Syyskuu 2003
Syyskuu – Viikonloppujen odottelua ja viikonloppuretkiä
Syyskuu kului todella pitkälti työpaikalla viikonloppuja odotellen. Oli todella ahdistavaa katsella ulos ikkunasta ja miettiä mitä kaikkea ulkoa löytyisi. Kun viikonloppu viimein koitti oli lähes poikkeuksetta todella huono keli, varsinkin lintujen muutontarkkailua tai ainakin kuvausta ajatellen.
Koskaan ennen en ollut ollut päivääkään Etelä-Karjalassa syksyllä, joten into oli kova lähteä retkeilemään syksylintupaikkoihin, joissa en ollut aikaisemmin käynytkään. Onneksi Konza opasti mihin paikkoihin kannattaisi mennä aikaa kuluttamaan. Niinpä heti 1.9. keskiviikkoaamuna, kun töihin oli mentävä vasta kymmeneksi, painelimme pariksi tunniksi Parikkalan Oravanniemeen staijaamaan. Vielä seuraavanakin päivänä kävimme paikalla, vaikka töissä piti olla jo 7.30. Havainnot jäivät kuitenkin pariin kymmeneen paikalliseen selkälokkiin sekä muutamaan kuikkaan ja kaakkuriin.
Muutama kerta tuli käytyä Siikalahdellakin ihmettelemässä paikalle metsästäjiä pakoon kerääntyviä sorsia, mutta mitään parempaa ei löytynyt. Joitakin sinirintoja sekä petoja sentään näkyi. Savonlinnan Nätkin pikkukiljukotkakin pysyi meiltä nyt piilossa, vaikka pari kertaa ohi mennen paikalla kävimmekin.
6.-7.9. viikonloppu meni staijatessa. Lauantaina kierreltiin peltoja ja seisoskeltiin Simpeleen vesitornilla ja havaintoja kertyi mm. lapinkirvisistä, pohjansirkuista, nuoresta (ei RK-kelpoisesta) arosuohaukasta… Sunnuntaina lyhykäisellä Siikalahtistaijilla näkyi mm. pohjantikka, valkoselkätikka ja pähkinähakki.
13.9. suuntasimme vaelluslintujen toivossa Kiteen Kyyrönniemelle, mutta tuuli oli aivan liian voimakas, joten lintuja ei näkynyt juuri lainkaan. Yksi pohjantikka paineli sekin jo takaisin itää kohti tuulen mukana.
Yöllä laitoimme kokeilumielessä Tarvaslammella verkot pyyntiin ja helmipöllönauhan soimaan, ja yllätys oli suuri, kun pöllöjä alkoi heti löytyä verkosta. Leppoisasti telkkaria katsellessa ja sivuja päivitellessä, sai välillä käydä poimimassa verkosta helmarin pultattavaksi. Yhteensä tänä kokeiluyönä tuli heti kolme helmaria.
Sunnuntaiaamuna suuntasin Konzan (jolla oli yrjötauti) kanssa Punkaharjun suunnalle tutustumaan paikkoihin. Punkaharjun Hirvikoski tarjosi parhaan haviksen, kun näimme pari saimaannorppaa! Muuten muutto- ja vaelluslinnut olivat varsin vähissä. Uitonniemessä olitsemme lensi isokirvinen karjuen, mutta emme onnistuneet näkemään sitä, joten vähän jäi paska fiilis haviksesta.
Kuun puolivälissä innostuin alkaa käymään lenkillä, ja mukavahan näissä maisemissa oli juosta, kun lintujakin näki lenkkien varrella. Siikalahtea ympäri juostessani parhaimmaksi havikseksi löytyi mukavan myöhäinen pensaskerttu.
Verkkoja käytiin roikottamassa Tarvaslammella aina kun säät sallivat eli pari-kolme kertaa viikossa. Tuloksena oli kuitenkin vain 0-1 pöllö per yö. Mutta mukavaa oli se, että aamuinen varpuspöllönauhan soittokin tuotti tulosta. Niinpä kuun lopussa kihlat oli saanut viisi helmaria ja kaksi varpuspöllöä.
Loput viikonloput meni tiiviisti arktikaa staijatessa. Ikävä vain oli arktikaa staijata, kun sitä ei kerta kaikkiaan mennyt! Yritys oli kuitenkin kovaa! 20.9. Hirvikoskella parhaimpina haviksina meni 186 närheä, 623 sepelhanhea sekä jokunen muukin hannes. Samana päivänä kävimme myös kuvaamassa kuukkeleita Soininmäellä. Yllättäen linnut löytyivät etsimättä ja ne, sekä paikalla piiperrellyt hauska töyhtötiainen, olivat oikein yhteistyökykyisiä. Niinpä lavastimme oikein mukavia kuvaustilanteita. Aurinko vaan ei ollut yhtä yhteistyökykyinen, mutta jonkinlaisia kuvia sentään saatiin.
27.9. seisoimme Konzan kanssa yhdeksän tunnin tehoseisokin Simpeleen vesitornissa, mutta aamun peippolintumuuton tauottua saimme tapittaa pääasiassa tyhjää taivasta. Toistasataa kuikkalintua ja hanhea, reilut viisisataa vessua mukanaan parvi pilkkasiipiä sekä pari porukkaa lapasotkia, jokunen peto mukanaan myöhäinen pernis sekä mm. pari metsäkirvistä ja nokkanisseä sentään nähtiin.
Ja seuraava päivä eli sunnuntai meni taas Hirvikoskella, mutta sade pilasi odotukset. Arktika ei mennyt vieläkään. Hauska saimaannorppa kuitenkin kävi piristämässä yksin kalliolla seissyttä staijaria. Otus jopa ui lähemmäksi, kun aloin viheltelemään sille. Niinpä sain huonossa valossa siitä otettua siitä muutaman kuvankin, ennen kuin se taas katosi pinnan alle. Samana iltapäivänä pikakäynti Siikalahdella tuotti viimein jo pitkään yrittämäni kuvat pyrstötiaisesta. Aikaisempiin kuviin kun oli jäänyt vain oksa, jolla lintu oli hetkeä aikaisemmin istunut.