Sairaslomalaisen Joululomailua
Talvi saapui koko Suomeen oikein kunnolla ja 19.12. aamulla pakkasta oli reilu parikymmentä astetta, kun pakkailin autoani täyteen kaikenlaisia tarvikkeita, joita mahdollisesti voisin tarvita seuraavan parin viikon aikana. Olin aloittanut juuri sairaslomani ja vielä samana iltana minulle tehtäisiin reilun 15 vuoden tauon jälkeen korvaoperaatio, jossa olisi mahdollista pelastaa oikean korvani kuuloa paremmaksi. Pienenä sairastamieni korvatulehdusten seurauksena oli molempia korviani operoitu useampaan otteeseen ja kertaalleen vielä lukioiässäkin, mutta koskaan nämä operaatiot eivät olleet onnistuneet.
Olin kuitenkin varautunut siihen, että sairasloman loppupuolella voisin tehdä jotain – siis ihan mitä tahansa mieleen vain tulee, joten pakkasin tavaraa siihen malliin mukaan.
Lähdin kohti Kirkkonummea jo klo 8:00 ja ajelinkin suorinta tietä aina Helsingin Viikkiin asti, jossa oli jätevedenpuhdistamolta paria päivää aiemmin löytynyt luotokirvinen. Tarkkaa paikkaa en tiennyt ja ensin kävinkin umpihangessa rämpimässä aivan väärässä paikassa ennen kuin päätin kokeilla vielä toista ennestään tuttua paikkaa, josta sitten löysin ensin pari lintua hakemassa ollutta harrastajaa ja pienen hakemisen jälkeen myös itse luotokirvisenkin, josta tuli vuodenpinna sekä mukava talvipinna!
Sitten lähdin kohti Kirkkonummea, jossa käännyin Hirsalaa kohti ja noin 10 kilometrin ajon jälkeen käännyin Änkarlaxintielle, jonka varressa oli edellisiltana ja myöskin aamulla nähty lapinpöllöä. Pienen etsinnän jälkeen löysinkin linnun kököttämästä katkenneen puun nupista, josta se parin muunkin bongarin saavuttua tielle viereeni siirtyi kohta pieneen kuuseen. Kohta se taas jatkoi pienen lumihangen peitossa olleen töyrään taakse ja päätin itse lähteä ajelemaan kohti vanhempieni kotia. En kuitenkaan ehtinyt ajaa kuin satakunta metriä, kun huomasin pöllön taas kököttömässä koivun oksalla nyt paljon lähempänä. Niinpä roiskaisin pari dokumentti-skouppikuvaa, vinkkasin ne pari bongaria lintua katsomaan ja tietysti silloin lintu taas liikkui etäämmälle.
Tunnin ehdin lepäillä vanhempieni kotona ja sitten piti lähteä Helsingin Mannerheimintiellä sijaitsevaan Laser-Tilkkaan, jossa klo 19:00 jälkeen alkoi operaatio, joka kesti vajaat pari tuntia. Paikallispuudutuksessa suoritetun leikkauksen jälkeen kävelin jo omin voimin petipaikalleni, sillä varmuuden vuoksi oli päättänyt jäädä sairaalaan yöksi. Hyvin nukutun yön jälkeen kotiuduin ennen aamuyhdeksää ja päivän otin rennosti, mutta ihan reporangaksi ei passanut alkaa, sillä aamulla Korppoon Utöstä löytyi uusi lintulaji Suomelle – eikä ihan mikä tahansa lintu, vaan sama kettusirkku, jota olin jo käynyt Virossa katsomassa…
Alkuun naureskelin havainnolle ja toivotin bongareille mielessäni mukavaa saarireissua. Kuitenkin juuri tämä saarireissu oli se ajatus, joka sai minut pikkuhiljaa harkitsemaan bongaukseen osallistumista. Niinpä laitoin ystävälleni ja kokeneelle Utön kävijälle Kalle Larssonille viestin, että lähdetäänkö sirkkua bongaamaan. Kallen vastaus oli, että hän taitaa jättää linnun eka-ekaalle, kun hänkin oli Virossa jo käynyt linnun katsomassa. Hän kuitenkin vinkkasi, että odotellaan mahdollisesti järjestettäviä yhteysbongausmahdollisuuksia ja mietitään sitten. Itse päätin jatkaa lepoa ja nukuin useamman tunnin ja herättyäni katsoin viestit puhelimesta ja yllätys – yllätys, Kallehan oli alkanut järjestellä suurta yhteisbongausta M/S Aspö laivalla Utöseen. Ilmoittauduin heti mukaan ja otin loppuillan rennosti. Käärö päässä kirjoittelin ajankuluksi mm. ikivanhoja Tringan haviksia Exceliin, kun tällaiseen operaatioon olin lupautunut.
Iltayhdeksän jälkeen havahduin viimein kyselemään Kallelta, poimisinko tämän kyytiin Salosta vai pääsisinkö hyppäämään mahdollisesti johonkin kyytiin, jottei minun tarvitsisi itse ajella Turkuun saakka, josta laiva aikaisin seuraavana aamuna lähtisi? Yllättäen Kallelle olikin tullut esteitä eikä tämä ollut pääsemässä reissuun lainkaan vaikka oli itse koko touhua ollut järjestämässä! Niinpä pienen harkinnan jälkeen lähetin parille kaverilleni Espoo-Helsinki -akselilla viestin, olisiko heidän autoissaan mahdollisesti tilaa ja sainkin pian vastauksen Andreas Uppstulta, että hän oli lähdössä Heikki Vasamiehen kyytiin, jossa pitäisi olla tilaa vielä yhdelle. Soitinkin pikimmiten Heikille ja sain kyydin varattua ja sovimme tapaamamme Espoon Matinkylässä Andreaksen pihalla klo 03:15 aamulla!
21.12. Maailman lopun päivä! Heräsin jo aamuyöllä kahden aikaan, laitoin tavarat kasaan ja haukkasin pienen aamupalan ja olin jo puolta tuntia myöhemmin ajamassa kohti Matinkylää. Matkalla nostin käteistä automaatista ja lopulta kurvattuani Andreaksen pihaan saapui pian Heikkikin pakettiautollaan ja pian myös Andreas ja kohta pääsimme matkaan.
Ajelimme leppoisasti jutelleen Saloon asti, jossa haukkasimme hieman lisää aamupalaa ja ostelimme eväitä ja kohta jo jatkoimme kohti Turkua. Pansiossa sijainneelle satama-alueelle saavuimme juuri sopivasti klo 05.55 kun paikalla piti olla viimeistään kuudelta. Sataman portti avattiin meille ja pääsimme parkkeeraamaan kymmenien muiden bongareiden tavoin porttien sisäpuolelle. kohta ja kävelimme isolla porukalla kohti M/S Aspötä.
Laivaan lastautui lopulta jopa 97 sirkkubongaria ja kohta lähdimme liikkeelle. Molempien ylempien kerrosten istumapaikat olivat pian täynnä, joten laskeuduimme hytti-/saunakerrokseen ja pienen mietinnän jälkeen varasimme Heikin ja Andreaksen kanssa oman hytin ja painuimme jatkamaan lyhyeksi jääneitä yöunia. Olimme jo nukahtaneet, kun Vastamäen Jani, joka oli lupautunut jatkamaan Kallen aloittamaa järjestelyä, kävi perimässä meiltä matkan kustannukset eli 120 euroa.
Seuraavat neljä tuntia vedimme sikeitä ja heräsimme vasta klo 10:15 jolloin matkaa ei enää ollut paljon jäljellä. Kivuttuamme ylempään kerrokseen kertoi Matias Niemi, että sirkusta oli saapunut pikavenebongareiden laittama päivitys ja meidän lähestyvän paikkaa, jossa he olivat nähneet veneestä muuttohaukan. Pienen odottelun jälkeen ohitimme Knivskärin saarta, jonka merimerkin päältä haukka kohta löytyikin.
Ja pian aloimme rantautua Utöseen, jossa porukalle annettiin hieman ohjeita saaressa liikkumisesta ja kohta lähdimme koko porukalla kävelemään kohti saaren keskiosia.
Saaren keskiosiin päästyämme tuli linnun löytäjä Jarmo Koistinen meitä vastaan ja kertoi hieman tarkemmin, missä kettusirkkua oli nähty ja sitten porukka hajaantui lähistölle etsimään lintua kuitenkin ohjeiden mukaan teillä pysyen.
Me kävelimme paikalle, jossa sirkku oli viimeksi nähty ja aloimme tarkistaa puskia huolellisesti. Vilaukselta näin pariin otteeseen erään puskan juurella tiaisten seurassa liikkuneen tummemman linnun, mutten saanut siitä mitään selvää ennen kuin se katosi puskan sisälle. Juuri tuolloin aivan vieressäni seissyt Eino Repo sanoi, että tuossa se on! Mutta lintu taas katosi puskan sisään enkä minä eivätkä muutkaan vieressä olleet sitä nähneet. Olimme kaikki hieman epäuskoisia, oliko lintu nyt todella ollut siinä aivan neniemme edessä, mutta pikkuhiljaa sana kiiri lähistöllä olleille ja kohta puskia tuijotti iso määrä bongareita. Eikä aikaakaan, kun Vasamiehen Heikki huusi löytäneensä linnun eräästä puusta vain noin 50 metrin päästä meistä. Onnistuin itse kipuamaan Heikin taakse ja näin osasin suunnata kiikarini nopeasti oikeaan suuntaan ja näin kettusirkkua muutaman sekunnin oksalla ennen kuin se lähti lentoon ja lensi parin rakennuksen välistä kauemmaksi.
Lähes kaikilta muilta lintu oli jäänyt edelleen näkemättä, joten pian paikalla oli varsin kaoottinen ilmapiiri. Itse päätin rauhoittaa tilanteen ja jäimme paikalle päivystämään niiden muutamien kanssa, jotka olivat jo linnun nähneet. Onneksi kohta lintu löytyi toisesta puusta vähän matkan päästä ja kaikki pääsivät sen näkemään. Eikä aikaakaan, kun lintu lensi Koistisen Jarmon pihapensaaseen ja kohta siitä ruokinnalle, jossa se pysyi hienosti hallittavissa niin pitkään kuin jaksoimme ja tarkenimme lumisateessa ja kohtuu navakassa tuulessa sitä katsella ja kuvailla.
Lopulta päätimme Lindénin Andreaksen kanssa lähteä yrittämään saaren eteläkärjessä nähtyä luotokirvistä mutta ennen kuin pääsimme perille, saapui paikalta parikin bongariporukkaa, jotka eivät olleet lintua nähneet ja he kertoivat paikkaan käyvän niin kovan tuulen, että itse toipilaana päätin jättää menemättä paikalle lainkaan. Niinpä palasimme takaisin kylälle, josta meidän pitikin jo kohta lähteä kävelemään satamaa kohti, sillä Aspö lähtisi paluumatkalle jo klo 13:00. Kylän laitureiden alla piilotteli nuori uivelo ja kävelymatkan varrelta eräästä männystä oli löytynyt päivehtivä sarvipöllö, jota tietysti piti kuvata, mutta pian kävelimme taas kohti satamaa.
Koko porukka oli ajoissa laivassa ja pääsimme paluumatkalle. Me varasimme taas paikat hytistä mutta kipusimme kuitenkin pian kannelle hieman staijaamaan. Lintuja näkyi todella vähän vaikka itse oli kannella reilun parin tunnin ajan. Vain joitakin lokkeja, telkkiä ja yksi merimetso ja yksi merikotka nähtiin. Lopulta ilta alkoi hämärtää ja laskeuduin alas hyttiin nukkumaan loppumatkaksi.
Kuuden aikaan rantauduimme taas Pansioon ja pian olimme kotimatkalla. Kahdeksan pintaan olimme taas Matinkylässä, jossa hyvästelin “uppanin” ja Heikin ja lähdin kohti Kirkkonummea. Olipahan ollut melkoisen erilainen toinen leikkauksesta toipumispäivä kuin mitä olin ennen leikkausta kuvitellut! Ja tietysti iso kiitos kaikille bongauksen mahdollistaneille tahoille!
22.12. oli sitten tarkoitus ottaa rennosti ja nukuinkin pitkään ja päivittelin sitten näitä kotisivuja ja blogia ym. Kunnes tekstiviesti kertoi, että Espoon Eestinmalmissa oli edellispäivänä kuvattu eräällä ruokinnalla komea koiras mustakaularastas. Päivittelin rauhassa blogin loppuun ja kun tieto siitä, että rastas oli yhä paikalla, saapui, pakkailin kamat autoon, puin lämpimästi päälle ja lähdin ajelemaan navigaattorin opastamana paikalle, johon oli vaatimattomat 18 kilometriä matkaa. Perillä olikin jo melkoinen kuhina ja lintu löytyi bongareiden avulla helposti. Komea mustakaularastas kökötti pensaassa hienosti näkyvillä vaihtaen aina välillä paikkaa ja asentoa, joten sitä sai ihailla ja kuvailla oikein kunnolla niin kauan kuin paljain näpein vain tarkeni! Lintu siirtyi pian ruokinnalle, jossa se myös poseerasi lyhyesti oikein antaumuksella, mutta sitten akut alkoivat hyytyillä ja sormet olla niin tönkköinä, että päätin jatkella matkaa.
Ajoin seuraavaksi muutaman kilometrin päähän Olariin, jossa oli jo pitkään kerrostaloalueen pihapiirissä viihtynyt metso. Lintu oli jopa kerran palokunnan toimesta siirretty jonnekin metsään, mutta se oli saapunut takaisin. Parkkeerasin autoni Alaporttiin ja kävelin autolta noin 20 metriä ja huomasin metson kököttämässä erään männyn juurella. Aloin tietysti kuvata sitä, sillä metso ei normaalisti ole mikään helppo laji kuvata. Valo oli varsin huono ja jouduin kuvaamaan lintua skouppietäisyydeksi liian läheltä. Onneksi kuitenkin muutama ihan kelpo ruutu tuli saatua.
Loppuillan otin rennosti. Kävin jopa hieman jouluostoksillakin, mutta pääasiassa piti yrittää taas levätä – sairaslomallahan tässä ollaan…
23.12. aatonaattona nukuin taas pitkään, mutta 11 aikaan päätin lähteä kohti Ämmässuon kaatopaikkaa. Tavoitteena oli nähdä vuodenpinnaksi isolokki, joita lokkilaskijat olivat edellispäivänä kaatopaikan sisäpuolella liikkumislupinensa havainnut kolmekin yksilö. Ajoin tuttuun paikkaan Kauhalantielle ja sitä niin pitkään kuin pääsin. Parkkipaikkoja ei sitten tien päässä ollut lainkaan, mutta ainakin kohtuullisen maastokelpoisella autollani pääsin parkkeeraamaan hyvin tien sivuun tukkimatta tietä muilta mahdollisilta kulkijoilta. Sitten kävelin osin umpihankia pitkin tutulle kalliolle kaatopaikan aitauksen ulkopuolella, josta on hyvä näkymä kasalle. Varislintuja ja lokkeja olikin tuttuun tapaan paikalla runsaasti ja tasattuani pulssini (en lääkärin ohjeiden mukaan saisi urheilla lainkaan), aloin seuloa kasan päällä lepääviä lokkeja kaukoputkella. Eipä mennyt montaa kymmentä sekuntia, kun löysin yhden nuoren isolokin muiden lokkien seasta kasan päältä. Otin linnusta muutaman kuvan, pari videopätkää ja selasin sitten kaikki lokit muutamaan kertaan läpi löytämättä kuitenkaan muita kuin harmaa- ja merilokkeja ja pari ohilentänyttä kottaraista. Sitten lähdinkin hiljalleen palailemaan kohti autoani.
Autolle päästyäni päätin lähteä käymään Hirsalassa katsomassa, olisiko lapinpöllö yhä paikalla? En ehtinyt ajaa kuin hetken Hirsalaa kohti, kun sain viestin, että Heikki Vasamies oli juuri löytänyt lapinpöllöpaikalta viirupöllön. Hieman ennen kuin olin perillä törmäsin Heikkiin, joka kertoi tarkat nuotit viirupöllölle, mutta kun olin parkkeeraamassa autoani paikalle, törmäsin pariin lintuharrastajaan, jotka olivat muutamia minuutteja aiemmin nähneet viirupöllön lentävän kovaa vauhtia tien toiselle puolelle. Etsimme lintua jonkin aikaa, mutta kun sitä ei löytynyt, päätin lähteä vanhempieni luokse lepäilemään.
Jouluaattoa ja Joulupäivää vietettiin todella rauhallisesti sään ollessa todella talvinen – lunta tuli oikein urakalla! Hannankin saavutta edellisiltana parin päivän pikavisiitille, teimme 26.12. lähiseuturetken Espooseen. Aloitimme Eestinmalmin mustakaularastaalla, joka oli huomattavasti liikkuvampi kuin edelliskäynnillä. Se piti paria punaista ruokintaa omanaan ja ajoi kaikkia paikalle pyrkinyttä 13 mustarastasta takaa vuorollaan.
Jatkoimme sitten Olariin, jossa metso kökötti nyt aurinkoa ottaen korkealla männyssä. Se todellakin oli kuvauksellisesti syöden välillä männynnaulasia, joten Hanna antoi kameran naksuttaa! Pari kertaa komentelin liian lähelle menneitä kuvaajia perääntymään, mutta lopulta lintu tipahti ihan omatahtoisesti alas ja ruokinnan siemeniä popsimaan.
Jatkoimme seuraavaksi Soukan venerantaan, jossa toivomaamme sinisuohaukkaa ei näkynyt mutta 5 merikotkaa päivysti pilkkijöiden saalisjätteitä lähisaarissa. Vielä suuntasimme Kaitalahden venerantaan, jossa odottelimme tovin, josko paikalla nähtyjä pajusirkkuja näkyisi ja kun niitä lopulta näkyi, niin niitä näkyi paljon – jopa 65 pajusirkkua saapui syömään ilmeisesti niille varta vasten jätettyjä siemeniä erään lumikasan päälle. Kaikki eivät edes ehtineet syödä, kun koko parvi jo lensi takaisin ruovikon suuntaan.
Hanna lähti taas Parikkalaan tekemään hommiaan ja vesisateisen päivän jälkeen retkeilin 28.12. Kirkkonummen Porkkalassa. Matka kärkeen kulki halki lumihankien mutta lopulta pääsin perille ja saatoin todeta sulien olevan varsin kaukana. Paikalle saapui myös vanhempieni naapurissa asuva Pekka Pöyhönen, jota en ollutkaan aiemmin tavannut. Vesilintuja oli mukavasti mutta kaukana. Lähisaarten edustalla oli runsaasti telkkiä, isokoskeloita ja sinisorsia sekä mm. 13 kyhmyjoutsenta. 5 merikotkaa kökötti kaukaisilla saarilla ja kaukana merellä velloi suuria alliparvia – arviolta ainakin 2500 lintua. Jonkin aikaa tuulessa värjöteltyämme huomasin yhden lähisaaren pikkupuun latvasta linnun, jota katselin putkella hetken ennen kuin tajusin sen olevan hiiripöllö! Pekkakin onneksi ehti nähdä linnun ennen kuin se länsi kauas koilliseen. Rämmittyäni takaisin autolle, olin aivan valmis palailemaan ottamaan rennosti.
29.12. päivä oli todella sumuinen, eikä ulos ollut mitään järkeä mennä. Lopulta iltapäivällä sää selkeni ja päätin lähteä pihalle hieman virkistäytymään. Alun perin suunnittelin meneväni vain elektroniikkaliikkeitä kiertelemään, sillä olin päättänyt ostaa uuden television. Sää oli kuitenkin niin hyvä, että Suomenojan liikkeiden sijaan käännyinkin Eestinmalmille, jossa vilkaisin mustakaularastaan olevan yhä paikalla ja sitten jatkoin Soukanlahdelle katsomaan lokkien iltalentoa. Olin Tiirasta lukenut, että iltapäivisin lokkien seassa oli nähty isolokkiakin, joten päätin mennä katsomaan, millaisesta iltalennosta on kyse.
En ehtinyt kuin nousta autosta, kun päälläni oli jo suuria lokkiparvia ja aina edellisten mentyä ylitseni, löytyi jo seuraava tulossa kohti. Puolessa tunnissa lokkeja oli mennyt jo varmasti toista tuhatta, kunnes plokkasin nuoren isolokin tulossa suoraan ylitseni. Heti tämän jälkeen huomasin Jari Kostetin kävelevän minua kohti ja huusinkin, että näkikö tämä isolokkia, ja olihan tämä saanut siitä ihan mukavan kuvankin! Hetken lokkien katselun lomassa juteltuamme, plokkasin toisen isolokin tulevan ylitsemme ja Jari sai siitäkin kohtuullisen kuvan otettua. Aika pian tämän jälkeen ilta alkoi hämärtää oikein kunnolla ja samalla myös lokit loppuivat. Täytyy myöntää, että olin ensimmäistä kertaa eläessäni nauttinut lokkien katselusta!
Olinkin sitten niin hyvällä tuulella, että kävin vielä ostamassa sen telkkarinkin…
J.A.