Enontekiön Lappi ja Pohjois-Norja 20.-26.8. 2002

Reissu Enontekiölle ja Altaan 20.-26.8.2002

Rankan lintuTYÖkesän jälkeen pääsimme vihdoin odotetulle lintuLOMAreissulle pohjoiseen Enontekiölle ja sieltä isoveli-Pirkan kanssa Jäämerelle Altavuonon ja Lyngenin suuntaan.

Starttasimme reissuun Hannan kanssa Oulusta 20.8. aamusta linja-autolla, ja iltapäivällä vaihdettuamme pari kertaa bussia pääsimme perille Enontekiön Hettaan.
Illalla kävimme Pirkan kanssa tutustumassa uuteen Joentekijäisen lintutorniin. Lintuja ei juuri ollut tilhiä ja sisuhaukkaa kummempaa, mutta maisemat olivat varsin sykähdyttävät.

Tunturipatikointia

21.8. Hyvin nukutun yön jälkeen starttasimme varhain kuuden aikaan Pirkan kyydillä kohti Ketomellaa. Tarkoituksenamme oli kävellä Hannan kanssa Ketomellasta Hettaan Pyhäkeron ylitse, jolloin pääsisimme tutustumaan noin 30 kilometrin pätkään Ounas-Pallas –kansallispuistoa yhden päivän aikana.

Automatkalla Ketomellaan pysähdyimme pari kertaa ja havaitsimme mm. lapinkirvisen Vuontisjärvellä ja isolepinkäispoikueen Peltovuomassa. Lopulta pääsimme kävelyreittimme aloituspaikkaan, Pirkka käänsi autonsa kohti Hettaa ja alkavia töitään koululaisten parissa, ja me lähdimme lompsimaan eväät, kiikarit ja kaukoputki matkassa.

Alkumatka oli männikköä ja pieniä soita. Havaitsimme kohtalaista pikkukäpylintuvaellusta, kirjoloxiaparven, muutaman kuukkelin, useita kulorastaita ja tilhiä ym. tavallisempaa. Pikkumatkan käveltyämme pääsimme kansallispuiston alueelle ja saman tien muuttui maisema koivikoksi ja noustuamme aikamme myös koivikko loppui.
Metsärajan yläpuolella havaitsimme ainoastaan pienellä alueella useita lapinsirkkuparvia, muuten taivaalla lekutteli useita tuulihaukkoja, sinisuohaukkoja ja piekanoja eli myyrän- ja sopulinpurijoita todella riitti.

Pian plokkasimme ensimmäisen mielenkiintoisemman pedon kaartelemassa piekanan kanssa. Lintu lähti kiitämään valtavaa vauhtia poispäin ja näytti todella tunturihaukkamaiselta. Kuitenkin pikkumatkan kuljettuamme se löytyi kahden tuulihaukan avustuksella ja saimme pettymykseksemme todeta linnun nuoreksi muuttohaukaksi. Hyvin pian löytyi myös komea esiaikuinen maakotka kaartelemasta kaukaa tunturien rinteiden yläpuolella.

Ounastunturin rinteitä aikamme noustuamme alkoi vihdoin löytyä myös kunnon tunturilinnustoa, kun löysimme pulmusperheen aivan Pyhäkeron laelta. Aikamme huipun rakkakivikoita hikipäässä kompuroituamme, oli todella upean lämmin päivä, löytyivät etsimämme kiirunat – kaksi perhettä, jossa oli koiraat, naaraat ja kuusi ja seitsemän poikasta. Koiraat narisivat annellen poikasille maastoutumiskäskyjä. Jostain alempaa rinteestä kuului vielä kolmannenkin koiraan narinaa. Lintuja kuvattiin oikein urakalla, kun ne eivät juurikaan häiriöstä välittäneet. Lopulta jätimme linnut rauhaan ja lähdimme talsimaan kohti Hettaa.

Matkan varrelta löysimme vielä kapustarintaperheen, jonka pienimmäinen vasta juuri ja juuri pääsi lentoon. Lopulta noin 30 kilometriä käveltyämme saavuimme Ounasjärven rantaan, josta tilasimme taksivenekyydin Hettaan.

Altavuonolle

Seuraava päivä meni huiliessa, illalla teimme toki pakollisen Sotkajärven lintutornilla käynnin, joka tuotti pari muuttohaukkaa ja paluumatkalla näimme Muotkajärvellä pohjantikan.

23.8. päivällä aloitimme sitten varsinaisen reissumme Jäämerelle Altavuonon kautta Lyngeniin ja Kilpisjärvelle. Norjan rajan ylityksen jälkeen aloimme kerätä Norjanpinnoja, olinhan itsekin käynyt aiemmin Norjassa vain varhain keväällä eli uusia pinnoja alkoi tulla roppakaupalla jo Kautokeinosta: kulorastas, räystäspääsky, jouhisorsa… Kautokeinossa tutustuimme myös Juhlsin hopeapajaan.

Altavuonoa lähestyttäessä maisemat muuttuivat yhtäkkiä: mäntymetsää, reheviä lehtimetsiä sekä yhä korkeammalle kohoavia vuorenhuippuja. Pinnalistaan saatiin mm. kuikka ja tilhi ja kun vihdoin Jäämeri avautui edessämme Altassa, pinnoja alkoi sadella roppakaupalla. Jo Altan keskustan läheisiltä rannoilta näimme ensimmäiset riskilät, kaakkureita, satoja haahkoja ym.

Ilta alkoi kuitenkin jo painaa päälle, joten jatkoimme matkaa aina hyvän näköisillä paikoilla pikaisesti pysähdellen. Matkalla kuvattiin todella kesyä nuorta ristisorsaa. Myös ensimmäiset pyöriäiset ilahduttivat näyttäytymällä sukeltelemassa aina pareittain.

Illan jo hämärtyessä saavuimme ennalta päättämäämme yöpymispaikkaan Långenesholmeniin (Isnestofteniin), todella komeaan vuoristojen ympäröimään merenrantapaikkaan, josta oli edelliseltä reissultamme Pirkan kanssa hyviä muistoja (grönlanninlokki). Paikka oli myös läntisen Finnmarkin viimeinen niemeke, joten varsinkin Pirkalla oli toiveita Finnmarkin pinnalistansa kartuttamisesta.

Löysimme loistavan telttapaikan aivan meren rannasta ja lähdimme vielä tutustumaan lähirantaan. Hanna tapansa mukaan alkoi heti keräillä simpukankuoria, kun vesikin sattui olemaan todella alhaalla laskuveden ansiosta. Pimeyden laskeuduttua kömmimme väsyneinä makuupusseihimme jo aikaiseen aamustaijiherätykseen asennoituneina.

Vuonojen ympäri

24.8. Kello pärähti soimaan viideltä, mutta innokkainkin staijari sai itsensä kammettua ylös vasta varttia myöhemmin. Ulkona oli tällöin jo täysi rähinä päällä! Merihanhet kaakattivat, merikihut maukuivat ja syöksyivät paikalle kiitäneen muuttohaukan perään. Siinä sai kolmen ornin unihiekat kyytiä, eikä kaikki määritykset ihan ongelmitta onnistuneetkaan. Mutta perekin oli valitettavasti taas pere – vaikkakin moisessa maastossa tunturihaukan olisi olettanut olevan ehkä jopa todennäköisempi vaihtoehto.

Pian mereltä löytyivät ensimmäiset pikkukajavat, alli, merimetsoja, kaksi karimetsoa, meidät ylitti komeasti kaksi merikotkaa ja taivaalta kuului kirjosiipikäpylintujen ääntelyä.

Hanna lähti taas tutkimaan rantoja ja kuvaamaan haahkoja, mutta nousuvesi oli peittänyt suurimman osan rannoista. Useamman tunnin ahkera staijaus tuotti lajilistalle vielä mm. suosirrin, ampuhaukan, mustalinnun ja keltasirkun.

Matkaa piti kuitenkin taas jatkaa. Vuonojen pohjukat tuottivat useita kahlaajalajeja, mainittakoon Langfjordbotnin (Finnöyran) punakuirit, useat töyhtöhyypät, meriharakat, tyllit, suosirrit, mustaviklot sekä ristisorsaperheet ja kalatiirat. Ylitsemme lensi myös sepelkyyhky.

Hauska havainto oli, kun näimme harmaalokin kantavan nokassaan suurta (ainakin yli kymmensenttistä) oranssia meritähteä nokassaan. Saalis oli ilmeisesti varsin mieleinen, sillä lokki ei päästänyt muita lintuja eikä innokasta meritähtibongariakaan lähestymään, vaan piti makupalaansa visusti nokassaan ja lensi lopulta merelle kauas rannasta syömään saaliinsa.

Tromssan puolelle

Tromssan läänin raja ylitettiin ja ensimmäiset kuusimetsiköt tuottivat heti muutamia Finnmarkin puolelta puuttuneita lajeja kuten punarinnan. Sorstrammenin sillalla näimme pari harmaahaikaraa ja parikymmentä merihanhea.

Kväenangsfjälletissä tien noustua oikein kunnolla korkealle vuoristoon plokkasimme autosta ison falcon, joka mielestämme oli tunturihaukka. Harmi vaan, että lintu lensi sata lasissa vastaan meitä, kun kipusimme juuri tien kapeinta kohtaa mutkaisessa vuoristossa. Näin ollen havainnointiaika jäi vain muutamiin sekunteihin, kuski-Pirkalla lyhyemmäksikin, kun tielläkin piti pysyä.

Ennen kuin pääsimme varsinaiseen päälintupaikkaamme Lyngen vuonon suulla sijaitsevaan Spåkenesin niemeen, näimme vielä Rodsundissa merihanhiparvessa metsähanhen. Spåkenes, jossa on jopa lintuharrastajille tehty piilokoju ei ainakaan pettänyt!

Spåkenesin kahlaajalietteet

Saapuessamme piilokojulle nousuvesi oli juuri alkamassa, joten sadat kahlaajat olivat varsin kaukana rantahiekalla piipertämässä. Lajistoa riitti oikein mukavasti: pari pulmussirriä, 25 kuovisirriä, 15 pikkusirriä, 50 isosirriä, 500 suosirriä, 17 punakuiria, 60 tylliä, karikukko, suokukkoja… Kahlaajien lisäksi lintuja riitti muutenkin: 10 merikihua, 23 ristisorsaa, 35 merihanhea, merikotka, 3 pikkukajavaa, ampuhaukka, 40 pilkkasiipeä…

Nousuveden puolesta olimme kuitenkin tulleet paikalle juuri oikeaan aikaan. Rantaviiva siirtyi koko ajan lähemmäksi ja lähemmäksi ja eipä aikaakaan, kun kahlaajat olivat jo oikein mukavasti näytillä. Lopulta vesi oli noussut niin paljon, että kahlaajat olivat muutamilla meitä lähellä olevilla riutoilla tiiviisti pakkautuneina ja osa oli vaihtanut maisemaa tai lähtenyt jatkamaan muuttomatkaansa.

Mekin jatkoimme nousuveden ajamina matkaamme ja päätimme katsoa merialuetta vielä muutaman kilometrin päästä, josko jotain uutta löytyisi. Mitään uutta ja mullistavaa ei kuitenkaan meinannut löytyä. Kun olimme juuri lähdössä jatkamaan matkaa, päätin vielä kerran selata koko merialueen oikein huolella. Ja löysinkin pienen ruokkilinnun kellumasta kaukaa keskeltä ulappaa. Tunnistin linnun heti lunniksi, mutta etäisyys oli pitkä ja epäilys siitä, olisiko minulla kerrankin näin hyvä säkä – lunni olisi minulle Maailmanpinna – pakottivat näkemään linnun paremmin. Tuijotimme lintua vuorotellen ja lintu lipuikin aaltojen mukana koko ajan lähemmäksi ja saimme lopulta varmuuden siitä, että kyseessä oli nuori lunni. Tulihan se kaivattu merilintuelis sieltä minulle ja Hannalle.

Jatkaessamme matkaa naureskelimme sille, kuinka vuoristomaisemat alkoivat jo turruttaa. Lopulta havaitsimme viimeiseksi Norja-lajiksi pulun Skibotnissa. Tämä oli Norjan laji numero 74. Eli aika mukavasti oli lintuja tullut nähtyä.

Rajan ylitimme illalla ja jyrkät ja terävät vuoristot muuttuivat Suomen puolella pyöreämuotoisiksi ja matalammiksi tuntureiksi. Kilpisjärvelle päästyämme aloimme pähkäillä telttapaikkaamme. Kylällä törmäsimme kesyyn nuoreen muuttohaukkaa, joka antoi kuvata itseään sähkötolpan nokassa.

Telttapaikaksi valitsimme Siilasjärven itärannan kolmen valtion rajapyykille johtavan reitin alkupäästä, kuitenkin luonnonsuojelualueen ulkopuolelta. Valinta olikin erinomainen, sillä harvoin on saanut nukkua kaakkurien ulistessa ja lennellessä järven yllä.

Saanatunturi

25.8. Viimeinen reissupäivä oli varattu Lapin spesiaalilintujen kaivamiseen Saanatunturilta. Olihan tunturialueella tänäkin kesänä havaittu mm. sepelrastaita, tunturikihuja, keräkurmitsoita ja tunturihaukka, jotka vielä puuttuivat vuodenpinnoistani.

Aamuvarhain olimme jo liikkeellä ja havaittuamme matkalla metsäkirvisen olimme jo Saanan tunturikoivikossa kiipeämässä ylöspäin kohti tunturin lakea. Jonkin matkaa kiivettyämme aloimme koluta tunturitasangon nummimaisia katajikkoja. Pirkka lähti suorittamaan tarpeitaan alemmas koivikkoon ja kuten aina jonkun poistuessa, alkoi heti tapahtua. Ensin jaloistani lähti äänekkäästi taksutellen komea sepelrastasnaaras. Lähes heti perään ylitsemme lensi vanha muuttohaukka ja kun vielä samaan aikaan Hannan jaloissa pyöri kuvattavana 9 riekon perhe, oli vaikea pysytellä nahoissaan.

Kun riekot oli kuvattu lähdimme jatkamaan kiipeämistä. Portailta löytyi Pirkkakin, joka hieman katkeroitui kuultuaan havainnoistamme (Shit happens!). Alakulo väistyi kuitenkin pian, kun portaiden yläpäästä alkoi kuulua omituista korppimaista pulinaa, joka ei kuitenkaan kuulostanut korpilta. Pian harjanteen takaa kurkistikin kiirunaemo ja hetken kuluttua perästä saapui 6 poikasta.

Nämä kiirunat olivat väriltään täysin erilaisia kuin Ounaskerolla näkemämme vielä poikashöyhenissä olleet lyijynharmaat linnut. Nämä olivat kaikki jo vanhankaltaisia kauniin harmaankirjavia ja taas päästiin kuvaamaan oikein läheltä kiirunoiden meistä juurikaan välittämättä.

Saanan laelta löytyi pari pulmusperhettä, mutta muuten olivat linnut varsin kateissa. Niittykirvinen ja kivitasku olivat näkyvimmät lajit, myös pari lapinkirvistä kuului muutolla. Jotta kävelyä saatiin tällekin päivälle tarpeeksi, päätimme kävellä Saanan laelta alas Saanajärvellä. Saanajärven kämpältä kiersimme sitten takaisin sepelrastasnummelle ja sieltähän se lintu taas löytyikin Pirkan riemuksi. Muuten kävelyn lintuhavainnot jäivät muutamaan tuulihaukkaan. Vaikka kävelyä kertyi taas reilusti toistakymmentä kilometriä jäivät keräkurmitsa ja tunturikihu tällä kertaa haaveeksi. Olivat varmaan jo lähteneet muutolle.

Vierailimme vielä Kilpisjärven tutkimusasemalla ennen kuin lähdimme ajelemaan kohti Hettaa. Kilpisjärven ja Karesuvannon välillä näimme autosta 13 piekanaa ja Jietajängällä isolepinkäisen.

Takas kotio

Seuraavana aamuna 26.8. hyppäsimme Hannan kanssa Rovaniemen bussiin ja Roissa vaihdoimme junaan. Lintuhavaintokin saatiin tehtyä, kun junan ikkunasta näimme Tervolan rautatieasemalla lentelevän pähkinähakin.

Yhteensä Enontekiöltä ja Pohjois-Norjasta havaitsimme 94 lintulajia. Ja maisemat olivat todella komeat! Siis kaikin puolin suositeltava reissu!

J.A.