Valkolehdokkien kukinta-aika on nyt parhaimmillaan. Tämä kauniisti kukkiva kasvi tuoksuu erittäin voimakkaasti yöllä. Se houkuttelee kiitäjiä ja yökkösiä pölyttämään kukkiaan. Päivällä tuoksu on miedompi kun potentiaalisia pölyttäjiä on vähemmän liikkeellä. Nämä valkolehdokit kasvoivat Savolaisessa harjunrinteessä yhdessä muiden lehdon kasvien kanssa. Valkolehdokkia on pidetty pyhänä kasvina Suomessa.
H.A.
Tikankontti on Suomen kämmeköistä näyttävimpiä. Olen aikaisemmin osunut kasvustoille vain kukattomaan aikaan. Tämä tikankonttialue löytyi parivuotta sitten keskikesällä, jolloin kasveista näkyi vain suuria lehtiä. Viimekesänä olin liikkeellä liian myöhään ja kukkimisaika ehti mennä ohi. Nyt kuvausajankohta osui kohdalleen ja kukat olivat parhaimmillaan. Kuvaaminen piti hoitaa pikaisesti koska paikassa oli tolkuttomasti hyttysiä.
Tikankontti on kookas kasvi ja kukat ovat suuria. Perhosia nuo kukat eivät houkuttele vaan pieniä maamehiläisiä, jotka joutuvat kukan sisään satimeen. Kukan takareunassa on pienet reijät, joista mehiläisen on ryömittävä ulos. Samalla kukka voitelee ne siitepölyllä. Tikankontit kasvavat kalkkipitoisilla kosteilla mailla. Tämä kasvupaikka oli leppien ja kuusien sekaista lehtomaista korpea. Tikankontti on ollut rauhoitettu jo pitkään, mutta kasvupaikat pyritään pitämään salaisuutena, koska vieläkin jotkut yrittävät siirtää tätä kasvia puutarhaansa. Villi tikankontti ei puutarhassa viihdy, mutta sen sisarlajeista on jalostettu kestävämpiä puutarhaversioita. Tikankonttien varastaminen luonnosta onkin nykyään tarpeetonta.
Samassa metsässä törmäsin myös vastakuoriutuneeseen nastakehrääjä naaraaseen ja mäntykiitäjään. Nastakehrääjä kuivatteli vielä siipiään.
Bongailua
Kierrettyäni Suomea viikon brittiryhmän kanssa ja saateltuani heidät taas Pirkkalan lentokentälle, oli minulla vielä lomaa jäljellä, mutta ei mitään suunnitelmia. Hetken pähkäiltyäni otin suunnan kohti pohjoista! Olihan minulla reilun viikon päästä odottamassa vielä telttailuloman huipennus eli kertausharjoitus Oulun Hiukkavaarassa, joten ajattelin, että miksipä en ajaisi jo nyt Oulun suuntaan, onhan siellä hyviä retkimaastoja koluttavaksi ja paljon kavereita tavattavaksi. Olin kuitenkin todella väsynyt kahden viikon revittämisen jälkeen, joten päätin alkuun yrittää päästä Jyväskylän saakka, josta oli löytynyt siperiantavi.
Jaksoin ihmeen hyvin ajaa Jyväskylän Manunsaareen, josta lintua oli katseltu. Perillä sain kuitenkin kuulla, että se oli vain joitakin minuutteja aiemmin uinut ison Leppäveden vastarannalla olevan kaislikon suojaan piiloon. Paikalla olivat myös Pesolan Antti sekä Tuunasen Matti, joilla poltteli myös Espoon ruostepääsky, joten Antti vanhana suunnistajana päätti suunnata vastarannalle lintua katsomaan. Päätin lähteä peesaamaan ja noin 12 kilometrin ajon tuloksena osuimme aivan suoraan oikeaan paikkaan! Nousimme autosta ja kävelimme rannan vieressä olevaa tietä pitkin ja katselimme näkyisikö sorsia kaislikossa – siperiantavin oli kerrottu liikkuneen sinisorsanaaraan seurassa. Nousin tien vieressä olleelle hiekkakasalle, jolloin aivan rannasta nousi sinisorsapari lentoon ja näiden perään nousi kaislikon toisesta päästä, noin 200 metrin päästä myös sinisorsapari sekä viimeisenä komea siperiantavi koiras! Linnut kiersivät lennossa ylitsemme ja katosivat metsän taakse kohti selkää. Tarkistimme vielä näkyisikö lintuja selällä, jolloin Antti näki ainakin yhden sinisorsan eräällä kaukaisella niemellä. Niinpä arvelimme siperiantavinkin olevan siellä.
Koskapa olin joka tapauksessa nukkumaan menossa, oli minulle tietysti aivan sama missä nukkuisin! Niinpä könysin Antin takapenkille ja otimme suunnaksi Espoon. Tavoitteenani oli tietysti nukkua mennen palaten ja hoitaa siinä sivussa pari prosua. Mutta eihän tämä tietenkään onnistunut, kun kaksi niinkin suulasta miestä kuin minä ja Antti laitetaan samaan autoon, mutta onneksi sentään 45 torkahdin ja muutenkin sain levättyä. Perillä Espoossa kipusimme Laajalahden Maarin torniin ja noin minuutissa löysimme ruostepääskyn lentämästä pääskyparvessa vauhdikkaasti lahden yllä. Lahdella näkyi myös mm. 16 jänkäsirriäistä, 2 harmaasorsaa, 2 lapinsirriä, 2 mustakurkku-uikkua ym. ja rytikerttuset lauloivat. Näin vilaukselta myös todennäköisen naaras sitruunavästäräkin, mutta se oli liian pahassa vastavalossa. Kohta jatkoimme lahden toiselle puolelle Elfvikiin, jossa parkkiksen vieressä ruisrääkkä karjui meidät tervetulleiksi. Kohta löysimme paikan, jossa jo pari päivää oli ollut punapäälepinkäinen paikallisena. Linnun oli juuri joku liian innokas kuvaaja säikyttänyt tuomen suojiin, mutta kohta se onneksi löytyi puskasta. Lepinkäistä hetken ihailtuamme ja kuvailtuamme lähdimme paluumatkalle kohti Jyväskylää.
Yritin hetken taas nukkua matkalla tässä kuitenkaan onnistumatta. Ennen Jyväskylää kävimme vielä Joutsan Rusilan kala-altailla bongaamassa mandariinisorsan, joka löytyi helposti. Lopulta olin Jyväskylässä ehkä jopa vielä väsyneempänä kuin mitä olin sieltä lähtiessäni ollut. Päätinkin ajaa taas Manunsaareen ja jäädä sinne autoon nukkumaan. Josko aamulla saisin siperiantavista jonkinlaiset kuvatkin aikaiseksi?
31.5. Heräsin viiden nurkilla ja ajoin siperiantavipaikalle, jossa törmäsin pariin bongariin, jotka olivat etsineet lintua tuloksetta jo edellisillasta saakka. Lintua oli kuulemma haettu illalla 30 bongarin voimin ja kaikki rannat oli koluttu huolella. Niinpä päätin lähteä tarkistamaan myös edellispäiväisen vastarannan puoleisen paikan, jota tämä porukka ei varmaan ollut osannut koluta. Lintu ei kuitenkaan ruovikosta löytynyt, joten päätin alkaa kaivaa sitä putkella selältä. Alkuun en löytänyt mitään, mutta kun seuloin alkuperäistä havaintopaikkaa löysin kuin löysinkin linnun aivan vakiopaikastaan, mutta se piilotteli laiturin alla. Kohta se lähti uimaan ja katosi minulta katveeseen saaren taakse. Niinpä laitoin linnusta tiedotukset ja lähdin ajamaan taas kerran takaisin Manunsaareen. Perillä lintu löytyi onneksi pian ja sain kuin sainkin siitä kuvat otettua ennen kuin se taas kiersi saaren taakse katveeseen.
Tauvo
Lopulta tyytyväisenä lähdin pitkälle ajomatkalle kohti pohjoista. Olin jo tehnyt päätöksen, että suuntaisin ensin Siikajoen Tauvon rengastusasemalle, jonne olin soittanutkin jo Tynjälän Matille ja sopinut tulevani sinne avustajaksi.
Olin jo aika lähellä Siikajokea, kun piippari ilmoitti Kalajoelta pohjoiseen lähteneestä mahdollisesta arokotkasta. Kuluttelin hieman aikaa ja suuntasin sitten Alhonmäelle kotkaa vastaanottamaan. Heti mäelle kiivettyäni huomasin paljain silmin minua kohti tulevan V-tyylissä siipiään pitäneen kotkan! Siinäkö se muka jo tulee? Ei sentään, kyseessä oli nuori maakotka – mukava havis kuitenkin. Pari tuntia staijailin todella väsyneenä, mutta havainnot jäivät hiiri-, kana- ja mehiläishaukkaan sekä varpushaukkapariin. Lopulta ajoin Tauvoon, jossa kannettuani tavarat asemalle painuin saman tien nukkumaan.
Heräsin muutaman tunnin unien jälkeen ja lähdin Ulkonokan kiertoon. Heti rantaan päästyäni huomasin poispäin lentävä suohaukan, josta ei kerta kaikkiaan tullut mitään mieleen. Linnun yläpuoli oli lähes tasaisen harmaa, ei edes siivenkärjissä näkynyt mustaa. Yläperä oli kapeasti valkoinen ja peitinhöyhenet ja pyrstö muuta yläpuolta vaaleammat. Valitettavasti lintu lensi suoraan poispäin, joten laji jäi auki. Lentotyyli, muoto ja koko kuitenkin viittasivat vahvasti sirosuohaukkaan.
Rantakävely tuotti 6 pikkutiiraa, karikukon, 3 ristisorsaa (kaikki vuodareita), merihanhipoikueen, kapustarinnan, 10 tylliä, 2 suosirriä, 10 lapinsirriä, 13 jänkäsirriäistä, pikkulepinkäisen ym. Kolme tuntia kestäneen kierroksen jälkeen palasin asemalle, jossa Matti olikin jo laittanut verkot pyyntiin. Verkoilla oli kuitenkin hiljaista ja puolen yön jälkeen suuntasin pariksi tunniksi nukkumaan.
1.6. Nukuin sitten tietysti pommiin ja heräsin vasta viiden jälkeen. Onneksi verkoilla oli kuitenkin yhä ollut hiljaista eikä mitään parempaakaan oikein ollut tullut. Herättyäni parempia verkkolajeja olivat mustarastas, mustapääkerttu, tiltaltti, punavarpunen, keltasirkku, vihervapunen, urpiainen ym. Päivän paras verkkolintu oli kuitenkin Kroatiassa rengastettu ruokokerttunen! Kipusin joka tunti vartiksi aseman torniin vakiomuutonhavainnointiin ja havaintoja tuli yllättävänkin mukavasti: riekko räkätti, kaulushaikara puhalteli, pohjantikka kävi lähipuussa, 7 jänkäsirriäistä muutti ja oudoimpana näkyi kohti luodetta korkealla muuttanut hiiripöllö! Samainen suohaukkakin näkyi yhä nokalla, mutta se oli aivan rannan tuntumassa, joten etäisyyttä lintuun oli reilusti toista kilometriä. Kuitenkin määritin linnun 3kv koiras arosuohaukaksi.
Kunnon päiväunien jälkeen suuntasin ulkonokalle seitsemän jälkeen. Tietenkään suohaukkaa ei nyt näkynyt, mutta heti Munahiedalla kahlureita katsellessani korviini kantautui tuttu laulunsäe – pikkusirkku! Lintu löytyi pensaan latvasta laulamasta ja sen taustalla myös luhtakana alkoi äännellä.
Jatkaessani Ulkonokan kierrosta, alkoi taivas tummua ja yhtäkkiä mereltä alkoi sankka sumu vyöryä rantaan. Laitoin töppöstä toisen eteen ja yritin ehtiä laskemaan kierroksen loppuun. Löysin taas 3 ristisorsaa, nyt 3 merikihua, vuodariksi (235) 2 vesipääskyä, 2 jänkäsirriäistä mutta muuten pitkälti samoja lintuja kuin edellispäivänäkin. Lopulta sumu kuitenkin ympäröi koko nokan, joten jouduin lopettamaan ennen kuin oli päässyt lähellekään Ulkonokan lintutornia ja palasin suorinta tietä asemalle. Illalla päällemme tulikin kunnon saderintama kovine ukkosineen, joten märkää oli!
2.6. vuorokausirytmi oli nyt kääntynyt päinvastaiseksi, joten koko yön kiersin verkkoja. Sateen ja sumun takia maasto oli todella märkä, joten linnut eivät juuri liikkuneet. Kolmen ensimmäisen kierroksen saldo oli kaksi lintua. Onneksi aamua kohti verkot ja puskatkin pikkuhiljaa kuivuivat ja lintua alkoi liikkua. Määrillä ei kuitenkaan mässäilty, mutta lajivalikoima oli kohtalaisen kirjava, mukavia lajeja olivat mm. västäräkki, pari punavarpusta ja pensastaskupari. Yhteensä rengastuksia tuli päivän aikana kuitenkin vain 65+13 kontrollia.
Nukuttuani lyhyet päiväunet suuntasin Ulkonokalle klo 14:25. Vesi oli noussut siihen malliin, että jouduin pariin kertaan ottamaan saappaat pois ja kahlaamaan reisiä myöten. Toki onnistuin silti myös mulahtamaan saappaat märiksi. Linnut olivat pääpiirteissään samoja kuin edellispäivinä, mukavimpia: 16 jänkäsirriäistä, 2 karikukkoa, 2 vesipääskyä, merikotka, 2 merikihua, 3 ristisorsaa, heinätavi, luhtakana jne. Nykyisin huikean pitkään (7km) Ulkonokan kierrokseen menee 3 tuntia, vaikka yrittäisi hieman pitää kiirettä!
Illalla nukuin taas pitkään ja heräsin parahiksi, kun Matti oli laittanut verkot pyyntiin.
Yö ja aamu olivat todella tuuliset, joten verkot pullistelivat tuulessa ja pyytivät aika vaisusti. Mukavampia lajeja olivat mustapääkerttu ja taivaanvuohi. Tornissa kävin pikaisesti, mutta 6 jänkäsirriäistä ja paria pikkutiiraa kummempaa ei näkynyt.
Aamulla saapuivat Ojaset, Mikko ja Liisa, asemalle ja hetken heidän kanssa juteltuaan päätin lähteä ajelemaan hiljalleen kohti Oulua. Matkan varrella kävin ensin tutustumassa Siikajoen Vartin peltoihin, mutta tuulisessa kelissä en havainnut pelloilla mitään. Toisen stopin tein Limingan Virkkulassa, jossa staijailimme oppaan töissä olleen Vierimaan Antin kanssa kovassa tuulessa parin tunnin ajan havaiten 3 merikotkaa, mutta ei juuri muuta. Iltapäivällä jatkoin Ouluun veljeni Rikun luokse.
Hietatiira
4.6. en juuri retkeillyt, mutta bongaamaan jouduin, kun Antti soitti, että Virkkulassa oli taas paikallisena hänen paria päivää aikaisemminkin näkemänsä riuttatiira. Ajoin vauhdilla paikalle ja pian lintu löytyi kaukaa lahden vastarannalta Puhkiavanperän tornin luota lentelemästä lahden yltä. Kohta lintu nousi todella korkealle taivaalle ja näytti jo tekevän lähtöä mutta onneksi se tippui upealla syöksyllä takaisin lahdelle ja laskeutui eräälle kivelle. Vaikka lintu oli todella kaukana, alkoi minusta linnun tuntomerkit olla ristiriidassa sen kanssa, miltä riuttatiiran pitäisi näyttää. Linnun yläperä ja pyrstö eivät juuri erottuneet selkäpuolta selvästi vaaleampina, valkoisina, vaan vain hiukan vaaleampina. Käsisiiven takareuna oli musta, mutta käsisulat eivät olleet muuta siipeä tummemmat ja linnun lento oli ennemmin lokkimaista kuin tiiramaista. Aloin pitää lintua hietatiirana! Lintu oli siis todella kaukana, joten kun bongareita alkoi saapua, ehdotin, että jonkin pitäisi äkkiä mennä Puhkiavanperälle tarkistamaan laji. Lopulta lähdimme ajamaan sinne pikkuporukalla. Matkalla tuli jo päivitys riuttatiirasta Puhkiavanperästäkin, mutta silti laitoin viestin, että itse pidin lintua ennemmin hietatiirana ja Puhkiavanperään ennen minua ehtineet Pirita ja Ari Latja sekä Jouni Pursiainen kohta varmistivat mielipiteeni oikeaksi! Kohta jo itsekin juoksin kohti lintutornia, kunnes noin 100 metriä ennen tornia havahduin tuttuun voimakkaaseen pitkään ja laskevaan vihellykseen aivan vieressäni – pussitiainen! Kuulin äänen viitisen kertaa, jolloin soitin Latjoille ja Pursiaisille, että tulevat hoitamaan linnun, itse päätin jatkaa katsomaan tiiraa. Porukka kuulikin pussitiaisen muutamaan kertaan, mutta lintua ei kuitenkaan onnistuttu näkemään. Itse näin Puhkiavanperän tornista vain merikotkan sekä jo syysmuutolla olleet 10 mustavikloa ennen kuin aika pian tein tilaa bongareille, jotka eivät vielä tiiraa olleet nähneet, mutta tiiraapa ei enää näkynyt.
Hailuoto
5.6. lähdimme Vierimaan Antin kanssa puolipäiväretkelle Hailuotoon. Olimme Oulunsalon Riutun lauttarannassa hyvissä ajoin ja näimme lutakoilla pari koiras harmaasorsaa. Klo 7:30 lähti lautta ja puolta tuntia myöhemmin olimme Hailuodon Huikussa. Jo lauttarannassa näimme ensimmäiset ristisorsat ja niitä näkyikin myöhemmin lähes joka paikassa lisää. Kävimme mm. Potinlahdella, Karvonlahdella, Petsamon laiturilla, Patelanselällä ja Kirkkosalmella sekä yritimme taas kerran etsiä Kutukarin lintutornia ja lähes yhtä huonolla menestyksellä kuin edelliselläkin kerralla. 10 vuotta sitten kolhin paikalla autoa ja nyt juutuimme lähes pohjaa myöten pehmeään mutaan kiinni. Onneksi saimme kuusen oksien ja lapion avulla auton jo ensimmäisellä yrittämällä ylös. Päivän havainnot jäivät pariinkymmeneen ristisorsaan, 16 harmaasorsan parveen sekä pariin toisaalla, pariin karikukkoon, pariin merikotkaan ja mehiläishaukkaan ym. Kahden lautalla palasimme mantereelle ja kävimme vielä Oulunsalon Akionlahdella, Kempeleen Teppolassa sekä Oulun Kivisaaressa, mutta mainittavampia havaintoja ei tullut.
6.6. etsimme edellisiltana Liminkaan tulleen Suojarinteen ”potun” kanssa hietatiiraa Limingan ja Lumijoen paikoilta mutta tuloksetta. Kävimme Puhkiavanperässä, Sannanlahdella ja Karvonlahdella, jotka olivat edellisvuonna ne parhaat havaintopaikat. Muutenkin havikset jäivät varsin tavanomaisiksi: pari pikkulepinkäistä, 3 merikotkaa ja räyskä sentään nähtiin. Potu jatkoi vielä Virkkulaan, Temmesjoelle ja Oulunsalonkin paikoille, mutta tiiraa ei löytynyt.
Kertaamassa
7.6. alkoi sitten kertausharjoitukseni Oulun Hiukkavaarassa, jossa oli aika tiukka 4 päivän setti sotilaspoliisikoulutusta todella kuumassa, yli 30 asteen kelissä ja ötököitäkin oli enemmän kuin tarpeeksi! Lintuhavainnoilta en kuitenkaan välttynyt ja mm. käen kukunta ei ole enää ikinä entisensä! Hullut käet kukkuivat telttamme ympärillä yötä päivää lähes koko ajan. Pikku- ja isokäpylintuja, palokärki, metsävikloja ja mehiläishaukka näkyi myös. Mieletön havainto oli kuitenkin 9.6. ainoan pitemmän huilitauon, jolloin itsekin löhösin kasarmialueen nurtsilla ilman paitaa, keskeyttänyt taivaalta kuulunut tuttu ääni – MEHILÄISSYÖJÄ huristeli taivaalla kuusi kertaa, mutta kirkkaalta sinitaivaalta en lintua kuitenkaan paljain silmin löytänyt.
10.6. kertauksen päätyttyä päätin ajella Parikkalaan, jotta ehtisin vielä viikonloppuna retkeillä hieman kotimaisemissakin pitkän tauon jälkeen. Illalla kävin kuuntelemassa Partasen Harrin takapihalla Moskuunniemessä laulaneen viitasirkkalinnun ja alkuyöstä tein pikaisen yöretken, jolla kuului viitakerttusia, ruisrääkkiä, luhtahuitteja sekä kehrääjä.
11.6. opastelimme Hannan kanssa kerran aikaisemminkin opastelemaamme espanjalaista Ponc Feliuta perheineen. Hanna oli jo edellispäivän sekä aamun kiertänyt tämän kanssa pointsaten ison osan projektilajeista, mutta vielä oli tekemistä jäljellä päiväksikin. Niinpä suuntasimme Punkahajun Laakkiille, josta Hannan veli Miika oli löytänyt paria päivää aiemmin harmaapäätikan pesän. Jo kävellessämme pesälle kuulimme tai näimme kuikan, pikkulepinkäisen, luhtakerttusen, kultarinnan, mustapääkertun, puukiipijän, punatulkkuja, sirittäjiä ym. mutta pesällä saimme odottaa hyttysten syötävänä tunnin kunnes viimein naarastikka saapui ruokkimaan poikasia. Tämän jälkeen kävimme vielä rengastamassa eräästä pöntöstämme rengastamatta jääneen pienen viirupöllönpoikasen – valitettavasti toinen pienemmistä sisaruksista oli mennyt isompien suihin.
Lomani viimeisenä päivänä innostuin vielä kiertämään Siikalahden yölaulajia kuunnellen. Löysinkin lahdelta mukavat 8 rytikerttusta, 5 luhtahuittia ja 7 luhtakanaa mutten toivomaani pikkuharvinaisuutta pikkuhuittia tai ruokosirkkalintua tms. Sarvipöllö kantoi saalista poikasilleen Kaukolan pelloilla, jossa lauloi myös viitasirkkalintu. Myös jokunen ruisrääkkä, monta viitakerttusta sekä yksittäiset kuhankeittäjä ja kehrääjä kuuluivat myös. Loppupäivän latailin akkuja, jotta paluu arkeen onnistuisi 3,5 viikon rankan maastoloman jälkeen. Olin havainnut tänä aikana Suomessa 214 lintulajia!
J.A.
Olemme vuosien saatossa tavanneet lintumatkoillamme paljon lintuharrastajia eri maista. Monet heistä tulevat jossain vaiheessa lintumatkalle Suomeen. Ison-Britannian matkoillamme tapaamamme Gavinin kanssa oli sovittu jo Foulan retkellä, että kunhan hän tulee Suomeen, niin käydään katsomassa hänen toivelajejaan. Kiersin Gavinin ja Sharonin kanssa kolme päivää Etelä- ja Pohjois- Karjalan maisemia. Matkalla Parikkalaan he onnistuivat hoitamaan Helsingin keskustan huuhkajat ja tekemään ihan mukavia havaintoja Virolahdelta. Minulla oli viimeinen koulupäivä jonka päätyttyä kävimme pikaisesti retkellä katsomassa viirupöllöä ja helmipöllöjä. Käytyämme syömässä tukevat pitsat olimme valmiita käymään nukkumaan. Kello herätti reilusti ennen auringonnousua. Kiertelimme Parikkalan ympäristössä katsomassa yölaulajia ja auringon noustua heräileviä aamu aktiivisia lintuja. Metsäretkeily tuotti listalle komean ukkometson, pyyn ja pikkusiepon. Lämpötila oli tässä vaiheessa noussut helle lukemiin ja lyhyen yön aiheuttama väsymys alkoi painaa.
Lämmin ilmavirtaus toi mukanaan runsaasti itäisten lajien yksilöitä. Punavarpusia lauloi joka paikassa. Samoilla paikoilla oli myös runsaasti viitakerttusia ja joitakin luhtakerttusia sekä pensas- ja viitasirkkalintu.
Päivällä nukuttujen kunnon unien jälkeen lähdimme pirteinä jatkamaan matkaa kohti Pohjois-Karjalaa. Matkalla Gavin ihmetteli pelloilla hautovia lokkeja, tiiroja ja hyyppiä sekä peltoaukeiden yllä lenteleviä sinisuohaukkoja. Britannian peltoaukeiden lintulajisto kun on taantunut voimakkaasti. Pysähdyimme matkalla Pohjanrannassa ja Tetrisuon pelloilla. Läheisessä komeassa metsässä lapinpöllöemo makasi poikasensa vieressä korkealla kuusessa. Keli oli todella kuuma ja kaakosta puhalsi voimakas tuuli. Mietiskelimme keskenämme mitä harvinaisuuksia tuuli mahtaisi tuoda mukanaan.
Ajoimme Värtsilän kautta Kitsiin. Värtsilässä pysähdyimme nopeasti mutta heinäkurppien sijaan näimme pellolla vain erittäin kesyn valkoisen suokukon. Ajoimme loppumatkan Kitsiin isojen ukkospilvien siintäessä luoteistaivaalla. Kitsissä majoituimme vanhaan kouluun, jossa nukuimme taas lyhyet yöunet kylmän rintaman ylittäessä meidät sadekuuroineen.
Aamulla Sharon jäi vielä nukkumaan mennessämme Gavinin kanssa Hemminvaaraan retkelle. Pohjantikat olivat jo alkaneet hautomaan ja siksi hiljentyneet, mutta iduli, pikkusiepot ja sinipyrstö olivat hienosti äänessä. Patvinsuon kansallispuiston ympäristössä on vielä jäljellä joitain vanhan metsän saarekkeita, joissa on aina hienoa retkeillä.
Aamiaisen jälkeen lähdimme loppupäiväksi Patvinsuolle kävelemään. Hullu riekko ei tullut kenkäatrapeista huolimatta riehumaan pitkoksille, mutta kahlaajia oli hienosti äänessä ja kuvattavissa. Pitkosreitin varren linnut ovat sen verran ihmisiin tottuneita, että digiscouppaus onnistuu helposti. Pitkoksilla loikoi kyy ja tornilta nähtiin mukavasti suolajistoa. Takaisin kitsiin tultuamme oli meille valmistettu suussa sulavaa hirvipaistia. Koska seuraavakin aamu olisi aikainen, pyysimme aamiaistarvikkeet mukaan kämpille ja lähdimme nukkumaan.
Suokukkien ja vaiveroiden kukinta oli parhaimmillaan ja maasto oli paikoin punaisenaan suokukan kukkia.
Aamulla menimme ennen auringon nousua Autiovaaran luontopolulle. Kiersimme polun lopulta lähes kahteen kertaan kun välillä saimme ropsautukset vettä niskaamme. Polun varrelta löytyi useita pikkusieppoja, puukiipijöitä, palokärki, sinipystö ja vain lyhyesti pari kertaa rummutellut pohjantikka.
Autiovaarassa kiertelyn jälkeen ajoimme Joensuuhun jossa tiemme erkanivat. Gavin ja Sharon jatkoivat kohti Martinselkosen eräkeskuksen karhukojua ja minä lähdin takaisin Parikkalaan.
H.A.
Reissu alkaa
23.5. lähdin sitten aamukuudelta ajamaan kohti Tamperetta ja ajoinkin lähes yhtä kyytiä Hervantaan saakka, jossa jätin Berlingon viikoksi huoltoon ja tilasin taksin Pirkkalan lentoasemalle. Ehdin odotella brittejä vain puolisen tuntia, kunnes he viimein saapuivat. Ryhmäni koostui Sean Minnsista, johon olinkin ollut ennen reissua yhteydessä sekä kolmesta muusta: David Bruce, Dave Bywater ja Robert Ulph – ryhmän ikähaitari oli 39-64 vuotta. Kohta saimme tavaramme sullottua Opel Astraamme ja eipä autossa ollut liikaa tilaa viidelle raavaalle miehellekään. Lopulta kuitenkin pääsimme matkaan ja rankassa vesisateessa otimme saman tien suunnan kohti Oulua.
Havainnot matkalla olivat todella vähissä, mitä nyt laulujoutsenia, jokunen kurki ja kuikka sentään. Nesteidentyhjennyspysäys Kärsämäellä palkittiin laulavalla pyyllä. Atrappi soimaan ja otushan innostui lentelemään ylitsemme! Koska ilta oli jo pitkällä eikä mitään järkevää ollut tähtäimessä vielä tälle päivälle, päätimme ajaa Utajärven Ahmasjärven kautta, josta oli löytynyt päivällä valkoposkitiira, olisihan laji minulle Suomen pinna. Perille päästyämme lintu oli kuitenkin lähtenyt järveltä tuntia aiemmin, joten muutamia reissupinnoja kuitattuamme jatkoimme kohti Oulua.
Oulussa ajoimme suoraan perinteisille rantakurvipaikoille, jossa tapasimme Vierimaan Antin, joka luovutti meille Liminganlahden avaimensa, joilla pääsisimme vanhalle opparille yöpymään sekä myös käyttämään uuden opparin keittiötä, suihkuja ym. Hetken odottelun jälkeen löysimme kurvin, joka soidinsi erään multakasan päällä illan jo pimentyessä. Pian jatkoimme kohti Liminkaa ja Virkkulaa, jossa iltapalan jälkeen kömmimme vanhan opparin lattialla makuualustoillamme makuupusseihimme.
24.5. Osa briteistä oli herännyt aikaisin ja aikainen lintu madon nappaa! Haviksiin oli jo kirjattu mm. suopöllöjä, punavarpunen, metsähanhi, muuttohaukka ym. Osan näistä sain näytettyä muillekin, kun koko porukka viimein oli tornissa, mutta esim. vuodareista itseltäni puuttuva muuttohaukka ei enää näyttäytynyt. Pari valkoposkihanhea, mustapyrstökuireja, jopa neljä keskenään kisaillutta merikotkaa, heinätavi, pari uiveloa ym. kuitenkin nähtiin ennen kuin lähdimme jatkamaan seikkailujamme.
Oulunsalossa löysimme laulavan peltosirkun, kun matkasimme yrittämään Letossa edellispäivänä havaittua hiiripöllöä. Keli oli muuttunut todella tuuliseksi, joten ei ollut yllätys ettei pöllöä löytynyt. Ennen puoltapäivää tapasimme Oulussa sitten Hukkasen Pentin, joka ystävällisesti lähti näyttämään meille pöllöjä! Ensin suuntasimme Kiiminkiin, jossa ajomatkalla näkyi sinisuohaukka sekä yllättäen jo nyt reissun ensimmäiset porot! Pienen kävelyn jälkeen löytyi sankasta kuusikosta risupesä, josta meitä tuijotti yksi brittien koko reissun tärkeimmistä tavoitelajeista – lapinpöllö!
Hetken lintua tuijoteltuamme ja kuvailtuamme, Pentti ehdotti, että soittaisin hieman lapinpöllöatrappia, josko koiraskin löytyisi jostain näkösälle. Soitin muutaman sarjan mp3 -soittimestani, jolloin päällemme saapui kaartelemaan petolintu – koiras arosuohaukka! Macro lie saapunut paikalle atrapin houkuttelemana? Palattuamme autolle kävimme vielä toiseen suuntaan kävellen varpuspöllön luonnonkololla, mutta pesässä oli vielä liian pienet poikaset, joten emo ei tullut näyttäytymään eikä koiraskaan saapunut atrapille. Niinpä palasimme autolle.
Havaittuamme matkalla fasaanin ja käytyämme tarkistamassa yhden vanhan huuhkajan pesäpaikan tyhjäksi, jatkoimme vielä toiselle varpuspöllön pesälle, joka oli pöntössä. Niinpä tämä emo oli helppo näyttää koko ryhmälle. Pesässä oli viisi todella pientä poikasta ja vielä pari munaa oli kuoriutumatta.
Kiitettyämme ja hyvästeltyämme Pentin ja saatuamme tiedon, ettei Utajärvelle enää kannattaisi mennä, sillä taas aamusta asti paikalla ollut valkoposkitiira oli taas kadonnut, käytyämme syömässä ja pysähdyttyämme pikaisesti Hirvisuolla, otimme suunnan kohti Kuusamoa. Matkan varrelle oli kuitenkin vielä yksi mutka suunniteltuna, sillä Taivalkosken eteläpuolella meillä oli nuotit hiiripöllön pesäpaikalle. Pitkien pikkutieseikkailujen jälkeen löysimme oikealle paikalle ja kovasta tuulesta huolimatta emopöllö löytyi alta aikayksikön! Ja kohta löytyi myös toinen emo ja pian ensimmäinen maastopoikanenkin. Lopulta maastosta löytyi kolme poikasta ja yhtä emot ruokkivat vielä pesäkoloon.
Emot eivät meistä juuri välittäneet, vaan ne kantoivat ruokaa koko ajan, aina sille poikaselle, joka oli meistä kauimpana. Lopulta kuvattuamme pöllöperhettä jonkin aikaa, lähdimme jatkamaan Kuusamoon.
Kuusamo
Loppumatkasta näimme vielä hirven sekä tietysti lisää poroja ja Rukan lähistöllä tien varresta löytyi riekkopari! Kello oli jo todella paljon ja keli oli yhä tuulinen sekä myös sateinen. Silti ajoimme Konttaiselle parkkiin ja lähdimme kipuamaan Valtavaaraa, jonka huipulla majoituimme telttoihimme. Olisipahan ainakin ikimuistoinen paikka herätä!
25.5. yö oli sateinen, mutta onneksi aamulla ei enää satanut – tuuli kyllä! Mutta kuten oli ounastellutkin, heräsimme sinipyrstön lauluun! Valitettavasti lintu oli todella liikkuva eikä se laulanut kuin lyhyesti, joten se jäi näkemättä. Seanin Ja Daven kanssa pakkasimme tavaramme nopeasti ja kävelimme takaisin Konttaisen parkkipaikalle, jossa Dave oli nukkunut autossa. Rob jäi yhä telttaansa nukkumaan. Ohjelmassa oli siis vapaata retkeilyä muutama seuraava tunti ja itse kipusin parin tunnin jälkeen takaisin Valtavaaralle auttamaan Robia heräämään ja kantamaan tavaransa. Havaintoja kertyi mukavasti ainakin kolmesta sinipyrstöstä, mutta edelleen nähtiin vain vilauksia. Kuukkeleita nähtiin muutama perhekunta, tiltaltti, peukaloinen, punatulkkuja, kaakkuri, muutama laulava pyy, runsaasti pikkukäpylintuja sekä muutama isokäpylintu sekä aktiivisimpien toimesta myös koppelo ja varpuspöllö nähtiin.
Lopulta jatkoimme Vuotungin lintutornille, joka perinteisesti oli hyvä sirkkupaikka ja muutenkin mukava paikka. Pilkkasiipien seassa kellui muita pienempi, alkuun hyvin allihaahkalta näyttänyt, mutta kuitenkin ihan vain tavallinen pilkkasiipi. Pikkutikka kävi tornin vieressä ja pohjansirkun tiksuttelua kuultiin useampaankin otteeseen, mutta kohta alkoi taas sataa kaatamalla, joten saatuani Hannalta puhelimitse sääennustetietoja, päätimme jatkaa kohti Oulankaa.
Matkalla Oulangalle näimme koskikaran ja Oulangassa kävimme ensin Kiutakönkäällä, jossa kuulimme lyhyesti virtavästäräkin. Metsäkävely tuotti etsimämme neidonkengät sekä pari töyhtötiaisista. Sean näki vilaukselta myös viirupöllön, joka kuitenkin katosi nopeasti.
Rukan tienoilla näimme kuusen latvassa tilhen ja sitten jatkoimme perinteiselle pöntötysalueelle hoitamaan lapintiaisen, jolle saimme hyvät nuotit Konttaisella tapaamaltamme Hukkasen Markulta. Oikea pönttö löytyi pienen etsinnän jälkeen ja kohta katselimme vihaisesti meille reviiritunkeutuille itseään ilmaissutta lapintiaista. Jätimme nopeasti tintin rauhaan ja kuinka ollakaan autolle kävellessämme löysimme palokärjen.
Ilta oli jo pitkällä mutta kävimme silti vielä kaatopaikalla katsomassa olisiko lutakolla muutakin kuin lokkeja. Lapinsirri oli ainoa mielenkiintoinen kahlaaja mutta lokkimassasta löytyi merilokki, runsaasti selkälokkeja sekä 6 eripukuista ”idänselkälokkia”, myös merikotka lensi ylitsemme.
Säynäjänperällä pysähdyimme vielä perinteiselle pikkusirkkupaikalle, jossa ruovikon päällä lenteli ruskosuohaukka ja järvellä kellui härkälintuja. Suurin pommi oli kuitenkin helmipöllö, joka lensi editsemme ja kävi viemässä ruokaa eräälle pöntölle! Se siis pesi rannan uivelon/telkän pöntössä!
Ilta oli hämärtymässä, kun ajoimme kohti Iivaaraa. Vihdoin näimme ensimmäiset teeret ja lopulta pystytimme telttamme Iivaaran parkkipaikalle ja kömmimme nukkumaan.
26.5.Ensimmäiset ryhmästämme heräsivät ennen kuutta ja sillalta löytyi pian pohjansirkkukoiras, joka lopulta näyttäytyi erinomaisesti myös mattimyöhäsille. Aika pian pääsimme kuitenkin taivaltamaan porukalla kohti Iivaaraa. Linnut olivat hämmästyttävän hiljaa ja niinpä ennen huippua ei juuri havaittu mitään. Huipulle pääsin itse hieman muita edellä, kun porukka jäi lepäämään alemmas. Ja aivan huipulla törmäsin sitten kirjosiipikäpylintupariin! Viheltelyni ei ilmeisesti kantautunut tarpeeksi kauas, joten lähdin juoksemalla hakemaan muita.
Onneksi Rob oli kuullut mesoamiseni ja tämä pääsi paikalle pitämään lintuja hallinnassa. Kohta loputkin ehtivät paikalle ja kaikki pääsivät näkemään nämä ehkä reissumme vaikeimmat projektilajit hienosti! Kohta linnut jatkoivat rinnettä alemma ja kuinka ollakaan sieltä löytyi myös parin jälkikasvu, jota päästiin kuvaamaan aivan mielettömän komeasti! Ja kirjosiipikäpylintunuorukaisia kuvatessamme kantautui läheltä korviimme taviokuurnan laulu ja kohta meillä oli kuvattavana komea 2kv koiras taviokuurna! Huikeaa!
Laskeuduttuamme takaisin teltoillemme iski päällemme todella rankka raekuuro! Kaikki muut paitsi Rob saivat onneksi tavarat autoon ennen kuin pahemmin kastuimme ja Robilla oli onneksi vedenpitävä varustus.
Peekoo
Sitten oli edessä pitkä päivän ajomatka Pohjois-Karjalaan Lieksaan Loma-Kitsille. Ajokeli oli taas todella sateinen, joten pysähtymisiä ei tarvinnut edes harkita. Toki pakolliset kuvat otettiin Hiljainen kansa -taideteoksesta. Käytyämme Lieksassa kaupassa, josta ostimme parin seuraavan päivän eväät, jatkoimme viimeiset muutamat kymmenet kilometrit Kitsiin, jossa pihasta löytyi heti kuvattavaksi punavarpusia ja pikkulepinkäinen. Majoituttuamme, nautittuamme hirvikeitot ja saunottuamme pääsimme vihdoin nukkumaan.
27.5. heräsimme taas ennen kuutta ja ensin kuulostelimme hetken pihalla laulaneita sirittäjiä, pyytä sekä viitakerttusta, joka kuitenkin jatkoi kohta muutolle, ennen kuin lähdimme ajamaan kohti päivän ensimmäistä retkikohdettamme Hemminvaaraa.
Hemminvaaraan parkeerattuamme kuulin jo autolle idänuunilinnun ja tämäpä löytyi kohta hienosti kuvattavaksemmekin. Muutaman tunnin kävely upeissa metsissä tuotti pari idulia lisää, taas katoamistempun tehneen sinipyrstön, pikkusiepon, useita pohjantikkoja, pyyn, mehiläishaukan, kanahaukan, sirittäjiä ym. Monta tärkeää projektilajia tärppäsi näin kertaheitolla!
Seuraavaksi kohteeksemme päätin suokohteen eli Teretin vaikka näyttikin, ettei meillä olisi aikaa kävellä aivan lintutornille saakka. Ja taas valinta oli onnistunut. Kahlaajat olivat ihmeen hiljaa ja vaikka osan porukasta näkemä kotkalaji (jota epäiltiin lähinnä kiljukotkaksi) jäikin minulta näkemättä, kruunasi kävelyn pitkoksilla meidän kimppuumme hyökännyt, reviiriään todella aktiivisesti puolustanut riekko!
Erityisesti Robin punaruskeat maastokengät olivat sen hyökkäilyn kohteena. Pian meidän oli kuitenkin kiiruhdettava takaisin autolle, sillä meidän oli oltava Erä-Eeron pirtillä kolmelta iltapäivällä.
Erä-Eerolla
Ehdimme juuri kolmeksi pirtille ja tapasimme Eeron sekä toisen oppaan, joka oli suunnitellut lähtevänsä mukanamme kojulle, mutta kun Eero tapasi meidät hän muisti minut ja sen, että olimme edelliselläkin kerralla olleet kojulla keskenämme, joten yhteisellä päätöksellä totesimme, että voisimme nytkin mennä kojulle ilman opasta.
Viiden pintaan olimme jo kävelemässä kojuille ja Eeron piiloteltua lihanpaloja maastoon, jäimme pian kojuihin odottelemaan mitä ilta ja yö toisivat tullessaan.
Alkuun testailimme kameroiden toimivuutta harmaa- ja kalalokeilla sekä käpytikoilla, mutta kauan ei tarvinnut odotella illan päätähteäkään, sillä jo ennen seitsemää saapui ahma lammen toiselle puolelle. Varovaisesti se tarkkaili hetken ympäristöä, kunnes uskaltautui ylittämään joen puunrunkoa pitkin ja kameramme lauloivat! Otus saapui hitaasti lönkötellen etsimään ilta-ateriaansa ja pian se löysikin ensimmäisen lihapalan ja palasi samaa reittiä kuin oli tullutkin takaisin kalliorinteeseen. Se kuitenkin jäi näkyville kuusen alle syömään ateriaansa ja sen syötyään se tuli taas samaa reittiä takaisin. Nyt se haki ateriansa jo hieman lähempää ja kohta se taas palasi rinteeseen piiloon.
Olimme ehkä hieman liian äänekkäitä kojussa, vaikka parhaani yritin, että porukka pysyisi hiljaa. Vaikka puhetta ei ollutkaan niin muuta liikettä oli sen verran, etteivät korpit uskaltautuneet lainkaan lihapaloille. Ehkä tämän vuoksi myöskään karhusta ei havaittu kuin ehkä yksi vilaus yhden ryhmäläisemme toimesta. Ahmaakin saimme odotella saapuvan takaisin todella pitkään! Vasta klo 23 aikaan saapui selvästi edellistä pienempi ahma, mutta nyt oli jo liian pimeää kuvaukselle.
28.5. Vuorokauden jo vaihduttua klo 01:00 saapui taas ahma, mutta sitten oli taas piiitkään hiljaista. Itsekin otin parin tunnin unet ja herättyäni kaikui kojussa melkoinen kuorsauskonsertti. Ei siis ollut odotettavissa, että ainakaan karhu enää saapuisikaan. Ahma sen sijaan saapui vielä klo 4:30, jonka jälkeen menin taas nukkumaan, sillä kuorsausta ei kestänyt enempää kuunnella. Vielä kuuden aikaan oli Sean nähnyt ahman, joten yhteensä 6 visiittiä ahmat meille tarjosivat. Epäselväksi jäi, olimmeko havainneet kaksi vai kolme ahmaa.
Muut olivat nukkuneet yöllä niin paljon, että suunnittelemiani päiväunia ei enää tarvittu, kun yhdeksän jälkeen poistuimme kojulta. Niinpä suuntasimme suoraan Autiovaaraan, jonka kolme kilometriä pitkälle polulle lähdimme kävelemään. Pian kuului metsän siimeksestä tuttu säe ja sinipyrstöhän siellä taas lauloi! Viimein pääsimme näkemäänkin tämän 2kv koiraslinnun, joka oli meitä tähän saakka onnistunut piilottelemaan. Lenkin varresta löytyi myös 3 pikkusieppoa, 2 peukaloista, pyy ym.
Aamupalan parkkiksella nautittuamme, lähdimme taas siirtymätaipaleelle ja otimme suunnaksi Tohmajärven Värtsilän. Taas satoi kaatamalla, joten pysähdyksiin ei tarvinnut aikaa tuhlata. Värtsilään päästyämme suuntasimme heinäkurppien soidinpaikalle, sillä olin saanut tiedon, että lintuja oli sekä nähty että kuultu myös päiväsaikaan. Olimme tiellä vasta kävelemässä paikkaa kohti, kun edestämme nousi lentoon 3 heinäkurppaa, jotka kaarsivat lentäen suoraan ylitsemme ja kadoten kauan peltojen toiselle puolelle. Ja heti perään alkoi taas sataa kaatamalla, joten ilmeisesti kurpatkin lähtivät sateensuojaan. Pensassirkkalinnun ja satakielen laulaessa taustalla päätimme palata autolle ja lähteä ajamaan vielä Parikkalaan! Olimme hyvin aikataulussa jatkon kannalta!
Parikkalassa
Porukkamme alkoi olla jo melkoisen ryytynyttä, joten järjestin heille Hannan avustuksella kahdeksi viimeiseksi yöksi hulppean majoituksen Loikonsaaresta. Porukasta näki, ettei heistä kerta kaikkiaan enää ollut telttailijoiksi. Mutta skarppina silti oltiin, sillä Kesälahdella plokkasimme vauhdista tien varressa päivystäneen viirupöllön!
Parikkalassa pysähdyimme pikaisesti Akanvaaran Tetrisuolla, jossa näkyi 29 teertä, 2 sinisuohaukkaa sekä 2 peltosirkkua. Pohjanrannan lintutornista ei sen sijaan näkynyt ihmeitä. Lopulta pääsimme Loikonsaareen ja Kähkösen Matin näytettyä porukalle talon tavat lähdin itse kotiin yöpymään.
29.5. aamukuudelta haimme Hannan kanssa porukan ja suuntasimme heti alkuun Siikalahdelle. Matkalla ainoa stoppi tehtiin Särkisalmella, jossa useiden viitakerttusten keskellä lauloi myös luhtakerttunen sekä pari satakieltä. Patotien stoppi oli hiljaisempi kuin olimme kuvitelleet, mutta ainoa äänessä ollut luhtahuitti oli heti lavan edustan rannassa ja sehän innostui esittäytymään meille lennossakin, vaikkemme edes olleet harkinneet sen komppaamista. Ja kohta ylitsemme lensi myös kaulushaikara, joten alkoi tuntua, että tämän porukan kanssa voi todella nähdä spondesti mitä tahansa. Luhtakana, kanadanhanhi, punasotkat ja mustakurkku-uikut lisättiin reissun lajilistalle ja matka jatkui kohti Sammallampea, josta perinteiseen tapaan löytyi varhainen ruisrääkkä. Tätä ei kuitenkaan saatu atrapilla eikä komppaamallakaan näkyviin. Myös kuhankeittäjä lauloi taustalla vuodariksi.
Suurisuolla kuului toinen rääkkä ja sitten jatkoimme Hannan edellispäivänä löytämälle valkoselkätikan pesälle, jossa jo isot poikaset kerjäsivät ruokaa emoiltaan. Samalla paikalla kuului pariin otteeseen myös harmaapäätikka, jota ei kuitenkaan saatu houkuteltua näkyviin.
Seuraavaksi suuntasimme Kolmikantaan helmipöllön pöntölle, jossa kolme aiemmin rengastettua poikasta olivat varsin odotetusti syöneet paljon itseään pienemmän pahnan pohjimmaisen pahimpaan nälkäänsä. Tyrjän viirupöllön pöntössä oli myös ylläri, sillä emo hautoi yhä yhtä ainoaa munaa – saa nähdä tuleeko tästä mitään?
Tässä vaiheessa alkoi koko porukka, sekä oppaat että opastettavat pilkkiä siihen malliin, että päätimme viheltää pelin poikki ja suuntasimme päiväunille. Mainittakoon, että ohimennen olimme kuulleet 25 viitakerttusta ja 7 satakieltä, joita toki oli saatua näkyvillekin.
Neljältä iltapäivällä olimme kuitenkin taas maastossa ja suuntasimme taas Siikalahdelle. Parkkipaikalla lauloi yllättäen peltosirkku ja opastuskeskuksen puissa huuteli käenpiika, mutta tornilla oli todella hiljaista. Niinpä kohta suuntasimme rengastamaan varmaa viirupöllöpoikuetta ja tervetuliaisiksi yksi poikasista oli jo pöntön suuaukolla meitä odottamassa. Kyseessä oli tuttu todella äkäinen mamma ja poikasten rengastus suoritettiinkin aiemmin hyväksi koettuun tyyliin autossa. Pitkään selvisin ilman osumaa, kunnes viimein pöntön kantta sulkiessani pöllö sai osuman pehmustettuun palomiehenkypärääni.
Stoppi Rautalahdella tuotti taas ison luppojoutsenparven sekä myös vuoden ensimmäisen sarvipöllön. Seuraavalla viirupöllön pesällä oli sitten neljä poikasta, joista 2 rengastettiin ja 2 jätettiin vielä kasvamaan. Emo oli täysi mammari edelliseen verrattuna.
Vielä jatkoimme niukasti Punkaharjun puolelle kaakkurilammelle, jota tarkkailimme kaukaa kaukoputkella. Hetken jo luulimme lammen olevan tyhjän, kunnes yltämme kuului kova kaakatus ja kaakkuri laskeutui lammelle uimaan. Lieneeköhän naaras ollut rannalla hautomassa? Perinteinen pesäsaareke ainakin oli yhä tyhjä. Pois ajaessamme Hanna muisti, että olimme pönttöreissulla nähneet erään matkan varrella olevan pöntön luona pyrstötiaisia, joten pysähdyimme paikalle ja piiskutukseeni kuuluikin pian vastaus ja pyrstötiaispari saapui meitä ihmettelemään. Vielä pari pikkulepinkäistä nähtyämme oli päivä täysi ja suuntasimme mökille, jossa lämmitimme briteille puusaunan ja kohta koko porukka oli valmis pakkaamaan ja nukkumaan.
Tourin päätös
30.5. porukalla oli ajoissa auto pakattuna ja matkaan pääsimme klo 6:15. Ainoan stopin matkan varrella olimme suunnitelleet Lappeenrannan Joutsenon Kotasaareen, jossa oli edellispäivinä havaittu jänkäsirriäisiä. Parkkeerasimme automme risteykseen ja kävelimme altaille, joilta ei kuitenkaan löytynyt kuin pari pikkutylliä. Onneksi tarkistimme kuitenkin myös turvekentän lätäkön ja sieltä löytyi kuin löytyikin 11 jänkäsirriäistä! Dave oli näin saanut eliksen kaikkina reissun päivinä!
Klo 12:00 aikaan saavuimme Tampereelle, jossa porukka heitti minut autokorjaamolle, josta sain auton lähes saman tien, joten pääsin saattamaan porukan lentoasemalle. Tankkaushässäkässä onnistuin jotenkin hukkaamaan yhden luottokorttini, mutta onneksi huomasin tämän pian ja sain sen suljetuksi. Lopulta hyvästelin porukan, jonka kanssa saimme viikon aikana havaittua 167 lintulajia käymättä lähes lainkaan meren rannalla. Mikä kuitenkin tärkeintä, kaikki tärkeimmät lajit saatiin hyvin havaittua. Etukäteen saamaltani toivelajilistalta puuttumaan jääneistä lajeista pikkusirkkua ja lapinuunilintua ei vielä ollut koko maassa havaittu ja vesipääskylle en kerta kaikkiaan keksinyt paikkaa, josta lajin saisi hoidettua ilman saappaita. Kaikki pöllöt, tikat, kanalinnut, sinipyrstö, lapintiainen, kuukkeli, viitakerttunen, satakieli, heinäkurppa, arosuohaukka ym. ym. ym. kuitenkin nähtiin, joten ei ihme, että porukkamme kehui reissuaan parhaaksi lintureissukseen koskaan – ja osalla porukasta oli aika monta reissua takana!
Itselläni kuitenkin lomareissu sen kuin jatkui! Suunnitelmia ei ollut, mutta en sentään Tampereellekaan meinannut jäädä!
J.A.
Valkoselkätikka on erittäin uhanalainen (EN), erityisesti suojeltava, rauhoitettu, lintudirektiivin liitteen I tikkalaji. Suomen pesimäkanta on arvioitu 120 – 180 pariksi. Valkoselkätikoista suurin osa pesii täällä itärajan tuntumassa. Niille mieluisin maasto on seudullamme pystyyn kuolevia ja veden vaivaamia leppiä, haapoja ja koivuja kasvava rantaryteikkö. Kärsivät lehtipuut eivät pysty puollustautumaan tuhohyönteisiä vastaan ja näissä puissa elääkin lukematon joukko erilaisia toukkia. Valkoselkätikat syövät talvisinkin hyönteisiä eivätkä pysty käpytikan tavoin vaihtamaan siemeniin. Talvikuolleisuuden laskemiseksi valkoselkätikkoja ruokitaan ihralla. Suuri osa valkoselkätikoista on jo vuosikymmenten ajan saatu värirengastettua. Näiden renkaiden avulla on pystytty seuraamaan monien lintuyksilöiden elämänvaiheita poikasesta pesimisvuosiin asti. Rengastuksilla on saatu runsaasti tietoa valkoselkätikoista, niiden pesimäkannan kehityksestä ja lintujen liikkumisesta.
Olin lupautunut tarvittaessa avustajaksi valkoselkätikkarengastuksiin Martiskaisen Kimmon ja Anniina Kontiokorven avuksi. Tällä pesällä oli pieni riski, että isot poikaset säntäävät pesäkolostaan joka suuntaan maastoon, josta niiden uudelleen löytyminen ja pesään palauttaminen olisi yhden tai kahden hengen voimin vaikeaa.
Kimmo kiinnitti tolppakengät vaelluskenkiinsä ja kiipesi pesäpuuhun onkimaan poikaset kolosta. Tälläiseen oksaiseen puuhun kiipeäminen on hidasta, kun turvaköydet on irrotettava vuoron perään jokaisen oksan kohdalla ja siirrettävä oksan yli.
Poikaset laskettiin pussissa narulla Anniinan rengastettaviksi. Jokainen valkoselkätikka saa yksilölliset värirenkaat jalkoihinsa, joista ne voidaan tunnistaa kauempaa kiikarin tai kaukoputken avulla. Toiseen jalkaan tulee värjättyä alumiinia oleva rengas ja toiseen kaksi vuovista rengasta. Renkaat ovat hyvin kevyitä.
Valkoselkätikan poikaset voidaan tässä vaiheessa usein tunnistaa jo sukupuolelleen päälaen punaisen määrästä. Rengastuksen jälkeen poikaset nostetaan pussissa takaisin pesälle ja ne peruuttavat pesän suuaukolle laitettuna itsensä takaisin pesään. Heti kun rengastaja on kiivennyt alas puusta ja siirtynyt hieman syrjemmälle tulevat emot pesälle ruokkimaan poikasiaan.
Tällä kertaa poikaset eivät yrittäneet karata, joten minun apuani ei oikeastaan tarvittu. Valkoselkätikka on ehdottomasti hienoin tikoistamme ja yksi lempilinnuistani, joten rengastukseen osallistuminen oli taas hieno kokemus. H.A.
