. . Lintuharrastajan päiväkirja Birders diary . .

Virolahdelle

17.5. alkoi kauan odottamani loma ja iltakuudelta lähdin odotetulle arktikareissulle. Pikainen pysäytys Konnunsuolla ei tuottanut kuin pari suopöllöä ja sinisuohaukan ja pian jatkoin matkaani. Miehikkälässä näin tien varressa koppelon ja päästyäni Virolahdelle suuntasin heti Lintulahden lintutornille, jossa muutama muukin oli kuuntelemassa paikalla jo pari päivää surissutta ruokosirkkalintua. Hetken odottelun jälkeen lintu surahtikin pariin otteeseen. Vuodariksi sain ruksata myös räyskän.
Sitten jatkoinkin perinteiseen tapaan Lakakalliolle, jossa jo oli paikalla varsin pitkälti perinteinen porukkakin. Näkyvää iltamuuttoa ei juuri ollut lainkaan, mutta makkaranpaiston lomassa yötaivaalta kuului lähes taukoamatonta mustalintuparvien ääntelyä.

Ristiretkelle

18.5. Aamusta satoi ja sumun takia näkyvyyttä ei ollut lainkaan. Surkean näköinen pyrstötön kangaskiurukaan ei innostunut laulamaan meitä piristääkseen. Niinpä kun piipparit raikasivat Pyhtään Ristisaaresta löytyneestä iberiantiltaltista, päätin lähteä elämäni ensimmäiselle kunnon saaribongausreissulle. Ei siinä, että pinna olisi kauheasti kiinnostanut, varsinkin kun tiedossa oli, kuinka mahdoton kyseinen laji on Suomessa määrittää, mutta oli mukava lähteä kokemaan kunnon bongaushuumaa ja tietysti näkemään tuttuja, kun arktikaakaan ei ollut tarjolla.
Sulkon Matin ja Lundin ”mapen” kanssa saimme paikat Kotkan Sapokasta lähteneeseen veneeseen, joka lähti paria tuntia myöhemmin ja johon saapui noin 65 bongaria. Meri oli yhä utuinen, mutta matkalla ison paatin sisätiloista näimme merikihun sekä ruokin.

Ristisaareen rantauduimme kahdessa osassa pienemmän paatin avulla rannassa liukkaalle kalliolle hypäten ja rannassa oli saaren miehittäjä, joka opasti meitä kävelemään rantaa pitkin niin pitkälle, että tapaisimme toisen miehittäjän, joka opastaisi meidät linnulle. Ensimmäinen porukka olikin jo paikalla ja he olivat lyhyesti kuulleet linnun. Seuraavaan tuntiin osa oli kuulevinaan kutsuääntä, osa laulua, mutta ainakaan itse en edes mikrofonin avulla saanut mitään varmaa havaintoa linnusta. Jossain vaiheessa osa katseli pajulintua, osa tiltalttia mutta pieni porukka taisi jo saada oikeankin linnun joksikin aikaa näkyviin, mutta itselläni se jäi puiden latvusten taakse. Pari pikkusieppoa kuitenkin näkyi, sirittäjä ja peukaloinen lauloivat ja tunnelma oli odottava.
Bongaus sujui esimerkillisesti ja lintua odotettiin noin 30 metrin päässä metsän reunasta, kunnes lopulta se taas havaittiin samassa puussa kuin aiemmin. Vieläkään en itse lintua nähnyt, mutta nyt linnun vakiopuu oli tiedossa, joten porukka alkoi suunnitella linnun pyydystämistä, jotta siitä saataisiin lajin varmistamiseen tarvittavat mitat sekä pari sulkanäytettä dna-tutkimuksia varten.
Itse pääsin/jouduin avustamaan pyydystyksessä, joten kohta jo laittelimme verkkoja pystyyn ja tällöin näimme ensimmäistä kertaa linnun hyvin ja kohta myös kuulimme kymmenkunta sarjaa linnun laulua, jonka jälkeen vielä kutsuääntäkin. Atrappilaitteet löytyivät pienen etsinnän jälkeen ja kohta olimme Palmgrenin ”jössen” kanssa verkkojen juurella kytiksellä atrapin soidessa verkon juurella.
Pienen odottelun jälkeen iberialainen saapui verkkojen yläpuolelle ja se lauloi atrapille takaisin lennellen verkon yli puusta toiseen siipiään värisyttäen ja samalla tspup- ja tsiiu-kutsuääniä toistellen. Pikkuhiljaa se laski alemmas ja lähestyi verkkoa. Jalkani olivat jo täysin puuduksissa, kun viimein se lensi verkon vain juuri ja juuri väistäen aivan lähelle atrappia ja seuraavalla kerralla vihdoin verkkoon. ”Jösse” singahti verkolle ja kohta oli iberialainen rengastajan hyppysissä.
Omituisten sattumusten johdosta sopivia renkaita ei lopulta sitten ollutkaan, mutta linnusta otettiin kuitenkin kaikki määritykseen tarvittavat lähes parikymmentä mittaa sekä otettiin muutama höyhen talteen. jo maastossakin lintu oli näyttänyt hyvältä, mutta kyllä se sitä teki kädessäkin. Lintu oli kuitenkin niin kulunut, että tuskin mittatuloksista kovinkaan kovasti on hyötyä vaan eiköhän lopullinen määritys saada aikanaan dna-testien perusteella.

Linnusta otettiin tietysti pakolliset kuvatkin, jolloin linnun ympäröi vähän turhankin sankka kuvaajajoukko. Viitisen minuutin kuvaussession jälkeen lintu vapautettiin, mutta se kuitenkin vain pomppasi maahan, josta pomppi läheisen juurakon alle piiloon. Tämä ei kuitenkaan ainakaan rengastajille ollut mikään yllätys, sillä näin käy usein, kun linnusta on otettu näin paljon mittauksia. Lintu kuitenkin kaikkinensa näytti ihan pirteältä, mitenkään väsyneeltä se ei kuitenkaan näyttänyt. Ehkä se kuitenkin oli hieman shokissa tapahtuneesta? Olisin mieluusti jäänyt katsomaan, miten linnun toipuminen edistyy, mutta kyytimme oli saapumassa rantaan, joten meidät huudettiin kiiruhtamaan veneelle.
Paluumatka sujui hieman sekavissa tunnelmissa. Ainakin itse olin kuitenkin varma, että linnun tilassa ei ollut mitään hälyttävää ja se toipuisi aivan varmasti ennalleen pian. Vastaavaa olin nähnyt tapahtuvan rengastushommissa monesti aikaisemminkin. Havainnot paluumatkalla jäivät riskilään.

Lopultahan tämä bongaus nousi otsikoihin aina valtakunnan mediaa myöten otsikoin bongarit tappoivat harvinaisuuden ym. Eiköhän yllä olevasta tekstistä käy mieli minun kantani, joten ei tästä sen enempää…

Rantaan päästyämme ajoimme Haminan Kirkkojärvelle, jossa bongasimme pesänsä rakennelleen pussitiaisen. Vuodariksi kuului myös pensaskerttu.

Lakakallion iltamuutto oli vaisu: laulu- ja pikkujoutsenten sekaparvi ja pikkukuovi sentään muuttivat ja vuodariksi näkyi merellä myös haahkoja.

Illan vietto Lakakalliolla oli taas perinteinen – syötiin, juotiin ja naurettiin – ja toisilla illan vietto jatkui pitkään, kun itse painuin pehkuihin taas ensimmäiste joukossa.

Virolahdella

19.5. aamustaiji alkoi klo 4:15 mutta muutto oli varsin vaisua. Yhteensä 4 tunnissa näkyi 4774 hanhea, josta 2679 määrittyi valkoposkiksi. Kuikkalintuja näkyi 68, joista enempi osa kuikkia, pari lapasotkaa ja suopöllö.

Päivän seisoin Kurkelan tornissa, jossa oli sankka joukko muitakin raripedon odottajia. Odotus palkittiin aika laimeasti, sillä ainoa parempi laji oli haarahaukka.

20.5. aloitimme staijin taas 4:15 punavarpusen toivottaessa laulullaan minut tervetulleeksi kalliolle. Muutto oli lähes olematonta. Valkoposkihanhia näkyi ainoastaan 750, sepelhanhia 21, pikkasiipiä 2 jne. Mustavaris lensi ohitsemme ja pikkukäpylintu pörräsi lähipuissa mutta köyhää oli! Lähes kaikki antoivatkin periksi, mutta paikalle aamusta saapuneen ”potu” Suojarinteen ja parin muun kanssa jaksoimme sinnikkäästi staijata olematonta muuttoa ja lopulta yritys palkittiin, kun plokkasin sekalaisen kahlaajaparven, jossa ohitsemme 3 valkoviklon kanssa muutti lampiviklo sekä 3 isosirriä!

Päivä staijattiin ”potun” ja Larssonin Kallen kanssa nyt paahteisen kuumassa auringonpaisteessa Kurkelassa, jossa taas oli sankka joukko muitakin hankkimassa tulitikkurusketusta harmaasiepon siristessä tornin vieressä. Parin merikotkan ohella näkyi taas pari haarahaukkaa, sinisuohaukka, ampuhaukka, 3 merikihua sekä sokerina pohjalla kattohaikara.

Illalla kävimme vielä Kirkkojärvellä pussitiaista katsomassa ja vuodarilistalle pääsivät myös satakieli, pari rastaskerttusta. Palatessamme Lakakalliolle näimme vielä Virojoella ukkometson.

21.5. aloitimme staijin klo 4:30 ja nyt hanhimuutto oli jo mukava voimakasti. Parvia meni molemmin puolin, mutta ikävän harva parvi osui suoraan päällemme. Lakalla kuitenkin seistiin tunnin kauppataukoa lukuun ottamatta aina klo 19:45 asti ja laskettiin yhteensä 34174 hanhea, joista mukavat 20501 oli sepelhanhia! Mukava havainto oli myös komea 105 isosirrin parvi ja muita summia olivat 70 kuikkalintua, 4 merikihua, 75+45 keskikokoista kahlaajaa, 40 suosirriä ym. sekä taas kattohaikara.

22.5. staiji alkoi taas klo 4:30 mutta muutto oli olematonta. 4,5 tunnin yritys tuotti vain toistatuhatta hanhea, 35 kuikkalintua, 3 lapasotkaa, 4 suosirriä sekä mukavan 4 punakuirin, 22 isosirrin ja 40 tundrakurmitsan sekaparven.

Staijiin kyllästyttyämme kävimme vielä ”potun” kanssa Kolsinpohjassa ja Lintulahdella, mutta havainnot jäivät rytikerttuseen sekä kultarintaan ym. Pikaisen Hurpun käynnin jälkeen, jossa nuijasimme jo päivän toisen punakaulahanhen (ensimmäinen parvi meni liian alhaalla puiden takana Lakakalliolla ja tämä liian kaukana merellä), päätin itse lähteä käymään Parikkalassa yöpymässä, sillä olin todella kunnon yöunien ja levon tarpeessa, jotta pystyisin jatkamaan telttalomani toiseen vaiheeseen seuraavana päivänä. Olin lähtemässä opastamaan brittiryhmää viikoksi akselille Tampere-Oulu-Kuusamo-Lieksa-Parikkala.

Illalla oli kuitenkin Parikkalassakin vielä yksi pakollinen tehtävä. Kävimme Hannan kanssa rengastamassa toisen helmipöllöpoikueemme. Yllätykseksemme neljästä poikasesta vain kolme oli kuitenkin rengastusikäisiä, joten näytti hyvältä, että voisimme käydä rengastamassa pienimmän viikkoa myöhemmin ryhmäni kanssa. Illalla kävimme myös bongaamassa Lötjösen Matin Kukonkannan raviradalta löytämät ad mustaleppälinnun sekä pikkutyllin. Sitten olikin aika painua pehkuihin, rankka viikko olisi edessä!

J.A.