. . Lintuharrastajan päiväkirja Birders diary . .

Lokakuu – Arktikan odottelua ja lopulta sen missaus

Lokakuun alussa ainakin kaikki itäisen Suomen lintuharrastajat odottivat kuumeisesti arktisen muuton alkua. Ärsyttävän pitkään kestäneet lämpimät eteläiset tuulet pitivät linnut pitkään aloillaan, ja vain pieniä määriä arktista muuttoa päästiin näkemään. Kärsivällisyys alkoi jo kaikilla loppua, ja pelko siitä, että suurin osa linnuista olisikin päässyt livahtamaan jotenkin ohitsemme, alkoi ottaa otetta sitkeimmistäkin staijareista.

Itse en tietenkään päässyt staijaamaan kunnolla kuin viikonloppuisin, joten pidin viikot aina peukkoja, ettei arktika menisi vielä. Viikonlopun tullessa sain aina huokaista helpotuksesta, kun viikko oli taas selvitty. Mutta säät eivät vain ottaneet muuttuakseen, joten ei se arktika käynnistynyt sitten viikonloppuisinkaan.

Vietin kuitenkin kuun alussa oikein mukaviakin staijituokioita. 3.10. perjantaina töiden jälkeen Punkaharjun Hirvikoskella meni puolessatoista tunnissa 1540 allia ja ensimmäiset valkoposkihanhiparvet. 4.10 samassa paikassa 326 kuikkalintua (suurin osa kuikkia), 1418 valkoposkea mukanaan ensimmäiset sepelhanhet, 1368 tunnistamatonta hanhea, 1025 allia, 35 pilkkasiipeä, merimetso, uivelo, valkoselkätikka ja ensimmäiset 60 tilheä. Näinä molempina päivinä vanha ystäväni saimaannorppa kävi taas moikkaamassa minua useaan otteeseen varsin läheltäkin. Ja olipa sillä kertaalleen kaverikin mukanaan, jonka kanssa se uiskenteli oikein intiimisti lähekkäin.

5.10. sunnuntaiaamu vietettiin Hannan kanssa Punkaharjun Punkasalmella, jossa Etelä-Savon lintuharrastajat pitivät staijin ohessa syyskokouksensakin. Vaikka jouduimme keskeyttämään staijin Hannan mummon 90-vuotissyntymäpäivien takia, lintuja näkyi taas ihan mukavasti. Alleja muutti 2647, lapasotkia 30, tuhatkunta hanhea mukanaan ensimmäiset tundrahanhetkin. Laakkiilla syntymäpäivätkin tarjosivat mukavan lintuhavainnon, kun viheltelin huvikseni metsässä olleelle palokärjelle, niin naaras harmaapäätikka tuli katsomaan, että kuka täällä nyt viheltelee?

Illalla sitten paukahti piippariin viesti, että Kiteellä oli 900 valkoposken parvessa paikallisena punakaulahanhi! Ja tietysti sunnuntai-iltana! Maanantaina pyörin töissä kuin tulisilla hiilillä, sillä lintu oli edelleen paikalla. Lopulta siirtelin hieman varauksia, ja hyppäsin helsinkiläisbongareiden kyytiin iltapäivällä. Ja olihan se hanhi siellä vielä kun pääsimme paikalle. Se ruokaili todella piilottelevasti valkoposkien keskellä, mutta sain sentään jonkinlaisen kuvankin otettua siitä. Pari päivää myöhemmin kuitenkin maailma synkkeni! Linnulla huomattiin olevan punainen rengas jalassaan, joten se ei tainnutkaan olla ihan kelvollinen elikseksi.

10.10. polkaisin töitten päätteeksi Siikalahdelle pikastaijille, joka tuottikin hieman tulosta. Ylitseni lensi heti haukahdellen 12 pikkujoutsenta, hanhia muutti 1609 (pääasiassa tummia hanhia). Paikallisena kellui toistatuhatta sorsaa, yksinään haapanoita oli 650 sekä lisäksi 250 muuttavaa. Muita mukavia paikallisia olivat: alli, lapasotka, isolepinkäinen, suosirri, valkoselkätikka sekä myöhäinen haarapääsky.

11.10. Suuntasimme Hannan ja Jarvan Ilkan kanssa Joutsenon Jalkasaareen staijaamaan. Saalis jäi taas kuitenkin odotettua vaisummaksi. Linnut kyllä menivät tässä paikassa upeasti suoraan yli, mutta niitä meni taas liian vähän. Paluumatkalla pyörähdettin Konnunsuolla, jossa hanhia oli oikein mukavasti paikalla, mutta alkanut vesisade esti kaiken järkevän toiminnan.

13.10. se sitten rysähti! Hanhia paukutti tulemaan hirveällä ryminällä! Pohjois-Karjalassa laskettiin parhaimmissa paikoissa toistasataatuhatta hanhea! Ja meikäläinen oli tietysti töissä! Töiden jälkeen suuntasin Parikkalan uimarannalle, jossa kyllä muutti hanhia, mutta olin kuitenkin aivan selvästi päämuuttoreitin ulkopuolella! Ja autottomana ei auttanut kuin tyytyä kohtaloonsa! Sen tunnin, jonka töiden jälkeen jaksoin tympääntyneenä staijata, meni ihan mukavat 6445 valkoposkihanhea. Mutta ne eivät paljon mieltä lämmittäneet!

Alkukuusta ja kuun puolivälissä roikotettiin vielä verkkoja viikonloppuöisin Tarvaslammella pöllöjen toivossa, ja jokunen varpuspöllö vielä saatiinkin pultattua. Helmipöllöjä ei enää saatu kuin yksi rengastus ja yksi oma kontrolli, ilmeisesti siis paikallinen asukki?

24.10.Töiden jälkeen tehtiin pikainen pyörähdys Melkoniemen suuntaan, ja yllätykseksemme heti lähimmältä Tarvaslahdelta löytyi ihan mukavasti lintuja: 65 uiveloa, kyhmyjoutsen, 60 urpiaista mukanaan pari turpoa sekä yksi “ruskourpiainen” ja ylitsemme lensi vielä komea vanha merikotka.

25.10. saapui sitten talvi! Lunta satoi oikein urakalla, joten retkeilystä ei tullut yhtään mitään. Niinpä tyydyimme kohtaloomme ja aloimme suunnittelemaan jo seuraavan päivän retkeä. Tarvaslammelle kuitenkin ilmaantui taas vanha tuttu harmaapäätikka, joka kävi syömässä omenoita puusta.

Etelä-Karjalaa tutuksi bongauksen merkeissä

Sunnuntaina 26.10. sitten lähdettiin hieman kauemmas Etelä-Karjalan eteläisiin osiin bongaamaan. Aamuvarhain pääsimmekin jo ihailemaan ja kuvaamaan Ylämaan Nutikkaan lyhytvarvaskiurua. Lintu oli aika säälittävän oloinen, sillä lunta oli jo oikein kunnolla, kuten myös pakkasta, joten se ei saanut jäisiä jyvia oikein syödäkseen. Veimme sille mukanamme liskomme elävää ravintoa, mutta se ei ainakaan paikalla ollessamme vielä kelvannnut. Kuvauksellinen lintu kyllä oli, sillä se ei juurikaan välittänyt viiteen metriin lähestyneestä kuvaajasta, sää olisi toki saanut olla hieman valoisampi.

Savitaipaleelta bongasimme sitten viitatiaisen, joka tulikin atrappiimme varsin helposti, mutta katosi saman tien jonnekin. Vielä toisenkin kerran se ilmestyi atrappia soitettuamme, mutta lensi taas todella kauas saman tien. Ei siis mikään helppo lintu. Niinpä kuvat jäivät saamatta. Samasta pihasta löytyi kuitenkin varpuspöllö, joka oli ainakin hieman yhteistyökykyisempi. Takaisin Parikkalalaan ajoimme Taipalsaaren ja Joutsenon Konnunsuon kautta, mutta yltynyt lumisade esti tehokkaamman retkeilyn.

Kuun lopussa lumet sulivat taas vesisateiden myötä ja tuli taas pimeää ja ankean näköistä. Lähes kaikki muuttolinnut ovat jo matkanneet etelään, joten saa nähdä mitä kuvattavaa marraskuulle enää löytyy. Valtaosa ajasta menee talvisen ulkomaan reissujen suunnitteluun, mutta niistä lisää vasta myöhemmin

Syyskuu – Viikonloppujen odottelua ja viikonloppuretkiä

Syyskuu kului todella pitkälti työpaikalla viikonloppuja odotellen. Oli todella ahdistavaa katsella ulos ikkunasta ja miettiä mitä kaikkea ulkoa löytyisi. Kun viikonloppu viimein koitti oli lähes poikkeuksetta todella huono keli, varsinkin lintujen muutontarkkailua tai ainakin kuvausta ajatellen.

Koskaan ennen en ollut ollut päivääkään Etelä-Karjalassa syksyllä, joten into oli kova lähteä retkeilemään syksylintupaikkoihin, joissa en ollut aikaisemmin käynytkään. Onneksi Konza opasti mihin paikkoihin kannattaisi mennä aikaa kuluttamaan. Niinpä heti 1.9. keskiviikkoaamuna, kun töihin oli mentävä vasta kymmeneksi, painelimme pariksi tunniksi Parikkalan Oravanniemeen staijaamaan. Vielä seuraavanakin päivänä kävimme paikalla, vaikka töissä piti olla jo 7.30. Havainnot jäivät kuitenkin pariin kymmeneen paikalliseen selkälokkiin sekä muutamaan kuikkaan ja kaakkuriin.

Muutama kerta tuli käytyä Siikalahdellakin ihmettelemässä paikalle metsästäjiä pakoon kerääntyviä sorsia, mutta mitään parempaa ei löytynyt. Joitakin sinirintoja sekä petoja sentään näkyi. Savonlinnan Nätkin pikkukiljukotkakin pysyi meiltä nyt piilossa, vaikka pari kertaa ohi mennen paikalla kävimmekin.

6.-7.9. viikonloppu meni staijatessa. Lauantaina kierreltiin peltoja ja seisoskeltiin Simpeleen vesitornilla ja havaintoja kertyi mm. lapinkirvisistä, pohjansirkuista, nuoresta (ei RK-kelpoisesta) arosuohaukasta… Sunnuntaina lyhykäisellä Siikalahtistaijilla näkyi mm. pohjantikka, valkoselkätikka ja pähkinähakki.

13.9. suuntasimme vaelluslintujen toivossa Kiteen Kyyrönniemelle, mutta tuuli oli aivan liian voimakas, joten lintuja ei näkynyt juuri lainkaan. Yksi pohjantikka paineli sekin jo takaisin itää kohti tuulen mukana.

Yöllä laitoimme kokeilumielessä Tarvaslammella verkot pyyntiin ja helmipöllönauhan soimaan, ja yllätys oli suuri, kun pöllöjä alkoi heti löytyä verkosta. Leppoisasti telkkaria katsellessa ja sivuja päivitellessä, sai välillä käydä poimimassa verkosta helmarin pultattavaksi. Yhteensä tänä kokeiluyönä tuli heti kolme helmaria.

Sunnuntaiaamuna suuntasin Konzan (jolla oli yrjötauti) kanssa Punkaharjun suunnalle tutustumaan paikkoihin. Punkaharjun Hirvikoski tarjosi parhaan haviksen, kun näimme pari saimaannorppaa! Muuten muutto- ja vaelluslinnut olivat varsin vähissä. Uitonniemessä olitsemme lensi isokirvinen karjuen, mutta emme onnistuneet näkemään sitä, joten vähän jäi paska fiilis haviksesta.

Kuun puolivälissä innostuin alkaa käymään lenkillä, ja mukavahan näissä maisemissa oli juosta, kun lintujakin näki lenkkien varrella. Siikalahtea ympäri juostessani parhaimmaksi havikseksi löytyi mukavan myöhäinen pensaskerttu.

Verkkoja käytiin roikottamassa Tarvaslammella aina kun säät sallivat eli pari-kolme kertaa viikossa. Tuloksena oli kuitenkin vain 0-1 pöllö per yö. Mutta mukavaa oli se, että aamuinen varpuspöllönauhan soittokin tuotti tulosta. Niinpä kuun lopussa kihlat oli saanut viisi helmaria ja kaksi varpuspöllöä.

Loput viikonloput meni tiiviisti arktikaa staijatessa. Ikävä vain oli arktikaa staijata, kun sitä ei kerta kaikkiaan mennyt! Yritys oli kuitenkin kovaa! 20.9. Hirvikoskella parhaimpina haviksina meni 186 närheä, 623 sepelhanhea sekä jokunen muukin hannes. Samana päivänä kävimme myös kuvaamassa kuukkeleita Soininmäellä. Yllättäen linnut löytyivät etsimättä ja ne, sekä paikalla piiperrellyt hauska töyhtötiainen, olivat oikein yhteistyökykyisiä. Niinpä lavastimme oikein mukavia kuvaustilanteita. Aurinko vaan ei ollut yhtä yhteistyökykyinen, mutta jonkinlaisia kuvia sentään saatiin.

27.9. seisoimme Konzan kanssa yhdeksän tunnin tehoseisokin Simpeleen vesitornissa, mutta aamun peippolintumuuton tauottua saimme tapittaa pääasiassa tyhjää taivasta. Toistasataa kuikkalintua ja hanhea, reilut viisisataa vessua mukanaan parvi pilkkasiipiä sekä pari porukkaa lapasotkia, jokunen peto mukanaan myöhäinen pernis sekä mm. pari metsäkirvistä ja nokkanisseä sentään nähtiin.

Ja seuraava päivä eli sunnuntai meni taas Hirvikoskella, mutta sade pilasi odotukset. Arktika ei mennyt vieläkään. Hauska saimaannorppa kuitenkin kävi piristämässä yksin kalliolla seissyttä staijaria. Otus jopa ui lähemmäksi, kun aloin viheltelemään sille. Niinpä sain huonossa valossa siitä otettua siitä muutaman kuvankin, ennen kuin se taas katosi pinnan alle. Samana iltapäivänä pikakäynti Siikalahdella tuotti viimein jo pitkään yrittämäni kuvat pyrstötiaisesta. Aikaisempiin kuviin kun oli jäänyt vain oksa, jolla lintu oli hetkeä aikaisemmin istunut.

Varsin laiskaa elokuuretkeilyä

Kuun vaihduttua elokuuksi retkeily kiinnosti taas lähinnä vain kuukausipinnamielessä. Siikalahdella oli todella hiljaista. Sentään pari sulkivaa harmaasorsakoirasta poseerasi piilokojun edustalla kuun alkupäivinä. Niitä kuvatessa onnistuin saamaan myös mukavia kuvia nuoresta mustakurkku-uikusta. Mukuruilla oli muuten vielä kuun alkupäivinä aivan vastakuoriutuneitakin poikasia. Heti kuun ensimmäisenä päivänä paikkasin myös pahan vuodaripuutteen, kun harmaahaikara suostui vihdoin näyttäytymään meikäläisellekin Siikalahdella.

4.8. ollessani lopettelemassa töitä terveyskeskuksella tuli Lintutiedotukseen viesti, että Savonlinnassa oli ollut jo edellispäivästä asti paikallisena kiljukotka. Soitin Antille ja Hannalle että nyt lähdetään, mutta Hanna oli Vauhkosen Markon kanssa aivan kiinni Siikalahden kasvikartoituksissa, joten lähdimme Antin kanssa kahdestaan. Tunnin kuluttua olimme Nätkin kompostialueella, jossa oli mukavasti korppeja ja selkälokkeja, mutta ei ainoatakaan kotkaa. Pari tuntia pyöriskelimme alueella ja törmäsimme myös muutamaan paikalliseen harrastajaan. Lopulta nälkä pakotti meidät kauppareissulle. Kaupasta palasimme kuitenkin taas etsimään kotkaa. Antti kiipesi erään multakasan päälle nähdäkseen paremmin suljetulle kompostialueelle, ja silloin hän huomasi kotkan pomppaavan aitauksen sisäpuolella olevan kasan rinteelle seisomaan. Laitoin heti kameran valmiiksi ja aloin kuvata. Pian lintu nousi siivilleen ja lensi satakunta metriä aitauksen takapuolella olevaa autoamme kohti. Me säntäsimme perään, ja kotka istui lopulta alle kymmenen metrin päässä autostamme. Antti jo kirosikin, että: Olisimmepa nyt autossa!” No, nytkin pääsimme hiipimään linnusta noin 40 metrin päähän ja annoimme kameroiden laulaa. Kun olimme kuvanneet oikein urakalla huomasimme, ettemme olleet katsoneet lintua vielä lainkaan sillä silmällä. Juuri tällöin tuli nurkan takaa yksi paikallisista harrastelijoista eikä huomannut kotkaa, joka oli hänestä vain alle kymmenen metrin päässä, ja ajoi linnun taas lentoon. Tällöin lintu näytti tuntomerkinsä myös lennossa ja saatoimme todeta linnun kuitenkin 2 kv pikkukiljukotkaksi. Nyt lintu istahti puuhun noin 60 metrin etäisyydelle meistä ja me jatkoimme kuvaamista. Tällöin soitin myös Hannalle, ja sanoin että:”Tulkaa nyt perhana bongaamaan tätä, tää on aika komee”, ja Hanna ja Marko päättivät lähteä matkaan. Puolisen tuntia ihailimme lintua sen istuskellessa puussa, ja juuri kun Hanna ja Marko alkoivat olla varsin lähellä lintu nousi taas siivilleen ja paineli metsikön taakse taakse junaradan suuntaan. Me säntäsimme tietysti perään ja ihme kyllä löysimmekin linnun istumasta radan varresta männystä. Lopulta lintu pysyikin paikallaan Hannan ja Markon saapumiseen asti, ja hekin pääsivät näkemään linnun oikein komeasti ennen kuin ilta alkoi hämärtyä.

Kuun puolivälissä iski perinteinen keskikesän tylsistymiskausi, kun lintuja ei oikein ollut ja kesä oli taas kerran ollut järkyttävän rankka. Säät myös muuttuivat hetkessä syksyisiksi sateineen. Ja sadetta riittikin koko kuivan kesän edestä. Pari käyntiä Siikalahdella eivät tuottaneet mitään havaintoja saati edes kuvia.

16.8. tiedotukseen tuli nummikirvinen Lappeenrannan Askolasta ja pitihän tämä yksi helpoimmista elispuutteista lähteä hoitamaan, kun matkaakin oli alle 100 km (99km). Autoahan meillä ei ole, joten apuun hälytetiin Hannan sisko Elissa. Elli nappasi isänsä auton ja puolen tunnin kuluttua hän oli hakemassa meitä ja bongausreissumme saattoi alkaa. Päästessämme Askolaan huomasin, että linnusta oli jo tullut päivityskin ja se olisi paikallisena altaan reunavallilla tornista eteenpäin. Soitto Rantasen Paavolle paljasti, että lintu oli lentänyt vallille altaan toiselle puolelle. Pikapalaverin jälkeen lähdimme vallia pitkin hakemaan lintua, vaikka alue onkin jonkin sortin liikkumiskieltoaluetta. Pian taivaalta kuuluikin voimakasta kirvisen ja varpusen välimaastoon sijoittuvaa ääntä, ja tunnistin heti ääntelijän nummikirviseksi. (Olihan näitä kuitenkin kuultu aiemmin mm. Virossa ja Liettuassa ja tarkistimme toki äänen myöhemmin CD:ltäkin). Lintua ei kuitenkaan näkynyt lainkaan. Kierrettyämme altaan toiselle puolelle edestäni lähti suuri vaalea kirvinen, joka kuitenkin teki aivan käsittämättömän katoamistempun eikä sitä enää löytynyt. Niinpä äänihavainto jäi viimeiseksi havainnoksi linnusta, vaikka paikalle tuli muitakin bongareita. Askolasta sain jonkinmoiset kuvat nuoresta harmaahaikarasta sekä hemposta.

Seuraavaa päivänä menimme Elissan ja Hannan pikkuveljen Miikan kanssa hakemaan Hannaa töistä Siikalahdelta. Kuvasin pitkoksilla aurinkoa ottanutta sisiliskoa, kun se tapahtui: Putkeni oli nojallaan kaidetta vasten ja yht`äkkiä se kaatui. Putki irtosi jalustasta, mistä oli heti helppo päätellä, että jotain meni pahasti rikki! Lopulta ainoastaan putken kiinnitysmekanismi jalustaan hajosi, mutta sen korjaaminen edellytti koko putken avaamista. Kyllä oli paska säkä! Hermot meinasi mennä saman tien ihan täysin, kokemukseni Saksaan lähettämisestä kun eivät ole niitä parhaita. Olihan toukokuun lopussa hajottamani okulaarini vieläkin Saksassa. Entäpä, jos nyt joutuisin olemaan kuukausitolkulla ilmän putkea. Olihan minulla vanha pikkukowani, mutta digiscouppauksen saisin kyllä syysvalossa unohtaa. Seuraavana päivänä laitoin putkeni pikapostina M-Opticille ja mukaan anelevan pyynnön, josko heillä olisi lainata minulle putkea siksi ajaksi, kun saan omani takaisin.

Kuten aikaisemmallakin kerralla M-Opticin toiminta oli ripeää, jo seuraavana päivänä Helena Elfvengren ilmoitti minulle, että putki oli matkalla Saksaan. Hän myös pahoitteli sitä, ettei heillä todellakaan ollut nyt lainata minulle putkea. Mutta viikkoa myöhemmin hän soitti minulle uudelleen ja kertoi, että he olivat saaneet jostakin putken, jota he voisivat lainata minulle! Jälleen kerran aivan uskomatonta palvelua!!! Eipähän tarvitse olla maaninen koko syksyä, vaan välillä viitsii käydä pihalla tuulettumassa.

Heinäkuu – Rentoa lomailua – niinpä niin…

Heinäkuun alussa suuntasimme Barcelonasta tulleiden ystäviemme Oriolin ja Tonin kanssa Pohjois-Karjalan kautta Kainuuseen ja Kuusamoon. Itä-Suomi VI-VII (Reissu kokonaisuudessaan, mm. lapinuunilintu, pikkusieppoja, virtavästäräkkipari, yö 14 karhun kanssa, haarahaukka, pikkusirkkuja, maurus mustapäätasku, sinipyrstöjä, nokivaris risteymäpoikasineen…)

Oriolin ja Tonin lähdettyä takaisin Kataloniaan, huilasimme vain pari päivää ja lähdimme oululaisen kaverimme Juha Heimovirran kanssa seuraavalle lintulomareissulle kohti Inarin Lappia (mm. arosuohaukka, tunturihaukka, keräkurmitsapoikue, kiirunioita sepelrastas..) ja Varankia (mm. isokihu, pikkuliitäjiä, suulakolonia, kiisloja, lunneja, digiscouppausta…) Inarin Lappi ja Varanki VII

Paluu arkeen

Varangilta palattiinkin sitten tylsään arkeen. Varsinkin minä, joka aloitin työni taas terveyskeskuksella. Nyt vuorossa olikin loppuvuoden kestävä pesti. Hanna sen sijaan päästi vuorostaan Antin lomailemaan ja pääsi jatkamaan Siikalahden opastushommia. Niinhän siinä kävi, että kun Antti ei ollut nähnyt mitään erikoista koko lomailumme aikana, niin heti kun Antti lähti kohti Vaasaa ja Hanna meni tekemään vesilintulaskentaa, löysi Hanna Siikalahdelta laulavan ruokosirkkalinnun.

Muutaman yön annoimme ruokosirkkelin surista rauhassa, kunnes 25.7. sain aikaiseksi pyytää kaikki mahdolliset luvat linnun rengastamiseksi. Toki yllätyin itsekin, kun sain luvat, sillä meillähän ei Hannan kanssa ole kummallakaan kuin yölaulajaluvat ja sirkkeli oli keskellä suojelualuetta. Tuskaisen aamukasteisessa ruovikossa kahluuhousuissa rämminnän tuloksena sirkkeli kuitenkin lopulta saatiin ajettu verkkoon. Atrapista se ei välittänyt lainkaan, ja muutenkin se päästi lähestymään muutamaan metriin ennen kuin tipahti alas vesirajaan piileskelemään.

Kesäkuu – Töitä, rallailua ja jokunen bongaus

Kesäkuu tuntui menevän nopeasti, sillä töitä oli aivan sairaasti! Laskentoja ja opastuksia oli niin paljon, ettemme ehtineet (taaskaan) yhdellekään kunnon yöretkelle. Niinpä Suomen parhaat yölaulajamaastot jäivät tänäkin vuonna kartoittamatta. Harmi, sillä naapurikunnissa jaksettiin urakoida. Vaikkei yöretkiä ehditty omatoimisesti tehdä, ehdimme kuitenkin korjaamaan satoa bongaamalla muiden löytämiä lintuja: Saarelta hoidettiin viiriäinen ja Rautjärven Änkilästä pikkukultarinta. Kääpiöhuittia kuultiin vieläkin alkukuun laskennoissa, mutta aivan keskellä suojelualuetta, joten bongauksia ei enää voitu järjestää.

6.-7.6. kisattiin Siikalahtiralli. Valitettavasti joukkueita ei ollut monta mukana, mutta onneksi paikalliset jermut pitivät huolen siitä, että ainakin kärjen taso oli kova. Meidän joukkueeseemme tuli Nyströmin Harry Lappeenrannasta, joten saimme hyvää pohjustusta myös rallialueen eteläkolkasta, sillä alueena oli koko Etelä-Karjala. Ralli aloitettiin illalla liukuvasti yhdeksän ja kymmenen välillä, ja tällöin satoi kaatamalla! Me päätimme yrittää jotain älytöntä! Keli oli niin huono, jottei mitään voinut menettääkään, joten menimme metsään! Yöajelu metsässä tuottikin mukavia lajeja kuten kaakkurin, kulorastaan, varpushaukan… Yöllä oli tietenkin selvää, että me hoidamme kivuttomasti kaikki yölinnut (sen verran kokemusta meillä on Siikalahden alueen yöretkeilystä), ja näin kävikin. Yllättävää oli kuitenkin, että Tyrjän ja Saaren välillä kuulimme myös muutaman pöllölajin. Aamulla Siikalahti hoidettiin pikaisesti, sillä pohjustukset olivat ainakin kunnossa, silti pikkuhuitin, ryti- ja rastaskerttusen ym. lisäksi saatiin mukava yllätyskin – merikotka. Sitten lähdettiin ajamaan etelään. Matkaltakin irtosi muutama irtopiste (mm. nokkanisse Imatralta), mutta Joutsenossa vasta stoppasimme kunnolla. Konnunsuulta piti hoitaa rallilajiksi mm. pikkukultarinta. Lappeenrannassa teimme muutaman tehokkaan stopin parhaina lajeina pyrstötiainen, pikkusieppo ja vesipääsky. Lopulta paikat oli kuitenkin niin nopeasti koluttu, että päätimme lähteä vielä takaisin pohjoiseen paikkaamaan pahimpia puuteita, ja se kannatti, sillä vielä viimeiseen tuntiin saimme 5 lajia. Lopulta sijoituimme huikean kaksintaistelun jälkeen toiseksi “Betoniporsaiden” jälkeen. Hyvin oli heilläkin mennyt!

Rallin jälkeen kävimme rentoutumassa pari päivää Ristiinassa mummoni mökillä veljeni perheen kera. Vettä tuli kuin Esterin päivänä, mutta ei haviksilta näemmä voinut kuitenkaan välttyä. Ennen kuin pääsimme edes pihaan lähti automme edestä huuhkaja, ja oltuamme noin kymmenen minuuttia pihalla plokkasin Saimaan selän päältä pohjoiseen matkaavan leveäpyrstökihun! Jokunen kuvakin tuli otettua, mutta ainoat hauskemat tuli palokärjen vanhoihin koloihin pesimään ryhtyneistä naakoista.

12.6. suunnattiin taas vaihteeksi bongasretkelle Konnunsuolle, sieltä kun piti hoitaa Antille kirjokerttu elikseksi. Kyllä osaattaa olla lintu vaikea kuvattava. Kike pomppi kyllä monesti näkyvilläkin, mutta aina oli joku risu tai lehti sen edessä. Seuraavat pari viikoa menivät sitten taas laskennoissa. Oli vesilintulaskentoja, kartoituslaskentoja ja yölaulajalaskentoja. Linnut vaan tuntuivat olevan todella vähissä.

Kuun puolivälissä saapui Oulusta kaveriporukka (Tuomo Jaakkonen, Jarno Saarinen ja Mikko Ala-Kojola) retkeilemään yölaulajien perässä. Ja kuten aina kun Tuomo on maisemissa myös rengastusta on luvassa. Niinpä teimme muutaman täsmäpyynnin: ensin hoidimme viitakerttusen, sitten ruisrääkän ja heti perään hieman paremman rengastuspinnan viiriäisen Saaren Jyrkilästä. 24.6. hoidimme Mikon ja Antin kanssa Kuopiosta keltahempon eliksiin (tai minä menin junalla Kuopioon, jossa Mikko jo oli ja tulimme sieltä porukalla Parikkalaan).

Viimeiset laskennat tehtiin sitten todella tehokkaasti. Oltiin liikkeellä kaikki kolme laskijaa lähes yötä päivää. Syynä tähän oli se, että meille saapui vieraita aina Barcelonasta saakka! Vanha ystävämme Oriol Clarabuch saapui kaverinsa Toni Alonson kanssa retkeilemään pariksi viikosi Itä-Suomeen opastuksellamme. Itä-Suomi VI-VII (Reissukertomus kokonaisuudessaan, heinäkuun puolellekin jo pikkukultarinta, viitakerttus-, ja -sirkkalinturengastukset, viirusirkkalintu, lapinpöllö, viirupöllö, idänuunilintu, pikkusieppo…)

Toukokuu – Siikalahtikausi alkaa

Toukokuun alku toi tuttuun tapaan muuttolintujalajeja ripeää tahtia ruksattavaksi vuodenpinnalistaan. 4.5. kisattiin perinteinen Tornien Taisto varsin perinteisin tuloksin. Oltiin sentään reippaasti paras torni Etelä-Karjalassa ja toiseksi paras Sisämaatorni koko maassa, vaikka edelleen oli varsin paljon lunta ja jäät lähtivät lahdelta vasta edellisenä päivänä!

Seuraavana päivänä pidimme hieman vapaata töistä, mikä tarkoitti tietenkin sitä, että lähdimme retkelle jonnekin muualle kuin Siikalahdelle. Tällä kertaa lähdimme oppaitten voimin (Minä, Hanna ja Antti Vierimaa) tutustumaan Saarelle uuteen Vaaramäen korkeaan näköala-/lintutorniin. Hyvä että kiikareita oli hieman ehditty ulkoiluttaa, kun Antti huomasi suuren kotkan kaartelemassa muutaman kilometrin päässä pohjoisessa. Mekin saimme linnun putkeen… Alkuun lintu näytti aikatavalla merikotkalta, siivet olivat todella pitkät ja pyrstö samaten. Linnun oljen kellertävät peitinhöyhenetkin sulkivat heti clangan pois, eikä muotokaan ollut mitään kiljukotkaan viittaavaa. Kun lintu lensi lähemmäs tajusimme katsovamme AROKOTKAA! Pian sub-ad arokotka lähti hiirihaukan sitä hieman härnättyä liitoon ohitsemme ja se liisi noin puolen kilometrin päästä siipiään liikuttamatta ohitsemme etelään. Lopulta linnun oltua noin neljän kilometrin päässä meistä järvien päällä nosteet loppuivat. Kotka kaarsi pari kaarrosta ja laskeutui alas. No me lähdimme perään, hälyttäen linnusta tiedotuksen lisäksi parille paikalliselle harrastajalle. Lintua ei kuitenkaan enää löytynyt. Jouduimme tyytymään muutamaan kuvaan kesystä isolepinkäisestä. Paluumatkalla huomasimme vielä kyhmyjoutsenen saapuneen takaisin Parikkalaan, mutta sen puoliso ei ilmeisesti ollut enää selvinnyt takaisin tänne E-K:n ainoalle pesimäpaikalle.

Toukokuun alussa alkoivat myös Siikalahden kartoituslaskennat. Niinpä aika kului Siikalahdella lintuja laskien, staijaten ja tietysti kävijöitä ja ryhmiä opastaen. Pahimmillaan työpäivät saattoivat venyä oli 15 tuntisiksi, ja joskus yöunet jäivät tunnin mittaisiksi, kun ryhmälle piti vetää yöretki ja aamukahdelta piti herätä kartoituslaskentaan. Jotain näkyvääkin saatiin Siikalahdelle aikaan, kun uudelle piilokojulle rakennettiin pajuaita, jotta linnut eivät säikähtäisi joka kerta, kun joku kävelee kojulle.

Pikkurareja…

Alkukuusta kovemmat havikset olivat kortilla, 10.5. sentään niittysuohaukkakoiras, mustapyrstökuiri ja kattohaikaroita. Kuvattavaa tietenkin riitti. Puolenkuun jälkeen alkoi kuitenkin tapahtua. Ensimmäiset viitteet sain, kun oli Siikalahden eteläpuolella kuvaamassa kultarintaa, ensin ylitseni lensi pari ciconiaa ja sitten Antti soitti minulle, että tornilla pyörii mustatiira. Mustatiira oli helpoimpia puutteitani Siikalahtipinnoissani, ja pitihän se joskus sortua bongaamaan edes yksi Siikalahtipinna, kun kaikki tähän mennessä olivat spondeina. Lopulta tiiroja oli seuraavana päivänä paikalla neljä kappaletta.Tällöin Hanna piti BirdLifen lintukurssia, ja saapuessaan ryhmän kanssa lahdelle plokkasi hän pitkosten varressa ruokailevan lampiviklon. Kun Hanna hälytti minulle viklosta, olin tekemässä vesilintulaskentaa ja juuri kävelemässä vain sadan metrin päässä kohti lintua. Niinpä pääsin kuvaamaan tätä lintua oikein kunnolla sen ruokaillessa kaikessa rauhassa mutelikossa. Samana iltana bongasimme myös Kontsan avulla leveäpyrstökihun. Kontza hälytti, että moinen oli tulossa Simpeleellä, joten säntäsimme Särkisalmelle odottamaan, josko meitä onnistaisi – ja onnistihan meitä!

… ja vähän isompia rareja!

20.5. oli kuitenkin se päivä jota muistellaan vielä pitkään. Yöllä olimme Antin kanssa kiertämässä Siikalahtea yölaulajalaskentojen merkeissä. Rantakanat piti saada kartalle. Luhtakanoja toki kuuluikin, mutta huitit olivat edelleen täysin kateissa. Tasan yksi luhtahuitti kuultiin. Ollessamme Tiviän pumpun kohdalla keskellä suojelualuetta, kuulimme luhdalta narinaa, joka kuulosti heti tutulta. Ainoa Antin kanssa koskaan tekemämme bongaus, kun oli ollut kääpiöhuitti Vuoljoella. Nyt sellainen sitten narisi Siikalahdella! Lähestyimme lintua noin kymmeneen metriin, mutta lahti oli todella vaikea kulkuista, Antti mulahtikin istumaan lahteen ja kastui läpimäräksi. Kuuntelimme lintua jonkin aikaa, herätimme puhelimella Hannan, ja lähdimme hakemaan tätäkin kuuntelemaan lintua. Kotona varmistimme myös nauhalta äänen sopivuuden ennen kuin lähdimme takaisin. Siellähän se lintu edelleen narisi Hannallekin elikseksi. Kotiin pääsimme nukkumaan joskus neljän aikaan.

Parin tunnin yöunet katkesivat tylysti, kun puhelin soi. Kontza se kohteliaasti ilmoitteli, että nyt tulee hanhia! Aamiaispöydässä Anttia ja kyytiä odotellessa meni jo ensimmäiset 500 valkoposkea mukanaan yli 30 kuikkaa, joten lahdelle oli kiirus! Ja hanhiahan menikin mukavasti ennen kuin tuuli käänsi niiden muuttoreitin itään. Yli 30000 hanhen lajisuhde oli todella mielenkiintoinen, sillä valkoposkien lisäksi meni todella paljon rossicus-metsähanhea sekä tundrahanhea. Olipa joukossa jokunen sepelhanhikin sekä yksi lyhytnokka. Mutta hanhien lisäksi näkyi muutakin! Yhteensä yhdeksän kattohaikaraa ohitti meidät, kaksi koiras punajalkahaukkaa pyöri hetken lahdella ja pikkuhuittinaaras huusi ääntään käheäksi tornin edustalla. Hannan valitettavasti jo lähdettyä valmistautumaan Helsingistä asti haettavan ryhmän opastukseen se tapahtui! Plokkasin ison petolinnun aivan Läähättäjäsaaren edustalta ruskisnaaras kimpussaan. Tajusin heti, että nyt on jotain kovaa! ISOHAARAHAUKKA tuli rauhallista lentoa suoraan ylitsemme ja jatkoi matkaansa kohti pohjoista. Alkupaniikki oli kyllä tämän linnun kohdalla suurempi kuin koskaan. Tiedotukseenkin tuli laitettua ihan mitä sattuu, pääasia oli laittaa tieto nopeasti liikkeelle, jos seudulla olisi muitakin retkeilijöitä. Kyseessä oli kuitenkin upea 2kv isomilvus. Tavallisiia milvuksiahan Siikalahdella oli näkynyt edellisinä vuosina lähes päivittäin, joten kyllä tätä oli toivottukin! Yöllä vielä järjestettiin onnistunut kääpiöhuittibongaus, joten voiko enempää toivoa? (Ilmeisesti olisi pitänyt toivoa enemmän, sillä seuraavana yönä kääpiöhuitti oli siirtynyt niin kauaksi luhdalle, ettei bongaaminen enää onnistunut.)

PPLY:n kevätralli

Pari päivää tästä suuntasimme Antin kanssa matkamme kohti Oulua ja PPLY:n kevätrallia (Se Oikea Ralli!). Joukkueeseemme liittyi myös Mikko Ala-Kojola. Reilun päivän pohjustuksilla meinattiin pärjätä. Heti päästyämme Ouluun pohjustimme muutaman pöllön Hukkasen Pentin avustuksella. Seuraavan päivän pohjustuksetkin menivät mukavasti, kun näimme mm. niittysuohaukkakoiraan Lumijoen Sannanlahdella, hiiripöllön tai pari Lumijoen Varjakassa sekä mukavan keräkurmitsaparven Siikajoen Sääressä. Keräkurmitsoja kuvattiin porukalla yhdessä Finnaturen ryhmän kanssa.
Itse ralli aloitettiin perinteiseen tapaan Hailuodosta. Pitkään tuntui, ettei ralli mene oikein putkeen, ja varsinkin siinä vaiheessa, kun piti alkaa bongata muiden löytämiä rareja, alkoi tuntua ettei ralli mene hyvin. Bongausten avulla lajilista kuitenkin karttui tavallisten lajien lisäksi mm. amerikanahaapanalla (pari Säikänlahdella) ja kuparisorsalla (kolme koirasta Säikänlahdella). Mukavia lajeja olivat myös kultarinta, mustapääkerttu, liejukana, tundrahanhi, jänkäsirriäinen, vesipääsky, merikotka, harmaasorsa… Kännykkä piippasi koko ajan jotain parempaa jostain päin rallialuetta, mutta meidän kohdalle ei meinannut osua oikein mitään parempaa. Bongaussarjaa jatkettiinkin mm. Kempeleen Sarkkirannan sitruunavästäräkeillä ja Oulun Oritkarin lampiviklolla. Yö kuitenkin käänsi kurssimme. Olimmehan me tottuneet kuulemaan yölaulajia Siikalahdellakin, joten pitihän meidän niitä kuulla. Ensimmäinen pysähdyksemme Kempeleen Teppolassa lupasi jo hyvää, kun kuulimme sekä ruisrääkän että pensassirkkalinnun. Myöhemmin kuulimme vielä useita satakielia, luhtahuitin, luhtakanan jne. Aamu myös antoi meille ison liudan tavallisia lajeja, joten lopulta ylsimme 158 lajiin ja kolmanteen sijaan, mikä oli todella hyvin – emmehän olleet retkeilleet Oulun seudulla koko keväänä. Purussa väsyneinä saimme kuulla, että Ilmajoella oli Suomen kautta aikain harvinaisin lintu, kobintylli, mutta emme kerta kaikkiaan jaksaneet lähteä bongaamaanm onneksi emme olisi paikalle ehtineetkään enne kuin lintu otti ritolat.

Takaisin Parikkalaan ajoimme Vaasan kautta, sillä Antin piti hakea morsiamensa luota joitakin tavaroita matkaan. Kalajoella pysähdyttiin pakollinen tunti Leton rannoilla, ja sieltähän löytyikin mukavasti lintuja: pikkutiiroja, lapinkirvinen, pulmussirri, pikkusirri, jokunen vesipääsky ym. Kivoja kuviakin sain otettua.

Loppukuusta ei ihmeitä sitten tapahtunutkaan (mitä nyt näin todennäköisen arohiirihaukan, mutta liian kaukaa). Suurin ihme oli tietenkin auringonpimennys. Laskentojen ohessa en ehtinyt kuvaamaan juuri muuta kuin valkoselkätikkoja pesällään. Onneksi sain edes näitä kuvattua, kun Zeissini okulaari veti kosteutta sisäänsä ja se piti lähettää putsattavaksi Saksaan, josta sitä sai odottaa kuukausitolkulla takaisin! Onneksi M-Opticsilta sain ymmärrystä ja hyvää palvelua, ja he lähettivät minulle okulaarin siksi ajaksi käyttöön, kun omani on huollossa