Kk-pinnabongausta ja talvilintulaskentaa

1.3. laitoin työpäivän pakettiin hieman normaalia aikaisemmin ja lähdin ajamaan kohti Joutsenoa, sillä halusin hoitaa harmaasirkun kuukausipinnaksi saman tien. Caireniuksen Sampsan kanssa helmikuun alussa löytämäämme lintua oli käyty aktiivisesti bongaamassa ja lintu olikin ollut yllättävän helppo bongauskohde. Arviomme mukaan lintua oli käynyt katsomassa lähes parisataa ihmistä.

Nappasin taas Sampsan kyytiin Joutsenosta ja jatkoimme Pätilään. Sää oli ajomatkan aikana muuttunut radikaalisti ja peltoaukealla tuuli pöllytti lunta oikein kunnolla ja pakkastakin oli kymmenkunta astetta. Pelkäsin jo pahinta, että lintu saattaisi hyvinkin kökkiä nyt jollain ruokinnalla ja vasta paria päivää aiemmin oli parilla bongarilla ollut hieman ongelmia erään paikallisen isännän kanssa, joten olin itse Bongariliiton Työvalikunnan jäsenen ominaisuudessa ohjeistanut paikalla liikkumista siten, ettei pihojen lähelle enää olisi asiaa. Onneksi huomasimme kuitenkin pian, että ainakin keltasirkkuja oli pellolla runsaasti (noin 200) ja aloimme seuloa niitä putkella. Pöllyävä lumi teki lintujen seulomisesta vaikeaa ja kohta valtaosa linnuista nousikin ilmaan ja lähti kohti lähipihoja. Huomasin jo vilaukselta vaalean linnun yhdessä parvessa, mutten saanut sitä määritettyä. Kohta loputkin sirkut nousivat ilmaan ja lähti mutta onneksi huomasimme ison parven laskeutuneen pellon takana olevan pihan omenapuuhun, Ja siinähän se harmaasirkku patsasteli aivan keskellä puuta. Heti perään huomasimme sepelkyyhkyn istuvan vakiohaavikossaan, joten tyytyväisinä saatoimme poistua tuiskusta ja jatkaa retkeä.

Ajelimme Konnunsuon tienoolla muutamia paikkoja tarkistellen, muttemme havainneet yhtään mitään, joten lopulta päätimme jatkaa Kukkuroinmäen jäteasemalle, jossa porttien ulkopuoleltakin havaitsi, että alueella oli runsaasti varislintuja, korppejakin lähes parisataa, vilahtipa parvissa paikalla talvehtinut kottarainenkin. Kuten varmaan jo kaikille muillekin Suomen jäteasemille, ei Kukkuroinmäelläkään enää ole porttien sisäpuolelle lintuharrastajilla asiaa ilman lupia, jollaiset on vain parilla lokkilaskentoja alueella suorittavalla henkilöllä.

Ilta oli vielä nuori, joten päätimme jatkaa vielä Imatralle, jossa Vuoksella oli edellisiltana ollut lähes parisataa harmaalokkia ja 5 merilokkia. Nyt sää oli kylmentynyt toden teolla ja tuuli yltynyt entisestään, joten Imatrankoskelle päästyämme emme löytäneet joelta kuin kaksi lokkia – onneksi ne olivat merilokkeja. Yksinäinen harmaalokki kävi vain pyörähtämässä joella ja jatkoi kohta kohti etelää. Uivelo kellui yhä “mäkkärin” rannassa mutta kohta olimme niin jäässä, että päätimme luovuttaa. Tiputin Sampsan linja-autolle ja jatkoin kohti Parikkalaa.

2.3. kävin pikaisesti Simpeleellä, jossa Kokkolanjoessa puljasi 16 laulujoutsenta sekä telkkä. Uudensillankoskella näkyi vielä pari koskikaraa ja pieni tilhiparvi lensi ylitseni. Pikku-uikkua en onnistunut löytää.

3.3. oli sitten vuorossa talvilintulaskennan kevätpuolen laskenta. Laskentahan tehdään aina kolmesti talvessa, syyspuolella, keskitalvella sekä näin kevään kynnyksellä. Hiihtelin taas kotipihasta alkaen Siikalahden ympäri ja laskin kaikki vastaan tulleet linnut, joita oli varsin vähän. Havaintoja kertyi seuraavasti: käpytikka 13, hömötiainen 4, kuusitiainen 1, sinitiainen 20, talitiainen 60, närhi 2, harakka 19, varis 23, korppi 9, varpunen 14, pikkuvarpunen 40, viherpeippo 23, urpiainen 4, punatulkku 2, pikkukäpylintu 2 ja keltasirkku 32. Lisäksi näkyi 4 oravaa sekä aivan tuoreet ilveksen jäljet. Ilves oli jahdannut supikoiraa – toivottavasti sai kiinni.

J.A.