Valkoselkätikat renkaisiin
Valkoselkätikka on erittäin uhanalainen (EN), erityisesti suojeltava, rauhoitettu, lintudirektiivin liitteen I tikkalaji. Suomen pesimäkanta on arvioitu 120 – 180 pariksi. Valkoselkätikoista suurin osa pesii täällä itärajan tuntumassa. Niille mieluisin maasto on seudullamme pystyyn kuolevia ja veden vaivaamia leppiä, haapoja ja koivuja kasvava rantaryteikkö. Kärsivät lehtipuut eivät pysty puollustautumaan tuhohyönteisiä vastaan ja näissä puissa elääkin lukematon joukko erilaisia toukkia. Valkoselkätikat syövät talvisinkin hyönteisiä eivätkä pysty käpytikan tavoin vaihtamaan siemeniin. Talvikuolleisuuden laskemiseksi valkoselkätikkoja ruokitaan ihralla. Suuri osa valkoselkätikoista on jo vuosikymmenten ajan saatu värirengastettua. Näiden renkaiden avulla on pystytty seuraamaan monien lintuyksilöiden elämänvaiheita poikasesta pesimisvuosiin asti. Rengastuksilla on saatu runsaasti tietoa valkoselkätikoista, niiden pesimäkannan kehityksestä ja lintujen liikkumisesta.
Olin lupautunut tarvittaessa avustajaksi valkoselkätikkarengastuksiin Martiskaisen Kimmon ja Anniina Kontiokorven avuksi. Tällä pesällä oli pieni riski, että isot poikaset säntäävät pesäkolostaan joka suuntaan maastoon, josta niiden uudelleen löytyminen ja pesään palauttaminen olisi yhden tai kahden hengen voimin vaikeaa.
Kimmo kiinnitti tolppakengät vaelluskenkiinsä ja kiipesi pesäpuuhun onkimaan poikaset kolosta. Tälläiseen oksaiseen puuhun kiipeäminen on hidasta, kun turvaköydet on irrotettava vuoron perään jokaisen oksan kohdalla ja siirrettävä oksan yli.
Poikaset laskettiin pussissa narulla Anniinan rengastettaviksi. Jokainen valkoselkätikka saa yksilölliset värirenkaat jalkoihinsa, joista ne voidaan tunnistaa kauempaa kiikarin tai kaukoputken avulla. Toiseen jalkaan tulee värjättyä alumiinia oleva rengas ja toiseen kaksi vuovista rengasta. Renkaat ovat hyvin kevyitä.
Valkoselkätikan poikaset voidaan tässä vaiheessa usein tunnistaa jo sukupuolelleen päälaen punaisen määrästä. Rengastuksen jälkeen poikaset nostetaan pussissa takaisin pesälle ja ne peruuttavat pesän suuaukolle laitettuna itsensä takaisin pesään. Heti kun rengastaja on kiivennyt alas puusta ja siirtynyt hieman syrjemmälle tulevat emot pesälle ruokkimaan poikasiaan.
Tällä kertaa poikaset eivät yrittäneet karata, joten minun apuani ei oikeastaan tarvittu. Valkoselkätikka on ehdottomasti hienoin tikoistamme ja yksi lempilinnuistani, joten rengastukseen osallistuminen oli taas hieno kokemus. H.A.
