. . Lintuharrastajan päiväkirja Birders diary . .

1.3. laitoin työpäivän pakettiin hieman normaalia aikaisemmin ja lähdin ajamaan kohti Joutsenoa, sillä halusin hoitaa harmaasirkun kuukausipinnaksi saman tien. Caireniuksen Sampsan kanssa helmikuun alussa löytämäämme lintua oli käyty aktiivisesti bongaamassa ja lintu olikin ollut yllättävän helppo bongauskohde. Arviomme mukaan lintua oli käynyt katsomassa lähes parisataa ihmistä.

Nappasin taas Sampsan kyytiin Joutsenosta ja jatkoimme Pätilään. Sää oli ajomatkan aikana muuttunut radikaalisti ja peltoaukealla tuuli pöllytti lunta oikein kunnolla ja pakkastakin oli kymmenkunta astetta. Pelkäsin jo pahinta, että lintu saattaisi hyvinkin kökkiä nyt jollain ruokinnalla ja vasta paria päivää aiemmin oli parilla bongarilla ollut hieman ongelmia erään paikallisen isännän kanssa, joten olin itse Bongariliiton Työvalikunnan jäsenen ominaisuudessa ohjeistanut paikalla liikkumista siten, ettei pihojen lähelle enää olisi asiaa. Onneksi huomasimme kuitenkin pian, että ainakin keltasirkkuja oli pellolla runsaasti (noin 200) ja aloimme seuloa niitä putkella. Pöllyävä lumi teki lintujen seulomisesta vaikeaa ja kohta valtaosa linnuista nousikin ilmaan ja lähti kohti lähipihoja. Huomasin jo vilaukselta vaalean linnun yhdessä parvessa, mutten saanut sitä määritettyä. Kohta loputkin sirkut nousivat ilmaan ja lähti mutta onneksi huomasimme ison parven laskeutuneen pellon takana olevan pihan omenapuuhun, Ja siinähän se harmaasirkku patsasteli aivan keskellä puuta. Heti perään huomasimme sepelkyyhkyn istuvan vakiohaavikossaan, joten tyytyväisinä saatoimme poistua tuiskusta ja jatkaa retkeä.

Ajelimme Konnunsuon tienoolla muutamia paikkoja tarkistellen, muttemme havainneet yhtään mitään, joten lopulta päätimme jatkaa Kukkuroinmäen jäteasemalle, jossa porttien ulkopuoleltakin havaitsi, että alueella oli runsaasti varislintuja, korppejakin lähes parisataa, vilahtipa parvissa paikalla talvehtinut kottarainenkin. Kuten varmaan jo kaikille muillekin Suomen jäteasemille, ei Kukkuroinmäelläkään enää ole porttien sisäpuolelle lintuharrastajilla asiaa ilman lupia, jollaiset on vain parilla lokkilaskentoja alueella suorittavalla henkilöllä.

Ilta oli vielä nuori, joten päätimme jatkaa vielä Imatralle, jossa Vuoksella oli edellisiltana ollut lähes parisataa harmaalokkia ja 5 merilokkia. Nyt sää oli kylmentynyt toden teolla ja tuuli yltynyt entisestään, joten Imatrankoskelle päästyämme emme löytäneet joelta kuin kaksi lokkia – onneksi ne olivat merilokkeja. Yksinäinen harmaalokki kävi vain pyörähtämässä joella ja jatkoi kohta kohti etelää. Uivelo kellui yhä “mäkkärin” rannassa mutta kohta olimme niin jäässä, että päätimme luovuttaa. Tiputin Sampsan linja-autolle ja jatkoin kohti Parikkalaa.

2.3. kävin pikaisesti Simpeleellä, jossa Kokkolanjoessa puljasi 16 laulujoutsenta sekä telkkä. Uudensillankoskella näkyi vielä pari koskikaraa ja pieni tilhiparvi lensi ylitseni. Pikku-uikkua en onnistunut löytää.

3.3. oli sitten vuorossa talvilintulaskennan kevätpuolen laskenta. Laskentahan tehdään aina kolmesti talvessa, syyspuolella, keskitalvella sekä näin kevään kynnyksellä. Hiihtelin taas kotipihasta alkaen Siikalahden ympäri ja laskin kaikki vastaan tulleet linnut, joita oli varsin vähän. Havaintoja kertyi seuraavasti: käpytikka 13, hömötiainen 4, kuusitiainen 1, sinitiainen 20, talitiainen 60, närhi 2, harakka 19, varis 23, korppi 9, varpunen 14, pikkuvarpunen 40, viherpeippo 23, urpiainen 4, punatulkku 2, pikkukäpylintu 2 ja keltasirkku 32. Lisäksi näkyi 4 oravaa sekä aivan tuoreet ilveksen jäljet. Ilves oli jahdannut supikoiraa – toivottavasti sai kiinni.

J.A.

Torstaina 21.2. pitkän työpäivän jälkeen pääsin vihdoin hieman ennen kuutta hakemaan Hannan ja matkatavarat kotoa ja sitten hakemaan matkaseuraksemme lähteviä Honkasen Juhaa ja Hannua, Hannun tyttöystävää Minnaa sekä pariskunnan paria koiraa kyytiin. Kuuden aikaan alkoi pitkä ajomatkamme kohti etelää. Hannun koira tipautettiin Ruokolahdelle koirahoitolaan ja matka jatkui Espooseen, jossa pudotin ensin Hannun ja Minnan ja pian Kauppisen Heikin luokse majoittuneen Juhan kyydistä ja Hannan kanssa jatkoimme Kirkkonummelle yöpymään.

22.2. herätyskello soi jo viideltä aamulla ja ennen kuutta olimme taas ajamassa kohti Espoota, jossa poimimme ensin Juhan ja Heikin ja pian myös Hannun kyytiimme. Helsinki-Vantaan lentoasemalla olimme lopulta sopivasti puolisentoista tuntia ennen lentomme lähtöä. Asemalta löytyivät loputkin seurueestamme eli Huotilaisen Kari ja Heinosen Antti – koossa oli siis pitkälti sama porukka kuin syksyllä 2010 Barcelonassa, edellisellä futismatsireissullamme.

Lentomme Pariisiin lähti hieman myöhässä noin klo 8:50 ja ainakin itse onnistuin nukkua valtaosan matkasta. Vihdoin klo 11:50 laskeuduimme Orlyn lentokentälle ja kiitoradalla ajellessamme koneen ikkunasta näkyi reissun ensimmäinen mielenkiintoisempi lintu – tuulihaukka. Kohta jo matkasimme kohti Pariisia. Reilun 11 euron lipulla pääsimme ensin automaattijunalla Antonyn metroasemalle ja sitten samalla lipulla jatkoimme kolme kertaa metroa vaihtaen (kerran yksi meistä jäi metron kyydistä sen ovien oltua asemalla auki vain kymmenkunta sekuntia, mutta koska metroja kulki parin minuutin välein, odotimme “kileä” seuraavalla vaihtopaikalle) Porte de St-Cloudin asemalle, josta oli enää lyhyt kävely majapaikallemme Résidence Mercure Le Scénarioon. Kaikki huoneemme eivät vielä olleet valmiina, mutta syötyämme maittavat burgerit, pääsimme majoittumaan kolmeen huoneeseen, jotka kaikki olivat eri kerrosten hieman muita isompia päätyhuoneita.

Hannan kanssa päätimme lähteä kävellen Seinen vartta kohti Eiffel tornia, jossa sovimme tapaavamme muun porukan, joka saapuisi paikalle taksilla. Sää oli todella talvinen, lunta satoi hieman ja tuuli oli todella kalsea! Onneksi meillä oli kohtuullisen lämpimät vaatteet päällä toisin kuin osalla porukastamme. Pitkiä kalsareita oli parilla sankarilla ikävä! Seinen jokivarsi oli varsin karun näköinen, joten toivomamme lintuhavainnot jäivät naurulokkeihin, etelänharmaalokkeihin, sinisorsiin ja muutamiin merimetsoihin. Muita yleisiä lintuja olivat sepelkyyhkyt, pulut, nokivarikset, kottaraiset ja varpuset. Mustarastaita ja harakoita näkyi muutama ja jokivarressa vilahti myös pari virtavästäräkkiä.

Kohta horisontissa joen toisella puolella kohosi rakennusten takaa näkyviin Eiffel torni, jota kohti jatkoimme. Otimme tornista tietysti runsaasti kuvia ja päästyämme viimein tornin viereiselle sillalle, näimme loppuporukkamme juuri sopivasti saapuneen paikalle. Niinpä kävelimme tornin juurelle ihmettelemään tätä 18 000 rautaosaa ja 2,5 miljoonaa mutteria syönyttä rakennelmaa. Päätimme jonottaa päästäksemme ylemmäs kohti tornin huippua. Tornin juurella kävi tuuli todella ikävästi ja jonossa vierähti pitkä tovi, joten kun viimein pääsimme ostamaan lippumme, jotka oikeuttivat kiipeämään portaita pari ensimmäistä tasannetta ylemmäksi, päätti osa porukastamme lämpimikseen sännätä portaihin oikein kunnon ravia! Portaita riittikin sitten kivuttavaksi!

Ensimmäisellä tasanteella oli jo pakko ottaa maisemakuvia, mutta kohta jatkoimme ylemmäksi. Tuuli olisi tornin metallirakenteissa ja pikkuhiljaa pitkään poissa pysynyt korkeanpaikankammoni alkoi hieman oireilla. En ollut pitkään aikaa kiipeillyt missään korkealla ja näemmä korkeanpaikankammon parasta hoitoa olisi säännöllinen vuorilla tai korkeissa rakennuksissa kiipeily. Jatkoi kuitenkin muiden perässä kohti toista tasannetta, jossa olikin sitten ravintolat ja kunnon maisemien katselupaikat. Tarkoituksenamme oli tietysti päästä huipullekin ja aloimme etsiä, mistä saisi ostettua lipun hissiin. Olisi luullut yhden maailman suosituimmista turistikohteista osaavan laittaa lipun myynnin selkeästi löydettäväksi, mutta löydettyämme varsin pienestä tilasta ensin puolenkymmentä toimimatonta lipunmyyntikoppia ja lippuautomaattia, löysimme vihdoin sen ainoan toiminnassa olleen kojun. Sitten sullouduimme hissiin ja kohta matkasimme kohti “Rautarouvan” 324 metristä huippua. Korkeimmalla tasanteella 276 metrin korkeudella tuuli oli todella voimakas ja itselläni tuotti alkuun vaikeuksia kävellä toki oikein tukevin verkkoseinin ympäröidyn tasanteen reunalle kuvaamaan jo iltavaloin loistavaa suurkaupunkia. Onneksi oloni helpotti pian ja kohta kuljeskelin jo tasanteella muiden mukana. Ja kylläpä maisemat olivatkin niin komeat, että osa porukastamme päätti kruunata hetken shampanjalasillisella.

Lopulta palailimme hissillä suoraan tornin juurelle, josta kävelimme taas sillalle kuvaamaan komeasti valaistua tornia. Muutaman meistä pyörittyä hetken karusellissa – juu kyllä ihan sellaisessa lasten karusellissa, otimme taksin takaisin hotellillemme. Olimme koko porukka aivan jäässä, joten loppuilta meni lämmitellessä ja oma tilani koheni vasta pitkän kuuman suihkun avulla. Reilut puolet porukastamme lähti illalla vielä tutustumaan Pariisin yöelämään, mutta me päätimme Hannan kanssa mennä aikaisin nukkumaan, jotta jaksaisimme seuraavana päivänä koluta kaupunkia oikein urakalla.

23.2. heräsimme ennen kahdeksaa ja yhdeksältä olimme Hannan kanssa jo kävelemässä metroasemalle. Kävellessämme havaitsimme vihervarpusia ja viherpeippoja. Metroilimme yhdellä vaihdolla Châteae-Rougen asemalle, josta kävelimme Pariisin korkeimmalle kukkulalle Montmartrelle ihastelemaan komeaa romaanisbysanttista Sacré-Cœurin pyhäkköä. Hetken kukkulalla kierreltyämme ja mm. Place du Tertren muotokuvamaalareiden touhuja ihmeteltyämme ja uusina lintulajeina tali- ja sinitiaisia sekä pari peippoa havaittuamme, laskeuduimme alas kauppakaduille, jossa liikkeet olivat vasta aukeamassa.

Seuraavat puolisentoista tuntia kiertelimme Hannan toivomia kangas- ym. käsityökauppoja ennen kuin lopulta kävimme vilkaisemassa lähellä olleen Moulin Rougen sekä ihmettelemässä kadun varren melko yksipuolista tarjontaa. Sitten metroilimme Champs-Élyséesille, jossa nousimme metrotunnelista aivan Riemukaaren viereen. Kaari oli suurempi (jopa 51 metriä korkea) kuin olimme osanneet kuvitella ja siitä tuli meille molemmille mieleen Shetlannin Foulalta tuttu Gaada Stack.

Sitten kävelimme näyteikkunoita ihmetellen ja hieman kaupoissa shoppaillen Champs-Élyséesin päästä päähän ja näimme mm. toistakymmentä Ferraria, Aston Martineita, Lamborghineja ym. urheiluautoja. Ohitimme Grand ja Petit Palaicen, Place de la Concorden, Louvren, kävelimme parin puiston halki, joissa näimme laulurastaan ja kuulimme etelänpuukiipijän ja ylitimme lopulta Seinen havaiten ylilentäneen västäräkin Île de la Citén saareen, jonka toisessa päässä sijaitsi kuuluisa Nodre Damen goottilainen katedraali. Katedraaliin oli aivan järkyttävän pitkät jonot, joten emme harkinneetkaan käyvämme sisällä, mutta toki otimme runsaasti kuvia ulkopuolelta ja kiersimme lopulta koko rakennuksen ja jatkoimme rakkauslukkoja täynnä olevaa siltaa pitkin Île Saint-Louisille, jossa kiertelimme taas hetken kauppoja, ennen kuin jatkoimme Seinen vartta metroasemalle, josta metroilimme takaisin majapaikallemme.

Ilta oli vasta nuori, mutta olimme kävelleet päivän aikana arviolta noin 13 kilometriä, joten oli jo aika päästä hieman lepäilemään. Illalla söimme vielä hotellin kuppilassa, jossa ruoka oli valtaisa pettymys, mutta emme kyllä olisi jaksaneet muualle mennä. Muu porukkamme oli nukkunut pitkään käytyään edellisyönä Moulin Rougen tienoilla bilettämässä ja sitten käynyt Champs-Élyséesillä kävelemässä meidän tapaamme tuntitolkulla. Olipa kaupoista löytynyt lopulta pitkiä kalsareitakin – ensimmäiset löytyneet olivat kyllä olleet parisataa euroa, mutta onneksi halvempiakin oli lopulta löytynyt. Meidän painuessa nukkumaan lähti muu porukka taas tutustumaan yöelämään Seinen varteen.

24.2. heräsimme Hannan kanssa jo ennen seitsemää ja vajaata tuntia myöhemmin olimme pihalla, jossa kuulimme rautiaisen ja kohta metroilemassa Louvrelle. Musée du Louvren asemalla nousimmekin suoraan museon aulaan, jossa olimme jonossa parikymmentä minuuttia ennen museon aukeamista. Aulassa odotellessamme kuvasimme tietysti lasipyramidin alaosaa ja yhdeksältä portit avattiin ja pääsimme ostamaan lippuja (11€).

Aloitimme valtavan museon, joka on entinen kuninkaanlinna, koluamisen egyptiläisen taiteen osastoilta, joita riittikin useaan kerrokseen ja vielä useampaan käytävään. Riipaisimme ohimennen hieman kreikkalaista ja muuta eurooppalaista taidetta ennen kuin jatkoimme ns. pääkerrokseen, jossa olivat ne kaikkein kuuluisimmat eurooppalaiset taideteokset Mona Lisoineen, Napoleonin kruunajaisineen ja Samothrakeen Nikeineen. Sitten kiertelimme vielä mm. afrikkalaiseen ja japanilaiseen taiteen osastoilla, mutta lopulta päätimme luovuttaa, sillä kokonaan tätä kävijämäärältään maailman suurinta museota, jonka näyttelytilojen (60 000m²) yli 30 000 taideteosta emme kuitenkaan jaksaisi kiertää.

Mutta emme toki olleet vielä saaneet taiteesta ja museoista tarpeeksemme, vaan ylitimme Seinen, jonka yllä nauru- ja etelänharmaalokkien seassa näkyi myös selkälokki ja pian olimme jonottamassa Musée d’Orsayhin, entisellä rautatieasemalla sijaitsevaan museoon, jossa on esillä hieman tuoreempia eli 1800-luvun ja 1900-luvun alun suurten mestareiden töitä. Kiertelimme d’Orsayn kolmessa kolmessa kerroksessa puolisentoista tuntia ja tutuiksi tulivat monen eri tyylisuunnan kuuluisat nimet: Manet, Gauguin, van Gogh, Degas, Monet and Renoir.

Lopulta jalkamme olivat kuitenkin aivan loppu ja istuskeltuamme hetken museon aulassa taapersimme ulos ja kävelimme vielä ihastelemaan Invalidesin invalidikirkon komeaa kupolia ja muita rakennuksia ja suuria kävelykatuja Eiffel tornin ali ja Seinen yli Trocadérolle, jossa jonotimme vielä vuoden 1878 maailmannäyttelyyn rakennettuun akvaarioon, jonne osa porukkaamme saapui. Akvaario osoittautui kuitenkin melkoiseksi lastentarhaksi, joten emme siellä kauhean kauan viihtyneet – toki kaikki akvaariot kävimme läpi ja Hanna roiski kuvia vedenelävistä, mutta pian metroilimme takaisin hotellimme läheiselle metroasemalle. Tänne saapuivat pian Hannu, Juha ja Heikkikin ja kävimme vielä syömässä ennen kuin jatkoimme majapaikallemme hieman lepäämään.

Hotellimme pihalla olikin sitten melkoinen härdelli, kun Olympique de Marseillen jalkapallojoukkue oli saapunut viettämään aikaa ennen peliä meidän majapaikkamme yhteydessä olleeseen hotelliin. Pihalla oli useita poliiseja ja meitäkin seurattiin todella tarkkaan, kun kaivoimme avaimia laukuistamme. Huoneisiimme päästyämme saatoimme tarkkailla, kun pihalle saapui kohta seitsemän poliisiautoa lisää, jotka tukkivat koko liikenneympyrän ja pian pihalla vilisteli reilut parikymmentä poliisia.

Iltaseitsemän aikaan lähdimme sitten kävelemään kohti Parc des Princesiä, joka sijaitsi vain noin kilometrin päässä hotelliltamme. Koskapa liput illan peliin olivat maksaneet reilut 100 euroa, oli Hanna päättänyt skipata pelin ja jäi lepäilemään huoneeseemme ja seuraamaan poliisien ja Marseillen joukkueen lähtöä sekä tietysti katsomaan pelin sitten Canal+ -kanavalta telkkarista. Hannun, Juhan ja Heikin kanssa jatkoimme lähes suoraan stadionille, “kilen” ja Antin jäätyä vielä tankkaamaan lähikuppiloihin. Ensimmäisen kerran liput tarkistettiin jo satoja metrejä ennen stadionia ja kylläpähän oli stadionille pääsy tehty muutenkin vaikeaksi! Järjestelyt olivat ranskalaiseen tapaan varsin luokattomat! Olimme kyllä tottuneet hidasteluun ja kankeuteen jo aiemmin vierailemissamme kohteissa, mutta nyt näimme kyllä pohjanoteerauksen. ennen kuin pääsimme stadionille, edessämme oli vielä pari melkoista pullonkaulaa, joissa tungeksittiin, kiilattiin eikä mistään näkynyt, olimmeko edes menossa kohti oikeaa osaa stadionista. Onneksi saimme kysyttyä asiaa ja lopulta pääsimme klo 20:00 kiipeämään stadionin portaita kohti istumapaikkojamme. Ja aivan heti tämän jälkeen saapuivat joukkueet vierailija Olympique de Marseille etunenässä ja heti perään kotijoukkue Paris Saint-Germain lämmittelemään kentälle. Tunnelma katsomossa oli heti todella korkealla, laulu raikasi ja pommit paukkuivat! Lopulta kaikki oli valmista pelin alkuun ja koska kyseessä oli todella erityinen Ranskan suurin Classico-ottelu ja vielä tuoreimman hankinnan maailmantähti David Beckhamin ensimmäinen ottelu PSG:n riveissä, oli aloituspotkua suorittamaan hommattu paikalle yksi jalkapallohistorian suurimmista legendoista eli Ronaldo (se alkuperäinen brasilialainen siis).

Klo 21:00 alkoi viimein ottelu ja heti minuutin pelin jälkeen PSG:n suurin tähti tähän asti eli Zlatan Ibrahimović jatkoi kärkiparinsa Ezequel Lavezzin maalipaikkaan, mutta komea laukaus osui tolppaan. 11. minuutilla stadion sitten räjähti, kun Lucasin potku kimposi onnekkaasti parinkin Marseille-puolustajan kautta maaliin, 1-0. Pikkuhiljaa ottelu tasoittui ja erän loppua kohti painostus siirtyi enemmän PSG:n maalille, mutta Marseille ei kuitenkaan oikein kunnon maalipaikoille päässyt. Niinpä erätauolle mentiin kotijoukkueen johtaessa.

Toinen erä alkoi varsin samaan tyyliin Marseillen hallinnassa, mutta aika ajoin myös PSG:n kärki, etenkin Lavezzi pääsi hyville maalipaikoille, jotka kuitenkin valuivat hukkaan, kun tämä turhaan haki aina Zlatania epäonnistuneesti. Pari kertaa Marseille pääsi kokeilemaan Salvatore Sirigun torjuntataitoja mutta tämä oli maalillaan valppaana, 60. minuutilla André-Pierre Gignac yritti jopa upeaa saksipotkumaalia, mutta Sirigu torjui taas. 76. peliminuutilla PSG vihdoin suoritti ensimmäiset vaihtonsa ja kentälle saapuivat Chantôme Clément sekä yleisön mylviessä myös David Beckham! Beckham aloitti pelin hyvin puolustavassa roolissa ja Marseille tuntuikin painavan päälle yhä vain kovemmin, mutta aina Beckhamin saatua pallon tämä avasi varsin pitkillä mutta todella tarkoilla syötöillä peliä älykkään nopeasti! Niinpä PSG sai taas aika ajoin vaarallisia vastahyökkäyksiä, jopa lähes yksinomaan Beckhamin avauspelin johdosta! Lopulta varsinaisen peliajan täytyttyä Beckham nikkasi pallon kohti päätyä, josta Jérémy Ménez keskitti maalille ja umpisurkean pelin pelannut Zlatan onnistui lähinnä vastustajaa nurin tönäistessään puolivahingossa ohjaamaan pallon maaliin, 2-0.

Viimeiset minuutit menivät yleisön laulaessa lähinnä pilkkalauluja Marseillen kannattajille ja loppuvihellyksen jälkeen alkoi yleisö purkautua ulos stadionilta. Me olimme kaikkein pahimmassa sumpussa, joten kesti pitkään päästä ulos stadionilta. Lopulta kuitenkin pääsimme kävelemään takaisin majapaikallemme, jossa painuimme lähes suoraan pehkuihin, olihan kello jo noin 23:30.

25.2. heräsimme noin klo 7:30 ja kahdeksalta olimme osalla porukasta hotellin ravintolassa tuhdilla aamiaisella. Kile ja Antti olivat omassa huoneessa jo paistelleet omat aamiaisensa. Yhdeksältä tilasimme pari taksia ja lähdimme kohti Orlyn lentokenttää. Alkuun kehätie oli aivan tukossa, mutta puolen tunnin ruuhkan jälkeen pääsimme vihdoin kääntymään kohti lentokenttää ja loppumatka meni nopeasti. Toisen auton kuski oli osannut valita nopeamman reitin ja meitä jo odoteltiin asemalla. Shoppailimme hieman lentoasemalla ja lopulta klo 11:30 lähti koneemme ja kiitoradan vierellä näimme muutaman kymmentä töyhtöhyyppää. Onnistuin taas nukkua valtaosan matkasta ja laskeuduimme Helsinki-Vantaalle hieman myöhässä vähän ennen neljää iltapäivällä. Heikkiä oltiin hakemassa ja Antti ja “kile” olivat vielä jäämässä Helsinkiin, joten pian olimme Honkasten kanssa matkalla kohti Parikkalaa. Hannun koira Vito oli riemuissaan, kun nappasimme sen kyytiin Ruokolahdella ja viimein ennen iltayhdeksää olimme Parikkalassa. Rentouttava, elämämme ensimmäinen lähes täysin linnuton (24 jutussa mainittua lajia) lomareissu oli takana!

J.A.

Helmikuu on perinteisesti linturintamalla kaikkein hiljaisinta aikaa. Ja jos jossain on linturintamalla silloin hiljaista niin juuri Parikkalassa! Niinpä laiskana talviretkeilijänä en juuri ole ulkona käynyt. Toki töihin mennessä on pimeää kuten töistä palatessakin ja viikonloppuisin oli ollut aivan liikaa muuta ohjelmaa.

4.2. maanantaina olin kuitenkin töistä vapaalla, kun kävin Lappeenrannassa Keskussairaalalla korvapolilla leikkauksen jälkeisessä ensimmäisessä kontrollissa. Yhden jälkeen olin lopulta vapaa retkelle, sillä en kuitenkaan olisi enää olisi töihinkään kerinnyt. Niinpä kävin hylsyilemässä pähkinänakkelia Pappilanniemessä ja nokkavarpusta Tirilässä. Sitten päätin soittaa Sampsa Caireniukselle, josko tätä kiinnostaisi lähteä katsomaan Joutsenon Pätilän keltasirkkumassoja, joita tämä oli kyllä käynyt katsomassa jo monena päivänä aiemminkin. Onneksi Sampsa innostui ideasta ja pian olin hakemassa tätä kyytiin. Itsekseni tuskin olisin Pätilään lähtenyt, sillä minulla ei ollut kaukoputkea mukanani ja tuhansien sirkkujen selaamiseen sellaista tarvittaisiin.

Pätilään päästyämme parkkeerasin auton peltotien levikkeelle ja jatkoimme keskemmäs peltoaukealle kävellen. Kaukana aukean toisella puolella olleessa kelossa näytti istuvan joku kapeahko lintu, jonka pyysin Sampsaa tarkistamaan putkellaan – ja se osoittautui koiras ampuhaukaksi – kuukausipinna ja kuukausiässä minulle! Pian haukka lähti lentoon meitä kohti ja pöläytti pellossa ja puissa olleet keltasirkut lentoon. Sirkkuja todellakin oli paljon, muttei kuitenkaan ennätysmääriä, sillä paikalla oli enimmillään ollut jopa 5000 lintua – nyt arvioimme niitä olevan 1500-2000.

Jonkin aikaa sirkkuja seulottuamme, päätimme lähteä etsimään keltasirkkuja myös mahdollisilta muilta paikoilta. Hyvättilästä löysimmekin viitisensataa lintua mutta esim. Konnunsuolla oli täysin hiljaista. Ilta alkoi jo hämärtää, kun päätimme vielä palata Pätilään. Keltasirkkumassat olivat jo siirtyneet yöpymään; vain muutamia pikkuparvia nousi vielä puista lentoon ja suuntasi NW. Sitten yht’äkkiä yläpuoleltamme kuului voimakasta tiksahtavaa, ehkä jopa hieman viiriäismäistä, sirkun lentoääntä! Molemmat Sampsan kanssa jähmetyimme paikalleen ja keskityimme täysin äänen kuunteluun. Vasta äänen jo loitottua yritimme nähdä äänen tuottajaa, muttemme sitä löytäneet taivaalta. Ääni oli aivan selvästi harmaasirkun lentoääni! Itsekin olin ääntä kuullut useita kertoja ulkomailla ja Sampsa oli kuullut sitä kuluvana talvenakin useita kertoja vietettyään runsaasti aikaa Saksassa. Minulla oli autossa hollantilainen cd-levy, jossa oli varpuslintujen lentoääniä ja siinä ollut ensimmäinen harmaasirkun äänityyppi oli aivan identtinen kuulemamme kanssa. Päätimme laittaa linnusta tiedon Lintutiedotukseen, josko joku muukin kuin Sampsa olisi halukas sitä jatkossa paikalta etsimään? Sampsa palaisi paikalle heti seuraavana aamuna.

Tiistaina Sampsa seuloi paikalla sirkkuja mutta kylmässä tuulessa ei näkynyt kuin 2500 keltasirkkua sekä mm. 30 peippoa ja järripeippo. Myös paikalla aiemmin näkynyt sepelkyyhky näyttäytyi taas kuten näkemämme ampuhaukkakin. Keskiviikkona Sampsa oli estynyt käymästä paikalla, mutta torstaina hän oli taas paikalla ja silloin tärppäsi! Harmaasirkku löytyi taas äänen perusteella nyt pensaasta istumasta keltasirkkujen keskeltä ja Sampsa sai siitä kuviakin otettua ennen kuin se lensi muun parven mukana peltoon! Sirkku näyttäytyi vielä kerran samassa pensaassa, mutta lensi lopulta keltasirkkujen kanssa taas peltojen taakse ruokinnoille. Näinä päivinä olin tietysti itse töissä, mutta työmatkoilla näin Kangaskylällä palokärjen ja isolepinkäisen.

Perjantaina päätin työpäiväni ennen yhtä ja koska olin taas vaihteeksi matkaamassa viikonlopuksi etelään, tällä kertaa oli vuorossa Tiiratoimikunnan kokous, suuntasin tietysti suoraan Pätilään. Poimin taas Sampsan kyytiin ja kahden aikaan olimme perillä. Paikalla oli jo pari sirkun etsijää, mutta mitään mainittavia havaintoja ei heillä vielä ollut. Kohta kuitenkin löytyi pellon takaa kuusen latvasta sepelkyyhky, josta sain niin EKLY-talvipinnan kuin kuukausipinnankin. Kohta kyyhky sitten lensi edessämme olleeseen haavikkoon ja kökötti hyvin esillä seuraavat puolitoista tuntia. Sirkut olivat kuitenkin todella levottomia ja tuulisessa kelissä niitä ei oikein päässyt katsomaan kunnolla hetkeäkään. Niinpä kävimme pikaisesti tarkistamassa lähiruokintojen tilanteen, mutta sielläkin sirkut olivat hankalasti näkyvillä. Suurin osa linnuista oli kateissa. Viitisen peippoa kuitenkin nähtiin sirkkuparvissa. Palattuamme taas haavikon luo, kävi ampuhaukka jahtaamassa sirkkuja pariin otteeseen. Kyyhky ei pienestä pedosta välittänyt yhtään, vaikka se lensi aivan vierestä.

Pikkuhiljaa iltapäivän jo hämärtyessä alkoi sirkkuja saapua lisää haavikkoon ja kohta ne alkoivat käydä myös pellossa ja pensaissa aivan edessämme. Olipahan melkoinen vilinä, kun lintuja oli enimmillään kolmatta tuhatta! Raumasta startannut bongariparivaljakko saapui lähinnä kait tutustumaan paikkaan, jotta voisivat seuraavana päivänä aloittaa alueella tehokkaat sirkkuetsinnät ja InvisibleManFromCorvona tunnettu WP-pinnakärki kiskoi vasta toppahousuja jalkaansa, kun Sampsa huudahti, että hänellä oli nyt harmaasirkku putkessa! Sampsa tarjosi heti putkestaan lintua katsottavaksi ja muutamassa sekunnissa kaikilla oli lintu hoidettuna! Sitten olikin edessä hankalampi urakka löytää lintu omiin kaukoputkiin, sillä haapojen latvukset olivat niin täynnä sirkkuja, että nuottien antaminen oli täysin mahdotonta. Onneksi kuitenkin onnistuin löytää sen aika pian ja sain muutaman kuvan sekä lyhyen videon otettua. Pian lintu ponkaisi lentoon ja katosi sirkkumassaan. Itse olin tässä vaiheessa sen verran jäässä, että päätin lähteä jatkamaan matkaani kohti Kirkkonummea. Eikä sirkkua enää illan aikana nähtykään. Itselläni lauantai meni Tiira-toimikunnan kokouksessa, mutta harmaasirkkubongarit onneksi onnistuivat linnun löytämään. Seuraavina päivinä paikalle virtasi sitten lisää bongaajia kaeumpaakin ja onneksi lintu näyttäytyi ainakin suurimmalle osalle. Omat havainnot jäivät Helsingistä palatessani näkemääni huuhkajaan Lappeenrannassa.

J.A.

11.1. perjantaina päätin työpäivän jälkeen käydä naapurikunnassa Rautjärven Simpeleellä urheiluliikkeessä ja koska hieman oli vielä valoisaa aikaa jäljellä, pysähdyin tietysti parissa paikassa Kokkolanjokea katsomaan. Kuutostien sillalla oli hiljaista, mutta uudensillankoskella ylitseni lensi heti äännellen pari pikkukäpylintua, koskikara touhusi koskessa ja suvannon takaosassa uiskenteli kaksi laulujoutsenta ja niiden lähellä myös eniten toivomani laji eli pikku-uikku. Komppasin jokea vielä vähän lisääkin, mutta en enää löytänyt kuin yhdeksän sinisorsaa.

13.1. kävimme Hannan kanssa Siikalahdella ja rämmimme jopa ihan lintutornille saakka. Havainnot jäivät tietysti vähiin: vain jokunen naakka, harakka ja urpiainen näkyivät. Raikantien varressa näkyi sitten valkoselkätikka ja vuodariksi harmaapäätikka. Sitten huomasin, että Lötjösen Matilta oli tullut viesti lahden toisella puolella olevasta lapinpöllöstä. Ajoimme heti paikalle mutta pöllöä ei enää löytynyt. Jouduimme tyytymään töyhtötiaiseen ja puukiipijään.

16.1. illalla ajoin taas vaihteeksi Kirkkonummelle, sillä seuraavina parina päivänä otin osaa koulutustapahtumaan Helsingissä. Molempina koulutuspäivinä ehdin hieman iltapäiväretkille, kun onneksi päivät olivat aurinkoisia. Pakkasta oli kyllä todella paljon – yli 20 astetta. Soukan venerannassa olin ilmeisesti liian myöhään, sillä en nähnyt kuin parikymmentä harmaalokkia. Yhdeksän merikotkaa oli jäällä pilkkimiesten jättämillä kalatarjoiluilla ja ylitseni lensi varpushaukka. Eestinmalmin mustakaularastasta ei ollut nähty kuin klo 8:30 aamulla mutta arvelin linnun saapuvan tutulle ruokinnalle viimeistään ennen yöpuulle menemistään. Ja olinkin oikeassa, sillä lintu saapui klo 15:19 ruokinnan viereiseen puuhun, josta se kuitenkin 5 minuuttia myöhemmin nousi lähimäntyihin käymättä lainkaan ruokinnalla. Se taitaa ruokailla nykyisin jollain toisella ruokinnalla, mutta yöpynee yhä tutuissa männyissä? 18.1. en ehtinyt käydä kuin Helsingin Jätkäsaaressa, josta löysin helposti paikalla talvehtivan tunturikiurun.

19.1. oli vuorossa taas odotettu Imatran Taajamatakseeraus, jossa yhdeksän joukkuetta laski omilla lohkoillaan kaikki maalinnut. Me Kärkkäisen Karin kanssa olimme arvonnassa onnekkaita ja saimme lohkoksemme Meltolan alueen, joten jo ennakko-odotukset menestymisestä tässä jo 8 kertaa putkeen järjestetyssä tapahtumassa olivat korkealla. Ajoin aamuvarhain Salo-Issakkaan Karia hakemaan ja Karin pihalla näkyi odotetusti valkoselkätikka ja harmaapäätikka. Ensimmäiseksi linnuksemme kirjasimme alueellemme päästyämme tien yli lentäneen varpushaukan. Aloitimme heti parhaaksi olettamaltamme alueelta ja itse aloin koluta Mellonlahden puolta, Karin kolutessa Viipurintien toista puolta. Ja kylläpä yhä oli kylmä! Pakkasta oli hieman vajaat 30 astetta, mutta onneksi pian noussut aurinko alkoi hieman lämmittää. Heti alkuun huomasi, ettei tiaisia ollut kovinkaan runsaasti, mutta urpiaisia sitäkin enemmän! Ja itse näin myös todella runsaasti punatulkkuja – suurimmassa parvessa reilut 20 lintua. Myös vihervarpusia oli enemmän kuin olin koskaan nähnyt talvella Etelä-Karjalassa ja näiden seasta löytyi myös tiklejä. Urpiaisparvien tarkka syynääminen tuotti myös muutamia tundraurpiaisia. Käpytikkoja oli myös todella paljon, suurimmassa parvessa nahisteli 5 lintua keskenään. Aika pian löysin myös naaras valkoselkätikan. Homma lähti siis erinomaisesti käyntiin!

Kun olin laskenut parhaan alueen linnut, päätin kävellä jätevedenpuhdistamolle ja sieltä takaisin rantaa ja patotietä pitkin. Tämä oli ehkä vikatikki, sillä lintuja oli todella vähän. Ensimmäiset pikkukäpylinnut ja jopa viheltelemään innostunut varpuspöllö piristivät kuitenkin kummasti. Onneksi samaan aikaan Kari vietti laatuaikaa ja oli löytänyt meille lisää tundraurpiaisia, jopa 6 räkättiä, mustarastaan, pari tilheä ja enemmän tiaisia kuin minä, jopa 15 pyrstötiaista.

Kolusimme lopulta toisistamme erillään koko päivän mikä tietysti edesauttoi parempiin lintumääriin. Mitään ihmeellisempiä havaintoja ei enää tehty, Kari sentään näki harmaapäätikan ja töyhtötiaisen ja minä näin viimeiseksi lajiksemme koskikaran. Lintumäärämme olivat kuitenkin komeita: lopulta olimme nähneet varpushaukan, varpuspöllön, 50 käpytikkaa, valkoselkätikan, harmaapäätikan, 41 kesykyyhkyä, koskikaran, 2 tilheä, 6 hömö-, 7 kuusi-, töyhtö-, 117 sini- ja 270 talitiaista, 15 pyrstötiaista, 6 räkättiä, mustarastaan, 2 peippoa, 190 viherpeippoa, 69 vihervarpusta, 13 tikliä, 450 urpiaista, 5 tundraurpiaista, 121 punatulkkua, 11 pikkukäpylintua, 6 närheä, 72 harakkaa, 35 varista, 6 korppia, 193 pikkuvarpusta ja 195 keltasirkkua. Mainittakoon että varpusta emme löytäneet ja jotenkin onnistuimme olemaan näkemättä ainoatakaan naakkaa! Jo kisan loputtua ollessamme matkalla kohti purkupaikkaa Imatrankoskella, huomasi Kari erään valotolpan nokassa oudon tumman varislinnun. Pysähdyimme keskelle liikenneympyrää ja totesimme linnun varikseksi, mutta todella tummaksi sellaiseksi. Normaalisti harmaat osat erottuivat vain juuri ja juuri muuta lintua vaaleampina. Lintu oli mielestämme joko nokivariksen ja variksen risteymä tai sitten melanistinen varis.

Laskennan tulokset purettiin tuttuun tapaan ja olipa mukava taas nähdä monia tuttuja, joista monia näkee vain kerran-pari vuodessa. Kisaa isännöivä Jantusen Jukkahan käy yleensä vain kerran vuodessa Kanadasta Suomessa. Kisan tulokset eivät yllättäneet; me olimme keränneet ylivoimaisesti parhaan pistemäärän. Kisassahan sai lajista aina pisteen ja sitten kolme eniten lajia havainnutta joukkuetta sai pisteitä siten, että eniten havainnut kolme pistettä, toiseksi eniten havainnut kaksi ja kolmas yhden pisteen. Lisäksi samaan tapaan saivat lisäpisteitä eniten lajeja ja eniten yksilöitä havainneet joukkueet. Lajimäärässä olimme kolmansia ja yksilömäärässä jaetusti toisia, mutta yhteispistemäärässä siis jopa varsin ylivoimaisia ykkösiä. Illan vietto jatkui yhteentoista saakka kuvia katsellen ja jutustellen.

Kaikkiaan yhteensä joukkueet havaitsivat 45 maalintulajia, 14081 yksilöä – yksilömäärä oli uusi ennätys. Uusia ennätysmääriä olivat 4082 urpiaista, 293 käpytikkaa, 17 tundraurpiaista, 446 vihervarpusta, 590 punatulkkua, 94 pikkukäpylintua, 8 pähkinänakkelia ja 4 ampuhaukkaa, lisäksi pähkinähakista tuli uusi laskentalaji. Ehkä kylmän aamun takia tiaismäärät eivät olleet kovinkaan korkeat. Ja taas kerran marjalintuja oli vähän. Kesykyyhkyjä oli vähemmän kuin koskaan aiemmin – vain 96 lintua. Muutalla edelliskeväänä kuollella kesykyyhkyllä oli Eviran tutkimuksissa todettu Newcastlen tautia, liekö tämä syynä pulukatoon?
25.1. matkasin taas vaihteeksi Kirkkonummelle, sillä viikonloppuna olin osallistumassa Bongariliiton hallituksen järjestäytymiskokoukseen. Olen hallituksessa varajäsenenä, mutta sen lisäksi mm. työvaliokunnassa eli TVK:ssa, joten vaikka olin äärimmäisen väsynyt ja jo pari kertaa alkuvuoden aikana Etelä-Suomessa käynyt, oli minun välttämätöntä raahautua paikalle. Päätin kuitenkin pitkästä aikaa käyttää julkisia ja matkasin Kirkkonummelle junalla. En vain kerta kaikkiaan olisi jaksanut taas ajaa pitkää matkaa autolla.

26.1. yövyttyäni vanhempieni luona, hyppäsin kahdeksan aikaan Heikki Vasamiehen kyytiin. Ina-Sabrina Tirrin tämä oli jo ottanut kyytiin aiemmin ja yhdessä jatkoimme kohti etelää. Kokous alkaisi lounaalla puoliltapäivin, joten meillä oli hyvin aikaa retkeillä matkan varrella. Suuntasimme Raaseporin Tammisaareen ja Ramsholmeniin, jossa ruokinnalta löytyi lähes välittömästi naaras valkoselkätikka. Seurailimme tikkaa jonkin aikaa sen siirryttyä komean metsän keskelle ja havaitsimme sen lisäksi mm. useita puukiipijöitä ja varsin monta jo aktiivisesti rummutellutta käpytikkaa. Palaillessamme autollemme näimme tien yli kipittäneen fasaanin.

Jutusteltuamme hetken parkkipaikalla törmäämiimme paikallisiin harrastajiin, päätimme jatkaa läheiseen Skåldön lossirantaan ja lossilla bongaamaan Torsön kanavan pienessä sulassa talvehtinutta pikku-uikkua. Uikku löytyikin nopeasti piilottelemasta jään reunasta kaislikon keskeltä. Kohta se kuitenkin sukelsi jäälipan alle, joten me jatkoimme takaisin lossille. Mantereelle päästyämme plokkasimme taivaalta kaartelevan hiirihaukan, mutta meidän piti jo kiiruhtaa kohti kokouspaikkaa Hangon Tvärminneä.

Olmme Tvärminnessä juuri puoliltapäivin ja pienen etsinnän jälkeen löysimme lounaamme majoitusrakennuksemme keittiötilan jääkaapista. Ravintola kun ei ollut lauantaisin avoinna, niin ruoka oli toimitettu tällä tavalla, mikä tietysti sopi meille erinomaisesti. Ruokailun jälkeen aloitimme kokoustamisen ja päätettävänämme olikin runsaasti tärkeitä asioita. Puheenjohtaja Kalle Larsson piti taas kerran naruja käsissään ja sihteeri Olavi Kemppainen piti taas jämäkästi huolta siitä, ettei liian pahoja solmuja päässyt syntymään. Leppoisassa porukassa kokoustaminenkin voi olla mukavaa ja aika kului kuin siivillä! Kuuden aikaan alkoivat saunavuorot, mutta kokousta jatkettiin yhä vähemmän tärkeillä asioilla sen pysyttyä vielä päätösvaltaisena. Saunan jälkeen iltaa vietettiin puolille öin, jolloin oli aika käydä levolle, sillä päätettäviä asioita oli jäänyt runsaasti vielä seuraavallekin päivälle. Päivän päätteeksi huomasin luottamustehtävieni lisääntyneen yhdellä, sillä minut oli valittu Lintutiedotuksen johtoryhmään.

27.1. heräsin kahdeksaa ennen ja kasilta löysinkin lähes koko muun porukan aamupalalta. Osa taisi olla jo maastossa? Klo 8:45 aloitimme Pihabongauksen! Pitihän meidänkin osallistua koko porukalla Suomen suurimpaan lintutapahtumaan! Aloitimme Mäkelän Petterin kanssa pihan ympärikävelyllä, mutta havainnot jäivät mustarastaaseen ja pariin talitiaiseen. Rantarakennusten luota näkyi hieman avovettä ja kaukana näkyi muutama lokki lennossa ja ainakin yksi vesilintu kellumasta saarten kupeessa. Lähirakennusten välistä löysimme muuta porukkaamme tuijottamasta merelle, mutta aikalailla katveeseen, joten siirryimme porukalla saunarakennukselle, josta avautui paljon parempi näkymä sulalle. Nyt kun porukallamme oli jopa 4 kaukoputkeakin, joita meillä ei Petterin kanssa ollut mukanamme, alkoi mereltä löytyä lintuja. Lokkeja lenteli merellä runsaasti ja kohta Petteri plokkasi koko lokkiporukan lähimmästä kolmikosta komean 2 kv isolokin!

Lopulta seisoskelimme saunan nurkalla koko loppu Pihabongauksen, jonka kestohan on kokonaisuudessan tunti ja näimme vielä laulujoutsenen, 7 sinisorsaa, telkkiä, pari merilokkia, lukuisia kala- ja harmaalokkeja sekä vielä kolme minuuttia ennen loppua merikotkan.

Kohta olikin aika jatkaa kokoustamista ja päätettäviä ja keskusteltavia asioita oli lopulta jäljellä vielä liikaakin, joten ihan kaikkea emme ehtineet puoleen päivään mennessä käsittelemään. Pikaisen ruokailun jälkeen oli aika kiitellä mukavaa porukkaamme hyvästä kokoustapahtumasta ja Heikin ja Ina-Sabrinan kanssa suuntasimme Hankoon pikaiselle retkelle. Tuijottelimme ensin merta parissa paikassa jonkin aikaa, mutta keli oli todella tuulinen, joten aallokosta ei oikein löytynyt toivomiamme vesilintuja. Joitakin kyhmy- ja laulujoutsenia, pari allia ja pilkkasiipi sekä yksinäinen naurulokki sentään nähtiin. Kävimme vielä Hangonkylässä pikaisesti etsimässä paikalla aiemmin havaittuja kyyhkyjä, muttemme niitä löytäneet. Lopulta lähdimme palailemaan kohti Kirkkonummea.

Klo 17:00 Heikki tipautti meidät Kirkkonummen rautatieasemalle, josta Ina-Sabrina matkasi Turkuun ja itse lähdin Pasilan kautta kohti Parikkalaa, jossa olin lopulta noin klo 21:45.

J.A.

2.1. oli Uuden Vuoden reissun jäljiltä äärimmäisen väsynyt ja niinpä havainnot jäivät työmatkalla näkyneisiin naakkoihin – vuodari toki sekin. 3.1. kävin kiertämässä ruokatunnilla Siikalahden ja ihan mukaviakin havaintoja tuli, sillä harvoin olen lahdella nähnyt puolessa tunnissa kaikkia tavallisia tiaisia. Vuodariksi tulivat hömö-, pyrstö-, töyhtö- ja kuusitiainen, harakka, punatulkku, keltasirkku, puukiipijä sekä närhi.

4.1. ainoa vuodari oli varpunen, mutta 5.1. lähdimme aamusta Hannan kanssa käymään Melkoniemen metsissä, joista tutut kuukkelit löytyivät nopeasti. Kerrankin olimme paikalla hyvällä kelillä ja saimme muutamia kuvia jopa auringon valaistessa kuusten oksia. Paluumatkalla kävimme vielä Siikalahdella, jossa näkyi kaksi valkoselkätikkaa ja taas pieni parvi pyrstötiaisia.

6.1. oli sitten vuorossa talvilintulaskennan keskitalviosuus. Aloitin yhdeksältä ja kävelin taas Kangaskylän poikki sukset olalla ja kuutostien ylitettyäni jatkoin patotielle ja sitten patovallia lahden eteläpuolelle, josta metsiä pitkin Tiviälle, josta pian takaisin patovallille ja lahden länsipuolelta metsien halki Tetrisuolle, josta taas kuutostien yli kylille ja pienten kiertelyiden jälkeen takaisin kotipihaan. Havaintoja kertyi seuraavasti: käpytikka 11, mustarastas 1, hömötiainen 9, kuusitiainen 1, sinitiainen 33, talitiainen 105, närhi 4, harakka 22, naakka 49, varis 12, korppi 6, varpunen 6, pikkuvarpunen 16, peippo 1, viherpeippo 69, tikli 1, vihervarpunen 1, urpiainen 121, pikkukäpylintu 3, taviokuurna 1, punatulkku 8 ja keltasirkku 20.

7.1. ruokatuntiretken ainoa havainto oli Siikalahden yllä lentänyt yksinäinen tilhi.

J.A.

30.12. Suojarinteen “Potu” ajeli aamuvarhain Mikkelistä Kirkkonummelle, jossa hyppäsin tämän kyytiin ja jatkoimme päiväretkelle Hankoon. Säätiedotus oli luvannut mukavaa retkikeliä, mutta totuus paljastui pian, kun koko ajomatkan vallinnut sankka sumu ei hellittänyt edes päästyämme rannikolle. Lisäksi autosta noustuamme tajusimme tuulen olevan aivan järkyttävän voimakas. Tämän lisäksi lämpötila oli hieman plussan puolella ja kaikki tiet olivat aivan järjettömän liukkaita! Onneksi Potu oli lainannut äitinsä maastovolkkaria, joten pysyimme tiellä paljon paremmin kuin mitä pysyimme pystyssä kävellessämme!

Reissun päätavoitteena oli kuitata Potulle kuukausipinnoja, tämä kun ei juuri ollut rannikolla käynyt joulukuussa. Aloitimme pikastopilla Täktomissa, josta viherpeippoparvesta löytyi järripeippo. Långörenissä eräällä ruokinnalla viihtynyt punarinta ei suostunut näyttäytymään, mutta tiaisia, etenkin sinitiaisia, oli ruokinnalla todella runsaasti. Rantaan päästyämme totesimme, ettei putkella tehnyt yhtään mitään. Kaikki sumun takia näkyneet linnut olivat kyllä määritettävissä kiikareillakin. Telkkien, isokoskeloiden ja sinisorsien lisäksi näimme joitakin kyhmy- ja laulujoutsenia sekä minä näin uivelon, joka kuitenkin lensi sumuun ennen kuin Potu ehti löytää sitä. Paluumatkalla tinttiruokinta näytti tyhjältä, mutta onneksi tarkistimme tilanteen ja ainoana lintuna paikalla oli kuin olikin etsimämme punarinta.

Nähtyämme eräässä tinttiparvessa peipon, jatkoimme seuraavaksi 4 tuulen tuvalle, jossa seisoskelimme lähes myrskyisässä tuulessa aikamme, muttemme havainneet mitään järkevää. Jatkoimme sitten kaupungin rantoja kierrellen (näimme vain tukkasotkan) tarkistamaan satamia ja pienen etsinnän jälkeen löysimme niistä parhaimmallekin eli Merisatamaan. Lintulajisto oli kuitenkin niukkaa eikä mitään parempaa löytynyt. Sitten jatkoimme keskustaan etsimään paikalla olleita sepelkyyhkyjä, mutta homma vaikutti tuulessa niin toivottomalta, että päätimme lopulta lähteä paluumatkalle ja hoitamaan varmempia pinnoja.

Lopulta parkkeerasimme taas kerran Eestinmalmiin ja mustakaularastas oli taas mustarastaita jahtaamassa. Sitten kiiruhdimme Kaitalahden venerantaan, josta ei kuitenkaan löytynyt pajusirkkuja. Kolmen aikaa ajoimme sitten Soukan venerantaan, jossa seuloimme taas tunnin lokkeja lähisaaren viiden merikotkan kiljuessa taustalla. Nyt lokit tulivat kuitenkin parissa jättiparvessa emmekä onnistuneet nähdä yhtään valkoista lokkia – Ämmässuolla kun oli ollut grönlanninlokkikin.

Käytyämme Dennisin pizzalla lähti Potu majoittumaan äitinsä miesystävän kämpille Oulunkylään ja ilta menikin sitten Uuden Vuoden reissua suunnitellen.

31.12. ennen yhdeksää isäni heitti minut Veikkolaan, jossa parkkeerasimme huoltamon pihaan aivan yhtä aikaa Kouvolasta matkaan lähteneiden Mikko Ala-Kojolan ja Sari Savolaisen sekä heidän matkan varrelta poimimansa Potun kanssa. Pakkauduimme Mikon autoon ja aloitimme pitkän siirtymätaipaleen kohti Paraisten Nauvon Pärnästä. Onneksi olimme ajoissa liikkeellä ja vaikka saimme jonkin aikaa odotella lauttaa Paraisten ja Nauvon välillä, pääsimme lopulta Pärnäsiin hyvissä ajoin puolen päivän aikoihin. Saatuamme auton parkkiin, otimme tavaramme kantoon ja kannoimme ne Eivor lautalle, jossa oli todella runsaasti tilaa. Jätimme tavaramme penkeille ja kipusimme itse saman tien kannelle odottelemaan lautan liikkeellelähtöä.

Klo 13 Eivor lähti matkaan ja aloimme tietysti staijata. Olimme jo ajomatkalla nähneet muutaman merikotkan mutta kohta niitä näkyi useita lisää. Ensimmäisen tunnin aikana näimme noin 10 merikotkaa. Muuten havainnot jäivät isokoskeloihin, sinisorsiin, lokkeihin ja kyhmyjoutseniin kunnes vain noin tunnin lauttailun jälkeen plokkasin veneen vierellä lentäneen ruokin! Kyseessä oli todella hyvä joulukuupinna! Ja aivan heti perään plokkasin hieman edellistä kauempaa riskilän, joka sekin oli minulle kuukausipinna! Tätä eivät kuitenkaan kaikki muut nähneet, mutta onneksi pysähdyttyämme ensin Nötössä, plokkasi Potu seuraavan riskilän kellumasta merestä. Pikkuhiljaa alkoi hämärtää mutta näimme vielä yhden kaukaisen tukkakoskelon, yhden naurulokin sekä Jurmon satamassa tukkasotkan sekä neljä naurulokkia lisää.

Viimeisen tunnin vietimme eväitä syöden ja jutustellen kunnes lopulta saavuimme Utöseen. Satamassa oli hotellimajoittujia kyyti vastassa, joten saimme tavaramme nostettua lava-auton kyytiin ja kävelimme itse hotellille. Pitkän matkapäivän jäljiltä kävely oli niin mukavaa, että kävelimme vahingossa parisataa metriä hotellin ohi ennen kuin tajusimme olevamme jo melkein venesatamassa. Oli käsittämätöntä huomata, kuinka saaressa ei enää ollut juuri lainkaan lunta! Puolitoista viikkoa aiemmin saari oli ollut aivan lumen peitossa.

Hotellilla respan kanssa jutellessamme alkoi pikkuhiljaa herätä epäilys, ettei meidän varaamamme 7 hengen tupa olisikaan mikään idyllinen vanha pirtin tupa vaan, koska hotelli oli vanhoja kasarmirakennuksia tupa tarkoitti tietysti jotain aivan muuta! Isossa tuvassa ei sentään onneksi ollut kerrossänkyjä, mutta kuitenkin 7 sänkyä rivissä – eikä juuri muuta. Tupaamme majoittuivat myös Eivorilla saapuneet Ina-Sabrina Tirri, Risto Suksi sekä Tarmo Lehtilä. Mehän olimme saaneet tämän tupamajoituksen kauhealla tuurilla erään lintuharrastajaporukan peruutettua oman reissunsa – muutenhan kaikki Utön majapaikat olivat olleet varattuina jo pitkään.

Onneksi Olkion Jouko kävi meitä morjenstamassa ja kertoi viime päivien havikset ja kävi lopulta vielä otsalamppujen valossa näyttämässä meille kaikki tärkeimmät paikat seuraavan aamun projektilajiamme, viime päivinä oletettavasti nyt runsaan sulan maan takia todella piilottelevaksi ja liikkuvaksi ryhtynyttä kettusirkkua ajatellen. Kiitokset Joukolle!

Myöhemmin ulkona alkoi sataa oikein kunnolla, joten me vietimme illan tuvassamme sängyillä löhöillen ja sitä itseään jauhaen. Kuulimme muutamat raketin ja kävimme jopa katsomassa yhden roomalaisen kynttilän tapaisen, mutta lopulta kävimme nukkumaan hieman ennen vuoden vaihtumista.

1.1. heräsimme ennen kahdeksaa ja puoli yhdeksän aikaan kävelimme jo tihkusateessa kohti parhaana pitämäämme kettusirkkupaikkaa eli Koistisen Jarmon ruokintaa. Olimme ajatelleet, että sirkku saattaisi saapua ruokinnalle jo pimeässä, sillä se kuitenkin oli lumen aikaan tottunut ruokailemaan paikalla ja se löytäisi siihen ja siitä ruokaa jo pimeässä. Olimme väärässä! Toista tuntia seisoskeltuamme ja ruokintaa ja sen lähipuskia tuijoteltuamme olimme havainneet vain sini- ja talitiaisia sekä pari mustarastasta. Vuoden pinnaksi oli toki nähty myös sinisorsia, kalalokkeja, nauru- ja harmaalokki sekä parhaimpana venesatamassa taas laiturin alle piiloon uinut uivelo. Positiivista kuitenkin oli, että sade oli loppunut!

Olin jo kerran saanut tiedon, että Suksi ja Lehtilä olisivat mahdollisesti kuulleet kettusirkun koulun pihalla, mutta lopulta he löysivät linnun Tenovuon Jorman ruokinnalta. Singahdimme paikalle, mutta lintu oli mönkinyt kivien taakse piiloon ja lopulta Jormankin käytyä meitä auttamassa, oli selvää, että se oli jo jakanut muualle. Päätin itse palailla hakemaan Koistisen lähelle jättämääni reppua, kun ylitseni lensi äännellen kaksi luotokirvistä, jotka näyttivät laskeutuvan venesatamaan. Tällöin Suksi soitti, että nyt he olivat löytäneet sirkun koulun pihasta! Niinpä juoksimme taas ja ainakin minulla oli aivan järjettömästi liikaa vaatetta! Mitäköhän olin ajatellut pukiessani untuvantakin ja toppahousujen alle pari kerrosta fleeseä? Juostessamme koulua kohti huusimme venesatamaan saapuneen kymmenen hengen paatilla saapuneen bongariporukan mukaamme. Kerran oli pakko pysähtyä, muttei kuuman takia vaan parin merellä lentäneen ison linnun takia, jotka osoittautuivat merimetsoiksi. Lopulta olimme koulun pihassa mutta lintu oli taas kateissa ja kuinka ollakaan ekaekaa -pinnakärjet Jörgen Palmgren ja Jussi Lindström onnistuivat näkemään sen lähtevän lentoon koulun pihan viereisen aidan takaa. Kenenkään muun ei kuitenkaan onnistunut sitä ainakaan määrittää. Me emme pihasta enää löytäneet kuin tiaisia, urpiaisen ja pikkuvarpusen.

Itse epäilin linnun tekevän Corvolta jenkkilinnuille tuttua rundia tai ainakin vastaavanlaista kuin mitä ruokintoja kiertävät tiaisetkin tekevät, joten ajattelin keskeisimmän paikan olevan lopulta paras viettää aikaa, jottei tarvitsisi enää juosta muiden havaintojen perässä hiki hatussa. Keskeisin paikka oli ehdottomasti Tenovuon ruokinta, joka sijaitsee kapeassa kohdassa saarta, mutta havaintoja kuitenkin tehtiin säännöllisesti pihasta sekä sen molemmin puolin. Niinpä muiden jäätyä koulun pihalle palasimme me Tenovuon pihaan, jossa ehdimme tuijotella ruokintaa ja lähipuskia noin vartin verran, kun Mikko lopulta plokkasi sirkun nököttämästä puskasta aivan suoraan edestämme! Lopulta lintu pysyi puskassa paikoillaan niin pitkään, että kaikki bongarit saatiin hälytettyä paikalle! Loistavaa!

Niinpä pääsimme tekemään muutakin ja päätimme lähteä hieman käpöttelemään ja tutustumaan saareen. Yritimme löytää ns. itäniittyä, mutta vaikka kertaalleen puolitoista vuotta aiemmin olin paikalla käynytkin, en millään muistanut reittiä ja niin päädyimme kävelemään lopulta saaren eteläkärkeä kohti. Matkalla näimme käpytikan, telkkiä ja sitten Sari plokkasi sorsaparven, jossa oli kuin olikin 5 pilkkasiipeä sekä mustalintu!

Maisemat Utön kylälle ja majakalle olivat sen verran komeat ja sääkin jo sen verran selkeä, että Mikko ja Sari lähtivät hakemaan hotellille jättämiään kameravehkeitä. Me jatkoimme Potun kanssa kävelyä ja nähtyämme rannassa vielä 9 tukkakoskeloa, päätimme lopulta kivuta takaisin saaren keskellä korkeimmalla kohdalla olleelle majakalle staijaamaan muiden bongareiden kanssa. Merellä oli kuitenkin todella hiljaista, mutta tyrskyissä kellui naaraspukuinen allihaahka! Hyvä vuodari! Saimme nyt nuotit itäniitylle, joka toki näkyikin majakalle hyvin ja päätimme lähteä pointsaamaan siellä nyt olleet luotokirviset Potullekin. Kirviset löytyivätkin helposti rannan rakkolevävallilta. Kävellessämme pointsasimme vuodariksi myös pari viherpeippoa.

Sitten kello alkoikin olla jo niin paljon, että meidän piti alkaa palailla kohti hotellia. Venesatamassa kellui nyt kyhmyjoutsenperhe, mutta kohta jo pakkailimme tuvassa tavaroitamme ja lähdimme kävelemään kohti Eivoria. Laivaan kivutessamme ylitsemme lensi pari korppia.

Eivor lähti matkaan klo 13:15 ja siihen kipusivat myös pikkuveneellä saapuneet, sillä he halusivat tasaisemman paluumatkan kuin mitä tulomatka oli ollut. Ihme kyllä laivaan kipusi myös toisella veneellä aivan vasta saareen saapuneita bongareita. Tämä 28 bongarin joukko oli lähtenyt matkaan jo aamuseitsemän jälkeen, mutta he olivat joutuneet merihätään ja matka oli ollut melkoinen! He olivat kuitenkin onneksi saaneet hoidettua sirkun heti saareen päästyään ja kävelleet suoraan Eivorille. Tämän joukkion matkasta löytyy erinomainen stoori Larssonin Kallen blogista! Alun perinhän meidän piti Potun kanssa olla myös tässä paatissa, mutta vain kolmea päivää aiemmin olimme saaneet mahdollisuuden varata yöpaikka saaresta ja muuttaneet suunnitelmiamme…

Eivorin kansi oli nyt siis täynnä staijareita ja eipä mennyt kuin hetki, kun Potu plokkasi ensimmäisen riskilän ja pian niitä näkyi lisääkin! Koskisen Mika Ilari nyppäsi seuraavaksi kaakkurin, josta siitäkin moni sai ekaekaa-pinnan. Kaakkureitakin näkyi vielä toinenkin. Muilta kovemmilta havainnoilta kuitenkin vältyttiin. Vuodariksi näkyi sentään Jurmossa pari varista, kuuden tilhen parvi, räkättirastas sekä isokoskelo. Ja illan jo hämärtäessä Nötössä näkyi kaksi teertä.

Pärnäsiin rantauduttuamme säntäsimme tavaroinemme mahdollisimman pian autolle, jotta saimme hyvät asetelmat Nauvo-Korppoo -lautalle, johon mahduimmekin hyvin. Sitten oli edessä pitkä ajo Veikkolaan, jossa hyppäsin taas retkikaverini hyvästeltyäni isäni kyytiin. Kirkkonummelle pakkasin tavarani autooni ja lähdin ajamaan kohti Parikkalaa. Sairaslomani oli loppumassa ja seuraavana aamuna oli edessä karu paluu arkeen. Olin lopulta kotona klo 01:30. Matkalta olin toki hoitanut huuhkajan vuodariksi Lappeenrannasta.

J.A.