Hurja talvipinna
18.2. kävin pikaisella linturetkellä, kun aurinko ensimmäistä kertaa lämmitti selvästi koko talven aikana. Siikalahdella isolepinkäinen päivysti vakiopaikassaan. Tyrjänjoella umpihankikävelin koskelle saakka ja palkinnoksi koskessa puljasi koskikara. Päivän toinen isolepinkäinen näkyi jokivarressa kotiin päin ajellessani.
19.2. aamusta lähdin kohti Lappeenrantaa. Tarkoituksenani oli jatkella sieltä Taipalsaarelle taas peltopyytä yrittämään. Sää oli todella tuulinen ja lunta tuprutti vaakasuoraan. Pakkasta ei kuitenkaan ollut kuin 10 astetta, joten ajattelin kelin olevan hyvä peltopyybongaukseen. Olin ajamassa Joutsenon kohdilla, kun Pekka Punnonen soitti ja kertoi, että he olivat juuri tavanneet Toikansuolla Martti Riikosen, joka oli hetkeä aikaisemmin nähnyt metsäviklon! Onneksi lintu oli havaittu sellaisessa osassa Toikansuota, että en nähnyt bongaukselle mitään estettä ja niin Pekka välitti havainnon saman tien Lintutiedotukseen.
Pariakymmentä minuuttia myöhemmin parkkeerasin Toikansuolle ja siellä olikin paikalla jo kourallinen paikallisia harrastajia. Itse päätähti eli metsäviklo oli kuitenkin kadonnut pusikkoiseen ojanvarteen jo noin puolta tuntia aiemmin. Paikalle saapui pikkuhiljaa lisää bongareita ja me jatkoimme ojan tuijottamista kahdesta suunnasta. Noin tuntia myöhemmin emme vieläkään olleet nähneet linnusta vilaustakaan, joten kun oletimme kaikkien paikallisten paikalle tulevien olevan paikalla, päätimme tarkistaa, oliko lintu enää siinä ojassa, jossa se oli viimeiseksi nähty. Komppasimme ojanvarren, mutta eihän sieltä mitään löytynyt. Niinpä jatkoimme ojanvartta pitemmälle ja pitemmälle, mutta ainoastaan yksi muu lintu näkyi ojavarressa.
Kävelimme lopulta umpihangessa ojien varsia useita kilometrejä ilman tulosta. Lopulta palailimme osa muilta orneilta kyydin liftaten, osa kävellen takaisin kohti alkuperäistä havaintopaikkaa. Itse onnekkaana sain pummattua Pirhosen jampalta kyydin ja kuinka ollakkaan, ollessamme kääntymässä taas kohti Toikansuota ja alkuperäistä havaintopaikkaa näin ojanvarressa jotain liikettä – siellä se oli! Metsäviklo pompahti kiveltä toiselle pienessä koskentapaisessa. Saimme auton nopeasti parkkiin ja jamppakin sai linnun näkyville, kohta perässämme saapuivat Korpelan Seppo, Vanhapellon Matti sekä Caireniuksen Sampsa ja hekin pääsivät linnun näkemään. Seppo lähti hakemaan kyytiä odottamaan jääneitä Punnosta sekä Salakan Petriä, mutta kohta viklo lennähti ojan mutkan taakse, eikä sitä taas näkynyt.
Odoteltuamme linnun turhaan palaavan, tulimme pian siihen tulokseen, että sen täytyi olla joko ojan mutkan takana tai sitten se oli lentänyt moottoritien yli tai ali kohti Toikansuon puhdistamoa. Päätimme jampan ja Sampsan kanssa ajaa paikalle, mutta putsarilla näkyi vain kolmisensataa sinisorsaa sekä kaksi tavia. Tiesimme kuitenkin, että viklon täytyi olla lähistöllä, sillä se ei mitenkään olisi voinut karata meiltä. Kuukausipinnabongareita oli saapumassa paikalle Helsingistä asti, olihan kyseessä Suomen kautta aikain ensimmäinen helmikuinen metsäviklo. Koskapa lintua ei tietenkään sopinut nyt lähteä komppaamaan, me päätimme Sampsan kanssa lähteä kohti Taipalsaarta, olisihan retkeni alkuperäinen tarkoitukseni ollut yrittää peltopyytä ekly-pinnaksi.
Parinkymmenen minuutin ajon jälkeen kurvasimme peltopyypihaan Saikkolassa ja kohta komppasimme taas tuttuja kuusiaidan reunoja. Lunta satoi vaakasuoraan ja etelätuuli, joka lie tuonut metsäviklonkin jostain kaukaa vihmoi naamaa. Käveltyämme pihan kertaalleen ympäri aukesi talon ovi ja isäntä viittoili meidät luokseen ja sanoi, että tuossahan tuo peltopyy on koko ajan! Me emme kuitenkaan nähneet mitään. Hän seisoi meitä ylempänä portaikossa ja neuvoi meitä lähestymään ruokintaa. Kohta hän huusi, että linnun pää näkyy vain muutaman metrin päässä meistä, mutta vieläkään me emme nähneet mitään. Otimme vielä muutaman askeleen ja yhtäkkiä peltopyy pyrähti lentoon aivan jaloistamme! Se oli ilmeisesti painautunut kieppiin meidän saavuttua pihapiiriin ja isäntä, joka oli portaikossa ylempänä oli vielä nähnyt hieman linnun päästä mutta me emme sitä olleet pystyneet näkemään. Lintu oli kuulemmä viettänyt samoilla paikoilla koko päivän. Tämä oli kuitenkin vasta toinen kerta, kun lintuharrastajat onnistuvat linnun näkemään ja ensimmäisestä havainnosta oli 3 viikkoa.
Tyytyväisinä ekly-pinnaan lähdimme palailemaan kohti Lappeenrantaa. Kävimme vielä pikaisesti Tirilässä, mutta keli muuttui niin surkeaksi, että nokkavarpusetsintä oli aika toivotonta. Onneksi kuitenkin saimme tiedon, että metsäviklo oli löytynyt juuri sieltä mistä olimme odottaneetkin sen löytyvän ja vihdoin linnusta jo pari kertaa alle 10 minuuttia myöhästyneet Punnonen ja Salakka sekä moni muu paikallinen ja tietysti myös pari autolastillisia hesalaisbongareita olivat linnun nähneet!
Paluumatkalla pysähdyin vielä pikaisesti Vuoksella, mutta keli oli todella surkea. Pari laulujoutsenta sekä merimetso näkyi mutta lopulta jatkoin kohti Parikkalaa.
J.A.