Kyläpöllös-bongausretken paluumatkalla pysähdyimme eräällä hienolla kämmekkäalueella katsomaan missä vaiheessa kasvukausi on. Paras kukinta-aika on selvästi vielä edessäpäin sillä vain valkolehdokit olivat täydessä kukassa. Niitä olikin todella paljon!
Lehtoneidonvaippojen alkuja oli kaikkialla runsaasti. Nuput olivat vielä pieniä ja aukeamista saadaan odottaa varmasti ainakin viikko, ellei kaksi. Alueella esiintyy myös lehtivihreättömiä lehtoneidonvaippoja. Tänä vuonna niitä näytti olevan hieman vähemmän. Löysin kymmenkunta alkua, joista osa oli vielä hyvin pieniä eivätkä todennäköisesti tule kukkimaan. Muutamassa kasvissa oli nuppuja. Toivottavasti ne aukeavat ennen kasvin kuihtumista. Nämä lehtivihreättömät lehtoneidonvaipat ovat täysin riippuvaisia sienijuurestaan, joka siirtää niille sokeria muista kasveista. Monena kesänä sienijuuri heikkenee niin paljon, etteivät kasvit pysty kukkimaan.
Sääskenvalkulla ei taida mennä kovin hyvin. Alueella on tehty hakkuita ja kasvupaikat kuivuvat. Nyt löytyi vain yksi pienen pieni kukkiva yksilö ja muutamia lehtiä, jotka saattaisivat kuulua lajille. Muutaman vuoden takainen kasvupaikka oli kuivunut piloille. Sääskenvalkku kasvaa tällä paikalla poikkeuksellisesti kallion kolon kosteassa painanteessa.
Samassa painanteessa oli useita pussikämmeköitä. Aikaisemmilla käynneillä en ollut huomannut tätä pientä ja vaatimatonta kämmekkälajia.
Maariankämmekkä aloitteli myös kukintaa parin vanan voimin. Maariankämmekkä esiintyy melkein joka paikassa tienpenkkoja myöten. Maariankämmekköjen vieressä kasvoi kalliokieloja, joiden kukinta oli jo ohi.
Soikkokaksikkojen vanat olivat jo pitkiä, suurimmat yli puolimetrisiä. Suurimmassa osassa oli vasta nuput, mutta joissakin alimmat kukat olivat auenneet. Isotalvikkien kukinta oli parhaimmillaan.
Samalla reissulla kävimme myös Pohjois-Karjalalaisessa ukonhattulehdossa. Reilun kilometrin kävelyn jälkeen luontopolun varrella oli valtavia lehtiä ja liki parimetrisiä kasveja. Suurimmassa osassa oli vasta nuppuja, mutta onneksi pari kasvia oli jo avannut kukkiaan kuvattavaksi.
Rankasta lomasta toipumiseen meni aikansa, joten kovinkaan kummoisiin retkiin en innostunut. 18.6. Savonlinnan reissulla kävimme katsomassa tikankontteja Kerimäellä. Illalla Siikalahdella pikaisella tornikäynnillä kuului kuhankeittäjiä sekä kultarinta.
19.6. teimme ihan kunnon aamuretken Kirjavalan kautta Tyrjälle ym. Havainnot jäivät todella vaatimattomiksi, toki viitakerttusia kuului 13 laulavaa ja pari kultarintaa mutta mm. vain 3 ruisrääkkää. Illalla Siikalahdella näkyi vaihtopukuinen harmaasorsakoiras ja ensimmäisiä etelään matkaavia liroja, valkovikloja ja suokukkoja näkyi.
20.6. sateen piiskattua koko päivän ankarasti, yhtäkkiä klo 23:30 paukahti hälytys – Lappeenrannan Joutsenon Konnunsuolta oli löytynyt koiras siperiankurmitsa, jonka seurassa oli myös toinen vielä määrittämätön naaraskurmitsa! Lähdin heti ajamaan kohti ”konnaria” ja puolimatkasta aloin soitella paikalle jo oletettavasti ehtineiltä ohjeita, kuinka lintu oli nähtävissä. Yllättäen Joutsenossa ei satanutkaan lainkaan ja lintu oli hyvin näkyvissä, muttei suinkaan lintutornilta, kuten alkuperäisessä viestissä oli annettu ymmärtää vaan Myllärisen peltotieltä. Perille päästyäni, löysin Myllärisestä vain autoja, mutta onneksi kohta pientä peltotietä saapui kurmitsamääritykseen ojanylityksinkin osallistunut läpimärkä Kuitusen Karri, joka kertoi, että minun tuli kävellä n.500m pellon vartta paikkaan, jossa lintu oli. Enpä tajunnut tuossakaan vaiheessa hakea autosta saappaita vaan jatkoin pellon vierustan tietä, joka pian loppuikin ja loput 300 metriä käveltiin pellon viertä ja kohta kengät olivat läpimärät. Lopulta näin bongarijoukon vasemmalla noin 100 metrin päässä ja kävelin heidän luokseen. Onnekseni kurmitsat yhä olivat hallinnassa ja lintujen löytäjän Ville Supposen kaukoputkesta pääsin heti kuittaamaan kauan odotuttaneen pinnan pois! Vuonna 1996:han siperiankurmitsoja oli siellä täällä vaikka kuinka, mutta itse olin tuolloin armeijan harmaissa ja laji jäi tuolloin näkemättä. Nyt linnut piipersivät mullospellolla n.250 metrin päässä, mutta yön pimein hetki oli saapumassa ja lisäksi peltoja alkoi peittää sakeneva sumu. Kymmenkunta minuuttia ehdin seurata lintuja, kunnes niistä ei enää erottunut juuri mitään ja pian ne katosivat sumuun. Vaikka havaintotilanteessa oli jo pimeä, olin lähes varma, että myös naaraslintu oli siperiankurmitsa. Päätin kuitenkin, että haluaisin nähdä linnut paremmin, joten jäin viettämään yötä autolle, jotta aamulla näkisin linnut paremmin.
Tietysti paikalle saapui porukkaa vain hiukan myöhemmin, kun linnut eivät enää olleet hallinnassa, mutta sumu peitti jo pellot täysin ja lintujen löytymisestä ei enää ollut toivoakaan. Niinpä oli aika alkaa laittaa ajo-ohjeita kauempaa saapuville bongareille, kun taaskaan eivät paikalliset ja ennen minun saapumista linnun hoitaneet bongariliittolaiset olleet tätä asiaa osanneet hoitaa. Oma autoni oli kuitenkin muutaman myöhässä saapuneen ja yhä mullospellon reunassa olleen bongarin plokkaama, joten suunnittelimme Supposen Villen kanssa viestin ja hän lähti vielä mittaamaan viimeisen etäisyyden Myllärisentien alkupäästä ja pian viesti jo saapuikin Lintutiedotukseen.
Pikkuporukalla odottelimme peltojen keskellä aamun valostumista ja sumun hälvenemistä reilut pari tuntia kunnes paikalle alkoi saapua myös kauempaa saapuneita bongareita. Lopulta pellonristeys oli jo aivan täynnä autoja, kun noin 10 autoa oli parkissa vieri viereen sullottuina. Vihdoin aamu alkoi valjeta ja kävelimme porukalla takaisin mulloksen reunaan. Toista tuntia katselimme yhä sumuisille pelloille, kunnes lopulta näkyvyys parani ja eipä aikaakaan kun kurmitsat löytyivät pellon takareunasta reilun 500 metrin päästä meistä.
Seurasimme lintuja puolisen tuntia niiden kipitellessä pellolla ruokaillen pienen etäisyyden päässä toisistaan. Koiraan määritys ei tuottanut vaikeuksia mutta naaraasta ei vieläkään oltu aivan varmoja, vaikka se näytti muodoltaan aivan samanlaiselta. Lopulta päätimme yrittää päästä näkemään ja skouppaamaan naarasta hieman lähempää. Kävelimme vain noin 100m lähemmäs, jolloin linnut olivat yhä n.400m päässä ja jäimme tarkistamaan, missä kohdassa linnut olisivat. Päätin kuitenkin ottaa jo heti hieman videota, kun valoa oli nyt hieman enemmän, emmekä kuitenkaan pääsisi mitenkään enää kuin noin 50-100m lähemmäs lintuja. Ensin linnut yhä ruokailivat pieniä juoksupyrähdyksiä ottaen, mutta kohta ne pysähtyivät paikoilleen, sukivat hetken ja yhtäkkiä ne pyrähtivät äännellen lentoon ja lähtivät kovaa ja suoraviivaisesti kohti kaakkoa. Nyt viimeistään varmistui, että kyseessä todella oli pari!
Palattuamme bongarijoukon luokse, kuulimme että lintujen lopullisen lähdön oli mahdollisesti aiheuttanut pellon reunassa käynyt, jo pari päivää alueella pyörinyt niittysuohaukkakoiras, jota me emme tietenkään kuvauspuuhissa olleet huomanneet.
Bongarijoukko alkoi lähteä, mutta itse halusin tietysti vielä nähdä niittysuohaukankin. Kävelin kuitenkin takaisin autoille, jossa olikin melkoinen liikenneruuhka. Olipa paikalla tietysti taas pari autollista myöhässä saapuneitakin. Lopulta liikennesuma saatiin purettua ja saatoin jäädä ihailemaan lähes viereemme pyörimään saapunutta niittysuohaukkaa.
Kellon lähestyessä kuutta lähdin itsekin ajamaan kotia pysähtyen pariin otteeseen Rautjärven Simpeleen Kokkolanjoella, jolta ei kuitenkaan löytynyt mitään ihmeellistä.
Valkolehdokkien kukinta-aika on nyt parhaimmillaan. Tämä kauniisti kukkiva kasvi tuoksuu erittäin voimakkaasti yöllä. Se houkuttelee kiitäjiä ja yökkösiä pölyttämään kukkiaan. Päivällä tuoksu on miedompi kun potentiaalisia pölyttäjiä on vähemmän liikkeellä. Nämä valkolehdokit kasvoivat Savolaisessa harjunrinteessä yhdessä muiden lehdon kasvien kanssa. Valkolehdokkia on pidetty pyhänä kasvina Suomessa.
Tikankontti on Suomen kämmeköistä näyttävimpiä. Olen aikaisemmin osunut kasvustoille vain kukattomaan aikaan. Tämä tikankonttialue löytyi parivuotta sitten keskikesällä, jolloin kasveista näkyi vain suuria lehtiä. Viimekesänä olin liikkeellä liian myöhään ja kukkimisaika ehti mennä ohi. Nyt kuvausajankohta osui kohdalleen ja kukat olivat parhaimmillaan. Kuvaaminen piti hoitaa pikaisesti koska paikassa oli tolkuttomasti hyttysiä.
Tikankontti on kookas kasvi ja kukat ovat suuria. Perhosia nuo kukat eivät houkuttele vaan pieniä maamehiläisiä, jotka joutuvat kukan sisään satimeen. Kukan takareunassa on pienet reijät, joista mehiläisen on ryömittävä ulos. Samalla kukka voitelee ne siitepölyllä. Tikankontit kasvavat kalkkipitoisilla kosteilla mailla. Tämä kasvupaikka oli leppien ja kuusien sekaista lehtomaista korpea. Tikankontti on ollut rauhoitettu jo pitkään, mutta kasvupaikat pyritään pitämään salaisuutena, koska vieläkin jotkut yrittävät siirtää tätä kasvia puutarhaansa. Villi tikankontti ei puutarhassa viihdy, mutta sen sisarlajeista on jalostettu kestävämpiä puutarhaversioita. Tikankonttien varastaminen luonnosta onkin nykyään tarpeetonta.
Samassa metsässä törmäsin myös vastakuoriutuneeseen nastakehrääjä naaraaseen ja mäntykiitäjään. Nastakehrääjä kuivatteli vielä siipiään.
Kierrettyäni Suomea viikon brittiryhmän kanssa ja saateltuani heidät taas Pirkkalan lentokentälle, oli minulla vielä lomaa jäljellä, mutta ei mitään suunnitelmia. Hetken pähkäiltyäni otin suunnan kohti pohjoista! Olihan minulla reilun viikon päästä odottamassa vielä telttailuloman huipennus eli kertausharjoitus Oulun Hiukkavaarassa, joten ajattelin, että miksipä en ajaisi jo nyt Oulun suuntaan, onhan siellä hyviä retkimaastoja koluttavaksi ja paljon kavereita tavattavaksi. Olin kuitenkin todella väsynyt kahden viikon revittämisen jälkeen, joten päätin alkuun yrittää päästä Jyväskylän saakka, josta oli löytynyt siperiantavi.
Jaksoin ihmeen hyvin ajaa Jyväskylän Manunsaareen, josta lintua oli katseltu. Perillä sain kuitenkin kuulla, että se oli vain joitakin minuutteja aiemmin uinut ison Leppäveden vastarannalla olevan kaislikon suojaan piiloon. Paikalla olivat myös Pesolan Antti sekä Tuunasen Matti, joilla poltteli myös Espoon ruostepääsky, joten Antti vanhana suunnistajana päätti suunnata vastarannalle lintua katsomaan. Päätin lähteä peesaamaan ja noin 12 kilometrin ajon tuloksena osuimme aivan suoraan oikeaan paikkaan! Nousimme autosta ja kävelimme rannan vieressä olevaa tietä pitkin ja katselimme näkyisikö sorsia kaislikossa – siperiantavin oli kerrottu liikkuneen sinisorsanaaraan seurassa. Nousin tien vieressä olleelle hiekkakasalle, jolloin aivan rannasta nousi sinisorsapari lentoon ja näiden perään nousi kaislikon toisesta päästä, noin 200 metrin päästä myös sinisorsapari sekä viimeisenä komea siperiantavi koiras! Linnut kiersivät lennossa ylitsemme ja katosivat metsän taakse kohti selkää. Tarkistimme vielä näkyisikö lintuja selällä, jolloin Antti näki ainakin yhden sinisorsan eräällä kaukaisella niemellä. Niinpä arvelimme siperiantavinkin olevan siellä.
Koskapa olin joka tapauksessa nukkumaan menossa, oli minulle tietysti aivan sama missä nukkuisin! Niinpä könysin Antin takapenkille ja otimme suunnaksi Espoon. Tavoitteenani oli tietysti nukkua mennen palaten ja hoitaa siinä sivussa pari prosua. Mutta eihän tämä tietenkään onnistunut, kun kaksi niinkin suulasta miestä kuin minä ja Antti laitetaan samaan autoon, mutta onneksi sentään 45 torkahdin ja muutenkin sain levättyä. Perillä Espoossa kipusimme Laajalahden Maarin torniin ja noin minuutissa löysimme ruostepääskyn lentämästä pääskyparvessa vauhdikkaasti lahden yllä. Lahdella näkyi myös mm. 16 jänkäsirriäistä, 2 harmaasorsaa, 2 lapinsirriä, 2 mustakurkku-uikkua ym. ja rytikerttuset lauloivat. Näin vilaukselta myös todennäköisen naaras sitruunavästäräkin, mutta se oli liian pahassa vastavalossa. Kohta jatkoimme lahden toiselle puolelle Elfvikiin, jossa parkkiksen vieressä ruisrääkkä karjui meidät tervetulleiksi. Kohta löysimme paikan, jossa jo pari päivää oli ollut punapäälepinkäinen paikallisena. Linnun oli juuri joku liian innokas kuvaaja säikyttänyt tuomen suojiin, mutta kohta se onneksi löytyi puskasta. Lepinkäistä hetken ihailtuamme ja kuvailtuamme lähdimme paluumatkalle kohti Jyväskylää.
Yritin hetken taas nukkua matkalla tässä kuitenkaan onnistumatta. Ennen Jyväskylää kävimme vielä Joutsan Rusilan kala-altailla bongaamassa mandariinisorsan, joka löytyi helposti. Lopulta olin Jyväskylässä ehkä jopa vielä väsyneempänä kuin mitä olin sieltä lähtiessäni ollut. Päätinkin ajaa taas Manunsaareen ja jäädä sinne autoon nukkumaan. Josko aamulla saisin siperiantavista jonkinlaiset kuvatkin aikaiseksi?
31.5. Heräsin viiden nurkilla ja ajoin siperiantavipaikalle, jossa törmäsin pariin bongariin, jotka olivat etsineet lintua tuloksetta jo edellisillasta saakka. Lintua oli kuulemma haettu illalla 30 bongarin voimin ja kaikki rannat oli koluttu huolella. Niinpä päätin lähteä tarkistamaan myös edellispäiväisen vastarannan puoleisen paikan, jota tämä porukka ei varmaan ollut osannut koluta. Lintu ei kuitenkaan ruovikosta löytynyt, joten päätin alkaa kaivaa sitä putkella selältä. Alkuun en löytänyt mitään, mutta kun seuloin alkuperäistä havaintopaikkaa löysin kuin löysinkin linnun aivan vakiopaikastaan, mutta se piilotteli laiturin alla. Kohta se lähti uimaan ja katosi minulta katveeseen saaren taakse. Niinpä laitoin linnusta tiedotukset ja lähdin ajamaan taas kerran takaisin Manunsaareen. Perillä lintu löytyi onneksi pian ja sain kuin sainkin siitä kuvat otettua ennen kuin se taas kiersi saaren taakse katveeseen.
Tauvo
Lopulta tyytyväisenä lähdin pitkälle ajomatkalle kohti pohjoista. Olin jo tehnyt päätöksen, että suuntaisin ensin Siikajoen Tauvon rengastusasemalle, jonne olin soittanutkin jo Tynjälän Matille ja sopinut tulevani sinne avustajaksi.
Olin jo aika lähellä Siikajokea, kun piippari ilmoitti Kalajoelta pohjoiseen lähteneestä mahdollisesta arokotkasta. Kuluttelin hieman aikaa ja suuntasin sitten Alhonmäelle kotkaa vastaanottamaan. Heti mäelle kiivettyäni huomasin paljain silmin minua kohti tulevan V-tyylissä siipiään pitäneen kotkan! Siinäkö se muka jo tulee? Ei sentään, kyseessä oli nuori maakotka – mukava havis kuitenkin. Pari tuntia staijailin todella väsyneenä, mutta havainnot jäivät hiiri-, kana- ja mehiläishaukkaan sekä varpushaukkapariin. Lopulta ajoin Tauvoon, jossa kannettuani tavarat asemalle painuin saman tien nukkumaan.
Heräsin muutaman tunnin unien jälkeen ja lähdin Ulkonokan kiertoon. Heti rantaan päästyäni huomasin poispäin lentävä suohaukan, josta ei kerta kaikkiaan tullut mitään mieleen. Linnun yläpuoli oli lähes tasaisen harmaa, ei edes siivenkärjissä näkynyt mustaa. Yläperä oli kapeasti valkoinen ja peitinhöyhenet ja pyrstö muuta yläpuolta vaaleammat. Valitettavasti lintu lensi suoraan poispäin, joten laji jäi auki. Lentotyyli, muoto ja koko kuitenkin viittasivat vahvasti sirosuohaukkaan.
Rantakävely tuotti 6 pikkutiiraa, karikukon, 3 ristisorsaa (kaikki vuodareita), merihanhipoikueen, kapustarinnan, 10 tylliä, 2 suosirriä, 10 lapinsirriä, 13 jänkäsirriäistä, pikkulepinkäisen ym. Kolme tuntia kestäneen kierroksen jälkeen palasin asemalle, jossa Matti olikin jo laittanut verkot pyyntiin. Verkoilla oli kuitenkin hiljaista ja puolen yön jälkeen suuntasin pariksi tunniksi nukkumaan.
1.6. Nukuin sitten tietysti pommiin ja heräsin vasta viiden jälkeen. Onneksi verkoilla oli kuitenkin yhä ollut hiljaista eikä mitään parempaakaan oikein ollut tullut. Herättyäni parempia verkkolajeja olivat mustarastas, mustapääkerttu, tiltaltti, punavarpunen, keltasirkku, vihervapunen, urpiainen ym. Päivän paras verkkolintu oli kuitenkin Kroatiassa rengastettu ruokokerttunen! Kipusin joka tunti vartiksi aseman torniin vakiomuutonhavainnointiin ja havaintoja tuli yllättävänkin mukavasti: riekko räkätti, kaulushaikara puhalteli, pohjantikka kävi lähipuussa, 7 jänkäsirriäistä muutti ja oudoimpana näkyi kohti luodetta korkealla muuttanut hiiripöllö! Samainen suohaukkakin näkyi yhä nokalla, mutta se oli aivan rannan tuntumassa, joten etäisyyttä lintuun oli reilusti toista kilometriä. Kuitenkin määritin linnun 3kv koiras arosuohaukaksi.
Kunnon päiväunien jälkeen suuntasin ulkonokalle seitsemän jälkeen. Tietenkään suohaukkaa ei nyt näkynyt, mutta heti Munahiedalla kahlureita katsellessani korviini kantautui tuttu laulunsäe – pikkusirkku! Lintu löytyi pensaan latvasta laulamasta ja sen taustalla myös luhtakana alkoi äännellä.
Jatkaessani Ulkonokan kierrosta, alkoi taivas tummua ja yhtäkkiä mereltä alkoi sankka sumu vyöryä rantaan. Laitoin töppöstä toisen eteen ja yritin ehtiä laskemaan kierroksen loppuun. Löysin taas 3 ristisorsaa, nyt 3 merikihua, vuodariksi (235) 2 vesipääskyä, 2 jänkäsirriäistä mutta muuten pitkälti samoja lintuja kuin edellispäivänäkin. Lopulta sumu kuitenkin ympäröi koko nokan, joten jouduin lopettamaan ennen kuin oli päässyt lähellekään Ulkonokan lintutornia ja palasin suorinta tietä asemalle. Illalla päällemme tulikin kunnon saderintama kovine ukkosineen, joten märkää oli!
2.6. vuorokausirytmi oli nyt kääntynyt päinvastaiseksi, joten koko yön kiersin verkkoja. Sateen ja sumun takia maasto oli todella märkä, joten linnut eivät juuri liikkuneet. Kolmen ensimmäisen kierroksen saldo oli kaksi lintua. Onneksi aamua kohti verkot ja puskatkin pikkuhiljaa kuivuivat ja lintua alkoi liikkua. Määrillä ei kuitenkaan mässäilty, mutta lajivalikoima oli kohtalaisen kirjava, mukavia lajeja olivat mm. västäräkki, pari punavarpusta ja pensastaskupari. Yhteensä rengastuksia tuli päivän aikana kuitenkin vain 65+13 kontrollia.
Nukuttuani lyhyet päiväunet suuntasin Ulkonokalle klo 14:25. Vesi oli noussut siihen malliin, että jouduin pariin kertaan ottamaan saappaat pois ja kahlaamaan reisiä myöten. Toki onnistuin silti myös mulahtamaan saappaat märiksi. Linnut olivat pääpiirteissään samoja kuin edellispäivinä, mukavimpia: 16 jänkäsirriäistä, 2 karikukkoa, 2 vesipääskyä, merikotka, 2 merikihua, 3 ristisorsaa, heinätavi, luhtakana jne. Nykyisin huikean pitkään (7km) Ulkonokan kierrokseen menee 3 tuntia, vaikka yrittäisi hieman pitää kiirettä!
Illalla nukuin taas pitkään ja heräsin parahiksi, kun Matti oli laittanut verkot pyyntiin.
Yö ja aamu olivat todella tuuliset, joten verkot pullistelivat tuulessa ja pyytivät aika vaisusti. Mukavampia lajeja olivat mustapääkerttu ja taivaanvuohi. Tornissa kävin pikaisesti, mutta 6 jänkäsirriäistä ja paria pikkutiiraa kummempaa ei näkynyt.
Aamulla saapuivat Ojaset, Mikko ja Liisa, asemalle ja hetken heidän kanssa juteltuaan päätin lähteä ajelemaan hiljalleen kohti Oulua. Matkan varrella kävin ensin tutustumassa Siikajoen Vartin peltoihin, mutta tuulisessa kelissä en havainnut pelloilla mitään. Toisen stopin tein Limingan Virkkulassa, jossa staijailimme oppaan töissä olleen Vierimaan Antin kanssa kovassa tuulessa parin tunnin ajan havaiten 3 merikotkaa, mutta ei juuri muuta. Iltapäivällä jatkoin Ouluun veljeni Rikun luokse.
Hietatiira
4.6. en juuri retkeillyt, mutta bongaamaan jouduin, kun Antti soitti, että Virkkulassa oli taas paikallisena hänen paria päivää aikaisemminkin näkemänsä riuttatiira. Ajoin vauhdilla paikalle ja pian lintu löytyi kaukaa lahden vastarannalta Puhkiavanperän tornin luota lentelemästä lahden yltä. Kohta lintu nousi todella korkealle taivaalle ja näytti jo tekevän lähtöä mutta onneksi se tippui upealla syöksyllä takaisin lahdelle ja laskeutui eräälle kivelle. Vaikka lintu oli todella kaukana, alkoi minusta linnun tuntomerkit olla ristiriidassa sen kanssa, miltä riuttatiiran pitäisi näyttää. Linnun yläperä ja pyrstö eivät juuri erottuneet selkäpuolta selvästi vaaleampina, valkoisina, vaan vain hiukan vaaleampina. Käsisiiven takareuna oli musta, mutta käsisulat eivät olleet muuta siipeä tummemmat ja linnun lento oli ennemmin lokkimaista kuin tiiramaista. Aloin pitää lintua hietatiirana! Lintu oli siis todella kaukana, joten kun bongareita alkoi saapua, ehdotin, että jonkin pitäisi äkkiä mennä Puhkiavanperälle tarkistamaan laji. Lopulta lähdimme ajamaan sinne pikkuporukalla. Matkalla tuli jo päivitys riuttatiirasta Puhkiavanperästäkin, mutta silti laitoin viestin, että itse pidin lintua ennemmin hietatiirana ja Puhkiavanperään ennen minua ehtineet Pirita ja Ari Latja sekä Jouni Pursiainen kohta varmistivat mielipiteeni oikeaksi! Kohta jo itsekin juoksin kohti lintutornia, kunnes noin 100 metriä ennen tornia havahduin tuttuun voimakkaaseen pitkään ja laskevaan vihellykseen aivan vieressäni – pussitiainen! Kuulin äänen viitisen kertaa, jolloin soitin Latjoille ja Pursiaisille, että tulevat hoitamaan linnun, itse päätin jatkaa katsomaan tiiraa. Porukka kuulikin pussitiaisen muutamaan kertaan, mutta lintua ei kuitenkaan onnistuttu näkemään. Itse näin Puhkiavanperän tornista vain merikotkan sekä jo syysmuutolla olleet 10 mustavikloa ennen kuin aika pian tein tilaa bongareille, jotka eivät vielä tiiraa olleet nähneet, mutta tiiraapa ei enää näkynyt.
Hailuoto
5.6. lähdimme Vierimaan Antin kanssa puolipäiväretkelle Hailuotoon. Olimme Oulunsalon Riutun lauttarannassa hyvissä ajoin ja näimme lutakoilla pari koiras harmaasorsaa. Klo 7:30 lähti lautta ja puolta tuntia myöhemmin olimme Hailuodon Huikussa. Jo lauttarannassa näimme ensimmäiset ristisorsat ja niitä näkyikin myöhemmin lähes joka paikassa lisää. Kävimme mm. Potinlahdella, Karvonlahdella, Petsamon laiturilla, Patelanselällä ja Kirkkosalmella sekä yritimme taas kerran etsiä Kutukarin lintutornia ja lähes yhtä huonolla menestyksellä kuin edelliselläkin kerralla. 10 vuotta sitten kolhin paikalla autoa ja nyt juutuimme lähes pohjaa myöten pehmeään mutaan kiinni. Onneksi saimme kuusen oksien ja lapion avulla auton jo ensimmäisellä yrittämällä ylös. Päivän havainnot jäivät pariinkymmeneen ristisorsaan, 16 harmaasorsan parveen sekä pariin toisaalla, pariin karikukkoon, pariin merikotkaan ja mehiläishaukkaan ym. Kahden lautalla palasimme mantereelle ja kävimme vielä Oulunsalon Akionlahdella, Kempeleen Teppolassa sekä Oulun Kivisaaressa, mutta mainittavampia havaintoja ei tullut.
6.6. etsimme edellisiltana Liminkaan tulleen Suojarinteen ”potun” kanssa hietatiiraa Limingan ja Lumijoen paikoilta mutta tuloksetta. Kävimme Puhkiavanperässä, Sannanlahdella ja Karvonlahdella, jotka olivat edellisvuonna ne parhaat havaintopaikat. Muutenkin havikset jäivät varsin tavanomaisiksi: pari pikkulepinkäistä, 3 merikotkaa ja räyskä sentään nähtiin. Potu jatkoi vielä Virkkulaan, Temmesjoelle ja Oulunsalonkin paikoille, mutta tiiraa ei löytynyt.
Kertaamassa
7.6. alkoi sitten kertausharjoitukseni Oulun Hiukkavaarassa, jossa oli aika tiukka 4 päivän setti sotilaspoliisikoulutusta todella kuumassa, yli 30 asteen kelissä ja ötököitäkin oli enemmän kuin tarpeeksi! Lintuhavainnoilta en kuitenkaan välttynyt ja mm. käen kukunta ei ole enää ikinä entisensä! Hullut käet kukkuivat telttamme ympärillä yötä päivää lähes koko ajan. Pikku- ja isokäpylintuja, palokärki, metsävikloja ja mehiläishaukka näkyi myös. Mieletön havainto oli kuitenkin 9.6. ainoan pitemmän huilitauon, jolloin itsekin löhösin kasarmialueen nurtsilla ilman paitaa, keskeyttänyt taivaalta kuulunut tuttu ääni – MEHILÄISSYÖJÄ huristeli taivaalla kuusi kertaa, mutta kirkkaalta sinitaivaalta en lintua kuitenkaan paljain silmin löytänyt.
10.6. kertauksen päätyttyä päätin ajella Parikkalaan, jotta ehtisin vielä viikonloppuna retkeillä hieman kotimaisemissakin pitkän tauon jälkeen. Illalla kävin kuuntelemassa Partasen Harrin takapihalla Moskuunniemessä laulaneen viitasirkkalinnun ja alkuyöstä tein pikaisen yöretken, jolla kuului viitakerttusia, ruisrääkkiä, luhtahuitteja sekä kehrääjä.
11.6. opastelimme Hannan kanssa kerran aikaisemminkin opastelemaamme espanjalaista Ponc Feliuta perheineen. Hanna oli jo edellispäivän sekä aamun kiertänyt tämän kanssa pointsaten ison osan projektilajeista, mutta vielä oli tekemistä jäljellä päiväksikin. Niinpä suuntasimme Punkahajun Laakkiille, josta Hannan veli Miika oli löytänyt paria päivää aiemmin harmaapäätikan pesän. Jo kävellessämme pesälle kuulimme tai näimme kuikan, pikkulepinkäisen, luhtakerttusen, kultarinnan, mustapääkertun, puukiipijän, punatulkkuja, sirittäjiä ym. mutta pesällä saimme odottaa hyttysten syötävänä tunnin kunnes viimein naarastikka saapui ruokkimaan poikasia. Tämän jälkeen kävimme vielä rengastamassa eräästä pöntöstämme rengastamatta jääneen pienen viirupöllönpoikasen – valitettavasti toinen pienemmistä sisaruksista oli mennyt isompien suihin.
Lomani viimeisenä päivänä innostuin vielä kiertämään Siikalahden yölaulajia kuunnellen. Löysinkin lahdelta mukavat 8 rytikerttusta, 5 luhtahuittia ja 7 luhtakanaa mutten toivomaani pikkuharvinaisuutta pikkuhuittia tai ruokosirkkalintua tms. Sarvipöllö kantoi saalista poikasilleen Kaukolan pelloilla, jossa lauloi myös viitasirkkalintu. Myös jokunen ruisrääkkä, monta viitakerttusta sekä yksittäiset kuhankeittäjä ja kehrääjä kuuluivat myös. Loppupäivän latailin akkuja, jotta paluu arkeen onnistuisi 3,5 viikon rankan maastoloman jälkeen. Olin havainnut tänä aikana Suomessa 214 lintulajia!
Olemme vuosien saatossa tavanneet lintumatkoillamme paljon lintuharrastajia eri maista. Monet heistä tulevat jossain vaiheessa lintumatkalle Suomeen. Ison-Britannian matkoillamme tapaamamme Gavinin kanssa oli sovittu jo Foulan retkellä, että kunhan hän tulee Suomeen, niin käydään katsomassa hänen toivelajejaan. Kiersin Gavinin ja Sharonin kanssa kolme päivää Etelä- ja Pohjois- Karjalan maisemia. Matkalla Parikkalaan he onnistuivat hoitamaan Helsingin keskustan huuhkajat ja tekemään ihan mukavia havaintoja Virolahdelta. Minulla oli viimeinen koulupäivä jonka päätyttyä kävimme pikaisesti retkellä katsomassa viirupöllöä ja helmipöllöjä. Käytyämme syömässä tukevat pitsat olimme valmiita käymään nukkumaan. Kello herätti reilusti ennen auringonnousua. Kiertelimme Parikkalan ympäristössä katsomassa yölaulajia ja auringon noustua heräileviä aamu aktiivisia lintuja. Metsäretkeily tuotti listalle komean ukkometson, pyyn ja pikkusiepon. Lämpötila oli tässä vaiheessa noussut helle lukemiin ja lyhyen yön aiheuttama väsymys alkoi painaa.
Lämmin ilmavirtaus toi mukanaan runsaasti itäisten lajien yksilöitä. Punavarpusia lauloi joka paikassa. Samoilla paikoilla oli myös runsaasti viitakerttusia ja joitakin luhtakerttusia sekä pensas- ja viitasirkkalintu.
Päivällä nukuttujen kunnon unien jälkeen lähdimme pirteinä jatkamaan matkaa kohti Pohjois-Karjalaa. Matkalla Gavin ihmetteli pelloilla hautovia lokkeja, tiiroja ja hyyppiä sekä peltoaukeiden yllä lenteleviä sinisuohaukkoja. Britannian peltoaukeiden lintulajisto kun on taantunut voimakkaasti. Pysähdyimme matkalla Pohjanrannassa ja Tetrisuon pelloilla. Läheisessä komeassa metsässä lapinpöllöemo makasi poikasensa vieressä korkealla kuusessa. Keli oli todella kuuma ja kaakosta puhalsi voimakas tuuli. Mietiskelimme keskenämme mitä harvinaisuuksia tuuli mahtaisi tuoda mukanaan.
Ajoimme Värtsilän kautta Kitsiin. Värtsilässä pysähdyimme nopeasti mutta heinäkurppien sijaan näimme pellolla vain erittäin kesyn valkoisen suokukon. Ajoimme loppumatkan Kitsiin isojen ukkospilvien siintäessä luoteistaivaalla. Kitsissä majoituimme vanhaan kouluun, jossa nukuimme taas lyhyet yöunet kylmän rintaman ylittäessä meidät sadekuuroineen.
Aamulla Sharon jäi vielä nukkumaan mennessämme Gavinin kanssa Hemminvaaraan retkelle. Pohjantikat olivat jo alkaneet hautomaan ja siksi hiljentyneet, mutta iduli, pikkusiepot ja sinipyrstö olivat hienosti äänessä. Patvinsuon kansallispuiston ympäristössä on vielä jäljellä joitain vanhan metsän saarekkeita, joissa on aina hienoa retkeillä.
Aamiaisen jälkeen lähdimme loppupäiväksi Patvinsuolle kävelemään. Hullu riekko ei tullut kenkäatrapeista huolimatta riehumaan pitkoksille, mutta kahlaajia oli hienosti äänessä ja kuvattavissa. Pitkosreitin varren linnut ovat sen verran ihmisiin tottuneita, että digiscouppaus onnistuu helposti. Pitkoksilla loikoi kyy ja tornilta nähtiin mukavasti suolajistoa. Takaisin kitsiin tultuamme oli meille valmistettu suussa sulavaa hirvipaistia. Koska seuraavakin aamu olisi aikainen, pyysimme aamiaistarvikkeet mukaan kämpille ja lähdimme nukkumaan.
Suokukkien ja vaiveroiden kukinta oli parhaimmillaan ja maasto oli paikoin punaisenaan suokukan kukkia.
Aamulla menimme ennen auringon nousua Autiovaaran luontopolulle. Kiersimme polun lopulta lähes kahteen kertaan kun välillä saimme ropsautukset vettä niskaamme. Polun varrelta löytyi useita pikkusieppoja, puukiipijöitä, palokärki, sinipystö ja vain lyhyesti pari kertaa rummutellut pohjantikka.
Autiovaarassa kiertelyn jälkeen ajoimme Joensuuhun jossa tiemme erkanivat. Gavin ja Sharon jatkoivat kohti Martinselkosen eräkeskuksen karhukojua ja minä lähdin takaisin Parikkalaan.
H.A.
