. . Lintuharrastajan päiväkirja Birders diary . .

Vuoden 2014 lopulla Sami Luoma otti minuun yhteyttä ja kysyi kiinnostusta osallistua lintukisaan, jossa laskettaisiin aina kuukausittain havaitut lajit. Osallistujiksi oli kysytty yksittäisiä kovia maasto-orneja eri puolilta Suomea. Totta kai olin valmis mukaan ja niinpä tammikuussa 2015 aloin kirjata ylös lajeja.

Vuoden kisailun jälkeen ehdottelin koko porukalle, josko kisasta saataisiin enemmän irti, jos ei laskettaisi ainakaan pelkästään koko maassa havaittuja lajeja, joita bongaamalla sai tietysti kasaan aina ison listan, vaan ainakin ohessa laskettaisiin omassa maakunnassa ja kotikunnassa havaitut lajit. Jostain syystä ehdotukseni ei ottanut tuulta alleen, mutta itse aloin listata havaintoja näin. Ja kun pari kisaajaa oli päättänyt osallistua kisaan vain spondehavainnoilla, päätin listata nekin muiden ohessa.

Sami ilmoitti aina kuukauden jälkeen tulokset ja vuoden lopulla oli sitten koko vuoden taulukon vuoro. Kovimmat bongarit tietysti ottivat kärkisijan, joten ei ollut yllättävää, että vuoden kärki oli Jörgen Palmgren ensimmäiset kolme vuotta ja neljäntenä vuonna kärkeen nousi Ari Vuorio, joka voitti sitten seuraavanakin vuonna kirkkaasti, kun ”Jösse” ei enää ollut mukana.

Jos kärkitulokset olivat vuosittain 1680-1755 (jälkimmäinen Jössen vuosiennätystulos), olivat omat tulokseni 1331-1468. Kaikkina muina vuosina paitsi 2019, kun teimme useamman pitemmän ulkomaanreissun, oli tulokseni päälle 1400 eli aika tasaisesti pinnoja keräsin eri vuosina. Sijoutukseni kisassa oli sekin aina 4.-6. Mainittakoon, että lähes kaikki muut osallistujat olivat rannikolta tai ainakin paljon lähempää rannikkoa kuin minä.

Kautta aikain kovin kuukausi kisassa oli Jössen toukokuussa 2016 keräämä 216 lajia. Itselläni oli parin toukokuun kärkitulokset 212 ja 211. Talvikuukausina kovin oli Jössen 110 helmikuussa 2015, kesällä Vuorion 212 kesäkuussa 2017 ja syksyllä Jössen 174 syyskuussa 2017.

Etelä-Karjalassa kovin vuositulokseni oli 1348 ja Parikkalassa 1273 – ja spondeja oli parhaana vuonna 1563 koko maan tilastossa. Kuukausittain kovin tammikuuni oli 86 lajia, ”eekoossa 60 ja Parikkalassa 44 lajia (58 spondea). Helmikuun maksimi oli 82, eekoo 50 ja Pla 42 (spondet 71). Maalis- 89, 80 ja 78 (84). Huhti- 150, 140 ja 137 (147). Touko- 212, 191 ja 187 (205 – lienee aika kova lukema spondeja kuukaudessa). Kesä- 184, 145 ja 132 (180). Heinä- 167, 142 ja 132 (143). Elo- 163, 140, 137 (160). Syys- 164, 146 ja 139 (163). Loka- 146, 111 ja 110 (143). Marras- 88, 80 ja 75 (73) ja joulukuu 79, 63 ja 51 (62).

Omasta mielestäni mielenkiintoisinta kisassa oli kisata itseään vastaan omalla reviirillä ja vertailla vuosittaista vaihtelua kuukausien välillä. Kuuden vuoden kuukausilajien laskemiskokemuksella voinen todeta Parikkalan olevan talvella varsin kehno lintukunta. Kautta aikain olen havainnut Parikkalassa vain 98 lintulajia. Keväällä täällä lintuja näkee – parhaimmillaan toukokuussa ja kesälläkin ihan kohtalaisesti, mutta syksyllä täällä ei taas lajiston monipuolisuudessa pärjää rannikolle alkuunkaan.

Kisa kesti lopulta täydet viisi vuotta ja useampi orni oli mukana koko kisan ajan, muutamia jäi pois mutta yksittäisiä uusia osallistujiakin tuli mukaan. Alkuvuodesta 2020 saimme tyrmistyttävän uutisen, että kisan luoja Sami Luoma oli menehtynyt. Vuoden ensimmäinen kuukausi oli jo ehditty kisaamaan normaalisti, joten päätin itse viedä vuoden loppuun Samin muistoa kunnioittaen Siksi oikeastaan päädyin nyt tekemään tällaisen yhteenvedonkin. Muilta osallitujilta en kysellyt lupia mainita nimiä tai tuloksia, joten siksi mainitsin vain kovimmat ennätystulokset – en usko ko. henkilöiden pahastuvan.

Kiitos Sami (R.I.P.) ja muut osallistujat. – J.A.

Joulukuussa ei kauheasti ollut retki-intoa, sillä marraskuun lopussa linnut olivat vähentyneet radikaalisti ja Parikkala ei ole kovinkaan kummoinen lintukunta talvella. Kuun alussa näkyi Kirkkoselällä vielä kalalokkeja ihan reilustikin, mukanaan muutamia harmaalokkeja ja Siikalahden pelloilla viihtyi vielä suuri laulujoutsenparvi, josta löytyi 3.12. vielä pikkujoutsenkin.

4.12. suuntasin Kouvolaan Teo Ylätalon luokse ja vielä illalla kävimme pohjustusretkellä lamppujen valossa ja onnistuimmekin löytämään jänkäkurpan eräästä ojasta.

Seuraavana aamuna suuntasimme pohjustamaan yhdessä Teon ja Vänskän Kanssa ja löysimme ihan mukavasti lintuja, vaikka päivä olikin todella hämärä – Kouvolassa kun ei lunta ollut lainkaan. Päivän parasta antia olivat, fasaanit, kyhmyjoutsenet, merimetsot, pilkkasiivet, mustalintu, lehtokurppa, pähkinänakkeli ym. mutta lajimäärä jäi silti vain noin neljäänkymmeneen, joten odotukset seuraavan päivän Itsenäisyyspäivärallia ajatellen eivät olleet järin korkealla, kun sääennustekin lupaili aika navakkaa tuulta.

IP-ralli aloitettiin pimeässä mutta eipä auttanut, sillä jänkä- saati lehtokurppaa ei löytynyt. Niinpä ensimmäisiksi lajeiksi kirjasimme ihan tavallisia pikkulintuja. Onneksi sentään merimetsot olivat paikallaan ja valkoselkätikkakin hoitui samoin kuin kanadanhanhet ja mustalintu, mutta pilkkasiivet olivat tiessään. Kyhmyjoutsenetkin hoituivat lopulta vasta viimeisestä paikasta, missä olimme niitä edellispäivänä nähneet.

Koskikara ja varpuspöllö piristivät mutta sitten mentiin pitkä aika ilman pinnoja, kunnes lopulta tiedossa ollut pähkinähakki löytyi helposti ja sitten lopulta saatiin niin räkättirastas kuin tilhikin listoille. Päivän paras laji, nokkavarpunen, näkyi vauhdissa ja onneksi pohjustettujen fasaanien lisäksi vihdoin näkyi päivän ainoa lokkikin – harmaalokki. Ilta jo hämärsi, kun viimeiseksi lajiksi löytyi lopulta pari pilkkasiipeä.

Rallasimme siis koko ajan Kouvolan alueella, vaikka rallialueena oli koko Kymenlaakso. Pelkäsimme jo jääneemme hännille, kun lajisaldomme oli vain 42 lajia, mutta lopulta tulimme keskikastiin eli kolmanneksi viiden joukkueen kisassa ja toisesta sijastakin jäimme vain lajin päähän – eli heikkoa oli ollut muillakin. Toki voittajat olivat sitten rannikolla keränneet paljon paremman lajimäärän. Tärkeintä kuitenkin oli, että pesimme aika selvällä erolla toisen vain Kouvolassa kisanneen joukkueen.

7.12. näin vielä pikkujoutsenen Siikalahdella, vaikka lahti oli kovaa vauhtia jäätymässä ja laulujoutseniakin oli enää satakunta lintua paikalla.

12.12. Tyrjän Joensuunjoella näkyi 10 sinisorsaa sekä laulujoutsen, joka olikin enää ainoa Parikkalassa vastaan tullut ja kaiketi jäämässä paikalle talvehtimaan. Samalla retkellä näimme täkäläisittän ison lauman metsäkauriita, joita kuvaan mahtui vain osa porukasta kerrallaan. Seuraavana päivänä kävimme katsomassa tuttuja kuukkeleita, joista yksi oli menettänyt lähes koko pyrstönsä, ohessa näkyi myös mm. kanahaukka, palokärki ja pyrstötiaisia.

Joulun odotus meni sitten lähinnä tiaisia tarkistellen ja hippiäisten paljoutta ihmetellen – hippiäisiä tuntui olevan pieniä määriä ihan joka puolella. Saa nähdä, miten pitkään selviävät, sillä varsin vähissä talvehtijat ovat yleensä näillä nurkilla olleet. Jokunen nakkelikin näkyi tutuilla paikoilla.

Jouluaattona teimme Simpeleen kierroksen Hannan ja Miikan kanssa mutta edes koskikaraa emme havainneet. Kokkolanjoella näkyi yhteensä 60 laulujoutsenta, 8 telkkää ja 9 sinisorsaa. Kivijärvensalmella huuteli harmaapäätikka ja Kangaskoskella näkyi varpuspöllö. Illalla näimme Hannan mummolakäynnillä eli enojen luona Punkaharjun Laakkiilla toisenkin varpuspöllön, joka piti ihmeellisiä vingahduksia ja kitinöitä.

Joulupäivänä tein talvilintulaskennan hieman turhan tuulisessa kelissä, mutta vähissä olisivat linnut olleet joka tapauksessa. Pyy, 28 teertä, kana- ja varpushaukka, 3 pulua, palokärki, harmaapäätikka, 6 käpytikkaa, 6 hippiäistä, 42 sini-, 70 tali-, kuusi- ja 7 hömötiaista, uusi europaea-nakkeli, 4 puukiipijää, vain yksi närhi, 12 harakkaa, 65 naakkaa, 19 varista, 34 pikkuvarpusta, 36 viherpeippoa ja 4 keltasirkkua näkyi.

Tapaninpäivänä Tiviän pelloilta löytyi 31 tiklin parvi ja Siikalahdella näkyi isolepinkäinen. Kontrolloimme taas tauon jälkeen Likolammella asustavan suomen vanhimman nakkelinkin, jolla parinsa kanssa on laittamamme värirenkaat.

28.12. Hernesaaresta näkyi merikotka mutta muuten loppuvuoden havainnot jäivät teeriin, isolepinkäiseen, hippiäisiin, kuusitiaiseen, puukiipijään, 12 Tiviällä yhä olleeseen tikliin ym. Sää oli aivan karsea, sillä tuuli oli kova ja satoi alijäähtynyttä vettä.

Vuosi 2020 jää muistoihin tietysti Coronasta ja siitä, ettei ulkomaille sen takia päässyt reissailemaan. Niinpä linturetkeiltyä tuli entistäkin enemmän Suomessa ja etenkin kotiseudulla. Niinpä vuodenpinnoja tuli sen kummemmin bongaamatta 259 eli enemmän kuin vuosiin. Parikkalassa havaitsin 212 lajia ja Siikalahdellakin 193. Coronan alettua aloin käydä lenkillä ja juoksin lopulta vuoden aikana reilut 1200 kilometriä ja lenkkipinnoja kertyi yhteensä 130, joista 126 lajia havaitsin lenkeillä, jotka lähtivät ja päättyivät kotiin.

J.A.

Säpistä palattua olin sairaana. Jo Säpissä olivat pari viimeistä päivää menneet toipilaana ja etenkin öisin olo oli ollut aika kamala. Päivisinkin oli ihmetyttänyt, että oliko kuuden viikon komppaus vienyt äijästä voimat kokonaan vai miksi saaren kierto oli ollut niin raskasta.

Niinpä 26.10. maanantaiaamu alkoi koronatestillä terkkarilla ja sitä seurasi tietysti karanteeni siihen asti, kun tulokset saapuisivat. Kotipihassa näkyi yllättäen pari kottaraista sekä pari parvea valkoposkihanhia, joita ei ollut ollut ikävä…

Koska päivisin olo ei kuitenkaan ollut mitenkään erityisen huono, suuntasin päivällä Lappeenrantaan pointsaamaan kashmirinuunilinnun EKLY-pinnaksi. Lintua sai hakea pari tuntia, kunnes se lopulta oli hetken aikaa äänessä aktiivisesti puiden latvustossa, mutta näkyville se ei suostunut tulemaan.

Seuraavana aamuna kävin Simpeleellä etsimässä kunkkua ja päivällä tein Siikalahden vesilintulaskennan, jonka saldoa olivat mm. tavi, lapasotka, alli, pilkkasiipi, 14 uiveloa sekä muita tavallisia vesilintuja. Iltapäivällä olo olikin sitten taas ihan kauhea ja koska pari punkin puremakohtaa punoittivat pahasti ja koska myöskin Pirkalla oli ollut Säpin jälkeen aivan samat oireet kuin minulla ja paljon vielä selvempi punainen rinkula punkin kiinniolokohdassa, päätin hakea terkkarilta kunnon antibioottikuurit.

Lääkekuuri puri heti ensimmäisenä yönä ja aamulla päivällä tulivat sitten koronatestituloksetkin odotetusti negatiivisina. Pidin kuitenkin vielä huilipäivän käyden kuitenkin lyhyellä metsäretkellä ja järvikierroksella, jolla ei kuitenkaan asiatica ja europaea -nakkeleita, 11 merimetsoa ja 21 lapasotkaa kummempaa näkynyt. Kottarainen näkyi yhä vain pihassa.

29.10. aloitin työt pitkästä aikaa ja aika paljon oli loman aikana muuttunut, kun laitteisto oli mennyt lähes kokonaisuudessaan uusiksi. Ruokatunnilla näkyi parhaimpina Siikalahdella yhä oleilleet pari vanhaa kurkea.

30.10. ruokiksella ei ihmeitä näkynyt, mutta pian piti singahtaa työpaikan viereiselle levikkeelle Härskiinmutkaan, kun Partasen Harri ilmoitti paikallisena kelluvasta kihusta. Lintu oli onneksi paikalla ja näytti heti leveäpyrstökihulta. Jonkin ajan odoteltuamme se nousi kalalokin perään lentoon ja lajimääritys varmistui. Muutaman kuvankin sain napattua ennen kuin se siirtyi paljon kauemmaksi selälle kellumaan ja minun piti tietysti palata työmaalle.

Iltapäivällä kihu oli yhä paikalla ja ohessa näkyi myös mm. kuikka, kaakkuri, muutama pilkkasiipi, vielä 8 merimetsoa ja 16 silkkiuikkua ja Rautalahdella 2 mustalintua, 19 silkkiuikkua ja iltapimeässä Siikalahdella näkyi vielä muutolle noussut taivaanvuohi.

31.10. tein talvilintulaskennan ja melkoisen mukavaa olikin. Leveäpyrstökihu näkyi kaukana kellumassa, mutta muita mukavia olivat mm. Tetrisuolla ollut pikkujoutsen, 4 muuttavaa metsähanhea, yhteensä 6 tundrahanhea, ”vain” 7 valkoposkihanhea, 5 haapanaa, 22 sinisorsaa, 7 tukkasotkaa, lapasotka, 13 allia, 5 telkkää, 7 uiveloa, teeri, silkkiuikku, 9 merimetsoa, 5 merikotkaa, 2 kurkea, 2 naurulokkia, 3 harmaapäätikkaa, palokärki, niittykirvinen, 25 pyrstötiaista, kuusitiainen, 6 puukiipijää, varpusristeymä, 6 pikkukäpylintua sekä tietysti kaikki tavalliset lajit päälle…

Sitten alkoikin marraskuu ja perinteinen Lintukerhomme marraskisa. Niinpä 1.11. piti tietysti tehdä kunnon retki, jonka tavoitteeksi otin 50 lajia. Aloitimme aamun kunnon yllärillä, kun Siikalahden tornille kuului parikin luhtakanaa! Pikkujoutsen, pari tundrahanhea, lapasotka, alli, 3 pilkkasiipeä, uivelo, teeri, kuikka, kaakkuri, silkkiuikku, merimetsot, merikotkat, kurjet, naurulokit ym. olivat yhä paikallaan, mutta muita yllätyksiä ei meinannut tulla vastaan. Pari kanahaukkaa ja töyhtötiainen olivat melkein ainoat linnut, joita en ollut jo nähnyt viime päivinä, kunnes sitten toista kertaa kihua yrittäessämme, noin tunnin odottelun jälkeen löysimme vastarannan päällä lentävän nuoren maakotkan! Ja lähes pari tuntia odoteltuamme suostui lepykihukin taas näyttäytymään. Lopulta 50 lajia tuli täyteen ja ylittyikin yhdellä.

2.11. kihu näkyi heti, kun stoppasin Härskiinmutkaan ja se olikin sitten viimeinen havaintoni linnusta, Toki keli oli muuttunut niin tuuliseksi, etten juuri paikalla käynyt. Bongareita oli lintua käynyt katsomassa yllättävän paljon, sillä laji oli ollut tänä vuonna todella vähissä. Ja vielä seuraavana päivänä joku ilmoitti linnun nähneen, mutta silloin sen jälkeen paikalla kävi vain hylsyäjiä. Päivän marraslajilistan lisälajit olivat hömö- ja kuusitiainen.

3.11. Muikkulahdella näkyi 3 kanadanhanhea ja Tarvaspohjassa 4 lapasotkaa kamalassa kelissä ja Siikalahdelta hoitui varpuspöllö. Ja seuraavana päivänä Härskiinmutkasta löytyi yllättäen vanha pikkulokki, joka piti tietysti bongata. Myös kuikka näkyi yhä selällä. Kuukkelit sen sijaan hoituivat vakiometsästään. 5.11. surkean kelin ainoa lisälaji oli tikli työpaikan pihasta ja 6.11. pikkulokki näkyi yhä Härskiinmutkasta ja kisaan hoitui viimein pähkinänakkeli sekä iltaretkellä Siikalahdelta löytyneet tavit sekä huippumyöhäinen taivaanvuohi. Kurjet näkyivät viimeistä kertaa.

7.11. teimme Saaren kierroksen Partasen Harrin kanssa. Linnut olivat vähissä, mutta Rautalahdella näkyi ja kuului pikkukäpylintuja, Pohjanrannassa näkyi mm. taveja ja lapasotka, Jyrkilässä mellasti pari harmaapäätikkaa, Karinmäellä näkyi varpushaukka ja parhaana Kanavalammelta löytyi lapasorsa.

8.11. Tetrisuolla oli yhä vain pari tundrahanhea sekä pikkujoutsen laukkareiden seassa ja kuukkelimetsästä löytyi neljän kuukkelin lisäksi myös mm. ainakin kolme taviokuurnaa.

Sitten menikin muutama päivä ilman mitään mainittavaa uutta. Tundrahanhet näkyivät viimeisen kerran 10.11. jonka jälkeen myös muut Siikalahden vesilinnut vähenivät. 13. ja 14.11. Tetrisuolla oli laulujoutsenten seurassa pari pikkujoutsenta. Viikonloppuna paremmat havainnot jäivät vihervarpuseen ja muutamiin nakkeleihin.

Viikolla havainnot jäivät vähiin surkea sään, pimeyden ja innon puutteenkin takia. 19.11. tuulessa ja sateessa arvion Tetrisuolta 340 laulujoutsenta ja atrappiin tuli pyrstötiaisia sekä töyhtötiainen ja hippiäinen meuhkaamaan – mainittakoon, että hippiäisiä ja puukiipijöitä tuntui jääneen talvehtimista yrittämään enemmän kuin koskaan, mutta siemensyöjät olivat täysin kateissa.

20.11. näkyi parikin varpushaukkaa ja Siikalahdella harmaapäätikka vihelteli kuin keväällä ja olipa siellä imikkäkin kukassa!

21.11. lauantaina teimme lyhyen kierroksen mutta uusi asiatica-nakkeli ja pari mustalintua olivat ainoita mainittavampia havaintoja. Sitten suuntasimme yhtä viirupöllönpönttöä siirtämään Siikalahden lähistöllä ja avuksi tulleet Elissa ja Miika plokkasivat yllättäen Huhmarisesta hiiripöllön! Pöntön vietyämme alkoi hämärtää ja saimme houkuteltua parkkipaikalle varpuspöllön näkyviin. Pieni kierros lahden pikkuteillä tuotti vielä tien yli lentäneen ison strixin, jota emme nähneet tarpeeksi hyvin.

22.11. suuntasimme päivällä Rautalahdelle, jossa ollessamme tuli tieto Pirhosten Akonpohjasta löytämästä kyhmyjoutsenesta. Koska olimme jo yli puolessa matkassa, pitihän se Parikkala- ja EKLY-vuodari käydä pointsaamassa. Kävimme sekä mennessä että palatessa tsekkaamassa yhden ruokinnan Rautalahdella ja se kannatti sillä marraslajiksi hoitui mennessä peippo ja palatessa räkättirastas. Iltapäivällä kävin huonontuneessa kelissä vielä epätoivoisella metsäkierroksella mutta kuukkeli sentään näkyi.

Viikolla oli taas köyhää: pari mustalintua ja merikotka Vartialahdella, pari kaukaista pilkkasiipeä Kirkkoselällä ja 27.11. yllättäen kottarainen maatilan pihalla Siikalahdella.

Lauantain 28.11. retki alkoi sitten sitäkin paremmin, kun Moskuunniemestä näkyi harmaalokkien seurassa kivellä seisoskellut nuori isolokki! Sponde Parikkala-pinna! Montaa ei ole Parikkalassa aiemmin havaittukaan ja edellisestä taisi olla jo 18 vuotta? Pari bongaria ehti linnun nähdä ennen kuin se nousi harmaalokit kimpussaan lentoon ja lähti yksinään NE eikä enää löytynyt.

Särkisalmelta löytyi lokkia etsiessä uivelo ja Härskiinmutkaan näkyi merikotka, mutta muuten havainnot jäivät vähiin.

Sunnuntaina 29.11. kiersimme Simpelejärven Simpeleelle havaiten metsissä vain tiaisia ja hippiäisiä. Pari nakkelia bongattiin ja yllättäen näkyi mustarastas. Koskikaraakin sai hakea ihan urakalla ennen kuin löytyi viimeiseksi ja 77. kisalajiksi.

Kuun viimeisen päivän lyhyt ruokiskäynti tuotti yllättäen pari vanhaa naurulokkia Härskiinmutkassa ja pyyn Siikalahdella. Seuraavana päivänä olikin sitten jo virallisesti talvi…

J.A.

Kohti Poria

9.10. aamuvarhain oli meillä auto pakattuna ja lähdimme ajamaan kohti Kouvolaa, jossa tapasimme Teon kämpän pihalla, jossa olin vielä itse vain vuorokautta aiemmin punkannut. Jätimme automme pihaan parkkiin ja lastasimme kaikki tavarat Teon Volvoon, johon ihme kyllä kaikki saatiin mahtumaan ja lähdimme sitten ajamaan kohti Poria.

Matka sujui nopeasti ja lopulta olimme Porissa, jossa ostimme vielä lisää ruokaa auton täytteeksi, joten lopulta ajelimme Kuuminaisten satamaan siten, että etenkin Hanna oli takapenkillä varsin ahtaasti erilaisten kassien ja pussien alla, mutta oli niitä pelkääjän penkillä minunkin jaloissa ja sylissä.

Satamassa tapasimme Pirkan, joka oli saapunut yöjunalla Helsinkiin ja napannut sitten Keravalta Arto Aaltosen kyytiin sekä Nordbladin ”Tompan” ja ”Jänden”. Ja kohta jo lastasimme tavaroitamme ”Kala-Tommin” paattiin, jolla lähdimme kohti Säpin lintuasemasaarta.

Säppiin ja heti elistä hoitamaan

Matka oli pomppuinen ja aallot löivät aika pahasti paatin laitojen yli meidän ja tavaroittemme päälle, joita emme olleet tajunneet pakata aivan tarpeeksi hyvin. Onneksi puolen tunnin höykkyytyksen jälkeen saavuimme Säppiin Prakalan tyvellä olevaan satamaan ja jo veneestä näimme toivomamme näyn eli vaikka koko saaressa ollut porukka oli poistumassa saaresta, oli Vastamäen Jani Prakalassa sen näköisenä kuin olisi katsellut jalkoihinsa.

Mäkelän Petteri oli laiturilla ottamassa köysiä vastaan ja huikkasi heti, että lähtevä porukka hoitaa tavaramme veneestä laiturille ja selviää ilman apuamme, jotta voimme marssia saman tien Prakalaan Janin luokse, jossa tällä oli jo muutaman päivän paikalla ollut kääpiökerttu eli tuttavallisemmin ”nana” hallinnassa.

Singahdimme paikalle, jossa Jani todellakin tuijotteli lähes varpaisiinsa, sillä kääpiökerttu hyöri vain noin puolentoista metrin päässä hänestä puskien juurella. Lintu näyttäytyi heti todella upeasti ja saimme siitä saman tien jotain kuviakin. Kunnon kameralliset jäivät vielä kuvaamaan kerttua, kun me muut kävimme satamassa vielä kiittelemässä ja hyvästelemässä lähtevän porukan, johon Janikin oli jo liittynyt. Kohta vene lähti kohti mannerta ja me suuntasimme vielä uudelleen kerttua katsomaan ja kuvaamaan. Nanaa ei tarvinnut lähestyä, vaan se tuli usein ihmettelemään kuvaajaa liiankin lähelle.

Jonkin aikaa kuvailimme vielä kääpiökerttua sekä sen taustalla kesynä ruokaillutta tundrametsähanhea, ennen kuin aloimme roudata maitokärryillä tavaroita kohti asemaa. Me majoituimme omalla porukallamme ns. perhepuolelle ja Nordbladit sekä Arto ns. aseman puolelle. Me olimme jo kesällä varanneet oman puolemme, sillä tälläkin asemalla olivat corona-säännöt voimassa, joiden mukaan yksi porukka majoittui aina keskenään ja meidän porukkaan olimme nyt laskeneet kolme Aaltoa sekä Ylätalon Teon sekä loppuviikosta Pirkan tilalle saapuvan Hannan siskon Soikkelin Elissan.

Uusi rengastuslaji asemalle

Ilta oli jo hämärtymässä, joten aika meni majoittuessa ja saimme vielä pitää iltahuudonkin eli kirjata lähteneen porukan havainnot Tiiraan; omat havaintomme olivat jääneet nanaan ja hanheen. Iltahuudon jälkeen Teo suuntasi otsalampun kanssa pihalle kurppia metsästämään, mutta arvasin jo mikä hänellä oli myös mielessä – eikä aikaakaan, kun hän käveli asemalle metsähanhi sylissään! Lintu oli käsittämätömän peloton, mutta ihan hyvässä kunnossa, joten pienen tutkimisen jälkeen otus sai renkaan jalkaansa ja pian se jo vapautettiin samaan paikkaan rantaan, jossa se jäi viereemme seisomaan ja sukimaan höyhenystään. Tästä tundrametsähanhesta tuli aseman ensimmäinen rengastus lajiaan.

Rutiinit alkavat – hyvin

10.10 oli meidän vuoro aloittaa aseman pyörittäminen eli rengastajat, Hanna ja Pirkka sekä muutamina aamuina minäkin, suuntasi verkoille Peräkulmaan ja Prakalassa puolestaan alkoi auringon noususta pari tuntia kestänyt vakiostaiji. Ensimmäisinä aamuina verkoilla oli aamuisin sen verran kiirusta, että olin itse apuna pitempäänkin ja usein palailin asemalle vakiostaijijn päätyttyä. Muutaman ensimmäisen aamun jälkeen verkoilla oli jo hieman hiljaisempaa, joten saatoin olla verkoilla vain aamun parhaan hetken ja suunnata sitten staijiin. Myöhemmin valitsin jo mieluummin nukkua hieman pitempään ja herätä vasta aamustaijiin, sillä verkoilla lintumäärät vähenivät päivä päivältä.

Mutta hiljaista tuppasi olemaan aamustaijillakin. 10.10. sentään pari pientä sepelhanhiparvea, haahkaa, allia ja mustalintua liikkui kohtalaisesti ja pilkkasiipiäkin pari pientä parvea, jokunen kuikka ja kaakkuri, pari härkälintua sekä mukavat 60 ruokkia ja jokunen riskilä ja näkipä yksi onnekas etelänkiislankin. Myös muutama merisirri muutti ohitsemme. Tämä olikin yksi parhaista aamustaijeista, sillä myöhemmin merellä pikkuhiljaa meno hiljeni, mutta eihän Säppiin mitään määriä oltu tultukaan katsomaan vaan harvinaisuuksia! Ja olihan se aika tunnelmallista staijailla, kun kääpiökerttu touhusi aivan lähimmissä puskissa.

Staijin jälkeen ns. toisen aamupalan jälkeen lähdettiin kiertämään saarta porukalla kompaten. Myös Pirkka oli kierrossa mukana, koska verkoilla oli ollut sen verran hiljaista, että Hanna pärjäsi kyllä yksin ja näin Pirkkakin pääsi tutustumaan saareen. Toista vuotta peräkkäin tyrnit olivat lähes marjattomia, joten tämä näkyi taas rantapuskien lintumäärissä. Saaren kierto oli yllättävän hiljainen, kun mm. ainoastaan yksi kiuru näkyi ja mm. rastaita ja tiaisia oli vähän. Sen sijaan tiltaltteja oli paljon ja näistä iso osa oli oudosti äänteleviä ns. hily-tiltaltteja loppujen äännellessä tavalliseen tapaan; idäntiltaltit loistivat poissaolollaan. Mufloneita näkyi joka päivä ja siellä sun täällä. Enimmillään niitä nähtiin 19 yhtä aikaa.

Verkoistakin tuli heti ensimmäisenä aamuna 17 tiltalttia sekä pari pajulintua. Verkoilla ja maastossa hippiäinen oli täällä, kuten Jurmossakin oli ollut, selvä valtalaji. “Hippejä” rengastettiin ensimmäisenä aamuna 115 lintua, urpiaisia oli liikkeellä vielä yllättävän vähän mutta silti verkolta tuli 22 lintua.

Olimme päässeet kierrolla Eteläkarille asti, kun Hannalta paukahti Whats Appiin kuva verkossa roikkuvasta taigarautiaisesta! BOOM! Kyseessä on kuitenkin melkoinen harvinaisuus, jos se yksi kuuluisa syksy (2016) jätetään laskusta. Niinpä meille tuli kiirus singahtaa Peräkulmaan.

Saaressahan oli aamun aikana käynyt jo yksi tai kaksi veneellistä kääpiökerttubongareita, joita Arto oli ollut opastelemassa ja ainakin yksi veneellinen oli nyt saaressa. Niinpä Tomppa laittoi Lintutiedotukseen hyvän viestin, jossa kerrottiin, että taigarautiainen on saatu verkosta ja se tuodaan asemalle näytille, jossa se myös vapautetaan.

Pian olimme kävelleet hikipäässä Peräkulmaan, jossa Hanna oli ”rautsin” jo rengastanut ja me tietysti otimme kauniista linnusta kuvia koko porukalla. Valitettavasti kuvat otettiin kiireessä, sillä lintua odotettiin asemalla. Teo ja Hanna lähtivät näyttämään lintua bongareille, Pirkka jäi verkoille ja aika pian me muut olimme jatkamassa saaren kierrosta.

Taigarautiainen vapautettiin pian Prakalan tyvelle, jossa sen muutamat bongarit näkivät lyhyesti vielä maastossakin. Saaressa koettiin myös dramaattisia hetkiä, kun eräs bongari onnistui eksymään saaressa siihen tapaan, että häneltä jäi taigarautiainen näkemättä ja hänen venekyytinsäkin joutui lopulta odottamaan pitkään ennen kuin hänet lopulta löydettiin. Mahdollista tämäkin näemmä pienessä pyöreässä saaressa…

Teo sai meidät kiinni ennen Kräveliä mutta lopulta Saaren kierrossa mainittavimmat havainnot jäivät valkoposkihanheen, muutto- ja ampuhaukkaan, pariin kapustarintaan, palokärkeen, muutamaan isolepinkäiseen sekä jokuseen isokäpylintuun. Hannalla oli vielä mahdollinen taigakirvinenkin verkoilla, mutta siitä ei tullut tarpeeksi hyvää havaintoa.

Prakalassa Kääpiökerttu ja tundrametsähanhi olivat yhä tiukasti paikallaan ja illalla Arton kanssa kuulimme pihassa lyhyesti varpuspöllön, mutta pihaverkkoon asti se ei suostunut.

Duuni jatkuu

11.10. aamulla keli oli surkea, joten aamustaiji jäi vakiomittaa lyhyemmäksi. Muuttohavainnot jäivätkin näin vaisuiksi, mutta mm. 18 merihanhen parvi ja ampuhaukka nähtiin. Kääpiökerttu oli yhä vain paikalla ja myöhemmin aamulla saapui taas bongareitakin.

Verkoilla kuitenkin riitti kiirettä, kun 356 hippiäistä rengastettiin, punarintojakin hilunnettiin 34 ja mm. ruskourpiainen sekä tietysti tavallisia peukaloisia, rautiaisia, puukiipijöitä sekä ruskourpiainen jne.

Saaren kierrolla mainittavampia haviksia olivat mm. tundrakurmitsa, 7 tylliä, suosirri sekä pari suopöllöä. Taas Hannalla ja Pirkalla oli mahdollinen taigakirvinen, jota etsiessämme löytyi lupaavan näköinen kirvinen, joka pettymykseksemme paljastui metsäkirviseksi. Samaan aikaan kauempaa metsästä kuului kuitenkin myös toisen kirvisen ääntä, jonka lähde jäi näkemättä ja näin määrittämättä.

Iltapäiväkierroksen (puoli saarta) aluksi Lännennokka yllätti, kun Pirkan edessä katajan oksalle tupsahti taigarautiainen. Lintu oli hienosti näkyvillä mutta valitettavasti rengas loisti linnun jalassa, joten kyseessä oli edellispäivänä rengastamamme lintu.

Illalla väki väheni, kun Nordbladit lähtivät saaresta eikä ketään valitettavasti tullut tilalle. Kääpiökerttua ei parilla etsinnällä enää näkynyt, vaikka päivällä vielä viimeinenkin bongariporukka oli linnun yhä nähnyt. Voi olla että kesyn linnun kohtaloksi tuli isolepinkäinen tai suopöllö, joita molempia nähtiin Prakalassakin? Sen sijaan tundrametsähanhi nähtiin pariin otteeseen lennossa ja muutenkin se vaikutti aremmalta kuin aiemmin.

12.10. Hanna ja Pirkka suuntasivat verkoille mutta koska sää oli taas tuulinen ja sateinen, jäi aamustaiji lähes kokonaan väliin eikä lintuja kyllä tuntunut liikkuvankaan lainkaan. Hiljaista oli saaren kierrollakin, jonka mainittavampia havaintoja olivat pari suopöllöä, leppälintu ja mustapääkerttu. Verkoilla kiirettä kuitenkin oli kohtuullisesti, kun renkaan saivat mm. 190 hippiäistä, 30 puukiipijää ja sitten illemmalla pihaverkoilta pultattiin vielä talitiaisia, joita tuli näin yhteensä 52 renkaisiin. Taigarautiainenkin oli yhä näkynyt paikallaan päivän aikana, mutta metsähanhi oli lähtenyt.

13.10. päästiin taas aamuvakiokin suorittamaan alusta loppuun, mutta merellä oli yhä vain vaisua. Itse olin vaihteeksi aamun verkoilla, kun keli oli kohtuullisen hyvä ja odotukset korkealla. Parissa tunnissa oli kuitenkin selvä, että minua ei verkoilla enää tarvittu, vaikka aamu olikin ollut ihan kohtuullinen: Hippiäinen oli yhä selvä valtalaji 175 rengastuksella. Saaren kierto alkoi mukavasti tutulla taigarautiaisella, mutta oli muuten vaisu, kunnes Etelärannalle päästyämme alkoi näkyä mantereen puolella kohtuullisen voimakasta kurkimuuttoa. Ynnäsimmekin yhteensä 1365 kurkea ja jokunen valkoposkihanhiparvikin näkyi. Lisäksi itse näin maakotkan, joka kuitenkin lähti liitoon ja muut näkivät vain sen loittonevan suoraan poispäin. Tätä uudelleen etsiskellessä löytyi kaukaisuudesta vielä piekanakin. Varislintumuuttokin oli kohtuullista ja näkyipä pari mustavaristakin. Mutta loppusaaren kierto ja puskien kova komppaaminen ei tuottanut mitään mainittavaa.

Pikku palkinto

14.10. Olin taas aamusta verkoilla, jossa oli tuskallisen hiljaista, mutta yhdelle kierrokselle lähtiessäni kuulin lupaavan kuuloista tiksuttelua lähipuista. Meillä oli jo valmiiksikin pikkusirkkunauha soimassa yhdellä verkolla ja kuinka ollakaan seuraavalla kierroksella pääsin poimimaan pikkusirkun verkosta. Samaisella kierroksella tuli verkosta pikkuhiljaa runsastuneiden urpiaisten seassa myös syksyn ensimmäinen tundraurpiainen, joten Teon ja Artonkin kannatti ilman muuta singahtaa Peräkulmaan, jonka takia hiljainen aamuvakio jäi taas vaihteeksi kesken.

Saaren kiertoon lähdettiin vasta, kun saareen saapui uutta verta, kun Antti Peuna, Nico Ordax sekä Miia Mannerla saapuivat saareen. Roudattuamme tavarat asemalle, lähdimme ensimmäisenä etsimään taigarautiaista, jota ei kuitenkaan enää löytynyt Lännennokalta, jonne tuulikin osui aika pahasti. Eteläkarilla kuulimme lyhyesti päivän selvää kashmirinuunilinnun ääntä mutta turhan kaukaa. Antti ehti kaivaa äänityslaitteenkin esiin, mutta nauhalle tarttui vain linnun viimeinen ääni, joka lienee ollut joku lentoonlähtöääni, sillä se kuulosti aika epätyypilliseltä, mutta kuitenkin ”humeimaiselta”. Eikä lintua tietenkään enää myöhemmin löytynyt. Kohta löysimme sentään vihdoin vuodariksi luotokirvisen sekä potkimme ilmaan jänkäkurpan ja näimmepä pari suopöllöäkin. Renkaallinen pikkusirkkukin löytyi aika kaukaa rengastuspaikasta, joten sen pääsivät saareen saapuneetkin näin näkemään. Kaipa tämä jotain komppausvoimastamme todisti, että renkaalliset linnut tupattiin löytämään maastostakin?

Ja taas jotain vähän parempaa

15.10. aamuvakio oli taas tutun tuskallista – tiukkaa teki jaksaa hereillä ja järjissään loppuun asti. Saaren kiertokin oli vaisua. Peräkulmaan saavuttuamme löysimme tyytyväisenä myhäilevän Hannan salaperäinen lintupussi kädessään. Pussista löytyi juuri verkosta poimittu hippiäisuunilintu. Itselleni päivän kohokohta oli kuitenkin vihdoin jaloista lentoon noussut lehtokurppa, jonka olin nuijannut saaressa vuosien saatossa kymmeniä kertoja ja nyt sain vihdoin lajista Säppi-pinnan. No ei nyt sentään – oli se ”pro” paljon kivampi ja nätimpi! Komppauksen yllätyksettömyydestä kuitenkin kertoo jotain kertoo se, että pari sepelkyyhkyäkin tuntui hyvältä. Myös pikkusirkku oli edelleen vakiopaikallaan ja pari tundraurpiaistakin määritettiin.

Porukka kasvaa, bileet paranee – mutta lintuja on yhä vähän

16.10. lintujen vähyys jatkui ja niin verkoilla, aamustaijilla kuin saaren kierroksellakin. Tiaisia oli saapunut saareen lisää, joten toiveissa oli, että niiden seassa olisi saapunut rariteettejakin, mutta eipä niitä löytynyt. Ensimmäinen pulmunen havaittiin muutolla, mikä usein tarkoittaa sitä, että syksy on ohi… Toki ne kovimmat harvinaisuudet saapuvat vasta myöhään, joten kirvestä ei sentään oltu heittämässä kaivoon. 150 valkoposkihanhea, 10 lapasotkaa, tundrakurmitsa, 8 merisirriä, 3 lehtokurppaa, 3 mustavarista ja tikli sekä Hannan rengastama tilhi olivat mainittavimpia.

Illalla saareen saapui iso kööri porukkaa, kun Petteri Mäkelä, Sebastian Andrejeff, Markus Lampinen, Pasi Alanko, Jan Lundgren ja Elissa Soikkeli saapuivat ja puolestaan Pirkka, Arto Aaltonen ja Miia Mannerla joutuivat poistumaan. Majoittumiset sujuivat siten, että Elissa tuli tietysti meidän puolellemme, jossa vanha tuttumme Anttikin oli nyt majaillut tavallaan osana porukkaamme (sillä muuten hänelle ei olisi ollut tilaa asemalla). Koronarajoitusten myötä uudet tulijat valloittivat sitten asemapuolen ja Pasi ja Jan majoittuivat omana porukkanaan luvan kanssa Säppiseuran rakennuksen radiohuoneeseen, joka toimi myös radioamatööriharrastaja-Pasin teknisenä tilana. Hän virittikin saman tien melkoiset radioantennit majakkaan ja kantoi laatikkokaupalla muuta radiovälineistä kämppäänsä.

17.10. aamuvakio oli aivan yhtä köyhä, vaikka silmäpareja oli lisää merta tuijottamassa. Aseman lähellä sentään pyöri useampikin kangaskiuru. Jo puoliltapäivin edessä oli taas vaihto, kun Mäkelän Matti ja Mimosa sekä Bruunin Mika saapuivat ja Peunan Antti joutui lähtemään. Saaren kierrossa oli siten porukkaa hurjasti, mutta tundrakurmitsaa kummempaa ei löytynyt.

Hiljaisten päivien piristykseksi sentään kiva käsipinna

18.10. oli hiljainen päivä sekin. Retkeilyä haittasivat vähän väliä sankkoja raesateita tupsautelleet synkät pilvet. Aamustaijin paras havis oli saarea ympäri lentänyt nuori selkälokki. Mainittavin uroteko oli pihassa suoritettu teemapyynti. Hanna oli verkoilta saavuttuaan pystyttänyt pihaan matalan verkon kangaskiurujen suosimaan matalaan heinikkoon. Kun me palailimme asemalle saaren kierrokselta, oli yksi kangaskiuru aivan verkon vierellä ruokailemassa. Tarkkailimme hetken tilannetta ja totesimme linnun olevan ajettavissa verkkoon. Niinpä hiivin läheisen rakennuksen seinustalle ja singahdin täysillä verkkoa kohti ja hommahan onnistuikin kerralla! Kangaskiuru oli Säpin toinen rengastus lajiaan kautta aikain.

19.10. Kehuttavaa ei ollut seuraavassakaan päivässä, josta voisi mainita vain suopöllön sekä samaisen selkälokin. Keli oli varsin huono, joten aamustaijillakin olimme Teon kanssa kahdestaan monen muun nukuttua pitempään. Kaikenlaista saaressa havaittiin kuitenkin muiden toimesta, joista mainittavimpana pihassa nähty todennäköinen taigarautiainen, joka kuultiin ja nähtiinkin ainakin lennossa muttei ymmärtääksemme ihan kuponkikelpoisesti kuitenkaan. Myös merisirriä, harmaapäätikkaa, kangaskiurua, mustapääkerttua, tik-sirkkua ja vuosihemppoa havaittiin mutta mikään ei osunut omalle kohdalle. Mutta seuraavalle päivälle luvattiin hyvää keliä, joten iltahuudossa oltiin sitä mieltä, että seuraava päivä olisi kuuluisa The Päivä.

The Päivä – tai ainakin ihan OK sellainen

20.10. Aamu alkoi hieman erikoisesti, kun saimme perhekämppään tiedon aamuvakion siirtymisestä Eteläkarille vasta silloin, kun asemapuolen väki oli jo lähdössä lompsimaan sinne. Niinpä myöhästyimme Teon kanssa hieman alusta ja olimmekin jo luotokirvisen nuijanneet. Muutto oli aika vaisua, mutta keli oli aivan uskomattoman nätti! Aamun ensimmäinen parempi lintu meille oli vuorihemppo, joka lensi äännellen ylitsemme ja pian tämän jälkeen Teo nappasi taivaalta lähes kohti tulevan yksinäisen kuikkalinnun. Valo oli todella räikeä, joten emme kukaan heti oikein uskoneet silmiämme, kun lintu näytti niin kontrastikkaalta. Linnun jo lähes ohittaessa meitä, huusin itse, että: “Eihän tuo nyt vaan ”immeri” ole!” Ja olihan se – amerikanjääkuikka! Lintu meni sen verran korkealla ylitsemme kirkkaalla taivaalla, että onnistuin itse hukkaamaan linnun putken kanssa pyöriessäni ja niin taisi käydä parille muullekin, kun taas muutamilla muilla oli vaikeuksia löytää lintua ensinkään. Onneksi lopulta lintu löytyi kaikille ja määritys saatiin naulattua koko porukalla. Lähistöllä komppaamassa ollut Bruunin Mikakin ehti linnun hoitamaan.

Vain vähän myöhemmin kuului viereisistä puista hömötiaismainen ääni, josta taisin itse huutaa ”hömppä”, jota ei ollut Säpissä koko reissussa näkynyt, mutta parempikuuloiset naulasivat linnun oitis lapintiaiseksi. Ja lintuhan tuli saman tien atrappiin näytille ja pyöri ympärillämme niin pitkään, että jopa komppaamassa olleet ehtivät linnun hoitamaan. Lintu oli usein jopa liian lähellä kuvattavaksi. Hanna ja ”Elli” olivat tietysti verkoilla ja laittoivat siellä lapintiaisen soimaan, mutta lintua ei enää sen koommin havaittu – taisi lähteä jatkamaan muuttoa ties minne?

Kun vielä lähistölle tuli harmaapäätikka huutelemaan, “Sä-pi” eli Säppipinna sekin, isokäpylintuparvi kävi kuvattavana lähipuissa ja mm. ampuhaukka nähtiin muutolla, voi aamustaijia sanoa varsin onnistuneeksi.

Päivällä venekyyti vei Mäkelän Matin sekä Mimosan mennessään ja toi tullessaan Tomas Swahnin ja vasta vaihdon tapahduttua lähdimme porukalla saaren kiertoon. Verkoilla oli ollut sen verran hiljaista, että Hanna ja Ellikin olivat mukana. Kovin kauas emme päässeet, kun Petteri nykäisi Lännennokalta pienessä tiais- ja hippiäisparvessa mukana olleen tulipäähippiäisen. Kaikki eivät ehtineet vilkkaasti maanrajassa liikkunutta lintua heti näkemään, mutta onneksi löysin ”tupähin” muutaman sadan metrin päästä uudelleen ja tältä paikalta kaikki nekin, jotka eivät olleet komppauskierroksella mukana ehtivät hoitaa linnun.

Muita päivän havaintoja olivat pari harmaapäätikkaa lisää, useampikin isolepinkäinen, kanahaukka, urpiaisparvessa äännelleet ainakin pari vuorihemppoa, muutama tundraurpiainen sekä jo enemmänkin pulmusia ja tilhiä ym. eli selvästikin jo kylmenneet keli olivat alkaneet tuoda lintuja saareen. Verkoilla, joihin tuulikin oli olusunut hieman aiempaa pahemmin, tämä ei kuitenkaan siis ollut näkynyt.

Seuraaviksi päiviksi olikin sitten luvassa surkeaa vesisadekeliä, joten The Päivää juhlistettiin aseman puolella siihen tapaan, että jo iltahuuto oli varsin pitkä ja puuduttava. Sääliksi kävi aseman puolella nukkuneita, joita ei juhliminen niinkään kiinnostanut. Me kiitimme jo edellisvuonna tekemäämme päätöstä, että varaamme perhepuolen omalle porukallemme – olisimme siis tehneet näin ilman coronaakin. Suurin syy tähän oli se, että itse olen niin huonouninen, etten voi sietää kuorsaajia, mutta juhliminenkaan ei ole ole se meidän juttu.

Vettä ja ankeutta

21.10. saatiin sitten koko porukalla nukkua pitempään ja ottaa rennosti. Tämä oli kyllä tarpeen meillekin Teon kanssa, sillä olimme tarponeet jo viikkotolkulla toistakymmentä kilometriä joka päivä. Kyllä osa saaresta kierrettiin pienellä porukalla nytkin, mutta pahimmassa ”kamenskissa” olleita ei näkynyt koko päivänä – ennen kuin iltahuudossa. Onnekkaimmat olivat nähneet myöhäistä valkovikloa sekä merisirriä, mutta omat havikset jäivät kolmeen jänkäkurppaan. Verkkoja roikotettiin vain pariin otteeseen pihassa lyhyesti sateiden välissä, joten vain talitiaisia saatiin renkaisiin. Päiväuniakin ehdittiin nukkua pitkästä aikaa.

22.10. keli oli vähintään yhtä surkea, vaikka toista oli luvattu. Päätin itse tylsistyneenä kiertää koko saaren, vaikka valtaosan kierroksesta satoi. Meri oli kuitenkin tyyni, joten vesilintuja tuli seulottua tarkemmin kuin aikaisemman ja siksipä löysinkin mm. useampia silkkiuikkuja ja härkälintuja sekä yhden mustakurkku-uikun, pienen merisirriparven sekä pari jänkäkurppaa. Myös Teo ja Markus kiersivät puoli saarta, joten loppuilta meni vaatteita kuivatellessa. Päivän yllätys koettiin, kun porukka yhtäkkiä väheni saaressa. Venekyyti oli käynyt saaressa muilla asioilla, mutta kyytiin olivat lopulta hypänneet Petteri, Mika sekä ”Lunkka”.

Teo onneksi järjesti iltaan mukavan piristyksen, kun hän kävi otsalampun valossa nappaamassa rannasta haavilla lehtokurpan, jota hän oli päässyt yrittämään jo kahtena edellisenäkin iltana huonolla menestyksellä. Olipas mukava kun sinnikkyys palkittiin ja itsekin sain taas yhden käsipinnan!

Rari-Hanna iskee taas

23.10. keli oli vihdoin hieman parempi, mutta aamustaijilla olimme silti Teon ja Pasin kanssa kolmestaan. Hiljaista oli, vain yhä saarta kiertänyt selkälokki näkyi parin päivän tauon jälkeen. Komppausjalkaa jo pakotti ja lopulta komppaamankin päästiin. Saaren kierto oli kuitenkin yhä vain hiljainen, ainoana valopilkkuna löytyi taivaalta muuttavan oloinen suopöllö, joka kuitenkin lopulta laskeutui saareen. Yhdentoista aikaan Hannalta tuli tieto verkkojen lähellä vastavaloon nähdystä äänettömästä taiga-/kashmirinuunilinnusta ja tietysti vastauksemme Whats Appiin oli: että ”Ota se kiinni”.

Ja Hannahan teki työtä käskettyä ja tuntia myöhemmin tuli viesti, että kashmirinuunilintu oli nyt kädessä! Kiirehän meille taas tuli ja Hanhisto (joka oli ollut koko reissun lähes linnuton) kompattiin aika lailla jonossa hölkäten (toki se palattiin myöhemmin komppaamaan kunnolla). ”Humei” oli hieno palkinto sinnikkäästi verkoilla taas näinä hiljaisinakin päivinä pitkälle iltapäivään touhunneille Hannalle ja ”Ellille” sekä Nicolle, joka oli tänäkin aamuna ollut osan aamusta verkoilla. Meidän Säpissä verkoilta saadut harvinaisuudethan ovat kaikki tulleet päivällä ja usein juuri niinä hiljaisempina päivänä. Upeaa oli taas saada kunnon rari käteen ja kuvattavaksi! Ja kuvia otettiinkin kaikista kulmista, ennen kuin lintu päästettiin vapaaksi ja lintuhan jäikin pitkäksi aikaa aika kivasti näkyviin lähipuiden latvukseen mutta ääntelemään se ei suostunut.

Illalla humeita juhlistettiin syömällä suppilovahveroilla terästettyjä ruokia (kuten lähes joka ilta tuli tehtyä). Suppiksia oli saaressa valtavasti ja kerättyjen tilalle putkahteli uusia. Emme ole varmasti koskaan syöneet sieniä niin paljon, kuin tällä reissulla tuli popsittua.

Yksi päivä lisää

24.10. pelottava hiljaisuus jatkui yhä niin maalla, merellä kuin ilmassakin. Aamuvakiolla kuuluneen luotokirvisenkin onnistuin taas nuijaamaan ollessani toisella puolella pommikoppia. Oikeastaan muuta mainittavaa päivästä ei sitten jäänytkään vaikka töitä kyllä tehtiin…

Lähtöpäivän “säppinää”

25.10. Lopulta koitti koko reissumme viimeinen päivä. Onneksi kelloja oli yöllä siirretty, joten olimme saaneet yhden ylimääräisen tunnin vielä käyttöömme. Hanna ja Elissa suuntasivat vielä verkoille ja me muut aamustaijiin. Vaikka ihan mukavan monipuolista lajistoa näimmekin, päätimme Teon kanssa jo tunnin jälkeen lähteä kiertämään koko saarta.

Lännennokalla Teon edestä ns. montanella-puskasta lähti uunilintu lentoon ja Teo huusi, että tiltaltti, olihan samassa puskassa edellispäivänä ollut sellainen. Itse oli näkevinäni linnulla jotain väriä alaperässä ja muutenkin se oli näyttänyt hieman tummalta lentäessään kuitenkin lähes täydellisessä vastavalossa. Löysin linnun vielä puun latvuksesta mutta nyt se oli aivan suoraan vasten aurinkoa. Ja tietysti kohta se tipahti todella tiheään katajikkoon piiloon. Ja kuinkas ollakaan kohta puskasta kuului kauempaa tiltaltin ääntä. Totesin jo jotain kahden linnun teoriasta ja siitä, kuinka paikalta löytyy varmaan ”scwartzi” eli siperianuunilintu meidän poistuttua saaresta. Soittelimmekin hetken paikalla siperianuunilinnun ääntä, mutta lopulta totesimme, että eiköhän se ollut vain se edellispäiväinen tiltaltti ja jatkoimme matkaa, sillä meillä oli aika kiire, jos meinasimme kiertää koko saaren ennen lähtöämme.

Myöhemmin näimme toisessa paikassa tiltaltin ja muutenkin tuntui, että saaressa oli ainakin vähän enemmän lintuja kuin moneen päivään. Mitään mainittavampaa emme kuitenkaan löytäneet ja lopulta olimme takaisin asemalla vajaat tuntia ennen lähtöämme. Onneksi olimme edellispäivänä jo siivonneet ja pakanneet, sillä puoli tuntia ennen lähtöä saimme viestin, että Tomas ja ”Sepi” olivat löytäneet Lännennokalta ruskouunilinnun! Minulle kolahti heti, että perhana, se meidän lintumme…

Lähdimme tietysti juosten paikalle ja onneksi hikipäässä perille päästyämme lintu taksutteli heti pariin otteeseen ja kohta näyttäytyikin lyhyesti. Ja kun Elissa ja Hannakin olivat päässeet perille lintu kohta siirtyi montanella-puskaan oikein nätisti näkyville! Uskallan väittää, että meille oli todellakin käynyt vanhanaikaiset Teon kanssa aamulla ja olimme tämän linnun kiireen takia töheltäneet. Onneksi lintu oli kuitenkin löytynyt ennen lähtöämme ja näin tästä ruskouunilinnusta tuli lopulta koko reissun ehkä paras havainto! Saihan Hannakin tästä jopa WP-pinnan! Linnusta ei kuitenkaan ehditty jäädä nauttimaan, vaan meidän piti pian kiiruhtaa takaisin asemalle, kärrätä tavarat satamaan ja lopulta Salokankaan vene oli jo rannassa, kun sinne pääsimme. Niinpä nostelimme saman tien tavaramme kyytiin ja lähdimme veneilemään kohti Kuuminaista.Saareen jäivät vielä Markus verkoille ja Sepi ja Tomas kiertämään saarta, heillä oli vielä viikko saaressa – pelottavan hiljaiselta näytti heidän osaltaan, mutta koskaan ei tiedä…

Onneksi venekyyti oli nyt kuivempi ja puolta tuntia myöhemmin olimme satamassa. Petteri oli hakemassa Nicoa rautatieasemalle, ja pian heitimme hyvästit myös Pasille ja lähdimme sitten Teon ja Hannan kanssa ajelemaan kohti Kouvolaa Elissan seuratessa perässämme.

Söimme vielä matkan varrella omalla autokunnallamme ja lopulta olimme Kouvolassa ihan ihmisten aikaan. Siellä pakkasimme tavaramme autoomme ja Teon hyvästeltyämme jatkoimme vielä Parikkalaan.

Pitkä reilun viiden viikon lintuloma oli lopulta ohi. Yhteensä 175 lintulajia tuli havaittua, joista Säpin havainnot kääpiökerttu, taigarautiainen, hippiäis-, kashmirin- sekä ruskouunilintu olivat lopulta ehdottomasti parhaita. Mutta mukavia havaintoja oli tullut muistakin kohteista, mutta voi olla, että mikäli ensi vuonna vielä pakon sanelemana lomaillaan Suomessa, niin muut lomakohteet vaihtunevat, mutta Säppi säilynee ohjelmassa.

J.A.

28.9. heräilimme aikaisin aamulla väsyneinä telttailtuamme Paraisten Nauvossa hakkuuaukealla. Paikallinen kauppa aukeni kuudelta, joten päätimme suunnata kauppaan ennen seitsemää viimeisiä ostoksia suorittamaan ja toiveena olisi, että myynnissä olisi vielä tuoretta leipääkin. No ei ollut tuoretta leipää, mutta muut ostokset saatiin tehtyä ja lopulta jatkoimme saaren toiseen päähän Pärnäisen satamaan.

Kannoimme aivan järkyttävät tavaramäärämme laituriin ja aika pian M/S Baldurille, joka sitten lopulta lähti klo 8:30 liikkeelle. Staijailimme tovin kannella ja tapasimme useita lintuharrastajia, jotka olivat menossa Utöseen, mutta myös kolme rengastusorientoitunutta herrasmiestä, jotka olivat saapumassa Jurmoon juuri samaksi ajaksi kanssamme. Juhani ja Pekka Virtanen sekä Kari Tuominen olivat meille uusia tuttavuuksia, mutta heti oli selvää, että tulisimme kyllä hyvin juttuun. Lopulta päätimme mennä laivaravintolaan syömään ja kyllä kannatti, sillä ruoka oli erinomaista!

Matka oli pitkä mutta puoliltapäivin rantauduimme lopulta Jurmoon, jossa “Jussi”, Pekka ja Kari saivat paikalliselta kyydin lintuasemalle, joten meille jäi onneksi molemmille omat maitokärryt ja saimme näin kaikki tavaramme kerralla matkaan kohti asemaa. Jo kärryjä työnnellessä näimme mm. nuolihaukan.

Asemalla tapasimme Kim Kuntzen ja Meri Öhmanin, jotka olivat pian lähdössä lautalle, kun lautta palaisi Utöstä kohti mannerta sekä tietysti pitkäaikaismiehittäjä-Timo K. Palomäen sekä myöskin Pyry Laurikan, joka oli tullut saareen paria päivää aiemmin ja olisi vielä useamman päivän seuranamme. Pikaisen juttutuokion jälkeen lähdimme mekin Teon kanssa männikön verkoille, jossa Jussilla, Pekalla ja Karilla oli jo täysi tohina päällä, sillä hippiäisiä riitti verkoissa yllin kyllin.

Verkoilta asemalle hiukan evästä haukkaamaan päästyämme päätimme lähteä sitten Pyryn seuraksi kiertämään saaren parempaa eli läntistä laskentareittiä. Jurmohan on siitä tunnettu saari, että käveltävää riittää! Etenkin länteen saa kävellä ihan urakalla ennen kuin pääsee edes laskentareitin alkuun ja mikäli haluaa käydä myös Heinäsaaressa, joka on saaren ehkä paras lintupaikka, niin pitää laskenta keskeyttää ja kävellä vielä kilometritolkulla lisää siellä käydäkseen ja jatkaa sitten vielä laskenta loppuun.

Tälläkin kertaa Heinäsaaren havainnot olivat omaa luokkaansa, kun löysimme mm. pari meriharakkaa, kuovin, punakuiri, isosirrin, suokukon, pari suo- ja 12 merisirriä ja valkoviklon. Laskentareitillä näkyi lisäksi mustaviklo, kivellä patsastellut alli, muuttohaukka, joka oli yksi päivän kolmesta eri linnusta ja yleensäkin idän kierto tuotti mukavasti mm. kapustarintoja ja tundrakurmitsoja sekä tietysti sorsalintuja.

Ilta alkoi jo hämärtää, kun palailimme asemalle päin ja yllättäen näimmekin matkan varrella kehrääjän, joka oli jo melkoisen myöhäinen laatuaan, mutta niitä oli kyllä nyt ilmoiteltu sieltä täältä ympäri Suomea.

Iltahuudossa paljastui, että lähes kaikki näkemämme linnut olivat jo aiemminkin olleet saaressa, mutta parempi meille, ettemme olleet saaren havaintoihin etukäteen tutustuneet, niin näinkin vaatimattomat havainnot olivat tuntuneet edes vähän paremmilta.

Saarikisa

29.9. oli heti edessä saarikisa, joka käytiin tietysti pääasiassa Lågskäriä vastaan. Heräsimme siten, että kiipesimme auringon nousua ennen mäelle aamustaijia suorittamaan Timon seuraksi. Merellä oli lintuliikenne vaisua, mutta sentään muutama sepelhanhiparvi ja ihan monipuolista lajistoa muutenkin nähtiin.

Staijin jälkeen kiersimme ensin tylsemmän itäreitin, jolta löytyi kuitenkin mm. nuoli-, ampu- ja muuttohaukka, jokunen mustakurkku-uikku, jänkäkurppa sekä kovimpana myöhäinen nuori pikkulepinkäinen. Lännessä kiersimme taas reitin ohella myös Heinäsaaren ja löysimme taas kaikki tutut kahlaajat sekä mm. asemavuodariksi koiras punasotkan ja myöhäisen nuoren käen. Maastosta ja verkoilta löytyi myös mm. mustapääkerttuja, pajulintuja, muutama isokäpylintu jne. Pyry näki Sorgenilla lyhyesti taigauunilinnunkin. Ja illan hämärryttyä piti meidän vielä suunnata maastoon hoitamaan edelleen paikalla lennellyt kehrääjä sekä Pyryn löytämät sarvipöllöt ja kuinka ollakaan molempia lajeja saatiin myöhemmin vielä verkostakin. Bonuksena näimme vielä suopöllönkin. Niinpä lopulta päivän päätteeksi lajimäärämme oli jopa 96 lajia, mikä oli kovin lajimäärä kisassa.

Välipäivämeininkiä

30.9. oli hieman välipäivän tuntua kovan kisapäivän jälkeen ja seuraavan päivän lokakuun ensimmäistä odotellessa. Teimme Teon kanssa reiteistä vain tylsemmän eli itäreitin ja oikeastaan koko päivän havainnot jäivät vaatimattomiksi. Pari mustakurkku-uikkua, nuolihaukka, leppälintu, isokäpylintuja sekä yhä vain illalla näkynyt kehrääjä olivat ainoita mainittavia havaintoja. Verkolta saimme hypisteltäväksi muutaman eri pukuisen varpushaukan. Päivän paras havainto oli lopulta muu kuin lintu, sillä Sorgenissa lenteli muutamia perhosia, joista sain yhden lopulta paremmin näkyville ja kuvattavaksikin ja tunnistin lajin helmihopeatäpläksi – ja sain määritykseeni myös varmistuksen asiantuntijoilta.

Lokakuu alkaa

1.10. aamustaijiin suunnattiin toiveikkaina, sillä kuukausipinnoja voisi olla luvassa useitakin. Mutta lintumeno oli sumuisen ja hieman tuulisen kelin takia vaisua. Mutta verkoilla näytti kiireiseltä. Ensimmäistä kertaa olivat rengastajat avanneet verkkoja myös suon puolella ja mäeltä näimme, että säpinää riitti. Aika pian päätin soitella Karille, tarvitsisivatko he apua verkoilla, mutta kuulemma eivät tarvinneet. Itse olin kuitenkin eri mieltä, sillä ainoa näkemämme verkko alkoi olla sen verran täynnä hippiäisiä, ettei siihen enää kauhean montaa sopisi! Niinpä lähdin irrottelemaan Teon kanssa lintuja ja pian oli selvää, että meidän kaikkien apu oli tarpeen! Seuraavat tunnin irrottelimme sitten pääasiassa hippiäisiä verkoista koko porukalla ja suljimme verkkoja sitä mukaa, kun onnistuimme saada jonkun verkon tyhjäksi. Aika kuvaavaa on, että kun homma näytti hieman helpottavan ja päätin käydä asemalla hakemassa lisää lintupusseja, irrotin pihaan päästyäni pelkästään pihaverkosta 48 lintua. Hippiäisten ohella sentään irrottelin itse verkosta myös mm. metsäkirvisen sekä hernekertun.

Onneksi kaaos alkoi lopulta helpottaa ja lopulta rengastajilla oli vain pari verkkoa enää per rengastaja, joista riitti silti edelleen rengastettavaa ihan tarpeeksi. Niinpä me pääsimme vihdoin saarta kiertämään kk-pinnojen toivossa. Kiiruhdimme ensin itäreitin, josta löytyi vain mustakurkku-uikku sekä pari jänkäkurppaa ja sitten suuntasimme toiveikkaina länteen. Samat kahlaajat yhä notkuivat paikalla ja kuovista napsahti kuukausipinna. Illalla löytyi tuttu kehrääjä yhä vain saalistelemasta kylän niityn päällä, joten arvokas pinna tuli siitäkin.

Päivän rengastusmäärät olivat hurjat, sillä rengastuksia tuli yhteensä yli 1200 ja näistä jopa 938 oli hippiäisiä!

Pikku palkinto

Kova duuni jatkui seuraavinakin päivinä. Taas 2.10. amustaijia ennen kävin viemässä sinipyrstöatrapin verkoille soimaan, mutta eipä se mitään tuntunut tuottavan. Staijilla näkyi jonkin verran hanhia ja myöhemmin merihanhiparvikin, muutama kangaskiuru näkyi myös ja asemalle aamupalalle suunnattuamme kuului radiopuhelimesta vihdoin edes jotain – verkosta oli kuin olikin tullut sinipyrstö! Meille tämä oli jo reissun toinen sinipyrstö kädessä, mutta arvokas lokakuupinna. Rengastajakolmikko oli onnensa kukkuloilla ja hippiäisuurastuksen keskellä oli jo aikakin, että he saivat palkintoa myös laadullisesti!

Itäreitillä näimme leppälinnun, mutta muuten havainnot jäivät samoihin tuttuihin… Satamakäynnillä ihmettelimme ja kuvailimme korvameduusoja.

Ja uurastus jatkui samanlaisena. Kävelimme Teon kanssa päivittäin 12-21 kilometriä riippuen tietysti keleistä sekä siitä kävimmekö lännessä. Palkintoa ei vaan maastosta meinannut löytyä sitten millään! 3.10. aamustaijilla näkyi iso petolintu, jonka Pyry näki parhaiten ja epäili sitä haarahaukaksi. Me löysimme Teon kanssa linnun vasta kaukaa mereltä ja meistä se sopi paremmin mehiläishaukaksi. Tietysti puolta tuntia myöhemmin Utöstä ilmoitettiin muuttava isohaarahaukka, joka hieman herätti ahdistusta, mutta takuulla se ei ollut sama lintu, jonka olimme nähneet – mutta jostain aika läheltä sekin oli varmaan mennyt?

Lännessä kiertäessämme lähti kurkimuutto käyntiin ja laskimme lyhyessä ajassa 1621 kurkea ja pari lapasotkaparveakin muutti merellä; illalla näkyi taas kehrääjä sekä suopöllö.

Työ jatkuu

4.10. aamustaijin helmenä näkyi kuukausipinnaksi muutaman päivän meitä kierrellyt nuolihaukka, mutta loppupäivän sää olikin sitten aika kehno. Merkittävin tapahtuma oli, että Pyry vaihtui päivän aikana Tapani Veistolaan. 5.10. käveltiin taas aivan apinanraivolla koko saarta ympäri ja yhä vain näkyi 2 meriharakkaa, kuovi, isosirri, 5 merisirriä, valkoviklo, kangaskiuru, ruokki, muuttohaukka ja pari pajulintua, muttei mitään palkintoa…

6.10. sää oli taas kehno ja itäreitillä saatiin pidätellä sadetta katajien suojassa, mutta silti jaloistamme nousi lentoon kirvinen, joka sekä kuulosti että näytti taigakirviseltä mutta se nousi korkealle taivaalle ja lähti muutolle – yllättäen seuraavana päivänä moinen löytyi Utöstä… Palaillessamme kohti asemaa löytyi toinen hyvän näköinen kirvinen metsän reunasta ja märillä kiikareilla yritimme saada siitä jotain selvää. Teo ei meinannut edes löytää lintua, koska kiikarit olivat aivan märät, mutta onneksi hänellä oli taskussaan paperia, jotta minä sain omat kiikarini hieman kuivemmiksi ja sain linnun lopulta määritettyä – metsäkirviseksi…

Lännessä osa kahlaajista oli yhä paikoillaan mm. kuovi ja valkoviklo, mutta punakuiria ei enää näkynyt. Sorgenin komppaus tuotti sentään uuden hysylajin, kun näimme hernekertun lyhyesti. Verkosta saatiin mustapääkerttu ja tiltaltteja tuntui olevan nyt joka puolella, joten ehkä jotain uutta oli sentään saaressa?

Lähtöpäivä

Mutta 7.10. oli viimeinen päivämme. Aamusta keli oli heti mitä mainioin, joten suuntasimme etsimään rareja ja jätimme aseman rutiinit muille. Sorgenissa tuntui viimein tärppäävän, kun kuulimme ensin lyhyesti taksutusta atrappiimme vastaten ja sitten näimme ruskean uunilinnun näköisen lentävän nopeasti ylitsemme. Silmäkulmanjuovakin erottui ehkä hieman beigehtävänä mutta halusimme ehdottomasti sekä nähdä että kuulla linnun vielä paremmin. Mutta parin tunnin etsinnän aikana ei lohduttanut se, että heti alussa Utöstä ilmoitettiin löydetyn ruskouunilintu ja etsintämme lopussa ilmoitettiin, että nyt linnun kaveriksi oli ”jostain” tupsahtanut toinenkin. Me kirosimme, sillä epäilimme tietävämme, mistä lintu oli tullut…

Kun rengastajat ilmoittivat nähneensä pihan tuntumassa mustaleppälinnun, piti se käydä katsomassa lohdutukseksi. Olihan lintu komea koiras, mutta eipä se ihan kauheasti lämmittänyt… Tätäkään emme olleet itse löytäneet… Eikä kohta löytämämme leppälintu tai metsäkirvinenkään hirvesti hurraa-huutoihin antanut aihetta.

Kotona käymään

Lopulta meidän piti lähteä kohti satamaa, jonne olimme jo aiemmin raahanneet tavaramme. Baldurilla söimme taas kunnolla ja matka oli onneksi yllättävän nopeasti ohi. Meillä oli edessä todella pitkä ajo Kouvolaan saakka, jossa itse majoituin Teon perheellä olevaan tyhjillään olevaan kämppään. Seuraavana aamuna aikaisin Teo heitti minut rautatieasemalle ja junailin Parikkalaan, jossa minulla oli edessä vesilintulaskenta.

Laskennan mukavinta antia olivat pikkujoutsenperhe, peräti kuusi harmaasorsaa, neljä lapasotkaa, koiras punasotka sekä alli. Sitten edessä oli kaupassa käyntiä, pyykin pesua ja pakkailua – lomamme ei vielä ollut lähimainkaan ohi – edessä oli vielä reilun parin viikon reissu Säppiin!

J.A.

Koska corona oli perunut kaiken, niin mitään lomia ei ollut tullut edes suunniteltua koko vuodelle. Olimme toki olleet koko ajan menossa Eurajoen Luvian Säpin lintuasemalle pariksi viikoksi Hannan kanssa tämän syysloman aikoihin, mutta itse oli jo aiemminkin varannut viikon lomaa tätä ennenkin. Yllättäen työpaikkani meni melkoiseen remonttiin juuri lomieni alla ja päätin täräyttää täksi pari viikkoiseksi myös loman. Aika pikaisesti aloin suunnitella loman ekalle kolmelle viikolle ohjelmaa ja aika monen mutkan kautta ensimmäisen viikon suunnaksi valikoitui Oulun seutu, jonne olisin ilman lomaakin ollut joka tapauksessa ollut menossa seuraavana viikonloppuna. Ylätalon Teo Kouvolasta oli edellisvuonna ollut kanssamme Säpissä ja oli nytkin sinne seuraksemme lähdössä, mutta koska tiesin Teonkin olevan vapaa pitemmällekin lintulomalle, laitoin tälle viestiä omista suunnitelmistani ja eipä tätä tarvinnut sen enempää mukaan houkutella.

18.9. työpäiväni päätyttyä piti käydä kaupassa ja pakkailla tavaroita, mutta aika pian saapui Teo Kouvolasta ja retkellehän meidän piti lähteä. Suuntasimme Hannan kanssa Siikalahdelle, jonne pystytimme vielä sirkkuverkot ja staijailimme illan kurkia ym. laskien. Kurkia saapui yöpymään 670 lintua ja ohessa näimme 90 laulujoutsenta, pikkujoutsenen, muuttohaukan, 2 kaulushaikaraa, 16 jalohaikaraa, 60 muuttavan jouhisorsan parven, piekanan, kolme kapustarintaa ja viisi tikliä. Verkkosaalis jäi laihaksi, mutta rautiainen, pari punarintaa, punakylkirastas, 2 hömötiaista ja peippo sentään saivat kihlat mukaansa.

19.9. suuntasimme lahdelle ennen auringonnousua ja pian olivat taas verkotkin pyynnissä. Teeri, pari merikotkaa, kolme ruskosuo- ja 2 sinisuohaukkaa, piekana, kalasääski, kapustarinta, tundrakurmitsa, 3 suokukkoa, palokärki, isolepinkäinen ja 25 lapinsirkun parvi nähtiin ja luhtakana sekä pikkukäpylintu kuultiin. Verkkoilu tuotti mukavasti järrejä ja peippoja sekä yksittäiset hippiäisen, laulurastaan ja keltasirkut sekä jokusen talitiaisen. Lopulta me pakkasimme kaikki tavaramme Teon Volvoon, jätimme Hannan jatkamaan verkkoilua ja lähdimme odotetulle pitkälle syyslomalinturetkelle!

Liminka

Ajoimme yhden pysähdyksen taktiikalla aina Liminganlahdelle saakka, jossa olimme ajelemassa Rantakylän pelloilla kohti Virkkulaa, kun huomasin tien päällä lentävän hanhiparven. Laskin vauhdista linnut ja parven koko alkoi tuntua sopivalta – eikös Liminganlahdella ollut oleillut parina päivänä juuri 23 kiljuhanhen porukka. Ei muuta kuin auto tien sivuun ja putket pystyyn ja uskomatonta mutta mahtavaa, peltojen päällä lenteli edes takaisin 22 vanhan ja yhden nuoren kiljuhanhen parvi! Olimme toki olleet juuri näitä lintuja tulossa bongaamaankin, mutta emme todellakaan odottaneet löytävämme parvea liikkuvasta autosta aika lentelemässä sisämaan puolella. Ja nämä olivat siis ensimmäiset parvet mitkä näimme, aika pian kyllä näimme lahden suunnalla vaikka kuinka paljon lenteleviä metsähanhiparviakin.

Kiljuhanhet lentelivät kymmenkunta minuuttia edes takaisin kuin suuntaa hakien ja lopulta ne lähtivät kohti sisämaata ja muutolle! Saman olivat nähneet lintuja myös Virkkulassa seuranneet harrastajat. Jos emme olisi huomanneet lintuja vauhdista, emme olisi niitä enää tornille päästyämme nähneet. Reissumme oli siis alkanut melkoisen hyvätuurisesti!

Rantakylän pelloilla näimme taigametsähanhien seassa viisi lyhytnokkahanhea, ampuhaukan, 300 kottaraisen parven sekä kolme hemppoa ja lopulta Virkkulan tornille päästyämme näimme kovassa tuulessa lukuisten metsähanhien joukossa tundra- ja merihanhen, 29 lyhytnokkahanhea, pari sinisuohaukkaa, pari muuttohaukkaa sekä nuolihaukan. Lopulta lähdimme taas ajelemaan ja Limingan kylällä näimme vauhdista vielä pähkinähakin.

Hailuotoon

Lopulta olimme Hailuodon lauttarannassa ja pian lautta lähtikin ja puolta tuntia myöhemmin rantauduimme luotoon. Ilta oli hämärtymässä, joten ajelimme suoraan valitsemallemme leiripaikalle Koninnokalle. Pian minulla oli teltta pystyssä ja Teo kömpi patjalle autossaan ja kohta olimme unten mailla pitkän päivän väsyttäminä.

20.9. nukuimme hyvin ja herättyämme näimme Koninnokalla varpushaukan ennen kuin olimme valmiit jatkamaan pikkumatkan päähän Rautaleton parkkipaikalle. Kohta olimme kävelemässä kohti Riisinnokkaa. Metsässä oli hiljaista mutta rantaan päästyämme alkoi lintuja näkyä: 20 muuttavaa metsähanhea, 2 harmaahaikaraa, sinisuo- ja muuttohaukka, 10 tundrakurmitsaa ja punakuiri samassa muuttoparvessa, 4 mustavikloa 3 tiltalttia, kuusitiainen ja 4 rautiaista olivat mainittavimmat havainnot. Lopulta lähdimme rämpimään takaisin autolle päin. Törmättyämme matkan varrella Markkolan “Jurtsiin” jatkoimme lopulta aina koillisrannalle ja Keskiniemeen saakka, jossa tapasimme Meskin perheen. Havainnot yltyvässä tuulessa jäivät 5 tundrakurmitsaan ja vuodari-pulmussirriin sekä kivitaskuun. Jatkoimme rantatietä läpi syvien vesilätäköiden Mäntyniemeen, josta löysimme 2 tundrakurmitsaa, isosirrin sekä 2 pulmussirriä ja Virpiniemeen, jossa näkyi 3 tundrakurmitsaa, 2 kapustarintaa ja pikkusirri sekä takaisin autolle kävellessä löytynyt taigauunilintu. Lähdettyämme jatkamaan matkaa lensi vielä tilhi automme yli.

Marjaniemessä tuuli oli jo aivan tolkuttoman kova, joten tyydyimme näkemään pari pilkkasiipeä auton ikkunan läpi. Kylän peltojen läpi ajolla näkyi eräässä pihassa lehtokurppa ja Patelanselällä näimme ainakin 10 harmaasorsaa. Kirkkosalmella sen sijaan oli totaalisen tyhjää, sillä havainnot jäivät yhteen harmaahaikaraan. Ulkokarvon Petsamon laiturilla näimme muutto- ja ruskosuohaukan sekä mustarastaan ja takaisin päätielle palaillessamme isolepinkäisen. Viimeinen pakollinen luotokohde oli tietysti Pökönnokka, jossa vesi oli korkealla kuten muissakin paikoissa, mutta näimme silti 10 kapustarintaa, 4 jänkäkurppaa sekä itselleni vuodariksi merikihun.

Taas mantereen puolelle – Liminganlahtea ja Siikajokea

Sitten lauttailimmekin takaisin mantereelle, jossa ajelimme taas Limingalle, jossa havainnot jäivät noin tuhanteen taigametsähanheen. Yöpaikaksi valikoitui Lumijoen Sannanlahden parkkipaikka, jossa kuulimme yön pimeydessä taivaalta vielä ainakin parin tundrakurmitsan ääntä.

21.9. Sannanlahden tornilla oli mahdoton konsertti, kun ruovikossa yöpyi ainakin 800 kottaraisen parvi. Virkkulan suunnalla näkyi taas tuhatkunta taigametsähanhea lennossa mutta muuten havainnot jäivät muutamaan merikotkaan. Aika pian lähdimme valumaan rantatietä etelään ja seuraava stoppimme tehtiin Varjakassa, jossa havainnot jäivät lehtokurppaan sekä muutamiin pikkukäpylintuihin. Sää oli kovaa vauhtia heikentymässä, joten pidimme kiirettä ehtiäksemme vielä muutamiin hyviin kohteisiin, mutta Säärenrannassa tuuli oli jo aivan mahdoton. Näimme silti jokusen tyllin ja suosirrin sekä renkaallisen tiltaltin ennen kuin alkoi sataa. Sääkarttoja katseltuamme totesimme kelin olevan huomattavasti parempi Limingassa ja singahdimme sinne bongaamaan siellä nähtyjä kahta tiibetinhanhea. Haaransiltaan päästyämme, ei pellolla kuitenkaan ollut kuin jokunen metsähanhi. Mustavariksia nähtyämme yritimme löytää turkinkyyhkyjä Vanhasta Limingasta heikolla menestyksellä ja kävimme taas Virkkulassakin näkemässä jo siellä aiemminkin näkemämme linnut. Lopulta ajoimme kylälle kauppaan ja syömään ja lähdimme sitten nopeinta reittiä kohti Siikajoen Tauvoa.

Tauvo

Sade onneksi taukosi sopivasti, jotta saimme tavarat kannettua kuivina Hietapakan parkkikselta asemalle, jossa Tynjälän Matti oli yllätykseksemme ollut paikalla jo edellispäivästä saakka. Olin jotenkin ymmärtänyt väärin, että paikalla olisi ollut valtaisa jyväskyläläisporukka, joka oli meille ilmoittanut aseman olevan ääriään myöten täynnä tähän päivään saakka, mutta he olivatkin lähteneet päivää luulemaani aiemmin. No suurta vahinkoa tästä ei ollut, sillä Matti ei ihmeempiä lajeja ollut tuulisessa ja sateisessa kelissä verkoista saanut ja olimmepahan Teon kanssa päässeet näkemään useita hyviä lintupaikkoja, joista olivat vain linnut puuttuneet…

Majoituimme, Teo aseman puolelle Matin kanssa ja itse halusin mieluummin viileälle puolelle parakkiin. Illan havainnoiksi ehdittiin verkkojen kierron ohessa nähdä 40 metsähanhen muuttoparvi sekä teeri ja verkoista irrottelimme Matin rengastettavaksi urpiaisia sekä jokusen räkätti- ja punakylkirastaan, järripeipon sekä hömötiaisen.

22.9. aloitimme aamusta Teon kanssa verkkojen kiertelyn mutta kovin hiljaista oli: päivän saldoksi saimme 39r+17k urpiaista, 1+3k järriä, 14 räkätti- ja 3 punakylkirastasta, 1+4k tali-, 4+3k sini- ja 2+4k hömötiaista, puukiipijän sekä 3+1k pajusirkkua.Päivän havainnotkin jäivät 15 iso- ja pariin pikkukäpylintuun, palokärkeen sekä tornilta nähtyihin pariin merikotkaan ja 20 suokukon parveen. Illalla kävin lenkillä juoksemassa Tauvon kierroksen, joka oli sopivasti kympin mittainen, sitten olikin mukava päästä saunaan.

23.9. aamu alkoi mukavasti kun heti ensimmäisellä verkkokierroksella verkossa roikkui taigauunilintu! Toisella kierroksella näitä löytyi kaksi ja kolmannella kolme! Ynnäilimme jo minkälaiset ennätykset tulisivat, jos tahti pysyisi samana, mutta tähän ne valitettavasti loppuivat.

Lisäksi saimme kolme tiltalttia. Urpiaisia, joita ei näkynyt maastossa lainkaan – mutta silti roikkui yksittäisiä ja pikkuparvia verkossa – saatiin 71+22k ja lisäksi yksi ruskourpiainen, vihervarpusia 3, järripeippoja 4+1k, peippoja 2+1k, punarintoja 3+3k, rautiaisia 4, niittykirvisiä 3, pajusirkkuja 12+2k, mustarastas ja aina yhtä mukava isolepinkäinen sekä tietysti kolmea tavallista lajia tiaisia. Kuusitiaisia sentään nähtiin pari kappaletta, taivaalla lenteli taas isokäpylintuja, mutta muuten verkkojen kiertelyn ohessa havainnot jäivät hämmästyttävän vähiin.

Iltapäivällä kiersimme Ulkonokan ja olipahan taas urakka! Metsää riittää nykyään lähes rantaan saakka ja Munahiedan ohessa lintuja näkee lähinnä vain aivan Ulkonokan kärjessä. Muun ajan joutui kahlaamaan kaislikoissa rämpien. Kovin mainittavia havaintoja emme tehneet, mutta sentään 12 kyhmyjoutsenta, 22 silkkiuikkua, 6 merimetsoa, 2 merikotkaa, ampuhaukka, 3 tundrakurmitsaa, 19 kapustarintaa, 5 tylliä, 2 mustavikloa, 25 suosirriä, pulmussirri, 2 punakuiria, 8 taivaanvuohta sekä 900 tavia, 300 sinisorsaa, 120 haapanaa sekä 40 jouhisorsaa ynnättiin.

24.9. yhdelle verkolle laittamamme pajusirkkuatrappi loi pientä kaaosta verkolle, kun sirkkuja tuli enemmän kuin mitä meillä oli järkyttävän likaisia lintupusseja. Kun samaan hässäkkään verkot notkuivat myös urpiaisten takia, oli paniikki valmis. Lintujen tulo kuitenkin hiipui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin, joten rengastusmäärät jäivät lopulta varsin pieniksi: 61+4k pajusirkkua, 40+4k urpiaista, 9+1k järriä, 9 räksää, 7 punakylkeä, laulurastas, 3+3k punarintaa, taas mukavat 4 taigauunilintua ja 7 tiltalttia, pajulintu, keltasirkku, tuttuja tiaisia mukanaan 17 pyrstötiaistakin, 2 rautiaista, hippiäinen sekä puukiipijä. Illalla kävin taas lyhyellä lenkillä ja sitten saunottiin. Illan puputus tuotti vielä aina yhtä mukavan helmipöllön.

25.9. aamu oli aurinkoinen ja lämmin – lämpötila lähenteli viittätoista astetta ja yölläkin alin lämpötila oli ollut vain 12,5 astetta – jopa suruvaippa nähtiin lentämässä pihalla, mutta päivemmällä alkoi sadella. Pajusirkku ja urpiainen olivat edelleen runsaimmat verkkolajit, mutta määrät olivat vähäisiä. Mutta kuten niin usein – laatu korvaa määrän! Olin jo parina aikaisempanakin aamuna herännyt tuntia ennen auringon nousua putsaamaan verkot lehdistä ja virittämään sopivat atrapit parille verkolle näin viimeisenä aamunamme uurastus palkittiin, kun ensimmäisen kierroksen ensimmäinen lintu oli atrappinsa kohdalla verkkoon kapsahtanut sinipyrstö! Näitähän oli ollut kesällä ennätysmäärin, joten ei ollut yllätys, että syksykin oli alkanut ennätystahdissa. Silti kyseessä oli ensimmäinen syyshavainto lajista itselleni, joten hyvältä tuntui! Tiltaltteja tuli pari, hippiäinen, tiaisia, jokunen järri ja räksä, keltasirkku, rautiainen sekä verkon vierestä “ino-atrapilta” verkkoon “hirmuttamani” varpuspöllö. Kun laatua toi vielä petoverkkoon osunut upea palokärki, oli Tauvovisiittimme saanut erinomaisen päätöksen!

Ouluun

Laitoimme Matin kanssa aseman talviteloille, sillä uskomatonta kyllä asemalle ei enää ollut koko syksylle tulijoita, vaikka parhaat ajat olivat vasta alkamassa! Lopulta ajelimme Teon kanssa Limingan kauppojen, Haaransillan sekä Kempeleen Vihiluodon fasaanin kautta Kempeleenlahdelle, jossa tapasimme veljeni Pirkan. Kävimme pikaisesti tornilla näkemässä lahdella silkkiuikkujen seurassa kelluneet pari mustakurkku-uikkua ja lopulta Teo lähti kohti Virkkulaa, josta oli varannut majoituksen seuraavaksi yöksi ja me jatkoimme Pirkan kanssa toisen veljeni Rikun luokse Ouluun.

Ilta meni saunoessa ja syödessä hyvin mutta kevyesti ja terveellisesti, sillä meillä oli seuraavana päivänä Pirkan kanssa edessä melkoinen urakka! Olin coronan alettua, päivälleen 6 kuukautta aiemmin laittanut molemmille veljilleni haasteviestin, joka sisälsi juoksuohjelman, joka tähtäsi Oulun Terwapuolimaratoniin! Riku valitettavasti kärsi pahoista jalkavaivoista, mutta Pirkka lähti rohkeasti haasteeseen mukaan, vaikkei ollut juoksua aiemmin harrastanut käytännössä lainkaan! Kuuden kuukauden ajan olin itse juossut neljä kerta viikossa ja yhteensä tarkalleen tuhat kilometriä ja Pirkka hieman vähemmän, mutta hän oli muutenkin liikkunut todella aktiivisesti. Lopulta siirryimme Rikun asuntoautoon nukkumaan ja nukuimme hyvin ja pitkään. Itselläni kyllä olivat jalat todella huonossa kunnossa, sillä Tauvon todella vetisiä ja mutaisia verkkopolkuja oli tullut kahlattua viikon ajan melkoinen kilometrimäärä.

26.9. hyvän aamupalan jälkeen otimme vain iisisiti ja ennen puoltapäivää ajelimme Tuiraan, josta kävelimme Raatin stadionille, jossa olimme jo edellisiltana käyneet hoitamassa ilmoittautumiset ym. Meillä meinasi tulla jopa hieman kiire, mutta lopulta ehdimme hieman lämmittelemäänkin, ennen kuin kello alkoi olla pykälässä eli 13:00 ja liityimme isoon maskipäisten puolimaratonjuoksijoiden joukkoon lähtöviivalle…

Pirkka lähti etsimään kahden tunnin vauhtia juoksevan ryhmän suunnitelmissaan seurata sitä omien tuntemustensa mukaan ja löysin itse 1:45 juoksevan ryhmän juuri ennen starttia. Lähtölaukauksesta porukka lähti aivan käsittämättömään raviin ja aika pian oli selvä, että tuo ryhmä meni aivan liian kovaa niin minulle kuin myös tavoiteaikaansakin nähden. Mutta ravi tuntui olevan kaikilla päällä, joten lopulta päädyin itsekin juoksemaan aivan liian kovaa alussa, jotten olisi aivan muiden jaloissa… Onneksi pikkuhiljaa porukka alkoi väljentyä, maskit sai ottaa kasvoiltaan ja heittää roskikseen ja pikkuhiljaa juoksu alkoi sujua ja tuntua jopa ihan mukavalta. Niinpä lopulta päädyin pitämään sellaista alle 5min 10sek kilometrivauhtia.

Oli mukava juosta tutuissa maisemissa, lenkki kiersi alkuun Hietasaaressa ja jatkoi sitten jokirantaa Tuiran läpi molempien lukiorakennusteni ohi Myllyojalle ja lopulta uuden Poikkimaantiensillan yli joen toiselle puolelle, jossa maisemat olivatkin sitten muuttuneet niin, etten huomannut edes juosseeni ohi vanhan kotitalomme Rantakastellissa. Tällä ei kuitenkaan ollut niin väliä, sillä joen oikealle puolelle päästyäni, olin jo aloittanut melkoisen loppuvedon, jota toivoin jaksavani loppuun asti. Ja ihme kyllä jaksoinkin aina stadionille asti, jossa viimeiset parisataa metriä olivat kuitenkin jo melkoista happotaistelua. Onnistuin kuin onnistuinkin kuitenkin alittaa 1h50 min tehden oman puolikkaan ennätykseni, vaikka edelleen painoa minulla on aivan liikaa ja viimeinen valmistautumisviikko oli ollut mitä ollut. Mutta en kuitenkaan jäänyt makoilemaan vaan lähdin kävelemään radan vartta kohti stadionin porttia, josko Pirkkakin olisi ylittänyt itsensä. Enkä todellakaan joutunut kauan odottelemaan, kun Pirkka tuli paljon odottamaani aiemmin stadionille ja sain tämän kannustettua vielä ehkä hieman suunnittelemaansa raivoisampaan loppukiriin ja lopulta Pirkkakin alitti kahden tunnin haamurajan jopa kirkkaasti lähes neljällä minuutilla! Alun perin Pirkallahan oli ollut tavoite vain selvitä puolimaratonissa maaliin, ja edellispäivänäkin olimme vielä puhelleet lähinnä jostain 2h15min ajoista, mutta ennen lähtöä oli selvästi mielessä jo ollut seurata kahden tunnin ryhmää ja katsoa, mihin äijästä on – ja olihan siitä!

Saatuamme tavaramme säilytyksestä alkoi sataa ihan kunnolla, joten kävelimme pian autolle havaiten Tuirassa samaisen yksinäisen haarapääskyn kuin tullessammekin. Pian ajelimme Rikun luokse, jossa oli mukava päästä taas saunaan ja syömään. Personal trainerimme oli onneksi kohtuullisen kokenut kaveri tällä saralla! Ilta menikin sitten lepäillen, Puma-koiran kanssa touhuten ja jutustellen.

27.9. aamupalan jälkeen heitimme Rikun poppoolle hyvästit ja ajelimme Pirkan kanssa Liminkaan, jossa Haaransillalla näkyi 20 lyhytnokka- ja 40 valkoposkihanhea ja kohta tapasimme Limingassa pari päivää retkeilleen Teon Virkkulassa. Olipa Teo nähnyt viimein aamulla ne pari tiibetinhanheakin. Keli oli taas muuttumassa huonoksi, joten pakkasin tavarani Teon autoon ja heitimme Pirkalle hyvästit ja lähdimme ajelemaan kohti etelää. Pirkka suuntasi vielä Tyrnävälle, josta hänkin sattumalta löysi sitten ne samaiset tiibettiläiset.

Kalajoen kautta etelään

Me Teon kanssa ajelimme Kalajoelle ja Lettoon, jonne parkkeerattuemme kävelimme rantaan ja lähdimme rantaa pitkin etenemään kohti edessämme näkynyttä lintupaljoutta. Kaukana edessämme oli aivan tolkuttomat lokkiparvet, mutta alkuun huomiomme kiinnittyi vain ja ainoastaan kahlaajiin. Jokusen tyllin ja suosirrin nähtyämme, löysimme lopulta tundrakurmitsan ja sen lähettyviltä löytyi pikkusirri sekä etsimämme rantakurvi – todella myöhäinen laatuaan ja toki vuodarikin meille molemmille. Muuttohaukkakin nähtiin ja lokkimassaakin tovi katseltiin ennen kuin suuntasimme Kalajoelle syömään.

Matka jatkui ilman mainittavia tapahtumia aina Vöyrin Oravaisiin saakka, jossa näimme vauhdista ensin kolme turkinkyyhkyä ja pysähdyimme sitten tarkistamaan erään lahdenpohjukan, jolla oli todella paljon lintuja, muttei kuitenkaan mitään parempaa. Pian ilta hämärtyi ja matkamme jatkui ensin Poriin, jossa kävimme kaupassa ja sitten Raisioon asti, jossa kävimme syömässä. Lopulta jatkoimme vielä Saaristotietä Nauvoon asti, josta löysimme eräältä hakkuulta hyvän leiripaikan ja pitkälti puolen yön jälkeen pääsimme lopulta nukkumaan.

J.A.