. . Lintuharrastajan päiväkirja Birders diary . .

Vuoden alun revitysretken jälkeen paluu arkeen ja talviseen Parikkalaan oli aika tyly. Päivän valoisa aika meni töissä, vain ruokatunnilla ehti aina vähän jossain piipahtamaan.

4.1. ruokatunnilla vuodariksi löytyi puukiipijä, kuusitiainen sekä pähkinänakkeli ja yhteensä 15 havaitun lajin joukossa olivat myös Tyrjällä olleet laulujoutsen sekä isolepinkäinen. Seuraava päivä tuotti nyt toisella yrittämällä näkyneen kuningaskalastajan, joka oli uusi talvilaji Parikkalaan. Punatulkun, hömötiaisen ja närhen sain myös vuodariksi. 6.1. näkyi varpushaukka vuodariksi sekä teeri ja kanahaukka ja olipa ainakin yksi hippiäinenkin vielä hengissä.

7.1. Imatralle töihin ajaessa näkyi tien yli lentänyt viirupöllö ja 8.1. näkyi harmaapäätikka. Lauantaina 9.1. pähkinänakkelipari oli puhdistelemassa edellisvuotista pesää, mutta muuten pitkähkö kävelylenkki kylmenevässä kelissä oli todella hiljainen. Niinpä illalla lähdin mielelläni bongaamaan Imatran Vuoksen Itä-Siitolasta löytynyttä merihanhea kuukausiässäksi. Hanhi löytyikin heti ja niinpä ehdimme Salakan Petrin kanssa tsekata jokea parista muustakin pisteestä havaiten mm. pikku-uikun sekä merimetsoja.

Sunnuntain 10.1. ainoa vuodari oli peippo ja Kannaksella samalla ruokinnalla näkyi myös mustarastas. Iltapäivän juoksulenkillä näkyi Tetrisuolla vielä isolepinkäinen.

11.1. Tyrjällä näkyi viimein koskikara, mutta sitten alkoivat sellaiset pakkaset, että linturetket jäivät ruokatunneillakin monena päivänä tekemättä ja niinä päivinä, kun jossain kävin, niin ainakaan mitään uutta ei näkynyt. Valitettavasti nämä pakkaset taisivat olla liikaa kuningaskalastajallekin, jota ei enää kukaan havainnut. Vasta 22.1. seuraavaksi mainittavaksi havainnoksi näkyi Tiviällä kolme peippoa.

Seuraavana päivänä 23.1. kuitenkin pamahti, kun tylsältä retkeltä kotiin palattuamme Lintutiedotus kertoi Hannan siskon Elissan löytäneen mahdollisen ohotanlokin Kouvolan Kuusankoskelta! Ohotanlokista oli aiemmin vain yksi havainto Suomesta ja kahdeksan Länsi-Palearktiselta alueelta! Toki olin itse käynyt sen Suomen ensimmäisen katsomassa.

Saimme tietysti pian kuvia nähtäväksi ja muokkailimme kuvista näytille mahdollisimman hyvät versiot ja kyllähän lintu hyvältä näytti! Mutta kuvat oli otettu aika kaukaa ja kaukoputken läpi kännykällä skouppaamalla, joten ihan kaikkea toivottavaa linnusta ei näkynyt. Kyllähän lintu ohotanlokilta näytti, mutta olisivatko dokumentit riittävät rariteettikomitealle? Lintua ei ollut kuin yksi bongari ehtinyt näkemään lyhyesti lennossa, ennen kuin se oli kadonnut eikä sitä ollut enää löytynyt, vaikka sitä etsittiin laajalti. Mikään ei kuitenkaan lopulta viitannut siihen, että lintu olisi mihinkään kauas poistunut.

Olimme jo edellispäivänä, siis ennen lokkitietoa, miettineet, että suuntaisimme sunnuntaina retkelle joko Imatralle tai Lappeenrantaan ja sehän sopi myös lokkikuvioon, sillä jos ohotanlokki löytyisi, olisimme jo paljon lähempänä sitä. Mutta siihen emme olleet varautuneet, että lintu löytyikin jo ani varhain alkuperäiseltä paikalta. Niinpä pikaisen aamupalan jälkeen, päätimme ottaa suunnan kohti Kouvolaa.

Pari kertaa saimme tiedon, että lokki oli lentänyt pois alkuperäiseltä paikalta ja kertaalleen se oli nähty toisessakin paikassa Kymijoella, mutta onneksi se aina palasi takaisin. Linnulle järjestettiin sämpyläruokinta, sillä paikalla oli runsaasti sorsia ja kun niille heitettiin leipää, tajusi ohotanlokkikin saapua osingolle.

Niinpä meidän saapuessa paikalle, oli ohotanlokki heti upeasti näkyvissä ja lentämässä ison bongari- ja kuvaajajoukon edessä. Linnun löytäjä Elissa oli tietysti paikalla ja olipa Hannan veli Miikakin tietysti ehtinyt Kotkasta paikalle ennen meitä. Ja paikalla oli paljon muitakin tuttuja. Koska minulla loppui kameran akku heti muutaman kuvan otettuani, kävin moikkaamassa useita tuttuja linnun ihastelun ohessa.

Ohotanlokki viihtyi neljän harmaalokin seurassa mutta kävi taas muutamaan otteeseen lentämässä itsekseen talojen yllä palaten kuitenkin takaisin. Paikalla näkyi myös naaraspukuinen tavi sinisorsien seurassa sekä pari laulujoutsenta.

Lopulta päätimme lähteä Elissan kanssa retkelle Kouvolan muita lintuja katsomaan ja suuntasimme ensimmäiseksi Elimäen Ropsalaan pointsaamaan vuodariksi kuuden peltopyyn parven. Myös Antti Peuna sekä Nicolas Ordax-Sommer tulivat kanssamme näitä peltopyitä katsomaan.

Seuraavaksi jatkoimme omalla porukallamme kohti Koihanahoa, jossa oli talvehtinut suuri carduelis-parvi, jossa oli useita lajeja. Matkalla törmäsimme bongareihin, jotka katselivat peltopyyparvea, mutta he olivatparkkeeranneet molemmin puolin tietä tien tukkien, joten emme kehdanneet jäädä paikalle, kun he eivät ymmärtäneet pyynnöstä huolimatta parkkeerata autojaan paremmin.

Näimme matkalla yhden urpiaisparven ennen kuin saavuimme Koihanahoon, jossa törmäsimme taas tuttuihin, jotka näyttivät meille kepin nokassa päivystäneen ampuhaukan, joka lie ollut syy siihen, että cardueliksia ei sitten paikalla ollutkaan. Pari teertä näimme sekä urpiaisparven korkealla taivaalla lennossa, mutta sitten jatkoimme matkaa.

Palailimme Kuusankoskelle, jossa Takaharjusta löysimme helposti laulavan nokkavarpusen mutta laulurastasta emme pikayrityksellä nähneet eräässä pihapiirissä. Lopulta palailimme katsomaan vielä ohotanlokkia, joka kuitenkin oli nyt joen vastarannan puolella jään reunalla. Niinpä parempia kuvia ei ollut tarjolla, joten päätimme käppäillä takaisin autolle.

Kun lähdimme ajelemaan, kävi ohotanlokki vielä hyvästelemässä meidät lentäen pari kertaa matalalla ylitsemme talojen välissä.

Ajelimme lopulta iltapäivän jo hämärtäessä Lappeenrannan Kourulanmäelle, josta pointsasimme neljän vuorihempon parven helposti. Sitten pikaisen kauppareissun jälkeen suuntasimme vielä jo pimenevässä illassa Joutsenon Anolaan, jossa hiiripöllö istui aivan tien vieressä langalla näkyen vielä mukavasti. Kävimme vielä syömässä Imatralla ja jatkoimme sitten kotiin. Olipa ollut oikein mukava bongausreissu! Kiitokset Ellille!

J.A.

Nukuimme Uuden vuoden vaihteen yli ja herätyskellot soivat yhden aikaan aamuyöllä. Pirkka oli ajanut koko päivän Kemijärveltä ja saapunut meille illalla. Muutaman tunnin olimme sentään saaneet nukuttua. Kohta olimme tankanneet tukevan aamiaisen ja kantaneet tavarat autoomme ja lähdimme ajamaan kohti etelää ja eka ekaa -retkeä. Pari edellistä vuotta meillä olikin Hannan kanssa jäänyt perinteinen retki väliin ulkomaan reissujen takia.

Ensimmäinen stoppi tehtiin Lappeenrannassa tutussa paikassa, jossa huuhkaja löytyi ensimmäiseksi vuoden pinnaksi. Lintu innostui huutelemaankin ja naaraskin vastasi vähän matkan päästä ja näkyi sekin lyhyesti.

Hoidettuamme vuodarilistalle vielä tavin ja sinisorsan, lähdimme jatkamaan matkaamme. Ajoimme yhden stopin taktiikalla aina Saloon asti, jossa soittelin vanhalle tutulle Larssonin Kallelle, joka antoi meille ajo-ohjeet tapaamispaikkaan, jossa olimme sopineet olevamme klo 7:30.

Kalle ja Kaukisen Marko saapuivat paikalle pian jo kohta parkkeerasimme läheisten peltojen keskelle. Vaihdoimme saappaat jalkaan ja lähdimme talsimaan märkää niittyä ojan reunaa seuraten otsalamppujen ja taskulamppujen valossa. Paikalla oli ollut niin jänkäkurppa kuin taivaanvuohikin, mutta me emme niitä löytäneet. Sen sijaan onnistuin itse mulahtamaan erään ojan ylityksessä siihen malliin, että saappaat olivat loppureissua ajatellen turhat.

Kallella ja Markolla oli eri puutelajit aamuksi ja vaikka meiltä puuttui molempien lajit, oli meille viisaampaa seurata Markoa, sillä Naantaliin oli vielä pitkä matka, jonka pääsimme ajamaan vielä ennen auringonnousua. Lopulta parkkeerasimme sumuisessa kelissä Luolalanjärven NE-kulman lintutornille, jossa jo kourallinen lintuharrastajia oli paikalla. Kiipesimme torniin ja saimmekin heti nuotit, mistä jalohaikaraa hakea. Lintu piilotteli ruovikon takana, mutta näimme sen kaikki pian. Ohessa näimme muutamia harmaahaikaroita, sinisorsia, telkkiä ja isokoskeloita sekä kuulimme lähimetsiköstä talitiaisten takana säkättäneen peukaloisen. Paikalla piti olla myös harmaasorsa, joten jäimme muiden tapaan vielä paikalle.

Pikkuhiljaa torniin kiipesi lisää porukkaa ja vastarannalla toisessa tornissa ja sen juurella oli myös iso joukko bongareita. Taaksemme tuli myös joku mies, joka oli ilmeisesti elänyt totaalisessa uutispimennossa, sillä hän yski taukoamatta yrittämättäkään kääntyä saati peittää kasvojaan. Yritimme väistellä häntä tornissa, mutta vapaata tilaa huomattuaan, hän aina tunki muiden viereen viereen yskimään ja niiskuttamaan. Lopulta sanoin hänelle, että voisi yrittää pysyä kauempana muista, sillä vaikka olen ollut töissä infektiosairaalassa, en ollut yhtä selviä koronaoireita vielä tavannut. 8 kuukautta mekin olimme välttäneet lähes kaikkea ja olleet äärimmäisen varovaisia ja nyt uskaltautuneet alueelle, jossa koronan leviäminen on kiihtymisvaiheessa, mutta silti tällainen aamunavaus ei ollut kyllä ollut toivelistalla. Tornissa olijoilta tuli kommentteja, että pitäähän ulkopaikkakuntalaisten täältä jotain tuliaisia saada jne., mutta valtaosa oli toki yrittänyt tätä sylkilinkoa väistellä ja tuntui hyväksyvän avautumiseni.

Vuodarilista kasvoi viherpeipolla, vihervarpusella, variksella, naakalla ja keltasirkulla, mutta koska harmaasorsaa ei näkynyt ja pärskijä yhä vain räki muiden takana, päätimme erään avuliaan paikallisen peesissä siirtyä pikkumatkan Karvettiin yrittämään pähkinähakkia. Mustarastaan, harakan ja pikkuvarpusen havaitsimme mutta hakki ei saapunut vakiomakedonianmännyilleen.

Jatkoimme matkalla kanahaukan nähden lyhyen matkan päähän Raision Raisionlahdelle, jossa sama avulias orni kertoi meille heti, mistä pari harmaasorsakoirasta löytyivät. Myös kyhmyjoutsen, tukkasotka, käpytikka ja laulujoutsen kirjauivat havikseen. Lopulta päätimme kurvata vielä toisen kerran hakkia yrittämään, mutta eipä sitä parin minuutin odottelulla näkynyt, joten lähdimme jatkamaan matkaa.

Kaarinan Piikkiön Viukkalan kasvihuoneilta löytyivät västäräkit helposti ja niiden seurassa ollut harvinainen alalaji, englanninvästäräkkikin löytyi pienen odottelun jälkeen. Muutama urpiainen pyörähti myös yläpuolellamme mutta kohta matka taas jatkui Piikkiössä nähtyjen pulujen ohi kohti Saloa.

Vauhdista huomasimme sähkölangalla olleen ampuhaukan Salon Jaakolassa ja kohta stoppasimme Halikon Kinnarpyölin peltoaukealle, jossa oli oleillut sinisuohaukka. Teeri yllättäen pulisi ja pellon yllä lensi tikli- sekä kottaraisparvet ja lopulta huomasimme erään koivun takana olleen männyt latvuksessa piilossa istuneen petolinnun ja siinähän se ”sisu” oli. Harvoin on lajia tullut nähtyä puun latvassa – ja nyt muutenkin eka kertaa eka ekaa. Sisua katsellessa sen viereen ladon katolle laskeutui päivän toinen ampuhaukkakin.

Kohta hoidimme nopeasti tien varressa olleet kolme tundrahanhea, joka oli pinna vain Pirkalle ja näimme spondesti tuulihaukan, pellolla olleen naurulokin sekä ensimmäisen fasaanin vähän ennen Halikonlahtea. Lahdelta yritimme löytää siellä olleita haapanoita, mutta ne olikin tänä päivänä ilmoitettu eri paikasta kuin yleensä ja kun emme niitä vakiopaikalla nähneet, päätimme olla yrittämättä niitä toisesta paikasta, jonne emme oikein tienneet, miten sinne pääsisi – ainakaan muuten kuin pitkän matkan kävellen. Ja aikaahan meillä ei ollut hukattavaksi.

Matka jatkui nyt pitemmän siirtymän Raaseporin Pohjaan, jossa näimme pellolla kalalokin, metsän reunassa olleen hiirihaukan sekä lopulta etsimämme kurki löytyi Brödtorpista juuri niin helposti kuin olimme toivoneet. Niinpä matka jatkui nopeasti kohti Helsinkiä vauhdista isolepinkäinen pointsaten.

Lopulta parkkeerasimme Viikin Gardenian parkkiin ja kävelimme Etu-Viikin pelloilla olleiden kanadanhanhien ohi Hakalanniemeen, jossa hippiäiset ja sinitiaiset saatiin vuodarilistalle. Törmäsimme taas tuttuihin, joilta saimme hyviä vinkkejä ja torniin kivuttuamme saimme saman tien hoidettua töyhtöhyypän, joka olikin niin pahasti ruovikon takana piilossa, että ilman paikalla olleiden apua emme kyllä hämärtyneessä illassa olisi sitä löytäneet. Vuodariksi hoitui myös merilokki.

Kohta kuitenkin kiiruhdimme viereiselle Purolahden tornille, jossa oli lisää tuttuja. Paikalla oli nähty aiemmin jänkäkurppa ja vain noin puolta tuntia aiemmin taivaanvuohi, joka oli meille se tärkeämpi laji. Kurppaa ei löytynyt, mutta kanadanhanhien iltalento tuotti 330 yksilöä ja vuodariksi napsahti vihdoin harmaalokkikin. Kertaalleen kuulimme Hannan kanssa selvän luhtakanan kiljuntasarjan, mutta muilta se jäi valitettavasti kuulematta. Illan jo pimetessä saapui huuhkaja kököttämään julkisuudessakin olleelle merikotkan pesälle.

Me päätimme vielä kokeilla tuuriamme ja kiiruhdimme illan jo hämärryttyä autolle ja ajoimme erääseen metsikköön, johon olimme saaneet pariltakin eri henkilöltä nuotit lehtokurppaan. Puolisen tuntia odoteltuamme kuului erään aukean toiselta puolelta huuto ”Janne!” ja siellä heilui kaksi miestä taivaalle osoitellen. Kalle ja Marko olivat siellä ja tunnistaneet meidät, kun seisoimme katulamppujen alla ja lehtokurppa oli tulossa heidän suunnastaan meitä kohti. Lintu tulikin hienosti ylitsemme näkyen pilvisyyden takia valoisaa taivasta vasten hyvin. Enpä olisi uskonut näkeväni soidintavaa lehtokurppaa tammikuussa!

Päivä oli osaltamme pulkassa, sillä muita pimeällä havaittavia lajeja ei meillä ollut tiedossa ja niinpä aloimme selvitellä majapaikkaa, sillä olimme päättäneet jäädä etelään retkeilemään ainakin vielä toiseksi päiväksi. Pirkka oli kuitenkin ajanut Kemijärveltä asti ja kun minullakin oli vielä viikonloppu vapaana, päätimme varata majoituksen lentokenttähotellilta.

Hotellille päästyämme söimme hyvin hotellin erinomaisessa ravintolassa, jossa oli lisäksemme vain pari asiakasta – itse asiassa koko isossa hotellissa ei ollut kuin toistakymmentä majoittujaa, joten suunnitelmamme koronan välttelemiseksi oli onnistunut.

Eka ekaa oli lopulta tuottanut 7 eka ekaa -pinnaa, 5 kuukausipinnaa, joista kurki ja töyhtöhyyppä olivat kuukausiässiä. Yhteensä olimme havainneet päivän aikana 50 lajia, joista itse näin 48, vain Pirkka oli havainnut varpushaukan ja Hanna palokärjen. Ensi vuonna, jos korona yhä pitää meidät Suomessa, onkin sitten tavoitteena rikkoa 150 eka ekaa -pinnan raja.

2.1. Hyvin nukutun yön jälkeen heräsimme ennen seitsemää ja pian olimme ajelemassa kohti Hankoa. Matkalla aamuhämärissä Raaseporin Karjaa Degerbyn kohdilla tien yli vilahti varpuspöllö. Pitkästyttävän ajon jälkeen kurvasimme Långörenin rantaan, jossa oli oleillut virtavästäräkki. Staijasimme paikalle hieman meitä ennen saapuneen Tahvosen Ossin kanssa hetken merelle havaiten harmaahaikaran, alleja, muutaman lapasotkan, pari merikotkaa sekä merimetson. Sitten komppasimme porukalla Långörenin tyven rannat siltä osin, kun se oli yksityisaluekieltomerkkien välissä mahdollista ja löysimmekin kangaskiurun. ”Lullula” oli ollut paikalla jo pitempään, mutta tätä emme olleet huomanneet, joten havainto oli sinänsä mukava yllätys.

Olimme lähteneet jatkamaan matkaa, kun saimme tiedon, että jo pitempään Hangon rannoilla ja edellispäivänä Gåsörsbuktenilla nähty pikkukajava oli yhä paikalla. Navigaattori opasti meidät aivan pieleen mutta harharetkillä varpusia nähtyämme pääsimme lopulta perille. Kalalokkeja seilasi merellä runsaasti mutta noin viiden minuutin seulonnan jälkeen löysin pikkukajavan. Lintu kävi pyörähtämässä aika kaukana mutta kääntyi sitten meitä kohti ja lensi lopulta oikein hienosti editsemme kohti Uddskatanin niemeä.

Varisniemen käännöksellä näin pikaisesti tien vieressä käväisseen töyhtötiaisen ja kalasatamasta näimme vain pari kaukaista haahkanaarasta ja naurulokkeja ja kohta jo jatkoimmekin Tallholmarnaan Neljän tuulen tuvalle. Näkyvyys lähes tyynelle merelle oli loistava, mutta silti löysimme lähinnä vain samoja tuttuja lajeja. Merikotkia kökötti luodoilla ja merimerkeillä ja ainoaksi vuodariksi näkyi silkkiuikku.

Täktbuktenilla kellui upea sotkaparvi, josta laskin jopa 68 lapasotkaa. Kävimme tsekkaamassa mäeltä merellekin, mutta muuta mainittavaa emme löytäneet. Koska parikin tapaamaamme harrastajaa oli menossa Vedagrundetille, päätimme itse mennä Högholmenille, josta näimme 5 pilkkasiipeä sekä pari todella kaukaista koiras tukkakoskeloa.

Sitten alkoikin jo hämärtää siihen malliin, että päätimme singahtaa Raaseporin Tammisaaren Stadsfjärdenille, jossa kellui 120 nokikanaa, mutta keli oli muuttunut tuuliseksi ja lumisateiseksi, joten näkyvyys oli jo todella huono, joten muuta emme tukkasotkaparvistakaan löytäneet.

Koska päivä oli ollut pitkä ja retkipaikkoja riitti vielä koluttavaksi, päätimme ajella samalle hotellille, josta otimme huoneen ja lyhyen iltalenkin jälkeen oli taas mukava syödä hyvin ja mennä ajoissa nukkumaan.

3.1. suuntasimme aamupalan jälkeen kohti Kirkkonummea ja Porkkalaa, mutta sääennusteet olivat taas aivan pielessä. Lunta tuli oikein kunnolla! Niinpä Luotsikalliolle päästyämme saatoimme todeta näkyvyyden surkeaksi. Merisirriluodot kyllä erottuivat mutta väreilykin oli niin pahaa, ettei sieltä mitään enää voinut nähdä tai ainakaan tunnistaa. Odottelimme silti aika pitkään taukoja sateeseen mutta näkyvyys pysyi niin heikkona, että havainnot jäivät lopulta pariin merikotkaan, alleihin ja pilkkasiipiin sekä lyhyesti vilahtaneeseen silkkiuikkuun.

Jatkoimme sitten suorinta tietä kohti Riihimäkeä Kehä III:lla Kirkkonummen ja Espoon rajalla kanahaukan ja hiirihaukan ohittaen. Riksussa löysimme pienelle K-kaupalle, jonka takana oli ruokinta, jolla pari bongaria seisoskelikin. Saman tien ruokinnan alta löytyi myös etsimämme töyhtökiuru. Mutta kohta joku jurpo tunki kuvaamaan lintua kännykällä ja se nousi ensin puun oksalle ja siiten lensi vierestämme huonompaan paikkaan pienelle sisäpihalle, josta se näkyi vain oksien läpi. Niinpä aika pian jatkoimme matkaa.

Lahden Ala-Juhakkalan puhdistamolle päästyämme puhdistamon aidan vieressä oli juuri säpinä päällä ja kuinka ollakaan tutut Arto Laakso ja Antti Vaalgamaa olivat juuri päivän toisella yrittämällään löytäneet virtavästäräkin. He olivat aiemmin nähneet myös toisen paikalla olevista pikku-uikuista, jonka mekin pienen odottelun jälkeen löysimme. Ja niinpä singahdimme Arton ja Aarton perään kohti Vesijärven Ankkuria.

Mustalintu löytyi helposti ja vielä helpommin saimme hoidettua turkinkyyhkyn, jonka Arto ja Antti olivat ehtineet käydä jo etsimässä. Oksan tarkkuudella saadut nuotit toimivat ja pian oli turkinpulu plakkarissa. Ja tästä vain parin sadan metrin päästä löytyivät pari valkoposkihanheakin. Ohessa näimme myös yksittäisen pilkkasiiven, kyhmyjoutsenperheen sekä muutamia harmaalokkeja.

Ehdimme vielä singahtaa Polttimolle, josta sinisorsaparvista löytyi pari haapanaa. Lopulta tajusimme, että sama parvi olisi näkynyt mustalintupaikkaankin, mutta näimmepähän nyt haapanat ainakin paremmin.

Sitten edessä oli pitkä ajo Parikkalaan. Lappeenrannassa nappasimme vähän evästä ja lopulta olimme kotona iltaseitsemän jälkeen. Illalla kävimme Pirkan kanssa vielä kympin lenkillä verryttämässä jumisia lihaksia. Pirkalla alkoi olla jo parituhatta kilometriä plakkarissa ja lisää oli vielä seuraavan päivän ohjelmassa ennen kuin hän olisi Kemijärvellä.

J.A.

Vuoden 2014 lopulla Sami Luoma otti minuun yhteyttä ja kysyi kiinnostusta osallistua lintukisaan, jossa laskettaisiin aina kuukausittain havaitut lajit. Osallistujiksi oli kysytty yksittäisiä kovia maasto-orneja eri puolilta Suomea. Totta kai olin valmis mukaan ja niinpä tammikuussa 2015 aloin kirjata ylös lajeja.

Vuoden kisailun jälkeen ehdottelin koko porukalle, josko kisasta saataisiin enemmän irti, jos ei laskettaisi ainakaan pelkästään koko maassa havaittuja lajeja, joita bongaamalla sai tietysti kasaan aina ison listan, vaan ainakin ohessa laskettaisiin omassa maakunnassa ja kotikunnassa havaitut lajit. Jostain syystä ehdotukseni ei ottanut tuulta alleen, mutta itse aloin listata havaintoja näin. Ja kun pari kisaajaa oli päättänyt osallistua kisaan vain spondehavainnoilla, päätin listata nekin muiden ohessa.

Sami ilmoitti aina kuukauden jälkeen tulokset ja vuoden lopulla oli sitten koko vuoden taulukon vuoro. Kovimmat bongarit tietysti ottivat kärkisijan, joten ei ollut yllättävää, että vuoden kärki oli Jörgen Palmgren ensimmäiset kolme vuotta ja neljäntenä vuonna kärkeen nousi Ari Vuorio, joka voitti sitten seuraavanakin vuonna kirkkaasti, kun ”Jösse” ei enää ollut mukana.

Jos kärkitulokset olivat vuosittain 1680-1755 (jälkimmäinen Jössen vuosiennätystulos), olivat omat tulokseni 1331-1468. Kaikkina muina vuosina paitsi 2019, kun teimme useamman pitemmän ulkomaanreissun, oli tulokseni päälle 1400 eli aika tasaisesti pinnoja keräsin eri vuosina. Sijoutukseni kisassa oli sekin aina 4.-6. Mainittakoon, että lähes kaikki muut osallistujat olivat rannikolta tai ainakin paljon lähempää rannikkoa kuin minä.

Kautta aikain kovin kuukausi kisassa oli Jössen toukokuussa 2016 keräämä 216 lajia. Itselläni oli parin toukokuun kärkitulokset 212 ja 211. Talvikuukausina kovin oli Jössen 110 helmikuussa 2015, kesällä Vuorion 212 kesäkuussa 2017 ja syksyllä Jössen 174 syyskuussa 2017.

Etelä-Karjalassa kovin vuositulokseni oli 1348 ja Parikkalassa 1273 – ja spondeja oli parhaana vuonna 1563 koko maan tilastossa. Kuukausittain kovin tammikuuni oli 86 lajia, ”eekoossa 60 ja Parikkalassa 44 lajia (58 spondea). Helmikuun maksimi oli 82, eekoo 50 ja Pla 42 (spondet 71). Maalis- 89, 80 ja 78 (84). Huhti- 150, 140 ja 137 (147). Touko- 212, 191 ja 187 (205 – lienee aika kova lukema spondeja kuukaudessa). Kesä- 184, 145 ja 132 (180). Heinä- 167, 142 ja 132 (143). Elo- 163, 140, 137 (160). Syys- 164, 146 ja 139 (163). Loka- 146, 111 ja 110 (143). Marras- 88, 80 ja 75 (73) ja joulukuu 79, 63 ja 51 (62).

Omasta mielestäni mielenkiintoisinta kisassa oli kisata itseään vastaan omalla reviirillä ja vertailla vuosittaista vaihtelua kuukausien välillä. Kuuden vuoden kuukausilajien laskemiskokemuksella voinen todeta Parikkalan olevan talvella varsin kehno lintukunta. Kautta aikain olen havainnut Parikkalassa vain 98 lintulajia. Keväällä täällä lintuja näkee – parhaimmillaan toukokuussa ja kesälläkin ihan kohtalaisesti, mutta syksyllä täällä ei taas lajiston monipuolisuudessa pärjää rannikolle alkuunkaan.

Kisa kesti lopulta täydet viisi vuotta ja useampi orni oli mukana koko kisan ajan, muutamia jäi pois mutta yksittäisiä uusia osallistujiakin tuli mukaan. Alkuvuodesta 2020 saimme tyrmistyttävän uutisen, että kisan luoja Sami Luoma oli menehtynyt. Vuoden ensimmäinen kuukausi oli jo ehditty kisaamaan normaalisti, joten päätin itse viedä vuoden loppuun Samin muistoa kunnioittaen Siksi oikeastaan päädyin nyt tekemään tällaisen yhteenvedonkin. Muilta osallitujilta en kysellyt lupia mainita nimiä tai tuloksia, joten siksi mainitsin vain kovimmat ennätystulokset – en usko ko. henkilöiden pahastuvan.

Kiitos Sami (R.I.P.) ja muut osallistujat. – J.A.

Joulukuussa ei kauheasti ollut retki-intoa, sillä marraskuun lopussa linnut olivat vähentyneet radikaalisti ja Parikkala ei ole kovinkaan kummoinen lintukunta talvella. Kuun alussa näkyi Kirkkoselällä vielä kalalokkeja ihan reilustikin, mukanaan muutamia harmaalokkeja ja Siikalahden pelloilla viihtyi vielä suuri laulujoutsenparvi, josta löytyi 3.12. vielä pikkujoutsenkin.

4.12. suuntasin Kouvolaan Teo Ylätalon luokse ja vielä illalla kävimme pohjustusretkellä lamppujen valossa ja onnistuimmekin löytämään jänkäkurpan eräästä ojasta.

Seuraavana aamuna suuntasimme pohjustamaan yhdessä Teon ja Vänskän Kanssa ja löysimme ihan mukavasti lintuja, vaikka päivä olikin todella hämärä – Kouvolassa kun ei lunta ollut lainkaan. Päivän parasta antia olivat, fasaanit, kyhmyjoutsenet, merimetsot, pilkkasiivet, mustalintu, lehtokurppa, pähkinänakkeli ym. mutta lajimäärä jäi silti vain noin neljäänkymmeneen, joten odotukset seuraavan päivän Itsenäisyyspäivärallia ajatellen eivät olleet järin korkealla, kun sääennustekin lupaili aika navakkaa tuulta.

IP-ralli aloitettiin pimeässä mutta eipä auttanut, sillä jänkä- saati lehtokurppaa ei löytynyt. Niinpä ensimmäisiksi lajeiksi kirjasimme ihan tavallisia pikkulintuja. Onneksi sentään merimetsot olivat paikallaan ja valkoselkätikkakin hoitui samoin kuin kanadanhanhet ja mustalintu, mutta pilkkasiivet olivat tiessään. Kyhmyjoutsenetkin hoituivat lopulta vasta viimeisestä paikasta, missä olimme niitä edellispäivänä nähneet.

Koskikara ja varpuspöllö piristivät mutta sitten mentiin pitkä aika ilman pinnoja, kunnes lopulta tiedossa ollut pähkinähakki löytyi helposti ja sitten lopulta saatiin niin räkättirastas kuin tilhikin listoille. Päivän paras laji, nokkavarpunen, näkyi vauhdissa ja onneksi pohjustettujen fasaanien lisäksi vihdoin näkyi päivän ainoa lokkikin – harmaalokki. Ilta jo hämärsi, kun viimeiseksi lajiksi löytyi lopulta pari pilkkasiipeä.

Rallasimme siis koko ajan Kouvolan alueella, vaikka rallialueena oli koko Kymenlaakso. Pelkäsimme jo jääneemme hännille, kun lajisaldomme oli vain 42 lajia, mutta lopulta tulimme keskikastiin eli kolmanneksi viiden joukkueen kisassa ja toisesta sijastakin jäimme vain lajin päähän – eli heikkoa oli ollut muillakin. Toki voittajat olivat sitten rannikolla keränneet paljon paremman lajimäärän. Tärkeintä kuitenkin oli, että pesimme aika selvällä erolla toisen vain Kouvolassa kisanneen joukkueen.

7.12. näin vielä pikkujoutsenen Siikalahdella, vaikka lahti oli kovaa vauhtia jäätymässä ja laulujoutseniakin oli enää satakunta lintua paikalla.

12.12. Tyrjän Joensuunjoella näkyi 10 sinisorsaa sekä laulujoutsen, joka olikin enää ainoa Parikkalassa vastaan tullut ja kaiketi jäämässä paikalle talvehtimaan. Samalla retkellä näimme täkäläisittän ison lauman metsäkauriita, joita kuvaan mahtui vain osa porukasta kerrallaan. Seuraavana päivänä kävimme katsomassa tuttuja kuukkeleita, joista yksi oli menettänyt lähes koko pyrstönsä, ohessa näkyi myös mm. kanahaukka, palokärki ja pyrstötiaisia.

Joulun odotus meni sitten lähinnä tiaisia tarkistellen ja hippiäisten paljoutta ihmetellen – hippiäisiä tuntui olevan pieniä määriä ihan joka puolella. Saa nähdä, miten pitkään selviävät, sillä varsin vähissä talvehtijat ovat yleensä näillä nurkilla olleet. Jokunen nakkelikin näkyi tutuilla paikoilla.

Jouluaattona teimme Simpeleen kierroksen Hannan ja Miikan kanssa mutta edes koskikaraa emme havainneet. Kokkolanjoella näkyi yhteensä 60 laulujoutsenta, 8 telkkää ja 9 sinisorsaa. Kivijärvensalmella huuteli harmaapäätikka ja Kangaskoskella näkyi varpuspöllö. Illalla näimme Hannan mummolakäynnillä eli enojen luona Punkaharjun Laakkiilla toisenkin varpuspöllön, joka piti ihmeellisiä vingahduksia ja kitinöitä.

Joulupäivänä tein talvilintulaskennan hieman turhan tuulisessa kelissä, mutta vähissä olisivat linnut olleet joka tapauksessa. Pyy, 28 teertä, kana- ja varpushaukka, 3 pulua, palokärki, harmaapäätikka, 6 käpytikkaa, 6 hippiäistä, 42 sini-, 70 tali-, kuusi- ja 7 hömötiaista, uusi europaea-nakkeli, 4 puukiipijää, vain yksi närhi, 12 harakkaa, 65 naakkaa, 19 varista, 34 pikkuvarpusta, 36 viherpeippoa ja 4 keltasirkkua näkyi.

Tapaninpäivänä Tiviän pelloilta löytyi 31 tiklin parvi ja Siikalahdella näkyi isolepinkäinen. Kontrolloimme taas tauon jälkeen Likolammella asustavan suomen vanhimman nakkelinkin, jolla parinsa kanssa on laittamamme värirenkaat.

28.12. Hernesaaresta näkyi merikotka mutta muuten loppuvuoden havainnot jäivät teeriin, isolepinkäiseen, hippiäisiin, kuusitiaiseen, puukiipijään, 12 Tiviällä yhä olleeseen tikliin ym. Sää oli aivan karsea, sillä tuuli oli kova ja satoi alijäähtynyttä vettä.

Vuosi 2020 jää muistoihin tietysti Coronasta ja siitä, ettei ulkomaille sen takia päässyt reissailemaan. Niinpä linturetkeiltyä tuli entistäkin enemmän Suomessa ja etenkin kotiseudulla. Niinpä vuodenpinnoja tuli sen kummemmin bongaamatta 259 eli enemmän kuin vuosiin. Parikkalassa havaitsin 212 lajia ja Siikalahdellakin 193. Coronan alettua aloin käydä lenkillä ja juoksin lopulta vuoden aikana reilut 1200 kilometriä ja lenkkipinnoja kertyi yhteensä 130, joista 126 lajia havaitsin lenkeillä, jotka lähtivät ja päättyivät kotiin.

J.A.

Säpistä palattua olin sairaana. Jo Säpissä olivat pari viimeistä päivää menneet toipilaana ja etenkin öisin olo oli ollut aika kamala. Päivisinkin oli ihmetyttänyt, että oliko kuuden viikon komppaus vienyt äijästä voimat kokonaan vai miksi saaren kierto oli ollut niin raskasta.

Niinpä 26.10. maanantaiaamu alkoi koronatestillä terkkarilla ja sitä seurasi tietysti karanteeni siihen asti, kun tulokset saapuisivat. Kotipihassa näkyi yllättäen pari kottaraista sekä pari parvea valkoposkihanhia, joita ei ollut ollut ikävä…

Koska päivisin olo ei kuitenkaan ollut mitenkään erityisen huono, suuntasin päivällä Lappeenrantaan pointsaamaan kashmirinuunilinnun EKLY-pinnaksi. Lintua sai hakea pari tuntia, kunnes se lopulta oli hetken aikaa äänessä aktiivisesti puiden latvustossa, mutta näkyville se ei suostunut tulemaan.

Seuraavana aamuna kävin Simpeleellä etsimässä kunkkua ja päivällä tein Siikalahden vesilintulaskennan, jonka saldoa olivat mm. tavi, lapasotka, alli, pilkkasiipi, 14 uiveloa sekä muita tavallisia vesilintuja. Iltapäivällä olo olikin sitten taas ihan kauhea ja koska pari punkin puremakohtaa punoittivat pahasti ja koska myöskin Pirkalla oli ollut Säpin jälkeen aivan samat oireet kuin minulla ja paljon vielä selvempi punainen rinkula punkin kiinniolokohdassa, päätin hakea terkkarilta kunnon antibioottikuurit.

Lääkekuuri puri heti ensimmäisenä yönä ja aamulla päivällä tulivat sitten koronatestituloksetkin odotetusti negatiivisina. Pidin kuitenkin vielä huilipäivän käyden kuitenkin lyhyellä metsäretkellä ja järvikierroksella, jolla ei kuitenkaan asiatica ja europaea -nakkeleita, 11 merimetsoa ja 21 lapasotkaa kummempaa näkynyt. Kottarainen näkyi yhä vain pihassa.

29.10. aloitin työt pitkästä aikaa ja aika paljon oli loman aikana muuttunut, kun laitteisto oli mennyt lähes kokonaisuudessaan uusiksi. Ruokatunnilla näkyi parhaimpina Siikalahdella yhä oleilleet pari vanhaa kurkea.

30.10. ruokiksella ei ihmeitä näkynyt, mutta pian piti singahtaa työpaikan viereiselle levikkeelle Härskiinmutkaan, kun Partasen Harri ilmoitti paikallisena kelluvasta kihusta. Lintu oli onneksi paikalla ja näytti heti leveäpyrstökihulta. Jonkin ajan odoteltuamme se nousi kalalokin perään lentoon ja lajimääritys varmistui. Muutaman kuvankin sain napattua ennen kuin se siirtyi paljon kauemmaksi selälle kellumaan ja minun piti tietysti palata työmaalle.

Iltapäivällä kihu oli yhä paikalla ja ohessa näkyi myös mm. kuikka, kaakkuri, muutama pilkkasiipi, vielä 8 merimetsoa ja 16 silkkiuikkua ja Rautalahdella 2 mustalintua, 19 silkkiuikkua ja iltapimeässä Siikalahdella näkyi vielä muutolle noussut taivaanvuohi.

31.10. tein talvilintulaskennan ja melkoisen mukavaa olikin. Leveäpyrstökihu näkyi kaukana kellumassa, mutta muita mukavia olivat mm. Tetrisuolla ollut pikkujoutsen, 4 muuttavaa metsähanhea, yhteensä 6 tundrahanhea, ”vain” 7 valkoposkihanhea, 5 haapanaa, 22 sinisorsaa, 7 tukkasotkaa, lapasotka, 13 allia, 5 telkkää, 7 uiveloa, teeri, silkkiuikku, 9 merimetsoa, 5 merikotkaa, 2 kurkea, 2 naurulokkia, 3 harmaapäätikkaa, palokärki, niittykirvinen, 25 pyrstötiaista, kuusitiainen, 6 puukiipijää, varpusristeymä, 6 pikkukäpylintua sekä tietysti kaikki tavalliset lajit päälle…

Sitten alkoikin marraskuu ja perinteinen Lintukerhomme marraskisa. Niinpä 1.11. piti tietysti tehdä kunnon retki, jonka tavoitteeksi otin 50 lajia. Aloitimme aamun kunnon yllärillä, kun Siikalahden tornille kuului parikin luhtakanaa! Pikkujoutsen, pari tundrahanhea, lapasotka, alli, 3 pilkkasiipeä, uivelo, teeri, kuikka, kaakkuri, silkkiuikku, merimetsot, merikotkat, kurjet, naurulokit ym. olivat yhä paikallaan, mutta muita yllätyksiä ei meinannut tulla vastaan. Pari kanahaukkaa ja töyhtötiainen olivat melkein ainoat linnut, joita en ollut jo nähnyt viime päivinä, kunnes sitten toista kertaa kihua yrittäessämme, noin tunnin odottelun jälkeen löysimme vastarannan päällä lentävän nuoren maakotkan! Ja lähes pari tuntia odoteltuamme suostui lepykihukin taas näyttäytymään. Lopulta 50 lajia tuli täyteen ja ylittyikin yhdellä.

2.11. kihu näkyi heti, kun stoppasin Härskiinmutkaan ja se olikin sitten viimeinen havaintoni linnusta, Toki keli oli muuttunut niin tuuliseksi, etten juuri paikalla käynyt. Bongareita oli lintua käynyt katsomassa yllättävän paljon, sillä laji oli ollut tänä vuonna todella vähissä. Ja vielä seuraavana päivänä joku ilmoitti linnun nähneen, mutta silloin sen jälkeen paikalla kävi vain hylsyäjiä. Päivän marraslajilistan lisälajit olivat hömö- ja kuusitiainen.

3.11. Muikkulahdella näkyi 3 kanadanhanhea ja Tarvaspohjassa 4 lapasotkaa kamalassa kelissä ja Siikalahdelta hoitui varpuspöllö. Ja seuraavana päivänä Härskiinmutkasta löytyi yllättäen vanha pikkulokki, joka piti tietysti bongata. Myös kuikka näkyi yhä selällä. Kuukkelit sen sijaan hoituivat vakiometsästään. 5.11. surkean kelin ainoa lisälaji oli tikli työpaikan pihasta ja 6.11. pikkulokki näkyi yhä Härskiinmutkasta ja kisaan hoitui viimein pähkinänakkeli sekä iltaretkellä Siikalahdelta löytyneet tavit sekä huippumyöhäinen taivaanvuohi. Kurjet näkyivät viimeistä kertaa.

7.11. teimme Saaren kierroksen Partasen Harrin kanssa. Linnut olivat vähissä, mutta Rautalahdella näkyi ja kuului pikkukäpylintuja, Pohjanrannassa näkyi mm. taveja ja lapasotka, Jyrkilässä mellasti pari harmaapäätikkaa, Karinmäellä näkyi varpushaukka ja parhaana Kanavalammelta löytyi lapasorsa.

8.11. Tetrisuolla oli yhä vain pari tundrahanhea sekä pikkujoutsen laukkareiden seassa ja kuukkelimetsästä löytyi neljän kuukkelin lisäksi myös mm. ainakin kolme taviokuurnaa.

Sitten menikin muutama päivä ilman mitään mainittavaa uutta. Tundrahanhet näkyivät viimeisen kerran 10.11. jonka jälkeen myös muut Siikalahden vesilinnut vähenivät. 13. ja 14.11. Tetrisuolla oli laulujoutsenten seurassa pari pikkujoutsenta. Viikonloppuna paremmat havainnot jäivät vihervarpuseen ja muutamiin nakkeleihin.

Viikolla havainnot jäivät vähiin surkea sään, pimeyden ja innon puutteenkin takia. 19.11. tuulessa ja sateessa arvion Tetrisuolta 340 laulujoutsenta ja atrappiin tuli pyrstötiaisia sekä töyhtötiainen ja hippiäinen meuhkaamaan – mainittakoon, että hippiäisiä ja puukiipijöitä tuntui jääneen talvehtimista yrittämään enemmän kuin koskaan, mutta siemensyöjät olivat täysin kateissa.

20.11. näkyi parikin varpushaukkaa ja Siikalahdella harmaapäätikka vihelteli kuin keväällä ja olipa siellä imikkäkin kukassa!

21.11. lauantaina teimme lyhyen kierroksen mutta uusi asiatica-nakkeli ja pari mustalintua olivat ainoita mainittavampia havaintoja. Sitten suuntasimme yhtä viirupöllönpönttöä siirtämään Siikalahden lähistöllä ja avuksi tulleet Elissa ja Miika plokkasivat yllättäen Huhmarisesta hiiripöllön! Pöntön vietyämme alkoi hämärtää ja saimme houkuteltua parkkipaikalle varpuspöllön näkyviin. Pieni kierros lahden pikkuteillä tuotti vielä tien yli lentäneen ison strixin, jota emme nähneet tarpeeksi hyvin.

22.11. suuntasimme päivällä Rautalahdelle, jossa ollessamme tuli tieto Pirhosten Akonpohjasta löytämästä kyhmyjoutsenesta. Koska olimme jo yli puolessa matkassa, pitihän se Parikkala- ja EKLY-vuodari käydä pointsaamassa. Kävimme sekä mennessä että palatessa tsekkaamassa yhden ruokinnan Rautalahdella ja se kannatti sillä marraslajiksi hoitui mennessä peippo ja palatessa räkättirastas. Iltapäivällä kävin huonontuneessa kelissä vielä epätoivoisella metsäkierroksella mutta kuukkeli sentään näkyi.

Viikolla oli taas köyhää: pari mustalintua ja merikotka Vartialahdella, pari kaukaista pilkkasiipeä Kirkkoselällä ja 27.11. yllättäen kottarainen maatilan pihalla Siikalahdella.

Lauantain 28.11. retki alkoi sitten sitäkin paremmin, kun Moskuunniemestä näkyi harmaalokkien seurassa kivellä seisoskellut nuori isolokki! Sponde Parikkala-pinna! Montaa ei ole Parikkalassa aiemmin havaittukaan ja edellisestä taisi olla jo 18 vuotta? Pari bongaria ehti linnun nähdä ennen kuin se nousi harmaalokit kimpussaan lentoon ja lähti yksinään NE eikä enää löytynyt.

Särkisalmelta löytyi lokkia etsiessä uivelo ja Härskiinmutkaan näkyi merikotka, mutta muuten havainnot jäivät vähiin.

Sunnuntaina 29.11. kiersimme Simpelejärven Simpeleelle havaiten metsissä vain tiaisia ja hippiäisiä. Pari nakkelia bongattiin ja yllättäen näkyi mustarastas. Koskikaraakin sai hakea ihan urakalla ennen kuin löytyi viimeiseksi ja 77. kisalajiksi.

Kuun viimeisen päivän lyhyt ruokiskäynti tuotti yllättäen pari vanhaa naurulokkia Härskiinmutkassa ja pyyn Siikalahdella. Seuraavana päivänä olikin sitten jo virallisesti talvi…

J.A.

Kohti Poria

9.10. aamuvarhain oli meillä auto pakattuna ja lähdimme ajamaan kohti Kouvolaa, jossa tapasimme Teon kämpän pihalla, jossa olin vielä itse vain vuorokautta aiemmin punkannut. Jätimme automme pihaan parkkiin ja lastasimme kaikki tavarat Teon Volvoon, johon ihme kyllä kaikki saatiin mahtumaan ja lähdimme sitten ajamaan kohti Poria.

Matka sujui nopeasti ja lopulta olimme Porissa, jossa ostimme vielä lisää ruokaa auton täytteeksi, joten lopulta ajelimme Kuuminaisten satamaan siten, että etenkin Hanna oli takapenkillä varsin ahtaasti erilaisten kassien ja pussien alla, mutta oli niitä pelkääjän penkillä minunkin jaloissa ja sylissä.

Satamassa tapasimme Pirkan, joka oli saapunut yöjunalla Helsinkiin ja napannut sitten Keravalta Arto Aaltosen kyytiin sekä Nordbladin ”Tompan” ja ”Jänden”. Ja kohta jo lastasimme tavaroitamme ”Kala-Tommin” paattiin, jolla lähdimme kohti Säpin lintuasemasaarta.

Säppiin ja heti elistä hoitamaan

Matka oli pomppuinen ja aallot löivät aika pahasti paatin laitojen yli meidän ja tavaroittemme päälle, joita emme olleet tajunneet pakata aivan tarpeeksi hyvin. Onneksi puolen tunnin höykkyytyksen jälkeen saavuimme Säppiin Prakalan tyvellä olevaan satamaan ja jo veneestä näimme toivomamme näyn eli vaikka koko saaressa ollut porukka oli poistumassa saaresta, oli Vastamäen Jani Prakalassa sen näköisenä kuin olisi katsellut jalkoihinsa.

Mäkelän Petteri oli laiturilla ottamassa köysiä vastaan ja huikkasi heti, että lähtevä porukka hoitaa tavaramme veneestä laiturille ja selviää ilman apuamme, jotta voimme marssia saman tien Prakalaan Janin luokse, jossa tällä oli jo muutaman päivän paikalla ollut kääpiökerttu eli tuttavallisemmin ”nana” hallinnassa.

Singahdimme paikalle, jossa Jani todellakin tuijotteli lähes varpaisiinsa, sillä kääpiökerttu hyöri vain noin puolentoista metrin päässä hänestä puskien juurella. Lintu näyttäytyi heti todella upeasti ja saimme siitä saman tien jotain kuviakin. Kunnon kameralliset jäivät vielä kuvaamaan kerttua, kun me muut kävimme satamassa vielä kiittelemässä ja hyvästelemässä lähtevän porukan, johon Janikin oli jo liittynyt. Kohta vene lähti kohti mannerta ja me suuntasimme vielä uudelleen kerttua katsomaan ja kuvaamaan. Nanaa ei tarvinnut lähestyä, vaan se tuli usein ihmettelemään kuvaajaa liiankin lähelle.

Jonkin aikaa kuvailimme vielä kääpiökerttua sekä sen taustalla kesynä ruokaillutta tundrametsähanhea, ennen kuin aloimme roudata maitokärryillä tavaroita kohti asemaa. Me majoituimme omalla porukallamme ns. perhepuolelle ja Nordbladit sekä Arto ns. aseman puolelle. Me olimme jo kesällä varanneet oman puolemme, sillä tälläkin asemalla olivat corona-säännöt voimassa, joiden mukaan yksi porukka majoittui aina keskenään ja meidän porukkaan olimme nyt laskeneet kolme Aaltoa sekä Ylätalon Teon sekä loppuviikosta Pirkan tilalle saapuvan Hannan siskon Soikkelin Elissan.

Uusi rengastuslaji asemalle

Ilta oli jo hämärtymässä, joten aika meni majoittuessa ja saimme vielä pitää iltahuudonkin eli kirjata lähteneen porukan havainnot Tiiraan; omat havaintomme olivat jääneet nanaan ja hanheen. Iltahuudon jälkeen Teo suuntasi otsalampun kanssa pihalle kurppia metsästämään, mutta arvasin jo mikä hänellä oli myös mielessä – eikä aikaakaan, kun hän käveli asemalle metsähanhi sylissään! Lintu oli käsittämätömän peloton, mutta ihan hyvässä kunnossa, joten pienen tutkimisen jälkeen otus sai renkaan jalkaansa ja pian se jo vapautettiin samaan paikkaan rantaan, jossa se jäi viereemme seisomaan ja sukimaan höyhenystään. Tästä tundrametsähanhesta tuli aseman ensimmäinen rengastus lajiaan.

Rutiinit alkavat – hyvin

10.10 oli meidän vuoro aloittaa aseman pyörittäminen eli rengastajat, Hanna ja Pirkka sekä muutamina aamuina minäkin, suuntasi verkoille Peräkulmaan ja Prakalassa puolestaan alkoi auringon noususta pari tuntia kestänyt vakiostaiji. Ensimmäisinä aamuina verkoilla oli aamuisin sen verran kiirusta, että olin itse apuna pitempäänkin ja usein palailin asemalle vakiostaijijn päätyttyä. Muutaman ensimmäisen aamun jälkeen verkoilla oli jo hieman hiljaisempaa, joten saatoin olla verkoilla vain aamun parhaan hetken ja suunnata sitten staijiin. Myöhemmin valitsin jo mieluummin nukkua hieman pitempään ja herätä vasta aamustaijiin, sillä verkoilla lintumäärät vähenivät päivä päivältä.

Mutta hiljaista tuppasi olemaan aamustaijillakin. 10.10. sentään pari pientä sepelhanhiparvea, haahkaa, allia ja mustalintua liikkui kohtalaisesti ja pilkkasiipiäkin pari pientä parvea, jokunen kuikka ja kaakkuri, pari härkälintua sekä mukavat 60 ruokkia ja jokunen riskilä ja näkipä yksi onnekas etelänkiislankin. Myös muutama merisirri muutti ohitsemme. Tämä olikin yksi parhaista aamustaijeista, sillä myöhemmin merellä pikkuhiljaa meno hiljeni, mutta eihän Säppiin mitään määriä oltu tultukaan katsomaan vaan harvinaisuuksia! Ja olihan se aika tunnelmallista staijailla, kun kääpiökerttu touhusi aivan lähimmissä puskissa.

Staijin jälkeen ns. toisen aamupalan jälkeen lähdettiin kiertämään saarta porukalla kompaten. Myös Pirkka oli kierrossa mukana, koska verkoilla oli ollut sen verran hiljaista, että Hanna pärjäsi kyllä yksin ja näin Pirkkakin pääsi tutustumaan saareen. Toista vuotta peräkkäin tyrnit olivat lähes marjattomia, joten tämä näkyi taas rantapuskien lintumäärissä. Saaren kierto oli yllättävän hiljainen, kun mm. ainoastaan yksi kiuru näkyi ja mm. rastaita ja tiaisia oli vähän. Sen sijaan tiltaltteja oli paljon ja näistä iso osa oli oudosti äänteleviä ns. hily-tiltaltteja loppujen äännellessä tavalliseen tapaan; idäntiltaltit loistivat poissaolollaan. Mufloneita näkyi joka päivä ja siellä sun täällä. Enimmillään niitä nähtiin 19 yhtä aikaa.

Verkoistakin tuli heti ensimmäisenä aamuna 17 tiltalttia sekä pari pajulintua. Verkoilla ja maastossa hippiäinen oli täällä, kuten Jurmossakin oli ollut, selvä valtalaji. “Hippejä” rengastettiin ensimmäisenä aamuna 115 lintua, urpiaisia oli liikkeellä vielä yllättävän vähän mutta silti verkolta tuli 22 lintua.

Olimme päässeet kierrolla Eteläkarille asti, kun Hannalta paukahti Whats Appiin kuva verkossa roikkuvasta taigarautiaisesta! BOOM! Kyseessä on kuitenkin melkoinen harvinaisuus, jos se yksi kuuluisa syksy (2016) jätetään laskusta. Niinpä meille tuli kiirus singahtaa Peräkulmaan.

Saaressahan oli aamun aikana käynyt jo yksi tai kaksi veneellistä kääpiökerttubongareita, joita Arto oli ollut opastelemassa ja ainakin yksi veneellinen oli nyt saaressa. Niinpä Tomppa laittoi Lintutiedotukseen hyvän viestin, jossa kerrottiin, että taigarautiainen on saatu verkosta ja se tuodaan asemalle näytille, jossa se myös vapautetaan.

Pian olimme kävelleet hikipäässä Peräkulmaan, jossa Hanna oli ”rautsin” jo rengastanut ja me tietysti otimme kauniista linnusta kuvia koko porukalla. Valitettavasti kuvat otettiin kiireessä, sillä lintua odotettiin asemalla. Teo ja Hanna lähtivät näyttämään lintua bongareille, Pirkka jäi verkoille ja aika pian me muut olimme jatkamassa saaren kierrosta.

Taigarautiainen vapautettiin pian Prakalan tyvelle, jossa sen muutamat bongarit näkivät lyhyesti vielä maastossakin. Saaressa koettiin myös dramaattisia hetkiä, kun eräs bongari onnistui eksymään saaressa siihen tapaan, että häneltä jäi taigarautiainen näkemättä ja hänen venekyytinsäkin joutui lopulta odottamaan pitkään ennen kuin hänet lopulta löydettiin. Mahdollista tämäkin näemmä pienessä pyöreässä saaressa…

Teo sai meidät kiinni ennen Kräveliä mutta lopulta Saaren kierrossa mainittavimmat havainnot jäivät valkoposkihanheen, muutto- ja ampuhaukkaan, pariin kapustarintaan, palokärkeen, muutamaan isolepinkäiseen sekä jokuseen isokäpylintuun. Hannalla oli vielä mahdollinen taigakirvinenkin verkoilla, mutta siitä ei tullut tarpeeksi hyvää havaintoa.

Prakalassa Kääpiökerttu ja tundrametsähanhi olivat yhä tiukasti paikallaan ja illalla Arton kanssa kuulimme pihassa lyhyesti varpuspöllön, mutta pihaverkkoon asti se ei suostunut.

Duuni jatkuu

11.10. aamulla keli oli surkea, joten aamustaiji jäi vakiomittaa lyhyemmäksi. Muuttohavainnot jäivätkin näin vaisuiksi, mutta mm. 18 merihanhen parvi ja ampuhaukka nähtiin. Kääpiökerttu oli yhä vain paikalla ja myöhemmin aamulla saapui taas bongareitakin.

Verkoilla kuitenkin riitti kiirettä, kun 356 hippiäistä rengastettiin, punarintojakin hilunnettiin 34 ja mm. ruskourpiainen sekä tietysti tavallisia peukaloisia, rautiaisia, puukiipijöitä sekä ruskourpiainen jne.

Saaren kierrolla mainittavampia haviksia olivat mm. tundrakurmitsa, 7 tylliä, suosirri sekä pari suopöllöä. Taas Hannalla ja Pirkalla oli mahdollinen taigakirvinen, jota etsiessämme löytyi lupaavan näköinen kirvinen, joka pettymykseksemme paljastui metsäkirviseksi. Samaan aikaan kauempaa metsästä kuului kuitenkin myös toisen kirvisen ääntä, jonka lähde jäi näkemättä ja näin määrittämättä.

Iltapäiväkierroksen (puoli saarta) aluksi Lännennokka yllätti, kun Pirkan edessä katajan oksalle tupsahti taigarautiainen. Lintu oli hienosti näkyvillä mutta valitettavasti rengas loisti linnun jalassa, joten kyseessä oli edellispäivänä rengastamamme lintu.

Illalla väki väheni, kun Nordbladit lähtivät saaresta eikä ketään valitettavasti tullut tilalle. Kääpiökerttua ei parilla etsinnällä enää näkynyt, vaikka päivällä vielä viimeinenkin bongariporukka oli linnun yhä nähnyt. Voi olla että kesyn linnun kohtaloksi tuli isolepinkäinen tai suopöllö, joita molempia nähtiin Prakalassakin? Sen sijaan tundrametsähanhi nähtiin pariin otteeseen lennossa ja muutenkin se vaikutti aremmalta kuin aiemmin.

12.10. Hanna ja Pirkka suuntasivat verkoille mutta koska sää oli taas tuulinen ja sateinen, jäi aamustaiji lähes kokonaan väliin eikä lintuja kyllä tuntunut liikkuvankaan lainkaan. Hiljaista oli saaren kierrollakin, jonka mainittavampia havaintoja olivat pari suopöllöä, leppälintu ja mustapääkerttu. Verkoilla kiirettä kuitenkin oli kohtuullisesti, kun renkaan saivat mm. 190 hippiäistä, 30 puukiipijää ja sitten illemmalla pihaverkoilta pultattiin vielä talitiaisia, joita tuli näin yhteensä 52 renkaisiin. Taigarautiainenkin oli yhä näkynyt paikallaan päivän aikana, mutta metsähanhi oli lähtenyt.

13.10. päästiin taas aamuvakiokin suorittamaan alusta loppuun, mutta merellä oli yhä vain vaisua. Itse olin vaihteeksi aamun verkoilla, kun keli oli kohtuullisen hyvä ja odotukset korkealla. Parissa tunnissa oli kuitenkin selvä, että minua ei verkoilla enää tarvittu, vaikka aamu olikin ollut ihan kohtuullinen: Hippiäinen oli yhä selvä valtalaji 175 rengastuksella. Saaren kierto alkoi mukavasti tutulla taigarautiaisella, mutta oli muuten vaisu, kunnes Etelärannalle päästyämme alkoi näkyä mantereen puolella kohtuullisen voimakasta kurkimuuttoa. Ynnäsimmekin yhteensä 1365 kurkea ja jokunen valkoposkihanhiparvikin näkyi. Lisäksi itse näin maakotkan, joka kuitenkin lähti liitoon ja muut näkivät vain sen loittonevan suoraan poispäin. Tätä uudelleen etsiskellessä löytyi kaukaisuudesta vielä piekanakin. Varislintumuuttokin oli kohtuullista ja näkyipä pari mustavaristakin. Mutta loppusaaren kierto ja puskien kova komppaaminen ei tuottanut mitään mainittavaa.

Pikku palkinto

14.10. Olin taas aamusta verkoilla, jossa oli tuskallisen hiljaista, mutta yhdelle kierrokselle lähtiessäni kuulin lupaavan kuuloista tiksuttelua lähipuista. Meillä oli jo valmiiksikin pikkusirkkunauha soimassa yhdellä verkolla ja kuinka ollakaan seuraavalla kierroksella pääsin poimimaan pikkusirkun verkosta. Samaisella kierroksella tuli verkosta pikkuhiljaa runsastuneiden urpiaisten seassa myös syksyn ensimmäinen tundraurpiainen, joten Teon ja Artonkin kannatti ilman muuta singahtaa Peräkulmaan, jonka takia hiljainen aamuvakio jäi taas vaihteeksi kesken.

Saaren kiertoon lähdettiin vasta, kun saareen saapui uutta verta, kun Antti Peuna, Nico Ordax sekä Miia Mannerla saapuivat saareen. Roudattuamme tavarat asemalle, lähdimme ensimmäisenä etsimään taigarautiaista, jota ei kuitenkaan enää löytynyt Lännennokalta, jonne tuulikin osui aika pahasti. Eteläkarilla kuulimme lyhyesti päivän selvää kashmirinuunilinnun ääntä mutta turhan kaukaa. Antti ehti kaivaa äänityslaitteenkin esiin, mutta nauhalle tarttui vain linnun viimeinen ääni, joka lienee ollut joku lentoonlähtöääni, sillä se kuulosti aika epätyypilliseltä, mutta kuitenkin ”humeimaiselta”. Eikä lintua tietenkään enää myöhemmin löytynyt. Kohta löysimme sentään vihdoin vuodariksi luotokirvisen sekä potkimme ilmaan jänkäkurpan ja näimmepä pari suopöllöäkin. Renkaallinen pikkusirkkukin löytyi aika kaukaa rengastuspaikasta, joten sen pääsivät saareen saapuneetkin näin näkemään. Kaipa tämä jotain komppausvoimastamme todisti, että renkaalliset linnut tupattiin löytämään maastostakin?

Ja taas jotain vähän parempaa

15.10. aamuvakio oli taas tutun tuskallista – tiukkaa teki jaksaa hereillä ja järjissään loppuun asti. Saaren kiertokin oli vaisua. Peräkulmaan saavuttuamme löysimme tyytyväisenä myhäilevän Hannan salaperäinen lintupussi kädessään. Pussista löytyi juuri verkosta poimittu hippiäisuunilintu. Itselleni päivän kohokohta oli kuitenkin vihdoin jaloista lentoon noussut lehtokurppa, jonka olin nuijannut saaressa vuosien saatossa kymmeniä kertoja ja nyt sain vihdoin lajista Säppi-pinnan. No ei nyt sentään – oli se ”pro” paljon kivampi ja nätimpi! Komppauksen yllätyksettömyydestä kuitenkin kertoo jotain kertoo se, että pari sepelkyyhkyäkin tuntui hyvältä. Myös pikkusirkku oli edelleen vakiopaikallaan ja pari tundraurpiaistakin määritettiin.

Porukka kasvaa, bileet paranee – mutta lintuja on yhä vähän

16.10. lintujen vähyys jatkui ja niin verkoilla, aamustaijilla kuin saaren kierroksellakin. Tiaisia oli saapunut saareen lisää, joten toiveissa oli, että niiden seassa olisi saapunut rariteettejakin, mutta eipä niitä löytynyt. Ensimmäinen pulmunen havaittiin muutolla, mikä usein tarkoittaa sitä, että syksy on ohi… Toki ne kovimmat harvinaisuudet saapuvat vasta myöhään, joten kirvestä ei sentään oltu heittämässä kaivoon. 150 valkoposkihanhea, 10 lapasotkaa, tundrakurmitsa, 8 merisirriä, 3 lehtokurppaa, 3 mustavarista ja tikli sekä Hannan rengastama tilhi olivat mainittavimpia.

Illalla saareen saapui iso kööri porukkaa, kun Petteri Mäkelä, Sebastian Andrejeff, Markus Lampinen, Pasi Alanko, Jan Lundgren ja Elissa Soikkeli saapuivat ja puolestaan Pirkka, Arto Aaltonen ja Miia Mannerla joutuivat poistumaan. Majoittumiset sujuivat siten, että Elissa tuli tietysti meidän puolellemme, jossa vanha tuttumme Anttikin oli nyt majaillut tavallaan osana porukkaamme (sillä muuten hänelle ei olisi ollut tilaa asemalla). Koronarajoitusten myötä uudet tulijat valloittivat sitten asemapuolen ja Pasi ja Jan majoittuivat omana porukkanaan luvan kanssa Säppiseuran rakennuksen radiohuoneeseen, joka toimi myös radioamatööriharrastaja-Pasin teknisenä tilana. Hän virittikin saman tien melkoiset radioantennit majakkaan ja kantoi laatikkokaupalla muuta radiovälineistä kämppäänsä.

17.10. aamuvakio oli aivan yhtä köyhä, vaikka silmäpareja oli lisää merta tuijottamassa. Aseman lähellä sentään pyöri useampikin kangaskiuru. Jo puoliltapäivin edessä oli taas vaihto, kun Mäkelän Matti ja Mimosa sekä Bruunin Mika saapuivat ja Peunan Antti joutui lähtemään. Saaren kierrossa oli siten porukkaa hurjasti, mutta tundrakurmitsaa kummempaa ei löytynyt.

Hiljaisten päivien piristykseksi sentään kiva käsipinna

18.10. oli hiljainen päivä sekin. Retkeilyä haittasivat vähän väliä sankkoja raesateita tupsautelleet synkät pilvet. Aamustaijin paras havis oli saarea ympäri lentänyt nuori selkälokki. Mainittavin uroteko oli pihassa suoritettu teemapyynti. Hanna oli verkoilta saavuttuaan pystyttänyt pihaan matalan verkon kangaskiurujen suosimaan matalaan heinikkoon. Kun me palailimme asemalle saaren kierrokselta, oli yksi kangaskiuru aivan verkon vierellä ruokailemassa. Tarkkailimme hetken tilannetta ja totesimme linnun olevan ajettavissa verkkoon. Niinpä hiivin läheisen rakennuksen seinustalle ja singahdin täysillä verkkoa kohti ja hommahan onnistuikin kerralla! Kangaskiuru oli Säpin toinen rengastus lajiaan kautta aikain.

19.10. Kehuttavaa ei ollut seuraavassakaan päivässä, josta voisi mainita vain suopöllön sekä samaisen selkälokin. Keli oli varsin huono, joten aamustaijillakin olimme Teon kanssa kahdestaan monen muun nukuttua pitempään. Kaikenlaista saaressa havaittiin kuitenkin muiden toimesta, joista mainittavimpana pihassa nähty todennäköinen taigarautiainen, joka kuultiin ja nähtiinkin ainakin lennossa muttei ymmärtääksemme ihan kuponkikelpoisesti kuitenkaan. Myös merisirriä, harmaapäätikkaa, kangaskiurua, mustapääkerttua, tik-sirkkua ja vuosihemppoa havaittiin mutta mikään ei osunut omalle kohdalle. Mutta seuraavalle päivälle luvattiin hyvää keliä, joten iltahuudossa oltiin sitä mieltä, että seuraava päivä olisi kuuluisa The Päivä.

The Päivä – tai ainakin ihan OK sellainen

20.10. Aamu alkoi hieman erikoisesti, kun saimme perhekämppään tiedon aamuvakion siirtymisestä Eteläkarille vasta silloin, kun asemapuolen väki oli jo lähdössä lompsimaan sinne. Niinpä myöhästyimme Teon kanssa hieman alusta ja olimmekin jo luotokirvisen nuijanneet. Muutto oli aika vaisua, mutta keli oli aivan uskomattoman nätti! Aamun ensimmäinen parempi lintu meille oli vuorihemppo, joka lensi äännellen ylitsemme ja pian tämän jälkeen Teo nappasi taivaalta lähes kohti tulevan yksinäisen kuikkalinnun. Valo oli todella räikeä, joten emme kukaan heti oikein uskoneet silmiämme, kun lintu näytti niin kontrastikkaalta. Linnun jo lähes ohittaessa meitä, huusin itse, että: “Eihän tuo nyt vaan ”immeri” ole!” Ja olihan se – amerikanjääkuikka! Lintu meni sen verran korkealla ylitsemme kirkkaalla taivaalla, että onnistuin itse hukkaamaan linnun putken kanssa pyöriessäni ja niin taisi käydä parille muullekin, kun taas muutamilla muilla oli vaikeuksia löytää lintua ensinkään. Onneksi lopulta lintu löytyi kaikille ja määritys saatiin naulattua koko porukalla. Lähistöllä komppaamassa ollut Bruunin Mikakin ehti linnun hoitamaan.

Vain vähän myöhemmin kuului viereisistä puista hömötiaismainen ääni, josta taisin itse huutaa ”hömppä”, jota ei ollut Säpissä koko reissussa näkynyt, mutta parempikuuloiset naulasivat linnun oitis lapintiaiseksi. Ja lintuhan tuli saman tien atrappiin näytille ja pyöri ympärillämme niin pitkään, että jopa komppaamassa olleet ehtivät linnun hoitamaan. Lintu oli usein jopa liian lähellä kuvattavaksi. Hanna ja ”Elli” olivat tietysti verkoilla ja laittoivat siellä lapintiaisen soimaan, mutta lintua ei enää sen koommin havaittu – taisi lähteä jatkamaan muuttoa ties minne?

Kun vielä lähistölle tuli harmaapäätikka huutelemaan, “Sä-pi” eli Säppipinna sekin, isokäpylintuparvi kävi kuvattavana lähipuissa ja mm. ampuhaukka nähtiin muutolla, voi aamustaijia sanoa varsin onnistuneeksi.

Päivällä venekyyti vei Mäkelän Matin sekä Mimosan mennessään ja toi tullessaan Tomas Swahnin ja vasta vaihdon tapahduttua lähdimme porukalla saaren kiertoon. Verkoilla oli ollut sen verran hiljaista, että Hanna ja Ellikin olivat mukana. Kovin kauas emme päässeet, kun Petteri nykäisi Lännennokalta pienessä tiais- ja hippiäisparvessa mukana olleen tulipäähippiäisen. Kaikki eivät ehtineet vilkkaasti maanrajassa liikkunutta lintua heti näkemään, mutta onneksi löysin ”tupähin” muutaman sadan metrin päästä uudelleen ja tältä paikalta kaikki nekin, jotka eivät olleet komppauskierroksella mukana ehtivät hoitaa linnun.

Muita päivän havaintoja olivat pari harmaapäätikkaa lisää, useampikin isolepinkäinen, kanahaukka, urpiaisparvessa äännelleet ainakin pari vuorihemppoa, muutama tundraurpiainen sekä jo enemmänkin pulmusia ja tilhiä ym. eli selvästikin jo kylmenneet keli olivat alkaneet tuoda lintuja saareen. Verkoilla, joihin tuulikin oli olusunut hieman aiempaa pahemmin, tämä ei kuitenkaan siis ollut näkynyt.

Seuraaviksi päiviksi olikin sitten luvassa surkeaa vesisadekeliä, joten The Päivää juhlistettiin aseman puolella siihen tapaan, että jo iltahuuto oli varsin pitkä ja puuduttava. Sääliksi kävi aseman puolella nukkuneita, joita ei juhliminen niinkään kiinnostanut. Me kiitimme jo edellisvuonna tekemäämme päätöstä, että varaamme perhepuolen omalle porukallemme – olisimme siis tehneet näin ilman coronaakin. Suurin syy tähän oli se, että itse olen niin huonouninen, etten voi sietää kuorsaajia, mutta juhliminenkaan ei ole ole se meidän juttu.

Vettä ja ankeutta

21.10. saatiin sitten koko porukalla nukkua pitempään ja ottaa rennosti. Tämä oli kyllä tarpeen meillekin Teon kanssa, sillä olimme tarponeet jo viikkotolkulla toistakymmentä kilometriä joka päivä. Kyllä osa saaresta kierrettiin pienellä porukalla nytkin, mutta pahimmassa ”kamenskissa” olleita ei näkynyt koko päivänä – ennen kuin iltahuudossa. Onnekkaimmat olivat nähneet myöhäistä valkovikloa sekä merisirriä, mutta omat havikset jäivät kolmeen jänkäkurppaan. Verkkoja roikotettiin vain pariin otteeseen pihassa lyhyesti sateiden välissä, joten vain talitiaisia saatiin renkaisiin. Päiväuniakin ehdittiin nukkua pitkästä aikaa.

22.10. keli oli vähintään yhtä surkea, vaikka toista oli luvattu. Päätin itse tylsistyneenä kiertää koko saaren, vaikka valtaosan kierroksesta satoi. Meri oli kuitenkin tyyni, joten vesilintuja tuli seulottua tarkemmin kuin aikaisemman ja siksipä löysinkin mm. useampia silkkiuikkuja ja härkälintuja sekä yhden mustakurkku-uikun, pienen merisirriparven sekä pari jänkäkurppaa. Myös Teo ja Markus kiersivät puoli saarta, joten loppuilta meni vaatteita kuivatellessa. Päivän yllätys koettiin, kun porukka yhtäkkiä väheni saaressa. Venekyyti oli käynyt saaressa muilla asioilla, mutta kyytiin olivat lopulta hypänneet Petteri, Mika sekä ”Lunkka”.

Teo onneksi järjesti iltaan mukavan piristyksen, kun hän kävi otsalampun valossa nappaamassa rannasta haavilla lehtokurpan, jota hän oli päässyt yrittämään jo kahtena edellisenäkin iltana huonolla menestyksellä. Olipas mukava kun sinnikkyys palkittiin ja itsekin sain taas yhden käsipinnan!

Rari-Hanna iskee taas

23.10. keli oli vihdoin hieman parempi, mutta aamustaijilla olimme silti Teon ja Pasin kanssa kolmestaan. Hiljaista oli, vain yhä saarta kiertänyt selkälokki näkyi parin päivän tauon jälkeen. Komppausjalkaa jo pakotti ja lopulta komppaamankin päästiin. Saaren kierto oli kuitenkin yhä vain hiljainen, ainoana valopilkkuna löytyi taivaalta muuttavan oloinen suopöllö, joka kuitenkin lopulta laskeutui saareen. Yhdentoista aikaan Hannalta tuli tieto verkkojen lähellä vastavaloon nähdystä äänettömästä taiga-/kashmirinuunilinnusta ja tietysti vastauksemme Whats Appiin oli: että ”Ota se kiinni”.

Ja Hannahan teki työtä käskettyä ja tuntia myöhemmin tuli viesti, että kashmirinuunilintu oli nyt kädessä! Kiirehän meille taas tuli ja Hanhisto (joka oli ollut koko reissun lähes linnuton) kompattiin aika lailla jonossa hölkäten (toki se palattiin myöhemmin komppaamaan kunnolla). ”Humei” oli hieno palkinto sinnikkäästi verkoilla taas näinä hiljaisinakin päivinä pitkälle iltapäivään touhunneille Hannalle ja ”Ellille” sekä Nicolle, joka oli tänäkin aamuna ollut osan aamusta verkoilla. Meidän Säpissä verkoilta saadut harvinaisuudethan ovat kaikki tulleet päivällä ja usein juuri niinä hiljaisempina päivänä. Upeaa oli taas saada kunnon rari käteen ja kuvattavaksi! Ja kuvia otettiinkin kaikista kulmista, ennen kuin lintu päästettiin vapaaksi ja lintuhan jäikin pitkäksi aikaa aika kivasti näkyviin lähipuiden latvukseen mutta ääntelemään se ei suostunut.

Illalla humeita juhlistettiin syömällä suppilovahveroilla terästettyjä ruokia (kuten lähes joka ilta tuli tehtyä). Suppiksia oli saaressa valtavasti ja kerättyjen tilalle putkahteli uusia. Emme ole varmasti koskaan syöneet sieniä niin paljon, kuin tällä reissulla tuli popsittua.

Yksi päivä lisää

24.10. pelottava hiljaisuus jatkui yhä niin maalla, merellä kuin ilmassakin. Aamuvakiolla kuuluneen luotokirvisenkin onnistuin taas nuijaamaan ollessani toisella puolella pommikoppia. Oikeastaan muuta mainittavaa päivästä ei sitten jäänytkään vaikka töitä kyllä tehtiin…

Lähtöpäivän “säppinää”

25.10. Lopulta koitti koko reissumme viimeinen päivä. Onneksi kelloja oli yöllä siirretty, joten olimme saaneet yhden ylimääräisen tunnin vielä käyttöömme. Hanna ja Elissa suuntasivat vielä verkoille ja me muut aamustaijiin. Vaikka ihan mukavan monipuolista lajistoa näimmekin, päätimme Teon kanssa jo tunnin jälkeen lähteä kiertämään koko saarta.

Lännennokalla Teon edestä ns. montanella-puskasta lähti uunilintu lentoon ja Teo huusi, että tiltaltti, olihan samassa puskassa edellispäivänä ollut sellainen. Itse oli näkevinäni linnulla jotain väriä alaperässä ja muutenkin se oli näyttänyt hieman tummalta lentäessään kuitenkin lähes täydellisessä vastavalossa. Löysin linnun vielä puun latvuksesta mutta nyt se oli aivan suoraan vasten aurinkoa. Ja tietysti kohta se tipahti todella tiheään katajikkoon piiloon. Ja kuinkas ollakaan kohta puskasta kuului kauempaa tiltaltin ääntä. Totesin jo jotain kahden linnun teoriasta ja siitä, kuinka paikalta löytyy varmaan ”scwartzi” eli siperianuunilintu meidän poistuttua saaresta. Soittelimmekin hetken paikalla siperianuunilinnun ääntä, mutta lopulta totesimme, että eiköhän se ollut vain se edellispäiväinen tiltaltti ja jatkoimme matkaa, sillä meillä oli aika kiire, jos meinasimme kiertää koko saaren ennen lähtöämme.

Myöhemmin näimme toisessa paikassa tiltaltin ja muutenkin tuntui, että saaressa oli ainakin vähän enemmän lintuja kuin moneen päivään. Mitään mainittavampaa emme kuitenkaan löytäneet ja lopulta olimme takaisin asemalla vajaat tuntia ennen lähtöämme. Onneksi olimme edellispäivänä jo siivonneet ja pakanneet, sillä puoli tuntia ennen lähtöä saimme viestin, että Tomas ja ”Sepi” olivat löytäneet Lännennokalta ruskouunilinnun! Minulle kolahti heti, että perhana, se meidän lintumme…

Lähdimme tietysti juosten paikalle ja onneksi hikipäässä perille päästyämme lintu taksutteli heti pariin otteeseen ja kohta näyttäytyikin lyhyesti. Ja kun Elissa ja Hannakin olivat päässeet perille lintu kohta siirtyi montanella-puskaan oikein nätisti näkyville! Uskallan väittää, että meille oli todellakin käynyt vanhanaikaiset Teon kanssa aamulla ja olimme tämän linnun kiireen takia töheltäneet. Onneksi lintu oli kuitenkin löytynyt ennen lähtöämme ja näin tästä ruskouunilinnusta tuli lopulta koko reissun ehkä paras havainto! Saihan Hannakin tästä jopa WP-pinnan! Linnusta ei kuitenkaan ehditty jäädä nauttimaan, vaan meidän piti pian kiiruhtaa takaisin asemalle, kärrätä tavarat satamaan ja lopulta Salokankaan vene oli jo rannassa, kun sinne pääsimme. Niinpä nostelimme saman tien tavaramme kyytiin ja lähdimme veneilemään kohti Kuuminaista.Saareen jäivät vielä Markus verkoille ja Sepi ja Tomas kiertämään saarta, heillä oli vielä viikko saaressa – pelottavan hiljaiselta näytti heidän osaltaan, mutta koskaan ei tiedä…

Onneksi venekyyti oli nyt kuivempi ja puolta tuntia myöhemmin olimme satamassa. Petteri oli hakemassa Nicoa rautatieasemalle, ja pian heitimme hyvästit myös Pasille ja lähdimme sitten Teon ja Hannan kanssa ajelemaan kohti Kouvolaa Elissan seuratessa perässämme.

Söimme vielä matkan varrella omalla autokunnallamme ja lopulta olimme Kouvolassa ihan ihmisten aikaan. Siellä pakkasimme tavaramme autoomme ja Teon hyvästeltyämme jatkoimme vielä Parikkalaan.

Pitkä reilun viiden viikon lintuloma oli lopulta ohi. Yhteensä 175 lintulajia tuli havaittua, joista Säpin havainnot kääpiökerttu, taigarautiainen, hippiäis-, kashmirin- sekä ruskouunilintu olivat lopulta ehdottomasti parhaita. Mutta mukavia havaintoja oli tullut muistakin kohteista, mutta voi olla, että mikäli ensi vuonna vielä pakon sanelemana lomaillaan Suomessa, niin muut lomakohteet vaihtunevat, mutta Säppi säilynee ohjelmassa.

J.A.