. . Lintuharrastajan päiväkirja Birders diary . .

Parikkalan ja Rautjärven lintukerho järjesti toista kertaa Siikalahdella lintujen pesimäsaarekkeiden raivaustalkoot. Siikalahdelle rakennettiin hoitotoimien yhteydessä pesimäsaarekkeita tiiroille, lokeille ja vesilinnuille. Ne kuitenkin pusikoituivat nopeasti pilalle. Viime vuonna raivattiin kolme saareketta ja niillä lepäili aikaisempiin vuosiin verrattuna huomattavasti enemmän kahlaajia ja lokit ja sorsalinnut ottivat ne myös käyttöönsä.

Talkoisiin saapui 7 innokasta kassaroin ja oksasaksin varustautunutta hiihtäjää/lumikenkäilijää. Jää kantoi vielä hyvin, vaikka sen päälle oli paikoin jo noussut lahden ruskeaa vettä. Parin tunnin talkoissa saimme raivattua kahdeksan saareketta puhtaaksi koivuista ja pajuista. Suurimmat puut olivat jo monen metrin korkuisia ja tyvestään liki kymmensenttisiä.

Saarekkeiden päällä oli lunta vielä paksuimmillaan liki puoli metriä. Onneksi oli plussakeli, joten puskien tyven kaivaminen esille oli helppoa. Taimet on katkaistava juuresta, muuten raivauksesta ei ole paljon hyötyä.

17.-18.3. viikonloppu meni BirdLifen edustajistoviikonlopussa Joensuussa, jossa PKLTY juhli 40-vuotista taivaltaan. Hannahan kuuluu yhä BirdLifen hallitukseen ja Janne edusti ensimmäistä kertaa Bongariliittoa monen EKLY-vuoden jälkeen.

Tiistaina 20.3. kävimme taas Siikalahdella talkoissa pikkuporukalla. Nyt meitä oli 4 miestä raivaamassa pusikoita ja hieman reilussa tunnissa saatiin taas pari pesimäsaarta puhtaiksi.

H.A. & J.A.

Aika vähäistä oli retkeily maaliskuun alkupuolella. 6.3. pikainen käynti Siikalahdella tuotti vain koiras valkoselkätikan. 8.3. kävimme Hannan kanssa pöllö-/revontuliretkellä, mutta havainnot jäivät lopulta planeettoihin: Merkurius, Mars, Venus, Jupiter ja Saturnus näkyivät erinomaisesti täysi kuun ohella. Rvontulihavainnot jäivät yhteen naurettavaan riekaleeseen ja pöllöjä ei kuulunut ainuttakaan.

9.3. suuntasimme Rolf Mortensenin ja Harri Partasen kanssa Imatran Vuokselle, jossa oli odotettavissa ensimmäisten muuttolintujen eli harmaalokkien ohella joitakin talvehtineita vesilintuja sekä toiveissa tietysti joku yllätys. Teimme pikapysähdyksen Simpeleellä Kokkolanjoella, jossa näkyi laulujoutsenpari, telkkäpari, isokoskelopari sekä koskikara. Jossain Ruokolahdella näkyi puun latvassa ollut isolepinkäinen. Imatralle päästyämme kolusimme pari tuntia Vuoksea aloittaen Niskalammen satamasta ja päätyen lopulta aina Kuparin rantaan. Lintuja oli yllättävän vähän! Laulujoutsenia näkyi yhteensä 14 lintua, sinisorsia ynnäsimme 490, telkkiä vain 45, isokoskeloita 15 ja vain yksi merimetso näkyi lennossa ja uivelokin löytyi vasta pitkän etsinnän jälkeen. Paikalla talvehtineita tukkakoskeloita ei näkynyt lainkaan ja ainoa muu havainto oli Mellonlahdella ylitsemme lentänyt pyrstötiainen. Harmaalokkeja kerääntyi Imatrankoskelle pikku hiljaa lisää ja lisää ja päätimme odottaa myöhempään, että saisimme mahdollisimman suuren luvun. Lokkien joukossa oli kuitenkin jo kaksi merilokkiakin. Jatkoimme Salo-Issakkaan, josta löytyi kuin löytyikin hiiripöllö nököttämästä kovassa tuulessa erään kelon oksalla. Katselimme lintua hetken ja piipahdimme myös Kärkkäisen Karin ruokinnoilla, joilla kuitenkin oli hiljaista – Kari sentään näkyi. Lopulta palasimme kuuden aikaan laskemaan Imatrankosken lokit ja saimme sumaksi 385 harmaalokkia ja 2 merilokkia.

13.3. Särkisalmen sulalle oli saapunut pari laulujoutsenta ja 14.3. Kangaskylän asemalta Lötjösen Matti löysi mustavariksen, joka raakkui puussa hyvin innokkaasti. Pikkuhiljaa muuttolintuja alkaa siis saapua!

J.A.

Hiihdeltyämme lauantaina 25.2. Hannan kanssa Siikalahden ympäri ja havaittuamme 10 kilometrin taipaleella yhteensä kourallisen lintuja, mainittavimpina 3 teertä ja isolepinkäisen, en ollut ollenkaan ilahtunut, kun tajusin, että heti seuraavana päivänä minulla olisi ainoa mahdollinen vapaapäivä laskea lopputalven talvilintulaskenta! Tämä tarkoitti siis pitkälti samaa hiihtolenkkiä lisättynä seitsemällä lisäkilometrillä! Lisäksi sääennustus lupasi sunnuntaille selkeästi huonompaa keliä.

26.2. heräsin aikaisin ja jo ennen kahdeksaa lähdin kävelemään Kangaskylän raitteja monot jalassa ja sukset olalla. Linnut olivat todella vähissä! Ehkä osasyynä oli navakahko tuuli ja kevyt lumisade, mutta tosiasia oli myös se, että kylällä ei juuri harrasteta enää lintujen ruokintaa, joten lintuja ei vain yksinkertaisesti ole!
Yksi isompi tali- ja sinitiaisporukka tuli vastaan ennen kuin ylitin 6-tien ja laitoin sukset jalkaan ja jatkoin hiihdellen kohti Siikalahtea. 12 punatulkun parvi ilahdutti hieman, sillä en ollut koko vuonna havainnut Parikkalassa vielä yhtään punatulkkua! Siikalahdelle päästyäni linnut loppuivat sitten tyystin. Onneksi perinteisesti erään maatilan avoimella viljavarastolla kävi kuhina, kun varikset, naakat, harakat, pikkuvarpuset sekä keltasirkut hyödyntävät suurta ruokintaa.

Sitten olikin vuorossa pitkälti sama hiihto kuin edelispäivänä, joten otin sen enemmän urheilun kuin laskennan kannalta. Seuraavat 7 kilometriä tuottivat havaintoon yhden teeren, närhen, käpytikan, pari tiaista, yllättäen pienen vihervarpusparve mutta ei sitten juuri muuta. Pari pitempää umpihiihtopätkää väsyttivät jo ennestään kipeät lihakset tyystin, mutta lopulta pääsin taas 6-tien yli ja taajamaan. Täällä lintukato oli kuitenkin pahempi kuin ikinä ja loppumatkastakaan en havainnut kuin pari tiaista!

Lopulliset tulokset olivat: teeri 1, kesykyyhky 8, käpytikka 3, hömötiainen 7, töyhtötiainen 1, sinitianen 10, talitiainen 45, närhi 4, harakka 17, naakka 87, varis 16, korppi 2, varpunen 4, pikkuvarpunen 10, viherpeippo 41, vihervarpunen 7, punatulkku 12 ja keltasirkku 30.

29.2. oli työpäivä, mutta koskapa karkausvuosi on vain joka neljäs vuosi oli minun pakko hieman yrittää kerätä karkauspäiväpinnoja. Niinpä jo ennen töitä kävin hoitamassa pinnoihin 21 tiklin parven kylältä ja pähkinänakkelin Likolammelta. Ruokatunnilla kävin pikaisesti ajamassa Melkoniemen kuukkelipaikalle ja onneksi linnut tulivat luokseni minuutissa, joten ehdin helposti ajoissa takaisin töihin. Vielä työpäivän jälkeen ajoin Simpeleen Kokkolanjoelle, jossa näkyi koskikara sekä telkkäpari (jotka eivät toki olleet pinna) sekä pienellä etsinnällä löytyi myös pikku-uikku, joka nosti näin karkauspinnani 44 lajiin. Toki kaikki edelliset 40 lajia olin havainnut edellisenä karkauspäivänä koko päivän Etelä-Karjala kierroksella.

J.A.

18.2. kävin pikaisella linturetkellä, kun aurinko ensimmäistä kertaa lämmitti selvästi koko talven aikana. Siikalahdella isolepinkäinen päivysti vakiopaikassaan. Tyrjänjoella umpihankikävelin koskelle saakka ja palkinnoksi koskessa puljasi koskikara. Päivän toinen isolepinkäinen näkyi jokivarressa kotiin päin ajellessani.

19.2. aamusta lähdin kohti Lappeenrantaa. Tarkoituksenani oli jatkella sieltä Taipalsaarelle taas peltopyytä yrittämään. Sää oli todella tuulinen ja lunta tuprutti vaakasuoraan. Pakkasta ei kuitenkaan ollut kuin 10 astetta, joten ajattelin kelin olevan hyvä peltopyybongaukseen. Olin ajamassa Joutsenon kohdilla, kun Pekka Punnonen soitti ja kertoi, että he olivat juuri tavanneet Toikansuolla Martti Riikosen, joka oli hetkeä aikaisemmin nähnyt metsäviklon! Onneksi lintu oli havaittu sellaisessa osassa Toikansuota, että en nähnyt bongaukselle mitään estettä ja niin Pekka välitti havainnon saman tien Lintutiedotukseen.

Pariakymmentä minuuttia myöhemmin parkkeerasin Toikansuolle ja siellä olikin paikalla jo kourallinen paikallisia harrastajia. Itse päätähti eli metsäviklo oli kuitenkin kadonnut pusikkoiseen ojanvarteen jo noin puolta tuntia aiemmin. Paikalle saapui pikkuhiljaa lisää bongareita ja me jatkoimme ojan tuijottamista kahdesta suunnasta. Noin tuntia myöhemmin emme vieläkään olleet nähneet linnusta vilaustakaan, joten kun oletimme kaikkien paikallisten paikalle tulevien olevan paikalla, päätimme tarkistaa, oliko lintu enää siinä ojassa, jossa se oli viimeiseksi nähty. Komppasimme ojanvarren, mutta eihän sieltä mitään löytynyt. Niinpä jatkoimme ojanvartta pitemmälle ja pitemmälle, mutta ainoastaan yksi muu lintu näkyi ojavarressa.

Kävelimme lopulta umpihangessa ojien varsia useita kilometrejä ilman tulosta. Lopulta palailimme osa muilta orneilta kyydin liftaten, osa kävellen takaisin kohti alkuperäistä havaintopaikkaa. Itse onnekkaana sain pummattua Pirhosen jampalta kyydin ja kuinka ollakkaan, ollessamme kääntymässä taas kohti Toikansuota ja alkuperäistä havaintopaikkaa näin ojanvarressa jotain liikettä – siellä se oli! Metsäviklo pompahti kiveltä toiselle pienessä koskentapaisessa. Saimme auton nopeasti parkkiin ja jamppakin sai linnun näkyville, kohta perässämme saapuivat Korpelan Seppo, Vanhapellon Matti sekä Caireniuksen Sampsa ja hekin pääsivät linnun näkemään. Seppo lähti hakemaan kyytiä odottamaan jääneitä Punnosta sekä Salakan Petriä, mutta kohta viklo lennähti ojan mutkan taakse, eikä sitä taas näkynyt.

Odoteltuamme linnun turhaan palaavan, tulimme pian siihen tulokseen, että sen täytyi olla joko ojan mutkan takana tai sitten se oli lentänyt moottoritien yli tai ali kohti Toikansuon puhdistamoa. Päätimme jampan ja Sampsan kanssa ajaa paikalle, mutta putsarilla näkyi vain kolmisensataa sinisorsaa sekä kaksi tavia. Tiesimme kuitenkin, että viklon täytyi olla lähistöllä, sillä se ei mitenkään olisi voinut karata meiltä. Kuukausipinnabongareita oli saapumassa paikalle Helsingistä asti, olihan kyseessä Suomen kautta aikain ensimmäinen helmikuinen metsäviklo. Koskapa lintua ei tietenkään sopinut nyt lähteä komppaamaan, me päätimme Sampsan kanssa lähteä kohti Taipalsaarta, olisihan retkeni alkuperäinen tarkoitukseni ollut yrittää peltopyytä ekly-pinnaksi.

Parinkymmenen minuutin ajon jälkeen kurvasimme peltopyypihaan Saikkolassa ja kohta komppasimme taas tuttuja kuusiaidan reunoja. Lunta satoi vaakasuoraan ja etelätuuli, joka lie tuonut metsäviklonkin jostain kaukaa vihmoi naamaa. Käveltyämme pihan kertaalleen ympäri aukesi talon ovi ja isäntä viittoili meidät luokseen ja sanoi, että tuossahan tuo peltopyy on koko ajan! Me emme kuitenkaan nähneet mitään. Hän seisoi meitä ylempänä portaikossa ja neuvoi meitä lähestymään ruokintaa. Kohta hän huusi, että linnun pää näkyy vain muutaman metrin päässä meistä, mutta vieläkään me emme nähneet mitään. Otimme vielä muutaman askeleen ja yhtäkkiä peltopyy pyrähti lentoon aivan jaloistamme! Se oli ilmeisesti painautunut kieppiin meidän saavuttua pihapiiriin ja isäntä, joka oli portaikossa ylempänä oli vielä nähnyt hieman linnun päästä mutta me emme sitä olleet pystyneet näkemään. Lintu oli kuulemmä viettänyt samoilla paikoilla koko päivän. Tämä oli kuitenkin vasta toinen kerta, kun lintuharrastajat onnistuvat linnun näkemään ja ensimmäisestä havainnosta oli 3 viikkoa.

Tyytyväisinä ekly-pinnaan lähdimme palailemaan kohti Lappeenrantaa. Kävimme vielä pikaisesti Tirilässä, mutta keli muuttui niin surkeaksi, että nokkavarpusetsintä oli aika toivotonta. Onneksi kuitenkin saimme tiedon, että metsäviklo oli löytynyt juuri sieltä mistä olimme odottaneetkin sen löytyvän ja vihdoin linnusta jo pari kertaa alle 10 minuuttia myöhästyneet Punnonen ja Salakka sekä moni muu paikallinen ja tietysti myös pari autolastillisia hesalaisbongareita olivat linnun nähneet!

Paluumatkalla pysähdyin vielä pikaisesti Vuoksella, mutta keli oli todella surkea. Pari laulujoutsenta sekä merimetso näkyi mutta lopulta jatkoin kohti Parikkalaa.

J.A.

4.2. heräsin aikaisin ja talsin saman tien katsomaan lämpömittaria, joka paljasti ulkolämpötilaksi hurjat -32 astetta! Edellisiltana olen kuitenkin päättänyt lähteä bongaamaan Lemille, jossa on parina edellispäivänä saalistellut todella harvinainen talvilaji suopöllö. Toiveajattelen, että onneksi edellispäivinä Lappeenrannan tienoilla on ollut lämpimämpää, kun lähden ajelemaan. Ranskalainen talviautoni meinaa olla toista mieltä ja heti alkumatkasta iskee taas tuttu vika, josta olen kuitenkin jo oppinut olemaan pahemmin välittämättä – pitäisi laittaa pahvisuojus maskiin, niin moottori lämpiäisi paremmin. Pienen odettelun jälkeen ajonesto palautuu ja pääsen jatkamaan matkaa. Onneksi heti matkantekoa piristää tien yli lentänyt pyy.

Ennen Lappeenrantaa näen vielä Joutsenossa isolepinkäisen ja Lappeenrannassa nappaan Pekka Punnosen ja Jari Kiljusen kyytiin ja nähtyämme Keskustassa räkättirastaan jatkamme kohti Lemiä. Tarkka paikka pidettäköön salassa (lintutiedotuslaiset sen tietävät) ja perille päästyämme onkin pari etelästä saapunutta bongaria jo suopöllön nähneetkin. Parin Rantasen kanssa emme kuitenkaan meinaa lintua enää löytää. Yli puolen tunnin etsinnän jälkeen varpaat alkavat olla jo aivan jäässä, mutta me emme luovuta. Lopulta kävelemme paikkaan, jossa lintu oli aamulla nähty ja yllättäen se pomppaakin lentoon edestämme täsmälleen samasta paikasta kuin mistä se oli aamullakin lähtenyt. Pöllö lentää läheisen pihan ruokinnan viereen ja jää siihen aktiivisesti etsimään saalista. Kuvaamme lintua tieltä n.80 metrin etäisyydeltä ja kylläpä kameran akut ja sormet hyytyvätkin nopeasti! Aika pian jätämme hyvästit pölllöle ja lähdemme jatkamaan maakuntaretkeä.

Jatkamme Savitaipaleen kautta Taipalsaarelle, jossa yritämme toista tuntia löytää Pihabongauksessa tietoon tullutta peltopyytä, mutta emme löydä kuin sen jälkiä ja jätöksiä. Lintu on kyllä yhä paikalla, mutta piilossa joko käsittämättömän tiheässä kuusiaidassa tai kiepissä lähipelloilla.

Seuraavaksi ajamme Tuosan kautta, jossa hiiripöllöä ei näy Lappeenrantaan bongaamaan Paavo Rantasen löytämää jänkäkurppaa. Lintu löytyy nopeasti Paavon avustuksella ja jätämme sen talvehtimaan rauhassa sulaojaansa.

Jatkamme vielä lopuksi Tirilään, jossa pienen etsiskelyn jälkeen löydämme puun latvuksen kätköissä aktiivisesti äännelleen nokkavarpusen.

Tipautettuani jassin ja Pekan koteihinsa, jatkoin itse vielä uudelleen Tuosaan, mutta hiiripöllö pysyy piilossa. Enkä löydä hiiripöllöä myöskään Imatran Salo-Issakasta, joten lopulta palaan höyryävän Vuoksen sumuissa pari merimetsoa nähtyäni kuutostielle ja sitä pitkin kohti Parikkalaa.

J.A.

Tammikuun lopussa sää kylmeni. Vielä 20.1. pikakäynnilla Simpeleelle keli oli leppoisa, kun pakkasta oli vain noin 10 astetta. Sähkövian sulkuihin aiheuttamat ongelmat olivat tulvauttaneet Kokkolanjoen, joten Uudensillankoskella ei ollut kiviä lainkaan näkyvissä, mutta koskikara näkyi lennossa joen yllä. Toinen vuodenpinna näkyi Korjontien vanhalla viitatiaisruokinnalla, jolla kävi pari töyhtötiaista muiden tavallisten tinttien seurassa. 6-tien sillalta näkyi joessa myös koiras telkkä. Iltapäivällä kävimme Hannan kanssa vielä Särkisalmella, jossa pikku-uikku yhä piilotteli kaatuneen puun tyvellä ja isokoskelo uiskenteli pirteän näköisenä sulassa. Myös isolepinkäinen kävi lähipuiden latvuksessa ja lähti kohti Huotikkalanpeltoja.

Pihabongauksessa 28.1. oli jo -17 astetta ja linnut olivat varsin passiivisia. Pihan saldoksi kertyi 15 talitiaista, sinitiainen, 20 nakkaa, 2 varista, 2 korppia, 2 harakkaa, närhi, 2 pikkuvarpusta ja 4 viherpeippoa. Päivällä kävimme etsiskelemässä kuukkeleita, kun kerrankin oli kunnon aurinkoinen talvikeli, mutta lintuja ei tällä kertaa löytynyt. Oronmyllyllä perinteiset koskikarasulat olivat todella pahasti jäässä ja niinpä karaa ei paikalla näkynyt. Koiras palokärki naputteli kuitenkin vuoden pinnaksi. Särkisalmella sula oli myös pienentynyt huomattavasti mutta pikku-uikku nukkui yhä jään reunassa. Toivottavasti se löytää pienenevästä sulasta yhä ruokaa ja suojaa.

Kuun viimeisinä päivinä saapuivatkin sitten kunnon paukkupakkaset. Äskenkin mittarissa oli rapiat -27 astetta!

J.A.