Kävimme metsäretkeilyn ohessa tapaamassa kuukkeleita. Ne olivatkin pitkästä aikaa kuvauksellisia ja pyörivät ympärillämme jonkun aikaa. Harmi vaan että aamulla paistanut aurinko meni pilveen. Metsässä oli reilut kymmenen senttiä lunta. Kuukkeleiden lisäksi näimme pohjantikan, hippiäisiä sekä hirven ja pyyn jälkiä.
Palattuamme Englannista olin tietysti ensimmäisenä työpäivänä äärimmäisen väsynyt, sillä olin ehtinyt nukkua vain 2,5 tuntia. Siksipä päätin viettää ruokatunnin ulkona ja suuntasin tarkistamaan, olisiko Siikalahti jo täysin jäässä. Yöllä oli kuitenkin ollut jopa -8 astetta. Olin ehtinyt vasta Siikalahden parkkipaikan läheiselle Huhmarisen suoralle, kun huomasin pellon takaosissa olevalla langalla vaalean linnun. Tajusin sen heti olevan liian iso isolepinkäiseksi ja pysäytin auton – ja kyllä, se oli hiiripöllö! Vasta toinen havaintoni lajista Siikalahdelta ja ensimmäinen sponde hiiripöllöni Parikkalasta ikinä! Kohta huomasin hehmon pellon reunassa ja Pölläsen Mikkohan se siellä oli pöllöä kuvaamassa. Lintu oli siis jo löydetty aiemmin, mutta tuskin sitä olisi kukaan päässyt bongaamaan, ellen olisi sitä nyt löytänyt ja tiedottanut siitä muillekin. Ja Siikalahti oli täysin jäässä, joten ainoa muu havainto oli tien yli lentänyt palokärki.
Marraskuussa päätimme taas järjestää marraspinnakisan Parikkalan ja Rautjärven Lintukerhon alueella, jotta retkeily alueellamme hieman piristyisi näin tylsänäkin lintuaikana. En ehtinyt maastoon kuin ruokatunneilla ja sitten perjantaisin lyhyemmän työpäiväni jälkeen, sillä muina päivinä töihin mennessä ja töistä päästyäni oli pimeää. Lajilistani karttui kuitenkin mukavasti: 1.11. parhaita lajeja olivat kanadanhanhi, haapana, tukkasotka, mustalinnut, tukkakoskelot, silkkiuikut, harmaapäätikka sekä musta- ja punakylkirastas ym. ja 2.11. näkyi mm. kuusi- ja pyrstötiaisia.
Lauantai 3.11. meni salibandyturnauksessa, jonka aikana sain tiedon Espoon Ämmässuolta löytyneestä Suomen ensimmäisestä ja jopa Euroopan ja WP:n neljännestä ohotanlokista! Turnaukseni meinasi jäädä kesken, ei lokin takia, vaan sen takia, että sain todella pahan puujalan, mutta sinnittelin kuin sinnittelinkin toisenkin pelin ja tiukan voiton jälkeen aloin suunnitella seuraavan päivän ohjelmaa. Tiesin, ettei jalkani olisi missään tapauksessa aamulla enää kävelykunnossa, joten suunnittelemani talvilintulaskenta saisi siirtyä seuraavaan viikonloppuun ja päätin, että ohotanlokkia olisi lähdettävä bongaamaan! Sainkin innokasta bongausseuraa Punnosen Pekasta sekä Rytkösen Mikaelista ja ajoin iltamyöhään Lappeenrantaan Punnosen luokse yöpymään, jotta voisimme anivarhain aamuyöllä lähteä ajamaan kohti Kirkkonummen Vitträskiä, jolle ohotanlokki oli siirtynyt Ämmässuolta yöpymään isoon lokkiparveen.
4.11. herätyskellomme soivat jo kolmelta ja klo 3:30 olimme nappaamassa Mikaelia kyytiin ja lähdimme kohti etelää. Lopulta yhden pysähdyksen taktiikalla olimme perillä Espoon Vitträskin leirikeskuksen parkkipaikalla ennen aamuseitsemää, jolloin oli vielä täysin pimeää. Porukkaa valui paikalle pikkuhiljaa muitakin, mutta oikein kukaan ei tiennyt, mitä tietä pitäisi lähteä kävelemään, jotta pääsisi rantaan. Lopulta seurasimme muutamaa tuttua ja saimmekin todeta, että kaikki tiet veivät samaan paikkaan, jossa oli jo parikymmentä bongaria seulomassa putkilla pimeälle järvelle. Saimme onneksi vielä hyvät paikat rannasta, sillä meidän jälkeemme tulleet joutuivat jo tyytymään ns. toisen rivin paikkoihin jne.
Pikkuhiljaa alkoi valoistua ja lokkien hahmoja ja silkkiuikkuja alkoi erottua järven selältä. Auringon ollessa jo nousemassa alkoivat lokit erottua yhä paremmin ja yhtä aikaa moni alkoi höpistä tummaselkäisestä lokista. Olin itsekin jo linnun huomannut ja se todellakin oli koko lokkiporukan ainoa tummaselkäinen lokki! Homma tuntui aika utopistiselta, sillä kaiken järjen mukaan kyseessä olisi merilokki, mutta koska toivon kipinää kuitenkin oli, alkoi koko porukka herkeämättä tuijottaa tätä lintua, joka pikkuhiljaa uiskenteli muiden lokkien seassa. Lintu alkoi erottua paremmin ja paremmin ja linnun kyynärsulkien takareunat olivat todellakin leveälti valkoiset ja erottuivat uivalla linnulla todella selkeänä valkoisena juovana tummaa selkää vasten. Jos lokkiporukassa olisi ollut muitakin tummaselkäisiä lokkeja, olisi määrittäminen voinut olla helppoakin, mutta nyt oli nähtävä lisää. Pikkuhiljaa linnusta alkoi erottua myös tummahkoraitainen pää, joka ei kuitenkaan erottunut hyvin oikein missään vaiheessa. Lopulta lintu kohautti kertaalleen siipiään ja siiven värisävyt ja etenkin todella leveä valkoinen kyynärsiiven takareuna erottui – me saatoimme todellakin katsoa ohotanlokkia! Edelleen oli kuitenkin varsin hämärää ja järvelle alkoi kaiken lisäksi muodostua pikkuhiljaa enemmän usvaa. Pelkäsin jo, että kohta lintu ei välttämättä näkyisi enää lainkaan! Lokkeja oli jo jonkin aikaa noussut pikkuhiljaa enemmän ja enemmän lentoon ja kadonnut sumuun kohti Ämmässuota ja bongareita saapui koko ajan paikalle lisää ja heidät kaikki ohjattiin heti katsomaan oikeaa lintua, mutta paljon olisi bongareita vielä tulossakin. Itse odotin paria kaveriani saapuvaksi hetkenä minä hyvänsä ja silloin se tapahtui – lintu nousi muutaman harmaalokin peesissä lentoon ja silloin se näkyi ensimmäistä kertaa hyvin! Siiven yläpinnan värisävyt, hävyttömän leveä valkoinen kyynärsiiven takareuna, sulkimisaukot kyynärsiiven tyvellä ja tummaviiruinen huppu erottuivat kaikki todella hyvin linnun lentäessä vastarannan metsää vasten. Lintu nousi parinkymmenen sekunnin jälkeen taivasta vasten ja lähes heti tämän jälkeen se katosi sumuun ja näytti jatkavan kohti Ämmässuon kaatopaikkaa.
Satakunta bongaria vapautui nyt hymyilemään, juttelemaan, kättelemään toisiaan ja pakkaamaan tavaroitaan. Ja niin teimme mekin. Me päätimme monen muun tavoin lähteä kohti Ämmässuota, sillä haaveissa oli tietysti nähdä lokki vielä paremmin ja saada mahdollisesti se myös kuvatuksi. Autolle kävellessämme törmäsimme ensimmäisiin paikalle liian myöhään tulleisiin bongareihin, joiden joukossa oli valitettavasti hyviä kavereitani.
Ämmässuon kaatopaikka on tietysti suljettu alue ja nyt alueella ei ollut edes luvan kanssa liikkuvia lokkilaskijoita, joten koko havainnointi tapahtui aitojen ulkopuolelta metsän keskeltä eräältä kalliolta. Tie tälle paikalle oli aivan järkyttävän huonokuntoinen ja ahdas, mutta me olimme onneksi paikalla etujoukoissa ja saimme autoni erinomaisesti parkkiin. Jatkoimme vielä puolisen kilometriä kävellen kalliolle, jolle kiivetessämme havaitsimme yli äännellen lentäneen taviokuurnan. Kalliolla oli onneksi vielä tilaa eturivissä. Kaatopaikka oli kuitenkin todella sankan sumun peitossa, joten vain lähimmät kasan rinteillä seisoskelleet lokit olivat näkyvissä. Onneksi pikkuhiljaa sumu alkoi väistyä ja lokkeja alkoi näkyä enemmän. Lokkeja olikin paljon mutta valtaosa oli rinteiden takana näkymättömissä ja näkyivät vain silloin, kun koko lokkimassa säikähti jotain ja nousi lentoon. Mustaselkäisiä lokkeja oli runsaasti mutta ne olivat kaikki helppo tunnistaa merilokeiksi. Muutama kuurna lisää näkyi ja kuului ennen kuin Linjaman Tero plokkasi kauniin valkopäisen nuoren aroharmaalokin seisoskelemasta kasan päältä. Vaikka lintu oli kaukana, oli kerrankin kyseessä niin selkeän näköinen yksilö, että se todellakin oli tunnistettavissa. Kun se vielä poseerasi kaikista kulmista ja levitteli ja nosteli siipiään ennen kuin nousi koko muun lokkimassan sekaan lentoon, oli määritys selvä. (Mainittakoon, että lokkilaskijoiden edellispäivänä kuvaama cace oli kuvien perusteella sama yksilö kuin näkemämme.)
Ohotanlokkia ei kuitenkaan löytynyt. Kohta tulikin sitten häly, että lintu olisi taas Vitträskillä, mutta itse ihmettelin heti sitä, että havainnon ilmoittaja oli outo ja, ettei viestissä mainittu mitään tarkempaa paikkaa kuin järvi. Siksipä emme pitäneet mitään kiirettä lähteä paikalle, kun arvasimme linnun aamulla nuijanneiden ja muiden paineisempien bongareiden aiheuttavan melkoisen kaaoksen kuravelliselle kapealle tielle. Ja oikeassa olimme. Päästyämme autollemme, oli siellä jo yksi auto ojassa ja ainakin kahta autoa oli kolhittu! Yksi auto junnasi U-käännöstä paikassa, johon kuljettajan taidot eivät selvästi riittäneet, mutta muiden avulla ojaan tippuminen vältettiin juuri ja juuri. Autoomme pakkauduttuamme oli pahin ruuhka ohi ja välttääkseni viimeisetkin U-käännöksen tekijät, päätin peruuttaa joitakin satoja metrejä paikkaan, jossa auton kääntö oli helppoa. Kuten moni kyydissäni ollut tietää, on minulle lähes sama kummin päin autolla edetään – kunhan edetään oikeaan suuntaan 
Ennen Vitträskille pääsyä tulikin tiedotusviesti, ettei järvellä oltu oikeasti ohotanlokkia nähty vaan ilmeisesti joku outo tumma argari tai meri- ja harmaalokin risteymä, joka ei kuitenkaan näyttänyt yhtään ohotalaiselta. Päätimme kuitenkin tuijotella ison bongarijoukon seassa jonkin aikaa järvelle, jolla kelluikin nyt kymmeniä merilokkeja ja muutamia satoja harmaalokkeja. Näimme palokärjen, pähkinähakin ja härkälinnun mutta ohotanlokkia ei kuitenkaan löytynyt ja koska järvelle ei tuntunut saapuvan lainkaan uusia lintuja, päätimme me lähteä retkeilemään hieman muualle, kun meillä ei kuitenkaan ihan valtavia paineita enää ollut. Ainahan voisimme tulla sitten katsomaan lintua, jos se taas löytyisi.
Suuntasimme Espoon Laajalahdelle, jossa on aina mukava käydä, sillä linnusto on lähes aina varsin monipuolista. Näimmekin mm. 40 harmaasorsaa, 36 uiveloa, 4 harmaahaikaraa, pikkutikan ja taas taviokuurnankin ennen kuin päätimme jatkaa Kirkkonummen Saltfärdenille. Saltilla oli hiljaista mutta erään puun latvassa päivysti hiiripöllö ja ohitsemme lensi äännellen pajusirkku. Lopulta päätimme vielä kerran ajaa Vitträskille, jossa yhä vain iso joukko bongareita odotteli lisää lokkeja saapuvaksi järvelle yöpymään. Ja lokkeja tulikin lisää koko ajan mutta niiden joukossa ei valitettavasti ollut oikean näköistä lintua. Lopulta ilta alkoi hämärtyä ja päätimme lähteä kotimatkalle. Olimmekin Lappeenrannassa jo ihan ihmisten aikaan ja kotiin pääsin jo kymmenen aikaan.
Seuraavat päivät keskityin taas marraskuukisalajiston kartuttamiseen ja 5.11. hoidinkin peipon, pyyn ja kuukkelin ja 7.11. pilkkasiiven, allin, teeren, isolepinkäisen ja vihdoin taviokuurnankin. 8.11. tuotti mm. uivelon ja pikkukäpylinnun ja 9.11. mm. koskikaran.
10.11. oli sitten vuorossa perinteinen talvilintulaskenta. Pyysin Lötjösen Mattia mukaan ja aamukasilta lähdimme kotipihaltani matkaan. Kävelimme taas Kangaskylä taajaman läpi siksakkia käyden parista pisteestä katsomassa Simpelejärvelle, mutta havainnot jäivät perin vaatimattomiksi: vain pieni pari isokoskeloita ja kolme kalalokkia näkyi odotetuista järvilajeista. Tavallisia taajamalintuja tietysti kertyi havikseen mutta myllyn purkamisen johdosta kesykyyhkyt olivat muuttaneet pois Parikkalasta ja ne jäivät nyt ensimmäistä kertaa pois laskentalajistosta. Ainoaksi paremmaksi lajiksi ennen kuutostietä kuulimme huutelevan harmaapäätikan.
Ns. maaseutuasutuksen pariin siirryttyämme löytyi Muttelinmäeltä heti mukavampaa lajistoa: koivun oksalla nökötti varpuspöllö, kuusikossa äänteli töythötiainen ja pari hippiäistä lenteli tien ylitse ja kohta taivaalta kuului tuttua pulinaa, kun taviokuurna lensi ylitsemme.
Siikalahdelle päästyämme havainnot tuttuun tapaan vähenivät ja patovallilla kuljimme alkuun todella tiheässä ryteikössä, joka onneksi myöhemmin oli raivattu. Lähimaatilan pihassa oli mukavasti pikkuvarpusia, varpusia ja keltasirkkuja sekä harakoita, mutta naakat ja varikset olivat yhä lähes kateissa. Kohta ylitsemme äännellen muuttanut tikli kuitenkin piristi ja yhdestä muutamista isommista urpiaisparvista tunnistimme tundraurpiaisen. Pitkiä pätkiä taivallettiin kuitenkin ilman mitään havaintoja. Tavallisia tiaisia ja jokunen närhi, käpytikka ja punatulkku sentään näkyi silloin tällöin ja yksittäiset teeri ja pyykin kunnes Tiviän Pysäkinlietteeltä löytyi sitten kuusitiainen ja kohta näimme myös kuuden pyrstötiaisen parven. Ja sitten olikin taas tylsempi taival aina Tetrisuon pelloille saakka, jossa edelleen laidunsi korjaamattomaksi jääneessä pellossa lähes 300 laulujoutsenta ja niiden seurassa pitempään oleillut kanadanhanhikin näkyi lennossa.
Takaisin taajamaan palattuamme olivat ainoat havainnot taas lähinnä vain tiaisia mutta onneksi jostain saapui vihdoin 50 naakkaakin. Variksia emme kuitenkaan koko reitillä havainneet kuin yhteensä 9 lintua. Kotipihaltamme löytyi vielä pari kottaraista ja järvellä kellui nyt allikin. Lopulta kuuden tunnin kävelyurakka oli ohi ja saldoksi olimme nähneet 37 lintulajia ja 1156 lintuyksilöä.
J.A.
Hanhimäärät Siikalahden ympäristössä kasvoivat pikkuhiljaa ja 4.10. laskimme lahdelle yöpymään saapuneet 10 000 valkoposkihanhea, noin 200 tundrametsähanhea, 200 tundrahanhea ja yhdet kanadan- ja sepelhanhet. Laulujoutsenia lahdella ja lähipelloilla oli 340 lintua ja pikkujoutsenia komeat 66 yksilöä.
6.10. osallistuimme Siikalahdella FotoFennican järjestämään valtakunnalliseen Lintupaikkakisaan, joka osui sopivasti kansainväliseen EuroBirdWatching -viikonloppuun. Tässä kisassa sai joukkueen itse rajaamalla lintupaikalla liikkua jalan ja havainnoida vuorokauden alusta aina klo 18:00 asti.
Joukkueemme koostui meistä kahdesta Aallosta, Miika “Potu” Suojarinteestä, Matti Lötjösestä sekä Veijo Vilskasta. Tukikohtamme oli patotien lintulava, jolla oli staijia klo 7 alkaen ja teimme tietysti kävelyretkiä mm. Raikanniemeen sekä tietysti lintutornille ja muualle lahden rannoille.
Kisapäivän keli oli mitä mainioin, lämmintä oli ja etelätuuli piti hanhimassat aloillaan. Niinpä lahdella ja lähipelloilla oli yhä noin 11 000 valkoposkihanhea sekä yli 500 tundra- ja metsähanhea. Lisäksi tundrahanhilla oli kohtalaista muuttoa ja niitä laskettiin päivän aikana noin 4500 muuttavaa ja lisäksi nähtiin 2500 harmaata hanhea. Näitä hanhimassoja säikytteli ilmaan vuoroin kaksi kanahaukkaa ja kolme merikotkaa, joten aika ajoin taivas oli täynnä hanhia ja meteli korviahuumaavaa!
Hanna viettikin kisa-ajasta noin puolet edellisiltana lahden viereiselle pellolle pystyttämässämme teltassa hanhia kuvaillen. Ja kuvia tuli yhteensä yli 25 gigaa!
Yhteensä kisan aikana Siikalahdella havaittiin 78 lintulajia, joista mukavimpia havaintoja olivat maakotka, myöhäinen ruskosuohaukka, 2 piekanaa, 2 hiirihaukkaa, ampuhaukka, 2 kaakkuria, 21 allia, luhtakana, kapustarinta, kolme valkoselkätikkaa, 2 peukaloista, tiltaltti, 350 tilheä ym.
Päivän aikana patotiellä kävi jonkin verran myös muita ihmisiä tutustumassa lahteen, moikkaamassa joukkuettamme ja auttamassa havainnoinnissa, mutta koska tapahtumaa oli mainostettu paikallislehdessä ja -radiossa, olimme toivoneet ihmisten löytävän paikalle sankemminkin joukoin. Kaikki paikalla käyneet saivat kyllä takuulla kokea ikimuistoisen hanhielämyksen!
Kisan viimeisen tunnin vietimme päätornissa, jonka edustalle lahdelle alkoi kertyä kaikki lähialueen hanhet yöpymään, näky oli upea!
Lopullisissa Lintupaikkakisan tuloksissa sijoituimme komeasti neljännelle sijalle. Voiton korjasi Lappeenrannan Joutsenon Konnunsuo 95 lajilla ties kuinka isolta alueelta, sillä havainnoitsijoitakin oli runsaat 70 (ja epäillä sopii, etteivät kaikki olleet havainnoineet sääntöjen puitteissa eli kävellen). Toiseksi sijoittui Espoon Laajalahti 85 ja kolmanneksi Paraisten Korppoon Utö 81 lajilla. Taaksemme jäi seuraavaksi Lemland Lågskär 75 lajillaan. Yhteensä mukana oli 21 lintupaikkaa.
Sunnuntaina 7.10. Hanna meni aamusta taas telttaan hanhia kuvaamaan, mutta nyt lähistöllä oli enemmän metsästäjiä ja hanhet olivat varsin levottomia. Aamuyöstä iso osa valkoposkihanhista oli jatkanut muuttoaan, mutta kyllä hanhia alueella yhä riitti muutamia tuhansia. Janne kävi tekemässä pikaisen Saaren kierroksen ja Saareltakaan ei löytynyt enää kuin noin 4500 valkoposkihanhea. Paras muu havainto oli Akanvaaran Tetrisuon kivitasku.
Jannen palattua Siikalahdelle näkyi patotien ohitse muuttanut huippumyöhäinen nuori mehiläishaukka. Pikkuhiljaa tuuli yltyi kovemmaksi ja Hannan käveltyä teltalta patotielle, päätimme lähteä kotiin toipumaan hienosta hanhiviikonlopusta.
J.A.
Perjantaina 28.9. otin ylitöitä pois ja päätin työpäiväni jo ennen puoltapäivää ja lähdin ajamaan kohti luodetta. Muutamaa tuntia myöhemmin otin Tuupovaaralta Kuopioon jo edellispäivänä ajelleen Kiljusen Jarin kyytiin ja yhdessä jatkoimme kohti Oulunsaloa. Matkan varren havainnoiksi kirjattiin mm. palokärki, pähkinähakki, tuulihaukka, teeriä ja isolepinkäinen. Lopulta olimme Hailuodon lauttarannassa siten, että ehdimme klo 17:30 lauttaan. Vajaata tuntia myöhemmin parkkeerasimme Pöllään tutun Nokkamökin pihaan ja mökissä odottelivatkin jo päivemmällä hieman pohjustamaan saapuneet Antti Vierimaa, Antti Peuna, Mikko Ala-Kojola sekä Harry Nyström, joka oli taas tuttuun tapaan hankkinut meille koko viikonlopun eväät eli sairaasti pizzaa ja pullaa!
Saunamajuri Jassi laittoi pian saunan tulille ja kohta aloimmekin pizzan syöntiin – olihan jo nälkäkin! Pian saapui porukkamme “missing link” kun Pirkkakin saapui klo 19:30 lautalla. Ilta meni rattoisasti syödessä, saunoessa, rupatellessa, chilikarkkeja (Napalminalleja, Synkkiä salmiakkeja ja Lempeitä vadelmia) maistellessa ja Harryn Australian reissuesitystä katsellessa. Olipa siellä eräällä Tumma Marsalkka oluttakin. Puoliltaöin painuimme me viimeisetkin lopulta pehkuihin.
29.9. rallipäivä! Herätyskellot soivat jo viiden jälkeen ja tunti meni aamiaista syödessä (pizzaa ym.) ja eväitä veistellessä (lisää pizzaa ym.). Sitten jakauduimme joukkueittain Harry, Jassi, Pirkka ja minä sekä Antit ja Mikko omiin kulkuneuvoihimme ja lähdimme kohti perinteistä rallin aloituspaikkaa eli Riisinnokkaa.
Riisinnokkaa kohti kävellessämme oli vielä varsin pimeää. Kello oli noin 6:45 kun jaloistamme räpsähti lehtokurppa lentoon. Viisi minuuttia myöhemmin kuulimme lupaavan kuuloista naputusta ja kohta löysimme pohjantikkakoiraan naputtelemasta erään kuolleen puun latvuksessa. Päätimme jäädä aloittamaan pohjantikalla eli meidän tuli pitää se 7 minuuttia hallinnassa. Sisarjoukkueemmekin saapui paikalle emmekä tahtoneet heidän ajavan tikkaa pois polun varresta, joten päätimme kertoa heillekin linnusta. He päättivät myös aloittaa paikalla. Lintu siirtyi pariin otteeseen kauemmaksi, mutta onneksi saimme sen pidettyä hallinnassa ja klo 7 aloitimme sitten pohjantikalla rallimme.
Lopulta olimme kärjessä neljäs joukkue, kun jostain oli paikalle ehtinyt jo pari muutakin joukkuetta. Merellä oli yllättävän hiljaista, mutta onneksi paikallisia sorsia oli runsaasti. Niinpä tavallisten lajien joukosta löysimme myös mm. 10 lapasotkaa, alleja, mustalintuja, kyhmyjoutsenia, uiveloita ym. Ohitsemme lensi pari kapustarintaa ja pariin otteeseen yksinäinen suosirri lensi editsemme muutamaan kertaan äännellenkin. Lajeja tippui hiljalleen lisää ja parhaimpia olivat useat merikotkat, sinisuohaukka, ruskosuohaukka, ampuhaukka, aktiivisesti huudellut pikkutikka sekä mereltä kaukaa löytynyt nuori merikihu, joka lopulta lensi aivan edestämme. Valitettavasti mereltä ei löytynyt oikein mitään muuta.
Palailimme takaisin autollemme koluten Rautaleton todella huolellisesti, mutta emme löytäneet edes tulomatkalla näkemäämme lehtokurppaa. Toki tavallisia lajeja tuli lajilistallemme runsaasti ja muutamia parempiakin kuten rautiainen, kulorastas jne. mutta enemmänkin olisi saanut löytyä.
Hiljalleen valuimme Kirkkosalmen lintutornille, jossa tapasimme kaksi uutta joukkuetta. Onneksi lopulta saimme hetken olla tornissa yksinkin. Taas näkyi sinisuohaukka ja ainakin 7 merikotkaa ja uusista lajeista parempia olivat harmaasorsa, lapasorsa, varpushaukka, piekana, mustarastas sekä haarapääsky.
Lopulta päätimme jatkaa Ulkokarvoon Petsamon laiturille, jolta näimme mukavat 3+2 mustakurkku-uikkua ja vastarannan puolelle laskeutuneet 2 metsähanhea. Muuten oli turhan hiljaista! Niinpä lähdimme aika pian jatkamaan kohti itää ja yritettyämme ensin edellispäivänä Harryn näkemää koppeloa ja todettuamme kaikki Kaaran 6 hanhea metsähanhiksi hoidimme Ojakylältä varpuset, pikkuvarpuset sekä kesykyyhkyt (joista emme kyllä odottaneetkaan saavamme tänäkään vuonna pinnaa) ja jatkoimme lopulta Huikun lauttarantaan. Mereltä emme löytäneet muuta uutta kuin pari pilkkasiipeä, joten pian jatkoimme takaisin päin ja Pökönnokalle. Pökönnokka oli tänä vuonna täydellinen pettymys! Komppasimme nokan huolellisemmin kuin koskaan, mutta ainoaksi uudeksi lajiksi saimme kiurun, joita näkyi paljon ja myös joka paikassa tämän jälkeen. Ainoita muita havaintoja olivat 20 kapustarintaa sekä 1 suosirri.
Ajelimme taas vauhdikkaasti saaren keskiosiin ja Järventakustan pelloille, josta emme löytäneet mitään uutta. Yksi korpin kanssa kisaillun petolintu tuotti päänvaivaa mutta se oli lopulta liian kaukana ja tippui metsän taakse ennen kuin saimme siitä oikein mitään irti. Koivukylän pelloilla näimme langalla istuneet naakan sekä tuulihaukan, joten matka jatkui lopulta aina saaren itäkärkeen ja Marjaniemeen asti. Lokkiparvesta ei löytynyt mitään parempaa ja merelläkin oli toivottoman hiljaista. Onneksi sentään härkälintu löytyi aika läheltä kellumasta.
Kohta jo ajoimme pitkää ja tänä vuonna kohtalaisen ajettavaa tietä kohti Keskiniemeä. Lopulta perille päästyämme komppasimme niityn äärimmäisen huolellisesti ja löysimme jopa yhden kiurun. Rannatkin olivat käsittämättömän tyhjät, onneksi sentään päivän ainoat kaksi tylliä lennähtivät jostain äännellen eteemme. Tiukka meren tuijottelu tuotti lopulta kymmenkunta kuikkaa, muttei yhtään kaakkuria. Ralliaikaa oli vielä 1,5 tuntia jäljellä, joten päätimme jatkaa vielä Kuivasäikälle, josko saaren toisella puolella olisi edes jokunen kahlaaja?
Kuivasäikällä komppasimme taas huolella ja rannasta löysimme rannan läheltä ensin ison (40) kapustarintaparven ja lopulta myös 2 tundrakurmitsaa. Jatkettuamme komppausta jänkäkurpan toivossa, saapui jostain 15 suosirriä ja yksi tundrakurmista rantaan, mutta aivan eri lajeja olisi kaivattu. Lopulta komppaus palkittiin vielä yhdellä lapinsirkulla mutta viimeiset 25 minuutta eivät enää lisälajeja tuottaneet. Päivän kolmas sinisuohaukka muutti vielä ohitsemme ennen kuin ralli päättyi klo 18:00.
Purku oli taas koulun tiloissa ja yllätykseksemme paikalle saapui jo näkemiemme joukkueiden lisäksi vain yksi muu joukkue. Moni aiemmin rallissa menestynyt joukkue oli jättänyt rallin väliin. Niinpä jännitys oli ainakin omalta kohdaltani tiessään. Arvelin, että ottaisimme Nokkamökin porukoilla kaksoisvoiton, ainoa jännitys oli lähinnä se, olisiko sisarjoukkueellamme voinut mennä päivä yhtä tasapaksusti kuin meillä? Me olimme saaneet kaikki parhaat lajimme aamulla, kun he seisoivat lähes vieressämme, loppupäivältä taas meille oli jäänyt todella pahoja puutteita. Kahlaajia ei ollut löytynyt mistään, joten odotimme, ettei niitä olisi muillakaan, mutta tiltaltti, kuusitiainen, puukiipijä, kaakkuri ym. olivat liian pahoja puutteita. Lopulta sisarjoukkueemme korjasikin voiton 85 lajillaan ja me tulimme toiseksi 82 lajillamme. Uskomattoman määrän ässiä (mainittakoon kolme lajia hanhia samasta parvesta, jossa kaikki muut näkivät 6 metsähanhea – 2 rossicusta ja 4 fabaa, joista yhdellä kokonaan oranssi nokka) kerännyt yllättäjäjoukkue kiilasi lopulta Markkolan Juhan joukkion edelle kolmanneksi.
Lopulta pääsimme porukallamme juhlimaan komeaa kaksoisvoittoa nokkamökille, jossa taas saunottiin, syötiin pizzaa ym. Aika aikaisin simahdimme ja kelin muuttuessa ulkona tuuliseksi ja sateiseksi painuimme pehkuihin.
Vaikka rallipäivä oli ollut kelin puolesta upea ja jotkut linnut kuten rastaat, peippolinnut ja tilhet olivat olleet hyvinkin runsaita, ei lopulta muut joukkueet olleet nähneet edes sen verta kahlaajia kuin me olimme. Kahlaajia ainakin itse mielelläni katselisin, kun toiselta puolelta Suomea Hailuotoon saavun. Olisiko jo aika muuttaa rallin ajankohtaa pysyvästi joko aikaisemmaksi kahlaaja-aikaan paremmin sopivaksi tai sitten myöhemmäksi, jolloin saaresta voisi löytyä harvinaisuuksia? Nyt ainakin edellisten kolmen vuoden rallit ovat olleet kaikin puolin hyvin samanlaisia. Sitten pikkukiurun ei rallissa ole löytynyt mitään kunnon raria. Haikeudella muistelimme myös kertaalleen marraskuussa järjestettyä rallia, joka oli tunnelmaltaan hyvin erilainen.
29.9. heräsimme sateeseen eikä keli oikein innostanut retkelle saareen, joka oli edellispäivänä todettu linnustoltaan varsin tylsäksi. Niinpä pikkuhiljaa laittelimme paikat kämpällä kuntoon ja käytyämme pikaisesti Ulkokarvossa jatkoimme lauttarantaan jo kymmeneksi ja klo 10:30 lautalla Oulunsalon puolelle. Lauttarannassa hyvästelimme muun porukan ja Jassin kanssa lähdimme pitkälle paluumatkalle.
14:45 tiputin Jassin Kuopioon ja jatkoin itse Parikkalaan, jossa olin lopulta iltakuuden aikaan käytyäni Savonlinnassa kaupassa.
J.A. (Kuvat Harry Nyström, Pirkka Aalto ja Mikko Ala-Kojola)
Hanhimäärät kasvoivat Parikkalan pelloilla pikkuhiljaa ja mm. 23.9. Särkisalmen Huotikkalanpellolla oli jo 500 valkoposkihanhea ja 24.9. Vartialahdella kellui kylpemässä 4000 valkoposken parvi. Tundrahanhia ja tundrametsähanhia löytyi pelloilta myös mutta aika pieniä parvia. 25.9. ruokatunnilla näki jo, että hanhimuutto oli käynnistymässä oikein toden teolla ja näinkin vajaassa tunnissa 2500 valkoposkihanhea sekä komean 2000 sepelhanhen parven. Ja taivaalla viuhtoi kaikkea muutakin, kun mm. 8 kaakkuria, 14 piekanaa, haapanoita, jouhisorsia, tukkakoskeloita jne. näkyi näin lyhyessä ajassa. Iltapäivällä töistä päästyäni olikin sitten pakko päästä kunnon retkelle. Soitin Mortensenin “Rollen” mukaan ja suuntasimme ensin Siikalahdelle, jossa muutto oli yhä kiivaasti käynnissä. Taas vajaassa tunnissa näkyi 3000 valkoposkihanhea, 3000 sepelhanhea sekä mm. 2 muuttohaukkaa, jotka saapuivat peräkanaa lahdelle saalistuspuuhiin. Hanhimuutto oli kuitenkin kääntynyt kulkemaan lahden pohjoispuolella varsin läntiselle reitille eli näimme valtaosan parvista vain hyvin kaukana, niinpä päätimme lähteä Saarelle.
Akanvaaran Tetrisuolta löytyi 4500 paikallista valkoposkea ja muuttavia meni lyhyessä ajassa 500 lintua ylitsemme. Merikotka säikytteli parvea lentoon, joten sen huolellinen seulominen oli haastavaa. Pohjasuon pelloilla oli hiljaista, samoin kuin Ratilassa ja Pohjanrannassakin. Niinpä kohta olimme taas Jyrkilässä, josta löytyi noin 4000 valkoposkihanhen parvi pellosta ruokailemasta. Seuloin parvea toista kertaa, kun huomasin parvesta tutun näköisen hanhen – sama Puhokselta bongaamamme, tai ainakin aivan samanlainen minima-pikkukanadanhanhi taapersi parven keskellä. Rollekin ehti nähdä linnun hyvin, kunnes yhtäkkiä parvi kohahti lentoon ja lintuja nousikin yllättäen reilusti tuplamäärä, kun iso osa parvesta olikin ollut kellumassa Jyrkilänjärvessä. tämä 9000 valkoposken parvi hajaantui ympäristöön emmekä enää minimaa löytäneet. Mm. 290 kurkea ja sinisuohaukka nähtiin vielä.
Jatkoimme seuraavaksi Kuposenmäelle katsomaan, saapuisivatko hanhet taas Pien Rautjärvelle yöpymään ja jo matkalla kohti mäkeä, nousivat Jyrkilän linnut taas ilmaan ja lensivät aivan suoraan ylitsemme kohti järveä. Rollekin meni hetkeksi aivan sanattomaksi hanhien ylilentoa ihmetellessään. Lopulta hän sanoi, että Tiiraan pitäisi pystyä merkitsemään määräksi taivaallinen hanhia! Kuposenmäellä olikin sitten melkoinen kuhina, kun hanhia oli pellot täynnä ja taivaalla risteili suuria parvia hakemassa pelloilta laskeutumispaikkaa. Tila vain alkoi jo käydä vähiin! Lopulta kalastajat poistuvat järveltä ja linnut pääsivät laskeutumaan myös järvelle. Arvelimme paikalla olleen yhteensä noin 20 000 valkoposkihanhea! Lopulta ilta alkoi hämärtää ja jatkoimme Parikkalaan.
26.9. kävin taas ruokatunnilla Siikalahdella, jossa pyöri 1500 paikallista valkoposkihanhea ja 110 lintua näkyi myös muutolla. Muutto tuntui jatkuneen läpi koko yön ja oli yhä käynnissä. Merikotka näkyi taas lahdella ja kurkimuutto tuntui olevan käynnistymässä, sillä ynnäsin 134 lintua lyhyessä ajassa. Pitkän työpäivän jälkeen suuntasin vielä Saarelle, jossa Hanna ja Harri Partanen olivat jo kierrelleet muutaman tunnin hanhia laskien. Määrät olivat hieman pienemmät kuin edellispäivänä ja kun itsekin ehdin Kuposenmäelle iltalentoa katsomaan, saapui järvelle noin 12 000 valkoposkihanhea.
27.9. muutto oli huomattavasti vaisumpaa, joten kiersin ruokatunnilla Parikkalan lähipellot ja Kullinsuolta löytyikin komea 2500 valkoposkihanhen parvi sekä 2 pikkujoutsenta, Vartialahdelta nousi taas 1500 valkoposkea. Työpäivän jälkeen singahdin taas Saarelle, jossa Akanvaaran Tetrisuolla oli 1600, Pohjasuolla 4000, Jyrkilässä 8000 ja Kuposenmäellä 6000 valkoposkea. Osa Kuposenmäen linnuista oli samoja, jotka olivat jo saapumassa Jyrkilästä yöpymään. Muita mukavampia havaintoja olivat Akanvaaran Tetrisuon pari isolepinkäistä, Pohjasuon 30 pikkujoutsenta, Kuposenmäen harmaahaikara jne. Metsä- ja tundrahanhia näkyi yhä vain niukasti.
30.9. Hailuodosta palattuani ja kotipihalla autosta tavaroita kotiin kantaessani, illan hämärtäessä ja tihkusateessa lensi ylitseni komea 290 tundrahanhen parvi. Seuraavana päivänä 1.10. Siikalahdella näkyikin sitten odotetusti enemmän harmaita hanhia eli ansereita, kun ruokatunnilla näin 200 metsähanhea ja 60 tundrahanhea. Myös joutsenmäärät olivat lisääntyneet ja laskin pelloilta 325 laulujoutsenta ja 6 pikkujoutsenta. Yhdeltä molempien lajien edustajista luin kaularenkaan. Muita havaintoja olivat mm. tuttu pähkinähakki ja tiltaltti.
J.A.
Ympäri Suomen olivat pöllörengastajat jo jonkin aikaa kehuneet saaliillaan ja jopa naapurikunnassa Kesälahdella oli saatu komeita määriä helmipöllöjä, parhaina öinä jopa lähes kymmentä pöllöä. Tästä innostuneena kyhäsimme viime viikolla taas jokasyksyisen pöllöpyyntipaikan valmiiksi ja yritimme samaisena yönä pyydystellä vaeltavia varpus- ja helmipöllöjä anoppilan pihalla. Vaikka keli oli erinomainen, ei verkkoon osunut atrapin houkuttelemana yhtään pöllöä. Yksi helmipöllö kävi kyllä naksumassa lähistöllä ja kuulimme sen pariin otteeseen ollessamme saunan jälkeen vilvottelemassa saunan terassilla.
Sitten saapuivat syksyiset kelit sateineen ja tuulineen ja vasta 20.9. oli taas kelvollinen keli kokeilla pöllöpyyntiä. Soitimme taas auringon laskun jälkeen toista tuntia ensin varpuspöllönauhaa ja Hanna kävi tarkistelemassa säännöllisin väliajoin verkon, kun itse kävin lenkillä kiertämässä Tarvaslammen ympäri. Pöllöjä ei kuitenkaan näkynyt eikä kuulunut. Illan pimennyttyä vaihdoimme soittimeen helmipöllön puputuksen ja Hannan mennessä saunaa lämmittämään, kuului jo saunan edustalla ensimmäiset helmipöllön naksaukset. Verkkoon asti ei pöllö meinannut löytää, vaikka tarkistusreissulla se jo kävi naksumassa verkon lähimännyissä. Saunalta palatessamme se lensi taas naksuen kohti verkkoa ja lopulta se myös löytyi verkosta kiikkumasta.
Tämä kookas 2kv (eli viime vuonna syntynyt) naaraspöllö rengastettiin, sen siipi ja pyrstö mitattiin ja se myös punnittiin. Tietysti myös muutama valokuva otettiin, ennen kuin lintu vietiin takaisin ulos ja hetken annettuamme sen taas sopeutua pimeyteen, päästimme sen vapaaksi. Puolilta öin kasasimme verkon ja lähdimme kotiin nukkumaan.
21.9. illalla olimme taas Tarvaslammella ja Partasen Harrikin oli mukanamme tutustumassa pöllöpyyntiin. Valitettavasti puoleen yöhön mennessä emme saaneet havaintoakaan yhdestäkään pöllöstä, joten lopetimme taas ajoissa.
Ja sama meininki jatkui myös 22.9. Keli oli optimaalinen ja aika pian kuuluikin ensimmäinen naksuja verkon lähistöllä. Yhdentoista aikaan pöllö löytyi verkosta kiikkumasta ja kyseessä oli tällä kertaa pieni 2 kv koiraslintu. Tätä lintua vapatettaessa oli toinen pöllö naksumassa pihapiirissä, mutta sepä ei suostunut verkkoon menemään.
Toivottavastu hyviä pyyntikelejä tulee taas lähiaikoina. Huomenna sataa…
J.A.