, että päätimme lähteä vielä takaisin pohjoiseen paikkaamaan pahimpia puuteita, ja se kannatti, sillä vielä viimeiseen tuntiin saimme 5 lajia. Lopulta sijoituimme huikean kaksintaistelun jälkeen toiseksi “Betoniporsaiden” jälkeen. Hyvin oli heilläkin mennyt!

Rallin jälkeen kävimme rentoutumassa pari päivää Ristiinassa mummoni mökillä veljeni perheen kera. Vettä tuli kuin Esterin päivänä, mutta ei haviksilta näemmä voinut kuitenkaan välttyä. Ennen kuin pääsimme edes pihaan lähti automme edestä huuhkaja, ja oltuamme noin kymmenen minuuttia pihalla plokkasin Saimaan selän päältä pohjoiseen matkaavan leveäpyrstökihun! Jokunen kuvakin tuli otettua, mutta ainoat hauskemat tuli palokärjen vanhoihin koloihin pesimään ryhtyneistä naakoista.

12.6. suunnattiin taas vaihteeksi bongasretkelle Konnunsuolle, sieltä kun piti hoitaa Antille kirjokerttu elikseksi. Kyllä osaattaa olla lintu vaikea kuvattava. Kike pomppi kyllä monesti näkyvilläkin, mutta aina oli joku risu tai lehti sen edessä. Seuraavat pari viikoa menivät sitten taas laskennoissa. Oli vesilintulaskentoja, kartoituslaskentoja ja yölaulajalaskentoja. Linnut vaan tuntuivat olevan todella vähissä.

Kuun puolivälissä saapui Oulusta kaveriporukka (Tuomo Jaakkonen, Jarno Saarinen ja Mikko Ala-Kojola) retkeilemään yölaulajien perässä. Ja kuten aina kun Tuomo on maisemissa myös rengastusta on luvassa. Niinpä teimme muutaman täsmäpyynnin: ensin hoidimme viitakerttusen, sitten ruisrääkän ja heti perään hieman paremman rengastuspinnan viiriäisen Saaren Jyrkilästä. 24.6. hoidimme Mikon ja Antin kanssa Kuopiosta keltahempon eliksiin (tai minä menin junalla Kuopioon, jossa Mikko jo oli ja tulimme sieltä porukalla Parikkalaan).

Viimeiset laskennat tehtiin sitten todella tehokkaasti. Oltiin liikkeellä kaikki kolme laskijaa lähes yötä päivää. Syynä tähän oli se, että meille saapui vieraita aina Barcelonasta saakka! Vanha ystävämme Oriol Clarabuch saapui kaverinsa Toni Alonson kanssa retkeilemään pariksi viikosi Itä-Suomeen opastuksellamme. Itä-Suomi VI-VII (Reissukertomus kokonaisuudessaan, heinäkuun puolellekin jo pikkukultarinta, viitakerttus-, ja -sirkkalinturengastukset, viirusirkkalintu, lapinpöllö, viirupöllö, idänuunilintu, pikkusieppo…)

Toukokuu – Siikalahtikausi alkaa

Toukokuun alku toi tuttuun tapaan muuttolintujalajeja ripeää tahtia ruksattavaksi vuodenpinnalistaan. 4.5. kisattiin perinteinen Tornien Taisto varsin perinteisin tuloksin. Oltiin sentään reippaasti paras torni Etelä-Karjalassa ja toiseksi paras Sisämaatorni koko maassa, vaikka edelleen oli varsin paljon lunta ja jäät lähtivät lahdelta vasta edellisenä päivänä!

Seuraavana päivänä pidimme hieman vapaata töistä, mikä tarkoitti tietenkin sitä, että lähdimme retkelle jonnekin muualle kuin Siikalahdelle. Tällä kertaa lähdimme oppaitten voimin (Minä, Hanna ja Antti Vierimaa) tutustumaan Saarelle uuteen Vaaramäen korkeaan näköala-/lintutorniin. Hyvä että kiikareita oli hieman ehditty ulkoiluttaa, kun Antti huomasi suuren kotkan kaartelemassa muutaman kilometrin päässä pohjoisessa. Mekin saimme linnun putkeen… Alkuun lintu näytti aikatavalla merikotkalta, siivet olivat todella pitkät ja pyrstö samaten. Linnun oljen kellertävät peitinhöyhenetkin sulkivat heti clangan pois, eikä muotokaan ollut mitään kiljukotkaan viittaavaa. Kun lintu lensi lähemmäs tajusimme katsovamme AROKOTKAA! Pian sub-ad arokotka lähti hiirihaukan sitä hieman härnättyä liitoon ohitsemme ja se liisi noin puolen kilometrin päästä siipiään liikuttamatta ohitsemme etelään. Lopulta linnun oltua noin neljän kilometrin päässä meistä järvien päällä nosteet loppuivat. Kotka kaarsi pari kaarrosta ja laskeutui alas. No me lähdimme perään, hälyttäen linnusta tiedotuksen lisäksi parille paikalliselle harrastajalle. Lintua ei kuitenkaan enää löytynyt. Jouduimme tyytymään muutamaan kuvaan kesystä isolepinkäisestä. Paluumatkalla huomasimme vielä kyhmyjoutsenen saapuneen takaisin Parikkalaan, mutta sen puoliso ei ilmeisesti ollut enää selvinnyt takaisin tänne E-K:n ainoalle pesimäpaikalle.

Toukokuun alussa alkoivat myös Siikalahden kartoituslaskennat. Niinpä aika kului Siikalahdella lintuja laskien, staijaten ja tietysti kävijöitä ja ryhmiä opastaen. Pahimmillaan työpäivät saattoivat venyä oli 15 tuntisiksi, ja joskus yöunet jäivät tunnin mittaisiksi, kun ryhmälle piti vetää yöretki ja aamukahdelta piti herätä kartoituslaskentaan. Jotain näkyvääkin saatiin Siikalahdelle aikaan, kun uudelle piilokojulle rakennettiin pajuaita, jotta linnut eivät säikähtäisi joka kerta, kun joku kävelee kojulle.

Pikkurareja…

Alkukuusta kovemmat havikset olivat kortilla, 10.5. sentään niittysuohaukkakoiras, mustapyrstökuiri ja kattohaikaroita. Kuvattavaa tietenkin riitti. Puolenkuun jälkeen alkoi kuitenkin tapahtua. Ensimmäiset viitteet sain, kun oli Siikalahden eteläpuolella kuvaamassa kultarintaa, ensin ylitseni lensi pari ciconiaa ja sitten Antti soitti minulle, että tornilla pyörii mustatiira. Mustatiira oli helpoimpia puutteitani Siikalahtipinnoissani, ja pitihän se joskus sortua bongaamaan edes yksi Siikalahtipinna, kun kaikki tähän mennessä olivat spondeina. Lopulta tiiroja oli seuraavana päivänä paikalla neljä kappaletta.Tällöin Hanna piti BirdLifen lintukurssia, ja saapuessaan ryhmän kanssa lahdelle plokkasi hän pitkosten varressa ruokailevan lampiviklon. Kun Hanna hälytti minulle viklosta, olin tekemässä vesilintulaskentaa ja juuri kävelemässä vain sadan metrin päässä kohti lintua. Niinpä pääsin kuvaamaan tätä lintua oikein kunnolla sen ruokaillessa kaikessa rauhassa mutelikossa. Samana iltana bongasimme myös Kontsan avulla leveäpyrstökihun. Kontza hälytti, että moinen oli tulossa Simpeleellä, joten säntäsimme Särkisalmelle odottamaan, josko meitä onnistaisi – ja onnistihan meitä!

… ja vähän isompia rareja!

20.5. oli kuitenkin se päivä jota muistellaan vielä pitkään. Yöllä olimme Antin kanssa kiertämässä Siikalahtea yölaulajalaskentojen merkeissä. Rantakanat piti saada kartalle. Luhtakanoja toki kuuluikin, mutta huitit olivat edelleen täysin kateissa. Tasan yksi luhtahuitti kuultiin. Ollessamme Tiviän pumpun kohdalla keskellä suojelualuetta, kuulimme luhdalta narinaa, joka kuulosti heti tutulta. Ainoa Antin kanssa koskaan tekemämme bongaus, kun oli ollut kääpiöhuitti Vuoljoella. Nyt sellainen sitten narisi Siikalahdella! Lähestyimme lintua noin kymmeneen metriin, mutta lahti oli todella vaikea kulkuista, Antti mulahtikin istumaan lahteen ja kastui läpimäräksi. Kuuntelimme lintua jonkin aikaa, herätimme puhelimella Hannan, ja lähdimme hakemaan tätäkin kuuntelemaan lintua. Kotona varmistimme myös nauhalta äänen sopivuuden ennen kuin lähdimme takaisin. Siellähän se lintu edelleen narisi Hannallekin elikseksi. Kotiin pääsimme nukkumaan joskus neljän aikaan.

Parin tunnin yöunet katkesivat tylysti, kun puhelin soi. Kontza se kohteliaasti ilmoitteli, että nyt tulee hanhia! Aamiaispöydässä Anttia ja kyytiä odotellessa meni jo ensimmäiset 500 valkoposkea mukanaan yli 30 kuikkaa, joten lahdelle oli kiirus! Ja hanhiahan menikin mukavasti ennen kuin tuuli käänsi niiden muuttoreitin itään. Yli 30000 hanhen lajisuhde oli todella mielenkiintoinen, sillä valkoposkien lisäksi meni todella paljon rossicus-metsähanhea sekä tundrahanhea. Olipa joukossa jokunen sepelhanhikin sekä yksi lyhytnokka. Mutta hanhien lisäksi näkyi muutakin! Yhteensä yhdeksän kattohaikaraa ohitti meidät, kaksi koiras punajalkahaukkaa pyöri hetken lahdella ja pikkuhuittinaaras huusi ääntään käheäksi tornin edustalla. Hannan valitettavasti jo lähdettyä valmistautumaan Helsingistä asti haettavan ryhmän opastukseen se tapahtui! Plokkasin ison petolinnun aivan Läähättäjäsaaren edustalta ruskisnaaras kimpussaan. Tajusin heti, että nyt on jotain kovaa! ISOHAARAHAUKKA tuli rauhallista lentoa suoraan ylitsemme ja jatkoi matkaansa kohti pohjoista. Alkupaniikki oli kyllä tämän linnun kohdalla suurempi kuin koskaan. Tiedotukseenkin tuli laitettua ihan mitä sattuu, pääasia oli laittaa tieto nopeasti liikkeelle, jos seudulla olisi muitakin retkeilijöitä. Kyseessä oli kuitenkin upea 2kv isomilvus. Tavallisiia milvuksiahan Siikalahdella oli näkynyt edellisinä vuosina lähes päivittäin, joten kyllä tätä oli toivottukin! Yöllä vielä järjestettiin onnistunut kääpiöhuittibongaus, joten voiko enempää toivoa? (Ilmeisesti olisi pitänyt toivoa enemmän, sillä seuraavana yönä kääpiöhuitti oli siirtynyt niin kauaksi luhdalle, ettei bongaaminen enää onnistunut.)

PPLY:n kevätralli

Pari päivää tästä suuntasimme Antin kanssa matkamme kohti Oulua ja PPLY:n kevätrallia (Se Oikea Ralli!). Joukkueeseemme liittyi myös Mikko Ala-Kojola. Reilun päivän pohjustuksilla meinattiin pärjätä. Heti päästyämme Ouluun pohjustimme muutaman pöllön Hukkasen Pentin avustuksella. Seuraavan päivän pohjustuksetkin menivät mukavasti, kun näimme mm. niittysuohaukkakoiraan Lumijoen Sannanlahdella, hiiripöllön tai pari Lumijoen Varjakassa sekä mukavan keräkurmitsaparven Siikajoen Sääressä. Keräkurmitsoja kuvattiin porukalla yhdessä Finnaturen ryhmän kanssa.
Itse ralli aloitettiin perinteiseen tapaan Hailuodosta. Pitkään tuntui, ettei ralli mene oikein putkeen, ja varsinkin siinä vaiheessa, kun piti alkaa bongata muiden löytämiä rareja, alkoi tuntua ettei ralli mene hyvin. Bongausten avulla lajilista kuitenkin karttui tavallisten lajien lisäksi mm. amerikanahaapanalla (pari Säikänlahdella) ja kuparisorsalla (kolme koirasta Säikänlahdella). Mukavia lajeja olivat myös kultarinta, mustapääkerttu, liejukana, tundrahanhi, jänkäsirriäinen, vesipääsky, merikotka, harmaasorsa… Kännykkä piippasi koko ajan jotain parempaa jostain päin rallialuetta, mutta meidän kohdalle ei meinannut osua oikein mitään parempaa. Bongaussarjaa jatkettiinkin mm. Kempeleen Sarkkirannan sitruunavästäräkeillä ja Oulun Oritkarin lampiviklolla. Yö kuitenkin käänsi kurssimme. Olimmehan me tottuneet kuulemaan yölaulajia Siikalahdellakin, joten pitihän meidän niitä kuulla. Ensimmäinen pysähdyksemme Kempeleen Teppolassa lupasi jo hyvää, kun kuulimme sekä ruisrääkän että pensassirkkalinnun. Myöhemmin kuulimme vielä useita satakielia, luhtahuitin, luhtakanan jne. Aamu myös antoi meille ison liudan tavallisia lajeja, joten lopulta ylsimme 158 lajiin ja kolmanteen sijaan, mikä oli todella hyvin – emmehän olleet retkeilleet Oulun seudulla koko keväänä. Purussa väsyneinä saimme kuulla, että Ilmajoella oli Suomen kautta aikain harvinaisin lintu, kobintylli, mutta emme kerta kaikkiaan jaksaneet lähteä bongaamaanm onneksi emme olisi paikalle ehtineetkään enne kuin lintu otti ritolat.

Takaisin Parikkalaan ajoimme Vaasan kautta, sillä Antin piti hakea morsiamensa luota joitakin tavaroita matkaan. Kalajoella pysähdyttiin pakollinen tunti Leton rannoilla, ja sieltähän löytyikin mukavasti lintuja: pikkutiiroja, lapinkirvinen, pulmussirri, pikkusirri, jokunen vesipääsky ym. Kivoja kuviakin sain otettua.

Loppukuusta ei ihmeitä sitten tapahtunutkaan (mitä nyt näin todennäköisen arohiirihaukan, mutta liian kaukaa). Suurin ihme oli tietenkin auringonpimennys. Laskentojen ohessa en ehtinyt kuvaamaan juuri muuta kuin valkoselkätikkoja pesällään. Onneksi sain edes näitä kuvattua, kun Zeissini okulaari veti kosteutta sisäänsä ja se piti lähettää putsattavaksi Saksaan, josta sitä sai odottaa kuukausitolkulla takaisin! Onneksi M-Opticsilta sain ymmärrystä ja hyvää palvelua, ja he lähettivät minulle okulaarin siksi ajaksi käyttöön, kun omani on huollossa

Huhtikuu – Kevättä odotellessa

Huhtikuu alkoi todella talvisilla keleillä. Harvat jo Parikkalaan saapuneet muuttolinnut olivat palanneet takaisin etelään. Niinpä kuvattavaa ei meinannut millään löytyä.

5.4. Kauppisen Timo soitteli minulle, että hänellä on ollut muutaman päivän kesy viirupöllö tarkkailemassa ruokintapaikkansa liikennettä, joten päätin heti lähteä ruokatunnilla Koitsanlahdella käymään. Pienen etsinnän jälkeen pöllö löytyikin ja lensi istumaan ruokinta-automaatin päälle. Lintu oli tietenkin hieman väsähtänyt ja varmasti nälissään, mutta se vaihteli paikkaa välillä aivan reippaan näköisesti.

Ties monennenko takatalven aikana kuvailin “anoppilassa” Tarvaslammella sepelkyyhkyjä, jotka olivat tulleet ruokinnalle, kun hankien alta ei ruokaa irronnut. Siitosen Hannun kanssa kävimme myös kuukkelimetsällä kääntymässä, mutta kuukkelit eivät oikein suostuneet yhteistyöhön. Tarvaslammen keltasirkut puolestaan suostuivat myöhemmin poseeraamaan oikein putken täydeltä.

11.4. lähdin hakemaan Oulusta muuttokuormaa Parikkalaan. Matkalla Parikkalan ja Punkaharjun rajalla plokkasin metsästä komean ukkometson, josta sain kuin sainkin otettua yhden kuvan ennen kun se lähti lentoon. Vastaavasti lähellä Oulua törmäsin Limingassa metsäkauriiseen, joka seisoskeli kaikessa rauhassa pellolla ruokailemassa. Oulusta ei oikein löytynyt mitään kuvattavaa, Ruskosta sentään irtosi muutama tosi hauska kuva mustavariksista.

Seuraavalla viikolla ehdin enää kuvata kangaskiurua Sounion sorakuopalla Siikalahden eteläpuolella ennen kuin lähdimme viikonloppuna reippaalle reissulle Varanginvuonolle! Norja Varanki IV/2003 (Reissukertomus kokonaisuudessaan mm. amerikanjääkuikka, jääkuikka, suulia, myrskylintuja… ja muutenkin mielettömän leppoisaa pääsiäisretkeilyä!)

Varangista palattuani vaihtuivat vihdoin muutaman päivän kuluttua terveyskeskustyöt Siikalahden lintuoppaan hommiin. (Olihan sitä jo odotettukin!) Siikalahti oli vielä huhtikuun lopussakin aivan umpijäässä. Vain pari pientä sulaa, missä nokikanat ja telkät mahtuivat uimaan. Muuten vesilintujakin oli todella vähän. Joku mustakurkku-uikkukin sentään ilahdutti läsnäolollaan. Kuun viimeisinä päivinä sitten vihdoin saapui kevät! Muuttolintuja näkyi joka päivä lisää ja lajimäärä kasvoi nopeasti. Aloittelevalle digiscoupparille riittikin kuvattavaa jokapuolella. Silti valo päivästä toiseen oli huono, joten onnistuneet lintukuvat jäivät todella vähiin. Onneksi sentään joku kuva onnistui.

J.A.

Maaliskuu

Lappeenrannan reissu ja Pakkasen pauloissa Parikkalassa

Kuun ensimmäisen viikonlopun retkeilin ja kuvailin Lappeenrannassa Nyströmin Harryn kanssa. Mukavimmat kuvat tulivat hiiripöllöstä Lappeenrannan Askolasta ja valkoselkätikasta Imatran Meltolasta. Reissun hauskin tapaus sattui kuitenkin Lappeenrannan Vainikkalassa, kun ajellessamme pöllöjä, joita muut olivat paikalla nähneet, etsien plokkasin taivaalta vesiäisen, joka näytti alkavan laskeutua keskelle peltoa. Niinhän siinä lopulta kävikin, että koiras isokoskelo tippua pöllähti peltoon lumi pöllyen. Ilmeisesti lintu oli saanut pakkasesta tarpeekseen, kun sopivaa laskeutumispaikkaa ei meinannut löytyä. Yritimme pelastaa lintua pellosta, mutta niin väsynyt se ei ollut, että olisi antanut meidän ottaa itseään kiinni.

Palatessani Lappeenrannasta Parikkalaan kävin vielä pari tuntia kuvaamassa mustakaularastasta Simpeleellä, ja tällä kertaa onnistuinkin kuvauksissani hieman paremmin kuin edellisellä kerralla. Myöskin tilhestä sain hyvät kuvat, kun se nieleskeli jäistä koristemarjaa minuuttitolkulla aivan vieressäni.

Alkukuukausi meni pääasiassa töitten merkeissä, mutta aina kun vapaa-aikaa löytyi, heiluin jossain päin Parikkalaa kamera mukanani. Eniten tein töitä saadakseni kuvattua harmaapäätikan, ja lopulta se onnistuikin Melkoniemessä Siitosen Hannun piharuokinnalla.

Parikin reissua

14.3. lähdin käymään pikaisella viikonloppukäynnillä Oulussa, jonne Hanna oli jäänyt vielä opintoja tekemään kevääseen saakka. Reissussa olin Hannan kummitädin kanssa, ja lähes koko viikonlopun Hanna kulkikin kummitätinsä ja siskonsa Elissan kanssa kaupoilla, mutta ehdin minä hieman kuvatakin, vaikka kuskina olinkin. Oulun Äimärautiolta sain mukavat räpsyt paikalla talvehtineista töyhtökiuruista, Laanilassa Kemiran putkella puolestaan vietti aikaa pikku-uikku. Ruskon kaatopaikalla ehdin etsiä tunnin verran kuvattavaksi tunturikiurua, ja ehdinkin saada kokonaista kaksi kuvaa linnusta ennen kuin huomasin, että kaatopaikka oli mennyt jo kiinni ja minä olin autolla porttien sisäpuolella. No, onneksi pääsin kaatopaikalta pois. Sunnuntaina ehdin vielä kuvata Hietasaaren lapinpöllön sekä Välivainion pähkinähakit, ennen kuin piti taas lähteä ajamaan Parikkalaa jä töitä kohti.

Loppukuusta kävin Kirkkonummella kääntymässä vanhempieni luona, mutta keli oli vielä niin surkea, että paremmat kuvat jäivät ottamatta. Maaliskuun viimeiset retket tein taas pyöräillen tai jonkun kyydissä Siikalahden suuntaan. Kuvaustilanteet jäivät varsin vähiin, mutta sinnikäs aina palkitaan! Kerran lähtiessäni täysin tyhjänpäiväiseltä staijiretkeltä Siikalahdelta päätin huvin ja urheilun vuoksi polkea Siikalahden ympäri. Jätin vielä putkenkin selkään ja kameran kaulaan, josko edes jotain kuvattavaa löytyisi, niin olisin ainakin valmiina. Kuvasinkin jo muutaman räpsyn innokkaasti laulellutta keltasirkkua, mutta Kannaksen kylällä tuli se yllätys! Poljin kovaa vauhtia jäistä tietä putki olalla, kun huomasin jonkin nisäkkään kävelevän noin sadan metrin päässä pellolla. Jarrut pohjaan ja vauhdista pyörän selästä (pyörä siis jatkoi matkaansa ojan pohjalle) ja noin 10 sekuntia ja ILVES oli putkessa! Ilta oli jo pitkällä ja auringon päivällä lämmittämä hanki höyrysi, mutta sain kuin sainkin jonkinmoisen kuvan tupsukorvasta otettua.

J.A.

Helmikuun lopulla sain Nikon Coolpixini

Olin jo jonkin aikaa miettinyt digikameran ostoa, sillä jo pitempään minua oli harmittanut, kun moni hyvä kohdalleni osunut kuvaustilanne oli mennyt hukkaan. Aiemmin minulla ei ollut ollut minkäänlaista kameraa. Viimein olin löytänyt kameran, joka sopisi täydellisesti käyttötarkoituksiini: Coolpixillä kaukoputken läpi kuvaaminen ei olisi liian vaikeaa eikä veisi liikaa aikaa muulta lintuharrastukselta ja silti saisi varsin laadukkaita lintukuvia ja hauskoja tilanteita ikuistettua.

Osallistuttuani Joensuussa Helmikuun lopulla järjestettyyn Digiscoping -viikonloppuun sain asiasta varmuuden, tämä on minun tapani kuvata lintuja! Palattuani Joensuusta tilasin heti ensimmäisenä arkipäivänä kameran lisävarusteineen. Niinpä pari päivää myöhemmn sain hakea Matkahuollosta Coolpix 4500 kamerani, adapterin Zeissin 85 putkeen, pari akkua, pari 128mB muistikorttia sekä sähköisen lankalaukaisimen.

Saatuani akut kunnolla ladattua, lähdin heti ensimmäisenä aamuna kuvaamaan. Otin putken selkään ja kameran kaulaan ja lähdin polkemaan Siikalahden suuntaan, vaikka pakkasta oli varsin runsaasti! Ensimmäiseksi lintukuvakseni sain kuvattua puun latvassa aurinkoa ottaneen harakan. Lisäksi reissulla sain kuvattua muutaman muun tavallisen talvilinnun kuten punatulkun, tilhen ja variksen.

Kuun viimeisenä päivänä lähdinkin jo kuvaamaan oikein kunnolla. Olin saanut appiukolta autoa viikonloppulainaan, joten suuntasin matkani Simpeleen mustakaularastaan kautta Lappeenrantaan.

Mustakaularastasta odotellessani sain otettua sekä mustarastaasta että räkätistä tasan yhdet kuvat, jotka onnistuivat erinomaisesti. Pakkasta oli parikymmentä astetta, mutta silti kuvailin paikalla jonkin aikaa. Valitettavasti mustakaularastas oli todella arka. Se kävi vain todella pikaisesti syömässä pensaan keskellä ja lensi takaisin tiheään kuusiaitaan sulattemaan ruokaansa. Lopulta lähdin jatkamaan kuvausmatkaani Lappeenrannan suuntaan, jossa tarkoituksenani oli kuvaamisen ohella hoitaa muutamia kuukausipinnoja, sillä näin kuun vaihteessa oli hyvä hoitaa muutama paha puute (esim. hiiripöllö) molemmille kuukausille.

J.A.

Reissu Enontekiölle ja Altaan 20.-26.8.2002

Rankan lintuTYÖkesän jälkeen pääsimme vihdoin odotetulle lintuLOMAreissulle pohjoiseen Enontekiölle ja sieltä isoveli-Pirkan kanssa Jäämerelle Altavuonon ja Lyngenin suuntaan.

Starttasimme reissuun Hannan kanssa Oulusta 20.8. aamusta linja-autolla, ja iltapäivällä vaihdettuamme pari kertaa bussia pääsimme perille Enontekiön Hettaan.
Illalla kävimme Pirkan kanssa tutustumassa uuteen Joentekijäisen lintutorniin. Lintuja ei juuri ollut tilhiä ja sisuhaukkaa kummempaa, mutta maisemat olivat varsin sykähdyttävät.

Tunturipatikointia

21.8. Hyvin nukutun yön jälkeen starttasimme varhain kuuden aikaan Pirkan kyydillä kohti Ketomellaa. Tarkoituksenamme oli kävellä Hannan kanssa Ketomellasta Hettaan Pyhäkeron ylitse, jolloin pääsisimme tutustumaan noin 30 kilometrin pätkään Ounas-Pallas –kansallispuistoa yhden päivän aikana.

Automatkalla Ketomellaan pysähdyimme pari kertaa ja havaitsimme mm. lapinkirvisen Vuontisjärvellä ja isolepinkäispoikueen Peltovuomassa. Lopulta pääsimme kävelyreittimme aloituspaikkaan, Pirkka käänsi autonsa kohti Hettaa ja alkavia töitään koululaisten parissa, ja me lähdimme lompsimaan eväät, kiikarit ja kaukoputki matkassa.

Alkumatka oli männikköä ja pieniä soita. Havaitsimme kohtalaista pikkukäpylintuvaellusta, kirjoloxiaparven, muutaman kuukkelin, useita kulorastaita ja tilhiä ym. tavallisempaa. Pikkumatkan käveltyämme pääsimme kansallispuiston alueelle ja saman tien muuttui maisema koivikoksi ja noustuamme aikamme myös koivikko loppui.
Metsärajan yläpuolella havaitsimme ainoastaan pienellä alueella useita lapinsirkkuparvia, muuten taivaalla lekutteli useita tuulihaukkoja, sinisuohaukkoja ja piekanoja eli myyrän- ja sopulinpurijoita todella riitti.

Pian plokkasimme ensimmäisen mielenkiintoisemman pedon kaartelemassa piekanan kanssa. Lintu lähti kiitämään valtavaa vauhtia poispäin ja näytti todella tunturihaukkamaiselta. Kuitenkin pikkumatkan kuljettuamme se löytyi kahden tuulihaukan avustuksella ja saimme pettymykseksemme todeta linnun nuoreksi muuttohaukaksi. Hyvin pian löytyi myös komea esiaikuinen maakotka kaartelemasta kaukaa tunturien rinteiden yläpuolella.

Ounastunturin rinteitä aikamme noustuamme alkoi vihdoin löytyä myös kunnon tunturilinnustoa, kun löysimme pulmusperheen aivan Pyhäkeron laelta. Aikamme huipun rakkakivikoita hikipäässä kompuroituamme, oli todella upean lämmin päivä, löytyivät etsimämme kiirunat – kaksi perhettä, jossa oli koiraat, naaraat ja kuusi ja seitsemän poikasta. Koiraat narisivat annellen poikasille maastoutumiskäskyjä. Jostain alempaa rinteestä kuului vielä kolmannenkin koiraan narinaa. Lintuja kuvattiin oikein urakalla, kun ne eivät juurikaan häiriöstä välittäneet. Lopulta jätimme linnut rauhaan ja lähdimme talsimaan kohti Hettaa.

Matkan varrelta löysimme vielä kapustarintaperheen, jonka pienimmäinen vasta juuri ja juuri pääsi lentoon. Lopulta noin 30 kilometriä käveltyämme saavuimme Ounasjärven rantaan, josta tilasimme taksivenekyydin Hettaan.

Altavuonolle

Seuraava päivä meni huiliessa, illalla teimme toki pakollisen Sotkajärven lintutornilla käynnin, joka tuotti pari muuttohaukkaa ja paluumatkalla näimme Muotkajärvellä pohjantikan.

23.8. päivällä aloitimme sitten varsinaisen reissumme Jäämerelle Altavuonon kautta Lyngeniin ja Kilpisjärvelle. Norjan rajan ylityksen jälkeen aloimme kerätä Norjanpinnoja, olinhan itsekin käynyt aiemmin Norjassa vain varhain keväällä eli uusia pinnoja alkoi tulla roppakaupalla jo Kautokeinosta: kulorastas, räystäspääsky, jouhisorsa… Kautokeinossa tutustuimme myös Juhlsin hopeapajaan.

Altavuonoa lähestyttäessä maisemat muuttuivat yhtäkkiä: mäntymetsää, reheviä lehtimetsiä sekä yhä korkeammalle kohoavia vuorenhuippuja. Pinnalistaan saatiin mm. kuikka ja tilhi ja kun vihdoin Jäämeri avautui edessämme Altassa, pinnoja alkoi sadella roppakaupalla. Jo Altan keskustan läheisiltä rannoilta näimme ensimmäiset riskilät, kaakkureita, satoja haahkoja ym.

Ilta alkoi kuitenkin jo painaa päälle, joten jatkoimme matkaa aina hyvän näköisillä paikoilla pikaisesti pysähdellen. Matkalla kuvattiin todella kesyä nuorta ristisorsaa. Myös ensimmäiset pyöriäiset ilahduttivat näyttäytymällä sukeltelemassa aina pareittain.

Illan jo hämärtyessä saavuimme ennalta päättämäämme yöpymispaikkaan Långenesholmeniin (Isnestofteniin), todella komeaan vuoristojen ympäröimään merenrantapaikkaan, josta oli edelliseltä reissultamme Pirkan kanssa hyviä muistoja (grönlanninlokki). Paikka oli myös läntisen Finnmarkin viimeinen niemeke, joten varsinkin Pirkalla oli toiveita Finnmarkin pinnalistansa kartuttamisesta.

Löysimme loistavan telttapaikan aivan meren rannasta ja lähdimme vielä tutustumaan lähirantaan. Hanna tapansa mukaan alkoi heti keräillä simpukankuoria, kun vesikin sattui olemaan todella alhaalla laskuveden ansiosta. Pimeyden laskeuduttua kömmimme väsyneinä makuupusseihimme jo aikaiseen aamustaijiherätykseen asennoituneina.

Vuonojen ympäri

24.8. Kello pärähti soimaan viideltä, mutta innokkainkin staijari sai itsensä kammettua ylös vasta varttia myöhemmin. Ulkona oli tällöin jo täysi rähinä päällä! Merihanhet kaakattivat, merikihut maukuivat ja syöksyivät paikalle kiitäneen muuttohaukan perään. Siinä sai kolmen ornin unihiekat kyytiä, eikä kaikki määritykset ihan ongelmitta onnistuneetkaan. Mutta perekin oli valitettavasti taas pere – vaikkakin moisessa maastossa tunturihaukan olisi olettanut olevan ehkä jopa todennäköisempi vaihtoehto.

Pian mereltä löytyivät ensimmäiset pikkukajavat, alli, merimetsoja, kaksi karimetsoa, meidät ylitti komeasti kaksi merikotkaa ja taivaalta kuului kirjosiipikäpylintujen ääntelyä.

Hanna lähti taas tutkimaan rantoja ja kuvaamaan haahkoja, mutta nousuvesi oli peittänyt suurimman osan rannoista. Useamman tunnin ahkera staijaus tuotti lajilistalle vielä mm. suosirrin, ampuhaukan, mustalinnun ja keltasirkun.

Matkaa piti kuitenkin taas jatkaa. Vuonojen pohjukat tuottivat useita kahlaajalajeja, mainittakoon Langfjordbotnin (Finnöyran) punakuirit, useat töyhtöhyypät, meriharakat, tyllit, suosirrit, mustaviklot sekä ristisorsaperheet ja kalatiirat. Ylitsemme lensi myös sepelkyyhky.

Hauska havainto oli, kun näimme harmaalokin kantavan nokassaan suurta (ainakin yli kymmensenttistä) oranssia meritähteä nokassaan. Saalis oli ilmeisesti varsin mieleinen, sillä lokki ei päästänyt muita lintuja eikä innokasta meritähtibongariakaan lähestymään, vaan piti makupalaansa visusti nokassaan ja lensi lopulta merelle kauas rannasta syömään saaliinsa.

Tromssan puolelle

Tromssan läänin raja ylitettiin ja ensimmäiset kuusimetsiköt tuottivat heti muutamia Finnmarkin puolelta puuttuneita lajeja kuten punarinnan. Sorstrammenin sillalla näimme pari harmaahaikaraa ja parikymmentä merihanhea.

Kväenangsfjälletissä tien noustua oikein kunnolla korkealle vuoristoon plokkasimme autosta ison falcon, joka mielestämme oli tunturihaukka. Harmi vaan, että lintu lensi sata lasissa vastaan meitä, kun kipusimme juuri tien kapeinta kohtaa mutkaisessa vuoristossa. Näin ollen havainnointiaika jäi vain muutamiin sekunteihin, kuski-Pirkalla lyhyemmäksikin, kun tielläkin piti pysyä.

Ennen kuin pääsimme varsinaiseen päälintupaikkaamme Lyngen vuonon suulla sijaitsevaan Spåkenesin niemeen, näimme vielä Rodsundissa merihanhiparvessa metsähanhen. Spåkenes, jossa on jopa lintuharrastajille tehty piilokoju ei ainakaan pettänyt!

Spåkenesin kahlaajalietteet

Saapuessamme piilokojulle nousuvesi oli juuri alkamassa, joten sadat kahlaajat olivat varsin kaukana rantahiekalla piipertämässä. Lajistoa riitti oikein mukavasti: pari pulmussirriä, 25 kuovisirriä, 15 pikkusirriä, 50 isosirriä, 500 suosirriä, 17 punakuiria, 60 tylliä, karikukko, suokukkoja… Kahlaajien lisäksi lintuja riitti muutenkin: 10 merikihua, 23 ristisorsaa, 35 merihanhea, merikotka, 3 pikkukajavaa, ampuhaukka, 40 pilkkasiipeä…

Nousuveden puolesta olimme kuitenkin tulleet paikalle juuri oikeaan aikaan. Rantaviiva siirtyi koko ajan lähemmäksi ja lähemmäksi ja eipä aikaakaan, kun kahlaajat olivat jo oikein mukavasti näytillä. Lopulta vesi oli noussut niin paljon, että kahlaajat olivat muutamilla meitä lähellä olevilla riutoilla tiiviisti pakkautuneina ja osa oli vaihtanut maisemaa tai lähtenyt jatkamaan muuttomatkaansa.

Mekin jatkoimme nousuveden ajamina matkaamme ja päätimme katsoa merialuetta vielä muutaman kilometrin päästä, josko jotain uutta löytyisi. Mitään uutta ja mullistavaa ei kuitenkaan meinannut löytyä. Kun olimme juuri lähdössä jatkamaan matkaa, päätin vielä kerran selata koko merialueen oikein huolella. Ja löysinkin pienen ruokkilinnun kellumasta kaukaa keskeltä ulappaa. Tunnistin linnun heti lunniksi, mutta etäisyys oli pitkä ja epäilys siitä, olisiko minulla kerrankin näin hyvä säkä – lunni olisi minulle Maailmanpinna – pakottivat näkemään linnun paremmin. Tuijotimme lintua vuorotellen ja lintu lipuikin aaltojen mukana koko ajan lähemmäksi ja saimme lopulta varmuuden siitä, että kyseessä oli nuori lunni. Tulihan se kaivattu merilintuelis sieltä minulle ja Hannalle.

Jatkaessamme matkaa naureskelimme sille, kuinka vuoristomaisemat alkoivat jo turruttaa. Lopulta havaitsimme viimeiseksi Norja-lajiksi pulun Skibotnissa. Tämä oli Norjan laji numero 74. Eli aika mukavasti oli lintuja tullut nähtyä.

Rajan ylitimme illalla ja jyrkät ja terävät vuoristot muuttuivat Suomen puolella pyöreämuotoisiksi ja matalammiksi tuntureiksi. Kilpisjärvelle päästyämme aloimme pähkäillä telttapaikkaamme. Kylällä törmäsimme kesyyn nuoreen muuttohaukkaa, joka antoi kuvata itseään sähkötolpan nokassa.

Telttapaikaksi valitsimme Siilasjärven itärannan kolmen valtion rajapyykille johtavan reitin alkupäästä, kuitenkin luonnonsuojelualueen ulkopuolelta. Valinta olikin erinomainen, sillä harvoin on saanut nukkua kaakkurien ulistessa ja lennellessä järven yllä.

Saanatunturi

25.8. Viimeinen reissupäivä oli varattu Lapin spesiaalilintujen kaivamiseen Saanatunturilta. Olihan tunturialueella tänäkin kesänä havaittu mm. sepelrastaita, tunturikihuja, keräkurmitsoita ja tunturihaukka, jotka vielä puuttuivat vuodenpinnoistani.

Aamuvarhain olimme jo liikkeellä ja havaittuamme matkalla metsäkirvisen olimme jo Saanan tunturikoivikossa kiipeämässä ylöspäin kohti tunturin lakea. Jonkin matkaa kiivettyämme aloimme koluta tunturitasangon nummimaisia katajikkoja. Pirkka lähti suorittamaan tarpeitaan alemmas koivikkoon ja kuten aina jonkun poistuessa, alkoi heti tapahtua. Ensin jaloistani lähti äänekkäästi taksutellen komea sepelrastasnaaras. Lähes heti perään ylitsemme lensi vanha muuttohaukka ja kun vielä samaan aikaan Hannan jaloissa pyöri kuvattavana 9 riekon perhe, oli vaikea pysytellä nahoissaan.

Kun riekot oli kuvattu lähdimme jatkamaan kiipeämistä. Portailta löytyi Pirkkakin, joka hieman katkeroitui kuultuaan havainnoistamme (Shit happens!). Alakulo väistyi kuitenkin pian, kun portaiden yläpäästä alkoi kuulua omituista korppimaista pulinaa, joka ei kuitenkaan kuulostanut korpilta. Pian harjanteen takaa kurkistikin kiirunaemo ja hetken kuluttua perästä saapui 6 poikasta.

Nämä kiirunat olivat väriltään täysin erilaisia kuin Ounaskerolla näkemämme vielä poikashöyhenissä olleet lyijynharmaat linnut. Nämä olivat kaikki jo vanhankaltaisia kauniin harmaankirjavia ja taas päästiin kuvaamaan oikein läheltä kiirunoiden meistä juurikaan välittämättä.

Saanan laelta löytyi pari pulmusperhettä, mutta muuten olivat linnut varsin kateissa. Niittykirvinen ja kivitasku olivat näkyvimmät lajit, myös pari lapinkirvistä kuului muutolla. Jotta kävelyä saatiin tällekin päivälle tarpeeksi, päätimme kävellä Saanan laelta alas Saanajärvellä. Saanajärven kämpältä kiersimme sitten takaisin sepelrastasnummelle ja sieltähän se lintu taas löytyikin Pirkan riemuksi. Muuten kävelyn lintuhavainnot jäivät muutamaan tuulihaukkaan. Vaikka kävelyä kertyi taas reilusti toistakymmentä kilometriä jäivät keräkurmitsa ja tunturikihu tällä kertaa haaveeksi. Olivat varmaan jo lähteneet muutolle.

Vierailimme vielä Kilpisjärven tutkimusasemalla ennen kuin lähdimme ajelemaan kohti Hettaa. Kilpisjärven ja Karesuvannon välillä näimme autosta 13 piekanaa ja Jietajängällä isolepinkäisen.

Takas kotio

Seuraavana aamuna 26.8. hyppäsimme Hannan kanssa Rovaniemen bussiin ja Roissa vaihdoimme junaan. Lintuhavaintokin saatiin tehtyä, kun junan ikkunasta näimme Tervolan rautatieasemalla lentelevän pähkinähakin.

Yhteensä Enontekiöltä ja Pohjois-Norjasta havaitsimme 94 lintulajia. Ja maisemat olivat todella komeat! Siis kaikin puolin suositeltava reissu!

J.A.