4.2. heräsin aikaisin ja talsin saman tien katsomaan lämpömittaria, joka paljasti ulkolämpötilaksi hurjat -32 astetta! Edellisiltana olen kuitenkin päättänyt lähteä bongaamaan Lemille, jossa on parina edellispäivänä saalistellut todella harvinainen talvilaji suopöllö. Toiveajattelen, että onneksi edellispäivinä Lappeenrannan tienoilla on ollut lämpimämpää, kun lähden ajelemaan. Ranskalainen talviautoni meinaa olla toista mieltä ja heti alkumatkasta iskee taas tuttu vika, josta olen kuitenkin jo oppinut olemaan pahemmin välittämättä – pitäisi laittaa pahvisuojus maskiin, niin moottori lämpiäisi paremmin. Pienen odettelun jälkeen ajonesto palautuu ja pääsen jatkamaan matkaa. Onneksi heti matkantekoa piristää tien yli lentänyt pyy.
Ennen Lappeenrantaa näen vielä Joutsenossa isolepinkäisen ja Lappeenrannassa nappaan Pekka Punnosen ja Jari Kiljusen kyytiin ja nähtyämme Keskustassa räkättirastaan jatkamme kohti Lemiä. Tarkka paikka pidettäköön salassa (lintutiedotuslaiset sen tietävät) ja perille päästyämme onkin pari etelästä saapunutta bongaria jo suopöllön nähneetkin. Parin Rantasen kanssa emme kuitenkaan meinaa lintua enää löytää. Yli puolen tunnin etsinnän jälkeen varpaat alkavat olla jo aivan jäässä, mutta me emme luovuta. Lopulta kävelemme paikkaan, jossa lintu oli aamulla nähty ja yllättäen se pomppaakin lentoon edestämme täsmälleen samasta paikasta kuin mistä se oli aamullakin lähtenyt. Pöllö lentää läheisen pihan ruokinnan viereen ja jää siihen aktiivisesti etsimään saalista. Kuvaamme lintua tieltä n.80 metrin etäisyydeltä ja kylläpä kameran akut ja sormet hyytyvätkin nopeasti! Aika pian jätämme hyvästit pölllöle ja lähdemme jatkamaan maakuntaretkeä.
Jatkamme Savitaipaleen kautta Taipalsaarelle, jossa yritämme toista tuntia löytää Pihabongauksessa tietoon tullutta peltopyytä, mutta emme löydä kuin sen jälkiä ja jätöksiä. Lintu on kyllä yhä paikalla, mutta piilossa joko käsittämättömän tiheässä kuusiaidassa tai kiepissä lähipelloilla.
Seuraavaksi ajamme Tuosan kautta, jossa hiiripöllöä ei näy Lappeenrantaan bongaamaan Paavo Rantasen löytämää jänkäkurppaa. Lintu löytyy nopeasti Paavon avustuksella ja jätämme sen talvehtimaan rauhassa sulaojaansa.
Jatkamme vielä lopuksi Tirilään, jossa pienen etsiskelyn jälkeen löydämme puun latvuksen kätköissä aktiivisesti äännelleen nokkavarpusen.
Tipautettuani jassin ja Pekan koteihinsa, jatkoin itse vielä uudelleen Tuosaan, mutta hiiripöllö pysyy piilossa. Enkä löydä hiiripöllöä myöskään Imatran Salo-Issakasta, joten lopulta palaan höyryävän Vuoksen sumuissa pari merimetsoa nähtyäni kuutostielle ja sitä pitkin kohti Parikkalaa.
Tammikuun lopussa sää kylmeni. Vielä 20.1. pikakäynnilla Simpeleelle keli oli leppoisa, kun pakkasta oli vain noin 10 astetta. Sähkövian sulkuihin aiheuttamat ongelmat olivat tulvauttaneet Kokkolanjoen, joten Uudensillankoskella ei ollut kiviä lainkaan näkyvissä, mutta koskikara näkyi lennossa joen yllä. Toinen vuodenpinna näkyi Korjontien vanhalla viitatiaisruokinnalla, jolla kävi pari töyhtötiaista muiden tavallisten tinttien seurassa. 6-tien sillalta näkyi joessa myös koiras telkkä. Iltapäivällä kävimme Hannan kanssa vielä Särkisalmella, jossa pikku-uikku yhä piilotteli kaatuneen puun tyvellä ja isokoskelo uiskenteli pirteän näköisenä sulassa. Myös isolepinkäinen kävi lähipuiden latvuksessa ja lähti kohti Huotikkalanpeltoja.
Pihabongauksessa 28.1. oli jo -17 astetta ja linnut olivat varsin passiivisia. Pihan saldoksi kertyi 15 talitiaista, sinitiainen, 20 nakkaa, 2 varista, 2 korppia, 2 harakkaa, närhi, 2 pikkuvarpusta ja 4 viherpeippoa. Päivällä kävimme etsiskelemässä kuukkeleita, kun kerrankin oli kunnon aurinkoinen talvikeli, mutta lintuja ei tällä kertaa löytynyt. Oronmyllyllä perinteiset koskikarasulat olivat todella pahasti jäässä ja niinpä karaa ei paikalla näkynyt. Koiras palokärki naputteli kuitenkin vuoden pinnaksi. Särkisalmella sula oli myös pienentynyt huomattavasti mutta pikku-uikku nukkui yhä jään reunassa. Toivottavasti se löytää pienenevästä sulasta yhä ruokaa ja suojaa.
Kuun viimeisinä päivinä saapuivatkin sitten kunnon paukkupakkaset. Äskenkin mittarissa oli rapiat -27 astetta!
Vihdoin 11.1. näin Parikkalan Särkisalmen sulassa pari päivää aiemmin Kantosen Paulin löytämän pikku-uikun. Lintu oli todella kähmy ja näin sen vasta neljännellä yrittämällä. Moni muukin oli paikalla käynyt sitä näkemättä. Tämä oli vast toinen pikku-uikkuni Parikkalassa. Sulan reunapuissa kävi myös muutama vihervarpunen, joka ei mikään tavallinen talvilaji Parikkalassa sekään.
12.1. ruokatuntikäynti Kirkonkylän suuntaan tuotti harmaapäätikan, joka kökötti erään puun latvassa. Ilmeisesti viereisessä puussa ollut närhi oli saanut tikan jämähtämään totaalisesti paikalleen?
14.1. suuntasimme shoppailureissulle Lappeenrantaan. Alkumatkalla näkyi Ruokolahdella isolepinkäinen. Tuttuun tapaan päätimme tehdä pikapysäyksen Imatralla ja kurvasimme Vuoksen vartta Itä-Siitolaan. Kuinkas ollakaan sorsienruokintapaikalla olivat paikalla Kauko Kauppinen ja Paavo Rantanen ja kun olimme parkkeeraamassa alkoivat he huitoi ja viittoilivat meidät äkkiä luokseen – jokeen oli juuri laskeutunut vanha naaras allihaahka! Virta vei lintu koko ajan alavirtaan, mutta kohta se lennähti keskusliikenneaseman puolelle lähelle sorsaparvea. Niinpä ajoimme sillan yli ja ehdimme jopa ottaa muutama kuvan linnusta, ennen kun virta taas vei linnun kauemmaksi.
Lappeenrannassa Hannan kierrellessä tylsempiä kauppoja, suuntasin itse pikaretkelle. Pappilanniemessä näkyi ja kuului pähkinänakkeli ja ylitseni lensi 12 tilhen parvi, mutta muuta ei sitten pikaretkellä löytynytkään.
15.1. retkeilin aamun Parikkalassa Punnosen Pekan, Kiljusen Jarin sekä Salakan Petrin kanssa. Pikku-uikku oli mukavasti näkösällä ja sain siitä jonkinlaisia kuviakin skoupattua. Neljä tikliä pyöri rantapuissa ja ylitsemme lensi ainakin pari pikkukäpylintua äännellen. Yksi naaras isokoskelo oli myös yhä paikalla.
Seuraavaksi jatkoimme sitten Melkoniemen saloille, josta pari kuukkelia löytyi nopeasti. Näitä veijareita on sitten aina mukava käydä katsomassa!
Kanadasta taas talven viettoon kotikonnuille saapunut Jukka Jantunen kokosi jo seitsemänä perättäisenä vuonna joukon lähiseudun harrastajia sekä vanhoja harrastajakavereitaan (valtaosa ex-lähiseutulaisia) takseeraamaan Imatran taajamalinnustoa. Taajamataaperuukseksi ristityssä tapahtumassa Imatran taajama-alue on jaettu yhdeksään vakiolohkoon, joiden lisäksi taas tänä vuonna tarvittiin pari lisälohkoa (Imatran maaseudulta sekä Ruokolahden taajamasta), koska kahden hengen joukkueistä oli jopa ylitarjontaa.
Me Hannan kanssa saimme kisan F-lohkon eli Sienimäki-Linnansuo -alueen. Kisassa on tarkoitus takseerata taajama-alueen maalinnusto, joten vaikka meidänkin alueemme rajoittui osin myös Vuokseen, ei lohkon paikoista muuten ollut meillä tuntemusta. Aloitimme auringon noustessa yhdeksän aikaan sitä ennestään tutuimmasta paikasta eli Neitsytniemestä, jossa heti autosta noustuamme valkoselkätikka piti metakkaa läheisten puiden latvuksessa. Laiturilta näimme vastarannalla Jantusen Jukan ja Luukkosen Antin aloittelemassa omaa urakkaansa. Vuoksessa kellui telkkiä, isokoskeloita sekä merimetso, mutta me keskityimme kaukana kaupungin päällä lenteleviin puluihin, naakkoihin ja harakoihin. Tässä kisassahan sai laskea linnut myös naapurin puolelta, kunhan pysyi itse omalla alueellaan. Pulut jäivätkin ainoiksi, jotka näimme päivän aikana. Rannassa kävellessämme löysimme myös punatulkkuja ja rannassa pörräsi vihervarpusparvi ja tikli lensi ylitsemme. Tiaiset alkoivat vasta heräillä, kun lähdimme kohti Itä-Siitolaa.
Itä-Siitolan sorsaruokintapaikalla ei näkynyt juuri muuta kuin sinisorsia. Koiras uivelo kellui joessa parin isokoskelon seurassa ja vastarannan sorsien luona pörräsi yksinäinen nuori kalalokki ja naakat sentään laskettiin ennen kuin jatkoimme pois jokivarresta kohti varsinaista urakkaa.
Alueemme koostui aika selvästi viidestä keskikokoisesta taajama-alueesta, joiden välit liikuimme autolla ja taajamaan päästyämme jakaannuimme Hanna laskemaan toisen puolen ja minä toisen puolen taajamasta. Tarkoituksenahan oli kartoittaa taajamat päivän aikana mahdollisimman tarkkaan, joten hajaantuminen oli tällä meidän isolla lohkolla aivan välttämätöntä ja toki tapahtuman säännöt siihen kannustivatkin.
Aamupäivään saakka sää suosi laskentaa mutta päivällä alkoi sankka lumisade, joka vaikeutti laskentaa ja linnut lopettivat liikkumisen lähes täysin! Jatkoimme kuitenkin sinnikkäästi hämärään saakka eli noin puoleen kolmeen. Ehdimme kuin ehdimmekin kävellä kaikki selkeät taajamakadut läpi ja käydä pikaisesti myös autolla kiertelemässä esimerkiksi Virasojan peltoja, joihin alueemme rajoittui.
Yhdeksän vakiolohkon tuloksia (Jari Kontiokorven lintuverkkoviestistä referoiden): 10331 lintuyksilöä, joka on 800 vähemmän kuin vuosien 2006-2012 keskiarvo. Selkeästi runsaslukuisin laji oli talitiainen, jota havaittiin 2832 (ka. 2557). Sinitiaisia havaittiin 1120, keskiarvoa (919) selvästi enemmän. Summa on talitiaisen tämänkertaisen summan tavoin laskentajakson toiseksi suurin. Metsätiaisia havaittiin totutun niukasti, kuusitiaissumma 8 on toiseksi alhaisin. Viherpeippo romahti pahasti, vain 996 yksilöä (ka. 1987). Kun 2009 päästiin yli kolmen tuhannen, oli 2010 summa vain 1373. Viime vuonna laji näytti palautuneen taudistaan (2143), mutta nyt siis laskentajakson huonoin summa. Kesykyyhky näyttää noudattavan samaa kaavaa: 2006-2009 tasaisesti neljänsadan luokkaa, 2010 pohjat 106, 2011 paremmin 284, mutta nyt taas vain 217 (ka. 327). Marjalintuja taas surkean vähän: tilhi 16, mustarastas 10, räkättirastas 9. Myös urpiaisia niukasti 146, sen sijaan vihervarpunen pääsi ennätykseen 299. Keltasirkut olivat maaseudulla ja nyt jäätiin taajamassa lukemaan 833 (ka. 1105). Varpusia vain 91 (ka. 165), pikkuvarpusia normaalin oloisesti 995 (ka. 964). Peippoja vain 6, nokkavarpusta ei lainkaan. Närhiä ennätysmäisesti 99 (ka. 59). Mukavia piristyksiä olivat kirjosiipikäpylintu, pähkinänakkeli, 3 valkoselkätikkaa, 2 harmaapäätikkaa, varpuspöllö sekä Imatran maaseutulohkon lapinpöllö.
Illan vietto oli taas mukava, mutta porukka tuntuu pikkuhiljaa vanhenevan, kun me lähdimme viimeisinä kotiin jo ennen yhtätoista! Kiitokset mukavasta tapahtumasta taas järjestäjille, etenkin Jukalle sekä Konzalle!
30.12. työpäivän jälkeen lähdin ajamaan kohti Kirkkonummea, josta olin suunnitellut suuntaavani retkille etelärannikolle niin vuoden 2011 viimeisenä kuin vuoden 2012 ensimmäisenä päivänä.
Matkan varrella yritin vesisateessa löytää lapinpöllöä kuukausiässäksi Lappeenrannan Joutsenon Kuurmanpohjasta, mutta pöllö oli pitämässä sadetta jossain piilossa. Niinpä jatkoin illan hämärtyessä matkaa ja olin lopulta vanhempieni luona Kirkkonummella jo ihan hyvissä ajoin.
31.12. lähdin aamupimeässä ajamaan kohti Hankoa ja klo 8:45 tapasimme Tammisaaressa Salossa asuvan kaverini Kalle Larssonin kanssa. Hyppäsin Kallen kyytiin ja jatkoimme kohti Hankoa. Olimme vielä matkalla, kun saimme päivityksen, että jo muutamia päiviä Tallholmarnan Neljän tuulen tuvalla ollut kashmirinuunilintu oli yhä paikalla, niinpä loppumatka sujui aika vaihdikkaasti.
Parkkeerattuamme Neljän tuulen tuvan parkkipaikalle, oli kashmirinuunilinnun paikantaminen helppoa, sillä paikalla oli reilut parikymmentä muutakin bongaria. Kohta saimme seurailla tämän kauniin uunilinnun varsin pirteännäköisiä touhuiluja ruusupuskan tyvellä. Välillä lintu innostui ääntelemään aktiivisesti ja välillä se puolestaan lensi läheisiin mäntyihin piiloon palatakseen kuitenkin kohta taas puskien alustoja tonkamaan.
Kohta lähes viereisistä puskista löytyi tiltaltti, joka myös oli ollut paikalla jo pitempään. Oli aika hurjaa nähdä vuoden viimeisenä päivänä kaksi phylloscopusta!
Jatkoimme pienen ”humein” kuvaussession jälkeen tuijottamaan merelle, jossa olikin mukavasti lintuja niin paikallisena kuin liikkeelläkin. Haahkoja näkyi muutamia, pilkkasiipiä ja tukkakoskeloita pari parveakin, naurulokkeja kellui muiden lokkien seassa useita ja pian löytyi seuraava projektilajimme, kun näin vilaukselta pikkulokin katoavan kaukaisen niemen taakse. Onneksi kohta se tai toinen nuori pikkulokki lensi suoraan ylitsemme ja jonkin aikaa myöhemmin myös vanha pikkulokki lensi ylitsemme.
Jatkoimme seuraavaksi läheiselle Långörenille, jossa komppailimme kannaksen pusikkoa parin edellispäivänä paikalla havaitun linnun toivossa ja eipä aikaakaan kun Kallen jaloista nousi niittykirvinen äännellen lentoon ja pian myöhemmin minun jaloista nousi kiuru kiertelemään yllemme. Lähdimme saman tien pois, jotta linnun pääsisivät takaisin ruokailemaan.
Kallella oli jo kiire kotia kohti, joten lähdimme palailemaan Tammisaarta kohti, josta lähdin itse vielä jatkamaan retkeä. Suuntasin Raaseporin Karjaan Lappträsketille, jossa oli edellispäivinä havaittu useitakin mukavia lajeja mm. lapasorsa. Jo tornille kävellessä näin isolepinkäisen ja hiirihaukan, mutta tornilta en löytänyt oikein mitään parempaa. Toki parin sadan kyhmyjoutsenen yllättävänkin äänekästä touhuilua oli mukavassa kelissä mukava seurata. Järvellä oli myös mm. 112 kanadanhanhea ja 40 laulujoutsenta. Pienemmät vesilinnut jäivät kuitenkin 35 sinisorsaan ja 3 tukkasotkaan. 10 pyrstötiaisen parvi tuli vielä tornin viereen pörräämään ennen kuin päätin lähteä vielä jatkamaan retkeä.
Jatkoin Espoon Laajalahdelle, jonne matka kesti odotettua kauemmin moottoritieremontista johtuen. Ehdin kuitenkin vielä noin tunnin seuloa lahden linnustoa, josta löytyi mm. 5 haapanaa, 59 nokikanaa sekä 15 uiveloa.
Ilta oli jo pimenemässä ja ensimmäiset uudenvuodenraketit välkkyivät taivaalla, kun ajelin takaisin Kirkkonummelle. Ilta menikin sitten lähinnä seuraavan päivän ekaekaa retkeä suunnitellessa. Nukkumaan menin rakettien paukunnan ollessa vasta kiihtymään päin.
1.1.2012 heräsin jo kuuden pintaan ja puolta tuntia myöhemmin lähdin taas kohti Tammisaarta. Karjaata ennen vuoden ensimmäinen lintuhavainto oli klo 6:50 tien yli auton valoissa vauhdilla lentänyt helmipöllö.
Tammisaaressa odottelin hetken Kallea sekä Kaukisen Markoa ja kun he saapuivat pakkauduimme Markon autoon ja lähdimme kohti Hankoa. Ajoimme nyt pohjustustemme perusteella aloituspaikaksi päättämällemme Långörenille, jossa tapasimme vanhoja tuttuja, kun Takaveto & Gusse eli Vesa Jouhki, Andreas Lindén, Jaakko Aarniala sekä Gustaw Nordenswan olivat jo paikalla. Kohta alkoi valoa olla sen verran, että päätimme lähteä koluamaan puskia ensin mantereen puolelta.
Ensimmäiset näkyneet linnut olivat tietysti rannan tuntumassa kelluneet valkoisena loistaneet kyhmyjoutsenet, mutta toinen laji oli yllättävä, kun taivaalta kuului punakylkirastaan sirahdus! Ja pian tämän jälkeen huomasimme eräässä pienessä koivissa kököttäneen varpuspöllön. Käveltyämme vielä hieman pitemmälle kuulimme punarinnan tiksutusta. Olipa ollut erinomainen alku! Aamu alkoi olla jo sen verran valoisa, että päätimme suunnata komppaamaan edellispäivänä pohjustamiamme kiurua ja niittykirvistä. Niitä ei kuitenkaan meinannut löytyä. Ilmeisesti ne kuitenkin olisivat viettäneet yön jossain metsän puolella? Onneksi lopulta niittykirvinen löytyi ja tällöin Takaveto ja muutama muu paikalla saapunut päätti lähteä singahtamaan Tallholmarnalle.
Me kolusimme vielä hetken Långöreniä ja havaintoja tuli mm. vihervarpusista, tilhistä, haahkoista, tukkasotkista ym. Lopulta saatuamme tiedon, että kashmirinuunilintu oli taas löytynyt, lähdimme mekin Neljän tuulen tuvalle.
”Humei” hoitui taas saman tien, kun paikalla oli kymmeniä bongareita! Heti lajin hoidettuani päätin siirtyä staijaamaan merelle, sillä minulla oli fiilis, että siellä voisi mennä ihan mitä tahansa – olihan yö ollut kylmä ja luntakin oli hieman satanut, joten muuttoa piti olla ainakin jonkin verran.
Näkyvyys merelle oli valitettavan huono ja lintuliikennettä oli yllättävän vähän. Kanadanhanhia ja laulujoutsenia muutti joitakin parvia, mutta muu vesilintuliikenne oli aivan liian kaukana. Alleja ja telkkiä viuhtoi merellä jonkin verran mutta aivan liian kaukana. Pilkkasiipi ja jokunen tukkakoskelo oli yhä paikalla ja yksi mahdollinen riskilä kellui liian kaukana vastavalossa ja väreilyssä jääden näin määrittämättä. Muutama yksittäinen kuikkalintu muutti liian kaukana mutta se tärkein laji eli pikkulokki pysyi kuitenkin piilossa. Saimme jo tiedon, että sellainen oli kuitenkin nähty toisaalla Hangossa, kunnes kuului huuto, että tiltaltti oli vihdoin löytynyt. Koko iso porukka singahti tiltalttia katsomaan ja onneksi se löytyikin pian.
Tiltaltin hoidettuaan valtaosa porukasta lähti joko etsimään pikkulokkia muualta tai bongaamaan Långörenistä nyt taas löytynyttä kiurua. Itse jatkoin kuitenkin vielä meren seulomista mikä kannatti sillä ensin näkyi koirasuivelo ja kohta tämän jälkeen lopulta aamun neljäs kuikkalintu meni sen verran lähempää, että sen sai määritettyä lajilleen kaakkuriksi. Samoihin aikoihin kuitenkin oli tiltalttia katsoneiden ornien yli lentänyt pikkulokki mantereen puolelta ja tästä emme saaneet tietoa.
Odotellessamme Kallen paluuta kiurunbongausreissulta tuli taas tieto pikkulokista toiselta puolelta Hankoa. Valtaosa porukasta lähti vauhdilla, mutta Kallea ei kuulunut. Lopulta Kalle palasi onnistuneelta bongaukselta, mutta ”pienet” vastoinkäymiset olivat hidastaneet häntä (katsotaan mitä Kalle kirjoittaa tästä omaan blogiinsa
Niinpä päätimme yhä jäädä Tallholmarnaan vähäksi aikaa, kun pikkulokki saattoi hyvinkin palata taas tänne. Lopulta kuitenkin kello oli jo niin paljon, että päätimme lähteä kokonaan pois Hangosta ja kohti länttä.
Olimme ajaneet 12 kilometriä Hangosta kun saimme tiedon paikallisesta pikkulokista Stormärseniltä. Päätimme vielä kerran koittaa ja käännyimme ympäri ja lähdimme taas kohti Hankoa. Paikalle päästyämme oli paikalla jo parikymmentä bongaria, mutta lintu oli kuitenkin kadonnut väreilyyn jo 10 minuuttia aiemmin. Onneksi se kuitenkin kohta löytyi taivasta vasten lentämästä ja tämä 2 kv pikkulokki näkyi lopulta oikein hienosti! Ja me lähdimme kiireellä taas matkaan.
Tammisaaressa nappasin autoni ja jatkoimme kohti Saloa, jonne taas jätin autoni, jotta se olisi paluureitin varrella. Sepelkyyhky ei ollut eilisellä paikallaan vaan ainoaksi vuodariksi Meriniityltä tuli fasaani, joten jatkoimme kohti Turkua. Vauhdista näimme isolepinkäisen Kaarinan Tuorlassa ja vasta linnun ohitettuamme tajusimme, että paikallahan oli ollut pitkään ”homeyeri” -alalajin yksilö. Päätimme katsoa lintu tarkemmin Turusta palatessamme, jos se yhä olisi paikalla.
Lopulta olimme Turun Laukkavuorella, jossa oli taas melkoinen kansanpaljous, kun bongarit olivat saapuneet kuittaamaan harjalintua ekaekaa -pinnaksi. Lintu oli tietysti hyvin hallinnassa ja se ruokaili pienen ojan varrella aktiivisesti. Pari kuvaa otettuamme lähdimme jatkamaan retkeämme.
Ikäväksemme olimme saaneet tiedon, että sinisuohaukka eikä merihanhi eivät olleet eilisillä paikoillaan, joten päätimme ajaa Kaarinan Piikkiön Viukkalan kasvihuoneille, joilta löysimmekin jopa viisi västäräkkiä. Matkalla näin auton ikkunan läpi vilaukselta päiväpetolinnun, joka näytti sinisuohaukalta, mutta havainto oli aivan liian lyhyt eikä lintua näkynyt enää pysähdyttyämme. Sitten tulikin tieto Takavedon Paimionlahdelta löytämästä ampuhaukasta ja singahdimme paikalle. Lintu ei enää ollut kuitenkaan ollut hetkeen hallinnassa, mutta onneksi löysin sen pian taivaalta keltasirkkuparvea jahtaamasta.
Päätimme vielä lähteä Paimion Pitkäportaaseen yrittämään paikalla nähtyjä uuttu- ja sepelkyyhkyjä, mutta niitä ei enää illan hämärtyessä löytynyt. Kävimme kahvilla Takavedon porukan kanssa, jossa yhtäkkiä Kalle sai kuningasidean yrittää lehtopöllöä Salon Vuohensaresta. Koskapa meillä oli mukanamme pöllömaskotti numero yksi eli andy, niin kymmenen minuutin matkinnan ja viiden minuutin odottelun jälkeen alkoi lehtopöllö huudella!
Palattuamme autolleni lähdin seuraamaan Takavedon porukkaa, joka ajoi vielä pöllöretkelle Hyvinkään Kytäjälle. Toista tuntia yritimme viiru- ja helmipöllöjä tuloksetta, kunnes lopulta pääsin kotimatkalle. Väsyneen kotimatkan ainoa piristys oli Ruokolahden Vennossa tien yli lentänyt helmipöllö. Niinpä päiväni sai samanlaisen päätöksen kuin miten se oli alkanutkin!
Lopulta olin kotona puolen yön jälkeen. Olipahan ollut melkoisen linturikas vuodenvaihde. Uusia ekaekaa pinnoja olin saanut yhdeksän, mutta myös kuukausipinnoja yhteensä saman verran!
