. . Lintuharrastajan päiväkirja Birders diary . .

Kiirastorstaina, joka osui aprillipäivälle 1.4. kävin ruokatunnilla Siikalahdella havaiten 8 tundrametsähanhea, merikotkan, 44 kottaraista ja 5 peippoa ym. Työpäivän jälkeen pakkailimme kauheat määrät tavaraa autoomme ja kun kaikki oli ja istuimme autoon, aloimme miettiä, että mitä autonavigaattoriin oikein kirjoittaisimme eli mihin oikein olisimme Pääsiäiseksi menossa…

Olimme miettineet suuntaavamme ainakin Pääsiäisen aluksi Kristiinankaupunkiin, jossa emme olleet aiemmin yhdessä käyneet ja itsekin olin käynyt vain pari kertaa pikaisesti. Niinpä laitoimme navin opastamaan meidät Siipyyn lintutornille ja lähdimme matkaan.

Matkan varrella näimme Hämeenlinnassa isolepinkäisen ja Pälkäneellä hanhiparven, jossa oli runsaasti metsä- ja tundrahanhia sekä jonkin verran kanadanhanhia. Tampereella nappasimme pikaruokapaikasta eväät ja jatkoimme matkaa. Niin Harjavallassa kuin Ulvilassakin näimme vielä hämärissä lehtokurpat mutta loppumatkan saimme ajaa pimeässä.

Lopulta noin klo 23:15 parkkeerasimme Kristiinankaupungin Siipyyn tornin parkkipaikalle ja Hanna valkkasi meille telttapaikan lähes tornin alta. Aika pian olimme valmiit unten maille ja herätyskellot laitoimme soimaan aikaisin.

Olimme väsyneinä unohtaneet, että kellot oli vasta siirretty kesäaikaan, joten kellomme soivat aivan liian aikaisin. Se oli kuitenkin hyvä, sillä lähistöllä äänteli ainakin yksi, mahdollisesti parikin lehtopöllöä. Yritimme vielä nukahtaa, mutta aika pian parkkiin saapui ensimmäinen auto ja torniin kipusi ensimmäinen aamuvirkku staijari, joten mekin laitoimme yöpymistarpeet pakettiin, lämmintä vaatetta päälle ja kipusimme korkeaan torniin.

Paikalla oli jo Ilkka Iivonen ja pian saapui Jukka Koskelainen eli paikallisia tunnettuja staijareita. Tulimme heti mukavasti juttuun ja Jukan toimiessa kirjurina, aloimme laskea merellä havaittua muuttoa. Haahkoja liikkui mukavasti ja pian oli selvää, miksi Siipyy on niin kehuttu merilintupaikka, sillä valo oli aivan erinomainen ja kaukanakin lentäneet linnut tunnistuivat hyvin. Ja niinpä aika pian paukahti vuodareiksi niin ruokki kuin etelänkiislakin, kun sekaparvessa oli kaksi ensin mainittua ja yksi kiisla. Pesimäsaaren ympärillä lentäneet riskilät olivat vuodenpinna myös.

Pajusen Matti ja myöhemmin myös Sallisen Paavo saapuivat paikalle ja staiji jatkui aktiivisena koko aamun. Edes lyhyt sankka lumipyry ei staijia keskeyttänyt, vaan korkealta taivaalta lumipyrystä löytyi aamun ensimmäinen meriharakka. Mustalintuja, pilkkasiipiä ja alleja näkyi kaukana merellä jonkin verran, uivelot muuttivat huomattavasti lähempää ja pian lensi ylitsemme aamun ensimmäinen yhteensä kolmesta luotokirvisestä ja yksi niittykirvinenkin määritettiin päivän aikana ja jokunen kirvinen jäi määritystä vaille.

Muita muuttajia aamun aikana olivat merihanhet, muutama ristisorsa, pari haapanaa, tavia sekä lapasorsaa, tukkasotkat, iso- ja tukkakoskelot, 5 kaakkuria, tuulihaukka, 9 meriharakkaa, kiurut, mukavana yllärinä yksittäinen tunturikiuru, kulorastas, jokunen kottarainen, 54 peippoa sekä pari kertaa ohi lentäneet pikkukäpylinnut. Toinen etelänkiislakin näkyi muuttamassa yhdessä pilkkasiiven kanssa.

Staiji hiipui pikkuhiljaa ja puolilta päivin muut päättivät pakata kamppeensa ja lähteä pois. Me jäimme vielä staijaamaan Hannan sekä myöhemmin paikalle saapuneen Jakob Waseniuksen kanssa ja kuinka ollakaan heti toisesta haahkaparvesta löytyi naaras kyhmyhaahka. Parvessa oli 10 koirashaahkaa sekä yksi naarashaahka sopivasti vertailuna kyhmyhaahkaa ja vaikka parvi muutti aika kaukaa, oli naarasspectan tunnistaminen yllättävänkin helppoa.

Kun torniin alkoi kivuta turisteja, suuntasimme lähirantaan, jossa kahteen mennessä näimme vielä luotokirvisen sekä tiklin muutolla sekä paikallisen silkkiuikun. Sitten kokkailimme kunnon päivällisen ja lähdimme kiertelemään muita lähipaikkoja.

Suuntaimme ensin Störsjön kannakselle, jossa tulvilla näkyi pari kurkea, joista toinen oli värirengastettu. Sinisorsien lisäksi taveja oli toistakymmentä sekä muutama haapana. Myös harmaapäätikka näkyi ja kuului. Sitten ajelimme erilaisia pikkuteitä näkemättä oikein mitään eikä yhdellä lintutornillakaan käynti tuottanut havaintoja. Härkmeren pelloilta löytyi muutamia kymmeniä metsähanhia, jokunen valkoposki, pari tundraa sekä yksi lyhytnokkahanhi.

Lopulta ajelimme takaisin Siipyyseen, jossa illan hämärtyessä pystytimme teltan vanhalle paikalle, joka oli hyväksi jo koettu ja painuimme pehkuihin jo iltayhdeksältä.

3.4. ensimmäinen auto saapui aikaisin ja niinpä pakkasimme taas kimpsumme ja olimme kohta tornissa. Forbergin Veikko oli jo tiukasti tapittamassa merelle. Pian saapuivat Jukka sekä Mattikin. Aamu oli edellistä huomattavasti rauhallisempi mutta silti puoleen päivään mennessä olimme ynnänneet reilut 1500 haahkaa. Kaakkureita näkyi mukavasti 28 ja ruokkeja 31 ja uusina lajeina näkyivät härkälintu, 7 jouhisorsaa ja 2 selkälokkia sekä merellä muuttaneet 41 pulmusta. Taas näkyi tuulihaukkakin, mutta muuten oli aika vaisua.

Porukka tornissa oli kuitenkin aivan mielettömän mukavaa, joten aamu sujui todella leppoisasti tiukan staijin ohessa tarinoiden.

Iltapäivällä teimme pitkälti saman kierroksen kuin edellispäivänäkin, mutta oikeastaan mitään uutta emme nähneet.

4.4. odotukset olivat korkealla, kun tuuli oli kääntymässä lounaaseen, mutta lopulta kovinkaan kovaa menoa ei kuitenkaan tullut. Veikko saapui jo pimeässä staijiin, mikä tarkoitti meille taas nopeaa teltan purkua ja kipuamista torniin. Jukka saapui myös pian ja myöhemmin myös Staffan Blom sekä Ari Linkolehto.

Mukavassa porukassa staiji oli taas leppoisaa ja tehokasta ja klo 12:30 mennessä havaitsimme mm. 17 metsä-, 11 lyhytnokka-, 138 merihanhea ja 73 tunnistamatonta harmaahanhea, 17 ristisorsaa, 2350 haahkaa, 147 allia, 758 mustalintua, 107 pilkkasiipeä, 340 telkkää, 7 uiveloa, 128 tukka- ja 250 isokoskeloa, 31 kaakkuria, kuikan, 4 härkälintua, 708 merimetsoa, 7 meriharakkaa, kuovin, merikihun, 13 ruokkia, 20 riskilää, 370 nauru-, 1645 kala-, 410 harmaa- ja 18 merilokkia, kulorastaan ym.

Lopulta oli aika sanoa hyvästit uusille ystäville, pistää kamat kasaan ja koska sääennuste lupaili seuraavalle aamulle todella surkeaa keliä, päätimme lähteä ajelemaan kohti Poria.

Pikainen stoppi Merikarvian Lankoskella ei tuottanut siellä olleita virtavästäräkkejä ja aika pian parkkeerasimme automme Yyterin lietteiden parkkipaikalle, jossa oli aivan tolkuttoman paljon autoja. Niinpä lähdimme talsimaan polkuja tornia kohti maskit kasvoillamme. Onneksi porukka levisi poluilla laajalle, joten torneissa oli kuitenkin väljää. Kävimme kolmella tornilla, joilta näimme yhteensä 11 tylliä, 29 meriharakkaa, 30 ristisorsaa, 3 pulmusta sekä parhaana aikaisen punakuirin. Takaisin autolle palaillessamme kuulimme vielä taivaanvuohen.

Kävimme vielä kävellen Huhtalan Langouran tornilla, jolta löytyi punasotka koiras sekä harmaahaikaroiden ohella pari jalohaikaraa. Sitten päätimme lähteä ajelemaan kotia kohti, muta kurvasimme kuitenkin vielä yksille hanhipelloille Previikin suunnilla nähden metsä- ja tundrahanhia. Ja koska ajoimme Kaarluodon lintutorniviitan ohi, päätimme käydä myös tällä tornilla pikaisesti. Valo lahdelle oli surkea, mutta taveja näkyi runsaasti sekä haapanoita ja jouhisorsia jonkin verran.

Vielä näimme Porissa mustavariksen ollessamme jo matkalla kohti Itä-Suomea. Alun perin suunnittelimme yöpymista niin Porissa, Tampereella kuin Lahdessakin, mutta coronatilanteen takia hotellit olivat kiinni ja telttailu vesisateessa ei oikein innostanut. Etelä-Karjalan sääennuste oli hieman parempi, joten päätimme ajaa Joutsenoon, jossa voisimme retkeillä aamulla, mutta lopulta päätimme skipata tämänkin idean ja ajoimme aina kotiin saakka, jossa olimme ennen aamukahta rättiväsyneinä.

Reissu Kristiinanakaupunkiin oli ollut todella mukava ja paikalle pitää ehdottomasti suunnata toistekin. Tiedä vaikka tästä tulisi uusi Pääsiäistraditio?

Väsymyksen, kovan etelätuulen ja sateiden takia Pääsiäismaanantaina 5.4. staijailimme Siikalahdella vain puolisen toista tuntia havaiten 70 tundrametsä-, 5 taigametsä-, 5 tundra-, 5 kanadan- ja yhden merihanhen, punasotkakoiraan, pari merikotkaa, äännelleen luhtakanan, pari kapustarintaa, niittykirvisen sekä 10 räkättirastasta. Illalla kävin vielä tarkistamassa Särkisalmen ja Lemmikonsalmen ja näin kalalokin sekä vihdoin pari isokoskeloa.

J.A.

Jos oli helmikuu nihkeä mielenkiintoisten havaintojen osalta, lukuun ottamatta paria oikein makoisaa bongausta, niin sama tahti jatkui maaliskuussa. Talvi piti otettaan tiukkana ja silloin kun olisi muuten ollut ok retkikeli, niin sitten tuuli oli todella voimakas. Niinpä kuun alkupuolen havainnot olivat tuttuja aiemmin nähtyjä lintuja, joista mainittavimpia Siikalahden pohjantikka, Härskiinmutkan merikotka, Tetrisuon kanahaukka ja isolepinkäinen sekä oman Siikalahden ruokintapaikkamme harmaapää- ja valkoselkätikat sekä puukiipijä ja pyrstötiaiset, joita kävimme myös rengastelemassa pariin otteeseen. Muita saatiinkin kiinni ihan mukavasti, mutta valkoselkätikat eivät suostuneet osumaan verkkoon.

14.3. teimme kuun ensimmäiset muuttolintuhavainnot, kun näimme Siikalahdella laulujoutsenen ja Kirkkoselällä harmaalokin. Seuraavina päivinä näkyi muutama harmaalokki lisää ja kerrankin tyynen kelin innostamina lähdimme 16.3. illalla pöllöretkelle Melkoniemen tutuille reiteille ja yllätys oli melkoinen, kun kuulimme muutaman tunnin kierroksella jopa 14 helmipöllöä sekä viirupöllöparin!

18.3. Kirkkoselällä lenteli jo 11 harmaalokkia ja illan saunalenkin ylläri oli, kun Soikkelin Miikan kanssa näimme Tarvaslammen Myllyjoessa koskikaran. 22.3. Lötjösen Matti oli nähnyt Oravaniemessä niin lapin- kuin viirupöllönkin, joten illalla Imatran työvuorolta palattuani suuntasimme sinne. Löysimme lapparin eri paikasta kuin, mistä sen piti löytymän, mutta kohta Mattikin kurvasi paikalle ja lintu oli kuitenkin lähes samassa paikassa kuin se oli ollut päivällä, Matti vain oli vahingossa ilmoittanut paikan väärin. Palaillessamme jo kotia kohti näimme vielä viirupöllönkin, joka oli reilun kilometrin päässä Matin havaintopaikasta. Sillä oli varikset riesanaan kuten Matinkin näkemällä linnulla oli ollut.

24.3. alkoi Siikalahdella olla jo hieman kevään tuntua, kun joutsenia oli jo kymmenkunta kailottamassa ja lisäksi parilla lyhyellä käynnillä näkyi pari merikotkaa, varpushaukka, 3 hiirihaukkaa, 20 töyhtöhyyppää, pari harmaalokkia, sepelkyyhky, pari kiurua, mustarastas sekä 7 kottaraista. Päivän ainoat vuodarit olivat kuitenkin kiuru ja sepelkyyhky, sillä muut lajit oli tullut nähtyä jo 1.1. Nyt kuitenkin vuodenpinnoista saattoi sanoa Suomi-100.

25.3. oli paljon hiljaisempaa, kun ainoatakaan hyyppääkään ei näkynyt, mutta kiuru, uuttukyyhky sekä 4 pulmusta näkyi. Ja hiljaista oli seuraavanakin päivänä, vaikka oli lämmintä ja kova etelätuuli. Ilmeisesti lunta oli vain yhä aivan liikaa? 13 hyyppää, 2 sepelkyyhkyä, palokärki, isolepinkäinen ja pulmunen jäivät ruokiksen saldoksi. Illan juoksulenkillä Särkisalmella näkyi 10 kottaraista.

27.3. herätyskellomme soivat jo ennen aamuyhtä ja pian olimme ajelemassa kohti Heinävettä, joka oli vuoden alussa siirtynyt Etelä-Savosta Pohjois-Karjalaan ja peekoon aktiivit järjestivät Erämaarallin kunnan alueella. Aamukolmelta pääsimme parahiksi alueellemme, joka sijaitsi kunnan luoteisnurkassa rajautuen Varkauden sekä tietysti kunnan rajoihin. Myös Joensuuntie kulki alueemme poikki ja asutusta alueella ei ollut lainkaan, joten kovinkaan hyväksi lohkoamme ei voinut sanoa. Pöllökuuntelut olivatkin ihan yhtä tyhjän kanssa rekkaliikenteen seassa, mutta lopulta aamun jo ollessa valkenemassa kuulimme lyhyesti viirupöllön sekä varpuspöllön.

Kävimme vielä Karvion kanavalla kääntymässä nähden 4 pyrstötiaista, mutta sitten tipautin Hannan koko aamuksi koluamaan hiihtämällä Kohmanniemen suojelumetsiä ja lähdin itse sompailemaan alueemme pohjoisosien pikkuteille aina parin sadan metsin välein atrappia huudattamaan pysähtyen.

Aika pian oli selvä, että kannatti keskittyä hömö- ja töyhtötiaisiin, jota kuitenkin olivat ns. pistelajeja kisassa. Muita lintuja kun ei juuri ollut. Käpytikkoja näkyi aamun aikana vain muutama ja itse en havainnut ainoatakaan punatulkkua. Onneksi tikoissa oli laatuakin, sillä aika pian löysin aktiivisesti rummutelleen pohjantikan ja pian perään samoissa askareissa touhunneen koiras valkoselkätikan. Palokärkikin huuteli ja lopulta löysin harmaapäätikankin. Samoihin aikoihin Hanna löysi myös samoja tiaisia ja käpytikkoja mutta myös hippiäisiä ja puukiipijöitä, muutaman punatulkun sekä useammankin palokärjen ja pyyn.

Aivan perimmäistä luoteisnurkkaa kolutessani olin juuri kääntynyt Leppävirran kunnan rajalla ja stoppasin taas kerran huudattamaan tinttiatrappia, kun yläpuolelleni lehahti kuukkeli! Lintu intoutui laulamaankin, joten eiköhän sillä ollut puoliso jossain lähellä hautomassa? Vielä pari pyrstötiaistakin näkyi sekä pikkukäpylintupari.

Lopulta ajelin Hannaa hakemaan ja jatkoimme loppupäivän ajelemalla kaikki ajokuntoiset tiet, mitkä alueellamme oli. Lopulta saimme viimeisen tien koluttua klo 14:58 eli kaksi minuuttia ennen rallin päättymistä. Aika iso osa alueestamme oli surkeaa rääseikköä, joten aika pitkiä pätkiä ajelimme välillä pysähtymättä. Tiaisia ja käpytikkoja onneksi löytyi ja joku yksittäinen pyy, teeri, harmaapäätikka, palokärki sekä pari pikkukäpylintua sekä sumuisen keli päivän ainoa kunnan alueella nähty petolintu eli varpushaukka pistelistaamme rikastuttamaan.

Kotimatkalla ynnäilimme tuloksemme ja lähetimme ne Kontiokorven Jarille. Tulimme lopulta kisassa toiseksi selvästi voittaneiden Tuomo Erosen, Jani Variksen ja Elias Kaakisen jälkeen. Yhtä selvä ero oli takanamme sitten seuraaviin. Ihan mukava päivä oli ollut ja olipahan pitkästä aikaa päässyt pois Parikkalasta!

Sunnuntaina 28.3. staijailimme Siikalahdelle reippaat 5 tuntia hyvässä kelissä, mutta edelleen oli hiljaista. Merikotkia sentään liikkui näimme yhteensä ainakin 10 lintua, joista 6 näytti muuttavilta. 4 varpushaukkaa, 16 hiirihaukkaa, 6 kurkea, 70 hyyppää, 3 uuttukyyhkyä, 25 sepelkyyhkyä, harmaapäätikka, palokärki, 3 valkoselkätikkaa, 40 kiurua, 35 mustarastasta, pyrstötiainen, 45 selvästi koilliseen muuttanutta talitiaista, isolepinkäinen, 35 kottaraista, 12 pulmusta ja 6 pajusirkkua nähtiin.

Mutta vaikka keli oli loppukuunkin vähintäänkin kohtuullinen, ei lintuja oikein tuntunut näkyä. Ruokiskäyntien saalista olivat 29.3. vihdoin kuulunut vuoden eka vihervarpunen sekä 28 pulmusen parvi ja 30.3. näkyneet ensimmäiset sinisorsat, uuttukyyhky sekä kanahaukka. Kuun viimeisen päivän havaintoja olivat pari taigametsähanhea, pari määrittämättä jäänyttä hanhea sekä uuttukyyhky.

J.A.

Talvi on linnuille ankaraa aikaa. Niiden on saatava riittävästi ravintoa selvitäkseen pitkistä öistä. Välillä puut peittyvät jääkerrokseen jolloin luonnosta ravinnon löytäminen on linnuille hyvin vaikeaa. Tälläisillä keleillä monet linnut ovat pitkäli ruokintojen varassa. Olenkin ylläpitänyt kolmea talviruokintapaikkaa eri puolilla Parikkalaa. Metsäruokinnalla oli tarjolla vain läskiä, talipötköjä ja itse tekemiäni rasvasiemenkakkuja. Yksi ruokinta oli koulun pihalla, jossa pystyimme seuraamaan lintujen touhuja suoraan luokan ikkunasta. Koulun ruokintapaikalla kävi vain vähän lintuja, koska naapuripihoissa oli tarjolla isommat ruokinnat. Pähkinänakkelit ja tiaiset kävivät kuitenkin nautiskelemassa rasvasiemenkakuilla. Varsinaisella kojuruokinnalla lintuja on paljon ja siellä kului sata kiloa siemeniä ja talipötköjä.

Lintujen kuvaaminen talvella ei saa vaarantaa niiden ruokailumahdollisuuksia. Seuraavat kuvat on otettu piilokojuteltasta ja piilokojustani. Kun linnut eivät näe minua, ne voivat ruokailla normaalisti ja ne eivät stessaannu ihmisen läheisyydestä. Kameran ääneen ne tottuvat nopeasti. Äkkinäiset liikkeet saattavat säikyttää lintuja, joten kameran liikuttelun piti olla hyvin hidasta. Tragopan kuvaustelttani on kesäisen vihreä. Ompelin valkoisista kankaista kuvausteltalle lumipuvun ja kameralle valkoisen suojuksen. Teltan värillä on talvisin väliä!

Rakentelin myös pieneen retkituoliin verrattuna paremman jakkaran. Pilkkijakkarat ovat kuvausteltaan liian korkeita, joten ostin halvan Orthex:sin muovijakkaran. Ompelin sille laukun, jossa saan kuljetettua kaikki tarvikkeet kuvauspaikalle. Jakkara pysyy laukun sisällä koko ajan. Laukun ja jakkaran istuimen välissä on vielä eristävä pehmuste. Kaikista “mukavuuksista” huolimatta kuvauskojussa oleminen on aikamoista kököttämistä.

Onnistuin saamaan ensimmäistä kertaa pyrstötiaisia ruokintavieraiksi. Täällä talvehtivat pyrstötiaiset ovat suurelta osin Venäjältä, jossa ne eivät ole oppineet käymään ruokinnoilla. Ruokintani oli ilmeisesti pyrstäreiden mielestä erityisen otollisella paikalla, koska kolme parvea ryhtyi säännöllisesti ruokailemaan metsäruokinnallani. Ruokinnallani kävi myös puukiipiä; ensimmäistä kertaa sekin.

Ruokinnalla kävi myös useita pareja käpytikkoja, harmaapäätikka pariskunta ja valkoselkätikka pari. Rummuttelun, nahistelun ja puiden kaivelun lomassa ne piipahtelivat hakkaamassa läskiä ja talipötköjä.

Kevättalven aurinkoiset päivät antoivat hyvän mahdollisuuden kokeilla pikkulintujen lentokuvausta. Tiaisten siivet eivät kuitenkaan aivan pysähtyneet edes sekunnin 8000 osan valotusajalla!

H.A.

Tammikuun lopun havainnoista mainittavimmat olivat vihdoin kuukausien tauon jälkeen Parikkalassa vastaan tullut valkoselkätikka 29.1. Siikalahdella meidän omalla ruokinnalla. Koska viikonloppuna Pohjois-Karjalan tikkaharrastajat projektoivat tikkarengastuksia, kävimme mekin yrittämässä seuraavana aamuna tätä meidän tikkaa kiinni, mutta renkaisiin saatiin 9 pyrstötiaista sekä jokunen tali- ja sinitiainen – ainoa verkkoon lentänyt käpytikkakin onnistui karkaamaan verkosta. Iltapäivästä vielä Pihabongailimme lumisateen hetkeksi tauotessa, mutta havainnot jäivät vaatimattomiksi. Yhdeksän tavallista lajia näkyi.

Sunnuntaina 31.1. tapasimme Laitasalon Jarin Särkisalmella, josta jatkoimme Tarvaslammelle, josta hiihtelimme tuttuihin kuukkelimetsiin. Emme kauan ehtineet hiihdellä, kun näimme metsätien varresta lentoon lähteneen lapinpöllön. Lintu kuitenkin lensi sen verran kauas metsään, ettemme sitä enää löytäneet. Vilaukselta näkyneen kanahaukan sekä hömö- ja töyhtötiaisia ja puukiipijöitä havaittuamme olimme lopulta pelipaikoilla, jossa saimme odotella aika pitkään ennen kuin kuukkelit lopulta suvaitsivat tulla näyttäytymään. Kolme lintua oli edelleen paikalla ja olipa taas mukava nähdä näitä Etelä-Suomen viimeisiä kuukkeleita.

Helmikuu alkoi kylmillä keleillä, joten ulkoilu jäi todella vähiin, viikolla en tehnyt ainoatakaan Tiira-arvoista lintuhavaintoa! Lauantainakaan ei paria kuusitiaista ja puukiipijää kummempaa näkynyt. Sunnuntaina Siikalahden ruokinnallamme oli yhä 9 pyrstäriä ja Tyrjällä näkyi koskikara sekä isolepinkäinen.

Viikolla kävin taas yhden työpäivän Imatralla Honkaharjussa ja paluumatkalla tein pienen kierroksen, jonka varressa näin komean lapinpöllön sekä isohkon urpiaisparven, jossa ei kuitenkaan ollut kuin pelkkiä urpoja.

13.2. lauantaina näimme Siikalahdella pari valkoselkätikkaa ja samoja pyrstötiaisia sekä siellä täällä vielä useampiakin puukiipijöitä ja Tiviällä töyhtötiaisen sekä isolepinkäisen. Sunnuntaina ei löytynyt mitään uutta mainittavaa.

17.2. lyhyellä ruokiskierroksella löysin taas yhden lapinpöllön, tällä kertaa Ristimäestä. Samalla stopilla auton akku hyytyi, mutta onneksi sain ajettua sen pienen odottelun jälkeen autotarvikeliikkeen pihaan, jossa minulle vaihdettiin uusi akku ja ehdin vielä töihinkin ajoissa.

Viikonloppu alkoi taas uudella lapinpöllöllä tällä kertaa Siikalahdelta, joten mukava Siikalahtivuodari napsahti. Viime vuonnahan en saanut lajia edes vuodariksi. Pyrstötiaisia, harmaapäätikka ja isolepinkäinen näkyi myös lahdella ja onnistuimmepa vielä bongaamaan Moskuunniemestä eräällä ruokinnalla käyvän koiras pikkutikan vuodariksi – oli jo aikakin saada edes yksi vuodari helmikuussakin 20.2.

Sunnuntaina 21.2. suuntasimme retkelle Simpeleen Kokkolanjoelle, josta löysimme yhteensä 3/6 telkkää, 1/2 isokoskeloa, 4 koskikaraa, 4 laulujoutsenta, sinisorsan sekä parhaana Kangaskoskelta pikku-uikun! Iltapäivän juoksulenkillä napsahti taas vuodari, kun Vaaranperän metsälenkillä näkyi palokärki.

Ja kun vuodarivauhtiin oli päästy, niin maanantaina 22.2. sitten napsahti kunnolla, kun Hiski Hirvonen löysi Siikalahden Aittavaaran pellolta tunturipöllön! Lintu oli kadonnut kohti Huhmarista, mutta me singahdimme kotoa todella nopeasti sitä etsimään. Hanna jalkautui Linnunlaulun tienoille ja jatkoin itse kohti Siikalahtea ja kuinka ollakaan löysin pöllön aivan Siikalahden parkkipaikan läheltä. Lintu oli syvällä pellossa tien pohjoispuolella siten, että siltä näkyi vain pää! Olin niin lähellä pöllöä, etten juuri uskaltanut liikkua, mutta onneksi Hanna pääsi paikalle Partasen Harrin kyydissä ja kohta myös Lötjösen Matti ajoi peräämme linnun löytäjä Hiski kyydissään.

Pöllö tuijotteli meitä ja me sitä aika pitkään, kunnes pöllö nousi siivilleen ja lensi kovaa vauhtia pellon perälle katveeseen niin kauas kuin näimme kohti Liuharantaa. Hajaannuimme lintua etsimään ja Matti onnistui nähdä linnun lyhyesti Liuharannantien päästä kohti lentämässä, mutta lintu kuitenkin katosi peltoa vasten lentäessään.

Ilta alkoi jo hämärtää, mutta päätimme vielä käydä katsomassa paikan, jossa olimme linnun nähneet, josko sillä olisi jäänyt lumiseen peltoon joku saalis. Ja siellähän se ”ukuli” taas oli pellossa, mutta nousi jänis kynsissään lentoon ja laskeutui kauemmas pellolle. Oli jo aika pimeää mutta onneksi paikalle saapunut Poutasen Annekin sai vielä linnun nähtyä ennen kuin päätimme jättää linnun pimeään. Illalla hymyilytti, sillä olin saanut lähes kuuden vuoden tauon jälkeen Siikalahtipinnan sekä ohessa tietysti myös Parikkala- ja EKLY-pinnankin. Onnittelut ja kiitoksia hienosta löydöstä ja nopeasti ilmoittelusta Hiski!

Seuraavana aamuna kävimme ennen töitä etsimässä tunturipöllöä mutta sitä ei enää löytynyt. Keli oli todella kylmä ja tuulinen, joten ehkä se oli jossain tuulensuojassa piilottelemassa? Ruokatunnilla tapasin lintua koko aamun etsineen Olavi Kemppaisen ja siinä Huhmarisessa pellon reunassa jutustellessamme, huomasin taivaalta muuttavan vanhemman esiaikuisen maakotkan! Eipähän ollut tyhjä keikka Olavillekaan, vaikka pöllö jäikin näkemättä. Helmikuinen maakotka, tai yleensäkin maakotka milloin vain, on aina hieno HAV-15, etenkin tietysti Siikalahdella. Iltapäivän lisäetsinnät estyivät aivan karseaksi lumimyräkäksi muuttuneen sään takia. Kävin kyllä vielä kuvaamassa tunturipöllön eväspaikan jäljet. Melkoinen taistelu oli pupun kanssa käyty.

24.2. kävin lumituiskussa uudelleen Kokkolanjoella Kangaskoskella, jossa pikku-uikku piilotteli yhä lähes samassa paikassa. Koskikaroja näkyi kolme ja isokoskelo lensi yli. Kuutostieltä näkyi vielä joella neljä nuorta laulujoutsenta ja telkkä. Matkalla näkyi myös hirvikolmikko lumisella pellolla.

26.2. näkyi merikotka Härskiinmutkasta ja 27.2. saunareissulla kuului Tarvaslammella puputtava helmipöllö saunan portaille. Helmikuun viimeisenä kiersimme Soikkelin Miikan kanssa talvilintualaskennan ja valitettavasti ladut olivat isoilta osin ajamatta ja saimme tarpoa aika pitkään hankia pitkin. Havaintoja tuli ihan mukavasti, parhaimpina vihdoin vuodariksi näkynyt pyy sekä pohjantikka. Myös kana- ja varpushaukka, jopa 61 pulua, 6 käpytikkaa, “vaseti”, 109 tali- ja samoin 109 sinitiaista, 2 “tötiä”, 3 “hömppää”, 2 puukiipijää, isolepinkäinen, 9 närheä, 12 harakkaa, 108 naakkaa, 36 varista, 5 korppia, 48 pikkuvarpusta, 9 viherpeippoa, 28 punatulkkua ja 17 keltasirkkua havaittiin.

J.A.

Vuoden alun revitysretken jälkeen paluu arkeen ja talviseen Parikkalaan oli aika tyly. Päivän valoisa aika meni töissä, vain ruokatunnilla ehti aina vähän jossain piipahtamaan.

4.1. ruokatunnilla vuodariksi löytyi puukiipijä, kuusitiainen sekä pähkinänakkeli ja yhteensä 15 havaitun lajin joukossa olivat myös Tyrjällä olleet laulujoutsen sekä isolepinkäinen. Seuraava päivä tuotti nyt toisella yrittämällä näkyneen kuningaskalastajan, joka oli uusi talvilaji Parikkalaan. Punatulkun, hömötiaisen ja närhen sain myös vuodariksi. 6.1. näkyi varpushaukka vuodariksi sekä teeri ja kanahaukka ja olipa ainakin yksi hippiäinenkin vielä hengissä.

7.1. Imatralle töihin ajaessa näkyi tien yli lentänyt viirupöllö ja 8.1. näkyi harmaapäätikka. Lauantaina 9.1. pähkinänakkelipari oli puhdistelemassa edellisvuotista pesää, mutta muuten pitkähkö kävelylenkki kylmenevässä kelissä oli todella hiljainen. Niinpä illalla lähdin mielelläni bongaamaan Imatran Vuoksen Itä-Siitolasta löytynyttä merihanhea kuukausiässäksi. Hanhi löytyikin heti ja niinpä ehdimme Salakan Petrin kanssa tsekata jokea parista muustakin pisteestä havaiten mm. pikku-uikun sekä merimetsoja.

Sunnuntain 10.1. ainoa vuodari oli peippo ja Kannaksella samalla ruokinnalla näkyi myös mustarastas. Iltapäivän juoksulenkillä näkyi Tetrisuolla vielä isolepinkäinen.

11.1. Tyrjällä näkyi viimein koskikara, mutta sitten alkoivat sellaiset pakkaset, että linturetket jäivät ruokatunneillakin monena päivänä tekemättä ja niinä päivinä, kun jossain kävin, niin ainakaan mitään uutta ei näkynyt. Valitettavasti nämä pakkaset taisivat olla liikaa kuningaskalastajallekin, jota ei enää kukaan havainnut. Vasta 22.1. seuraavaksi mainittavaksi havainnoksi näkyi Tiviällä kolme peippoa.

Seuraavana päivänä 23.1. kuitenkin pamahti, kun tylsältä retkeltä kotiin palattuamme Lintutiedotus kertoi Hannan siskon Elissan löytäneen mahdollisen ohotanlokin Kouvolan Kuusankoskelta! Ohotanlokista oli aiemmin vain yksi havainto Suomesta ja kahdeksan Länsi-Palearktiselta alueelta! Toki olin itse käynyt sen Suomen ensimmäisen katsomassa.

Saimme tietysti pian kuvia nähtäväksi ja muokkailimme kuvista näytille mahdollisimman hyvät versiot ja kyllähän lintu hyvältä näytti! Mutta kuvat oli otettu aika kaukaa ja kaukoputken läpi kännykällä skouppaamalla, joten ihan kaikkea toivottavaa linnusta ei näkynyt. Kyllähän lintu ohotanlokilta näytti, mutta olisivatko dokumentit riittävät rariteettikomitealle? Lintua ei ollut kuin yksi bongari ehtinyt näkemään lyhyesti lennossa, ennen kuin se oli kadonnut eikä sitä ollut enää löytynyt, vaikka sitä etsittiin laajalti. Mikään ei kuitenkaan lopulta viitannut siihen, että lintu olisi mihinkään kauas poistunut.

Olimme jo edellispäivänä, siis ennen lokkitietoa, miettineet, että suuntaisimme sunnuntaina retkelle joko Imatralle tai Lappeenrantaan ja sehän sopi myös lokkikuvioon, sillä jos ohotanlokki löytyisi, olisimme jo paljon lähempänä sitä. Mutta siihen emme olleet varautuneet, että lintu löytyikin jo ani varhain alkuperäiseltä paikalta. Niinpä pikaisen aamupalan jälkeen, päätimme ottaa suunnan kohti Kouvolaa.

Pari kertaa saimme tiedon, että lokki oli lentänyt pois alkuperäiseltä paikalta ja kertaalleen se oli nähty toisessakin paikassa Kymijoella, mutta onneksi se aina palasi takaisin. Linnulle järjestettiin sämpyläruokinta, sillä paikalla oli runsaasti sorsia ja kun niille heitettiin leipää, tajusi ohotanlokkikin saapua osingolle.

Niinpä meidän saapuessa paikalle, oli ohotanlokki heti upeasti näkyvissä ja lentämässä ison bongari- ja kuvaajajoukon edessä. Linnun löytäjä Elissa oli tietysti paikalla ja olipa Hannan veli Miikakin tietysti ehtinyt Kotkasta paikalle ennen meitä. Ja paikalla oli paljon muitakin tuttuja. Koska minulla loppui kameran akku heti muutaman kuvan otettuani, kävin moikkaamassa useita tuttuja linnun ihastelun ohessa.

Ohotanlokki viihtyi neljän harmaalokin seurassa mutta kävi taas muutamaan otteeseen lentämässä itsekseen talojen yllä palaten kuitenkin takaisin. Paikalla näkyi myös naaraspukuinen tavi sinisorsien seurassa sekä pari laulujoutsenta.

Lopulta päätimme lähteä Elissan kanssa retkelle Kouvolan muita lintuja katsomaan ja suuntasimme ensimmäiseksi Elimäen Ropsalaan pointsaamaan vuodariksi kuuden peltopyyn parven. Myös Antti Peuna sekä Nicolas Ordax-Sommer tulivat kanssamme näitä peltopyitä katsomaan.

Seuraavaksi jatkoimme omalla porukallamme kohti Koihanahoa, jossa oli talvehtinut suuri carduelis-parvi, jossa oli useita lajeja. Matkalla törmäsimme bongareihin, jotka katselivat peltopyyparvea, mutta he olivatparkkeeranneet molemmin puolin tietä tien tukkien, joten emme kehdanneet jäädä paikalle, kun he eivät ymmärtäneet pyynnöstä huolimatta parkkeerata autojaan paremmin.

Näimme matkalla yhden urpiaisparven ennen kuin saavuimme Koihanahoon, jossa törmäsimme taas tuttuihin, jotka näyttivät meille kepin nokassa päivystäneen ampuhaukan, joka lie ollut syy siihen, että cardueliksia ei sitten paikalla ollutkaan. Pari teertä näimme sekä urpiaisparven korkealla taivaalla lennossa, mutta sitten jatkoimme matkaa.

Palailimme Kuusankoskelle, jossa Takaharjusta löysimme helposti laulavan nokkavarpusen mutta laulurastasta emme pikayrityksellä nähneet eräässä pihapiirissä. Lopulta palailimme katsomaan vielä ohotanlokkia, joka kuitenkin oli nyt joen vastarannan puolella jään reunalla. Niinpä parempia kuvia ei ollut tarjolla, joten päätimme käppäillä takaisin autolle.

Kun lähdimme ajelemaan, kävi ohotanlokki vielä hyvästelemässä meidät lentäen pari kertaa matalalla ylitsemme talojen välissä.

Ajelimme lopulta iltapäivän jo hämärtäessä Lappeenrannan Kourulanmäelle, josta pointsasimme neljän vuorihempon parven helposti. Sitten pikaisen kauppareissun jälkeen suuntasimme vielä jo pimenevässä illassa Joutsenon Anolaan, jossa hiiripöllö istui aivan tien vieressä langalla näkyen vielä mukavasti. Kävimme vielä syömässä Imatralla ja jatkoimme sitten kotiin. Olipa ollut oikein mukava bongausreissu! Kiitokset Ellille!

J.A.

Nukuimme Uuden vuoden vaihteen yli ja herätyskellot soivat yhden aikaan aamuyöllä. Pirkka oli ajanut koko päivän Kemijärveltä ja saapunut meille illalla. Muutaman tunnin olimme sentään saaneet nukuttua. Kohta olimme tankanneet tukevan aamiaisen ja kantaneet tavarat autoomme ja lähdimme ajamaan kohti etelää ja eka ekaa -retkeä. Pari edellistä vuotta meillä olikin Hannan kanssa jäänyt perinteinen retki väliin ulkomaan reissujen takia.

Ensimmäinen stoppi tehtiin Lappeenrannassa tutussa paikassa, jossa huuhkaja löytyi ensimmäiseksi vuoden pinnaksi. Lintu innostui huutelemaankin ja naaraskin vastasi vähän matkan päästä ja näkyi sekin lyhyesti.

Hoidettuamme vuodarilistalle vielä tavin ja sinisorsan, lähdimme jatkamaan matkaamme. Ajoimme yhden stopin taktiikalla aina Saloon asti, jossa soittelin vanhalle tutulle Larssonin Kallelle, joka antoi meille ajo-ohjeet tapaamispaikkaan, jossa olimme sopineet olevamme klo 7:30.

Kalle ja Kaukisen Marko saapuivat paikalle pian jo kohta parkkeerasimme läheisten peltojen keskelle. Vaihdoimme saappaat jalkaan ja lähdimme talsimaan märkää niittyä ojan reunaa seuraten otsalamppujen ja taskulamppujen valossa. Paikalla oli ollut niin jänkäkurppa kuin taivaanvuohikin, mutta me emme niitä löytäneet. Sen sijaan onnistuin itse mulahtamaan erään ojan ylityksessä siihen malliin, että saappaat olivat loppureissua ajatellen turhat.

Kallella ja Markolla oli eri puutelajit aamuksi ja vaikka meiltä puuttui molempien lajit, oli meille viisaampaa seurata Markoa, sillä Naantaliin oli vielä pitkä matka, jonka pääsimme ajamaan vielä ennen auringonnousua. Lopulta parkkeerasimme sumuisessa kelissä Luolalanjärven NE-kulman lintutornille, jossa jo kourallinen lintuharrastajia oli paikalla. Kiipesimme torniin ja saimmekin heti nuotit, mistä jalohaikaraa hakea. Lintu piilotteli ruovikon takana, mutta näimme sen kaikki pian. Ohessa näimme muutamia harmaahaikaroita, sinisorsia, telkkiä ja isokoskeloita sekä kuulimme lähimetsiköstä talitiaisten takana säkättäneen peukaloisen. Paikalla piti olla myös harmaasorsa, joten jäimme muiden tapaan vielä paikalle.

Pikkuhiljaa torniin kiipesi lisää porukkaa ja vastarannalla toisessa tornissa ja sen juurella oli myös iso joukko bongareita. Taaksemme tuli myös joku mies, joka oli ilmeisesti elänyt totaalisessa uutispimennossa, sillä hän yski taukoamatta yrittämättäkään kääntyä saati peittää kasvojaan. Yritimme väistellä häntä tornissa, mutta vapaata tilaa huomattuaan, hän aina tunki muiden viereen viereen yskimään ja niiskuttamaan. Lopulta sanoin hänelle, että voisi yrittää pysyä kauempana muista, sillä vaikka olen ollut töissä infektiosairaalassa, en ollut yhtä selviä koronaoireita vielä tavannut. 8 kuukautta mekin olimme välttäneet lähes kaikkea ja olleet äärimmäisen varovaisia ja nyt uskaltautuneet alueelle, jossa koronan leviäminen on kiihtymisvaiheessa, mutta silti tällainen aamunavaus ei ollut kyllä ollut toivelistalla. Tornissa olijoilta tuli kommentteja, että pitäähän ulkopaikkakuntalaisten täältä jotain tuliaisia saada jne., mutta valtaosa oli toki yrittänyt tätä sylkilinkoa väistellä ja tuntui hyväksyvän avautumiseni.

Vuodarilista kasvoi viherpeipolla, vihervarpusella, variksella, naakalla ja keltasirkulla, mutta koska harmaasorsaa ei näkynyt ja pärskijä yhä vain räki muiden takana, päätimme erään avuliaan paikallisen peesissä siirtyä pikkumatkan Karvettiin yrittämään pähkinähakkia. Mustarastaan, harakan ja pikkuvarpusen havaitsimme mutta hakki ei saapunut vakiomakedonianmännyilleen.

Jatkoimme matkalla kanahaukan nähden lyhyen matkan päähän Raision Raisionlahdelle, jossa sama avulias orni kertoi meille heti, mistä pari harmaasorsakoirasta löytyivät. Myös kyhmyjoutsen, tukkasotka, käpytikka ja laulujoutsen kirjauivat havikseen. Lopulta päätimme kurvata vielä toisen kerran hakkia yrittämään, mutta eipä sitä parin minuutin odottelulla näkynyt, joten lähdimme jatkamaan matkaa.

Kaarinan Piikkiön Viukkalan kasvihuoneilta löytyivät västäräkit helposti ja niiden seurassa ollut harvinainen alalaji, englanninvästäräkkikin löytyi pienen odottelun jälkeen. Muutama urpiainen pyörähti myös yläpuolellamme mutta kohta matka taas jatkui Piikkiössä nähtyjen pulujen ohi kohti Saloa.

Vauhdista huomasimme sähkölangalla olleen ampuhaukan Salon Jaakolassa ja kohta stoppasimme Halikon Kinnarpyölin peltoaukealle, jossa oli oleillut sinisuohaukka. Teeri yllättäen pulisi ja pellon yllä lensi tikli- sekä kottaraisparvet ja lopulta huomasimme erään koivun takana olleen männyt latvuksessa piilossa istuneen petolinnun ja siinähän se ”sisu” oli. Harvoin on lajia tullut nähtyä puun latvassa – ja nyt muutenkin eka kertaa eka ekaa. Sisua katsellessa sen viereen ladon katolle laskeutui päivän toinen ampuhaukkakin.

Kohta hoidimme nopeasti tien varressa olleet kolme tundrahanhea, joka oli pinna vain Pirkalle ja näimme spondesti tuulihaukan, pellolla olleen naurulokin sekä ensimmäisen fasaanin vähän ennen Halikonlahtea. Lahdelta yritimme löytää siellä olleita haapanoita, mutta ne olikin tänä päivänä ilmoitettu eri paikasta kuin yleensä ja kun emme niitä vakiopaikalla nähneet, päätimme olla yrittämättä niitä toisesta paikasta, jonne emme oikein tienneet, miten sinne pääsisi – ainakaan muuten kuin pitkän matkan kävellen. Ja aikaahan meillä ei ollut hukattavaksi.

Matka jatkui nyt pitemmän siirtymän Raaseporin Pohjaan, jossa näimme pellolla kalalokin, metsän reunassa olleen hiirihaukan sekä lopulta etsimämme kurki löytyi Brödtorpista juuri niin helposti kuin olimme toivoneet. Niinpä matka jatkui nopeasti kohti Helsinkiä vauhdista isolepinkäinen pointsaten.

Lopulta parkkeerasimme Viikin Gardenian parkkiin ja kävelimme Etu-Viikin pelloilla olleiden kanadanhanhien ohi Hakalanniemeen, jossa hippiäiset ja sinitiaiset saatiin vuodarilistalle. Törmäsimme taas tuttuihin, joilta saimme hyviä vinkkejä ja torniin kivuttuamme saimme saman tien hoidettua töyhtöhyypän, joka olikin niin pahasti ruovikon takana piilossa, että ilman paikalla olleiden apua emme kyllä hämärtyneessä illassa olisi sitä löytäneet. Vuodariksi hoitui myös merilokki.

Kohta kuitenkin kiiruhdimme viereiselle Purolahden tornille, jossa oli lisää tuttuja. Paikalla oli nähty aiemmin jänkäkurppa ja vain noin puolta tuntia aiemmin taivaanvuohi, joka oli meille se tärkeämpi laji. Kurppaa ei löytynyt, mutta kanadanhanhien iltalento tuotti 330 yksilöä ja vuodariksi napsahti vihdoin harmaalokkikin. Kertaalleen kuulimme Hannan kanssa selvän luhtakanan kiljuntasarjan, mutta muilta se jäi valitettavasti kuulematta. Illan jo pimetessä saapui huuhkaja kököttämään julkisuudessakin olleelle merikotkan pesälle.

Me päätimme vielä kokeilla tuuriamme ja kiiruhdimme illan jo hämärryttyä autolle ja ajoimme erääseen metsikköön, johon olimme saaneet pariltakin eri henkilöltä nuotit lehtokurppaan. Puolisen tuntia odoteltuamme kuului erään aukean toiselta puolelta huuto ”Janne!” ja siellä heilui kaksi miestä taivaalle osoitellen. Kalle ja Marko olivat siellä ja tunnistaneet meidät, kun seisoimme katulamppujen alla ja lehtokurppa oli tulossa heidän suunnastaan meitä kohti. Lintu tulikin hienosti ylitsemme näkyen pilvisyyden takia valoisaa taivasta vasten hyvin. Enpä olisi uskonut näkeväni soidintavaa lehtokurppaa tammikuussa!

Päivä oli osaltamme pulkassa, sillä muita pimeällä havaittavia lajeja ei meillä ollut tiedossa ja niinpä aloimme selvitellä majapaikkaa, sillä olimme päättäneet jäädä etelään retkeilemään ainakin vielä toiseksi päiväksi. Pirkka oli kuitenkin ajanut Kemijärveltä asti ja kun minullakin oli vielä viikonloppu vapaana, päätimme varata majoituksen lentokenttähotellilta.

Hotellille päästyämme söimme hyvin hotellin erinomaisessa ravintolassa, jossa oli lisäksemme vain pari asiakasta – itse asiassa koko isossa hotellissa ei ollut kuin toistakymmentä majoittujaa, joten suunnitelmamme koronan välttelemiseksi oli onnistunut.

Eka ekaa oli lopulta tuottanut 7 eka ekaa -pinnaa, 5 kuukausipinnaa, joista kurki ja töyhtöhyyppä olivat kuukausiässiä. Yhteensä olimme havainneet päivän aikana 50 lajia, joista itse näin 48, vain Pirkka oli havainnut varpushaukan ja Hanna palokärjen. Ensi vuonna, jos korona yhä pitää meidät Suomessa, onkin sitten tavoitteena rikkoa 150 eka ekaa -pinnan raja.

2.1. Hyvin nukutun yön jälkeen heräsimme ennen seitsemää ja pian olimme ajelemassa kohti Hankoa. Matkalla aamuhämärissä Raaseporin Karjaa Degerbyn kohdilla tien yli vilahti varpuspöllö. Pitkästyttävän ajon jälkeen kurvasimme Långörenin rantaan, jossa oli oleillut virtavästäräkki. Staijasimme paikalle hieman meitä ennen saapuneen Tahvosen Ossin kanssa hetken merelle havaiten harmaahaikaran, alleja, muutaman lapasotkan, pari merikotkaa sekä merimetson. Sitten komppasimme porukalla Långörenin tyven rannat siltä osin, kun se oli yksityisaluekieltomerkkien välissä mahdollista ja löysimmekin kangaskiurun. ”Lullula” oli ollut paikalla jo pitempään, mutta tätä emme olleet huomanneet, joten havainto oli sinänsä mukava yllätys.

Olimme lähteneet jatkamaan matkaa, kun saimme tiedon, että jo pitempään Hangon rannoilla ja edellispäivänä Gåsörsbuktenilla nähty pikkukajava oli yhä paikalla. Navigaattori opasti meidät aivan pieleen mutta harharetkillä varpusia nähtyämme pääsimme lopulta perille. Kalalokkeja seilasi merellä runsaasti mutta noin viiden minuutin seulonnan jälkeen löysin pikkukajavan. Lintu kävi pyörähtämässä aika kaukana mutta kääntyi sitten meitä kohti ja lensi lopulta oikein hienosti editsemme kohti Uddskatanin niemeä.

Varisniemen käännöksellä näin pikaisesti tien vieressä käväisseen töyhtötiaisen ja kalasatamasta näimme vain pari kaukaista haahkanaarasta ja naurulokkeja ja kohta jo jatkoimmekin Tallholmarnaan Neljän tuulen tuvalle. Näkyvyys lähes tyynelle merelle oli loistava, mutta silti löysimme lähinnä vain samoja tuttuja lajeja. Merikotkia kökötti luodoilla ja merimerkeillä ja ainoaksi vuodariksi näkyi silkkiuikku.

Täktbuktenilla kellui upea sotkaparvi, josta laskin jopa 68 lapasotkaa. Kävimme tsekkaamassa mäeltä merellekin, mutta muuta mainittavaa emme löytäneet. Koska parikin tapaamaamme harrastajaa oli menossa Vedagrundetille, päätimme itse mennä Högholmenille, josta näimme 5 pilkkasiipeä sekä pari todella kaukaista koiras tukkakoskeloa.

Sitten alkoikin jo hämärtää siihen malliin, että päätimme singahtaa Raaseporin Tammisaaren Stadsfjärdenille, jossa kellui 120 nokikanaa, mutta keli oli muuttunut tuuliseksi ja lumisateiseksi, joten näkyvyys oli jo todella huono, joten muuta emme tukkasotkaparvistakaan löytäneet.

Koska päivä oli ollut pitkä ja retkipaikkoja riitti vielä koluttavaksi, päätimme ajella samalle hotellille, josta otimme huoneen ja lyhyen iltalenkin jälkeen oli taas mukava syödä hyvin ja mennä ajoissa nukkumaan.

3.1. suuntasimme aamupalan jälkeen kohti Kirkkonummea ja Porkkalaa, mutta sääennusteet olivat taas aivan pielessä. Lunta tuli oikein kunnolla! Niinpä Luotsikalliolle päästyämme saatoimme todeta näkyvyyden surkeaksi. Merisirriluodot kyllä erottuivat mutta väreilykin oli niin pahaa, ettei sieltä mitään enää voinut nähdä tai ainakaan tunnistaa. Odottelimme silti aika pitkään taukoja sateeseen mutta näkyvyys pysyi niin heikkona, että havainnot jäivät lopulta pariin merikotkaan, alleihin ja pilkkasiipiin sekä lyhyesti vilahtaneeseen silkkiuikkuun.

Jatkoimme sitten suorinta tietä kohti Riihimäkeä Kehä III:lla Kirkkonummen ja Espoon rajalla kanahaukan ja hiirihaukan ohittaen. Riksussa löysimme pienelle K-kaupalle, jonka takana oli ruokinta, jolla pari bongaria seisoskelikin. Saman tien ruokinnan alta löytyi myös etsimämme töyhtökiuru. Mutta kohta joku jurpo tunki kuvaamaan lintua kännykällä ja se nousi ensin puun oksalle ja siiten lensi vierestämme huonompaan paikkaan pienelle sisäpihalle, josta se näkyi vain oksien läpi. Niinpä aika pian jatkoimme matkaa.

Lahden Ala-Juhakkalan puhdistamolle päästyämme puhdistamon aidan vieressä oli juuri säpinä päällä ja kuinka ollakaan tutut Arto Laakso ja Antti Vaalgamaa olivat juuri päivän toisella yrittämällään löytäneet virtavästäräkin. He olivat aiemmin nähneet myös toisen paikalla olevista pikku-uikuista, jonka mekin pienen odottelun jälkeen löysimme. Ja niinpä singahdimme Arton ja Aarton perään kohti Vesijärven Ankkuria.

Mustalintu löytyi helposti ja vielä helpommin saimme hoidettua turkinkyyhkyn, jonka Arto ja Antti olivat ehtineet käydä jo etsimässä. Oksan tarkkuudella saadut nuotit toimivat ja pian oli turkinpulu plakkarissa. Ja tästä vain parin sadan metrin päästä löytyivät pari valkoposkihanheakin. Ohessa näimme myös yksittäisen pilkkasiiven, kyhmyjoutsenperheen sekä muutamia harmaalokkeja.

Ehdimme vielä singahtaa Polttimolle, josta sinisorsaparvista löytyi pari haapanaa. Lopulta tajusimme, että sama parvi olisi näkynyt mustalintupaikkaankin, mutta näimmepähän nyt haapanat ainakin paremmin.

Sitten edessä oli pitkä ajo Parikkalaan. Lappeenrannassa nappasimme vähän evästä ja lopulta olimme kotona iltaseitsemän jälkeen. Illalla kävimme Pirkan kanssa vielä kympin lenkillä verryttämässä jumisia lihaksia. Pirkalla alkoi olla jo parituhatta kilometriä plakkarissa ja lisää oli vielä seuraavan päivän ohjelmassa ennen kuin hän olisi Kemijärvellä.

J.A.