Toukokuu 2003
Toukokuu – Siikalahtikausi alkaa
Toukokuun alku toi tuttuun tapaan muuttolintujalajeja ripeää tahtia ruksattavaksi vuodenpinnalistaan. 4.5. kisattiin perinteinen Tornien Taisto varsin perinteisin tuloksin. Oltiin sentään reippaasti paras torni Etelä-Karjalassa ja toiseksi paras Sisämaatorni koko maassa, vaikka edelleen oli varsin paljon lunta ja jäät lähtivät lahdelta vasta edellisenä päivänä!
Seuraavana päivänä pidimme hieman vapaata töistä, mikä tarkoitti tietenkin sitä, että lähdimme retkelle jonnekin muualle kuin Siikalahdelle. Tällä kertaa lähdimme oppaitten voimin (Minä, Hanna ja Antti Vierimaa) tutustumaan Saarelle uuteen Vaaramäen korkeaan näköala-/lintutorniin. Hyvä että kiikareita oli hieman ehditty ulkoiluttaa, kun Antti huomasi suuren kotkan kaartelemassa muutaman kilometrin päässä pohjoisessa. Mekin saimme linnun putkeen… Alkuun lintu näytti aikatavalla merikotkalta, siivet olivat todella pitkät ja pyrstö samaten. Linnun oljen kellertävät peitinhöyhenetkin sulkivat heti clangan pois, eikä muotokaan ollut mitään kiljukotkaan viittaavaa. Kun lintu lensi lähemmäs tajusimme katsovamme AROKOTKAA! Pian sub-ad arokotka lähti hiirihaukan sitä hieman härnättyä liitoon ohitsemme ja se liisi noin puolen kilometrin päästä siipiään liikuttamatta ohitsemme etelään. Lopulta linnun oltua noin neljän kilometrin päässä meistä järvien päällä nosteet loppuivat. Kotka kaarsi pari kaarrosta ja laskeutui alas. No me lähdimme perään, hälyttäen linnusta tiedotuksen lisäksi parille paikalliselle harrastajalle. Lintua ei kuitenkaan enää löytynyt. Jouduimme tyytymään muutamaan kuvaan kesystä isolepinkäisestä. Paluumatkalla huomasimme vielä kyhmyjoutsenen saapuneen takaisin Parikkalaan, mutta sen puoliso ei ilmeisesti ollut enää selvinnyt takaisin tänne E-K:n ainoalle pesimäpaikalle.
Toukokuun alussa alkoivat myös Siikalahden kartoituslaskennat. Niinpä aika kului Siikalahdella lintuja laskien, staijaten ja tietysti kävijöitä ja ryhmiä opastaen. Pahimmillaan työpäivät saattoivat venyä oli 15 tuntisiksi, ja joskus yöunet jäivät tunnin mittaisiksi, kun ryhmälle piti vetää yöretki ja aamukahdelta piti herätä kartoituslaskentaan. Jotain näkyvääkin saatiin Siikalahdelle aikaan, kun uudelle piilokojulle rakennettiin pajuaita, jotta linnut eivät säikähtäisi joka kerta, kun joku kävelee kojulle.
Pikkurareja…
Alkukuusta kovemmat havikset olivat kortilla, 10.5. sentään niittysuohaukkakoiras, mustapyrstökuiri ja kattohaikaroita. Kuvattavaa tietenkin riitti. Puolenkuun jälkeen alkoi kuitenkin tapahtua. Ensimmäiset viitteet sain, kun oli Siikalahden eteläpuolella kuvaamassa kultarintaa, ensin ylitseni lensi pari ciconiaa ja sitten Antti soitti minulle, että tornilla pyörii mustatiira. Mustatiira oli helpoimpia puutteitani Siikalahtipinnoissani, ja pitihän se joskus sortua bongaamaan edes yksi Siikalahtipinna, kun kaikki tähän mennessä olivat spondeina. Lopulta tiiroja oli seuraavana päivänä paikalla neljä kappaletta.Tällöin Hanna piti BirdLifen lintukurssia, ja saapuessaan ryhmän kanssa lahdelle plokkasi hän pitkosten varressa ruokailevan lampiviklon. Kun Hanna hälytti minulle viklosta, olin tekemässä vesilintulaskentaa ja juuri kävelemässä vain sadan metrin päässä kohti lintua. Niinpä pääsin kuvaamaan tätä lintua oikein kunnolla sen ruokaillessa kaikessa rauhassa mutelikossa. Samana iltana bongasimme myös Kontsan avulla leveäpyrstökihun. Kontza hälytti, että moinen oli tulossa Simpeleellä, joten säntäsimme Särkisalmelle odottamaan, josko meitä onnistaisi – ja onnistihan meitä!
… ja vähän isompia rareja!
20.5. oli kuitenkin se päivä jota muistellaan vielä pitkään. Yöllä olimme Antin kanssa kiertämässä Siikalahtea yölaulajalaskentojen merkeissä. Rantakanat piti saada kartalle. Luhtakanoja toki kuuluikin, mutta huitit olivat edelleen täysin kateissa. Tasan yksi luhtahuitti kuultiin. Ollessamme Tiviän pumpun kohdalla keskellä suojelualuetta, kuulimme luhdalta narinaa, joka kuulosti heti tutulta. Ainoa Antin kanssa koskaan tekemämme bongaus, kun oli ollut kääpiöhuitti Vuoljoella. Nyt sellainen sitten narisi Siikalahdella! Lähestyimme lintua noin kymmeneen metriin, mutta lahti oli todella vaikea kulkuista, Antti mulahtikin istumaan lahteen ja kastui läpimäräksi. Kuuntelimme lintua jonkin aikaa, herätimme puhelimella Hannan, ja lähdimme hakemaan tätäkin kuuntelemaan lintua. Kotona varmistimme myös nauhalta äänen sopivuuden ennen kuin lähdimme takaisin. Siellähän se lintu edelleen narisi Hannallekin elikseksi. Kotiin pääsimme nukkumaan joskus neljän aikaan.
Parin tunnin yöunet katkesivat tylysti, kun puhelin soi. Kontza se kohteliaasti ilmoitteli, että nyt tulee hanhia! Aamiaispöydässä Anttia ja kyytiä odotellessa meni jo ensimmäiset 500 valkoposkea mukanaan yli 30 kuikkaa, joten lahdelle oli kiirus! Ja hanhiahan menikin mukavasti ennen kuin tuuli käänsi niiden muuttoreitin itään. Yli 30000 hanhen lajisuhde oli todella mielenkiintoinen, sillä valkoposkien lisäksi meni todella paljon rossicus-metsähanhea sekä tundrahanhea. Olipa joukossa jokunen sepelhanhikin sekä yksi lyhytnokka. Mutta hanhien lisäksi näkyi muutakin! Yhteensä yhdeksän kattohaikaraa ohitti meidät, kaksi koiras punajalkahaukkaa pyöri hetken lahdella ja pikkuhuittinaaras huusi ääntään käheäksi tornin edustalla. Hannan valitettavasti jo lähdettyä valmistautumaan Helsingistä asti haettavan ryhmän opastukseen se tapahtui! Plokkasin ison petolinnun aivan Läähättäjäsaaren edustalta ruskisnaaras kimpussaan. Tajusin heti, että nyt on jotain kovaa! ISOHAARAHAUKKA tuli rauhallista lentoa suoraan ylitsemme ja jatkoi matkaansa kohti pohjoista. Alkupaniikki oli kyllä tämän linnun kohdalla suurempi kuin koskaan. Tiedotukseenkin tuli laitettua ihan mitä sattuu, pääasia oli laittaa tieto nopeasti liikkeelle, jos seudulla olisi muitakin retkeilijöitä. Kyseessä oli kuitenkin upea 2kv isomilvus. Tavallisiia milvuksiahan Siikalahdella oli näkynyt edellisinä vuosina lähes päivittäin, joten kyllä tätä oli toivottukin! Yöllä vielä järjestettiin onnistunut kääpiöhuittibongaus, joten voiko enempää toivoa? (Ilmeisesti olisi pitänyt toivoa enemmän, sillä seuraavana yönä kääpiöhuitti oli siirtynyt niin kauaksi luhdalle, ettei bongaaminen enää onnistunut.)
PPLY:n kevätralli
Pari päivää tästä suuntasimme Antin kanssa matkamme kohti Oulua ja PPLY:n kevätrallia (Se Oikea Ralli!). Joukkueeseemme liittyi myös Mikko Ala-Kojola. Reilun päivän pohjustuksilla meinattiin pärjätä. Heti päästyämme Ouluun pohjustimme muutaman pöllön Hukkasen Pentin avustuksella. Seuraavan päivän pohjustuksetkin menivät mukavasti, kun näimme mm. niittysuohaukkakoiraan Lumijoen Sannanlahdella, hiiripöllön tai pari Lumijoen Varjakassa sekä mukavan keräkurmitsaparven Siikajoen Sääressä. Keräkurmitsoja kuvattiin porukalla yhdessä Finnaturen ryhmän kanssa.
Itse ralli aloitettiin perinteiseen tapaan Hailuodosta. Pitkään tuntui, ettei ralli mene oikein putkeen, ja varsinkin siinä vaiheessa, kun piti alkaa bongata muiden löytämiä rareja, alkoi tuntua ettei ralli mene hyvin. Bongausten avulla lajilista kuitenkin karttui tavallisten lajien lisäksi mm. amerikanahaapanalla (pari Säikänlahdella) ja kuparisorsalla (kolme koirasta Säikänlahdella). Mukavia lajeja olivat myös kultarinta, mustapääkerttu, liejukana, tundrahanhi, jänkäsirriäinen, vesipääsky, merikotka, harmaasorsa… Kännykkä piippasi koko ajan jotain parempaa jostain päin rallialuetta, mutta meidän kohdalle ei meinannut osua oikein mitään parempaa. Bongaussarjaa jatkettiinkin mm. Kempeleen Sarkkirannan sitruunavästäräkeillä ja Oulun Oritkarin lampiviklolla. Yö kuitenkin käänsi kurssimme. Olimmehan me tottuneet kuulemaan yölaulajia Siikalahdellakin, joten pitihän meidän niitä kuulla. Ensimmäinen pysähdyksemme Kempeleen Teppolassa lupasi jo hyvää, kun kuulimme sekä ruisrääkän että pensassirkkalinnun. Myöhemmin kuulimme vielä useita satakielia, luhtahuitin, luhtakanan jne. Aamu myös antoi meille ison liudan tavallisia lajeja, joten lopulta ylsimme 158 lajiin ja kolmanteen sijaan, mikä oli todella hyvin – emmehän olleet retkeilleet Oulun seudulla koko keväänä. Purussa väsyneinä saimme kuulla, että Ilmajoella oli Suomen kautta aikain harvinaisin lintu, kobintylli, mutta emme kerta kaikkiaan jaksaneet lähteä bongaamaanm onneksi emme olisi paikalle ehtineetkään enne kuin lintu otti ritolat.
Takaisin Parikkalaan ajoimme Vaasan kautta, sillä Antin piti hakea morsiamensa luota joitakin tavaroita matkaan. Kalajoella pysähdyttiin pakollinen tunti Leton rannoilla, ja sieltähän löytyikin mukavasti lintuja: pikkutiiroja, lapinkirvinen, pulmussirri, pikkusirri, jokunen vesipääsky ym. Kivoja kuviakin sain otettua.
Loppukuusta ei ihmeitä sitten tapahtunutkaan (mitä nyt näin todennäköisen arohiirihaukan, mutta liian kaukaa). Suurin ihme oli tietenkin auringonpimennys. Laskentojen ohessa en ehtinyt kuvaamaan juuri muuta kuin valkoselkätikkoja pesällään. Onneksi sain edes näitä kuvattua, kun Zeissini okulaari veti kosteutta sisäänsä ja se piti lähettää putsattavaksi Saksaan, josta sitä sai odottaa kuukausitolkulla takaisin! Onneksi M-Opticsilta sain ymmärrystä ja hyvää palvelua, ja he lähettivät minulle okulaarin siksi ajaksi käyttöön, kun omani on huollossa