. . Lintuharrastajan päiväkirja Birders diary . .

Talvi saapui koko Suomeen oikein kunnolla ja 19.12. aamulla pakkasta oli reilu parikymmentä astetta, kun pakkailin autoani täyteen kaikenlaisia tarvikkeita, joita mahdollisesti voisin tarvita seuraavan parin viikon aikana. Olin aloittanut juuri sairaslomani ja vielä samana iltana minulle tehtäisiin reilun 15 vuoden tauon jälkeen korvaoperaatio, jossa olisi mahdollista pelastaa oikean korvani kuuloa paremmaksi. Pienenä sairastamieni korvatulehdusten seurauksena oli molempia korviani operoitu useampaan otteeseen ja kertaalleen vielä lukioiässäkin, mutta koskaan nämä operaatiot eivät olleet onnistuneet.
Olin kuitenkin varautunut siihen, että sairasloman loppupuolella voisin tehdä jotain – siis ihan mitä tahansa mieleen vain tulee, joten pakkasin tavaraa siihen malliin mukaan.

Lähdin kohti Kirkkonummea jo klo 8:00 ja ajelinkin suorinta tietä aina Helsingin Viikkiin asti, jossa oli jätevedenpuhdistamolta paria päivää aiemmin löytynyt luotokirvinen. Tarkkaa paikkaa en tiennyt ja ensin kävinkin umpihangessa rämpimässä aivan väärässä paikassa ennen kuin päätin kokeilla vielä toista ennestään tuttua paikkaa, josta sitten löysin ensin pari lintua hakemassa ollutta harrastajaa ja pienen hakemisen jälkeen myös itse luotokirvisenkin, josta tuli vuodenpinna sekä mukava talvipinna!

Sitten lähdin kohti Kirkkonummea, jossa käännyin Hirsalaa kohti ja noin 10 kilometrin ajon jälkeen käännyin Änkarlaxintielle, jonka varressa oli edellisiltana ja myöskin aamulla nähty lapinpöllöä. Pienen etsinnän jälkeen löysinkin linnun kököttämästä katkenneen puun nupista, josta se parin muunkin bongarin saavuttua tielle viereeni siirtyi kohta pieneen kuuseen. Kohta se taas jatkoi pienen lumihangen peitossa olleen töyrään taakse ja päätin itse lähteä ajelemaan kohti vanhempieni kotia. En kuitenkaan ehtinyt ajaa kuin satakunta metriä, kun huomasin pöllön taas kököttömässä koivun oksalla nyt paljon lähempänä. Niinpä roiskaisin pari dokumentti-skouppikuvaa, vinkkasin ne pari bongaria lintua katsomaan ja tietysti silloin lintu taas liikkui etäämmälle.

Tunnin ehdin lepäillä vanhempieni kotona ja sitten piti lähteä Helsingin Mannerheimintiellä sijaitsevaan Laser-Tilkkaan, jossa klo 19:00 jälkeen alkoi operaatio, joka kesti vajaat pari tuntia. Paikallispuudutuksessa suoritetun leikkauksen jälkeen kävelin jo omin voimin petipaikalleni, sillä varmuuden vuoksi oli päättänyt jäädä sairaalaan yöksi. Hyvin nukutun yön jälkeen kotiuduin ennen aamuyhdeksää ja päivän otin rennosti, mutta ihan reporangaksi ei passanut alkaa, sillä aamulla Korppoon Utöstä löytyi uusi lintulaji Suomelle – eikä ihan mikä tahansa lintu, vaan sama kettusirkku, jota olin jo käynyt Virossa katsomassa…
Alkuun naureskelin havainnolle ja toivotin bongareille mielessäni mukavaa saarireissua. Kuitenkin juuri tämä saarireissu oli se ajatus, joka sai minut pikkuhiljaa harkitsemaan bongaukseen osallistumista. Niinpä laitoin ystävälleni ja kokeneelle Utön kävijälle Kalle Larssonille viestin, että lähdetäänkö sirkkua bongaamaan. Kallen vastaus oli, että hän taitaa jättää linnun eka-ekaalle, kun hänkin oli Virossa jo käynyt linnun katsomassa. Hän kuitenkin vinkkasi, että odotellaan mahdollisesti järjestettäviä yhteysbongausmahdollisuuksia ja mietitään sitten. Itse päätin jatkaa lepoa ja nukuin useamman tunnin ja herättyäni katsoin viestit puhelimesta ja yllätys – yllätys, Kallehan oli alkanut järjestellä suurta yhteisbongausta M/S Aspö laivalla Utöseen. Ilmoittauduin heti mukaan ja otin loppuillan rennosti. Käärö päässä kirjoittelin ajankuluksi mm. ikivanhoja Tringan haviksia Exceliin, kun tällaiseen operaatioon olin lupautunut.
Iltayhdeksän jälkeen havahduin viimein kyselemään Kallelta, poimisinko tämän kyytiin Salosta vai pääsisinkö hyppäämään mahdollisesti johonkin kyytiin, jottei minun tarvitsisi itse ajella Turkuun saakka, josta laiva aikaisin seuraavana aamuna lähtisi? Yllättäen Kallelle olikin tullut esteitä eikä tämä ollut pääsemässä reissuun lainkaan vaikka oli itse koko touhua ollut järjestämässä! Niinpä pienen harkinnan jälkeen lähetin parille kaverilleni Espoo-Helsinki -akselilla viestin, olisiko heidän autoissaan mahdollisesti tilaa ja sainkin pian vastauksen Andreas Uppstulta, että hän oli lähdössä Heikki Vasamiehen kyytiin, jossa pitäisi olla tilaa vielä yhdelle. Soitinkin pikimmiten Heikille ja sain kyydin varattua ja sovimme tapaamamme Espoon Matinkylässä Andreaksen pihalla klo 03:15 aamulla!

21.12. Maailman lopun päivä! Heräsin jo aamuyöllä kahden aikaan, laitoin tavarat kasaan ja haukkasin pienen aamupalan ja olin jo puolta tuntia myöhemmin ajamassa kohti Matinkylää. Matkalla nostin käteistä automaatista ja lopulta kurvattuani Andreaksen pihaan saapui pian Heikkikin pakettiautollaan ja pian myös Andreas ja kohta pääsimme matkaan.

Ajelimme leppoisasti jutelleen Saloon asti, jossa haukkasimme hieman lisää aamupalaa ja ostelimme eväitä ja kohta jo jatkoimme kohti Turkua. Pansiossa sijainneelle satama-alueelle saavuimme juuri sopivasti klo 05.55 kun paikalla piti olla viimeistään kuudelta. Sataman portti avattiin meille ja pääsimme parkkeeraamaan kymmenien muiden bongareiden tavoin porttien sisäpuolelle. kohta ja kävelimme isolla porukalla kohti M/S Aspötä.

Laivaan lastautui lopulta jopa 97 sirkkubongaria ja kohta lähdimme liikkeelle. Molempien ylempien kerrosten istumapaikat olivat pian täynnä, joten laskeuduimme hytti-/saunakerrokseen ja pienen mietinnän jälkeen varasimme Heikin ja Andreaksen kanssa oman hytin ja painuimme jatkamaan lyhyeksi jääneitä yöunia. Olimme jo nukahtaneet, kun Vastamäen Jani, joka oli lupautunut jatkamaan Kallen aloittamaa järjestelyä, kävi perimässä meiltä matkan kustannukset eli 120 euroa.

Seuraavat neljä tuntia vedimme sikeitä ja heräsimme vasta klo 10:15 jolloin matkaa ei enää ollut paljon jäljellä. Kivuttuamme ylempään kerrokseen kertoi Matias Niemi, että sirkusta oli saapunut pikavenebongareiden laittama päivitys ja meidän lähestyvän paikkaa, jossa he olivat nähneet veneestä muuttohaukan. Pienen odottelun jälkeen ohitimme Knivskärin saarta, jonka merimerkin päältä haukka kohta löytyikin.

Ja pian aloimme rantautua Utöseen, jossa porukalle annettiin hieman ohjeita saaressa liikkumisesta ja kohta lähdimme koko porukalla kävelemään kohti saaren keskiosia.

Saaren keskiosiin päästyämme tuli linnun löytäjä Jarmo Koistinen meitä vastaan ja kertoi hieman tarkemmin, missä kettusirkkua oli nähty ja sitten porukka hajaantui lähistölle etsimään lintua kuitenkin ohjeiden mukaan teillä pysyen.

Me kävelimme paikalle, jossa sirkku oli viimeksi nähty ja aloimme tarkistaa puskia huolellisesti. Vilaukselta näin pariin otteeseen erään puskan juurella tiaisten seurassa liikkuneen tummemman linnun, mutten saanut siitä mitään selvää ennen kuin se katosi puskan sisälle. Juuri tuolloin aivan vieressäni seissyt Eino Repo sanoi, että tuossa se on! Mutta lintu taas katosi puskan sisään enkä minä eivätkä muutkaan vieressä olleet sitä nähneet. Olimme kaikki hieman epäuskoisia, oliko lintu nyt todella ollut siinä aivan neniemme edessä, mutta pikkuhiljaa sana kiiri lähistöllä olleille ja kohta puskia tuijotti iso määrä bongareita. Eikä aikaakaan, kun Vasamiehen Heikki huusi löytäneensä linnun eräästä puusta vain noin 50 metrin päästä meistä. Onnistuin itse kipuamaan Heikin taakse ja näin osasin suunnata kiikarini nopeasti oikeaan suuntaan ja näin kettusirkkua muutaman sekunnin oksalla ennen kuin se lähti lentoon ja lensi parin rakennuksen välistä kauemmaksi.

Lähes kaikilta muilta lintu oli jäänyt edelleen näkemättä, joten pian paikalla oli varsin kaoottinen ilmapiiri. Itse päätin rauhoittaa tilanteen ja jäimme paikalle päivystämään niiden muutamien kanssa, jotka olivat jo linnun nähneet. Onneksi kohta lintu löytyi toisesta puusta vähän matkan päästä ja kaikki pääsivät sen näkemään. Eikä aikaakaan, kun lintu lensi Koistisen Jarmon pihapensaaseen ja kohta siitä ruokinnalle, jossa se pysyi hienosti hallittavissa niin pitkään kuin jaksoimme ja tarkenimme lumisateessa ja kohtuu navakassa tuulessa sitä katsella ja kuvailla.

Lopulta päätimme Lindénin Andreaksen kanssa lähteä yrittämään saaren eteläkärjessä nähtyä luotokirvistä mutta ennen kuin pääsimme perille, saapui paikalta parikin bongariporukkaa, jotka eivät olleet lintua nähneet ja he kertoivat paikkaan käyvän niin kovan tuulen, että itse toipilaana päätin jättää menemättä paikalle lainkaan. Niinpä palasimme takaisin kylälle, josta meidän pitikin jo kohta lähteä kävelemään satamaa kohti, sillä Aspö lähtisi paluumatkalle jo klo 13:00. Kylän laitureiden alla piilotteli nuori uivelo ja kävelymatkan varrelta eräästä männystä oli löytynyt päivehtivä sarvipöllö, jota tietysti piti kuvata, mutta pian kävelimme taas kohti satamaa.

Koko porukka oli ajoissa laivassa ja pääsimme paluumatkalle. Me varasimme taas paikat hytistä mutta kipusimme kuitenkin pian kannelle hieman staijaamaan. Lintuja näkyi todella vähän vaikka itse oli kannella reilun parin tunnin ajan. Vain joitakin lokkeja, telkkiä ja yksi merimetso ja yksi merikotka nähtiin. Lopulta ilta alkoi hämärtää ja laskeuduin alas hyttiin nukkumaan loppumatkaksi.

Kuuden aikaan rantauduimme taas Pansioon ja pian olimme kotimatkalla. Kahdeksan pintaan olimme taas Matinkylässä, jossa hyvästelin “uppanin” ja Heikin ja lähdin kohti Kirkkonummea. Olipahan ollut melkoisen erilainen toinen leikkauksesta toipumispäivä kuin mitä olin ennen leikkausta kuvitellut! Ja tietysti iso kiitos kaikille bongauksen mahdollistaneille tahoille!

22.12. oli sitten tarkoitus ottaa rennosti ja nukuinkin pitkään ja päivittelin sitten näitä kotisivuja ja blogia ym. Kunnes tekstiviesti kertoi, että Espoon Eestinmalmissa oli edellispäivänä kuvattu eräällä ruokinnalla komea koiras mustakaularastas. Päivittelin rauhassa blogin loppuun ja kun tieto siitä, että rastas oli yhä paikalla, saapui, pakkailin kamat autoon, puin lämpimästi päälle ja lähdin ajelemaan navigaattorin opastamana paikalle, johon oli vaatimattomat 18 kilometriä matkaa. Perillä olikin jo melkoinen kuhina ja lintu löytyi bongareiden avulla helposti. Komea mustakaularastas kökötti pensaassa hienosti näkyvillä vaihtaen aina välillä paikkaa ja asentoa, joten sitä sai ihailla ja kuvailla oikein kunnolla niin kauan kuin paljain näpein vain tarkeni! Lintu siirtyi pian ruokinnalle, jossa se myös poseerasi lyhyesti oikein antaumuksella, mutta sitten akut alkoivat hyytyillä ja sormet olla niin tönkköinä, että päätin jatkella matkaa.

Ajoin seuraavaksi muutaman kilometrin päähän Olariin, jossa oli jo pitkään kerrostaloalueen pihapiirissä viihtynyt metso. Lintu oli jopa kerran palokunnan toimesta siirretty jonnekin metsään, mutta se oli saapunut takaisin. Parkkeerasin autoni Alaporttiin ja kävelin autolta noin 20 metriä ja huomasin metson kököttämässä erään männyn juurella. Aloin tietysti kuvata sitä, sillä metso ei normaalisti ole mikään helppo laji kuvata. Valo oli varsin huono ja jouduin kuvaamaan lintua skouppietäisyydeksi liian läheltä. Onneksi kuitenkin muutama ihan kelpo ruutu tuli saatua.

Loppuillan otin rennosti. Kävin jopa hieman jouluostoksillakin, mutta pääasiassa piti yrittää taas levätä – sairaslomallahan tässä ollaan…

23.12. aatonaattona nukuin taas pitkään, mutta 11 aikaan päätin lähteä kohti Ämmässuon kaatopaikkaa. Tavoitteena oli nähdä vuodenpinnaksi isolokki, joita lokkilaskijat olivat edellispäivänä kaatopaikan sisäpuolella liikkumislupinensa havainnut kolmekin yksilö. Ajoin tuttuun paikkaan Kauhalantielle ja sitä niin pitkään kuin pääsin. Parkkipaikkoja ei sitten tien päässä ollut lainkaan, mutta ainakin kohtuullisen maastokelpoisella autollani pääsin parkkeeraamaan hyvin tien sivuun tukkimatta tietä muilta mahdollisilta kulkijoilta. Sitten kävelin osin umpihankia pitkin tutulle kalliolle kaatopaikan aitauksen ulkopuolella, josta on hyvä näkymä kasalle. Varislintuja ja lokkeja olikin tuttuun tapaan paikalla runsaasti ja tasattuani pulssini (en lääkärin ohjeiden mukaan saisi urheilla lainkaan), aloin seuloa kasan päällä lepääviä lokkeja kaukoputkella. Eipä mennyt montaa kymmentä sekuntia, kun löysin yhden nuoren isolokin muiden lokkien seasta kasan päältä. Otin linnusta muutaman kuvan, pari videopätkää ja selasin sitten kaikki lokit muutamaan kertaan läpi löytämättä kuitenkaan muita kuin harmaa- ja merilokkeja ja pari ohilentänyttä kottaraista. Sitten lähdinkin hiljalleen palailemaan kohti autoani.

Autolle päästyäni päätin lähteä käymään Hirsalassa katsomassa, olisiko lapinpöllö yhä paikalla? En ehtinyt ajaa kuin hetken Hirsalaa kohti, kun sain viestin, että Heikki Vasamies oli juuri löytänyt lapinpöllöpaikalta viirupöllön. Hieman ennen kuin olin perillä törmäsin Heikkiin, joka kertoi tarkat nuotit viirupöllölle, mutta kun olin parkkeeraamassa autoani paikalle, törmäsin pariin lintuharrastajaan, jotka olivat muutamia minuutteja aiemmin nähneet viirupöllön lentävän kovaa vauhtia tien toiselle puolelle. Etsimme lintua jonkin aikaa, mutta kun sitä ei löytynyt, päätin lähteä vanhempieni luokse lepäilemään.

Jouluaattoa ja Joulupäivää vietettiin todella rauhallisesti sään ollessa todella talvinen – lunta tuli oikein urakalla! Hannankin saavutta edellisiltana parin päivän pikavisiitille, teimme 26.12. lähiseuturetken Espooseen. Aloitimme Eestinmalmin mustakaularastaalla, joka oli huomattavasti liikkuvampi kuin edelliskäynnillä. Se piti paria punaista ruokintaa omanaan ja ajoi kaikkia paikalle pyrkinyttä 13 mustarastasta takaa vuorollaan.

Jatkoimme sitten Olariin, jossa metso kökötti nyt aurinkoa ottaen korkealla männyssä. Se todellakin oli kuvauksellisesti syöden välillä männynnaulasia, joten Hanna antoi kameran naksuttaa! Pari kertaa komentelin liian lähelle menneitä kuvaajia perääntymään, mutta lopulta lintu tipahti ihan omatahtoisesti alas ja ruokinnan siemeniä popsimaan.

Jatkoimme seuraavaksi Soukan venerantaan, jossa toivomaamme sinisuohaukkaa ei näkynyt mutta 5 merikotkaa päivysti pilkkijöiden saalisjätteitä lähisaarissa. Vielä suuntasimme Kaitalahden venerantaan, jossa odottelimme tovin, josko paikalla nähtyjä pajusirkkuja näkyisi ja kun niitä lopulta näkyi, niin niitä näkyi paljon – jopa 65 pajusirkkua saapui syömään ilmeisesti niille varta vasten jätettyjä siemeniä erään lumikasan päälle. Kaikki eivät edes ehtineet syödä, kun koko parvi jo lensi takaisin ruovikon suuntaan.

Hanna lähti taas Parikkalaan tekemään hommiaan ja vesisateisen päivän jälkeen retkeilin 28.12. Kirkkonummen Porkkalassa. Matka kärkeen kulki halki lumihankien mutta lopulta pääsin perille ja saatoin todeta sulien olevan varsin kaukana. Paikalle saapui myös vanhempieni naapurissa asuva Pekka Pöyhönen, jota en ollutkaan aiemmin tavannut. Vesilintuja oli mukavasti mutta kaukana. Lähisaarten edustalla oli runsaasti telkkiä, isokoskeloita ja sinisorsia sekä mm. 13 kyhmyjoutsenta. 5 merikotkaa kökötti kaukaisilla saarilla ja kaukana merellä velloi suuria alliparvia – arviolta ainakin 2500 lintua. Jonkin aikaa tuulessa värjöteltyämme huomasin yhden lähisaaren pikkupuun latvasta linnun, jota katselin putkella hetken ennen kuin tajusin sen olevan hiiripöllö! Pekkakin onneksi ehti nähdä linnun ennen kuin se länsi kauas koilliseen. Rämmittyäni takaisin autolle, olin aivan valmis palailemaan ottamaan rennosti.

29.12. päivä oli todella sumuinen, eikä ulos ollut mitään järkeä mennä. Lopulta iltapäivällä sää selkeni ja päätin lähteä pihalle hieman virkistäytymään. Alun perin suunnittelin meneväni vain elektroniikkaliikkeitä kiertelemään, sillä olin päättänyt ostaa uuden television. Sää oli kuitenkin niin hyvä, että Suomenojan liikkeiden sijaan käännyinkin Eestinmalmille, jossa vilkaisin mustakaularastaan olevan yhä paikalla ja sitten jatkoin Soukanlahdelle katsomaan lokkien iltalentoa. Olin Tiirasta lukenut, että iltapäivisin lokkien seassa oli nähty isolokkiakin, joten päätin mennä katsomaan, millaisesta iltalennosta on kyse.

En ehtinyt kuin nousta autosta, kun päälläni oli jo suuria lokkiparvia ja aina edellisten mentyä ylitseni, löytyi jo seuraava tulossa kohti. Puolessa tunnissa lokkeja oli mennyt jo varmasti toista tuhatta, kunnes plokkasin nuoren isolokin tulossa suoraan ylitseni. Heti tämän jälkeen huomasin Jari Kostetin kävelevän minua kohti ja huusinkin, että näkikö tämä isolokkia, ja olihan tämä saanut siitä ihan mukavan kuvankin! Hetken lokkien katselun lomassa juteltuamme, plokkasin toisen isolokin tulevan ylitsemme ja Jari sai siitäkin kohtuullisen kuvan otettua. Aika pian tämän jälkeen ilta alkoi hämärtää oikein kunnolla ja samalla myös lokit loppuivat. Täytyy myöntää, että olin ensimmäistä kertaa eläessäni nauttinut lokkien katselusta!
Olinkin sitten niin hyvällä tuulella, että kävin vielä ostamassa sen telkkarinkin…

J.A.

5.12. työpäivän jälkeen lähdin hieman viiden jälkeen ajelemaan kohti Lapinjärveä, jossa saavuin lopulta Tuomaalan Juhan pihaan hieman kahdeksan jälkeen. Tuntia myöhemmin jatkoimme Myrskylään Tiina Mäkelän luo yöpymään, jotta voisimme aloittaa aamuvarhain rallaamisen heti läheltä pöllöpaikkoja. Tiinalle kiitokset majoituksesta!

6.12. Itsenäisyyspäivä alkoi meillä herätyskellojen soitua jo klo 4:45. Varttia myöhemmin olimme pihalla valmiina aloittamaan linturallin, jonka olisi toki saanut aloittaa jo 5 tuntia aiemminkin. Vähän ajettuamme saimme vielä palata hakemaan Juhan eväät, jotka olivat jääneet jääkaappiin, mutta kohta teimme jo pöllöjenkuuntelupysähdyksiä komeissa metsissä. Mitään ei kuitenkaan kuulunut, ei edes koiria. Niinpä päätimme yrittää vielä, josko kylän pinnassa eräässä joen mutkassa edellispäivänä olleet laulujoutsenet sattuisivat kuulumaan tai näkymään pimeässä. Eivätpä nekään kuitenkaan olleet paikalla, joten pikkuhiljaa lähdimme kohti Porvoota. Ajoimme kyllä vielä tunnettua pöllötietä pitkin, mutta emme ehtineet pysähtyä kuin pari kertaa.

Klo 7:15 poimimme Keskitalon Markuksen eli rallijoukkueemme kolmannen lenkin kyytiin ja samalla hoidimme ensimmäiseksi lajiksemme punatulkun. Keskustasta Citymarketin kulmilta hoidimme sitten kesykyyhkyn ennen kuin lähdimme ajamaan kohti Emäsaloa.

Emäsalossa ajoimme kärkeen saakka ja sitten saimmekin taas todeta olevamme paikalla hieman turhan aikaisin (deja vu – ihan kuin olisin kokenut vastaavan tilanteen joskus aiemminkin?). No onneksi kaikilla oli hieman puuhasteltavaa ja valoistumista odotellessa oli hyvä laittaa kaikki valmiiksi loppupäivää varten. Lopulta lähdimme kävelemään rantaan, jossa sitten könysimme kallioita pitkin hyvään meristaijipaikkaan. Eräs toinen joukkue oli nuotiopaikalla makkaranpaistossa.

Merellä oli hiljaista! Telkkien ohella ei meinannut löytyä mitään muuta, mutta olihan vielä aika pimeääkin. Niinpä jatkoimme vielä pitemmälle niemen kärkeä kohti ja rannan puista löysimme urpiaisparven, jossa oli mukana mukava ylläri eli tundraurpiainen! Pikkuhiljaa merelle alkoi nähdä paremmin, vaikkakin lunta satoi häiritsevästi. Sinisorsia, isokoskeloita, pari harmaalokkia, ärsyttävän kaukana lentänyt lapasotkannäköinen, joka jäi määrittämättä ja pian perään vielä toinen aivan samanlainen mutta vielä kauempaa. Juha nyppäsi aallokosta mustalinnun, joka kohta sai seurakseen pari kaveria lisää ja ohitsemme lensi telkkien kanssa tukkasotka. Kohta yksinäinen merimetso lensi ylitsemme ja kaukana merellä lensi pari kalalokkia. Sitten nyppäsin mereltä 3 allia ja lopulta vielä pilkkasiivenkin, joten lopulta meristaijimme alkoi tuntua ihan kelvolliselta!

Autolle kävellessämme kuulimme hippiäisiä, ohitsemme lensi ensin 4 kyhmyjoutsenta ja autolle päästyämme ylitsemme lensi vielä 8 laulujoutsentakin, joten saatoimme hyvillä mielin lähteä ajelemaan kohti Porvoota.

Tarkistimme tietysti matkan varrella pari lahtea ja näimmekin vielä merilokin sekä pysähdyimme pari kertaa pihapiirien ruokintoja katsomaan, joilta löysimme mustarastaita, käpytikan ja tavallisia tiaisia. Kerran erosin muista ja käppäilin eri suuntaan metsätiaisia vihellellen ja tuolloin Juha ja Markus kuulivat taviokuurnan. Onneksi itsellänikin tärppäsi, sillä vihellyksiäni saapui katsomaan iso tiaisparvi, jossa oli niin hömö- kuin kuusitiainenkin. Onneksi Juha ja Markus saapuivat juuri paikalle, kun parvi ylitti tietä.

Päätielle päästyämme yritimme löytää tien varren peltoaukealla viihtynyttä hiiripöllöä tuloksetta ja jatkoimme sitten hakemaan pähkinähakkia. Matkalla näimme variksia hätistelleen varpushaukan ja yllättäen pähkinähakki löytyi toisesta sembramäntypaikasta. Eräs ojanvarsipysäys tuotti lähipuissa olleen yli 50 linnun vihervarpusparven ja sitten jatkoimme Huhtiseen, jossa oli edellispäivinä ollut runsaasti marjalintuja. Emme ehtineet kuin kääntyä tälle asuinalueelle, kun jo näimme valtaisat tilhiparvet tyhjentämässä vielä marjoista notkuvia pihlajia. Musta- ja räkättirastaitakin oli jonkin verran. Yllättäen lähipuista löytyi myös nokkavarpunen! Kiertelimme alueella hetken, kunnes saimme Lintutiedotusviestin, että päätien varren hiiripöllö oli näkyvissä ja päätimme ajaa sitä pointsaamaan. Matkalla näimme vauhdista 3 nokkavarpusta lisää. Ihan emme tajunneet, mistä hiiripöllöä olisi pitänyt hakea, mutta ajettuamme Emäsalon risteysten väliä eteläpuolen puiden latvoja tähyillen, löysimme linnun lopulta aika nopeasti erään puun latvasta.

Sitten olikin Kiialan vuoro, johon oli vasta vähän aiemmin tulleet ajokiellot, mutta rallijoukkueille oli saatu lupa ajaa alueelle rallin aikana. Linnut olivat todella vähissä, mutta onneksi peltotien varressa tähysteli isolepinkäinen ja ruokinnan keltasirkkuparvesta löytyi peippo. Pian jatkoimme Bjurböleen tarkistamaan Sannen ruokintapaikan linnusto ja sieltä löytyikin kymmenkunta järripeippoa sekä helpoimmat peruslajipuutteemme varpunen ja viherpeippo.

Sitten olikin pitemmän siirtymän aika ja lähdimme kohti Lapinjärveä. Matkan varrella kurvasimme Loviisan Liljendalissa Sporrasbackeniin edellisvuonna joukkueessamme olleen Ralf Rikbergin mökin pihaan, josta tällä kertaa löysimme helposti harmaapäätikan. Ralfkin oli yllättäen paikalla, mutta vaikka tarkistimme tämän kaikki ruokinnat, ei kaipaamiamme viimeisiä peruslajipuutteitamme puukiipijää ja fasaania.

Lapinjärveltä yritimme jonkin aikaa Juhan edellispäivänäkin näkemää turkinkyyhkyä mutta lintua ei löytynyt, eikä paikalla aiemmin näkyneitä tiklejäkään. Seuraavaksi kiertelimme suuria Lindkosken ja Markusbackenin peltoaukeita mutta emme löytäneet mitään uutta. Lopulta lähdimme, sakean lumisateen hämärtäessä iltaa turhan aikaisin, ajamaan kohti peltoaukeaa, jossa muutaman edellispäivän oli viihtynyt tunturipöllö. Tiesimme kyllä, ettei lintua ollut tämän päivän aikana havaittu, mutta oletimme iltahämärän olevan paras aika sen hakemiseen. Perille päästyämme löysimme tien varresta reilun 40 linnun pulmusparven, mutta tunturipöllöä ei enää löytynyt eikä teeriäkään, joita kävimme hakemassa vielä hieman kauempaa.

Ilta oli jo pimenemässä, kun vielä päätimme yrittää turkinkyyhkyä mutta homma tuntui jo aika toivottamalta, niinpä heitimme hanskat tiskiin ja ajoimme Juhan luokse, josta sitten itse lähdin ajelemaan kohti Parikkalaa ja Juha ja Markus lähtivät Porvooseen rallin purkuun.

Olin jo ehtinyt saunoa ja katselin Linnan juhlia anoppilassa, kun sain viestin, että havaitsemamme 47 lajia oli riittänyt komeasti rallin toiseen sijaan! Olipa ollut taas mukava lintupäivä!

8.12. Lauantai-iltana Imatralla olleen salibandyturnauksen jälkeen lähdin ajamaan taas kohti etelää. Lappeenrannassa nappasin Mikkelistä saapuneen Suojarinteen “Potun” kyytiin ja jatkoimme yhtä kyytiä aina Espoon Matinkylään Uppstun Andreaksen luokse, jossa olimme iltakymmenen aikaan. Ilta meni saunoessa ja jutustellessa; kun “Uppanin” luona majoituin myös putkiremppaa paossa ollut Margus Ellermaa, niin juttua riittikin puolille öin, kunnes meidän oli pakko painua yöpuulle.

9.12. herätyskellot soivat klo 5:30 ja puolta tuntia myöhemmin lähdimme Potun ja Uppanin kanssa liikenteeseen. Lauttasaaressa nappasimme kyytiin Vesa Jouhkin ja pian Helsingin Keskustasta Frans “Fräne” Silveniuksen ja sitten jatkoimme Tallinkin terminaaliin, jossa olimme juuri aikataulun mukaisesti eli klo 6:30 ja tuntia myöhemmin eli klo 7:30 lähti autolauttamme kohti Tallinnaa.

Parin tunnin matka meni leppoisasti jutustellessa ja klo 9:30 rantauduimme Tallinnan satamaan, josta lähdimme suunnistamaan kohti lounasta ja Haapsalua. Ajokeli oli ihan mukava ja hieman ennen kymmentä olimme perillä Haapsalun jätevedenpuhdistamon portilla. Meillä ei ollut tarkkaa tietoa, miten edetä tästä eteenpäin, mutta onneksi näimme edessämme olleella tiellä haahuilleen valkopukuisen miehen, jonka tajusimme kantavan kameraa. Mies olikin ollut kuvaamassa etsimäämme ja oli lumisessa maisemassa pukeutunut viisaasti lumipukuun. Hän ohjasi meidät seuraamaan jätärin aidan vierustaa merta kohti kulkenutta polkua, joka pian saapui aidan nurkkaukseen, jossa oli tiheiden puskien keskellä ura, jonne oli ripoteltu runsaasti linnunruokaa. Ja löysimmekin heti etsimämme, kun Länsi-Palearktisen alueen kolmas kettusirkku oli ruokaa syömässä. Pikaisten eliskättelyiden jälkeen aloimme Uppanin kanssa tietysti yrittää saada linnusta jonkinlaisia kuvia, mutta lintu oli alkuun lähes koko ajan pensaiden takana piilossa siten, että näimme siitä lähinnä vain pyrstöpuolen, kun se kuopi jaloillaan lumen alta syömistä.

Välillä sirkku lennähti puskan siimekseen piiloon mutta palasi aina noin viitisen minuutin odottelun jälkeen taas kaivamaan ruokaa. Sormet alkoivat jo jäätyä ja lelukamerani akut hupenivat kovaa tahtia, kunnes lintu viimein suostui pariin otteeseen poseeraamaan oikein hienosti näkyvillä. Toki tiheiden puskien keskellä valoa ei ollut kovinkaan paljon, mutta saatoin olla kuitenkin kuviin tyytyväinen. Uppan sai järkkärillä tietysti vielä paljon parempiakin kuvia.

Sirkkua kuvaillessa teimme myös muita lintuhavaintoja, joista mainittavimmat olivat kertaalleen huutanut luhtakana, ylitsemme lentänyt kanahaukka, kaislikossa näkyneet ja kuuluneet pajusirkut sekä sirkun seurassa ruokaillut punarinta. Lopulta olimme sirkkukuviin tyytyväisiä ja kiittelimme onneamme, että paikalla ei lisäksemme ollut koko aikana ollut kuin pari paikallista harrastajaa, joten olimme saattaneet keskittyä kuvaukseen ihan omalla porukallamme. Paikka, jossa lintu liikkui oli kuitenkin niin puskien keskellä, että kuvaustilaa oli korkeintaan ehkä juuri kahdelle kuvaajalle kerrallaan.

Lopulta päätimme jättää linnun jatkamaan ruokailuaan rauhassa ja lähdimme käymään noin 10 kilometrin päässä sijainneessa Hiidenmaan lauttarannassa, josta löysimme runsaasti isokoskeloita, lokkeja ja uiveloita sekä pari tukkakoskeloa. Näimme myös muutaman tilhiparven sekä kolme teertä, mutta pian päätimme lähteä etsimään Haapsalusta sopivaa ruokapaikkaa. Lopulta löysimme pizzerian eräästä ostoskeskuksesta, jossa kulutimme sitten aikaa oikein urakalla, sillä meillä ei enää todellakaan ollut kiire mihinkään. Lauantaina Uppan oli alkanut järjestellä meille lauttakyytejä ja todennut, että pikkujoulukausi oli kiivaimmillaan ja etenkin paluulautat olivat lähes täysiä ja autopaikat loppuunmyytyjä. Lopulta hän oli kuitenkin löytänyt peruutuspaikan autollemme koko illan viimeiseltä lautalta, joka lähtisi vasta klo 22:30.

Lopulta shoppailtuamme lähdimme kohti Tallinnaa, jossa olimme ennen iltakuutta. Kävimme Tallinkin toimistossa kysymässä, olisiko klo 19:30 lauttaan peruutuspaikkoja, mutta lautta oli edelleen aivan täysi, joten meidän ei auttanut muu kuin suunnata Tallinnaan kuluttamaan aikaa, jota meillä oli vielä siis reilut 5 tuntia. Saimme auton parkkiin Vanhan kaupungin laitamille ja kävelimme aivan Vanhan kaupungin keskustorin liepeille, jossa päädyimme keskiaikaistyyliseen pikkuravinteliin, jossa kulutimme aikaa osa koko loppuillan ja osa – pääasiassa minä – kävi kiertelemässä pitkät kävelyt Vanhassa kaupungissa. Lopulta yhdeksältä lähdimme satamaan, jossa pian alettiin lastata autoja lauttaan ja kylläpä niitä todella mahtuikin lautan uumeniin aivan käsittämättömän paljon!

Vihdoin klo 22:30 lähti lauttamme ja olihan siinä porukkaa! Lopulta päädyimme ainakin yrittämään nukkumista eräälle käytävälle. Itse horrostelin koko matkan ja lopulta olimme Helsingissä klo 00:30. Autojen purkaminen lautasta kesti puolisen tuntia ja sitten edessä oli vielä pudotuspelit eli tipautimme kyydistä ensin Vesan, sitten Andreaksen ja lopulta Fränen tällä kertaa Vuosaareen. Sitten oli edessä vielä koko reissun rankin osuus eli paluumatka kotia kohti. Aamuyön tunteina tiputin Potun Lappeenrantaan ja lopulta oli kotona Parikkalassa klo 5:50. Ehdinkin sitten nukkua ruhtinaalliset puolitoista tuntia ennen kuin piti lähteä töihin. Mutta kettusirkku oli kyllä ollut kaiken tämän kärsimyksen arvoinen – yksi hienoimmista linnuista koskaan!

J.A.

Marraskuukisan loppupuoli sujui samaan tyyliin kuin koko kuukauden eli ainoat retkeni ajoittuivat ruokatunneille sekä perjantai-iltapäiviin, jolloin pääsin töistä maastoon jo yhden jälkeen.

Mukavampia havaintoja olivat 14.11. löytämäni uusi valkoselkätikka, 15.11. Härskiinmutkan 2 pilkkasiipeä ja 16.11. perjantaisen Simpelejärvikierroksen pyy, pilkkasiipi ja kaakkuri ja 10 pyrstötiaista sekä Siikalahden valkoselkätikka ja harmaapäätikka.

18.11. olin jäänyt salibandyturnauksen jälkeen yöksi Lappeenrantaan Punnosen Pekalle ja aamuvarhain kävimme ensin moikkaamassa tuttua huuhkajaa ja sitten suuntasimme Vainikkalaan satakielen yhteisbongaukseen. Lintupa ei enää ollutkaan paikalla, mutta oli mukava tutustua Seppo Löfgrenin Telkjärven rannalla sijaitsevaan loistavaan lintupihaan. Näkyipä pihapiirissä mm. 2 valkoposkihanhea, kuusitiainen, pari peippoa ja pikkukäpylintuja. Jatkoimme Pekan kanssa Hiivaniemen peltojen (laulujoutsenia ja kanadanhanhia) kautta Ylämaan Väkevänjärvelle, jossa näimme mm. pikkujoutsenen, pari haapana sekä 100 sinisorsaa. Pieni koukkaus Kymenlaakson puolelle tuotti isolepinkäisen.

23.11. perjantaikierros tuotti Simpelejärveltä pari silkkiuikkua, härkälinnun, Siikalahdelta peipon ja Tetrisuon pelloilla laiduntaneet 352 laulujoutsenta. 26.11. samainen joutsenporukka oli kutistunut 313 lintuun mutta niiden seassa oli taas vanha tuttu kanadanhanhikin. Moskuunniemestä näin muuttavan lapasotkan. 27.11. pikainen ruokatuntiretki tuotti Simpelejärveltä kaakkurin ja pari silkkiuikkua ja 28.11. perjantaikierros oli hiljainen – sentään taviokuurna näkyi Pistoniemessä. 29.11. viimeiseksi 61. marraslajikseni näin Tokmannin sembroilla pähkinähakin. Ainoastaan yhden lajin, koskikaran havaitsin Rautjärven puolella.

30.11. lähdin ajamaan kohti Saloa, jossa olin osallistumassa TLY:n talviralliin. Ajelin fiksusti sisämaareittiä, sillä rannikon tuntumassa oli aivan järkyttävä talvimyräkkä! Matkan varrella näin Orimattilassa 10 taviokuurnan parven. Illalla olin jo mukavan varhain Kalle Larssonin luona, jossa illan vietto sujui mukavasti, mutta nukkumaan oli mentävä ajoissa, sillä ralli alkaisi klo 7:00 seuraavana aamuna.

Ralliaamu alkoi aamupalalla ja klo 6:30 jälkeen saapui ensin Mika Korkki ja pian myös Markus Ahola mukanaan Turun yliopistolle vuodeksi tai pariksi opiskelijavaihtoon saapunut ranskalaisorni Julien Terraube.

Tasan seitsemän aikaan lähdimme liikenteeseen Mikan toimiessa kuskina ja mahduimmekin viidestään aivan mukavasti tämän tilavaan autoon. Ensimmäinen lajimme kirjautui havikseen Salon rautatieaseman liepeiltä, jossa näimme lopultakin päivän ainoat kesykyyhkymme.

Sitten jatkoimmekin suoraa päätä Särkisalon uloimpaan kärkeen meren äärelle, jossa olimme perillä hieman turhankin aikaisin, sillä oli vielä aivan pilkkopimeää. Niinpä jouduimme jonkin aikaa vain kuluttamaan aikaa, ennen kuin oli mitään järkeä kävellä meren rantaan. Tämä aika käytettiin kuitenkin hyväksi ja porukkamme tutustui ja hitsautui jo tässä vaiheessa tiimiksi toinen toistaan huonompien juttujen vitsien myötä. Jotenkin oli siis aavistettavissa, että vaikka oli todella kylmä ja odotusarvot rallia kohtaan eivät ehkä olleet kaikkein korkeimmillaan, niin hauskaa meillä ainakin tulisi olemaan!

Lopulta kävelimme tuuliseen rantaan todetaksemme, että vaikka valo alkoi jo riittää, niin merisumu ja väreily pilasivat näkyvyyden tykkänään! Tietysti jotain lajeja alkoi näkyä: kala-, harmaa- ja merilokkeja, isokoskeloita, korppeja, variksia, hippiäinen sirisi, puukiipijä kiipeili koivun rungolla, vihervarpunen vihelteli ja kierrettyämme kävellen niemen toiselle puolelle löysimme pari pikkuparvea pilkkasiipiä ja pari kyhmyjoutsenta. Näkyvyys oli niin huono, että linnut määrittyivät melkeinpä paremmin kiikareilla kuin kaukoputkella!

Käveltyämme taas hieman eri puolelle niemeä näimme muutamia muuttavia laulujoutsenia, pari merikotkaa sekä pienen liian kaukana muuttaneen räkättirastasparven, joten laji jäi vielä saamatta. Seuraava pisto oli pienen ajomatkan jälkeen ja se palkittiin taviokuurnalla, jonka onneksi lopulta kaikki meistä näkivät. Uiveloita, tukkasotkia ja sinisorsia näkyi jonkin verran, sen sijaan lennossa näkemäni lapasotkan näköinen lintu laskeutui turhan pian ja väreilyn takia siitä ei enää sen jälkeen ottanut mitään tolkkua.

Förbystä löysimme etsimämme 4 pähkinähakkia ja samaan aikaan, kun Kallen kanssa haimme turhaan metsätiaisia ja kuulimme palokärjen, josta ei siis tietenkään saatu lajia, kävi muu porukka hoitamassa lähisatamasta mustalinnun. Finbyssä kävelimme myös jonkin aikaa, mutta havainnot jäivät vaatimattomiksi, parhaana lajina listalle lisättiin närhi. Särkisalosta poistuessamme näkyi vielä sillalla varpushaukka.

Särkisalon jälkeen siirryimme Perniöön ja Latokartanon koskelta löytyi koskikara helposti. Saarenjärvi sen sijaan oli ihan ankkajäässä, joten joen varressa päivystänyttä merikotkaa sekä joessa uiskennellutta saukkoa kummempaa ei nähty. Jatkettuamme matkaa plokkasi Markus kuitenkin mieltä piristäneen komean nuoren maakotkan lentämästä Kosken peltojen yllä.

Tuohitun pelloilta haimme vielä muutamaa päivää aiemmin paikalla olleita kurkea ja kanadanhanhia, mutta kova pakkanen oli tyhjentänyt pellon muista kuin varislinnuista. Onneksi Kalle plokkasi pellon varren kuusten latvuksessa päivystäneen hiiripöllön, josta Julien kuittasi makean eliksen.

Hieman tämän jälkeen saimme viestin, että Salon Korvenojan kaatopaikalta oli löytynyt grönlanninlokki. Tiesimme ajavamme paikan ohi joka tapauksessa mutta vasta hieman myöhemmin. Päätimme kuitenkin jatkaa rallisuunnitelmamme mukaisesti, josko lintu pysyisi paikalla tarpeeksi kauan? Niinpä hoidimmekin peipot, joita näkyi jopa 25 linnun parvi mukanaan 5 järripeippoa, hempon, varpusia ja vihdoin räkättirastaankin.

Matka jatkui kohti Saloa ja noin 5 minuutin matkan päässä kaatopaikasta saimme tiedon, että grönlanninlokki oli lähtenyt pienessä lokkiparvessa kohti Halikonlahtea. Sinnehän mekin olimme pikkuhiljaa menossa, joten hoidettuamme pikaisesti turkinkyyhkyn, olimme toteamassa Halikon perinteiset lokkipaikat täysin jäätyneiksi. Niinpä jatkoimme metsäruokinnalle, jossa ei kuitenkaan ollut ruokaa tarjolla mutta saimme sentään yhden pahoista puutteistamme eli töyhtötiaisen hoidettua. Jouduimme kuitenkin toteamaan, että peruslajilistalla olevista lajeista mieltä jäisi saamatta kuusi- ja hömötiainen, sillä niitä ei lopetuspaikastamme Halikonlahdelta irtoaisi.

Halikonlahdella aloimme kävellä porukalle ensin fasaania hakien mutta ensin löytyi vain jälkiä. Niitä seuratessamme huomasimme lähipellon suuren naakkaparven säikähtävän jotain lentoon ja Mika huomasikin niiden ylilentävän hontelon linnun – kaakkuri! Pian löytyi ensimmäinen fasaanikin ja kohta niitä löytyi satakunta lisää, mutta onneksi katsoimme niitä tarkkaan, sillä pellolta niiden seasta löytyi 4 peltopyytäkin! Sitten päätimme, että Mika ajaisi auton toiselle puolelle ja me muut seuraisimme seuraavaa ojan vartta autolle saakka. Kohta ojasta pomppasikin lentoon koiras tavi ja heti perään ylitsemme lensi kottarainen, joka tunki sähkötolpan reiästä sisään ilmeisesti yöpymään. Sitten soitti Mika, että jo kertaalleen tsekkaamastamme ojasta oli löytynyt västäräkki. Onneksi sekin pysyi paikallaan ja loppukirimme alkoi tuntua uskomattomalta. Jatkoimme kuitenkin suunnitelmassamme, mutta ojan varresta ei enää uutta löytynyt, mutta noin 50 tiklin parvi näkyi lennossa ja sitten plokkasin taivaalta 5 hanhea. Oletus oli tietysti, että kanadanhanhiahan ne olisi, mutta pian ne paljastuivatin ansereiksi ja lähemmäksi tultuaan merihanhiksi! Viimeinen tunti oli tuottanut meille Halikonlahdelta jopa 8 uutta lajia! Klo 15:22 näkemämme merihanhet jäivät lopulta sitten viimeiseksi lajiksemme. Lopettelimmekin jo hyvissä ajoin vaikka ralliaikaa oli viiteen asti.

Rallin purku oli Turun keskustassa ravintola Koulun viihtyisissä tiloissa ja purkuun olikin saapunut 18 joukkueen edustus, Utön porukkakin oli toki toimittanut lajilistansa. Lajien huudon edetessä selvisi pian, että neljä joukkuetta oli erottumassa muista. Onneksi me olimme näiden neljän joukossa. Valitettavasti näiden neljän lajien sisäinen sijoitus ei juuri missään vaiheessa muuttunut ja vaikka me lopulta huusimme vielä Utön ässienkin loputtua kolmannen ässämme viimeiseksi ja 52. lajiksemme, niin jäimme silti niukasti neljänsiksi, vain yhden lajin päähän pronssista ja kahden hopeasta. Voittajajoukkue ”Käpykaarti” oli kuitenkin ylivoimainen 60 lajillaan. Saatoimme kuitenkin olla todella tyytyväisiä tulokseemme, sillä olimme muista joukkueista poiketen liikkuneet vain yhden kunnan alueella (joskin Salo on nykyisin aika iso, mutta silti ajokilometrejä meillä on aika vähän) ja emme olleet pohjustaneet ralliin ollenkaan. Ja olihan joukkueessamme pari TLY-ensikertalaistakin, joista toiselle piti vieläpä puhua kielillä.

Vietimme iltaa purkupaikalla puolille öin, kunnes palailimme Kallen luokse Saloon nukkumaan.

Kallen version rallista voipi lukea tämän sivuilta

2.12. heräsimme aamulla kahdeksan aikaan ja yhdeksäksi suuntasimme Korvenojan kaatopaikalle odottelemaan, josko grönlanninlokki palaisi? Pakkanen oli yhä kireämpi mutta tuuli oli onneksi tyyntynyt edellispäivästä. Varpaita alkoi kuitenkin aika pian palella. Haviksia tuli mm. edellispäivänä puuttuneista hömö- ja kuusitiaisesta, isokoskeloparvessa muuttaneesta tukkakoskelosta, pikkutikasta, tilhistä ja 5 kottaraisesta. Lokkejakin valui paikalle pikkuhiljaa ja enimmillään taivaalla pyöri kolmisenkymmentä lintua, mutta grölistä ei näkynyt. Lopulta annoin periksi ja lähdin ajamaan nopeinta eli rantareittiä kohti itää.

Olin ajanut noin tunnin, kun sain viestin, että Kirkkonummen Ämmässuon kaatopaikalta oli löytynyt grönlanninlokki! Epäilin tietysti heti, että kyseessä oli Salon lintu. Näppäilin huvikseni Kauhalantien navigaattoriini ja yllättäen matkaa oli vain 20 kilometriä! Niinpä suuntasin bongaamaan!

Kauhalantielle päästyäni paikalla oli vasta pari autoa, joten lopulta olin kalliolla kolmantena bongarina. Oli siinä kärkibongareilla ihmettelemistä, kun olin taas kerran heitä ennen pelipaikoilla! Jonkin aikaa odoteltuamme plokkasi Lindströmin Jussi gröliksen lentämästä kasan päältä oikealle. Ehdin itse nähdä linnun vasta, kun se tippui taas kasan taakse ja parilta muulta lintu jäi näkemättä. Jonkin aikaa odotettuamme nousi lintu taas ilmaan mutta katosi vain parin sekunnin päästä taas kasan taakse. Tunnelma alkoi kiristyä mutta ensimmäiset linnun hoitaneet pinnahirmut lähtivät jo hoitamaan lajia Espoon puolelta. Ja kuinka ollakaan rämmittyään kymmenkunta minuuttia lumihangessa, he yllättäen näkivätkin linnun maassa vaikka me emme sitä nähneet. Niinpä tunnelma kiristyi entisestään. Kohta koko lokkimassa nousi ilmaan grölis mukanaan, mutta taas linnun näkivät vain kaikki samat kuin aiemminkin – ja samat nuijasivat. Ja kohta massa oli taas ilmassa ja sitten taas…

Linnun nuotittaminen massan seasta oli täysin mahdotonta ja pian se taas tippui kasan taakse. Lopulta lintu näkyi lentämässä suoraan meitä kohti ja yllättäen se laskeutui kasan juurelle pieneen varisparveen ja näin viimeisetkin saivat linnun hoidettua. Kovatkin pinnamiehet tuulettelivat Tringan, Kirkkonummen, talvi- tai kuukausipinnojaan. Olisi siinä pari paikalla ollutta päiväpinnakeisaria ihmetellyt, jos olisin tokaissut, että itsehän en saanut linnusta edes päivänpinnaa! Olin nähnyt gröliksen Oulussa 2.12. 2000 niin puolispondesti jätärillä kuin sitten myöhemmin Ruskossakin.

Lopulta pääsin parkkipaikan väljettyä kotimatkalle ja ajoinkin sitten suorinta reittiä kotiin, jossa olin jo ihan hyvissä ajoin.

J.A.

Kävimme metsäretkeilyn ohessa tapaamassa kuukkeleita. Ne olivatkin pitkästä aikaa kuvauksellisia ja pyörivät ympärillämme jonkun aikaa. Harmi vaan että aamulla paistanut aurinko meni pilveen. Metsässä oli reilut kymmenen senttiä lunta. Kuukkeleiden lisäksi näimme pohjantikan, hippiäisiä sekä hirven ja pyyn jälkiä.

Palattuamme Englannista olin tietysti ensimmäisenä työpäivänä äärimmäisen väsynyt, sillä olin ehtinyt nukkua vain 2,5 tuntia. Siksipä päätin viettää ruokatunnin ulkona ja suuntasin tarkistamaan, olisiko Siikalahti jo täysin jäässä. Yöllä oli kuitenkin ollut jopa -8 astetta. Olin ehtinyt vasta Siikalahden parkkipaikan läheiselle Huhmarisen suoralle, kun huomasin pellon takaosissa olevalla langalla vaalean linnun. Tajusin sen heti olevan liian iso isolepinkäiseksi ja pysäytin auton – ja kyllä, se oli hiiripöllö! Vasta toinen havaintoni lajista Siikalahdelta ja ensimmäinen sponde hiiripöllöni Parikkalasta ikinä! Kohta huomasin hehmon pellon reunassa ja Pölläsen Mikkohan se siellä oli pöllöä kuvaamassa. Lintu oli siis jo löydetty aiemmin, mutta tuskin sitä olisi kukaan päässyt bongaamaan, ellen olisi sitä nyt löytänyt ja tiedottanut siitä muillekin. Ja Siikalahti oli täysin jäässä, joten ainoa muu havainto oli tien yli lentänyt palokärki.

Marraskuussa päätimme taas järjestää marraspinnakisan Parikkalan ja Rautjärven Lintukerhon alueella, jotta retkeily alueellamme hieman piristyisi näin tylsänäkin lintuaikana. En ehtinyt maastoon kuin ruokatunneilla ja sitten perjantaisin lyhyemmän työpäiväni jälkeen, sillä muina päivinä töihin mennessä ja töistä päästyäni oli pimeää. Lajilistani karttui kuitenkin mukavasti: 1.11. parhaita lajeja olivat kanadanhanhi, haapana, tukkasotka, mustalinnut, tukkakoskelot, silkkiuikut, harmaapäätikka sekä musta- ja punakylkirastas ym. ja 2.11. näkyi mm. kuusi- ja pyrstötiaisia.

Lauantai 3.11. meni salibandyturnauksessa, jonka aikana sain tiedon Espoon Ämmässuolta löytyneestä Suomen ensimmäisestä ja jopa Euroopan ja WP:n neljännestä ohotanlokista! Turnaukseni meinasi jäädä kesken, ei lokin takia, vaan sen takia, että sain todella pahan puujalan, mutta sinnittelin kuin sinnittelinkin toisenkin pelin ja tiukan voiton jälkeen aloin suunnitella seuraavan päivän ohjelmaa. Tiesin, ettei jalkani olisi missään tapauksessa aamulla enää kävelykunnossa, joten suunnittelemani talvilintulaskenta saisi siirtyä seuraavaan viikonloppuun ja päätin, että ohotanlokkia olisi lähdettävä bongaamaan! Sainkin innokasta bongausseuraa Punnosen Pekasta sekä Rytkösen Mikaelista ja ajoin iltamyöhään Lappeenrantaan Punnosen luokse yöpymään, jotta voisimme anivarhain aamuyöllä lähteä ajamaan kohti Kirkkonummen Vitträskiä, jolle ohotanlokki oli siirtynyt Ämmässuolta yöpymään isoon lokkiparveen.

4.11. herätyskellomme soivat jo kolmelta ja klo 3:30 olimme nappaamassa Mikaelia kyytiin ja lähdimme kohti etelää. Lopulta yhden pysähdyksen taktiikalla olimme perillä Espoon Vitträskin leirikeskuksen parkkipaikalla ennen aamuseitsemää, jolloin oli vielä täysin pimeää. Porukkaa valui paikalle pikkuhiljaa muitakin, mutta oikein kukaan ei tiennyt, mitä tietä pitäisi lähteä kävelemään, jotta pääsisi rantaan. Lopulta seurasimme muutamaa tuttua ja saimmekin todeta, että kaikki tiet veivät samaan paikkaan, jossa oli jo parikymmentä bongaria seulomassa putkilla pimeälle järvelle. Saimme onneksi vielä hyvät paikat rannasta, sillä meidän jälkeemme tulleet joutuivat jo tyytymään ns. toisen rivin paikkoihin jne.

Pikkuhiljaa alkoi valoistua ja lokkien hahmoja ja silkkiuikkuja alkoi erottua järven selältä. Auringon ollessa jo nousemassa alkoivat lokit erottua yhä paremmin ja yhtä aikaa moni alkoi höpistä tummaselkäisestä lokista. Olin itsekin jo linnun huomannut ja se todellakin oli koko lokkiporukan ainoa tummaselkäinen lokki! Homma tuntui aika utopistiselta, sillä kaiken järjen mukaan kyseessä olisi merilokki, mutta koska toivon kipinää kuitenkin oli, alkoi koko porukka herkeämättä tuijottaa tätä lintua, joka pikkuhiljaa uiskenteli muiden lokkien seassa. Lintu alkoi erottua paremmin ja paremmin ja linnun kyynärsulkien takareunat olivat todellakin leveälti valkoiset ja erottuivat uivalla linnulla todella selkeänä valkoisena juovana tummaa selkää vasten. Jos lokkiporukassa olisi ollut muitakin tummaselkäisiä lokkeja, olisi määrittäminen voinut olla helppoakin, mutta nyt oli nähtävä lisää. Pikkuhiljaa linnusta alkoi erottua myös tummahkoraitainen pää, joka ei kuitenkaan erottunut hyvin oikein missään vaiheessa. Lopulta lintu kohautti kertaalleen siipiään ja siiven värisävyt ja etenkin todella leveä valkoinen kyynärsiiven takareuna erottui – me saatoimme todellakin katsoa ohotanlokkia! Edelleen oli kuitenkin varsin hämärää ja järvelle alkoi kaiken lisäksi muodostua pikkuhiljaa enemmän usvaa. Pelkäsin jo, että kohta lintu ei välttämättä näkyisi enää lainkaan! Lokkeja oli jo jonkin aikaa noussut pikkuhiljaa enemmän ja enemmän lentoon ja kadonnut sumuun kohti Ämmässuota ja bongareita saapui koko ajan paikalle lisää ja heidät kaikki ohjattiin heti katsomaan oikeaa lintua, mutta paljon olisi bongareita vielä tulossakin. Itse odotin paria kaveriani saapuvaksi hetkenä minä hyvänsä ja silloin se tapahtui – lintu nousi muutaman harmaalokin peesissä lentoon ja silloin se näkyi ensimmäistä kertaa hyvin! Siiven yläpinnan värisävyt, hävyttömän leveä valkoinen kyynärsiiven takareuna, sulkimisaukot kyynärsiiven tyvellä ja tummaviiruinen huppu erottuivat kaikki todella hyvin linnun lentäessä vastarannan metsää vasten. Lintu nousi parinkymmenen sekunnin jälkeen taivasta vasten ja lähes heti tämän jälkeen se katosi sumuun ja näytti jatkavan kohti Ämmässuon kaatopaikkaa.

Satakunta bongaria vapautui nyt hymyilemään, juttelemaan, kättelemään toisiaan ja pakkaamaan tavaroitaan. Ja niin teimme mekin. Me päätimme monen muun tavoin lähteä kohti Ämmässuota, sillä haaveissa oli tietysti nähdä lokki vielä paremmin ja saada mahdollisesti se myös kuvatuksi. Autolle kävellessämme törmäsimme ensimmäisiin paikalle liian myöhään tulleisiin bongareihin, joiden joukossa oli valitettavasti hyviä kavereitani.

Ämmässuon kaatopaikka on tietysti suljettu alue ja nyt alueella ei ollut edes luvan kanssa liikkuvia lokkilaskijoita, joten koko havainnointi tapahtui aitojen ulkopuolelta metsän keskeltä eräältä kalliolta. Tie tälle paikalle oli aivan järkyttävän huonokuntoinen ja ahdas, mutta me olimme onneksi paikalla etujoukoissa ja saimme autoni erinomaisesti parkkiin. Jatkoimme vielä puolisen kilometriä kävellen kalliolle, jolle kiivetessämme havaitsimme yli äännellen lentäneen taviokuurnan. Kalliolla oli onneksi vielä tilaa eturivissä. Kaatopaikka oli kuitenkin todella sankan sumun peitossa, joten vain lähimmät kasan rinteillä seisoskelleet lokit olivat näkyvissä. Onneksi pikkuhiljaa sumu alkoi väistyä ja lokkeja alkoi näkyä enemmän. Lokkeja olikin paljon mutta valtaosa oli rinteiden takana näkymättömissä ja näkyivät vain silloin, kun koko lokkimassa säikähti jotain ja nousi lentoon. Mustaselkäisiä lokkeja oli runsaasti mutta ne olivat kaikki helppo tunnistaa merilokeiksi. Muutama kuurna lisää näkyi ja kuului ennen kuin Linjaman Tero plokkasi kauniin valkopäisen nuoren aroharmaalokin seisoskelemasta kasan päältä. Vaikka lintu oli kaukana, oli kerrankin kyseessä niin selkeän näköinen yksilö, että se todellakin oli tunnistettavissa. Kun se vielä poseerasi kaikista kulmista ja levitteli ja nosteli siipiään ennen kuin nousi koko muun lokkimassan sekaan lentoon, oli määritys selvä. (Mainittakoon, että lokkilaskijoiden edellispäivänä kuvaama cace oli kuvien perusteella sama yksilö kuin näkemämme.)

Ohotanlokkia ei kuitenkaan löytynyt. Kohta tulikin sitten häly, että lintu olisi taas Vitträskillä, mutta itse ihmettelin heti sitä, että havainnon ilmoittaja oli outo ja, ettei viestissä mainittu mitään tarkempaa paikkaa kuin järvi. Siksipä emme pitäneet mitään kiirettä lähteä paikalle, kun arvasimme linnun aamulla nuijanneiden ja muiden paineisempien bongareiden aiheuttavan melkoisen kaaoksen kuravelliselle kapealle tielle. Ja oikeassa olimme. Päästyämme autollemme, oli siellä jo yksi auto ojassa ja ainakin kahta autoa oli kolhittu! Yksi auto junnasi U-käännöstä paikassa, johon kuljettajan taidot eivät selvästi riittäneet, mutta muiden avulla ojaan tippuminen vältettiin juuri ja juuri. Autoomme pakkauduttuamme oli pahin ruuhka ohi ja välttääkseni viimeisetkin U-käännöksen tekijät, päätin peruuttaa joitakin satoja metrejä paikkaan, jossa auton kääntö oli helppoa. Kuten moni kyydissäni ollut tietää, on minulle lähes sama kummin päin autolla edetään – kunhan edetään oikeaan suuntaan

Ennen Vitträskille pääsyä tulikin tiedotusviesti, ettei järvellä oltu oikeasti ohotanlokkia nähty vaan ilmeisesti joku outo tumma argari tai meri- ja harmaalokin risteymä, joka ei kuitenkaan näyttänyt yhtään ohotalaiselta. Päätimme kuitenkin tuijotella ison bongarijoukon seassa jonkin aikaa järvelle, jolla kelluikin nyt kymmeniä merilokkeja ja muutamia satoja harmaalokkeja. Näimme palokärjen, pähkinähakin ja härkälinnun mutta ohotanlokkia ei kuitenkaan löytynyt ja koska järvelle ei tuntunut saapuvan lainkaan uusia lintuja, päätimme me lähteä retkeilemään hieman muualle, kun meillä ei kuitenkaan ihan valtavia paineita enää ollut. Ainahan voisimme tulla sitten katsomaan lintua, jos se taas löytyisi.

Suuntasimme Espoon Laajalahdelle, jossa on aina mukava käydä, sillä linnusto on lähes aina varsin monipuolista. Näimmekin mm. 40 harmaasorsaa, 36 uiveloa, 4 harmaahaikaraa, pikkutikan ja taas taviokuurnankin ennen kuin päätimme jatkaa Kirkkonummen Saltfärdenille. Saltilla oli hiljaista mutta erään puun latvassa päivysti hiiripöllö ja ohitsemme lensi äännellen pajusirkku. Lopulta päätimme vielä kerran ajaa Vitträskille, jossa yhä vain iso joukko bongareita odotteli lisää lokkeja saapuvaksi järvelle yöpymään. Ja lokkeja tulikin lisää koko ajan mutta niiden joukossa ei valitettavasti ollut oikean näköistä lintua. Lopulta ilta alkoi hämärtyä ja päätimme lähteä kotimatkalle. Olimmekin Lappeenrannassa jo ihan ihmisten aikaan ja kotiin pääsin jo kymmenen aikaan.

Seuraavat päivät keskityin taas marraskuukisalajiston kartuttamiseen ja 5.11. hoidinkin peipon, pyyn ja kuukkelin ja 7.11. pilkkasiiven, allin, teeren, isolepinkäisen ja vihdoin taviokuurnankin. 8.11. tuotti mm. uivelon ja pikkukäpylinnun ja 9.11. mm. koskikaran.

10.11. oli sitten vuorossa perinteinen talvilintulaskenta. Pyysin Lötjösen Mattia mukaan ja aamukasilta lähdimme kotipihaltani matkaan. Kävelimme taas Kangaskylä taajaman läpi siksakkia käyden parista pisteestä katsomassa Simpelejärvelle, mutta havainnot jäivät perin vaatimattomiksi: vain pieni pari isokoskeloita ja kolme kalalokkia näkyi odotetuista järvilajeista. Tavallisia taajamalintuja tietysti kertyi havikseen mutta myllyn purkamisen johdosta kesykyyhkyt olivat muuttaneet pois Parikkalasta ja ne jäivät nyt ensimmäistä kertaa pois laskentalajistosta. Ainoaksi paremmaksi lajiksi ennen kuutostietä kuulimme huutelevan harmaapäätikan.

Ns. maaseutuasutuksen pariin siirryttyämme löytyi Muttelinmäeltä heti mukavampaa lajistoa: koivun oksalla nökötti varpuspöllö, kuusikossa äänteli töythötiainen ja pari hippiäistä lenteli tien ylitse ja kohta taivaalta kuului tuttua pulinaa, kun taviokuurna lensi ylitsemme.

Siikalahdelle päästyämme havainnot tuttuun tapaan vähenivät ja patovallilla kuljimme alkuun todella tiheässä ryteikössä, joka onneksi myöhemmin oli raivattu. Lähimaatilan pihassa oli mukavasti pikkuvarpusia, varpusia ja keltasirkkuja sekä harakoita, mutta naakat ja varikset olivat yhä lähes kateissa. Kohta ylitsemme äännellen muuttanut tikli kuitenkin piristi ja yhdestä muutamista isommista urpiaisparvista tunnistimme tundraurpiaisen. Pitkiä pätkiä taivallettiin kuitenkin ilman mitään havaintoja. Tavallisia tiaisia ja jokunen närhi, käpytikka ja punatulkku sentään näkyi silloin tällöin ja yksittäiset teeri ja pyykin kunnes Tiviän Pysäkinlietteeltä löytyi sitten kuusitiainen ja kohta näimme myös kuuden pyrstötiaisen parven. Ja sitten olikin taas tylsempi taival aina Tetrisuon pelloille saakka, jossa edelleen laidunsi korjaamattomaksi jääneessä pellossa lähes 300 laulujoutsenta ja niiden seurassa pitempään oleillut kanadanhanhikin näkyi lennossa.

Takaisin taajamaan palattuamme olivat ainoat havainnot taas lähinnä vain tiaisia mutta onneksi jostain saapui vihdoin 50 naakkaakin. Variksia emme kuitenkaan koko reitillä havainneet kuin yhteensä 9 lintua. Kotipihaltamme löytyi vielä pari kottaraista ja järvellä kellui nyt allikin. Lopulta kuuden tunnin kävelyurakka oli ohi ja saldoksi olimme nähneet 37 lintulajia ja 1156 lintuyksilöä.

J.A.