Vuoden vaihde
30.12. Suojarinteen “Potu” ajeli aamuvarhain Mikkelistä Kirkkonummelle, jossa hyppäsin tämän kyytiin ja jatkoimme päiväretkelle Hankoon. Säätiedotus oli luvannut mukavaa retkikeliä, mutta totuus paljastui pian, kun koko ajomatkan vallinnut sankka sumu ei hellittänyt edes päästyämme rannikolle. Lisäksi autosta noustuamme tajusimme tuulen olevan aivan järkyttävän voimakas. Tämän lisäksi lämpötila oli hieman plussan puolella ja kaikki tiet olivat aivan järjettömän liukkaita! Onneksi Potu oli lainannut äitinsä maastovolkkaria, joten pysyimme tiellä paljon paremmin kuin mitä pysyimme pystyssä kävellessämme!
Reissun päätavoitteena oli kuitata Potulle kuukausipinnoja, tämä kun ei juuri ollut rannikolla käynyt joulukuussa. Aloitimme pikastopilla Täktomissa, josta viherpeippoparvesta löytyi järripeippo. Långörenissä eräällä ruokinnalla viihtynyt punarinta ei suostunut näyttäytymään, mutta tiaisia, etenkin sinitiaisia, oli ruokinnalla todella runsaasti. Rantaan päästyämme totesimme, ettei putkella tehnyt yhtään mitään. Kaikki sumun takia näkyneet linnut olivat kyllä määritettävissä kiikareillakin. Telkkien, isokoskeloiden ja sinisorsien lisäksi näimme joitakin kyhmy- ja laulujoutsenia sekä minä näin uivelon, joka kuitenkin lensi sumuun ennen kuin Potu ehti löytää sitä. Paluumatkalla tinttiruokinta näytti tyhjältä, mutta onneksi tarkistimme tilanteen ja ainoana lintuna paikalla oli kuin olikin etsimämme punarinta.
Nähtyämme eräässä tinttiparvessa peipon, jatkoimme seuraavaksi 4 tuulen tuvalle, jossa seisoskelimme lähes myrskyisässä tuulessa aikamme, muttemme havainneet mitään järkevää. Jatkoimme sitten kaupungin rantoja kierrellen (näimme vain tukkasotkan) tarkistamaan satamia ja pienen etsinnän jälkeen löysimme niistä parhaimmallekin eli Merisatamaan. Lintulajisto oli kuitenkin niukkaa eikä mitään parempaa löytynyt. Sitten jatkoimme keskustaan etsimään paikalla olleita sepelkyyhkyjä, mutta homma vaikutti tuulessa niin toivottomalta, että päätimme lopulta lähteä paluumatkalle ja hoitamaan varmempia pinnoja.
Lopulta parkkeerasimme taas kerran Eestinmalmiin ja mustakaularastas oli taas mustarastaita jahtaamassa. Sitten kiiruhdimme Kaitalahden venerantaan, josta ei kuitenkaan löytynyt pajusirkkuja. Kolmen aikaa ajoimme sitten Soukan venerantaan, jossa seuloimme taas tunnin lokkeja lähisaaren viiden merikotkan kiljuessa taustalla. Nyt lokit tulivat kuitenkin parissa jättiparvessa emmekä onnistuneet nähdä yhtään valkoista lokkia – Ämmässuolla kun oli ollut grönlanninlokkikin.
Käytyämme Dennisin pizzalla lähti Potu majoittumaan äitinsä miesystävän kämpille Oulunkylään ja ilta menikin sitten Uuden Vuoden reissua suunnitellen.
31.12. ennen yhdeksää isäni heitti minut Veikkolaan, jossa parkkeerasimme huoltamon pihaan aivan yhtä aikaa Kouvolasta matkaan lähteneiden Mikko Ala-Kojolan ja Sari Savolaisen sekä heidän matkan varrelta poimimansa Potun kanssa. Pakkauduimme Mikon autoon ja aloitimme pitkän siirtymätaipaleen kohti Paraisten Nauvon Pärnästä. Onneksi olimme ajoissa liikkeellä ja vaikka saimme jonkin aikaa odotella lauttaa Paraisten ja Nauvon välillä, pääsimme lopulta Pärnäsiin hyvissä ajoin puolen päivän aikoihin. Saatuamme auton parkkiin, otimme tavaramme kantoon ja kannoimme ne Eivor lautalle, jossa oli todella runsaasti tilaa. Jätimme tavaramme penkeille ja kipusimme itse saman tien kannelle odottelemaan lautan liikkeellelähtöä.
Klo 13 Eivor lähti matkaan ja aloimme tietysti staijata. Olimme jo ajomatkalla nähneet muutaman merikotkan mutta kohta niitä näkyi useita lisää. Ensimmäisen tunnin aikana näimme noin 10 merikotkaa. Muuten havainnot jäivät isokoskeloihin, sinisorsiin, lokkeihin ja kyhmyjoutseniin kunnes vain noin tunnin lauttailun jälkeen plokkasin veneen vierellä lentäneen ruokin! Kyseessä oli todella hyvä joulukuupinna! Ja aivan heti perään plokkasin hieman edellistä kauempaa riskilän, joka sekin oli minulle kuukausipinna! Tätä eivät kuitenkaan kaikki muut nähneet, mutta onneksi pysähdyttyämme ensin Nötössä, plokkasi Potu seuraavan riskilän kellumasta merestä. Pikkuhiljaa alkoi hämärtää mutta näimme vielä yhden kaukaisen tukkakoskelon, yhden naurulokin sekä Jurmon satamassa tukkasotkan sekä neljä naurulokkia lisää.
Viimeisen tunnin vietimme eväitä syöden ja jutustellen kunnes lopulta saavuimme Utöseen. Satamassa oli hotellimajoittujia kyyti vastassa, joten saimme tavaramme nostettua lava-auton kyytiin ja kävelimme itse hotellille. Pitkän matkapäivän jäljiltä kävely oli niin mukavaa, että kävelimme vahingossa parisataa metriä hotellin ohi ennen kuin tajusimme olevamme jo melkein venesatamassa. Oli käsittämätöntä huomata, kuinka saaressa ei enää ollut juuri lainkaan lunta! Puolitoista viikkoa aiemmin saari oli ollut aivan lumen peitossa.
Hotellilla respan kanssa jutellessamme alkoi pikkuhiljaa herätä epäilys, ettei meidän varaamamme 7 hengen tupa olisikaan mikään idyllinen vanha pirtin tupa vaan, koska hotelli oli vanhoja kasarmirakennuksia tupa tarkoitti tietysti jotain aivan muuta! Isossa tuvassa ei sentään onneksi ollut kerrossänkyjä, mutta kuitenkin 7 sänkyä rivissä – eikä juuri muuta. Tupaamme majoittuivat myös Eivorilla saapuneet Ina-Sabrina Tirri, Risto Suksi sekä Tarmo Lehtilä. Mehän olimme saaneet tämän tupamajoituksen kauhealla tuurilla erään lintuharrastajaporukan peruutettua oman reissunsa – muutenhan kaikki Utön majapaikat olivat olleet varattuina jo pitkään.
Onneksi Olkion Jouko kävi meitä morjenstamassa ja kertoi viime päivien havikset ja kävi lopulta vielä otsalamppujen valossa näyttämässä meille kaikki tärkeimmät paikat seuraavan aamun projektilajiamme, viime päivinä oletettavasti nyt runsaan sulan maan takia todella piilottelevaksi ja liikkuvaksi ryhtynyttä kettusirkkua ajatellen. Kiitokset Joukolle!
Myöhemmin ulkona alkoi sataa oikein kunnolla, joten me vietimme illan tuvassamme sängyillä löhöillen ja sitä itseään jauhaen. Kuulimme muutamat raketin ja kävimme jopa katsomassa yhden roomalaisen kynttilän tapaisen, mutta lopulta kävimme nukkumaan hieman ennen vuoden vaihtumista.
1.1. heräsimme ennen kahdeksaa ja puoli yhdeksän aikaan kävelimme jo tihkusateessa kohti parhaana pitämäämme kettusirkkupaikkaa eli Koistisen Jarmon ruokintaa. Olimme ajatelleet, että sirkku saattaisi saapua ruokinnalle jo pimeässä, sillä se kuitenkin oli lumen aikaan tottunut ruokailemaan paikalla ja se löytäisi siihen ja siitä ruokaa jo pimeässä. Olimme väärässä! Toista tuntia seisoskeltuamme ja ruokintaa ja sen lähipuskia tuijoteltuamme olimme havainneet vain sini- ja talitiaisia sekä pari mustarastasta. Vuoden pinnaksi oli toki nähty myös sinisorsia, kalalokkeja, nauru- ja harmaalokki sekä parhaimpana venesatamassa taas laiturin alle piiloon uinut uivelo. Positiivista kuitenkin oli, että sade oli loppunut!
Olin jo kerran saanut tiedon, että Suksi ja Lehtilä olisivat mahdollisesti kuulleet kettusirkun koulun pihalla, mutta lopulta he löysivät linnun Tenovuon Jorman ruokinnalta. Singahdimme paikalle, mutta lintu oli mönkinyt kivien taakse piiloon ja lopulta Jormankin käytyä meitä auttamassa, oli selvää, että se oli jo jakanut muualle. Päätin itse palailla hakemaan Koistisen lähelle jättämääni reppua, kun ylitseni lensi äännellen kaksi luotokirvistä, jotka näyttivät laskeutuvan venesatamaan. Tällöin Suksi soitti, että nyt he olivat löytäneet sirkun koulun pihasta! Niinpä juoksimme taas ja ainakin minulla oli aivan järjettömästi liikaa vaatetta! Mitäköhän olin ajatellut pukiessani untuvantakin ja toppahousujen alle pari kerrosta fleeseä? Juostessamme koulua kohti huusimme venesatamaan saapuneen kymmenen hengen paatilla saapuneen bongariporukan mukaamme. Kerran oli pakko pysähtyä, muttei kuuman takia vaan parin merellä lentäneen ison linnun takia, jotka osoittautuivat merimetsoiksi. Lopulta olimme koulun pihassa mutta lintu oli taas kateissa ja kuinka ollakaan ekaekaa -pinnakärjet Jörgen Palmgren ja Jussi Lindström onnistuivat näkemään sen lähtevän lentoon koulun pihan viereisen aidan takaa. Kenenkään muun ei kuitenkaan onnistunut sitä ainakaan määrittää. Me emme pihasta enää löytäneet kuin tiaisia, urpiaisen ja pikkuvarpusen.
Itse epäilin linnun tekevän Corvolta jenkkilinnuille tuttua rundia tai ainakin vastaavanlaista kuin mitä ruokintoja kiertävät tiaisetkin tekevät, joten ajattelin keskeisimmän paikan olevan lopulta paras viettää aikaa, jottei tarvitsisi enää juosta muiden havaintojen perässä hiki hatussa. Keskeisin paikka oli ehdottomasti Tenovuon ruokinta, joka sijaitsee kapeassa kohdassa saarta, mutta havaintoja kuitenkin tehtiin säännöllisesti pihasta sekä sen molemmin puolin. Niinpä muiden jäätyä koulun pihalle palasimme me Tenovuon pihaan, jossa ehdimme tuijotella ruokintaa ja lähipuskia noin vartin verran, kun Mikko lopulta plokkasi sirkun nököttämästä puskasta aivan suoraan edestämme! Lopulta lintu pysyi puskassa paikoillaan niin pitkään, että kaikki bongarit saatiin hälytettyä paikalle! Loistavaa!
Niinpä pääsimme tekemään muutakin ja päätimme lähteä hieman käpöttelemään ja tutustumaan saareen. Yritimme löytää ns. itäniittyä, mutta vaikka kertaalleen puolitoista vuotta aiemmin olin paikalla käynytkin, en millään muistanut reittiä ja niin päädyimme kävelemään lopulta saaren eteläkärkeä kohti. Matkalla näimme käpytikan, telkkiä ja sitten Sari plokkasi sorsaparven, jossa oli kuin olikin 5 pilkkasiipeä sekä mustalintu!
Maisemat Utön kylälle ja majakalle olivat sen verran komeat ja sääkin jo sen verran selkeä, että Mikko ja Sari lähtivät hakemaan hotellille jättämiään kameravehkeitä. Me jatkoimme Potun kanssa kävelyä ja nähtyämme rannassa vielä 9 tukkakoskeloa, päätimme lopulta kivuta takaisin saaren keskellä korkeimmalla kohdalla olleelle majakalle staijaamaan muiden bongareiden kanssa. Merellä oli kuitenkin todella hiljaista, mutta tyrskyissä kellui naaraspukuinen allihaahka! Hyvä vuodari! Saimme nyt nuotit itäniitylle, joka toki näkyikin majakalle hyvin ja päätimme lähteä pointsaamaan siellä nyt olleet luotokirviset Potullekin. Kirviset löytyivätkin helposti rannan rakkolevävallilta. Kävellessämme pointsasimme vuodariksi myös pari viherpeippoa.
Sitten kello alkoikin olla jo niin paljon, että meidän piti alkaa palailla kohti hotellia. Venesatamassa kellui nyt kyhmyjoutsenperhe, mutta kohta jo pakkailimme tuvassa tavaroitamme ja lähdimme kävelemään kohti Eivoria. Laivaan kivutessamme ylitsemme lensi pari korppia.
Eivor lähti matkaan klo 13:15 ja siihen kipusivat myös pikkuveneellä saapuneet, sillä he halusivat tasaisemman paluumatkan kuin mitä tulomatka oli ollut. Ihme kyllä laivaan kipusi myös toisella veneellä aivan vasta saareen saapuneita bongareita. Tämä 28 bongarin joukko oli lähtenyt matkaan jo aamuseitsemän jälkeen, mutta he olivat joutuneet merihätään ja matka oli ollut melkoinen! He olivat kuitenkin onneksi saaneet hoidettua sirkun heti saareen päästyään ja kävelleet suoraan Eivorille. Tämän joukkion matkasta löytyy erinomainen stoori Larssonin Kallen blogista! Alun perinhän meidän piti Potun kanssa olla myös tässä paatissa, mutta vain kolmea päivää aiemmin olimme saaneet mahdollisuuden varata yöpaikka saaresta ja muuttaneet suunnitelmiamme…
Eivorin kansi oli nyt siis täynnä staijareita ja eipä mennyt kuin hetki, kun Potu plokkasi ensimmäisen riskilän ja pian niitä näkyi lisääkin! Koskisen Mika Ilari nyppäsi seuraavaksi kaakkurin, josta siitäkin moni sai ekaekaa-pinnan. Kaakkureitakin näkyi vielä toinenkin. Muilta kovemmilta havainnoilta kuitenkin vältyttiin. Vuodariksi näkyi sentään Jurmossa pari varista, kuuden tilhen parvi, räkättirastas sekä isokoskelo. Ja illan jo hämärtäessä Nötössä näkyi kaksi teertä.
Pärnäsiin rantauduttuamme säntäsimme tavaroinemme mahdollisimman pian autolle, jotta saimme hyvät asetelmat Nauvo-Korppoo -lautalle, johon mahduimmekin hyvin. Sitten oli edessä pitkä ajo Veikkolaan, jossa hyppäsin taas retkikaverini hyvästeltyäni isäni kyytiin. Kirkkonummelle pakkasin tavarani autooni ja lähdin ajamaan kohti Parikkalaa. Sairaslomani oli loppumassa ja seuraavana aamuna oli edessä karu paluu arkeen. Olin lopulta kotona klo 01:30. Matkalta olin toki hoitanut huuhkajan vuodariksi Lappeenrannasta.
J.A.