. . Lintuharrastajan päiväkirja Birders diary . .

Virolahdelle

17.5. alkoi kauan odottamani loma ja iltakuudelta lähdin odotetulle arktikareissulle. Pikainen pysäytys Konnunsuolla ei tuottanut kuin pari suopöllöä ja sinisuohaukan ja pian jatkoin matkaani. Miehikkälässä näin tien varressa koppelon ja päästyäni Virolahdelle suuntasin heti Lintulahden lintutornille, jossa muutama muukin oli kuuntelemassa paikalla jo pari päivää surissutta ruokosirkkalintua. Hetken odottelun jälkeen lintu surahtikin pariin otteeseen. Vuodariksi sain ruksata myös räyskän.
Sitten jatkoinkin perinteiseen tapaan Lakakalliolle, jossa jo oli paikalla varsin pitkälti perinteinen porukkakin. Näkyvää iltamuuttoa ei juuri ollut lainkaan, mutta makkaranpaiston lomassa yötaivaalta kuului lähes taukoamatonta mustalintuparvien ääntelyä.

Ristiretkelle

18.5. Aamusta satoi ja sumun takia näkyvyyttä ei ollut lainkaan. Surkean näköinen pyrstötön kangaskiurukaan ei innostunut laulamaan meitä piristääkseen. Niinpä kun piipparit raikasivat Pyhtään Ristisaaresta löytyneestä iberiantiltaltista, päätin lähteä elämäni ensimmäiselle kunnon saaribongausreissulle. Ei siinä, että pinna olisi kauheasti kiinnostanut, varsinkin kun tiedossa oli, kuinka mahdoton kyseinen laji on Suomessa määrittää, mutta oli mukava lähteä kokemaan kunnon bongaushuumaa ja tietysti näkemään tuttuja, kun arktikaakaan ei ollut tarjolla.
Sulkon Matin ja Lundin ”mapen” kanssa saimme paikat Kotkan Sapokasta lähteneeseen veneeseen, joka lähti paria tuntia myöhemmin ja johon saapui noin 65 bongaria. Meri oli yhä utuinen, mutta matkalla ison paatin sisätiloista näimme merikihun sekä ruokin.

Ristisaareen rantauduimme kahdessa osassa pienemmän paatin avulla rannassa liukkaalle kalliolle hypäten ja rannassa oli saaren miehittäjä, joka opasti meitä kävelemään rantaa pitkin niin pitkälle, että tapaisimme toisen miehittäjän, joka opastaisi meidät linnulle. Ensimmäinen porukka olikin jo paikalla ja he olivat lyhyesti kuulleet linnun. Seuraavaan tuntiin osa oli kuulevinaan kutsuääntä, osa laulua, mutta ainakaan itse en edes mikrofonin avulla saanut mitään varmaa havaintoa linnusta. Jossain vaiheessa osa katseli pajulintua, osa tiltalttia mutta pieni porukka taisi jo saada oikeankin linnun joksikin aikaa näkyviin, mutta itselläni se jäi puiden latvusten taakse. Pari pikkusieppoa kuitenkin näkyi, sirittäjä ja peukaloinen lauloivat ja tunnelma oli odottava.
Bongaus sujui esimerkillisesti ja lintua odotettiin noin 30 metrin päässä metsän reunasta, kunnes lopulta se taas havaittiin samassa puussa kuin aiemmin. Vieläkään en itse lintua nähnyt, mutta nyt linnun vakiopuu oli tiedossa, joten porukka alkoi suunnitella linnun pyydystämistä, jotta siitä saataisiin lajin varmistamiseen tarvittavat mitat sekä pari sulkanäytettä dna-tutkimuksia varten.
Itse pääsin/jouduin avustamaan pyydystyksessä, joten kohta jo laittelimme verkkoja pystyyn ja tällöin näimme ensimmäistä kertaa linnun hyvin ja kohta myös kuulimme kymmenkunta sarjaa linnun laulua, jonka jälkeen vielä kutsuääntäkin. Atrappilaitteet löytyivät pienen etsinnän jälkeen ja kohta olimme Palmgrenin ”jössen” kanssa verkkojen juurella kytiksellä atrapin soidessa verkon juurella.
Pienen odottelun jälkeen iberialainen saapui verkkojen yläpuolelle ja se lauloi atrapille takaisin lennellen verkon yli puusta toiseen siipiään värisyttäen ja samalla tspup- ja tsiiu-kutsuääniä toistellen. Pikkuhiljaa se laski alemmas ja lähestyi verkkoa. Jalkani olivat jo täysin puuduksissa, kun viimein se lensi verkon vain juuri ja juuri väistäen aivan lähelle atrappia ja seuraavalla kerralla vihdoin verkkoon. ”Jösse” singahti verkolle ja kohta oli iberialainen rengastajan hyppysissä.
Omituisten sattumusten johdosta sopivia renkaita ei lopulta sitten ollutkaan, mutta linnusta otettiin kuitenkin kaikki määritykseen tarvittavat lähes parikymmentä mittaa sekä otettiin muutama höyhen talteen. jo maastossakin lintu oli näyttänyt hyvältä, mutta kyllä se sitä teki kädessäkin. Lintu oli kuitenkin niin kulunut, että tuskin mittatuloksista kovinkaan kovasti on hyötyä vaan eiköhän lopullinen määritys saada aikanaan dna-testien perusteella.

Linnusta otettiin tietysti pakolliset kuvatkin, jolloin linnun ympäröi vähän turhankin sankka kuvaajajoukko. Viitisen minuutin kuvaussession jälkeen lintu vapautettiin, mutta se kuitenkin vain pomppasi maahan, josta pomppi läheisen juurakon alle piiloon. Tämä ei kuitenkaan ainakaan rengastajille ollut mikään yllätys, sillä näin käy usein, kun linnusta on otettu näin paljon mittauksia. Lintu kuitenkin kaikkinensa näytti ihan pirteältä, mitenkään väsyneeltä se ei kuitenkaan näyttänyt. Ehkä se kuitenkin oli hieman shokissa tapahtuneesta? Olisin mieluusti jäänyt katsomaan, miten linnun toipuminen edistyy, mutta kyytimme oli saapumassa rantaan, joten meidät huudettiin kiiruhtamaan veneelle.
Paluumatka sujui hieman sekavissa tunnelmissa. Ainakin itse olin kuitenkin varma, että linnun tilassa ei ollut mitään hälyttävää ja se toipuisi aivan varmasti ennalleen pian. Vastaavaa olin nähnyt tapahtuvan rengastushommissa monesti aikaisemminkin. Havainnot paluumatkalla jäivät riskilään.

Lopultahan tämä bongaus nousi otsikoihin aina valtakunnan mediaa myöten otsikoin bongarit tappoivat harvinaisuuden ym. Eiköhän yllä olevasta tekstistä käy mieli minun kantani, joten ei tästä sen enempää…

Rantaan päästyämme ajoimme Haminan Kirkkojärvelle, jossa bongasimme pesänsä rakennelleen pussitiaisen. Vuodariksi kuului myös pensaskerttu.

Lakakallion iltamuutto oli vaisu: laulu- ja pikkujoutsenten sekaparvi ja pikkukuovi sentään muuttivat ja vuodariksi näkyi merellä myös haahkoja.

Illan vietto Lakakalliolla oli taas perinteinen – syötiin, juotiin ja naurettiin – ja toisilla illan vietto jatkui pitkään, kun itse painuin pehkuihin taas ensimmäiste joukossa.

Virolahdella

19.5. aamustaiji alkoi klo 4:15 mutta muutto oli varsin vaisua. Yhteensä 4 tunnissa näkyi 4774 hanhea, josta 2679 määrittyi valkoposkiksi. Kuikkalintuja näkyi 68, joista enempi osa kuikkia, pari lapasotkaa ja suopöllö.

Päivän seisoin Kurkelan tornissa, jossa oli sankka joukko muitakin raripedon odottajia. Odotus palkittiin aika laimeasti, sillä ainoa parempi laji oli haarahaukka.

20.5. aloitimme staijin taas 4:15 punavarpusen toivottaessa laulullaan minut tervetulleeksi kalliolle. Muutto oli lähes olematonta. Valkoposkihanhia näkyi ainoastaan 750, sepelhanhia 21, pikkasiipiä 2 jne. Mustavaris lensi ohitsemme ja pikkukäpylintu pörräsi lähipuissa mutta köyhää oli! Lähes kaikki antoivatkin periksi, mutta paikalle aamusta saapuneen ”potu” Suojarinteen ja parin muun kanssa jaksoimme sinnikkäästi staijata olematonta muuttoa ja lopulta yritys palkittiin, kun plokkasin sekalaisen kahlaajaparven, jossa ohitsemme 3 valkoviklon kanssa muutti lampiviklo sekä 3 isosirriä!

Päivä staijattiin ”potun” ja Larssonin Kallen kanssa nyt paahteisen kuumassa auringonpaisteessa Kurkelassa, jossa taas oli sankka joukko muitakin hankkimassa tulitikkurusketusta harmaasiepon siristessä tornin vieressä. Parin merikotkan ohella näkyi taas pari haarahaukkaa, sinisuohaukka, ampuhaukka, 3 merikihua sekä sokerina pohjalla kattohaikara.

Illalla kävimme vielä Kirkkojärvellä pussitiaista katsomassa ja vuodarilistalle pääsivät myös satakieli, pari rastaskerttusta. Palatessamme Lakakalliolle näimme vielä Virojoella ukkometson.

21.5. aloitimme staijin klo 4:30 ja nyt hanhimuutto oli jo mukava voimakasti. Parvia meni molemmin puolin, mutta ikävän harva parvi osui suoraan päällemme. Lakalla kuitenkin seistiin tunnin kauppataukoa lukuun ottamatta aina klo 19:45 asti ja laskettiin yhteensä 34174 hanhea, joista mukavat 20501 oli sepelhanhia! Mukava havainto oli myös komea 105 isosirrin parvi ja muita summia olivat 70 kuikkalintua, 4 merikihua, 75+45 keskikokoista kahlaajaa, 40 suosirriä ym. sekä taas kattohaikara.

22.5. staiji alkoi taas klo 4:30 mutta muutto oli olematonta. 4,5 tunnin yritys tuotti vain toistatuhatta hanhea, 35 kuikkalintua, 3 lapasotkaa, 4 suosirriä sekä mukavan 4 punakuirin, 22 isosirrin ja 40 tundrakurmitsan sekaparven.

Staijiin kyllästyttyämme kävimme vielä ”potun” kanssa Kolsinpohjassa ja Lintulahdella, mutta havainnot jäivät rytikerttuseen sekä kultarintaan ym. Pikaisen Hurpun käynnin jälkeen, jossa nuijasimme jo päivän toisen punakaulahanhen (ensimmäinen parvi meni liian alhaalla puiden takana Lakakalliolla ja tämä liian kaukana merellä), päätin itse lähteä käymään Parikkalassa yöpymässä, sillä olin todella kunnon yöunien ja levon tarpeessa, jotta pystyisin jatkamaan telttalomani toiseen vaiheeseen seuraavana päivänä. Olin lähtemässä opastamaan brittiryhmää viikoksi akselille Tampere-Oulu-Kuusamo-Lieksa-Parikkala.

Illalla oli kuitenkin Parikkalassakin vielä yksi pakollinen tehtävä. Kävimme Hannan kanssa rengastamassa toisen helmipöllöpoikueemme. Yllätykseksemme neljästä poikasesta vain kolme oli kuitenkin rengastusikäisiä, joten näytti hyvältä, että voisimme käydä rengastamassa pienimmän viikkoa myöhemmin ryhmäni kanssa. Illalla kävimme myös bongaamassa Lötjösen Matin Kukonkannan raviradalta löytämät ad mustaleppälinnun sekä pikkutyllin. Sitten olikin aika painua pehkuihin, rankka viikko olisi edessä!

J.A.

13.5. ruokatuntikäynnillä Siikalahdella näkyi iso 150 keltavästäräkin parvi paikallisena, vanha merikotka sekä kevään ensimmäiset 5 tervapääskyä. Työpäivän jälkeen lähdimme retkelle Saarelle, jossa kiersimme perinteiset retkikohteet Rautalahden, Akanvaaran Tetrisuon, Pohjasuon, Pohjanrannan, Jyrkilän, Tarassiinlahden sekä Kanavalammen. Mukavimpia havaintoja olivat Tetrisuon perinteiset pari peltosirkkua sekä mustavaris, Pohjanrannan 2000 valkoposkihanhea, 1 sepelhanhi, 3 mustapyrstökuiria, 24 mustavikloa sekä harmaahaikara ja Kanavalammen 250 liroa.

Seuraavaana päivänä Härskiinmutkasta näkyi Kirkkolahden kalatiiramassoissa (115) kaksi lapintiiraa. Havainto oli lajista minulle vasta toinen Parikkalassa! Siikalahden pikainen kierros tuotti pari laulavaa mustapääkerttua, hautovan oloisen kanadanhanhen sekä valkoselkätikan. Iltapäivällä tein lähes edellispäivän kaltaisen Saaren kierroksen Partasen Harrin ja Mortensenin ”rollen” kanssa ja havainnotkin olivat pitkälti identtisiä, sillä kova koillistyyli tuntui pysäyttäneen muuton. Nuorehko merikotka ja kolme koiras sinisuohaukkaa näkyi uusina edellispäivään verrattuna, Pohjanrannassa valkoposkihanhia näkyi nyt 2500.

lllasta kävimme vielä Hannan ja rollen ja Harrin kanssa pikaisella pönttöreissulla. Ensin menimme tarkistamaan vanhan tutun viirupöllön poikasten kokoa, mutta yllättäen mamma olikin poikasten kanssa pöntössä, joten saimme senkin kontrolloitua samaksi vanhaksi äkäiseksi tutuksi, kun nostin sen pöntöstä porukan ihmeteltäväksi. Poikaset olivat kuitenkin vielä liian pieniä rengastettavaksi.
Jatkoimme vielä rengastamaan helmipöllöpoikueen, jossa mukavaksi yllätykseksi oli yhä viisi poikasta hengissä. Kaikki olivat myöskin jo rengastuskokoisia, joten rengastus suoritettiin poikasten äidin valvoessa suoritusta lähipuun oksalla.

Harri toimitti ystävällisesti rengastustilanteesta hauskan kuvan. Poikasista vanhin on juuri saamassa jalkaansa alumiinisen renkaan yksilöllisellä tunnistenumerolla.

15.5. suuntasin heti aamusta Siikalahdelle ja jo klo 4:30 olin patotiellä. Järkytyksekseni huomasin, että viime kevään tapaan oli kalatiira päättänyt munia keskelle parkkipaikkaa. Tavoitteena on nyt sitten taas pikkuhiljaa siirtää muna/munat tekopesään parkkipaikan ulkopuolelle. Patotiellä lauloi jo pari ruokokerttusta ja mukava ylläri oli laulava sinirinta. Viideksi kävelin päätornille staijaamaan ja hanhimuutto lähtikin käyntiin aika pian. Hanhimuuttoa laskiessa lähipuissa kävi laulamassa herne- ja lehtokertut ja taivaalta kuului kertaalleen tyllin ääntä. Erästä hanhiparvea seuloessani huomasin parven yläpuolelta muuttavan mustapyrstökuirin. Hanhimuuton ohella muu muutto oli kuitenkin todella vaisua, yksi mehiläishaukka sentään näkyi. Hanhia meni kuitenkin mukavasti ja lopullinen yhteismäärä hanhille oli 10685, noin puolien suvulleen määritetyistä ollessa harmaahanhia ja puolien valkoposkihanhia. Tundrahanhiakin määrittyi harmaista mukavat 795.
Muutto tyrehtyi kokonaan jo klo 11 tuntumassa, joten päätin lähteä ajelemaan kotia kohti. Olin yhä parkkipaikalla, kun sain viestin, että Siuntiosta oli löytynyt rusotasku. Koskapa laji sattui puuttumaan Suomi-eliksistäni, päätin lähteä bongaamaan, kun muutakaan tekemistä ei ollut. Saatuani Yusufista rullakebabin matkaan, lähdin yhdelle elämäni pisimmistä bongauksista. Punnosen Pekka innostui lähtemään matkaan, joten Lappeenrannasta eteenpäin matka sujui leppoisasti rupatellessa. Perille pääsimme pienten mutkien jälkeen, jotka johtuivat hieman kehnosta tiedottamisesta, mutta lopulta olimme kävelemässä muiden bongareiden perässä kohti paikkaa, jossa lintu kuulemma yhä oli hyvin näkyvillä. Ja niin se olikin! Rusotaskua päästiin ihailemaan vain muutaman kymmenen metrin etäisyydeltä sen ruokaillessa aktiivisesti Myransin altaan reunan pellonvarsikasvustossa.

Lintua aikamme ihailtuamme, lähdimme paluumatkalle ja lopulta loppumatka sujui Suomi-Ruotsi MM-jääkiekkofinaalia radiosta kuunnellen. Onneksi ehdin kotiin kolmanteen erään, jossa vasta alkoi kunnolla tapahtua ja Suomi otti Maailmanmestaruuden murskaamalla rakkaan vihollisen Ruotsin lukemin 6-1! Olipahan ollut ikimuistoinen päivä!

J.A.

Seuraavina aamuina kävin aina töihin mennessäni tarkistamassa Simpelejärven Kirkkoselän tilanteen Härskiinmutkan levikkeeltä ja pikkuhiljaa lintumäärät olivat kasvussa. Parhaimmat lukemat lajeittain olivat 50 tukkasotkaa, 232 allia, 45 mustalintua, 4 pilkkasiipeä, 135 kalatiiraa ja meriharakka. Kangaskylällä huuteli käenpiika itsensä vuodarilistalleni.

10.5. kesken työpäivän tuli viesti, että Veijalaisen Esko oli nähnyt Siikalahdella pikkukiljukotkan. Päätin lähteä pikaisesti vielä yrittämään, kun sain tiedon, että lintu oli pari kertaa jo näyttänyt lähtevän mutta kuitenkin taas palannut lahdelle. Patotien lavalle päästyäni lintu olikin yhä Eskolla putkessa, mutta se oli juuri idässä valumassa haavikon takana katveeseen. Onneksi ehdin katsoa Eskon putkesta lintua hetken ennen kuin se katosi puiden latvojen taakse.
Vain hetken kotkasta juteltuamme, plokkasimme lähes päältämme toisen petolinnun, joka määrittyi helposti haarahaukaksi. Lintu jatkoi suoraviivaisesti pohjoisluoteeseen. Sitten minun pitikin jo palata töihin, joten melko hyvän viisiminuuttisen olin Siikalahdella viettänyt!

Iltapäivällä kävimme kiertämässä Punkaharjun rajamaastossa sijaitsevat pönttömme, mutta niistäkään ei löytynyt muuta kuin hieman jälkiä, että parissa pöntössä sentään oli joskus pöllö vieraillut. Päätimme vielä käydä rengastamassa yhden uusista viirupöllömammoista. Tämä yksilö tuntui olevan isoin koskaan käsittelemämme viirupöllö – ja äkäinenkin se oli ja vapautettuamme sen se murahteli meille siihen malliin, että jossain lähistöllä meitä tarkkaillut koiraskin innostui huutelemaan meille. Paluumatkalla näin vuoden ensimmäisen nuolihaukkani.

Käytyämme Tarvaslammella uudessa hienossa rantasaunassa, päätimme käydä vielä kontrolloimassa parin vuoden tauon jälkeen vanhimman viirupöllömme. Mutta kuinka ollakaan lintu oli ulkona pöntöstä ja napsui meille vihaisesti ollessamme vasta lähestymässä pönttöä. Kiivetessäni pöntölle alkoi sitten tuttu hyökkäily ja kertaalleen pöllö saikin kunnon osuman sängyn patjalla pehmustettuun kypärääni. Ja niinhän se oli, että pöntössä oli jo pienet poikaset! Niinpä emo jäi kontrolloimatta, mutta saimmepa tiedon, milloin poikaset tulee aikanaan käydä rengastamassa. Ja siitä tulee taas hurjaa, niin äkäinen tämä pöllö on viime vuosina ollut!

11.5. oli kohtalaisen hyvä hanhimuuttopäivä, mutta itse olin töissä. Ruokatunnilla ehdin kyllä nähdä tuhatkunta hanhea, joista valtaosa oli harmaita hanhia (metsä- ja tundrahanhia) mutta myös valkoposkihanhia näkyi jokunen parvi. Myös esiaikuinen merikotka saapui idästä lahdelle kiertelemään.

Illalla kävimme rengastamassa toisen uuden viirupöllömme. Tämä olikin helpompi tapaus, sillä se ponkaisi haaviin, kun laitoin sen pöntön suuaukolle hieman kolauttaen. Tämä mamma oli myös selvästä pienempi ja heikompi kuin edellinen, joten rengastuskin sujui oikein mukavasti.

12.5. ruokatuntivisiitti Siikalahdelle tuotti jo mukavat 30 haara- ja 30 räystäspääskyä, 70 liroa, 45 suokukkoa, 7 mustavikloa ja lapinsirrin sekä taas yhden haarahaukan, joka tuntuu olevan pitkästä aikaa tavallisempi näky Siikalahdella.

Illalla tulikin taas äkkilähtö, kun Loipon Markku oli löytänyt Lemin Urolasta arokotkan! Lähdin taas välittömästi matkaan ja poimin Sampsan kyytiin Joutsenosta ja loppumatka sujui sekin vauhdikkaasti, kun Sampsa onneksi tunsi reitin pelipaikallekin hyvin.

Perillä lintu oli paikalle saapuneella porukalla putkissa lahden vastarannalla olevan kantokasan päällä. Lintu oli löytynyt lankoihin törmänneen joutsenen raadolta. Nyt varikset välillä hätyyttelivät kotkaa ja vaikka etäisyyttä lintuun oli reilut 1,5 km oli se helppo tunnistaa lajilleen värityksestä ja valtavasta nokasta. Linnun välillä löyhäytellessä siipiään näkyi sitten nuoremman arokotkan kuviot selvemmin!

Aikamme kotkaa tuijotettuamme illan jo hämärtäessä saapui kantokasalle myös kettu, joka oli suuntaamassa joutsenen raadolle. Nyt se kuitenkin huomasti arokotkan kantokasan päältä ja onnistuinkin saada videokuvaa näiden petojen kohtaamisesta!

J.A.

Unelmalajia bongaamaan!

Kotipihaan kurvattuamme saimme tekstiviestitse tiedon, että Karri Kuitunen oli juuri löytänyt Lappeenrannan Joutsenon Kivisaaresta (taas – vastahan hän oli 23 vuotta sittenkin löytänyt) AROHYYPÄN! Pikasoitto Hannalle paljasti, ettei hän ollut innokas lähtemään yrittämään linnun bongausta pimenevään yöhön. Me päätimme kuitenkin yrittää, joten kohta jo ajoimme 6-tietä kohti etelää.
Joutsenoon pääsimme nopeammin kuin uskoimmekaan ja napattuamme Caireniuksen Sampsan kyytiimme jatkoimme matkaa kohti peltolakeuksia. Käännyttyämme kohti Konnunsuota matkavauhti pysyi yhä reippaana, mutta lopulta saimme hieman hidastaa, kun saimme tiedon, että hyvin pimeydestä huolimatta hallinnassa ollut lintu oli 12 minuuttia aikaisemmin klo 22:35 saanut kyytiä töyhtöhyypältä ja kadonnut erään ladon taakse pimeyteen.
Perille päästyämme, vain noin 20 minuuttia linnusta myöhästyneinä, paikalla oli kourallinen onnellisia pinnan jo kuitanneita sekä yhä löytäjä K.Kuitunen. Onnittelimme upeasta pinnasta ja aloimme suunnitella, vieläkö linnun jotenkin voisi saada näkyville. Yhteistuumin päätimme, että me, jotka emme vielä olleet lintua nähneet ajaisimme peltotien toiselle puolelle katsomaan linnun alkuperäisen löytöpaikan sekä sen että olisiko lintu laskeutunut heti sen ladon taakse, minne oli kadonnutkin. Pimeys oli kuitenkin jo niin sakea, ettei pelloilta löytynyt kuin pari tava-hyyppää ja yksi pikkukuovi.

Olettamus oli kuitenkin se, ettei lintu ollut poistunut paikalta, sillä se oli yhä niin myöhään paikalla, niinpä päätimme suunnata Sampsan luokse pariksi tunniksi lepäämään.
Noin tunnin unien jälkeen heräsimme kahdelta ja jo ennen kolmea olimme taas Kivisaaressa. Paikalla oli alkuun vain kaksi autollista bongareita mutta pian autoja saapui lisää ja lisää. Oli todella kylmä! Onneksi olin itse saanut potulta ja Sampsalta hieman lisävaatetusta, mutta hanskoja olisin kyllä vielä kaivannut! Valon pikkuhiljaa lisääntyessä alkoi pelloilta löytyä enemmän ja enemmän töyhtöhyyppiä ja kapustarintoja sekä jokunen kuovi ja pikkukuovi.
Bongareita saapui yhä vain lisää ja kohta lähes koko tienvarsi oli täynnä autoja ja putkella peltoa seuloneita bongareita, mutta etsimäämme lintua ei meinannut löytyä.
Lopulta klo 4:40 lintu nousi esiin aika läheltä meitä pellolta ja alkoi liikuskella vilkkaasti juoksupyrähdyksiä ottaen suoraan kohti meitä! Piiloteltuaan taas välillä taidokkaasti siten, että linnusta näkyi välillä vain pää, alkoi se kohta soidintaa! Se huuteli lyhyttä hieman heinätavia tai vaimeaa ruisrääkkää muistuttavaa narinaa jonkin aikaa kunnes alkoi taas ruokailla rauhallisesti.

Bongareita saapui yhä vain lisää koko ajan kunnes lopulta jo pari kertaa lenneltyään lintu yhtäkkiä klo 5:35 nousi korkealle ja lähti määrätietoisesti töyhtöhyypän kanssa kohti luodetta.
Ja kuten aina kohta paikalle saapuivat ensimmäiset myöhästyneet, joiden ulvonta nosti selkäkarvat pystyyn paatuneimmillakin pinnakärjillä.
Tietysti toivoa yhä oli, sillä eiväthän tavalliset hyypät enää mihinkään muuttaneet vaan ainakin itse olin täysin varma, että lintu löytyisi joko Kotasaaren altailta, Konnunsuon peltoaukealta tai sitten palaisi kohta takaisin Kivisaareen. Päätimme ”potun” kanssa lähteä Kotasaareen, sillä siellä on aina mahdollisuus nähdä muitakin kahlaajia.
Kotasaari oli kuitenkin varsin hiljainen, pikkutyllejä sentään näkyi vuodariksi. Ja kohta saimmekin viestin, että Väkevän Vesa oli löytänyt arohyypän Konnunsuon baarin pellolta, josta se oli noussut ilmaan ja lähtenyt klo 6:10 kohti länttä eli kohti meitä! Niinpä aloimme kova staijin, joka ei kuitenkaan tuottanut tulosta, joten kohta päätimme palata takaisin Kivisaareen, jonne oletimme linnun olevan matkalla. Ja eipä aikaakaan, kun klo 6:37 plokkasin paljain silmin linnun päältämme ja se laskeutui tarkalleen samaan paikkaan kuin missä se oli valtaosan aamusta viettänyt!
Nyt pari aiemmin varsin synkkää ystävää pomppi onnesta soikeina luoksemme ja hyvä etteivät halailemaan ruvenneet vaan selvisimme kiitoksista miehekkäillä kädenpuristuksilla pohjantikan rummutellessa taustallamme.
Nyt lintu oli taas oikein mukavasti tarkkailtavanamme, mutta aamu oli jo lämmennyt sen verran, että väreily alkoi haitata kuvaamista.
Lopulta kahdeksan pintaan päätimme lähteä ajamaan kohti kotia ja tiputettuamme Sampsan Joutsenoon ajelimme melko paljon rauhallisemmin vauhdein ja mielin kuin yöllä takaisin Parikkalaan.
Kämpillä nukuimme parin tunnin kuolapäikkärit ja sittenpä potun olikin aika lähteä taivaltamaan kotia kohti. Itse muokkailin päivällä kuvia ja näitä uudistuvia kotisivuja ym. ja lopulta viideltä lähdimme Hannan sekä Hannan äidin Helkan kanssa Äitienpäiväretkelle eli hoitamaan Hannalle arohyyppää!
Kivisaaressa kaikki oli kuten pitikin – lintu siis paikalla ja bongareitakin yhä runsaasti ja lisää tuli koko ajan. Arohyyppä oli täsmälleen samassa paikassa kuin aamulla, mutta nyt väreily oli tiessään ja kuvausolosuhteet erinomaiset. Niinpä kuvailimme lintua lähes parin tunnin ajan ja onnistuinpa saada pari linnun soidinnarahdusta äänitetyksikin. Lintu esitti taas muutaman lentonäytöksen ja välillä se liehitteli töyhtöhyyppänaaraita aktiivisesti.

Otettuani vielä satakunta kuvaa ja kymmenkunta minuuttia videota ja saatuani räystäspääskyn vuodariksi, suuntasimme Konnunsuon lintutornille, joka oli jo illan laskeutuessa lähes tyhjentynyt muista harrastajista. Näkyvyys pelloille oli aivan käsittämättömän hyvä, joten päätin laskea hanhimassoista tundrahanhet, joita oli 1525 yksilöä, jokunen niistä todella hienosti kuvattavana tornin edessä. Metsä- ja valkoposkihanhia oli kumpiakin parisensataa. Auringon ja alkaessa laskea lähdimme paluumatkalle kohti Parikkalaa.

6-tiellä ylitsemme lensi mehiläishaukka ja Parikkalaan päästyämme päätimme vielä käydä kuuntelemassa, josko heinäkurpat olisivat viimein palanneet. Pikkuteillä näimme pyyn, koppelon ja teeriä, mutta kurppia ei kuulunut. Niinpä lopulta palasimme väsyneinä mutta onnellisina kotiin ja painuimme saman tien nukkumaan.
Aamuvarhain arohyyppä oli vielä nähty, mutta klo 4:50 se oli noussut taivaalle ottaen suunnan pohjoiseen, eikä sitä sen koommin nähty.

J.A.

Tornien Taisto

7.5. aamuneljältä olimme jo hereillä ja pakkaamassa tavaroitamme sekä syömässä tukevaa aamiaista. Klo 4:40 saavuimme Siikalahden parkkipaikalle, jossa Kuusisalon Ilpo jo meitä odottelikin. Ja saman tien lähdimme raahustamaan tavaroinemme kohti tornia, sillä matkaan menee helposti vartti, jos yrittää olla kävelemättä hikipäässä. Tornissa Hanna laittoi yleisölle hieman rekvisiittaa tornin alatasanteelle ja pian saapui joukkueemme viides jäsen Matti Lötjönenkin ja samaan aikaa kello olikin jo pykälässä ja kisan aloituslajiksi kuittasimme uivelon, joita ui vesialueella neljä – hyvä aloituslaji siis!
Teeret soivat toiseksi hyväksi pinnaksi ja kaulushaikarat humppasivat. Editsemme lentänyt punatulkkupari oli myös todella mukava yllätys kuten myös lähipellolla pyörinyt 60 valkoposkihanhen parvi, kahlaajalutakolla kuivassa käkkänässä päivystänyt ampuhaukka ja lahden takaosassa kykkinyt kanadanhanhi lupasivat hyvää jatkoa. Metsähanhiparvesta löytyi myös 4 tundrahanhea, kun parvi viimein tuli puiden takaa pellolle näkyviin.

Lajeja tuli aamutuimaan tasaiseen tahtiin. Valitettavasti heti kisan alussa torniin kipusi myös valokuvauskurssiporukka, joka esti varsin tehokkaasti meitä kuulemasta mitään hyönteissyöjämuuttajia lajilistallemme. Luhtakanan kiljuntaa ja pikkukuovin pulinaa emme kuitenkaan voineet olla kuulematta.
Tuttuun tapaan pikkulintumuutto ohitti meidät aivan liian kaukaa ja kaikki tunnistetut linnut tuppasivat olemaan peippoja. Onneksi järrit ja pikkuvarpuset kaivettiin eräältä tornille näkyvältä ruokinnalta, vihervarpuset ja metsäkirvinen sekä punakylki- ja kulorastas ym. saatiin lopulta nekin kuultua – näinkään tavalliset lajit eivät ole joka vuosi tornia ohittaneet tarpeeksi läheltä! Aina vaikea metsäviklo tarttui jo toiselta lennoltaan kahden silmiin ja näin lajilistalle kuten myös lähes joka Tornien taistossa paluumuutollaan olevat tilhetkin, joita nyt näkyi yksittäisen linnun lisäksi 12 ja 10 linnun parvet.
Peippo ja rastaslintumuuton loputtua muutto kuihtui varsin vähäiseksi. Pienehköjen metsähanhiparvien ohella näkyi kuitenkin myös ajankohtaa valtaisa 400 valkoposkihanhen parvi, 5 parvea eli yhteensä noin 300 mustalintua, 6 pilkkasiipeä sekä pari isoa kuikkaparvea, joista ensimmäisessä oli 3 kaakkuria ja isoimmassa 28 linnun parvessa yksi aivan järkyttävän paljon muita kuikkia isompi kuikka.

Sää oli mitä mainioin ja takanamme ollut metsikkö suojasi meitä mukavasti kevyesti pohjoisesta puhaltaneelta tuulelta. Näkyvyys oli myös erinomainen, joten onnistuimme tihrustamaan kaukaa puiden latvoista lajilistallemme aina vaikeat rautiaisen ja laulurastaan sekä perinteiseltä pesäpaikaltaan varpusen sekä myöskin aina yhtä vaikean keltasirkun.
Sen sijaan närhi oli nyt helpompi kuin koskaan, sillä kymmenkunta lintua nähtiin jonkinlaisella paluuvaelluksellaan lentämässä korkealla vaihteleviin ilmansuuntiin.
Heikoin hetki kisassa oli meillä yllättävän aikaisin noin yhdeksän ja kymmenen aikaan, jolloin emme saaneet ainoatakaan uutta lajia. Harvoin on suokukon näkyminen ilahduttanut yhtä paljon, kun viimein kaksi suokukkoa saapui lahden ylle velttoilemaan.
Harry ”Hanhi” Nyströmin soitto Kuusamosta tartutti meille hieman hanhimaista onnea ja kohta lahden yli lensi lähes vanha merikotka ja valkoselkätikkakoiras lennähti länsipuolen haavikkoon nakuttelemaan. Petoja ei kuitenkaan muuten paikallisten ruskisten, kalasääskien sekä hiiri- ja varpus- ja tuulihaukkojen ohella näkynyt.
Käki kukkui lyhyesti, mustaviklo lensi ohitsemme ja vain neljän havaitun haarapääskyn ohella näkyi kuitenkin kolme törmäpääskyä, pajulintu, kirjosieppo, jokunen pensastasku ja viimeiseksi lajiksemme klo 12:25 ylitsemme lentänyt neljän hempon parvi kartuttivat lajilistamme lopulta ennätykseen nykymuotoisessa Tornien taistossa eli 91 lajiin.
Kovinkaan pahoja puutteita ei jäänyt, mutta kyllä esim. jouhisorsaa, sinisuo-, kana- ja nuolihaukkaa, rantasipiä, räystäspääskyä, kivitaskua, ruokokerttusta ja monta muuta monessa aiemmassa taistossa havaittua lajia sekä tietysti mitä tahansa edes hieman kovempaa lajia olisi kovasti lajilistallemme vielä toivottu listallemme.
Loppusijoituksemme oli taas varsin perinteinen sillä ties kuinka monennetta kertaa olimme sisämaan torneista toiseksi parhaita ja kolmatta kertaa historian aikana voitto meni Tarassiinlahdelle, joka lienee yhden viikon ajan vuodessa lajistoltaan parempi paikka kuin Siikalahti? Onneksi sentään kertaalleen, viime vuonna, mekin olemme sisämaakisan voittaneet! Koko maan kisassa ylsimme 24. sijalle, joka on myös varsin keskimääräinen sijoitus nykymuotoisessa kisassa, kun kaikki maan parhaat lintutornit ovat olleet mukana.

Taiston jälkeen lepäilimme hieman ja illaksi lähdimme ”potun” kanssa kiertelemään lähistön harvemmin koluttuja lintupaikkoja. Käytyämme Härskiinmutkan ohella Kirkkolahdella, Kukkarolahdella ja Sammallammella, suuntasimme Lahdensuon pelloille, joilta löytyi kesyhkö suopöllö, jota pääsimme kuvaamaan mukavasti. Kullinsuon perinteinen heinäkurppapaikka oli ainakin vielä hiljainen, joten päätimme suunnata kämpille katsomaan lätkäpelin loppua ja palata paikalle vielä myöhemmin, mutta tähän suunnitelmaan tulikin pieni muutos…

J.A.

Toukokuun alkua

Pönttökierrokset jatkuivat taas toukokuun alussa, mutta nyt pettymykseksemme lähes kaikki pöntöt olivat vailla asukkaita. 1.5. Sentään yhdessä helmipöllön pöntössä oli asutusta ja yllättäen pöntössä oli jo 5 pienehhköä poikasta! Emo tietysti rengastettiin, mutta poikaset saavat vielä kasvaa tovin. Synttäripinnaksi 2.5. kävimme todella takatalvisessa kelissä rengastamassa toisenkin helmipöllömamman, muuten havainnot jäivät kuun kolmena ensimmäisenä päivänä pariin koppeloon sekä yhteen harmaapäätikkaan.

4.5. Siikalahdella näkyi metsäkirvinen ja Kangaskylällä lauloi leppälintu ja 5.5. pajulintu. Siikalahdelta löytyi pikkukuovi ja kalatiiroja näkyi jo useita. pönttökierros tuotti taas vain koppelon ja pyrstötiaisparin.

6.5. Härskiinmutkasta näkyi 45 mustalintua, 13 allia ja 2 pilkkasiipeä ym. ja iltapäivällä saapui Suojarinteen ”potu” taas perinteiselle Tornien Taisto viikonlopulle, joten suuntasimme Saarelle. Kovin ihmeellisiä havaintoja ei alkuun herunut: Hanhia oli kyllä mukavasti, isompia ja pienempiä parvia siellä täällä – yhteensä tundrametsähanhia 955, tundrahanhia 216 ja valkoposkihanhia 113. Muita havaintoja olivat pikkujoutsen, pikkukuovi, jokunen keltavästäräkki, mustavaris ja parhaasta lintupaikasta Kanavalammelta löytyi myös mukavasti kahlaajia: 78 liroa, 10 valkovikloa, suokukko ja parhaana lampiviklo!

J.A.