. . Lintuharrastajan päiväkirja Birders diary . .

Joulukuu – Talviralli

Joulukuun alku oli melkoista rumbaa! Asuimme Hannan vanhempien kotona, sillä omat tavarat oli muutettu varastoihin. Viikolla tehtiin töitä ja iltaisin ja viikonloppuisin valmistauduttiin tulevaa ulkomaanreissuamme varten.

Kuvaamaan en ehtinyt lainkaan! Yhtään kuvaa en kuvannut Suomessa koko joulukuun aikana,

Itsenäisyyspäiväralli

Onneksi kaiken sählingin keskellä oli sentään Itsenäisyyspäivä pinnaralleineen! Muuten olisi jossain vaiheessa kiehunut yli. Ralliin osallistuttiin joukkueella The Three Guides eli me Aallot ja Ilkka Jarva. Ralliaika oli aamukuudesta iltakuuteen, joten me olimme tietysti maastossa koko sallitun ajan. Yö nukuttiin Tarvaslammella, josta tietysti aamulla ralli myös aloitettiin.

Ihan ensimmäisenä rallilajiprojekstina meillä oli varpuspöllö, jonka Hanna oli nähnyt pihalla edellispäivänä. Eipä löytynyt ei. Rallisää oli heti aamusta alkaen todella tuulinen, niinpä saloille suuntautunut 40 km:n pöllöretkemmekin oli täysi nollakeikka. Havainnot jäivät metsäjänikseen, muutamaan lehmään sekä pihalla meitä ihmettelemään heränneeseen Jeri-koiraan.

Vielä pimeässä saimme kuitenkin Hannan pihalta ensimmäiset lajimme, eikä avaus ollut lainkaan huono, sillä kesäisestä palokärjen pesimäkolosta näkyi yllättäen itse kolon asukas. Tästä innostuneena valaisimme taskulampulla myös viereistä linnunpönttöä, ja yllätyksemme sieltä lähti käpytikka. Olisi vissiin pitänyt pohjustaa enemmänkin koloja ?

Seuraavaksi suuntasimme kulkumme tuttuihin lähimetsiin. Ensimmäinen metsälajimme oli varpuspöllöimitointiamme säikähtänyt hippiäinen. Tunnin verran komppailimme kanalintujen ym. toivossa turhaan, mutta palaillessamme jo autollemme tulivat vanhat ystävämme kuukkelit ja töyhtötiaiset meitä tervehtimään. Pian näiden perässä saapui myös metsän kolmas tyyppiasukki eli Siitosen Hannu. Aikamme näitä ensin mainittuja veijareita ihailtuamme, jatkoimme rallaamistamme.

Pikkuhiljaa valuimme lajeja poimien Melkoniemen, Särkisalmen ja Siikalahden (pakkohan meidän oli Siikalahdellakin piipahtaa, sillä olihan joukkueellamme yhteensä yli 20 vuoden Siikalahden opaskokemus) kautta Parikkalaan. Mukavia lajeja olivat metsässä pikkutietä ajaessa kuudenkympin vauhdista puunrungolta plokkaamamme puukiipijä, Tarvaslahdella kellunut tukkasotka, Särkisalmella joutsenten kanssa uiskennellut haapana sekä Siikalahdella olleet isolepinkäinen ja teeret.

Parikkalasta jatkoimme lumisateen keskellä taivaltamme Simpeleelle pointsaten matkan varrelta Haikanniemestä harmaalokin ja Joukionsalmesta pilkkasiiven. Simpeleellä veimme Rajakallion Rainerille ruokintakauraa, ja hoidimme samalla ruokinnalla viihtyneen peipon ja ylitsemme lentäneen vihervarpusen. Kokkolanjoelta hoitelimme koskikaran sekä sinisorsta ennen kuin suuntasimmme vielä etelämmäksi.

Ajaessamme kohti Imatraa huomasin jonkin vilahtavan tien yli Ruokolahden kylän paikkeilla. Jarrut pohjaan ja perään. Mietin mikähän se mahtoi olla: varpushaukka vaiko pyy? Juuri tällöin Ilkka huomasi yläpuolellamme istuskelevan varouspöllön, joka tuijotteli meitä ihmettelevän näköisesti keltaisilla silmillään näköisesti. Sehän se oli tietenkin ollut!

Imatralla Vuoksen varrella pysähdyksemme tuottivat mm. pikku-uikun, alleja ja uivelon. Kovasta yrityksestä huolimatta monta odotettua lajia jäi löytymättä. Mm. päättömän merimetson näköisestä mökystä ei saatu tekemälläkään muuta kuin päättömän merimetson näköinen möykky ja Viraskorvessa majaillutta hiiripöllöä ei vaakasuoraan sataneessa jäätikkusateessa huvittanut istuskella näkösällä.

Silti jaksoimme painaa viimeiseen sekuntiin asti, vaikka viimeiset kolme tuntia menivätkin ilman uusia lajeja.

Lopulta päädyimme 39 lajiin, mikä oli mielestämme sääoloihin nähden hyvä saavutus. Voittoon olisi riittänyt 41 lajia, mutta voittohan ei tärkeintä vaan hauskanpito, ja sitä meillä tässä rallissa riitti! Vai miltä kuulostaa 9 vuotta vanhojen lehtopöllönuottien perässä juokseminen metsässä pilkkopimeässä.

Reissuun!!!

Seuraavana perjantaina hyppäsimme junaan hillittömät kantamukset mukana suuntana Kirkkonummi. Parin päivän shoppailujen ja sukuloimisten jälkeen alkoi pitkään ja hartaasti odotettu ulkomaanturneemme.

16.12. matkasimme Amsterdamin (ja Pariisin) kautta Lissaboniin Portugaliin (Reissu kokonaisuudessaan). Portugalissa retkeilimme muutaman päivän vuokra-autolla ristiin rastiin. 19. päivä suuntasimme matkamme kolmeksi viikoksi WP-pinnaretkelle Kapverdelle (Reissu kokonaisuudessaan). Ja matkahan jatkui lopulta yhteensä 4,5 kuukautta eri puolilla Länsi-Palearktista aluetta.

Marraskuu – Synkkää ja loskaista

Marraskuu kului talvea odotellen. Välillä oli pikkupakkasia, mutta joka kerta, kun maata peitti valaiseva lumipeite, saapui takatalvi vesisateineen sulattamaan lumet pois.

Aurinkoisia päiviä oli todella vähän! Ja silloin kun aurinko näkyi, jouduin minä olemaan töissä. Niinpä kuvaukset jäivät todella vähiin. Voisi sanoa, että meikäläisen kuvaukset jäivät töissä kuvattuihin röntgenkuviin.

Kun lunta ei ollut, oli maisema todella synkkää. Päivät olivat pilvisiä ja sumuisia. Niinpä arkisin, kun menin töihin oli VIELÄ pimeää ja kun palasin töistä oli JO pimeää.

Viikonloppuisin teimme Hannan kanssa lyhkäisiä linturetkiä, mutta masentavat kelit eivät oikein retkeilyyn innostaneet. Hyvät havainnot jäivät todella vähiin. Joitakin arktikan jämiä näkyi vielä alkukuusta. Niinpä Punkaharjun Hirvikoskella ja Parikkalassa Simpelejärvellä ja Siikalahdella käynnit evät kuitenkaan olleet turhia. Kaakkuri, silkkiuikkuja, mustalintuja, pilkkasiipiä, alleja, tukka- ja lapasotkia ja uiveloita näkyi vielä paikoin. Ehkä kuun paras havainto oli Oravanniemessä uiskennellut myöhäinen mustakurkku-uikku. Saaren puolella näkyi vielä kuun alussa jokunen haapana sekä lähes tuulilasiimme törmännyt lehtokurppa.
Kuun ainoaksi kuvapinnaksi sain viimein kanahaukan, joka antoi ottaa itsestään kaksi kuvaa, ennen kuin se kyllästyi auton takana kyykistelleeseen kuvaajaan, ja lensi vielä tiheämpään risuikkoon pakoon.

Kuukkeleitakin piti taas kertaalleen käydä morjenstamassa. Ilmestyihän ko. Parikkalan kuukkeleista Siitosen Hannun kirjoittama kirjakin, Kuukkeli – Sielun lintu, tämän kuun aikana.

Jos ei lintukuvia päässyt keleistä johtuen kuvaamaan, niin eipä päässyt mitään muutakaan! Jos oli 8.11. vielä täydellisen pilvetön taivas ja kuuta saatoi kuvata mielin määrin, niin seuraavana yönä 9.11. kun oli täydellinen kuunpimennys, oli taivas täysin pilvessä eikä pimennys ollut edes aistittavissa.

Siikalahdella pyörinyt teeriparvi sentään kerran päästi kerran kuvaamaan itseään siten, että sain kerankin tästä lajista edes jonkinlaiset kuvat aikaiseksi.

Kuun viimeisenä päivänä kävimme hieman pohjustamassa seuraavan viikonlopun itsenäisyyspäivärallia varten. Keli oli surkea! Lämmintä 5 astetta, lumi oli taas sulanut, näkyvyyttä oli sumun takia vain pari sataa metriä. Niinpä lintuja ei juuri näkynyt. Parin tunnin retki tuotti vaivaiset 16 lintulajia, joista parhaimpana pikkutikka. Ei lupaa hyvää rallia ajatellen!

Lokakuu – Arktikan odottelua ja lopulta sen missaus

Lokakuun alussa ainakin kaikki itäisen Suomen lintuharrastajat odottivat kuumeisesti arktisen muuton alkua. Ärsyttävän pitkään kestäneet lämpimät eteläiset tuulet pitivät linnut pitkään aloillaan, ja vain pieniä määriä arktista muuttoa päästiin näkemään. Kärsivällisyys alkoi jo kaikilla loppua, ja pelko siitä, että suurin osa linnuista olisikin päässyt livahtamaan jotenkin ohitsemme, alkoi ottaa otetta sitkeimmistäkin staijareista.

Itse en tietenkään päässyt staijaamaan kunnolla kuin viikonloppuisin, joten pidin viikot aina peukkoja, ettei arktika menisi vielä. Viikonlopun tullessa sain aina huokaista helpotuksesta, kun viikko oli taas selvitty. Mutta säät eivät vain ottaneet muuttuakseen, joten ei se arktika käynnistynyt sitten viikonloppuisinkaan.

Vietin kuitenkin kuun alussa oikein mukaviakin staijituokioita. 3.10. perjantaina töiden jälkeen Punkaharjun Hirvikoskella meni puolessatoista tunnissa 1540 allia ja ensimmäiset valkoposkihanhiparvet. 4.10 samassa paikassa 326 kuikkalintua (suurin osa kuikkia), 1418 valkoposkea mukanaan ensimmäiset sepelhanhet, 1368 tunnistamatonta hanhea, 1025 allia, 35 pilkkasiipeä, merimetso, uivelo, valkoselkätikka ja ensimmäiset 60 tilheä. Näinä molempina päivinä vanha ystäväni saimaannorppa kävi taas moikkaamassa minua useaan otteeseen varsin läheltäkin. Ja olipa sillä kertaalleen kaverikin mukanaan, jonka kanssa se uiskenteli oikein intiimisti lähekkäin.

5.10. sunnuntaiaamu vietettiin Hannan kanssa Punkaharjun Punkasalmella, jossa Etelä-Savon lintuharrastajat pitivät staijin ohessa syyskokouksensakin. Vaikka jouduimme keskeyttämään staijin Hannan mummon 90-vuotissyntymäpäivien takia, lintuja näkyi taas ihan mukavasti. Alleja muutti 2647, lapasotkia 30, tuhatkunta hanhea mukanaan ensimmäiset tundrahanhetkin. Laakkiilla syntymäpäivätkin tarjosivat mukavan lintuhavainnon, kun viheltelin huvikseni metsässä olleelle palokärjelle, niin naaras harmaapäätikka tuli katsomaan, että kuka täällä nyt viheltelee?

Illalla sitten paukahti piippariin viesti, että Kiteellä oli 900 valkoposken parvessa paikallisena punakaulahanhi! Ja tietysti sunnuntai-iltana! Maanantaina pyörin töissä kuin tulisilla hiilillä, sillä lintu oli edelleen paikalla. Lopulta siirtelin hieman varauksia, ja hyppäsin helsinkiläisbongareiden kyytiin iltapäivällä. Ja olihan se hanhi siellä vielä kun pääsimme paikalle. Se ruokaili todella piilottelevasti valkoposkien keskellä, mutta sain sentään jonkinlaisen kuvankin otettua siitä. Pari päivää myöhemmin kuitenkin maailma synkkeni! Linnulla huomattiin olevan punainen rengas jalassaan, joten se ei tainnutkaan olla ihan kelvollinen elikseksi.

10.10. polkaisin töitten päätteeksi Siikalahdelle pikastaijille, joka tuottikin hieman tulosta. Ylitseni lensi heti haukahdellen 12 pikkujoutsenta, hanhia muutti 1609 (pääasiassa tummia hanhia). Paikallisena kellui toistatuhatta sorsaa, yksinään haapanoita oli 650 sekä lisäksi 250 muuttavaa. Muita mukavia paikallisia olivat: alli, lapasotka, isolepinkäinen, suosirri, valkoselkätikka sekä myöhäinen haarapääsky.

11.10. Suuntasimme Hannan ja Jarvan Ilkan kanssa Joutsenon Jalkasaareen staijaamaan. Saalis jäi taas kuitenkin odotettua vaisummaksi. Linnut kyllä menivät tässä paikassa upeasti suoraan yli, mutta niitä meni taas liian vähän. Paluumatkalla pyörähdettin Konnunsuolla, jossa hanhia oli oikein mukavasti paikalla, mutta alkanut vesisade esti kaiken järkevän toiminnan.

13.10. se sitten rysähti! Hanhia paukutti tulemaan hirveällä ryminällä! Pohjois-Karjalassa laskettiin parhaimmissa paikoissa toistasataatuhatta hanhea! Ja meikäläinen oli tietysti töissä! Töiden jälkeen suuntasin Parikkalan uimarannalle, jossa kyllä muutti hanhia, mutta olin kuitenkin aivan selvästi päämuuttoreitin ulkopuolella! Ja autottomana ei auttanut kuin tyytyä kohtaloonsa! Sen tunnin, jonka töiden jälkeen jaksoin tympääntyneenä staijata, meni ihan mukavat 6445 valkoposkihanhea. Mutta ne eivät paljon mieltä lämmittäneet!

Alkukuusta ja kuun puolivälissä roikotettiin vielä verkkoja viikonloppuöisin Tarvaslammella pöllöjen toivossa, ja jokunen varpuspöllö vielä saatiinkin pultattua. Helmipöllöjä ei enää saatu kuin yksi rengastus ja yksi oma kontrolli, ilmeisesti siis paikallinen asukki?

24.10.Töiden jälkeen tehtiin pikainen pyörähdys Melkoniemen suuntaan, ja yllätykseksemme heti lähimmältä Tarvaslahdelta löytyi ihan mukavasti lintuja: 65 uiveloa, kyhmyjoutsen, 60 urpiaista mukanaan pari turpoa sekä yksi “ruskourpiainen” ja ylitsemme lensi vielä komea vanha merikotka.

25.10. saapui sitten talvi! Lunta satoi oikein urakalla, joten retkeilystä ei tullut yhtään mitään. Niinpä tyydyimme kohtaloomme ja aloimme suunnittelemaan jo seuraavan päivän retkeä. Tarvaslammelle kuitenkin ilmaantui taas vanha tuttu harmaapäätikka, joka kävi syömässä omenoita puusta.

Etelä-Karjalaa tutuksi bongauksen merkeissä

Sunnuntaina 26.10. sitten lähdettiin hieman kauemmas Etelä-Karjalan eteläisiin osiin bongaamaan. Aamuvarhain pääsimmekin jo ihailemaan ja kuvaamaan Ylämaan Nutikkaan lyhytvarvaskiurua. Lintu oli aika säälittävän oloinen, sillä lunta oli jo oikein kunnolla, kuten myös pakkasta, joten se ei saanut jäisiä jyvia oikein syödäkseen. Veimme sille mukanamme liskomme elävää ravintoa, mutta se ei ainakaan paikalla ollessamme vielä kelvannnut. Kuvauksellinen lintu kyllä oli, sillä se ei juurikaan välittänyt viiteen metriin lähestyneestä kuvaajasta, sää olisi toki saanut olla hieman valoisampi.

Savitaipaleelta bongasimme sitten viitatiaisen, joka tulikin atrappiimme varsin helposti, mutta katosi saman tien jonnekin. Vielä toisenkin kerran se ilmestyi atrappia soitettuamme, mutta lensi taas todella kauas saman tien. Ei siis mikään helppo lintu. Niinpä kuvat jäivät saamatta. Samasta pihasta löytyi kuitenkin varpuspöllö, joka oli ainakin hieman yhteistyökykyisempi. Takaisin Parikkalalaan ajoimme Taipalsaaren ja Joutsenon Konnunsuon kautta, mutta yltynyt lumisade esti tehokkaamman retkeilyn.

Kuun lopussa lumet sulivat taas vesisateiden myötä ja tuli taas pimeää ja ankean näköistä. Lähes kaikki muuttolinnut ovat jo matkanneet etelään, joten saa nähdä mitä kuvattavaa marraskuulle enää löytyy. Valtaosa ajasta menee talvisen ulkomaan reissujen suunnitteluun, mutta niistä lisää vasta myöhemmin

Syyskuu – Viikonloppujen odottelua ja viikonloppuretkiä

Syyskuu kului todella pitkälti työpaikalla viikonloppuja odotellen. Oli todella ahdistavaa katsella ulos ikkunasta ja miettiä mitä kaikkea ulkoa löytyisi. Kun viikonloppu viimein koitti oli lähes poikkeuksetta todella huono keli, varsinkin lintujen muutontarkkailua tai ainakin kuvausta ajatellen.

Koskaan ennen en ollut ollut päivääkään Etelä-Karjalassa syksyllä, joten into oli kova lähteä retkeilemään syksylintupaikkoihin, joissa en ollut aikaisemmin käynytkään. Onneksi Konza opasti mihin paikkoihin kannattaisi mennä aikaa kuluttamaan. Niinpä heti 1.9. keskiviikkoaamuna, kun töihin oli mentävä vasta kymmeneksi, painelimme pariksi tunniksi Parikkalan Oravanniemeen staijaamaan. Vielä seuraavanakin päivänä kävimme paikalla, vaikka töissä piti olla jo 7.30. Havainnot jäivät kuitenkin pariin kymmeneen paikalliseen selkälokkiin sekä muutamaan kuikkaan ja kaakkuriin.

Muutama kerta tuli käytyä Siikalahdellakin ihmettelemässä paikalle metsästäjiä pakoon kerääntyviä sorsia, mutta mitään parempaa ei löytynyt. Joitakin sinirintoja sekä petoja sentään näkyi. Savonlinnan Nätkin pikkukiljukotkakin pysyi meiltä nyt piilossa, vaikka pari kertaa ohi mennen paikalla kävimmekin.

6.-7.9. viikonloppu meni staijatessa. Lauantaina kierreltiin peltoja ja seisoskeltiin Simpeleen vesitornilla ja havaintoja kertyi mm. lapinkirvisistä, pohjansirkuista, nuoresta (ei RK-kelpoisesta) arosuohaukasta… Sunnuntaina lyhykäisellä Siikalahtistaijilla näkyi mm. pohjantikka, valkoselkätikka ja pähkinähakki.

13.9. suuntasimme vaelluslintujen toivossa Kiteen Kyyrönniemelle, mutta tuuli oli aivan liian voimakas, joten lintuja ei näkynyt juuri lainkaan. Yksi pohjantikka paineli sekin jo takaisin itää kohti tuulen mukana.

Yöllä laitoimme kokeilumielessä Tarvaslammella verkot pyyntiin ja helmipöllönauhan soimaan, ja yllätys oli suuri, kun pöllöjä alkoi heti löytyä verkosta. Leppoisasti telkkaria katsellessa ja sivuja päivitellessä, sai välillä käydä poimimassa verkosta helmarin pultattavaksi. Yhteensä tänä kokeiluyönä tuli heti kolme helmaria.

Sunnuntaiaamuna suuntasin Konzan (jolla oli yrjötauti) kanssa Punkaharjun suunnalle tutustumaan paikkoihin. Punkaharjun Hirvikoski tarjosi parhaan haviksen, kun näimme pari saimaannorppaa! Muuten muutto- ja vaelluslinnut olivat varsin vähissä. Uitonniemessä olitsemme lensi isokirvinen karjuen, mutta emme onnistuneet näkemään sitä, joten vähän jäi paska fiilis haviksesta.

Kuun puolivälissä innostuin alkaa käymään lenkillä, ja mukavahan näissä maisemissa oli juosta, kun lintujakin näki lenkkien varrella. Siikalahtea ympäri juostessani parhaimmaksi havikseksi löytyi mukavan myöhäinen pensaskerttu.

Verkkoja käytiin roikottamassa Tarvaslammella aina kun säät sallivat eli pari-kolme kertaa viikossa. Tuloksena oli kuitenkin vain 0-1 pöllö per yö. Mutta mukavaa oli se, että aamuinen varpuspöllönauhan soittokin tuotti tulosta. Niinpä kuun lopussa kihlat oli saanut viisi helmaria ja kaksi varpuspöllöä.

Loput viikonloput meni tiiviisti arktikaa staijatessa. Ikävä vain oli arktikaa staijata, kun sitä ei kerta kaikkiaan mennyt! Yritys oli kuitenkin kovaa! 20.9. Hirvikoskella parhaimpina haviksina meni 186 närheä, 623 sepelhanhea sekä jokunen muukin hannes. Samana päivänä kävimme myös kuvaamassa kuukkeleita Soininmäellä. Yllättäen linnut löytyivät etsimättä ja ne, sekä paikalla piiperrellyt hauska töyhtötiainen, olivat oikein yhteistyökykyisiä. Niinpä lavastimme oikein mukavia kuvaustilanteita. Aurinko vaan ei ollut yhtä yhteistyökykyinen, mutta jonkinlaisia kuvia sentään saatiin.

27.9. seisoimme Konzan kanssa yhdeksän tunnin tehoseisokin Simpeleen vesitornissa, mutta aamun peippolintumuuton tauottua saimme tapittaa pääasiassa tyhjää taivasta. Toistasataa kuikkalintua ja hanhea, reilut viisisataa vessua mukanaan parvi pilkkasiipiä sekä pari porukkaa lapasotkia, jokunen peto mukanaan myöhäinen pernis sekä mm. pari metsäkirvistä ja nokkanisseä sentään nähtiin.

Ja seuraava päivä eli sunnuntai meni taas Hirvikoskella, mutta sade pilasi odotukset. Arktika ei mennyt vieläkään. Hauska saimaannorppa kuitenkin kävi piristämässä yksin kalliolla seissyttä staijaria. Otus jopa ui lähemmäksi, kun aloin viheltelemään sille. Niinpä sain huonossa valossa siitä otettua siitä muutaman kuvankin, ennen kuin se taas katosi pinnan alle. Samana iltapäivänä pikakäynti Siikalahdella tuotti viimein jo pitkään yrittämäni kuvat pyrstötiaisesta. Aikaisempiin kuviin kun oli jäänyt vain oksa, jolla lintu oli hetkeä aikaisemmin istunut.

Varsin laiskaa elokuuretkeilyä

Kuun vaihduttua elokuuksi retkeily kiinnosti taas lähinnä vain kuukausipinnamielessä. Siikalahdella oli todella hiljaista. Sentään pari sulkivaa harmaasorsakoirasta poseerasi piilokojun edustalla kuun alkupäivinä. Niitä kuvatessa onnistuin saamaan myös mukavia kuvia nuoresta mustakurkku-uikusta. Mukuruilla oli muuten vielä kuun alkupäivinä aivan vastakuoriutuneitakin poikasia. Heti kuun ensimmäisenä päivänä paikkasin myös pahan vuodaripuutteen, kun harmaahaikara suostui vihdoin näyttäytymään meikäläisellekin Siikalahdella.

4.8. ollessani lopettelemassa töitä terveyskeskuksella tuli Lintutiedotukseen viesti, että Savonlinnassa oli ollut jo edellispäivästä asti paikallisena kiljukotka. Soitin Antille ja Hannalle että nyt lähdetään, mutta Hanna oli Vauhkosen Markon kanssa aivan kiinni Siikalahden kasvikartoituksissa, joten lähdimme Antin kanssa kahdestaan. Tunnin kuluttua olimme Nätkin kompostialueella, jossa oli mukavasti korppeja ja selkälokkeja, mutta ei ainoatakaan kotkaa. Pari tuntia pyöriskelimme alueella ja törmäsimme myös muutamaan paikalliseen harrastajaan. Lopulta nälkä pakotti meidät kauppareissulle. Kaupasta palasimme kuitenkin taas etsimään kotkaa. Antti kiipesi erään multakasan päälle nähdäkseen paremmin suljetulle kompostialueelle, ja silloin hän huomasi kotkan pomppaavan aitauksen sisäpuolella olevan kasan rinteelle seisomaan. Laitoin heti kameran valmiiksi ja aloin kuvata. Pian lintu nousi siivilleen ja lensi satakunta metriä aitauksen takapuolella olevaa autoamme kohti. Me säntäsimme perään, ja kotka istui lopulta alle kymmenen metrin päässä autostamme. Antti jo kirosikin, että: Olisimmepa nyt autossa!” No, nytkin pääsimme hiipimään linnusta noin 40 metrin päähän ja annoimme kameroiden laulaa. Kun olimme kuvanneet oikein urakalla huomasimme, ettemme olleet katsoneet lintua vielä lainkaan sillä silmällä. Juuri tällöin tuli nurkan takaa yksi paikallisista harrastelijoista eikä huomannut kotkaa, joka oli hänestä vain alle kymmenen metrin päässä, ja ajoi linnun taas lentoon. Tällöin lintu näytti tuntomerkinsä myös lennossa ja saatoimme todeta linnun kuitenkin 2 kv pikkukiljukotkaksi. Nyt lintu istahti puuhun noin 60 metrin etäisyydelle meistä ja me jatkoimme kuvaamista. Tällöin soitin myös Hannalle, ja sanoin että:”Tulkaa nyt perhana bongaamaan tätä, tää on aika komee”, ja Hanna ja Marko päättivät lähteä matkaan. Puolisen tuntia ihailimme lintua sen istuskellessa puussa, ja juuri kun Hanna ja Marko alkoivat olla varsin lähellä lintu nousi taas siivilleen ja paineli metsikön taakse taakse junaradan suuntaan. Me säntäsimme tietysti perään ja ihme kyllä löysimmekin linnun istumasta radan varresta männystä. Lopulta lintu pysyikin paikallaan Hannan ja Markon saapumiseen asti, ja hekin pääsivät näkemään linnun oikein komeasti ennen kuin ilta alkoi hämärtyä.

Kuun puolivälissä iski perinteinen keskikesän tylsistymiskausi, kun lintuja ei oikein ollut ja kesä oli taas kerran ollut järkyttävän rankka. Säät myös muuttuivat hetkessä syksyisiksi sateineen. Ja sadetta riittikin koko kuivan kesän edestä. Pari käyntiä Siikalahdella eivät tuottaneet mitään havaintoja saati edes kuvia.

16.8. tiedotukseen tuli nummikirvinen Lappeenrannan Askolasta ja pitihän tämä yksi helpoimmista elispuutteista lähteä hoitamaan, kun matkaakin oli alle 100 km (99km). Autoahan meillä ei ole, joten apuun hälytetiin Hannan sisko Elissa. Elli nappasi isänsä auton ja puolen tunnin kuluttua hän oli hakemassa meitä ja bongausreissumme saattoi alkaa. Päästessämme Askolaan huomasin, että linnusta oli jo tullut päivityskin ja se olisi paikallisena altaan reunavallilla tornista eteenpäin. Soitto Rantasen Paavolle paljasti, että lintu oli lentänyt vallille altaan toiselle puolelle. Pikapalaverin jälkeen lähdimme vallia pitkin hakemaan lintua, vaikka alue onkin jonkin sortin liikkumiskieltoaluetta. Pian taivaalta kuuluikin voimakasta kirvisen ja varpusen välimaastoon sijoittuvaa ääntä, ja tunnistin heti ääntelijän nummikirviseksi. (Olihan näitä kuitenkin kuultu aiemmin mm. Virossa ja Liettuassa ja tarkistimme toki äänen myöhemmin CD:ltäkin). Lintua ei kuitenkaan näkynyt lainkaan. Kierrettyämme altaan toiselle puolelle edestäni lähti suuri vaalea kirvinen, joka kuitenkin teki aivan käsittämättömän katoamistempun eikä sitä enää löytynyt. Niinpä äänihavainto jäi viimeiseksi havainnoksi linnusta, vaikka paikalle tuli muitakin bongareita. Askolasta sain jonkinmoiset kuvat nuoresta harmaahaikarasta sekä hemposta.

Seuraavaa päivänä menimme Elissan ja Hannan pikkuveljen Miikan kanssa hakemaan Hannaa töistä Siikalahdelta. Kuvasin pitkoksilla aurinkoa ottanutta sisiliskoa, kun se tapahtui: Putkeni oli nojallaan kaidetta vasten ja yht`äkkiä se kaatui. Putki irtosi jalustasta, mistä oli heti helppo päätellä, että jotain meni pahasti rikki! Lopulta ainoastaan putken kiinnitysmekanismi jalustaan hajosi, mutta sen korjaaminen edellytti koko putken avaamista. Kyllä oli paska säkä! Hermot meinasi mennä saman tien ihan täysin, kokemukseni Saksaan lähettämisestä kun eivät ole niitä parhaita. Olihan toukokuun lopussa hajottamani okulaarini vieläkin Saksassa. Entäpä, jos nyt joutuisin olemaan kuukausitolkulla ilmän putkea. Olihan minulla vanha pikkukowani, mutta digiscouppauksen saisin kyllä syysvalossa unohtaa. Seuraavana päivänä laitoin putkeni pikapostina M-Opticille ja mukaan anelevan pyynnön, josko heillä olisi lainata minulle putkea siksi ajaksi, kun saan omani takaisin.

Kuten aikaisemmallakin kerralla M-Opticin toiminta oli ripeää, jo seuraavana päivänä Helena Elfvengren ilmoitti minulle, että putki oli matkalla Saksaan. Hän myös pahoitteli sitä, ettei heillä todellakaan ollut nyt lainata minulle putkea. Mutta viikkoa myöhemmin hän soitti minulle uudelleen ja kertoi, että he olivat saaneet jostakin putken, jota he voisivat lainata minulle! Jälleen kerran aivan uskomatonta palvelua!!! Eipähän tarvitse olla maaninen koko syksyä, vaan välillä viitsii käydä pihalla tuulettumassa.

Heinäkuu – Rentoa lomailua – niinpä niin…

Heinäkuun alussa suuntasimme Barcelonasta tulleiden ystäviemme Oriolin ja Tonin kanssa Pohjois-Karjalan kautta Kainuuseen ja Kuusamoon. Itä-Suomi VI-VII (Reissu kokonaisuudessaan, mm. lapinuunilintu, pikkusieppoja, virtavästäräkkipari, yö 14 karhun kanssa, haarahaukka, pikkusirkkuja, maurus mustapäätasku, sinipyrstöjä, nokivaris risteymäpoikasineen…)

Oriolin ja Tonin lähdettyä takaisin Kataloniaan, huilasimme vain pari päivää ja lähdimme oululaisen kaverimme Juha Heimovirran kanssa seuraavalle lintulomareissulle kohti Inarin Lappia (mm. arosuohaukka, tunturihaukka, keräkurmitsapoikue, kiirunioita sepelrastas..) ja Varankia (mm. isokihu, pikkuliitäjiä, suulakolonia, kiisloja, lunneja, digiscouppausta…) Inarin Lappi ja Varanki VII

Paluu arkeen

Varangilta palattiinkin sitten tylsään arkeen. Varsinkin minä, joka aloitin työni taas terveyskeskuksella. Nyt vuorossa olikin loppuvuoden kestävä pesti. Hanna sen sijaan päästi vuorostaan Antin lomailemaan ja pääsi jatkamaan Siikalahden opastushommia. Niinhän siinä kävi, että kun Antti ei ollut nähnyt mitään erikoista koko lomailumme aikana, niin heti kun Antti lähti kohti Vaasaa ja Hanna meni tekemään vesilintulaskentaa, löysi Hanna Siikalahdelta laulavan ruokosirkkalinnun.

Muutaman yön annoimme ruokosirkkelin surista rauhassa, kunnes 25.7. sain aikaiseksi pyytää kaikki mahdolliset luvat linnun rengastamiseksi. Toki yllätyin itsekin, kun sain luvat, sillä meillähän ei Hannan kanssa ole kummallakaan kuin yölaulajaluvat ja sirkkeli oli keskellä suojelualuetta. Tuskaisen aamukasteisessa ruovikossa kahluuhousuissa rämminnän tuloksena sirkkeli kuitenkin lopulta saatiin ajettu verkkoon. Atrapista se ei välittänyt lainkaan, ja muutenkin se päästi lähestymään muutamaan metriin ennen kuin tipahti alas vesirajaan piileskelemään.