Kuukausipinnakisailun yhteenvetoa

Vuoden 2014 lopulla Sami Luoma otti minuun yhteyttä ja kysyi kiinnostusta osallistua lintukisaan, jossa laskettaisiin aina kuukausittain havaitut lajit. Osallistujiksi oli kysytty yksittäisiä kovia maasto-orneja eri puolilta Suomea. Totta kai olin valmis mukaan ja niinpä tammikuussa 2015 aloin kirjata ylös lajeja.

Vuoden kisailun jälkeen ehdottelin koko porukalle, josko kisasta saataisiin enemmän irti, jos ei laskettaisi ainakaan pelkästään koko maassa havaittuja lajeja, joita bongaamalla sai tietysti kasaan aina ison listan, vaan ainakin ohessa laskettaisiin omassa maakunnassa ja kotikunnassa havaitut lajit. Jostain syystä ehdotukseni ei ottanut tuulta alleen, mutta itse aloin listata havaintoja näin. Ja kun pari kisaajaa oli päättänyt osallistua kisaan vain spondehavainnoilla, päätin listata nekin muiden ohessa.

Sami ilmoitti aina kuukauden jälkeen tulokset ja vuoden lopulla oli sitten koko vuoden taulukon vuoro. Kovimmat bongarit tietysti ottivat kärkisijan, joten ei ollut yllättävää, että vuoden kärki oli Jörgen Palmgren ensimmäiset kolme vuotta ja neljäntenä vuonna kärkeen nousi Ari Vuorio, joka voitti sitten seuraavanakin vuonna kirkkaasti, kun ”Jösse” ei enää ollut mukana.

Jos kärkitulokset olivat vuosittain 1680-1755 (jälkimmäinen Jössen vuosiennätystulos), olivat omat tulokseni 1331-1468. Kaikkina muina vuosina paitsi 2019, kun teimme useamman pitemmän ulkomaanreissun, oli tulokseni päälle 1400 eli aika tasaisesti pinnoja keräsin eri vuosina. Sijoutukseni kisassa oli sekin aina 4.-6. Mainittakoon, että lähes kaikki muut osallistujat olivat rannikolta tai ainakin paljon lähempää rannikkoa kuin minä.

Kautta aikain kovin kuukausi kisassa oli Jössen toukokuussa 2016 keräämä 216 lajia. Itselläni oli parin toukokuun kärkitulokset 212 ja 211. Talvikuukausina kovin oli Jössen 110 helmikuussa 2015, kesällä Vuorion 212 kesäkuussa 2017 ja syksyllä Jössen 174 syyskuussa 2017.

Etelä-Karjalassa kovin vuositulokseni oli 1348 ja Parikkalassa 1273 – ja spondeja oli parhaana vuonna 1563 koko maan tilastossa. Kuukausittain kovin tammikuuni oli 86 lajia, ”eekoossa 60 ja Parikkalassa 44 lajia (58 spondea). Helmikuun maksimi oli 82, eekoo 50 ja Pla 42 (spondet 71). Maalis- 89, 80 ja 78 (84). Huhti- 150, 140 ja 137 (147). Touko- 212, 191 ja 187 (205 – lienee aika kova lukema spondeja kuukaudessa). Kesä- 184, 145 ja 132 (180). Heinä- 167, 142 ja 132 (143). Elo- 163, 140, 137 (160). Syys- 164, 146 ja 139 (163). Loka- 146, 111 ja 110 (143). Marras- 88, 80 ja 75 (73) ja joulukuu 79, 63 ja 51 (62).

Omasta mielestäni mielenkiintoisinta kisassa oli kisata itseään vastaan omalla reviirillä ja vertailla vuosittaista vaihtelua kuukausien välillä. Kuuden vuoden kuukausilajien laskemiskokemuksella voinen todeta Parikkalan olevan talvella varsin kehno lintukunta. Kautta aikain olen havainnut Parikkalassa vain 98 lintulajia. Keväällä täällä lintuja näkee – parhaimmillaan toukokuussa ja kesälläkin ihan kohtalaisesti, mutta syksyllä täällä ei taas lajiston monipuolisuudessa pärjää rannikolle alkuunkaan.

Kisa kesti lopulta täydet viisi vuotta ja useampi orni oli mukana koko kisan ajan, muutamia jäi pois mutta yksittäisiä uusia osallistujiakin tuli mukaan. Alkuvuodesta 2020 saimme tyrmistyttävän uutisen, että kisan luoja Sami Luoma oli menehtynyt. Vuoden ensimmäinen kuukausi oli jo ehditty kisaamaan normaalisti, joten päätin itse viedä vuoden loppuun Samin muistoa kunnioittaen Siksi oikeastaan päädyin nyt tekemään tällaisen yhteenvedonkin. Muilta osallitujilta en kysellyt lupia mainita nimiä tai tuloksia, joten siksi mainitsin vain kovimmat ennätystulokset – en usko ko. henkilöiden pahastuvan.

Kiitos Sami (R.I.P.) ja muut osallistujat. – J.A.