Räväkkä vuoden avaus

Nukuimme Uuden vuoden vaihteen yli ja herätyskellot soivat yhden aikaan aamuyöllä. Pirkka oli ajanut koko päivän Kemijärveltä ja saapunut meille illalla. Muutaman tunnin olimme sentään saaneet nukuttua. Kohta olimme tankanneet tukevan aamiaisen ja kantaneet tavarat autoomme ja lähdimme ajamaan kohti etelää ja eka ekaa -retkeä. Pari edellistä vuotta meillä olikin Hannan kanssa jäänyt perinteinen retki väliin ulkomaan reissujen takia.

Ensimmäinen stoppi tehtiin Lappeenrannassa tutussa paikassa, jossa huuhkaja löytyi ensimmäiseksi vuoden pinnaksi. Lintu innostui huutelemaankin ja naaraskin vastasi vähän matkan päästä ja näkyi sekin lyhyesti.

Hoidettuamme vuodarilistalle vielä tavin ja sinisorsan, lähdimme jatkamaan matkaamme. Ajoimme yhden stopin taktiikalla aina Saloon asti, jossa soittelin vanhalle tutulle Larssonin Kallelle, joka antoi meille ajo-ohjeet tapaamispaikkaan, jossa olimme sopineet olevamme klo 7:30.

Kalle ja Kaukisen Marko saapuivat paikalle pian jo kohta parkkeerasimme läheisten peltojen keskelle. Vaihdoimme saappaat jalkaan ja lähdimme talsimaan märkää niittyä ojan reunaa seuraten otsalamppujen ja taskulamppujen valossa. Paikalla oli ollut niin jänkäkurppa kuin taivaanvuohikin, mutta me emme niitä löytäneet. Sen sijaan onnistuin itse mulahtamaan erään ojan ylityksessä siihen malliin, että saappaat olivat loppureissua ajatellen turhat.

Kallella ja Markolla oli eri puutelajit aamuksi ja vaikka meiltä puuttui molempien lajit, oli meille viisaampaa seurata Markoa, sillä Naantaliin oli vielä pitkä matka, jonka pääsimme ajamaan vielä ennen auringonnousua. Lopulta parkkeerasimme sumuisessa kelissä Luolalanjärven NE-kulman lintutornille, jossa jo kourallinen lintuharrastajia oli paikalla. Kiipesimme torniin ja saimmekin heti nuotit, mistä jalohaikaraa hakea. Lintu piilotteli ruovikon takana, mutta näimme sen kaikki pian. Ohessa näimme muutamia harmaahaikaroita, sinisorsia, telkkiä ja isokoskeloita sekä kuulimme lähimetsiköstä talitiaisten takana säkättäneen peukaloisen. Paikalla piti olla myös harmaasorsa, joten jäimme muiden tapaan vielä paikalle.

Pikkuhiljaa torniin kiipesi lisää porukkaa ja vastarannalla toisessa tornissa ja sen juurella oli myös iso joukko bongareita. Taaksemme tuli myös joku mies, joka oli ilmeisesti elänyt totaalisessa uutispimennossa, sillä hän yski taukoamatta yrittämättäkään kääntyä saati peittää kasvojaan. Yritimme väistellä häntä tornissa, mutta vapaata tilaa huomattuaan, hän aina tunki muiden viereen viereen yskimään ja niiskuttamaan. Lopulta sanoin hänelle, että voisi yrittää pysyä kauempana muista, sillä vaikka olen ollut töissä infektiosairaalassa, en ollut yhtä selviä koronaoireita vielä tavannut. 8 kuukautta mekin olimme välttäneet lähes kaikkea ja olleet äärimmäisen varovaisia ja nyt uskaltautuneet alueelle, jossa koronan leviäminen on kiihtymisvaiheessa, mutta silti tällainen aamunavaus ei ollut kyllä ollut toivelistalla. Tornissa olijoilta tuli kommentteja, että pitäähän ulkopaikkakuntalaisten täältä jotain tuliaisia saada jne., mutta valtaosa oli toki yrittänyt tätä sylkilinkoa väistellä ja tuntui hyväksyvän avautumiseni.

Vuodarilista kasvoi viherpeipolla, vihervarpusella, variksella, naakalla ja keltasirkulla, mutta koska harmaasorsaa ei näkynyt ja pärskijä yhä vain räki muiden takana, päätimme erään avuliaan paikallisen peesissä siirtyä pikkumatkan Karvettiin yrittämään pähkinähakkia. Mustarastaan, harakan ja pikkuvarpusen havaitsimme mutta hakki ei saapunut vakiomakedonianmännyilleen.

Jatkoimme matkalla kanahaukan nähden lyhyen matkan päähän Raision Raisionlahdelle, jossa sama avulias orni kertoi meille heti, mistä pari harmaasorsakoirasta löytyivät. Myös kyhmyjoutsen, tukkasotka, käpytikka ja laulujoutsen kirjauivat havikseen. Lopulta päätimme kurvata vielä toisen kerran hakkia yrittämään, mutta eipä sitä parin minuutin odottelulla näkynyt, joten lähdimme jatkamaan matkaa.

Kaarinan Piikkiön Viukkalan kasvihuoneilta löytyivät västäräkit helposti ja niiden seurassa ollut harvinainen alalaji, englanninvästäräkkikin löytyi pienen odottelun jälkeen. Muutama urpiainen pyörähti myös yläpuolellamme mutta kohta matka taas jatkui Piikkiössä nähtyjen pulujen ohi kohti Saloa.

Vauhdista huomasimme sähkölangalla olleen ampuhaukan Salon Jaakolassa ja kohta stoppasimme Halikon Kinnarpyölin peltoaukealle, jossa oli oleillut sinisuohaukka. Teeri yllättäen pulisi ja pellon yllä lensi tikli- sekä kottaraisparvet ja lopulta huomasimme erään koivun takana olleen männyt latvuksessa piilossa istuneen petolinnun ja siinähän se ”sisu” oli. Harvoin on lajia tullut nähtyä puun latvassa – ja nyt muutenkin eka kertaa eka ekaa. Sisua katsellessa sen viereen ladon katolle laskeutui päivän toinen ampuhaukkakin.

Kohta hoidimme nopeasti tien varressa olleet kolme tundrahanhea, joka oli pinna vain Pirkalle ja näimme spondesti tuulihaukan, pellolla olleen naurulokin sekä ensimmäisen fasaanin vähän ennen Halikonlahtea. Lahdelta yritimme löytää siellä olleita haapanoita, mutta ne olikin tänä päivänä ilmoitettu eri paikasta kuin yleensä ja kun emme niitä vakiopaikalla nähneet, päätimme olla yrittämättä niitä toisesta paikasta, jonne emme oikein tienneet, miten sinne pääsisi – ainakaan muuten kuin pitkän matkan kävellen. Ja aikaahan meillä ei ollut hukattavaksi.

Matka jatkui nyt pitemmän siirtymän Raaseporin Pohjaan, jossa näimme pellolla kalalokin, metsän reunassa olleen hiirihaukan sekä lopulta etsimämme kurki löytyi Brödtorpista juuri niin helposti kuin olimme toivoneet. Niinpä matka jatkui nopeasti kohti Helsinkiä vauhdista isolepinkäinen pointsaten.

Lopulta parkkeerasimme Viikin Gardenian parkkiin ja kävelimme Etu-Viikin pelloilla olleiden kanadanhanhien ohi Hakalanniemeen, jossa hippiäiset ja sinitiaiset saatiin vuodarilistalle. Törmäsimme taas tuttuihin, joilta saimme hyviä vinkkejä ja torniin kivuttuamme saimme saman tien hoidettua töyhtöhyypän, joka olikin niin pahasti ruovikon takana piilossa, että ilman paikalla olleiden apua emme kyllä hämärtyneessä illassa olisi sitä löytäneet. Vuodariksi hoitui myös merilokki.

Kohta kuitenkin kiiruhdimme viereiselle Purolahden tornille, jossa oli lisää tuttuja. Paikalla oli nähty aiemmin jänkäkurppa ja vain noin puolta tuntia aiemmin taivaanvuohi, joka oli meille se tärkeämpi laji. Kurppaa ei löytynyt, mutta kanadanhanhien iltalento tuotti 330 yksilöä ja vuodariksi napsahti vihdoin harmaalokkikin. Kertaalleen kuulimme Hannan kanssa selvän luhtakanan kiljuntasarjan, mutta muilta se jäi valitettavasti kuulematta. Illan jo pimetessä saapui huuhkaja kököttämään julkisuudessakin olleelle merikotkan pesälle.

Me päätimme vielä kokeilla tuuriamme ja kiiruhdimme illan jo hämärryttyä autolle ja ajoimme erääseen metsikköön, johon olimme saaneet pariltakin eri henkilöltä nuotit lehtokurppaan. Puolisen tuntia odoteltuamme kuului erään aukean toiselta puolelta huuto ”Janne!” ja siellä heilui kaksi miestä taivaalle osoitellen. Kalle ja Marko olivat siellä ja tunnistaneet meidät, kun seisoimme katulamppujen alla ja lehtokurppa oli tulossa heidän suunnastaan meitä kohti. Lintu tulikin hienosti ylitsemme näkyen pilvisyyden takia valoisaa taivasta vasten hyvin. Enpä olisi uskonut näkeväni soidintavaa lehtokurppaa tammikuussa!

Päivä oli osaltamme pulkassa, sillä muita pimeällä havaittavia lajeja ei meillä ollut tiedossa ja niinpä aloimme selvitellä majapaikkaa, sillä olimme päättäneet jäädä etelään retkeilemään ainakin vielä toiseksi päiväksi. Pirkka oli kuitenkin ajanut Kemijärveltä asti ja kun minullakin oli vielä viikonloppu vapaana, päätimme varata majoituksen lentokenttähotellilta.

Hotellille päästyämme söimme hyvin hotellin erinomaisessa ravintolassa, jossa oli lisäksemme vain pari asiakasta – itse asiassa koko isossa hotellissa ei ollut kuin toistakymmentä majoittujaa, joten suunnitelmamme koronan välttelemiseksi oli onnistunut.

Eka ekaa oli lopulta tuottanut 7 eka ekaa -pinnaa, 5 kuukausipinnaa, joista kurki ja töyhtöhyyppä olivat kuukausiässiä. Yhteensä olimme havainneet päivän aikana 50 lajia, joista itse näin 48, vain Pirkka oli havainnut varpushaukan ja Hanna palokärjen. Ensi vuonna, jos korona yhä pitää meidät Suomessa, onkin sitten tavoitteena rikkoa 150 eka ekaa -pinnan raja.

2.1. Hyvin nukutun yön jälkeen heräsimme ennen seitsemää ja pian olimme ajelemassa kohti Hankoa. Matkalla aamuhämärissä Raaseporin Karjaa Degerbyn kohdilla tien yli vilahti varpuspöllö. Pitkästyttävän ajon jälkeen kurvasimme Långörenin rantaan, jossa oli oleillut virtavästäräkki. Staijasimme paikalle hieman meitä ennen saapuneen Tahvosen Ossin kanssa hetken merelle havaiten harmaahaikaran, alleja, muutaman lapasotkan, pari merikotkaa sekä merimetson. Sitten komppasimme porukalla Långörenin tyven rannat siltä osin, kun se oli yksityisaluekieltomerkkien välissä mahdollista ja löysimmekin kangaskiurun. ”Lullula” oli ollut paikalla jo pitempään, mutta tätä emme olleet huomanneet, joten havainto oli sinänsä mukava yllätys.

Olimme lähteneet jatkamaan matkaa, kun saimme tiedon, että jo pitempään Hangon rannoilla ja edellispäivänä Gåsörsbuktenilla nähty pikkukajava oli yhä paikalla. Navigaattori opasti meidät aivan pieleen mutta harharetkillä varpusia nähtyämme pääsimme lopulta perille. Kalalokkeja seilasi merellä runsaasti mutta noin viiden minuutin seulonnan jälkeen löysin pikkukajavan. Lintu kävi pyörähtämässä aika kaukana mutta kääntyi sitten meitä kohti ja lensi lopulta oikein hienosti editsemme kohti Uddskatanin niemeä.

Varisniemen käännöksellä näin pikaisesti tien vieressä käväisseen töyhtötiaisen ja kalasatamasta näimme vain pari kaukaista haahkanaarasta ja naurulokkeja ja kohta jo jatkoimmekin Tallholmarnaan Neljän tuulen tuvalle. Näkyvyys lähes tyynelle merelle oli loistava, mutta silti löysimme lähinnä vain samoja tuttuja lajeja. Merikotkia kökötti luodoilla ja merimerkeillä ja ainoaksi vuodariksi näkyi silkkiuikku.

Täktbuktenilla kellui upea sotkaparvi, josta laskin jopa 68 lapasotkaa. Kävimme tsekkaamassa mäeltä merellekin, mutta muuta mainittavaa emme löytäneet. Koska parikin tapaamaamme harrastajaa oli menossa Vedagrundetille, päätimme itse mennä Högholmenille, josta näimme 5 pilkkasiipeä sekä pari todella kaukaista koiras tukkakoskeloa.

Sitten alkoikin jo hämärtää siihen malliin, että päätimme singahtaa Raaseporin Tammisaaren Stadsfjärdenille, jossa kellui 120 nokikanaa, mutta keli oli muuttunut tuuliseksi ja lumisateiseksi, joten näkyvyys oli jo todella huono, joten muuta emme tukkasotkaparvistakaan löytäneet.

Koska päivä oli ollut pitkä ja retkipaikkoja riitti vielä koluttavaksi, päätimme ajella samalle hotellille, josta otimme huoneen ja lyhyen iltalenkin jälkeen oli taas mukava syödä hyvin ja mennä ajoissa nukkumaan.

3.1. suuntasimme aamupalan jälkeen kohti Kirkkonummea ja Porkkalaa, mutta sääennusteet olivat taas aivan pielessä. Lunta tuli oikein kunnolla! Niinpä Luotsikalliolle päästyämme saatoimme todeta näkyvyyden surkeaksi. Merisirriluodot kyllä erottuivat mutta väreilykin oli niin pahaa, ettei sieltä mitään enää voinut nähdä tai ainakaan tunnistaa. Odottelimme silti aika pitkään taukoja sateeseen mutta näkyvyys pysyi niin heikkona, että havainnot jäivät lopulta pariin merikotkaan, alleihin ja pilkkasiipiin sekä lyhyesti vilahtaneeseen silkkiuikkuun.

Jatkoimme sitten suorinta tietä kohti Riihimäkeä Kehä III:lla Kirkkonummen ja Espoon rajalla kanahaukan ja hiirihaukan ohittaen. Riksussa löysimme pienelle K-kaupalle, jonka takana oli ruokinta, jolla pari bongaria seisoskelikin. Saman tien ruokinnan alta löytyi myös etsimämme töyhtökiuru. Mutta kohta joku jurpo tunki kuvaamaan lintua kännykällä ja se nousi ensin puun oksalle ja siiten lensi vierestämme huonompaan paikkaan pienelle sisäpihalle, josta se näkyi vain oksien läpi. Niinpä aika pian jatkoimme matkaa.

Lahden Ala-Juhakkalan puhdistamolle päästyämme puhdistamon aidan vieressä oli juuri säpinä päällä ja kuinka ollakaan tutut Arto Laakso ja Antti Vaalgamaa olivat juuri päivän toisella yrittämällään löytäneet virtavästäräkin. He olivat aiemmin nähneet myös toisen paikalla olevista pikku-uikuista, jonka mekin pienen odottelun jälkeen löysimme. Ja niinpä singahdimme Arton ja Aarton perään kohti Vesijärven Ankkuria.

Mustalintu löytyi helposti ja vielä helpommin saimme hoidettua turkinkyyhkyn, jonka Arto ja Antti olivat ehtineet käydä jo etsimässä. Oksan tarkkuudella saadut nuotit toimivat ja pian oli turkinpulu plakkarissa. Ja tästä vain parin sadan metrin päästä löytyivät pari valkoposkihanheakin. Ohessa näimme myös yksittäisen pilkkasiiven, kyhmyjoutsenperheen sekä muutamia harmaalokkeja.

Ehdimme vielä singahtaa Polttimolle, josta sinisorsaparvista löytyi pari haapanaa. Lopulta tajusimme, että sama parvi olisi näkynyt mustalintupaikkaankin, mutta näimmepähän nyt haapanat ainakin paremmin.

Sitten edessä oli pitkä ajo Parikkalaan. Lappeenrannassa nappasimme vähän evästä ja lopulta olimme kotona iltaseitsemän jälkeen. Illalla kävimme Pirkan kanssa vielä kympin lenkillä verryttämässä jumisia lihaksia. Pirkalla alkoi olla jo parituhatta kilometriä plakkarissa ja lisää oli vielä seuraavan päivän ohjelmassa ennen kuin hän olisi Kemijärvellä.

J.A.